Title: Kantele II - Taikka Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykyisempiä Runoja ja Lauluja
Author: Elias Lönnrot
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kantele II - Taikka Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykyisempiä Runoja ja Lauluja" ***


KANTELE II

taikka

Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykysempiä Runoja ja Lauluja

Koonnut ja pränttäyttänyt

ELIAS LÖNNROT

Philosophian Candidati.



HELSINGISSÄ
Präntätty Waseniuksen luona Wuonna 1829.



        Muistinpa minäkin muinon,
        Lassa laulelin jotakin,
        Päiwät pitkät paimenessa,
        Illat kultaset kujilla;
        Waan jo on mennyt mielestäni,
        Murentunna muistostani,
        Sanat kaikki kaunihimmat,
        Laulut lapsuuden paraimmat.



SISÄLLÄPITO:

Wanhoja Runoja.

 Laulaja.
 Lemminkäinen.
 Kosion Lukuja.
 Kanteleen Synty.
 Kultaneito.
 Wanha Mehtämies.
 Kärppää pyytäissä.
 Orawaa pyytäissä.
 Repoa pyytäissä.

Wanhoja Lauluja.

 Kukkuja.
 Soutolauluja Lasta liekuttaissa.
 Paimenlauluja.
 Neitojen Lauluja.
 Miniän Lauluja.
 Muita Naisten Lauluja huoleissa.
 Jauhorunoja.
 Tyttö poislähteissä (Wanhempainsa kodista).
 Koditon.
 Huolellinen.
 Kadonnut.
 Kaipawa.
 Sotaan lähtiä.



Esipuhe.


Tämän Osan edelliseen jakoon saaduista Runoista owat _Laulaja,
Lemminkäinen, Kultaneito, Repoa pyytäissä_ Kerimaeltä; _Kanteleen
Synty_ Enolta; _Wanha mehtämies_ Juuwalta; _Kärppää pyytäissä, Orawaa
pyytäissä_ Kitteeltä; _Kosion Luwut_ Kerimäeltä, Kitteeltä, Ilomantsista
ja Pielisjärweltä. Wanhoja Lauluja, joita minä jälkimmäiseen jakoon
olen panettanut, laulowat tytöt ja waimot Ylimaassa joka kylässä.
Halullisesti kirjotin minä niitä mitä missäkin paikassa synty, waan
usein sain minä eripitäjistä, joidenka wäli toisinaan oli monta
kymmenkuntaa peninkuormaa, saman laulun melkein yksillä sanoilla.
Näistä olen minä walinnut präntättäwäksi sen, joka mielestäni oli
paras ja täydellisin, sillä jokaisellen minä en ole saanut tilaa.
Saattawat nämät wanhat laulut olla wuosisatoja wanhemmat kuin
luulisitkaan; tahi kuinka olisit net muutoin sillä lailla joutuneet
hajalle ja tulleet kansan yhteiseksi omaisuudeksi, jotei niitä jo
wanhoin aikoin esiwanhemmilta olisi laulettuna? Ainakin haastowat
wanhat ihmiset heidän lapsena kuulleen niitä paljolta laulettawan
ja taitaneen sillon itekkin, mutta wuosien mennessä sanowat he
menneen muistonsakin. Ilmantuisi niitä wielä joksikin, jos joku
niitä kokoisi, waan muutaman ajan perästä on se toki myöhänen. Net
ehkä parahiten selittäwät, minlainen elämän muoto ja minlaiset tawat
wanhana aikana Karjalan ja Sawon mailla oliwat.



Wanhoja Runoja.



Laulaja.


    Pohjolainen, pitkä poika
    Lappalainen, lieto poika,
    Weti wirsiä reellä,
    Saanilla sanoja saatto.
    Kilahti jalas kiwehen,
    Saani meiän salwamehen;
    Siitä mä sanoja sain,
    Kuorman wirsiä kokosin.
    Täytyykö tätä tupoa,
    Lainataanko lattiata?
    Toisin wirteni tupahan,
    Kantaisin katoksen alle.
    Kuin ei täytyne tupoa,
    Lainattane lattiata;
    Puran saanini salolle,
    Wirret wiehkoille jakelen.

    "Täytyypä tätä tupoa,
    Lainataanpa lattiata,
    Miesten lauluja lasella,[1]
    Hyräillä hywäsukuisten."

    Laulaisinpa, taitaisinpa,
    Osajaisinpa olisin,
    Waan en mä rahata laula,
    Suuta kullata kuluta,
    Pieksä kieltä penningitä.
    Laulajan laki palaapi,
    Runoin[2] kulkku kuiwettuupi,
    Waan ei korwat kuuntelian.
    Empä äijä anoisi,
    Enkä paljoo pakkoaisi;
    Yhtä kannua olutta.
    Tuoppi tuotihin olutta,
    Kunpa toinen tuotaisihin,
    Saisin saanilla sanoja,
    Reellä wirsiä wetäisin;
    Kuin ei tuotane olutta,
    Wien on wirteni wiluhun,
    Pois kannan katoksen alta;
    Kerin wirteni kerälle,
    Sykkyrälle syyllättelen;
    Kerän pistän kelkkahani,
    Sykkyrän rekoseheni;
    Sillon laulan, jollon jouan,
    Kun en konsa jouakkahan,
    Niin en sillon laulakkahan.
    Waan en laula ensinkähän,
    Ei oo kulta kuulemassa,
    Oma armas oppimassa;
    On mua kuuset kuulemassa,
    Oppimassa hongan oksat.
    Ennen kuusia kumarran,
    Kuin kumarran kunnotointa;
    Ennen palwelen pajuja,
    Ennen kun palwelen pahoja.



Lemminkäinen.


    Niin tuo sano Lemminkäinen
    Siitä kohta äitillensä:
    "Jos ma lähen kulkemahan
    Lapin maahan lankohini."
    Äiti wastasi wakainen:
    "Älä mene, poikaseni!
    Lapin maahan lankohisi;
    Siellä sinä lauletahan
    Suin sytehen, päin sawehen,
    Kypenihin kyynäswarsin,
    Koprin kylmihin porohin."
    Läksi kohta kulkemahan
    Astu päiwän, astu toisen;
    Päiwänä jo kolmantena
    Pääsi sitte lankohisa;
    "Annas, akka, tyttöäsi
    En tuota pahoin pitäisi;
    Sylissäni syöessäni,
    Käsissäni käyessäni,
    Selässäni seistessäni,
    Maatessa mahani alla."
    "Empä anna tyttöäni,
    Ennen kuin hiihät Hiien hirwet
    Hiien nurmien perältä."
    Siitä hiihti Hiien hirwet
    Hiien nurmien perältä;
    Siitä waati waimoksensa.

    "Empä anna tyttöäni,
    Ennen kuin suistat suuren ruunan
    Hiien nurmien perältä."

    Otti kultaohjaksensa,
    Hopiaisen marhaminnan;
    Niin sanoopi Lemminkäinen:
    "Ukkoni, ylinen Jesus,
    Mies on wanha taiwahinen!
    Nosta pilwi luotehelta,
    Toinen lännestä lähetä,
    Kolmas kohota koilta;
    Syrjin yhtehen syseä,[3]
    Lomatusten loukahuta;
    Sa'appa jäätä, sa'appa hyytä,
    Sa'appa rauaista raetta
    Ohtahan pyhän orihin,
    Pyhän laukin lautasille!"
    Sato jäätä, sato hyytä,
    Sato rauaista raetta
    Ohtahan pyhän orihin,
    Pyhän laukin lautasille.
    Siitä suisti suuren ruunan
    Hiien nurmien perältä;
    Siitä waati waimoksensa.

    "Empä anna tyttöäni,
    Ennen kuin ammut jouhtenen joesta,
    Wirrasta wihannan linnun;
    Sillä maksat mammun maion,
    Kostat emosen kohuni."

    Meni siitä ampumahan,
    Tuli ankara anoppi,
    Pään mätäsi mättähäksi,
    Jalat raian haarukaksi,
    Muu ruumis lahoksi puuksi;
    Jo sukan weri wenyypi,
    Harja hurmehin kuluupi,
    Sill' on loppu Lemminkäisen.
    Sitte äiti äyhkäseepi:
    "Jo nyt on poikani polosen,
    Sekä loppu Lemminkäisen."
    Pani siitä purstoksensa
    Leipälapion lewiän,
    Elohurstit siiwiksensä;
    Läksi kohta lentämähän,
    Lenti tuonne löyhytteli
    Yheksän meren ylite,
    Meri puolen kymmennettä,
    Puut punaset, maat siniset,
    Lehet lemmen karwalliset.
    Kysy tuolta poikoasa:
    "Miss' on poikani polosen,
    Sekä tyrmän tyttäreni?"

    "Tuoll' on poikasi polosen,
    Sekä tyrmän tyttäresi:
    Kypeniss' on kyynäswarsin,
    Koprin kylmissä poroissa."

    Ehti tuolta poikoasa,
    Ehti tuolta, eikä löyä;
    Kysy kohta poikoasa,
    "Miss' on poikani polosen,
    Sekä tyrmän tyttäreni?"

    "Tuoll' on poikasi polosen,
    Sekä tyrmän tyttäresi;
    Lammissa kalattomassa,
    Aiwan ahwenettomassa."

    Tuolta ehti, eipä löyä;
    Kysy kohta kolmannesti,
    "Miss on poikani polosen,
    Sekä tyrmän tyttäreni?"

    "Tuoll' on poikasi polosen,
    Sekä tyrmän tyttäresi:
    Wirrassa wipajawassa,
    Koskessa kohajawassa."

    Otti waskisen harawan,
    Harawoipi myötä wirran,
    Harawoipi wasta wirran;
    Min saa kättä, kun saa päätä,
    Tästä poikasen rakensi.
    Tuli turwa mättähästä,
    Poika pohjasta yleni.
    Tuotihin tulinen tuoppi,
    Tulta terwoa sisässä;
    Puhu kerran tuoppihisa,
    Tuli kyytä kymmenkunta.
    Puhu toiste tuoppihisa,
    Satakunta sammakkoita.
    Puhu kohta kolmannesti,
    Tuopin tuojan Tuonelahan,[4]
    Kannun kantajan Manalle.



Kosion Lukuja.


  (Luetaan noroilla, lähteen eli hetteen päällä,
  Kateja, Noitia j.n.e. wastaan.)

    Nouse neitonen norosta,
    Hienohelma hettehestä,
    Neito lämmin lähtehestä,
    Muori mustasta muasta,
    Kanssani karehtimahan,
    Kerallani keikkumahan,
    Etisellä ilmallani,
    Takasella puolellani,
    Kupehella kummalani;
    Kateita kaatamahan,
    Wastuksia woittamahan.
    Kateilta silmä kaiwa,
    Wastuksilta wahta wiillä,
    Noitilta nenä repäse.
    Ei tuo wasten ihtiäni
    Eikä wasten joukkoani,
    Waan on wasten wastuksia,
    Wasten waiwoja pahoja.

  (Kalmalle l. Kalmistossa.)

    Onko wanhoa wäkeä,
    Iän kaiken istunutta,
    Jok' on wiikon maassa maannut,
    Kauan lieossa lewännä?
    Noskaat maasta miekkamiehet,
    Hiekasta hewoswäki,
    Pojan ainoon awuksi,
    Miehen kuullun kumppaniksi,
    Kanssani karehtimahan j.n.e.

  (Mannun haltioille l. sillan alta.)

    Nouse maasta mannun Eukko,
    Pellosta periisäntä,
    Pojan ainoon awuksi,
    Miehen kuullun kumppaniksi,
    Kanssani karehtimahan j.n.e.
    Lähe tuonne sä keralla
    Aisoista awittamahan,
    Luokista lutistamahan,
    Wetämähän wempeleestä!

  (Hewoiselle l. wastuksien waraksi.)

    Otan mä Hiiestä hewosen,
    Wuoresta walitun warsan!
    Hiien ruunan ruskehimman,
    Joll' on rautaset kapiot,[5]
    Tulitukka, rautaharja.
    Ite seppä Ilmarinen
    Kesät kengitti hewosta,
    Talwet tallikonkaria,
    Mun kosihin mennäkseni
    Hiien linnan neitosia,
    Rakkowuoren orpanoita,
    Jonk' ei kynnet kilpistele
    Ilmankahan iljenneellä,
    Kalmankahan kalliolla.
    Ukoni tulinen miekka
    Tywin tippu taiwosesta,
    Päin pilwestä putosi,
    Käteheni oikiaseen;
    Jonka päiwä päästä paisto,
    Kuu wästistä wälötti,
    Jolla hurttia hutelen,
    Pojes Kalmat karkottelen,
    Etiseltä ilmaltani,
    Takaselta puoleltani,
    Kupehelta kummaltani.

  (Wesiä kulkeissa l. weneelle.)

    Soutelemme, joutelemme,
    Noien welhojen wesille,
    Tietomiesten tienohille,
    Lakkipäiten lainehille,
    Miesten syöjälle selälle,
    Urosten upottajalle.
    Anna Ahti airojasi,
    Wenettäsi ween isäntä!
    Jota saisin suoraa soutaa,
    Selät wetten seurustella.
    Anna mulle airo toinen,
    Luo mulle mela parempi,
    Jota souan luikuttelen
    Kateen koan eite.
    Äiä on noitia noroilla,
    Tietäjiä tien ohilla,
    Paljon welhoja wesillä,
    Kateita kaikin paikoin,
    Wirolaista wiisi kuusi,
    Kyröläistä kymmenkunta.
    Noitu noiat, näit näkiät,
    Koki kolme Lappalaista,
    Kolmasti kesässä yönä,
    Yheksästi syksyyönä;
    Waan minäin nään näkiät,
    Waan minäin noiat noiun,
    Ettei pääse päiwinänsä,
    Selwiä sinä ikänä.
    Sen werran minusta saawat,
    Kuin kirwes kiwestä saapi,
    Järky jäästä iljanneesta,
    Tuoni tyhjästä tuwasta;
    Itelläin on ilman wiitta,
    Luonain lykyn awaimet,
    Ei se oo kateen kainalossa,
    Wihan suowan sormen päässä.

  (Sulhaisen tielle lähteissä.)

    Kawe Eukko Luonnotar,
    Kawe kultanen korea!
    Kuo mulle kultakangas,
    Wala mulle waskiwaippa,
    Jonka alla yöt lepäjän,
    Päiwät päälläni pitelen;
    Jot' ei poika pois tulisi,
    Emon tuoma erkanisi,
    Eksyisi emän tekemä,
    Hiwus Himmen lankiaisi.
    Kawe Eukko Luonnotar,
    Kawe kultanen korea!
    Lähe tietä neuwomahan,
    Ratoa ojentamahan,
    Minne neittä naitanehe,
    Morsianta juohetahan.
    Hako wastahan tuleepi,
    Sekin katkase kaheksi;
    Siitä syrjähän syseä,
    Mennä suuren, mennä pienen,
    Kulkia wähäwäkisen,
    Mennä pitkän perkeleenkin.
    Ukkoni isä ylinen,
    Mies on wanha taiwahinen!
    Pistä aita pihlajainen,
    Aita rautanen rapaja,
    Ympäri minun wäkeni,
    Kahen puolin kansastani;
    Wihastele maan maoilla,
    Käännä kyillä käärmehillä,
    Pää ulos, sisähän häntä,
    Kita kirrin laulamahan,
    Pään puoli päräjämähän.
    Onko wanhoa wäkeä,
    Iän kaiken istunutta;
    Sata miestä miekatonta,
    Tuhat miestä miekallista,
    Kateita kaatamahan,
    Wastuksia woittamahan!
    Kateilta silmä kaiwa,
    Wastuksilta wahta wiillä,
    Noiilta nenä repäse!
    Ammu noitia mahahan,
    Perkeleitä ..rseesehen,
    Kateita kantapäähän;
    Jota Hiiet himmastuisi,
    Perkeleetkin peljästyisi,
    Karkuaisi maan katehet.

  (Morsiamen wanhempain koissa.)

       Kosiomies:

    Onko teiän neiissäne
    Olillen otettawoa,
    Wuotehelle wietäwöä?

      Kaaso:

    Ompa meiän neiissäme
    Olillen otettawoa,
    Wuotehelle wietäwöä.

      Kosiomies:

    Onko teiän neiilläne
    Wiipurissa wiilatuita,
    Kaupungissa kaulatuita,
    Kesäkuilla kuuratuita?

      Kaaso:

    Ompa meiän neiilläme
    Wiipurissa wiilatuita j. n.

      Kosiomies:

    Onko teiän neiissäne
    Keträjöä kelpolangan,
    Kultakankaan kutojoa?
    Kääntyykö käärilauta,
    Kuin orawa oksapuussa?
    Suihkaako sukkulainen,
    Kuin kärppä kiwen raossa?
    Piuhkaako pirran piikit,
    Kuin tikka puun kupeessa?

      Kaaso:

    Ompa meiän neiissäme
    Keträjöä kultalangan j.n.e.
    Waan onko teiän sulhoissane
    Kylwömiestä, kyntömiestä?

      Kosiomies:

    Ompa meiän sulhoissame
    Kylwömiestä, kyntömiestä.

      Kaaso:

    Onko teiän sulhoillane
    Huuhtikirweet kirkkaimmat,
    Kaskikassarat paraimmat?

      Kosiomies:

    Ompa meiän sulhoillame
    Huuhtikirweet kirkkaimmat,
    Kaskikassarat paraimmat.

      Kaaso:

    Onko teiän sulhoillane
    Hopiaiset housun nauhat,
    Silkkiset sukan sitehet,
    Wien ruplan wilttihattu,
    Kuuen ruplan wyökusakka,
    Saksan saappahat jalassa,
    Silkkihuiwi siiwollinen?

      Kosiomies:

    Ompa meiän sulhoillame
    Hopiaiset housun nauhat j.n.e.

  (Kuin Wihkipari on saatettu wuoteelle.)

      Kosiomies:

    Kuitti, kuitti Kaaso rukka
    Söitpä, joitpa neitosesi.

      Kaaso:

    Emp' on syönyt, enkä juonut,
    Panin kyntäjän siwuhun,
    Karhihtian kainaloihin;
    Tuonpa kukkana tupahan.

      Kosiomies:

    Niinp' on Kaaso kengitetty,
    Kuin on kelkka tallotettu.
    Niinp' on Kaason silmät päässä,
    Kuin harakan pakkasella.

      Kaaso:

    Niin on Kaaso kengitetty,
    Kuin on hewonen rauotettu;
    Niin on kaason silmät päässä,
    Kuin on tähet taiwahalla.

  (Aamulla Kaason Morsiamen kanssa saatua tupahan.)

      Kosiomies:

    Kaaso kallalla kypäri,
    Morsian mokalla huuli!

      Kaaso:

    Eip' oo kallalla kypäri,
    Eik' oo morsian mokalla huulin;
    Toinpa kukkana tupahan,
    Pöyhäytin pöyän päähän.

  (Jos Kaasolla sattuu olla pienonen sylissä.)

      Kosiomies:

    Kasa Kaasolla sylissä,
    Nuoewaimolla nupukka.

      Kaaso:

    Mitäs sä kasasta Kaason,
    Nupukasta nuoewaimon;
    Tät' ei oo saatuna saloa,
    Eikä piilossa pielty,
    Täm' on saatu sängyn päällä,
    Wihityillä wuotehilla,
    Lakanoilla lautetuilla.

  Kosiomies (jos joku innoksii wastaan.)

    Emp' oo tänne lähtenynnä
    Tieotani, taiotani,
    Ilman innota isäini,
    Waruksita wanhempani,
    Miesten syöjähän kylähän,
    Urosten uppottajahan.
    Uuhi uunna syötäköhön,
    Rieskana rewittäköhön,
    Waan ei mies pahempikahan,
    Uros untelompikahan.
    Minua on wyötty miesten wyöllä,
    Pantu miesten palkimella,
    Solmittu uroon solilla.

  (Sukulaiset laulawat häissä.)

    Emp' oo tänne lähtenynnä,
    Enkä oluen himossa,
    Enkä taarin tarpehessa;
    Waan on läksin kahtomahan
    Pienen lintuni peseä,
    Warikseni wainiota.
    Olutta on kotonakin,
    Taaria talossanikin.

  (Morsian jättäissä wanhempainsa kodin.)

    Liki täss' on muien liitto,
    Lässä täss' on muien lähtö;
    Minun liittoni likemmä,
    Minun lähtöni lähemmä.
    Pois lähen talosta tästä,
    Tästä kullasta koista,
    Ison saamasta salista,
    Äitin tanssitantereelta,
    Weikon kestikellarista.
    Heitän Jesuksen siahan,
    Maarian tähän majahan;
    Hyw' on toiste tullakseni,
    Kaunis kaaputellakseni.

  (Wihkiparin saatua Sulhosen pihalle.)

    Terwe kuu, terwe kuningas,
    Terwe nuori naimakansa!
    Eipä täss' oo ennen ollut,
    Eikä ennen eikä eilän,
    Tämän kansan kauneutta,
    Tämän joukon juoleutta.
    Kuka toi tämän walehen:
    Sulhon tyhjin tulleheksi,
    Uroon jouten juosseheksi?
    Eipä sulho tyhjin tullut,
    Eikä uros jouten juossut;
    Oli tukku tuotawana,
    Werewäinen weettäwänä.
    Nouse korjasta korea,
    Nouse ilman nostamata,
    Ylene ylenemätä;
    Joss' on nuori nostajasi,
    Ylpeä ylentäjäsi.
    Pole jalka jalaksilla,
    Toinen poikkipuolisella;
    Astu hanhen askelilla,
    Taputa tawin jaloilla,
    Apin saamilla pihoilla,
    Anopin asettamilla,
    Ky'yn kyllä polkemilla.
    Astu sintsoa[6] sileesti,
    Sorsanluista sotkuttele.
    Laki kultanen kulisi,
    Silta soitti sorsanluinen,
    Tullessa hywän tupahan,
    Astuissa aimollisen.
    Jo täällä tämän netelin
    Owet aina aukiaapi
    Sormuskättä sulkemahan.
    Sulho wiljon weljyeni,
    Osotteles ostettuusi,
    Rahan paljon pantuasi,
    Tuhannen luwattuasi,
    Äiin äyskäeltyäsi.
    Toikkos sen jonka käkesit;
    Käkesit käkösen tuoa,
    Maalta walkian walita,
    Kuletella kukkulaisen;
    Jo tuon nään kyselemätä:
    Toit käkösen tullessasi,
    Maalta walkian walihtit,
    Kulettelit kukkulaisen.
    Hywä mutso, kaunis mutso,
    Mutso walkian werewä!
    Hywä olet otettaissa,
    Hywä wiikon wiipyessä
    Oiwan luona anoppisi.

  (Ruoan wiipyissä Sulhaisen kodissa.)

      Kaaso:

    Kannoillenko kanat muni,
    Lepiköllen lehmät lypsi;
    Kuin ei tuoa kaason syöä,
    Nuoewaimon nunnostella?

      Kosiomies:

    Kuoli muinon musta ruuna,
    Waipu walkia hewonen;
    Liekö sääret säilynynnä,
    Pääkontti koan laessa.

      Kaaso:

    Noskoon kontio kolosta,
    Hawun alta harwa hammas,
    Wiiasta wihanen kissa,
    Ruuniasi ruhtomahan,
    Tammojasi tappamahan!

  (Häiten joutua.)

      Kaaso:

    Hywä sulho, kaunis sulho,
    Sulho walkianwerewä!
    Älä meiän neitostamme,
    Älä sä pahoin pitele.
    Neuwo neittä wuotehella,
    Opeta owen takana,
    Wuosikausi kummassakin;
    Yksi wuosi suusanalla,
    Toinen silmän iskemällä,
    Kolmannes jalan polulla.
    Kuin ei sitte siitä huoli,
    Ota wihta wiiakosta,
    Tuoppa turkin helman alla;
    Jolla hauot hartioita,
    Pehmität perälihoja.
    Älä silmiä sipele,
    Älä korwia koseta;
    Tuostapa kyty kysyypi,
    Tuosta appi arweleepi:
    Onko tuo suen repimä,
    Wai on karhun kaiwelema?



Kanteleen Synty.


    Waka wanha Wäinämöinen
    Työnti tuon weneen wesille,
    Satalauan lainehille.
    Souti päiwän maawesiä,
    Toisen souti suowesiä,
    Kolmannen meriwesiä.
    Puuttuko wenet kiwellä?
    Ei kiwellä, ei hawolla,
    Waan on hauin hartioilla.
    Waka wanha Wäinämöinen
    Nosti miekkansa perästä,
    Sapelinsa sai käteensä;
    Pisti hauin hartioihin,
    Pään weti weneesehensä,
    Pyrstö pohjahan putosi.
    Kahteleepi, käänteleepi:
    "Minkä tuosta seppo saisi,
    Kuin ois sepponi pajassa?
    Tuosta kantelo tulisi."
    Kuwautti kanteleeksi,
    Soittoneuwoksi suwatti.
    Mist' on naulat kanteleessa?
    Hauin suuren hampahista.
    Mistäs kielet kanteleessa?
    Jouhista hywän hewosen.
    Waka wanha Wäinämöinen
    Istuupi ilokiwelle,
    Löihen leikkikalliolle.
    Soitti wanha Wäinamöinen
    Kalanluista kanteletta;
    Itekkin ween emäntä
    Luikastihe lumpehelle,
    Ween kalwolle wetihe.
    Luuli lumpehen pitäwän,
    Ween kalwon kannattawan;
    Ei ollut lumme lujassa,
    Ween kalwo kannattanna.
    Siitä käärihen kiwelle
    Tuota iloa kuulemahan,
    Wäinamöisen soitteloa,
    Soitteloa, lauleloa.
    Itekkin metän emäntä
    Nousi koiwun konkelolle,
    Lepän lengollen yleni.
    Sinne waipu wiikommaksi,
    Puutu pitkäksi iäksi.
    Päiwän päätänsä paneepi,
    Kuukauen kurikkatansa,
    Uottaissa iloa uutta,
    Soiton toisen toiwiossa.
    Karhukin norosta nousi,
    Weräjälle sai wälehen.
    Weräjä aholle wieri,
    Aita kaatu kalliolle;
    Siitä kuusehen kawasi,
    Mäen päälle petäjääseen,
    Kuulemaan iloa tuota,
    Wäinämöisen soitteloa,
    Soitteloa, lauleloa.



Kultaneito.


    Ite seppä Ilmarinen,
    Takoja iänikunen,
    Ehtiipi pajan sioa.
    Ehtii päiwän, ehtii toisen,
    Ehtii kohta kolmannenki.
    Jo päiwänä kolmantena
    Löysi suota pikkuruisen,
    Maata märkeä wähäsen.
    Tuohon paino palkehesa,
    Tuohon ahjosa asetti.
    Pani paitasa pajaksi,
    Polwesa alasimeksi,
    Pöksysä puhottimeksi,
    Housut hormiksi rakensi.
    Pani orjat liehtomahan,
    Palkkalaiset painamahan;
    Tako kullaista kuwoa,
    Hopiaista morsianta.
    Orjat liehto löyhytteli,
    Liehto päiwän, liehto toisen,
    Liehto kohta kolmannenki.
    Kaswo rautaset okahat
    Orjan warpaiten wälistä,
    Palkkalaisten painaissa.
    Syl' on syttä hartioilla,
    Kyynärä kywentä päässä.
    Ei saatu kullaista kuwoa,
    Hopiaista morsianta;
    Wasta päiwänä neljäntenä
    Neito tungeksen tulesta
    Ilmarisen käännellessä,
    Kahellessa, käännellessä.
    Pani yöksi wierehesä,
    Ei ollut suuta, eikä muuta,
    Eikä naisten tarpehia.
    Wilun kulta kuumattaapi,
    Kylmän hyöhtääpi hopea.



Wanha Mehtämies.


    Kuin minä metälle läksin
    Nukkawierulla nutulla,
    Karwalaialla lakilla;
    Koirani keränä wieri,
    Ite lennin kyyhkyläissä.
    Kuuna paisto kuusen oksat,
    Päiwänä petäjän kerkät.
    Haawat oit hopeawöissä,
    Koiwut kultakalkkaroissa,
    Mun metälle mentyäni,
    Korwelle kohottuani,
    Mäen päälle päästyäni.
    Kultanen metän kuningas,
    Hawuhattu, naawaparta!
    Kuules kuin minä sanelen:
    Annas aitta auki olla,
    Antajat sisässä aitan,
    Saata riista riitingille,
    Aja aitta wieremmille,
    Jota saalis saataisihin,
    Rahan toimi tuotaisihin;
    Jota ei kukkaro kuluisi,
    Rahan kanta katkiaisi.
    Mehtolan metinen neiti,
    Metän muori hippaparta!
    Tuo mullen metän olutta,
    Metän mettä juoakseni.
    Metäss' on olutta paljon,
    Metässä mesi makea,
    Sen minä näin toeksi,
    Nuorra miessä ollessani.
    Empä pyytännä likeltä,
    Rannaksista rapsehtinna.
    Pyysin synkiltä saloilta
    Kontioita, koppeloita,
    Peuroja perisaloilta,
    Mehtoloita soitimilta.
    Waan nyt jo nykyset miehet
    Pyytäwät likimetästä
    Jäniksiä warwikoista,
    Pajukoista pauloillasa,
    Karwajalkoja kanoja.
    En minä ennen ensinkänä
    Lähtennä jänön jälille,
    Wääräsäären saalihille.
    Jäniksell' on wäärät sääret,
    Takaset jalat keweiät,
    Joilla juutas juoksuttaapi,
    Perkele peräti wiepi,
    Ett' en tahtonut tawata,
    Enkä pyytänyt erähän.
    Mut nämät nykyset miehet
    Waiwaset warata syöpi,
    Jänistäkin jälkyttäwät.
    Ei ole niistä entisistä,
    Kuollut on orawikoirat,
    Mehtämiehet waiehennehet!
    Miehet on lapset, koirat penut,
    Aiwan untelat urohot!
    Saapi nyt jouset jouten olla,
    Saapi kaaret kuiwahilla,
    Saapi pyyt pyhän piteä,
    Metot metässä lewätä,
    Orawaiset olla jouten,
    Rauhan kaikki metän karja.



Kärppää pyytäissä.


    Puhas putki walkolainen,
    Kaunis talwen karwallinen!
    Witinä sinä wikellä
    Kultasehen kuppisehen,
    Waskisehen wakkasehen,
    Syömähän metinen syöttö
    Metiseltä mättähältä,
    Kultasesta kuppisesta,
    Waskisesta wakkasesta.
    Pane suusta suolaseksi,
    Sekä silmästä simaksi,
    Jota mielestä me'eksi,
    Syömähän metinen syöttö.
    Anna juosta joutusasti,
    Wikewästi wiilletellä;
    Muien sikloin siwute,
    Muien ansain alate,
    Yli kahtojan kaheksan,
    Yli pyytäjän yheksän,
    Pyytömiehen puolenkymmentä
    Paikoilta papittomilta,
    Mailta ristimättömiltä,
    Nimen tietämättömiltä,
    Pohjan penkertä piellen,
    Lapin kantta kallistellen;
    Minun pyytöpaikoilleni,
    Käytäwille keinoilleni.
    Tuoppas tuota tuulillain,
    Tuulillain, tuiskullain,
    Säilläin ja satellain,
    Kohti miestä pyytäwöä,
    Kohti konstia uroota,
    Wasten waimon kannettua.



Orawaa pyytäissä.


    Kummun kukka, maan ihana!
    Sin' oot oksilla olowa,
    Hawuilla haahalia.
    Pure puuta, syö käpyä,
    Minun jousta jouwuttaissa,
    Wasamoa walmistaissa.



Repoa pyytäissä.


    Ahon aimonen emäntä,
    Ahon wippo walkoparta!
    Ylös nouse nostatate;
    Ihtiäsi huuetahan,
    Wäkiäsi tarwitahan.
    Nykäse nyherwiäsi,
    Wisko willahäntiäsi,
    Katko karwapalliasi,
    Kohti miestä pyytäwöä,
    Kohti konstia uroota,
    Wasten waimon kannettua.
    Tuuritteli neito ennen
    Rahasiksi rantojani,
    Wiljasiksi wieriäni,
    Punasiksi puoliani
    Mies puhas punakypärä,
    Siniwiitta walkoparta!
    Ota kynsinen kypärä,
    Kylwä kynttä pienemmäistä,
    Kylwä kynttä suuremmaista;
    Minun pyytöpaikoilleni,
    Käytäwille keinoilleni.
    Päistäryys pätöwä neito
    Päristele päistäriisi
    Karistele kaapujasi
    Minun pyytöpaikoilleni
    Käytäwille keinoilleni
    Mimerki metän isäntä
    Hawuhattu, naawaparta
    Mimerki metän emäntä
    Tinatuppi, wyö hopea
    Rammikko rahoin wanhin
    Louhi Pohjolan emäntä
    Raskuta rahaista kättä
    Kättä kirjaa kiimottele
    Tuona yönä ensimmäisnä
    Toisna yönä keskimmäisnä
    Wiikon päästä wiimeistäin
    Suki mustii muikawia
    Konstin koiwen kantawia
    Kuin ei täywy tännempänä
    Niin tuo maalta tuonempoa
    Anna juosta joutusasti j.n.e.



Wanhoja Lauluja.



Kukkuja.


    Lauloa minä lupasin
    Näille maille tultuani,
    Käki kukkua lupasin
    Lehtomaille mentyäni,
    Saatuani salomaille.
    Kukkuupa käkeä kaksi
    Kahen puolen kaiwotietä;
    Oisin mä ite käkenä,
    Ite kurja kukkujana,
    Kukkuisin joka kuusen,
    Joka lehto leikin löisi.
    Sillon kukkuisin kowemmin
    Kuin huoleinen teitä kulkee,
    Marras maita mitteleepi;
    Sillon en wirkkaisi mitäänä
    Kuningasten kulkeissa,
    Waltoen waeltaissa.
    Mistäs tunnet huolellisen?
    Tuosta tunnen huolellisen:
    Huolellinen lauleleepi,
    Huoleton on huuhuileepi.



Soutolauluja lasta liekuttaissa.


    Laulan minä lapselleni,
    Pieksän kieltä pienoselle,
    Suutain kullallen kulutan.
    Minä laulan lapsen wirttä,
    Panen paimenen sanoja;
    Niitä ennen eukko neuwo,
    Oma wanhempi wasersi.
    Puhas on pulmonen lumella,
    Walkia merellä waaksi;
    Niin on puhas poikaseni,
    Walkia mun wakaiseni.

    Uni ulkona kysyypi,
    Unen poika porstuassa:
    "Onkos pientä peittehessä,
    Wakaista waattehissa?"
    Tule tuutuhun Unonen,
    Käy Unonen kätkyhyni,
    Lapsen pienen peitteesehen,
    Wakaisen waatteesihin!

    Tuuti, tuuti tuomen marja,
    Liiku, liiku lempilehti!
    Tuuwin tätä poikoani,
    Tätä lasta liekuttelen,
    Waan en tieä emo tekiä,
    Enkä kantaja katala,
    Turwiksenko tuuwitellen,
    Waroikseni waapotellen.
    Älköhön emo polonen,
    eikä kantaja katala,
    Turwiksesa tuuwitelko,
    Waroiksesa waapotelko.
    Tuki on tullut wierahalle,
    Wara toisen warmoille;
    Saanee surman suupalaksi,
    Orjaksi osalliselle,
    Rahakkaalle raatajaksi.
    Wai on saaneeko sotahan,
    Tasapäähän tappelohon,
    Tykin suuren suun etehen,
    Rautakirnuin kitahan.

    Tätä poikoa pitelen,
    Käsiwarsin käännettelen;
    Olipa minullain ennen,
    Polwet poikoa piellä,
    Käsiwarret käännetellä
    Äsken poika poik' olisit,
    Kuin leiwän lehosta toisit,
    Kakkaran kataikolta,
    Punakuoren kuusikolta,
    Wesakosta wehnäleiwän.
    Äsken poika poik' olisit,
    Kuin uuen tuwan tekisit,
    Uuen saunan salwoaisit.
    Äsken poika poik' olisit,
    Kuin mulle miniän toisit,
    Saisit saunan lämmittäjän,
    Wastan hautojan hakisit,
    Kuontalon koputtelian.
    Ällös wainen poikoseni,
    Huoran hurstillen ruwetko,
    Lakanoille mieron lauttain!
    Huorat hurstia kutoopi,
    Lakanoita laitteleepi.

    Tuuwitan tätä tytärtä,
    Tätä lasta liekuttelen,
    Souan pienisormistani,
    Wakaistani waapottelen.
    Wielä tälle tyttärelle,
    Wielä kauniillen kanalle,
    Luokki tuominen tuleepi,
    Aisa koiwunen ajaapi.
    Wielä tälle tyttärelle,
    Wielä kauniillen kanalle,
    Kihlat kiljuen tulewat,
    Sormukset soriat lyöen;
    Tuoahan Turusta kihlat,
    Toiset kihlat Torniosta,
    Sormus Suomessa walettu.

          -- -- --

    Tuuwitan tätä tytärtä,
    Tätä lasta liekuttelen.
    Nuku nurmilintuseni,
    Wäsy wästäräkkiseni!
    Älä itke ilman syytä,
    Älä waiwoita walita,
    Wiel' on syyssä itkemistä,
    Waiwoissa walittamista.
    Älköhön sinä ikänä,
    Kuuna kullaan päiwänäkään,
    Tämän tähen tyttäreni
    Wihta wiiassa yletkö,
    Koiwu korpinotkelmossa.

    Tuuwitan tätä tytärtä,
    Tätä lasta liekuttelen,
    Souan pienisormistani,
    Ei tieä emo polonen,
    Eikä kantaja katala,
    Mihin tuutiipi tytärtä,
    Kuhun lasta liekuttaapi;
    Tuutiiko tuwalliselle,
    Wai tuutii tuwattomalle.
    Ei tieä emo polonen,
    Eikä kantaja katala,
    Mihin tuutiipi tytärtä,
    Kuhun lasta liekuttaapi;
    Minkä karjun kainaloihin,
    Kunka rehwanan rekehen.
    Ei tieä emo polonen,
    Eikä kantaja katala,
    Kenen pieksiä peseepi,
    Kenen lyöä lykkäjääpi.
    Älköhön emo tytärtä
    Tuiksesa tuuwitelko,
    Waraksesa waapotelko;
    Ei tule emon tukia,
    Eikä wanhemman waroa,
    Tuki mieron turmioille,
    Wara mieron waahtisuille.



Paimenlauluja.


    Paista päiwä jumalani,
    Hellittele herra Jesus,
    Polosille paimenille!
    Kule päiwä kuusikolle,
    Mene päiwä männikölle,
    Päästä paimenet kotiisa,
    Kakkaroita kaiwamahan,
    Woiwatia Wuolimaham,
    Kirnua kolistamahan.
    Emäntä paha kotona,
    Isäntä sitäin pahempi,
    Poika puoli perkelettä,
    Tytär kuin tulikipuna,
    Miniä kuin miekan kärki;
    Keitti mulle kylmän kaalin,
    Jost' on rakki raswan syönyt,
    Kokki suolan koitellunna,
    Musti murkinan pitännä.

    Läksin piennä paimenehen,
    Lassa lammasten ajohon;
    Ajon lehmät suota myöten,
    Lampahat palomäkeä.
    Ite kangasta kapitin,
    Rämäytin raitapuuta,
    Tuolta neitonen putosi,
    Solki suussa, wyö käessä,
    Itkiä tihutteloopi.
    Mitäs itket nuori neito?
    "Itkenpä minä jotain,
    Itken pientä weikkoani,
    Kuin nuorra sotahan wietiin,
    Isän polwen korkunaissa,
    Äitin wärttinän pituissa."
    Älä itke weikkoasi,
    Tuolta weikkosi tuleepi,
    Alta linnan airot souti,
    Päältä linnan pää näkyypi;
    Tuopi uuet ummiskengät,
    Sulkkuset sukan sitehet,
    Hopiaiset housun nauhat;
    Tuopi paian palttinaisen,
    Jok' ei kutkuta kuwetta,
    Eikä kaiwa kainaloita.
    Minä weikkoa näkemään
    Weikko seiso wieressäni
    Eessäni emoni lapsi.

    Läksin piennä paimenehen,
    Lassa lammasten ajohon;
    Ajon lehmät suota myöten,
    Lampahat paloa myöten.
    Ite menin tietä myöten.
    Yhty Yrjänä karjaani;
    Käwitkö minun kotona?
    "Käwinpä sinun kotona."
    Mitäs isäni tekeepi?
    "Syöpi, juopi, kestoaapi,
    Tyttäriään naitteleepi."
    Kellenkäs minun lupasi?
    "Minullen sinun lupasi.
    Mitäs itket nuori neito?"
    Itken pientä weikkoani,
    Kuin ennen sotahan läksi
    Ison polwen korkuuessa j.n.e.

    Kuti, kuti kultaseni,
    Tule tänne poikaseni!
    Tälle puolellen puroa,
    Pohjan puolellen mäkiä,
    Suwen puolellen saloa,
    Länttä päin on lehtomaita;
    Tääll' on puolukat punaset,
    Tääll' on mansikat makiat.
    Kuti, kuti kultaseni,
    Tule tänne poikaseni!
    Tääll' on nuori neitosesi:
    Sopisipa suuta antaa,
    Kuin olisi kahen walta.



Neitojen Lauluja.


    Niinpä ennen neito laulo,
    Mustakulma kuikutteli:
    "Jospa määkin miehen saisin,
    Sekä sulhosen sorian,
    Mustakulman ja korian!
    Joka ilta pään pesisin,
    Joka aamu uuen paian,
    Uuen paian palttinaisen,
    Housut liinan aiwinaiset.
    Jospa määkin miehen saisin,
    Sekä sulhosen sorian!
    Jo oon wiikon uottanunna,[7]
    Sekä kauan kaswateltu.
    Saan mä saappahat itekkin,
    Sukat säärillen säwiät,
    Kirjakintahat käteeni.
    Tuon ma turkin Turun maasta,
    Saanen werat Wiipurista,
    Kamplotit kahen näköset."

    Sirkka sirkotti metässä,
    Pieni lintu pensahassa.
    "Kunpas tietäisit tulewan
    Sulhoseni wieraakseni,
    Sillat silkillä panisin,
    Weralla wetelät paikat,
    Pahat paikat palttinalla.
    Tammesta tuwan tekisin,
    Lammiseinät seisottaisin,
    Tammilattiat latoisin,
    Tammipahtahat panisin;
    Luaslauan lumpehesta,
    Lain lahnan suomuksista,
    Pöyän kullasta kuwaisin,
    Penkin pienistä rahoista,
    Rahin rauasta tekisin,
    Uunin uusista kiwistä.
    Oron siltahan sitoisin
    Sulkkusilla ohjaksilla,
    Sulhon tullessa tupahan."

    Teeppäs sulho sukkulainen,
    Teeppäs kaikki kangasneuot;
    Määppäs sulho seppälähän,
    Teeppäs wiikate teräwä;
    Wieppäs neito nurmen päälle,
    Sitte heinä helkähtääpi,
    Kowa heinä kolkahtaapi,
    Suolaheinä säikähtääpi,
    Kulo käypi kellellehen.

    Älä toru emo minua,
    Älä toista tyttöäsi!
    Ei meitä sinä ikänä,
    Kuuna kullaan päiwänäkään,
    Nähä renkien reessä,
    Kasakoin kainalossa;
    Ei oo rengillä rekiä,
    Eikä orjalla oritta;
    Rengill' on reki matala,
    Kasakoill' on kaiat laiat.

    Ei täywy tätä tytärtä
    Renkimiehien rekehen,
    Kasakoin kainaloihin.
    Wielä tälle tyttärelle,
    Wielä kauniillen kanalle,
    Tuoahan Turusta sormus,
    Kihlat Riian kaupungista.
    Wielä tälle tyttärelle,
    Wielä kauniillen kanalle,
    Tuoahan tuhannen ruuna,
    Sa'an maksawa satula.
    Wielä tälle tyttärelle,
    Wielä kauniillen kanalle,
    Luokit wärjätyt wäiäwät.
    Kirjakorjat kiiättäwät.
    Wielä tästä neitosesta,
    Tästä kauniista kanasta,
    Suku juopi suuren tuopin,
    Kaaso kannun kallistaapi,
    Heimo hempiän pikarin.

    Mistäs tunsit tuhma tulla,
    Oran nokka tien osasit,
    Kewähisen lehmän leuka,
    Syksyhisen orjan ohta,
    Minun kuullun kotihini,
    Sekä kauniin kartanohon?
    Sikoinko tietä myöten,
    Tai lammasten ratoa?
    Kuin tulet minun kotiini,
    Pihall' on humalan pilpa,
    Raswan karttu kartanolla
    Kuinkas on sinun kotisi?
    Jo kerran pihate käwin,
    Ajon ikkunan alate;
    Lupa on kuuella tuella,
    Seihtemällä seipähällä,
    Kaheksalla kantosella;
    Pöyällä pökötinleipä,
    Olkitamppu taikinassa.

    Mistäs tunsit tuhma tulla,
    Terwan hiiri tien osasit,
    Luoon lohta ampumahan,
    Nieriitä ihoamahan?
    Empä huoli huitukoista,
    Noista poikapuitukoista.
    Kuin ei tulle tuuhiammat,
    Koriammat kohti käyne,
    Siwuin menköhön siatkin,
    Poikki pellon porsahatkin;
    Siwuin on tehty tie sioille,
    Pellon poikki porsaille,
    Tie yläte, tie alate,
    Tie on tehty tuhman mennä,
    Sekä käyä käipäläisen
    Tytötk' on neuoneet muut tiet,
    Netpä näppiwät syäntä,
    Peräwieret mielen wiewät.

    Woi minä tytär typerä,
    Kuin on sulhoni soassa,
    Ainoo sulhoni soassa;
    Jota itkin, jota uotin,
    Jota toiwotin ikäni.



Miniän Lauluja.


    Mikä lie minusta nähty,
    Kuka kumma keksittynä;
    Kuin ei naitu naapurihin,
    Otettu omillen maille,
    Oman kukon kuuluwille,
    Oman pellon pientarelle,
    Oman pihan rikkasille.
    Liekö nähty äiä syöwän,
    Äiä syöwän, äiä juowan,
    Wai on wiikon wiruuneeni.
    Wietiin maille wierahille,
    Outopaikoille otettiin.
    Paremp' ois omalla maalla,
    Luoa wettä roppehesta,
    Kuin on maalla wierahalla,
    Juoa tuopista olutta.

    Olis mulla niinkuin muilla
    Hewonen rekiwetonen,
    Reki kaksikaplahinen,
    Sa'an maksawa satula,
    Korja kolmekymmenenen;
    Kyllämä ite luokit saisin,
    Saisin aisat aiwolliset;
    Luokit tuomesta tekisin,
    Aisat pitkät pihlajasta.
    Empä kauan kahtelisi,
    Enkä ennen seisahtaisi,
    Kuin mun saatua Sawolle,
    Ison tupa tupruaisi,
    Sawon saunat lämpiäisi.

    Niin tytär isän kotona
    Kuin kuningas linnassasa,
    Niin miniä miehelläsä
    Kuin on wanki Wenähellä.
    Niin minäin miniä raukka
    Olin neito naitaissa,
    Orpana otettaissa,
    Mesimarja mainittaissa,
    Kulta kuiskuteltaissa;
    Waan tulin wihattawaksi,
    Jouwuin juoniteltawaksi.
    Tuolla toiwoin kunniata,
    Tulen tuomalla tupahan,
    Pään päretten poimennella;
    Pieksin ohtani owehen,
    Pääni pihtipuolisehen,
    Owensuuss' on ouot silmät,
    Kierot keskilattialla,
    Perässä periwihaset.
    Tuli suusta tuikahuupi,
    Kekälehet kielen alta,
    Ilkiän isännän suusta,
    Alta kielen armottoman.

    Suotta surwon suuret jauhot,
    Kiusain karkiat karistan,
    Syöä ankaran anopin,
    Tulikulkun kuiskahilla;
    Ite mä miniä raukka
    Syön tahasta taikinata,
    Apan jauhoja kiweltä;
    Liesipankko pöytänäni,
    Kapusta lusikkanani.

    Sanottihin tääll' olewan,
    Neittä tänne pyytäissä,
    Sata sarwen kantajoa,
    Tuhat tuojoa utaran.
    On täällä tuhat tulinen
    Sata sarwen kantajana,
    Tuhat tuojana utaran.
    Yks on Kyyttö kytkyessä,
    Toinen waajassa wasikka,
    Sekin nuorin nostettawa,
    Terwaköysin temmottawa.
    Sanottihin tääll' olewan,
    Neittä tänne naitaissa,
    Morsianta pyytäisä,
    Uroita uhkeita.
    Yks on ukko uunin päällä,
    Sekin on perisokia.
    Sanottihin tääll' olewan
    Telat täynnä tynnyriä,
    Tynnyrit olutta täynnä.
    Yks on tynnyri tuwassa,
    Sekin tyhjänä sopessa.

    Olispa minun pitännä
    Piteä pitempi mieli,
    Kahen puolini katella,
    Yli pääni ymmärrellä,
    Kuin tehä katuwa kauppa,
    Ikuinen itkettäwä.
    Ja mik' on multa mielen otti,
    Kuka haikian hajotti,
    Mokomalta mielewältä,
    Kylän kaiken wiisahalta.
    Mieli on terwoa parempi,
    Syän syttä walkeampi;
    Mieli terwoa tekeepi,
    Syän syttä keitteleepi.
    Ei multa sinä ikänä,
    Kuuna kullaan päiwänäkään,
    Suru syämestä katoa,
    Murhe mielipuolestani.
    Suru särkee syämem,
    Murhe mielen murteleepi.

    Yöksi neito lähteneepi,
    Päiwäksi käkeepi käyä,
    Tuonne waipuu wiikommaksi,
    Katoo kaikeksi iäksi.
    Appi on karhu kartanolla
    Anoppi susi tuwassa,
    Kyty kyynä kynnyksellä,
    Nato nasteena owella.
    Wielä saat kokea koito
    Apen luista leukaluuta,
    Anopin lihaista kieltä,
    Ky'yn kylmiä sanoja,
    Naon niskan nakkaloita.



Muita Naisten Lauluja huoleissa.


    Osallisen onni walwo,
    Lykyllisen lyyrätteli,
    Minun onneni makasi.
    Otaisin paremman onnen,
    Pahan onnen pois panisin.

    Olispa minussa ollut
    Piika pienehen talohon,
    Emäntä elollisehen.
    Olisi minussa ollut
    Tuki uutehen tupahan,
    Wara wastasalwettuhun.
    Olisi minussa ollut
    Sukittaja suuremmankin,
    Paremmankin paiittaja.
    Ei ollut isoni syytä,
    Ei isoni, ei emoni,
    Ite hullu hukkasimme,
    Mielipuoli mestasimme;
    Ite liitin liinahurstit,
    Laiton aiwinalakanat;
    Ite wierehen wenäyin,
    Käsiwarrellen walauin
    Otin hurjalta hopeat,
    Nahat rannan juoksialta;
    Nukuin nurjuksen nutulle,
    Wäsyin wäinän wuotehelle,
    Olutjuomarin owelle,
    Hurstille humalahurjan,
    Wiinanwillin wuotehelle.
    Katoin suuta sulhoseni,
    Muotoa mukaiseni;
    Niin sainkin sulhon mokoman
    Korpilta nenän korean,
    Muoon kuin mustalta sialta.
    Olisin tämä otettu,
    Tämä muoto muuanenkin,
    Tämä kaswo kaikin paikoin,
    Ilman tuota turmiota,
    Ilman ilkiriiwiötä.

    Ei oo huolet yksinäiset,
    Eikä huolet kaksinaiset,
    Waan on huolet kolminaiset,
    Murehet monen näköset.
    Yks on huoli pääni päällä,
    Toinen alla jalkaini,
    Kolmas on kohalla kesken,
    Sykertää syänalassa.
    Jok' on huoli pääni päällä,
    Sen panisin palmikoilla,
    Silkkinauhoilla sitoisin.
    Jok' on huoli jalkain alla,
    Sen kääreisin kenkihini,
    Sukillani suulitelsin.
    Waan jok' on kohalla kesken,
    Se huoli Manallen wiepi,
    Iän nuoren Tuonelahan.
    Kuin sitte Manallen mennen,
    Tahi tullen Tuonelahan,
    Tuonen tyttöset toruupi,
    Manan neiot riiteleepi,
    "Nuorrapa tulit Manalle,
    Nuorra Tuonelan tuwille
    Ei sinua tänne täywy
    Ilman tauin tappamata,
    Ottawata oiwa surman,
    Muun surman musertamata."
    Minä wastanen wakainen;
    Empä tänne tullutkahan
    Ilman tauin tappamata,
    Ottamata oiwa surman,
    Muun surman musertamata.
    Tuonen tyttöset toruupi,
    Manan neiot riiteleepi:
    "Ite oot Manallen tullut,
    Oman tunnon Tuonelahan.
    Kuin sä muitakin olisit,
    Sylin ois multa siirrettynä,
    Koprin kuoppa kaiwettuna."

    Olinpa minäin ennen
    Sirkkonen isän koissa,
    Tawi äitin tantereella,
    Wesilintu weikon luona,
    Waan ei nyt ole kotia,
    Koti muilla koppeloilla,
    Kartano muilla kanoilla,
    Minä koppelo koiton,
    Minä kana kartanoton,
    Minä pyy pesätön lintu.
    Korwess' on minun kotini,
    Kalliolla kartanoni,
    Maantiellä muut majani,
    Turpehehessa muut tupani.

    Toisin tiesin, toisin luulin,
    Toisin toiwotin ikäni,
    Toisin käkeä käkesin,
    Toisin käy minun käteeni.
    Luulin mä käkenä käywän,
    Meren lintuna lipuwan,
    Täyty ruupuhun ruweta,
    Käsin käyä tähtehille;
    Täyty lentoa leholle,
    Hawupuille haihatella.
    Mennä wuonna täll' ajalla
    Kuka tiesi kuullun piian,
    Kenkä kenstin morsiamen,
    Kynsiwän kylän wäliä,
    Mieron teitä mittelewän!
    Mennä wuonna täll' ajalla
    Kuka tiesi, kenkä luuli,
    Sukiwan suruista päätä,
    Huolellista harjoawan!

    Sanottiinpa soutaissa,
    Laulettiinpa liekuttaissa,
    Sulhon saawani minunkin;
    Sulhon kauniin ja sorian,
    Mustakulman ja korian.
    Niin on niin olenkin saanut
    Sulhon kauniin ja sorian,
    Kuin tulisi Tuonen Tuomas,
    Mataisi Manalan Matti,
    Joka naia nappajaisi,
    Kotihisa kopsahisi,
    Ilman kirjakintahita,
    Ilman suikkelisukita;
    Surmallen sukat tekisin,
    Kengät kielen kätkiälle.

    Niin tuleepi muien sulhot
    Muhotellen muorillesa,
    Nauratellen naisellesa;
    Katoppas minun katalan!
    Se tuleepi tuimettuna,
    Wäätty wihta, käätty karttu,
    Karsittu karanko käässä,
    Kohotettu koiwun latwa
    Waston waiwaista minua,
    Kohtipa kowaosaista,
    Iän päiwät itkewätä.

    Soisit minun kylän waimot,
    Soisit naiset naapurini,
    Kowemmin kotiwäkini;
    Soisit suohon sortuwani,
    Kaatuwani kaiwotielle,
    Lioille litistywäni.
    Soille sotkuportahiksi,
    Silloiksi likasioille,
    Kantimiksi kaiwotielle.
    Ei kestä lihanen silta,
    Silta luinen luiskahtaapi.

    Siit' on silmäni kipeät,
    Näkimeni näin pahana,
    Kuin itken joka ikäwän,
    Joka huolen huokaelen.
    Niin net muutamat sanoopi,
    Monikahat arweleepi:
    Iloissahan tuo elääpi,
    Riemuissahan riehkahuupi.
    Minä hoikka huolissani,
    Ikäwissäni iloiten.
    Usein minun polosen,
    Itku silmäni sitoopi,
    Huoli pääni harjoaapi.
    Usein minun polosen
    Sanat päälleni satelee;
    Puheet päälleni putelee.
    Usein minä polonen
    Luskaan luisessa tuwassa,
    Kiehun kielikattilassa.
    Ei ole sitä sisarta,
    Jolle mä sanon sanani,
    Haastan mielihauteheni.
    Kuin mä wirkan wierahalle,
    Wieras wiieksi tekeepi,
    Kyläläinen kymmeneksi.
    Haastan puille pääni päälle,
    Maahan alle jalkoini,
    Lausun saunan lautasille.
    Itken saunassa saloa,
    Ylisellä yksinäni,
    Kyllin kylpihuonehessa;
    Aliset kulaswesille,
    Saunan lauat lainehille.

    Olinpa minäin ennen
    Sirkkonen isän koissa,
    Tawi äitin tantereella.
    Niin on paisti palmikkoni,
    Kuin kaunis kasarin waski,
    Tahi kullittu hopea.
    Kaulahuiwini korea,
    Kuin on kukat kultalatwat
    Keskellä kesäsyäntä,
    Tahi kauniilla kewäällä.
    Helmukseni hempeämmät,
    Kaunihimmat karwoiltansa,
    Pilwiä punasen taiwaan,
    Aamuhetkellä iässä,
    Lännessä lähellä illan.
    Kaunihimmat taiwaan kaarta,
    Sa'an karwan kantawoa.
    Kenkäni käkenä kukku,
    Kesälintuna lipuwat,
    Käyessäni kirkkotiellä
    Kylän tyttösten keralla,
    Kanssa naisten naapurini.
    Waan katos nyt minun katalan
    Toista toimittaa pitääpi!

    Läksin puolahan metälle,
    Muulle maalle mustikalle;
    Sinne mä kana katosin,
    Lintu kuolin liioin sormin.
    Älköhön minun isoni,
    Älköön minun pappoin weli,
    Sinä ilmoissa ikänä,
    Kuuna kullaan walkiana,
    Werkawiittoa wetäkö,
    Käykö Saksan saappaissa,
    Minun kanan kaottuuni,
    Linnun kuoltun liioin sormin.
    Läksin puolahan metälle,
    Muulle maalle mustikalle;
    Sinne mä kana katosin,
    Lintu kuolin liioin sormin.
    Älköhön minun emoni,
    Älköhön emo kuluni,
    Sinä ilmoissa ikänä,
    Kuuna kullaan walkiana,
    Pitsilakkia pitäkö,
    Silkkihuiwia sitoko,
    Kaksin kerroin kaulahasa,
    Minun kanan kaottuuni,
    Linnun kuoltun liioin sormin.
    Läksin puolahan metälle,
    Muulle maalle mustikalle;
    Sinne mä kana katosin,
    Lintu kuolin liioin sormin.
    Älköhön minun siskoni,
    Älköhön sisko kuluni,
    Sinä ilmoisa ikänä,
    Kuuna kullaan walkiana,
    Pirran päällistä pielkö,
    Sukkulaista suihkatelko,
    Käännytelkö käämypuuta,
    Sinikangasta kutoko,
    Minun kanan kaottuuni,
    Linnun kuoltun liioin sormin!



Jauhorunoja.


    Tyttöä ei piä tawata,
    Kuin riihestä rimuamasta,
    Heinästä hämyämästä;
    Jok' on riski riihen puia,
    Hempulainen heinän lyöjä.
    Tyttöä tawata pitää
    Kiwen puusta kiikkumasta,
    Käsiwarsin waapumasta.
    Niin jauhan isän kiweä,
    Kuin lehti lennätteleepi;
    Wäännän wierasta kiweä,
    Kuin wesi hakoa wääntää.
    Mitäs sä kiwi kitajat,
    Mitäs wuori wäikärehät,
    Alla ainoan käteni,
    Alla pienen peukaloni!
    Kiwi on suuri, orja pieni,
    Jauhaja wähäwäkinen.

    Minä jauhan Jaakolleni,
    Lykkään lynkälle kiweä;
    Kyllä lynkkä linnun saapi,
    Kampura kalan wetääpi;
    Ei sitä sotahan wieä,
    Ei tahota tappelohon.



Tyttö poislähteissä.


    Lähen tästä kuin lähenkin
    Ison saamasta salista,
    Weikon kestikellarista,
    Syksyisen yön sylihin,
    Kewähisen kierän päälle;
    Jotei jälki jäällä tunnu,
    Jalan isku iljankolla,
    Hangella hamasen toimi;
    Eikä äiti ääntä kuule,
    Eikä iso itkuani.
    Empä tuolta ennen tule,
    Kuin on oma poika ohjaksilla,
    Saamani satulan päällä,
    Kantamani kannuksilla.
    Wuotan[8] wiikon weikkoani
    Riisumahan rinnukseni,
    Aisoja alentamahan;
    Eipä weikko tullunnakaan;
    Ite riisun rinnukseni,
    Ite aisani alennan.
    Wuotan wiikon weikkoani,
    Tuolta käymähän tupahan;
    Eipä weikko tullunnakaan;
    Ite tunkiimme tupahan,
    Kaiwamme katoksen alle.
    Minä tuohon seisatimme
    Owen suuhun orren alle,
    Kattilan pitotiloille,
    Rengin riisuntasioille;
    Ei oo tuttua tuwassa,
    Rakasta rahin nenässä.
    Annan kättä hiilokselle,
    Hiilet kylmät hiiloksessa;
    Annan kättä kiukahalle,
    Kiwet kylmät kiukahassa.
    Wiimein weikkoni tokahan,
    Äkkähän emoni lapsen,
    Pöyän alla pahnoilla,
    Penkin wieressä pehuilla;
    Syly syttä hartioilla,
    Waaksa muulla wartalolla;
    Weikon silmät wierimähän,
    Posket weikoni wesille.
    Wirkko weikko naisellesa:
    "Hankkii ruokaa wierahalle!"
    Tuo werinen weikon nainen
    Keitti kaalin wierahalle,
    Jost'on rakki raswan syönyt,
    Koira suolan koitellunna.
    Wirkko weikko naisellesa:
    "Tuo olutta wierahalle!"
    Tuo werinen weikon nainen
    Toipa wettä wierahalle;
    Ei sekään siiwon wettä,
    Sisaresten silmiwettä,
    Kälysten käenpesemä.



Koditon.


    Empä tieä tekiääni,
    Enkä tarkon saajoani;
    Liekö telkkä tiellen tehnyt,
    Tawi rannallen takonut,
    Alli aaloillen ajanut,
    Wesilintu keikassunna.
    Niin minun isonen heitti,
    Kuin on kieron kirweswarren;
    Niin minun emonen heitti,
    Kuin on wäärän wärttinäsä;
    Heitit kuin jänö pojasa,
    Jäälle jääkälehtämähän,
    Palollen papahtamahan;
    Heitit suurellen surulle,
    Apioille mielaloille.
    Nyt on turwa turpehessa,
    Armo kirkon aian alla,
    Toiwo Tuonelan tuwissa.

    Isä kuoli, äiti kuoli,
    Jätti mulle jäiset kengät,
    Sukat ulkoset unohti;
    Jätti jäisillen jälille,
    Talwiselle tantereelle.
    Usein minun polosen,
    Usein polon alasen,
    Itku silmäni sitoopi,
    Huoli pääni harjoaapi.
    Minull' on itku iltatyönä,
    Aamuwirtenä walitus;
    Kylä tiesi kylpeneeni,
    Weli wettä kantaneeni,
    Minä kylwin kyynäleillä,
    Hautelin haluwesillä.
    Kuuluupi kylä sanowan,
    Kyläkunta kuuntelowa,
    Laulawan iloista wirttä;
    En laula iloista wirttä,
    Laulan wirttä huolellista,
    Surullista suoltaelen.

    Kotihisa muut menewät,
    Majoillesa matkustawat;
    Minä korpia kokeilen,
    Sekä saloja samoan.
    Kuin sitte ilta tuleepi,
    Ennättääpi yö pimeä,
    Tulen kaukoa tokahan
    Ei sekään oma tuleni.



Huolellinen.


    Toisin tiesin, toisin luulin,
    Toisin polonen pakisin;
    Toisin on toiwoni käynnä,
    Ajatuksen alemmaksi,
    Muunne muuni luulioni.

    Mitä lie mieli miesten muien,
    Mitä muien morsianten;
    Minun on mieleni polosen,
    Kuin on myötäwän hewosen,
    Tahi tamman kaupittawan,
    Tahi ostetun orihin,
    Tahi miehen tappanehen,
    Urohon upottanehen,
    Miestä kaksi kaatanehen.
    Makaisin maksoissa wielä,
    Alla keuhkon kellettäisin,
    Ilman kuuta kahtomata,
    Ilmoa ihoamata.
    Äiän sillon äiti makso,
    Emonen sitä enempi,
    Kun ma maksoissa makasin,
    Alla keuhkon kellettelin.

    Niin on mieli miekkosien,
    Kuin kewänen päiwän nouso,
    Alahall' on allin mieli,
    Uiessa wilua wettä,
    Syän kylmä kyyhkyläisen,
    Syöessä kylän kekoa;
    Alempana armottoman,
    Käyessä kylän katua.
    Niin on mieleni polosen,
    Kuin syksynen yö pimeä,
    Talwinen on päiwä musta.

    Pah' on mieleni polosen
    Ilmain pahottamata;
    Kuin wielä pahoitetahan,
    Aina aatkeloitetahan,
    Siit' on semmeni pahempi,
    Siit' on aina aatkelampi.
    Laulan hoikka huolissani,
    Ikäwissäni iloiten,
    Panen pakkopäiwissäni;
    En laula olwen himossa,
    Enkä taarin tarpehessa.
    Sanottiin minun olleeni,
    Humalassa huutaneeni,
    Wiinassa wiheltäneeni;
    En huua humalan kautta,
    Enkä wiinan wierettele.
    Laulan ilman lainehilta,
    Wetoselta wierettelen,
    Jot' on iltani kuluisit,
    Aamuni ali menisit,
    Huoppeneisi huomeneni.

    Jos ois taatani takoja,
    Tahi seppänä setäni,
    Weikko wasken walajana;
    Saisin huolesta hewosen,
    Ruunan mustan murehista.
    Tietäisin surusta suitet,
    Päitet päiwistä pahoista,
    Riimut mieron riitelöistä,
    Satulan kylän sanoista,
    Reet on mieron rensunnoista,
    Länkeet mieron läykynnöstä.
    Enemp' on minulla huolta,
    Kuin on kuusessa käpyjä,
    Katajassa kapsehia,
    Pajuja pahalla maalla,
    Rannalla rapakiwiä.
    Ei ole sitä hewoista
    Talonpojan tanhualla,
    Talon rikkaankaan pihalla,
    Joka huoleni wetäisi,
    Mureheni muunne weisi.
    Kanna korppi huoliani,
    Minun hoikan huoliani,
    Sekä mustan murehiani,
    Lampihin kalattomihin,
    Aiwan ahwenettomihin.
    Älä kanna kalallisiin;
    Kalat kaikki huolestuupi,
    Ahwenet alas meneepi,
    Hauit halkiaa surusta,
    Sären lillit liukeneepi,
    Muiit mustaksi tuleepi,
    Minun hoikan huolistani,
    Minun mustan murehistani.

    Syäntäni tuimeleepi,
    Päätäni kiwisteleepi;
    Eikä tuima tuimemmasti,
    Kipeemmästi kiwistele,
    Että huomena minua,
    Hurstin huiskuteltahisi,
    Käsin käännyteltähisi.
    Sitte toisena pyhänä,
    Kuus ois tuomassa tupahan,
    Wiisi wiemässä wiluhun,
    Sata tielle saattamassa.
    Wetäisi Kojonen weikon,
    Liinaharja lillettäisi.
    Kuuluisi kuparin ääni,
    Waskin ääni wankahuisi.

    Parempi minä polonen
    Syntymätä, kaswamata,
    Maalle tälle täytymätä,
    Ilmoillen imettämätä.
    Oisin kuollut kuusiyönä,
    Kaonnut kapalolassa,
    Waaksa waatetta pitännä,
    Kyynäräinen pyhää maata,
    Pari pappien sanoa,
    Kolme lukkarin lukoa,
    Kerran kellon helkätystä.
    Mahot sillon mun emoni,
    Mahot kaunis kantajani,
    Ihana imettäjäni,
    Pestä pieniä kiwiä,
    Kapaloia karttusia,
    Syleillä sysistä puuta,
    Halailla wesihakoa;
    Kun sä minua syleilit,
    Kun sä minua halailit.



Kadonnut.


    Woi minä polonen poika,
    Woi poika polon alanen!
    Polin puulle pyörtäwälle
    Warwalle warattomalle,
    Luulin lumpehen pitäwän,
    Meren kaislan[9] kannattawan;
    Ei ollut lumme lujassa,
    Meren kaisla kannattanna.
    Nyt on poika polosella
    Yksi tuuli turwanani,
    Meren aalto armonani.
    Menin pohjahan polonen
    Päälle mustien mutien,
    Sisareksi siikasille,
    Weikoksi ween kaloille.
    Sisarena siiat syöpi,
    Ween kalat weikkonasa.
    Siiat suutani siwuupi,
    Hauit päätä harjoaapi.

    Ei tieä emo tekiä,
    Eikä kantaja katala,
    Missä liikkuupi lihasa,
    Wiereepi oma weresä,
    Liekö maalla wai merellä,
    Wai on suurella salolla;
    Käyneekö käpymäkiä,
    Wai on warwikkosaloa;
    Wai lienee meren selällä,
    Lakehilla lainehilla.
    Älköhön minun emoni,
    Älköhön emokuluni,
    Sinä ilmoissa ikänä,
    Kuuna kullaan päiwänäkään,
    Panko wettä taikinaasa
    Tuolta suurelta selältä,
    Tahi laajalta lahelta,
    Lakehilta lainehilta.
    Kuka lie meren wesiä,
    Sekin lie minun wereni,
    Sekä luuta seuhottuna,
    Weri tyystä wellottuna.



Kaipawa.


    Kuin meni welo kalahan,
    Toinen weli tuoreesehen,
    Kolmansi suen wiwuille;
    Tuli tuo welo kalasta,
    Toinen welo tuorehesta,
    Ei tullut suen wiwuilta.
    Meni emo ehtimähän,
    Käwi äiti kahtomahan,
    Huuti tuolta poikoasa,
    Poika tuolta wastoaapi.
    "En minä emoni pääse,
    Pilwet päätäni pitäwät,
    Hattarat hakuliani."

    En minä sinä ikänä
    Kuule weikon weisoawan,
    Laulawan emoni lapsen.
    Mit laulelee lahella,
    Wesilinnut weisoawat.
    Soitit sorsat kanteletta,
    Wesilinnut wempelettä,
    Koskessa kiwen kolossa,
    Ween wirran pyörtehessä;
    Luulin weikon weisanneeni,
    Laulaneen emoni lapsen.

    Niin on niin minun emoni!
    Kaswatit kanoja paljon,
    Koko joukon jouhtenia;
    Tuli haukka niin hajotti,
    Tuli lempo niin lewitti.
    Oli meitä kuin olikin
    Sisaria sillan täysi,
    Weikkoja wenet punanen.
    Nousi tuuli tuulemahan,
    Ilman ranta riehkimähän;
    Tuuli puut hawuttomaksi,
    Kanarwat kukattomaksi,
    Heinät helpehettömäksi.
    Siitä taitto siskon sillat,
    Weikoilta wenon hajotti;
    Joutu sormet soutimeksi,
    Kämmenet kasimeloiksi.



Sotaan lähtiä.


    Kun ma kuollen koito poika,
    Poika kalkinen kaonnen;
    Jääpi maat matojen syöä,
    Lehot ilwesten lewätä,
    Pellot peurain piehtaroita.
    Kun ma kuollen koito poika
    Poika kalkinen kaonnen:
    Kun kuollen kylän kuluilla,
    Koirien kotosioilla,
    Wariksien wainioilla;
    Saapi lintuset lihoa,
    Warikset waria werta,
    Minun raukan raawoistani.
    Tuotapa suku sureepi,
    Lai kaikki kaihoaapi.
    Waan kun kuolisin kotiini,
    Rikoilleni riukeneisin;
    Wielä kerran kellot soisit,
    Kirkon wasket wankasisit;
    Ei tuota suku surisi,
    Suku suuresti surewa,
    Lai kaikki kaihoawa,
    Saawani minun sotahan,
    Tykin suuren suun etehen,
    Rautakirnuin kitahan.
    Waan älä sure sukuni,
    Kaihoa laini kaunis!
    Soria on sotanen tauti:
    Soria on sotahan kuolla,
    Hemme miekan helkeesehen;
    Äkin poika pois tuleepi,
    Potemata pois meneepi,
    Laihtumata lankiaapi.



Viiteselitykset:


[1] Laskeilla.

[2] Runojan.

[3] Sysää.

[4] Toisin; kuoliaseen.

[5] Kawiat.

[6] t. Siltoa.

[7] O'ottanunna t. odottanunna.

[8] Uotan, odotan.

[9] Kaihla t. kaihila.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kantele II - Taikka Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykyisempiä Runoja ja Lauluja" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.