Title: Ansgario
Author: Anonymous
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Ansgario" ***


ANSGARIO


Suomennos.


Lukemisia Kansalle. N:o 32.



Turussa,
G. W. Wilén'in ja kumpp. kirjapainosta,
1864.

J. W. Lillja ja Kumpp. kustannuksella.



        Imprimatur: G. F. Aminoff.



ANSGARIO.


Tuhat vuotta on siitä ajasta asti kulunut, kuin kristin-uskonoppia
ensikerran Ruotsissa saarnattiin. Tämä oppi ei suinkaan ollut siellä,
ennen tätä aikaa, peräti outo, koska se vähitellen oli tullut tutuksi,
osittain niiden kristittyjen vankein kautta, jotka raivokkaat,
ajelehtavat merisissit[1] olivat vierailta mailta ottaneet ja myötänsä
kotiin tuoneet, osittain suurellisempain ja rikkaampain Ruotsalaisten
matkojen kautta, joilla he usein kauvan aikaa oleksivat ulkomaiden
kuningasten linnoissa ja oppivat kristinuskon tuntemaan. Mutta ennen
9:sännen vuosisadan alkua ei tätä pyhää oppia ollut Ruotsissa
saarnattu, ja voimme siis sanoa, että se oli vasta siihen aikaan, kuin
tähän asti vallitseva pakanallinen pimeys rupesi hajoamaan ja
kristillisyyden kirkas päivä tuli pakanuuden synkeän yön siaan. Jo
kauvan olivat Pohjaiskansain urhoolliset merisissit olleet etelän- ja
lännenpuolisen Europan asujamille hirmuna; sillä missä hyvänsä he
matkustivat, sinne jättivät he kauhistavia jälkiä peräänsä, levittivät
turmiota, riistivät ja murhasivat semmoisella hillitsemättömällä
julmuudella, että monta aikaa kirkoissa rukoiltiin. "Pohjalaisten
riehumisesta varjele meitä laupias Herra Jumala!" Nyt ruvettiin toden
perästä aprikoimaan eli tuumaamaan, kuinka näille hirmuisille
kamppauksille olisi loppua saatava, ja huokeasti ymmärrettiin, että ei
se millään muulla tavoin kävisi laatuun, kuin Pohjan kansojen
kääntymyksellä kristillisyyteen, jonka voima tekemään raakoja tapoja
lauhkeammaksi ja sivistämään raivottomia mieliä, oli itsensä kaikkialla
erinomaisen suureksi ja vaikuttavaiseksi osoittanut. Yhdeksännen
vuosisadan alussa lähetti kuningas _Emundi_, joka silloin
hallituskumppaninsa _Bjöörnin_ (karhun) kanssa Ruotsia hallitsi,
muutamia lähettiläisiä Saksan keisarin, _Ludwikin_, liialta nimeltä
_Hurskaan_, tykö, eräitä valtakunnallisia asioita päättämään. Nämät
lähetetyt juttelivat keisarille, Ruotsissa löytyvän monta, jotka
olisivat halulliset kristinuskoon rupeamaan ja että kuningas Emundi
ottaisi ne kristityt papit suosiollisesti vastaan, jotka sinne
lähetettäisiin. Tähän pitkään matkaan, jonka arvattavasti täytyi olla
kaikenlaisten vaarojen, vahinkojen ja hylkäysten kanssa yhdistetyn, ei
kuitenkaan kukaan rohennut ruveta, paitsi _Ansgario_ ja eräs hänen
virkaveljensä.

Tämä Ansgario oli monessa kohdassa oivakuntoinen mies, ja se
halumielinen uutteruus, jolla hän kiivasi pohjaiskansojen kääntymisen
puolesta kristinuskoon, hankki hänelle _Pohjan Apostolin_
jalokunniaisen liika-nimen. -- Hän syntyi -- niinkuin sanotaan --
vuonna 800 Saksan maalla, ja oli korkeata sukua. Varhain kuoli häneltä
äitinsä, jolloin hänen isänsä pani hänen kouluun, oppiaksensa lukemaan,
mutta sanotaan alussa ei olleen erinomaisen huolivaisen tietojen
hankkimisesta ja sielunsa siventämisestä. Silloin kerrotaan hänestä,
että hän kerran oli nähnyt semmoista unta, että hän oli mutaa ja likaa
täydessä paikassa seisovanansa. Siinä vieressä näkyi kaunis ja viheriä
tie, jolta tuli esiin oivallinen, valkeissa ja paistavissa vaatteissa
oleva rouva, joka Ansgariosta näytti neitsyt Marialta. Häntä seurasi
monta muuta myös valkeata ja paistavata naista, joiden seurassa
Ansgarion äitikin oli. Saatuansa hänen nähdä, rupesi hän kokemaan
pyrkiä päin äitiinsä, mutta ei voinut päästä mudasta irti. Niin neitsyt
Maria meni hänen luoksensa ja sanoi: "Poika, sinä tahdot mielelläsi
äitisi tykö. Mutta jos mielit meidän seuraamme tulla, niin sinun pitää
karttaman kaikkea turhuutta ja sitä vastaan itseäsi harjottaman hyviin
ja puhtaisin tapoihin; sillä me suuresti kamoksumme kaikkea mitä turhaa
ja kunnotointa on, ja se, joka tuntee huvituksensa semmoisista, ei hän
taida millään muotoa meidän seurassamme olla." Tämän unen perästä
muuttui Ansgario paljon, harjoitti vaan yksivakaisia ja hyödyllisiä
asioita sekä tuli kauvas kuuluisaksi ankaran ja hyvä-avuisen elämänsä
vuoksi. Sangen nuorena rupesi hän munkiksi Korbey nimelliseen
luostariin Ranskan maalla, ja saarnasi sen kirkossa. Muutaman vuoden
siitä ajasta kuluttua, tuli hän mainitulta keisarilta, Ludwikki
hurskaalta, määrätyksi Juutin maan[2] asujamille kristinoppia
saarnaamaan, jota hän myöskin suurella menestyksellä teki. Täällä hän
ensin oppi pohjan kansojen kielen ja tavat tuntemaan, ja oli, niin
hyvin tämän kun erinomaisen uutteruutensa kautta kristillisyyden
levittämisen puolesta, erittäinkin taitava vaivalloista työtä
toimittamaan, nimittäin julkisesti pakanallisessa Ruotsissa saarnaamaan
oppia, joka oli kaikki vanhat jumalat valta-istuimiltansa syöksemässä
ja sukupuuttoon hävittämässä tottumuksia, jotka raivokkaille ja
sodanhimoisille mielille olivat rakkaat. Epäilemättä otti Ansgario
tämänkin asian toimituksen päällensä ja, saatuansa keisarilta monta
lahjaa Ruotsin kuningas Emundille, läksi ruotsalaisten lähettiläisten
seurassa matkaan. Laiva, jolla he olivat, anastettiin merisisseiltä,
jotka ottivat kaikki heidän kalliit tavaransa pois, eivätkä muuta
jättäneet, kuin muutaman kirjan. Pelästyksissänsä tahtoi toinen
pappi palata; mutta pelkäämätöin Ansgario sanoi: "Minä annan itseni
ruumiineni, sieluneni Jumalan haltuun ja huomaan, enkä palaa ennen
kristinuskoa siinä maassa saarnattuani." Siis pitkitettiin matka; ja
monen vaivan ja vaaran perästä tulivat he vihdoin Määlari järvellä[3]
olevaan kaupunkiin, _Birkka eli Koiviston saari_[4] nimeltä.
Tämä tapahtui vuonna 829. Kuningas Bjöörni eli Karhu, joka asui
kaupungissa taikka sen lähillä, otti molemmat muukalaiset hyvästi
vastaan ja antoi, jonkun keskustelemisen perästä neuvokuntansa eli
raatinsa kanssa, Ansgariolle luvan maassa saarnata, ja kullekin, joka
vaan tahtoi, vapauden kristillisyyteen ruveta. Pohjan uutteralle
apostolille onnistuikin saada monta sielua pakanuudesta käännetyksi.
Niidin seassa oli _Hergeiri_, kuninkaan ensimäinen neuvonantaja
ja korkein päällysmies Koiviston saarella. Tämä antoi itsensä
kohta kastaa ja perintötalollensa rakentaa kirkon, ensimäisen
kristityn Ruotsissa. Puolentoista vuotta täällä oltuansa, palasi
Ansgario Saksan maalle ja tuli pikkuista jälemmältä, ehkä vaan 30
vuotisena, keisarilta määrätyksi arkkipiispaksi Hampuriin,[5] jonka
pääpiispakunnan alle koko Pohjainen, se on Ruotsi, Norja ja Tanskan
maa piti kuuluman. Nyt vihki Ansgario _Gautbertti_ nimellisen munkin
Ruotsin ensimäiseksi piispaksi. Tämä, joka jälestäpäin nimitti
itsensä _Siimoniksi_, otti veljenpoikansa _Mithardin_ kappalaiseksi
eli apulaiseksensa. Ansgario varoitti uutta piispaa varuisasti
menettelemään kansaa ja kielsi sekä piispan että kappalaisen kansan
hyvyksiä pyytämästä, vaan pikemmin, samoin kuin Ansgario itsekin,
omalla työllänsä elatuksensa ansaitsemaan sekä puhtaalla ja pyhällä
elämällä ihmisille esikuvana olemaan. Myöskin antoi hän heille
omista varoistansa kaikki mitä he saattoivat matkalla ja perille
tultuansa tarvita. Koiviston saaressa tulivat he suosiollisesti
otetuiksi vastaan; mutta siellä jonkun ajan asuttuansa, tekivät
pakanat kaupungissa kapinan, surmasivat, piispan näkyvissä, hänen
veljenpoikansa ja useat muut kristityt, sekä karkoittivat Siimonin
valtakunnasta. Nyt jäi Ruotsi moneksi vuodeksi ilman kristittyä
saarnaajatta, jonka ajan kuluessa kristinusko niinmuodoin tuli
aivan huonolle jälelle. Kuitenkin sanotaan Hergeiristä, että hän
oli vakavana uskossansa, jos häntä vaikka kuinkin pakanoilta
pilkattiin. Me tahdomme täss jutella todistuksen tämän miehen
pysyväisyydestä kristinuskossa, johonka hän kerran oli varsin
halumielisesti tarttunut, etenkin kuin tämä todistus antaa meille
tiedon sen ajan oloista ja tavoista. Vähän aikaa sen perästä kuin
piispa Siimoni oli tullut karkoitetuksi, tuli eräs kuningas _Anundi_
Tanskalaisilla miehitetyllä laivastolla Koiviston saarelle, jota
hän rupesi piirittämään. Hätä tuli kaupungissa suureksi, ja pakanat
menivät Hergeirin turviin, häneltä neuvoa ja apua pyytäen. Hän
käytti heidän hätätilaansa ja sanoi: "ett' ei heillä ollut yhtään
apua omilta voimattomilta jumaliltansa odottamistakaan, vaan
siltä kaikkivaltiaalta Jumalalta, joka kristityiltä palveltiin,
jonka tähden heidän piti Hänelle uhraaman, voidaksensa sillä
tavoin taivutta vihollista heitä säästämään." -- Tämän lupasivat
pakanat ja sanansaattajia lähetettiin kuningas Anundille rauhaa
tarjolle panemaan. Hän lupasi rauhaan suostua, jos maksaisivat
hänelle sata pundhopeata. Mutta Tanskalaiset, jotka Anundilla oli
myötänsä, eivät tyytyneet tähän, vaan varustautuivat kaupunkia
väkirynnäköllä ottamaan. Niin syntyi uusi säikähys Koiviston saaren
asukaisten seassa ja riensivät jälleen epäjumalille uhraamaan.
Nyt puhutteli Hergeiri heitä uudestansa ja soimasi heille heidän
vähämielisyyttänsä. "Kuinka kauvan," sanoi hän, "tahdotteko aina
edellensäpäin palvella perkelettä ja luvata turhia lupauksia
jumalillenne? Olettepahan jo tehneet suuria uhria ja luvanneet vielä
suurempia -- olette muka käsistänne jättäneet sata pundhopeata. Mutta
kaikki turhaan. Vihollinen tuli kaupunkinne kukistamaan ja itsenne
ja vaimonne orjuuteen viemään. Lakatkaat siis näistä turhamaisista
lupauksista ja luvatkaat ainoastaan se lupaus, että annatte ylön
pakanuuden pimeyden ja palvelette kaikkein korkeinta Jumalata, joka
on taivaan ja maan hallitsija. Hän yksinänsä on kaikkein herra ja
taivuttaa ihmisten sydämmet kuhunka hän tahtoo. Jos te häntä nöyrällä
mielellä rukoilette, niin ei suinkaan apu ole kauvan oleva pois."
-- Nämät sanat liikuttivat kansaa, joka nyt rupesi huudahtamaan eli
hoikaisemaan Kristukselle ja lupasi Häntä palvella paastoilla ja
almuilla, jos tulisivat läheltä uhkaavasta vaarasta pelastetuiksi.
Sillä aikaa pyysi kuningas Anundi hillitä rajuin sotamiestensä
kiivautta ja sanoi heille, että kaupungissa palveltiin monta
voimallista jumalata, niiden seassa kristittyjenkin jumalata, jolla
siellä oli oma kirkkonsakin; sentähden katsoi hän sitä parhaimmaksi,
että ensin arvanheitolla tutkitaisiin jumalitten tahtoa, ennen jotain
muuta kaupunkia vastaan tekemään ruvettua. Tähän suostuttiin, ja
arvanheitto lankesi niin, että kaupunkia pitäisi säästettämän ja
sota-aseet erästä kaupunkia vastaan toisessa maassa käännettämän.

Kuin kristillisyys kuitenkin täällä, saarnaajien puutteesta, aina
enemmin joutui huonolle järelle, ja ei kukaan muu uskaltanut tänne
tulla, niin päätti väsymätöin Ansgario itse toisesti lähteä Ruotsiin.
Seurattunna _Eribertiltä_, entisen piispa Siimonin sukulaiselta, meni
hän matkaan ja nousi Koiviston saarella maalle. Pikkuista ennen heidän
tuloansa oli kuningas _Uolevi_, joka nyt Ruotsia hallitsi, kutsunut
kansan yleiseen keräjään kokoon. Siinä oli paljo puhuttu uutta oppia
vastaan. Eräs mies oli tullut joukosta esiin ja sanonut tavanneensa
kaikki vanhat jumalat, jotka hänen kauttansa olivat kuninkaalle ja
kansalle lähettäneet näin kuuluvan tervehyksen: "Olemme kauvan aikaa,
rakkaudesta teihin ja palveluksenne ja uhrinne tähden, suoneet teille
rauhaa ja monta hyvää vuotta. Nyt ette enää kunnioita meitä niin
suurella uutteruudella kuin ennen, ja palvelette erästä muukalaista
Jumalata enemmin kuin meitä. Heittäkäät se asia pois jos tahdotte
meidän lemmemme ja suosiomme takaisin saada. Mutta jos kaiken mukommin
(välttämättömästi) tahdotte usiampia jumalita, niin me seuraamme otamme
entisen kuninkaanne Eirikin." Kohta rakennettiin kuningas Eirikille
uusi epäjumalan huone. Koska Ansgario tapasi vanhat ystävänsä,
kehoittivat he häntä henkensä rahalla lunastamaan; mutta tämä jalo mies
vastasi heille: "minä en anna hengestäni mitään, sillä minä olen
valmis, jos Jumalani niin suvaitsee, Hänen nimensä tähden kaikki vaivat
ja vielä kuolemankin kärsimään."

Kuningas Uolevi, joka otti Ansgarion ystävällisesti vastaan, ei
kuitenkaan tohtinut antaa hänelle lupaa kristinoppia saarnata, vaan
tahtoi siitä ensisti pitää neuvoa kansan keralla yleisellä keräjällä.
Alussa siellä kuului paljon pauhinata ja huutoa uutta oppia vastaan;
mutta ensimäisen kiivauden vähän herettyä, nousi eräs vanha mies ylös
ja puhui näin. "Kuulkaat minua kaikki, sekä kuningas että kansa! Täällä
on seassamme monta, jotka usein, sekä vedenhädässä että muissa
vaaroissa, ovat keksineet, kuinka voimallinen tämä uusi Jumala on niitä
auttamaan, jotka Häntä avuksi huutavat. Sentähden ovatkin moniaat
lähteneet Dorstattiin[6] varsin siellä antamaan itsiänsä kastaa ja
ristiä, ja ovat semmoisilla matkoilla merisisseiltä kärsineet
väijymisiä ja päällekarkauksia, sekä muita vaarallisuuksia. Miks'emme
siis hyväntahtoisesti täällä kotona ottaisi vastaan, mitä varsin
suurella vahingolla olemme vierailta mailta etsineet? Kuin eivät omat
jumalamme enää voi meitä auttaa, niin onhan se hyödyllistä, että meillä
on voimallisemman suosio ja lempi." Kokoutunut joukkokunta kuunteli
vanhuksen sanoja, ja päätettiin antaa kristityille opettajille lupaa
vapaasti maassa saarnataksensa. Myöskin annettiin Ansgariolle lupa
rakentaa kirkkoja, määrätä pappija ja kastaa kaikkia, jotka sitä
halusivat. Myöskin tuli aivan monta, Ansgarion erinomaiselta
uutteruudelta, kristinuskoon käännetyksi.

Nyt muutama sana hänen luonnostansa ja elämänlaadustansa. Olemme jo
maininneet, hänen _Pohjan apostolin_ jalokunniaisen liika-nimen
saaneensa. Että hänen uutteruutensa sen pyhän opin levittämisestä,
jonka syvästä totuudesta hän oli lujasti vakuutettuna, oli sekä
halumielinen että oman voiton pyytämätöin, todistetaan siitä, että hän,
kenenkään hoksaamatta uhoitellen kohtasi vaivat ja kuoleman ja meni
muuttumattomalla mielellä silmin nähtävimmille vaaroille vastaan,
voidaksensa pakanoita valista heidän erhetyksistänsä ja saadaksensa
tilaisuutta heitä neuvoa kristinuskon oivallisissa opissa. Myöskin
kerrotaan häntä aivan säveäksi mieheksi ja sanotaan olleen niin
helläsydämisen, että häntä usein nähtiin vesissä silmin. Vieressänsä
oli hänellä aina rahakukkaro, almuja jaellaksensa. Hän holhoi leskijä,
vaivaisia ja orpoja ja osti vankija vapaaksi. Ruumista lähinnä eli
paljaalla iholla oli hänelle karvakangas, ruumiinsa masentamisen
vuoksi. Leipää nautti hän määrätyllä vaa'alla ja vettä määrätyllä
mitalla. Hän paastosi usein ja pesi vaivaisten jalkoja Vapahtajan tavan
mukaan. Pappija, joita hän seurakuntiin määräsi, kehoitti hän itsensä
elättämään kättensä työllä sekä olemaan kohtuulliset ruassa, juomassa
ja vaatteissa. Jonkun ajan tälläkin kertaa Ruotsissa oleksittuansa,
palasi Ansgario Saksan maalle ja jätti tänne apulaisensa Eribertin
jälkeensä, jumalan palveluksen ja kristillisyyden silmäinsä alla
pitämään. Arkkipiispanistuimensa oli hän, Pohjalaisten riistämisiltä
karkoitettuna, vuonna 847 sioittanut Breemeniin[7] jossa eräällä
kirkolla vielä on hänen nimensä. Ansgario kuoli Breemenissä vuonna 864,
ja tuli kuoltuansa paavilta tehdyksi taivaalliseksi eli pyhäksi
mieheksi ja kunnioitettiin Pohjan varjelus-pyhimyksenä.

Ansgarion muutaman ajan Ruotsista poisoltua, tuli kristillisyys siellä
jälleen aivan huonolle järelle, sillä ei yksikään saarnaaja uskaltanut
sinne mennä, ja vasta enämmän kuin sadan vuoden Ansgarion kuolemasta
kuluttua, otettiin kristinoppi yleisemmästi vastaan. _Uolevi_, liialta
nimeltä _Helmakuningas_,[8] oli Ruotsissa ensimäinen hallitsija, joka
kristillisyyden otti alituiseksi eli pysyväiseksi ja juhlallisesti
kastettiin, vuonna 1001, Huusabyyn lähteellä, Länsigööthin maalla,
_Sigfriidiltä_, eräältä engelskan opettajalta, joka, tänne tultuansa,
oli sioittunut Veksjöön kaupungin seuduilla Småålannissa, jossa hän
alkoi saarnata. Vielä Uolevi Helmakuninkaan kuoltuakin, vuonna 1024,
kului vuosisata, ennen kuin kristillisyys oli ennättänyt asettumaan yli
koko valtakunnan. Aluksi oli sillä suurempata menestystä Länsigööthin
maalla, kuin muissa Ruotsin maakunnissa; sillä Länsigööthiläiset
pitivät paljo kansakäymistä Pohjalaisten kanssa, jotka Ruotsalaisia
myöhemmin olivat kristinuskoon ruvenneet. Ehkä niinmuodoin vuosisatoja
kului, ennen kuin epäjumalain palvelus saatiin perinpohjin
hävitetyiksi, on Ansgario kuitenkin tehnyt sangen paljon hyvää
pohjaismaille, niiden asukaisten kääntymiseen nähden, ja hänen kestävä
uutteruutensa pyhän asian puolesta on varmaankin kiitollisessa
muistossa pidettävänä.



Merkitsemisiä.


[1] Merisissit olivat merirosvoja eli -- ryövärijä, jotka siihen aikaan
kuin pakanuus vielä vallitsi Ruotsissa ja pohjaisissa Euroopan maissa,
sotamiehillä varustetuilla aluksilla ajoivat ympäri vesiä, niiden
rannoilla olevia maita riistäen. Alussa eivät he purjehtineet edemmäksi
kuin Itämeren rannoille; mutta perästäpäin, meri-tieteessä
taitavimmiksi tultuansa, ulottivat he nämät ryöstömatkansa
etäisimpiinkin maihin, niinkuin esimerkiksi Englantiin, Saksan maalle,
Hollantiin, Ranskan maalle ja Itaaliaan, jotka ovat valtakuntia Pohjan
meren, Länsi- eli Hispaanian eli Atlantin meren ja Keskimeren
rannoilla. Näitä kulkuja ei pidetty häpeänä, vaan sitä vastaan
katsottiin niin kunniallisiksi ja ylistettäviksi, ett'eivät itse
kuninkaatkaan arvelleet niihin ruveta yhteen joukkoon. Missä ikänä he
maalle nousivat, levittivät he kuolemata ja kauhua ympärillensä. Maita
hävitettiin, kaupunkija ryöstettiin, linnoja ja varustuksia
kukistettiin maahan, kirkkoja ja luostarija rosvottiin j.n.e.
Saaliilla, kullalla ja kalliilla kaluilla täytetyillä aluksilla
palasivat merisissit kotiin, pohjaisiin maihinsa, hirmuisia
muistomerkkijä jälkiinsä jätettyä. Ranskan maan aika-kirjat kertovat,
kuinka kauheasti nämät hävittämiset sen maan asujamia säikähyttivät.
Pohjan urokset eli soturit purjehtivat Seine-jokea myöten ylös
Pariisiin, valtakunnan pääkaupunkiin, ja Ranskan maan kuninkaan täytyi
heiltä ostaa rauhan. Paitsi kaikkea sitä saalista, jonka jo olivat
ottaneet, täytyi hänen heille lisäksi antaa 7,000 naulaa hopeata,
heidän pois maalta saadaksensa. Englannin historiassa myös tavataan
kertomuksia samankaltaisista Pohjan merisissien kauheoista
hävittämisistä. Mutta ei heillä aina ollut toivottua menestystä.
_Ragnari_ nimellinen Ruotsalaisten kuningas tuli sellaisella
ryöstömatkallansa otetuksi vangiksi ja heitetyksi käärmeillä täytettyyn
kuoppaan, jossa hän antoi henkensä ylen.

[2] Juutin maa, Tanskan maan pohjaisin kannas- eli niemimaa, josta
paljon jyviä kuletetaan ulkomaille myytäväksi.

[3] Määlari, eräs Ruotiin 18 sarkapeninkulmaa suuri järvi, jonka
kahdenkertaisessa suussa Tukhulmi, valtakunnan pääkaupunki, on
rakennettuna.

[4] Tässä, nykyjään tukkunansa kadonneessa kaupungissa asuivat Ruotsin
kuninkaat usein siihen aikaan; paikasta, missä kaupunki lienee ollut,
ei ole vielä tarkkaa tietoa saatu.

[5] Hampuri, omavaltainen, vapaa valtakaupunki Elbe-joen varrella;
rikkain ja arvoisain kauppakaupunki Saksan maalla ja kolmas Euroopassa.
Sen satamaan tulee 2,000 laivaa vuosittain. Myöskin pidetään siellä
vaiheseteli-, kulta- ja hopeakauppaa sekä keitetään summattoman paljon
sokuria. Siinä on noin 110,000 ihmistä.

[6] Eräs kaupunki Hollannissa.

[7] Breemeni, omavaltainen, vapaa valtakaupunki Weeseri-joella; pitää
suurta kauppaa, etenkin palttinoilla. Siinä on noin 40,000 asukasta.

[8] Hän sai sellaisen liika-nimen syystä, että hän, kuninkaaksi
huudettaissa, oli niin nuori, että hän vielä helmassa kannettiin.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Ansgario" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.