Title: Herodotoksen historia-teos I-II
Author: Herodotus
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Herodotoksen historia-teos I-II" ***


HISTORIA-TEOS I-II

Kirj.

Herodotos


Kreikan kielestä suomentanut Edv. Rein



WSOY, Porvoo, 1907.



ENSIMÄINEN KIRJA.


Halikarnassolainen Herodotos tarjoaa tässä esityksen tutkimuksistaan,
jotteivät ihmisten toimet aikojen kuluessa hälvenisi, eivätkä ne suuret
ja ihmeelliset teot, joita osaksi helleenit, osaksi barbarit, ovat
suorittaneet, jäisi maineettomiksi, ja ennen kaikkea, jotta selviäisi,
mistä syystä he ovat joutuneet sotiin toistensa kanssa.

1. Persialaisten historiantuntijat väittävät, että foinikialaiset ovat
antaneet ensi aiheen eripuraisuuteen. Nämä olivat nimittäin tulleet
niinkutsutusta Punaisesta merestä meidän meren luo ja asettuneet siihen
maahan, jossa vielä nytkin asuvat, sekä kohta antautuneet pitkiin
merimatkoihin. Niinpä he, kuljettaen mukanaan egyptiläisiä ja
assyrialaisia tavaroita, saapuivat muun muassa myös Argokseen. Tämä
Argos oli siihen aikaan kaikissa kohdin edellä muita paikkoja siinä
maassa, jota nyt kutsutaan Hellaaksi. Mainittuun Argokseen olivat siis
muka foinikialaiset saapuneet ja panneet näytteille tavaransa.
Neljäntenä tai viidentenä päivänä siitä, kun olivat saapuneet, ja
heillä oli melkein kaikki loppuun myytynä, oli meren luo tullut useiden
muiden naisten muassa myös kuninkaan tytär. Ja oli hänen nimensä,
niinkuin myös helleenit sanovat, Io, Inakhoksen tytär. Kun naiset
paraillaan seisoivat laivan peräkeulan tykönä ja ostivat tavaroista
niitä, joita heidän eniten teki mieli, niin foinikialaiset kehoittivat
toisiaan karkaamaan heidän kimppuunsa. Useimmat naisista pääsivät
pakoon, mutta Io joutui muiden kera ryöstetyksi. Foinikialaiset
viskasivat hänet laivaan ja lähtivät purjehtimaan Egyptiä kohden.

2. Sillä tavoin persialaiset kertovat Ion saapuneen Egyptiin, eivätkä
niinkuin helleenit, ja he sanovat tämän tapauksen olleen ensi alkuna
loukkauksiin. Mutta tämän jälkeen he väittävät muutamien helleenien
(mitään nimeä he eivät saata mainita) suunnanneen kulkunsa Foinikian
Tyrokseen ja ryöstäneen kuninkaantyttären Europan. Nämä lienevät
kaiketi olleet kreetalaisia. Siihen saakka siis molemmat olivat
maksaneet toisilleen samalla mitalla, mutta sittemmin olivat helleenit
muka syypäät toiseen loukkaukseen. He olivat näet sotalaivalla
purjehtineet kolkhilaiseen Aiaan sekä Fasis-virralle, ja muut
tehtävänsä suoritettuaan ryöstäneet kuninkaantyttären Medeian. Sitten
oli kolkhilaisten kuningas lähettänyt kuuluttajan Hellaaseen pyytämään
hyvitystä ryöstöstä ja vaatimaan pois tytärtä. Mutta helleenit
vastasivat, etteivät nekään olleet heille antaneet hyvitystä argolaisen
Ion ryöstöstä; niinpä eivät he itsekään aio noille semmoista antaa.
Edelleen he kertovat, että toisessa miespolvessa tämän jälkeen
Priamoksen poika Alexandros sen kuultuaan oli tahtonut ryöstämällä
saada vaimon Hellaasta, varmasti vakuutettuna siitä, ettei tulisi
antamaan hyvitystä, sillä eiväthän nuo toisetkaan sitä antaneet. Kun
hän nyt sitten oli ryöstänyt Helenan, niin helleenit päättivät ensiksi
lähettämällä sanansaattajia vaatia pois Helenaa ja pyytää hyvitystä
ryöstöstä. Mutta heidän tätä pyyntöä esittäessään vetivät muka toiset
esille Medeian ryöstön ja huomauttivat siitä, kuinka helleenit
tahtoivat muilta saada hyvitystä, vaikkeivät itse olleet sitä antaneet
eivätkä vaadittaessa olleet Medeiaa luovuttaneet.

4. Siihen saakka oli siis ollut vain molemminpuolisia ryöstöjä, mutta
tästä puolen olivat helleenit suuressa määrin tehneet itsensä syypäiksi
loukkauksiin. He näet olivat ennemmin alkaneet tehdä sotaretkiä Aasiaan
kuin aasialaiset Europpaan. Nytpä persialaiset sanovat pitävänsä
naisten ryöstöä vääränä tekona, mutta sulana mielettömyytenä puuhata
kostoa, sittenkuin ne kerran on ryöstetty; järkeväksi sitä vastoin he
katsovat olla ensinkään välittämättä ryöstetyistä naisista, sillä onhan
ilmeistä, ettei heitä ryöstettäisi, elleivät itse sitä tahtoisi. Niinpä
persialaiset sanovat, että Aasian puoleiset eivät ole pitäneet mitään
lukua ryöstetyistä naisistaan, mutta että helleenit, lakedaimonilaisen
naisen vuoksi, ovat koonneet suuren sotajoukon ja sitten tulleet
Aasiaan ja kukistaneet Priamoksen vallan. Siitä perin he sanovat
pitäneensä helleenejä vihollisinaan. Persialaiset näet omistavat
itselleen Aasian ja siinä asuvat kansat, mutta katsovat Europan ja
helleenien olevan heistä erillään.

5. Näin persialaiset kertovat tapahtuneen, ja Ilionin valloituksessa he
näkevät alkusyyn vihollisuuteensa helleenejä kohtaan. Mutta Ion suhteen
poikkeavat foinikialaiset persialaisista seuraavassa kohden. He näet
eivät sano ryöstämällä vieneensä häntä Egyptiin, vaan väittävät, että
hän Argoksessa muka oli pitänyt yhteyttä laivan isännän kanssa ja
huomattuaan olevansa raskas häveten vanhempiaan vapaaehtoisesti
purjehtinut pois foinikialaisten matkassa, jottei asia tulisi ilmi.

Näin puolestaan persialaiset ja foinikialaiset kertovat. Minä taas en
näitten seikkojen suhteen lähde väittämään, oliko asia näin vai
mahdollisesti jollain muulla tavoin; tahdon vain mainita hänet, jonka
itse tiedän ensiksi alottaneen vääriä tekoja helleenejä kohtaan, ja
sitten mennä kertomuksessani eteenpäin, yhtäläisesti käsitellen
ihmisten pieniä ja suuria asuinpaikkoja. Sillä monet niistä, jotka
muinoin olivat suuria, ovat nyt pienet, ja toiset, jotka minun aikanani
ovat suuria, olivat ennen pienet. Koska siis ymmärrän, että
inhimillinen onni ei mitenkään ole pysyväinen, tahdon yhtäläisesti
käsitellä molempia.

6. Kroisos oli suvultaan lyydialainen ja Alyatteen poika. Hän oli
niiden kansojen hallitsija, jotka asuivat tällä puolen Halysta, mikä
joki virtaa etelästä syyrialaisten ja paflagonilaisten alueiden välitse
pohjoiseen ilmansuuntaan ja laskee niinkutsuttuun Pontos Euxeinokseen.
Tämä Kroisos oli, mikäli me tiedämme, ensimäinen barbari, joka pakoitti
muutamia helleenejä suorittamaan veroa, ja teki toiset ystäviksensä.
Valtansa alle hän saattoi Aasiassa asuvat ioonilaiset, aiolilaiset ja
doorilaiset, ystävikseen hän teki lakedaimonilaiset. Mutta ennen
Kroisoksen hallitusta olivat kaikki helleenit vapaita. Sillä
kimmeriläisten sotaretki, joka tehtiin Iooniaa vastaan ja oli
tapahtunut ennen Kroisosta, ei muodostunut kaupunkien hävitykseksi,
vaan ainoastaan päällekarkaukseksi ja ryöstöksi.

7. Lyydian hallitus, joka oli ollut herakleideilla, joutui seuraavalla
tavalla Kroisoksen suvulle, nimittäin niinkutsutuille mermnadeille.
Sardeen hallitsijana oli Kandaules, jota helleenit nimittävät
Myrsilokseksi, ja joka oli Herakleen pojan Alkaioksen jälkeläinen.
Sillä Agron, Ninoksen poika, ja Beloksen, Alkaioksen pojan, pojanpoika,
oli ensimäinen herakleidi, joka tuli Sardeen kuninkaaksi, ja Kandaules,
Myrsoksen poika, viimeinen. Ne taas, jotka ennen Agronia olivat tätä
maata hallinneet, olivat Atyksen pojan Lydoksen jälkeläisiä, jonka
mukaan koko tätä kansaa kutsuttiin lyydialaisiksi, kun sitävastoin sitä
ennen oli kutsuttu maionilaisiksi. Heiltä saivat oraakelinlauseen
nojalla hallituksen herakleidit, jotka polveutuivat Iardanoksen
orjattaresta sekä hallitsivat kaksikymmentäkaksi miespolvea, s.o.
viisisataaviisi vuotta, niin että poika aina isältään peri hallituksen,
aina Kandauleeseen, Myrsoksen poikaan saakka.

8. Tämä Kandaulespa oli suuresti ihastunut vaimoonsa, ja ihastuksissaan
hän arveli omistavansa kaikista kauniimman vaimon. Näin hän arveli ja
ylisteli ylenmäärin vaimonsa ihanuutta, myöskin Daskyloksen pojalle
Gygeelle, joka Kandauleen henkivartijoista enimmin nautti hänen
suosiotaan ja jolle hänen oli tapana uskoa tärkeimmät asiansa. Jonkun
ajan kuluttua -- sallimus oli näet määrännyt, että Kandauleen piti
käymän onnettomasti -- tämä lausui Gygeelle näin: "Gyges, minusta
tuntuu kuin sinä et uskoisi minua, kun puhun vaimoni ihanuudesta, ja
ovathan ihmisten korvat vähemmän herkät uskomaan kuin heidän silmänsä.
Laita sen vuoksi niin, että saat nähdä hänet alastomana." Mutta Gyges
huudahti ääneen ja virkkoi: "minkä ymmärtämättömän sanan, valtias,
lausut, kun käsket minua katselemaan valtiatartani alastomana?
Riisuuhan nainen yltään kainoutensa samalla kertaa kuin pukunsa. Jo
aikoja sitten ovat ihmiset keksineet viisaita mietelmiä, joista tulee
ottaa oppia; ja näitten joukossa on tämä yksi: katsokoon kukin omaansa.
Minä kyllä uskon hänen olevan kaikista naisista kauniimman ja pyydän
sinua, ettet vaatisi säädyttömiä." Näin hän siis vastusteli peläten,
että hänelle siitä koituisi turmiota, mutta toinen vastasi näin: "ole
levollinen, Gyges, äläkä pelkää, että minä näin puhelen koetellakseni
sinua tai että vaimoni puolelta sinua kohtaisi jokin vaurio. Sillä minä
tulen ennakolta järjestämään asian niin, että hän ei edes saa
tietääkään sinun nähneesi hänet. Minä aion nimittäin asettaa sinut
makuuhuoneeseemme, avatun oven taakse. Heti kun minä olen tullut
sisälle, saapuu myös vaimoni makuulle. Lähellä sisäänkäytävää on tuoli.
Sinne hän riisuessaan vaatekappaleensa asettaa ne yksitellen, joten
sinä saat tilaisuuden kaikessa rauhassa katsella häntä. Mutta silloin
kun hän tuolin luota käy vuoteen ääreen, ja sinä joudut hänen selkänsä
taakse, niin laita niin, ettei hän saa nähdä sinua kulkiessasi ovesta
ulos." Koska Gyges siis ei voinut päästä asiasta, niin hän suostui.
Mutta kun Kandaules arveli, että oli aika käydä makuulle, niin hän vei
Gygeen huoneeseensa, ja kohta senjälkeen saapui myös vaimo. Hän tuli
sisään ja asetti vaatteensa paikoilleen, ja silloin Gyges sai ihailla
häntä. Kun Gyges sitten vaimon mennessä makuulle joutui tämän selän
taakse, hän pujahti tiehensä ja läksi ulos. Mutta hänen mennessään ulos
vaimo huomasikin hänet. Vaan älyten, että se oli tapahtunut miehensä
toimesta, hän ei huudahtanut, vaikka olikin häpeissään, ja tekeytyi
niinkuin ei olisi huomannut, mutta mietti mielessään kostoa
Kandauleelle. Sillä lyydialaisten, samoin kuin miltei kaikkien
muidenkin barbarien kesken, tuottaa yksin miehellekin suurta häpeätä,
jos hänet nähdään alastomana.

11. Sillä kertaa kuningatar ei ilmaissut mitään, vaan pysyi alallaan.
Mutta heti kun päivä valkeni, hän käski niitä palvelijoistaan, joiden
huomasi olevan itselleen uskollisimmat, olemaan valmiina ja kutsutti
luokseen Gygeen. Tämä tulikin käskystä siinä luulossa, että kuningatar
ei tiennyt mitään tapahtumasta. Sillä hänen oli ennenkin ollut tapana
mennä kuningattaren luo, joka kerta kun tämä kutsui. Mutta kun Gyges
saapui, nainen virkkoi näin: "nyt, Gyges, on sinulla edessäsi kaksi
tietä, joista annan sinun valita, kumpaako tahdot kulkea. Sinun täytyy
näet joko tappaa Kandaules, ottaa minut vaimoksesi ja ruveta
lyydialaisten kuninkaaksi tai kohta ilman muuta kuolla, jottet vastedes
kaikessa tottelisi Kandaulesta ja saisi nähdä semmoista, jota sinun ei
tule nähdä. Sillä totisesti täytyy joko hänen, joka tämän neuvon antoi,
tai sinun, joka olet nähnyt minut alastomana ja tehnyt semmoista, joka
on säädytöntä, joutuman tuhon omaksi." Aluksi Gyges hämmästyi hänen
sanojaan, mutta sitten hän alkoi rukoilla, ettei kuningatar pakoittaisi
häntä tekemään sellaista valintaa. Vaan kun hän ei osannut taivuttaa
naista ja näki, että todella oli edessä pakko joko surmata valtias tai
itse saada muilta surmansa, niin hän päätti itse jäädä eloon ja kysyi
siis vielä näin: "koska sinä pakoitat minut vasten tahtoani tappamaan
valtiaani, niin annahan minun myös kuulla, millä tavalla meidän tulee
käydä häneen käsiksi." Silloin kuningatar keskeyttää häntä näillä
sanoin: "Siitä samasta paikasta, mistä hänkin minua näytteli
alastomana, tulee hyökkäys tehtäväksi, ja hänen kimppuunsa tullaan
käymään hänen nukkuessaan."

12. Niin pian kuin he olivat sommitelleet salajuonen, yön tultua Gyges
seurasi naista huoneeseen. Sillä hän ei päässyt asiasta erilleen,
hänellä kun ei ollut mitään keinoa vapautua siitä, vaan täytyi joko
hänen tai Kandauleen kuolla. Siinä kuningatar antoi hänelle tikarin ja
piilotti hänet saman oven taakse, missä ennenkin oli ollut. Ja sitten
Kandauleen levätessä Gyges astui esiin ja tappoi hänet. Ja niin Gyges
sai sekä vaimon että kuninkuuden. Niinpä hän sai kuninkuuden, ja
Delfoin oraakeli vahvisti häntä siinä.

13. Sillä kun lyydialaiset panivat pahakseen Kandauleen onnettomuuden
ja olivat aseissa, sopivat Gygeen puoluelaiset ja muut lyydialaiset
siitä, että jos oraakeli julistaisi hänet lyydialaisten kuninkaaksi,
hän saisi hallita, mutta jollei, niin hänen tulisi antaa hallitus
takaisin herakleideille. Oraakeli antoikin vastauksen, jonka nojalla
Gyges tuli kuninkaaksi. Sen verran kuitenkin Pytia vielä sanoi, että
kosto herakleidien puolesta tulee kohtaamaan Gygeen viidettä
jälkeläistä. Tästä lausumasta eivät kuitenkaan lyydialaiset eivätkä
heidän kuninkaansa yhtään välittäneet, ennenkuin se kävi toteen.

14. Tällä tavoin siis mermnadit saivat itsevaltiuden karkoitettuaan
herakleidit. Ja tultuaan hallitsijaksi Gyges lähetti Delfoihin useita
vihkilahjoja, sillä mitä Delfoissa on hopealahjoja, ovat useimmat
niistä hänen antamiaan; ja paitsi hopeaa hän vihki suunnattoman määrän
kultaa, josta ansaitsevat eniten muistamista ne luvultaan kuusi
kultaista sekoitusastiaa, jotka sinne pyhitettiin. Nämä seisovat
korintolaisten aarreaitassa ja painavat kolmekymmentä talenttia.
Tosiasiassa kuitenkaan se aarre ei ole korintolaisten valtion, vaan
Kypseloksen, Eetionin pojan, oma. Mainittu Gyges oli Fryygian kuninkaan
Midaan, Gordioksen pojan, jälkeen ensimäinen barbari, joka, mikäli
tiedämme, pyhitti vihkilahjoja Delfoihin. Sillä myös Midas pyhitti
sinne kuninkaallisen istuimensa, jossa hän julkisesti tuomitessaan
istui, ja kannattaa sitä katsella. Mainittu istuin sijaitsee juuri
siinä, missä Gygeen sekoitusastiatkin. Ja tätä kultaa ja hopeaa, jonka
Gyges sinne vihki, delfolaiset pyhittäjän mukaan kutsuvat nimellä
"Gygadas".

15. Päästyään hallitukseen Gyges hyökkäsi sotajoukollaan Miletokseen ja
Smyrnaan sekä valtasi Kolofonin kaupungin. Vaan jättäkäämme hänet
sikseen, mainittuamme tämän. Sillä mitään muuta suurtyötä ei hän
suorittanut hallitusaikanaan, joka kesti kahdeksanneljättä vuotta.
Sensijaan tahdon mainita Ardyksestä, Gygeen pojasta, joka hallitsi
Gygeen jälkeen. Tämä valloitti Prienen sekä hyökkäsi Miletokseen. Hänen
hallitessaan Sardeessa saapuivat Aasiaan kimmeriläiset, jotka
paimentolaisskyytit olivat heidän olinpaikoistaan hätyyttäneet, ja
valloittivat Sardeen, paitsi linnaa.

16. Ardyksen hallittua yhdeksänviidettä vuotta seurasi hallituksessa
Ardyksen poika Sadyattes, joka hallitsi kaksitoista vuotta, ja
Sadyatteen jälkeen Alyattes. Tämä soti Kyaxaresta, Deiokeen
jälkeläistä, ja meedialaisia vastaan, ajoi kimmeriläiset ulos Aasiasta,
valloitti Smyrnan, joka oli saanut asujaimensa Kolofonista käsin, ja
hyökkäsi Klazomenaihin. Tämän asukkaista hän ei kuitenkaan suoriutunut
sillä tavoin kuin olisi suonut, vaan kärsi suuren tappion. Muista
toimista, mitkä hän hallituksessa ollessaan suoritti, ansaitsevat
seuraavat enimmin kertomista.

17. Hän ryhtyi miletolaisia vastaan sotaan, minkä oli perinyt isältään.
Niinpä hän vei sotajoukkonsa Miletosta vastaan ja piiritti sitä
seuraavalla tavalla. Aina milloin vilja pelloilla oli tuleentunut, hän
hyökkäsi sotajoukkoineen maahan. Ja sotaan hän marssi pillien,
harppujen ja nais- sekä mieshuilujen tahdin mukaan. Mutta niin pian
kuin hän saapui Miletoksen alueelle, ei hän hajoittanut eikä polttanut
taloja maaseudulla tai kiskonut niistä pois ovia, vaan jätti ne
seisomaan paikoilleen. Sensijaan hän aina hävitti puut ja viljan maasta
ja läksi sitten takaisin. Sillä miletolaiset vallitsivat merellä, joten
lyydialaisten sotajoukolla ei ollut mitään hyötyä piirityksestä.
Asumuksia taas lyydialainen siitä syystä ei hävittänyt, että
miletolaisilla olisi, mistä lähtisivät kylvämään ja muokkaamaan maata,
ja hänellä itsellään, kun he tekisivät maatöitä, olisi hyökätessään
jotain ryöstettävääkin.

18. Näin menetellen hän soti yksitoista vuotta, joiden kuluessa
miletolaiset kärsivät kaksi suurta tappiota, toisen kerran
taistellessaan omassa maassaan Limeneionissa, toisen kerran
Maiandroksen kedolla. Kuutena näistä yhdestätoista vuodesta hallitsi
lyydialaisia vielä Sadyattes, joka myös siihen aikaan hyökkäsi
sotajoukkoineen Miletoksen alueeseen. Hän se myös oli, joka oli sodan
alkanut. Niinä viitenä vuotena sitävastoin, jotka seurasivat noita
kuutta, kävi sotaa Sadyatteen poika Alyattes, joka, kuten ennenkin olen
osoittanut, oli isältään perinyt sodan ja uurasti sitä innolla.
Miletolaisia avustivat tässä sodassa ioonilaisista ainoastaan
khiolaiset. Nämä tekivät vastapalveluksen antamalla takaisin saman
samasta. Sillä aikaisemmin miletolaiset olivat auttaneet khiolaisia
sodassa erythraialaisia vastaan.

19. Mutta kun kahdentenatoista vuotena sotajoukko oli virittänyt laihon
tuleen, kävi niin, että sattui seuraava tapaus. Heti kun laiho oli
syttynyt, se tuulen ajamana sytytti niinkutsutun assessolaisen Atenen
temppelin; ja temppeli syttyi ja paloi poroksi. Aluksi ei siitä sen
enempää välitetty, mutta sotajoukon tultua Sardeeseen Alyattes
sairastui. Kun tauti kävi pitkällisemmäksi, hän lähettää Delfoihin
tiedustelijoita, joko sitten jonkun toisen neuvosta tai koska itsekin
katsoi hyväksi lähettää kysymään jumalan mieltä taudin johdosta. Heidän
tultuaan Delfoihin Pytia ei sanonut antavansa vastausta heille,
ennenkuin uudelleen rakentaisivat sen Atenen temppelin, jonka olivat
polttaneet Assessoksessa, Miletoksen alueella.

20. Tiedän että niin tapahtui, koska olen sen kuullut delfolaisilta.
Miletolaiset taas lisäävät tähän, että kun Periandros, Kypseloksen
poika, joka oli hyvin läheinen kestiystävä Miletoksen silloiselle
hallitsijalle Thrasybulokselle, kuuli Alyatteelle annetun
oraakelinvastauksen, niin hän lähetti sanansaattajan ilmoittamaan
asiasta, jotta tämä ennakolta tietäisi siitä ja siten voisi ryhtyä
neuvoon käsilläolevan tapauksen varalle.

21. Näin miletolaiset puolestaan kertovat tapahtuneen. Niin pian kuin
siis tämä oli ilmoitettu Alyatteelle, hän kohta lähetti kuuluttajan
Miletokseen ja tahtoi tehdä välirauhan Thrasybuloksen ja miletolaisten
kanssa, siksi aikaa kuin hän rakentaisi temppelin. Lähetti meni siis
Miletokseen, mutta Thrasybulos, joka ennakolta tarkoin tunsi koko jutun
ja tiesi, mitä Alyattes aikoi tehdä, sommittelee seuraavan juonen.
Kaiken sen viljan, mitä kaupungissa oli sekä hänen omaansa että
yksityisten, hän keräsi kokoon torille ja julisti miletolaisille, että
sittenkuin hän antaisi merkin, he kaikki joisivat ja mässäisivät
toistensa kanssa.

22. Tämän Thrasybulos teki ja julisti siinä tarkoituksessa, että
sardeelainen airut saisi nähdä suuren viljaläjän kaadettuna torille ja
ihmisten viettävän hyviä päiviä sekä ilmoittaisi siitä Alyatteelle. Ja
näin tapahtuikin. Sillä kun airut sen nähtyään ja asiansa esitettyään
Thrasybulokselle, oli lähtenyt pois Sardeeseen, saatiin, kuten minä
olen kuullut, juuri tästä syystä, eikä mistään muusta, aikaan sovinto.
Alyattes näet, joka luuli viljanpuutteen Miletoksessa olevan ankaran ja
väestön äärimäiseen kurjuuteen saakka nääntyneen, kuulikin Miletoksesta
palaavalta kuuluttajalta päinvastaisia tietoja kuin minkälaiseksi itse
arveli asianlaidan. Senjälkeen tehtiin sotivien kesken sovinto sillä
ehdolla, että he olisivat toistensa kestiystäviä ja liittolaisia;
Alyattes taas rakensi Atenelle Assessokseen kaksi temppeliä yhden
sijasta ja toipui itse taudistaan. Niin kävi Alyatteen sodan
miletolaisia ja Thrasybulosta vastaan.

23. Mainittu Periandros, joka ilmaisi Thrasybulokselle
oraakelinvastauksen, oli Kypseloksen poika ja hallitsi Korintosta.
Hänen hallitessaan sattui, niinkuin korintolaiset kertovat -- ja heidän
kanssaan pitävät lesbolaiset yhtä -- mitä suurin ihme: delfinin selässä
oli nimittäin Tainaroniin saapunut methymnalainen Arion, joka oli
etevimpiä silloisia kitaransoittajia ja, mikäli me tiedämme,
ensimäinen, joka sepitti, nimitti ja esitti dityrambeja Korintoksessa.

24. Kerrotaan että tämä Arion, joka enimmän ajan oleskeli Periandroksen
luona, sai halun purjehtia Italiaan ja Sisiliaan; ja ansaittuaan siellä
suuria summia hän tahtoi palata takaisin Korintokseen. Niinpä hän läksi
liikkeelle Taraksesta [s.o. Tarentumista], ja koska eniten luotti
korintolaisiin, hän vuokrasi laivan, jonka miehistö oli Korintoksesta.
Mutta ulapalla merimiehet alkoivat väijyä Arionin henkeä ja päättivät
viskata hänet mereen siten saadakseen hänen rahansa. Sen havaittuaan
Arion rupesi rukoilemaan, jätti heille rahansa ja pyysi vain saada
pitää henkensä. Mutta eipä hän kuitenkaan saanut heitä taivutettua,
vaan laivamiehet käskivät häntä joko surmaamaan itsensä, jolloin saisi
hautauksen maalla, tai hetimmiten hyppäämään mereen. Uhkauksista pulaan
joutunut Arion pyysi, että he, jos hyväksi katsoisivat, sallisivat
hänen täydessä juhlapuvussa tuhdolla seisten esittää laulua. Ja laulun
laulettuaan hän lupasi surmata itsensä. Niinpä heissä heräsi halu
kuulla maailman parasta laulajaa, ja he väistyivät peräkeulasta laivan
keskiosaan. Mutta Arion pukeutui täyteen juhlapukuunsa, tarttui
kitaraan ja lauloi tuhdolla seisten korkean veisun alusta loppuun. Vaan
virren päättyessä hän heittäytyi mereen sellaisenaan, täydessä
juhlapuvussaan. Ja merimiehet purjehtivat Korintokseen, mutta Arionin
kerrotaan delfinin ottaneen selkäänsä ja vieneen Tainaroniin. Sinne hän
astui maihin ja läksi puvussaan Korintokseen; ja saavuttuaan perille
hän kertoi koko tapauksen. Mutta Periandros ei uskonut, vaan piti
Arionia vartioituna eikä laskenut häntä minnekään; kuitenkin hän piti
silmällä laivamiehiäkin. Kun nämä siis tulivat saapuville, hän kutsutti
heidät luokseen ja tiedusteli, oliko heillä jotain kerrottavaa
Arionista. He väittivät hänen olevan turvassa Italiassa ja jättäneensä
hänet hyvissä voimissa Tarakseen. Mutta silloin juuri ilmestyikin
Arion, sellaisena kuin oli mereen hypätessään. Hämmennyksissään eivät
merimiehet nyt enää voineet kieltää asiaa, koska se oli näytetty
toteen. Näin korintolaiset ja lesbolaiset puolestaan kertovat, ja vielä
nyt on Tainaronissa Arionin vaskinen vihkilahja; se ei ole varsin suuri
ja kuvaa delfinillä ratsastavaa miestä.

25. Sittemmin Alyattes, lopetettuaan sodan miletolaisia vastaan, kuoli,
hallittuaan viisikymmentäseitsemän vuotta. Hän oli toinen tämän huoneen
jäsen, joka Delfoihin pyhitti vihkilahjan. Taudista parantuneena hän
nimittäin vihki suuren hopeisen sekoitusastian ynnä juotetun
rautajalustan, mikä ennen kaikkia vihkilahjoja Delfoissa kannattaa
katsomista, ja on khiolaisen Glaukoksen tekoa, hänen, joka yksin
kaikista ihmisistä on keksinyt raudan juottamisen.

26. Alyatteen kuoltua seurasi hallituksessa Alyatteen poika Kroisos,
ollessaan kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen. Hän se oli, joka
hyökkäsi helleenien ja niistä ensiksi efesolaisten kimppuun. Tällöin
efesolaiset hänen piirittäminään pyhittivät kaupunkinsa Artemiille,
kiinnittämällä nuoran temppelistä muuriin. Vanhan kaupungin, jota
silloin piiritettiin, ja temppelin väliä on seitsemän stadionia.
Efesolaisten kimppuun siis Kroisos ensiksi hyökkäsi, mutta sitten
vuoron perään kaikkien ioonilaisten ja aiolilaisten, syyttäen mitä
mistäkin ja esittäen suurempia syytöksiä niitä vastaan, joita vastaan
saattoi keksiä suurempia syytöksiä, mutta toisia vastaan esittäen myös
joutavia asioita.

27. Niin pian kuin nyt siis Aasiassa asuvat helleenit olivat
pakoitetut suorittamaan veroa, niin Kroisos päätti rakentaa laivoja ja
käydä käsiksi saarelaisiin. Kun hänellä oli kaikki valmiina
laivanrakentamiseen, kerrotaan prieneläisen Biaan tai toisten mukaan
mytileneläisen Pittakoksen saapuneen Sardeeseen. Kun silloin Kroisos
kysyi, mitä uutta Hellaasta kuului, niin hän lausui seuraavalla tavalla
ja lopetti siten laivanrakentamisen: "Oi kuningas, saarelaiset
pestaavat kymmenentuhatta ratsumiestä, ja aikovat lähteä sotaretkelle
Sardeeseen ja sinua vastaan." Siinä luulossa, että hän puhui totta,
Kroisos virkkoi: "jospa jumalat johdattaisivat saarelaisten mieleen
tämän, että hevosilla tulisivat lyydialaisten lapsia vastaan." Mutta
toinen keskeytti sanoen: "oi kuningas, hartaastipa näytät haluavan
tavata saarelaisia ratsain mannermaalla, ja toivosi on luonnollinen.
Mutta mitä muuta luulet saarelaisten haluavan, kuin että, heti kun
kuulivat sinun aikovan heidän varalleen rakentaa laivoja, soivat
tapaavansa lyydialaiset merellä, kostaakseen sinulle mannermaalla
asuvien helleenien puolesta, joita sinä pidät orjuudessa?" Tuo
johtopäätös kuuluu kovasti huvittaneen Kroisosta, ja koska
toinen tuntui puhuvan sattuvasti, hän totteli tätä ja lakkasi
laivanrakentamisesta. Ja niin hän solmi kestiystävyysliiton saarilla
asuvien ioonilaisten kanssa.

28. Jonkun ajan kuluttua olivat melkein kaikki Halys-joen tällä puolen
olevat kansat kukistetut. Sillä paitsi kilikialaisia ja lykialaisia
Kroisos oli laskenut valtansa alle kaikki muut.

29. Sittenkuin siis nämä olivat kukistetut, saapui rikkautensa huipulla
olevaan Sardeeseen kaikkien muiden Hellaan viisasten miesten muassa,
mitä siihen aikaan sattui olemaan, ja miten mikin heistä milloinkin
tuli, myöskin atenalainen Solon, joka atenalaisten käskystä oli
laatinut lakeja ja sitten oleskeli kymmenen vuotta ulkomailla, jonne
oli matkustanut maailmaa katsomaan, jottei hänen olisi pakko purkaa
jotain laatimistaan laeista. Sillä itse eivät atenalaiset kyenneet sitä
tekemään, he kun suurilla valoilla olivat sitoutuneet kymmenen vuotta
noudattamaan niitä lakeja, joita Solon heille säätäisi.

30. Tästä syystä sekä katsellakseen maailmaa Solon saapui Egyptiin
Amasiin luo ja niin myös Sardeeseen Kroisoksen tykö. Hänen tultuaan
sinne Kroisos kestitsi häntä hovissaan. Mutta kolmantena tai neljäntenä
päivänä palvelijat Kroisoksen käskystä kuljettivat häntä ympäri
aarreaitoissa ja näyttelivät hänelle kaikkea, mikä oli suurta ja
äveriästä. Kun hän oli kaikki nähnyt ja katsellut, mikäli siihen oli
tilaisuutta, Kroisos virkkoi näin: "atenalainen kestiystävä, meidän
kuuluviimme on tullut paljon puhetta viisaudestasi ja matkoistasi, ja
että muka viisauden rakkaudesta olet kulkenut maita mantereita. Nyt
siis minussa on herännyt halu kysyä, kenenkä olet nähnyt olevan
kaikista ihmisistä onnellisimman." Näin hän kysyi siinä luulossa, että
itse muka oli onnellisin ihminen. Ollenkaan imartelematta, vaan
totuuden mukaisesti, Solon lausuu: "oi kuningas, atenalaisen
Telloksen." Hämmästyneenä lausunnosta Kroisos kysyi kiihkeästi: "missä
kohden siis katsot Tellosta onnellisimmaksi?" Hänpä virkkaa:
"ensiksikin Tellos eli onnellisessa valtiossa ja hänellä oli kauniita
ja hyviä lapsia ja hän sai nähdä heille kaikille syntyvän lapsia ja
kaikkien jäävän eloon. Toiseksi hänellä oli meidän oloihimme nähden
hyvä toimeentulo, ja vihdoin muodostui hänen elämänsä loppu mitä
loistavimmaksi. Kun näet Eleusiissä oli syttynyt taistelu atenalaisten
ja heidän naapuriensa kesken, niin hän riensi avuksi, ajoi viholliset
pakosalle ja sai mitä kauniimman kuolon; ja atenalaiset hautasivat
hänet valtion kustannuksella siihen paikkaan, mihin oli kaatunutkin, ja
kunnioittivat häntä suuresti."

31. Niin paljon onnellista Telloksesta kertomalla Solon vain yllytti
Kroisosta. Niinpä tämä kysyi, ketä hän katsoi toiseksi Telloksen
jälkeen, varmasti arvellen tulevansa ainakin toiselle sijalle. Mutta
Solon vastasi: "Kleobista ja Bitonia. Näillä näet, jotka syntyperältään
olivat argolaisia, oli riittävä toimeentulo ja sen lisäksi tällaiset
ruumiinvoimat: molemmat olivat yhtäläisesti saaneet palkintoja
kilpailuissa, ja kerrotaanpa heistä myös seuraava tarina. Argolaiset
viettivät Hera-juhlaa, ja nuorukaisten äidin täytyi ehdottomasti ajaa
pyhättöön, mutta härät eivät ajoissa saapuneet pellolta. Kun siis aika
pakoitti, nuorukaiset itse astuivat ikeen alle ja vetivät vaunuja,
joissa heidän äitinsä kulki; ja suoritettuaan neljäkymmentäviisi
stadionia he saapuivat pyhättöön. Sittenkuin he olivat tämän tehneet,
ja koko kansanjoukko oli heidät nähnyt, osoitti heidän suhteensa
jumala, että ihmisen on paljoa parempi kuolla kuin elää. Argolaiset
näet ympäröivät nuorukaisia ja onnittelivat heitä heidän
ruumiinvoimiensa vuoksi, argottaret taas äitiä, että oli sellaisia
lapsia saanut. Mutta äiti, ylen iloisena sekä heidän teostaan että
maineestaan, seisahtui jumalankuvan eteen ja rukoili, että jumalatar
antaisi hänen lapsilleen Kleobiille ja Bitonille, jotka olivat hänelle
niin suurta kunniaa tuottaneet, sen, minkä saavuttaminen ihmiselle on
parasta. Tämän jälkeen uhrattuaan ja aterioituaan nuorukaiset panivat
maata itse pyhättöön eivätkä enää sen koommin nousseet, vaan päättivät
näin päivänsä. Mutta argolaiset teettivät heidän kuvansa ja pystyttivät
ne Delfoihin, koska olivat olleet miesten parhaimmat."

32. Solon siis antoi näille toisen sijan onnellisuudessa. Mutta Kroisos
virkkoi kiivastuneena: "oi atenalainen vieras, entä meidän onnemme,
onko se sinusta niin mitätön, ettet ole katsonut meitä edes yksityisten
miesten vertaisiksi?" Hänpä vastasi: "oi Kroisos, sinä kysyt
inhimillisten seikkojen suhteen minua, joka tiedän, että kaikki
jumaluus on kateellista ja epävakaista. Sillä pitkän ajan kuluessa
joutuu näkemään paljon sellaista, jota ei tahdo, ja paljon myös
kärsimään. Minä asetan nimittäin seitsemänkymmentä vuotta
ihmiselämän rajaksi. Nämä seitsemänkymmentä vuotta tekevät
kaksikymmentäviisituhattakaksisataa päivää, lukuunottamatta
karkauskuukausia. Ja jos yhdellä kuukaudella pitennetään joka toinen
vuosi, jotta vuodenajat sattuisivat oikealle kohdalleen, niin saadaan
seitsemällekymmenelle vuodelle tulevia karkauskuukausia kolmekymmentä
viisi ja näistä kuukausista syntyviä päiviä tuhattaviisikymmentä.
Kaikista näistä päivistä, joita, sijoitettuina seitsemällekymmenelle
vuodelle, on kaksikymmentäkuusituhatta kaksisataaviisikymmentä, ei
toisena päivänä tapahdu vallan samaa kuin toisena. Näin siis, oi
Kroisos, on ihminen kokonaan sattumaa. Minä näen kyllä, että sinä olet
erinomaisen rikas sekä hallitset useita ihmisiä; mutta sitä, mitä
minulta kysyit, en saata vielä sinusta sanoa, ennenkuin olen kuullut
kauniisti lopettaneesi elämäsi. Sillä eihän upporikas ole onnellisempi
sitä, jolla on päiväksi, ellei se kohtalo samalla seuraa, että hän
kaikin puolin suotuisassa tilassa hyvästi päivänsä päättää. Sillä monet
pohatat ovat onnettomat, ja monet, joilla on kohtalainen toimeentulo,
onnelliset. Ja ylen äveriäs, mutta onneton, voittaa kahdessa kohden
hyväosaisen, mutta jälkimäinen monessa kohden edellisen. Edellinen voi
kyllä helpommin tyydyttää haluaan ja kantaa suurta kohtaavaa tappiota,
mutta jälkimäinen on seuraavissa kohdin hänestä edellä. Tosin hän ei
saata samalla tavalla kuin toinen kestää tappiota ja tyydyttää haluaan,
mutta tästä suojelee häntä hänen hyvä kohtalonsa; sensijaan hänessä ei
ole ruumiillisia vikoja eikä tauteja, hän on vapaa onnettomuuksista,
hänellä on hyviä lapsia, ja kaunis ulkomuoto. Jos hän tämän lisäksi
vielä hyvin päättää päivänsä, on hän juuri tuo, jota sinä etsit, ja
joka ansaitsee onnellisen nimen. Mutta ennenkuin ihminen kuolee, tulee
pidättyä arvostelusta eikä vielä kutsua häntä onnelliseksi, vaan
hyväosaiseksi. Nytpä on mahdotonta, että yksi ihminen voisi kaikkia
näitä etuja yhdistää, samoinkuin ei mikään maa riitä tarjoamaan kaikkea
itselleen, vaan yhtä sillä on, mutta tarvitsee toista; ja se, jolla on
useimmat edut, on paras. Niin myös ei ihmisyksilökään semmoisenaan ole
kylliksi itselleen; sillä yhtä hänellä on, mutta toista hän tarvitsee.
Joka siis omistaa enimmät näistä eduista ja tekee sitä lakkaamatta sekä
sitten toivomustensa mukaan päättää päivänsä, hän, oi kuningas, minusta
on oikeutettu kantamaan tätä nimeä. Tulee nimittäin aina katsoa, minkä
lopun mikin asia saa; sillä monet, joille jumala on vilaukselta
näyttänyt onnea, hän on myöhemmin perinjuurin nujertanut."

33. Tämän sanottuaan ei Solon tietenkään enää pysynyt Kroisoksen
suosiossa, vaan piittaamatta hänestä vähääkään tämä lähetti hänet
luotaan menemään pitäen häntä kovin typeränä, koska, jättämällä sikseen
käsilläolevan hyvän, käski pitää silmällä joka asian loppua.

34. Mutta Solonin lähdettyä kohtasi Kroisosta jumalan puolelta suuri
rangaistus, nähtävästi siitä syystä, että hän piti itseään
onnellisimpana kaikista ihmisistä. Sillä heti senjälkeen hän
nukkuessaan näki unen, joka hänelle totuudenmukaisesti ilmaisi ne
onnettomuudet, jotka tulivat tapahtumaan hänen poikansa suhteen.
Kroisoksella oli nimittäin kaksi poikaa, joista toinen oli viallinen,
hän kun oli kuuromykkä, mutta toinen ikätoveriensa joukossa kaikissa
kohdin kaikkien ensimäinen, ja oli hänen nimensä Atys. Niinpä uni
osoitti Kroisokselle, että hän tulisi kadottamaan tämän Atyksen siten,
että hän tulisi haavoittumaan rautaisen peitsenkärjen kautta.
Sittenkuin Kroisos oli herännyt ja itsekseen punninnut asiaa, hän
säikähtyneenä unesta otti pojallensa vaimon eikä milloinkaan sen
koommin lähettänyt häntä, jonka oli ollut tapana johtaa lyydialaisia
sotaan, sentapaiseen toimeen. Ja heittokeihäät, peitset sekä kaikki
semmoiset aseet, joita ihmiset sodassa käyttävät, hän toimitti pois
miestuvista ja ahtoi kamareihin, jottei joku seinälle ripustettu esine
putoaisi pojan päälle.

35. Mutta kun hänellä juuri oli käsillä poikansa häät, saapuu
Sardeeseen mies, jota oli kohdannut se kova onni, että hänellä oli
rikoksen tahraamat kädet; muuten hän oli syntyperältään fryygialainen
ja kuninkaallista sukua. Hän saapui Kroisoksen taloon ja pyysi tulla
maan tavan mukaan puhdistetuksi, ja Kroisos puhdisti hänet. Ja
puhdistus tapahtuu lyydialaisilla melkein samalla tavalla kuin
helleeneillä. Mutta senjälkeen kuin Kroisos oli suorittanut mitä tapa
vaati, hän tiedusteli, mistä ja kuka mies oli, näin sanoen: "oi
ihminen, kuka sinä olet ja mistä päin Fryygiaa saapuen olet tullut
anomaan minulta turvaa? Minkä miehen tai naisen sinä olet murhannut?"
Hän vastasi: "oi kuningas, minä olen Midaan pojan, Gordiaan, poika,
nimeni on Adrastos, olen vasten tahtoani tullut surmanneeksi oman
veljeni, jonka vuoksi isäni on minut ajanut pois, ja olen vailla
kaikkea." Kroisos vastasi hänelle näin: "ystävistä polveudut ja
ystävien luo olet tullut, missä sinulta ei ole puuttuva mitään, niin
kauan kuin meidän luonamme viivyt. Ja koettamalla kantaa tätä kovaa
kohtaloa niin keveästi kuin suinkin, voitat itsellesi suurimman edun."

36. Niinpä Adrastos eleli Kroisoksen luona. Mutta siihen samaan aikaan
ilmestyi Myysian Olympos-vuorelle aika suuri otus siaksi. Tältä
vuorelta lähtien se havitteli myysialaisten vainioita, ja useasti
myysialaiset menivät ulos sitä vastaan, mutta eivät voineet sille
mitään pahaa tehdä, vaan kärsivät itse sen puolelta vahinkoa. Viimein
tulivat myysialaisten lähettiläät Kroisoksen luo ja sanoivat näin: "oi
kuningas, mitä suurin otus siaksi on ilmestynyt meidän maahamme, ja se
turmelee vainioitamme. Sitä emme voi ottaa kiinni, vaikka kuinkakin
ponnistelemme. Nyt siis pyydämme sinua lähettämään meille poikasi ja
valionuorukaisia ynnä koiria, karkoittaaksemme sen maasta pois." Näin
he pyysivät, mutta muistaen unennäköään Kroisos virkkoi näin: "älkää
enää mainitko poikaani, sillä en minä tahtoisi lähettää häntä teidän
mukaanne. Hän on näet äsken nainut ja hänellä on nyt siitä huolta.
Mutta minä tahdon lähettää lyydialaisten valiomiehet ja koko
koiraparven ja tulen käskemään niitä, jotka lähtevät, olemaan mitä
innokkaimpia yhdessä teidän kanssanne karkoittaakseen eläimen maasta."

37. Niin hän vastasi, ja myysialaiset olivat siihen tyytyväiset. Mutta
silloin tulee sisään Kroisoksen poika, joka oli kuullut, mitä
myysialaiset pyysivät. Kun nyt Kroisos ei sanonut lähettävänsä
poikaansa heidän myötään, niin nuorukainen sanoi hänelle näin: "oi
isäni, kauneinta ja jalointa oli ennen muinoin minusta mennä sotaan ja
metsästysretkelle ja siten kunnostaa itseäni; mutta nyt sinä estelet
minua kumpaisestakin tästä, vaikka et ole minussa huomannut mitään
pelkuruutta tai haluttomuutta. Millä silmin minun nyt tulee näyttäytyä
kulkiessani torille ja torilta pois? Millaiseksi tulen kansalaisilleni
näyttäytymään, millaisena tulee äskennaitu vaimoni minua pitämään?
Millaisen miehen kanssa hän tulee katsomaan olevansa naimisissa? Anna
nyt joko minun lähteä metsästykseen, tai vakuuta järkisyillä, että
minun on parempi tehdä näin."

38. Kroisos vastaa täten: "oi poikani, en minä tätä tee siitä syystä,
että olisin sinussa huomannut jotain pelkuruutta tai mitään muuta
epämiellyttävää, mutta uni, jonka nukkuessani näin, sanoi, että sinä
olet oleva lyhytikäinen. Sinä tulet nimittäin saamaan tuhosi rautaisen
keihäänkärjen kautta. Tähän näkyyn katsoen siis joudutin häitäsi ja
senvuoksi en laske sinua tämmöisiin yrityksiin, koettaen jos
mahdollista varastaa sinua kuolemalta, ainakin niinkauan kuin itse
elän. Sinähän olet minun ainokainen poikani, sillä tuota toista, joka
on jäänyt kuuloa vaille, en voi lukea omakseni."

39. Nuorukainen vastaa näin: "on anteeksi annettavaa, oi isä, että
minun suhteeni olet niin varovainen, kun olet sellaisen näyn nähnyt.
Mutta on kohtuullista, että minä sanon sinulle sen, mitä et ymmärrä,
vaan mikä sinulta on jäänyt huomaamatta. Sinä väität siis unen
sanoneen, että tulisin kuolemaan rautaisen keihäänkärjen kautta. Mutta
tuolla sialla, millaiset kädet sillä on, mikä semmoinen rautapeitsi
sillä on, jota sinä pelkäät? Jos uni olisi sanonut, että tulisin
kuolemaan hampaan tai jonkun muun hampaalta näyttävän esineen kautta,
silloin tulisi sinun tehdä se, minkä teet. Mutta nytpä olikin puhe
keihäästä. Koska siis meillä ei ole taistelua miehiä vastaan, niin
päästä minut menemään."

40. Kroisos vastaa: "oi poikani, sinä tavallaan voitat minut
selittäessäsi unennäön tarkoituksen. Niinpä minä siis sinun voittamana
muutan mieleni ja päästän sinut menemään metsästykseen."

41. Näin puhuttuaan Kroisos noudatti luoksensa fryygialaisen
Adrastoksen ja tämän tultua sanoi hänelle näin: "Adrastos, kun tyly
kohtalo, josta kyllä en sinua moiti, oli sinut masentanut, minä
puhdistin ja otin sinut vastaan asuntooni, jossa vieläkin olet, ja olen
tarjonnut sinulle kaiken ylläpitosi. Nyt siis, koska olet velvollinen
hyvillä töillä palkitsemaan minua, joka ensin olen sinua kohtaan tehnyt
hyviä töitä, pyydän sinua rupeamaan poikani vartijaksi, kun hän lähtee
metsästämään, jotteivät tiellä jotkut pahantekijät ja rosvot ilmestyisi
ja tuhoisi teitä. Sitäpaitsi täytyy sinun myös mennä sinne, missä
saatat tulla kuuluisaksi urotöistä, sillä sehän on isänperintösi ja
onhan sinulla lisäksi voimia."

43. Adrastos vastaa: "oi kuningas, en minä muutoin olisi lähtenyt
tämmöiseen voitteluun. Sillä ei tällaisen kovan kohtalon kohtaaman sovi
mennä onnellisten ikätoveriensa joukkoon, eikä ole minulla haluakaan,
ja useista syistä olisin pysytellyt poissa. Mutta nyt, koska sinä sitä
vaadit, ja tulee tehdä sinulle mieliksi (sillä tuleehan minun palkita
sinua hyvillä töillä), olen valmis tekemään tämän ja, mikäli vartijasta
riippuu, voit odottaa poikasi, jota käsket minun vartioimaan,
vahingoittumatta palaavan."

43. Kun Adrastos näin oli vastannut Kroisokselle, niin Adrastos ja Atys
läksivät matkaan mukanaan valionuorukaisia ja varustettuina koirilla.
Saavuttuaan Olympos-vuorelle he hakivat eläintä ja löydettyään sen he
asettuivat piiriin sen ympäri sekä viskasivat heittokeihäänsä sitä
vastaan. Siinä nyt vieras, juuri hän, joka oli puhdistettu murhasta ja
nimeltään Adrastos, heittäessään sikaa ei osunutkaan siihen, vaan
tapasi Kroisoksen poikaa. Kun keihäänkärki näin tähän sattui, kävi unen
lausuma hänen suhteensa täytäntöön. Ja muuan henkilö juoksi
ilmoittamaan Kroisokselle tapauksen ja saavuttuaan Sardeeseen kertoi
tälle sekä ottelusta että pojan kohtalon.

44. Kroisos tuli poikansa kuolemasta kovin järkytetyksi ja valitti
vielä enemmän sitä, että hänet oli murhannut se, jonka itse oli
murhasta puhdistanut. Ja kovasta kohtalosta katkerana hän kiivaasti
huusi avuksi Zeus Puhdistajaa, ottaen hänet todistajaksi siihen, mitä
hän vieraan puolelta oli saanut kärsiä, ja kutsui jumalaa sekä
kotilieden että ystävyysliittojen suojelijaksi. Kotilieden
suojelijaksi hän nimitti jumalaa siitä syystä, että ottamalla vastaan
asuntoonsa vieraan oli tietämättään elättänyt poikansa murhaajaa,
ystävyysliittojen suojelijaksi taas, koska oli saanut pahimman
vihamiehensä hänestä, jonka oli lähettänyt poikansa vartijaksi.

45. Sen jälkeen saapuivat lyydialaiset kantaen vainajaa, ja hänen
takanaan seurasi murhamies. Hän asettui vainajan eteen ja jätti itsensä
Kroisoksen valtaan ojentaen käsiään ja käskien tätä tappamaan hänet
vainajan päälle. Hän mainitsee edellisestä kovasta kohtalostaan ja
sanoo, että hän tämän lisäksi vielä on tuhonnut puhdistajansa ja että
hän ei enää saata elää. Sen kuultuaan Kroisos, vaikka hänellä olikin
niin suuri kotoinen onnettomuus, sääli Adrastosta ja lausui hänelle:
"minä olen, oi vieras, saanut sinulta kaiken hyvityksen, koskapa itse
tuomitset itsesi kuolemaan. Et sinä yksin ole syypää tähän
onnettomuuteeni, paitsi mitä tahtomattasi olet tehnyt, vaan kaiketi
joku jumalista, joka jo aikoja sitten ennakolta ilmaisi mitä tuleman
piti." Kroisos nyt siis hautasi poikansa niinkuin tapa vaati. Mutta
Adrastos, Gordiaan, Midaan pojan, poika, hän, joka oli joutunut oman
veljensä murhaajaksi ja murhaajaksi puhdistajansa, tunsi itsensä
kovaonnisimmaksi kaikista ihmisistä, joita tiesi, ja niin pian kuin
ihmisten hälinä hiljeni haudan ympärillä, hän tappoi itsensä kummulle.

46. Kahden vuoden ajan Kroisos toimetonna istui suuressa murheessa
poikansa menetyksen johdosta. Mutta kun Kyros, Kambyseen poika, oli
kukistanut Astyageen, Kyaxareen pojan, ylivallan, ja persialaisten
mahti kasvoi, teki tämä seikka lopun Kroisoksen murheesta, ja hän alkoi
miettiä, saattaisiko hän jollain tavoin taltuttaa persialaisten
kasvavaa voimaa, ennenkuin se paisuisi liian suureksi. Ja heti kun tämä
ajatus hänessä oli herännyt, hän koetteli ennuspaikkoja, sekä
helleenein keskuudessa olevia että Libyassa sijaitsevaa, lähettäen
mitkä minnekin, toiset menemään Delfoihin, toiset Abaihin, fokilaisten
maahan, toiset Dodonaan. Jotkut lähetettiin Amfiaraoksen ja
Trofonioksen luo, toiset Brankhidaihin Miletoksen alueeseen. Nämä
olivat ne helleeniläiset ennuspaikat, joihin Kroisos lähetti
sanansaattajia saadakseen neuvoa. Toiset taas hän laittoi Libyaan
Ammonin luo kysymään oraakelia. Hän lähetti joka taholle ja koetteli,
mitä ennuspaikat tiesivät, jotta, jos ne tavattaisiin todenperäisiksi,
hän toistamiseen lähettäisi kysymään, tuliko hänen ryhtyä sotaretkeen
persialaisia vastaan.

47. Ja lähettäessään lyydialaiset koettelemaan oraakeleita, hän antoi
heille seuraavan tehtävän. Siitä päivästä alkaen, jolloin he lähtivät
Sardeesta, tuli heidän lukea sata päivää ja sadantena päivänä
tiedustella oraakeleilta, ja kysyä mitä lyydialaisten kuningas Kroisos,
Alyatteen poika, juuri silloin sattui tekemään; ja mitä kukin oraakeli
julisti, se tuli heidän kirjoittaa muistiin sekä ilmoittaa hänelle.
Mitä muut oraakelit puolestaan julistivat, sitä ei kukaan kerro. Mutta
heti kun lyydialaiset Delfoissa astuivat sisään temppelisaliin
saadakseen vastauksen jumalalta ja kysyivät niinkuin käsketty oli,
vastasi Pytia kuusimittarunossa näin:

    "Hiekan määrän mä tiedän ja merten matkat ma tunnen,
    mykkää myös tajuan, puhumattoman kuiskehen kuulen.
    Kas, kovakilpisen konnan tuoksu mun tuntohon tunki,
    min lihat parhaillaan kera lampaan vaskessa kiehuu:
    vaskea alla sen on, myös vaski sen päältäkin peittää."

48. Tämän Pytian julistuksen lyydialaiset kirjoittivat muistiin ja
lähtivät sitten pois Sardeeseen. Ja niin pian kuin muutkin ympäri
maailmaa lähetetyt sanansaattajat saapuivat tuoden mukanaan
oraakelinvastaukset, niin Kroisos avasi ja katseli kaikkia
kirjoituksia. Mutta niistä ei mikään häntä miellyttänyt. Vaan kun hän
kuuli Delfoin oraakelista tulleen vastauksen, hän heti osoitti siitä
oraakelille kunnioitusta ja uskoi siihen, arvellen että Delfoin
ennuspaikka oli ainoa maailmassa, koska se oli keksinyt mitä hän teki.
Sillä senjälkeen kuin oli lähettänyt tiedustelijat eri oraakelien luo,
hän otti vaarin sovitusta päivästä, mietti juonen, jota oli mahdoton
keksiä ja arvata, ja ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen: hän hakkasi
kilpikonnan ja lampaan kappaleiksi, keitti itse ne yhdessä vaskisessa
kattilassa ja asetti päälle vaskisen kannen.

49. Semmoisen oraakelinvastauksen siis Kroisos sai Delfoista. Mutta
mitä Amfiaraoksen ennuspaikan vastaukseen tulee, en saata sanoa, mitä
se lausui lyydialaisille, sittenkuin olivat pyhätön luona tehneet mitä
tapa vaatii -- ei näet siitä ole olemassa kertomusta --, paitsi että
Kroisos katsoi Amfiaraoksenkin omistavan todenperäisen ennuspaikan.

50. Tämän jälkeen hän koetti suurilla uhreilla suostutella Delfoissa
vallitsevaa jumalaa. Niinpä hän uhrasi uhrieläimiä kolmetuhatta joka
lajia ja laati suuren rovion sekä poltti poroksi kullalla ja hopealla
verhottuja makuusohvia, kultamaljoja, purppuravaatteita ja -ihotakkeja,
toivoen siten paremmin voivansa voittaa jumalan suosion. Ja kaikille
lyydialaisille hän antoi käskyn, että he itse kukin uhraisivat sen,
mitä kullakin oli. Ja niin pian kuin hän oli uhrannut, hän sulatti
suunnattoman määrän kultaa ja taotti siitä puolitiilejä, jotka teki
pituudelleen kuuden, leveydelleen kolmen ja korkeudelleen yhden
kämmenen levyisiksi, luvultaan sataseitsemäntoista. Näistä oli neljä
puhdasta kultaa, kukin painaen puolenkolmatta talenttia, muut
puolitiilet taas olivat vaaleata kultaa ja painoivat kaksi talenttia.
Hän teetti myös puhtaasta kullasta leijonan kuvan, jonka paino teki
kymmenen talenttia. Tämä leijona kuitenkin putosi, silloin kun Delfoin
temppeli paloi, puolitiilien päältä -- niiden päällä se nimittäin
lepäsi -- ja nyt sitä säilytetään korintolaisten aarreaitassa sekä
painaa puolenseitsemättä talenttia, sillä puolenneljättä talenttia
siitä suli pois.

51. Saatuaan tämän kaiken valmiiksi Kroisos lähetti sen Delfoihin ja
sen mukana seuraavat toiset esineet: kaksi suurensuurta sekoitusastiaa,
kultaisen ja hopeaisen, joista kultainen seisoi oikealla kädellä
temppeliin astuessa, hopeinen vasemmalla. Mutta nämätkin siirrettiin
temppelin palon aikana, ja kultainen seisoo klazomenailaisten
aarreaitassa painaen puolenyhdeksättä talenttia ja vielä kaksitoista
minaa, hopeainen taas sijaitsee temppelin eteisen nurkassa ja vetää
kuusisataa amforaa, sillä delfolaiset sekoittavat siinä viiniä jumalan
ilmestysjuhlana. Delfolaiset väittävät sen olevan samolaisen
Theodoroksen tekoa, ja niin minäkin luulen; sillä ei se minusta näytä
miltään jokapäiväiseltä teokselta. Edelleen hän lähetti neljä
hopeatynnyriä, jotka seisovat korintolaisten aarreaitassa, ja pyhitti
sinne kaksi vihkivesiastiaa, kultaisen ja hopeaisen, joista kultaisessa
on kirjoitus, missä lakedaimonilaiset sanovat sen olevan heidän
vihkilahjansa, mutta eivät sano siinä oikein. Sillä itse asiassa
tämäkin on Kroisoksen, ja kirjoituksen on siihen pannut eräs
delfolainen, joka tahtoi tehdä lakedaimonilaisille mieliksi; hänen
nimensä minä kyllä tunnen, mutta en tahdo sitä mainita. Sitävastoin on
se poika, jonka käden kautta vesi valuu, lakedaimonilaisten antama,
mutta ei kumpainenkaan vihkivesiastia. Näiden myötä Kroisos lähetti
useita vähemmän huomattavia vihkilahjoja, kuten ympyriäisiä hopeasta
valettuja kulhoja ja myös kolmenkyynäräisen kultaisen naisenkuvan, jota
delfolaiset väittävät Kroisoksen leipojattaren muotokuvaksi. Lisäksi
hän pyhitti oman vaimonsa kaulakoristeet ja vyöt.

52. Nämät esineet hän lähetti Delfoihin, mutta Amharaokselle, jonka
urhoollisuudesta ja kärsimyksestä hän oli kuullut, hän pyhitti joka
kohdasta yhtäläisesti kultaisen kilven ja samoin kokonaan
täysikultaisen keihään, missä niin hyvin varsi kuin kärjet olivat
kullasta. Molempia näitä esineitä on minun aikoihini saakka säilytetty
Teebassa ja siellä ismenolaisen Apollon temppelissä.

53. Niille lyydialaisille, joitten piti viedä nämä lahjat pyhättöihin,
Kroisos antoi tehtäväksi kysellä oraakeleilta, tuliko hänen lähteä
sotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa liittolaisekseen
jonkun kansan sotajoukko. Ja kun lyydialaiset, saavuttuaan niihin
paikkoihin, joihin heidät oli lähetetty, olivat pyhittäneet
vihkilahjansa, he kysyivät oraakeleilta sanoen: "Kroisos, lyydialaisten
ynnä muiden kansojen kuningas, katsoo näitä ainoiksi ennuspaikoiksi
ihmiskunnassa, ja on senvuoksi antanut teille ilmoituksienne arvoisia
lahjoja ja nyt hän vielä kysyy teiltä, tuleeko hänen lähteä
sotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa jonkun kansan
sotajoukko liittolaisekseen." Niin he kysyivät; mutta molempien
ennuspaikkojen lausunnot kävivät yhteen julistaessaan Kroisokselle,
että jos hän lähtee sotaretkelle persialaisia vastaan, hän tulee
hajoittamaan suuren vallan, ja ne neuvoivat häntä liittämään
ystävikseen ne helleeneistä, jotka havaitsisi mahtavimmiksi.

54. Kun nyt Kroisos kuuli ne jumalanlauseet, jotka oli tuotu, hän
ihastui ikihyväksi oraakelinvastausten johdosta, vallan varmasti
toivoen tulevansa hajoittamaan Kyroksen valtakunnan. Hän lähetti taasen
sanan Pythoon [Delfoihin] ja antoi lahjoja delfolaisille, kullekin sata
kultastateria, otettuaan sitä ennen selville niiden luvun. Delfolaiset
taas antoivat tämän sijasta Kroisokselle ja lyydialaisille oikeuden
ensimäiseksi kysyä oraakelilta, vapauden maksuista, etumaiset
istuinsijat sekä tilaisuuden sille heistä, joka vain tahtoi,
ikipäiviksi tulla delfolaiseksi.

55. Annettuaan delfolaisille nämä lahjat, Kroisos kolmannen kerran
kysyi oraakelilta, sillä sittenkuin hän kerran oli keksinyt ennuspaikan
todenperäisyyden, ei hänellä enää ollut minkäänlaista määrää. Ja
tiedustellessaan hän kysyi oraakelilta, tulisiko hänen hallituksensa
kestämään kauan. Silloin Pytia antoi näin kuuluvan vastauksen:

    "mutta kun kerran meedien herraksi saanut on muuli,
    silloin, hempeä Lyydian mies, sorarannoille Hermoon
    väistyös, ällös jää, älä pelkurin nimeä kammoo."

56. Kun nämä sanat saapuivat, Kroisos ihastui vielä enemmän, ollen
siinä luulossa, ettei milloinkaan miehen sijasta muuli voisi tulla
meedialaisten kuninkaaksi, ja ettei niinmuodoin hän itse eivätkä hänen
jälkeläisensä milloinkaan tulisi herkeämään hallitsemasta. Senjälkeen
hän harkitsi ja tutki, keitä helleeneistä hänen tulisi mahtavimpina
koettaa voittaa puolelleen. Ja tutkiessaan hän havaitsi, että
lakedaimonilaiset ja atenalaiset olivat muita etevämmät, ja olivat
edelliset doorilaista, jälkimäiset ioonilaista heimoa. Nämä nimittäin
kävivät kaikkein etevimmistä, ollen alkujaan toinen pelasgilainen,
toinen helleeniläinen kansa. Toinen ei ollut vielä milloinkaan lähtenyt
maasta ulos, toinen taas oli paljon harhaillut. Sillä Deukalionin
hallitessa se asui Fthiotismaakunnassa, Doroksen, Hellenin pojan,
aikana taas Ossan ja Olympoksen juurella sijaitsevassa maassa,
niinkutsutussa Histiaiotiissa. Kun sen Histiaiotiista olivat
karkoittaneet kadmolaiset, niin se asui Pindoksessa ja kutsuttiin sitä
makednolaiseksi kansaksi. Sieltä taas se siirtyi Dryopiiseen ja
Dryopiista se vihdoin tuli Peloponnesokseen ja sai nimen doorilaiset.

57. Mitä kieltä pelasgit puhuivat, sitä en saata täsmälleen sanoa.
Mutta jos on lupa tehdä johtopäätöstä vielä nyt elävistä pelasgeista,
nimittäin sekä niistä, jotka asuvat tyrsenien yläpuolella Krestonin
kaupungissa, muinoin olivat naapureita nyt niinkutsutuille
doorilaisille ja asuivat siihen aikaan siinä maassa, jota nykyjään
kutsutaan Thessaliotiiksi, että niistä pelasgeista, jotka asettuivat
Plakiaan ja Skylakeeseen Hellespontoksen seuduille ja olivat olleet
atenalaisten naapureina, ja mitä muita pelasgilaisia kaupunkeja on,
jotka ovat nimensä muuttaneet, -- jos näitten nojalla saa tehdä
johtopäätöstä, niin pelasgit puhuivat barbarikieltä. Jos nyt näin on
ollut laita koko pelasgilaisen heimon, niin Attikan kansa, ollen
pelasgilainen, oppi, siirtyessään helleeniläiseksi, samalla myös toisen
kielen. Sillä krestonilaiset eivät puhu samaa kieltä kuin mitkään
heidän nykyisistä naapureistaan, eivätkä sitä tee myöskään
plakialaiset; mutta keskenään he puhuvat samaa kieltä. Ja selvää on,
että he ovat säilyttäneet sen kielileiman, minkä toivat mukanansa
mainittuihin paikkoihin siirtyessään.

58. Helleeniläinen heimo on minun nähdäkseni syntymästään saakka aina
käyttänyt samaa kieltä. Ja erottuaan pelasgilaisesta heimosta, se,
vaikka oli heikko, vähästä alusta lähtien on kasvanut suureksi
kansanpaljoudeksi, varsinkin sen kautta, että pelasgilaiset ja monet
muut barbarikansat ovat siihen liittyneet. Aiemmin ainakaan ei
pelasgilainen kansa, joka oli barbarinen, milloinkaan ole suuresti
kasvanut.

59. Näistä kansoista nyt oli attikalainen, kuten Kroisos kuuli,
Peisistratoksen, Hippokrateen pojan, sortamana, hänen, joka siihen
aikaan oli atenalaisten hallitsijana, ja se oli pilkottuna eri
puolueisiin. Hippokrateelle, joka yksityisenä miehenä kerran oli
katsomassa Olympian kilpaleikkejä, sattui nimittäin kerran suuri ihme.
Hänen teurastettuaan uhrieläimet, alkoivat näet jalustalla seisovat
kattilat, jotka olivat täynnä lihaa ja vettä, kiehua ja kuohua yli
reunojensa, vaikkei ollut tulta. Silloin lakedaimonilainen Khilon, joka
sattui olemaan vieressä ja oli nähnyt ihmeen, neuvoi Hippokratesta
ensiksi olemaan ottamatta itselleen vaimoa, joka synnyttäisi lapsia, ja
toiseksi, jos hänellä jo sattui olemaan vaimo, eroamaan hänestä sekä
vihdoin, jos hänellä sattui olemaan joku poika, hylkäämään tämän. Mutta
Hippokrates ei suostunut noudattamaan tätä Khilonin neuvoa. Niinpä
hänelle sitten syntyikin Peisistratos, joka, rannikkolais-atenalaisten
keskenään riidellessä, edellisten johtajana Megakles, Alkmaionin poika,
jälkimäisten Lykurgos, Aristolaideen poika, keräsi kokoon kolmannen
puolueen, sillä hänellä oli mielessä itsevaltius. Niinpä hän kokosi
puoluelaisia, väitti asettuvansa vuoristolaisten johtajaksi ja ryhtyi
seuraavaan juoneen. Hän haavoitti itseään ja muuliaan, ajoi valjakon
torille, ikäänkuin juuri olisi pelastunut vihollisten käsistä, jotka
muka olivat tahtoneet tuhota hänet, ja pyysi sen johdosta kansalta
saada jotain vartiostoa. Ja koska hän ennen oli kunnostanut itseään
sotaretkellä megaralaisia vastaan ja oli valloittanut Nisaian sekä
suorittanut muita suurtöitä, niin atenalaisten kansa antoi pettää
itsensä ja valitsi kaupunkilaisista muutamia miehiä sekä antoi ne
hänelle. Niistä tosin ei tullut Peisistratoksen peitsenkantajia
[tavallinen henkivartijoiden nimitys], mutta nuijankantajat; sillä
kädessä puiset nuijat he aina seurasivat hänen takanaan. Nämä nousivat
yhdessä Peisistratoksen kanssa kapinaan ja saivat haltuunsa linnan.
Peisistratos hallitsi sitten atenalaisia, lakkauttamatta kuitenkaan
olemassaolevia virkoja tai säännöksiä, ja hoiti kaupunkia
vallitsevien asetusten mukaisesti pitäen sitä oivallisessa ja hyvässä
järjestyksessä.

60. Mutta vähän ajan kuluttua Megakleen ja Lykurgoksen puoluelaiset
yhtyivät karkoittaakseen hänet. Tällä tavoin siis Peisistratos ensi
kerran sai haltuunsa Atenan ja jälleen kadotti itsevaltiuden, ennenkuin
se hänellä vielä oli oikein vankkana. Mutta ne, jotka olivat
karkoittaneet Peisistratoksen, riitaantuivat taas uudestaan keskenään.
Silloin Megakles, puolueensa ahdistamana, kuuluttajan kautta kysyi
Peisistratokselta, tahtoiko tämä saada hänen tyttärensä vaimokseen
itsevaltiutta vastaan. Peisistratos hyväksyi ehdotuksen ja suostui
siihen mainitulla ehdolla, ja sitten he tehdäksensä hänelle paluun
mahdolliseksi keksivät toimenpiteen, joka minun mielestäni oli mitä
yksinkertaisin. Sillä vanhastaan on helleeniläinen kansa eronnut
barbarikansasta siinä, että se on ymmärtäväisempi ja suuremmassa
määrässä vapaa typerästä yksinkertaisuudesta kuin jälkimäinen; mutta
nytpä nämä atenalaisten keskuudessa, joitten sanotaan olevan
sukkeluudessa ensimäiset helleenien joukossa, panivat toimeen tämmöisen
juonen. Paianian kunnassa oli nimittäin nainen, nimeltä Pye, joka oli
kolmea sormea vaille neljää kyynärää pitkä ja muuten hyvännäköinen.
Tämän naisen he pukivat täysiin sotatamineisiin, asettivat vaunuihin ja
neuvoivat, mikä asento hänen tulisi ottaa esiintyäkseen parhaiten
edukseen. Sitten he ajoivat kaupunkiin, lähetettyään sitä ennen
etujuoksijoina kuuluttajia, jotka, kaupunkiin saavuttuaan puhuivat mitä
oli käsketty, sanoen näin: "oi atenalaiset, ottakaa suopein mielin
vastaan Peisistratos, jota Atene on kunnioittanut kaikista ihmisistä
enimmin, tuomalla hänet itse omaan kaupunkiinsa takaisin". Näin he
sanoivat kulkien sinne tänne. Ja kohta levisi maalaiskuntiin huhu, että
Atene muka tuopi takaisin Peisistratoksen, ja kaupungissa asuvat
uskoivat naisen olevan itsensä jumalattaren ja osoittivat jumalallista
kunnioitusta ihmiselle sekä ottivat vastaan Peisistratoksen.

61. Saatuaan takaisin itsevaltiuden mainitulla tavalla Peisistratos
Megakleen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti nai Megakleen
tyttären. Mutta kun hänellä jo oli poikia nuorukaisiässä, ja
alkmaionidien päällä sanottiin lepäävän kirouksen, niin hän ei tahtonut
vastanaidusta vaimostaan saada lapsia eikä pitänyt yhteyttä hänen
kanssaan, kuten tapa on. Aluksi tosin vaimo piti asiaa salassa, mutta
myöhemmin hän joko sitten äidin kysellessä tai kysymättä ilmoitti sen
tälle, ja äiti taas miehelleen. Tämäpä pani kovin pahakseen, että
Peisistratos niin halveksi häntä. Ja suutuksissaan hän sopi vihansa
puoluelaistensa kanssa. Mutta Peisistratos, saatuaan tietää, mitä oli
tekeillä häntä vastaan, väistyi kokonaan maasta, tuli Eretriaan ja
neuvotteli yhdessä poikiensa kanssa. Ja voitolle pääsi Hippiaan
mielipide, että piti jälleen koettaa ottaa takaisin itsevaltius. He
keräsivät silloin antimia niistä kaupungeista, jotka jossain suhteessa
olivat vanhassa kiitollisuuden velassa heihin. Ja vaikka monet
tarjosivat suuria summia, voittivat kuitenkin teebalaiset muut
rahalahjoillaan. Tämän jälkeen vieri, lyhyesti sanoen, joku aika,
kunnes heillä oli kaikki valmiina paluumatkaan. Argolaisia tuli palkkaa
vastaan Peloponnesoksesta, ja heidän luokseen tuli vapaaehtoisesti
muuan naxolainen, nimeltä Lygdamis, joka osoitti mitä suurinta
harrastusta ja toimitti sekä rahaa että väkeä.

62. Niin he läksivät liikkeelle Eretriasta ja saapuivat yhdennentoista
vuoden kuluessa takaisin. Ensimäinen paikka Attikassa, jonka he
valtasivat, oli Marathon. Heidän ollessaan siinä paikassa leirissä
tulivat sekä heidän kaupungissa asuvat puoluelaisensa että lisäksi
maalaiskunnista muita, joille itsevaltius oli rakkaampi kuin vapaus.
Nämä nyt siis kokoontuivat, mutta ne atenalaiset, jotka asuivat
kaupungissa, eivät ollenkaan välittäneet siitä, niin kauan kuin
Peisistratos keräsi rahoja, eikä myöhemminkään, kun hän oli saanut
haltuunsa Marathonin. Mutta vasta kun kuulivat hänen lähtevän
Marathonista kaupunkia vastaan, he marssivat häntä torjumaan. He
menivät koko sotajoukollaan kotiin palaavia vastaan, Peisistratos taas
ja hänen seuralaisensa läksivät liikkeelle Marathonista, menivät
kaupunkia kohti, ja tulivat samaan paikkaan, nimittäin pallenelaisen
Atenen pyhätön luo, sekä asettivat sinne leirinsä vihollisia vastaan,
iskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Siellä muuan akarnanilainen
poppamies, Amfilytos, joka jonkun jumalallisen sallimuksen johdosta
seisoi lähellä, astui Peisistratoksen luo ja julisti kuusimittarunossa
näin kuuluvan ennuslauseen:

    "verkko jo viskattu on, viritettynä vuottavi nuotta,
    sinnepä joutuun tonnit ne rientävät kuutamoyössä."

63. Näin hän siis haltioissaan Peisistratokselle julisti, ja tämä
käsitti ennustuksen ja sanoi uskovansa, mitä hänelle oli julistettu,
sekä vei sotajoukkonsa taisteluun. Kaupungista tulleet atenalaiset
olivat tietysti juuri silloin ruvenneet suurukselle, ja suuruksen
jälkeen toiset heistä olivat ryhtyneet noppapeliin, toiset antautuneet
unen valtaan. Mutta Peisistratos seuralaisineen hyökkäsi atenalaisten
kimppuun ja ajoi heidät pakoon. Ja heidän ollessaan pakosalla
Peisistratos keksi mitä ovelimman keinon estääkseen heitä enää
yhtymästä ja saadakseen heidät pysymään hajallaan. Hän antoi nimittäin
poikiensa nousta hevosen selkään ja lähetti heidät edelleen, ja
saavuttaessaan pakolaiset he sanoivat, niinkuin Peisistratos oli
käskenyt, ja kehoittivat heitä olemaan hyvässä uskalluksessa sekä
menemään kukin omilleen.

64. Kun atenalaiset tottelivat, Peisistratos siis täten kolmannen
kerran sai haltuunsa Atenan ja juurrutti itsevaltiutensa
palkkasoturilaumojen ja rahatulojen avulla, joita kertyi osaksi omasta
maasta, osaksi Strymon-virran seudulta, sekä ottamalla panttivangeiksi
niiden atenalaisten lapsia, jotka olivat pitäneet puoliaan eivätkä heti
olleet paenneet, ja sijoittamalla ne Naxokseen. Sillä Peisistratos oli
sodassa senkin laskenut valtansa alle ja uskonut Lygdamiin huostaan.
Lisäksi hän oraakelinlauseiden johdosta puhdisti Delos-saaren ja teki
sen seuraavalla tavalla. Koko siltä alueelta, joka pyhäköstä näkyi, hän
kaivatti maasta kuolleet ja siirsi ne toiseen paikkaan Delosta. Niin
Peisistratos hallitsi itsevaltiaana atenalaisia, atenalaisista taas
olivat toiset kaatuneet taistelussa, toiset alkmaionidien mukana
paenneet kotoaan.

65. Sillä kannalla Kroisos kuuli atenalaisten tilan siihen aikaan
olevan; lakedaimonilaisista taas hän sai tietää, että ne olivat
vapautuneet suuresta ahdingosta ja olivat jo sodassa päässeet voitolle
tegealaisista. Sillä Leonin ja Hegesikleen hallitessa Spartassa oli
lakedaimonilaisilla muissa sodissaan menestystä, mutta vain
tegealaisten puolelta he kärsivät tappioita. Sitä ennen heillä myös
melkein kaikista helleeneistä oli huonoimmat lait ja olivat sekä
toisiaan että vieraita kohtaan juroja. Mutta seuraavalla tavalla he
saivat hyviä lakeja. Muuan arvossa pidetty spartalainen, Lykurgos, tuli
Delfoihin, oraakelin tykö, ja heti kun hän astui sisään temppelisaliin,
lausui Pytia näin:

    "terve Lykurgo, mun uhkean temppelin luo sinä saavut,
    rakasna Zeulle ja muillekin kaikille taivahisille,
    kahdella päällä ma oon, jumalaksiko vai inehmoksi
    kutsuisin sua, vaan jumalaks' toki luulen, Lykurgo."

Vielä muutamat kertovat Pytian tämän lisäksi ilmoittaneen hänelle
spartalaisten nyt voimassaolevan valtiomuodon. Mutta, niinkuin
lakedaimonilaiset itse kertovat, Lykurgos muka oli tuottanut sen
Kreetasta, ollessaan veljenpoikansa Leoboteen, spartalaisten kuninkaan
holhoojana. Sillä heti senjälkeen kuin hän oli ruvennut holhoojaksi,
hän muutti kaikki laitokset ja varoi, ettei niitä rikottaisi.

66. Sillä tavoin lakedaimonilaiset muuttivat olonsa ja saivat hyviä
lakeja. Ja Lykurgoksen kuoltua he perustivat hänen kunniakseen pyhätön
sekä kunnioittivat häntä suuresti. Ja kun maa oli hyvä, ja siinä
lukuisa väestö, he ennen pitkää elpyivät ja alkoivat kukoistaa. Siksipä
he eivät enää tyytyneet kuluttamaan aikaansa rauhassa, vaan koska
uskoivat olevansa voimakkaampia kuin arkadialaiset, he pyysivät Delfoin
oraakelilta saada ottaa koko arkadialaisten maan. Mutta Pytia julisti
heille näin kuuluvan vastauksen:

    "Vaaditko Arkadiaa? Sit' en anna, liikoja vaadit.
    Paljon on terhoja syöviä miehiä Arkadiassa,
    siitä mi häätävät sun, minähän sitä sulta en kiellä.
    Annan siis Tegean, sitä polkea tahdissa tanssin
    saat, ja sen kaunista mittaamaan tulet nuoralla kenttää."

Kun tämä sanoma tuotiin, niin lakedaimonilaiset pysyttelivät erillään
muista arkadialaisista, mutta lähtivät, mukanaan kahleita, sotaretkelle
tegealaisia vastaan, luottaen petolliseen oraakelinlauseeseen,
ikäänkuin muka tulisivat tekemään tegealaiset orjikseen. Mutta he
joutuivatkin kahakassa alakynteen, ja ne heistä, jotka otettiin
vangiksi, saivat tehdä työtä omissa tuomissaan kahleissa ja
maanmittausnuoralla mitata tegealaisten kenttää. Ja samat kahleet,
joihin he olivat kytketyt, ovat vielä minun aikoihini saakka olleet
säilössä Tegeassa, missä riippuvat Atene Alean temppelissä.

67. Tässä aikaisemmassa sodassa lakedaimonilaiset yhtämittaa ottelivat
huonolla menestyksellä tegealaisia nastaan, mutta Kroisoksen aikana ja
Anaxandrideen sekä Aristonin hallitessa Lakedaimonissa spartalaiset jo
olivat päässeet sodassa voiton puolelle. Ja voitolle he olivat päässeet
seuraavalla tavalla. Koska he aina sodassa kärsivät tappioita
tegealaisten puolelta, he lähettivät tiedustelijoita Delfoihin
kysymään, ketä jumalista suostuttamalla he pääsisivät voitolle
tegealaisista. Ja Pytia antoi heille sen vastauksen, että he sen
tekisivät, jos maahansa toisivat Agamemnonin pojan, Oresteen, luut
Mutta kun he eivät kyenneet löytämään Oresteen hautaa, he uudestaan
lähettivät jumalan luo kysymään, missä paikassa Orestes lepäsi. Tätä
kysyville läheteille Pytia lausui seuraavasti:

    "Arkadian lakealla on muuan paikka, Tegea,
    sielläpä puhkuu tuulia kaks' pakon ankaran alla,
    iskua vastavi isku, on turmio turmion päällä;
    siin' Agamemnonin poian peittävi hyötysä mantu.
    Tuon jos haltuhus saat, Tegean heti herraksi pääset."

Mutta senkin jälkeen kuin lakedaimonilaiset olivat tämän kuulleet, he
yhtäkaikki olivat kaukana sen löytämisestä, vaikka kaikkialta etsivät,
kunnes vihdoin Likhas, muuan niistä spartalaisista, joita kutsutaan
"hyväntekijöiksi", sen löysi. Nämä "hyväntekijät" ovat kulloinkin
vanhimmat niistä porvareista, jotka kohdakkoin tulevat astumaan pois
ratsuväenpalveluksesta ja ovat luvultaan viisi joka vuosi. Sinä
vuotena, jolloin tulevat astumaan pois ratsuväestä, heidät lähetetään
Spartan valtion puolesta sinne tänne saamatta missään levätä.

68. Näitä miehiä siis oli Likhas, joka Tegeassa löysi haudan, osaksi
sattumalta, osaksi oman viekkautensa kautta. Kun lakedaimonilaiset
siihen aikaan olivat kanssakäymisissä tegealaisten kanssa, hän kerran
tuli pajaan ja katseli raudan takomista; ja ihmetteli nähdessään,
kuinka se tapahtui. Huomattuaan hänen ihmettelynsä seppä levätessään
työstään sanoi: "totta kaiketi, oi lakedaimonilainen vieras, jos olisit
nähnyt sen, minkä minä, olisit kovasti ihmetellyt, koskapa nyt näin
kummastelet raudan tekoa. Sillä kun minä tähän pihaani tahdoin tehdä
itselleni kaivoa, kohtasin seitsemän kyynärän pituisen ruumisarkun. Ja
kun en voinut uskoa, että milloinkaan on ollut ihmisiä, jotka ovat
olleet nyt eläviä suurempia, avasin sen ja näin, että ruumis oli yhtä
pitkä kuin arkku. Ja mitattuani sen minä jälleen kaivoin sen maahan."
Näin hän siis kertoi, mitä oli nähnyt, mutta toinen punnitsi hänen
sanojaan ja teki sen johtopäätöksen, että ruumis oraakelinlauseen
mukaan olikin Orestes. Ja hän teki johtopäätöksensä seuraavalla
tavalla. Nähdessään sepän molemmat palkeet hän havaitsi, että nämä
olivat tuulet, alaisimen taas ja vasaran hän käsitti iskuksi ja
vastaiskuksi, ja vihdoin rautaa, jota taottiin, turmioksi turmion
päällä, koska muka rauta on keksitty ihmisen turmioksi. Näin hän päätti
ja tultuaan Spartaan hän ilmoitti lakedaimonilaisille koko seikan. He
tekivät häntä vastaan valesyytöksen ja karkoittivat hänet maasta pois.
Hän saapui silloin Tegeaan, kertoi onnettomuutensa sepälle ja tahtoi
vuokrata häneltä talon. Mutta tämä ei siihen suostunut. Vihdoin hän
kuitenkin sai hänet taivutetuksi ja asettui sinne asumaan. Nyt hän
kaivoi auki haudan, kokosi luut ja vei ne muassaan Spartaan. Ja joka
kerran kun molemmat tästä perin mittelivät voimiaan, niin
lakedaimonilaiset pääsivät sodassa paljon voitolle. Ja jo oli heillä
enin osa Peloponnesostakin valtansa alle laskettuna.

69. Saatuaan siis tietää tämän kaiken Kroisos lähetti Spartaan
lähettiläitä, mukanaan lahjoja ja pyytämään liittolaisuutta,
neuvottuaan sitä ennen niille, mitä heidän tuli sanoa. Tultuaan perille
he sanoivat: "Kroisos, lyydialaisten ynnä muiden kansojen kuningas, on
lähettänyt meidät ja lausuu näin: 'oi lakedaimonilaiset, koska jumala
on minulle antanut sen orakelinneuvon, että minun tulee tehdä itselleni
helleenit ystävikseni, ja olen kuullut teidän olevan etevimmät
Hellaassa, niin minä siis oraakelinlauseen nojalla käännyn teidän
puoleenne ja tahdon tulla teidän ystäväksenne ja liittolaiseksenne
vilpittä ja petoksetta'." Tämän Kroisos lähettilästensä kautta
julistutti. Lakedaimonilaiset taas, jotka itsekin olivat kuulleet
Kroisoksen saaman jumalanvastauksen, ihastuivat lyydialaisten tulosta
ja vannoivat heille kestiystävyyttä ja liittolaisuutta. He olivat myös
kiitollisuuden velassa muutamista hyvistä töistä, joita aiemmin olivat
saaneet Kroisoksen puolelta osakseen. Lakedaimonilaiset olivat näet
lähettäneet Sardeeseen ostamaan kultaa sitä Apollon kuvapatsasta
varten, joka nyt sijaitsee Lakonian Thornaxissa. Mutta kun he tahtoivat
ostaa, niin Kroisos antoi sen heille ilmaiseksi.

70. Tämän vuoksi siis lakedaimonilaiset ottivat vastaan
liittolaisuuden, kuin myös siksi, että Kroisos kaikista helleeneistä
oli juuri heidät valinnut ystävikseen. Niinpä he ensiksi itse
asettuivat olemaan valmiina, kun hän käskisi, ja toiseksi he teettivät
ja veivät lahjaksi vaskisen sekoitusastian, pitkin ulkoreunaansa täynnä
kuvia ja suuruudeltaan vetäen kolmesataa amforaa, koska tahtoivat antaa
Kroisokselle vastalahjan. Tämä sekoitusastia ei kuitenkaan saapunut
Sardeeseen, ja syy siihen esitetään kahdella tavalla. Lakedaimonilaiset
kertovat, että sittenkuin sekoitusastia matkalla Sardeeseen oli tullut
Samoksen maan kohdalle, purjehtivat muka samoslaiset, jotka olivat
siitä saaneet tietää, sotalaivoillaan luo ja ottivat sen pois. Mutta
samoslaiset itse taas väittävät, että sittenkuin ne lakedaimonilaiset,
jotka veivät sekoitusastiaa, olivat myöhästyneet ja kuulleet Sardeen
valloituksesta ja Kroisoksen vangitsemisesta, he muka olivat myyneet
sekoitusastian Samoksessa, jolloin yksityiset miehet olivat ostaneet ja
pystyttäneet sen Heran temppeliin. On myös mahdollista, että kun myyjät
olivat tulleet Spartaan, he olivat sanoneet joutuneensa samoslaisten
ryöstämiksi.

71. Niin nyt oli sekoitusastian laita. Mutta Kroisos erehtyi
oraakelinlauseen suhteen ja teki sotaretken Kappadokiaan, toivoen
kukistavansa Kyroksen ja persialaisten vallan. Kroisoksen hankkiessa
sotaanlähtöä persialaisia vastaan antoi muuan lyydialainen, jota jo
ennen pidettiin viisaana, mutta tämän ajatuksensa vuoksi varsinkin sai
suuren maineen lyydialaisten kesken -- hänen nimensä oli muuten
Sandanis -- Kroisokselle seuraavan neuvon: "oi kuningas, sinä hankit
sotaanlähtöä sellaisia miehiä vastaan, joilla on yllään nahkahousut ja
joilla koko muukin puku on nahasta, jotka edelleen eivät syö sitä, mitä
tahtovat, vaan mitä heillä on saatavana, heillä kun on karu maa.
Lisäksi he eivät käytä viiniä, vaan juovat vettä, eikä heillä ole
viikunoita pureskella eikä mitään muutakaan herkkua. Ensiksi siis, jos
voitat, niin mitä sinä heiltä olet ottava pois, kun heillä ei ole
mitään? Ja toiseksi taas, jos tulet voitetuksi, niin harkitse, mitkä
edut olet kadottava. Sillä jos he kerran saavat maistaa meidän
hyvyyksiämme, he takertuvat niihin kiinni, emmekä heistä voi päästä
irralleen. Minä puolestani ainakin kiitän jumalia, jotka eivät johdata
persialaisten mieleen lähteä sotaretkelle lyydialaisia vastaan." Ei hän
näillä sanoilla kuitenkaan vakuuttanut Kroisosta. Itse asiassa
persialaisilla, ennenkuin olivat kukistaneet lyydialaiset, ei ollut
mitään ylellistä tai hyvää.

72. Helleenit kutsuvat kappadokialaisia syyrialaisiksi. Nämä
syyrialaiset olivat, ennenkuin persialaiset rupesivat hallitsemaan,
meedialaisten alamaisia, mutta silloin he olivat Kyroksen. Ja rajana
meedialaisen ja lyydialaisen vallan välillä oli Halys-joki, joka
juoksee Armenian vuoresta kilikialaisten alueen läpi ja virtaa sitten
niin, että oikealla kädellä ovat matienilaiset, vasemmalla
fryygialaiset. Sivuutettuaan nämä ja virraten edelleen pohjoista
kohti eroittaa se toisistaan toiselta puolen syyrialaiset ja
kappadokialaiset, vasemmalta puolen paflagonit. Siten Halys-joki
leikkaa poikki melkein koko sen osan Aasiaa, joka on Kyprosta
vastapäätä olevan meren ja Pontos Euxeinoksen välillä. Tämä alue juuri
on koko sen maan kaula. Siihen väliin menee kevytaseiselta mieheltä
matkaa viisi päivää.

73. Kroisos läksi sotaretkelle Kappadokiaa vastaan sekä halusta tähän
maahan, hän kun tahtoi liittää sen omaan alueeseensa, että varsinkin
koska luotti oraakelinvastaukseen ja halusi kostaa Kyrokselle Astyageen
puolesta. Kyros, Kambyseen poika, oli nimittäin kukistanut Astyageen,
Kyaxareen pojan, joka oli Kroisoksen vävy ja meedialaisten kuningas. Ja
Kroisoksen vävyksi hän oli tullut seuraavalla tavalla. Parvi
paimentolaisskyytejä oli puolueriitojen johdosta tunkeutunut Meedian
alueelle. Meedialaisia hallitsi siihen aikaan Kyaxares, Praorteen
poika, Deiokeen pojanpoika, joka aluksi kohteli näitä skyytejä hyvin,
kuten turvananojia ainakin. Niinpä hän piti heitä suuressa arvossa ja
uskoi heidän huostaansa lapsia, jotta oppisivat heidän kieltään ja
jousella ampumisen taidon. Jonkun ajan kuluttua, jolloin skyytit aina
kävivät metsästämässä ja sieltä aina toivat jotain, tapahtui myös
kerran, että eivät mitään saaneet. Kun he tyhjin käsin palasivat, niin
Kyaxares -- hän oli näet, kuten osoittautui, pikaluontoinen -- kohteli
heitä kovin tylysti ja häpeällisesti. Kärsittyään Kyaxareen puolelta
tämmöistä kohtelua, joka heistä oli ansaitsematonta, he päättivät
hakata kappaleiksi erään niistä pojista, jotka heidän luonaan olivat
opissa, valmistaa hänet aivan niinkuin heidän oli tapana valmistaa
metsänriistaa, ja viedä sekä antaa hänet Kyaxareelle, kuten saaliin
ainakin; ja sen annettuaan heidän piti pikimmiten laittautua Alyatteen,
Sadyatteen pojan, luo Sardeeseen. Niin kävikin: Kyaxares ja hänen
saapuvilla olevat pöytäkumppaninsa nauttivat tätä lihaa, ja tekonsa
jälkeen skyytit anoivat Alyatteelta turvaa.

74. Kun ei Alyattes luovuttanut skyytejä pois Kyaxareelle hänen
pyytäessään, oli sittemmin syntynyt sota lyydialaisten ja meedialaisten
kesken viiden vuoden ajaksi, jolloin meedialaiset monasti voittivat
lyydialaiset, monasti taas lyydialaiset voittivat meedialaiset. Niitten
aikana he myös kerran tavallaan taistelivat yöllä. Sillä sillaikaa kuin
he tasaväkisesti jatkoivat sotaa, niin kuudentena vuotena tapahtuneessa
kahakassa sattui, että taistelun sytyttyä päivä äkkiä muuttui yöksi.
Tämän päivän vaihdon oli miletolainen Thales ennakolta ilmoittanut
ioonilaisille tapahtuvaksi ja asettanut määräajaksi juuri sen vuoden,
jolloin se myös tapahtui. Mutta niin pian kuin lyydialaiset ja
meedialaiset näkivät, että oli tullut päivän sijasta yö, he lakkasivat
taistelemasta ja rupesivat molemmat innokkaammin puuhaamaan, että
saataisiin aikaan rauha. Ja ne, jotka välittivät sovintoa heidän
kesken, olivat nämä: kilikialainen Syennesis ja babylonilainen
Labynetos. Nämä olivat ne, jotka myös jouduttivat valallisen liiton
aikaansaamista heidän kesken ja saivat toimeen molemminpuolisen
avioliiton. He taivuttivat näet Alyatteen antamaan tyttärensä Aryeniin
Kyaxareen pojalle Astyageelle. Sillä ilman vahvaa pakkoa eivät
sopimukset tahdo pysyä vahvoina. Valansa tekevät nämä kansat samalla
tavoin kuin helleenitkin ja sen lisäksi ne viiltävät käsivarsiaan,
jonka jälkeen nuolevat pois toistensa veren.

75. Mainitun Astyageen, joka oli Kyroksen äidinisä, oli tämä kukistanut
syystä, jonka minä myöhemmin historiassani tulen osoittamaan. Tämän
johdosta Kyrokselle suutuksissaan Kroisos lähetti oraakelien luo
kysymään, ja, kun sitten petollinen vastaus oli tullut, hän, luullen
sen olevan itselleen edullisen, lähtikin sotaretkelle persialaisten
alueelle. Mutta kun Kroisos oli saapunut Halys-joelle, hän, kuten minä
puolestani väitän, kuljetti sotajoukon vielä nytkin olemassaolevia
siltoja myöten ylitse. Mutta, niinkuin helleenien kesken yleisesti
levinnyt huhu tietää, oli muka miletolainen Thales auttanut häntä sen
kuljettamisessa. Kroisoksen ollessa nimittäin neuvottomana, miten
sotajoukkonsa kulkisi yli -- ei näet siihen aikaan muka vielä ollut
olemassa näitä siltoja -- oli Thales, joka oli leirissä läsnä,
toimittanut hänelle niin, että joki, joka virtasi sotajoukon vasemmalla
kädellä, myös tuli virtaamaan sen oikealta puolelta, ja sen hän oli
aikaansaanut seuraavalla tavalla. Alottaen leirin yläpuolelta hän
kaivoi syvän haudan, jonka veti puolikuunmuotoiseksi, niin että virta
johdettiin vanhasta uomastaan kaivokseen ja joutui leirin taakse, mutta
taas, kun se oli sivuuttanut leirin, laski vanhaan uomaansa. Siten,
heti kun joki itse asiassa oli jakaantunut kahtia, sen yli pääsi
kummaltakin kohtaa kulkemaan. Väittävätpä muutamat, että vanha uoma
kokonaan kuivikin. Mutta sitäpä minä en voi hyväksyä. Sillä kuinka ne
silloin marssiessaan takaisin olisivat päässeet joen yli?

76. Kuljettuaan joen yli Kroisos sotajoukkoineen saapui niinkutsuttuun
Pteriaan Kappadokiassa. Mainittu Pteria on vahvin paikka tässä maassa
ja sijaitsee lähellä Sinopen kaupunkia, joka on aivan Pontos
Euxeinoksen luona. Sinne hän asettui leiriin ja havitteli syyrialaisten
maita. Ja hän valloitti pterialaisten kaupungin ja teki heidät orjiksi,
valloittipa myös kaikki sen ympärillä olevat paikat sekä ajoi
syyrialaiset, jotka olivat vallan viattomat, kodeistaan ja konnuistaan.
Mutta Kyros keräsi sotajoukkonsa, liitti puolelleen kaikki välillä
olevat kansat ja kävi Kroisosta vastaan. Vaan ennenkuin sotajoukko
lähti marssimaan liikkeelle, hän lähetti airueita ioonilaisten luo ja
koetti houkutella heitä luopumaan Kroisoksesta. Ioonilaiset kuitenkaan
eivät taipuneet siihen. Kun sitten Kyros tuli ja asetti leirinsä
Kroisosta vastaan, niin he mittelivät toistensa voimia Pteriassa.
Siellä syntyi ankara taistelu, ja useita kaatui molemmin puolin;
lopulta, kun heidät yllätti yö, he erosivat kumpaisenkaan puolen
saamatta voittoa.

77. Niin ottelivat molemmat sotajoukot sillä kertaa keskenään. Kroisos
syytti sotaväkensä vähälukuisuutta, sillä hänen sotajoukkonsa, joka
iski yhteen, oli paljoa pienempi kuin Kyroksen. Tätä seikkaa syyttäen
hän, kun Kyros seuraavana päivänä ei yrittänyt tehdä hyökkäystä, marssi
pois Sardeeseen, mielessä kutsua avukseen egyptiläiset. Hän oli näet,
jo ennemmin kuin lakedaimonilaisten kanssa, tehnyt myös Amasiin,
Egyptin hallitsijan, kanssa liiton. Samalla hän päätti lähettää
noutamaan luokseen myös babylonilaiset -- sillä näidenkin kanssa hän
oli liitossa, ja babylonilaisia hallitsi siihen aikaan Labynetos --
sekä ilmoittamaan myös lakedaimonilaisille, että olisivat määräaikana
läsnä. Nämät siis kaikki yhdistettyään ja koottuaan oman sotajoukkonsa
hän aikoi antaa talven mennä ohi ja kevään tullen lähteä sotaretkelle
persialaisia vastaan. Näin hän mietti ja niin pian kuin oli saapunut
Sardeeseen, hän lähetti airueita liittolaistensa luo julistamaan, että
ne viidentenä kuukautena kokoontuisivat Sardeeseen. Mutta koko
läsnäolevan, persialaisia vastaan sotineen vierasperäisen sotaväkensä
hän laski pois ja antoi hajaantua, koska ei mitenkään uskonut, että
Kyros, joka äsken oli otellut niin vähän ratkaisevalla tuloksella,
marssisi Sardesta vastaan.

78. Kroisoksen parhaillaan näin tuumiessa tuli koko etukaupunki täyteen
käärmeitä. Niin pian kuin ne ilmestyivät, jättivät hevoset laitumensa
sekä menivät ja söivät ne suuhunsa. Kun Kroisos tämän näki, näytti se
hänestä ihmeeltä, niinkuin olikin. Kohta hän lähetti tiedustelijoita
telmessolaisten selittäjien luo. Tiedustelijat saapuivat ja saivat
telmessolaisilta tietää, mitä ihme merkitsi, mutta eivät tulleet
tilaisuuteen ilmoittamaan sitä Kroisokselle. Sillä ennenkuin olivat
purjehtineet takaisin Sardeeseen, Kroisos otettiin vangiksi.
Telmessolaiset kuitenkin selittivät sen näin: Kroisoksella oli
odotettavissa maahansa muukalainen sotajoukko, joka saavuttuaan oli
kukistava maan väestön; sillä käärme merkitsi muka maan lasta, hevonen
taas vihollista ja tulokasta. Tämän vastauksen telmessolaiset antoivat
Kroisokselle, kun tämä jo oli vangittuna, vaikka eivät vielä tienneet,
mitä oli tapahtunut Sardeen ja itse Kroisoksen suhteen.

79. Kun Kroisos kohta Pterian taistelun jälkeen marssi pois, ja Kyros
sai tietää, että hän marssittuaan tiehensä, aikoi laskea sotajoukkonsa
hajalle, niin hän neuvotellessaan huomasi itselleen edulliseksi marssia
Sardeeseen niin pian kuin suinkin, ennenkuin lyydialaisten sotavoima
uudestaan ehtisi kokoontua. Ja yhtä nopeaan kuin hän oli tämän
päätöksen tehnyt, hän myös pani sen täytäntöön. Sillä hän marssitti
sotajoukkonsa niin joutuisasti Lyydiaan, että itse toi tulostaan
viestin Kroisokselle. Tällöin Kroisos, vaikka olikin joutunut suureen
pulaan, koska asiat olivat käyneet toisin, kuin mitä itse oli
otaksunut, kuitenkin johdatti lyydialaiset taisteluun. Eikä ollut
siihen aikaan Aasiassa miehuullisempaa eikä uljaampaa kansaa kuin
lyydialaiset. He taistelivat hevosen selästä, heillä oli suuret keihäät
ja olivat itse hyviä ratsastajia.

80. Viholliset tulivat toisiansa vastaan sillä suurella ja aukealla
kedolla, joka on Sardeen kaupungin edustalla. Sen läpi virtaa muiden
muassa Hyllos-joki, joka kohisten yhtyy suurempaan, Hermos-nimiseen
jokeen, mikä taas virtaa Dindymene-emon pyhältä vuorelta ja laskee
mereen Fokaian kaupungin kohdalla. Kun Kyros siinä näki lyydialaiset
tappojärjestyksessä, niin hän peläten ratsuväkeä, teki erään
meedialaisen miehen, Harpagoksen, kehoituksesta seuraavalla tavalla.
Hän kokosi yhteen kaikki sotajoukkoaan seuraavat elatusta ja tavaroita
kantavat kamelit, otti pois niiltä taakat ja antoi miesten astua niiden
selkään, puettuina ratsuväen tamineisiin. Varustettuaan heidät näin hän
määräsi heidät kulkemaan Kroisoksen ratsuväkeä kohti, mutta käski
jalkaväen seurata kameleja ja järjesti jalkaväen taakse koko ratsuväen.
Kun kaikki olivat järjestetyt paikoilleen, hän neuvoi muista
lyydialaisista armotta tappamaan jokaisen, joka heidän tiellensä
joutui, mutta jättämään henkiin Kroisoksen itsensä, vaikkakin hän
kiinni otettaessa puolustautuisi. Näin hän neuvoi. Mutta kamelit hän
järjesti ratsuväkeä vastaan seuraavasta syystä. Hevonen pelkää kamelia
eikä siedä nähdä sen muotoa eikä tuntea sen hajua. Tämän sotajuonen hän
oli keksinyt, jotta Kroisos ei voisi käyttää ratsuväkeään, jolla
lyydialainen juuri aikoi jopa loistaa. Ja itse asiassa, heti kun heidän
mennessään toisiansa vastaan taisteluun, hevoset vainusivat kameleja ja
näkivät nämä, ne kääntyivät ympäri, ja Kroisokselta hävisi toivo.
Kuitenkaan eivät lyydialaiset senjälkeen olleet pelkureita, vaan niin
pian kuin huomasivat asianlaidan, he hyppäsivät hevosten selästä maahan
ja iskivät jalkasin yhteen persialaisten kanssa. Mutta jonkun ajan
kuluttua, ja sittenkuin useita oli molemmin puolin kaatunut,
lyydialaiset ajettiin pakoon ja tungettiin muurin sisäpuolelle, johon
persialaiset heidät saartoivat.

81. Niinpä lyydialaiset joutuivat piiritystilaan. Mutta Kroisos, joka
arveli, että piiritys tulisi kestämään kauan aikaa, laittoi linnasta
toiset lähettiläät liittolaisten luo; edelliset olivat lähetetyt
ilmoittamaan, että oli kokoonnuttava Sardeeseen viidentenä kuukautena,
mutta nämä Kroisos lähetti pyytämään mitä pikaisinta apua, koska hän
oli piiritettynä.

82. Siispä hän lähetti sanan sekä muitten liittolaisten luo että
Lakedaimoniin. Samaan aikaan sattui myös spartalaisilla itsellään
olemaan argolaisten kanssa riita niinkutsutusta Thyrean alueesta. Tämän
Thyrean, joka kuului Argoliin osueeseen, lakedaimonilaiset olivat
eroittaneet ja ottaneet haltuunsa. Argolaisten oma oli myös länteen
päin oleva alue Maleaan saakka, sekä mantereella oleva maa että
Kytheran saari ynnä muut saaret. Argolaiset riensivät puoltamaan heiltä
riistettyä aluetta, mutta molemmat tekivätkin siinä sellaisen
välipuheen ja sopivat keskenään, että kolmesataa kumpaiseltakin
puolelta taistelisi, ja että alue joutuisi niille, jotka pääsisivät
voitolle; sitävastoin piti kummankin sotajoukon enemmistön lähtemän
pois omilleen eikä saanut jäädä sinne ottelun ajaksi, siitä syystä
etteivät, jos olisivat läsnä, nähdessään omiensa joutuvan alakynteen,
näitä puolustaisi. Tämän sopimuksen tehtyään he läksivät pois, mutta
kummaltakin puolen jälellejääneet iskivät yhteen. Taistelussa he olivat
tasaväkiset, ja vihdoin jäi kuudestasadasta miehestä jälelle kolme,
nimittäin argolaisista Alkenor ja Khromios, lakedaimonilaisista
taas Othryades. Nämä olivat jälellä, kun yö yllätti. Silloinpa
molemmat argolaiset muka voittaneina juoksivat Argokseen, mutta
lakedaimonilainen Othryades ryösti argolaisten kaatuneilta niiden
aseet, vei ne omaan leiriinsä ja pysytteli paikallaan rivissä.
Seuraavana päivänä molemmat puolueet tulivat saapuville ottamaan selvän
asiasta. Jonkun aikaa siinä molemmat väittivät voittaneensa, toiset
huomauttaen, että heistä olivat useammat jääneet eloon, toiset taas
osoittaen, että nuo olivat paenneet, mutta että heidän oma miehensä oli
pysynyt paikoillaan ja ryöstänyt toisten ruumiita. Lopulta riidasta
sukeusi taistelu, jossa he iskivät yhteen; mutta sittenkuin molemmin
puolin useita oli kaatunut, voittivat lakedaimonilaiset. Siitä perin
argolaiset ajavat päänsä, kun sitä ennen olivat olleet pakoitetut
käyttämään pitkää tukkaa, ja sääsivät lain, jossa kirouksella
kielsivät ketään argolaista antamasta hiustensa kasvaa tai naisiaan
kantamasta kultakoristeita, ennenkuin voittaisivat takaisin Thyrean.
Lakedaimonilaiset sääsivät itselleen päinvastaisen lain; he alkoivat
nimittäin siitä pitäen käyttää pitkää tukkaa, jota sitä ennen
eivät olleet tehneet. Mutta kerrotaan, että se Othryades, joka
kolmestasadasta oli jäänyt eloon, häpesi palata Spartaan kaikkien
asetoveriensa jouduttua tuhon omiksi ja teki senvuoksi lopun itsestään
Thyreassa.

83. Tällä kannalla olivat spartalaisilla asiat, kun sardeelainen airut
tuli pyytämään heitä auttamaan piiritettyä Kroisosta. Sittenkuin
kuulivat airueelta asian, he yhtäkaikki läksivät liikkeelle. Mutta
heidän ollessaan jo varustettuina ja laivojen ollessa valmiina, tuli
toinen viesti, että lyydialaisten linna oli vallattu, ja että Kroisos
oli otettu vangiksi.

84. Niinpä he, vaikka panivatkin tämän seikan kovin pahakseen,
lakkasivat hankkeistaan. Mutta Sardes vallattiin seuraavalla tavalla.
Kun Kroisosta piiritettiin neljättätoista päivää, Kyros, lähettämällä
sotajoukkonsa tykö ratsumiehiä, julisti tulevansa antamaan suuria
palkintoja sille, joka ensimäisenä astuisi muurille. Tämän jälkeen
sotajoukko teki yrityksen, mutta ilman menestystä. Kun siinä muut
olivat yrityksestä lakanneet, koetti muuan mardilainen, jonka nimi oli
Hyroiades, lähestyä siltä kohtaa linnaa, mihin ei oltu asetettu mitään
vartijaa. Ei näet ollut pelkoa, että linna siltä kohtaa koskaan
vallattaisiin. Sillä se on tältä puolelta jyrkkä ja voittamaton.
Ainoastaan siltä kohdalta ei Meles, Sardeen muinainen kuningas,
ollut kantanut muurin ympäri sitä leijonaa, jonka hänen jalkavaimonsa
oli synnyttänyt. Telmessolaiset olivat nimittäin julistaneet,
että jos leijonaa kuljetettaisiin muurin ympäri, tulisi Sardes
valloittamattomaksi. Ja Meles oli muun muurin kohdalta, mistä linnan
kimppuun voitiin päästä, sitä kantanut, mutta oli halveksinut tätä
kohtaa, joka muka oli valloittamaton ja jyrkkä. Se osa kaupunkia antaa
Tmolokseen päin. Mutta nytpä mainittu mardilainen Hyroiades oli
edellisenä päivänä nähnyt erään lyydialaisen astuvan alas tuon linnan
osan kohdalta noutaakseen kypärää, joka ylhäältä oli vierinyt maahan,
sekä ottanut sen mukaansa ylös; sen hän oli huomannut ja pannut
mieleensä. Siitä hän silloin kiipesi ylös ja hänen mukanaan muita
persialaisia. Ja kun tuli lisäksi useampia, vallattiin vihdoin Sardes
ja koko kaupunki hävitettiin.

85. Saman Kroisoksen suhteen tapahtui seuraava seikka. Hänellä oli
poika, josta ennenkin olen maininnut, muuten kelpo nuorukainen, mutta
mykkä. Entisinä onnenpäivinään Kroisos oli tehnyt kaiken voitavansa
hänen puolestaan ja muiden tuumien muassa, mitkä hänen mieleensä olivat
juolahtaneet, hän myös oli Delfoihin lähettänyt pojan suhteen kysymään
oraakelia. Ja Pytia vastasi hänelle näin:

    "Lyydian poika, sä kansojen valtias, houkkio Kroisos,
    ällös puhuvan poikasi äänt' ikävöityä pyydä
    koissasi kuullakses'. Tämä kohtalo kaukana olkoon.
    Turmion päivänä näät ens' kerran kielensä laukee."

Kun nyt linnaa valloitettiin, kävi muuan persialainen, joka ei tuntenut
Kroisosta, hänen kimppuunsa tappaakseen hänet. Kroisos kyllä näki hänen
tulevan vastaansa, mutta käsilläolevan onnettomuutensa vuoksi hän ei
siitä huolinut, koska hänen ei lainkaan ollut väliä, vaikka saisikin
kuoliniskun. Mutta niin pian kuin poika, juuri tuo mykkä, näki
persialaisen käyvän kohti, hän säikähdyksissään ja onnettomuuden
valtaamana ratkesi sanoiksi ja lausui: "ihminen, älä tapa Kroisosta!"
Nämä olivat hänen ensimäiset sanansa, mutta senjälkeen hän osasi puhua
koko elinaikansa.

86. Persialaiset siis saivat haltuunsa Sardeen ja ottivat vangiksi
Kroisoksen, sittenkuin hän oli hallinnut neljätoista vuotta, ollut
piiritettynä neljätoista päivää ja oraakelinlauseen mukaisesti oli
tehnyt lopun omasta suuresta valtakunnastaan. Persialaiset ottivat ja
veivät hänet Kyroksen luo. Tämä käski pinoa suuren rovion ja antoi
Kroisoksen kahleisiin sidottuna astua sen päälle sekä asetti
neljätoista lyydialaista poikaa hänen ympärilleen. Hänellä oli näet
mielessä joko uhrata nämä esikoisuhriksi tai hän tahtoi täyttää jonkun
lupauksen tai sitten hän oli kuullut Kroisoksen olevan jumalisen ja oli
siitä syystä antanut hänen astua roviolle, koska tahtoi nähdä, tulisiko
joku jumalista pelastamaan hänet joutumasta elävänä poltetuksi. Niin
hän teki. Mutta Kroisoksen seistessä roviolla johtui hänen mieleensä,
vaikka olikin niin suuressa onnettomuudessa, se Solonin jumalallisesta
vaikutuksesta lähtenyt lausuma, ettei kukaan eläessään ole onnellinen.
Kun tämä hänen päähänsä pälkähti, hän jälleen tuli entiselleen ja
huoahtaen pitkästä äänettömyydestään hän kolmasti lausui: "Solon". Kun
Kyros sen kuuli, hän käski tulkkien kysyä Kroisokselta, kuka se oli,
jota hän huusi avukseen. Ne tulivat Kroisoksen luo kysymään, mutta tämä
pysyi aluksi vaiti kysyttäessä. Vihdoin kun hänet pakoitettiin
puhumaan, hän lausui: "se, jonka olisi pitänyt tulla kaikkien
hallitsijoiden puheille, sillä sitä minä olisin katsonut arvokkaammaksi
kuin suuria rahasummia." Koska Kroisos puhui heille näin epäselvästi,
he uudestaan kysyivät, mitä hän tarkoitti. Ja kun he itsepintaisesti
utelivat ja vaivasivat häntä, hän vihdoin kertoi, kuinka atenalainen
Solon kerran oli tullut hänen luokseen, kuinka hän nähtyään
hänen rikkautensa oli sitä vähäksynyt -- puhuen siinä niinkuin
todellisuudessa olikin asianlaita -- ja kuinka vihdoin Kroisokselle
itselleen oli käynyt, aivan niinkuin Solon oli sanonut; ja tällöin tämä
oli yhtä paljon tarkoittanut Kroisosta kuin koko ihmiskuntaa, ja
varsinkin niitä, jotka omasta mielestään ovat onnellisia. Sen Kroisos
kertoi, kun rovio jo oli sytytetty, ja sen reunat jo paloivat. Ja
kuultuaan tulkeilta, mitä Kroisos sanoi, Kyros muutti mielensä ja otti
huomioon, että hän itse, vaikka oli ihminen, elävältä uskoi tulen
valtaan toisen ihmisen, joka ei ollut häntä itseään ollut vähemmän
onnellinen. Koska hän sen lisäksi pelkäsi kostoa ja punnitsi, ettei
ihmiselämässä mikään ole pysyväistä, niin hän käski mitä pikimmiten
sammuttamaan palavan tulen ja antamaan Kroisoksen ja hänen seurassaan
olevien astua roviolta maahan. Mutta ne, jotka tulta yrittivät
sammuttaa, eivät enää voineet taltuttaa sitä.

87. Ja lyydialaiset kertovat, että kun Kroisos siinä huomasi Kyroksen
mielenmuutoksen ja näki joka miehen sammuttamassa tulta, voimatta
kuitenkaan enää sitä suistaa, hän huutaen kutsui avukseen Apolloa ja
rukoili, että jos jumala milloinkaan oli Kroisokselta otollista
lahjaa saanut, hän nyt auttaisi ja pelastaisi hänet uhkaavasta
onnettomuudesta. Niin hän itkien kutsui avukseen jumalaa. Mutta
selkeälle ja tyyneelle taivaalle kerääntyi äkkiä pilviä, nousi
rajuilma, tuli rankkasade ja rovio sammui. Kun Kyros siis näin huomasi,
että Kroisos oli jumalille rakas ja kunnon mies, hän antoi hänen astua
alas roviolta ja kysyi näin: "Kroisos, kuka ihmisten joukosta taivutti
sinut lähtemään sotaretkelle minun maatani vastaan ja esiintymään
ystävän sijasta vihollisenani?" Hän virkkoi: "oi kuningas, sen minä
olen tehnyt sinun onneksesi, mutta omaksi onnettomuudekseni. Syypää on
tähän helleenein jumala, joka yllytti minua lähtemään sotaretkelle.
Sillä eihän kukaan ole niin mieletön, että itse valitsee sodan rauhan
asemasta. Jälkimäisen aikana näet pojat hautaavat isänsä, mutta
edellisen aikana isät poikiaan. Mutta jumalille oli kai mieleen, että
näin kävisi."

88. Näin hän puhui. Mutta Kyros vapautti hänet, asetti hänet istumaan
lähelle itseään ja piti häntä erinomaisen suuressa arvossa sekä katseli
suurella ihmetyksellä häntä. Ja niin tekivät myös kaikki hänen
seurassaan olevat. Mutta Kroisos oli mietteihinsä vaipuneena ja ääneti.
Sitten hän kääntyi ja nähdessään, kuinka persialaiset hävittivät
lyydialaisten kaupunkia, hän virkkoi: "oi kuningas, tuleeko minun sanoa
sinulle sitä, mitä nyt juuri ajattelen, vai vaieta?" Kyros käski hänen
rohkeasti sanoa, mitä tahtoi. Hänpä kysyi tältä ja lausui: "mitä tämä
suuri väkijoukko niin suurella innolla toimittaa?" Kyros virkkoi: "se
ryöstää sinun kaupunkiasi ja vie pois sinun tavaroitasi." Kroisos
vastasi: "ei se minun kaupunkiani eikä minun tavaroitani ryöstä. Ei ole
minulla enää mitään niitten kanssa tekemistä. Vaan sinun omaisuuttasi
ne riistävät ja raastavat."

89. Kroisoksen sanat vetivät puoleensa Kyroksen huomion. Käskettyään
muut pois hän kysyi Kroisokselta, mitä hänelle turmiollista Kroisos
näki siinä, mikä oli tekeillä. Hän virkkoi: "koska jumalat ovat tehneet
minut sinun orjaksesi, katson oikeaksi ilmoittaa sinulle, jos jossain
kohden huomaan paremmin kuin sinä. Persialaiset ovat luonteeltaan
ylimieliset, mutta köyhät. Jos siis sallit heidän ryöstää ja ottaa
haltuunsa suuria tavaroita, on sinulla heidän puoleltaan odotettavissa
seuraavaa. Sen heistä, joka enimmän ottaa, voit odottaa nousevan
kapinaan itseäsi vastaan. Jos siis sinulle on mieleen mitä sanon, niin
tee seuraavalla tavalla. Aseta kaikille porteille vartijoiksi muutamia
peitsenkantajistasi, ja ottakoot ne ryöstäjiltä tavarat pois sanoen,
että niistä välttämättömästi täytyy antaa kymmenykset Zeulle. Sillä
lailla sinä et jouda heidän vihansa esineeksi riistäessäsi heiltä
väkisin pois tavarat, ja toiselta puolen he tulevat myöntämään
menetteleväsi oikein ja tulevat siksi vapaaehtoisesti niin tekemään."

90. Tämän kuullessaan Kyros ihastui ikihyväksi, koska se hänestä näytti
olevan hyvä neuvo. Hän kiitteli paljon Kroisosta ja käskettyään
peitsenkantajia suorittamaan mitä Kroisos oli neuvonut, hän virkkoi
tälle näin: "Kroisos, koska olet valmis toimittamaan kuninkaallisen
miehen hyviä tekoja ja puhumaan semmoisen miehen sanoja, niin pyydä
sellaista lahjaa, jonka heti tahdot saada." Kroisos virkkoi: "oi herra,
enimmin sinä minulle teet mieliksi, jos sallit minun lähettää nämä
kahleet helleenien jumalalle, jota minä jumalista enimmin kunnioitin,
ja kysyä häneltä, onko hänen tapana pettää niitä, jotka hänelle tekevät
hyvää." Kyros kysyi, mistä hän jumalaa syytti, kun näin tätä moitti.
Silloin Kroisos kertoi alusta loppuun kaikki, mitä hänellä oli ollut
mielessään, mainitsi oraakelien vastaukset ja varsinkin vihkilahjat ja
kuinka hän ennustuksen yllyttämänä oli lähtenyt sotaretkelle
persialaisia vastaan. Kertoessaan tämän hän uudestaan palasi
pyyntöönsä, että Kyros sallisi hänen nuhdella jumalaa tästä. Naurahtaen
Kyros virkkoi: "sekä tämän olet saapa minulta, Kroisos, että kaikkea
muutakin, mitä kulloinkin pyydät." Sen kuultuaan Kroisos lähetti
Delfoihin muutamia lyydialaisia ja antoi heille toimeksi asettaa
kahleet temppelin kynnykselle ja kysyä, eikö jumala häpeä, että
ennustuksillaan oli yllyttänyt Kroisosta lähtemään sotaretkelle
persialaisia vastaan, ikäänkuin hän muka tulisi tekemään lopun Kyroksen
vallasta, josta yrityksestä jumalalle nyt tuli tällaiset esikoislahjat
-- ja tällöin tuli heidän osoittaa kahleita. Tätä piti heidän kysymän
sekä, oliko helleeniläisillä jumalilla tapana olla kiittämättömät.

91. Lyydialaisten saavuttua ja lausuttua mitä olivat toimeksi saaneet,
kerrotaan Pytian virkkaneen näin: "sallimuksen määräämää kohtaloaan
on jumalankin mahdoton välttää. Kroisos on suorittanut viidennen
esi-isänsä rikoksen, hänen, joka herakleidien peitsenkantajana
ollessaan noudatti naisen vilppiä, murhasi herransa ja otti haltuunsa
tämän arvon, joka ei ollenkaan hänelle kuulunut. Loxias [s.o. Apollo]
on innokkaasti uurastanut, että Sardeen onnettomuus tapahtuisi
Kroisoksen lasten, eikä hänen itsensä aikana, mutta ei ole kyennyt
kääntämään syrjään kohtalon määräyksiä. Sen verran kuitenkin kuin nämä
sallivat, hän on pannut täytäntöön ja tehnyt Kroisokselle mieliksi.
Kolme vuotta näet hän on lykännyt toistaiseksi Sardeen valloituksen, ja
Kroisos ymmärtäköön, että hän joutui vangiksi näin monta vuotta
myöhemmin kuin kohtalo oli määrännyt. Toiseksi, kun Kroisos oli tulla
poltetuksi, jumala torjui sen. Ja annettua ennustusta Kroisos syyttä
moittii. Loxias julisti näet hänelle, että jos hän lähtisi sotaretkelle
persialaisia vastaan, hän tulisi hajoittamaan suuren valtakunnan.
Kroisoksen olisi tähän nähden, jos hänen kerran piti saada hyvä neuvo,
tullut lähettää uudestaan kysymään, tarkoittiko vastaus hänen omaansa
vai Kyroksen valtakuntaa. Koska hän ei käsittänyt sitä, mikä oli
sanottu, eikä uudestaan kysynyt, syyttäköön itseään. Ei hän sitäkään
käsittänyt, mitä Loxias, hänen viimeisen kerran kysyessään oraakelia,
lausui muulista. Kyros näet juuri oli tuo muuli. Hänhän oli syntyisin
kahdesta eri kansaan kuuluvasta henkilöstä, joista äiti oli ylhäisempi,
isä halvempi. Sillä edellinen oli meedialainen ja Astyageen,
meedialaisten kuninkaan tytär, jälkimäinen oli persialainen ja näiden
alamainen; ollen kaikissa suhteissa alempi, hänellä siis oli
valtiattarensa aviovaimonaan." Näin Pytia vastasi lyydialaisille, ja ne
veivät viestin Sardeeseen sekä ilmoittivat sen Kroisokselle. Ja sen
kuultuaan hän myönsi, että syy oli hänen omansa, eikä jumalan. Näin
siis kävi Kroisoksen valtakunnan, ja niin tapahtui Ioonian ensimäinen
kukistuminen.

92. Kroisokselta on olemassa myös useita muita vihkilahjoja Hellaassa
eikä yksistään yllämainituita. Niinpä on Boiotian Teebassa kultainen
kolmijalka, jonka hän vihki ismenolaiselle Apollolle, Efesoksessa sekä
kultaiset lehmät että useimmat sikäläisistä patsaista, Atene Pronaian
temppelissä Delfoissa suuri kultainen kilpi. Viimemainittu on säilynyt
aina minun aikoihini saakka, mutta osa vihkilahjoista on joutunut
hukkaan. Edelleen ovat Brankhidaissa Miletoksen alueella Kroisoksen
lahjat, jotka, kuten olen kuullut, ovat yhtä painavat ja samallaiset
kuin Delfoissa olevat. Se, minkä hän vihki Delfoibin ja Amfiaraoksen
temppeliin, oli hänen omaansa ja isänperintönsä esikoisuhri; mutta muut
vihkilahjat tulivat erään hänen vihamiehensä omaisuudesta, joka oli
esiintynyt Kroisoksen vastustajana, ennenkuin tämä pääsi kuninkaaksi,
ja oli innokkaasti puuhannut, että lyydialaisten hallituksen saisi
Pantaleon. Tämä taas oli Alyatteen poika ja Kroisoksen velipuoli isän
puolelta. Kroisos näet oli Alyatteen poika kaarilaisesta vaimosta,
Pantaleon ioonilaisesta. Vaan sittenkuin Kroisos isänsä suostumuksella
oli saanut valtaansa hallituksen, hän piikkitynnyrissä kidutti
vastustajansa kuoliaaksi, mutta hänen omaisuutensa, jonka jo ennen oli
pyhittänyt, hän silloin ylläsanotulla tavalla vihki niihin paikkoihin,
jotka mainittiin. Sen verran olkoon sanottu vihkilahjoista.

93. Ihmeitä semmoisia, kuin on monessa muussa maassa, ei juuri Lyydian
maassa ole kuvailtavaksi, lukuunottamatta kultahiekkaa, jonka virta
kuljettaa mukanaan Tmolos-vuoresta. Mutta yksi teos siinä tavataan ja
se on, lukuunottamatta egyptiläisiä ja babylonilaisia muistomerkkejä,
suurin maailmassa. Siellä on nimittäin Alyatteen, Kroisoksen isän,
hauta, jonka jalusta on laadittu suurista paasista, mutta muu hauta on
maakumpu. Ja sen ovat rakennuttaneet torikauppiaat, käsityöläiset ja
ilotytöt. Ylhäällä haudan päällä on aina minun aikoihini saakka ollut
luvultaan viisi rajakiveä, joihin oli piirretty kirjoitus osoittamaan
mitä kukin oli tehnyt, ja ilmeni mitattaessa, että tyttöjen osuus oli
suurin. Sillä Lyydian kansan tyttäret harjoittavat kaikki haureutta ja
kokoovat itselleen siten myötäjäiset ja tekevät niin, kunnes joutuvat
naimisiin; siten ne naittavat itsensä. Haudan ympärys on kuusi
stadionia ja kaksi pletronia, ja leveys kolmetoista pletronia. Ja
haudan luona leviää suuri järvi, jota lyydialaiset väittävät
ehtymättömäksi. Sitä kutsutaan Gygeen järveksi.

94. Niin on siis tämän asian laita. Lyydialaisilla on jotenkin samat
tavat kuin helleeneillä, paitsi että panevat tyttölapsensa
harjoittamaan haureutta. He ovat, mikäli me tiedämme, ensimäiset
ihmiset, jotka alkoivat lyöttää ja käyttää kulta- ja hopearahoja, ja
ovat myös ensimäiset kaupustelijat. Lyydialaiset itse väittävät myös,
että kaikki nykyjään sekä heidän omassa että helleenein kesken
käytännössä olevat pelit ovat heidän keksintöään. Ja he kertovat, että
nämä keksittiin heillä samalla kertaa kuin Tyrseeniaan lähetettiin
siirtokunta, ja kertovat niistä seikoista seuraavaa. Atyksen, Maneen
pojan, hallitessa syntyi ankara viljanpuute kautta koko Lyydian. Jonkun
aikaa lyydialaiset kärsivät sitä, mutta lopuksi he, kun se ei lakannut,
etsivät siihen hoivaa ja heistä keksi mikä minkäkin keinon. Niinpä
silloin keksittiin kuutio-, noppa-, pallo- ja kaikellaiset muut pelit,
paitsi lautapeliä. Sillä sen keksintöä eivät lyydialaiset omista
itselleen. Nälän varalta he siis keksivät ja tekivät niin, että
pelasivat joka toisen päivän kokonaan, jottei heidän silloin tarvitsisi
etsiä elatusta, joka toisena taas olivat pelaamatta ja hankkivat
elatusta. Tällä tavoin he kestivät kahdeksantoista vuotta. Mutta kun
paha ei hellittänyt, vaan yltyi yhä pakoittavammaksi, niin silloinpa
heidän kuninkaansa jakoi kaikki lyydialaiset kahteen osaan ja heitti
arpaa, kumpiko jäisi maahan, ja kumpiko lähtisi maasta pois; itsensä
hän asetti sen osan kuninkaaksi, jonka arpa määräisi jäämään
paikoilleen, mutta poislähtevän joukkueen johtoon hän pani poikansa,
jonka nimi oli Tyrsenos. Arvottua menivät toiset heistä maasta ulos,
läksivät alas Smyrnaan ja hankkivat itselleen laivoja, joihin asettivat
kaiken sen irtaimen omaisuuden, mitä tarvitsivat. Sitten he lähtivät
purjehtimaan elannon ja maan hakuun, kunnes monet kansat sivuutettuaan
saapuivat ombrilaisten maahan, minne perustivat kaupunkeja ja mihin
ovat jääneet asumaan tähän aikaan saakka. Mutta lyydialaisten sijasta
he kutsuivat itseään kuninkaanpojan mukaan, joka oli heidät sinne
vienyt. Hänestä he ottivat nimeksi tyrseenit.

95. Lyydialaiset olivat niinmuodoin tulleet persialaisten orjiksi.
Tästä nyt meidän kertomuksemme käy tutkimaan, mikä mies oli Kyros, joka
kukisti Kroisoksen valtakunnan, ja millä tavalla persialaiset pääsivät
Aasian johtoon. Ja minä aion kirjoittaa sen mukaan kuin muutamat
persialaiset, jotka eivät tahdo kaunistella Kyroksen vaiheita, vaan
esittää asian niinkuin se todella on ollut, kertovat, vaikka taidan
esittää Kyroksesta jopa kolmekin muunlaista toisintoa.

96. Sillaikaa kuin assyrialaiset hallitsivat ylä-Aasiata
viisisataakaksikymmentä vuotta, alkoivat ensiksi meedialaiset heistä
luopua; vapauden taistelussaan assyrialaisia vastaan nämä nähtävästi
olivat kelpo miehiä, torjuivat päältään orjuuden ja tekeytyivät
vapaiksi. Näiden jälkeen tekivät kaikki muutkin kansat samoin kuin
meedialaiset. Mutta siihen aikaan, jolloin kaikki mannermaan kansat
olivat itsenäisiä, meedialaiset uudestaan joutuivat itsevaltiuden
alaisiksi seuraavalla tavalla. Meedialaisten keskuudessa oli viisas
mies, nimeltä Deiokes, Fraorteen poika. Tämä Deiokes halusi
itsevaltiutta ja menetteli senvuoksi näin. Koska meedialaiset asuivat
kyläkunnittain, niin hän, joka jo ennestäänkin oli omassa kylässään
huomattava, vielä innokkaammin lyöttäytyi uurastamaan oikeutta. Ja sen
hän teki, vaikka kautta koko Meedian vallitsi suuri laittomuus, ja hän
ymmärsi, että vääryys on oikeuden vihollinen. Huomatessaan hänen
elintapansa saman kylän meedialaiset valitsivat hänet tuomarikseen. Ja
koska hän tavoitti valtaa, niin hän oli suora ja oikeamielinen. Näin
menettelemällä hän saavutti kiitosta, jopa siihen määrään, että muiden
kylien asukkaat, jotka ennen olivat joutuneet väärien tuomioiden
alaisiksi, kuullessaan, että Deiokes oli ainoa mies, joka
oikeudenmukaisesti tuomitsi, mielellään menivät hekin Deiokeen luo
tuomittavaksi. Ja lopulta eivät he kääntyneet kenenkään muun puoleen.

97. Mutta koska hänen luonaan käyvien luku yhä kasvoi, kun kuultiin,
että hänen tuomionsa tulivat totuudenmukaiset, ja Deiokes niinmuodoin
huomasi, että kaikki riippui hänestä, ei hän enää tahtonut istua siinä,
missä ennen oli istunut tuomitsemassa eikä sanonut enää aikovansa
tuomita. Ei näet hänelle ollut edullista omia asioitaan laiminlyömällä
päivät päästänsä julistaa tuomioita lähimäisilleen. Mutta kun rosvoilu
ja laittomuus pitkin kyliä yltyi vielä paljoa pahemmaksi kuin ennen,
niin meedialaiset kokoontuivat ja neuvottelivat keskenään sekä puhuivat
käsilläolevasta asemasta. Ja minun luullakseni puhuivat Deiokeen
ystävät jokseenkin näin: "jos nykyistä tilaa jatkuu, emme me voi asua
tässä maassa, niinpä asettakaamme siis itsellemme kuningas. Siten sekä
maa tulee olemaan hyvässä järjestyksessä että me itse voimme kääntyä
maatöihimme, eikä meidän tarvitse laittomuuden vuoksi jättää kotiamme
ja kontuamme." Näin jotenkin puhumalla he saivat meedialaiset
taivutetuiksi tahtomaan kuningasta.

98. Ja ehdoteltaessa, kenenkä asettaisivat kuninkaakseen, ehdotti ja
kiitti joka mies kiihkeästi Deiokesta, kunnes he suostuivat siihen,
että tämä tulisi heidän kuninkaakseen. Hän puolestaan käski heidän
rakentaa itselleen kuninkuuden arvoisen asumuksen ja lujittamaan hänen
valtaansa peitsenkantajilla. Meedialaiset tekivät niin. He näet
rakensivat hänelle suuren ja lujan asumuksen siihen paikkaan maata,
mihin hän itse määräsi, ja sallivat hänen koota itselleen
peitsenkantajia kaikkien meedialaisten joukosta. Mutta niin pian kuin
hän oli saanut hallituksen käsiinsä, hän pakoitti meedialaiset tekemään
itselleen erikoisen kaupungin, laittamaan sen kuntoon ja vähemmän
huolehtimaan muista. Kun meedialaiset siihenkin suostuivat, hän rakensi
suuren ja vahvan linnoituksen, jota nykyjään kutsutaan Agbatanaksi,
jossa toinen muuri on kehässä toisensa ympärillä. Tämä linna oli sillä
tavoin laadittu, että toinen kehämuuri ainoastaan rintasuojuksillaan
kohosi toistaan korkeammalle. Siihen vaikutti osaksi kai paikkakin,
joka on kukkula, osaksi, ja vielä suuremmassa määrässä, oli tahallaan
niin laitettu. Kehämuureja on kaikkiaan seitsemän, ja viimeisessä on
kuninkaanasunto ja aarreaitta. Suurin muuri niistä on laajuudeltaan
Atenan kehämuurin kokoinen. Ensimäisen kehämuurin rintasuojat ovat
valkeat, toisen mustat, kolmannen purppuranväriset, neljännen siniset,
viidennen vaaleanpunaiset. Siten ovat kaikkien kehämuurien rintasuojat
maalatut väreillä. Kahdella viimeisellä on, toisella hopeoidut,
toisella kullatut rintasuojat.

99. Nämä muurit siis Deiokes rakensi itselleen ja oman asuntonsa
ympäri, mutta muun kansan hän käski asua muurin ympärillä. Kun kaikki
oli rakennettu, niin Deiokes oli ensimäinen, joka sääsi semmoisen
järjestyksen, ettei kukaan saisi mennä sisälle kuninkaan luo, vaan että
jokaisen tuli kaikissa asioissa lähettilästen välityksellä olla hänen
kanssaan kanssakäymisissä, ettei kukaan saisi nähdä kuningasta, ja
tämän lisäksi vielä, että kaikille olisi säädytöntä nauraa tai sylkeä
tämän edessä. Tämmöisellä ylevyydellä hän ympäröi itseänsä siitä
syystä, etteivät hänen ikätoverinsa, jotka olivat kasvaneet yhdessä
hänen kanssaan ja jotka eivät olleet halvemmasta huoneesta peräisin
kuin hänkään eivätkä miehuudessa olleet hänestä jälellä, tuntisi
itseään loukatuiksi ja juonittelisi häntä vastaan, vaan hän tuntuisi
heistä toisellaiselta, kun eivät häntä näkisi.

100. Sittenkuin hän oli tämän järjestänyt ja itseään lujittanut
itsevaltiudessaan, hän valvoi ankarasti oikeutta. Ne, jotka esittivät
valituksia, lähettivät ne sisälle hänen luokseen, ja hän tuomitsi ja
lähetti sisääntuodut asiat takaisin. Näin hän teki riitajuttujen
suhteen, ja muutkin asiat olivat hänellä hyvin järjestettyinä. Jos hän
kuuli jonkun esiintyvän röyhkeästi, hän heti lähetti noutamaan tämän ja
rankaisi häntä aina rikoksen suuruuden mukaan; ja hänellä oli vakoojia
ja urkkijoita kautta koko sen maan, jota hallitsi.

101. Deiokes yhdisti ainoastaan meedialaisen kansan ja hallitsi sitä.
Meedialaisten heimot ovat seuraavat: busit, paretakenit, strukhatit,
arizantit, budilaiset, maagit. Niin monta on siis meedialaisten heimoa.

102. Deiokeen poika oli Fraortes, joka seurasi hallituksessa,
sittenkuin Deiokes, hallittuaan viisikymmentäkolme vuotta, oli kuollut.
Otettuaan vastaan hallituksen hän ei tyytynyt vallitsemaan ainoastaan
meedialaisia, vaan lähti sotaretkelle persialaisia vastaan, ahdisti
ensiksi heitä ja teki heidät ensiksi meedialaisten alamaisiksi.
Senjälkeen hän, kun hänellä oli hallussaan nämä kaksi kansaa, jotka
kumpikin olivat vahvoja, laski valtansa alle Aasian, kulkien toisesta
kansasta toisen luo. Vihdoin hän lähti sotaretkelle assyrialaisia
vastaan ja assyrialaisten joukosta niitä vastaan, joilla oli Ninos ja
olivat aikaisemmin hallinneet kaikkia, mutta silloin, liittolaisten
heistä luovuttua, olivat jääneet yksikseen, vaikka muuten olivat
hyvinvoipia. Näitä vastaan siis sotaretkelle lähdettyään Fraortes itse
joutui tuhon omaksi hallittuaan kaksikymmentäkaksi vuotta, ja samoin
enin osa hänen sotajoukostaan.

103. Fraorteen kuoltua seurasi Kyaxares, Fraorteen poika, Deiokeen
pojanpoika. Tämän kerrotaan olleen vielä paljoa uljaamman esi-isiään,
ja hän ensiksi ryhmitti aasialaiset kansat osastojen mukaan ja järjesti
erikseen kunkin aselajin, keihäänkantajat, jousenkantajat ja
ratsumiehet. Sitä ennen olivat kaikki olleet yhtäläisesti sekaisin
toisiinsa sotkettuina. Hän se oli, joka taisteli lyydialaisia vastaan,
silloin kun kesken taistelua päivästä tuli yö, ja joka yhdisti valtansa
alle koko Aasiau, tuolla puolen Halys-joen. Koottuaan kaikki
hallitsemansa kansat hän läksi sotaretkelle Ninosta vastaan, sekä
kostaakseen isänsä puolesta että koska tahtoi anastaa tämän kaupungin.
Mutta kun hän iskettyään yhteen assyrialaisten kanssa oli voittanut
heidät ja paraillaan piiritti Ninosta, hyökkäsi skyytien suuri
sotajoukko, jota johti heidän kuninkaansa Madyes, Protothyeen poika. Ne
hyökkäsivät Aasiaan karkoitettuaan kimmeriläiset Europasta Aasiaan ja,
seuratessaan näitä heidän pakomatkallaan, he vihdoin saapuivat Meedian
maahan.

104. Väli Maiotis-järvestä Fasis-joelle ja kolkhilaisten luo tekee
kevytaseiselle kolmenkymmenen päivän matkan, Kolkhiista taas ei ole
pitkältä kulkea rajan yli Meedian maahan, vaan niiden välillä on
ainoastaan yksi kansa, nimittäin saspeirit; ja kun on sivuuttanut nämä,
ollaan Meediassa. Kuitenkaan eivät skyytit tätä tietä hyökänneet, vaan
kääntyivät ylemmälle, paljoa pitemmälle tielle, oikealla kädellään
Kaukasos-vuori. Siellä meedialaiset iskivät yhteen skyytien kanssa,
mutta joutuivat taistelussa tappiolle ja kadottivat valtansa; vaan
skyytit ottivat koko Aasian haltuunsa.

105. Sieltä he menivät Egyptiä vastaan. Mutta sittenkuin olivat
joutuneet Palestinan Syyriaan, tuli heitä vastaan Egyptin kuningas
Psammetikhos ja sai heidät lahjoilla ja rukouksilla pidätettyä
kulkemasta edemmäksi. Kun skyytit sitten vetäytyessään takaisin
joutuivat Askalonin kaupunkiin Syyriassa, niin useimmat heistä kulkivat
vahinkoa tekemättä ohi, mutta muutamat harvat jättäytyivät jälkeen ja
ryöstivät taivaallisen Afroditen pyhätön. Tämä pyhättö on, kuten minä
tiedustelemalla olen saanut selville, vanhin kaikista pyhätöistä, mitä
mainitulla jumalattarella on. Sillä Kyproksessa oleva pyhättö on saanut
alkunsa täältä käsin, kuten kyprolaiset itse väittävät, ja Kytherassa
olevan ovat foinikialaiset perustaneet, lähtien juuri tästä Syyriasta.
Mutta niihin skyyteihin, jotka olivat ryöstäneet Askalonissa olevan
pyhätön, ja näiden jälkeläisiin pani jumalatar ikipäiviksi n.s.
naistaudin. Tämän vuoksi skyytit, kuten itse sanovat, potevat sitä
tautia, ja ne, jotka saapuvat Skyytian maahan, ovat tilaisuudessa
heidän keskuudessaan näkemään, mitenkä on laita niiden, joita skyytit
kutsuvat enareiksi.

106. Kaksikymmentäkahdeksan vuotta skyytit hallitsivat Aasiaa, ja
kaikki joutui heidän röyhkeytensä ja huolimattomuutensa johdosta
autioksi. Sillä paitsi säännöllistä veroa he kiskoivat jokaiselta sen,
minkä kunkin päälle panivat, ja paitsi veroa he kulkivat ympäri
ryöstämässä mitä milläkin oli. Vaan Kyaxares ja meedialaiset panivat
toimeen kestit, joihin kutsuivat useimmat skyyteistä, juottivat
päihdyksiin ja murhasivat heidät. Ja sillä tavoin meedialaiset pääsivät
jälleen hallitukseen ja saivat vallan niiden yli, joita ennenkin olivat
hallinneet, ottivat Ninoksen -- millä tavalla he sen ottivat, olen
toisessa paikassa kertomustani osoittava -- sekä tekivät assyrialaiset,
paitsi Babylonian aluetta, käskynalaisikseen.

107. Tämän jälkeen Kyaxares kuoli, hallittuaan neljäkymmentä vuotta,
niihin luettuina ne vuodet, jolloin skyytit hallitsivat. Hallituksessa
seurasi Kyaxareen poika, Astyages. Hänelle syntyi tytär, jolle hän
antoi nimeksi Mandane. Tästä Astyages näki sellaisen unen, että
tyttärestä läksi niin paljon vettä, että se täytti hänen kaupunkinsa ja
tulvi yli koko Aasiankin. Hän esitti unensa unenselittäjille maagien
joukossa ja säikähti saatuaan tietää kaiken. Sitten Astyages, kun
mainittu Mandane jo oli naimakuntoinen, ei antanut häntä kellekään
hänen arvoisistaan meedialaisista, peläten näkyään, vaan eräälle
persialaiselle, nimeltä Kambyses, jonka hän huomasi olevan hyvää sukua
ja luonteeltaan sävyisän, mutta jonka muuten asetti paljon alapuolelle
keskisäätyistä meedialaista.

108. Mandanen ollessa naimisissa Kambyseen kanssa näki Astyages
ensimäisenä vuotena toisen näyn: samaisen tyttärensä kohdusta hän näki
kasvavan viiniköynnöksen, joka ulottui yli koko Aasian. Tämän nähtyään
hän esitti sen unenselittäjille ja noudatti luokseen Persiasta
tyttärensä, joka oli viimeisillään. Ja kun tämä saapui, Astyages piti
häntä vartioituna, koska tahtoi tuhota sen, joka hänestä syntyisi.
Sillä hänen näkynsä nojalla maagien unenselittäjät ilmoittivat, että
hänen tyttärensä lapsi tulisi kuninkaaksi hänen sijalleen. Tätäpä siis
varoen Astyages, niin pian kuin Kyros syntyi, kutsui Harpagoksen, joka
oli hänen sukulaisensa ja uskotuimpansa meedialaisten joukosta sekä
kaiken hänen omaisuutensa hoitaja, ja lausui hänelle näin: "Harpagos,
älä suinkaan vähäksy sitä asiaa, jonka sinulle aion esittää, äläkä petä
minua, niin että muita puoltamalla syökset itsesi turmioon. Ota se
lapsi, jonka Mandane on synnyttänyt, vie se kotiisi ja tapa se. Hautaa
se sitten millä tavalla itse tahdot." Harpagos vastasi: "oi kuningas,
et sinä tässä miehessä ole vielä muulloinkaan koskaan huomannut mitään
epämieluista, ja niin minä aion pitää varani, etten tulevaisuudessakaan
riko missään kohden sinua vastaan. Jos nyt siis sinulle on mieleen,
että näin tapahtuu, niin täytyy minun huolellisesti toimittaa
palvelukseni."

109. Näin Harpagos vastasi, ja niin pian kuin hänelle oli jätetty
lapsukainen, kuolinvaatteisiin puettuna, hän meni itkien kotiinsa.
Sinne tultuaan hän ilmoitti vaimolleen kaikki, mitä Astyages oli
puhunut. Tämä silloin lausui hänelle: "mitä nyt siis aiot tehdä?" Hän
taas vastasi: "en ainakaan niinkuin Astyages käski, enkä vaikka hän
tulee hulluttelemaan ja raivoamaan vielä pahemmin, minä ainakaan aio
tehdä hänelle mieliksi ja antaa apuani semmoiseen murhaan. Useista
syistä en tahdo murhata lasta: ensiksi se on minun sukulaiseni, ja
toiseksi Astyages on vanha ja ilman miespuolisia jälkeläisiä. Jos siis
hänen kuoltuaan käy niin, että itsevaltius joutuu tälle tyttärelle,
jonka pojan hän nyt tappaa minun kauttani, niin mikä muu silloin minua
uhkaa kuin mitä suurin vaara? Oman turvallisuuteni vuoksi täytyy lapsen
kuolla; mutta sen murhaajaksi täytyy tulla jonkun Astyageen miehistä
eikä minun väestäni."

110. Niin hän virkkoi ja laittoi kohta lähettilään sen Astyageen
karjapaimenen luo, jonka tiesi paimentavan tähän sopivimmilla
laitumilla ja vuorilla, joissa oleskeli eniten petoja; ja hänen nimensä
oli Mitradates. Hän oli naimisissa orjakumppaninsa kanssa, ja tämän
hänen vaimonsa nimi olisi helleenien kielellä Kyno [Narttu],
meediankielellä se oli Spako. Sillä meedian kielellä narttu on "spak".
Ne vuoret, joiden juurella mainittu paimen käytti lehmiään laitumella,
ovat Agbatanasta pohjoiseen ja Pontos Euxeinokseen päin. Täällä päin
näet, saspeireja vastaan, on Meedianmaa kovin vuorista ja ylänteistä
sekä metsien peittämää, jota vastoin koko muu Meedia on tasaista. Niin
pian kuin siis karjapaimen suurimmalla kiireellä oli kutsua
noudattanut, Harpagos virkkoi näin: "Astyages käskee sinua ottamaan
tämän poikasen ja asettamaan sen autioimpaan kohtaan vuoristoa, jotta
se niin pian kuin suinkin joutuisi turmioon. Ja hän käski sanoa, että,
jollet sitä tapa, vaan jollain tavoin jätät sen henkiin, niin hän tulee
syöksemään sinut mitä pahimpaan turmioon. Ja minut on määrätty
valvomaan heitteille pantua lasta."

111. Sen kuultuaan karjapaimen otti poikasen, meni samaa tietä takaisin
ja saapui majalleen. Silloin juuri hänen vaimonsa, joka koko päivän oli
ollut synnyttämäisillään, jostain jumalallisesta vaikutuksesta
synnyttää, senjälkeen kuin karjapaimen oli lähtenyt kaupunkiin.
Molemmat olivat huolissaan toistensa puolesta, mies peloissaan vaimonsa
synnytyksen vuoksi, vaimo taas siksi, että Harpagos vastoin tapaansa
oli noudattanut luokseen hänen miehensä. Kun tämä nyt palasi ja
lähestyi, niin vaimo, joka näin odottamatta hänet näki, kysyi ensiksi,
minkä vuoksi Harpagos niin hartaasti oli käskenyt hänen tulla luokseen.
Siihen mies virkkoi: "oi vaimo, kun tulin kaupunkiin, minä näin ja
kuulin semmoista, jota minun ei olisi pitänyt nähdä ja jonka ei koskaan
olisi pitänyt tapahtua meidän herroillemme. Koko Harpagoksen talo oli
itkun vallassa, ja minä menin hämmästyneenä sisälle. Heti kun tulin
sisään, näin näytteille asetetun poikasen, joka sätkytteli ja kirkui,
puettuna kultiin ja kirjavaan pukuun. Niin pian kuin Harpagos minut
näki, hän käski minun pikimmiten ottaa lapsen ylös ja mennä viemään ja
asettamaan sen siihen paikkaan vuoristoa, missä oleskelee runsaimmin
villieläimiä. Ja hän väitti, että Astyages oli se, joka antoi minulle
tämän toimeksi, ja samalla hän uhkaili kovasti, jos en sitä tekisi.
Minä otin sen ylös ja vein sen pois mukanani, koska luulin sitä jonkun
talonväkeen kuuluvan lapseksi. Sillä ei minussa silloin vielä olisi
voinut herätä epäluuloa siitä, mistä se todella oli. Mutta minä
ihmettelin nähdessäni, kuinka se oli puettu kultiin ja komeisiin
vaatteisiin, ja kummastelin myös surua, joka ilmeisesti vallitsi
Harpagoksen talossa. Mutta pian minä sitten tiellä kuulen koko
asianlaidan siltä palvelijalta, joka oli jättänyt käsiini lapsen ja
saattoi minua kaupungista ulos; hän kertoi nimittäin, että se oli
Astyageen tyttären, Mandanen, ja Kambyseen, Kyroksen pojan, lapsi, ja
että Astyages käskee tappamaan sen. Ja nyt, tässä se on!"

112. Näin sanoen karjapaimen otti esille ja näytti lasta. Mutta kun
vaimo näki, että poikanen oli suuri ja hyvännäköinen, hän kyynelsilmin
tarttui miehensä polviin ja pyytämällä pyysi, ettei hän millään neuvoin
panisi sitä heitteille. Vaan mies sanoi, että hänen oli mahdoton tehdä
toisin. Sillä Harpagoksen luota saapuu tarkastusmiehiä katsomaan, ja
itse hän joutuu pahimpaan turmioon, ellei sitä tee. Kun vaimo
niinmuodoin ei saanut miestään taivutetuksi, hän sitten virkkoi näin:
"koska nyt siis en voi taivuttaa sinua olemaan panematta lasta
heitteille, niin tee näin, jos kerran on aivan välttämätöntä nähdä joku
heitteille pantuna. Minäkin olen synnyttänyt, mutta olen synnyttänyt
kuolleen lapsen. Vie ja aseta tämä nähtäväksi, mutta Astyageen tyttären
poikaa kasvattakaamme kuin omaamme. Sillä lailla ei sinua voi tavata
tekemästä väärin herrojasi kohtaan, emmekä ole antaneet huonoa neuvoa
itsellemme. Sillä kuollut saa osakseen kuninkaalliset hautajaiset ja
eloonjäänyt saa pitää henkensä."

113. Vallan hyvin tuntui karjapaimenesta vaimo silloiseen asiantilaan
nähden puhuvan, ja hän tekikin kohta siten. Niinpä hän antoi sen
lapsen, jonka oli tuonut surmattavaksi, vaimonsa huostaan, mutta
omansa, tuon kuolleen, hän otti ja pani siihen arkkuun, missä kantoi
toista. Ja puettuaan sen ylle kaikki toisen lapsen koristeet hän vei ja
asetti sen autioimpaan paikkaan vuoristossa. Mutta kun sinne pantu
lapsi jo oli siellä kolmatta päivää, karjapaimen meni kaupunkiin, sitä
ennen jätettyään siihen paikkaan erään paimenpojan vartijaksi, tuli
Harpagoksen taloon ja sanoi olevansa valmis näyttämään lapsen ruumista.
Harpagos lähetti luotettavimmat peitsenkantajistaan sinne ja
tarkastutti sekä hautautti heidän kauttaan karjapaimenen lapsen. Niin
se tuli haudatuksi, mutta karjapaimenen vaimo otti hoitoonsa sen, joka
myöhemmin sai nimen Kyros, mutta antoi kaiketi hänelle jonkun muun
nimen kuin Kyros.

114. Mutta kun poika oli kymmenen vuotias, sattui hänelle seuraava
tapaus, joka hänet saattoi ilmi. Hän leikitteli siinä kylässä, missä
mainitut karjalaitumetkin olivat, ja hän leikitteli muiden toveriensa
kanssa tiellä. Ja leikkiessään lapset valitsivat kuninkaakseen juuri
hänet, jota kutsuttiin karjapaimenen pojaksi. Tällöin tämä määräsi
muutamia pojista rakentamaan huoneita, toisia olemaan peitsenkantajina,
vieläpä jonkun heistä olemaan "kuninkaansilmänä" [Persian kuninkaan
salaneuvoksen arvonimi]; edelleen hän antoi jollekin kunniaviraksi
tuoda sisälle lähetykset, siten säätäen kullekin oman toimensa. Kun
silloin eräs näistä lapsista, joka oli leikissä mukana ja meedialaisten
keskuudessa arvossapidetyn miehen, Artembareen, poika, ei tehnyt sitä,
mitä Kyros oli määrännyt, niin tämä käski muita poikia tarttumaan
häneen kiinni. Pojat tottelivat, ja Kyros kuritti häntä pieksämällä
varsin ankarasti. Heti kun poika pääsi vapaaksi, hän, sitä enemmän
suunniltaan, koska oli kärsinyt itselleen arvotonta kohtelua, palasi
kaupunkiin isänsä tykö ja valitti sitä, mitä oli saanut osakseen
Kyroksen puolelta; kuitenkaan hän ei sanonut "Kyroksen" -- ei näet
tällä vielä ollut sitä nimeä --, vaan "Astyageen karjapaimenen pojan"
puolelta. Vihan vimmoissaan Artembares tuli Astyageen luo, mukanaan
poikansa, ja sanoi kärsineensä sietämätöntä kohtelua, lausuen: "oi
kuningas, näin meitä on sinun orjasi, karjapaimenen poika, häväissyt";
ja samalla hän osoitti poikansa olkapäitä.

115. Kuultuaan ja nähtyään sen, Astyages, joka Artembareen arvon vuoksi
tahtoi pojan puolesta kostaa, noudatti luokseen karjapaimenen
poikineen. Kun molemmat olivat saapuneet, Astyages katsahti Kyrokseen
ja lausui: "sinäkö, mokoman poika, olet rohjennut kohdella tämän
miehen poikaa, joka minun luonani on ensimäinen, siihen määrään
häpeällisesti?" Kyros vastasi näin: "oi herra, sen minä olen hänelle
tehnyt syystä. Sillä kylänpojat, joita tämäkin oli, asettivat
leikkiessään minut kuninkaakseen. Minä nimittäin näytin heistä siihen
sopivimmalta. Nyt muut pojat suorittivat mitä määrättiin, mutta tämä ei
totellut eikä välittänyt mistään, kunnes sai rangaistuksen. Jos siis
tämän vuoksi ansaitsen jotain pahaa, niin kas tässä minä olen."

116. Pojan puhuessa näin Astyages alkoi tunnustella häntä: toiselta
puolen kasvonpiirteet hänestä näyttivät muistuttavan hänen omiaan ja
vastaus tuntui pikemmin olevan vapaan miehen antama, toiselta puolen
heitteillepanon aika näytti sopivan yhteen pojan iän kanssa. Näistä
seikoista hämmästyneenä hän jonkun aikaa oli äänetönnä. Vaivoin vihdoin
toivuttuaan hän, koska tahtoi Artembareen poistuvan, jotta ottaisi
karjapaimenen yksin tutkittavakseen, lausui: "Artembares, minä olen
laittava niin, että sinulla ja sinun pojallasi ei ole oleva mitään
syytä moitteeseen." Niin hän siis lähetti luotaan Artembareen, Kyroksen
taas veivät Astyageen käskystä palvelijat sisähuoneisiin. Mutta kun
karjapaimen oli jäänyt yksikseen, Astyages kysyi häneltä, mistä hän oli
ottanut pojan ja kuka oli sen hänen huostaansa antanut. Paimen väitti
sitä omakseen ja sanoi äidin vielä olevan luonaan. Mutta Astyages sanoi
hänen tekevän huonon palveluksen itselleen, kun halusi päästä ankaraan
piinapenkkiin; niin sanoen hän samalla viittasi peitsenkantajille
ottamaan hänet. Piinapenkkiin vietäessä paimen sitten ilmaisi
todellisen asianlaidan. Alusta alkaen hän kertoi totuudenmukaisesti
kaikki ja lopetti rukoilemalla sekä pyysi Astyagesta antamaan hänelle
anteeksi.

117. Kun karjapaimen oli ilmaissut totuuden, Astyages välitti
hänestä vähemmän, mutta paheksui sitä enemmän Harpagosta ja käski
peitsenkantajien kutsua hänet luokseen. Niin pian kuin Harpagos tuli
saapuville, Astyages kysyi: "Harpagos, millä tavalla otit hengiltä
tyttäreni lapsen, jonka annoin sinun huostaasi?" Harpagos, joka huomasi
karjapaimenen olevan sisällä, ei huolinut kulkea valheen kengillä,
jottei häntä todistettaisi syylliseksi ja vangittaisi, vaan sanoi näin:
"oi kuningas, senjälkeen kuin olin ottanut vastaan lapsen, minä
itsekseni neuvottelin ja harkitsin, mitenkä tekisin sinulle mieliksi,
mutta kuinka samalla sinun silmissäsi olisin viaton enkä joutuisi
tyttäresi ja sinun omasta mielestäsi murhamieheksi. Niinpä minä
menettelin seuraavasti. Minä kutsuin luokseni tämän karjapaimenen ja
annoin hänen huostaansa poikasen, sanoen että sinä se käskit tappamaan
sen. Enkä minä niin sanoessani valehdellutkaan. Niinhän sinä määräsit.
Minä joka tapauksessa annoin sen hänen huostaansa ja käskin samalla
häntä asettamaan sen autiolle vuorelle ja jäämään itse vartioimaan sitä
siksi kunnes se kuolisi. Ja minä uhkailin hänelle kaikenmoista, ellei
hän panisi tätä täytäntöön. Sittenkuin hän oli suorittanut käskyn, ja
lapsi oli kuollut, lähetin luotettavimmat kuohilaistani ja tarkastutin
sekä hautautin sen heidän avullaan. Niin oli, oi kuningas, tämän asian
laita, ja semmoisen kuoleman poikanen sai osakseen."

118. Harpagos siis suoraan ilmoitti totuuden. Astyages taas, salaten
kiukkuaan, jota tapahtuman johdosta mielessään hautoi, kertoi ensiksi
jälleen Harpagokselle tapauksen sen mukaan kuin itse oli kuullut
karjapaimenelta, ja sitten hän sen kerrottuaan lopetti sanomalla, että
lapsi on elossa ja että se, mikä oli tapahtunut, oli hyvää. Muun muassa
hän sanoi: "olin suuresti murheissani siitä, mitä olin tehnyt tämän
lapsen suhteen, enkä ottanut keveältä kannalta, että olin joutunut
tyttäreni kanssa riitoihin. Kun nyt siis kohtalo on kääntynyt hyvään
päin, niin lähetä ensiksi oma poikasi vastatulleen pojan tykö ja saavu
sitten itse pitoihin, sillä minä aion panna toimeen poikani
pelastajaisuhrit niitten jumalten kunniaksi, joille se kunnia kuuluu."

119. Sen kuultuaan Harpagos heittäytyi maahan ja katsoi
suuriarvoiseksi, että hänen rikoksensa oli niin suotuisaan tulokseen
vienyt ja että hän niin onnellisilla enteillä oli kutsuttu pitoihin; ja
sitten hän läksi kotiinsa. Heti sinne tultuaan hän lähetti poikansa --
hänellä oli ainoastaan yksi noin kolmentoista vuotias poika -- ja käski
hänen mennä Astyageen taloon ja tekemään mitä tämä käskisi. Itse hän
oli ylen iloinen ja kertoi vaimolleen mitä oli tapahtunut. Mutta niin
pian kuin Harpagoksen poika oli tullut Astyageen luo, tämä teurastutti
hänet ja paloiteltuaan hänet jäsen jäseneltä, hän paistatti osan ja
keitti toisen osan lihoista. Ja kun hän oli kaikki laittanut valmiiksi,
hän piti sitä käsillä. Kun sitten pitojen aika oli tullut, ja sekä muut
pöytävieraat että Harpagos saapuivat, niin toisille, samoin kuin
Astyageelle itselleen, asetettiin pöytiä täynnä lampaanlihaa, mutta
Harpagokselle pöytä täynnä hänen oman poikansa lihaa, paitsi päätä,
käsiä ja jalkoja -- mutta muuten kaikki. Nämä olivat erillään vadissa,
mutta peitettyinä. Niin pian kuin Harpagos näytti saaneen kylläkseen
ruuasta, Astyages kysyi häneltä, oliko hän pitänyt kestityksestä, johon
Harpagos sanoi varsin paljon siitä pitäneensä. Silloin toivat ne,
joitten tehtävänä se oli, pojan pään, kädet ja jalat peitettyinä ja
asettuen Harpagoksen viereen käskivät häntä poistamaan peitteen ja
ottamaan siitä mitä tahtoi. Harpagos totteli ja poistaessaan peitteen
näki poikansa jätteet. Siitä näöstä kuitenkaan hän ei hämmentynyt, vaan
malttoi mielensä. Mutta Astyages kysyi häneltä, tunsiko hän, minkä
otuksen lihaa oli syönyt. Harpagos sanoi kyllä tuntevansa ja lisäsi
että kaikki, mitä vain kuningas tekee, on otollista. Näin vastattuaan
ja korjattuaan loput lihoista hän meni kotiinsa. Sitten hän luullakseni
aikoi koota ja haudata kaikki.

120. Tämän rangaistuksen Astyages antoi Harpagokselle. Mutta Kyroksen
suhteen hän piti neuvoa ja kutsui samat maagit, jotka yllämainitulla
tavalla olivat selittäneet hänen unensa. Heidän saavuttuaan Astyages
kysyi heiltä, miten he olivat selittäneet hänen näkynsä. Ne sanoivat
samalla tavoin, että nimittäin lapsen olisi pitänyt tulla kuninkaaksi,
jos olisi elänyt eikä sitä ennen olisi kuollut. Astyages vastasi heille
näin: "lapsi on olemassa ja on elossa; se on elänyt aikansa maalla,
ja kylänlapset ovat hänet asettaneet kuninkaakseen. Ja hän on
täydellisesti tehnyt kaikki, mitä todellisetkin kuninkaat tekevät.
Sillä hän järjesti peitsenkantajat, ovenvartijat, viestintuojat ja
kaikki muut ja hallitsi siten. Ja mihin nyt tämä teistä näyttää
vievän?" Sanoivat maagit: "jos lapsi on elossa eikä ole hallinnut
missään tahallisessa tarkoituksessa, niin ole huoleti hänen puolestaan
ja ole hyvällä mielellä. Sillä ei hän enää toista kertaa tule
hallitsemaan. Vähäpätöisyyksiin näet ovat muutamat meidänkin
ennustuksistamme päätyneet, ja varsinkin ne, jotka ovat yhteydessä
unien kanssa, häipyvät usein mitättömiin." Astyages vastasi näin:
"minäkin, oi maagit, olen itse aivan samaa mieltä, että kun poika
kerran on tullut nimitetyksi kuninkaaksi, uni on mennyt täytäntöön, ja
että minun ei enää ollenkaan tarvitse pelätä tätä poikaa. Kuitenkin
harkitkaa nyt huolellisesti ja neuvotelkaa minun kanssani siitä, mikä
on oleva turvallisinta minun huoneelleni ja teille itsellenne."
Sanoivat siihen maagit: "oi kuningas, meille itsellemmekin on tärkeätä,
että sinun hallituksesi pysyy pystyssä. Sillä se siirtyy vieraisiin
käsiin siinä tapauksessa, että se joutuu tälle pojalle, joka on
persialainen, ja silloin me, meedialaisia kun olemme, joudumme orjiksi
ja kadotamme vieraina kaiken arvon persialaisten puolelta. Mutta niin
kauan kuin sinä, joka olet meidän maanmiehemme, olet kuninkaana, me
sekä otamme osaa hallitukseen että nautimme sinun puoleltasi suurta
arvoa. Niin ollen siis meidän ennen kaikkea tulee pitää huolta sinusta
ja sinun hallituksestasi. Ja nyt jos olisimme tässä huomanneet jotain
pelottavaa, olisimme ilmoittaneet sinulle kaikki. Mutta koska nyt uni
hupeni mitättömiin, niin olemme sekä itse rohkeita että kehoitamme
sinua olemaan samoin. Vaan lähetä tämä poika pois näkyvistäsi Persiaan
vanhempiensa luo."

121. Sen kuultuaan Astyages ilostui, kutsui Kyroksen ja sanoi hänelle
näin: "oi poikani, sinulle minä tein väärin tyhjänpäiväisen unennäön
johdosta, mutta oman onnesi avulla olet jäänyt henkiin. Nyt siis lähde
rauhassa Persiaan, ja minä tulen lähettämään saattomiehiä mukaasi. Ja
sinne tultuasi olet löytävä isän ja äidin, toisellaiset kuin
karjapaimen Mitradates ja hänen vaimonsa."

122. Näin sanottuaan Astyages lähetti pois Kyroksen. Kun tämä saapui
Kambyseen taloon, ottivat hänen vanhempansa hänet vastaan. Ja kun he
sen tehtyään saivat kuulla, kuka hän oli, niin he hellästi hyväilivät
häntä. Hehän luulivat hänen heti paikalla kuolleen ja tiedustelivat,
millä tavalla hän oli jäänyt henkiin. Kyros kertoi heille, kuinka hän
siihen asti oli ollut tietämätön ja kerrassaan erehdyksissä, mutta
tiellä saaneensa tietää kaikki elämänvaiheensa. Hän oli nimittäin
luullut olevansa Astyageen karjapaimenen pojan, mutta matkalla sieltä
pois hän oli saattajiltaan kuullut koko asianlaidan. Edelleen hän
kertoi, että häntä oli kasvattanut karjapaimenen vaimo, ja tätä hän
pitkin koko kertomustaan kiitteli, ja hänen kertomuksessaan oli "Kyno"
kaikki kaikessa. Vanhemmat panivat mieleensä sen nimen ja jotta lapsen
eloonjääminen näyttäisi persialaisista vieläkin yliluonnollisemmalta,
he levittivät sen huhun, että heitteille pantua Kyröstä oli elättänyt
narttu. Siitä sai alkunsa tämä huhu.

123. Mutta Kyros miehistyi ja oli ikätoveriensa kesken miehekkäin ja
rakastetuin. Vaan Harpagos, joka halusi kostaa Astyageelle, koetti
liittää hänet puoleensa, sillä hän huomasi, ettei, yksityinen kun oli,
omin neuvoin voisi kostaa Astyageelle. Siksi hän, nähdessään Kyroksen
varttuvan, tahtoi tehdä hänet liittolaisekseen ja vertaili Kyroksen
kärsimyksiä omiinsa. Mutta vielä sitä ennen hän oli valmistanut asiaa
näin. Koska Astyages oli ankara meedialaisia kohtaan, Harpagos antautui
puheisiin ensimäisten meedialaisten kanssa, yksitellen kunkin kanssa,
ja koetti saada heidät vakuutetuiksi siitä, että heidän tuli asettaa
Kyros etunenään ja tehdä loppu Astyageen kuninkuudesta. Kun nyt asia
näin oli Harpagoksella muokattuna ja valmiina, niin hän tahtoi ilmaista
tuumansa Kyrokselle, joka oleskeli Persiassa. Mutta koska hän ei
millään keinoin voinut tätä tehdä, kun tiet olivat vartioituina, hän
keksi seuraavan juonen. Hän valmisti taitavasti jäniksen niin, että
viilsi halki sen vatsan, ollenkaan nykimättä pois karvoja, ja pani
sitten semmoisenaan sen sisälle kirjeen, johon oli kirjoittanut
kirjoitettavansa. Sitten hän ompeli kiinni jäniksen vatsan, antoi
verkot luotettavimmalle palvelijoistaan kuten metsästäjälle ainakin ja
lähetti hänet pois Persiaan. Samalla hän käski häntä antamaan jäniksen
Kyrokselle ja suullisesti sanomaan, että tämä omin käsin avaisi sen,
kenenkään hänen sitä tehdessään olematta saapuvilla.

124. Näin tapahtuikin. Kyros otti vastaan jäniksen ja aukaisi sen. Ja
löydettyään sen sisästä kirjeen, hän otti ja luki sen. Mutta kirje
kuului näin: "Oi Kambyseen poika, sinusta huolehtivat jumalat. Sillä et
sinä muuten koskaan olisi niin suurta onnea saavuttanut. Kosta nyt
murhaajallesi Astyageelle! Sillä jos niin olisi käynyt kuin hän halusi,
olisit kuollut; mutta jumalten ja minun avullani olet jäänyt eloon.
Luullakseni olet jo aikoja sitten saanut tietää kaiken, sekä kuinka
sinulle itsellesi on käynyt, että mitä minä Astyageen puolelta olen
kärsinyt, siksi etten sinua tappanut, vaan annoin karjapaimenelle. Jos
nyt tahdot minua totella, olet hallitseva koko sitä maata, jota
Astyages nyt hallitsee. Sinun tulee nimittäin taivuttaa persialaiset
luopumaan ja sitten lähteä sotaretkelle meedialaisia vastaan. Ja jos
Astyages nimittää minut päälliköksi sinua vastaan, tulee sinulle
käymään mieltäsi myöten; ja niin myös, jos joku muu arvossapidetty
meedialainen tulee päälliköksi. Nämä tulevat näet ensiksi luopumaan
Astyageesta ja menemään sinun puolellesi ja sitten he koettavat
kukistaa hänet. Ja koska siis nyt kaikki täällä meidän puolella on
valmiina, niin tee näin ja tee nopeaan!"

125. Sen kuultuaan Kyros mietti, millä tavalla viisaimmin taivuttaisi
persialaiset luopumaan, ja miettiessään hän huomasi tämän sopivimmaksi
ja teki siis seuraavalla tavalla. Hän kirjoitti kirjeeseen semmoista,
mitä vain itse tahtoi, ja kutsui senjälkeen kokoon persialaiset. Sitten
hän aukaisi kirjeen ja sanoi lukiessaan, että Astyages nimittää hänet
persialaisten sotapäälliköksi. "Ja nyt, oi persialaiset", jatkoi hän,
"minä käsken teitä saapumaan, kullakin mukanaan sirppi." Näin Kyros
julisti. Nyt on persialaisia useita heimoja, ja ne niistä, jotka Kyros
kokosi ja taivutti luopumaan meedialaisista, ovat seuraavat, ja niistä
riippuvat kaikki muut persialaiset: pasargadit, marafilaiset,
maspilaiset. Näistä pasargadit ovat etevimmät, ja niihin kuuluu myös
akaimenidien suku, josta persialaiset kuninkaat polveutuvat. Muut
persialaiset ovat seuraavat: panthialilaiset, derusilaiset ja
germanilaiset. Nämät ovat kaikki maataviljeleviä; mutta muut, nimittäin
dait, mardit, dropikit ja sagartilaiset, ovat paimentolaisia.

126. Kaikki saapuivat, mukanaan yllämainittu työkalu. Nytpä oli
Persiassa orjantappuraa kasvava paikka, pituudelleen ja leveydelleen
noin kahdeksantoista tai kaksikymmentä stadionia; sen paikan Kyros
käski heidän päivässä raivata puhtaaksi. Kun persialaiset olivat
suorittaneet heidän tehtäväkseen määrätyn ansiotyön, hän senjälkeen
käski heidän seuraavana päivänä tulla saapuville puhtaiksi pestyinä.
Sillä välin Kyros kokosi isänsä vuohi-, lammas- ja nautakarjat yhteen
paikkaan sekä teurasti ja valmisti ne, kestitäkseen persialaisten
sotajoukkoa niillä ynnä lisäksi viinillä ja mitä otollisimmilla
ruuilla. Ja kun persialaiset seuraavana päivänä saapuivat, hän asetti
heidät istumaan niitylle ja kestitsi heitä. Mutta sittenkuin he olivat
lakanneet aterioimasta, Kyros kysyi heiltä, kumpiko tila oli heistä
enemmän toivottava, sekö, mikä heillä edellisenä päivänä oli ollut, vai
se, mikä heillä sinä päivänä oli. He sanoivat että niitten välillä oli
suuri ero. Sillä edellisenä päivänä he olivat kokeneet paljasta pahaa,
mutta sinä päivänä paljasta hyvää. Kyros otti varteen tämän lausunnon
ja paljasti koko asian sanoen: "Persian miehet, näin on teidän
laitanne. Jos te tahdotte totella minua, saatte sekä tämän että
sitäpaitsi määrättömän paljon muitakin etuja, samalla kuin teillä ei
ole oleva mitään orjantyötä; mutta jos ette tahdo minua totella, tulee
teillä olemaan lukemattomia eilisen kaltaisia vaivoja. Totelkaa siis
minua ja tulkaa vapaiksi. Sillä itse luulen jumalallisen sallimuksen
johdosta olevani syntynyt käymään käsiksi tähän asiaan enkä katso
teidän olevan kehnompia miehiä, kuin meedialaiset, yhtä vähän muissa
suhteissa kuin sodankäynnissäkään. Näin ollen, luopukaa siis pikimmiten
Astyageesta."

127. Saatuaan johtajan persialaiset nyt ilomielin koettivat vapautua,
jo aikoja sitten harmissaan siitä, että meedialaiset heitä hallitsivat.
Niin pian kuin Astyages sai tietää Kyroksen puuhaavan tätä, hän
lähettämällä sanansaattajan kutsui hänet luokseen. Mutta Kyros käski
sanansaattajan viedä takaisin sen viestin, että hän kyllä saapuu
Astyageen tykö, ennemmin kuin tämä itse sitä tahtookaan. Sen kuultuaan
Astyages asesti kaikki meedialaiset ja, jumalten sokaisema kun oli,
nimitti heidän päällikökseen Harpagoksen, unohtaen mitä oli hänelle
tehnyt. Niin pian kuin sotaan lähteneet meedialaiset joutuivat
käsikähmään persialaisten kanssa, taistelivat kyllä muutamat heistä,
nimittäin kaikki ne, jotka eivät olleet osallisia sopimuksesta, toiset
sitä vastoin menivät persialaisten puolelle, mutta useimmat esiintyivät
tahallaan pelkurimaisesti ja pakenivat.

128. Kun meedialainen sotajoukko näin häpeällisesti oli hajaantunut, ja
Astyages oli saanut sen tietää, hän heti uhaten Kyrosta virkkoi: "mutta
eipä Kyros siltä ole iloitseva." Sen verran sanottuaan hän ensin antoi
seivästää ne unenselittäjät maagien joukosta, jotka olivat neuvoneet
häntä päästämään Kyroksen vapaaksi, sitten hän asesti ne meedialaiset,
jotka olivat jääneet kaupunkiin, sekä nuoret että vanhat miehet. Ne
Astyages vei ulos ja iski yhteen persialaisten kanssa, mutta joutui
tappiolle, otettiin itse vangiksi ja kadotti ne meedialaiset, jotka oli
vienyt taisteluun.

129. Astyageen ollessa sotavankina asettui Harpagos hänen eteensä,
ilkkuen ja pilkaten häntä; ja muun purevan ohella, mitä lausui, hän
myös kysyi Astyageelta, miltä hänestä tuntui olla orjana kuninkaan
sijasta ja saada semmoinen palkka siitä ateriasta, jolloin hän oli
Harpagoksen pojan lihalla tätä kestinnyt. Katsahtaen Harpagokseen
Astyages kysyi, omistiko hän Kyroksen työn itselleen. Harpagos virkkoi,
että hän itse oli kirjeen kirjoittanut ja että teko niinmuodoin
oikeudenmukaisesti oli hänen. Silloin Astyages järkisyillä osoitti,
että Harpagos oli samalla kertaa yksinkertaisin ja väärämielisin
kaikista ihmisistä, yksinkertaisin, koska hän, vaikka hänellä olisi
ollut tilaisuus päästä kuninkaaksi, jos kerran se, mikä oli tapahtunut,
oli hänen toimestaan tapahtunut, oli toiselle jättänyt vallan,
väärämielisin, koska aterian vuoksi oli saattanut meedialaiset
orjuuteen. Sillä jos välttämättömästi täytyi jättää kuninkuus jollekin
toiselle eikä itse sitä pitää, olisi ollut oikeampi antaa tämä hyvä
jollekin meedialaisista, kuin persialaisista. Nyt meedialaiset, vaikka
olivat syyttömiä, olivat herroista tulleet orjiksi, jota vastoin
persialaiset, jotka ennen olivat meedialaisten orjia, nyt olivat
tulleet heidän herroikseen.

130. Tälläpä tavoin Astyages, hallittuaan kolmekymmentäviisi vuotta,
lakkasi hallitsemasta, ja meedialaiset joutuivat hänen ankaruutensa
vuoksi persialaisten vallan alle, vallittuaan Halys-joen tuolla puolen
olevaa Aasiaa kahta vaille satakolmekymmentä vuotta, lukuunottamatta
sitä aikaa, jolloin skyytit siellä vallitsivat. Myöhemmin kuitenkin
meedialaiset katuivat tehneensä niin ja luopuivat Dareioksesta. Vaan
kohta luopumisensa jälkeen heidät voitettiin taistelussa ja
kukistettiin uudestaan. Mutta sillä kertaa siis, Astyageen aikana,
persialaiset ja Kyros nousivat kapinaan meedialaisia vastaan ja
hallitsivat siitä pitäen Aasiaa. Muuten ei Kyros tehnyt Astyageelle
mitään pahaa, vaan piti häntä luonaan hänen kuolemaansa saakka.

Tällä tavoin Kyros syntyi, kasvoi ja sai hallituksen, ja kun myöhemmin
Kroisos alotti vihollisuudet, hän kukisti tämän, kuten ennen olen
maininnut. Ja kukistettuaan hänet Kyros sitten pääsi koko Aasian
valtiaaksi.

131. Persialaisista tiedän, että heillä on tämmöiset tavat. Heillä ei
ole tapana pystyttää jumalankuvia, temppeleitä tai alttareita, vaan
vieläpä syyttävät hulluudesta niitä, jotka sen tekevät, koska itse,
kuten minusta näyttää, eivät kuvittele jumalia ihmismuotoisiksi,
niinkuin helleenit. Mutta he tapaavat nousta vuorten huipuille ja
toimittaa uhreja Zeulle, kutsuen koko taivaanpiiriä Zeuksi. He uhraavat
auringolle, kuulle, maalle, tulelle, vedelle ja tuulille. Ainoastaan
näille jumalille he alusta pitäen uhraavat, mutta ovat lisäksi oppineet
uhraamaan myös Uranialle [s.o. Afrodite Uranialle (taivaalliselle
Afroditelie)], ja sen he ovat oppineet assyrialaisilta ja
arabialaisilta. Mutta assyrialaiset kutsuvat Afroditea Mylittaksi,
arabialaiset Alilatiksi ja persialaiset Mitraksi.

132. Mainituille jumalille toimitetut uhrit tapahtuvat persialaisten
kesken seuraavalla tavalla. He eivät tee itselleen alttareita eivätkä
sytytä tulta, kun heidän pitää uhraaman. Eivät he myöskään käytä
juomauhria, huilunsoittoa, seppeleitä tai uhrijauhoja. Niin pian kuin
joku tahtoo jollekin näistä jumalista uhrata, hän vie elukan puhtaaseen
paikkaan ja kutsuu nimeltä jumalaa, päähine seppelöitynä, tavallisimmin
myrtillä. Ainoastaan itselleen ei uhraajalla ole lupa rukoilla
menestystä, vaan hän anoo, että kävisi hyvin kaikille persialaisille,
ja myös kuninkaalle. Sillä kaikkien muiden persialaisten mukana hän
itsekin on luettuna. Ja sittenkuin hän on leikellyt uhrieläimen
palasiksi ja keittänyt lihat, hän ensin levittelee alle niin tuoreita
ruohoja kuin suinkin, mieluimmin apilaa, ja niiden päälle hän sitten
asettaa kaikki lihat. Hänen laitettuaan kaikki järjestykseen lukee
vieressä seisova maagi jumalten synnyn; tätä nimittäin juuri sanotaan
lukujen käsittelevän. Ilman maagia näet ei heillä ole tapana panna
toimeen uhrejaan. Odotettuaan siinä vähän aikaa uhraaja vie pois
mukaansa lihat ja käyttää niitä sitten niinkuin parhaaksi näkee.

133. Kaikista päivistä persialaisten on tapana enimmin pitää kunniassa
kunkin syntymäpäivää. Sinä päivänä he katsovat kohtuulliseksi tarjota
runsaamman aterian kuin muina päivinä. Silloin varakkaat heidän
joukostaan asettavat esille härän, hevosen, kamelin ja aasin, jotka
kokonaisina ovat uunissa paistetut, mutta köyhät panevat esille pientä
karjaa. He käyttävät vähän pääruokia, mutta useita jälkiruokia, ei
kuitenkaan kaikkia yhtaikaa. Senvuoksi persialaiset sanovat, että
helleenit lopettavat nälkäisinä, koska heille ei aterian jälkeen tuoda
mitään, josta kannattaisi puhua. Jos jotain semmoista tuotaisiin, eivät
helleenit muka lakkaisi syömästä. Persialaiset ovat kovin viiniin
taipuvia, eikä heillä ole sallittua antaa ylen tai heittää vettänsä
toisen edessä. Semmoista siis kartetaan. Mutta juovuspäissään on heillä
tapana neuvotella tärkeimmistä asioistaan. Ja sen, mikä heidän
neuvotellessaan on miellyttänyt, seuraavana päivänä heidän
raittiina ollessaan esittää heille sen talon isäntä, missä olivat
neuvotellessaan. Ja jos tuuma miellyttää heitä raittiinakin, he
noudattavat sitä, mutta jollei, he heittävät sen sikseen. Ja taas sitä,
mistä raittiina ennen ovat neuvotelleet, he juopuneina uudestaan
punnitsevat.

134. Jos persialaiset tapaavat toisiaan teillä, saattaa siitä helposti
ratkaista, ovatko toisiaan kohtaavat keskenään samanvertaiset. Sillä
sensijaan että tervehtisivät toisiaan, he antavat toisilleen suuta,
mutta jos toinen on vähän ala-arvoisempi, he suutelevat poskelle. Jos
toinen on paljoa halvempaa syntyä, tämä heittäytyy maahan ja suutelee
toisen jalkoja. He kunnioittavat niitä, jotka asuvat heitä lähinnä,
kaikista enimmin -- nimittäin itsensä jälkeen --, toiseksi niitä, jotka
asuvat näiden jälestä. Sitten he kulkien eteenpäin kunnioittavat
naapureitaan samassa suhteessa. Vähimmin he pitävät arvossa niitä,
jotka asuvat heistä itsestään loitoimpana, ja katsovat itseään
verrattomasti etevimmiksi kaikista ihmisistä. Muut ovat heidän
käsityksensä mukaan samassa suhteessa lähempänä tai kauempana kunnosta,
ja loitoimpana heistä itsestään asuvia he pitävät kehnoimpina.
Meedialaisten hallitessa myös kansat hallitsivat toisiaan. Meedialaiset
hallitsivat kaikkia yhdessä ja samalla niitä, jotka asuivat heitä
lähimpinä, nämä puolestaan naapureitaan, ja nämä taas niitä, jotka
olivat heitä likimpinä. Sillä etenevässä järjestyksessä kukin kansa
samalla kertaa itse hallitsi ja oli hallittuna.

135. Vieraisiin tapoihin ovat persialaiset erittäin taipuvaiset. Niinpä
he pitävät meedialaista pukua, jota katsovat kauniimmaksi omaansa, ja
sodassa egyptiläisiä rintahaarniskoita. He harrastavat kaikenmoisia
nautintoja, joihin ovat tutustuneet, niinpä myös poikarakkautta, jonka
ovat helleeneiltä oppineet. Jokaisella heistä on useita laillisia
vaimoja, mutta he omistavat vielä sitäpaitsi useampia jalkavaimoja.

136. Taistelukuntoisuuden jälkeen todistaa kelpoisuutta, jos saattaa
asettaa näytteille niin monta lasta kuin suinkin. Sille, joka näyttää
useimmat lapset, kuningas joka vuosi lähettää lahjoja. Sillä
paljoudessa he arvelevat voiman olevan. He opettavat pojilleen
viidennestä ikävuodesta alkaen kahdenteenkymmenenteen saakka ainoastaan
kolme asiaa: ratsastamista, ampumista jousella ja toden puhumista.
Mutta ennenkuin poika täyttää viisi vuotta, ei hän saa tulla isänsä
näkyviin, vaan viettää elämänsä naisten parissa. Näin he tekevät siitä
syystä, että, jos poika kasvaessaan kuolisi, se ei tuottaisi isälle
mitään murhetta.

137. Tätä tapaa minä kiitän ja niinikään kiitän sitä, ettei itse
kuningaskaan saa yhden ainoan syyn nojalla tappaa ketään, ja ettei
kukaan muista persialaisista saa yhden ainoan syyn nojalla tuottaa
korvaamatonta kärsimystä kellekään huonekuntalaisistaan. Vaan vasta
silloin, jos hän, punnitsemalla toisiansa vastaan hairahdukset ja
palvelukset, huomaa, että edellisiä on enemmän ja ne ovat suuremmat,
hän saa antautua vihansa valtaan. Persialaiset sanovat, ettei kukaan
vielä ole tappanut omaa isäänsä tai äitiään, vaan aina milloin
semmoista on tapahtunut, olisi -- niin he väittävät -- tutkittaessa
välttämättömästi huomattu, että lapset ovat olleet vaihdokkaita tai
äpäriä. He väittävät näet olevan epätodenmukaista, että oikea vanhempi
olisi oman lapsensa kautta saanut surmansa.

138. Siitä, mitä heidän ei ole lupa tehdä, ei heillä ole lupa
puhuakaan. Häpeällisimpänä he pitävät valehtelemista ja sitten
velkaantumista, niin hyvin useista muista syistä kuin siitä syystä,
että väittävät velallisen välttämättömästi täytyvän joskus
valehdellakin. Jos joku porvareista sairastuu pitalitautiin tai
valkeaan rohtumaan, ei hän saa tulla kaupunkiin eikä pitää
kanssakäymistä muiden persialaisten kanssa. He väittävät, että hän on
jossain suhteessa rikkonut aurinkoa vastaan ja siksi kärsinyt tuon
rangaistuksen. Jokaisen semmoista potevan muukalaisen he karkoittavat
maasta ja surmaavat valkoiset kyyhkyset, koska pitävät niitäkin saman
taudin tartuttamina. Virtaan he eivät heitä vettänsä, sylje tai pese
siinä käsiään eivätkä salli kenenkään muunkaan sitä tehdä, sillä he
kunnioittavat virtoja mitä suurimmassa määrässä.

139. Ja sitten on persialaisten suhteen olemassa eräs toinen tosiasia,
joka heiltä itseltään on jäänyt huomaamatta, mutta meiltä kuitenkaan
ei. Heidän nimensä, jotka vastaavat merkitykseltään yksilöitä ja heidän
jaloja ominaisuuksiaan, päättyvät kaikki samaan kirjaimeen, nimittäin
siihen, jota doorilaiset kutsuvat nimeltä "san", ioonilaiset "sigma"
[s.o. S-kirjaimeen]. Jos tutkii, huomaa nimittäin, että persialaisten
nimet päättyvät näin, eivätkä vain muutamat, vaan kaikki järjestänsä
samalla tapaa.

140. Tämän minä saatan varmasti lausua persialaisten suhteen, koska
tunnen asian. Mutta heidän kuolleistaan kerrotaan ikäänkuin
salaisuutena ja hämärästi, että persialaisen miehen ruumista ei
haudata, ennenkuin lintu tai koira on sen raadellut. Maagien tiedän
varmasti niin tekevän, sillä he tekevät sen julkisesti. Mutta muuten
persialaiset sivelevät ruumiin vahalla ja kätkevät sen sitten maahan.
Maagit eroavat paljon sekä muista ihmisistä että Egyptin papeista.
Sillä jälkimäiset katsovat omantunnon asiaksi olla tappamatta mitään
elävää olentoa, paitsi mitä uhraavat. Maagit sitä vastoin tappavat
omakätisesti kaikki, paitsi koiraa ja ihmistä, ja lukevat itselleen
suureksi voitoksi, jos eroituksetta tappavat muurahaisia, käärmeitä
ynnä muita matelevia ja lentäviä eläimiä. Tämän tavan laita olkoon
niinkuin sitä alun pitäen on harjoitettu. Mutta minä palaan
aikaisempaan kertomukseen.

141. Heti niin pian kuin lyydialaiset olivat joutuneet persialaisten
vallan alle, laittoivat ioonilaiset lähettiläitä Sardeeseen Kyroksen
luo, tahtoen samoilla ehdoilla olla hänen alamaisiaan kuin olivat
olleet Kroisoksen. Mutta kuultuaan heidän esityksensä Kyros kertoi
heille seuraavan sadun. "Oli kerran huilunsoittaja, joka nähdessään
meressä kaloja alkoi soittaa, odottaen että ne tulisivat maalle. Mutta
kun hän siinä toivossa pettyi, hän otti verkon, kietoi siihen suuren
joukon kaloja ja veti ne maalle. Ja kun hän nyt näki kalojen hyppivän,
hän sanoi niille: 'lakatkaahan tanssimasta, koska ette minun
soittaessani tahtoneet tulla tänne tanssimaan'." Tämän sadun Kyros
kertoi ioonilaisille ja aiolilaisille siitä syystä, että kun Kyros itse
aikaisemmin oli lähettilästen kautta pyytänyt ioonilaisia luopumaan
Kroisoksesta, he eivät totelleet, mutta silloin, asiain jo ollessa
ratkaistuina, olivat valmiit tottelemaan Kyrosta. Näin Kyros sanoi
heille suutuksissaan, mutta kun tieto siitä tuotiin ioonilaisten
kaupunkeihin, ja he sen kuulivat, he kaikki kohdastaan ympäröivät
itsensä muureilla ja kokoontuivat Panionioniin, kaikki muut paitsi
miletolaisia. Ainoastaan näiden kanssa näet Kyros oli solminnut
valallisen liiton, samoilla ehdoilla kuin lyydialainenkin. Mutta muut
ioonilaiset päättivät yhteisestä sopimuksesta laittaa lähettiläitä
Spartaan pyytämään ioonilaisille avustusta.

142. Nämä ioonilaiset, joitten oma myös Panionion on, ovat kaikista
meille tunnetuista ihmisistä tulleet perustaneeksi kaupunkinsa seutuun,
jossa vallitsee kauniin ilmanala ja kauniimmat vuodenajat. Sillä
Ioonian pohjois- ja eteläpuolella olevien maiden laita ei ole sama kuin
Ioonian, edellisiä kun rasittaa pakkanen ja kosteus, jälkimäisiä taas
lämmin ja kuivuus. Ioonilaiset eivät käytä samaa kieltä, vaan heillä on
neljä toisistaan poikkeavaa murretta. Miletos on heidän ensimäinen
kaupunkinsa etelässä, sitten ovat Myus ja Priene. Nämä sijaitsevat
Kaariassa ja niiden asukkaat puhuvat keskenään samaa kieltä. Lyydiassa
taas ovat seuraavat: Efesos, Kolofon, Lebedos, Teos, Klazomenai,
Fokaia. Nämä kaupungit eivät kielen puolesta ollenkaan pidä yhtä
ennenmainittujen kanssa, mutta keskenään ne ääntävät samalla tapaa.
Vielä on jälellä kolme ioonilaista kaupunkia, joista kaksi sijaitsee
saarilla, nimittäin Samoksessa ja Khioksessa, mutta yksi on perustettu
mannermaalle, nimittäin Erythrai. Khiolaisilla ja erythraialaisilla on
sama murre, mutta samoslaisilla on yksin omansa.

143. Näistä ioonilaisista siis miletolaiset olivat turvassa vaaralta,
he kun olivat solminneet valallisen liiton. Eikä myöskään saarelaisilla
ollut mitään pelättävää. Sillä eivät foinikialaiset vielä olleet
persialaisten alamaisia eivätkä persialaiset itse olleet merimiehiä.
Mainitut ioonilaiset olivat erkaantuneet muista ioonilaisista
ainoastaan siitä syystä, että kun koko helleeniläinen kansa siihen
aikaan oli heikko, ioonilainen heimo oli kaikista heikoin ja
vähäpätöisin. Sillä lukuunottamatta Atenaa, ei ollut mitään muuta
huomattavaa kaupunkia. Niinpä muut ioonilaiset ja atenalaiset
karttoivat sitä nimeä eivätkä tahtoneet, että heitä kutsuttaisiin
ioonilaisiksi. Ja vieläkin useimmat heistä minusta näyttävät häpeävän
sitä nimeä. Mutta nuo kaksitoista kaupunkia sekä ylpeilivät siitä
nimestä että perustivat omaa itseänsä varten pyhätön ja päättivät olla
antamatta minkään muiden ioonilaisten ottaa siihen osaa. Eivätkä
ketkään muut pyytäneetkään päästä siihen osallisiksi kuin smyrnalaiset.

144. Samalla tapaa nyt niinkutsutussa viisikaupunkimaassa, jota ennen
sanottiin kuusikaupunki-maaksi, asuvat doorilaiset eivät ainoastaan
varo ottamasta vastaan keitään lähellä asuvista doorilaisista
Triopionin pyhättöön, vaan ovatpa vielä sulkeneet pois osallisuudesta
siihen ne joukostaan, jotka ovat rikkoneet pyhätön säännöksiä vastaan.
Niinpä he ammoisista ajoista olivat triopionilaisen Apollon
kilpaleikeissä asettaneet vaskisia kolmijalkoja palkinnoiksi
voittajille; mutta niiden, jotka saivat ne, ei ollut lupa viedä ulos
niitä pyhätöstä, vaan heidän täytyi pystyttää ne samaan paikkaan
jumalalle. Mutta kerran muuan halikarnassolainen mies, nimeltä
Agasikles, joka oli päässyt voittajaksi, halveksimalla sitä säännöstä
vei kolmijalan kotiinsa ja ripusti sen naulaan. Tästä syystä viisi
kaupunkia, Lindos, Ialysos, Kameiros, Kos ja Knidos, sulki kuudennen
kaupungin, Halikarnassoksen, pois osallisuudesta pyhättöön. Senpä
rangaistuksen he antoivat halikarnassolaisille.

145. Iooniliset näyttävät minusta siitä syystä tehneen itselleen
kaksitoista kaupunkia eikä tahtoneen ottaa vastaan useampia siitä
syystä, että heillä myöskin asuessaan Peloponnesoksessa oli kaksitoista
maaosuutta, samoinkuin nyt akhaialaisilla, jotka karkoittivat
ioonilaiset, on kaksitoista maaosuutta, nimittäin: ensiksi Sikyonin
luona Pellene, sitten Aigeira ja Aigai, missä on alati virtaava
Krathis-joki, josta muuan Italiassa oleva joki on saanut nimensä, ja
Bura sekä Helike, johon akhaialaisten taistelussa lyömät ioonilaiset
pakenivat, edelleen Aigion, Rypes, Patrai, Farai ja Olenos, missä on
suuri Peiros-joki, vielä Dyme ja Tritaia, joka yksinään näistä
sijaitsee sisämaassa. Nämä kaksitoista maaosuutta ovat nyt
akhaialaisten ja olivat silloin ioonilaisten.

146. Senpä vuoksi myös ioonilaiset tekivät itselleen kaksitoista
kaupunkia, sillä on sulaa hulluutta väittää, että nämä ioonilaiset muka
ovat enemmän ioonilaisia kuin muut tai jossain suhteessa ovat jalompaa
syntyperää. Melkoinenhan osa heistä on Euboiasta tulleita abanteja,
joilla ei ole mitään yhteistä ioonilaisen nimen kanssa, heihin on
sekaantunut orkhomenolaisia minyejä, kadmolaisia, dryopeja,
kotoaan erkaantuneita fokilaisia, molosseja, pelasgeja, arkadeja,
epidaurolaisia, doorilaisia; ja sitä paitsi monet muut kansat ovat
niihin sekaantuneet. Mutta ne taas heistä, jotka läksivät liikkeelle
Atenan prytaneionin luota ja pitävät itseään jalosukuisimpina
ioonilaisista, ne eivät vieneet vaimoja mukaansa siirtolaan, vaan
ottivat kaarilais-naisia, joiden vanhemmat he olivat surmanneet. Sen
murhan vuoksi nämä vaimot ovat säätäneet semmoisen lain ja valalla
itseään vannottaneet sekä jättäneet sen perintönä tyttärilleen,
etteivät koskaan syö yhdessä miestensä kanssa eivätkä huuda heitä
nimeltä siitä syystä että he surmasivat heidän isänsä, miehensä ynnä
lapsensa ja sitten, vaikka olivat semmoista tehneet, elelivät yhdessä
heidän kanssaan. Tämä tapa oli olemassa Miletoksessa.

147. Kuninkaikseen asettivat toiset itselleen Hippolytoksen pojasta
Glaukoksesta polveutuvia lykialaisia, toiset pylolaisia kaukoneja,
jotka polveutuivat Melanthoksen pojasta Kodroksesta, toiset taas
molempiin sukuihin kuuluvia. Ne kyllä pitävät kiinni siitä nimestä
tavallaan enemmän kuin muut ioonilaiset ja olkoot vain puhtaita
ioonilaisia. Mutta ioonilaisia ovat kuitenkin kaikki, jotka ovat
syntyisin Atenasta ja viettävät Apaturia-juhlaa. Sitä viettävät kaikki,
paitsi efesolaisia ja kolofonilaisia. Nämä yksin ioonilaisista näet
eivät vietä Apaturia-juhlaa ja nekin jättävät sen tekemättä erään
murhan johdosta.

148. Panionion on pyhä paikka Mykalessa, se antaa pohjoiseen päin, ja
sen ovat ioonilaiset yhteisesti pyhittäneet helikonilaiselle
Poseidonille. Mykale taas on mannermaalla sijaitseva kallioniemi, joka
pistäytyy länteen päin Samosta vastaan, ja siihen ioonilaiset
kokoontuivat kaupungeistaan ja viettivät sitä juhlaa, jolle panivat
nimeksi Panionia.

149. Nämä ovat ioonilaiset kaupungit; aiolilaiset kaupungit taas ovat:
Kyme, jota kutsutaan Frikonikseksi, Lerisai, Neonteikhos, Temnos,
Killa, Notion, Aigiroessa, Pitane, Aigaiai, Myrina, Gryneia. Nämä ovat
aiolilaisten yksitoista vanhaa kaupunkia. Yhden näet niistä ioonilaiset
ottivat pois, nimittäin Smyrnan. Sillä niitäkin oli mannermaalla
kaksitoista. Nämä aiolilaiset ovat joutuneet saamaan maan, joka on
parempi kuin ioonilaisten, mutta jossa ei ole yhtä suotuisaa ilmanalaa.

150. Smyrnan aiolilaiset kadottivat seuraavalla tavalla. He ottivat
suojaansa muutamia kolofonilaisia miehiä, jotka olivat tehneet kapinan,
mutta tulleet voitetuiksi ja karkoitetuiksi isänmaastaan. Sittemmin
kolofonilaiset käyttivät tilaisuutta, kun smyrnalaiset viettivät
Dionysos-juhlaa ulkopuolella muuria, sulkivat portit ja ottivat
haltuunsa kaupungin. Kaikki aiolilaiset riensivät avuksi, mutta silloin
tehtiin semmoinen sopimus, että aiolilaiset jättäisivät Smyrnan sillä
ehdolla että ioonilaiset antaisivat pois irtaimen omaisuuden.
Smyrnalaiset tekivät niin, jonka jälkeen yksitoista kaupunkia jakoi
heidät keskenään ja teki heidät omiksi kansalaisikseen.

151. Nämäpä ovat aiolilaiset mannermaakaupungit, paitsi Ida-vuorella
sijaitsevia; ne ovat nimittäin erikseen. Saarilla olevista kaupungeista
on viisi Lesboksessa kuudennen Lesboksessa sijaitsevan, Arisban,
orjuuttivat methymnalaiset, vaikka olivat veriheimolaisia --, yksi
Tenedoksessa ja niinkutsutussa Hekatonnesos- (Satasaari-) ryhmässä
yksi. Lesbolaisilla ja tenedolaisilla, samoin kuin niillä
ioonilaisilla, jotka asuivat saarilla, ei ollut mitään pelättävää.
Mutta muut kaupungit katsoivat parhaaksi yhteisesti seurata
ioonilaisia, mihin nämä vain johtaisivat.

152. Niin pian kuin ioonilaisten ja aiolilaisten lähettiläät saapuivat
Spartaan -- asia oli nimittäin kiireellä ajettu --, he valitsivat
kaikkien puolesta puhumaan erään fokaialaisen, nimeltä Pythermos. Hän
kietoi ympärilleen purppuraviitan, jotta niin monet spartalaiset kuin
suinkin tulisivat kokoon kuulemaan, ja piti seisaaltaan pitkän puheen,
jossa pyysi heitä auttamaan. Lakedaimonilaiset kuitenkaan eivät
myöntyneet, vaan päättivät olla auttamatta ioonilaisia. Nämä siis
läksivät pois, mutta vaikka lakedaimonilaiset olivat työntäneet luotaan
ioonilaisten lähettiläät, he kuitenkin lähettivät viisisoutolaivassa
miehiä, niinkuin minusta näyttää, vakoilemaan sekä Kyroksen että
Ioonian puuhia. Saavuttuaan Fokaiaan nämä lähettivät Sardeeseen miehen,
joka heidän keskuudessaan oli enimmin arvossapidetty, nimeltä Lakrines,
lakedaimonilaisten nimessä kieltämään Kyrosta vahingoittamasta mitään
Hellaan kaupunkia, koska he muka eivät tule sitä sallimaan.

153. Airueen lausuttua tämän, kerrotaan Kyroksen vielä kysyneen
saapuvilla olevilta helleeneiltä, mitä miehiä ovat lakedaimonilaiset ja
kuinka paljon heitä on, kun semmoista hänelle julistavat. Kuultuaan
asianlaidan oli hän lausunut spartalaiselle airueelle: "en ole vielä
säikähtänyt sellaisia miehiä, joilla on keskellä kaupunkiaan määrätty
paikka, johon kokoontuvat valoja vannomalla petkuttamaan toisiaan. Jos
minä pysyn terveenä, eivät ioonilaisten kärsimykset tule heillä olemaan
puheaineena, vaan heidän omansa." Nämä sanat Kyros syyti vasten kaikkia
helleenejä, koska heillä on toripaikkoja, missä ostavat ja
myyskentelevät. Sillä persialaisilla itsellään ei ole ensinkään tapana
käyttää toreja, eikä heillä ole ollenkaan kauppapaikkaakaan. -- Sitten
hän uskoi Sardeen eräälle persialaiselle miehelle, Tabalokselle, mutta
Kroisoksen ja muiden lyydialaisten rahojen hoitamisen Paktyas-nimiselle
lyydialaiselle, jonka jälkeen itse matkusti pois Agbatanaan, vieden
Kroisoksen mukaansa, eikä aluksi yhtään sen enempää välittänyt
ioonilaisista. Sillä Babylon oli hänellä esteenä, samoin kuin myös
Baktrian kansa, sakilaiset ja egyptiläiset, joita vastaan itse aikoi
lähteä sotaretkelle ja sensijaan lähettää ioonilaisia vastaan toisen
sotapäällikön.

154. Niin pian kuin Kyros oli matkustanut pois Sardeesta, Paktyas
taivutti lyydialaiset luopumaan Tabaloksesta ja Kyroksesta, läksi
merenrannalle ja, hänellä kun oli hallussaan koko Sardeesta saatu
kulta, paikkasi apuväkeä ja kehoitti rannikkoväestöä lähtemään mukaansa
sotaretkelle. Sitten hän marssi Sardesta vastaan ja piiritti Tabalosta,
joka oli suljettu linnaan.

155. Matkalla kuultuaan tämän Kyros lausui Kroisokselle näin: "Kroisos,
millä keinoin tulen tekemään lopun tästä kaikesta? Eiväthän
lyydialaiset näy aikovan lakata panemasta toimeen selkkauksia muille
sekä itselleen. Pelkään pahoin, että olisi paras tehdä heidät orjiksi.
Sillä minusta näyttää kuin olisin tehnyt samoin kuin se, joka on
tappanut isän, mutta säästää lapset. Niinpä minäkin olen ottanut
vangiksi ja kuljetan mukanani sinua, joka olet enemmänkin kuin
lyydialaisten isä, mutta lyydialaisille itselleen olen jättänyt
kaupungin. Ja sitten ihmettelen, että ovat minusta luopuneet." Niinpä
hän sanoi mitä ajatteli, toinen taas, peläten että Kyros perinpohjin
hävittäisi Sardeen, vastasi seuraavasti: "oi kuningas, sinä olet kyllä
puhunut kohtuuden mukaisesti, mutta älä kuitenkaan kaikissa noudata
vihaasi äläkä perustuksia myöten hävitä vanhaa kaupunkia, joka on
syytön sekä siihen, mikä ennen on tapahtunut, että siihen, mikä nyt
tapahtuu. Sillä mitä minä ennen olen tehnyt, sen minä myös otan
päälleni ja vastaan siitä. Mutta nykyiseen asiain tilaan on vikapää
Paktyas, jonka huostaan uskoit Sardeen, ja hän siis kärsiköön siitä
rangaistuksen. Mutta anna lyydialaisille anteeksi ja määrää heille
tämä, jotteivät enää luopuisi sinusta, eivätkä tulisi vaarallisiksi.
Lähetä sana ja kiellä heitä omistamasta sota-aseita, käske heitä
pukemaan vaatteittensa alle ihotakit ja jalkoihinsa korkeat hihnakengät
ja tee tiettäväksi, että heidän tulee soittaa kitaraa, laulaa,
harjoittaa pikkukauppaa ja opettaa lapsia. Ja pian saat, oi kuningas,
nähdä heidän miehistä tulleen naisiksi, niin ettei sinun ollenkaan
tarvitse pelätä heidän luopuvan."

156. Sen neuvon siis Kroisos hänelle antoi, koska katsoi sen
otollisemmaksi lyydialaisille, kuin jos heidät myytäisiin orjiksi, ja
koska ymmärsi että jollei esittäisi riittävää perustetta, hän ei tulisi
taivuttamaan Kyrosta muuttamaan päätöstään. Hän pelkäsi myös, että
joskin lyydialaiset sillä kertaa pelastuisivat, he myöhemmin joskus
luopuisivat persialaisista ja silloin joutuisivat tuhon omiksi. Kyros
ihastui neuvosta, luopui vihastuksestaan ja sanoi taipuvansa Kroisoksen
ehdotukseen. Hän kutsui meedialaisen Mazareen ja käski hänen julistaa
lyydialaisille sen, minkä Kroisos oli neuvonut, ja lisäksi tehdä
orjiksi kaikki muut, jotka yhdessä lyydialaisten kanssa olivat
lähteneet sotaretkelle Sardeeseen, sekä ennen kaikkea tuoda Paktyaan
itsensä elävänä hänen luokseen.

157. Annettuaan matkan varrella nämä määräykset hän matkusti
persialaisten asuinpaikoille. Mutta kun Paktyas kuuli, että häntä
vastaan kulkeva sotajoukko oli lähellä, hän peloissaan läksi pakoon
Kymeen. Meedialainen Mazares marssi Sardesta vastaan, mukanaan eräs osa
Kyroksen sotajoukosta, mutta kun ei enää löytänyt Paktyasta
puoluelaisineen Sardeesta, hän ensiksi pakoitti lyydialaiset panemaan
täytäntöön Kyroksen määräykset; ja tämän hänen käskynsä johdosta
lyydialaiset ovat muuttaneet koko elintapansa. Senjälkeen Mazares
laittoi lähettiläitä Kymeen, käskien heidän antaa pois Paktyaan.
Kymeläiset päättivät kuitenkin ehdotuksen johdosta lähettää kysymään
neuvoa Brankhidain oraakelin jumalalta. Sinne näet oli vanhastaan
perustettu oraakeli, jolta kaikilla ioonilaisilla ja aiolilaisilla oli
tapana kysyä neuvoa. Tämä paikka on Miletoksen aluetta ja sijaitsee
Panormos-sataman yläpuolella.

158. Kymeläiset lähettivät siis tiedustelijoita brankhidien luo
kysymään, miten heidän tuli menetellä Paktyaan suhteen, tehdäkseen
jumalille mieliksi. Heidän tätä kysyessään he saivat sen
oraakelinvastauksen, että heidän tuli antaa Paktyas pois
persialaisille. Niin pian kuin kymeläiset kuulivat sen sanoman, he
suoriutuivat jättämään pois hänet. Mutta sillä välin kun rahvas siihen
suuntaan puuhasi, esti kymeläisiä sitä tekemästä muuan porvarien kesken
arvossapidetty mies, Aristodikos, Herakleideen poika, joka ei luottanut
oraakelinvastaukseen ja luuli, että tiedustelijat eivät puhuneet totta.
Vihdoin läksivät toiset tiedustelijat toistamiseen kysymään neuvoa
Paktyaan suhteen, ja niiden joukossa oli myös Aristodikos.

159. Heidän saavuttuaan Brankhidaihin, Aristodikos kaikkien puolesta
kysyi oraakelilta neuvoa sanoen näin: "oi Herra, meidän luoksemme on
turvananojana tullut lyydialainen Paktyas, paeten väkivaltaista
kuolemaa persialaisten puolelta. Nyt nämä vaativat häntä pois, käskien
kymeläisiä luovuttamaan hänet heille. Mutta vaikka me pelkäämmekin
persialaisten ylivoimaa, emme kuitenkaan tähän saakka ole uskaltaneet
antaa häntä pois, ennenkuin sinun puoleltasi varmasti osoitetaan,
kumpaako meidän tulee tehdä." Niin hän kysyi, jumala taas antoi heille
saman vastauksen, käskien heidän antaa Paktyaan pois persialaisille.
Silloin Aristodikos tahallaan teki näin. Hän kulki yltympäri temppelin
ja otti pois varpuset ja kaikki muunlaiset linnut, jotka pesivät
temppelissä. Hänen tätä tehdessään kuului, niin kerrotaan, kaikkein
pyhimmästä ääni, joka tunki Aristodikoksen korviin ja sanoi näin:
"jumalattomin ihminen, kuinka rohkenet tehdä tätä? Tuhoatko
temppelistäni turvananojani?" Aristodikos ei siitä joutunut ymmälle,
vaan sanoi: "oi Herra, näinkö sinä autat turvananojiasi, mutta käsket
kymeläisiä antamaan pois heidän turvananojansa?" Silloin oli jumala
uudestaan vastannut näin: "totisesti niin minä käsken, jotta te
jumalattomasti menettelemällä pikemmin joutuisitte hukkaan, ettette
toista kertaa tulisi turvananojien antamisesta kysymään neuvoa
oraakelilta."

160. Tämän sanoman kuultuaan kymeläiset, jotka eivät tahtoneet,
luovuttamalla Paktyaan, syöstä itseänsä turmioon, mutta eivät myöskään,
pitämällä häntä luonaan, joutua piiritystilaan, lähettivät hänet pois
Mytileneen. Mazares lähetti ilmoittamaan mytileneläisille, että heidän
tuli antaa pois Paktyas, ja he valmistautuivatkin siihen erästä
palkkiota vastaan. En näet voi varmasti sanoa kuinka suuresta, sillä
asiaa ei pantu toimeen. Niin pian kuin nimittäin kymeläiset saivat
tietää mytileneläisten puuhaavan tätä, he lähettivät laivan Lesbokseen
ja toimittivat Paktyaan pois Khiokseen. Sitten kiskoivat khiolaiset
hänet ulos Atene Poliukhoksen pyhätöstä ja luovuttivat hänet pois.
Palkaksi siitä khiolaiset saivat Atarneuksen. Tämä Atarneus-niminen
paikka sijaitsee Myysiassa, vastapäätä Lesbosta. Saatuaan haltuunsa
Paktyaan persialaiset pitivät häntä vartioituna, koska tahtoivat
asettaa hänet Kyroksen eteen. Ja kuluipa melkoinen aika, jonka
kestäessä ei kukaan khiolainen kellekään jumalista sirottanut tästä
samaisesta Atarneuksesta saatuja ohrajauhoja eikä leiponut uhrikakkuja
sikäläisestä viljasta; vaan kaikkea, mikä siitä maasta tuli, pidettiin
erillään kaikesta pyhästä.

161. Niin khiolaiset antoivat pois Paktyaan. Mutta Mazares lähti
senjälkeen sotaretkelle niitä vastaan, jotka yhdessä Paktyaan kanssa
olivat piirittäneet Tabalosta, teki ensin prieneläiset orjiksi ja
kuljeskeli sitten pitkin koko Maiandroksen kenttää, jättäen sen
sotajoukkonsa ryöstettäväksi; sitten hän teki Magnesian suhteen samoin.
Mutta senjälkeen hän äkkiä sairastui ja kuoli.

162. Mazareen kuoltua matkusti Aasian rannikolle Harpagos, joka seurasi
tätä päällikkyydessä, syntyperältään hänkin meedialainen, sama mies,
jota meedialaisten kuningas Astyages oli kestinnyt hirveällä ruualla ja
joka oli auttanut Kyroksen hallitukseen. Tämän miehen siis Kyros oli
nimittänyt päälliköksi. Ja kun hän nyt saapui Iooniaan, hän valtasi
kaupungit maavalleilla. Sillä heti kun oli saattanut asujaimet
piiritystilaan muurien taakse, hän luomalla maavalleja muurien ääreen
saartoi heidät. Ja ensiksi hän kävi käsiksi Ioonian Fokaiaan.

163. Nämä fokaialaiset ovat helleenien joukossa ensimäiset, jotka
tekivät pitkiä laivamatkoja ja he ensiksi tekivät Adrianmeren,
Tyrsenian, Iberian ja Tartessoksen tunnetuiksi. He eivät purjehtineet
pyöryläisissä laivoissa, vaan viisikymmensouduissa. Saavuttuaan
Tartessokseen he tulivat ystäviksi tartessolaisten kuninkaan
kanssa, jonka nimi oli Arganthonios, joka hallitsi Tartessosta
kahdeksankymmentä vuotta ja eli kaikkiaan satakaksikymmentä. Tämän
miehen kanssa fokaialaiset tulivat niin hyviksi ystäviksi, että hän
ensiksi käski heidän jättää Ioonian ja asettua hänen omaan maahansa,
mihin vain tahtoivat, ja sitten, kun ei voinut siihen taivuttaa
fokaialaisia ja toiselta puolen kuuli heiltä, että meedialaisen mahti
kasvoi, hän antoi heille rahoja, jotta rakentaisivat muurin kaupunkinsa
ympäri. Ja hän antoi runsaasti. Sillä muurin ympärys on useita
stadioneja pitkä ja toisekseen se on kokonaan laadittu suurista ja
toisiinsa hyvin sovitetuista paasista.

164. Sillä tavoin siis fokaialaisten muuri rakennettiin. Niin pian kuin
Harpagos sitten oli kuljettanut sotajoukkonsa kaupunkia vastaan, hän
alkoi piirittää heitä. Mutta hän teki semmoisen esityksen, että hänelle
riittää, jos fokaialaiset tahtovat repiä alas vain yhden rintasuojan
muuristaan ja pyhittää yhden talon kuninkaalle. Vaan harmissaan
orjuudesta fokaialaiset sanoivat tahtovansa yhden päivän neuvotella
keskenään ja sitten vastata. Mutta siksi aikaa, jolloin itse
neuvottelevat, he käskivät hänen viedä pois sotajoukkonsa muurin luota.
Harpagos sanoi kyllä hyvin tietävänsä, mitä he aikoivat tehdä, mutta
kuitenkin sallivansa heidän neuvotella. Sillä välin kun Harpagos siis
oli vienyt sotajoukkonsa pois muurin luota, fokaialaiset työnsivät
mereen viisikymmensoutunsa, asettivat niihin lapsensa, vaimonsa ja
kaiken irtaimistonsa, lisäksi vielä jumalankuvat pyhätöistä ynnä muut
vihkilahjat, paitsi sitä, mikä oli vaskea, kiveä tai maalattua; mutta
kaiken muun he asettivat laivoihin, astuivat itse niihin ja purjehtivat
Khiokseen. Vaan persialaiset ottivat miehistä tyhjäksi jääneen Fokaian
haltuunsa.

165. Kun khiolaiset eivät tahtoneet myydä niinkutsuttuja
Oinussai-saaria fokaialaisille, jotka niitä halusivat ostaa, pelosta
että niistä tulisi kauppapaikka, ja heidän oma saarensa siitä syystä
joutuisi suljetuksi kaupasta pois, niin fokaialaiset lähtivät
matkalle Kyrnokseen [s.o. Korsikaan]. Kyrnokseen näet he erään
oraakelinvastauksen johdosta kaksikymmentä vuotta sitä ennen olivat
perustaneet kaupungin, jonka nimi oli Alalia. Siihen aikaan oli
nimittäin Arganthonios jo kuollut. Matkatessaan Kyrnosta kohti he ensin
purjehtivat Fokaiaan ja surmasivat persialaisen varusväen, joka
Harpagokselta oli ottanut vastaan kaupungin ja sitä vartioi. Sen
suoritettuaan he sitten julistivat ankarat kiroukset sille, joka heistä
jättäytyisi pois retkeltä. Tämän lisäksi he myös upottivat
rautamöhkäleen mereen ja vannoivat, etteivät tule Fokaiaan, ennenkuin
se möhkäle nousee pinnalle. Mutta heidän matkatessaan Kyrnosta
kohti, valtasi useammat kuin puolet porvareista kaipuu ja ikävä
kotikaupunkiinsa ja synnyinseutuihinsa, niin että rikkoivat valansa ja
purjehtivat takaisin Fokaiaan. Vaan ne heistä, jotka pitivät valansa,
nostivat ankkurin ja purjehtivat Oinussai-saarilta.

166. Sittenkuin he olivat saapuneet Kyrnokseen, he asuivat yhteisesti
ennen saapuneitten kanssa viisi vuotta ja perustivat itselleen
pyhättöjä. Mutta koska he ryöstivät ja raastoivat kaikilta ympärillä
asuvaisilta, niin alottivat yhteisestä sopimuksesta heitä vastaan
sotaretken tyrseniläiset ja karkedonilaiset [s.o. etruskilaiset ja
kartagolaiset], molemmilla kuusikymmentä laivaa. Fokaialaiset täyttivät
hekin puolestaan laivansa, luvultaan kuusikymmentä, ja tulivat heitä
vastaan niinkutsutulle sardonilaiselle merelle. Kun he meritaistelussa
iskivät yhteen, niin fokaialaiset saavuttivat oikean kadmolaisen voiton
[s.o. n.s. Pyrrhos-voiton]. Neljäkymmentä laivaa heiltä oli mennyt
hukkaan, ja jälellejääneet kaksikymmentä olivat kadottaneet
kokkakaransa. Fokaialaiset silloin poikkesivat ensin Alaliaan, ottivat
mukaansa lapsensa, vaimonsa ja niin paljon tavaraa kuin heidän laivansa
jaksoivat kantaa, jättivät Kyrnoksen ja purjehtivat Regioniin.

167. Mutta hukkaan joutuneitten laivojen miehistön karkedonilaiset ja
tyrseniläiset ottivat vangiksi. Tällöin agyllalaiset saivat osalleen
kaikkein useimmat vangit, jotka he veivät ulos kaupungista ja
kivittivät. Senjälkeen tapahtui agyllalaisille, että kaikki, jotka
menivät sen paikan ohi, missä fokaialaiset viruivat kivitettyinä,
nyrjäyttivät jäsenensä ja saivat halvauksen, järjestänsä pikkukarja,
juhdat ja ihmiset. Silloin agyllalaiset tahtoivat sovittaa rikoksensa
ja lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa. Ja Pytia käski agyllalaisten
tehdä sen, mitä yhä vieläkin suorittavat. He näet toimittavat
vainajille suuria kuolinuhreja ja järjestävät voimistelu- ja
ratsuleikkejä heidän kunniakseen. Semmoisen lopun nämä fokaialaiset
saivat. Mutta ne heistä, jotka pääsivät pakoon Regioniin, läksivät
sieltä käsin liikkeelle ja ottivat haltuunsa sen kaupungin Oinotrian
maassa, jonka nimenä nyt on Hyele. Ja sinne he asettuivat asumaan,
senjälkeen kuin olivat eräältä Poseidonian mieheltä saaneet tietää,
että se Kyrnos, jonka perustamisesta Pytia oli puhunut, oli
samanniminen puolijumala, vaan ei saari.

168. Niin kävi siis Iooniassa sijaitsevan Fokaian. Ja jotenkin samalla
tapaa kuin fokaialaiset, tekivät myös teolaiset. Sillä sittenkuin
Harpagos maavallin avulla oli valloittanut heidän kaupunkinsa, he
astuivat kaikki laivoihin, lähtivät purjehtimaan Trakiaa kohti, ja
perustivat sinne Abderan kaupungin, jonka sitä ennen klazomenailainen
Timesios oli perustanut, vaikka ei ollut siitä nauttinut hyötyä, kun
trakialaiset karkoittivat hänet. Mutta nyt Abderassa asuvat teolaiset
kunnioittavat häntä puolijumalana.

169. Nämä olivat ainoat ioonilaisista, jotka eivät sietäneet orjuutta
ja siitä syystä jättivät isänmaansa. Mutta muut ioonilaiset, paitsi
miletolaisia, antautuivat taisteluun Harpagosta vastaan, samoin kuin
maasta lähteneet, ja esiintyivät kelpo miehinä, taistellessaan kukin
oman kotinsa puolesta; mutta he joutuivat alakynteen ja tappiolle, vaan
jäivät kuitenkin kukin maahansa ja suorittivat mitä heidän
tehtäväksensä pantiin. Sitävastoin miletolaiset, niinkuin ennenkin olen
sanonut, olivat tehneet sopimuksen Kyroksen itsensä kanssa ja saivat
senvuoksi olla rauhassa. Tällä tavoin siis Ioonia toisen kerran joutui
orjuuteen. Mutta niin pian kuin Harpagos oli kukistanut mannermaalla
asuvat ioonilaiset, niin saarilla asuvat ioonilaiset, peläten tätä
kohtaloa, antautuivat itse Kyrokselle.

170. Silloin kun ioonilaiset olivat ahdinkotilassa, mutta siitä
huolimatta kokoontuivat Panionioniin, esitti, kuten olen kuullut, muuan
prieneläinen mies, nimeltä Bias, ioonilaisille mitä hyödyllisimmän
tuuman; ja jos olisivat sitä noudattaneet, olisi heidän ollut
mahdollista olla onnellisimmat helleenien joukossa. Hän ehdotti
nimittäin, että ioonilaiset yhteisellä laivastolla lähtisivät merille,
purjehtisivat Sardoon [s.o. Sardiniaan] ja perustaisivat yhden yhteisen
kaupungin kaikille ioonilaisille; siten he orjuudesta vapautuneina
tulisivat olemaan onnellisina, he kun asuisivat suurinta kaikista
saarista ja hallitsisivat toisia kansoja. Jos he sitävastoin jäisivät
Iooniaan, ei hän sanonut voivansa käsittää, kuinka he enää voisivat
saavuttaa vapautensa. Tämä prieneläisen Biaan tuuma esitettiin aikana,
jolloin ioonilaiset jo olivat joutuneet perikatoon. Mutta hyödyllinen
oli myös se ennen Ioonian perikatoon joutumista tehty ehdotus, minkä
esitti miletolainen Thales, joka esi-isiensä kautta oli foinikialaista
syntyperää. Hän nimittäin kehoitti ioonilaisia laittamaan itselleen
yhden yhteisen neuvoskunnan, jonka sija olisi Teos -- Teos oli
nimittäin Ioonian keskustana --; muut kaupungit saisivat yhtäkaikki
pitää omat asetuksensa, mutta niitä katsottaisiin semmoisiksi, kuin jos
olisivat maalaiskuntia. Sellaisia ehdotuksia nämä miehet siis tekivät
heille.

171. Kukistettuaan Ioonian Harpagos teki sotaretken kaarilaisia,
kaunolaisia ja lykialaisia vastaan, vieden mukaansa sekä ioonilaiset
että aiolilaiset. Näistä ovat kaarilaiset saapuneet mannermaahan
saarilta. Sillä muinoin, kun he olivat Minoksen alamaisia ja kutsuttiin
lelegeiksi, oli heillä hallussaan saaret. Mutta he eivät suorittaneet
mitään veroa, niin pitkälle kuin minä saatan päästä taapäin ajassa
tiedustelemalla suusanallisia kertomuksia; vaan, joka kerta kun Minos
pyysi, he täyttivät hänen laivansa miehillä. Ja koska Minos oli
laskenut valtansa alle paljon maata ja oli onnellinen sodassa, niin
kaarilainen kansa oli siihen aikaan samalla kertaa kaikista kansoista
ehdottomasti huomattavin. He ovat tehneet kolme keksintöä, jotka
helleenit ovat ottaneet käytäntöön. Kaarilaiset nimittäin ovat ne,
jotka ottivat tavaksi sitoa kypäriin töyhtöjä sekä laittaa kilpiinsä
merkkejä, ja he ovat ensimäiset, jotka ovat kilpiinsä laittaneet
kädensijat; siihen asti kantoivat kilpiä ilman kädensijaa kaikki, jotka
tapasivat kilpiä käyttää, ohjaten niitä nahkahihnoilla, jotka
ripustivat kaulansa ja vasemman olkansa ympäri. Kauan aikaa myöhemmin
doorilaiset ja ioonilaiset sitten häätivät kaarilaiset saarilta, ja
siten nämä saapuivat mannermaalle. Näin väittävät kreetalaiset
tapahtuneen kaarilaisten suhteen. Mutta itse kaarilaiset eivät
kuitenkaan ole samaa mieltä näiden kanssa, vaan katsovat olevansa
alkuasukkaita mannermaalla ja aina käyttäneensä samaa nimeä kuin
nytkin. He viittaavat Mylasassa olevaan kaarilaisen Zeun vanhaan
pyhättöön, jossa myysialaisilla ja lyydialaisilla, muka kaarilaisten
veljinä, on osansa. He sanovat näet Lydoksen ja Myloksen olevan Karin
veljiä. Näillä on siis siinä osa, jotavastoin niillä, jotka ovat toista
kansallisuutta, vaikkakin puhuvat samaa kieltä kuin kaarilaiset, ei ole
siinä osaa.

172. Kaunolaiset ovat minun nähdäkseni alkuasukkaita, mutta väittävät
itse olevansa Kreetasta. Kielensä puolesta he ovat lähennelleet
kaarilaista kansaa, tai sitten kaarilaiset kaunokista --, en näet osaa
ratkaista, kummin on laita --; mutta heidän tapansa ovat vallan
erilaiset kuin sekä muiden ihmisten että kaarilaisten. Heidän
keskuudessaan näet on varsin jaloa ikäluokkien ja ystävyyden mukaan
joukottain tulla yhteen juomaan, sekä miehet että naiset ja lapset. He
olivat perustaneet vieraita jumalanpalveluksia, mutta luopuivat niistä
myöhemmin ja päättivät palvella yksinomaan isiltäperittyjä jumaliaan.
Silloin kaikki kaunolaiset järjestänsä pukeutuivat aseisiinsa, iskivät
keihäillään ilmaa ja jatkoivat siten aina Kalyndan rajoille saakka,
jolloin sanoivat karkoittavansa maastaan vieraat jumalat.

173. Semmoiset tavat näillä on. Lykialaiset taas ovat alkujaan peräisin
Kreetasta -- koko Kreetaa näet pitivät muinoin hallussaan barbarit.
Mutta kun Europan pojat Sarpedon ja Minos olivat riitaantuneet Kreetan
kuninkuudesta, ja Minos kiistassa pääsi voitolle, niin hän ajoi
Sarpedonin itsensä ja hänen puoluelaisensa pois, jolloin nämä
maanpakoon joutuneina saapuivat Aasiaan Milyaan maahan. Sillä se maa,
jota nykyään lykialaiset asuvat, oli muinoin nimeltään Milyas, ja
milyalaisia kutsuttiin silloin solymeiksi. Niin kauan kuin heitä
Sarpedon hallitsi, kutsuttiin heitä sillä nimellä, jonka toivat
muassaan, ja jolla nimellä vielä nytkin lykialaisia kutsuvat heidän
naapurinsa, s.o. termileiksi. Mutta niin pian kuin Pandionin poika
Lykos, hänkin veljensä Aigeuksen karkoittamana, oli Atenasta saapunut
termilien luo ja Sarpedonin tykö, niin heitä aikaa myöten ruvettiin
Lykoksen nimen mukaan kutsumaan lykiaiaisiksi. Heillä on osaksi
kreetalaiset, osaksi kaarilaiset tavat. Mutta tämä yksi tapa on heille
ominainen, eivätkä siinä pidä yhtä keidenkään muiden ihmisten kanssa:
he kutsuvat itseään äitiensä eikä isiensä mukaan, ja jos toinen kysyy
lähimäiseltään, kuka hän on, niin tämä luettelee sukujohtonsa äidin
puolelta ja laskee järjestänsä äitinsä äidit. Ja jos porvarisnainen
menee naimisiin orjan kanssa, pidetään lapsia jalosukuisina. Mutta jos
porvarismies, olipa vaikka ensimäinen heidän joukossaan, pitää
ulkomaalaista vaimoa tai jalkavaimoa, tulevat lapset olemaan
kunniattomia.

174. Niinpä Harpagos saattoi orjuuteen kaarilaiset, jotka eivät olleet
suorittaneet mitään loistavaa tekoa, he, yhtä vähän kuin kaikki ne
helleenit, jotka siinä maassa asuivat. Siellä asuivat muiden muassa
lakedaimonilaisten siirtolaiset, knidolaiset. Heidän maansa, jota
kutsutaan Triopioniksi, antaa merelle päin ja alkaa Bybassoksen
niemimaasta. Ja koska koko Knidian alue, paitsi vähäistä väliä, on
veden ympäröimä -- pohjoispuolelta sitä rajoittaa Kerameikos-lahti,
eteläpuolelta Symen ja Rodoksen kohdalla oleva meri --, niin
knidolaiset koettivat, siihen aikaan kun Harpagos laski valtansa alle
Ioonian, kaivaa puhki sen vähäisen välin, joka on noin viisi stadionia,
tehdäkseen maansa saareksi. Sillä kaikki, mikä sen sisäpuolella oli,
tuli olemaan heidän. Sillä kohdalla näet, mihin Knidoksen alue päättyy
mannermaahan, on se kannas, jonka läpi he kaivoivat. Sillaikaa kun nyt
knidolaiset työskentelivät suurella innolla, niin työmiehet, ikäänkuin
jostain yliluonnollisesta vaikutuksesta ja tavallista enemmän, saivat
kallioita louhittaessa vammoja sekä muihin kohtiin ruumista että
erittäin silmiin. He lähettivät senvuoksi tiedustelijoita Delfoihin
kysymään, mikä heillä oli vastuksena. Pytia vastasi heille, niinkuin
knidolaiset itse kertovat, kolmimittarunossa näin:

    "varustamasta, kaivamasta herjetkää;
    ois saaren luonut Zeus, jos niin ois tahtonut."

Tämän vastauksen Pytialta saatuaan knidolaiset lopettivat kaivamisen ja
antautuivat taistelutta Harpagoksen valtaan, hänen hyökätessään
sotajoukollaan heitä vastaan.

175. Sisämaassa, Halikarnassoksen yläpuolella, asuivat pedasalaiset,
joitten luona, aina kun heille itselleen tai naapureille tulee
tapahtumaan jotain ikävää, Atenen naispapille kasvaa pitkä parta. Se on
sattunut heille kolmasti. Nämä olivat Kaarian asukkaista ainoat, jotka
jonkun aikaa pitivät puoliaan Harpagosta vastaan ja tuottivat hänelle
varsin paljon tekemistä, linnoitettuaan vuoren, jonka nimi on Lide.

176. Jonkun ajan kuluttua pedasalaiset kukistettiin. Lykialaiset taas
menivät, kun Harpagos oli johtanut sotajoukkonsa Xanthoksen kentälle,
häntä vastaan ja, vaikka taistellen harvat useita vastaan, he
osoittivat suurta urheutta, mutta joutuivat tappiolle ja tungettiin
kaupunkiin. Mutta silloin he veivät kokoon linnaan vaimonsa, lapsensa,
tavaransa ja kotiväkensä, jonka jälkeen sytyttivät tuleen koko linnan,
niin että se paloi poroksi. Sen tehtyään ja vannottuaan yhdessä ankarat
valat, xantholaiset menivät kaupungista ulos ja kuolivat kaikki
taistelussa. Mutta useimmat niistä lykialaisista, jotka sanovat
olevansa xantholaisia, paitsi kahdeksaakymmentä taloutta, ovat
tulokkaita. Nämä kahdeksankymmentä taloutta sattuivat juuri silloin
olemaan poissa kotoa ja pelastuivat siten. Sillä tavoin Harpagos sai
haltuunsa Xanthoksen, ja melkein samalla tavalla hän sai myös
Kaunoksen. Sillä kaunolaiset noudattivat enimmäkseen lykialaisten
esimerkkiä.

177. Harpagos hävitti niinmuodoin alisen Aasian, ylisen taas hävitti
Kyros itse, kukistaen joka kansan ja säästämättä mitään. Enimmän osan
tästä tahdomme tällä kertaa jättää sikseen; mutta sen, mikä hänelle
tuotti suurimman vaivan ja enimmin ansaitsee kertomista, tahdon
mainita.

178. Laskettuaan koko muun mannermaan alaisekseen Kyros kävi
assyrialaisten kimppuun. Assyriassa on kaiketi useita muitakin suuria
kaupunkeja, mutta mainioin, vahvin ja se, missä Ninoksen hävityksen
jälkeen kuninkaan asumus oli, oli Babylon, joka oli tämäntapainen
kaupunki. Se sijaitsee suurella tasangolla, suuruudelleen se on
sadankahdenkymmenen stadionin pituinen joka sivultaan ja on
neliönmuotoinen. Semmoinen siis on Babylonin kaupungin suuruus, ja se
on rakennettu tarkoituksenmukaisemmin kuin mikään muu kaupunki, jonka
me tunnemme. Ensiksi sen ympäri kulkee syvä, leveä ja täynnänsä vettä
oleva kaivos, sitten viidenkymmenen kuninkaallisen kyynärän levyinen ja
kahdensadan kyynärän korkuinen muuri. Mutta kuninkaallinen kyynärä on
kolme sormea pitempi tavallista kyynärää.

179. Täytyypä minun tämän lisäksi vielä ilmoittaa, mihin vallihaudasta
tuleva maa käytetään, ja millä tavoin muuri oli laitettu. Samalla kuin
he kaivoivat vallihautaa, he tekivät kaivoksesta luodusta maasta
tiilejä, ja laitettuaan riittävän määrän tiilejä, he polttivat ne
uuneissa. Sitten he käyttivät muurauslaastiksi kuumaa maapihkaa,
sulloivat aina kolmenkymmenen tiilikerroksen väliin ruokomattoja ja
rakensivat ensiksi vallihaudan reunat ja sitten itse muurin samalla
tavalla. Yläpuolelle muuria, sen ylimmän reunan kohdalle, he rakensivat
yksikerroksisia huoneuksia, jotka olivat kääntyneet toisiansa vastaan.
Mutta huoneuksien väliin he jättivät sen verran, että nelivaljakko
siitä pääsi kulkemaan. Portteja oli yltympäri muurissa sata, kaikki
vaskesta, ja pielet ja kamarat niinikään. On olemassa toinen kaupunki,
kahdeksan päivämatkan päässä Babylonista. Sen nimi on Is. Siellä on
joki, joka ei ole varsin suuri. Is on joenkin nimi, ja se valuu
Eufrat-jokeen. Mainittu Is-joki nostattaa vetensä mukana paljon
maapihkakokkareita, ja sieltä tuotiin maapihka Babylonin muuria varten.

180. Sillä tavoin siis Babylon oli varustettu muurilla. Kaupunki taas
on jaettu kahteen osaan. Sen jakaa nimittäin kahtia joki, jonka nimi on
Eufrat, joka virtaa Armeniasta ja on suuri, syvä ja vuolas. Se laskee
Punaiseen mereen. Muurista lähtevät sivuhaarat ulottuvat kummaltakin
puolelta jokeen. Siitä kohdasta alkaa poltetuista tiileistä tehty pato,
joka taipuu sisäänpäin ja jatkuu pitkin joen kumpaakin reunaa. Itse
kaupunki on täynnä kolmi- ja nelikerroksisia rakennuksia, ja sen läpi
risteilee suoria katuja, muiden muassa semmoisia, jotka kulkevat
poikittain joelle päin. Jokaisen kadun kohdalla siis oli joen luona
olevassa padossa pieni portti, luvultaan yhtä monta kuin oli kujia.
Nekin olivat vaskiset ja veivät myös samalle joelle.

181. Mainittu muuri on niinmuodoin kaupungin haarniskana, mutta
sisäpuolelta kulkee toinen muuri, joka ei ole varsin paljon heikompi
toista muuria, mutta ahtaampi. Ja kaupungin kumpaiseenkin osaan on
keskelle rakennettu, toiseen kuninkaanlinna, lujine muurineen, toiseen
taas Zeus Beloksen vaskiporttinen pyhättö, joka vielä minun aikoihini
saakka on ollut olemassa, ollen neliönmuotoinen ja joka puolelta kahden
stadionin pituinen. Pyhätön keskelle on rakennettu vahva torni, sekä
pituudeltaan että leveydeltään stadionin mittainen, ja tämän tornin
päällä on toinen torni ja taas toinen sen päällä, aina kahdeksaan
torniin saakka. Niihin johtavat portaat on tehty ulkopuolelta ja
kiertävät kaikkien tornien ympäri. Jotenkin keskellä portaita on
majapaikka ja lepoistuimet, joille ne, jotka nousevat torniin, voivat
istuutua lepäämään. Mutta viimeisen tornin päällä on suuri temppeli. Ja
temppelissä sijaitsee suuri, kauniilla patjoilla peitetty leposohva,
jonka vieressä on kultainen pöytä. Mutta mitään jumalankuvaa ei sinne
ole asetettuna. Eikä kukaan ihminen siellä vietä yötä, paitsi se
kotimainen nainen, jonka jumala valitsee itselleen kaikkien
keskuudesta, niinkuin kertovat kaldealaiset, jotka ovat tämän jumalan
pappeina.

182. Nämä samat väittävät -- mitä minä puolestani en usko --, että
jumala itse kulkee temppeliin ja lepää sohvalla, samalla tavalla kuin
Egyptin Teebassa, kuten egyptiläiset kertovat. Sillä sielläkin nukkuu
teebalaisen Zeun temppelissä nainen, ja molemmista näistä kerrotaan,
että niillä senjälkeen ei ole yhteyttä minkään miehen kanssa, samalla
tavalla kuin Lykian Patarassa on laita jumalan tietäjä-papittaren,
silloin kun sellainen siellä on. Siellä näet ei aina anneta
oraakelinvastauksia. Mutta aina milloin papitar siellä on, hän yöksi
suljetaan temppelin sisälle.

183. Babylonin pyhättöalueessa on alhaalla toinenkin temppeli, missä
sijaitsee suuri kultainen Zeun kuvapatsas; sen vieressä on kultainen
pöytä, ja sen jalusta ynnä istuin ovat kultaiset. Ja kuten kaldealaiset
sanoivat, on siihen mennyt kahdeksansataa talenttia. Ja temppelin
ulkopuolella on kultainen alttari. Siellä on myös toinen suuri alttari,
missä uhrataan täysikasvuisia elukoita, sillä kulta-alttarilla ei ole
lupa uhrata muuta kuin ainoastaan imeväisiä. Suuremmalla alttarilla
kaldealaiset myös polttavat kymmenentuhatta talenttia suitsutusta joka
vuosi, silloin kun viettävät juhlaa tämän jumalan kunniaksi. Siihen
aikaan oli vielä tässä temppelikartanossa myös kahdentoista kyynärän
korkuinen kuvapatsas, pelkästä kullasta. Minä kyllä en sitä nähnyt,
mutta kerron sen, mitä kaldealaiset kertovat. Sitä kuvapatsasta
tavoitti Dareios, Hystaspeen poika, mutta ei uskaltanut sitä ottaa,
jota vastoin Dareioksen poika Xerxes sen otti ja tappoi papin, joka
kielsi liikuttamasta kuvapatsasta. Sillä tavoin tämä pyhättö on
koristettu; ja siellä on monta yksityistä vihkilahjaa.

184. Tätä Babylonia ovat tietenkin hallinneet useat muut kuninkaat,
joita assyrialais-historiassani tulen mainitsemaan, ja jotka ovat
laittaneet kuntoon sekä muureja että pyhättöjä, mutta onpa niiden
joukossa ollut kaksi naistakin. Se, joka hallitsi ennen, eli viisi
miespolvea ennen myöhempää. Hänen nimensä oli Semiramis, ja hän teetti
pitkin tasankoa valleja, jotka ansaitsevat katsomista. Sitä ennen joki
tapasi tulvia yli koko tasangon.

185. Myöhempi kuningatar, jonka nimi oli Nitokris, oli ymmärtäväisempi
sitä, joka hallitsi aikaisemmin. Niinpä hän ensiksi on jättänyt
jälkeensä ne muistomerkit, joista tulen kertomaan, ja toiseksi hän,
nähdessään kuinka meedialaisten valta oli suuri ja levoton, ja miten he
riistivät toisen kaupungin toisensa jälestä, niiden joukossa Ninoksen,
ryhtyi niin useihin varokeinoihin kuin suinkin. Ensiksikin hän
kaivamalla kanavia, ylhäältä päin teki Eufrat-joen, saman, joka virtaa
kaupungin keskitse ja joka ennen virtasi suoraan, sillä tavoin
vääräksi, että se kolme kertaa virratessaan saapuu erään Assyrian kylän
luo. Sen kylän nimi, johon Eufrat saapuu, on Arderikka. Vielä nytkin
kaikki, jotka matkustavat tästä meidän merestä Babyloniin ja
purjehtivat alas Eufrat-jokea myöten, saapuvat kolmasti tämän samaisen
kylän tykö ja kolmena päivänä peräkkäin. Tämän suhteen Nitokris siis
teki sillä tavoin. Mutta joen kumpaisellekin reunalle hän loi vallin,
ja ihmetyttävää on, kuinka suuri ja korkea se on. Paljon yläpuolelle
Babylonia hän kaivautti järveä varten altaan, joka oli vain vähän
matkan päässä joesta, sekä kaivoi aina siihen saakka, kunnes tuli
vettä, ja teki sen alan neljänsadankahdenkymmenen stadionin levyiseksi.
Mutta sitä maata, joka tästä kaivamisesta lähti, hän käytti niin, että
loi sen pitkin joen reunoja. Ja sittenkuin hän oli sen kaivanut
valmiiksi, hän antoi viedä sinne kiviä ja teetti altaan ympäri
kivireunuksen. Hän ryhtyi näihin molempiin toimenpiteisiin, että
nimittäin teki joen vääräksi ja koko kaivannon suoksi, siinä
tarkoituksessa, että joki tulisi hitaammaksi, kun se taipuisi useihin
mutkiin, sekä purjehdus Babyloniin siten vääräksi, ja että purjehduksen
jälkeen alkaisi pitkä kiertomatka järven ympäri. Ja hän toimitti nämä
työt siihen osaan maata, missä solat ja lähin pääsy Meediasta
sijaitsivat, siitä syystä, jotteivät meedialaiset, jotka pitivät
liikeyhteyttä maan kanssa, saisi vihiä hänen toimistaan.

186. Täten siis hän, mitä syvyyteen tulee, ympäröi kaupungin. Mutta
laitoksistaan hän teki itselleen myös seuraavan sivutyön. Katsoen
siihen, että kaupunki oli jaettu kahteen osaan, joitten keskitse joki
virtasi, oli edellisten kuningasten aikana, joka kerta kun joku tahtoi
toisesta osasta mennä joen yli toiseen osaan, täytynyt kulkea veneessä,
mikä minun nähdäkseni oli hankalaa. Mutta kuningatar korjasi senkin
epäkohdan. Silloin näet kun hän kaivoi altaan järveä varten, hän jätti
samaisesta työstä jälkeensä seuraavan toisen muistomerkin. Hän
hakkautti hyvin suuria kiviä, ja niin pian kuin kivet olivat valmiit,
ja paikka kaivettu, hän käänsi joen koko vuon kaivamaansa paikkaan.
Sillävälin kun tämä täyttyi, ja vanha uoma kuivi, hän ensiksikin
kaupungin porteista joelle vievien porrasten kohdalle muurautti joen
reunat poltetuilla tilleillä samalla tapaa kuin muurin; sitten hän
melkein aivan keskelle kaupunkia rakensi louhimistaan kivistä sillan,
jonka kivet kiinnitti toisiinsa raudalla ja lyijyllä. Ja aina milloin
tuli päivä, hän panetti niiden päälle neliskulmaisia hirsiä, joita
myöten babylonilaiset astuivat. Mutta yöksi otettiin nämä hirret pois
siitä syystä, etteivät asukkaat yöllä kulkisi toiselle puolelle ja
varastaisi toisiltaan. Niin pian kuin kaivanto oli joen kautta tullut
täydeksi järveksi, ja siltatyöt olivat järjestyksessä, hän johdatti
Eufrat-joen vanhaan uomaansa järvestä, ja sillä tavoin sekä kaivanto
tuli suoksi, joksi se olikin tarkoitettu, että kaupunkilaiset olivat
saaneet sillan.

187. Tämä samainen kuningatar pani myös toimeen seuraavan petoksen. Sen
kaupunginportin päälle, jossa oli suurin väenliike, hän valmisti
itselleen haudan, niin että se tuli riippumaan itse portin yläpuolella,
ja hakkautti siihen näin kuuluvan kirjoituksen: "jos joku niistä, jotka
minun jälkeeni tulevat Babylonin kuninkaiksi, on rahanpuutteessa, hän
avatkoon haudan ja ottakoon niin paljon rahaa kuin tahtoo. Mutta jos
hän ei ole rahan puutteessa, älköön hän suotta sitä avatko. Sillä se ei
ole edullista." Tämä hauta pysyi koskematta siihen saakka, kunnes
kuninkuus joutui Dareiokselle. Dareioksesta tuntui ankaralta, ettei
saanut käyttää tätä porttia eikä ottaa rahoja, vaikka ne siellä
viruivat, ja kirjoitus itse kehoitti ottamaan niitä. Mainittua porttia
näet hän ei voinut käyttää siitä syystä, että jos siitä olisi kulkenut
läpi, olisi hänen päänsä yläpuolella tullut olemaan ruumis. Mutta
avattuaan haudan, hän ei siitä löytänytkään rahoja, vaan ainoastaan
ruumiin ynnä näin kuuluvan kirjoituksen: "jollet olisi niin määrättömän
rahanhimoinen ja häpeällisen voitonpyyntöinen, et olisi vainajain
lepokammioita avannut."

188. Semmoinen oli siis, kuten kerrotaan, tämä kuningatar. Mainitun
naisen poikaa, Labynetosta vastaan, jolla oli sama nimi kuin hänen
isällään sekä hallitsi assyrialaisia, alotti Kyros sotaretken. Kun
suurkuningas lähtee sotaretkelle, hän ottaa mukaansa kotoa hyvin
valmistettuja ruokia sekä karjaa; myös viepi hän mukanaan vettä
Khoaspes-joesta, joka virtaa Susan ohi: ainoastaan sitä nimittäin
kuningas juo eikä minkään muun joen vettä. Tämän Khoaspeen vettä
keitetään ja sitä kuljettavat hopeisissa astioissa monenmonet
nelipyöräiset muulien vetämät vankkurit, jotka seuraavat mukana, mihin
kuningas milloinkin matkustaa.

189. Babylonia vastaan marssiessaan Kyros joutui Gyndes-joelle, jonka
lähteet ovat matianilais-vuoristossa, ja joka virtaa Dardanian maan
läpi sekä laskee toiseen, Tigris-nimiseen jokeen, joka taas virtaa
Opis-kaupuugin ohi ja laskee Punaiseen mereen. Kun Kyros paraillaan
koetti kulkea mainitun Gyndes-joen yli, josta päästiin vain laivoilla,
astui virmapäissään muuan hänen pyhistä valkoisista hevosistaan virtaan
ja yritti kulkea sen yli, mutta joki pyyhkäsi sen syvyyteen ja kuljetti
sen mukanaan pois. Kovin pahoillaan tästä joen röyhkeydestä Kyros
uhkasi tehdä sen niin voimattomaksi, että vastedes naisetkin polveaan
kastamatta huokeasti voisivat siitä kulkea ylitse. Tämän jälkeen hän
jättämällä sikseen retken Babylonia vastaan jakoi sotajoukkonsa kahtia.
Sen tehtyään hän vedätti pitkin Gyndeen vartta satakahdeksankymmentä
joka suuntaan menevää kanavaa, asetti sotajoukon pitkään riviin, ja
niin järjestettyään sen, käski sen kaivaa. Ja katsoen suureen työväen
joukkoon saatiin työ valmiiksi, mutta kuitenkin he tällä tavoin
kuluttivat koko kesän siihen työhön.

190. Mutta niin pian kuin Kyros oli kurittanut Gyndestä jakamalla sen
kolmeensataankuuteenkymmeneen kanavaan, ja seuraava kevät koitti, hän
marssi Babylonia vastaan. Babylonilaiset puolestaan lähtivät häntä
vastaan taisteluun ja odottivat häntä. Vaan kun hän marssiessaan tuli
lähelle kaupunkia, niin babylonilaiset iskivät yhteen hänen kanssaan,
mutta joutuivat taistelussa tappiolle ja tungettiin kaupunkiin. Koska
he kuitenkin entisestäkin hyvin tiesivät, että Kyros ei pysyisi
rauhallisena, vaan näkivät hänen samalla tapaa käyvän joka kansan
kimppuun, niin he olivat ennakolta tuottaneet sinne elintarpeita hyvin
moneksi vuodeksi. Siksipä he eivät ollenkaan välittäneet piirityksestä.
Mutta Kyros oli suuressa pulassa, kun kului paljon aikaa asiain
ollenkaan edistymättä.

191. Joko nyt sitten joku toinen antoi hänelle siinä pulassa neuvon,
taikka hän itse älysi, mitä hänen oli tekeminen; joka tapauksessa hän
teki seuraavasti. Järjestettyään osan sotajoukkoansa joen suun
kohdalle, sinne, missä se laskee kaupunkiin, ja taas toisen osan
kaupungin taakse, missä joki lähtee kaupungista ulos, hän käski
sotajoukon menemään mainituista kohdista sisään kaupunkiin, milloin
näkisivät uoman yli päästävän kahlaamalla. Näin siis järjestettyään ja
sillä tavoin neuvottuaan sotajoukkoa, hän marssi itse pois, mukanaan se
osa sotaväkeään, joka ei ollut taistelukelpoinen. Ja saavuttuaan
järvelle Kyros teki uudestaan saman, minkä yllämainittu Babylonin
kuningatar oli tehnyt joen ja järven suhteen. Hän johti nimittäin
kanavan avulla joen järveen, joka silloin oli suona, ja teki vanhan
uoman ylikuljettavaksi sen kautta, että joki oli laskeutunut. Kun oli
näin tapahtunut, niin ne persialaiset, joille hän oli sen antanut
tehtäväksi, tunkeutuivat Eufrat-joen uomaa myöten, joka oli laskeutunut
niin, että se ulottui noin miehen reiden keskikohtaan, sisään
Babyloniin. Jos nyt babylonilaiset olisivat ennakolta kuulleet tai
huomanneet, mitä Kyroksella oli tekeillä, niin he nähdessään
persialaisten tulleen sisään kaupunkiin, olisivat kurjasti tuhonneet
heidät. Sillä jos olisivat sulkeneet kaikki joelle vievät portit ja
itse nousseet joen varsia pitkin sijaitseville padoille, he olisivat
ottaneet persialaiset aivan kuin rysään. Mutta nyt olivat persialaiset
odottamatta heidän kimpussaan. Ja kaupungin asukkaat kertovat, että sen
suuruuden vuoksi keskellä asuvat babylonilaiset eivät huomanneet
mitään, silloin kun jo kaupungin laidassa asuvat olivat voitetut, vaan
kun heillä juuri sattui olemaan juhla, he parastaikaa tanssivat ja
pitivät hyviä päiviä, kunnes kylläkin saivat tietää asianlaidan.

192. Sillä tavoin Babylon ensi kerran valloitettiin. Mutta kuinka suuri
babylonilaisten mahti on, sen tahdon monen muun tosiasian ohella
osoittaa seuraavalla seikalla. Suurkuninkaalla on kaikki hallitsemansa
maat, paitsi säännöllisen veron suorittamista varten, jaettuina hänen
ja hänen sotajoukkonsa ylläpidon maksamista varten. Vuoden
kahdestatoista kuukaudesta elättää häntä neljä kuukautta Babylonian
maa, kahdeksan kuukautta taas koko muu Aasia. Siten on Assyrianmaa
mahtinsa puolesta kolmas osa muusta Aasiasta. Ja tämän maan
maaherrakunta, jota persialaiset kutsuvat satrapiaksi, on kaikista
maaherrakunnista kaikkein mahtavin. Niinpä Tritantaikhmes, Artabazoksen
poika, joka kuninkaalta oli saanut tämän piirin, sai tuloina siitä joka
päivä täyden artabin hopeata; artabi on persialainen mitta, joka vetää
attikalaisen medimnin ynnä kolme attikalaista khoiniksia. Hänellä oli
siellä myös itseänsä varten, paitsi sotaratsuja, muitakin hevosia,
nimittäin kahdeksansataa oritta ja kuusitoistatuhatta tammaa; jokaista
oritta vastasi nimittäin kaksikymmentä tammaa. Indialaisia koiria taas
elätettiin niin suuri joukko, että neljä tasangolla olevaa suurta
kylää, jotka olivat muista veroista vapaat, olivat saaneet tehtäväkseen
hankkia elatuksen koirille. Semmoiset tulot oli Babylonin maaherralla.

193. Assyrialaisten maassa sataa vähän, mutta se vähä ravitsee viljan
juuren. Saamalla vettä joesta, laiho kuitenkin kypsyy ja vilja
tuleentuu, mutta ei sillä lailla kuin Egyptissä, missä joki itse nousee
vainioille, vaan kastaminen tapahtuu käsin ja pumpuin. Koko Babylonian
maata halkovat nimittäin, samoinkuin Egyptiä, kanavat. Suurin kanavista
on laivoilla kuljettava ja kulkee kaakkoon päin sekä ulottuu Eufratista
toiseen jokeen, Tigrikseen, jonka luona sijaitsi Ninos-kaupunki. Se maa
on kaikista maista, joita tunnen, kaikkein paras tuottamaan viljaa.
Mutta muuta, nimittäin puita, se ylimalkaan ei yritäkkään kantamaan,
ei viikunapuuta, ei viiniköynnöstä eikä öljypuuta. Viljaa sitävastoin
se on siihen määrään hyvä tuottamaan, että se antaa ainakin
kahdennensadannen jyvän, ja, silloin kun se on tuottavimmillaan,
kolmannenkinsadannen. Niinpä vehnän ja ohran lehdet siellä helposti
tulevat neljän sormen levyisiksi. Kuinka suuriksi puuntapaisiksi
sitävastoin hirssi ja sesami tulevat, sitä en tahdo mainita, vaikka sen
varsin tunnen, hyvin tietäen, että niistä, jotka eivät ole saapuneet
Babylonian maahan, jo se, mikä viljalajien suhteen on sanottu, on
tuntunut sangen uskomattomalta. Öljypuun öljyä he eivät ollenkaan
käytä, vaan valmistavat öljyn sesamista. Pitkin koko tasankoa heillä
kasvaa palmuja, useimmat hedelmiäkantavia, joista he myös valmistavat
itselleen ruokaa, viiniä ja hunajaa. Niitä he hoitavat viikunapuiden
tavoin niin hyvin muissa suhteissa kuin erittäin siinä kohden, että
sitovat niitten palmujen hedelmän, joita helleenit kutsuvat
urospuolisiksi, taateleita kantavien palmujen ympäri, jotta ampiainen
tunkisi sisään niihin ja kypsyttäisi ne, ja jottei palmun hedelmä
variseisi. Urospalmujen hedelmissä tavataan nimittäin ampiaisia, samoin
kuin metsäviikunapuissa.

194. Mutta siitä, mikä siellä minusta itse kaupungin jälkeen on
ihmeellisintä, minä nyt käyn kertomaan. Heidän laivansa, jotka kulkevat
alas virtaa myöten Babyloniin, ovat kokonaan pyöreät ja nahasta tehdyt.
Assyrialaisten yläpuolella asuvien armenialaisten maassa he pajusta
leikkaavat ja tekevät itselleen kaaripuita, sekä verhoavat niitä
ulkoapäin nahkapeitteillä, jotka muodostavat pohjan. Mutta he eivät tee
laivojaan leveiksi peräkeulan, eivätkä kapeiksi kokan kohdalta, vaan
tekevät ne pyöreiksi kuin kilven. Sitten he täyttävät ne oljilla ja
tavaroilla ja antavat niiden mennä myötävirtaan. Enimmin he tuovat
ruukkuja, täynnä palmuviiniä. Laivaa ohjaa kahdella airolla kaksi
miestä, jotka seisovat pystyssä, ja joista toinen vetää airoa
puoleensa, toinen työntää luotaan. Näitä aluksia tehdään niin hyvin
varsin suuria kuin pienempiäkin, ja suurimmat niistä kantavat jopa
viidentuhannen talentin painoista lastia. Joka veneessä on elävä aasi
ja suuremmissa useampia. Kun he sitten laivamatkallaan saapuvat
Babyloniin, he asettavat lastinsa näytteille ja myyvät heti pois
aluksen kaaripuut ja kaikki oljet, mutta nahat he sälyttävät aasien
selkään ja ajavat ne Armeniaan. Sillä vasten virtaa ei käy millään
keinoin päinsä purjehtia, koska joki on siihen määrään vuolas. Siitäpä
syystä he eivät teekkään aluksiaan puusta, vaan nahasta. Ja sittenkuin
he aaseja ajaen ovat saapuneet takaisin Armeniaan, he samalla tapaa
laittavat itselleen toiset alukset.

195. Heidän vaatteensa taas ovat tämmöiset. Heillä on liinainen,
jalkoihin ulottuva ihotakki, jonka päälle pukevat toisen, villaisen
ihotakin, ja kietovat ylleen pienen valkoisen vaipan; edelleen heillä
on kotimaiset kengät, jotenkin samanlaiset kuin boiotialaiset virsut.
He käyttävät pitkää tukkaa, jota sitovat päänauhoilla, ja voitelevat
koko ruumistaan. Jokaisella on sinettisormuksensa ja veistetty
keppinsä. Ja jokaiseen keppiin on kuvattu joko omena, ruusu, lilja, tai
kotka, taikka jotain muuta. Sillä ilman vaakunaa ei heillä ole tapana
pitää keppiä.

196. Täten he siis koristavat ruumistaan. Heidän keskuudessaan
vallitsevien tapojen joukosta taas on meidän käsityksemme mukaan
viisain seuraava, jota kuulen myös enetien, erään illyrialaisen kansan,
noudattavan. Kussakin kylässä tehtiin kerta kunakin vuotena näin. Niin
pian kuin neidot olivat tulleet naimakuntoisiksi, koottiin heidät
kaikki ja vietiin yhteen paikkaan, ja niiden ympärille asettui
miesjoukko. Siinä antoi kuuluttaja jokaisen neidon, toisen toisensa
perästä, nousta seisaalleen ja möi ne, alkaen kaikkein kauniimmasta.
Sitten, aina kun tämä suuresta summasta oli myyty, hän kuulutti
myytäväksi toisen, nimittäin sen, joka edellisen jälkeen oli kauniin.
Ja ne myytiin sillä ehdolla, että joutuisivat naimisiin. Ne
babylonilaisten joukosta, jotka olivat rikkaat ja naimahaluiset,
ostelivat niinmuodoin ihanimmat, tarjoten toinen toistaan enemmän.
Kaikki yhteisestä kansasta taas, jotka olivat naimahaluiset, he eivät
ollenkaan pyytäneet hyvää ulkomuotoa, vaan ottivat rahat ja rumemmat
neidot. Sillä niin pian kuin kuuluttaja oli järjestänsä myynyt
kauniimmat neidoista, hän antoi rumimman tai jos kuka heistä oli
raajarikko, nousta, ja tämän sai se, joka pienintä rahasummaa vastaan
tahtoi naida hänet, kunnes hän joutui sille, joka lupasi vähimmästä sen
tehdä. Vaan raha kertyi kauniista neidoista, ja siten kauniit
naittoivat rumat ja raajarikot. Mutta ei ollut lupa naittaa tytärtään
kenelle kukin vain tahtoi, eikä ilman takuumiestä viedä ostamaansa
neitoa mukaansa, vaan täytyi ensin asettaa takuu siitä, että todella
aikoi hänet naida, jonka jälkeen vasta sai viedä hänet pois. Vaan jos
aviopuolisot eivät sopineet keskenään, sääsi laki, että sai viedä
rahansa takaisin. Kellä hyvänsä, joka tahtoi, oli myös tilaisuus tulla
toisesta kylästä ostamaan. Tämäpä oli heidän kaunein lakinsa, mutta se
ei kuitenkaan enää ole voimassa, vaan he ovat äskettäin keksineet erään
toisen. Sillä siitä saakka, kun he valloituksen jälkeen ovat joutuneet
huonoon tilaan, ja heidän taloutensa rappiolle, niin jokainen puutetta
kärsivä rahvaan mies panee tyttölapsensa harjoittamaan haureutta.

197. Toinen viisas tapa on heillä seuraava. He kantavat sairaansa ulos
torille, sillä he eivät käytä lääkäreitä. Tällöin tulee sairaan luo ja
antaa neuvoja taudin suhteen kuka vain itsekin on potenut jotain
samantapaista, kuin mitä sairas kärsii, tai nähnyt toisen potevan. He
tulevat neuvomaan ja opastamaan, miten itse ovat tehneet, kun ovat
samanlaisesta taudista pelastuneet tai nähneet toisen pelastuneen.
Ääneti ei ole lupa kulkea sairaan ohi, vaan täytyy ensin kysyä, mikä
tauti hänellä on.

198. Ruumiit asetetaan hunajaan, ja surumenot ovat jotenkin samanlaiset
kuin Egyptissä. Joka kerta kun babylonilainen mies on pitänyt yhteyttä
vaimonsa kanssa, hän sytyttää suitsutuksen ja istuutuu sen ääreen, ja
toisaalla taas vaimo tekee samoin. Mutta päivän valjetessa molemmat
kylpevät. Sillä he eivät kajoa mihinkään astiaan, ennenkuin ovat
kylpeneet. Tätä samaa tekevät myös arabialaiset.

199. Mutta häpeällisin tapa babylonilaisilla on seuraava. Jokaisen
syntyperäisen naisen täytyy istuutua Afroditen pyhättöön ja kerran
elämässään pitää yhteyttä vieraan miehen kanssa. Myöskin monet
rikkaudestaan ylpeilevät, jotka katsovat itselleen alentavaksi
sekaantua toisten naisten joukkoon, ajavat juhtien vetämissä katetuissa
vaunuissa ja seisauttavat pyhätön luo. Ja heidän takanaan seuraa
lukuisa palvelijajoukko. Mutta useimmat tekevät seuraavasti. Afroditen
temppelikartanossa istuvat monet naiset, päässään seppeleeksi kiedottu
nauha. Toisia tulee, toisia menee. Valtateistä kulkee joka taholle
sivuteitä naisjoukon läpi, ja niitä myöten vieraat kulkevat
valitsemassa. Senjälkeen kuin nainen kerran on sinne istuutunut, ei hän
saa lähteä pois kotiinsa, ennenkuin joku vieraista on viskannut rahan
hänen syliinsä ja sitten pitänyt hänen kanssaan yhteyttä pyhätön
ulkopuolella. Mutta sen, joka viskaa rahan, tulee sanoa vain nämä
sanat: "minä vaadin sinua nimessä Mylitta jumalattaren!" Mylittaksi
nimittäin assyrialaiset kutsuvat Afroditea. Ja olkoon raha kuinka pieni
tahansa, niin nainen aivan varmasti ei sitä luotaan työnnä; sitä näet
hänen ei ole oikeus tehdä, sillä tämä raha tulee pyhäksi. Vaan hän
seuraa sitä, joka ensiksi rahan on viskannut, eikä hylkää ketään. Mutta
sittenkuin hän on yhteyttä pitänyt, hän on täyttänyt velvollisuutensa
jumalatarta kohtaan ja saa lähteä kotiinsa; eikä häntä siitä perin saa
siihen suostumaan, vaikka antaisi hänelle miten paljon hyvänsä. Kaikki
ne, jotka ovat saaneet osakseen hyvän ulkomuodon ja kookkaan vartalon,
lähtevät pian pois; mutta ne heistä, jotka ovat rumia, saavat siellä
viipyä kauan aikaa voimatta täyttää lakia, niinpä muutamat kolmen ja
neljän vuoden ajan. Monin paikoin myös Kyprosta on olemassa jotenkin
tämänkaltainen tapa.

200. Nämä tavat vallitsevat babylonilaisilla. Heidän joukossaan on
kolme heimoa, jotka eivät syö mitään muuta kuin kaloja, joita pyytävät,
kuivaavat auringon paahteessa ja sitten valmistavat seuraavalla
tavalla. He viskaavat ne huhmareeseen ja survottuaan ne petkeleillä he
siivilöivät niitä hienolla liinakankaalla. Ja joka tahtoo niitä syödä,
tekee niistä joko taikinan tai leipoo leivän.

201. Niin pian kuin Kyros oli tämänkin kansan kukistanut, teki hänen
mieli saattaa massagetit valtansa alle. Kerrotaan, että tämä kansa on
suuri ja urhoollinen, ja se asuu itään ja auringon nousuun päin,
Araxes-joen toisella puolen ja vastapäätä issedoneja. Muutamat sanovat
myös, että tämä kansa on skyytalainen.

202. Araxes on toisten mukaan suurempi, toisten mukaan pienempi kuin
Istros. Kerrotaan, että siinä on useita jotenkin Lesboksen kokoisia
saaria, joissa on ihmisiä, jotka kesät syövät kaikenmoisia maasta
kaivamiaan juuria, mutta panevat kypsinä löytämänsä puunhedelmät
talteen ravinnoksi ja syövät niitä talvisaikana. He kuuluvat myös
löytäneen toisia puita, jotka kantavat joitakin semmoisia hedelmiä,
että ihmiset joukottain kokoontuvat yhteen niistä nauttimaan, jolloin
sytyttävät tulen, istuutuvat piiriin sen ympäri ja heittävät hedelmät
tuleen. Ja kun he tuntevat tuleen heitetyn, palavan hedelmän hajun, he
päihtyvät päihtymistään, kunnes nousevat tanssimaan ja päätyvät
laulamaan. Semmoinen on kertomuksen mukaan heidän elinlaatunsa. --
Araxes-joki virtaa matianilais-vuorista, mistä myös virtaa Gyndes --
se, jonka Kyros jakoi kolmeensataan kuuteenkymmeneen kanavaan. Se
purkautuu neljäänkymmeneen suuhaaraan, joista kaikki, paitsi yhtä,
valuvat soihin ja rämeisiin, missä kerrotaan asuvan ihmisiä, jotka
syövät raakaa kalaa ja käyttävät pukunaan hylkeennahkoja. Mutta tuo
yksi Araxeen suuhaaroista virtaa esteettä Kaspianmereen. Tämä
Kaspianmeri on itsenäinen eikä ole yhteydessä muun meren kanssa. Sillä
koko se meri, jolla helleenit harjoittavat merenkulkua, sekä Herakleen
patsasten ulkopuolella oleva niinkutsuttu Atlantinmeri että Punainen
meri, ovat yhtenä ainoana merenä.

203. Kaspianmeri on siis toinen, itsenäinen meri, ja on pituudeltaan
viidentoista päivämatkan pituinen soudettaessa ja leveydeltään, siinä
missä se on leveimmillään, kahdeksan päivämatkan levyinen. Ja pitkin
tämän meren länsirantaa kulkee Kaukasos, joka alaltaan on laajin ja
suuruudeltaan korkein kaikista vuorista. Kaukasoksessa asuu useita ja
kaikenmoisia kansanheimoja, jotka enimmäkseen kokonaan elävät
metsänhedelmistä. Heillä kerrotaan myös tavattavan puita, joiden
lehdillä on semmoinen ominaisuus, että hieromalla ja sekoittamalla
niihin vettä maalaavat niillä kuvia pukuunsa. Eivätkä ne kuvat
pesemällä lähde, vaan kuluvat muun villan mukana, ikäänkuin olisivat
siihen alunpitäen kudotut. -- Lihallisen sekauksen kerrotaan näillä
ihmisillä tapahtuvan julkisesti niinkuin eläimillä.

204. Tämän niinkutsutun Kaspianmeren länsirantaa rajoittaa Kaukasos,
mutta itään ja auringonnousuun päin alkaa tasanko, laajuudeltaan
silmänsiintämätön. Melkoisen osan tätä suurta tasankoa omistavat
massagetit, ja heitä vastaan teki Kyroksen mieli lähteä sotaretkelle.
Siihen näet oli monta syytä häntä yllyttämässä ja kiihoittamassa,
ensiksi hänen syntynsä, jonka nojalla katsoi olevansa jotain enempää
kuin ihminen, ja sitten hänen sodissa nauttimansa onni. Sillä mihin
päin ikänä Kyros suuntasi sotaretkensä, ei minkään kansan ollut
mahdollista pelastua hänen käsistään.

205. Miehensä kuoltua oli massagetien kuningattarena eräs nainen. Hänen
nimensä oli Tomyris. Tämän luokse Kyros lähetti kosimaan, näennäisesti,
koska tahtoi saada hänet vaimokseen. Mutta Tomyris, joka älysi, että
Kyros ei kosiskellut häntä itseään, vaan massagetien kuninkuutta,
hylkäsi hänen lähentelemisensä. Koska siis Kyros ei petoksella päässyt
tarkoituksensa perille, marssi hän Araxesta kohti ja alotti julkisesti
sotaretken massagetejä vastaan, laittoi laivasillan joen yli,
sotajoukon kuljettavaksi, ja rakensi tornit niille laivoille, joitten
tuli viedä se joen yli.

206. Hänen paraillaan ollessaan tässä työssä Tomyris lähetti airueen,
joka lausui näin: "oi meedialaisten kuningas, lakkaa puuhaamasta mitä
puuhaat! Ethän sinä saata tietää, tuleeko tämä hanke päättymään
eduksesi. Lakkaa siis tästä, hallitse sinä omaasi ja katso tyynesti,
kuinka me hallitsemme sitä, mitä me hallitsemme. Varmaan et kuitenkaan
tahdo noudattaa näitä neuvoja, vaan tahdot tehdä kaikkea muuta
mieluummin kuin elää rauhassa. Mutta jos niin kiihkeästi haluat mitellä
voimiasi massagetien kanssa, no hyvä, heitä sikseen vaivasi, joka
sinulla on sillan rakentamisesta, ja tule joen yli meidän puolelle,
jahka me olemme vetäytyneet takaisin joelta kolmen päivän matkan. Tahi
jos tahdot mieluummin ottaa vastaan meidät teidän maahanne, niin tee
sinä samoin." Sen kuultuaan Kyros kutsui kokoon persialaisten
ensimäiset, ja kerättyään heidät yhteen hän esitti heille asian ja
kysyi heiltä neuvoa, kumminpäin tuli tehdä. Heidän mielipiteensä
kävivät yhteen siinä, että kehoittivat omassa maassa ottamaan vastaan
Tomyriin sotajoukkoineen.

207. Mutta lyydialainen Kroisos, joka oli läsnä, ei hyväksynyt tätä
mielipidettä, vaan esitti käsilläolevalle mielipiteelle vastakkaisen,
sanoen näin: "oi kuningas, olen ennenkin sinulle sanonut, että koska
Zeus on antanut minut sinun käsiisi, olen voimieni mukaan torjuva
kaiken vahingon, minkä mahdollisesti näen huonettasi uhkaavan. Sillä
vahingostani, niin katkera kuin se onkin ollut, olen viisastunut. Jos
luulet olevasi kuolematon ja vallitsevasi samanlaista sotajoukkoa, ei
olisi ollenkaan tarvis, että minä ilmaisen sinulle mielipiteeni. Jos
sitävastoin olet oppinut tuntemaan sekä itse olevasi ihminen että
vallitsevasi toisia samanlaisia, niin ota ensin huomioon, että
ihmiskohtalot muodostavat kehän, joka pyörii ympäri eikä salli samojen
henkilöiden aina pysyä onnellisina. Siksipä minulla on esilläolevan
asian suhteen päinvastainen ajatus kuin näillä toisilla. Jos nimittäin
tahdomme ottaa vastaan viholliset maaliamme, koituu siitä sinulle
seuraava vaara. Jos joudut tappiolle, kadotat lisäksi koko hallituksen,
sillä onhan selvää, että jos massagetit voittavat, eivät he tule
pakenemaan takaisin, vaan tulevat marssimaan maakuntiasi vastaan. Jos
taas sinä voitat, et saa niin täydellistä voittoa, kuin jos mentyäsi
joen yli heidän maahansa voittaisit massagetit ja ajaisit heitä takaa
heidän paetessaan. Tuota toista mielipidettä vastaan minä siis tahdon
asettaa sen, että voitettuasi vastaantulijat voit marssia suoraan
Tomyriin valtakuntaa vastaan. Mutta paitsi jo mainittua seikkaa, on
häpeällistä ja sietämätöntä, että Kyros, Kambyseen poika, naisen edestä
väistyy ja vetäytyy takaisin asemastaan. Nyt siis minusta näyttää
parhaalta, että kuljemme joen yli sekä etenemme saman verran kuin he
väistyvät, ja sitten koetamme päästä heistä voitolle tekemällä
seuraavalla tavalla. Sen mukaan kuin minä olen saanut tietää,
massagetit ovat kokemattomia persialaisten hyvyyksiin nähden ja
tottumattomat suuriin nautintoihin. Sellaisia miehiä varten tulee
meidän siis runsaasti teurastaa suuri joukko karjaa sekä valmistaa ja
asettaa ne leirissämme esille ateriaksi ja lisäksi myös ruukkuja,
runsaasti täynnä sekoittamatonta viiniä, ja kaikenmoisia ruokia. Sen
tehtyämme tulee meidän jättää jälkeemme sotajoukon huonoin osa, ja
muiden taas tulee vetäytyä takaisin joelle. Ja ellen erehdy
mielipiteessäni, niin he nähdessään niin paljon hyvyyksiä, tulevat
kääntymään niiden puoleen, ja meille jää sen kautta tilaisuus
suorittamaan suuria töitä."

208. Nämä mielipiteet olivat toisiansa vastassa. Mutta jättämällä
sikseen edellisen mielipiteen Kyros valitsi Kroisoksen ja käski
Tomyrista vetäytymään takaisin, koska hän itse aikoi kulkea joen yli
kuningattaren maahan. Tämä peräytyi, niinkuin ennakolta oli luvannut.
Kyros taas uskoi Kroisoksen poikansa Kambyseen huostaan, jolle hän
antoi hallituksen. Ja paljon kehoiteltuaan tätä kunnioittamaan ja
kohtelemaan Kroisosta hyvin, siinä tapauksessa että ylimeno massageteja
vastaan ei onnistuisi, -- paljon siis kehoiteltuaan ja lähetettyään
heidät pois Persiaan, Kyros itse sotajoukkoineen kulki joen yli.

209. Sittenkuin Kyros oli päässyt toiselle puolen Araxeen, hän yön
tultua nukkuessaan massagetien alueella näki tämmöisen näyn. Hän oli
unessa näkevinään vanhimman Hystaspeen pojista, hartioissa siivet,
joista toisella varjosti Aasian, toisella Europan. Akhaimenidi
Hystaspeen, Arsameen pojan, lapsista oli vanhin Dareois, joka silloin
oli noin kahdenkymmenen vuotias ja oli jätetty Persiaan syystä, että ei
vielä ollut sotilasiässä. Kun nyt siis Kyros oli herännyt, hän harkitsi
itsekseen näkyä. Koska näky hänestä näytti merkilliseltä, hän kutsui
luokseen Hystaspeen, otti hänet yksikseen ja lausui: "Hystaspes, sinun
poikasi on tavattu vehkeilemästä minua ja minun hallitustani vastaan.
Kuinka minä tämän niin varmaan tiedän, sen tahdon ilmoittaa. Minusta
jumalat pitävät huolta ja näyttävät minulle ennakolta kaikki uhkaavat
vaarat. Niinpä minä siis viimekuluneena yönä nukkuessani näin sinun
vanhimman poikasi hartioissa siivet, joista toisella varjosti Aasian,
toisella Europan. Tämän näyn johdosta niinmuodoin ei ole muuta
mahdollista, kuin että hän vehkeilee minua vastaan. Matkusta siis sinä
pikimmiten takaisin Persiaan ja laita niin, että, kohta kun minä,
laskettuani massagetit valtani alle, tulen sinne, asetat poikasi minun
eteeni tutkittavaksi."

210. Niin Kyros lausui, koska luuli Dareioksen vehkeilevän häntä
vastaan. Mutta itse asiassa jumaluus ilmaisi hänelle ennakolta, että
hän tulisi kuolemaan siinä paikassa, ja että hänen kuninkuutensa oli
siirtyvä Dareiokselle. Hystaspes vastasi siis näin: "pois se, että
olisi ketään persialaissyntyistä miestä, joka sinua vastaan vehkeilisi,
ja jos semmoinen on, joutukoon hän pikimmiten turmion omaksi. Olethan
sinä orjista tehnyt persialaiset vapaiksi, muiden hallitsemista
kaikkien hallitsijoiksi. Mutta jos nyt joku näkysi ilmoittaa, että
minun poikani suunnittelee vallankumousta vastaasi, niin minä annan
hänet sinun käsiisi, kohdellaksesi häntä niinkuin tahdot."

211. Näin vastattuaan Hystaspes kulki Araxeen yli ja meni Persiaan,
vartioidakseen poikaansa Dareiosta Kyroksen varalle. Mutta Kyros eteni
Araxeen luota yhden päivämatkan ja teki niinkuin Kroisos oli neuvonut.
Senjälkeen Kyros ynnä se osa persialaisten sotajoukkoa, joka oli
taistelukuntoinen, marssi takaisin Araxeelle, jätettyään huonon osan
jälelle. Näiden Kyroksen sotajoukosta jääneiden kimppuun hyökkäsi
massagetien kolmas osa, surmasi heidät, heidän vastarinnastaan
huolimatta, ja nähtyään tarjonaolevan aterian he, niin pian kuin olivat
lyöneet vastustajansa, laskeutuivat sen ääreen syömään. Ja kyllikseen
syötyään ja juotuaan viiniä he nukkuivat. Mutta silloin hyökkäsivät
persialaiset heidän kimppuunsa, surmasivat useita heistä ja ottivat
vielä useampia vangiksi, muiden muassa myös massagetien päällikön,
Tomyriin pojan, jonka nimi oli Spargapises.

212. Saatuaan tietää, kuinka oli käynyt sotajoukon ja poikansa, Tomyris
lähetti Kyroksen luo airueen, joka lausui näin: "vereen kyllästymätön
Kyros, älä ollenkaan ylvästele siitä seikasta, mikä on tapahtunut, että
nimittäin viiniköynnöksen hedelmällä, jolla juovutatte itsenne ja
raivoatte siihen määrään, että samalla kuin viini valuu alas
ruumiiseenne, teistä lähtee pahoja sanoja -- että siis semmoisella
myrkyllä pettämällä olet poikani masentanut, vaan ei voimien takaisella
taistelulla. Ota niinmuodoin varteen se neuvo, minkä hyväntahtoisesti
sinulle annan. Anna pois poikani ja lähde sitten matkaasi ilman mitään
rangaistusta, vaikka olet häväissyt kolmannen osan massagetien
sotajoukosta. Mutta jos et tätä tee, niin minä vannon kautta auringon,
massagetien herran, että minä tulen tekemään niin, että saat kylläksesi
verta, olitpa kuinka kyllästymätön tahansa."

213. Kun nämät sanat tuotiin Kyroksen kuuluviin ei hän ollenkaan
niistä välittänyt. Mutta kohta kun päihtymys oli lähtenyt
Tomyris-kuningattaren pojasta, Spargapiseestä, ja hän huomasi, kuinka
onnettomassa tilassa oli, hän pyysi Kyrokselta päästä vapaaksi
kahleistaan, ja hän pääsikin vapaaksi. Vaan heti kun hänet oli
vapautettu, ja hän saattoi esteettä liikuttaa käsiään, hän teki lopun
itsestään. Sillä tavoin siis hän päätti päivänsä.

214. Koska Kyros ei kuunnellut Tomyrista, niin tämä kokosi koko
sotavoimansa ja iski yhteen Kyroksen kanssa. Tätä taistelua minä
arvostelen ankarimmaksi kaikista taisteluista, mitä barbarien kesken on
ollut, ja olen kuullut siinä käyneen seuraavasti. Ensiksi kerrotaan
heidän seisoneen matkan päässä toisistaan ja ampuneen toisiansa
vastaan, mutta sittemmin, kun nuolet heiltä oli ammuttu pois, olivat he
karanneet yhteen ja keihäin sekä tikarin toisiinsa takertuneet.
Pitemmän aikaa molemmat taistelussa pitivät puoliaan, eikä
kumpainenkaan puoli tahtonut paeta. Mutta lopuksi massagetit pääsivät
voitolle. Enin osa persialaista sotajoukkoa tuhoutui täten siihen
paikkaan, niinpä myös itse Kyros kuoli, hallittuaan kaikkiaan
yhdeksänkolmatta vuotta. Mutta Tomyris täytti säkin ihmisverellä ja
etsi persialaisten kuolleitten joukosta Kyroksen ruumista; ja niin pian
kuin hän sen löysi, hän laski hänen päänsä säkkiin. Ja herjaten
vainajaa hän päälle päätteeksi sanoi näin: "vaikka elän ja olen
taistelussa sinut voittanut, sinä kuitenkin olet minut syössyt
turmioon, kun petoksella vangitsit poikani. Mutta minäpä tahdon,
niinkuin uhkasinkin, verellä sinua kyllästyttää." Useista
kertomuksista, joita on olemassa Kyroksen kuolemasta, on tämä minusta
uskottavin.

215. Massageteillä on samanlainen vaateparsi ja elinlaatu kuin
skyyteillä. He esiintyvät joko ratsumiehinä tai jalkamiehinä --
kumpaakin tapaa he käyttävät --, tahi myös jousi- ja keihäsmiehinä, ja
heillä on tapana käyttää kaksiteräistä kirvestä. Kultaa ja vaskea he
käyttävät kaikkeen. Sillä kaikkeen, mikä kuuluu keihäisiin,
nuolenkärkiin ja kirveisiin, he käyttävät vaskea. Mutta päähineitä,
vöitä ja olkanauhoja he koristavat kullalla. Samalla tapaa he pukevat
hevosten rinnat vaskihaarniskoihin, mutta ohjaksiin, suitsiin ja
hevosen päänkoristeisiin he käyttävät kultaa; vaan rautaa ja hopeaa he
eivät ollenkaan käytä. Semmoista näet ei heillä ole maassaan, jota
vastoin heillä on kultaa ja vaskea suunnattomat määrät.

216. Heillä on seuraavat tavat. Jokainen tosin ottaa itselleen vaimon,
mutta ne ovat yhteiset kaikille. Sillä mitä helleenit sanovat skyytien
tekevän, sitä eivät tee skyytit, vaan massagetit. Niinpä aina kun
massagetilaisen miehen tekee mieli naista, hän ripustaa viinensä tämän
vaunujen eteen ja pitää kainostelematta yhteyttä hänen kanssaan. Mitään
määrättyä elämänrajaa ei heillä ole säädettynä. Vaan kun joku on tullut
hyvin vanhaksi, tulevat kaikki hänen läheisensä kokoon, teurastavat
hänet ynnä hänen mukanaan elukoita, keittävät lihat ja pitävät kestiä.
Tätä heillä pidetään autuaimpana loppuna. Mutta tautiin kuollutta he
eivät syö, vaan kätkevät maahan, murehtien sitä, että hän ei joutunut
uhratuksi. He eivät kylvä mitään, elävät nautaeläimistä ja kaloista,
joita heille runsaasti tulee Araxes-joesta, ja juovat maitoa. Jumalista
he kunnioittavat ainoastaan aurinkoa, jolle uhraavat hevosia. Sen uhrin
merkitys on tämä: nopeimmalle kaikista jumalista he omistavat nopeimman
olennon.



TOINEN KIRJA.


1. Kyroksen kuoltua sai kuninkuuden Kambyses, Kyroksen ja Kassandanen,
Farnaspeen tyttären, poika saman kuningattaren, jonka aikaisemmin
tapahtuneen kuoleman johdosta Kyros itse osoitti suurta surua ja käski
myös kaikkien alamaistensa tehdä samoin. Mainitun naisen ja Kyroksen
poika siis oli Kambyses, joka katsoi ioonilaisia ja aiolilaisia isältä
perityiksi orjikseen, teki sotaretken Egyptiä vastaan ja otti muiden
hallitsemiensa kansojen ohella mukaansa myös ne helleenit, joita
vallitsi.

2. Ennenkuin Psammetikhos hallitsi egyptiläisiä, nämä pitivät itseään
ensimäisinä kaikista ihmisistä. Mutta siitä perin kun Psammetikhos,
tultuaan kuninkaaksi, tahtoi tietää, ketkä olivat ensimäiset ihmiset,
he pitävät fryygialaisia itseään vanhempina, mutta itseään muita
vanhempina. Kun nimittäin Psammetikhos ei tiedustelemalla voinut keksiä
mitään keinoa sen kysymyksen selvittämiseksi, ketkä ovat olleet
ensimäiset ihmiset, niin hän ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän otti kaksi
halpaa syntyperää olevaa, vastasyntynyttä lasta ja antoi ne muutamalle
paimenelle kasvatettavaksi laumojensa joukossa sillä tavalla, että
kielsi ketään lasten kuullen ääntämästä mitään, vaan tuli niiden
yksikseen maata autiossa majassa. Ajallansa tuli paimenen viedä heidän
luokseen vuohia, ruokkia heitä maidolla ja toimittaa muut askareet.
Tämän Psammetikhos teki ja määräsi senvuoksi, että tahtoi kuulla, minkä
äänen lapset, epäselvästä sopertamisesta päästyään ensin lausuivat. Ja
niin tapahtuikin. Kun nimittäin paimen kahden vuoden ajan siten
tehtyään kerran avasi oven ja astui sisään, niin molemmat lapset
ryntäsivät häntä vastaan ja ojentaen käsiään lausuivat: "bekos". Aluksi
paimen sen kuultuaan pysyi hiljaa. Mutta kun tämä sana tavallisesti
uudistui joka kerta kun hän kävi niitä katsomassa, niin hän ilmaisi sen
herralleen ja vei lapset tämän käskystä hänen nähtäväkseen. Kuultuaan
itsekin sen Psammetikhos tiedusteli, ketkä ihmiset käyttävät nimitystä
"bekos" jostakin esineestä, ja tiedustellessaan sai hän tietää, että
fryygialaiset siten nimittävät leipää. Siten egyptiläiset myönsivät ja
siitä tapauksesta he päättivät, että fryygialaiset ovat heitä
vanhemmat. Että niin tapahtui, sen kuulin Hefaistoksen papeilta
Memfiissä. Helleenit sitävastoin kertovat paljon muun joutavan ohella,
että Psammetikhos leikkasi muutamilta naisilta pois kielet ja antoi
lasten sitten elää näiden naisten luona.

3. Lasten hoidon suhteen he siis kertoivat näin. Ja minä kuulin myös
muuta Memfiissä, jouduttuani puheisiin Hefaistoksen pappien kanssa.
Minä käännyin myös Teebaan ja Heliopoliiseen, siitä syystä että tahdoin
tietää, pitivätkö sieltä saamani tiedot yhtä sen kanssa, mitä Memfiissä
kerrottiin. Sillä Heliopoliin asukkaiden sanotaan egyptiläisten
joukosta paraiten tuntevan historiaa. Siellä kuulemistani
kertomuksista, mikäli ne koskevat jumalia, en ole halukas kertomaan
muuta kuin vain niiden nimet, koska arvelen, että kaikilla ihmisillä on
yhtä vähän tietoa niistä. Ja sen, minkä minä niistä olen mainitseva,
tulen muun yhteyden pakoittamana mainitsemaan.

4. Mitä inhimillisiin asioihin tulee, niin mainitut papit keskenään
yhtäpitäväisesti sanoivat, että egyptiläiset ensiksi kaikista ihmisistä
keksivät vuoden, jakamalla sen vuodenaikojen mukaan kahteentoista
osaan. Sen he sanovat keksineensä tähdistä. He laskevat minun
nähdäkseni siinä kohden viisaammin kuin helleenit, että helleenit
vuodenaikojen vuoksi joka toinen vuosi asettavat väliin kuukauden, jota
vastoin egyptiläiset laskevat kaikki kaksitoista kuukautta
kolmeksikymmeneksi päiväksi ja lisäävät sitten joka vuosi viisi päivää
ulkopuolelle laskua, jotenka vuodenaikojen kehä kierrossaan aina sattuu
samaan aikaan. He sanoivat, että egyptiläiset ensiksi ovat ottaneet
käytäntöön kahdentoista jumalan nimitykset, jotka helleenit heiltä ovat
saaneet, ja että he ensiksi omistivat alttareita, kuvia, patsaita ja
temppeleitä jumalille sekä kaiversivat kuvia kiviin.

Ja että enin osa tästä on tapahtunut sillä lailla, sen he tosiasioilla
näyttivät toteen. Ensimäinen ihminen, joka hallitsi Egyptiä heidän
mukaansa, oli Min. Hänen aikanaan oli muka koko Egypti, paitsi Teeban
piiriä, suona, eikä veden yläpuolelle kohonnut mitään siitä maasta,
mikä nyt on tällä puolella Moiris-järveä, johon mereltä on seitsemän
päivän laivamatka ylävirtaan.

5. Ja mielestäni he puhuivat oikein maan suhteen. Onhan ennalta
kuulemattakin selvää sille, joka näkee ja jolla on ymmärrystä, että se
osa Egyptiä, johon helleenit purjehtivat, on vesijättömaata ja joen
lahja, jopa että vielä sekin, mikä on tämän järven tuolla puolen aina
kolmen päivän laivamatkaan saakka, ja josta he eivät enää kertoneet
mitään sellaista, on toinen samanlainen voittomaa. Egyptinmaan luonne
on nimittäin tämmöinen. Ensiksikin, jos vielä lähestyessään sitä ja
ollessaan päivämatkan päässä maasta, laskee luodin pohjaan, saadaan
sieltä mutaa jopa yhdentoista sylen syvyydeltäkin. Tämä osoittaa, että
tulvamaata ulottuu näin kauas.

6. Egyptin pituus pitkin merta on kuusikymmentä skhoinia, niinkuin me
määrittelemme Egyptiä, Plinthinen mutkasta aina Serbonis-järveen
saakka, jonka luona Kasion-vuori on. Siitä lukien siis on kuusikymmentä
skhoinia. Sillä kaikki ihmiset, joilla on puute maasta, mittaavat
sylillä maataan, joilla on vähemmän puutetta, stadioneilla, joilla on
paljon maata, parasangeilla, ja joilla on hyvin runsaasti, skhoineilla.
Parasangi tekee kolmekymmentä stadionia, kukin skhoini, joka on
egyptiläinen mitta, kuusikymmentä stadionia. Siten olisi se osa
Egyptiä, joka on meren luona, kolmetuhattakuusisataa stadionia.

7. Sieltä aina Heliopoliiseen saakka, joka sijaitsee keskiosassa maata,
Egypti on leveä, kokonaan lakea, vesiperäinen ja liejuinen. Matka
mereltä sisämaahan, Heliopoliiseen, on pituudelleen jotenkin sama kuin
matka Atenasta, kahdentoista jumalan alttarilta, Pisaan, Zeus
Olympolaisen temppelin tykö. Jos nimittäin laskisi, huomaisi näiden
matkojen erotuksen olevan vallan vähäisen, ei enempää kuin viisitoista
stadionia. Sillä matka Pisasta Atenaan on viisitoista stadionia vailla
tuhattaviittäsataa, mutta matka mereltä Heliopoliiseen on täyteen tämä
määrä.

8. Mutta Heliopoliista ylöspäin Egypti on kapea. Toisella puolen näet
pitkittyy Arabian vuorijono, kulkien pohjoisesta etelään ja suvea kohti
ja ulottuen aina niinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Siinä ovat ne
kivilouhokset, joita on louhittu Memfiin pyramideja varten. Siinä
vuorijono kääntyy ja päättyy sitten mainittuihin paikkoihin. Mutta
missä se on leveimmillään, siinä se, kuten kuulin, on kahden kuukauden
matkan pituinen idästä länteen, ja sen äärimäiset seudut itäänpäin
tuottavat suitsutusta. Semmoinen siis se vuori on. Libyaan päin
olevassa Egyptin osassa kulkee toinen kallioinen vuorijono, jossa
pyramidit ovat; se on hiekan peittämä, samoinkuin se osa Arabian
vuorta, joka kulkee eteläänpäin. Heliopoliista alkaen siis maa, sikäli
kuin se kuuluu Egyptiin, ei enää ole laaja, vaan Egypti on ainoastaan
noin neljäntoista päivän laivamatkan levyinen. Maa on tasankoa, ja
siitä kohtaa, mistä se on kapein, minun nähdäkseni ei enempää kuin noin
kahdensadan stadionin levyinen Arabian vuoresta niinkutsuttuun Libyan
vuoreen.

9. Siten tämä maa on muodostunut. -- Heliopoliista Teebaan on yhdeksän
päivän laivamatka ylävirtaan, neljätuhattakahdeksansataakuusikymmentä
stadionia matkaa, mikä tekee kahdeksankymmentäyksi skhoinia. Jos laskee
yhteen nämä stadionit, niin on se osa Egyptiä, joka on meren luona,
niinkuin jo ennenkin olen osoittanut, kolmetuhattakuusisataa stadionia.
Mutta minkä verran on mereltä keskimaahan, Teebaan saakka, tahdon
ilmoittaa. Sitä on kuusituhattakaksikymmentä stadionia. Teebasta taas
Elefantine nimiseen kaupunkiin on tuhatkahdeksansataa stadionia.

10. Enin osa tätä yllämainittua maata näytti minusta itsestänikin,
aivan niinkuin papitkin sanoivat, olevan egyptiläisille myöhemmin
tullutta vesijättömaata. Sillä mainittujen, Memfiin yläpuolella
sijaitsevien vuorten välinen maa näytti minusta kerran olleen meren
lahti, samoinkuin Monin, Teuthranian ja Efesoksen seudut sekä
Maiandroksen tasanko, sikäli kuin on lupa verrata näitä vähäisiä
seikkoja suuriin. Sillä niistä joista, jotka ovat maaduttaneet mainitut
seudut, ei yhtä ainoatakaan kannata laajuudeltaan verrata yhteenkään
Niilin viidestä suuhaarasta. On olemassa muitakin jokia, jotka
suuruudelleen eivät tule Niilin rinnalle, mutta silti ovat saaneet
suuria töitä aikaan. Niitä saatan mainita nimeltä useitakin, ja
varsinkin Akhelooksen, joka virtaa Akarnanian kautta sekä laskee mereen
ja on tehnyt puolet Ekhinadien saarista mannermaaksi.

11. Arabianmaassa on, lähellä Egyptiä, merenlahti, joka tunkee
niinkutsutusta Punaisesta merestä maahan ja on niin pitkä ja kapea,
kuin juuri käyn ilmoittamaan. Se on niin pitkä, että jos alkamalla
sisimmästä sopukasta purjehtii väljälle merelle, siihen matkaan menee
soudettaessa neljäkymmentä päivää. Leveydeltään lahti on siitä kohtaa,
mistä se on leveimmillään, puolen päivän laivamatkan mittainen. Siinä
on joka päivä vuoksi ja luode. Toinen samanlainen lahti näyttää minusta
Egyptikin kerran olleen, joten toinen lahti pohjoisesta merestä tunki
Etiopiaa kohti, Arabianlahti taas etelästä kulki Syyriaa kohti, niin
että molemmat melkein tunkivat sopukoillaan toisiinsa kiinni ja
poikkesivat toistensa suunnasta vain sen verran, että jäi väliin
maakaistale. Jos siis Niili tulee kääntämään uomansa mainittuun
Arabianlahteen, niin mikä estää tätä kahdessakymmenessä tuhannessa
vuodessa maatumasta, kun joki yhä siihen virtaa. Luulenpa, että se
kymmenessäkin tuhannessa vuodessa täyttyisi. Kuinka ei sillä ajalla,
joka on kulunut ennen minun syntymääni, vielä paljoa tätä suurempikin
lahti olisi täyttynyt niin suuren ja niin toimeliaan joen
vaikutuksesta?

12. Mitä siis Egyptiin tulee, niin minä sekä uskon niitä, jotka tämän
väittävät, että itse luulen asianlaidan olevan aivan sillä lailla,
katsoen siihen, että Egypti pistäytyy ulommaksi kuin siihen rajoittuva
maa, että vuorilla tavataan näkinkenkiä, että suolavettä tihkuu esiin,
jotta se vahingoittaa pyramidejakin, ja että Egyptissä ainoastaan
Memfiin yläpuolella olevalla vuorella on hiekkaa. Lisäksi Egypti ei ole
samankaltainen kuin sen rajamaa Arabia tai Libya tai edes Syyria;
Arabian rannikolla asuu näet syyrialaisia. Egypti on nimittäin mustaa
ja möyheätä maaperää, se kun on virran Etiopiasta tuomaa liejua ja
tulvamaata. Libya sitävastoin on, niinkuin tiedämme, punaisempaa ja
jonkun verran hiekkaisempaa, ja Arabia sekä Syyria savisemmat ja
kiviperäiset.

13. Myös seuraavan suuren ihmeen tämän maan suhteen papit kertoivat,
että nimittäin aina kun joki Moiris-kuninkaan aikana nousi vähintäin
kahdeksan kyynärää, se kasteli Memfiin alapuolella olevaa Egyptiä. Eikä
Moiris vielä ollut yhdeksääsataa vuotta ollut kuolleena, silloin kun
minä tämän kuulin papeilta. Mutta nykyään joki ei kohoa yli maan,
jollei se nouse vähintäin kuusitoista tai viisitoista kyynärää. Ja jos
tämä maa samassa suhteessa kasvaa korkeudelleen ja yhtäpaljon karttuu
laajuudelleen, niin tulevat luullakseni Moiris-järven alapuolella ja
niinkutsutussa Deltassa (s.o. suistamossa) asuvat egyptiläiset
ikipäiviksi kärsimään samaa haittaa kuin mitä sanovat helleenien
kärsivän, koska Niili ei enää tulvi yli maan. Sillä saatuaan tietää,
että sataa yli koko helleenien maan, ja että sitä eivät kastele joet,
niinkuin heidän omaa maataan, egyptiläiset sanoivat, että jos helleenit
joskus pettyvät toiveessaan, he tulevat kurjasti näkemään nälkää. Se
lausunto tiesi, että jos jumala ei tahdo helleeneille suoda sadetta,
vaan antaa kuivuuden jatkua, niin helleenit tulevat kuolemaan nälkään.
Sillä eihän heillä ole muuta keinoa saada vettä kuin Zeulta yksinään.

14. Ja siinä egyptiläiset puhuvat oikein mitä helleeneihin tulee. Mutta
annappas, kun ilmoitan, miten on laita egyptiläisten itsensä. Jos,
kuten ennenkin olen maininnut, Memfiin alapuolella oleva maa -- sehän
se on, joka kasvaa -- kasvaisi korkeudelleen suhteessa kuluneeseen
aikaan, mikä muu olisi siitä seurauksena, kuin että siellä asuvat
egyptiläiset tulisivat näkemään nälkää, jos heidän maassaan ei sada,
eikä joki kykene kohoomaan vainioille? Mutta, niinkuin nyt on asiain
tila, niin he korjaavat viljan maasta vähemmällä vaivalla kuin ketkään
muut ihmiset, vieläpä kuin toiset egyptiläiset. Heidän nimittäin ei
tarvitse nähdä vaivaa vakojen kyntämisestä auralla tai kuokkimisesta,
eikä heidän ole tarvis toimittaa mitään muutakaan, mitä ihmiset
viljansa saamiseksi puuhaavat. Vaan sittenkuin joki itsestään on tullut
ja kastellut heidän vainioitaan, ja kastettuaan jälleen poistunut,
silloin jokainen kylvää vainionsa ja laskee siihen sikoja; ja
annettuaan sikojen tallata siemenen maahan, hän odottaa leikkuuaikaa,
jolloin sioilla puittaa viljan ja vihdoin korjaa sen talteen.

15. Jos nyt siis tahtoisimme noudattaa ioonilaisten mielipiteitä
Egyptistä, jotka sanovat, että Egyptin muodostaa ainoastaan suistamo,
jolloin he lukevat siihen kuuluvaksi rannikon niinkutsutusta Perseuksen
vartiotornista Pelusionin kalankuivauspaikoille saakka, minne on
neljäkymmentä skhoinia, ja sanovat sen ulottuvan mereltä sisämaahan
Kerkasoros-kaupunkiin saakka, jonka kohdalla Niili haarautuu, virraten
Pelusioniin ja Kanobokseen, mutta väittävät, että muut osat Egyptiä
kuuluvat osaksi Libyaan, osaksi Arabiaan -- jos siis tätä mielipidettä
noudattaisimme, voisimme sen nojalla näyttää toteen, että
egyptiläisillä aikaisemmin ei ollut mitään maata. Sillä, niinkuin
egyptiläiset itse sanovat ja minusta näyttää, on suistamo tulvamaata ja
vasta äskettäin niin sanoakseni tullut päivän valoon. Jos heillä nyt ei
ole ollut mitään maata, miksi he sitten suotta häärivät otaksumalla
olevansa ensimäiset ihmiset? Eikä heidän olisi ollut tarvis ruveta
tutkimaan, mitä kieltä lapset ensiksi puhuisivat. Enpä luule
egyptiläisten syntyneen samalla kertaa kuin se maa, jota ioonilaiset
sanovat Deltaksi, vaan luulen heidän aina olleen olemassa siitä saakka,
jolloin ihmiskunta syntyi; ja maan edetessä ovat monet heistä jääneet
jälelle, mutta monet vähitellen vetäytyneet virtaa myöten alas.
Muinaisajalla ainakin kutsuttiin Egyptiksi Teebaa, ja sen alueen
ympärys oli kuusituhattasatakaksikymmentä stadionia.

16. Jos siis meidän mielipiteemme näistä seikoista pitää paikkansa,
niin ioonilaisilla ei ole oikeata käsitystä Egyptistä. Jos taas
ioonilaisten mielipide on oikea, niin minä näytän toteen, että
helleenit ja ioonilaiset itse eivät osaa laskea lukua, väittäessään,
että on kaikkiaan kolme maanosaa, Europpa, Aasia ja Libya.
Neljänneksihän heidän täytyy lukea Egyptin suistamo, jos nimittäin se
ei ole Aasiata eikä Libyaa. Sillä tämän käsityksen mukaan ei Niili ole
se, joka erottaa Aasian Libyasta; ja koska Niili jakaantuu mainitun
suistamon kärjen kohdalla, niin viimemainittu tulisi olemaan Aasian ja
Libyan välillä.

17. Niinpä me heitämme sikseen ioonilaisten mielipiteen ja itse
puolestamme sanomme tämän seikan suhteen näin. Egyptin muodostaa koko
tämä egyptiläisten asuma maa, samoin kuin Kilikian kilikialaisten ja
Assyrian assyrialaisten asuma maa, emmekä oikeudenmukaisesti tunne
muuta rajaa Aasialle ja Libyalle kuin Egyptin rajat. Jos sitävastoin
hyväksymme helleenien otaksuman rajan, täytyy meidän olettaa, että koko
Egypti, alkaen Katadupa-putouksesta ja Elefantine-kaupungista on jaettu
kahteen osaan, joista toinen kuuluu Libyaan, toinen Aasiaan. Sillä
Niili alkaa Katadupa-putouksesta ja virtaa mereen, halkaisten Egyptin
keskeltä. Aina Kerkasoros-kaupunkiin saakka Niili virtaa yhtenä jokena,
mutta siitä kaupungista alkaen se jakaantuu kolmeen reittiin. Sitä,
joka kääntyy itään päin, sanotaan Pelusionin suuhaaraksi. Toinen
reiteistä antaa länteenpäin ja sen nimenä on Kanoboksen suuhaara.
Niilin suora reitti taas on tämmöinen. Kulkiessaan ylämaista päin se
saapuu suistamon kärjen luo, mutta siitä alkaen se, halkaisten
suistamon keskeltä, laskee mereen, eikä se tuo vähintä vesimäärää tai
ole vähimmin kuuluisa. Sitä kutsutaan Sebennytoksen suuhaaraksi. On
olemassa myös kaksi muuta suuhaaraa, jotka erottautuvat Sebennytoksen
haarasta ja kulkevat mereen. Niitten nimet ovat, toisen Saiin, toinen
Mendeen suuhaara. Sitävastoin bolbitinen ja bukolinen suuhaara eivät
ole luontaisia, vaan kaivetut.

18. Sen mielipiteeni puolesta, että Egypti on niin suuri kuin minä
järkiperusteella olen näyttänyt, puhuu myös Ammonin oraakelin antama
vastaus. Sen minä sain tietää vasta senjälkeen kuin jo olin muodostanut
mielipiteeni. Sillä kun Mareia ja Apis nimisten kaupunkien asukkaat,
jotka asuivat Libyaa vastaan rajoittuvassa osassa Egyptiä ja itse
pitivät itseään libyalaisina eivätkä egyptiläisinä, olivat vaivatut
jumalanpalvelukseen kuuluvista menoista eivätkä tahtoneet kieltäytyä
syömästä lehmänlihaa, he lähettivät Ammonin luo sanomaan, ettei heillä
ollut mitään yhteistä egyptiläisten kanssa. He asuivat muka suistamon
ulkopuolella eivätkä tapojensa puolesta pitäneet yhtä egyptiläisten
kanssa ja tahtoivat, että heidän olisi lupa syödä kaikkia ruokia. Mutta
jumala ei sallinut heidän tehdä tätä, vaan sanoi, että Egypti on se
maa, jota Niili saapuessaan kastelee ja egyptiläisiä ne, jotka asuvat
Elefantine-kaupungin alapuolella ja juovat siitä joesta. Semmoinen
oraakelinvastaus heille annettiin.

19. Senjälkeen kuin Niili on paisunut, se ei tulvi ainoastaan yli
suistamon, vaan myös monin paikoin niin sanotun Libyan ja Arabian yli,
kahden päivämatkan pituudelle kummallekin puolelle, välistä kuitenkin
enemmän, välistä vähemmän.

Mitä joen luontoon tulee, en voinut saada siitä mitään tietoa en
papeilta enkä keneltäkään muulta. Olin kuitenkin halukas saamaan heiltä
tietää, minkä vuoksi Niili paisuu ja on tulvillaan sata päivää, alkaen
kesäpäivän seisauksesta, mutta saavutettuaan tämän päiväluvun, jälleen
vetäytyy takaisin ja vähenee uomassaan, niin että se pysyy matalana
koko talven aina seuraavaan kesäpäivänseisaukseen saakka. Kaiken tämän
suhteen en pystynyt saamaan keltään egyptiläiseltä mitään tietoa,
tutkiskellessani heiltä, mikä kyky Niilillä on olla päinvastaista
luontoa kuin muut joet. Näitä seikkoja tahdoin tietää ja tutkiskelin
niitä, kuin myös minkä vuoksi Niili yksin kaikista joista ei aikaansaa
tuulenpuuskia.

20. Muutamat helleeneistä, jotka ovat tahtoneet tulla kuuluisiksi
viisaudestaan, ovat tämän veden suhteen esittäneet kolmea eri
mahdollisuutta, joista kuitenkin kaksi ovat semmoiset, etten katso
tarvittavan niistä sen enempää puhua, kuin vain sen verran, että olen
tahtonut mainita ne. Niistä toinen väittää asuntatuulten olevan syynä
siihen, että joki paisuu, koska estävät Niiliä virtaamasta mereen.
Mutta useinpa asuntatuulet eivät puhalla, ja Niili tekee kuitenkin
samalla tavalla. Lisäksi, jos asuntatuulet olisivat siihen syynä,
pitäisi kaikkien muidenkin jokien, jotka virtaavat asuntatuulia
vastaan, käydä samalla tavoin kuin Niilin, ja sitä enemmänkin, kuta
pienempiä ovat, ja kuta heikompi virta niissä on. Mutta monta jokea on
Syyriassa, monta Libyassa, joitten suhteen ei mitään semmoista tapahdu
kuin Niilin.

21. Toinen selitys on ymmärtämättömämpi äskenmainittua ja samalla jo
sanomattakin ihmeellisempi. Se väittää, että Niili virtaa Okeanoksesta
ja sen kautta aikaansaa puheenaolevan ilmiön, ja että Okeanos taas
virtaa koko maan ympäri.

22. Kolmas selityksistä on kyllä kaikkein todennäköisin, mutta itse
asiassa enimmin väärässä. Sillä sekään ei sano mitään, väittäessään,
että Niili saa vetensä sulavasta lumesta. Sehän virtaa Libyasta
Etiopian keskitse ja laskee Egyptiin. Kuinka sitten se voisi saada
vetensä lumesta, se kun enimmäkseen virtaa mitä lämpimimmistä maista
kylmempiin maihin? Miehelle, joka pystyy harkitsemaan tämmöisiä
seikkoja, tarjoovat näistä maista puhaltavat lämpimät tuulet ensimäisen
ja tärkeimmän todistuksen siihen, että ei ole luultavaa, jotta Niili
lumesta saisi vetensä. Toinen todistus on se seikka, että tuo maa alati
on sateettomana ja jäättömänä; ja lumentulon jälkeen täytyy pakostakin
seurata sadetta viisi päivää, niin että jos näissä tienoissa tulisi
lunta, niissä myös sataisi. Kolmanneksi ovat ihmiset kuumuudesta
mustia. Ja ilmahaukat sekä pääskyset pysyvät siellä vuoden umpeensa
eivätkä sieltä poistu; kurjet taas, jotka pakenevat, kun talvi tulee
Skyytian maahan, matkaavat niihin paikkoihin talvehtimaan. Jos siis
sataisi lunta vaikka kuinkakin vähän siinä maassa, jonka kautta Niili
virtaa ja mistä se alkaa virrata, niin ei mikään näistä tosiasioista
tapahtuisi, kuten välttämättömyys todistaa.

23. Sen mielipidettä, joka puhui Okeanoksesta, ei edes tarvitse näyttää
vääräksi, koska hän liittää puheensa johonkin, joka on tuntematonta. En
näet minä ainakaan tiedä minkään Okeanos-joen olemassaolosta, vaan
luulen Homeroksen tai jonkun aikaisemmista runoilijoista keksineen sen
nimen ja tuoneen sen runouteen.

24. Jos nyt minun itseni täytyy, moitittuani esilläolevia mielipiteitä,
esittää oma kantani näistä hämäristä seikoista, niin tahdon ilmaista,
minkä vuoksi minusta Niili kesäisin paisuu. Talvisin ajavat
talvimyrskyt auringon pois sen vanhalta radalta, ja se saapuu Libyan
yläosiin. Ja osoittaakseni aivan lyhyesti asian, niin sillä on kaikki
sanottu. Sillä on luonnollista, että se maa, jota lähimpänä ja jossa
juuri tämä jumala [s.o. Aurinko] oleskelee, enimmin janoo vettä, ja
että siinä jokien omaperäiset vuolteet ehtyvät.

25. Osoittaakseni sen laveammalti, on asianlaita tämmöinen. Silloin kun
aurinko kulkee etelä-Libyan yli, se aikaansaa seuraavan ilmiön. Koska
ilma näillä seuduin alati on selkeä ja maa lämmin, siellä kun ei ole
kylmiä tuulia, niin aurinko kulkiessaan vaikuttaa saman kuin sillä on
tapana tehdä kesällä kulkiessaan keskitaivaalla. Se vetää nimittäin
puoleensa vettä ja sen tehtyään se työntää veden pois pohjoisiin
seutuihin, jolloin tuulet ottavat vastaan, hajoittavat ja sulattavat
sen. Ja luonnollisesti tästä maasta puhaltavat tuulet, etelä ja lounas,
ovat kaikista tuulista ne, jotka ovat sateisimmat. Mutta minusta
näyttää siltä, että aurinko ei joka kerta laske luotaan kaikkea sitä
vettä, minkä se vuotuisesti Niilistä saa, vaan että se myös jättää
ympärilleen osan. Vaan talven lauhtuessa aurinko jälleen poistuu
keskelle taivasta ja siitä perin se taas vetää kaikista joista samalla
tapaa vettä. Siihen saakka toiset joet virtaavat suurina, niihin kun
yhtyy paljon rankkasadevettä, ja koko maa on sateiden ja tulvapurojen
vallassa; mutta kesällä, jolloin rankkasateet lakkaavat vuotamasta
jokiin, ja aurinko vetää vettä niistä, ne ovat voimattomat. Niili taas,
joka ei saa rankkasadetta, mutta jota aurinko vetää puoleensa, on
luonnollisesti ainoa joki, joka talvella virtaa paljoa matalampana kuin
kesällä. Sillä kesällä sitä vedetään yhtä paljon kuin kaikkia muitakin
vesiä, mutta talvella sitä yksin ahdistetaan. Sillä lailla luulen
auringon olevan syypäänä mainittuun ilmiöön.

26. Aurinko on niinikään minun mielipiteeni mukaan syynä myös siihen,
että ilma siellä päin on kuivaa, se kun radallaan polttaa kaiken. Siten
Libyan etäisimmässä osassa alati vallitsee kesä. Jos nyt vuodenaikojen
asema muuttuisi, ja siinä osassa taivasta, missä nyt pohjoinen ja talvi
sijaitsevat, olisi etelätuulen ja suven asema, ja pohjoinen sijaitsisi
siinä, missä nyt etelä on, -- jos niin olisi laita niin aurinko,
talvimyrskyn ja pohjatuulen karkoittamana keskitaivaalta, menisi
Europan etäisimpiin osiin, samoinkuin se meni Libyaan, ja kulkiessaan
koko Europan läpi, se luullakseni vaikuttaisi Istroksen suhteen sen,
minkä se nyt tekee Niilin suhteen.

27. Mitä siihen tulee, että Niilin luona ei puhalla tuulia, on minulla
tämä mielipide: ei ole ollenkaan todennäköistä, että tuuli puhaltaa
kovin lämpimistä seuduista, koska se tavallisesti puhaltaa jostain
kylmästä.

28. Olkoon nyt tämän asian laita miten on ja miten se alunpitäen on
ollut. Mutta Niilin lähteitä ei kukaan minun puheilleni tulleista
egyptiläisistä, libyalaisista tai helleeneistä voinut vakuuttaa
tuntevansa, paitsi Atenen temppelirahaston kirjuria Egyptin
Sais-kaupungissa. Vaan hän tuntui ainakin minusta laskevan leikkiä,
väittäessään tietävänsä sen niin varmasti. Hän sanoi nimittäin näin:
"on olemassa kaksi vuorta, jotka päättyvät suippoon huippuun ja
sijaitsevat Tebaiksessa olevan Syenen kaupungin ja Elefantinen välillä;
niitten nimet ovat, toisen Krofi ja toisen Mofi. Näitten vuorten
keskeltä pulppuavat Niilin lähteet, jotka ovat pohjattomat; toinen
puoli vettä virtaa Egyptiin ja pohjatuulta kohti, toinen puoli
Etiopiaan ja etelätuulta kohti." Ja että lähteet ovat pohjattomat, sen
hän sanoi Egyptin kuninkaan Psammetikhoksen kokeen avulla saaneen
selville. Hän punoi nimittäin monen tuhannen sylen pituisen köyden ja
laski sen alas veteen, mutta ei päässyt pohjaan. Näin siis
rahastonkirjuri selitti, jos nimittäin todella niin on asianlaita;
mutta minun ymmärtääkseni joessa on joitakin voimakkaita pyörteitä ja
vastavuolle, jotka viskaavat veden vuoria vastaan, niin että laskettu
luoti ei voi päästä pohjaan. Mutta keltään muulta en voinut saada
mitään tietoa.

29. Mutta mitä minä sitäpaitsi sain tietää, kun läksin
Elefantine-kaupunkiin saakka omin silmin näkemään, ja mitä siitä alkaen
kuulustelemalla muilta olen saanut tietää, se on seuraava. Jos menee
Elefantine-kaupungista virtaa ylöspäin, niin maa kohoaa. Siinä täytyy
siis sitoa kiinni laiva kummaltakin puolen ja vetää sitä kuin härkää ja
kulkea siten. Ja jos köysi katkee, niin laiva lähtee menemään virran
vuolteen voimasta. Tämä väli on neljän päivän laivamatka, ja Niili on
tältä kohtaa yhtä mutkikas kuin Maiandros. Sillä tavoin täytyy
matkustaa kaksitoista skhoinia. Sitten saavutaan lakealle tasangolle,
missä Niili virtaa erään saaren ympäri. Sen nimi on Takhompso.
Elefantinen takaisessa maassa, samoinkuin toisessa puolessa saarta,
asuu jo etiopilaisia, mutta toisessa puolessa egyptiläisiä. Saareen
rajoittuu suuri järvi, jonka ympärillä asuu paimentolais-etiopeja. Sen
yli purjehdittua tullaan jälleen Niilin uomaan, joka laskee tähän
järveen. Sitten täytyy astua maihin ja jokea pitkin tehdä
neljänkymmenen päivän matka. Sillä Niilistä kohoaa teräviä kiviä ja
siinä on paljon kallioita, joitten välitse ei käy purjehtiminen. Nuo
neljäkymmentä päivää mainitun maan läpi kuljettua, astutaan taas
toiseen laivaan ja purjehditaan kaksitoista päivää, jonka jälkeen
saavutaan suureen kaupunkiin, jonka nimi on Meroe. Tämän kaupungin
sanotaan olevan muiden etiopilaisten emäkaupunki. Sen asukkaat
kunnioittavat jumalista ainoastaan Zeusta ja Dionysosta, ja niitä he
pitävät suuressa arvossa, ja heillä on olemassa Zeun ennuspaikka. He
lähtevät sotaretkelle, silloin kun tämä jumala oraakelineuvojensa
kautta heitä siihen käskee, ja sinne, mihin hän vain käskee.

30. Viimemainitusta kaupungista purjehdittaessa tullaan, jälleen yhtä
pitkässä ajassa kuin Elefantinestä tultiin etiopilaisten emäkaupunkiin,
automolien (s.o. karkulaisten) luo. Näitten karkulaisten nimi on
Asmakh, mikä sana helleenien kielellä merkitsee: kuninkaan vasemmalla
kädellä seisovat. Nämä kaksikymmentäneljätuhatta sotilassäätyyn
kuuluvaa egyptiläistä olivat luopuneet etiopilaisten puolelle
seuraavasta syystä. Psammetikhos-kuninkaan aikana oli vartiojoukkoja
asetettuina sekä Elefantine-kaupunkiin, etiopilaisia vastaan, että
Pelusionin Dafnaihin, arabialaisia ja syyrialaisia vastaan, ja vielä
Mareiaan, Libyaa vastaan. Vielä minun aikanani on olemassa
persialaisten vartiojoukkoja aivan niinkuin Psammetikhoksen aikana,
sillä persialaiset pitävät vahtia Elefantinessä ja Dafnaissa. Kun nyt
egyptiläiset olivat kolme vuotta pitäneet vahtia, eikä kukaan heitä
vahdinpidosta vapauttanut, niin he neuvottelivat keskenään ja luopuivat
kaikki yhteisestä päätöksestä Psammetikhoksesta sekä menivät Etiopiaan.
Saatuaan sen tietää, Psammetikhos ajoi heitä takaa. Ja niin pian kuin
hän heidät yllätti, hän pyysi hartaasti ja kehoitti, etteivät hylkäisi
isiltä perittyjä jumaliaan, vaimojaan ja lapsiaan. Silloin oli, kuten
kerrotaan, muuan heistä osoittanut kaluaan ja sanonut, että missä se
on, siellä tulevat heidän sekä vaimonsa että lapsensa olemaan. -- Sen
jälkeen kuin he olivat saapuneet Etiopiaan, he antautuivat Etiopian
kuninkaan valtaan. Ja tämä antoi heille seuraavan vastalahjan. Muutamat
etiopilaisista olivat joutuneet hänen kanssaan riitaan. Nämä hän käski
heidän karkoittaa ja sitten asettua heidän maahansa. Ja siitä perin kun
he ovat asettuneet asumaan etiopien keskuuteen, etiopit, opittuaan
egyptiläisiä tapoja, ovat tulleet sivistyneemmiksi.

31. Neljän kuukauden vesi- ja maamatkan pituudelta siis Niili on
tunnettu, lukuunottamatta sitä matkaa, minkä se virtaa Egyptin läpi.
Sillä jos laskee yhteen, niin huomataan, että tarvitaan niin monta
kuukautta kulkeakseen Elefantinestä mainittujen automolien luo. Mutta
siitä perin ei kukaan saata selvästi ilmoittaa mitään, sillä tämä maa
on kuumuuden vuoksi autio.

32. Mutta seuraavan minä kuulin kyreneläisiltä miehiltä, jotka sanoivat
tulleensa Ammonin oraakelin luo ja joutuneensa puheisiin ammonilaisten
kuninkaan Etearkhoksen kanssa. He olivat muista puheaineista johtuneet
juttelemaan Niilistä, ja siitä, kuinka ei kukaan tunne sen lähteitä.
Silloin Etearkhos oli sanonut hänen luokseen kerran tulleen
nasamonilaisia miehiä. Mainittu kansa on libyalainen ja asuu Syrtin
luona sekä Syrtin itäpuolella olevassa maassa, ei kuitenkaan kauas
itään. Kun nasamonit olivat saapuneet, ja heiltä kysyttiin, oliko
heillä mitään enempää kerrottavana Libyan erämaista, he kertoivat näin.
Heidän mahtavilla miehillään oli ollut ylimielisiä poikia, jotka
miehiksi vartuttuaan olivat muiden toimeenpanemiensa vallattomuuksien
muassa kerran arvalla määränneet viisi joukostaan lähtemään Libyan
erämaihin, katsomaan voisivatko he mahdollisesti nähdä jotain enempää
kuin mitä oli nähty, silloin kun oli pisimmälle päästy. Sillä pitkin
sitä osaa Libyaa, joka koskettaa pohjoista merta, Egyptistä alkaen aina
Soloeisniemeen saakka, missä Libyan rannikko päättyy, asuu libyalaisia
ja näitä useita eri kansoja, paitsi missä helleenit ja foinikialaiset
asuvat. Mutta ylempänä, loitompana merestä ja meren ääressä asuvista
ihmisistä, Libya on täynnä petoeläimiä. Ja tuolla puolen petoeläinten
alueen on hiekkaa ja kauhean vedetöntä ja vallan autiota maata.
Sittenkuin siis nuorukaiset ikätoveriensa lähettäminä olivat lähteneet
liikkeelle, he hyvin varustettuaan itseään vedellä ja ruokavaroilla
ensin kulkivat asutun seudun kautta, sen tehtyään he saapuivat
petoeläinten alueeseen, siitä he menivät erämaan halki, matkaten
länsituulta kohti; tultuaan sitten laajan, hiekkaisen maan läpi, he
vihdoin näkivät tasangolla kasvavia puita, joita he lähestyivät ja
joiden hedelmiä he poimivat. Mutta heidän poimiessaan ilmestyi pieniä,
keskikokoa vähäisempiä miehiä, jotka ottivat ja veivät heidät pois. Ja
nasamonit ymmärsivät yhtä vähän viejien kieltä kuin nämä nasamonien.
Mutta he veivät viimemainitut mitä suurimpien soiden halki, ja
tultuaan niiden läpi nämä saapuivat kaupunkiin, jossa kaikki olivat
samankokoiset kuin viejät ja iholtaan mustat. Ja kaupungin ohi virtasi
suuri joki, ja se virtasi lännestä auringonnousua kohti, ja siinä näkyi
krokotiilejä.

33. Ammonilaisen Etearkhoksen kertomuksesta olkoon sen verran
mainittuna, ja sitäpaitsi, että hän, niinkuin kyreneläiset sanoivat,
väitti nasamonien palanneen takaisin, ja kaikkien ihmisten, joiden luo
vain saapuivat, olevan noitia. Siispä tuon paikan ohi virtaavan joen
Etearkhos päätti olevan Niilin, ja niinpä terve järkikin neuvoo.
Virtaahan Niili Libyasta ja halkoo Libyan keskeltä. Ja, niinkuin minä
arvaan päättämällä ilmeisistä asioista tuntemattomiin, niin se lähtee
yhtä pitkien välimatkojen takaa kuin Istros. Sillä Istros-joki alkaa
keltien maasta ja Pyrenen kaupungin luota sekä virtaa niin, että se
halkaisee Europan. Keltit taas asuvat ulkopuolella Herakleen patsaiden
ja rajoittuvat kynesiläisiin, jotka Europan asujaimista asuvat
viimeisinä länttä kohti. Virraten koko Europan kautta Istros päättyy
Pontos Euxeinokseen, siihen paikkaan, missä miletolaisten lähettämät
siirtolaiset, istrolaiset, asuvat.

34. Istros puolestaan on yleisesti tunnettu, se kun virtaa asutun
seudun läpi, mutta Niilin lähteistä ei kukaan voi sanoa mitään. Sillä
Libya, jonka läpi se virtaa, on asumaton ja autio. Ja kuinka pitkälle
tiedustellessa sen juoksua saattoi päästä, olen maininnut. Se laskee
Egyptiin; mutta Egypti on jotenkin suoraan vastapäätä vuorista
Kilikiaa. Sieltä on suoraa tietä Sinopeen, Pontos Euxeinoksen rannalle,
viiden päivän matka nopeakulkuiselle miehelle; Sinope taas sijaitsee
vastapäätä sitä kohtaa, missä Istros laskee mereen. Siten luulen, että
Niili, kulkiessaan koko Libyan läpi, on yhtä pitkä kuin Istros.

35. Olkoon tämä Niilin suhteen sanottu. Lähden nyt pitemmältä puhumaan
Egyptistä, koska se omistaa enimmät ihmeet ja tarjoaa suurempia
muistomerkkejä kuin koko muu maa. Siitä syystä tulee siitä enemmän
puhuttavaksi.

Samoinkuin egyptiläisillä taivas on toisenlainen, ja heidän jokensa
osoittaa toisenlaista luonnetta kuin muut joet, samoin heillä kaikkein
useimmissa suhteissa on päinvastaiset tottumukset ja tavat kuin muilla
ihmisillä. Heidän keskuudessaan naiset käyvät torilla tekemässä
kauppoja, mutta miehet ovat kotona kutomassa. Toiset kutovat
työntämällä kuteen ylöspäin, egyptiläiset alaspäin. Taakkoja miehet
kantavat päänsä päällä, naiset hartioillaan. Naiset heittävät vetensä
seisaaltaan, miehet istualtaan. Tarpeella he ovat sisällä, mutta syövät
ulkona kaduilla, jolloin selittävät, että mikä on häpeällistä, mutta
välttämätöntä, on tehtävä salassa, mutta sitä, mikä ei ole häpeällistä,
julkisesti. Ei yksikään nainen ole mies- tai naisjumalan pappina, mutta
miehet kaikkien jumalten ja jumalatarten pappeina. Poikien ei ole
ollenkaan pakko elättää vanhempiaan, jolleivät tahdo, mutta tytärten on
ehdoton pakko, vaikka eivät tahtoisikaan.

36. Muualla jumalten papit käyttävät pitkää tukkaa, Egyptissä taas he
ajavat hiuksensa. Muilla ihmisillä on surun aikana tapana, että
lähimmät sukulaiset leikkaavat tukkansa lyhyeksi, egyptiläiset taas
antavat kuolemantapauksissa sekä hiustensa että leukapartansa kasvaa,
vaikka sillävälin ajavat ne. Muitten ihmisten elämä on erotettu
eläimistä, egyptiläiset viettävät elämänsä yhdessä eläinten kanssa.
Toiset elävät vehnästä ja ohrista, egyptiläisistä saa se joka niistä
valmistaa elatuksensa, osakseen suurinta häpeätä; egyptiläiset
nimittäin laittavat ravintonsa speltistä, jota muutamat kutsuvat
maissiksi. He sotkevat taikinan jaloillaan, mutta saven käsillään,
ja nostavat käsin myös lannan. Kalunsa toiset antavat olla niinkuin
ovat, paitsi kaikkia niitä, jotka egyptiläisiltä ovat oppineet
ympärileikkaamisen; viimemainitut nimittäin käyttävät tätä tapaa.
Jokainen mies pitää kahta vaatekappaletta, jokainen nainen yhtä.
Purjeiden renkaita ja köysiä toiset kiinnittävät ulkopuolelta,
egyptiläiset sisäpuolelta. Helleenit kirjoittavat kirjaimensa ja
laskevat lukua laskukivillään viemällä kätensä vasemmalta oikealle,
egyptiläiset oikealta vasemmalle. Mutta vaikka tekevät niin, he
väittävät itse vievänsä kätensä oikealle, helleenien taas vasemmalle.
He käyttävät kahtalaista kirjoitusta, joista toista kutsutaan pyhäksi,
toista kansanomaiseksi.

37. He ovat erinomaisen jumaliset, vieläpä enimmin kaikista ihmisistä,
ja heillä on tämmöiset tavat. He juovat vaskipikareista, joita
huuhtovat joka päivä eikä vain silloin tällöin. Heillä on aina yllään
vastapestyt liinavaatteet ja ovat siinä hyvin tarkkoja. He
ympärileikkaavat itsensä puhtauden vuoksi, pitäen tärkeämpänä olla
puhtaat kuin komeat. Papit ajavat koko ruumiinsa joka toinen päivä,
jottei täitä tai jotain muuta likaista olisi heidän päällään heidän
palvellessaan jumalia. Papeilla on ainoastaan liinainen puku ja
bybloksesta tehdyt jalkineet, eikä heidän ole lupa ottaa muuta pukua
tai muita jalkineita. Kahdesti joka päivä ja kahdesti joka yö he
pesevät itseään kylmällä vedellä. He vaarinottavat sitäpaitsi sanalla
sanoen lukemattomia muita menoja. Mutta toiselta puolen he nauttivat
melkoisia etuja. Yksityisomaisuudestaan näet eivät he käytä tai kuluta
mitään, vaan heillä on pyhät leipänsä leivottuina ja jokainen saa
suuren määrän naudan- ja hanhenlihaa joka päivä, annetaanpa heille
rypäleviiniäkin. Vaan kalaa ei heidän ole lupa maistaa. Papuja eivät
egyptiläiset ollenkaan kylvä eivätkä syö raa'altaan tai keitettyinä
niitä, joita siellä mahdollisesti kasvaa. Mutta papit eivät edes siedä
nähdä niitä, koska pitävät palkohedelmiä epäpuhtaina. Jokaisella
jumalalla on useita pappeja, eikä vain yksi, ja niistä on yksi
ylimäinen pappi. Ja kun joku semmoinen on kuollut, asetetaan hänen
poikansa hänen sijalleen.

38. Sonneja egyptiläiset pitävät Epafokselle pyhitettyinä ja siitä
syystä he tutkivat niitä seuraavalla tavalla. Jos eläimessä nähdään
vaikkapa vain yksi musta karva, niin sitä ei pidetä puhtaana. Tätä
tarkastaa vartavasten siihen määrätty pappi, elukan sekä seistessä että
selällään ollessa, ja vetää ulos kielen katsoakseen, onko se puhdas
niistä säädetyistä merkeistä, jotka minä toisessa osassa historiaani
olen mainitseva. Hän katselee myös, ovatko häntäkarvat sillä
luonnollisesti kasvaneet. Jos se on vapaa kaikesta tästä, niin hän
merkitsee sen käärimällä byblos-niintä sarvien ympäri, sivelee
senjälkeen sinettisavea päälle ja painaa siihen sormuksensa. Ja sitten
he vievät sen pois. Mutta sille, joka uhraa merkitsemättömän sonnin, on
määrätty kuolemanrangaistus.

39. Semmoisellapa tavalla elukkaa tutkitaan. Mutta uhraaminen tapahtuu
seuraavalla lailla. Vietyään merkityn elukan alttarin luo, missä
aikovat uhrata sen, uhraajat sytyttävät tulen. Sitten he alttarilla
olevan teuraan päälle valavat viiniä, kutsuvat avuksi jumalaa ja
teurastavat eläimen. Ja teurastettuaan he leikkaavat poikki pään.
Sitten he nylkevät elukan ruumiin ja vievät pois pään, monin kerroin
sitä ensin kirottuaan. Ne, joilla on toripaikka, ja joiden keskuudessa
asuu helleeniläisiä kauppiaita, vievät pään torille ja myyvät sen
siellä pois, mutta ne, joilla ei ole saatavissa helleenejä, viskaavat
sen jokeen. Ja he kiroovat päätä näillä sanoilla: "jos jonkun
onnettomuuden pitää sattuman joko näille uhraajille tai koko Egyptille,
niin se kääntyköön tähän päähän." Mitä nyt tulee uhrattujen eläinten
päihin ja viiniuhriin, niin kaikki egyptiläiset noudattavat yhtäläisiä
tapoja samalla lailla kaikissa uhritoimituksissa, ja tästä tavasta
johtuu, ettei kukaan egyptiläinen maista minkään elollisen olennon
päätä.

40. Mutta uhriteurasten sisälmysten poisottamiseen ja niiden
polttamiseen katsoen on heillä säädettynä mikä tapa minkin uhrieläimen
suhteen... [Tässä paikassa on tekstissä aukko.] Lähden niinmuodoin
mainitsemaan, ketä jumalatarta he katsovat mahtavimmaksi ja kenenkä
kunniaksi he viettävät suurinta juhlaa. Sittenkuin he rukoillen ovat
nylkeneet härän, he ottavat pois koko vatsaontelon, jättävät muut
sisälmykset ynnä rasvan paikoilleen, mutta leikkaavat poikki reisiluut,
häntäluun, lapaluut ja kaulan. Sen tehtyään he täyttävät härän muun
ruumiin puhtailla leivillä, medellä, rusinoilla, viikunoilla,
suitsutuksilla, mirhamilla ja muilla hyvänhajuisilla aineilla. Ja
täytettyään sen näillä sekä valettuaan päälle runsaasti öljyä he
polttavat sen. Sitten he uhraavat, sitä ennen paastottuaan. Ja
sillaikaa kuin uhriteuraat palavat, lyövät kaikki rintoihinsa.
Senjälkeen kuin he ovat lyöneet itseään, he asettavat esille syötäväksi
sen, mikä on jäänyt jälelle uhriteuraista.

41. Kaikki egyptiläiset siis uhraavat puhtaita sonneja ja vasikoita,
mutta lehmiä heidän ei ole lupa uhrata, vaan ovat ne Isiille pyhitetyt.
Sillä Isis kuvataan lehmänsarvisena naisena, niinkuin helleenit
esittävät Ioa, ja kaikki egyptiläiset kunnioittavat lehmiä enimmin
kaikista elukoista. Siitä syystä ei egyptiläinen mies eikä nainen
suutelisi helleeniläistä miestä suulle, eikä käytä helleeniläisen
miehen veistä, paistinvartaita tai kattilaa, eipä edes maista
helleeniläisellä veitsellä leikattua puhtaan härän lihaa. Kuolleet
naudat he hautaavat seuraavalla tavalla. Lehmät he viskaavat jokeen,
mutta härät he kaivavat maahan, kukin etukaupunkiinsa, niin että toinen
tai molemmat sarvet pistävät esiin merkiksi. Ja kun ne ovat mädänneet,
ja määrätty aika lähestyy, saapuu joka kaupunkiin vene niinkutsutusta
Prosopitis-saaresta. Se on suistamossa, ja ympärimitaltaan se on
yhdeksän skhoinia. Mainitussa Prosopitis-saaressa on lukuisten muiden
kaupunkien ohella myös se, josta veneet saapuvat korjaamaan härkien
luut; sen kaupungin nimi on Atarbekhis, ja siinä on olemassa Afroditen
pyhä temppeli. Tästä kaupungista hajaantuu paljon väkeä, mikä mihinkin
kaupunkiin, ja kaivettuaan ylös luut he vievät ja hautaavat kaikki
yhteen paikkaan. Samalla tapaa kuin nautoja he myös hautaavat muita
elukoita, kun nämä kuolevat. Semmoinen tapa heillä on niiden suhteen
käytännössä. He eivät näet tapa niitäkään.

42. Kaikki, joilla on perustettuina teebalaisen Zeun pyhättöjä tai
jotka kuuluvat teebalaiseen piirikuntaan, pidättyvät lampaista, mutta
uhraavat vuohia. Mutta kaikki egyptiläiset eivät yhtäläisesti kunnioita
samoja jumalia, paitsi Isistä ja Osirista, jota jälkimäistä he
väittävät Dionysokseksi. Näitä kaikki yhtäläisesti kunnioittavat.
Kaikki ne taas, jotka omistavat Mendeen pyhätön tai kuuluvat
mendeeläiseen piiriin, pidättyvät vuohista ja uhraavat lampaita.
Teebalaiset puolestaan ja kaikki, jotka näiden vaikutuksesta pidättyvät
lampaista, sanovat sen tavan tulleen heille säädetyksi seuraavasta
aiheesta. Herakles tahtoi kaikin mokomin nähdä Zeun, mutta jumala ei
tahtonut, että hän näkisi hänet. Lopulta kun Herakles hellittämättä
pyysi, Zeus ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän nylki oinaan, hakkasi poikki
sen pään ja piti tätä edessään sekä pukeutui sen nahkaan ja näytti
siten itseään. Siitä pitäen egyptiläiset tekevät Zeun kuvan
oinaanpäiseksi, egyptiläisiltä taas ovat sen oppineet ammonilaiset,
jotka ovat egyptiläisten ja etiopilaisten siirtolaisia ja käyttävät
kieltä, joka on näiden molempien kielten välillä. Ja minun nähdäkseni
ammonilaiset siitä myös ottivat nimensä. Egyptiläiset kutsuvat
nimittäin Zeusta Amuniksi. Oinaita eivät teebalaiset uhraa, vaan ne
ovat heillä pyhät mainitusta syystä. Mutta yhtenä päivänä vuodessa,
Zeun juhlassa, he tappavat oinaan, nylkevät, pukevat sen nahan samalla
tapaa Zeun kuvan ylle ja vievät sitten sen luo toisen, nimittäin
Herakleen kuvan. Sen tehtyään surevat oinasta kaikki pyhätön ympärillä
olevat ja hautaavat sen sitten pyhään hautaan.

43. Mitä Herakleeseen tulee, niin kuulin, että hän muka kuului
kahdentoista jumalan joukkoon. Mutta toisesta Herakleesta, hänestä,
jonka helleenit tuntevat, en voinut missään osassa Egyptiä kuulla
mitään. Ja että egyptiläiset todella eivät ole ottaneet Herakleen nimeä
helleeneiltä, vaan helleenit pikemmin egyptiläisiltä, ja helleeneistä
juuri ne, jotka antoivat Amfitryonin pojalle nimeksi Herakles, -- että
niin on asianlaita, siihen on minulla useiden muiden todistusten
joukossa todistuksena myös se, että tämän Herakleen molemmat vanhemmat,
Amfitryon ja Alkmene, alkujaan polveutuivat Egyptistä, ja että
egyptiläiset eivät sano tuntevansa Poseidonin tai dioskurien nimiä
eivätkä ole ottaneet näitä toisten jumalien joukkoon. Ja tosiaan, jos
he helleeneiltä olisivat ottaneet jonkun jumaluuden nimen, niin heidän
ei vähimmin, vaan päinvastoin enimmin, olisi pitänyt muisteleman
viimemainittuja, koskapa he jo siihen aikaan harjoittivat merenkulkua,
ja jo silloin muutamat helleeneistä minun luullakseni ja käsittääkseni
olivat merimiehiä. Niin ollen egyptiläiset ennemminkin olisivat
oppineet tuntemaan näiden jumalien nimet kuin Herakleen. Vaan Herakles
on egyptiläisillä ikivanha jumala. Ja niinkuin he itse sanovat, on
seitsemäntoistatuhatta vuotta kulunut Amasiin hallitusaikaan siitä,
jolloin kahdeksasta jumalasta muodostui kaksitoista jumalaa.

44. Koska tahdoin näitten seikkojen suhteen saada, mikäli mahdollista,
jotain selvää, purjehdin myös Foinikian Tyrokseen, saatuani tietää,
että siellä oli Herakleelle pyhitetty temppeli. Ja minä näinkin, kuinka
äveriäästi se oli koristettu useilla vihkilahjoilla; ja muiden muassa
oli siinä kaksi pylvästä, toinen pelkästä kullasta, toinen
smaragdikivestä, joka öisin suuresti hohti. Minä jouduin puheisiin
jumalan pappien kanssa ja kysyin, kuinka pitkä aika oli siitä, kun
pyhättö perustettiin. Ja huomasin silloin, etteivät hekään pitäneet
yhtä helleenien kanssa. He sanoivat näet, että jumalan pyhättö
perustettiin samalla kertaa kuin Tyros rakennettiin, ja Tyroksen
rakentamisesta oli kaksituhattakolmesataa vuotta. Tyroksessa näin
toisenkin Herakleen pyhätön, ja tämä oli liikanimeltään thasolainen.
Minä saavuin myös Thasokseen, jossa löysin foinikialaisten perustaman
Herakleen pyhätön. He olivat nimittäin purjehtineet etsimään Europaa ja
perustaneet Thasoksen. Ja tämä tapahtui jopa viisi miespolvea,
ennenkuin Amfitryonin poika Herakles syntyi Hellaassa. Nämä tutkimukset
siis osoittavat selvästi, että Herakles on vanha jumala. Ja minusta
näyttävät ne helleeneistä menettelevän oikeimmin, jotka ovat
perustaneet kahdenlaatuisia Herakleen temppeleitä ja uhraavat toiselle
ikäänkuin kuolemattomalle, ja hänen liikanimensä on "olympolainen",
mutta toisen kunniaksi he toimittavat kuolinuhreja, kuten
puolijumalalle ainakin.

45. Helleenit kertovat myös paljon muuta ajattelemattomasti, ja
yksinkertainen on myös se heidän Herakleesta kertomansa tarina, kuinka
tämä muka saapui Egyptiin, ja kuinka egyptiläiset seppelöivät ja veivät
hänet juhlasaatossa uhrattavaksi Zeulle. Aluksi Herakles tällöin pysyi
alallaan, mutta kun he alttarin luona vihkivät hänet uhrattavaksi, niin
hän kääntyi puolustautumaan ja surmasi heidät kaikki. Näin kertoessaan
helleenit minusta näyttävät olevan kokonaan tietämättömät egyptiläisten
luonteesta ja tavoista. Sillä kuinka ne, joista on jumalatonta
teurastaa elukoita, paitsi sikoja ja semmoisia sonneja ja vasikoita,
jotka ovat puhtaat, sekä hanhia, uhraisivat ihmisiä? Ja edelleen, koska
Herakles on yksi, vieläpä ihminen, kuten sanovat, kuinka hänessä oli
kykyä murhaamaan monia kymmeniä tuhansia? Mutta olkoot sekä jumalat
että puolijumalat armolliset meille, kun näistä seikoista niin paljon
puhumme!

46. Mutta vuohia ja pukkeja yllämainitut egyptiläiset seuraavasta
syystä eivät uhraa. Mendeeläiset lukevat Panin kahdeksan jumalan
joukkoon, ja sanovat näiden kahdeksan jumalan olleen ennen kahtatoista
jumalaa. Maalarit maalaavat ja kuvanveistäjät veistävät Panin kuvan,
niinkuin helleenit, vuohenkasvoiseksi ja pukinjalkaiseksi, vaikka itse
asiassa eivät katso hänen olevan semmoisen, vaan samanmuotoisen kuin
muutkin jumalat. Minkä vuoksi he kuvaavat häntä semmoiseksi, ei
minun juuri tee mieli sanoa. Mendeeläiset kunnioittavat kaikkia
vuohielukoita, ja enemmän pukkeja kuin vuohia, ja edellisien paimenet
nauttivat suurempaa kunniaa. Ja niistä he varsinkin kunnioittavat yhtä,
ja kun se kuolee, tuottaa se suurta surua mendeeläiselle piirille.
Egyptin kielellä kuuluu sekä pukki että Pan: "Mendes". Ja minun
ollessani tässä piirissä tapahtui seuraava ihme: pukki piti julkisesti
yhteyttä naisen kanssa. Tämä tuli ihmisten tiettäväksi.

47. Mutta sikaa egyptiläiset pitävät saastaisena eläimenä. Niinpä, jos
joku heistä ohikulkiessaan tulee koskettaneeksi sikaa, niin hän
vaatteineen päivineen heti astuu ja sukeltaa jokeen.

Edelleen sikopaimenet, vaikka ovat syntyperäisiä egyptiläisiä, ovat
ainoat, jotka eivät saa mennä sisälle mihinkään pyhättöön Egyptissä,
eikä kukaan tahdo naittaa tytärtään heille eikä heidän joukostaan ottaa
vaimoa, vaan sikopaimenet naittavat ja ottavat vaimonsa omasta
keskuudestaan. Muille jumalille egyptiläiset pitävät vääränä uhrata
sikoja; ainoastaan Selenelle ja Dionysokselle he samaan aikaan,
nimittäin täysikuulla, sen tekevät ja syövät niiden lihaa. Minkä vuoksi
he muissa juhlissa inhoovat sikojen uhraamista, tässä juhlassa
sitävastoin uhraavat niitä, siitä asiasta on olemassa egyptiläisten
kertoma tarina; mutta vaikka minä sen tunnen, ei sitä oikein sovi
kertoa. Sikojen uhraaminen Selenelle toimitetaan täten. Kun pappi on
teurastanut, hän asettaa hännänpään, pernan ja mahapaidan yhteen
läjään, peittää ne koko sillä rasvalla, joka on vatsan ympärillä, ja
polttaa ne sitten tulella. Mutta muun lihan egyptiläiset syövät
täysikuulla, jolloin he uhraavat uhriteuraat. Vaan jonakin muuna
päivänä eivät he enää maistaisi. Ja köyhät heidän joukossaan
muodostavat varattomuutensa vuoksi taikinasta sikoja sekä paistavat ja
uhraavat ne.

48. Juhlan aattona jokainen teurastaa Dionysoksen kunniaksi ovensa
edessä porsaan ja antaa sen poisvietäväksi sille sikopaimenelle, joka
sen on myynyt. Mutta muun osan Dionysos-juhlaa egyptiläiset viettävät
melkein kokonaan samalla tavalla kuin helleenit, lukuunottamatta
kuorotansseja. Fallosten sijasta he ovat keksineet muita, noin
kyynäränpituisia nuoralla vedettäviä kuvia, joita naiset kantavat
ympäri pitkin kyliä; niissä on nuokkuva miehenkalu, joka ei ole paljoa
pienempi muuta ruumista. Etunenässä kulkee huilunsoittaja, ja naiset
seuraavat laulellen Dionysosta. Mutta minkä vuoksi sillä kuvalla on
niin suuri kalu ja liikuttaa vain sitä ruumiinosaa, siitä kerrotaan
pyhä tarina.

49. Näyttääpä minusta siltä, kuin nämä uhrimenot eivät olisi olleet
tuntemattomat Amytheonin pojalle Melampukselle, vaan että hän on
ollut niihin hyvinkin perehtynyt. Melampus on nimittäin se, joka on
tuonut helleeneille Dionysoksen sekä nimen että uhrimenot ynnä
fallos-kulkueen. Mutta koska hän ei ymmärtänyt kaikkea, ei hän tarkoin
ilmoittanut tarinaa, vaan hänen jälkeensä elävät viisaat ovat enemmän
sitä ilmaisseet. Falloksen kuljettamisen Dionysoksen kunniaksi on siis
Melampus ensiksi ottanut käytäntöön, ja häneltä ovat helleenit oppineet
tekemään sen, minkä tekevät. Minäpä nyt väitän, että Melampus, joka oli
viisas mies, hankki itselleen ennustustaidon, ja paljon muun ohella,
minkä hän oppi tuntemaan Egyptissä ja sieltä toi helleeneille, hän myös
toi maahan Dionysos-palveluksen menot, vähän niitä muuttamalla. En näet
voi väittää, että tämän jumalan menot Egyptissä sattumalta pitävät yhtä
helleenien kesken vallitsevien menojen kanssa. Silloin ne olisivat
keskenään yhtäläiset helleeneillä, eikä niitä olisi vasta äsken maahan
tuotu. En minä myöskään saata väittää, että egyptiläiset ovat ottaneet
helleeneiltä joko tämän tai jonkun muun tavan. Vaan minusta näyttää
enimmin siltä, että Melampus on oppinut Dionysos-palveluksen
tyrolaiselta Kadmokselta ja niiltä, jotka hänen kanssaan saapuivat
Foinikiasta nyt niinkutsuttuun Boiotiaan.

50. Myös melkein kaikkien jumalien nimet ovat Egyptistä tulleet
Hellaaseen. Että ne nimittäin ovat tulleet barbarein luota, sen minä
tiedustelemalla olen saanut selville. Ja minä luulen siis, että ne ovat
saapuneet Egyptistä. Sillä lukuunottamatta Poseidonia ja dioskureja,
niinkuin jo ennenkin olen maininnut, sekä Heraa, Hestiaa, Themistä,
khariteja ja nereidejä, ovat muiden jumalien nimet ammoisista ajoista
olleet egyptiläisillä tunnetut tässä maassa. Tässä minä kerron mitä
egyptiläiset itse kertovat. Mutta ne jumalat, joiden nimiä he eivät
sano tuntevansa, näyttävät minusta saaneen nimensä pelasgeilta,
paitsi Poseidonia. Tämän jumalan viimemainitut oppivat tuntemaan
libyalaisilta, sillä alkujaan olivat libyalaiset ainoat, joilla oli
Poseidonin nimi. Mutta puolijumalain palvelusta egyptiläiset eivät
käytä.

51. Tämän ja sen lisäksi muuta, mitä tulen mainitsemaan, helleenit ovat
egyptiläisiltä omaksuneet. Mutta tapaa tehdä pystykaluisia Hermeen
kuvapatsaita he eivät ole oppineet egyptiläisiltä, vaan sen ovat
pelasgeilta kaikista helleeneistä ensiksi ottaneet atenalaiset, heiltä
taas muut. Sillä pelasgit asettuivat asumaan yhteen atenalaisten
kanssa, jotka siihen aikaan jo luettiin helleeneiksi, näiden maahan,
jonka johdosta ensinmainittujakin ruvettiin katsomaan helleeneiksi.
Joka mies, joka on vihitty kabirien salaismenoihin, tietää, mitä minä
tarkoitan. Sillä Samothrakessa asuivat nämä pelasgit, jotka asettuivat
asumaan yhteen atenalaisten kanssa. Atenalaiset ovat siis ensimäisinä
helleeneistä pelasgeilta oppineet tekemään itselleen pystykaluisia
Hermeen kuvapatsaita. Pelasgit kertoivat siitä pyhän tarinan.

52. Aikaisemmin pelasgit toimittivat kaikki uhrit rukoilemalla jumalia
ylimalkaan, kuten tiedän sen nojalla, mitä minä kuulin Dodonassa, mutta
nimitystä tai nimeä eivät he antaneet kellekään niistä. He eivät näet
vielä olleet kuulleet mitään nimiä. Vaan he kutsuivat niitä jumaliksi
siitä syystä, että nämä olivat asettaneet järjestykseen kaikki asiat,
ja niillä oli vallassaan kaikkien antimien jakaminen. Sitten pelasgit
pitkän ajan kuluttua saivat tietää muiden jumalien nimet, jotka
Egyptistä tulivat tunnetuiksi, mutta paljoa myöhemmin Dionysoksen
nimen. Ja jonkun ajan kuluttua he kysyivät Dodonan oraakelilta neuvoa
nimien suhteen; sitä ennuspaikkaa on näet pidetty vanhimpana helleenien
keskuudessa, ja se oli siihen aikaan ainoa. Kun siis pelasgit kysyivät
Dodonassa neuvoa, tuliko heidän ottaa barbareilta saamansa nimet, niin
oraakeli käski käyttämään niitä. Siitä ajasta alkaen he uhrasivat ja
käyttivät jumalien nimiä. Ja pelasgeilta helleenit myöhemmin perivät
ne.

53. Mutta mistä mikin jumala on syntyisin, ovatko kaikki aina olleet
olemassa, ja millaiset ne ovat ulkomuodoltaan, sitä eivät he niin
sanoakseni aina viime päiviin saakka ole tienneet. Sillä minä luulen,
että Hesiodos ja Homeros eivät ole eläneet enempää kuin neljäsataa
vuotta ennen minua. Ja nämä ne juuri ovat, jotka helleeneille ovat
sepittäneet jumalten synnyn, antaneet jumalille nimitykset, jakaneet
niille arvoasteet ja ammatit ja kuvailleet niiden ulkomuotoa. Mutta ne
runoilijat, joiden sanotaan eläneen ennen näitä miehiä, elivät minun
nähdäkseni myöhemmin. Edellisen puolen tästä sanovat Dodonan
papittaret, mutta jälkimäisen, nimittäin sen, joka koskee Hesiodosta ja
Homerosta, sanon minä.

54. Mutta kahdesta oraakelista, joista toinen on helleenien
keskuudessa, toinen Libyassa, egyptiläiset kertovat seuraavan tarinan.
Teebalaisen Zeun papit väittivät, että foinikialaiset olivat vieneet
pois Teebasta kaksi papitarta, joista he saivat tietää, että toinen oli
myyty Libyaan, toinen helleenien maahan; nämä naiset muka olivat ne,
jotka ensiksi olivat perustaneet ennuspaikkoja mainittujen kansojen
keskuuteen. Kysyessäni, mistä he niin varmasti tiesivät kertoa tämän,
he väittivät varta vasten laajalti etsineensä näitä naisia: voimatta
kuitenkaan löytää niitä; mutta myöhemmin he olivat niitten suhteen
kuulleet sen, minkä juuri kerroin.

55. Tämän siis minä kuulin Teeban papeilta. Dodonan ennuspapittaret
taas väittävät, että kaksi mustaa kyyhkystä lensi Egyptin Teebasta ja
saapui, toinen Libyaan, toinen heidän luokseen; jälkimäinen oli
istuutunut ruokatammeen ja ihmisäänellä julistanut, että piti
laitettaman sinne Zeun ennuspaikka. He olivat otaksuneet tätä
jumalalliseksi ilmoitukseksi ja tehneet sen mukaan. Mutta Libyaan
lähtenyt kyyhkynen oli, kuten he kertovat, käskenyt libyalaisten
perustaa Ammonin oraakelin. Tämäkin on Zeun oma. Niin kertoivat Dodonan
papittaret, joista vanhimman nimi oli Promeneia, toisen Timarete, ja
nuorimman Nikandra. Heidän kanssaan pitivät yhtä myös muut pyhätön
ympärillä asuvat dodonalaiset.

56. Minulta on tämän seikan suhteen seuraava mielipide. Jos
foinikialaiset todella ryöstivät pyhät naiset ja möivät toisen niistä
Libyaan, toisen Hellaaseen, niin minusta jälkimäinen nainen näyttää
joutuneen myydyksi thesprotilaisten luo, nyt niinkutsuttuun Hellaaseen,
jota ennen sanottiin Pelasgiaksi. Ja sitten hän, ollessaan siellä
orjana, on luontaisen ruokatammen alle laittanut Zeun pyhätön; olihan
luonnollista, että hän, joka Teebassa hoiti Zeun pyhättöä, muisteli
jumalaa sielläkin, minne oli saapunut. Senjälkeen hän perusti
oraakelin, sittenkuin oli oppinut helleenien kielen. Ja hän väitti,
että samat foinikialaiset, jotka olivat hänet itsensä myyneet, olivat
myyneet hänen sisarensakin Libyaan.

57. Kyyhkysiksi näyttävät dodonalaiset kutsuneen naisia siitä syystä,
että koska nämä olivat barbareja, ne tuntuivat heistä ääntelevän
lintujen lailla. Mutta jonkun ajan kuluttua he sanoivat kyyhkysen
puhuneen ihmiskielellä, sittenkuin nimittäin nainen puhui niin, että he
ymmärsivät; vaan niinkauan kuin hän käytti barbarikieltä, hän tuntui
heistä ääntelevän linnun tavoin. Sillä kuinka kyyhkynen olisi
ihmisäänellä puhunut? Sanoessaan taas kyyhkystä mustaksi, he viittaavat
siihen, että nainen oli egyptiläinen.

58. Mutta ennus-tavat Egyptin Teebassa ja Dodonassa ovat keskenään
jotenkin samankaltaiset. Myös uhriteuraista ennustaminen on Egyptistä
tullut.

Kaikissa tapauksissa egyptiläiset ovat ensimäiset ihmiset, jotka ovat
panneet toimeen juhlakokouksia, -kulkueita ja -saattoja, ja heiltä ovat
helleenit ne oppineet. Sen todistuksena on minusta seuraava seikka.
Egyptiläiset ovat ilmeisesti jo ammoisista ajoista toimittaneet niitä,
jota vastoin helleenein keskuudessa vasta äskettäin on ruvettu panemaan
niitä toimeen.

59. Juhlakokouksia eivät egyptiläiset yhtä kertaa vuodessa pane
toimeen, vaan heillä on niitä useita, mutta ennen kaikkea ja hartaimmin
semmoisia vietetään Bubastis-kaupungissa Artemiin kunniaksi, ja
toiseksi Busiris-kaupungissa Isiin kunniaksi. Tässä kaupungissa näet on
Isiin suurin pyhättö, ja kaupunki sijaitsee keskellä Egyptin suistamoa.
Isis on kreikankielellä Demeter. Kolmanneksi he panevat toimeen
juhlakokouksen Sais-kaupungissa Atenen kunniaksi, neljänneksi
Heliopoliissa Helioksen kunniaksi, viidenneksi Buton kaupungissa
Letolle, kuudenneksi Papremis-kaupungissa Areelle.

60. Kun he nyt lähtevät Bubastis-kaupunkiin, he tekevät seuraavalla
tavalla. He purjehtivat, miehet ja naiset yhdessä, suuri joukko
kumpaakin sukupuolta kussakin veneessä. Muutamilla naisista on
kalistimet, joilla kalistavat, jotkut miehet puhaltavat huilua koko
purjehduksen kestäessä, ja muut miehet sekä naiset laulavat ja
paukuttavat käsiään. Mutta kun he purjehtiessaan joutuvat johonkin
toiseen kaupunkiin, he työntävät veneensä lähelle rantaa ja tekevät
seuraavalla tavalla. Muutamat naisista tekevät sen, minkä juuri olen
maininnut, toiset huutaen pilkkaavat kaupungissa olevia naisia, toiset
tanssivat, toiset seisovat ja vetävät ylös vaatteitansa. Sen he tekevät
jokaisen virran varrella olevan kaupungin kohdalla. Mutta sittenkuin he
saapuvat Bubastiiseen, he juhlivat panemalla toimeen suuria uhreja, ja
siinä juhlassa kuluu enemmän rypäleviiniä kuin muuten koko vuotena.
Siinä tulee kokoon miestä ja naista, aina seitsemäänsataantuhanteen
henkeen, paitsi lapsia, niinkuin maan asukkaat kertovat. Niin siellä
tehdään.

61. Mutta kuinka Busiris-kaupungissa vietetään juhlaa Isiin kunniaksi,
sen olen aikaisemmin maininnut. Uhrijuhlan jälkeen kaikki miehet ja
naiset, hyvin monet tuhannet ihmiset, lyövät rintoihinsa. Kenenkä
kunniaksi he lyövät rintoihinsa, sitä on minun synti sanoa. Mutta
kaikki kaarilaiset, jotka asuvat Egyptissä, tekevät vielä enemmän kuin
nämä, he kun puukoilla iskevät otsaansa; ja sen kautta he ilmaisevat
olevansa ulkomaalaisia eivätkä egyptiläisiä.

62. Mutta sittenkuin ihmiset ovat kokoontuneet Sais-kaupunkiin
uhrijuhlallisuuksia varten, niin kaikki jonakin yönä sytyttävät useita
lamppuja taivasalla piiriin talojensa ympäri. Lamput ovat kulppeja,
täynnä suolavettä ja öljyä. Pinnalla kelluu lampunsydän. Tämä palaa
koko yön, ja juhlan nimenä on lampunsytyttäjäiset. Ja ne egyptiläiset,
jotka mahdollisesti eivät tule tähän kansanjuhlaan, ottavat vaaria
uhrijuhlan yöstä ja sytyttävät nekin kaikki lamppunsa, ja siten ei pala
ainoastaan Saiissa, vaan kautta koko Egyptinkin. Mutta minkä vuoksi
tämä yö on saanut osakseen valaistusta sekä kunniata, siitä kerrotaan
pyhä tarina.

63. Heliopoliiseen ja Butoon egyptiläiset menevät ainoastaan uhraamaan.
Papremiissa sitävastoin he toimittavat sekä uhrejaan että muita pyhiä
menojaan aivan niinkuin muuallakin. Kun aurinko menee mailleen,
puuhaavat vain muutamat harvat papeista jumalankuvan ympärillä, mutta
useimmat heistä, käsissään puiset nuijat, seisovat pyhätön
sisäänkäytävän luona. Ja toisia, enemmän kuin tuhatta miestä, seisoo
toisella puolella taajassa joukossa, kullakin heistäkin kädessään
karttu, täyttäen siten erään lupauksen. Mutta jumalankuvan, joka on
pienessä, kullatussa puutemppelissä, he edellisenä päivänä toimittavat
toiseen pyhään asumukseen. Ja harvat kuvan ympärille jääneet vetävät
nelipyöräisiä vaunuja, jotka kuljettavat temppeliä sekä temppelissä
olevaa kuvaa. Mutta etupihoissa seisojat eivät salli heidän tulla
sisälle. Silloin lupauksen tehneet puolustavat jumalaa ja lyövät
edellisiä, jotka taas puolestaan torjuvat heitä. Siinä syntyy ankara
karttukahakka, missä he lyövät toistensa päät halki, ja missä moni
minun luullakseni kuoleekin vammoistaan. Egyptiläiset itse kuitenkin
väittivät, ettei kukaan kuole.

Maan asukkaat väittävät seuraavasta aiheesta ottaneensa tämän
kansanjuhlan käytäntöön. Pyhätössä asui muka Areen äiti; Ares taas,
joka oli kasvatettu poissa, tuli mieheksi vartuttuaan sinne ja tahtoi
seurustella äitinsä kanssa. Mutta koska äidin palvelijat eivät olleet
häntä ennen nähneet, niin he eivät sallineet hänen tulla luo, vaan
torjuivat häntä. Silloin hän toi muassaan toisesta kaupungista väkeä,
piteli palvelijoita pahoin ja meni sisälle äitinsä luo. Tämän johdosta
he väittävät ottaneensa tavaksi tuon tappelun Areen juhlassa.

64. Egyptiläiset ovat ensimäiset, jotka ovat säätäneet sen lain, ettei
pyhätöissä saa pitää yhteyttä naisten kanssa eikä pesemätönnä mennä
naisen luota pyhättöön. Sillä melkein kaikki muut ihmiset, paitsi
egyptiläisiä ja helleenejä, pitävät yhteyttä pyhätöissä ja menevät
vaimojensa luota pesemättöminä pyhättöön, koska katsovat ihmisten
olevan samanlaisia kuin muut elukat. Näkeväthän he, miten muut elukat
ja lintujen heimot yhtyvät toisiinsa sekä jumalten temppeleissä että
pyhitetyissä alueissa; jos siis tämä ei olisi jumalalle otollista,
eivät elukatkaan niin tekisi.

65. Sillä tavoin selitellen he tekevät semmoista, joka minusta ainakin
on vastenmielistä. Mutta egyptiläiset noudattavat liiallisestikin pyhiä
asioita koskevia säännöksiä, muiden muassa varsinkin seuraavia. Vaikka
Egypti rajoittuu Libyaan, ei siinä ole erittäin runsaasti eläimiä.
Mutta kaikkia niitä, joita siellä on, pidetään pyhinä, ja toiset niistä
elävät yhdessä ihmisten itsensä kanssa, toiset eivät. Jos minä
sanoisin, minkä vuoksi eläimet ovat pyhitetyt jumalille, joutuisin
puhumaan jumalallisista asioista, joista minä mieluimmin olen
kertomatta. Senkin, minkä vain sivumennen olen niistä maininnut, olen
pakosta puhunut. Eläimiin nähden on olemassa seuraava tapa. Kunkin
eläimen ruokkoa varten on erikseen määrätty egyptiläisten keskuudesta
hoitaja, mies- tai naispuolinen, jolloin poika isältään perii arvon.
Kaikki, jotka kaupungissa ovat tehneet jumalalle jonkun lupauksen,
täyttävät sen seuraavalla tavalla. Rukoillen sitä jumalaa, jonka oma
eläin on, he ajavat lastensa joko koko pään tai puolen tai kolmannen
osan päätä ja punnitsevat hiukset hopeassa. Ja sen, mitä ne painavat,
he antavat eläinten hoitajattarelle, joka sen edestä ostaa kaloja,
leikkaa ne kappaleiksi ja tarjoaa ne syötäväksi eläimille. Semmoinen
ruokko siis on niille säädetty. Jos joku tappaa jonkun näistä eläimistä
ja tekee sen tahallaan, on rangaistuksena siitä kuolema; jos hän tekee
sen vasten tahtoaan, niin hän kärsii sen rangaistuksen, minkä papit
määräävät. Mutta sen, joka tappaa ibiksen tai haukan -- teki hän sen
sitten tahallaan tai vasten tahtoaan --, on pakko kuolla.

66. Vaikka niitä eläimiä, jotka elävät yhdessä ihmisten kanssa, on niin
paljon, tulisi niitä vielä paljoa enemmän, ellei kissojen kävisi
seuraavalla tavalla. Senjälkeen kuin naaraat ovat poikineet, eivät ne
enää juoksentele koirasten jälestä. Ja kun nämä pyytävät yhtyä, naaraat
eivät laske niitä luokseen. Tällöin koirakset keksivät seuraavan
tempun. Ne ryöstävät ja sieppaavat pois naarakselta poikaset sekä
tappavat ne, mutta tapettuaan eivät kuitenkaan niitä syö. Kun nyt
naarakset ovat kadottaneet poikansa, tekee niiden mieli toisia, ja
tulevat silloin koirasten tykö; sillä se eläin rakastaa suuresti
poikasiaan. Mutta tulipalon sattuessa tapahtuu kissojen suhteen kumma
asia. Egyptiläiset näet asettuvat matkan päähän toisistaan vartioimaan
kissoja eivätkä huoli sammuttaa paloa; mutta kissat pujahtavat ihmisten
välitse tai hyppäävät niiden yli ja heittäytyvät tuleen. Jos tämä
tapahtuu, valtaa suuri suru egyptiläiset. Niissä taloissa, joissa
itsestään kuolee kissa, kaikki asujaimet ajavat ainoastaan
kulmakarvansa, mutta missä kuolee koira, koko ruumiinsa ja päänsä.

67. Kuolleet kissat viedään pyhiin huoneisiin, mihin ne palsamoituina
haudataan Bubastis-kaupungissa. Koirat sitävastoin jokainen hautaa
omassa kaupungissaan pyhiin hautoihin. Samalla tapaa kuin koirat,
haudataan farao-rotat. Mutta päästäiset ja haukat viedään
Buto-kaupunkiin, ja ibikset Hermupoliiseen. Vaan karhut, jotka ovat
harvinaiset, ja sudet, jotka eivät ole sanottavasti suuremmat kettuja,
haudataan siihen paikkaan, mistä ne tavataan makaamassa.

68. Krokotiilien luonto taas on tämmöinen. Neljänä
sydäntalvi-kuukautena krokotiili ei syö mitään. Se on nelijalkainen,
mutta on kuitenkin samalla maa- ja järvieläin. Se munii ja hautoo
munansa maalla, ja enimmän osan päivää se viettää kuivalla, mutta koko
yön joessa. Sillä vesi on lämpimämpi kuin ilma ja kaste. Kaikista
elävistä olennoista, joita me tunnemme, se tulee pienimmästä
suurimmaksi. Sillä sen munat eivät ole paljoa suuremmat hanhien munia,
ja poikanen on kooltaan munaa myöten, mutta kasvaessaan se tulee
seitsemänkintoista kyynärän pituiseksi, vieläpä sitäkin suuremmaksi.
Sillä on siansilmät ja suuret hampaat sekä torahampaat suuruudeltaan
ruumista myöten. Se on ainoa eläin, joka ei ole saanut kieltä. Ei se
myöskään liikuta alaleukaansa, vaan se on siinäkin kohden ainoa eläin,
että se laskee yläleukansa vasten alaleukaansa. Sillä on myös vahvat
kynnet ja suomuinen nahka, joka selästä on läpitunkematon. Vedessä se
on sokea, mutta ilmassa mitä tarkkanäköisin. Koska se elelee
vedessä, se tulee sieltä, suu täynnä iilimatoja. Muut linnut ja
eläimet pakenevat sitä, mutta trokhilos-lintu [s.o. niinkutsuttu
"krokotiilinvartija"] saa siltä olla rauhassa, tämä kun tekee sille
hyötyä. Sillä aina kun krokotiili nousee vedestä maalle ja avaa kitansa
-- niin se ylimalkaan tapaa tehdä länsituulen vallitessa --, trokhilos
hiipii sen suuhun ja ahmii iilimadot. Toinen on siitä palveluksesta
hyvillään eikä tee mitään pahaa.

69. Toisille egyptiläisille krokotiilit ovat pyhiä, toisille eivät,
vaan jälkimäiset kohtelevat niitä vihollisinaan. Mutta Teeban ja
Moiris-jarven seuduilla asuvat pitävät niitä erittäinkin pyhinä. Ja
molemmissa paikoissa he elättävät yhtä kaikkien joukosta valittua
krokotiiliä, joka on kesytetty; sen korviin he pistävät lasisia ja
kultaisia korvarenkaita sekä käätyjä sen etukäpälien ympäri ja antavat
sille erityisiä ruokia ja uhrieläimiä. Ja he vaalivat krokotiilejä mitä
paraiten niitten eläessä, ja niitten kuoltua he palsamoivat ja
hautaavat ne pyhiin hautoihin. Mutta Elefantine-kaupungin seuduilla
asuvat syövätkin niitä eivätkä niinmuodoin pidä niitä pyhinä. Eikä
näitä eläimiä kutsutakaan nimellä "krokotiili", vaan "khampsa". Mutta
ioonilaiset nimittävät niitä krokotiileiksi, koska ne heidän mielestään
ulkomuodoltaan muistuttavat niitä sisiliskoja, joita heidän luonaan
tavataan pensasaitauksissa [sisilisko on ioonianmurteella
"krokodeilos"].

70. Niitä pyydetään monella eri tavalla. -- Mutta sitä tapaa, joka
minusta näyttää enimmin ansaitsevan kertomista, tahdon tässä kuvata.
Pyydystäjä kiinnittää ensin koukkuun syötiksi sianselän ja viskaa sen
sitten keskelle jokea, mutta itse hän joen äyräällä pitelee elävää
porsasta ja lyö sitä. Kuullessaan äänen krokotiili pyrkii ääntä kohti
ja tavattuaan sianselän se nielee sen suuhunsa. Mutta pyydystäjät
vetävät krokotiiliä. Senjälkeen kuin se on vedetty maihin, pyydystäjä
kaikkein ensiksi heti sivelee sen silmät kiinni savella. Sen tehtyään
hän aivan huokeasti saa sen täydellisesti valtaansa, mutta ellei hän
sitä tee, hänen täytyy nähdä siitä vaivaa.

71. Virtahevot ovat Papremiin piirin asukkaille pyhät, mutta
muille egyptiläisille ne eivät ole pyhiä. Niitten ulkomuoto on
tämänluontoinen. Virtahepo on nelijalkainen, kaksoiskavioinen,
tylppäkuonoinen, sillä on hevosenharja, torahampaat, hevosenhäntä
ja -ääni, ja kooltaan se on kuin suurin härkä. Ja sen nahka on niin
paksua, että kun se on tullut kuivaksi, niin siitä tehdään
keihäänvarsia.

72. Joessa on myös saukkoja, joita pidetään pyhinä. Myös kaloista
egyptiläiset pitävät niinkutsuttua suomukalaa ja ankeriasta pyhinä;
näiden he sanovat olevan pyhitetyt Niilille, samoinkuin linnuista
ristisorsan.

73. On myös toinen pyhä lintu, jonka nimi on foinix. Minä tosin en ole
sitä nähnyt muuta kuin kuvassa. Sillä se käy harvoin siellä -- joka
viidessadas vuosi, kuten Heliopoliin asukkaat sanovat. Ja väitetään sen
käyvän siellä silloin, kun sen isä on kuollut. Jos se on kuvan
kaltainen, niin se on tämän kokoinen ja tämmöinen. Toiset sen sulista
ovat kullankarvaiset, toiset punaiset. Enimmin se on rakenteeltaan ja
kooltaan kotkan kaltainen. He kertovat sen tekevän seuraavalla tavalla,
mitä minä puolestani en kuitenkaan voi uskoa. Se lähtee liikkeelle
Arabiasta, kätkee isänsä mirhamiin ja tuo sen Helioksen pyhättöön sekä
hautaa sen siihen. Ja tuominen tapahtuu seuraavalla tavalla. Ensiksi
lintu muodostaa mirhamista muuan, niin suuren kuin se jaksaa kantaa, ja
sitten se koettaa kantaa sitä. Ja kylliksi koeteltuaan, se kovertaa
munan, panee isänsä siihen ja sivelee uudestaan mirhamilla sitä kohtaa
munasta, jonka se koversi ja johon pani isänsä; kun nyt isä on sisällä,
tulee paino olemaan sama kuin se oli ensin. Ja siveltyään munaa lintu
tuo isän Egyptiin Helioksen pyhättöön. Näin he väittävät tämän linnun
tekevän.

74. Teeban seudulla on pyhiä käärmeitä, jotka eivät ensinkään ole
vahingollisia ihmisille. Ne ovat kooltaan pienet, niillä on kaksi
sarvea, jotka kasvavat päälaelta, ja kuoltuaan ne haudataan Zeun
pyhättöön, sillä niiden väitetään olevan tälle jumalalle pyhitetyt.

75. Arabiassa on paikka, joka sijaitsee melkein aivan Buton kohdalla,
ja siihen paikkaan minä tulin saadakseni tietoa siivekkäistä
käärmeistä. Sinne saavuttuani näin käärmeiden luita ja selkärankoja
niin suuret joukot, ettei niitä voi kuvailla. Siinä oli selkärangoista
muodostuneita läjiä, sekä suuria että vähempiä ja vieläkin pienempiä,
ja niitä oli paljon. Se paikka, missä selkärangat makaavat hajallaan,
on tämäntapainen: se on ahdas, suurelle tasangolle johtava vuorensola,
mikä tasanko taas on yhteydessä Egyptin tasangon kanssa. On olemassa
semmoinen tarina, että siivekkäät käärmeet kevään tullen lentävät
Arabiasta Egyptiä kohti, mutta että ibislinnut menevät niitä vastaan
siinä maassa olevaan solaan, eivätkä salli käärmeiden siitä kulkea
läpi, vaan tappavat ne. Sen työn vuoksi sanovat arabialaiset
egyptiläisten pitävän ibistä suuressa kunniassa, ja egyptiläiset
myöntävät itsekin siitä syystä kunnioittavansa näitä lintuja.

76. Ibiksen ulkomuoto on tämmöinen. Se on kokonaan sysimusta, sillä on
kurjen jalat, erittäin käyrä nokka, ja kooltaan se on jotenkin
krex-linnun [eräs kahlaaja, jota ei ole voitu tarkemmin määritellä]
suuruinen. Semmoinen siis on käärmeitä vastaan taistelevien, mustien
ibiksien ulkonäkö, mutta enemmän ihmisten jaloissa juoksentelevilla --
ibiksiä on nimittäin kahta laatua -- ovat pää ja kaula kokonaan
paljaat, höyhenet valkeat, paitsi päässä, niskassa, siiven- ja
pyrstönpäässä; kaikki tämä, minkä mainitsin, on nimittäin sysimustaa.
Jalat sekä piirteet muuten ovat samanlaiset kuin toisellakin. Käärmeen
ulkomuoto taas on aivan niinkuin vesikyiden. Sillä ei ole höyhensiipiä,
vaan sen siivet ovat jokseenkin yökön siipien kaltaiset. Sen verran
olkoon mainittu pyhistä eläimistä.

77. Itse egyptiläisistä ne, jotka asuvat viljellyssä osassa Egyptiä,
harjoittavat kaikista ihmisistä enimmin muistiaan ja tuntevatkin
historiaa paraiten kaikista ihmisistä, joita minä tiedän. Heidän
elintapansa on tämmöinen. Kolme päivää peräkkäin joka kuukausi he
puhdistavat vatsansa ja tavoittelevat terveyttä oksennuslääkkeillä ynnä
vatsanhuuhtomisilla, he kun arvelevat kaikkien tautien ihmisille
tulevan elantoaineista. Ja muutenkin egyptiläiset libyalaisten jälkeen
ovat kaikista ihmisistä terveimmät, -- minun nähdäkseni vuodenaikojen
vuoksi, koska vuodenajat eivät vaihtele. Sillä vaihteista, niin hyvin
kaikilla muilla aloilla kuin erittäin vuodenaikojen vaihteista,
syntyvät enimmäkseen taudit ihmisille. Egyptiläiset syövät speltistä
laittamiaan leipiä, joita he kutsuvat "kyllestis"-nimellä. He käyttävät
ohrista valmistettua viiniä, sillä heidän maassaan ei ole
viiniköynnöksiä. Kaloista he paahtavat päivänpaisteessa ja syövät
raa'altaan toisia, toisia he liuvottavat suolavedessä ja kuivaavat
sitten. Linnuista he syövät viiriäiset, ankat ja pikkulinnut raakoina,
sitä ennen suolattuaan ne. Mutta kaikki muut lintu- tai kalalajit,
paitsi niitä, jotka heillä ovat määrätyt pyhiksi, he syövät
paistettuina tai keitettyinä.

78. Heidän varakkaittensa seuroissa kantaa eräs mies aterialta päästyä
ympäri puusta tehtyä kirstussaan olevaa kuollutta, joka sekä
maalaamalla että veistämällä on tehty niin luonnonmukaiseksi kuin
suinkin ja kooltaan joka puolelle on noin kyynärän tai kahden pituinen.
Näyttäen sitä kullekin juomaveikolle mies lausuu: "katso tähän, juo ja
nauti! Sillä kuoltuasi sinusta tulee tällainen."

79. Niin he tekevät juomingeissaan. Muuten he noudattaen isiltä
perittyjä tapojaan eivät omaksu mitään vierasta. Muiden mainitsemista
ansaitsevien tapojen joukossa on myös erään laulun, Linos-laulun,
esittäminen, jota lauletaan sekä Foinikiassa että Kyproksessa ja
muuallakin, ja vaikka sillä kunkin kansan mukaan on oma nimensä, niin
se kuitenkin on sama kuin se, jota helleenit laulavat Linoksen nimellä.
Senvuoksi minä useiden muiden seikkojen ohella, jota Egyptissä
ihmettelin, kummastelin myös sitä, mistä olivat saaneet Linos-laulun.
Mutta he näyttävät alusta alkaen laulaneen sitä. Egyptinkielellä
kutsutaan Linosta Manerokseksi. Egyptiläiset väittävät hänen olleen
Egyptin ensimäisen kuninkaan ainokaisen pojan, jota, hänen
ennen aikojaan kuoltuaan, egyptiläiset olivat kunnioittaneet
valituslauluilla; ja se oli heidän ensimäinen ja ainoa laulunsa.

80. Myös seuraavassa toisessa kohden egyptiläiset pitävät yhtä
helleenien kanssa, joskin heistä ainoastaan lakedaimonilaisten kanssa.
Kohdatessaan vanhempia antavat nuoremmat tietä sekä väistyvät syrjään
ja nousevat istuimeltaan niiden lähestyessä. Mutta eräässä toisessa
kohden eivät he kuitenkaan pidä yhtä keidenkään helleenien kanssa:
sensijaan että tiellä puhuttelemalla tervehtisivät toisiaan, he
ilmaisevat kunnioitustaan laskemalla kätensä alas polveen saakka.

81. He pukeutuvat liinaisiin mekkoihin, joissa säärien ympärillä on
heltut ja joita he kutsuvat nimellä "kalasiris". Niitten ylle he
heittävät valkoiset villavaatteet. Kuitenkaan eivät he mene pyhättöön,
yllään villavaatteita, eikä heitä haudata niissä, sillä se on syntiä.
Siinä he pitävät yhtä niinkutsuttujen ortilaisten ja pythagorealaisten
kanssa. Sillä myös sen, joka on näistä salamenoista osallinen, on synti
tulla haudatuksi villavaatteissa. Siitä kerrotaan pyhä tarina.

82. Myös seuraavat toiset seikat egyptiläiset ovat keksineet: kellekä
jumalista mikin kuukausi ja päivä on pyhitetty, ja mikä tulee minkin
kohtaloksi sen mukaan, minä päivänä hän on syntynyt, minkä lopun hän on
saapa ja millainen ihminen hänestä tulee. Ja näitä keksintöjä ovat
käyttäneet ne helleeneistä, jotka ovat liikkuneet runouden alalla.
Enteitä egyptiläiset ovat keksineet enemmän kuin ketkään muut ihmiset.
Sillä kun joku enne on tapahtunut, he pitävät silmällä ja merkitsevät
muistiin, miten asia päättyy, ja jos joskus myöhemmin tapahtuu jotain
tämän kaltaista, niin he luulevat, että päätös tulee olemaan sama.

83. Heidän ennustaitonsa laita on semmoinen, ettei se ammatti ole
kenenkään ihmisen asiana, vaan muutamien jumalien. Niinpä siellä on
Herakleen, Apollon, Atenen, Artemiin, Areen ja Zeun ennuspaikat; ja se,
jota he kaikista ennuspaikoista enimmin pitävät arvossa, on Leton,
Buto-kaupungissa oleva. Heidän ennustapansa eivät kuitenkaan ole
keskenään samanlaiset, vaan erilaiset.

84. Lääketaito on heillä täten jaettuna: jokainen on yhden taudin
lääkäri eikä useampien. Joka paikka on täynnään lääkäreitä. Toiset ovat
silmälääkäreitä, toiset pää-, toiset hammas-, toiset vatsalääkäreitä ja
vielä toiset ovat näkymättömiä tauteja [s. o. sisätauteja] varten.

85. Heidän surumenonsa ja hautajaisensa ovat tämmöiset. Siinä talossa,
missä on kuollut jonkun verran huomattava henkilö, sivelee kaikki talon
naisväki heti päänsä tai myös kasvonsa savella, ja sitten he,
jätettyään vainajan kotiin, itse juoksentelevat pitkin kaupunkia ja
lyövät paljastettuihin rintoihinsa, joitten alapuolelle ovat vyöttäneet
vaatteensa. Ja heidän seurassaan ovat kaikki naissukulaiset. Miehet
puolestaan lyövät myös rintaansa, hekin vyötettyinä samalla tapaa. Ja
sittenkuin he näin ovat tehneet, he vievät ruumiin palsamoitavaksi.

86. On olemassa semmoisia, jotka vartavasten ovat lyöttäytyneet
palsamoimistoimeen ja omistavat sen taidon. Aina kun heille tuodaan
ruumis, he näyttävät tuojille puisia vainajien malleja, jotka
maalaamalla on tehty luonnonmukaisiksi. Ja kalliimman lajin niistä he
sanovat olevan sen oma, jonka nimen mainitsemista tämmöisessä
tilaisuudessa minä pidän syntinä. Sitten he näyttelevät toista lajia,
joka on halvempi ja huokeampi edellistä, ja vihdoin kolmatta, joka on
huokein. Ja selitellessään he kyselevät tuojilta, minkä mallin mukaan
tahtovat vainajaansa käsiteltävän. Sukulaiset sopivat silloin heidän
kanssaan hinnasta ja menevät sitten tiehensä, mutta toiset jäävät
asuntoihinsa ja palsamoivat. Ja sen he tekevät seuraavalla tavalla, jos
kalliinta tapaa noudatetaan. Ensiksi he rautakoukulla ajavat sierainten
kautta ulos aivoja; sillä tavoin he ottavat ulos osan niitä, mutta
toisen osan valamalla sisään lääkkeitä. Sitten he terävällä
etiopilaisella kivellä tekevät leikkauksen pitkin kupeita ja ottavat
sieltä ulos koko vatsaontelon; puhdistettuaan ja huuhdottuaan
sitä palmuviinillä he uudestaan huuhtovat sitä survotuilla
suitsutusaineilla. Kun he sitten ovat täyttäneet vatsaontelon puhtaalla
survotulla mirhamilla, kasialla ja muilla suitsutusaineilla, paitsi
libanotos-nimisellä, he jälleen ompelevat sen kiinni. Sen tehtyään
he asettavat ruumiin lipeäsuolaan ja säilyttävät sitä niin
seitsemänkymmentä päivää. Sen kauemmin ei ole lupa säilyttää
ruumista tällä tavoin. Vaan sittenkuin nuo seitsemänkymmentä päivää
ovat kuluneet, he pesevät vainajan, käärivät ruumiin kokonaan
byssos-liinasta leikattuihin kaistaleisiin ja sivelevät sitä hiukan
kummilla, jota egyptiläiset enimmäkseen käyttävät liiman sijasta.
Sitten sukulaiset ottavat vastaan vainajan ja teettävät itselleen
puisen ihmisen näköisen kuvan, jonka jälkeen he siihen sulkevat
vainajan ja sen tehtyään panevat sen säilöön hautakammioon, asettaen
sen seisomaan pystyyn seinää vasten.

87. Sillä tavoin he käsittelevät vainajia kalliimmalla tavalla. Mutta
niitten vainajia, jotka haluavat keskimäistä tapaa ja karttavat
kalleutta, he käsittelevät täten. Täytettyään peräruiskuja
seeteripuusta saadulla öljyllä he ajavat vatsaontelon täyteen öljyä,
leikkaamatta kuitenkaan auki tai ottamatta ulos vatsaa, vaan ainoastaan
huuhtomalla ruiskuilla takapuolen kohdalta ja estämällä huuhdetta
vuotamasta takaisin ulos. Sitten he kuivaavat ruumiit säädetyt päivät,
mutta viimeisenä päivänä he laskevat vatsaontelosta ulos sen
seeteriöljyn, jonka aikaisemmin ovat laskeneet sisään. Ja öljyllä on
semmoinen voima, että se työntää matkassaan ulos samalla sekä vatsan
että sisälmykset, jotka sillävälin ovat liuenneet. Mutta lipeäsuola
sulattaa lihat, niin että ruumiista jää jälelle ainoastaan nahka ja
luut. Senjälkeen kuin ovat niin tehneet, he antavat pois vainajan,
tekemättä sille mitään sen koommin.

88. Kolmas palsamoimistapa, jonka mukaan käsitellään vähemmän
varakkaita, on seuraava. Huuhdottuaan vatsaonteloa retikkaöljyllä he
kuivaavat sitä seitsemänkymmenen päivän kuluessa ja antavat sen sitten
poisvietäväksi.

89. Mutta kun ylhäisten miesten vaimot ovat kuolleet, ei niitä heti
anneta palsamoitavaksi, samoinkuin ei myöskään erinomaisen kauniita tai
huomattavampia naisia, vaan vasta sittenkuin ovat olleet kuolleina
kolme tai neljä päivää, ne annetaan palsamoitavaksi. Sen he tekevät
siinä tarkoituksessa, etteivät palsamoitsijat raiskaisi niitä. He
kertovat näet, että muuan niistä tavattiin raiskaamasta äsken kuollutta
naista, ja että hänen ammattiveljensä antoi hänet ilmi.

90. Mutta jos käy ilmi, että kuka tahansa joko egyptiläisistä itsestään
tai muukalaisista on joutunut krokotiilin hampaisiin tai itse virtaan
hukkunut, niin täytyy sen kaupungin asukasten, johon ruumis on
ajautunut, välttämättömästi palsamoida se ja koristeltuaan sitä mitä
kauniimmin haudata se pyhiin hautakammioihin. Mutta ei kukaan muu saa
edes kajotakaan siihen, ei sukulaisista eikä ystävistä, vaan itse
Niilin papit hautaavat sen omin käsin, ikäänkuin se olisi jotain
enemmän kuin ihmisruumis.

91. He karttavat noudattamasta helleeniläisiä tapoja ja, lyhyesti
sanoen, kaikkien muidenkin ihmisten tapoja. Sitä nyt muut egyptiläiset
varovat, mutta lähellä Neapolista on teebalaisessa piirissä
Khemmis-niminen kaupunki, missä on Danaen pojan, Perseuksen, pyhättö.
Se on neliskulmainen, ja sen ympärillä kasvaa palmuja. Pyhätön
eteispylvästöt ovat erittäin suuret ja niiden edessä on kaksi suurta
kivistä ihmisenkuvaa. Mutta siinä ympäryksessä on temppeli ja siinä on
Perseuksen kuva. Nämät kliemmiläiset sanovat, että Perseus monasti
ilmestyy heidän maassaan temppelin sisällä, ja että on olemassa
anturakenkä, jota hän muka on käyttänyt; se on kooltaan kahden kyynärän
pituinen, ja joka kerta kun se ilmestyy, käy koko Egyptin hyvin. Niin
he kertovat ja viettävät seuraavanlaista helleeniläistä juhlaa
Perseuksen kunniaksi. He ovat säätäneet voimistelukilpailun, joka
käsittää kaikki kilpailulajit, ja jossa asettavat palkinnoksi elukoita,
vaippoja ja nahkoja. Ja kysyessäni, minkä vuoksi Perseus tapasi
ilmestyä ainoastaan heille, ja minkä vuoksi he erosivat muista
egyptiläisistä säätämällä voimistelukilpailut, niin he väittivät, että
Perseus polveusi heidän kaupungistaan. Sillä Danaos ja Lynkeus, jotka
purjehtivat Hellaaseen, olivat muka khemmiläisiä, ja seuraten
sukujohtoa näistä alkaen he johtuivat Perseukseen saakka. Kun
viimemainittu oli saapunut Egyptiin siinä tarkoituksessa, minkä myös
helleenit mainitsevat, nimittäin tuodakseen Libyasta Gorgon pään, niin
hän, kuten he väittävät, myös oli tullut heidän luokseen ja hyvin
tuntenut kaikki heimolaisensa. Niinpä hän jo tullessaan Egyptiin tunsi
Khemmiin nimen, jonka äidiltään oli oppinut. Mutta voimisteluleikit he
hänen käskystään panivat toimeen.

92. Kaikki nämä tavat ovat käytännössä suomaiden yläpuolella asuvien
egyptiläisten keskuudessa. Suomaissa asuvat taas noudattavat samoja
tapoja kuin muutkin egyptiläiset, muun muassa siinä, että jokaisella
heistä on yksi vaimo, kuten helleeneilläkin. Mutta huojistaakseen
elintarpeitaan he sitäpaitsi ovat keksineet seuraavan. Aina kun joki
tulee täyteen ja tulvii yli ketojen, kasvaa vedessä paljon liljoja,
joita egyptiläiset kutsuvat lotokseksi. Nämä he poimivat ynnä kuivaavat
päivänpaisteessa; sitten he rouhentavat lotoksen unikukankaltaisen
keskustan ja valmistavat siitä tulella paahdettuja leipiä. Myös
mainitun lotoksen juuri on syötävä ja jotenkin makea; se on pyöreähkö
sekä omenan kokoinen. On myös olemassa muita liljoja, jotka ovat
ruusujen kaltaiset ja kasvavat nekin joessa; niitten hedelmä on
toisessa, juuresta kasvavassa suojuksessa, ja on näöltään enimmin
mehiläisleivän kaltainen. Sen sisässä on laajasti syötäviä hedelmiä,
jotka ovat yhtä suuret kuin öljymarjansiemen, ja niitä syödään sekä
tuoreina että kuivina. Vuosittain versovan bybloksen taas he kiskovat
soista ylös, ja leikkaavat poikki sen yläosan, jota käyttävät johonkin
muuhun tarkoitukseen, mutta alapuolelle jätetyn, noin kyynärän pituisen
osan, he syövät. Mutta jos he tahtovat tehdä bybloksen erittäin
maukkaaksi, he kuumentavat sitä hehkuvassa uunissa ja syövät sen
sitten. Vaan muutamat heistä elävät ainoastaan kaloista, joita pyytävät
ja joista ottavat ulos vatsaontelon, jonka jälkeen kuivaavat niitä
päivänpaisteessa ja sitten syövät kuivattuina.

93. Muuttokaloja ei juuri tavata virroissa, vaan ne oleskelevat
järvissä ja tekevät seuraavalla tavalla. Aina kun niiden tekee mieli
kutea, ne uivat parvittain mereen. Etunenässä kulkevat koirakset ja
pirskoittavat maitiansa, naarakset taas seuraavat ja hotaisevat sen
suuhunsa sekä hedelmöityvät siitä. Mutta sittenkuin ne ovat meressä
tulleet raskaiksi, ne uivat kukin takaisin omille asuinsijoilleen.
Silloin kuitenkaan eivät enää koirakset kulje etunenässä, vaan johto on
naaraksilla. Parvessa edellä kulkiessaan ne tekevät aivan niinkuin
koiraksetkin tekivät. Ne pirskoittavat pienissä erissä mätijyväsiä,
vaan koirakset seuraavat jälestä ja nielevät ne. Mutta niistä
jyväsistä, jotka jäävät jälelle ja joita ei niellä, kasvaa ja tulee
kaloja. Niiden, jotka mereen uidessaan pyydystetään, huomataan olevan
hangattuja pään vasemmalta puolelta, ne taas, jotka takaisin uidessaan
pyydetään, ovat hangatut oikealta puolelta. Siten niiden käy
seuraavasta syystä. Uidessaan alas merelle ne pysyttelevät vasemmalla
puolella lähellä maata, mutta uidessaan takaisin ne pysyttelevät
päinvastaisella puolella, työntäytyen rantaa vastaan ja koskettaen sitä
niin läheltä kuin suinkin, tietenkin jotteivät virran vuolteen vuoksi
eksyisi suunnastaan. Mutta aina kun Niili alkaa paisua, alkavat ensin
maakuopat ja pitkin jokea olevat lätäköt täyttyä, sitä myöten kuin
joesta niihin tihkuu vettä. Ja kohta kun ne tulevat täyteen, vilisee
heti paikalla kaikkialla pikkukaloja. Ja luulen päässeeni selville
siitä, mistä nämä todennäköisesti tulevat. Kun Niili edellisenä vuonna
vetäytyy pois, laskevat kalat mätinsä liejuun ja lähtevät sitten
viimeisen veden mukana tiehensä. Mutta kun jonkun ajan kuluttua vesi
jälleen tulee sinne, syntyy tästä mädistä heti kaloja. Niin on laita
kalojen.

94. Sen öljyn, jota suomaassa asuvat egyptiläiset käyttävät, he saavat
risinikasvin hedelmästä, jota egyptiläiset kutsuvat nimellä "kiki". Ja
he valmistavat sen seuraavalla tavalla. He kylvävät jokien ja järvien
varsille risinikasvia, joka Hellaassa kasvaa itsestään viljelemättä.
Tätä siis kylvetään Egyptissä, ja se kantaa runsasta, mutta
pahanhajuista hedelmää. Sittenkuin he ovat koonneet hedelmät, niin
toiset kolhimalla pusertavat ulos öljyn, toiset myös paahtamalla
keittävät ja keräävät yhteen sen, mikä niistä vuotaa pois. Öljy on
rasvaista ja kelpaa yhtä hyvin kuin puuöljy valaistukseksi, mutta siitä
lähtee ilkeä haju.

95. Hyttysten varalta, joita on runsaasti, egyptiläiset ovat keksineet
seuraavat suojeluskeinot. Niitä, jotka asuvat yläpuolella suomaita,
suojaavat tornit, joihin he nousevat makaamaan. Sillä hyttyset eivät
voi tuulilta lentää korkealle. Ne taas, jotka asuvat suoseuduilla, ovat
tornien sijasta keksineet nämä toiset varokeinot. Joka mies heidän
joukossaan omistaa verkon, jolla päivin pyytää kaloja, mutta jota öisin
käyttää seuraavasti. Sen vuoteen ympäri, missä hän lepää, hän virittää
verkon, ja sitten hän ryömii sen alle ja nukkuu siinä. Jos sitävastoin
nukkuu kääriytyneenä vaippaan tai liinavaatteeseen, niin hyttyset
purevat niitten läpi, vaan verkon läpi eivät ollenkaan koetakaan sitä
tehdä.

96. Ne alukset, joilla egyptiläiset kuljettavat tavaroita, ovat tehdyt
orjantappurasta, jonka ulkomuoto on enimmin kyreneläisen lotoksen
kaltainen, ja jonka pihkana on kummi. Tästä orjantappurasta siis he
hakkaavat noin kahden kyynärän pituisia lautoja ja asettavat ne yhteen
tiilien tapaan sekä rakentavat laivat seuraavalla lailla. He
kiinnittävät kahden kyynärän pituisia lautoja lujaan iskettyjen,
pitkien vaarnojen ympäri ja senjälkeen kuin he tällä tavoin ovat
rakentaneet laivat, he levittävät niitten päälle poikkilautoja. Mutta
kaaripuita he eivät käytä. Vaan sisältä he tilkitsevät liitepaikat
byblosniinellä. Edelleen he laittavat itselleen peräsimen, joka
pistetään laivan pohjan läpi. He käyttävät orjantappurapuista mastoa ja
bybloksesta tehtyjä purjeita. Nämä laivat eivät voi kulkea ylävirtaan,
ellei vallitse ripeä tuuli, vaan niitä hinataan maasta käsin. Mutta
myötävirtaan niitä kuljetetaan näin. On tamariskipensaasta tehty
oventapainen lautta, joka on yhteenliitetty kaislapunouksilla, sekä
jokseenkin kaksi talenttia painava kivi, missä on läpi. Näistä antaa
laivuri lautan, sidottuna köyteen, kulkea aluksen edellä, ja kiven,
toiseen köyteen sidottuna, tulla jälestä. Kun nyt virta tarttuu
lauttaan, niin viimemainittu kulkee nopeaan ja vetää "baris'ta" -- se
näet on näitten veneiden nimi --, mutta kivi, joka laahaa perässä ja
pysyttelee pohjassa, pitää laivaa suunnassaan. Näitä aluksia heillä on
suuri joukko ja muutamilla on monen tuhannen talentin kantavuus.

97. Mutta kun Niili tulvii yli maan, näkyvät ainoastaan vedestä
ylenevät kaupungit, jotka jokseenkin muistuttavat Aigeian meressä
olevia saaria. Sillä muu osa Egyptiä tulee mereksi, ja vain kaupungit
kohoavat vedestä. Aina milloin tämä tapahtuu, asukkaat eivät enää kulje
pitkin joen uomaa, vaan tasangon keskitse. Niinpä sen matka, joka
Naukratiista purjehtii ylös Memfiiseen, kulkee aivan pyramidien sivu.
Tavallinen reitti ei nimittäin käy tästä, vaan suistamon kärjen ja
Kerkasoros-kaupungin sivu.

98. Mereltä sekä Kanoboksesta taas päästään tasangon halki
Naukratiiseen Anthyllan kaupungin ja niinkutsutun Arkhandroksen
kaupungin kohdalta. Näistä on Anthylla huomattava kaupunki ja se on
vartavasten määrätty kustantamaan sen hallitsijan puolison jalkineita,
joka kulloinkin Egyptiä hallitsee. Niin on ollut laita siitä saakka,
jolloin Egypti joutui persialaisten vallan alle. Toinen kaupunki taas
näyttää minusta saaneen nimensä Danaoksen vävyn, Arkhandroksen,
Fthioksen pojan mukaan, joka taas oli Akhaioksen poika. Sitä kutsutaan
nimittäin Arkhandroksen kaupungiksi. Saattaahan tuo olla joku toinenkin
Arkhandros, mutta egyptiläinen ainakaan nimi ei ole.

99. Tähän asti ovat minun omat havaintoni, arvosteluni ja tutkimukseni
puhuneet, mutta tästä perin tulen kertomaan egyptiläisten historiaa sen
mukaan, miten olen kuullut. Jotain semmoistakin, mitä omin silmin olen
nähnyt, tulee myös siihen liitettäväksi.

Papit kertoivat, että Egyptin ensimäinen hallitsija, Min, oli padonnut
Niilin sekä perustanut Memfiin. Koko joki virtasi näet pitkin
Libyanpuolista hiekkavuorta, mutta luomalla vastapadon noin sata
stadionia yläpuolelle Memfistä Min aikaansai eteläänpäin olevan polven
ja kuivasi vanhan uoman sekä johdatti joen uuteen uomaan vuorten
keskitse. Vielä nytkin persialaiset suuresti pitävät huolta tästä
Niilin erotetusta polvesta ja padottavat sen joka vuosi, öillä jos joki
ottaa murtaaksensa padot ja tulviakseen tältä kohtaa yli reunojensa, on
koko Memfis vaarassa joutua veden alle. Niin pian kuin mainittu Min,
joka oli ensimäinen kuningas, oli tehnyt padolla erotetun maan
kiinteäksi, niin hän perusti siihen sen kaupungin, jota nyt kutsutaan
Memfiiksi. Sillä Memfiskin sijaitsee Egyptin kapeassa laaksossa. Mutta
kaupungin pohjois- ja länsipuolelle hän kaivoi sen ympäri järven, jonka
johdatti joesta -- sillä idässä rajoittaa kaupungin Niili itse --, ja
sitten hän perusti siihen Hefaistoksen pyhätön, joka oli suuri ja mitä
mainittavin.

100. Hänen jälkeensä papit luettelivat kirjastaan
kolmensadankolmenkymmenen muun kuninkaan nimet. Ne hallitsivat yhtä
monta polvea ja niitten joukossa oli kahdeksantoista etiopilaista, yksi
kotimainen nainen, mutta muut olivat egyptiläisiä miehiä. Ja tämän
kuningattarena olleen naisen nimi oli sama kuin erään babylonilaisen
kuningattaren, nimittäin Nitokris. Hänestä he kertoivat, että hän kosti
veljensä puolesta, joka oli ollut egyptiläisten hallitsijana, mutta
jonka nämä olivat tappaneet ja antaneet sisarelle kuninkuuden. Veljensä
puolesta siis kostaen Nitokris petoksella tuhosi useita egyptiläisiä.
Hän teetti nimittäin itselleen laajan maanalaisen huoneen ja väitti
aikovansa vihkiä sen. Sitten hän kutsui suuren joukon egyptiläisiä
pitoihin, niiden joukossa ne, joiden tiesi olleen enimmin osalliset
murhaan, mutta laski heidän aterioidessaan joen heidän päälleen suuren
salaisen kanavan kautta. Sen verran papit hänestä kertoivat, ja
sitäpaitsi että hän, niin pian kuin teko oli suoritettu, viskautui
huoneeseen, joka oli täynnä tuhkaa, pelastuakseen rangaistuksesta.

101. Mutta muut kuninkaat eivät ole suorittaneet mitään urotöitä tai
mitään loistavata tekoa, lukuunottamatta yhtä ja samalla viimeistä
heistä, Moirista. Tämä on jättänyt muistoksi jälkeensä Hefaistoksen
temppelin pohjoiseen päin antavat esikartanot ja kaivauttanut järven,
jonka ympäryksen laajuuden stadioneissa myöhemmin aion osoittaa, sekä
rakentanut siihen pyramideja, joiden suuruudesta tulen mainitsemaan
samalla kertaa kuin itse järvestä. Sen verran hän suoritti, mutta
muista ei kukaan ole tehnyt mitään.

102. Tahdon siis sivuuttaa nämä ja mainita eräästä, joka niitten
jälkeen oli kuninkaana, nimittäin Sesostriista. Hänestä papit
kertoivat, että hän ensiksi sotalaivoilla läksi liikkeelle
Arabianlahdesta ja laski valtansa alle Punaisen meren luona asuvat
kansat, kunnes kulkien eteenpäin saapui mereen, jossa matalikkojen
vuoksi ei enää voitu purjehtia. Ja niin pian kuin hän sieltä oli tullut
takaisin Egyptiin, niin hän, pappien kertomuksen mukaan, otti mukaansa
suuren sotajoukon ja marssi mannermaan halki, laskien valtansa alle
joka kansan, joka hänen tielleen joutui. Ja missä hän vain tapasi
uljaita ja vapautensa puolesta kiivaasti kamppailevia kansoja, sinne
hän pystytti maahan patsaita, jotka kirjoituksilla ilmaisivat sekä
hänen omansa että isänmaansa nimen, ja että hän omalla voimallaan oli
laskenut heidät valtansa alle. Niitten maassa taas, joitten kaupungit
taistelutta ja huokeasti oli ottanut haltuunsa, hän patsaisiin
kirjoitti samaa kuin niitten kansojen maassa, jotka olivat esiintyneet
miehuullisesti, mutta sen lisäksi hän niihin piirsi naisenhävyn,
tahtoen siten ilmaista, että ne olivat olleet pelkureita.

103. Näin tehden hän kulki kautta mannermaan, kunnes käymällä Aasiasta
Europan puolelle laski valtansa alle skyytit ja trakialaiset. Nämä ovat
etäisimmät kansat, joiden luo egyptiläinen sotajoukko minusta näyttää
edenneen. Heidän maassaan näet näkyy pystytettyjä patsaita, mutta sen
edempänä niitä ei enää näy. Sieltä Sesostris kuningas kääntyi ja kulki
takaisin, mutta senjälkeen kuin hän oli joutunut Fasis-joelle, en saata
varmasti sanoa, erottiko hän sotajoukostaan osan ja jätti sen sinne
maan asujaimiksi, vai jäivätkö muutamat sotamiehistä, kyllästyneinä
hänen harhailuunsa, itsestään Fasis-joen seuduille.

104. Sillä kolkhilaiset ovat ilmeisesti egyptiläisiä, ja sen minä olin
huomannut jo ennenkuin olin sen muilta kuullut. Kun minä mietiskelin
tätä seikkaa, kysyin minä siitä molemmilta, ja kolkhilaiset muistelivat
enemmän egyptiläisiä kuin egyptiläiset kolkhilaisia. Kuitenkin
egyptiläiset sanoivat luulevansa, että kolkhilaiset olivat Sesostriin
sotajoukkoa. Itse minä päätin sen siitä, että molemmat ovat
mustaihoiset ja vanutukkaiset. Se tosin ei vielä merkitse mitään, sillä
onhan olemassa muitakin samanlaisia kansoja. Mutta sitä enemmän minä
päätin sen siitä asianhaarasta, että kaikista ihmisistä ainoastaan
kolkhilaiset, egyptiläiset ja etiopilaiset alunpitäen ovat antaneet
ympärileikata itseään. Foinikialaiset ja Palestinassa asuvat
syyrialaiset myöntävät nimittäin itse oppineensa sen egyptiläisiltä, ja
Thermodon- sekä Parthenios-jokien seuduilla asuvat syyrialaiset ynnä
näiden naapurit, makronilaiset, sanovat vasta äskettäin oppineensa sen
kolkhilaisilta. Nämä ovat ainoat ihmiset, jotka ympärileikkaavat
itseään, ja niin he tekevät ilmeisesti egyptiläisten mukaan. Itse
egyptiläisistä ja etiopilaisista taas en saata sanoa, kummatko ovat
toisiltaan sen oppineet. Se on ilmeisesti hyvinkin vanha tapa.
Mutta että he ovat sen oppineet ollessaan yhteydessä Egyptin kanssa,
siihen on myös seuraava seikka tärkeänä todistuksena. Kaikki ne
foinikialaiset, jotka ovat kanssakäymisessä Hellaan kanssa, eivät enää
jäljittele egyptiläisiä tässä kohden, vaan jättävät lapsensa
ympärileikkaamatta.

105. Nytpä minä tahdon mainita kolkhilaisista toisenkin seikan, joka
osoittaa, kuinka suuresti egyptiläisten kaltaiset he ovat. Ainoastaan
he ynnä egyptiläiset valmistavat pellavansa samalla tavalla, ja
molempien kansojen koko elintapa sekä kieli ovat toistensa kaltaiset.
Kolkhilaista pellavaa tosin helleenit kutsuvat sardonilaiseksi,
Egyptistä tulevaa kutsutaan kuitenkin egyptiläiseksi.

106. Ne patsaat, jotka Egyptin kuningas Sesostris pystytti eri maihin,
suuremmaksi osaksi eivät enää ole jälellä, mutta Palestinan Syyriassa
näin niitä itse sekä niissä olevat yllämainitut kirjoitukset ynnä
naisenhävyn. Myös Iooniassa on kaksi kallioihin koverrettua kuvaa tästä
miehestä, toinen siinä, mistä kuljetaan Efesoksen alueelta Fokaiaan,
toinen Sardeesta Smyrnaan vievän tien varrella. Kumpaisessakin paikassa
on kaiverrettuna neljän ja puolen puoli-kyynärän korkuinen mies,
oikeassa kädessä keihäs, vasemmassa jousi ja muut tamineet samalla
tapaa; hänellä on nimittäin sekä egyptiläiset että etiopilaiset
varustukset. Ja toisesta olkapäästä toiseen kulki yli rinnan
egyptiläinen hieroglyfikirjoitus, joka kuului näin: "tämän maan olen
minä omilla käsivarsillani hankkinut." Kuka ja mistä hän on, ei hän
tässä ilmoita, mutta toisessa paikassa hän on sen tehnyt. Muutamat
niistä, jotka ovat tämän kuvan nähneet, arvelevat sitä Memnonin
kuvaksi, mutta ovat siinä kohden kaukana totuudesta.

107. Kun nyt siis mainittu Sesostris kääntyi takaisin ja toi mukanaan
useita ihmisiä niistä kansoista, joiden maat oli laskenut valtansa
alle, niin sattui, kuten papit kertoivat, seuraava tapaus. Sesostriin
jouduttua paluumatkalla pelusionilaiseen Dafnaihin, niin hänen
veljensä, jonka huostaan hän oli uskonut Egyptin, kutsui pitoihin hänet
itsensä ynnä hänen lapsensa. Mutta rakennuksen ulkopuolelle veli pinoi
yltympäri halkoja ja pinottuaan hän sytytti ne tuleen. Niin pian kuin
Sesostris huomasi tämän, hän heti neuvotteli vaimonsa kanssa, sillä
hänellä oli vaimonsa mukanaan. Tämä antoi sen neuvon hänelle, että
koska heillä oli kuusi lasta, hän, asettamalla roviolle pitkäkseen
kaksi niistä, muodostaisi sillan yli tulen, astuisi sitten itse niitä
myöten ja pelastuisi siten. Niin Sesostris tekikin, ja kaksi lapsista
tosin paloi sillä tavoin, mutta muut pelastuivat yhdessä isän kanssa.

108. Palattuaan Egyptiin ja kostettuaan veljelleen Sesostris käytti
sitä väkijoukkoa, jonka hän oli tuonut mukanaan niistä kansoista,
joiden maat oli laskenut valtansa alle, seuraavalla tavalla. Kaikki ne
kivet, jotka tämän kuninkaan aikana tuotiin Hefaistoksen pyhättöön ja
jotka kooltaan ovat erinomaisen suuret, vetivät mainitut ihmiset sinne,
ja kaikki Egyptissä nyt olevat kanavat heidät pakoitettiin kaivamaan;
ja siten he tekivät Egyptin, joka ennen oli kokonaan ollut
kuljettavissa ratsain ja vaunuin, tähän kelpaamattomaksi, vaikka eivät
olleet sitä tarkoittaneet. Sillä siitä ajasta perin Egypti, vaikka
onkin kokonaan tasankoa, tuli mahdottomaksi kulkea hevosin ja vaunuin.
Syynä siihen ovat nuo monet joka suuntaan kulkevat kanavat. Ja kuningas
kaivautti kanavat halki maan seuraavasta syystä. Kaikki ne
egyptiläiset, joitten kaupungit eivät olleet joen varrella, vaan
keskellä maata, olivat, joka kerta kun joki vetäytyi pois ja maa kuivi,
veden puutteessa ja saivat käyttää jotenkin suolaista juomaa, jota
ottivat kaivoista.

109. Tämän vuoksi siis Egyptin halki kaivettiin kanavia. Ja he
kertoivat, että mainittu kuningas jakoi maan kaikkien egyptiläisten
kesken, antamalla jokaiselle yhtä suuren neliskulmaisen palstan, ja
että hän siitä hankki itselleen tuloja käskemällä suorittamaan veroa
vuosittain. Mutta jos joki tempasi pois maata jonkun palstasta, niin
omistaja tuli kuninkaan luo ja ilmoitti mitä oli tapahtunut. Silloin
kuningas lähetti miehiä tarkastamaan ja mittaamaan, kuinka paljoa
pienemmäksi maa oli tullut, jotta omistaja vastaisuudessa suorittaisi
veronsa oikeassa suhteessa alkujaan säädettyyn veroon. Ja minusta
näyttää siltä kuin maanmittaustiede siitä olisi saanut alkunsa
ja sitten Egyptistä tuotu Hellaaseen. Sillä auringonlaskijan
ja -osoittajan sekä päivän kaksitoista osaa ovat helleenit oppineet
tuntemaan babylonilaisilta.

110. Sesostris oli ainoa egyptiläinen kuningas, joka hallitsi Etiopiaa,
ja hän jätti jälkeensä muistomerkiksi Hefaistoksen temppelin eteen
kaksi kivistä, kolmenkymmenen kyynärän korkuista kuvapatsasta, jotka
esittävät häntä itseään, hänen vaimoaan sekä neljää lastaan, kukin
kahdenkymmenen kyynärän korkuinen. Nämä ne olivat, joiden eteen
Hefaistoksen pappi paljoa myöhemmin ei sallinut persialaisen Dareioksen
asettaa omaa kuvapatsastaan, sanoen että hän ei ollut toimittanut
samanlaisia tekoja kuin egyptiläinen Sesostris. Sillä Sesostris ei
ollut laskenut valtansa alle vähemmän kansoja kuin hänkään, ja
sitäpaitsi skyytit, mutta Dareios ei ollut kyennyt kukistamaan
skyytejä. Ei siis ollut oikein, että Dareios asetti kuvapatsaansa
Sesostriin kuvien eteen, ennenkuin hän töissä oli tämän voittanut. Ja
kerrotaan, että Dareios alistui siihen.

111. Sesostriin kuoltua kerrotaan, että kuninkuuden peri hänen poikansa
Feros. Hän ei suorittanut mitään sotaretkeä, mutta hänelle sattui se
onnettomuus, että hän joutui sokeaksi seuraavasta syystä. Kun joki
kerran kovasti nousi -- aina kahdeksaantoista kyynärään saakka -- ja
tulvi yli vainioiden, alkoi tuulla, ja joki rupesi lainehtimaan.
Silloin kerrotaan, että mainittu kuningas esiintyi siihen määrään
röyhkeästi, että tempasi keihään ja viskasi sen keskelle virran
pyörteitä; mutta kohta senjälkeen hän sai silmätaudin ja tuli sokeaksi.
Kymmenen vuotta hän oli sokeana, mutta kymmenentenä vuotena
tuli Buto-kaupungista niin kuuluva oraakelinlause, että hänen
rangaistuksensa aika oli kulunut loppuun ja että hän saisi näkönsä
jälleen, jos pesisi silmiään naisen vedellä, joka oli käynyt ainoastaan
oman miehensä luona eikä ollut ollut tekemisissä muiden miesten kanssa.
Feros koetteli nyt ensiksi omaa vaimoaan, mutta kun ei saanut näköään
takaisin, järjestänsä sitten kaikkia muitakin naisia. Ja kun hän
jälleen alkoi nähdä, hän ajoi kokoon kaikki ne naiset, joita oli
koetellut, paitsi sitä, jonka vedellä peseytymällä oli saanut näkönsä,
yhteen kaupunkiin, jota nyt kutsutaan nimellä Erythrebolos. Ja
haalittuaan heidät siihen kokoon hän poltti heidät kaupunkineen
päivineen. Mutta sen, jonka vedellä peseytymällä oli saanut näkönsä,
hän itse otti vaimokseen. Parannuttuaan silmätaudistaan hän pystytti
kaikkiin pyhättöihin huomattavia vihkilahjoja, mutta varsinkin
ansaitsevat mainitsemista ne, mitkä hän asetti Helioksen pyhättöön,
nimittäin kaksi kivistä obeliskia, joista kumpikin on tehty yhdestä
ainoasta kivestä ja on sata kyynärää korkea ja kahdeksan kyynärää
leveä.

112. Häntä seurasi, kuten he kertoivat, hallituksessa memfiiläinen
mies, jonka nimi helleenien kielellä on Proteus. Memfiissä on vielä nyt
olemassa hänen temppelialueensa, joka on erinomaisen kaunis ja somasti
laitettu sekä sijaitsee Hefaistoksen pyhätöstä eteläänpäin. Tämän
temppelialueen ympärillä asuvat tyrolaiset foinikialaiset, ja koko sitä
paikkaa kutsutaan tyrolaisten kortteeriksi. Proteuksen temppelialueessa
on pyhättö, jota kutsutaan "vieraan Afroditen" pyhätöksi. Nytpä minä
teen sen johtopäätöksen, että puheenaoleva pyhättö on Tyndareoksen
tyttären, Helenan, oma, ja sen minä teen sen kuulemani kertomuksen
nojalla, että Helena eleli Proteuksen luona, samoinkuin myös siitä,
että pyhättö on liikanimeltään "vieraan Afroditen". Sillä ei missään
muualla, missä Afroditella on pyhättöjä, niitä kutsuta "vieraan
Afroditen" pyhätöiksi.

113. Ja kun minä kyselin Helenasta, niin papit kertoivat, että
asianlaita oli seuraava. Alexandros oli ryöstänyt Helenan ja
purjehtinut Spartasta pois kotiin päin. Mutta niin pian kuin hän oli
joutunut Aigeian mereen, viskasivat vastatuulet hänet syrjään Egyptin
mereen ja sieltä -- myrsky näet ei hellittänyt -- Egyptiin sekä
Egyptissä sen Niilin suuhaaran luo, jota nyt kutsutaan Kanoboksen
suuhaaraksi, ja Tarikheiaihin. Rannalla oli Herakleen pyhättö, joka
vieläkin on olemassa; ja jos siihen kenenkä kotiorja hyvänsä pakenee ja
painattaa ihoonsa pyhät merkit, antautuen siten jumalan huomaan, ei
häneen ole lupa koskea. Tämä tapa on yhä ollut voimassa minun aikoihini
saakka samanlaisena kuin se oli alusta alkaen. Saatuaan tietää pyhätön
yhteydessä olevan tavan, Alexandroksen palvelijat, jotka tahtoivat
vahingoittaa häntä, istuutuivat jumalan turvananojina temppeliin ja
syyttivät Alexandrosta sekä kertoivat koko jutun Helenasta ynnä
Menelaosta kohdanneesta vääryydestä. Ja syytöksensä he esittivät sekä
papeille että tämän suuhaaran päällysmiehelle, Thoniille.

114. Sen kuultuaan Thonis pikimmiten lähetti Memfiiseen Proteuksen luo
näin kuuluvan viestin: "tänne on tullut vieras, sukuperältään
teukrolainen, joka Hellaassa on tehnyt jumalattoman teon. Hän on
nimittäin vietellyt oman kestiystävänsä vaimon ja on tuulten ajamana
tullut tähän maahan, tuoden muassaan naisen ynnä hyvin paljon tavaraa.
Tuleeko meidän siis antaa hänen purjehtia pois vahingoittumatonna, vai
otammeko häneltä pois mitä hän on tänne tuonut?" Proteus lähettää näin
kuuluvan vastaviestin: "olipa tämä mies, joka on tehnyt jumalattoman
teon kestiystäväänsä kohtaan, kuka tahansa, niin ottakaa kiinni ja
tuokaa hänet pois minun luokseni, jotta saisin tietää, mitähän
hänelläkin on sanottavanaan."

115. Kuultuaan tämän Thonis ottaa kiinni Alexandroksen, pidättää hänen
laivansa, ja vie sitten hänet itsensä, Helenan ynnä tavarat sekä
lisäksi vielä turvananojat Memfiiseen. Ja kun kaikki olivat saapuneet
perille, kysyi Proteus Alexandrokselta, kuka hän oli ja mistä hän
purjehti. Alexandros luetteli sekä esi-isänsä että mainitsi isänmaansa
nimen ja kertoi myös matkastaan sekä mistä päin hän purjehti. Sitten
Proteus kysyi häneltä, mistä hän oli ottanut Helenan. Kun Alexandros
puheli kiertäen kaartaen eikä sanonut totuutta, kumosivat turvananojat
hänen väitteensä kertomalla hänen rikoksensa jutun juurta jaksaen.
Lopuksi Proteus julistaa seuraavan päätöksen sanoen: "Jollen minä
katsoisi velvollisuudekseni olla tappamatta ketään vierasta,
joka tuulen tempaamana on minun maahani tullut, niin kostaisin
helleeniläisen miehen puolesta sinulle, joka, oi miehistä kurjin, olet
niin jumalattoman teon tehnyt häntä kohtaan, jonka puolelta olet
nauttinut kestiystävyyttä. Olethan mennyt oman kestiystäväsi
vaimon tykö. Eikä sekään sinulle riittänyt, vaan kiihoittavilla
houkutuksillasi olet hänet vietellyt mukaasi, senkin varas. Eikä yksin
sekään riittänyt, vaan olet ryöstänyt kestiystäväsi talonkin. Nyt siis,
vaikka pidän velvollisuutenani olla surmaamatta vieraita, en aio sallia
sinun viedä pois tätä vaimoa enkä rahoja, vaan tulen säilyttämään ne
helleeniläisen kestiystävän varalle, kunnes hän itse tulee viemään ne
mukanansa pois. Mutta sinua itseäsi ja matkatovereitasi minä käsken
kolmen päivän sisässä lähtemään minun maastani johonkin toiseen maahan;
muussa tapauksessa tullaan teitä kohtelemaan vihollisina."

116. Siten oli Helena, pappien kertomuksen mukaan, tullut Proteuksen
luo. Näyttääpä minusta myös Homeros tunteneen tämän kertomuksen. Mutta
koska se ei yhtä hyvästi soveltunut hänen runoelmaansa kuin se toinen,
jota hän todella käytti, niin hän tahallaan heitti sen sikseen,
osoittamalla kuitenkin tuntevansa mainitunkin toisinnon. Käy nimittäin
ilmi siitä, miten hän Iliadissa -- eikä hän missään muualla ole samaan
aineeseen palannut -- on kuvaillut Alexandrokseen harhamatkoja, että
tämä harhaillessaan, mukanaan Helena, ajelehti muun muassa myös
Foinikian Siidoniin. Siitä hän mainitsee "Diomedeen urotöissä", ja
sanat kuuluvat näin:

    "Siinäpä säilössä on koruompelu-vaippoja hällä,
    Siidonin naisten töitä, mi itse on Siidonin maasta
    tuonut Alexandros jumalainen, laajoa merta
    kulkien, matkassaan Helenaa jalosyntyä vieden."

Näissä säkeissä Homeros osoittaa tuntevansa Alexandroksen harhamatkan
Egyptiin. Syyria rajoittuu näet Egyptiin, ja foinikialaiset, joitten
oma Siidon on, asuvat Syyriassa.

117. Näiden säkeiden nojalla käy myös vallan ilmeiseksi, että
"Kypria"-runoelma ei ole Homeroksen, vaan jonkun muun tekemä. Sillä
Kypriassa mainitaan, että Alexandros kolmessa päivässä saapui Spartasta
Ilioniin muassaan Helena, suotuisan tuulen vallitessa ja meren ollessa
tyvenenä. Mutta Iliadissa sanotaan, että hän harhaili sinne tänne
vieden Helenaa muassaan.

118. Mutta jääkööt nyt Homeros ja Kypria-runoelma sikseen! Kysyessäni
papeilta, puhuvatko helleenit joutavia siinä kohden, minkä kertovat
Ilionin suhteen tapahtuneen, vai eivätkö, he kertoivat siihen
seuraavaa, väittäen kyselemällä saaneensa tietää sen Menelaokselta
itseltään. Helenan ryöstön jälkeen tuli teukrolaisten maahan helleenien
suuri sotajoukko auttamaan Menelaosta. Kun sotajoukko oli astunut
maihin ja asettunut paikoilleen, niin he lähettivät sanansaattajia
Ilioniin, ja niiden mukana meni myös Menelaos itse. Tultuaan muurin
sisäpuolelle he pyysivät pois Helenaa ynnä niitä rahoja, jotka
Alexandros varkain oli vienyt Menelaokselta, ja vaativat rangaistusta
hänen väärästä teostaan. Mutta teukrolaiset vakuuttivat silloin ja
jälestäpäinkin, sekä vannoen että vannomatta, samaa, että nimittäin
heillä ei ollut Helenaa eikä niitä tavaroita, joista helleenit
valittivat, vaan että ne kaikki olivat Egyptissä; niinmuodoin ei ollut
oikein, että heidän tuli antaa hyvitystä siitä, mitä egyptiläisellä
Proteuksella oli hallussaan. Mutta helleenit, jotka luulivat
teukrolaisten pilkkaavan heitä, saartoivat kaupungin ja valloittivat
viimein sen. Kun helleenien vallattua linnan Helenaa ei näkynytkään,
vaan he taas kuulivat saman jutun, niin he vihdoin uskoivat ja
lähettivät Menelaoksen itsensä Proteuksen luo.

119. Tultuaan Egyptiin ja purjehdittuaan Memfiiseen Menelaos ilmaisi
asian todellisen laidan, sai osakseen suuria kestilahjoja ja otti
vastaan Helenan vahingoittumatonna ynnä lisäksi vielä kaikki omat
tavaransa. Mutta vaikka Menelaos saikin ne, niin hän kuitenkin esiintyi
väärämielisenä miehenä egyptiläisiä kohtaan. Kun hän nimittäin
suoriutui lähteäkseen matkalle, pidättivät häntä vastatuulet. Koska
tätä kesti pitemmän ajan, niin hän keksi seuraavan jumalattoman keinon.
Hän otti nimittäin kaksi maanasukasten lasta ja teurasti ne uhriksi.
Kun sitten tuli kuuluviin, että hän oli sen tehnyt, niin hän vihattuna
ja takaa-ajettuna läksi laivoillaan pakoon Libyaan päin. Mutta minne
hän siitä sitten kääntyi, sitä eivät egyptiläiset saattaneet sanoa.
Tämän kaiken he sanoivat osaksi tuntevansa kyselyjensä nojalla, osaksi
he sanoivat varmasti tietävänsä sen siitä syystä, että se oli
tapahtunut heidän omassa keskuudessaan.

120. Niin kertoivat egyptiläisten papit. Itse minä puolestani yhdyn
tähän yllämainittuun kertomukseen Helenasta ja lisään siihen vielä sen,
että jos Helena olisi ollut Ilionissa, olisi hänet kyllä annettu pois
helleeneille, joko sitten Alexandroksen suostumuksella tai vasten hänen
tahtoaan. Sillä eiväthän toki Priamos ja hänen läheisensä olleet siihen
määrään mielettömiä, että olisivat panneet omat henkensä, lapsensa ja
kaupunkinsa vaaraan vain siksi, että Alexandros saisi elellä yhdessä
Helenan kanssa. Ja vaikka he ensi aikoina olisivatkin olleet sillä
kannalla, niin ainakin minä puolestani luulen, että kun sitten, heidän
joutuessaan käsikähmään helleenien kanssa, useiden muiden troialaisten
ohella joka kerta myös kaatui kaksi tai kolme tai vielä useampiakin
itse Priamoksen lapsista -- jos nimittäin saa jossain kohden uskoa
runoniekkoja --, niin Priamos, vaikkapa hän itsekin olisi elänyt
yhdessä Helenan kanssa, olisi antanut tämän pois akhaialaisille
vapautuakseen sillosesta onnettomuudestaan. Sitäpaitsi ei myöskään
kuninkuus olisi joutunut Alexandrokselle, niin että Priamoksen
vanhetessa hallitus olisi hänestä riippunut. Vaan Hektor, joka oli sekä
vanhempi että enemmän mies puolestaan kuin Alexandras, oli Priamoksen
kuoltua ottava vastaan hallituksen, eikä hänen olisi sopinut sallia
veljensä harjoittaa vääryyttä, varsinkin kun Alexandroksen kautta olisi
koitunut suuria onnettomuuksia sekä hänelle itselleen että kaikille
muillekin troialaisille. Niinpä troialaiset eivät voineet antaa Helenaa
pois. Toiselta puolen taas eivät helleenit uskoneet heitä, kun he
sanoivat totuuden. Ja jos minä saan mielipiteeni lausua, niin tämä
tapahtui jumaluuden toimesta, jotta teukrolaiset kokonaan turmioon
syöksymällä tekisivät ihmisille ilmeiseksi, että suuria vääryyksiä myös
seuraavat jumalien puolelta suuret rangaistukset. Ja tämän minä olen
maininnut, niinkuin asianlaita minusta näyttää olevan.

121. Proteuksen jälkeen seurasi, niinkuin egyptiläiset kertoivat,
hallituksessa Rampsinitos, joka jätti jälkeensä muistomerkeiksi
Hefaistoksen temppelin länteen päin antavat esikartanot, ja asetti
vastapäähän esikartanoita kaksi kuvapatsasta, suuruudeltaan
viidenkolmatta kyynärän korkuiset, joista egyptiläiset kutsuvat toista,
pohjoiseen päin seisovata kesäksi, mutta etelään päin olevata talveksi.
Ja sen eteen, jota he kutsuvat kesäksi, he nöyrästi heittäytyvät ja
kohtelevat sitä hyvin, mutta sille, jota kutsuvat talveksi, he tekevät
päinvastoin. Mainitulla kuninkaalla oli niin suuret raharikkaudet,
ettei kukaan myöhemmistä kuninkaista voinut häntä siinä voittaa tai
edes tulla lähellekään. Koska hän nyt tahtoi turvassa säilyttää
aarteitaan, niin hän rakensi kivisen huoneen, jonka seinistä yksi oli
linnan ulkoseinänä. Mutta se, joka työn suoritti, punoi salakavalassa
aikeessa seuraavan juonen. Hän laittoi niin, että yhden kiven helposti
saattoi ottaa pois seinästä joko kaksi miestä tahi yksi mies. Niin pian
kuin huone oli valmis, pani kuningas aarteensa siihen talteen. Kun
jonkun ajan kuluttua rakennusmestari oli kuolemaisillaan, kutsui hän
luokseen poikansa, joita hänellä oli kaksi, ja kertoi heille, että hän
oli pitänyt huolta siitä, että heillä olisi runsas toimeentulo, ja
niinmuodoin oli rakentaessaan kuninkaan aarreaitan erityisellä tavalla
sen valmistanut. Selitettyään pojilleen selvästi kaikki, mikä koski
kiven ulosottamista, rakennusmestari mainitsi heille tarvittavat mitat
ja sanoi, että jos he niistä ottavat vaarin, niin he pääsevät kuninkaan
rahojen hoitajiksi. Sitten hän päätti päivänsä. Mutta pojat kävivät
viipymättä käsiksi työhön, tulivat yöllä kuninkaanlinnalle, löysivät
rakennuksesta kiven, jota helposti saattoivat käsitellä, ja veivät
huoneesta ulos suuren joukon aarteita.

Niin pian kuin sitten kuningas sattui avaamaan huoneen, niin hän
ihmetteli nähdessään, että rahoja puuttui astioista. Mutta hänellä ei
ollut, ketä syyttäisi, koska sinetit olivat eheät ja huone suljettu.
Kun hänen kaksi tai kolme kertaa avatessaan huoneensa rahat aina
ilmeisesti olivat vähentyneet -- varkaat näet eivät herenneet
ryöstämästä --, niin hän teki seuraavalla tavalla. Hän käski näet
tekemään ansoja ja virittämään ne niiden astioiden ympäri, joissa rahat
olivat. Varkaat tulivat niinkuin ennenkin, ja toinen heistä hiipii
sisälle. Mutta heti kun hän oli lähestynyt astiaa, niin hän tarttui
ansaan. Niin pian kuin hän huomasi, millaisessa onnettomuudessa oli,
hän heti kutsui veljensä, osoitti hänelle tilansa ja käski häntä
pikimmiten hiipimään sisään ja leikkaamaan poikki hänen päänsä, jottei
hän syöksisi toistakin turmioon, kun hänet nähtäisiin ja tunnettaisiin.
Toisen mielestä veli puhui hyvin, hän suostui ehdotukseen ja teki niin.
Sitten hän sovitti kiven paikoilleen ja meni kotiinsa, muassaan
veljensä pää.

Niin pian kuin tuli päivä, astui kuningas sisälle huoneeseen, mutta
hämmästyi suuresti nähdessään ansassa varkaan päättömän ruumiin, vaan
huoneen vahingoittumattomana, siinä kun ei ollut mitään mahdollisuutta
päästä sisään tai ulos. Kun hänellä ei ollut muuta neuvoa, niin hän
teki näin. Hän ripusti varkaan ruumiin muurille ja asetti sinne
vartijoita sekä käski näitä ottamaan kiinni ja tuomaan hänen luokseen
sen, jonka näkisivät itkevän ja vaikeroivan.

Kun nyt ruumis oli sinne ripustettu, koski se kovasti vainajan äitiin.
Niinpä hän puhutteli henkiin jäänyttä poikaansa ja antoi tälle
toimeksi, millä tavalla vain saattoi, laittamaan niin, että ottaisi
pois veljen ruumiin ja toimittaisi sen hänelle. Mutta jos hän sen
laiminlyö, niin äiti uhkasi itse mennä kuninkaan luo antamaan ilmi
hänet siksi, jolla oli rahat hallussaan. Kun äiti kovasti ahdisti eloon
jäänyttä poikaansa, eikä tämä, vaikka paljon äidilleen puheli, voinut
häntä taivuttaa lakkaamaan siitä, niin hän vielä keksi seuraavan
juonen. Hän sälytti aasinsa, täytti joukon säkkejä viinillä, asetti ne
aasien selkään ja ajoi ne edelleen. Niin pian kuin hän oli tullut
niiden kohdalle, jotka vartioivat muurilla riippuvaa ruumista, hän
nykäisi paria, kolmea säkinnippua ja aukaisi ne sitten itse
solmuistaan. Kun nyt viini alkoi vuotaa, hän löi päätään huutaen
ääneen, ikäänkuin ei olisi tiennyt, minkä aasin puoleen hänen ensin
piti kääntymän. Nähdessään viljalti vuotavan viinin, vartijat juoksivat
miehissä tielle mukanaan astiat, joihin ammensivat maahan valuneen
viinin, itse siitä nauttiakseen. Teeskennellen suuttumusta mies soimasi
heitä kaikkia, milloin mitäkin, mutta kun vartijat koettivat rauhoittaa
häntä, hän aikaa myöten oli lauhtuvinaan ja antoi muka suuttumuksensa
laueta. Vihdoin hän ajoi aasit pois tieltä ja sälytti ne uudestaan. Kun
puhelua jatkui, ja joku myös teki ilvettä hänestä ja houkutteli häntä
nauramaan, niin hän antoi heille säkeistään vielä yhden. Silloin he
päättivät ilman muuta laskeutua maahan siihen paikkaan juomaan, ottaa
hänet mukaansa ja käskeä häntä jäämään heidän kanssaan juomaan. Hän
suostuikin siihen ja jäi sinne. Kun he nyt juodessaan kohtelivat häntä
ystävällisesti, niin hän antoi heille vieläkin yhden säkin. Vartijat
joivat ylenmäärin, niin että kokonaan päihtyivät ja nukkuivat unen
valtaamina siihen paikkaan, missä ryyppäsivät. Mutta kun yötä oli
kulunut pitkälle, irroitti mies veljensä ruumiin ja häväistäkseen
vartijoita hän leikkasi pois parran heidän kaikkien oikealta poskelta,
asetti ruumiin aasien selkään ja ajoi ne kotiin. Ja siten hän täytti
äidin antaman tehtävän.

Mutta kun kuninkaalle ilmoitettiin, että varkaan ruumis oli varastettu,
niin hän suuttui kovasti. Koska hän kaikin mokomin tahtoi, että tulisi
ilmi, kuka se oli, joka tämän kaiken oli pannut toimeen, hän teki
seuraavalla tavalla, jota minä tosin en saata uskoa. Hän sijoitti
tyttärensä porttolaan ja käski hänen erotuksetta ottaa vastaan kaikki,
mutta ennenkuin kukaan häneen rupeisi, tuli hänen pakoittaa tätä
sanomaan hänelle, mikä oli viisain ja mikä jumalattomin teko, minkä hän
eläessään oli suorittanut. Se, joka silloin kertoo sen, mikä varkaan
suhteen tapahtui, täytyy hänen ottaa kiinni eikä hän saa laskea häntä
ulos. Ja tytär teki niinkuin isä käski. Mutta varas, joka huomasi,
minkä vuoksi tämä pantiin toimeen, tahtoi neuvokkuudessa viedä voiton
kuninkaasta ja teki senvuoksi seuraavasti. Hän leikkasi vereksestä
ruumiista pois käsivarren olkapään kohdalta ja läksi menemään,
käsivarsi viittansa alla. Kun hän tuli kuninkaantyttären tykö, ja
häneltä kysyttiin samaa kuin muiltakin, niin hän kertoi, että hänen
jumalattomin tekonsa oli se, jolloin hän kuninkaan aarreaitassa ansaan
joutuneelta veljeltään oli leikannut poikki pään, viisain taas kun hän
päihdyttämällä vartijat oli ottanut pois veljensä muurilla riippuvan
ruumiin. Sen kuultuaan kuninkaantytär tarttui varkaaseen, mutta tämä
ojensikin hänelle pimeässä ruumiin käden. Sen nainen otti ja jäi sitä
pitämään arvellen pitävänsä kiinni varkaan kädestä. Mutta varas antoi
sen mennä menojaan ja läksi oven kautta pakoon.

Niin pian kuin asia ilmoitettiin kuninkaalle, niin tämä ihmetteli
miehen neuvokkuutta ja rohkeutta; mutta lopulta hän lähetti sanan
kaikkiin kaupunkeihin ja kuulutti jättävänsä varkaan rankaisematta ja
ottavansa suuremmoisesti hänet vastaan, jos hän tulisi kuninkaan eteen.
Tähän luottaen varas tulikin kuninkaan luo, ja Rampsinitos ihmetteli
suuresti häntä sekä antoi hänelle tyttärensä vaimoksi, koska hän muka
oli ymmärtäväisin ihminen maailmassa. Sillä egyptiläisiä kuningas piti
viekkaudessa etevämpinä muita ihmisiä, egyptiläisistä taas etevimpänä
hän piti tätä miestä.

122. He kertoivat mainitun kuninkaan senjälkeen elävänä astuneen alas
siihen paikkaan, jota helleenit luulevat Hadekseksi, ja siellä
pelanneen noppapeliä Demeterin kanssa, jolloin oli milloin voittanut,
milloin joutunut tappiolle; ja sitten hän oli tullut takaisin, mukanaan
Demeteriltä saamanaan lahjana kultainen pyyheliina. Rampsinitoksen
manalaanmenon johdosta he väittivät egyptiläisten viettävän juhlaa
Demeterin kunniaksi, siitä ajasta alkaen, jolloin Rampsinitos tuli
takaisin. Ja minä tiedän, että he ovat viettäneet tuota juhlaa aina
minun aikoihini saakka, mutta en kuitenkaan saata sanoa, viettävätkö he
sitä mainitusta syystä. Samana päivänä papit kutovat päällysvaipan ja
sitovat nauhan erään papin silmille joukostaan, vievät hänet
päällysvaippaan puettuna Demeterin pyhättöön ja lähtevät sitten itse
takaisin. Mutta sen papin, jonka silmät on sidottu, vie, kuten he
sanovat, kaksi sutta Demeterin pyhättöön, mikä sijaitsee kahdenkymmenen
stadionin päässä kaupungista, ja sitten sudet vievät hänet takaisin
pyhätöstä samaan paikkaan.

123. Näitä egyptiläisten juttuja hyväksyköön se, joka pitää niitä
uskottavina. Minulla on koko kertomukseni kestäessä edellytyksenä, että
kirjoitan mitä jokainen on sanonut ja niinkuin olen kuullut. Nytpä
egyptiläiset sanovat, että Demeter ja Dionysos hallitsevat manalaa.
Egyptiläiset ovat myös ensimäiset, jotka ovat esittäneet sen opin, että
ihmisen sielu on kuolematon, ja että se ruumiin hävitessä menee
toiseen, kulloinkin syntyvään olentoon ja sittenkuin se on kiertänyt
kautta kaikkien maa- ja merieläinten sekä lintujen, menee se uudestaan
kulloinkin syntyvään ihmisruumiiseen. Ja sen kiertoaika on kolmetuhatta
vuotta. Tätä oppia ovat muutamat helleeneistä, toiset aikaisemmin,
toiset myöhemmin, esittäneet omanaan; mutta vaikka minä tiedän niiden
nimet, en minä niitä kirjoita tähän.

124. Rampsinitoksen hallitusaikaan saakka he sanoivat, että Egyptissä
vallitsi mitä paras järjestys, ja että Egypti suuresti menestyi. Mutta
hänen jälkeensä tuli egyptiläisten hallitsijaksi Kheops, joka syöksi
maan täydelliseen kurjuuteen. Hän sulki näet kaikki pyhätöt ja esti
ensiksi asukkaita uhraamasta niissä sekä käski sitten kaikkia
egyptiläisiä tekemään häntä itseään varten työtä. Toisia hän käski
ottamaan kiviä Arabian vuoressa olevista louhoksista ja sieltä vetämään
niitä Niiliin saakka. Ja kun kivet oli kuljetettu laivoilla joen yli,
niin hän määräsi toisia ottamaan ne vastaan ja vetämään ne niinkutsutun
Libyan vuoren luo. Noin satatuhatta ihmistä teki työtä, kukin ryhmä
aina kolme kuukautta kerrallaan. Kymmenen vuotta kului rasitetulle
kansalle sen tien rakentamiseen, jota myöten he vetivät kiviä -- työ,
joka minun nähdäkseni ei juuri ole paljoa pienempi kuin pyramidin teko.
Sillä tien pituus on viisi stadionia, leveys kymmenen syltä ja korkeus,
siinä missä se on korkeimmillaan, kahdeksan syltä; se on tehty
hiotuista kivistä, joihin on kaiverrettu kuvioita. Siihen kului siis
kymmenen vuotta, samoinkuin niiden maanalaisten kammioiden tekoon,
jotka ovat sillä ylängöllä, missä pyramidit sijaitsevat. Nämä kammiot
hän teki itselleen hautapaikaksi saaressa, jonka hän muodosti
johdattamalla sinne kanavan Niilistä. Mutta itse pyramidin tekoon kului
kahdenkymmenen vuoden aika. Jokainen sen neljästä sivusta on kahdeksan
pletronia ja korkeus sama, ja se on tehty hiotuista ja mitä tarkimmin
toisiinsa sovelletuista kivistä. Ei mikään kivistä ole pienempi
kolmeakymmentä jalkaa.

125. Ja tämä pyramidi rakennettiin seuraavalla tavalla. Se tehtiin
ensin niin, että siinä oli ikäänkuin astuimet, joita toiset sanovat
portaiksi, toiset taas rappusiksi. Sen jälkeen nostettiin muut kivet,
kohottamalla niitä maasta ensimäiseen porraskertaan lyhyistä hirsistä
tehdyillä vivuilla. Aina milloin kivi nousi ensimäiseen kertaan, niin
se asetettiin toiseen vipuun, joka sijaitsi ensimäisessä kerrassa, ja
sieltä se vedettiin toiseen kertaan ja toiselle vivulle. Sillä niin
monta kuin oli porraskertaa, niin monta oli myös vipua; tahi sitten oli
yksi helposti kannettava vipu, jonka he siirsivät toisesta kerrasta
toiseen, aina kun he olivat ottaneet pois kiven. Sillä minä tahdon
mainita kummankin tavan, niinkuin todella kerrotaan. Ensiksi siis
valmistettiin pyramidin ylin osa, sitten tehtiin se, mikä oli tätä
lähinnä, ja lopuksi tehtiin se osa siitä, mikä oli lähinnä maata.
Egyptiläisillä kirjaimilla on pyramidissa ilmoitettu, kuinka paljon
rahaa kului työmiesten retikkaan, sipuliin ja laukkaan. Minä muistan
hyvin, kuinka tulkki lukiessaan kirjoitukset minulle sanoi, ja kaikki
se maksoi tuhatkuusisataa talenttia. Ja jos tämän asian laita on näin,
niin kuinka suuria muita kulunkeja on täytynyt tehdä rautaa työkaluiksi
valmistettaessa ynnä työmiesten ruokaan ja vaatteisiin, kun he
yllämainitun ajan käyttivät rakennustöihin ja sitten vielä kuluttivat
toisen ajan kivien hakkuuseen ja kuljetukseen sekä maanalaisen
kaivannon tekemiseen, mikä minun luullakseni ei ollut mikään vähäinen
aika?

126. Ja Kheops meni niin pitkälle häijyydessä, että kun hän tarvitsi
rahoja, niin hän sijoitti oman tyttärensä porttolaan ja käski hänen
ansaita määrätyn rahasumman -- kuinka suuren, sitä he eivät sanoneet.
Ja tytär ansaitsikin sen, minkä isä määräsi, mutta sitäpaitsi hän myös
omastakin puolestaan päätti jättää jälkeensä muistomerkin; siksi hän
pyysi jokaista, joka hänen luoksensa tuli, lahjoittamaan hänelle yhden
kiven. Näistä kivistä he väittivät olevan rakennetun sen pyramidin,
joka on keskimäinen kolmesta pyramidista ja sijaitsee suuren pyramidin
edessä; sen kukin sivu on puolitoista pletronia.

127. Egyptiläiset sanoivat, että mainittu Kheops hallitsi viisikymmentä
vuotta, ja että hänen kuoltuaan hallituksessa seurasi hänen veljensä
Khefren. Tämä menetteli samalla tapaa kuin ensinmainittu, muun muassa
siinä, että teki pyramidin, jonka mittasuhteet eivät kuitenkaan vedä
vertoja Kheopsin pyramidille. Sillä minä olen itse mitannut sen. Ei
näet siinä ole maanalaisia kammioita, eikä siihen virtaa haaraa
Niilistä, niinkuin toiseen pyramidiin, missä joki rakennetun kanavan
kautta virtaa sisään ja kulkee ympäri sen saaren, jossa itse Kheopsin
sanotaan lepäävän. Sitävastoin Khefren rakensi ensimäisen kerroksen
kirjavasta etiopilaisesta kivestä; itse pyramidin sitävastoin hän teki
neljäkymmentä jalkaa matalammaksi, mutta muuten yhtä suureksi kuin
toinen oli. Molemmat sijaitsevat samalla ylängöllä, joka on jokseenkin
sadan jalan korkuinen.

128. He kertoivat, että Khefren hallitsi viisikymmentäkuusi vuotta.
Nämä satakuusi vuotta olivat egyptiläisten laskun mukaan ne, jolloin
heillä vallitsi kaikki kurjuus. Ja koko tuon pitkän ajan kuluessa
olivat pyhätöt suljettuina eikä niitä avattu. Vihasta näitä kuninkaita
kohtaan eivät egyptiläiset ollenkaan tahdo mainita niitä nimeltäkään,
vaan pyramidejakin he kutsuvat Filitis-paimenen nimellä, joka siihen
aikaan kaitsi karjaa niillä seuduin.

129. Kheopsin jälkeen he sanoivat, että Egyptiä hallitsi hänen poikansa
Mykerinos. Häntä eivät miellyttäneet isän teot, vaan hän avasi pyhätöt
ja antoi äärimäiseen kurjuuteen rasitetun kansan palata töihinsä ja
uhreihinsa sekä oli se, joka kaikista kuninkaista langetti heille
oikeimmat tuomiot. Siitä syystä kiitetään häntä enimmin kaikista, jotka
tähän saakka ovat olleet egyptiläisten kuninkaina. Eikä hän ainoastaan
tuominnut oikein, vaan jos joku oli tyytymätön tuomioon, niin hän
lepytti häntä antamalla hänelle jotain omaisuudestaan. Sillaikaa kun
Mykerinos esiintyi näin lempeänä kansalaisiansa kohtaan ja semmoista
puuhasi, alkoivat hänen onnettomuutensa sillä, että hänen tyttärensä,
ainoa lapsi, joka hänellä kodissaan oli, kuoli. Tapauksen johdosta hän
murehti kovasti ja koska hän tahtoi haudata tyttärensä komeammin kuin
muut, niin hän teetti itselleen onton puisen lehmän, jonka jälkeen
kultasi sen ja hautasi siihen mainitun kuolleen tyttärensä.

130. Tätä lehmää ei kätketty maahan, vaan vielä minun aikoihini saakka
se on ollut nähtävänä Sais-kaupungissa, missä se sijaitsee
kuninkaanlinnassa, taitehikkaasti koristetussa huoneessa. Pitkin koko
päivää uhrataan sen ääressä kaikenmoisia suitsutuksia, ja joka yö
siellä palaa lamppu kaiken aikaa. Lähellä tätä lehmää seisovat toisessa
huoneessa Mykerinoksen jalkavaimojen kuvat, niinkuin Sais-kaupungin
papit sanoivat. Siellä seisoo nimittäin puisia jättiläis-kuvapatsaita,
luvultaan noin kaksikymmentä, jotka ovat tehdyt alastomiksi. Mutta
keitä ne kuvaavat, siitä en kuitenkaan saata sanoa muuta kuin mitä
niistä kerrotaan.

131. Muutamat kertovat nimittäin lehmästä ja kuvapatsaista sellaisen
jutun, että Mykerinos rakastui omaan tyttäreensä ja yhtyi sitten vasten
tämän tahtoa häneen. Sittemmin tytär, kuten he kertoivat, surusta
hirttäytyi, jonka jälkeen isä hautasi hänet lehmään. Mutta hänen
äitinsä hakkautti niiltä palvelijattarilta, jotka olivat kavaltaneet
tyttären isälle, kädet poikki, ja nyt ovat heidän kuvansa samassa
tilassa kuin he itse eläessään olivat. Tämä on kuitenkin minun
luullakseni tyhjää puhetta, varsinkin mitä tulee puukuvien käsiin.
Sillä minä näin itsekin, että kuvat ajan kulutuksesta olivat
kadottaneet kätensä, jotka vielä minun aikoihini saakka olivat
nähtävinä niitten jalkojen edessä.

132. Lehmä on muuten peitetty purppuravaatteella, mutta kaula ja pää
ovat sillä paljaat ja hyvin paksulla kultakerroksella kullatut. Ja
sarvien välissä on kullasta mukailtu auringon kehä. Lehmä ei ole
pystyssä, vaan polvillaan, ja kooltaan se on kuin iso elävä lehmä. Se
viedään ulos huoneesta joka vuosi, ja silloin egyptiläiset lyövät
rintoihinsa surren sitä jumalaa, jota en tahdo nimeltä mainita
tämmöisessä tilaisuudessa. Silloin he siis vievät ulos lehmän
päivänvaloon. Kerrotaan näet tyttären kuollessaan pyytäneen isältään
Mykerinokselta kerran vuodessa saada nähdä auringon.

133. Tyttärensä onnettoman kohtalon jälkeen sattui samalle
kuninkaalle seuraava tapaus. Hänelle tuli Buto-kaupungista sellainen
oraakelinlause, että hän tulisi enään elämään ainoastaan kuusi vuotta
ja seitsemäntenä kuolemaan. Pahoillaan siitä hän lähetti oraakelin luo
moitelauseen jumalalle, jossa soimasi tätä siitä, että hänen isänsä ja
setänsä, jotka olivat sulkeneet pyhätöt sekä unohtaneet jumalat ja
olivat syösseet ihmisetkin turmioon, olivat eläneet kauan aikaa, kun
sitävastoin hänen, joka oli hurskas, täytyi niin pian kuolla.
Oraakelilta tuli hänelle toinen, niin kuuluva vastaus, että hän itse
juuri sen kautta joudutti elämänsä loppua, ettei tehnyt sitä, mitä
hänen olisi pitänyt tehdä. Sataviisikymmentä vuotta täytyi nimittäin
Egyptin olla ahdinkotilassa, ja ne kaksi kuningasta, jotka olivat
olleet ennen häntä, olivat sen älynneet, mutta hän ei. Kuultuaan, että
semmoinen tuomio hänestä oli langetettu, Mykerinos teetti suuren joukon
lamppuja, ja aina milloin tuli yö, hän sytytti ne, joi ja piti hyviä
päiviä, herkeämättä päivällä tai yöllä, sekä kuljeskeli suomaissa,
lehdoissa ja missä vain kuuli olevan hauskimmat huvipaikat. Sen hän
keksi, koska tahtoi tehdä oraakelin valehtelijaksi sen kautta, että
hänelle tuli kaksitoista vuotta kuuden sijasta, kun yöt oli tehty
päiviksi.

134. Hän jätti jälkeensä pyramidin, joka oli paljoa pienempi kuin hänen
isänsä rakentama, ja jonka neljästä sivusta jokainen on kaksikymmentä
jalkaa vailla kolmea pletronia, ja se on tehty etiopilaisesta kivestä.
Muutamat helleeneistä väittävät tosin, että se on hetaira-naisen
Rodopiin oma, mutta eivät puhu siinä oikein. Niinpä he ilmeisesti eivät
edes tiedä, kuka Rodopis olikaan. Sillä eivät he olisi väittäneet hänen
rakentaneen semmoista pyramidia, johon sanalla sanoen on kulunut
lukemattomia tuhansia talentteja. Lisäksi tulee, että Rodopis kukoisti
Amasiin hallitessa eikä Mykerinoksen aikana. Sillä Rodopis eli hyvin
monta vuotta näiden kuningasten jälkeen, jotka jättivät jälkeensä
mainitut pyramidit, ja oli syntyisin Trakiasta sekä samoslaisen
Iadmonin, Hefaistopoliin pojan, orjatar ja satukertojan Aisopoksen
orjatoveri. Sillä viimemainittukin oli ollut Iadmonin orja, kuten
etenkin seuraavasta kävi ilmi. Senjälkeen kuin nimittäin Aisopos oli
Delfoissa saanut surmansa, ja delfoilaiset oraakelin neuvon johdosta
monasti kuuluttamalla kyselivät, tahtoiko joku suorittaa sakot
Aisopoksen hengestä, niin ei ilmestynyt ketään muuta kuin Iadmonin
pojanpoika, toinen Iadmon, joka ne suoritti. Sillä tavoin oli
Aisoposkin kuulunut Iadmonille.

135. Rodopis saapui Egyptiin samoslaisen Xantheuksen mukana
ansaitakseen rahaa. -- Mutta hänen saavuttuaan sinne osti hänet
suuresta rahasummasta mytileneläinen Kharaxos, Skamandronymoksen poika,
joka oli lauluntekijättären Sapfon veli. Sillä tavoin Rodopis joutui
vapaaksi, jäi Egyptiin ja hankki, erinomaisen viehättävä kun oli,
itselleen suuria summia ollakseen Rodopis, mutta ei kuitenkaan niin
suuria, että ne olisivat riittäneet semmoisen pyramidin rakentamiseen.
Ja koska jokainen, joka sitä tahtoo, vielä meidän aikoinamme on
tilaisuudessa näkemään kymmenennen osan hänen rahoistaan, niin ei pidä
omistaa hänelle varsin suuria summia. Rodopis halusi näet teettää
itselleen sellaisen teoksen, jota ei kukaan muu ollut keksinyt tai
vihkinyt pyhättöön, ja asettaa sen vihkilahjaksi Delfoihin
muistomerkiksi itsestään. Hän teetti niinmuodoin kymmenyksillä
rahoistaan useita rautaisia paistinvartaita, niin suuria, että niillä
saattoi paistaa kokonaisen härän, ja niin monta kuin kymmenyksillä
saatiin, sekä lähetti ne Delfoihin. Ne ovat yhä vieläkin siellä,
pinottuina sen alttarin taakse, jonka khiolaiset vihkivät, ja
vastapäätä itse temppeliä. Ylimalkaan ovat Naukratiin hetairat
viehättäviä. Mutta eipä ainoastaan se, josta puheenaoleva juttu
kerrotaan, tullut niin kuuluisaksi, että kaikki helleenit tunsivat
Rodopiin nimen, vaan hänen jälkeensä myös toinen, jonka nimi oli
Arkhidike, tuli laulun aiheeksi kautta koko Hellaan, joskin hänestä
vähemmän juteltiin kuin ensinmainitusta. Mutta niin pian kuin Kharaxos
lunastettuaan Rodopiin palasi Mytileneen ivasi Sapfo veljeään kovasti
eräässä runossa.

136. Mitä Rodopiiseen tulee, lopetan tähän. Mykerinoksen jälkeen oli,
niinkuin papit kertoivat. Egyptin kuninkaana Asykhis, joka teki
Hefaistoksen temppelin itäänpäin antavat esikartanot, mitkä ovat
kaikista kauniimmat ja suurimmat. Sillä kaikissa esikartanoissa on
tosin kaiverrettuja kuvioita ja kaikennäköisiä muita rakennelmia, mutta
näissä on semmoisia kaikista enimmin. He kertoivat, että kun
Mykerinoksen hallitessa vallitsi suuri luotonpuute, säädettiin
egyptiläisille semmoinen laki, että jättämällä pantiksi isänsä ruumiin,
saattoi saada velan. Siihen pantiin vielä lisäksi semmoinen määräys,
että velan antaja sai valtaansa velallisen koko hautakammionkin, ja
että jos pantin antaja ei suostunut maksamaan velkaansa, häntä kohtasi
se rangaistus, ettei hän itse kuoltuaan päässyt hautaamisesta
osalliseksi, ei isältä perityssä haudassaan eikä missään muussakaan, ja
ettei hän saanut haudata ketään omaisistaan tämän kuoltua. Ja koska
mainittu kuningas tahtoi voittaa ne, jotka ennen häntä olivat olleet
Egyptin kuninkaina, niin hän jätti muistomerkeiksi jälkeensä tilleistä
tekemänsä pyramidin, jossa on näin kuuluva kiveen piirretty kirjoitus:
"Älä halveksi minua kivisten pyramidien rinnalla! Minä olen näet niin
paljon niiden edellä kuin Zeus on edellä muita jumalia. Sillä järveen
iskettiin kanki ja se savi, mikä kangen mukana seurasi, koottiin ja
siitä tehtiin tiilejä; ja sillä tavalla minut rakennettiin."

137. Semmoisia tekoja Asykhis suoritti. Hänen jälkeensä hallitsi
Anysis-niminen sokea mies Anysis-kaupungista. Hänen hallitessaan
hyökkäsivät suurella sotavoimalla Egyptiin etiopilaiset ja
etiopilaisten kuningas Sabakos. Sokea lähti pakoon suomaihin, mutta
etiopilainen hallitsi Egyptiä viisikymmentä vuotta, joiden kestäessä
hän menetteli seuraavalla tavalla. Kun joku egyptiläisistä teki jonkun
rikoksen, hän ei milloinkaan tahtonut tappaa ketään, vaan tuomitsi
jokaisen hänen rikoksensa suuruuden mukaan siten, että määräsi kunkin
luomaan valleja sen kaupungin luo, mistä kukin pahantekijä oli
kotoisin. Siten tulivat kaupungit vieläkin korkeammiksi. Sillä ensi
kerran olivat valleja luoneet ne, jotka Sesostris-kuninkaan aikana
olivat kaivaneet vallihautoja, toisen kerran ne nyt etiopilaisen aikana
tulivat erinomaisen korkeiksi. Minun luullakseni ovat muutkin Egyptin
kaupungit kohonneet, mutta varsinkin on maa Bubastis-kaupungissa
luomalla korotettu. Siellä on myös Bubastiin pyhättö, joka erittäin
ansaitsee mainitsemista. Sillä on kyllä olemassa muitakin suurempia ja
kallisarvoisempia pyhättöjä, mutta ei ole mitään, joka olisi
suloisemman näköinen kuin tämä. Mutta Bubastis on hellaankielellä
Artemis.

138. Bubastiin pyhättö on seuraavalla tavalla järjestetty.
Lukuunottamatta sisäänkäytävää, on kaikki muu saarena. Sillä Niilistä
kulkee kaksi kanavaa, jotka eivät yhdy toisiinsa, vaan joista kumpikin
ulottuu pyhätön sisäänkäytävään, toinen virraten ympäri tältä, toinen
tuolta puolen, ja kumpikin on sadan jalan levyinen sekä puiden
varjostama. Esikartanot ovat kymmenen sylen korkuiset ja koristetut
kuuden kyynärän korkuisilla kuvilla, jotka ansaitsevat mainitsemista.
Koska pyhättö sijaitsee keskellä kaupunkia, näkee kaikkialta sinne
alas, kun kulkee sen ympäri. Pyhättö tulee nimittäin olemaan näkyvissä
sen johdosta, että kun kaupunkia on ylennetty, se itse on jäänyt
liikuttamatta ja semmoiseksi, miksi se alunpitäen tehtiin. Sen
ympäri kiertää aitaus, johon on kaiverrettu kuvioita ja sisällä
on hyvin korkeita puita kasvava suuri lehto, missä jumalankuva
sijaitsee. Pyhätön leveys ja pituus on joka puolelta yksi stadioni.
Sisäänkäytävään johtaa kivillä katettu, noin kolmen stadionin pituinen
tie, joka kulkee kaupungin torin kautta itäänpäin ja on leveydelleen
noin neljä pletronia. Puolella sekä toisella tietä kasvaa pilviäpitäviä
puita, ja se vie Hermeen pyhättöön.

139. Etiopilaisen lähtö tapahtui vihdoin, niinkuin he kertoivat, täten.
Hän näki nukkuessaan seuraavan unennäön, jonka jälkeen hän läksi
pakoon. Hänestä näytti ikäänkuin hänen viereensä olisi asettunut mies,
joka neuvoi häntä kokoomaan yhteen kaikki Egyptissä olevat papit ja
sitten hakkaamaan ne keskeltä kahtia. Sen näön nähtyään hän sanoi, että
hänestä tuntui siltä kuin jumalat olisivat osoittaneet hänelle tämän
enteen, jotta hän rikkomalla pyhiä säännöksiä, kärsisi jonkun
onnettomuuden jumalien tai ihmisten puolelta. Ei hän siis tulisi niin
tekemään, vaan oli nyt kulunut umpeen se aika, jonka kestäessä hänen,
oraakelin mukaan, piti hallita Egyptiä ja sitten lähteä pois. Sillä
hänen ollessaan Egyptissä julisti se ennuspaikka, jolta etiopilaiset
kysyvät neuvoa, että hänen tuli hallita Egyptiä viisikymmentä vuotta.
Koska siis tämä aika oli kulunut loppuun, ja unennäkö Sabakosta
järkytti, niin hän vapaaehtoisesti läksi pois Egyptistä.

140. Niin pian kuin etiopilainen siis oli poistunut Egyptistä, saapui
sokea suomaistaan, missä hän asuskeli viisikymmentä vuotta saaressa,
jonka oli luonut tuhasta ja maasta. Sillä joka kerta kun egyptiläiset,
etiopilaisen tietämättä, tulivat ja, niinkuin jokaista oli käsketty,
toivat hänelle elatusta lahjaksi, niin hän käski heitä tuomaan myös
tuhkaa. Tätä saarta ei kukaan ennen Amyrtaiosta voinut löytää, vaan
enemmän kuin seitsemänsadan vuoden kuluessa eivät sitä kyenneet
keksimään ne, jotka olivat kuninkaina ennen Amyrtaiosta. Tämän saaren
nimi on Elbo ja suuruudeltaan se on joka puolelta kymmenen stadionia.

141. Anysiin jälkeen hallitsi muuan Hefaistoksen pappi, jonka nimi oli
Sethos. Hän halveksi ja vähäksyi egyptiläisten sotureita, koska ei
ollenkaan luullut tulevansa tarvitsemaan heitä, josta syystä sekä
muuten kohteli heitä häpäisevästi että riisti heiltä vainiot.
Edellisten kuningasten aikana oli nimittäin erotettu heille kaksitoista
vainiota joka miehelle. Siksipä kun arabialaisten ja assyrialaisten
kuningas Sanakharibos sittemmin marssitti suuren sotajoukon Egyptiä
vastaan, niin eivät egyptiläisten soturit tahtoneet tulla Sethokselle
avuksi. Tällöin pulaan joutunut pappi astui temppelin sisään ja valitti
jumalankuvan edessä, että häntä uhkasi semmoinen vaara. Hänen siinä
vaikeroidessaan yllätti hänet uni, ja siinä hänestä näytti, ikäänkuin
jumala olisi asettunut hänen viereensä ja rohkaissut häntä; ei hän
mennessään arabialaisten sotajoukkoa vastaan tulisi kärsimään mitään
ikävyyttä. Itse näet jumala tulisi hänelle lähettämään apumiehiä. Tähän
unennäköön luottaen Sethos otti myötänsä ne egyptiläisistä, jotka
tahtoivat häntä seurata, ja asettui leiriin Pelusioniin. Siinä on
nimittäin pääsypaikka Egyptiin. Mutta häntä ei seurannut yksikään
sotureista, vaan sensijaan kaupustelijoita, käsityöläisiä ja toriväkeä.
Heidän saavuttuaan sinne, tulvi yöllä vihollisten ylitse peltohiiriä,
jotka söivät suuhunsa heidän viinensä, söivät heidän jousensa ja
lisäksi vielä kilpien pitimet, niin että kun he seuraavana päivänä
pakenivat ja olivat ilman kilpiä, heitä kaatui useita. Ja nyt tämä
kuningas, kivestä tehtynä, seisoo Hefaistoksen pyhätössä, kädessä
hiiri, ja lausuu kirjoituksen kautta näin: "katsoos minuun ja ollos
hurskas!"

142. Näin pitkälle historiassani kertoivat egyptiläiset ja papit,
osoittaen että ensimäisestä kuninkaasta tähän viimeksi hallinneeseen
Hefaistoksen pappiin oli kulunut kolmesataaneljäkymmentäyksi
miespolvea, ja että niiden kuluessa oli ollut ylimäisiä pappeja ja
kuninkaita, molempia yhtä monta kuin polvea. Mutta nyt tekee kolmesataa
miespolvea kymmenentuhatta vuotta. Sillä kolme miespolvea on sata
vuotta. Kun vielä oli neljäkymmentäyksi miespolvea yli kolmensadan,
niin tämä tekee tuhatneljäsataakolmekymmentä vuotta. He sanoivat
niinmuodoin, että yhteentoistatuhanteenkolmeensataanneljäänkymmeneen
vuoteen ei yksikään jumala ole ihmiseumuotoisena ilmestynyt. Eivät he
myöskään sanoneet semmoista tapahtuneen entisten tai myöhempien Egyptin
kuningasten kesken. Mainitun ajan kuluessa oli, kuten he kertoivat,
aurinko neljä kertaa noussut tavallisesta olinpaikastaan, kahdesti se
taas oli noussut siltä kohdalta, mihin se nyt laskee ja kahdesti se oli
laskenut sinne, mistä se nyt nousee; mutta niiden tapausten kestäessä
ei mikään seikka Egyptissä ollut toiseksi muuttunut, ei mikään
semmoinen, mikä egyptiläisille johtui maasta tai joesta, eikä myöskään
mitä tauteihin tai kuolemanlajeihin tulee.

143. Samoinkuin aikaisemmin historiankirjoittaja Hekataiokselle, joka
Teebassa oli esittänyt sukujohtonsa ja liittänyt syntyperänsä
kuudennessatoista polvessa jumalaan, samoin tekivät Zeun papit myös
minulle, vaikka en esittänyt sukujohtoani. He veivät minut sisään
suureen saliin ja näyttivät sekä luettelivat juuri niin monta puista
jättiläis-kuvapatsasta kuin mainitsin. Sillä jokainen ylimäinen pappi
pystyttää eläessään sinne kuvansa. Luetellessaan ja näyttäessään niitä
papit osoittivat, että jokainen niistä oli seurannut isäänsä, jolloin
he, alkaen viimeksi kuolleen kuvasta, kävivät läpi kaikki. Kun
Hekataios oli esittänyt sukujohtonsa ja kuudennessatoista polvessa
liittänyt sen jumalaan, niin he esittivät vastakkaisen sukujohdon
eivätkä hyväksyneet sitä hänen väitettään, että ihminen oli syntyisin
jumalasta. Ja he esittivät semmoisen vastakkaisen sukujohdon, että
kuvapatsaat polveutuivat, kukin "piromis" toisesta "piromiista", kunnes
osoittivat sen kaikkien kolmensadanneljänkymmenenviiden kuvapatsaan
suhteen eivätkä liittäneet niitä mihinkään jumalaan tai puolijumalaan.
Mutta "piromis" on hellaankielellä "kelpo mies".

144. Siispä he osoittivat, että ne, joiden kuvat siinä olivat, olivat
kaikki sellaiset kuin kuvat osoittivat ja kaikkea muuta kuin jumalia.
Mutta ennen näitä ihmisiä olivat jumalat ne, jotka hallitsivat
Egyptissä; he asuivat yhdessä ihmisten kanssa, ja niistä vallitsi aina
yksi. Viimeisenä hallitsi maata Osiriin poika Horos jota helleenit
kutsuvat Apolloksi. Tämä syöksi Tyfonin vallasta ja hallitsi
viimeiseksi Egyptiä. Osiris taas on hellaankielellä Dionysos.

145. Helleenien kesken pidetään nuorimpina jumalina Heraklesta,
Dionysosta ja Pania, mutta egyptiläisten kesken on Pan vanhin ja kuuluu
niinkutsuttujen kahdeksan ensimäisen jumalan joukkoon. Herakles taas
kuuluu niinkutsuttujen kahdentoista toisen jumalan joukkoon, ja
Dionysos kolmanteen jumalaryhmään. Kuinka monta vuotta egyptiläiset
itse sanovat kuluneen Herakleesta Amasis-kuninkaaseen saakka, sen olen
ennen osoittanut. Panista sanotaan kuluneen vieläkin enemmän aikaa,
Dionysoksesta taas vähemmän, ja kuitenkin he laskevat kuluneen
viimemainitusta Amasis-kuninkaaseen viisitoistatuhatta vuotta. Sen
egyptiläiset väittävät varmasti tietävänsä, koska aina laskevat ja
kirjoittavat muistiin vuodet. Siitä Dionysoksesta, jota sanotaan
Kadmoksen ja Semelen pojaksi, on minun aikoihini saakka kulunut
korkeintain noin tuhatkuusisataa vuotta, Herakleesta, Alkmenen pojasta,
noin yhdeksänsataa vuotta. Panista, Penelopen pojasta taas, -- hänestä
ynnä Hermeestä näet helleenit kertovat Panin syntyneen -- on minun
aikoihini kulunut vähemmän vuosia kuin Troian sodasta, korkeintain noin
kahdeksansataa vuotta.

146. Mitä näihin molempiin, nimittäin Dionysokseen ja Paniin, tulee, on
kunkin lupa noudattaa sitä tarua, jota hän enemmän uskoo. Itse
puolestani olen niitten suhteen lausunut mielipiteeni [vrt. ylempänä
luk. 49 ss]. Sillä jos nämätkin olisivat ilmestyneet ja vanhenneet
Hellaassa, niinkuin todella Amfitryonin poika Herakles teki, saattaisi
joku sanoa, että hekin ovat olleet ihmisiä, jotka ovat saaneet nimensä
noista aikaisemmin esiintyneistä jumalista. Mutta nytpä helleenit
kertovat, että heti Dionysoksen synnyttyä ompeli Zeus reiteensä ja
kantoi hänet Etiopiassa sijaitsevaan, Egyptin tuolla puolen olevaan
Nysaan. Mitä taas Paniin tulee, eivät he edes saata sanoa, mihin hän
syntymänsä jälkeen läksi. Minusta on siis selvää, että helleenit
myöhemmin saivat tietää puheenaolevien jumalien nimet kuin muiden
jumalien. Ja siitä ajasta, jolloin he saivat tietää heistä, he myös
lukevat heidän syntynsä.

147. Sitenpä itse egyptiläiset kertovat. Mutta mitä muut ihmiset ja
muiden kanssa yhtäpitävästi egyptiläiset kertovat tässä maassa
tapahtuneen, sitä minä nyt tahdon ilmaista. Siihen tulee myös
lisättäväksi semmoista, jota itse olen nähnyt.

Senjälkeen kuin egyptiläiset Hefaistoksen papin hallituksen jälkeen
olivat tulleet vapaiksi, niin he jakoivat koko Egyptin kahteentoista
osaan ja asettivat itselleen kaksitoista kuningasta. Nämä solmivat
keskenään naimisliittoja ja hallitsivat noudattamalla semmoisia
sopimuksia, etteivät kukistaisi toisiaan eivätkä pyytäisi omistaa
toinen enempää kuin toinenkaan, vaan olisivat erittäin hyviä ystäviä
keskenään. Nämä säännökset he sääsivät itselleen ja valvoivat ankarasti
toisiaan siitä syystä, että heille heti alussa heidän hallitukseen
astuessaan, oli ennustettu, että se heistä, joka vaskimaljasta
vuodattaisi viiniuhrin Hefaistoksen pyhätössä, tulisi koko Egyptin
kuninkaaksi. Heillä oli näet tapana kokoontua kaikkiin pyhättöihin.

148. He päättivät yhteisesti jättää jälkeensä muistomerkin ja sen
päätettyään he rakensivat labyrintin, joka sijaitsee vähän yläpuolella
Moiris-järveä, jotenkin niin kutsutun "krokotiilien kaupungin"
kohdalla. Sen minä todella olen nähnyt, ja se voittaa kaikki
kertomukset. Sillä jos laskettaisiin yhteen helleenien tekemät
rakennukset ja aikaansaamat työt, niin kävisi ilmi, että ne ovat
maksaneet vähemmän vaivaa ja kulunkeja kuin tämä labyrintti. Ja
kuitenkin ansaitsevat mainitsemista sekä Efesoksessa että Samoksessa
olevat temppelit. Tosin jo pyramidit voittivat kaikki kertomukset, ja
jokainen niistä vastaa useita suuriakin helleeniläisiä rakennustöitä,
mutta labyrintti vie voiton pyramideistakin. Siinä on kaksitoista
katettua pihaa, joitten portit ovat toisiansa vastassa, kuusi
pohjoiseen, kuusi eteläänpäin kääntyneinä kaikki rivittäin. Sama muuri
ympäröi niitä ulkoapäin. Siinä on kahdenlaiset huoneet, toiset maan
alla, toiset ylhäällä näiden päällä, luvultaan kolmetuhatta, kumpaakin
lajia tuhatviisisataa. Ylhäällä olevat huoneet olen itse kulkiessani
niiden läpi nähnyt, mutta maanalaiset tunnen vain kertomusten nojalla.
Sillä egyptiläiset esimiehet eivät mitenkään tahtoneet niitä näyttää,
väittäen että siinä oli niiden kuningasten haudat, jotka alussa olivat
tämän labyrintin rakentaneet, sekä pyhien krokotiilien haudat. Niin
ollen puhun alhaalla olevista huoneista ainoastaan mitä kuulopuheen
kautta olen saanut tietää, mutta ylhäällä olevat näin itse ja ne ovat
yli-inhimillistä tekoa. Sillä suojien kautta kulkevat läpikäytävät ja
pihojen halki vievät kiertotiet, erinomaisen kirjavia kun olivat,
antoivat lukemattomia aiheita katseluun, kun kulki pihasta huoneisiin,
huoneista pylväskäytäviin, pylväskäytävistä toisiin suojiin ja
huoneista toisiin pihoihin. Kaikkien näiden päällä on katto, joka,
samoinkuin muurit on kivinen; muurit ovat täynnä kaiverrettuja
kuvioita, ja jokainen piha on pylväskäytävän ympäröimä sekä laadittu
valkeista kivistä, jotka erinomaisen hyvin ovat toisiinsa liitetyt. Sen
kulman vieressä, missä labyrintti päättyy, on neljänkymmenen sylen
korkuinen pyramidi, johon on kaiverrettu suuria kuvioita. Ja siihen on
tehty maanalainen tie.

149. Vielä ihmeellisempi tätä labyrinttiä, joka jo on niin merkillinen,
on niinkutsuttu Moiris-järvi, jonka viereen mainittu labyrintti on
rakennettu. Sen ympärys yltympäriinsä on kolmetuhattakuusisataa
stadionia, s.o. kuusikymmentä skhoinia eli yhtä paljon kuin itse
Egyptin merenranta. Järven pituussuunta on pohjoisesta etelään ja,
missä se on syvinnä, on se viidenkymmenen sylen syvyinen. Ja että se on
käsin kaivettu, sen se itse osoittaa. Sillä jotenkin keskellä järveä
seisoo kaksi pyramidia, kumpikin kohoten vedestä viisikymmentä syltä;
saman verran ne ulottuvat veden alle, ja molempien päällä on kivinen,
valtaistuimellaan istuva jättiläis-kuvapatsas. Niinmuodoin pyramidit
ovat sadan sylen korkuiset, ja sata syltä taas tekee täsmälleen
kuusipletronisen stadionin, kun syli lasketaan kuudeksi jalaksi ja
neljäksi kyynäräksi, jalka neljäksi kämmenenleveydeksi, sekä kyynärä
kuudeksi kämmenenleveydeksi. Järvessä oleva vesi ei ole omaperäinen --
maa näet on siltä kohtaa kovin vedetöntä --, vaan se johdetaan siihen
kanavan kautta Niilistä; kuutena kuukautena vesi virtaa sisään järveen,
kuutena kuukautena se taas virtaa ulos Niiliin. Ja silloin kun se
virtaa ulos, niin se noina kuutena kuukautena kaloista tuottaa
kuninkaalliseen rahastoon joka päivä hopeatalentin, mutta kun vesi
tulee siihen sisälle, kaksikymmentä minaa.

150. Maan asukkaat kertoivat myös, että tämä järvi laskee maan alitse
Libyassa olevaan Syrtiin, se kun kääntyy länteen päin sisämaahan
Memfiin yläpuolella olevaa vuorta pitkin. Mutta koska en missään nähnyt
tästä kaivaustyöstä jäänyttä maata, ja se herätti huomiotani, niin minä
kysyin niiltä, jotka asuivat lähinnä järveä, missä kaivettaessa luotu
maa oli. He ilmoittivat minulle, mihin se oli viety, ja vakuuttivat
minua siitä helposti. Kertomuksesta näet tiesin, että samanlaista oli
tapahtunut assyrialaisten kaupungissa, Ninoksessa. Ninoksen
kuninkaalla, Sardanapalloksella, oli näet suuria aarteita, joita
säilytettiin maanalaisissa aitoissa. Ne päättivät varkaat viedä pois.
Niinpä he alottivat kaivaa omista taloistaan ja kaivoivat, mittaamalla
ja laskemalla, maan alitse kuninkaanlinnan luo, mutta kaivauksesta
luomansa maan he aina yön tullen veivät Tigris-jokeen, joka virtaa
Ninoksen ohi, kunnes saivat suoritetuksi mitä tahtoivat. -- Samalla
lailla kuulin nyt tapahtuneen myöskin Egyptissä olevan järven suhteen,
sillä erotuksella, että työtä ei tehty yöllä, vaan päivällä.
Kaivaessaan näet egyptiläiset veivät luomansa maan Niiliin, jonka
luonnollisesti täytyi, ottaessaan sen vastaan, huuhtoa se mukanansa
pois.

151. Ja yllämainitut kaksitoista kuningasta käyttivät oikeutta. Mutta
kun he jonkun ajan kuluttua uhrasivat Hefaistoksen pyhätössä, ja heidän
juhlan viimeisenä päivänä piti valaa juomauhri, niin pääpappi,
tuodessaan heille ne kultamaljat, joista he tapasivat valaa, erehtyi
luvusta ja toi yksitoista maljaa, vaikka heitä olikin kaksitoista. Kun
tällöin Psammetikhoksella, joka seisoi viimeisenä heistä, ei ollut
maljaa, niin hän otti päästään kypäränsä, joka oli vaskesta, ojensi sen
esiin ja valoi juomauhrin. Mutta kaikki muutkin kuninkaat kantoivat
kypärää ja heillä sattui juuri silloin olemaan ne päässään.
Psammetikhos tosin ei ollut missään vilpillisessä mielessä ojentanut
kypäräänsä esiin, mutta muut ottivat samalla huomioon, mitä
Psammetikhos oli tehnyt, sekä oraakelinlauseen, joka sanoi, että se
heistä, joka vaskimaljasta valaisi juomauhrin, tulisi yksin Egyptin
kuninkaaksi. Muistaen oraakelinvastausta he kyllä eivät katsoneet
oikeaksi tappaa Psammetikhosta, koska tutkiessaan keksivät, ettei hän
ollut tuota tehnyt missään tahallisessa tarkoituksessa, mutta he
päättivät riistää häneltä suurimman osan hänen valtaansa ja karkoittaa
hänet suomaihin, joista hänen ei pitänyt saada lähteä eikä saanut olla
missään yhteydessä muun Egyptin kanssa.

152. Tämä sama Psammetikhos oli aikaisemmin paennut Syyriaan
etiopilaisen Sabakoksen edestä, joka oli surmannut hänen isänsä
Nekoksen. Mutta kun etiopilainen unennäkönsä johdosta oli lähtenyt
pois, toivat Saiin piiristä olevat egyptiläiset Psammetikhoksen
takaisin. Sittemmin kohtasi häntä, hänen ollessaan kuninkaana, muiden
kuningasten puolelta kypärän vuoksi uudestaan se onnettomuus, että
hänen täytyi paeta suomaihin. Mutta koska hän tunsi kärsineensä suurta
loukkausta niiden puolelta, jotka olivat hänet karkoittaneet, niin hän
päätti kostaa heille. Hän lähetti niinmuodoin Buto-kaupunkiin kysymään
neuvoa sikäläiseltä Leton oraakelilta, missä juuri egyptiläisillä on
luotettavin ennuspaikkansa. Ja sieltä tuli hänelle se vastaus, että
kosto on tuleva mereltä, silloin kun sieltä ilmestyy vaskimiehiä.
Psammetikhos tosin silloin suuresti epäili, että hänelle koskaan kulisi
vaskimiehiä avuksi. Mutta vähän ajan kuluttua sattui, että muutamat
ioonilaiset ja kaarilaiset, jotka olivat lähteneet merille
rosvoilemaan, ajautuivat Egyptiin. Heidän astuttuaan maihin
vaskivarustuksissaan, tuli muuan egyptiläinen suomaihin ja, kun ei
aikaisemmin ollut nähnyt vaskivarustuksisia miehiä, niin hän ilmoitti
Psammetikhokselle, että mereltä oli tullut vaskimiehiä, jotka
ryöstelivät ketoa. Älyten, että oraakelinlause oli käynyt täytäntöön,
Psammetikhos teki ioonilaiset ja kaarilaiset ystävikseen ja sai suuria
lupauksia antamalla heidät jäämään luokseen.

Ja taivutettuaan heidät siihen hän yhdessä niiden egyptiläisten kanssa,
jotka pitivät hänen puoltaan, sekä mainittujen apujoukkojensa kanssa
kukisti kuninkaat.

153. Saatuaan koko Egyptin valtaansa Psammetikhos teetti Memfiissä
olevan Hefaistoksen-temppelin eteläänpäin antavat esikartanot sekä
Apista varten pihan, missä sitä hoidetaan, aina milloin se ilmestyy.
Hän rakensi sen vastapäähän esikartanoita, ja se on kokonaan pylvästen
ympäröimä ja täynnänsä kuvia. Mutta pylvästen sijasta seisoo pihalla
kahdentoista kyynärän korkuisia kuvapatsaita. Ja Apis on helleenien
kielellä Epafos.

154. Mutta ioonilaisille ja kaarilaisille, jotka olivat Psammetikhosta
auttaneet, hän antoi maa-alueita asuttavaksi, vastapäätä toisiaan ja
molemmin puolin Niiliä. Niille annettiin nimeksi "Leirit". Nämä maat
hän siis antoi heille sekä täytti myös kaikki muut lupauksensa, uskoipa
myös heidän huostaansa egyptiläisiä lapsia, jotta oppisivat
hellaankielen. Ja ne oppivatkin sen täydellisesti, ja heistä
polveutuvat egyptiläisten nykyiset tulkit. Mutta ioonilaiset ja
kaarilaiset asuivat näillä alueilla kauan aikaa. Puheenaolevat alueet
sijaitsevat merelle päin vähän alapuolella Bubastis-kaupunkia Niilin
niinkutsutun pelusionilaisen suuhaaran luona. Jonkun aikaa myöhemmin
Amasis-kuningas siirsi heidät sieltä ja asetti heidät asumaan
Memfiiseen sekä teki heidät henkivartijoikseen egyptiläisiä vastaan.
Sittenkuin he olivat asettuneet asumaan Egyptiin, ja helleenit
siten joutuneet kanssakäymisiin egyptiläisten kanssa, niin me
Psammetikhos-kuninkaasta alkaen tunnemme Egyptin olot tarkoin. Mainitut
ioonilaiset ja kaarilaiset olivat nimittäin ensimäiset vieraskieliset,
jotka asettuivat asumaan Egyptiin. Mutta niissä paikoissa, joista ne
siirtyivät, on vielä minun aikoihini saakka ollut laivateloja ja
rakennusten jätteitä.

155. Siten Psammetikhos sai Egyptin. -- Buton oraakelista olen jo
maininnut paljon, mutta minä tahdon puhua siitä vielä enemmän, sillä
sitä se ansaitsee. Se on Leton pyhättö ja perustettu suuren kaupungin
luo, Niilin niinkutsutun sebennytiläisen suuhaaran varrelle, ja
sijaitsee oikealla kädellä, kun purjehtii mereltä ylös sisämaahan.
Nimenä on sillä kaupungilla, missä oraakeli sijaitsee, Buto, niinkuin
ennenkin olen maininnut. Tässä Butossa on Apollon ja Artemiin pyhättö
sekä Leton temppeli, missä juuri oraakeli on; se on itse suuri ja sillä
on kymmenen sylen korkuiset esikartanot. Mutta minä tahdon ilmaista
sen, mikä näkyvistä esineistä herätti suurimman ihmettelyni. Mainitussa
Leton temppelialueessa on yhdestä ainoasta kivestä tehty temppeli,
korkeudelleen ja pituudelleen neljäkymmentä kyynärää, ja katon
peitteenä on päällä toinen kivi, jonka ulkoneva reuna on neljän
kyynärän pituinen.

156. Mainittu temppeli on niiden seikkain joukossa, jotka puheenalaisen
pyhätön luona näin, ihmeellisin. Mutta toisessa sijassa mainittava on
niinkutsuttu Khemmis-saari. Se sijaitsee syvässä ja leveässä järvessä,
Butossa olevan pyhätön ääressä, ja egyptiläiset sanovat, että tämä
saari uiskentelee veden pinnalla. Itse puolestani en minä nähnyt sen
uivan enkä liikkuvan, ja kuullessani ihmettelin, tokko saari todella
ui. Siinä on suuri Apollon temppeli, siihen on pystytetty
kolmenlaatuiset alttarit ja siinä kasvaa taajaan palmuja ynnä paljon
muita sekä hedelmiä kantavia että kantamattomia puita. Samalla kuin
egyptiläiset sanovat, että saari ui, he kertovat vielä seuraavan
tarinan. Aikaisemmin ei muka tämä saari uinut, mutta Leto, joka kuului
kahdeksan ensimäisen jumalan joukkoon ja asui Buto-kaupungissa, missä
juuri tämä hänen oraakelinsa oli, otti Isiiltä huostaansa Apollon ja
pelasti hänet, kätkemällä hänet siihen saareen, jota nyt kutsutaan
"uivaksi", silloin kun Tyfon tuli ja etsi kaikkialla löytääkseen
Osiriin lapsen. He sanovat nimittäin, että Apollo ja Artemis
ovat Dionysoksen ja Demeterin lapsia ja että Leto oli heidän
hoitajattarensa. Egyptinkielellä on Apollo Horos, Demeter Isis ja
Artemis Bubastis. Tästä tarinasta, eikä mistään muusta, on Aiskhylos,
Euforionin poika, ottanut sen, minkä heti olen mainitseva, ollen siinä
ainoa vanhempien runoilijain joukossa. Hän tekee nimittäin Artemiin
Demeterin tyttäreksi. -- Yllämainitun tapauksen johdosta oli siis saari
alkanut uida. Niin he siitä kertovat.

157. Psammetikhos hallitsi Egyptiä viisikymmentäneljä vuotta, joista
hän yhdeksänäkolmatta vuotena piti Syyrian suurta kaupunkia Azotosta
piiritystilassa, kunnes sen valloitti. Tämä Azotos on kaikista
kaupungeista, joita minä tunnen, kestänyt pitkällisimmän piirityksen.

158. Psammetikhoksen poika oli Nekos ja hän tuli Egyptin hallitsijaksi.
Hän ensiksi ryhtyi rakentamaan Punaiseen mereen vievää kanavaa, jonka
persialainen Dareios sitten kaivoi. Sen pituus on neljän päivän
laivamatkaa, ja se kaivettiin niin leveäksi, että kaksi
kolmisoutulaivaa saattaa yhtaikaa kulkea rinnan soutamalla; se on
johdettu Niilistä vähän yläpuolella Bubastis-kaupunkia, lähellä
Patumos-nimistä Arabian kaupunkia, ja se ulottuu Punaiseen mereen.
Ensiksi kaivettiin se osa Egyptin tasankoa, joka on lähellä Arabiaa.
Tasangon eteläpuolella alkaa Memfiin kohdalla kulkeva vuorenharjanne,
missä kivilouhokset ovat. Pitkin tämän vuoren juurta on kanava johdettu
pitkinpäin lännestä itään, ja sitten se jatkuu kallionhalkeamiin,
kulkien vuorelta etelää ja suvea kohti Arabianlahteen. Siltä kohtaa,
mistä on vähin ja lyhyin matka pohjoisesta merestä eteläiseen ja
niinkutsuttuun Punaiseen mereen, nimittäin Kasion-vuoresta, joka
erottaa Egyptin ja Syyrian, on tasan tuhat stadionia Arabianlahteen.
Tämä on lyhyin väli, mutta kanava on saman verran pitempi kuin se on
mutkikkaampi. Niistä egyptiläisistä, jotka sen kaivoivat, kuoli
satakaksikymmentätuhatta. Mutta Nekos lakkasi kesken kaivamistaan,
koska tuli väliin semmoinen oraakelin ilmoitus, että hän työskenteli
barbarin hyväksi. Barbareiksi nimittäin egyptiläiset kutsuvat kaikkia,
jotka eivät puhu samaa kieltä kuin he itse.

159. Lakattuaan kanavaa kaivamasta Nekos ryhtyi sotaretkiin.
Niinpä tehtiin kolmisoutuja, toiset pohjoisessa meressä, toiset
Arabianlahdessa Punaista merta varten, ja niiden telat ovat vieläkin
näkyvissä. Ja niitä hän käytti tarpeen tullen. Maajoukoillaan taas hän
iski yhteen syyrialaisten kanssa sekä voitti heidät Magdoloksen luona,
ja taistelun jälkeen hän valloitti Kadytiin, joka on suuri kaupunki
Syyriassa. Sen puvun, mikä hänellä oli päällään suorittaessaan nämä
teot, hän lähetti vihittäväksi Apollolle Brankhidaihin Miletoksen
alueella. Sitten hän hallittuaan kaikkiaan kuusitoista vuotta kuoli,
sittenkuin oli jättänyt hallituksen pojalleen Psammiille.

160. Mainitun Psammiin hallitessa Egyptiä saapuivat eliläisten
sanansaattajat ja kehuivat oikeudenmukaisimmalla ja kauniimmalla
tavalla maailmassa säätäneensä kilpaleikit Olympiassa sekä arvelivat,
etteivät egyptiläiset, vaikka olivat viisaimmat kaikista ihmisistä,
olleet keksineet mitään, joka heidän säännöksilleen vetäisi vertoja.
Niin pian kuin eliläiset olivat saapuneet Egyptiin ja kertoivat minkä
vuoksi he olivat saapuneet, niin kuningas kutsui kokoon ne
egyptiläiset, joita sanottiin viisaimmiksi. Tultuaan kokoon
egyptiläiset tiedustelivat eliläisiltä kaikkea, mitä heidän tuli tehdä
kilpaleikkeihinsä nähden. Kerrottuaan kaiken eliläiset sanoivat
tulevansa oppimaan, olivatko egyptiläiset keksineet jotain, joka olisi
oikeudenmukaisempaa kuin heidän säännöksensä. Egyptiläiset
neuvottelivat ja kysyivät vielä eliläisiltä, ottavatko heidän
maanmiehensä osaa kilpaleikkeihin. Nämä sanoivat, että kuka vain joko
heistä tai muista helleeneistä tahtoi, sai kilpailla. Silloin
egyptiläiset sanoivat, että kun he niin olivat säätäneet, he olivat
kerrassaan erehtyneet oikeasta. Sillä ei ollut muuta mahdollista kuin
että puolustaisivat kilpailuun osaaottavaa kansalaistaan, tekemällä
väärin muukalaiselle. Mutta jos he todella tahtoivat säätää kaikki
oikeudenmukaisesti ja siitä syystä olivat tulleet Egyptiin, tuli heidän
-- niin egyptiläiset heitä neuvoivat -- säätää kilpaleikit ainoastaan
vieraita kilpailijoita varten eikä antaa kenenkään eliläisen ottaa
niihin osaa. Sen neuvon egyptiläiset antoivat eliläisille.

161. Psammiin hallittua ainoastaan kuusi vuotta Egyptiä ja lähdettyä
sotaretkelle Etiopiaan, mutta kohta senjälkeen kuoltua, seurasi
hallituksessa Psammiin poika Apries. Lukuunottamatta esi-isäänsä
Psammetikhosta hän oli onnellisempi aikaisempia kuninkaita ja hallitsi
viisikolmatta vuotta. Niiden kestäessä hän marssitti sotajoukkonsa
Siidonia vastaan ja taisteli meritse Tyroksen kuningasta vastaan. Mutta
koska kerran oli niin määrätty, että hänen täytyi käydä huonosti, niin
onnettomuus tapahtui aiheesta, josta libyalais-historiassani aion
laveammin kertoa, mutta vähemmän laajasti tässä tilaisuudessa. Kun näet
Apries oli lähettänyt sotajoukon kyreneläisiä vastaan, mutta kärsinyt
suuren tappion, niin egyptiläiset, suuttuneina siitä, luopuivat
hänestä, arvellen, että Apries tahallaan oli lähettänyt heidät pois
ilmeiseen perikatoon, jotta he saisivat tuhonsa, mutta itse sitä
turvallisemmin hallitsisi muita egyptiläisiä. Pahoillaan tästä sekä
kotiin palanneet että hukkuneitten ystävät julkisesti luopuivat
hänestä.

162. Saatuaan sen tietää Apries lähetti heidän luokseen Amasiin
puhuttelemalla tyynnyttämään heitä. Saavuttuaan perille viimemainittu
koetti estää egyptiläisiä panemasta aiettaan täytäntöön, mutta hänen
parhaillaan puhuessaan muuan takana seisova egyptiläinen asetti hänen
päähänsä kypärän ja sen tehdessään sanoi panevansa sen kuninkaan
päähän. Eikä se teko juuri ollutkaan Amasiille vastenmielinen, kuten
myöhemmin osoittautui. Sillä kun ne egyptiläiset, jotka olivat
luopuneet, olivat asettaneet hänet kuninkaaksi, hän varustautui
marssimaan Apriesta vastaan. Saatuaan sen tietää Apries lähetti
Amasista vastaan erään ympäristössään olevien egyptiläisten joukossa
arvossapidetyn miehen, jonka nimi oli Patarbemis, ja käski hänen tuoda
luokseen Amasiin elävänä. Mutta kun Patarbemis saapui ja kutsui
Amasista tulemaan, niin Amasis, joka juuri sattui istumaan hevosen
selässä, kohottautui ja teki säädyttömän tempun sekä käski hänen viedä
sen mukanaan Aprieelle. Siitä huolimatta kuuluu Patarbemis pyytäneen
Amasista noudattamaan kuninkaan käskyä ja lähtemään tämän luo.
Jälkimäinen vastasi hänelle, että hän jo kauan sitten hankki lähtöä, ja
että Aprieen ei tarvitsisi häntä moittia. Hän tulisi näet sekä itse
saapumaan että tuomaan muassaan muitakin. Patarbemis ymmärsi kyllä
sanotun nojalla Amasiin tarkoituksen ja nähdessään hänen valmistuksensa
hän kiireesti lähti pois, niin pian kuin suinkin ilmoittaakseen
kuninkaalle mitä oli tekeillä. Mutta kun hän saapui Aprieen luo
tuomatta muassaan Amasista, sanotaan Aprieen vihastuneen niin
silmittömästi, että sen enempää harkitsematta käski leikata häneltä
sekä korvat että nenän. Silloin muut egyptiläiset, jotka vielä pitivät
Aprieen puolta, nähdessään kuinka erästä heidän joukossaan
arvossapidetyintä miestä niin häpeällisesti oli kohdeltu, hetkeäkään
vitkastelematta luopuivat toisten puolelle ja antautuivat Amasiille.

163. Saatuaan siitäkin tiedon Apries asesti apujoukot ja marssi
egyptiläisiä vastaan; hänellä oli näet ympärillään kaarilaisia
apujoukkoja, kolmekymmentätuhatta miestä. Hänen kuninkaanlinnansa oli
Sais-kaupungissa; se on suuri ja ansaitsee katsomista. Ja Apries
puoluelaisineen kävi egyptiläisiä vastaan, ja Amasis miehineen
muukalaisia vastaan. Molemmat tulivat Momemfiin kaupunkiin, missä
heidän kohta tuli keskenään mitellä voimiaan.

164. Egyptiläisillä on seitsemän luokkaa, joista yhtä kutsutaan
papeiksi, yhtä sotureiksi, yhtä karjapaimeniksi, yhtä sikopaimeniksi,
yhtä kaupustelijoiksi, yhtä tulkeiksi, yhtä perämiehiksi. Niin monet
ovat egyptiläisten luokat ja nimensä ne ovat saaneet ammateistaan.
Sotureita kutsutaan kalasireiksi ja hermotybeiksi ja ne ovat
allamainituista piireistä; koko Egypti on nimittäin jaettu piireihin.

165. Hermotybien piirit ovat seuraavat: Busiriin, Saiin, Khemmiin ja
Papremiin piirit, niinkutsuttu Prosopitis-saari, ja toinen puoli
Nathoa. Näistä piireistä ovat hermotybit, ja niiden luku teki, silloin
kun ne olivat lukuisimmat, satakuusikymmentätuhatta. Ei kukaan heistä
ole opetellut mitään käsityötä, vaan he ovat kokonaan antautuneet
sotilasalalle.

166. Kalasirien piirit taas ovat seuraavat: Teeban, Bubastiin, Afthiin,
Taniin, Mendeen, Sebennytoksen, Athribiin, Thmuiin, Onufiin, Anysiin ja
Myekforiin piirit; viimeksimainittu piiri on saarella, vastapäätä
Bubastis-kaupunkia. Nämä ovat kalasirien piirit ja niiden luku teki,
silloin kun ne olivat lukuisimmat, kaksisataaviisikymmentätuhatta
miestä. Ei näidenkään ole lupa hoitaa mitään ammattia, vaan ne
harjoittavat ainoastaan sotataitoa, jossa poika saa opetusta isältään.

167. Ovatko helleenit oppineet tämänkin egyptiläisiltä, sitä en saata
varmuudella ratkaista, sillä minä näen, että trakialaiset, skyytit,
persialaiset, lyydialaiset ja melkein kaikki barbarit pitävät niitä,
jotka oppivat ammatteja, ja heidän jälkeläisiään vähemmässä arvossa
kuin muita kansalaisia, ja että niitä, jotka ovat vetäytyneet pois
käsitöistä, katsotaan jaloiksi, sekä varsinkin niitä, jotka ovat
antautuneet sota-alalle. Sen ovat oppineet kaikki helleenit ja
varsinkin lakedaimonilaiset. Vähimmin halveksivat käsityöläisiä
korintolaiset.

168. Sotureilla yksin oli, lukuunottamatta pappeja, erikoisena
kunniaetuutena kaksitoista verotonta valiovainiota kullakin. Vainio on
joka puolelta sata kyynärää, ja egyptiläinen kyynärä on yhtä pitkä kuin
samoslainen. Tämä oli kaikilla erikoisoikeutena. Mutta seuraavasta
edusta he nauttivat vuoron perään, eivätkä milloinkaan samat henkilöt
aina. Tuhat kalasiria ja yhtä monta hermotybiä palveli kuninkaan
henkivartijoina, vuoden ajan kumpikin ryhmä. Silloin annettiin heille,
paitsi vainioita, joka päiväksi seuraavat etuudet: leipää, painoltaan
viisi minaa, kaksi minaa häränlihaa ja neljä arysteriä viiniä. Se määrä
annettiin niille, jotka kulloinkin olivat henkivartijoina.

169. Sittenkuin Apries, mukanaan apujoukkonsa, ja Amasis, mukanaan
kaikki egyptiläiset, saapuivat Momemfis-kaupunkiin, he iskivät yhteen.
Muukalaiset taistelivat kyllä urhoollisesti, mutta joutuivat
alakynteen, koska miesluvultaan olivat paljoa harvemmat. Aprieella
kerrotaan olleen semmoinen vakaumus, ettei muka mikään jumalakaan voisi
ottaa häneltä kuninkuutta: niin lujassa hän luuli valtaistuimellaan
istuvansa. Mutta silloin hän joutuikin käsikähmässä tappiolle ja
vietiin vangittuna Sais-kaupunkiin, joka ennen oli ollut hänen
asuinpaikkanaan, mutta silloin jo oli Amasiin hovina. Siellä häntä
elätettiin kuninkaanlinnassa, ja Amasis piteli häntä hyvin. Mutta
lopulta, kun egyptiläiset moittivat Amasista sanoen, ettei hän tehnyt
oikein elättäessään heidän ja omaa pahinta vihollistaan, niin hän jätti
Aprieen egyptiläisten valtaan. Nämä kuristivat hänet ja hautasivat
hänet sitten hänen isänsä hautaan, joka on Alenen pyhättöalueella,
aivan temppelisalin vieressä, vasemmalla kädellä sisäänastuessa.
Saiilaiset hautasivat nimittäin kaikki tästä piiristä olevat kuninkaat
pyhätön sisäpuolelle. Amasiin hautapaikka taas on kauempana
temppelisalista kuin Aprieen ja tämän esi-isien, mutta kuitenkin sekin
on pyhätön pihassa. Se on suuri kivinen pylväsrakennus, jota
kaunistavat palmupuita jäljittelevät patsaat ynnä muut kallisarvoiset
koristeet. Pylväsrakennuksen sisällä on kaksi ovea ja ovien
sisäpuolella on hautapaikka.

170. Onpa myös hänen hautansa, jonka nimen mainitsemista tämmöisessä
tilaisuudessa katson synniksi, Saiissa, Atenen pyhätön perällä,
ulottuen pitkin temppelin koko takaseinää. Temppelialueella seisoo
suuria kiviobeliskeja, ja sen laidassa on järvi, joka on koristettu
kauniilla, ympyriäisellä kivireunalla, ja on minun luullakseni
laajuudeltaan yhtä suuri kuin niinkutsuttu ympyriäinen järvi
Deloksessa.

171. Mainitussa järvessä esitetään öiseen aikaan näytöksiä hänen [vrt.
edellistä lukua!] kärsimyshistoriastaan, ja niitä egyptiläiset kutsuvat
mysterioiksi. Mutta näiden seikkojen suhteen tahdon noudattaa
vaiteliaisuutta, vaikka tiedän enemmänkin, kuinka kaikki siellä
tapahtuu. Myös Demeterin salaismenoihin nähden, joita helleenit
kutsuvat thesmoforia-juhlaksi, tahdon noudattaa vaiteliaisuutta,
paitsi mikäli siitä on luvallista puhua. Danaoksen tyttäret olivat
nimittäin ne, jotka toivat mainitut menot Egyptistä ja opettivat ne
pelasgilais-naisille. Mutta sittemmin, kun Peloponnesoksen väestön
täytyi lähteä pois kotoaan doorilaisten tieltä, joutuivat menot
hukkaan, ja ainoastaan jälellejääneet peloponnesolaiset sekä
arkadilaiset, jotka eivät olleet jättäneet kotoaan, säilyttivät ne.

172. Sittenkuin Apries yllämainitulla tavalla oli tullut kukistetuksi,
tuli Amasis kuninkaaksi. Hän oli kotoisin Saiin piiristä ja siitä
kaupungista, jonka nimi on Siuf. Alussa egyptiläiset halveksivat
eivätkä pitäneet häntä missään erityisessä arvossa, koskapa hän ennen
oli ollut rahvaan mies eikä kuulunut mihinkään huomattavaan huoneeseen.
Mutta myöhemmin Amasis sai heidät puolelleen viisaudellaan ja
viekkaudellaan. Muiden lukemattomien kalleuksien joukossa Amasiilla
myös oli kultainen jalkainpesuastia, jota hän itse ja kaikki hänen
pöytäkumppaninsa käyttivät, kun pesivät jalkojaan. Sen hän löi rikki,
teetti siitä jumalankuvan ja pystytti sen siihen sopivimpaan paikkaan
kaupunkia. Ja egyptiläiset kulkivat kuvapatsaan luona ja kunnioittivat
sitä suuresti. Mutta kun Amasis sai tietää mitä kaupunkilaiset tekivät,
niin hän kutsui kokoon egyptiläiset sekä ilmaisi asian ja sanoi, että
kuvapatsas oli syntynyt jalkainpesuastiasta, ja että egyptiläiset nyt
suuresti kunnioittivat sitä astiaa, johon ennen olivat sylkeneet sekä
heittäneet vetensä ja jossa olivat huuhtoneet jalkansa. Aivan
samoinkuin pesuastian -- sanoi Amasis -- oli hänen itsensäkin käynyt.
Sillä joskin hän ennen oli ollut rahvaan mies, niin hän kuitenkin sillä
haavaa oli heidän kuninkaansa. Ja hän käski kunnioittamaan ja pitämään
itseään arvossa.

173. Sillä tavoin hän sai puolelleen egyptiläiset, niin että ne
mielellään palvelivat häntä. Ja tehtävänsä hän järjesti seuraavalla
tavalla. Aamupäivän aina toriaikaan saakka hän uutterasti työskenteli
esilläolevien asioiden ääressä, mutta siitä perin hän joi, laski pilaa
juomaveikoistaan ja oli rivo ja leikillinen. Pahoillaan siitä hänen
ystävänsä nuhtelivat häntä näillä sanoin: "Oi kuningas, et sinä oikein
huolehdi itsestäsi, kun liiaksi antaudut joutavuuksiin. Sinunhan tulisi
juhlallisesti istua valtaistuimella päivät päästänsä toimittaen
tehtäviäsi; silloin egyptiläiset ymmärtäisivät, että heitä hallitsee
suuri mies, ja sinä olisit paremmassa huudossa. Mutta nyt sinä esiinnyt
kaikkea muuta kuin kuninkaallisesti." Mutta hän vastasi heille näin:
"Ne, joilla on jousi, jännittävät sitä aina milloin heidän on tarvis
sitä käyttää. Sillä jos se kaiken aikaa olisi vireissä, murtuisi se,
niin että sitä tarvittaessa ei voitaisi käyttää. Niin on myös ihmisen
laita. Jos hän ottaisi alati puuhatakseen vakavia asioita eikä
toisinaan heittäytyisi leikkisäksi, niin hän huomaamattaan tulisi joko
raivohulluksi tai tylsämieliseksi. Tämän kun käsitän, annan kummallekin
sen, mikä sille kuuluu." Niin hän vastasi ystävilleen.

174. Kerrotaan, että silloin kun Amasis vielä oli yksityisenä miehenä,
hän mielellään joi ja laski pilaa eikä suinkaan ollut mikään vakavia
asioita harrastava mies. Niinpä aina kun häneltä puuttui varoja
juominkeihinsa ja mässäämiseensä, hän kulki ympäri varastamassa.
Ja kun ihmiset väittivät, että hänellä oli heidän tavaroitaan, ja hän
kielsi, niin he veivät hänet sen oraakelin luo, mikä milläkin oli
käytettävänään. Usein oraakelit kyllä langettivatkin hänet, mutta usein
hän myös vapautettiin. Niitten jumalien pyhätöistä, jotka olivat
vapauttaneet hänet varkauden syytöksestä, ei hän välittänyt eikä
antanut niitten ylläpitoon mitään. Eikä hän myöskään käynyt niiden
luona uhraamassa, koska ne jumalat eivät olleet minkään arvoisia,
niillä kun oli valheelliset oraakelit. Mutta kaikista niistä, jotka
olivat hänet tuominneet varkaudesta, hän erittäin huolehti, koska
olivat totisia jumalia, joilla oli pettämättömät oraakelit.

175. Niinpä Amasis Saiissa valmisti Atenelle kerrassaan ihmeellisiä
esikartanoita, jotka paljon voittivat kaikki muut sekä korkeudessa että
suuruudessa; niin isot ja semmoiset ovat siinä kivet. Edelleen hän
pystytti sinne jättiläis-kuvapatsaita ja erittäin isoja mies-sfinksejä
ja toimitti sinne rakennusta varten muitakin tavattoman suuria kiviä.
Osan niistä hän tuotti Memfiin kohdalla olevista kivilouhoksista, mutta
ylen suuret Elefantine-kaupungista, joka on kokonaista kahdenkymmenen
päivän laivamatkan päässä Saiista. Ja se seikka, jota en ihmettele
vähimmin, vaan päinvastoin enimmin, on seuraava. Amasis toimitti
Elefantinestä yhdestä ainoasta kivestä tehdyn rakennuksen, jota
kuletettiin kolmen vuoden ajan; kaksituhatta miestä oli saanut käskyn
sitä kuljettaa, ja nämä olivat kaikki perämiehiä. Rakennuksen pituus
ulkoapäin on kaksikymmentäyksi kyynärää, leveys neljätoista ja korkeus
kahdeksan. Nämä ovat yhdestä kivestä tehdyn talon mitat ulkopuolelta,
mutta sisäpuolelta on pituus kahdeksantoista ja neljä viidesosaa
kyynärää, ja korkeus viisi kyynärää. Se sijaitsee pyhätön
sisäänkäytävän vieressä. Kerrotaan, että sitä seuraavasta syystä ei
vedetty sisälle pyhättöön. Kun rakennusmestari oli huonetta vedettäessä
huoahtanut ja valittanut, että niin paljon aikaa oli kulunut, ja oli
ollut kyllästynyt koko työhön, oli Amasis pitänyt tätä seikkaa
arveluttavana eikä sallinut rakennusta vedettävän edemmäs. Jotkut taas
sanovat, että muuan niistä, jotka vivulla kohottivat rakennusta,
murskautui sen alle, jonka johdosta rakennusta ei vedetty sisälle.

176. Myös kaikkiin muihinkin huomattaviin pyhättöihin Amasis vihki
suuruutensa puolesta merkillisiä teoksia. Niinpä hän muun
muassa Memfiiseen teetti Hefaistoksen temppelin edessä maassa
makaavan jättiläiskuvapatsaan, jonka jalat ovat pituudeltaan
seitsemänkymmentäviisi jalkaa. Samalla jalustalla, joka on yhdestä ja
samasta kivestä tehty, seisoo kaksi muuta jättiläiskuvapatsasta,
kumpikin suuruudeltaan kaksikymmentä jalkaa, toinen toisella ja toinen
toisella puolen isoa kuvapatsasta. Toinen samankokoinen kivinen kuva on
myös Saiissa ja makaa maassa samalla tapaa kuin Memfiissä oleva. Amasis
on myös se, joka on rakentanut Memfiissä olevan Isiin temppelin, mikä
on suuri ja erittäin katsottava.

177. Amasiin hallitessa kerrotaan Egyptin olleen erinomaisen
onnellisen sekä siinä kohden, mikä joesta koituu maalle että siinä,
mikä maasta tulee ihmisille. Ja Egyptissä oli silloin kaikkiaan
kaksikymmentätuhatta asuttua kaupunkia. Amasis oli se, joka sääsi
egyptiläisille semmoisen lain, että jokaisen egyptiläisen täytyi joka
vuosi piirin päämiehelle ilmoittaa, mistä hän oli elänyt, mutta jos hän
ei sitä tehnyt eikä ilmoittanut rehellistä elinkeinoa, niin hänet
rangaistiin kuolemalla. Sen lain omaksui atenalainen Solon ja sääsi sen
atenalaisille. Ja sitä he noudattavat aina näihin aikoihin asti, se kun
on moitteeton laki.

178. Amasis oli helleeniläis-ystävä ja osoitti sitä sekä yksityisiä
helleenejä kohtaan että antoi niille, jotka olivat saapuneet Egyptiin,
Naukratis-kaupungin asuttavaksi. Mutta niille heistä, jotka eivät
tahtoneet siellä asua, vaan ainoastaan purjehtivat sinne, hän antoi
paikkoja, minne saivat perustaa alttareita ja temppelialueita
jumalille. Suurimman helleenien temppelialueista, joka samalla on
kuuluisin ja enimmin käytetty ja jota kutsutaan Hellenioniksi, ovat
seuraavat kaupungit yhteisesti perustaneet: ioonilaisista kaupungeista:
Khios, Teos, Fokaia ja Klazomenai, doorilaisista: Rodos, Knidos,
Halikarnassos ja Faselis, aiolilaisista ainoastaan Mytilene-kaupunki.
Näiden oma on mainittu temppelialue, ja nämä kaupungit ne ovat, jotka
asettavat kauppapaikan päällysmiehet. Kaikki muut kaupungit, jotka
vaativat osallisuutta temppelialueeseen, vaativat sitä, vaikkei heillä
ole mitään oikeutta siihen. Erikseen ovat aiginalaiset perustaneet
temppelialueen Zeulle, samoslaiset toisen Heralle, ja vielä
miletolaiset yhden Apollolle.

179. Ainoastaan Naukratis oli vanhastaan kauppapaikkana, eikä mitään
muuta semmoista ollut Egyptissä. Jos joku saapui johonkin Niilin muista
suuhaaroista, niin hänen täytyi vannoa, ettei hän vapaaehtoisesti ollut
sinne tullut, ja sen vannottuaan hänen täytyi purjehtia Kanoboksen
suuhaaraan, tai, jos vastatuulilta ei käynyt purjehtia, piti veneissä
kuljettaa lasti suistamon ympäri, kunnes ne saapuivat Naukratiiseen.
Semmoisessa arvossa pidettiin Naukratista.

180. Kun amfiktyonit olivat kolmestasadasta talentista antaneet
nykyjään Delfoissa olevan temppelin rakentamisen urakalle, syystä että
ennen siinä ollut itsestään oli palanut poroksi, tuli delfolaisten
osaltaan suorittaa neljäs osa urakkasummasta. Delfolaiset matkustelivat
niinmuodoin ympäri kaupunkeja kokoomassa antimia, eikä se määrä, minkä
he tällöin saivat Egyptistä, ollut vähin. Amasis näet antoi heille
tuhat talenttia alunia, ja Egyptissä asuvat helleenit kaksikymmentä
minaa rahaa.

181. Kyreneläisten kanssa Amasis teki molemminpuolisen ystävyysliiton
ja päätti myöskin naida sieltä, joko sitten koska halusi helleeniläistä
vaimoa, tai muuten ystävyydestä kyreneläisiä kohtaan. Hän nai siis --
toiset sanovat Battoksen, toiset Arkhesilaoksen, ja vielä kolmannet
erään kaupunkilaisten kesken arvossapidetyn miehen tyttären, jonka nimi
oli Ladike. Mutta kun Amasis tämän vieressä lepäsi, ei hän voinut
häneen yhtyä, niinkuin muihin naisiin. Ja kun tavallisesti näin kävi,
niin Amasis kutsui luokseen mainitun Ladiken ja sanoi hänelle: "Nainen,
sinä olet loihtinut minut, eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta
pelastua kurjimmasta perikadosta, mihin mikään nainen milloinkaan on
joutunut." Ladike kyllä kielsi sen tehneensä, mutta kun Amasis siitä
huolimatta ei lauhtunut, niin nainen ajatuksissaan rukoili Afroditea ja
lupasi lähettää hänelle kuvapatsaan Kyreneen, jos Amasis sinä yönä
voisi häneen yhtyä -- siinä nimittäin oli hänellä ainoa keino pelastua
turmiosta. -- Heti rukouksen jälkeen Amasis yhtyi häneen. Ja siitä
pitäen, aina milloin Amasis tuli hänen luokseen, hän saattoi häneen
yhtyä; ja tämän jälkeen hän erinomaisesti mielistyi puolisoonsa. Ja
Ladike täytti lupauksensa jumalattarelle. Hän teetti nimittäin ja
lähetti Kyreneen kuvapatsaan, joka vielä minun aikoihini saakka on
säilynyt ja sijaitsee ulkopuolella Kyrenen kaupunkia. Kun sitten
Kambyses sai valtaansa Egyptin ja kuuli samaiselta Ladikelta, kuka hän
oli, niin hän lähetti hänet vahingoittumatonna Kyreneen.

182. Ja Amasis lähetti vihkilahjoja myös Hellaaseen, nimittäin Kyreneen
kultaisen Atenen kuvan ynnä oman muotokuvansa maalattuna, edelleen
Lindoksessa olevalle Atenelle kaksi kivistä kuvapatsasta ja
liinahaarniskan, joka ansaitsee katsomista, sitten Heralle Samokseen
kaksi puista omaa muotokuvaansa, jotka vielä minun aikoihini saakka
ovat sijainneet suuressa temppelissä, oven takana. Samokseen hän
lähetti vihkilahjoja kestiystävyys-suhteen vuoksi, joka hänellä oli
Aiakeen pojan, Polykrateen kanssa, Lindokseen taas hän ei lähettänyt
minkään kestiystävyys-suhteen nojalla, vaan siitä syystä, että
Lindoksessa olevan Atenen pyhätön tarinan mukaan olivat perustaneet
Danaoksen tyttäret, laskettuaan sinne maihin, silloin kun pakenivat
Aigyptoksen poikia. Nämä lahjat Amasis vihki. Ja hän oli kaikista
ensimäinen, joka valloitti Kyproksen ja teki sen veronalaiseksi.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Herodotoksen historia-teos I-II" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.