Title: Telefoonissa - Yksinäytöksinen kuvaus
Author: Benedictsson, Victoria, 1850-1888
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Telefoonissa - Yksinäytöksinen kuvaus" ***


TELEFOONISSA

Yksinäytöksinen kuvaus


Kirj.

ERNST AHLGREN [Victoria Benedictsson]



U. W. Telén & Co. Kuopio, 1898.

Kuopion Uudessa Kirjapainossa.



HENKILÖT:

 _Kihlakunnan tuomari Eskilson_. Maaseututuomari.
 _Siiri_, hänen veljensä tytär.
 _Ida_, hänen sisarensa tytär.
 _Birger_, Idan sulhanen.
 _Nilla_, vanha talouden hoitaja.
 _Notario_.
 _Tytöt_.

Tapaus tuomari Eskilsonin konttoorissa.



Iso huone, vanhanaikuiset huonekalut. Vasemmalla iso kirjoituspöytä,
ihan sen vieressä telefoonikone. Isot akkunat, pienillä ruuduilla,
verhottu paksuilla tummilla villauutimilla. Oikealla iso vanhanaikainen
uuni, jonka ala-osasto muodostaa penkereen, jolle on asetettu kaksi
suurta kukkavaasia, ilman kukkia. Uunin lähellä pienempi pöytä. Ovia
perällä. Oikealla pienempi pöytä, vievä käytävään; ylhäällä oven päällä
ympyriäinen lasi-ikkuna, ulkoa verhottu uutimella; ovi avautuu sisään
päin. Kirjahyllyjä, täynnä paksuja kirjoja, asiakirjoja y.m. papereja.
Pari suurta mukavaa nojatuolia. Vasemmalla seinällä vanha kaappi.
Lamppu kirjoituspöydällä on sytytetty. Pienemmällä pöydällä on
ompelurasia.

SIIRI (istuu ja kirjoittaa. Telefoonikello helisee. Hyökkää ylös ja
puhuu telefooniin.) Sinäkö se olet Kalle? (Äänettömyyttä. Hän
kuuntelee.) Miksi et ole soittanut kertaakaan näinä kahtena päivänä.

       *       *       *       *       *

Sitä minä juuri epäilinkin. Sinun äänesi kaikuu niin vieraalta. Voitele
talilla jalkapohjasi ja kääri villasukka kaulaasi illalla, kun rupeat
levolle; mutta käännä sukka nurin, muuten siitä ei ole apua. Niin minä
aina teen, kun olen vilustunut.

       *       *       *       *       *

Mille sinä naurat?

       *       *       *       *       *

Siltä se ihan kuului, niinkuin olisit nauranut.

       *       *       *       *       *

Vai niin! -- Tiedätkös, minä jään aivan yksin kotia koko illaksi.
Toiset kaikki menevät tanssiaisiin.

       *       *       *       *       *

Hyvä Jumala, -- pitäisihän sinun tietää, ettei minulla ole pukua, millä
tanssiaisiin menisin.

       *       *       *       *       *

Kyllä Ida menee. Ja notario myöskin. Et usko kuinka hän hakkailee Idaa.

       *       *       *       *       *

Ida on kovasti ihastunut häneen, olen siitä ihan varma. Ja setä on
aikalailla torunut häntä siitä. Minä kuulin itse, ovi oli vähän
raollaan. Hän sanoi Idalle, että hänen sulhasensa on parain ihminen
maan päällä ja että on synti ja häpeä, että Ida käyttäikse sillä tavoin
häntä kohtaan.

       *       *       *       *       *

Oh! hän meni kai kihloihin sentähden, että tuo mies oli niin rikas.

       *       *       *       *       *

Sitä en tiedä, mutta minä olen kuullut tyttöjen puhuvan hänestä.
Seuroissa kuuluu hän olevan oikea jörö, tulee aina sisään huoneisiin
isot ratsassaappaat jaloissa. Hän ei ole ensinkään "chic", niinkuin
sanotaan. -- Tiedätkö mitä "chic" merkitsee.

       *       *       *       *       *

Olla oikein stiili eli moderni, -- niinkuin notario. Ida sanoo aina
hänen olevan _chic_.

       *       *       *       *       *

Sinä!? Sitä ei sinusta tule ikinä?

       *       *       *       *       *

Nyt sinä saisit hävetä. Milloin minä olen sitä sanonut? Sinä olet pitkä
roikale, sinulla on suuret korvat ja hoikat sääret, mutta kyllä minä
pidän sinusta kumminkin kaikissa tapauksissa.

       *       *       *       *       *

Ole huoleti! Se ei voisi minulle milloinkaan johtua mieleen. Minä
tiedän ihan tarkoilleen, minkä näköisen minä haluaisin sulhaseni
olevan. Ei vähääkään sinun näköisesi ja sitten tulee hänen olla hyvän
ja ymmärtäväisen ja --

       *       *       *       *       *

Hei, kuinka sinä olet utelias notarion suhteen. Niin, setä sanoo, että
hän voi päästä varatuomariksi jo ensi käräjien jälkeen. Hän tulee
lopettamaan vähintäin valtioneuvoksena, sanoi setä ja -- -- (keskeyttää
äkisti, istuu pulpetin ääreen kirjoittamaan.)

TUOMARI. No, se on oikein, että teet työtä tipaseni. (Telefooni kello
soi.) Kuka nyt vielä telefoonia helistää, tähän aikaan?

SIIRI. Minä otan selvän. (Menee telefoonille.) Kuka siellä? (Tuikeasti
telefooniin.) Anna olla soittamatta; minulla ei ole aikaa. (Menee
paikalleen.)

TUOMARI. Kuka se oli?

SIIRI. Kalle vaan.

TUOMARI. Vai niin, nimismiehen poika! Minä en ymmärrä, mitä tapaa sekin
on, että annetaan pojan mellastaa telefoonilla, minä tahdon -- --

SIIRI. Ei, anna olla, setä. Minä totutan hänet kyllä siitä.

TUOMARI. Tee se. No, hyvästi tipaseni. Älä nyt ole pahoillasi, vaikka
pitää jäädä yksin kotia. Sinä olet vielä nuori ja se on vaan turhuutta
kaikki tyyni. Teet paljon viisaammin, kun istut täällä ja teet työtä!
-- ja vielä se sinunkin aikasi tulee. Hyvästi nyt vaan. Älä nyt ole
pahoilla mielin. (Menee.)

SIIRI (soittaa äkäisesti telefoonia; tulee kärsimättömäksi, soittaa
uuden kerran). Oletko siellä, Kaarlo? (Kuuntelee.) Enkö minä ole
sanonut sinulle satoja kertoja, että kun et saa vastausta minulta,
odota kauniisti ja ole ääneti, mutta älä mene telefoonin luota,
ennenkuin minä soitan täältä. Nyt sinä taas helisytit sitä sillä aikaa,
kuin setä oli täällä. Semmoista ei saa enää milloinkaan tapahtua,
muista se -- -- Mitä sinä tahdoit sanoa?

       *       *       *       *       *

(Elävästi.) Mitä puhut? Onko Idan sulhanen siellä?

       *       *       *       *       *

Sepä hauskaa: minä tahdon mielelläni nähdä hänet.

       *       *       *       *       *

Jos hän ratsastaa oikotietä, ei mene puolta tuntiakaan, kun hän on
täällä. Mutta sano hänelle, että Ida tulee vasta myöhällä kotia.

       *       *       *       *       *

Minä. -- Hm, minä istun täällä huoneessa koko illan ja kirjoitan.
Hyvästi, hyvästi! (Nyökkää telefoonille. Istuu kirjoituspöydän ääreen
ja selailee papereja.)

IDA. Rakas Siiri, tahdotko ottaa neulan ja lankaa ja ommella tuon napin
tuohon hansikkaaseni. Ei kellään toisella ole aikaa -- -- -- Huh,
hirmuista kuinka kuuma minulla on!

SIIRI (ompelee napin).

IDA (huutaa ulos perälle). Hyvä notario, minä unohdin viuhkani sinne
ylös pöydälleni.

NOTARIO (tuoden viuhkaa). Valtikka hältä vaan puuttui, -- minulla on
kunnia --

IDA. Välttäkää epäsuosiotani! Kas niin! Hyvästi, pikku Siiri; kiitos
avustasi! (Ida ja notario menevät.)

TYTÖT (tulevat perältä). Hyvästi Siiri!

SIIRI. Tulkaa sisään, tulkaa sisään; antakaa minun katsella teitä.

VANHEMPI (kääntelee itseään ympäri). No?

SIIRI. Niin kaunis!

NUOREMPI. Voit uskoa että oppilasten kukkaistanssi, se on jotain. Me
kaksi tanssimme _pas de deux_. Katso näin! (Tanssivat.)

SIIRI. Voi kuinka se mahtaa olla suloista!

NUOREMPI. Mutta vaikeata, saat uskoa. Täytyy olla niin notkea ja kepeä.
Katso näin! (Ottaa muutamia tanssiasemia.)

VANHEMPI. Oletko sinä hupsu! Meidän täytyy kiirehtiä. Hyvästi Siiri!

NUOREMPI. Hyvästi! (Juoksevat ulos.)

SIIRI (heittäytyy tuolille kirjoituspöydän ääreen ja kätkee kasvonsa
käsiinsä. Poistuvan vaunun kolinata kuuluu ulkoa.)

NILLA (sivuovesta). Rakas pikku Siirini! Täytyykö hänen istua yksin
täällä ja ikävöidä?

SIIRI (pyyhkii silmänsä). En minä ole ollenkaan ikävissäni. (Rupeaa
kirjoittamaan.)

NILLA. Olisiko se sitte ihmeellistä -- se! Kun on nuori ja jalat
vavahtelee, kun vaan ajatteleekin tanssia, -- -- ja sitten saapi istua
yksin täällä! Mutta minulla on jotain pikku tytölleni.

SIIRI. Onko Nillalla?

NILLA. Onpa niinkin. Enkö minä saa koota vähän jotain hänelle, jonka
täytyy kotia jäädä ikävään, kysyn minä. -- "Mitä enemmän, sitä parempi"
-- sanoi tuomari. Ja nytpä hän saakin nähdä.

SIIRI. Nilla on aina niin hyvä.

NILLA. No, enkö olisi sitte! -- minun ainoalle pikku ystävälleni.
(Menee ulos ja tulee kohta takaisin makeisten kanssa.) Kas näin; nyt
saa Siiri herkutella miten vaan tahtoo. Ja hyvästi nyt, pikku tyysäni,
hyvästi! (Menee.)

SIIRI (istuu ja miettii). Kalle parka! Jos minä kumminkin
telefoneeraisin hänelle tästä kaikesta. (Järjestää virvokkeita.
Pudistaa alakuloisesti päätään, mutta ilostuu kohta jälleen. Panee
rivakasti tuolin pöydän ääreen ja näyttää niinkuin puhuisi jollekin.
Tarjoaa vadeista, ottaa viinipullon ja panee korkkivääntiön siihen.)

NILLA. No, voitteko nyt ajatella kummempaa! Ida neiden sulhanen on
tullut, -- hevosella ratsastanut niinkuin paha olisi kintereillä.

SIIRI (laskee pullon). Vai niin.

NILLA. Hän tahtoi hämmästyttää Ida neitiä, sanoi hän ja jääpi tänne
yöksi.

SIIRI. Oo, hän on hämmästyttävä, sen takaan.

NILLA. Minä kehoitin häntä menemään saliin, mutta hän sanoi tulevansa
mieluummin tänne, niin olisi joku, jonka kanssa saisi puhella. (On
puhuessaan korjannut virvokkeet.) Kas tuossa! Kun minä vaan pääsisin
pois! (Menee sivuovesta.)

BIRGER (ratsastuspuvussa). Antakaa anteeksi, että näin tunkeudun tänne
häiritsemään. -- Minä olen kai tavallaan esitetty teille? -- eli
oikeammin sanoen ilmoitettu.

SIIRI (tervehtii arasti).

BIRGER. Te kai tunnette minut jo ennestään hiukan, Idan kautta?

SIIRI. Ky-yllä!

BIRGER. Minä pyydän, että kohtelette minua kuin vanhaa tuttavata
ainakin. Minä en voi tässä puvussa mennä morsiantani tapaamaan, vaan
olen pakoitettu odottamaan siksi, kunnes hän tulee kotia.

SIIRI. He saapuvat kai vasta hyvin myöhään.

BIRGER. Ja te arvelette, ettette viihdy minun seurassani niin kauan.

SIIRI. Tahdotteko istua? Eli menettekö mieluummin saliin?

BIRGER. Kiitän; pysyn mieluummin täällä. (Katsoo ympärilleen.) Vai
niin, täällä on telefooni? Minne se mahtaa johtua?

SIIRI. Käräjäkartanoon; siellä on telefooni nimismiehen huoneessa.

BIRGER. Vai niin?

(Äänettömyys.)

BIRGER. Te varmaan pelkäätte minua.

SIIRI. En -- oli en.

BIRGER. En minä ole ollenkaan vaarallinen.

    (Äänettömyys)

Te soisitte kai mielellänne, että minä poistuisin?

SIIRI. En -- oh en.

BIRGER. Jos te vaan ette istuisi siellä ja nypisteleisi huulianne,
ettekä näyttäisi niin kovin juhlalliselta, niin uskon että meistä voisi
tulla hyvin hyvät ystävät.

SIIRI (nousee). Ettekö tahtoisi -- kahvia.

BIRGER (nauraen). Kiitos, en!

    (Äänettömyys.)

Jos minä nyt en olisi tullut teitä häiritsemään, niin miten olisitte
saanut iltanne kulumaan?

SIIRI. Olisin työskennellyt.

BIRGER. Te puhutte pilaa? Te olette työskennelleet!

SIIRI. Niin; minulla on puhtaaksi kirjoitettavaa.

BIRGER (menee pöydän luo). Onko tämä teidän käsialaanne?

SIIRI. On.

BIRGER. Sepä on kaunista -- melkein kuin miehen käsiala. -- No mutta
ette suinkaan olisi koko iltaa sitä tehnyt? (Katsovat toisiinsa, ovat
purskahtamaisillaan nauruun.)

SIIRI. Kyllä, -- melkein.

BIRGER. Melkein? Ahaa!

SIIRI. Te nauratte minulle.

BIRGER. Ette ole itsekään juuri kovin totinen.

SIIRI. Minä olisin pitänyt kestiä.

BIRGER. Yksin.

SIIRI. Ei ollut ketään toista.

BIRGER. Ei, ei ollut. -- -- Minun oli määrä tuoda teille terveisiä
Kallelta.

SIIRI. Ah, todella; kiitän!

BIRGER. Tuo on mukava, tuo telefooni.

SIIRI. Sehän on selvää, hänen pitää kaikesta lörpötellä!

BIRGER. Herra nähköön, ei hän ole sanonut muuta, kuin että hän on
puhutellut teitä.

SIIRI. Vai niin.

BIRGER. Mitä pidätte hänestä?

SIIRI. Hän on kauhean lapsellinen ollakseen kahdeksantoistavuotinen, --
melkein hullumpi kuin minä itse.

BIRGER. Te ette ole kahdeksantoista?

SIIRI. Mutta minä olen seitsemäntoista täyttänyt.

BIRGER. Hän olisi halusta tullut tänne.

SIIRI. Silloin hän olisi saanut suuret silmät.

BIRGER. Miksi niin!

SIIRI. Oh, hän on niin kärkäs makeisille.

BIRGER. Te kätkitte jotain minun tullessani.

SIIRI (nauraa).

BIRGER. Mihin?

SIIRI. Tänne kaappiin.

BIRGER. Ja mitä siellä on?

SIIRI. Viiniä.

BIRGER. Hei?

SIIRI. Viinirypäleitä.

BIRGER. Minä kiitän!

SIIRI. Manteli-kiekuja.

BIRGER. Vieläkö jotakin?

SIIRI. Omenia.

BIRGER. Mimmoinen herkuttelija!

SIIRI (riemuten). Ja pähkinöitä.

BIRGER. Ja kaiken tuon kanssa ai'oitte tulla yksin toimeen!

SIIRI. Olisin kumminkin koettanut.

BIRGER. Mutta nyt meitä on kaksi.

SIIRI. Oh!

BIRGER. Kas niin!

SIIRI. Mutta -- --

BIRGER (nauraa). -- -- Se ei sovi, niinkö?

SIIRI. Kyllä, mutta -- --

BIRGER. Mitä?

SIIRI. Te vehkeilette kanssani.

BIRGER. Sitä en totisesti teekään.

SIIRI. Ja sitten, kun toiset tulevat, te nauratte ja -- --. Ette
suinkaan te tahdo istua kanssani ja leikitellä kestiä -- niinkuin
lapset!

BIRGER. Kyllä, samoin kuta tekin.

SIIRI. Se on niin kovin narrimaista.

BIRGER. Ei, sitä se ei ole. Ajatelkaahan nyt: valkea tuonne uuniin,
pieni pöytä tähän, me pöydän kahden puolen oikein kodikkaasti
istumassa, niinkuin olisimme vanhoja tuttavia ja -- ajatelkaamme että
meidät on jätetty kahden ja muut kaikki ovat matkustaneet pois. --
Sanokaapa, olisiko se niinkään narrimaista?

SIIRI. Ei suinkaan. Mutta se voipi näyttää siltä.

BIRGER. Joutavia.

SIIRI. Te vastaatte siitä. Sanotte olevanne se, joka keksi tuon.

BIRGER. No niin, minä otan hartioilleni koko tuon kauhean
edesvastauksen.

SIIRI. No sitten! (Hyppää ylös ja rupeaa asettelemaan järjestykseen.
Arvellen.) Mutta emmekö menisi saliin?

BIRGER. Minä en halua saliin; minä jään mieluummin tänne.

SIIRI (yhä puuhaillen, panee puita uuniin). Katsokaas nyt, eikö meillä
ole hauskaa?

BIRGER. Erinomaisen! -- Mutta te olette varmaan suruissanne, ettei
Kalle ole täällä.

SIIRI. Ei vähääkään! Auttakaa minua! (Ojentaa viiniputelin).

BIRGER (avaa pullon ja kaataa laseihin). Kas näin!

SIIRI. "Tervetullut mun halpaan majaani". Maljanne!

BIRGER. Maljanne! -- Mutta kyllä te osaatte elää! (Kilistävät.) Vaan
nyt kun istumme näin hauskasti, niin kertokaapa nyt jotain omasta
elämästänne. Kuinka kauan olette ollut täällä? Jaa -- -- -- Niin, enhän
minä tiedä mitään. Tuskin tiedän, mikä teidän nimenne. Se on totta --
"Siiri" -- sanoi Kalle.

SIIRI. Hän on kai jutunnut yhtä ja toista.

BIRGER. Ei sanaakaan.

SIIRI. Mutta se ei ole ollenkaan hauskaa puhua minusta. Puhelkaamme
ennemmin jostain muusta.

BIRGER. Joko te taas epäilette minua?

SIIRI. En -- en; näytättehän te niin hyvältä ja ymmärtäväiseltä.

BIRGER. Hyvä ja ymmärtäväinen!

SIIRI. Miksi te nauratte sille?

BIRGER. En suinkaan. Minulle johtui vaan jotakin mieleen. No, ovatko ne
ystävällisiä teitä kohtaan täällä?

SIIRI. Ovat.

BIRGER. Ja te olette oikein tyytyväinen?

SIIRI. Kyllä, -- vaikka ei se sentään ole, niinkuin oli kotona ennen.

BIRGER. Ettekö kertoisi minulle kodistanne?

SIIRI. Eipä siitä ole paljoa kerrottavaa. Äitini oli ollut vaan
palvelustyttö ja isäni sukulaiset olivat kovasti vihoissaan siitä, että
isäni meni hänen kanssaan naimisiin. Eivätkä koskaan häntä vähääkään
auttaneet. Äiti tuli sairaaksi ja silloin oli isällä kovat ajat; hän ei
mitenkään tahtonut päästä eteenpäin. Hän oli vuokrannut nimismiehen
kartanon ja me asuimme pienessä sivurakennuksessa. Kalle ja minä
leikittelimme aina yhdessä. -- -- -- Minä olin neljätoistavuotias kun
äiti kuoli ja isä kuoli vuosi sitten. Silloin olin minä yksin ja setä
otti minut luokseen, kun ei minulla ollut muutakaan turvaa.

BIRGER. No ja mitä odotatte tulevaisuudelta?

SIIRI. Ensin opettelen kaiken, mitä täällä konttoorissa on opittavaa ja
jos setä huomaa minusta jotakin tulevan, antaa hän minun vielä oppia
kirjanpitoa. Silloin minä kyllä tulen toimeen.

BIRGER. Ja te tyydytte siihen?

SIIRI. Kyllä.

BIRGER. Te epäröitte?

SIIRI. Niin. -- Toisinaan on minulla niin kova halu päästä ulos
maailmaan.

BIRGER. Tosiaan!

SIIRI. Niin. -- Istua konttoriin suljettuna, se ei kuitenkaan ole
elämätä. -- Mutta -- siitä minä en tavallisesti puhu kenellekään.

BIRGER. Vai niin, te haluatte ulos maailmaan? Käydä kauniissa
vaatteissa ja kulkea kemuissa, tulla kihlatuksi ja saada lahjoja, olla
yhden morsian, mutta monen lempimä -- -- -- Vai niin, tekin jo tiedätte
semmoisen olevan tapana ja että se on hauskempaa kuin istua
konttoorissa! -- -- Tosiaan, onhan se ymmärrettävää! Ja sitten päästä
rouvaksi ja saada elatusrahoja. "Eivät he kehrää, eivätkä kokoo
riiheen" -- rouvat eivät koskaan sitä tee -- "mutta ei Salomo kaikessa
loistossaan ollut komeammin puettu kuin yksi heistä." -- Se on se,
mille naiset antavat nimen: päästä ulos maailmaan. Ja sitäkö tekin
haluatte?

SIIRI. Hyi, kuinka häijysti te puhutte!

BIRGER. Sattuiko?

SIIRI. Ei, mutta minua tuntui peloittavan. Se oli jotain hyvin pahaa,
jota lausuitte.

BIRGER. Kuinka? Sanokaapa mitä tarkoitatte?

SIIRI. Kun te siitä puhuitte, tuntui minusta, niinkuin minä sitä
todellakin olisin tarkoittanut. Mutta sitä minä en tehnyt. Ja kumminkin
se tuntui niin omituiselta, -- ihan samalta, kun äiti ennen huomautti
minulle, että olin tehnyt jotakin pahaa. Tänne se koski kipeästi. Mutta
en minä ajatellut, niinkuin te luulette. Minä en tahdo tulla
turhamaiseksi, vaan hyvä ja rehellinen ihminen on minusta tuleva
-- -- -- Se on varmaan tuhmaa puhua siitä: semmoisesta ei pitäisi
puhua, vaan tehdä.

BIRGER. Minä olen loukannut teitä.

SIIRI. Ette. Minä tulin vaan ajatelleeksi. Minä tarkoitan että minä
olen varmaan kiittämätön. Minulta ei oikeastaan puutu mitään. Enkä minä
tahtonutkaan napista; minullahan ei ole mitään hätää. Minä mietin vaan,
että maailmassa varmaan löytyy hyvin paljon sekä hyvää että pahaa ja
monenmoisia ihmisiä; ja että minä tahtoisin oppia niin paljon ja -- --.
Täällä konttoorissa on toinen päivä aivan samanlainen kuin toinenkin;
mieli ei tule pahaksi, kun torutaan, eikä iloiseksi, kun kiitetään,
kaikki on vaan yhdentekevää. Ei milloinkaan ole oikein ikävää, eikä
koskaan oikein hauskaa. Ja kun edeltäpäin jo tietää, ettei mitään tule
tapahtumaan, eikä mitään voi tapahtua muuta kuin -- että viimein tulee
vanhaksi ja kutistuu kokoon. Eikä silloin ole mitään nähnyt elämästä.
Se tuntuu tyhjältä.

BIRGER. Ja te ette tahtoisi sitten tulla vanhaksi ja kuivettuneeksi?

SIIRI. En tiedä. Mutta ajattelen että voisi tapahtua jotain sitä ennen.

BIRGER. No, ja mitä te toivoisitte sitte tapahtuvaksi?

SIIRI. En minä tiedä itsekään. Minä ajattelen niin paljon
mahdottomuuksia.

BIRGER. Mitä esimerkiksi?

SIIRI. Te nauratte sille.

BIRGER. En.

SIIRI. Saattaisi tulla joku rikas, vanha rouva -- hyvin rikas -- joka
mieltyisi minuun ja ottaisi minut mukaansa kauas, hyvin kauas.

BIRGER. Mihin?

SIIRI. Italiaan esimerkiksi.

BIRGER. Luuletteko koskaan semmoisen vanhan rouvan ilmestyvän?

SIIRI. En, sitä en luule; minä sanon vaan, että jos tulisi semmoinen.
-- -- Niin tiesinhän sen! Se on narrimaista, -- ja te nauratte sille.

BIRGER. En maar', sitä en tee. -- Ja jos nyt ei ilmestyisi tuommoista
vanhaa rouvaa?

SIIRI. Sitten en tiedä mitään neuvoa.

BIRGER. Kuulkaapas; minun tekisi nyt mieleni puolestani uskoa teille
jotakin.

SIIRI. Mitä?

BIRGER. Tiedättekö mitä merkitsee mennä takaukseen.

SIIRI. Josko minä tiedän! Kyl-lä! Siinä voi joutua häviöön. Voi
menettää koko omaisuutensa. Oletteko mennyt takaukseen?

BIRGER. Olen.

SIIRI. Sitten olette menettänyt.

BIRGER. Niin olen.

SIIRI. Koko omaisuutenne.

BIRGER. Niin.

SIIRI. Ja nyt olette köyhä.

BIRGER< Olen. -- Iloitsetteko siitä.

SIIRI. E-en ilostunut, sillä onhan se kauhean ikävätä. Mutta pidän
teistä nyt enemmän. (Istuu likemmäs.)

BIRGER. Miksi niin?

SIIRI. Minä en kärsi rikkaita ihmisiä. Minä vihaan niitä.

BIRGER. Vihaatte?

SIIRI. Niin. Sillä jos ei löytyisi rikkaita, ei tuntisi itseään niin
köyhäksi ja kurjaksi, niinkuin toisinaan tuntuu.

BIRGER. Mitä kurjuudella tarkoitatte?

SIIRI. Minä tarkoitan, kun tietää olevansa kömpelö, ruma ja taitamaton,
että häpeässään mielellään lyyhistyisi vaikka hiiren loukkoon. Minusta
tuntuu, kuin olisi se rikkaiden syy, ett'en minä osaa soittaa pianoa,
puhua ranskaa eli näyttää korealta -- ainoastaan istua nurkassa ja
häpeillä.

BIRGER. Niinkö te tavallisesti teette?

SIIRI. Niin. Mutta kurjinta kaikista oli erään kerran.

BIRGER. Milloin?

SIIRI. Sedän syntymäpäivillä.

BIRGER. Istuitteko silloinkin nurkassa?

SIIRI. Istuin ja olin iloinen että sain siellä ollakin.

BIRGER. No, ja miksi?

SIIRI. Kaikki toiset olivat niin hienoja, niin hienoja. Pöyhkeöinä ne
siinä kävelivät ja hameensa kahisivat. -- Kauniita ne olivat ja hauska
niitä oli katsella. -- Ja sitten niillä oli viuhkat kädessä, jolla ne
löyhyttelivät näin ja sitten ne kiemailivat ja kääntelivät laahojaan ja
sitten tuli herroja, jotka kumarsivat näin, vaan silloin olisi teidän
pitänyt nähdä, miten naiset näyttivät alentuvaisilta -- istuivat
jäykkinä ja heittivät vaan tämmöisen silmäyksen sivulle.

BIRGER. Ja te istuitte ja kadehditte niitä?

SIIRI. En, en kadehtinut. -- Mutta minä tahtoisin tallata kaikki
rikkaat. Minä vihaan niitä.

BIRGER. Tehän olette pieni villieläin.

SIIRI. Astuin lattialle. Minulla ei ollut muuta hametta kuin tämä.
Mutta se oli uudempi silloin tietysti. Minä satuin katsomaan peiliin ja
näin että näytin puoleksi kynityltä peltovarikselta. Minun mustat
hansikkaani ulottuivat vaan tuohon saakka ja kun minä kävelin yli
laattian, katsoivat kaikki minuun. Pari niistä nauroi. Ja minä olen
niin varma siitä, että ne nauroivat minulle. Onko heillä oikeus tehdä
minusta pilaa, jos en minä ollut niin hieno kuin he.

BIRGER. Mutta nythän ne tulevat pilkkaamaan minuakin.

SIIRI. Miksi niin?

BIRGER. Minäkin olen nyt köyhä ja saan käydä huonoissa vaatteissa.

SIIRI. Ei, teille he eivät naura!

BIRGER. Vai -- niin! -- Mutta mitä luulette Idan sanovan?

SIIRI (äkkiä). Älkää puhuko siitä heille.

BIRGER. Eikö se olisi epärehellistä?

SIIRI. Kyllä. -- Mutta teidän ei pitäisi siitä kumminkaan puhua.

BIRGER. Luuletteko Idan purkavan kanssani?

SIIRI. Sitä minä en tiedä.

BIRGER. Sanokaa suoraan vaan.

SIIRI. Jos jostakin pidetään, pidetään kai hänestä, olipa hän köyhä tai
rikas.

BIRGER. Se oli mutkallinen vastaus! No, mutta luuletteko Idan pitävin
minusta?

SIIRI. Sen minä kyllä luulen.

BIRGER. Aina vaan kiertelemällä! Sanokaapa: luuletteko hänen ehkä
pitävän jostakin toisesta enemmänkin kuin minusta? Niin, tahi ei!

SIIRI. Ei!

BIRGER. Saatatteko katsoa minua silmiin sitä sanoessa?

SIIRI (katsoo häneen).

BIRGER. Te näytätte olevan pieni rehellinen sielu. Minun mieleni tekisi
kertomaan teille jotain. Lupaatteko olla siitä puhumatta?

SIIRI. Lupaan.

BIRGER. Antakaa kätenne sen päälle.

SIIRI (antaa kätensä).

BIRGER (pitäen sitä omassaan). Voitteko lyödä kättä myös siitä toisesta
asiasta -- Idaa koskevasta.

SIIRI (tempaa pois kätensä).

BIRGER. Niin, kuinka nyt kävi!

SIIRI. Mitenkä minä voisin sitä tietää.

BIRGER. Kas niin, minä en tahdo kiusata teitä enempää. Tulkaa nyt ja
istukaa, niin minä kerron. Ei sinne! Täällä teidän täytyy istua. Kas
noin. Kääntykää minuun. Noin! Ja kuunnelkaa nyt: Minä olin tuskin
kahdenkymmenen täyttänyt, kun ensi kerran näin Idan ja en juuri koskaan
ollut naisten seurassa. Siksi rakastuin häneen paikalla. Minä en
tiennyt, jos hän oli hyvä tahi paha, tiesin vaan että hän oli kaunein
tyttö, minkä siihen saakka olin nähnyt. Tuntemaan toisemme opimme vasta
sitte, kun olimme kihloissa ja mitä tutummaksi tulimme, sitä vähemmäksi
kävi myötätuntoisuus välillämme. Hän on kylmä, niin kauhean kylmä ja
hän jäähdytti minunkin tunteeni. Mutta minä tarvitsen jonkun, joka
rakastaa minua, huolimatta olenko rikas tahi köyhä, onko minulla varaa
antaa lahjoja eli ei. Näettekös, löytyy suuria täysikasvuisia miehiä,
jotka kaipaavat rakkautta, aivan kuin pikku lapset. Äitini kuoli, kun
olin yhdeksän vuotias. Vaan minä muistan hänet niin tarkoin. Pimeinä
syysiltoina, kun myrsky ulkona oikein raivosi, silloin usein oli tapani
vetää lakana koko pääni yli ja peitossa ollessa kuvitella mieleeni,
että koko huone nyt rymähtäisi kokoon. Ja kun katsoin sen alta, näytti
todellakin, kun olisi seinät horjuneet. Kuinka selittämättömän
turvalliselta silloin tuntui, äidin tullessa sängyn vierelle -- hiljaa
ja rauhallisesti, niinkuin hän aina liikkui -- kiertävän peitettä hyvin
ympärilleni, suudellen minua tukalle! Toisinaan uskottelin hänelle,
että olin unessa ja sitte yht'äkkiä käännyin ja kiersin käteni hänen
kaulalleen. Ja silloinkos minä nauroin! Ja koko pelkoni oli silloin
myös poissa. -- -- Kuinka hyvin sen vielä muistan, vaikka siitä on jo
niin pitkä, pitkä aika. Tuntui niin suloiselta ajatella että löytyi
edes yksi, joka rakasti yli kaikkien. Rauhallisin onnen hetki oli se
kun sai painua hänen syliinsä ja lujasti luottaa häneen ja uskoa
hänellä olevan voimaa kaikkeen ja tietää hänen pysyvän aina semmoisena,
-- ettei mikään saisi hänen mieltänsä muuttumaan. Mutta te itkette!
Miksi te itkette?

SIIRI. En minä itke!

BIRGER. Olen aina uneksinut, että maailmassa löytyisi edes yksi nainen,
joka pitäisi niin paljon minusta, että hän unohtaisi muun maailman ja
tyytyisi vaan minuun. Ei tuntisi itseään onnettomaksi, vaikka meidän
täytyisi kulkea huonoissa vaatteissa, muut meitä halveksivat, tahi jos
olisimme pakoitetut tekemään yksitoikkoista työtä -- kun hän vaan saisi
jakaa elämän vastukset minun kanssani -- saisimme olla toistemme omat.
Ajatelkaa: ettei hänellä olisi mitään muuta maailmassa kuin minun
rakkauteni ja tuo työ, jota te niin kammotte.

SIIRI. Minä en kammo työtä, vaan ainoastaan yksitoikkoisuutta.

BIRGER. Mutta ajatelkaa sitä naista, joka olisi minuun sidottu, hän ei
olisi ainoastaan yksitoikkoiseen työhön tuomittu, hän olisi sysätty
nurkkaan samalla lailla kuin te olitte setänne syntymäpäivänä.

SIIRI (hiljaa). Mutta te häntä kumminkin rakastaisitte.

BIRGER. Ja sekö voisi palkita kaiken muun?

SIIRI (äkkiä). Jos te ette halua enään näitä, niin minä vien ne pois.

BIRGER. Antakaa tarjottimen jäädä, se on liian raskas teille. Miksi
tahdotte pois?

SIIRI. Minä sanon vaan Nillalle, että hän laittaa teetä ruokasaliin.

BIRGER. Te saatte mennä vaan yhdellä ehdolla.

SIIRI. Millä.

BIRGER. Että me juomme teen täällä. Jos en minä olisi tänne tullut,
olisitte varmaankin ollut koko illan täällä.

SIIRI. Niin, sen olisin.

BIRGER. Ja täällähän me jo olemme kotiutuneet.

SIIRI (menee ulos, palajaa oitis).

NILLA (teetarjottimen kanssa. Siiri auttaa.)

BIRGER (hiljaa). Kuulkaapa, eikö tämä ole hyvin hauskaa kaikissa
tapauksissa? Kaikki muut ovat matkustaneet huvittelemaan ja me kaksi
jätetty nurkkaan -- seurapuvun puutteessa.

SIIRI. Mutta herroina koko talolle! -- saan vaan käskeä. Eikö totta,
Nilla?

NILLA. Niin, Jumala häntä siunatkoon. (Menee.)

BIRGER. Luojalle kiitos, että näen teidät iloisena jälleen! Minä
pelkäsin pahoittaneeni teitä.

SIIRI. Ette suinkaan. On hauskaa kun tulitte. Minusta tuntuu kun
olisimme olleet tuttavia jo sata vuotta. Nyt en minä teitä hiukkaakaan
pelkää.

BIRGER. Pelkäsittekö alussa?

SIIRI (nauraen). Pelkäsin maar'! Ja minun ensimmäinen ajatukseni oli:
Kaikki minun makeiseni! Tehän tulitte ja häiritsitte minun kestini. Kas
niin, nyt istumme pöytään. Minä olen emäntä. Olen aina kuvitellut sen
olevan hauskaa, pitää emännyyttä ja hoitaa teekannua. (Tarjoaa.)

BIRGER. Kiitos, kiitos; te olette vieraanvarainen. Mutta älkää unohtako
itseänne lii'oin.

SIIRI. Ette voi ajatella, kuinka maukkaita nuo kakut ovat.

BIRGER. Kiitos. Mutta en saanut vielä kertoa loppuun. -- Sen
minä vaan tahdoin sanoa, että tuo peitetty kylmyys, jota kauan olen
luullut Idassa huomanneeni, on vähitellen muuttunut todelliseksi
välinpitämättömyydeksi. Ja minä olen saapunutkin tänne vaatiakseni
selvitystä. -- Ja nyt kun tiedätte asian todellisen laidan, sanokaa,
mitä te neuvoisitte minua tekemään.

SIIRI. En minä voi neuvoa teitä mihinkään.

BIRGER. Ja miksette? Te tunnette hänet ja tohdinpa melkein sanoa --
minut myös.

SIIRI. Miksi te yhä puhutte siitä. Ettekö olisi voinut odottaa, siksi
kuin olisin juonut teeni. Nyt minä en voi syödä enkä juoda. (Telefooni
helisee. Siiri tahtoo nousta, vaan Birger ehkäsee.)

BIRGER. Älkää nyt siitä välittäkö, vaan kuulkaa ensin mitä minulla on
teille sanottavaa.

SIIRI. Te tahdotte viekotella minua puhumaan jotakin ja sitten saattaa
minut pulaan. Mutta se on häijystä.

BIRGER. Saattaa teidät pulaan! Kuinka voitte uskoa minun --?

SIIRI. Minkätähden sitte kiusaisitte minua tuolla asialla. (Helinä.)

BIRGER. Ei. Kuulkaa nyt! Minä tulin tänne sillä vakaalla päätöksellä,
että ennenkun täältä lähden, jätän tämän. (Näyttää sormusta.) Siitä
huolimatta mitä olette sanonut, tahi ette sanonut.

SIIRI. Vaan jos sitte perästäpäin kadutte. (Helisee.) Se on vaan Kalle,
joka tahtoo puhua kanssani.

BIRGER. Kadun! -- Minä olen jo tarpeeksi kauan sitä katunut. Mutta nyt
se on loppuva.

SIIRI. Minun vikani se ei kuitenkaan ole; minä en ole sanonut mitään.
(Helinää.) Siunattu poika! (Juoksee telefoonille, puhuu sinne.) Oletko
sinä ihan hurja, Kalle?

       *       *       *       *       *

Niin, niin, mutta et sinä kumminkaan taloa saa hajoittaa sen tähden.
Minulla on sitä paitse vieraita. (Birgerille, joka aikoo keskeyttää.)
Ei, odottakaa; minä läksytän poikasen ensin. (Telefooniin.) Kuinka sinä
taannoin taas käyttäydyit. Helisytit ihan sedän nenän edessä.

       *       *       *       *       *

Et ollut telefoonissa! Mitä puhetta se on? -- Oh! -- -- (Katsoo
Birgeriin.) Tämähän on Kallen ääni, vaan taannoinen -- -- --

BIRGER. Antakaa minun selittää, kuinka -- -- --

SIIRI. Niin, se oli teidän äänenne! (Telefooniin.) Hyvää yötä, Kaarlo.
Minulla ei ole enään aikaa. (Sulkee telefoonin ja kääntyy Birgeriin.)
Se oli -- se oli -- Sitä en minä olisi koskaan teistä uskonut. Te
sanoitte itsenne olevan Kaarlo. Ja te sinuttelitte minua.

BIRGER. Mutta älkää siitä noin tulistuko! Sehän oli vaan leikkiä.

SIIRI. Se oli valetta, se oli, oli -- -- -- oh, se oli -- -- -- se oli
petosta!

BIRGER. Mutta antakaa minun toki selittää, kuinka asia oikeastaan on.

SIIRI (heittäypi tuoliin). Sanokaa vaan mitä tahdotte, nyt en minä
välitä siitä.

BIRGER. Kaarlo oli hiukan vilustunut ja äitinsä oli pakoittanut hänet
sängyn omaksi. Tänään kun ai'oin mennä käräjähuoneesen, kysyäkseni jos
Ida oli vielä täällä, sanoi Kalle: Siellä on ihan varmaan Siiri
telefoonissa. Tervehtikää häntä ja sanokaa että minä makaan sairaana ja
sen vuoksi en ole näinä kahtena päivänä häntä puhutellut.

SIIRI. Mutta miten pisti päähänne --? Oh, se on häpeällistä!

BIRGER. Se oli hetkellinen mielijohde. Minunhan piti telefoneerata
teille, enkä teistä muuta tietänyt kuin että nimenne oli Siiri ja että
minun tuli sanoa Kaarlolta terveisiä. Mikä minua oitis viehätti, oli
teidän kaunis äänenne, ja minä halusin kuulla sitä uudelleen. Ja
silloin minut voitti poikamainen halu -- saada tietää, mitä teillä
saattoi olla telefoneerattavaa joka iltapäivä.

SIIRI. Eipä niinkään joka iltapäivä.

BIRGER. Ja kun kerran olin alottanut, en voinut lopettaa -- se oli
siksi huvittavaa.

SIIRI (hyppää tuolilta). Jesus -- minä puhuin Idasta! Silloin olen minä
kumminkin syypää! -- Oi, se on kauheata.

BIRGER. Eipä niinkään kauheata. Kiitos vaan siitä. Mitä teiltä sain
kuulla, teki lopun viimeisestäkin epäröimisestäni ja -- -- --

SIIRI. Hiljaa! Vaunut! Jokohan he palajavat. Onhan nyt niin aikaista.
-- Meidän täytyy saada nämä ulos. (Juoksee sisään ja ulos tyhjentäen
pöytää.)

BIRGER (tahtoo pidättää häntä). Odottakaa hetkinen. Niinhän te liehutte
kuin mettinen.

SIIRI. Minä tunnen vaunun sen kolinasta. Minun täytyy ennättää.
(Irrottautuu.)

BIRGER, Mutta kuulkaahan toki --

SIIRI. Se saa jäädä toiseksi kertaa. (Juoksentelee yhä.)

BIRGER (pidättää häntä väkisten, nauraen). Täytyykö sen
välttämättömästi olla vanha rouva, jonka kanssa lähtisitte Italiaan?

SIIRI (kummastuu). Rouva?

BIRGER (päästää irti hänet). Niin. Ja yksi asia vielä. Onko se niin
ihan varma, että te vihaisitte minua, jos minä en olisikaan köyhä?

SIIRI. Sitten -- sitten olette tehnyt pilaa minusta! Ja silloin se on
ihan varma. (Ulos.)

TUOMARI (turkki yllä). Rakas poikaseni! Hyvää iltaa, hyvää iltaa. Vai
niin, sinä olet tullut tänne. Niin, olihan se kauhea tapaus, kuulin
vasta tänä iltana. Ja sinä olet takauksessa. Se oli yleisenä puheena
tanssiaisissa. Niin, tiedätkös, kun minä sen kuulin, niin en minä
kyennyt syömään enkä juomaan. Tulin ihan kipeäksi. En voinut olla
siellä, en, sitä en voinut. Ja entä Ida sitten! Oh, hyvä luoja,
nykyajan ihmiset ne ovat ihan hassuja! Kuinka suuresta summasta saat
vastata?

BIRGER. Mitätön summa, kuusituhatta kruunua ja sekin kahteen mieheen.
Se on vaan turhaa hölyä.

TUOMARI. No Jumalan kiitos, Jumalan kiitos! Mutta kaikissa tapauksissa
oli hyvä että tulit. (Huutaa ulos.) Ida! Niin tiedätkös, ai'oin siitä
kirjoittaa sulle tänä iltana. Minulla ei ollut hetkenkään rauhaa tuossa
siunatussa -- tuossa kirotussa kestissä, piti sanomani. (Huutaa taas.)
Ida! Etkö sinä kuule, Ida! Sinä tulit kuin kutsuttu, poikaseni. Oli
oikein hyvä että tulit -- -- -- Mutta nepä nyt ovat kummallisia
ihmisiä! (Menee ovelle ja huutaa.) Tahdotteko olla hyvä, notario ja
sanoa Idalle, että hän tulee alas! -- Kelpo lakimies, mutta peijakas
ihmisenä, kaikissa tapauksissa. Niin, nyt saat itse -- --

IDA (epäröiden, katselee tutkivasti Birgeriin ja lähenee vitkaan). Sinä
olet täällä! Sehän oli ikävää -- hm -- Eno aikoi kirjoittaa sinulle.
Minulla ei ollut aavistustakaan, ennenkuin tänä iltana. Se sai minut
kovin pahoille mielin.

BIRGER. Sinun osanottosi on ihan odottamatonta.

IDA. Se on koskenut minuun kipeämmin kuin voin sanoakaan. Sinä ehkä et
usko, mutta -- -- se on tosiaankin sinun tähtesi -- -- ei, minä en voi
selittää ajatustani, mutta -- se on kauhean raskasta! (Nostaa käden
silmilleen.)

BIRGER. Sinä luulet että -- --. Se, kuinka suureksi summa on sanottu,
koska hän ottaa sen noin traagilliselta kannalta.

TUOMARI. Jotkut tiesivät sen olevan 60,000, toiset taas sanoivat että
olit taannut puolet ostohintaa ja että koko omaisuutesi luistaisi siinä
jutussa.

IDA (jännityksellä). Eikö se sitte olekaan totta?

BIRGER. Mikä ilo! Onko sääliväisyytesi minua kohtaan todellakin niin
suuri?

IDA. Eikö se ole totta?

BIRGER (katselee ivallisella hymyllä Idaa). Ei.

IDA. Oh, -- niin putosi kuin kivi sydämmeltäni!

BIRGER. Arvelet ehkä, että olisi sinun ollut vaikea valita, jos olisin
ollut köyhtynyt? Kiitos! Ja kas tässä palkka jalomielisyydestäsi.
(Vetää kihlasormuksensa ja ojentaa Idalle.)

SIIRI (kurkistelee pyöreästä ikkunasta).

IDA (ennen kuin ottaa). Sinä itse tahdot sen?

BIRGER. Niin, minä tahdon. (Näkee Siirin, on puhkeamassa nauruun, mutta
ei ole huomaavinaan.)

IDA. Ja sinä eroat kaipauksetta?

BIRGER. Ilman pienintäkään kaipausta.

IDA. Nyt eno -- nyt et varmaan enään ole minulle suutuksissa.

SIIRI (on putoamassa, tarttuu kiinni oveen, joka ponnahtaa auki. Tulee
päistikkaa sisään. Toiset katsovat häntä kummastellen. Siiri potkaisee
nopeasti jakkaran syrjään ja sulkee oven.) Minä -- minä tahdoin vaan
pyytää sedältä -- -- Minun piti pyytää anteeksi -- kun niin vähän on
tullut kirjoitetuksi tänään.

TUOMARI. Rakas lapsi, ei sinun olisi sitä varten tarvinnut noin lentäen
tulla sisään. En minä mikään hirviö ole.

SIIRI (toipuu). Ei, mutta -- mutta minua hävettää, kun niin vähän tuli
tehdyksi. Sen minä vaan ai'on sanoa, mutta huomenna --

TUOMARI. Hä, hä, hä! Pitää olla oikea tuulihattu, kuin sinä, joka sen
ilmoittamisella moista kiirettä pitää! Nuku rauhassa vaan sen tähden.

BIRGER. Oikeastaan syy onkin minun. Minä melkein pakoitin häntä
pitämään seuraa kanssani. (Viimeisten sanojen aikana on Ida ja tuomari
ruvenneet hiljaa puhelemaan keskenään. Ida pitää tuomarin kauluksesta,
puoleksi pois käännettynä. Seisovat ovella, pois mennäkseen. Birger ja
Siiri ovat lähenneet etu-alaa.)

BIRGER (hiljaa Siirille). Nyt teitä odottaa rangaistus; minä näin
teidät.

SIIRI. Sen uskon! Jakkara luiskahti altani ja minä olin vähällä lyödä
nenäni ruudun läpi.

BIRGER (nauraa). Mitä te siellä teitte?

SIIRI. Mitäs te teitte telefoonissa?

BIRGER. Eikö olisi parasta että ajoissa avattaisiin pieni erehdyskontto
molemman puolisille pikkusynneille? Minusta näyttää kuin se olisi
tarpeellinen! Kuunnella ovissa -- hyi!

SIIRI. Niin, minä häpeän! Ruutu oli kai pahempi kuin telefooni. Minä
olen tosiaan pahoillani, että tulin siitä kurkistaneeksi.

BIRGER. "Tulitte", -- ha, ha, ha! -- niin te näytätte tosiaankin olevan
pahoillanne.

SIIRI. Oi, minä olen niin iloinen!

BIRGER. Kiitos! (Ojentaa kättä.) Ja hyvää yötä nyt. Sovitaanko siitä,
että uneksimme -- Italiasta?

SIIRI (katsoo ensin kysyvästi, sitten iloisesti, säteillen onnesta).
Kyllä!

Loppu.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Telefoonissa - Yksinäytöksinen kuvaus" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.