Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Mestari Gert eli Lörpöttelevä parturi - Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä
Author: Holberg, Ludvig
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Mestari Gert eli Lörpöttelevä parturi - Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



MESTARI GERT eli LÖRPÖTTELEVÄ PARTURI

Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä


Kirj.

LUDVIG HOLBERG


Suomentanut Jussi Snellman



U. W. Telén & C:o, Kuopio, 1903.



HENKILÖT:

 _Mestari Gert_, välskäri ja parturi.
 _Gunild_, hänen äitinsä.
 _Gilbert_, apteekkari.
 _Leonora_, hänen tyttärensä.
 _Leonard_, viinikauppias.
 _Gotthard_, apteekkarin veli.
 _Pernilla_, apteekkarin palvelustyttö.
 _Jesper_, apteekkarirenki.
 _Henrik_, Leonardin palvelija.
 Eräs apteekkipoika.
 Asianajaja.
 Tuomari.

Näyttämö: Puutarha perällä taustana. Oikealla puu, ovi rappuineen,
parturin kyltti ja lähempänä katsojia toinen ovi. Vasemmalla perempänä
apteekkarin kyltti, ovi, ikkuna ja toinen ikkuna, jonka alla penkki,
perempänä pensas, jonka edessä penkki ja pyöreä pöytä, keskellä oikeaan
myös pensas ja penkki.


1:nen kohtaus.

    Henrik. Pernilla.

_Henrik_. Hyvää huomenta, piikaseni! Minä näin, että sinä tulit
apteekista. Onko niitä apteekkityttöjäkin?

_Pernilla_. Ei, sinä ihan erehdyt. Minä en ole mikään tyttö -- olen
vaan rohtopurkki. Mikä hävytön kysymys!

_Henrik_. Niin, soisinpa tosiaankin, että sinä olisit rohtopurkki.

_Pernilla_. Miksi niin? Kyllä silloin tuhraantuisit.

_Henrik_. Hoo! Kyllä minä vain sinne sormeni sovitteleisin. Mutta
oikein totta puhuen, oletko sinä todellakin joku talon tyttöjä, vai
jokin muu siellä?

_Pernilla_. Jokin muu, teidän palvelukseksenne.

_Henrik_. Ehkä jokin lääke?

_Pernilla_. Kyllä, lavermanki. Tuo poika ei mahda olla oikein viisas.

_Henrik_. Anteeksi, että lasken leikkiä. Minun pitäisi apteekkiin
herrani asialle.

_Pernilla_. Kuka on herrasi?

_Henrik_. Herra Leonard, viinikauppias tässä vastapäätä.

_Pernilla_. Ai, kyllä tunnen hänet, korea, nuori herra! Onko hän kipeä?

_Henrik_. On, hän on saanut vamman, eikä mikään muu voi häntä parantaa,
kuin eräs lääke teidän apteekistanne.

_Pernilla_. Onko sinulla sitten resepti?

_Henrik_. On.

_Pernilla_. Mikä tohtori on sen antanut?

_Henrik_. Tohtori Cupido.

_Pernilla_. No, se nyt on valhe. Sehän matkusti täältä jo muutamia
vuosia sitten.

_Henrik_. Paha hänet periköön, niin totta kuin hän on vielä täällä.

_Pernilla_. No, niinpähän oli! Tuo poika on päästä vialla. Näytäppäs
tänne se reseptisi.

_Henrik_. Se on Leonora, apteekkarin tytär. Ymmärrättekö nyt, mihin
tähtään?

_Pernilla_. Ahaa! Isäntäsi on rakastunut meidän -- neitiimme.

_Henrik_. Niin, jotain sinne päin.

_Pernilla_. Voi, voi! Silloin surkuttelen miesparkaa; sillä se ainoa
lääke, joka häntä auttaisi, on jo toiselle määrätty, kuten ehkä itsekin
tietänet.

_Henrik_. Niin, tiedän kyllä. Hän on määrätty mestari Gertille, joka on
parturi ja välskärinä täällä kaupungissa.

_Pernilla_. Mutta miksi ei sitten herrasi tullut ennen? Hän olisi ihan
varmaan saanut neidin, sillä onhan hän kunnon mies.

_Henrik_. Eihän hän voinut kuvitella mielessään, että apteekkari
naittaisi tyttärensä niin nuorena. Hän on kyllä kauvan pitänyt tyttöä
silmällä, mutta ei ole antanut huomata sitä, tyttö kun on vielä niin
nuori.

_Pernilla_. Mistä herrasi on kotoisin?

_Henrik_. Tästä kaupungista.

_Pernilla_. Se ei voi olla mahdollista.

_Henrik_. Miksi niin.

_Pernilla_. Koska hän ei sen paremmin tunne kaupunkimme naisia, eikä
tiedä että meikäläiset tytöt eivät suinkaan tahdo kauvemmin olla
naimattomia kuin korkeintaan viidentoista vanhoiksi. Senhän toki minä
hyvin tiedän omasta kokemuksestani.

_Henrik_. Mutta onko sitten kauppa jo täydellisesti tehty?

_Pernilla_. Kyllä vanhempien välillä, mutta ei vielä heidän itsensä
kesken.

_Henrik_. Koska se tapahtui?

_Pernilla_. Vanhemmat sopivat siitä jo kuukausi sitten, mutta mestari
Gert itse ei ole vielä neidille puhunut siitä mitään, ja se kovin
suututtaa molempien vanhempia.

_Henrik_. Onko siis tämä naiminen vastoin mestari Gertin tahtoa?

_Pernilla_. Ei suinkaan. Päinvastoin on hän äitiäänkin pyytänyt
kosimaan puolestansa.

_Henrik_. Mutta sitä en ymmärrä; minun mielestäni ei mestari Gert ole
juuri niitä, jotka ujostelevat.

_Pernilla_. Kaikkea muuta; päinvastoin hyvinkin tungettelevainen.

_Henrik_. No, mitä hemmetissä? Hän on rakastunut, on häikäilemätön,
eikä kuitenkaan ole kosinut. Ehkä tyttö on kylmäkiskoinen, eikä antau
hänen puheilleen?

_Pernilla_. Ei, ei, neitimme kyllä taipuu isänsä tahtoon ja odottaa
vaan joka päivä, että mestari itse kosisi.

_Henrik_. Minä huomaan, että suutuitte siitä, että äsken kujeilin
kanssanne, ja nyt tahdotte maksaa samalla mitalla.

_Pernilla_. Eikä, en ole niin kostonhimoinen. Mutta minä selitän mikä
siihen on syynä. Joka ihmisellä on tapansa. Mestari Gertin tapa on
kiusata ihmisiä alituisella lörpöttelemisellään.

_Henrik_. Mitä ihmettä? Piisaako hänellä sitten niin paljon
puheenainetta?

_Pernilla_. Mitä vielä, mutta hän puhuu vaan kolmesta tai neljästä
asiasta. Ensiksikin, jostain vanhasta piispasta Jyllannissa, jonka nimi
oli Arius, ja jota vainottiin muutaman kirjansa takia, jonka hän oli
antanut painattaa. Ja sitten toiseksi jostain merkkireiveistä ja
paltturuhtinaista Saksassa. Kolmanneksi turkkilaisista ja neljänneksi
reissustaan, jonka hän kerran teki Harslevista Kieliin. Niin että mistä
hyvänsä alkaakin puhua hänen kanssaan, niin yks' kaks' on tietämättään
auttamattomasti keskellä Saksaa tai jossain Turkinmaalla.

_Henrik_. Sepä vasta merkillinen tapa.

_Pernilla_. Esimerkiksi, jos joku sattuisi sanomaan hänelle vaikka
näin: tänään on kaunis ilma, niin vastaa hän: oo, sellainen ilma
minullakin oli kerran, kun matkustin Harslevista Kieliin. Ja sitten se
märehtii koko reissunsa taas alusta loppuun, kunnes äänensä on ihan
sorroksissa ja vaikka hänet tukasta silloin raahaisi ulos huoneesta, ei
hän ennen lakkaa lörpöttämästä mokomasta reissustaan, ennenkuin on
päässyt Kieliin asti. Ja niin hän joka kerta tarttuu kiinni kielestään,
silloin juuri, kuin hänen pitäisi kosia neitiä, niin että apteekkari on
monta kertaa jo aikonut kohteliaalla tavalla lähettää hänet sinne,
missä pippuri kasvaa; mutta äiti on taas saanut kaikki hyväksi jälleen.

_Henrik_. Mutta miten neiti voi olla sellaiseen mieltynyt. Sillä
sellaiset miehet, jotka alati lörpöttelevät, eivät itse toimessa
tavallisesti kelpaa mihinkään.

_Pernilla_. Neitimme on kärsivällinen, eikä tahdo olla isälleen
tottelematon, semminkin kun mestari Gert muuten on kunnon mies ja
ammatissaan aivan kelvollinen.

_Henrik_. Vahinko tosiaan, että neiti on niin kärsivällinen, eikä
kerrassaan tee kaikesta loppua. Se olisi herralleni suureksi eduksi,
sillä siitä asti kun hän sai kuulla, että neiti oli toiselle aijottu,
on hän kokonaan ollut poissa suunniltaan. Mutta tuossa hän tulee.


2:nen kohtaus.

    Leonard, Henrik ja Pernilla.

_Leonard_. Henrik, kenen kanssa sinä puhut?

_Henrik_. Se on apteekkarin palvelustyttö.

_Leonard_. Ah, tyttöseni, onko se todellakin totta, että teidän
neitinne on kihloissa?

_Pernilla_. On, herraseni.

_Leonard_. Minä olen koko vuoden häntä ajatellut ja nyt juuri olin jo
aikeissa kosia häntä, kun yht'äkkiä kuulen huhuttavan, että hän onkin
luvattu mestari Gertille. Kovin surettaa se minua, osaksi neidin
tähden, että hän joutuu niin ikävälle miehelle, jota kaikki kammoovat
hänen lörpöttelemisensä takia, mutta eniten kuitenkin oman itseni
tähden, kun niin yht'äkkiä tulen eroitetuksi siitä, joka niin kauvan
aikaa on ollut hartain toivoni. Sinä tiedät Henrik, kuinka usein
hänestä olen puhunut.

_Henrik_. Tiedänpä hyvinkin, ja monta kertaa olen jo sanonut: hyvä
herra! Älkää suotta kuhnailko, vaan käykää ajoissa kiinni, sillä ette
arvaakaan, ennenkuin jo toinen on ennen ennättänyt.

_Leonard_. Minä arvelin että hän oli vielä liian nuori.

_Henrik_. Hui, hai! Onhan hän jo viisitoista vuotias. Kysykääpä vaan
tältä tytöltä paljonko viisitoista vuotta jo merkitsee näinä aikoina.

_Pernilla_. Hyvä herra. Kovasti surkuttelen sekä häntä, että teitä,
sillä en ensinkään epäile, että neitimme teidän kanssanne tulisi paljon
onnellisemmaksi. Mutta kas! Tuolta hän itse tuleekin.


3:mas kohtaus.

    Leonora. Leonard. Henrik. Pernilla.

_Leonora_. Pernilla, mene sisälle isän luokse. Mutta kuka se oli, jonka
kanssa sinä puhuit? Kas vaan, sehän on herra Leonard.

_Leonard_. Rakas neiti! Minä en voi nähdä teitä, ilman että joudun
kokonaan pois suunniltani.

_Leonora_. Kuinka niin? Olenko minä sitten niin vastenmielisen
näköinen?

_Leonard_. Ei, päinvastoin, mutta minä soisin että te minun silmissäni
olisitte kauhea.

_Leonora_. Sepä omituinen toivomus! Mielelläni tahtoisin tietää, mikä
siihen on syynä.

_Leonard_. Syynä siihen, ihana neiti! on -- -- -- Ah! mitä se auttaa,
jos sen sanoisinkin. -- Hyvästi, kaunis neiti! Olkoon onni aina
osananne.

    (Menevät.)


4:jäs kohtaus.

    Leonora. Pernilla.

_Leonora_. Mitä hän tarkoitti, Pernilla?

_Pernilla_. Hän tarkoitti, että vieköön "Hiisi" mestari Gertin.

_Leonora_. Etkö sinä häpeä minun kuulleni toivomasta pahaa tulevalle
sulholleni?

_Pernilla_. Minä en tiedä, mikä se semmoinen sulho on, joka nuorelle
tytölle vaan puhua rupattaa kaikellaisista valtiollisista asioista,
juuri silloin kuin pitäisi puhua muka rakkaudesta. Toista toki, totta
jumalitse, tarvitaan, jos kerran sillä tiellä on, kun turhanpäiväistä
parranpärinää.

_Leonora_. Kyllä se hänestä haihtuu.

_Pernilla_. Oi, oi, hyvä neiti! Älkää toki noin puhukokaan. Jos häneltä
vaikka suun kiinni neuloisi, niin kyllä hän vielä nenänsäkin kautta
oppisi lörpöttelemään.

_Leonora_. No, jätä nyt se asia sikseen ja sano minulle suoraan mitä se
Leonard herra tarkoitti.

_Pernilla_. Hän joutui ihan epätoivoon, kun hän kuuli, että neiti aikoo
mennä naimisiin, sillä hän on jo kokonaisen vuoden teitä rakastanut.

_Leonora_. Minä kummastelen, kuinka hän rohkenee tuollaisia puheita
tuoda esille.

_Pernilla_. Mutta miksi te huokailette niin syvästi?

_Leonora_. Se ei ole totta; minä en mitään huokaillut.

_Pernilla_. Kas, nyt te taas huokasitte!

_Leonora_. Pernilla! Jätä minut rauhaan!

    (Menee nenäliina silmillään.)

_Pernilla_. Tottamaar! Hänellä oli kyyneleet silmissä. Jaa, minä
huomaan kyllä, että jos se vaan hänestä riippuisi, niin mieluummin toki
hän herra Leonardin ottaisi. Mutta apteekkari huutaa, täytyy mennä
sisälle.

    (Menee.)


5:des kohtaus.

    Gilbert. Gunild.

_Gilbert_. Nyt, miehet, katsokaapas että kaikki on reilassa, kun
tohtorit tulevat. Iltapäivällä on nimittäin apteekissa tarkastus. --
Arvelen kuitenkin, että kunhan vaan liköörit ja paloviina ovat hyviä,
niin välittävät ne viis' muusta. Nyt kymmeneen vuoteen ei tohtori
Herman ole toisin tarkastanut apteekkiani. Ainoa mitä hän kysyy on:
onkos teillä "haustus cordialis" hyvää? sitä meidän, hyvät virkaveljet
tulee maistaa. Ja kun sitten seitsemän, kahdeksan pulloa parasta
reinviiniä on tyhjennetty, on tarkastuskin tehty. -- Mutta tuollahan on
mestari Gertin äiti. Palvelijanne, hyvä rouva!

_Gunild_. Sangen hauskaa, että sain tavata teitä, herra apteekkari!
Tahtoisin niin mielelläni puhua teille vähän tuosta --

_Gilbert_. Niin, paras keino siihen on ottaa kamalapulveria. Muuten
kyllä ymmärränkin, mitä tarkoitatte. Olen jo senkin seitsemän kertaa
sanonut, että mestari Gert sopii vävypojakseni, kun te vaan lupaatte,
että poikanne tulee luokseni ja ratkaisee asian. Ja onhan tuo
tullutkin, mutta aina vaan istuu ja lorisee kaikkea muuta roskaa
myöhäiseen yöhön asti. Mokomata kosijata en ole ennen nähnyt. Minä en,
peijakas vie, anna tässä kauvemmin kujeilla kanssani. Jos hän tahtoo
tytön, niin tehköön pian päätöksen, että asiasta kerrankin tolkku
tulee, niinkuin sanotaan.

_Gunild_. Kyllä siitä tolkku tulee, herra apteekkari. Minä vakuutan
ett'ei se ole mitään kylmäkiskoisuutta; hän on niin rakastunut, kuin
vaan suinkin olla voi.

_Gilbert_. No, mutta miksi hiidessä hän ei sitten kosi, sen sijaan että
hän vaan meille syöttää kaikellaisia juttujaan? Mitä se minua
liikuttaa, mikä mies tohtori Arius oli? Minä saan ihan kylläkseni jo
näistä tohtoreista ja välskäreistä, mitä meillä nykyjään on. Ja mitä
minä siitä välitän montako paavia taikka kuuriruhtinasta nykyään on
olemassa. Minun apteekkini tulee aivan yhtä hyvin toimeen, vaikka niitä
ei olisi ainoatakaan koko maailmassa.

_Gunild_. Tänään on poikani vannonut minulle ratkaisevansa asian.

_Gilbert_. Hyvä, hyvä muoriseni! Tyttäreni on kyllä silloin oleva
kotona, kysyköön vaan mestari Gert häntä; itselläni ei ole nyt aikaa
häntä puhutella, kun apteekissa on tarkastus tänään. Hyvästi nyt vaan,
antakaa hänen sitten heti tulla.

_Gunild_. Kas! siinä poikani itse, jos herra apteekkari tahtoo häntä
puhutella.

_Gilbert_. Ei, ei, minulla ei ole nyt aikaa. Sanokaa te vaan hänelle,
mitä minä jo sanoin.

    (Menee.)


6:des kohtaus.

    Mestari Gert. Gunild.

_Gert_. Mihin apteekkarilla oli sellainen kiire, äiti?

_Gunild_. Niin, kuulehan nyt poika. Tällä kertaa vielä sain hänet
leppymään, vaikkakin suurella vaivalla, sillä hän luulee, että hänen
kanssaan vaan ilveillään. Nyt siitä on jo enemmän kuin kaksi kuukautta,
kun naimisesta päätettiin, eikä ollut enää muuta jälellä, kuin puhua
vaan asiasta itse tytölle. Mutta päivä toisensa jälestä on mennyt
hukkaan sinun kirottuun lörpötykseesi, joka ei ole killinginkään
arvoinen. Luuletko sinä, että ihmiset siitä välittävät, mitä sinä teit
Kielin matkallasi, kuinka monessa kapakassa sinä kävit, kuinka monen
tytön polvia sinä joka kapakassa kutkuttelit ja kuinka monta
piipullista tupakkaa sinä matkallasi poltit, -- Kyllä tässä kylässä on
niin monta ihmistä, jotka ovat kulkeneet paljon kauvempana maailmassa,
kuin sinä. Anders Kriston poika esimerkiksi on jo kolme, neljä kertaa
kulkenut Portot ja Pariisit, Ranskan maalla ja vielä jossain kaukana
Neappelissa tai missä hiiden pelissä lie ollutkaan, mutta ei läheskään
niin paljon kerskaile matkoistaan.

_Gert_. Ne, jumaliste, ei olekkaan mitään tusinajuttuja, mitä minä
Kielin matkastani kerron, vaan päinvastoin sellaista, joka todellakin
ansaitsee kuulemista. Tahtooko äiti kuulla, niin minä kerron
lyhykäisesti matkastani.

_Gunild_. Mene hiiteen loruinesi! Pois, ja toimita asiasi, tai sano
suoraan ettei sulla ole halua siihen, niin siitä kerrankin päästään;
mars matkaan!

    (Menee.)


7:mäs kohtaus.

    Mestari Gert. Apteekkipoika.

_Gert_. Niin, kyllä minun todellakin täytyy mennä sisälle ja saada asia
selväksi. Mutta tuossa on apteekkipoika. Palvelijanne, herraseni.

_Poika_. Palvelijanne, mestari Gert, aijotte kai meille?

_Gert_. Niin aijon, minulla olisi vähän asiaa teidän neidillenne.
Olettehan oppilaana tässä apteekissa?

_Poika_. Olen, herra.

_Gert_. Ette kai vielä kauvan ole ollut tässä talossa?

_Poika_. En, olen vasta kahdeksan päivää ollut täällä palveluksessa;
mutta minä olen palvellut yhdeksän vuotta eräässä apteekissa
Harslevissa.

_Gert_. Harslevissa? Onko se mahdollista? Oletteko te ollut siellä?

_Poika_. Kyllä. Tunnetteko muuten Harslevia?

_Gert_. Tottahan toki minä Harslevin tunnen; kerran matkustin sieltä
Kieliin, enkä koskaan unhota sitä matkaa. Muun muassa sattui samalle
matkalle eräs hattumaakarin sälli, perin kelpo mies, joka vieläkin asuu
Kielissä, ja pidetään sitä siellä parhaimpana mestarina. -- Summa
summarum: me matkustimme yksissä Kieliin, koetellaksemme siellä
onneamme. Sillä Kiel on käsityöläisille aivan erinomainen kaupunki.
Moni minunkin tuttavistani on tullut sinne ihan tyhjin käsin, mutta jo
muutaman vuoden perästä on heillä ollut mainio toimeentulo. Kas,
asianlaita on sellainen, että työväkeä on kaupungissa vähän, ja
asukkaat ovat varakkaita ja maksavat hyvin. Sitäpaitse saa kaikkea
siellä perin helpolla hinnalla. Kerronpa herralle lyhyesti, missä
hinnassa esimerkiksi ruokatavara oli minun aikanani. Naula parasta
läskiä, mitä mies voi toivoa rokkansa höysteeksi, maksoi vaan
lyypekkiläisen killingin.

_Poika_. Ah, herraseni se käy ihan liian pitkäksi kertoa.

_Gert_. Naula häränlihaa maksoi äyrin.

_Poika_. Hoo! Mutta kuuluukos tuo nyt matkaan?

_Gert_. Puoli tynnyriä voita neljä riksiä.

_Poika_. Kuulkaas nyt, hyvä herra! Minä sanon suoraan ettei minulla ole
kärsivällisyyttä kuunnella kaikkea tuollaista.

_Gert_. Tiu munia lyypekkiläisen killingin.

_Poika_. Mutta mitä herran nimessä minulla on tekemistä teidän
munienne, voinne ja läskinne kanssa?

_Gert_. Pullo franskalaista viiniä maksoi vaan -- -- -- No, no,
herraseni! älkää toki tulko kärsimättömäksi. Minä siis jätän kaiken
tämän ja kerron vaan itse matkasta. Ensimmäisessä kestikievarissa
matkan varrella tapasimme miehen, joka näytti oikein siistiltä
kiiltonappisessa takissaan ja mustissa samettihousuissaan. Tuo samainen
mies puhutteli meitä hyvin ystävällisesti ja sanoi: eikös meidän hyvät
herrat sopisi maistaa jotain tässä yhdessä. Me kiitimme kunniasta, ja
niin tyhjensimme sitten hänen kanssaan pullon toisensa perästä "in bona
caritate", kunnes me, luvalla sanoen, olimme jo aika pöpperössä.
Silloin hän vihdoin nousi ja esitti meille veljenmaljan ja me
pokkuroimme ja pokkuroimme ja joimme veljenmaljan hänen kanssaan. Sillä
aikaa istui kyytimiehemme jossain nurkassa ja virnisteli siellä
partaansa. Me kysyimme häneltä jo parikin kertaa: "Svager! Warumb' lakt
Er?" Mutta hän vaan aina vastasi: "Nix". Sitte vasta, kun uusi veljemme
oli mennyt, saimme häneltä kuulla, että se olikin Slesvigin pyöveli. Ja
nyt kysyn teiltä hyvä herra! onko ihmisillä todellakin oikeus suuttua
meille siitä? Sillä -- anteeksi, minulla on sellainen kauhea yskä,
täytyy kääntyä vähän syrjään. (Sillä aikaa toinen hiipii pois. Gert
rykii ja puhuu aina välillä, yhä poispäin kääntyneenä.) Sillä, niinkuin
jo sanoin, mistä kummasta me sen olisimme voineet tietää, että hän oli
Slesvigin pyöveli (rykii taas) ja "posito" (rykii taas) että jos me sen
olisimme tienneetkin (rykii taas) niin, entäs sitten? Sillä jos oikein
perään ajattelee, mikä oikeastaan teloittaja on? (rykii taas ja kääntyy
sitten toisen puoleen) Esivallan virkamies. -- Mutta mihinkä hän
joutui? Veikö itse piru harslevilaisen? Hei herra harslevilainen!
Harslevilainen! Harslevilainen! Eikös se ole hävitöntä, noin juosta
pois kesken kunnon miehen puhetta? Totta totisesti minä kerron
apteekkarille, kuinka hävittömiä hänen palvelijansa ovat. Poika
varmaankin luuli olevansa espanjalainen grandi, kun oli noin kopea. En
tiedä, mikä siinä on, mutta minun käy aina ohrasesti tässä kylässä.
Olisinpa vaan jossain muualla niin ansaitsisin rahaa puheellani. Sillä
tuskin on ketään, joka voisi sanoa, että minä joskuskaan olisin roskaa
puhunut, että minä milloinkaan olisin puhunut sellaista kuin ilmoista,
naimisista tai lastensynnyttämisistä. Ei! Minun esitykseni koskevat
yksinomaan vaan poliitillisia tai ulkomaalaisia asioita, ja ovat ne sen
arvoisia, ettei niitä voi kullallakaan maksaa. -- Vaan jos joku
sanoisi: Miksi viskaat helmiä sioille? vastaan minä: kun kerran olen
alkanut jonkun esityksen, täytyy se minun myöskin lopettaa. Sellainen
on luontoni, eikä mikään ärsytä minua niinkuin se, että joku on kuullut
alun puheestani, eikä malta kuunnella sitä loppuun. Mutta, ai
helkkarissa! Olin aivan unhoittaa asiani. Täytyy kolkuttaa.


8:sas kohtaus.

    Leonora. Mestari Gert.

_Leonora_. Palvelijanne, mestari Gert.

_Gert_. Palvelijanne, hyvä neiti. Pelkään vaan, että tulen
sopimattomaan aikaan.

_Leonora_. Kuinka niin?

_Gert_. Minä kuulin että teillä on tarkastus tänään.

_Leonora_. Mutta eihän se ole minun asiani, sehän kuuluu vaan
miesväelle.

_Gert_. Minä kuulin sieltä sellaisen melun ja metelin kuin olisi siellä
Saksan valtiopäiviä tai piiripäiviä pidetty.

_Leonora_. Mitä ne ovat ne piiripäivät?

_Gert_. Minä olen kovin mielissäni siitä, että neiti kysyy sitä
minulta.

_Leonora_. En kuitenkaan tällä kertaa tahdo vaivata teitä sitä
selittämään.

_Gert_. Sillä sen asian tiedän minä paremmin kuin kukaan muu tässä
kaupungissa.

_Leonora_. En ensinkään sitä epäilekään. Vaan minä toivon sittenkin
että se saisi jäädä toiseen kertaan.

_Gert_. Sillä suuri eroitus, rakas neitini, on Saksan valtiopäivien ja
Saksan piiripäivien välillä.

_Leonora_. Niin, sen kyllä uskon.

_Gert_. Ensiksikin selitän teille, mitä valtiopäivät ovat: valtiopäivät
kutsuu kokoon seitsemän vaaliruhtinasta.

_Leonora_. Voipi olla niin, mestari Gert. Minulla ei ole kunnia tuntea
ketään noista herroista.

_Gert_. Ja kaikkiaan on seitsemän vaaliruhtinasta, kolme hengellistä ja
neljä maallista, sillä maalliset ovat yhtä voimakkaammat.

_Leonora_. Minä surkuttelen noita hengellisiä. Mutta minkäs minä sille
mahdan.

_Gert_. Ensimäinen on Trierin arkkipiispa.

_Leonora_. Olkoon vaan.

_Gert_. Toinen on Kölnin arkkipiispa.

_Leonora_. Mutta mestari Gert -- --

_Gert_. Kolmas on Mainzin arkkipiispa.

_Leonora_. Onko se mahdollista?

_Gert_. Se on niin totta kuin minä tässä istun, hyvä neiti. Sillä mitä
minä hyötyisin valheesta.

_Leonora_. Teitä ei sen enemmän hyödytä valehteleminen kuin totta
puhuminenkaan, kun puhutte minulle tuollaisista asioista.

_Gert_ (pidättäen häntä). Nämä seitsemän vaaliruhtinasta hallitsevat
neljättä monarkiaa, sillä niitä on ennen ollut vaan kolme.
Phryygialainen, Elamiittilainen ja Mesopotamialainen. Kun
vaaliruhtinaat häviävät, silloin maailmakin häviää Sibyllan ennustuksen
mukaan. Sentähden pidetään tarkka vaari siitä, että niin pian kuin joku
vaaliruhtinas kuolee, valitaan heti toinen hänen sijaansa, ettei
maailma häviäisi, ja näin on ollut aina keisari Augustuksen ajoista
asti, joka kuuluisa keisari perusti neljännen ja viimeisen monarkian.
Sama suuri keisari teki vielä kaksi muuta kuuluisaa tekoa: ensiksikin
hän määräsi, että koko maailma piti verolliseksi laskettaman ja
toiseksi sääsi hän nuo seitsemän vaaliruhtinasta. Paavi oli kyllä sitä
vastaan ja sanoi: "Ihre Kaiserliche Majestät, warum so viele weltliche
Fürsten auf einmal zu machen?" Mutta keisari Augustus, joka oli mies
puolestaan, eikä antanut kanssaan leikitellä, suuttui ja sanoi
paaville: "Ihr papstliche Exellentz! Ich will es so haben"; josta paavi
heti säikähti ja pyysi armoa ja sai sen aikaan, että keisari salli
hänen yhtäaikaa asettaa kuusitoista kardinaalia, se on sama kuin
hengellistä kreiviä ja paroonia; sillä kardinaalin arvon perii
ainoastaan vanhin poika, eikä koskaan tyttö, ja jos joku kardinaali
kuolee ja jättää jälkeensä vaan tyttäriä, niin lankee kardinaalinarvo
takaisin paaville.

_Leonora_. Hyvä herra! Minä en jouda teitä kauvemmin kuulemaan. Jos
tahdotte vasta kunnioittaa meitä käynnillänne, olisi se meille kovin
mieluista erittäinkin, jos voisitte tulla sellaiseen aikaan, jolloin
minä en ole kotona. Muuten pyydän teitä, että kertoisitte loput
kissalleni, sillä se ymmärtää siitä aivan yhtä paljon kuin minäkin.
Hyvästi!

    (Menee.)

_Gert_. Kas, siinäpä kuulin kunniani! Minä huomaan että puheeni kautta
tulen vaan vihatuksi tässä kaupungissa. Sen vannon etten enää toista
kertaa suutani aukaise, sillä ihmiset täällä eivät sitä ansaitse.
Siitä, josta niiden pitäisi kunnioittaa ja rakastaa minua, siitä ne
minua vihaavat. Menen kun menenkin ja kerron äidille, kuinka
ivallisesti minut täällä vastaanotettiin. (Menee.)


9:säs kohtaus.

    Gunild. Leonora.

_Gunild_. Täytyy tästä mennä kuulemaan mitenkä se poika on toimittanut
siellä asiansa. Se on merkillistä sen miehen kanssa. Hän on rakastunut
tyttöön, ja tyttökin on puolestaan taipuvainen; vanhemmat ovat panneet
asian alulle, ja hän on jo niin usein lähtenyt kosimaan, mutta palannut
aina tyhjin toimin. Toivon kuitenkin, ettei tällä kertaa ole käynyt
yhtä hullusti. Vaan tuossahan on itse neiti. Palvelijanne, rakkahin,
tuleva miniäni!

_Leonora_. Te suvaitsette laskea leikkiä. Tuo nimitys ei ollenkaan
kuulu minulle.

_Gunild_. Kuinka niin? Eikö poikani sitten ole ollutkaan täällä,
niinkuin sovittiin?

_Leonora_. On kylläkin.

_Gunild_. Ja niinkuin toivon, toimittanut asiansa?

_Leonora_. Sitä en myöskään voi kieltää. Hän oli päättänyt tulla tänne
opettamaan minulle saksalaista valtiotiedettä, ja näyttämään minulle,
millä kannalla Saksan hallitus nykyisin on. Ja sen hän teki aivan
eriomaisesti, niin ett'en suinkaan voi muuta valittaa, kuin että esitys
kesti vaan liian kauvan.

_Gunild_. Eikö hän siis virkkanut sanaakaan rakkaudesta?

_Leonora_. Ei, hyvä rouva! Niin kauvan kuin hän ainakin minua
puhutteli, oli hän koko ajan Rein virran toisella puolen, ja harppasi
niin yhä kauvemmaksi ja kauvemmaksi Saksaan, niin että minä lopuksi
aloin jo pelätä joutuvani Turkinmaalle ja läksin pakosalle pyytäen
häntä loput kertomaan kissalleni. -- Vaan tuossa on isä; häneltä voi
rouva kuulla, mitä hän asiasta arvelee.


10:nes kohtaus.

    Gilbert. Gunild. Leonora.

_Gilbert_. Hyvä rouva! Suokaa anteeksi, että minä puhun ihan
koristelemattomasti. -- Me emme tästä lähin tahdo enää olla missään
tekemisissä, emme teidän, emmekä lii'oin teidän poikanne kanssa. Sillä
kauvemmin enää emme tahdo antaa vetää itseämme nenästä, emmekä salli,
että talostamme käy kaikellaisia juttuja.

_Gunild_ (itkien). Oi, hyvä herra apteekkari, en voi sanoin sanoa,
kuinka se vihloo sydäntäni. Minä myönnän, että pojallani on se paha
vika, että kun hän pääsee kiinni niistä vanhoista puheista, niin hän
silloin unhoittaa kaiken muun, mitä hänen pitäisi toimittaa. Mutta
ilman tuota pientä heikkoutta, herra apteekkari, on hänessä paljon
enemmän hyvää kuin pahaa. Hän on niin siivo ja nuuka, ei vuosikausiin
ole ollut humalassa, ei pelaa eikä lyö korttia ja on perin ahkera
ammatissaan.

_Gilbert_. Minä myönnän kaiken tuon, hyvä rouva! Ja suon kyllä
mielelläni, että hän seurustelee oppilaitteni kanssa, niille hän varsin
hyvin voi pitää luentojaan ja esitelmiään, mutta minun tyttäreni hän
saa jättää rauhaan, sillä hänen ei sovi enää käydä mitään lastenkoulua.

_Gunild_ (on pyörtyvinään). Ooh! Ooh!

_Gilbert_. Katsos perhanaa! Mikä ämmälle tuli? Juokse sisään, Leonora,
ja tuo se kolmas pullo sieltä neljänneltä hyllyltä!

    (Hän tuo pullon ja he antavat Gunildin haistaa sitä.)

_Gilbert_. No, no! hyvä rouva! älkää nyt ottako sitä noin pahaksi. Entä
nyt sitten, jos ei poikanne saakkaan tytärtäni? Onhan hänellä aina yhtä
hyviä naimiskauppoja tarjona.

_Gunild_. Rakas herra apteekkari! Tehkää toki minulle se palvelus, että
te vielä kerran lupaatte olla kärsivällinen, että välttäisimme ihmisten
puheita. Uskokaa minua, te ette enää tule petetyksi.

_Gilbert_. No, no, no, hyvä rouva! Olkaa nyt vaan rauhassa. Antaa hänen
siis vielä kerran tulla, mutta silloin täytyy tulla tosi asiasta.

_Gunild_. Oi, kiitoksia, herra apteekkari! Ja antaapas hänen tälläkin
kertaa vielä hutiloida, niin en pojakseni häntä enää tunnusta.

_Gilbert_. Hyvästi sitten!

    (Lähtevät.)


11:sta kohtaus.

    Gunild. Mestari Gert.

_Gunild_. Voi minua kurjaa ihmisparkaa! Se poika vie minut vielä kerran
hautaan. Mutta eikös se vaan olekin tuolla? Uskallatko sinä sen renttu,
sinä sen pahanpäiväinen vetelys tulla vielä silmieni eteen? Hullu olen,
kun tuollaista suren, sillä jo aikoja sitten olisi minun pitänyt lyödä
sinut raajarikoksi. Kuinka taasenkin olet toimittanut asiasi tuolla
sisällä.

_Gert_. Hyvin kyllä äiti. Mutta neiti oli hieman pikainen.

_Gunild_. Siksikö, ettei hän tuntikausia jaksanut kuulla sinun
jaarituksiasi. Sinä hävitön lurjus (lyö häntä korvalle) sano minulle
(lyö taas toiselle korvalle) mitä varten sinä menit apteekkarille.
Siksikö, että sinä siellä opettaisit valtioviisautta?

_Gert_. Neiti kysyi minulta mitä ne valtio- tai piiripäivät ovat
Saksassa, niin täytyihän minun selittää se hänelle, ja sitä ei voi
tehdä muuten, ellei kerro vaaliruhtinoista, ja osoita, että niitä on
kaikkiaan seitsemän, nimittäin kolme hengellistä ja neljä maallista.
Hengellisiä ovat: Kölnin vaaliruhtinas -- -- --

_Gunild_ (antaa hänelle taas pari korvapuustia). Kas, siinä saat pari
hengellistä ja oppinutta oikein Kölnin mitalla. Joko nyt pidät suusi
kiinni?

_Gert_. Voi, voi, äiti! Älkää olko noin äkäinen minulle. Lepyttäkää nyt
apteekkari vielä kerran. Kunniasanallani lupaan etten toista kertaa
neitiä lörpötyksilläni pidätä, enkä kiertele, vaan käyn heti asiaan
kiinni, niin että hän voi olla tyytyväinen minuun.

_Gunild_. Kuule Gert! Sulasta rakkaudesta annoin nuo korvapuustit.
Vielä kerran olen minä, sinun tietämättäsi saanut apteekkarin
leppymään. Mene siis heti paikalla sinne, mutta paina mieleesi, että
jos tälläkin kertaa vielä käyttäyt niinkuin ennenkin, niin en ikinä
enää sinua pojakseni tunnusta. (Menee.)

    (Mestari Gert menee heti kolkuttamaan ovelle.
    Neiti itse tulee ulos.)


12:sta kohtaus.

    Leonora. Mestari Gert.

_Leonora_. Terve tuloa takaisin, hyvä mestari Gert!

_Gert_. Nöyrin palvelijanne, rakkahin neitini! Pyydän tuhannesti
anteeksi, jos suututin teitä viime kerralla pitkillä puheilla.

_Leonora_. Kaikki on anteeksi annettu, hyvä mestari Gert.

_Gert_. Minä pyytäisin ettei neiti lukisi sitä minulle virheeksi.

_Leonora_. En ensinkään. Hyvä äitinne on jo saanut isäni ja minut
leppymään.

_Gert_. Minä tunnustan, rakas neiti, että minä joskus pakisen vähän
liikoja.

_Leonora_. Niin olen sen kyllä huomannut.

_Gert_. Ja moni pitää sitä virheenä, vaan löytyy niitäkin, jotka
panevat sille arvoa.

_Leonora_. Ei se tee mitään, mestari Gert, kunhan vaan ei puhu
sopimattomaan aikaan.

_Gert_. Eikö neiti siis olekkaan oikein sydämestään anteeksi antanut?

_Leonora_. Olen, mestari Gert, kaikesta sydämestäni.

_Gert_ (suutelee hänen kättään). Tuhannet kiitokset! Meillä, jotka
olemme matkustelleet ulkomailla, tahtoo olla sellainen tauti tai tapa,
tai miksi sitä nyt sanoisin, että me niin mielellämme tahdomme kertoa
kaikesta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet noilla vierailla
mailla, siten näyttääksemme muille, ettemme aina vaan ole kotinurkissa
elelleet.

_Leonora_. Onko siis mestari Gert ollut ulkomailla? Sitä en tosiaankaan
ole koskaan tiennyt.

_Gert_. Tietysti! Minä matkustin kerran Harslevista Kieliin, enkä
koskaan unhoita sitä matkaa (j.n.e.).

_Leonora_. Hyvä herra! Jollette laske minua, niin saatte ympäri korvia.

    (Menee).


13:sta kohtaus.

    Gert.

_Gert_ (Yksin.) Hän meni! Minä myönnän kyllä että puhun paljon; olen
perinnyt sen isältäni. Mutta hän ei suinkaan puhunut roskaa ja sitä en
tee minäkään. Kyllä ihmiset tässä kaupungissa vielä kerran tulevat
kaipaamaan minua, sitten kun olen kuollut, ja sanovat: "Piru vie, se
mestari Gert oli sentään parempi mies kuin luulimmekaan". Niin, vielä
ne sanovat: "Oi, jospa me vaan voisimme hänet elävänä jälleen kaivaa
haudasta." Niin se on tässä maailmassa, niin kauvan kuin ihminen täällä
elää, ei häntä kunnioiteta, vaan tuskin on hän kuollut, kun hänen
kuolemaansa jo paheksitaan. Kateudella on myöskin osansa siinä. Kaikki
näkevät, että minä aina kykenen pitämään puhetta vireillä. Muut
tahtoisivat kyllä mielellään ottaa osaa hekin, vaan eivät siihen
kykene. Miksikä esimerkiksi hansikkamaakari Jörgen vihaa minua niin
kovasti? Juuri sentähden että hän aina tahtoisi sanoa sanan sekaan,
mutta ei uskalla, kun minä olen läsnä, sillä hän tietää että minä
ymmärrän politiikkaa monta kertaa paremmin kuin hän. Olen sen monta
monituista kertaa huomannut, että niin pian kun minä satun tulemaan
seuraan, jossa hän on, niin heti hän vaikenee, tahtoen siten muka
ihmisten silmissä olla yksi noista viisaista, jotka puhuvat vähän,
mutta ajattelevat sitä enemmän. Tuo nyt on sellaisten tyhmeliinien
vanha temppu, jotka eivät ymmärrä mistään, vaan ovat vaan olevinaan
muka hyvinkin viisaita. Ja kuitenkaan he, kaikessa viisaudessa eivät
ajattele sen enempää kuin hevonen tai lammas. Pitääkö minun sentähden
antaa tukkia suuni? Ei, mieluummin tahdon olla kadehdittu kuin
halveksittu. Parempi on että ihmiset sanovat: "sillä miehellä vasta on
liukas kieli", kuin että he sanoisivat: "se mies istuu kuin nauta, eikä
sillä oo suuta eikä sanoja". Mutta mitä minun on tehtävä tässä asiassa?
Myönnän kyllä, että jouduin vähän liian pitkiin puheisiin neidin
kanssa. Mutta eikö hän sitten olisi voinut kuulla puhettani loppuun?
Pitikö hänen sentähden uhata minua korvapuustilla? Olen varma siitä,
että apteekkari nyt tahtoo purkaa kaikki -- kaikki. Mutta minä vedän
hänet edesvastaukseen. Näytän kuin näytänkin hänelle vieläkö tässä
maassa on lakia ja oikeutta. Minä haen asianajajan.

    (Menee).


14:sta kohtaus.

    Gunild, Gilbert, Leonora, Pernilla.

_Gunild_. Ei voi edes muuta päähäni pälkähtääkään kuin että se poika
nyt viimeinkin on noudattanut kehoitustani, ja kerrankin saanut sen
asian päättymään, joka minua jo niin kauvan on huolestuttanut. Mutta
tuolta tulee apteekkari -- ja yksinään tyttärensä kanssa! Hyi, koko
ruumiini vapisee pelosta, minä aavistan, että -- -- -- Nöyrin
palvelijanne, herra apteekkari! Missä on minun poikani?

_Gilbert_. Kuulkaa nyt, hyvä rouva! En tahdo käydä teidän kimppuunne,
sillä te olette kunnon nainen ja syytön siihen.

_Gunild_. Herra hyvästi siunatkoon, mitä nyt taasen on tapahtunut?

_Gilbert_. Poikanne on taas tällä kertaa toimittanut asiansa aivan niin
kuin ennenkin. Sanaakaan ei hän ole maininnut rakkaudesta, vaan on
puhua lörpöttänyt puuta heinää kaikellaisista valtioasioista.

_Gunild_. Voi minua onnetonta ihmis'parkaa!

_Gilbert_. Tyyntykää toki, hyvä rouva!

_Gunild_. Voiko herra apteekkari siis tälläkin kertaa vielä antaa
hänelle anteeksi.

_Gilbert_. Ei, hyvä rouva, mutta voimmehan silti olla hyviä ystäviä.
Tyttäreni pääsee kyllä muutenkin naimisiin. Herra Leonard,
viinikauppias tällä samalla kadulla on kovasti rakastunut häneen. Minun
ei ole tarvis tyrkyttää tytärtäni kellekään.

_Gunild_. Sitä en suinkaan epäile. Mutta hyvä herra apteekkari. -- --

_Gilbert_. Mutta, hyvä rouva! Olkaa niin hyvä ja jättäkää minut
tästälähin rauhaan.

_Gunild_. Ah, ah! Minä suren todellakin itseni kuoliaaksi tuon pojan
tähden, ah-ah-ah!

_Gilbert_. Sydämmestäni olen pahoillani teidän tähtenne, hyvä rouva.

_Gunild_. Oi, hyvä herra! Itkussa silmin rukoilen teitä, antakaa
hänelle anteeksi vielä tämä yksi ainoa kerta. Vannomalla vannon, etten
koskaan tämän jälkeen sano en halaistua sanaa hänen puolestaan. Tehkää
se sen ystävyyden nimessä, joka on aina ollut välillämme.

_Gilbert_. Hyvä rouva! Sydämmeni ei enää kestä nähdä teidän noin
surevan. Olkoon menneeksi, hyvä rouva! Armahdan häntä vieläkin tämän
kerran, mutta se on nyt viimeinen.

_Gunild_. Totta totisesti, en ikinä enään suutani avaa hänen
puolestaan.

_Gilbert_. No, tulkoon hän sitten kello viisi tänä iltana. Silloin on
notario siellä, ja niin pian kuin hän on ilmoittanut rakkautensa,
voimme heti tehdä naimakirjan, niin päästään kerrankin siitä.

_Gunild_. Heti paikalla lähden kotiin ja saarnaan sille pojalle niin
että paikat paukkuu.

    (Menee).


15:sta kohtaus.

    Gilbert. Leonora. Pernilla.

_Gilbert_. No niin, tyttöseni! Tämä on viimeinen kerta kun hän sinua
kiusaa.

    (Leonora huokaa).

_Gilbert_. Miksi sinä huokaat noin?

_Pernilla_. Minä se vaan huokaan, hyvä herra, vaikka minun ei tarvitse
ottaakaan häntä. Mitä sitten neiti tekisi? Jos herralla olisi kymmenen
tai kaksitoista tytärtä, jotka hänen köyhyyden tähden täytyisi naittaa,
niin silloin jossain määrin ymmärtäisin tätä, naittaa -- --

_Gilbert_. Kas niin, mampselli! Pidä sinä vaan suusi kiinni. Minä olen
se, joka tahdon niin. Muuten, eihän miehestä ole mitään pahaa
sanottavaa?

_Pernilla_. Onhan se, totta maar' ovela mies, jollei vaan olisi niin
höprä.

_Gilbert_. Ja mitä sitten moitit hänessä muuta, kuin että hän puhuu
vähän liikoja? Sehän on tavallinen vika siinä ammatissa.

_Pernilla_. Totta kyllä hyvä herra! Mutta lörpöttelemisessä kelpaa tämä
kapteeniksi vaikka koko maailman partureille. Sen sijaan että
tyttärenne hääiltanaan saisi nousta morsiusvuoteelleen, saa hän istua
ja kuunnella tuon lörpön luentoja. Yöt pitkät se vaan kertoisi
juttujaan, jotka suinkaan eivät huvita nuoria tyttöjä. Minä pelkään
todellakin, että neiti jo itsekkin vuoden sisään on muuttunut
aviisiksi. Totta totisesti, en vaan minä tuollaisesta miehestä huolisi;
siinä kaikki, mitä minulla on sanottavaa; paitsi jos minä vahingossa
sattuisin kadottamaan korvani, niin että hän voisi saarnata minulle
häiritsemättä.

_Gilbert_. No niin tässä ei enää puheet auta. Mitä minä kerran olen
luvannut hänen äidilleen sen minä myöskin pidän.

    (Menevät kaikki sisään).


16:sta kohtaus.

    Mestari Gert. Asianajaja Tobias.

_Gert_. Te neuvotte minua siis, herra asianajaja, nostamaan oikeusjutun
apteekkaria vastaan.

_Tobias_. Minä aina, hyvä herra, neuvon kunniallista miestä menemään
oikeuteen, sillä huonostihan minä muuten ymmärtäisin juridiikkaani,
samoin kuin sekin olisi huono välskäri, joka ei sairaalleen neuvoisi
suoneniskua.

_Gert_. Mutta luuletteko, että minä myöskin voitan tämän asian?

_Tobias_. Ja muussa tapauksessa, ettekö alkaisikaan oikeusjuttua? Mitä
lörpötystä se on?

_Gert_. Mitäs vasten minä sitten muuten rupeisin riitelemään.

_Tobias_. Hyvä herra! Te kyllä voitte olla hyvä välskäri, mutta
juridiikkaa te ette lainkaan ymmärrä. Eikö esim. sairas silti turvaudu
aina lääkäriin, vaikka hän hyvin tietäisikin, ettei hän enää koskaan
parane. Hän kysyy lääkäriä siitä syystä, ettei hänestä kukaan voisi
sanoa: "hän kuoli lääkärittä niinkuin joku mykkä eläin?" Seikka on ihan
sama, jos antaa riita-asian jäädä sikseen, viemättä sitä oikeuteen.
Ihmiset sanovat sellaisesta: "tuo saituri, tuo visukinttu! se ei
tohtinut pitää oikeudestaan kiinni." Päinvastoin vaikka rehellisessä
asiassa häviäisikin, voi aina sanoa: "minulla on hyvä omatunto, olen
tehnyt kaiken voitavani." -- Ja vielä lisäksi on tämä semmoinen asia,
jossa te ette voi hävitä.

_Gert_. Mutta herra asianajaja! Ettehän te vielä tiedä mikä asia se
onkaan.

_Tobias_. Sanoittehan jo, että se on erästä apteekkaria vastaan?

_Gert_. Niin on.

_Tobias_. Tarpeeksi, hyvä herra, tarpeeksi. Tässä käteni sen päälle
että te voitatte. Siihen ei paljon taitoa tarvita pistää yksi
apteekkari pussiin. Ja jos sattuisikin niin käymään että te
häviäisitte, niin takaan, että te häviätte kunnialla. Miten asia muuten
on?

_Gert_. Minun äitini ja tuo apteekkari ovat sopineet keskenään minun ja
apteekkarin tyttären naittamisesta. Minä olin tytön luona tänään,
ilmoittaakseni hänelle rakkauteni. Mutta ennenkuin vielä ennätin kosia,
satuin joutumaan kiinni eräästä toisesta aineesta, josta tyttö niin
suuttui, että uhkasi antaa minulle korvapuustin -- korvapuustin
minulle.

_Tobias_. Jos te tällaisen jutun päästätte käsistänne, niin te olette
tyhmeliini. Luottakaa te vaan minuun, niinkuin kunnialliseen mieheen.
Minä toivoisin, että tässä olisi kysymys hengestänne, että minä voisin
teille näyttää kuinka tunnollisesti minä teidän asiaanne ajan.

_Gert_. Kiitän nöyrimmästi! Tässä kaupungissa soimataan minua siitä,
että minä muka liikoja puhun, mutta se ei olekkaan mitään tuulen
pieksämistä, mitä minä puhun. Minä puhun vaan tärkeistä valtiollisista
asioista ja muista ulkomaanuutisista, joista oikeastaan pitäisi maksaa
minulle. Nämä ihmiset täällä eivät ymmärrä muuta kuin syödä, juoda ja
maata.

_Tobias_. Niin, puhe on juuri meillä se lahja, jonka kautta me eroamme
eläimistä. Mutta muuten on kaikella aikansa, kun kosii, täytyy kaiken
muun puheen jäädä syrjään.

_Gert_. Se on kyllä totta. Mutta minä joudun usein sellaisiin puheisiin
aivan vastoin tahtoani. Neiti itse sai minut alkuun, sillä kerran kysyi
hän minulta, mitä piiripäivät ovat Saksassa ja taas toisella kertaa
Kielin matkastani, josta minä sitten hänen mielestään kerroin liian
laveasti muka. Mutta eikö sellainen vie paljon aikaa, herra asianajaja.

_Tobias_. No, tuollaisesta matkapahasesta ei liene juuri paljonkaan
sanottavaa.

_Gert_. Vai eikö, kyllä sentään. Se oli totta totisesti perin
merkillinen matka. Minä matkustin näet Harslevista Kieliin
kahdeskymmenes päivä helmikuuta jos oikein muistan.

_Tobias_. Niin, niin, hyvä herra! Minä en ollenkaan välitä siitä. Olen
itse ollut parikin kertaa Kielissä.

_Gert_. Ei, kun oikein muistan, niin se olikin yhdeksästoista päivä
helmikuuta.

_Tobias_. Ei nyt ole aikaa siitä puhua. Nyt on vaan kysymys siitä
oikeusjutusta.

_Gert_. Muun muassa oli samalla matkalla eräs hattumaakariu sälli --

_Tobias_. Teidän täytyy jo ennen auringonlaskua manauttaa apteekkari.

_Gert_. Niin aivan: Tuo samainen hattumaakari oli oikein kunnon poika.

_Tobias_. Valitus on kirjoitettava tähän tapaan:

_Gert_. Hän on vieläkin Kielissä ja pidetään häntä siellä parhaimpana
mestarina sillä -- -- --

    (Asianajaja jatkaa puhettaan seuraavaan tapaan samaan
    aikaan kuin Gert kertoo matkastaan).

_Tobias_. Koska herra se ja se, joka ammatiltaan on apteekkari tässä
kaupungissa, omasta vapaasta tahdostaan ja suostumuksestaan,
todistajien läsnä ollessa minulle allekirjoittaneelle, mestari Gert
westfaalilaiselle, on tyttärensä neitsyt sen ja sen aviopuolisoksi
luvannut, mutta nyt tämä yllämainittu neitsyt se ja se julkeudella
ja ylönkatseella on minut allekirjoittaneen ulos huoneestansa
karkoittanut ja ilman minkäänlaista laillista syytä tämän ylläsanotun
naimasopimuksen nyt purkaa tahtoo, niin, koska se koko kaupungissa
on tiedoksi tullut, että tämä yllä nimitetty neitsyt se ja se on
minulle jo aviopuolisoksi kihlattu, ei minun maineeni salli,
että minä allekirjoittanut tällaisen julkean ylönkatseen alaiseksi
joudun, vaan kiiruhdan minä sentähden mitä pikimmin tämän asian
korkeastikunnioitettavan oikeuden tutkittavaksi ja tuomittavaksi
jättämään, vedoten siihen, että jos tällainen vallattomuus olisi
sallittu, jokaisen rehellisen kansalaisen kunnia ja maine olisi siten
uhattu.

    (Mestari Gert tuuppaa kätensä Tobiaksen suun eteen, ja tämä
    antaa hänelle korvapuustin, josta he joutuvat tukkanuottasille
    ja vihdoin mestari Gert ajaa Tobiaksen ulos).


17:sta kohtaus.

    Gunild. Gert.

_Gunild_. Mikä hiiden mellakka täällä on? Mitä! minä kun luulin sinun
olevan kotona syntejäsi suremassa, ja nyt löydänkin sinut täältä
täydessä tappelussa.

_Gert_. Säälisitte minua varmaan, äiti, jos tietäisitte minun kurjan
kohtaloni.

_Gunild_. Sinun kurjan kohtalosi? Sano, kurjan käytöksesi! Kyllä minä
tiedän, miten taas viime kerralla olet käyttäytynyt apteekkarissa.

_Gert_. Ylenkatseella lähetti neiti minut sieltä ja uhkasi vielä antaa
minulle korvapuustin.

_Gunild_. Olisit sietänyt saada oikein keppikyydin talosta.

_Gert_. Ja sitten tahdoin puhutella tätä asianajajaa, saadakseni
häneltä kuulla, mitä minun tässä asiassa olisi tekeminen. Vaan hän oli
niinkuin hullu. En saanut häneltä edes sanavuoroa.

_Gunild_. Tahdotko sinä, sen ketale, vielä tässä ruveta käräjöimään, ja
siivojen ihmisten kanssa, joita sinä itse olet nenästä vetänyt.

_Gert_. Mitä sitten tahdot että tekisin, äiti? Minä olen ihan,
ihan -- - mennyttä kalua.

_Gunild_. Parasta että menet hirteen, sillä sinä et ansaitse enää elää.

_Gert_. Oi, eikö ole enään mitään keinoa saada apteekkari vielä
leppymään?

_Gunild_. Älä vaan ajattelekaan, että koskaan enään saisit häntä tai
minua leppymään.

_Gert_. Hyvästi, äiti. Tuskin näette minua enään milloinkaan.

_Gunild_ (Itsekseen). En minä raski enään häntä kiusata. (Ääneen).
Mestari Gert! Mihinkä sinä aijot?

_Gert_. Ooh! Minä olen ihan mennyttä miestä.

_Gunild_. Suurella tuskalla olen minä vielä kerran saanut apteekkarin
lepytetyksi.

_Gert_. Oi, äiti kulta! Onko se totta?

_Gunild_. On, mutta ole varma siitä, että se nyt on viho viimeinen
kerta. Apteekkari on pyytänyt notariusta, että se olisi samassa
tilaisuudessa läsnä, niin että, jos sinä käyttäyt, niinkuin sinun pitää
ja saat neidin suostumuksen, heti voidaan kirjoittaa naimakirja.

_Gert_. Oo! Olkaa vakuutetut siitä, rakas äiti! kyllä minä nyt osaan
olla varovainen.

_Gunild_. Tee niinkuin tahdot. Minä vaan en koskaan tähän sekaannu.
Tule kotiin siksi.

    (Menevät).


18:sta kohtaus.

    Leonard. Henrik.

_Leonard_. Hyvä, kunhan saat edes Pernillan käsiisi, että minä saan
vaan kuulla, miten siellä asiat nyt ovat, ja tuleeko tuosta naimisesta
sittenkin tosi.

_Henrik_. Mutta mitä hyötyä teillä siitä on, jos te sen kuulettekin.

_Leonard_. Ah, onhan se niin luonnollista, että minä tahdon tietää sen,
mistä koko minun elämäni onni riippuu. Tee itsellesi jotain asiaa ja
mene sinne ja koeta saada niin että Pernilla tulee ulos. (Henrik menee
sisään). Kaiken tämän kiusan olisin minä voinut estää. Tämän sitä nyt
saa arkailemisestaan. Jos olisin vaan rohkeasti silloin kosinut, kun
aloin tuntea, että minä rakastin häntä, olisi hän nyt jo omanani. Mutta
sitä en toki usko, että hän koskaan voi antaa sydäntään sellaiselle
miehelle kuin Gert. Minkä hän tekee, sen hän tekee vaan ollakseen
kuuliainen isällensä. -- Mutta olkoon, miten olkoonkin, onnettomuus on
minulle yhtä suuri, kun en kumminkaan saa häntä omakseni. Mutta tuossa
jo palaa Henrik Pernillan kanssa.


19:sta kohtaus.

    Leonard. Henrik. Pernilla.

_Leonard_. Ah, hyvä tyttöseni, tuomionko sinä tuot minulle, vai onko
vielä armoa?

_Pernilla_. Hyvä herra! Ainoastaan niin paljon voin minä teille sanoa,
että neidillä on yhtä paha mieli kuin teilläkin. Mestari Gert on
vast'ikään ollut täällä mutta kirotun joutavalla lörpötyksellään tehnyt
itsensä niin inhottavaksi neidille, että hänen sydämmensä on aivan
pakahtua kun hän vaan ajattelee että hänen pitää mennä naimisiin
sellaisen miehen kanssa. Apteekkarikin jo lopuksi suuttui ja aikoi heti
purkaa kaikki, varsinkin kun hän kuuli meiltä että tekin olitte häneen
rakastunut. Mutta sittemmin hän taas äidin itkusta ja huokauksista on
taipunut koettelemaan vielä kerran ja käskenyt mestari Gertin
notariuksen kanssa kello viideksi tänne tekemään naimakirjaa, jos
nimittäin se käyttäytyy kunnollisesti.

_Leonard_. Mutta onko neiti siihen suostuvainen?

_Pernilla_. Hän ei uskalla vastustaa isänsä tahtoa, sillä se on hyvin
ankara mies; mutta sedälleen herra Gotthardille, joka häntä syvästi
säälii, on hän avannut sydämmensä ja se on kyllä luvannut saattaa asiat
niin, että mestari Gert rupee taasen lörpöttelemään. Ja heti, kun se
tapahtuu, pitää teidän olla saapusalla ja pyytää neidin kättä, juuri
silloin, kuin apteekkari suuttuu.

_Leonard_. Mutta minä pelkään, että mestari Gert kyllä pitää varansa.

_Pernilla_. Jos niin käy, ja neiti huomaa, että nyt on tosi käsissä,
tekeytyy hän äkkiä kipeäksi, saadakseen siten asian lykätyksi ja
antaakseen meille samalla aikaa miettiä muuta neuvoa. Minä kuiskasin
neidille että te olitte täällä ulkona, ja minä luulen, että hän itse
pian tulee tänne. Tuossa hän tuleekin ja setä Gotthard on mukana.


20:nes kohtaus.

    Leonard. Henrik. Pernilla. Leonora. Gotthard.

_Leonard_. Rakkahin neiti! Teidän palvelustyttönne on keventänyt minun
mieltäni. Hän kertoi, että te inhootte mestari Gertiä.

_Leonora_. Se on kyllä totta, rakas herra Leonard. Mutta minun isäni on
niin perin ankara mies.

_Leonard_. Mutta, rakas neiti, toivon kuitenkin, että kun te vaan
pidätte puolianne, niin ei isänne voi väkisten pakoittaa teitä.

_Leonora_. Minä en mielelläni tahtoisi saattaa isääni vihastumaan,
ennenkuin olen nähnyt voiko asia näin itsestään parantua. Mutta jos ei
niin käy, täytyy minun olla sitten tottelematon.

_Gotthard_. Rauhoittukaa lapsi kullat! Antakaa te vaan mestari Gertin
tulla, ja te, herra Leonard, jäätte tänne kello viiteen asti; siihen ei
muuten olekkaan enää pitkä aika. Toivon kyllä, että minä taas saan sen
mestari Gertin porisemaan, niin että hän nyt vihdoin menettää
viimeisenkin luottamuksensa, ja jos tämä ei onnistu, niin mietimme
sitten taas uusia keinoja. Minun mielestäni on aina tämä naimiskauppa
ollut sopimaton, ja monta tuhatta kertaa mieluummin näen, että
veljentyttäreni tulee teidän vaimoksenne. Veljenikin kyllä itse asiassa
toivoisi samaa, mutta hän vaan ei saa sitä päästänsä, että se muka
jollain tavoin olisi lupauksensa rikkomista. -- Pysykää te nyt sillä
aikaa syrjässä ja luottakaa vaan minuun. Nyt täytyy meidän sisään taas.

    (Menevät).


21:nen kohtaus.

    Gert.

_Gert_ (Yksin). No nyt mestari Gert sitä kysytään, voitko sinä kestää
koetuksen. Kyllä se sentään on niin turkasen vaikeata pitää suutansa,
kun on kysymys tieteellisistä asioista. (Pui nyrkkiä suulleen). Kuules
nyt, herra suu! Piru sinut perii, jos sinä tänä iltana puhut jostain
muusta kuin rakkaudesta. Muista se. Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin
kyllä se sentään on niin saakelin hävitöntä tulla vihatuksi ainoastaan
sen tähden, että puhuu järkevistä ja tieteellisistä asioista. Mutta nyt
ne puheet saavat jäädä, kun elämäni onni siitä riippuu. Saapas nähdä
että minä kestän koetuksen ja kestän sen kuin mies, ellei joku vaan
houkuttele minua puhumaan. Sillä sitä en voi kieltää, että jos vaan
joku sattuu minulta kysymään sellaisia asioita, joissa minä olen
niinkuin kotonani, niin kyllä se on niin helkkarin hauskaa saada niistä
selittää. Mutta täytyy vähän edeltäpäin harjoittaa, että sitten
paremmin voisin seistä kiusausta vastaan. Ai peijakas! Tuoltahan
tuleekin jo notarius. Nythän se sopii.


22:nen kohtaus.

    Notarius. Gert.

_Notarius_. Palvelijanne, mestari Gert! Minut on kutsuttu tänne teidän
tähtenne.

_Gert_. Sen tiedän kyllä, herra notarius. Minä olen ollut täällä jo
muutamia kertoja ennenkin, mutta olen aina saanut palata tyhjin toimin.

_Notarius_. Miksi niin?

_Gert_. Te tiedätte, herra notarius, että minä joskus luen
harvinaisempia kirjoja ja että minä sitten seuraelämässä mielelläni
selitän muillekin mitä olen lukenut. Tässäkin talossa olen minä jo pari
kertaa sattunut puhumaan sellaisista aineista, sen sijaan, että minun
yksinomaan olisi pitänyt puhua rakkaudesta. Toivon kuitenkin että minun
tällä kertaa käy paremmin.

_Notarius_. Niin tiedän, mutta voitte kai te nyt pakoittaa itseänne
edes tunnin verran?

_Gert_. Hyvä herra notarius! Ettekö te olisi niin hyvä ja harjoittaisi
minua siihen vähän. Olkaa te olevinanne neitinä ja tehkää sitten
minulle kysymyksiä juuri noista asioista, että saisimme nähdä, voinko
minä kestää koetuksen, vai enkö? Minun on niin hemmetin vaikeata pitää
suuni kiinni, varsinkin kun joku antaa minulle tilaisuuden puhua.

_Notarius_. Varsin mielelläni. Kas niin, nyt olen minä neiti.

_Gert_. Nöyrin palvelijanne, rakkahin neitini!

_Notarius_. Palvelijanne, mestari Gert!

_Gert_. Vavisten tulen minä tällä kertaa luoksenne.

_Notarius_. Kuinka niin?

_Gert_. Koska minä viime kerralla suututin teidät pitkillä puheillani.

_Notarius_. Ei se mitään tee. Tehän puhutte aina niin hyvin. Mutta mitä
uutta, mestari Gert?

_Gert_. Ei mitään erityistä.

_Notarius_. Mutta ettekö ole lukenut avisia.

_Gert_. Tietysti minä olen.

_Notarius_. Ja eikö niissäkään ole mitään uutta?

_Gert_. Ei juuri mitään muuta kuin -- --. Ei, se on totta, minä en
olekkaan lukenut niitä siitä asti, kuin matkustin ulkomaille.

_Notarius_. Onko mestari Gert matkustanut ulkomailla?

_Gert_. Matkustin kerran Harslevista Kieliin, enkä koskaan unhoita sitä
matkaa. Samalle matkalle sattui muun muassa eräs hattumaakarin sälli
-- -- -- (Lyö vasten suutaan). Vaikenetko sinä senkin elukka!

_Notarius_. Mitä te aijoitte sanoa siitä hattumaakarista.

_Gert_. Ei muuta kuin että se oli sellainen konna, ettei siitä kannata
puhua.

_Notarius_. No sehän käy vallan mainiosti.

_Gert_. Niinpä kyllä. Ettekö nyt tahtoisi mennä sisälle, herra notarius
ja sanoa että minä olen täällä. (Notarius menee).

    (Mestari Gert käy edestakaisin ja harjoittelee mutisten itseksensä
    ja aina vähän väliin lyöden vasten suutaan).


23:mas kohtaus.

    Mestari Gert. Gotthard. Leonora. Pernilla. Notarius.

_Gert_. Nöyrin palvelijanne, ihana neiti!

_Leonora_. Palvelijanne.

_Gert_. Vavisten tulen minä tällä kertaa luoksenne.

_Leonora_. Vai niin.

_Gert_. Pyydän nöyrimmästi anteeksi viime kerrasta.

_Leonora_. Kun isäni on kerran sen anteeksi antanut, niin täytyy se
minunkin tehdä.

_Gert_. Mutta minä uskallan toivoa että neiti oikein sydämmestään on
sen minulle anteeksi antanut.

_Leonora_. Minä en milloinkaan tee vastoin isäni tahtoa.

_Gert_. Teidän hyvällä isällänne, samoin kuin teilläkin on kyllä ollut
syytä olla suuttunut minuun.

_Leonora_. Siinä on tavallansa paljon perää.

_Gert_. Mutta se onkin ainoa vikani, rakas neiti, sillä muuten olen
minä siivo ja jämtti mies.

_Leonora_. Kyllä niinkin.

_Gert_. Minä en tahdo puolustaa käytöstäni teitä kohtaan, vaan otan sen
mielelläni viakseni, vaikka sitä muualla maailmassa pidettäisiin
ansiona.

_Leonora_. Voipi olla niin.

_Gotthard_. Te olettekin niin kovin arkatuntoisia, hyvät ihmiset. Minä
päin vastoin varsin mielelläni, vaikka ainakin tahtoisin olla mestari
Gertin seurassa. Sillä minä rakastan puhelua ja mitä minä olen kuullut
niin ei mestari Gert olekkaan mikään joutavanpuhuja.

_Gert_. Kiitän nöyrimmästi, hyvä herra niistä hyvistä ajatuksista,
joita teillä on minusta.

_Gotthard_. Mutta mitä mahtaa sitten niillä ihmisillä olla niin paljon
moittimisen syytä? Puhutteko te siis jotain sopimattomia?

_Gert_. Ei, ei kukaan voi sellaista minusta sanoa. Minä en puhu muusta
kuin tieteellisistä ja muuten harvinaisemmista asioista.

_Pernilla_. Tahdon auttaa herra setää. Mestari Gert on mies joka on
matkustanut ulkomaillakin. Sellaisilla matkoilla kokee paljon
monenlaista ja ne kysyvät paljon rahaa. Mutta sittenpä onkin niistä se
hyöty, että palattuaan voi niistä kertoa.

_Gotthard_. Mestari Gert on siis ollut ulkomailla.

_Gert_. No, enpä niin erityisesti.

_Pernilla_. Niin, mutta kyllä minä muistan kuulleeni, että te kerran
olette matkustaneet Kieliin.

_Gert_. Se on tosiaankin totta. Minä matkustin kerran Harslevista
Kieliin, enkä koskaan unhoita sitä matkaa. Muun muassa oli samalla
matkalla -- -- (vaikenee äkkiä ja tuppaa nenäliinan suuhunsa).

_Gotthard_. Kuka oli sillä samalla matkalla.

_Gert_. Ei kukaan.

_Gotthard_. Hyvä herra! Kun te vaan puhutte matkoista ja kertomuksista,
niin en minä ymmärrä, mistä ne teitä voivat moittia.

_Pernilla_. Enkä totta maar' minäkään lii'oin.

_Gotthard_. Ja minun pitää todella moittia veljeäni siitä, että hän voi
suuttua sellaisesta.

_Gert_. Kiitän nöyrimmästi! Mutta suokaa anteeksi, minun täytyy
toimittaa asiani neidille.

_Gotthard_. Tiedätkö Pernilla? Minun tekee mieleni sanoa että avisissa
on nykyisin ollut asioita, joista minä melkein maksaisin rahaa, jos
vaan saisin niihin selitystä. Minä olen esim. jo monta kertaa lukenut
tory ja wighpuolueista Englannissa, mutta en tiedä, mistä ne ovat
syntyneet, eikä koko kaupungissa ole ketään, joka niistä sen tarkemmin
voisi selittää.

    (Mestari Gert, joka sillä aikaa on lähennellyt Leonoraa,
    höristää korviaan ja sanoo:)

_Gert_. Minä voisin kyllä sen selittää, jos minulla vaan olisi aikaa.

_Gotthard_. Sitä minä kovin epäilen, hyvä herra, sillä ei kellään
muulla koko kaupungissa ole sen tarkempaa selkoa siitä.

_Gert_. Vieköön minut vaikka piru, ellen siitä asiasta ole yhtä varma
kuin viidestä sormestani.

_Gotthard_. No tiedänhän aina minäkin jotain sinne päin. Tiedän että
torypuolue on se, joka mestasi Jaakko-kuninkaan.

_Gert_. Ei, ei, hyvä herra! Asianlaita on aivan toinen. Minä selitän
sen sitten, mutta nyt täytyy minun ensin kosia -- -- --

_Gotthard_. Ha, ha, ha! Kuulen heti, ettette siitä sen paremmin tiedä.
Toryt ne olivat, jotka tappoivat Jaakon. Siitä nyt olen ihan varma, kun
vaan olisin yhtä varma muustakin.

_Gert_. Ei, ei se ole sinne päinkään, hyvä herra! Englannissa on neljä
päälahkoa: Töryt, whigit, mannistit ja anabaptistit.

_Pernilla_ (Hiljaa). Nyt on peli voitettu. Nyt vaan kiireen kyytiä
kutsumaan apteekkaria ja herra Leonardia.

_Gert_ (Jatkaa). Toryt ovat etumaiset ja pitävät aina kuninkaan puolta,
ja ne taistelivat myös Jaakko-kuninkaan puolella, silloin kun hän
Englannissa kävi sotaa whigejä vastaan, jotka nostivat kapinan
Cromwellin johdolla. Tämä Cromwell, jonka nimi latinaksi on
Massaniello, oli teurastajan poika, mutta kohosi niin korkealle, että
hän tuli sukkanauhanritariston jäseneksi ja ylipäälliköksi sekä maalla
että merellä, sillä hänellä oli pää kuin partaveitsi; ajatelkaas hyvä
herra: hän oli niin taitava, että hän antoi audienssin, luki, kirjoitti
ja saneli neljää kirjettä yhtä aikaa. Se kuuluu uskomattomalta, mutta
se pitää olla niin tosi, kuin minä itse tässä seison.

    (Apteekkari saapuu, kohauttaa olkapäitään, lähettää noutamaan
    Leonardia, joka sitten kihlataan Leonoran kanssa, sillä aikaa
    kuin Gert yhä puhuu).

Sentähden kuningas koroitti hänet kunniavirasta toiseen. Mutta kun
Kanterburin arkkipiispan istuin tuli avonaiseksi, antoi hän sen eräälle
Fairfax nimiselle, vaikka Cromwell oli siihen suositellut omaa
lankoansa. Tästä suuttui Cromwell niin, että hän nosti kapinan
kuningasta vastaan, kokosi suuren sotajoukon whigejä, mannisteja ja
anabaptisteja, voitti kuninkaan suuressa taistelussa, sai hänet
vangiksi, ja jo samana iltana antoi hakata häneltä pään poikki. Mutta
kun Cromwell oli hallinnut muutamia vuosia, tuli Jaakko kuninkaan poika
takaisin, yhtyi torypuolueeseen, löi whigit monessa monituisessa
taistelussa, ja vihdoin viimeisessä tappelussa sai hän Cromwellinkin
vangiksi ja antoi neljän hevosen repiä hänet kappaleiksi. Siten
pääsivät toryt taas uudestaan valtaan ja päättivät perin juurin
hävittää maasta whigit ja niiden puoluelaiset mannistit ja
anabaptistit. -- -- -- Mutta varjele taivas! Tässä minä taas seison ja
lörpötän minkä ennätän. Missä neiti on?

_Pernilla_. Pfui! Hän on jo mennyt teiltä sivu suun. Hän on jo
yhdistetty tämän nuoren herran kanssa sillä aikaa kuin mestari Gert oli
Englannissa.

_Gert_. Mitä? Onko se mahdollista, herra apteekkari?

_Gilbert_. Kyllä, hyvä herra! Minä olen pitänyt sanani; viimeisen
kerran olen pyytänyt teitä nyt tänne, että tekisitte asiasta lopun.
Mutta niinkuin näen, olette te auttamaton, ja sentähden olen minä
antanut tyttäreni tälle kunnon miehelle, joka on häntä jo kauvan
rakastanut.

_Gert_. Piru teidät periköön, kun saatoitte minut tähän puheeseen.
Mutta hyvä herra apteekkari. Eikö tätä asiaa voi enään muuttaa?

_Gilbert_. Ei. Sanokaa vaan paljon terveisiä äidillenne. Nyt ette
täältä enää ketään muuta saa, jollette tahdo naida tuota piikaani
Pernillaa.

_Pernilla_. Hävetköön se, joka tuosta huolisi! Minä tahdon muutakin
kuin suun pärinää.

_Gert_. Mutta herra apteekkari!

_Gilbert_. Mutta hyvä herra, tälle ei voi enään mitään. Naimakirja on
jo tehty.

_Gert_. Ah, minä en tahdo kauvemmin olla tällaisten ihmisten parissa
vaan matkustan heti muualle, jossa oppia osataan paremmin arvostella.

_Gilbert_. Onnea matkalle! Tulkaa, menkäämme sisään.

    (Esirippu alas)





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Mestari Gert eli Lörpöttelevä parturi - Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home