Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Pyhän Patrikin päivä eli Luutnantin keinot - Ilveilys
Author: Sheridan, P. B.
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Pyhän Patrikin päivä eli Luutnantin keinot - Ilveilys" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



PYHÄN PATRIKIN PÄIVÄ eli LUUTNANTIN KEINOT

Ilveilys


Kirj.

P. B. SHERIDAN


Suomennettu.



Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
1863.



      Painoluvan antanut: L. Heimbürger.



NÄYTELMÄN JÄSENET:

 O'Connor, luutnantti.
 Rosy, tohtori.
 Credulus, tuomari.
 Trounce, kersantti.
 Flint, Korprali.
 Lauretta.
 Bridget Credulus, rouva.
 Rumpali, sotamiehiä, talonpoikia ja palvelia.



ENSIMÄINEN TAPAUS.

Luutnantti O'Connorin asunto.


Ensimäinen kohtaus.

Kersantti Trounce, korprali Flint ja neljä sotamiestä tulee sisään.

1 sotamies. Te oletten väärässä, sanon minä; meidän pitäis kaikkein
puhua yhtaikaa, kunkin puolestaan, ja kaikkein yhdellä kertaa, että
meitä kuunneltais paremmin.

2 sotamies. Oikein, Jokka, intetään plutonittain.

3 sotamies. Niin niin, lauaiskaamme hänelle valituksemme kerrassaan,
ja jos puhujaa on tarvis, niin onhan korprali luutnantin maamies, ja
tuntee hänen tuulensa.

Flint. Antakaa minun se tehdä. Kolme vuotta peräkkäin olen palvellut
luutnanttiherran alla kuninkaan henkivartioissa ja en koskaan saane
nähdä herttasemman luontoista herraa, eikä kärkempää kiskomaan
kukkaron suuta auki.

4 sotamies. Sen minä sanon vieläkin, että te puhutte kuin oppipojat,
kuin rekrutit: kuria pitää, näette, olla kaikissa asioissa, ja sen
vuoksi pitää kersantin olla meillä johtajana; hän on sananiekka;
hän osaa panna sekaan sitä ulkomaan renkutusta, noita sukerosanoja
ja mitä muuta koukkutöissä tarvitaan. Kun räkninki on tehtävä, oli
liidulla tahi läkillä, niin hän on ainoa turvanne, -- tunnustakaa se!

Flint. Niin, kersantti tietysti on koulun käynyt ja osaa lukea.

Trounce. Hyvät soltut, ja toverimiehet, jos te minun panette
puolestanne puhumaan, niin näytätte sen enemmän älyä; antakaa minun
huostaani valituksen perustus. Minä porajan kuin rumpu, ja osaan
terän päähän asiassa.

Kaikki. Olkoon! Olkoon!

Flint. No hiljaa! tuossa luutnantti tulee. -- Nyt kersantti.

Trounce. No nyt järestykseen. Muljostakaa silmiä; jokainen muriskoon
vähä itsekseen, ja joku hyräilköön karkaajan marssia.

O'Connor. (Tullen sisään) No, pojat, mitäs teill' on valittamista.

Sotamiehet. Öhöm, höm!

Trounce. Jos herra luutnantti suvaitsette, niin oikea valitus
asiassa on tämä, että siitä saakka kun Te Credulus tuomarin kanssa
riitausitte, pitävät maja-isäntämme meitä vallan huonosti. Heidän
käytöksensä on, hitto vieköön, semmoinen, että jos sitä sielumme
suostuiski sietämään, niin ei siihen liha ja veri kuitenkaan myönny,
sentähden pyydämme nöyrästi, että, herra luutnantti, tästä seikasta
kerrassaan tekisitte sen lopun, että viette tuomarin tyttären, taikka
muutoin annatte meille uudet majat -- höm! höm!

O'Connor. Vai niin! sanokaa mitkä talot teitä pahoin pitävät?

1 sotamies. Punaisella Leijonalla ei ole puoltakaan vanhan Punaisen
Leijonan siivoa.

2 sotamies. Valkian hevoisen, ellei kokonaan olis paatunut, pitäis
hävetä näyttää kasvojaan.

O'Connor. Vallan hyvä; Hevosen ja Leijonan isännät saavat siitä
vastata käräjässä.

Trounce. Ne kaksi Harakkaa vielä menisivät mukiin; mutta Enkeli pitää
meitä kuin piruja, ja Nouseva Aurinko ei anna meille valaistusta,
että näkisimme ruveta maata.

O'Connor. No, sanani pantiksi, minä tempaan Nousevan Auringon maahan,
ja Enkelin pitää antaa takaus hyvästä käytöksestänsä; mutta oletteko
vissit ett'ette tee heille mitään kujetta kuitiksi.

Flint. Ei mitään, herra luutnantti, pait' jos jolloin kulloin satumme
pamauttamaan pyssyn laukauksen kyökin pesään, tahi viskaamaan
kenkärajan lihaliemeen, ja välistä joku koiransilmä yöllä sattumasta
käydä rumputtelee portaita ylös alas yöseuduilla.

O'Connor. Ohoo, ei tuo kaikki tee mitään: mutta, kuulkaa, pojat, ei
pidä olla mitään nurkumista Pyhän Patrikin päivänä; hekää, ottakaa
tämä, ja jakakaa keskenänne. Mutta pankaa mieleen, -- näyttäkää
itsenne reimamiehiksi, ja älkää menettäkö siitä mitään juomisiin.

Trounce. Ei, piru vie, herra luutnantti, soltuissa ei saa koskaan
äkää olla, meidän pitää juoda Ph. Patrikin ja teidän malja.

Kaikki. Holoo, hiiteen äkä! Ph. Patrikin ja luutnantti herran malja
kaikin mokomin.

Flint. Tulkaa pois sitte, pojat, ja marsikaamme ympäri markkinatorin
Georg kuninkaan kunniaksi.

1 sotamies. Kiitos, herra luutnantti, -- lähtekää pois; eläköön Ph.
Patrikki, herra luutnantti ja väkevä olut! (sotamiehet lähtevät).

O'Connor. Huilatkaa matkoihinne, vekkulit! vaan totta Jumala, kova
on että poika paroilla pitää niin niukasti olla leipää siitä maasta,
jonka varjelukseksi tahtoisivat panna henkensä. (Tohtori Rosy tulee
sisään). Ah, Rosy tohtoriseni, mun Galeno-käpyiseni, mitä kuuluu?

Rosy. Kaikki on entisellään, Aleksanderiseni; tuomari on yhtä kovin
äissään kuin koskaan ennen. Minä jälleen koettelin hänen suontansa
asiassa, ja, luullen vihahorkkansa lomapäivän tulleeksi, yritin antaa
hänelle hyvän neuvon kininiä, mutta se ei auttanut. Hän sanoi Teidän
rosvojoukkonne väjyvän henkeänsä ja vannoi että mielemmin näkis
tyttärensä punarupulissa kuin sotamiehen kainalossa.

O'Connor. On maar' sotaväki hänelle siitä suuressa kiitollisuuden
velassa! Olkoon, menköön, minä nain tyttären ensin ja pyydän perästä
päin ukolta lupaa.

Rosy. Niinpä vain, ja hänen perintönsä saa mennä, vai häh?

O'Connor. Oh, hiiteen rikkaus! -- Olkoon se missä tahtoo; sit' on
kauneutta, Lauretta on yksinkertaisuudessa kaunis, hän on sulossaan
kuin puhdas kukkanen.

Rosy. Niin hän se on, niin hän se on, te tyydytte kauneuteen
semmoisenaan kuin luonto sen teki, eikö niin! -- Ette tarvitse
tekosuloa, ei kaunistelevaa silausta, hä?

O'Connor. Totta Jumala, tohtori, te olette oikeassa; Londonin
neitseet minusta olivat aina liian hempiät; sen lisäksi ovat
varustettuna kuin linnat, niin paljon vannehameita vallina
ympärillään, semmoisia rintavarustuksla valaskalan luista, ettei
niihin pystyisi pistolinkaan luoti, saatikka sitte Cupidon nuolet;
-- sitte torni tornin päällä, päässä täynnä salaisia murha-aseita
hiusneulojen nimellä, -- ja päälle päätteeksi sulka-tupsu, joka
sopis Bathin ritarille. Minä, perhana vie, yhtähyvin voisin syleillä
amatsonia, joka kireestä kantapäähän on täysissä sota-varustuksissa.

Rosy. Oikein, oikein, Aleksanderiseni! aivan minunki mieleeni puhuttu!

O'Connor. Sitte, tohtori, vaikka vaimonpuolissa rakastan
ujoutta, niin tahdon kuitenkin nähdä heidän kasvonsa. Minä pidän
muuttuvaisesta ruususta; mutta näillä aatelin amatsoneilla, jos
heillä yö-huvituksistansa oliskaan verta kylliksi jälessä että
taitaisivat punastua, niin ei ole tilaa poskissa, mihin se vois
ilmoittua. Kainous kyllä on sangen hyvä: mutta, minun mielestäni, ei
ole mitään maan päällä niin häpiällistä, kuin iänikuinen punastus.

Rosy. Aivan minunki mieleni, aivan niin! Noh, Lauretta ei ole niitä.
Ah! min' en häntä koskaan näe, muistelematta rakasta vaimoparkaani.

O'Connor. (Itsekseen) Ohoh vainki; minun mielestäni se olis perin
hullua. Lempoko vertaa Lauretan vanhaan ämmään, joka on ollut
kuollunna jo kuusi vuotta!

Rosy. Voi Dolly parkani! Sinun vertaistas en saa nähdä koskaan enää;
käsivarsi kuin luotu kääreesen pantavaksi -- suonet ikään kuin tehdyt
lansettia varten. Entä ihonsa siliä ja valkea kuin lääkepottu;
suunsa niin ympyrjäinen ja supukka kuin kopekanpullon; huulensa kuin
ruususylttiä; entä hampaansa -- ei tuommoisia vänkäreitä kuin Teillä
-- särkivät vaikka kuin paljon, kun vaan nykäisi, jopa tulivat ulos.
Kyllä olen vetäissyt kymmenkunnan hänen kalliita helmikultiansa.
-- (Itkee) Mutta mitäs auttoi hänen kauneutensa? Kuolema ei katso
muotoon -- kaikkein täytyy kuolla.

O'Connor. Jopa se nyt rupeaa saarnaamaan -- (ottaa taskusta
nuuskasarven).

Rosy. Kaunis ja ruma, käyrä tai suora, rikas tai köyhä -- liha on
heinää, -- kukat lakastuu.

O'Connor. Hekää, tohtori, ottakaa hyppysiin, ja rohkaiskaa mieltänne.

Rosy. Oikein, oikein, ystäväni; surulla ei parane, -- kaikki on
parhaiksi; mutta se oli suuri vahinko kun vaimo kuoli, luutnantti.

O'Connor. Kyllä kaiketi; epäilemättä oli hänellä hengen lahjoja
samaan vertaan kuin kauneutta.

Rosy. Hengen lahjojako! hän olis oljilla tupannut alligatorin nahkan
tahi pannut sisiliskon väkiviinaan yhtä hyvin kuin paras apteekkarin
rouva koko valtakunnassa. Mitä! hän sai resepteistä selvää ja osasi
valita aineet, melkein niin hyvin kuin minä itsekkin: sitte, miten
kätevä hän oli laittamaan ulkomaan vesiä! -- Seltterin, Pyrmontin
tai Homburgin veden teossa hänellä ei ollut vertaista; ja Kissingin
ja Emsin vetensä olivat paremmat kuin mitä lähteistä saapi. Ah,
Dolly-raukka! hän kuoli martyyrinä omiin keksintöihinsä.

O'Connor. Kuinka niin, sanokaa!

Rosy. Vaimoni parka, hän sairastui siitä kuin ahkerasti koetteli yhtä
spaa-veden parannusta, rommia ja happoa sekaan panemalla.

O'Connor. Oi, oi, väkevät ei koskaan sovi veden juonnin kanssa yhteen.

Rosy. Ei, ei, te erehdytte. Rommi sopii hänelle hyvin kyllä; se
ei ollut rommi, joka sen vaimo rievun tappoi, sillä hän kuoli
vesipöhöön. Hyvä, hän on mennyt siihen, josta ei koskaan enää palaa,
eikä ole jättänyt mitään rakkauden panttia jälkeensä. Ei lapsi
pahaista riippumaan papan kaulasta. No niin, no niin, me olemme
kaikki kuolevaiset -- pikemmin taikka myöhemmin -- liha on heinää --
kukat lakastuvat.

O'Connor. (Itsekseen) Voi pirua! joko taas!

Rosy. Elämä on varjo -- maailma on teateri -- me hetken tepastelemme.

O'Connor. Hekää tohtori. (Tarjoo nuuskaa.)

Rosy. Totta, totta ystäväni: niin syvä suru ei sitä voi parantaa.
Kaikki on parhaaksi, eikös niin, Aleksanderiseni.

O'Connor. Oikeen, oikeen; lääkitysmiehen pitäis aina hyvillä tuulilla
olla. Mutta tulkaa, veikkoseni, jo on kunniallisen Humphreyn aika
käydä tuomarin puheilla; tämä on ensimäinen keinomme.

Rosy. Totta, totta; teidän pitäis olla valmiina: vaatteet ovat
kodissani, ja minä olen Teistä hänelle haastellut semmoisia, että
hän Teitä tuskin malttais odottaa: hän vannoi että teidän piti tulla
hänen henkivartiaksensa. Minä, näette, pidän sotaväkeä suuressa
arvossa, muuten en huolisikaan niin paljon puuhata asioitanne.

O'Connor. Toden totta minä olen teille ikuisessa velassa, tohtori; ja
kun kerran olen saanut Lauretta kultani, niin kylläpä yritän Teille
hankkia työtä niin pian kuin mahdollista.

Rosy. Nyt te taas johditte minulle mieleen vaimoraukkani.

O'Connor. Noh, olkaa niin hyvä ja unhottakaa hänet vähäksi aikaa,
muuten tulemme kovin myöhään.

Rosy. Dolly-raukka!

O'Connor. Kello käypi jo yhtä.

Rosy. Armoton pöhötauti!

O'Connor. Tuomari odottaa!

Rosy. Katkaista elämänsä keväissä!

O'Connor. Jumalan tähden, tulkaa!

Rosy. Niin hän se on, liha on heinää!

O'Connor. Voi pirua!

Rosy. Meidän on kaikkein kuoleminen! --

O'Connor. Tohtori!

Rosy. Kuninkaitten, herrain, sekä porttoin -- --. (Menevät,
luutnantti väkisen vieden Rosya.)


Toinen kohtaus.

Kammari tuomari Creduluksen huoneessa.

Lauretta ja rouva Bridget Credulus tulevat sisään.

Lauretta. Sen minä vielä kerran sanon, äiti, upsierit ovat pulskimmat
miehet maailmassa, ja luutnantti O'Connor on sievin upseeri, jonka
eläissäni olen nähnyt.

R. Bridget. Hyi häpiää, Lauretta! mitenkä näin ilkeät puhua, --
taikka jos sinun kaikin mokomin täytyy saada sotilas mieheksi, niin
onhan tässä luutnantti Plow, tai kapteeni Haycock tai majuri Gray,
oluenkeittäjä, ne sinua kosivat; ja vaikka ne ovat rauhallisia,
hiljaisia miehiä, on heillä yhtä isot kokardit hatussa, sekä yhtä
tulipunaset takit kuin tuolla tappeluväellä.

Lauretta. Hyi! tiedättehän, äiti, että minä vihaan milisiväen
upseereja; he ovat rikkakukkoja, kannustimet jaloissa, -- kirkon
ovelta revittyjä puusankareita, -- löntyksiä sotamiehen asussa,
jotka puvussaan lössöttävät tietämättä kuinka se on pidettävä. Ei,
antakaa mulle rohkia, vilpitön nuorukainen, joka tänäpäänä kosii,
ja huomenna kaatuu tappeluun. Herra Jumala kun ajattelen kuinka ne
herttaset pojat nukkuvat nurmelle, ja tappelevat silkkisukissa ja
pitsikalvosissa.

R. Bridget. Voi hirmun' tahdotko mieheksi semmoista, joka sinun
tänäpänä naipi, ja ennen yötä lähetetään Jumala tiesi mihin! sitte
ajastajan perästä kukaties näet hänen takaisin tulevan Rodon Colossin
näköisenä, toinen jalka Newyorkissa ja toinen Chelsean hospitalissa.

Lauretta. Sitte minä rupian hänen sauvakseen, äiti.

R. Bridget. Ei, minä tahdon miehen, joka tietää missä hänen
jäsenensä ovat, vaikka eivät kelpaisikaan. Ja jos hän ottais sinun
myötänsä kuormakärryssä makaamaan ja ympäri maailman kuleksimaan
kuin mustilais-akka, reppu ja kaksi lasta seljässä; sitte saat
iltahuvikses seurustella kersantin muorin kanssa, juoda sikuri-kahvia
ja pelata nokkapiuvia rummun päällä: -- siin' on herttanen elämä
vissiin!

Lauretta. Oi äiti, teidän ei pitäis olla mun luutnanttiani vastaan,
sillä mä kuulin hänen sanovan että olette paraimman luontoinen ja
kauneimman muotoinen maailmassa.

R. Bridget. No, lapseni, enhän mä koskaan ole sanonut muuta kun että
luutnantti O'Connor on sangen hyvä syntyinen ja älykäs nuori mies;
isäs se on niin äkänen hänelle.

Lauretta. No mutta menihän Sofia serkkuni upseerille naimiseen.

R. Bridget. Niin, Lauretta, milisiväen upseerille.

Lauretta. Ei, äiti, hän palvelee armeijan rykmentissä.

R. Bridget. Ei, lapseni, minä sanon sulle, hän oli majurina
milisiväessä.

Lauretta. Ei suinkaan, äitini, ei se niin ollut.

(Tuomari Credulus tulee sisään).

Tuomari. Bridget kultani, minä olen saanut sanoman --

Lauretta. Sofia serkkuni sen minulle niin sanoi.

Tuomari. Mull' on tullut sanoma kultasein --

R. Bridget. Ei, lapseni, hän ei ole saattanut semmoisia sanoa.

Tuomari. Sanoman, sanon minä --

Lauretta. Mitenkä hän saattoi olla milisiväessä, kun hän komannettiin
ulos?

R. Bridget. Lapsi, pidä suus kiini! -- Mitä ukkosein?

Tuomari. Mull' on tullut sanoma tohtori Rosylta.

R. Bridget. Komennettiinko hän ulos! Hän meni ulkomaalle terveytensä
vuoksi.

Tuomari. Kuule, Bridget! ~-

R. Bridget. No, no, ukkosein. -- Nyt ole vaiti -- tyttö -- --

Tuomari. Sanoma tohtori Rosylta, ja tohtori Rosy sanoo --

Lauretta. Mutta tiedänhän minä, äiti, hänen univormunsa -- --

Tuomari. Hiiteen univormunsa! -- Miks' ette kuuntele?

R. Bridget. Niin, tyttönen, kuinka julkiat keskeyttää isääs?

Lauretta. Mitä, isä?

Tuomari. Tohtori Rosy sanoo tuovansa --

Lauretta. Oli sininen punaisilla vieruksilla, äiti.

Tuomari. Laurettani! -- hän sanoo tuovansa nuoren miehen --

R. Bridget. Punaisissako? keltaisissa, sanon minä, tyttö!

Tuomari. Bridget! -- nuoren miehen, joka on palkattava --

R. Bridget. Ja muutenki tyttö, on varsin sopimatointa, että tahdot
viimeistä sanaa äitis kanssa taistellessa; sun pitäis tietää --

Tuomari. No, tuhannen tuhatta! tahdotko kuunnella minua vai ei?

R. Bridget. Kuuntelenhan minä, ukkoseni -- kuuntelen! -- mutta
mitäs siitä, jos olenki ääneti, mitä hyvää jos olen sanaakaan
puhumatta, kun tämä tyttö pahainen yhä keskeyttää eikä anna
kellenkään muille suunvuoroa? -- Niin en minä ihmeksykään, kultaseni,
malttamattomuuttas; sun huuliparkas vapisevat puhuakseen; mutta
pahoin pelkään että tuo lörppö laskee laskemistaan ja ei anna sun
sanaakan puhua. Syystä saatatkin suuttua; ei ole tietysti mitään niin
pikastuttavaa kun lörpöttelevä, kielastava. --

Lauretta. Ja varmaankin, mamma, nythän Te ette anna isän puhua.

R. Bridget. No, oletkos vaiti!

Tuomari. Menkää ulos huoneesta hetikohta, molemmat -- menkää ulos!

R. Bridget. Niin, mene, tyttö.

Tuomari, Mene, Bridget! sin' olet pahempi kuin hän, vanha tonttile!
Soisin teidät molemmat jokeen jupakoimaan kunnekka jälleen vetäisin
ylös.

(Palvelia tulee sisään.)

Palvelia. Tohtori Rosy, herra.

Tuomari. Vie hänet sisään. (Menee palvelia.)

Lauretta. Joko tunnustatte, äiti, että se oli armeijan rykmentti?

R. Bridget. Sin' olet niskotteleva nenäviisas, sanon minä; sillä jos
niin olis ollut laita --

Tuomari. Ettekö mene?

R. Bridget. Johan menemme, äkäpussi! -- Jos niin olis laita ollut,
sanon minä, kuinka olis --

Lauretta. Niin, äiti, yksi todistus --

R. Bridget. Kuinka olis majuri --

Lauretta. Ja täysi todistus --

(Tuomari Credulus ajaa heidät ulos.)

Tuomari. Tuohon menivät, tään päivää! Totta mar! kieleväisyys
on ainoa Jumalan lahja, jossa äiti ei suvatseisi tytärtänsä
kaltaisekseen. (Tohtori Rosy tulee sisään.) Noh, tohtori, missä poika
on -- miss' on se uskottunne?

Rosy. Saapuilla; hän joutuu tänne tuossa paikassa, siitä mä vastaan.
Hän on semmoinen ett'ette mointa ole tavannut, uljas kuin jalopeura,
siivo kuin lammas.

Tuomari. Niin, ja tulee sen koiran sijaan, jok' oli luutnantin
palkassa. Mutta onko tämä vahva veikari, onko hän, tohtori?

Rosy. Kuin Herkules; ja paras miekkamies koko tienolla. Kyllä mar hän
kaijoittaa punatakit loitommaksi.

Tuomari. Niitä riiviöitä! tänään on Ph. Patrikin päivä, ja ne hurtat
ovat pöyhkeilleet minun huoneeni edustalla koko aamun. Minä tiedän,
että heillä on jotakin koiruutta mielessä minua vastaan; mutta minä
olen varustettu: mull' on aitat täynnä aseita, ja jos tämä mies vaan
on uskollinen, niin saan olla enemmin huoleti.

Rosy. Epäilemättä tulee hänestä Teille turva.

(Tulee jälleen palvelia.)

Palvelia. Tuoss' alhaalla on mies, herra, joka kysyy tohtori Rosyä.

Rosy. Tuo hänet tänne.

Tuomari. Malta! pitää olla varoillaan; minkä näköinen hän on?

Palvelia. Maalaisen näköinen, Herra.

Tuomari. No, hyvä, hyvä, se on tohtori Rosylle; nuo riiviöt pyrkivät
kaikin mokomin tänne sisään.

Palvelia. Niin on, Herra; tänä aamuna kävi täällä yksi, joka tahtoi
teitä puhutella: sanoi olevansa nimeltä Korprali Luunmurtaja.

Tuomari. Vai Korprali Luunmurtaja!

Palvelia. Ja sitte tuli rumpali Kallonhalkaisija.

Tuomari. Jopa, olettekos koskaan kuulleet semmoisesta perhanan
räiväseurasta? Hyvä, käske mies tänne sisään!

(Palvelia menee.)

Rosy. No, hänestä saatte tu'en; kyllä hän noille riiviöille vastuun
antaa.

(Luutnantti O'Connor tulee sisään valepuvussa.)

Tuomari. Vai niin, silmäpuoli -- Pertana! mitä!

Rosy. Se on vaan kolahus, jonka sai kiiniottaissaan seitsemän,
kahdeksan karkulaista.

Tuomari. Häll' on lemmon ilkiä vilahdus siinä toisessa silmässä.

Rosy. Ei vainkaan, hän on ujo -- se on tuhmuutta --

Tuomari. Hyvä, poikaseni, mikä nimes?

O'Connor. Humphrey Hum.

Tuomari. Hum -- Tuo Hum ei ole mieleeni!

O'Connor. Mutta minua kutsuttiin enimmiten rehelliseksi Humphreyksi.
--

Rosy. Kas se, johan minä sanoin! tuttua rehellisyyttä.

Tuomari. Hyvä, rehellinen Humphrey, onko tohtori virkkanut sulle mun
ehtoni, ja rupeatko palvelemaan, hä?

O'Connor. Niin armollinen herra, kyllä minä tulen tytymään.

Tuomari. Hyvä sitte; maltasta, rehellinen Humphrey, -- tiedätkö
varmaan ettet koskaan rupia konnaksi -- et koskaan ota kontiksia, hä,
rehellinen Humphrey?

O'Connor. Kontiksia! mitä ne on?

Tuomari. Onpa tuo olevinaan viaton!

Rosy. Armollinen herra toivoo sinun ei koskaan rahan edestä luopuvan
rehellisyydestäsi.

O'Connor. Enkä, enkä.

Tuomari. Hyvin sanottu, Humphrey! -- päätoimesi on erään rentturäivän
täällä, erään luutnantti O'Connorin koukkuteitä vahtaileminen.

Rosy. Pelkäätkö solttuja, Humphrey?

O'Connor. Äläs kelpoja; he ovat vaan pöyhkäviä, ja saatte nähdä että
minua pelkäävät yhtäpaljon kuin kapteeniansa.

Tuomari. Ja kappas, Humphrey, sull' on näppärä karttu tässä.

O'Connor. On tuo, virpi on parempi kuin ei mitään, mutta mielikseni
olis vahvempi: eikös teillä satu olemaan semmoista talossanne kuin
vanha vaunun aisa tahi liika sänkypieli?

Tuomari. Kah! Onpa tuo juutas! -- Hyvä, Humphrey, tule mun kanssani.
-- Minä tahdon juuri näyttää hänet, Bridgetille, tohtori, ja me
tulemme sopimaan. -- Tule kanssani, rehellinen Humphrey.

(Menee).

O'Connor. Tohtori kulta, muistakaa nyt kohta viedä tuomari ulos
kävelemään: mull' on keino tulla hänen luottamukseen kerrassaan.

Rosy. Kyllä, kyllä. (Puristavat käsiä.)

Credulus palajaa.

Tuomari. No, rehellinen Humphrey, hä! mitä pirua teet?

Rosy. Minä juuri annoin hälle pienen neuvon. -- Hyvä, minun täytyy
nyt lähteä. Hyvää huomenta herra tuomari -- ette luutnanttia tarvitse
peljätä niinkauvan kuin tämä en huoneessanne.

Tuomari. Hyvä, mene sisään, Humphrey. Hyvästi, tohtori. -- (Tohtori
Rosy menee.) Tule pois, Humphrey. -- Nyt mä luulen olevani kuin pyy
puussa luutnantilta ja koko hänen koirajoukoltaan.

(Menevät.)



Toinen tapaus.


Ensimäinen kohtaus.

Katu.

Kersantti Trounce, rumpali ja solttuja tulee sisään.

Trounce. Tulkaa, hiljain rumpu -- ei maksa vaivaa liikkua tänään.
Minä toivoin Ph. Patrikin antavan meille rekrytin tahi parin tänäpänä.

Solttu. Katsokaa, kersantti!

Kaksi talonpoikaa tulee sisään.

Trounce. Ka tuoss' ovat ne pojat joita ha'in; he ovat kelpomiesten
näköisiä. -- Oletteko yksinäisiä, poikaseni?

1 Talonp. Niin on, min' olen ihan yksinäinen: kaikki sukulaiseni ovat
kuolleet, Jumalan kiitos, enemmän tai vähemmän; ei mulla ole kuin
äiti parka elossa, ja se on avuton vaimo.

Trounce. Vai niin, sangen erinomainen tapaus, -- olet oma herrasi
siis. Sen paremmin joudat ruveta hänen majesteetinsa palvelukseen.
Osaatko lukea?

1 Talonp. Empä liian, min' olin aina kovin vallatoin ruvetakseni
oppimaan, vaan Juho tuo on vallan taitava siinä.

Trounce. Vai niin, sinä siis olet koulunkäynyt mies, ystävä?

2 Talonp. Syntysistäin, herra. Isäin oli koulumestarina.

Trounce. Onnen mies! -- yhdessä retkessä tai kahdessa pääset
kappalaiseksi rykmenttiin. Ja totta mar' olet lukenut sotilaista ja
sankareista.

2 Talonp. Oonpaan minä, olen lukenut Jaakko Jätintappajasta ja
isosta lohikäärmeestä, ja -- eikä, johan tässä on kaikki, mitä siitä
urholaadusta olen lukenut pait kerran pyrstötähdestä.

Trounce. Ihmeteltävä tieto! -- No, sankariseni, minä kirjoitan
sanasen kuninkaalle hyvästä aikomuksestanne, ja olen puolen tunnin
päästä tavattava kahden Harakan ravintolasta.

2 Talonp. Tulemme, tulemme.

Trounce. Mutta malttakaa, väen tungossa Teidät paremmin tunteakseni,
pistäkää nämä nauhan päät hattuunne.

1 Talonp. Ei hattumme taida juuri paraimpia olla.

Trounce. Hyvä, tulkaa minua Harakoissa tapaamaan, ja minä annan Teille
rahaa uusiin hattuihin.

1 Talonp. Kost' Jumala, Teidän kunnianne! kiitoksia, Herra Upseeri!

(Menevät.)

Trounce. (Viitaten soltuille.) Jaakko!

(Sotamiehet menee.)

Luutnantti O'Connor tulee sisään.

Kas tässä tulee mies, joka kelpais grenadeeriksi. -- Seis, ystävä,
tahdotkos värvinkiä?

O'Connor. Kenenkä alla mun tulis palvella?

Trounce. Minun allain tietysti!

O'Connor. Eikö luutnantti O'Connor ole Teidän upseerinne.

Trounce. On niinkin, ja minä häntä komennan.

O'Connor. Mitäs! Ovatko Teidän kersantit suurempia herroja kuin
kapteenit?

Trounce. Niin olemme epäilemättä; meidän toimemme on heitä kurissa
pitää. Esimerkiksi nyt, kenraali kirjoittaa mulle, kersantti kulta,
eli Trounce kulta, eli Trounce kersantti kulta, -- aina miten kiire
vaatii, -- jos luutnanttinne ei käytä itseänsä soveliaasti, antakaa
mulle siitä tieto. Teidän kenrali Tulva.

O'Connor. Ja valitatteko hänestä usein?

Trounce. Ei, saaturi, poika on hyvänluontoinen pohjastansa, jott' en
huoli vähistä asioista. Mutta, malta, meidän kesken, hän on riivattu
tytöstämään.

Korprali Flint tulee sisään.

Flint. Kuulkaa, herra luutnantti, tohtori on tulemassa tätä tietä
tuomarin kanssa. -- Me olemme kaikki valmisna ja tiedämme mikä on
tehtävä.

(Menee.)

O'Connor. Siksi Trounce kultani, eli kersantti kultani, eli kersantti
Trounce kultani, pötkikää tiehenne.

Trounce. Tuhatta! luutnantti! Jo tunnen arestin haisun.

(Menee.)

Tohtori Rosy ja tuomari Credulus tulevat sisään.

Tuomari. Enkö nähnyt jotakuta niitä räiviöitä.

Rosy. En minä näe; ei tässä ole yhtään muuta kuin rehellinen
Humphrey. Aha! pertana, tuolla tulee muutamia heistä; -- siirrytään
näitten puitten taakse, ja annetaan heidän mennä sivutse.

Tuomari. Oh, mitä verikoiria!

(Siirtyy sivulle tohtori Rosyn kanssa.)

Korprali Flint ja kaksi solttua tulevat jälleen sisään.

Flint. Hoi, ystävä! Palveletkos tuomari Credulusta?

O'Connor. Palvelen.

Flint. Oletkos rikas?

O'Connor. En.

Flint. Etkä koskaan tule sen visukintun kanssa. (Antaa hänelle
rahakukkaron.) Kas tässä -- ota se.

O'Connor. Mitä mun pitää tehdä tämän edestä?

Flint. Kuule, meidän luutnanttimme on rakastunut sen peijakkaan
tyttäreen: auta meitä särkemään korkean oikeuden luut, ja viemään
pois tyttö, niin olet kunnon mies.

O'Connor. Ensin Teidät nähdään hirressä, Te roistoretkaleet.

(Viskaa kukkaron pois.)

Flint. Mitä, turjake, rupeatko meteliin? -- Pankaa hänet kiinni.

O'Connor. Ei toki, nähdään onko Teissä miehen taikaa.

(Pieksää heitä.)

Kaikki. Voi! voi! armoa! armoa!

(Flint ja soltut menevät.)

Tuomari. (Tullen esiin.) Iske heitä! survo heitä! murra heidän
luunsa, rehellinen Humphrey! -- Onpas hänellä tulta!

Rosy. Aquafortis.

O'Connor. Pettää isäntänsä!

Rosy. Mikä ihmeen uskollisuus!

Tuomari. Niin, ja se ei jää palkitsematta. -- Min' annan hänelle
viis penniä paikalla. -- He, rehellinen Humphrey, täss' on sinulle:
mitä tähän kontikseen tulee, (ottaa ylös kukkaron) semmoinen roska
paraiten säilyy oikeuden käsissä. -- Nytpä, tohtori, ma luulen
saattavani uskoa hänelle vaimot vartioitaviksi: kun hän on heidän
kanssa, saatan minä vaaratta mennä ulos.

Rosy. Hyvinkin saatatte. -- Minä vastaan luutnantin käytöksestä
niinkauvan kuin rehellinen Humphrey on tyttärenne kanssa.

Tuomari. Niin, niin, tyttö ei saa mennä mihinkään ilman hänettä. --
Tule pois rehellinen Humphrey. Harvaan tavataan semmoista palveliaa.

(Menevät.)


Toinen kohtaus.

Yrttitarha.

Lauretta, tuomari Credulus ja luutn. O'Connor tulevat sisään.

Tuomari. No, juoksentelia, kuinka tohdit luvattani kävellä näin
kauvas huoneesta? Arveletkos kutsua sitä riivattua luutnanttia
kiipeämään muurin yli ja viemään sinua pois?

Lauretta. No voi, isä, tyhjää Te pelkäättekin.

Tuomari. Mitä, heilake. --

Lauretta. Niin totta! en voi enää nunnana nököttää päiväkaudet
sisässä. Siinäkin jo olis syytä kylläksi karata jonkun kanssa -- ja
minä soisinkin että olisin karannut -- niin teen -- ja minä soisin
että luutnantti sen tietäis.

Tuomari. Sinä toivot, toivotko sinä hurmakehtelia? minäpä arvelen
pitää sinua hyvin tarkalla silmällä. -- Kuule Humphrey, minä jätän
tämän mamselin sinun huomaas. -- Kuleksi nyt ympäri yrttitarhan,
mokoma renukka; mutta Humphrey seuraa sinua mihin menetkin. -- Kuule
nyt, rehellinen Humphrey, minun täytyy mennä ulos vähäksi aikaa; älä
anna kenenkään muun tulla häntä likelle: älä ujostele, hölmö, vaan
pysy likellä häntä. -- Ja nyt, mamseli, tulkoon luutnanttisi tahi
mitä hyvänsä hänen joukostaan sinua lähelle, jos voivat.

(Menee.)

Lauretta. Kas sitä tolvanaa kuin ällistelee hänen peräänsä!

(Istuu ja laulaa.)

O'Connor. Lauretta!

Lauretta. Pysy aisoissa, mies!

(Laulaa.)

O'Connor. Katsoppas minuun!

Lauretta. Rehellinen Humphrey, pysy paikallasi!

O'Connor. Oletko unhottanut uskollisen sotilaas?

Lauretta. Ah! Jumala varjelkoon!

O'Connor. Se on, herttaiseni, sinun uskollisin orjas, pääsneenä isäsi
tykö tässä valepuvussa.

Lauretta. No totta Jumala, sepä on sievää -- sin' olet niin
nuripukeissa, luutnanttikultani, ja näytät niin kovin rumalta. Ei
sinua kukaan voi tuntea, ha! ha! ha! -- Muistatko että olen sun
suojelukses alla; isä käski sinun pysymään vieressäni.

O'Connor. Tosin, enkeli, ja niin anna minun täyttää --

Lauretta. Voi, älä nyt, Humphrey-kulta.

O'Connor. Eihän se muuta ole kuin mitä vanha sääntö käski.

(Yrittää suutelemaan häntä.)

Tuomari Credulus tulee takaisin.

Tuomari. Laury, Herra Jumala! Mitä pirua tää on?

Lauretta. Ei muuta kuin muisku, älä ole milläsikään.

Tuomari. Minä olen nöyrin palveliasi, rehellinen Humphrey! -- minä en
-- minä en tahdo häiritä sinua.

Lauretta. Älkää huoliko, isä! hän on niin hyväluontoinen -- totta
siin' ei ole mitään pahaa. -- Ethän sinä mielinyt pahaa, vai mitä
Humphrey?

O'Connor. En, totta, mamseli; korkea oikeus tietää että sitä minussa
ei ole.

Tuomari. Minä tiedän, että sinä olet valehteleva, koukutteleva,
ulkokullattu konna; ja jos et sinä paikassa lähde pois silmäini alta.

Lauretta. Mutta kuulkahan, isä, nyt minä sanon Teille kuinka, se oli.
Minun päätäni toisinaan yhtäkkiä pyörryttää, ja Humphrey näki minun
rupeavan vapisemaan, niin juoksi avukseni, aivan säikäyksissään,
poika raukka, ja otti minun syliinsä.

Tuomari. Vai niin! siinäkö kaikki -- ei muuta kuin vähäinen pyörrys,
ha?

O'Connor. Se on toden-totta, korkea oikeus, sillä kun näin mamselin
vaalistuvan, kavahdin minä paikalla.

Tuomari. Vai niin, no sehän oli höylisti tehty!

O'Connor. Ja onnellisesti sain hänet tointumaan.

Tuomari. Ja kuka pani sinun tohtoriksi, hävytön, hä? Piitä pois
silmistäni, sanon minä, tuossa paikassa, tahi kaikkein asetusten
kautta...

Lauretta. Voi, nyt, isä, te säikäytätte minua, ja minua pyörryttää
jälleen! -- Oi, auttakaa!

O'Connor. Oh, neiti-kulta, hän kaatuu!

(Ottaa hänen syliinsä.)

Tuomari. Tuhatta! mitä! minun silmäni edessä -- no hiisi sinua
hävyttömyyden ihmettä! (Tarttuu häneen ja tuntee hänet.) Jumal'
armahda minua, kukas tää on? Murhaa! rosvoja! tulta! ryöväriä!
ruutia! sotamiehiä! Juho! Sussu! Pirkko!

O'Connor. Herra-kulta, älkää hätäilkö; en minä tee Teille pahaa.

Tuomari. Varkaita! rosvoja! solttuja!

O'Connor. Te tiedätte minun rakastavani tytärtänne. --

Tuomari. Pyssyä! riiviöt!

O'Connor. Ja että ainoastaan --

Tuomari. Kavaluus! ruutia!

(Palvelia tulee pyssyn kanssa sisään.)

Lauretia. Voi, pappa, minun tapatte!

Tuomari. Rehellinen Humphrey, kavahda itseäs. Ja sinä mamseli, tätä
tietä, ole niin hyvä!

O'Connor. No mutta, Herra, kuulkaa minua --

Tuomari. Minä ammun.

O'Connor. Niin saatte nähdä --

Tuomari. Minä ammun.

O'Connor. Kuinka, väärin --

Tuomari. Minä ammun -- hyvästi nyt, minä kumarran tietä nöyrimmästi,
rehellinen Humphrey Hum.

(Menevät eri-puolille.)


Kolmas kohtaus.

Kävelypaikka.

Tohtori Rosy tulee sisään.

Rosy. No nytpä luulen ystäväni olevan onnen tiellä. Ohoh! hän on
varmaankin täynnä toivoa ja pelkoa, epäilystä ja tuskaa; vissiin
hän on kovassa rakkauden taudissa; alakuloisena! kärtynä, riutuna
päiväkaudet, ja öillä on kuin tulessa eikä saa unta. Ah! juuri niin
kuin minäkin puuhasin Dolly-raukkaani kosiessa! kun hänellä oli
tapana jokapäivä valittaa kirvistelevän, että hänen pikku tohtoriansa
lähetettäisiin noutamaan. Silloin minä tulkitsin hänen suonensa
kieltä -- selitin resepteissä omia kärsimyksiäni hänelle -- lähetin
hänelle helmiketjun pillerirasiassa tahi rohtopullon, jonka kaulasta
riippui lippu värsyjä täynnä. Ohoh, ne päivät ovat menneet; ei
autuutta ijäksi: kaikki on turhuutta -- milloin se'estä, milloin
pilviä -- me olemme, niin sanoakseni, kuninkaita ja kerjäläisiä: --
mitä sitte auttaa --

O'Connor tulee sisään.

O'Connor. Voi, tohtori, minä olen hukassa, ihan hukassa!

Rosy. Kauneuden koreus.

O'Connor. Min' olen keksitty, ja –

Rosy. Komea palatsi.

O'Connor. Tuomari on –

Rosy. Pulska peruuki --

O'Connor. On enemmän äissään kuin koskaan --

Rosy. Kultaponsi keppi --

O'Connor. Hoi, tohtori!

(Taputtaen häntä olkapäälle.)

Rosy. Hä!

O'Connor. Heittäkää saarnanne! Minä sanon Teille että minä olen
keksitty, voitettu.

Rosy. Toden! Kaikki menee! kaikki menee! Ohoh ihmis-onnen
muuttelevaisuutta! -- Ei mitään pysyväistä tässä maailmassa -- mitä
lujemmin luottaa sitä pahemmin pettyy. Onni meidät kaikki narrina
pitää.

O'Connor. Tohtori-kultaseni, nyt tarvitsen vähäsen maallista
viisauttanne. Vaivalla ja viekkaudella olen tänne päässyt
puheillenne. Min' olen päättänyt kokea sitä, jonka viime viikolla
arvelimme yrittää. Mull' on kirje valmis, ja Teidän avullanne asiani
jälleen paranee.

Rosy. Aivan mielelläni. Minä Teidät epäilemättä autan: mutta mitenkä
perhana Teidät keksittiin?

O'Connor. Sen saatte kuulla mennessämme, täss' ei ole
silmänräpäystäkään hukattavana.

Rosy. Jumala suokoon nyt meille parempata onnea! -- mutta sit' ei voi
tietää.

O'Connor. Ei vainkaan.

Rosy. Kukaties onnistumme, kukatiesi emme -– -–

O'Connor. Oikeen.

Rosy. Vasta saamme nähdä.

O'Connor. Vissiinkin.

Rosy. Me vaan sokeasti haparoimme.

O'Connor, Emme mitään muuta.

Rosy. Me olemme häpäkkäsilmiä kuoleman alaisia.

O'Connor. Merkillisesti.

Rosy. Harhailevaisia.

O'Connor. Aivan niin.

Rosy. Vastainen päivä on pimeä.

O'Connor. Kuin kellari.

Rosy. Ihmiset ovat muuriaisia.

O'Connor. Tuossa ne jo tulevat; joutukaa tohtori, pois, pois, pois.

(Menevät, luutnantti O'Connor väkisen vieden Rosya ulos.)


Neljäs kohtaus.

Kammari tuomari Creduluksen huoneessa.

Tuomari Credulus ja rouva Bridget Credulus tulevat sisään.

Tuomari. Voi päiviäni, Bridget, sinusta yksinäiski voin tulla
hulluksi! Minä sanon sulle, että hän olis pettänyt ylituomarinkin:
se herra näytti niin tietämättömältä kuin sihteerini, ja puhui
rehellisyydestä kuin olis ollut kirkonmies.

R. Bridget. Mitä joutavaa jaaritusta, rehellisyyttä! -- mitä sull'
on tekemistä, sanosta, rehellisyyden kanssa? Kauniin jutun sin' olet
saanut aikaan Humphrey Humines; ja tyttö sitte, hänkin on tainnut
olla siinä samassa. Lauretta, sinä hänen tahdoit kutsutuksi niin;
mutta minä puolestani kyllä tiesin ettei siitä koskaan lähde hyvää,
kun antaa tytöille mokomia pakanan ristimänimiä; jos olisi hänelle
pantu nimeksi Deborah, tai Tobitha, tai Ruth, taikka Rebecca, tai
Johanna, ei mitään tämmöistä olis koskaan tapahtunut; mutta tiesin
hän sen että Lauretta on karkulaisen nimi.

Tuomari. Pöhö, sin' olet hupsu!

R. Bridget. En, herra Credulus, sinä se hupsu oletkin, eikä ketään
muuta, kuin semmoista pölkkypäätä olis voitu niin houkutella.

Tuomari. Mitä, tuhatta, rouva, kuinka näin julkiatte puhua? Ellet
ymmärrä miestäsi arvossa pitää, niin kyllä mä tiedän kuka sun käskee
häntä kumartamaan.

R. Bridget. Älä lörpöttele! sun pitäis hävetä näyttää naamaas
käräjissä: sinä tulet ivaksi koko lautakunnalle, ja suunkuluksi
kaikille pöyhisteleville lakimiehille ja pussipäisille jutun-ajajille
koko kaupungissa.

Tuomari. Näinkös puhutaan hänen majesteettinsa käskyläisille?
Sääntöjen kautta vannon, se on maankavaluutta ja tavallista petosta,
molemmat yhdessä!

(Palvelia tulee sisään.)

Palvelia. Täss' on kirjanen herralle.

Tuomari. Kuka sen toi?

Palvelia. Sotamies.

Tuomari. Vie se pois ja polta.

R. Bridget. Malta! -- nyt sull' on niin kiire -- se on luullakseni
luutnantin tuhertamata -–

(Ottaa kirjeen; -- palvelia menee ulos.)

Saappas nähdä: -- niin, se on allekirjoitettu O'Connor.

Tuomari. Hyvä, lue.

R. Bridget. (Lukee.) Kosto on suloinen.

Tuomari. Niinkös alkaa, vai niin? Min' olen iloissani siitä, kyllä mä
sitte koiralle näytän että minäkin samate ajattelen.

R. Bridget. (Lukee.) _Ja vaikka olen pettynyt aikeessani saada
tyttärenne, on mulla toki lohdutuksenani se tieto, että minä olen sen
kostanut hänen luonnottomalle isällensä; sillä tänä aamuna oli mulla
ilo panna sokolaatiinne vähäisen myrkkyä_. -- Herra Jumala armahda
meitä!

Tuomari. Älä kujeile, Bridget; näytä, tiedäthän että se ei voi olla
niin, tiedäthän että se on valetta.

R. Bridget. Lue se itse.

Tuomari. (Lukee.) Ilo panna sokolaatiinne vähäisen myrkkyä! Oh,
kauheutta! Riivattu räivä! -- Bridget!

R. Bridget. Armaiseni, malta, täss' on jälkikirjoitus. -- (Lukee.)
N.B. Ei mitkään lääkkeet voi Teitä pelastaa.

Tuomari. Voi polonen päiviäni, Bridget! miks' et sinä huuda apua?
Min' olen kadottanut ääneni. -- Aivoni on pyörryksissä -- minä
puhkean, ja ei mitään apua. -- John! Laury! John!

R. Bridget. Näetsen mihin itsesi olet saattanut.

(Palvelia tulee jälleen.)

Palvelia. Mitä herra käskee?

Tuomari. Seis, John; havaitsitko mitään sokolaatikupissani tänä
aamuna?

Palvelia. En mitään, Herra, pait että oli vähän sakkaa.

Tuomari. Minkä väristä se oli?

Palvelia. Tummaa, Herra.

Tuomari. Voi arsenikiä, mustaa arsenikiä! -- Miks' et juokse tohtori
Rosya hakemaan?

Palvelia. Nytkö, herra?

R. Bridget. Voi, lempiseni, voit olla varma että se on hukkaa: anna
hänen tuoda tänne lakimies, todistamaan viimeistä tahtoasi, armaiseni.

Tuomari. Tuhatta! tuo tohtori tänne, räiviö. Te olette kaikki yhdessä
liitossa murhaajat!

Palvelia. Ka, tässä hän on, Herra.

(Menee.)

Tuomari. Nyt, Bridget, elä virka mitään, ja anna mun nähdä, näyttääkö
tilaisuuteni kauhealta.

(Tohtori Rosy tulee sisään.)

Rosy. Minä olen vaan niinikään tullut tiedustamaan -- voi! jumal'
auta, mikäs on tullut Teille Herra tuomari?

Tuomari. Kas, hän sen näkee heti. -- Myrkkyä kasvoissani, muodossani!
Niin, niin, minä poloinen olen varmaan haudan kaivajain oma.

R. Bridget. Voi! voi! tohtori kulta!

Tuomari. Ole vait, Bridget! -- No tohtori, vanha ystävä kultani,
näettekö todellakin mitään muutosta minussa?

Rosy. Muutosta! ei koskaan ollut mies niin muuttunut: mitenkä nuo
mustat pilkut tulivat nenäänne?

Tuomari. Pilkut nenääni!

Rosy. Ja tuo kolkko tuijotus oikiaan silmäänne!

Tuomari. Oikeaan silmääni.

Rosy, Niin, ja voi, voi, kuinka olette pöhetyksissä!

Tuomari. Pöhetyksissä!

Rosy. Niin, ettekös Tekin rouva näe, että hän on pöhetyksissä?

R. Bridget. Oh, turha sitä on peittää! -- Todestaan, kultaiseni, sin'
olet niin paksu taas kuin olit aamulla.

Tuomari. Niin, tunnemma sen nyt itsekin. -- Min' olen myrkytetty! --
Tohtori, auttakaa minua, oikeuden tähden! säilyttäkää mulle elämää
siksi että näen murhaajani hirressä.

Rosy. Mitä?

Tuomari. Min' olen myrkytetty, sanon minä!

Rosy. Puhukaa kovasti!

Tuomari. Mitä! ettekö voi kuulla minua?

Rosy. Äänenne on niin matala ja niin sanoakseni, homo. En voi kuulla
yhtään sanaa mitä sanotte.

Tuomari. Min' olen mennyt siis! -- Tässä lepää, ennen ollut monta
vuotta hänen majesteetinsa tuomarina!

R. Bridget. Lukekaa, tohtori! -- Ah, kultaiseni, viimeinen tahtosi!
Ajattele, armaiseni, kuinka pian tulet kuolemaan.

Tuomari. Ei, Bridget, minä kuolen palaisittain.

Rosy. En koskaan ole kuullut mointa kamaluutta. -- Oh, Te olette
hukassa, ystäväni! hautanne on kaivettu, ja kaivajalla ei ole
muuta tekemistä kuin peittää Teidät. Meidän täytyy kaikkein mennä,
varhemmin tahi myöhemmin -- ylhäisen ja alhaisen. -- Kuolema on
velka! se sitoo kaikki yhdellä lailla -- ei takuuta, ei myöhemmäksi
peittämistä.

Tuomari. Olkaa vaiti, tohtori! tahdotteko parantaa, vai ettekö?

Rosy. Oi! ystävä-kultani, se ei ole minun vallassani, mutta minä
varmaan tahdon nähdä oikeutta tapahtuvan Teidän murhaajallenne.

Tuomari. Kiitoksia, ystäväiseni, mutta somempi sitä olisi itseni
ollut nähdä.

Rosy. Niin, mutta jos te parannutte, niin se riiviö pääsee
rankaisematta.

R. Bridget. Pääseekö? sitte todenki kävis sääliksi, jos parantuisit.
Min' olen niin vihastuksissa sille riiviölle, ett'en siedä
ajatustakaan, että hän voisi päästä hirsipuusta.

Tuomari. Sinä olet hyvin hyvä, armaani, mutta jos se sinusta on
samaa, olisin minä yhtä kernaasti parantunut, kuitenkin; -- mitä,
tohtori, ei mitään apua!

Rosy. Min' en saata mitään tehdä; mutta tuo saksalainen puoskari,
sitä Teidän pitäis vaikka noudattaa kaupungista; minä tapasin hänen
naapurin ovessa, ja tiedän hänellä olevan vastineita kaikille
myrkyille.

Tuomari. Noutakaa se, ystäväiseni, noutakaa se! Minä hankin hänelle
lääkärin oikeuden, jos minun parantaa.

Rosy. Hyvä, ei ole siekailemista; te pöhetytte hirmuisesti.

R. Bridget. Kuinka armaani, tahdotko parantua puoskarin, salakeinon
kaupustelian avulla? Minä puolestani, niin paljon kuin rakastanki
sinua, mieluisammin saattaisin sinut hautaasi, kuin että näkisin
säilyväsi hengissä jonkun ruohonlukian kautta.

Tuomari. Minä ymmärrän suuren lempesi, armaiseni; ja olen varma ettei
mikään minua surkeassa tilassani lohduta niin paljon kuin ajatus että
sinä jäät jälelle.

(Tohtori Rosy palajaa luutnantti O'Connorin kanssa, joka on
valepuvussa.)

Rosy. Onkos onnea; minä kohtasin hänen ovesta mennessäni.

O'Connor. Metto koeta suonem.

Rosy. Hän pyytää minua koettelemaan suontanne.

Tuomari. Eikö hän osaa puhua meidän kieltä?

Rosy. Ei sanaakaan.

O'Connor. Paljo Kiiram mortem kohtam.

Rosy. Sanoo Teill' ei olevan kuutta tuntia elämistä.

Tuomari. O, Jumal' armahtakoon! tietääkö hän kipuni?

Rosy. En usko.

Tuomari. Sanokaa hänelle, että ovat mulle antaneet mustaa arsenikiä.

Rosy. Antoverunt illi arsnea.

O'Connor. Myrcatus.

Tuomari. Mitä hän sanoo?

Rosy. Hän sanoo että Te olette myrkytetty.

Tuomari. Sen tiedämme itse; mutta mikä siitä seuraa?

Rosy. Quid effectum?

O'Connor. Ab Hiidum hoilabit.

Rosy. Sanoo kuolevanne tuohon paikkaan.

Tuomari. Voi kauhistusta! mitäs, eikö ole mitään rohtoa?

O'Connor. Parantabo pro multam raham.

Tuomari. Mitä, sanooko hän että mun pitää mennä multaan rauhaan.

Rosy. Hän sanoo parantavansa teidät kolmesta tuhannesta markasta.

R. Bridget. Kolmesta tuhannesta markasta! kolmesta tuhannesta
hirsipuusta! -- Ei, lempiseni, älä suinkaan tartu semmoisiin
konnankoukkuihin; kuole kerrassaan, äläkä rupea linnuksi tuommoisille.

Tuomari. Min' en tahtois kuolla, Bridget. -- Min' en huoli kuolla.

R. Bridget. Joutamaa! ei siin' ole mitään: hetkinen, ja kaikki on
mennyt.

Tuomari. Niin, mutta siitä jääpi tainnos, joka kestää kovin pitkän
aikaa.

R. Bridget. O, lempyiseni; minä rukoilen, mieti, muista testamentisi.

(Lauretta tulee sisään.)

Lauretta. Oi isäni, mitäs ma kuulen?

O'Connor. Quiddam Jumalus kyhävit tellam ruusum.

Rosy. Tohtori on hämmästyksissä nähdessään kauniin tyttären.

Tuomari. Kuinka niin?

O'Connor. Mamsellum rakasto toto sydämo.

Rosy. Sanoo sen sydämmen menevän hänelle, ja että jos annatte hänelle
luvan kosia nuorta mamselia, ja lupaatte sitoutua liittoon, jos hänen
lempensä voipi voittaa, niin tahtoo niillä ehdoilla tuossa paikassa
parantaa Teidät, ilman maksutta eli palkinnotta.

Tuomari. Pirua! sanoiko hän sen kaiken niin vähillä sanoilla. Onpa
tuo sukkelata kieltä! Hyvä, minä suostun, jos hän saattaa olla
mieliksi tytölle. (Itsekseen) Ja sen takaan ettei sitä koskaan saata.

Rosy. Loro.

O'Connor. Kirjum, karjum.

Rosy. Sanoo tahtovansa suostumuksenne kirjallisesti, sill'aikaa kuin
hän kirjoittaa Teille ihmeellisen reseptin.

(Molemmat rupeavat kirjoittamaan.)

Lauretta. Mitä kummia, äiti, selittäkää mulle mitä tämä on?

R. Bridget. Älä puhu mulle, tyttö. -- Luonnoton isä!

Tuomari. Tuossa, tohtori, tuoss' on mitä hän tahtoo.

Rosy. Ja tässä reseptinne: lukekaa se itse.

Tuomari. Ha? aivan selvää kieltähän tämä on?

Rosy. Lukekaa ääneen: ihmeellinen salalääke, minä vastaan siitä.

Tuomari. (Lukee) _Tätä lukiessanne olette parannettu, Teitä
rakastavan vävynne avulla. -- O'Connor_. -- Kuka, peivelin henki Te
olette?

O'Connor. Rakastavainen vävynne O'Connor, ja sangen nöyrä palvelianne
Humphrey Hum.

Tuomari. Se on valetta, Te ette ole vävyni; siitä minä tahdon tulla
myrkytetyksi jälleen, ja Teidän pitää tulla riippumaan hirsipuussa.
-- Minä tahdon kuolla, turjake, ja heittää Bridgetille peruni.

R. Bridget. Niin, ole niin hyvä, armaiseni, heitä mulle perusi; minä
takaan että hän on ansainnut hirsipuun.

Tuomari. Sanotko niin? -- Malta, Bridget, sinä näytit niin hellän
huolen minusta kun luulit minun myrkytetyksi, että vastedes
olen päättänyt ei koskaan ottaa neuvoasi missään asiassa enää.
(O'Connorille.) Vain niin, kuuletteko, herra, Te olette Iriläinen ja
sotamies, eikö niin?

O'Connor. Olen, ja ylpiä kummastakin.

Tuomari. Niitä molempia maan päällä minä kaikkein enimmän vihaan;
niin minä sanon Teille jotakin -- heittäkää maanne ja myykää
virkanne, ja minä annan Teille anteeksi.

O'Connor. Malttakaa, herra tuomari, -- ellette olis mun Laurettani
isä, niin minä sivaltaisin nenän poikki siitä ensimäisestä pyynnöstä,
ja murtaisin luunne pyytämästänne sitä toista.

Rosy. Niin, niin, aivan olette oikeassa.

Tuomari. Onko hän? sitte minä olen väärässä. -- Kuulkaa, Herra, minä
annan tyttäreni Teille, joka olette kaikkein hävyttömin koira, jonka
eläissäni olen nähnyt.

O'Connor. Oh, herra, sanokaa mitä mielenne tekee; semmoisen lahjan
saatua kuin Lauretta on, jokainen sana on mielihyväksi.

R. Bridget. No, lapsiseni, kylläpä tästä saamme hyvää riidan ainetta
koko loppu-elämäksemme.

Tuomari. Luulen sen minäkin, kultaiseni, vaikka emme muutenkaan juuri
ole semmoisen puutteessa.

Rosy. Tämä on kaikki niinkuin sen piti olla. -- Aleksandrini, minä
toivotan Teille onnea, ja Teille, tyttäriseni; ja nyt on vilpitön
toivoni, että teistä tulkoon juuri semmoinen emäntä kuin armas
Dolly-raukkani.

(Menevät kaikki.)





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Pyhän Patrikin päivä eli Luutnantin keinot - Ilveilys" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home