Title: Aamun miehiä - Historiallinen kuvaelma
Author: Wilkuna, Kyösti, 1879-1922
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Aamun miehiä - Historiallinen kuvaelma" ***


AAMUN MIEHIÄ

Historiallinen näytelmä

Kirj.

KUSTAA WILKUNA



Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1921.



HENKILÖT:

 MIKAEL AGRICOLA.
 MARTTI TEITTI.
 SIMO VIIPURILAINEN.
 GERTRUD, saksalaisen lasimestarin vaimo.
 Suomalaisia ylioppilaita Wittenbergissä.

Tapahtuu Wittenbergissä pyhäinmiesten aattona 1537.



Suomalaisten ylioppilasten asuinhuone Wittenbergissä. Perällä
pieniruutuinen akkuna. Sen edessä tilava, tukevatekoinen,
ristikkojalkainen pöytä. Pöydän takana penkki, samoin etupuolella.
Kummassakin päässä jakkarat. Vasemmalla ovi. Oikeassa peränurkassa
tilava vuode. Sen päässä pari kirstua. Oviseinällä riippuu nauloissa
muutamia vaatekappaleita. Pöydällä kirjoja, kirjoitusvehkeet
hanhensulkineen sekä rautainen kynttilänjalka, jossa lopullaan riutuva
talikynttilän pätkä niukasti valaisee huonetta.

Simo Viipurilainen, pitkä luiseva mies, istuu pöydän oven puoleisessa
päässä, selkä köyryssä, pää molempiin käsiin nojaten, ja väliin
käheästi yskien lukee ääneti edessään olevaa kirjaa. -- Martti Teitti,
lyhempi ja vantterampi, istuu huolettomassa asennossa pöydän takana ja
vihellellen piirustelee hanhenkynällä edessään olevan kirjan kanteen.
Kumpikin on puettu mustaan barettiin ja samanväriseen, kuluneeseen
kauhtanaan.

TEITTI. Kuuletko, Simo veljeni, kuinka suoleni panevat yhä äkäisempiä
protesteja tätä nykyistä olotilaamme vastaan?

SIMO (Päätään nostamatta.) Hm!

TEITTI. Jaksatko vielä muistaa, milloinka me viimeksi söimme?

SIMO. Mm -- mm -- tuota, eikö se ollut eilen illalla?

TEITTI. Eikö siitä todellakaan ole sen pitempi aika? Sanopas, onko
sinulla vielä ollenkaan nälkä? Saattaisitko panna suuhusi, jos tuohon
pöydälle äkkiä ilmestyisi esimerkiksi pyöreä ja paksu limppu ...
savustettu kinkku ... mehevä kappale keltaista juustoa...

SIMO (Vilkaisten kirjan yli pöydälle ja tehden levottoman liikkeen.)
Mm -- mm!

TEITTI. Sinähän olit aikoinasi noviisina Viipurin harmaakauhtanain
luostarissa. Eikö kaduta, ettet sittenkin tehnyt munkkilupausta? Saisit
nytkin täydellä vatsalla lukea pater-nosterisi ja heittäytyä levolle.

SIMO. Joutavia!

TEITTI. Muuten -- ravitseeko sinua ollenkaan tuo iankaikkinen
Tukydides? Ruumiillisesti nimittäin. Minun aivoni ainakin kieltäysivät
äsken luettua ymmärtämästä. Sen sijaan olen piirrellyt tässä
vaakunoita. Aatelisveri se, näes, minua siihen houkuttelee. Katsopas
tuossa (näyttää kirjankantta Simolle) se on Teitti-suvun vanha vaakuna.
Minulla pitäisi olla kaukaisia sukulaisia Skotlannissa, josta joku
esi-isistäni on joskus Suomeen retkeillyt. Niillä pitäisi olla
siellä oikein linnakin. Pirn of Teet. Eikös se kuulosta oikein
korkea-aateliselta? Mitäs arvelisit, jos heittäisin tämän
wittenbergiläisen nälkäkylän siihen ja lähtisin sinne sukulaisteni luo?
Sinä voisit seurata mukana minun aseenkantajanani.

SIMO. Älä joutavia!

TEITTI. Mutta oletpa sinä oikein vakavalla päällä! (Äänettömyys, jonka
kestäessä Teitti alkaa jälleen vihellellä.)

SIMO. Tuota ... luuletko veli Agricolan saavan kaupungilla mitään
aikaan?

TEITTI. En voi sanoa, sillä sydämeni lakkasi juuri nyt aavistuksia
tuntemasta.

SIMO. Kenen puoleen hän oikeastaan voisi enää kääntyä, sillä olemmehan
näinä päivinä miltei kaikki paikat läpi nuuskineet?

TEITTI. Mutta jospa hän on mennyt itse ukon puheille.

SIMO. Ukon?

TEITTI. Niin -- tohtori Martinuksen.

SIMO. Olisiko hän rohjennut?

TEITTI. Minusta oli hänen ryhtinsä lähtiessä hieman sellainen. Muuten
-- onko tuo kynttiläntynkäkin liittoutunut nälän kanssa meitä
kiusaamaan? Sehän jättää meidät siinä tuokiossa pimeyteen. Ja
muistaakseni se on viimeinen kynttilämme.

SIMO. Niin on.

TEITTI. Katsos, jos se nyt vain sammuu, ennenkuin -- ja nythän se sen
tekeekin, katsos vain! (Kynttilä riutuu sammuksiin; huonetta valaisee
sen jälkeen ikkunasta virtaava kuunvalo.) Ergo: fiat nox!

SIMO. Mitä sinun pitikään sanoa?

TEITTI. Niin että jos se sammuu ennenkuin Agricola palaa, niin se on
merkki siitä, että me saamme tyhjin vatsoin panna levolle. Niinkuin
nähtävästi saammekin. Parasta kuin laulamme sen tilaamme erinomaisesti
soveltuvan vanhan teinilaulun:

    Sum in aliena provincia, conturbat me miseria,
    Iam deficit substantia, evanuit laeticia,
                            evanuit laeticia,

ja sen päälle paneudumme vuoteeseen vartomaan Salvatorem Mortem.

SIMO. Ulkoa kuuluu askeleita. Luulen, että hän juuri palaa.

TEITTI. Mutta kynttilä ehti sammua ennen sitä.

AGRICOLA (Astuu huoneeseen ja pysähtyy pimentoon ovensuussa, josta
häntä ei näy.) Mihinkäs vankiluolaan minä olenkaan joutunut?

TEITTI. Muukalainen, ken lietkin, älä rohkene puhua vankiluolasta!
Sillä täällä asuu kaksi vapaata miestä, joita eivät mammonan kahleet
sido!

AGRICOLA. Ahaa, te istutte siellä yhä kirjojenne ääressä ja harjoitatte
opintoja, kuten ahkeran ja nuhteettoman ylioppilaan tuleekin.

TEITTI. Niin, minä luulen, että Simo tuossa -- hoi, Simo, oletko vielä
elossa? -- niin, että Simo tuossa parhaillaan lukee Tukydideen
viimeistä sivua. Paasto on näet teroittanut hänen katseensa. Minussa
taasen syttyi, juuri kun tuo kynttilä sammui, mystikkojen sisäinen
valo, niin että sen avulla hyvin voisin lukea ukko Taulerin saarnoja,
jos niitä olisi tässä edessäni.

AGRICOLA. Mutta luulenpa, ettei hiukka maallista valoakaan olisi
haitaksi eikä häiritsisi teitä opinnoissanne. Etköhän sinä, Simo, joka
olet ehtinyt jo kirjasi viime sivulle, menisi pyytämään emännältä
kynttilää? (Simo kähmii paikallaan mitään vastaamatta.) Simo, onko
sinun vaikea kuulla näin niukassa valossa? (Ääntänsä korottaen.) Mene
hakemaan emännältä kynttilää!

SIMO (Kähmien ja rykien.) Mutta ... kuinka sinne kehtaa?

AGRICOLA. Sanot vain, että dominus Agricola käski antaa.

SIMO. Mutta kun sinne on jo niin paljon entistäkin velkaa ... ja muori,
samoinkuin lasimestari itsekin, näyttää jo kovin tuikeasti meitä
katselevan.

AGRICOLA. Simo, minä sanon sinulle vielä yhden rohkaisevan sanan.
(Helistää pimeässä rahapussia.) Ymmärrätkö?

SIMO. He, he! (Nousee paikaltaan ja lähtee huoneesta.)

AGRICOLA. Ha, ha, haa! Luulenpa jonkun vastikään kerskanneen, ettei
täällä muka ole mammonan orjia.

TEITTI. Pitkällinen paasto on tehnyt Simo-raukan heikoksi kiusauksia
vastaan. Mutta suokaamme se hänelle anteeksi.

AGRICOLA (Hapuillen istumaan Simon jättämälle paikalle.) Sydämestä
olkoon se hänelle suotu.

SIMO (Kädessään palava kynttilä, astuu hymyillen huoneeseen.) Ex
oriente lux! (Pistää kynttilän jalkaan.)

TEITTI. Sano paremminkin: Ex Agricola lux! Muuten tuo loiste sinun
naamataulullasi ennustaa nähdäkseni muutakin hyvää.

SIMO. He, he! Eipä tiedä. Onhan nyt pyhäinmiesten aatto.

GERTRUD (Pyylevä, keski-ikäinen nainen, päässään myssy ja edessä
valkoinen esiliina, astuu huoneeseen, kädessään tarjotin, jolla on
höyryävä keittokulho ynnä vati, ja sillä kolme leipäviipaletta ja
lusikat.) Kas niin, saatte kiittää onneanne, että meillä tänään soppa
valmistui tavallista myöhemmin, sillä olimme koko perhe iltamessussa.
(Asettelee ruoka-astioita pöydälle.)

TEITTI. Messussa? Luulenpa, että teissä, muoriseni, on vielä jälellä
koko joukko paavillista hapatusta, niin wittenbergiläinen kuin
olettekin.

GERTRUD. Messussa tai iltajumalanpalveluksessa, se on minusta
samantekevää. (Kaikki kolme käyvät ahnaasti leivän ja sopan kimppuun.)
Ha, ha, näyttääpä että olette hiukan paastonneet, ja se on myöskin
paavilaisuutta, tiedän mä.

TEITTI (Suu täynnä ruokaa.) Muori, muori, tehän ette näy tuntevan edes
Martti-tohtorin kirjoittamaa katekismusta, jossa sanotaan, että
paastota ja ruumiillisesti itsensä valmistaa on hyvä tapa, mutta
messusta siellä ei mainita sanaakaan.

GERTRUD (Seisten sivumpana oikealla, kädet puuskassa.) Hi, hi, on
iloista tietää, että meidän vuokralaisemme elävät niin joka suhteessa
katekismuksen jälkeen. Minun nuoruudessani ei katekismuksista tiedetty
mitään.

TEITTI. Siltipä teihin onkin paavillinen hapatus niin kovin juurtunut.
Tunnustakaahan pois, ettekö silloin nuoruudessanne silloin tällöin
turvautunut annekauppiaihinkin, kuitataksenne pieniä ylitsekäymisiä
esimerkiksi lemmenasioissa?

GERTRUD. En sinä ilmoisna ikänä ole niin hassu ollut! Vaikka kyllä
täällä Wittenbergissäkin moni ehätti syntikuitteja ostamaan, kohta kun
se rietas -- mikä sen nimi nyt taasen olikaan?

SIMO. Tarkoitatte varmaan Tetzeliä?

GERTRUD. Se justiinsa. Niin, että moni täälläkin oli rahapennineen sen
kimpussa, kohta kun se arkkuineen oli kaupunkiin ehtinyt. Nii-ne! Mutta
oletteko nyt ravitut vai pitääkö lisää tuoda?

KAIKKI KOLME (Pöydästä nousten.) Ravitut ollaan. Suur kiitosta vain!

GERTRUD (Korjaten tyhjät astiat tarjottimelle.) Tuon teille vielä
tilkkasen olutta, sillä onhan tänään juhlapäivän aatto. (Menee
astioineen vasemmalle; Teitti heittäytyy huolettomaan asentoon
peräpenkin ja sängyn kulmaukseen, Simo istuu etupenkillä, kyynärpää
pöydällä ja leuka käteen nojaten, Agricolan kävellessä edestakaisin
lattialla.)

AGRICOLA (Itsekseen.) Luulenpa, että minun on tämän merkillisen päivän
kunniaksi paljastettava tovereilleni suuri tuumani.

GERTRUD (Palaa, kantaen tarjottimella kolmea olutkannua, jotka hän
asettaa pöydälle.) Kas siinä, juokaa onneksenne! Ja sitten: hyvää yötä!

KAIKKI KOLME. Hyvää yötä. Tuhannet kiitokset, Gertrud-muori! (Gertrud
pois.)

TEITTI. Huh-hei, veljet! Luulenpa, että tämä maailma ei sittenkään ole
kaikista kelvottomin olinpaikka ihmislapselle. Vai mitä arvelee veli
Siimon?

SIMO. He, he, hätäkö tässä.

TEITTI. Mutta olemmepa tainneet unhottaa kiittää sinua, veli Mikael,
tästä kaikesta. (Olutkannua kohottaen.) Olkoon tämä sinun onneksesi!
(Kaikki kolme maistavat olutta.)

AGRICOLA. Ei minua, vaan aivan toista miestä meidän on tästä
kiittäminen ja sekin toinen käski kaikki kiitokset siirtää Jumalalle.

TEITTI. Ethän vain sittekin ole käynyt itse ukon puheilla?

AGRICOLA. Olen kuin olenkin. Mutta siitä kerron tarkemmin huomenna. Nyt
minulla on mielessä jotakin muuta. (Avaa toisen kirstun ja penkoo
siellä olevien tavarain joukossa.) Olemme nykyään monena iltana lyöneet
laimin lukea yhdessä raamattua, kuten tapamme näihin saakka on ollut.
Haluatteko kuulla, niin minä luen vähäisen.

TEITTI. Hm! Tosin minun vanha aatamini haastaa jostakin hauskemmasta
illanviettotavasta, mutta tapahtukoon tässä sinun tahtosi, veli Mikael.

AGRICOLA (Kädessään muutamia kirstusta ottamiaan isoja paperiarkkeja
istuutuu pöydän oikeassa päässä olevalle jakkaralle.) Luen teille
ainoastaan luvun tai korkeintaan pari.

TEITTI (Joka samoinkuin Simokin kurottaa uteliaana kaulaansa,
nähdäkseen Agricolan paperit.) Mutta mitä papereita nuo ovat?

AGRICOLA. Ovatpahan vain. (Järjestelee paperiarkkeja.) Jospa alan
Matheuksen yhdennestäkolmatta luvusta. (Lyhyen äänettömyyden jälkeen.)
"Ja kuin he lähestyit Jerosolimat ja tulit Betphagen oljomäen tykö,
silloin Jesus lähetti kaksi opetuslasta, sanoden heille: Mengät kylään,
joka on teidän edessän ja kohta te löydätte aasintamman sidottuna, ja
varsan hänen kansans, päästäkät ne ja tuokat minulle. Ja jos joku
teille jotakin sanopi, niin sanokat: Herra niitä tarvitsee, ja kohta
hän laskee teidät." (Vetää lukemisen keskeyttäen syvään henkeä.)

TEITTI (Kohoten vilkkaasti seisomaan.) Mutta ... mitä ihmettä!
(Kumartuu Agricolan olan yli tähystämään paperiin.)

SIMO. Tuota ... kuinka sinä sitä suomeksi... (Kumartuu myöskin paperiin
katsomaan.)

AGRICOLA (Ottaa hanhenkynän pöydältä ja sillä sanoja osoitellen lukee
edelleen, Simon siirtäessä hellävaroin kynttilää lähemmäs ja niistäessä
siitä karren.) "Mutta nämä kaikki tapahduit, että se täytettäisin kuin
sanottu oli prophetan kautta, joka sanoi: Sanokat Sionin tyttärelle,
katso sinun kuningas tulee sinulle siviä, istuen aasintamman päällä ja
ikeenalaisen aasinvarsan päällä."

TEITTI (Istahtaen pöydän taakse ja ymmällään silmäillen Agricolaa.)
Mutta ... sinäkö sitä olet siihen kirjoittanut?

AGRICOLA. Niin. Ja -- tiedättekö, veljet, minä olen päättänyt jatkaa
tätä, kunnes meillä on koko raamattu suomenkielellä.

SIMO. Koko raamattu suomenkielellä!

TEITTI. Mutta miten ... mistä se on sinun mieleesi tullut, taikka ...
miten sinä olet ensinnäkin alkuun päässyt?

AGRICOLA. Se tapahtui viime kesänä. Kun minä eräänä iltana luin tohtori
Lutherin valmistamaa saksankielistä raamattua, tuli äkkiä mieleeni,
että miksi emme me suomalaisetkin voisi saada raamattua omalle
kielellemme. Ensinnä se tuntui aivan mahdottomalta, mutta ajatus ei
jättänyt minua rauhaan. Minä päätin edes koettaa. Mietin ensin
lukiessani, mitenkä sen tulisi suomenkielellä kuulua. Minä etsin ja
hapuilin suomalaisia sanoja ja kun sain ensimmäisen lauseen koossa
pysymään, tuli minulle kova kiiru saada se myöskin kirjoitetuksi. Ja
kun se oli paperilla, en tahtonut aluksi uskoa silmiäni, ja minut
valtasi niin eriskummallinen tunne, aivankuin olisi pitänyt samalla
kertaa itkeä ja nauraa.

SIMO. Samoin oli minun laitani, kuunnellessani kun sinä luit.

TEITTI. Kyllähän minäkin olen aina kirjoja käsitellessäni ajatellut
sisällystä jollakin tavoin omakielisesti, mutta että se voisi olla
kirjoitettukin suomeksi, se ei ole mieleenikään juolahtanut.

AGRICOLA. Saatuani muutamia lauseita paperille, valtasi minut sellainen
innostus, melkein kuin kuume, että minun täytyi yötkin istua työn
ääressä. Siten käänsin minä kielellemme yhtä painoa koko Matheuksen
evankeliumin ja kappaleen Markusta lisäksi. Minä olen asiasta
kirjoittanut jo kuninkaallekin. Vasta saadessani hänen vastauksensa
aijoin asian teille ilmaista. Mutta tein sen kuitenkin jo nyt, tämän
juhlaillan kunniaksi.

TEITTI. Ja sillä valmistit sinä meille totisesti oikean juhlahetken.
Muuten -- sinä aijot sen tietysti saada painetuksikin?

AGRICOLA. Sepä tietty!

TEITTI (Ottaen pöydältä suuren kirjan käteensä.) Ajatelkaahan,
meilläkin on sitten tällainen kirja omalla kielellämme! (Äänettömyys.)

SIMO (Juhlallisesti.) Ja se on sitten ... Biblia fennica ...
suomalainen raamattu ... suomenkielen kulmakivi!

TEITTI. Niin. Ja sitten me suomalaiset emme enää olekaan mikään
hämäräperäinen heimokunta jossakin siellä kaukana, ruotsalaisten selän
takana. Ajatelkaahan, minusta tuntuu nyt jo, ikäänkuin kotimaamme ja
kansamme olisi siirtynyt lähemmäs näitä maailman sydänseutuja, joissa
valot roihuavat.

SIMO (Agricolalle.) Entä kun sinulla on koko suomalainen raamattu
valmiina?

AGRICOLA. Sitten seuraa rukouskirjan, katekismuksen ja virsien vuoro.

SIMO. Niin, niin. (Ottaen Tukydideen käteensä.) Ja ehkä joskus ...
tulevaisuudessa, voi tällainenkin kirja suomeksi ilmestyä?

TEITTI. Sinun rakas Tukydideesi! Niin, miksi ei? Miksi ei
suomenkielellä voisi aikojen kuluessa ilmestyä kaikkea mitä muillakin
kielillä. Totisesti, haluaisinpa moniaan vuosisadan kuluttua pistäytyä
jälleen maan pinnalla näkemässä sitä satoa, joka suomenkielen vainiolla
on kohonnut veli Mikaelin kylvöstä!

SIMO. Hm! Totisesti! Mutta tiedätkö mitä, frater Martine? Minua alkaa
kovin hävettää, että me tänäänkin olemme kotona jouten istuneet ja
antaneet veli Mikaelin ulkona hypätä meille syötävää ja juotavaa
haalimassa.

AGRICOLA. Sehän on pikku asia!

TEITTI. Totisesti, Simo on oikeassa! Se ei saa enää toiste tapahtua.
Jos kuningas Kustaa ja Skytte-ukko Turussa ovat meidät kokonaan
unhottaneet, niin otamme me Simon kanssa, jollei muu auta, vanhaan
teinitapaan reput selkäämme ja lähdemme keräysmatkalle. Mutta Mikael
pysyköön työnsä ääressä. Se on siksi kallisarvoista sekä meille että
koko Suomen kansalle, että on synti veli Mikaelin haaskata aikaansa
leivän hakuun. Eikö niin, Simo?

SIMO. Sitäpä minä juuri

TEITTI (Nousten.) Ja nyt tyhjennämme tuoppimme veli Mikaelin ja hänen
elämäntyönsä onneksi. Mutta sitä ennen laulamme erään tutun laulun,
jota ennen Turun koulussa niin usein vetelimme -- sen _Dulcia non
meminit_, muistattehan?

(Kaikki nousevat ja tuoppinsa kohottaen laulavat.)

    Dulcia non meminit, qui non gustat tristia,
    Mel, ut Plato cecinit, sapit post absynthia.
    Nam Mattheus concinit inter Euangelia,
    Ubi timor desinit, incipit miseria.
    Patienter patere verba cum flagitiis,
    Noli dura spernere, ne volvaris vitiis,
    Ne volvaris vitiis.

    [Lausuttava keskiaikaiseen tapaan: c s:ksi i:n ja e:n edellä.]

TEITTI (Kannuaan kohottaen.) Veli Mikael Agricolan ja sen kirjoitetun
suomalaisen sanan onneksi, joka aikojen kuluessa on hänen kylvöstänsä
esiin kasvava!

    (Juovat kannunsa pohjaan.)

Esirippu.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Aamun miehiä - Historiallinen kuvaelma" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.