Title: Fiesko - Historiallinen murhenäytelmä
Author: Schiller, Friedrich
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Fiesko - Historiallinen murhenäytelmä" ***


FIESKO

Historiallinen murhenäytelmä

Kirj.

FR. v. SCHILLER

Suomennos saksasta



Isak Julinin Kustannusliike, Tampere, 1908.



ESIPUHE.


        _Sen teon pidän minä erittäin
        merkillisenä ennen kuulumattoman
        rikoksen ja vaaran tähden_.

                      _Sallustius Katilinasta_.

_Tämän historian olen ottanut pää-asiallisesti kardinaali v. Retzin
kirjasta Conjuration du Comte Jean Louis de Fiesque ja Histoire des
Conjurations, Histoire de Genes sekä Robertsonin Geschichte Karls V.
nimisistä teoksista. Tapauksien ohessa käyttämääni vapautta puolustaa
Hamburgin näytelmätaiteilija, jos ei, niin minä ennen pidän omat
mielikuvaelmani kuin tosiasiat viallisina. Salaliiton todellisen
lopun, jossa kreivi toivojensa perillä onnettoman sattuman kautta
hukkuu, täytyi kokonansa muuttaa, sillä näytelmän luonto ei salli sulan
sattuman tai välittömän kaitselmuksen kajoamista. Kovin ihmettelisin,
miksi ei vielä kukaan murhe-runoilija ole tästä aineesta kirjoittanut,
ellen löytäisi kyllin syytä juuri tässä epänäytelmällisessä
päättymisessä. Korkeammat henget näkevät teon juonteen ikäänkuin
hienoina hämmähäkinsiimoina juoksevan koko avaran maailmanjärjestelmän
lävitse ja kiintyvän kenties tulevan ja menneen ajan äärimmille
rajoille, jossa ihminen ei näe muuta kuin ihan ilmeisen tosiasian.
Mutta taiteilija katsoo kauvaksi näkemätöntä ihmiskuntaa, jota hän
opettaa tahtoo eikä tarkkanäköistä kaikkivaltaa, jolta hän oppia saa_.

_Ryöväreissäni olen aineeksi ottanut huikentelevaisen tunteen uhrin.
-- Tässä etsin vastakohtaa, taidon ja kavaluuden uhria. Mutta niin
merkillinen kuin Fieskon onneton tuuma onkin historiassa, niin helposti
se kuitenkin voi olla vaikutustansa näyttämöllä tekemättä. Jos totta
on, että vaan tunteet tunteita herättävät, niin ei minun mielestäni
valtiollinen sankari sopinut näyttämölle juuri sellaisena kuin hänen,
ollaksensa valtiollinen sankari, täytyy ihmisluontoansa kätkeä. Ei
minun siis auttanut puhaltaa tarinaani sitä elävää hehkua, joka
pelkällä innostuksella valtaa, vaan ihmissydämestä kehitellä kylmää,
hedelmätöntä valtiopuuhaa ja siten juuri taas tarttua ihmissydämmeen
-- kietoa miestä valtioviisaalla päällä -- sekä kekselijäästä juonesta
tuoda ihmiskunnalle eri näkemyksiä -- sitä minun auttoi tehdä. Minun
suhteeni porvarilliseen maailmaan saattoikin minun tutustumaan paremmin
sydämiin kuin valtiokamariin ja kenties on juuri tämä valtiollinen
heikkopuoli käynyt runolliseksi hyväksi_.

                                                    _Fr. v. Schiller_.



JÄSENET:

 ANDREAS DORIA Genuan doogi. 80 vuotias kunnian vanhus, miehuuden innon
   jätteissä; arvokas; jyrkästi ja lyhyesti käskevä.
 GIANETTINO DORIA, edellisen nepaa. Valtaistuimelle pyrkijä 26 vuotias
   mies. Siivoton ja törkeä puheissa, käytöksessä ja tavoissa. Tyhmän
   ylpeä. Turmeltunut.
     (Molemmat Doriat ovat tulipunaisissa vaatteissa.)
 FIESKO, Lavagnan kreivi. Salaliiton päämies. 23 vuotias mies,
   solakka, parhaassa nuoruuden kukoistuksessa -- ylevän ylpeä --
   majesteetillisesti ystävällinen -- hovilaisen tavalla notkea ja
   myös yhtä juonikas.
     (Kaikki ylimykset käyvät mustassa puvussa. Vaateparsi kokonaan
     muinaissaksalaista).
 VERRINA, salaliittoon kuuluva tasavaltalainen, 60 vuotias mies. Jäykkä,
   vakaa, synkkä. Kasvoissa syvät murteet.
 BOURGOGNINO, salaliittolainen. 20 vuotias nuorukainen. Ylevä ja
   miellyttävä. Uljas, vilkas ja teeskentelemätön.
 KALKAGNO, salaliittolainen. 30 vuotias laiha hempukka. Mieluisa
   ja vireä.
 SAKKO, salaliittolainen. 45 vuotias tavallinen mies.
 LOMELLINO, Gianettinon uskottu. Kuivettunut hoviherra.
 SENTURIONE, tyytymätön.
 SIBO,     | tyytymättömiä.
 ASSERATO, |
 ROMANO, maalaaja. Vapaa, suora ja kopea.
 MULEI HASSAN, maurilainen Tuniksesta. Paatunut. Kasvoissa konnan kurit
   ja ilveet omituisesti sekaisin.
 SAKSALAISIA HERTTUAN HENKIVARTIJOITA, rehellisiä, yksinkertaisia,
   urhoollisia.
 KOLME KAPINALLISTA PORVARIA.
 LEONOORA, Fieskon puoliso. 18 vuotias nainen. Vaalea ja hento. Hieno
   ja hellä. Sangen viehättävä, vaan ei järin ihastuttava. Kasvoissa
   viehkeilevä alakuloisuus. Pukunsa musta.
JULIA, IMPERIALIN LESKI KREIVITÄR, Dorian sisar, 25 vuotias
   nainen. Suuri ja rehevä. Pöyhkeä kiekailija. Kaunis, vaan
   eriskummallisuuksilla pilaantunut. Ihastuttava eikä miellyttävä.
   Kasvoissa ilkeä häijy luonne. Pukunsa musta.
 BERTTA, Verrinan tytär. Viaton tyttö.
 ROOSA ja ARABELLA Leonoran kamarineitsyitä.
 USEITA YLIMYKSIÄ, PORVARIA, SAKSALAISIA, SOTAMIEHIÄ, PALVELIJOITA,
   ROSVOJA.

Paikka Genuassa. -- Aika v. 1547.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


    Fieskon sali. Etäällä kuuluu soitantoa ja karkelon hälinää.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    _Leonoora_ naamus kasvoilla. _Roosa_ ja _Arabella_ syöksevät
    säikähtyneinä näyttämölle.

Leonoora (tempaa naamuksen pois). Älkää mitään! Ei sanaakaan enää! Se
on selvillä. (Heittääntyy istuimelle). Tämä runtelee minut.

Arabella. Armollinen rouva --

Leonoora (nousten ylös). Minun silmäini edessä! Kaikkialla tunnettu
kiekailija! Koko Genuan nähden! (Surumielisesti). Roosa! Bella! ja
minun itkevien silmieni edessä.

Roosa. Pitäkää koko asia niinkuin se todella olikin -- ritarillisena
kohteliaisuutena.

Leonoora. Ritarillisena kohteliaisuutenako? -- entäs heidän alituinen
silmäin iskunsa? kuinka huolestuneena hän vaani sen kaikkia
liikkeitä? kuinka kauvan kesti suutelo sen paljaalle käsivarrelle,
että vielä hampaitten sija tuntui tulipunaisessa pilkussa? Haa!
entäs se tuijottava, syvä huumaantuminen, johon vaipuneena hän istui
ihastuksen kuvana, aivan kuin koko maailma olisi puhallettu pois hänen
ympäriltänsä ja hän yksin olisi tämän Julian kanssa iankaikkisessa
avaruudessa? Sekö ritarillista kohteliaisuutta? lapsi parka, joka
et ole vielä milloinkaan rakastanut, älä väittele minun kanssani
kohteliaisuudesta ja rakkaudesta.

Roosa. Sitä parempi, hyvä rouva. Kuka yhden puolison kadottaa, se
kymmenen kosijaa voittaa.

Leonoora. Kadottaako? sanot, -- tunteen suoni hiukan hervahtasi ja
silläkö Fiesko olisi kadotettu? Mene, kielesi on myrkyllinen -- älä
tule enää minun näkyviini! -- Viatonta ärsyttämistä -- kenties vaan
ritarillista kohteliaisuutta? Eikö niin, hellä Bellani?

Arabella. Niin, aivan varmaan niin!

Leonoora (ajatuksiinsa vaipuneena). Ettäkö se nainen siis tietäisi
osuvansa hänen _sydämeensä?_ -- että hänen jokaisessa ajatuksessansa
olisi kätkettynä sen naisen nimi -- puhuttelisi häntä jokaisessa
luonnon esineessä? -- Mitä tämä on? minne jo joudun? Ett'ei hänellä
kauniissa majesteetillisessa maailmassa olisi mitään muuta arvoisaa
kuin se komea timantti johon _sen naisen kuva_ -- ainoasti _sen kuva_
on piirretty? -- ettäkö hän lempisi sitä naista? -- Fiesko Juliaa?
Kätes tänne Bella! tue minua. (Äänettömyys. Soitantoa kuuluu uudestaan.
Leonoora hypähtää ylös). Kuule! Eikö se ollut Fieskon ääni, joka
hälinästä kuului tänne? Nauraako hän kun hänen Leonooransa itkee? Ei,
ei! se olikin Gianettino Dorian karhea ääni.

Arabella. Niin olikin. Mutta tulkaa rouva toiseen suojaan.

Leonoora. Sinä vaalenet, Bella! sinä valehtelet. Minä näen teidän
silmissänne -- näen Genualaisten kasvoissa jotain -- jotain. (Peittäen
kasvonsa). Voi, kaiketi nuo Genualaiset tietävät enemmän kuin puolison
korvan sopii kuulla.

Roosa. Voi luulevaisuutta joka suurentelee kaikkia!

Leonoora. (Alakuloisesti haaveksien). Kun hän vielä oli entinen
Fiesko -- tuli Pomeranssilehtoon, jossa me tytöt olimme huviksemme
kävelemässä, silloin oli hän kuin nuoruuden hehkuva Apollo, yhteen
sulaneena miehekkäästi kauniin Antinoon kanssa. Jalona ja ihanana hän
kulki ikään kuin ruhtinaallinen Genua tuuditteleisi hänen nuorilla
olkapäillään; silmämme hiipivät varkaan tavalla hänen jäljessänsä ja
säpsähtivät kuin kirkonvarkaudesta tavattuina, kun hänen salamoiva
silmäyksensä kohtasi niitä. Ah! Bella, kuinka halukkaasti me nielimme
hänen silmäyksensä! kuinka oman voiton pyyntöisesti ja tuskallisesti
kateus luki jokaisen, mikä toiselle sattui! Ne lankesivat joukkoomme
kuin riidanalainen kultaomena, lempeät silmät hehkuivat hurjasti,
hellät rinnat sykkivät rajummin, kateus oli sopumme rikkonut.

Arabella. Minä muistan, kuinka koko Genuan naiset joutuivat raivoon
tästä kauniista valloituksesta.

Leonoora (innostuneena). Ja nyt saan minä sanoa häntä _omakseni!_
hurja, kauhea onni! _Omakseni_ Genuan jalointa miestä, (suloisesti),
joka täydellisenä lähti tyhjentymättömän taiteilijan kädestä,
suloimmassa sopusoinnussa yhdisti itsessään kaikki sukupuolensa
jaloudet. -- Kuulkaa, tytöt! enhän enää voi hillitä itseäni! -- kuulkaa
tytöt! minä ilmaisen teille jotain (salamielisesti), ajatuksen -- kun
minä alttarin ääressä seisoin Fieskon rinnalla -- hänen kätensä minun
kädessäni -- ajattelin minä näin, jota naisen _ei ole luvallinen_
ajatella: -- Tämä Fiesko, jonka käsi nyt on sinun kädessäsi -- sinun
Fieskosi -- vaan hiljaa, ett'ei kukaan mies kuuntelisi, kuinka paljon
me ylpeilemme hänen ylevyytensä tähteistä -- tämä sinun Fieskosi --
voi teitä jos eivät tunteet kohota mieltänne -- _pelastaa Genuan sen
tyranneista_.

Arabella (kummastuen). Ja semmoinen aatos tuli naisen päähän, hänen
hääpäivänänsä.

Leonoora. Kummastele, Bella! Morsiamelle hääpäivän ilossa!
(Vilkkaammin). Minä olen nainen, mutta tunnen vereni ylhäisyyden enkä
voi kärsiä, että Dorian suku kasvaa esi-isiemme yli. Lempeä Andreas --
jota hyvänä pitäminen on suloista -- sanottakoon häntä vaikka Genuan
herttuaksi -- mutta Gianettino on hänen nepaansa -- hänen perillisensä
-- ja Gianettinolla on häijy ja ylpeä sydän. Genua vapisee hänen
edessänsä, ja Fiesko (vaipuen surumieliseksi) Fiesko -- itkekäät minua
-- lempii hänen sisartansa.

Arabella. Voi surkuteltava onneton rouva.

Leonoora. Menkää nyt ja katsokaa kuinka Genualaisten epäjumala istuu
juomarien ja naikkosten häpeällisessä seurassa, miellyttelee heidän
korviansa siivottomilla sukkeluuksilla, kertoo heille satuja lumotuista
ruhtinattarista -- -- se on Fiesko! -- Oi tyttöset! ei Genua yksin
kadottanut sankariansa -- myös minä menetin puolisoni.

Rosa. Puhukaa hiljempaa! Käytävässä tullaan!

Leonoora (peljästyy). Fiesko tulee! Juoskaa pois! hänen olisi vähän
aikaa haikea nähdä minua. (Juoksee sivuhuoneeseen; tytöt perässä).


TOINEN KOHTAUS.

    _Gianettino Doria_, vihriäisessä valepuvussa, ja _Maurilainen_
    puhuvat keskenänsä.

Gianettino. Olet siis ymmärtänyt minun.

Mauri. Kyllä.

Gian. Tuo valkoisessa valepuvussa.

Mauri. Kyllä.

Gian. Minä sanon tuo valkoisessa valepuvussa.

Mauri. Kyllä, kyllä, kyllä!

Gian. Sinä saat olla häntä koskematta muualle kuin (osoittaa rintaansa)
tähän.

Mauri. Olkaa huoletta!

Gian. Ja kelpo isku!

Mauri. Kylläpähän siihen tyytyy.

Gian. (Häijysti). Ettei kreivi paran tarvitse kauvan kärsiä.

Mauri. Älkää pahaksuko -- noin kuinkahan raskaalta hänen päänsä
mahtaisi tuntua vaassa?

Gian. Sadan tsekiinin painoiselta.

Mauri (puhaltaa sormiensa välitse). Hui! niinkuin höyhen.

Gian. Mitä mutiset?

Mauri. Minä sanon -- se on helppo työ.

Gian. Se on sinun huolesi. Se mies on kuin maneetti. Kaikki levottomat
henget se vetää puoleensa. Kuule mies, käy häneen vaan oikein kiinni!

Mauri. Mutta hyvä herra -- työn tehtyäni täytyy minun paikalla lähteä
Venetsiaan.

Gian. Ota siis palkkasi edeltäpäin! (Viskaa hänelle vekselin).
Korkeintaan kolmen päivän perästä pitää hänen oleman kylmän. (Pois).

Mauri (ottaa vekselin lattialta). Sitä minä vasta luottamukseksi sanon!
Tuo herra uskoo minun konnan sanani ilman kontrahtia. (Menee).


KOLMAS KOHTAUS.

    _Kalkagno_ ja sen takana _Sakko_ molemmat mustassa puvussa.

Kalkagno. Huomaampa sinun vainuavan minun jokaista askeltani.

Sakko. Ja minä sinun niitä kaikkia minulta salaavan. Kuules Kalkagno!
jo muutaman viikon on sinun päässäsi pyörinyt jotain, joka ei
paljaastansa koske isänmaan parasta. -- Minä ajattelin, veljeni, että
emmeköhän me vaihtaisi salaisuuksiamme, ja lopuksi ei kumpikaan olisi
kaupassa hävinnyt -- Sanotko suoraan ajatuksesi?

Kalkagno. Niin mielelläni, että jos sinun korvasi ei halua käydä minun
rintani sisälle, niin sydämmeni lentää puolitiessä jo kielelläni sinua
vastaan. -- Minä lemmin Fieskon kreivitärtä.

Sakko (peräytyy kummastuen). En kumminkaan noin olisi tuota pykälää
selvittänyt, vaikka olisinkin mitä mahdollista aivoihini ajanut. Sinun
tuumastasi pääni käy pyörälle, mutta sen käy hullusti jos onnistut.

Kalkagno. Sanotaan hänen olevan ankarimman siveyden esikuvan.

Sakko. Valetta. Hän on kirja täynnä kuivaa sisällystä. Jätä, Kalkagno,
toinen tai toinen, puuhasi tai sydämmesi.

Kalkagno. Kreivi on uskoton hänelle. Luulevaisuus on viekkain
parittaja. Jokin juoni Dorioita vastaan taitaa pitää kreiviä liikkeillä
ja antaa minun askaroita palatsissa, sill' aikaa kuin hän nyt
karkoittaa suden karjatosta, hyökkää näätä hänen kanalaansa.

Sakko. Oivasti, veljeni! Kiitos. Minultakin olet sievästi poistanut
punastumisen syyn. Mitä olen hävennyt itsekseni ajatella, saatan nyt
sinulle julki sanoa. Minä olen kerjäläinen, ellei Genuan nykyinen
valtalaitos kaadu.

Kalkagno. Onko sinulla niin paljon velkoja?

Sakko. Niin äärettömästi, että elämäni lanka seitsenkertaisena jo ensi
kymmeneksellä katkeisi. Vallankumous antaa minunkin vähän vapaammin
hengittää, toivon ma. Jos ei se auta minua velkojani _maksamaan_,
päästää se kuitenkin velkojani vaatimasta.

Kalkagno. Ymmärrän -- ja kun vihdoin Genua tilaisuuden tullessa pääsee
vapaaksi, antaa Sakko ristiä itsensä isänmaan isäksi. Kertokoompa
joku tuon ränstyneen tarinan rehellisyydestä, kun heittiön häviö
ja hekumallisen kiihko ratkaisee valtion kohtalon. Totta vieköön!
Sakko, minä ihmettelen meissä molemmissa tuota hienoa yliluonnollista
sukkeluutta, joka jäsenten mätähaavojen kautta pelastaa ruumiin
sydämmen. -- Tietääkö Verrina tuumastasi?

Sakko. Niin paljon kuin isänmaan ystävän sopii tietää. Genua on, sen
tiedät, se ratas, jossa hänen ajatuksensa rautaisella uskollisuudella
pyörivät. Fieskoa tähtää nyt hänen kotkansilmänsä. Sinuakin hän
puolittain toivoo uskalijaaseen liittoon.

Kalkagno. Hänellä on hieno nenä. Lähdetäämpä hakemaan häntä ja
kohentamaan hänen vapauden-mieltänsä omallamme. (Menevät).


NELJÄS KOHTAUS.

    _Julia_ tulisena, ja _Fiesko_ valkoisessa viitassa,
    rientää hänen perässänsä.

Julia. Palvelijat! käskyläiset!

Fiesko. Kreivitär minne? Mitä aivotte nyt?

Julia. En mitään! En pienintäkään! (Palvelijoille) Vaununi esille!

Fiesko. Suvaitkaa, ettei niitä ajeta! Teitä on loukattu?

Julia. Mitä joutavia! Menkää! Te revitte vaatteeni reunukset palasiksi.
Loukattu? Kukahan tässä voi loukata? Menkää te vaan!

Fiesko (notkistaen toisen polvensa). En ennenkuin sanotte minulle, kuka
uskalsi. --

Julia (seisoo paikallaan kädet ojennettuina). Oh, kaunista! mainiota!
Jospa joku huutaisi Lavagnan kreivittären tätä ihanaa näkyä näkemään.
-- Kuinka, kreivi? Missä on aviomies? Tämä asento sopisi oivallisesti
rouvanne kamarissa, kun hän selailee hyväilykirjaansa ja löytää tilissä
vian. Nouskaa toki ylös! Vai tahdotteko sovittaa rouvanne ynseyttä
omalla imartelullanne?

Fiesko (hyppää ylös). Ylpeyttäkö? Teitä kohtaan?

Julia. Lähteä tiehensä -- työntää istuimensa pois -- kääntyä seljin
pöytään -- pöytään, kreivi, jossa minä istun.

Fiesko. Sitä ei taida antaa anteeksi.

Julia. Sen verran sitä -- joutavaa! Ja onko se minun syyni, (hymyillen
katselee itseänsä) että kreivin silmät ovat auki?

Fiesko. Rikos teidän kauneutenne tähden, ett'eivät ne joudu kaikkialle.

Julia. Ei rukoilemista, kreivi, missä kunnialla on sananvalta. Minä
vaadin hyvitystä. Saanko sitä teiltä vai herttuan isänteestäkö?

Fiesko. Lemmen sylissä, joka teiltä pyytää anteeksi kateuden
hairahdusta.

Julia. Kateuden, kateudenko? Mitähän se tuittupää tahtoo? Toivoneeko
hän kauneudenaistilleen parempaa puolustusta kuin jos minä sen
hyväksyn? (Ylpeästi). Doria ja Fiesko? Eiköhän Lavagnan kreivitär mahda
tuntea itseänsä kunnioitetuksi, jos herttuan nepaa hänen valintaansa
kadehdittavana pitäisi? (Ystävällisesti antaen kätensä kreivin
suudeltavaksi). Minä otaksun, kreivi, että sen niin pidän.

Fiesko (vilkkaasti). Kova ja vielä kiusata minua! Minä tiedän,
ylen ihana Julia, että minun teitä kohtaan pitäisi tunteman vaan
kunnioitusta. Järkeni käskee minun alamaisena notkistamaan polveni
Dorian veren edessä, mutta sydämmeni ihailee kaunista Juliaa. Lempeni
on rikoksen tekijä, mutta samalla sankari, joka on kyllin rohkea
murtamaan arvoerotuksen muurit ja lentämään ylhäälle majesteetin
polttavaan aurinkoon.

Julia. Suuri, suuri kreivillinen valhe, joka käydä keikuttelee
puujaloilla. Kielensä ihailee minua, sydämmensä sykkää toisen
varjokuvan alla.

Fiesko. Tai paremmin, signora, se sykkää sille vastahakoisesti ja
tahtoo sen tunkea pois. (Ottaa pois Leonooran varjokuvan, joka riippuu
sinisessä nauhassa ja antaa Julialle). Pankaa oma kuvanne tälle
alttarille, niin saatte särkeä tämän epäjumalan.

Julia (pistää nopeasti kuvan poveensa tyytyväisenä). Suuri uhraus!
kunniani kautta! ja se ansaitsee minun kiitokseni. (Ripustaa oman
kuvansa Fieskon kaulaan). Kas niin! orja, kanna herrasi väriä! (Menee
pois).

Fiesko. Julia lempii minua! Julia! En kadehdi yhtään kuolematointa
(Riemastuen, saliin). Tämä yö on kuolematon juhlayö, riemu saa näyttää
mestaruutensa. Hei ei! helei! (Joukko palvelioita ilmaantuu). Laattiat
juokoot Kypron nestettä, soitanto herättäköön puoli-yön sikeästä
unestaan, tuhannen palavaa lamppua ajakoon aamu-auringon pois! Ilo
olkoon yleinen, riehuva tanssi täristäköön pirstaksi tuonelan vallan!
(Rientää pois. Pauhaava allegro, jonka aikana esirippu kohoo, näkyy
suuri, valaistu sali, jossa tanssii paljon valhepukuisia. Sivulla
juoma- ja pelipöytä, joiden ääressä vieraita).


VIIDES KOHTAUS.

    _Gianettino_ puolipöhnässä, _Lomellino, Sibo, Senturione, Verrina,
    Sakko,_ ja _Kalkagno_. Kaikki valhepuvussa. _Useita naisia_ ja
    _ylimyksiä_.

Gianettino (meluten). Mainiota! mainiota! Nämä viinit luistavat
suloisesti ja meidän tyttömme tanssivat ihmeellisesti. Menköön joku
teistä kertomaan pitkin Genuaa, että minä olen hilko, ja että nyt on
hauska elää. -- Niin totta kuin olen syntynyt! he merkitsevät tämän
päivän punaisella läkillä almanakkaansa ja kirjoittavat siihen:
Tänäpäivänä oli Dorian prinssi iloinen.

Vieraat (laskevat lasinsa pöytään). Tasavalta! (torventäräys).

Gianettino (heittää voimakkaasti lasinsa maahan). Tuoss' on pirstaleet.
(Kolme mustaa valhepukuista hyppää ylös ja kokoontuu Gianettinon
ympärille).

Lomellino (vie Gianettinoa poispäin). Armollinen herra, te puhuitte
äsken minulle rouvasihmisestä, jonka kohtasitte Lorentsokirkossa.

Gian. Niin puhuinkin ja minun täytyy päästä sen tuttavaksi.

Lom. Sen taitaisin minä toimittaa teidän armollenne.

Gian. (Rivakkaasti). Teetkö sen? teetkös? Lomellino! kuules! Sinä olet
äskettäin hakenut prokuraattorin virkaa. Sinä saat sen.

Lom. Armollinen prinssi, se on valtion toinen arvopaikka ja
seitsemättäkymmentä aatelismiestä pyrkii siihen, kaikki rikkaampia ja
arvokkaampia kuin teidän armonne alamainen palvelija.

Gian. (Katsoo häneen ynseästi). Turmio ja Doria! Sinusta pitää tuleman
prokuraattori. (Kolme mustaa valhenaamaa käy eteenpäin). Genuan
aateliko? Kantakoot he kaikki esi-isänsä ja vaakunansa yhtaikaa
vaakaan, tarvitaanko muuta kuin yksi karva setäni harmaasta parrasta,
lennättämään koko Genuan aateliston ilmaan! Minä _tahdon_ ja sinusta
_täytyy_ tulla prokuraattori, ja siinä on niin paljo kuin kaikki
neuvoskunnan äänet.

Lom. (Hiljaa). Tyttönen on Verrina-nimisen miehen ainoa tytär.

Gian. Tyttö on sievä, ja tuo hänet tänne.

Lom. Armollinen herra itsepintaisimman tasavaltalaisen ainoa lapsi.

Gian. Mene hiiteen tasavaltalaiseni! Vasallin viha ja minun
kiihkoni! Pitäisikö muka valotornin kaatuman, kun poikanulikat sitä
karinkaukaloilla nakkelevat. (Kolme mustaa valhepukuista lähenee isosti
liikutettuina). Senkötähden Andreas-herttua on saanut arpensa näiden
tasavaltalaisrenttujen tappeluissa, että hänen nepaansa täytyisi
kerjätä heidän lastensa ja morsiantensa suosiota? Turmio ja Doria!
tämän himoa pitää heidän nielemän, taikka minä istutan setäni haudalle
hirsipuun, jossa heidän genualainen vapautensa kuoliaksi sätkii. (Kolme
valhepukuista perääntyy).

Lom. Tyttö on nyt yksin. Hänen isänsä on täällä ja on yksi noista
kolmesta valhepukuisesta.

Gian. Paraiksi Lomellino. Vie minä paikalla sinne.

Lom. Mutta te etsitte huvitarta ja löydätte hellettären.

Gian. Väkivalta on paras puhemies. Vie minä vaan heti sinne; minä
tahdon nähdä sen tasavaltalaisen koiran, joka hyökkää Doria-karhun
päälle. (Kohtaa ovessa Fieskon). Missä on kreivitär?


KUUDES KOHTAUS.

    _Edelliset_ ja _Fiesko_.

Fiesko. Minä nostin hänet vaunuihin. (Tarttuu Gianettinon käteen ja
painaa sitä rintaansa). Prinssi, nyt olen kahdenkertaisesti sidottu
teihin. Gianettino hallitsee päätäni ja Genuaa, sydäntäni hänen
armainen sisarensa.

Lomellino. Fiesko on vallan epikurilaiseksi muuttunut. Suuri maailma on
teissä menettänyt paljon.

Fiesko. Mutta Fiesko ei suuressa maailmassa mitään. Eläminen on
haaveilua, viisas olla, Lomellino on suloisesti haaveilemista. Sopiiko
sitä paremmin tehdä kruunun jyrinässä, jonka valtapyörät iankaiken
korvia täristävät, kuin ihanasti riutuvan naisen rinnoilla. Gianettino
Doria hallitkoon Genuaa. Fiesko lempii.

Gianettino. Lähde jo Lomellino! puoliyö tulee; aika joutuu. Lavagnan
kreivi! kiitämme pidoistanne. Minä olen tyytyväinen.

Fiesko. Prinssi, siinä on kaikki mitä toivon.

Gianettino. Siis hyvää yötä! Huomenna on pidot Dorialla ja Fiesko on
kutsuttu. Joudu prokuraattori!

Fiesko. Soittoa! Valoa!

Gianettino. (Ynseästi kolmen valhepukuisen sivuitse). Tilaa herttuan
nimelle.

Yksi valhepukuisista (mumisee närkästyneenä). Hiidessä! Ei milloinkaan
Genuassa!

Vieraat (liikkeellä). Prinssi lähtee. Hyvää yötä, Lavagna!


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    _Kolme mustaa valhepukuista_ ja _Fiesko_; äänettömyys.

Fiesko. Minä huomaan täällä vieraita, jotka eivät ota osaa pitojeni
iloon.

Valhepukuiset (murisevat suuttuneina). Montakin.

Fiesko. Sallisiko hyväntahtoisuuteni, kenenkään Genualaisen täältä
tyytymätönnä lähtevän? Joutuun, palvelijat, tanssit pitää uudistettaman
ja suuret maljat täytettämän. En tahtonut, että kellään olisi täällä
ikävä. Saanko leikkitulituksilla ilahuttaa silmiänne? Tahdotteko kuulla
hovinarrini kujeita? Vai ehkä löydätte huvitusta rouvasväkeni puolella?
Tai ruvetaanko Faraota pelaamaan aikamme kuluksi?

Valhepukuinen. Me olemme tottuneet sitä työhön käyttämään.

Fiesko. Se on miehen vastaus ja sen antaa Verrina!

Verrina (ottaa pois naamuksen). Fiesko tuntee ystävänsä valhepuvussakin
paremmin kuin he hänen sellaisenaan.

Fiesko. Sitä en ymmärrä. Mutta mitä on suruhuntu käsivarrellasi?
Olisiko Verrina saattanut hautaan jonkun, josta ei Fiesko tietäisi
mitään.

Verrina. Surusanomat eivät sovi Fieskon iloisissa pidoissa.

Fiesko. Mutta kun ystävä sitä pyytää! (Pusertaa hänen kättänsä
lämpimästi). Kallis ystäväni! kuka meiltä molemmilta on kuollut?

Verrina. Molemmilta! molemmilta! Aivan totta! Mutta kaikki lapset eivät
sure äitiänsä.

Fiesko. Sinun äitisi on jo aikaa mullassa maannut.

Verrina (painavasti). Minä muistan Fieskon nimittäneen minua
veljeksensä, koska olin hänen isänmaansa poika.

Fiesko (leikillisesti). Vai sitä se on! Siis paljasta pilaa!
Murhepuvussa Genuan tähden! Todellakin on Genualla viimeiset käsissä.
Tuo ajatus on outo ja uusi. Veljemme Verrina rupee pilapääksi.

Kalkagno. Onko se toden perästä sanottu, Fiesko?

Fiesko. Totta kai! Juuri niin! Vieläpä kuivasti ja itku suulla.
Pila ei tunnu miltään, jos pilan-puhuja itse nauraa. Naama kuin
maahanpanijaisiin käskijällä! Empä olisi luullut järeää Verrinaa
vanhoilla päivillänsä noin hupaiseksi loilaksi.

Sakko. Käy pois, Verrina! Ei hän enää meihin kuulu.

Fiesko. Hauskaa vaan, maanmies! Ollaan kuin kavalat perilliset, jotka
parkuen käyvät paarin perässä ja sitä lujemmin nauravat nenäliinaansa.
Tosin kenties saamme sen sijaan kovan äitipuolen. Olkoon niinkin, me
annamme hänen riidellä ja elämme hauskasti.

Verrina. Taivas ja tuonela! emmekä tee mitään! Fiesko! minne olet
joutunut? mistä haen nyt suurta tiranninvihaajaa? Minä muistan, kuinka
kruunun näkeminen rupesi jäseniäsi katkomaan. Tasavallan langennut
poika! sinä saat vastata, että minä kuolemattomuuteni tähden en anna
rahtuakaan, koska aika henkiäkin kuluttaa.

Fiesko. Aina sinä joutavia hourailet. Pistäköön hän Genuan taskuunsa ja
kaupitelkoon tunislaisille merirosvoille. Mitä me siitä! Me maistelemme
Kypron viiniä ja katselemme kauniita tyttöjä.

Verrina (katsoo häneen vakaasti). Onko se sinun vakaa ajatuksesi?

Fiesko. Miks'ei ystäväni? Onko hauskaa olla laiskan, suuriluisen
eläimen, tasavallan, jalkana. Kiitä häntä, joka antaa sille siivet
ja päästää jalat virkavapaiksi. Gianettino Doriasta tulee herttua.
Valtio-asiat eivät enää tee päitämme harmaiksi.

Verrina. Fiesko! Onko se sinun totinen vakaa ajatuksesi?

Fiesko. Andreas julistaa nepaansa pojakseen ja tavaransa perilliseksi,
kuka olisi niin hullu, että riiteleisi häneltä perintöoikeutta hänen
valtaansa?

Verrina (kovin pahoillansa). Siis tulkaa Genualaiset! (Jättää nopeasti
Fieskon, toiset seuraavat).

Fiesko. Verrina! Verrina! tasavaltalainen on kova kuin kivi. --


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    _Fiesko_ ja _Outo valhepukuinen_.

Valhepukuinen. Onko teillä, Lavagna, minuutti aikaa?

Fiesko (ennättäen). Tunti teille!

Valhepukuinen. Olkaa siis niin armollinen ja käykää kanssani kaupungin
ulkopuolelle.

Fiesko. Kymmenen minuutin päästä on puoli-yö.

Valhepukuinen. Kreivi, olkaa niin armollinen.

Fiesko. Minä käsken hevosia valjastamaan.

Valhepukuinen. Tarpeetonta! Minä lähetän edeltäpäin yhden. Useampaa ei
tarvita, sillä toisen vaan luulen palaavan.

Fiesko (hämmästyen). Kuinka?

Valhepukuinen. Teiltä vaaditaan verinen vastaus itkevän kyyneleille.

Fiesko. Kenenkä kyyneleille?

Valhepukuinen. Erään Lavagnan kreivittären. Minä tunnen sangen hyvin
sen naisen ja tahdon tietää millä on hän ansainnut joutua hupsun
uhriksi?

Fiesko. Nyt ymmärrän. Saanko tietää tämän eriskummallisen vaatijan
nimen.

Valhepukuinen. Se on sama, joka kerran ihaili neiti Siboa, vaan väistyi
sulhasen Fieskon tieltä.

Fiesko. Scipio Bourgognino!

Bourgognino (ottaa pois naamuksen). Ja on tässä nyt pelastamassa
kilpailijan tieltä väistynyttä kunniaansa, koska tuo kyllä alhaisesti
ajatellen itse helleyttä kiusaa.

Fiesko (syleilee häntä innolla). Jalo nuorukainen! puolisoni
kärsimyksille kiitos näin arvoisaan tuttavuuteen pääsemisestäni. Minä
tunnen ylevän vihanne, mutta en ryhdy otteluun.

Bourgognino (perääntyy askeleen). Olisiko Lavagnan kreivi pelko
uskaltamaan minun miekkani esikoisia vastaan?

Fiesko. Bourgognino! koko Ranskan sotavoimaa, vaan en teitä vastaan!
Minä kunnioitan sitä rakasta liekkiä vielä rakkaamman olennon puolesta.
Tahto ansaitsisi laakeriseppeleen, mutta työ olisi lapsellista.

Bourgognino (yltyneenä). Lapsellistako? Pahasti kohdeltuna nainen ei
voi _muuta kuin itkeä_ -- Miksikä on mies?

Fiesko. Tavattoman hyvin sanottu, mutta minä en ryhdy otteluun.

Bourgognino (kääntää hänelle selkänsä, aikoen mennä). Minä pidän teitä
halpana.

Fiesko (vilkkaasti). Ette totisesti, nuorukainen! milloinkaan, vaikka
siveyttä rahalla ostettaisiin (tarttuen ajattelevasti hänen käteensä).
Oletteko koskaan tuntenut minua kohtaan jotain, jota sanotaan -- miten
sanoisin -- kunnioitukseksi?

Bourgognino. Olisinko minä väistynyt miehen tieltä, jota en olisi
pitänyt ensimmäisenä miehistä?

Fiesko. Siis ystäväni, kerran kunnioitukseni ansainnutta miestä --
opettelisin hiljallensa halveksimaan. Minä luulin toki mestarin paulan
taitehikkaammaksi kuin että se niin kohta pisti satunaisen koettelijan
silmiin. Menkää kotia Bourgognino ja ottakaa aikaa miettiänne, miksi
Fiesko tekee näin eikä toisin. (Bourgognino menee ääneti pois).
Hyvästi, jalo nuorukainen! Kun nämät liekit lyövät isämaalle, seisokoot
lujina Doriat.


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    _Fiesko_ ja _Maurilainen_, joka astuu arasti sisälle ja katselee
    huolellisesti ympärillensä.

Fiesko (katsoo terävästi ja kauvan hänen silmiinsä). Mitä sinä tahdot
ja kuka olet?

Mauri (niinkuin ylempänä). Tasavallan orja.

Fiesko. Orjuus on kurja elinkeino. (Katsoo häneen yhä terävästi). Mitä
etsit?

Mauri. Herra minä olen rehellinen mies.

Fiesko. Ei olekaan liikaa, että nostat sen kilven kasvoillesi, mutta
mitä sinä etsit?

Mauri, (koettaa käydä lähemmäksi. Fiesko väistää). Herra, en minä ole
lurjus.

Fiesko. Hyvä on että lisäät sen, -- eikä sentään ole hyvä.
(Kärsimättömästi). Mutta mitä etsit?

Mauri, (lähenee taas). Oletteko te Lavagnan kreivi?

Fiesko (ylpeästi). Genuan sokeat tuntevat minun askeleeni. Mitä sinä
kreivistä tahdot?

Mauri. Olkaa varoillanne, Lavagna. (Aivan hänen luoksensa).

Fiesko (juoksee toiselle puolen). Niin tosiaan olenkin.

Mauri, (niinkuin ennen). Teille ei aivota juuri hyvää, Lavagna.

Fiesko (väistyy taas taaksepäin). Sen minä huomaan.

Mauri. Varokaa itseänne Dorialta.

Fiesko (lähenee häntä tutummin). Kuule mies, lienenkö tehnyt sinulle
väärin? Sitä nimeä minä todellakin kamoksun.

Mauri. Siis paetkaa sitä miestä. Osaatteko lukea?

Fiesko. Liukas kysymys! Oletpa ollut monen aateluksen pakeilla. Onko
sinulla kirjoitusta?

Mauri. Teidän nimenne ynnä monen syntipukin. (Kurottaa hänelle lapun ja
hiipii aivan hänen lähellensä. Fiesko käy peilin eteen ja kurkistelee
paperia. Mauri, kiertää väijyen hänen ympärillänsä, vetää vihdoin
puukon ja aikoo pistää).

Fiesko (kääntyy äkkiä ja tarttuu Maurin käteen). Hiljaa, vintiö!
(tempaa häneltä puukon).

Mauri, (lyöden hirveästi jalkaansa). Perhana! Pyydän anteeksi! (aikoo
mennä).

Fiesko (tarttuen häneen huutaa kovasti). Stefano! Drullo! Antonio!
(Käy Maurin kurkkuun). Pysy paikallasi, hyvä veikkonen! Helvetillistä
konnutta! (Palvelijat tulevat). Seiso ja vastaa! Sinä olet kelvottoman
työn tehnyt, keltä palkkasi vaadit?

Mauri, (monesti turhaan koetettuansa päästä käsistä, päättävästi). Ei
minua korkeammalle hirtetä kuin hirsipuu on.

Fiesko. Ei, lohduta itseäsi! Ei kuun sarviin, vaan kyllä kuitenkin niin
korkealle, että hirsipuu sinusta näyttää nuppineulalta. Kuitenkin oli
sinun aikomuksesi järin viisas uskoakseni sitä sinun päähäsi. Sano siis
kuka sinun on palkannut?

Mauri. Roistoksi saatte mua soimata, mutta tylsäpään nimestä en huoli.

Fiesko. Onko eläin kopea? Eläin, sano kuka sinun on palkannut?

Mauri, (miettien). Hm! Enhän minä kumminkaan yksistäni narri liene!
Kuka minun on palkannut? -- ja olihan niitä sentään vaan sata laihaa
tsekiniä. -- Kuka minun on palkannut? -- Prinssi Gianettino.

Fiesko (vihastuneena käyden edes takaisin). Sata tsekiniä eikä enempää.
Fieskon päästä. (Ilkeästi). Häpeä sinä Genuan prinssi! (Rientää
laatikon luo). Täss'on sinulle, mies tuhannen, ja sano herrallesi, että
hän on saituri murhamies.

Mauri (katselee häntä kiireestä kantapäähän).

Fiesko. Sinä arvelet, mies!

Mauri, (ottaa rahat, panee ne pois ja ottaa taas, katsellen häntä aina
enenevällä kummastuksella).

Fiesko. Mitäs teet, mies?

Mauri, (heittää päättävästi rahat pöydälle). Herra, noita rahoja en
minä ole ansainnut.

Fiesko. Riiviö, hirsipuun olet ansainnut! Suututettu norsu tallaa
ihmisiä eikä matoja. Sinun minä hirtättäisin, jos se vaan maksaisi
minulle muuta kuin kaksi sanaa.

Mauri, (iloisesti kumartaen). Herra on liian hyvänlainen.

Fiesko. Alköömpä sinulle! Minua vaan huvittaa, että voin tehdä sinun
kaltaisesi roiston joksikin, vaikka olemattomaksi ja sen tähden pääset
vapaaksi, ymmärrä oikein. Sinun onnistumaton aikeesi on minulle
taivaallisena todistuksena, että olen määrätty johonkin suureen ja
sentähden olen armollinen ja sinä pääset vapaaksi.

Mauri, (vilpittömästi). Malttakaa, Lavagna! Kunnia kuin kunnia! Jos
tällä niemellä hengittelee joku, jolla on mielestänne liika kurkku,
käskekää! ja minä katkaisen sen ilmaiseksi.

Fiesko. Kohtelias eläin! Tahdot toisten kurkuilla kiittää omastasi.

Mauri. Herra, me emme ota ilmaiseksi mitään. Meidän ruumiissamme on
kunniaa.

Fiesko. Kurkunleikkaajan kunnia!

Mauri. On kaiketi tulen kestävämpi kuin teidän kunniallisien ihmisten:
he rikkovat vannomansa valat, me pidämme ne tarkoin pirulle.

Fiesko. Sinä olet ilveikäs konna.

Mauri. Hauskaa, että miellytän teitä. Koetelkaahan minua, niin opitte
tuntemaan miehen, joka päätä pahkaa tekee kokeensa. Käskekää minua.
Minä näytän teille todistuksen kustakin veijarin ammatista alimmasta
ylimpään asti.

Fiesko. On heitä joitakin. (Istuu). Niin muodoin veijaritkin
tunnustavat lakia ja arvo-erotusta. Annappas kuulla alimmaisesta.

Mauri. Hyi, armollinen herra! Se on pitkäkyntisten halpa arvoinen
joukko. Kurja ammatti, josta ei synny yhtään suurta miestä; tekee työtä
vedellä ja leivällä, haaskaa raippametsää ja ylenee -- korkeintaan
hirsipuuhun.

Fiesko. Kaunis loppu. Utelempa nyt parempaa.

Mauri. Siihen kuuluu _salakuultelijat_ ja _kavaltajat_. Arvokkaita
herroja, joille ylhäiset kallistavat korvansa ja joilta he saavat
kaikkitietäväisyytensä, jotka imevät kuin iilimadot, särpivät
sydämmestä myrkyn ja sylkevät sitä asianomaisille.

Fiesko. Minä tunnen sen -- jatka!

Mauri. Arvojärjestyksessä seuraavat nyt salapetturit, myrkynsekoittajat
ja kaikki ne, jotka kauvan hyvittelevät miestänsä ja se vihdoin
väjyksistä sieppaavat. Pelkuria raukkoja ovat ne usein, mutta kuitenkin
miehiä, jotka oppipalkaksi lupaavat sieluparkansa pirulle. Tässä oikeus
tekee jo vähän muutakin, pistää heidän jäsenensä pyörille ja istuttaa
heidän vikurinpäänsä seipääseen. Tämä on kolmas arvokunta.

Fiesko. Mutta sano milloin sinun arvosi tulee?

Mauri. Te olette, armollinen herra, juuri jäljillä. Minä olen käynyt
näiden kaikkien lävitse. Älyni riensi aikaisin joka aidan poikki. Eilen
illalla tein mestariteokseni kolmannessa, hetki sitten olen keltainen
mies neljännessä.

Fiesko. Ja se olisi?

Mauri, (vilkkaasti). Se on mieskunta, (tulisesti), joka neljän seinän
sisältä etsii miehensä, raivaa tiensä vaarojen läpi, käy paikalla
hänen henkeensä, ensi tervehdyksellänsä säästää häneltä suurikiitoksen
toisesta. Meidän kesken! niitä miehiä sanotaan vaan helvetin
varapostiksi. Kun saatana himoitsee, ei tarvita muuta kuin viittaus ja
hänellä on paisti vielä lämminnä.

Fiesko. Sinä olet paatunut peto. Semmoista juuri olen kaivannutkin.
Anna kätesi minä pidän sinun luonani.

Mauri. Tottako vai pilaa?

Fiesko. Täyttä totta ja annan sinulle tuhannen tsekiniä vuodessa.

Mauri. Kylliksi, Lavagna, minä olen teidän ja hiiteen koko
erityiselämä. Käyttäkää minua mihin tahdotte. Vainukoirananne,
villakoirananne, kettunanne, kärmeenänne, parittajananne ja
pyöveli-palvelijana. Herra kaikkiin, mutta henkeni kaupalla! älkää
mihinkään kunnialliseen -- siinä olen kömpelö kuin pölkky.

Fiesko. Ole huoletta! En minä tee sudesta lampuria. Kulje siis heti
huomenna pitkin Genuaa ja tutki valtion ilmaa. Tiedustele tarkoin
mitä hallituksesta tuumaillaan ja mitä Dorioista kuiskataan; urki
samalla mitä kansalaiseni pitävät minun joutilas-elämästäni ja lemmen
seikkailustani. Tulvauta viiniä heidän aivoihinsa, kunnes sydänten
tuumat puhkeavat. Tässä on rahaa. Etsi sillä silkkikauppiaita.

Mauri, (katsoo häneen arvelevasti). Herra --

Fiesko. Ei tässä tarvitse peljätä yhtään kunniallista olevan. Mene! ja
kutsu koko joukkosi apuun! Huomenna tahdon kuulla uutisesi. (Menee).

Mauri, (huutaa hänen jälkeensä). Luottakaa minuun. Nyt on vasta kello
neljä. Huomenna kahdeksalta saatte kuulla uutisia niin paljon kuin
mahtuu kaksikertaa 70 korvaan. (Menee).


KYMMENES KOHTAUS.

    Verrinan huone.

_Bertta_ seljin sohvassa, pää käsiin vaipuneena. _Verrina_ astuu
synkkänä sisälle.

Bertta (peljästyy ja hyppää ylös). Siunatkoon! Tuossa hän on!

Verrina (seisoen hiljaa, katsoo häntä oudoksuen). Isäänsäkö tyttäreni
peljästyy?

Bertta. Älkää tulko! Antakaa minun paeta! Isäni, te olette peljättävä.

Verrina. Ainoa lapseniko pelkäisi minua?

Bertta (heittää häneen syvän katseen). En! Täytyyhän teillä vielä olla
tytär!

Verrina. Painaako helleyteni sinua liian raskaasti?

Bertta. Isä, maahan.

Verrina. Kuinka? millainen vastaan-otto, tyttäreni! Ennen kotia
tullessani, vuorten painoja sydämelläni, hyppäsi Berttani minua vastaan
ja naurullansa ajoi ne pois. Tyttäreni, tule minun syliini. Sinun
hehkuvalla rinnallasi lämpiää taas minun sydämeni jäätymästä isänmaan
kuolin vuoteella. Oi minun lapseni! Tänä päivänä olen tehnyt tilin
kaikista luonnon huvista ja (sangen raskaasti) ainoastaan sinä olit
minulla jäljellä niistä.

Bertta (silmäten häntä pitkään). Onneton isä!

Verrina (syleillen häntä kovasti). Bertta, minun ainoa lapseni! Bertta
minun viimeinen toivoni! -- Genuan vapaus on mennyt -- Fiesko on
mennyt -- (likistäen häntä kovemmin ja myristen hampaitten välistä).
Hekumaanko sinä --.

Bertta (riimaseikse hänen sylistänsä). Ah Herra! Te tiedätte!

Verrina (seisoo vavisten). Mitä?

Bertta. Kunniani --

Verrina (vimmastuneena). Mitä?

Bertta. Yöllä --

Verrina (raivossa). Mitä?

Bertta. Väkivaltaa! (vaipuu sohvaan).

Verrina (pitkän synkän äänettömyyden perästä, kolkolla äänellä). Vielä
yksi henkäys, tyttäreni -- viimeinen! (Kalealla murtuneella äänellä)
Kuka?

Bertta. Voi minua! älkää noin kalman muotoisena vihassa! Herra auta!
hän änkyttää ja vapisee.

Verrina. Enhän minä tietänyt -- tyttäreni! kuka?

Bertta. Rauhoittukaa rakas, kallis isäni!

Verrina. Kuka? (vaipumaisillaan hänen eteensä).

Bertta. Valhepukuinen.

Verrina (peräytyä, rajusti mietittyänsä). Ei! ei niin! Se ei ole
järjellinen ajatus, (nauraa kamalasti). Vanha houkko! ikäänkuin kaikki
myrkky (Bertalle, tointuneemmin) yhdestä kärmeestä lähtisi. Minun
kokoiseniko vai vähempi?

Bertta. Isompi.

Verrina (äkkiä). Mustat hiukset ja kiharat?

Bertta. Nokimustat ja kiharat.

Verrina (ulonee hänestä hoiperrellen). Voi päätäni! päätäni! Äänensä?

Bertta. Karkea ja vahva.

Verrina (kiivaasti). Minkä värinen? -- En, enempää en huoli kuulla! --
päällysvaate -- minkä värinen?

Bertta. Kaiketi vihriäinen.

Verrina (pitää molemmat kätensä silmäinsä edessä ja horjuu sohvaan).
Ole rauhassa tyttäreni. Minua vaan viimaa. (Kätensä vaipuvat. Kasvonsa
kalman kalpeat).

Bertta (käsiä väännellen). Ah voi! tämä ei ole enää isäni.

Verrina (äänettömyyden perästä, katkerasti nauraen). Niin oikein! niin
oikein! Pelko Verrina! -- että ilkiö iski lakien pyhyyteen -- oli
sinulle liian laimea vaatimus -- Ilkiön piti iskemän vielä sinun veresi
pyhyyteen -- (Lentää ylös). Kutsu joutuen Nikoloa -- Lyijyä ja kruutia
-- taikka odotas minä mietin toisin -- paremmin. -- Tuo miekkani tänne,
rukoile! (Lyöden kätensä otsaansa). Vaan mitä aivonkaan?

Bertta. Isä, minä pelkään kovasti.

Verrina. Tule istumaan viereeni. (Painavasti). Bertta -- kerro minulle
Bertta, mitä teki harmaapää Roomalainen, kun hänen tyttärensä myös --
kuinka sanoisin -- myös oli niin? -- Kuule, Bertta, mitä Virginius
sanoi riutuneelle tyttärellensä?

Bertta (kauhistuksella). En minä tiedä mitä hän sanoi?

Verrina. Hupsu! -- Ei hän mitään sanonut. (Hypäten äkkiä ylös, tarttuu
miekkaan). Uhripuukkoon hän tarttui.

Bertta (sysää peljästyneenä hänen syliinsä). Voi, mitä aivotte tehdä?

Verrina (viskaa miekan kamariin). En! vielä on oikeutta Genuassa!


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    _Sakko, Kalkagno_ ja _edelliset_.

Kalkagno. Verrina joutuun! Ole valmis! Tänään alkaa. Genuan tasavallan
vaali viikko. Me hankimme aikaisin neuvoskuntaan valitsemaan
uusia senaattoreja. Kaduilla vilisee väkeä. Koko aateli tulvaa
raatihuoneeseen. Seuraathan meitä (pilkallisesti) näkemään vapautemme
voittoriemua.

Sakko. Salissa on miekka. Verrina katselee hurjasti. Berttan silmät
punoittavat.

Kalkagno. Totta siunatkoon! nyt minäkin huomaan -- Sakko -- täällä on
käynyt onnettomasti.

Verrina (tuo kaksi istuinta). Istukaa.

Sakko. Ystävämme, sinä säikäytät meitä.

Kalkagno. Noin en ole nähnyt sinua, ystäväni, milloinkaan. Jos ei
Bertta olisi itkenyt, kysyisin: sortuuko Genua?

Verrina (hirmuisena). Sortuuko! Istukaa.

Kalkagno (säikähtyneenä, istuvat molemmin). Mies, puhu meille!

Verrina. Kuulkaa!

Kalkagno. Sakko, mitä aavistan!

Verrina. Genualaiset -- te molemmin tiedätte minun nimeni vanhaksi.
Teidän esi-isänne ovat minun esi-isäini lievettä kantaneet. Isäni
taistelivat valtion tappeluissa. Äitini olivat Genuan naisten esikuvia.
Kunnia oli ainoa tavaramme ja se kulki perintönä isältä pojalle -- vai
kuka tietää toisin olleen?

Sakko. Ei kukaan.

Kalkagno. Totisesti, ei kukaan.

Verrina. Minä olen sukuni viimeinen. Vaimoni lepää haudassa. Tämä tytär
on ainoa liittomme pantti. Genualaiset te tiedätte kuinka minä häntä
kasvatin. Nouseeko kukaan minua syyttämään huolettomuudesta Berttaani
kohtaan?

Kalkagno. Sinun tyttäresi on esikuva maassa.

Verrina. Ystäväni! minä olen vanha mies, jos kadotan tämän, ei minulla
ole toiseen toivoa. Minun muistoni sammuu. (Hirmuisella tavalla
kääntyen). Minä olen hänen kadottanut. Häväisty on minun sukuni.

Molemmat (liikutettuina). Herra varjelkoon siitä! (Bertta vaikeroi
sohvassa).

Verrina. Älä epäile tyttäreni! nämä ovat urhoollisia kunnon miehiä.
Jos nämä sinua itkevät, jossakin verta vuotaa. -- Miehet, älkää niin
hämmästyneiltä näyttäkö! (Pitkään ja painolla). Joka Genuan kytkee,
voipahan se neidon voittaa.

Molemmat (hyppäävät ylös ja heittävät sivulle istuimensa). Gianettino
Doria!

Bertta (kirkaisee). Langetkaa muurit minun päälleni! Minun Scipioni!


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

    _Edelliset_ ja _Bourgognino_.

Bourgognino (innoissansa). Hyppää ylös, neito! Riemusanoma! -- Jalo
Verrina! nyt lasken korkeimman onneni teidän kielellenne. Jo kauvan
olen tytärtänne rakastanut enkä uskaltanut pyytää hänen kättänsä, koska
koko omaisuuteni ui epävakaisilla laudoilla Koromondelista. Nyt juuri
kiitää Fortuna-laivani ehjänä satamaan ja tuo, niinkuin he sanovat,
äärettömiä aarteita. Olempa rikas mies. Antakaa minulle Bertta, minä
te'en hänen onnelliseksi. (Bertta peittää kasvonsa. Pitkä äänettömyys).

Verrina (arvelevasti Bourgognille). Nuorukainen, haluatko heittää
sydämmesi allikkoon?

Bourgognino (tarttuu miekkaansa, vaan peräyttää äkkiä kätensä). Niinkö
sanoo isä?

Verrina. Niin sanoo jokainen Italian roisto. -- Pidätkö hyvänäsi toisen
vierastimisen jätteet?

Bourgognino. Älkää minua houruksi tehkö, harmaapää?

Kalkagno. Bourgognino, totta puhuu harmaapää.

Bourgognino (hypäten ylös syöksee Berttaa päin). Tottako hän puhuu?
Minunko olisi naikkonen veijannut.

Kalkagno. Bourgognino, älä sinnepäin! Tyttö on puhdas kuin enkeli.

Bourgognino (seisahtuu hämmästyneenä). Iankaikkisen toivoni kautta!
puhdas eikä puhdas! En sitä käsitä. -- Te katselette toisianne ja
olette mykkinä. Jokin luonnoton ilkityö vapisee teidän taintuvilla
kielillänne. Rukoilen teitä, älkää järkeäni himmentäkö! Puhdas hän
olisi! kuka sanoi puhdas?

Verrina. Minun lapseni on syytön.

Bourgognino. Siis väkivaltaa! (Tempaa miekan lattialta). Genualaiset,
maailman syntien kautta! Mistä? mistä löydän ryövärin?

Verrina. Juuri sieltä, mistä Genuan varkaan. -- (Bourgognino jähmistyy.
Verrina käy ajatuksissansa edes takaisin sitten seisahtuu hän). Jos
oikein ymmärrän, niin minun Berttani kautta Genua pelastetaan! (Käy
Bertan luo ja levittää vitkallensa suruhunnun käsivarreltansa, sitten
juhlallisesti). Siksi kun Dorian sydänveri on sinun kunniastasi pesnyt
tämän häpeäpilkun, ei pidä yhtään päivänsädettä näille poskille
lankeaman. Siksi (heittää hunnun hänen päänsä päälle) ole sokea!
(Äänettömyys. Toiset katselevat häntä vaieten ja hämmästyneinä. Verrina
laskee kätensä Bertan pään päälle, juhlallisemmin). Kirottu olkoon
hengittämäsi ilma! sinua virkistävä uni! Kaikki ihmiselimen kohtelu,
joka sinua kurjuudessasi lohduttaa! Mene huoneeni alimmaiseen loukkoon.
Valita, ulvo, kuluta aikasi murheessa. (Pysähtyy kauhistuksesta).
Elämäsi olkoon kuoleman madon tempovaa kiemuroimista -- kova, runteleva
taistelu elon ja kuolon välillä. -- Tämä kirous painakoon sinua siihen
asti kuin Gianettinon henki viimeisen kerran korisee. Jos ei, niin
se sinua seuraa niinkauvan kuin löydetään iankaikkisuuden ympyrän
molempien päitten yhtymys. (Kolkko äänettömyys. Kaikkien kasvoilla
kauhistus. Verrina katsoo jäykästi ja terävästi jokaista).

Bourgognino. Julma isä! mitä teitte? Näin hirmuisen kamalan kirouksen
syyttömälle tyttöraukallenne!

Verrina. Tosin se kaiketi on hirveätä, sinä hellä sulhanen?
(Erin painavasti). Kuka teistä nyt nousee vielä kylmäkiskoisesti
viivytyksestä jaarittelemaan? Genuan kohtalo riippuu minun Bertastani.
Isän sydämmeni vastaa minun kansalaisvelvollisuudestani. Kuka
meistä nyt on pelkuri viivyttämään Genuan vapauttamista, koska hän
tietää tämän syyttömän karitsan sanomattomalla tuskalla maksavan
hänen pelkonsa! -- Minä en armahda lastani ennenkuin Doria maassa
kieriää, vaikka keksisin kidutuksia kuin pyöveli, vaikka ihmissyöjäin
piinapenkillä teurastaisin tämän viattoman karitsan. -- Te vapisette
-- vaaleina kuin haamut te kurkistelette minua -- Vielä kerran,
Scipio! minä säilytän hänen sinun tiranninmurhasi panttivankina. Tähän
kalliiseen nauhaan minä sidon sinun, minun ja teidän velvollisuutenne.
Genuan hirmuvaltijaan pitää kaatuman taikka tyttö epätoivossa kuoleman.
Minä en peräytä.

Bourgognino (lankee Bertan jalkoihin). Ja kaatuman hänen pitää --
kaatuman Genuan tähden kuin uhri-eläimen. Niin totta kuin tämän miekan
pyöritän Dorian sydämmessä, niin totta tahdon ylkänä sinun huuliasi
suudella. (Nousee).

Verrina. Ensi pari, jonka koston henget vihkivät. Antakaa kätenne
toisillenne! Jos Dorian sydämmessä miekkasi pyörität, ota hän, hän on
sinun!

Kalkagno. Tässä vielä yksi Genualainen lankeaa polvillensa ja asettaa
pelottavan teräksensä viattomuuden jalkoihin. Löytäköön Kalkagno niin
totta onnen tien, kuin tämä hänen miekkansa löytää Dorian elämän polun.
(Nousee).

Sakko. Viimeksi vaikka yhtä päättävänä laskee polvillensa Rafaeli
Sakko. Jos tämä välkkyvä rautani ei aukaise Bertan vankiutta, älköön
minun elämäni viimeistä rukousta kuultako! (Nousee).

Verrina (ilahtuneena). Genua kiittää minussa teitä, ystäväni! Mene
tyttäreni! Iloitse olemastasi isänmaan suuri uhri!

Bourgognino (halaa menevää Berttaa). Mene! Luota Jumalaan ja
Bourgogninoon. Yhtenä ja samana päivänä on Bertta ja Genua vapaa.
(Bertta pois).


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    _Edelliset_ paitsi _Bertta_.

Kalkagno. Sana vielä, Genualaiset, ennenkuin menemme pitemmälle.

Verrina. Sen arvaan.

Kalkagno. Riittääkö neljä isänmaanystävää kukistamaan tiranniuden
vahvan kyykäärmeen? Eikö täydy yllyttäämme kansaa ja vetää aatelin
puolellemme?

Verrina. Ymmärrän! Kuulkaa siis, minulla on kauvan ollut palkalla
maalaaja, joka tuhlaa kaiken taitonsa Appius Klaudiuksen kukistamisen
maalaamiseen. Fiesko ihailee taidetta, innostuu ylevistä nävyistä.
Viedään se maalaus hänen palatsiinsa ja ollaan läsnä hänen sitä
katsellessansa. Kenties se näky hänen taas herättää haltioihinsa --
Kenties --

Bourgognino. Mitä hänestä! Lisää vaaraa älä apua, sanoo sankari. Minä
olen jo kauvan tuntenut rinnassani jotain, joka ei mihinkään tahtonut
tyytyä. -- Mitä se oli, nyt yhtäkkiä tiedän -- (Sankarillisesti
hypäten). Minun on tyranni.

(Esirippu).



TOINEN NÄYTÖS.


    Etuhuone Fieskon palatsissa.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    _Leonoora_ ja _Arabella_.

Arabella. Ei, sanon minä, Te näitte väärin. Luulevaisuus hairautti
silmänne.

Leonoora. Se oli Julia ilmi elävänä. Älä uskottele minua. Minun kuvani
riippui sinisessä nauhassa, tämä oli ihan tulipunainen. Minun onneni on
ratkaistu.


TOINEN KOHTAUS.

    _Edelliset_ ja _Julia_.

Julia (astuu teeskennellen huoneeseen). Kreivi tarjosi minulle
palatsinsa katsellakseni juhlakulkua raatihuoneeseen. Aikani käy ehkä
pitkäksi. Huvittakaa minua, rouva, siksi kun shuklaata tulee. (Bella
menee vaan tulee heti takaisin).

Leonoora. Jos käskette, niin kutsun tänne seuraa.

Julia. Mokomaakin! Ikäänkuin minun sitä täällä tarvitsisi hakea?
Hauskuttakaa te, rouva minua. (Istuu ja nousee, liehakoiden). Jos sen
voitte, rouva, sillä minulla on hyvin vähän joutoaikaa.

Arabella (häijysti). Sitä enemmän tällä kalliilla silkki puvulla.
Ajatelkaa, kuinka kauheata! ryöstää nuorten teikarien kaukosilmältä
tämän kauniin palkan. Ai! sitä helmien salamoivaa välkettä, joka vallan
huikaisee silmiä. -- Herran tähden, te olette varmaan tyhjentänyt koko
meren.

Julia (kuvastimen edessä). Tämä on kai teille harvinaista, neitsyt?
Vaan kuulkaa, neitsyt, oletteko kielennekin palkannut herrasväellenne?
Kaunista tosiaankin, rouva, osottaa palvelijain kautta kohteliaisuutta
vieraillenne.

Leonoora. Onnettomuuteni on, rouva, että minun mielentilani vailentaa
minulta huvin teidän läsnäolostanne.

Julia. Rumaa se on, että totuttelette kömpelöksi ja tylsäksi. Reipas,
vilkas ja sukkela pitää oleman! Ette myös tuolla keinoin miestänne
pitele.

Leonoora. Kreivitär, minä tiedän siihen ainoasti yhden keinon. Antakaa
te omanne aina olla myötä-tuntoisena välittäjänä.

Julia (olevinansa huomaamatta). Ja teidän ulkomuotonne, rouva! Hyi!
Ulkomuodostannekin pitäkää enemmän huolta. Turvatkaa taiteen neuvoihin
siinä, missä luonto on ollut teille äitipuoli. Maalia poskillenne,
joissa nyt rumanhaituinen kiilto kytee. Raukkaa! Semmoisenaan ei tuo
muotonne löydä ostajaa milloinkaan.

Leonoora (iloisesti Bellalle). Toivota onnea minulle, tyttö!
Mahdotonta, että olisin Fieskoni kadottanut, taikka en ole hänessä
mitään kadottanut. (Tuodaan shuklaata, Bella kaataa kuppeihin).

Julia. Kadottamisestako jupisette? Mutta Herra nähköön! kuinka,
surkeasti kyllä, teidän päähänne pisti ottaa Fiesko? Lapsi parka, miksi
niin korkealle, että välttämättä joudutte katseltavaksi, välttämättä
vertailtavaksi? -- Tosiaankin se mahtoi olla veitikka tai tolvana, joka
teidän paritti Fieskolle. (Surkuttelevaisesti tarttuen hänen käteensä).
Lintuseni, ylhäisparren seuroissa suvaittu mies ei olisi milloinkaan
ryhtynyt teidän kanssanne naimiskauppaan. (Ottaa kupin).

Leonoora (nauraa Arabellalle). Taikka ei hän tahtoisi itseänsä näissä
ylhäisparren seuroissa suvaittavan.

Julia. Kreivi on ryhdikäs, tottunut, hieno. Kreivin onnistui päästä
korkeitten tuttavuuteen. Kreivi on vilkas, tulinen. Nyt lähtee
hän lämpöisenä hienoimmasta seurasta, tulee kotia. Puolisonsa
tervehtää häntä arkipäiväisellä helleydellänsä, sammuttaa hänen
hehkunsa vetisellä, valjulla suutelolla, antaa hänelle hyväilyjänsä
säästelijäästi kuin ruokavieraalle. Kurja aviomies! Tuolla hymyilee
hänelle loistava ihanne -- täällä inhottaa häntä tuskallinen
herkkätuntoisuus. Eikö hän, Herra nähköön, kadota järkeänsä, tai
mihinkä hän menee?

Leonoora (tuo hänelle kupin). Teille, rouva, kun hän sen on kadottanut.

Julia. Hyvä. Se piikki pistäköön omaan sydämmeesi. Vapise pilkasta,
mutta ennenkuin vapiset, _punastu_.

Leonoora. Tunnetteko tekin, rouva, sen sanan? Vaan miksi ette?
Kuuluuhan se koristustemppuihin.

Julia. Kas vaan! Tuittupäätä pitää suututtaman, jos mielii sen
omantekoista sukkeluutta kuulla. Sillä hyvä. Se oli leikkiä, rouva.
Antakaa kätenne sovinnoksi!

Leonoora (antaa kätensä ja silmäilee häntä arvelevasti). Imperiali! --
minun _vihaltani_ saatte olla rauhassa.

Julia. Kuinka jalomielistä! Vaan, kreivitär, enkö minäkin voisi olla
niin. (Vitkalleen ja viekkaasti). Kun minä kannan jonkun varjoa,
tottahan sen alkukuva on minulle kallis? Vai mitä?

Leonoora (punastuu ja hämmästyy). Mitä sanotte? Sen päätöksen luulen
liian hätäiseksi.

Julia. Niin minäkin ajattelen. Sydän ei pyydä milloinkaan aistimien
apua. Todellinen tunne ei koskaan turvaa koristuksiin.

Leonoora. Taivaan nimessä! Kuinka te siihen totuuteen tulitte?

Julia. Sääliväisyyttä vaan. -- Sillä nähkää kuinka se on toisapäinkin
totta -- ja teillä on vielä Fieskonne. (Antaa Leonooralle hänen kuvansa
ja purskahtaa ilkeästi nauramaan).

Leonoora (nousevalla mielikarvaudella). Minun kuvani! teillä!
(Tuskallisena heittääntyy istuimelle). Voi jumalatonta miestä!

Julia (riemastuen). Olenko maksanut? olenko? No, rouva, eikö enää
piikkiä valmiina? (Huutaa lujaa näyttämölle). Vaununi esille! Toimeni
on loppunut. (Silittäen Leonooran leukaa). Lohduttakaa mieltänne, hyvä
lapsi. Kuvan antoi hän minulle hourupäisyydessä. (Menee).


KOLMAS KOHTAUS.

    _Kalkagno_ tulee.

Kalkagno. Imperiali meni niin tulisena täältä ja te, rouva, olette
liikutettu.

Leonoora (kovassa tuskassa). Ei! Semmoista ei ole ikänä kuultu!

Kalkagno. Maailman päivät! Ettehän vaan itke?

Leonoora. Tunnottoman ystävä -- Pois silmistäni!

Kalkagno. Kenen tunnottoman? Te peljästytätte minun.

Leonoora. Minun mieheni -- Ettekös ole Fieskon ystäviä?

Kalkagno. Mitä täytyy kuullani!

Leonoora. Oh, ainoasti konnantyön, joka teille miehille on tavallista.

Kalkagno (tarttuen innolla hänen käteensä). Armollinen rouva, minulla
on sydäntä itkevän avuille.

Leonoora (vakaisesti). Te olette mies -- siitä ei ole minulle.

Kalkagno. Kokonansa teille -- ihastunut teihin -- jos tietäisitte
kuinka paljon -- kuinka äärettömän paljon --

Leonoora. Mies, sinä valehtelet -- sinä vakuutat, ennenkuin teet.

Kalkagno. Minä vannon teille --

Leonoora. Väärän valan. Lakkaa! Te väsytätte Jumalan kynän, joka ne
muistiin kirjoittaa. Miehet, miehet! jos teidän valanne muuttuisivat
yhtä moneksi pahanhengeksi, ne ryntäisivät taivaaseen ja veisivät
enkelit vangiksi.

Kalkagno. Te haaveksitte, kreivitär. Mielikarvaudessanne ajattelette
väärin. Pitääkö koko sukupuolen yhden rikoksesta vastaaman?

Leonoora (katsoo häneen pitkään). Ihminen! minä ihailin yhdessä koko
sukupuolta, enkö sitä myös yhdessä halveksisi?

Kalkagno. Koettakaa kreivitär -- Ensi kerran annoitte sydämmenne
hukkaan -- Minä tietäisin paikan, jossa se olisi tallella.

Leonoora. Te valehtelisitte luojan luotujensa joukosta -- Min' en tahdo
kuulla sinulta mitään.

Kalkagno. Tämän tuomionne te vielä tänä päivänä minun sylissäni
peräyttäisitte.

Leonoora (tarkkuudella). Puhu selville kaikki! _Sinunko?_

Kalkagno. Minun sylissäni, joka aukenee hyljättyä ottamaan ja hukattua
lempeä palkitsemaan.

Leonoora (katsoo häneen terävästi). Lempeäkö?

Kalkagno (langeten hänen eteensä innoissansa). Niin! nyt se on
lausuttu. Lempeä! Elo ja kuolo on kielenne vallassa. Jos minun kiihkoni
on syntiä, niin hyvän ja pahan rajat juoskoot toisiinsa kiinni, taivas
ja manala sulakoot yhdessä kadotuksessa.

Leonoora (suuttuneena ja ylevänä väistyen hänestä). Sinneköpäin sinun
osanottosi tavoitti, imartelija? Yhdellä polvien notkistuksella
ilmaiset ystävyytesi ja lempesi? Iäksi pois silmistäni! Inhoittava
suku! Tähän asti luulin sinun vaan naisia pettävän, en tietänyt sinun
olevan myös itsesi pettäjän.

Kalkagno (nousee hämmästyneenä). Armollinen rouva --

Leonoora. Ei kyllin, että hän mursi tuttavuuden pyhän sinetin, vielä
siveydenkin puhtaaseen kuvastimeen tämä teeskentelijä puhaltaa
turmelusta ja tahtoo opettaa minun viattomuuttani valapattoisuuteen.

Kalkagno (vilkkaasti). Valapattoisuus ei teitä langettaisi, armollinen
rouva.

Leonoora. Minä ymmärrän, ja harmini kai pitäisi sinun hyväksesi
lahjoman tunteeni? Sitä et tietänyt (erin ylevästi) että jo yksin se
korkea onnettomuus sortua Fieskon tähden aateloitsee naisen sydämmen.
Mene! Fieskon häpeä ei ketään Kalkagnoa minun silmissäni ylennä, --
vaan ihmisyyttä alentaa. (Poistuu nopeasti).

Kalkagno (katselee hurmautuneena hänen peräänsä, sitten pois lyöden
otsaansa). Minua hullua!


NELJÄS KOHTAUS.

    _Mauri_ ja _Fiesko_.

Fiesko. Kuka tästä meni?

Mauri. Markiisi Kalkagno.

Fiesko. Sohvalle jäi tämä nenäliina. Minun rouvani oli täällä.

Mauri. Tuli juuri vastaani kovin tulisena.

Fiesko. Tämä nenäliina on kostea. (Pistää sen poveensa). Kalkagno
täällä. Leonoora kovin tulisena? (Vähäisen mietittyänsä. Maurille).
Ehtoolla kysyn sinulta, mitä täällä on tapahtunut.

Mauri. Bella neito kuulee mielellänsä, että hän on keltatukkainen.
Sitten vastaan.

Fiesko. Ja nyt on kolmekymmentä tuntia kulunut. Oletko täyttänyt
käskyni?

Mauri. Niinkuin naulaan, herrani.

Fiesko (istuu). Sano siis, mitä piipatetaan Doriasta ja nykyisestä
hallituksesta!

Mauri. Hyi! inhottavaa. Paljas Dorian nimi heitä varistaa kuin
vilutauti, Gianettinoa vihataan kuin kuolemaa. Kaikki napisee.
Ranskalaiset, sanovat he, olivat Genuan rottia, Doria kissa on ne
syönyt ja herkuttelee nyt hiirillä.

Fiesko. Tuo voisi olla totta -- ja eivätkö tietäneet kissalle koiraa.

Mauri (ketterästi). Kaupungilla hoettiin paljokin eräästä -- eräästä --
noh! olenkohan vallan unohtanut nimenkin.

Fiesko (nousee). Pöllö! Sitä on yhtä helppo muistaa, kuin sitä on
vaikea saada. Onko niitä Genuassa muuta kuin yksi.

Mauri. Yhtä vähän kuin on kahta Lavagnan kreiviä.

Fiesko (istuu). Sehän on jotain. Mitä sitten pakistaan minun hupaisesta
elämästäni?

Mauri (mittaa häntä suurin silmin). Kuulkaa, Lavagnan kreivi!
Genuan täytyy ajatella suurta teistä. Ei sitä kestetä, että aatelus
ensimäistä sukuperää, älykäs ja taitava -- innokas ja valtava --
neljän rahamiljoonan herra -- suonissa ruhtinaallista verta -- aatelus
semmoinen kuin Fiesko, jolle ensi viittauksella kaikki sydämmet
lentäisivät --.

Fiesko (kääntyy halveksien hänestä poispäin). Kuulla sitä roistolta --.

Mauri. Että Genuan suuri mies nukkuu Genuan suuressa lankeemuksessa.
Monet teitä surkuttelevat, sangen monet pilkkaavat, useimmat kiroovat.
Kaikkien on sääli valtiota joka kadotti teidän. Yksi jesuitta luuli
haistavansa ketun koiran nahoissa.

Fiesko. Kyllä koira veljensä tuntee -- -- Mitäs jutellaan minun
seikkailustani Imperialin kreivittären kanssa?

Mauri. Sen minä kauniisti jätän matkimatta.

Fiesko. Puhu suusi puhtaaksi! Mitä julkeempaa, sitä tervetulleempaa.
Mitä mutistaan?

Mauri. Ei mutista mitään. Kaikissa kahviloissa, piljaartipöydissä,
ravintoloissa, kävelypaikoilla -- torilla -- pörssissä huudetaan
lujaa --.

Fiesko. Mitä? Minä käsken sinua!

Mauri (vetäytyy takaperin). Että te olette narri.

Fiesko. Hyvä. Tuossa on tsekini sanomastasi. Nyt on narrintakki
päälläni ja siitä Genualaisten päät ovat pyörällä, pian saavat enemmän
ilveilyä. Millänsä olivat silkkikauppiaat minun lahjoistani?

Mauri (ilveillen). Narri, ne olivat kuin ne syntisraukat --

Fiesko. _Narriko?_ Oletko villissä, mies?

Mauri. Suokaa anteeksi! Minun teki mieleni enemmän kolikoita.

Fiesko (nauraa ja antaa hänelle yhden). No sitten, -- kuin ne
syntisraukat --

Mauri. Jotka ovat pää pölkyllä ja nyt kuulevat armon äänen. Teidän ne
ovat henkeen ja vereen.

Fiesko. Hauskaa kuullani. Ne ne Genuan rahvaassa asian ratkaisevat.

Mauri. Mutta sitä melua, mikä siinä oli! Lempo vieköön! vähältä piti,
etten minäkin mieltynyt jalomielisyyteen. Ne kiikkuivat kaulassani
kuin mielettömät, tytöt näyttivät pian silmittömästi ihastuneen isäni
väriin, niin tulisesti hyökkäsivät he minun kuun-pimennykseeni. Kulta
on sentään kaikkivaltiasta ajattelin minä, Maurilaisenkin se saa
valkoiseksi.

Fiesko. Se ajatuksesi oli parempi kuin lanttumaa, josta se kasvoi.
Minulle tuomasi sanat ovat hyviä, saanko odottaa niistä tekoja.

Mauri. Samoin kuin taivaan pauhinasta myrskyn syntyvän. Päät
kumarretaan yhteen, liitytään joukkoihin, huudetaan hm! jos vieras käy
ohitse. Koko Genuassa on paahtava helle. Nurjuus häilyy kuin synkkä
ukkosen pilvi tasavallan taivaalla -- tuulta vaan, niin rakeet ja
salamat lankeevat.

Fiesko. Hiljaa! Kuule! mitä sekaista hyrinää se on?

Mauri (hyppää akkunaan). Se on raatihuoneesta tulevan ihmisjoukon melua.

Fiesko. Tänään on _prokuraattorin vaali_. Ajettakoon vaununi esille!
Ei suinkaan istunto vielä ole loppunut. Minä lähden sinne. Mahdotonta,
että se laillisesti olisi loppunut -- Miekka ja viitta tänne. Missä on
ritarin-merkkini?

Mauri. Herra, minä varastin sen ja vein pantiksi.

Fiesko. Kaunista kyllä.

Mauri. No, entäs lähteekö minun lahjani pian?

Fiesko. Siitäkö, että et vienyt viittaanikin?

Mauri. Siitä, että sain varkaan ilmi!

Fiesko. Meteli vierii tännepäin. Kuule! Ei se ole suosiomurinaa.
(Äkkiä) Aukaise joutuun pihaportit! Minä aavistan. Doria on hurjapää.
Valtio horjuu neulan nirkossa. Lyön vetoa, että melske on noussut
neuvoshuoneessa.

Mauri (akkunassa huutaa). Mitä tämä on? Balbikatua alaspäin vilisee
tuhansia -- sotatapparat välkkyvät -- ja miekat -- hei ei! Senaattoria
kiitää tännepäin.

Fiesko. Se on kapinaa! Juokse joukkoon! Mainitse minun nimeni! Varo,
että kääntyvät tänne! (Mauri rientää alas). Mitä muurahainen taidolla
ja vaivalla läjään haalii -- sen kokoo vilauksessa satunnainen ärjy.


VIIDES KOHTAUS.

    _Fiesko, Senturione, Sibo_ ja _Asserato_ hyökkäävät rajusti huoneeseen.

Sibo. Antakaa anteeksi, kreivi, että suutuksissa tulemme tänne ilman
ilmoittamatta.

Senturione. Minua on häväisty, kuolettavasti häväissyt on minua
herttuan nepaa koko neuvoskunnan edessä.

Asserato. Doria on tahrannut sen kultaisen kirjan, josta kukin Genuan
aatelus on lehti.

Senturione. Sentähden olemme täällä. Koko aatelisto on minussa
yllytetty. Koko aateliston pitää jakaman minun kostoni. Oman kunniani
kostoksi minä tuskin vaatisin apua.

Sibo. Koko aatelisto on hänessä loukattu. Koko aateliston pitää
puhkuman tulta ja leimua.

Asserato. Kansakunnan oikeudet särjetty. Tasavallan vapaus on saanut
kuoleman vamman.

Fiesko. Te jännitätte koko minun mieleni!

Sibo. Hän oli vaaliherrojen joukossa yhdeksäskolmatta, oli
prokuraattorin vaalissa vetänyt kultaisen kuulan. Kahdeksankolmatta
ääntä oli koossa; neljätoista minulle, yhtä monta Lomellinolle! Dorian
ja hänen oli vielä poissa.

Senturione (vilkkaasti tarttuen puheeseen). Oli vielä poissa. Minä
äänestin Siboa. Doria -- tuntekaa minun kunniani haava -- Doria --

Asserato (keskeyttäen taas hänen puheensa). Sellaista ei ole kuultu
eikä nähty niinkauvan kuin valtameri on Genuan ympärillä aaltoillut.

Senturione (jatkaa kiivaammin). Doria veti miekan, jonka hän oli
piilottanut tulipunaisen takkinsa alle, pisti minun huutoni siihen ja
huusi kaikkien kuullen.

Sibo. "Senaattorit! tämä ei kelpaa! tämä on rikki! Lomellino on
prokuraattori".

Senturione. "Lomellino on prokuraattori" ja heitti miekkansa pöydälle.

Asserato. "Ja huusi tämä ei kelpaa" ja heitti miekkansa pöydälle.

Fiesko (vähäsen vaiti oltua). Mitä päätätte tehdä?

Senturione. Tasavallan sydämmeen on pistetty. Mitäkö päätämme tehdä?

Fiesko. Senturione, kahilat taittukoot tuulessa. Tammet tahtovat
myrskyä. Minä kysyn, mitä te päätätte?

Sibo. Minä ajattelin kysyttävän mitä Genua päättää.

Fiesko. Genua! Genuako? Mitä siitä? se on lahonnut, repee kun siihen
rupee. Vai luotatteko ylimyksiin? Ehkä sentähden, että he vääntelevät
suutansa, nostelevat olkapäitänsä, kun valtioasioista puhe tulee? Mitä
niistä? Heidän sankaritulensa palaa Levantin tavarakääröissä, heidän
henkensä häilyy tuskallisesti heidän itä-intialaisten laivojensa
ympärillä.

Senturione. Oppikaa paremmin arvostelemaan ylimyksiämme. Dorian pöyhkeä
työ oli tuskin tehty, niin muutama sata heistä syöksi revittyine
vaatteinensa torille. Neuvoskunta hajosi.

Fiesko (pilkallisesti). Niinkuin kanat kun haukka iskee joukkoon.

Senturione (rajusti). Ei! vaan niinkuin ruutitynnyri kun sinne valkea
putoo.

Sibo. Kansa raivoo myös -- tiedättehän mitä haavoitettu karhu tekee!

Fiesko (nauraa). Sokeana, taidotonna se röhkäle ensin mellastaa
kömpelöillä raajoillansa, uhkaa niellä avoimeen kitaansa ylhäisen ja
alhaisen, läheltä ja kaukaa ja viimein kompastuu risuihin. Genualaiset!
turhaan! Merenvaltijan aika on loppunut. Genua on kaatunut nimensä
alle. Genuan on käynyt niinkuin voittamattoman Rooman, joka pallona
lensi hentokaisen pojan Oktavianuksen kouriin. Genua ei voi olla
enää vapaana. Genua kaipaa yksivaltijaan lämmintä. Genua tarvitsee
itsevaltijaan, siis suosikaa huimapäätä Gianettinoa.

Senturione (julmistuen). Silloin kun vihaiset elementit toisillensa
leppyvät ja pohja saa etelän kiinni -- Tulkaa kumppanit!

Fiesko. Viipykää! viipykää! Mitä mietitte, Sibo?

Sibo. En mitään, tai joutavaa asiaa, jonka nimeksi tulee Maanjäristys.

Fiesko (vie heidät kuvapatsaan luo). Katselkaapa tätä veistokuvaa.

Senturione. Se on florensilainen Venus. Mitäs se nyt meihin koskee?

Fiesko. Tottahan se miellyttää teitä.

Sibo. Totta, olisimmehan huonoja Italialaisia. Kuinka te sitä kysytte?

Fiesko. No, kulkekaa maailmat halki ja etsikää tämän naiskaavan
kaikkien eläväin yhtäläisten joukosta parhaiten onnistunut, jossa on
tämän ajatellun Venuksen kaikki viehättäväisyydet.

Sibo. Ja vaivasta saamme sitten?

Fiesko. Sitten saatte vakuuden, että mielikuvitus on turhaa
kerskailemista.

Senturione (äkäisenä). Ja mitä voittaneet?

Fiesko. Olette voittaneet vanhan riidan luonnon ja taiteilijain välillä.

Zenturione (tulisena). Ja sitten?

Fiesko. Sitten! sitten! (alkaa nauramaan). Sitten olette unhottaneet
huomata Genuan vapauden häviön. (Senturione, Sibo ja Asserato menevät).


KUUDES KOHTAUS.

    _Fiesko_.

Fiesko (-- Hälinä palatsin ympärillä paisuu). Onnellista! onnellista!
Tasavallan oljissa on valkea. Talot ja linnat ovat jo liekissä.
Enemmän, enemmän vaan! Yltäinen olkoon tulipalo! tuhon riemuisa tuuli
vinkukoon hävitykseen.


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    _Mauri_ kiiruissaan ja _Fiesko_.

Mauri. Joukko toisensa perässä.

Fiesko. Avaa portit! Anna rajuta sisälle kellä jalkoja on.

Mauri. Tasavaltalaisia! tasavaltalaisia! vetävät ikeessä vapauttansa ja
läähättävät kuin vetojuhdat ylimysvaltaisen loistonsa alla.

Fiesko. Ne houkkiot luulevat, että Lavagnan Fiesko _jatkaisi_ mitä
Lavagnan Fiesko _ei alkanut. Kapina_ tulee kuin kutsuttu, mutta
salaliitto on minun. Ne hyökkäävät rappuja ylös.

Mauri (huutaa ulos). Hei! hei! Älkää hyvät ihmiset seiniä viekö
mennessänne. (Kansaa hyökkää sisälle. Ovet särkyvät).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    _Fiesko_ ja _kaksitoista käsityöläistä_.

Kaikki. Kostoa Dorialle! Kostoa Gianettinolle!

Fiesko. Hiljaa, maanmieheni. Että tulette kaikin minua tervehtimään,
osoittaa hyvää sydäntänne. Mutta minun korvani ovat tottuneet
hienompaan.

Kaikki (rajummin). Alas Doriat! alas setä ja nepaa.

Fiesko (lukee heidät nauraen). Kaksitoista on koko uljas sotavoima.

Muutamat. Doriat pois! Valtion täytyy saada toisen muodon.

Ensimmäinen. Tuupata meidän rauhantuomarit portailta alas -- portailta
rauhantuomarit.

Toinen. Aatelkaa, Lavagna, portailta alas, kun ne häntä vaalissa
vastustivat.

Kaikki. Ei kärsitä! Ei tarvitse kärsiä!

Kolmas. Tuoda miekka raatihuoneeseen!

Ensimmäinen. Miekka! Sodan merkki rauhan huoneessa.

Toinen. Tulla punaisessa puvussa senaattiin eikä mustassa niinkuin muut
neuvosherrat!

Ensimmäinen. Ajaa kahdeksalla oriilla läpi pääkaupunkimme.

Kaikki. Tyranni! maan ja hallituksen kavaltaja!

Toinen. Ostaa keisarilta henkivartijoiksi kaksisataa saksalaista!

Ensimmäinen. Ulkomaalaisia isänmaan lapsia vastaan! Saksalaisia
Italialaisten sijaan! Sotamiehiä lakien rinnalle!

Kaikki. Maan kavallusta! kapinaa! Genuan perikatoa!

Ensimmäinen. Kuljettaa tasavallan vaakunaa vaunujensa nokalla! --

Toinen. Andreaan kuvapatsas keskellä neuvoskunnan pihaa!

Kaikki. Palasiksi Andreas! Tuhanneksi palaseksi kivinen ja elävä!

Fiesko. Genualaiset! minkätähden tätä kaikkea minulle sanotte?

Ensimmäinen. Te ette saa sitä sallia! Teidän pitää se pitämän
aisoissansa!

Toinen. Te olette viisas mies, ettekä saa sitä sallia ja teidän pitää
meitä ymmärtämän.

Ensimmäinen. Ja olette parempi aatelismies, ja teiltä pitää hänen se
muistaman, ettekä te saa sitä sallia.

Fiesko. Luottamuksenne miellyttää minua sangen. Voinko sen teoilla
ansaita?

Kaikki (rymyten). Lyökää! kukistakaa! pelastakaa!

Fiesko. Totta kai otatte vielä hyvän sanan?

Muutamat. Puhukaa Lavagna!

Fiesko (istuu). Genualaiset! -- Eläinten valtakunnassa nousi kerran
kansallinen levottomuus, puolueet taistelivat toisiansa vastaan ja
_verikoira_ anasti hallitusistuimen. Tämä, joka oli tottunut ajamaan
raavaita puukkopenkkiin, mellasti valtakunnassa, haukkui, puri ja
kalvoi kansansa luut. Kansa napisi, rohkeimmat liittyivät yhteen ja
tappoivat sen ruhtinaallisen hallin. Nyt pidettiin valtiopäivät tämän
tärkeän kysymyksen ratkaisemiseksi: mikä hallitus olisi onnellisin?
Äänet hajosivat kolmia. Genualaiset, mitä te olisitte äänestänet?

Ensimmäinen. Kansanvaltaa! kaikin kansanvaltaa!

Fiesko. Kansa voitti. Hallitus tehtiin kansanvaltaiseksi. Kukin
kansalainen äänesti. _Enemmistö_ piti puolensa. Kuluipa muutama viikko,
niin ihminen julisti sodan äsken leivotulle vapavallalle. Valtakunta
kokoontui. Hevonen, leijona, tiikeri, karhu, norsu ja sarvikuono
kiljuivat lujasti: aseisiin! Nyt tuli muiden vuoro. Lammas, jänis,
hirvi, aasi, koko hyönteiskunta, lintujen ja kalojen ihmispelkuri
joukko -- astui kaikin väliin ja kitisi: rauhaa! Nähkääs, Genualaiset,
pelkuria oli enemmän kuin sotaisia, tyhmiä enemmän kuin viisaita
-- Enemmistö piti puolensa. Eläinten valtakunta laski aseensa ja
ihminen pakotti sen verolliseksi. Tämä hallitusmuoto siis hyljättiin.
Genualaiset, mihin nyt olisitte suostuneet?

Ensimmäinen ja toinen. Valiokuntiin! kaiketi valiokuntiin.

Fiesko. Tämä hyväksyttiin! Valtiotoimet jaettiin useampiin kamareihin.
Sudet hoitivat raha-asioita, ketut olivat heillä kirjureina, kyyhkyset
valvoivat rikosasioita, _tiikerit_ sovinto-oikeuden jäseniä, pukit
ratkaisivat naimisriitoja. Sotamiehinä olivat _jänikset; leijona_ ja
_norsu_ jäi kuormastoon, aasi oli valtakunnan lähettiläs ja myyrä
virastojen ylitarkastaja. -- Genualaiset, mitä luulette tästä viisaasta
jaosta. Ketä ei susi repinyt, sen kettu petti. Kuka tältä pääsi,
sen aasin tyhmyys tallasi. Tiikerit tappoivat viattomia; varkaat
ja murhamiehet saivat kyyhkysiltä armon; ja lopuksi, kun viroista
luovuttiin, havaitsi myyrä niitä moitteettomasti hoidetun. Eläimet
kapinoitsivat. Valitaan _yksivaltijas!_ huusivat he yhteen suuhun,
jolla on kynnet ja aivot ja ainoastaan _yksi_ vatsa -- ja yhden
päämiehen hyväksyivät he kaikin -- _yhden_, Genualaiset, mutta (astuen
uljaasti heidän keskellensä) se yksi oli leijona.

Kaikki (lyövät käsiänsä ja heiluttavat hattujansa). Mainiota! mainiota!
Siinä tekivät he viisaasti.

Ensimmäinen. Ja Genua tehköön perässä, ja Genualla on miehensä.

Fiesko. Sitä en tahdo tietää. Menkää kotiinne, ajatelkaa leijonaa!
(Porvarit menevät meluten). Käypä toivon mukaan. Kansa ja senaatti
Fieskon puolella -- Hassan! -- Hassan! -- Tätä tuulta minä käytän.
-- Hassan! Hassan! Minun täytyy lujittaa tätä vihaa! elähyttää tätä
suosiota! -- Joudu Hassan! sinä manalan äpärä! Hassan! Hassan!


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    _Mauri_ tulee ja _Fiesko_.

Mauri (hurjasti). Anturoitani vieläkin polttaa. Mitä nyt taas?

Fiesko. Teet mitä käsken.

Mauri (viekkaasti). Minne juoksen ensiksi? Minne viimeksi?

Fiesko. Juoksusta pääset tällä kertaa. Sinua riepotetaan. Ole heti
valmis, minä kuulutan nyt sinun salamurhasi ja annan sinun sidottuna
kidutettavaksi.

Mauri (astuu kuusi askelta takaperin). Herra! -- se on vastoin
suostumusta.

Fiesko. Ole aivan huoletta! Ei se ole muuta kuin ilveilyä. Tässä
silmänräpäyksessä riippuu kaikki siitä, että _Gianettinon hanke minun
henkeäni vastaan tulee julki_. Sinua kuulustellaan piinaten.

Mauri. Ja minä tunnustan vai kiellänkö?

Fiesko. Kiellät. Sinä kierretään piinapenkkiin. Kestät ensi kokeen. Sen
tempun saat pitää hyvänäsi murha-aikeistasi. Toisessa tunnustat.

Mauri (pudistaa päätänsä arvelevasti). Saatana on veijari! Herrat
saattaisivat pitää minun ja minä ratastettasiin vallan pilan päin.

Fiesko. Sinä pääset ehjänä pois. Kreivillisellä kunniallani vastaan
siitä. Hyvityksekseni pyydän itse saada rangaista sinua, ja koko
tasavallan silmäin edessä minä lasken sinun vapaaksi.

Mauri. Minä suostun. Höllittävätpä he vähän luuntaipumia. Se tekee
miehen liukkaammaksi.

Fiesko. Riipaise sitten äkkiä puukolla käsivarteeni, että veri
sirkuilee. Minä olen ottavinani sinun paraillaan tyästäsi kiinni.
Kas niin! (hirveästi huutaen.) Murhaaja! murhaaja! murhaaja! Varokaa
tiet! Sulkekaa portit! (raastaa Mauria kurkusta. Palvelijoita juoksee
näyttämön poikki.)


KYMMENES KOHTAUS.

    _Leonoora_ ja _Roosa_ syöksyvät säikähtyneenä sisälle.

Leonoora. Murhaa! huudettiin, murhaa. Täältä tuli melu.

Roosa. Varmaankin taas hurjaa melskettä, niinkuin joka päivä Genuassa.

Leonoora. Murhaa! huusivat he ja kansan hälinästä kuului selvästi
Fieskon nimi. Kurjat petturit! silmiäni tahtovat he sääliä, mutta
sydämmeni vainuaa heidän aikeensa. Mene oitis, riennä katsomaan, sano
minulle minne ne häntä vievät.

Roosa. Tointukaa rouva Bella on jo mennyt.

Leonoora. Bella saa vielä hänen sammuvan silmäyksensä! Onnellinen
Bella! Voi minua! hänen murhaajaansa! Jos Fiesko olisi taitanut
rakastaa minua, ei Fiesko milloinkaan olisi syössyt maailmalle, ei
milloinkaan kateuden puukkoihin! -- Bella tulee! Pois! älä puhu Bella!


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    _Edelliset_ ja _Bella_.

Bella. Kreivi elää ja on terve. Minä näin hänen ratsastavan kaupungin
lävitse. En koskaan ole nähnyt armollista herraamme niin kauniina.
Ratsu hänen allansa oli uljas ja ylpeästi nostellen kavioitansa
hajoitti se ruhtinaallisen ratsastajan ympärille tunkenutta
väkijoukkoa. Ohiajaessaan huomasi hän minun, hymyili armollisesti,
viittasi tännepäin ja heitti kolme suuteloa. (Viekkaasti). Armollinen
rouva, mitä minä niillä tee'n?

Leonoora (ihastuksissaan). Vallaton tyttö! Vie ne hänelle takaisin.

Roosa. Nähkääs vaan! nyt taas olette ihan tulikuuma.

Leonoora. Sydämmensä heittää hän tytöille ja minä tavoittelen häneltä
silmäystä? -- Oi vaimoja! vaimoja! (Menevät).


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

    Andreaan palatsissa.

    _Gianettino_ ja _Lomellino_ tulevat kiireesti.

Gianettino. Kiljukoot he vapaudestansa kuin leijona penikkainsa
puolesta. Minä pidän pääni.

Lomellino. Mutta, armollinen herra --

Gianettino. Hiiteen tuo muttasi, sinä kolmituntinen prokuraattori!
Min' en anna rahtuakaan perää. Vaikka Genuan muurit ja tornin huiput
vapisisivat ja pauhaava meri kieltävällä äänellä ulvoisi. Min' en
pelkää roskajoukkoa.

Lomellino. Rahvas on tosin palava halkopino, mutta aateli tuulee
siihen. Koko tasavalta on kuohussa. Kansa ja ylimykset.

Gianettino. Minäpä seison vuorella kuin Nero ja katselen riemuista
tulipaloa. --

Lomellino. Siksi että koko kapinajoukko syöksee jonkun puoluekiihkoisen
ympärille, joka on kyllin kunnianhimoinen leikkaamaan eloa hävityksestä.

Gianettino. Joutavia! Minä tunnen ainoasti yhden, joka saattaisi olla
vaarallinen, ja siitä on huolehdittu.

Lomellino. Hänen herttuaallinen korkeutensa. (Andreas tulee. Molemmat
kumartavat syvään).

Andreas. Herra Lomellino! Nuorempi nepaani haluaa lähteä ulkoilmaan.

Lomellino. Minä saan kunnian häntä saattaa. (Pois.)


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    _Andreas_ ja _Gianettino_.

Andreas. Kuule, nepaani! Minä olen huonosti tyytyväinen sinuun.

Gianettino. Suokaa minun puhutella teitä, herttuallinen Setäni.

Andreas. Genuan ryysyisimmän kerjäläisen, jos hän sen ansaitsee,
heittiön on milloinkaan, olkoon se vaikka nepaani. Armollisesti kyllä,
että annan sinun nähdä sedän, sinä ansaitsisit kuulla herttuata ja
hänen neuvoskuntaansa.

Gianettino. Yhden sanan vaan, armollisin herra --

Andreas. Kuule mitä olet tehnyt ja vastaa sitten -- Sinä olet
hajoittanut rakennuksen, jota minä puolen vuosisataa huolellisesti
salvasin -- setäsi muistokammion -- hänen ainoan pyramiitinsa --
Genualaisten rakkauden. Sen kevytmielisyyden antaa Andreas sinulle
anteeksi.

Gianettino. Setäni ja herttuani --

Andreas. Älä keskeytä minua! Sinä olet loukannut hallituksen kauniinta
taideteosta, jonka _minä itse_ toin taivaasta Genualaisille, joka on
maksanut minulle niin paljon öitä, niin paljon vaaroja ja verta. Koko
Genuan nähden olet sinä tahrannut minun ruhtinaallisen kunniani, koska
et _minun_ laitokselleni kunnioitusta osoittanut. Kuka sitä pitää
pyhänä, kun _minun vereni_ sitä herjaa? -- Tämän _tyhmyyden_ antaa setä
sinulle anteeksi.

Gianettino (ottaen itseensä). Armollisin herra, te olette kasvattanut
minua Genuan herttuaksi.

Andreas. Vaiti! -- Sinä olet maan kavaltaja ja hänen elämänsä sydämmen
olet sinä haavoittanut. Huomaa, poika! Siinä on -- alammaisuus! -- Kun
paimen ehtoolla lakkasi työstänsä, luulitko sinä lauman hyljätyksi?
Kun Andreaan hiukset ovat lumivalkeat, saatko sinä niinkuin katupoika
sotkea lakia?

Gianettino (röyhkeästi). Hiljaa, herttua. _Minunkin_ suonissani kuohuu
sen Andreaan verta, jonka edessä Ranskanmaa vapisi.

Andreas. Vaiti! käsken minä. Minä olen tottunut, että meri kuuntelee,
kun minä puhun. -- Sinä pilkkasit majesteetillista oikeutta sen omassa
temppelissä. Tiedätkö, kapinannostaja, kuinka se rangaistaan? Vastaa
nyt!

Gianettino (katsoo äänetönnä maahan). Onneton Andreas! omassa
rinnassasi elätit matoa, jonka piti syömän sinun ansiosi. -- Minä
rakensin Genualaisille huoneen, jonka ei pitänyt katoavaisuutta
pelkäämän, mutta heitänkin itse sinne ensimmäisen kekäleen -- _tuon!_
Kiitä, sinä taitamaton, tätä harmaata päätä, joka perheensä sylistä
haluaa haudan lepoon -- kiitä minun jumalatonta rakkauttani, että minä
häväistylle valtakunnalle kapinoitsijan pään jätän -- mestauslavalta
heittämättä. (Menee pikaisesti).


NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    _Lomellino_ tulee hengästyneenä ja peljästyksissään. _Gianettino_
    katsoo tulisena ja äänetönnä poismenevää herttuaa.

Lomellino. Mitä minä olen nähnyt! mitä kuullut! Nyt! nyt! paetkaa,
prinssi! Nyt on kaikki hukassa.

Gianettino (salaten katkeraa vihaansa). Mitäs oli hukattavaa?

Lomellino. Genua oli, prinssi. Minä tulen torilta. -- Väkeä tunki
Maurilaisen ympärille, joka köysissä laahattiin sinne. Lavagnan kreivi
ja neljättäsataa aatelista hänen kanssaan meni aina käräjähuoneeseen
asti, missä rikoksellisia kuulustellaan. Maurilainen oli tavattu
salamurhan yrityksestä Fieskon henkeä vastaan.

Gianettino (lyö jalkaansa permantoon). Mitä? ovatko tänäpäivänä kaikki
saatanat valloillansa?

Lomellino. Ankarasti tutkittiin kuka hänen oli palkannut. Mauri ei
tunnustanut. Hän vedettiin piinapenkkiin. Ei sittenkään. Vedettiin
toistee. Hän sanoi -- sanoi -- armollinen herra, mitä te silloin
ajattelitte, kun uskoitte kunnianne tuommoiselle hylylle?

Gianettino (tiuskasee hänelle rajusti). Älä kysy minulta mitään!

Lomellino. Kuulkaa enemmän! Tuskin oli lausuttu sana Doria --
mieluummin olisin oman nimeni saatanan muistikirjasta lukenut kuin
teidän täällä kuullut -- kun Fiesko näytti itsensä kansalle. Te
tunnette hänen, miehen, joka rukoillenkin käskee, se kansan sydänten
heittelijä. Koko väkijoukko oli hengästyksissä hänen ympärillään,
ällistyneissä, peljättävissä parvissa; hän puhui vähän, mutta paljasti
haavoitetun käsivartensa, ja kansa kilpaili tippuvista veripisarista
niinkuin pyhäinjäännöksistä. Maurilainen jätettiin hänen mielivaltaansa
ja Fiesko -- sydämmen pisto meille -- Fiesko päästi hänen vapaaksi. Nyt
vimmastui kansan hiljaisuus meteliseksi raivoksi; joka henkäys survasi
Dorioita, Fiesko kannettiin tuhansien "eläköön" huutojen kaikuessa
kotiinsa.

Gianettino (kamalasti nauraen). Kapina paisukoon korviini asti! --
Keisari Kaarle! Tällä ainoalla sanalla minä heidät kukistan niin, ettei
kellon ääntä kuulu koko Genuassa.

Lomellino. Böhmin maa on kaukana Italiasta -- jos Kaarle kiiruhtaa, voi
hän aikaisin kyllä ehtiä teidän maahanpanijaisiinne.

Gianettino (vetää esille kirjeen jossa on suuri sinetti). Kaikeksi
onneksi hän jo on täällä! Ihmetteletkö Lomellino? Luuletko minun
hulluksi, että ärsyttäisin raivoisia tasavaltalaisia, ellei niitä jo
olisi myyty ja petetty.

Lomellino (hämmästyen). Minä en tiedä mitä ajattelen.

Gianettino. Minä tuumin jotain, jota et sinä tiedä. Päätös on
tehty. Huomisen takaa kaatuu kaksitoista senaattoria! Doria tulee
yksinvaltijaaksi ja keisari Kaarle on suojeleva häntä -- sinä peljästyt.

Lomellino. Kaksitoista senaattoria! Minun sydämmeeni ei mahdu yksi
verenrikos kahtatoista kertaa.

Gianettino. Pöhkö, kruunun vieressä ne kaadetaan. Minä keskustelin
näet Kaarlen ministerin kanssa, että Ranskalla on Genuassa vielä
vanhoja puolueita, jotka voisivat toisen kerran juonitella Genuan
Ranskalaisille, ellei niitä juurinensa hävitetä. Tämä huoletti vanhaa
Kaarlea. Hän kirjoitti minun ehdotukseni alle -- ja sinä kirjoitat mitä
minä sanelen.

Lomellino. En tiedä vielä.

Gianettino. Istu ja kirjoita!

Lomellino. Mutta mitä minä kirjoitan? (istuu).

Gianettino. Kahdentoista kandidaatin nimet -- Frans Senturione.

Lomellino (kirjoittaa). Äänestämisensä palkaksi käy hän ruumissaaton
etunenässä.

Gianettino. Kornelio Kalva.

Lomellino. Kalva.

Gianettino. Mikaeli Sibo.

Lomellino. Virvoitukseksi prokuraattorin virasta.

Gianettino. Tuomas Asserato kolmen veljensä kanssa.

Lomellino (taukoo).

Gianettino (painavasti). Kolmen veljensä kanssa.

Lomellino (kirjoittaa). Lisää!

Gianettino. Fiesko, Lavagnan kreivi.

Lomellino. Varokaa! varokaa! Vielä te päänne lyötte tähän mustaan
kiveen.

Gianettino. Scipio Bourgognino.

Lomellino. Saa muualla pitää häitänsä.

Gianettino. Missä minä olen telturina. Rafaeli Sakko.

Lomellino. Sille minun pitäisi hankkiman anteeksiantamuksen, että hän
maksaisi minun viisituhattani. (Kirjoittaa) Kuolema kuittaa.

Gianettino. Vinsentio Kalkagno.

Lomellino. Kalkagno -- Kahdennentoista kirjoitan oman vaarani uhalla
taikka on verivihollisemme unhotettu.

Gianettino. Lopussa kiitos seisoo. Jooseppi Verrina.

Lomellino. Siinä tuli madon pää. (Nousee ylös. Sirottaa santaa
kirjoitukselleen, silmäilee sen läpi ja kurottaa Gianettinolle).
Kuolema pitää huomisen takaa komean juhlan ja on kutsunut kaksitoista
Genuan ylimystä.

Gianettino (käy pöydän ääreen, kirjoittaa alle). Se on tehty. Kahden
päivän kuluessa on doogin vaali. Kun neuvoskunta on koossa, annetaan
nenäliinalla merkki ja kaksitoista kaatuu yhdellä pamauksella,
ja samalla minun kaksisataa Saksalaistani miesvoimalla valtaa
neuvoshuoneen. Sitten kun se on tapahtunut, astuu Gianettino Doria
saliin, ja hän tunnustetaan herttuaksi. (Soittaa).

Lomellino. Entä Andreas?

Gianettino (halveksivasti). On vanha mies. (Palvelija tulee). Jos
Herttua kysyy, niin minä olen messussa. (Palvelija menee). Minun
pahahenkeni voi ainoasti pyhyyden peitossa olla tuntematon.

Lomellino. Entä tuo kirjoitus? minne se joutuu, prinssi.

Gianettino. Sen otat sinä ja annat kiertää meikäläisten kesken. Tämän
kirjeen täytyy saada ylimääräisellä postilla Levantoon. Se ilmoittaa
Spinolalle kaikki ja käskee hänen saapumaan pääkaupunkiin huomenaamulla
kello kahdeksan. (Aikoo mennä).

Lomellino. Yksi naula on kannaton, prinssi! Fiesko ei käy enää
senaatissa.

Gianettino (huutaa taaksensa). Tottahan Genuassa on vieläkin yksi
peeveli? -- Minä pidän siitä huolen. (Menee sivuhuoneeseen, Lomellino
toiseen).


VIIDESTOISTA KOHTAUS.

    Fieskon esihuone.

    _Fiesko_ kirjeiden ja vekselien ääressä ja _Mauri_.

Fiesko. Siis neljä kaleerilaivaa on laskenut satamaan?

Mauri. On onnellisesti ankkurissa Darsenassa.

Fiesko. Se on erinomaisen hyvä. Mistä uutisia?

Mauri. Roomasta, Piasentsasta ja Ranskasta.

Fiesko (avaa kirjeet ja silmää niitä). Tervetuloa! Tervetuloa Genuaan!
(Sangen mielissään) Sanansaattajia pitää ruhtinaallisesti kestitettämän.

Mauri. Hm! (Aikoo mennä).

Fiesko. Odota vähän! Tässä tulee sinulle työtä yllin kyllin.

Mauri. Mitäs tarvitaan? Vainukoiran aistiako vai piikkisian piikkiäkö?

Fiesko. Tällä kertaa kyyhkysen kuherrusta. Huomenaamulla varhain hiipii
kaupunkiin kaksituhatta outoa miestä saamaan palveluspaikkaa minulta.
Aseta sinä asiamiehiäsi pitkin portteja ja käske heidän tarkasti
pitämään silmällä kaikkia sisääntulevia. Muutamat tulevat pyhissä
vaeltavana joukkona, matkustaen toivioretkelle Lorettoon, muutamat
veljeskunnan jäseninä, tai Savoijalaisina, taikka komeljantteina,
toiset taas kulkukauppiaina, toiset soittoniekkoina, useimmat virastaan
eronneina sotamiehinä, jotka tahtovat päästä Genuan leipään. Jokaiselta
kysytään minne hän aikoo mennä; jos hän vastaa _kultakäärmeeseen_,
täytyy häntä tervehtää ystävällisesti ja näyttää minun asuntooni.
Kuule, mies! minä luotan sinun taitavuuteesi.

Mauri. Herra! yhtä hyvin kuin minun ilkeyteeni. Jos minulta katoo
hiuksen verran, pankaa molemmat silmäni ilmapyssyyn ja ampukaa sillä
varpusia. (Aikoo mennä).

Fiesko. Maltas! vielä yksi työ. Kaleerilaivat pistävät terävästi
ihmisten silmiin. Ota vaaria, mitä niistä puhutaan. Jos joku sinulta
kysyy, niin olet sinä _kaukaa kuullut kohistavan_ herrasi aikovan
niillä retkeillä Turkinmaalle. Ymmärrätkös?

Mauri. Ymmärrän! Sammalia on kopan päällä, mitä pohjalla on, sen piru
tietäköön. (Aikoo mennä).

Fiesko. Odotas! Vieläkin vähän varomista. Gianettinolla on uusi syy
minua vihata ja tehdä minulle loukkaita. Mene ja varo kumppaneitasi,
jos jossakin vainuisit salamurhaa. Doria käy epäluulonalaisissa
asunnoissa. Tunkeu ilotarten pesään. Valtiokamarin salaisuudet
piileevät mielellänsä naisväen helmuksissa; lupaa heille kultatulvaisia
tuttavia -- lupaa heille herrasi. Ei ole mitään liian kunniallista,
jota et saisi tähän suohon upottaa niin syvälle, että tunnet tukevan
pohjan.

Mauri. Sepä sopii! Minä pääsen aina erään Diana nimisen luo ja olen
ollut viisineljännestä vuotta hänen onkenansa. Toissapäivänä näin minä
Lomellino prokuraattorin tulevan sieltä.

Fiesko. Kuin kutsuttu. Juuri Lomellinossa on kaikkien Dorian
hulluuksien isoavain. Heti aamulla aikaisin täytyy sinun mennä. Kenties
on hän tänä yönä sen puhtaan Kuuttaren ihailijana.

Mauri. Vielä yksi asia, armollinen herra. Jos Genualaiset kysyvät
minulta -- ja piru vie! sen he tekevät -- niin, jos he nyt kysyvät
minulta: mitä Genuan Fiesko ajattelee? Pidättekö vielä edeskinpäin
valepukunne taikka mitä minä vastaan?

Fiesko. Mitäkö vastaat? Odotapas! Onhan hedelmä kypsä. Sätkeet
ilmoittavat syntymää. -- Genua on jalkapuussa, saat vastata, ja sinun
herrasi nimi on Johana Ludvig Fiesko.

Mauri (ilosta hypähtäen). Siihen minä kyllä ryhdyn, että se kelpaa,
totisesti hunsvotin kunniani kautta! -- Ja nyt huikeasti, veli Hassan!
Ensin kapakkaan! Jaloillani on täysin kourin tekemistä -- minun täytyy
hyväillä vatsaani, että se puhuttelisi hyvin sanoin sääriäni. (Menee
pois vaan tule pian takaisin). Sivumennen! Sen jo olin lörpötellessäni
unohtaa! Mitä rouvanne ja Kalkagnon välillä tapahtui, tahdotte kai
mielellänne tietää? Rukkaset herra, ja siinä kaikki. (Juoksee pois).


KUUDESTOISTA KOHTAUS.

    _Fiesko_ itseksensä.

Fiesko. Minä surkuttelen, Kalkagno. -- Luulitko kenties, että minä
jättäisin alttiiksi aviovuoteeni hellän tavaran, jos ei _vaimoni
siveys_ ja _oma arvoni_ olisi minulle riittävänä takauksena. Mutta
tervetullut tämä sukulaisuus. Sinä olet kelpo sotilas. Se yhdistää
sinun kätesi minun kanssani Dorian turmioksi. (Käyden lujasti
edestakaisin). Nyt Doria, kanssani taistelukentälle! Rohkean yrityksen
kaikki koneet ovat käynnissä. Kauhistaviin laulajaisiin kaikki
soittimet virissä. Ei puutu muuta kuin temmata naamus pois ja näyttää
Fiesko Genuan isänmaan-ystäville (askeleita kuuluu). Joku tulee. Kuka
nyt minua häirinnee?


SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.

    _Fiesko, Verrina, Romano_ taulukuvan kanssa, _Sakko,
    Bourgognino ja Kalkagno_. Kaikki kumartavat.

Fiesko (käy heitä vastaan sangen iloissansa). Tervetulleita, arvoisat
ystäväni! Mikä tärkeä asia tuo teitä niin joukossa minun luokseni?
-- Sinäkin, kallis veljeni Verrina? Tuskimpa sinua tuntisin, jos ei
ajatukseni olisi ahkerammin luonasi kuin silmäni. Enkös ole viimeisistä
tanssipidoista asti ollut Verrinaani näkemättä?

Verrina. Älä sitä lue hänen syyksensä, Fiesko. Raskaat murheet ovat
tällä välin taivuttaneet hänen harmaan päänsä. Mutta kyllin tästä.

Fiesko. Ei kylliksi kaipaavalle rakkaudelle. Sinun täytyy puhua minulle
enemmän, jahka olemme kahden kesken. (Bourgogninolle). Tervetullut,
nuori sankari! Meidän tuttavuutemme on vielä vihriäinen, mutta minun
ystävyyteni on tuleentunut. Eikö teillä ole jo parempi ajatus minusta?

Bourgognino. On vähitellen.

Fiesko. Verrina, minulle on kerrottu, että tästä nuorukaisesta tulee
sinulle vävy. Ota koko minun suostumukseni siihen. Minä olen häntä vain
kerran puhutellut ja kuitenkin ylpeilisin jos hän olisi minun.

Verrina. Tämä päätös tekee minun turhamieliseksi tyttäreni vuoksi.

Fiesko (toisille). Sakko! Kalkagno! Pelkkiä harvinaisia ilmiöitä minun
huoneessani. Melkein pitäisi minun häpeämän avuliaisuuttani, kun Genuan
jaloimmat koristukset käyvät sen ohitse. -- Ja tässä tervehdän viidettä
vierasta, minulle tosin outo, vaan kyllin suosiooni suljettu tämän
arvoisan seuran kautta.

Romano. Hän on paljas maalaaja, armollinen herra, Romano nimeltänsä,
joka elää luontoa varastamalla; ei ole hänellä muuta vaakunaa kuin
siveltimensä, ja on nyt täällä (syvään kumartaen) etsimässä pohjaviivaa
Brutuksen päähän.

Fiesko. Kätenne, Romano. Teidän haltijahenkenne on tuttu minun
huoneessani. Minä rakastan häntä veljellisesti. _Taide on luonnon
oikea käsi_. Jälkimäinen on tehnyt _vaan luontokappaleita_ edellinen
_ihmisiä_. Mutta mitä te maalailette, Romano?

Romano. Kuvauksia jäntevästä muinaisuudesta. Florensissa on minun
kuoleva Herkuleeni, Kleopatrani Venedigissä, Raivoova Ajas Roomassa,
missä vanhan maailman sankarit -- Vatikaanissa uudesta elävät.

Fiesko. Ja mikä on nykyänsä teidän siveltimenne työnä?

Romano. Sen olen laskenut pois, armollinen herra. -- _Älyn valo_ sai
vähemmän polttoainetta kuin _elämän valo_. Polttopisteen ulkopuolella
syttyy ainoasti _ohukainen paperi_. Tässä on viimeinen teokseni.

Fiesko. Eipä se olisi milloinkaan tervetulleempi kuin nyt. Minä olen
tänäpäivänä tavattoman iloinen, koko olemukseni viettää jonkimmoista
sankarin rauhaa, ihan avoinna luonnon kauneudelle. Asettakaa näkyville
maalauksenne. Minä laitan siitä itselleni oikein juhlan. Käykää
ympärille, ystäväni. Me tahdomme antaantua kokonansa taiteilijalle.
Asettakaa taulunne nähtäväksi!

Verrina (viittaa toisille). Nyt tarkatkaa, Genualaiset!

Romano (asettaa taulunsa pystyyn). Valon tarvitsee tulla tuolta
puolen. Vetäkää tuo verho ylös. Tämä alas. Kas niin! (Astuu sivulle).
Se on historia Virginiasta ja Appius Kladiuksesta. (Pitkä merkillinen
äänettömyys, jonka aikana kaikki katselevat maalausta).

Verrina (innostuneena). Pistä vaan, harmaapää isä! -- Vapisetko
tyranni? -- Mitä niin vaaleina seisotte, pölkkypäät Roomalaiset --
hänen perässänsä Roomalaiset -- Murhapuukko välkkyy -- perässäni,
pölkkypäät Genualaiset -- Alas Doria! alas! maahan! (Lyö tauluun päin).

Fiesko (naurahtaen maalaajalle). Vaaditteko enemmän suosiota? Teidän
taiteenne tekee tämän vanhan miehen parrattomaksi haaveilijaksi.

Verrina (uupuneena). Missä olen? Minne ovat he menneet? Pois kuin
akanat tuuleen? Sinä täällä Fiesko! Elääkö tyranni vielä, Fiesko?

Fiesko. Etkö näe? Paljosta katselemisesta olet unhottanut silmäsi.
Ompa tuo roomalais-pää mielestäsi ihmeteltävä! Se pois! Tätä tyttöä
katsos! Tämä muoto, kuinka hento, kuinka naisellinen! Mikä sulous
vielä lakastuvilla huulilla! Mikä hempeys sen sammuvissa silmissä! --
Verratonta! taivaallista, Romano! -- Ja valkoinen, häikäisevä povi,
kuinka ihanasti kohottavat sitä vielä hengen viimeiset aallot! Enemmän
semmoisia neitoja, Romano, niin tahdon haaveilujenne edessä laskea
polvilleni ja antaa erokirjan luonnolle.

Bourgognino. Verrina, tämäkö on toivomanne ihana vaikutus?

Verrina. Rohkaise mielesi, poikani. Jumala hylkäsi Fieskon käden, hänen
täytyy turvata _meihin_.

Fiesko (maalaajalle). Niin, Romano, tämä on teidän viimeinen teoksenne.
Ytimenne on uupunut. Te ette enää liikuta sivellintä. Mutta taiteilijaa
ihmetellen unhotan nauttia teosta täydellisesti. Minä voisin seisoa
tässä ja katsella, enkä kuulisi maanjäristystäkään. Viekää taulunne
pois! Jos teille maksaisin tuon Virginian pään, täytyisi pantata Genua.
Viekää se pois!

Romano. Kunnia on taiteilijan palkka. Minä lahjoitan sen teille. (Aikoo
mennä).

Fiesko. Vähän malttia, Romano. (Käy majestetillisilla askeleilla ja
näyttää miettivän jotain suurta. Välistä tarkastaa hän pikaisesti ja
terävästi toisia, tarttuu vihdoin maalaajan käteen ja taluttaa sen
taulun eteen). Käy tänne, maalaaja! (Erin ylpeästi ja arvokkaasti).
Sinä seisot noin ynseänä sen tähden että olet kuvaavanasi elämää
elottomalle kankaalle ja vähällä kulutuksella teet suuria tekoja
iankaikkisiksi. Sinä kopeilet runo-innolla, mielenvoiman turhilla
kuvilla ilman sydämmettä, ilman työssä elähyttävää voimaa, kukistat
tyrannia liinaisella kankaalla; -- olet itse vihelijäinen orja;
siveltimellä teet valtakuntia vapaiksi; -- et voi omia kahleitasi
murtaa! (Jäykästi ja käskevästi). Saat mennä! Sinun työsi on ilveilystä
-- varjo väistyköön todellisuuden tieltä (Ylevyydellä, heittäen taulun
kumoon). Minä olen tehnyt, mitä sinä -- ainoastaan maalasit. (Kaikki
hämmästyvät. Maalaaja vie säikähtyneenä taulunsa pois).


KAHDEKSASTOISTA KOHTAUS.

    _Edelliset_ paitsi _Romano_.

Fiesko (lopettaen hämmästyttävän äänettömyyden). Luulitteko leijonan
nukkuneen, koska ei se kilju? Olitteko kyllä turhamieliset luulemaan
itsenne ainoiksi, jotka tunsivat Genuan kahleet? ainoiksi, jotka
toivotte ne murtavanne? Ennenkuin te kuulitte niiden kaukaisen helinän,
oli Fiesko ne jo katkonut. (Aukaisee laatikon, ottaa sieltä joukon
kirjeitä ja levittää ne kaikki pöydälle). Tässä sotamiehiä Parmasta
-- tässä ranskalaista rahaa -- -- tässä neljä kaleerilaivaa paavilta.
Mitä puuttui vielä tyrannin ajamiseen pesästänsä? Mitä teillä vielä on
muistutettavaa? (Kun kaikki hämillänsä vaikenevat, astuu hän pöydän
luota ylpeästi). Tasavaltalaiset, te olette taitavammat tyrannia
kiroomaan kuin niitä ilmaan lennättämään. (Kaikki paitsi Verrina
lankeevat äänettöminä Fieskon jalkoihin).

Verrina. Fiesko! Minun henkeni kumartaa sinun henkesi edessä --
polveni ei sitä taida -- Sinä olet suuri mies -- mutta nouskaa ylös,
Genualaiset!

Fiesko. Koko Genua suuttui veltolle Fieskolle. Koko Genua kirosi
hempeätä lurjusta Fieskoa. Genualaiset! Minun lemmenjuoneni on pettänyt
kavalimman hirmuvaltijaan. Minun hullutukseni on teidän tarkkuudeltanne
peittänyt vaarallisen viisauteni. Ylellisyyden kapaloihin kiedottiin
salaliiton kammottava verkko. Kylliksi, Genua tuntee minun teissä.
Suurin toivoni on täytetty.

Bourgognino (heittäytyy mielipahoillansa istuimelle). Enkö minä siis
ole enää mikään?

Fiesko. Mutta käykäämme joutuun tuumasta työhön. Kaikki koneet ovat
kunnossa. Maalta ja mereltä voin rynnätä kaupunkiin. Rooma, Ranska ja
Parma suojaavat minua. Aatelisto on nurja. Rahvaan sydämet ovat minun.
Tyrannin olen minä nukkumaan laulanut. Tasavalta on kypsynyt uudesta
valettavaksi. Onni on puolellamme. Ei puutu mitään -- Mutta Verrina
miettii?

Bourgognino. Malttakaa. Minä tiedän sanan, joka hänen pikemmin
säikäyttää kuin pasuunan ääni viimeisenä päivänä (astuu Verrinan luo ja
lausuu hänelle painavasti). Isä! herää, Berttasi on epätoivossa!

Verrina. Kuka sanoi sen? -- Työhön Genualaiset!

Fiesko. Tuumikaa ehdotus tehtäväämme! Vakaasti keskustellessamme on
yö jo joutunut. Genua on unessa. Tyranni on väsyksissä uupunut päivän
synneistä. Valvokaa molempia!

Bourgognino. Ennenkuin eroamme, vannokaamme syleilyssä sankariliitto.
(Panevat käsivartensa ristiin ja liittyvät yhteen). Tässä kasvaa
yhteen Genuan viisi suurinta sydäntä ratkaisemaan Genuan suurinta
kohtaloa. (Pusertavat toisiansa likemmin). Jos maailmanrakennus hajoo
ja ikituomio katkaisee veren ja rakkauden siteet, pysyköön tämä
viiskertainen sankarilehti ehjänä. (Eroovat).

Verrina. Milloin taas kokoonnumme?

Fiesko. Huomisen puolipäivänä tahdon kuulla teidän mielenne.

Verrina. Siis huomisen puolipäivänä. -- Hyvää yötä, Fiesko. Tule
Bourgognino. Saat kuulla kummallista. (Menevät molemmin).

Fiesko (toisille). Menkäät takaportista, ettei Dorian salakuultelijat
huomaisi mitään. (Kaikki poistuvat).


YHDEKSÄSTOISTA KOHTAUS.

    _Fiesko_ kävelee miettien edestakaisin.

Fiesko. Mikä meteli rinnassani! -- kuinka salaa aatokset pakenevat --
kuin syypäät veljekset, jotka hirmutyöhön mennen hiipivät varpaillaan
ja peloissaan lyövät tulenhehkuvat kasvonsa maahan, niin kiitää
sieluni ohitse ylellisiä mielihaaveita. Seisattukaa! minä katson teitä
silmiin! Jalo ajatus vahvistaa miehen sydämmen ja tohtii astua päivän
valoon. -- Haa! minä tunnen teidät! -- te iankaikkisen valehtelijan
palvelijat! -- Haihtukaa! (Taas äänettömyys, sitten vilkkaammin).
Tasavaltalainen Fiesko? herttua Fiesko? Varo! -- Tässä äyräässä hyvien
avujen ala loppuu, taivas ja manala eroo. -- Juuri tässä ovat sankarit
horjuneet, sankarit vaipuneet ja maailma kiroo heidän nimeänsä. --
Juuri tässä ovat sankarit epäilleet, sankarit ovat hiljaa seisoneet
ja puolijumaliksi muuttuneet -- (vilkkaammin). Eivätkö Genuan
sydämmet ole minun? Eikö _minun käteni_ voi minne tahansa talutella
peljättävää Genuata? -- Voi kavalaa syntiä, joka asettaa enkelin
joka perkeleen eteen -- Onneton viimaus! -- ikivanha kiihko! Enkelit
suutelivat sinun kaulassasi taivaansa hukkaan, kuolema juoksi sinun
sätkeisestä ruumiistasi -- (kauhistuneena vapisten). Enkeliä uinaat
sinä iankaikkisuuteen houkuttelevilla sävelillä. -- Ihmisiä ongit
sinä kullalla, naisilla ja kruunuilla! (Äänettömyydessä mietittyään,
lujasti). Ruhtinaallisen arvon voittaminen on _suurta_. Sen hylkääminen
on _jumalaista_. (Päättäväisesti). Tyranni, kaadu! Genua, ole vapaa! ja
minä (heltyen) sinun _onnellisin_ kansalaisesi!



KOLMAS NÄYTÖS.


    Kolkko sali.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    _Verrina_ ja _Bourgognino_ tulevat pimeässä.

Bourgognino (pysähtyy). Isä minne viette minua? Ahdas hengittämisenne
ilmoittaa yhä vieläkin raskasta tuskaa, jolla tänne minun kutsutte.
Lopettakaa tämä kammottava äänettömyys! Puhukaa! Minä en seuraa
edemmäksi.

Verrina. Tässä on paikka.

Bourgognino. Hirvittävin, minkä taisitte löytää. Isä, jos aikomuksenne
on tämän paikan kaltainen, niin hiukseni nousevat pystyyn.

Verrina. Ja sentään on täällä kesän kukoistus minun sieluni yön
rinnalla. Seuraa minua sinne, missä mätäneminen syö ruumiinluita,
missä kuolema pitää hirmupitojansa -- sinne, missä kadotettujen
voivotus pahoja henkiä ilahuttaa ja jossa kurjuuden kiittämättömät
kyyneleet juoksevat turhaan, -- sinne poikani, jossa maailma muuttaa
tunnussanansa ja jossa Jumaluus särkee hyvyytensä vaakunan -- siellä
minä hirmun näytteillä tahdon sinulle puhua ja hammasten helinässä saat
sinä kuulla.

Bourgognino. Kuulla? mitä? minä rukoilen teitä.

Verrina. Nuorukainen! minä pelkään -- nuorukainen, sinun veresi on
tulipunaista, sinun lihasi vienosti taipuvaa; sellaiset luonnot ovat
ihmisellisesti helliä; ja tähän tunteitten liekkiin sammuu minun
tunnoton viisauteni. Jos vanhuuden kylmä veri tai lyijyraskas murhe
olisi hillinnyt sinun henkesi iloista juoksua -- jos musta sakea
veri olisi sulkenut kärsivältä luonnolta tien sydämmeesi, niin sinä
ymmärtäisit minun murheeni kieltä ja ihmettelisit minun päätöstäni.

Bourgognino. Minä tahdon sen kuulla ja tehdä omakseni.

Verrina. Et senvuoksi poikani. Verrina säälii siitä sinun sydäntäsi. Oi
Scipio, raskaita painoja on tällä rinnalla -- ajatus, kauhea, kuin tämä
valoton synkkä yö, kyllin hirveä murtamaan miehen sydäntä -- Kuule!
_Yksin_ tahdon minä sen _täyttää, yksin_ en voi sitä _kantaa_. Scipio,
jos olisin ylpeä, saisin sanoa tuskalloista on olla _ainoa suuri mies_.
Suuruus oli luojalle kuormaksi, ja hän teki henkiä uskotuiksensa. --
Kuule Scipio!

Bourgognino. Minun sieluni tunkeuu teidän sieluunne.

Verrina. Kuule, mutta älä vastaa mitään. Nuorukainen, älä mitään
vastaa! Kuuletkos! Et sanaakaan saa lausua siihen. -- _Fieskon pitää
kuoleman!_

Bourgognino (hämmästyen). Kuoleman! Fieskon?

Verrina. Kuoleman! -- Kiitos Luojan että se on sanottu. Fieskon
kuoleman, poikani, kuoleman minun kauttani! -- Nyt mene! -- Tekoja
on, jotka eivät enää ole ihmisen tuomion alaisia. Tämä on yksi niitä.
Nyt mene! En tahdo sinun moitettasi enkä kiitostasi. Minä tiedän
mitä se minulle maksaa ja sillä hyvä. Kuule kuitenkin -- ettet tämän
tähden ajattelisi päätäsi sekaisin -- kuule -- huomasitko eilen hänen
riemuansa, meidän hämmästyissämme. Mies, joka hymyllänsä vie Italian
harhaan, kärsiikö hän Genuassa vertaistansa? Mene! -- Fiesko kukistaa
tyrannin, se on varma! Fieskosta nousee Genuan vaarallisin tyranni, se
on varmempi! (Menee kiiruusti pois. Bourgognino silmäilee hämmästyneenä
ja äänetönnä häntä, ja seuraa sitten itsekin vitkalleen).


TOINEN KOHTAUS.

    Fieskon sali. Keskellä peräseinää suuri lasiovi, josta on
    näköala merelle ja Genuaan. Aamuhämärä. Fiesko akkunassa.

Fiesko. Mitä aavistaa tämä? Kuu on laskenut. -- Aamu nousee tulisena
merestä. -- Rajut mielenhaaveet ovat uneni vieneet, -- koko olentoni
kietoneet yhteen tunteeseen -- minun täytyy saada ulkoilmaa. (Aukasee
lasioven. Aamurusko valaisee meren ja kaupungin. Fiesko astuu lujaa
edestakaisin). Ettäkö minä olen koko Genuan suurin mies! ja pienemmätkö
henget eivät kokoontuisi suuremmalle? -- Mutta loukkaan siveyttä!
(Seisahtuu). Siveyttäkö? -- Korkealla hengellä on toisellaisia
kiusauksia kuin tavallisella. -- Pitäisikö heidän siveydessä oleman
toisiensa kaltaiset? -- Sopisiko jättiläiselle se haarniska, joka
pitelee kääpiön kuihtuneen ruumiin. (Aurinko nousee Genuan päällitse).

Tämä majesteetillinen kaupunki! (juoksee avoimin sylin sinnepäin).
Minun! ja leimuta sen valkeutena kuin ruhtinaallinen päivä -- vaikuttaa
siihen yksivaltijaan voimalla -- upottaa tähän pohjattomaan valtamereen
kaikki riehuvat himot -- kaikki kyllästymättömät halut -- -- Totisesti!
Jos ei petturin taito ylennä petoksen arvoa, kuitenkin palkka ylentää
petturin arvoa. Häpeällistä on tyhjentää täysinäinen kukkaro, hävytöntä
on peijata miljoonia, mutta äärettömän suurta on varastaa kruunu.
Mitä _enemmän_ syntiä, sitä _vähemmän_ häpyä. (Äänettömyys, sitten
painolla). _Totella! -- Hallita!_ tavaton, pyörryttävä rotko välillä
-- Pankaa kaikki mitä ihmisellä on kallista -- voitetut tappelunne,
valloittajat -- taiteilijat, kuolemattomat teoksenne -- nautintonne,
hekumoitsijat -- merenne ja saarenne, te maailman ympäri purjehtijat.
_Totella ja hallita! Olla eikä olla_. Kuka hyppää huimaavan haudan yli
enkelien asunnosta avaruuteen, se myös hyppäyksensä mittaa. (Komeasti
näytellen). -- Seisoa tuolla pelottavan komeassa korkeudessa -- virua
ihmiskunnan riehuvassa touhussa, jossa salliman rattaat viekkaasti
pyörivät -- ensimmäisenä huulilla riemun malja -- talutella kahleissa
tuota haarniskoitua jättiläistä _lakia_ -- nähdä kostamattomia haavoja
lyötävän, kun hänen lyhytkätinen kiukkunsa voimatonna majesteetin
porttia täristää -- heiluvilla ohjaksilla hillitä kansan vallattomia
himoja, ikäänkuin hullupäitä hevosia -- yhdellä ainoalla hengenvedolla
kaataa vasallien ylvästelevä suuruus, koska ruhtinaan elävä valtikka
antaa hengen hänen mielensä houreillekin. Haa! mikä aatos! se nostaa
hämmästyvän hengen rajojensa yli. -- Silmänräpäys ruhtinaana on enemmän
kuin koko elämän mehu. _Ei elämän pituus_ vaan _kelvollisuus_ määrää
sen arvon. Hajoita ukkosen jyrinä yksityisiksi ääniksi, niin niillä
taidat laulaa lapsia uneen. Sulata ne yhteen äkilliseksi pamaukseksi,
niin siitä yksinvaltiaasta äänestä iankaikkinen taivas vapisee. -- Minä
olen päättänyt. (Käy uhkeasti edestakaisin).


KOLMAS KOHTAUS.

    _Edellinen_ ja _Leonoora_ tulee huomattavasti tuskallisena.

Leonoora. Antakaa anteeksi, kreivi! Pelkään häiritä aamulepoanne.

Fiesko (perääntyy sangen hämmästyneenä). Todellakin, kreivitär, te
hämmästytätte minua ihmeellisesti.

Leonoora. Siitä eivät rakastavaiset pahastu milloinkaan.

Fiesko. Kaunis kreivitär, te ilmaisette ihanuutenne vihaiselle
aamuilmalle.

Leonoora. En tiedä miksi säilyttäisin enää sitä vähää surun jättämää
jäännöstä.

Fiesko. Surunko, armaani? Enkö minä tähän asti ole mielenrauhaksi
luullut haluttomuutta valtiollisiin puuhiin.

Leonoora. Mahdollista -- Mutta minä tunnen, että vaimollinen sydämmeni
ei kestä tätä mielenrauhaa. Minä olen tullut vaivaamaan teitä,
herrani, vähäpätöisellä pyynnöllä, jos teillä olisi aikaa kuluttaa
minun tähteni. Seitsemän kuukautta minä kummallisesti uneksuin olevani
Lavagnan kreivitär. Unelma on haihtunut, mutta pääni on painava siitä.
Minun täytyy elähyttää taas koko viattoman lapsuuteni huvi, parantaa
henkeni tästä vilkkaasta lumouksesta. Sallikaa siis minun palata
takaisin hyvän äitini syliin!

Fiesko (kovin hämmästyneenä). Kreivitär!

Leonoora. Minun sydämmeni on heikko ja heltynyt ja teidän tulee
sitä sääliä. Vähinkin unelman muisto taitaisi vahingoittaa sairasta
mieltäni, sentähden annan minä nämä viimeiset muistot niiden oikialle
omistajalle takaisin. (Panee pöydälle muutamia koristuksia). Tämän
veitsenkin, joka sydämmeni puhkasi (hänen rakkauden kirjeensä) tämänkin
-- (ääneensä itkein aikoo syöstä pois) enkä pidä muuta kuin haavat.

Fiesko (liikutettuna kiiruhtaa Leonooran perässä ja pidättää hänen).
Leonoora! Mikä kohtaus! Taivaan tähden!

Leonoora (vaipuu raukeana Fieskon syliin). Teidän puolisonne minä
en ole ansainnut olla, mutta teidän puolisonanne olen ansainnut
kunnioitusta. -- Kuinka pahat kielet nyt kuhisevat! kuinka Genuan
rouvat ja neidot minua kurkistelevat! "Nähkää kuinka hän lakastuu, tuo
itserakas, joka huoli Fieskon". -- Naisellisen ylpeyteni kova kosto!
Minä katsoin ylön koko sukupuoleni, kun Fiesko minun talutti alttarin
ääreen.

Fiesko. Ei, todellakin, arvoisa rouva! tämä on merkillinen kohtaus.

Leonoora (erikseen). Paraiksi! Hän vaalenee ja punastuu. Nyt olen
rohkea.

Fiesko. Kaksi päivää vaan, kreivitär, ja tuomitkaa minut sitten.

Leonoora. Kun olen hyljätty! -- Neitseellinen päivä, älä salli minun
lausua sitä sinun kuullesi! Hyljätty toisen naikkosen tähden! Ei,
puolisoni, katsokaa minuun! Tosiaankin, koko Genuaa vavistuttavien
silmien täytyy nyt lymytä vaimon kyyneleiltä.

Fiesko (aivan hämillään). Älkää enää, ylevä nainen, älkää enempää!

Leonoora (surullisesti ja vähän katkerasti). Särkeä heikko vaimon
sydän! Oi, se on väkevämmälle sukupuolelle niin soveliasta. -- Minä
heitin itseni tämän miehen syliin. Tähän väkevään liittyi suloisesti
kaikki naisellinen heikkouteni. Minä jätin hänelle koko taivaani ja
tämä jalomielinen mies lahjoitti sen pois eräälle --

Fiesko (keskeyttää äkkiä hänen puheensa). Minun Leonoorani! en!

Leonoora. Minun Leonoorani? -- Korkeuden kiitos! se oli taas rakkauden
ehjää kultakaikua. Vihaamani pitäisi sinua, petollinen, ja tartun
ahneesti sinun helleytesi muruihin. -- _Vihaamanko?_ sanoinko
_vihaaman_ Fieskoa? Oi, älä sitä usko! _Kuolemaan_ opettaa minua
sinun väärä valasi, mutta ei vihaamaan. Petetty on sydämmeni. (Maurin
askeleita kuuluu).

Fiesko. Täytätkö, Leonoora, pienen lapsellisen pyyntöni?

Leonoora. Kaikki, Fiesko, paitsi en välinpitämättömyyttä. Mitä ja
kuinka vaan tahdot.

Fiesko. (Painavasti). Jahka Genua on kahta päivää vanhempi, älä kysy
äläkä tuomitse! (Saattaa hänen arvollisesti toiseen huoneeseen).


NELJÄS KOHTAUS.

    _Mauri_ ähkyen ja _Fiesko_.

Fiesko. Mistä niin hengästyksissä?

Mauri. Joutuun, armollinen herra --

Fiesko. Onko verkossa mitään?

Mauri. Lukekaa tuo kirje! Olenko minä siis todellakin täällä? Luulempa
Genuan kahtatoista katua lyhemmäksi taikka sääreni sen verran
pitemmiksi. Te vaalenette! Niin, päitä ne aikovat pelata, mutta teillä
on valtti. Miltäs tuntuu?

Fiesko (heittää säikähtyneenä pöydälle kirjeen). Tuhat tulimmaista!
kuinka sinä sait tämän kirjeen käsiisi?

Mauri. Noin jotenkin samalla tavalla kuin teidän armonne tasavallan
peräsimen. Sanansaattajan piti lennättämän tämän Levantiin. Minäpä
vainuan haaskan. Väjyn otusta rotkossa. Pauskis! Susi tuli ja lammas on
meidän.

Fiesko. Verensä päällesi! Kirjettä ei voi kullalla maksaa.

Mauri. Kyllä minä kiitän hopeastakin. (Vakavasti ja totisesti) Lavagnan
kreivi! Minä olen äskettäin halunnut teidän päätänne. (Osoittaen
kirjettä) _Tässä olisi se takaisin_. Nyt on, luulen, armollinen herra
ja heittiö sujussa. Ilman sitä, saatattehan kiittää hyvää ystävää.
(Antaa Fieskolle toisen paperin). Numero kaksi.

Fiesko (ottaa paperin kummastellen). Oletko villissä?

Mauri. Numero kaksi. (Asettuu ynseästi hänen viereensä, nojaten
kyynäspäillensä). Leijona ei tehnyt niinkään tyhmästi säästäessään
hiiren hengen! (Kavalasti). Hämpä tekikin viisaasti. Kukas muuten olisi
hänen verkosta nakertanut pois? -- No? Miltäs se tuntuu?

Fiesko. Kuule mies! montako pirua sinulla on päivämiehenä?

Mauri. Palvelijanne -- ainoasti yksi ja se saa kreivillisen elatuksen.

Fiesko. Dorian oma allekirjoitus! Mistä sait tämän paperin?

Mauri. Lämpöseltään oman Dianani kädestä. Minä menin vielä eilen
ehtoolla sinne, annoin kauniit sananne ja vielä kauniimmat kolikkonne
kilistä. Jälkimäiset vaikuttivat. Kello kuusi aamulla piti taas
kysymäni. Kreivi oli aivan oikein siellä niinkuin te sanoitte ja maksoi
mustaa ja punaista matkarahaksi salataivaaseensa.

Fiesko (suuttuneena). Raukkoja naistenorjia! -- Tasavaltoja tahtovat
hävittää, eivät voi ämmille olla ääneti. Minä näen näistä papereista,
että Doria ynnä hänen seuransa ovat liittoontuneet murhataksensa minun
ja yksitoista senaattoria sekä tehdäksensä Gianettinon itsevaltijaaksi
herttuaksi.

Mauri. Niin, ja jo doogi-vaalin aamuna, kuun kolmantena päivänä.

Fiesko (vilkkaasti). Meidän kerkeä yömme tukehuttaa sen syntymättömän
aamun. -- Joutuun Hassan! -- Minun työni on tuleentunut -- Kutsu toiset
-- verisesti tahdomme ennättää heidät -- Riennä Hassan!

Mauri. Vielä pitää tyhjentämäni teille sanomataskuni. Kaksituhatta
miestä on onnellisesti sijoitettu. Minä vein ne kaputsinimunkkien luo,
missä ei utelijas auringon sädekään heistä vihiä saa. Kovin ne haluavat
nähdä herraansa ja ovat kelpopoikia.

Fiesko. Joka päästä kiiltää sinulle kolikko. -- Mitä pakisee Genua
minun kaleerilaivoistani?

Mauri. Hauska juttu, armollinen herra. Neljäsataa maankulkijaa, joille
Ranskan ja Espanjan välinen rauha ei sali turpeen suojaa, tunki
minun miesteni kimppuun ja vaati niiden sanomaan teille hyvän sanan
heistänsä, että te lähettäisitte heidät uskottomia vastaan. Minä
toimitin heidän tulemaan illalla tänne linnanpihaan.

Fiesko (iloissaan). Melkeimpä halaisin sinua, vintiö! Mestarillista!
Neljäsataako sanot? -- Genuaa ei pelasteta enää. Neljäsataa kolikkoa on
sinun.

Mauri (rehellisesti). No niin, Fiesko. Me kahden pirstaamme Genuan
niin, että saa lait luudalla laasta. -- En ole ilmoittanut teille, että
on linnassa täällä minunkin lintuni, joihin saan luottaa yhtähyvin kuin
helvettiin menooni. Nyt olen laittanut niin, että joka portilla on
vahtien joukossa kumminkin kuusi hurjaa, jotka riittävät sekoittamaan
toisten äänen ja upottamaan niiden viisi aistia viinaan. Jos siis
mielitte tänä yönä pauhata, löydätte vahdit permannon omina.

Fiesko. Älä puhukaan enää! Tähän asti olen vierittänyt hirmuista kiveä
ilman ihmisavutta; nytkö ihan määrän päässä kehnoin mies saa minun sen
pyörittämisessä häpeään. Kätesi, veitikka! Mitä kreivi jää sinulle
velkaa, sen herttua maksaa.

Mauri. Päälliseksi vielä lippu Imperialin kreivittäreltä. Hän viittasi
minun kadulta ylös, oli sangen armollinen ja kysyi minulta pilalla,
oliko Lavagnan kreivittärellä joskus ollut keltataudin kohtausta?
Teidän armonne, sanoin minä, kysyy vaan _yhden_ hyvin voimista, sanoin
minä --.

Fiesko (on lukenut lapun ja heittää sen pois). Varsin hyvin sanottu; ja
hän vastasi?

Mauri. Vastasi, että hän kuitenkin surkuttelee leskiparan kohtaloa,
tarjoutuu antamaan hänelle hyvitystä, ja että hän vastedes kieltää
teidän armoltanne kaikki hyväilykset.

Fiesko (ilkeästi). Jotka tosiaankin loppuvat ennen viimeistä päivää. --
Siinäkö oli kaikki, Hassan?

Mauri (häijysti). Armollinen herra, vaimoväen asioita seuraa
valtiollisten perästä.

Fiesko. Tietysti ja nämä kumminkin. Mutta mitä sillä paperilla tahdot?

Mauri. Särkeä pirun juonia sen omalla opilla. -- Hänen armonsa antoi
minulle tämän pulverin ja käski siitä joka päivä sekoittamaan rouvanne
shuklaadikuppiin.

Fiesko (vaalenee ja peräytyy). Antoi sinulle? kuka?

Mauri. Rouva Julia, Imperialin kreivitär.

Fiesko (tempaa sen häneltä, tuimasti). Jos valehtelet, konna, annan
minä sinun elävältä takoa Lorentsotornin viirikukoksi, jossa tuuli
sinua yhdessä henkäyksessä kymmenesti pyörittää. -- Pulverinko?

Mauri (äkäisesti). Pitää minun antaman teidän rouvanne juoda
shuklaassa, määräsi rouva Julia Imperiali.

Fiesko (tainnotonna). Kauheata! -- tämän lempeän naisenko? -- Onko
helvetillä niin paljon alaa vaimoihmisen sielussa? -- Vaan minä unhotin
kiittää taivaallista sallimaa, joka sen turhaksi teit -- turhaksi vielä
häijymmän paholaisen kautta. Sinun tiesi ovat ihmeelliset. (Maurille).
Lupasitko totella ja olla ääneti?

Mauri. Ihan. Jälkimmäinen on helppoa, sainpa häneltä selvällä rahalla
palkan.

Fiesko. Tämä lippu kutsuu minun hänen luoksensa. -- Minä tulen, rouva.
Minä hänet lepertelen tänne seuraan. Hyvä. Sinä riennät ja kutsut koko
salaliiton kokoon.

Mauri. Tämän käskyn minä aavistin ja sentähden omin päin toimitin tänne
jokaisen juuri kello kymmeneksi.

Fiesko. Askeleita kuulen. Ne ovat niitä. Mies, sinä ansaitsisit oman
hirsipuusi, jossa ei vielä kukaan Aatamin lapsi ole kiikkunut. Mene
etuhuoneeseen siksi kuin soitan!

Mauri (mennessään). Mauri on tehnyt tehtävänsä, Mauri saa mennä.
(Menee).


VIIDES KOHTAUS.

    _Kaikki salaliittolaiset_.

Fiesko (käyden heitä vastaan). Myrsky on tulossa. Pilvet kiitävät
yhteen. Käykää hiljaa! Vääntäkää molemmat salvat kiinni!

Verrina. Kahdeksan huonetta olen takamme lukinnut; epäluulo ei pääse
sataa askelta likemmäksi.

Bourgognino. Täällä ei ole kavaltajaa ellei pelkomme siksi muutu.

Fiesko. Pelko ei tule minun kynnykseni yli. Tervetullut kuka vielä on
eilinen! Käykää istumaan! (Istuvat).

Bourgognino (kävelee lattialla). En minä istu mielelläni, kun ajattelen
hävitystä.

Fiesko. Genualaiset, tämä on merkillinen hetki.

Verrina. Sinä olet vaatinut meidän miettimään tyrannimurhan
suunnitelmaa. Kysy meiltä. Olemme tässä sinulle vastaamassa.

Fiesko. Siis ensin -- kysymys, joka tulee niin myöhään, että se kenties
kuuluu oudolta: -- Kuka kaatukoon? (Kaikki vaikenevat).

Bourgognino (nojaten Fieskon istuimeen, painavasti). Tyrannit!

Fiesko. Hyvin sanottu, tyrannit. Pyydän että tarkoin huomaatte sanan
koko painon. Joka näyttää aikovan tai jolla on valta vapautta sortaa,
kumpi on tyrannimpi?

Verrina. Minä vihaan ensimmäistä, pelkään jälkimmäistä. Andreas Doria
kaatukoon!

Kalkagno (liikutettuna). Andreasko? elähtänyt ukko, joka kenties jo
huomisen takaa on tehnyt luonnolle tilinsä.

Sakko. Andreas, hiljainen vanhusko?

Fiesko. Pelottava on sen vanhuksen hiljaisuus, Sakko hyvä! Gianettinon
pöyhkeys ainoasti naurettava. Andreas Doria kaatukoon! sen sanoi sinun
viisautesi, Verrina.

Bourgognino. Kahleet rautaiset tai silkkiset -- ovat kahleita, ja
Andreas Doria kaatukoon!

Fiesko (käyden pöydän luo). Siis on tuomio langennut sedästä ja
nepaasta. Kirjoittakaa alle! (Kirjoittavat). Kuka kaatuu on siis
ratkaistu (istuvat). Nyt seuraa yhtä tärkeä kysymys: Millä tavalla?
Puhukaa te, ystävämme Kalkagno, ensin.

Kalkagno. Sen teemme joko sotamiehinä tai murhamiehinä. _Edellinen
on vaarallista_, koska me silloin pakosta tarvitsemme paljon
samantietoisia, se on uskalijasta, koska kansan sydämmiä ei ole vielä
kokonaan voitettu -- _jälkimmäiseen_ riittää viisi hyvää puukkoa.
Kolmen päivän päästä on juhlamessu Lorentsokirkossa. Kumpikin Doria on
siellä hartaudessa. Kaikkein korkeimman lähellä sammuu tyrannien pelko.
Minä sanoin sanottavani.

Fiesko (poispäin kääntyneenä). Kalkagno -- Inhottava on teidän
järjellinen tuumanne. -- Rafaeli Sakko?

Sakko. Kalkagnon mieliala miellyttää, vaan paikka kauhistaa minua.
Parempi on, että Fiesko kutsuu sedän ja nepaan pitoihin, jossa he
sitten koko tasavallan vihalla ahdistettuina saavat valita joko
kuoleman-atrian puukoistamme tai ikiterveiset oivassa Kypron viinissä.
Ainakin on tämä keino mukava.

Fiesko (kauhistuen). Mutta, Sakko, jos se viinipisara, jonka teidän
kuoleva kielenne maistaa, tuntuu palavalta pihalta, helvetin esimaulta.
Kuinka silloin, Sakko? -- Pois se tuuma! Puhu sinä Verrina.

Verrina. Avoin otsa on avoimen sydämen merkki. Salamurhaajina olemme
joka ryövärin veljiä, miekka kourassa sankaria. Minun ajatukseni on,
että annamme julkisen kapinan merkin, kutsumme Genuan isänmaalliset
miehet rajusti kostoon. (Hyökkää istuimeltansa. Toiset samoin.
Bourgognino hänen kaulaansa).

Bourgognino. Ja ase kädessä vaadimme onnelta suosiota. Se on kunnian
ääni ja minun.

Fiesko. Ja minun. Hyi Genualaiset! (Kalkagnolle ja Sakolle). Onni on
jo ilmankin tehnyt edestämme paljon, meidän täytyy itsekin ryhtyä
työhön -- siis kapina, ja _vielä tänä yönä_, Genualaiset! (Verrina ja
Bourgognino hämmästyvät, toiset peljästyvät).

Kalkagno. Mitä? Vielä tänä yönäkö? Tyrannit ovat vielä liian vahvat,
meidän puolueemme vielä liian heikko.

Sakko. Vieläkö tänä yönä? eihän tähän asti ole mitään tehtynä ja
aurinko jo menee maillensa.

Fiesko. Teidän arvelunne ovat sangen perustettuja, mutta lukekaa nämä
lehdet! (Antaa heille Gianettinon käsikirjoitukset ja käy ilkeästi
edestakaisin, sillä aikaa kun he uteliaasti lukevat). Nyt hyvästi
Doria, kaunis tähti. Ylpeänä ja korkeana sinä mahtailit ikäänkuin
olisit vuokrannut Genuan taivaan ja kuitenkin näit sieltä auringonkin
väistyvän ja jakavan valtansa kuun kanssa. Hyvästi Doria, kaunis tähti!

Ompa kuollut Patrokloskin, Sinua hän suurempi.

Bourgognino (heidän luettuansa). Kamalaa!

Kalkagno. Kaksitoista yht'aikaa!

Verrina. Huomenna neuvoshuoneessa!

Bourgognino. Antakaa lista minulle. Minä ajan täyttä vauhtia halki
Genuan, pidän sen näin, niin kivet perässäni juoksevat ja koirat
murhahuutoja ulvovat.

Kaikki. Kostoa! kostoa! kostoa! tänä yönä vielä!

Fiesko. Nyt olette niinkuin teidän tahdoin. Ehtoon tullen käsken minä
etevimmät tyytymättömät luokseni iltaa viettämään, nimittäin kaikki,
joiden nimet ovat Gianettinon murhalistalla, ja lisäksi vielä Saulit,
Gentilit, Vivaldit ja Vesodimarit, kaikki Dorian verivihollisia, joita
salamurhaaja unohti peljätä. Avoimin sylin tarttuvat he tuumaani, sitä
en epäile.

Bourgognino. Sitä en epäile.

Fiesko. Ennen kaikkia täytyy meidän turvata itsellemme meri.
Kaleerilaivoja ja laivaväkeä on minulla. Dorian kaksikymmentä laivaa on
ilman köysittä, ilman miehittä ja helposti äkkiä vallattu. Darsenan suu
suljetaan ja niin kaikki pakoonpääsö estetään. Kun sataman saamme, on
Genua kahleissa.

Verrina. Kieltämättä.

Fiesko. Sitten valloitetaan kaupungin varustetut paikat ja
miehitetään. Tärkein on Tuomasportti, joka vie satamaan ja yhdistää
maa- ja merivoimamme. Palatsissansa molemmat Doriat otetaan kiinni
ja surmataan. Joka kadulla lyödään rymäkkää, hätäkelloja soitetaan.
Porvarit kutsutaan ulos meidän puolellemme ja Genuan vapauden edestä
taistelemaan. Jos onni on meillä, kuulette neuvoshuoneessa enemmän.

Verrina. Hanke on hyvä. Anna kuulla, kuinka jaamme tehtävät.

Fiesko (painavasti). Genualaiset! te asetatte minun vapaaehtoisesti
liiton etupäähän. Totteletteko vastedeskin minun käskyjäni?

Verrina. Niin totta kuin ne ovat hyviä.

Fiesko. Verrina, muistatko sitä pientä sanaa lipun alla? --
Genualaiset, sanokaa se hänelle, se on: Kuulijaisuus! Ellen minä voi
näitä päitä tahtoni mukaan kääntää -- ymmärtäkää täydellisesti mitä
minä sanon -- ellen minä ole salaliiton itsevaltijas, on se myös
kadottanut yhden jäsenen.

Verrina. Vapaa elämä sietää pari orjallista hetkeä. Me tottelemme.

Fiesko. Siis saatte nyt mennä. Yksi tarkastaa kaupungin ja ilmoittaa
minulle kuinka tukevia tai heikkoja varustukset ovat. Toinen tiedustaa
tunnussanan. Kolmas miehittää laivat. Neljäs tuo kaksituhatta miestä
linnanpihaani. Minä itse laitan illaksi kaikki kuntoon ja sitä paitsi,
jos on hyvä onni, särjen Faraopelissä pankin. Yhdeksän lyömältä on
kaikki linnassa kuulemassa viimeisiä käskyjäni. (Soittaa).

Verrina. Minä otan osalleni sataman. (Pois).

Bourgognino. Minä sotamiehet. (Pois).

Kalkagno. Minä tiedustan tunnussanan. (Pois).

Sakko. Minä kierrän Genuata. (Samoin pois).


KUUDES KOHTAUS.

    _Fiesko_, sitten _Mauri_.

Fiesko (on asettunut kirjoituspöydän ääreen, kirjoittaa). Eivätkö he
pyörähtäneet sanasta kuulijaisuus, niinkuin toukka neulasta? -- Mutta
-- myöhään, tasavaltalaiset! --

Mauri (tulee). Armollinen herra --

Fiasko (nousee ylös, antaa hänelle paperin). Kaikki tässä listalla
nimitetyt kutsut sinä yöksi huvinäytelmään.

Mauri. Kaiketi kanssanäyttelijöiksi. Pääsy maksaa päitä.

Fiesko (oudosti ja halveksivasti). Kun tämä on tehty, en tahdo
viivyttää sinua kauvemmin Genuassa. (Menee ja pudottaa kukkaron
jälkeensä). Olkoon se viimeinen työsi! (Pois).


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    _Mauri_ ottaa vitkaan kukkaron lattialta ja katsoo hämmästyneenä
    hänen peräänsä.

Mauri. Niinkö meidän laitamme onkin? _"En tahdo viivyttää sinua enää
Genuassa"_. Se on käännettynä kristillisestä minun pakanuuteeni:
_Kun minä olen herttua, hirtän minä vanhan ystävän genualaiseen
hirsipuuhun_. Hyvä. Hän pelkää, että koska minä tiedän hänen vehkeensä,
päästäisin hänen kunniansa hampaitteni takaa, kun hän on herttuana.
Malttakaas, herra kreivi, viimeinen pykälä sietää vielä aprikoimista.

Nyt, vanha Doria, on sinun nahkasi minun käsissäni. -- Hukassa olet
ellen minä sinua varoita. Jos nyt menen ilmoittamaan salaliiton, en
pelasta Genuan herttualta vähempää kuin hengen ja herttuakunnan.
Hänen kiitoksensa ei ole vähempi kuin tämä hatullinen kultaa! (Aikoo
mennä, vaan pysähtyy äkkiä). Mutta maltas, veli Hassan! Ethän vaan
tee tyhmyyksiä? Jos nyt koko murhakekkeriä ei pidettäisikään ja
siitä tulisi vielä jotain hyvääkin? Hyi! hyi! Minkä pirun tempun on
itaruuteni minulle tekemäisillään! -- Mikä tuo suuremman tuhon? Jos
petkutan Fieskoa? -- tai jos jätän Dorian puukonsyötiksi? -- Selittäkää
se minulle, pahat henkeni! -- Jos Fiesko siitä läpäsee, voi Genua
paisua. -- Ei! Ei se kelpaa. Jos taas Doria pinteestä puikahtaa, on
kaikki vanhallansa ja Genuassa on rauha -- Se olisi vielä häijympi! --
Entäs se näytelmä, jos kapinallisten päät lentävät pyövelin keittiöön?
(Toiselle puolen). Mutta entäs sitä hupaista melskettä tänä yönä,
jos heidän ylhäisyytensä Maurin koukuilla kuristetaan? Ei! Tästä
sekasotkusta kristitty selviää, pakanalle on tämä arvoitus liian terävä
-- -- Kysympä sitä oppineilta. (Pois).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    lmperialin kreivittären sali.

    _Julia_ yöpuvussa. _Gianettino_ astuu huolettomasti huoneeseen.

Gianettino. Hyvää iltaa, sisareni.

Julia (nousten ylös). Jotakin erinomaista lienee, kun Genuan prinssi
tulee sisarensa luo.

Gianettino. Sisareni, ainahan sinun ympärilläsi on perhosia ja minun
paarmoja. Tuleeko tänne kukaan, jos istumme?

Julia. Teethän minun kärsimättömäksi.

Gianettino. Sisareni, milloinka Fiesko oli viimeksi luonasi?

Julia. Kummallista! Talletanko minä sellaisia mitättömiä päässäni.

Gianettino. Minun täytyy se tietää välttämättä.

Julia. No, -- hän oli eilen täällä.

Gianettino. Ja oliko hän avomielinen?

Julia. Niinkuin tavallisesti.

Gianettino. Ja vieläkin vanha haaveksija?

Julia (ottaen itseensä). Veljeni!

Gianettino (lujemmin). Kuule! Oliko hän vieläkin vanha haaveksija?

Julia (nousee vihastuneena). Miksikä minua luulette, veljeni?

Gianettino (istuu yhä, ilkeästi). Vaimolliseksi lihakappaleeksi
käärittynä suuren suureen aateliskirjaan. Meidän kesken, sillä eihän
kukaan kuulle.

Julia (tulistuen). Meidän kesken -- te olette pöyhkö apina, joka
ratsastatte setänne keppihevosella -- sillä eihän kukaan kuulle.

Gianettino. Sisarkultani, ethän suuttune -- minä vaan olen hyvilläni,
että Fiesko vielä on vanha haaveksija. Sen tietää tahdoin. Hyvästi! (On
menossa).


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    _Lomellino_ tulee.

Lomellino (suutelee Julian kättä). Suokaa anteeksi rohkeuteni,
armollinen rouva. (Kääntyen Gianettinoon). Muutamia asioita, joita en
saa toistaiseksi jättää --

Gianettino (vie hänen sivulle päin. Julia käy suuttuneena pianon ääreen
ja soittaa). Kaikkiko valmisna huomiseksi?

Lomellino. Kaikki, prinssi. Mutta ei ole palannut sanansaattaja, joka
aamulla lähti Levantoon. Spinolakin viipyy. Olisikohan kirje hukkunut.
Minä olen aivan neuvoton.

Gianettino. Ole huoleton. Onhan sinulla luettelo tallella?

Lomellino. Armollinen herra -- luettelo -- niin. En tiedä -- minä
taisin jättää sen eilisen takkini taskuun. --

Gianettino. Saman tekevä. Olisi vaan Spinola täällä. Huomenna aikaisin
löydetään Fiesko kuolleena vuoteeltansa. Niin olen hankkinut.

Lomellino. Mutta peloittavan huomion se nostaa.

Gianettino. Juuri siinä on turvamme, mies. Tavallinen rikos saa
loukatun veren kuohuun, ja ihminen voi kaikkia. Erinomaiset rikostyöt
sen kauhusta jähmettävät, eikä ihminen voi mitään. Tiedätkö tarinan
Medusan päästä. Sen näkö teki kiveksi. Paljo ehtii tehdä ennenkuin
kivet taas elävät.

Lomellino. Oletteko antanut yhtään merkkiä armolliselle rouvalle?

Gianettino. Johan toki! Häntä täytyy Fieskon tähden sulavammin
kohdella. Mutta maistettuaan hedelmiä ei hän muistakaan niiden saamisen
vaivaa. Tule! Tänä iltana vielä odotan joukkoja Milanosta ja täytyy
antaani ohjeita porteille. (Julialle) No, sisar! oletko kiukkusi jo
pois kilkuttanut?

Julia. Menkää vaan! te olette hurja vieras. (Gianettino on menossa,
mutta kohtaa ovessa Fieskon).


KYMMENES KOHTAUS.

    _Fiesko_ tulee.

Gianettino (peräytyen). Haa!

Fiesko (ennättäen ystävällisesti). Te päästätte, prinssi, minun
käymästä tykönne, niinkuin minä juuri aivoin tehdä.

Gianettino. Ei minullekaan voi olla mikään tervetulleempaa kuin kohdata
teitä, kreivi.

Fiesko (käy Julian luo, suutelee kunnioituksella hänen kättänsä).
Teidän luonanne, korkea rouva, on tottunut näkemään toivonsa aina
enemmän kuin täytetyksi.

Julia. Älkää toki! jonkun toisen kuullen se tuntuisi kahdapäiseltä.
Vaan minä peloitan tässä puvussani. Suokaa anteeksi, kreivi. (On
menemässä kamariinsa).

Fiesko. Oi jääkää, kaunis, armollinen rouva! Ei naisihminen ole
milloinkaan niin kaunis kuin yöpuvussaan! (hymyillen) se on hänen
virkapukunsa -- Nuo ylöspäin käännetyt hiukset -- Sallikaa minun ne
sekoittaa.

Julia. Kuinka mielellänne te miehet kaikkia häiritsette!

Fiesko (kääntyen Gianettinoon päin, viattomasti). Hiuksia ja
tasavaltoja! Se on meistä yhdentekevä, eikö niin? -- Ja tämäkin
nauha on väärin sidottu. -- Istukaa kaunis kreivitär! Silmiä teidän
Lauranne osaa pettää, mutta ei sydämmiä. -- Sallikaa minun olla
kamarineitsyenänne. (Julia istuu, Fiesko oikoo hänen vaatteitansa).

Gianettino (nykäsee Lomellinoa). Tuota huoletonta raukkaa!

Fiesko (peitellen Julian rintaa). Katsokaa -- tämän minä viisaasti
peitän. Aistien täytyy aina olla vaan sokeita kirjeenkuljettajia eikä
tietää mitä sovinnollista yhteyttä on mielenvoimalla ja luonnolla.

Julia. Kevytmielistä puhetta.

Fiesko. Ei ollenkaan, sillä, näettenkö, paraskaan uutinen ei maistu
miltään, kun joka mies sen tietää. -- Aistimme ovat vaan sisällisen
tasavaltamme rahvas. Aateli elää siitä, mutta nousee sen huonoa makua
ylemmäksi. (On saanut Julian valmiiksi ja vie kuvastimen eteen). Nyt,
totta vieköön! huomenna on tämä vaatepartena Genuassa. (Hienosti).
Saanko, kreivitär, viedä näin teidän läpi kaupungin?

Julia. Tuota viekasta! kuinka kätevästi hän osasi uskotella minua
tahtonsa mukaan. Mutta päätäni särkee ja minä pysyn kotona.

Fiesko. Antakaa anteeksi, kreivitär, -- sen voitte tehdä jos tahdotte,
vaan te ette tahdo. -- Tänään on tänne tullut florensilainen
näyttelijäseura ja on tarjoutunut näyttelemään minun palatsissani. --
Nyt en ole voinut estää useimpia kaupungin aatelisnaisia tulemasta
katselijoiksi ja olen sentähden sangen levoton, kenenkä minä,
loukkaamatta ketään arkatuntoista vierastani, saisin ensi sijalle.
Vielä on ainoasti yksi keino mahdollinen. (Kumartaen syvään). Oletteko
te, kreivitär niin armollinen?

Julia (punastuu ja menee nopeasti kamariinsa). Laura!

Gianettino (astuu Fieskon luo). Te muistanette, kreivi, äskeisen
harmittavan tapauksen meidän välillämme --

Fiesko. Minä toivoisin, prinssi, että molemmin sen unhottaisimme. -- Me
ihmiset kohtelemme toisiamme niinkuin heitä tunnemme ja kenen muun kuin
minun on syy, että ystäväni Doria ei ole tuntenut minua täydellisesti?

Gianettino. Minä puolestani en sitä milloinkaan muistele jos en samalla
sydämmestäni pyydä anteeksi teiltä. --

Fiesko. Enkä minä milloinkaan, jos en sydämmestäni sitä teille suo.
(Julia tulee vähän enemmän vaatetettuna).

Gianettino. Tulee juuri mieleeni, kreivi. Tehän retkeilette
Turkkilaisia vastaan? --

Fiesko. Tänä iltana nostetaan ankkurit. Juuri siitä olen vähän
huolissani, josta kuitenkin ystäväni Dorian avuliaisuus voisi minun
auttaa.

Gianettino (sangen kohteliaasti). Hyvin mielelläni -- vaatikaa minulta
mitä vaan voin!

Fiesko. Tämä tapaus taitaa iltapuolella nostaa satamassa ja palatsini
lähellä jotakin hälinää, jonka herttua setänne, ehkä käsittää väärin.
-- --

Gianettino. Antakaa se minun huolekseni. Tehkää te vaan niin ja minä
toivotan teille paljon onnea yritykseenne.

Fiesko (totisena). Minä olen teille suuressa kiitollisuuden velassa.


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    _Edelliset_ ja _henkivartija_ sotamies.

Gianettino. Mitä nyt?

Sotamies. Käydessäni Tuomasportin sivutse näin minä suuren joukon
aseellisia sotamiehiä rientävän Darsenaan ja laittavan Lavagnan kreivin
kaleerilaivoja purjekuntoon.

Gianettino. Ei tärkeämpää. Onko muuta ilmoittamista?

Sotamies. On kyllä. Kaputsinien luostarista vilisee epäluulonalaista
väkeä ja puikkii torin poikki; käynnistä ja näöstä päättäin ovat nekin
sotamiehiä.

Gianettino. Sen pölkyn palvelus-intoa! (Lomellinolle levollisesti). Ne
ovat minun Milanolaisiani.

Sotamies. Teidän armonne, käskettekö ottamaan vaaria niistä?

Gianettino (ääneensä Lomellinolle). Katsokaa perään, Lomellino!
(Rajusti sotamiehelle). Saat mennä. Kaikki hyvin! (Lomellinolle).
Viitatkaa sille ulkomaalaiselle sonnille, että hän pitää suunsa.
(Lomellino ja sotamies menee pois).

Fiesko (joka tähän asti on karkeloinnut Julian kanssa ja vaan
salaisesti kurkistellut). Ystävämme on tuskastunut. Uskallanko kysyä
syytä?

Gianettino. Ei ihme. Alinomaa kysymistä ja ilmoittamista. (Syöksee
ulos).

Fiesko. Meitäkin odottaa näytelmä! Saanko tarjota käteni, armollinen
rouva?

Julia. Malttakaa! Minä ensin otan hupun. Kreivi, eihän vaan ole
murhenäytelmä, se tulee uniini?

Fiesko (kavalasti). Oi, se naurattaa kuolijaaksi, kreivitär! (Vie
Julian pois. Esirippu).



NELJÄS NÄYTÖS.


    Yö. Fieskon linnan esipiha. Lyhtyjä sytytetään.
    Aseita tuodaan. Linnan sivurakennus on valaistu.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    _Bourgognino_ tuo sotamiehiä.

Bourgognino. Seis! -- Isolle pihaportille tulee neljä vartijaa. Kaksi
kullekin linnan ovelle. (Vartijat käyvät paikoillensa). Sisälle
lasketaan kuka tahtoo. Ulos ei ketään. Ken väkivaltaa käyttää,
pistetään! (Menee toisten kanssa linnaan. Vartijat käyvät edestakaisin.
Äänettömyys).


TOINEN KOHTAUS.

    _Vartijat_ ja _Senturione_.

Vartio isolla portilla (huutaa). Ken siellä? (Senturione tulee).

Senturione. Lavagnan ystävä. (Menee pihan poikki oikeanpuoliselle
linnan-portille.)

Vartijat (siellä). Takaisin!

Senturione (oudoksuu ja menee vasemmalle portille).

Vartijat (vasemmalla). Takaisin!

Senturione (seisoo hämmästyneenä paikoillaan. Äänettömyys. Sitten
vasemmanpuoliselle vartijalle). Ystävä, mistä päin näytelmään pääsee?

Vartija. En tiedä.

Senturione (Käy edestakaisin yhä enemmän kummeksien sitten
oikeanpuoliselle vahdille). Milloinka, ystäväni, näytelmä alkaa?

Vartija. En tiedä.

Senturione (käy kummastellen edestakaisin. Huomaa aseita. Peljästyy).
Ystäväni, mitä tämä on?

Vartija. En tiedä.

Senturione (peittää hämmästyneenä itsensä takillansa). Kummallista!

Vartio isolla portilla (huutaa). Ken siellä?


KOLMAS KOHTAUS.

    _Edelliset. Sibo_ tulee.

Sibo (sisään astuessaan). Lavagnan ystävä.

Senturione. Sibo, missä olemme?

Sibo. Mitä?

Senturione. Katso ympärillesi, Sibo.

Sibo. Missä? Mitä?

Senturione. Joka ovella vartio.

Sibo. Täällä on aseita.

Senturione. Eikä keltään saa mitään tietää.

Sibo. Kummallista!

Senturione. Paljoko kello on?

Sibo. Käy yhdeksättä.

Senturione. Huh! kun on kylmä.

Sibo. Kello kahdeksanhan oli määrätty hetki.

Senturione (pudistaen päätään). Tässä ei ole kaikki oikein!

Sibo. Fieskolla on kuria mielessä.

Senturione. Huomenna on doogin vaali -- Sibo, tässä ei ole kaikki
oikein.

Sibo. Hiljaa! hiljaa! hiljaa!

Senturione. Linnan oikean puolinen sivurakennus on ihan valaistu.

Sibo. Etkö kuule mitään? Etkö kuule mitään?

Senturione. Kolkkoa murinaa sisällä ynnä --

Sibo. Koleata ratinaa kuin haarniskat yhteen koskisivat.

Senturione. Hirmuista! hirmuista!

Sibo. Vaunut! pysähtyvät portille.

Vartio isolla portilla (huutaa). Ken siellä?


NELJÄS KOHTAUS.

    _Edelliset. Neljä Asseratoa_.

Asserato (sisään astuessaan). Fiesko ystävä.

Sibo. Asseraton neljä veljestä.

Senturione. Hyvää iltaa maanmiehet!

Asserato. Me menemme näytelmään.

Sibo. Onnea matkalle!

Asserato. Ettekö te tule kanssa?

Senturione. Menkää vaan edellä. Me nautimme ensin kaunista ilmaa.

Asserato. Se alkaa kohta. Tulkaa! (Menevät eteenpäin).

Vartija. Takaisin!

Asserato. Mihinkäs tästä mennään?

Senturione (nauraa). Ulos linnaan.

Asserato. Tässä on erehdys.

Sibo. Kourintuntuva. (Soitantoa kuuluu oikealta).

Asserato. Kuuletteko soitantoa? Näytäntö alkaa.

Senturione. Minä luulen sen jo alkaneen ja meidän näyttelevän narria
siinä.

Sibo. Liikaa lämmintä ei ole minulla. Minä menen.

Asserato. Aseita täällä!

Sibo. Oh, näytelmätavaroita.

Senturione. Pitääkö meidän tässä seisoman kuin narrit tuonelan joella?
Tulkaa kahvilaan! (Kaikki kuusi menee portille).

Vartijat (huutavat kiivaasti). Takaisin!

Senturione. Murha ja kuolema! Me olemme vankina.

Sibo. Miekkani sanoo: emme kauan!

Asserato. Pistä miekkasi tuppeen. Kreivi on kunnian mies.

Sibo. Myydyt! petetyt olemme! Näytelmä oli loukas, johon hiiriä
houkuteltiin.

Asserato. Varjelkoon siitä taivas! Minua kauhistaa, kuinka tästä
selvitään.


VIIDES KOHTAUS.

    _Vartio, Verrina, Sibo, Sakko, Senturione, Bourgognino_.

Vartio. Ken siellä? (Verrina ja Sakko tulee).

Verrina. Talon tuttuja. (Seitsemän ylimystä seuraa muassa).

Sibo. Hänen likeisiä tuttujansa. Nyt selkiää kaikki.

Sakko (puhuen Verrinan kanssa). Niinkuin teille sanoin, Tuomasportin
vartijana on Leskaro, Dorian paras upseeri ja hänelle sokeasti
kuulijainen.

Verrina. Hyvä vaan.

Sibo (Verrinalle). Te, Verrina, tulette kuin kutsuttu, herättämään
meitä kaikkia unesta.

Verrina. Kuinka niin? Kuinka niin?

Senturione. Me olemme kutsutut näytelmään.

Verrina. Sitten on meillä sama tie.

Senturione. Kaiken lihan tie; sen minä tiedän. Näettehän, että ovet on
miehitetty, miksi ovilla on miehiä?

Sibo. Miksi aseita?

Senturione. Seisomme täällä kuin hirsipuun juurella.

Verrina. Kreivi tulee itse.

Senturione. Rientäköön! Kohta kärsivällisyyteni loppuu. (Kaikki
ylimykset kävelevät perällä edestakaisin).

Bourgognino (linnasta päin). Kuinka sataman laita on, Verrina?

Verrina. Kaikki hyvin laivoilla.

Bourgognino. Linnakin on täpötäynnä sotamiehiä.

Verrina. Kello käy paljon yhdeksättä.

Bourgognino. Varsin kauan viipyy kreivi.

Verrina. Aina liian hätäinen toiveissansa, Bourgognino, vertani hyytää,
kun ajattelen sitä.

Bourgognino. Isä, ei hätäillä!

Verrina. Hätäillä ei sovi missä ei viivytystä ole. Jos toisen murhan
jätän tekemättä, en ensimmäisestä voi milloinkaan vastata.

Bourgognino. Mutta milloinka pitää Fieskon kuoleman?

Verrina. Kun Genua on vapaa, kuolee Fiesko!

Vartio. Ken siellä?


KUUDES KOHTAUS.

    _Edelliset_ ja _Fiesko_.

Fiesko (sisäänastuessaan). Ystävä! (Kaikki kumartavat. Vartijat tekevät
kunniaa). Tervetulleita, arvoisat vieraani! Kenties jo suututtelette,
että isäntä niin kauan odotuttaa itseänsä. Suokaa anteeksi! (hiljaa
Verrinalle). Valmis?

Verrina (kuiskaa korvaan). Toivon jälkeen.

Fiesko (hiljaa Bourgogninolle). Entä?

Bourgognino. Kaikki paikoillaan.

Fiesko (Sakolle). Entä?

Sakko. Kaikki hyvin.

Fiesko. Entä Kalkagno?

Bourgognino. On poissa vielä.

Fiesko (lujaa vartijoille portilla). Sulkekaa! (Ottaa hatun päästänsä
ja astuu vapaasti ja ylevästi kokoontuneiden keskelle).

Hyvät herrat!

Minä olen rohjennut kutsua teidät näytelmään -- En kuitenkaan
huvituksen tähden, vaan jakamaan teille siinä tehtävänne. Kyllin
kauan, ystäväni, olemme kärsineet Gianettino Dorian pöyhkeyttä ja
Andreaan vaativaisuutta, jos tahdomme, ystävät, pelastaa Genuan, ei
ole aikaa hukattavana. Mitä varten luulette olevan nuo kaksikymmentä
kaleerilaivaa, jotka saartavat isänmaan sataman? Mitä Doriain tekemät
valtakuntien liitot? Mitä muukalaiset aseet, joita he ovat vetäneet
Genuan sydämmeen? -- Murina ja sadatteleminen ei enää ole kylläksi.
Kaiken pelastaminen vaatii kaiken uskaltamista. Kova kipu vaatii
rajua lääkettä. Olisiko tässä joukossa ketään niin kylmäkiskoista,
joka tunnustaisi paljaan vertaisensa ainoaksi herraksensa. (Murinaa).
Täällä ei ole ketään, jonka esi-isät eivät olisi seisoneet Genuan
kätkyen ympärillä. Mitä kaikkien pyhäin nimessä, mitä etuoikeutta on
noilla kahdella kansalaisella, että julkeasti lentävät meidän päittemme
päällitse? (Kovempaa murinaa). -- Jokainen teistä on juhlallisesti
vaadittu ajamaan Genuan asiaa sen sortajia vastaan -- Ei kukaan teistä
voi rahtuakaan antaa oikeuksistansa, pettämättä samalla koko valtion
sielua. (Kuulijoiden rajut liikunnat keskeyttävät hänen! sitten jatkaa:)

Te tunnette tämän -- nyt on kaikki voitettu. Minä olen teille jo
raivannut tien kunniaan. Tahdotteko seurata? Minä olen valmis teitä
viemään. Noiden laitosten, joita äsken vielä hirmulla katselitte,
täytyy nyt virittää teissä raitista sankariutta -- Tämän pelvon kauhun
täytyy lämmitä uljaaksi innoksi pitämään yhtä näiden isänmaan ystävien
ja minun kanssani ja juurinensa kaatamaan tyrannit. Hyvä loppu seuraa
uskallustamme, sillä minun hankkeeni ovat hyvät. Yritys on oikea,
sillä Genua kärsii. Aaatos tekee meidän kuolemattomiksi, sillä se on
vaarallinen ja suuri.

Senturione (rajussa mielenkiihkossa). Kyllin! Genua vapaaksi! Tällä
sotahuudolla manalan valtoja vastaan!

Sibo. Ja ketä se ei herätä unestansa, se ähkyköön iäti orjana airoissa,
kunnes tuomiopasuuna hänen päästää.

Fiesko. Ne olivat miehen sanat. Nyt vasta ansaitsette tietää omanne
ja Genuan vaaran. (Antaa heille Maurin paperin). Valoa, sotamiehet!
(Ylimykset tunkevat tulisoiton ympärille ja lukevat). Niin kävi kuin
toivoin, ystäväni!

Verrina. Älä kuitenkaan puhu vielä noin lujaa. Minä näin tuolla
vasemmalla puolen kasvojen vaalenevan ja polvien horjuvan.

Senturione. Kaksitoista senaattoria! Pirullista! Kaikki miekat kouraan!
(Kaikki hyökkäävät aseläjään, johon kaksi jää).

Sibo. Sinunkin on, Bourgognino, nimesi siinä.

Bourgognino. Ja vielä tänäpänä, jos sallittu on, Dorian kurkussa.

Senturione. Kaksi miekkaa vielä jäi.

Sibo. Mitä? Mitä?

Senturione. Kaksi ei ottanut miekkaa.

Asserato. Minun veljeni eivät voi katsoa verta, säälikää heitä!

Senturione (tulisena). Mitä? mitä? katsoa tyrannien verta? Repikää
pelkurit! Heittäkää äpärät tasavallasta ulos! (Muutamat seuran
jäsenistä karkaavat julmistuneina niihin molempiin).

Fiesko (tempaa he erillensä). Malttakaa! Malttakaa! Pitääkö Genuan
vapaudestansa orjia kiittämän? Pitääkö meidän kultamme tämän mitättömän
metallin kautta kadottaman ehjän äänensä? (Päästää heidät). Te, hyvät
herrat, tyytykää niinkauan yhteen huoneeseen linnassani kuin meidän
asiamme on päättynyt. (Vartijoille). Kaksi kiinnipantavaa! Te vastaatte
heistä. Kaksi lujaa vartijaa heidän ovellensa! (He viedään).

Vartio isolla portilla. Ken siellä? (Kolkutetaan).

Kalkagno (huutaa tuskallisesti). Avatkaa! ystävälle! Avatkaa Jumalan
tähden!

Bourgognino. Se on Kalkagno. Mitä se "Jumalan tähden" merkitsee?

Fiesko. Avatkaa hänelle, sotamiehet!


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    _Edelliset_ ja _Kalkagno_ hengästyksissä ja peljästyneenä.

Kalkagno. Pois! pois! Paetkoon kuka paeta voi! Kaikki pois!

Bourgognino. Mitä pois? Onko heidän lihansa rautaa ja meidän miekkamme
ruokoa?

Fiesko. Miettikää, Kalkagno! erehdys tässä olisi anteeksi antamaton.

Kalkagno. Me olemme petetyt. Helvetillinen totuus. Maurinne, Lavagna,
konna! Minä tulen neuvoskunnan palatsista. Hän oli herttuan puheilla.
(Aateliset kalpenevat. Fieskon kasvot muuttuvat).

Verrina (päättävästi vartijoita kohden). Sotilaat! lyökää sotakirveenne
minuun, minä en tahdo kuolla pyövelin käsiin. (Aateliset juoksevat
hämmästyneinä eri haaroille).

Fiesko (jotenkin tointuneena). Minne? Mitä teette? -- Mene manalle,
Kalkagno! -- Paljasta peloitusta, hyvät herrat -- akka! kertoa
sellaista näille pojille -- Sinäkin, Verrina? -- Bourgognino, sinäkin,
minne sinä menet?

Bourgognino (tulisena). Kotio, Berttani murhaamaan ja taas tänne.

Fiesko (räjähtää nauramaan). Jääkää! viipykää! Tämäkö on tyrannin
murhaajien rohkeutta? -- Mestarillisesti teit sinä tehtäväsi, Kalkagno!
Ettekö huomanneet tätä ilmoitusta minun toimekseni? -- Kalkagno,
puhukaa eikö teidän minun käskystäni pitänyt koetteleman näitä
Roomalaisia!

Verrina. Voitko vielä nauraa? Minä uskon sen taikka en enää pidä sinua
ihmisenä.

Fiesko. Hävetkää, miehet, langeta tähän lasten paulaan! Ottakaa vasta
aseenne! Taistelkaa kuin karhut tämän pahan poistamiseksi. (Hiljaa
Kalkagnolle). Olitteko itse siellä?

Kalkagno. Minä tungin henkivartijani välitse tehtäväni mukaan tuomaan
tunnussanan herttualta -- palatessani tuotiin Mauri.

Fiesko (kovaa). Ukko on siis makuulla! Me rymyämme hänen ylös
höyheniltänsä. (Hiljaa). Puhuiko hän kauan herttuan kanssa?

Kalkagno. Ensi hätäni ja teidän läheisen vaaranne tähden sain
viivytyksi siellä tuskin pari minuuttia.

Fiesko (kovaa ja iloisesti). Kas vaan, kuinka maanmiehemme vieläkin
vapisevat.

Kalkagno. Ei heidän olisikaan pitänyt niin yhtäkkiä uhooman. (Hiljaa).
Mutta, kreivi, mitä hyötyä tästä hätävaleesta on?

Fiesko. Ajan voittoa, ystäväni, ja sitten on ensi kauhu jo ohitse.
(Kovaa). Hoi! tuotakoon viiniä! (Hiljaa). Ja näittekö herttuan
vaalenevan? (Kovaa). Hei, veljet, vähän virkistystä tämän yön
karkeloon. (Hiljaa). Näittekö herttuan vaalenevan?

Kalkagno. Maurin ensi sana mahtoi olla "salaliitto"; ukko astui
lumivalkeana taappäin.

Fiesko (hämillään). Hm! hm! perkele on kavala, Kalkagno -- Hän ei
ilmoittanut mitään ennenkuin puukko oli heidän kurkussansa. Nyt on hän
kai heidän enkelinsä. Mauri on kavala. (Viinipikari tuodaan hänelle;
kohottaa sen ja juo). Onneksemme! kumppanit! (Kolkutetaan).

Vartio. Ken siellä?

Ääni. Herttuan käsky. (Aateliset juoksevat hämmästyneinä pitkin pihaa).

Fiesko (hyppää heidän joukkoonsa). Älkää lapset! älkää peljästykö!
älkää peljästykö! Minä olen täällä. Viekää aseet pois joutuun! Minä
pyydän, olkaa miehiä! Näistä terveisistä päättäen Andreas vielä
epäilee. Menkää huoneeseen ja tointukaa! Avatkaa, sotamiehet! (Kaikki
menevät. Portti avataan).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    _Fiesko_ tulevinansa linnasta. _Kolme saksalaista sotamiestä_
    tuo Maurin sidottuna.

Fiesko. Kuka minua huusi ulkona?

Sotamies. Viekää meitä kreivin luo!

Fiesko. Kreivi on tässä. Kuka tarvitsee minua?

Sotamies (tekee hänelle kunniaa). Herttua toivottaa hyvää iltaa.
Tämän Maurin jättää hän sidottuna teidän armollenne. Se on jutellut
häpeällisiä. Lopun sanoo kirje.

Fiesko (ottaa sen huolettomasti). Vasta tänäänhän minä lupasinkin
sinulle paikan kaalerilaivoilla. (Sotamiehelle). Kaikki hyvin,
ystäväni. Minun kunniotukseni herttualle!

Mauri (huutaa perään). Ja minunkin puolestani ja sano hänelle --
herttualle -- että jos hän ei olisi tänne lähettänyt aasia, tietäisi
hän linnaan kätketyn kaksituhatta sotamiestä. (Sotamiehet menevät.
Aateliset palaavat).


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    _Fiesko, Salaliittolaiset_ ja _Mauri_ tylynä heidän keskellänsä.

Salaliittolaiset (vavisten, perääntyvät nähdessänsä Maurin). Haa mitä
tämä on?

Fiesko (luettuansa kirjeen ja salaten vihaansa). Genualaiset! vaara on
ohitse -- mutta myös salaliitto.

Verrina (ärjäsee hämmästyen). Mitä? Ovatko Doriat kuolleet?

Fiesko (kovasti liikutettuna). Herrani! Koko tasavallan sotavoimaa
-- en tätä vastaan ollut valmis -- Vanha ränstynyt mies lyö
neljällä rivillä puolen kolmatta tuhatta miestä. (Kätensä vaipuvat,
tainnotonna). Doria lyö Fieskon.

Bourgognino. No puhukaa edes! Me tyhmistymme.

Fiesko (lukee). "Lavagna, teillä näyttää olevan sama onni kuin
minullakin. Hyvät työnne palkitaan kiittämättömyydellä. Tämä Mauri
varoittaa minua salaliitosta -- Minä lähetän hänen sidottuna takaisin
ja makaan tänä yönä ilman henkivartijoitta." (Paperi putoo hänen
kädestänsä. Kaikki katselevat toisiansa).

Verrina. No, Fiesko?

Fiesko (jaloudella). Doriako voittaisi jalomielisyydessä minun? Yksi
hyväavuko puuttuisi Fieskojen suvusta? -- Ei! Niin totta kuin minä
olen Fiesko! Erotkaa te! Minä käyn pois -- ja tunnustan kaikki (on
syöksemässä pois).

Verrina (pidättää hänen). Oletko sinä ihminen houru? Aivoimmeko me
konnan vehkeitä? Seis! eikö tämä ollut isänmaan asia? Seis! Vai
tahdoitko sinä vaan Andreaan henkeä etkä tyrannin? Seis! sanon minä --
minä panen sinun kiinni valtionpetturina.

Salaliittolaiset. Sitokaa hän kiinni! Musertakaa hän!

Fiesko (tempaa miekan ja irroittaa itsensä). Hiljaa sentään! Kuka ensin
heittää paulan tiikerin kaulaan? -- Nähkää, hyvät herrat -- Minä olen
vapaa -- pääsisin minne haluaisin -- Nyt jään, sillä olen miettinyt
toisin.

Bourgognino. Miettinyt velvollisuuttanne!

Fiesko (suuttuneena, ylpeästi). Haa, poika! oppikaa ulkoa ensin omanne
minua kohtaan älkääkä koskaan sitä sanoko minulle. --

Levollisesti, herrat -- Kaikki on entisellänsä. -- (Maurille jonka
köydet hän katkasee). Sinun ansiosi on _suuren työn aikaan saattaminen_
-- Pakene!

Kalkagno (vihastuen). Mitä? mitä? saako se pakana elää? elää ja olla
pettänyt meidät kaikki?

Fiesko. Elää ja olla peloittanut teidät kaikki. Pois konna! Varo, että
käännät selkäsi Genuaan; sinussa saattaisi koettaa rohkeuttansa.

Mauri. Sanotaan piru ei anna konnien olla alallansa! -- Nöyrin
palvelijanne, hyvät herrat. Jo minä huomaan, että tässä maassa ei kasva
minun kurkkunuorani. Täytyy hakeani sitä muualta. (Menee ja naura
hohottaa).


KYMMENES KOHTAUS.

    _Palvelija_ tulee. _Edelliset_ paitsi _Mauri_.

Palvelija. Imperialin kreivitär on jo kolmasti kysynyt teidän armoanne.

Fiesko. Lempo vieköön! Näytelmän täytyy kyllä alkaa! Sano hänelle,
että minä olen kohta siellä! -- Odota -- Minun rouvani pyydät sinä
menemään laulusaliin ja odottamaan minua seinäverhon takana. (Palvelija
pois). Minä olen pannut paperille teidän kaikkien tehtävänne, jos kukin
täyttää osansa, ei ole enää muuta sanottavaa. Verrina käy edeltäpäin
satamaan ja, kun laivat on vallattu, _antaa hän kanuunalla alottamisen
merkin_. Minä menen; minua kutsuu vielä tärkeä työ. Te kuulette pienen
kellon äänen ja tulette kaikin minun laulusaliini -- Sillä välin käykää
sisälle -- ja maistelkaa minun kyprolaistani! (Eroavat).


YHDESTOISTA KOHTAUS

    Laulusali.

    _Leonoora, Arabella_ ja _Roosa_. Kaikki levottomina.

Leonoora. Laulusaliin lupasi Fiesko tulla eikä tulekaan. Kello käy jo
kahtatoista. Peloittavasti humisee palatsissa aseita ja ihmisiä, ja
eikö Fiesko tule?

Roosa. Teidän piti piilouman seinäverhon taka. -- Mitähän kreivi sillä
tahtoo?

Leonoora. Hän tahtoo niin, Roosa, minä siis kyllä tiedän totella.
Bella, kyllin olla aivan ilman pelvotta. -- Ja kuitenkin! Bella,
kuitenkin minä vapisen niin, sydämmeni tykyttää niin kovin
levottomasti. Tytöt, älkää kumpikaan menkö minun sivultani.

Bella. Älkää peljätkö! Tuskamme vartijoitsee utelijaisuuttamme.

Leonoora. Minne silmäni luo, näen outoja kasvoja, kuin hontoja
viirunaamaisia aaveita. Kun jotakuta huudan, vapisee kuin kiinni saatu
pahantekijä ja hiipii yön pimeyteen tämä _pahan omantunnon hirvittävä
asunto. Vastaus_ on puolisalaista ääntä, joka vapisee kielellä vielä
tuskallisesti epäilee, rohkeneeko hän tulla ulos. Fiesko! -- En tiedä,
mitä kauhuja täällä solmiellaan. -- Minun Fieskoni ympärillä vaan
(suloisesti väännellen käsiänsä) liehukaa te taivaan voimat!

Roosa (kovin säikähtäen). Siunatkoon! Mikä ryskää käytävässä?

Bella. Se on vartijasotamies tuolla. (Vartio huutaa ulkona: "Ken
siellä"? johon vastataan).

Leonoora. Ihmisiä tulee! Seinäverhon taka! Pian! (Piiloutuvat).


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

    _Julia_ ja _Fiesko_ puhuvat keskenänsä.

Julia (kovin hajamielisenä). Tauvotkaa, kreivi, teidän lemmellisyytenne
ei enää mene läpi korvien, vaan kuohuvaan vereen. -- Missä olen?
Täällä ei ole muuta kuin viekoitteleva yö! Minne olette houkutellut
minun varomattoman sydämmeni.

Fiesko. Sinne, missä arka lemmeninto rohkenee, missä hehku vapaammin
hehkua puhuttelee.

Julia. Lakkaa jo Fiesko! kaiken pyhyyden nimessä, älä enää! Jos ei
yö olisi näin synkkä, näkisit sinä minun tulipunaiset poskeni ja
armahtaisit minua.

Fiesko. Erehdys Julia! Juuri silloin minun tunteeni huomaisi sinun
tunteesi tulilipun ja sitä rohkeammin karkaisi sen tykö. (Suutelee
tulisesti Julian kättä).

Julia. Ihminen, sinun kasvosi palavat kuumasti niinkuin sanasikin!
Ah, minunkin lyö, minä tunnen sen, rajua vallatonta tulta. Menkäämme
valoon, minä pyydän. Kiihtyneet aistit taitaisivat huomata tämän
pimeyden vaarallisen viittauksen. Mene! nämä paisuvat kapinoitsijat
voisivat kainon päivän seljän takana tehdä jumalattomia kujeitansa.
Mene ihmisten joukkoon, minä pyydän sinua.

Fiesko (kiihkeämmin). Kuinka turha on huolesi, minun helläni! Milloinka
pelkää haltija orjaansa?

Julia. Voi teitä miehiä ja sitä alituista vastaan sanomista! Ikäänkuin
te ette olisi vaarallisimpia voittajia juuri silloin kun antautte
vangiksi meidän itserakkaudellemme. Pitääkö minun tunnustaman sinulle
kaikki? että ainoasti vikani varjeli minun siveyteni, että ainoasti
ylpeyteni nauroi sinun kujeitasi? että ainoasti tähän saakka kesti
minun lujuuteni? Sinä epäilit viekkauttasi ja otat pakosi Julian
vereen. Tässä se minun jättää.

Fiesko (kevytmielisen rohkeasti). Ja mitä häviäisit sinä sen
jättämisestä?

Julia (kiihkeänä ja tulisesti). Jos minä naisellisen pyhyyteni
avaimen sinulle hellittäisin, joten sinä mielesi mukaan saisit minun
häpeästä punastumaan! Mitä minä muuta häviäsin kuin kaikki? Tahdotko
enemmän tietää, sinä pilkkaaja? Sen tunnustuksen tahdot kai vielä,
että meidän sukupuolemme koko salainen viisaus on vaan viheliäinen
taito eroittaa kuoleva puolemme, jota ainoaa kuitenkin teidän valanne
vihdoin saartavat, joka (sen minä punastuen tunnustan) niin mielellänsä
haluaa valloitettaa, joka niin usein, siveyden hiukankin sivullensa
kurkistaessa, petollisesti ottaa vihollisen vastaan? että kaikki
meidän naisellinen taitomme ainoasti tämän turvattoman puolen edestä
taistelee, niinkuin shakkilaudalla kaikki miehet puoltavat turvatonta
kuningasta? Jos äkisti karkaat sen päälle -- lop! huudat sinä ja
levollisesti sekoitat koko laudan. (Vähän vaiti oltuansa vakaasti).
Siinä on kerskaavan vajavaisuutemme kuvaus. Ole jalomielinen!

Fiesko. Ja kuitenkin Julia -- missä paremmin talletat tämän aarteen
kuin minun äärettömässä lemmessäni?

Julia. Varmaan en missään paremmin enkä missään huonommin -- Kuule,
Fiesko, kuinka kauvan tämä äärettömyys kestää? -- Voi, liian
onnettomasti olen jo menetellyt uskaltaakseni vielä viimeisenikin. --
Rohkeasti luotin, Fiesko, hempeyteni sinun kietovan, mutta epäilen sen
kaikkivallan voivan sinua pidellä. -- Hyi, mitä sanon? (Astuu takaperin
ja pitää käsiänsä kasvojensa edessä).

Fiesko. Kaksi syntiä _yhdessä_ henkäyksessä. Epäluulo minun
mielihaluani tai majesteetinrikos sinun armauttasi vastaan. -- Kumpi on
vaikeampi antaa anteeksi?

Julia (raukeana, perääantavalla liikuttavalla äänellä). Valheet ovat
manalaisten aseita -- niillä ei Fieskon enää tarvitse Juliaansa
langettaa. (Vaipuu uupuneena sohvalle, vähäisen vaitioltuansa
juhlallisesti). Kuule, suo minun sanoa vielä sana sinulle Fiesko. --
Me olemme _sankaria_ -- kun tiedämme vielä siveytemme varjelluksi --
_lapsia_ kun sitä _puolustamme_ (jäykästi ja hurjasti hänen eteensä)
_raivottaria_ kun sitä _kostamme_. -- Kuule! Mitä jos sinä minun
kylmästi kuristaisit?

Fiesko (ottaen vihaisen äänen). Kylmästi! Kylmästikö? Totisesti! mitä
vaatiikaan naisen rajaton turhamaisuus kun hän näkee miehen ryömivän
edessänsä ja vielä epäilee? Haa! minä tunnen, jo herään taas! (Muuttaen
äänensä kylmäksi). Vielä hyvään aikaan aukenevat silmäni. -- Mitä
tahdoinkaan kerjätä? -- Kelvotonta on miehen pienin alentuminen naisen
suurinta suosiota vastaan! (Kumartaen hänelle syvään ja kylmästi).
Tointukaa, rouva! Nyt olette turvassa.

Julia (hämmästyen). Kreivi, mikä muutos?

Fiesko (aivan huolettomasti). Ei, rouva! Teillä on ihan oikein, meidän
kummankin kunniamme on ainoasti yhdenkerran vaarassa. (Kohteliaasti
suudellen hänen kättänsä). Minun on hupaista teille osoittaa
kunnioitustani seurassa. (Aikoo mennä nopeasti).

Julia (juoksee hänen perässänsä ja tempaa takaisin). Älä mene!
Oletko raivossa? Viivy! Täytyykö minun siis sanoa -- tunnustaa mitä
kaikki miesväki polvillansa -- kyyneleissä -- piinapenkillä ei saisi
pakoitetuksi minua ylpeydeltäni sanomaan. Voi! Tämäkin synkkä pimeys on
liian valoisa peittämään tulenhohdetta, jonka tämä tunnustus poskilleni
tuo -- Fiesko -- ah, minä puhkaisen kaikki sukupuoleni sydämmet -- koko
naissuku vihaa minua iäti -- minä rukoilen sinun rakkauttasi, Fiesko!
(Lankee hänen eteensä).

Fiesko (astuu kolme askelta takaperin jättäen Julian paikoillensa,
nauraa riemuiten). Sitä minä surkuttelen, rouva. (Soittaa, kohottaa
seinäverhoja ja tuo Leonooran näkyville). Tässä on minun puolisoni --
jumalainen vaimo! (Lankee Leonooran kaulaan).

Julia (hyppää kirkaisten maasta). Ah! uskomattomasti petetty!


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    _Salaliittolaiset_ astuvat sisälle yhtaikaa. _Naisia_
    tulee toiselta puolen. _Fiesko, Leonoora_ ja _Julia_.

Leonoora. Puolisoni, se oli liian kovasti.

Fiesko. Huono sydän ei ansainnut vähempää. Sinun kyyneleillesi olin
tämän hyvityksen velkaa. (Kokoontuneille). En, hyvät herrat ja naiset!
en minä ole tottunut joka syystä lapsellisesti ilmiliekkiin syttymään.
Ihmisten hullutukset minua huvittavat kauvan ennenkuin ne minua
kiihoittavat. Tuo ansaitsee kaiken vihani, sillä hän on tälle enkelille
sekoittanut tämän myrkyn. (Näyttää sitä läsnä oleville, jotka inhoten
astuvat takaperin).

Julia (salaten vimmaansa). Hyvin! hyvin! sangen hyvin! hyvä herra!
(aikoo mennä).

Fiesko (taluttaa hänen takaisin). Malttakaa, rouva! -- Emme ole vielä
sujut -- Tämä seura saattaisi mielellänsä tietää, miksi minä olin
niin järjetön, että pidin hullua romanijuttua Genuan suurimman hupsun
kanssa. --

Julia (hypäten ylös). Tätä ei voi kestää! Mutta vapise sinä! (Uhaten)
Doria on Genuan ukkonen, ja minä olen hänen sisarensa.

Fiesko. Paha kyllä, jos se on kiukkunne viimeinen määrä. --
Valitettavasti täytyy minun ilmoittaa, että Lavagnan kreivi Fiesko on
teidän korkea-arvoisen veljenne varkain saadusta otsasiteestä vääntänyt
köyden, jolla hän tänä yönä aikoo hirttää tasavallan rosvon! (Kun Julia
vaalenee, purskahtaa hän ilkeään nauruun). Hah, se tuli odottamatta --
huomatkaa siis! (jatkaen katkerammin) _sentähden_ pidin tarpeellisena
antaa teidän perheenne pyytäville silmille jotain askaroimista,
_sentähden_ näyttelin (osoittaen Juliaa) tuon kanssa lemmennarria,
sentähden annoin (osoittaen Leonooraa) tämän kalliinkiven pudota ja
otukseni kävi onnellisesti ansaan. Minä kiitän teidän otollisuuttanne,
rouva, ja annan pois teatterikoristukseni. (Antaa syvästi kumartaen
Julialle hänen varjokuvansa).

Leonoora (vetääntyy Fieskon luo rukoilevasti). Minun Ludovigoni! hän
itkee. Uskaltaako Leonooranne vavisten rukoilla teitä.

Julia (ynseästi Leonooralle) Vaiti! sinä kirottu --

Fiesko (palvelijalle). Olkaa te niin kohtelijas ja tarjotkaa kätenne
tälle naiselle; häntä haluttaa nähdä minun vankilaitostani. Te
vastaatte ett'ei kukaan häntä loukkaa. -- Ulkona käy kova ilma --
myrsky, joka tänä yönä pirstaa Dorian rungon, voisi pian turmella hänen
hiuskoristuksiansa.

Julia (nyyhkyttäen). Surma sinun vieköön, musta, kavala teeskentelijä!
(Leonooralle vihan vimmassa). Älä riemuitse voitostasi, sinunkin hän
turmioon vie, ja itsensä -- ja epätoivoon hukkuu (syöksee ulos).

Fiesko (viittaa vieraille). Te olitte todistajina -- Pelastakaa minun
kunniani Genuassa! (Salaliittolaisille). Te tulette noutamaan minua,
kun kanuuna jyskää. (Kaikki poistuvat).


NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    _Leonoora_ ja _Fiesko_.

Leonoora (lähestyen Fieskoa tuskallisesti). Fiesko! -- Fiesko! -- Minä
ymmärrän sinua vaan puolittain, mutta minua vavistuttaa.

Fiesko (tarkkuudella). Leonoora -- Minä näin sinun kerran käyvän erään
Genuan naisen vasemmalla puolen -- näin sinun aatelisseuroissa pitävän
hyvänäsi ritarien toisen kädensuutelon. Leonoora -- Se teki pahaa minun
silmiini. Minä päätin, että se ei saa olla enää niin -- se muuttuu.
Kuuletko sotaista pauhua minun linnassani? Pelkosi on totta. -- Mene
levolle, kreivitär -- huomenna minä herätän -- _herttuattaren_.

Leonoora (lyö molemmat kätensä yhteen ja heittäytyy istuimelle).
Jumalani! minun aavistukseni! Minä olen hukassa!

Fiesko (arvokkaasti). Salli, armaani, minun sanoa loppuun. Kaksi
esi-isistäni kantoi kolminaista kruunua; Fieskojen veri juoksee
raittiina ainoasti purpurassa. Pitääkö sinun puolisosi vain
perityllä kiillolla loistaman. (Vilkkaammin). Tuleeko hänen kaikesta
korkeudestansa kiittää vaan sallimaa, joka kerran hyvällä päällä ollen
edesmenneitten ansioista sommitteli semmoisen kuin Juhana Ludvig
Fiesko? Ei Leonoorani! Minä olen liian ylpeä ottamaan lahjaksi,
mitä vielä itse taidan ansaita. Tänä yönä heitän minä sen lainatun
koristuksen esi-isäini hautaan takaisin -- Lavagnan _kreivit_ loppuivat
-- _ruhtinaat_ alkavat.

Leonoora (huojuttaen päätänsä, hiljaa haaveksien). Minä näen puolisoni
kuolettavasti haavoitettuna kaatuvan maahan -- (koleammalla äänellä).
Minä näen äänettömien kantajain tuovan minulle puolisoni raadellun
ruumiin. (Peljästyneenä hypäten ylös). Ensimmäinen ainoa kuula lentää
Fieskon sydämmeen.

Fiesko (tarttuu rakkaasti hänen käteensä). Ole rauhassa, armaani, ainoa
kuula ei sitä tee.

Leonoora (katsoo totisesti häneen). Niin luottavastiko Fiesko vaatii
taivasta taisteluun? Jos edes tuhat kertaa tuhannes tapaus olisi
mahdollinen, niin tuhat kertaa tuhannes voisi onnistua, ja minun
puolisoni olisi hukassa. -- Ajattele, Fiesko, että sinä pelilaudalla
taistelisit taivasta voittaaksesi. Jos miljoona voittoja vastaisi
yhtä ainoata huonoa heittoa, rohkenisitko sinä heittää novot ja niin
julkeasti lyödä vetoa Jumalan kanssa? Et, puolisoni! kun kaikki riippuu
pelilaudasta, on joka heitto Jumalan pilkkausta.

Fiesko (hymyilee). Ole huoletta, onni ja minä olemme paremmassa sovussa.

Leonoora. Sanotko niin -- ja olisit tuon sielua surmaavan pelipöydän
ääressä -- te nimitätte sitä ajanvietoksi -- ja näkisit, kuinka
petturi pienillä onnenpistoilla houkutteli suosilastansa, kunnes
se kiihtyi peliin, nousi ylös, vaati vetoa kaikista -- ja nyt hän
onnettoman heiton perästä jätti sen epätoivoon? Oi puolisoni! ethän
sinä mene Genualaisten jumaloittavaksi. Herättää tasavaltalaiset
heidän unestansa, muistuttaa hevoselle hänen kavioitansa, ei ole
leikin asia, Fiesko. Älä usko näihin kapinoitsijoihin. Viisaat, jotka
sinua yllyttävät, pelkäävät sinua. Tyhmät, jotka sinua jumaloitsevat,
hyödyttävät sinua vähän, ja minne katsonkin on Fiesko hukassa.

Fiesko (tukevasti astuskellen). Arkuus on suurin vaara. Suuruus vaatii
myös uhria.

Leonoora. Suuruusko, Fiesko? -- Että sinun älysi tahtoo niin pahoittaa
minun sydäntäni! -- No niin! Minä luotan sinun onneesi, Fiesko, että
sinä voitat. -- Voi silloin minua, sukuni kurjinta! onneton, jos ei
onnistu! onnettomampi, jos onnistuu. Rakkaani, tässä ei ole mitään
valittavaa. Jos ei herttuata tule, on Fiesko hukassa. Minun puolisoni
on hukassa kun herttuata halaan.

Fiesko. Sitä en ymmärrä.

Leonoora. Voi, Fieskoni! Hallituksen myrskyilmassa kuivaa rakkauden
hellä lanttu. Ihmisen sydän, ja vaikka Fieskokin olisi se ihminen, on
liian ahdas kahdelle kaikkivaltiaalle Jumalalle -- jotka toisillensa
ovat niin vihaiset. _Rakkaudella_ on _kyyneleitä_ ja se ymmärtää
kyyneleitä, _vallanhimolla_ on vaskiset silmät, joissa ei ikänä
helmeile tunteiden kyynel. -- _Rakkaudella_ on vaan _yksi_ tavara,
se luopuu koko muusta maailmasta -- _vallanhimo_ näkee nälkää koko
luonnon ryöstössä. -- _Vallanhimo_ pirstaa maailman heliseväksi
vankihuoneeksi -- _rakkaudella_ on onnela joka erämaassa. -- Jos nyt
uinahtaisit minun rinnalleni, niin uppiniskainen vasalli uhkaisi sinun
valtakuntaasi. -- Jos nyt lankeisin syliisi, niin sinun hirmuvaltijaan
pelkosi kuulisi murhaajan syöksyvän salaovesta ja ajaisi sinua
huoneesta huoneeseen. Niin, vielä suurisilmäinen epäluulo tarttuisi
vihdoin perheelliseen sopuun. -- Kun Leonoorasi nyt toisi sinulle
virvoitusjuomaa, sinä vapisten lykkäisit pikarin pois ja helleyttä
soimaisit myrkynsekoittajaksi.

Fiesko (seisahtuu kauhistuneena). Leonoora, lakkaa! se on kammottava
kuvaus.

Leonoora. Eikä kuvaus ole kuitenkaan valmis. Minä sanoisin, uhraa
_rakkaus_ suuruudelle, uhraa _rauha_ -- kun et vaan Fieskoa. -- Ah, se
on hengenotto! -- Harvoin nousivat enkelit valtaistuimelle, _harvemmin_
valtaistuimelta. Jonka ei tarvitse peljätä ketään, armahtaako se
ketään. Joka kaikkiin toivoihinsa voi liittää ukkosenvaajan, pitääkö
hän tarpeellisena panna lempeätä sanaa sen oheen.

Fiesko (töytää levotonna pitkin huonetta). Leonoora, taukoa! Silta on
revitty takanani. --

Leonoora (katsoo häneen nääntymäisillänsä). Ja miksi et, puolisoni?
Ei vielä tekemätön ole tehtyä! (Vienommasti, hellästi ja hiukan
viekkaasti). Kuulin minä sinun kerran vannovan, että minun kauneuteni
on kaikki sinun aikeesi kaatanut -- väärin sinä vannoit, viekastelija,
taikka on se ennen aikaansa lakastunut. Kysy sydämmeltäsi kuka on
vikapää? (Tulisemmin syleillen häntä molemmin käsin). Tule takaisin.
Toinnu. Luovu. Rakkaus palkitsee sinun. Eikö minun sydämmeni voi
sinun tavatonta haluasi viihdyttää? -- Oi, Fiesko! otsaside on vielä
köyhempi. -- (Hyväillen häntä). Tule! Minä opettelen ulkoa kaikki sinun
toivosi, minä sulatan kaiken luonnon hurmauksen rakkauden suudelmaan,
iäti pitääkseni jalon karkurin näissä taivaallisissa kahleissa -- sinun
sydämmesi on ääretön -- niin on rakkauskin, Fiesko. (Vienommasti).
Yhden raukan onnelliseksi tekeminen -- jolla on taivaansa sinun
rinnassasi -- jättäisikö se tyhjyyttä sinun sydämmeesi?

Fiesko (kovin liikutettuna). Leonoora, mitä olet tehnyt? (vaipuu
hervotonna hänen kaulallensa). Minä en enää mene kenenkään Genualaisen
näkyviin.

Leonoora (riemulla). Paetkaamme, Fiesko, heittäkäämme ilmaan koko tämä
kiiltävä turhuus, eläkäämme ihanissa alhoissa kokonansa rakkaudelle!
(Painaa häntä sydäntänsä vasten suloisella ihastuksella). Meidän
kirkastettuja sielujamme ei silloin enää vaivaa tuskan synkeä viima --
elämämme juoksee silloin heleästi kuin kimmeltävä lähde luojan puoleen.
-- (Kanunan jyskäys kuuluu. Fiesko hypähtää irti Leonoorasta. Kaikki
salaliittolaiset astuvat saliin).


VIIDESTOISTA KOHTAUS.

    _Salaliittolaiset_. Aika on tullut!

Fiesko (Leonooralle lujasti). Hyvästi! Iäksi -- taikka huomenna on
Genua sinun jaloissasi! (Aikoo syöstä pois).

Bourgognino (huutaa). Kreivitär pyörtyy. (Leonoora vaipuu. Kaikki
juoksevat kannattamaan häntä. Fiesko lankee hänen eteensä).

Fiesko (sydäntä särkevällä äänellä). Leonoora! Pelastakaa! Jumalan
tähden pelastakaa! (Roosa ja Bella tulee hänen avuksensa). Hän
aukasee silmänsä. (Hypäten päättävästi ylös). Nyt tulkaat ne Dorialta
sulkemaan! (Salaliittolaiset syöksevät ulos salista).

(Esirippu).



VIIDES NÄYTÖS.


    Puoliyön jälkeen -- Iso katu Genuassa -- Siellä täällä hohtaa
    muutamista huoneista vähitellen sammuvia lamppuja. Perällä näkyy
    Tuomasportti, vielä suljettuna. Etäällä kaukana meri -- Ihmisiä
    lyhdyt kädessä menee aukeaman poikki, senjälkeen yövartijain
    kulku -- Kaikki on hiljaa. Meri vähän pauhaa.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    _Fiesko_ tulee aseissa ja seisahtuu Andreas Dorian
    palatsin eteen. Sitten _Andreas_.

Fiesko. Vanhus on pitänyt sanansa -- palatsissa kaikki valkeat
sammuneet. Vartijat poissa. Minä soitan. Hei, helei! Herää Doria!
Petetty, myyty Doria herää! Helei! helei! helei! Herää!

Andreas (ilmestyy pylväskatolle) Kuka kelloa soitti?

Fiesko (muuttaen äänensä). Älä kysy! Seuraa! Sinun tähtesi laskee,
herttua, Genua nousee sinua vastaan. Pyövelisi lähestyvät ja sinä,
Andreas makaat!

Andreas (arvollisesti). Minä muistan, kuinka vihainen meri heitteli
Bellona-laivaani, että köli ryskyi ja maston pää katkesi -- ja Andreas
Doria makasi levollisesti. Kuka lähettää pyövelit?

Fiesko. Mies, peljättävämpi kuin sinun vihainen meresi, Juhana Ludvig
Fiesko.

Andreas (nauraa). Sinä olet ovela, ystäväni. Ilveile päivällä. Puoliyö
on sopimaton aika.

Fiesko. Sinä pilkkaat varoittajaasi!

Andreas. Minä kiitän häntä ja menen maata. Fiesko on untunut juovuspäin
eikä hänellä ole enää aikaa Dorialle.

Fiesko. Onneton vanhus -- älä usko kärmettä! Seitsemän väriä välkkyy
sen kiiltävässä seljässä -- sinä lähestyt ja sen tappava kiemura
yhtäkkiä sinun kietoo. Petturin viittaukselle nauroit. Älä naura
ystävän neuvolle. Pihassa on satuloittu hevonen. Pakene aikanansa! Älä
halveksi ystävää!

Andreas. Fiesko ajattelee jalosti. En ole häntä milloinkaan loukannut,
eikä Fiesko minua petä.

Fiesko. Ajattelee jalosti, pettää sinun ja antoi sinun kokea
kumpaistakin.

Andreas. Tuollapa ovat henkivartijat, joita ei kukaan Fiesko kaada,
elleivät kerubit häntä palvele.

Fiesko (häijysti) Tarvitsee tilata heiltä matkakirjan tuonelaan.

Andreas (ylhäisesti). Kurja ivaaja, etkö milloinkaan ole kuullut että
_Andreas Doria on kahdeksankymmenen vanha_ ja _Genua_ -- voi hyvin?
(Poistuu).

Fiesko (katsoo hämmästyneenä hänen peräänsä). Täytyykö minun ensin
kaataa tuo mies ennenkuin opin, että vaikeampi on olla hänen
kaltaisensa? (Käy syvämietteisenä muutaman askeleen edestakaisin).
Mutta minä panin suuruuden suuruutta vastaan -- Me olemme selvillä
Andreas, ja nyt, turmio, ala kulkusi! (Rientää takimmaiselle kadulle.
Rummut tärisevät joka taholla. Tuimaa tappelua Tuomasportilla, portti
särkyy ja aukenee näköala satamaan, jossa on tulisoitoilla valaistuja
laivoja).


TOINEN KOHTAUS.

    _Gianettino Doria_ punaisessa viitassa ja _Lomellino. Palvelijoita_
    juoksee edellä, tulisoitot kädessä. Kaikki kiiruissansa.

Gianettino (seisahtuu). Kuka käski rymyä lyödä?

Lomellino. Kanuuna jyskähti kaleerilaivoilla.

Gianettino. Orjat irkovat kahleitansa. (Laukauksia Tuomasportilla).

Lomellino. Tulta tuolla!

Gianettino. Portti on auki! Vartijat metelissä! (Palvelijoille).
Joutuun, lurtit, valoa satamaan päin! (Rientävät porttia kohden).


KOLMAS KOHTAUS.

    _Bourgognino_ ja Tuomasportista samoavia _salaliittolaisia_.

Bourgognino. Sebastion Leskaro on kelpo sotilas.

Senturione. Piti puoltansa kuin karhu siksi kun kaatui.

Gianettino (peräytyy säikähtyneenä). Mitä kuulen tuolta? -- Seis!

Bourgognino. Kuka siellä tulisoiton kanssa?

Lomellino. Ne ovat vihollisia, prinssi! hiipikää vasemmalle!

Bourgognino (huutaa tuimasti). Kuka siellä tulisoiton kanssa?

Senturione. Seis! Tunnussananne!

Gianettino (vetää miekkansa ynseästi) Herruus ja Doria!

Bourgognino (hirmuisesti rajuten). Tasavallan ja morsiameni rosvo!
(Salaliittolaisille, syösten Gianettinon päälle). Parhaiksi, veljet!
Hänen pahat henkensä jättävät itse hänen. (Pistää hänen lävitse).

Gianettino (kaatuu meluten). Murhaa! murhaa! murhaa! kosta heille
Lomellino!

Lomellino ja palvelijat (pakenevat). Auttakaa! Murhaajia! murhaajia!

Senturione (huutaa tukevasti). Hän on saanut osansa. Pidättäkää kreivi!
(Lomellino vangitaan).

Lomellino (laskien polvillensa). Säästäkää henkeni, minä tulen teidän
puolellenne!

Bourgognino. Vieläkö se vintiö elää? Antakaa sen vihelijäisen paeta.
(Lomellino päästetään).

Senturione. Tuomasportti meidän! Gianettino kylmänä! Juoskaa minkä
jaksatte viemään sanomaa Fieskolle!

Gianettino (karkaa henkitoreissa pystyyn). Surma! Fiesko -- (Kuolee).

Bourgognino (vetää miekkansa ruumiista). Genua on vapaa ja
minun Berttani. -- Miekkasi Senturione! Tämän verisen viet sinä
morsiamelleni. Hänen vankilansa on rikottu. Minä tulen jätteistä
antamaan hänelle morsiussuudelman. (Rientävät eri kaduille).


NELJÄS KOHTAUS.

    _Andreas Doria_ ja _Saksalaisia sotamiehiä_.

Sotamies. Rymy kävi tuonnepäin. Herttua, nouskaa hevosen selkään!

Andreas. Antakaa minun vielä kerran nähdä Genuan tornit ja taivas. Ei,
tämä ei ole unta ja Andreas on petetty.

Sotamies. Vihollisia joka puolella! Pois! Pakoon rajan taka!

Andreas (laskeuu nepaansa ruumiille). Tässä tahdon loppua. Älköön
kukaan puhuko pakenemisesta. Tässä on vanhuuteni tuki. Minun juoksuni
on päättynyt. (Kalkagno etäällä salaliittolaisien kanssa).

Sotamies. Murhaajia tuolla! murhaajia! Paetkaa, vanha ruhtinas!

Andreas (rumpujen taas alkaessa täristä). Kuulkaa! ulkomaalaiset,
kuulkaa! Nuo ovat niitä Genualaisia, joiden ikeen minä särjin.
(Peittäen itsensä). Näinkö palkitaan teidänkin maassanne?

Sotamies. Pois! pois! pois silläaikaa kun heidän säilänsä jäsääntyvät
meidän käsissämme. (Kalkagno lähenee).

Andreas. Pelastakaa itsenne! Jättäkää minä! Peljättäkää maailmaa tällä
kauhun sanomalla: Genualaiset surmasivat isänsä.

Sotamies. Pois! Surma ei ole vielä käsissä -- Kumppanit seiskäät!
Otetaan herttua keskelle! (Vetävät miekkansa). Hosukaa noita vieraita
koiria oppimaan kunnioitusta harmaapäälle. --

Kalkagno (huutaa). Ken siellä? Mitä siellä on? Sotamiehet (lyövät).
Muukalaisten iskuja! (Menevät tapellen. Gianettinon ruumis viedään
pois).


VIIDES KOHTAUS.

    _Leonoora_ miehen vaatteissa ja _Arabella_ hänen perässään
    hiipivät peljästyneinä esille.

Arabella. Tulkaa pois, armollinen rouva, tulkaa! --

Leonoora. Tuollapäin riehuu meteli. -- Kuule! eikö se ollut kuolevan
vaikeroimista? -- Voi, ne piirittävät hänen -- Fieskon sydämmeen
tähtäävät heidän ammottavat pyssynsä. -- Minun sydämeeni, Bella. --
He laukaisevat. -- Älkää! älkää! Se on minun puolisoni! (Houraillen
heittää käsiänsä ilmaan).

Arabella. Mutta taivaan nimessä --

Leonoora (yhä hurjasti haaveksien, huutaa joka taholle). Fiesko!
-- Fiesko! -- Fiesko! -- Ne luopuvat hänestä. -- Hänen uskottunsa.
-- Kapinallisten uskollisuus on horjuva. (Kovasti hämmästyen).
Kapinallisiako johtaa minun puolisoni? Bella! Kapinoitsijanako minun
Fieskoni taistelee?

Arabella. Ei suinkaan, rouva, vaan Genuan peloittavana välimiehenä.

Leonoora (tarkkuudella). Se olisi toista -- ja Leonoorako vapisisi?
Tasavallan ensimmäistä miestäkö syleilisi tasavallan pelkurin nainen?
Mene, Arabella, -- kun miehet voittelevat maista, täytyy vaimojenkin
tunteiden leimuta. (Rummut alkavat taas tärisemään). Minä syöksen
taistelujoukkoon!

Arabella (lyö kätensä yhteen). Voi tätä elämää!

Leonoora. Vait! Mitä jalkoihini tuli? Hattu ja viitta. Miekkakin on
tässä. (Koittelee sitä). Painava miekka, Bellani! Mutta voinhan minä
sen kantaa eikä miekka häpäise kantajaansa. (Hätärymyä).

Arabella. Kuuletteko? kuuletteko? se tulee Dominikaanien tornista.
Herra armahda! kuinka kauheata!

Leonoora (houraillen). Sano kuinka ihanata! Tällä hätäkellolla minun
Fieskoni puhuttelee Genuata. (Rummut tärisevät lujemmin). Hurraa!
hurraa! ei huilujen ääni ole milloinkaan niin suloista. -- Näitäkin
rumpuja elähyttää minun Fieskoni -- kuinka sydämmeni lyö kovemmin!
Koko Genua ihastuu. -- Palkkalaiset lentävät hänen nimensä kaikuun, ja
hänen vaimonsako ei olisi rohkea? (Kolmessa muussa tornissa rymytään).
Ei! Sankarinaisen pitää minun sankariani syleilemän. -- Bruutukseni
syleilköön roomalaisnaista. (Panee hatun päähänsä ja tulipunaisen
viitan yllensä). Minä olen Porcia.

Arabella. Armollinen rouva te ette tiedä kuinka hirveästi te
hourailette! Sitä ette tiedä! (Hätärymäkköä ja rumpujen tärinää).

Leonoora. Voi raukka sinuas, joka tuon kaiken kuulet etkä houraile!
Itkeä pitäisi näiden kivien ettei heillä ole jalkoja juosta minun
Fieskoni luo. -- Näiden palatsien vihastuman mestarillensa, joka heidät
niin lujaan kiinnitti maahan, että eivät saa juosta minun Fieskoni luo.
-- Rannat jos mahdollista jättäisivät paikkansa, antaisivat merelle
Genuan ja tanssisivat hänen rumpujensa jälkeen. -- Joka kuoleman
kapaloitsee, eikö se herätä sinun rohkeuttasi. -- Mene! -- Minä löydän
tieni.

Arabella. Herran tieten! Ettehän vaan täytä tätä oikkuanne?

Leonoora (ylpeästi ja miehuullisesti). Niimpä aion, sinä houkko
-- (tulisesti) Missä meteli kiivaimmin raivoo -- missä Fieskoni
itse taistelee. -- Onko se Lavagna? -- kuulen heidän kysyvän -- se
voitettamaton, joka Genuasta heittelee rautanopoja, onko se Lavagna?
-- Genualaiset! Hän se on, vastaan minä, ja se on minun puolisoni, ja
minullakin on haava. (Sakko salaliittolaisien kanssa).

Sakko (huutaa). Ken siellä? Doria tai Fiesko?

Leonoora (innostuneena). Fiesko ja vapaus! (Rientää kadulle. Melskettä.
Bella tungetaan pois).


KUUDES KOHTAUS.

    _Sakko_ ja _Kalkagno_, kumpikin miesjoukon kanssa, kohtaavat toisensa.

Kalkagno. Andreas Doria on paennut.

Sakko. Sitten ei ole sinun hyvä puhutella Fieskoa.

Kalkagno. Ne ulkomaan karhut istuivat kuin kalliot ukon edessä.
En saanut häntä edes nähdä. Yhdeksän meidän miestä on päättänyt
päivänsä. Minä itsekin sain naarmun vasempaan korvalehteeni. Kun
he näin puolustavat vieraita tyrannia lempo vieköön, kuinka he
vartioinnevatkaan omia herrojansa.

Sakko. Meillä on jo tukeva puolue ja kaikki portit ovat meidän.

Kalkagno. Linnassa kuuluu tuimasti oteltavan.

Sakko. Bourgognino on siellä. Mitäs Verrina tekee?

Kalkagno. Hän on Genuan ja meren välillä kuin manalan kahlekoira, että
tuskin kalanpoika pääsee hänen ohitsensa.

Sakko. Minä annan rynnätä esikaupunkiin.

Kalkagno. Minä marsin Sartsanan torin poikki. Liiku rumpali! (Kulkevat
eteenpäin rummun täristessä).


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    _Maurilainen rosvojoukon_ kanssa, sytyttimet kädessä.

Mauri. Tietäkäät, tronjukset, että minä olin se mies, joka tämän
sopan keitin. -- Minulle ei anneta lusikkaa. Hyvä! Nyrkkivalta onkin
minun. Poltetaan ja ryöstetään. Tuolla ylhäällä lyödään painia
herttuakunnasta, me kuumennamme kirkkoja paleltuneitten pyhimysten
lämmitellä. (Hyökkäävät huoneisiin ympärillä).


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    _Bourgognino_ ja _Bertta_ valepuvussa.

Bourgognino. Tässä saat levätä, pikkukiltti. Nyt olet turvassa. Oletko
haavoitettu?

Bertta (muuttaen äänensä). En.

Bourgognino (vilkkaasti). No, nouse sitten ylös! Minä vien sinun
pois saamaan haavoja Genuan tähden -- kauniita, näetkös, kuin tämä.
(Paljastaa käsivartensa).

Bertta (säikähtyen). Ah!

Bourgognino. Hämmästytkö? Sinä hentukainen jouduit liian aikaisin
mieheksi. -- Kuinka vanha olet?

Bertta. Viidentoista.

Bourgognino. Pahapa se! viisi vuotta liian nuori täksi yötä. -- Isäsi
on?

Bertta. Genuan paras kansalainen.

Bourgognino. Suuta soukempaa, poika. Semmoinen on vaan yksi mies ja sen
tytär on minun kihlattu morsiameni. Tiedätkö Verrinan talosta.

Bertta. Kyllä.

Bourgognino (ravakasti). Ja tunnetteko hänen ihanan tyttärensä?

Bertta. Bertta on hänen tyttärensä.

Bourgognino (tulisesti). Mene oitis viemään hänelle tämä sormus. Sano,
että se on kihlasormus ja että sinitöyhtö kestää hyvin. Hyvästi nyt!
Minun täytyy mennä tuonne. Vaara ei ole vielä loppunut. (Muutama huone
palaa).

Bertta (huutaa hänen jälkeensä vienolla äänellä)! Scipio!

Bourgognino (seisahtuu hämmästyneenä). Miekkani kautta! Äänen tunnen.

Bertta (lankee hänen kaulaansa). Sydämmeni kautta! Tässä olen sangen
tuttu.

Bourgognino (huudahtaa) Bertta! (Hätärymyä esikaupungissa. Meteliä.
Katoavat molemmin toisiansa syleillen).


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    _Fiesko_ tulee kiivaasti. _Sibo_ ja _seuralaisia_.

Fiesko. Kuka valkean tuonne heitti?

Sibo. Linna on valloitettu.

Fiesko. Kuka valkean tuonne heitti?

Sibo (viittaa seurueelle). Vartijat hakemaan pahantekijää! (Muutamia
menee).

Fiesko (vihaisesti) Tahdotteko minun murhapolttajaksi? Joutuun ruiskuja
ja sankoja! (Seuralaiset menevät) Mutta onhan Gianettino lähetetty?

Sibo. Niin sanotaan.

Fiesko (rajusti). _Sanotaanko_ vaan? Kuka sen vaan sanoo? Sibo,
kunnianne kautta, onko hän päässyt pakoon?

Sibo (arvelevasti). Jos uskon silmiäni erään aatelismiehen kertomusta
vastaan -- elää Gianettino.

Fiesko (vimmastuen). Te puhutte päänne, Sibo!

Sibo. Vielä kerran -- minä näin hänen kahdeksan minuuttia sitten
elävänä kuljeskelevan tulipunaisessa viitassa keltainen töyhtö päässä.

Fiesko (taidotonna). Taivas ja tuonela! -- Sibo -- Bourgogninon minä
laitan päätänsä lyhemmäksi. Joutuun Sibo! Kaikki portit suljettakoon
-- kaikki veneet ammuttakoon, että ei hän vettä myöden pääse -- tämä
timantti, Sibo, Genuan rikkain timantti: Lukka, Venetsia ja Pisa -- on
sen, joka tuo minulle sanoman. _Gianettino on kuollut_ (Sibo kiiruhtau
pois). Joutuun, Sibo!


KYMMENES KOHTAUS.

    _Fiesko, Sakko, Mauri_ ja _Sotamiehiä_.

Sakko. Tämän Maurin näimme heittävän palavan tulisoiton Jesuittien
kirkkoon --

Fiesko. Sinun petoksesi sai olla sinänsä, silloin kun se tarkoitti
minua. Murhapoltosta on hirsipuu. Viekää hän paikalla pois ja hirttäkää
kirkon portille.

Mauri. Hyi! hyi hyi! se käy minulle tukalaksi -- Eikö yhtään saa
tingata?

Fiesko. Ei yhtään!

Mauri (tutusti). Lähettäkää minä kerran koetteeksi kaleerilaivoille.

Fiesko (viittaa toisille). Hirteen.

Mauri (tylysti). Sittenhän minä tulen kristityksi.

Fiesko. Kirkko on kiitollinen pakanuuden loasta.

Mauri (teeskellen). Lähettäkää minä edes simaraisessa tuonelaan.

Fiesko. Selvänä!

Mauri. Mutta älkää vaan hirttäkö minua kristillisen kirkon seinään.

Fiesko. Ritarillinen mies pitää sanansa. Minä lupasin sinulle oman
hirsipuusi.

Sakko (murisee). Älä paljon kursastele, pakana! On sitä vielä muutakin
tehtävää.

Mauri. Mutta jos kaikessa tapauksessa köysi katkeisi? --

Fiesko (Sakolle). Pantakoon kahden kerran.

Mauri (tyynesti). Olkoon sitten niin -- ja perkele saa odottaa
ylimääräistä tapausta. (Sotamiehet vievät hänen pois ja hirttävät vähän
matkan päähän).


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    _Fiesko_ ja _Leonoora_ ilmaantuu etäältä Gianettinon
    tulipunaisessa viitassa.

Fiesko (huomaa hänen, astuu ja peräytyy taas sekä jupisee vihan
vimmassa). Enkö tunne tuota töyhtöä ja viittaa? (Syöksee lähemmäksi
tuimasti). Minä tunnen töyhtön ja viitan. (Hyökkää vihan vimmassa hänen
päällensä ja pistää hänen). Jos sinulla on kolme henkeä, nouse uudesta
ylös ja käy! (Leonoora kaatuu päästäen katkonaisia ääniä. Voiton
marssi, rumpujen, torvien ja huilujen ääntä kuuluu).


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

    _Fiesko, Kalkagno, Sakko, Senturione, Sibo_ ja _sotamiehiä_
    tulee soiton ja lippujen kanssa.

Fiesko (käy riemulla heitä kohden). Genualaiset! -- Heitto on heitetty
-- Tuossa on hän, minun sieluni myrkky -- vihani katkera ruoka.
Nostakaa miekkanne! -- Gianettino!

Kalkagno. Ja minä tulen sanomaan teille, että Genuan kaksi kolmannesta
on teidän puolellanne ja vannoo Fieskon lipuille. --

Sibo. Ja minun kauttani lähettää teille Verrina amiraalilaivasta
terveisensä ja herruuden satamassa ja merellä --

Senturione. Ja minun kauttani kaupungin maaherra hallitussauvansa ja
avaimet --

Sakko. Ja minussa laskeuu polvillensa tasavallan suuri ja pieni
neuvoskunta herransa eteen ja pyytää jalkainne edessä armoa ja
suosiota --

Kalkagno. Minun sallikaa ensimmäisenä tervehtää suurta voittajaa hänen
omien muuriensa sisällä -- Terve teille -- Laskekaa liput maahan! --
_Genuan herttua!_

Kaikki (ottavat hatut päästänsä). Terve! terve Genuan herttua!
(Lippumarssi).

(Fiesko on seisonut kaiken aikaa pää kumarruksissa, ajattelevassa
asennossa).

Kalkagno. Kansa ja senaatti odottavat tervehtiäksensä armollista
valtaherraansa ruhtinaallisessa puvussa -- Sallikaa, korkea-arvoinen
herttua, meidän riemusaatossa viedä te neuvoshuoneeseen!

Fiesko. Sallikaa minun ensin tyydyttää sydämmeni -- minä jätin pelvon
aavistukseen kalliin hengen, joka minun kanssani jakaa tämän yön
kunnian. (Liikutettuna seuralle). Tehkää hyvin ja saattakaa minua
suloisen herttuattarenne luo! (Aikoo lähteä).

Kalkagno. Täälläkö loikoen tuo salamurhaaja konna nurkassa häpeäänsä
peittää?

Senturione. Pistäkää hänen päänsä keihääseen!

Sibo. Vedettäköön hänen raadeltu runkonsa katujamme pitkin. (Katsovat
tulella ruumista).

Kalkagno (hämmästyksissä ja vähän hiljempaa). Katsokaa tänne,
Genualaiset! Eivät ainakaan nämä ole Gianettinon kasvot. (Kaikki
katsovat jähmettyneinä ruumista).

Fiesko (on hiljaa ja heittää sivultapäin siihen tutkivan silmäyksen,
jonka hän jähmettyneenä, vitkaan ja kasvojansa väännellen vetää
takaisin). Ei -- Eivät totisesti nuo ole Gianettinon kasvot.
(Silmänsä pyörivät ympäri). Genuako minun sanotte? Minun? (Raivossa
parkasee hirveästi) Manalan voima lumoaa ihmisen silmät! Se on minun
vaimoni! (Vaipuu kuin ukkosen lyömä maahan. Salaliittolaiset seisovat
hirmustuneina kuollon hiljaisessa äänettömyydessä, Fiesko nousee
raukeana ja puhuu kolealla äänellä).

Olenko minä murhannut vaimoni, Genualaiset? -- Minä pyydän teitä --
älkää noin kalpeina kurkistelko tätä luonnon ilveilystä -- Korkeimman
kiitos! Ei ihmisen ihmisenä tarvitse kaikkia kohtaloita peljätä --
Kelle ei suoda taivaan nautintoa, ei siltä helvetin vaivaa kielletä --
Tämä olisi suurempi erehdys. (Kauhistavalla tyyneydellä). Genualaiset,
Korkeimman kiitos, eipä niin ole.


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    _Edelliset_ ja _Arabella_ tulee voivottaen.

Arabella. Surmatkaa vaan minut, mitä minulla nyt enää on kadotettavaa?
-- Säälikää minua, miehet -- Tähän jätin armollisen rouvani enkä enää
löydä häntä mistään.

Fiesko (lähenee häntä hiljaisella vapisevalla äänellä). Leonoorako on
sinun armollinen rouvasi?

Arabella (iloisesti). Oi että te olette täällä rakas, hyvä armollinen
herra! Älkää suuttuko meihin; me emme saaneet häntä enää estetyksi.

Fiesko (pikastuu häneen tylysti). Sinä lempo, mistä?

Arabella. Juoksemasta --

Fiesko (tuimemmin) Vaiti! minne?

Arabella. Melskeeseen.

Fiesko (vimmassa). Sinun kielesi puutukoon -- Vaatteensa minkälaiset?

Arabella. Tulipunainen viitta --

Fiesko (raivossa hoiperrellen häntä kohden). Mene alimmaiseen
tuonelaan! -- viitta --

Arabella. Oli tällä paikalla maassa --

Muutamat salaliittolaiset (murisevat). Tässä Gianettino murhattiin.

Fiesko (ihan hervotonna horjuen Arabellan luo). Sinun rouvasi on
löydetty. (Arabella menee pois peloissansa. Fieskon silmät pyörivät
joka puolelle, sitten hiljaisella vapisevalla äänellä, joka vähitellen
kohoaa raivoamiseksi). Totta on se -- totta -- ja minä olen sen
äärettömän konnantyön välikappale. (Raasti hosuen ympärillensä). Pois
te ihmisen kasvot -- Ah, (Kamalasti irvistäen taivasta kohden) olisi
minulla hänen maailmansa näiden hampaiden välissä -- minä tunnen itseni
halulliseksi musertamaan koko luonnon vornottavaksi hirviöksi, kunnes
se on minun tuskani kaltainen -- (Toisille, jotka vapisevina seisovat
hänen ympärillään). Ihminen! -- niinkuin hän nyt on, kurja suku, siunaa
ja kiittää itseänsä onnelliseksi, että hän ei ole minun kaltaiseni --
minun kaltaiseni! (Syvästi värisevällä äänellä). Minä yksin olen --
(Vilkkaammin ja rajummin) Minäkö? Miksi minä? Miks'ei myös nämät minun
kanssani? Miks'ei jonkun kanssakumppanin tuska tylstytä minun tuskaani?

Kalkagno (pelonalaisesti). Kallis herttuani. --

Fiesko (syöksee kamalalla ilolla häneen). Oh, tervetullut! Tässä on
yksi, jota myös tämä ukkonen iski. (Vimmatusti puristaen Kalkagnon
syliinsä). Särjetty veikko! Pidä hyvänäsi hylkäys. Hän on kuollut!
Sinäkin olet häntä lempinyt! (Vie hänen väkisin ruumiin luo ja painaa
hänen päänsä siihen). Lankea epätoivoon! Hän on kuollut! (Tuijottaa
nurkkaan). Voi jos minä olisin kadotuksen portilla, että silmin
katselisin kekselijään helvetin monellaisia kidutuksia, korviini imisin
piinattujen valitusta. -- Jos näkisin ne omat vaivani, kenties minä ne
kantaisin. (Kauhistuksella läheten ruumista). _Minun vaimoni on tässä
murhattuna_. -- Ei, se on vähän sanottu! _Minä, konna, olen murhannut
vaimoni_. -- Oh, hyi! sellaista voi tuskin helvetti tehdä. -- Ensiksi
se taitavasti heittää minun riemun pyörryttävimmälle kukkulalle,
houkuttelee minun aina taivaan ovelle asti -- ja _sitten_ alas --
sitten -- oi jos voisin ruttoa hengittää sieluihin -- sitten -- sitten
murhaan minä vaimoni. -- Ei, hänen ivansa on vielä hienompaa -- sitten
tulistuu (halveksivasti) kaksi silmää ja (hirveällä sanan painolla)
_minä murhaan -- vaimoni!_ (Katkerasti nauraen). Mestarillista! (Kaikki
salaliittolaiset nojaavat liikutettuina aseisiinsa. Muutamat pyhkivät
kyyneleitä silmistänsä. Äänettömyyttä. Fiesko uuvuksissa ja tyynemmin
katsellen ympärillensä). Itkeekö täällä kukaan? -- Totisesti, tyrannin
surmaajat itkevät! (Hiljaiseen tuskaan vaipuen) Puhukaa Itkettekö tätä
kuoleman kavallusta vai itkettekö minun henkeni syvää lankeemusta!
(Vakavassa ja liikuttavassa asennossa ruumiin edessä). Missä kivikovat
murhamiehet lämpimiä kyyneleitä vuodattavat, puhkesi Fieskon epätoivo.
(Vaipuu itkien hänen viereensä). Leonoora, anna anteeksi. -- Ei
katumusta vihalla saada! (Hellästi ja surumielisesti). Jo vuosikausia,
Leonoora, nautin minä sitä juhlahetkeä, jolloin Genualaisille toisin
heidän herttuattarensa. -- Kuinka suloisen kainosti näin minä jo sinun
poskesi punastuvan, sinun rintasi kuinka ruhtinaallisen kauniisti
hopeahunnussa aaltoilevan, sinun kuiskaavan äänesi kuinka vienosti
ihastusta kieltävän! (Vilkkaammin) Haa! kuinka hurmaten jo valtava
ilonhuuto tulvasi korviini, kuinka rakkauden riemuni loisti laskevasta
kateuden auringosta! -- Leonoora -- hetki on tullut -- sinun Fieskosi
on Genuan herttua -- ja Genuan kurjin kerjäläinen epäilisi vaihtaa
vihelijäisyyttänsä minun vaivaani ja purppuraani -- (Liikuttavammin)
Hänellä on puoliso murheensa jakajana -- kenen kanssa jaan minä
kunniani? (Itkee kovemmin ja kätkee kasvonsa Leonooran ruumiiseen.
Liikutusta kaikkein kasvoissa).

Kalkagno. Se oli kelpo nainen.

Sibo. Älköön kansalle vielä ilmoitettako tätä surutapausta. Se
vähentäisi meikäläisten rohkeutta ja enentäisi vihollisten.

Fiesko (nousee ylös tyynesti ja lujasti). Kuulkaa Genualaiset! --
Jos ymmärrän Luojan viittausta, haavoitti hän näin minun ainoasti
koetellakseen sydäntäni läheisen suuruuden varaksi. -- Tämä oli
kaikkein rohkein koetus -- nyt en enää pelkää vaivaa enkä ihastusta.
Tulkaa! Genua odottaa minua, sanoitte! -- Minä annan Genualle
ruhtinaan, jommoista ei vielä kukaan Eurooppalainen nähnyt. --
Tulkaa! -- tälle onnettomalle ruhtinattarelle tahdon minä niin pitää
maahanpanijaiset, että elämä menettää ihailijansa ja kuolema loistaa
kuin morsian. -- Nyt seuratkaa herttuatanne! (Menevät lippumarssissa).


NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    _Andreas Doria_ ja _Lomellino_.

Andreas. Tuollapäin he riemuitsevat.

Lomellino. Onni on hurmannut heidän. Porteilla ei ole ketään. Kaikki
tulvaa neuvoshuoneeseen.

Andreas. Ainoasti nepaatani totteli ratsu. Nepaani on kuollut. Kuule,
Lomellino. --

Lomellino. Mitä? vieläkö? vieläkö te, herttua, toivotte?

Andreas (vakavasti). Vapise sinä henkesi tähden, että minua _herttuaksi
pilkkaat_ jos en uskalla edes toivoa.

Lomellino. Armollinen herra -- metelinen kansa on Fieskon vaa'assa. --
Mitä on teidän?

Andreas (ylevästi ja lempiästi). Taivas!

Lomellino (ilkeästi nostaen olkapäitänsä). Siitä asti kuin kruuti
keksittiin eivät enkelit taistele enää.

Andreas. Kurja ivaaja, joka epätoivoiselta vanhukselta otat vielä hänen
Jumalansakin! (Vakaasti ja käskevästi). Mene! ilmoita, että Andreas
vielä elää, Andreas, sanot sinä, pyytää lapsiansa, ett'eivät he hänen
kahdeksantenakymmenentenä vuotenansa aja häntä ulkomaalaisten luo,
jotka eivät Andreaalle milloinkaan antaisi anteeksi hänen isänmaansa
kukoistusta. Sano heille se ja että Andreas pyytää lapsiltansa noin
paljon multaa isänmaansa noin paljoille luille.

Lomellino. Minä tottelen, mutta epäilen (on menevinänsä).

Andreas. Kuule! ja ota tämä lumivalkoinen hiussuortuva myötä. --
Se oli viimeinen, sanot sinä, minun päässäni ja se lähti irti
kolmantena Tammikuun yönä siitä kuin Genua irkeni minun sydämestäni,
ja on kestänyt kahdeksankymmentä vuotta ja paljaan pääni jättänyt
kahdeksantenakymmenentenä vuonna -- se on haurastunut, mutta sentään
kyllin tukeva side hoikan nuorukaisen purppuraan. (Peittäen kasvonsa
menee pois. Lomellino vastapäiselle kadulle. Kuuluu metelistä ilohuutoa
torvien ja rumpujen täristessä).


VIIDESTOISTA KOHTAUS.

    _Verrina_ tulee satamasta, _Bertta_ ja _Bourgognino_.

Verrina. Siellä riemuitaan. Mitä se merkitsee? Bourgognino. Fieskoa
huudetaan herttuaksi.

Bertta (vetäytyy peloissaan Bourgogninon lähelle). Scipio! Isäni on
hirvittävä.

Verrina. Jättäkää minä yksistäni, lapset. -- Oi Genua, Genua!

Bourgognino. Rahvas jumaloitsee häntä ja vaatii ulvoen purppuraa.
Aateli näki sen kauhistuksella, mutta ei tohtinut kieltää.

Verrina. Poikani, minä olen muuttanut kaiken tavarani rahaksi ja
tuottanut sen sinun laivaasi. Ota vaimosi ja mene viipymättä merelle.
Kenties minä tulen jäljestä. -- Kenties -- ei enempää! Te purjehditte
Marseillehen, ja (kovasti puristaen heitä syliinsä) Jumala teitä
johtakoon. (Poistuu pikaisesti).

Bertta. Jumalan tähden! mitä aikoo isäni?

Bourgognino. Ymmärsitkö isän?

Bertta. Paeta! oi kauheata! paeta hääyönä!

Bourgognino. Niin hän sanoi -- ja me tottelemme. (Menevät molemmin
satamaan päin).


KUUDESTOISTA KOHTAUS.

    _Verrina_ ja _Fiesko_, joka on herttuallisessa puvussa,
    tapaavat toisensa.

Fiesko. Verrina! Terve! Minä lähdin juuri etsimään sinua.

Verrina. Niin oli minunkin matkani.

Fiesko. Huomaako Verrina mitää muutosta ystävässänsä?

Verrina (varovasti). En soisi olevan.

Fiesko. Mutta etkö näekään mitään?

Verrina (häneen katsomatta). En luule!

Fiesko. Minä kysyn, etkö löydäkään?

Verrina (pikaisesti silmäiltyään häntä). En löydäkään.

Fiesko. No katso siis, totta täytyy sen olla, että valta ei tee
tyrannia. Siitä kuin viimeksi erosimme, on minusta tullut Genuan
herttua ja Verrina (pusertaen häntä rintaansa vasten) tuntee minuu
syleilyni yhtä tuliseksi kuin ennenkin.

Verrina. Sen pahempi, että minun täytyy siihen kylmästi vastata;
majesteetin näkö lankee kuin terävä puukko minun ja herttuan välille!
Juhana Ludvig Fieskolla oli valtakuntia minun sydämessäni -- nyt on hän
valloittanut Genuan ja minä otan omani takaisin.

Fiesko (hämmästyen). Se olisi enemmän kuin juutalaisen hinta
herttuakunnasta.

Verrina (jupisee synkeästi). Hm! Vapaus on kai jo niin vanhanaikaista,
että tasavalta viskataan ensi ostajalle pilkkahinnasta.

Fiesko (purren huultansa). Sitä et sano kellekään muulle kuin Fieskolle.

Verrina. Luonnollisesti. Aina sen tarvitsee olla kunnon pää, jota
totuus lähestyy ilman korvillensa saamatta. -- Mutta sen pahempi!
taitava pelaaja on _vaan yhdessä kortissa_ erehtynyt! Kateudesta hän
mielitteli koko peliä, mutta se sukkelapää onnettomuudeksi unhotti
_isänmaan ystävät_ (Sangen painavasti). Onko vapauden sortajalla myös
koukkunsa sen _roomalaisavujen_ varoiksi? Minä vannon taivaan kautta
että ennenkuin jälkimaailma minun luuni _herttuakunnan_ kirkkomaasta
kaivaa, ennen pitää sen ne mestauspaikalta poimiman.

Fiesko (tarttuen lempeästi hänen käteensä). Eikö silloinkaan jos
herttua on sinun veljesi? jos hän herttuakunnastansa tekee ainoasti
hyväntekeväisyytensä aarreaitan, Verrina eikö silloinkaan?

Verrina. Ei silloinkaan -- eikä rosvoa koskaan ole hirrestä poisauttanut
hänen lahjoittamansa ryöstö. Paitsi sitä, ei tämä jalomielisyys vaikuta
Verrinaan. Kansalaiseni juuri sallisin tekevän itselleni hyvää -- sillä
kansalaisilleni toivon voivani sen taas palkita. Herttuan lahjat ovat
armosta -- ja ainoasti Jumala on minulle armollinen.

Fiesko (äreästi). Ennen voisin reväistä Italian Välimerestä kuin tämän
jukopään luulostansa.

Verrina. Eikä repäiseminen olekaan sinun huonoin taitosi, sen tietää
kertoa Genua niminen karitsa, jonka sinä Dorian suvun suusta repäisit
-- itse raadellaksesi. -- Mutta kyllin tästä. Sivumennen vain sano
minulle, herttua, mitä pahaa se raukka teki, jonka te kirkon seinään
ripustitte.

Fiesko. Se konna poltti Genuata.

Verrina. Mutta se konna jätti kai vielä lait rauhaan?

Fiesko. Verrina kiskoo veroa minun ystävyydeltäni.

Verrina. Pois ystävyys! sanonhan sinulle, että en minä sinua enää
rakasta; minä vannon sinulle vihaavani sinua -- vihaavani kuin
paratiisin käärmettä, joka oli ensimmäinen vääristelijä luotujen
maailmassa ja josta jo kuudes vuosituhat kituu -- Kuule Fiesko -- en
puhu sinulle niinkuin alamainen herralle -- en ystävänä ystävälle,
vaan _ihmisenä ihmiselle_ (Terävästi ja tuimasti). Sinä olet pyhyyden
majesteettia häväissyt, kun viettelit hyvätavut konnantyöhösi ja
annoit Genuan isänmaaanystävien rietastella Genuan kanssa -- Fiesko,
jos minäkin olisin ollut niin rehellisen tyhmä, etten olisi huomannut
veitikkaa, Fiesko! kautta manalan kauhujen! minä sisuksistani tekisin
köyden ja kuristaisin itseni, että sieluni vapisevana rakkona
purskahtaisi sinun päällesi. Ruhtinaallinen pillomus kyllä särkee
ihmisten syntien kultavaa'an, mutta sinä olet taivasta pilkannut ja sen
riidan ratkaisee maailman tuomari. (Fiesko hämmästyy ja katselee häntä
äänetönnä silmät seljällänsä). Älä mieti vastausta! Olemme jo lopussa
(Käytyänsä muutaman kerran edes takaisin). Genuan herttua, eilisen
tyrannin laivoissa opin minä tuntemaan kurjanlaisia ihmisiä, jotka
aina airoissa istuen märehtivät monen vuotista rikostansa ja itkevät
kyyneleensä valtamereen, joka, niinkuin rikas mies, on liian ylpeä
niitä lukemaan -- Kelpo ruhtinas alkaa hallituksensa armelijaasti.
Tahtoisitko sinä päättää kaleeriorjille vapauden?

Fiesko (terävästi). Olkoot ne minun tyranniuteni esikoiset! -- Mene ja
julista heille kaikille vapaus!

Verrina. Niin teet sinä työsi vaan puoliksi, kun et näe heidän iloansa.
Koeta mennä itse! Suuret herrat ovat niin harvoin läsnä, kun tekevät
pahaa; tekisivätkö he hyvääkin salassa? -- Ei minun mielestäni herttua
olisi kerjäläisenkään tunteille liian suuri.

Fiesko. Mies, sinä olet hirveä, mutta en tiedä miksi minun pitää
totteleman. (Menevät molemmin merelle päin.)

Verrina (pysähtyy surumielisesti). Mutta kerran vielä syleile minua,
Fiesko! Täällähän ei ole ketään, joka näkee Verrinan itkevän ja
herttuan tunteissansa. (Painas häntä rintaansa vasten). Totisesti ei
koskaan kahta suurempaa sydäntä lyönyt toistansa vasten! me rakastimme
kuitenkin toisiamme niin veljellisen lämpimästi. (Kiihkeästi itkein
Fieskon kaulassa) Fiesko! Fiesko! Sinulla oli minun sydämmessäni tila,
jota ei koko ihmissuku enää täytä.

Fiesko (kovasti liikutettuna). Ole -- minun ystäväni!

Verrina. Heitä pois tämä ilkeä purpura ja minä olen! -- Sen ensimmäinen
kantaja oli murhamies ja hän toi purpuran peittääksensä tähän veren
väriin tekonsa merkit. -- Kuule, Fiesko, -- minä olen sotilas enkä
paljon ymmärrä kosteita poskia -- Fiesko -- nämä ovat ensimmäiset
kyyneleeni -- Heitä pois tämä purpura!

Fiesko. Vaiti!

Verrina (kiihkeämmin). Fiesko -- anna täällä kaikki maailman kruunut
palkaksi -- tuolla kaikki sen piinat rangaistukseksi polville
laskemisestani kuolevaisen edessä -- minä en laskisi, Fiesko! (laskien
polvillensa) tämä on ensimmäinen polveni notkistus -- Heitä pois tämä
purpura!

Fiesko. Nouse ylös äläkä ärsytä minua enää!

Verrina (päättävästi). Minä nousen ylös enkä ärsytä sinua enää.
(Seisovat laudalla, joka vie kaleerilaivoille). Herttua käy edellä!
(Menevät laudan yli.)

Fiesko. Mitä niin tempaset minun viittaani? -- se putoo!

Verrina (hirmuisella ivalla). No, koska purpura putoo, menköön herttua
perässä! (Lykkää hänen mereen).

Fiesko (huutaa aalloista). Auta! Genua auta! Auta! auta herttuatasi!
(Painuu).


SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.

    _Kalkagno, Sakko, Sibo, Senturione, salaliittolaisia_
    ja _kansaa_. Kaikki kiireissänsä ja peloissansa.

Kalkagno (huutaa) Fiesko! Fiesko! Andreas on tullut takaisin, puoli
Genuata karkaa Andreaan luo. Missä on Fiesko?

Verrina (jäykällä äänellä). Hukkunut.

Senturione. Onko se vastaus manalasta vai hullujen huoneesta?

Verrina. _Hukutettu,_ jos se kuuluu paremmalta. -- Minä menen Andreas
Dorian luo. (Kaikki jäävät tyhmistyneinä seisomaan).

(Esirippu).





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Fiesko - Historiallinen murhenäytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.