Title: Kalliit hunajan pisarat Kalliosta Kristuksesta - eli Lyhykäinen varoitussana kaikille pyhille ja syntisille
Author: Wilcox, Thomas
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kalliit hunajan pisarat Kalliosta Kristuksesta - eli Lyhykäinen varoitussana kaikille pyhille ja syntisille" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.

KRISTUKSESTA***


KALLIIT HUNAJAN PISARAT KALLIOSTA KRISTUKSESTA

eli

Lyhykäinen varoitussana kaikille
Pyhille ja syntisille

Kirj.

TUOMAS WILCOCKS

Saksankielestä ruotsintanut ja tarpeellisilla
muistutuksilla selittänyt

Abraham Frosterus

Turun konsistorin notario

Suomennos



Tampereella, 1901.
Kirjapaino Osakeyhtiö "Sanoma" Tampereella.



Muutamia tietoja Tuomas Wilcocks'ista.


Tuomas Wilcocks eli 16:sta vuosisadalla. Waikka tiedot hänestä
ovatkin jotenkin vaillinaiset -- niinpä on hänen syntymä- ja
kuolinvuotensakin tuntematon -- tiedämme kuitenkin, että hän,
jätettyänsä yliopiston, jossa hän v. 1589 saavutti maisterin arvon,
oli myöhemmin evankelisena saarnaajana Lontoossa, menestyksellä
Jumalan pyhää sanaa julistaen. Täällä kerrotaan heränneiden ihmisten
etsineen hänen seuraansa ja häneltä jääneenkin tunnonvaivoilleen
lohdutusta.

Kirjailijanakin ahkerasti työskennellen on hän teoksissansa
selittänyt raamatun eri osia -koko Psaltarin, Salomonin
Korkian Weisun, Roomalaisepistolan osia y.m., jonka ohessa hän
englanninkielelle on kääntänyt monia teoksia, kaikki uskonnollista
laatua. Warsinkin ovat nämät herättäväiset, arvokkaat ja opettavaiset
_"Hunajan pisarat"_, jotka uudestaan painettuina nyt lasketaan
heränneiden lukijain käsiin, tekijän kotimaassa Englannissa
saavuttaneet laajan lukijakunnan. Wiidettäkymmentä englanninkielistä
painosta on tästä kirjasta aikojen kuluessa ilmestynyt. Ja toista
sataa vuotta takaperin on se Saksan kielellekin käännetty;
ruotsinkielisiä painoksia siitä myöskin löytyy. Mielihyvällä on
tätä arvokasta kirjaa kaikkialla luettu, missä puhdasta raamattuun
perustuvaa evankeelista totuutta on rakastettu ja Kristusta kaikkena
kaikessa pidetty. Että tämän kirjan tekijä uskonpuhdistuksen suureen
työhönkin on osaa ottanut, todistaa erään hänen kääntämänsä teoksen
nimi: "Katoolisen kirkon oleelliset, näkyväiset tunnusmerkit".



Kirjantekijän alkulause.


Tällä viimeisellä ajalla [Kirjantekijä, joka tässä kirjassansa
kaikkialla puhuu Raamatun puheenparsilla, ei tässä muuta tarkoita,
kuin sitä aikaa, jossa nyt elämme, ja joka lähenemistään lähenee
maailman loppua; viimeiseksi ajaksi kutsutaan Pyhässä Raamatussa
Uuden testamentin aikaa, joka on maailman lopun läheisin aika.]
tunnen tykönäni Herran rakkauden viehättävine ja suloisine säteinensä
johonkin määrään loistavan sydämmessäni, tekevän minun mieleni ja
haluni palavaksi, eikä ainoastaan innostuttavan minun sieluani
sydämmeni hartaudessa ja hengessä taipumaan Wapahtajan puoleen [Tällä
kirjantekijä ei tarkoita muuta kuin sydämmellistä haluansa uhrata
kaiken saamansa armonvalon Wapahtajansa hyväksi, palvellen häntä
rakkaudessa ja opettaen niitä sieluja, joista hän tässä puhuu.], joka
minua suuresti rakastaa ja joka rakkaus kaiken tuntemisen ylitse
käy (Ef. 3: 19), vaan myös rakkaudella kohtelemaan kaikkia ylhäältä
syntyneitä Siionin lapsia ja toivottamaan heille hyvää; varsinkin
kun nyt tapaa monta vaivaista horjuvaa sielua, jotka kujeilevat ja
kavalat ihmiset viettelevät kaikkinaisilla opetuksilla, joilla heitä
ympäröivät saadaksensa heitä pettää. (Ef. 4: 14).

Sen lisäksi tehdään myös kaikellaisia vääriä perustuksia, joille
työläästi ja turhaan koetetaan rakentaa. Sillä kun ihmiset eivät ole
toimellisia rakkaudessa eivätkä kasva kaikissa, Hänessä, joka pää on,
Kristuksessa (Ef. 4: 14), ei voi mitään kristillisyyden kasvamista
heissä tapahtua. Ilman Kristuksen yhteyttä on kaikki, mitä me teemme,
kirouksen alaista.

Rakas lukija! Sinä olet tässä vähäisessä kirjassa, jos Herra
tahtoo lukemistasi siunata [Nämät sanat eivät ole epäilyksen, vaan
toivomuksen sanoja, niinkuin näkyy kirjantekijän alkulauseen lopusta]
kuuleva ikäänkuin hiljaisen äänen kajastavan jälestäsi: _Tämä on
tie, jota sinun pitää käydä; älä poikkee oikealle äläkä vasemmalle
puolelle_ (Ef. 30: 18-21). Sillä se tie, joka johdattaa kalliin
aarteen tykö, nimittäin sielun vanhurskaaksi tekemiseen Jumalan
edessä, kulkee ja vie Jesuksen Kristuksen vanhurskauden kautta, sillä
kaikki meidän oma vanhurskautemme on niinkuin saastainen vaate, (Jes.
64: 6 ja Hesek. 36: 17) _vaan pitää kaikkien kielten vannoa, että
Herrassa on minulle vanhurskaus ja väkevyys; sillä Herrassa kaikki
Israelin siemen vanhurskautetaan, ja saa itseänsä Hänestä kerskata_
(Jes. 45: 23, 24, 25).

Ei mikään muu kuin ainoan Wanhurskaan kuolema meidän väärintekijäin
edestä, voi saattaa meitä Jumalan tykö; _sillä sen, joka ei mitään
synnistä tietänyt, on Jumala meidän edestämme synniksi tehnyt, että
me Hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä
kelpaa_. (2 Kor. 5: 21).

Rakas lukija! Heitä maahan Kristuksen jalkain juureen kaikki, kaikki
mikä sinussa vielä on vanhaa ihmistä. Hänellä yksinänsä pitää olla
etuus ennen kaikkea (Kol. 1: 18). Kaikki hengellisen Temppelin astiat
ja aseet ovat uudessa liitossa pienimmästä suurimpaan ripustettavat
Kristuksen niskoille. Hänelle yksinänsä tulee kunnia siitä, että hän
antaa näille pyhyyden astioille oikean armonsa; Hänhän se on, joka
on Herran Temppelin rakentava ja kunnian siitä saava. Hänhän on myös
Isänsä neuvosta ja päätöksestä tuon Temppelin ainoa perustuskivi,
kulmakivi ja kruunu. Hän on itse armon täysinäisyys ja Isän kirkkaus.
Tule siis, puuttukoon sinulta mitä hyvänsä, ainoastaan Hänen tykönsä;
Hänellä on lääkettä ja lohdutusta kyllin, joka voi kaiken sinun
turmeluksesi ja vikasi parantaa.

Rakas lukija! Herra auttakoon sinua sydämmessäsi tuntemaan mitä
seuraavat varoituksen sanat sisältävät. Hän itse tehköön ne
sinulle sulaksi hunajaksi, joka tuottaisi sielullesi ijankaikkista
suloisuutta ja parantaisi sinun luusi, että sielusi sinussa
siten saisi olla iloissansa. Minä olen uskossa ja evankeliumin
osallisuudessa sinun veljesi.

Tuomas Wilcocks.



1 §.

_Ystäväni, minä lähestyn sinua varoitussanalla, josta minä toivon
sekä minun että sinun sydämmellesi hyötyä._


Sinua kutsutaan kristityksi, käyt ihmisten kanssa kirkossa ja
nautitset sakramenttejä. Siinä teet sinä hyvin; se on jalo etu. Mutta
jos ei sinun kristillisyytesi ole Kristuksen veressä juurtunut,
[1] [Numerot viittaavat Abraham Frosteruksen tekemiin selityksiin,
jotka ovat tämän kirjan loppupuolella.] niin se lakastuu, eikä
siitä tule muuta kuin väärä ja pettävä korskeus, jolla sinä menet
helvettiin.

2 §. Jos sinä tämän ohessa yhä vieläkin pysyt sinun syntivelassasi
ja omassa vanhurskaudessasi, niin kuluttaa ja kalvaa tämä käärmeen
myrkky sinun kristillisyytesi kaiken nesteen ja voiman. Koettele ja
tutki sentähden joka päivä suurimmalla uutteruudella, mihin sinun
kristillisyytesi toivo ja kerskaus perustuu, onko Kristuksen oma käsi
itse laskenut perustuksen siihen. Jos ei niin ole tapahtunut, ei
kristillisyytesi voi puolustautua päälle syöksevää rajuilmaa vastaan.
Saatana kukistaa kaiken, se kaatuu ja sen lankeemus on oleva suuri
(Math. 7: 27).

3 §. _Luulolta petetty sielu!_ Sinä tulet varmaan pahoin
seulotuksi[2]. Sinun kristillisyytesi luonto tulee kerran visusti
tutkittavaksi, silloin on hirmuista, kun tuo turha rakennus hajoo ja
kaatuu päällesi, etkä enään mitään löydä, johon voisit itsesi nojata
ja luottaa.

4 §. _Korkealle lentävä henki!_ Waro aikanaan vahattuja siipejäsi;
kerta pitää niiden totisesti kiusauksen helteessä sulaman. Kuinka
surkeata on elämän viettäminen, sielun ollessa vahvaa perustusta ja
ijankaikkisuuteen ulottuvaa varaa vailla.

5 §. _Armosta runsaslahjainen kristitty!_ Pidä varasi, ettei mikään
mato ole juuressa, joka turmelee kaiken sinun hyvän maalajisi ja,
kirouksen helteen ruvetessa polttamaan, kuivaa ja lakastuttaa kaiken
sinun ympärilläsi.

Tutki tarkoin joka päivä sieluasi ja tee itsellesi tämä kysymys:
_Huomaanko Kristuksen verta sielussani[3]. Mikä vanhurskaus se on,
johon nyt perustan autuuteni? Olenko irtautunut kaikesta omasta
vanhurskaudestani? Oi!_ kuinka monen suuresti ylistetyn kristityn
on vihdoin, nähdessänsä luulottelemisiensa hyvien töiden perustaman
kristillisyytensä rakennuksen kukistuneeksi, täytynyt huutaa ja
sanoa: _kaikki on hukassa, ijankaikkisesti hukassa!_

6 §. Ajattele, että suurimpia syntiä voidaan salata yhtä hyvin
parasten töiden kuin suurimman omantunnon vaivan alla. Huolehdi
siitä, että sinun synnin haavoittama sielusi tulisi Kristuksen
veren kautta perin pohjin paratuksi[4] ja varo, ettet vielä
parantumattomalle synninhaavallesi kasvata ainoastaan kettä, muutamia
velvollisuuksia, nöyryyttä, sydämmen huojennusta ynnä muuta sellaista
vaariinottamalla[5]. Jos sinä tahdot, vaikka millä, parantaa synnin
haavoittamaa sieluasi, huolimatta Kristuksen verestä, niin et saa
muuta aikaan kuin sen, että paisuma tulee yhä enemmän myrkytetyksi.
Sinä tulet kohta huomaamaan, ettei synti sinussa tule ikänänsä
kuoletetuksi, jos et sinä ole tuntenut Kristusta siinä kivussa, jossa
hän ristin päällä sinun tähtesi on antanut verensä vuotaa kuolemaan
asti. Totisesti, ei mikään muu pysty kuolettamaan syntiä, kuin
ainoastaan Kristuksen vanhurskauden katseleminen[6].

7 §. _Luonto_[7] ei kykene valmistamaan mitään voidetta, joka olisi
kelvollinen sielua parantamaan. Kaikki parantaminen, joka tapahtuu
velvollisuuksia noudattamalla, eikä Kristuksen kautta, on mitä
vaarallisin keino. Perin köyhä turmeltunut luonto ei voi kaikkine
omine voiminensa, vaikka ne olisivat kuinkakin parannetuita, joka
olisi kyllin hieno ja puhdas alastonta sielua peittämään. Tähän ei
kelpaa mikään muu kuin Kristuksen täysin kelvollinen vanhurskaus.

8 §. Kaiken, mitä luonto on sommitellut kokoon, pitää hajota ennen
kuin voidaan pukeutua Kristuksen vanhurskauteen. Kaikki luonnon
kuteet löytää saatana, repii joka ainoan langan ja rätin rikki,
ja asettaa siten sielun paljaana ja alastomana Herran syntivihan
eteen[8].

Luonto ei kykene kaikilla omilla voimillansa saamaan edes ainoatakaan
armon pisaraa aikaan, jolla se pystyisi syntiä kuolettamaan eli
astumaan Kristuksen silmäin eteen.

9 §. _Minä olen kristitty_, sanot sinä. Tosin käyt sinä kirkossa,
olet rukouksissa läsnä ja käyt Herran Ehtoollisella, mutta kaiken
tämän ohessa saatat olla surkeassa tilassa. Ajattele kuitenkin,
onko Kristus koskaan tähän päivään asti mielessäsi tullut kaikkea
maailmassa löytyvää täydellisyyttä ja vanhurskautta ylenpalttisesti
kalliimmaksi; onko kaikki maailman suuruus Hänen rakkautensa ja
armonsa Majesteetillisen ylevyyden rinnalla tomuksi rauennut.

10 §. Jos sinä totisesti olet nähnyt Kristuksen,[9] niin et sinä
Hänessä ole muuta havainnut kuin sulan armon, sulan vanhurskauden,
joka on mitä äärettömin ja vuotaa loppumattomana kaiken synnin
viheliäisyyden ylitse. Jos sinä sellaisena olet nähnyt Kristuksen,
niin saatat jaloillasi tallata kaikkein ihmisten ja enkelitten
vanhurskauden, kun se ajatus johtuisi mieleesi, että heidän
vanhurskautensa kykenisi tekemään sinut Jumalalle kelvolliseksi[10].

Kun sinä olet tullut elävästi Kristuksen tuntemaan, niin et sinä
silloin ilman Hänettä tahdo tehdä yhtään ainoata hyvää työtä,
vaikkapa koko maailma sinulle annettaisiin [11].

Jos sinä kerran olet nähnyt Kristuksen, niin olet sinä huomannut
Hänet vahvaksi kallioksi, joka on kaikkea omaa vanhurskauttasi,
saatanaa ja syntiä korkeampi (Ps. 61: 3), ja tästä kalliosta, joka
sinua alati seuraa (1 Kor. 10: 4), vuotaa lakkaamatta armon hunajaa
ravinnoksesi.

Tutki itseäsi, oletko koskaan saanut Kristusta elävästi tuntea Isän
ainokaisena Poikana, armoa ja totuutta täynnä (Joh. 1: 14, 16,
17). Älä lepää eniten kuin olet vakuutettu siitä, että olet tullut
Kristuksen tykö, että seisot sillä ijankaikkisella kalliolla, että
olet seurannut Hänen sielullesi antamaa kutsumustansa, ja että olet
vanhurskaaksi tekemisen kautta tullut Hänen kanssansa yhdeksi (Joh.
17: 21-23).

11 §. Ihmiset voivat jalosti puhua uskosta niin kauan, kun he ovat
terveinä, mutta harvat tuntevat kuitenkin oikein tämän asian.
Kristus on Pyhän Raamatun salaisuus ja armo on Kristuksen salaisuus.
Usko on ihmeellisin asia koko maailmassa; jos sinä panet siihen
vähintäkään omaasi tärkeä-arvoisena, olet silloin pilannut kaiken.
Kristus ei tahdo ensinkään sitä uskona pitää. Kun sinä uskot ja tulet
Kristuksen tykö, täytyy sinun luopua omasta vanhurskaudestasi, etkä
saa mitään muuta mukanasi tuoda, kuin syntisi. Tuo kuuluu kovalta;
kuitenkin sanon vielä kerran: Sinun pitää hylkäämän kaiken pyhyytesi,
pyhittämisesi [12], hyvät työsi, nöyryyttämisesi, etkä saa viedä
myötäsi Hänen tykönsä mitään muuta kuin puutteesi ja viheliäisyytesi;
muutoin ei Kristus sovi sinulle, etkä sinä Hänelle. Kristus on
sellainen Lunastaja, jonka sivulle ei mitään muuta sovi, etkä sinä
tässä saa pitää itseäsi muuna kuin kadotettuna syntisenä, muutoin
ette te, Kristus ja sinä, ikänänsä sovi yhteen.

Ei mitään maailmassa ole niin työlästä kuin Kristuksen yksinänsä
vanhurskaudeksi vastaanottaminen, se on: Hänen Kristukseksi
tunteminen ja omistaminen! (Math. 16: 17; Joh. 6: 60). Panehan vaan
vähintäkään omastasi Hänen sivullensa, Hän ei silloin enää ole
sinulle mikään Kristus [13].

12 §. Jos mikään muu kuin Kristus johtuu mieleesi, mennessäsi Jumalan
tykö siinä tarkoituksessa, että Hän sinut vastaanottaisi, niin
kutsu sitä Antikristukseksi[14] ja käske sen paeta. Anna Kristuksen
vanhurskauden yksinänsä pitää voitto. Hänen ulkopuolellansa on kaikki
Baabelia [15]. Waan Baabelin täytyy langeta, jos Kristus on jäävä
seisomaan; _mutta sinä olet riemuitseva, kun se päivä tulee, jona
sen lankeemus tapahtuu_ (Jes. 1: 10, 11, 12). _Kristus on sotkenut
viinakuurnan yksinänsä, eikä yksikään kansasta ollut Hänen kanssansa_
(Jes. 63: 3). Mitä ikänänsä sinä panet hänen sivullensa, sen on Hän
julmuudetta ja vihalla kerran rikki polkeva.

13 §. Sinä pidät tosin uskoa helppona asiana; mutta onko sinun
uskoasi koskaan koeteltu kiusauksen hetkellä, jona kaikki sinun
syntisi olisivat oikein silmiesi eteen paljastuneet? Onko saatana
koskaan saanut kiusata uskoasi? Onko Jumalan viha koskaan raskaana
kuormana painanut omaatuntoasi? Jos niin on, että olet ollut helvetin
ja sen luolan kidoissa, niin on Jumala voinut näyttää sinulle
Kristuksen lunastushintanasi, takauksenasi, vanhurskautenasi j.n.e.;
silloin vasta olet voinut sanoa: _Oi! minä näen, että Kristuksessa on
armoa kyllin;_ silloin voit lapsen tavoin sopertaa tuota painavinta
sanaa koko maailmassa: _Minä uskon_[16]. Siis koettelematon usko on
pysymätön usko.

14 §. Uskoon tarvitaan selvä syntisi tunto sekä katuvaisen ja
hengellisesti vaivaisen sydämmesi elävä vakuutus[17] Kristuksen
veren ansiosta[18] ja Hänen totisesta halustansa, ei minkään muun
kuin hellimmän armahtavaisuutensa ja sääliväisyyteensä liikuttamana,
tehdä sinut autuaaksi juuri sentähden, että olet niin suuri
syntinen. Nämät ovat suuria asioita, eivätkä helpompia itsessänsä
kuin maailman luominen[19]. Kaikki luonnonvoimat eivät ulotu täällä
niin korkealle, että sinä niiden tukeemana, kun synti hirmuisille
velkoinensa rajuilmana syöksee päällesi ja sinua ahdistaa, kykenisit
totisesti uskomaan Kristuksessa vielä löytyvän jonkun armon ja
hyvänsuomisen, jonka kautta sinä vaivainen sielu-parka taitaisit
pelastetuksi tulla. Kun saatana sentähden omaatuntoasi synnistä
soimaa ja sielusi silloin[20] heittää synnin Kristuksen niskoille,
niin on se evankeelinen käytös, jolloin oikein Kristukseksi tunnustat
Hänet, joka maailmaan tullut on juuri sinun syntikuormaasi kantamaan.
Evankeliumin pääsuunta on yksinänsä Kristuksen vanhurskauden
vastaanottaminen, yksinänsä Hänen verisen sovintonsa ja ansionsa
kautta autuaaksi tulemisen tahtominen. Kun sielu, niin hyvin parasten
töittensä harjoittamisessa kuin suurimmassa hädässänsäkin, voi sanoa:
_Ei mikään muu kuin Kristus, Kristus ainoastaan ja yksinänsä on
minulle tehty vanhurskaudekseni, pyhyydekseni ja lunastuksekseni,
eikä suinkaan se nöyryyttäminen, jonka tykönäni löydän ja Hänen
edessänsä teen; ei, ei; eivätkä mitkään niin sanotut hyvät työni,
joita olen voinut aikaansaada, eivätkä myöskään ne armontuntemiset
ja makeat liikutukset, joita minä tykönäni olen tuntenut_, silloin
on sielu siinä tilassa, etteivät mitkään rajuilmat taida sitä
vahingoittaa, eikä äkkiarvaamatta sen päälle karata[21].

15 §. Kaikkein meidän kiusaustemme ja kaikkein saatanan meistä
saamien etujen ja voittojen sekä meidän näistä tekemien valituksiemme
syynä on meissä kiinni riippunut oma vanhurskautemme ja se väärä
hyvä luulo, joka meillä on meistä itsestämme[22]. Näitä tykönäsi
kuohuvia ja paisuvia ajatuksia ahdistaa nyt Jumala sen kautta, että
hän sallisi saatanan karata sinun päällesi[23], juuri niinkuin
Laaban karkasi Jaakopin päälle epäjumalan kuvain tähden (1 Moos.
31: 26, 35). Senkaltaiset salaiset epäjumalasi ovat täällä sinulta
pois otettavat, joko sinä sitä tahdot eli olet tahtomatta; muutoin
estävät ne Kristusta sinun tykösi tulemasta. Ennenkuin Kristus sinun
sydämmeesi astuu, ennen ei kadotuksen tuomio totisesti sisästäsi
pakene; mutta kussa vielä kadotus on, siellä on sydämmen kovuus.
Sentähden todistaakin se kadotuksesi tuomio, joka suuressa määrin
vielä on sydämmessäsi, että sinussa on vähä Kristuksesta eli ettei
sinussa ole vähääkään Hänestä[24].

16 §. Kun sinun syntivelkasi rupeaa omaatuntoasi järkyttämään, niin
varo silloin, ettet millään muulla kuin Kristuksen verellä tahtone
sitä tyynnyttää, muutoin tulet yhä enemmän paatuneeksi. Ota vastaan
ainoastaan Kristus rauhaksesi (Ef. 2: 14; Fil. 5: 7), äläkä hyviä
töitäsi, äläkä kyyneleitäsi j.n.e. Kristuksen täytyy olla sinun
vanhurskautesi, eikä niiden armonlahjojen, joita olet saanut[25].
Sinä taidat tässä tehdä Kristuksen, se on, Hänen sovituksensa hyödyn,
mitättömäksi yhtä helposti hyvää kuin pahaakin eli syntiä tekemällä
(1 Kor. 1: 17; Dan. 9: 26)[26]. Katsele Kristusta ja tee niin paljon
kuin tahdot. Seiso koko painollasi Kristuksen vanhurskauden päällä ja
varo, ettei sinun toinen jalkasi ole oman vanhurskautesi, ja toinen
Kristuksen vanhurskauden päällä [27]. Ennenkuin Kristus on tullut ja
rakentanut sinussa armoistuimensa [28], ei sinun omassatunnossasi
ole muuta kuin kadotuksen tuomio, kauhistus, salainen epäilys, ja
sielusi häilyy toivon ja pelon välillä, jollainen tila ei suinkaan
ole evankeelinen tila.

17 §. Se, joka on ylen arka avoimin silmin katselemaan syntiä
kaikkein kauheimmassa hirmuisuudessaan ja oikein tutkistelemaan sitä
helvetin syvyyttä, joka löytyy hänen omassa sydämmessänsä, hänellä
ei ole yhtään uskallusta Kristuksen ansioon. Mutta vaikka oletkin
kuinka suuri syntinen tahansa, eli niin suuri kuin todellisesti
olet ja todenperäisesti tunnet olevasi, (kun nimittäin sinun suuri
syntiturmeluksesi ja helvetin syvyys oikein aukenee silmiesi eteen)
jos sinä vaan koetat vastaanottaa Kristusta puolustajaksesi ja
edesvastaajaksesi, niin olet havaitseva, että Hän on vanhurskas Jesus
Kristus.

Katsele kaikessa epäilyksessä, omantunnon vaivoissa ja ahdistuksissa
uskolla ja rukouksella alati ja järkähtämättä Kristusta, äläkä
rupea sanailemaan ja riitelemään tästä asiasta saatanan kanssa,
sillä silloin olisi hän saavuttanut tarkoituksensa; vaan aja hänet
luotasi pois ja käske hänen mennä Kristuksen tykö; Kristus on kyllä
hänelle antama sen vastauksen, mikä hänelle tulee. Kristuksen
virkana on meidän edesvastaajanamme oleminen (1 Joh. 2: 1) ja meidän
takausmiehenämme seisominen lain edessä vastaamassa (Hebr. 7: 25).
Hänen virkanansa on myöskin meidän välimiehenämme ja asianajajanamme
ottaa toimittaaksensa hyvään päätökseen meidän turmeltuneen asiamme
ankarimman vanhurskauden edessä (Gal 3: 20; 1 Tim. 2: 5). Tähän
virkaan on Hän valan tehnyt (Hebr. 7: 20, 21). Anna sinä siis se asia
Kristuksen haltuun; mutta jos sinä itse vähintäkään tahdot syntiesi
maksamisessa ja sovittamisessa olla avullisena, niin siten luovut
sen vanhurskaan Kristuksen palvelijana ja ystävänä olemasta, joka
kuitenkin on sinun edestäsi synniksi tehty (2 Kor. 5: 21) [29].

18 §. Saatana taitaa tosin tuoda esiin Pyhän Raamatun ja vääristellä
sitä, mutta ei hän taida vastata siihen. Kristuksen oma mitä tärkein
ja painavin sana on se, jolla hän itse on saatanan suun tukkinut
(Math. 4).

Koko raamatussa ei löydy yhtään ainoaa kovaa sanaa vaivaiselle omasta
vanhurskaudesta paljastetulle syntiselle, vaan merkitsee ja eroittaa
päin vastoin Raamattu hänet sellaiseksi, että hän yksinänsä, eikä
kukaan muu, on Armon ja Evankeliumin esineenä ja niiden alaisena [30].

Rupea täydellisesti luottamaan Kristuksen hyväntahtoisuuteen, siten
tulet sinä myöskin nöyräksi ja halulliseksi Häneen uskomaan ja Hänen
rakkautensa vaatimuksia tottelemaan (Jer. 15: 16; Ps. 110: 3; Fil.
4: 6; Hebr. 10: 35, 36). Jos sinä huomaat, ettet taida uskoa, niin
muista, että uskon vaikuttaminen sinussa on Kristuksen oma työ.
Pyydä sitä Häneltä sydämmellisellä rukouksella; Hän on yksinänsä
se, joka vaikuttaa sinussa sekä tahdon että toimituksen Hänen hyvän
suosionsa jälkeen (Fil. 2: 13; vert. Kork. Weis. 1: 4; Hebr. 12: 2).
Walita sinun epäuskoasi, joka tekee omassatunnossasi synnin velan
väkevämmäksi kuin Kristuksen, Hänen ansiotansa halventamalla sekä
Hänen vertansa epäpyhänä, halpana, huonona ja sinun sovittamiseksesi
riittämättömänä pitämällä.

19 §. Sinä valitat ja päivittelet paljon itseäsi, mutta jos sinua
syntiviheliäisyytesi pakottaa enemmän katselemaan Kristusta ja
vähemmin itseäsi[31], niin on se peräti oikein; muutoin ovat sinun
valitusvirtesi pelkkää ulkokultaisuutta.

Varsin viheliäinen ja surkea asia on hyvien töittesi,
armontuntemistesi ja havaitsemiesi sydämmenhuojennusten katseleminen,
koska sinun kuitenkin pitäisi katsella ainoastaan Jesusta[32].
Senkaltainen katseleminen tekee sinut ylpeäksi, mutta Jesuksen armon
katseleminen yksinänsä, _se nöyryyttää sinut, sillä armosta olette te
vapahdetut uskon kautta, eikä se ole teistä; Jumalan lahja se on_,
kirjoittaa Paavali Ef. 2: 8.

20 §. Älä ole pelonalaisena missään kiusauksissasi ja vaivoissasi
(Jaak. 1: 2). Näiden kuritusten tarkoituksena ei ole lyödä sinua
kappaleiksi, vaan laskea sinut alas omasta korkeudestasi[33] ja
nostaa sinut kalliolle Kristukselle.

Sinä voit tulla niin syvälle viedyksi, että sinä näet itsesi
hoiperoivan helvetin partaalla, ja olet juuri tulemaisillasi sinne
syöstyksi; et kuitenkaan voi tulla syvemmälle saatetuksi kuin
helvetin kuiluun (kuinka monta pyhää onkaan sinne joutunut saatanan
pahoin muokattaviksi!); mutta sielläkin täytyy sinun huutaa Herraa
avuksesi ja katsella Hänen pyhää temppeliänsä (Joon. 2: 4, 5) [34].

Jerusalemin temppeliin ei saanut kukaan mennä sisälle
puhdistamattomana ja sinne soveliaita uhria myötänsä tuomatta (Ap. T.
21: 26; Moos. 6: 2, 13, 18). Mutta nyt on Kristus meidän Temppelimme,
meidän Uhrimme, meidän Alttarimme ja Ylimmäinen Pappimme, jota ei
kukaan muu saa lähestyä kuin vaivainen syntinen, eikä millään muulla
uhrilla kuin Hänen omalla kerran vuotaneella uhriverellänsä (Hebr. 7:
27; vertaa myös v. 24, 25, 26; 4: 15, 16; 10: 19-22).

21 §. Kuvaile mielessäsi kaikkien taivaan täydellisyyteen saatettuin
sielujen esimerkkiä, kuinka he ovat saaneet armon[35]. Sinä mahdat
ajatella! _Oi! kuinka suureksi armon muistomerkiksi tulisin minä
silloin!_ mutta minä vastaan: ajattele, kuinka sinäkin voit tulla
niin monen tuhannen joukossa yhtä ihanaksi armon ihmetyöksi, kuin
hekin. Eihän suurin syntinen koskaan ole ollut ylen suuri Kristuksen
armolle[36].

Älä siis epäile, vaan aseta kaikki toivosi Jumalaasi ja
vapahtajaasi,[37]. Kun synnin ja murheen pilvet ovat synkimmillänsä,
niin katsele silloin Isän Jumalan armon ja rakkauden pystyttämää
Patsasta, sillä sentähden on Hän taivaaseen korotettu, että
kaikkien vaivaisten syntisten pitää aina vakaasti silmänsä sinne
päin kääntämän. Jos saatana ja sinun omatuntosi sinua kuinka paljon
tahansa soimaavat, niin älä sentähden ensinkään tuomitse itseäsi[38];
Kristuksen yksinänsä täytyy tässä saada pitää viimeinen sana. Hän
on elävitten ja kuolleitten tuomari ja Hänen ainoan tulee julistaa
se päätös, joka tekee sinun turmeltuneen asiasi hyväksi. Hänen
verensä puhuu sulaa sovintoa ja kaikki on sovitettu (Kol. 1: 20).
Sama veri on meidän puhdistuksemme (1 Joh. 1: 7), lunastushintamme
ja lunastuksemme (Ap. T. 20: 28; 1 Piet. 1: 19), meidän puhtauteen
pyhityksemme (Hebr. 9: 13, 14), vanhurskaaksi tekemisemme (Room. 5:
9) ja Jumalan lähelle pääsemisemme (Ef. 2: 13)[39]. Tästä verestä
ei ole yhtäkään pisaraa hukkaan vuotanut[40]. Asetu ja _kuule mitä
Herra Jumala puhuu, että Hän rauhan lupaa kansallensa ja pyhillensä,
etteivät he mihinkään hulluuteen joutuisi_ (Ps. 85: 9). Hän lupaa
armon, laupeuden ja rauhan (2 Tim. 1: 2). Tämä on Isän ja Kristuksen
sana.

22 §. Odota sydämmellisesti ikävöiden ja rukoillen Kristuksen
ilmestymistä, niinkuin kointähteä. Hän on totisesti silloin esiin
astuva, niinkuin kaunis aamurusko ja niinkuin sade, joka maan kastaa
(Hos. 6: 3; 2 Piet. 1: 19)[41].

Yhtä vähän kuin aurinkoa voidaan estää nousemasta, yhtä vähän
voidaan myös Kristusta, vanhurskauden aurinkoa, (Mal. 4: 2) estää
valaisemasta ja kylmää sydäntäsi lämmittämästä [42]. Älä käännä
yhtään silmänräpäystä katsettasi pois Kristuksesta. Älä ensiksi
tässä tilassa katsele syntiäsi, vaan katsele ensiksi Kristusta.
(Vertaa 29 §:lää). Kun olet murheellinen syntiesi tähden, etkä
silloin katsele Kristusta, (Sak. 12: 10), pane pois sellainen käytös!
Katsele kaikissa toimissasi Kristusta, nimittäin: ennenkuin sinä teet
jotakin, rukoile, että saisit anteeksiantamusta [43]; itse työssäsi,
että saisit Häneltä siihen apua, ja työsi toimitettua, että Hän
antaisi työsi itsellensä kelvata. Jollet sinä niin tee, menettelet
lihallisesti ja kevytmielisesti.

Älä tee lakia Evankeliumista, ikäänkuin olisi osa jäänyt sinun
tehtäväksesi ja kärsittäväksesi ja Kristus ainoastaan osan olisi
siitä tehnyt ja kärsinyt, ja Hän siten olisi ainoastaan puoleksi
Välimiehesi, niin että sinun itse pitäisi kantaa osan synneistäsi ja
kärsiä niiden tähden. Anna synnin särkeä sydäntäsi, vaan älä anna
kumota toivoasi Evankeliumiin [44].

23 §. Katsele tässä enemmän vanhurskaaksi tekemistä kuin
pyhittämistä. Älä tärkeimmissä käskyissä tee Kristuksesta Moosesta,
joka ainoastaan uhkaa ja vaatii, vaan pidä Kristus takausmiehenäsi,
joka on ottanut asiasi toimittaaksensa [45]. Jos sinä olet katsellut
omia töitäsi, velvollisuuksiasi, avujasi ja muita senkaltaisia,
niin saat sen kalliisti maksaa. Ei ole siis ihme, että alituisesti
valitat, vaikka olet tuntenut mitä vakuuttavimpia armontodistuksia.
Kristuksen ansion yksinänsä, ilman näitä, pitää olla sinun toivosi
perustuksena, johon sinä taidat luottaa ja jossa sinä taidat levätä.
Kristus yksinänsä voipi olla kunnian toivo (Kol. 1; 27).

24 §. Kun me astumme Jumalan eteen, niin emme saa mitään muuta viedä
mukanamme, kuin Kristuksen. Joka ainoa lisäys meidän omastamme ja
joka ainoa meidän oma kelvolliseksi tekemisemme ja valmistamisemme on
myrkky, joka uskon turmelee[46]. Joka hyviin töihin, armolahjoihin ja
senkaltaisiin rakennuksensa perustaa, hän ei tunne Kristuksen ansiota
(Joon. 2: 8, 9).

Tämä se on, joka tekee uskon vaikeaksi ja peräti ylenluonnolliseksi
asiaksi. Jos sinä tahdot oikein uskoa ja uskossa pysyä, niin
täytyy sinun päivä päivältä oppia likana ja roskana pitämään omia
etujasi, kuuliaisuuttasi, hyviä töitäsi, lahjojasi, kyyneleitäsi,
hartauttasi ja niitä sydämmen liikutuksia, joiden ohessa sinä olet
tuntenut sydämmesi sulavan, olevan voimallisesti taivutetun j.n.e.
(Fil. 3: 8), ja sitä vastoin pitämän lujasti ja kiinteästi kiinni
Kristuksesta, eikä mistään muusta. Joka päivä täytyy sinun omien
töittesi, oman apusi ja neuvosi mennä mitättömiin. Jumalan kädestä
pitää sinun joka silmänräpäys ja hengenveto ottaa kaikki. Mutta nyt
on Kristus Jumalan lahja (Joh. 4: 10). Usko on myös Jumalan lahja
(Ef. 2: 8); samalla tapaa on syntein anteeksi-antamuskin Jumalan
vapaatahtoinen lahja (Room. 5: 16). Ah! kuinka pauhaa, kiljuu ja
raivoaa luonto siitä, että kaikki on lahjaa ja antia, ja ettei
hän taida tekemisellänsä, kyyneleillänsä ja velvollisuuksiensa
harjoittamisella mitään itsellensä ansaita, ja että kaikki oma
vaikuttaminen on pois suljettuna, jolla ei ole vähintäkään arvoa
taivaassa.

25 §. Jos luonto olisi saanut tehdä autuuden järjestyksen, niin olisi
se kernaimmin antanut autuuden Enkelitten ja Pyhien haltuun, heidän
kaupittavaksensa, kuin ottanut sen Kristuksen käsistä, joka kuitenkin
maksotta sen antaa; juuri sentähden emme me Hänen haltuun ja itsiämme
usko.

Luonto olisi toimittanut asian niin, että olisi ollut autuutta töillä
ostaminen; sentähden oudoksuu se Kristuksen ansiota, että Kristus
tekee kaiken Hänen tavaransa tyhjäksi. Luonto tahtoisi tehdä kaikki
mitä maailmassa voisi, tullaksensa sillä autuaaksi mieluummin, kuin
mennä Kristuksen tykö uskossa ja Hänen kanssansa olla tekemisessä.
Kristus ei tahdo mitään, mutta sielu pyytää kaikella voimallansa
pakottaa Häntä omastansa jotakin ottamaan. (Jes. 55: 2; Jer. 2: 13).

26 §. Koeta tämän suuren erhetyksen ohessa muistella, onko Kristuksen
ansio ja loppumaton sovintotyö, joka on tapahtunut Hänen kuolemansa
kautta, koskaan tullut sinulle painavaksi ja selväksi. Jos tämä
silloin, kun Jumalan viha raskaana kuormana painoi omaatuntoasi, on
tullut sinulle ilmi, niin oli se suuri armo.

Ei kukaan muu, kuin vaivainen sielu, joka on suurimmassa hädässä,
taida tuntea Kristuksen ansion suuruutta. (Room. 5: 20, 21). Jolla
on ainoastaan heikko käsitys ja tunto turmeluksestansa, hän pitää
Kristuksen veren ja ansion vähä-arvoisena.

27 §. _Hämmästynyt syntinen!_ Sinä vilkuilet ympärillesi sinne ja
tänne ja sanot: _Kuka on meille osoittava sen, mikä hyvää on?_ Sinä
kokoot ja panet yhteen läjään koko sinun hyvien töittesi varaston,
saadaksesi kokoon sen vanhurskauden, jolla voisit pelastua, mutta
nyt on otollinen aika katsella Kristusta: _Kääntäkäät teitänne Hänen
tykönsä, niin te tulette autuaiksi, kaikki maailman ääret._ (Jes. 45:
22). Paitse häntä ei ole muuta ketään, joka taitaisi auttaa sinua
(Jes. 45: 21, 22; Luuk. 12: 32). Hän on Vapahtaja, eikä kukaan muu.
Katso muutoin ympärillesi, kuhunka tahdot, niin olet hukassa. Jumala
ei tahdo katsella muuta kuin Kristusta, eikä sinun myöskään pidä
katsella mitään muuta.

Kristus on samoin kuin vaskikäärme korvessa korotetuksi tullut,
että syntiset kaikista maailman ääristä, kaikkein kaukaisimmatkin,
taitaisivat hänet nähdä ja kääntää kasvonsa Hänen puoleensa. Laimein
katsanto Häneen on autuaaksi tekevä, heikoin Häneen tarttuminen tekee
sinut terveeksi. (Math. 9: 21, 22).

Jumala tahtoo, että sinun on Häntä katseleminen; sentähden on Hän
pannut Hänet korkealle Kunniansa Istuimelle julkisesti kaikkein
vaivaisten syntisten silmien eteen (Joh. 6: 39, 40). Sinulla on
lukemattomia syitä katsella Häntä (Jumalan Karitsana, joka pois ottaa
kaikki sinun syntisi) (Joh. 1: 29), eikä yhtään ainoata syytä kääntää
silmiäsi pois Hänestä (Room. 8: 34, 35). Sillä Hän on siveä ja nöyrä
sydämmestä (Math. 11: 29). Hän tahtoo itse esikuvaksi tehdä kaikki,
mitä Hän luontokappaleiltansa vaatii, _kantaa heidän heikkouttansa,
olla itsestänsä pitämättä_ (Room. 15: 1, 2, 3, 5, 7), ja lain
vaatimusten täyttämistä vaatimatta. Hän on siveyden hengellä jälleen
auttava sinua oikealle tielle ja kantava sinun kuormasi (Gal. 6: 1,
2; vertaa Hes. 34: 16; Hebr. 2: 17, 18; 4: 15). Hän ei ole ainoastaan
seitsemän kertaa anteeksi antava, vaan seitsemänkymmentä kertaa
seitsemän (Math. 18: 21, 22). Tämä oli työlästä apostoli Pietarinkin
uskoa; sillä kun meistä ihmisistä tuntuu niin raskaalta antaa niille
anteeksi, jotka meitä vastaan rikkovat, ajattelemme me Kristuksenkin
olevan yhtä kovan kuin me olemme.

28 §. Me pidämme[47] syntiä ylen määrin suurena ja ajattelemme
Kristuksenkin samoin tekevän, ja juuri siten mittaamme me Hänen
loppumatonta rakkauttansa meidän järkemme mittanuoralla ja Hänen
loppumatonta ansiotansa meidän syntimme suuruuden mitalla; vaan se on
suurinta ylpeyttä ja Jumalan häväistystä. (Ps. 108: 11, 12; Jes. 40:
15).

Kuule, mitä Hän sanoo: _Minä olen sovinnon löytänyt; sen tähden on
syntinen lunastettava, ettei hänen pidä mennä kadotukseen._ (Joh. 33:
24; vertaa Hebr. 9: 12). _Häneen_ sanoo Isä Jumala, _minä mielistyin_
(Math. 3: 17)[48]. Jumala ei tahdo muuta mitään; ei muu auta sinua,
eikä taida omaatuntoasi rauhoittaa, kuin Kristus, joka on tyydyttänyt
Isän. Jumala tekee kaikki Kristuksen tähden.

Sinun ansaitsemasi palkka on helvetti, viha ja hylkääminen.
Kristuksen ansio on elämä, anteeksi-antaminen ja Jumalan armoon
korjaaminen. Hän ei ainoastaan tahdo asettaa elämää silmiesi
eteen, vaan lahjoittaa sinulle anteeksi-antamisen ja armonkin.
Anteeksi-antaminen on Kristuksen oma kunnia ja suurin huvitus. (Jes.
32: 40, 41). Ajattele, että Kristus niin kauvan, kun Hän vaelsi
maan päällä on enemmin seurustellut Publikaanien ja syntisten kuin
Kirjanoppineitten ja Fariseusten kanssa, jotka olivat Hänen pahimmat
vihollisensa, sillä he olivat hurskaita [49]. Ei ole asia niinkuin
sinä luulet, että Kristuksen nykyinen kunniantila tekisi Hänet
vaivaisista syntisistä huolettomaksi[50], eli että he nyt olisivat
Hänen silmissänsä ylönkatsotuita luontokappaleita. Ei suinkaan!
Hänellä on vielä tänäkin päivänä sama sydän taivaassa, kuin ennen
maan päällä. Hän on Jumala, eikä muuta itseänsä.

Hän on ja pysyy Jumalan karitsana, joka kantaa maailman synnit (Joh.
1: 29). Hän on itse kärsinyt kaikki ne kiusaukset, hädät, murheet,
halveksimiset ja hylkäämiset (Math. 26: 38), jotka sinua kohtaavat.
Hän on itse ensin juonut katkerimman osan kalkista ja jättänyt
sinulle makeimman. Kadotus on nyt poisotettu: Kristus on yhtä haavaa
juonut kaiken Jumalan vihan, eikä ole jättänyt sinulle muuta kuin
autuuden maljan[51]. 29 §. Sinä sanot: _en taida minä uskoa eikä ole
minulla yhtään oikeaa syntieni katumusta ja murhetta_. Mutta tiedä,
että silloin olet sitä paremmin Kristukselle sovelias, kun sinulla ei
ole muuta päälläsi, kuin syntiä ja viheliäisyyttä.

Mene Kristuksen tykö kaiken sinun katumattomuutesi ja epäuskosi
kanssa, saamaan Häneltä katuvaisuutta ja uskoa: se tulee Hänelle
kunniaksi. Sano Kristukselle: en minä tuo vanhurskautta enkä lahjaa,
sen kautta tullakseni vastaanotetuksi eli vanhurskaaksi tehdyksi.
Minä tulen ja tahdon Sinun vanhurskauttasi; se pitää olla minulla,
jos tahdon autuaaksi tulla.

Tarkkaa! Itsestämme olemme me sitä mieltä, että me kernaasti
tahdomme viedä jotain hyvää mukanamme Kristuksen tykö; vaan ei
asian kuitenkaan pidä niin olla. Ihmisen luonnonlahjat vaikka
ne olisivatkin parhaimmalla tavalla harjoitetut ja kuinkakin
kiiltäisivät, eivät ole taivaassa kupari-äyrinkään arvoiset. Armo ja
töiden ansio eivät sovi yhteen (Tiit. 3: 5; Room. 11: 16).

Tämä on hirmuisen kova solmu luonnolle, joka ei millään muotoa taida
saada sitä päähänsä, että sen täytyy tulla kokonansa paljastetuksi
kaikesta, eikä saa pitää yhtään ainoata hyvän eli vanhurskauden
rahtua, peilaillaksensa itseään siinä. Oma vanhurskaus ja oma apu
ovat ne sydänkävyt, joita luonto niin suuresti rakastaa, että se
ennen tahtoo kuolla kuin kadottaa niitä. Nämät tekevät Kristuksen
luonnollisen ihmisen silmissä itiin muodottomaksi, ettei hänellä
voi olla minkäänlaista ikävöitsemistä oppia Häntä tuntemaan;
sillä Kristus on kerrassaan kaikkein kiiltävimpiä oman rakkauden
tarkoituksia vastaan.

Anna vaan luonnon tehdä Evankeliumia; tuo Evankeliumi olisi
totisesti perin vastakkainen sille, jonka Kristus on tehnyt; luonnon
tekemä Evankeliumi tulisi ainoastaan vanhurskaille, nuhteettomille
ja pyhille soveliaaksi. Mutta Kristus on tehnyt Evankeliuminsa
sinulle, se on: vaivaisille, jumalattomille, väärille ja kirotuille
syntisille. Luonto ei voi kärsiä sitä ajatustakaan, että Evankeliumi
sopii yksinänsä syntisille. Pikemmin päättää se syöksyä epäilykseen,
kuin sillä hänelle niin hirmuisella ehdolla[52] mennä Kristuksen
tykö. Niin pian kuin luonto joutuu synninvelan ja rangaistuksen
kautta ahdistukseen, hakee se tosin vanhan oman vanhurskautensa ja
hartautensa majan ja pesän esille, mutta Jumalan kaikkivaltaisuus
kukistaa nämät vahvat pesät.

Evankeliumi ei sulje yhtään ihmistä pois, paitsi sen, joka
teeskentelee itsensä vanhurskaaksi. Kristus katselee mieluisemmin
hirveintä syntistä, joka katuvaisena tuntee syntinsä, kuin
senkaltaista, joka teeskentelee itsensä vanhurskaaksi; sillä
sellaiselle Hän ei taida tulla vanhurskaudeksi tehdyksi, joka ei
tunne itseänsä syntiseksi[53].

30 §. Mielinkielin ja koristellen on helppo sanoa: _Minä olen
syntinen_, mutta totuudessa Publikaanin kanssa rukoileminen:
_Jumala ole minulle syntiselle armollinen_, on vaikein rukous koko
maailmassa. Helppo on sanoa: _Minä uskon Kristukseen_, mutta tuntea
Kristuksen olevan täynnä armoa ja totuutta, jonka täydellisyydestä
sinä armoa tarvitsevana syntisenä uskolla, joka hetki ikävöiden ja
rukoillen, taidat ottaa armoa armosta, se on varsin toista! Tunnustaa
Kristusta [54] on helppo asia, mutta sydämestä Pietarin kanssa
tunnustaa Häntä elävän Jumalan Pojaksi ja ainoaksi Wälimieheksi, sitä
eivät liha eikä veri pysty opettamaan [55]. Monta löytyy kyllä, jotka
tunnustavat Kristuksen Wapahtajaksi, mutta harvat ovat ne, jotka
tuntevat Hänet siksi.

31 §. Ei mitään kalliimpaa ja tärkeämpää löydy maailmassa kuin armo
ja autuus Kristuksessa. Ei kukaan taida katsella sitä huomaamatta
tämän kunnian ja autuuden olevan hänen omansa, sillä _katselemisesta
tulee halajaminen_ [56].

32 §. Minua hävettää se ajatus, että minä Jumalisuuteni
harjoituksissa niin vähän olen tietänyt Kristuksen verestä, joka
kuitenkin on Evankeliumin pää-asia. Helvettiä lähinnä ei taida mikään
uskovaisen sielun silmissä näkyä hirmuisemmalta, kuin teeskennelty
kristillisyys Kristuksetta.

Sinulla saattaa olla tykönäsi paljo hyvää, ja yhtä hyvin voipi
sinulta puuttua yhtä, joka tekee, että sinä menet murheellisena
pois Kristuksen tyköä, sillä sinä et ole vielä myynyt kaikkea, mitä
sinulla on (Mark. 10: 21, 22; Luut 1234), etkä sinä ole hyljännyt
kaikkea omaa vanhurskauttasi. Tosin taidat sinä maailman tavalla
olla ahkera ja vireä hyvien töitten harjoittamisessa, mutta sen
ohessa kuitenkin jokaisessa rukouksessa ja jumalanpalveluksessa olla
Kristuksen pahin vihollinen ja Hänen kieltäjänsä (Room. 14: 23; Hebr.
11: 6).

33 § Pyri pyhyyteen kaikin voimin, mutta älä tee siitä Kristusta,
jonka kautta toivoisit tulevasi autuaaksi. Jos sinä sen teet, pitää
tekosi jälleen, tavalla tai toisella, tyhjiin raueta. Kristuksen
määrättömän sovintotyön, eikä sinun pyhyytesi, pitää Jumalan edessä
olla sinun vanhurskautesi; muutoin on tuli sen kuluttava, niinkuin
heinän ja oljen, kun Herra Pyhältä Istuimeltansa osottautuu sinulle
hirmuiseksi. Silloin vasta on tämä yksinänsä luettava oikeaksi
jumalanpalvelukseksi ja uskoksi, nimittäin:

1) Että rakennat kaikki yksinään ja ainoastaan tuolle ijankaikkiselle
Jumalan rakkauden ja armon kalliolle Kristukselle;

2) että elät alituisessa Kristuksen ijankaikkisen vanhurskauden ja
ansion katselemisessa, sillä se pyhittää sydäntä, jota paitse sydän
pysyy lihallisena;

3) että tässä Kristuksen katselemisessasi näet syntisi koko
iljettäväisyydessänsä ja kuitenkin uskot, että ne ovat anteeksi
annetut ja sentähden jälleen tyhjäksi tehdyt;

4) että samassa katselemisessa rukoilet, kuulet Jumalan sanaa,
j.n.e., tuntien oman saastaisen olentosi ja kaikkien töittesi
vajavaisuuden, joita heikkoja töitä Jumala kuitenkin armosta hyväksyy;

5) että tässä katselemisessa poljet kaiken oman kerskautesi, oman
vanhurskautesi ja etusi iljettävinä kappaleina jalkaisi alle;

6) että suuresti pyrit siihen, että lakkaamatta löytyisit Kristuksen
vanhurskaudessa;

7) että sydämmestäsi iloitset siitä, että sinun omavanhurskautesi
kukistetaan ja että kaikki sinun etusi peräti mitättömiksi
tehdään niin, että Kristus, Wälimiehenä Istuimellansa (nimittäin
sydämmessäsi), yksinänsä tulisi koroitetuksi, ja

8) että murehdit kaikista hyvistä töistäsi, niin kiitettäviä kuin
ne ollakin voivat, joita sinä et ole tehnyt Kristuksen rakkauden
katselemisessa ja tuntemisessa. Sillä kaikki Jumalanpalvelus, paitsi
Kristuksen verellä priiskotettua omaatuntoa, on kuollut työ. (Hebr.
9: 14; vertaa 10: 22).

34 §. Sitä vapaan tahdon oppia autuuden tiellä, josta niin paljon
puhetta on pidetty, on helppo kumota ja vääräksi näyttää sekä
Pyhästä Raamatusta, että sen sielun koettelemuksesta, joka joskus
hengellisesti on lähestynyt Jesusta Kristusta, omistaaksensa
itsellensä Hänen ansiotansa ja antautuaksensa Hänen vanhurskautensa
alaiseksi. Kristus on paljo jalompi Persoona, kuin että viheliäinen
luonto taitaisi antautua tuttavuuteen Hänen kanssansa ja Häneen
tarttua. Niin äärettömän Pyhä on Hän, ettei viheliäinen luonto
(luontona) ensinkään voi rohjeta katsella Häntä. Hän on myös niin
käsittämättömästi hyvä, ettei luonto ikänänsä taida uskoa sitä, kun
nimittäin koko hänen synninmuotonsa oikein tulee Hänen silmäinsä
eteen.

Luonnolle on Kristus ylön korkea ja niin kirkas, ettei se rohkene
tarttua Häneen. Tässä täytyy ensin jotakin jumalallista tulla
sieluun, ennenkuin luonto voipi Häntä käsittää [57]. Niin peräti
mahdotonta on paljaan luonnon voida Häntä katsella ja käsittää.

35 §. Se Kristus, jota luonnollinen vapaa tahto voi käsittää, on,
niin sanoakseni, ainoastaan Luonto-Kristus, jonka ihminen tekee
itsellensä [58], ei Isän Jumalan ja Herran Kristus, ei Jesus elävän
Jumalan Poika, jonka tykö ei kukaan taida tulla, ellei Isä häntä
vedä. (Joh. 6: 44, 46; vertaa Math. 11: 27)[59].

36 §. Wihdoin, etsi ja hae Kristusta joka päivä Raamatussa; niinkuin
kulta vuoressa, siinä on Kristuksen sydän kätkettynä.

Ole valpas sotimaan erittäin niitä syntejä vastaan, joihin
sinä luonnonlaadultasi olet taipuvainen; katsele niitä oikein
inhottavaisuudessansa; siten eivät ne ikänänsä vallalle pääse.
Pysy aina köyhässä, nöyrässä ja särjetyssä sydämmen tilassa,
jokaisesta erhetyksestä murheellisena, kaikkia sisällisiä liikutuksia
tarkkaavana sekä valmiina kalliimpia armoittamisia vastaan ottamaan
[60].

Älä pidä mitään syntivelkaa omallatunnollasi; käytä niihin viipymättä
Kristuksen veren lääkettä [61]. Jumala antaa syntivelan tulla
raskaaksi omassatunnossa juuri sentähden, että sinun pitää katsella
Kristusta ylennettynä vaskikäärmeenä.

37 §. Älä mittaa Kristuksen rakkautta sen mukaan mitä tykönäsi
tunnet, vaan Hänen lupaustensa jälkeen. Kiitä Jumalaa siitä, että
Hän tempaa kaikki väärät tuet altasi. Kiitä Häntä jokaisesta
välikappaleesta, jolla Hän pitää sieluasi alati valveilla Kristusta
katselemaan. Sairaus ja kiusaus on suruttomuutta ja kevytmielisyyttä
parempi.

38 §. Penseästä ja huolettomasta mielestä tulee vihdoin rietas ja
ylpeä henki, joka samalla taitaa rukoilla ja syntiä tehdä. Penseys
on hengellisen elämän myrkky ja rutto. Jollei kaikissa toimituksissa
tätä myrkyllistä juurta lakkaamattoman Kristuksen kanssa
seurustelemisen ja Hänen alinomaisen katselemisen kautta sydämmestä
revitä pois, niin tulee tuo juuri yhä väkevämmäksi ja juurtuneemmaksi
siten, että sinä senkaltaisessa mielessä mielistyt ainoastaan
seurakunnan ulkonaiseen yhteyteen ja nautit Sakramenttejä[62].

39 §. Älä punnitse armolahjojasi, niitä muiden ihmisten armolahjoihin
verraten, vaan katso, kestävätkö sinun armolahjasi Jumalan sanan
vaatiman koetuksen ja ovatko ne sen kanssa yhtä pitävät.

Tee mitä sinun tulee tehdä kaikella ahkeruudella ja uskollisuudella
ja pidä siitä huolta, että sinun toimituksesi olisivat sinulle
arvoisat ja tärkeät; mutta pelkää yhtä paljon uskalluksesi panemista
hyviin töihisi, kuin lohdutuksen ja ilon löytämistä synnissä. Kaikki
lohdutus, joka ei tule Kristuksesta, tulkoon se mistä tahansa, on
kuolettavainen.

Ole alati rukouksessa, muutoin et moi säilyttää yhteyttä Jumalan
kanssa. Millainen sinä olet rukoillessasi kammiossasi ja
kotonasi, senkaltainen olet sinä myös kaikessa muussa, julkisessa
Jumalanpalveluksessa.

40 §. Älä arvostele hyviä töitä sen paljon hälinän mukaan, joka
niistä tavallisesti nousee, vaan sydämmen nöyrän tilan ja siihen
yhdistyneen Kristuksen katselemisen mukaan.

Pelkää ja kammoksu suuria lahjoja ja töitä[63]. Muutaman suuren pyhän
miehen oli tapana sanoa, että _hän pelkäsi enemmin hyviä töitänsä
kuin syntejänsä; hyvät työt viettelivät häntä usein ylpeyteen, mutta
synnit pitivät häntä aina nöyryydessä_.

41 §. Kokoa itsellesi Kristuksen rakkauden osoituksista aarre[64];
nuo rakkauden osoitukset tekevät sydämmen häntä lohtaan nöyräksi,
ja sulkevat sen synniltä. Älä ylönkatso pienimpiäkään, äläkä
vähimpiäkään armon osoituksia ja tuntomerkkejä. Jumala voi antaa
sinun joutua sellaiseen tilaan, jossa ne samat, joita nyt pidät
pienimpinä, tulevat sinulle hyvään tarpeeseen, niin ettet kaikkeen
maailman kunniaan tahtoisi vaihtaa sitäkään, joka seisoo 1 Joh. 3:
14, nimittäin _veljiesi rakastamista_.

42 §. Puolusta vaan puolustamistasi totuutta, äläkä poikkea
hiuskarvaakaan siitä (Luuk. 9: 26; 12: 8, 9), mutta kavahda vihan
vallassa ja pilkan himosta sitä tekemästä. Tuo langenneita ja auta
heitä jälleen oikealle tielle sillä sydämmellisellä laupiudella,
jolla Kristus sinua on armahtanut. Auta murretuita ja katkenneita
jäseniä jälleen sijallensa Evankeliumin armolla.

_Sinä hyvä henki!_ Älä ylönkatso heikkoja pyhiä! Sinä voit joutua
siihen tilaan, että toivoisit olevasi pienin heidän joukossansa.

Sääli uskollisesta sydämmestä muiden heikkoutta, mutta tutki paljo
tarkemmasti omia virheitäsi. Käy ahkerasti sairaita ja hyljätyitä
sieluja tervehtimässä, sillä kokemus on heitä paljon opettanut.

43 §. Pysy kutsumuksessasi. Käytä itseäsi yhtä kiitollisena
ja uskollisena omaisiasi kuin Herraakin vastaan. Tyydy vähään
ajallisissa; tulet sinä vähemmälläkin toimeen, pidä paljona sitäkin
vähää omaisuutta, joka sinulla on maallista etua, sillä sinä olet
pienimpäänkin mahdoton; mutta jos sinulle suodaan tavaraa niin älä
pidä sitä sentähden halvempana, äläkä tule sentähden huolimattomaksi,
että Kristus on niin rikas ja antelias (2 Kor. 6: 1).

Pidä jokaista itseäsi parempana; ole aina itse itsellesi
vastenmielinen, ikäänkuin ansaitsisit tulla kaikkien Pyhäin jalkain
alle poljetuksi [65].

Aseta aina silmäisi eteen maailman turhuutta ja katoovaisuutta,
joitten alaisina kaikki maalliset kappaleet ovat, äläkä rakkaudellasi
mitään muuta halaja kuin Kristusta.

Pidä sitä pahimpana, että sinun täytyy nähdä Kristuksen olevan
maailmalle niin perin tuntemattoman, että niin tuiki harvat häntä
kyselevät. Jokainen turhuus ja jaaritus kelpaa maailmalle paremmin
kuin Hän. Jokaiselle suruttomalle sydämelle on Kristus vanha taru ja
Raamattu tyhjä, perusteeton juttu.

Anna sen ajatuksen käydä kipeästi sydämmellesi, että monta kastettua
kristittyä tosin on seurakunnan ulkonaisessa yhteydessä eikä
kuitenkaan armon alaisena; heillä on paljo huolta velvollisuuksista
ja kuuliaisuudesta, mutta vähän huolta Kristuksesta, eivätkä
tiedäkään, mikä Evankeliumin armo on.

Valmista itseäsi ristiä vastaanottamaan, tervehdä mielihyvällä sitä
tulemastansa, kanna sitä niinkuin Kristuksen ristiä kantaisit;
ilolla, olkoonpa se sitte pilkkaa, ivaa, häväistystä, ylönkatsetta,
vankeutta ynnä muuta senkaltaista. Pidä vaan siitä hyvin huolta, että
se on Kristuksen eikä sinun itsesi tekemä risti (1 Piet. 4; 15, 16).
44 §. Kristuksen ristin ylistystä estetään siten että syntiä tehdään
[66]. Wähin, vastoin velvollisuutta, parempaa tietoa ja ymmärrystä,
tapahtuva totuuden laiminlyöminen (Math. 5: 19), taitaa yhtä hyvin
sytyttää helvetin omassa tunnossasi, kuin tieten tapahtuva suurimpain
syntien ehdollinen harjoitus.

Jos sinä olet helvetin kidasta temmattu ja Kristuksen helmoihin
saatettu ja niin muodoin saanut sijaa Ruhtinasten joukossa Jumalan
huoneessa, ah! kuinka pitäisikään sinun kaikessa elämässäsi
laupiuden todistuksena ja esikuvana käyttäytyä. Sinä lunastettu ja
pelastettu sielu! Missä äärettömässä kiitollisuuden velassa oletkaan
Kristukselle! Minkä mallikelpoisen käytöksen pitäisi siis osoittautua
kaikessa sinun vaelluksessasi ja jokaisessa hyvässä työssä? Eikö
jokaisen pyhäpäivän pitäisi olla sinulle kiitosjuhlana, veisataksesi
Hallelujaa! Mikä taivas maan päällä onkaan Kristuksen seurakunnassa
jäsenenä oleminen ja Hänen, Enkelten ja Pyhäin yhteydessä seisominen!
Herran ehtoollisella käydessäsi, kuinka pitäisikään sinun sielusi
silloin siihen ijankaikkiseen rakkauteen upota, ikäänkuin olisit
Kristuksen kanssa haudattu, kaikista muista kappaleista kuolleena ja
irroitettuna, paitsi Hänestä!

Niin usein kun ajattelet Häntä yksinänsä, hämmästy ja ihmettele
Hänen suurta armoansa, Hänen armonsa korkeutta ja avaruutta. Jos
sinun syntiviheliäisyytesi jälleen ilmaantuu, niin luo heti katseesi
Kristukseen, joka on sinulle kaikki anteeksi antanut, ja kun tunnet
ylpeäksi tulevasi, niin katsele Kristuksen armoa, Hän on totisesti
sinut notkistava ja jälleen tomuhun jalkainsa eteen heittävä.

45 §. Älä ikänänsä unhoita sitä hengellistä kihlauksenaikaa, jolloin
sinä olit paljaana ja alastomana, vaan Hän verhosi sinua (Hes. 16: 8,
9). Onko mahdollista, että sinulla sen ohessa voi olla yhtään ainoaa
ylpeää ajatusta. Muista Häntä, jonka käsivarret ovat käsittäneet
sinua ja pidättäen estäneet sinua kadotukseen vajoomasta, Häntä, joka
on sinun sielusi syvästä helvetistä pelastanut (Ps. 86: 13).

Kiitä Häntä niin, että kiitoksesi soipi kaikkein Enkelitten ja
ihmisten korvissa, (Ps. 148), ja veisaa ijankaikkisesti Hänen
kunniastansa ja armostansa (Ps. 89; 2, 3),

Waella alituisessa nöyryydessä ja rukouksessa, vaella Jumalan
armokasvoin edessä sellaisena, jonka päätie voideöljy on vuodatettu.

Älä koskaan unhota syntejäsi ja Kristuksen anteeksi antamusta,
rikoksiasi ja Kristuksen ansiota, heikkouttasi ja Kristuksen voimaa,
ylpeyttäsi ja Kristuksen nöyryyttä, monia erhetyksiäsi ja Kristuksen
hyvittämistä, syntivelkaasi ja Kristuksen veren alituista vuotamista,
horjumistasi ja Kristuksen auttavaa tukemista, puutteitasi ja
Kristuksen täydellisyyttä, kiusauksiasi ja Kristuksen sydämmellistä
armahtamista, ilkeää saastaisuutta ja Kristuksen vanhurskautta.

46 §. _Autuas sielu!_ jonka Kristus sellaisena löytää, _ettei sinulla
ole omaa vanhurskautta_ (Fil. 3: 9); vaan että sinä olet se, _joka on
pessyt vaatteensa ja ne Karitsan veressä valaissu_. (Ilm. k. 7: 14).

Mutta sinä valitettava ja viheliäinen uskolaiseni, joka et tunne
Evankeliumia sisällisesti tykönäsi [67]! Älä tyydy siihen, että
seurakunta antaa sinun olla yhteydessä; sinä taidat seurakunnassa
saavuttaa tarkoituksesi ja yhtä hyvin tulla hyljätyksi Kristuksen
tuomiopäivänä; sinä voit kyllä olla kastettu, etkä kuitenkaan ole
tullut Jesuksen ja Hänen priiskoitusverensä tykö. (Hebr. 12: 24).
Kaikki oma vaikutus ja ahkeroiminen ilman Kristuksen verta, ansiota
ja vanhurskautta, (jotka kuitenkin ovat Evankeliumin pääosia)
ovat Evankeliumista erehtyväisiä ja jättävät sielun epäilyksen ja
tietämättömyyden vaivaamaan tilaan. Kun epäilyksiä aikanansa ei
kukisteta, muuttuvat ne sydämmen penseydeksi, joka on erittäin
määrällinen tauti.

Älä tee pilkkaa kirkonmenoista; ole ahkera Jumalisissa
tutkistelemuksissa ja rukouksissa. Käy ahkerasti niissä
tilaisuuksissa, joissa saatat kuulla jotain hyvää. Opetus, neuvo,
nuhde, kehoitus ja lohdutus omat meille yhtä tarpeellisia kuin sade
ja kaste, tihkusade ja rankkasade ovat yrteille ja ruohoille (5 Moos.
32: 2). Tee kaikki askareesi sydämmestä, ikäänkuin sinä palvelisit
Kristusta ja sinulla olisi suorastansa itse Hänen kanssansa
tekemistä, ikäänkuin sinä näkisit Hänen ja Hän sinun ja sinä niin
ottaisit kaiken voiman Häneltä (Kot. 3: 17, 23, 24).

47 §. Ota vaari niistä pyhistä liikutuksista hyvään päin, jotka
ilmaantuvat sielussasi. Pidä suurimpana laupiutena pieninkin hyvä
ajatus, jonka sinä käsität Kristuksesta, ja halvinkin hyvä sana,
jonka sinä vilpittömästä sydämmestä puhut Hänestä. Oi! kiitä Jumalaa
siitä.

Katso, etsiikö koitto ylhäältä joka päivä sinua (Luuk. 1: 78)
aamukasteessansa, että itkisit syntejäsi; ja koittaako tuo kirkas
kointähti Jesus alati sinulle uutta armoa ja rauhaa jakamalla niin,
että Hän ystävällisesti ikäänkuin tervehtii sielua kaikissa sen
toimituksissa[68].

Jokainen harjoitus ja työ, joka ei tee ihmistä palavammaksi hengessä,
tekee hänet lihallisemmaksi; ja joka häntä ei virvoita, eikä omissa
silmissänsä halvenna, se joko penseyttä ja kuolettaa, eli elättää
salaiseen ylpeyteen.

48 §. Juudas taitaa tosin pistää kätensä vatiin ja ulkonaisesti
nauttia hänelle suotuja kalliita etuja, niinkuin Kastetta,
Ehtoollista ja Seurakunnan yhteyttä, vaan Johannes nojautuu
Kristuksen rinnoille (Joh. 13: 23). Tämä käytös on evankeliumillinen,
jossa meidän on rukoileminen, Jumalan sanaa kuuleminen ja kaikki
meidän työmme ahkeruudella toimittaminen. Ei mikään ole niin
voimallinen sulattamaan sydämmen kovuutta, vaikuttamaan hiljaista
synnin katumusta sekä parantamaan mielen penseyttä ja huolettomuutta,
(joka juuri on kristillisyyden pahin myrkky), kuin Kristuksen
rinnoille nojautuminen. Tämä taitaa oikein perin pohjin nöyryyttää
sielun, tehdä sen sydämmestä Kristuksen ystäväksi, ja vaikuttaa, että
synti tulee sille kauhistukseksi; se taitaa mitä kauhistavimmastakin
helvetin kekäleestä tehdä kirkkaan ja ihanan Kristuksen kuvan (Hesek.
16: 8-13; Juud. 21-23; Ps. 45: 10).

Älä siis koskaan ajattele sielusi asian olevan sellaisen kuin sen
olla pitäisi, ja olevasi kristitty, joka olet jonnekin ennättänyt,
ennenkuin olet tullut niin kauvas, että sinä itse näet ja tunnet
istuvasi Kristuksen helmassa, joka on Hänen Isänsä helmassa (Joh. 1:
18).

Tule ainoastaan ja rukoile Isää, että Hän kirkastaisi Kristuksen
sinulle; niin taidat olla vakuutettu, että sinulle käy toivosi
jälkeen. Sinä et taida tulla Hänen tykönsä millään otollisemmalla
rukouksella, kuin että Häneltä tätä ahkerasti anot ja pyydät: sillä
juuri sentähden antoi Hän Hänen käydä ulos omasta helmastansa, että
Hän olisi kaikkein syntisten silmissä ijankaikkisena Hänen isällisen
rakkautensa todistuksena.

49 §. Luonnollisen auringon katseleminen heikontaa silmiä, mutta jota
liikkumattomammasti sinä katselet Kristusta vanhurskautesi aurinkoa,
sitä valoisammaksi ja kirkkaammaksi tulee uskosi silmä. Katsele
ainoastaan ahkerasti Kristusta, niin Hän totisesti tulee sinulle
rakkaaksi ja sinä tahdot mielelläsi Häntä lähestyä. Pidä Häntä siis
alituisessa muistossa; luo silmäsi alati Kristuksen vereen, muutoin
tulet sinä jokaisen kiusauksen rajuilman ympäri kulettamaksi.

Jos sinä haluat nähdä, kuinka synnillinen synti on, oikein sitä
kauhistuaksesi ja sentähden kyyneleitä vuodattaaksesi, niin älä rupea
katselemaan syntiä yksinänsä (vert. §§ 19 ja 22 ylempänä), vaan
katsele ensiksi Kristusta Hänen kärsimyksensä ja sovintokuolemansa
muodossa [69].

Jos sinä halajat saada tietää, kuinka kauvas sinä olet ehtinyt armon
koettelemuksessa, kuinka kauvas pyhityksessä, niin älä seiso ja
katsele senkaltaisia, vaan luo kaikkein ensiksi katseesi Kristuksen
vanhurskauteen. Katsele Poikaa, niin sinä näet kaikki; sitten vasta
saat sinulle tapahtunutta armoa katsella [70].

50 §. Uskon harjoituksessa tahdotaan kyllä mielellään ensimmäistä
parasta katsella, ajatellen sen auttavan, ja siten tehdään se
toivon perustukseksi[71]. Mutta mene sinä Kristuksen tykö, äläkä
luo silmiäsi sinulle tapahtuneeseen armoon, äläkä siihen pyhyyteen,
jonka luulet itselläsi olevan, vaan syntiisi ja viheliäisyyteesi. Ei
sinulla pidä olla armon koettelemuksesi ja pyhityksesi kanssa mitään
tekemistä, ennen kun sinä ensin olet saanut Kristuksen näkyviin,
sillä ne ainoastaan pitävät Kristuksen sinulta salattuna. Se, joka
koettelemustensa kautta katselee Kristusta, hän on sen ihmisen
kaltainen, joka näkee vedessä auringon liikkuvan ja häälyvän sen
mukaan kuin vesi läikkyy.

Katsele sinä ainoastansa Kristusta Isänsä ylimmäisen Armon ja
Rakkauden korkealla taivaalliselta istuimella loistavana; siten näet
Hänet omassa oikeassa totisessa sanomattomassa kunniassansa.

Tosin taitaa ylpeys ja epäusko vietellä sinua katselemaan jotakin,
joka sinussa itsessäsi olisi; mutta usko ei tahdo millään muotoa
katsella mitään muuta kuin Kristusta yksinänsä; usko onkin, niin
sanoakseni, nielevä sekä sinun pyhyytesi että sinun syntisi; sillä
Jumala on tehnyt Kristuksen sekä pyhyydeksi että synniksi meidän
edestämme; meidänkin pitää juuri sentähden kumpanakin vastaan ottaa
Hänet (1 Kor. 1: 30; 2 Kor. 5: 21)[72]. Se, joka omaa pyhyyttänsä
rakentaa, ajatellen pitävänsä sitä tarkoituksenansa ja voivansa
itseänsä sillä lohduttaa, hän pystyttää suurimman epäjumalan, joka
kuitenkin kerran on lisäävä hänen epäilystänsä ja peljästymistänsä.
Jos sinä vaan luot silmäsi pois Kristuksesta, niin vajoot sinä,
samoin kuin Pietari, samassa silmänräpäyksessä epäilykseen (Math. 14:
31).

51 §. Totiselta kristityltä ei puutu lohdutusta milloinkaan pikemmin,
kuin juuri silloin, kun hän siten luopuu Evankeliumin järjestyksestä
ja tiestä, että hän omassa vanhurskaudessansa peilailee itseänsä ja
luo katseensa pois Kristuksen täysin kelvollisesta vanhurskaudesta;
se on, hän tuntee paremmin näkevänsä yön valossa kuin kirkkaan
puolipäivän paisteessa. Se hunaja jota sinä imet omasta
vanhurskaudestasi, tulee kerran sinun sielullesi mitä karvaimmaksi
sapeksi ja se valkeus, jonka sinä siitä lainaat vaeltaaksesi siinä,
muuttuu synkimmäksi pimeydeksi.

Se on perkeleen kiusausta, kun hän yllyttää sinua jäämään armossa ja
saamiesi tietojen ja koettelemustesi nojaan, niistä saadaksesi lepoa
ja lohdutusta sielullesi. Sitä vastoin tulee Isä ja kuvaa sinulle
sanassa uudestaan Kristuksen armon, joka on paljon rikkaampi ja
jalompi, kuin sinä taidat ajatellakaan, ja joka Häntä äärettömästi
miellyttää, koska Hän käskee sinua tutkistelemaan yksinänsä
Kristuksen vanhurskautta, _sillä mitä Hän käskee, sen antaa Hän
myös_. (Math. 7: 5); ja tämä on autuaallinen herätys ja liikutus sekä
hiljainen kuiskaus, joka nuhtelee sinun epäuskoasi. Seuraa sinä sen
pienintäkin viittausta, noudata sitä ahkerasti rukoillen ja pidä sitä
verrattoman kalliina tavarana. Se on sinulle vakuutena siitä, että
sinulle on vielä suurempi armo aivottu.

52 §. Kun sinä mielelläsi tahdot rukoilla, etkä kuitenkaan
taida, vaan olet sentähden murheellinen ja surunalainen, katsele
silloin edestäsi rukoilevaa Wapahtajaasi, joka alati rukoilee
hyvää puolestasi Isän tykönä (Joh. 14: 16; luku 17; Room. 8: 34;
Hebr. 7: 25). Mitä taitaa sinulta silloin puuttua? Jos sinä tulet
levottomaksi, niin luo katseesi Kristukseen, joka totisesti on sinun
rauhasi, (Ef. 2: 14), ja joka taivaaseen mennessänsä on jättänyt
sinulle rauhansa perinnöksi, ja useammat kerrat kieltänyt sinua
syntisellä tavalla ja epäuskoisella pelolla ensinkään itsellesi
tuottamasta senkaltaista levottomuutta, että sinun lohdutuksesi ja
uskosi siinä kärsisi hätää (Joh. 14: 1, 27).

Nyt istuu Hän siellä ylhäällä kunnian Istuimella, ristinpuussa
syvimmän alentumisensa tilassa, perin juurin kukistettuansa kaiken,
mikä sinua vahingoittaa ja sortaa taitaa. Kaikki sinun syntisi,
kaiken hätäsi, levottomuutesi, kaikki kiusauksesi on Hän kantanut ja,
pois mentyänsä, on Hän nyt sinulle sijaa valmistamassa.

53 §. Sinä, joka pidät Kristusta yksinänsä kaikkena kaikessa sekä
itseäsi peräti mitättömänä, sinä, joka teet Kristuksen ainoaksi
elämäksesi ja olet kaikesta muusta vanhurskaudesta kuolleena, sinä
olet totinen kristitty, niitä kaikkein rakkaimpia, jotka ovat
löytäneet armon Jumalan tykönä, sinä olet taivaan, rakas ystävä.

Tuota nyt vaan Kristukselle, kaiken Hänen sinulle osottaman
rakkautensa edestä, se puhdas ilo, että sinä rakastat kaikkia Hänen
köyhiä Pyhiänsä ja Hänen Seurakuntansa jäsentä, kaikkein huonointa
ja heikointakin, heidän tietojensa ja käsityksensä eroituksesta
huolimatta [73]. Nämätkin ovat Hänen sydämmeensä, samoin kuin
muinoin Israelin lasten nimet Aaronin rintakiveen (2 Moos. 28: 21),
piirrettyinä. Anna näidenkin sentähden aina olla sinunkin sydämmeesi
kirjoitettuina.

_Toivottakaat Jerusalemille rauhaa; he menestyvät, jotka Sinua
rakastavat!_



Abraham Frosteruksen tekemät selitykset.

[1] Kun kirjantekijä sekä tässä että monessa muussa paikassa puhuu
Kristuksen verestä meidän kristillisyytemme juurena ja perustuksena,
ymmärtää hän sillä koko Kristuksen sovinnon ja ansion vertaa § 50.

[2] Tekijä tarkoittaa tässä sitä viettelystä, josta puhutaan Luuk.
22: 31; Kor. 11: 3.

[3] Nimittäin Kristuksen veren sovittamaa ja elämää antavaa voimaa,
että nimittäin elämäni vaelluksesta voisivat nähdä minut Hänen Pyhän
Henkensä kautta muuttuneeksi, uudesta syntyneeksi, vanhurskautetuksi
ja pyhitetyksi. Ei ole tätä niin ymmärrettävä, että sielua jollakin
luonnollisella tavalla priiskottaisi Kristuksen veri; sillä sitte
kun Hän kerran ristin päällä on sen vuodattanut, meitä terveeksi
tehdäksensä, jakaa Hän nyt verensä varsinaisen vaikuttavan voimansa
kaikille niille, jotka uskossa isoovat ja janoovat.

[4] Nimittäin niin, ettet enää voimakkaasti Jesuksen kovan sielun
tuskan ja verisen kuoleman liikuttamatta, tahdo pitää yhtään ainoata
salaista syntiä estämässä Jesuksen veren perin juurin, se on
täydellisesti, parantamasta haavoitettua omaatuntoasi.

[5] Ei ole tätä niin ymmärtäminen, että meillä olisi valta jättää
vaarinotettavia velvollisuuksiamme tekemättä; vaan kaiken sen, minkä
meidän tulee tehdä, on meidän tekeminen vilpittömästä sydämmestä ja
kernaasta sielusta, jonka Jumalan Henki vaikuttaa, ja tekee meidät
halukkaiksi Jesuksen rakkaudessa täydellä mielihyvällä kaikkea
tekemään, eikä lohdutustamme ja rauhaamme perustamaan sellaisiin
töihin, jotka eivät koetuksissa kestä.

[6] Tämän todistavat seuraavat Raamatun lauseet, kun niitä toista
toiseensa oikein verrataan: 4 Moos. 21: 8, 9; Joh. 3: 14, 15; Room.
6: 8, 11; Hebr. 12: 2; tästä enemmän tämän kirjan toisissa paikoissa.

[7] Tässä on muistettava, että kirjantekijä niin usein kuin hän tässä
kirjassansa käyttää _Luonto_-sanaa, sillä tarkoittaa turmeltunutta
luonnollista ihmistä kaikkine sielun ja ruumiin voiminensa,
lahjoinensa, mahtinensa ja arvoinensa.

[8] Saatana ei koeta koskaan järkähyttää sieluja heidän
luonnollisesta ja väärästä omasta vanhurskaudestansa, vaan pikemmin
nukuttaa heitä siihen; mutta kun omatunto lain voimallisen sanan
kautta herää ja sielu siten huomaa väärän vanhurskautensa, silloin
on saatana valmis sekä syyttämään sielua, että myös syöksemään hänet
epäilykseen (Sak. 5: 1, 2, 3).

[9] Kirjantekijä ei suinkaan tässä tarkoita ruumiillisten silmäin
eli turmeltuneen mielikuvituksen, vaan uskon silmäin toimeen saamaa
näkemistä, joka tekee Herran Jesuksen sanassansa niin vakuuttavasti
ja voimakkaasti sielulle kuvatuksi, kuin olisi hän kaiken rakkautensa
ja armonsa Majesteetissä todenperäisesti Hänen silmäinsä edessä läsnä
(Joh. 6: 40; Gal. 3: 1).

[10] Tällä kirjantekijä ei neuvo ketään ylenkatseella silmäilemään
Jumalan Pyhissä ja Enkeleissä löytyvää hyvää, vaan hän tahtoo
ainoastaan muistuttaa lukijaa, ettei Pyhäin ja Enkelein vanhurskaus
ensinkään kelpaa perustukseksi, jollei hän pystyisi Jumalan armoon ja
rakkauteen perustuvaa luottamustansa rakentamaan.

[11] Kristuksessa, Kristuksen kanssa, Kristuksesta ja Kristuksen
kautta on sellaisella armoitetulla sielulla päinvastoin halu kaikkiin
hyviin töihin, eikä hän tahdo pienintäkään laiminlyödä, eikä suinkaan
ota mitään tehdäksensä siinä ilkeässä mielessä, että hän itse voisi
jotakin hyvää ja kiitettävää saada toimeen, päin vastoin hävettävät
häntä armollisen Jumalan ja Wapahtajansa edessä sellaiset myrkylliset
ajatukset.

[12] Katso alempana §§ 24 ja 33, jotka lähemmin selittävät
kirjantekijän tarkoituksen tässä asiassa.

[13] Nimittäin sinun Wapahtajasi. Jos Hänen sivullensa panet
vähintäkään omastasi, silloin tahdot olla oma Wapahtajasi, oma
opettajasi, oma Ylimmäinen Pappisi ja Kuninkaasi.

[14] Antikristus merkitsee Kristuksen vastustajaa eli väärää
opettajaa, joka hylkää Kristuksen ja Hänen ansionsa.

[15] Babeli merkitsee sekoitusta eli hävitystä.

[16] Tähän soveltuvat nämät sanat, jotka tohtori Martti Luther
pöytäpuheittensa 3:ssa luvussa puhuu luomisesta ja armosta: "Ah!
luontokappale on kaunis olento, armo kaunis asia; kun meidän pitää
luomisen ja armon uskoa, silloin soperramme ja sanomme: 'minä utkon',
kun pitäisi sanoa: 'minä uskon', samalla tapaa kuin lapsukainen
sanoo 'eipä' kun hänen pitäisi sanoa 'leipä'. Sanat koettavat tosin
vakuuttaa, vaan sydän sanoo: eipä. Mutta sen kautta me autuaaksi
tulemme, että halajamme uskoa. Ah! meidän Herramme Jumala tietää
hyvin, että olemme vaivaiset lapsukaiset, kunhan vaan tahtoisimme sen
tunnustaa."

[17] Wakuutus siitä, että synti on niin kauhea ja kadottavainen,
kuin Jumalan laki meille sanoo sen olevan, nimittäin epäjumalain
palvelusta, Jumalasta, siitä korkeimmasta Hyvästä luopumusta, kapina
Häntä vastaan (Jes. 59: 2; Room. 8: 7; Ef. 4: 17, 18); sielun murha
(1 Moos. 2: 17; Joh. 8: 44; Room. 8: 6; 1 Joh. 3: 8, 15 j.n.e.).

[18] Ei meidän pelastuksemme synnin hirmuisesta velasta, sen julmasta
vallasta ja loppumattomasta rangaistuksesta löytynyt Jumalan
viisaudessa ja päätöksessä mitään muuta välikappaletta, kuin että
Kristus Jumalan Poika oli puuhun ripustettava ja että Hänen oli
verinen kuolema kuoleminen, sekä meidän edestämme kirouksena oleminen
(Hebr. 9: 22; Gal. 3: 13; Room. 5: 17, 21; Luuk. 6: 6, 7, 8, 11).

[19] Jumalan Hengen vaikutuksesta totisesti syntiä katuvan
sydämmen elävä vakuutus näistä asioista on usko. Sitä ovat meidän
puhdasoppiset opettajammekin jalosti teroittaneet ja siitä ovat
muutamat, niinkuin Luther, Chemnits, Scriver y.m., puhuneet yhtä
merkillisillä sanoilla kuin kirjantekijäkin tässä puhuu.

[20] Jesuksen Kristuksen pettämättömän sille osoittaman hyvänsuomisen
rohkaisemana (Joh. 6: 37; 2 Kor. 8: 9; 2 Piet. 3: 15; Hebr. 7: 25).

[21] Näiden raamatun sanain: "Kristuksen on Jumala meille tehnyt
viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhyydeksi ja lunastukseksi",
tarkoituksena on, että Kristus yksinänsä on Jumalan päätöksestä
määrätty siksi, joka on ja jonka tulee olla minun ainoana
viisautenani, siksi, joka yksinänsä tekee minut vanhurskaaksi,
viattomaksi, kirkkaaksi ja puhtaaksi Jumalan pyhimpäin ja Hänen
kirkkautensa valta-istuimen edessä; Hänen elonantava verensä
yksinänsä tekee minut pyhäksi, vahvistaa minua vanhaa Aatamia
kuolettamaan, sekä ilolla elämän tietä kulkemaan; ja Hänen verensä on
minun ainoa pelastukseni.

[22] Kun mielessämme haudomme liehakoitsevia ajatuksia itsestämme,
omasta tiedostamme ja oivallisuudestamme, sekä hengellisissä että
maallisissa asioissa.

[23] Tämä voitaisiin monista Raamatun sanoista todistaa, vaan
minä noudatan ainoastaan suuren apostoli Paavalin omaa todistusta
tässä asiassa (2 Kor. 7) ja muistutan sitä paitse lukijalle Jobin
esimerkkiä. Katso muistutustani n:o 8.

[24] Kirjantekijä tarkoittaa sanoilla: "vähä eli ei vähääkään
Kristuksesta", että vähä Kristuksen armosta ja vanhurskaudesta eli
ette vähääkään niistä senkaltaisessa sielussa löydä. Jos ystäväni
luet, tarkoin miettien, mitä Jes. 28: 3, 17; 50: 10, 11; 1 Kor. 3: 15
seisoo, et sinä silloin taida niin suuresti kärsimistäsi moninaisista
kiusauksista kerskata.

[25] Kirjantekijä ei suinkaan tässä hylkää niitä kyyneleitä, joita
katuvainen sielu vuodattaa synteinsä tähden, sillä niitä niin hyvin,
kuin elävää ja katuvaista synnintuntoa, pitää kirjantekijä myös
armonlahjana; mutta hän varoittaa tässä pitämästä niitä kiusausten ja
omantunnon kanteiden lääkityksinä ja paranteina.

[26] Tässä mainittu Dan. 9: 26, kun alkukieltä oikein katsotaan,
ei todista sitä, mitä kirjantekijä ajattelee; kuitenkin on asia
itsessänsä oikea ja voidaan monista Raamatun sanoista todistaa (Gal.
5: 4; 1 Kor. 3: 12; Fil. 3: 7, 8 sekä muista), jotka pelkkänä syntinä
ja häpeänä tuomitsevat kaikki meidän hyvät aikomuksemme, tietomme,
työmme ja tekomme, kun me siinä mielessä olemme niitä tehneet, että
niiden kautta voisimme olla Jumalan armoissa (Room. 3: 19; 11: 32;
Gal. 3: 22). "Kiitetty olkoon Herra Jesus ja Hänelle ainoalle olkoon
kunnia! Häpeä peittäköön syystä meidät!" näin kirjoittaa rakas
Luther eräässä paikassa Jo. Sylw. Äranukselle kirjoittamassansa
kirjeessä, sekä toisessakin Georg Spenleinille kirjoittamassansa
kirjeessä, jonka kirjeen minä tässä senkin tähden tahdon sanasta
sanaan julkaista, että se osoittaa tämän kalliin Jumalan miehen
koko sydämmen, uskon ja kristillisyyden jo ennen Uskonpuhdistusta,
olletikin kun tämä kirje kokonaisuudessansa aivan harvoin Lutherin
elämäkertaa kertovissa kirjoituksissa löytyy. Kirje kuuluu
suomennettuna näin:

    _Jesuksessa Kristuksessa rakastettu veljeni Spenlein
    Augustiinimunkki Memmingin luostarissa! Armon ja rauhan suokoon
    sinulle Jumala ja Herra Jesus Kristus!_

    Minä halajan tietää, mitä sinun sielusi nyt ajattelee, eikö
    se milloin omaan vanhurskauteensa kyllästy ja opi Kristuksen
    vanhurskauteen nojaamaan ja luottamaan. Meidän aikanammehan
    tulevat monet kiusatuiksi, pitämään juuria ajatuksia itsestänsä,
    ne varsinkin, jotka kaikin voimin pyytävät olla laupeita ja
    hurskaita; ne, jotka, armosta meille runsaasti Kristuksessa
    lahjoitettua Jumalan vanhurskautta ymmärtämättä, koettavat itse
    tykönänsä niin kauvan aikaan saada sitä, mikä hyvää on, kunnes
    omien avujen ja ansioiden kaunistamina luulevat taitavansa
    Jumalan edessä seisoa, joka kuitenkin on perin mahdotonta.
    Silloin kuin sinä oleskelit meidän tykönämme, oli sinullakin
    sellaisia ajatuksia; olinhan itsekin saman harhaluulon sitomana,
    vaan nyt sodin minä tätäkin erhetystä vastaan; en kuitenkaan
    ole tähän asti sitä voittanut. Opi sentähden, rakas veljeni,
    tuntemaan Kristusta ristiinnaulittuna; opi kunnioittamaan Häntä
    ja toivottomuudessa ja epäilyksessäsi itsestäsi näin sanomaan
    Hänelle: sinä, Herra Jesus, olet minun vanhurskauteni, mutta
    minä olen sinun syntisi; Sinä olet tehnyt omaksesi mitä minun
    on, ja antanut minulle mitä Sinun on; Sinä, minun Wapahtajani,
    olet ruvennut siksi, mikä Sinä et ollut, ja antanut minun tulla
    siksi, mikä minä en ollut. Kavahda pyrkimistä niin suurta
    puhtautta saamaan, että herkeäisit itseäsi syntisenä pitämästä
    ja syntisenä olemasta. Sillä Kristus asuu ainoastaan syntisten
    tykönä. Hän on taivaasta astunut alas, asuaksensa syntisissä.
    Tutkistele tarkasti Hänen rakkauttansa, sinä olet siten
    havaitseva Hänestä suloisimman lohdutuksen vuotavan. Sillä jos
    meidän pitäisi työmme ja kärsimistemme kautta päästä lepoon,
    minkätähden olisi Hän silloin kuollut? Sentähden pitää sinun,
    epäillen itsestäsi ja omista töistäsi, löytää rauhan yksinään
    Hänessä. Siinä kivussa pitää sinun myöskin oppia Hänestä;
    niinkuin Hän on korjannut sinut, niin on Hän myös tehnyt sinun
    syntisi omaksensa, jos sinä, niinkuin sinun pitää, tämän vahvasti
    uskot; sillä kirottu se, joka ei sitä usko! Korjaa sinä myös
    samoin ja kanna kärsivällisyydellä niitä veljiä, jotka ovat
    kelvottomia ja vielä eksyväisiä, ja tee heidän syntinsä omiksesi;
    ja jos sinulla on jotakin hyvää, niin anna heidän nauttia hyötyä
    siitä, niinkuin Apostoli opettaa: "Korjatkaa toinen toistanne,
    niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut" (Room.
    15: 7) ja taas: "Kullakin olkoon se ajatus kuin Kristuksella
    Jesuksella oli, joka, vaikka Hän on Jumalan muodossa, ei lukenut
    saaliiksi Jumalan kaltainen olla, vaan alensi itsensä, otti orjan
    muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi" (Fil. 2:
    5 ja seur.). Tee sinäkin samoin. Jos sinä luulet olevasi heitä
    parempi, niin älä lue sitä saaliiksesi, ikäänkuin olisi se
    sinun omasi, vaan alenna itsesi, unhota millainen sinä olet, ja
    ole niinkuin yksi heistä, että kantaisit heidän heikkouttansa.
    Sillä onneton on sen vanhurskaus, joka ei tahdo auttaa niitä,
    jotka hän rinnallansa huomaa olevan huonommassa tilassa kuin hän
    itse on, vaan ajattelee sen sijaan paeta erämaahan ja oleskella
    siellä, vaikka hänen läsnäolevana olisi pitänyt palvella muita
    kärsivällisyydellänsä, esirukouksillansa ja esikuvallansa. Tämä
    on sen leiviskän kätkemistä, jonka Herra kullekin on suonut,
    tämä on olla kanssapalvelijoillensa antamatta sitä, mikä heidän
    omansa on. Tiedä sentähden, jos sinä olet Kristuksen ruusu
    ja lemmenkukka, että sinä voimassa pysytetään orjantappurain
    seassa. Waro, ettet itse kärsimättömyyden, rohkean tuomitsemisen
    eli salaisen ylpeyden kautta tule orjantappurain pistimeksi.
    Kristuksen valtakunta on (Ps. 110: 2). Hänen valtakuntansa
    vihollisten keskellä. Sano siis minulle, missä luulet
    senkaltaisen vihollisten eli ystäväin asuinpaikan olevan. Jos
    sinulta jotakin puuttuu, niin heitä itsesi maahan Herran Jesuksen
    eteen ja etsi puutettasi rukouksessa; Hän on itse opettava
    sinulle kaikki. Katsele ainoastaan mitä Hän sinun ja kaikkien
    muiden ihmisten edestä on tehnyt, että sinä myös oppisit mitä
    sinun tulee muille tehdä. Jos hän olisi tahtonut elää ainoastaan
    hurskasten seassa ja kuolla ainoastaan ystäväinsä edestä, kenen
    edestä, rakas veljeni, olisi Hänen silloin pitänyt kuolla ja
    kenen joukossa elää? Tee sinäkin, veljeni niin ja rukoile minun
    edestäni, Herra on silloin oleva sinun kanssasi. Jää hyvästi
    Herrassa! Kirjoitettu Wittenbergissä 5 sunnuntaina Pääsiäisen
    jälkeen vuonna 1516.

                                               Weljesi
                                            _Martti Luther_,
                                           Augustiini-munkki.

[27] Tässä ei suinkaan opeteta, ettei armoitetussa kristityssä
pitäisi löytyä vakaista synnin katumusta ja kauhistusta, aina
hillitsemässä häntä tekemästä kaikkea, mitä hän tahtoo, sillä
se sotii sitä vakuutusta vastaan, joka Uskolla on synnin
kauhistuksesta, josta kirjantekijä ylempänä 14 ja vielä enemmin
seuraavissa §§:ssä sangen merkillisesti puhuu. Tekijän tarkoituksena
on, että se, joka on ollut oikeassa hädässä ja tuntenut synnin
kuoleman pistimenä, mutta sitä vastoin on tässä hätääntyneessä
tilassansa sillä tavalla ja muodolla, kuin ylempänä 13 §:ssä on
sanottu, saanut oikein tuntea Jesusta ainoaksi Auttajaksensa,
Wapahtajaksensa ja Autuaaksitekijäksensä niin, että hän on tullut
täydellisesti vakuutetuksi siitä, että Kristus on hänet syvästä
helvetistä lunastanut ja verellänsä ja kuolemallansa Jumalan kanssa
täydellisesti sovittanut; tekijän tarkoituksena on, ettei ihminen
senkaltaisessa tilassansa tahdo tehdä pahaa, ettei hän tahdo tehdä
syntiä, vaan tekee kiitollisuuden lain mukaan täydellä mielihyvällä
ja halulla kalliin Wapahtajansa Jesuksen mielisuosioksi ja kunniaksi
kaiken sen, minkä hänen pitää tehdä.

[28] Seuraavista raamatunlauseista: Ps. 132: 14; Jes. 66: 1, 2; Joh.
14: 23; 17:22,23; 1 Kor. 3: 16; 2 Kor. 6: 16, paitsi monista muista,
näkyy kyllin selvästi, että Jesus Jumalan Poika, Isän Jumalan ja
Pyhän Hengen kanssa, uskovaisessa sielussa rakentaa armo-istuimensa.
Tämä ei taida muuta, kuin täydellisesti ijankaikkisiin aikoihin
köyhää ja armoitettua sielua lohduttaa.

[29] Kirjantekijällä on ollut täysi syy lainata tämän sananparren
1 Joh. 2: 1 värsystä, jossa _vanhurskas_-sanalla ei ainoastaan
tarkoiteta sellaista, jolla on selvä oikeus omistaa ja pitää esinettä
hyvin ansaittuna omaisuutenansa, vaan myös sitä, jota muuten
kutsutaan _laupiaaksi ja armiaaksi_; tämän käsitämme juuri näin
olevan sekä tämän 1 Joh. 2: 1. Raamatunlauseen yhtenäisyydestä, että
tämän sanan käyttämisestä Pyhän Raamatun monissa paikoissa, (Ps.
112: 9; Sananl. 11: 20, 21, 30; 12: 20; Jaak. 3: 17, 18 j.n.e.).
Sana vanhurskas, Korkeimmassa merkityksessään tarkoittaa siis tässä
sen hyvän suosion ylenpalttisuutta ja sitä täydellistä oikeutta,
jonka se siis verellänsä ja kuolemallansa on ansainnut, tehdäksensä
meitä hukkuneita ja kadotettuja syntisiä vanhurskaiksi ja Jumalan
tykönä ijankaikkisesti autuaiksi; sillä muutoin on Hän kostavan
vanhurskautensa mukaan polttava tuli ja kaikki syntiset ovat heinä ja
olki, jotka eivät silmänräpäystäkään taida Hänen edessänsä kestää,
jos Hän tahtoisi heidän kanssansa tuomiolle käydä.

[30] Evankeliumin armo ei kuulu kellekään muulle kuin omasta
vanhurskaudestaan paljastetulle, katuvaiselle syntiselle (Math. 5:
3-6; Ps. 10: 14, 17; Luuk. 1: 53).

[31] Kirjantekijä ei suinkaan tässä kiellä sinua katselemasta omaa
syntiviheliäisyyttäsi; sitä on hän myös ylempänä 17 §:ssä mieleesi
teroittanut; hän selittää tämän tarkemmin seuraavissa sanoissa.

[32] Meidän kallis Lutherimme on Paavalin Roomalaisille kirjoittaman
Epistolan kauniissa alkupuheessansa elävästi kuvannut sellaisia
sieluja, kun hän muun muassa sanoo: "Ei se ole muuta kuin petosta,
jota muutamat opettavat, että töillä pitää valmistautua armoon"; ja
edespäin: "että he haparoitsevat uskoa ja hyviä töitä, eivätkä tiedä,
mikä usko ja hyvät työt ovat; kuitenkin puhuvat he ja juttelevat
monta sanaa uskosta ja hyvistä töistä".

[33] Se on, eroittaa sinut omasta hyvyydestäsi, vanhurskautesi,
hartautesi ja pyhyytesi suuresta mielikuvituksesta ja luulosta, jonka
nojalla sinä salaisesti niin suuresti ylpeilet.

[34] _Helvetti_-sanalla tässä ei ymmärretä sitä ijankaikkista
vaivan sijaa, josta ei yhtään lunastusta löydy, vaan suurinta
sieluntuskaa ja peljätystä, joka usein Jumalan viisaasta neuvosta ja
pyhästä sallimuksesta voi kohdata uskovaisia sangen terveellisten
tarkoituksien vuoksi. Siten Jumala joko tahtoo viedä uskovaista
likemmin itseänsä tuntemaan, tahi poistaa hänestä jonkun salaisen
hyvän ajatuksen omasta mahdollisuudestansa, kelvollisuudestansa
ja salaisesta niihin luottamisestansa; tahi tahtoo Jumala näyttää
hänelle ja irroittaa hänet jostakin salatusta paulasta, joka on
sydämmen pohjassa ollut viritettynä, vaan on aikaa voittain tullut
hyvien liikutusten, hartaiden harjoitusten ja omien parannusyritysten
peittämäksi; tahi muutamien erhetysten tähden niin ankarasti kurittaa
häntä; että hän sitten, niinkuin ruumistansa polttanut lapsi tekee,
paremmin karttaisi tulta; tahi sen kautta tehdä häntä kykeneväksi
välttämään jotakin uutta saatanan ansaa, ja estää häntä siihen
lankeamasta. Senkaltaisessa merkityksessä käytetään helvetti-sanaa
Pyhässä Raamatussa (l Sam. 2: 6; Ps. 71: 20; Ps. 116: 3, 4; Jes. 38:
10, 15; 2 Kor. 12: 7).

[35] Nimittäin ei muulla tavalla paljastettuina köyhinä syntisinä
(Ilm. k. 5: 9, 10; 7: 14).

[36] Tämän todistavat nämät Raamatun lauseet: Joh. 3: 16; Room. 5:
20; 1 Tim. 1: 14, 15, 16.

[37] Nimittäin elävän toivosi, johon me Kristuksen kuoleman ja
ylösnousemisen kautta kutsutut olemme (Gal. 5: 5; Hebr. 7: 19; 1
Piet. 1: 3, 21).

[38] Sillä tavalla, että sinä joutuisit epäilykseen ja antaisit
saatanan viedä voiton asiastasi. Tosin pitää sinun kokonansa antautua
Jumalan edessä ijankaikkiseen kadotukseen ja tuomioon syypääksi
(Room. 3: 4, 10, 19; 1 Kor. 11: 31, 32); mutta sitä vastaan et
suinkaan saa ryöstää Kristukselta Hänen kunniaansa, ikäänkuin
Hän olisi sinun hyvin ansaittua ijankaikkista kuolemantuskaasi
ja tuomiotasi ollut kärsimättä (Jes. 53: 8); tahi sinullekin
ijankaikkista lunastusta löytämättä (Hebr. 9: 12). Älä sellaista
tuomiota itsestäsi suinkaan langeta (1 Joh. 3: 19, 20).

[39] Tämän todistaa myös Jer. 28: 21.

[40] Mitä kirjantekijä tässä sanoo, on ymmärrettävä Jumalan
aikomuksen ja viisauden mukaan, joka tahtoo, että Jesuksen verta,
se on: koko Hänen sovintoansa kaikkiin merkillisiin tapauksiin
nähden, nimittäin Hänen pyhään syntymäänsä ja alhaiseen vaellukseensa
maan päällä, Hänen suureen sieluntuskaansa, rukoukseensa ja
kyyneleihinsä, Hänen veriseen hikeensä, naarmuihinsa ja haavoihinsa
ynnä moniin Hänen kärsimiinsä häväistyksiin, mitä pilkallisimpaan
kuolemaansa, hautaamiseensa, voittorikkaaseen ylösnousemiseen ja,
taivaaseen astumiseen ja, Isänsä oikealla kädellä istumiseensa
ja Hänen meidän edestämme rukoilemiseensa nähden, että kaikkea
tätä niin nautittaisiin, että kaikki ihmiset joka paikassa ja
kaikissa elämänsä tapauksissa viimeiseen hengenvetoon asti
uskoisivat Kristuksen sovintotyön kautta täydellisesti tulleensa
vapahdetuiksi ja pyhitetyiksi; mitä kirjantekijä tässä sanoo, on näin
ymmärrettävä, Jumalan aikomuksen ja viisauden, eikä suinkaan ihmisten
huolimattomuuden mukaan, tätä kallista tavaraa vastaanottamaan ja
pelastukseksensa, vahvistukseksensa, elämäksensä ja autuudeksensa
hyväksensä käyttämään. Sillä se on ja pysyy, Jumala paratkoon,
ylen totena, ettei osa ihmisistä nautitse mitään Kristuksen
sovinnosta, ehkä he ovat täydellisesti lunastetut; muutamat taas
antavat työläästi taivuttaa itseänsä nautitsemaan siitä niin paljon
kuin heille on suotu ja lahjoitettu, se on: he eivät tahdo ottaa
itsellensä täyttä lohdutusta, eikä heillä siis ole tarpeellista
väkevyyttä, Jumalaa peläten, pyhyyttä täyttämään; toisin sanoen:
he antavat Jesuksen kalliin veren turhaan ja tyhjään vuotaa. Siitä
näkyy, kuinka väärä heidän nöyryytensä on, kun he eivät rohkene niin
viheliäisinä ja vaivaisina kuin ovat, ottaa niin paljon itsellensä
armonlahjasta, kuin heille on ansaittu ja nyt totisesti tarjotaan. He
ikäänkuin tahtovat ylpeässä epäilyksessänsä eli uskottomuudessansa
sanoa: Jumalalla ei ole niin hyvää tahtoa, että Hän suopi minulle
niin täyttä armon-mittaa, eikä Kristuksen verellä niin suurta voimaa,
että se taitaisi niin täydellisesti parantaa syntihaavani, eli niin
perin juurin omastatunnostani poisottaa kaiken niiden veripahkain
tuottaman kivun, jotka nyt vaivaavat minun sieluani ja tekevät minun
hitaaksi kerran ilolla juoksemaan elämän tietä, jota minun pitää
vaeltaa lepoon, että minä Hänen tykönänsä asuisin.

[41] Kirjantekijä ei tässä suinkaan tarkoita mitään tavatonta
Kristuksen ilmestymistä, jota haaveksijain ja kväkarein on tapana
hakea, vaan sitä ilmestymistä, joka tapahtuu Jumalan Pyhän
sanan kautta, kun me, sitä ahkerasti tutkimalla ja alituisesti
ikävöimällä ja rukoilemalla päästäksemme Jumalan tykö, siitä saamme
eläväksi ja autuaaksi tekevän tiedon ja tunnon Kristuksesta, se
on: me tulemme Jumalan sanan kautta yhä varmempaan ja varmempaan
valkeuteen Kristuksen armon täydellisyydestä, eli toisin sanoen:
saamme laveamman tiedon, voimallisemman vakuutuksen ja siihen
liittyneen elävän koettelemuksen ja tunnon Kristuksen ylenpalttisesta
rakkaudesta meitä vaivaisia syntisiä kohtaan, joten autuuden
huoneen-hallitus ja järjestys meille silloin ilmoitetaan, ensiksi
kointähtenä, sitten Jesuksen kirkkauden kasvoista kirkkaasti
loistavana päivänä (2 Kor. 3: 18); jota valistuksen armoa täällä
vakavaisuudessa ei kuitenkaan ole muuksi luettava, kuin aamuruskoksi
sen ihanan puolipäivän suhteen, joka samasta Jesuksen ja Jumalan,
sen Pyhän Kolmeyhteyden kirkkaudesta uskovaisille autuaallisessa
ijankaikkisuudessa koittava on (1 Kor. 13: 12; 1 Joh. 3: 1, 2).

[42] Ei kukaan taida estää aurinkoa maanpiirille nousemasta ja
valaisemasta kaikkea, mitä sen säteet kohtaavat, vaikka tosin
voidaan sulkea silmät niin, ettei sen oikeaa kirkkautta ja valoa
nähdä. Samoin ei myöskään voida Kristuksen opin saarnaamista estää
maailmassa, eikä voida estää Kristuksen opin autuaallista vaikutusta
tuottamasta niissä, jotka eivät itse seiso sitä vastaan ja paaduta
itseänsä. Ja, mikä vielä ihmeellisempää on, monta kertaa tunkeutuu
tämä valkeus kaikkein suruttomimpienkin sydämmiin vastoin heidän
tuntoansa ja haluansa, ehkä sen valaisema voima ja suloinen vaikutus
sitten tulee heidän ehdollisten syntiensä kautta tukahutetuksi.

[43] Tämä neuvo ei kehoita ketään syntiä tekemään, vaan Kirjantekijä
muistuttaa meitä, että paraskin työ, minkä me voimme tehdä, on
niin heikkouksien tahraamana ja vajavaisuuksien sekoittamana, että
meillä on kyllin syytä pitää syntinä ja häpeänä kaikkea, joka on
meidän omaamme, eikä Jumalan armotyötä meissä. Sangen merkilliset
ovat tohtori Chemnits'in sanat tästä asiasta, kun hän, tutkiessaan
Tridentin kokouksen päätöstä vanhurskaaksi tekemisestä, näin
kirjoittaa Wapahtajan (Joh. 3: 18) sanain johdosta:

Uskovaisten vanhurskaaksi tekeminen autuutta ja ijankaikkista
elämää varten on siinä, ettei heitä tuomita heidän töistänsä,
vaan että he Kristuksen tähden päästetään kadotuksen tuomiosta ja
korjataan ijankaikkiseen elämään. Näin sanoo Kristus pyhitetyistä
ja uudestasyntyneistä Apostoleille: "Kun te tehneet olette kaiken,
mitä teidän on käsketty tehdä, niin sanokaa: me olemme kelvottomat
palvelijat". Ei hän tahdo, että hän näin piti sanoa ainoastaan
niistä töistä, joita he ennen kutsumustansa vielä sangen heikkoina
ollessansa olivat tehneet; vaan sanoo Hän: "vaikka te Pyhän Hengen
avulla olette niin pitkälle päässeet, että olette tehneet kaiken,
mitä teidän on käsketty tehdä, niin sanokaat kuitenkin: 'me
olemme kelvottomat palvelijat." Mutta kelvottomista palvelijoista
langetetaan, kun Jumala käy tuomiolle heidän kanssansa, että he
töistänsä tuomittaisiin, tämä tuomio (Math. 35: 30): Heittäkäät se
kelvoton palvelija ulkonaiseen pimeyteen; siellä on oleva itku ja
hammasten kiristys. Molemmissa paikoissa (Math. 25: 30 ja Luuk. 17:
10) löytyvät sanat: "_kelvoton palvelija"_.

[44] Tosin pitää antaa Lain olla Lakina ja Evankeliumin
Evankeliumina, eikä suinkaan sekoittaa toista toiseen, vaan käyttää
molempia järjestyksessä ja tarkoitetuksensa mukaisesti; ei kuitenkaan
pidä samalla haavaa käyttää Lakia ja Evankeliumia, vaan harjoittaa
niitä yhdessä, vaikka kumpaakin erikseen, johon Kirjantekijä itse jo
ennemmin 23 § aina loppuun asti oikein neuvoo.

[45] Kirjantekijä teroittaa teroittamistaan vieläkin Kristusta
uskomme ainoaksi silmämääräksi, sillä uskolla ei ole tässä
Kristuksen kanssa tekemistä muuna, kuin sinä, joka on vaivaisen ja
armoa isoovaisen syntisen Autuuden Ruhtinas ja Takausmies, eikä
suinkaan mikään Mooses. Katso ennemmin tässä asiassa Luther-vainajan
kirjoittamassa Uuden Testamentin alkupuheessa.

[46] Ah! Wallan suoraan hylkää koeteltu kirjantekijämme tässä kaiken
sen rohkeuden, jonka ihmiset siinä osottavat, että he hartaudetta ja
tarvetta tuntematta veisaamalla ja rukoilemalla tahtovat lähestyä
Jumalaa ja Jumalalta armoa anomatta valmistavat itseänsä siihen. Tämä
kirjantekijän opetus ei suinkaan sodi sitä vastaan, mitä David sanoo
(Ps. 5: 4), vaan pikemmin sopii se hänen pyhän halunsa ja ajatuksensa
kanssa yhteen (Ps. 51: 17, 18; vertaa 1 Moos 18: 27, 32; Jer. 10: 23;
Room. 8: 20).

[47] Nimittäin siinä tilassa, josta kirjantekijä edellisessä §:ssä
oli puhunut.

[48] vertaa Math. 17: 5, jossa sanat ovat näin ymmärrettävät: "Minä
olen ajatellut ja ajattelen hyvin, eli autuaallisesti", nimittäin
teistä (Jer. 29: 11).

[49] Nimittäin omassa luulossansa (Math. 9: 10-13; Luuk. 7: 24).

[50] Kylmäkiskoiseksi, nurjaksi ja huolettomaksi heidän autuutensa
tilasta täällä ajassa ja ijankaikkisuudessa.

[51] Ps. 110: 7; Math. 26: 39, 42; Gal. 3: 13, 14.

[52] Nimittäin vaivaisena, jumalattomana, vääränä ja kirottuna
suurena syntisenä lähestyä Hänen armo-istuintansa. Jos luet Lutherin
Epistolasaarnan 23:tena sunnuntaina P. Kolm. jälkeen, joka löytyy
hänen Kirkko-Postillansa toisessa osassa, N:o 58 §§ 13, 18, 28, 29
sekä §§ 20, 21, 22; hänen saarnassansa N:o 67 P. Matheuksen päivänä
samassa Kirkko-Postillassa; niin huomaat, että tämä kallis Jumalan
mies on aivan yhtä mieltä kirjantekijän kanssa.

[53] Tosin on Jumala Kristuksen kaikille langenneille Aatamin
lapsille vanhurskaudeksi tehnyt, mutta kaikki eivät anna itseänsä
sen kautta vanhurskaaksi tehdä, se on: he eivät anna itseänsä,
armoa tarvitsevaisina ja Kristuksen veriseen ansioon Uskon
kautta luottavaisina syntisinä, Jumalan-tuomiossa vanhurskaaksi
julistaa juuri sentähden ei tulekaan tämä Kristuksen ansaitsema
vanhurskaus heille hyväksi niin, että ne sen kautta tulisivat
vanhurskaiksi tehdyiksi, eli toisin sanoen, Jumalan-tuomiossa
julistetuiksi senkaltaisiksi, jotka ovat synnistä päästetyt ja
joilla on täydellinen oikeus kaikkeen Jumalan armoon. Sillä toista
on vanhurskaus, toista taas vanhurskaaksi tekeminen. Wanhurskauden
olemme me kaiken Jumalallisen viisauden ja pyhyyden kanssa Aatamin
lankeemuksessa peräti kadottaneet; mutta vanhurskaaksi tekemisestä
tulemme me ainoastaan Kristuksen täydellisen vanhurskauden kautta,
ainoastaan siten, että Kristuksen vanhurskaus ja pyhyys luetaan
meidän omaksemme, totisessa kääntymisessä ja jokapäiväisessä
pyhityksessä totisesti osallisiksi, ja jaamme niinmuodoin aina
enemmin ja enemmin taipumusta ja voimaa hyvään, eli niinkuin me
veisaamme muutamassa vanhassa kirkkovirressämme:

    "Näin Herran edess' hurskaaks' tulemm'
    Lakia myös mielellämm' kuulemm',
    Ja pyydämm' sitä pitää".

Emme suinkaan ijankaikkisiin aikoihin taida enää, sitten kun me
niinmuodoin Jumalan kuvan kadottaneet olemme, ilman Hänen armottansa
ja voimattansa tehdä pienintäkään hyvää, vielä vähemmin saamme
me sillä fariseusten ulkokullatulla toivolla itseämme hyvitellä,
että me pyhyytemme tähden, olkoonpa se kuinkakin kiiltävä, Jumalan
tykönä voimme autuaiksi tulla. Tämä on juuri se, jota kirjantekijä
kaikkialla kirjassansa niin kiivaasti teroittaa hänen ja meidän
aikaisia _Semipelagilaisia_ vastaan, jotka vähän, eli eivät
vähääkään, pitävät lukua armosta, vaan vaativat sitä enemmin
töiden vanhurskautta ja hurskasta elämää, siihen pontevasti ja
lujasti Kristuksen armoa ja apua vaatimatta; he eivät ymmärrä armon
ylenpalttista voimaa ja siitä vuotavaa pyhyyttä, sen autuaallista
perustusta ja teeskentelemätöntä olentoa.

[54] Sillä tavalla ja muodolla kuin yleinen suruton joukko nyt tekee.

[55] Lihalla ja verellä ymmärretään luonnollisia ajatuksia,
luonnollista voimaa ja kykyä Math. 16: 16, 17; 1 Kor. 12: 3. Katso
tässä laveammin Lutherin Kirkko-Postillan evankeliumisaarnassa
Pietarin ja Paavalin päivänä N:o 73, §§ 3 4 5, 6, 7.

[56] Se katseleminen, josta kirjantekijä tässä puhuu, on sama, jota
hän ylempänä 6 ja 10 §§:ssä on maininnut. Tästä on meillä vanhassa
suomalaisessa virsikirjassakin N:o 20 v. 1 samankaltainen lohdullinen
muistutus.

[57] Tuo jumalallinen on usko, joka on Jumalan hengen työ, ja jota
luonto ei ikänänsä taida vaikuttaa.

[58] Että kirjantekijä tässä kuvaa luonnollisen vapaan tahdon
kykenemättömyyttä käsittämään Kristusta niin suoraan, että hän
rohkenee ainoastaan Luonto-Kristukseksi kutsua sitä Kristusta, jota
vapaa tahto kuvittelee Kristukseksi ja tahtoo käsittää Kristuksena,
ei sodi puhdasta oppia vastaan, vaan on pikemmin Kristuksen korkean
Jumaluuden ja Wälittäjä-viran kanssa yhtäpitävä. Samoin on kallis
Lutherkin kirjoituksissansa tästä monessa paikassa puhunut. Pidän
siis tarpeettomana tässä kertoa sellaisia hänen sanojansa, vaan
viittaan lyhyesti hänen saarnaansa Pyhän Pietarin jo Paavalin
päivänä, joka saarna löytyy hänen Kirkko-Postiltansa toisessa
osassa N:o 72, §§ 3, 4, 5, 10. En kuitenkaan tällä neuvo ketään
käyttämään tätä puheentapaa, koska sitä ei löydy Raamatussa, eikä
kirjantekijäkään näy kehoittavan sitä käyttämään.

[59] Toht. _Calowius_, selittäessään näitä sanoja, kirjoittaa
näin: "Isä ei vedä väkivallalla ja vastaanseisomattomalla tavalla,
vaan armollisesti kutsumalla ja voimia lahjoittamalla tahtomaan ja
seuraamaan, jota voimaa Hän ei vaikuta välittömästi, vaan Sanan ja
sakramenttien kautta, tehden, että ne, jotka eivät tahdo, tahtovat,
jotka eivät voi, voivat". Muutoin on kirkko-isä Augustinus, samaa
paikkaa selittäessään, antanut meille tämän terveellisen neuvon: "Jos
sinua ei vedetä, niin rukoile, että sinua vedettäisiin".

[60] Se on, että sulasta armosta tulla sinuun tarttuneista ja vielä
haisevista syntihaavoistasi paratuksi.

[61] Tästä on meillä monta merkillistä muistutusta vanhassa
suomalaisessa virsikirjassa N:o 17, 20, 147, 151, 158, 282 v. 6, 8,
11; 295 j.n.e.

[62] Tämän todistavat seuraavat Raamatunlauseet: Ps. 131: 2; Sananl.
4: 23; Math. 22: 12, 13; Ap. T. 8: 13, 21, 22, 23; 1 Kor. 10: 3, 4,
5; 11: 29; 2 Thess. 2: 10, 11; Hebr. 12: 12, 15.

[63] Pois se, että meidän olisi pelkääminen hyvää tehdä, Gal. 6: 9,
10, vaan tässä sanoo kirjantekijä olevan vaarallista, että me liian
paljon hyvistä töistä tiedämme, ja ettemme voi huomata sitä suurta
heikkoutta, joka niistä seuraa; jonka tähden meillä on kyllin syytä
suuresti hävetä Jumalan edessä, kun sellaisia pöyhkeitä ajatuksia
sydämmistämme nousee.

[64] Kirjantekijä ei näillä Kristuksen rakkauden osoituksilla
suinkaan tarkoita minkäänlaisia tavattomia ilmoituksia ja
mielenvaikutuksia, joita haaveksijat ja villihenget tavottavat,
vaan niitä armonvaikutuksia, joita Jesus ilmoitetun sanansa kautta
ihmisten sydämmissä totisesti vielä tänäkin päivänä vaikuttaa,
kun he Hänen sanaansa oikeassa järjestyksessä harjoittavat, sen
yksinkertaisesti vastaanottavat, siihen suostuvat, sitä uskovat
ja tottelevat; sillä "Herra vaatii yksinkertaista kansaa, joka ei
tiedä millään ulkonaisella koreudella kaunistella sitä, jota se
Jumalan sanasta kuulee", näin sanoo kirkkoisä Ambrosius; katso
myös Gal. 1: 16. Toisin sanoen ymmärretään tässä Raamatun kanssa
yhtäpitävää Jesuksen syntisiä kohtaan rakkaan, leppiän ja armeliaan
sydämmen tuntemista ja koettelemista, jonka rakkauden työn ja
olennon voiman ja totuuden Pyhä Henki Sanan ja Sakramenttien kautta
antaa kääntymisen ja pyhityksen tiellä vaeltavan ihmisen joka päivä
yhä selvemmin tuntea. Ah! kuinkahan monta sellaista esimerkkiä
olisikaan meillä vielä tänäkin päivänä, jos mekin, samoin kuin
vanhat kirkkoisämme ovat tehneet, jättäessään jälkeensä isien
elämäkertomuksia, tahtoisimme, kukin puolestamme työskennellen,
edistää tällaisten kertomusten täydellisiä kokoelmia. Mikä lisäys
ja voima niistä karttuisikaan Jumalan kaitselmuksen Historiaan,
jota kuitenkin meidän aikoinamme paljon puuttuu; ei uskovainen ole
kuitenkaan Davidin tapaan entistä aikaa ajattelematta, eikä muille
kertomatta niitä ihmeitä, joita Jumala hänelle ja pyhillensä on
tehnyt (Ps. 77: 6, 12; 116: 15; 143: 2). Jokainen sielu, jolle
se armo ja autuus tapahtuu, että Isä ilmoittaa Poikansa hänen
sydämmessänsä, ymmärtää kaiken tämän hyvin, vaan muille on se
salaisuus, sillä ei kukaan muu tiedä eli ymmärrä tätä, vaikkapa sitä
tuhannenkin kertaa selitettäisiin (Joh. 14: 21, 22, 23; Gal. 1: 16).

[65] Uskovaiset Jumalan lapset ja pyhät eivät taida koskaan tulla
niin mielettömiksi, että tahtoisivat ketään ihmistä, vieläpä vähemmin
uskossa heikompia, jalkainsa alle polkea; katso edellisen §:län 3:tta
kohtaa. Päinvastoin luulee jokainen sielu, joka oman syntyperäisen
suuren turmeluksensa oikein tuntee, ansaitsevansa tulla muiden pyhien
kengän nauhoina pidetyksi. (Ps. 84: 11; Math. 15: 27; Luuk. 3: 16).

[66] Tätä voidaan sanoa heikkouden synneistäkin, sillä jollei niitä
kohta anteeksi anota, tulevat nämät ehdottomat synnit ehdolliseksi
pahaksi, (Ps. 19: 13, 14).

[67] Joka ainoastaan suulla tunnustaa Evankeliumin jumalallista
totuutta, vaan ei tahdo sydämmessä koetella sen autuaallista
vaikutusta (Joh. 5: 38-40).

[68] Sitä meille myös muistuttaa muutama kaunis värsy ruotsalaisesta
virsikirjasta, joka suomeksi kuuluu näin:

    Kosk' sielu sinult' etsitään,
    Niin ilo kohta lisätään;
    Turhuus myös pois suljetaan,
    Rakkaus sydämmeen painetaan.

[69] Tätä myös tuo kuuluisa ja suuri Jumalan opettama _Johan Gerhardi
pyhissä Tutkistelemuksissansa_ perusteellisesti opettaa, esimerkiksi
2:ssa, 5:ssä ja muissa saman kauniin kirjan tutkistelemuksissa.

[70] Kirjantekijä tahtoo sanoa, että uskovainen sielu on tyytyväisin,
tutkistellessansa Kristuksen Persoonan Korkeaa Jumaluutta ja
Hänen äärettömän suurta autuuttansa, jonka Hänen voitollinen
ylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa on tuottanut kaikille
niille Aatamin lapsille, jotka sen uskoa tahtovat. Kaikkea tätä
vakaasti ja alituisesti tutkimalla oppii uskovainen sielu paraiten
tuntemaan, kuinka suuri synnin hirmuisuus on, ja mistä Hänen totinen
vanhurskautensa ja pyhityksensä vuotaa; hän ei voi viis muuta kuin
tulla yhä enemmin ja enemmin sisälliseen häpeään saatetuksi ja
siten unohtaa ajatella, onko hän vähän, eli kauvas ennättänyt armon
koettelemuksessa ja pyhityksessä; sitä vastoin kiittää ja ylistää
hän, sydämmestänsä iloiten, Wapahtajaansa, eikä väsy ijankaiken
katselemasta sitä korkeutta, syvyyttä, pituutta ja leveyttä, joka
hänen vanhurskaudeksensa ja pyhyydeksensä pantu on, nimittäin siinä
Kristuksen rakkaudessa, jota eivät kaikki kirkastetut pyhät, eivätkä
enkelitkään voi käsittää (Ef. 3: 19; 1 Piet. 1: 12; Ilm.k. 5: 3, 5,
y.m.).

[71] Nimittäin ensimmäiset tuntemiset j.n.e. Kirjantekijän tarkoitus
on: mielellään tahdotaan parasta itsestänsä toivoa ja ajatella, että
ollaan Jumalan lapsi; ja koska ei ole mitään, joka kysymykseen:
_olenko minä Jumalan lapsi_, sydämmen pohjasta sanoo: _olen_, niin
koetetaan vehkeillen aikaan saada petollista _olen_-vastausta, näin
ajatellen: olen kaiketi Jumalan lapsi; minkätähden? Niin, silloin
ja silloin olen minä tuntenut sitä ja sitä armon suloisuutta,
sitä ja sitä sisällistä taipumusta miettiväisyyteen, nöyryyteen,
armeliaisuuteen j.n.e. Mutta tämä on väärä päätös; sillä tosin taitaa
kaikki tämä olla totta itsessänsä; mutta ei siitä seuraa kuitenkaan
sitä, jota tahdotaan päättää. Ellei sinulla _juuri nyt_ ole Jesusta
Jumalanasi ja Herranasi, eli jos sinä et nyt Johanneksen kanssa makaa
Kristuksen rinnoilla ja ellei sinulla siinä ole sisällistä lepoa,
niin horjuu kaikki sinun toivosi.

[72] Kirjantekijä tarkoittaa, että uskotta ei mitenkään taida
olla tekemistä sen ilkeän omanvanhurskauden kanssa, jonka ihminen
valmistaa itsellensä teräväjärkisyydellänsä omalla hartaudellansa
ja pyhyydellänsä, siinä tyhmässä luulossa, että hän niiden kautta
taitaa Jumalan edessä koetuksen kestää; vaan uskolla on yksinänsä ja
ainoasti Kristuksen kanssa alati tekemistä. Tästä muistuttaa meitä
kauniisti vanhan suomal. virsikirjamme n:o 147 v. 7: "Kristus meitä
ravitkoon, ja sielull' tarpeens' taritkoon, Eip' usko muita kärsi!"

[73] Kirjantekijä ei tässä suinkaan tarkoita vahingollista
uskonnon välinpitämättömyyttä, vaan hän muistuttaa ainoastaan
siitä, mitä apostoli Paavali (Room. 15: 1-7) opettaa ja me
Uskontunnustuksessamme sanomme uskovamme: "Minä uskon pyhäin ihmisten
yhteyden", eli niinkuin sama Uskontunnustuksemme muutamassa ruotsal.
virsikirjan virressä n:o 147 v. 26 näin lausutaan: "Yhden Pyhän
Seurakunnan ja kristittyin yhteyden uskon minä maailmassa olevan." Sen
kansan, jota joka hetki vaivataan Kristuksen sanan ja opin tähden;
Heillä on kaikilla yksi usko ja kaste; Kristukseen he panevat kaiken
heidän toivonsa, Hän on yksinänsä heidän autuutensa.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kalliit hunajan pisarat Kalliosta Kristuksesta - eli Lyhykäinen varoitussana kaikille pyhille ja syntisille" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.