Title: Eeva - Näytelmä neljässä näytöksessä
Author: Hostrup, Jens Christian
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Eeva - Näytelmä neljässä näytöksessä" ***


EEVA

Näytelmä neljässä näytöksessä


Kirj.

C. HOSTRUP.


Suomennos tanskan kielestä



Suomalainen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1897.



HENKILÖT:

 _Rönnow_, Sallinggaardin omistaja.
 _Eeva_, hänen vaimonsa.
 _Harald_, heidän poikansa.
 _Margrete_, sisäpiika.
 _Tokslund_, meijerin vuokraaja.
 _Varatuomari Hatting_.
 _Rouva Hatting_.
 _Knudsen_, maamittari.
 _Lavs Hjort_,   |
 _Per Wollesen_, | talonpoikia.

Tapahtumapaikka Sallinggaard ja sen ympäristö Jyllannissa
Tanskan maalla.



Ensimmäinen näytös.


Rönnowin sali. Takaseinällä ovi ja sen molemmilla puolilla ikkunat,
joista avonaisen parvekkeen yli näkee puutarhan. Oikealla kaksi ovea,
etumainen etehiseen ja taimmainen ruokasaliin. Vasemmalla ovi Eevan
huoneeseen.


Ensimmäinen kohtaus.

    (Eeva ja Harald istuvat pöydän ääressä. Pöydällä on
    karttoja ja koulukirjoja).

_Eeva_. Jo riittää täksi päivää. (Sulkee edessään olevan kirjan ja
nousee). Pane pois kirjasi, poikani, ja juokse ulos, mutta elä mene
kauas, sillä isä varmaankin tulee pian.

_Harald_. Mutta missä isä on? Eihän isä ollut yölläkään kotona.

_Eeva_. Ei. Eilis-iltana oli kaupungissa kokous, jossa isän piti olla
mukana, ja tänä aamuna hänen oli määrä keskustella muutamien miesten
kanssa. Etkö ole kuullut, että isä aikoo valtiopäivämieheksi?

_Harald_. Kaikkihan siitä puhuvat.

_Eeva_. Kutka siitä puhuvat?

_Harald_. Kaikki rengit -- ja Tokslund. Kuulehan, äiti! Tokslund'in on
pahamieli siitä, että isä tahtoo tulla valtiopäivämieheksi.

_Eeva_. Miksi niin, poikaseni?

_Harald_. Hän sanoi Iso-Jussille, että olisi paljoa parempi että isä
jäisi kotiin, sillä eräs toinen mies tahtoo myöskin päästä
valtiopäiville, ja hän vastustaa isää.

_Eeva_. Niin, se on aivan totta.


Toinen kohtaus.

    Edelliset. Margrete (asettaa pöydälle vesipullon ja laseja).

_Harald_. Mutta sitten minä sanoin, että hänen pitäisi hävetä, mutta
sitten Tokslund sanoi, että tuo toinen oli tullut ensiksi ja isä oli
tullut vasta jälkeenpäin, ja sitten Margrete sanoi, että hän on niin
hyvä ja Margrete tuntee hänet niin hyvin -- sen toisen miehen...
Kyllähän Margrete isänkin tuntee, mutta hän tuntee myöskin sen toisen.

_Eeva_ (Margretelle). Vai tunnette te Knudsenin, joka on asettunut
tänne vaaliehdokkaaksi?

_Margrete_. Niin, rouva, minä olen tuntenut hänet monta vuotta.

_Eeva_. Me tunsimme hänet myöskin siihen aikaan, kuin hän oli aivan
nuori, ja me pidimme paljon hänestä. Minä kuulin eilis iltana hänen
puhuvan koululla vaalikokouksessa.

_Margrete_. Minä olen oikein pahoillani siitä, että hän on joutunut
vastustamaan meidän herraa, mutta hän oli luvannut ruveta ehdokkaaksi
paljoa ennemmin, kuin herra Rönnow asiata ajattelikaan. Minä tahdon
sanoa rouvalle, että hän on ennen asunut tällä paikkakunnalla, ja
silloin hänestä täällä pidettiin hyvin paljon; kaikki sanovat että hän
on kelpo mies.

_Eeva_. Samaa minäkin luulen. Minun mielestäni hän puhui hyvästi eilen.
Mutta minulle kerrottiin, että te olette kihloissa. Ettehän vaan lie
Knudsenin kanssa?

_Margrete_. Olen, hyvä rouva... ja hän se sai minut teille hakemaan
palveluspaikkaakin viime keväänä, jolloin te muutitte tänne. Hän
vakuutti minulle, että täällä minun olisi niin hyvä olla.

_Eeva_. Se ilahuttaa minua. Iloitsen siitä, että te olette niin
läheisessä suhteessa häneen sekä myöskin siitä, että hän ajattelee
meitä ystävällisesti. Me tutustuimme häneen silloin, kuin olimme olleet
toista vuotta naimisissa ja vastikään olimme ostaneet maatilan
Sjellannissa. Hän oli siihen aikaan puutarhuri ja pani meidän
kasvitarhamme kuntoon. (Haraldille). Mene vaan, poikaseni. (Suutelee
häntä, Harald juoksee ulos eteisen ovesta.) Mutta sittemmin hän on
suorittanut tutkinnon ja päässyt maamittariksi. Ja nyt hän tahtoo tulla
valtiopäivämieheksi.

_Margrete_. Niin Knudsen sanoo, että hänellä on halua siihen ja hän on
valmistautunut sitä varten. Mutta nyt minä toivoisin, että hän ei olisi
tehnyt sitä.

_Eeva_. Miksi niin? Eikö hän ole kelpo mies? Ja miestä siinä
kysytäänkin.

_Margrete_. Herra on varmaankin hänelle vihoissaan, ja sitten ei
luultavasti käy laatuun, että... että...

_Eeva_. Että hän tulee tänne teitä katsomaan -- niinkö? Se kyllä käy
laatuun. Olisihan toki hullunkurista, ellei Knudsen paikkakunnalla
käydessään saisi teitä tavata. Ja vaikka te ette olisikaan täällä, niin
ei Knudsenin pitäisi mennä meidän ohi poikkeamatta sisälle. Minäkin
tahtoisin mielelläni tavata häntä pitkästä ajasta. (Vaunujen jyrinää
kuuluu). Jo Rönnow tulee!

    (Rientää ulos eteisen läpi, Margrete perässä).


Kolmas kohtaus.

    Varatuomari Hatting rouvineen. Rönnow. Eeva.

_Rönnow_. Tunnethan sinä varatuomari Hatting'in eilisestä. Tässä on
hänen rouvansa, jonka minä sain lähtemään mukaan tänne.

_Rouva Hatting_. Niin, herra Rönnow on vastustamaton. Hän saa
puhujataidollaan jäykimmänkin taipumaan. Ja hauska olikin tulla
Sallingaardiin, sillä tämä koti on minulle hyvin tuttu entisen
omistajan ajoilta.

_Eeva_. Toivonpa, että viihdytte täällä.

_Rouva Hatting_. Olen jo kauan halunnut tutustua teihin, rouva Rönnow,
sillä minä olen kuullut teistä paljon. Olen aina kuvaillut teitä tosi
naiseksi, hiljaiseksi ja lempeäksi.

_Eeva_. Te erehdytte. Minä olen päinvastoin oikea peikko. Kysykää vaan
Rönnow'ilta.

_Rönnow_. Niin, Eeva on tarmokas luonne. Hänessä on tulta.

_Hatting_. Sellaisia ne naiset ovat meidän aikana. Miehet ovat niin
velttoja, että tuskin viitsivät nostaa jalkojaan, mutta naiset, ne ovat
innoissaan. Semmoinen se on Lillikin. Hänen täytyi välttämättömästi
päästä vaalikokoukseen eilisiltana. Ja kun hän kerran sinne pääsi, niin
hän ei päästänyt minua rauhaan, ennenkuin lupasin ottaa hänet mukaani
myöskin tämän päiväiseen kokoukseen Lyngören ravintolaan.

_Rouva Hatting_. Niin, minä jouduin ihan haltioihini. Olipa vahinko,
että te ette olleet siellä.

_Eeva_. Minä olin siinä kokouksessa, joka pidettiin täällä eilen
puolenpäivän aikana.

_Rouva Hatting_. Ja te innostuitte? Niin, tietysti. Semmoisia me
olemme.

_Hatting_. Mutta kuulkaa, hyvä rouva! Teidän täytyy käyttää kaikki
intonne pitääksenne Rönnow'ia virkeänä, niin että hän uhraa kaikki
voimansa valtiomiehen tehtäviin. Juuri hänen tapaisiaan miehiä
meidän täytyy saada valtiopäiville. Tässä kysytään valistunutta,
omintakeista miestä, jolla on tavattomat puhujalahjat ja joka ei ole
virkatehtäviinsä hautaantunut, niinkuin me muut.

_Eeva_. Rönnow on innokas maanviljelijä.

_Hatting_. Ihan niinkuin olla pitääkin. Tuollaisia vapaita, varakkaita,
sivistyneitä miehiä, niitä meidän täytyy saada valtiopäiville.
Olisittepa nähneet, kuinka hän valloitti kaikkien mielet kaupungissa.
Sieltä ei Matti saa montakaan ääntä.

_Eeva_. Matti?

_Hatting_. Niin, Matti Knudsen, maamittari. Ettekö tiedä, että hänen
nimensä on Matti?

_Rönnow_. Kyllähän sinä sen tiedät, onhan hän sinun vanha ystäväsi.
Sinä saat ylpeillä hänestä.

_Hatting_. Niin, hänellä on ihailijoita talonpojissa. Ne suosivat
tuollaisia puolisivistyneitä vertaisiaan, jotka osaavat kohdella heitä
oikein kansanomaisesti. Ja tässä vaikuttaa tietysti myöskin se, että
hänen nimensä on Matti. Se, näet, kuuluu niin kotoiselta. He
nimittävätkin häntä kaikki Matti Knudseniksi.

_Eeva_. Rönnow'in nimi on Martti.

_Hatting_. Niinkö? Sepä hauskaa! Sen he saavat kuulla kokouksessa
tänäin. Minä lausun: "Herra Martti Rönnow!" Sittenpä nähdään eikö
Martti ole Matin vertainen.

_Eeva_. Minua Knudsen miellytti. Sivistyksen puutetta en huomannut
hänessä. Hän puhui selvästi ja järkevästi.

_Rönnow_ (Vakaasti). Niinkö todella?

_Rouva Hatting_. Niin, te ette tahdo kehua miestänne. Mutta kyllä
teidän kuitenkin täytyy myöntää, että Knudsen oli aivan mitätön mies
herra Rönnow'in rinnalla. Hän oli vielä päälliseksi niin kauhean kuiva
ja vakavakin. Herra Rönnow lausui sukkeluuden toisensa perästä ja sai
koko yleisön nauramaan.

_Hatting_. Juuri sellainen mies on kaupunkilaisten mieleen.

_Rönnow_. Minusta on kerrassaan sopimatonta kutsua ihmisiä kokoon ja
sitten ikävystyttää heitä.

_Eeva_. Minusta ei Knudsen laisinkaan ollut ikävystyttävä.

_Hatting_. Knudsenissa on kylläkin miestä vertaistensa joukossa, mutta
valtiopäivämieheksi hän ei sovi. Siihen tarvitaan toki parempia.

_Rouva Hatting_. Niin, parhaimmatkaan eivät ole kylläksi hyviä. --
Mutta, Hatting, meidänhän piti pistäytyä pappilassa.

_Eeva_. Jäättehän meille päivälliseksi? Me syömme tänäin tavallista
aikaisemmin, sillä Rönnow lähtee kokoukseen.

_Rouva Hatting_. Kiitoksia paljon! Me tulemme pian takaisin. Kokoukseen
mekin aijomme. Mutta kun kerran olemme täällä, niin päätimme käydä
pastorin herrasväkeä katsomassa. Ettekö tekin pidä paljo teidän papin
rouvasta?

_Eeva_. Minä en ole ennättänyt häneen oikein tutustua.

_Rouva Hatting_. Niin, te olette olleet vasta niin vähän aikaa tällä
paikkakunnalla. Kyllä häneen kannattaa tutustua. Hän on todellinen
nainen.

_Rönnow_. Enkö saa saattaa teitä pappilaan?

_Rouva Hatting_. Ette millään muotoa, hyvä herra Rönnow. Rouvanne on
tuskin tavannut teitä sitten eilisen. Nyt hänen täytyy saada olla
hetkinen kahden kesken teidän kanssanne, sillä sitä hän tietysti
mieluimmin haluaa... sellaisia me olemme. Tule, Hatting! Hyvästi siksi
aikaa. Saammehan käydä puutarhan läpi?

    (Hatting rouvineen menee).


Neljäs kohtaus.

    Rönnow. Eeva.

_Rönnow_. Eeva, minä en ole kunnolleen vielä sanonut sinulle hyvää
huomenta (suutelee häntä). Sinä et ole iloinen. Mikä sinun on, Eeva?

_Eeva_. Ei mitään erityistä. Minä vaan olisin tahtonut olla sinun
kanssasi kahden kesken nämä pari tuntia. Ja minua ei oikein miellytä ne
ihmiset, jotka sinä toit mukaasi.

_Rönnow_. Kylläpä sinä, kultaseni, olet vaativainen. Hatting on
rehellinen, kelpo mies, ja hänen vaimonsa --

_Eeva_. Kylläpä hänkin on vaimo.

_Rönnow_. No, niin, mutta hänellä on harrastuksia.

_Eeva_. Minä en ole huomannut hänessä muuta kuin yhden harrastuksen:
hän ihailee sinua.

_Rönnow_. Etkö sinä iloitse, kun miestäsi kiitetään?

_Eeva_. Iloitsen kyllä silloin kuin siihen on syytä.

_Rönnow_. Eeva, sinä et ollut oikein tyytyväinen eiliseen kokoukseen.
Minä huomasin sen heti, kun sinä sanoit minulle hyvästi. -- Suoritinko
minä mielestäsi huonosti tehtäväni?

_Eeva_. No, etpä juuri.

_Rönnow_. Enkö minä sinun mielestäsi puhunut hyvin puolestani? Enhän
minä ole mikään harjaantunut puhuja, mutta kaikki sanovat, että minulta
sanat sujuvat helposti.

_Eeva_. Niin, kyllähän se oli sujuvaa. Mutta minusta sinun puheesi
tuntui hiukan vieraalta. Sinä et ollut oma itsesi.

_Rönnow_. Minä en ymmärrä sinua.

_Eeva_. Sinulta ei puuttunut sanoja, sinä olit minusta oikein
kaunopuheinen, olipa puheessasi paikoin intoakin. Mutta samalla tuntui,
kuin tuo into olisi ollut tekemällä tehtyä. Sinä et ollut oikein
luonnollinen.

_Rönnow_. Kylläpä sinulla on halu etsiä vikoja minussa.

_Eeva_. Ei, armahani. Siihen ei minulla ole halua. Mutta minä seuraan
koko mieleni hartaudella kaikkea, mikä koskee sinua. Ja siksi minä en
pidä tätä vähäpätöisenä asiana.

_Rönnow_, Ystäväsi Knudsen oli siis sinun mielestäsi enemmän
luonnollinen, kuin minä?

_Eeva_ (hellästi). Niin oli. Elä suutu minulle, mutta minusta hänen
puheessaan oli tuota vakaumusta, jota minä kaipasin sinussa.

_Rönnow_. Nytpä minä ymmärrän. Hän oli kouluasiassa samaa mieltä kuin
sinä. Siinä oli syy.

_Eeva_. Osaksi siinäkin. Minuun koski kipeästi, kun kuulin sinun
puheessasi vastustavan sitä menettelytapaa, jota me itse noudatamme
Haraldin suhteen. Olemmehan aina olleet yksimielisiä siitä, että lasta
on niin kauan kuin mahdollista kasvatettava kotona.

_Rönnow_. Mutta minä pelkään, ettei se ole viisasta. Kaupungissa
käydessäni minä puhelin asiasta yliopettaja Bentsenin kanssa ja hän oli
sitä mieltä, että Haraldia on pidetty liian kauan kotona.

_Eeva_. Haraldhan on vasta yhdeksän vuotias.

_Rönnow_. Mutta Bentsen sanoi, että poikien pitäisi joutua varahin
kouluun oikein tottuaksensa koulun tapoihin. Jos me nyt heti
lähettäisimme Haraldin Bentsenin luo, niin hän arvelee vielä
ennättävänsä valmistaa hänet tulevaksi vuodeksi latinakouluun. Sitten
voisimme panna hänet pääkaupunkiin suureen oppilaitokseen, jossa pojat
alkavat kymmenvuotiaina lukea latinaa.

_Eeva_. Ja sinä saatat pitää oikeana, että vanhemmat lähettävät pienen
poikansa monen penikulman päähän kouluun, vaikka heillä olisi varaa
hankkia hänelle kotiopetusta?

_Rönnow_. Sinä tiedät, etten minäkään tahtoisi mielelläni luopua
Haraldista. Mutta minä olen itse saanut vaillinaista opetusta ja
toivoisin, että poikani kasvaisi isäänsä etevämmäksi. Saattaisimmehan
aluksi lähettää hänet Bentsenin luo reaali-kouluun, sinnehän on
ainoastaan parin penikulman matka.

_Eeva_. Mutta niin hän joutuu kumminkin pois kodistansa vierasten
ruokaan, ja me emme saa häntä enää koskaan oikein omaksemme.
Lähikaupungissa ei ole latinakoulua. Siis hänet täytyisi vähän ajan
kuluttua lähettää kauas, kauas pois ja me emme ollenkaan voisi
silmälläpitää hänen kehitystään. Minusta on pääasia, että hänestä tulee
hyvä ihminen ja että hän säilyy turmeltumattomana. Haraldia ei saa
viedä äidin silmän alta, ennenkuin hän on vähän vaurastunut ja
ennenkuin hänen arvostelukykynsä on jonkun verran kehittynyt.

_Rönnow_. Mutta täytyyhän hänen toki oppiakin jotain.

_Eeva_. Tutkikaa häntä, anna herra Bentseni kuulustaa häntä, niin
näette, että hänellä on yhtä paljon tietoja, kuin muillakin hänen
ikäisillään pojilla. Onhan meidän kesken ollut puhetta siitä että
syksystä ottaisimme Haraldille kotiopettajan ja kutsuisimme Pekka
Tokslundin hänen kanssaan lukemaan. Pekasta Harald saisi reippaan ja
hyvän toverin.

_Rönnow_. No niin! Saatathan sinä olla oikeassa. Mutta sinulla on kai
muutakin muistutettavaa minun eilisen esiintymiseni johdosta?

_Eeva_. On niinkin. Minusta tuntui, kuin sinä olisit pari kertaa
vääristellyt vastustajasi sanoja tehdäksesi hänet naurun alaiseksi.

_Rönnow_. Tuotapa juuri odotinkin. Sinähän olet minun omatuntoni. --
Minä myönnän, ettei se ollut aivan oikein, mutta sellaista ei voi
välttää vaalikokouksessa.

_Eeva_. Knudsen ei tehnyt niin.

_Rönnow_. Älä sinä häntä siitä ylistä. Hän on liian kömpelö ja
moukkamainen lausuakseen mitään sukkelaa. Minulta sellainen taas sujuu
itsestään. Nuo sanat pääsivät ihan kuin vahingossa suustani.

_Eeva_. Kunpahan sinä sitten vaan olisit oikealla alallasi
valtiopäivämiehenä!

_Rönnow_. Sen kyllä luulen... En minä koskaan ennen ole asiata
ajatellut, mutta viime kansanjuhlassa pitämäni puheen johdosta monet
kaupunkilaiset tulivat minulta kysymään, enkö tahtoisi asettua
ehdokkaaksi. Ja nyt minä tunnen, että tuo ajatus saa kaikki minun
voimani jännitykseen. Minä luulen, että voin toimittaa jotain hyvää
valtiopäivämiehenä, ja samaa mieltä ovat muutkin, paitsi sinä.

_Eeva_. Minä kuitenkin tunnen sinut paremmin kuin nuo muut, eikä kukaan
pidä sinusta niin kuin minä. Enkö saa tulla kanssasi muihinkin
kokouksiin? -- Ethän sinä toki voi omaatuntoasi kotiin jättää?

_Rönnow_. Noin pahaa ja ankaraa omaatuntoa minä hiukan pelkään, se
minun täytyy tunnustaa.

_Eeva_. Älä sinä, ystäväni, pelkää minua. Meidän, sinun ja minun,
täytyy aina pitää yhtä.

_Rönnow_. Rakas Eevaseni, emmehän muuta voi. -- Tule sinä vaan mukaan.


Viides kohtaus.

    Edelliset. Margrete (eteisestä).

_Margrete_. Rouva!

_Eeva_. Mitä nyt?

_Margrete_. Täällä on eräs, joka tahtoisi tavata rouvaa:

_Eeva_. Se on varmaankin Knudsen?

_Margrete_. Hän se on.

_Eeva_. Sepä hauskaa. Kutsukaa hänet sisälle!

    (Margrete menee).


Kuudes kohtaus.

    Rönnow. Eeva.

_Rönnow_. Knudsen! Joko sinä olet joutunut tekemisiin hänen kanssaan?

_Eeva_. En -- mutta Margrete on hänen kanssaan kihloissa.

_Rönnow_. Vai niin?

_Eeva_. Ja minä sanoin Margretelle, että Knudsenin pitäisi toki tulla
meitä tervehtimään.

_Rönnow_. Vai niin! (Ottaa hattunsa). Minun täytyy mennä vähän
puhuttelemaan voutia.

_Eeva_. Älähän toki mene, ennenkuin olet tervehtänyt Knudsenia! Onhan
hän vanha tuttu.


Seitsemäs kohtaus.

    Edelliset. Knudsen.

_Eeva_ (kättelee Knudsenia). Hyvää päivää, Knudsen! No, vihdoinkin.
Monta vuotta on siitä, kuin teidät viimeksi tapasimme. Mutta me emme
ole unohtaneet teitä näiden vuosien kuluessa. Käykää istumaan.

_Rönnow_ (kohteliaasti, mutta hiukan alentuvasti). Tehkää hyvin ja
istukaa, herra Knudsen!

_Knudsen_. Minäkin olen usein kaipauksella muistellut teitä ja halunnut
teitä taas tavata. En ikinä voinut ajatella, että herra Rönnow ja minä
kohtaisimme toisemme tällä lailla.

_Rönnow_. En minäkään.

_Knudsen_. Eilen en saanut tilaisuutta tulla sanomaan sitä mitä olisin
tahtonut sanoa teille ja rouvalle. Minä vakuutan, että jos te olisitte
asettuneet ensin valtiopäivämies-ehdokkaaksi, niin minä olisin kaikin
tavoin kannattanut teidän vaalianne.

_Rönnow_. Kiitän kohteliaisuudesta

_Knudsen_. Tiesinhän entisestään teidät vapaamieliseksi ja kelpo
mieheksi. Mutta kun useat valitsijat olivat kehottaneet minua
asettumaan ehdolle ja minä olin antanut heille lupaukseni, niin en
voinut enää peräytyä, ennenkuin olin kuullut teidän selvittävän
kantanne vaalikokouksessa.

_Rönnow_. Ja kun te nyt olette kuulleet, niin...

_Knudsen_. En voi, jos tahdon vakaumustani noudattaa, peräytyä. Meidän
mielipiteissämme on suurempi ero kuin luulinkaan.

_Rönnow_. Niinkö todella?

_Knudsen_. Herra Rönnow, minusta tuntui, etenkin eillis-iltaisessa
kokouksessa, kuin te pitäisitte minua miehenä, jolta kokonaan puuttuu
vakaumusta. Siinä te teette minua kohtaan väärin, ja minä olisin hyvin
kiitollinen, jos sallisitte minun hetkisen aikaa keskustella kanssanne
tästä asiasta.

_Rönnow_. Siihen ei minulla valitettavasti ole aikaa. Minä matkustan
kokouksesta toiseen, ja kun minä tulen kotiin --

_Eeva_. Minun mielestäni sinun pitäisi puhua Knudsenin kanssa.

_Knudsen_. Minua surettaa, jos tämä rikkoo meidän välimme.

_Rönnow_. Ei kannata. Meidän välillämme on nyt jo ilmi taistelu ja sitä
on enää mahdoton estää. -- Mutta minun täytyy välttämättömäsi puhutella
voutia. Suokaa anteeksi, herra Knudsen!

    (Menee puutarhaan).


Kahdeksas kohtaus.

    Eeva. Knudsen.

_Knudsen_. Herra Rönnow on suuttunut minuun.

_Eeva_. Se suuttumus ei lähde hänen sydämmestään. Hän on aina puhunut
teistä ystävällisesti. Mutta puhukaamme nyt teistä itsestänne. Te
olette kihloissa?

_Knudsen_. Niin olen, Margrete on jo kertonut sen rouvalle. Ettekö pidä
hänestä?

_Eeva_. Margrete on hyvä tyttö, me olemme hyvin mieltyneet häneen.
Mutta minusta tuntuu, kuin hän olisi kärsinyt paljon. Miksi ette mene
naimisiin? Eikö teillä ole varoja?

_Knudsen_. Ei varojen puute olisi esteenä, mutta siihen on toinen syy.
Margrete ei tahdo.

_Eeva_. Eikö hän tahdo?

_Knudsen_. Margrete pelkää avioliittoa. Hän on kasvanut onnettomassa
kodissa. Isä, joka oli käsityöläisenä pääkaupungissa, rääkkäsi
vaimoaan, ja Margrete, vanhin tyttäristä ja äitinsä uskottu, päätti jo
pienenä tyttönä, ettei hän koskaan menisi naimisiin. Äidin kuoltua hän
lähti palvelukseen, mutta kova onni on aina ohjannut hänet sellaisiin
paikkoihin, joissa ei suhde miehen ja vaimon välillä ole ollut
sellainen, kuin hän toivoisi -- sillä hänellä on korkeat ajatukset
avioliitosta.

_Eeva_. Se on oikein -- niin on minullakin.

_Knudsen_. Kun me tutustuimme toisiimme, niin Margrete sanoi heti, että
meidän välillämme ei saa olla muuta suhdetta, kuin ystävyyden suhde.
Hänen mielestään meidän tulee seurustella kuten kaksi miestoveria
seurustelee keskenään ja minä en saa koskaan toivoa, että hän suostuisi
minun vaimokseni. Mutta minä toivon sitä kumminkin enkä voi lakata
toivomasta.

_Eeva_. Margretehan sanoi olevansa teidän kanssanne kihloissa.

_Knudsen_. Niin me sanomme ihmisten tähden, sillä muuten voisi syntyä
sopimattomia puheita siitä, että minä käyn häntä tervehtimässä ja että
me kävelemme yhdessä. Näinä vuosina hän on ollut ompelijattarena
samassa kaupungissa, jossa minä asun, mutta viime vuonna, kun minä
näin, että te haitte palvelijaa, kehotin häntä ilmoittautumaan teille
palvelukseen. Ajattelin sitä eheää suhdetta, joka muinoisin vallitsi
herra Rönnowin ja teidän välillä.

_Eeva_. Se suhde on vielä yhtä eheä kuin ennenkin, sen vakuutan teille.
Surua meillä on kyllä ollut, meiltä on kuollut useita lapsia ja yksi
vaan on enää elossa, mutta me olemme kantaneet ilot ja surut yhdessä.
Parempaa miestä ei ole kuin Rönnow.

_Knudsen_. Minä aina itsekseni ajattelin, että kunhan Margrete vaan
pääsisi teidän perheeseenne, niin hän varmaankin luottamuksella
liittyisi teihin ja oppisi uskomaan, että avioliitossa voi olla onnea,
ja samalla hän tulisi käsittämään, että vaimo saattaa olla yhtä vapaa
kuin mieskin. Ja sehän onkin onnellisinta molemmille puolisoille.

_Eeva_. Se on todellakin onnellisinta. Me olemme aina avomielisesti
puhelleet keskenämme kaikista asioista, ja minä en ole millonkaan
tuntenut vähintäkään sortoa.

_Knudsen_. Nyt te tiedätte, mitä minä teiltä pyytäisin, ja minä tiedän,
että te tahdotte auttaa minua karkoittamaan Margreten mielestä nuo
kauhukuvat, jotka tekevät sekä hänen että minun elämäni onnettomaksi.

_Eeva_. Sen teen ilolla, hyvä Knudsen, luottakaa minuun. Margretesta ja
minusta tulee pian hyvät ystävät. Mutta ettekö tahdo mennä Margreteä
tervehtimään? Hän on luullakseni ruokasalissa.

_Knudsen_. Kiitän nöyrimmästi, rouva, tuhannet kiitokset!

    (Menee).


Yhdeksäs kohtaus.

    Eeva. Hatting ja Rönnow (tulevat puutarhasta).
    Sitten rouva Hatting.

_Hatting_. Kah? Tuosta meni meidän vastustajamme. Käykö hän teillä?

_Rönnow_. Hän on meidän palvelusneidon kanssa kihloissa.

_Eeva_. Hän on myöskin meidän vanha ystävämme.

_Hatting_. Ja se ystävyys vielä kestää! Ompas se lujaa tekoa! Ei ole
eduksi, että kilpailevat vaaliehdokkaat esiintyvät liian hyvinä
ystävinä.

_Rönnow_. Siitä ei tässä pelkoa.

_Eeva_. Minun mielestäni päin vastoin olisi suotavaa, että he olisivat
ystäviä; silloinhan ei riita kävisi liian katkeraksi.

_Hatting_. Vaalitaistelussa täytyy aina olla jonkun verran katkeruutta.
Jos valitsijat joutuvat siihen luuloon, että kilpailevat ehdokkaat ovat
ystäviä keskenään, silloinhan ei kukaan viitsi ruveta toista tai toista
puolustamaan. Kuka houkkio huolisi innostua taisteluun, jossa ei saa
käyttää nyrkkiä, vaan täytyy kaikessa ystävyydessä taputella toisiaan
sormille?

_Eeva_. Vakaumuksensa mukaanhan valitsijain toki tulisi äänestää.

_Hatting_. Niinpä kyllä, rouvaseni, jos tämä maailma olisi sellainen,
kuin sen pitäisi olla. Mutta täydellisyydestä puuttuu vielä pikkuisen.
Luuletteko, että näissä valitsijoissa on monta miestä, joilla
on vakaumus? Meillä ei tosiaankaan ole aikaa ruveta heitä
"vakuuttelemaan", hyvä jos onnistumme hiukan kiihottamaan, saamme
heidät ärsytetyiksi toistensa kimppuun. Älkää sentään pelätkö, hyvä
rouva, en minä aijo sytyttää surmaavaa vihaa. Kunhan se vaan pitää
mielet vireillä vaalipäivinä, sammukoon sitten.

_Eeva_. Inhottavaa! Sano toki jotain, Rönnow.

_Rönnow_. Minä ainakin uskallan sanoa, että minä taistelen
vakaumuksesta, ja minä tahdon valloittaa alaa vakaumukselleni.

_Hatting_. Tietysti -- ja teillä on myöskin kykyä siihen, siitä ei
epäilystä. Mutta tuo ei vielä riitä. Tässä kysytään kiihkoa, hiukan
verran intohimoa, muuten ei mihinkään päästä. Jos valitsijat luulevat,
että Knudsen on teidän hyvä ystävänne, silloinhan ei kukaan tahdo häntä
vastustaa. Ja hänen vastustajiensa paljoudestahan teidän voittonne
riippuu.

_Rönnow_. Siinä on hiukan varteen otettavaa.

_Hatting_. Paljonkin, sanon minä.

_Eeva_ (kauhistuneena). Luuletteko todellakin voivanne käyttää minun
miestäni kansankiihottajana?

_Hatting_. Luulenpa niinkin, rouvaseni. Ja hänellä onkin hyvät lahjat
siihen suuntaan. Olisittepa kuullut hänen puheensa eilis-iltana!

_Eeva_. Minun mielestäni ei yksikään kunnianhimoinen mies...

_Hatting_. Te olette perin ihanteellinen, hyvä rouva, ja se kaunistaa
teitä. Sellaisia naisten pitää ollakin. Teidät on luotu tänne syntisten
miesten joukkoon muistuttamaan meitä paremmasta maailmasta. Ja sitä me
kyllä tarvitsemmekin, sillä se meiltä, Jumala paratkoon, joutuu
unohduksiin niin pian kuin olemme tulleet maailman markkinoille.

_Eeva_ (Rönnowille). Ja tuollaista sinä siedät!

_Rönnow_. Etkö ymmärrä, että se on leikkiä? Häntä huvittaa sinua
kiusata. (Hattingille) Eikö mennä puutarhaa katsomaan?

_Hatting_. Mennään vaan.

    (Rouva Hatting tulee puutarhasta.)

_Rönnow_. Rouva Hatting, ettekö tahdo tulla minun viinamäkeäni
katsomaan?

_Rouva Hatting_. Ei, kiitoksia, ei tällä kertaa! Nyt minä mielelläni
puhelen vähän teidän rouvanne kanssa.

    (Hatting ja Rönnow menevät puutarhaan.)


Kymmenes kohtaus.

    Eeva. Rouva Hatting.

_Rouva Hatting_. Paljon terveisiä pappilan herrasväeltä. Minusta rouva
Hjembäck on erittäin suloinen nainen. Te, kuulemma, käytte heillä hyvin
harvoin.

_Eeva_. Meistä on sietämätöntä kuunnella pastori Hjembäckin puheita.
Hän on peräti huono saarnamies.

_Rouva Hatting_. Hän on -- suoraan sanoen -- oikea lörppä. Mutta sitä
ei hänen rouvansa lainkaan huomaa. Hän ihailee miestään ja pitää häntä
suurena nerona. Kyllä sillä pastorilla vaan on syytä kiittää Jumalaa
sellaisesta vaimosta. Eikö ole?

_Eeva_. Minusta rouva Hjembäck tekisi viisaimmin sanoessaan miehelleen,
ettei hänen pitäisi olla pappina.

_Rouva Hatting_. Niinkö? Minusta se olisi liian kovaa. Kun hän nyt on
kerran joutunut sellaiseen asemaan, johon hän ei sovi...

_Eeva_. Niin hänen pitäisi pyrkiä siitä pois.

_Rouva Hatting_. Siitä pitäisi rovastin huomauttaa häntä, tahi piispan,
mutta ettehän toki vaatine, että hänen oma vaimonsa...

_Eeva_. Minun mielestäni vaimo on läheisin auttamaan miestään.

_Rouva Hatting_. Mutta eikö hän auta sitten miestään? Hän lohduttaa
pastoria siitä, ettei kukaan tahdo kuulla hänen saarnojaan. Hän
rahjustaa kirkkoon joka pyhä, oli ilma millainen hyvänsä... Niin tekin
menettelisitte hänen sijassaan.

_Eeva_. En, sitä en tekisi.

_Rouva Hatting_. Ettekö? Minusta se on niin naisellista. -- Mutta
asiasta toiseen. Minä olen saanut uuden tuttavan tässä talossa.

_Eeva_. Vai niin? Kenenkä?

_Rouva Hatting_. Teidän pikku Haraldinne. Se on herttainen poika. Minä
pidän niin paljon lapsista... meillä ei ole yhtään.

_Eeva_ (osanottavasti.) Eikö yhtään?

_Rouva Hatting_. Se lieneekin parasta, sillä minä varmaankin
hemmottelisin niitä liiaksi. Hatting on kovin ankara lapsille, niitten
täytyy totella kuin sotilaat, ja sellaiseen komentoon en minä osaisi
totuttaa lapsiani. Mutta nyt me kaiketi piakkoin saamme Haraldin
luoksemme.

_Eeva_. Teillekö?

_Rouva Hatting_. Niin, kaupunkiin. Tottamar hän kouluun pannaan.

_Eeva_. Ei vielä muutamiin vuosiin.

_Rouva Hatting_. Onko se teistä oikein? Poikien pitäisi varahin joutua
vierasten komentoon. Hatting aina sanoo, että "nuorena on vitsa
väännettävä".

_Eeva_. Minä en tahdo, että poikani väännetään vitsaksi. Tahdon
kasvattaa hänet korkeampaa tarkoitusta varten.

_Rouva Hatting_. Kyllä ymmärrän teitä. Teillä ei ole sydäntä luopua
hänestä. Sellaisia me naiset olemme.

_Eeva_. Se ei ole syynä, mutta meidän mielestämme... (kolkutetaan). Joku
pyrkii sisälle.

    (Menee ovelle).

Yhdestoista kohtaus.

    Eeva. Rouva Hatting. Lavs Hjort ja Per Wollesen.

_Lavs Hjort_. Päivää! Onko Rönnoowi kotoo?

_Eeva_. On kyllä. Käykää istumaan!

_Lavs Hjort_. Suur' kiitost', paljon kiitoksii! Olettenkos työ matammi
-- rouva pit' sanomain?

_Eeva_. Yhden tekevää -- matami tai rouva. Minä olen Rönnowin vaimo.

_Lavs Hjort_. No, entäs tää toinen? Taitaa olla teitin sisarenne. Johan
sen näöstäkin huomaa?

_Rouva Hatting_. Te erehdytte, me emme ole edes sukuakaan. Minä olen
varatuomari Hattingin vaimo.

_Lavs Hjort_. Vai Hattingin! Kyll' mie sen tunnen... Pekka, se on
Hattingin rouva. (Per Wollesen nyökäyttää päätään.). Myö, tota noin,
tultih' puhumah' Rönnoowille siit' rautatiest', että jos se niinkun
pitäis' sit' puolta, että se laitettas' Virumin kylän kautta. -- Eikös
rouva -- tota noin -- puhuis' meitin puolestamme Rönnoowille?

_Eeva_, Sitä en uskalla luvata, sillä minä en ollenkaan ymmärrä sitä
asiaa.

_Lavs Hjort_. Niin, se on tietty. Mistäs rouva sen ymmärtäis', mut
sentäh'...

_Eeva_. Siitä ei olisi apua, sillä minä tiedän, että Rönnow jyrkästi
vastustaa rautatien rakentamista Virumiin.

_Lavs Hjort_. Vai vastustaa? Vai niin? Sitten ei muuta kun mennäh'
Matti Nuutsenin puheille.

_Per Wollesen_. Johan myö juteltih' sen kanssa.

_Lavs Hjort_ (iskee silmää). Suu poikki! -- Minull' olis' tuoll'
porstuass' rouvalle vähän tuomisiin. Meirän muija lährätti... jos ei
rouva ylönkattos'...

_Eeva_. Ei kiitoksia, minä en tahdo mitään.

_Lavs Hjort_. Olkoh' sitte -- hyväst' nyt! (Rouva Hattingille.) Entä
jos työ puhuisitte sille teirän herralle siit' meirän kylän
rautatiest'? Kyll' mie sitte muistan, kun tulen kaupunkih'.

_Rouva Hatting_. Ei, kiitoksia!

_Lavs Hjort_. Enkös mie sit' arvannu!


Kahdestoista kohtaus.

    Edelliset. Rönnow ja Hatting.

_Hatting_. Hyvää päivää, Lars Hjort ja Per Olsen! (Rönnowille) Siinä on
kaksi miestä Virumista.

_Rönnow_. Vai Virumista? Sinnehän minun on määrä lähteä huomenna.

_Lavs Hjort_. Niin oikein! Mie ja Pekka lährettih' jo ennakolt'
tierustamah' mitä Rönnoowi meinaa siit' meirän kylän rautatiestä.

_Rönnow_. Virumiinko aijotusta rautatiestä? Sen sanon teille heti.
Minun mielestäni koko suunnitelma on mahdoton.

_Lavs Hjort_. Taitaa kyll' olla niinkih, mut myö tahrotah se sentäh
sinne. Ja jos työ lupaatten puhua sen asian puolest' herranpäivill',
niin työ saatten kaikk' äänet Virumist' ja Mellerupist'.

_Rönnow_. Sitä en voi. Koko suunnitelma on järjetön.

_Lavs Hjort_. Sitte ei muuta kun mennäh' Matti Nuutsenin puheille.

_Rönnow_. Siitä ei lähde apua. Knudsen sanoi itse kokouksessa, että hän
ei tahdo rautatietä rakennettavaksi Virumiin.

_Per Wollesen_. Sen saman se sano meitillekih.

_Lavs Hjort_ (iskee hänelle silmää). Ol' vait'... Mut' jos kerta
Nuutsen vastustaa, niin täytyyhän Rönnoowin puolustaa. Niinhän sen olla
pitää..

_Hatting_ (Rönnowille). Siinä sen nyt kuulitte. Sellainen on kansan
käsitys. Teidän täytyy joka asiassa vastustaa toisianne.

_Rönnow_ (Lavs Hjortille). Minä en saata puolustaa tuota suunnitelmaa,
mutta huomenna saatte kuulla, että on paljon tärkeämpiä kysymyksiä,
joitten hyväksi minä tahdon työskennellä, jos te annatte minulle
äänenne.

_Lavs Hjort_. Ei. Myö tahrotah' vaan rautatie Virumih'. Ei myö muista
asioist' huolita. Valitah' myö Matti Nuutsen. Se on tuttu mies.

_Hatting_. Oletteko te täällä Virumin kylän asiamiehinä?

_Lavs Hjort_. Ollah, Virumin ja Mellerupin puolest'.

_Per Wollesen_. Ei sentäh' kaikkien puolest'. Toista meininkii olivat
Raani ja Raski ja...

_Lavs Hjort_ (iskee hänelle silmää). Suus' kii!

_Hatting_ (Rönnowille). Älkää kieltäkö jyrkästi. Meillä ei ole varaa
kadottaa niitä ääniä.

_Rönnow_ (Hattingille). Enhän minä voi puolustaa mokomaa mieletöntä
tuumaa.

_Hatting_ (Rönnowille). Koko asia ei pääse esille valtiopäivillä.
Sanokaa, että te tahdotte ajatella asiaa, jos siitä tehdään esitys.

_Rönnow_ (talonpojille). Koska te pidätte tuota asiaa niin perin
tärkeänä, niin minä tahdon ajatella sitä.

_Eeva_ (puoliääneen). Rönnow!

_Rönnow_. Teillä lie asian puolustukseksi syitä, joita minä en tunne.
Sopiihan asiasta lähemmin puhua huomenna, kun minä tulen teidän kylään.

_Lavs Hjort_. Mikäs vastaus myö nyt saarah' vierä Virumin miehille?

_Rönnow_. Sanokaa heille, että minä, jos minä kerran tulen paikkakunnan
edustajaksi, tahdon tehdä kaikki mitä voin täyttääkseni valitsijoitteni
kohtuullisia toivomuksia. -- Lähemmin puhumme asiasta huomenna.

_Lavs Hjort_. No, onhan se aina paremp' kun ei mitäh. Mitäs sie sanot,
Pekka?

_Per Wollesen_. Onhan se aina jotah'.

_Lavs Hjort_. Nyt on asia toimitettu. Hyväst' jääkäi!

_Rönnow_. Mutta teidän pitäisi ensin saada jotain suun avausta.

_Lavs Hjort_. Paljon kiitoksia vaan! Jo myö syötih' kotoo. Hyväst' nyt
vaan! Hyväst' Rönnow! Hyväst' Hatting! (Hiljaa Eevalle). Entä jos rouva
sentäh' tahtos' ottaa meirän muorin tuliaiset?

_Eeva_. Ei kiitoksia!

_Lavs Hjort_. Eikös rouva eres tahro tulla kattomah'?

_Eeva_. En, minä en tahdo mitään.

_Lavs Hjort_. Enkös mie sit' arvannu? Hyväst' jääkäi!


Kolmastoista kohtaus.

    Eeva. Rönnow. Hatting. Rouva Hatting.

_Rouva Hatting_. Haha! "Onhan se aina paremp' kun ei mitäh". Eivätpä he
saaneet paljoa.

_Eeva_. He saivat paljon, liiankin paljon, sillä he saivat toivon.

_Rönnow_. Kuule, rakas! Minunhan täytyi. Muuten he tuskin olisivat
tulleet huomiseen kokoukseenkaan. Mutta nyt he edes saapuvat kuulemaan
minun puhettani, niin että minä saan tilaisuutta selvittää heille
kantani. Enhän minä ole mennyt mihinkään sitoumuksiin.

_Hatting_. Ei, herra Rönnow suoriutui erinomaisesti. Ei hitusen
vertaakaan myöntämistä eikä poikkeusta totuudesta.

_Eeva_. Ellei se ollut valhetta, niin minä en tiedä, mikä on totuus.

_Rouva Hatting_. Ettehän toki tahtone sanoa, että teidän miehenne on
valehdellut?

_Eeva_. Koska te kysytte sitä minulta, niin olen pakotettu sanomaan
sen. Eikö hän pettänyt noita miehiä? Eivätkö he saaneet aihetta toivoa,
että he voivat voittaa hänet asiansa puolelle?

_Rönnow_. Saattaa niin käydäkin, kun minä saan tilaisuutta tutustua
heidän ajatuskantaansa.

_Eeva_ (kiivaasti). Älä valhettele itsellesi! Sinä tiedät yhtä hyvin
kuin minäkin, että sinä olet heitä pettänyt.

_Rouva Hatting_. Noin en minä vaan uskaltaisi puhua minun miehelleni.

_Eeva_. Sen kyllä uskon. Minä kyllä tiedän, kuinka tavallista on, että
aviopuolisot valhettelevat toisilleen, mutta niin me emme ole tehneet.
Me olemme kohdelleet toisiamme vapaina ihmisinä ja olemme aina puhuneet
selvää kieltä toisillemme.

_Rönnow_. Niin olemme tehneet ja niin tahdomme vastakin tehdä; mutta
sinä aina liioittelet.

_Rouva Hatting_ (kiihkeästi). Kun te sanotte, että me valehtelemme
miehillemme...

_Hatting_. Niin siinä on kieltämättä hiukan totta.

_Rouva Hatting_. Hatting!

_Hatting_. On kun onkin, Lili! Siinä on hiukan verran totta, mutta se
totuus on liioiteltu -- ja liioiteltu totuus sisältää aina hiukan
valhetta. -- Niin, hyvä rouva, perin vaikea on asettaa tarkkaa rajaa
totuuden ja valheen välille. Se raja ei meidän silmissämme tahdo pysyä
paikallaan.

_Eeva_. Minun silmissäni se aina pysyy paikallaan.

    (Aviopuolisot puhuvat keskenään seisoen, Hattingit toisella,
    Rönnowit toisella puolella näyttämöä).

_Rönnow_. Eeva, miksi sinä noin tahdot häväistä minua?

_Eeva_. Häväistä sinua? Itsehän sinä sen teet?

    (He jatkavat keskustelua kiihkeästi).

_Rouva Hatting_. Oletko ennen nähnyt mokomaa vaimoa? Hänhän on ihan
epänaisellinen?

_Hatting_. Olisipa hän minun vaimoni, kyllä minä hänet kesyttäisin.

_Rouva Hatting_ (suuttuneena). Ah, olisi hän sinun vaimosi!

_Hatting_. Tahtoisitko vaihtaa?

_Rouva Hatting_. Ei olisi haitaksi.

_Hatting_. Ei se vaihtokauppa olisi liioin sinulle terveellistä, sillä
silloin sinussa pääsisi valtaan yhtä vaarallinen kapinan henki kuin
hänessäkin. Kuskin on syy, kun hevonen vikuroi.

_Rönnow_ (Eevalle). Ei, minä vakaasti pyydän, että sinä et tästä lähin
pyrkisi mukaan kokouksiin.

_Eeva_. Sinähän lupasit viedä minut mukaasi.

_Rönnow_. Mutta se ei käy laatuun. Minun uskallukseni lannistuu, kun
näen sinun siellä kriitillisenä panevan joka sanan mieleesi.

_Eeva_. Rönnow, onko se oikein?

_Rönnow_. Luota minuun. Minä en puhu mitään, mistä en voi vastata. Elä
nyt ole suuttunut.


Neljästoista kohtaus.

    Edelliset. Harald (ruokasalista).

_Harald_. Äiti kulta!

_Rouva Hatting_. Harald, tule tänne! (koettaa ottaa häntä kiinni,
pujahtaa hänen käsistään ja juoksee Eevan luo).

_Rönnow_. No, siin' on Harald. Se tietää, että ruoka on pöydällä.

_Eeva_. Tehkää hyvin ja käykää ruualle.

_Hatting_ (näyttää Haraldia). Niin, hän ei valehtele niinkuin muut
miehen ilkiöt.



Toinen näytös.


Rönnowin ruokasali.


Ensimmäinen kohtaus.

    Eeva. Meijerin vuokraaja Tokslund.

_Tokslund_. Minä tahdon sanoa, että minulla on aina ollut hyvin suuri
luottamus Knudseniin, Tietysti minulla on myöskin suuri luottamus herra
Rönnowiin, sillä hän on koulun käynyt mies; minulla on ylettömän suuri
luottamus häneen; mutta Knudseniin minulla on oikein uskollinen
luottamus, valtiollisissa asioissa. Minun täytyy se tunnustaa. Eihän
rouva sitä pahaksi pane?

_Eeva_. En suinkaan, minulla on itsellänikin erinomaisen hyvät
ajatukset Knudsenista.

_Tokslund_. Siinäpä se. Ja minä olen itse pannut nimeni sen
kirjoituksen alle, jossa pyydettiin häntä asettumaan tänne ehdokkaaksi,
ja minä olen oikeastaan koko asian alkuunpanija, sillä minulla on tuo
valtiollinen luottamus Knudsenia kohtaan, ja talonpojilla, niillä on
samallainen valtiollinen luottamus minuun -- katsokaas. Minä en tosin
itse ole mikään talonpoika, mutta minä olen kuitenkin talonpoika.

_Eeva_. Siksipä talonpojat pitävät teitä omaan piiriinsä kuuluvana ja
luottavat teihin.

_Tokslund_. Niin aivan -- juuri sillä lailla. Ja silloin minä en vielä
tietänytkään, että herra Rönnow aikoi ehdokkaaksi. Meillä on kyllä
suuri luottamus herra Rönnowiin, hän ymmärtää hyvin monet asiat, se
täytyy tunnustaa, ja hän kohtelee hyvin kansaa, puhuttelee talonpoikaa
niinkuin vertaistaan, mutta minä en luule, että hän soveltuu
valtiopäivämieheksi yhtä hyvin kuin Knudsen -- kyllä hän siltä voi olla
yhtä hyvä. Emmehän me jokainen sovi valtiopäivämiehiksi, en minäkään
siksi kelpaisi, mutta siltä minä saatan olla yhtä hyvä.

_Eeva_. Se on selvää. Te ette siis tahdo äänestää Rönnowia

_Tokslund_. Kyllähän minä tahtoisin, mutta minä tahdon mieluummin
äänestää Knudsenia, sillä häntä kohtaan minulla on tuo valtiollinen
luottamus, ja minä olen pannut nimeni sen kirjoituksen alle. Ja sitten
tuota... herra Rönnow on joutunut tuon varatuomarin talutusnuoraan.

_Eeva_. Hattinginko?

_Tokslund_. Niin. Kyllähän Hatting on kelpo mies, hänkin, mutta hän ei
ole semmoinen kuin herra Rönnow. Hän halveksii talonpoikaa. Minä olen
monta kertaa kuullut hänen sanovan, että talonpoika on kansan voima,
mutta hän tarkoittaa sillä, että talonpoika on kuin hevonen, joka on
miestä voimakkaampi. Talonpojan täytyy vetää, mutta hän tahtoo itse
istua ajamassa. Ei, Hatting ei ole kansanvaltainen, mutta minä olen
kansanvaltainen. Minä tarkoitan, että kun me kerran olemme
tasa-arvoisia, niin meidän todellakin tulee olla tasa-arvoisia.

_Eeva_. Mutta onhan aina kuitenkin suuri ero ihmisten välillä.

_Tokslund_. On tietysti, se on selvää. Luuletteko että minä tahtoisin
kumota sitä, minkä Jumala on säätänyt. Kun hän on luonut teidät
rouvaksi ja minun vaimoni matamiksi...

_Eeva_ (hymyillen). En minä usko, että Jumala on meitä luonut rouviksi
tahi matameiksi.

_Tokslund_. Mutta asia on nyt kerran joutunut sille tolalle, ja minä en
tahdo sitä muuttaa; se jääköön Luojan huoleksi. Minä vaan tarkoitan,
että Jumalan ja lain edessä tulee meidän kaikkien olla tasa-arvoisia,
suurten ja pienten miesten ja vaimoväen.

_Eeva_. Se on minunkin ajatukseni. Mutta te puhuitte valtiopäivämiehen
vaalista.

_Tokslund_. Niin, rouvan olisi tietysti hyvä mieli, jos Rönnow
valittaisiin.

_Eeva_. Se ei ole niinkään tiettyä.

_Tokslund_. Eikö se siis ole teidän toivonne?

_Eeva_. Ei, enhän minä edes tiedä soveltuisiko hän siksi.

_Tokslund_. Enkös minä sitä sanonut? No, hyvä, te siis ette soisikaan
herra Rönnowin joutuvan valtiopäiville. Kas vaan!... Mutta herra Rönnow
varmaankin luulee, että minä aijon äänestää häntä.

_Eeva_. Niin hän luuleekin. Minusta olisi parasta, että te edeltäkäsin
sanoisitte hänelle, että velvollisuutenne vaatii teitä äänestämään
Knudsenia.

_Tosklund_. Samaa minä itsekin olen ajatellut. En minä, näette,
tahtoisi loukata herra Rönnowia.

_Eeva_. Puhukaa hänelle, mitä pikemmin, sitä parempi. Mutta kuinka
luulette vaalin päättyvän?

_Tosklund_. Kyllä meillä on vankka tuuma saada Knudsen valituksi,
vaikka monet menevätkin Rönnowin puolelle. Hatting, se osaa kaikki
keinot. Mutta nyt Lavs Hjort sanoi tietävänsä, että Virumin ja
Mellerupin miehet aikovat äänestää herra Rönnowia, sillä hän on
luvannut hommata rautatietä Virumiin.

_Eeva_. Lavs Hjort ymmärsi miestäni väärin. Niin hän ei sanonut.

_Tokslund_. Eikö hän sanonut? Se on eri asia. Johan minä sitä
ajattelinkin! Herra Rönnow, hänkö nyt olisi ruvennut puuhaamaan
rautatietä Virumiin!

_Eeva_. Hänen mielestään se on alusta alkain ollut järjetön tuuma, ja
hän sanoi sen vielä hetki sitten.

_Tosklund_. Sen minä kyllä ymmärrän. Mutta nuo Virumin miehet, ne ovat
niitä visapäitä. Ne vetävät aina vastahankaa. Kyllä minä arvasinkin,
ettei herra Rönnow anna heidän ruveta vetämään itseään nenästä. --
Kunpa hän nyt vaan ei suuttuisi siitä, että minä en äänestä häntä!

_Eeva_. Älkää pelätkö! Rönnow kyllä käsittää, että teillä on
aikaisempia velvollisuuksia.

_Tokslund_. Niin, eikö totta? -- Nyt minun täytyy mennä kyytimään
Knudsenia kokoukseen Lyngerön ravintolaan. Joko herra Rönnow lähti?

_Eeva_. Hän lähti äsken Hattingin herrasväen kanssa.

_Tokslund_. Minä siis tapaan hänet kokouspaikassa. Hyvästi nyt, hyvä
rouva, ja kiitoksia paljon!

    (Kättelee Eevaa).

_Eeva_. Eihän teillä ole mitään kiittämistä.

_Tokslund_. On kyllä, minulla on aina kiittämistä, kun olen saanut
puhutella teitä.

_Eeva_. En minä tiedä sanoneeni teille mitään hyvää tänä päivänä.

_Tokslund_. Ei se hyvyys riipu aina siitä mitä te sanotte, vaan millä
tavalla te sanotte. Minä en oikein ymmärrä, mikä siihen on syynä, mutta
kun minä puhun teidän kanssanne, niin minä aivan unohdan teidän kauniit
vaatteenne, minä en olleenkaan muista, että te olette hieno rouva ja
minä vaan tämmöinen tuhma talonpoika, sillä talonpoika minä sittenkin
olen, oikea maan moukka -- minulta unohtuu koko teidän korkeutenne ja
minusta tuntuu kuin puhuisin oman äitini kanssa.

_Eeva_ (hymyillen). Elkäähän toki, hyvä Tokslund. Enhän minä ole vielä
edes neljääneljättä täyttänyt.

_Tokslund_. Senkin minä unohdan kuullessani teidän puhuvan. Te olette
nuori ijältänne, mutta teillä on vanha sydän. Teidän sydämmemme on niin
vanha, niin vanha, että te sen puolesta sopisitte vaikka minun
isoäidikseni. Niin, hyvästi vaan ja paljon kiitoksia!

    (Menee).


Toinen kohtaus.

    Eeva. Sitten Margrete.

_Eeva_. Hauska mies! Kunhan ei vaan Rönnow häneen suuttuisi. Oi, miksi
en saanut mennä mukaan? Kun hänellä on nuo ihmiset seurassaan, niin
kukaan ei oikein näe hänen hyvää sydäntään. (Margrete tulee). Margrete,
minä tahtoisin vähän puhella teidän kanssanne. Knudsen kertoi minulle
teidän elämästänne.

_Margrete_. Sen minä kyllä arvasin.

_Eeva_. Te olette syntyneet Köpenhaminassa, ettekö ole?

_Margrete_. Niin olen.

_Eeva_. Knudsen sanoi, että teillä on surullisia muistoja
lapsuudestanne.

_Margrete_. Surulliset ajat alkoivat vasta silloin, kuin minä olin
täyttänyt kaksitoista vuotta. Siihen asti oli lapsuuteni koti
onnellinen. Isäni oli puuseppä, hän teki ahkerasti työtä ja oli
säännöllinen elämässään.

_Eeva_. Mikä sai aikaan muutoksen?

_Margrete_. Meitä oli viisi lasta, minä olin vanhin, mutta nuorimman
lapsen syntyessä äitini sairastui -- hän sai rintataudin -- ja sitä ei
isä voinut sietää. Hän oli tottunut iltaisin työstä päästyään tulemaan
valoisaan kotiin, mutta nyt koti oli pimeä ja surullinen. Siitä isä
suuttui.

_Eeva_. Menikö hän sitten kaupunkiin ryyppäämään?

_Margrete_. Jospa hän olisi mennytkin! Mutta ei, hän pysyi kotona ja
oli tyly. Äiti ei olisi saanut sairastaa. Kun hän ryki, niin isä ärjyi
hänelle. Hän poltti piippua niin että huone tuli täyteen tupakan savua
ja paiskasi sitten ikkunat auki niin että äiti värisi vilusta. Äiti
kärsi nurkumatta, mutta minä en voinut kärsiä. Isä suuttui minuun ja
pieksi minua kepillään, kun minä olin kolmentoista vuoden ikäinen.
Siitä asti me vihasimme toisiamme.

_Eeva_. Margrete!

_Margrete_. Äidin kuoltua meidän välimme tuli sentään hiukan
paremmaksi. -- Kyllä isän kovuus koski kipeästi äitiinikin, sillä
hänellä oli hyvin hellä luonne. Hän koetti taistella heikkoutta vastaan
ja salaili kipujaan lepyttääkseen isääni, mutta siitä ei ollut apua.
Äiti kertoi minulle kerta vanhan tarinan jostain suuresta herrasta --
herttua tai kreivi, mikä lieneekin ollut -- joka otti vaimokseen köyhän
tytön, ja kun vaimo oli saanut ensimmäisen, lapsensa, otti mies sen
pois häneltä, niin ettei hänen koskaan pitänyt saada nähdä lastansa,
samalla tapaa hän teki toisen lapsen syntyessä, ja vaimo ei tehnyt
vastarintaa eikä valittanut, sanoi vaan: "Minä ja lapseni olemme sinun
omaisuuttasi, tee meille niin kuin hyväksi näet".

_Eeva_. No, mutta se oli Griseldis.

_Margrete_. Niin, se sen nimi oli. Mutta äiti parkani sanoi, että noin
nöyrän tulee vaimon olla miehelleen, ei hänellä ole mitään oikeutta
puolellaan. Mutta silloin minä tunsin, että minä en koskaan voisi mennä
kenellekään vaimoksi.

_Eeva_. Se ei ole totta. Luuletteko, että minä olen mikään Griseldis?
Ja minun ei ole milloinkaan tarvinnut puolustaa oikeuksiani.

_Margrete_ (terävästi). Rouva on nuori vielä. -- Oi, älkää suuttuko!

_Eeva_. En minä siitä suutu. Mutta minä olen ollut naimisissa
yksitoista vuotta, ja meillä on ollut paljon suruja.

_Margrete_. Ne ovat olleet yhteisiä suruja.

_Eeva_. Yhteisiä ovat kaikki surut avioliitossa.

_Margrete_. Rouva, saanko sanoa, mitä ajattelen?

_Eeva_. Sanokaa vaan, puhukaa peittelemättä mitä mielessänne piilee.
Sitä minä pyydänkin.

_Margrete_. Minä olen nähnyt monta onnetonta avioliittoa, mutta minä
olen myöskin palvellut parissa perheessä, joissa vallitsi hyvä sopu.
Vaikka ei miehen ja vainion suhde ollutkaan kaikin puolin niin eheä,
kuin minä olisin toivonut, oli elämä kuitenkin ystävällistä ja
rauhallista... Mutta minä ajattelin aina itsekseni: kuinkahan käy, jos
vaimo sairastuu?

_Eeva_. Minä olen monta kertaa ollut sairaana.

_Margrete_. Se on ollut ohi menevää. Mutta jos vaimo tulee
kivuloiseksi, kituu vuosikausia, koko elinaikansa -- kun koti muuttuu
sairashuoneeksi... kestääkö silloin miehen kärsivällisyys?

_Eeva_. Kyllä se kestää, jos mies rakastaa vaimoaan.

_Margrete_. Entä jos vaimo muuttuu äreäksi -- tai jos mies ja vaimo
ovat eri mieltä jossain tärkeässä asiassa?

_Eeva_. Me olemme olleet monessa asiassa eri mieltä, mutta silloin sitä
puhutaan suut puhtaaksi ja kumpainenkin taistelee mielipiteensä
puolesta.

_Margrete_. Kuinka kauan?

_Eeva_. Kunnes se voittaa, joka on oikeassa.

_Margrete_. Mutta jos se, joka on väärässä, tahtoo saada voiton, jos
hän suuttuu vastustuksesta ja pakottaa toisen taipumaan?

_Eeva_. Sitä hän ei tahdo, jos hän huomaa toisessa rakkautta ja lujan
vakaumuksen. Vaimo on usein itse syypää siihen että mies häntä sortaa
-- hän ei ole itse tarpeeksi puolustanut oikeuttaan.

_Margrete_. Minun mieleni keventyy kuullessani teidän puhettanne, sillä
te uskotte itse sitä, mitä te sanotte. Kunpa minä vaan saisin yhden
asian selville!

_Eeva_. Mikä se on? Uskokaa se minulle?

_Margrete_. Minä tiedän, että on perheitä, joissa mies ja vaimo elävät
sovinnossa. Sellaisia on paljon talonpojissakin täällä naapuristossa.
He kantavat uskollisesti ilot ja surut yhdessä, ovat minun
ymmärtääkseni hyviä ystäviä. Mutta kun ihmiset ovat ainoastaan ystäviä,
niin eikö olisi parasta, että he eläisivätkin ystävinä menemättä
avioliittoon?

_Eeva_. Knudsen parka! Te ette rakasta häntä.

_Margrete_. Samaa minä itsekin pelkään. Uskokaa minua, hyvä rouva, minä
pidän Knudsenistä. Hän on kuin rakas veli. Minä tahtoisin niin
mielelläni olla hänen luonaan ja puhella hänen kanssaan joka päivä.

_Eeva_. Mutta jos hän sairastuisi? Tulisi kivuloiseksi elinijäkseen?

_Margrete_. Olen minä sitäkin ajatellut. Sitten minä tahtoisin mennä
hänen kanssansa naimisiin saadakseni hoitaa häntä.

_Eeva_. Jos hän väsyisi odotukseen ja menisi toisen kanssa naimisiin?

_Margrete_ (kiihkeästi). Se on mahdotonta! Luuletteko että hän
saattaisi sen tehdä?

_Eeva_. En minä moittisi häntä siitä, jos hän tapaisi hyvän tytön, joka
tahtoisi antaa hänelle enemmänkin, kuin vain ystävyyttä.

_Margrete_. Mutta minä en koskaan voisi tehdä niin. Eikö hän olisi
uskoton, jos hän niin tekisi?

_Eeva_. Onko veli uskoton sisarelleen ottaessaan itselleen vaimon?
Ettehän te millään tavoin olisi toistenne tiellä.

_Margrete_ (käsi otsalla). Minusta sittenkin tuntuu... mutta kenties...
(keskeyttäen.) Kiitoksia, hyvä rouva siitä että te puhutte minulle
sillä lailla. Minä olen aina kaivannut sellaista ihmistä, kuin te
olette (tarttuu Eevan käteen.)

_Eeva_ (pitäen Margreten kättä omassaan). Toisten puhumme enemmän
samasta asiasta.

_Margrete_. Oi, kuinka hyvä te olette, mutta minä olen paha, sen minä
tiedän itsekin; minä olen epäluuloinen.

_Eeva_ (pitää edelleen Margretea kädestä). Teidän sydämmenne on ollut
sairas, mutta se pian paranee. Olkaamme ystäviä, Margrete.

    (Suutelee häntä ja menee puutarhaan.)

_Margrete_. Hän on minun ystäväni, sen minä tunnen. -- Kunpa Knudsen
nyt olisi täällä! Mutta parasta lie kumminkin, että saan aikaa miettiä.

    (Menee.)

Lyngören ravintolan puutarha. Taustalla näkyy ravintola, jonka ovi on
auki puutarhaan. Sivulla aita, jonka ylitse näkyy jyllantilainen
maisema. Näyttämön etualalla pöytä sekä istuimia.



Kolmas kohtaus.


Ravintolasta kuuluu "eläköön"-huutoja. Rönnow astuu ulos kynä, paperi
ja mustepullo kädessä, Hatting perässä.

_Rönnow_ (asettaa kirjoitusneuvot pöydälle). Onpa virkistävää taas
päästä raittiiseen ilmaan. Siellä sisällä oli hirmuisen kuuma.

    (Kirjoittaa.)

_Hatting_. Hiukan helteinen on se tie, joka valtiopäiville vie. -- Joko
nyt konttoorityössä?

_Rönnow_. Minä kirjoitan vain muutaman sanan. Holm, Ylikartanon isäntä,
on kutsunut minua yöksi heille. Hän lupaa huomenna lähteä minun
kanssani kylälle ajelemaan ja saattaa minut muutamien varakkaiden
valitsijain tuttavuuteen. Sitä tarjousta ei minun mielestäni sovi
hylätä.

_Hatting_. Ei millään muotoa. Me tarvitsemme kaiken avun, mikä suinkin
on saatavissa.

_Rönnow_ (yhä kirjoittaen). Minä vaan kirjoitan vaimolleni, etten saavu
yöksi kotiin. Nyt minun täytyy saada joku, joka toimittaa kirjeen
perille.

_Hatting_. Minä otan sen mukaani, mehän ajamme aivan teidän sivuitse.
-- Niin, menkää toki Holmin luoksi. Meidän täytyy toimia tavallista
tarmokkaammin, jos mielimme saada voiton.

_Rönnow_. Sen uskon... Nyt minä ryntään kuolemaa halveksien taisteluun
enkä säästä iskuja.

_Hatting_. Se on oikein. Minusta kuitenkin tuntui, kuin te tänäin
olisitte pidelleet hieman pahasti Knudsen parkaa. -- Kunpa se teidän
rouvanne vaan ei vastustaisi meitä!

_Rönnow_. Mitä joutavia! Ei hän ymmärrä sellaisia asioita. Ja eihän
hänellä ole äänivaltaakaan.

_Hatting_. Kyllä hänellä on "äänivalta", sen minä takaan. Onpa kumma,
kuinka hän tänä lyhyenä aikana on onnistunut saamaan kaikki
paikkakuntalaiset ihailijoikseen. Kaikki puhuvat hänestä.

_Rönnow_. Hänellä on jalo sydän ja hän ottaa osaa toisten suruihin. Sen
ihmiset pian huomaavat.

_Hatting_. Niin, teillä on erinomainen vaimo. Mutta siksipä olisikin
perin onnetonta, jos ihmiset saisivat tietää, ettei hän tässä asiassa
ole teidän puolellanne.

_Rönnow_. Vaimoni on kyllä minun puolellani, siitä ei epäilystä. Mutta
hän on saanut päähänsä, että minun...

_Hatting_. Pitäisi kaivaa leiviskänne maahan -- niin, tietysti. Hän
tarkoittaa tietysti erinomaisen hyvää. Mutta oletteko varma siitä,
ettei hän, pitäessään huolta miehestään, katsoisi velvollisuudekseen
vastustaa teidän vaalianne?

_Rönnow_ (hitaasti). Sitä en usko.

_Hatting_. Entä jos hän pitää kutsumuksenaan auttaa teitä oikealle
tielle ja luulee teidän nyt kulkevan perikatoanne kohden?

_Rönnow_. Niin hullusti ei toki liene.

_Hatting_. Hm! Ette sentään taida olla asiasta aivan varma.

_Rönnow_. Minun täytyy myöntää, että vaimoni ei hevillä luovu siitä,
mitä hän pitää oikeana, ja että hänellä on tarmoa.

_Hatting_. Siinäpä se! Pian te saatte huomata, että teidän rouvallanne
on "äänivalta" tässä asiassa.

_Rönnow_. Jospa niin olisikin, olisihan se tavallansa paikallaan, koska
asia koskee hänen miestänsä.

_Hatting_. Eikö siis enää saisi olla mitään asiaa, jossa miehellä on
yksinvalta?

_Rönnow_. Tietysti! Ilmestyyhän siinäkin miehen yksinvalta, että minä
asetun vaaliehdokkaaksi, vaikka vaimoni vastustaa.

_Hatting_. Mutta jos hän saa aikaan sen, että teitä ei valita,
silloinhan hän vallitsee?

_Rönnow_. Te tarkoitatte siis että vaimollani ei pitäisi olla oikeutta
sekaantua tähän asiaan eikä edes lausua siitä mielipidettään.
Yhdessähän miehen ja vaimon tulee päättää kaikki asiat?

_Hatting_. Kaikki asiatko? Eipä niinkään, herra Rönnow. Kuinka te
menettelette kotitoimissa? Määräättekö te vaimonne kanssa pesupäivät?
Sekaannutteko te leipomapuuhiin ja ompeluasioihin?... on siis yksi ala,
jossa vaimonne on yksinvaltias.

_Rönnow:_ On tietysti.

_Hatting_. Kuulkaa, teillä on erinomainen vaimo, mutta te olette
tehneet hänelle vääryyttä.

_Rönnow_, Kuinka niin?

_Hatting_. Jos kerran vaimon on velvollisuus auttaa miestään, niin
tulee myöskin miehen auttaa vaimoaan. Mutta eikö mies tee väärin, jos
hän ei auta vaimoaan käsittämään, kuinka kauas hänen toimialansa
ulottuu, mikä on hänen valtansa raja?

_Rönnow_. Niin, mikä on hänen valtansa raja?

_Hatting_. Miehen tahto.

_Rönnow_. Niin, jos mies on oikeassa.

_Hatting_. Miehen vallalla on tietysti myöskin rajansa. Sen on
asettanut laki.

_Rönnow_. Laki -- niin


Neljäs kohtaus.

    Tokslund (ravintolasta). Edelliset.

_Tokslund_. Hyvää päivää, herra Rönnow!

_Rönnow_. Tokslund, tekö täällä? Oletteko ollut kokouksessa?

_Tokslund_. Olen. Onhan sitä velvollinen olemaan asioissa mukana.

_Rönnow_. Te olette varmaan keskustellut miesten kanssa. Kumpaiselleko
taholle mielet kääntyvät? Onko paljon väkeä meidän puolellamme?

_Tokslund_. Meidänkö puolellamme? Teidänkö ja minun puolellani?

_Rönnow_. Niin.

_Tokslund_. Kaikki ovat meidän puolellamme.

_Rönnow_. Niinkö sanotte?

_Tokslund_. Se on selvää. Ne, jotka eivät ole teidän puolellanne, ovat
minun puolellani, ja ne, jotka eivät ole minun puolellani, ovat teidän
puolellanne.

_Hatting_. Kuulkaa, mies, ettekö te aijo äänestää herra Rönnowia?

_Tokslund_, En.

_Hatting_. Miksi ette?

_Rönnow_. Jokainen äänestäköön vakaumuksensa mukaan.

_Tokslund_. Oikein sanottu, herra Rönnow! Minä sanoin jo rouvallekin,
että minulla on suuri luottamus herra Rönnowiin, oikein suuri
luottamus, mutta Knudseniin minä luotan valtiollisissa asioissa.

_Hatting_. Vai niin?

_Tokslund_. Knudsenin minä olen tuntenut kauan, ja minä olin niiden
etupäässä, jotka pyysivät häntä asettumaan ehdokkaaksi. Pyyntökirja
lähettiin hänelle aikoja ennen, kuin herra Rönnow ajatteli koko
asiaakaan.

_Rönnow_. Teidän ei suinkaan tarvitse puolustaa itseänne.

_Tokslund_. Ei suinkaan. Sitä samaa rouvakin sanoi. Menkää vaan
Rönnowiin luo -- sanoi hän -- ja sanokaa hänelle suoraan, että niin on
asia. Niin hän sanoi. Rouva on meidän puolellamme.

_Hatting_. Teidänkö puolellanne?

_Tokslund_. Niin, sen hän itse sanoi. Hän tahtoisi saada Knudsenin
valtiopäiville.

_Hatting_, Sehän on luonnollista. Hän ei tahtoisi päästää miestään
talveksi pois kotoa.

_Tokslund_. Luuletteko, että se on syynä?

_Hatting_. Tietysti! Luuletteko, että hän pitää Knudsenia parempana
kuin omaa miestään?

_Tokslund_. Ei, sitä ei suinkaan tee rouva Rönnowin tapainen vaimo. Sen
minä ymmärrän. Mutta, herra Rönnow, te ymmärrätte myöskin minua. Ja jos
teillä olisi halua tulla kunnallislautakuntaan -- -- --

_Rönnow_. Ei, kiitoksia!

_Tokslund_. Niin silloin te saisitte minun ääneni, siihen saatte
luottaa, ja minulla on jonkun verran vaikutusvaltaa tämän kunnan
asioissa, vaikka minä itse sen sanon. Mutta te kai tahdotte mieluummin
tulla valtiopäivämieheksi?

_Rönnow_. Niin tahdon. Noista muista tehtävistä pysyn mieluummin
erossa.

_Tokslund_. Mutta te ette ajan pitkään saa pysyä niistä erossa. Sillä
me olemme kaikki sitä mieltä, että herra Rönnow on kelpo mies ja hän on
koulunkäynyt.

_Rönnow_. On niitä muitakin "kelpo miehiä" ja "koulunkäyneitä."

_Tokslund_. On kyllä, mutta he tahtovat myöskin olla vapaat. -- Niin,
nyt minun täytyy lähteä kotiin. Hyvästi, herra Rönnow! Hyvästi, herra
varatuomari!

    (Menee.)


Viides kohtaus.

    Rönnow. Hatting.

_Hatting_. Se oli paha juttu.

_Rönnow_. No, yksi ääni siellä tahi täällä vähät siitä!

_Hatting_. Siinä meni monta ääntä.

_Rönnow_. Eikö mitä! Tokslund on hauska mies, mutta hänen
valtiollisesta vaikutuksestaan minulla ei ole ylen suuria ajatuksia.

_Hatting_. Siinä te erehdytte. Sellainen mies on omansa keräämään ääniä
maakylissä. Hän lukee ahkeraan sanomalehtiä eikä tosin tee sydäntään
ryöväritten luolaksi, mutta pieksee kieltään joka talossa, ja nämä
maanmoukat ymmärtävät häntä paljoa paremmin kuin meitä. Huomenna tietää
jo koko pitäjä, että teidän vaimonne ei soisi teidän tulevan
valtiopäiville. Ehkäpä tämän tiedon vahingollinen vaikutus hiukan
vähenee, jos Tokslund samalla selittäisi syyksi sen, että rouvanne ei
tahtoisi päästää teitä pois kotoa, sillä sitä talonpojat ymmärtävät.

_Rönnow_. Mutta se ei ole tässä vaikuttava syy.

_Hatting_. Onpa niinkin. Se vaikuttaa enemmän kuin te uskotte, ja
enemmän kuin vaimonne itse luuleekaan. Naiset arvostelevat aina asioita
itsensä kannalta.

_Rönnow_. Mutta Eeva ei ole itsekäs. En tunne ihmistä, joka olisi niin
alttiiksiantava, kuin hän.

_Hatting_. Kyllä hän osaa antaa alttiiksi itsensä, sitä en epäile.
Mutta osaako hän arvostella asioita objektiivisesti, unohtaa henkilön
asian vuoksi? Ei, sitä eivät naiset koskaan opi. Senpä vuoksi nainen
auttamattomasti joutuu harhatielle sekaantuessaan politiikkaan. Mutta
siitä ei häneen sovi suuttua, se olisi armotonta. Miehen on syy, jos
näin pahasti käypi.

_Rönnow_. Luuletteko, että se seikka vahingoittaa minun vaaliani.

_Hatting_. Minä tiedän, että se vahingoittaa. Pian sen itsekin
huomaatte. Jos tahdotte tietää minun mielipiteeni, niin lausun teille,
että parasta olisi meidän pistää pillit pussiin ja lähteä kotiin
nukkumaan, sillä kaikki meidän työmme tulokset haihtuvat kuin tuhka
tuuleen, ellette ajoissa ehkäise vaimonne vaikutusta. -- Mutta vaikkapa
se kumma tapahtuisikin, että te joutuisitte valtiopäiville -- jota minä
en usko --, niin luuletteko te siellä toimivanne vapaasti? Älkääpä
mitä? Teidän rouvanne valvoo teidän tekojanne yötä ja päivää -- -- hän
lukee sanomalehtiä.

_Rönnow_. Sehän on luonnollista.

_Hatting_. Hänen silmänsä vartioivat teitä. Joka kerta, kuin te
lausutte sanankin, joka kerta, kuin te otatte osaa äänestykseen, joka
kerta kuin teidän nimenne mainitaan, on hän valveilla. Hän ei käsitä,
mitä yhteiskunnan etu vaatii, hän vaan katsoo, vastaatteko te
ihannetta, pysyttekö te puhtaana enkelinä valtiopäivärosvojen joukossa.
Ja kun te sitten käytte kotona, niin silloin on syntiluettelo valmis,
silloin saatte vastata pahoista teoistanne.

_Rönnow_. Kylläpä te luulette tuntevanne kaikki naiset.

_Hatting_. En kaikkia, ainoastaan ne, joiden luonteet eivät ole
monimutkaisempaa tekoa kuin teidän vaimonne ja minun vaimoni. Teidän
vaimonne on kaikkein parasta laatua, siitä ei puhettakaan. Minun Lilini
ei ole ensiluokan vaimoja, mutta hän kelpaa kyllä minulle.

_Rönnow_. Mikä on ensi luokan vaimojen tunnusmerkki?

_Hatting_. Heidän _äidillisyytensä_ -- se on naisten erikoislahja.
Mutta ellei ensiluokan vaimoa pysytetä rajain sisällä, niin hän tahtoo
olla äitinä miehelleenkin, ja se ei sovi.

_Rönnow_. Sille ei voi mitään.

_Hatting_. Voipi kyllä. Asettakaa _raja_ hänen tahdolleen! Sanokaa:
"minä tahdon."

_Rönnow_. Sen olen tehnytkin. Minä tahdon tulla valtiopäivämieheksi.

_Hatting_. Mutta te ette vielä ole _päässeet_ siksi. Hänellä on oikeus
toivoa -- ja vaikuttaa.

_Rönnow_. Mutta jos minä kumminkin joudun valtiopäiville?

_Hatting_. Siitä ei apua. Hän valvoo teidän tekojanne. Toimittakaa
hänelle muuta ajattelemista.

_Rönnow_. Se on helpommin sanottu, kuin tehty.

_Hatting_, Helposti se on tehtykin. Te muistatte, että
päivällispöydässä tänäin puhuttiin teidän pikku pojastanne. Teidän
vaimonne ei tahtoisi lähettää häntä kouluun, ei ainakaan vielä, mutta
te muistaakseni puolustitte kouluun panoa.

_Rönnow_. Niin, ne opettajat, joita minä puhuttelin joku päivä sitten,
pitivät kouluun panoa pojalle edullisempana. Ja minä luotan
asiantuntijain arvosteluun.

_Hatting_. Tietysti! Keneenkäs muihin luottaisimme? Mitä varhaisemmin
poika joutuu vieraan komentoon, sitä parempi! Mutta rouvanne ei
hennoisi luopua hänestä.

_Rönnow_. Luuletteko että se on syynä vaimoni mielipiteeseen?

_Hatting_. Kuinkas muuten, sillä onhan hän nainen!

_Rönnow_. En minäkään mielelläni lähettäisi Haraldia kotoa, mutta se
täytynee kuitenkin tehdä. Minun täytyy keskustella asiasta Eevan
kanssa.

_Hatting_. Sillä keinoin siitä ei lähde mitään.

_Rönnow_. Niinkö luulette?

_Hatting_. Sen te itsekin ymmärrätte. Siitä ei ole hyötyä teidän
pojallenne, ei vaimollenne eikä teille itsellennekään. Te olette tähän
asti aina keskustellut vaimonne kanssa, ennenkuin olette ryhtynyt
mikinkään toimiin. Koettakaa kerran toimia, ennenkuin keskustelette!

_Rönnow_. En ymmärrä tarkoitustanne.

_Hatting_. Jos tahdotte panna poikanne kouluun, niin tehkää se nyt
heti.

_Rönnow_. Heti? Täälläkö?

_Hatting_. Niin, tässä paikassa. Antakaa minun toimekseni ilmoittaa
tänä iltana kaupunkiin tultuani poikanne kouluun, niin se on tehty. Ja
kirjoittakaa rouvallenne, että olette sillä tavoin asian päättänyt --
kirjoittakaa siihen kirjeeseen, jonka alotitte, kirjoittakaa lyhyesti,
ilman selityksiä, ilman anteeksi pyyntöjä, päätettynä asiana. Silloin
olette saavuttanut tarkoituksenne.

_Rönnow_. Entäs sitten?

_Hatting_. Sitten minä saan kirjeen, ja sitten se on teidän rouvanne
luettavana puolen tunnin kuluttua.

_Rönnow_. Mutta sitten hän tietysti pyytää teitä jättämään
ilmoittamisen siksi, kuin hän on saanut keskustella minun kanssani.

_Hatting_. Mahdollista kyllä, mutta sitä minä en voi ottaa huomioon,
koska te olette asian päättänyt ja jättänyt sen minun toimekseni.

_Rönnow_. No, entäs sitten?

_Hatting_. Sitten hän oppii, mitä te ette millonkaan ennen ole hänelle
opettanut, että hänen vallallansa on raja, että hänellä on mies. Olkaa
varma siitä, että hän ei milloinkaan sitä unohda. Niin teidän
erehdyksenne on korjattu. Sitten teillä on vaimo, jonka vertaista on
harvoilla miehillä.

_Rönnow_. Sääli olisi kohdella Eevaa sillä lailla.

_Hatting_. Ettekö ymmärrä, että teette vääryyttä pojallenne, jos tässä
hemmottelette vaimoanne?

_Rönnow_. Hänen sydämmensä särkyisi, jos Harald vietäisiin pois... ja
tällä tavalla.

_Hatting_. Täytyyhän muidenkin äitien lähettää lapsensa luotaan. Ettekö
luule, että hekin alussa surevat? Mutta vähitellen he malttavat
mielensä ja tyytyvät siihen, mikä kerran on välttämätöntä, ja niin
tekee teidänkin vaimonne. Hänen poikansahan pääsee kotiin joka
sunnuntaiksi, ja sopiihan äidin käydä häntä katsomassa vähä väliä
viikollakin. Kova kohtelu tekee joskus ihmisille hyvää, sairaaksihan
sitä käy ainaisesta hellyydestä.

_Rönnow_. Kyllä Eeva on kovaa kokenut, mutta se kovuus ei tullut hänen
miehensä kädestä. Minä kuitenkin ajattelen asiaa, mutta tänä iltana ei
voi mitään päättää. Ensin täytyy kuulustaa sopiva perhe, johon Harald
pääsee asumaan.


Kuudes kohtaus.

    Rönnow. Hatting. Rouva Hatting (tulee ravintolasta).

_Rouva Hatting_. Ettekö lähde kotiin, hyvät herrat? Ajaja kysyi joko
saa valjastaa.

_Hatting_. Käske valjastamaan! Herra Rönnow jää Ylikartanoon yöksi.
Meidän täytyy lähteä kahden.

_Rouva Hatting_ (Rönnowille). Kiitoksia paljon puheestanne! Se oli
vielä mainiompi kuin eilinen.

_Rönnow_. Kunpa siitä vaan olisi jotain apua!

_Rouva Hatting_. Tietysti, eihän semmoinen puhe voi olla vaikuttamatta.
Rouva Holm ja neiti Petersen, hekin molemmat olivat hyvin mieltyneet
teidän puheeseenne.

_Hatting_. Kuule, Lili, tiedätkö sinä mitään perhettä, jonne herra
Rönnow saisi poikansa asumaan, kun hän pannaan kouluun?

_Rouva Hatting_. No, oletteko vihdoinkin päättänyt panna Haraldin
kouluun? Sitä päätöstä teidän ei tarvitse katua, sen minä takaan.
Asunnon toki aina saa. Kuule, Hatting! (puhelee hiljaa Hattingin
kanssa.)

_Hatting_. Miks'ei? (Rönnowille) Vaimoni ehdottaa, että me
tarjoutuisimme ottamaan Haraldin luoksemme. Jos se teille soveltuu, en
minä pane vastaan.

_Rönnow_. Olen teille syvästi kiitollinen siitä että tahdotte ottaa
poikani luoksenne. Parempaa kotia hän ei voisi saada. Kunhan teistä
vaan ei tuntuisi oudolta, että Harald on hiukan hemmoteltu. Muuten hän
on hyvä poika.

_Rouva Hatting_. Ah, minä olen jo kovasti ihastunut häneen. Ja kyllä
hänen on hyvä olla meillä. Minulla on pieni herttainen kamari, jonka
ikkuna on puutarhaan päin. Siinä hän saa asua. Ja sitten me leikimme
aina yhdessä, kun läksyt ovat luetut.

_Hatting_. Lili on hyvin lapsellinen lasten seurassa ja siitä syystä
kaikki lapset suostuvatkin häneen. Kyllä teidän poikannekin pian tulee
hänen ystäväkseen.

_Rouva Hatting_. Ah, kuinka meillä sitten on hauskaa yhdessä! Oi, herra
Rönnow, lähettäkää toki poikanne meille asumaan. Mutta tehkää se pian,
sillä nousevalla viikolla avataan koulut. Huomisaamuna on jo
sisäänpääsytutkinto.

_Hatting_. Totta tosiaan, se on huomisaamuna! -- Kuulkaa, parasta on,
että me otamme tänä iltana Haraldin mukaamme. Sitten hän ennättää
hyvissä ajoin aamulla tutkintoon.

_Rönnow_. Tämä käy nyt aivan odottamatta. -- Kuulkaa, koska te pidätte
niin kovaa kiirettä, niin minä heitän Ylikartanon matkan ja tulen kotia
yöksi.

_Hatting_. Holmin luokse teidän täytyy kaikella muotoa mennä, hänen
apuaan me välttämättömästi tarvitsemme. Ja tällä tavoin asia onnistuu
kaikkein parhaiten. Tässä ei tarvita muuta, kuin että te teette varman
ja järkähtämättömän päätöksen, joka ei anna vaimollenne vähintäkään
toivon aihetta. Muuten koko yritys menee myttyyn. (Lavs Hjort tulee
ravintolasta.) Kah, siinähän on Lars Hjort -- meidän Virumin miehiä.

_Rouva Hatting_. Minä käsken siis valjastamaan.

_Hatting_. Käske vaan!

    (Rouva Hatting menee.)


Seitsemäs kohtaus.

    Rönnow. Hatting. Lavs Hjort.

_Hatting_. Terve mieheen! Kokouksestako tullaan?

_Lavs Hjort_. Mistäs muualt? -- Hyvää päivää Rönnowi!

_Rönnow_. Päivää, päivää! Huomenna minä tulen teidän kulmalle.

_Lavs Hjort_. Niinhän mie kuulin -- mut mie ja Pekka tahrottas
ensistäh' teitilt' oikein selvä vastaus Virumin ja Mellerupin miehille.

_Rönnow_. Johan minä vastasin teille; huomenna saamme lähemmin puhua
asiasta.

_Lavs Hjort_. Jos siit' sitten tulis' jotah. Mie olen kuullu
sanottavan, ettei teitist' o' meitille mitäh apuu.

_Rönnow_. Miksei olisi?

_Lavs Hjort_. Mie kuulin, että työ oletten ottannu takasin sen
lupauksen, minkä työ meitille annoitten. Työ etten kuulu tahtovankah
rautatietä Virumih.

_Rönnow_. Kuka sellaista teille sanoi?

_Lavs Hjort_. En mie tierä tohrinko mie sen teitille sanoa. Mut se,
joka sen sano, tietää kuinka asia on.

_Hatting_. Kuulkaa Lars Hjort! Sanokaa meille, kuka tuon teille sanoi.
Se jää meidän välillemme, siihen saatte luottaa.

_Lavs Hjort_. En mie tierä, mitä mie sanoisin. Kun ei siit' vaan tulis
jälkipuheit' ja harmii.

_Hatting_. Älkää pelätkö. Minä lupaan, ettei teille tule siitä mitään
ikävyyksiä. Ja Rönnow kuulee, että minä lupaan. Kuka sen sanoi teille?

_Lavs Hjort_. Hä toi Tokslunnin Jussi.

_Rönnow_. Vai Tokslund?

_Lavs Hjort_. Niin, se sano, että Rönnowi on kovast' vastah sit' että
rautatie rakennettas Virumih. Niin se sano.

_Rönnow_. Minä en ole milloinkaan puhunut Tokslundille tästä asiasta.

_Lavs Hjort_. Ei Tokslunnikah sanonnu, että työ olitten hänen kanssah
siit' puhunnu. Se ol' kuullu sen teitin rouvaltanne -- rouva ol'
sanonnu.

_Rönnow_ (säpsähtää, mutta koettaa näyttää levolliselta).

_Hatting_ (erikseen Runnomille). Siinä sen nyt kuulette. Enkö minä
sanonut? (Lavs Hjortille). No, eikö se ollutkaan sen vaarallisempaa.
Siitä teidän ei tarvitse huolia.

_Lavs Hjort_. Mitäs työ sill' meinaatten?

_Hatting_. Asiahan on aivan selvä. Rouva Rönnow on vaan sanonut, että
hänen miehensä ennen piti Virumilaisten tuumaa epäkäytännöllisenä,
mutta samanhan Rönnow itsekin sanoi teille tänäin.

_Lavs Hjort_. Niin, mutt' Tokslunnin Jussi sano, ettei Rönnowi koskah
suostu siihi, että rautatie rakennetah Virumih. Sen ol' rouva sille
vakuuttannu, ja se on ihran vissi.

_Hatting_. Tokslund on käsittänyt asian omalla tavallaan. Luottakaa
vaan siihen, mitä Rönnow itse teille sanoi aamupuolella. (Rönnowille)
Eikö niin?

_Rönnow_. Minä lupasin teille että tahdon tarkemmin perehtyä asiaan ja
tehdä teidän hyväksenne mitä suinkin voin. Siinä minä pysyn, muuta minä
en voi vielä luvata.

_Lavs Hjort_. Onhan se paremp' kun ei mitäh.

_Hatting_. Ja se on enempi, kuin mitä Knudsen lupaa teille.

_Lavs Hjort_. Ja jos Rönnowi kerta saap' aikah sen, että rautatie tekee
sen pienen kierroksen Virumih, niin samashan sit' kierrost' voip' vähä
jatkaa, niin että se ulottuu Sallinkaartih astikka. Niin työ saisitten
rautatien teirän oman pihanne poikki.

_Hatting_. Ah, sitä kannattaa miettiä.

_Lavs Hjorth_. Siihi myös kyll' suostuttas. Jos myös kerran saaran
rautatie meille, niin kyll' myö kans' suotas se teille. Ei myö teitin
apuanne ilmaseks' tahrota.

_Rönnow_. Huomenna siis puhumme tästä asiasta lähemmin.

_Lavs Hjort_. Hyvä juttu! Jääkäi hyväst!

    (Lavs Hjort menee.)


Kahdeksas kohtaus.

    Rönnow. Hatting. Sitten rouva Hatting.

_Rönnow_ (kirjoittaa ja sulkee kirjeen). Tahdotteko olla hyvä ja antaa
tämän kirjeen vaimolleni sekä ilmoittaa Haraldin kouluun? Hän saa tulla
tänä iltana teidän mukaanne.

_Hatting_. Oletteko kirjoittanut sen vaimollenne?

_Rönnow_. Olen.

_Hatting_. Sitä teidän ei tarvitse katua.

_Rönnow_. Toivokaamme.

_Rouva Hatting_ (tulee). Hevoset ovat valjaissa.

_Hatting_. Lähdetään siis. Hyvästi, herra Rönnow.

_Rönnow_ (rouva Hattingille). Tahdotteko siis viedä poikani luoksenne
ensi yöksi ja ottaa hänet hoitoonne ensi viikosta alkaen?

_Rouva Hatting_. Ah, sen teen mielelläni. -- Kiitos, herra Rönnow!
Hyvästi!

    (Hatting rouvineen menee).

    Rönnow seisoo hetken mietteissään ja poistuu sitten hitaasti.



Kolmas näytös.


Rönnowin ruokasali.


Ensimmäinen kohtaus.

    Eeva. Sitten Margrete.

_Eeva_ (ompelee. Ulkoa kuuluu vaunujen jyrinää). No vihdoin!

    (Rientää eteisen ovelle.)

_Margrete_ (tulee sisälle samasta ovesta).

_Eeva_. Tuliko Rönnow.

_Margrete_. Ei, vaan Tokslund ja Knudsen.

_Eeva_ (pettyneenä). Vai niin.

_Margrete_. Mutta kyllä kai herrakin on tuossa paikassa kotana.

_Eeva_. Oletteko nähnyt Haraldia?

_Margrete_. Hän on puutarhassa leikkimässä.

_Eeva_. Minä ikävöitsen Rönnowia. En ymmärrä, miksi minun juuri tänäin
on niin ikävä. -- Mutta Hattingin herrasväki varmaankin tulee hänen
kanssaan.

_Margrete_. Kyllä kai he pistäytyvät tänne ohitse ajaessaan.

_Eeva_ (alakuloisena). Kyllä kai. Kunpa hän vaan pian tulisi! Minulla
olisi hänelle puhuttavaa. -- Niin, teistä varmaankin tuntuu
kummalliselta, että vaimo, oltuaan yksitoista vuotta naimisissa, näin
ikävöitsee miestään, kun mies on ollut pari tuntia pois kotoa.

_Margrete_. Se tekee minulle niin hyvää.

_Eeva_. Mutta minullapa onkin hyvä mies. Kyllä on suloista jakaa ilot
ja surut miehen kanssa, johon voi eheästi luottaa, tapahtukoon mitä
tahansa elämässä. -- (Taas kuuluu vaunujen jyrinää.) Nyt hän tulee!

    (Rientää ulos, Margrete perässä.)


Toinen kohtaus.

    Eeva. Rouva Hatting. Sitten Hatting.

_Eeva_. Tehkää hyvin ja käykää sisään, rouva Hatting! -- Miks'ei Rönnow
tullut?

_Rouva Hatting_. Hänellä oli asioita, joten hän ei voi tulla yöksi
kotiin. Hattingilla on teille kirje mieheltänne.

_Hatting_. Niin, paljon terveisiä herra Rönnöwilta. Häneen ei ole
luottamista näinä päivinä. Hänen täytyy koettaa olla hiukan mieliksi
valitsijoilleen.

_Eeva_. Rouva Hatting sanoi, että te toitte minulle kirjeen.

_Hatting_. Niin tosiaan. -- Tehkää hyvin!

    (Antaa kirjeen.)

_Eeva_. Saanko tarjota teille teetä?

_Hatting_. Ei, kiitoksia. Me mieluimmin istumme hetkisen puutarhassa.

    (Hatting rouvineen menee puutarhaan.)


Kolmas kohtaus.

    Eeva.

_Eeva_ (lukee kirjettä). "Oma, rakas Eevani! Holm, Ylikartanon isäntä,
tahtoo mielellään huomenna esittää minut muutamille etevimmille
valitsijoille ja on siitä syystä kutsunut minut heille yöksi. Sitä
tarjousta en voinut mielestäni hylätä, vaikka minusta tuntuukin
vaikealta olla näin kauvan erossa sinusta ja Haraldista. Minä olen nyt
päättänyt lähettää Haraldin reaalikouluun?" -- Reaalikouluun? -- "kun
kaikki opettajat pitävät sitä suotavana. Varatuomari Hatting ilmoittaa
hänet tänä iltana oppilaaksi." -- mitä tämä merkitsee? -- "Minä olen
pannut hänet täyshoitoon Hattingille." (kiivaasti) Mitä tämä on? pannut
hänet täyshoitoon? Mikä häneen on tullut? -- Tämä on hänen omaa
käsialaansa. (Rientää puutarhaan päin.) Herra varatuomari!


Neljäs kohtaus.

    Eeva. Hatting.

_Hatting_. Kutsuitteko minua, rouva?

_Eeva_. Minun täytyy pyytää teiltä selitystä. Minä olen saanut
mieheltäni kummallisen kirjeen, jota minun on mahdoton ymmärtää. Hänkö
itse antoi teille tämän kirjeen?

_Hatting_. Hän itse sen antoi, ja hän kirjoitti sen minun
läsnäollessani.

_Eeva_. Huomasitteko oliko hän aivan entisellään? Eihän hän vaan lienee
tullut sairaaksi.

_Hatting_. Ei, hän oli mitä parhaimmissa voimissa.

_Eeva_. Sitte te varmaankin tiedätte, mitä hänen kirjeensä sisältää.

_Hatting_. Minä arvaan, että hän kirjoittaa antaneensa minulle toimeksi
ilmoittaa hänen poikansa tänä iltana oppilaaksi reaalikouluun.

_Eeva_. Siitä ei tule mitään.

_Hatting_. Eikö? -- Tuleehan toki.

_Eeva_. Ei! Rönnow on tehnyt päätöksensä siinä luulossa, että minä
siihen myöntyisin, mutta minä olenkin toista mieltä. Haraldia ei
ilmoiteta kouluun tänä iltana.

_Hatting_. Suokaa anteeksi, hyvä rouva, kyllä Harald ilmoitetaan
kouluun.

_Eeva_. Kuinka te saatatte sanoa, että hän ilmoitetaan kouluun, vaikka
ne, joilla on valta päättää asiasta, eivät siihen myönny? Minä tahdon
ensin keskustella Rönnowin kanssa, ennenkuin minä annan suostumukseni.

_Hatting_. Minä pyydän huomauttaa, että herra Rönnow on tehnyt
suostumuksen minun kanssani. Hän on päättänyt asian.

_Eeva_. Niin, hän on päättänyt! Mutta hän ei ole saanut minun
suostumustani.

_Hatting_. Teidänkö?

_Eeva_. Niin. Tottahan äidin mielipiteellä täytyy olla jotain arvoa
silloin kuin päätetään hänen lapsensa kasvatuksesta.

_Hatting_. Epäilemättä. Herra Rönnow onkin tähän asti aina ottanut
huomioonsa teidän mielipiteenne, mutta kun hän on keskustellut
Haraldista asiantuntijain kanssa...

_Eeva_. Asiaintuntijain? Kutka ne ovat?

_Hatting_. Opettajat. Tutkinnon suorittaneet opettajat valtion
koulussa.

_Eeva_. Opettajat! Mitä he tietävät minun lapsestani? Nehän eivät edes
tunne häntä.

_Hatting_. Tottahan he parhaiten tietävät kuinka lasta tulee kohdella.
Nehän ovat lukeneet ja sitä varten valmistuneet.

_Eeva_. Vieraat opettajatko, joilla ei ehkä itsellään ole lapsia ja
joiden vaimot ovat pintapuolisia muotinukkeja, hekö tietäisivät
paremmin kuin lapsen oma äiti, kuinka yhdeksänvuotiasta on kohdeltava?
Ei, hyvä herra varatuomari.

_Hatting_. Epäilemättä jokainen äiti tahtoisi aina pitää lapsensa
kotona.

_Eeva_. Mahdollista kyllä. Mutta jos te luulette, että minä en tahtoisi
lähettää Haraldia pois kotoa, jos se olisi hänelle hyväksi, niin te
erehdytte. Hän lähetetään kyllä aikanaan, mutta ei nyt vielä. Minä en
viskaa häntä vierasten keskelle niin kauan kuin tiedän itse parhaiten
voivani häntä kasvattaa. Minä en lähetä Haraldia näin heikkona ja
hentoisena toverien joukkoon, joita en tunne, minä en anna heidän
turmella viatonta pientä poikaani, sillä minä tiedän, että lukemattomat
pienet pojat ovat varahin joutuneet harhateille turmeltuneitten
toverien joukossa. Jos minä nyt lähetän hänet reaalikouluun, silloin
hän joutuu vuoden päästä toiseen kouluun, vielä kauemmas pois kotoa, ja
niin minä olen hänet menettänyt, enkä saa häntä enää milloinkaan
takaisin.

_Hatting_. Teillä saattaa olla kyllä syitä käsittää asia omalla
tavallanne. Mutta se ei koske minuun. Minä olen saanut teidän
mieheltänne asian toimittaakseni, ja se minun tulee toimittaa.

_Eeva_. Ettehän toki tarkoittane, että teillä on oikeus ilmoittaa lapsi
kouluun, vaikka hänen äitinsä kieltää?

_Hatting_. Tietysti rouva, sitä minä juuri tarkoitan, kun hänen isänsä
on antanut selvän käskyn.

_Eeva_. Kuulkaa, te ette ymmärrä Rönnowin ja minun keskinäistä
suhdetta. Meillä ei ole niinkuin... niinkuin niin monissa kodeissa.
Toinen ei meillä hallitse toista, me päätämme kaikki asiat yhdessä ja
se on oikein.

_Hatting_. Se on kyllä kaunis tapa tavallisissa oloissa. Mutta
sattuuhan poikkeuksia.

_Eeva_. Poikkeuksia?

_Hatting_. Niin, kun mies ja vaimo ovat eri mieltä.

_Eeva_. Jos ovat eri mieltä, niin sopikoot asiasta.

_Hatting_. Aivan niin. Mutta kummalla heistä tulee olla päätösvalta
niin kauan kuin he ovat eri mieltä?

_Eeva_. Niin kauan kuin he ovat eri mieltä? Silloin ei ole
kumpaisellakaan päätösvaltaa.

_Hatting_. Ja te luulette sen käyvän päinsä? Ajatelkaapas! Miehenne
tahtoo panna poikansa kouluun, ja te ette tahdo. Jos nyt poika joutuu
kouluun, kenen tahto on silloin tapahtunut?

_Eeva_. Mieheni tietysti, mutta se ei saa tapahtua.

_Hatting_. Jos poika ei joudu kouluun, silloin on asia ratkaistu rouva
Rönnowin mielen mukaan, ja hänen tahtonsa tietysti saa tapahtua. Eikö
niin?

_Eeva_. Ei!

_Hatting_. Perheessä on siis yksi, jolla on päätösvalta, ja teidän
mielestänne se yksi on oleva vaimo.

_Eeva_. Ei, sitä minä en tarkoita. Te ymmärrätte minua kerrassaan
väärin.

_Hatting_. Saanko pyytää arvoisaa rouvaa selittämään, millä tavoin mies
tässä suhteessa saapi käyttää valtaansa lapsen suhteen. Vai eikö
hänellä saa ollakaan mitään valtaa?

_Eeva_. Valta hänellä tulee olla, mutta ei yksinvaltaa.

_Hatting_. Toisin sanoen: hänellä tulee olla valtaa silloin kuin hän on
yksimielinen teidän kanssanne. Mutta jos te olette eri mieltä, silloin
te yksin vallitsette. Sitäkö te siis tarkoitatte?

_Eeva_. En, en! Oi, en minä pysty väittelemään varatuomarin kanssa.
Mutta minulla on selvä vakaumus ja teidänkin pitäisi tuntea, että
tehdään julmaa vääryyttä, jos lapsi riistetään kodista vastoin äidin
tahtoa.

_Hatting_. Aivan niin, jos isää ei ole olemassa. Mutta otaksukaamme,
että isälläkin on tahto...

_Eeva_. Oi, en minä pysty kiistelemään teidän kanssanne, eikä siitä ole
mitään hyötyä, että me tässä viisastelemme.

_Hatting_. Se on minunkin mielipiteeni. Kaikki keskustelu on turhaa,
kun minulla kerran on isän selvä määräys.

    (Menee puutarhaan.)


Viides kohtaus.

    Eeva.

_Eeva_. Ilkeämielinen ihminen! Eikö hän voi sitä ymmärtää? Mutta hän ei
tahdokaan ymmärtää minua. Hän itse on yllyttänyt Rönnowia, siitä minä
olen varma... minä en vastannut hänelle niin kuin minun olisi pitänyt.
Minä jouduin aivan suunniltani... enhän minä ole milloinkaan ennen
noita asioita ajatellut, (miettii) "Kun mies ja vaimo ovat eri
mieltä"... maltahan!... (Iloisena) Nyt minä tiedän. (Juoksee ovelle)
Herra varatuomari!


Kuudes kohtaus.

    Eeva. Hatting.

_Hatting_. No, hyvä rouva?

_Eeva_. Suokaa anteeksi, herra varatuomari, että minä äsken kiivastuin.
Minä tahtoisin mielelläni vielä vähän puhella teidän kanssanne.

_Hatting_. Se minua suuresti ilahuttaa.

_Eeva_. Mieheni ja minä olemme tällä haavaa eri mieltä asiasta, joka ei
ole mikään pikku seikka. Kun on kysymys vähäpätöisistä asioista,
silloin minä aina myönnyn. Mutta tämä on kaikkein suurin ja tärkein
kysymys, mikä perheessä saattaa esiintyä, sillä se koskee minun
lastani, ja silloin äiti ei voi myöntyä. Tehän sanoitte, että jos ei
miehen tahto tapahdu, silloin vaimo vallitsee. Ettekö sanonut?

_Hatting_. Niin sanoin.

_Eeva_. Se saattoi minut hetkeksi ymmälle. Mutta nyt minä vasta
huomaan, että teidän väitöksessänne ei ole perää. Minä osoitan sen.
Sallikaa minun käyttää vertausta. Tanskan valtiopäivillähän on kaksi
kamaria, ensimmäinen ja toinen kamari. Eikö niin?

_Hatting_. Minua ilahuttaa, että teillä on niin paljon valtiollista
harrastusta, että olette sen huomannut.

_Eeva_. Kuulkaa nyt! Kun ensimmäinen kamari antaa suostumuksensa
johonkin lakiin -- -- --

_Hatting_ (oikaisten). Hyväksyy lakiehdotuksen.

_Eeva_. Niin, sitä minä tarkoitin. Kun nyt ensimmäinen kamari hyväksyy
lakiehdotuksen ja toinen kamari ei sitä hyväksy, niin asia raukee. Eikö
niin?

_Hatting_. Aivan niin.

_Eeva_. Mutta eihän kuitenkaan sanota, että toinen kamari hallitsee
ensimmäistä kamaria tai että toinen kamari hallitsee yksin. Asia vaan
raukee ja jääpi entiselleen siitä syystä että muutosta ei saa panna
toimeen, ennenkuin molemmat kamarit ovat yksimieliset.

_Hatting_. Aivan oikein. Teidän valtiolliset tietonne hämmästyttävät
minua.

_Eeva_. Katsokaahan nyt, herra Hatting! Rönnow on ensimmäinen kamari ja
minä olen toinen kamari.

_Hatting_. Ohoh, rouvaseni, se ei pidä paikkaansa.

_Eeva_. Antakaa minun puhua loppuun! Kun Rönnow hyväksyy -- kun hän
ehdottaa...

_Hatting_ (oikaisten). Vaatii, sanomme lakikielellä.

_Eeva_. Kun nyt Rönnow vaatii, että minun poikani lähetetään pois
kotoa, ja minä en sitä vaatimusta hyväksy, niin poikaa ei lähetetä, ja
asia jääpi entiselleen. Mutta enhän minä siltä hallitse.

_Hatting_. Teidän todistuskykynne on kerrassaan ihmeteltävä ja
väitöksenne on sekä ajatuksen että muodon puolesta aivan oikea, mutta
valitettavasti siinä on yksi suuri puute -- teidän käyttämänne
vertauskuvat eivät sovellu tähän. Molempien kamarien keskinäinen suhde
ei ole sama kuin miehen ja vaimon suhde toisiinsa.

_Eeva_. Sen kyllä minäkin ymmärrän, sillä miehen ja vaimon suhde
perustuu rakkauteen.

_Hatting_. Niitä ei voi oikeudellisessakaan suhteessa verrata
toisiinsa. Jos tahtoisimme käyttää valtioelämän alalta otettua
vertauskuvaa, joka vastaisi aviopuolisojen keskinäistä suhdetta, niin
tulisi meidän etsiä se valtiosta, jossa on yksinvaltainen kuningas ja
neuvoa-antavat säädyt.

_Eeva_. Kuinka sellaisessa valtiossa menetellään?

_Hatting_. Kuningas antaa säätyjensä tutkittavaksi ne muutokset, joita
hän aikoo toimeenpanna, ja säädyt joko puoltavat niitä tahi neuvovat
kuningasta luopumaan aikeestaan.

_Eeva_. Kuinka käy, kun säädyt hylkäävät kuninkaan ehdotuksen?

_Hatting_ (oikaisten). Neuvovat kuningasta luopumaan ehdotuksestaan.

_Eeva_. Niin, neuvovat kuningasta luopumaan?

_Hatting_. Silloin kuningas tekee niinkuin hän itse näkee parhaaksi,
seuraa säätyjen neuvoa tai on seuraamatta.

_Eeva_. Vai niin, säätyjen mielipiteellä ei siis ole mitään merkitystä?

_Hatting_. Ei enempää kuin minkä kuningas niille antaa.

_Eeva_. Mutta ihminen! Tarkoitatteko siis, että miehen ja vaimon suhde
on tuollainen?

_Hatting_. Sitä juuri tarkoitan.

_Eeva_. Te puhutte onnettomista avioliitoista, joissa vaimoa sorretaan.

_Hatting_. Enpä niinkään, minä puhun avioliitosta yleensä, puhun siitä
asemasta, jonka laki myöntää miehelle suhteessa vaimoon.

_Eeva_. Laki! Mikä laki?

_Hatting_. Se laki, jonka alaisia me kaikki olemme, maamme
yhteiskunnallinen laki.

_Eeva_. Ettehän sillä suinkaan tarkoittane tanskalaisen isänmaamme
lakia?

_Hatting_. Sitä juuri tarkoitan, ja minä tunnen lain -- minä olen
lainoppinut.

_Eeva_. Moista en ole ikinä kuullut. Miehelläkö olisi valta tehdä
kodissa mitä hän tahtoo vähääkään huolimatta vaimonsa sanoista!

_Hatting_. Sillä on tietysti rajansa. Hänellä ei ole oikeutta lyödä
häntä kuoliaaksi tahi rääkätä ruumiillisesti.

_Eeva_. Vai ei? Sepä kummaa? Mutta hänellä on oikeus riistää lapsi
äidin sylistä ja heittää hänet kenen haltuun tahansa, vaikka äiti
kieltää.

_Hatting_. On tietysti, jos hän sen katsoo oikeaksi. Siinä on laki
hänen puolellaan.

_Eeva_. Täällä Tanskassako?

_Hatting_. Niin, täällä Tanskassa.

_Eeva_. Herra Hatting, kylläpä te luulette minua perin tyhmäksi, kun
rupeatte uskottelemaan minulle tuollaisia hullutuksia. Jos me eläisimme
noin hirveitten lakien alaisina, niin tottapa olisimme siitä joskus
kuulleet.

_Hatting_. Minä en tiedä, mitä te, rouvaseni, olette kuullut, minä
tahdon vaan lakitiedettä lukeneena miehenä ilmoittaa teille, että
teidän miehellänne on lain mukaan täysi oikeus teidän mielipiteestänne
huolimatta panna poikansa kouluun.

_Eeva_. Ja asettaa hänet teille asumaan?

_Hatting_. Niin, meille asumaan.

_Eeva_. Ja minä tahdon sanoa teille, että vaikka te olisitte kymmenen
kertaa lainoppinut, niin minä en uskoisi sanaakaan siitä mitä nyt
olette minulle laverrellut. Eikö äidillä olisi hitusen vertaakaan
oikeutta lapseen, jonka hän itse on tuskalla synnyttänyt? Mitä isä on
tehnyt lapsen hyväksi ansaitakseen yksinvallan? Onko hän kärsinyt
lapsen tähden? Onko hän antanut sille verensä? Onko hän uhrannut
mitään, mikä vetäisi vertoja sille, mitä äiti on uhrannut ja mitä hän
saa joka päivä uhrata?... Houkkiohan minä olisin, jos loisin
vähintäkään huomiota teidän puheeseenne. Siinä ei ole sanaakaan totta.

_Hatting_. Mitä minä olen sanonut, se on kaikki totta. Uskokaa jos
tahdotte tahi olkaa uskomatta. Se ei muuta asiaa.

    (Menee puutarhaan.)


Seitsemäs kohtaus.

    Eeva.

_Eeva_. Se on mahdotonta. Varatuomari aikoo vaan vetää minua nenästä,
sillä hän luulee että minä olen samallainen kana kuin hänen oma
vaimonsa. Ei, ei, asian laita ei voi olla niin, sehän olisi aivan
hurjaa. Kuinka Rönnow kirjoittaa? (ottaa kirjeen). "Oma rakas"...
(lukee alkupuolen kirjeestä hätäisesti itsekseen). Siinä se on! "Minä
olen nyt päättänyt lähettää Haraldin reaalikouluun"... niin, sen hän
kyllä saattaa sanoa, hän on päättänyt sen omasta puolestaan... "kun
kaikki opettajat pitävät sitä suotavana"... voi niitä opettajia!
"Varatuomari Hatting, kaupunkiin tultuaan, ilmoittaa hänet tänä iltana
oppilaaksi. Minä olen pannut hänet täyshoitoon Hattingille. Siellä
hänen on hyvä olla" (kietoo kirjeen kiivaasti kokoon). Ja hänen
vaimonsa on itse sanonut, että Hatting on tyly ja kova lapsille -- ja
että heidän täytyy totella häntä kuin sotamiehet!... Minä vaan en
ymmärrä, mikä Rönnowiin on tullut. Hän ei myönnä minulla olevan hitusen
vertaakaan oikeutta... ei edes hän... Se on varatuomarin vehkeitä,
sillä laki ei voi olla sellainen. Kunpahan olisi edes joku ihminen,
jonka kanssa saisin puhua! (Margrete ja Knudsen astuvat sisään).
Knudsen!


Kahdeksas kohtaus.

    Eeva. Knudsen. Margrete.

_Knudsen_. Minä tahtoisin niin mielelläni kiittää teitä, rouva Rönnow,
siitä, mitä olette tehnyt meidän hyväksemme, Margreten ja minun.

_Eeva_. Teidänkö hyväksenne? Mitä minä olen tehnyt teidän hyväksenne?

_Knudsen_. Te olette tehnyt enemmän kuin kukaan muu olisi voinut tehdä.
Se mitä te puhuitte Margretelle, on langennut hyvään maahan.

_Margrete_. Niin, rouva, teidän sananne ovat aivan ihmeellisesti
rohkaisseet minua. Nyt minä luulen, että uskallan...

_Eeva_ (hajamielisenä). Kuinka sanoitte? Mitä luulette uskaltavanne?

_Knudsen_. Margrete on herättänyt minussa sen toivon, että hän tulee
minun vaimokseni.

_Eeva_. Siitä olen iloinen, minä iloitsen teidän kumpaisenkin puolesta.
Antakaa anteeksi, että minä vastasin teille noin hajamielisesti.
Varatuomari Hatting tässä koetti uskotella minulle mahdottomuuksia,
joita minä en saa mielestäni, vaikka tiedän, että ne ovat sulaa
hurjuutta. -- Knudsen, tehän tunnette maamme lakeja?

_Knudsen_. Minun tietoni eivät uletu laajalle. Viime vuosina olen
koettanut tutustua sellaisiin asioihin, jotka näihin aikoihin ovat
olleet keskustelun alaisina.

_Eeva_. Te ainakin tunnette niitä asioita paremmin kuin minä. Asia
koski avioliittoa. Varatuomari väitti, että meidän lakimme mukaan isä
yksin saa määrätä kaikki lapsia koskevat asiat, eikä äidillä muka ole
mitään sananvaltaa lapsista päätettäessä. Eikö se ole mahdotonta?

_Knudsen_. Se on kerrassaan mahdotonta. Sellainen ei voi olla laki.

_Margrete_. Ei, sehän olisi järjetöntä!

_Eeva_ (iloisena). Niin, sitähän minäkin. Mutta, ajatelkaas, hän kiven
kovaan vakuutti minulle, että isällä muka on valta riistää lapset pois
kodista ja panna ne vento vieraaseen perheeseen asumaan, ellei hän
tahdo pitää heitä kotona, vaikkei äiti ole mielipuoli eikä juoppo. Ja
jos vaimo tekisi tästä valituksen, niin laki muka olisi miehen
puolella. Niin hän vakuutti.

_Knudsen_. Hatting varmaankin puhui pilaa.

_Eeva_. Niin, enkös minä ole oikea narri, kun annan hänen pelottaa
itseäni mokomilla jaarituksilla? Mutta nuo lakimiehet, ne osaavat
esittää asiat niin, että oppimaton ihminen joutuu aivan ymmälle heitä
kuunnellessaan. Hän väitti, että mies on kuningas kodissaan. Jos hän ja
vaimo ovat eri mieltä jostain asiasta, joka koskee yhtä läheisesti
heitä kumpaistakin, niin miehellä muka on yksin oikeus päättää
riidanalainen asia oman mielensä mukaan. Mutta minä sanoin, että elämä
on heille yhteinen ja sen vuoksi ei kodissa saa tehdä minkäänlaisia
muutoksia ilman molempain suostumusta. Elleivät aviopuolisot pääse
yksimielisyyteen siitä, millä tavoin muutos on tehtävä, niin asia
jääköön entiselleen... Eikö se ole päivän selvää?

_Knudsen_ (miettiväisenä). On -- onhan se kyllä selvää.

_Margrete_. Knudsen, sinä et ole varma asiasta.

_Eeva_. Sanokaa, mitä te tarkoitatte!

_Knudsen_. Minä vaan tulin ajatelleeksi perheen omaisuutta yhteisessä
pesässä.

_Eeva_. Niin, sehän on miehen ja vaimon yhteistä omaisuutta.

_Knudsen_. Niin -- mutta miehen ei ole lain mukaan pakko hankkia
vaimonsa suostumusta käyttääkseen perheen omaisuutta mielensä mukaan,
ja vaimo...

_Margrete_ (kiivaasti). Vaimo ei saa käyttää äyriäkään ilman miehen
luvatta. Sen minä tiedän... minä olen sen itse nähnyt.

_Eeva_. Niin on laita sellaisissa perheissä, joissa vaimot antavat
sortaa itseään. Mutta sellainen ei suinkaan ole laki.

_Knudsen_. Laki on tosiaankin sellainen.

_Eeva_. Mitä te sanotte, Knudsen?

_Margrete_. Niin, eikö se ole kauheaa? Tyttö, joka menee naimisiin,
kadottaa kaikki oikeutensa.

_Knudsen_. Niin, Margrete, jos hän saa hyvän miehen, niin kaikki hänen
oikeutensa säilyvät loukkaamattomina ja hän saapi vielä enemmän
oikeuksia, kuin hänellä oli ennestään, mutta jos hän saa pahan miehen,
niin ei mikään laki voi hänen oikeuksiaan suojella. Kysy rouva
Rönnowilta, onko hän koskaan huomannut että hänellä olisi vähemmän
valtaa, kuin hänen miehellään.

_Eeva_. Omaisuutta minä en milloinkaan ole tullut ajatelleeksi, vaikka
Knudsenin huomautus siitä on aivan oikea. Mutta oikeus lapsiin, se ei
voi olla sillä kannalla, kuin varatuomari väittää, sehän olisi aivan
mahdotonta... se teidän täytyy myöntää.

_Knudsen_. Hyvä rouva Rönnow, eiköhän lie yhdentekevää, miten se asia
on määrätty laissa, jos vaan on hyvä mies, joka tunnustaa vaimonsa
oikeuden?

_Margrete_. Ei, se ei ole yhdentekevää, sillä jos hänellä ei ole
oikeutta, niin hänen täytyy elää miehensä armosta.

_Eeva_ (Knudsenille). Miksi te ette vastaa minun kysymykseeni? Sanokaa
minulle suoraan, mikä teidän käsityksenne on tästä asiasta!

_Knudsen_. Minä en ymmärrä, miksi te sitä kysytte.

_Eeva_. Kuulkaa siis! Minulla on hyvä mies, mutta hän on varmaankin
suuttunut minuun siitä, että minä en hyväksynyt hänen asettumistaan
vaaliehdokkaaksi. Kenties se oli väärin, mutta minä tarkoitin hänen
parastaan, ja minä luulen, että Hatting on yllyttänyt hänet ja sitten
hän on lähettänyt sellaisen sanan, että meidän yhdeksänvuotias poikamme
pannaan kaupunkiin kouluun, ja on tehnyt Hattingin kanssa sopimuksen,
että meidän lapsemme (kyyneleet silmissä) viedään pois kotoa ja pannaan
heille, Hattingille, asumaan.

_Margrete_ (keskeyttäen). Rouva!

_Eeva_. Tuo on väärin lastamme kohtaan, sen minä tiedän paremmin kuin
hän. Mutta onko hänellä oikeus siihen? Eikö minulla ole mitään
oikeutta? Eikö minulla ole lupaa sanoa: sitä ei tehdä -- minä en sitä
salli?

_Knudsen_. Rouva Rönnow! puhukaa asiasta miehenne kanssa, minä olen
varma...

_Eeva_. Miksi ette vastaa minulle, onko minulla oikeutta vai ei?

_Knudsen_. Siksi että avioliitossa ei voi vedota oikeuksiinsa, vaan
aviopuolisojen täytyy keskustellen selvitellä keskinäiset asiat.

_Eeva_. Minä en ole milloinkaan ennen elämässäni tiedustellut
oikeuksiani. Mutta tällä hetkellä minun täytyy tietää onko minulla
oikeutta, sillä nyt minun tulee sitä käyttää.

_Knudsen_. Kysykää sitten herra Rönnowilta, sitä hän ei pane pahakseen.

_Margrete_. Sinä siis tarkoitat, ettei vaimolla ole muuta oikeutta,
kuin se, minkä hänen miehensä hyvästä suosiostaan hänelle myöntää.

_Knudsen_. Minä en tiedä. En ole milloinkaan joutunut sellaiseen
asemaan, että olisin tullut sitä ajatelleeksi.

_Eeva_. Kuulkaa, Knudsen! Minä olisin puhunut asiasta Rönnowin kanssa,
enkä suinkaan olisi tiedustellut kenenkään syrjäisen mieltä, jos hän
olisi ollut kotona. Mutta hän tulee kotiin vasta huomisiltana, ja
Hatting on saanut määräyksen, Rönnowin oman määräyksen, ilmoittaa
poikamme reaalikouluun vielä tänä iltana.

_Knudsen_. Sepä ikävää. Niin ollen asiata on vaikea muuttaa. Pyytäkää
että Hatting jättäisi ilmoittamisen toistaiseksi!

_Eeva_. Miksi minun pitäisi pyytää, jos minulla on oikeus kieltää? Ja
se oikeushan minulla toki lienee?

_Knudsen_ (hiljaa). Minä en tiedä.

_Eeva_. Ettekö tiedä? -- Margrete!

_Margrete_. Rouva kulta!

_Eeva_. Sinä siis olet ollut oikeassa.

_Knudsen_. Eihän toki! Odottakaa, kunhan minä puhuttelen varatuomaria,
niin saatte nähdä, että asia selviää. -- Missä hän on?

_Margrete_. Hän on verannalla... Rouva kulta, tulkaa minun kanssani
sisälle! minä en milloinkaan petä teitä.

    (Eeva ja Margrete menevät Eevan kamariin.)


Yhdeksäs kohtaus.

    Knudsen. Hatting.

_Knudsen_ (lähestyy verannan ovea). Herra varatuomari!

_Hatting_. Herra Knudsen! Joko me taas satumme yhteen täällä? Näihin
aikoihin me usein tapaamme toisemme.

_Knudsen_. Minä olen kuullut, että herra Rönnow on pyytänyt teitä
ilmoittamaan poikansa reaalikouluun.

_Hatting_. Aivan niin. Siis tekin sen jo kuulitte.

_Knudsen_. Kuten te itsekin tiedätte, on tämä vastoin rouva Rönnowin
mieltä.

_Hatting_. Sitä minä, suoraan puhuakseni, kyllä odotinkin. Ne armaat
äidit niin mielellään hemmottelevat lapsiaan.

_Knudsen_. Koulun puolesta kaiketi lie yhdentekevää tapahtuuko
ilmoittaminen tänään tai huomenna.

_Hatting_. Tietysti! Herra Rönnowin pojalle ovat koulut avoinna,
tuotakoon hän milloin tahansa.

_Knudsen_. Sitä minäkin ajattelen, ja siitä syystä pyytäisin, että te
jättäisitte ilmoittamisen huomiseksi.

_Hatting_. Koskeeko tämä asia teitä? Vai mistä syystä toivotte
ilmoittamisen siirtämistä?

_Knudsen_. Se koskee kipeästi rouva Rönnowiin jo siitäkin syystä, ettei
herra Rönnow edeltäkäsin ole neuvotellut hänen kanssaan.

_Hatting_. Joutavia! Kyllä he siitä ovat aivan kylläksi "neuvotelleet".
Asia on jo kauan ollut valmis päätettäväksi, ja nyt herra Rönnow on
vihdoin sen päättänyt.

_Knudsen_. Minä sittenkin pyytäisin teitä jättämään ilmoittamisen
toiseksi kertaa, sillä minä pelkään, että se tuottaa ristiriitaisuutta
onnelliseen avioliittoon.

_Hatting_ (pilkallisesti). Niinkö arvelette?

_Knudsen_. Minä tiedän, että niin käy. Te ette tunne rouva Rönnowia.

_Hatting_. Tosin minä en ole yhtä vanha tuttu hänen kanssaan kuin te,
herra Knudsen, mutta hänen perillensä ei ole niinkään vaikea päästä,
sillä hän ei ole mikään monimutkainen luonne. -- Mutta se ei kuulu
tähän. Minulla on selvä määräys herra Rönnowilta, ja minä olen hänen
asiamiehensä.

_Knudsen_. Kuulkaa, herra varatuomari! Te toivoisitte herra Rönnowin
valtiopäiville tästä vaalipiiristä.

_Hatting_. Mitä se tähän kuuluu?

_Knudsen_. Teidän toivonne toteutuu, jos te jätätte kouluun
ilmoittamisen huomis-illaksi. Sillä ehdolla minä vapaaehtoisesti
poistun vaalitaistelusta ja jätän sijan herra Rönnowille.

_Hatting_. Sepä merkillinen ehdotus. Minun on mahdotonta ymmärtää, mitä
yhteyttä näillä asioilla on keskenään. Millä tavoin herra Rönnowin
päätös poikansa kouluun panosta koskee valtiopäivämiehen vaalia?

_Knudsen_. Minä pelkään, että se ristiriita, mikä tässä perheessä on
ilmaantunut, on saanut alkunsa vaaliasiasta. Ja minä olen niin suuressa
kiitollisuuden velassa Rönnowin perheelle...

_Hatting_. Vai niin, te väistytte vaimon vuoksi miehen tieltä.

_Knudsen_. Molempain vuoksi, se tietäkää.

_Hatting_. Teidän ehdotuksenne on sangen kaunis, ja kieltämättä se on
minulle hyvin viekoitteleva. Mutta minulla on haltuuni uskottu tehtävä,
joka minun tulee miehenä suorittaa.

_Knudsen_. Tällä kertaa herra Rönnow varmaan on teille kiitollinen, jos
jätätte sen tekemättä.

_Hatting_. Mutta hänellä on suurempi syy kiittää minua, jos sen
toimitan. Nämä asiat eivät kuulu yhteen. Ne ovat kaksi eri asiaa, ja me
emme heitä toista toisen vuoksi. Sekä minulle että herra Rönnowille on
parasta, että suoritamme loppuun, minkä kerran olemme alkaneet.

_Knudsen_. Hylkäättekö siis tarjouksen?

_Hatting_. Jos tahdotte siirtyä herra Rönnowin tieltä muilla ehdoilla,
jotka eivät ole yhtä kohtuuttomia kuin tämä vaatimuksenne, niin
sopiihan asiata ajatella.

_Knudsen_. Muita ehtoja minulla ei ole. Näin ollen minä pyydän, että te
laintuntijana vastaisitte erääseen kysymykseen. Eikö meidän lakimme
myönnä vaimolle mitään oikeutta lapsiin?

_Hatting_, Myöntää tietysti. Laki myöntää äidille hyvinkin paljon
oikeutta, ja jos hän on naimisissa, niin tulee miehen lain mukaan
neuvotella vaimonsa kanssa kaikesta mikä koskee lapsia.

_Knudsen_. Eikö siis aviomies saa lähettää lasta kotoa ilman äidin
suostumusta?

_Hatting_. Ehei, herra Knudsen! Jos tahdotte olla lainsäätäjä, niin
älkää tehkö sellaisia johtopäätöksiä. Laki myöntää naidulle vaimolle
paljon oikeutta, mutta ei mitään kohtuuttomia oikeuksia. Laki käskee
miestä neuvottelemaan vaimon kanssa, mutta se ei pakota häntä
noudattamaan vaimon neuvoa.

_Knudsen_. Sitä ei tässä tarvita. Minä tahtoisin vaan tietää, onko
äidin mielipiteellä mitään merkitystä lapsista päätettäessä.

_Hatting_. Ei, sitä ei sillä ole ennenkuin te tulette ministeriksi.
Mies on kuningas kodissaan. Se on koko yhteiskuntajärjestyksen
kulmakivi. Naiduilla vaimoilla on sen verran päätösvaltaa, kuin heidän
miehensä heille myöntää tai minkä he naisellisen viekkautensa avulla
itselleen hankkivat -- ja sitä he kyllä osaavatkin hyväksensä käyttää.
Hyvästi, herra Knudsen!

    (Menee puutarhaan.)


Kymmenes kohtaus.

    Knudsen. Eeva. Margrete.

_Eeva_ (avaa hiljaa oven ja katsoo sisälle). Knudsen!

    (Eeva ja Margrete tulevat sisälle.)

_Knudsen_. Rouva Rönnow!

_Eeva_. Mitä hän sanoi?

_Knudsen_. Ikävä kyllä, hän ei suostu jättämään asiaa huomiseksi.
Luulin toki, että hän siihen suostuisi, minä koetin ihan viimeistä
keinoa.

_Eeva_. Ettekö puhunut hänen kanssaan tuosta oikeuskysymyksestä?

_Knudsen_. Kyllä me puhuimme siitä vähän, mutta...

_Eeva_. Minulla siis ei ole mitään oikeutta.

    (Istuen tuolille painaa päänsä käsiinsä.)

_Margrete_. Ei, nyt sinä et enää meitä petkuta. Kurja se nainen, joka
menee naimisiin!

_Knudsen_. Hiljaa, Margrete! -- Hyvä rouva Rönnow, antakaa vaan
varatuomarin tänäin tehdä, mitä hän on saanut päähänsä, huomenna
erehdys kyllä korjataan. Kunhan vaan itse saatte puhutella miestänne,
niin minä olen varma siitä, että hän muuttaa päätöksensä. Kuule,
Margrete, (kuiskaten) missä Rönnow on?

_Margrete_ (kuiskaten). Holmin luona Ylikartanossa.

_Knudsen_ (kuiskaten). Minä otan heti hevosen ja lähden häntä hakemaan.
Minä olen varma siitä, että hän tulee kotiin. Koeta sinä sillä aikaa
rauhoittaa rouvaa -- älä kiihota hänen mieltään!

_Margrete_ (tylysti). Minä en toivo suuria sinun puuhistasi. Minä en
osaa valehdella, en voi tuutia häntä uneen, kun hänen silmänsä kerran
ovat avautuneet.

_Knudsen_ (entiseen tapaansa). Margrete kulta! Kaikki kääntyy vielä
parhain päin.

_Margrete_. Ei milloinkaan niillä keinoin, joihin sinä turvaat. Minä
niin katkerasti kadun sitä, mitä sinulle myönsin. Minä olin hetkisen
sokeana, mutta nyt minä en milloinkaan mene naimisiin.

_Knudsen_ (lähenee Eevaa). Minä poistun hetkeksi. Mutta ennen lähtöäni
pyytäisin, ettette loisi aivan suurta huomiota siihen, mitä Margrete
sanoo, sillä hänen sydämmessään on tuo sairas kohta.

_Eeva_. Ei, hän on ainoa meidän joukossamme, joka on terve. Hän oli
valveilla silloin, kuin minä vielä näin unta.

_Knudsen_. Menkää huoneeseenne, hyvä rouva, ja lukekaa hetkinen jotain
kirjaa, tahi pankaa vähäksi aikaa lepäämään. Minä saavun heti, ja minä
lupaan että...

_Eeva_. Kiitoksia paljon, Knudsen, hyväntahtoisuudestanne! Mutta
minulla ei enään ole mitään toivottavaa. (Knudsen menee ulos eteisen
ovesta.) Minä puhuttelen vielä kerran varatuomaria. Margrete, tahdotko
pitää vähän silmällä Haraldia?

    (Margrete menee puutarhaan.)


Yhdestoista kohtaus,

    Eeva. Hatting.

_Eeva_ (ovella). Herra varatuomari!

_Hatting_ (tulee). Millä saatan teitä palvella, arvoisa rouva?

_Eeva_ (koettaa puhua tyynesti). Isällä on siis oikeus ottaa lapset
kotoa ja panna heidät...

_Hatting_. Ja panna heidät kouluun, -- o-on, kyllä asia on niin.

_Eeva_. Ja panna heidät vierasten ihmisten luokse asumaan, äidin
vastalauseesta huolimatta?

_Hatting_. On kyllä, laki on siinä selvää selvempi.

_Eeva_. Mistä ijästä alkaen hänellä on se oikeus?

_Hatting_. Mitä tarkotatte?

_Eeva_. Kuinka vanha lapsen tulee olla silloin, kuin isä saa sen
oikeuden? Ei suinkaan hän saa ottaa rintalasta äidin sylistä ja sitoa
sitä vieraan vaimon rinnoille, joka on peninkulmien päässä?

_Hatting_. Sellaista ei kukaan isä tietysti yritäkään, jos lapsi kerran
saapi hyvän hoidon hänen omassa kodissaan.

_Eeva_. Mutta jos isä tahtoo, jos sellainen oikku juolahtaa hänen
mieleensä, eikö äiti saa sitä estää?

_Hatting_. Kuinka se olisi mahdollista?

_Eeva_. Ja te ette pidä sitä vääränä?

_Hatting_. Tässä maailmassa tapahtuu niin paljon vääryyttä, jota laki
ei voi estää eikä rangaista. Jos esim. vaimo kiusaa miehensä
kuoliaaksi...

_Eeva_. Niinkuin ei muka mies voisi kiduttaa vaimoansa kuoliaaksi!
Mutta eihän laki tunnusta vaimoa edes ihmiseksikään.

_Hatting_. Te erehdytte, hyvä rouva, laki asettaa vaimon hyvin
korkealle. Se luottaa hänen sanaansa niinkuin Jumalan sanaan. -- Onhan
helppo tietää, kuka on lapsen äiti, mutta isästä ei yksikään ihminen
saa selkoa, ellei äiti sitä ilmoita. Laki luottaa hänen sanaansa. Isän
oikeus riippuu kokonaan äidin sanasta.

_Eeva_. Orjan sanasta.

_Hatting_. Hän ei ole mikään orja, hän on alamainen. Siksi hän on
omasta vapaasta tahdostaan antautunut. Kuka käski hänen mennä
avioliittoon?

_Eeva_. Miksi ette ole milloinkaan sanoneet meille sanaakaan
siitä? Miksi olette korein sanoin viekotelleet meitä luopumaan
ihmisoikeudestamme? (kiivaasti). Vastatkaa! miksi olette sen tehneet!

_Hatting_. Teidän oma syynne on, jos ette ole sitä tietänyt. Sellainen
on avioliitto ollut maailman alusta, ja sellaisena sen täytyy pysyä, ja
se teille kyllä sanottiin silloin, kuin te siihen liittoon menitte.

_Eeva_. Minulleko? Ei milloinkaan!

_Hatting_. Eikö pappi teille hääpäivänänne sanonut, että teidän
"tahtonne pitää miehenne ala annettu oleman?"

_Eeva_. Minä olen ollut hänelle alamainen, alamainen rakkaudessa, sillä
siitä tässä on kysymys, ei muusta. Minä olen uskonut hänelle elämäni,
enkä ole tahtonut pitää mitään itselläni. Minä en ole milloinkaan
tahtonut hallita, aina minä olen palvellut häntä ja lastani kaikesta
voimastani. Ellei se ole ollut kylläksi, niin minä kumminkin tiedän,
että minulla on ollut vilpitön tahto tukea häntä kaikessa. -- Olen
tahtonut olla hänen uskollinen auttajansa.

_Hatting_. Se on kyllä kaunista, mutta kun vihkimäluvussa sanotaan,
että vaimon tahto pitää "miehen ala annettu oleman", niin se ei
merkitse, että vaimon tulee olla miehensä "auttaja" -- hänen tulee olla
"alamainen".

_Eeva_ (jäykästi). Kiitoksia hyvästä opetuksesta! Se riittää jo.

_Hatting_. Olen käytettävänänne, milloin vaan tahdotte, arvoisa rouva.

    (Menee.)


Kahdestoista kohtaus.

    Eeva. Margrete.

_Eeva_ (seisoo hetken mietteissään. Margrete tulee). Minä olen orja!

    (Heittäytyy hänen syliinsä).

_Margrete_. Rouva kulta, rakas rouva, älkää itkekö noin. Älkää olko
noin toivoton! Knudsen on luvannut auttaa. Hän lähti herra Rönnowin
luokse.

_Eeva_. Ei siitä ole apua.

_Margrete_. Onhan toki, jos hän peräyttää aikeensa.

_Eeva_. Ei siitä ole apua. Ei mikään auta silloin, kuin ihminen on
turvattomana toisen käsissä... Harald ei ole ainoa, jonka minä kadotan
ainiaaksi... Jos minulle nyt syntyisi toinen...

_Margrete_. Lapsi! Niinkö, rouva? -- Luuletteko...

_Eeva_. Minä tiedän sen... olen nyt tullut varmuuteen siitä ja olisin
juuri tänäin tahtonut ilmoittaa sen miehelleni. Lapsi raukkani, sinut
riistetään äidin sylistä!

    (Itkee, pää Margreten olalla).

_Margrete_. Kyllä kaikki kääntyy taas hyväksi.

_Eeva_. Ei koskaan, ei tässä elämässä. -- Et usko, kuinka iloiseksi
minä tulin siitä mitä havaitsin. Meillä oli ennen Harald poikaamme
kaksi pienokaista. Ne otti meiltä Hän, joka riistää meiltä
rakkahimpamme sulasta rakkaudesta... ja minä ikävöitsin Rönnowia niin
hartaasti saadakseni ilmoittaa hänelle uutisen. Meidän välillämme oli
ollut hiukan erimielisyyttä, mutta se ei ollut vaarallista, sillä
tiesihän mieheni, että minä tarkoitin hänen parastaan. Mutta sillaikaa
kuin minä kaihomielin häntä odottaisin, vehkeili hän minua vastaan ja
lähetti tämän pyövelin...

_Margrete_. Rouva, lähettäväthän monet hellät vanhemmat lapsensa
kaupunkiin kouluun.

_Eeva_. Niin kyllä, silloin kuin se on heidän mielestään eduksi
lapselle tai kun he eivät muulla tavoin voi hankkia hänelle opetusta.
Mutta me olemme varakkaita, ja minä tiedän, että Harald on liian pieni
joutuakseen pois kotoa. Minä tiedän, että tässä tehdään lapselle
vääryyttä. Eikö ole kauheaa, ettei äidillä, joka sen käsittää, ole
oikeutettu suojella lastansa?

_Margrete_. Ehkä herra Rönnow tahtoo...

_Eeva_. Jos minä puhuin liian rohkeasti, niin Rönnow itse on siihen
syypää. Hän itse on nämät yksitoista vuotta opettanut minua pitämään
itseäni hänen vertaisenaan. Mutta se oli väärin -- se oli verinen
vääryys minua kohtaan. Naimisiin mennessämme minä olin nuori ja hento,
silloin hän varmaankin olisi voinut taivuttaa minut alamaisekseen,
mutta hän on antanut minun vapaudessa kasvaa ihmiseksi -- ja nyt
minusta tahdotaan yht'äkkiä tehdä Griseldis... Ei, minä en voi!

_Margrete_. Ei -- se ei saa tapahtua!

_Eeva_. Nyt hän ottaa minun ainoan lapseni, ja kun tuo toinen syntyy,
silloin täytyy minun taas sanoa: minä ja minun lapseni, me olemme sinun
omiasi, tee meille mitäs tahdot.

_Margrete_. Ei, rouva, sitä te ette tule sanomaan.

_Eeva_. Minä en voi sanoa niin... minä en saata sitä koskaan oppia. Hän
on itse tehnyt sen minulle mahdottomaksi. Sano, Margrete, olenko minä
elinijäkseni myöty? Enkö voi koskaan päästä vapaaksi? Mitä sinä tekisit
minun sijassani?

_Margrete_. Mitä minä tekisin, se on eri asia. Sitä te ette voi.

_Eeva_. Voin kyllä! Minä voin mitä tahansa. -- Sano mitä sinä tekisit.

_Margrete_. Minä luulen... minä tiedän, etten voisi olla täällä
päivääkään tämän jälkeen. Minä pakenisin!

_Eeva_. Pakenisit?

_Margrete_. Pakenisin lapseni kanssa -- rientäisin kauas pois, etsisin
rauhaisan paikan. Siihen minä asettuisin lapsineni, eläisin siinä ja
tekisin työtä lapseni hyväksi.

_Eeva_. Työtä -- ah, se on parasta.

_Margrete_. Jos te lähdette, niin minä tulen mukaan. Me pitäisimme
yhdessä huolen Haraldista -- ja siitä toisesta -- ja siihen me kyllä
pystymme, sillä minä olen taitava ompelija ja minulla on hyvä
ompelukone. Ja minä olen tottunut monenlaiseen työhön, ja olen tehnyt
kovaa työtä. Onpa minulla vähän rahaakin säästössä.

_Eeva_. Kiitos, Margrete, -- sinä olet minun ainoa ystäväni! Me
mietimme asiaa huomiseksi.

_Margrete_. Silloin se on myöhäistä.

_Eeva_. Myöhäistäkö?

_Margrete_. Kun minä kävin puutarhassa Haraldia etsimässä, niin minä
kuulin hänen juttelevan rouva Hattingin kanssa. Rouva Hatting kysyi
minulta, joko olimme panneet hänen vaatteensa matkalaukkuun.

_Eeva_. Kenenkä vaatteet?

_Margrete_. Haraldin. Hän sanoi, että Haraldin oli määrä lähteä heidän
kanssaan kaupunkiin.

_Eeva_. Tänä iltanako?

_Margrete_. Niin, jotta hän ennättäisi hyvissä ajoin aamulla
tutkintoon. Niin oli herra Rönnow määrännyt. Kyllä kai se on kirjeessä.

_Eeva_. Kirjeessä -- ei! -- Mutta lienenkö minä edes lukenut kirjeen
loppuun? (ottaa kirjeen esille.) "Oma rakas" -- valhettelija!... "Minä
olen pannut hänet täyshoitoon Hattingille; siellä hänen on hyvä olla.
Hän saa seurata tänä iltana Hattingin herrasväkeä kaupunkiin
ennättääkseen hyvissä ajoin huomisaamuna kouluun. Sinun" -- Margrete,
kutsu Harald sisään, meidän täytyy heti rientää pois.

_Margrete_. Hän on juuri portaitten edessä. Harald!


Kolmastoista kohtaus.

    Eeva. Margrete. Harald (puutarhasta).

_Harald_ (ovessa). Äiti kulta!

_Eeva_. Oma pikku poikani, tule äidin luo (syleilee lasta). Onko sinun
takkisi eteisessä?

_Harald_. On, äiti, minä olin juuri menossa sitä hakemaan. Minähän
pääsen tänäin kaupunkiin.

_Eeva_. Mistä sinä sen tiedät?

_Harald_. Rouva tuolla ulkona sanoi, että isä lähettää minut hänen
kotiinsa jo tänä iltana.

_Eeva_. Sanoiko hän?

_Harald_. Sanoi. Se on oikein kiltti rouva. Äiti, minä juoksen hakemaan
takkini.

_Eeva_. Tahdotko mennä pois äidin luota?

_Harald_. Minä tulen takaisin huomenna, kun tutkinto on ohitse. Mutta
sitten minä taas menen hänen luokseen ensi viikolla, kun koulu alkaa.
Ja hän sanoo, että siellä on niin hauskaa, siellä on paljon iloisia
poikia, ja me leikimme aina välitunnilla. Ja minä saan asua hänen
luonaan, ja minulla on oikein oma huone, ja siellä on pöytä ja tuoli ja
uuni. Ja siellä on puutarhakin ja paljon omenapuita ja päärynöitä, ja
iso koira, jonka nimi on Hektor.

_Eeva_. Mutta Harald, hennotko sinä todellakin jättää oman äidin?

_Harald_. En, äiti kulta! Minä en jätä sinua, minä tulen kotiin joka
sunnuntai. Mutta se on niin hyvä rouva, hän kertoi minulle hauskoja
satuja ja sanoi, että minä saan kutsua häntä tädiksi, ja hän sanoo
olevansa minulle aivan niinkuin äiti.

_Eeva_. Etkö sinä sanonut, että sinulla on äiti?

_Harald_. Sen hän kyllä ilmankin tietää. Mutta hän sanoi, että siellä
on niin hauskaa, hän leikkii minun kanssani aina, kun minä pääsen
koulusta, ja sitten me menemme rantaan ja purjehdimme veneellä kauas ja
saamme nähdä kaikki suuret laivat. Ja vuoden päästä minä pääsen
Köpenhaminaan. -- Mutta, äiti, sinun on paha mielesi.

_Eeva_. Oma pikku poikani, sinä et saa lähteä äidin luota. Äiti ei
jaksa sitä kestää -- äidillä ei ole ketään muita kuin sinä, äidin pikku
poika. Me lähdemme yhdessä.

_Harald_. Yhdessäkö? Enkö minä sitten pääsekään kaupunkiin ja veneeseen
purjehtimaan?

_Eeva_. Eipä tiedä, vaikka vielä saisit purjehtia isossa laivassa.
Mutta nyt Margrete pukee yllesi, sillä me lähdemme heti.

_Harald_. Hetikö? Sitten minun täytyy mennä sille rouvalle sanomaan.
Nekin tahtovat lähteä heti.

_Eeva_. Ei sinun tarvitse mennä. Margrete, mene sisälle Haraldin kanssa
ja pistä joutuun vähän vaatteita mukaan. Minä tulen heti perässä.

    (Margrete ja Harald menevät Eevan huoneeseen.)


Neljästoista kohtaus.

    Eeva. Hetkisen perästä Rönnow. Sitten rouva Hatting ja Margrete.

_Eeva_. Ei, minä en voi -- en voi! He varastavat lapsen sydämmen
minulta. -- Ja mitä tästä sitten tulee? -- Kuinka saattaa elää vankina?
-- Ei, minun täytyy päästä pois!

_Rönnow_ (astuu sisälle). Pois?

_Eeva_ (säpsähtää). Niin, pois! pois täältä! Ulos orjuudesta! Minä en
voi sitä kestää.

_Rönnow_. Oma rakas...

_Eeva_. Sinä valhettelet -- se aika on ohitse. Nyt kysytään vaan,
kenellä on oikeus.

_Rönnow_. Kuulehan...

_Eeva_. Sinä olet laki kädessä riistänyt minulta kaikki, mitä minulla
oli...

_Rönnow_. Kuule, mitä minä sanon...

_Eeva_. Sinä olet odottanut yksitoista vuotta... sinä olet ollut
kärsivällinen... mutta nyt kärsivällisyys on loppunut... kaikella on
loppunsa...

_Rönnow_ (koettaa turhaan saada suunvuoroa). Eeva, sinä et saa...

_Eeva_. Mutta oletko myöskin ajatellut, että sinun oikeutesi riippuu
minun sanastani; jos minä otan sanani takaisin, niin sinun oikeutesi on
maahan tallattuna.

_Rönnow_ (kiivaasti). Anna minun toki puhua...

_Eeva_. Mitäs teet, jos minä kiedon käteni Haraldin kaulaan ja sanon:
Älä kajoo häneen! hän on minun... minä olen hänen äitinsä, mutta...
sinä... sinä et ole hänen isänsä.

    (Viimeisen kohtauksen lopussa on rouva Hatting tullut sisälle
    ja Margrete ilmestyy Eevan kamarin ovesta. Viimeiset sanat
    sanottuaan menee Eeva Margreten ohitse huoneeseensa ja
    lukitsee oven.)

_Rönnow_ (rientää hänen perässään). Eeva!



Neljäs näytös.


Ruokasali.


Ensimmäinen kohtaus.

    Margrete. Sitten Tokslund.

_Margrete_ (lähenee Eevan ovea). Rouva, rouva kulta, avatkaa! Se on
Margrete... Ei, hän ei tahdo puhua kenenkään kanssa.

_Tokslund_ (raottaa ruokasalin ovea). Margrete, kuulkaa!

_Margrete_. Tokslund, mitä tahdotte?

_Tokslund_. Mikä rouvan on? Minä olin mäellä, josta saatoin nähdä hänen
huoneeseensa. Hän istui pöydän ääressä -- pää pöydällä, aivan käsien
peitossa -- tuolla lailla noin (osoittaa). Se minusta näytti niin
oudolta, että minun täytyi tulla sisälle häntä puhuttelemaan.

_Margrete_. Hän ei tahdo tavata ketään. Hän on lukinnut ovensa.

_Tokslund_. Hyvä Jumala, mitä ne ovat hänelle tehneet? Jos ne ovat
tehneet rouvalle pahaa, niin minä sanon, että se on kelvoton teko.
Sanokaa minulle, kuinka asia on, minä tahdon tehdä mitä hyvänsä hänen
puolestaan!

_Margrete_. Minä en saata sanoa. Oletteko nähnyt Knudsenia?

_Tokslund_. Olen kyllä. Hän kävi meillä ja pyysi minulta hevosta
hakeaksensa herra Rönnowia kotiin. Mutta minun hevoseni eivät olleet
kotona. Sitten hän meni hankkimaan hevosta muualta.

_Margrete_. Eikö hän siis tuonutkaan herraa kotiin?

_Tokslund_. Ei, herra Rönnow tuli yksinään heti sen jälkeen, kuin
Knudsen oli lähtenyt meiltä. Hän tuli jalkaisin, ja oli läpi hiestynyt
ja tomuinen ja niin kiiruissaan, ettei huomannut minua, vaikka tuli
tiellä vastaani. Knudsen on varmaankin mennyt Ylikartanoon. Enkö minä
voi millään tavoin auttaa?

_Margrete_. Tässä ei tiedä mitä tekisi.

_Tokslund_. Mutta jos jotain voisi tehdä, niin teidän täytyy sanoa
minulle. Sillä rouvan puolesta minä tahdon tehdä vaikka mitä. Minä olen
vaan talonpoikainen mies, mutta minulla on vaikutusvaltaa tällä
paikkakunnalla. Tietäkää se!

_Margrete_. Hyvä Tokslund. Paljon kiitoksia hyvästä tahdostanne. Mutta
nyt meidän täytyy lähteä täältä, varatuomarin herrasväki tulee sisälle.

    (Margrete ja Tokslund poistuvat eteisen ovesta.)


Toinen kohtaus.

    Hatting. Rouva Hatting.

_Hatting_. Hän on mennyt kamariinsa ja lukinnut ovensa. Rönnow on
useita kertoja käynyt oven takana ja pyytänyt ja rukoillut, että rouva
päästäisi hänet sisälle, että hän edes antaisi hänen sanoa muutaman
sanan, mutta rouva ei vastaa.

_Rouva Hatting_. Onko hän aivan yksin kamarissaan?

_Hatting_. Aivan yksin. Ei edes Harald ole mukana. -- Poika
juoksentelee iloisena puutarhassa, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Minun mielestäni meidän sopisi ilman muitta mutkitta ottaa poika
mukaamme, mutta Rönnow ei siihen suostu.

_Rouva Hatting_. Mitähän se Rönnowin rouva aikoo?

_Hatting_. Sitä hän ei suinkaan itsekään tiedä. Sellaisia te naiset
olette.

_Rouva Hatting_. Häntäkö sinä sanot naiseksi?

_Hatting_. Tietysti. Eikö hänen käytöksensä sitä todista?

_Rouva Hatting_. Luuletko sinä, että todellinen nainen voisi käyttäytyä
tuolla lailla?

_Hatting_. Uskotko sinä sitä juttua Haraldista, jolla hän aikoi
pelottaa Rönnowia?

_Rouva Hatting_. Kuka voisi sitä epäilläkään? Olisihan aivan
mahdotonta, että kukaan nainen julkeisi sanoa itsestään noin hirveätä,
noin häpeällistä, ellei se olisi tosi.

_Hatting_. Mutta sinähän vast'ikään sanoit, ettei hän edes ole nainen.

_Rouva Hatting_. Ah!

_Hatting_. Minä sanon sinulle, Lili, että sinä et ymmärrä
naisellisuutta.

_Rouva Hatting_ (syvästi loukattuna, kiihkeästi). Mitä? Minäkö en
ymmärtäisi naisellisuutta?

_Hatting_. Et, sinä et ymmärrä naisellisuutta luonnon tilassa, siksi
sinä olet liian hienostunut, mutta sinä ymmärrät erinomaisen hyvin,
mitä naisellisuus vaatii seuraelämässä, mikä sopii naiselle ja tekee
hänet miellyttäväksi.

_Rouva Hatting_. Eikö se juuri olekin tosi naisellisuutta?

_Hatting_. Tietysti! Tuota toista lajia ei tavata muualla kuin
aarniometsissä tai paradiisissa. Ellei sitä pidetä kurissa, niin se
tuhoaa koko yhteiskunnan.

_Rouva Hatting_. Mutta mikä ihme olisi saanut hänet sanomaan tuollaista
itsestään, ellei siinä olisi perää?

_Hatting_. Sula itsepäisyys, ei mikään muu. Tuollainen kesytön
vaimoihminen, jonka tahtoa ei kukaan ole taivuttanut, ei se hevillä
hellitä. Ennen hän antaisi kiduttaa itsensä kuoliaaksi, ennenkuin hän
väistyisi tuuman verrankaan puolustus-asemastaan. Hän ei ole ennen
huomannut, että Rönnowillakin on hiukan sananvaltaa, kun hänen omasta
pojastaan päätetään, ja kun hän nyt saa sen tietää eikä tahdo sitä
myöntää, niin hän keksii mukavan koukun: väittää ettei Rönnow muka ole
Haraldin isä. Sillä hän luulee riistävänsä Rönnowilta kaiken oikeuden
poikaan. Se tietysti on hurja valhe, josta hänelle ei ole vähääkään
apua, mutta sen hän nyt on keksinyt muka pelastuksekseen, sillä hänellä
ei ole aavistustakaan laista ja oikeudesta.

_Rouva Hatting_. Sitä minä vaan en usko. -- Mutta mitäs hänen
miesparkansa sanoo?

_Hatting_. Hän on ihan suunniltaan. Jos hänellä vaan olisi puoletkin
siitä luonteen voimasta, mikä hänen rouvallaan on, niin kaikki olisi
pian taas oikealla tolallaan. Mutta nyt hän vetää sitä virttä, että
minä muka en ole kyllin hienotunteisesti kohdellut hänen rouvaansa,
vaikka minä olen ollut perin kohtelias ja olen lauhkeana kuunnellut
noita loppumattomia loruja, joilla hän ja hänen ystävänsä Knudsen ovat
koetelleet minun kärsivällisyyttäni.

_Rouva Hatting_. Knudsen! Valtiopäivämieskö?

_Hatting_. Niin, se, joka siksi pyrkii.

_Rouva Hatting_. Niin -- hän on paljon oleskellut heidän perheessään
entiseen aikaan. Ja rouva Rönnow puhui hänestä erinomaisella lämmöllä
päivällispöydässä.

_Hatting_. Niin, kyllä he näkyvät olevan hyvissä väleissä.

_Rouva Hatting_. Hatting! mitä jos se olisi hän?

_Hatting_. Kylläpä sinulla on vilkas mielikuvitus. -- Pitänee tästä jo
pian lähteä kotia päin.

_Rouva Hatting_. Odotetaan toki edes puolen tuntia! Täytyyhän meidän
ensin saada vähän selkoa asiasta.

_Hatting_. Olkoon menneeksi! Ehkäpä minä Rönnowin kamarista löydän
sikarin suuhuni ja sanomalehden käteeni.

    (Menee Rönnowin huoneeseen.)


Kolmas kohtaus.

    Rouva Hatting. Rönnow.

_Rouva Hatting_. Kunpahan saisi käsiinsä jonkun vanhan palvelijan, joka
tietäisi jotain. -- Mutta täällä ei näy ketään. (Rönnow tulee
eteisestä.) Herra Rönnow! Ettekö vielä ole saanut puhutella häntä?

_Rönnow_. En, minä koetin päästä sisälle toista tietä. Mutta hän on
lukinnut molemmat ovet, eikä vastaa, vaikka minä huudan häntä.

_Rouva Hatting_. Voi, kuinka minä säälin teitä. Enkö voi millään
tavalla auttaa?

_Rönnow_. Tässä ei auta mikään. Minä olen käyttäytynyt kurjasti häntä
kohtaan.

_Rouva Hatting_. Tekö?

_Rönnow_. Minun olisi pitänyt itse sanoa se hänelle, -- jos koko tuo
tuumani nyt on oikea, niin... jos se on oikea...! Minä en voinut mennä
Holmin luokse. Minä riensin vaunujen jälessä kotiin, mutta tulin liian
myöhään.

_Rouva Hatting_. Te tiedätte, että minä satuin tulemaan sisälle juuri
silloin, kuin teidän rouvanne sanoi nuo viimeiset onnettomat sanat.

_Rönnow_. Ne olivat vääryyttä kärsineen vaimon sanat.

_Rouva Hatting_. Älkää pahastuko, herra Rönnow, mutta minun mielestäni
te ette millään tavoin ole tehnyt hänelle vääryyttä. Te olette
ainoastaan tehnyt sen, mikä on miehen oikeus ja velvollisuus.

_Rönnow_. Sitä te ette pysty arvostelemaan.

_Rouva Hatting_. Pois se minusta, että minä ketään tuomitsisin, mutta
jos luomme huomiota siihen, mitä teidän rouvanne sanoi, niin silloinhan
te olette sorrettu ja hän syyllinen.

_Rönnow_. Rouva Hatting! Eeva on itse totuus ja uskollisuus. Hän ei
ole milloinkaan valhetellut minulle.

_Rouva Hatting_. Sitä enemmän on syytä käsittää todeksi se, mitä hän
tänäin sanoi.

_Rönnow_. Minä sanon teille, että teidän halpa epäluulonne ei saavuta
minun vaimoani.

    (Menee puutarhaan.)

_Rouva Hatting_. En minä tahdo ketään epäillä -- enhän toki! -- Voi,
kyllä ne aviomiehet ovat sokeita!


Neljäs kohtaus.

    Rouva Hatting. Margrete. Rönnow (seisoo ovessa ja katselee ulos).

_Rouva Hatting_ (itsekseen). Tuo on varmaankin hänen uskottunsa
(lähenee Margreteä). Oletteko kuullut mitään rouvasta?

_Margrete_. En.

_Rouva Hatting_. Kunpa nyt tietäisi, mitä olisi tehtävä! Mitä jos
haettaisiin Knudsen!

_Margrete_. Knudsen!

_Rouva Hatting_. Niin, rouva Rönnow näkyy suuresti luottavan häneen.

_Margrete_. Niin tosiaan. Mutta minä en tiedä, missä Knudsen on.

_Rouva Hatting_. Sepä ikävää. Kyllä kai Knudsenkin puolestaan pitää
rouva Rönnowia suuressa arvossa.

_Margrete_. Ei ole ketään ihmistä, jota hän pitäisi niin suuressa
arvossa, kuin rouva Rönnowia. Hän on kunnioittanut ja rakastanut häntä
nuoruudestaan asti.

_Rouva Hatting_. Niin, nehän ovat jo monta vuotta olleet hyvin
läheisessä suhteessa toisiinsa. -- Kyllä kai siitä jo on kymmenkunta
vuotta, kun he tutustuivat.

_Margrete_. Niin, siitä on juuri kymmenen vuotta; Harald ei silloin
vielä ollut syntynyt.

_Rouva Hatting_. Se on selvää; Harald on nyt yhdeksänvuotias.

_Margrete_. Knudsen oli siihen aikaan puutarhurina, hän järjesti heidän
puutarhansa Sjellannissa.

_Rouva Hatting_. Silloin hän ja Rönnowin rouva tietysti olivat hyvin
paljon yhdessä? -- Kuinkahan vanha Knudsen lienee?

_Margrete_. Kuinka vanhako?

_Rouva Hatting_. Niin, minä tarkoitan: oliko hän silloin jo aika mies?

_Margrete_. Kyllä kai hän silloin oli jo kolmenkolmatta -- hän ja rouva
ovat yhden ikäiset.

_Rouva Hatting_. Niin, yhdenikäiset, ne aina hakevat toistensa
seuraa...

_Margrete_. Rouva!

_Rouva Hatting_. Kuulittehan itsekin, mitä rouva Rönnow tunnusti. Ja se
näyttää todellakin arveluttavalta, että Knudsen juuri kymmenen vuotta
sitten oleskeli heidän kodissaan.

_Margrete_. Älkää uskoko mitään pahaa rouva Rönnowista. Hän on puhtain
ja parhain ihminen maailmassa.

_Rouva Hatting_. Epäilemättä hän nyt on hyvinkin hyvä, mutta silloin
hän oli vielä aivan nuori. Tehän itse sanoitte, että Knudsen rakasti
häntä.

_Margrete_. Mutta se ei ollut sellaista rakkautta. Knudsen ihaili häntä
kuten korkeampaa olentoa. Rouva oli hyvin hyvä Knudsenille.

_Rouva Hatting_. Niin!

_Margrete_. Se oli aivan toisenlaista, kuin te tarkoitatte, se oli
äidillistä hyvyyttä.

_Rouva Hatting_. Hän oli kolmenkolmatta!

_Margrete_. Sitä ihmistä ei löydy, joka saisi minun uskomaan mitään
pahaa rouva Rönnowista.

_Rouva Hatting_. Tietysti minäkin tahdon luulla, että se oli tuulesta
temmattu sana. Mutta onhan tavallisesti kuitenkin niin, että sitä suu
puhuu, mitä sydän kätkee. Ja onhan se kummallinen yhteensattumus, että
Knudsen juuri kymmenen vuotta sitten tuli heidän kotiinsa, ja että hän,
kuten te itse sanoitte, siitä asti on rakastanut häntä.

_Margrete_. Ei se ollut sellaista rakkautta.

_Rouva Hatting_. Hm! Uskokaa mitä uskotte. Miesten rakkaus on monen
laista.

    (Menee puutarhaan.)


Viides kohtaus.

    Rönnow. Margrete. (Kohtauksen keskipaikoilla ilmestyvät
    rouva Hatting ja Knudsen verannalle, jossa keskustelevat.)

_Margrete_ (erikseen). Olisiko se mahdollista? Olisiko Knudsen
todellakin rakastanut häntä?

_Rönnow_. Mitä te puhuitte rouva Hattingin kanssa? Ettekö puhuneet
vaimostani?

_Margrete_. Puhuimme.

_Rönnow_. Minä kuulin hänen mainitsevan jotain Knudsenistakin. Mitä hän
hänestä sanoi?

_Margrete_. Hän kysyi, koska rouva oli tutustunut Knudseniin.

_Rönnow_. Kuulkaa, Margrete! Tehän pidätte Eevasta -- vaimostani?

_Margrete_. Koko sydämmestäni.

_Rönnow_. Luottakaa häneen. Hän sen ansaitsee. Älkää kallistako
korvaanne rouva Hattingin juoruille.

_Margrete_. Minä en ikinä usko pahaa rouvasta.

_Rönnow_. Tehän olette kihloissa Knudsenin kanssa. Hän on kunnon mies
ja on aina ollut. Luottakaa häneenkin!

_Margrete_. En minä tiedä...

_Rönnow_. Ettekö tiedä?

_Margrete:_ Voiko mieheen luottaa.

    (Menee eteiseen.)


Kuudes kohtaus.

    Rönnow. Sitten Hatting.


_Rönnow_. Niin, Eeva ei ole voinut luottaa minuun... minä olen
kavaltanut hänet vieraille. -- Oi, kuinka paljon minä tahtoisin sanoa
hänelle! Voi, mitä minä teen?

_Hatting_ (tulee). Kuulkaa, minä olen keksinyt keinon, joka tepsii. Te
menette puutarhaan, asetutte hänen ikkunansa alle ja huudatte Haraldia
-- oikein kovaa. Ja sitten te sanotte Haraldille, että nyt hänen tulee
sukkelaan panna päällensä joutuakseen meidän kanssamme kaupunkiin. --
Tehkää se heti, niin näette, että rouva lähtee lukon takaa.

_Rönnow_. Sitä en tee.

_Hatting_. Ettekö luule hänen tulevan?

_Rönnow_. Luulen kyllä, mutta sitä keinoa minä en käytä.

_Hatting_. Sitten ei mikään auta. Sillä kun te seisotte oven edessä ja
rukoilette häntä tulemaan puheillenne, niin hänen itsepäisyytensä yhä
yltyy ja hän ei uhallakaan tule ulos.

_Rönnow_. Kävi miten kävi, mutta nyt ei Haraldia lähetetä kaupunkiin.

_Hatting_. Silloin teidän asianne on hukassa. Ei poika siis pääse
huomenna tutkintoonkaan.

_Rönnow_. Ei, häntä ei vielä pannakaan kouluun.

_Hatting_. Vai niin? Entäs teidän valtiopäivämiesvaalinne -- se kai
myöskin heitetään sikseen?

_Rönnow_. Se saa jäädä tällä kertaa.

_Hatting_. Se on kieltämättä johdonmukaista. Oma asianne. Minulle se on
yhden tekevää.


Seitsemäs kohtaus.

    Rönnow. Hatting. Knudsen.

_Knudsen_. Herra Rönnow!

_Rönnow_. Knudsen, tekö täällä?

_Knudsen_. Minä läksin teitä hakemaan, sillä minä huomasin, että teitä
tarvittiin kotona. Matkalla minulle kerrottiin, että teidän oli nähty
käyvän jalkaisin kotiin päin. Minä heti käännyin takaisin. Nyt kertoi
rouva Hatting, mitä täällä on tapahtunut, ja minä vakavasti pyytäisin
teitä puhumaan asiasta rouvanne kanssa. Se on aivan välttämätöntä.

_Rönnow_. Minä olen kyllä koettanut päästä hänen puheilleen, mutta hän
ei tule ulos.

_Knudsen_. Teidän täytyy vaatia häntä tulemaan, nyt ei auta enää
viivytellä. Onhan miehellä oikeus puhutella vaimoaan, silloin kuin hän
tahtoo. Käyttäkää oikeuttanne! Sanokaa, että hänen täytyy tulla!

_Hatting_. Mitä? Tahdotteko te sitä?

_Knudsen_. Elämässä on hetkiä, jolloin miehellä ja vaimolla täytyy olla
oikeus sanoa toisilleen: sinun täytyy!

_Hatting_. Ohoh, vai pitäisi vaimollakin olla se oikeus? Ei kiitoksia,
siihen satimeen en minä mene! -- Herra Rönnow, vaikka te ette
tahtoisikaan minun neuvoani seurata, niin minä sanon kuitenkin teille,
että tämä on kaikista hulluin keino. Sanokaahan vaan: "sinun täytyy",
"sinun pitää", niin saatte nähdä, että hän ennemmin kuolee nälkään,
kuin tottelee teidän käskyjänne.

_Rönnow_. Ei, Knudsen on oikeassa. -- Tehkää hyvin ja poistukaa
hetkeksi!

    (Hatting ja Knudsen menevät puutarhaan, Rönnow sulkee
    oven heidän jälkeensä.)


Kahdeksas kohtaus.

    Rönnow. Sitten Eeva.

_Rönnow_ (asettuu Eevan oven eteen ja sanoo pontevasti). Eeva, minä,
sinun miehesi, tahdon puhutella sinua. Minä en voi odotella kauemmin --
sinun täytyy päästää minut sisälle tahi tulla itse minun puheilleni!

_Eeva_ (astuu ulos ovesta).

_Rönnow_. Eeva! Rakkahin!

_Eeva_. Anna anteeksi, etten vastannut ennen, kun sinä minua kutsuit!
Minä en voinut.

_Rönnow_. Tule tänne!

_Eeva_. Minun täytyy ensin puhua suuni puhtaaksi! Minulla on niin
paljon sanottavaa.

_Rönnow_. Eihän siinä ollut perää, mitä sinä sanoit Haraldista? Minä en
usko sitä, minä en uskoisi, vaikka sinä itse vakuuttaisit, mutta sano
kuitenkin, ettei se ole totta!

_Eeva_. Ei se ole totta, mutta se oli synti.

_Rönnow_. Niin, sinua itseäsi kohtaan.

_Eeva_. Ei, sinua kohtaan, se oli kapinaa. Minä en käsittänyt asemaani,
en ole koskaan sitä käsittänyt. Miksi sinä sen minulta salasit? Kuinka
hennoit antaa minun olla siinä väärässä luulossa, että me olimme
tasa-arvoiset?

_Rönnow_. Eeva, kuule minua. Me olemme tasa-arvoiset.

_Eeva_. Niin, Jumalan edessä... sen minä kyllä tiedän, sitä sinun ei
tarvitse minulle sanoa. Mutta täällä -- maailmassa -- minä olen sinun
palvelijasi.

_Rönnow_. Et ole.

_Eeva_. Olen kyllä. Jos olisit sanonut sen ennen, niin kenties en olisi
siksi tullutkaan.

_Rönnow_. Eeva, minä en siedä kuulla sellaista. Sinun käsityksesi on
aivan väärä.

_Eeva_. Anna minun puhua, se on sinun velvollisuutesi. Jos sinä olisit
puhunut, niin en minä olisi viettänyt yhtätoista vuotta elämästäni
onnen huumauksessa. On niin katkerata herätä, ja kaksinkerroin
katkerampaa, kun herääminen tapahtuu näin myöhään. Minä en mitään
aavistanut, minä luulin olevani vapaa kuin taivaan lintu, ja kun sinä
sitten yhtäkkiä tempasit verhon silmiltäni ja näytit nuo rautahäkkini
kovat kanget...

_Rönnow_. Eeva!

_Eeva_. Niin minä tahdoin, mistä hinnasta tahansa, päästä ulos Jumalan
vapaaseen ilmaan, jossa saisin sydämmeni kutsumusta kuullen olla
lapseni äitinä. Mutta sekin oli unelma... minä en voinut.

_Rönnow_. Anna minun nyt puhua!

_Eeva_. Ei, minä tahdon puhua ensin... vielä yhden ainoan kerran,
sitten minä vaikenen. Minä en voi lähteä vapauteen, en Haraldin vuoksi,
enkä sinunkaan tähtesi. Minä olen koko elämäkseni kahlehdittu, enkä voi
saada takaisin vapauttani. -- Anna anteeksi, että olen loukannut sinun
oikeuksiasi! Minä olen ollut sinua kohtaan äärettömän rohkea, aivan
kuin olisin ollut sinun vertaisesi... anna minulle se anteeksi!

_Rönnow_. Sinäkö pyydät minulta anteeksi?

_Eeva_. Ja älä kadota kärsivällisyyttäsi, jos minä en yht'äkkiä
oppisikaan kaikkia, mitä minun tulee oppia. Ja nyt minulla on vielä
yksi rukous, yksi ainoa rukous, älä kiellä, mitä minä pyydän. Minä
kerjään sitä sinulta polvillani, kunnes sinä myönnyt. Kun nyt Harald
lähetetään kouluun kaupunkiin tahi vielä kauemmas, niin anna minun
mennä mukaan. Vuokraa meille huone, jotta Harald saa asua äitinsä
kanssa ja tulla joka päivä koulusta kotiin minun luokseni. Usko minua,
ei ole ketään ihmistä, joka tahtoisi antaa hänelle sitä, mitä minä
tahdon, eikä kukaan muu sitä voisikaan. Ja minä pyytäisin, että minä
tällä tavoin saisin häntä vaalia, kunnes tulee aika, jolloin minä itse
rohkenen uskoa hänet vierasten haltuun.

_Rönnow_. Eeva, saanko minä nyt puhua?

_Eeva_. Vastaa ensin pyyntööni.

_Rönnow_. Ei, ensin sinun täytyy kuulla, mitä minulla on sanomista. Se
minkä sinä sanot oppineesi tänään, on väärää oppia, kerrassaan väärää.

_Eeva_. Ei.

_Rönnow_. On se väärää. Miehen ja vaimon keskinäinen suhde ei ole kuten
isännän ja palvelijan; heillä on samat oikeudet, ja kaikki, mitä heillä
on, se on yhteistä.

_Eeva_. Älä luule voivasi uskotella minulle enää valheita.

_Rönnow_. Minä en ole milloinkaan uskotellut sinulle valheita. Sinun
alkuperäinen käsityksesi oli oikea.

_Eeva_. Eikö sinulla lain mukaan ole oikeus tehdä minkä sinä teit,
päättää yksin Haraldista ja ottaa hänet pois minulta?

_Rönnow_. On!

_Eeva_. Ja kuitenkin sinä sanot...

_Rönnow_. Kuule minua, tämä laki ei koske meitä, sinua ja minua, se on
laadittu onnettomia avioliittoja varten.

_Eeva_. Onko nainen aina syypää siihen, että avioliitto on onneton?

_Rönnow_. Sitä minä en tahdo väittää. Mutta sinua ja minua ei tämä laki
koske. Sen on tehnyt tyhjäksi rakkaus.

_Eeva_. Näinkö puhut sinä?

_Rönnow_. Näin puhun minä sinulle, rakastettu vaimoni, sillä sinä olit
oikeassa ja minä tein sinulle verisen vääryyden. Anna minulle nyt
anteeksi suuri rikokseni sinua kohtaan. Se rikokseni minua aivan
kauhistaa.

_Eeva_. Rönnow!

_Rönnow_. Oli aivan kuin minuun olisi mennyt paha henki, niin että minä
unohdin, että me kaksi olemme yhtä. Minun teki mieleni päästä
valtiopäiville. Ei se ollut ainoastaan turhamaisuutta, minä luulin,
että minulla oli kykyä siihen ja arvelin voivani saada aikaan siellä
jotain hyvää. Mutta sitten minusta tuntui, kuin sinä olisit vastustanut
minun vaaliani.

_Eeva_. Minä en ole ikinä vastustanut sinun vaaliasi. Kuinka sinä
saatoit sellaista luulla?

_Rönnow_. Asianhaarat saivat minut sellaiseen harhaluuloon... minä olin
ikäänkuin sokaistu. Ja sitte tuli muuan seikka vielä lisäksi, minua
harmitti se, että muut luulivat, että sinä minua vallitsisit ja ettei
minulla muka olisi vastustusvoimaa. Heidän piti nähdä, että minä olin
herra.

_Eeva_. Sano minulle peittelemättä: oletko varma siitä, että minun
mielipiteeni Haraldin kasvatuksesta oli väärä.

_Rönnow_. Minä pelkäsin, että niin oli. Sanoivathan kaikki, että hänet
pitäisi panna kouluun. Mutta varma minä en ollut siitä; Se oli vaan
mukava keino...

_Eeva_. Oman lapsesi sinä otit keinoksi! Se oli suurin vääryys, johon
sinä teit itsesi syypääksi. Sitä en minä milloinkaan olisi tehnyt.

_Rönnow_. Oi, minä käsitän, että se oli kamalaa! Se selveni minulle
heti, kun olin lähettänyt tuon onnettoman kirjeen. Kun Hattingin vaunut
olivat vierineet ravintolan pihalta, niin minä riensin juoksujalassa
kotia kohden, ja minä tunsin, että olin onnettomana hetkenä loukannut
kaikkein pyhintä, minut valtasi kuolettava tuska ja pelko, että olin
rikkonut suhteen, mikä ei enään milloinkaan voisi muuttua eheäksi.

_Eeva_. Rönnow parka! Ei se ole ijäksi rikottu... älä usko.

_Rönnow_. Voipiko välimme vielä muuttua eheäksi? oikein eheäksi, aivan
niinkuin se oli ennen?

_Eeva_. Voipi kyllä, oma rakastettu ystäväni! Mutta älä koskaan enää
yritä taivuttaa minua pahalla, sillä silloin minäkin muutun pahaksi. Ja
meidänhän toki pitäisi auttaa toisiamme tulemaan hyviksi.

_Rönnow_. Voi, mitä sinä mahdoit kärsiäkään tänä iltana, pikku Eeva
parkani! Sinultahan kerrassaan hävisi luottamuksesi minuun!

_Eeva_. Se oli minun rikokseni sinua kohtaan. Kun sinä vaadit ehdotonta
kuuliaisuutta ja minä kuulin, että sinulla oli oikeus siihen, silloin
minusta tuntui, kuin minun tähän astinen onneni olisi ollut valhetta ja
minä nyt vasta olisin nähnyt sinut oikeassa valossa. Mutta nyt se
joutukoon kaikki unholaan. Ei kuitenkaan kaikki... minä olen oppinut
sellaistakin, jota en unhota.

_Rönnow_. Oi, unhota toki!

_Eeva_. Ei, sitä en unhota, että olen saanut tietää, mitä oikeuksia
aviomiehellä on. Se opettaa minua ymmärtämään, että minulla on hyvä
mies, joka ei tahdo käyttää oikeuksiaan (hyväilee häntä), joka unohtaa,
että hän on luomakunnan herra, eikä välitä kuningasvallastaan, vaan
tahtoo jakaa sen alhaisemman olennon kanssa, vaimo raukan kanssa, jolla
ei ole oikeuksia.

_Rönnow_. Ja sitten Harald jää kotiin, kuten me yhdessä ennen olimme
päättäneet. Tahdommehan antaa hänelle parhainta, mitä voimme.

_Eeva_. Niin, Rönnow, sen teemme. Ja sitten on vielä muuan salaisuus,
joka tuotti minulle suurta surua, mutta joka nyt on taas muuttunut
iloksi.

    (Nojaa Rönnowiin ja kuiskaa hänen korvaansa).

_Rönnow_ (syleilee häntä). Sinä armahin, rakastettu!


Yhdeksäs kohtaus.

    Rönnow. Eeva. Margrete. Haraldin kanssa (eteisestä).

_Eeva_. Harald, oma pikku poikani! Nyt sinä taas olet äidin oma lapsi
(hyväilee Haraldia). Sanoppas nyt hyvää iltaa isälle ja suutele isää,
sillä sen isä ansaitsee... Margrete, uskollinen ystävä, nyt on kaikki
asiat taas hyvin.

_Margrete_. Eikö varatuomari ollutkaan oikeassa?

_Rönnow_. Oli kyllä, mutta siitä me emme välitä. Me emme käytä enää
varatuomaria.

_Eeva_. Emme, me noudatamme omaa lakiamme, joka on aina ollut meidän
ohjeenamme. Nyt se on kestänyt koetuksensa.

_Margrete_ (epäillen). Kunpahan olisi!

_Eeva_. Sinä epäuskoinen, paha tyttö! Kuinka saatat epäillä nähtyäsi
kaiken sen, mitä tänäin on tapahtunut!

_Margrete_. Rouva kulta, täytyyhän minun uskoa teitä, vaikka en
tahtoisikaan.

_Eeva_. Katsokaa, he seisovat kaikki ulkopuolella ovea. Rönnow, he
varmaankin jännityksellä odottavat, kuinka asiamme päättyy.

_Rönnow_. Kutsukaamme heidät sisälle. (Avaa oven.) Tehkää hyvin, herra
varatuomari... tulkaa vaan sisälle!... Knudsen, Tokslund, tulkaa
sisälle kaikkityyni!


Kymmenes kohtaus.

    Edelliset. Hatting. Rouva Hatting. Knudsen. Tokslund.
    (Laskevan auringon viime säteet kultaavat koko puutarhan.)

_Rönnow_. Te varmaankin tahdotte jo kuulla meistä sanasen, ja minä
tuskin tiedän, kuinka saan sen sanotuksi. Minä huomaan nyt vasta, että
päivä on mennyt mailleen. Kesä-illan aurinko kultaa kaikki puut, ja
minusta tuntuu, kuin olisi minun hääiltani... älkää naurako minua! --
on kuin meidän kultahää-päivämme olisi päättynyt, ja me kaksi, Eeva ja
minä, olisimme kestäneet kaikki elämän taistelut ja nyt istuisimme
nauttien illanrauhaa. Enhän minä toivo, että niin olisi; minä iloitsen
siitä, että me olemme nuoria, ja toivon, että vielä kauan saisimme
vaeltaa yhdessä; mutta jos meidän kerran suodaan viettää näin ihanaa
elon iltaa yhdessä, niin minä tiedän, että tahdon silloin sanoa samaa,
kuin sanon tänä iltana: parempaa vaimoa ei ole yhdelläkään miehellä,
kuin minulla. Luullakseni ei ole monta miestä, jolle hän olisi tullut
siksi, mikä hän on minulle, mutta minä en olisi voinut saada parempaa.
Minä olen hänelle suuremmassa kiitollisuuden velassa, kuin kenellekään
muulle. Ja jos sitten kysyttäisiin, kuinka hän teki minut niin
onnelliseksi, niin minä tahtoisin vastata: en tunne toista ihmistä,
jota, niinkuin häntä, rakkaus ohjasi elämänsä joka askeleella. Vielä
tahtoisin sanoa hänestä, joka nyt piilottaa päänsä selkäni taa kuin
nuori, punehtuva impi: hän oli uskollinen, aina luotettava, aina
minulle uskollinen, itselleen uskollinen, totuudelle uskollinen. Kerran
nuoruutensa päivinä hän sanoi minulle, että minä en ollut hänen
lapsensa isä, mutta silloinkin hän puhui totta, sillä minä en sillä
kertaa ollut poikani oikea isä, kun tahdoin väkivallalla riistää hänet
äidiltä. Ja sitten minä toivon, että voisin sanoa: se olikin ainoa
kerta; sen jälkeen en antanut hänelle syytä sanoa enää sellaista.

    (Rouva Hatting pyhkii silmiään.)

_Tokslund_. Kuulkaa, herra Rönnow, te olette miesten mies, sitä minä
olen aina sanonut. Ja teillä on rouva, jota joka miehen sopii teiltä
kadehtia. Mutta kyllä te hänet ansaitsettekin... sen minä takaan.

_Rönnow_ (nauraen,). Teillähän ei ole oikein luottamusta minuun.

_Tokslund_. On kun onkin, siitä olkaa varma. Ja jollen minä olisi
lähettänyt sitä kirjoitusta Knudsenille, niin totta tosiaan te saisitte
minun ääneni, ja minä voisin hankkia teille monen muunkin äänet, sillä
minulla on hiukan verran vaikutusvaltaa tällä paikkakunnalla.

_Rönnow_. Sitä ei nyt tarvita, sillä minä olen päättänyt siirtyä
syrjään tällä kertaa.

_Tokslund_. Siitäkö syystä, ett'ette saa minun ääntäni?

_Rönnow_. En, minä siirryn syrjään siitä syystä, että minun täytyy
vielä saada moni seikka selville. Eeva oli oikeassa sanoessaan, että
minulta puuttui vakaumusta. Minun aikani ei ole vielä tullut, mutta se
on luullakseni kerran tuleva; minä tunnen, että nyt olen saanut
tehtävän. -- Knudsen, minä tiedän teidät järkeväksi mieheksi, ja siksi
siirryn mielelläni teidän tieltänne.

_Knudsen_. Koetan tehdä tehtäväni niin, ettei teidän tarvitse sitä
katua.

    (Puristaa Rönnowin ja Eevan kättä.)

_Hatting_. Te ette siis enää tarvitse lakimiestä. Parasta on, että
sanomme hyvästi.

_Eeva_. Mutta tulettehan taas pian meitä tervehtimään? Teidän pitäisi
nähdä Sallinggaard tyynellä ilmalla, silloin täällä on kauneinta.

_Hatting_. Sen uskon, hyvä rouva. Ja älkää pelätkö, että minä täst'edes
yritän opettaa teille lakitiedettä. Teillä ei, suoraan puhuen, ole
siihen vähääkään taipumusta.

_Eeva_. Samaa minäkin pelkään. -- Ja rouva Hatting, tulettehan pian
taas meille?

_Rouva Hatting_. Rouva Rönnow, minä olen tehnyt teille vääryyttä.

_Eeva_ (tarttuen hänen käteensä). Niin olen minäkin tehnyt teille.
Mutta nyt on meidän aika sovittaa kaikki vääryydet. Tulkaa pian
Sallinggaardiin. -- Tehän pidätte paljon Haraldista.

_Rouva Hatting_. Kiitos, minä tulen mielelläni -- sekä teidän että
hänen tähtensä. (Erikseen Hattingille.) Hänessä on sittenkin
naisellisuutta.

_Margrete_ (erikseen Knudsenille). Knudsen, koska me vietämme häitä?

_Knudsen_. Tahdotko, onko se varma?

_Margrete_. Nyt se on varma. Olipa hyvä, että sinä toimitit minut
tänne, minä olen oppinut niin paljon tänäin.

_Knudsen_. Että avioliitto voipi olla oikein onnellinen, niinkö?

_Margrete_. Niin -- ja vielä lisäksi... että on eräs seikka, jota en
voi sietää.

_Knudsen_. Mitä tarkoitat?

_Margrete_. Että sinä rakastaisit ketään muuta.

_Rönnow_. Se mitä me olemme tänäin kokeneet, voi näyttää vähäpätöiseltä
suuressa maailmassa, mutta meidän onnemme oli, ettei siitä tullut
suurempaa. Ja se nuori pari, joka tänäin on surrut ja iloinnut
kanssamme, saapi tästä sen opin, että mitä hellempi on miehen ja vaimon
keskinäinen suhde, sitä hellävaraisemmin tulee kumpaisenkin sitä
suojella, sitä vähemmin se sietää.

_Eeva_. Ei, Rönnow, sitä enemmän se sietää, jos vaan on rakkautta.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Eeva - Näytelmä neljässä näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.