Title: Kantele III - Taikka Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykyisempiä Runoja ja Lauluja
Author: Lönnrot, Elias
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kantele III - Taikka Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykyisempiä Runoja ja Lauluja" ***


KANTELE III

taikka Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykysempiä Runoja ja Lauluja

Koonnut ja pränttäyttänyt

ELIAS LÖNNROT

Philosophian Candidati.



HELSINGISSÄ
Präntätty Waseniuksen luona Wuonna 1830.



        Niin minun isonen heitti,
        Kuin on kieron kirweswarren
        Niin minun emonen heitti,
        Kuin on wäärän wärttinäsä,
        Niin on weikko wierastunna,
        Kuin orawa kuiwaan kuuseen
        Niin sisko siwute käypi,
        Kuin kala kiwisen rannan.



SISÄLLÄPITO:

Lukioillen esipuheeksi.

Wanhoja Runoja.

 Tanssaja.
 Raudan Synty.
 Kipusanat.
 Hätäsanat.
 Tulen Synty.
 Sairaita kylwettäissä.
 Lääwämadon Synty.
 Kuwun Sanat.
 Hammasmadon Sanat.
 Riiden Sanat.
 Ampumista wasten.

Nykysempiä Lauluja.

 Wäinämöisen weljen pojasta.
 Kahwerokasta.
 Ylistysruno Kalle Palmulle.

Seurawaisessa Osassa tahdon minä luetella paikkakunnat, joista
tämänki Osan Runot ja Laulut owat peräsin, koska tässä sillen ei
ole tilaa.



Lukioille esipuheeksi.


    Ota kantele käteesi,
    Kultakieli kainaloosi,
    Sormet soitolle sowita,
    Laske ääni laulamahan!
    Joko ruwennet runoihin,
    Tahi lauluja latonet,
    Kyll' on kaunis kumpanenkin,
    Suomen soitanto sulonen,
    Sanat wanhempain wakawat.
    Jos sa sattuisit Sawossa,
    Käyä kerran Karjalassa,
    Kuulisit aholla äänen,
    Lasten laulawan lehossa;
    Tokkos tuonne seisahtaisit
    Luoksi lasten laulawaisten,
    Tuolla wähän wiipyisit,
    Marjaaholla asuisit?
    Tahi jos joukkohin tulisit,
    Poikaparwien parihin,
    Jossa kantele kajuupi,
    Soitto soitolle tajuupi;
    Tokko oisi päiwä pitkä,
    Päiwä pitkä, ilt' ikäwä?
    Waan eipä pojat puoletkahan,
    Eikä lapset lainkahan,
    Mitään tyttöjen tykönä,
    Kestä neitojen keralla.
    Kuin on muista muuramista
    Mesimarja makeampi;
    Niin on poikaisten puheista,
    Lasten pienten lausunnosta,
    Neion soitto sulowampi,
    Taipuwampi tytön ääni.
    Kuin he laulawat kujilla,
    Suoltawat sulosta wirttä
    Mennessänsä mehtimaille,
    Mehtitöillen työntäissä;
    Matka wälttyypi wähäksi,
    Wirsta wiittä lyhemmäksi.
    Sitte tuonne tultuansa,
    Matkan päähän päästyänsä
    Nurminiituilla asuwat,
    Tahi meliwät metässä;
    Alla työnsä aattelewat,
    Sanoja sowittelewat;
    Päiwä kultanen kuluupi,
    Ilta kesken keikahtaapi
    Kuin sitte kotia käywät,
    Illan saatua sulosen,
    Wielä laulawat luhilla,
    Aitoissansa yösialla
    Mik' on mitä, kuk' on kuta,
    Mitä mikäin muisteleepi,
    Mitä mielehen majaapi.
    Hyw' ompi Unosen tulla,
    Simasiiwen löyhytellä,
    Noilla taiwaan tuomisilla,
    Wirttä laittamaan lopulle.

                         E.L.



Wanhoja Runoja.



Tanssaja.


    Hoi isännät, hoi emännät!
    Kell' on kellarin awaimet!
    Täytyykö tätä tupoa,
    Lainataanko lattiata,
    Tanssia tasasten miesten,
    Miesten nuorten notkustella?
    Kuin ei täytyne tupoa,
    Lainattane lattiata;
    Niin mä tansin tantereella,
    Keikun keskellä pihoa;
    Joss' ei pää lakehen koske,
    Oht' ei ortehen kolata,
    Jalat sillan liitoksehen.

    "Täytyypä tätä tupoa,
    Lainataanpa lattiata,
    Tanssia tasasten miesten,
    Miesten nuorten notkustella."

    Suur' on kiitos, kost' jumala.
    Kunpa tuoahan olutta,
    Tahi wiinoa wähäsen,
    Niin mä laulan laskettelen.
    Kuin wetonen wierettelee;
    Suusta kuin sulan kynästä,
    Päästä kuin päiwän kakkarasta,
    Suu ei laula suuruksita,
    Rinta raswata ritise.

    "Niinpä sä laulat lorpottelet,
    Kuin jokonen juoksottelee,
    Niinpä suusta karwasesta,
    Kuin on petran[1] ...sehestä;
    Niinpä päästä palliasta,
    Kuin on kuumasta kiwestä.
    Tywin laulan tyhwän kuusen,
    Latwoin lakkapään petäjän,
    Sinun, kurja, kulkkuhusi,
    Heikko henkireikähäsi;
    Ettei kulkkusi kumaja,
    Henkireikäsi heläjä."



Raudan Synty.


    Miss' on rauta säilyletty
    Sinä suurra poutawuonna,
    Seisennä sotakesänä?
    Tuoll' on rauta säilytetty
    Sinä suurra poutawuonna,
    Seisennä sotakesänä:
    Pitkän pilwen rannan päällä,
    Tammen latwassa tasasen.
    Nousi tuuli tuulemahan,
    Ilman ranta riehkimähän;
    Tuuli puut hawuttomaksi,
    Kanarwat kukattomaksi,
    Heinät helpehettömäksi.
    Tuuli taitto tammen latwan
    Rutjan koskehen kowahan,
    Tuosta synty neljä neittä,
    Koko kolme morsianta.
    Rinnoin istuwat itähän,
    Perinpuolin pohjolahan,
    Sekä istuit, että itkit,
    Lypsit maalle maitoasa,
    Niitylle nitusiasa.
    Mikä lypsi mustan maion,
    Siitä synty melto rauta;
    Mikä walkian walutti,
    Siitä tehtihin teräkset;
    Mikä puotti punasen,
    Siit' on tehty rääkky rauta.
    Oh sinua rauta raukka,
    Rauta raukka, koito kuona,
    Teräs terhon päiwällinen
    Joko suureksi sukesit,
    Sekä kaswot karkiaksi;
    Etsä sillon suuri ollut,
    Etkä suuri, etkä pieni,
    Etkä kowin korkiakaan,
    Etkä kowin kipusaskaan;
    Kuin sä suosta sotkettihin,
    Saatihin sawen seasta,
    Koprin kaiwain kankahasta,
    Kynsin mustasta muasta;
    Käsikarwain kastumata,
    Warpain riwestymätä.
    Oh sinua rauta raukka,
    Rauta raukka, koito kuona!
    Etsä silloin suuri ollut,
    Etkä suuri, etkä pieni, j.n.e.
    Seisoit we'ennä selkeänä,
    Läykyit lämmynnä lähennä,[2]
    Alla taiwahan tasasen.
    Oh sinua rauta raukka!
    Etsä silloin suuri ollut j.n.e.
    Kukuit kullassa[3] käkönä
    Alla ahjon Ilmarisen.
    Ei rauta paha olisi
    Ilman käärmehen kähytä,
    Maon mustan mujuhita,
    Kusiaisen kutkelmata.
    Hörhiläinen Hiien lintu
    Wiskasi wihoja noien
    Rautoin rakettawihin,
    Teräksihin tehtäwihin.
    Mehiläinen ilman lintu!
    Lennä tuonne löyhäytä
    Yheksän meren ylite,
    Meri puoli kymmennettä.
    Pistä sulkasi sulassa,
    Siipesi woia simassa,
    Mesi keitä kieleltäsi,
    Sima suustasi juloa,
    Kukan kultasen nenästä,
    Helewästä heinän päästä;
    Siitä kylmästä kylästä,
    Kuss' ei oo nähty, eikä kuultu,
    Ruohon kaiken kaswantoa;
    Kipehille woitehiksi,
    Pahalle parantehiksi,
    Jot' ei wiswoille wirusi,
    Eikä menisi märille,
    Eikä ruohtuisi rupeille.



Kipusanat:


    Kiwut tuonne kiityöhön,
    Waiwat tuonne waipuohon,
    Kiwuttaren kippasehen,
    Wammattaren wakkasehen!
    Kipeä on kiwuissa olla;
    Waikea[4] wammoissa asua.
    Tuonne mä kiroon kipuja,
    Tuonne mä pahoja panen,
    Tuonne tunkeen turmioita:
    Kiwisihin kallioihin,
    Rautasihin raunioihin.
    Kiwutar kipuen eukko!
    Kiwut kääri helmohisi,
    Waiwat wastaan rintoasi;
    Kiwut puohtaa puohtimella,
    Wammat seulalla selitä;
    Kiwiä kiwistämähän,
    Paasia pakottamahan.
    Ei kiwi kipuja itke,
    Paasi waiwoja walita.
    Tuonne mä kiroon kipuja,
    Tuonne mä pahoja panen,
    Tuonne tunkeen turmioita:
    Kipuwuoren kukkulalle,
    Keskellen Kipumakiä.
    Kiwi on keskellä mäkiä
    Reikä keskellä kiweä,
    Sywä syltöä yheksän,
    Kyynäräinen kymmennettä.
    Lyhyt akka Tuonen tyttö,
    Kiwutar kipuin eukko,
    Äkäätär neito äiä;
    Mikä istuupi mäellä,
    Kuka käy pitkin mäkiä,
    Kipuwuoren kukkuloa,
    Kipukintahat käessä,
    Kipukänkä kainalossa;
    Kipuja keräelewät,
    Waiwoja wakoelewat,
    Kirjasehen kippasehen,
    Waskisehen wakkasehen,
    Yhen sormen mentäwähän,
    Peukalon mahuttawahan.
    Siellä keittäwät kipuja,
    Pikkasessa kattilassa,
    Rautasessa riehtilässä,
    Pienen sormen mentäwässä,
    Peukalon mahuttawassa.
    Sinne mä nyt kiroon kipuja,
    Sinne tunkeen tuskapäitä;
    Ei kiwi kipuja itke,
    Paasi waiwoja walita,
    Waikka paljon pantahisi,
    Määrätä mätettähisi,
    Äiin äyskäteltähisi.
    Kiwut sinne kiityöhön,
    Ihosta imehnoraukan;
    Ettei tuskat päällä tunnu,
    Pakko syämelle panete.



Hätäsanat.


    Liikku ennen linnat, järkky järwet,
    Wuoret waskiset wapisi,
    Torit linnain torkatteli,
    Tulless' on jumalan tunnin,
    Tahi herran tammoissa.
    Etkö sinäin liika liiku,
    Etkö sä paha pakene!
    Nyt on liian liikosaika,
    Pahan pakenoaika.
    Wai liikut liikuteltaissa,
    Järkyt järkyteltäissä?
    Mull' on koprat kontiolta,
    Weren juojalta wekarat,
    Linnulta lihan pitimet,
    Hawukalta haarottimet,
    Jolla konnan kopristelen,
    Jolla ilkiän asetan,
    Puremasta, jäytämästä,
    Syömästä, kaluamasta,
    Pahan rakin raatamasta.



Tulen Synty.


    Hara wanha poltettihin,
    Korwalla tulisen kosken,
    Tulikosken kääntemällä.
    Tuohon liina kylwettihin,
    Kypenihin kylwettihin,
    Kypenihin kynnettihin.
    Yöllä liinat kylwettihin,
    Yöllä liinat koirittihin,
    Yöllä liinat nyhettihin,
    Yöllä wietihin wetehen,
    Yöllä weestä nostettihin,
    Yöllä luista luistettihin,
    Yöllä rihmat keträttihin,
    Yöllä werkot kuottihin.
    Werkot on weljesten[5] kutomat,
    Sisaresten[6] keträmät,
    Ison pauloille panemat,
    Weljesten wesille wiemät.
    Weiwät weljekset wesille,
    Kaimakset kalahan läksi.
    Weettiinpä, wemmottiinpa,
    Ei saatu kaloa tuota,
    Jota kilwoin pyyettihin.
    Ite wanha Wäinämöinen
    Wielä werkkoa lisäsi,
    Syltää, seihtemän satoa,
    Wielä köyttä kymmenkunta.
    "Wiekäät werkkone sywille!"
    Werkot wietihin sywille,
    Etäämmäksi ennätettiin.
    Minne sikla heitettihin?
    Tuonne sikla heitettihin;
    Sikla toinen heitettihin
    Karjalaisten kannakselle,
    Niittukannan niemeksehen;
    Toinen sikla heitettihin
    Saralaisten salmen suuhun,
    Lokkiluotoin nenähän.
    Weettiinpa, wemmottiinpa,
    Saatiinpa hapea hauki,
    Jota kilwoin pyyettihin.
    Haettiinpa Manalasta,
    Ehittiinpä maanki alta;
    Ehittiinpä, eipä löytty
    Joka hauin halkasisi.
    Ehittiinpä taiwosesta,
    Tähtitarhojen takoa;
    Ehittiinpä, eipä löytty.
    Sano wanha Wäinämöinen:
    "Wiel' on miesi tieossani,
    Sotisulho suojissani."
    Kaalaapi Kalewan poika
    Rautasissa rukkasissa,
    Waskiwanttuen sisässä.
    Tuulalta näkyy tulewan,
    Yli jänkän pää näkyypi;
    Hyytä hynkiä sylissä,
    Jäätä jänkä kainalossa,
    Hyyssä sukka, jäässä kenkä,
    Hallassa hamosen helmat.
    Tuo halasi hauin wahtan;
    Tääll' oli sokia sorwa.
    Halastiinpa sorwan wahta,
    Tääll' oli sinerwä siika.
    Halastiinpa siian wahta,
    Putosi puna keränen.
    Purettiin puna keränen,
    Siell' oli tulikipuna.
    Suikahti tulikipuna
    Yheksästä ikkunasta,
    Seihtemästä reppänästä,
    Poltti tuo pojilta polwet,
    Rikko rinnat tyttäriltä
    Puhki paarmahat emoilta.
    Weitoset wenoja weisti,
    Kuparia alla kuusen,
    Alla korwen kolkutteli
    Kolmikaarista wenettä.
    Sai wenonen walmihiksi.
    Sampsa poika Pellerwoisen
    Weisti kuusesta meloja,
    Petäjästä jänkäleitä.
    Soutelowat, joutelowat,
    Ympäri newan jokia,
    Newan nientä kiertelewät.
    Tarttuupi wenonen kiinni,
    Ei kiwellen, ei hawolle,
    Hauin suuren hartioille,
    Lohen purstollen punasen.
    Waimo wastahan tuleepi,
    Puhutellen, lausutellen:
    "Mistäs oletta mies parat?"
    "Me olemme keskiilmalta."
    "Minne menettä mies parat?"
    "Menemme tulta tiettämähän,
    Walkiata waatimahan;
    Tuli on tuima tieettäwä,
    Walkiainen waaittawa.
    Jo on tuli tuimat tehny,
    Walkia pahat wahingot,
    Poltti tuo pojilta polwet,
    Rikko rinnat tyttäriltä,
    Puhki paarmahat emoilta.
    Mistäs olet waimo parka?"
    "Mä olen emä Wäinämöisen,
    Ilmarisen isän waimo;
    Minull' on wihki wiien waimon,
    Muoto kolmen morsiamen;
    Minä olen emo imehien,
    Sekä wanhin waimoloista,
    Ensin emä ihtelöistä.
    Ei tuli sywiltä synny,
    Eikä kaswa karkialta,
    Synty Jesuksen sylistä,
    Wyöltä wanhan Wäinämöisen.
    Tuoll' on tulta tuuwiteltu,
    Walkiata waapoteltu,
    Ylähällä taiwosessa,
    Kultasessa kätkyessä,
    Hihnoissa hopeisissa.
    Siell' on nyt tulosen synty;
    Kuin mä huuan huikiasti,
    Tuolta walkia näkyypi,
    Etähältä haalottaapi,
    Takoa meren punasen.
    Jäinen kattila tulella,
    Jäiset hernehet sisässä,
    Jäinen kauha kattilassa.
    Kuin mä huuan hoiwahutan,
    Tulee poika Pohjolasta,
    Mies pitkä Pimentolasta,
    Silmät jäässä, polwet hyyssä,
    Iho kaikki iljenneessä,
    Lattia lumen wäessä:
    Ukon tullessa tupahan,
    Astuissa aimomiehen,
    Lyöpi tulta turkin helmat,
    Säkehitä sääriwarret.
    Jäinen on kattila käessä,
    Jäinen kauha kattilassa,
    Jäiset hernehet sisässä.
    Onko hyytä Pohjolassa,
    Simoa Tapiolassa?
    Noilla hyillä hyywytellös,
    Noilla jäillä jäähytellös,
    Joill' on järwet jäähytelty,
    Joill' on meret hyywytelty.
    O Ukko ylinen herra,
    Mies on wanha taiwahinen!
    Tunkeite tähän tulehen,
    Waiwu tähän walkiaseen.
    Tee tuli tehottomaksi,
    Walkia warattomaksi,
    Siteheksi luojan silkki,
    Luojan kalwe katteheksi.
    Wesi pilwestä putosi,
    Tuokin pikkanen pisara;
    Pisarass' on lampi laaja,
    Lammiss' on wene punanen,
    Wenosess' on kolme miestä
    Nuotpa woiti woitehilla
    Paikkoja palanehita,
    Wiikon wiswan tehnehitä.
    Hyinen eukko tuo tuleepi
    Hyinen kattila käessä
    Tuo tulla tuhutteleepi,
    Hyinen kattila käessä,
    Hyinen nippi kattilassa;
    Jolla tulta tummentelee,
    Palanutta jäähyttelee.
    Onko poltettu porolla
    Tahi ilmiwalkialla,
    Wai lienee weellä warilla?
    Mikä lie poroin palanut,
    Sitä hyyllä hyywytellös;
    Mikä lie wesin palanut,
    Sitä jäällä jäähytellös;
    Mikä lie tulin palanut,
    Siihen wiiskoos witiä.
    Neityt Maaria emonen,
    Puhas muori muoollinen!
    Woia niillä woitehilla,
    Niillä raswoilla rapaja,
    Yheksillä woitehilla,
    Kaheksilla kahtehilla;
    Joill' on Jesus woieltuna;
    Kastettuna kaikkiwalta;
    Jot' ei wiswoillen wiruisi,
    Eikä menisi märille,
    Eikä ruwillen rupeisi.
    Tee nyt yöllä terweheksi,
    Päiwällä imanteheksi." J.n.e.



Sairaita kylwettäissä.


    Nouse wanha Wäinämöinen,
    Ukko herkiä unesta!
    Pojan ainoon awuksi,
    Miehen kuullun kumppaniksi,
    Tässä työssä työlähässä,
    Walan tehessä waikiassa.
    Neityt Maaria emonen,
    Puhas muori muoollinen!
    Jok' oot emä imehien,
    Sekä wanhin waimoloista;
    Tule tänne, tarwitahan,
    Pikemmin tarwitahan,
    Useimmin huuetahan.
    Tule saunahan saloa,
    Ilman uksen ulwomata,
    Saranain sanelemata.
    Tuo nyt kanssasi katehet,
    Kerallasi keinot suuret,
    Luo löyly, lähetä lämmin
    Kiwelle kiwuttomalle,
    Paaellen pakottomalle;
    Puun löyly, wetosen lämmin,
    Wesi wanhan Wäinämöisen,
    Wuorest' on wetosen synty,
    Tulen synty taiwosesta,
    Ei oo löylyn löytämistä,
    Lämpösen lähettämistä.
    Tuolta mä anon apua,
    Tuolta huuan hoiwahutan,
    Alahalta taiwosesta,
    Alahalta maaemältä.
    Huutelen hätäsen huuon,
    Panen äänen pakkoisen,
    Läpi maan, läpi manuen,
    Läpi kuuen kirkkokunnan;
    Isältäni Jesukselta,
    Emältäni Maarialta,
    Joilta aina armot käywät,
    Merkit tuttawat tulewat,
    Mist' on pulmat puuttununna,
    Taikia tapahtununna?
    Onko weestä, wai maasta,
    Wai on tuuli tuuwittanut,
    Walkiainen waapottanut?
    Wai on kalma kalmistosta,
    Perkele pyhästä maasta,
    Kirkon kirjatun siwusta,
    Satalauan lappiosta,
    Jossa lukkarit lukewat,
    Sekä papit pauhoawat,
    Messumiehet mellehtiwät.
    Kuin ei lie minussa miestä,
    Ukon pojassa urosta,
    Tämän päästön päästäjöä,
    Tämän pulmun purkajoa,
    Tämän jakson jaksajoa;
    Noskaat norosta miehet,
    Hiekasta hewoswäki,
    Miekkamiehet liettehestä,
    Jotk' on wiikon maassa maanut,
    Kauan lieossa lewännyt;
    Pojan ainoon awuksi,
    Miehen kuullun kumppaniksi.
    Kuin ei minussa miestä liene,
    Ukon pojassa urosta j.n.e.
    Saakohon jumala joku,
    Kaikki päästöt päästämähän,
    Kaikki pulmut purkamahan,
    Kaikki jaksot jaksamahan.
    Kuin ei lie minussa miestä,
    Ukon pojassa urosta j.n.e.
    Louhi Pohjolan emäntä
    Tule päästöt päästämähän,
    Tule pulmut purkamahan,
    Tule jaksot jaksamahan.
    Kuin ei lie minussa miestä,
    Ukon pojassa urosta j.n.e.
    Päiwätär pätöwä neito
    Tule päästöt päästämähän j.n.e.
    Kuin ei lie minussa miestä,
    Ukon pojassa urosta j.n.e.
    Kawe eukko Luonnotar,
    Kawe kultanen korea,
    Tule päästöt päästämähän j.n.e.
    Kuin ei lie minussa miestä,
    Ukon pojassa urosta,
    Tämän päästön päästäjöä,
    Tämän pulmun purkajoa,
    Tämän jakson jaksajoa;
    Tulkoon tuhat perkelettä
    Tämän päästön päästämähän,
    Tämän pulmun purkamahan,
    Tämän jakson jaksamahan;
    Mennä suuren, mennä pienen,
    Kulkia wähäwäkisen,
    Mennä pitkän perkeleenki,
    Ristittyä rikkoamasta,
    Kastettua kaatamasta,
    Tehtyä teloamasta.

    Mist on pulma puuttununna,
    Taikia tapahtununna?
    Onko siitä seipähästä,
    Joss' on korppi koinittuna,
    Musta lintu mulkuttuna;
    Wai on wanhoista sioista,
    Wai on watturaunioista,
    Wai on Kalma kalmistosta,
    Perkele pyhästä maasta,
    Kirkon kirjatun siwusta,
    Terwaporstuan powesta,
    Satalauan lappiosta;
    Jossa lukkarit lukewat,
    Sekä papit pauhoawat,
    Messumiehet mellehtiwät.
    Mene Kalma kalmistohon,
    Perkele pyhään maahan,
    Kirkon kirjatun siwuhun,
    Terwaporstuan powehen,
    Satalauan lappiohon,
    Jossa lukkarit lukewat j.n.e.
    Johon on kansa kaatununna,
    Wäki suuri wääntynynnä,
    Siell' on luuta luskottua,
    Päärammua raskuttua,
    Ilman ihmisen ihoa,
    Kaswawaisen kainaloita.
    Mene tuonne, kunne käsken,
    Hiien hiilien sekahan,
    Pahalaisen pankon päähän;
    Siell' on muutkin murhamiehet,
    Ikuset pahantekiät.
    Mene wielä, kunne käsken,
    Lapin maahan laukiahan,
    Pohjan pitkähän perähän,
    Siell' on hywä ollaksesi,
    Lempi liekatellaksesi.
    Siellä tuuli tuuwittaapi,
    Wesi wieno wilkuttaapi,
    Wesi synkkä sylkyttääpi.
    Mene wielä, kunne käsken,
    Tuonne tunturiin mäelle,
    Kuhawuoren kulman päälle,
    Johon näkywät Pohjan portit,
    Rautaukset ärwöttäwät.
    Mene wielä, kunne käsken,
    Kuhawuoren kulman alle,
    Johon on puut päin puonneet,
    Heinät latwoin lageneuenna
    Sulahan sarajokehen.
    Siell' on sun sisariasi,
    Siellä wiisi weikkoasi,
    Kuusi kummisi tytärtä,
    Seihtemän setäsi lasta;
    Siell' on hirwet hirtettynä,
    Jalopeurat jaksettuna;
    Siell' on luutonta lihoa,
    Siell' on päätöntä kaloa,
    Suonetonta pohkiata,
    Ilman ihmisen ihota,
    Kaswawaisen kainaloita.
    Mene wielä, kunne käsken,
    Suen suuhun, hamaran päähän,
    Mustan koiran hännän alle.
    Mene wielä, kunne käsken,
    Notkoillen noroperille,
    Soille räykynettömille.
    Mene wielä, kunne käsken,
    Mene tuulen tietä myöten,
    Ahawan ratoa myöten.
    Mene wielä, kunne käsken,
    Mene sä rewon rekehen.
    Rewoll' on reki matala,
    Repo rannallen wetääpi.
    Ja mene siitä, kunne käsken,
    Silmillen sinisen siian,
    Lohen purstollen punasen,
    Hauin suuren hartioille.
    Siika sun sywille wiepi,
    Etäämmä ehätteleepi,
    Alle aaltoin sywien,
    Päälle mustien mutien,
    Kipusehen kellarihin.
    Siell' on muutkin murhamiehet,
    Ikuset pahantekiät;
    Sinne sääkin tuomitahan.
    Siell' on sun sisariasi,
    Siellä wiisi weikkoasi j.n.e.
    Ja mene, kunne käsken,
    Wirtohin wipajawihin,
    Läilywihin lähteesihin,
    Hereesihin hetteesihin,
    Alla taiwahan tasasen.
    Wai jos kyytiä kysynet,
    Anonet ajohewosta;
    Kyllä sinulle kyyin löyän
    Ja annan ajohewosen;
    Ota Hiiestä hewonen,
    Wuoresta walihte warsa,
    Hiien ruuna ruskeampi,
    Joll' on rautaset kapiot,
    Tulitukka, rautaharja,
    Hywälle hypittäjälle,
    Ajajalle ankaralle;
    Jonk' ei jälki jäällä tunnu,
    Jalan isku iljenneellä.
    Neityt Maaria emonen,
    Puhas muori muoollinen!
    Tule tänne, tarwitahan,
    Weäte tänne, mainitahan,
    Usiammin huuetahan,
    Pikemmin tarwitahan,
    Awopäin, haralla hapsiin,
    Ilman wyötä helmuksita,
    Tekemähän terweyttä,
    Rauhoa rakentamahan,
    Ennen päiwän nousemista
    Koi jumalan koittamista,
    Auringon ylenemistä.
    Tee nyt yöllä terweheksi,
    Päiwällä imanteheksi,
    Alta aiwan terweheksi,
    Keskeä kiwuttomaksi,
    Wieriltä wiattomaksi,
    Päältä tuntumattomaksi,
    Alta nuurumattomaksi,
    Suin sulin puheltuani,
    Hengin huokaeltuani.
    En puhu omalla suulla,
    Puhelen jumalan suulla,
    Herran hengellä hywällä,
    Lämpösellä löyhyttelen;
    Wihoin tuulen tuulemata,
    Wihoin saamata satehen,
    Kowan ilman koskemata,
    Pakkasen palelemata.
    Repii nyt ilma ikkunoiksi,
    Taiwas kaariksi jakele,
    Salwaksi sana jumalan,
    Herran henki peitteheksi,
    Siteheksi luojan silkki.
    Herran kalwe katteheksi.
    Awukseni, ainookseni,
    Tuekseni, turwakseni,
    Wäikseni, woimakseni.
    Huuho herra hurmehella,
    Herra waahella walele,
    Puhu Jesus pulmostani,
    Pese Jesus peiwostani,
    Kylän liioista limoista,
    Naisten naaroin seasta,
    Kusikinnerten kerasta,
    Huoran hurmewaattehista,
    Weripaioista pahoista.
    Ken katein kehtoneepi,
    Silmin kieroin kaksineepi,
    Wastuksin warustaneepi,
    Luonnon wihasin luomi,
    Silmä juoskoon simana,
    Toinen woina wuotuohon,
    Raswana rapahtuohon,
    Tuonne helwetin tulehen,
    Pahan wallan walkiaseen.
    Ken katein kahtoneepi,
    Silmin kieroin keksineepi j.n.e.
    Tunkee perkele tulehen,
    Isännät perisopesta,
    Emännät owisopesta,
    Lapset keskilattialta,
    Suin tulehen, päin tulehen,
    Takaraiwoin tantereeseen.
    Silmät käännä kellellehen,
    Niskat rutoin rutase.
    Wello werta hartioissa,
    Sotke suolia sisässä,
    Keitä keuhkoja mahassa,
    Ennen päiwän nousemista,
    Koi jumalan koittamista,
    Auringon ylenemistä;
    Ennen kuin sanani saapi,
    Tahi mieli jouhtuneepi.
    Oot sä pantu palkan eestä,
    Tahi toisen käskyläinen,
    Rakettu rahan eestä;
    Ota kiinni olkapäistä,
    Wasemmista warpahista,
    Kaiemmista kantapäistä,
    Läpi luusta, läpi lihasta,
    Läpi kuuman kirwehen,
    Läpi reppänän yheksän,
    Mene perkele kotiisi,
    Isäntäsi iltaselle,
    Emäntäsi aamuselle,
    Muun pereesi murkkinalle.
    Aita wastoin tuleepi;
    Ammu aita mennessäsi
    Wiieltä witaswäliltä,
    Seihtemältä seipähältä,
    Kaheksalta kaskipuulta.
    Punahattu, Tuonen poika,
    Jännitä tulinen jousi,
    Tulisella jäntehellä.
    Pane waskinen wasama
    Tuon tulisen jousen päälle,
    Ammu halki hampahista.
    Luun syöjä, lihan puria,
    Weren uuelta wetäjä;
    Jota Hiiet himmastuisi,
    Perkeleetki peljästyisi,
    Karkuaisi maan katehet.
    Neityt Maaria emonen,
    Puhas muori muoollinen!
    Soua suonista wenettä,
    Wenehella waskisella,
    Kuutilla kuparisella;
    Soua luun lomia myöten,
    Jäsenten rakoja myöten.
    Mist' on luuta luikahtanna,
    Siihen luita luikahuta,
    Mistä kalwo katkenunna,
    Siihen kalwo kaswahuta;
    Mistä liikkunna lihoa,
    Siihen liittyös lihoa.



Lääwämadon Synty.


    Tuonen toukka, maan matonen,
    Emännän esikätönen,
    Pihan rikka, pellon sonta,
    Kaari kartanon alanen!
    Sä oot wiikon wilussa maannut,
    Kauan kaihossa siassut,
    Kuukauen hewon kusessa,
    Talwen tallin lattiassa.
    Jos olet pahoin tehnyt,
    Tule työsi tuntemahan,
    Pahasi parantamahan j.n.e.



Kuwun Sanat.


    Kukki neito Kuuteratar
    Kuto mulle kulleroita,
    Paahko munapalleroita,
    Alla kuusen kukkalatwan,
    Alla kaswawan katajan.
    Lepän juuret lellukohon,
    Pajun juutet paisukokon,
    Kohotkohon koiwun juuret;
    Älköhön iho imehnon,
    Karwanen kawon tekemä.
    Ukko kultanen kuningas!
    Luo kultawuolimesi,
    Hopiainen tapparasi,
    Jolla kupua kowellan,
    Lemmon kelloa kerihten,
    Kaklan kaielta lihalta.
    Tieänpä sinun sukusi;
    Sumust' on sinun sukusi,
    Sumust' on sinun emosi.
    Sumust' on sinun isosi,
    Sumust' waltawanhempasi;
    Sinne mä sinunki panen,
    Siell' on wiisi weikkoasi j.n.e.
    Tuikkaa kuin tuli punanen,
    Liiku kuin lipiä koira.
    Kuin et siellä sioa saane;
    Tuonne mä sinun manoan
    Purstohon lohipunasen,
    Kalahauin hartioille;
    Lohi sun sywille wiepi,
    Kalahauki kaimoaapi.
    Ja kuin et siellä sioa saane;
    Mene tuonne, kun mä käsken,
    Niittyhyn nimettömähän,
    Nimen tietämättömähän,
    Jot' ei ruohot maasta nouse,
    Heinät nurmesta ylene.



Hammasmadon Sanat.


    Hyöpyräinen, pyöryläinen,
    Liinan siemenen kokonen,
    Liinan siemenen näkönen,
    Hammasten hajottelia,
    Leukaluiten leikkeliä!
    Älä hakkaa hampaitani,
    Älä leikkaa leukojani.
    Tieänpä sinun sukusi;
    Mies musta merestä nousi,
    Uros aallosta yleni,
    Pystyn peukalon pitunen,
    Uroon sormen korkunainen;
    Hapenella parta kaswo,
    Parralla mato sikisi,
    Siitäpä käwi katala
    Lämpisihin leukaluihin,
    Halusihin hampaisihin.
    Kuoli ukko, waipu wanha,
    Tauilla tawattomalla,
    Tuon luun lokertamasta,
    Tuon pahan pakottamasta,
    Werikoiran koskemasta.
    Lyhyt akka Tuonen Tyttö,
    Woiti kielellään kipuja,
    Hammastauilla tapoja.
    Pisti neulan leukaluuhun,
    Tuon on kolmasti sepitti:
    "Suolat soikohon hywinä
    Weren luonasa lukian,
    Selwitäte seisomahan!"
    Nousi ukko unestasa,
    Selwittihe seisomahan.
    Siin' on nyt sinun sukusi,
    Siin on kaikki karwasiki.
    Ällös sä paha pakene,
    Syömästä, kaluamasta,
    Puremasta läätämästä!
    Hajotkohon Hiien hammas,
    Lewitköhön Lemmon leuka.
    Painan mä pajusta jousen,
    Teen lepästä lennottimen,
    Ammun hittoja hihahan,
    Paholaista parran halki.
    Punahattu, Tuonen poika!
    Jännitä tulinen jousi
    Tulisella jäntehellä;
    Pane waskinen wasama
    Tuon tulisen jousen päälle,
    Ammu halki hampahista
    Luun syöjä, lihan puria,
    Weren uuelta wetäjä.
    Minne mä sinun manoan?
    Jos wieno liet weestä nossut,
    Niin weteen sinun manoan;
    Jos liet tuulen tuuwittama,
    Mene tuulen tietä myöten.
    Ja kiwut mä manoan kanssa;
    Wieköön kipua tuonne
    Heimohin kipuemännän.
    Torajat sä, Tuonen poika!
    Paistut sä mato Manalan,
    Rautasessa riehtilässä.
    Kuin et sinä siinä kypsy,
    Tuonen mä sinun manoan
    Pirun pihlajan tyköhön.
    Wiron akka Willikerta
    Surwoo rauan siemeniä,
    Telkyttää teräsmuruja,
    Leppäsessä huhmarossa
    Leppäsellä petkelellä,
    Leppäsen tuwan sisässä;
    Siellä sääkin sian saanet,
    Se sun raualla rakentaa,
    Wasaralla walmistelee.



Riiden Sanat.


    Riisi poika riukamoinen,
    Rietta reitten juurehinen,
    Huikku helmoin alanen,
    Häpein hywän miesten,
    Werikaatioin wetämä,
    Rumahousuin huiskuttama!
    Mistäs sä tulit tupahan,
    Sait sammalhuoneesehen,
    Syömähän, kaluamahan,
    Puremahan, jäytämähän,
    Syömähän weriwalolle,
    Luuwalolle luhtomahan?
    Siirry, kuin sininen nuoli,
    Purate punakeränä,
    Wieri, kuin weran nukelma,
    Wieri werkapöksylöihin,
    Kauppiaisten kaatioihin.
    Kunne mä sinun manoan?
    Tuonne mä sinun manoan
    Lapin laahtitantereelle;
    Siell' on uutta, siell' on kystä,
    Syöä miehen nälkähisen,
    Haukata halunalasen.
    Wai en pannekkaan pahoin,
    Enkä aiwan ilkeisihin.
    Tuonne mä sinun manoan
    Kynän jouhtenen nenähän,
    Aina allin kielen alle.
    Ja jos et siitään totelle;
    Tuonne mä sinun manoan
    Rutjan koskehen kowahan,
    Palawahan pyörteesehen,
    Johon puut päin putowat,
    Hongat latwoin lankiaapi.
    Ja tuonne ma sinun manoan
    Ikusehen helwettihin,
    Jost' et kuulu kuuna päänä,
    Selwiä sinä ikänä.



Ampumista wasten.


    Sampsa, poika Pellerwoisen,
    Kesät kenneellä makasi,
    Keskellä jywäketoa,
    Jywäparkan parmahalla.
    Otti kuusia jywiä,
    Seihtemiä siemeniä,
    Yhen nää'än nahkasehen,
    Koipeeseen kesäorawan.
    Läksi maita kylwämähän,
    Toukoja tihittämähän.
    Suot kylwi, kanarwat kaswo,
    Norot kylwi, nousi koiwut,
    Mäet kylwi, kaswo männyt,
    Kummut kylwi, kaswo kuuset.
    Kylwi tuomet tuorehelle,
    Pajut maalle paisuelle,
    Pihlajat pyhälle maalle,
    Raiat nurmien rajoille,
    Katajat karankoille,
    Tammen wirran wierimmille.
    Kaswo tuomet tuorehella,
    Pajut maalla paisuella,
    Pihlajat pyhällä maalla,
    Raiat maalla raikahalla,
    Katajat karankoilla,
    Eipä tammi kaswanunna,
    Juurtununna puujumala.
    Heitti hellan wallallesa,
    Olowallen onnellesa.
    Kulu yötä kaksi kolme,
    Saman werta päiwiäkin,
    Läksi tuota tietämähän;
    Ei oo tammi kaswanunna,
    Juurtununna puujumala.
    Heitti hellan walloillesa,
    Olowallen onnellesa.
    Uotti wielä yötä kolme,
    Läksi tuota tietämähän
    Yön takoa kohta kolmen,
    Wiikon päästä wiimeistäin;
    Jop' on tammi kaswanunna,
    Juurtununna puujumala.
    Wesa Jesuksen wetämä,
    Maasta mannun kaswattama.
    Kuka siitä oksan otti,
    Se otti ikusen onnen;
    Kuka siitä lehen leikka,
    Se leikka ikusen lemmen.
    Ohowamp' on oksillesa,
    Leheltäsä liukkahampi,
    Ehittihin Manalasta,
    Manalasta, maanki alta,
    Ehittiinpä, eipä löytty,
    Joka tammen hakkaisi.
    Tuli ukko taiwosesta
    Mujuseni, muotoseni,
    Kaiken karwani näkönen;
    Kirwes kultanen olalla,
    Waskiwarsi kirvehessä,
    Hopiata ponnen päässä;
    Hakkasi rytimoraian,
    Tasalatwan taskutteli,
    Kultasella kirwehellä.
    Mikä lastuja porosi,
    Siitä noita nuolet saapi,
    Sekä ampuja asehet.
    Piru piiliä tekeepi,
    Wasamoita walmistaapi;
    Minkä saatti walmihiksi,
    Sen pojat sulitteleepi
    Peipun pienillä sulilla,
    Warpusen warustimilla,
    Sian karjun harjaksilla.
    Teki piiliä piwosen,
    Kouran nuolia kowia,
    Korwalla tulisen kosken,
    Rautalammen reunamaalla.
    Läksi kaupallen kylälle,
    Ei kylään otettunahan.
    Kolm' on poikoa pahalla,
    Yks on ruho, toinen rampa,
    Kolmas on perisokia.
    Ruho piiliä pitääpi,
    Rampa jousta jännittääpi,
    Ampuupi perisokia.
    Ampu nuolen ensimmäisen,
    Ampu ylös taiwosehen,
    Pitkän pilwen rannan päälle;
    Tahto taiwonen haleta,
    Kaaret ilman katkeilla,
    Noian nuolissa kowissa,
    Äkähissä äiän pojan.
    Ampu sitte nuolen toisen,
    Se on wasten maata mennyt.
    Maa muruiksi muljotteli,[7]
    Paaet wahwat paukahteli,
    Kiwet rannalla rakosi,
    Someret siottelekse.
    Ampu kohta kolmannenki,
    Kirjarintahan kiwehen,
    Wuorehen teräksisehen,[8]
    Rautasehen kalliohon.
    Tuo kiwestä kiljahusi,
    Kalliosta kaljahusi,
    Tahtoopi tawata siitä
    Ihoa imehnoraukan,
    Luoa luontokappalia.
    Milläs tuo nuoli perittänehe?
    Sanan woimalla jumalan,
    Herran hengen huounnolla.
    Ota piru pistoksesi,
    Äkähäsi äiän poika,
    Ammu tuonne ammuksesi,
    Pistä tuonne pistoksesi,
    Wuorehen teräksisehen,
    Rautasehen kalliohon.
    Mit' oot tywin työntänynnä,
    Latwoin poies lappaele;
    Mitä latwoin laskenunna,
    Tywin poies työntäele.
    Ei tässä sioa sinulle
    Siankahan tarpehella,
    Tarpeitenkaan himolla.
    Muunne muuttuos majasi,
    Etäämmä elosiasi,
    Ristittyä rikkoamasta,
    Kastettua kaatamasta,
    Tehtyä teloamasta.
    Tieetäänpä sun sukusi,
    Mun sukuin on tietämätä,
    Minun suurempi sukuni,
    Sekä laajempi laini;
    Minun on ihmistä ihoni,
    Kaswanaista kainaloni.
    Eroa sinä emätön,
    Paha poika polwahinen,
    Ristittyä rikkoamasta, j.n.e.
    Tämä ei mies Manalle joua,
    Tukka pitkä Tuonelahan;
    Mato joutakoon Manalle,
    Lyhyt tukka Tuonelahan,
    Oman surman ottamata,
    Oman tauin tappamata.
    Ite seppä Ilmarinen,
    Takoja iän ikunen!
    Teeppäs pihit pikkuruiset,
    Atulat ani wähäset,
    Jolla noian lemmon nuolen,
    Werisen wetäsen weiten,
    Ihosta imehnoraukan,
    Emän tuoman ruumihista.
    Neityt Maaria emonen,
    Puhas muori muoollinen!
    Woia niillä woitehilla,
    Kato niillä kahtehilla,
    Joill' on luoja woieltuna,
    Katottuna kaikkiwalta,
    Bethlehemin kaupungissa.
    Woia luun lomia myöten,
    Jäsenien kyniä myöten.
    Laske woie wuotamahan
    Läpi luun, läpi jäsenen,
    Läpi suonien sorata.
    Woia alta, woia päältä,
    Sio silkkipyyhkeilläsi,
    Ompele netosin neuloin,
    Rahkaneuloin nappaele;
    Ihommaksi entistähän,
    Paremmaksi muinostahan.
    Tekkös Jesus terweheksi,
    Alta tuntummattomaksi,
    Päältä nuurumattomaksi,
    Keskiä kiwuttomaksi j.n.e.



Nykysempiä Lauluja.



Wäinämöisen Weljen pojasta.


    Wäinämöisen weljen poika
    Otti kuusesta orawan,
    Petäjästä pöyryhännän;
    Kanto ensisti etehen,
    Kuusen kuiwia käpyjä,
    Sitte toi on tuorehia,
    Kanto kauroja wälistä,
    Heitti heiniä sekahan.
    Hän teki tuota tekoa
    Kokonaista kolme wuotta;
    Muuttu orawa oriiksi,
    Tuli ori oiwallinen,
    Yli korttelin yheksän,
    Häntä pitkä, harja paksu,
    Mulkut suuret summattomat;
    Waan ei kaswanut kawiat,
    Kyllä kynsillen kokoa.
    Wiimein mielehen majahti,
    Äiän tolkkuhun tolahti,
    Katella ajokaluja,
    Suitet suuhun, päitet päähän,
    Anto puntista punoja,
    Riimut rautarenkahista,
    Teki länkeet terwaksista,
    Luokin karhun kylkiluista.
    Ajo tuonne tunturille,
    Meni jäiselle mäelle,
    Pysy kynnet kalliolla,
    Eikä liukkaalla liwennyt.
    Ajo aikasa mäkeä,
    Tuuritteli tunturia;
    Laskihen Lapin keolle,
    Sille suurellen sileelle
    Siellä ajo aikalailla,
    Aikahollilla hojotti,
    Lapin kommiot kumohon.
    Lapin äiät ne ärisi,
    Pienet pojatkin porisi,
    Ei hän siitä säikähtänyt.
    Wiimein mielehen majahti,
    Äiän tolkkuhun tolahti,
    Ruweta ruunoin tekohon.
    Kuulusteli kuoharia,
    Saahaksesa salwuria;
    Kuin ei kuullut kuoharia,
    Eikä saanut salwuria,
    Innosti ite samassa;
    Teki tulen terwaksista,
    Pani paian palkeheksi,
    Alakiwen alasimeksi.
    Tako weiten wuoren alla,
    Kirkasti kiwen wälissä.
    Weti sillä weitelläsä,
    Puotti kellukset keolle;
    Suuret mulkut muljautti,
    Ei hän köysiä kysellyt,
    Eikä kaatanut oria,
    Teki salwon seisoalta,
    Waan ei suonia sitonut,
    Eikä solminnut sanoilla.
    Pääsi weri wallalesa,
    Tuli puro punainen,
    Lakeille Lapin keolle.
    Ruuna horjaten horusi,
    Äiä itki ja porusi,
    Weren juoksun julman tähen.
    Liwahti Wipulan Liisa,
    Häilähti tähän hätähän.
    Kuin se sylki kuiwan sylen,
    Ruunan reisihin wälihin,
    Tuli solmut suonten päihin,
    Kuiwi se puro punanen.
    Sano äiälle samassa:
    "Jos olet ite isäntä,
    Mä olen ite emäntä,
    Kaksi kauppoa tekeepi,
    Omallasa kumpanenki.
    Ota peura, anna ruuna,
    Wiel' annan wähän wäliä,
    Pikkuruisen päällisiä."
    Wäinäinöisen weljen poika
    Heilutteli helmojasa,
    Teki kaupan, ei katunut;
    Astu peuran ahkiohon,
    Ajo tuonne tunturille,
    Meni jäiselle mäelle.
    Äiä parka äkkinäinen
    Ei hän ohjata osannut,
    Eikä kiertänyt kiwiä,
    Eikä peljännyt petäitä;
    Ahkio alta hajosi,
    Pää se kiljahti kiwehen,
    Aiwot kaato kalliolle.
    Peura pötkähti takasin,
    Haki wanhan haltiasa.
    Liisa arwasi asian,
    Wipulatar sanan wirkko:
    "Nyt on kuohari kumossa,
    Hewoislangon langennunna."
    Istu kohta kiirehesti
    Ruunan ruskian rekehen,
    Haki peuran haltiata.
    Tuon hän löysi tunturilta,
    Puotti aiwot äiän päähän,
    Pani päällen peukalosa.
    Pianpa sekin parani,
    Tuli aiwan terweheksi.
    Wäinämöisen weljen poika
    Alko naia ja nahista.
    Sitte istuwat yhessä
    Ruunan ruskian rekehen,
    Laskiwat Lapin keolle.
    Wäinämöisen weljen poika
    Sano Liisalle samassa:
    "Pane paljolta patahan
    Hirwen huulta, peuran kieltä,
    Kyll' minä hapanta hankkiin."
    Tuotti wiinan Torniosta,
    Haetti Oulusta olutta,
    Kuhtu wanhan Wäinämöisen
    Wielä siihen soittajaksi.
    Wanha setä siinä soitti
    Hauinluista harppuasa,
    Että kalliot kajahti,
    Wuoret urkuina ujersi,
    Kiwet hyppi kankahilla,
    Mäellä pelmusi petäjät.
    Häät loppu, wäki hajosi,
    Wäinämöisen weljen poika
    Teki talon ensimmäisen
    Lakeillen Lapin keolle.
    Siinä waati waimoasa,
    Likisteli Liisoasa,
    Jost' on saatu salwuria,
    Siit' on kuoharin sikiä.



Kahwerokasta.


    Alko Anterus sanoa:
    "Pelkonen perehen miesi!
    Mistäs laitat langoillesi
    Sunnuntaina suurustähen?"
    Waimo wastasi somasti:
    "Menkää te yhessä yöllä,
    Kahen kesken kaunihisti,
    Karjalaisten kaupunkihin;
    Kantakaa te kahwet sieltä,
    Nyt ei oo koissa Kosken Herra,
    Eikä seppä saapuhilla."
    Läksi Antit astumahan
    Rapikolle rannalle,
    Simo siiwihti jälessä.
    Lykkäsit lylyn wesille,
    Laiwan suuren lainehille.
    Antti airoillen rupesi,
    Simo istuupi siwulle,
    Pelkonen perää pitääpi.
    Souit sormilla kowilla,
    Laskit suoroa Sahalle,
    Karjalaisten kaupunkihin.
    Wielä Antit arwelowat:
    "Mistä me sisään menemme."
    Pelkonen sano pelolla;
    "Kuletaan kohen ryytimaata,
    Siell' on ikkunat isommat,
    Tikapuut on tietyt siellä;
    Ei oo uksen aukomista,
    Eikä portin ponkamista,
    Lasin lungun lonkamista."
    Pelkonen perehen miesi
    Ite astuupi eellä.
    Pääsi päähän tikapuihen,
    Otti weihtesä tupesta,
    Piirsi lasin lungun rikki,
    Kiersi ruuingin lukosta.
    Antti kanto aarappia,
    Laukanen lato rahoja,
    Seteliä selwitteli,
    Simo nahkoja sipeli,
    Weti werkawaattehia.
    Silkit siiwolla menewät,
    Eikä werat mitään wirka.
    Nahat naukuwat selässä,
    Miehen halwan hartiolla.
    Aina ankkuri sanoopi,
    Aarappi ajatteleepi,
    Juonittelee julkijuoma:
    "Woi te miehet mielettömät!
    Minne te minua wiettä,
    Kunne kannatte katalat?
    Kaunihista kammarista
    Saatatte salon sisälle,
    Mehtäin tyrmien tykö.
    En ollut salanen juoma,
    Olin juoma julkinainen.
    Herrat on tuoneet herkuksesa,
    Saksat saahakseen rahoa."
    Tuli päiwä yön perästä;
    Pistihen pihalle Tiina,
    Tiina Tiiteron emäntä.
    Tiina juosta tiiteroihti
    Wikewästi Wiilarihin.
    Wiilari ennähti kysyä:
    "Mitäs itket waimo parka."
    "Jo nyt on itkut itkettynä;
    Jop' on roswot ronkannuna,
    Lasin lungut lonkannuna;
    Kaikk' on akkunat awattu,
    Kaikk' on kammarit katottu."
    Läksi Jussi juoksemahan,
    Kaipiainen kahtomahan;
    Löyti suolta saappaat jälet,
    Aholta upokasjälet:
    "Tok' siin on hywin hypätty,
    Kuin on sukka suolle jäänyt,
    Kinnas puonnut purolle."
    Waan ei ollut sukalla suuta,
    Eikä kieltä kintahalla.
    Erikkä tiesi ihmeimmät,
    Sunnuntaina suuret kummat,
    Tiesi wielä tiistaina:
    Löysi lekkerin lehosta,
    Putelin punasta wettä.
    Riikosen wähä rihatsu,
    Läksi käymähän kylöä;
    Tääpä koskellen kokesi,
    Sanomata saattamahan,
    Ett' on annettu rahoa,
    Rupiloita rutkattuna,
    Kaksi loutuu loiwattuna.
    Pelkonen perehen miesi,
    Kohta kotiin tultuasa,
    Sano waimolleen samassa:
    "Akkaseni, ainoseni,
    Minun kaunis Katrinani!
    Keitäs meillen kelporuoka,
    Laita ruoka lampahasta.
    Tuolt' on lammas laitettuna
    Yli selän Seukkolasta,
    Kanna kahweja sekahan,
    Että kerran kelporokka
    Saataisihin miesten syöä.
    Annan sinulle aarappia,
    Suuhusi sulan sokurin,
    Werat päällesi wetelen,
    Huiwit kaulaasi koriat,
    Sormeesi sormukset soriat,
    Säärilleis sukat säwiät,
    Juhtinahat kengiksesi."
    Kaisa aarapin alotti,
    Ketutar kelpojuoman.
    Kosk' oli wiikkaus kulunna,
    Oli Siili siiwo herra,
    Alko aittoja katella,
    Toropainen, toimen poika,
    Sanoopi sanoilla näillä:
    "Pelkonen perehen miesi!
    Lähes aittoas awamaan,
    Kateltaw' on kartanosi."
    Toropainen, toimen poika,
    Alko aittoa katella;
    Tääll' oli sukka sulhasmiehen,
    Silkkihuiwi siiwon herran,
    Puustawit sukalla suussa,
    Nimi niekliin nenässä.
    Rouhiainen mies rotowa
    Otti nuoran orren päästä,
    Sito siipehen sepälle,
    Laitto langokset lewolle.
    Runssilass' ol' ruoka walmis,
    Kuopion kutut paremmat,
    Waikkei tuolla eteen tuotu,
    Kahwerokkaa kannettuna.
    Ei ollut huolta huuhistasa,
    Kysymistä kynnöstäsä,
    Suurustähestä surua.

    Wiel' on siitä wirttä tehty,
    Kuin on käyty keräjissä,
    Pelastettu Pellishuono
    Likasilmän Liisan luoksi.
    Monta kaunista waloa
    Wannotahan siitä siellä,
    Keräjissä käytäissä.
    Roswon päälle päätettynä,
    Kunnialta pois polettu;
    Wiht' on wiimenen kuritus,
    Musta penkki muiten nähä.
    Joutu tieto Tikkaselle,
    Äsken Tikka tielle joutu,
    Miestä wirpojaa witoilla,
    Painelee pajun wesoilla;
    Uuen wuoen uutisiksi,
    Wanhan wuoen wastuksista.

    Wirtt' on tehtynä wilussa,
    Jalaksill' on jatkettuna,
    Puolella Puhossaloa;
    Waan ei tieä Jussi rukka,
    Liekö suotu surmaksesa,
    Kuolemaksi kohtailtu.



Ylistysruno Kalle Palmulle.


    Kuule, kato, Kalle Palmu,
    Jalo tolppari totinen!
    Joka annot aiwan suuren,
    Seurattawan selkiästi,
    Esimerkin markkinoilla.
    Tuhat miestä tunnustaapi,
    Sata waimoa sanoopi,
    Lapset laulawat sopissa,
    Ettei monta markkinoilla
    Palmun wertaista kuleksi.
    Mont' on miestä markkinoilla,
    Monta miestä, monta mieltä,
    Paljon pahoja nimiä,
    Waan on harwalta hywiä,
    Hywän nimen haltioita.
    Yksi ystäwä wakuuen,
    Sekä totuuen toweri,
    Kuulu puoissa puhuwan:
    "Se on Palmullen parempi
    Hyöty hywästä nimestä,
    Kuin olla omistajana
    Tuntemattoman tawaran."
    Waan oli toisia toella,
    Jotka sanoit tolwanaksi,
    Perityhmäksi perustit.
    Saatua tämän sanoman,
    Tämän kumman kuultuasa,
    Taskuwarkaat ne wapisi,
    Roswot rohkiat häpesi,
    Metän worot woiwotteli,
    Wetty silmät weiarien,
    Wiekas nauro ja wihelsi.
    Kuin sen kuuli kunnon herrat,
    Kiitteliwät Ruotin kielen,
    Sekä Suomeksi sanoiwat,
    Ettei monta markkinoilla
    Kallen kaltaista käwele.
    Suottaherrat ne sohatti:
    "Piru olkoon pitäisinkin
    Toisen puolen palkastani,
    Elikä enemmän wielä."
    Talon poika pohjalainen!
    Mitäs mahtaisit sanoa,
    Jos sen joku toinen miesi
    Ylös ottanut olisi?
    Eipä hiiret hiiskahtaisi,
    Pentu haukkuisi perähän.
    Waan se wakaa Kalle Palmu,
    Jalo tolppari totinen,
    Ylös otti yksinäsä,
    Tieltä tempasi rahasi,
    Eikä pistä powehesa,
    Taskuhusa tarkottele.
    Kysy kyllä kiiruhusti,
    Tieusteli taitawasti,
    Rahan oikiaa isäntää.
    Kuin sun kuuli kulkeneeksi,
    Tiesi tielle joutuneeksi,
    Heti kyllä sai hewosen,
    Jolla jouwutti jälestä,
    Oisit antanut ilolla
    Suuren summan palkaksesa,
    Löytiäisiksi lykännyt,
    Waan ei ota ollenkana,
    Toisen rahoja rakasta.
    Tästä siis nähään toella
    Ettei kaikki Suomen kansa,
    Eikä lapset Rautalammen,
    Wiel' oo tuiki turmeltuna,
    Tärwättynä kaikki tyyni.
    Saattaapi sataluwuissa
    Miehen toisenkin tawata
    Rehellisen retkilläsä,
    Waelluksessaan wakawan.
    Etten liialla lorulla
    Wirttä pitkäksi wenytä,
    Lamahuta lauluani,
    Päästän wirteni wälehen,
    Annan lopun ajallasa;
    Mahan mainita sanalla
    Hänen waltawanhemmasta:
    Se oli ukko ulkomaalta,
    Kowa korpraali soassa,
    Tähen täyen miehuutesa
    Kahen kantawa ritarin,
    Jotka Kalle kaunistaapi,
    Poika puhtaana pitääpi.



Viiteselitykset:


[1] Peuran.

[2] Wetenä, lähteenä.

[3] Kultasena.

[4] Toisin: waiwa.

[5] Wäinämöisen ja Ilmarisen.

[6] Luonnottarien.

[7] Toisin: Tahto maa pyhä puheta.

[8] T. Wuorehen hopeisehen.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kantele III - Taikka Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykyisempiä Runoja ja Lauluja" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.