Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Naimiskauppa - Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Author: Wuori, Martti
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Naimiskauppa - Yksinäytöksinen huvinäytelmä" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



NAIMISKAUPPA

Yksinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

MARTTI WUORI

Näytelty ensi kerran suomalaisessa teatterissa Helsingissä 1893.



Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908.



NÄYTELMÄN HENKILÖT:

 _Heikki Vasara_, käsityöläinen.
 _Anna_, hänen vaimonsa.
 _Olga_, heidän tyttärensä.
 _Kalle Kalke_, sälli.
 _Eeva_, palvelustyttö.

Tapaus Pietarissa.



Huone Vasaran asunnossa. Vasemmalla (näyttämöltä katsoen) kaksi
ikkunaa, joiden välissä sohva ja sen edessä pöytä ja kaksi nojatuolia;
seinällä, ikkunoiden välissä, taulu ja ikkunoiden edessä kukkakoreja.
Perällä ovi, joka viepi puodin kautta kadulle. Oikeanpuolisessa
peränurkassa trymoopeili, jonka pöytälaudalla seisoo kaksi lasista
kukkavaasia. Oikealla myöskin ovi, ja oven ja näyttämön etuosan välillä
piironki, joka on peitetty virkatulla liinalla ja jonka päällä seisoo
pieni toalettipeili sekä molemmin puolin sitä kynttelit. Piirongilla on
sitäpaitsi postilla ja virsikirja toisella puolen; toisella puolen taas
mustepullo kynineen.


Ensimäinen kohtaus.

    Anna (yksin.)

Anna (istuu sohvassa, samovaarin ääressä, juoden teetä teevadilta, jota
pitää haritettujen sormiensa nenillä ja johon joka särppäyksen edellä
kovasti puhaltaa; huutaa, kaadettuaan kupista viimeisen tähteen
teevadille): Eeva! -- -- Eeva!!! -- -- Ka, Eeva hoi!!!


Toinen kohtaus.

    Anna ja Eeva.

Eeva (tulee juosten oikealta): Mitä se emäntä tahtoo?

Anna: Kuuroko sie oot, kun et jo vähemmällä huutamisella kuule?!

Eeva (pyyhkii märkiä käsiänsä hameesensa): Enkä. Kuulinhan mie. Vaan
eihän sitä kesken lattian pesua mihin niinpian kerkiä.

Anna: No! -- Ja taaskin "emäntä", vaikka jo senkin seitsemän kertaa oon
sinulle sanonut, että täällä Pietarissa pitää matamiksi titulierata.

Eeva: Ai, antakaa anteeks', hyvä emän... matami, piti mun sanoa! Kuka
ne kaikki lieraukset niin yht'äkkiä muistaa vasta Suomesta tultuaan.

Anna (juoden teensä loppuun): Kas niin! Saat ubiraiata samovaarin.

Eeva: Niin poisko korjata? Hyvä on.

    (Ottaa samovaarin ja menee oikealle.)


Kolmas kohtaus.

    Anna ja Vasara.

Vasara (tulee perältä): Ihan tämä jo alkaa näyttää kummalliselta.

Anna: No? Eikö Kalle vieläkään oo tullut?

Vasara: Ei.

    (Kävelee miettiväisenä edestakaisin).

Anna: Vot tjebe! Siinä sen nyt näet, ett'ei nykyään voi kehenkään
nadjeejatsja, ei yhteenkään ihmiseen luottaa.

Vasara: Enpä toden perään tiedä, mitä sanoa.

Anna: Sen siinä nyt sait. Ja sie kun aina hvaliiaat [kehut], että
"Kalle on poikkeus muista sälleistä, sese vasta työtä tekee, kuin mies,
ei ryyppää tippaakaan ja hänen huostaansa voi antaa vaikka koko
talonsa." Po djelóm tjebé! [Se on oikein sinulle.]

Vasara: Sie, mamma, katselet taas Kallea liian karsaalla silmällä ja
sen tautta oot nyt mielissäsi, kun kerrankin sait vettä myllyysi. Mutta
mie en sittenkään vielä tahtoisi hänestä mitään pahaa luulla.

Anna: Et tahtoisi!? Milläs sen sitte objäsniiaat [selität], että mies
on kesk'viikosta itselleen riimaanantain tehnyt? Otti ja katos'.

Vasara: Tiedätkös, mitä arvelen, mamma?

Anna: Vielä siinä mitä arvella?

Vasara: Kuulehan toki! Oothan sie itsekin huomannut, että Kallen silmät
usein, varsinkin viime aikoina, ovat olleet niinkuin Olgaan päin
kääntyneet.

Anna: Hä-ä? Ol...?

Vasara: Ka niin juuri. Ja kun hän nyt näki, että Olga on mieltynyt
toiseen...

Anna: ... niin muka suuttui ja meni matkaansa, shtó-li? Ha-ha-ha-ha!

Vasara: Kuulehan e'es loppuun! Varmaankaan ei hän tänään tahtonut olla
kotona. Sillä jos hänellä toden perään on jotakin vakavaa sydämmensä
pohjalla, niin oli hänen vaikea nähdä toisen miehen Olgan sulhasena.

Anna: A toden peräänkö sie tuumaat, että hän ois' uskaltanut toivoa...?

Vasara: ... saavansa kerran Olgan vaimokseen. Miks'ei?

Anna: Vot tak njet! [Eipähän toki vain.] Siihen en mie ainakaan oo
hänelle syytä antanut eikä slishkom [liioin] Olgakaan.

Vasara: Olgasta et saata sitä sanoa.

Anna: Saatan vjérno [varmasti].

Vasara: ... Sillä Kalle on jo niin monta vuotta meillä ollut, että Olga
ja hän ovat melkein kuin sisar ja veli yhdessä kasvaneet. Ja
välinpitämätön Kallea kohtaan ei Olga ollenkaan ollut, ennenkuin
äskettäin sattumalta tuohon Ivan Kulikoviin tutustui.


Neljäs kohtaus.

    Edelliset ja Eeva.

Eeva (on tullut korjaamaan pois tarjoimen ja teekupit): Saako nämä
muutkin juomalekeet jo tästä viedä?

Anna: Nje úsh-to [tokkos] niiden paikka siinä on. Ja johan mie taannoin
käskin ne korjata.

Eeva (itsekseen jupisten): Samovaarinhan työ vaan käskitte...

Vasara: Kuule, Eeva! Onko Olga siellä?

Eeva: Siellähän se kammarissaan viitisekse, vaatisekse; sanoo
sulhasensa tänään tulevan. -- Voi, voi! Ihanko se tyttö on hupsu, että
se sen Ryssän ottaa, joka meillä toissa päivänä kävi.

Anna: Mitäs se sinuun kuuluu, möhlö?

Eeva: Eihän se mitä, hyvä emän... matami piti mun sanoa. Sääliksi vaan
vähän käypi. Siellä meidän puolella, näet, kun niitä laukkuryssiä
kulki, niin nekös peijoonit osasivat kaupoissa pettää. Ja sen tauttahan
mie vaan ajattelin, että eiköhän ne nämä osaa sitä naimiskaupoissakin.

Vasara (nauraa makeasti): Hoh-hoh-hoh!

Anna: Mää matkaas', löntterö, tuhmuuksinesi!

Eeva: Hyvyydessänihän mie vaan, hyvä emän... matami, piti mun sanoa.

    (Menee tarjoimineen ja kuppineen oikealle).


Viides kohtaus.

    Anna ja Vasara.

Vasara: Hoh-hoh-hoh! Eipä se vanha Eeva ole niin tuhma, kuin miltä se
näyttää.

Anna: Kaneshno! [Tietysti!] Se sinua miellytti. Olisit kai valmis
peruuttamaan koko asian. Hospodi sentään, mikä lehkomyislennyi
[huikentelevainen] sie oot, Heikki!

Vasara: Päinvastoin. Isänä pitää minun punnita asiaa tarkkaan.
Kevytmielisesti en tahtoisi antaa siunaustani näin tärkeälle
askeleelle.

Anna: Vot tak! Nyt alat taaskin vanhaa nuottiasi veisata.

Vasara: Muistathan toki, mamma, että ainoan tyttäremme tulevaisuus on
kysymyksessä.

Anna: A mikäs hätä Olgan olisi rikkaan asioitsijan matamina?

Vasara: Siinäpä se on. Yhtä kevytmielisesti aprikoitte te molemmat,
sie ja Olga, vaikka sie jo viidettäkymmentä käyt ja Olga vasta
kahdeksattatoista vuottaan. Olen varma, että Olgaa vaan on miellyttänyt
miehen jotenkin pulska ulkomuoto ja sinua se, että saat vävyksesi muka
rikkaan venäläisen asioitsijan, se kun mielestäsi on hienompi, kuin
tavallinen suomalainen käsityöläinen.

Anna: Niin vot onkin. Se täytyy sinunkin myöntää. Ja vihaksipa pistää
Rouhiaisen matamin, kuin meidän Olga saapi paremman miehen, kuin heidän
Liisa.

Vasara: No niin, no niin! Tiesinhän minä: paljasta turhamielisyyttä
vaan! Mutta minusta muut syyt kaikki ovat liian keveät näin painavassa
asiassa. Ja miehen rikkauden ja toimen tunnemme sitäpaitsi vaan hänen
omista puheistaan, hänen oikeita avujaan emme vielä yhtään.

Anna: Mitäs pahaa sinä sitte hänestä tiedät?

Vasara: No, en juuri pahaa, vaan en hyvääkään.

Anna: Toto jest! [Sepä se on!] Ja sen tautta vaan, ett'ei hän oo
suomalainen, et tahtoisi hänelle tytärtämme antaa?

Vasara: Osaks' kyllä senkin tautta.

Anna: A milläs se suomalainen po tvójemu [sinun mielestäsi] sitte on
parempi, kuin venäläinen tahi muu muukalainen?

Vasara: Hyviä ja huonoja on kyllä kaikkialla. Enkä mie sitä sillä
sanonut. Mutta arvaathan itse, mitä ristiriitaisuuksia voi syntyä
aviopuolisoiden välillä, joista toinen on suomalainen, toinen
muukalainen?

Anna: On sitä, Bóshe moi [Hyvä Jumala], riitaa kylliks' suomalaistenkin
aviopuolisoiden välillä.


Kuudes kohtaus.

    Edelliset ja Olga.

Olga (tulee oikealta koreaksi puettuna).

Vasara: Tuossapa Olga onkin.

Olga: Olenko mie nyt hyvin, mamma?

Anna: No niin kaunis, kuin mansikka mäellä. Pastóika! [Odotas!] Annas
kun sinua oikein kääntelen ja katselen joka haaralta! -- Vot, ei sen
paremmaksi ihminen saata tulla. Nytpä pitäisi Rouhiaisen matamin saada
sinut nähdä, niin kyllä sille pitkä nokka tulisi, noin, tuommoinen!

    (Näyttää pitkää nenää).


Seitsemäs kohtaus.

    Edelliset ja Eeva.

Eeva (pistää päänsä ovesta oikealta): Emän... matami hoi!

Anna: No, mikä nyt hätänä?

Eeva: Pipsteekkiäkö sitä päivälliseksi ostetaan vai?

Anna: Padashdi-she [Odotashan!], Jumalan luoma! Mie tulen siin'
paikass'.

Eeva: Hyvä on!... Hih! Onpas se meidän Olga nyt fiini!

    (Vetäytyy takaisin).


Kahdeksas kohtaus.

    Anna, Vasara ja Olga.

Olga: Kuule, mamma, osaako se Eeva nyt ostaa hyvää lihaa, kun Vanja
meille tänään päivälliselle tulee? Eläkä unhota piroshnit [tortut].

Anna: Éto vjérno! Täytyy mennä sille vielä toimittamaan, muutoin se
tuopi, Boh snájet [Jumala tiesi],  mitä.

    (Rientää oikealle).


Yhdeksäs kohtaus.

    Vasara ja Olga.

Olga: Se on nyt siis ihan päätetty, pappa: Vanja saapi myöntävän
vastauksen?

Vasara: Mamma ja sie näytte sen kyllä päättäneen.

Olga: Entäs sie? Ethän sie nyt enää ai'o ruveta vastaan panemaan?

Vasara: Pakoittaa en ole koskaan tahtonut; ja näin arassa asiassa
varsinkaan en tahtoisi sitä tehdä. Mutta oletkos nyt itse,
lapsukaiseni, tarkkaan miettinyt, minkä tärkeän askeleen elämässäsi
ai'ot ottaa?

Olga: Kyllä pappa. Vaan eihän se ole mitä miettimisestä parantunut.
Sillä jo heti paikalla, kun mie Vanjan ensi kerran näin, niin mie
sanoin, että siinä se on se oikea: hän eikä kukaan muu.

Vasara: Tarkoitat kai sillä, että rakastat häntä kovin?

Olga: Voi, niin että oikein...!

Vasara: Onhan se rakkaus kyllä tärkeä asia naimisiin mentäessä, mutta
tokkohan sinun rakkautesi nyt on oikein syvä.

Olga: Ihan sydämmeni pohjasta mie häntä rakastan, pappa.

Vasara: Mutta sinun sydämmesi on vielä liian kokematon, tyttö riepuni
(nipistää Olgaa poskesta) ja sulhastasi tunnet vielä liian lyhyen ajan.
Tässä olisi sen vuoksi järkikin avuksi otettava ja asiaa olisi sinun
pitänyt kauemmin aikaa miettiä, ennenkuin...

Olga: Enhän mie voi sitä enää kauemmin... Viimekään yönä en sen takia
ummistanut silmiäni melkein yhtään.

Vasara: No sanohan nyt minulle sitte, oletkos esimerkiksi ajatellut
kaikkia niitä erilaisuuksia, jotka välillänne tulevat olemaan kielen ja
kansallisuuden suhteen?

Olga (näppärästi): Olenpa kyllä. Sitäpä me mamman kanssa sanottiin,
että hyvä se on, että ainakin venättä osaan, niin en sanasta velkaa
jää, vaan voin puheessa puoliani pitää, jos siksi tulisi.

Vasara: Ka näethän sie sen konstin kyllä osaavan. Eikä tosin oppi ojaan
kaada. Mutta sese ikävä on, että jos nyt naimisiin joudut, niin unhotat
oman kielesi kokonaan. Muutenkin jo me suomalaiset täällä Pietarissa
omaa kieltämme halveksimme ja rääkkäämme sekoittamalla siihen vieraita
sanoja. Useinpa sen omassa keskuudessammekin vaihdamme ruotsiin,
saksaan tai venäjään -- se kun muka on "fiinimpää" olevinaan, -- ja jos
sitte sattuu naiminen muukalaisen kanssa, niin jääpi se unhotuksiin
kokonaan, omasta maasta ja kansallisuudesta puhumattakaan. Ja kuitenkin
on oma äidinkieli ja isänmaa pyhimpiä asioita, joita ihmisellä maan
päällä on.

Olga: Tahdotkos sitte, pappa, että minun pitäisi jättää se, jota
rakastan, sen tautta, että hän on muukalainen, ja ottaa suomalainen,
jota en rakasta? Sitä en voi.

Vasara: Ikävä on, ett'et omain maalaistesi joukosta ole voinut löytää
mieleistäsi miestä, joka edes olisi tunnustanut samaa uskontoa, kuin
sie.

Olga: Samaa Jumalaahan me kristityt kaikki palvelemme.

Vasara: Se on totta. Mutta kuitenkin uskonnon sisällisessä luonteessa
on sittenkin niin paljon erilaista, että sen voi imeä itseensä
ainoastaan äidin maidon kanssa. Ajattelehan nyt, että siekin, luonnon
järjestyksen mukaan, olet äidiksi tuleva. Sie olet toista uskoa, kuin
miehesi, -- sillä Jumala meitä varjelkoon omaa uskontoamme hylkäämästä,
-- ja lapsesi ovat lain mukaan kasvatettavat isänsä uskoon. Niinmuodoin
tulet sie ja lapsesi olemaan eri uskoa. Jos nyt oikein omantunnon
mukaisesti tahdot äidin pyhät velvollisuudet täyttää, niin luuletko sen
voivasi tehdä, rakas lapseni? Mie en sitä luule. Joko täytyy sinun tahi
lastesi uskonnon siitä kärsiä.

Olga: Voi miksi nyt haastat tuolla lailla, pappa? Sie olet sittenkin
vastaan?

Vasara: Tee kuinka tahdot, vaan nyt sie tiedät minun ajatukseni tässä
asiassa. Ja sinua rakastavana isänäsi täytyi minun se sinulle nyt vielä
viimeisen kerran lausua.


Kymmenes kohtaus.

    Edelliset ja Anna.

Anna: (tulee oikealta): Vot täss' on sulle kirje, Olga. Sen toi
passiljni [kaupungin lähetti].

Olga (sieppaa kirjeen): Ai! Se on Vanjalta. Mitähän hän kirjoittaa?
(Repii kuoren auki ja lukee): -- Voi, voi!

Anna: No mikä nyt on? Eikö hän päivälliselle tulekaan?

Olga: Ei; ei sano voivansa tulla. On estetty...

Anna: Kas niin! Arvasinhan sen. Helkkari sentään, kun tuli laitetuksi
piroshnitkin ostamaan.

Olga: ... Ja hän pyytää, että pappa oisi niin hyvä ja tulisi hänen
luokseen. Menetkös, pappa menetkös?

Vasara: Miekö? Ja mitä varten? Kylläpähän tulee toisen kerran.

Olga: Sitten menen mie.

Anna: Stoi [Seis]. S'ei passaa. Mitäs Rouhiaisen matami sanoisi, jos
kuulisi, että minun tyttäreni on käynyt yksinäisen nuoren miehen
luona?! E-hei!

Olga: Mitäs mie nyt sitte teen?

    (Alkaa nyyhkyttää ja menee pahoillaan oikealle).


Yhdestoista kohtaus.

    Anna, Vasara ja Eeva.

Eeva (tulee samassa oikealta, saali hartioilla ja piirakaskori
kädessä): Täss' on nyt ne piroshnit, emän... matami piti mun sanoa.

Anna: Ähäs! Siitäkös nyt kiire oli, kun ei kiirettä ollut.

Eeva: Itsehän te laitoitte...

Anna: Jospa tuota muutoin aina tekisit, mitä käsketään! Lennätä
takaisin!

Eeva (itsekseen, kummissaan): Mitä kummia tämä nyt on? -- (Annalle:)
Vaan eihän ne näitä mitä enää takaisin ota.

Anna: Vie, vie, vie! Sano, että ovat vanhoja ja... ja... ja
homehtuneita.

Eeva: Hom...! Ne kuin ihan vereksiks' sanoivat. -- (Peräytyy verkalleen
oikealle ja katsoo Annaan pitkään; itsekseen:) Onkohan se tuo oikein
viisas?!

    (Menee).


Kahdestoista kohtaus.

    Anna ja Vasara.

Anna: Paslúshai [Kuulehan] Heikki! Etkö sie nyt kuitenkin menisi
usnáiaamaan [kuulustelemaan], niin Olgaakin sillä utesháiaisit
[lohduttaisit].

Vasara: Mää nyt tästä, kun ei Kallekaan ole kotona.

Anna: Kyllä mie sill'aikaa makasiinia hoidan. -- Ja itsekin voit
samalla miehestä správitsa [tiedustella] ja selkoa ottaa.

Vasara (itsekseen): Se on totta. Se on minun velvollisuutenikin.
(Ääneen): No olkoon menneeksi! Mie lähden. Menen täältä kyökin kautta,
niin on lyhempi matka.

    (Menee oikealle):

Kolmastoista kohtaus.

    Anna.

Anna (yksin): Jokohan se sulhanen toden perää pötkii käpälämäkeen? Ja
mie kun luulin, että nytpäs sitä saan Rouhiaisen matamille pitkää nenää
näyttää, kun meidän Olga saapi niin pulskan ja rikkaan miehen. -- Mutta
mie pelkään pahaa. Ehkä se Kalle peeveli on prótiv [vastaan] minua
alkanut juonitella. Kuka sen juuttaan tietää?...


Neljästoista kohtaus.

    Anna ja Olga.

Olga (palaa itkettyneenä ja nyyhkyttäen): Missä pappa on?

Anna: Elä tuossa naprásno [turhaan] tillitä. Hän läksi jo.

Olga: Läksi?! Ja mie en saanut Vanjalle terveisiäkään laittaa.

Anna: Vót jestshó [Vielä mitä], kun se jo alusta alkaen näinikään
kujeilemaan rupee.


Viidestoista kohtaus.

    Edelliset ja Eeva.

Eeva (ovelta): Emän... matami hoi!

Anna: Joko taaskin?

Eeva: Tulkaahan vähän tänne.

Anna: Hóspodi sentään! Senkös kanssa ei jouda muuta kuin kúhnassa
[kyökissä] seistä törröttämään.

    (Menee Eevan perästä oikealle).


Kuudestoista kohtaus.

    Olga.

Olga (yksin): Voih, mitähän tämä nyt merkitsee? Ja minkähän tähden
oikeastaan hän ei tullut? Estetty, kirjoitti hän vaan. Mutta ehkä hän
onkin sairas, vaikka kirjoitti vaan sillä lailla. (Ottaa kirjeen
taskustaan ja istuutuu sohvaan). Luenpahan e'es, pappaa vuotellessa,
tätä Vanjan kirjettä.

    (Lukee itsekseen):


Seitsemästoista kohtaus.

    Olga ja Kalle Kalke.

Kalle (on sillä välin, Olgan huomaamatta, tullut perältä huoneeseen):
Hyvää päivää!

Olga (hypähtää istualtaan ja kätkee nopeasti kirjeen taskuunsa): Kalle!
Hyi, kun säikäytti! Oikein sydäntäni hytkäytti.

Kalle: Suokaa anteeksi!

Olga: Mitäs sinä tahdot?

Kalle: Missähän mestari on, kun ei makasiinissa ketään ollut?

Olga: Pappa ei oo kotona.

Kalle: Vai ei? Minnekähän hän on mennyt?

Olga: Hän meni Va... Mistä minä tiedän. Olenko minä hänen vartijansa?!

Kalle: Sepä kumma!

    (Äänettömyyttä. Hän aikoo ensin kääntyä ja mennä, vaan jääpi).

Olga (katsoo häneen pitkään ja odottaa).

Kalle: Tuota...

Olga: No?

Kalle: Sitähän mie, että ehkä mie sitte saan haastaa teidän kanssanne
muutaman sanan, koska nyt näin satuimme kahden kesken?

Olga: Mitäs sulla on mulle haastamista?

Kalle: Mitäkö mulla on?

Olga: Ka, niin juuri.

Kalle: Oisihan sitä paljonkin. Ja onhan sitä ehtinyt kertyä sydämmelle
jos jotakin sillä aikaa, kun mie isänne luona olen sällinä palvellut.

Olga: Ka, haasta siitä sitte isälle eläkä minulle.

Kalle: Mitä työ nyt noin... niinkuin ette ymmärtäisi, mitä mie
tarkoitan.

Olga: Enkä, ka!

Kalle: Jos vai se sitte niin päin on, niin antakaa anteeksi, että kysyn
suoraan: onko teillä täysi tosi tuon venäläisen kanssa?

Olga: Mitäs sull' on sen kanssa tekemistä?

Kalle: Ja te vielä sitä raskitte kysyä? No, jos ei muuta, niin on
ainakin minun sääli teitä, Olga neiti.

Olga: Hyh, sitä en tarvitse.

Kalle: Sen kyllä näen. Niinkuin senkin, ett'ei teillä ole sitä enää
vähääkään minua kohtaan. Mutta noin ette ollut ennen...

    (Kotva äänettömyyttä).

Olga (hyräilee itsekseen ja näyttää levottomalta).

Kalle: Vieläpä pari viikkoa sitte olitte ihan toisenlainen minua
kohtaan.

Olga: Voih! Jätä minut rauhaan, Kalle! Eläkä haasta noista vanhoista
asioista.

Kalle: Kyllä. Vaan vastatkaa mulle ensin: miksi olette näin muuttunut?

Olga: En mie mitä ole muuttunut.

Kalle: Se ei ole totta. Mie kyllä näen kaikki. Sillä tunnenhan teidät
hyvin. Jo pienestä pahasta opin teitä tuntemaan ja... ja rakastamaan,
sillä yhdessähän olemme kasvaneet melkein kuin veli ja sisar. Mutta mie
rakastin teitä enemmän, kuin veli rakastaa sisartaan. Enkä luule
erehtyväni, että työkin olette pitänyt minusta enemmän, kuin sisar
veljestään. Sanokaa, sanokaahan suoraan: olenko siinä erehtynyt?

Olga (ei vastaa mitään, vaan kääntyy poispäin).

Kalle: Niin, työ ette voi vastata, sillä työ olette omat sananne
syönyt.

Olga: Pidätkö, Kalle, niitä sanoja sitte, jotka sinulle kerran,
"Hyväntekeväisyysseuran" iltamasta tullessamme, tulin sanoneeksi, niin
kovin lujina...?

Kalle: ... että paria viikkoa myöhemmin voitte suostua tyhjänpäiväiseen
lavertelijaan, jonka tuskin tunnettekaan.

Olga: Kalle!

Kalle: Jos vai työ niin tulette lupauksianne antaneeksi, niin
ansaitsisitte todellakin saada mieheksenne tuon keinottelijan.

Olga: Jos et sinä lakkaa, niin...

    (Aikoo mennä oikealle).

Kalle: Silmänräpäys vielä, Olga neiti!

Olga: No?

Kalle: Minulla on teille muuan tärkeä asia ilmoitettavana.

Olga: Mikä niin?

Kalle: Työhän ai'oitte mennä mammaanne hakemaan?

Olga: Entä sitte?

Kalle: Minä tiedän, että koko tämä naimiskauppa on hänen tekoansa.
Sillä ettehän työ kuitenkaan ole sellainen kevytmielinen hupakko, Olga
neiti. Mie iloitsen siis teidän puolestanne, kun voin teille ilmoittaa,
että teidän naimisestanne tuon herra Kulikovin kanssa ei tulekaan
mitään.

Olga (kovin hämmästyneenä): Mitä? Kuinka sie sen voit sanoa? Mistä sie
sen tiedät?

Kalle: Se on sama, mistä sen tiedän. Mutta kiittäkää Jumalaa siitä! Se
on teidän onnenne.

Olga: Vaan selitähän, Kalle hyvä, mitä sie sillä tarkoitat?

Kalle: Ehkäpähän kaikki kohta selviää. Enkä mie tahdo toisesta mitään
pahaa haastaa; luulisitte minun omaan pussiini puhuvan.

    (Puodin ovikello helähtää).

Kalle: Sinne tuli joku makasiiniin. -- Elkää nyt panko pahaksi, jos
minä kiivaudessani, mutta rakkaudestani olen teitä loukannut; ne ovat
olleet loukatun sydämmen sanoja. Ettehän pane pahaksi?

Olga (leppoisesti): Enkä, Kalle.

Kalle: Teidän parastahan mie vaan... Täytyy mennä.

    (Menee perälle).


Kahdeksastoista kohtaus.

    Olga.

Olga (yksin): Voi! Herra Jumala! Mitä nyt on tapahtunut' Mitä hän
tuolla tarkoitti? Ja Kalle! Mitä olenkaan hänelle tehnyt?! Kuinka
olenkaan voinut olla näin paha häntä vastaan?! Voi, minua onnetonta!
Voi, minua onnetonta!

    (Heittäytyy tuoliin sohvan viereen ja nyyhkyttäen
    panee päänsä käsivartensa päälle).


Yhdeksästoista kohtaus.

    Olga ja Anna.

Anna (tulee oikealta): Hospodi pamilui! [Herra armahda!] Yhäkö sie
tuossa vielä istut ja itket?!

Olga: Voi mamma, tiedätkös mitä?

Anna: No, ka mitä nyt?

Olga: Mie oon vissi, ett'ei siitä tulekaan mitään, koko asiasta.

Anna: Vsdor! [Joutavia!]. Mitä tuossa ennen aikojasi besbakójaat [olet
huolissasi] itseäsi?! Vuotahan e'es' kunnes pappa tulee, niin saamme
kuulla. Tuolla lailla oot nyt itkemällä silmäsi pilannut, ett'ei sua
kehtaa ihmisillekään näyttää. Padiikka [Menehän] nyt pian silmäsi
huuhtomaan! Sattuu vielä Rouhiaisen matami tulemaan, niin luulee, että
mikä jupakka täällä on ollut. Mene!

Olga: Enhän mie mitä oo itkenyt.

    (Menee oikealle).


Kahdeskymmenes kohtaus.

    Anna ja Eeva.

Eeva (tulee samassa oikealta): Enhän mie mitä lihaa saanut.

Anna: Sus sentään! Vastakos sie nyt kävit lihaa ostamassa? Sekös tekee
kaikki nurinpäin: ensin teseerin toi ja nyt kävi lihaa hakemassa.
Siihenhän se sun aikasi meneekin, kun näin nasaat ja fperjoot
[edestakaisin] juoksentelet? No, miks'et saanut sitte?

Eeva: Eihän siellä lauhkassa [puodissa] mitä tolkkua saa; kujeilevat
vaan. Mie kysyin, mitä se pipsteekki funtti [naula] maksaa? -- "Vatsat
päät", sanoo. -- Mitä vatsaa ja päätä, mie sanoin; pipsteekkiähän mulle
pitää. Mutta se vaan nauraa ja omaansa panee: "vatsat päät, vatsat
päät." -- Tfyi, senkin riivattu, mie sanoin; vielä sulle häntää, mie
sanoin, ja läksin tieheni.

Anna: Sus sentään sitä ihmistä. Etkö sie konsaan opi venäjäksi
stshitaimaankaan?! [laskemaan lukuja.]

Eeva: Kuka sen heidän melskansa oppii, kun eivät osaa ihmisiksi
haastaakaan.

Anna (on ottanut piirongilta kynän ja paperilapun): Aina sillä pitää
sapiska [kirjelappu] mukana olla. Et kertaakaan osaa mitään ilman
ostaa.

    (Kirjoittaa).

Eeva: Kukapa sitä muukaan osaa mitään ilmaseksi ostaa?!

Anna (antaa lapun Eevalle): Vot sulle nyt. Eläkä tulekaan ilman lihaa
takaisin.

Eeva: En suinkaan mie paljasta luuta tuo.

    (Menee oikealle):


Kahdeskymmenes ensimmäinen kohtaus.

    Anna.

Anna (yksin): Oikeinkohan se lie niin tuhma tuo Eeva, vai muutenkohan
se vaan tuhmaksi tekeytyy, -- Jumala hänet tietää.


Kahdeskymmenes toinen kohtaus.

    Anna, Vasara, sitte Olga.

Vasara (tulee oikealta vihaisena): Missä Olga on?

Anna: Kas, siinähän sie jo oot, Heikki. -- Kamarissaan hän on.

Vasara: Kutsu hänet tänne!

    (Kävelee edestakaisin).

Anna (huutaa ovelta): Olga tules tänne! Pappa domói prishól [tuli
kotiin] -- Hospodibóshe moi, Heikki, mikä sinun nyt on? Kävelet kuin
karhu häkissään.

Vasara: Mikä on? Vielä tuota kysyt!

Olga (on tullut sisään ja katselee oven suusta pelästyneenä isäänsä).

Anna: No, haastahan toki! Näethän, että Olgakin tuossa pelästyneenä
vuottelee tietoa. No?

Vasara: No, no, no?! Se on hävytöntä sanon minä.

Anna: Gavari-she [Haastahan], Jumalan luoma, jo, mikä? Mikä?

Vasara: Pelkkää kevytmielisyyttä! Sanoinhan mie: pelkkää
kevytmielisyyttä!

Olga: Eikös hän olekaan sairas, pappa?

Vasara: Sairas?! Terve kuin pukki.

Anna: Mutta mitäs sitte on tapahtunut? Tahtoikos hän purkaa, vai?

Vasara: Mitä purkaa? Kontrahtiahan hän vaatii allekirjoittamaan.
Ymmärrätkös: kontrahtia?!

Anna: M-hm! Kontrahtia! (Olgalle syrjään:) Slaava bóhu! [Jumalan
kiitos!]. Ja mie jo pelästyin. (Vasaralle:) Hospodi, kuinka sie
säikäytit, Heikki. No, ka mikäs siin' on? Kirjoita! Mitä siitä on
suuttumista?

Vasara: Vai niin? Vai kirjoita? Tiedätkös sitte, mitä ehtoja hän siihen
tahtoi panna?

Anna: Sen kai, että Olga hänet vissisti ottaa?

Vasara: Niinkö luulet? E-hei! Vaan ensiksikin sen, että hän ottaa Olgan
ainoastaan siinä tapauksessa, että saapi neljäkymmentä tuhatta ruplaa
myötäjäisiä.

Anna: Hä-ää?

Vasara: Niin juuri. Neljäkymmentä tuhatta ja ne vielä viikkoa ennen
häitä.

Anna (Paukahuttaen kämmenensä yhteen): Neljäkymmentä tuhatta ruplaa
pridanoa! [myötäjäisiä!] Mutta sehän se on meidän kapitaalimme, joka
meillä pankissa on.

Vasara: Niin onkin.

Anna: Ja ettäkö me sen antaisimme?! O-ho! Siihen sanon mie nietua.

Vasara: Saman sanoin jo hänelle miekin.

Anna: Vai neljäkymmentä tuhatta ruplaa?! Vähäpäs se ahma tahtoisikin
siepata. Jääköön Olga ennen hotj [vaikka] vanhaksi piiaksi, kuin ne
annan, jos ei häntä kuka ilman ota.

Olga: Mutta mamma!...

Anna: Vot ikään!

Olga: Vaan tämähän on kauhea skandaali.

Anna: Olkoon! Ja näyttäköön Rouhiaisen matami hotj viisi pitkää
nenää...!

Vasara: Siinä sen nyt näette. Ja enkös mie jo alusta pitäen sanonut,
että se oli pelkkää kevytmielisyyttä koko juttu.

Anna: A eikös sillä peevelillä sitte itsellään mitikään ookaan, hotj se
itseään rikkaaksi hvaliiasi?

Vasara: Mikä rikas se on? Köyhä kuin kirkon rotta.

Anna (Olgalle): Ka, paiskaa sille mokomalle sitte rukkaset vasten
pläsiä niin, että läjähtää!


Kahdeskymmenes kolmas kohtaus.

    Edelliset ja Eeva.

Eeva (tulee oikealta, iso pala raakaa lihaa kädessä): No, nyt mie sen
toin.

Anna: Mitäs tuosta tänne kantelet?! Vie kuhnaan [kyökkiin].

Eeva: Hyvä on. -- (Kääntyen ovessa). Pikanelliako sitä tänään
puljonkiin pannaan, vai?

Anna: Eihän sitä, Jumalan luoma, joka päivä frikatellia tok' panna.
Laita limppuja!

Eeva: Laitetaan sitte.

    (Poistuu kummastuneena oikealle).


Kahdeskymmenes neljäs kohtaus.

    Anna, Vasara ja Olga.

Olga: Tiedätkös, mamma, mitä? Eiköhän koko tässä asiassa vaan ole mitä
salaisia juonia?

Anna: Toto [Sitäpä] mie jo itsekin taanoin ajattelin, että vjerno se
Kalle...

Vasara: Se ei ole mahdollista. Se on ihan turha, että te nyt enää
mitään Kallen päälle lykkäätte. Siihen ei ole vähääkään syytä.

Anna: Naprótiv [Päinvastoin] se on hyvinkin mahdollista, Heikki. Kuinka
herra Kulikov muuten olisi tullut pyytäneeksi kak ras [juuri tuon] tuon
summan, ell'ei Kalle olisi häntä siihen yllyttänyt. Sillä ei kukaan
muu, kuin hän, voi tietää meillä sen summan olevan.

Vasara: Se on pelkkä sattuma vaan eikä mitään muuta, sillä yhtä vähän
Kalle, kuin kukaan muukaan, voi tarkalleen minun asiani tuntea.

Olga: Mutta, pappa, se minua kummastuttaa, mitenkä Kalle saattoi
minulle edeltäpäin sanoa, ett'ei minun naimisestani Vanjan kanssa
tulekaan mitään.

Anna: Ähäs! Vot siinä sen näet, Heikki. Vot nyt se selviää!

Vasara: Milloinka hän sen on sanonut?

Olga: Tänään juuri.

Anna: Tä... tänään?

Vasara: Tänäänkö? Mutta Kallehan ei ole ollut kotona koko päivänä.

Olga: Kun sie olit Vanjan luona ja mie istuin täällä yksinäni, niin
tuli hän tänne sisään ja silloin hän sen sanoi.

Vasara: Mitä? Onko hän jo tullut kotiin?

Anna: Vai on hän kotona? Pasaviikka [Kutsupas] hänet sitte tiliä
tekemään! Pasaviikka hänet nyt sitte sanoistaan ja teoistaan
otvetshaimaan [vastaamaan], jotta mie saan hänet ajaa niskasta
pellolle! Siinä sen nyt näet! Semmoinen se nyt on, semmoinen herjaaja,
mashennik [konna]!

Vasara (menee ja huutaa peräovesta:) Kalle, tules vähä tänne!


Kahdeskymmenes viides kohtaus.

    Edelliset ja Kalle (perältä).

Vasara: No, Kalle? Mitä tämä merkitsee?

Anna: No, papróobuikka [Koetapas] nyt puolustaa itseäsi, jos osaat!

Kalle: Pyydän anteeksi, että olen ollut näin kauan ilmoittamatta
poissa, mutta...

Vasara: Niin. No?

Anna: Mutta mitä? Mutta mitä, a?

Kalle: Tuota... enköhän mie sais' haastatella mestaria kahden kesken?

Anna: Vot tak njet! Ei ollenkaan! Ei mitään koukkuja enää, kultaseni!

Kalle: Koukkuja? Mutta nyt en mie ymmärrä, mitä tämä on?

Vasara: Annahan nyt, mamma, Kallelle e'es suunvuoroa, niin hän kyllä
haastaa meidän kaikkienkin kuullen!

Anna: No, no, haasta nyt sitte, jos osaat!

Kalle: Sama se. Jos minua vaaditaan kaikkien kuullen haastamaan, niin
haastan...

Anna: Niin juuri, mie vaadin. Eläkä salaakaan mitään...!

Kalle: Eipä mulla mitä salaisuuksia ole. Ja parempihan se on, että
kaikki tulee ilmi yht'aikaa.

Anna: Toto onkin, sillä tässä on kyllä vierasmies, joka kaikki todeksi
näyttää.

    (Osottaa Olgaa).

Kalle: Olga neiti!

Anna: Niin justiin -- Olga!

Olga: Enhän mie mitä, mamma...

Kalle: Mitäs kauheata mie sitten olen tehnyt, Olga neiti? Sanokaa!

Anna: Katsopas sitä sutta lampaan vaatteissa! Arvasinhan mie sen. Mutta
spóorippas [väitäppäs] nyt, ett'et itse oo sanonut Olgalle, ett'ei
hänen naimisestaan tuon herra Kulikovin kanssa tulekaan mitään, hä?

Kalle: Sen myönnän sanoneeni.

Anna: Ähäs! Se on siis totta. A konsa sen tiesit sanoa, niin myönnät
kai myöskin käyneesi herra Kulikovia yllyttämässä kontrahdin
allekirjoittamista ja neljänkymmenen tuhannen ruplan myötäjäisiä
vaatimaan.

Kalle: Tuon kuulen nyt vasta ensi kerran ja teidän omasta suustanne. Ja
tuota ette voine, Olga neiti, todistaa minun sanoneeni enkä tehneeni?

Olga: En, Kalle, sitä en ole sanonutkaan.

Vasara: Kuule, mamma, nyt sie taas kiivastut ja syyttä Kallea syytät.

Anna: A missäs hän sitte tänään on ollut? Pústj [Sanokoon] sitte sanoo,
missä hän tänään näin kauan on ollut!

Vasara: Niin, Kalle, mitäs sinun poissaolosi oikein merkitsee? Se vaan
minun pitikin saada tietää.

Kalle: Mie puhun nyt sitte suuni puhtaaksi. -- Nähkääs; jo ensi
kerralla, kun tuon herra Kulikovin talossanne näin, näytti hän minusta
oikealta veijarilta.

Anna ja Olga (yht'aikaa): Mitä sanot?

Vasara: No?

Kalle: Ja kun mie sitte näin, mikä suhde kehittyi hänen ja Olga neidin
välillä, niin ei minun sydämmeni saanut rauhaa. Sillä jos ei matami ja
mestari sitä tiedä, niin tietää ainakin Olga neiti vähän, kuinka paljon
mie häntä rakastan. Voinpa sanoa, että hänkin minua ennen rakasti,
vaikka sitte tuon herra Kulikovin tähden toisellaiseksi muuttui...

Anna ja Vasara (katsovat Olgaan, joka seisoo, silmät maahan luotuina).

Kalle: Niin no. Sama se. Se on hänen oma asiansa. Mutta mie en voinut
nähdä hänen suorastaan turmioon joutuvan. Sattumalta, nähkääs, sain
tietää tuosta miehestä yhtä ja toista, joka vahvisti luuloni, että hän
toden perään onkin veijari.

Vasara: Siinä sen nyt näette.

Anna: Mut voitkos sie sen todeksi näyttää, a?

Kalle: Tänään sain sen tietää varmaan ja siinä syy, miksi olen poikessa
ollut. Todeksi ei minun tarvinne näyttää, sillä kohta saatte ehkä sen
jo muullakin lailla tietää.

Vasara: Mutta haasta, Kalle! Nyt juuri tarvitsen lisätodisteita.

Kalle: No, koska mestari niin tahtoo. Nähkääs, asianlaita on niin, että
herra Kulikov onkin -- nainut mies.

Vasara: Mitä sanot?!

Anna: ja Olga (yht'aikaa): Hospodi Boshe moi! Onkos se mah...?!

Kalle: Niin... veijari, joka kosimalla ja suuria myötäjäisiä ennen
häitä vaatimalla koettaa pettää nuoria herkkämielisiä tyttöjä ja heidän
vanhempiaan. Semmoisia kyllä on.

Vasara: Kas siinä se nyt selviää koko juttu.

Olga: Mutta onko se mahdollista?

Anna: Herra Kulikovista mie en voi sitä uskoa. Vot se ei saata olla
totta.

Kalle: Luulette siis minua valehtelijaksi?

Anna: Niin luulenkin.

Vasara: Mitä sie nyt, mamma...

Anna: Mie en sitä usko ennenkuin se toteen näytetään. Ja se ei ole
muuta, kuin Olgan ja hänen sulhasensa herjaamista. Vot shto! [Niin
juuri!] Paljasta herjaamista.

Kalle: No, hyvä matami, jos se on sillä lailla, niin olkoon! Mutta
tämän jälkeen ei minua enää talossanne tarvittane. Eikä minun sovikaan
tänne jäädä.

    (Menee perälle).


Kahdeskymmenes kuudes kohtaus.

    Anna, Vasara Ja Olga.

Vasara: Mutta mitä sie nyt teet, mamma?! Kuinka voit sie sanoa tuolla
lailla?! Olenhan mie jo itse nähnyt, mikä mies tuo herra on.

Anna: Mitäs mie? Enhän mie mitä? Ja mikäs haju se nyt niin vdruk
[yht'äkkiä] Kallen nokkaan muka pisti?

Vasara: Mikä?! Vielä tuota kysyt? Kadotan tässä nyt vielä sinun
kiukkusi tähden oikean käteni, joka minua niin monta vuotta on
uskollisesti palvellut.


Kahdeskymmenes seitsemäs kohtaus.

    Edelliset ja Eeva.

Eeva (tulee kirje kädessä): Tässä on mestarille yks' preivi.

Vasara: Keltäs se nyt vielä On?

    (Aukasee ja lukee itsekseen).

Eeva: En tiedä. Sen toi taaskin yks' semmoinen kenraali, jolla on
punainen lakki päässä.

Anna: Mikä kenraali? Passiljni, kaupungin lähettihän se on. -- No,
Heikki?

Vasara: Kas nyt. Se on nyt sittenkin totta, mitä Kalle sanoi.

Anna ja Olga: Mitä? Mitä?

Vasara: Tässä on nyt todiste. Tämä kirje on tuon veijarin omalta
vaimolta, joka on saapunut Pietariin, saatuaan tiedon miehensä
kavaluuksista, ja aikoo panettaa hänet kiinni. Ennenkin on hän jo, tuo
mies, tehnyt samallaisen kepposen Kievissä. Ja hänen oikea nimensä
onkin Petrov eikä Kulikov, vaikka hän elää väärällä passilla. Täss' on
hänen vaimonsa adressi: hän aikoo nyt pyytää meitä kaikkia todistajiksi
miestään vastaan. Tuoss' on kirje, -- lukekaa!

Anna ja Olga (ottavat kirjeen ja lukevat):

Eeva: Enkös mie sitten sanonut, että kyllä ne nämä osaavat pettää
naimiskaupoissakin!

Olga: Jumalan kiitos sitte, pappa...

Vasara: Niin. No, mitäs siihen nyt sanotte? Jumalan kiitos! -- Mutta
nyt pitää Kalle tänne kutsua. (Huutaa peräovesta): Kalle on hyvä ja
tulee vielä tänne.


Kahdeskymmenes kahdeksas kohtaus.

    Edelliset ja Kalle (perältä).

Kalle: Mitäh, mestari...?

Vasara: Tässä tuli nyt kirje, joka todistaa ilmoituksesi oikeaksi. Ja
minun täytyy siis meidän kaikkien puolesta pyytää sinulta anteeksi
kaikesta pahasta.

Kalle: Eihän mulla mitään ole anteeksi annettava.

Anna (joka on tavaillut kirjettä, rutistaa sen ja viskaa vihaisesti
nurkkaan).

Vasara: Kyllä. Mamma on hiukan kiivasluontoinen, sen sie hyvin tiedät,
vaan ei se ole niin pahoin tarkoitettu, mitä hän sanoo. Sillä hän kyllä
aina sanansa ja tekonsa katuu. Eikö niin mammaseni? (Ottaa Annan
kainaloonsa ja taputtaa häntä olkapäälle). -- Mutta entäs sie,
Olgaseni! Kuinkas sie olet Kallea kohtaan käyttäytynyt? Näin huonosti
olet sie palkinnut Kallen rakkauden, jonka suuruus sinua kohtaan tämän
tapauksen kautta nyt on tullut ilmi. Mene nyt ja pyydä Kallelta
anteeksi ja sopikaa sitte keskenänne niinkuin parhaiten taidatte.

Olga (menee ujosti Kallen luo, joka tarttuu hänen käteensä).

Eeva (Vasaralle): Uskokaa taikka elkää, mestari, mutta sen mie sanon,
että kyllä noista (osottaa Olgaan ja Kalleen) kahdesta vielä kerran
maailmassa yks' pari tulee. Siltä se näyttää.

Anna: Mutta, Hospodi Bosche moi, mitäs Rouhiaisen matami nyt sanoo?!!

    Esirippu alas.





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Naimiskauppa - Yksinäytöksinen huvinäytelmä" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home