Title: Vekkulit ja kekkulit - Leikki-näytelmä kahdessa näytöksessä
Author: Warelius, Antero
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Vekkulit ja kekkulit - Leikki-näytelmä kahdessa näytöksessä" ***


VEKKULIT JA KEKKULIT

Leikki-näytelmä kahdessa näytöksessä


Kirj.

ANTERO WARELIUS


G. W. Edlund, Helsinki, 1905.



      Senssuurin hyväksymä tammikuun 16 p:nä 1905.



NÄHTÄVÄT:

 Pietari von Sorvi, Peltolan kartanon isäntä.
 Aatami von Sorvi, edellisen nepaa, nuori alotteleva talollinen.
 Paloviinus,     |
 Rinnusteliain,  |  matkustelevaisia ylioppilaita.
 Varonen,        |
 Simo Kekkuli, vanha, rikas varatuomari, Pöllölan isäntä.
 Mikkeli Kekkuli, edellisen poika, lauluja sepittävä ylioppilas.
 Kirjaliini, ylioppilas.
 Löllenflyhti, sotaherra.

Asia on tapahtuvanansa Hämeessä kesäisaikaan.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


(Näkyy kallio järven rannalla, kataja- ja kuusipensaita, kahden koivun
välillä ruoho-sutikoita (penkkejä) ja maalaamaton pöytä.)


1:nen Kohtaus.

    Varonen. Paloviinus. Rinnusteliain (lonkallansa, nojaten
    ruoho-penterään).

VARONEN: Tuo Sorvi on sentään helkkarin kelpo poika; ei hän yhtään
suuresta suvustansakaan isottele, niinkuin muut köyhät aatelismiehet.
Moni hänenä olisi jo aikaa mennyt tarkkampujaksi, joiden joukossa
semmoisten vapaasukuisten ei tarvitse kauvan kivääriä kantaa, vaan
kohta pääsevät upseeriksi "niinkuin pyssystä vaan", sanoi Laukelan
lukkari -- sitten saavat helposti pankeistakin rahaa ja elävät kuin
huhdassa. Mutta Sorvi hän eleskelee vaan täällä omilla vähillä
varoillansa, tekee ehtimiseen työtä talonsa parannukseksi, ja on
tyytyväinen ja iloinen, kuin muutkin peltomiehet.

PALOVIINUS: Kyllä! Mutta isännäksi ei hänestä sentään ole. Kumminkin
kolme hetkeä (katsoo kelloansa) olemme jo luonansa olleet ja tuskin
suutamme avanneet. Olisi minulla nyt jo niin uljas kartano ja paljo
varoja, kuin toivon tästä viiden vuodenkin jälkeen olevan, kas minäkös
polttaisin viinaa ja panisin olutta, että vieraani saisivat vaikka
uida. -- Mitä tämmöisestä kuivasta elämästä?!

RINNUSTELIAIN: Hama hänen kuivuudestansa niin huoli! mutta pahin, kun
hän on niin liian nuhjusmainen ja ujokin. Olisin, piru vie! minä
niinkuin hän omalla kannalla, en suinkaan niin nöyrästi kumartelisi
kaikille vallesmanneille, enkä myöskään eläisi noin itsekseni. Näittekö
kuinka siivo hän oli tuolla Sutelan hyppy-pidossa?! -- Ei! reippiämmän
pitää nuoren herran oleman. -- Hissutella niin hiljaksensa, kuin hän,
ja rakastaa yksinäisyyttä -- -- --

VARONEN: Hänellä lienee joku salainen syy -- joku syvä suru -- -- --

RINNUSTELIAIN: Syvät ja matalat surut saisi ajaa kaikki syvimpään
tuli-poroon, jos -- -- -- (Aatami Sorvi tulee, tuoden pulloa ja
laseja).


2:nen Kohtaus.

    Entiset. Aatami von Sorvi.

VARONEN: Ahaa!

PALOVIINUS (napsauttaa sormillansa): Hei! Kas semmoista!

RINNUSTELIAIN: Perkele, kun saa aina juoda eikä koskaan tapella!

AATAMI (ystävällisesti): Saapa kyllä, hyvät herrat! Katsokaas noita
kivisiä maita, näitä laihoja peltoja -- -- -- niiden kanssa saisi
tapella vaikka karhun voimilla, ja mahtaisivatko ne sittenkään suurin
totella.

    (Pannaan sokeria ja vettä laseihin).

PALOVIINUS: (Laulaa, samalla sävelellä, kun: "Hvarifrån kommer du min
frände"):

    Sinä toivottu ystävä, pulla!
    Et meitäkään unohda,
    Vaan ainapas tännekkin tulla
    Tiet Reinin rannoilta.
    Saas täst' :.:
    Kosk' on hän tuoss'. --

(Täll'aikaa on pullosta kaadettu. Juodaan).

RINNUSTELIAIN (Laulaa. Sävel: "I gamla Åbo stad"):

    Niin soivat muinenkin
    Ja urhoolliset olivat;
    Me tuumme taattoihin
    Ja voittelemme kuin pojat,
    Nyt ensin pullon parissa,
    Juo pois :,:

(Kallistavat)

    Vaan joskus vielä sodissa
    On toist'; :,:
    Kas siell' on päivät suotuisat,
    Kun miekat tanssivat.

VARONEN: (Laulaa. Sävel: "Ja man kan riktigt galen bli"):

    Ei auta työ ei toimikaan
    Eläissä tähän aikahan;

(Katsoo Rinnusteliaiseen.)

    Ei miekka eikä kilpi,
    Eik's niin?
    Vaan viekkaus ja vilppi.

(Kilistää Rinnusteliaisen kanssa.)

    Kili, kinkeli kiin!
    Varansa pitäminen ain'
    Kaikissa paikoin parahin:

(Aatamille.)

    Äl' usko koskaan naista,
    Eik's niin?

(Paloviinukselle.)

    Ja vähitellen maista,
    Kili, kinkeli kiin!

(Juotua Aatamille.)

No laulas sinäkin -- -- -- ai anteeksi, herra von Sorvi, en
huomannutkaan ettemme vielä ole veljes-maljaa juoneet -- -- --

RINNUSTELIAIN: No, se käy kuin pyry; ei sitä surra tarvitse.
Kallistetaas Sorvi! (Juovat ja lyövät kättä). Heripertti Rinnusteliain.

AATAMI: Aatami von Sorvi. (Aatami ja Varonen juovat.) Aatami von Sorvi.

VARONEN: Sepeteus Varonen.

AATAMI (Juotuansa Paloviinuksen kanssa): Aatami von Sorvi.

PALOVIINUS: Hapakuk Paloviinus.

VARONEN: Kas niin; laulas nyt veli Sorvi.

AATAMI: Laulaisin kyllä minäkin, mutten ole juuri hyvin harjaantunut;
mitähän olisi, jos laulettaisiin yhdessä. (Laulavat kaikki, Aatamin
aljettua):

    Arvon mekin ansaitsemme
    Suomen maassa suuressa;
    Ehk' ei riennä riemuksemme
    Laiho miesten maatessa;
    Leipä kasvaa kyntäjälle,
    Onni työnsä täyttäjälle,
    Ralla, la, la, j.n.e.

    Suomen poika pellollansa
 (Kilistetään Aatamille.)
    Työtä tehdä jaksaapi;
    Korvet kylmät voimallansa
    Pelloksensa perkaapi
    Rauhass' on hän riemullinen
 (Rinnusteliaiselle.)
    Mies sodassa miehuullinen.
    Ralla, la, la, j.n.e.

(Aatami kilistää toisille.)

    Opin teillä oppineita
    Suomessa on suuria,
    Väinämöisen kanteleita
    Täällä tehdään uusia;
    Valistus on viritetty,
    Järki hyvä herätetty.
    Ralla, la, la, j.n.e.

    Suomen tytön poskipäihin
 (Aatami lakkaa.)
    Veri vaatii kukkaiset;
    Eipä pysty halla näihin,
    Näit' ei pane pakkaset;
    Luonnossa on lempeyttä,
    Sydämessä siveyttä.
    Ralla, la, la, j.n.e.

VARONEN: Kah! Sorvi veljeni, mitäs taas niin murheelliseksi muutuit,
juuri tyttöjen punasista poskista ja lempiästä luonnosta laulaessamme;
ahaa, jo ymmärrän -- -- --

PALOVIINUS: Jo minäkin ymmärrän; "snaju, snaju" sanoi Eksaminanteri,
kun ei hän taitanut muuta. -- -- Ei koskaan olisi tarve likkojen
poskista eikä lempeydestä huolia, mutta ainoastaan juoda ja laulaa
(nostaa lasiansa):

    Eukko Noah, eukko Noah
    Oli kelpo nais:
    Antoi äijän juoda;
    Toista käski tuoda:
    Naisin miekin, naisin miekin,
    Semmoisen, jos sais.

    Ei hän naukun', ei hän naukun':
    "Älä, ukkoni!
    Liian paljon maista."
    Vaan hän kaikellaista
    Oltta, viinaa, oltta, viinaa
    Pöydäll' laitteli.

RINNUSTELIAIN: Sorvi rukalla on varmaan ollut pahat pulat jonkun
tyttösen kanssa; mutta saakeli soikoon! Kyllä me hänen niistä
päästämme. Jutteles, veli pyhä, mikä sinun on -- Onko kultalintusesi
ylpeä? niin -- -- --

AATAMI: Ei! mutta ollaan me tästä puhumatta. Kullakin on surunsa ja
ristinsä; -- minulla minun osani! Te olette vielä huolettomia ja
leikkisiä veikkoja, olette onnellisia, minua taas on jo ehtinyt
kohdella jokin, jota ei voi juuri olla mieleensä panemattakaan.

VARONEN: Niin, niin: olet rakastunut tyttöön, joka sitten on osannut
kuolla, tai ottaa toisen, sinua rikkaamman?

PALOVIINUS: Ohoo! vai rakkaudesta tosissansa! Älä, veli kulta, sentään
meitäkään luule eilisen teeren pojiksi siinä asiassa. Minä tiedän
kyllä, miten on äkäyttävää, kun täytyy jonkun kauvan hyväillyn likkansa
jättää, vaikken kuitenkaan semmoisten vehkeitten vuoksi hirttämään
viitsisi mennä itseäni.

AATAMI (taputtaen Paloviinusta olkapäälle): Vai tiedät sinäkin; ja minä
luulin ettei semmoinen hulivili ollenkaan taitaisi rakastaa muita, kuin
jos juuri Noakin eukkoa.

PALOVIINUS: Ai, et sinä tiedä -- Min' olen kumminkin kymmenen kertaa
ollut varsin naimisen kieppeissä. Esimerkiksi -- -- --

VARONEN: Älä sinä rupee naima-retkiäsi kertomaan. Tiedämmehän
muutenkin, että ne ovat kuin sinä itsekin.

RINNUSTELIAIN: Niin aina: parempi jos minä rupeaisin illan kuluksi
puhumaan, kuinka monta kertaa olen puotiherroille ja merimiehille
selkään antanut --

PALOVIINUS: Ja kuinka monta kuhloa saanut omaan otsaasi.

VARONEN (menee Aatamin kanssa vähän erilleen toisista, jotka jäävät
lasejansa holhoomaan): Kylläpä sinun näkyy aika lailla työtä saaneen
tässä talossa tehdyksi, vaikka vuoden vasta olet ollut; mutta koskas
ruvennet uljaampia huoneita laittamaan, että edes nähtäisiin herroja
tässä asuvan? Sitten kaiketi vasta, kun emäntää aiot tuoda.

AATAMI (surullisesti): Emännän tuomista taidetaan liian kauvan saada
odottaa.

VARONEN: Älä pahaksu, vaikka taas tulin ajatuksesi surullisiin asioihin
johdattaneeksi. Mutta, veikkoseni! puhu edes minulle kahdenkesken,
kuinka laitasi on: jos vaan jotenkin voin auttaa tai taidan edes
lohduttaa sinua, niin teen mitä hyvänsä. Ja nuo kumppaninikaan eivät
suinkaan ole niin peräti hulivilejä, kuin kukaties luulet, ja kuin nyt
näyttävät, kosk' on kaksi lakkia päässä.

AATAMI: Mitäs hullujasi! Tottahan minäkin tunnen Helsingin
ylioppilasten luontoa. Näyttäivät kyllä välisti vallattomiksi, mikä
milläkin lailla, vaan sentään eivät koskaan, jos asiat vaativat, kiellä
apuansa, missä sitä tarvitaan johonkin hyvään. Mutta min' en luule
juuri tarvitsevani apua enkä lohdutustakaan, kosk' en ole missään
hädässä. Kuitenkin jos tahdot, juttelen kyllä, että -- -- --

VARONEN: Että emäntä on tältä talolta kuollut peräti varhain?

AATAMI: Ei maar; jos olisikin kuollut, mutta pahempi -- -- --

VARONEN: Pahempi kuin, vaikka elääkin, ei tule näin vähäiseen taloon.

AATAMI: Niin taikk'ei päästetä. Isän sana on kanssa jotakin.

PALOVIINUS: Sorvi! tuolla tuodaan sinulle kirjettä -- -- No, sinun ei
tarvitse peljätä nuhde-saarnoja isältä eikä karhun myrinöitä
ravintoherroilta, niinkuin meitin raukkojen Helsingissä.

    (Täll'aikaa lähtee Aatami kirjettänsä ottamaan).


3:mas Kohtaus.

    Entiset, paitsi Aatamia.

VARONEN: Jopa sain tietää, mikä isäntäämme surettaa. Morsiamensa
isä -- -- --

RINNUSTELIAIN: Isää ei pitäisi yhdelläkään naitavalla tytöllä oleman.

PALOVIINUS: Oikein sanottu (rupee laulamaan, ja toiset yhdistyvät.
Sävel: "Joachim uti Babylon").

    Oi! olis mailmassa tyttöjä vaan
    Ja poikia pulskia kanssa,
    Laulaisimme :,:
    "Hurraa" riemuiten;
    Muttapa hittoko se säätänyt lie
    Äijiä nurisevi äyskeleviä
    Neitoin vahdiks'. :,:
    Voi, kuin harmittaa!

    Tyttö se ihana kun kukkainen,
    Sulho se soria ja nuori
    Toinen toistaan :,:
    Syliin ottaisin;
    Vaan ukko välillänsä estävä on,
    (Rakkaus hänelle on tuntematon)
    Väärä hirsi :,:
    Nuorten onnelle.

    Maan pääll' ei sopivaisempia
    Yhtehen liittyä tahdo,
    Luonnostansa :,:
    Toistaan kaipaavia;
    Ei toki isät tuota päähänsä saa,
    Kuin tytön rahojakin avioittumaan
    Lempi vaatii :,:
    Yljän velkoihin.


4:jäs Kohtaus.

    Entiset. Pietari von Sorvi.

PIETARI: Vai niin, vai niin! Terveeksi (kätellään). -- Hyvä kun ei
minulla kumminkaan ole tyttäriä eikä tarvitse ollani kenellekään
vääränä hirtenä. Mutta, paha polvi kun pitää tässä vielä vanhanakin
rupeemani nuorten kanssa vekkuloitsemaan!

PALOVIINUS: Kas se on hyvä! Sitä hauskempi jota usiampi; täss' on lasi
teitille.

PIETARI: Mitäs? En suinkaan minä laseja pitelemään mielestäni vanha
ole.

VARONEN: Aa! vai aiotte tekin vasta ruveta likkoja naiskentelemaan ja
isiä suututtelemaan; mutta mitä teitistä? -- kun on tuo Peltolan
kartano puhemiehenänne; jos pyytäisitte yhtä tytärtä, taritsisi isä
vaikka neljää.

PIETARI: Niin eik' ole velkoja, joiden lauloitte yhtä rakkaasti
liittyvän morsiusperintöön, kuin sulo neito jaloon nuorukaiseen.

VARONEN: Niin sepä pääyhdistys onkin koko naimisessa.

RINNUSTELIAIN: Kumminkin niinkauvan kunnes naiset vapauttamisen
[emancipation] kautta saadaan kaikin tavoin miesten kaltaisiksi, että
kukin saa akkansa kanssa vaikka väkikapulaa vetää.

PALOVIINUS: Ja kilistää totilasiakin. (Juodaan; Pietari Aatamin
lasista; Paloviinus pohjaan). Kas sitten vasta olisi vaimosta miehelle
apua.

PIETARI: Jouduttepa kyllä akattakin, toisten vasta puolivälissä ollen.
-- Mutta unohdan asiani! Missä Aatami ollee?

PALOVIINUS: Minä menen ja käsken hänen toista totivettä tuomaan.

PIETARI: Ei; käskekää hänen kiiruusti pukeutua renkinsä vaatteisiin, ja
muuten muuttaa muotonsa niin, ettei tuttunsakaan häntä tuntisi. Teitin,
hyvät herrat! pitää kutsuman häntä Sipiläksi.

VARONEN: Ai! kas siitä tulee jotain lystiä; kyllä minä menen toimeen.

    (Juoksee pois).


5:des Kohtaus.

    Pietari von Sorvi. Paloviinus. Rinnusteliain.

PIETARI: Katsokaas, herrat, asia on semmoinen: Aatamilla on olevanansa
morsian tuolla puolen Päijänteen; mutta sen isä, varatuomari Kekkuli,
ei suvaitse ollenkaan koko hankkeita. Pahat kielet puhuvat sen, paitsi
toria, antaneen selkäänkin tyttärellensä, ja Aatamin ajoi kerran pois
talostansa oikein ajamalla (Rinn. pusertaa nyrkkiänsä). -- Surkeeni
minun tulee tyttö raukkaa ja Aatamiakin, joka, niinkuin muutkin nuoret,
panee kaikkia rakkausvehkeitä sydämellensä. Kovemmin kun mikään muu
kävi Aatamin sapelle äijän herjaus-sanat ja poisajaminen; tietenkin on
hänessä vielä vähän aatelismiehellisen ylpeyden jäännöksiä, perittyjä
muinaisajoilta, vaikka minusta on tämä Hämeen vilpas ilma jo aikaa
poistanut semmoiset esi-isäin epäuskot. -- Nyt ovat ylioppilaat
Kirjaliini ja Mikkeli Kekkuli, mainitun varatuomarin poika, (jotka
molemmat arvaten tuntenette) täällä metsästämässä, ja edellinen,
haluava näkemään nepaani uutta taloa, vaan ei tahtova antamaan
toverinsa tietää, että ovat vihattavilla Sorveilla vieraisilla, sai
minun valehtelemaan itseni ryöstöriivariksi Keräjewskiksi ja Aatamin
Sipiläksi. Tällä haavaa tulevat tänne Kirjaliini ja nuori Kekkuli.

RINNUSTELIAIN: Jos tulisi vanha isä Kekkulikin, niin antaisimme
isällisen kurituksen hänelle, taikka vääntäisimme niskansa nurin.

PALOVIINUS: Emme maar! muuta kuin sanoisimme: "ukko! annas tyttäresi
Aatamille, niin saat suureksi kunniakses' juoda sedänmaljan meitin
kanssamme".

PIETARI: Hiljaa, hiljaa, herrat! Tuolla tullaan jo.


6:des Kohtaus.

    Entiset. Kirjaliini. Mikkeli Kekkuli (vaatetettuna kuin
    Ruckus Pumpenickel; hohto silmillä).

KIRJALIINI: Kah! Kaikkia täällä kohdataan, kun teitäkin. Terve tultua,
terve tultua (kätellään).

MIKKELI: Se ilahuttaa minua suuresti, että saan tavata herroja, joiden
tuttavuutta minull' oli kunnia -- -- --

PALOVIINUS: No, niin saa herra Kekkuli kyllä kunniaa, usein
liiemmaksikin.

MIKKELI (iloisesti) Mitäs kunniasta? Hm, kyllä kai minullakin on
Soiluksia [Zoilus, Homeromastix], jotka panettelevat; mutta
ompa niitäkin, jotka pitävät jotain vähästä taidostani eli
luonnonlahjoistani. -- Mitä Helsingistä nyt kuuluu -- -- minusta,
hm -- hm?

PALOVIINUS: Hyvää vaan. Akseli Ingelius on säveltänyt uuden
tarinalaulusi "Kalojen tappelusta".

MIKKELI (ihastuksissa): Ai! Onko se kaunis sävel?

RINNUSTELIAIN: Sävel yhtä kaunis kun laulukin.

MIKKELI: Mahtoikohan vaan oikein tajuta ja säveliin luonnuttaa
sopivaisten ja sopimattomien jaksojen yhteen sujumista?

KIRJALIINI: Edellisiä ei liene juuri monta laulussasi.

MIKKELI: On maar, mikä on, joka toinen jakso sopivainen, niinkuin:

    "Hauki puri krapua,
    Ei saanut hampaaseen mitään,
    Särjellä oli vähän apua
    Kivennuoliaisessa."

(Nauretaan.)


7:mäs Kohtaus.

    Entiset. Aatami (Sipilänä, hiukset harjattuina talonpoikaiseen
    tapaan, huivi leuvan ympäri). Varonen. (Tervehdetään. Aatami
    kumartelee tölppömäisesti.)

PIETARI: Tässä saat, Sipilä, nähdä semmoisia herroja koossa, joit' ei
usein tule taloosi: Tietoviisauden ylioppilaita, lauluniekkoja,
lajinlaatijoita, tähtientutkijoita j.n.e.

AATAMI: Onkos almanakan tekijöitäkin?

VARONEN: Minä olen parhain, kun vaan näen jonkun hyvän uskomaan.

PIETARI: Ja, paha polvi! minunkin pitää tänäpänä oleman. Mutta käyköön
juhlan kunniaksi, Kekkuli herran tähden, jot' emme usein saa kyläämme.

    (Nauretaan).

MIKKELI (itsellensä): Oi, voi noita talonpoikia! Niille tyhmille saa
loruta, mitä vaan sylki suuhun ajaa.

KIRJALIINI (itsellensä): Oi, voi tuota Kekkulia, kun aina hänestä
tehdään pilkkaa. Ei tarvitsisi hänen olla niin tyhmän; mutta ei saisi
sentään hulluakaan hulluttaa.

AATAMI: Mitä nauratte? Sanokaa minullekin, kunnioitettava Peltolan
Pekka -- --; ai vai saanko niin puhutellakaan, näin erinomaisten
herrain aikana?

PIETARI: Niin juuri näin (hiljaa) hullun Kekkulin aikana.

MIKKELI: Et sinä, isäntä hyvä! ymmärrä meitin puheitamme, joilla
laviampi tieto on; etpäs sitten talonpoikainen olisikaan. Me pidämme
sentään arvossa työntekijänkin, vaikkei se taida oikein fiinisti elää
eikä nauttia mitä me, erinomattain, jotka elämässä käsitämme mitä
löytyy ihanuutta, kauneutta, suloisuutta. (Huomaiten). Ah! Kas kun on
talonpojillakin semmoisia -- kaiketi herrojen varaksi. Se on oikein,
isäntä (nyökkää Aatamille)! että pitää kunnioitettaville vieraille
kunniallisempaa suun avausta, kun se simppeli, ykstoikkoinen
viinaryyppy; olutta taasen älä koskaan itsekään juo, se on peräti
-- -- -- Mutta mistäs olet oppinut vähän edes sivistystä?

VARONEN: Sipilä kuuluu Raittiuden-Seuraan, sentähden pitää hän totia,
koska paloviinaa ei saa talossakaan kärsiä. Lisään sivistystä taas
oppii sanomalehdistä, erinomattain _Maamiehen-Ystävästä_ ja Gottlunnin
_Suomesta_.

MIKKELI: Sanomalehtiä minä en ollenkaan voi puhuttavankaan kuulla.
Nekös hulluja ja häijyjä ovat, semminkin koska laulu-niekkojen töitä
arvostelemaan rupeevat. Olisin minä mielenmittaajana, niin en antaisi
muuta präntätä paitsi viimeisen sivun Helsingin Sanomista.

PALOVIINUS: Kylläpä sitten tulisi puutos unettavasta lukemisesta.

    (Kuuluu ulkoa paimenen torvi; ja sitten laulettavan jotain
    samaan säveleen kuin: "O, Värmeland du sköna." Kaikki
    kuuntelevat.)

KIRJALIINI: Ai! kuuluipa se kauniilta, vaikk'ei sanoja selvästi
eroittanut. Taidatkos sinä, Sipilä, sitä laulaa? Laulas sitä meille.

AATAMI: Totta ma sen jonkun kerran olen kuullut: mutta rohjennenko
tässä huonolla äänelläni yrittää. Ja hampaani polttokin estää minua
suutani avaamasta.

TOISET: Laula nyt vaan! Laula miten taidat.

VARONEN (kuiskasee Aatamille): Käännä selkäsi Kekkuliin päin, ettäs
saat höllentää poskiliinaistasi.

AATAMI (höllentää huivia ja laulaa sitten):

    Kuin sulonen ja kaunis on Suomessa maa!
    Kuin ilma sen on ihana ja raitis!
    Kosk' aleneepi aurinko lehdikön taa,
    On luonto jo tyyntyvä vaiti;
    Vain laulavat illalle lintuset viel',
    Ja tulossansa paimenet soittavat tiell',
    Ja metsä niin koriasti kaikuu.

    Ei Hämehessä vaivoja voimainen miel'
    Pahoile, se viriä on aina:
    Kuin tulipalo, satehet ja myrskykään tääll'
    Ei mäkilöitä honkia paina:
    Nyt kesäillan lempiän ollessa vaan
    Ihailevat järven kuvastimessaan, (surullismaisesti)
    Kuin hämäläinen tyttönsä luona.

TOISET: Kiitos, kiitos! Se on oikein suloinen laulu.

MIKKELI: On kyllä, erittäin talonpoikaisten lauluksi, mitäs heiltä on
pyytämistäkään? (Täll'aikaa menee Aatami Kirjaliinin kanssa pois). Ei
heillä ole taitoa saada oikein sopivia sanoja kokoon. Mutta olettekos,
hyvät herrat, kuulleet minun ratulatsioniani, jonka tein isälleni
nimipäivänsä kunniaksi?

RINNUSTELIAIN: Emme, Jumalan kiitos!

MIKKELI: No, kuulkaas sitten, kuinka värssyt sopimaan saadaan (laulaa
naurattavalla sävelellä):

    Ab, kulta pappani täällä!
    Elä aina hyvällä päällä,
    Niinkuin kissa liukkaalla jäällä
    Ja kukkainen keväällä,
    Joka kasvaa iloisella säällä.
    Älä tahri nenääsi -- -- --

En sentään sitä sanaa laulakaan; johan tästäkin näette, että hyvällä
lauluniekalla kestää sopivia jaksoja, vaikka loppumatta.

RINNUSTELIAIN: Kyllä kaiketi, koska kehnollakin kestää sopimattomia eli
kelvottomia (nauretaan).

VARONEN: Ohhoh (heittäiksen istumaan) kuin ollaan väsyksissä
pitkästä matkasta, ja tarvitsisi vieläkin mennä tästä edes piippuja
hakemaan tuolta talosta. Mutta, Kekkuli veljeni! menes sinä
noutamaan piippunysiä mistä löydät, että saataisiin pari savua
sydämmelle. Älä paheksu, jos muistat meitin veljeksiksi tulleen
samppanjakalja-juomingissa Vapunpäivänä.

MIKKELI: Menen kernaastikin.

    (Menee).


8:sas Kohtaus.

    Pietari von Sorvi. Varonen. Rinnusteliain. Paloviinus.
    (Vähän ajan perästä myös) Aatami ja Kirjaliini.

VARONEN: No, viimeinkin meni hän pois, että saamme keskustella, miten
jotain lystiä tehtäisiin hälle isänsä kanssa, jotka kuuluvat molemmat
olevan yhtä pöhköjä kuin äkeellisiäkin. Jos saisimme vielä kureillamme
Aatami parallekin lohdutusta, niin sitä parempi. Mutta jos se mamseli
siellä Pöllölässä on isänsä ja veljensä kaltainen, niin on paras että
aikanansa puhdistamme Aatamin kaikista rakkauden lempeistä murheista.

PIETARI: Ei maar tyttö hullu ole; enkä tiedä siinä mitään vikaa, muuta
kuin sen, joka on kaikilla naimattomilla naisilla -- että tekee miestä
mieli.

RINNUSTELIAIN: Pitää siis saamansa, jos ei peijakas ole merrassa.

    (Täll'aikaa tulevat Aatami ja Kirjaliini).

VARONEN: Niin! kuulkaas mitä minä olen miettinyt. Me kaikin mennään
Pöllölään; kyllä minä rupeen Aatamille kosiomieheksi; kun yksi kuri ei
auta, niin auttanee toinen, jos vähänkin ovat siellä pöllömäisiä.

AATAMI: Minä en suinkaan taida teitä seurata, vaikka kuinka
tahtoisinkin.

RINNUSTELIAIN: Älä pelkää, veli! Ei maar ukko sinua sauvallansa karkota
niin kauvan kun minä myötä olen ja nimeni Rinnusteliain on.

PIETARI: Menkää vaan, mutt'ette siellä paljon kostu, jos vaan Kekkuli
entisellänsä on.

PALOVIINUS: Jos emme muuta, niin edes lasin totia juomme.

PIETARI: Taikka maakan -- --! Ei teitä käsketä huoneeseenkaan.

KIRJALIINI: Jos käsketäänkin, niin kiitämme kun saamme piipullisen
kasakkaa.

PALOVIINUS: No, sitten kiusallakin poltamme kaikki hänen kasakkansa.

PIETARI: Mutta jos saatte kasakan patukkaa lisäksi -- -- --

RINNUSTELIAIN: Niin on tietenkin viimeinen kerta, kun äijä siihen
turvaa. -- -- Kiittäköön jos emme vie väkirynnäköllä molempia
tyttäriänsä.

KIRJALIINI: Kyllä Aatami yhteenkin tyytyy -- --

VARONEN: Ei; mutta antakaas minun hallita varsin itsevaltaisesti, niin
saatte nähdä, jos uskollisesti teette kukin mitä käsken, niin käy
valloitusretkemme onnellisesti. Jos Varonen vielä, kuin ennenkin,
oikein tietää varansa pitää ja katsoo, jos ollaan sovinnossa ja
vekkuloidaan vähän, niin pettyvät Pöllölän herrat, miten vaan tahdomme.

PIETARI: Hyvä kun ei kumminkaan minun tarvitse olla osallinen
tempuissanne, kuin nyt!

KIRJALIINI: Minulle olisi tietenkin hauskaa saada teitä kanssani
kotimatkalle; mutta epäilen vaan jos mitään Pöllölässä saisimme
toimeen, ja liiatenkin kuinka Sorvia ollenkaan siellä vastaan
otettaisiin.

VARONEN: Kaikki käy hyvin kun vaan teeskeleimme itsekin vähän
pöllömäisiksi. "Hulluus hulluutta vastaan!" Mairitellaan nyt vaan
ensiksi vähän tuota poika-Kekkulia, niin se vie meitin, jos ei muuten
niin isänsä tietämättäkin, vaikka sisariensa -- -- --


9:säs Kohtaus.

    Entiset. Mikkeli.

MIKKELI (tulee kirje kädessä): He, he, he, he! Hyvät herrat, kukas
uskoisi mitä löydetään talonpoikienkin tykönä. Etsiessäni piippuja näin
tämän.

TOISET: Mikä se on?

AATAMI (punehduksissaan kurottaa kättänsä kirjettä ottamaan): Antakaas
mä katson sitä.

MIKKELI: Mitä sinä sitä tahdot, kosk' et kumminkaan ymmärrä. Mutta
mistä tämä on tullut komppeisiisi?

AATAMI (hämmästyksissä): On kaiketi sama paperi, joka -- -- --

VARONEN: Joka oli Heinolasta ostettujen tupakkiesi ympärillä.

MIKKELI: Oi, voi niitä ihmisiä, jotka panevat rakkauden kirjeitä
tupakki-tuuteiksi! Kuulkaas (lukee. Toiset kuunnellessaan osottavat
liikutuksiansa kukin tavallansa): "Sulhaseni! Jo näin kauan oltuani
sinua näkemättä, ja tietämättä koska -- -- jos koskaan enää saanen
sinua kohdata, et suinkaan ihmettele kuullessasi minun sinua kovasti --
kovasti ikävöivän. 'Ikävä on aika ja päivät on pitkät, Surutont' en
hetkeä muistakkaan'. Voi! jos edes hyvästin olisin sinulle saanut
jättää. Pahat panettelijat puhuvat vielä päälliseksi sinun jo -- -- --
mutta mitä niistä? kosken mä ollenkaan uskokaan. Älä, ystäväni, minuun
suutu, jos isäni tylymäisesti sinua kohdellut on. Liekö pahoin, että
vielä isäni kieltoa vastoin sinulle kirjoitan? Mutta mitäs teen, koska
niin paljon olen häneltä lupaa rukoillut, enkä saanut? En voi halkeevaa
sydäntäni hallita. -- Nyt täytyy minun jättää sinut -- -- -- voi!
ijäksikö? Älä minulle vihastu, sillä vieläkin olen syytön. Tähdet ja
kuu todistakoot, mitä toinen toisellemme lupasimme onnellisina hetkinä,
tuolla järven rannalla; todistakoot että mieleni vielä ja aina on sama
sinua kohtaan kuin silloinkin, vaikka mustat pilvet sen pimittäneet
ovat ja ukkonen uhkaa sitä pian peräti särkeä. Mitäs sanonet, jos olet
saava tietää minun kuulutetuksi sen häijyn, ilveilevän luutnantin
kanssa, jonka nimeäkään en voi mainita. Kultaseni! Mitä on tehtävä?
Neuvo minua -- kirjoita minulle -- mutta kenen kautta sitä en tiedä. Jo
lukkaritar Viekkasellikin on meitit pettänyt, joka ennen oli meitille
avullinen. Jaakko, joka ainoa minua on surkutteleva, lähtee jo
järvelle. Hänelle uskon siis nämät hyvästijätteet, ollen kuolemaan
saakka -- sinun -- _rakastajattaresi_." -- Mutta mitä? Olen,
luullakseni, ennenkin nähnyt täänmuotoista käsi-alaa. Kenenkäs
tämä -- -- --?

VARONEN (sieppaa kirjeen Kekkulilta): Näytäs. Ai! olenpa minäkin
täänluontoista kirjoitusta nähnyt. Ahaa! Jopa tunnen. Se on ryökynä
Kiemasjoffin. Minä siitä neito-raukasta tietäisin vaikka koko tarinan
jutella, surettavan ja kauhiankin.

MIKKELI: Jutteles, veli kulta! Se sopisi kukaties' aineeksi johonkin
tehtävääni näytelmään.

RINNUSTELIAIN: Johon itse sopisitte sankariksi.

VARONEN: Aivan niin! kosk'ei mainittua ryökynäraukkaa enää ilahutakaan
muut, paitsi semmoiset ihantelijat ja laulujen sepittäjät. Jos sekin
vaan saisi nähdä Kekkulin ja kuulla hänen taitonsa, niin rakastuisi
kohta, ja mitä mahtaisi tullakaan.

MIKKELI (iloisesti): Häh! Naisihmiset maar ovat oikein eriskummaisia;
ja mikä lie heitin kaikkein luontonsa minuun taivuttanut. Tuolla
Helsingissäkin jok' ainoa -- -- hm! -- --

RINNUSTELIAIN: Tietenkin ovat sivistyksessä sinun kaltaisiasi; koska
yhtäläisten lastenkin sanotaan parhaiten yhteen sopivan leikitellessä.

MIKKELI: Ihmettelen vaan, että usein ovat niin -- -- etteivät minun
kanssani haastellakaan tohdi, peljäten peräti -- -- hm. Se on aina hyvä
merkki. -- Kuitenkin, eikös ole kummallista, kun kotopitäjässäni
herrasväki sanovat varsin kaunistelematta, (Kirjaliini tietää kyllä)
etteivät pidä minusta mitään, eivätkä ole millänsäkään taidostani?

VARONEN: Tarvitsisipa saattaa ne pöhköt suureen häpiään. Jos meitin
tiemme sopisi sinun kotopaikoillesi, niin saisit meitin aikanamme
kutsua kokoon kaikki ylönkatsojasi ja pitää nuottilon eli konsäärin,
jossa laulaisit paljaita omatekojasi. Me, jotka isossa mailmassa
eläneet olemme, ja siis enemmän kuin mitkään hämäläiset ymmärrämme
ihanuutta, taputtaisimme käsiämme ja kiittelisimme sinua; kas kuinka
saisivat hävetä.

MIKKELI: Ai, tulkaas te meitin kanssamme; minä panen semmoisen
nuottilon toimeen.

VARONEN: Mitähän olisi? -- No, tulemme, jos tuon Sipilän saamme meitä
soutamaan Päijänteen ylitse.

AATAMI: Kyllä kaiketi tulisin, mutta -- --

VARONEN: Kyllä me muistamme vaivasi koskella (iskee Aatamille silmää).
Ja se on suuri kunnia sinun säädyllesi, että saat meittiä seurata.

RINNUSTELIAIN: Ja soutaa meittiä. -- Kyllä mekin autamme, jos saat niin
paljon kunniaa ettäs väsyt.

KIRJALIINI (itsellensä): Sukkelat ajat nyt ovat entisten suhteen. Ei
suinkaan meitinkään iso-isämme, kenraali von Sorvi vainaja -- -- --
jassoo minulla ei ole ollutkaan iso-isää, ja iso-äitinikin oli kuppari
-- tainneet ajatella kuinka tähän aikaan katsellaan perittyjä
jalouksia. Samalla lailla saanevat meitin lastemme lapset nauraa
monelle epäluulolle, joita me vielä pidämme pyhinä.

AATAMI: Lähdetään vaan, hyvät herrat, huomenna varhain. Jos herrat
eivät katso ylön, niin pyydän kaikkia vähän iltaista haukkaamaan.

    (Lähdetään pois. Esirippu putoo.)



TOINEN NÄYTÖS.


(Näkyy varatuomarin Simo Kekkulin asuinhuone. Kalut huonomaisia.
Taustassa ovi porstuaan; oikealla puolen kaksoisovet saliin.)


1:nen Kohtaus.

LÖLLENFLYHTI (Yksinänsä, katsellen esiripun noustessa salinoven
lukonläpeen. Salista kuuluu naisihmisen laulu samaan säveleen kuin:
"Lebe wohl, vergiess Mein nicht.") Niin kaiketi! Siellä maar hän taas
ruikuttelee ikävöiden Sorviansa. Mutta minä en ole tuosta
huolivinanikaan; en tietooni pistä. -- Äläs huoli! Kyllä minä sinun
opetan toisellaisiin tapoihin, jahka joudutaan. Minulla on isän lupaus.
-- Olin maar minäkin sentään järjetön kuin muutkin naudat; miksen
ottanut likkaa silloin, koska se ei paittanut minua? Perhana sitä
rouvaa, Panettelianteria, jonka tähden tämmöisiä vastuksia sain, joka
petti minun. -- Olikos minun syytä pienintäkään, jos oikein asiaa
ajattelen. Tään talon tytärtä myöden tulen saamaan, kalleimmankin
jälkeen laskein, noin 12,000 ruplaa paperissa kaikkiaan, "per fas et
nefas", kuin kruununvoudit sanovat; mutta rouvalla Panettelianterilla
on valmista lainattua rahaa 3,500 hopearuplaa, paitsi muuta tavaraa,
ja olisin kukaties vielä päässyt hänen lastensa osan hoitajaksi,
ja -- -- --? Pöhköhän se, jok' ei voi laskea, että jo 3,500 ruplaakin
hopeassa on enemmän kahtatoista tuhatta paperissa -- ja vanha leski
sitten, josta pian taitaa päästä toisiinkin naimisiin ja toiseen
vertaan rikkautta. Mutta kirotut kielet kun tulivat välille. --
Mikseivät ole ihmiset minun kaltaisiani, joka muista huolimatta puhun
aina vaan itsestäni, ja pidän omista asioistani murhetta. Mitä heitin
minuun tarvitsisi ryhtyä, kosken minäkään katso muuta kuin että vaan
itselleni hyvin kävisi. Vaan nekös ovat niitä! -- Jos yksinäni saisin
itsestäni puhua, niin pahaa ei suinkaan minusta koskaan kuuluisi. Mutta
mailma on villitty. -- Kehtaisi vielä ämmä Panettelianteri sanoa
minulle suuta partaa vastaan, etten kelpaa hänelle -- min' en kelpaa
hänelle (katsoo kuvastimeen), oi, voi! -- Ja mitä vielä? mamseli
Kekkuli sitten näpäyttää sanoa: "en min' ole teitin hätävaranne." -- Ja
nyt huinailen näin, jo pian kahta vertaa vanhempi Aleksanteri Suurta,
koska se jo oli koko Ahrikan voittanut (eikös se ollut muistaakseni jo
hänen viidenkolmatta vuoden ijässänsä), vaikka minulla on kaksi vertaa
hänen uljauttansa. Uh! kuin tää mailma jo on paha!


2:nen Kohtaus.

    Löllenflyhti. Simo Kekkuli.

VANHA KEKKULI (tulee sisään): Mitä reppu-ryssiä nuo lienevät, joita
tuolla näkyy poikani kanssa tulevan (menevät akkunaan). Kas rivoja! kun
tulevat pytinkiin (menee ovelle).


3:mas Kohtaus.

    Entiset. Mikkeli Kekkuli. Rinnusteliain. Varonen. Paloviinus.

VANHA KEKKULI (ovella): En minä osta mitään.

RINNUSTELIAIN: Emmekä me myy mitään.

MIKKELI KEKKULI (itsellensä): Nämät ovat parhaita ystäviäni
Helsingistä, ja ihantelijoita kuin minäkin. (Lujaa). Tässä saan tutuksi
tehdä pappani herassyödingin, Töllölän hallitsijan j.n.e. herran Simo
Kekkulin, herrojen ylioppilaitten Rinnusteliaisen, Varosen ja
Paloviinuksen kanssa.

VANHA KEKKULI: Mitä herrat asioitsevat?

RINNUSTELIAIN: Emme mitään muuta -- -- --

PALOVIINUS (nauraen): Muuta kun katsoa -- --

VARONEN (nykää toisia kylkeen): Emme mitään erittäin. Poikkesimme vaan
tähänkin katsomaan ystävämme Kekkulin isää, josta jo kauvas kaikkea
hyvää olemme kuulleet.

LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Ovat kaiketi jotain minustakin kuulleet,
kuin kaikki muutkin maanjuoksijat. Sekö heitä tänne vetää!

    (Ollaan hyvä aika ääneti.)

RINNUSTELIAIN (kumppaneillensa): Mennääs kohta pois; saatanako
tuommoista voi kärsiä!

PALOVIINUS (samaten): Niin aina! Ei täällä kostuta.

VARONEN (samaten): No, no! Muistakaa lupaustanne.

VANHA KEKKULI: Missä herrojen hevoset ovat?

    (Täll' aikaa menevät Rinnusteliain ja Paloviinus istumaan.)

VARONEN: Tulimme veneellä yli Päijänteen; ja kulkeissamme usein
tämmöisten synkkä-sydänmaiden läpitse, kun on näilläkin seuduilla,
olisi aivan vähän hevosesta apua. Sentähdenpä kannamme reppua seljässä.
Me nuoret miehet emme tätä valita vaivaksi, muuta kun kuljemme vaan
oikomatkoin maat metsät halki.

    (Vanha Kekkuli tuo tupakkia pöydälle. Paloviinus katselee
    ympärillensä ja löytää huonon, ravistaneen piipun, jolla
    seuraavan puheen aikana poltetaan ehtimiseen kerrottain.
    Tätä katsoo Vanha Kekkuli välisti nurin silmin.)

LÖLLENFLYHTI: Kruunun käskystä kaiketi niin marssitte?

RINNUSTELIAIN (kiivaasti): Me olemme Helsingin opistolaisia.

LÖLLENFLYHTI: Kyllämaar sentään käskee näin outoja maita kulkea
jalkaisin.

MIKKELI: Meitillä korkea-opistolaisilla on niin monet vehkeet, joista
muut eivät tiedäkään. Mitä muut pitäisivät rasituksena, se on meitille
nuorille, suomikiihkoisille huvitusta vaan.

VARONEN: Mitäs, veljeni, semmoisia! Kylläpä vanhemmatkin miehet,
semminkin niin sivistyneet kuin pappasi ja muut hänen kaltaisensa,
tietävät kuinka hupaista on tietojen, taitojen ja isänmaan tähden
vaivaakin nähdä.

    (Täll'aikaa rupee taas laulu kuulumaan salista. Paloviinus
    ja Rinnusteliain kuuntelevat ihastellen. Vanha Kekkuli ei
    huomaakaan.)

VANHA KEKKULI: Oikein hyvä vieraani (viittaa istumaan tuolille).
Tottahan mekin jotain tiedämme täällä maan sydämmessä, vaikka teemme
muutakin kun kirjanlukemista, niin emme senvuoksi liene juuri
pölkkypäitäkään toki.

RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Vaan pöllöpäitä toki. Jos mentäisiin
tuonne (osottaa salin ovea), siellä olisi hupaisampi.

VANHA KEKKULI: Te kuljette tiedän mä hyönteisiä ja kukkia
tutkistelemassa.

RINNUSTELIAIN: Erinomattain viimeksi mainittuja, vaikka edellisiäkin
välisti tarvitsee pistellämme, kosk' ovat tiellämme kukkia katsellessa.

LÖLLENFLYHTI: Minä suinkaan en viitsisi semmoisia. Mitähän niistä olisi
hyötyä tai edes huvitustakaan.

RINNUSTELIAIN: Meitille taas olisi perätikin huvittavaa nähdä, jos
joskus saisimme ampiaisen pois kukkaisen kyljestä ja perhosen sijaan,
joka paljoa paremmin siihen sopii.

PALOVIINUS: Ja molemmat kovakuoriaiset pistetyiksi, jotka pitävät
ampiaisen puolta eivätkä ollenkaan perhosta suvaitse.

MIKKELI: Ai! Kas semmoinen hyönteisten leikki on lystiä. Minä teen
siitäkin laulun.

LÖLLENFLYHTI: Mitä niistä lauluista on! Jos lauluja ei tehtäisi, niin
ei koskaan laulettaisikaan, jota nyt (nyhää vanhaa Kekkulia ja näyttää
salin oveen) aina täytyy kiusaksensa ihmisten kuunnella.

VANHA KEKKULI (huomaa ja menee oven taa tiuskasemaan): Pitäkää suunne
kiinni siellä, ja menkää sinne äärimmäiseen kammioon.

RINNUSTELIAIN (kumppaneillensa): Oi, jos saisimme tyttöselle
viittauksen, että tietäisi mennä tuonne yrttitarhaan perhostansa
kohtaamaan!

PALOVIINUS (katsoo akkunaan): Katsos kuinka Aatami tuolla ikävissään
käyskentelee, kuin vanha Aatamikin yksinänsä paradiisissä ja
kurkistelee pensasten väliltä -- kuivin suin kuin mekin täällä.

    (Rinnusteliain ja Varonen katsovat myös akkunaan.
    Toiset lähestyvät).

VARONEN: Katselemme tuota kaunista lehtimajaa tuossa pihalla.

PALOVIINUS: Ihmettä kun se osaa olla juuri samallainen, minkä tapasimme
tuolla eräässä kartanossa, nimeltä Sutela; siellä joimme lehtimajassa
totia, joka raikkaassa ilmassa maistui sanomattoman hyvin. Oli juuri
näin kaunis iltapuoli silloin kuin nytkin.

LÖLLENFLYHTI (vanhalle Kekkulille): Se oli pieni muistutus totia
tarvitsemaan. Sopisi näyttää meitinkin ymmärtävän puolesta sanasta
(vanha Kekkuli pudistaa vaan päätänsä), jos silläkin lailla saisimme
heitin pois täältä. Heidän silmänsä palavat niin ihmeellisesti tuonne
saliin päin. (Lujaa). On kyllä nyt kaunis ilma: tarvitsisi juuri mennä
ulos kävelemään, koska onkin vähän rasittavaa täällä sisällä.

RINNUSTELIAIN: Mennään vaan; ja olisi kukaties hupaisempaa, jos
käskettäisiin nais-ihmisiä myötä, koska niitä kuuluu olevan täällä.

    (Menee salin-ovea kohden).

VANHA KEKKULI (karaten välille): Seis, herra!

RINNUSTELIAIN: Ohuuti! Harjalle "seis" sanotaan eikä herralle.

VANHA KEKKULI (vihaisesti): Min' olen isäntä talossani.

RINNUSTELIAIN: Ja sentään semmoinen kopuli ettette kaukaisia
vieraitanne tee edes emännän tutuiksi; vaikka sanotaan tyttäriäkin
olevan teillä.

VANHA KEKKULI: Jos onkin niin ovat minun tyttäriäni.

RINNUSTELIAIN: Niin kaikki isät luulevat, mutt'eivät sentään pidä niitä
vankeudessa.

VARONEN (Rinnusteliaiselle): Muista lupaustas. (Lujaa). Älkää suuttuko
vaikka me, tottuneet nuorten kanssa elämään, joudumme liian leikkisiksi
vanhojenkin kanssa.

LÖLLENFLYHTI (sovittaen): Emme maar mekään vielä peräti vanhoja ole;
ymmärrämmehän kyllä että "leikki sijansa saa".

VANHA KEKKULI (vähän lepyllisemmin): "Sanoi ämmä kun sika nenän vei".

VARONEN: Niin, kylläpä, herrat tuomari ja katteini olette niin
lystilliset ja iloiset, kuin tämä entinen nuori tuttavanikin.

VANHA KEKKULI (nauraa höröttää): Hyvä kun ette suutu, vaikka minulla on
tapana tehdä hevosenkin leikkiä, koska minulle tehdään koiran leikkiä.
Poikani, Mikkeli! pidä sinä vieraittesi seuraa, rupea heitin huviksensa
laulamaan tai muuta semmoista: minulla on vähän täällä talon
toimituksia. Eikä vanhoille olekaan mieluista nuorten seura.
(Löllenflyhtille) Pitää menemäni likka-hatikoita katsomaan missä ovat,
etteivät joutuisi kuulemaan tai näkemään.

VARONEN: Älkää menkö hyvä tuomari. Me emme kukaties joudu täällä paljoa
viipymään -- --

LÖLLENFLYHTI (itsellensä): No se on kuitenkin suloinen sanoma.

VARONEN: Ja asiani on vielä ajamatta. Oli määrä kysyäni, jos
tietäisitte näillä jonkun hyvin taitavan runoja.

VANHA KEKKULI: Rukoja! mitä rukoja?

VARONEN: Ei kun _runoja_ eli vanhanaikaisia suomalaisten lauluja.

VANHA KEKKULI: See! Vai lauluja! Kylläpä niitä taidetaan joka mökissä.
Tuolla Kujalassakin on koturi Liisa, jonka sanotaan taitavan kaikki
Sijoonin Virret ulkoa.

RINNUSTELIAIN: Emme huoli Sijoonin Virsistä, vaan Suomen runoista.

VARONEN: Ja satuja kanssa kokoilisimme, jos saisimme kuulla.

    (Paloviinus nyppää Rinnusteliaista akkunaan.)

LÖLLENFLYHTI: Ho, ho, ho! Olettepa, te lapsellisia. Mitä niistä
paranisitte; eihän niistä ole apua hyönteisiä pistellessä eikä kukkia
katsellessa?

RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Kas, perhuus, jopa Aatami on saanut
Eevansa!

VARONEN: Tämmöisetpä ovatkin päätoimia matkustellessamme.
Kovakuoriaisia pistelemme vaan huviksemme, kosk'eivät päästä perhosta
kukalle.

PALOVIINUS (Rinnusteliaiselle): No, kas niin! kuin ovat nyt onnellisia.
Hama! kun en minä ole nyt Aatamin sijassa.

RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Ei sinua likistettäisi noin rakkaasti.

VANHA KEKKULI (huomaamatta Rinnusteliaisen ja Paloviinuksen
kuiskuttelemista): Oi, voi! kuinka paljo tähän aikaan vaaditaan
ylioppilasparoilta entisajan suhteen.

VARONEN: Kylläpä jo vaaditaan yhtä ja toista, enemmän kun ennen,
muiltakin paitsi (hiljaa) kopuleilta varatuomareilta ja sotaherroilta
-- (lujaa) niiltä jotka eivät huoli muusta kun kuvustansa.

VANHA KEKKULI: En juuri hyvin tajuakaan mitä tarkoitatte -- -- --

VARONEN: (itsellensä): Ihmekös se!

VANHA KEKKULI: Mutta erinomaistahan on minunkin poikani kanssa: enimmän
aikansa kuluttelee semmoisissa, joita minun nuoruudessani ei ollenkaan
katsottu. Mitä pitävät hänestä muut siellä korkeaopistossa?

VARONEN: Paljo, erinomattain sanomalehtien tekijät.

VANHA KEKKULI: Tarvitsisipa sitten minunkin niitä ottaa enemmän. Tähän
asti on meitillä täällä ainoastaan "Finlands Allmänna Tidning", jossa
on kyllä paljon viisautta ja hyviä asioita, muttei koskaan pojastani
mitään.

VARONEN: Sen kuuluisampi on hän toisten sanomalehtien kautta.

VANHA KEKKULI: Mutta miksei ole hän jo tullut johonkin ylhäiseen
virkaan?

VARONEN: Olisi jo aikaa tullut vaikka Persian hovirunoilijaksi, jos
olisi hänellä korkeasukuisia puolustajoita.

VANHA KEKKULI: Hää!

VARONEN: Niin. Tähän aikaan, näin maailman lopun edellä, on työläs
korkealle nousta sen, jolla ei ole isoisia sukulaisia nostamassa.

RINNUSTELIAIN (katsellen akkunaan): Helvetin lempeä tyttö. Kas niin!
Hih, kun olen iloinen! Jos emme tuosta äijästä saakkaan suoraa, niin
olen kuitenkin jo tyytyväinen, kun edes näinkin paljo olemme lohdutusta
noille rakastuneille saattaneet.

PALOVIINUS (Rinnusteliaiselle): Ja edes äijän tupakin vähiin
polttaneet.

VANHA KEKKULI (ajatuksissaan): No! Mutta mikäs minun poikanikaan suvun
on?

VARONEN: On kyllä hän uljasta ja rikasta sukua, mutta, katsokaas, nyt
on joka maakunnassa ruvettu peräti paljo pitämään aatelivapaudesta; ja
jok' ei ole aatelia, ja joll' ei ole edes sukulaisia tästä jalosta
säädystä, sit' ei tahdota korkeoilta herroilta pitää niin minään.

LÖLLENFLYHTI: Niin, niin juuri: se on totinen tosi, tiedän minäkin
sanoa.

VANHA KEKKULI (katsoo ympärillensä): Kosk' ei tässä, paitsi poikaani ja
Löllenflyhtiä, ole muita kuulemassa kun te, jonka jo olen huomannut
varsin uskottavaksi nuorukaiseksi, niin saan sanoa meitin keskemme
erään asian; katsokaas tämä katteini Löllenflyhti tulee pian vävykseni.

VARONEN (kättelee Löllenflyhtiä): "Olkoon onneksi", (hiljaa) sanoi
Oree, kun poikansa mustalaisiin pani.

PALOVIINUS (tulee akkunan tyköä): Niin! onneksi vaan. Joko täälläkin
päin ollaan voitolla?

VARONEN (hiljaa): Emme vielä juuri, mutta kyllä kohta. (Lujaa). Me
juttelemme täällä, mitä emme tahtoisi muiden kuulla.

VANHA KEKKULI: Niin, jos herrat ovat hyvät ja -- Mikkeli ja
Löllenflyhti pitäkää te niiden vierastenne seuraa. (Varoselle)
Löllenflyhti on, niinkuin tiedätte, urhoollista aatelisukua. Ompa se
oikein sutevaa! Eikös hänen kuuluisuutensa, jos tarvitaan, auttane
poikaanikin, koska tulevat niin läheisiksi heimolaisiksi --
nääläksiksi?

MIKKELI (Paloviinukselie ja Rinnusteliaiselle): Odottakaa täällä; minä
menen toimeen, että saataisiin nuottiloseura pian valmiiksi, ennenkuin
pappani mitään tietää; kas sekös oikein riemastuttanee häntä. Tules
Löllenflyhti kanssani toimittamaan.

LÖLLENFLYHTI: Ahaa! Semmoistako on hankkeissa; mutta nuottilossa täytyy
aina sitä pahaa laulua kuulla, jot' en voi kärsiä enempää kuin -- -- --

RINNUSTELIAIN: "Kruutin hajua", tahdotte sanoa -- -- "enempää kuin
kukkien hajua minä", tahdoin sanoa.

LÖLLENFLYHTI: Parempi, kuin nuottilo olisi, jos saataisiin joku
seuranäytelmä toimeen; siihen rupeisin minäkin vaikka sankariksi.

RINNUSTELIAIN: Peijakas tiesi mitä perästä vielä tulee, kun Mikkeli
panee toimensa liikkeelle.

PALOVIINUS: Kaiketi aika nauru-näytelmä, Löllenflyhti sankarina.

    (Täll'aikaa menevät Mikkeli ja Löllenflyhti pois. Vanha Kekkuli
    ja Varonen ovat kuiskutelleet keskenänsä.)


4:jäs Kohtaus.

    Vanha Kekkuli. Varonen. Paloviinus ja Rinnusteliain
    (erillänsä, tupakoitsevat ja kuiskuttelevat).

VARONEN: Kuin jo sanoinkin; aatelismiehet ovat sitä jalompia, jota
enemmän nimensä ovat ulkomaalaisia; ja "von" nimen edellä on sangen
tarpeellinen, jos tahdotaan, että jokainen kohta kuulee miehen olevan
saksalaista vapaasukua. Mutta eikös kukaan semmois-niminen tulisi
kosimaan tyttäriänne?

VANHA KEKKULI: Minun tyttäreni saisivat kosijoiksi vaikka kreivejä. On
yksi von Sorvikin pyytänyt nuorempaa tytärtäni, mutta sitä en voi
ollenkaan kärsiä.

VARONEN: Miksi niin?

VANHA KEKKULI: Miksi ollenkin! Se on niin köyhä, ettei ole muuta, kuin
-- -- -- mä sanon! Ei sillä ole kuin huono talo, jolla juuri elää. Minä
katsoinkin semmoisen rohkeuden niin varattomalta mieheltä varsin
häpeemättömyydeksi.

VARONEN: Kyllä se kirottu köyhyys on paha vika: mutta ei se sentään
von Sorvia haittaisi, jos te, joka viisas olette, neuvoisitte
hänen menemään joksikin isoksi herraksi: kruununvoudiksi,
provianttimestariksi tai muuksi; semmoiset, kuin hän, pääsevät kyllä.
Eikös se liene sen nimisen kenraalin poika?

VANHA KEKKULI: On pojan poikia.

VARONEN: No, sitä parempi! Kas semmoinen juuri tekisi kytynsä ja muut
tutuiksi ylhäisille ja alhaisille.

VANHA KEKKULI: Alhaisista ei ole suurta lukua (ajatuksissaan); minä en
ole juuri teitinkään ajatuksestanne tässä asiassa, mutta mitähän olisi
jos näitä tuumailtaisiin. (Katsoo ympärillensä). Missä ollee
Löllenflyhti, minun paras neuvonantajani?

RINNUSTELIAIN: "Hullu viisasta neuvoo, viisas villiin tulee".

VARONEN (pudistaa nyrkkiä Rinnusteliaiselle): Ei minunkaan mielestäni
olisi hän sopiva niin viisaalle miehelle neuvonantajaksi tässä asiassa,
joka koskee juuri häntä itseänsä. Hän, kukaties, kokisi harhaan teittiä
vietellä oman parhaansa tähden.


5:des Kohtaus.

    Entiset. Löllenflyhti.

LÖLLENFLYHTI (rientää sisään): Täällä lauteeratte; mutta ette suinkaan
tiedä missä tyttärenne ovat.

VANHA KEKKULI: Täällä ovat (kiiruhtaa salin oveen): eikös täällä
-- -- --? (tulee takaisin) Niitä lintuja maar käskee paimentaa! Missä
taas lienevät?

LÖLLENFLYHTI: Missä! -- Nuoria juoksuherroja on kartano täynnä; toiset
houkuttavat isää kammiossa, toiset kuiskuttelevat ja muiskuttelevat
tytärten kanssa yrttitarhassa. (Vanha Kekkuli huohuttaa). Ja tiedättekö
ketä siellä näin -- Aatami Sorvin -- -- -- Eevan rinnalla.

VANHA KEKKULI: Vai Aatamin ja Eevan! -- Jo vasta huomaan kurit; voi
minua vaivaista (juoksee porstuaan ja huutaa): Evaa! Ellii! ettekö tule
pian sieltä; kyllä minä teitin -- -- (Paloviinus ja Rinnusteliain
nauravat, Varonen on tuskillansa); hää -- -- --

PALOVIINUS (Varoselle ja Rinnusteliaiselle): Nyt taitaa alkaa kelpo
naurunäytelmä.

RINNUSTELIAIN: Taitaa seurata jotain vielä parempaakin.

VARONEN: Taikk'ei mitään.

VANHA KEKKULI (vielä pihalle päin): Vai perhosia -- -- -- kyllä minä
teitin perhosenne! -- -- -- hää -- -- -- menettekö tulisesti kyökin
kautta kammioonne, taikka minä -- -- --! Senkin haikarat -- Oi, voi!

VARONEN (itsellensä): Rietas henkilö tuon Löllerin sinne yrttitarhaan
veti?!

VANHA KEKKULI (kääntyy takaisin huoneeseen): Kas nyt jo tunnen teitin.
Menkäät helvettiin talostani! Olette kaikin yhtäläisiä vekkuleita,
lurjuksia (Löllenflyhti antaa sauvan, jolla Kekkuli häristelee), Sorvin
palvelushenkiä, renkejä. Menkäät helvettiin!

    (Rinnusteliain hapottelee sauvaan kiinni, mutta Varonen
    vetää häntä pois.)


6:des Kohtaus.

    Entiset. Mikkeli.

VARONEN (Rinnusteliaiselle, hilliten häntä): Mennään pois vaan; älä
vastusta. Ei vielä ole leikkimme loppuva.

MIKKELI (tulee ovissa vastaan): Ai, pappa kultaseni! Minun nuottiloni
jää.

VANHA KEKKULI: Kyllä minä soitan selkänuottia!

    (Vetää Mikkeliä kädestä ja huimii sauvalla selkään).


7:mäs Kohtaus.

    Vanha Kekkuli. Löllenflyhti. Mikkeli.

MIKKELI: Ai, ai! Meitin oli määrä ihastuttaa pappaani kauniilla
nuottilolla -- -- --

VANHA KEKKULI: Ja pitkällä nenällä, Koranus!

LÖLLENFLYHTI: Ja minua liian varhaisilla sarvilla.

VANHA KEKKULI: Mene tuonne pöydän alle häpeemään, ja muista, jos vielä
kerrankin tuot ylioppilaita, jotka eivät muuta tee kuin koiruutta, niin
on selkänahkasi parkissa. Totteletkos?

    (Pudistaa sauvaansa. Mikkeli konttaa pöydän alle).

LÖLLENFLYHTI: Ihmeellisiä ovat ne junkkarit. Kyllä ovat sukkelia ja
kurikkaita, koiran silmät, tekemään pilkkaa kunnioitettavista
ihmisistä; mutta ovat sentään taas hulluja, että pää kopisee, koska
niin jalkaisin viitsivät ympäri maita linkota.

VANHA KEKKULI: Täytymys on kaiketi; mitäs tekee, kun pitää.

MIKKELI: Niin, aina! Mitäs tekee, kun pitää minunkin täällä oleman. Se
täytymys maar on!

LÖLLENFLYHTI: Mutta eipä kaikkien ylioppilaitten täydy runoja hakemassa
hiihtää, esimerkiksi teidän poikanne.

MIKKELI: Minun pitää sen sijaan pöydän alla kykyttämän.

VANHA KEKKULI: Ovat kaiketi rangaistukseksi jostakin syystä pantuina,
kuin Jerusalemin suutari, kulkemaan.

MIKKELI: Mutta minä varsin syytönnä pantu tänne istumaan.

VANHA KEKKULI (Mikkelille): Suus kiinni! Mitäs nariset siellä!

LÖLLENFLYHTI: Vanhempien pitäisi opettaman kohta pieninä lapsensa
tietämään, mikä hyvä ja hyödyllinen on, etteivät sitten opistossakaan
muuta, kun lukisivat vain mitä vaaditaan. Mutta mitäs nyt! Monetkin,
olen kuullut, viettävät aikansa turhissa, käyvät kokouksissa
keskustelemassa ja kiistelemässä asioista, joihin heitin ei mitään
tule, lukevat suomea, jok' ei mitään hyödytä, ja tekevät vielä
kirjojakin rahvaalle präntättäväksi, joista ei muuta kuin tullaan
varsin raivoon.

VANHA KEKKULI: Sepä onkin häijyintä, ja ihme, kun antavat opettajatkin
semmoista myöten; jopa rahvas sillä kurin taitaisi tulla, elikkä luulla
tulevansa, melkein yhtä viisaaksi kuin mekin, paremmat ihmiset.

LÖLLENFLYHTI: Onkin siis aivan oikein, että semmoiset pahakiihkoiset
saavat rangaistusta. Mutta minä en panisi heitä noin marssimaan, vaan
telkeisin koko kesäksi johonkin koppiin, jossa eivät saisi pahuutensa
jatkoksi kumminkaan maakunnan herrasväille kiusaa tehdä.

MIKKELI: Vaikka koppiinkin, kun ei vaan pöydän alle! Ai! kun kuolee
selkänikin jo.

VANHA KEKKULI: Kyllä minä hänen taas ojennan, jos vaan vielä toisten
tuot vieraita. -- Mene nyt sitten tiehes, katsomaan heinäväkeä; jos
eivät haravoitte ahkerasti, niin tule kantelemaan.

MIKKELI (konttaa pöydän alta): Kiitos, pappa kulta! Kiitos, pappaseni!
En eläissäni päästä vieraita tänne.

    (Menee ulos).

LÖLLENFLYHTI: Teitillä on nöyrä poika: jos kaikki semmoisia olisivat!

VANHA KEKKULI: On ollut hyvä kasvatus; ja on jotensakin siivo
luonnostaankin -- tulee isäänsä.

LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Hyvä kumminkin, että tyttäret tulevat
äitiinsä. Vaikka hekin sentään saisivat olla kuuliaisempia isänsä
tahdolle semminkin minua kohtaan.

VANHA KEKKULI (katsoo akkunasta): Hei! tuolla tuopi eräs äijä kirjettä;
liekö Sorvilta taas? Kas nyt tulee se oikeisiin käsiin. (Huutaa):
Mikkeli, otas kirje äijältä ja tuo tänne.

    (Mikkeli tuo kirjeen ja menee.)


8:sas Kohtaus.

    Vanha Kekkuli. Löllenflyhti.

VANHA KEKKULI: Ahaa! Eipä olekkaan kuin sinulle. Mutta miltä tölpöltä
lie, kun ei ole ymmärtänyt katteinin nimitystä eikä karahtieriäkään
kirjoittaa päälle.

LÖLLENFLYHTI (ottaa kirjeen tuimasti): Kah! Eikä
korkeavapaasukuisuuttakaan. (Avaa ja lukee itsellensä): "Luutnantille,
Antipas Löllenflyhtille -- Matkalla kuultuani Teitin täällä oleskelevan
seisahduin hiukaksi aikaa tähän keskievariin, johon tekin kiiruusti
mahdatte löydyttäidä, sillä tärkeistä asioista tahtoo teitille puhua --
_Ylpiäsfeltti_ -- Katteini Kumartel-Tanhuvais Tappelu-joukossa,
Avittaja, Tähtimies m.m."

    (Rupee korjailemaan kaulaliinaistansa ja vaatteitansa).

VANHA KEKKULI: No, mikä kiiru nyt tulee?

LÖLLENFLYHTI (kiiruissansa): Eräs matkustava katteini kutsuu; pitää
rientämäni tervehtämään.

VANHA KEKKULI: On kaiketi tuttavianne. Mikä nimi?

LÖLLENFLYHTI: Ylpiäsfeltti. En ole häntä koskaan kohdellut, mutta
esi-miehille on aina kunniaa osotettava.

VANHA KEKKULI: Vai toinen katteini on toisen esimies.

LÖLLENFLYHTI: Niin on sotasäädyssä, ja niinpä muissakin (harjaa
tukkaansa). Menkääs vaan Helsinkiin, niin saatte nähdä maistereitakin
kumminkin viidestä luokasta, joista toiset on toisten kuulustelijoita,
vaikka muissa säädyissä ei vaadita samaa nöyryyttä ylhäisemmille
alhaisemmilta, kuin meidän säädyssä.

VANHA KEKKULI: Niin aina tahtovat minuakin ihmiset pitää varsinaista
läänin-tuomaria halvempana, vaikka olen tuomarin nimen ja arvon saanut
korkealta esivallalta.

LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Pahapolvi! kun minä en ole vielä saanut
katteinin nimeä muilta paitsi tyhmiltä hämäläisiltä ja välisti
kaupungin raatareilta ja ravintolaherroilta.

    (Menee).


9:säs Kohtaus.

VANHA KEKKULI (yksinänsä). Pakanat (ottaa pois tupakin loppuja), kun
polttivat tupakkini! Ne maar ovat niitä veitikoita! -- -- Mutta mikähän
lie tuo Löllenflyhtikään? Pahuus, jos sekään ei ole kun petturi. Minun
kanssani on suuri ja uljas katteini, mutta toisen katteinin tultua
muuttuu kohta niin nöyräksi -- -- -- (katsoo kirjeeseen, joka on
Löllenflyhtiltä jäänyt tuolille) -- ai luutnantiksi peräti! Liekö
rikkautensa samallaista kun katteiniutensakin? Oih! Paras taitaisi
olla, etten ketään päästäisi tyttäriäni hyväilemään, jok'ei ensin
näyttäisi kumminkin 20,000 revänssejä lainatuista rahoistansa.


10:nes Kohtaus.

    Vanha Kekkuli. Varonen (vaatetettuna tietäjäksi).

VANHA KEKKULI: Mitä sinä tahdot! Kukas olet?

VARONEN (suu sukkelasti simassa): Hm ette kunnian tuomari tuntene
minua, Santala-Mattia, Puasjärveltä, joka kumminkin olen maan halki
kulkenut, ja tähänkin poikennut, nähjessäni teiän minua tarvihtevan.

VANHA KEKKULI: Sinua tarvitsevan! Mihin sitten?

VARONEN: Kosk'en ouk juur perätön tievosta; sitävasten mie pohjalaisen
poika olen! En turhahan ouk maannut yheksää yötä kalmistossa, enkä
kolmen käärmehen ajuja syönyt. -- Sepä se, kun etten nää miten asianne
ovat, no eipä sitten eri näkijöitä tarvittaisikkaan!

VANHA KEKKULI: Ai! Oletteko tietäjä.

VARONEN: Tottama tuon tiijän, jotta herasyöringilläkin on suruja, on
murheita; on nytkin paraikoa jotaik mielikarvautta.

VANHA KEKKULI: Se on tosi; ainahan on minulla kiusauksia ja nyt
semminkin. Taitaisitteko te, ukko kulta! auttaa edes neuvolla.

VARONEN: Mitäs mie --? Koska puhutten taitamisesta; miehän voan kahon
tahtomistani.

VANHA KEKKULI: No, tahtokaa sitten ilmoittaa minulle ensin pari asiaa,
jotka suuresti huolettavat minua.

VARONEN (katsoo Kekkulia silmiin): No saisi häntä tehjä: mutta kattokaa
voan ettei viiettä korvoa olisik kuulemassa. (Kekkuli menee ovea
sulkemaan. Varonen ottaa kortit povestansa ja istuu pöydän viereen) --
Herasyörinkii!

VANHA KEKKULI: Eikös teitin, ukko hyvä! kääntyisi kielenne sanomaan
häradshöfding tai edes herashöydinki?

VARONEN: Taijan kyllä sanoa "kera-höyrynki", mutta mitä Santala-Matti
semmoisissa peätänsä vaivata kehtoo. Minulla on minun viisauteni (pitää
kortteja suunsa edessä ja höpisee). Antakaas herasyörinki tänne
seitsemän rahoa.

VANHA KEKKULI (raapasee korvansa juurta): Mitä niillä tehdään?

    (Ottaa komppeistansa äyrejä ja antaa Varoselle.)

VARONEN: Lyylitetään perkeleelle.

    (Käyttää kortteja ja rahoja ympäri Kekkulin päätä).

VANHA KEKKULI: Lyylitättekö minunkin perkeleelle!

VARONEN (rupee levittelemään kortteja): Hm, hm! Työ ootten pahoissa
poimissa, herasyörinki! Kas voan; pata-ässä ja kuningas, ja
kymppi vielä. -- -- Ai tuota risti-sotamiestä, a hertta-rouvaa.
Hertta-kymmensilmä, pata-kuutonen. Oi, voi!

VANHA KEKKULI: Pahaako ne tietävät!

VARONEN: Paljo pahhoo tietävätten. Hm! musta teill' on aika:
viekkaus, tuhmuus; kahtokaas toasen. Pahat miehet, a vielä enempi;
ai risti-sotamiehestä aina hyö tulloo. -- Oi, sitä viekkautta!

VANHA KEKKULI: Jo luulen arvaavanikin mitä risti-sotamies merkitsee.

VARONEN: Tunnettahan työ sen; hyvin tunnetta; miesi -- ruskeat silmät
-- musta tukka -- kaukoa kotoisin -- aivan hyvä tuttunne.

VANHA KEKKULI: Tieten Löllenflyhti. (Lujaa): Onkos se ruskea-silmäinen
mies kyllä rikas vai -- -- --?

VARONEN: Kahtotaanpas. -- -- On sillä kahet voatteet -- koriat voatteet
-- kuluneet voatteet; on lakkari kello -- kultakello; on sormusta
kaksi.

VANHA KEKKULI: Onkos rahoja kyllin?

VARONEN: Ei rahoa -- velkoa on (Kekkuli on pahoillansa); a ompa
rikkaaksi tulemaisillaan. Mitä toki -- --?

VANHA KEKKULI (itsellensä): Ei maar hän minun kauttani tule.

VARONEN: Tokko tuo hertta-rouva on likeisiänne -- on teitä, on
risti-sotamiestäkin likellä; toki kääntääpi noamansa aina toisaalle.
Ei hyväksy.

VANHA KEKKULI: Tiedän kyllä mitä sekin merkitsee. Niitä kortteja kuin
osottavat varmaan! Antakaas minä juttelen asiani, että sitten saatte
katsoa, mitä olisi paras tehdä risti-sotamiehelle.

VARONEN: Mitä mie huolin juttelemisesta; kortit hyö osottavatten. A
jopa työkin muututten, kahtokaas! Jopa tuhmuus rupeaa menemään.

VANHA KEKKULI (itsellensä): Ahaa, minun tyhmyyteni. Niin! kyllä olenkin
raukka päivänen ollut tyhmä.

VARONEN: Kas, kun rupeaa iloisempia kortteja tulemaan. Ei näykkään
teillä mieli-karvautta. Kuinka? -- A tuolla toinen, nuori miesi --
punasen verevä. Hertta-rouvan naama siihen päin. Kas sillä on vielä
pahoa; on kaksi tietä: hertta-kuutonen ja pata-kuutonen. Työpä
olettenkin tien hoarassa: viette nuoren miehen, hertta-kuninkaan,
surun tielle taikka ilon tielle. Tuo hertta-rouva, sepä seuraa
kuningastansa ynnä onnellisuuteen: hertta-kuutonen ynnä onnettomuuteen:
pata-kuutonen.

VANHA KEKKULI (itsellensä): Epäilemättä on se hertta-kuningas Aatami
von Sorvi. (Lujaa). Kelpaisi jos se hertta-kuningas olisi rikas.
Katsokaas tyynemmin senkin tilaisuutta.

VARONEN: Hm, hm! Eipä rahoa paljoa -- eipä velkoakaan -- ompa oma
huone: hertta-kahdeksainen. -- A kas mitä tulee hertta-tiellä! Oi, voi!
Ruutu-kymmensilmä. -- Miten äveriäs?! Paljo, paljo kultoa, karjoa,
kaikkea! A pata-tiellä -- teiän ja ristisotamiehen kautta --
onnettomuutta: pata-yhdeksäinen -- kuolema: Pata-kymmensilmä --
hertta-rouvallekin ynnä -- vielä pata-ässäkin -- teillekin ynnä.

VANHA KEKKULI: Ne kortitpa näyttävät oikein tyyni -- pienimmätkin, mitä
olette sanoneet ymmärrän; kaikki tiedätte paremmin kuin minä itse --
Vai minun kauttani! No pitää heitin saaman hertta-tietä mennä; sen
päätän päässäni.

VARONEN: Oikein niin näkyykin. Katosi pata-kuutonen. -- Ai kuin hyvää
voan. No tuo hertta-kuningas! kuin suurta sukua -- kuin suuri herra --
onko kuparnyöri? onpa niin!

VANHA KEKKULI: Ei se vielä ole, mutta tulee tieten kuvernööriksi, koska
kortit näyttävät niin. Nyt tiedän jo kyllä miten asiaini on laita;
tarvitsisin vaan vielä neuvoa. Sanokaas mitä olisi tekeminen. Se
hertta-kuningas on aatelis-mies, von Sorvi ja hertta-rouva minun
tyttäreni. Hyvä onneni kaiketi veti näitä toinentoiseensa rakastumaan,
mutta paha onneni minua vihastumaan, ja peräti talostani ajamaan
mainitun von Sorvin -- Millämä saisin sen vasta suosiooni?

VARONEN (katselee ja muuttelee vielä korttejansa): Eipä se ouk nytkään
kaukana, vaikka kotonsa ei ouk läsnä.

VANHA KEKKULI: Ei suinkaan ole vielä kauvas ehtinyt; minä vaivainen
henki sen juuri äsken karkotin. Millä sen saisin palaamaan?

VARONEN: Ei muut soa, jos mie en soa. Antakaas minullen yheksän
suola-rajetta ja pihlavainen keppi.

VANHA KEKKULI: Tulkaa saamaan. Tehkää mitä taidatte; minä maksan hyvän
palkan.

    (Menee).


11:nes Kohtaus.

VARONEN (yksinänsä. Kokoilee kortteja). Jos ei vaan peijakas taas toisi
Löllenflyhtiä tänne häiritsemään; mutta nyt taitaisi jo pian olla
hiljaista hänelle.

    (Menee Kekkulin perässä).


12:nes Kohtaus.

VANHA KEKKULI (yksin). No viimeinkin ovat silmäni auki. -- Kuvernööri,
ja rikkautta kun ruohoa. Kas se! -- Oi jos vaan pian saisin von Sorvin,
sen jalon ja hyvän nuorukaisen, leppymään. Olisin minä vaan äsken
tietänyt mitä nyt tiedän! Missä hän nyt lienee: eikös Santala häntä
saane takaisin noidutuksi. (Huutaa salin ovelle): Ellii, menes
kellarista vadelmapunssia. -- (Taas itsellensä): Minäkös hänen ottaisin
vastaan ylinnä ystävänäni. Löllenflyhti saa mennä niin pitkälle kuin
piisaa. (Huutaa taas): Eeva pane koriat vaatteet yllesi ja ole valmisna
vastaan ottamaan, jos tulee vierasta.

    (Panee piippuja ja tupakkia käsille). Voi kun olen ollut pöhkö,
    minäkin! (Kävelee edestakaisin, lykkii tuoleja järjestykseen
    ja katselee että olisi kaikki siivosti, ottaa laseja kaapista.
    Menee viimein saliin, josta tuo pullon punssia. -- Sitten
    kuuluu kolinaa porstuasta.)


13:nes Kohtaus.

    Vanha Kekkuli. Mikkeli. Aatami von Sorvi ja Rinnusteliain
    (molemmat aseilla varustettuina), Kirjaliini.

VANHA KEKKULI (Mikkelille): Kitasi kiinni! (Lujaa): Terve tultuanne
hyvät herrat! Älkäät pahastuko vaikka -- -- --

AATAMI: Vaikka olette herjanneet meitä, ja erinomattain minua.
Tiedättekö, että minä olen aatelismies, ja tahdon kunniani perään
kysyä. Meitin riitamme pitää verellä sovitettaman; toisen,
jommankumman, meitistä pitää kaatuman. Jos tahdotte kahden-taistelua
(envig) tässä, tai jos muualle mennään, se on yksi kaikki minulle.
Minulla on kaikellaisia aseita, jos tahdotte pistoolilla tai miekalla
ruveta tai millä hyvänsä.

KIRJALIINI (Aatamille): Älä näyttele paljoa aseitasi, ettei äijä
huomaisi niiden puusta olevan ja nojella vaan mustattujen.

AATAMI: Valitkaa takuri (secundant) itsellenne; herra Rinnusteliain on
minun.

VANHA KEKKULI (tuohatuksissaan): Hää! mitä hyvä, kunnioitettava,
vapaasukuinen herra von Sorvi? Älkää Jumalan tähden minua ampuko. Minä
pyydän nöyrimmästi anteeksi. Te saatte mitä tahdotte, paitsi
tappelemaan älkää minua vaatiko. Minä jo olen katunut tyhmää
ynseyttäni, ja tahdon kaikella muotoa teitin sovittaa; (itsellensä) oi,
jos Santala olisi täällä nyt; hän kyllä saisi tuon leppymään.

RINNUSTELIAIN: Jos olisivat kaikki koossa, joiden aikana olette meitä
häväisseet, niin saataisiin sopia; vaan nyt ei se suinkaan käy laatuun.

VANHA KEKKULI: Minä kutsun kokoon kaikki koko paikkakunnalta, pidän
suuret pidot ja kaikkien aikana pyydän teitiltä anteeksi; ja erittäin
teitiltä von Sorvi. Malttakaa vähän, malttakaa (lankee polvellensa).

AATAMI (nostaen Kekkulia): No, hyvä Pöllölän herra! jos vielä toiseksi
lupaatte kaikkein aikana antaa nuoremman tyttärenne minulle, niin sovin
pois puolestani.

VANHA KEKKULI: Varsin mielelläni, vaikka molemmat tyttäreni.


14:nes Kohtaus.

    Entiset. Paloviinus. Löllenflyhti (juovuksissa: toisessa jalassa
    saapas, toisessa sakka vaan). Varonen (taluttaen Löllenflyhtiä).

RINNUSTELIAIN: Ei maar! Olisipa hyvä jos saataisiin tappelu toimeen. --
Kas tuo sopii! Kosk' ei herra Kekkuli enää vanhana viitsi miekkailla,
niin tuosta saadaan urhoollinen vastus (näyttää Löllenflyhtiä).
Kuulkaas hyvät herrat, von Sorvi ja Löllenflyhti, te riitelette
morsiamesta; ruvetkaas, vanhaa aatelistapaa myöten, kahden-taisteluun,
se, joka voittaa, ottakoon tyttösen.

LÖLLENFLYHTI: Kahdentappeluun -- -- -- minäkö en eläissäni -- -- en --
millään -- muotoa.

VANHA KEKKULI: Pitää menemänne, jos tahdotte minun tytärtäni; ja
tiettävä on että pietiksi tuutte.

LÖLLENFLYHTI: En. Ennen -- minä jätän kaikki; Kekkuli itse menköön; --
minä tulen herra von Sorville -- tak -- tak -- uriksi (nauretaan).

PALOVIINUS: Ja minä Löllenflyhtin takuriksi, pitämään häntä
hoipertelevain sääriensä päällä.

LÖLLENFLYHTI: Oi, joka kerran pääsisi tämmöisestä pulasta! (Varoselle)
Hyvä ukko! autas minua näiden käsistä; koskas autoit minun
navetastakin, johon koiran kuriset telkesivät minun, että akkunasta
täytyi ruvetani tunkemaan ulos.

RINNUSTELIAIN: Pääsette hengissä, jos menette suorinta tietä matkaanne
taanne katsomatta, ja lupaatte ettette koskaan tule takaisin.

VANHA KEKKULI: Niin menkää, ja meille ei pidä ikinä tän erän perästä
tulemanne.

LÖLLENFLYHTI: Menen, enkä tule, sen lupaan ja vannon -- annan
upsierillisen sanani pantiksi.

VARONEN (pudistaa keppiänsä): Sananne ei ole täydellinen pantti; mutta
pankaa selkänne.

LÖLLENFLYHTI: Panen upsierillisen selkäni pantiksi.

RINNUSTELIAIN (ottaa kepin ja huimii vähän Löllenflyhtiä selkään):
No koetetaan, mitä upsierillinen selkä kestää. Kas tää lumottu
pihlava-keppi tekee työnsä.

VARONEN (ottaa Löllenflyhtiä kainaloon): Kas niin! mennään nyt, ja
sanokaa prasai tälle maalle.


15:nes Kohtaus.

    Entiset, paitsi Löllenflyhtiä ja Varosta.

AATAMI: No, nyt ollaan sovitetut (antaa kättä vanhalle Kekkulille),
koska vaarallinen kosio-kumppani on mennyt matkaansa. Saanko jo
viimeinkin mennä isän luvalla tyttären tykö.

VANHA KEKKULI: Mene poikani. Eikä minun tarvinne seurata tutuksi
tekemään, jos jo olette tuttu siellä.

AATAMI (menee salin ovesta): Olen maar, ja luulen kyllä yksinänikin
tulevani toimeen täällä.

PALOVIINUS: Ja me sillä aikaa maistamme maljaa sukkelan kosio-retken
muistoksi.

VANHA KEKKULI: Niin! Kosk' en jo ennenkään tarinnut suun avausta
(kaadetaan pikareihin).

RINNUSTELIAIN: Mikä niihin kaikkiin kerkiää yhtä haavaa?

    (Varonen tulee; vielä tietäjän vaatteissa.)


16:nes Kohtaus.

    Vanha Kekkuli. Mikkeli. Rinnusteliain. Kirjaliini. Varonen.

VARONEN: Nyt ovat kaikki temput tehtyinä: Löllenflyhti solkottaa
rattailla, ja Aatami Eevansa luona. Eik's niin?

PALOVIINUS: Niin. Ja me maljojen parissa; tässä on vielä temppuja
tekemättä. Nyt eletään kuin herrat.

RINNUSTELIAIN: Mutta tappelu meni hankkiessa ohitse.

VANHA KEKKULI: Kiitos nyt sinullekin Santala; tules sinäkin ottamaan
täältä -- eikös herrat suvaitse?

VARONEN: Santalaa ei, kukaties, enää tarvitakkaan; hän on tehnyt työnsä
(riisuu harmaan viittansa). Tunnettekos vielä Varosta? Tässä hän on
taas.

PALOVIINUS: Ja tunnetteko katteini Ylpiäsfelttiä? tässä hänkin on.

VANHA KEKKULI: No, mutta kurejakos ovat nämät kaikki olleetkin
(Rinnusteliain näyttää puisia aseitansa). Oih! Kas kun olette kaikin
juuri samat, joilta äsken pelkäsin pitkää nenää! Luulin sen jo
välttäneeni, mutta -- -- Voi! liian kiiruusti päästin Sorvinkin
tyttärieni kimppuun. Vai te se noita olittekin! Vaivanen hullukin on ja
teitin kelkkaanne joutuu.

KIRJALIINI: Mutta, hyvä herra tuomari! ajatelkaas tyynemmin asiaa, niin
huomaatte ettemme mitään pahaa ole teille tarkoittaneet. Tieten näette
olevan hyvän, että silmänne ovat avatut oman lapsenne onnellisuutta
tuntemaan. Ettekös taida ymmärtää, kuinka onneton tyttärenne olisi ijät
päivänsä sen pahan ja petollisen Löllenflyhtin parissa, ja taas kuinka
onnellinen von Sorvin kanssa, jota sydämmestänsä rakastaa, ja joka
kaikella lailla ansaitsee rakastamista. Olkoon tietäjä kuka välinsä,
niin ette mahda muuta kun kiittää häntä, sillä hän on kureilla
johdattanut teitin oikealle mielelle, tietäen että se muuten olisi
ollut mahdotonta.

VANHA KEKKULI (vähän aikaa ääneti oltuansa): Niin kyllä se onkin. Te
olette kelpo lailla pettäneet ja pilkanneet minua, mutta parempaa en
ole ansainnutkaan, -- Hyvä kun tulitte te nuoret vanhaa hohko-päätä
neuvomaan; minä otan opetuksenne hyväksi; sillä oman oppini olen monta
kertaa nähnyt naurun alaiseksi. Käyköön sitten syteen taikka saveen.
Juokaamme nuorten vekkulien malja.

    (Juodaan).

YLIOPPILAAT: Hurraa, Kekkuleille!

VANHA KEKKULI: Jos tienne sopii, niin tulkaa Aatami von Sorvin ja
tyttäreni häihin.

MIKKELI: Ai! kas silloin vasta saanen minäkin nuottiloni toimeen.

KIRJALIINI: Ei maar! Otas sinäkin hyvä neuvo ja lakkaa peräti
laulu-kiihostasi, jota vaan nauretaan. Niin tulet sinäkin vasta
järjelliseksi ihmiseksi.

VANHA KEKKULI: Isä on saanut hyvän opetuksen ja poika tarvitsee
samallaisen kyllä.

MIKKELI: No, minä en huoli ikänäni lauluja sepittää enkä laulaa, joista
kumminkaan tähän asti ei ole suurta iloa ollut itselleni.

VARONEN: Eikä muillekaan. Se on hyvä, että sinäkin lakkaat hulluudesta
(kätellään Kekkuleita molempia ja hurrataan).

VANHA KEKKULI (laulaa säveliin: "Uppå Wärmdön föddes jag"):

    Viisas vanh' on; tieten me
    Paljon nähnynn' oomme,
    Työväkee kun katsomme
    Rahojaik kokoomme;
    Vaan te nuoret hurjat ette
    Tästä huoli, vaan tulette
    Ja hulluiks' :,:
    Teette meitä hulluiks'.

    Sukkeloiksi Kekkulit
    Tietänee jokainen;
    Vaan te, häijyt vekkulit,
    Teill' on kummallainen
    Taito, jolla viisahatki
    Miehet hullutatte ratki,
    Ja heitä :,:
    Naurattenki heitä.

(nauretaan)

    Kekkuli ei ainoa
    Tuhma ukko liene,
    Vaikk' ei kaikki ojentaa
    Itsiänsä tienne;
    Muutkin äijät ärjyvät, juur
    Jäykät niinkuin "torra farbror"
    Ne olkoot :,:
    Ne pilkkananne olkoot.

(Esirippu putoo.)





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Vekkulit ja kekkulit - Leikki-näytelmä kahdessa näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.