Title: Ei ole aikaa - Komedia kolmessa näytöksessä
Author: Holberg, Ludvig
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Ei ole aikaa - Komedia kolmessa näytöksessä" ***


EI OLE AIKAA

Komedia kolmessa näytöksessä


Kirj.

LUDVIG HOLBERG


Suomentanut J. Bäckvall



Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,
1867.



JÄSENET:

 Bielgeschrey.
 Leonard, hänen veljensä.
 Leonora, hänen tyttärensä.
 Madlena, emännöitsijä.
 Pernilla, sisäpiika.
 Anni, sisäpiika.
 Kristo Piirustin |
 Jönssi Santanen  | Hänen kirjoittajansa.
 Kalle Kyneliin   |
 Lauri Läkkinen   |
 Leander, Leonoran rakastaja.
 Korsits, Leanderin setä.
 Eerikki Matinpoika, puukhollari.
 Pekka Eerikinpoika, hänen poikansa.
 Oldsur, joutomies.
 Talonpoika.
 Parran-ajaja.
 Raatari.
 Notario.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

Pernilla. Kyllähän niitä komedioja kirjoitetaan paljokin mailmassa,
mutta eipä kukaan ota kirjoittaakseen tuommoisesta malttamattomasta
miehestä, jolla ei ole aikaa mihinkään. Jos joku ottaisi tuon työkseen,
voisipa herrani siihen antaa hyviä aineita. Sanotaan kyllä sellaisia
luontoja olevan harvassa, eikä niistä kenenkään huolivan, mutta onhan
niitä koko joukko tässä maassa, tuommoisia levottomia ihmisiä, jotka
ihan tyhjästä elämöivät kuin hullut; vaan on toisiakin ihmisiä, joilla
voipi olla kymmenenkin asiaa kerrallaan päässänsä ja kuitenkin
näyttävät ihan joutilailta. Muistanpa kun joku vuosi takaperin
tuomarilla palvellessani ja matkustaessa hänen vaimonsa kanssa,
poikkeusimme tieltä muutaman rouvan tykö, joka otti meitä hyvin hyvästi
vastaan, mutta jolle tuli meistä paljo hääläämistä. Milloin oli hän
tuvassa, milloin kellarissa, milloin hän kiipesi hyllylle, milloin
pöydälle, milloin puhua pörisi hän piikain, milloin renkein kanssa. Jo
pyysimme häntä kymmenenkin kertaa pysymään levossa, sillä meille olisi
ollut tarpeeksi voista ja leivästä. Kymmenenkin kertaa pyyhki hän hikeä
otsastansa ja pyysi meitä vielä puolenkaan tiimaa olemaan
kärsivällisinä. Rouva vannot itsekseen, että jos hän olisi tietänyt
vaimon tuommoista hääläystä alkavan, olisi hän ennen mennyt
keskievariin, sillä hän ei olisi tahtonut olla velassa tuolle vaimolle,
jolla näetsen oli riita-asia käräjissä. Viimeinkin oli ruoka pöydällä,
ja minä luulin näkeväni ainakin jonkun piirakaisen ensi ruuaksi, vaan
eipä kaikesta tuosta pauhaamisesta lähtenyt muuta kuin kakkaraista ja
jauhopuuroa ja kahdeksan kypseksi keitettyä munaa. Mutta olipa tuo toki
jotain! Jospa herra Bielgeschrey kaikella touhullaan voisi munankaan
saada tehdyksi, eipä sitten olisikaan niin kumma, kuin on. Jos hän
touhuaisi vielä pakkaista ja keripukkia pois ajaakseen, voisi sitä
joksikin sanoa. Niin kanteli muinoin eräs vanha maisteri talvella
halkoja kamariinsa ja kamarista liiteriin takasin aina siksi, ettei hän
enää lämmitystä tarvinnut. Mutta herra ei tee mitään, siinä ei ole
mitään eikä siitä tule mitään. Koko tässä talossa ei ole ketään, jota
hän kiittäisi ahkeraksi, muuta kuin minä, ja kuitenkaan ei tässä ole
ketään, josta olisi vähemmän hyötyä kuin minusta, vaikka kyllä aina
olen puuhassa. Kun tuonain kysyi muuan herra minun herraltani, kuinka
paljo väkeä hän pitää, vastasi hän, yhden hengen vain, sillä Pernilla
on sisäpiikani, kyökkipiikani, kamaripalvelijani, sihteerini,
emännöitsijäni, vaimoni; vaikkapa tuo viimeinen asia semminkin on sulaa
valetta. Ei sillä että minä olisin juuri siveämpi kuin joku muukaan,
mutta eihän hänellä ole aikaa tulla kenenkään viereen, enkä minä ole
tosiaan kauniimpi hänen silmissään kuin silloin kun minulla on kynä
korvani takana. Mutta tuollapa tulee emännöitsijäni Madlena.


Toinen kohtaus.

    Madlena. Pernilla.

Madlena. Voi onnettomuutta, minkälaisia kirjoittajia te olette!

Pernilla. Siinä se herjaa; mikä teitä nyt vaivaa, mamseli!

Madlena. Kun katsoin oven raosta kirjoitustupaan, niin siellä istuivat
nuo hartaat ja joivat Espanjan viiniä, ja herra luulee niiden vaan
kirjoittavan; ja yksi niistä joi sellaisen muistomaljan: Madlenan
muistoksi! tulkoonpa naiduksi tuo vanha piipputynnyri!

Pernilla. Ha! ha! ha!

Madlena. En minä, Jumalan kiitos, vielä niin vanha ole, että heidän
tarvitsisi minua verrata vanhaan piipputynnyriin.

Pernilla. Niin minäkin luulisin.

Madlena. Enhän minä ole vielä täyttänyt neljäkymmentäkään vuotta.

Pernilla. No, olipa tämä sitte ikää! Onhan tytöstä vielä viidenkymmenen
vuotiaanakin.

Madlena. Ja ilman sitä kannan minä ikäni hyvin, sillä minussa ei ole
vielä yhtään ryppyä.

Pernilla. Hoh, kyllähän teillä vielä on, luullakseni, hyvä, kestävä
ruumis, synti olisi muuta sanoa. Ei se ole teidän muotonne ja
vartalonne tähden kuin ne teitä pilkkaavat, mutta sen vuoksi, että te
välistä herralle kantelette.

Madlena. Se on totta, Pernilla! se on rehellisyyteni tähden kuin minä
saan kärsiä. Ne luulottavat herraa, että he vaivaavat itsiänsä
kuoliaiksi hänen palveluksessaan, ja kärttävät isompaa palkkaa, vaikka
he eivät ansaitse puoltakaan siitä minkä saavat, ja paitsi tätä ei ole
käsissä markkaakaan, josta ne eivät jo nykäse, niin että herra viimein
kerjäläiseksi joutuu.

Pernilla. Älkää sitä sanoko, Herralla on kyllä kovinkin monta silmää
päässä ja hän pitää talostaan niin kovinkin tarkkaa vaaria, ettei häntä
petetä.

Madlena. Juuri siksi, että hän on aina niin ahkerassa toimessa ja
työssä, tulee hän petetyksi. Juuri silloin, kun tahtoisin varoittaa
häntä palvelijainsa petollisuudesta, ei hänellä ole muiden joutavain
toimitusten tähden koskaan aikaa kuunnella minua. Enkä minä olisi
koskaan jäänyt tähän näin kauvaksi ajaksi, jos ei juuri yhden asian
tähden.

Pernilla. No, mikä asia se on?

Madlena. Se, että hän lupasi hankkia minulle miehen. Mutta nuo hiikon
toimitukset tulevat aina väliin.

Pernilla. Eihän tuolla ole aikaa itsekkään naida, vielä vähemmin
naittaa emäntäpiikansa.

Madlena (katkerasti itkein). Kukatiesi olisin jo ollut kauvan aikaa
naituna, jos en olisi luottanut hänen lupauksiinsa.

Pernilla. Ettehän toki, neitsy, itse saata kosia. Sen kyllä toivoisin
olevan tapana; en mar' minäkään niin kauvan näin kävisi kuin käyn.

Madlena. Ei, kyllä se on totta. Mutta matami Niekko on useita kertoja
tarjounut hankkimaan minulle hyvän miehen, mutta minä olen aina
odottanut tuota herran armoa.

Pernilla. Neitsy ratkaisee asian oikeen yhtäkkiä ja ottaa herran
kerrassaan, kun hänen kerran tapaatte jouten.

Madlena. Milloinka sitä tapaa jouten, Pernilla? Voi, voi, jos jotakin
minulle sattuisi, sillä kaikkihan me olemme ihmisiä, niin olisi se
hänen syntinsä. Voi, voi, tuota tuhannen hommaa! Mutta mikä siihen on
syynä, että muutamilla ihmisillä aina on ajan puute.

Pernilla. En tiedä, neitsyt! Mutta arvelen että samate kuin ne, jotka
ovat syntyneet joulu-yönä, aina näkevät kummituksia, ja ne jotka ovat
syntyneet sateella, aina itkevät, arvelenpa, että sellaiset hoppusat ja
työn hommaiset ihmiset, niinkuin herrakin, lienevät tehdyt
kirjoitustuvassa tai syntyneet postipäivänä.

Madlena. Entäs joutavata!

Pernilla. Niin, neitsy! se on vain minun luuloni, jota en pakota muita
uskomaan. Olenpa havainnut välistä herran olevan hyvinkin huoletoinna
ja rauhallisena, mutta heti, kun hän on kuullut puhuttavan kirjeistä ja
toimituksista, on hän tullut semmoiseksi kuin Don Quichote, kun sille
puhuttiin matkustavista ratsuherroista. Mahtanee vissiinkin olla joukko
homman-nesteitä herran vatsassa, joilla lienee se luonto, että ne
alkavat käydä tuhisemaan, kun hän näkee paperipalasen; tai lienee
hänellä veren sijassa läkkiä, joka juoksee ympäriinsä hänen suonissaan.

Madlena. Olkoon mitä tahansa, niin ainakin siitä minä kärsin, ja minun
onneni on jäänyt syrjään hänen malttamattomuutensa tähden.

Pernilla. Hänen oman tyttärensä onni jääpi senvuoksi syrjään. Hän on
luvannut jo satakin kertaa jouduttaa hänelle miestä, mutta on sen taas
sata kertaa unhottanut, ja herra Leander, joka on tytärtä rakastanut
koko vuoden, ei ole vielä saanut tilaa herraa siitä puhutellakaan.

Madlena. Mutta onko Leanderilla ja mamselilla oikein totta saada
toisiaan omakseen.

Pernilla. Aivan varmaan, sen saatte kyllä nähdä.


Kolmas kohtaus.

    Leonora. Madlena. Pernilla.

Leonora. Missä on emäntäpiika? Isäni käskee häntä.

Madlena. No, juoksemaanpa sitte.

    (Menee).

Pernilla. Olipa hyvä, että hän meni. Nyt saatamme puhua keskenämme
tuosta toisesta asiasta.

Leonora. Voi Pernilla! Minä luotan sinun toimellisuuteesi ja isäni
hyvyyteen sinua kohtaan.

Pernilla. Tänä päivänä pitääkin mar' siitä tulla jotain; sillä minä en
tiedä onko herralla ikään ollut vähempää toimittamista kuin nyt. Minä
olen toimittanut Leanderin tulemaan tänne kello 9 aikana ja niin kyllä
toivonkin hänen saavan neljänneksenkään tunnin aikaa herran kanssa
puhua. Meillä vaan on ajasta ahdas.

Leonora. Kyllähän minäkin toivon, että, kun isäni näkee hänen ja kuulee
hänen säätynsä ja varansa, ei tulekaan asia niin vaikeaksi.

Pernilla. Kyllähän se on totta, mamseli! Mutta sepä vaan on temppu
tavata häntä joutilaana. Mutta tuolta kuulen hänen tulevan. Se on
parasta että menette syrjään.


Neljäs kohtaus.

    Bielgeschrey. Lauri Mustonen. Kalle Kyneliin.
    Jönssi Santanen. Kristo Piirustin. Pernilla.

    (Pernilla istuu pöydän viereen kaavimaan kynää, Bielgeschrey
    tulee yönutussaan, neljä kirjoitusmiestä perässä, joilla
    kaikilla ovat kirjoituskynät korvan takana).

Bielgeschrey (kävelee edestakasin, katsoen paperilappuun ja huutaa).
Lauri Mustonen!

Lauri (juoksee hänen tykönsä). No, herra!

Bielgeschrey (menee toiselle puolelle). Lauri Mustonen.

Lauri. Tässä olen, herra!

Bielgeschrey (menee toiselle puolelle, katsoo, tirkistää). Kalle
Kyneliin!

Kalle Kyneliin (juoksee hänen tykönsä). Mitä herralla on käskemistä?

Bielgeschrey. Mitä sinä tahdot? Näethän että minulla on toimittamista.

Kalle. Herra on käskenyt minua.

Bielgeschrey. Se on valetta. Miksi olisin sinua käskenyt? Missä on
Jönssi Santanen? Eikö hän ole täällä?

Kalle. Täällä hän on, herra.

Bielgeschrey. Jönssi Santanen!

Jönssi (juoksee hänen tykönsä). Tässä olen, herra!

Bielgeschrey (menee ja katsoo tirkistäen toiselle puolelle). Jönssi
Santanen!

Jönssi (juoksee hänen tykönsä). Mitä herralla on käskemistä?

Bielgeschrey. Oletko kirjoittanut puhtaaksi luettelokirjan viime viikon
menoista?

Jönssi. Olen, herra! tässä se on.

Bielgeschrey. Onko se verrattu pohjakirjan kanssa?

Jönssi. On herra! Minä ja Kristo Piirustin vertasimme ne aamulla
kynttilän valolla.

Bielgeschrey. Te vertasitte kyllä samoin kuin te vertasitte viime
kerrankin. Minä en uskalla ikään mitään päästää silleen, ennenkuin olen
itse katsellut sen läpi. Mitä sinä teet, Pernilla?

Pernilla. Minä istun ja kaavin kyniä valmiiksi kirjoittajille.

Bielgeschrey. Se on minulle mieleen. Minulla on tuosta pii'asta enemmän
hyötyä, kuin kaikista teistä toisista kelvottomista. Nouseppa vähä
ylös, Pernilla! Minä istun vertaamaan, Kristo Piirustin! lue sinä, sinä
luet -- selvimmästi.

Kristo. 21:nä päivänä annettu 3 talaria 2 markkaa herran ruskeain
vaatetten tekopalkkana; 4 markkaa tohveli-pariin Pernillalle.

Pernilla. Se on totta. Minä olen unhottanut kiittää herraa siitä.
kiitoksia, hyvänsuopa herra! kyllä minä ne kulutan herran terveydeksi.

Bielgeschrey. Kiitä minua toinen kerta, Pernilla, eikä silloin kun
istun toimituksissa. Nyt olisimme jo ennättäneet hyvän kappaleen
eteenpäin, jos et olisi lasketellut joutavia. Lue eteenpäin!

Kristo. Neljästä naulasta vasikan lihaa puoli talaria. Neljästä
kannusta maitoa markka. Juomarahaa tynnyristä mädänneitä omenoita,
jotka saimme lahjaksi, markka. Summa 5 talaria 5 markkaa. Naula kahvea
talari. Teeveteen 2 killinkiä. Vintikielestä mamselin kitarriin 3
killinkiä.

Bielgeschrey. Äläpä vielä, kerroppa vielä! Mitä seuraa teeveden
perästä?

Kristo. Sen perästä seuraa vintikielestä 3 killinkiä.

Bielgeschrey. Hiisi teidän kopiiastanne ja vertaamisestanne! 2
killinkiä teeveteen, seuraa: killinki kerjäläiselle.

Pernilla. Se on hävitöintä sellaista unhottaa. Nythän koko lasku tulee
hulluksi.

Bielgeschrey. No älä muuta sano, Pernilla! Enkö minä ole onnetoin
ihminen, jolla on sellaisia palvelijoita. Kun niiden pitäisi minua
auttaa toimituksissani, suovat ne vaan lisää minun niskoilleni.
Kirjoittakaa uudestaan, te lurjukset, kukin kopiiansa, tietänen sitte
viimeinkin sen olevan oikein.

Pernilla. Eikö herra tahtoisi juoda teetä?

Bielgeschrey. Onko minulla aikaa syödä ja juoda? Nyt minulla on kaksi
kirjettä kirjoitettavana. Kirjeen kirjoittamista pidetään helppona
työnä; mutta ne sen sinä pitänevät, jotka eivät ole koittaneet mitä se
on; sillä tässä on samalla kerralla ajatteleminen postipaperia, kynää,
läkkiä, kynttilää, sikilliä, niin että voipi tulla päästä hulluksi
kaikkea tätä ajatellessa.

Pernilla. Herra unhotti vielä lakan pois luettelostaan.

Bielgeschrey. Se on oikein, Pernilla, se on lukematointa. Kirjoitatteko
te siellä, miehet?

Miehet. Kirjoitamme.

Bielgeschrey. Missä ovat kaikki minun kirjoitusneuvoni, Pernilla?

Pernilla (juoksee ympäriinsä). Tässä on postipaperia, tässä on lakkaa,
tässä on sikilli.

Bielgeschrey. Tätä piiatta en voisi tulla toimeen, sillä hänellä on
_memoria localis_. (Istuu kirjoittamaan, mutta nousee kohta ylös).
Pernilla!

Pernilla. Herra!

Bielgeschrey. Ovatko kanat saaneet ruokaa?

Pernilla. Eivät. Herralla on tapana itse ruokkia niitä.

Bielgeschrey. Missä on leivän kannan palaset ja murut, joita eilen
leikkelin?

Pernilla. Tuolla ovat kaapissa.

Bielgeschrey (nakkaa ne ulos akkunasta). Tipa! tipa! tipa!


Viides kohtaus.

   Leander. Entiset.

Pernilla. No nyt tulee hän juuri parahiksi, ennen kuin herra joutuu
kirjoittamaan. Menkää nyt häntä vastaan.

Leander. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, hyvä herra! Minulla olisi
kanssanne puhumista, joka on minulle yhtä tähdellistä kuin teillekin.

Bielgeschrey. Mitä se on? Olisitte hyvä ja sanoisitte lyhyesti asianne,
sillä aika on minulle aivan kallis.

Leander. Minä olen Jeronimus Kristoffersenin poika --

Bielgeschrey. Tunnen herra Jeronimuksen. Teillä on hyvä mies isänä.

Leander. Minä olen tullut tänne rakkaan isäni neuvosta ja tahdosta --
nöyrimmästi -- -- --

Bielgeschrey (kirjoittajillensa). Kirjoitatteko siellä, miehet?

Kaikki. Kirjoitamme.

Bielgeschrey. Näyttäkääpä nyt kuinka kauvas olette päässeet! Suokaa
anteeksi, herra! Tuossa paikassa.

    (Mene pitkän pöydän tykö).


Kuudes kohtaus.

    Parran-ajaja. Talonpoika. Raatari. Entiset.

Parran-ajaja (tulee ensin sisälle). Olen jo kaksi kertaa tänä aamuna
käynyt täällä herran parran ajoa varten, mutta herra ei ollut vielä
nousneena.

Bielgeschrey. No, mestari! Joutukaa niin pian kuin mahdollista on;
sillä minulla on kädet täynnä toimituksia.

    (Hän istuu parran ajolle ja parran-ajaja,
    saipuaa sivellessä, puhelee).

Parran-ajaja. Onpa melkeen ruma ilma tänä päivänä.

Bielgeschrey. Sen huomaan.

Parran-ajaja. Enpä tiedä miten mailman laita lienee, jota enemmän elää
sitä pahemmin käypi, ei kuulla eikä nähdä mitään muuta kuin pahaa.
Herra on tainnut kuulla mitä näinä päivinä on tapahtunut.

Bielgeschrey. En. Enpä ole kuullut mitään uutta. Eikä minulla ole
aikaakaan uutisia kyselemään; sillä minulla on työtä omista asioistani,
eikä ole silmän räpäystäkään aikaa puhua hyvän miehen kanssa.

Parran-ajaja. Niin tahdon minä siis teidän armollenne asian kertoa.
Eräs vaimo merimieskasarmissa on yhdellä haavaa synnyttänyt
kolmekymmentä-kaksi lasta eikä kuitenkaan ollut vahvempi tavallista
raskasna olevaa vaimoa. Mitenkä teidän armonne sen ymmärtää?

Bielgeschrey. Minulla ei ole tarvetta päätäni vaivata semmoisten
ymmärtämisellä, sillä ensin pitää mun tietää onko se totta.

Parran-ajaja. Se on niin totta kuin minä tässä seison, sillä minä voin
sen tapauksen asianhaaroineen kertoa, sillä kaikki lapset tulivat
kasteesen, mutta kuolivat kohta sen jälkeen.

Talonpoika (tulee sisälle). Hyvää huomenta, isäntä! Minulla olisi
rahassa maksaa kaksi nelikkoa ohria ja voita.

Bielgeschrey (menee parran-ajajan tyköä hyvin saippuoittuna). Onhan
sinulla kolme nelikkoa ohria maksettavana?

Talonpoika. Sen kyllä hyvin tiedän, hyvä isäntä! Mutta isäntä antaisi
yhden nelikon tänä vuonna anteeksi; sillä meillä on niin kovat ajat,
ettei niitä ole ollut semmoisia koskaan.

Bielgeschrey. Se on vanhaa puhetta. Te valitatte aina.

Talonpoika. Kuulkaapas isäntä! Jolla on korkeat maat niinkuin meillä,
se ei ole saanut paljon tänä vuonna. Ohrat näyttivät kyllä joltakin
pelloissa; mutta hornatti vieköön, isäntä! saimmekin tänä vuonna
vähemmän ohria kuin menneenä; ja tuskin maksetaan meille kaupungissa
talari tynnyriltä. Eikö isäntä tiedä mitä markkekongi tulee olemaan
tänä vuonna?

Bielgeschrey. En, sitä en voi tietää. Mutta kuules nyt! sinun pitää
maksaa minulle rahat kolmesta nelikosta.

Talonpoika. Voi, hyvin mielelläni, hyvä isäntä! hyvin mielelläni; mutta
armahtakaa minua tänä vuonna, niin minä sitte rehellisenä miehenä
koetan maksaa veron ja arennin.

Bielgeschrey. Niin sinä lupaat joka vuosi, ja se on kuitenkin
yhtäkaikki.

Talonpoika. Niin, Jumala paratkoon, isäntä! Kun tauti tulee ja viepi
hevosemme, täytyyhän meidän rahalla palkata naapureimme hevosia
kyntämään peltojamme.

    (Talonpoika ottaa rahoja rievusta.
    Bielgeschrey alkaa niitä lukea).

Raatari (tulee). Onko herra halunnut saada minun vaatteen mittaa
ottamaan?

Bielgeschrey (jättää rahat ja juoksee pois). Kun tulevat, niin tulevat
kaikki yhtaikaa!

Raatari. Se on tehty silmänräpäyksessä, hyvä herra!

    (Bielgeschrey otattaa mittaa).

Talonpoika. Olivathan rahat oikein, niistä kahdesta nelikosta, herra!

Bielgeschrey (juoksee taas talonpojan tykö). Ai totta, enhän minä
lukenutkaan kaikkia rahoja. Tässä keräypi niin paljo asioita kerralla,
että tuleehan kokonaan hullupäiseksi.

    (Lukee taas rahoja).

Parran-ajaja. Haluaako herra, että tulen toisen kerran takasin.

Bielgeschrey. Johan partani on ajettu, mestari! (Koettaa partaansa,
josta käsi tulee saipuaan). No tuhat täytinen! saipua kuivaa leukahani;
odotappa vähä, niin kauvan kuin partaa ajetaan. (Istuu taas ja sanoo).
Voi Jumala paratkoon sitä, jolla on enempi tekemistä kuin ennättääkään!
Kirjoitatteko te siellä?

    (Vastataan: kirjoitamme).

Pernilla. Suopuisa herra! Ettekö puhuisi muutamaakaan sanaa tuon herran
kanssa, joka on jo odottanut niin kauvan.

Bielgeschrey. Hyvänen aika! Aivan oikeen. Menkää pois te toiset ja
tulkaa tiiman perästä takasi. Anteeksi, herra, että olette saaneet
seisoa niin kauvan! Näettehän itsekin, että minulle on palattu
toimituksia. Mitä olisi teillä muuten asiaa?

Leander. Hyvä herra! Minä olen Jeronimus Kristoffersenin poika, joka
isäni suosiolla tulen tänne pyytämään teidän tytärtänne, jota olen jo
jonkun aikaa rakastanut. Isäni itse olisi katsonut kunniakseen tulla
herra Bielgeschreyn puheille ja minun puolestani tätä esitellyt, mutta
hän on voinut vähä pahasti, eikä siksi päässyt ulos näinä päivinä.

Bielgeschrey. Kiitoksia hyvästä tarjouksestanne, mutta suokaa toki
kysyä mikä teillä on ammattina.

Leander. Isäni ei ole säästänyt minua kasvattaessaan. Hän on antanut
minun kulkea ulkomaillakin, toimittanut minun oppimaan kaikkia
hyödyllisiä harjoituksia, useita kieliä, paitsi latinaakin.

Bielgeschrey. Hyvä kyllä, herra! hyvä! Mutta semmoinen vävy minusta
olisi mieleeni, joka on toimelias, joka kykenee hyvästi kynään, joka
saattaa olla minulle apuna toimituksissani.

Leander. Kyvystäni voin kyllä näyttää todistuksia useilla kirjeillä,
joita on taskussani; ja saanhan minä luvan niitä näyttää herralle.

Bielgeschrey. Kirjoitatteko te siellä?

Kaikki. Kirjoitamme.

Bielgeschrey. Näyttäkää, mitä te olette ennättäneet siellä.

    (Menee pois ja tulee jälleen takasin).

Leander. Katsokaa tässä, hyvä herra! tässä on useita kirjeitä sekä
franskaksi että latinaksi.

Bielgeschrey. Ei minun mieleni niin ollut, herra. Ymmärrättekö
puukhollarin toimitusta?

Leander. En; mitä hyötyä minulle siitä olisi?

Bielgeschrey. Siitä olisi minulle hyötyä, sillä muut kirjoitukset eivät
tule minulle avuksi. Minä tahdon tyttärelleni hyvän kirjanpitäjän, ja
kosk'ei herra ymmärrä sitä toimitusta, niin elkää pahastuko, jos minä
en suostu teidän pyyntöönne.

Leander. Aivan mielelläni opettelen minä kirjanpitäjän toimitusta
teidän tyttärenne tähden, jota sydämmellisesti rakastan.

Bielgeschrey. Ei, herra! Elkää puhuko enään; se ammatti pitää opittaman
lapsuudesta alkaen; ja minä olenkin jo puolittain luvannut pois
tyttäreni kirjanpitäjä Erik Matinpojan vanhemmalle pojalle, Pietarille,
joka kuulun olevan aika mies ja astuvan isänsä jälkiä.

Leander. Sen minä kyllä tiedän, ettei mamseli koskaan taivu ottamaan
semmoista kirjakoita, ja se on minusta hyvin kumma, että herra aikoo
antaa tyttärensä sellaiselle.

Bielgeschrey. Niinpä minä sen luulin. Te neitoin veinarit kutsutte
kaikkia kunnollisia ja oppineita ihmisiä kirjakoiksi. Se on sellainen
mies, joka voipi auttaa minua isoissa toimituksissani, joihin tahdon
hukkua.

Leander. Enpä minä tiedä, mitä toimituksia sillä miehellä olisi, jolla
ei ole mitään viran tointa.

Bielgeschrey. Minulla on niin monia toimituksia, ettei minulla ole
aikaa syömään eikä juomaan. Pernilla! Tuo sanoo, ettei minulla mitään
toimituksia ole! Saatathan sinä olla minulle todistajana.

Pernilla. Herralla on kymmenen miehen työtä. Ne ovat hänen
vihamiehensä, jotka sanovat ettei hänellä ole toimituksia. Onhan
herralla, paitsi minua, neljä kirjoitusmiestä, jotka ovat kyllin
todistuksena siihen, että hänellä on toimituksia.

Bielgeschrey. Ja minä tulen ottamaan vielä kaksi lisäksi. Kirjoitatteko
te siellä, miehet?

Kaikki. Kirjoitamme kaikin voimin.

Leander. Sen minä sanon, herra, ettei teidän tyttärenne tule koskaan
saamaan sitä kirjakoita.

Bielgeschrey. Kuka lempoko minua estäisi?

Leander. Se olen minä ja teidän tyttärenne itsekin.

Bielgeschrey. Noh, kylläpä se on kaunista!

Leander. Sen minä takaan, hyvä herra, ettei siitä tule mitään!

Bielgeschrey. Mutta minä takaan, että tyttäreni pitää olla naitu
Pietari Eerikinpojalle, puukhollarille, ennen auringon laskua. Hyvästi,
herra! Minulla ei ole aikaa enempää puhua teidän kanssanne. (Leander
menee pois). Oletko kuullut kummempaa miestä, Pernilla?

Pernilla. Sen minä sanon, että jos en olisi herraa hävennyt, niin
olisin antanut hänelle suuta vasten.

Bielgeschrey. Se mies neuvoo hyvälle miehelle kenelle hänen pitäisi
antaa tyttärensä, ja halveksii puukhollaria. Minulla on paljo
askaroitsemista, mutta saanhan kuitenkin vähä puhutella tytärtäni.
Leonora, tule sisälle!


Seitsemäs kohtaus.

    Leonora. Bielgeschrey. Pernilla. Kirjoittajat.

Bielgeschrey. Tyttäreni! Vaikka minulla on paljo tekemistä, on minulla
kuitenkin sinun onnesi mielessä.

Leonora. Kiitoksia, rakas isäni!

Bielgeschrey. Mieleni on naittaa sinut.

Leonora. Kiitoksia!

Bielgeschrey. Ja hyvälle, ymmärtäväiselle miehelle.

Leonora. Sen kyllä tiedän, ettei minua isäni anna muulle kuin
säädylliselle miehelle.

Bielgeschrey. Ja minä tahdon, että häät pidetään jo tänä iltana.

Leonora. Kuinka rakas isäni sen hyväksi näkee.

Bielgeschrey. En tahtonut sinulta kysyä, ennenkuin lupasin sinun pois,
sillä minä tiedän, että sinä olet isääsi tottelevainen lapsi.

Leonora. Voi, rakas isäni! Saanhan juuri sen, jota enimmin rakastan!

Bielgeschrey. Asia on se, josta puhuin sinulle eilen illalla.

Leonora. Ei! Pappa ei puhunut mitään hänestä illalla.

Bielgeschrey. Vai sinä olet unhottanut sen, hyvä lapsi! Minulla on
satakin asiaa päässä, ja muistan kuitenkin asiat paremmin kuin kukaan
teistä. Se on nuori järjen mies.

Leonora. Niin, se on kyllä aivan totta.

Bielgeschrey. Ja sillä on isäkin hyvä mies, jonka jälkiä poika aikoo
astua.

Leonora. Sitä en ollenkaan epäile.

Bielgeschrey. Ja neljässä vuodessa tulee oivallisin kirjanpitäjä koko
kylässä.

Leonora. Kuinka? Leanderiko kirjanpitäjäksi?

Bielgeschrey. Sen nimi ei ole Leanderi, sen nimi on Pietari, ja se on
kirjanpitäjä Eerikki Matinpojan poika.

Leonora. Voi taivasten tekijä! Mitä minun pitää kuulla? Koska ma luulin
sitä Leanderiksi herra Jeronimon pojaksi.

Bielgeschrey. Ei, lapseni, ei siitä kaupasta ole sinulle. Se tuhnus oli
täällä vasta, mutta sai vasikan nahan.

Leonora. Voi minua onnetointa ihmistä! Antaisitteko te minun
sellaiselle kirjakolle.

Bielgeschrey. Kuule! toimitukset eivät salli minun sinun kanssasi enää
jauhata. Mene nyt kohta ja laita itsesi valmiiksi naimisiin tänä iltana
nuoren puukhollarin kanssa. (Leonora menee itkien). Pernilla! mene sinä
jälestä ja muistuta häntä kuuliaisuudesta, jota hän on itsensä tähden
velvollinen isällensä osottamaan.

Pernilla. Siitä ei herran tarvitse epäillä. Tässä olen minä teille yhtä
uskollinen kuin kaikessa muussakin.

Bielgeschrey. Kirjoittajat! tulkaa saliin, siellä saamme toimittaa
asioitamme rauhassa.

    (Kaikki pistävät kynät korvainsa taakse ja menevät).


Kahdeksas kohtaus.

    Pernilla. Leonora.

Pernilla. Joka tahtoo jotakin veijausta tehdä, koettakoon ensin tulla
sille mieliksi, jota aikoo pettää. Kun herrasväki talossa on jumalista,
tekeyvät notkiat palkollisetkin jumalisiksi, ja onnistuvat sillä
hyvästi, ja tekevät sitte mitä tahtovat. Kun isot ottavat kunniakseen
juoda toisensa pöydän alle, tekevät palvelijat saman. Kun isolla
herralla on tapana pitää tyhjästä asiasta isoa elämää, näemme
palvelijainkin läähättävän ja pyyhkivän päästään hikeä, vaikk'eivät ole
mitään toimittaneet. Notkia palvelija, joka tahtoo koirankuria
harjoittaa, tutkikoon ensin herrasväkensä luonnon, ja tulkoon
samanlaiseksi. Tämän minä olen havainnut ja siksi minä elämöin enimmin
talossa, ja vähimmin toimitan, jonka tähden minua kaikista enimmin
kuullaan. Kun herra valittaa töitänsä, valitan minä muassa; kun hän
elämöipi, elämöin minä kanssa; kun hän pyyhkii hikeä päästään, pyyhin
minä kanssa; kun hän toimitustensa vuoksi näkee hyväksi naittaa
tyttärensä puukhollarille, kiitän minä sellaista naimista, vaikka se on
minulle niin vähä mieleen, ettei kukaan olisi teille enemmän vihassa
kuin minä, jos te, mamseli, tulisitte niin hulluksi, että haluaisitte
sellaista mieheksenne.

Leonora. Sitä ei sinun tarvitse pelätä.

Pernilla. Anna sellaisen lurjuksen mennä ja naida vanha läkki-astia.
Hän ei ole luotu olemaan semmoisen mamselin sylissä, ja onko teitä
sitte luotu puukhollarin rouvaksi.

Leonora. Voi Pernilla! sinuun ainoastaan minä luotan. Mutta mikä on
sinulla keinona, jolla voit saada tämän asian mitättömäksi ja auttaa
minun ja Leanderin rakkautta.

Pernilla. Hei, mamseli! en minä sano keinojani, ennenkuin koko senaatti
on koolla.

Leonora. Minä kuulen Leanderin palvelijoineen tulevan tänne tuossa
paikassa.

Pernilla. Jospa ne tulisivat, sillä nyt on ainoa aika, jona saamme
yhdessä tuumata tänä päivänä. Minä laitan tässä kaksoisten ristiäiset
ja Leanderin mielipoika Oldsur saa olla apuna. Minä olen käskettänyt ne
tänne. Mutta kah! tuolla ne tulevatkin.


Yhdeksäs kohtaus.

    Leander. Leonora. Pernilla. Oldsur.

Leander. Voi rakkahin mamseli! Ei elämässäni ole vielä ollut minulla
niin pahaa hetkeä kuin tämä, sitte kuin isältänne kuulin nuo kovat
kiellon sanat.

Leonora. Voi Leander! ei ole ollut parempi minullekaan.

Pernilla. Kuulkaa, hyvät ihmiset! ei tässä ole aikaa pitää pitkiä
kummin puheita. Minulla on päässäni joukko keinoja, jotka ovat saatavat
liikkeelle.

Leonora. Annappa nyt kuulla tuo keinosi.

Pernilla. Keinoniko? Luuleeko mamseli yhden keinon piisaavan? Tässä
toimessani on niin monta vaikeata, että olen monta kertaa ollut jättää
koko puuhan silleen.

Leander. Noh, annappa kuulla mitä sinä olet keksinyt avuksemme.

Pernilla. Kuulkaa herra! taidatteko, jos tarvitaan, olla olevinanne
kirjakoina? Siinä se pää-asia on.

Oldsur. Mitä hän ei taida, sen minä kyllä hänelle opetan.

Pernilla. Tunnetko Pietaria, Eerikki Mattisenin, puukhollarin poikaa?

Oldsur. Olen monta kertaa nähnyt hänet kadulla.

Pernilla. Hänenä koettakoon Leander olla, ja tulkoon herran tykö
kosioimaan.

Oldsur. Tässä ensimäisessä kohdassa teen minä kaksi muistutusta.
Ensiksikin on herra Bielgeschrey vasta puhutellut Leanderia, ja
toiseksi tuntee hän puukhollarin, koska hän on sen vävykseen valinnut.

Pernilla. Molempain muistutustesi yli vedän minä piirun. Herra
Bielgeschrey ei ole puhutellut Leanderia muuta kuin kerran. Ja vaikkapa
hän olisi puhutellut häntä vielä kymmenenkin kertaa, niin ei herra
Bielgeschrey häntä kuitenkaan tuntisi. Semmoinen mies, jonka päässä
kuhisee niin monta toimitusta kuin muurahaisia pesässä, ei tunne niin
helposti ihmisiä. Tuskinpa hän tuntee minuakaan välistä; sillä eileen
seisoi hän kauvan ja puhutteli minua ja kutsui minua Madlenaksi. Ja
Leanderi on menettelevä niin sekä vaatteissa että käytöksissään, että
hän saattaa pettää kenen tahansa. Toisekseen olen saanut nuuskituksi,
ettei herra ole koskaan puhutellut sitä nuorta puukhollaria, vaan
ainoastaan hänen isäänsä. Etkö kuule minun tutkivan asioitani.

Oldsur. Otanpa niinkin sanani takasin. Kuulen sen kyllä käyvän laatuun.
Mutta kun se oikea puukhollari tulee, niin tulee petos ilmi.

Pernilla. Tulkoon vaan, ei se tule sittenkään ilmi. Kun Leander on
ensin ollut täällä, tulkoon sitte toinenkin kuin tahtoo.

Oldsur. Noh, se ei käy ollenkaan laatuun, jollei laiteta niin ettei
oikea puukhollari tule sisälle.

Pernilla. Jos se olisi minun vallassani, niin ei minulla olisi ollut
likimäärinkään niin monta keinoa mietittävänä. En minä voi estää häntä
tulemasta sisälle; sillä minä en seiso aina portilla, ja renki on
käsketty hänet sisälle päästämään. Mutta kuuleppas nyt, mitä on
tehtävänä; Leander tulkoon tänne kello kahden aikana, joka on tiimaa
ennen kuin toinen tulee, niin saapi hän herraa puhutella ja luvan
tyttärestä. Mutta ennenkuin se nahjus tulee, niin kiedomme herran
odottamattomiin toimituksiin, niin ettei hänellä ole aikaa Pietaria
puhutella.

Oldsur. Luuletko siis hänen menevän pois ilman mitäkään?

Pernilla. Hän menee pois kyllä tyytyväisenä.

Oldsur. Noh, miten hiiden lailla voisi se tapahtua?

Pernilla. En minä ole vielä päässyt puoliväliinkään. Meillä on
naimakiihkoinen emäntäpiika; sen nimi on Madlena, jolle herra on usein
luvannut hankkia miehen; hänen panen minä siihen luuloon että
puukhollari tulee häntä kosioimaan. Kun tämä nyt tulee, juuri kun herra
on korviaan myöten toimituksissa, niin neuvon minä herraa päästämään
mamselin puukhollaria puhuttelemaan, mutta mamselin sijaan vien minä
sinne Madlenan, joka luulee häntä kosijaksensa.

Oldsur. Noh, totta jumalata! sinulla on kovin isoisia keinoja piijaksi,
jona sinä olet. Mutta kun Madlena on joksikin ijällinen, kukatiesi ei
puukhollari voisikaan rakastua häneen.

Pernilla. Jos ei hän rakastu häneen, niin se on sitä parempi, mutta jos
hän päättää ottaaksensa hänen, jonka kyllä minä uskon, -- sillä
sellaiset miehet katsovat rahaan ja varallisuuteen, -- niin saattaapi
Madlenakin sillä tavalla tulla naiduksi, ja kometia päättyy sitä
suosiollisemmasti, sillä se olisi minusta hyvin suotu, että Madlena
tulisi naimisiin puukhollarin kanssa.

Oldsur. Ha, ha! ha! Mutta tässä näen minä vielä niin monta estettä,
etten ollenkaan luule tämän asian käyvän hyvästi.

Pernilla. Kun minä vaan saan herran oikein keinotelluksi toimituksiin,
en ollenkaan epäile hyvästä lopusta.

Oldsur. Mutta toimituksiin keinotteleminen saattaa juuri pahentaa
asian, sillä hän lykkää häät vastaiseksi ja saapi sillä välillä tietää
koko asian.

Pernilla. Siihen minä vastakeinon tiedän, sillä minä vannon, että
Leander on väijyksissä näpistelläkseen mamselin pois, -- joka kyllä on
totta, -- ja minä kehoitan herraa kiiruusti laittamaan häät. Ja kun
minä olen herran salaneuvos, niin neuvottelen minä heti kohta Leanderin
tuntemattomaksi vaatetettuna tänne, ja toinen ei tule, ennenkuin asia
on päätöksessä. Ja tämän minä kyllä saan toimeen noitakeinoitta.

Oldsur. No, toivon onnea, Pernilla!

Pernilla. Luuletko itse saavasi olla sillä aikaa joutilaana.

Oldsur. Ei minulla näytä olevan tässä mitään tekemistä, jos et sinä
aivo minuakin samassa naittaa ja yhtä aikaa saada kunnian tehdä
kolmipuolinen liitto eli kolme naimisliittokirjaa.

Pernilla. No ei! mutta saat kyllä tekemistä. Sinun pitää kietoa herra
toimituksiin ja rauhattomuuteen. Ensiksikin pitää sinun tulla tänne
Leanderin käskyläisenä ja sanoa herralle, että Leander aikoo haastaa
herraa oikeuteen, siksi että herra mielii antaa toiselle tyttärensä,
jonka muka useissa kirjeissä on luvannut Leanderille. Kun hän sen saapi
tietää, niin hänellä pää kihertyy, ja minä neuvon hänen kirjoittamaan
konstillisen kirjeen Leanderille, sekä kysymään neuvoa joltakin
asian-ajajalta, pitääkö hänen heti laittaa häät, saadakseen kaikki
uhkaukset mitättömiksi. Muuta apua en sinulta vaadi, kuin sen, että
vaan saat herran kiusallisiin toimituksiin.

Oldsur. Mutta asian-ajaja saattaa tultuaan sanoa, ettei herran pidä
olla milläänkään, sillä uhkauksista ei ole mitään pelkoa.

Pernilla. Siksipä sinun pitää olla asian-ajajanakin ja panna asia niin
hullulle kannalle, ettei herra tule siitä hullua viisaammaksi. Jos
keksit vielä muita keinoja, jotka häneltä ajan hukuttaa, on se sitä
parempi. Siliä tuskastuminen ja puuhaaminen ovat pyörät, jotka panevat
meidän koneemme liikkeelle.

Oldsur. On se tuhannen kone. Oikein tulen minä pyörälle päästä, kun
kuulen kaiken sen, mistä se on koottu. Piruako nuo vaimonpuolet eivät
tekisi.

Pernilla. Olekin käsillä ja laita vaatteet, jotka tarvitaan, kyllä minä
annan piikatyttösen kautta, joka minulta on, teidän molempain tietää,
milloin on aika mihinkin leikkiin ryhtyä. Sinun pitää olla kolmena
henkenä. Ensin Leanderin sanansaattajana, sitte asian-ajajana ja
viimeksi parran-ajajanakin, sillä pitäähän hänen saada partansa
ajetuksi tänä päivänä; tiiman perästä pitää sinun olla täällä
kaluinesi. Minä panen sinun kamariin ja sanon sinulle, milloinka pitää
tulla sisälle. Se on kaikki, mitä sinulla pitää olla päässä. Muusta
minä itse pidän huolen.

Leander. Entä jos koko tuo kone hajoaa, mitäs sitte?

Leonora. Jos ei se onnistu, niin en minä jätä sittekään teitä Leander!
Ennen minä menetän henkeni kuin otan tuon kirjakoin.

Pernilla. Ennen vääntäisin niskanne nurin, mamseli, kuin saisitte tulla
Pekan rouva puukhollerskaksi.

Leander. Minä kiitän sinua innostasi ja uskollisuudestasi, Pernilla!

Oldsur. Hän kiittää siitä, että tuo aikoo vääntää hänen kultasensa
niskat nurin.

Leander. Ei, Oldsur! Ei se niin ole ymmärrettävä.

Oldsur. Eikö tuota naimista Madlenan kanssa saattaisi jättää pois,
ettei seikka olisi niin monimutkainen.

Pernilla. Etkö siitä saattaisi pitää suutasi kiinni, ja pitää vaaria
ainoastaan siitä, mitä minä olen sinulle sanonut? Madlenau minä tahdon
naimisiin samassa erään syyn tähden. Kun jotakin on tehtävänä, pitää se
tehdä niin että se näkyy ja kuuluu. Menkää nyt tiehenne! (He yrittävät
menemään). Elkääpä vielä! Tahtoisin nähdä, miten herra Leander
menettelee kirjakoina ollessaan.

Leander. En totta maar' tiedä, ennenkuin Oldsur minua opettaa.

Oldsur. Jos voisin minä olla teidän sijassanne, ei olisi vaaraa.
Näyttäkää kuitenkin mitenkä menetteleisitte, kun teidän pitää kuvailla
semmoista miestä; pitäkää nyt minua herra Bielgeschreynä, jonka tytärtä
pyydätte.

Leander. Minä tulen pappani käskystä, jolle te herra Bielgeschrey
olette suosiollisesti ehdotelleet -- -- --

Oldsur. No -- oletteko te hulluna? Tuohan on kamarijunkkarin puhetta ja
livertelemistä! Onko tuo koulumestarin käytöstä? Katsokaa nyt minua?
Minä Petter Eerikki Matsen'in vanhin taimi, syntynyt Aabenraassa, tulen
nyt tänne tänä päivänä sulkemaan halvinta itseäni teidän
kunnioitettavan hyvän herran sulomieliseen suosioon, ja pyytämään
aviokseni tätä teidän prima tytärtänne. Sekundaa ei, jonka teidän
lempeytenne on luvannut minun rakkaalle isälleni Eerikki Matinpoika
puukhollarille, sanoo Eerikki Matinpoika puukhollarille,
soviteltavaksi, annettavaksi ja jätettäväksi minulle rakkaimmaksi
aviopuolisoksi, ja se kohta vekselin näytettyä. Sen luen minä
suosiollisen herran hyvyydeksi enkä omain tehtyin ansioini arvoksi eli
palkinnoksi, sillä sen tunnustan, että kun panen oman mitättömyyteni
sellaisen neidon rinnalle, jonka teidän suosiollisuutenne on
mielistynyt saada minulle siirrettäväksi, niin en ole mahdollinen hänen
kengänpaulojansakaan päästelemään, niin -- en voi muuksi tulla
arvostelluksi _valore intrinseco_ kuin oikeutetuksi paperiseteliksi
hopeakolikon verralla; samoin ja niinkuin liuskakivinen kirjoitustaulu
on kokonsa ja painonsa suhteen arvoisampi krihvelipalasta, jotta siihen
kirjoitetaan, samoin eikä muulla tavoin ovat tämän neidon siveys, sääty
ja varallisuus arvoisemmat minun siveyttäni, säätyäni ja
varallisuuttani. Hän on kirjoitustaulu ja minä aina kuolemaan asti
hänen alamainen kirjoituskrihvelinsä. Ja nyt näin puhuessani pitää
teidän alinomaa huiskuttaa oikeaa kättänne ja hyvin niellä sanojanne.

Pernilla. Kyllähän tuo on hyvä, Oldsur! Mutta älä toki ole niin
ylellinen puheessasi.

Oldsur. No, no! saatetaanhan tuosta ottaa poiskin. Lähtekäämme nyt
kotiimme.

    (He menevät).


Kymmenes kohtaus.

    Leonora. Pernilla.

Leonora. Voi, Pernilla! Minä pelkään ja vapisen ajatellessani kaikkea
tätä. Ensiksikin pelkään keinon ei onnistuvan, ja toiseksi pelkään
ihmisten jälkipuheita, että olen pettänyt isääni.

Pernilla. Voi, mamseli! Jos ei rakkaus ole tätä väkevämpi, niin kyllä
minä keinon keksin; te erootte Leanderista, ja tulette Petter
Eerikinpojan rouva Leonoraksi.

Leonora. Voi! ei, Pernilla!

Pernilla. Vai niin, mamseli. Sittehän emme tarvitseisikaan niin monia
keinottelemisia.

Leonora. Voi, Pernilla! kuule minua.

Pernilla. Minä olen miettinyt sen asian, mamseli. Suuri synti on
narrata vanhempiansa. Ja vielä vähän asian tähden.

Leonora. Vähänkö asian tähden, sanot sinä!

Pernilla. Tosiaan se lienee vähäinen, kun epäilette käyttää pientä
sukkeluutta saadaksenne sitä -- -- --

Leonora. En ole sitä koskaan epäillyt, mutta sanon ainoastaan,
että -- -- --

Pernilla. Hyvästi! puukhollarin rouva!

Leonora. Minä kuolen surusta.

Pernilla. Hyvästi! rouva kirjoitustaulu!

Leonora. Jos sinä jätät minun avuttomaksi, niin menetän itseni.

Pernilla. Minä olen teidän pyynnöstänne vaivannut päätäni, niin että
olen tahtonut tulla hulluksi, ja sitte pidätte syntinä vähäistä
viisautta.

Leonora. Minä? enhän suinkaan, auta minua, hyvä Pernilla!

Pernilla. Eiköhän isänne ole ennestään tuttu koko kylässä
malttamattomuudestaan?

Leonora. Enhän ollenkaan epäile.

Pernilla. Eiköhän sellainen juttu tekisi häntä jälleen viisaaksi.

Leonora. Voi! Elä kiusaa minua kuitenkaan enää.

Pernilla. Onkohan kukaan suuremmassa vaarassa kuin minä, kun asia tulee
ilmi?

Leonora. No etkö sinä suo minulle sitä anteeksi, Pernilla?

Pernilla. Suudelkaa siis kättäni ja anokaa minulta anteeksi.

Leonora. Aivan mieluisesti.

Pernilla. Noh! Niin! Nyt en enää ole suutuksissa. Mutta tuolla tulee
Madlena. Alkakoon kometia hänen kanssansa.

    (Leonora menee).


Yhdestoista kohtaus.

    Pernilla. Madlena.

Pernilla. Noh, neitsy! Olkaa nyt hyvillä mielin. Teidän pelastuksenne
aika on läsnä. Te tulette kukatiesi jo tänä iltana morsiussänkyyn.

Madlena. Voi, aivanko todestaan, Pernilla?

Pernilla. Kyllä se on varmaankin totta.

Madlena. No, kenenkä kanssa, Pernilla?

Pernilla. Kauniin, varallisen nuoren miehen kanssa --

Madlena. Minun sydämeni sykkyy sulasta ilosta.

Pernilla. Joka ymmärtää puukhollarin toimituksen. (Madlena itkee). Joka
murtoluvuissa ja laskukeinossa on toinen Alexander Magnus, (Madlena
itkee). Joka tuntee tabula-lukunsa niinkuin isämeitänsä.

Madlena. Voi, minun suloisin Pernillani! Sinä ilahutat sydäntäni.

Pernilla. Joka saattaa laskea sekä krihvelillä että pännällä kuinka
monta vesihernettä on Kihlajärvessä. (Madlena itkee taas). Mutta herra
on pyytänyt, että hänen pitää olla hänellä välistä apuna
toimituksissaan.

Madlena. Aivan kernaasti pitäköön häntä päivällä, kun minä muuten saan
pitää hänen -- -- --

Pernilla. Se on tietty. Kuka helsingissä ottaisi miestä muilla
ehdoilla.

Madlena. No, onko se hyvän näköinen?

Pernilla. Se on niin hyvän näköinen, että oikein hämmästyin nähdessäni
hänen. Sillä hänellä on muoto ja silmänluonne juuri kuin sillä, joka on
saanut laudaturin mainesanan, ja hän kättelee niin sievästi ja
tasaisesti, juuri kuin hän astuisi ruumiinsaatossa.

Madlena. Mutta onko hänellä mitään tarjoomista?

Pernilla. Sen saatte kyllä tietää, kun tulette naimisiin hänen
kanssansa; muuten jos ei hänellä olisi ollenkaan varoja tarjona, voisi
hän kuitenkin kynällään ja krihvelillään aivan runsaasti holhoa teidät.

Madlena. Mutta pelkään, Pernilla, että herra sen asian taas unhottaa.

Pernilla. Hui! Hai! se on päätetty asia. Se vaan puuttuu, että tekin
puhuttelette häntä ja annatte hänelle suostumuksenne. Ja jos ei se
teille kelpaa, niin kyllä minä otan hänen.

Madlena. Et hiidessäkään ota, minun edestänihän herra on kosioinut.

Pernilla. Mutta jos niin on, ettei hän tyytyisi teihin, vaan näkisi
teidät jo joksikin vanhaksi, ettehän siitä pahastuisi, jos minä
ottaisin hänet?

Madlena. Kuinka vanhaksi minun sitte luulet?

Pernilla. Olettehan neljänkymmenen vuoden ikäinen.

Madlena. Itsekin luulin ennen niin olevani, mutta nykyjään olen
katsellut ja havainnut, niin totisesti kuin olen rehellinen ihminen,
etten ole kolmeakymmentä vuotta vanhempi, sillä sen todistaa
isävainajani käsikirjoitus, joka ei valehtele.

Pernilla. Pianhan sitä ihminen erehtyy. Minua nyt pidetään
neljänkolmatta vanhana, mutta sen pidän varmana, että kun minäkin olen
naitavana, ja katson perään, niin näen minäkin isävainajani kädestä,
etten ole kuin kuudentoista vanha. Sisareni Anna oli myös erehtynyt,
mutta kokonaan toisinpäin. Hänelle tuli ylkämies, kun hän luultiin
olevan neljäntoista vuotta; häntä pidettiin kovin nuorena naitavaksi;
mutta kun katsottiin kirjaan, nähtiin hän kahdeksantoista vanhaksi.

Madlena. Niin näet sen nyt kuinka siinä saatetaan erehtyä, Pernilla!
Mutta milloinka hän tulee tänne?

Pernilla. Hän tulee kello kolme puolenpäivän jälkeen. Parasta on, että
neitsy menee pukeumaan. Muistattehan muuten, mitä olette minulle
luvanneet, sillä minä olen saanut herran tähän toimeen.

Madlena. Nuo viisikymmentä riksiä kyllä saat. Tuossa on käteni.

    (Antaa kättä).

Pernilla (itsekseen). Jo nyt on asia alussa. Kyllä se on suuri almu
hankkia tälle tytölle miestä. Enpä ole vielä tuntenut ketään
naimakiihkoisempaa. Jos nyt ainoastaan ikä estäisi häntä naimisesta,
menisipä vaikka käräjiin ja vannoisi itsensä hiiteen, vakuuttaen
itsensä ei olevan kolmeakymmentä vanhempi. (Madlenalle). Mutta
lähdetäänpä kamariin, neitsy!



TOINEN NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

    Bielgeschrey. Kristo Piirustin. Lauri Läkkinen.
    Kalle Kyneliin. Jönssi Santanen. Penttilä. Anni.

    (Bielgeschrey tulee tupaansa, kynä korvan takana, ja ne neljä
    kirjoittajaa seuraavat jälessä, samoin kynät korvain takana;
    Pernillallakin on kynä korvan takana).

Bielgeschrey (pyhkien hikeä otsastansa). Pernilla!

Pernilla. Mitä, herra!

Bielgeschrey. Minulle muistuu vielä mieleen se veinari, joka sanoi,
ettei minulla ole toimittamisia.

Pernilla. Semmoisesta lörpötyksestä voipi tulla hulluksi

Bielgeschrey. Minä olen käynyt Eerikki Matinpojan luona, Pernilla!

Pernilla. Onko herra jo käynyt siellä? Se on minulle mieleksi. Lupasiko
hän lähettää poikansa tänne kello kolmen aikana puolenpäivän jälkeen?

Bielgeschrey. Kyllä kaiketi hän silloin tulee tänne.

Pernilla. Minulla olisi niin hyvä halu nähdä häntä.

Bielgeschrey. Kello kolmen aikana saat hänen nähdä.

Pernilla. Minä toivon hänen tulevan jo ennenkin; sillä se on
rakastuneiden tapa.

Bielgeschrey. En soisi hänen tulevan ennen sitä aikaa; sillä nyt pitää
kirjoittaa neljä tai kuusi kutsumuskirjettä, jotka ovat lähetettävät
postissa muutamille hyville ystäville.

Pernilla. Mutta ennättävätköhän ne tulla niin pian häihin.

Bielgeschrey. Eivät ennätä. Mutta se onkin vain tavan vuoksi. Eihän
minulla ole aikaakaan häitä pitää. Eikä tässä pidetäkään muuta, kuin
liittokirjat tehdään muutamain ystäväin ystäväin läsnä-ollessa. Mutta
hyvä on mieleni, kun sanot tyttäreni tulleen parempiin ajatuksiin.

Pernilla. Hei, kyllä hän on hyvällä jälellä. Siksi on parasta takoa
raudan kuumana ollessa ja tehdä liittokirja jo tänä iltana.

Bielgeschrey. Tänä iltana pitää kaikki olla päätöksessä, ja sitte saapi
tuo kiiltonaama, joka täällä oli aamulla, pitkän nenän. Pernilla!
istuppa sinäkin kirjoituspöytään, sinäkin saat kirjoittaa jonkun
kopian.

Pernilla. Aivan niin, herra.

Bielgeschrey. Ottakaa saksenne, miehet! (kaikki ottavat komennon
jälkeen sakset). Joko olette valmiit?

Kaikki. Se on leikattu.

Bielgeschrey. Kynät korvain takaa! (He ottavat kynänsä korvainsa
takaa). Kastakaa kynänne! (He kastavat kaikki yht'aikaa. Bielgeschrey
viskaa peruukkinsa pois). Kirjoittakaa: "Korkeimman tahdosta --
kommamerkki -- Oletteko kirjoittaneet? (He kirjoittavat ja kertovat
sanat) -- tulee sulalla rakkaudella yhdistettäväksi kaksi henkeä
avioliittoon -- kommamerkki -- Oletteko kirjoittaneet? (He kertovat
taas). nimittäin vanhin tyttäreni Leonora ja seignieur Pekka
Eerikinpoika puukhollari -- kommamerkki -- Oletteko kirjoittaneet? (He
kertovat taas). Ja on siis minun nöyrä pyyntöni!!... Eivätkö kanat taas
ole kyökissä. Se on tuhannen täytisen piika, tuo kyökkipiika. (Menee
ulos ja tulee jällen takasin. Hänen ulkona ollessa, elämöivät he ja
nakkelevat paperipalleillaan toisiaan). Niillä perkeleillä ei ole kuin
yhtä ja samaa tehtävänä, ja kuitenkaan eivät saa kyökin ovea kiini.
Koko talon kuorma on minun päälläni! Mihinkä te ennätitte? Lue Kristo
Piirustin! (Kristo lukee alusta alkaen). Niin on minun nöyrä
pyyntöni, että te tahtoisitte läsnä-olollanne kunnioittaa heidän
avioliittokirjansa allekirjoittamista -- punctum -- Oletteko
te kirjoittaneet? (He kertovat taas). Tämä avioliitto-klrja on
päätetty tehtäväksi 1 päivänä huhtikuuta, _styli novi_." Oletteko
kirjoittaneet? (He kertovat). -- punctum -- Onko se siinä?

    (He kertomat: punctum).

Bielgeschrey (huutaa). Anni!

Anni (tulee). Mitä herra tahtoo?

Bielgeschrey. Kuule, Anni! Se pieni musta kana ei saa tulla muiden
joukkoon. Kaikki muut tahtovat aina olla sen raukan niskoilla.
Kuuletkos mitä minä sanon? sillä se kana on minun mielikanani. Sitte
joulun on se antanut yli neljäkymmentä munaa, Kalle Kyneliin! Panethan
sinä ylös kirjaan mitä kanat, hanhet ja kyyhkyiset antavat. Katsoppa
pääkirjasta, kuinka monta munaa se pieni musta kana on antanut tänä
vuonna.

Kalle. Niin se on kuin herra sanoo, neljäkymmentä munaa. Mitä muuta se
on antanut, sitä ei ole pantu kirjaan.

Bielgeschrey. On totisesti paras sana, mikä minulla on. Pidä sinä sitä
siis hyvästi silmällä, Anni!

Anni. Kyllä, kyllä, herra!

    (Menee ulos).

Bielgeschrey. Kauvasko olette joutuneet, miehet? Jönssi Santanen lue
kuultavaksi! (Jönssi lukee alusta alkaen). -- Parenthesis -- sillä
asian on kiire eräiden syiden tähden -- Claudatur -- Oletteko
kirjoittaneet? (He kertomat taas). Olen siinä vakuutuksessa
että -- -- -- Eikö sieltä tule joku?

Pernilla. Tulee, vissiin se on kosiomies. Enkö minä tuota aavistanut
että hän tulee liiaksi varhain.


Toinen kohtaus.

    Leander ja Oldsur puetut kirjakoiksi. Entiset.

Leander (pitkään kumarreltuaan). Armias herra patruuni, Maecenas ja
suosija! Juurikuin ja verrattomasti niinkuin riikinkukko, katsottuaan
höyheniään, häpeää -- -- -- (Oldsur survasee häntä selkään ja
kuiskuttaa hänelle). Mielin sanoa: kun se katsoo jalkojaan, häpeää se,
kun taas katsoo höyheniään, pöyhistelee se, samoin aivan kun minä.
Pekka Eerikinpoika, ansaitsematoin puukhollari -- -- -- (kirjoittajat
alkavat tyrskyä).

Bielgeschrey. Mitä te tyrskytte siinä, lurjukset? Verratkaa, oletteko
kaikki kirjoittaneet samalla lailla, sillä aikaa kun minä puhun tämän
kanssa.

Leander. Aivan niin miettiessäni säätyäni, ansioitani ja
varallisuuttani, minäkin häpeän kuin riikinkukko. Taas tutkiessani ja
miettiessäni tulevaa lykkyäni ja onneani, pöyhistelenpä minäkin
juurikuin riikinkukko. Sen luen ainoastaan armiaan herrani hyvyydeksi,
enkä armollisten ansioini arvoksi tai valutaksi, että herra antaa
minulle vähä-arvoiselle ihmiselle assignationin sellaisesta siveästä
ja ylevästä neitsyestä, jonka kengännauhoja en ole mahdollinen
päästelemään, sillä niinkuin lunastusseteli _valore intrinseco_ on
kovan kolikon rinnalla, enpä toisin -- -- --

Bielgeschrey. No, hyvä herra! Elkäätte laskeko itseänne niin
halpa-arvoiseksi. Näettehän siitäkin, että olen teidät valinnut, mitä
minä teistä ajattelen. Olisin kyllä saattanut antaa tyttäreni
korkeampaan säätyyn, mutta kun minä katson ainoastaan siveyteen ja
ahkeruuteen, niin olen ottanut teidät ennemmin kuin useita muita
arvollisia kosijoita.

Leander, Kiitän syvimmässä nöyryydessä.

Bielgeschrey. Malttakaa vähä! Minä kirjoitan muutamille ystävilleni
maalle, ja velvollisuuteni mukaan ilmoitan heille, että minun tyttäreni
menee avioliittoon herran kanssa tänä iltana. Siihen ei tarvita kuin
joku rivi.

Leander. Mielenne mukaan, armias herra!

Bielgeschrey (kirjoittajille). Mihinkä asti te pääsittekään, miehet?
Lue viimeiset sanat, Lauri Läkkinen.

Lauri. Viimeinen oli Claudatur.

Bielgeschrey. Tuhat täytinen, mitä minä siitä tulen tietämään?

Lauri. Minä tyhmä erehdyin, herra! Viimeksi oli: Olen siinä
vakuutuksessa, että -- -- --

Bielgeschrey. Te olisitte niin hyvä ja tulisitte saapuville sinä aikana
-- komma -- Oletteko kirjoittaneet? (He kertovat taas). Olen ainiaan
_votre très-humble ja très-obéissant serviteur_.

Pernilla. Herra, tuota viimeistä latinaanne en minä osaa kirjoittaa.

Bielgeschrey. No, katso sitte perään miten muut ensin tavaavat.
(Luullen Oldsurta vävykseen). Nyt tästälähin kutsunette minua
apeksenne, ja minä kutsun teitä pojakseni; sillä se on nyt välillämme
päätetty asia, sitä vaan puuttuu, että itse puhuttelette tytärtäni.

Oldsur. Suosiollinen herra, en minä ole -- -- --

Bielgeschrey. Sellaista puhetta en tahdo enää kuulla; te kutsutte minua
apeksenne.

Oldsur. Teidän armiaisuutenne olisi hyvä ja kuuntelisi -- -- --

Bielgeschrey. Antakaa nyt noiden sievistyspuhetten jäädä sikseen ja
kutsukaa minua apeksenne.

Oldsur. Ei, herra erehtyy. En minä se ole, joka on saava herran
tyttären. Minun nimeni on Joonas.

Bielgeschrey. No, anteeksi! Minulla on niin paljo asioita päässäni.

Oldsur. Minä olen Joonas Korsitsin poika, sen oikean kosijan arvoton
nepaa, isän puolelta. Minä olen mato hänen rinnallansa kirjuri- ja
luvunlaskukeinossa. Häneltä minä olen oppinut ja minä suutelen tomua
hänen jalkainsa alta siitä mitä minä ymmärrän puukhollarin keinossa. Ei
mun pitäisi kiittää häntä, koska olen hänen nepaansa isäni puolelta,
mutta sen saatan sanoa, että harvat ovat hänen vertaisiaan
kaikellaisissa luvunlaskuissa, ja niinkuin on lasku, jota kutsutaan:
_Regula detri_, niin on hän keksinyt uuden laskun, joka kutsutaan:
_Regula Petri_.

Bielgeschrey. Minulle on mieluista, että olette hänen orpanansa. Jos
nuorin tyttäreni olisi mieskuntoinen, voisi kentiesi teidän kahden
välillä tulla jotakin. (Oldsur kumartelee kaapien jaloillaan lattiaa),
Pernilla! Käske Leonoran tulla tänne. Pyrkikää nyt itse tyttäreni
suosioon. Ensin oli se hänelle kummallista, että tahdoin antaa hänen
puukhollarille, mutta nyt kuulen hänen tulleen parempiin ajatuksiin.
Vaikka minulla olisi kymmenen tytärtä, antaisin ne kaikki
puukhollareille.

Leander. Kiitän puukhollari-viran puolesta.

Oldsur. Kiitän myös viran puolesta.


Kolmas kohtaus.

    Leonora. Entiset.

Bielgeschrey. Noh, tyttäreni! (Kirjoittajille). Menkää, te
kirjoitusmiehet, nyt konttoriin, verratkaa siellä kirjeet toisiinsa ja
pankaa ne sineettiin. Sitte saatte tietää päällekirjoitukset. (He
lähtevät pois, katsovat kyniään ja pistävät ne korvainsa taakse). Minä
olen mielihyvilläni, tyttäreni! että sinä olet tullut parempiin
ajatuksiin, että sinä olet heittänyt toisen rakkauden pois mielestäsi,
ja taivut minun tahtooni. Nuoret neidot katsovat vaan ulkomuotoa, ja
siksi juoksevat omaan turmioonsa. Minä olen valinnut tämän nuoren
miehen vävykseni, joka taidollaan saattaa kunniallisesti sinua elättää,
jos ei hänellä mitään olisikaan.

Leonora. Rakas pappa! Minä rukoilen nöyrimmästi, ett'ette muistele
entisiä. Sittemmin olen miettinyt mikä synti se on kun tehdään
vanhempain tahtoa vastaan. Mies on minulle mieleksi, ja olen tyytyvä
siihen, jonka rakas isäni on valinnut, niinkuin kyllä tiedän isäni ei
minuun kuuluvissa asioissa muuta päättävän kuin mikä on omaksi
hyödykseni ja onnekseni.

Bielgeschrey. Sinä, lapseni, olet ollut minulle kovin rakas, että minä
naittaisin sinun sille, jonka kanssa et sinä tulisi onnelliseksi. Niin
menkää nyt pois tuumaamaan keskenänne.

Leander. Suloisimmasti rakkain neitsy ja minulle tuleva morsian!
Muistellessani omain ansioini mitättömyyttä ja tyhjyyttä ja kuitenkin
ollessani niin suuressa arvossa teidän rakkaan isänne ajatusten
pääkirjassa, ovat kaikki minun aistimeni menemäisillään perikatoon ja
tekemäisillään kassahäviön. Nolla, se on tyhjän merkki, mutta kun
ykkönen pannaan sen viereen, tulee siitä kohta jotakin. Minä olen
arvotoin, ainoastaan ykkönen, joka ei merkitse mitään; mutta kun minun
ykköseni mitättömyys tulee neitsyen nollan lisäksi -- -- --? (Oldsur
survasee häntä selkään). Minä puhun pääni tässä poikki, ihana neito!
Minä olen ainoastaan nolla, joka ei merkitse mitään. Mutta neitsyen
ykkösen kanssa kun minun nollani yhdistetään, sitte siitä kohta jotakin
tulee.

Leonora. Herra! te laskette itsellenne liian vähän arvoa.

Leander. Minä kiitän teitä velvollisesti.

Oldsur. Pekka! tässä on sormus, jonka isä laittoi meille neitsyelle
annettavaksi.

Leander. Oikein, Joonas. Isäni käski sanoa nöyrimmän _salutem_, ja
pyysi neitsyen ottamaan tämän sormuksen käsistäni rakkauden merkiksi.

Leonora. Minä otan sen vastaan ja kiitän lempeimmästi.

Leander. Älköön sitä luettako miksikään aamulahjaksi, ihana neito! Se
on vaan vähäinen rakkauden merkki, jota ensin tavan mukaan näytetään,
ja on sama tapa saanut siitä alkunsa, että juurikuin sormus on
ymmyrkäinen, ja sillä ei ole alkua eikä loppua, niin -- -- --

Bielgeschrey. Malttakaa vähä, lapsukaiset! Minä panen pääni panttiin
siitä, että ruoka kiehuu yli kyökissä.

    (Juoksee ulos).

Pernilla. Ha, ha, ha! Voi tuhannen lempo, kun te menettelette hyvästi!

Oldsur. Muutamissa asioissa on kuitenkin käynyt takaperin herralle,
niinkuin siinä, että riikinkukko pöyhistelee jalkojaan katsoessaan ja
että neito on nolla.

Leander. Miten sinä luulet minun muistavani kaikkea tätä joutavuutta.

Leonora. Voi! Meneehän se hyvästi kyllä. Nyt minä olen kihlattu teidän
kanssanne, rakas Leander, aivan isäni näkösällä. Mutta voi!

Pernilla. Aina teillä, mamseli, on edessä tuo mutta! Antakaa minun
pitää huolta lopusta.

Leander. Mutta kun nyt se oikea puukhollari tulee!

Pernilla. Mutta jos nyt taivas putoaa alas! Antakaa vaan minun vallita!
teillä ei ole muuta tekemistä kuin seurata minun käskyjäni. Minä olen
päällikkö ja te muut olette alamaiset, joiden ei tule pitää puhetta.
Mutta tuolla tulee herra takasin.

Bielgeschrey (tulee takasin). Se on valetta, Anni, älä sinä väitä sitä
vastaan, minkä minä näen paremmin. Näitä talrikkia ei ole kirkastettu
tuhalla. Niitä on kihnattu hiedalla, ja juuri siksi, että minä olen sen
niin usein kieltänyt! Jos minulla olisi aikaa tutkia astioita ja
lusikoita, olen varma, ett'eivät ne näytä ollenkaan paremmilta; mutta
minä olen ihminen; enhän minäkään voi tehdä enempää kuin mihin ihmisen
voimat riittävät. Eihän minulla ole silmiä takapäässä; minulla on
ainoastaan kaksi kättä, enkä minä saata olla kymmenessä paikassa
samalla kertaa. Jos kuitenkin kerrankaan eläessäni olisin niin
onnellinen, että voisin sanoa itselleni: mene nyt hyvin huoletonna
maata tahi ruualle, nyt tänäpäivänä ei ole enää mitään tekemistä. Mutta
semmoista aikaa ei tule koskaan; sillä minun toimitukseni ovat
ikäänkuin lumipallo; jota enemmän sitä vierittää eteenpäin, sitä
isommaksi se kasvaa. Mutta mitä näillä vierailla ihmisillä on täällä
tekemistä, Pernilla? Olisiko teillä, herrat, minun kanssani puhumista.

Leander ja Oldsur. Olisi.

Pernilla. Noh, herra, onhan se teidän vävynne.

Bielgeschrey. Oikein. Suokaa anteeksi; minä unhotan välistä itseni
toimituksissani. No, rakas vävyni, oletteko te tyytyvä kauppaan, ja
näettekö tyttärelläni olevan sellaiset omaisuudet, että hän saattaa
taivuttaa teitä rakkauteen?

Leander. Voi, minä olen niin rakastunut, että tuskin jaloillani voin
seisoa.

Bielgeschrey. Se on hyvä. Teidän häänne vietetään jo tänä iltana.
(Kihlatut kumartelevat). Pernilla! Minkä ajan luulet parhaaksi?

Pernilla. Herra ei suinkaan, minun ymmärtääkseni, saa aikaa ennenkuin
kello kuusi illalla; sillä nämä viisi kirjettä pitää ensin kääriä
kiini, panna sineettiin ja päällekirjoittaa. Ei se koskaan tapahdu,
ettei siihen tule mitään väliin, jota ei ole ajateltukaan; herrallahan
on aina se onni.

Bielgeschrey. Älähän muuta sano, Pernilla! Niin, rakas vävyni, te
tulette siis, muutamien sukulaisten parissa, kello kuuden aikana
illalla. Minä puolestani en tänne muuten muita tahdo, kuin veljeni
Leonardin ja notarion. Mutta, rakas vävyni! tahtoisin mielelläni
neuvotella teidän kanssanne muutamasta pienestä rätingistä, joka
minusta näyttää vaikealta.

Pernilla. Voi herra! jättäkää semmoiset asiat toiseen kertaan. Nythän
tällä miehellä on muutakin ajattelemista.

Bielgeschrey. Se on kyllä totta, mutta tässä olisi vaan
vähäinen kysymys, jonka sellainen mies, joka on niin taitava
luvunlasku-keinossa, kuin hän, kohta saattaa selittää minulle mieleksi.

Pernilla. Minä en ole koskaan herraa vastaan, mutta tähän en minä saata
suostua, että herra tahtoo vaivata rätingeillä sitä, joka on tullut
kosioimaan hänen tytärtänsä.

Bielgeschrey. Ole joutavoimatta! Mitä se on hänenmoiselle? Rätinki on
tämmöinen: mies myypi kymmenen tynnyriä rukiita tasapää-mitalla
kahteenkymmeneen riksiin, kuinka paljoa suuremmaksi nousisi hinta, jos
jyvät myytäisiin kukkurapäämitalla.

Pernilla. Voi herra! tuolla ovat taas muut kanat hypänneet mustan kanan
päälle ja ovat nyt sitä tappamassa.

Bielgeschrey. Voi! eikö se ole hirmuista?

    (Juoksee ulos).

Leander. Voi Pernilla! me olemme pulassa.

Oldsur. Hitto korjatkoon häntä tuosta tasapää- ja kukkurapää-mitasta.

Leander. Minä en taida laskea viiteenkään asti, Ja minun pitää nyt
tehdä sellainen näyte luvunlaskussa.

Leonora. Siinä sen nyt näet, Pernilla, miten käypi, ja että ne
keinot -- -- --

Pernilla. Suu kiinni ja antakaa minun miettiä rauhassa! -- -- pötkikää
matkoillenne!

Leander. Mutta emmekö siitä tule luulon alaisiksi.

Pernilla. Pian ulos! muuta keinoa tässä kiireessä ei ole.

Leonora. Mutta, Pernilla -- -- --

Pernilla. Menkää ulos kaikki, ja te pärisijä myös.

    (Kaikki menevät ulos).


Neljäs kohtaus.

    Bielgeschrey. Pernilla.

Bielgeschrey. Hän tahtoi minua luuloitella, ettei yksikään muista ollut
koskenut mustaan kanaan.

Pernilla. Voi herra! näinhän minä omilla silmilläni akkunasta kuinka
muut kanat sitä hakkasivat. Mutta se piika on sama siinä niinkuin
muussakin asiassa. Jos en minä nytkään olisi estänyt häntä, niin olisi
tullut suuri vahinko.

Bielgeschrey. Mikä se oli.

Pernilla. Älkää luulko, että minä sitä sanon herralle, jos ei herra
lupaa olla vaiti.

Bielgeschrey. No, min'en nosta siitä elämätä, sano se heti minulle.

Pernilla. Eilen löysin minä herran liinavaatteiden luettelokirjan
kyökistä; sen oli tuo lemmon piikakutjale saanut käsiinsä ja yritti sen
päällä leikkaamaan lohta.

Bielgeschrey. En, siitä en saata olla vaiti; sillä siitä olisi tullut
minulle suuri vahinko.

Pernilla. Koska herra ei saata pitää lupaustansa, niin en usko häntä
enää koskaan.

Bielgeschrey. Ei, Pernilla; minun täytyy saada hänet käsiini. Sepä
vasta ryökäle.

Pernilla. Voi herra! Minä pyydän nöyrimmästi; hän laskeusi polvilleen
ja rukoili minua itkein, etten minä häntä ilmoittaisi, mutta minä en
hänelle luvannut sitä, ennenkuin hän vannoen vakuutti minulle ei enää
koskaan koskevansa herran kirjoituskaluihin.

Bielgeschrey. Joka koskee minun papereihini, se koskee minun
silmäterääni.

Pernilla. Herra älköön panko niin pahaksi! Hän on tästä tapauksesta
oppiva toiste olemaan varovaisempana.

Bielgeschrey. Jos minulta varastetaan rahaa, niin sen voisin kärsiä,
mutta jos minun paperini otetaan, niin on se juurikuin sieluni
otettaisiin ruumiista.

Pernilla. Minä vakuutan herraa, ett'ei vähintäkään ole kadonnut eikä
hämmentynyt paikaltaan; sillä minä katsoin kohta tarkasti kaikkein
perään.

Bielgeschrey. Minä olen siis vaiti tällä kertaa sinun tähtesi. Mutta
tästä lähin ei saa minun konttoriini tulla kukaan muu ihminen kuin
sinä. Mutta mihin vävyni joutui?

Pernilla. Ottihan herra siitä jäähyväiset, ja käski hänen tulla takasin
kello viiden aikana.

Bielgeschrey. Se on tosi, Pernilla. Minulta unehtuu toinen asia toisen
tähden. Luuletko sinä minun muistavani, olenko syönyt päivällistä
tänään?

Pernilla. Ette, herra! Ruoka on valmiina pöydällä,

Bielgeschrey. No jospa menen syömään pikimmältään.

    (Menee sisälle).

Pernilla. Näin päästiin tästä kiusauksesta.


Viides kohtaus.

    Oldsur. Pernilla.

Oldsur (palvelijana). Voi saakeli, Pernilla! mihinkä kiusaukseen se
pani meidät rätingillään tasapää- ja kukkurapää-mitasta.

Pernilla. Mutta minä sain hänen unhottamaan sekä tasa- että kukkurapään
ja kiedoin hänen talousasiain jupakkaan.

Oldsur. Mutta mitä se sanoi, kun näki meidän menneen pois.

Pernilla. Minä sain hänen uskomaan, että hän itse oli ottanut teiltä
hyvästi. Minä saan hänen unhottamaan mitä hyvänsä, kun vaan sekoitan
hänet toimituksiin.

Oldsur. Kyllä, saakeli vieköön, minä laitan hänelle kyllin
askaroimista.

Pernilla. Se onkin hyvin tarpeellista, muuten olemme pahassa pulassa.
Puolen tiiman perästä on puukhollari täällä. Mutta tuolta tulee herra.
Mene syrjään ja tule heti tänne Leanderin kirjeen kanssa.

    (Oldsur menee).


Kuudes kohtaus.

    Bielgeschrey. Pernilla.

Pernilla. Joko siis herra nyt on syönyt?

Bielgeschrey. Eihän minulla ole koskaan aikaa syödä tarpeekseni,
Pernilla! Juokse kirjoittajain tykö ja kysy, ovatko saaneet kirjeet
käärityiksi.

Pernilla. Tässä tulee palvelija ja kohtaa minun juuri ovessa, tuoden
kirjettä herralle.

    (Oldsur antaa kirjeen ja menee takasin).

Bielgeschrey. Pernilla! kun joku tulee ja tahtoo minua puhutella, niin
sano, että tahdot kysyä olenko kotona. Niinhän kaikki palvelijat
tekevät mahtavain taloissa.

Pernilla. Muutamat ovat niin hävyttömät, että tukkeuvat suoraan
sisälle. Mutta koska herra niin tahtonee, älköön myöskään kurkistelko
sieltä akkunasta, niinkuin herralla on tapana. Sillä tuonoin näki joku
mies herran akkunassa, ja tavaten minun kadulla, sanoi: "tervehdi
herraasi ja sano, että kun hän vasta menee ulos, niin ottakoon päänsä
mukaansa; sillä pään minä näin akkunassa". Muutamilla saattaa olla
tärkeitä asioita, herra, eivätkä saata sanoa palvelijoille mitä
tahtovat.

Bielgeschrey. Se on kyllä totta, mitä sanot, mutta minun täytyy lukea
tämä kirje. (Lukee). Lempo vieköön! Mitä tuhannen täytistä tämä on? Tuo
Leander, joka oli täällä aamulla, kirjoittaa minulle, että koska hän on
kuullut, että minä olen antanut toiselle tyttäreni, joka enneltään on
kihlauksissa hänen kanssansa, kuten hän sanoi saavansa toteen useista
tyttäreni kirjeistä, joissa hän valalla vannoen velvoittaa itsensä
rakastamaan häntä eikä ketään muuta, niin ei minun pidä ottaa
pahakseni, jos hän panee viimeistä kihlausta vastaan, ja vetää asiansa
maan oikeuden eteen, lain tuomittavaksi.

Pernilla. Noh, mitä  se on? Nyt purkaa mamseli taas hänen kanssansa,
sanoen sellaiseen kihlaukseen ei olevan isän suostumusta, ja kun hän
sellaista suostumusta ei ole ennättänyt saada, niin menee asia
itsestään mitättömäksi. Kuitenkin on herralle hyvin harmittava seikka
tulla sekaunneeksi käräjä-asiaan; vaikka sillä voitatte, menee teiltä
kumminkin hyvä joukko aikaa hukkaan.

Bielgeschrey. Minä tulen hulluksi tätä ajatellessani. Mitä sinä neuvot
minua tässä tekemään?

Pernilla. Minä neuvoisin herraa ensin kirjoittamaan hänelle ja
nuhtelemaan häntä tavattomasta aikeesta ja pelottamaan häntä
aloittamasta käräjänkäyntiä, ja sitten neuvottelemaan hyvän
asian-ajajan kanssa.

Bielgeschrey. Pane palvelija kohta noutamaan asian-ajajaa.

Pernilla. Heti kohta; sillä aikaa kirjoittakoon herra kirjeen
valmiiksi.

Bielgeschrey. Voi minua ihmis parkaa! minä hukun aivan toimituksiin.

    (Istuu kirjoittamaan).

Pernilla (hiljaan). Kyllä käypi hyvästi. Mutta tässä pitää tulla vielä
usiampia puuhia lisäksi; sillä tuskaukset ja minun keinoni vaikuttavat
niin paljo, että, kun se oikia kosija tulee, hänellä ei ole halua eikä
tilaa puhumaan hänen kanssansa. Tulkoon nyt kosija milloin tahtoo;
hänen täytyy herran läsnäollessa tulla kihlatuksi emännöitsijä Madlenan
kanssa. Leander ja Oldsur eivät sitä käsitä, miksikä minä toimitan tätä
kaksinkertaista naimista. Ne eivät tiedä Madlenan luvanneen minulle
viisikymmentä riksiä, jos minä saan herran laittamaan hänelle miehen.
Ja se ei voi tapahtua muussa kuin tämmöisessä tilassa; sillä herralla
ei ole muuten siihen koskaan aikaa.

Bielgeschrey. Tänne ei saa muita tulla sisälle kuin asian-ajaja ja
parran-ajaja, sillä viimeinkin on minun saaminen partani ajetuksi,
koska tänne tulee vieraita illalla, jos en muuten tahdo lykätä häitä
toistaseksi.

Pernilla. En minä kehoittaisi herraa häitä viivyttämään, koska se
toinen huijari käyttää kaikkia keinojaan niitä estääksensä.

Bielgeschrey. Kyllä se on niinkuin sanot. Tänä iltana sen täytyy
tapahtua, vaikka minulla on hyvin vähä aikaa, mutta älä päästä ketään
sisälle, että minä saan rauhassa kirjeeni kirjoitetuksi.

Pernilla. En ketään muita kuin asian-ajajan, parran-ajajan ja
kosiomiehen.

Bielgeschrey. Sehän tulee vasta illalla?

Pernilla. Minusta näytti, että herra käski sen tulla tänne takasin
puolenpäivän jälkeen.

Bielgeschrey. Sitä minä en muista, siinä minä tein hullusti.

Pernilla. Eihän se estä herraa; saapihan se sill'aikaa puhua mamselin
kanssa. Kyliähän minä sanon syitä herran edestä.

Bielgeschrey. Niin saanen siis kirjoittaa kirjeeni.

Pernilla (hiljaan). Tulkoon nyt herra puukhollari, milloin tahtoo,
minulla on voitto käsissä. (Roikutetaan). Mutta nyt kolkutetaan, jopa
luulen että se on hän.


Seitsemäs kohtaus.

    Oikea puukhollari. Pernilla. Bielgeschrey.

Puukhollari. Minä tulen tänne puheen jälkeen, isäni Eerik Matinpojan ja
herra Bielgeschreyn välillä, teitä tytärtä, kaunista mamselia
kosioimaau.

Pernilla. Te erehdytte, herra puukhollari, minä olen piika, mamseli
saapi kohta kunnian tulla tänne.

Puukhollari. Se on minulle kunniaksi ja hänelle häpeäksi. Mutta enkö
minä saisi ensin puhutella herraa!

Pernilla. Voi, ette! Herra istuu tuskauttavissa toimituksissaan, jotka
tänä päivänä ovat estäneet häntä syömästä ja juomasta; hän on käskenyt
minun anoa anteeksi hänen edestänsä. Asia on herran puolelta aivan
valmis. Se vaan puuttuu, että herra itse puhuttelee mamselia. Käykö
herran pikkuisen odottaa, niin mamseli hetikohta on täällä. Voi! herra
rukkani pelkään minä vieläkin kerran nääntyvän toimituksiinsa.


Kahdeksas kohtaus.

    Madlena (koreaksi vaatetettuna). Henrikka.
    Puukhollari. Bielgeschrey.

Puukhollari. Minä olen tullut tänne, kaunis mamseli, sen puheen
jälkeen, jota on herra Bielgeschreyn ja minun rakkaan isäni välillä,
pyytämään teitä kaikessa siveydessä ja säädyllisyydessä minun
aviovaimokseni, ja kysymään teiltä, tahdotteko ottaa minun
aviomieheksenne.

Madlena (kumartaen). Minä sanon tuhansia kiitoksia.

Puukhollari. Minä pyydän siis nöyrimmästi, ettette halveksisi ottaa
tätä sormusta aamulahjaksi.

Madlena. Minä sanon tuhansia kiitoksia. Ettekö tahdo istua, enkelini!

Puukhollari. Ei, kiitoksia, kaunis mamseli! minä seison mieluisammin.

Madlena. Ah, minä rukoilen, että käytte istumaan, enkelini!

    (He istuvat).

Bielgeschrey. Pernilla! kuka se tuo on, joka siinä puhuu?

Pernilla. Se on kosiomies, joka puhuu mamselin kanssa, hyvä herra.

Bielgeschrey. Se on hyvä, lapseni! laske leikkiä rakkaasi kanssa siksi
kun minä olen saanut kirjeeni kirjoitetuksi.

Puukhollari. Sanottakoon avioliitosta mitä tahansa, niin on siinä
erinomaista taivaallista johdatusta. Minä olen usein nähnyt vaimopuolen
unissani, samanlaisen ja samanmuotoisen kuin mamseli on, niin että
siitä saatan käsittää, että näin kauan sitten on määrätty tuolla
ylhäällä.

Pernilla (hiljaan). Hyi häpeä! Juurikuin se olisi muuta kuin rahaa,
jota sinä tarkoitat saadaksesi.

Madlena. Voi, onko se mahdollista? Totisesti on minun käynyt samalla
lailla. Sillä kerran kun seisoin ja rukoilin hyvää naimista, jota
kerskaamatta, olen useinkin tehnyt -- sillä liiaksi usein ei sitä
tosiaan tule luetuksi, -- tulipa eteeni miespuoli, joka oli ihan --
aivan minun enkelini näköinen.

Puukhollari. Anteeksi, kulta mamselini! Saanko suudella?

Madlena. Minä sanon tuhansia kiitoksia.

Bielgeschrey. Pernilla, kuka se on, joka siellä puhuu?

Pernilla. Herra, se on ylkämies, joka puhuu mamselin kanssa.

Bielgeschrey. Hyvä, hyvä; tuumitelkaa rakkaasti keskenänne,
lapsukaiset, siksi kuin saan kirjeeni valmiiksi.

Puukhollari. Saanko kysyä mamseli-kultaseltani, kuinka vanha te olette?

Madlena. Muutamat pahat ihmiset ovat levittäneet sen huhun, että minä
olisin neljänkymmenen vuoden vanha; mutta en totisesti olekaan
kolmeakymmentä vuotta vanhempi.

Puukhollari. Niin olemme siis saman ikäiset.

Madlena. Voi, sepä on suloista! Vertaisten ilot paraimmat.

Puukhollari. Ei sitä pitäisi naida, ennenkuin kolmenkymmenen vuoden
vanhana.

Madlena. On mar' se aivan oikein; sillä kun lapset naivat toisensa,
niin talouden pidosta ei tule mitään.

Bielgeschrey. Kuka se on, joka siellä puhuu?

Pernilla. Se on ylkämies, joka puhuu kultansa kanssa.

Bielgeschrey. Koht'ikään olen luonanne, lapsi-rakkaani! Minulla on
ainoastaan muutamia riviä jälellä.

Pernilla (hiljaan). Hyvänen aisa! Täytyypä taas keksiä jotakin uutta
keinoa? (Kovasti). Herra! Ettekö haluaisi mennä mamselin sänkykamariin,
niin voisitte puhua vapaammasti, ettekä olisi herralle esteenä?

Puukhollari. Aivan oikein. Niin saatamme tehdä.

    (He menevät).

Pernilla. Hyvänen aika! Näen herran kirjoittaneen loppuun: nyt minä
rykäsen Oldsurille, se on merkkinä.

    (Hän rykäsee).


Yhdeksäs kohtaus.

    Oldsur (asian-ajajana). Bielgeschrey. Pernilla.

Oldsur. Minä kuulin herran haluavan saada asian-ajajaa.

Bielgeschrey. Niin! Sekö olette, jonka tykö lähetin palvelijani?

Oldsur. En, herra. Se mies ei ole koskaan puolenpäivän jälkeen ihmisten
puhutettavana.

Bielgeschrey. Juopiko se sitten.

Oldsur. Niin, herra! Mutta älkää kertoko sanojani.

Bielgeschrey. Pernilla! miksi sinä sitte panit palvelijani menemään
semmoisen tykö?

Pernilla. En minä tietänyt, herra, että hän juopi. Mutta se on hyvä
että tämä mies on tullut sen sijaan.

Oldsur. Minulla on käymistä siinä talossa. Ja kuultuani herran
tarvitseman puolustajaa, otin rohkeudeksi tulla tänne.

Bielgeschrey. No, kiitos siitä!

Oldsur. Saatanko olla minään apuna?

Bielgeschrey. Minulla on teidän kanssanne konsuleeraamista.

Oldsur. Se sana konsuleerata merkitsee kahtakin seikkaa. Se merkitsee
sekä antaa hyviä neuvoja, latinaksi _consulere alicui_, kuin myös:
pyytää hyviä neuvoja, latinaksi _consulere aliquem_.

Bielgeschrey. Hoh! minä luulen, että teillä oppineilla on päässä koiran
luita longallaan. En minä käskettänyt teitä tänne neuvomaan minulle
sana-oppia tai ortographiaa, vaan -- -- --

Oldsur. Hyvä herra! Puheemme ei koske sana-oppiin; herra sekoittaa
sana-opin lause-opin tai syntaxin kanssa. _Orthographia est ars
vocabula recte scribendi_, se on taito tai tiede kirjoittaa sanat
oikein, joka on sellaista seikkaa, johon minä en ole sekaunut, vaan
minä olen ainoastaan oikaisnut herran puheentapaa, _non orthographiam,
sed phrases corrigo_.

Bielgeschrey. Anteeksi! ett'en ollenkaan ole käskettänyt teitä tänne.
Te saatte mennä milloin tahdotte; sillä minulla on muuta tekemistä kuin
kuluttaa päivääni lörpötyksillä.

Oldsur. Lääkärit ja asian-ajajat ovat mielellään apuna, mutta niitten
luvalliset säännöt sanovat myös, että jokainen askel, jonka ottavat,
vaatii maksun.

Bielgeschrey. Pitääkö minun maksaa teille siitä, että lörpötyksillä
menetätte minulta hyvän ja kalliin ajan?

Oldsur. No, mitä te herra, sitte tahdotte?

Bielgeschrey. Minä olisin tahtonut teiltä neuvoa muutamista
artikeleista.

Oldsur. Herra! se sana artikeli on meille lain-oppineille hyvin
tuntematoin ja sitä käytetään ainoastaan _in foro theologico_.
Romalainen oikeus-oppi ei siitä tiedä mitään. Se jaetaan ainoastaan _in
libros, capita et paragraphos_. Jos herra lukisi läpi _Codicem,
Pandectos, Institutiones, Novellas_, ja katsoisi tarkasti, niin
saisitte nähdä ett'ei missään kohdin löydy sanaa: artikeli. Ennen
menetän vaikka virkani, kuin käytän sanaa: artikeli. Mutta missä
asiassa kysytte minulta neuvoa?

Bielgeschrey. On muuan ihminen, joka on salaa kihlannut tyttäreni ja on
saanut häneltä useita kirjettä, joissa tyttäreni vakuuttaa häntä
rakkaudestaan, kaikki tämä on tapahtunut aivan minun tietämättäni. Minä
naittaisin tytärtäni toiselle, hyvän miehen pojalle. Tyttäreni sitä
ensin hämmästyy, mutta viimein hän suostuu siihen, jonka olen valinnut
vävykseni. Toinen kuulee tästä kuihkauksen ja uhkaa minua oikeuteen,
pitäen tyttäreni kirjeitä todistuksina. Sellaiset uhkaukset eivät paljo
merkinne, herra asian-ajaja? Mutta peloittaakseni häntä riidasta, olen
minä ylöspannut kirjeen hänelle.

Oldsur. Ylöspannut! Mitä se on? Ylöspanna merkitsee nostaa ylös; se
saattaa myös merkitä panna kokoon.

Bielgeschrey. Luulen itse ilmi-perkeleen tulleen tänne asian-ajajan
haamussa.

Oldsur. Herra! Puhukaa siis selvemmästi. Tahtoiko herra sanoa: panna
kokoon.

Bielgeschrey. Niin, niin! Minä olen kirjoittanut kirjeen valmiiksi.

Oldsur. Semmoinen kirje pitää kirjoitettaman ymmärryksellä, jos se on
voiva peloittaa hänet riidasta. Näyttäkää minulle kirje!

    (Hän lukee).

Bielgeschrey. Eikö se ole hyvä kyllä?

Oldsur. Hui, hai! herra kulta! Muita temppuja lisäksi. Minä sepitän
herralle sanat kirjeesen, joka paremmin puristaa.

Bielgeschrey. Niin haluatteko siis sepittää minulle sanat.

Oldsur. Jos herra tulee toimeen sillä Espanjalais-tavalla, jonka me
asian-ajajat olemme ottaneet sanoja sepittäessämme, joka on hyvin lyhyt
ja hyvin ytimekäs.

Bielgeschrey. Jota lyhyempi, sitä parempi; sillä aika on kallis
minulle, jolla on paljo toimittamista.

Oldsur. Kah, se on hyvä että herra ymmärtää asian. (Lyöpi
Bielgeschreytä olkapäähän ja sanoo) Oletteko kirjoittaneet?

Bielgeschrey. Ettehän te ole minulle mitään sanoneetkaan vielä.

Oldsur. Noh, hyvä herra! Kun minä lyön teitä olkapäähän, niin merkitsee
se, että teidän pitää kirjoittaa hengen arvonimi. Mikään keino ei saata
olla parempi ja lyhyempi kuin tämä.

Bielgeschrey. Hyvänen aika! semmoisia uusia tapoja! Hyvä kyllä, kun sen
vaan tietää. Minä kirjoitan suoraan arvonimen.

Oldsur. Hyvä. Haluaako herra nyt kirjoittaa: "Koska seignör Leander" --
Onko kirjoitettu?

Bielgeschrey. On!

Oldsur (viheltää). Onko kirjoitettu?

Bielgeschrey. Mitä vielä?

Oldsur. Noh, herra! kun minä vihellän, merkitsee se kommamerkin.

Bielgeschrey. Hiiden hullutusta; nyt minulla on kommamerkki.

Oldsur. Seignör Jeronimon poika, asuva -- Tvi (sylkee). Onko
kirjoitettu?

Bielgeschrey. Hän ei asu Tyessä. Hän asuu tässä kaupungissa.

Oldsur. Noh, herra! Kun minä sylen ja sanon tvi, on se yhtä kuin
nimittäisin sen kaupungin, jossa se riitaveli asuu. Minä näen herran ei
ymmärtävän uutta tapaa sanain sepityksessä, vaan herra voipi sen aivan
heti oppia ja sitte alinomaa sitä käyttää, kun hän sanostelee
asiamiehensä kirjoitettavaksi, sillä keino on vallan sovelias niille
ihmisille, joilla on paljo toimittamista. Mikä teillä nyt on?

Bielgeschrey. Jeronimon poika, asuva tässä kaupungissa.

Oldsur. Hyvä. (Viheltää). Onko kirjoitettu?

Bielgeschrey. On, kommamerkki.

Oldsur. Viime vuonna minulta -- (Nykäsee tukasta). Onko kirjoitettu?

Bielgeschrey. Häh! Miksikä te revitte minua tukasta?

Oldsur. Noh, se merkitsee sulkumerkit tai _parenthesis_.

Bielgeschrey. Noh, saitkos tuosta vetimesi! (Lyöpi korvalle). Kas tuo
merkitsee: _Claudatur Parenthesis_.

Oldsur. Te olette todistajina mitenkä minua on kohdeltu. Minä
haastautan teidät oikeuteen.

Bielgeschrey. Ja minä annan teille vasta-haaston.

Oldsur. Minä näytän toteen, sen olevan yleisen tavan asian-ajajilla
ulkomaalla näin saneskella kirjoitettavaksi.

Bielgeschrey. Ja minä näytän toteen, teidän olevan peijakkaan ja vielä
muittenkin, jotka pitävät sellaista tapaa.

Oldsur (nipistää Pernillaa korvasta). _Antestaminor!_

Pernilla. Ai, ai, ai!

Bielgeschrey. Hurtta! teetkö väkivaltaa huoneessani.

Oldsur. Oletteko te hyvä mies ja ette tiedä, mitä _Antestaminor_
merkitsee, ja että Romalaisen oikeus-opin mukaan nipistetään
ihmisiä korvasta sanoen: _Antestaminor_, kun niitä vaaditaan
vieraiksi-miehiksi.

Bielgeschrey. Tiedätkö, että Romalaisen oikeus-opin mukaan tuommoisia
heittiöitä ajetaan ovesta ulos, jos niitä tulee kunnon ihmisen
huoneesen ilvehtimään. (Oldsur ajetaan ulos ovesta). Enkö minä ole
onnettomin ihminen mailmassa! Onnettomuutta ja mielen-karvautta sataa
virtana päälleni. Kuin paljo olenkin hikoillut ja häälännyt koko
päivän, niin ei ole kuitenkaan minkäänlaista tullut valmiiksi.
Lieneehän niitä monellaisia pahoja henkiä; toiset estävät ihmisiä
jumalanpelosta, toiset estävät heitä toimituksista. Sellainen pahuus
lienee tänä päivänä vallinnut minun huoneessani ja asettaunut eteeni
juuri nyt kuin minulla on toimittamista, pannakseen enemmin estekiviä
tielleni. Sama pahahenki on valinnut tuon kirotun asian-ajajan tänne
tulemaan. Tämä päivä on häijysti varastettu minulta. Ken voisi sanoa:
huomennakin tulee yhtä pitkä päivä; mutta uusi päivä, uusia
toimituksia; yhtä pitkä kuin päivä, yhtä suuria toimituksia. Mitä teen
minä? Hirtänkö minä itseni? Mutta minulla ei totisesti ole aikaa
hirttämäänkään itseäni. Minä otan kelvollisen asian-ajajan, joka
saattaa kirjoittaa kaikki mitä minä tahdon.

Pernilla. Totisesti, tämä päivä on ollut juuri kuin lumottu.

Bielgeschrey. Et sinä usko, Pernilla, kuin tukala minulle on elämä.

Pernilla. Eihän se ole kummakaan; sillä ensinnäkin on herralla kahden
miehen työ, jonka herra kyllä voisi toimittaa, jos ei olisi noita
tuhannen täytisiä esteitä, joita tulee joukottain. Tänä päivänä ei ole
ollenkaan oikea suunta. Minä luulen tosiaan että joku, jonka herra on
ajanut pois, on pannut nuo ihmiset matkaan, niin kostaakseen! sillä...
mutta kah, silmäänikin, eikö meillä taas ole uusi piru niskassa.


Kymmenes kohtaus.

    Oldsur, (tulee sisälle, musta luorihuivi kaulassa ja päässä
    vanha musta peruukki, jossa on pitkä palmikko). Entiset.

Oldsur. Anteeksi, armollinen herra! että rohkenen astua sisälle.

Bielgeschrey. Niinkö te murratte itsenne sisälle arvosain ihmisten
huoneesen, edeltäpäin itseänne ilmoittamatta.

Oldsur. En uskaltanut naputtaa, hyvinkorkia-arvoisuutenne, sillä se
olisi kovin rohkeaa.

Bielgeschrey. Kovin rohkeaa... Mitä teillä on täällä tekemistä?

Oldsur. Olen kuullut että herralla on paljo toimittamista.

Bielgeschrey. Ja juuri sen vuoksi tulette te minulta aikaa menettämään.

Oldsur. Varjelkoon Jumala! vapaasukuinen herra! _per contrarium, per
contrarium_, teidän korkea-arvoisuutenne.

Bielgeschrey. Sellainen arvonimi ei kuulu minulle.

Oldsur. Älkää sitä sanoko, armollinen, älkää sitä sanoko!

Bielgeschrey. Luulen lemmon tuoneen minulle tuon veinarin niskaan.

Oldsur. Herran ei pidä suuttuman, muistakaa toki että olen oppinut
mies.

Bielgeschrey. Ei suinkaan teillä ole ollut paljo hyötyä opistanne.

Oldsur. Huomatkaa toki teidän arvoisuutenne, että ymmärrän enemmän kuin
neljä kolmatta kieltä.

Bielgeschrey. Täällä oli nykyjään samallainen pärisijä, joka sanoi
taitavansa kaksikymmentä kieltä, ja tuskin hän sentähden taisi mitään.

Oldsur. Vaan niin ei ole minun laitani, minä en tahdo kiittää itseäni,
mutta olen kelvollinen mies ja patricius synnyltäni.

Pernilla. Mikä se patricius on?

Oldsur (Oldsur suutelee Pernillan esiliinaa). Alimmainen palvelijanne,
armollinen ryökynä!

Pernilla. Herranen aika, semmoisia arvonimiä.

Oldsur. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, ett'en ennen ole tehnyt
kumarrustani.

Pernilla. Kaikki on annettu anteeksi.

Oldsur. Kaikkein ihmisten täytyy tunnustaa että minussa on tavattoman
paljon oppia. Teidän armonne voi itse käsittää, että sillä, joka on
ollut opissa Wittenbergissä, Helmstadtissa, Pragissa, Leipzigissä,
Rostockissa, Königsbergissä, Nyrnbergissä, Heidelbergissa, Krakovassa,
Landauissa, Tübingenissä, Urissa, Schweitzissä, Unterwaldenissa,
Frankfurtissa Mainjoella, Frankfurtissa Oderjoella, Frankfurtissa
Mosejoella, Mecklenburgissa, Grubenhagenissa, Kielissä, Zerbftissä,
etcetera, etcetera, etcetera paitse useissa kymnasioissa. Minä sanon,
teidän armonne voi helposti käsittää, että sillä, joka on ollut niin
monessa yliopistossa, täytyy olla tavattoman paljo oppia ja tietoja.
Eikö niin, armollinen ryökynä?

Bielgeschrey. Minä kuulen teidän oppineen jonnijoutavia ja
että -- -- --

Oldsur. Anteeksi, hyvin korkea arvoisa, siveä patruuna! Ajatelkaa, että
olen pitänyt enemmän kuin viisikymmentä luentoa, _tam privata quam
privatissima_, niinkuin _Collegia practica, didactica, tactica,
homiletica, exegetica, ethica, rhetorica, oratoria, metaphysica,
chiromantica, necromantica, logica, talismanica, juridica, parasitica,
politica, astronomica, geometrica, arithmetica_ -- -- --

Bielgeschrey. Lopeta hiidessä!

Oldsur. _Cronologica, horoscopica, metoscopica, physica tam theoretica
quam practica_ -- --

Bielgeschrey. Annappa tänne keppini, Pernilla!

Oldsur. Semmoisissa tieteissä kuin _Institutiones, Codicem, Pandectas,
jus naturae, jus civile, municipale, feodale, jus gentinm, jussusculum_
ja muissa senkaltaisissa.

Bielgeschrey. Keppiänihän minä tahdoin!

Oldsur. Älkää vihastuko, teidän armollisuutenne! olen tullut tänne
hyvässä tarkoituksessa, tarjotakseni halpaa apuani, koska olen kuullut
herralla olevan paljon toimittamista. Kun kerran tulen asiain perille,
niin saadaan nähdä mikä mies minä olen.

Bielgeschrey. Kyllä tunnen hyvin vertaisenne, kun te saatte kerran
sormenne asioihin, niin teitä ei enää saa niistä pois.

Oldsur. Minä en palveluksestani tahdo muuta kuin vaan ruuan, sillä minä
palvelen _par honneur, par honneur_.

Bielgeschrey. Missä asiassa voitte te siis olla minulle avullisena?

Oldsur. Minä tahdon sitoutua kymmenessä minuutista kirjoittamaan koko
arkin paperia.

Bielgeschrey. Se on liika paljo. Tuossa yksi arkki paperia koetteeksi.

Oldsur (Oldsur istuu ja on kirjoittavinaan).

Bielgeschrey. Haluaisin tietää, miten tämän käypi. Pitäähän minun
katsoa, mitenkä tuo menettelee.

Oldsur (tulee Bielgeschreytä vastaan). Katsokaa, teidän arvoisuutenne!
minä olen tehnyt tehtäväni pikemmin kuin luvattu oli.

Bielgeschrey. Voi päiviäni! Kaikkia täytyy nähdäkseni. Hän ei ole
tehnyt mitään, vaan mustannut paperin. Missä minun keppini?

    (Bielgeschreyn juostessa keppiä hakemaan, konttii Oldsur
    pöydän alle, ja Bielgeschreyn sekä Pernillan joutuessa kyökin
    ovelle, kulkee Oldsur pöytäneen toiselle puolelle; molemmat
    juoksevat Oldsuria kohti, mutta hän kaataa pöydän paperineen
    ja rientää ulos).

Bielgeschrey. Voi, Pernilla! Tämä vahinko on pahin kaikista. Katso nyt!
kaikki paperini ovat maassa lattialla! Nyt ei ole henkeni markan
arvoinen.

Pernilla. Voi, herra! Älkää olko millännekään. Kyllä me ne taas
järjestämme. Mutta minä otan selvän mitenkä tämän asian laita on.
Kuolemaksenikin on joku tämän laittanut näin.

Bielgeschrey. Voi! voi! en minä jaksa enää.

Pernilla. Ai, herraseni! Menkää ylös ja paneukaa vähän levähtämään
sängylle. Minä näen, herra on vähä huonolla päällä. Voi herra rukka!
Tehkää niinkuin nöyrimmästi pyydän. Minä panen puolessa tiimassa kaikki
jälleen järjestykseen.

Bielgeschrey. Niin tehnen; sillä minä en voi seisoa jaloillani.

    (Menee pois).

Pernilla. Hyvästi käypi. Nyt menen Madlenan kamariin puukhollarin tykö,
ja käsken hänen ystävineen kello seitsemän ajaksi, joka on siitä
jälkeenpäin kun Leander on päättänyt avioliittokirjansa, sillä minä
pakotan herran joutumaan Leanderin kanssa juuri pelosta Leanderin
tähden. Ja kun oikea mies sitte tulee, tulee tästäkin lemmonlainen
asia. Mutta minä pakenen talosta neidon kanssa. On se kuitenkin lemmon
mies tuo Oldsur. On se tehnyt monta juonta täällä ja ulkomaalla. Viime
temppu oli aivan hänen oma keksimänsä. Sillä voitimme asian; sillä nyt
ei kestä herran pää puhua puukhollarin kanssa. Ei ketään ole niin
helppo narrata kuin malttamattomia ihmisiä, kun niille laittaa
toimituksia ja vastuksia.



KOLMAS NÄYTÖS.


Ensimäinen kohtaus.

    Bielgeschrey, sitte Leonard.

Bielgeschrey. Minulla on ollut paljo tukaloita päiviä mailmassa, mutta
ei yhtään sellaista kuin tämä. Puolikin sellaisista vastuksista voisi
panna lujemmankin pään pyörälle. Toinen tuleepi ja palkkaupi minulle
vävyksi, toinen repii minua tukasta ja sanoo: se merkitsee parenthesis.
Kolmas kirjoituspöytäni kanssa ympäriinsä. Pahat ihmiset kaiketi ovat
tämän nostaneet päälleni. Pernilla ottaa kyllä selvän tästä asiasta.
Jos ei minulla olisi sitä piikaa, niin minä kokonaan menehtyisin. Hän
on minulla apuna. Hän surkuttelee minua toimituksissani, ja varmaan
tiedän, että nämä vastukseni käyvät hänen sydämelle yhtähyvin kuin
minun omanikin. Emännöitsijä Madlenasta ei minulla taas ole mitään
hyötyä. Sillä hän kulkee alinomaa naimisajatuksissa. Ja kun mies ei ole
hänelle kohta oksalta otettavana, tuimistuu hän vihaiseksi kuin
pippuri. Hiisi, jos olisin erilläni tästä kummituksesta. Voi, jos
saattaisin pitää hänelle tänä iltana häät samassa kuin tyttärelleni.
Mutta tuolla näen veljeni Leonardin tulevan. Hyvää iltaa, _mon frère!_
minä otin rohjetakseni lähettää teitä käskemään.

Leonard. Niin, mitä tämä merkitsee? Teillä ei ole juuri tapana lähettää
minua käskemään. Ettekö voi hyvin?

Bielgeschrey. En, minä kohta kuolen mielen karvaudesta. Huoneeni on
ollut täynnänsä hulluja ja hurjia ihmisiä, jotka ovat kavalasti tulleet
tänne, tekemään minulle mielenharmia ja estämään minua toimituksistani.
Tähän luulen seignör Suukkosen olevan syynä.

Leonard. Mitä pahaa olette siis hänelle tehneet, joka olisi pakottanut
hänen sellaisiin?

Bielgeschrey. Kun minä en tahtonut kuulla riitaa, niin pitkää kuin
nälkävuosi on, jota hän kertoi toisna päivänä.

Leonard. Noh, miksi ette tahtoneet kuunnella hänen puhettansa?

Bielgeschrey. Onko minulla aikaa sellaisia kuunnella, _mon frère?_

Leonard. Se on totta, _mon frère!_ Teillä ei ole koskaan aikaa, vaikka
teillä ei ole koskaan mitään tekemistä.

Bielgeschrey. Älkää pilkatko, _mon frère!_ miksikä minä pitäisin neljää
kirjuria, jos ei minulla olisi toimittamista?

Leonard. Jos sanoisitte minulle mitä toimituksia ne ovat!

Bielgeschrey, Jos lukisitte tähdet taivaalla?

Leonard. Sanokaapa nyt yksikään näitä kalliita toimituksia! Mitä olette
te toimittaneet tänä päivänä?

Bielgeschrey. Aivan paljasten toimitusten tähden en ole saattanut
toimittaa mitään koko päivään.

Leonard. Niin luulen, että olisitte voineet sanoa eilen, ja samoin
toissa päivänäkin.

Bielgeschrey. Ei muuta kuin viisi kutsukirjettä, jotka olen
kirjoituttanut, mutta joita ei ole ollut minulla aikaa lähettää
postissa menemään.

Leonard. Mitä kutsukirjeitä ne ovat?

Bielgeschrey. Tyttäreni Leonora naidaan tänä iltana. Siitä syystä olen
lähettänyt käskemään teitä, _mon frère_.

Leonard. Kenelle Leonora naidaan?

Bielgeschrey. Puukhollari Eerikki Matinpojan vanhimmalle pojalle,
Pekalle.

Leonard. Hoh! Leikkiäkö laskette? Annatteko tyttärenne kirjakoille?

Bielgeschrey. _Mon frère!_ Täytyyhän minun ottaa vävy, joka voipi olla
minulle avullisena toimituksissani.

Leonard. Luetelkaapa minulle muutamia niistä toimituksista.

Bielgeschrey. Jos te tahdotte kiusata minua, niin olkaa hyvä ja
lykätkää se toiseen päivään! Sillä tänä päivänä en voi kärsiä enempää.

Leonard. Jos minun pitää puhua tyttärenne parhaaksi, niin pitää sen
tapahtua tänä päivänä, sillä huomenna on jo myöhäistä.

Bielgeschrey. No, mitä on teillä sanomista siitä naimisesta?

Leonard. Se on teidän suvullenne kokonaan sopimatonta.

Bielgeschrey. Eikö puukhollari ole hyvä mies?

Leonard. Ei nuorelle neidolle sellaisessa säädyssä, ja niin opetetulle.
Varmaan tiedän hänen siitä surevan itsensä kuoliaaksi. Minä en tunne
miestä, vaan olen kuullut hänestä puhuttavan.

Bielgeschrey. Te erehdytte, _mon frère!_ Tyttäreni suostuu siihen
yhtähyvin kuin minäkin. Heti nähtyään rakastui Leonora häneen niin,
etten saanut ollenkaan rauhaa, ennenkuin lupasin tehdä tänä iltana
avioliittokirjan.

Leonard. Sitä ette saa minua ijankaikkisuudessakaan uskomaan. Se ei
sovi luontoonkaan.

Bielgeschrey. Niin minä autan teidät heti tästä unennäöstä. Leonora ja
Pernilla tulkaat sisälle!


Toinen kohtaus.

    Leonora morsianvaatteissa. Leonard. Bielgeschrey. Pernilla.

Bielgeschrey. Tyttäreni! Setäsi ei voi uskoa, että tämä naiminen on
sinulle sovelias. Hän luulee sen olevan säädyttömän perheellemme, ja on
saanut minua luopumaan lupauksestani.

    (Leonora ja Pernilla itkevät).

Leonard. Enkö minä sitä arvannut, _mon frère!_ ettei hän ole suostunut
muuten kuin pakolla. Kah, kuinka liikutetuksi hän tuli kuultuaan
pelastuksensa.

Bielgeschrey. Miksikä sinä itket, lapseni?

Leonora. Eikö minulla ole syytä itkeä? Minä vannon siihen mikä
kalliinta on, etten tahdo ottaa ketään muuta miehekseni kuin
puukhollari Pekka Eerikinpojan.

Pernilla. Jos tämä naiminen hajoupi, niin minä jätän herran talon.

Bielgeschrey. Ha, ha, ha! Noh siitähän sen kuulette, _mon frère!_ Älä
ole milläsikään tyttäreni, sen sanoin vaan koetellakseni sinua.

Pernilla. Mutta miksikä on Leonard herra niin paljo tätä naimista
vastaan?

Leonard. En ole nyt enää, Pernilla, kun kuulen hänen itsensä tähän
suostuvan.

Leonora. Te olette hyvin järkevä mies, setä kultani!

Leonard. Te olette valinneet hyvästi, lapseni!

Pernilla. Hän on keksinyt lasku-opin säännön, nimeltä _regula S:t
Petri_.

Leonard. Hei, onhan siinäkin miettimistä!

Pernilla. Jos ei hänellä olisikaan varoja, niin voipi hän elättää
mamselin kynällään ja krihvelillään?

Leonard. Mikä hätä sillä sitte on?

Pernilla. Hänen nepaimensa Jonas sanoo hänen parhaimmaksi
luvun-laskijaksi koko kaupungissa.

Leonard. Hei, antakaa mennä, antakaa mennä, siinä on kylläksi.

Pernilla. Ja lupaa suudella hänen jalkapohjiansakin.

Leonard. Hei, aivan kylläksi, aivan kylläksi!

Pernilla. Hänen isänsä, isänisänsä, ja isänisänsä isäkin, ovat olleet
opettajina puukhollari-keinossa, niin että hän voipi lukea kuusitoista
sukupolvea puukhollareita.

Leonard. Antakaa mennä, antakaa mennä, antakaa mennä!

Pernilla. Niin että hänellä on ollut oppia jo syntyessäänkin.

Leonard. Se on totta. Leonora ei olisi voinut koskaan parempaa naimista
saada. (Hiljaan). Oikein pyörryttää päätäni tämä elämä, että tuskin
voin seisoalla pysyä. Kuitenkaan en voi saada sitä päähäni, että tässä
on kaikki säntillään.

Bielgeschrey. Siitähän sen nyt näette, _mon frère!_ Te luulitte minun
pakottaneen tytärtäni.

Leonard. Minulla ei ole sanaakaan sitä vastaan, kun isä ja tytär ovat
yksimielisinä. Mutta tuolla tulee vieraita; lienee ylkämies, koska
notarius on muassa.


Kolmas kohtaus.

    Leander ja Oldsur puetut kirjakoiksi. Korsits (Leanderin setä)
    vanhana miehenä. Notarius. Muut henget viime kohtauksesta.

Bielgeschrey. Terve tulemanne, rakas vävyni.

Leander. Olen tullut tänne välipuheen mukaan, ja olen tuonut nepaimeni
Jonaan, Candidatum puukhollari keinossa, niin myös rakkaan setäni
Korsitsin kanssani läsnä olemaan tässä minun ottamisessa teidän sukunne
jäseneksi; sillä minun isäni Eerikki Matinpoika ei voinut niin hyvästi,
että olisi saattanut tulla tänä päivänä.

Bielgeschrey. Eikö tämä mies ole isänne? Minusta näyttääkin kuin ei hän
olisikaan herra Eerikki Matinpoika itse.

Korsits. Ei, minä olen hänen arvotoin setänsä, mutta tulen hänen isänsä
sijassa. Mutta tämä nuori Jonas Korsitsinpoika on minun oma poikani.

Bielgeschrey. Niin, lapsukaiseni, tehkäämme se lyhyesti; sillä minun
aikani on tiukassa. Noh, menkää ja antakaa kädet toisillenne.

    (Leander ja Leonora antavat kätensä toisilleen. Sitte toivottaa
    jokainen läsnä-oleva erittäin kumartaen onnea).

Korsits. Herra notarius! olkaa hyvä ja kirjoittakaa kirjaanne, että
tänä päivänä on näitten välillä tehty avioliitto.

Notarius. Kun vaan saan tietää nimet.

Bielgeschrey. Minun tyttäreni on syntynyt tässä kaupungissa, on nyt
kahdennellakymmennellä vuodella, ja ylkämies -- -- --

Leander. Kyllä minä sanon ne asiat itsestäni.

    (Notarius kirjoittaa sen jälkeen kuin Leander
    hiljaan sanoo hänelle).

Korsits. Minä vakuutan herralle, veljeni pojan Pekan tulevan teille
kuuliaiseksi vävyksi, joka hyvämielisesti tahtoo olla avullisena
kalkissa toimituksissanne.

Bielgeschrey. Siksi olenkin ottanut hänen ennemmin kuin useita hyviä
nuoria miehiä, varsinkin muuanta lieto herraa, jonka kanssa hän
puolittain, minun luvattani, oli mennyt kihlauksiin, sama veinari on
tänä päivänä uhannut minua oikeuden käymisellä, siksi olen kiirehtinyt
avioltittokirjaa päättämään.

Korsits. Herra lanko on tehnyt siinä oikein; hän saapi nyt pitkän
nenän.

Pernilla. Voi, suosiollinen herra! Olisi minulla nöyrimmästi
pyydettävää teiltä.

Bielgeschrey. Mitä se on, Pernilla! Sinä tiedät, että minä teen vaikka
mitä sinun tähtesi; sillä sinä olet palvellut minua uskollisesti ja
rehellisesti. Entä kuin sinäkin tahtoisit miehen?

Pernilla. En, suosiollinen herra! Ei ole se minulle, vaan tuolle
Madlena raukalle.

Bielgeschrey. Jos se olisi pois koko talosta. Ei se ole minun syyni,
ett'ei hän ole naituna. Enhän minä saata väkisen vetää miestä
kenellekään lautaan. Joskus olen miettinyt kosioida hänelle miestä
sieltä tahi täältä, mutta aina ovat toimitukset estäneet minun siitä.

Pernilla. Ei, tahtooko herra suosiollisesti kuunnella minua! Madlena on
kihlauksessa.

Bielgeschrey. Kenenkä kanssa?

Pernilla. Yhden kanssa, joka on ylevämpiä kutsujamiehiä tässä
kaupungissa. Me olemme käskeneet hänen tänne juuri nyt tähän aikaan
pyytämään Madleenaa herralta, koska herra on päättänyt tiiman ajaksi
luopua toimituksistaan.

Bielgeschrey. Sen olet hyvästi miettinyt, sillä muuten en tietäisi,
milloin saisin siihen aikaa.

Pernilla. Minun luulleni voisi se tulla tänä iltana tehdyksi, kun
notarius on täällä.

Bielgeschrey. Se olisi minusta sanomattoman hyvä. Herra Notarius, olkaa
niin hyvä ja viipykää täällä vähä; tässä tulee kuka tiesi muutakin
tekemistä.

Pernilla. Minusta näyttäisi se olevan kaikkein sopivinta herralle;
sillä se on kuin löisi kaksi kärpästä samalla kerralla. Mutta tuolla
totta tuleekin kutsujamies isänsä kanssa.


Neljäs kohtaus.

    Pekka Eerikinpoika. Eerik Matinpoika. Entiset.

Eerikki Matinpoika. Tässä tulen minä poikaneni lupauksen mukaan
kihlausta toteuttamaan.

Bielgeschrey (Pernillalle). Mitä se on: "Lupauksen mukaan?"

Pernilla. Niin se on kutsujan kielellä. Sellaisilla ihmisillä on hyvin
paljo käyttösanoja, joilla tekemät puheensa pitkäksi. Niillä on omat
puheenparret, niin esimerkiksi kutsuvat he talonpiikoja tyttäreksi. Kun
hän on puhunut minun kanssani herrasta, niin on hän herranne ja
isäntänne sijaan sanonut: teidän rakas isänne.

Bielgeschrey. Hei, sepä laadullista on!

Pernilla. Siksi tehdäänkin eroitus kutsujankielen ja muitten ihmisten
kielen välillä.

Bielgeschrey (Eerikki Matinpojalle). Se on, herra, minusta hyvä! Minä
vakuutan teitä morsiamen puolesta, että hän on hyvin ymmärtävä
emännöitsijä.

Eerikki Matinpoika. Sitä en minä epäilekään; sillä sellaisesta hyvästä
puusta kuin herra on, ei voi tulla muuta kuin hyviä hedelmiä.

Bielgeschrey (Pernillalle). Se on totta kuin sanoitkin. Näillä
kylänkutsujilla on kummalliset puheenpartensa. Anna Madlenan tulla
sisälle. (Eerikki Matinpojalle). Hyvä herra! minusta tuntuu kuin
minulla olisi ollut kunnia nähdä teitä usein ennen.

Eerikki Matinpoika (Pernillalle). Mitä tämä on, hyvä lapsi! Hän puhuu
kuin ei hän tuntisikaan minua; vaikka hän kuitenkin itse tänä päivänä
on ollut minun tykönäni kosioimassa tyttärelleen.

Pernilla. Herra puukhollari, älkää pitäkö tätä pahana; niin puhuu herra
satoja kertoja päivässä tuuleen, sillä hänellä on niin monta toimitusta
päässä.

Eerikki Matinpoika. Ha, ha, ha!

Bielgeschrey. Tuleeko Madlena, Pernilla!

Pernilla. Hän tulee tuossa paikassa.

Eerikki Matinpoika (Bielgeschreylle). Rakas tyttärenne taitaa pukeuta.

Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä. (Kovasti). Niin, niin
luulen. Muutoin ei hän juuri pidä koristuksista vaaria, mutta
luultavasti hän nyt tarttuu koreuteenkin.

Eerikki Matinpoika. Herra ei itsekään ole paljo koreuden puoleen, siksi
eivät ole hänen lapsensakaan.

Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä. (Kovasti). Ei minusta opi
kukaan talossani ylellisyyttä.

Eerikki Matinpoika. Niin, herra on sen sanonut minulle itse.

Bielgeschrey. Onko minulla siis nykyjään ollut kunnia puhua teidänkin
kanssanne?

Eerikki Matinpoika (hiljaan). Ha, ha, ha! taas meni tuuleen. (Kovasti).
Minä näen herralla olevan pään aina täynnänsä toimituksia.

Bielgeschrey. Se on totta, hyvä herra! Siksi olenki valinnut ahkeran
nuoren miehen vävykseni, joka saattaa olla minulle apuna.

Eerikki Matinpoika. Minä kiitän velvollisesti.

Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä.

Pernilla. Eikö se ole totta, kuin minä sanon? Ne on ihan kutsujan
kaavauksia.

Bielgeschrey. Mutta kuuluu siltä kuin herra olisi tuntenut minun ennen.

Eerikki Matinpoika (hiljaan). Taas menee tuuleen. (Kovasti). Mutta
tuolta tulee morsian. Katsokaa, herra, tuolla on teidän rakas
tyttärenne.

Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä. Hiiteen sellaiset
puheenparret.


Viides kohtaus.

    Entiset. Madlena.

Bielgeschrey. Tule tänne, lapseni. Minusta on sanomattoman rakasta
tietää sen menneeksi niin kauvas, että saan naittaa teidät talostani.
Te saatte hyvän miehen, joka voipi holhoa teidät.

Madlena. Sitä en minä epäilekään, varsinkin kuin --

Pernilla. Parasta on että me päätämme sen lyhyesti ja pian; sillä
herralla on paljo toimittamisia tänä iltana.

Eerikki Matinpoika. Näkeekö herra sen hyväksi, että avioliittokirja
päätetään tänä iltana.

Bielgeschrey. Aivan niin, hyvä herra! Siihen olen tytyvä.

Pernilla. Niin antakaa heti kädet toisillenne. Ne ovat molemmat kuin
rakastuneet hiiret.

    (He antavat toisilleen kädet, syleilevät toisiaan; jokainen
    toivottaa onnea. Notarius kirjoittaa ja Pernilla puhuu
    hänelle hiljaan).

Bielgeschrey. Hyvästi, herra Notarius! Minä lähetän huomenna teille
rahaa.

    (Notarius menee pois).

Bielgeschrey. Jos tämä päivä on ollut vastuksellinen, niin onpa sitä
vastaan ilta sitä iloisempi, kuin olen samalla kertaa saanut sekä
tyttäreni että emäntäpiikani naimisiin.

Eerikki Matinpoika (Pernillalle). Onko herra naittanut
emäntäpiikansakin tänä iltana?

Pernilla (osottaa Leonoraa). Se on tuo nuori ihminen, jonka näette
tuossa.

Eerikki Matinpoika. Onpa kaunis ihminen, kenenkä se saapi?

Pernilla. Tuon nuoren miehen, joka tuossa seisoo. Hän on kutsujamies
tässä kaupungissa.

    (Molemmat morsianparit seisovat sillä aikaa vierekkäin
    ja hyväilevät toisiaan).

Bielgeschrey. Nyt minä olen unhottanut kaikki vastukseni.

Eerikki Matinpoika. Kaikki on käynyt hyvin hyvästi; sillä vaikka
puukhollari ja kutsuja, joista toinen on saanut herran tyttären ja
toinen emännöitsijän, ovat alhaisia ihmisiä, niin voivat ne kuitenkin
hyvästi elättää vaimonsa; sillä olkoon sanottu, rakas lankoni -- -- --

Bielgeschrey. Miksikä te kutsutte minua langoksi?

Eerikki Matinpoika. Minä olen vanhanaikainen mies ja pidän
vanhanaikaisia tapoja.

Bielgeschrey (hiljaan). Olkoon, niinkuin Pernilla sanoo, kutsujan
kieltä. (Kovasti). En minä sano sitä ylpeydestä, vaan senvuoksi ettei
se ole tavallista.

Eerikki Matinpoika. Sen tiedän kyllä, että yleväarvoisten ihmisten
kesken on tavallista sanoa herra kaikille.

Bielgeschrey. Hei, älkää pitäkö sitä minun ylpeytenäni.

Eerikki Matinpoika. En ollenkaan, vaan minä olen muuten mies, jonka ei
tarvitse hävetä elinkeinoani; sekä minä että poikani voimme elää
komeasti ja paitsi tätä panna joka vuosi rahoja säästöön.

Bielgeschrey. Sen minäkin uskon. Mutta toinen vuosi ei ole aina toisen
vuoden arvoinen. Ruttovuoden jälkeen luulen olleen hyvän vuoden teidän
virkaisille.

Eerikki Matinpoika (hiljaan). Taas se pörisee tuuleen. (Kovasti). En
ymmärrä ollenkaan mitä herra tällä tarkoittaa?

Bielgeschrey. Minä tarkoitan, että silloin tulee paljo häitä
pidettäväksi.

Eerikki Matinpoika. Mitä häillä on tekemistä minun virkani kanssa?

Bielgeschrey. Olettehan te kutsujamies tässä kaupungissa?

Eerikki Matinpoika (hiljaan). En minä koskaan usko häntä selväpäiseksi.
(Kovasti) Kuulkaa, hyvä lanko! Jos te puhutte niin ajatuksissanne, niin
minä surkuttelen teitä, ja jos te puhutte näin minua pilkataksenne,
niin ette tee ollenkaan oikein.

Bielgeschrey. Vaiti langon nimellä! Lempo vieköön! olenko minä teidän
lankonne?

Eerikki Matinpoika. Onhan minun poikani tyttärenne kanssa naitu?

Pernilla (hiljaan). Nyt kohta puhkeaa. Mutta mitäpä siihen auttanee?

Bielgeschrey. Kyllähän minä tiedän sen olevan teidän kutsujan
puheenpartta kutsua talon piikaa tyttäreksi ja herraa langoksi, mutta
jos teidän poikanne on saanut minun emäntäpiikani, niin emme kuitenkaan
ole langoksia; sillä totisesti minä en ole koskaan koskenut häneen.

Pernilla. Pidä korvasi auki, Pernilla!

Eerikki Matinpoika. Mitä tuhannen tulimaista te puhutte
emäntäpiiastanne? Teettekö te tyttärenne palveluspiiaksenne?

Bielgeschrey. En, minä tunnen kyllin tyttäreni, ja minä tunnen kyllin
emännöitsijäni, hyvä kutsujamies!

Eerikki Matinpoika. Minä en ole mikään kutsujamies, saakeli soikoon!

Bielgeschrey. Pernilla! Hän sanoo ei olevansakaan mikään kutsujamies,
totta jumalaut' ollette kutsuja.

Pernilla. Aivan, herra! Se on vanhempia kutsujamiehiä tässä
kaupungissa.

Eerikki Matinpoika. Mene hiiteen, sinä juorukello! kun kehtaat
valehdella! Minun nimeni on Eerikki Matinpoika, ja minä olen
puukhollari. Ja tuossa on minun poikani Pekka, joka on laillisesti ja
julkisesti tullut naimiseen teidän tyttärenne kanssa.

Bielgeschrey. Mitä lemmon ilvettä tämä on? Minun pääni on jo puoli
pyörällä. (Leanderille). Kuulkaa herra! Ettekö te ole puukhollari,
Eerikki Matinpoika?

Leander. Suokaa anteeksi, rakas appeni! Minun nimeni on Leander ja olen
herra Jeronimon poika.

Bielgeschrey. Kuulkaa, seignör Jonas Korsitsinpoika! Eikö tämä ole
teidän nepaimenne?

Oldsur. Suokaa anteeksi. Minun nimeni on Oldsur, ja olen hyvin tuttu
ilvehtijä kaupungissa, teidän nöyrä palvelijanne.

Bielgeschrey. Minä kysyn vielä kerran, herra! Ettekö te ole kutsuja
tässä kaupungissa?

Eerikki Matinpoika. Ja minä vastaan vielä kerrassaan, että minä olen
Eerikki Matinpoika, puukhollari.

Bielgeschrey. Ja te, nuori mies, joka olette saanut minun
emäntäpiikani, ettekö te ole kutsuja ja kutsujan poika?

Pekka. Minä olen Pietari, puukhollari, joka olen saanut teidän
tyttärenne.

Bielgeschrey. Te olette hullu; tuossahan Pekka puukhollari seisoo.

Leander. Ei, herra! Minun nimeni on Leander.

Bielgeschrey. Voi pahainen päivä! Mitä tämä on? joko minä olen hullu,
vai oletteko te hulluja, vai onko Ovidiuksen Metamorphosis muuttunut
meidän aikoihimme. Kuule, tyttäreni, etkö sinä ole minun tyttäreni?

Leonora. Olen, pappa kulta!

Bielgeschrey. Ja te, Madlena, ettekö te ole Madlena?

Madlena. Olen, herra!

Bielgeschrey. Ja sinä, tyttäreni, etkö sinä ole naitu Pekka
Eerikinpojalle, puukhollarille.

Leonora. Suokaa anteeksi, pappa kulta, minä olen tullut naimiseen
Leander Jeronimon pojan kanssa.

Bielgeschrey. Aa!... ja te, Madlena! Eikö se ole kutsuja, jonka te
olette saanut?

Madlena. Suokaa anteeksi, herra, se on puukhollari. (Bielgeschrey istuu
ja miettii). Eerikki Matinpoika (Leonardille). Herra, teidän veli
hyvänne on kokonaan tullut pyöräpäiseksi. Lähetetään sana lääkärille;
sillä eihän tuo tunne yhtäkään meistä!

Leonard. Minä olen vallan hämmästyksissäni kaikesta tästä? En usko
muuta, kuin että tässä on joku ilve-petos.

Bielgeschrey (hypäten tuolilta). Minä olen Alexander Magnus ja te
kaikki muut veinaria, jotka tapan, paikalla.

    (Ottaa tuolin käteen ja rupeaa niitä ajamaan. Leonard lyöpi
    kätensä hänen ympärilleen ja panee hänet istumaan).

Leonard. Rakas veljeni! Ettekö tunne minua?

Bielgeschrey. Voi, voi, voi! minä olen kokonaan typerryksissä näistä
seikoista. Te olette veljeni Leonard.

Leonard. Älkää olko millännekään, velikultani! Tutkitaan asiat
ajatellen, sillä varmaan on tässä pidetty kavaloita juonia. Kuulkaa,
rakas Leonora, minä näen että teidän isänne on tahtonut naittaa teitä
mieltänne vastaan, ja te olette käyttänyt petosta päästäksenne
sellaisesta naimisesta.

Leonora (polvillaan). Voi, minun rakkain isäni! Minä rukoilen itkevillä
kyyneleillä anteeksi. Rakkaus Leanderia kohtaan toiselta puolelta ja
mielenkarvaus toiselta puolelta on viettänyt minua käyttämään näitä
luvattomia keinoja.

Leander (myös polvillaan). Suosiollinen herra appi! Minä olen se sama,
jonka te aamulla niin pilkallisesti ajoitte pois. Minä olen ollut
olevinani Pekka Eerikinpoika puukhollari, tämän nimisenä saadakseni
sitä aarretta, jota en muuten olisi voinut käsittää.

Pernilla (myös polvillaan). Armias herra! Minä olen päällikkönä koko
tässä juonikkaassa komppaniassa. Minä olen keksinyt kaikki nämä kavalat
keinot, en pilkatakseni herraani, mutta pelastaakseni rakasta
tytärtänne, joka epätoivossa olisi hukuttanut henkensä, jos häntä olisi
pakotettu ottamaan tämä puukhollari.

Oldsur (samoin polvillaan). Armollinen herra! Minä olen Oldsur, hyvin
oppinut ja keinokas, matkustava ritari. Minä se olin, joka olin
asian-ajajana ja kirjoittajana puolen päivän jälkeen, estämässä herraa,
ettei hän saanut aikaa puhua Pekka Eerikinpojan kanssa, kun tämä tuli
kosioimaan Madlenaa, jota saimme hänet herran tyttäreksi luulemaan.

Bielgeschrey. Voi! Tämän minä kostan, vaikka henkeni menköön.

Leonard. Sen minä vakuutan, että jos olisivat ne ottaneet minunkin
joukkoonsa, olisin minäkin, huolimatta siitä kunniasta, jota aina annan
veljelleni, antaunut samaan keinoon. Antakaa anteeksi näille nuorille
ja pitäkää kaikki nuot kavalat keinot rakkauden ja epätoivon
vaikutuksina. Rakkaus on sellainen väkevä kiihko, että se hylkää
kaikki, saadakseen sitä, jota hellästi haluaa. Mitä on teillä muuten
tätä naimista vastaan? Eikö tämä ole kymmentä vertaa parempi ja
arvollisempi kuin tuo toinen? Eikö hän ole taitava, ylevä ja rikas
mies?

Bielgeschrey. Mutta _mon frère!_ hän ei taida toimittaa puukhollarin
työtä. Minä tahdon sellaisen vävyn, joka olisi taitava siihen, ja voisi
olla minulle avullinen vaivaloisissa toimituksissani.

Leonard. Kuulkaa, _mon frère!_ jos suostutte minun neuvooni, niin
ajakaa ensin pois kaikki nuo kirjoitusmiehet, menkää ulos ja käykää
hyväin ystäväin tykönä iltasilla, nukkukaa puolipäiväis-unenne, ja
olkaa niinkuin teillä ei olisi mitään toimittamista, ja katsokaa sitte,
eikö tule enempää toimitetuksi talossanne.

Bielgeschrey. Hei, _mon frère!_ älkää puhuko joutavia, kukaan muu ei
tiedä mistä kenkä puristaa kuin se, jolla se on jalassa.

Leander. Voi, rakas appeni! jos te annatte vihanne sammua, vakuutan ja
lupaan minä käyttää kaiken aikani kirjoitukseen ja luvunlaskuun,
auttaakseni teitä toimissanne.

Pernilla. Ja sen minä myös takaan, herra, että hän tekee.

Bielgeschrey. Niin sinä, pärisijä! Sinä saat maksaa minulle tämän
leikin.

Pernilla. Jos en minä pitäisi herran taloa kunniassa, niin olisin
antanut asiain mennä menoaan. Mutta kun en suvainnut nähdä herraa
pilkkana ja mamselia epätoivoon langenneena sellaisessa naimisessa,
olen tarttunut tähän keinoon.

Leonard, Hän puhuu oikein, sillä miksikä olisi hän antaunut sellaiseen
vaaraan, jos ei hänen ahkera huolensa olisi pakottanut häntä siihen?

Bielgeschrey. Lupaatteko siis minulle, herra, oppia puukhollarin
keinoa.

Leander. Sen vannon, rakas appeni.

Bielgeschrey. Mitä te siis neuvotte minun tekemään, _mon frère?_

Leonard. Minä neuvon ja pyydän veljellisen rakkautemme tähden, että te
annatte kaikki anteeksi, sillä avioliittokirjat ovat päätetyt, ja niitä
ei saata enää purkaa.

Bielgeschrey. Niin on se siis varma, herra, että te tahdotte oppia
puulhollarin taitoa?

Leander. Varma, sen vannon, rakas appeni.

Bielgeschrey, Niin kutsun siis teitä vävykseni ja annan kaikille muille
anteeksi mitä ne ovat minua vastaan tehneet. Nouskaa nyt ylös! (Kaikki
nousevat ylös). Herra Eerikki Matinpoika, te näette kuinka on käynyt.
Minä aivoin antaa tyttäreni pojallenne; mutta nämä rakastuneet ihmiset
ovat keinotelleet hänen emäntäpiian käsiin. Hän on muutoin varsin hyvä
ihminen, hyvistä ihmisistä syntynyt eikä yli neljänkymmenen vuoden
vanha, niin että vielä on toivoakin että hän saattaa enentää
puukhollarin sukua.

Eerikki Matinpoika. Pitäkää, lemmollakin, itse emäntäpiikanne. Se ei
tule koskaan minun miniäkseni.

Bielgeschrey. Siitä sopikaa keskenänne.

Eerikki Matinpoika. Minä haastan teidät oikeuteen.

Bielgeschrey. Haastakaat piikani ja tuo mies, jotka ovat sepittäneet
sen avioliiton, sillä minä saatan tehdä valani siitä, että se on tehty
tietämättäni.

Eerikki Matinpoika. Voi, minua viheliäistä ihmistä!

Pekka. Voi minua Pekka Eerikinpoika parkaa!

Madlena. Voi minun enkelini! Älä ole vihassa!

Pekka. Mene kyöpelinvuorelle!

Madlena. Minulla on kolmetuhatta riksiä kasvulla, jotka olen saanut
hyväkseni herran palveluksessa. Herran tytärkään ei saa niin paljoa
myötiäisiksi.

Pekka. Noh, kyllähän minä sitten siihen sopeun, pappa!

Eerikki Matinpoika. Tee kuin tahdot. Tule, lähtekäämme kotiin hyvästi
ottamatta noilta pettäjiltä.

Bielgeschrey. Teidän palvelijanne, herra puukhollari! Minä pyytäisin
saadakseni panna vävyni teidän opetettavaksenne.

Eerikki Matinpoika. Pankaa hiiteen!

Leander. Hyvästi, herra puukhollari!

Oldsur. Teidän palvelijanne, herra Eerikinpoika! Toivotan onnea!

Pernilla, Hyvästi, herra puukhollari! Prosit, maistukoon!

Pekka. Hyvästi! Lurjukset kaikki tyyni.

Leonard katsojille:

    Opiksi sulle olkohon
    Tää lyhyt näytös, vello,
    Ett' ahkeroida toista on,
    Toist' olla hätäkello.

    Useat uni mieluisa
    Ja ilopäivä voittaa;
    Vaan myöskin liian ahkera
    Itseään vahingoittaa.

    Moni joutavilla juoksuilla
    Kuluttaa saappaitansa,
    Parempi ois jos laiskana
    Hän viruis vuoteellansa.

    Ei kelpaa liika sukkeluus,
    Se turmiohon kaataa,
    Samaten liika ahkeruus
    Talottomaksi saattaa.

    Ken hätiköipi, juostakseen
    Se sinne tänne saapi,
    Rakentaa jälleen purkaakseen,
    Valapi, sulattaapi.

    En ole koskaan kuullunna,
    En muista, näinkö missä
    Lie hätäkellon luonnetta
    Kuvailtu näytelmissä.

    Raivaanpa tietä tässä ma,
    Ja muista: että mistään
    Ei saada ensikertaista
    Mi oisi täydellistä.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Ei ole aikaa - Komedia kolmessa näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.