Title: Kaffe ja Tupakki
Author: Eurén, Gustaf Erik, 1818-1872
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kaffe ja Tupakki" ***


KAFFE JA TUPAKKI

Kirj.

Gustaf Erik Eurén



Lukemisia kansalle. N:o 46.



Turussa,
J. W. Lilja & Co:n kirjapainossa,
1855.



Imprimatur: C. A. Sanmark.



Kaffepuu.


Niinkuin ihmisten elämässä yksi kansa on toista merkillisempi ja usein
yksi ihminen kansan seassa merkillisempi kuin koko kansa yhteensä, niin
on kasvaimienki seassa toinen kasvulai toistansa merkillisempi ja
monasti on yksi ainoa kasvain kaikkein heimolaistensa joukossa ylimäärin
tunnettu ja ihmeellinen. Leipäkasvut ovat kaikkina maailman aikoina
arvattavasti olleet merkillisimmät, ja niitä lähimmät ovat muut ihmisten
syötävät kasvaimet. Sitten tulevat ihmisten vaatteiksi kelpaavaiset
kasvaimet. Lopuksi ovat eläinten syötävät kasvaimet saaneet suuremman
arvon. Muista tietävät tuskin muut kuin oppineet mitään. Kaikkein
kasvaimien seassa, jotka ihmisten nautinnoksi ovat käytetyt, on kaffepuu
saanut suuren merkillisyyden. Kaikkein nautittavain kasvujen seassa on
se saanut yhtä suuren merkillisyyden kuin puuvilla (pumpuli)
verhokasvujen seassa.

Arabiassa ja Javan luodolla nousee kaffepuu 8-10 kyynärän korkuiseksi,
mutta länsi-Indiassa ei sitä päästetä siihen korkeuteen, vaan leikataan
oksat poikki ajallansa, josta se paremmin vesoo, tulee haaraisemmaksi ja
antaa niin enemmän hedelmiä. Oksat ovat toinen toistansa vastaiset,
lehdet samaten, jotka aina viheriöitsevät. Valkoiset ja hyvähajuiset
kukkaset istuvat rypälettäin lehtien loukossa. Kukoistaissansa näyttää
kaffepuu ikäänkuin lumelta peitettynä, enemmänki kuin meidän
omenapuumme, jotka myös kyllä kukassa ollessansa lumittuneelta
näyttävät. Kukkasia seuraa punainen hedelmä, joka sekä muotonsa että
kokonsa vuoksi on kirsipuun marjan kaltainen, suurempi ja punaisempi
kuin tuomen marja. Sen marjan mehussa on kaksi siementä, joiden toinen
puoli on tasainen, toinen ympyrämäinen. Nämät kutsutaan kaffepöönäksi
(kaffeherneeksi), joka on väärä nimi koska ei hedelmä ole palko vaan
marja. Jo toisena vuonna kantaa kaffepuu hedelmiä, mutta täysisatoinen
on se vasta neljäntenä eli viidentenä vuonna. Se vaatii lämpimiä maita,
ehkä ei se salli kovaa kuumuutta. Kuumissa maan paikoissa istutetaan se
muiden puiden varjoon ja kaipaa aina märkyyttä.

Arabian saarento on enimmiten santamaata, kovin lämmin ja melkein
sateeton; mutta sen eteläisessä päässä, jonkun matkan meren rannasta, on
vähän kalpeampi ilma, vuorinen maakunta ja tarpeellinen paljous sadetta.
Täällä onnellisessa Arabiassa (niinkuin sitä osaa on kutsuttu; sen oma
nimi on Yemen) luultiin kauan aikaa kaffepuun kotomaan olevan. Mutta nyt
tiedetään että kaffepuu Egyptin maasta eteläänpäin, Abyssiniassa ja
vieläkin eteläisemmissä maissa, Enarea ja Kaffa, kasvaa villipuuna
metsissä. Tästä päättäen on kaffepuu Arabiassa istutettu, tuotuansa
sinne nimitetyistä Afrikan maakunnista.

Useimpain ja merkillisimpäin asiain alku on aina ollut satuisessa
hämärässä. Tosien asiain siaan kerrotaan satuisia juttuja. Niin on puhe
kaffeherneenki ensimäisestä nautitsemisesta melkein turhaa tarinata,
joka kerrotaan seuraavalla tavalla: Eräs mahometilaisen luostarin
esimies oli havainnut kuinka kutut, tätä hedelmätä nautittuansa, tulivat
valppaiksi, juokseskentelivat ja hyppelivät yökaudet. Tämä saatti hänen
valmistamaan tästä hedelmästä juomaa, joka pitäisi sekä hänen että
luostarin muut kirkonpalveliat valppaina, koska heidän koko yön täytyi
templissä rukouksia pitää.

Kaffejuominen kuuluu kokonaan kykyisempiin aikoihin. Vanhat Grekalaiset
ja Romalaiset eivät tästä juomasta tienneet mitään. Eräs vanha
arabialainen kirja asettaa kaffejuomisen 15 vuosisadan keskipaikoille,
josta päättäen se olisi noin 400 vuoden vanha. Tämä arabialainen
kirjoitus kertoo kaffejuoman syntymisen seuraavalla tavalla: Arabian
eteläisellä rantamaalla, Adenissa, oli eräs mufti (iso-pappi), nimeltä
Gemaledin. Punaisen meren länsirannoilla matkustaissansa kohtasi hän
muutamia kansalaisiansa, jotka nautitsivat kaffejuomaa. Kotiin tultuansa
arveli hän tämän juoman terveelliseksi ja havaitsikin koettuansa sen
tekevän pään selkeäksi ja vastustelevan unta, jonka tähden hän säätti
sitä juomaa kirkon palvelioille, jotka yörukouksia pitivät. Mutta nämät
katsoivat sen päivälläkin nautittuna hyväksi. Näistä levisi kaffejuoman
nautitseminen, ensin Adenissa sitten koko Arabiassa ja myös Mekka
nimisessä kaupungissa, josta se, koska kukin mahometilainen on vaadittu
sinne kerran elämässänsä vaeltamaan, pian levisi kaikkein
mahometilaisten maihin. Tässä tosin ei ole kaffejuomisen alkua
osoitettu, mutta kuitenki sen leviäminen Arabiassa, josta se sitten yli
koko maailman on saatettu.

Vuonna 1511 lähetti Egyptin Ruhtinas uuden maaherran Mekkaan. Tämä, joka
ei tätä juomaa tuntenut, suuttui kovasti nähdessänsä kerran kaupungin
suuressa kirkossa kirkonpalveliain istuvan loukossa ja juovan
kaffejuomaa. Hän ajoi nämät ulos kirkosta ja kutsui kokoon jumalisia,
lainoppineita ja muita kaupungin ymmärtäviä miehiä, jotka kauan tästä
asiasta tuumailivat. Yksi niistä sanoi toisten pilaksi että kaffe
niinkuin viinakin saattaa juovuksiin, jonka hän tiesi siitä että hän oli
kaffeeta maistanut. Mutta koska laki kielsi kaikkia semmoisia väkeviä
juomia maistamasta, sai hän rikoksestansa laissa määrätyn
raipparangaistuksen. Koska nämät kokoontuneet eivät taitaneet tulla
mihinkään päätökseen, kysyttiin lääkäreitä. Maaherra kutsui kaksi
lääkäriä, jotka sanoivat kaffejuoman terveydelle vahingolliseksi, jonka
tähden se juoma kirottiin. Sitä kiellettiin myymästä, kaikki aseet ja
astiat poltettiin ja se, joka sitä joi, kuljetettiin aasin selässä
pilkaksi ympäri kaupunkia. Mutta tämä kielto ei ollut pitkällinen, sillä
ruhtinas itse Kairossa oli hyvä kaffejuomari ja hänen oppineimmat
miehensä todistivat sen vahingoitsemattomaksi ja luvalliseksi. Tämän
voiton perästä tuli kaffe vieläkin suurempaan huutoon ja tietoon.

Parin kymmenen vuoden kuluttua sattui kuitenki Kairossa (Egyptin
pääkaupungissa) jonkun kiihkomielisen päähän ruveta saarnaamaan oikeata
sotaa kaffejuomaa vastaan, joka nyt oli tuttu jokaisessa pienimmässäkin
kaupungin töllissä. Hän saarnasi sanoen ettei yksikään kaffejuomari ole
oikia mahometilainen. Häneen mieltyneet oikiauskoiset ihmiset tulivat
tästä niin villiin, että he kirkosta tultuansa ryntäsivät
kaffehuoneisiin sisälle, löivät palasiksi kupit ja pöydät sekä pahasti
tupuloitsivat kaikki juomarit. Koko kaupunki jakausi kahteen viholliseen
lahkoon, kaffejuomarien ja kaffesotiain. Kapina ja meteli oli hirmuinen.
Kaupungin ylimmäinen tuomari kutsui oppineita kokoon ja nämät väittivät
yksimielisesti että jo aikoja sitten oli tietty asia että kaffejuoma
olisi sekä luvallinen että hyödyllinen. Kokouksen esimies tarjosi
päälliseksi kaikille kaffeeta ja otti itse ensimäisen kupin. Tämä uusi
voitto levitti vieläkin enemmin kaffeen sekä huudon että nauttimisen.
Niin tekevät ainakin ajattelemattomat vähämieliset ihmiset, turhasta
ottavat suuren äänen ja tekevät sen, mitä he parantaa aikovat, kahta
pahemmaksi.

Vuonna 1554 asetti kaksi miestä erinäisen kaffehuoneen
Konstantinopolissa; siellä oli hienot istuimet, tarittiin kaffeeta,
juotiin, pelattiin schack-peliä ja iloittiin. Eräs turkkilainen
runoseppä laati runon kaffeen kunniaksi. Kaffehuonetten luku kasvoi
kasvamistansa niin että papit rupesivat valittamaan kaffehuoneissa
käytävän enemmin kuin kirkoissa. Mufti selitti että kaffejuominen on
kielty koranissa (mahometilaisten bibliassa), josta syystä kaikki
kaffehuoneet suljettiin. Mutta uusi Mufti rakasti kaffeeta, häntä
seurasi muu papisto ja hovi ja koko kaupunki. Sittemmin on kyllä
välistäin täällä kaffehuoneet tulleet suljetuksi, mutta ei itse
kaffejuoman tähden, vaan valtakunnallisista syistä, koska kansalla oli
näissä hyvä tilaisuus pakinoita hallituksen asioista. Kaffeen juominen
on siitä asti levinnyt leviämistänsä. Suuremmissa taloissa otettiin
erityinen palvelia kaffejuomaa valmistamaan ja taritsemaan. Vihdoin
tehtiin laki, joka määräsi vaimolla olevan syyn avioliitostansa päästä,
jos hänen miehensä kielsi hänen kaffeeta juomasta.

Näin tuli Itämaalla kaffejuominen tavaksi 17 vuosisadalla eli 150 vuotta
sen ensimäisestä alkamisesta Arabiassa. Tähän asti tunnettiin sitä
tuskin nimeksikään muualla Europassa. Luultavasti tuli se ensin
Venedigin suureen kauppakaupunkiin, sillä eräs Pietro della Valle
kirjoittaa vuonna 1615 Konstantinopolista tahtovansa ottaa Italiaan
palatessansa vähän kaffeeta myötänsä. Vuonna 1660 toivat muutamat Turkin
maalta palaavaiset kauppamiehet kaffeherneitä myötänsä Marseljiin ja
näyttelivät sekä niitä että muita siihen kuuluvia aseita ja astioita
niinkuin joitakin kummallisia kappaleita; mutta jo vuonna 1671 avattiin
siellä ensimäinen kaffehuone. Eräs englantilainen kauppamies, Edwards,
otti Smyrnasta palatessansa grekalaisen neidon myötänsä kaffeeta hänelle
valmistamaan. Tämä neito nai erään ajajan (kuskin), joka parikunta avasi
ensimäisen kaffehuoneen Londoossa. Parisissa avattiin samoin ensimäinen
kaffehuone 1672, koska Turkin Sultanin Mahomed IV:nen lähettiläinen
siellä oli pitemmän ajan oleskellut ja hovillekin tätä uutta juomaa
tarjonnut. Marseljissa nousi kuitenki vielä pieni riita kaffen
juomisesta. Lääkärit katsoivat sen vahingolliseksi ja saattivat sen
julkisen keskustelemisen alle. Kutsumuskirjassa, joka vielä on tallella,
käskivät lääkärit tulemaan raadihuoneesen taistelemaan asiasta, mutta se
vaikutti saman kuin mahometilaistenki vihollisuus, ehkä ei kaffejuoman
puolustajillakaan aina ollut peräti vakavia ja luotettavia perustuksia,
sillä äsken nimitetty kutsumuskirja sotii semmoisia perustuksia vastaan,
joilla puolustajat olivat tahtoneet kaffejuoman hyväksi näyttää,
niinkuin että se turkin kielellä nimitetään _bon_ (joka franskan
kielellä merkitsee: _hyvä_) ja että se on kotoisin onnellisesta
Arabiasta.

Jälemmin tuli kaffe tutuksi pohjaisissa maakunnissa. Vuonna 1665 ei sitä
vielä tunnettu Danskan maallakaan. Onpa sillä ollut täälläkin
vastustajansa; viimis vuosisadan lopulla kiellettiin kaffejuominen sekä
Ruotsissa että Suomessa. Mutta ei se siitä lakannut. Kaffeeta keitettiin
riihissä ja metsissä; ja koska kaffeella keittäissä on oma helposti
tunnettava hajunsa, poltettiin katajan hakoja niin sekoitettaaksensa
kaffen hajun. Niin paljo oli jo kaffejuominen vallassa ettei kielto
taitanut sitä enään takaisin tunkea, jonka tähden kielto viimein
peräytettiinki. Siitä asti on kaffe levinnyt Suomessakin että tuskin
enää löytyy maassamme sitä tölliäkään, jossa ei se olisi tunnettu.

Onhan toki kaffeella vieläkin vastusteliansa, vaikka kyllä turhaan sitä
vastustellaan. Sitä juodaan koko maassa, ehkä muutamat arkamieliset
kynsivät päätänsä sanoen sen joko vahingolliseksi juomareille taikka
vahingolliseksi maalle, koska se on ulkomailta ostettava.

Mitä ensin sen vahingollisuuteen juojille tulee, niin on siitä kaikkina
aikoina viisasteltu niinkuin jo edellä olemme kertoneet. Alkehisto, joka
kaikkein kappalten alkuaineet tutkii, näyttää että kaffeherneessä on
enempi häkkyainetta kuin missäkään muussa tunnetussa kasvaimessa, ja
häkkyaine on lihan pääaine. Siis on kaffeherne ja kaffejuominen suureksi
palkinnoksi niille, jotka aivan vähän lihaa saavat syödäksensä. Tästä
taidamme selittää miksi ihmisille on niin suuri halu tämän juoman
perään; syy on se että se on paljo ravitseva. Ulkomaan valtakunnissa,
joissa kaikista ihmisen elämään kuuluvista asioista tarkka vaari
otetaan, on havaittu että lihan syöminen samassa mitassa on vähennyt
kuin kaffeen nauttiminen on enennyt. Tässä on toinen todistus siitä että
kaffeherneessä on samaa ainetta kuin lihassakin. Sentähden ei ulkomailla
enään kaffeeta juodakkaan niinkuin täällä juhlallisena ja halullisena
juomana, vaan sitä nautitaan ruokana, se on: sitä syödään melkein
niinkuin meillä maitoa suuruspalan paineeksi. Ja sitä nauttivat tällä
tavalla köyhimmätkin, työmiehet ja muut. Ei se sillen enää ole heille
mikään herkku, vaan jokapäiväinen tarpeellinen ruoka. Tästä ehkä
arvannee lukia kuinka juuri kaffeen nauttiminen on niissä valtakunnissa,
joissa se on jokapäiväinen elatuksen aine. Tämä näkyy jo
ulkopuoleltakin; sillä niissä paikkakunnissa on joka kolmannessa talossa
kaffehuone, jossa ei ollenkaan muuta saa ostaa kuin kaffeeta ja jonkun
palan sen viereen. Vaikka siis kaffe ei itsestänsä ole vahingollinen
juojille, taitaa se kuitenki niinkuin kaikki muutkin nautitsemiset tulla
vahingolliseksi ylöllisyyden tähden. Ei ole taivaan kannen alla sitä
ainetta, terveellisintäkään, joka ei ylöllisesti nautittuna tulisi
vahingolliseksi. Ja tietty asia on myös että mitä voimallisempi aine,
sitä pikemmin taitaa se myös vahingoittaa. Senpätähden neuvoisimme
omanki maamme kaffejuojia että he joisivat kaffeensa kuivan ruokapalansa
paineeksi, niinkuin tekevät ulkomaillakin. Ei tosin siitä ole vahinkoa
pelättävänä. Mutta toisaalta on kaffeen ja paloviinan sekoittaminen
oikeana myrkkynä pidettävä, sillä molemmat jo yksinänsäkin ovat väkeviä
ja voimallisia aineita.

Toinen on asia, jos kaffe ulkomailta ostettuna on vahingoksi maallemme.
Kysymys on sama jos mikään muu aine, ulkomaalta tuotuna, on maalle
vahingoksi. Kyllä monikin niin luulee, mutta vähän ajattelemattomasti.
Tosi kyllä on että kaikki, mitä ulkomailta tuodaan, on maksettava; mutta
millä se maksetaan? Ei rahalla; sillä ei paperirahamme siellä kelpaa
miksikään ja kulta- ja hopiavuoria ei meillä löydy maassamme. Kaikki
ulkomailta tuodut aineet ovat siis maksettavat oman maamme tuloilla.
Viimisessä kädessä on kauppa sula vaihetus. Jos taas ajattelemme
ulkomaitten ihmisten tilat, niin havaitsemme että he maksavat meidän
maamme kalut heidän maansa ja työnsä tuloilla. Ellemme nyt ostaisi
mitään ulkomailta, ei kaffeeta eikä muuta, niin arvattavasti eivät
taitaisi hekään meiltä mitään ostaa. Kaikki kauppa olisi tykkänään
loppu. Tämän näimme menneinä vuosina selkeästi; maamme antoi huonon
tulon sekä kuivuuden että hallain vuoksi, josta seurasi ettei talonpoika
taitanut ostaa eikä kauppamies taitanut myydä ulkomaan kaluja muuta kuin
vähän entisen suhteen. Senpätähden ei taitanut kauppamies ulkomailtakaan
tuottaa kuin vähän entisen suhteen. Tämän katsovat nyt ajattelemattomat
hyväksi, koska ulkomaan aineita tuotiin vähempi maahan kuin ennen. Mutta
katsotaaspa toisaaltakin asia. Suomalaiset toivat vähä ulkomailta,
sentähdenpä veivät he myös vähemmän ulkomaille, taikka oikeammin
sanottu: ulkomaalaiset taisivat myös ostaa vähemmän Suomen kaluja ja
tarjosivat sentähden niistä vähemmän hinnan. Ei ole sentähden Suomen
kalut olleet monena vuonna niin vähässä hinnassa ulkomailla kuin
menneinä. Ja niinpä se on ainakin. Jos vähä myymme ulkomaille, niin myös
ostamme vähän sieltä; taikka takaperin: jos vähän ostamme ulkomailta,
niin myös myymme vähän taikka huonoon hintaan. Emme sentähden taida
sanoa kaffeeta kansan vahingoksi.

Merkillistä on kuinka kaffeen juominen on enennyt siitä kuin sitä
ruvettiin ruokana käyttämään. Yksi ainoa kansa olkoon esimerkkinä.
Vuonna 1808 juotiin Englannissa vaan nimeksi kaffeeta; sinä vuonna
tuotiin sinne yksi miljona naulaa kaffeeta. Vuonna 1832 tuotiin 22
miljonaa naulaa eli 22 kertaa enempi kuin 24 vuotta ennen. Vuonna 1848
tuotiin sinne ja juotiin 45 miljonaa naulaa taikka 45 kertaa enempi kuin
40 vuotta ennen. Sama on suunta melkein muissakin maissa.

Mutta vieläkin merkillisempi on se että hinta on samassa määrässä
laskenut kuin nauttiminenki. Vuodesta 1818 vuoteen 1848 eli 20 vuoden
kuluessa on kaffeen hinta laskenut enempi kuin puolta halvemmaksi (eli
65 prosenttia), joka tulee siitä että sen viljelys on suuressa mitassa
enennyt.

Kaikissa paikoissa ulkomailla sanotaan yhteen äänen että kaffeen
juominen on vähentänyt viinan nauttimisen, ja tässä olisi sen suurin
etu. Hallitukset ovatki sentähden aikaa voittain laskeneet kaffetullin
paljo halvemmaksi entistänsä, josta sen nauttiminen on saanut suuren
enenemisen ja siitä syystä tullin tulot valtakunnille antaneet vielä
suuremman voiton kuin ennen.

Jos taitaisimme yhdellä silmän heitolla katsahtaa yli koko sen suuren
liikunnon maailmassa, jonka tämä pieni ja vieras siemen on matkaan
saattanut, kuinka tuhansittain ihmisiä viljelevät ja raivaavat maita
kaffepuita istuttaaksensa, kuinka kauppamiehet niitä sitte ostelevat
talonpojilta ja kokoovat laivain täydet, kuinka laivat merille sitte
niitä kuljettelevat maanpiirin ympäri merimiesten ollessa vaaroissa,
kuinka taas kauppamiehet niitä toinen toisillensa jakailevat ympäri
kaupunkeita, kuinka vihdoin niitä myyvät ostajille kaikista säädyistä
ruhtinoista alkain aina tölliläisten muijihin saakka, kuin vaskisepät
hikoilevat pannua takoissansa ja savenvalajat kuppia ja muita
valaissansa, kuinka akat ja piikat keittelevät tätä herkkua vartoen sen
kiehumista yli laitojen, kuinka viimeiseksi pienet seurat pakisevat
ilossa ja hyvämielissä koska kaffekuppi höyryy nenän alla -- jos kaikki
tämän ajattelemme yhteensä ja vielä lisäämme mitä kaffemyllyt, polttajat
ja muut siitä saavat tekemistä, tosin on maan piirin päällä tuskin
mikään yksinäinen aine, joka niin paljon matkaansaattaa ihmisille
toimitusta ja hyvämielisyyttä kuin _kaffepuu_.



Tupakki.


Kaikkein maailman kasvuin seassa on tupakki merkillisimpiä. Se on
myrkyllinen ja kuitenki nautitsevat sitä melkein kaikki ihmiset yhdellä
eli toisella tavalla. Tästä laveasta nautitsemisesta tulee kohdastansa
se että monet ihmiset sitä kasvua viljelevät ja yhtä monet sitä vielä
kaikin tavoin korjailevat. Jos vielä tähän lisäämme että tällä kasvulla
ei ole syötävää hedelmää eikä juurta eikä muitakaan ravitsevia osia,
että sillä ei ole hyvää hajuakaan, vaan sitä vastoin paha ja karvas sekä
maku että haju, että se nautitessa saattaa oksentamaan ja pyörtymään ja
suuressa mitassa nautittuna tuottaa vielä kuolemanki [_Nikotin_ on aine,
joka saadaan tupakista ja on niin kovin myrkyllinen, että 4 eli 5
pisaraa kuolettaa koiran], jos kaikki tämän yhteen ajattelemme, on se
sangen merkillistä kuinka semmoinen kasvu on taitanut ihmisten ja
järjellisten ihmisten seassa tulla niin suureen voimaan kuin sillä nyt
ompi. Jos joku olisi pari sataa vuotta takaperin, koska tupakki vielä
kasvoi Amerikan villimetsissä, sanonut: tuota kasvua tulevat joka
maailman maakunnassa ihmiset kylvämään ja viljelemään, tuota kasvua
sitten tuhannet ihmiset vapriikeissa valmistavat poltettavaksi ja
pureskeltavaksi ja nenään jauhoina pistettäväksi, tuota kasvua
kuljettavat tuhannet ihmiset maitse ja meritse valtakunnasta
valtakuntaan, tuota kasvua myyvät ja ostavat tuhansittain tuhannet
kauppamiehet, jos joku pari sataa vuotta takaperin olisi noin puhunut,
eikö häntä todella olisi saanut hulluksi sanoa? Mutta nyt on tuo kaikki
jo tapahtunut. Tupakista sopii tosin sanoa mitä monesta ihmisestä
nähdään, että usein ne tulevat suureen kunniaan ja arvoon, joista kukaan
ei olisi sitä luulla taitanut.

[Tupakki on tosin lääkitykseksikin käytetty, joka on sen ainoa
hyödyllisyys, mutta aivan pieni osa koko tupakin summasta käytetään
lääkkeeksi.]

Viheriäisessä tilassansa on tupakilla aivan vähän hajua ja makua, mutta
kuivassa tilassansa saa tupakki, erinomattain sen lehdet ilkeän hajun ja
aivan karvan maun.

Koska Hispanialaiset ensin tulivat Amerikaan, löysivät he tnpakkikasvun.
Matkustavaiset Amerikassa kertovat että ihmiset siellä, ennen
Europalaisten sinne tultua, käyttivät tupakkia lääkkeeksi; erinomattain
oli se aivan hyvä lääke haavoissa.

Myös kertovat ensimäiset matkustavaiset Amerikassa että Meksikon
kuninkaallisessa hovissa oli tapana tupakkia polttaa kieruissa taikka
sigarrina. Koska Englantilaiset ensin tulivat Amerikaan, löysivät he
saman tavan, erinomattain Virginiassa, jossa vieläkin kasvaa hyvin
arvossa pidetty tupakkilai. Europalaisten näyttää saaneen ensimäisen
tiedon tupakista Antillien saaristossa, sillä nimi _Tobako_ on Haitin
kieltä, merkiten sitä putkea, jolla tupakkia poltettiin, eikä siis itse
tupakkia. Tupakin meksikolainen nimi on _yete_ ja perulainen nimi
_sagri_. Mutta tyhjä luulo on se että tupakin nimi on otettu Tobago
nimisestä luodosta.

Eräs Italialainen Venzoni, joka vuosina 1542-1556 matkusti
Länsi-Indiassa, taikka puoli sataa vuotta jälkeen Amerikan löytämisen,
puhuu laveasti tupakin nautitsemisesta. Ei kauan sen jälkeen, vuonna
1559, viljeltiin jo tupakkia Lissabonissa lääkitykseksi, ja senaikuinen
franskalainen lähetysmies Portugalissa, nimeltä Nicot, lähetti tupakin
siemeniä sieltä kotimaahansa, erittäin kuningattarelle Katharina Medici,
josta sitä myös Frankriikissa kutsuttiin kuningattaren yrtiksi. Mutta
opillisissa kirjoissa sai se nimen _Nicotiana_. Italiassa sai se nimen
_Herbe de S:t Croix_ ja _Herbe de Ternabou_, sillä Paavin lähetysmies
Lissabonissa St. Croix ja Ternabou, lähetysmies Frankriikissa,
lähettivät siemeniä ensin Italiaan. Vuonna 1586 palasivat muutamat
Englantilaiset Virginiasta ja toivat myötänsä tupakin Englantiin ja yksi
niistä, Harriot, sanoo Englantilaisten oppineen tupakin polttamisen
Indianeilta. Pian levisi tämä polttaminen Englannissa ja pian myös
Hollannissa, Frankriikissa, Spaniassa ja Portugalissa. Hollantiin tuli
se tapa muutamien oppivaisten seurassa, jotka Englannista sinne
matkustivat oppia hakemaan. Myös näkyy tämä tupakin nauttiminen pian
levenneen Turkiaan, Persiaan, Itä-Indiaan, Kinaan ja Japaniin. Jo vuonna
1601, eli tuskin 50 vuotta jälkeen tupakin ensimäisen tuomisen Europaan,
oli tupakin polttaminen tuttu Kinassa, ja luullaan sen olevan vieläkin
vanhemman Japanissa. Tästä päättävät muutamat, että tupakki ennen
Amerikan löytämistä olisi ollut tuttu Itä-Aasiassa. He sanoivat että se
lai, jota Kinassa viljellään, on Amerikalaisesta laista erinäinen, ja
että se persialainen lai, josta saadaan se suuresti ylistetty
Schiraz-tupakki, on perisukuansa aasialainen. Mutta toisaalta on suuri
syy päättää tämän kasvun olevan perisukuansa amerikalaisen; sillä koko
Aasiassa on sen nimi _tobak_, ainoastaan Arabiassa kutsuvat sen nimellä,
joka merkitsee savua. Myös taitaa tapahtua että Kinalaiset, opittuansa
Spanialaisilta tupakkia nautitsemaan, ovat jonkun likisukuisen kotimaan
kasvun täksi nautinnoksi käyttäneet, ja samaten taitaa Persiassakin olla
tapahtunut. Mutta tupakin nauttiminen ja nimi on epäilemättä saatu
Amerikan villikansoilta.

Tupakin nauttiminen on niinkuin kaikki muutkin uudet tavat saanut kärsiä
vastuksia ja vainoja; mutta sillä oli myös puolustajansa ja
levittäjänsä. Merkillinen on Englannin kuninkaan Jaakko I:sen pilakirja
tupakin polttamista vastaan, joka vuonna 1619 tuli ilmi nimellä
Misokapnos. Se on kirjoitettu keskustelemisen tapaan. Siinä sanoo hän
kuinka ilkeä on että ymmärtäväiset ja valaistut ihmiset ottavat tapoja
semmoisilta villikansoilta kuin Amerikan asuvaiset, että tupakin
nautitseminen vahingoitsee terveyden, heikentää ruumiin voimat,
kohmeluttaa järjen, tuo myötänsä riettauden ja tekee keskinäisen elämän
rivoksi; ja että, jos tupakin polttaminen kasvaa kasvamistansa niinkuin
se ruvennut on, vaimojen vihdoin myös täytyisi tupakkiin turvata koska
he eivät muutoin jaksaisi löyhkäävien miestensä kanssa yhdessä elää. Ja
hän päättää kirjansa seuraavilla kovilla sanoilla: "Sentähden, o
kansalaiset, jos teissä vielä on vähäkin häpyä, niin pankaat pois tuo
hullu nautinto, jonka alku on hävyttömyys, joka tietämättömyydestä on
tavaksi otettu, joka voiton vuoksi levitetään; nautinto, jolla Jumala
vihoitetaan, ruumiin terveys hävitetään, kotoelämä katkerutetaan ja
kansan arvo ulkona sekä kotona häväistään; nautinto, paha silmille ja
vielä pahempi nenälle, aivoille vahingollinen ja keuhkoille kalvavainen;
nautinto, jonka paksut, mustat savupilvet antaa oikean kuvauksen
helvetin kaasusta." Mutta vaikka Jaakko todellakin oli tupakin
vihollinen ja kielsi sen viljelemisen Englannissa, oli tämä kirja
kuitenki enimmästä päästä pilkaksi kirjoitettu. Kuitenki sai se
vastustelioita täydellä todella; sillä muutamat Jesuitat Puolan maalla
kirjoittivat sitä vastaan kirjan Antimisokapnos. Ymmärrettävä on että
kuningas Jaakko saarnasi kuuroille korville. Tupakin polttaminen
Englannissa leveni levenemistänsä erinomaisesti ja vasta viimisen
vuosisadan loppupuolella rupesi se joksikin vähenemään, koska ihmiset
korkeammista säädyistä ei sitä enään pitäneet herrallisena vaan
roistomaisena. Sitte on tupakin nautitseminen Englannissa paljo vähennyt
ja nykyjään nähdään harvoin Englantilaiset polttavan. Joka siellä
kaduilla kulkee, taitaa ainakin sanoa että kukin tupakkia polttavainen
on muukalainen. Alhaisista säädyistä niinkuin työmiehet polttelevat
vieläkin.

Toisaalta kirjoitti eräs Raphael Thorius vuonna 1628 kiitosvirren
tupakin kunniaksi. Samaan aikaan tuomitsi Paavi Urban 8:sas ne pannaan,
jotka kirkossa nuuskua tököttivät naamaansa.

Tupakin nauttimisen suuri ja nopea leveneminen tuli suureksi osaksi
siitä että se helposti käy viljellä melkein kaikissa maissa ja ilmoissa;
eikä sentähden viipynytkään kauan ennenkuin ruvettiin viljelemään sitä
useimmissa Europan, Aasian ja Afrikan maakunnissa. Mutta monissa maissa
tuli sen viljeleminen kiellyksi ja toisissa tehtiin sille kaikenlaisia
esteitä. Aina enemmän tupakin kasvun ja nautinnon levetessä havaitsivat
hallitukset että tästä taidettaisiin saada hyvä tulo valtakunnalle.
Tästä seurasi että tupakki tehtiin valtakunnan omaksi ja hallitus
yksinänsä myi sitä korkeaan hintaan. Tästä taas seurasi että hallitus
kielsi kunkin tupakkia viljelemästä pakoittaaksensa kunkin tupakkinsa
hallituksen myyjiltä ostamaan, taikka antoi hallitus luvan viljellä
tupakkia, mutta viljeliän täytyi määrättyyn halpaan hintaan myymän
viljellyn tupakkinsa; muutoin ei olisi koko tupakkikauppa tullut
hallituksen käsiin. Tämmöinen asetus on nykyisiin aikoihin ollut
voimassa Kuban luodolla ja on vieläkin Meksikossa. Nämät molemmat ovatki
peräti sopivaiset tupakin viljelykselle. Ainoastaan määrätyillä tiloilla
saadaan tupakkia viljellä ja kaikki tupakki on vietävä hallituksen
aittoihin. Hallituksen lähettiläiset kulkevat ympäri maata ja repivät
ylös kaikki tupakin taimet, jotka luvattomissa paikoissa havaitaan.
Näiden on myös katsominen että kaikki luvallisesti viljelty tupakki
tuodaan hallitukselle. Arvattavasti syntyy tästä paljo lain rikoksia ja
riitoja ja viekoittelemisia.

Muutamissa valtakunnissa on tupakille pantu korkia tulli maksettavaksi.

Englannin valtakunnassa oli tupakin viljelys kielletty. Toisissa maissa
on tupakin kotoviljelys kehoitettu, niinkuin Pommerissa, Silesiassa ja
muinaan Danmarkissa.

Tupakin viljelys on levinnyt yli suuren osan maan piiriä. Amerikan
useimmat paikkakunnat viljelevät tupakkia, enimmästi kuitenkin Virginia,
Karolina, Venezuela ja Kuba. Englantiin tuotiin vuonna 1831 33 miljonaa
naulaa, joista 32 miljonaa oli Amerikasta kotoisin. Kubasta vietiin
vuonna 1840 200 miljonaa sigarria ja noin 3 miljonaa naulaa lehtiä. Myös
Brasiliasta tuodaan paljo tupakkia. Vuonna 1817 vietiin yksinänsä Rio
Janeirosta 3 miljonaa naulaa. Europassa viljellään tupakkia enimmästi
Hollannissa, Flanderissa, Elsasissa, Pfalzissa, Ungarissa, Ukrainissa ja
Turkiassa, mutta se tupakki on arvoltansa halvempi amerikalaista.
Keskimeren itäpäässä on tupakin viljelys oivallinen. Itä-Indiassa ja sen
saaristossa viljellään myös paljo tupakkia. Vielä enemmän viljellään
sitä Kiinassa ja Japanissa. Kapmaahan ja Australiaan on sitä myös
nykyisiin aikoihin saatettu.

Keskittäin laskein tuodaan Danmarkkiin vuosittain 2,5 miljoonaa naulaa
tupakkia, josta melkein kaikki on lehtiä, jotka maassa valmistetaan
kaikenlaisiksi tupakkilaiksi.

Jos lasketaan kuinka paljo lehtiä kullekin tupakin laille juoksee ja
siihen lisätään mitä valmistettuna maahan tuodaan, saadaan Danskan
maalle:

Poltettavaa ja suussa pidettävää tupakkia 2,5 miljonaa naulaa.

Nuuskua puoli miljonaa naulaa. Jos sitte otetaan keskittäin kunkin
tupakkia nautitsevan ihmisen vuotinen tarve:

12 naulaa kullekin polttajalle ja pureskelialle 6 naulaa kullekin
nuuskaajalle, niin saadaan koko valtakunnassa 200 tuhatta polttajaa ja
pureskeliaa, ja 100 tuhatta nuuskaajaa. Jos sitte lasketaan nuuskajoista
olevan neljäs osa vaimoihmisiä, niin jää noin 270 tuhatta tupakkia
nautitsevaa miestä. Koska nyt koko Danskan valtakunnassa on 400 tuhatta
miestä yli 15 vuoden, on siis 40 miehestä 27 tupakin tuhlaajata taikka
paljo yli puolen kasvaneesta miesväestä tupakin nautitsiaa. Suomessa on
vieläkin suurempi osa miesväestä tupakin nautitsioita.


_Hinta_: 5 kop. hop.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kaffe ja Tupakki" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.