Title: Sodan uhatessa - Ilveilys yhdessä näytöksessä
Author: Hahnsson, Theodolinda
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Sodan uhatessa - Ilveilys yhdessä näytöksessä" ***


SODAN UHATESSA

Ilveilys yhdessä näytöksessä


Kirj.

THEODOLINDA HAHNSSON



Tampereella,
Hj. Hagelberg, kustantaja,
1888.



JÄSENET:

 _Herra Varovainen_. Talonomistaja vähäisessä seutukaupungissa.
 _Rouva Varovainen_. Edellisen rouva.
 _Herra Ahnanen_. Talonomistaja.
 _Rouva Ahnanen_. Edellisen vaimo.
 _Alma_. Varovaisen tytär.
 _Arthur_. Ahnasen poika, luutnantti.
 _Neiti Tippa_. Edellisten tuttava.
 _Pormestari_.
 _Toimi_ | Sanomalehden toimittajia.
 _Huhu_  |
 _Janne_ | Varovaisen palvelusväkeä.
 _Manta_ |

Tapaus vähäisessä maaseutu-kaupungsisa.

Näyttämö: Varovaisen koti. Huonekalut tavalliset. Herra Varovainen
istuu sohvassa papirossia polttaen ja lukee Uutta Suometarta. Rouva
istuu sukkaa kutoen sohvapöydän ääressä.


Ensimmäinen kohtaus.

    Herra Varov. Rouva Varov. Sitten Janne.

_Herra Varov._ Sota uhkaa, täällä on kovat uutiset. Kun vedet pääsevät
jääpeitteistään, on sota valmis. Kalliit ajat ovat käsissä.

_Rouva Varov._ Meidän täytyy ostaa, mitä tarvitsemme, me ostamme vuoden
varat, saammehan nyt halvalla.

_Herra Varov._ Se ei ole hullumpaa.

_Rouva Varov._ Sopiihan sitä nyt ostaa. Kas me vain olemme viisaita --
kun sota on syttynyt, ja kaikki muut saavat maksaa suuret summat,
olemme me saaneet kaikki polkuhinnasta, Me emme puhu tuumastamme
kellekään mitään. Ahnaset, jos siitä vihiä saisivat, tekisivät varmaan
juuri samoin, ja kauppiaat sitten ehkä koroittaisivat oitis hintojaan.
Ei, me toimimme vain kaikessa varovaisuudessa.

_Herra Varov._ Mitä kaikkia sitten tarvitsemme? -- 1,000 papirossi
tukkua.

_Rouva Varov._ Sokeria ja kahvia.

_Herra Varov._ Konjakkia ja viinejä.

_Rouva Varov._ Kesäkapan ja hatun.

_Herra Varov._ Kesäpalttoon ja lakin.

_Rouva Varov._ Kankaat myöskin koroitetaan.

_Herra Varov._ Aivan varmaan.

_Rouva Varov._ (Kilistää kelloa. Janne tulee). Janne, sinun täytyy
tuoda kotiin kaksi toppaa sokeria Maunulan puodista; sano että panevat
rätinkiin, kyllä sitten itse menen maksamaan.

_Janne_. Menenkö nyt oitis?

_Rouva Varov._ Oitis niin!

_Janne_. Onko muuta tuotavaa?

_Rouva Varov._ On, leiviskä kahvia.

_Herra Varov._ Mutta eihän se vuodeksi piisaa.

_Rouva Varov._ (Jannelle). Tee nyt vain kuin kasken ja mene oitis,
(Janne menee).


Toinen kohtaus.

    Rouva Varov. Manta. Herra Varov. Alma.

_Rouva Varov._ (Miehellensä). Näetkös, armaani, täytyy olla viisas,
minä lähetän hänen toiseen puotiin sitten taas, ettei huomata, mitä
varten noin paljon ostamme. (Manta tulee kirje kädessä sisälle).

_Manta_. Posteljooni toi kirjeen. (Antaa kirjeen Varovaiselle ja menee
jälleen).

_Herra Varov._ Ah, tämä on Almalle! (Nousee istualta ja huutaa toiseen
huoneesen): Alma! (Alma tulee sisälle) tässä on kirje sinulle, pikku
nupukkani.

_Alma_. Kiitoksia, isäseni! (Lukee itsekseen. Herra ja rouva Varovainen
katsovat uteliaana häneen).

_Herra Varov._ Mistä tuo kirje on?

_Alma_. Se on orpanaltani, Hilma Ahoselta; hän viettää nyt kesällä
häitä ja kutsuu minua morsiusneidoksi. Voi, kuinka äärettömän hauskaa!
Isälle ja äidille lupaa hän sitten myöhemmin lähettää kutsumuskirjeet.

_Rouva Varov._ Mutta häävaatteet, ne ovat välttämättömästi ostettavat
nyt, ennenkuin sota syttyy, sillä silloinhan kaikki nousee toista
vertaa kalliimmaksi. Minä ostan vaalean silkkilenninkin.

_Herra Varov._ Mutta onhan sinulla uusi tahi hiljan ostettu.

_Rouva Varov._ Niin, mutta silkki ei nyt maksa enempää kuin villainen
sodan aikana, ja Almalle ostamme myöskin.

_Herra Varov._ Ja minun täytyy ostaa hienoa, mustaa verkaa.

_Alma_. Koska menemme ostamaan?

_Herra Varov._ Jahka minä nyt ensin toimitan rahaa pankista.

_Rouva Varov._ Oitis mennä täytyy, jos sota ennättää syttyä, niin on jo
kaikki koroitettu. Pannaan rätinkiin vain.

_Herra Varov._ Niin, pannaan rätinkiin. Täytyyhän sitä nyt ostaa, koska
helpolla saa. On minulla vielä vähän toimitettavaa, ennenkuin menemme.
(Lähtee oikealle).

_Rouva Varov._ Ja minulla myöskin. (Kiirehtii vasemmalle).


Kolmas kohtaus.

    Alma.

_Alma_ (Yksin. Ottaa juuri saamansa kirjeen ja rupeaa sitä lukemaan).
"Alma kulta! tule, ja palkinnoksi saat Arthur Ahmasen telttapojaksi."
Tuota Hilma-hupsua -- voi, kuinka hän on hyvä tuo herttainen ystäväni.
Häihin tulen kuin tulenkin. Kuinka kauniilta Arthur näyttäneekin
luutnantin univormussa. Mutta jos tulee sota -- voi sentään -- sitten
ei Arthur pääsekään häihin -- kentiesi unhottaa minun -- ja sitten --
niin -- sitten en milloinkaan vietä häitä -- en milloinkaan, (istuu
sohvalle miettiväisenä, Manta tulee sisälle, tuoden kirjettä
kädessään).

_Manta_. Posteljooni toi taas kirjeen. (Antaa kirjeen Almalle ja rupeaa
sitten tomuja pyyhkäisemään).

_Alma_ (Huudahtaen) Ah! (lukee kirjettä itsekseen ja huudahtaa
muistamatta Mantaa). Arthurilta! Todellakin! Olenhan aina aavistanut,
että minua rakastit. -- (Lukee taas ja puhuu sitten ääneensä). Ja hän
tulee pian tänne, ellei sota syty, ja siksi on kihlauksemme meidän
välillämme salaisuutena. Omituista ja hupaista, että minun ja Arthurin
välillä on salaisuus, josta ei muut tiedä.

_Manta_ (Puoliääneensä). Paitsi minä, paitsi minä, mutta en minä sitä
kellekään puhu. (Menee hiljaa peräovesta).

_Alma_. Oliko täällä ketään? (Herra Varovainen tulee). Ei, isäni vain
tuli.


Neljäs kohtaus.

    Alma. Herra Varov. Sitten Rouva Varon. Janne ja Manta.

_Alma_ (Pistää kirjettä taskuunsa hämillään ollen). Isä on jo
vaatteissa; olen vielä täällä enkä ole mitään töimiellut.

_Herra Varov._ Et muuta, kuin lukenut kirjettäsi.

_Alma_ (Hämillään). Kirjettäsi?

_Herra Varov._ Niin, olihan sinulla juuri Hilman kirje.

_Alma_ (iloisesti). Niin, oli, oli! se hauska kirje -- ja minä pääsen
häihin. Ja nyt käyn ottamaan päällystakin ylleni ja sitten ostamaan
häävaatteita. (Menee oikealle).

_Herra Varov._ (Ottaa kukkaron taskustaan ja tarkastelee sitä
ravistellen päätänsä). Paljon täytyy ottaa ulos rahoja pankista --
vaimoväki tarvitsee kovin paljon. Silkkikangas -- parisataa markkaa
menee siihenkin vähintäin -- sillä hameissa täytyy olla pöhöjä ja -- ja
pihviä ja tiesi mitä kaikkea ilmapallon tapaista -- ja kas netpä vasta
maksavat -- sitten kapat ja hatut ja sitten vielä koko vuoden varat,
(Alma ja rouva Varov. tulevat päällysvaatteissaan saliin). Jassoo,
te olette jo menossa. (Janne tulee peräovesta, kantaen kahta
sokeritoppaa),

_Janne_. Tässä on, en saanut kahvileiviskää yht'aikaa.

_Rouva Varov._ Hyvä! Nyt saat tuoda kahvileiviskän ja sitten menet
Grönberg'in puotiin ja tuot sieltä myöskin kaksi toppaa ja leiviskän
kahvia. Kaikki pannaaan rätinkiin. Ymmärrätkö?

_Janne_. Kyllä. (Itsekseen). Mitähän herra nyt tuumannee, ruvenneeko
maakauppiaaksi, kun noin paljon tavaraa kokoo. (Menee peräovesta).

_Herra Varov._ Noh, mennäänpäs nyt. (Alma sovittelee kaulahuiviansa
peilin edessä).

_Rouva Varov._ Älä siinä nyt enään peilaile!

_Alma_. Eihän kauppiaat nyt tällä hetkellä tavaroitaan koroita:
täytyyhän sitä vähän siivota itseänsä.

_Rouva Varov._ Kilistä kelloa, se on tarpeellisempi. (Alma ottaa
pöydältä kelien ja kilistää, Manta tulee sisälle). Jos tänne tulee joku
meitä hakemaan, niin käske heitä istumaan, sillä me emme kauan poissa
viivy, menemme puotiloihin vain vähän. (He menevät).


Viides kohtaus

    Manta. Janne.

_Manta_. Mitä tohinaa ja tointa heillä nyt taas lienee? (Tarkastaa
sokeritoppaa) kaksi sokeritoppaa! -- (Ovea koputetaan) Kuka siellä
tulee? -- (Aukaisee oven. Janne tulee sisälle, tuoden leiviskän
halivia). Kah! sinäkö se olitkin, luulin sieltä parempiakin tulevan.

_Janne_. Parempia? Mitäs kettuilet. (Nyppäsee häntä hiasta).

_Manta_ (antaa Jannelle kyynäspäällään vähäisen tuuppauksen). Kettu
olet ehkä itse.

_Janne_. No älä nyt suotta ole pahalla tuulella, olemmehan kuitenkin
hyviä ystäviä. (Hyräilee) "Ja tuleepa meistä nätti pari ämmäin
kiusallakin".

_Manta_. Meistä! Millä sinä vaimoasi elätät. Köyhiä olemme molemmat; ei
meistä paria tule, luota sinä siihen.

_Janne_ (Jäykästi) Vai niin, sitten menen sotaan.

_Manta_. Eihän sinun sotaan tarvitse lähteä, mutta jos sinun ottaisin,
niin kuolisimme nälkään. Et sinä perhettä voi elättää.

_Janne_. No älä sinä siitä huoli, kun vain pidät minusta, niin kyllä
sitten eletään. Kas vain, et antanut mennä sotaan!

_Manta_. En minä kenestäkään niin vähän pidä, että minun tähteni
antaisin sotaan mennä, mutta ei meistäkään paria tule. Jos olis, millä
alkaisimme -- mutta --

_Janne_. Äläpäs huoli! Näethän sen, että meidän isäntämme aikoo
maakauppiaaksi; minä nyt olen sitä varten jo kantanut tavaroita kotia
ja vielä enemmän lähden tuomaan: sitten herra tietysti ottaa minut
puukhollariksi ja sinusta tulee puukhollerska. Ahäh, eikö kelpaa? Mitäs
tästä tuumit?

_Manta_. Sinäkö puukhollariksi? -- Älä luulekaan.

_Janne_. Luulen maar. Osaan minä rätinkiä ja myydä osaan myöskin
Koetetaanpas! Tässä on tiski (osoittaa pöytää), tähän panemme tavarat
(nostaa sokeritopan ja kahvileiviskän pöydälle). Noh, ole sinä nyt
röökinä ja tule ostamaan. Minä osaan niin heikkarin lailla sekä ruotsia
että suomea.

_Manta_. Älä nyt hassuttele.

_Janne_. Koetappas vain!

_Manta_ (koettaa matkia herrassäätyistä neitoa). Viins te kahve?

_Janne_ (kohteliaasti kumartaen ja käsiään levittäen). Viins; voor te
loov att vara noko meera, kom o sööp. (Jalan ääniä kuuluu).

_Manta_. Herrasväki tulee, joudu pois!

_Janne_. Mutta kuinka naimisemme käy? Näethän, että minä kelpaan vaikka
puukhollariksi.

_Manta_. Jätetään ne tuumat toistaiseksi.

_Janne_. Mutta Manta.

_Manta_. Tiehes nyt vain! (Janne menee ja Ahnaset astuvat sisälle).


Kuudes kohtaus.

    Manta. Herra ja Rouva Ahnanen.

_Rouva Ahnanen_. Hyvää päivää. Onko herrasväki kotona.

_Manta_ (kumartaa). Herrasväki meni vastikään ulos puotiloihin. He
sanoivat, että, jos joku tulee, pyytäisin vieraita istumaan, he eivät
kauan viivy.

_Herra Ahnanen_. Noh, varrotaan siis. (Manta menee. Rouva istuu
sohvaan, herra nojatuoliin).

_Rouva Ahnanen_. Kyllä me voitamme suuret summat, jos nyt sota syttyy.
Kun merikaupungista tulvailee tänne väkeä, niin vuokraamme korkeasta
hinnasta huoneemme heille. Eihän tuo summa ollut suurikaan -- sata
markkaa vain, jonka maksoimme pikku rivin vuokraajalle väliä siitä,
että saimme peruuttaa hyyrykontrahdin, ja jos nyt nuot Varovaiset vielä
vuokraisivat nämä huoneensa meille, niin olisi meillä koko suuri summa
saatavissa, kun Helsinkiläiset tulevat huoneitten hakuun. Säästää ja
koota täytyy.

_Herra Ahnanen_. Itse pidämme vain kaksi huonetta; näin sodan aikana
sitä asuu vaikka kuinka ahtaalla, ja oitis kun olemme saaneet nämä
huoneet vuokrattua, kirjoitamme Helsinkiin ilmoituksen siitä, että
meillä on huoneita ja hyvät kellarit vuokrattavana kesäksi. (Askeleita
kuulun). Nyt varmaankin tulevat. (He niistävät nenänsä ja katsovat
odottavasti oveen päin. Varovaiset astuvat sisälle. Heillä on suuret
vaatepakat, joita he laskevat yhdet yhtäälle, toiset toisaalle).


Seitsemäs kohtaus.

    Entiset. Alma. Herra ja Rouva Varovainen.

_Herra ja Rouva Varov._ (yht'aikaa). Hyvää päivää!

_Alma_. Hyvää päivää! (Kiirehtii kammariinsa).

_Herra Varov._ (ottaa päällysvaatteet yltään.) Noh, mitäs kuuluu,
naapuri hyvä? (Rouva varovainen ottaa päällysvaatteet yltään ja menee,
käteltyään vieraitansa, istumaan).

_Herra Ahnanen_. Tulimme vain kuulustelemaan, vuokraisitteko tämän
talonne kaluineen kampsuineen meille kesäksi, koska itse muutatte
maalle.

_Rouva Varov._ Mitä te niin monilla huoneilla teette?

_Rouva Ahnanen_ (yskähtää). Saamme paljon vieraita Helsingistä.
Onnelliset oikein olette, jotka pääsette maalle, mutta meidän täytyy
vain kaupungissa venyä, mieheni toimet kun sitä vaativat.

_Herra Varov._ Ikävät ajat; jos nyt sota syttyy, niin kallistuu kaikki
äärettömästi. (Kuiskaa rouvallensa) Mitä näitten huoneitten teemme?

_Rouva Varov._ (kuiskaten) Vuokraamme! Saammehan ikäänkuin ilmaiseksi
rahaa.

_Herra Varov._ (Ahmaselle). Naapuri hyvä, saatanhan sen nyt teille
vuokrata, koska olette huoneiden tarpeessa -- mutta -- en sitä juuri
halusta tee, vaan olkoon menneeksi naapuruuden vuoksi.

_Herra Ahnanen_ (Ottaa esiin hyyrykontrahdin). Olen tehnyt
hyyrykontrahdin kaavan, se nyt ei olisi meidän välillämme tarpeellista
-- mutta saattaahan se kuitenkin olla ikäänkuin hyvän järjestyksen
puolesta.

_Herra Varov._ No niin, eihän se haita. (Rupeaa tarkastamaan
kontrahtia).

_Rouva Ahnanen_ (Vilkaisten vaatepakkoihin). Olette tehnyt suuria
ostoksia.

_Rouva Varov._ Olemme. Aiomme häihin tulevana kesänä ja olemme niitä
varten ostaneet kankaita.

_Rouva Ahnanen_. Ai, neiti Ahosen häihin. Arthur kirjoitti nykyään,
että hänkin oli kutsuttu telttapojaksi. Hänen piti juuri saaman
permissioonin, mutta kun nyt sota syttyy, niin hän ei pääsekkään kotia.

_Herra Varoo._ (lukee puoliääneensä). "Sitoudun minä vuokraamaan ensi
kesäksi taloni N:o 403" -- hm -- "toisessa korttelissa" -- oikein! --
aivan oikein, "kaikki sekä pienemmät että suuremmat ulkohuoneet mukana"
-- aivan niin, "kellarit ja ja muut" -- jaa mitäs muuta, piirrän nimeni
ja pistän sinettini alle, eihän se muuta tarvitse. (Piirtää nimensä ja
painaa sinettinsä paperille. Neiti Tippa tulee).


Kahdeksas kohtaus.

    Entiset. Neiti Tippa. Sitten Toimi, Huhu ja Manta. Sitten Alma.

_Tippa_. Hyvää päivää! Terveisiä Helsingistä!

_Herra ja Rouva Varov._ (yhteen ääneen). Hyvää päivää! Mitä Helsingistä
kuuluu?

_Tippa_. Kylläpä sieltä kuuluu! Hohho, kuin on paljo vaatteita ylläni.

_Rouva Varov._ (Syleillen Tippaa). Oi olipa hauskaa, että tulit, oma
Tippani. Saammehan nyt varmat tiedot kaikesta. (Tippa panee prillit
nenällensä ja tarkastelee huoneessa olevia). Tuttuja vain.

_Tippa_ (tervehtii Ahnasia). Hohho, oikein hauskaa, kun pääsen tänno
taas rauhaan, vaan Jumala paratkoon! kuinka kauan rauhaa täällä kestää,
sitä ei kukaan tiedä, Helsingissä on kaikki mullin mallin, suuret
sotalaivastot on Viaporin edustalla ja vihollinen aivan näkyvissä.
Ymmärrättehän, että vaara uhkaa ja kaikki kallistuu hirveästi, suolaa
ei saa enään rahallakaan!

_Herra Ahnanen_. Onko mahdollista.

_Rouva Varov._ Mutta, Tippa kulta, tuota emme saa kenellekään pariin
päivään puhua, että ennätämme ostoksemme tehdä, ennenkuin kovin
kallistuu täälläkin.

_Tippa_. Se on tietty, se on tietty. (Toimi astuu sisälle).

_Varov._ Hyvää päivää, Toimi! kovin paljon uutisia. --

_Toimi_ (kumartaen seuraa). Kyllä kai, sitä minäkin arvelen. Neiti
Tippa tulee Helsingistä, siitä puhuttiin ravintolassa. Mitä Helsingistä
kuuluu?

_Kaikki_. Sota tulee varmaan.

_Ahnanen_. Kaikki kallistuu.

_Herra Varov._ Sotalaivasto on Viaporin edustalla!

_Rouva Ahnanen_. Vihollinen näkyy!

_Rouva Varov._ Mutta älkäämme puhuko sitä muille?

_Tippa_. Ja pian mekin saatamme olla vaarassa.

_Toimi_ (ottaa paperiliuskan taskustansa ia rupeaa piirustamaan
muistiinpanoja). Mitä muuta tiedätte Helsingistä?

_Tippa_, En tiedä, mistä päästä alan kertoa, sillä kaikkihan siellä on
yhtenä sekamelskana. (Manta tuo kahvi-asettimet pöydälle. Rouva Varov.
kaataa kuppeihin kahvia). Pankit viedään pois, mikä Hämeenlinnaan, mikä
Jyväskylään, ja räntteriat ja yliopiston kokoelmat ja kirjastot ja
kaikki. (Sanomalehden toimittaja Huhu tulee. Etuhuoneen ovi on auki, ja
hän seisahtuu ovelle sekä kumartaa kenenkään huomaamatta).

_Rouva Varov._ Ottakaatte kahvia, hyvät ystäväni! (He ottavat kaikki,
paitsi Toimi). Jaa, jaa, kuka tietää, mitä tässä tulevana vuonna juo,
kentiesi ohrakahvia!

_Toimi_ (lukee katsellen paperiinsa). Sotalaivasto on Viaporin
edustalla: vihollinen näkyy, sota tulee varmaan. (Neiti Tipalle).
Kuulkaapas neiti, minä pyydän, että ette näistä asioista nyt mainitse
kenellekään muille, jotta Huhu ei saa näitä uutisia lehteensä ennenkuin
minä.

_Huhu_ (itsekseen). Ahaa! Mutta minäpä käytänkin nämät uutiset
hyväkseni! (Poistuu perä-ovesta).

_Tippa_ (peljästyneenä Toimelle). Panetteko minut sanomalehteen? (juo
pari siemausta). Älkää; älkää millään kurin. En minä tahdo kertoa
mitäkään, enkä näinä sotaisina aikoina joutua sanomalehteen; sehän
olisi hirveätä! Kuka tietää, mihinkä vaaraan tässä vielä joutuisin sen
vuoksi! (juo taas pari siemausta). Ai, ai! poltin huulenikin tässä
hädässä.

_Toimi_. Olkaa huoleti, en minä teitä pane sanomalehteen, uutiset minä
vain sinne panen.

_Herra Ahnanen_ (Iloisesti). Nyt varmaankin muuttaa paljon
helsinkiläisiä tänne.

_Rouva Varov._ (Närkästyneenä). Jaa, olisihan meidänkin sopinut
vuokrata huoneemme vasta sitten.

_Rouva Ahnanen_. Niin, mutta onneksemme ne ennätimme vuokrata.

_Toimi_. Mitä uutisia vielä tiedätte, neiti Tippa?

_Tippa_ (varovasti). En mitään. Missä on Alma?

_Rouva Varov._ Niin Alma, häntä emme ole muistaneet tässä hädässä,
(Menee vasemmalle ja huutaa ovesta): Alma! (Alma tulee sisälle). Täällä
on meillä rakkaita vieraita, etkä sinä tiedä mitään.

_Alma_. Ah, täti Tippa! (syleilee häntä). Mitä Helsingistä kuluu? Onhan
täti ollut siellä.

_Kaikki_. Sota on varma!

_Alma_. Sota! ja Arthur -- ai! voi! vai sota.

_Tippa_. Älä kultani peljästy! Eihän täällä vielä ole sotaa.

_Alma_. Ei, mutta se oli niin odottamatointa, en luullut, että siitä
sentään tulisi mitään. (Manta tulee sisälle, tuoden painettua
paperilippua, jonka hän antaa Varovaiselle).

_Varov._ Mitä tämä on? Kuulkaatte! Nyt on todellakin sota varma. Huhu
on painattanut ilmoituksia. Tässä sanotaan: Sotalaivasto on Viaporin
edustalla, vihollinen on näkyvissä, ja sota on varma.

_Toimi_ (harmistuneena). Mistä ihmeestä hän nyt tuon tiedon sai, juuri
kun luulin, että minulla oli uutiset hankittuna. (Kävelee edestakaisin
laattialla).

_Tippa_ (itsekseen). Hyvänen aika, kaikki on aivan niin, kuin minä
kerroin, enhän minä olekkaan näitä uutisia keksinyt. -- Mutta ehkä minä
ne kuulinkin. Nytpä kyllä saan mennä muuallekin puhumaan. (Ääneensä).
Minunkin on aika lähten jo. (Nousee istualta ja antaa kättä
Varovaiselle sekä kumartaa muille). Minun on vielä meneminen muutamien
tuttavieni luo, jotka minua odottavat.

_Alma_. Minä tulen tätiä saattamaan.

_Tippa_. Tule, nupukkani! (Alma juoksee vasemmalle ottamaan
päällysvaatteet yllensä, ja Tippa pukee sillä välin itsensä. Alma
tulee, ja he menevät).


Yhdeksäs kohtaus.

    Entiset paitsi Tippa, Pormestari. Sitten Janne ja Alma.

_Pormestari_ (tulee, prillit nenällä, ja hän huutaa iloisesti). Hyvää
päivää! ja oikein iloista päivää!

_Herra Ahnanen_. Kah! mikä pormestarin noin iloiseksi saatta?

_Pormestari_. Iloiset sanomat.

_Kaikki_ (yhtä haavaa). Mitkä sanomat?

_Pormestari_ (ottaa plakaatin taskustansa). Rauha on päätetty, sotaa ei
tulekkaan.

_Kaikki_ (hämmästyneenä). Sotaa oi tulekkaan, rauha on päätetty.

_Herra Varov._ Ja kaikki nuot tuhannen papirossi tukkua --!

_Rouva Varov._ Ja kaikki muut ostokset! Kaikki turhia!

_Herra ja Rouva Ahnanen_. Ja meidän kaikki huonerivit -- ne ovat
tyhjänä, emmekä saa hyyryläisiä!

_Pormestari_. Mitä kummia? -- Te ette ilostukaan, vaan päinvastaiselta
näyttää.

_Toimi_. Ilostun maar minä, nyt saan huomisessa lehdessäni ilmoittaa,
että Huhu on levittänyt aivan vääriä ilmoituksia, sillä sotaa ei
tulekkaan (Janne tulee sisiiile tuoden kahta sokeritoppaa).

_Janne_. Tässä on; vieläkö nyt tuodaan?

_Herra Varov._ He ei, ei millään muotoa!

_Pormestari_. Ahaa, te ai'oitte voittaa, mutta jouduittekin tappiolle.
Oi, te lyhytnäköiset ihmiset, jotka voittaaksenne muutamia satoja,
ehkäpä tuhansia markkoja, antaisitte miljoonia mennä kansaltanne
hukkaan!

_Herra Ahnanen_. Lyhytnäköisyyttä ja pitkänäköisyyttä! -- Minä en
olekkaan lyhytnäköinen -- en minä prilliäkään tarvitse, kuten muutamat
herrat. (Alma tulee sisälle).

_Alma_. Mikä tohina täällä nyt on? Hyvää päivää, pormestari!

_Rouva Varov._ Niin, kun kaikki nämät ostokset ovat turhia!

_Herra Varov._ Ja mitä ei vielä ole kotiinkaan tuotu: papirossit, kahvi
leiviskät, viinit ja muut kaikki turhaa! Sotaa ei tulekkaan.

_Alma_. Mutta mikä parempi, tulee rauha. Ja sitä paitsi ei näitä
ostoksia vielä ole maksettukaan. Sanomme nyt kauppias Maunulalle ja
Grönberg'ille, että he ovat hyvät ja ottavat ne takaisin, kun ei niitu
tarvitakkaan.

_Herra Varov._ Mutta kankaat minä maksoin!

_Alma_. Näitä vasta rauhan aikana tarvitaankin.

_Herra Ahnanen_. Ja minä onnetoin kuin vuokrasin vielä nämätkin huoneet
ja tein kontrahdit ja kaikki!

_Alma_. Kontrahdit tietysti peruutetaan.

_Rouva Ahnanen_. Niin, kyllä se sopii.

_Pormestari_. Aivan hyvin.

_Herra Varov._ (suuttuneena) Mitä vielä! Itse hän sen kirjoitti ja itse
pyysi näitä huoneita; en minä niitä hänelle tukkinut.

_Rouva Varov._ Sinäkin, Janne, siinä töllistelet, vie oitis takaisin
nuo topat ja sano, ett'ei niitä sentään tarvitakkaan.

_Janne_. Jaa minäkö?

_Rouva Varov._ Niin, juuri sinä.

_Janne_. Eikö herra sitten maakauppiaaksi rupeakkaan.

_Rouva Varov._ Mitä hulluja sinä tuumaat?

_Janne_. Että minä sitten olisin päässyt puukhollariksi ja saanut
Mantan vaimokseni.

_Kaikki_ (nauravat); Haha haa!

_Herra Varov._ Mene nyt, mene, ja vie pois nuo topat.

_Janne_ (itsekseen). En siis puukhollariksi pääse, enkä Mantaakaan saa,
näitä vain täytyy edes takaisin raahia. (Tarttuu toppaan). En minä
tämmöistäkään vikureeria ennen ole tanssinut. (Menee).


Kymmenes kohtaus.

    Entiset. Arthur. Sitten Manta ja Janne.

_Herra Ahnanen_. Että nyt ennätinkin vuokrata nämät huoneet, oikeinpa
se riivatusti minua harmittaa.

_Pormestari_. Näette nyt, että ahneus pettää viisauden.

_Alma_. Olkaa huoleti, kyllä tuo vuokra-asia sovitetaan. (Kuiskaa
jotakin isällensä).

_Herra Varov._ Todellakin! Enkä ole tietänyt mitään, (Menee Ahnasen
luo). Me revimme rikki hyyrykontrahdit. Kuten jo alussa sanoin, en
juuri halusta olisi antanutkaan näitä huoneita -- tarvitsemme ne ehkä
itse -- ja sitä paitsi on ehkä muitakin -- muita syitä sopuun naapurien
välillä, kun tässä asiat selkenevät.

_Herra Ahnanen_ (Almalle), Te, pikku kultanupukkani, miten näin saitte
asiat kääntymään? (Varovaiselle). Me revimme rikki kontrahdit. (He
repivät). Kas niin! (Lyövät kättä sopuisasti).

_Alma_. Arthur. (Rientää häntä syleilemään).

_Rouva Varov._ Alma! Aima!

_Rouva Ahnanen_. Arthur! (Puoliääneensä) Kummallisia täänaikaiset
tytöt. Lentää miehen syliin. Sitä tuskin sopisi sulhaselleen tehdä näin
kaikkein nähden.

_Herra Ahnanen_. Arthur! Todellakin!

_Arthur_. Oma poikanne aivan varmaan. (Tarttuu Alman käeen). Ja tässä
on morsiameni.

_Rouva Ahnanen_. Emmehän me tietänyt, että olit kihloissa. (Itsekseen).
Kas nytpä saamme rikkaan miniän! (Almalle), Oi Alma kuita, tämä on nyt
niin hauskaa, että oikein vedet silmiini vierähtää.

_Pormestari_. Kas niin! Tuollaisia silloin tapahtuu, kun rauha tulee.

_Arthur_. Kihlauksemme onkin tapahtunut aivan äsken, ja koska tiesin
kotiin palaavani, päätimme sen siksi pitää salassa. (Herra Varov.
kilistää kelloa. Maata tulee sisälle. Varov. kuiskaa hänelle jotakin.
Manta ottaa kahviasettimet ja menee).

_Alma_ (tarttuu Arthurin käteen ja vie hänet isänsä ja äitinsä luo).
Tässä on sulhoni, jonka nyt rauha suo minun esittää teille. (Manta tuo
asettimella viinilaseja, laskee asettimet pöydälle ja poistuu ovelle
päin)

_Varovaiset_ (Arthurille). Tervetultuasi! olihan hyvä, ett'ei sota
syttynyt. (Janne kurkistaa ovesta, juoksee sitten Mantan viereen, jossa
hän ihastuneena kuiskaa, mitä yleisö ei kuule. Manta vuoroin hymyilee
ja tuuppaa häntä kyynaspäällään)

_Ahnaset_. Olihan se hyvä, että rauha tuli.

_Pormestari_. Ja nyt on siis rauha maassa ja rauhan solmut solmittuna
Ahnasen ja Varovaisen perheitten välillä. Toinhan siis ilosanomia!

_Herra Varov._ Tarttukaamme laseihin! Kaikki (paitsi Manta ja Janne
tarttuvat laseihin). Eläköön rauha!

_Janne_ (yhtä haavaa ja vetäen Mantaa esiin, kumartaa). Kihloissa,
vörloovate!

    (Esirippu lasketaan).





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Sodan uhatessa - Ilveilys yhdessä näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.