Title: Herodotoksen historia-teos III-VI
Author: Herodotus
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Herodotoksen historia-teos III-VI" ***


HISTORIA-TEOS III-VI

Kirj.

Herodotos


Kreikan kielestä suomentanut Edv. Rein



WSOY, Porvoo, 1908.



KOLMAS KIEJA.


1. Yllämainittua Amasista vastaan Kambyses, Kyroksen poika, lähti
sotaretkelle, vieden mukaansa paitsi muita myös helleenien joukosta
ioonilaisia ja aiolilaisia. Syy tähän retkeen oli seuraava. Kambyses
lähetti Egyptiin airuen ja pyysi Amasiilta hänen tytärtään. Näin
tekemään häntä oli yllyttänyt eräs egyptiläinen mies, joka oli
vihoissaan Amasiille siitä, että tämä kaikkien Egyptin lääkärien
joukosta oli temmannut juuri hänet vaimostaan ja lapsistaan ja antanut
hänet persialaisten haltuun, silloin kun Kyros lähettiläiden kautta
pyysi Amasiilta Egyptin parasta silmälääkäriä. Siitä siis vihoissaan
egyptiläinen neuvollaan yllytti ja kehoitti Kambysestä pyytämään
Amasiin tytärtä, jotta tämä joko antaisi hänet ja siten saisi surua tai
olisi antamatta ja siten vihoittaisi Kambyseen. Amasis, joka sekä
vihasi että pelkäsi persialaisten valtaa, ei tiennyt antaako vai
kieltää. Hän tiesi näet vallan hyvin, että Kambyses ei aikonut ottaa
tytärtä puolisokseen, vaan jalkavaimokseen. Tätä punniten hän teki
seuraavalla tavalla. Entisen kuninkaan, Aprieen, huoneesta oli jäänyt
jälelle ainoastaan yksi tytär, joka oli hyvin kookas ja kauniinnäköinen
ja jonka nimi oli Nitetis. Tämän neitosen Amasis puki koruvaatteisiin
ja kultiin ja lähetti hänet omana tyttärenään Persiaan. Jonkun ajan
kuluttua, kun Kambyses tervehti neitosta kutsumalla häntä isän nimellä,
niin neitonen virkkoi hänelle: "Oi kuningas, sinä et tiedä, että Amasis
on sinut pettänyt, hän kun lähetti minut morsioksi koristettuna
sinulle, antaen minut pois muka omana tyttärenään. Mutta
todellisuudessa minä olen Aprieen tytär, hänen, jota vastaan Amasis
egyptiläisten kera nousi kapinaan surmaten hänet, oman valtiaansa."
Tämä ilmoitus ja tämä seikka nostattivat Kambyseen, Kyroksen pojan,
Egyptiä vastaan, sillä hän vihastui suuresti.

2. Niin kertovat persialaiset. Egyptiläiset taas omistavat Kambyseen
itselleen, väittäen hänen syntyneen juuri tästä samasta Aprieen
tyttärestä. Kyros muka näet oli lähettänyt airuen pyytämään Amasiin
tytärtä, eikä Kambyses. Mutta väittäessään niin eivät he puhu oikein.
Eihän heille ole tietymätöntä -- sillä jos ketkään, niin egyptiläiset
tuntevat persialaisten tavat --, että ensiksikään äpärän ei ole heillä
tapana päästä hallitsijaksi, jos aviolapsi on tarjona, ja sitten, että
Kambyses oli akhaimenidi Farnaspeen tyttären, Kassandanen, poika, eikä
minkään egyptiläisnaisen. Vaan he vääristelevät historiaa tekeytymällä
Kyroksen huoneen sukulaisiksi. Näin on tämän asian laita.

3. Kerrotaanpa myös seuraava tarina, jota minä puolestani en usko.
Muuan persialainen nainen tuli Kyroksen hoviin naisten puolelle ja kun
hän näki Kassandanen vieressä seisomassa kaunismuotoisia ja kookkaita
lapsia, niin hän ylen ihmeissään suuresti kiitteli niitä. Mutta
Kassandane, Kyroksen vaimo, sanoi näin: "Vaikka minä olen tämmöisten
lasten äiti, niin Kyros halveksii minua, mutta sitä, joka on tuotu
Egyptistä, hän pitää kunniassa". Niin hän lausui vihoissaan Nitetistä
kohtaan, mutta vanhempi hänen pojistaan, Kambyses, virkkoi: "Jahka
minusta tulee mies, oi äiti, niin käännän Egyptissä ylimmät alimmiksi
ja alimmat ylimmiksi". Niin lausui Kambyses, joka silloin oli noin
kymmenvuotias, ja naiset ihmettelivät suuresti. Mutta hän muisti
sanansa ja, sittenkun hän oli mieheksi varttunut ja saanut kuninkuuden,
teki hän sotaretken Egyptiä vastaan.

4. Sattui myös eräs toinen tapahtuma, joka vaikutti
mainittuun sotaretkeen. Amasiin palkkasoturien joukossa oli muuan
halikarnassolainen mies, jonka nimi oli Fanes ja joka oli erittäin
älykäs sekä sodassa urhoollinen. Tämä Fanes oli jostakin syystä
suuttunut Amasis kuninkaaseen ja läksi laivalla karkuun Egyptistä,
päästäkseen Kambyseen puheille. Mutta koska hän palkkasoturien kesken
nautti melkoista arvoa sekä tunsi Egyptin olot mitä tarkimmin, niin
Amasis katsoi tärkeäksi saada hänet kiinni ja käski ajaa häntä takaa.
Ja Amasis tavoitti häntä lähettämällä luotettavimman kuohilaistaan
kolmisoudulla hänen jälkeensä. Tämä ottikin hänet kiinni Syyriassa,
mutta ei silti tuonut häntä takaisin Egyptiin. Sillä Fanes petti hänet
viekkaudellaan. Hän päihdytti näet vartiat ja pääsi siten pois
Persiaan. Ja juuri kun Kambyses läksi liikkeelle marssiakseen Egyptiä
vastaan, mutta ei tiennyt neuvoa, miten kulkea vedettömän erämaan läpi,
saapui Fanes ja ilmaisi Amasiin toimenpiteet sekä selitti samalla,
miten marssi oli suoritettava. Hän neuvoi nimittäin lähettämään
arabialaisten kuninkaalle pyynnön, että hän myöntäisi Kambyseelle
turvallisen läpikulun.

5. Ainoastaan tältä kohtaa on pääsö Egyptiin tunnettu. Foinikiasta
näet aina Kadytis-kaupungin ääriin asti on maa Palestinan syyrialaisten
hallussa. Kadytis-kaupungista, joka minun luullakseni ei ole
paljoa pienempi kuin Sardes, ovat kauppapaikat merenrannalla
Ienysos-kaupunkiin saakka arabialaisten, Ienysoksesta taas
Serbonis-järveen saakka, jonka vieritse Kasion-vuorcn harju kulkee
mereen, ovat ne syyrialaisten hallussa. Ja Serbonis-järvestä, mihin
tarun mukaan Tyfon on kätketty, alkaa jo Egypti. Ienysos-kaupungin
ja Kasion-vuoren sekä Serbonis-järven välillä oleva maa, joka ei
ole mikään vähäinen alue, vaan jota on noin kolme päivänmatkaa,
on kovin vedetöntä.

6. Nyt tahdon mainita jotain, jonka harvat Egyptissä käyneet ovat
vaarinottaneet. Egyptiin tuodaan kahdesti joka vuosi koko Hellaasta ja
lisäksi Foinikiasta saviastioita täynnä viiniä, mutta kuitenkaan ei
siellä sanalla sanoen ole nähtävissä yhtä ainoata tyhjää viiniruukkua.
Mihin siis -- kysyttänee -- ne joutuvat? Senkin tahdon ilmoittaa.
Jokaisen kunnanesimiehen täytyy omasta kaupungistaan koota kaikki
saviastiat ja viedä ne Memfiiseen, ja Memfiistä täytyy ne toimittaa
juuri äskenmainittuihin Syyrian erämaihin ja täyttää vedellä. Siten
Egyptiin tulleet ja siellä tyhjennetyt astiat tuodaan Syyriaan
ennestään siellä olevien lisäksi.

7. Tällaisen pääsön Egyptiin persialaiset järjestivät, varustamalla
yllämainitulla tavalla taipaleen vedellä, heti kun olivat ottaneet
haltuunsa Egyptin. Vaan koska heidän tullessaan ei vielä ollut tarjona
vettä, niin Kambyses halikarnassolaiselta vieraaltaan saamansa neuvon
mukaan lähetti sanansaattajia arabialaisten kuninkaan luo ja pyysi sekä
sai suojelusta, sitä ennen annettuaan ja otettuaan häneltä vastaan
uskollisuuden vakuutuksen.

8. Arabialaiset pitävät uskollisuudenliittonsa rehellisemniin kuin
ketkään muut ihmiset ja tekevät ne seuraavalla tavalla. Kun kaksi
henkilöä tahtoo tehdä uskollisuudenliiton keskenään, niin joku kolmas
mies seisoo molempien toisten keskellä ja leikkaa terävällä kivellä
liitontekijäin kämmenten sisäpuolelle haavan peukalon kohdalle ja
sitten hän ottaa kumpaisenkin vaipasta nukan ja sivelee verellä
seitsemää heidän välillään olevaa kiveä; ja niin tehdessään hän kutsuu
nimeltä Dionysosta ja Uraniaa. Näiden menojen jälkeen liiton tehnyt
suosittelee ystävilleen muukalaista tai myös heimolaistaan, jos hän
on heimolaisen kanssa liiton tehnyt. Ja ystävätkin katsovat
velvollisuudekseen pitää uskollisuudenlupaukset pyhinä. He pitävät
jumalina ainoastaan Dionysosta ja Uraniaa ja he väittävät leikkaavansa
tukkansa samalla tapaa kuin Dionysos itse. He leikkaavat hiuksensa pään
ympäri ajaen niitä hiukan ohimoiden kohdalta. Ja Dionysos on heillä
nimeltään Orotalt ja Urania Alilat.

9. Sittenkun nyt arabialaisten kuningas oli tehnyt liittosopimuksen
Kambyseen luota tulleitten sanansaattajien kanssa, niin hän ryhtyi
seuraavaan toimenpiteeseen. Hän täytti kamelinnahasta tehtyjä säkkejä
vedellä ja sälytti niillä kaikki elävät kamelinsa, jonka tehtyään hän
marssi erämaahan ja odotti siellä Kambyseen sotajoukkoa. Tämä on
uskottavampi niistä kahdesta kertomuksesta, jotka ovat olemassa. Mutta
tulee myös mainita vähemmän uskottava kertomus, koskapa semmoinenkin on
olemassa. Arabiassa on suuri joki, nimeltä Korys, joka laskee
niinsanottuun Punaiseen mereen. Siitä joesta kerrotaan arabialaisten
kuninkaan johtaneen vettä johtoa myöten, jonka hän oli tehnyt
ompelemalla yhteen härän- ja muita vuotia ja joka ulottui aina
erämaahan saakka; mutta erämaahan hän kaivatti suuria säiliölammikoita,
joiden tuli ottaa vastaan ja säilyttää vesi. Ja kuitenkin on
kaksitoista päivämatkaa joelta tähän erämaahan. Ja hän kuljetti veden
kolmen vesijohdon kautta kolmeen eri paikkaan.

10. Psammenitos, Amasiin poika, oli asettunut leiriin Niilin
niinsanotun pelusionilaisen suuhaaran luo odottamaan Kambysestä. Sillä
ei sattunut niin, että Kambyses Amasiin eläessä olisi hyökännyt Egyptiä
vastaan, vaan Amasis kuoli hallittuaan neljäviidettä vuotta, joiden
kestäessä ei mitään erittäin onnetonta tapausta häntä kohdannut.
Kuoltuaan ja tultuaan palsamoiduksi hänet haudattiin siihen pyhätössä
olevaan hautaan, jonka hän itse oli rakennuttanut. Mutta Amasiin pojan,
Psammenitoksen, hallitessa Egyptiä kohtasi egyptiläisiä mitä suurin
ihme. Egyptin Teebassa satoi vettä, mitä ei ole tapahtunut koskaan
ennen eikä myöhemmin minun aikoihini saakka, kuten teebalaiset itse
kertovat. Sillä Ylä-Egyptissä ylimalkaan ei laisinkaan sada; mutta
silloin Teebassa sataa pisarteli.

11. Marssittuaan erämaan läpi asettuivat persialaiset lähelle
egyptiläisiä iskeäkseen yhteen. Mutta silloin Egyptin kuninkaan
apujoukot, jotka olivat muodostetut helleeneistä ja kaarilaisista,
vihoissaan Faneelle siitä, että hän oli opastanut muukalaisen
sotajoukon Egyptiä vastaan, ryhtyivät seuraavaan kostotoimeen. Faneen
pojat olivat jääneet Egyptiin. Ne he nyt veivät leiriin ja isän
näkyviin, asettivat sekoitusastian molempien leirien väliin ja sitten
he toivat kunkin lapsen yksitellen ja teurastivat heidät siten, että
veri valui sekoitusastiaan. Ja kun he olivat tehneet täten järjestänsä
kaikille lapsille, niin he kaasivat viiniä ja vettä astiaan; sitten
kaikki palkkasoturit joivat verta, jonka jälkeen he tekivät
hyökkäyksen. Syntyi ankara taistelu, jossa kummastakin sotajoukosta
kaatui useita, mutta lopuksi egyptiläiset pakenivat.

12. Siellä minä näin jotain varsin ihmeellistä, johon kyselemällä sain
selityksen maanasujamilta. Tässä taistelussa kaatuneitten luut ovat
nimittäin luodut niin, että molempien sotajoukkojen luut ovat eri
läjissä. Sillä persialaisten luut ovat yhtäällä, niinkuin ne alun
pitäen olivat, ja toisaalla taas ovat egyptiläisten luut. Mutta
persialaisten pääkallot ovat siihen määrään hauraita, että jos vain
ohuella kiviliuskalla viskaa niitä, tulee niihin reikä. Egyptiläisten
taas ovat niin vahvat, että niitä vaivoin kiven iskulla voi murskata.
Syyksi siihen he sanoivat seuraavan seikan, jonka helposti saatoinkin
uskoa, että nimittäin egyptiläiset lapsuudesta alkaen ajavat päänsä, ja
siitä pääkallo kovettuu päivänpaisteessa. Sama seikka on myös syynä
siihen, että he eivät tule kaljuiksi. Sillä egyptiläisissä näkee
vähemmän kaljupäitä kuin missään muualla maailmassa, Tämä siis on syynä
siihen, että heillä on lujat pääkallot. Siihen taas, että
persialaisilla on heikot pääkallot, on seuraava syy. He hemmottelevat
alun pitäen päätään käyttämällä tiara nimisiä päähineitä. Se siitä.
Saman ilmiön näin Papremiissa niillä, jotka libyalainen Inaros tuhosi
yhdessä Dareioksen pojan, Akhaimeneen, kanssa.

13. Kun egyptiläiset olivat taistelusta kääntyneet pakosalle, pakenivat
he epäjärjestyksessä. Mutta kun heidät oli tungettu Memfiiseen, niin
Kambyses lähetti jokea myöten ylös mytileneläisen laivan, joka kuljetti
persialaista airutta, ja vaati egyptiläisiä antautumaan. Vaan
nähdessään laivan tulevan Memfiiseen syöksyivät egyptiläiset miehissä
linnasta ulos, hävittivät laivan, hakkasivat miehet kappaleiksi ja
veivät ne muurien sisälle. Senjälkeen egyptiläiset joutuivat
piiritykseen ja antautuivat jonkun ajan kuluttua. Mutta lähellä asuvat
libyalaiset pelästyivät näistä Egyptin tapahtumista, jättäytyivät
taistelutta persialaisten valtaan, ottivat suorittaakseen veroa ja
lähettivät lahjoja. Niin tekivät myös kyreneläiset ja barkalaiset,
peloissaan, samoin kuin libyalaisetkin: Kambyses otti libyalaisilta
tulevat lahjat suopeasti vastaan, mutta ylenkatsoi kyreneläisten
lähettämiä, koska ne, kuten minusta näyttää, olivat liian vähäiset.
Kyreneläiset olivat nimittäin lähettäneet viisisataa minaa hopeaa.
Niinpä Kambyses tarttui niihin ja sirotti ne omin käsin sotajoukon
kesken.

14. Kymmenentenä päivänä siitä, kun Kambyses oli valloittanut Memfiin
linnan, hän, häväistäkseen egyptiläisten kuningasta, Psammenitosta,
joka oli hallinnut kuusi kuukautta, pani hänet istumaan etukaupunkiin.
Sinne Kambyses pani hänet istumaan muiden egyptiläisten kanssa ja
koetteli hänen mielenlujuuttaan seuraavalla tavalla. Hän puetti hänen
tyttärensä orjanpukuun ja lähetti hänet, vesiastia olalla, hakemaan
vettä. Ja yhdessä kuninkaantyttären kanssa hän lähetti myös muita,
samalla tapaa puettuja neitoja, jotka hän oli valikoinut ensimäisten
miesten tytärten joukosta. Kun nyt neidot itkien ja ääneensä parkuen
kulkivat isiensä ohi, niin kaikki isät huusivat ja itkivät yhdessä
lastensa kanssa nähdessään heidät näin kurjassa tilassa. Mutta
Psammenitos tuijotti vain eteensä ja huomattuaan mitä tapahtui hän loi
silmänsä maahan. Senjälkeen kun vedenkantaja-neidot olivat kulkeneet
ohi, lähetti Kambyses Psammenitoksen pojan yhdessä kahdentuhannen muun
samanikäisen egyptiläisen kanssa, kaulassa köyden silmukka ja suissa
suitset. Heidät vietiin kärsimään rangaistusta kostoksi niiden
mytileneläisten surmasta, jotka laivan keralla olivat Memfiissä
joutuneet tuhon omiksi. Kuninkaalliset tuomarit olivat nimittäin
tuominneet niin, että maksoksi jokaisen miehen hengestä piti kymmenen
egyptiläisen ylimyksen kuoleman. Kun Psammenitos näki nuorukaisten
kulkevan ohi ja huomasi poikansa joukon etunenässä menevän kuolemaan,
niin hän ympärillään istuvien egyptiläisten itkiessä ja vaikeroidessa
teki samoin kuin nähdessään tyttärensä. Vaan kun nämäkin olivat menneet
ohi, sattui, että muuan vanhanpuoleinen mies Psammenitoksen
pöytäkumppanien joukosta, jolta oli viety koko omaisuus ja jolla ei
ollut jälellä enempää kuin kerjäläisellä, kulkiessaan anomassa almuja
sotaväeltä kävi Psammenitoksen, Amasiin pojan, ja etukaupungissa
istuvien egyptiläisten ohi. Niin pian kun Psammenitos sen näki, niin
hän purskahtaen ankaraan itkuun kutsui nimeltä ystäväänsä ja löi
päätään. Mutta Psammenitosta pitivät silmillä vartiat, jotka aina
ilmoittivat Kambyseelle, miten mikin kohtaus häneen vaikutti.
Ihmeissään hänen käytöksestään Kambyses sanansaattajan kautta kysyi
häneltä näillä sanoilla: "Psammenitos, sinun herrasi Kambyses kysyy,
minkä vuoksi, nähdessäsi tyttäresi kurjuudessa ja poikasi astumassa
kuolemaan, et huudahtanut etkä itkenyt, mutta sen sijaan olet
kunnioittanut tätä kerjäläistä, joka, niinkuin hän muilta on saanut
tietää, ei edes ole sinun sukulaisesi". Niin hän kysyi, mutta toinen
vastasi: "Oi Kyroksen poika, minun kotoiset onnettomuuteni olivat liian
suuret niitä itkeäkseni, mutta ystävän kärsimys ansaitsi kyyneleitä,
hänen, joka on sortunut suuresta varallisuudesta ja vanhuuden partaalla
joutunut mieron tielle". Niin pian kun tämä vastaus kerrottiin, oli se
heistä Psammenitoksen puolelta hyvin sanottu. Ja, niinkuin egyptiläiset
kertovat, itki Kroisos, joka oli sattunut seuraamaan Kambysestä
Egyptiin, ja itkivät läsnäolevat persialaiset. Itse Kambyseenkin
valtasi sääli, ja hän käski heti pelastaa Psammenitoksen pojan
surmattavien joukosta sekä tuoda hänet itsensä etukaupungista luokseen.

15. Mutta ne, jotka olivat menneet noutamaan hänen poikaansa, eivät
enää tavanneet häntä elävänä, vaan oli juuri hän ensimäiseksi
teloitettu. Psammenitoksen itsensä sitävastoin he käskivät nousta ja
toivat Kambyseen luo. Siellä hän eleli edelleen kärsimättä mitään
väkivaltaa. Ja jos hän myös olisi ymmärtänyt pysyä alallaan, niin hän
olisi saanut Egyptin hoidettavakseen. Sillä persialaisilla on tapana
kunnioittaa kuningasten poikia. Niinpä he antavat hallituksen
kuningasten pojille, vaikka isät itse ovat kapinallisesti luopuneet.
Että heillä on tapana tehdä näin, sen saattaa päättää monesta muusta
seikasta, mutta erittäinkin Inaroksen pojasta Thannyraasta, joka sai
takaisin sen hallituksen, mikä oli ollut hänen isällään, ja
Amyrtaioksen pojasta Pausiriista, joka hänkin jälleen sai isänsä
vallan. Ja kuitenkaan eivät ketkään olleet persialaisia suuremmassa
määrin vahingoittaneet kuin Inaros ja Amyrtaios. Mutta nyt, koska
Psammenitos vehkeili, niin hän sai palkkansa. Hänet tavattiin nimittäin
yllyttämästä egyptiläisiä kapinaan. Ja kun Kambyses sen kuuli, niin
Psammenitos pakoitettiin juomaan härän verta ja kuoli heti. Siten hän
siis päätti päivänsä.

16. Memfiistä Kambyses saapui Sais-kaupunkiin tehdäkseen sen, minkä
todella tekikin. Sillä heti kun hän oli tullut sisälle Amasiin
kuninkaanasuntoon, käski hän kantaa haudasta ulos Amasiin ruumiin. Niin
pian kun tämä oli suoritettu, käski hän ruoskia ruumista, nykiä siitä
pois karvat ja pistellä ynnä kaikella muulla tavalla häväistä sitä. Ja
kun ihmiset olivat sitä tehneet, siksi kunnes väsyivät -- palsamoitu
ruumis näet piti puoliaan eikä mennyt hajalle --, niin Kambyses käski
polttaa sen. Ja siinä hän määräsi tehtäväksi semmoista, joka ei ollut
oikeata. Sillä persialaiset pitävät tulta jumalana. Ruumiinpoltto ei
kumpaisellakaan kansalla ole käytännössä, persialaisilla siitä jo
mainitsemastamme syystä, että eivät pidä oikeana omistaa jumalalle
ihmisen ruumista, egyptiläiset taas, koska katsovat tulta eläväksi
eläimeksi, joka syö kaiken, mihin se tarttuu, vaan ravittuaan itsensä
kylläiseksi, kuolee yhdessä sen kanssa, jonka se on syönyt. Mutta nytpä
egyptiläisten ei mitenkään ole tapana antaa ruumista eläimille; juuri
siitä syystä he palsamoivatkin sen, jottei se maassa viruessaan
joutuisi matojen syötäväksi. Siten Kambyses määräsi tehtäväksi
semmoista, joka soti molempien kansojen tapoja vastaan.

Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, ei Amasis ollut se, jota näin
kohdeltiin, vaan eräs toinen, Amasiin kokoinen egyptiläinen oli muka
se, jota häväistessään persialaiset luulivat häpäisevänsä Amasista. He
kertovat näet, että kun Amasis oraakelilta oli saanut tietää, miten
hänen kuoltuaan oli käyvä, niin hän torjuakseen uhkaavan vaaran
hautautti tämän miehen, joka nyt joutui ruoskituksi, oman
hautakammionsa sisäpuolelle oven kohdalle, ja käski poikansa asettamaan
hänen oman ruumiinsa sitävastoin hautakammion perimmäiseen soppeen.
Mutta minusta näyttää siltä, kuin koko näitä Amasiin hautausta ja
mainittua miestä koskevia määräyksiä ei ollenkaan olisi annettu, vaan
että egyptiläiset ilman aikojaan kaunistelevat tosiasioita.

17. Tämän jälkeen Kambyses päätti tehdä kolme eri sotaretkeä, nimittäin
karkhedonilaisia, ammonilaisia ja pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan,
jotka asuvat siinä osassa Libyaa, mikä on eteläisen meren luona. Asiaa
harkitessa hänestä näytti parhaalta lähettää karkhedonilaisia vastaan
merivoimansa, ammonilaisia vastaan taas valiojoukko maasotaväestöä,
mutta etiopilaisia vastaan ensin vakoojia katsomaan, onko todella
etiopilaisten maassa se auringon pöytä, jonka kerrotaan siellä olevan,
ja sen lisäksi vakoilemaan muitakin seikkoja; mutta näön vuoksi tuli
heidän viedä lahjoja etiopilaisten kuninkaalle.

18. Auringon pöytä kuuluu olevan tämmöinen. Etukaupungissa on niitty,
täynnä kaikkien nelijalkaisten eläinten keitettyä lihaa; öisin siihen
asettavat ja laativat taitavasti lihan kaupunkilaisista ne, jotka
kulloinkin ovat hallinnonhoitajina, vaan päivin sinne tulee aterioimaan
kuka vain tahtoo. Mutta maan asujamet väittävät, että maa itse joka
kerta tuottaa ruuat ilmoille.

19. Semmoisen kerrotaan niinkutsutun auringon pöydän olevan. Niin pian
kuin Kambyses oli päättänyt lähettää vakoojia, hän heti käski noutamaan
Elefantine-kaupungista muutamia iktyofageja, jotka osasivat
etiopiankieltä. Sillä välin kun mentiin heitä noutamaan, hän käski
merivoimansa purjehtia Karkhedonia vastaan. Mutta foinikialaiset
kieltäytyivät sitä tekemästä. He olivat muka ankarain valojen sitomia
eivätkä tekisi oikein, jos lähtisivät sotaretkelle omia lapsiansa
vastaan. Ja kun foinikialaiset eivät tahtoneet mennä, eivät muut olleet
taistelukykyisiä. Sillä tavoin karkhedonilaiset pelastuivat
persialaisten orjuudesta. Sillä Kambyses ei tahtonut käyttää väkivaltaa
foinikialaisia kohtaan, siitä syystä että he itsestään olivat
antautuneet persialaisille, ja koko laivasto riippui foinikialaisista.
Myös kyprolaiset olivat antautuneet persialaisille ja tulivat siten
ottamaan osaa sotaretkeen Egyptiä vastaan.

20. Sittenkun iktyofagit olivat Elefantinesta saapuneet Kambyseen luo,
niin hän lähetti heidät etiopilaisten tykö, neuvottuaan sitä ennen
heitä, mitä heidän piti sanoman ja annettuaan heidän mukaansa
purppurapuvun, kultaiset kaulakäädyt ja rannerenkaat sekä maljan
voidetta ja aarnin palmuviiniä. Näiden etiopilaisten, joiden luo
Kambyses lähetti sanan, kerrotaan olevan suurimmat ja kauniimmat
ihmiset koko maailmassa ja noudattavan sekä toisissa kohden muista
ihmisistä eroavia tapoja että erittäin hallituksen suhteen seuraavaa
tapaa. He ottavat kuninkaakseen sen, jonka he kansalaistensa joukosta
katsovat olevan kookkaimman ja jolla on kokoaan vastaavat
ruumiinvoimat.

21. Niin pian kun siis iktyofagit olivat saapuneet mainittujen miesten
luo, niin he antoivat lahjat heidän kuninkaalleen ja sanoivat näin:
"Persialaisten kuningas, Kambyses, joka tahtoo tulla sinun ystäväksesi
ja kestituttavaksesi, on lähettänyt meidät matkaan, käskien meitä
tulemaan sinun puheillesi ja antamaan sinulle nämä lahjat, joita hän
itse mielellään käyttää". Mutta etiopilainen, joka käsitti, että he
olivat tulleet vakoojina, lausui heille näin: "Ei ole persialaisten
kuningas lähettänyt teitä tuomaan minulle lahjoja siitä syystä, että
katsoisi tärkeäksi tulla minun kestituttavakseni, ettekä te puhu totta,
sillä te olette tulleet vakoilemaan valtakuntaani. Eikä tuo mies ole
oikeamielinen. Sillä jos hän olisi oikeamielinen, ei hän haluaisi muuta
maata kuin omaansa eikä saattaisi orjuuteen ihmisiä, joiden puolelta
hän ei ole mitään loukkausta kärsinyt. Mutta antakaa te nyt hänelle
tämä jousi ja sanokaa hänelle näin: 'Etiopilaisten kuningas antaa
persialaisten kuninkaalle sen neuvon, että vasta silloin kun
persialaiset voivat jännittää näin suurta jousta, hän lähteköön
ylivoimaisen sotajoukon keralla sotaan pitkäikäisiä etiopilaisia
vastaan. Mutta siihen asti hän kiittäköön jumalia, jotka eivät johdata
Etiopian lasten mieleen koettaa hankkia muuta maata oman maansa
lisäksi.'"

22. Näin sanottuaan hän laski jousen vireestä ja antoi sen
sanansaattajille. Sitten hän otti purppurapuvun ja kysyi, mikä se oli
ja millä lailla se oli tehty. Ja kun iktyofagit totuudenmukaisesti
kertoivat purppurasta ja värjäyksestä, niin hän sanoi: "Petollisia ovat
ihmiset, petollisia heidän vaatteensa." Toiseksi hän kyseli kultaisia
kaulakäätyjä ja rannerenkaita. Ja kun iktyofagit selittivät, miten
niitä käytettiin koristukseksi, niin kuningas, joka piti niitä
kahleina, sanoi naurahtaen, että heillä itsellään oli vahvemmat
kahleet. Kolmanneksi hän kyseli voidetta. Ja kun he selittivät sen
valmistuksen ja miten sitä käytetään ihon sivelemiseen, niin hän
virkkoi siitä samaa kuin puvusta. Mutta kun hän joutui puhumaan
viinistä ja sai tietää sen valmistuksen, niin hän ylenmäärin
ihastuneena juomasta vielä kysyi, mitä kuningas syö ja kuinka kauan
korkeintaan persialainen mies elää. He mainitsivat että hän syö leipää,
sitä ennen selitettyään vehnän luonteen, ja että kahdeksankymmentä
vuotta on pisin elämänmäärä, mikä ihmiselle on säädetty. Siihen
etiopilainen sanoi, ettei hän ollenkaan ihmetellyt, että he niin
harvoja vuosia elävät, koska syövät lantaa. Eivätkä he -- sanoi hän
iktyofageille -- voisi niinkään kauan elää, jolleivät virkistäisi
itseään tuolla juomalla, tarkoittaen viiniä; sillä siinä kohden
etiopilaiset olivat persialaisiin nähden alakynnessä.

23. Kun iktyofagit vuorostaan kyselivät kuninkaalta etiopilaisten
elämää ja elintapaa, niin hän sanoi, että useimmat heistä pääsevät
sataankahteenkymmeneen ikävuoteen saakka, että muutamat heistä pääsevät
yli senkin, ja että heidän ruokanaan on keitetty liha ja juomanaan
maito. Vakoojien ihmetellessä etiopilaisten pitkää ikää, johdatti
kuningas heidät muutamalle lähteelle, ja kun he sen vedellä olivat
pesseet itsensä, niin he tulivat kiiltäviksi, aivan kuin jos vesi olisi
ollut öljyä. Ja siitä lähti ikäänkuin orvokin tuoksu. Edelleen vakoojat
kertoivat, että tämän lähteen vesi oli niin keveätä, ettei mikään esine
voinut sen pinnalla kellua, ei puu eivätkä puutakaan keveämmät aineet,
vaan että ne kaikki vaipuivat pohjaan. Jos tämä vesi todella on
semmoista kuin mitä kerrotaan, niin etiopilaiset kaiketi siitä syystä
ovat niin pitkäikäisiä, että käyttävät sitä vettä kaikkeen. Lähteellä
käytyä kuningas vei heidät vankilaan, missä kaikki vangit olivat
kultaisissa kahleissa. Näiden etiopilaisten kesken on nimittäin vaski
kaikkein harvinaisin ja arvokkain aine. Ja katseltuaan vankilaakin he
myös kävivät katsomassa niinsanottua auringon pöytää.

24. Tämän jälkeen he viimeiseksi katselivat etiopilaisten ruumisarkkuja,
jotka, kuten kerrotaan, tehdään hyalos ["hyalos" tarkoittaa nähtävästi
jotain lasintapaista ainetta] nimisestä aineesta ja valmistetaan
seuraavalla tavalla. Kuivattuaan ruumiit, joko samalla tapaa kuin
egyptiläiset tai jollain muulla lailla, he sivelevät niitä kipsillä ja
maalaavat ne sitten yltä yleensä väreillä, koettaen mikäli mahdollista
jäljitellä vainajan ulkomuotoa. Sitten he asettavat ruumiin ympärille
hyaloksesta tehdyn onton pylvään. Semmoista ainetta saadaan heillä
runsaasti kaivamalla ja siitä on helppo valmistaa esineitä. Ruumis,
joka on pylvään sisällä, kuultaa sen läpi eikä ole ollenkaan
pahanhajuinen tai missään muussakaan suhteessa iljettävä. Ja siinä
näkyy kaikki yhtä selvästi kuin itse ruumiissa. Vuoden ajan pitävät
sitten lähimmät sukulaiset pylvästä kodissaan, ja antavat sille
esikoislahjat kaikesta sekä tuovat sille uhreja. Tämän jälkeen he
toimittavat sen ulos ja pystyttävät sen kaupungin ulkopuolelle.

25. Katseltuaan kaikkea vakoojat lähtivät takaisin, ja kun he olivat
tämän ilmoittaneet, niin Kambyses vihastui ja läksi heti sotaretkelle
etiopilaisia vastaan. Eikä hän antanut mitään käskyä ruokavarojen
hankkimisesta eikä ottanut huomioon, että hän oli aikeessa lähteä
sotaan maan ääriin. Vaan hullu ja mieletön kun oli, hän heti
iktyofagien ilmoituksen kuultuaan, läksi retkelle, mutta määräsi
saapuvilla olevat helleenit jäämään paikoilleen ja vei mukaansa koko
maaväkensä. Mutta kun hän retkellään oli saapunut Teebaan, eroitti hän
sotajoukostaan noin viisikymmentätuhatta miestä ja käski heidän tehdä
ammonilaiset orjiksi ja sitten polttaa Zeun oraakelin. Itse hän,
mukanaan muu sotajoukko, kävi etiopilaisia vastaan. Mutta ennenkuin
sotajoukko oli suorittanut viidennen osan matkasta, olivat kaikki
ruokavarat, mitä heillä oli, lopussa ja ruokavarojen jälkeen syötiin
juhtia, mutta nekin loppuivat pian. Jos nyt Kambyses sen huomattuaan
olisi muuttanut päätöksensä ja vienyt takaisin sotajoukon, olisi hän,
huolimatta alussa tapahtuneesta erehdyksestä, ollut viisas mies. Mutta
nyt hän pitämättä lukua mistään kulki aina vain eteenpäin. Ja niin
kauan kun sotamiehillä oli jotain maasta otettavaa, ylläpitivät he
henkeään syömällä yrttejä, mutta senjälkeen kun he olivat saapuneet
hieta-aavikolle, tekivät muutamat heistä kauhean teon. Kymmenestä
miehestä he näet heittämällä arpaa aina ottivat yhden ja söivät hänet.
Saatuaan siitä tiedon Kambyses kauhistui sitä, että he söivät toinen
toisensa, heitti sikseen retken etiopilaisia vastaan, kääntyi takaisin
ja saapui Teebaan, menetettyään suuren osan sotaväestään. Teebasta hän
sitten lähti alas Memfiiseen ja antoi helleenien purjehtia sieltä pois.

26. Niin kävi Etiopian retken. Ne taas, jotka lähetettiin sotaretkelle
ammonilaisia vastaan, läksivät oppaiden johdolla liikkeelle Teebasta,
ja varmaa on, että he saapuivat Oasis-kaupunkiin, joka on niiden
samolaisten hallussa, joiden sanotaan kuuluvan aiskhrionilais-heimoon.
Sinne on hieta-aavikon halki seitsemän päivänmatkaa Teebasta, ja sen
paikan nimi on helleenien kielellä "Autuasten saari". Siihen paikkaan
asti siis kerrotaan sotajoukon saapuneen, mutta siitä eteenpäin
tietävät heistä jotain kertoa ainoastaan ammonilaiset ja ne, jotka
näiltä ovat sen kuulleet. Persialaiset eivät näet saapuneet
ammonilaisten luo eivätkä myöskään palanneet takaisin. Ammonilaiset
itse kertovat seuraavalla tavalla. Kun persialaiset mainitusta Oasiista
menivät hieta-aavikon poikki ammonilaisia vastaan, sattui, heidän
ollessaan jotenkin näiden alueen ja Oasiin keskivälillä ja parhaillaan
suurustaessaan, että alkoi puhaltaa ankara ja raju etelätuuli, joka
kuljetti muassaan hiekkavuoria, joiden alle he hautaantuivat ja siten
hävisivät jäljettömiin. Näin ammonilaiset kertovat käyneen sen
sotaretken.

27. Juuri samaan aikaan, kun Kambyses oli saapunut Memfiiseen, ilmestyi
egyptiläisille Apis, jonka nimi helleenien kielellä on Epafos. Heti sen
ilmestyttyä egyptiläiset pukeutuivat kauniimpiin vaatteisiinsa ja
panivat toimeen juhla-aterioita. Kun Kambyses näki egyptiläisten
tekevän näin, niin hän varmasti uskoi egyptiläisten viettävän ilojuhlaa
hänen vastoinkäymisensä johdosta. Hän kutsui niinmuodoin luokseen
Memfiin päällysmiehet, ja kysyi heidän saavuttuaan heiltä, minkä vuoksi
egyptiläiset eivät, hänen edellisellä kerralla Memfiissä ollessaan,
olleet sellaista tehneet, vaan juuri silloin, kun hän oli saapunut
kadotettuaan melkoisen osan sotajoukkoaan. Päällysmiehet ilmoittivat,
että heille oli ilmestynyt jumala, joka tapaa ilmestyä vasta pitkän
ajan kuluttua, ja silloin kun hän on ilmestynyt, juhlivat kaikki
egyptiläiset riemusta. Sen kuultuaan Kambyses väitti heidän
valehtelevan ja rankaisi heidät valehtelijoina kuolemalla.

28. Surmautettuaan heidät hän toiseksi kutsui papit eteensä. Kun papit
sanoivat samalla tapaa, lausui hän, ettei häneltä kauan tule pysymään
salassa, onko egyptiläisten luo tullut lauhkea jumala vai ei. Enempää
sanomatta hän käski pappien tuoda esiin Apis jumalansa. Niinpä he
läksivät sitä noutamaan. Tämä Apis eli Epafos on vasikka, syntynyt
lehmästä, joka sen jälkeen ei enää saa tulla kantavaksi. Egyptiläiset
sanovat, että taivaasta iskee valonsäde alas lehmään, ja että se siitä
synnyttää Apiin. Mainittu vasikka, jota nimitetään Apiiksi, on muuten
musta, mutta sillä on seuraavat merkit: otsassa sillä on kolmion
muotoinen, valkea täplä, selässä ikäänkuin kotkankuva, hännässä
kahdenlaatuiset karvat, ja kielen alla kovakuoriaisen tapainen.

29. Niin pian kun papit olivat tuoneet Apiin, Kambyses, joka jo oli
jotenkin hullu, tempasi tikarinsa ja tahtoi pistää Apista vatsaan,
mutta iskikin sitä kupeeseen. Naurahtaen hän silloin virkkoi papeille:
"Voi teitä konnia, semmoisiako ovatkin jumalat, että niissä on lihaa ja
verta ja että voivat tuntea rautaa? Vaikka, onhan tämä jumala
egyptiläisten arvoinen. Mutta ette te rankaisematta pidä minua
pilkkananne." Näin lausuttuaan hän antoi käskyn asianomaisille ruoskia
pappeja ja tappaa muista egyptiläisistä jokaisen, jonka tapaisivat
juhlimasta. Siten egyptiläisten juhla sai loppunsa ja papit
rangaistuksen. Mutta kupeeseen lyöty Apis riutui temppelissä, missä se
virui ja kun se haavastaan kuoli, niin papit Kambyseen tietämättä
hautasivat sen.

30. Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, heti tämän ilkityön jälkeen
Kambyses, joka jo ennestäänkin oli mieletön, tuli kerrassaan raivoksi.
Ensi työkseen hän surmasi Smerdiin, oman veljensä isän ja äidin
puolelta, jonka hän kateudesta oli lähettänyt pois Egyptistä, siitä
syystä että tämä yksin persialaisten joukosta taisi kahden sormen
leveyden jännittää sitä jousta, jonka iktyofagit olivat tuoneet
Etiopian kuninkaan luota, mitä ei kukaan muista persialaisista kyennyt
tekemään. Smerdiin lähdettyä pois Persiaan Kambyses näki unessa
tämmöisen näyn. Hänestä oli kuin olisi Persiasta tullut sanansaattaja
ilmoittaen, että Smerdis, istuen kuninkaallisella valtaistuimella,
kosketti päälaellaan taivasta. Tämän johdosta siis huolissaan ja
peläten omasta puolestaan, että veli surmaisi hänet ja tulisi
hallitsijaksi, Kambyses lähetti Prexaspeen, joka persialaisten joukosta
oli hänen uskollisimpansa, Persiaan tappamaan Smerdiin. Prexaspes
läksikin sisämaahan Susaan ja tappoi Smerdiin, houkutellen hänet
metsästysretkelle; toisten mukaan vieden hänet Punaiselle merelle ja
siellä upottaen hänet.

31. Tämä oli -- niin he kertovat -- ensimäinen Kambyseen pahoista
teoista. Toiseksi hän surmasi sisarensa, joka oli seurannut häntä
Egyptiin, ja jonka hän oli ottanut vaimokseen, vaikka olikin hänen
sisarensa molempien vanhempien puolelta. Tämän avioliiton laita oli
seuraava, sillä sitä ennen ei persialaisilla ollut tapana naida
sisariaan. Kambyses oli rakastunut erääseen sisaristaan ja tahtoi naida
hänet, mutta koska hän siinä aikoi tehdä semmoista, joka ei ollut tavan
mukaista, niin hän kutsui luokseen kuninkaalliset tuomarit ja kysyi,
oliko olemassa lakia, joka sallii sen ken niin tahtoo naida sisarensa.
Ja kuninkaalliset tuomarit ovat miehiä, jotka valitaan persialaisten
joukosta elinajaksi tahi kunnes heidät tavataan harjoittamasta jotain
vääryyttä. He istuvat persialaisten kesken oikeutta ja selittävät
esi-isien säädöksiä, ja kaikki asiat jätetään heidän ratkaistavakseen.
Kun nyt siis Kambyses kysyi sitä, niin he antoivat hänelle samalla
kertaa oikeudenmukaisen ja itselleen turvallisen vastauksen. He
sanoivat nimittäin, etteivät tosin löytäneet mitään lakia, joka sallii
veljen naida sisarensa, mutta toiselta puolen he väittivät löytäneensä
semmoisen lain, joka sanoo, että persialaisten kuninkaan on lupa tehdä
mitä vain haluaa. Siten he eivät tulleet lain purkajiksi Kambyseen
pelosta, mutta, jotteivät itse suojellessaan lakia joutuisi turmioon,
he keksivät toisen lain, joka suosi Kambyseen avioliittoa sisartensa
kanssa. Silloin Kambyses nai hänet, jota hän rakasti, ja jonkun ajan
kuluttua hän otti vaimokseen toisenkin sisarensa. Nuorempi näistä oli
se, joka oli seurannut Kambysestä Egyptiin, ja jonka hän tappoi.

32. Hänen kuolemastaan on, samoin kuin Smerdiin, olemassa kaksi eri
kertomusta. Helleenit kertovat, että Kambyses kerran laski yhteen
leijonanpojan ja koiranpenikan, ja että hänen puolisonsa katseli
tapausta. Kun penikka joutui tappiolle, mursi penikan veli, toinen
penikka, kahleensa ja tuli toisen avuksi, jolloin penikat yksissä
neuvoin pääsivät leijonanpojasta voitolle. Nähdessään sen Kambyses
iloitsi, mutta vieressä istuva kuningatar itki. Sen huomattuaan
Kambyses kysyi, minkä vuoksi hän itki. Silloin kuningatar virkkoi
että hän, nähdessään toisen penikan puolustavan veljeään, itki
muistellessaan Smerdistä, koska hän tiesi ettei ollut olemassa ketään,
joka Kambysestä puolustaisi. Tämän sanan vuoksi hän, kuten helleenit
kertovat, sai surmansa Kambyseeltä. Egyptiläiset taas kertovat, että
kerran kun istuttiin pöydän ääressä, vaimo otti vuohenkaalin, nyppi
lehdet ympäriltä pois ja kysyi mieheltään, oliko hänestä kuorittu vai
lehdellinen vuohenkaali kauniimpi, johon Kambyses vastasi:
"lehdellinen". Siihen vaimo sanoi: "Ja kuitenkin sinä kerran olet
tehnyt niinkuin minä tälle vuohenkaalille, kun olet Kyroksen huoneen
paljaaksi raastanut". Silloin Kambyses vihastui ja potkaisi vaimoaan.
Ja vaimo, joka oli raskaana, kuoli saamastaan vammasta.

33. Näin Kambyses riehui omaisiansa vastaan, joko sitten Apiin vuoksi
tai jostain muusta kohtaamastaan onnettomuudesta raivoissaan; onhan
niin paljon onnettomuuksia, jotka saattavat ihmiselle sattua.
Sitäpaitsi kerrotaan Kambyseen syntymästään saakka poteneen vaikeata
tautia, jota muutamat sanovat "pyhäksi taudiksi". Eipä siis ollut
ihmeellistä, että kun ruumis sairasti vaikeata tautia, ei sielukaan
ollut terve.

34. Seuraavalla tavalla Kambyses riehui myös muita persialaisia
vastaan. Kerrotaan näet, että hän kerran virkkoi näin Prexaspeelle,
jota hän kunnioitti kaikista enimmin, joka toi sisään hänelle sanomat,
ja jonka poika oli Kambyseen juomanlaskijana, mikä sekin on varsin
suuri kunnia: "Prexaspes, minä miehenä pitävät persialaiset minua, ja
mitä he minusta puhuvat?" Toinen vastasi: "Oi herra, kaikissa muissa
kohdin sinua suuresti kiitetään, mutta he väittävät sinun liiaksi
pitävän viinin juonnista". Niin siis hän puhui persialaisista, mutta
kuningas vastasi vihastuneena: "Persialaiset siis väittävät, että olen
juomari ja niin ollen vailla mieltä ja järkeä. Siispä eivät heidän
aikaisemmat puheensa olleetkaan tosia." Kerran ennen oli nimittäin
Kambyses kysynyt neuvostossaan olevilta persialaisilta sekä
Kroisokselta, minkälainen mies hän heistä oli isäänsä Kyrokseen
verraten. Siihen he vastasivat, että hän oli parempi isäänsä; sillä hän
omisti kaiken sen, minkä isäkin, mutta oli sitäpaitsi hankkinut
itselleen Egyptin ja meren. Näin persialaiset vastasivat, mutta
Kroisos, joka oli saapuvilla eikä pitänyt arvosteluista, virkkoi
Kambyseelle näin: "Minusta taas, oi Kyroksen poika, et ole isäsi
vertainen sillä sinulla ei ole vielä semmoista poikaa, jommoisen hän
sinussa on jälkeensä jättänyt." Sen kuultuaan Kambyses ihastui ja
kiitteli Kroisoksen tuomiota.

35. Muistellen siis tätä Kambyses vihoissaan sanoi Prexaspeelle:
"Tarkkaa nyt itse, puhuvatko persialaiset totta, vai ovatko he itse
vailla mieltä näin sanoessaan. Jos minä ampumalla osaan tuohon
poikaasi, joka seisoo eteisessä, keskelle sydäntä, on ilmeistä, että
persialaiset puhuvat joutavia. Mutta jos en osaa, niin myönnän, että
persialaiset puhuvat totta ja että minä en ole täydessä tajussani."
Näin sanottuaan hän jännitti jousen ja ampui poikaa sekä käski sen
tehtyään avata ruumiin ja tutkia haavaa. Niin pian kun huomattiin, että
nuoli oli sydämessä, naurahti Kambyses ylen iloisena ja lausui pojan
isälle: "Prexaspes, on siis käynyt ilmi, että minä en ole hullu, vaan
että persialaiset ovat vailla mieltä. Sanoppa nyt minulle, oletko
milloinkaan maailmassa nähnyt ketään niin tarkkaa ampujaa?" Siihen
Prexaspes, joka näki että mies oli mieletön, ja pelkäsi omasta
puolestaan, virkkoi: "Herra, en luule että itse jumalakaan olisi voinut
niin hyvin ampua." -- Niin Kambyses menetteli sillä kertaa. Toisen
kerran taas hän todisti kaksitoista etevintä persialaista syypäiksi
vähäpätöiseen hairahdukseen ja kaivatti heidät elävältä maahan, pää
edellä.

36. Kun Kambyses näin menetteli, katsoi Kroisos velvollisuudekseen
nuhdella häntä. Ja hän puhutteli Kambysestä näin: "Oi kuningas, älä
kaikessa anna myöten nuoruudellesi ja intohimoillesi, vaan hillitse ja
suista itseäsi. Hyvä on olla huolellinen ja viisasta on varovaisuus.
Vaan sinä tapat joutavan syyn nojalla miehiä, omia maanmiehiäsi, sinä
tapat myös lapsia. Jos edelleen niin teet, niin katso vain, etteivät
persialaiset sinusta luovu. Minua on isäsi Kyros hartaasti käskenyt ja
kehoittanut panemaan mieleesi ja huomauttamaan, aina milloin voin
jonkun hyvän neuvon antaa." Niin Kroisos hyvänsuovassa tarkoituksessa
häntä neuvoi. Mutta Kambyses vastasi näin: "Sinäkin tässä rohkenet
neuvoa minua, sinä, joka niin oivallisesti hoidit valtakuntaasi ja
annoit niin hyvän neuvon isälleni, kun kehoitit häntä kulkemaan
Araxes-joen yli ja menemään massagetejä vastaan, silloin kun he itse
tahtoivat tulla meidän maahamme. Itsesi syöksit turmioon, kun niin
huonosti hoidit omaa valtakuntaasi, ja myös Kyroksen, sen kautta että
hän totteli sinua. Mutta etpä rankaisematta ole minua neuvonut, sillä
minä olen jo kauan aikaa etsinyt tilaisuutta saadakseni sinut kiinni."
Näin sanottuaan hän otti jousen ampuakseen Kroisoksen, mutta tämä
kavahti pystyyn ja juoksi ulos. Kun Kambyses ei voinut ampua häntä,
käski hän palvelijoita ottamaan kiinni ja tappamaan hänet. Mutta
palvelijat, jotka tunsivat Kambyseen luonnonlaadun, piiloittivat
Kroisoksen siinä aikeessa, että jos Kambyses alkaisi katua ja etsisi
Kroisosta, he ilmaisemalla hänet saisivat palkintoja, koska olivat
pelastaneet Kroisoksen hengen; siinä tapauksessa taas että Kambyses ei
katuisi eikä kaipaisi häntä, he ottaisivat hänet hengiltä. Vähän ajan
kuluttua Kambyses todella kaipasikin Kroisosta, ja huomattuaan sen,
palvelijat ilmoittivat hänelle, että tämä oli elossa. Vaan Kambyses
sanoi kyllä iloitsevansa siitä, että Kroisos oli hengissä, mutta
lisäsi, että he eivät olleet sitä ilmaiseksi tehneet, vaan että
saisivat surman palkakseen. Ja niin tapahtuikin.

37. Näin hirveästi Kambyses siis riehui sekä persialaisia että
liittolaisia vastaan oleskellessaan Memfiissä. Hän avasi myös vanhat
hautakammiot ja katseli ruumiita. Niinpä hän myös tuli Hefaistoksen
pyhättöön ja laski paljon pilaa jumalankuvasta. Hefaistoksen kuva on
nimittäin hyvin niitten foinikialaisten pataikien kaltainen, joita
foinikialaiset kuljettavat kolmisoutujensa kokissa. Mutta niiden
varalle jotka eivät ole semmoista nähneet, tahdon ilmoittaa seuraavan
tunnusmerkin: pataiki on lintukotolaisen mukailu. Kambyses meni myös
kabeirien pyhättöön, johon ainoastaan papin on lupa käydä sisälle.
Niidenkin kuvat hän poltti, paljon niitä pilkattuaan. Nekin ovat
samanlaiset kuin Hefaistoksen kuvat ja niitä sanotaankin hänen
lapsikseen.

38. Minusta on siis aivan ilmeistä, että Kambyses oli tullut kovin
raivoksi, sillä ei hän muuten olisi ryhtynyt pilkkaamaan pyhiä asioita
ja tapoja. Jos näet joku ehdottaisi ja käskisi kaikkia ihmisiä
valitsemaan itselleen kaikista kauniimmat tavat, niin jokainen kansa
harkittuaan ottaisi omansa; niin pitää kukin omia tapojaan kaikista
tavoista kauniimpina. Ei ole siis todennäköistä, että kukaan muu kuin
hullu ihminen tekee semmoisista asioista pilkkaa. Että kaikki ihmiset
arvelevat tapojen suhteen tällä lailla, sen saattaa päättää monesta
muustakin merkistä, mutta varsinkin seuraavasta. Hallitusaikanaan
Dareios kerran kutsui saapuvilla olevat helleenit luokseen ja kysyi,
mistä hinnasta he tahtoisivat syödä kuolleet isänsä. He sanoivat,
etteivät mistään hinnasta sitä tekisi. Senjälkeen Dareios kutsui
luokseen muutamia niistä indialaisista, joita kutsutaan kallatilaisiksi
ja jotka syövät vanhempiaan. Niiltä hän helleenien läsnäollessa, jotka
tulkkien kautta saivat tietää, mitä puhuttiin, kysyi, kuinka paljosta
rahasta ottaisivat tulella polttaakseen kuolleet isänsä. He huusivat
ääneen ja käskivät hänen olla puhumatta syntiä. Semmoinen on nyt kerran
tapa, ja oikein näyttää minusta Pindaros runoilleen sanoessaan, että
tapa on kaikkien kuningas.

39. Samaan aikaan kun Kambyses läksi sotaretkelle Egyptiä vastaan,
tekivät myös lakedaimonilaiset retken Samosta ja Polykratesta, Aiakeen
poikaa vastaan. Viimemainittu oli panemalla toimeen kapinan saanut
haltuunsa Samoksen ja jakoi ensiksi kaupungin kolmeen osaan sekä antoi
veljilleen Pantagnotokselle ja Sylosonille kummallekin osansa. Sitten
hän tappamalla toisen heistä ja karkoittamalla nuoremman, Sylosonin,
sai haltuunsa koko Samoksen. Ja sen tehtyään hän teki sopimuksen
Egyptin kuninkaan Amasiin kanssa ja lähetti hänelle ja otti häneltä
vastaan lahjoja. Ja vähässä ajassa lisääntyi Polykrateen mahti ja oli
kuulu kautta Ioonian ja muun Hellaan. Sillä mihin tahansa hän
suuntasi kulkunsa, päättyi kaikki onnellisesti. Hänellä oli sata
viisikymmensoutua ja tuhat jousimiestä ja hän ryösti ja raastoi kaikkia
ilman eroitusta. Sillä hän sanoi pikemmin tekevänsä ystävilleen
mieliksi antamalla pois mitä oli ottanut, kuin jos alun pitäen ei olisi
mitään ottanut. Hän valloitti lukuisia saaria, niinikään myös useita
kaupunkeja mannermaalla. Muun muassa hän meritaistelussa löi myöskin
lesbolaiset, jotka koko sotaväellään tulivat miletolaisten avuksi, ja
vangitsi heistä useita, joiden sitten kahleissa täytyi kaivaa koko
kaivanto Samos-kaupungin muurin ympäri.

40. Mutta Polykrateen suuri onni ei kaiketi jäänyt Amasiilta
huomaamatta, vaan se huolestutti häntä. Ja kun Polykrateen onni
kasvamistaan kasvoi, niin Amasis kirjoitti näin kuuluvan kirjeen ja
lähetti sen Samokseen: "Näin lausuu Amasis Polykrateelle. On tosin
suloista kuulla ystävänsä ja kestituttavansa menestyvän. Minulle
kuitenkaan sinun suuri myötäkäymisesi ei ole mieleen, minä kun tiedän,
että jumaluus on kateellinen. Siksi soisinkin mieluummin, että niin
hyvin minulla itselläni kuin niillä, jotka ovat mieltäni lähellä,
toimissaan osaksi olisi menestystä, osaksi vastoinkäymistä, ja että
mieluummin viettäisin elinaikani vaihtelevalla onnella kuin että
minulla kaikessa olisi menestystä. Sillä en ole vielä kuullut
kerrottavan kenestäkään, jonka ei lopulta olisi käynyt perin huonosti,
jos hänellä kaikessa on ollut onni. Noudata sinä siis minun neuvoani ja
tee onnesi suhteen näin. Mieti, mikä sinulle on kallisarvoisinta ja
minkä menettämisestä enimmin murehtisit, ja viskaa se pois, niin että
se ei enää tule ihmisten ilmoille. Ja jos ei siitä perin myötä- ja
vastoinkäymiset vuorotellen tule osaksesi, niin koeta parantaa
kohtaloasi tätä minun neuvoani noudattaen."

41. Luettuaan tämän ja käsittäen, että Amasis antoi hänelle hyvän
neuvon, Polykrates alkoi tuumia, minkä kalleutensa menettäminen
tuottaisi hänelle enimmin murhetta. Ja tuumiessaan hän tuli seuraavaan
päätökseen. Hänellä oli kultaan upotettu smaragdikivinen sinetti, jota
hänen oli tapana kantaa ja joka oli samolaisen Theodoroksen, Telekleen
pojan, tekoa. Sen Polykrates siis päätti viskata pois ja teki näin. Hän
täytti viisikymmensoudun miehillä, astui itse siihen ja käski sitten
laskea ulapalle. Niin pian kun hän oli joutunut kauas pois saaresta,
hän veti sormestaan sinettisormuksen ja viskasi sen koko miehistön
nähden mereen. Sen tehtyään hän purjehti pois ja kotiin tultuaan hän
tunsi itsensä onnettomaksi.

42. Mutta viisi tai kuusi päivää senjälkeen sattui Polykrateelle
seuraava tapaus. Muuan kalastaja sai suuren ja kauniin kalan ja
arveli, että se oli annettava Polykrateelle. Niinpä hän vei sen
kuninkaanlinnalle ja sanoi tahtovansa päästä Polykrateen puheille. Ja
kun se hänelle suotiin, niin hän lausui antaessaan kalan: "Oi kuningas,
kun minä tämän kalan sain, en katsonut oikeaksi viedä sitä torille,
vaikkakin elän kätteni työstä, vaan se näytti minusta olevan sinun ja
sinun valtasi arvoinen. Siksi minä tuon ja annan sen sinulle."
Ihastuneena näistä sanoista kuningas vastasi näin: "Sinä olet tehnyt
varsin hyvin ja kaksinkertainen kiitos olkoon sinulle sekä sanoistasi
että lahjastasi. Niinpä me kutsumme sinut aterialle." Kalastaja piti
tätä suurena kunniana ja läksi kotiinsa. Mutta leikatessaan auki kalan
löysivät palvelijat sen vatsasta Polykrateen sinettisormuksen. Heti kun
he olivat sen nähneet ja ottaneet, he iloissaan veivät sen Polykrateen
luo. Ja antaessaan hänelle sinettisormuksen he kertoivat, millä tavalla
se oli löytynyt. Silloin Polykrateen mieleen juolahti, että se oli
jumalallinen tapahtuma, ja hän kirjoitti kirjeeseen kaiken sen, mikä
oli hänelle sattunut, senjälkeen kun hän oli tekonsa tehnyt. Ja
kirjoitettuaan sen hän antoi kirjeen vietäväksi Egyptiin.

43. Luettuaan Polykrateelta tulleen kirjeen Amasis huomasi, että
ihmisen on mahdoton pelastaa toista ihmistä häntä odottavasta
kohtalosta, ja että Polykrateen ei tulisi käymään hyvin, koska hän oli
siihen määrään onnellinen, että löysi senkin, minkä oli viskannut pois
luotaan. Senvuoksi hän lähetti airuen Samokseen ja ilmoitti purkavansa
kestiystävyyden. Sen hän teki siitä syystä, että silloin kun ankara ja
suuri onnettomuus kohtaisi Polykratesta, hänen ei tarvitsisi murehtia
kestiystävän tähden.

44. Tätä Polykratesta vastaan, joka kaikessa oli niin onnellinen,
lähtivät siis lakedaimonilaiset sotaan niiden samolaisten kutsumina,
jotka myöhemmin perustivat Kydonian kaupungin Kreetaan. Kun Kambyses,
Kyroksen poika, kokosi sotajoukkoaan Egyptiä vastaan, lähetti
Polykrates hänelle viestin, että hän lähettäisi pyytämään häneltäkin
Samoksesta sotajoukkoa. Kuultuaan sen Kambyses mielellään laittoi sanan
Samokseen pyytäen Polykratesta lähettämään sotajoukon hänen mukaansa
Egyptiä vastaan. Polykrates valitsi silloin ne alamaisistaan,
joiden epäili olevan halukkaimpia kapinaan, ja lähetti heidät
neljälläkymmenellä sotalaivalla sekä pyysi Kambysestä, ettei tämä
lähettäisi heitä takaisin.

45. Toiset kertovat, että Polykrateen lähettämät samolaiset eivät
saapuneetkaan Egyptiin, vaan että kun he olivat joutuneet
Karpathos-saaren seuduille, he neuvottelivat keskenään ja päättivät
olla purjehtimatta enää edemmäs. Toiset kertovat, että he tosin
saapuivat Egyptiin, jossa heitä pidettiin vartioituina, mutta pääsivät
sieltä karkuun. He purjehtivat niinmuodoin kotia Samokseen, ja
Polykrates meni laivoillaan heitä vastaan sekä ryhtyi taisteluun.
Kotiinpalaavat voittivat ja astuivat maihin saareen, mutta joutuivat
siellä maataistelussa tappiolle ja purjehtivat sitten Lakedaimoniin.
Jotkut kertovat, että Egyptistä karanneet voittivat Polykrateen, mutta
erehtyvät luullakseni siinä. Sillä ei heidän olisi ollenkaan tarvinnut
kutsua lakedaimonilaisia avukseen, jos itse olisivat kyenneet
kukistamaan Polykrateen. Sitäpaitsi sanoo terve järki, että
kotiinpalaavat samolaiset, harvalukuisia kun olivat, eivät olisi
voineet voittaa häntä, jolla oli niin suuri joukko sekä palkattua
apuväkeä että omia jousimiehiä. Senlisäksi Polykrates oli sullonut
hallitsemiensa kaupunkilaisten vaimot ja lapset laivavajoihin ja oli
valmiina polttamaan heidät vajoineen päivineen, jos kaupunkilaiset
menisivät kotiinpalaavien puolelle.

46. Kun ne samolaiset, jotka Polykrates oli karkoittanut, olivat
saapuneet Spartaan ja päässeet hallitusmiesten eteen, niin he puhuivat
lavealti, suuressa avuntarpeessa kun olivat. Mutta spartalaiset
vastasivat ensimäisessä esittelyssä heille, että he olivat unohtaneet
puheen alkuosan eivätkä taas ymmärtäneet sen loppua. Toisessa
esittelyssä sitten samolaiset eivät virkkaneet mitään muuta kuin toivat
säkin ja sanoivat, että säkki tarvitsee leipää. Spartalaiset vastasivat
heille, että säkki oli tarpeeton, mutta päättivät kuitenkin auttaa
heitä.

47. Sitten lakedaimonilaiset varustautuivat ja läksivät sotaan Samosta
vastaan, kuten samolaiset sanovat, siitä syystä, että nämä aikaisemmin
itse olivat auttaneet heitä messenialaisia vastaan. Mutta kuten
lakedaimonilaiset taas kertovat, eivät he niin paljon lähteneet
aikeessa puoltaa apua anovia samolaisia kuin kostaa samolaisille sen,
että nämä olivat ryöstäneet heidän Kroisokselle kuljettamansa
sekoitusmaljan ja sen haarniskan, jonka Egyptin kuningas Amasis oli
lähettänyt heille lahjaksi. Haarniskan olivat nimittäin samolaiset
ryöstäneet vuotta ennen kuin sekoitusmaljan. Se oli pellavasta, siihen
oli kudottu runsaasti kuvia ja se oli koristettu kulta- ja
puuvillakuteilla. Mutta varsin ihmeteltävä se on siitä syystä, että
haarniskan jokaisessa langassa, joka jo itse on ohut, on
kolmesataakuusikymmentä lankaa, kaikki näkyviä. Toinen samanlainen on
se, jonka Amasis pyhitti Atenelle Lindos-saareen.

48. Myös korintolaiset uurastivat osaltaan hartaasti, että sotaretki
Samosta vastaan saataisiin aikaan. Sillä heitäkin olivat samolaiset
loukanneet, mikä oli tapahtunut yhtä miespolvea aikaisemmin kuin
puheenalainen sotaretki ja samaan aikaan kuin sekoitusmaljan ryöstö.
Periandros, Kypseloksen poika, oli nimittäin lähettänyt kolmesataa
etevinten kerkyralaisten poikaa Sardeeseen Alyatteen luo kuohittaviksi.
Kun lapsia vievät korintolaiset olivat laskeneet Samoksen rantaan, ja
samolaiset saivat kuulla, mitä varten heidät vietiin Sardeeseen, niin
he ensiksikin neuvoivat lapsia pysyttelemään Artemiin pyhätössä ja
sitten eivät sallineet turvananojia vedettävän pyhätöstä pois. Ja kun
korintolaiset estivät lapsia saamasta ruokavaroja, niin samolaiset
sääsivät juhlan, jota vieläkin viettävät seuraavaan tapaan. Koko sen
ajan kuluessa, jolloin lapset tarvitsivat turvaa, he yön tullen panivat
toimeen neitosten ja nuorukaisten kuorotansseja, ja näiden tanssien
yhteyteen he sääsivät lain, että piti tuotaman sesami- ja
mesileivoksia, jotta kerkyralaisten lapset voisivat ottaa ne ja siten
saada elatuksensa. Näin tapahtui siihen saakka, kunnes ne
korintolaiset, jotka vartioivat lapsia, poistuivat ja läksivät
tiehensä. Mutta lapset samolaiset veivät kotiin Kerkyraan.

49. Jos nyt korintolaiset Periandroksen kuoltua olisivat olleet
ystävällisissä väleissä kerkyralaisten kanssa, eivät he tästä syystä
olisi ottaneet osaa sotaretkeen Samosta vastaan. Mutta nyt he, aina
siitä saakka kun korintolaiset perustivat siirtolan saareen, ovat
olleet erimielisiä keskenään, vaikka ovatkin samaa heimoa. Senvuoksi
siis korintolaiset kantoivat kaunaa samolaisille.

50. Mutta Periandros oli kostonhimosta valinnut etevinten
kerkyralaisten lapset ja lähettänyt ne Sardeeseen kuohittaviksi. Sillä
kerkyralaiset olivat ensiksi tehneet hänelle ilkityön. Sittenkun
nimittäin Periandros oli tappanut vaimonsa Melissan, kohtasi häntä
tämän lisäksi toinenkin onnettomuus. Se oli seuraava. Hänellä oli
Melissasta kaksi poikaa, toinen iältään seitsentoista-, toinen
kahdeksantoista-vuotias. Nämä äidinisä Prokles, joka oli Epidauroksen
valtias, noudatti luokseen ja otti ystävällisesti vastaan, niinkuin
luonnollista olikin, kun olivat hänen tyttärensä lapsia. Mutta kun hän
laski heidät luotaan, niin hän saattaessaan heitä matkalle lausui:
"Tiedättekö sitten, lapset, kuka on tappanut teidän äitinne?" Näistä
sanoista vanhempi poika ei sen enempää välittänyt. Mutta nuorempi,
jonka nimi oli Lykofron, tuli sen kuultuaan niin murheelliseksi, että
saavuttuaan Korintokseen ei puhutellut isäänsä, koska tämä oli hänen
äitinsä murhaaja, ei vastannut, kun isä tahtoi keskustella hänen
kanssaan, eikä lausunut mitään, kun isä kyseli. Lopuksi Periandros
suuttui ja ajoi hänet pois kotoa.

51. Ajettuaan Lykofronin pois Periandros kysyi vanhemmalta pojaltaan,
mitä äidinisä heille oli jutellut. Tämä kertoi, että hän oli
ystävällisesti ottanut heidät vastaan. Mutta sitä, minkä Prokles,
lähettäessään heidät pois, oli heille lausunut, hän ei muistanut,
syystä että ei ollut sitä käsittänyt. Mutta Periandros sanoi olevan
kerrassaan mahdotonta, ettei äidinisä olisi jotain heidän päähänsä
pannut, ja tutkisteli sitä itsepintaisesti. Vihdoin tuo lause
muistuikin pojalle mieleen ja hän ilmoitti sen. Periandros, joka
käsitti asianlaidan eikä ollenkaan tahtonut osoittaa leväperäisyyttä,
lähetti sanansaattajan niiden luo, joitten tykönä hänen karkoittamansa
poika eleli, ja kielsi heitä ottamasta häntä vastaan huoneisiinsa. Ja
kun poika sieltä karkoitettuna tuli toiseen taloon, ajettiin hänet
tästäkin pois, koska Periandros uhkasi vastaanottajia ja käski häätää
hänet. Kun hänet taas karkoitettiin, niin hän meni vieläkin toiseen
taloon, jossa hänen ystävänsä asuivat. Sillä koska hän oli
Periandroksen poika, niin he ottivat hänet vastaan, vaikka
pelkäsivätkin.

52. Lopuksi Periandros julisti semmoisen kuulutuksen, että sen, joka
ottaisi pojan vastaan taloonsa tai puhuttelisi häntä, täytyisi sakkona
suorittaa määrätty, Apollolle pyhitetty rahasumma. Mainitun kuulutuksen
vuoksi ei kukaan tahtonut keskustella pojan kanssa eikä ottaa häntä
vastaan taloonsa. Eikä hän itsekään katsonut oikeaksi koettaa uhmailla
kieltoa, vaan kuljeskeli itsepäisesti pylväskäytävissä. Kun Periandros
neljäntenä päivänä näki poikansa viheliäisessä tilassa pesemättömänä ja
nälkäytyneenä, niin hän sääli häntä. Ja heittäen sikseen suuttumuksensa
hän meni lähemmäs ja virkkoi: "Oi poikani, kumpi näistä kahdesta
tilasta on otollisempi, nykyinenkö vai se, että teet niinkuin isäsi
tahtoo ja otat vastaan itsevaltiuden ynnä kaiken sen hyvän, mikä
minulla on? Olethan sinä, vaikka olet minun poikani ja onnellisen
Korintoksen kuningas, valinnut kerjäläisen elämän ja vastustelet sekä
olet vihoissasi sille, jota sinun kaikkein vähimmin pitäisi vihata.
Sillä jos joku onnettomuus on tapahtunut, jonka johdosta kannat kaunaa
minua kohtaan, niin se on kohdannut minua ja minä olen siitä sitä
enemmän saanut osani, koska itse olen sen aikaansaanut. Mutta koska nyt
olet huomannut, kuinka paljoa parempi on olla kadehdittu kuin säälitty,
ja samalla, mitä merkitsee olla vihastunut vanhemmilleen ja
mahtavammilleen, niin lähde nyt pois kotiin." Näillä sanoin Periandros
koetti voittaa hänet puolelleen. Mutta poika ei vastannut isälleen
mitään muuta kuin sanoi, että isä nyt oli velkapää maksamaan jumalalle
pyhät sakot, koska oli antautunut puheisiin hänen kanssaan. Kun
Periandros huomasi, että pojan vamma oli parantumaton ja voittamaton,
niin hän toimitti hänet pois näkyvistään lähettämällä hänet laivalla
Kerkyraan. Periandros vallitsi näet myös tätä saarta. Mutta senjälkeen
kun Periandros oli lähettänyt pojan pois, lähti hän sotaretkelle
appeansa Proklesta vastaan, joka hänen mielestään oli enimmin syypää
hänen silloiseen onnettomuuteensa, valloitti Epidauroksen ja sai myös
itse Prokleen valtaansa.

53. Mutta kun Periandros aikaa myöten vanheni ja huomasi, ettei hän
enää jaksanut valvoa ja hoitaa toimiaan, niin hän lähetti sanan
Kerkyraan ja kutsui Lykofronia ottamaan käsiinsä valtikan. Sillä
vanhemmassa pojassaan hän ei huomannut olevan kykyä siihen, tämä kun
ilmeisesti tuntui tylsälahjaiselta. Vaan Lykofron ei katsonut edes
kannattavan antaa vastausta viestintuojalle. Mutta Periandros, joka oli
kovin kiintynyt nuorukaiseen, lähetti vielä tämän luokse hänen
sisarensa, oman tyttärensä, arvellen että poika helpoimmin tottelisi
tätä. Saavuttuaan perille sisar virkkoi: "Oi poika, tahdotko
mieluummin, että itsevaltius joutuu toisille, ja että isäsi omaisuus
häviää kuin itse tulla ottamaan ne haltuusi? Lähde pois kotiin, lakkaa
itseäsi kurittamasta. Liiallinen kunniantunto on huono tavara. Älä
paranna pahaa pahalla. Monet asettavat kohtuuden oikean edelle. Moni,
joka pyytää puoltaa äitinsä oikeuksia, menettää isänsä oikeudet.
Itsevaltius on häilyväinen kapine, ja monet sitä tavoittelevat; isä
taas on jo vanha ja ikäloppu. Älä anna siis omaisuuttasi muille." Niin
sisar, isänsä opettamana, mitä houkuttelevimmin puhui veljelleen. Mutta
tämä vastasi, ettei hän ollenkaan tulisi Korintokseen, niin kauan kun
hän kuuli isän olevan elossa. Kun sisar oli tämän ilmoittanut, niin
Periandros kolmannen kerran lähetti kuuluttajan ehdottamaan, että hän
itse tulisi Kerkyraan, mutta että poika saapuisi Korintokseen ja
seuraisi häntä hallituksessa. Kun poika suostui tähän ehdotukseen, niin
Periandros hankkiutui lähtemään Kerkyraan, poika taas Korintokseen.
Mutta saatuaan tietää kaiken sen, tappoivat kerkyralaiset nuorukaisen,
jottei Periandros saapuisi heidän maahansa. Tämän johdosta Periandros
tahtoi kostaa kerkyralaisille.

54. Niin pian kun lakedaimonilaiset suurella sotajoukolla olivat
saapuneet, alkoivat he piirittää Samosta. Hyökättyään muuria vastaan he
nousivat etukaupungissa meren luona olevaan torniin, mutta kun
Polykrates itse tuli avuksi, työnnettiin heidät suurella voimalla ja
väellä takaisin. Ylemmästä, vuorenselänteellä olevasta tornista taas
tekivät hyökkäyksen sekä palkkasoturit että useat itse samolaisista.
Mutta jonkun aikaa pidettyään puoliaan lakedaimonilaisia vastaan,
pakenivat he takaisin. Lakedaimonilaiset puolestaan seurasivat heitä
kintereillä ja tappoivat heidät.

55. Jos nyt saapuvilla olevat lakedaimonilaiset olisivat sinä päivänä
esiintyneet samanlaisina kuin Arkhias ja Lykopas, olisi Samos tullut
valloitetuksi. Arkhias ja Lykopas olivat nimittäin yksin tunkeutuneet
muurien sisäpuolelle, pakenevien samolaisten kintereillä, ja olivat
saaneet surmansa Samoksen kaupungissa, kun paluu oli heiltä katkaistu.
Tämän Arkhiaan jälkeläisen kolmannessa polvessa, erään toisen Arkhiaan,
joka oli vanhemman Arkhiaan Samios nimisen pojan poika, minä itse
tapasin Pitanessa -- hän näet oli kotoisin siitä kunnasta. Kaikista
muukalaisista hän enimmin kunnioitti samolaisia ja sanoi, että hänen
isälleen oli pantu nimeksi Samios siitä syystä, että tämän isä Arkhias
oli Samoksessa kunnostanut itseään ja siellä kuollut. Ja hän sanoi
kunnioittavansa samolaisia, senvuoksi että samolaiset valtion
kustannuksella olivat haudanneet hänen isoisänsä.

56. Kun lakedaimonilaiset olivat Samoksen piiritykseen kuluttaneet
neljäkymmentä päivää ollenkaan pääsemättä sen pitemmälle, niin he
läksivät pois Peloponnesokseen. Niinkuin muuan tyhjänpäiväinen huhu
tietää kertoa, oli muka Polykrates lyöttänyt suuren joukon kotimaista
lyijyrahaa, sekä kullannut rahat ja antanut ne lakedaimonilaisille;
viimemainitut olivat muka ottaneet ne vastaan ja sitten lähteneet pois.
Tämä oli ensimäinen sotaretki, minkä doorilaiset lakedaimonilaiset
tekivät Aasiaan.

57. Ne samolaiset taas, jotka olivat lähteneet sotaretkelle
Polykratesta vastaan, purjehtivat nekin, kun lakedaimonilaiset olivat
aikeessa jättää heidät, tiehensä ja tulivat Sifnokseen. He tarvitsivat
näet rahoja, jota vastoin sifnolaiset siihen aikaan olivat
mahtavuutensa kukkuloilla ja olivat rikkaimmat saarelaisista, heillä
kun oli saaressaan kulta- ja hopeakaivoksia, jopa siihen määrään, että
niistä saaduista kymmenyksistä asetettiin Delfoihin aarre, joka veti
vertoja mitä kallisarvoisimmille vihkilahjoille. Itse he joka vuosi
jakoivat keskenään niistä tulevat rahat. Silloin kun he nyt laittoivat
itselleen aarrekammion, kysyivät he neuvoa oraakelilta, salliko
kohtalo, että heidän nykyinen onnekas tilansa säilyisi kauankin. Siihen
vastasi Pytia heille:

    "Sifnoksesaa kun valkeanaan prytanein talo hohtaa,
    valkeanaan torin laidat, silloin tarvis on miestä,
    puisen joukon mi torjua voi, puna-airuen häätää."

Ja sifnolaisilla oli siihen aikaan todella tori ja hallintohuone
koristettuina parolaisella marmorilla.

58. Tätä oraakelilausetta sifnolaiset eivät kuitenkaan kyenneet
käsittämään silloin heti eivätkä myöskään samolaisten saavuttua. Sillä
kohta kun samolaiset olivat laskeneet Sifnoksen rantaan, lähettivät he
kaupunkiin yhden laivoistaan, jossa oli lähettiläitä. Muinoin olivat
nimittäin kaikki laivat punamaalilla sivellyt, ja sitä juuri Pytia oli
tarkoittanut, käskiessään heitä pitämään varansa puista joukkoa ja
punaista airutta vastaan. Saavuttuaan perille lähettiläät pyysivät
sifnolaisilta kymmenen talenttia lainaksi. Kun sifnolaiset
kieltäytyivät lainaamasta heille, niin samolaiset havittelivat heidän
viljamaitaan. Saatuaan siitä tiedon sifnolaiset heti menivät
puolustamaan maitaan ja iskivät heidän kanssaan yhteen, mutta joutuivat
tappiolle. Tällöin samolaiset sulkivat useilta heistä paluun kaupunkiin
ja kiskoivat heiltä sittemmin sata talenttia.

59. Hermionelaisilta samolaiset ostivat Peloponnesoksen luona olevan
Hydrea-saaren ja uskoivat sen troizenilaisten huostaan. Itse he
asettuivat Kreetassa sijaitsevaan Kydoniaan, vaikka tosin eivät siinä
tarkoituksessa sinne purjehtineet, vaan ajaakseen zakyntholaiset pois
saaresta. Sinne he jäivät ja elelivät siellä viiden vuoden ajan
onnellisessa tilassa ja he ovat rakentaneet Kydoniassa olevat pyhäköt.
Mutta kuudentena vuotena aiginalaiset yhdessä kreetalaisten kanssa
meritaistelussa tekivät heidät orjiksi ja hakkasivat poikki heidän
laivojensa villisianpään muotoiset kokat sekä vihkivät ne Aiginassa
olevaan Atenen temppeliin. Sen aiginalaiset tekivät, koska kantoivat
kaunaa samolaisille. Sillä samolaiset olivat Amfikrateen hallitessa
Samosta tehneet sotaretken Aiginaa vastaan ja tuottaneet aiginalaisille
suurta vauriota, mutta myös itse heidän puoleltaan kärsineet paljon
vahinkoa. Se oli siis syynä yllämainittuun seikkaan.

60. Olen pitemmältä puhunut samolaisista, syystä että he ovat kaikkien
helleenien joukosta aikaansaaneet kolme mahtavinta suurtyötä. On
nimittäin olemassa sadan viidenkymmenen sylen korkuinen vuori, johon on
kaivettu alhaalta alkava kaksisuinen kaivos. Kaivoksen pituus on
seitsemän stadionia, sen korkeus ja leveys molemmat kahdeksan jalkaa.
Pitkin kaivosta on sen pohjaan kaivettu toinen, kahdenkymmenen kyynärän
syvyinen ja kolmen jalan levyinen kaivos, jonka kautta johdettu vesi,
mikä tuodaan eräästä suuresta lähteestä, saapuu putkien kautta
kaupunkiin. Mainitun kaivoksen rakentaja oli megaralainen Eupalinos,
Naustrofoksen poika. Tämä on yksi mainituista kolmesta suurtyöstä.
Toinen on sataman ympäri mereen tehty pato, jonka syvyys on ainakin
kaksikymmentä syltä. Padon pituus taas on kolmatta stadionia. Kolmas
heidän aikaansaamistaan rakennuksista on kaikista suurin temppeli,
minkä me tunnemme. Sen ensimäinen rakentaja oli muuan kotimainen mies
Roikos, Fileen poika. Tämän vuoksi olen pitemmältikin puhunut
samolaisista.

61. Sill'aikaa kun Kambyses, Kyroksen poika, viipyi Egyptissä mielensä
menettäneenä, nousi kaksi maagia kapinaan. He olivat veljeksiä,
+ja Kambyses oli jättänyt toisen heistä huoneensa kaitsijaksi.
Viimemainittu nousi kapinaan häntä vastaan, koska hän hyvin tiesi, että
Smerdiin kuolema oli pidetty salassa, ja että monet luulivat hänen
olevankin elossa. Tätä silmälläpitäen maagi ryhtyi seuraavaan tuumaan
saadakseen käsiinsä hallituksen. Hänellä oli veli, joka, kuten
mainitsin, yhdessä hänen kanssaan oli noussut kapinaan ja oli
ulkonäöltään aivan Smerdiin, Kyroksen pojan, näköinen, hänen, jonka
Kambyses surmautti, vaikka olikin hänen oma veljensä. Mainittu mies oli
siis ulkomuodoltaan Smerdiin näköinen ja hänellä oli sitäpaitsi vielä
sama nimikin, Smerdis. Tämän miehen maagi Patizeitbes voitti puolelleen
lupaamalla toimittaa hänelle kaikki ja vei sekä asetti hänet
valtaistuimelle. Ja sen tehtyään hän lähetti airuita joka suunnalle,
muun muassa myös Egyptiin ilmoittamaan sotajoukolle, että siitä pitäen
oli toteltava Smerdistä, Kyroksen poikaa, eikä Kambysestä.

62. Niinpä muiden muassa julisti sen myös Egyptiin määrätty airut. Hän
tapasi näet Kambyseen sotajoukkoineen Syyrian Agbatanassa, asettui sen
keskelle ja julisti maagin käskyt. Kuultuaan tämän airuen omasta suusta
Kambyses luuli, että tämä puhui totta, ja että Prexaspes oli hänet
pettänyt eikä muka ollutkaan tappanut Smerdistä, silloin kun hänet
lähetettiin sitä tekemään. Hän katsahti siis Prexaspeeseen ja virkkoi:
"Prexaspes, näinkö siis suorititkin sen tehtävän, minkä sinulle
uskoin?" Mutta toinen lausui: "Oi herra, ei ole totta, että veljesi
Smerdis milloinkaan olisi noussut sinua vastaan kapinaan, eikä että
sinulle sen miehen puolelta koskaan koituisi mitään taistelua, ei
suurta eikä pientä. Sillä minä olen tehnyt sen, minkä minun käskit
tekemään ja olen omin käsin itse hänet haudannut. Jos todella vainajat
nousevat kuolleista, niin voit odottaa, että meedialainen Astyageskin
herää eloon. Mutta jos kaikki jää ennalleen, ei ainakaan Smerdiin
puolelta enää nouse mitään turmiota. Mutta nyt minusta näyttää
parhaalta ajaa takaa airutta sekä tutkistella ja kysellä, kenenkä luota
hän on tullut julistamaan meille, että meidän tulee totella Smerdis
kuningasta."

63. Tämä Prexaspeen ehdotus miellytti Kambysestä; kohta lähdettiin
tavoittamaan airutta, ja hän tulikin. Hänen saavuttuaan Prexaspes kysyi
häneltä näin: "Ihminen, sinä väität tulevasi sanansaattajana Smerdiin,
Kyroksen pojan, luota. Sano nyt siis totuus ja lähde sitten rauhassa
matkoihisi! Näyttäytyikö Smerdis itse sinulle ja antoiko hän itse tämän
tehtävän, vai tekikö sen joku hänen palvelijoistaan?" Hänpä virkkoi:
"Smerdistä, Kyroksen poikaa, en ole nähnyt aina siitä saakka, kun
Kambyses kuningas marssi Egyptiin. Mutta se maagi, jonka Kambyses
määräsi huoneensa hoitajaksi, hän se antoi nämä tehtävät, sanoen että
Smerdis, Kyroksen poika, oli se, joka käski ilmoittamaan teille tämän."
Niin hän heille kertoi aivan totuudenmukaisesti. Vaan Kambyses sanoi:
"Prexaspes, sinä olet kunnon miehen tavoin täyttänyt käskyni ja olet
viasta vapaa. Mutta kukahan saattaa olla se persialainen, joka on
noussut kapinaan minua vastaan, ja anastanut Smerdiin nimen?" Siihen
Prexaspes virkkoi: "Minä luulen käsittäväni tämän asian laidan, oi
kuningas. Maagit ne ovat, jotka ovat tämän kapinan panneet toimeen,
nimittäin Patizeithes, jonka jätit huoneesi kaitsijaksi, ja hänen
veljensä Smerdis."

64. Kun Kambyses siinä kuuli Smerdiin nimen, välähti hänen mieleensä
yhtäpitäväisyys näiden sanojen ja hänen unensa välillä. Hänestä oli
unessa tuntunut siltä, kuin olisi joku ilmoittanut hänelle, että
Smerdis istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti
päälaellaan taivasta. Koska hän nyt ymmärsi suotta tuhonneensa
veljensä, niin hän itki Smerdistä. Vaan itkettyään ja haikeasti
murehdittuaan koko kovaa onneaan hän hyppäsi hevosen selkään, aikoen
pikimmiten lähteä sotaretkelle Susaan maagia vastaan. Mutta hänen
hypätessään hevosen selkään putosi miekan tupen kenkäin pois, jolloin
miekka paljastui ja tunki hänen reiteensä. Hän haavoittui niinmuodoin
samaan paikkaan, mihin itse aikaisemmin oli iskenyt egyptiläisten
jumalaa Apista. Ja kun Kambyses tunsi saaneensa kuolettavan haavan,
niin hän kysyi, mikä kaupungin nimi oli. He sanoivat: "Agbatana". Nytpä
oli hänelle jo aikaisemmin Buton kaupungista annettu sellainen
oraakelinvastaus, että hän tulisi päättämään päivänsä Agbatanassa. Sen
vastauksen hän oli käsittänyt niin, että hän tulisi vanhana kuolemaan
Meedian Agbatanassa, missä koko hänen valtansa keskus oli. Mutta
oraakeli tarkoittikin Syyrian Agbatanaa. Niinpä kun hän kyselemällä
silloin sai tietää kaupungin nimen, hän niin hyvin maagin aikaansaaman
onnettomuuden tärisyttämänä kuin haavansa johdosta tuli järkiinsä,
käsitti jumalanvastauksen ja virkkoi: "Sallimus on määrännyt, että
Kambyses, Kyroksen poika, täällä on päättävä päivänsä."

65. Sillä kertaa Kambyses virkkoi vain sen verran. Mutta noin
kaksikymmentä päivää myöhemmin hän lähetti noutamaan luokseen
arvokkaimmat läsnäolevista persialaisista ja lausui heille näin: "Oi
persialaiset, nyt on minulle sattunut semmoinen tapaus, että minun
täytyy ilmaista teille muuan asia, jota olen enimmin kaikista salannut.
Sillä ollessani Egyptissä minä näin unessa näyn, jota minun ei
milloinkaan olisi pitänyt näkemän. Minusta näytti siltä, kuin kotoa
olisi tullut sanansaattaja ilmoittamaan, että Smerdis istuutui
kuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti päälaellaan taivasta.
Peläten, että veljeni riistäisi minulta hallituksen, minä silloin
toimin suuremmalla nopeudella kuin viisaudella. Sillä eihän ihmisen
vallassa ollut torjua sitä, minkä piti tapahtuman. Vaan minäpä houkkio
lähetän Prexaspeen Susaan tappamaan Smerdiin. Tämän näin suuren
ilkityöni jälkeen elelin pelotta, ollenkaan aavistamatta, että
senjälkeen kuin Smerdis oli raivattu pois, joku toinen ihminen nousisi
kapinaan. Mutta minä erehdyin kaikesta siitä, mikä oli tapahtuva, ja
jouduin vallan suotta velisurmaajaksi; ja minä olen yhtäkaikki
menettänyt kuninkuuteni. Sillä Smerdis maagi oli se, josta jumala
unessa minulle ilmoitti, että hän tulisi nousemaan minua vastaan
kapinaan. Mutta minun tekoni on kerta kaikkiaan tehty, ja, huomatkaa
se, Smerdis, Kyroksen poika, ei ole enää elävien joukossa.
Kuninkaanlinnaa vallitsevat maagit, nimittäin se, jonka jätin
omaisuuteni hoitajaksi ja hänen veljensä Smerdis. Mutta se, jonka
etenkin olisi pitänyt puolestani kostaa sitä häväistystä, minkä maagien
puolelta olen kärsinyt, on saanut osakseen mitä jumalattomimman
kuoleman lähimpiensä käden kautta. Koska hän nyt ei enää ole elävien
joukossa, on tästä puolen tärkeintä teille, oi persialaiset, ilmoittaa
viimeinen tahtoni. Niinpä minä, huutaen avuksi kuninkaallisia jumalia,
lasken teidän kaikkien, mutta varsinkin läsnäolevien akhaimenidien
sydämelle, ett'ette sallisi johdon jälleen joutua meedialaisille, vaan
että, jos he vilpillä ovat saaneet sen ja pitävät sitä hallussaan,
vilpillä otatte sen heiltä pois, ja jos he taas väkivoimalla ovat sen
tehneet, väkivoimalla ja vallalla sen voitatte takaisin. Ja jos te
tämän teette, niin kantakoon maa teille kasvun, synnyttäkööt teille
hedelmää vaimot ja karjalaumat; ja itse tulette iät päivät olemaan
vapaina. Mutta jos ette voita takaisin hallitusta tai ette yritä sitä,
niin minä rukoilen, että teille tulisi päinvastainen kohtalo osaksi. Ja
senlisäksi vielä, että jokainen persialainen saisi saman lopun kuin
mikä minulle on tullut." Samalla kuin Kambyses sen virkkoi, itki hän
ääneen koko kohtaloaan.

66. Nähdessään kuninkaan purskahtavan äänekkääseen itkuun kaikki
persialaiset reväisivät vaatteensa ja puhkesivat määrättömään
valitukseen. Kun sitten kylmänvihat kävivät luuhun ja reisi nopeasti
mätäni, tempasi tauti pois Kambyseen, Kyroksen pojan, joka oli
hallinnut kaikkiaan seitsemän vuotta ja viisi kuukautta, hänen
jättämättä jälkeensä yhtään mies- tai naispuolista perillistä. Mutta
läsnäolevat persialaiset eivät ollenkaan uskoneetkaan, että maageilla
oli hallussaan valta, vaan luulivat Kambyseen, heidät pettääkseen.
lausuneen Smerdiin kuolemasta mitä lausui, jotta koko persialainen
väestö ryhtyisi sotaan tätä vastaan. Niinpä he todella luulivat, että
Smerdis, Kyroksen poika, oli tullut kuninkaaksi. Sillä myöskin
Prexaspes jyrkästi kielsi tappaneensa Smerdiin, koska ei ollut hänelle
turvallista Kambyseen kuoltua väittää omin käsin tuhonneensa Kyroksen
pojan.

67. Kambyseen kuoltua maagi hallitsi rauhassa ne seitsemän kuukautta,
jotka Kambyseeltä jäivät vajaaksi kahdeksasta vuodesta. Niitten
kuluessa hän suoritti kaikkia alamaisiaan kohtaan suuria hyviätöitä,
niin että hänen kuoltuaan kaikki Aasiassa asuvat, paitsi itse
persialaiset, häntä kaipasivat. Maagi lähetti nimittäin sanan kaikille
niille kansoille, joita hän hallitsi, julistaen, että saisivat kolmeksi
vuodeksi vapautuksen sotapalveluksesta ja veroista.

68. Näin hän julisti heti noustessaan valtaistuimelle. Mutta
kahdeksantena kuukautena tuli seuraavalla tavalla ilmi, kuka hän oli.
Oli muuan Otanes niminen mies, Farnaspeen poika, joka suvultaan ja
rikkauksiltaan oli ensimäisiä persialaisia. Mainittu Otanes ensiksi
alkoi epäillä, että maagi ei ollutkaan Kyroksen poika Smerdis, vaan se,
mikä hän todella olikin. Ja näin hän päätteli siitä, ettei maagi
kulkenut ulos linnasta ja ettei hän kutsunut eteensä ketään
arvossapidetyistä persialaisista. Kun tämä epäluulo Otaneessa oli
herännyt, menetteli hän seuraavalla tavalla. Kambyses oli ottanut
vaimokseen hänen tyttärensä, jonka nimi oli Faidyme. Tämä oli siihen
aikaan maagilla, joka oli nainut hänet, samoin kuin kaikki muutkin
Kambyseen puolisot. Otanes nyt siis lähetti tiedustelemaan mainitulta
tyttäreltään, kenen kanssa hän lepäsi, Smerdiinkö, Kyroksen pojan,
vaiko jonkun muun kanssa. Tytär lähetti vastaukseksi sanan, ettei hän
sitä tiennyt. Hän näet ei ollut koskaan nähnyt Kyroksen poikaa
Smerdistä eikä myöskään tiennyt, kuka se oli, joka hänet oli nainut.
Silloin Otanes uudestaan lähetti näin kuuluvan sanan: "Jollet itse
tunne Kyroksen poikaa Smerdistä, niin kysy Atossalta, kenenkä kanssa
sekä hän itse että sinä olette naimisissa. Sillä totta varmaan hän
tuntee oman veljensä." Siihen tytär lähetti vastineeksi: "En saata
päästä Atossan puheille enkä nähdä ketään muutakaan niistä naisista,
jotka oleskelevat yhdessä minun kanssani. Sillä heti niin pian kun tämä
ihminen -- kuka sitten lieneekin -- sai hallituksen, niin hän hajoitti
meidät eri tahoille ja käski toisen sinne, toisen tänne."

69. Sen kuullessaan näytti Otaneesta asia vieläkin selvemmältä, ja hän
lähetti siis tyttären luokse kolmannen, näin kuuluvan sanan: "Oi tytär,
jalon syntysi vuoksi täytyy sinun alistua vaaraan, johon isäsi käskee
sinun antautua. Jos nimittäin miehesi ei ole Kyroksen poika Smerdis,
vaan se, joksi minä puolestani epäilen, älköön hän saako ilokseen pitää
sinua vaimonaan ja hallita persialaisia, vaan tulee hänen siitä kärsiä
rangaistus. Tee siis näin. Kun hän kanssasi lepää, ja sinä huomaat
hänen nukkuneen, niin tunnustele hänen korviaan. Ja jos ilmenee, että
hänellä on korvat, niin voit olla varma siitä, että puolisosi on
Kyroksen poika Smerdis, mutta jos hänellä ei ole korvia, on hän maagi
Smerdis." Siihen Faidyme lähetti vastauksen ja sanoi joutuvansa suureen
vaaraan, jos hän niin tekisi. Sillä jos sattuisi niin, että miehellä ei
olisi korvia, ja Faidyme tavattaisiin niitä tunnustelemasta, niin hän
hyvin tiesi, että Smerdis tulisi tuhoamaan hänet. Kuitenkin hän sanoi
aikovansa tehdä niin. Niinpä hän otti toimittaakseen tehtävän isälleen.
Mainitulta Smerdis maagilta oli nimittäin Kyros, Kambyseen poika,
hallitusaikanaan leikkauttanut korvat pois jonkun suurenpuoleisen
rikoksen vuoksi. Siispä tämä Otaneen tytär Faidyme suoritti kaikki,
mitä oli ottanut tehdäkseen isälleen. Sittenkun näet hänen vuoronsa
tuli mennä maagin luo -- persialaiset antavat näet vaimojensa
järjestyksessä tulla luokseen, -- niin hän meni sisälle ja lepäsi
miehen vieressä; ja kun maagi oli nukkunut sikeään uneen, niin Faidyme
tunnusteli hänen korviaan. Vaivatta ja huokeasti Faidyme silloin
huomasikin, että miehellä ei ollut korvia, ja heti päivän valjettua hän
lähetti sanan ja ilmoitti asianlaidan isälleen.

70. Mutta Otanes otti luokseen Aspathineen ja Gobryaan, jotka olivat
ensimäiset miehet persialaisten keskuudessa sekä hänen erityiset
uskottunsa, ja kertoi heille koko asian. He epäilivät jo itsestäänkin,
että niin oli laita, ja kun nyt Otanes esitti heille asian, niin he
hyväksyivät hänen ehdotuksensa ja päättivät ottaa kukin liittoonsa sen,
johon enimmin luottivat. Niinpä Otanes toi mukaansa Intafreneen,
Gobryas Megabyzoksen ja Aspathines Hydarneen. Kun heitä niinmuodoin oli
kuusi, saapui Susaan Dareios, Hystaspeen poika, tullen Persiasta, jonka
maaherrana oli hänen isänsä. Sittenkun nyt tämä oli saapunut, päättivät
mainitut kuusi persialaista ottaa liittoonsa myös Dareioksen.

71. Nämä seitsemän kokoontuivat nyt ja antoivat toisilleen
uskollisuudenvakuutuksia. Mutta kun tuli Dareioksen vuoro lausua
mielipiteensä, sanoi hän heille näin: "Minä luulin vallan yksin
tietäväni, että hallitsijana on maagi, ja että Smerdis, Kyroksen poika,
on kuollut. Ja juuri siitä syystä olen minä kiireesti tullut tänne
nostattamaan teidät kapinaan maagia vastaan. Mutta koska on käynytkin
niin, että tekin siitä tiedätte, enkä ainoastaan minä, niin on minun
mielestäni heti toimittava eikä lykättävä asiaa toistaiseksi, sillä se
ei ole sille eduksi." Siihen virkkoi Otanes: "Oi Hystaspeen poika, sinä
olet kelpo miehen poika ja näyt osoittavan olevasi isäsi vertainen.
Mutta älä mitenkään noin maltittomasti jouduta yritystä, vaan ryhdy
siihen suuremmalla harkinnalla. Sillä meitä täytyy olla useampia,
ennenkun käymme asiaan käsiksi." Siihen Dareios virkkoi: "Läsnäolevat
miehet, jos noudatatte Otaneen neuvoa, niin huomatkaa, että siten
kuljette kurjimpaan perikatoonne. Sillä joku tulee kantelemaan asian
maagille, itse saadakseen siitä voittoa. Paras olisi ollut, jos omalla
uhallanne olisitte sen tehneet. Mutta koska kerran katsoitte hyväksi
ilmoittaa asiasta useammille ja uskoitte sen minullekin, niin pankaamme
se toimeen tänään. Taikka muuten tietäkää, että, jos tämä päivä menee
menojaan, niin minä, eikä kukaan muu, ehätän ilmiantamaan ja
ilmoittamaan asian maagille."

72. Kun Otanes tällöin näki Dareioksen näin kiihtyneenä, virkkoi hän
siihen: "Koska nyt pakoitat meitä jouduttamaan asiaa etkä anna lykätä
sitä toistaiseksi, niin sanopa itse, millä tavalla pääsemme
kuninkaanlinnaan ja käymme heidän kimppuunsa. Tiedät kai itsekin, että
vartiastoja on asetettu joka paikkaan, joskaan et näkemästäsi, niin
ainakin kuulemastasi. Millä tapaa pääsemme niitten läpi?" Dareios
vastasi näin: "Otanes, on monta asiaa, joita syillä ei voi osoittaa
oikeiksi, mutta kyllä teoilla. Toisia taas on, joita sanoilla voi
todistaa oikeiksi, mutta joista ei synny mitään mainehikasta tekoa.
Tiedättehän, ettei ole ollenkaan vaikeata kulkea asestettujen
vartiastojen sivu. Ensiksi näet tulee jokainen laskemaan meidät ohi
asemamme vuoksi, joko ehkä kunnioituksesta tai pelosta meitä kohtaan
Sitten on minulla varsin sopiva tekosyy, minkä nojalla pääsemme niiden
ohi, jos sanon äsken juuri tulleeni Persiasta ja tahtovani ilmoittaa
kuninkaalle erään sanoman isältäni. Sillä missä on tarvis valehdella,
valehdeltakoon. Samaan päämäärään me pyrimme, joko sitten valehtelemme
tai puhumme totta. Toiset valehtelevat silloin, kun valheilla
vakuuttaen voivat saavuttaa jonkun edun, toiset taas puhuvat totta,
jotta totuudella voittaisivat hyötyä ja että heihin enemmän
luotettaisiin. Siten me eri tavoin uurastamalla pidämme kiinni samasta
päämäärästä. Mutta jos ei ole mitään voitettavana, saattaa totuutta
puhuva yhtä hyvin valehdella, kuin valehtelija puhua totta. Se
ovenvartia, joka hyvällä laskee meidät ohi, on aikanaan siitä saava
palkkansa; mutta sitä, joka koettaa tehdä tenää, kohdeltakoon
vihollisena. Ja sitten tunkeutukaamme sisälle ja ryhtykäämme työhön."

73. Sen jälkeen lausui Gobryas näin: "Hyvät ystävät, milloinka meille
on tarjoutuva kauniimpi tilaisuus saavuttaa takaisin hallituksemme
taikka, jos emme siihen kykene, kuolla? Nythän meitä, jotka olemme
persialaisia, hallitsee meedialainen mies, maagi, vieläpä sellainen,
jolla ei ole korvia. Ja kaikki ne teistä, jotka olitte saapuvilla
Kambyseen tautivuoteen ääressä, muistatte kaiketi varsin hyvin, mitä
hän päiviensä päättyessä uhkasi persialaisille, jos eivät yrittäisi
voittaa takaisin hallitusta -- mitä me silloin tosin emme uskoneet
todeksi, vaan luulimme Kambyseen vilpillisessä aikeessa niin puhuneen.
Nyt siis äänestän, että tottelemme Dareiosta emmekä hajaannu tästä
kokouksesta, vaan -- nyt suoraa päätä maagia vastaan!" Niin lausui
Gobryas, ja kaikki kiittivät ehdotusta.

74. Mutta sill'aikaa kun nämä tästä neuvottelivat, sattui seuraava
tapaus. Maagit neuvottelivat keskenään ja päättivät tehdä Prexaspeen
ystäväkseen, koska hän oli sekä Kambyseen puolelta kärsinyt julmaa
kohtelua, tämä kun oli ampunut hänen poikansa kuoliaaksi, että yksin
tunsi Smerdiin, Kyroksen pojan, kuoleman, koska hän omin käsin oli
hänet surmannut. Lisäksi tuli vielä, että hän persialaisten kesken
nautti mitä suurinta mainetta. Sentähden he siis kutsuivat ja ottivat
hänet ystäväkseen sekä vannottivat häntä lupauksilla ja valoilla
pitämään omana salaisuutenaan eikä kenellekään ihmiselle ilmoittamaan
heidän persialaisia kohtaan tekemäänsä petosta. Ja samalla he lupasivat
antaa hänelle runsaassa määrin kaikkea hyvää. Niin pian kuin maagit
olivat saaneet Prexaspeen taivutetuksi ja hän oli luvannut tehdä mitä
nämä tahtoivat, he tekivät toisen ehdotuksen; he sanoivat aikovansa
kutsua kaikki persialaiset kuninkaanlinnan muurien alle ja käskivät
hänen nousta muurille ja julistaa, että heidän hallitsijanaan on
Kyroksen poika Smerdis, eikä kukaan muu. Tähän he häntä kehoittivat,
koska hän tietenkin oli luotettavin mies persialaisten joukossa, ja
monasti oli lausunut, että Kyroksen poika Smerdis oli elossa, sekä oli
kieltänyt hänen murhansa.

75. Kun Prexaspes sanoi olevansa valmis tekemään tämänkin, niin maagit
kutsuivat kokoon persialaiset, veivät hänet ylös torniin ja käskivät
häntä puhumaan. Mutta hän jättikin tahallaan mainitsematta kaiken sen,
mitä he häneltä pyysivät, vaan alkaen Akhaimeneesta saakka hän esitti
Kyroksen sukujohdon, ja vihdoin, kun hän saapui viimeksimainittuun, hän
lopetti kertomalla mitä hyvää Kyros oli tehnyt persialaisille; ja
läpikäytyään nämä seikat hän ilmaisi totuuden sanoen ennen salanneensa
sen -- olisihan hänen ollut vaarallista kertoa mitä oli tapahtunut --,
mutta sillä hetkellä oli hänen pakko ilmaista asianlaita. Niinpä hän
kertoi, että hän, Kambyseen pakoittamana, itse oli tappanut Kyroksen
pojan Smerdiin, ja että maagit nyt hallitsivat. Ja ankarasti kirottuaan
persialaisia, elleivät anastaisi takaisin hallitusta ja kostaisi
maageille, hän viskautui pää edellä alas tornista. Sen lopun sai
Prexaspes, joka koko ikänsä oli ollut arvossapidetty mies.

76. Niin pian kun siis yllämainitut seitsemän persialaista olivat
päättäneet heti käydä maagien kimppuun ja olla lykkäämättä asiaa
toistaiseksi, he rukoiltuaan jumalia läksivät matkaan, tietämättä
mitään siitä, miten Prexaspeen oli käynyt. Mutta kulkiessaan he
puolitiessä saivat tietää myöskin Prexaspeen kohtalon. Silloin he
astuivat tiepuoleen ja neuvottelivat taas keskenään. Siinä Otanes
puoluelaisineen jälleen kehoitti kaikin mokomin lykkäämään tuuman
toistaiseksi eikä käymään siihen käsiksi, niin kauan kun asiat olivat
näin kuohutilassa, jota vastoin Dareios kannattajineen vaati, että heti
mentäisiin panemaan päätös toimeen eikä sitä lykättäisi. Heidän siinä
kiistellessään ilmestyi seitsemän haukkaparia, mitkä ajoivat takaa
kahta korppikotkaparia, joita ne nykivät ja raastoivat. Sen nähtyään
kaikki seitsemän kiittivät Dareioksen mielipidettä ja menivät sitten
lintumerkin rohkaisemina kuninkaanlinnalle.

77. Ja kun he saapuivat portille, kävi niinkuin Dareios oli
otaksunutkin. Sillä kunnioituksesta persialaisten ensimäisiä miehiä
kohtaan ja ollenkaan aavistamatta mitään semmoista heidän puoleltaan,
laskivat vartiat jostakin jumalallisesta vaikutuksesta heidät ohitseen,
eikä kukaan kysynyt mitään. Ja sittenkun he olivat tulleet pihaan, he
tapasivat siellä ne kuohilaat, joitten tehtävänä oli viedä sanomat
sisälle. Viimemainitut kyselivät heiltä, missä tarkoituksessa he olivat
tulleet. Ja samalla kuin kuohilaat sitä näiltä kyselivät, he uhkailivat
ovenvartioita, koska olivat laskeneet heidät ohitseen, ja koettivat
pidättää seitsemää salaliittolaista, kun nämä tahtoivat kulkea
eteenpäin. Mutta viimemainitut rohkaisivat toisiaan, tempasivat
tikarinsa ja pistivät tuossa paikassa kuoliaiksi vastarinnan tekijät
sekä menivät juoksujalassa miestupaan.

78. Maagit sattuivat juuri silloin molemmat olemaan sisällä
neuvottelemassa Prexaspeen teosta. Kun he siis näkivät kuohilaat
hämmentyneinä ja kuulivat heidän huutavan, juoksivat he molemmat
takaisin huoneeseen ja, huomattuaan mitä oli tekeillä, asettuivat
puolustautumaan. Toinen heistä ehätti ottamaan seinältä jousen, toinen
turvautui keihääseen. Siinä he joutuivat hyökkääjien kanssa käsirysyyn.
Sillä heistä, joka oli ottanut jousen, ei ollut siitä mitään hyötyä,
syystä että viholliset ahdistivat häntä vallan läheltä. Vaan toinen
puolustautui keihäällä ja iski ensin Aspathinesta reiteen, sitten
Intafrenestä silmään. Ja saamastaan vammasta Intafrenes menetti
silmänsä, mutta ei kuitenkaan kuollut. Niinpä toinen maageista
haavoitti nämä. Vaan kun toisella ei ollut mitään hyötyä jousesta, niin
hän pakeni miestuvan vieressä olevaan makuuhuoneeseen ja tahtoi teljetä
oven, mutta kaksi noiden seitsemän joukosta, Dareios ja Gobryas,
syöksivät yhdessä hänen kanssaan sisään. Gobryaan painiessa maagin
kanssa Dareios seisoi vieressä neuvotonna, koska pelkäsi pimeässä
iskevänsä Gobryasta. Nähdessään hänen joutilaana vieressä seisovan
Gobryas kysyi, miksei hän käyttänyt kättään. Toinen vastasi: "Pelkään,
että isken sinuun." Mutta Gobryas lausui siihen: "Työnnä miekkasi
vaikkapa meidän molempienkin lävitse!" Dareios totteli, iski
tikarillaan ja osasikin onnen kaupalla maagiin.

79. Tapettuaan maagit salaliittolaiset leikkasivat poikki heidän päänsä
ja jättivät molemmat haavoittuneensa siihen paikkaan, sekä senvuoksi,
että nämä olivat voivuksissa, että myös linnaa vartioimaan. Mutta
toiset viisi juoksivat, käsissään maagien päät, huutaen ja meluten
ulos, kutsuivat kokoon muut persialaiset ja kertoivat tapahtuman sekä
näyttivät päitä. Samalla he tappoivat jokaisen maagin, joka joutui
heidän tielleen. Mutta saatuaan tietää noiden seitsemän teon ja maagien
petoksen, persialaiset katsoivat oikeudekseen itsekin tehdä samalla
tapaa, tempasivat tikarinsa ja tappoivat missä vain tapasivat jonkun
maagin. Ja ellei yö olisi yllättänyt ja pidättänyt heitä, eivät he
olisi jättäneet yhtä ainoata maagia jälelle. Tätä päivää persialaiset
yhteisesti pitävät kaikista päivistä pyhimpänä ja viettävät silloin
juhlaa, jota he kutsuvat "maagien murhaksi". Sinä päivänä ei yksikään
maagi saata näyttäytyä, vaan he pysyttelevät koko sen päivän kotosalla.

80. Kun melu oli asettunut, ja oli kulunut kuudetta päivää siitä,
neuvottelivat maageja vastaan kapinantehneet asiain koko tilasta. Ja
siinä tilaisuudessa pidettiin puheita, jotka muutamista helleeneistä
ovat olleet uskomattomia, mutta jotka siitä huolimatta ovat pidetyt.
Otanes puolestaan kehoitti jättämään asiain johdon persialaisten kansan
omiin käsiin, sanoen näin: "Minusta näyttää parhaalta, että yksi ainoa
ei enää ole hallitsijanamme, sillä se ei ole mieluista eikä hyvää.
Tiedättehän, mihin määrään Kambyseen röyhkeys kohosi, olettehan saaneet
kokea myös maagin kopeutta. Ja kuinka voisikaan yksinvalta olla hyvin
järjestetty tila, se kun ilman vastuuta sallii tehdä, mitä haluaa?
Sehän saattaisi kaikkein parhaimmankin miehen, joka semmoiseen valtaan
on joutunut, pois niistä mielipiteistä, joita hän siihen saakka on
kannattanut. Sillä tarjonaolevat edut synnyttävät kopeutta, kateus taas
on ihmiselle synnynnäinen. Ja sillä, jolla on nämä kaksi ominaisuutta,
on kaikki paha omanaan. Osaksi näet yltäkylläisyyden synnyttämästä
röyhkeydestä, osaksi kateudesta hän tekee paljon ilkitöitä. Ja
kuitenkin pitäisi ainakin itsevaltiaan olla mitään kadehtimatta,
hänellä kun on käytettävänään kaikki edut. Mutta hän käyttäytyykin
päinvastoin maanmiehiänsä kohtaan. Sillä hän kadehtii parhaimpia
kansalaisia, kun nämä elävät ja menestyvät, mutta iloitsee huonoimmista
ja on erittäin kärkäs kuuntelemaan parjauksia. Häntä on erinomaisen
vaikea kohdella. Sillä jos häntä kohtuullisesti ihailee, niin hän panee
pahakseen, ettei häntä nöyrästi palvella, jos taas joku nöyrästi häntä
palvelee, niin hän närkästyy tähän kuten imartelijaan ainakin. Mutta
pahin on se, josta nyt tulen puhumaan. Hän rikkoo isiltä perittyjä
lakeja, tekee väkivaltaa naisille ja tappaa ihmisiä tuomitsematta.
Mutta sillä tilalla, jolloin kansa hallitsee, on ensiksi kaikista
kaunein nimi, yhdenvertaisuus, toiseksi sen tilan vallitessa ei tehdä
mitään semmoista, mitä yksinvaltias tekee. Kansa hallitsee arvan
nojalla, sillä on vastuunalainen hallitus, ja se lykkää kaikki asiat
yhteisesti ratkaistavaksi. Minä lausun siis sen mielipiteen, että me
heittäisimme sikseen yksinvaltiuden ja korottaisimme kansan valtaan.
Sillä paljoudesta kaikki riippuu."

81. Otanes siis esitti tämän mielipiteen. Megabyzos taas kehoitti
jättämään hallituksen harvojen käsiin ja puhui näin: "Mitä Otanes sanoi
itsevaltiuden lakkauttamisesta, sen sanon minäkin. Mutta kun hän käski
siirtämään vallan kansalle, niin hän erehtyi siitä, mikä on paras
mielipide. Sillä ei ole olemassa mitään ymmärtämättömämpää eikä
röyhkeämpää kuin kelvoton väkijoukko. Siispä on kerrassaan sietämätöntä
paeta itsevaltiaan kopeudesta kurittoman kansan röyhkeyden turviin.
Sillä jos edellinen jotakin tekee, niin hän tekee sen tietensä, mutta
jälkimäinen ei tiedä mitään. Ja kuinka se voisikaan mitään tietää --
se, joka ei kotoaan ole oppinut eikä nähnyt mitään jaloa ja joka
ajattelematta heittäytyy yleisiin asioihin, syösten eteenpäin
tulvavirran tavoin! Ne, jotka siis suovat pahaa persialaisille,
käyttäkööt kansaa; mutta me sitävastoin valitkaamme paraimpien miesten
joukosta toverikunta ja jättäkäämme sille valta. Näitten joukossahan
mekin tulemme olemaan. Ja otaksuttavaa on, että paraimmat miehet myös
tulevat antamaan paraimmat neuvot."

82. Tämän mielipiteen esitti siis Megabyzos. Kolmanneksi Dareios
ilmaisi mielipiteensä sanoen: "Siinä, minkä Megabyzos lausui yhteisestä
kansasta, hän näyttää oikein puhuneen, mutta siinä, mitä hän
harvainvallasta lausui, hän ei näy puhuneen oikein. Sillä jos nämät
kolme, nimittäin kansanvalta, harvainvalta ja yksinvalta, ovat tarjona,
ja edellytetään, että kukin on paras mahdollinen laatuaan, niin minä
väitän, että viimeksimainittu on niistä paras. Onhan ilmeistä, ettei
mikään ole parempi kuin yksi ainoa mies, jos hän nimittäin on paras.
Sillä jos hänellä on paras mielipide, niin hän moitteettomasti saattaa
hoitaa kansaa, ja silloin voidaan vihamiehiä vastaan tehtyjä neuvoja
paraiten pitää salassa. Harvainvallassa sitävastoin, missä monet
käyttävät kykyään yhteiseksi hyväksi, syntyy tavallisesti kiivasta
yksityistä vihamielisyyttä. Sillä kun jokainen omasta puolestaan tahtoo
olla ylinnä ja saattaa oman mielipiteensä voimaan, niin he joutuvat
keskenään ankaraan vihamielisyyteen, josta syntyy puolueriitoja, ja
puolueriidoista murhia. Murhista taas on seurauksena yksinvalta, ja
juuri tämän kautta osoittautuu, että viimemainittu on paras. Jos taas
kansa hallitsee, on mahdotonta, ettei kaikkinaista huonoutta syntyisi.
Ja kun huonous kerran on päässyt juurtumaan yhteiskuntaan, niin ei
huonojen kesken synny vihollisuuksia, vaan lujat ystävyysliitot. Sillä
ne, jotka pyytävät vahingoittaa yhteiskuntaa, tekevät sen liittymällä
yhteen. Näin tätä jatkuu, kunnes joku asettuu kansan etunenään ja tekee
lopun semmoisten toiminnasta. Seuraus siitä on, että viimemainittu
joutuu kansan ihailemaksi ja, ihailtuna kun on, hän pian saattaa
esiintyä yksinvaltiaana. -- Ja senkin kautta kansa itse osoittaa, että
yksinvalta on paras. Sanalla sanoen ja kokoamalla kaikki asianhaarat
yhteen, mistä on meille tullut vapaus ja kenenkä antamana? Kansaltako,
harvainvallaltako vai yksinvaltiaalta? Minun mielipiteeni on siis se,
että koska yksi mies on meidät tehnyt vapaiksi, me säilytämme
yksinvaltiuden. -- Sitäpaitsi ei ole hyvä kumota isiltä perittyjä
lakeja, sillä se ei ole edullista."

83. Nämä kolme mielipidettä siis esitettiin. Mutta seitsemästä miehestä
liittyi neljä viimeksi esitettyyn mielipiteeseen. Niin pian kun nyt
Otanes, joka uurasti yhdenvertaisuuden toimeenpanoa, joutui
mielipiteineen tappiolle, sanoi hän heille näin: "Liittoutuneet miehet,
selväähän on, että yksi meistä on tuleva kuninkaaksi, joko sitten arvan
nojalla tai siten, että uskomme valitsemisen Persian kansan huostaan,
tai vielä jollakin muulla keinoin. Minä puolestani en aio teidän
kanssanne kilpailla. Tahdon nimittäin yhtä vähän hallita kuin tulla
hallituksi. Mutta minä luovun hallituksesta vain sillä ehdolla, ettei
kukaan teistä tule hallitsemaan, ei minua itseäni eikä niistäkään
ketään, jotka minusta vasta tulevat polveutumaan." Kun Otanes tämän oli
lausunut, ja muut kuusi olivat siihen suostuneet, niin hän siis ei
kilpaillut heidän kanssaan, vaan väistyi syrjään. Ja vielä nytkin hänen
huoneensa on ainoa persialaisten joukossa, joka on vapaa, ja jota
hallitaan vain sen verran kuin se itse haluaa, kunhan se vain ei
loukkaa persialaisten lakeja.

84. Mutta jälellejääneet kuusi neuvottelivat keskenään, kuinka he
tarkoituksenmukaisimmalla tavalla asettaisivat kuninkaansa. Ja he
katsoivat parhaaksi, että jos kuninkuus joutuisi jollekin muista
seitsemästä, niin annettaisiin Otaneelle ja kaikille hänen
jälkeläisilleen etuoikeutena joka vuosi meedialainen puku ynnä kaikki
ne lahjat, joita persialaisten kesken pidetään arvokkaimpina. Tämän he
päättivät annettavaksi hänelle siitä syystä, että hän ensiksi oli
keksinyt asian laidan ja saanut aikaan salaliiton. Ja omaksi hyväkseen
he päättivät, että jokainen seitsemästä saisi ilman edelläkäyvää
ilmoitusta päästä kuninkaanlinnaan, jollei nimittäin kuningas sattuisi
lepäämään vaimonsa kanssa, ja että kuninkaan ei olisi lupa naida
muualta kuin liittoutuneitten perheistä. Mutta kuninkuudesta he
päättivät seuraavasti. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuisi, kun he
auringon noustessa olivat astuneet hevosen selkään etukaupungissa, oli
saapa kuninkuuden.

85. Nytpä oli Dareioksella ovela hevosrenki, jonka nimi oli Oibares.
Tälle miehelle Dareios, liittoutuneitten erottua toisistaan, puhui
näin: "Oibares, me olemme päättäneet valita kuninkaan seuraavalla
tavalla. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuu, kun me auringon nousussa
astumme hevostemme selkään, saapi kuninkuuden. Nyt siis, jos tiedät
jonkun keinon, niin laita niin että minä saan tämän arvon eikä kukaan
muu." Oibares vastasi näin: "Jos tästä, oi herra, riippuu, tuletko
kuninkaaksi vai et, niin ole sen puolesta huoleti ja hyvällä mielellä,
sillä ei kukaan muu pääse sinun sijastasi kuninkaaksi. Semmoiset on
minulla taiat." Dareios virkkoi siihen: "Jos sinulla on tiedossa joku
sellainen juoni, niin on aika ryhtyä siihen eikä lykätä toistaiseksi,
sillä huomispäivänä on meillä kilpailu." Sen kuultuaan Oibares teki
seuraavasti. Niin pian kun yö tuli, ajoi hän erään tamman, sen, josta
Dareioksen orhi eniten piti, etukaupunkiin, sitoi sen siihen ja vei
jälestäpäin Dareioksen hevosen sinne. Sitten hän kuljetti oritta tamman
ympäri enimmäkseen niin läheltä, että se kosketti tammaa, ja antoi sen
lopulta astua tamman.

86. Päivän valjetessa nuo kuusi sopimuksensa mukaan saapuivat
hevostensa selässä. Kun he ajaessaan etukaupungin läpi saapuivat siihen
paikkaan, mihin tamma edellisenä yönä oli ollut sidottuna, juoksi
Dareioksen hevonen esiin ja hirnahti. Ja samalla kun hevonen sen teki,
välähti salama kirkkaalta taivaalta ja jyrähti ukkonen. Nämä
Dareiokselle sattuneet enteet vahvistivat hänelle kuninkuuden,
ikäänkuin ne olisivat tapahtuneet jostain sopimuksesta. Mutta muut
hyppäsivät hevosten selästä ja heittäytyen maahan tervehtivät Dareiosta
kuninkaanaan.

87. Näin sanovat toiset Oibareen menetelleen. Toiset taas -- sillä
kummallakin tavalla persialaiset kertovat -- sanovat hänen tehneen
siten, että hän muka siveli samaisen tamman häpyä kädellään, jonka
sitten kätki roimahousuihinsa. Kun sittemmin hevosten auringon
noustessa piti lähtemän pois, oli Oibares ojentanut esiin kätensä ja
vienyt sen lähelle Dareioksen hevosen sieraimia, jolloin se
vainutessaan oli korskunut ja hirnunut.

88. Siten tuli Dareios, Hystaspeen poika, kuninkaaksi, ja hänen
alamaisiaan olivat, paitsi arabialaisia, kaikki Aasian kansat, jotka
Kyros ja myöhemmin Kambyses olivat kukistaneet. Arabialaiset kuitenkaan
eivät ollenkaan olleet orjan suhteessa persialaisiin, vaan olivat
kestiystäviä, silloin kun laskivat Kambyseen maansa läpi Egyptiin.
Sillä vasten arabialaisten tahtoa eivät persialaiset olisi voineet
hyökätä Egyptiin. Ja Dareios nai persialaisten ensimäisistä perheistä,
nimittäin kaksi Kyroksen tytärtä, Atossan ja Artystonen, joista Atossa
ennen oli ollut naimisissa Kambyses veljensä ja toisen kerran maagin
kanssa, mutta Artystone oli neitsyt. Ja hän nai vielä toisen, Smerdiin,
Kyroksen pojan, tyttären, jonka nimi oli Parmys. Hän otti vaimokseen
myös Otaneen tyttären, hänet, joka paljasti maagin. Ja kaikki oli
täynnänsä Dareioksen valtaa. Ensiksi hän teetti ja pystytti kivisen
korkokuvan, mihin oli kuvattuna ratsumies, ja siihen hän teki näin
kuuluvan päällekirjoituksen: "Dareios, Hystaspeen poika, on hevosensa
(siinä hän mainitsi sen nimen) ja hevosrenkinsä Oibareen kunnon kautta
saavuttanut persialaisten kuninkuuden."

89. Tehtyään Persiassa tämän Dareios asetti kaksikymmentä
maaherrakuntaa, joita persialaiset itse kutsuvat satrapikunniksi.
Perustettuaan maaherrakunnat ja asetettuaan maaherrat hän sääsi, että
hänelle suoritettaisiin veroa kansojen mukaan, yhdisti kuhunkin kansaan
sen naapurit, mutta liitti naapurien tuolla puolen ja kauempana asuvat
kansat, minkä mihinkin kansaan. Mutta maaherrakunnat ja vuotuiset
veromäärät hän jakoi seuraavalla tavalla. Niitä kansoja, jotka
suorittivat hopeassa, oli käsketty suorittamaan paino laskettuna
babylonilaisen talentin mukaan, niitä, jotka suorittivat
kullassa, euboialaisen; ja babylonilainen talentti tekee
seitsemänkymmentäkahdeksan euboialaista minaa. Sillä Kyroksen ja
sittemmin myös Kambyseen hallitessa ei ollut verosta määrätty mitään,
vaan tuotiin lahjoja. Mainitun verojärjestelmän ja muiden sentapaisten
säännösten vuoksi sanovat persialaiset, että Dareios oli kaupustelija,
Kambyses herra ja Kyros isä, syystä että ensinmainittu teki kaikki
asiat kaupanalaisiksi, toinen oli tuima ja välinpitämätön, kolmas
lempeä ja oli hankkinut heille kaiken sen hyvän, mikä heillä oli.

90. Niinpä ioonilaisilta, Aasiassa asuvilta magneteilta, aiolilaisilta,
kaarilaisilta, lykialaisilta, milyeiltä ja pamfyleiltä -- kaikille
näille näet Dareios oli säätänyt yhteisen veron -- tuli neljäsataa
talenttia hopeassa. Tämä oli ensimäinen hänen säätämistään piireistä.
Myysialaisilta, lasoneilta, kabaleilta ja hytenneiltä tuli viisisataa
talenttia. Tämä oli toinen piiri. Niiltä hellespontolaisilta, jotka
jäävät oikealle kädelle salmeen käsin purjehdittaessa, fryygialaisilta,
Aasiassa asuvilta traakialaisilta, paflagoneilta, mariandyneilta ja
syyrialaisilta tuleva vero oli kolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä
oli kolmas piiri. Kilikialaisilta tuli kolmesataa kuusikymmentä
valkoista hevosta, yksi joka päivän kohdalle, ja viisisataa talenttia
hopeata. Siitä kului sataneljäkymmentä sen ratsuväen ylläpitoon, joka
oli vahdissa Kilikianmaassa, mutta kolmesataa kuusikymmentä meni
Dareiokselle. Tämä oli neljäs piiri.

91. Alkaen Posideionin kaupungista, jonka Amfilokhos, Amfiaraoksen
poika, rakensi kilikialaisten ja syyrialaisten rajalle, aina Egyptiin
saakka, paitsi arabialaisten osuutta -- se näet oli verosta vapaana --,
teki vero kolmesataa viisikymmentä talenttia. Tässä piirissä on koko
Foinikia ja niinkutsuttu palestinalainen Syyria sekä Kypros. Tämä oli
viides piiri. Egyptistä, Egyptin naapureina olevilta libyalaisilta,
Kyrenestä ja Barkasta -- nämä olivat nimittäin asetetut egyptiläiseen
piiriin -- tuli seitsemänsataa talenttia, paitsi sitä Moiris-järvestä
saatua hopeata, joka kertyi kaloista. Lukuunottamatta tätä hopeata
ynnä viljaa, tuli seitsemänsataa talenttia. Sillä lisäksi tulee
satakaksikymmentä tuhatta medimniä viljaa, joka jaetaan Memfiin
"Valkolinnassa" asuville persialaisille ja näiden palkkasotureille.
Tämä oli kuudes piiri. Sattagydit, gandarit, dadikit ja aparytit, jotka
luettiin yhteenkuuluviksi, toivat sataseitsemänkymmentä talenttia. Tämä
oli seitsemäs piiri. Susasta ja muusta kissiläisten maasta tuli
kolmesataa. Tämä oli kahdeksas piiri.

92. Babylonista ja muusta Assyriasta tuli Dareiokselle tuhat
hopeatalenttia ja viisisataa kuohittua poikalasta. Tämä oli
yhdeksäs piiri. Agbatanasta, muusta Meediasta, parikaneilta ja
orthokorybanteilta neljäsataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli
kymmenes piiri. Kaspialaiset, pausikit, pantimathit ja dareitit panivat
maksunsa yhteen ja suorittivat kaksisataa talenttia. Tämä oli
yhdestoista piiri. Baktrialaisista aina aiglilaisiin saakka tuli verona
kolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä oli kahdestoista piiri.

93. Paktyikesta, armenialaisilta ja heidän naapureiltaan Pontos
Euxeinokseen saakka tuli neljäsataa talenttia. Tämä oli kolmastoista
piiri. Sagarteilta, sarangeilta, thamanalaisilta, utilaisilta, mykeiltä
ja Punaisen meren saarilla asuvilta, jonne kuningas lähettää
niinsanotut maastakarkoitetut asumaan, -- kaikilta näiltä tuli verona
kuusisataa talenttia. Tämä oli neljästoista piiri. Sakit ja
kaspialaiset suorittivat kaksisataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli
viidestoista piiri. Parthilaiset, khorasmilaiset, sogdilaiset ja
areialaiset kolmesataa talenttia. Tämä oli kuudestoista piiri.

94. Parikanit ja Aasian etiopilaiset suorittivat neljäsataa talenttia.
Tämä oli seitsemästoista piiri. Matieneille, saspeireille ja
alarodilaisille oli säädetty kaksisataa talenttia. Tämä oli
kahdeksastoista piiri. Moskheille, tibareneille, makroneille,
mossynoikeille ja mareille oli määrätty kolmesataa talenttia. Tämä oli
yhdeksästoista piiri. Indialaiset taas, jotka ovat paljoa lukuisammat
kaikkia kansoja, mitä tunnemme, toivat suurimmat verotkin verraten
kaikkiin muihin, nimittäin kolmesataa kuusikymmentä talenttia
kultahiekkaa. Tämä oli kahdeskymmenes piiri.

95. Babylonilaisessa rahassa maksettu hopeamäärä tekee, laskettuna
euboialaisen talentin mukaan yhdeksäntuhatta kahdeksansataa
kahdeksankymmentä talenttia. Ja koska kulta lasketaan kolmetoista
kertaa niin kalliiksi kuin hopea, niin havaitaan, että kultahiekka
tekee neljätuhatta kuusisataa kahdeksankymmentä talenttia. Jos siis
kaikki yllä luetellut summat lasketaan yhteen, kertyi vuotuista veroa
Dareiokselle neljätoistatuhatta viisisataa kuusikymmentä euboialaista
talenttia. Tätä kuuttakymmentä vielä pienempiä summia en tällöin
mainitse, vaan olen jättänyt ne sikseen.

96. Tämä oli se vero, joka tuli Dareiokselle Aasiasta ja vähäksi osaksi
Libyasta. Aikaa myöten tuli kuitenkin toinen vero myös saarista ja
Europassa Tessaliaan saakka asuvilta. Näitä aarteita kuningas tallettaa
seuraavalla tavalla. Hän sulattaa ja valaa ne saviruukkuihin ja
täytettyään astian hän ottaa ympäriltä pois saven. Ja joka kerta kun
hän tarvitsee rahoja, hän hakkaa pois niin suuren kappaleen kuin hän
kulloinkin tarvitsee.

97. Nämä olivat maakunnat ja veromääräykset. Persia on ainoa maa, jota
en ole maininnut veroamaksavaksi. Persialaiset asuvat nimittäin
maassaan maksamatta veroa. Seuraavien kansojen taas ei ollut määrätty
suorittaa mitään veroa, vaan ne toivat lahjoja: Egyptin rajoilla asuvat
etiopilaiset, jotka Kambyses marssiessaan pitkäikäisiä etiopilaisia
vastaan oli kukistanut, sekä ne, jotka asuvat pyhän Nysän seuduilla ja
viettävät Dionysos-juhlia. Nämä molemmat suorittivat veroa joka toinen
vuosi ja ovat suorittaneet aina minun aikoihini saakka kaksi khoiniksia
puhdasta kultaa, kaksisataa ebenpuun runkoa, viisi etiopilaista poikaa
ja kaksikymmentä suurta norsunhammasta. Kolkhilaiset ja heidän
naapurinsa Kaukasos-vuoreen saakka ottivat antaaksensa lahjoja --
siihen vuoreen saakka nimittäin persialaiset hallitsevat, mutta ne
seudut, mitkä ovat Kaukasos-vuoresta pohjoiseen päin, eivät enää
ollenkaan välitä persialaisista -- mainitut kansat ovat siis minun
aikoihini asti joka neljäs vuosi tuoneet ne lahjat, jotka ovat ottaneet
suorittaakseen, nimittäin sata poikaa ja sata neitoa. Arabialaiset
toivat joka vuosi tuhat talenttia suitsutusta. Nämä lahjat he, paitsi
veroa, toimittivat kuninkaalle.

98. Mainitun runsaan kullan saavat indialaiset seuraavalla tavalla. Se
osa Indian maata, joka on auringon nousuun päin, on paljasta hiekkaa.
Ensimäisinä itään ja auringon nousuun päin kaikista Aasiassa asuvista
ihmisistä, joita me tunnemme ja joista myös varmuudella jotain
kerrotaan, asuvat indialaiset. Sillä indialaisista itäänpäin oleva maa
on hiekan vuoksi erämaata. Indialaisten joukossa on monta, keskenään
eri kieliä puhuvaa heimoa, joista toiset ovat paimentolaisia, toiset
eivät, toiset asuvat joen suistomaissa ja syövät raa'altaan kaloja,
joita pyytävät ruokoveneillä. Ja vene tehdään yhdestä ainoasta ruo'on
solmuvälistä. Nämä indialaiset käyttävät kaislasta tehtyjä vaatteita.
He niittävät nimittäin kaislan virrasta, loukuttavat sen, punovat sitä
maton tapaan ja pukeutuvat sitten siihen ikäänkuin haarniskaan.

99. Toiset niistä indialaisista, jotka asuvat itään päin, ovat
paimentolaisia ja syövät raakaa lihaa; niitä nimitetään padalaisiksi ja
heidän kerrotaan noudattavan seuraavia tapoja. Kun joku heidän
heimostaan sairastuu, oli se mies tai nainen, tappavat miehen hänen
lähimmät miesystävänsä, väittäen, että kun tauti häntä riuduttaa, niin
heiltä menee hukkaan hänen lihansa. Hän kyllä kieltelee olevansa
sairas, mutta he eivät myönnä sitä, vaan tappavat hänet ja panevat
toimeen pidot. Jos taas nainen sairastuu, tekevät hänen lähimmät
naistuttavansa samalla tapaa kuin miehet. Vaan sen, joka pääsee
korkeaan ikään, he ensin juhlallisesti uhraavat ja syövät sitten
pidoissa. Mutta niin pitkälle eivät monetkaan heistä pääse. Sitä ennen
näet he tappavat jokaisen, joka sairastuu.

100. Toisilla indialaisilla on käytännössä tämä toinen tapa. He eivät
tapa mitään elävää, eivät kylvä mitään eivätkä ylipäänsä omista
huoneita; he syövät yrttejä ja heillä on muuan hirssijyvän kokoinen
palkohedelmä, joka itsestään kasvaa maasta, ja jota he palkoineen
päivineen keittävät ja syövät. Jos joku heistä sairastuu, niin hän
menee erämaahan ja laskeutuu sinne pitkälleen. Eikä kukaan välitä
siitä, onko hän kuollut vai sairas.

101. Nämä indialaiset, jotka olen maininnut, pitävät kaikki
sukupuoliyhteyttä julkisesti, aivan kuin elukat, ja heillä on kaikilla
yhtäläinen ja samankaltainen ihonväri kuin etiopilaisilla. Heidän
siemenensä ei ole, kuten muilla ihmisillä, valkeaa, vaan mustaa,
niinkuin heidän ihonsa; semmoinen siemen on myös etiopilaisilla.
Mainitut indialaiset asuvat tosin muita etäämpänä persialaisista ja
etelään päin eivätkä ole koskaan totelleet Dareios kuningasta.

102. Toiset indialaiset asuvat Kaspatyros-kaupungin ja Paktyiken
rajoilla, pohjoiseen päin niiltä seuduilta sekä muista indialaisista,
ja heillä on samanlaiset elintavat kuin baktrialaisilla. Ne ovat myös
sotaisimmat indialaisista ja nämät ne ovat, jotka lähtevät hakemaan
kultaa. Sillä mainitussa seudussa on hiekka-erämaa. Siinä erämaassa ja
hiekassa elää muurahaisia, jotka ovat kooltaan pienemmät kuin koirat,
mutta kettuja suuremmat; Persian kuninkaan luona on niitä muutamia,
jotka on pyydetty sieltä. Mainitut muurahaiset tekevät itselleen
pesänsä maan alle ja luovat hiekan maan pinnalle, samalla tapaa kuin
helleenien maassa tavattavat, ja ovatkin ulkomuodoltaan aivan niiden
kaltaiset. Ja se hiekka, jonka ne luovat maan pinnalle, on
kullanpitoista. Tätä hiekkaa noutamaan lähtevät indialaiset erämaahan.
Jokainen valjastaa kolme kamelia, jolloin kummallakin puolen on koiras,
joka vetää vain hihnasta, mutta keskellä kulkee naaras. Viimemainitun
selkään mies itse astuu, sitä ennen toimitettuaan niin, että emällä on
niin nuoret varsat kuin mahdollista, silloin kun hän sen viepi niiden
luota pois ja panee sen valjaisiin. Sillä heidän kamelinsa eivät
nopeudessa ole hevosia huonommat ja jaksavat sitä paitsi paljoa
paremmin kantaa kuormia.

103. En huoli kuvailla helleeneille, minkälainen kamelin ulkomuoto on,
koska he sen tietävät, mutta mitä he eivät kamelista tunne, sen tahdon
ilmaista. Kamelilla on takajaloissa neljä reittä ja neljä polvea, ja
sen siittimet ovat takajalkojen välissä ja kääntyneinä häntään päin.

104. Sellaista tapaa noudattamalla ja siten valjastamalla indialaiset
ratsastavat hakemaan kultaa, jolloin he laskevat niin, että tulevat
olemaan ryöstöpaikalla silloin, kun kuumuus on polttavimmillaan.
Kuumuuden vuoksi näet muurahaiset kätkeytyvät maan alle. Mutta näiden
ihmisten maassa on aurinko kuumimmillaan aamusin, ei, niinkuin muilla
ihmisillä, puolenpäivän aikaan, vaan sen noususta toriajan loppuun
saakka. Siihen aikaan se paahtaa paljoa ankarammin kuin puolenpäivän
aikaan Hellaassa, niin että kerrotaan ihmisten silloin vilvoittelevan
itseään vedessä. Keskipäivällä on melkein yhtä lämmintä muitten
ihmisten luona kuin indialaisten. Mutta päivän kallistuessa iltaa kohti
tulee aurinko heillä yhtä lämpimäksi kuin aamuaurinko muualla. Ja siitä
pitäen kylmenee yhä, kunnes päivänlaskussa on aika kylmä.

105. Sittenkun indialaiset, säkit mukanaan, ovat saapuneet paikalle,
täyttävät he nämä hiekalla ja ratsastavat mitä pikimmin takaisin.
Sillä, niinkuin persialaiset kertovat, tuntevat muurahaiset heti hajun
ja lähtevät ajamaan heitä takaa. Niille ei vedä nopeudessa vertoja
mikään muu eläin, niin että elleivät indialaiset pääsisi jonkun verran
edelle, sill'aikaa kun muurahaiset keräytyvät kokoon, ei yksikään
heistä pelastuisi. Koiraskamelit, jotka ovat huonompia juoksemaan kuin
naaraat ja laahaavat mukana, lasketaan sitten irti, ei kuitenkaan
yht'aikaa molempia. Mutta naaraat, jotka muistelevat jälkeensä
jättämiään varsoja, eivät ollenkaan hellitä. Siten saavat, kuten
persialaiset väittävät, indialaiset enimmän kultansa, sillä sitä
kultaa, jonka he omasta maastaan kaivavat, on harvemmassa.

106. Maailman äärimmäiset seudut ovat tavallaan saaneet jaloimmat
luonnontuotteet, samoin kuin Hellas on saanut suotuisimmin tasoitetut
vuodenajat. Ensinnä näet on idässä äärimmäisenä asutuista maista India,
niinkuin vähän aikaisemmin olen maininnut. Siellä ensiksi ovat
nelijalkaiset eläimet ja linnut paljoa suuremmat kuin muissa maissa,
paitsi hevosia (nämä ovat nimittäin pienemmät meedialaisia hevosia,
joita kutsutaan nesalaisiksi); toiseksi siellä on rajaton määrä kultaa,
osaksi kaivettua, osaksi jokien kuljettamaa ja osaksi osoittamallani
tavalla ryöstettyä. Viljelemättömät puut kantavat siellä hedelmänä
villaa, joka kauneudessa ja hyvyydessä voittaa lampaan villan; ja
indialaiset käyttävät näistä puista tehtyjä vaatteita.

107. Etelään päin taas on viimeisenä asutuista maista Arabia, ja se on
ainoa kaikista maista, missä libanotos, mirhami, kasia, kaneli ja
ledanon kasvavat. Kaikki nämä aineet hankkivat arabialaiset itselleen
suurella vaivalla, paitsi mirhamia. Libanotoksen he kokoovat
polttamalla styrax-puuta, jota foinikialaiset tuottavat helleenien
maahan. Näitä libanotosta kantavia puita näet vartioivat siivekkäät,
kooltaan pienet ja ulkomuodoltaan kirjavat käärmeet, suuri joukko
kunkin puun ympärillä; nämä ne ovat, jotka suurissa parvissa lähtevät
Egyptiä kohti. Eikä niitä millään muulla voi ajaa puitten luota pois
kuin styraxin savulla.

108. Arabialaiset kertovat myös, että koko maa tulisi täyteen näitä
käärmeitä, jollei niiden kävisi jotenkin niinkuin ymmärsin tapahtuvan
kyykäärmeille. Nähtävästi on jumalallinen kaitselmus viisaana, niinkuin
se luonnollisesti onkin, tehnyt kaikki ne eläimet, jotka ovat
pelkurimaiset ja syötävät, erittäin sikiäviksi, jotteivät syötäessä
joutuisi sukupuuttoon, mutta ne, jotka ovat hirveitä ja tuottavat
vastusta, vain vähän sikiäviksi. Niinpä jänis, jota jokainen eläin,
lintu ja ihminen pyytää, on niin kovin hedelmällinen. Se on ainoa
eläin, jolla on moninkertainen hedelmöityminen, niin että samalla
kertaa yksi sikiö on karvainen, toinen alaston, kolmas juuri muodostuu
kohdussa ja neljäs vasta sikiytyy. Niin on tämän asian laita.
Naarasleijona sitä vastoin, joka on väkevin ja rohkein eläin, synnyttää
vain kerran elämässään ja silloin vain yhden poikasen. Sillä samalla
kuin se synnyttää, se yhdessä sikiön kanssa viskaa pois kohtunsa.
Siihen on seuraava seikka syynä. Kun poikanen emässä alkaa liikkua,
niin se raatelee kohtua, koska sillä on kaikista eläimistä terävimmät
hampaat. Ja kasvaessaan se tulee kynsimistään kynsineeksi sitä, niin
että kun synnytyshetki on käsillä, ei koko kohtuun ole jäänyt yhtään
eheää paikkaa.

109. Niin myös, jos kyykäärmeet ja Arabiassa asuvat siivekkäät käärmeet
sikiäisivät luontonsa mukaisesti, ei ihmisten olisi mahdollista elää.
Mutta nytpä, kun parit yhtyvät ja koiras juuri siittää ja heittää
siemenensä, karkaa naaras sen kaulaan ja imeytyy siihen kiinni eikä
hellitä, ennenkun se on sen syönyt suuhunsa. Koiras siis kuolee
mainitulla tavalla, mutta naaras kärsii seuraavan rangaistuksen
koiraksen taposta. Isänsä puolesta kostaen vielä kohdussa olevat sikiöt
syövät emänsä, ja syötyään puhki vatsan ne tunkeutuvat ulos. Mutta muut
käärmeet, jotka eivät ole vahingollisia ihmisille, munivat ja hautovat
suuren määrän poikasia. Nytpä on kyykäärmeitä kautta koko maan, mutta
siivekkäitä käärmeitä on lukuisasti Arabiassa, vaan niitä ei ole
missään muualla. Siitä syystä näyttää siltä kuin niitä olisi niin
paljon.

110. Mainitun libanotoksen arabialaiset hankkivat itselleen
ylläkerrotulla tavalla, kasian taas seuraavalla. He sitovat vuotia ja
nahkoja ruumiinsa ympäri ja kasvoilleen, paitsi silmilleen, ja lähtevät
sitten kasian hakuun. Se kasvaa eräässä järvessä, joka ei ole varsin
syvä ja jonka ympärillä ja sisässä asustaa joitakin siivellisiä
eläimiä, jotka jokseenkin muistuttavat yökköjä, vikisevät kovasti ja
pitävät urhoollisesti puoliaan. Ne täytyy torjua silmiltään ja sitten
niittää kasia.

111. Mutta kanelin he keräävät vielä ihmeellisemmällä tavalla. Missä se
kasvaa ja mikä maa sen tuottaa, sitä he eivät saata mainita, muuta kuin
että muutamat todenmukaisesti väittävät sen kasvavan niillä seuduin,
missä Dionysosta kasvatettiin. Kerrotaan, että näitä puikkoja, joita me
foinikialaisten mukaan kutsumme kinamomoniksi [s.o. kaneliksi], tuovat
suuret linnut, jotka kantavat niitä pesiinsä. Ja ne ovat laatineet
pesänsä savesta jyrkille vuorille, minne ihminen ei mitenkään pääse.
Tämän vuoksi ovat siis arabialaiset keksineet seuraavan juonen. He
hakkaavat kuolleitten härkien, aasien ja muiden juhtien lihan
kappaleiksi ja toimittavat niin suuria kappaleita kuin suinkin
mainittuihin paikkoihin, asettavat ne lähelle pesiä ja lähtevät kauas
pois niistä. Silloin lentävät linnut alas ja vievät lihakappaleet
pesiinsä, mutta viimemainitut eivät kestä niin suurta painoa, vaan
särkyvät ja putoovat maahan, jolloin ihmiset tulevat paikalle
korjaamaan kanelin. Sillä tavoin se kerätään kokoon ja saapuu sitten
sieltä muihin maihin.

112. Ledanon taas, jota arabialaiset kutsuvat ladanoniksi, syntyy vielä
ihmeellisemmällä tavalla kuin edellinen. Se syntyy näet mitä
pahanhajuisimmasta aineesta, mutta on kuitenkin hyvänhajuisin. Sitä
tavataan nimittäin pukkien parrassa, missä se kasvaa niinkuin pihka
puissa. Sitä käytetään useiden voiteitten tekoon ja varsinkin sitä
arabialaiset käyttävät suitsuttaessaan.

113. Sen verran olkoon sanottu suitsutusaineista. Mutta Arabianmaassa
vallitsee sanomattoman suloinen tuoksu. Siellä on kahta ihmeellistä
lajia lampaita, joita ei ole missään muualla. Toisella niistä on
pitkät, ainakin kolmen kyynärän pituiset hännät. Jos annettaisiin
niiden laahata maata, niin lampaat saisivat haavoja, kun hännät
hankautuisivat maata vasten. Mutta nyt osaa jokainen paimen ainakin
jonkun verran veistellä puuta. Niinpä he tekevät pieniä vaunuja ja
sitovat ne lammasten häntiin, niin että kiinnittävät kunkin eläimen
häntään yhdet vaunut. Toisella lammaslajilla taas on leveät, jopa
kyynärän levyiset hännät.

114. Lounaaseen päin asutuista maista leviää Etiopianmaa. Se tuottaa
paljon kultaa, suunnattoman suuria norsuja, pelkkiä istuttamattomia
puita ja ebenpuuta. Ja siinä asuvat mitä kookkaimmat, kauniimmat ja
pitkäikäisimmät ihmiset.

115. Nämä ovat äärimmäiset maat Aasiassa ja Libyassa. Mutta mitä tulee
niihin Europan äärimmäisiin seutuihin, jotka ovat lännessä päin, en voi
varmuudella sanoa niistä mitään. Sillä minä puolestani en voi uskoa,
että on olemassa joki, jota barbarit kutsuvat Eridanokseksi, joka
laskee pohjoisessa olevaan mereen ja jonka varsilta kertomuksen mukaan
meripihka tulee. Enkä tiedä, onko olemassa Tinasaaria, joista tina
meille tuodaan. Sillä itse Eridanos-nimi todistaa, että se on
helleeniläinen eikä vieraskielinen, ja että se on jonkun runoilijan
sepittämä. Toiseksi en ole, vaikka olen nähnyt vaivaa saadakseni
asiasta selvän, keltään silmännäkijältä voinut kuulla, onko todella
merta sillä kulmalla Europpaa. Joka tapauksessa tina ja meripihka
tulevat meille Europan äärimmäisistä seuduista.

116. Europan pohjois-osissa näkyy olevan kaikkein suurin määrä kultaa.
Millä tavoin se saadaan, sitä en voi varmuudella sanoa, kerrotaan vaan,
että sen ryöstävät aarnikotkilta yksisilmäiset miehet, niinsanotut
arimaspit. Mutta minä en voi uskoa, että muka olisi olemassa
yksisilmäisiä miehiä, jotka muuten ovat samanluontoiset kuin muut
ihmiset. Näyttää siis siltä kuin juuri äärimmäisissä seuduissa, jotka
ympäröivät ja sulkevat sisäänsä muun maan, tavattaisiin ne
luonnontuotteet, joita me pidämme jaloimpina ja harvinaisimpina.

117. Aasiassa on olemassa tasanko, jota kaikkialta ympäröi vuori, ja
siinä viisi kalliorotkoa. Tämä tasanko oli muinoin khorasmien hallussa,
ollen khorasmien itsensä, hyrkanien, parthilaisten, sarangien ja
thamanalaisten rajamailla. Mutta siitä pitäen, kun persialaisilla on
ollut valta käsissään, se tasanko on kuninkaan oma. Sitä ympäröivästä
vuoresta virtaa suuri joki, jonka nimi on Akes. Tämä kasteli ennen
näiden mainittujen kansojen maita, haaraantumalla viiteen eri suuntaan
ja kulkien joka rotkon läpi kunkin maahan. Mutta siitä perin, kun
mainitut kansat ovat tulleet Persian vallan alle, he ovat joutuneet
tällaiseen pulaan. Kuningas on rakentanut patoja rotkoihin ja pannut
sulkuportin kunkin rotkon eteen. Kun nyt vesi on suljettu ja estetty
pääsemästä pois, muuttuu vuorien välinen tasanko mereksi, koska joki
laskee siihen, mutta ei pääse minnekään pois. Niinmuodoin kun
asujamilla, jotka ennen olivat tottuneet käyttämään vettä, ei enää
ollut sitä käytettävissä, niin he joutuivat suureen hätään. Talvisin
näet Jumala kyllä antaa sadetta heille, niinkuin muillekin ihmisille,
mutta kesäisin, kun he kylvävät hirssiä ja sesamia, he ovat veden
tarpeessa. Kun nyt siis heille ei suoda mitään vettä, niin he tulevat
vaimoineen persialaisten maahan ja asettuvat kuninkaan ovelle huutamaan
ja ulvomaan. Silloin kuningas käskee avaamaan tasangolle vievät portit
niille heistä, jotka eniten vettä tarvitsevat. Kun nyt heidän maansa on
kylläkseen imenyt vettä, suljetaan se portti, ja kuningas käskee
avaamaan toisen portin niille, jotka muiden joukosta eniten tarvitsevat
vettä. Ja niinkuin minä kuulemasta tiedän, niin kuningas tällä
avaamisella tuottaa itselleen suuria summia, lukuunottamatta veroa.

118. Niin on asianlaita. -- Mutta yhdelle niistä seitsemästä miehestä,
jotka olivat tehneet kapinan, Intafreneelle, sattui, että hän heti
kapinan jälkeen erään ylimielisen teon johdosta seuraavalla tavalla
kuoli. Hänellä oli näet asiaa kuninkaalle ja hän tahtoi mennä sisälle
kuninkaanlinnaan. Sillä oli olemassa semmoinen laki, että ne, jotka
olivat nousseet kapinaan maagia vastaan, pääsivät kuninkaan luo ilman
edelläkäyvää ilmoitusta, paitsi jos kuningas sattui lepäämään vaimonsa
kanssa. Intafrenes ei siis katsonut kenenkään tarvitsevan ilmoittaa
häntä, vaan koska hän oli yksi noista seitsemästä, niin hän tahtoi
mennä sisälle. Mutta ovenvartija ja ilmoittaja eivät sitä sallineet,
väittäen että kuningas paraillaan lepäsi vaimonsa kanssa. Silloin
Intafrenes, joka arveli heidän valehtelevan, teki näin. Hän tempaa
tikarinsa ja leikkaa heiltä poikki korvat ja nenät, jotka hän pujotti
hevosensa suitsiin; ne hän sitten sitoi heidän kaulaansa ja laski
heidät menemään.

119. Hepä näyttäytyivät kuninkaalle ja mainitsivat syyn, minkä vuoksi
heidän oli niin käynyt. Dareios, joka pelkäsi, että nuo kuusi
liittoutunutta olivat tehneet sen yhteisestä päätöksestä, lähetti
noutamaan luokseen kunkin yksitellen ja tutki jokaisen mielipidettä,
saadakseen selville, hyväksyivätkö he sen, mikä oli tapahtunut.
Huomattuaan, että Intafrenes ei ollut tekoaan tehnyt yksissä neuvoin
muiden kanssa, Dareios otatti kiinni tämän lapsineen ja kaikkine
miespuolisine omaisineen, siinä lujassa vakaumuksessa, että
viimemainittu sukulaistensa kanssa valmisteli kapinaa häntä vastaan. Ja
vangittuaan heidät hän heitätti heidät kuolemaantuomittujen vankilaan.
Mutta Intafreneen vaimo kulki kuninkaanlinnan ovella itkemässä ja
vaikeroimassa. Aina vain tätä samaa tekemällä hän vihdoin herätti
Dareioksen säälin, niin että kuningas lähetti sanansaattajan, joka
lausui näin: "Oi vaimo, kuningas Dareios antaa sinun pelastaa yhden
vangituista omaisistasi, sen, minkä kaikkien joukosta tahdot valita."
Mietittyään vaimo vastasi näin: "Jos kuningas suo minulle yhden hengen,
niin minä kaikkien joukosta valitsen veljeni." Saatuaan sen kuulla
Dareios ihmetteli vastausta ja lähetti julistajallaan tämän sanan: "Oi
vaimo, kuningas kysyy sinulta, mitä sinä ajattelet, kun sinä jätit
miehesi ja lapsesi sikseen, mutta valitsit veljesi jäämään eloon,
hänet, joka kuitenkin on sinulle lapsiasi vieraampi ja vähemmän rakas
kuin miehesi." Hänpä vastasi näin: "Oi kuningas, saattaahan minulle
tulla toinen mies, jos Jumala niin tahtoo ja muita lapsia, jos minä
kadotan nämä. Mutta koska isäni ja äitini eivät enää ole elossa, en
minä millään tavalla voi saada toista veljeä. Tätä minä ajattelin
sanoessani niin." Hyvinpä näytti vaimo puhuvan Dareioksen mielestä, ja
kuningas laski vapaaksi sekä sen, jota vaimo pyysi, että vanhimman
lapsista, sillä vaimon käytös oli miellyttänyt Dareiosta. Mutta kaikki
muut hän surmautti. Sanotulla tavalla siis yksi noista seitsemästä
joutui turmioon.

120. Jotenkin siihen aikaan, jolloin Kambyses oli sairaana, sattui
seuraava tapaus. Sardeen käskynhaltijana oli Kyroksen asettama
persialainen mies, nimeltä Oroites. Hänenpä teki mieli ryhtyä erääseen
jumalattomaan tekoon. Vaikka hän näet ei ollut mitään pahaa kärsinyt
eikä mitään loukkaavaa sanaa kuullut samolaisen Polykrateen puolelta,
eipä edes ennen ollut nähnytkään häntä, halusi hän kuitenkin ottaa
kiinni ja tuhota hänet ja, niinkuin useammat kertovat, seuraavasta
syystä. Oroites ja muuan toinen, Mitrobates niminen persialainen, joka
hallitsi Daskyleionin piiriä, istuivat kerran kuninkaan ovella; ja
siinä jutellessaan he joutuivat riitaan. Heidän siinä kiistellessään
kunnostaan Mitrobates sanoi moittien: "Vai sinäkö tässä tahdot olla
miesten joukossa, sinä, joka et ole kuninkaalle hankkinut Samos-saarta,
joka sijaitsee aivan sinun piirisi ääressä ja joka on niin helppo
vallata, että eräs maanasujamista viidentoista raskasaseisen
keralla nousi kapinaan, valtasi saaren ja hallitsee sitä vieläkin
itsevaltiaana." Muutamat väittävät siis, että Oroites, kuultuaan tämän
ja harmissaan häväistyksestä, alkoi vähemmän haluta kostaa sille, joka
näin oli sanonut, kuin kerrassaan tuhota Polykrateen, jonka takia hän
oli joutunut huonoon huutoon.

121. Toiset ja harvemmat taas sanovat, että Oroites lähetti Samokseen
kuuluttajan pyytämään jotain -- ei näet kerrota mitä. Silloin juuri
Polykrates sattui makaamaan miestuvassa ja hänen luonaan oli myös
teolainen Anakreon. Ja joko sitten, koska Polykrates jostain syystä
tahallaan tahtoi näyttää halveksivansa Oroiteen valtaa, tai jostakin
sattumasta tapahtui seuraavalla tavalla. Kun nimittäin Oroiteen airut
saapui ja kertoi asiansa, niin Polykrates joka sattui makaamaan kasvot
seinään päin, ei yhtään kääntynyt eikä vastannut mitään.

122. Nämä kaksi aihetta Polykrateen kuolemaan kerrotaan, ja kullakin on
lupa uskoa, kumpaako tahtoo. -- Niinpä Oroites, joka oleskeli
Maiandros-joen yläpuolella sijaitsevassa Magnesiassa, lähetti erään
lyydialaisen miehen, Gygeen pojan Myrsoksen, viemään sanoman
Samos-saareen, koska hän tunsi hyvin Polykrateen mielen. Polykrates on
nimittäin, mikäli me tiedämme, ensimäinen helleeni, joka alkoi ajatella
merivaltaa, lukuunottamatta knossolaista Minosta, ja jos mahdollisesti
joku muu ennen häntä lienee hallinnut merta. Mutta niinsanottua
ihmissyntyä olevista henkilöistä on Polykrates ensimäinen, ja hänellä
oli vahvat toiveet saada haltuunsa Ioonia ja saaret. Oroites, joka
tiesi hänen semmoista miettivän, lähetti näin kuuluvan sanoman: "Näin
sanoo Oroites Polykrateelle. Minä tiedän, että sinä tavoitat suuria,
mutta että sinulla ei ole aikeitasi vastaavia varoja. Jos nyt teet
niinkuin esitän, tulet sekä kohottamaan omaa asemaasi että pelastamaan
minut. Kuningas Kambyses väijyy näet henkeäni, ja siitä olen saanut
varman tiedon. Toimita nyt minut itseni ja rahani pois täältä, pidä
itse osa niistä ja anna minun pitää osani. Ja mikäli rahoista riippuu,
tulet hallitsemaan koko Hellasta. Mutta jos et usko minua mitä rahoihin
tulee, niin lähetä se, joka on uskotuimpanasi, ja hänelle minä tahdon
näyttää ne."

123. Ehdotuksen kuultuaan Polykrates ihastui ja suostui siihen. Ja
koska hän nähtävästi kovin halusi rahoja, niin hän ensiksi lähetti
erään maanmiehistään, Maiandrioksen, Maiandrioksen pojan, joka oli
hänen kirjurinsa ja joka vähää myöhemmin pyhitti kaikki Polykrateen
miestuvassa olevat merkilliset koristukset Heran temppeliin. Mutta kun
Oroites sai tietää, että hänellä oli odotettavissa tiedustelija, niin
hän teki seuraavalla tavalla. Hän täytti kivillä kahdeksan arkkua
vähäistä vaille reunoja myöten, kaasi peitteeksi kivien päälle kultaa,
sulki arkut kiinni ja piti ne valmiina. Kun Maiandrios tuli ja näki ne,
ilmoitti hän näkemänsä Polykrateelle.

124. Niinpä Polykrates läksi sinne, vaikka tietäjät paljon epäsivät, ja
myös ystävät, ja lisäksi vielä hänen tyttärensä oli nähnyt seuraavan
unennäön. Hänestä näytti silta kuin hänen isänsä olisi riippunut
korkealla ilmassa, jolloin Zeus häntä pesi ja aurinko voiteli. Tämän
unen nähtyään hän teki kaiken voitavansa estääkseen Polykratesta
matkustamasta Oroiteen luo ja vielä tämän astuessa viisikymmensoutu
laivaansa, hän huusi isälleen pahoja aavistuksiaan. Silloin isä uhaten
virkkoi, että jos hän itse ehona palajaisi, tytär saisi kauan olla
neitseenä. Mutta tytär rukoili, että uhkaus kävisi täytäntöön; hän
tahtoi näet ennen olla enemmänkin aikaa neitseenä kuin kadottaa isänsä.

125. Mutta mistään neuvosta välittämättä Polykrates purjehti Oroiteen
luo, ottaen myötänsä useiden muiden toveriensa muassa myös erään
krotonilaisen miehen, Demokedeen, Kallifonin pojan, joka oli lääkäri ja
ammatissaan taitavin aikalaisistaan. Vaan saavuttuaan Magnesiaan
Polykrates joutui kurjasti turmioon, tavalla, joka ei ollut hänen
itsensä eikä hänen ajatustapansa arvoinen. Sillä lukuunottamatta
Syrakusan itsevaltiaita, ei yksikään muista helleeniläisistä
itsevaltiaista mielenjaloudessa ansaitse vertailua Polykrateen kanssa.
Siispä Oroites surmautti hänet tavalla, jota ei sovi kertoakaan, ja
ristiinnaulitsi hänet. Kaikki ne Polykrateen seuralaisista, jotka
olivat samolaisia, Oroites laski pois, kehoittaen heitä kiittämään
häntä vapaaksi pääsemisestään; mutta kaikki häntä seuranneet
kestiystävät ja palvelijat hän teki orjiksi ja piti heidät hallussaan.
Ja kun tällöin Polykrates riippui ilmassa, kävi hänen tyttärensä koko
uni toteen. Sillä joka kerta kun satoi, niin häntä pestiin, ja silloin
kun hänen ruumiistaan tunki pinnalle visvaa, niin aurinko voiteli
häntä.

126. Semmoisen lopun sai Polykrateen suuri onni. Mutta vähän aikaa
myöhemmin saavutti kosto Polykrateen surmasta myös Oroiteen. Sillä
Kambyseen kuoleman ja maagien kuninkuuden jälkeen Oroites viipyi
Sardeessa, millään tavoin hyödyttämättä persialaisia, joilta
meedialaiset olivat riistäneet hallituksen. Siinä sekasorrossa hän
päinvastoin tappoi Daskyleionin käskynhaltijan Mitrobateen, joka oli
herjannut häntä Polykrateen vallan vuoksi, tappoipa myös Mitrobateen
pojan Kranaspeen, molemmat persialaisten kesken arvossapidettyjä
miehiä, ja teki myös kaikenmoisia muita ylimielisiä tekoja. Niinpä kun
hänen luokseen tuli muuan Dareioksen sanansaattaja, eikä sanoma ollut
hänelle mieleen, hän tämän paluumatkalla murhautti hänet asettamalla
tien varrelle miehiä väijyksiin ja antoi murhan jälkeen piiloittaa
miehen hevosineen päivineen.

127. Niin pian kun Dareios sai käsiinsä hallituksen, teki hänen
mielensä kostaa Oroiteelle kaikista hänen rikoksistaan ja varsinkin
Mitrobateen ja hänen poikansa surmasta. Mutta hänestä ei näyttänyt
hyvältä lähettää sotajoukkoa suoraa päätä häntä vastaan, katsoen
siihen, että vielä vallitsi yleinen sekasorto, että hän itse äskettäin
oli saanut hallituksen ja että hän kuuli Oroiteen olevan erittäin
mahtavan; hänellä oli nimittäin henkivartijoina persialaisia ja
hallussaan Fryygian, Lyydian ja Ioonian piirit. Tämän vuoksi Dareios
niinmuodoin ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen. Hän kutsui kokoon
arvokkaimmat persialaiset ja lausui heille näin: "Oi persialaiset, kuka
teistä ottaisi viekkaudella, mutta ei väkivallalla eikä hälinällä
täyttääkseen minulle erään tehtävän? Sillä missä viekkaus on tarpeen,
ei väkivallalla ole mitään virkaa. Kuka teistä siis joko toisi Oroiteen
elävänä minulle tai tappaisi hänet? Sillä hänhän ei ole ollenkaan
hyödyttänyt persialaisia, vaan päinvastoin tehnyt heille paljon pahaa.
Niinpä hän ensiksi on tuhonnut kaksi meistä, Mitrobateen ja hänen
poikansa, ja sitten hän tappaa ne, jotka minä olen lähettänyt kutsumaan
häntä pois, ilmaisten siten sietämätöntä ylimielisyyttä. Ennenkun hän
siis tuottaa jotain suurempaa pahaa persialaisille, täytyy meidän
suistaa hänet kuolemalla."

128. Näin Dareios kyseli, ja kolmekymmentä miestä heidän joukostaan
tarjoutui, itsekukin tahtoen toimittaa tehtävän. Heidän siitä
riidellessään Dareios pidätti heitä käskien heittämään arpaa. Heidän
arpoessaan sai arvan Bagaios, Artonteen poika. Sen saatuaan Bagaios
teki näin. Hän kirjoitti joukon useita eri aineita käsitteleviä
kirjeitä, painoi niihin Dareioksen sinetin ja meni sitten, muassaan
kirjeet, Sardeeseen. Saavuttuaan perille ja tultuaan Oroiteen eteen,
hän otti esille kunkin kirjeen yksitellen ja antoi ne kuninkaallisen
kirjurin luettavaksi. Kaikilla käskynhaltijoilla on nimittäin
kuninkaalliset kirjurit. Bagaios antoi kirjeet koetellakseen
henkivartijoita, olisivatko he valmiit luopumaan. Nähdessään heidän
suuresti kunnioittavan kirjeitä ja vielä enemmän kirjeiden sisällystä
hän antoi toisen kirjeen, jossa oli nämä sanat: "Oi persialaiset,
kuningas Dareios kieltää teitä olemasta Oroiteen henkivartijoina."
Kuultuaan tämän he laskivat keihäät maahan hänen eteensä. Kun Bagaios
näki heidän uskovan mitä kirje sisälsi, niin hän rohkaistuna antoi
kirjurille viimeisen kirjeen, jossa sanottiin: "Kuningas Dareios käskee
Sardeessa olevia persialaisia tappamaan Oroiteen." Sen kuultuaan
henkivartijat tempasivat tikarinsa ja tappoivat heti Oroiteen. Siten
persialaisen Oroiteen saavutti kosto samolaisen Polykrateen surmasta.

129. Kun vangit olivat tulleet Susaan, ja Oroiteen rahat oli tuotu
sinne, sattui vähän aikaa myöhemmin, että kuningas Dareios
metsästysretkellä hyppäsi hevosen selästä ja nyrjäytti jalkansa. Ja
nähtävästi jalka nyrjähti ankaranpuoleisesti, sillä kehräsluu meni
sijoiltaan. Ja koska hänellä jo ennestäänkin oli tapana pitää
ympärillään semmoisia egyptiläisiä, joita katsottiin etevimmiksi
lääketaidossa, niin hän silloinkin käytti niitä. Mutta ne käänsivät ja
väänsivät jalkaa niin, että tekivät sen vieläkin pahemmaksi. Niinpä
Dareios seitsemään päivään ja seitsemään yöhön ei saanut kivulta unta.
Kun nyt kahdeksantena päivänä hänen tilansa oli huono, niin joku, joka
jo ennen Sardeessa oli kuullut puhuttavan krotonilaisen Demokedeen
taidosta, ilmoitti siitä Dareiokselle. Tämä käski tuoda Demokedeen mitä
pikimmin luokseen. Niin pian kun he löysivät hänet jostakin Oroiteen
vankien joukosta, missä hän kenenkään huomaamatta oleskeli, toivat he
hänet saapuville kahleitaan laahaten ja repaleihin puettuna.

130. Kun hänet oli asetettu Dareioksen eteen, kysyi tämä, ymmärsikö hän
ammattiaan. Toinen ei myöntänyt, koska pelkäsi, että jos hän ilmaisisi
itsensä, hän ei koskaan pääsisi takaisin Hellaaseen. Mutta Dareios
huomasi selvästi, että hän teki verukkeita, vaikka tunsi asiansa, ja
käski niitä, jotka olivat hänet tuoneet, panemaan esille ruoskia ja
tutkaimia. Silloin Demokedes ilmaisi itsensä, väittäen, että hän tosin
ei varmasti ammattia osannut, mutta että hän seurustelemalla erään
lääkärin kanssa oli huononlaisesti oppinut sitä. Kun Dareios sittemmin
uskoi asiansa hänelle, niin hän noudattaen helleeniläistä lääketaitoa
ja käyttämällä lieviä keinoja ankarien jälkeen auttoi kuninkaan saamaan
unta. Ja vähässä ajassa hän saattoi terveeksi kuninkaan, joka ei enää
toivonut koskaan jalastaan saaliista tulevan. Tämän jälkeen Dareios
lahjoitti Demokedeelle kaksi paria kultaisia kahleita. Mutta tämä
kysyi, tahtoiko kuningas tahallaan tehdä hänen onnettomuutensa
kaksinkertaiseksi siitä syystä, että hän oli tehnyt hänet terveeksi.
Tämä sana miellytti Dareiosta ja hän lähetti hänet naisväkensä luo. Ja
kuohilaat veivät ja näyttelivät häntä sanoen naisille, että tämä oli
se, joka oli pelastanut kuninkaan hengen. Ja kukin naisista ammensi
maljallaan kultaa ja lahjoitti Demokedeelle niin runsaat antimet, että
häntä seuraava Skiton niminen kotiorja kokosi maljoista putoavat
staterit, jolloin hänelle kertyi aika suuri joukko kultaa.

131. Tämä Demokedes oli seuraavalla tavalla saapunut Krotonista ja
tullut Polykrateen tuttavuuteen. Hän eleli Krotonissa riidassa isänsä
kanssa, joka oli äreäluontoinen. Ja koska Demokedes ei voinut sietää
tätä, niin hän jätti hänet ja läksi pois Aiginaan. Hän asettui sinne ja
voitti jo ensimäisenä vuotena muut lääkärit, vaikka hänellä ei ollut
niitä työkaluja, joita tähän ammattiin tarvitaan. Ja toisena vuotena
aiginalaiset valtion puolesta antoivat hänelle palkaksi talentin, mutta
kolmantena vuotena atenalaiset antoivat sata minaa, neljäntenä taas
Polykrates kaksi talenttia. Näin tavoin Demokedes saapui Samokseen, ja
tästä miehestä alkaen krotonilaiset lääkärit saivat varsin suuren
maineen.

132. Kun nyt Demokedes Susassa oli parantanut Dareioksen, oli hänellä
sangen suuri omaisuus ja hän pääsi kuninkaan pöytäkumppaniksi; ja,
lukuunottamatta sitä ainoaa, että hän ei päässyt takaisin Hellaaseen,
oli hänellä kaikki tarjona. Ja kun ne egyptiläiset lääkärit, jotka
ennen olivat koettaneet parantaa kuningasta, piti ristiinnaulittaman,
syystä että helleeniläinen lääkäri oli heidät voittanut, niin hän
rukoilemalla kuningasta heidän puolestaan pelasti heidät. Edelleen hän
pelasti muutaman eliläisen, joka oli seurannut Polykratesta ja
kenenkään huomaamatta oleskeli orjien joukossa. Sanalla sanoen
Demokedes merkitsi erinomaisen paljon kuninkaan luona.

133. Vähän aikaa tämän jälkeen sattui toinen tällainen tapaus. Atossa,
Kyroksen tytär ja Dareioksen vaimo, sai rintaansa paiseen, joka
sittemmin puhkesi ja syöpyi laajemmalle. Niin kauan kun se vielä oli
pieni, hän häpesi ja salasi sitä eikä ilmaissut sitä kenellekään. Mutta
kun se kääntyi häijyksi, noudatti hän luoksensa Demokedeen ja näytti
sen hänelle. Tämä sanoi tekevänsä kuningattaren terveeksi, mutta
vannotti häntä tekemään hänelle sen vastapalveluksen, jota hän sitten
pyytäisi. Mutta mitään sopimattomia hän ei aikonut pyytää.

134. Niin pian kun Demokedes sitten lääkitsemällä oli tehnyt Atossan
terveeksi, niin tämä, niinkuin Demokedes oli opettanut, puhui vuoteessa
Dareiokselle näin: "Oi kuningas, vaikka sinulla on niin suuri valta,
istut sinä joutilaana etkä laske persialaisten vallan alle mitään muuta
kansaa tai valtakuntaa. Mutta onhan kohtuullista, että mies, joka on
nuori ja suurien rikkauksien valtias, myös osoittaa jotakin saavansa
aikaan. Kahdessa suhteessa sinulle on hyödyllistä tehdä niin,
ensinnäkin, jotta persialaiset ymmärtäisivät, että heitä hallitsemassa
on mies, ja toiseksi, jotta kuluttaisivat voimansa sodassa eivätkä
joutilaisuudessa eläen ryhtyisi salajuoniin sinua vastaan. Nythän sinä
saatat suorittaa jonkun teon, niin kauan kun iältäsi olet nuori. Sillä
sitä myöten kuin ruumis kasvaa, kasvavat myös sielunvoimat, mutta sen
riutuessa nämäkin riutuvat ja tylsistyvät kaikkiin tehtäviin." Näin
Atossa saamansa ohjeen mukaan lausui, mutta kuningas vastasi näin: "Oi
vaimo, sinä olet maininnut kaiken sen, minkä minä itsekin aion tehdä.
Minä olen nimittäin päättänyt rakentaa sillan tältä mantereelta
toiselle ja sitten lähteä sotaretkelle skyyttejä vastaan. Ja tämä on
oleva tehty ennen pitkää." Siihen Atossa virkkoi näin: "Pidä nyt
varasi, ja jätä tällä kertaa matka skyyttien maahan sikseen. Nehän
tulevat olemaan vallassasi, kun vain tahdot. Vaan lähde sinä Hellasta
vastaan. Sillä sen johdosta, mitä olen kuullut, haluan saada
lakonilaisia, argolaisia, attikalaisia ja korinttolaisia
palvelijattaria. Onhan sinulla mies, joka kaikista paraiten osaa
näyttää kaikkea ja olla oppaana Hellaassa, nimittäin se, joka sinun
jalkasi paransi." Dareios vastasi: "Oi vaimo, koska nyt sinusta näyttää
hyvältä, että ensiksi koettelemme Hellasta, niin minusta tuntuu
paremmalta ensin yhdessä hänen kanssaan, jonka sinä mainitset, lähettää
muutamia persialaisia vakoojia sinne tarkastamaan ja katsomaan sekä
ilmoittamaan meille kaikki asiat. Ja saatuaan selvän kaikesta minä
sitten tahdon kääntyä heitä vastaan."

135. Näin Dareios virkkoi ja -- tuumasta toimeen. Sillä heti kun päivä
valkeni, kutsui hän eteensä viisitoista arvossapidettyä miestä, käski
heidän seurata Demokedesta ja käydä kaikissa Hellaan rannikkopaikoissa.
Mutta heidän piti katsoman, ettei Demokedes karkaisi heidän luotaan,
vaan kaikin mokomin tuoda hänet takaisin. Annettuaan heille sen
toimeksi Dareios toiseksi kutsui eteensä Demokedeen itsensä ja pyysi
häntä selittämään ja näyttämään koko Hellaan persialaisille, mutta
sitten tulemaan takaisin. Ja hän käski häntä ottamaan ja viemään kaiken
irtaimen omaisuutensa lahjaksi isälleen ja veljilleen, sanoen antavansa
hänelle sijaan moninkertaisesti. Lisäksi hän sanoi antavansa lahjaksi
kuormalaivan, jonka oli täyttänyt kaikenmoisilla hyvyyksillä, ja jonka
oli määrä purjehtia hänen mukanaan. Tätä ei Dareios minun luullakseni
missään vilpillisessä mielessä ilmoittanut. Mutta Demokedes, joka
pelkäsi, että Dareios koetteli häntä, ei suinpäin syössyt ottamaan
vastaan kaikkea, vaan sanoi jättävänsä jälkeensä osan paikoilleen,
jotta hänellä se olisi palattuaan takaisin; kuormalaivan, jonka Dareios
ilmoitti antavansa lahjaksi hänen veljilleen, hän kuitenkin sanoi
ottavansa vastaan. Ja annettuaan myös tälle yllämainitut tehtävät
Dareios lähetti heidät luotaan merenrannalle.

136. Nämä läksivät alas Foinikiaan ja siellä olevaan Sidonin
kaupunkiin, miehittivät heti kaksi kolmisoutulaivaa ja täyttivät
niitten mukana myös suuren kuljetuslaivan kaikenmoisilla hyvyyksillä.
Saatuaan kaikki valmiiksi he purjehtivat Hellaaseen, ja kulkien läheltä
maata he katselivat ja kuvasivat Hellaan rannikkoa, kunnes katseltuaan
sen enimmät ja huomattavat paikat saapuivat Italiaan Taras-kaupunkiin.
Tämän kaupungin kuningas, Aristofilides, tehdäkseen palveluksen
Demokedeelle, ensiksi otatti meedialaisten laivoista irti peräsimet ja
pidätti toiseksi itse persialaiset muka vakoojina. Heidän ollessaan
tässä pulassa, Demokedes saapui Krotoniin. Ja kun hän jo oli saapunut
kotiinsa, niin Aristofilides laski persialaiset irti ja antoi heille
takaisin sen, minkä oli ottanut pois heidän laivoistaan.

137. Persialaiset purjehtivat sieltä ajaakseen Demokedesta takaa ja
saapuivat Krotoniin, jossa tapasivat hänet torilla ja tarttuivat kiinni
häneen. Toiset krotonilaisista, jotka pelkäsivät persialaista valtaa,
olivat valmiit luovuttamaan hänet, mutta toiset tarttuivat hekin
puolestaan häneen ja pieksivät nuijillaan persialaisia. Nämä silloin
lausuivat näin: "Krotonin miehet, katsokaa, mitä teette! Te riistätte
pois miehen, joka on kuninkaan karannut orja. Kuinka voi Dareios
kuningas tyytyä kärsimään tämän loukkauksen? Kuinka voi teidän tekonne
päättyä teille hyvin, jos otatte hänet pois meiltä? Mitä kaupunkia
vastaan me ennemmin kuin tätä teemme sotaretken? Mitä me ennemmin
koetamme orjuuttaa?" Näin he sanoivat, mutta eivät kuitenkaan voineet
taivuttaa krotonilaisia, vaan saivat purjehtia takaisin Aasiaan,
menetettyään Demokedeen ja samoin kuormalaivan, jonka olivat
kuljettaneet mukanaan, eivätkä enää pyytäneet päästä edemmäs Hellaaseen
ja tutkia sitä, heiltä kun oli riistetty opas. Yhden tehtävän kuitenkin
Demokedes antoi heille, heidän lähtiessään merille: hän käski nimittäin
heidän sanoa Dareiokselle, että Demokedes oli nainut Milonin tyttären.
Painiskelija Milon nautti nimittäin suurta mainetta kuninkaan luona. Ja
minusta näyttää siltä kuin Demokedes siitä syystä olisi suorittamalla
suuren rahasumman jouduttanut tätä avioliittoaan, että Dareios
ymmärtäisi hänen kotonaankin olevan suuressa arvossa.

138. Lähdettyään Krotonista persialaiset ajautuivat laivoineen
Iapygtaan. Mutta heidän ollessaan siellä orjina, pelasti heidät muuan
Gillos niminen maanpakolainen Taras-kaupungista ja toimitti heidät pois
kuningas Dareioksen luo. Tämä tarjoutui silloin palkinnoksi antamaan
Gillokselle mitä hän vain tahtoi. Gillos kertoi onnettomuutensa ja
valitsi sen, että kuningas auttaisi hänet takaisin kotiin Tarakseen.
Mutta että hän ei tekisi Hellasta levottomaksi, jos hänen tähtensä
suuri laivasto purjehtisi Italiaa vastaan, Gillos sanoi, että
riittäisi, jos knidolaiset yksin veisivät hänet takaisin; hän näet
arveli, että nämä, jotka olivat tarantolaisten ystäviä, paraiten
voisivat tehdä niin, että hän pääsisi kotiin. Dareios suostui siihen ja
täyttikin lupauksensa. Hän lähetti näet sanansaattajan Knidokseen ja
käski knidolaisten viedä Gilloksen kotia Tarakseen. Nämä tottelivat
Dareiosta, mutta eivät kuitenkaan saaneet tarantolaisia taivutetuiksi
eivätkä myöskään kyenneet pakoittamaan heitä. Niin oli sen asian laita.
Nämä olivat ensimäiset persialaiset, jotka saapuivat Aasiasta
Hellaaseen, ja sellaisesta syystä he tulivat vakoilemaan.

139. Tämän jälkeen kuningas Dareios valloitti Samoksen, kaikista
helleeni- ja barbarivaltioista ensimäisen, ja siihen hänet sai seuraava
seikka. Kun Kambyses, Kyroksen poika, läksi sotaretkelle Egyptiä
vastaan, saapui myös useita helleenejä sinne, mitkä, niinkuin
luonnollista olikin, harjoittaakseen kauppaa, mitkä taas katsellakseen
itse maata. Niiden joukossa oli myös Syloson, Aiakeen poika, joka oli
Polykrateen veli ja oli Samoksesta karkoitettu. Mainitulle Sylosonille
sattui seuraava onnellinen tapaus. Hän otti kerran tulipunaisen viitan,
viskasi sen ylleen ja liikuskeli sitten Memfiin torilla. Kun hänet
siinä näki Dareios, joka oli Kambyseen henkivartijana eikä vielä
nauttinut mitään erityistä arvoa, niin hänen teki mielensä viittaa. Hän
tuli senvuoksi Sylosonin luo ostaaksensa sen. Nähdessään Dareioksen
niin suuresti haluavan viittaa Syloson jostakin jumalallisesta
vaikutuksesta virkkoi: "Minä en myy tätä mistään hinnasta, mutta annan
sen ilmaiseksi, jos kerran niin pitää tapahtuman". Hartaasti kiittäen
siitä Dareios niinmuodoin otti vaatekappaleen.

140. Sylosonpa luuli tehneensä typerästi, kun kadotti viittansa. Mutta
kun ajan vieriessä Kambyses kuoli, seitsemän liittoutunutta nousi
kapinaan maagia vastaan, ja näiden seitsemän joukosta Dareios sai
kuninkuuden, niin Syloson sai tietää, että kuninkuus oli joutunut sille
miehelle, jolle hän itse kerran Egyptissä oli hänen pyytäessään antanut
vaatteensa. Hän läksi siis ylös Susaan ja istuutui kuninkaanlinnan
eteiseen sekä väitti olevansa Dareioksen hyväntekijä. Sen kuultuaan
ovenvartija ilmoitti asian kuninkaalle. Ihmeissään tämä lausui näin:
"Ja kuka sitten on se helleeni, jolle minä olen kiitollisuuden velassa?
Vasta äskenhän olen päässyt hallitukseen, ja tuskin vielä yksikään
heistä on meidän luoksemme tullut, enkä tiedä mistään velasta kellekään
helleenille. Tuokaa kuitenkin hänet sisälle, jotta saisin tietää mitä
hän tahtoo, kun näin puhuu." Ovenvartija toi Sylosonin sisälle, ja kun
hän seisoi kuninkaan edessä, kysyivät tulkit häneltä, kuka hän oli ja
mitä hän oli tehnyt, kun väitti olevansa kuninkaan hyväntekijä. Syloson
kertoi siis koko tapauksen viitasta ja että hän itse oli viitan antaja.
Siihen Dareios vastasi: "Oi sinä miehistä jaloin, oletko sinä se, joka
annoit minulle lahjan, silloin kun minulla vielä ei ollut mitään
valtaa. Ja joskin se oli vähäinen, niin on hyvätyö kuitenkin sen
arvoinen kuin jos nyt olisin jostakin suuren lahjan saanut. Niinpä minä
siitä hyvästä annan sinulle yllin kyllin kultaa ja hopeaa, niin ettei
sinun koskaan tarvitse katua tehneesi hyvää Dareiokselle, Hystaspeen
pojalle." Siihen virkkaa Syloson: "Älä, oi kuningas, anna minulle
kultaa äläkä hopeata, vaan pelasta ja anna minulle isänmaani Samos,
jonka nyt hallussaan pitää meidän orjamme, senjälkeen kun veljeni
Polykrates sai surmansa Oroiteen kautta. Anna minulle se, mutta
murhaamatta ja orjuuttamatta ketään."

141. Tämän kuultuaan Dareios lähetti pois sotajoukon ja teki sen
päälliköksi Otaneen, yhden noista seitsemästä, ja käski hänen panna
toimeen kaikki, mitä Syloson oli pyytänyt. Otanes matkasi alas
merenrantaan ja laittoi sotajoukkonsa lähtövalmiiksi.

142. Samoksessa vallitsi Maiandrios, Maiandrioksen poika, jolle
Polykrates oli uskonut hallituksen. Hän tahtoi olla kaikista
oikeamielisin, mutta se ei häneltä onnistunut. Sillä senjälkeen kun
hänelle oli ilmoitettu Polykrateen kuolema, hän teki näin. Ensiksi hän
pystytti alttarin Zeus Vapauttajalle ja rajoitti sen ympärille sen
alueen, joka nyt on etukaupungissa. Sitten hän, tämän tehtyään, kutsui
kokoon kaikki asujamet ja puhui näin: "Minulle on, kuten tekin
tiedätte, uskottu koko Polykrateen valta ja mahti, ja minun asiani on
nyt hallita teitä. Mutta sen, mitä minä lähimmäisessäni moitin, tahdon,
mikäli voin, itse jättää tekemättä. Sillä en minä ollut tyytyväinen
siihen, että Polykrates hallitsi vertaisiaan miehiä, enkä kehenkään
muuhun, joka tekee samoin. Polykrateen kohtalo on nyt mennyt
täytäntöön, mutta minä jätän hallituksen teidän haltuunne ja julistan
teille yhdenvertaisuuden. Minä katson kuitenkin, että minun tulee saada
seuraavat kunnialahjat: Polykrateen rahoista tulee minun erikseen saada
kuusi talenttia, ja sitäpaitsi minä valitsen itselleni ja kaikille
jälkeläisilleni Zeus Vapauttajan pappisviran, sillä itse olen hänelle
perustanut pyhätön ja teille minä hankin vapauden." Tämän hän ilmoitti
samolaisille. Mutta muuan heistä nousi ja virkkoi: "Etpä sinä
ansaitsekaan hallita meitä, mokoma halpasyntyinen roisto! Vaan tee sinä
mieluummin tili niistä rahoista, joita olet hoitanut."

143. Tämän lausui kaupunkilaisten kesken arvossapidetty mies, jonka
nimi oli Telesarkhos. Maiandrios, joka käsitti, että jos hän luopuisi
hallituksesta, joku toinen asettuisi itsevaltiaaksi hänen sijaansa, ei
enää ajatellut luopumista, vaan vetäytyi linnaan, noudatti luokseen
jokaisen yksitellen, muka tehdäkseen tiliä rahoista, ja otti kiinni
sekä sitoi heidät kahleisiin. Niin he olivat vangittuina, mutta
sittemmin Maiandrios itse sairastui. Silloin hänen veljensä, nimeltä
Lykaretos, joka luuli hänen kuolevan, tappoi kaikki vangit, saadakseen
helpommin käsiinsä hallituksen Samoksessa. Sillä samolaiset nähtävästi
eivät tahtoneet olla vapaina.

144. Sittenkun siis persialaiset olivat saapuneet Samokseen vieden
Sylosonin kotiinsa, ei yksikään kohottanut kättään heitä vastaan.
Maiandrioksen puoluelaiset sanoivat näet olevansa valmiit tekemään
sopimuksen, ja Maiandrios itse sanoi poistuvansa saaresta. Kun Otanes
siihen suostui ja teki sopimuksen, niin arvokkaimmat persialaisista
antoivat asettaa itselleen istuimet vastapäähän linnaa ja istuutuivat
sinne.

145. Maiandrios hallitsijalla oli hourunsekainen veli, nimeltä
Kharilaos. Tätä pidettiin jonkun hairahduksen vuoksi kahleissa
maanalaisessa vankilassa, ja kun hän nyt kuuli, mitä oli tekeillä, ja
vankilan aukoista kurkistaessaan näki, kuinka persialaiset kaikessa
rauhassa siinä istuivat, niin hän huusi ja sanoi tahtovansa päästä
Maiandrioksen puheille. Sen kuultuaan Maiandrios käski päästää irti ja
tuoda hänet luokseen. Niin pian kun Kharilaos oli sinne tuotu, koetti
hän heti herjaten ja haukkuen taivuttaa Maiandriosta käymään
persialaisten kimppuun, sanoen näin: "Minut, joka olen sinun oma
veljesi ja joka en ole tehnyt mitään semmoista rikosta, joka ansaitsisi
kahleita, olet sinä, miehistä kurjin, vanginnut ja heittänyt
maanalaiseen vankilaan. Mutta vaikka näet persialaisten karkoittavan ja
tekevän itsesi kodittomaksi, et uskalla rangaista heitä, vaikka heidät
olisi niin helppo kukistaa. Vaan jos todella heitä pelkäät, niin anna
palkkasoturit minulle, ja minä tahdon kostaa heille heidän tänne
tulonsa. Sinut itsesi taas olen valmis lähettämään saaresta pois."

146. Näin siis Kharilaos virkkoi. Maiandrios hyväksyi ehdotuksen eikä
hän luullakseni siinä mennyt niin pitkälle mielettömyydessä, että olisi
luullut oman valtansa voittavan kuninkaan mahdin, vaan hän teki sen
pikemmin siksi, ettei rankaisematta suonut Sylosonille kaupungin
joutuvan hänen valtaansa aivan vahingoittumatonna. Hän tahtoi siis
ärsyttämällä persialaisia heikontaa Samosta niin paljon kuin suinkin ja
sitten jättää sen käsistään, hyvin älyten, että jos persialaiset
kärsisivät jotakin vahinkoa, he tulisivat vieläkin katkerammiksi
samolaisia kohtaan. Omasta puolestaan hän tiesi turvassa pääsevänsä
pois saaresta, milloin vain itse tahtoi. Hän oli näet ennakolta
teettänyt salakäytävän, joka vei linnasta merelle. Siispä Maiandrios
itse purjehti pois Samoksesta. Mutta Kharilaos asesti kaikki
palkkasoturit, avasi portit ja hyökkäsi persialaisten kimppuun, jotka
eivät odottaneet mitään semmoista, koska luulivat, että kaikki oli
sovittuna. Ja palkkasoturit heittäytyivät niitten persialaisten
kimppuun, joita kannettiin kantotuoleissa ja jotka nauttivat mitä
suurinta arvoa, sekä tappoivat heidät. Niin he tekivät. Mutta muu
persialainen sotajoukko tuli avuksi, joten ahdistetut palkkasoturit
tungettiin takaisin linnaan.

147. Kun sotapäällikkö Otanes näki, että persialaiset kärsivät suurta
vauriota, niin hän unohti ne ohjeet, jotka Dareios, lähettäessään hänet
luotaan, oli hänelle antanut, että nimittäin hän ei saisi tappaa eikä
tehdä orjaksi ketään samolaista, vaan että hänen tuli antaa saari
loukkaamatonna Sylosonille. Nämä ohjeet hän tahallaan jätti
noudattamatta ja komensi sotajoukkoa tappamaan jokaisen, jonka saivat
kiinni, eroituksetta niin miehet kuin lapsetkin. Siinä osa sotajoukosta
piiritti linnaa, toiset taas tappoivat jokaisen, joka vastaan tuli,
yhtäläisesti pyhätössä ja pyhätön ulkopuolella.

148. Karattuaan Samoksesta, Maiandrios purjehti pois Lakedaimoniin.
Saavuttuaan sinne ja vietyään sisämaahan ne tavarat, mitkä hän
lähtiessään oli ottanut mukaansa, hän teki näin. Hän asetti esiin
hopeaisia ja kultaisia juoma-astioita, joita hänen palvelijansa aina
huuhtoivat puhtaiksi; sill'aikaa hän jutteli Spartan kuninkaan
Kleomeneen, Anaxandridaan pojan kanssa ja vei hänet vähitellen
kotiinsa. Kun Kleomenes näki juoma-astiat, ihmetteli hän ja oli
hämmästyksissään. Mutta toinen käski hänen viedä pois niistä mitä vain
tahtoi. Kun Maiandrios pari kolme kertaa oli näin lausunut, käyttäytyi
Kleomenes mitä oikeamielisimmän miehen tavoin, hän kun ei katsonut itse
voivansa ottaa vastaan tarjouksia. Ja kun Kleomenes käsitti, että
Maiandrios antamalla muille porvareille lahjoja voisi saada apua, niin
hän meni eforien luo ja sanoi, että oli Spartalle parempi, jos
samolainen vieras lähtisi pois Peloponnesoksesta, ettei viettelisi joko
häntä itseään tai jotakin muuta spartalaista huonoon tekoon. He
tottelivatkin ja julistivat Maiandrioksen karkoitettavaksi.

149. Mutta persialaiset jättivät Sylosonin haltuun Samoksen, tyhjänä
miehistä. Myöhemmin kuitenkin sotapäällikkö Otaneskin auttoi
kansoittamaan sitä erään unennäön ja siittimeensä tulleen taudin
johdosta.

150. Sotalaivaston ollessa poissa Samoksen luona, nousivat
babylonilaiset kapinaan, erittäin hyvin valmistettuaan hankkeensa.
Sillä koko sen ajan ja sen sekasorron vallitessa, jolloin maagi
hallitsi, ja seitsemän liittoutunutta nousi häntä vastaan kapinaan, he
varustautuivat piirityksen varalle. Ja nämä heidän toimensa jäivät
kaiketi huomaamatta. Mutta julkisesti luovuttuaan he tekivät
seuraavalla tavalla. Otettuaan ensin pois äitinsä, he valitsivat kukin
talonväestään itselleen yhden naisen, sen, jonka jokainen tahtoi, mutta
muut kaikki he veivät yhteen paikkaan ja kuristivat. Sen yhden, jonka
jokainen itselleen valitsi, tuli leipoa hänen leipänsä. Ja he
kuristivat naiset, jotteivät nämä kuluttaisi heidän ruokavarojaan.

151. Sen kuultuaan Dareios kokosi koko sotavoimansa ja
läksi sotaretkelle heitä vastaan. Ja marssittuaan Babylonia
vastaan hän alkoi piirittää sen asujamia, jotka eivät ollenkaan
välittäneet piirityksestä. Babylonilaiset nousivat näet ylös muurin
rintasuojuksille, hyppivät ja pilkkasivat Dareiosta ja hänen
sotajoukkoaan; ja muuan heistä lausui näin: "Mitä te täällä kökötätte,
persialaiset, ettekö mene matkoihinne? Vasta silloinhan te voitte
meidät valloittaa, kun muulit synnyttävät." Näin virkkoi eräs
babylonilaisista, joka ei ikinä saattanut uskoa, että muuli voisi
synnyttää.

152. Vuosi ja seitsemän kuukautta oli jo kulunut, ja Dareios ynnä koko
sotajoukko hänen kanssaan olivat kärsimättöminä, kun eivät voineet
valloittaa Babylonia. Ja kuitenkin Dareios oli käyttänyt kaikkia juonia
ja kaikkia temppuja babylonilaisia vastaan. Mutta eipä hän sittenkään
voinut saada heitä haltuunsa. Ja muiden juonien muassa, joita hän
käytti, hän myös koetti sitä, jolla Kyros oli heidät vallannut. Mutta
babylonilaiset olivat varuillaan, eikä hän kyennyt heitä saamaan
valtaansa.

153. Mutta silloin sattui kahdentenakymmenentenä kuukautena
Zopyrokselle, Megabyzoksen pojalle, hänen, joka oli yksi noista
seitsemästä maagin surmaajasta -- tälle Megabyzoksen pojalle
Zopyrokselle siis sattui seuraava ihme: yksi hänen muonavaroja
kantavista muuleistaan synnytti. Kun se ilmoitettiin, ei Zopyros sitä
uskonut, ennenkuin itse näki varsan. Sitten hän kielsi näkijöitä
ilmaisemasta tapausta kellekään, mutta mietti itsekseen sitä. Ja
katsoen sen babylonilaisen lausuntoon, joka alussa oli sanonut, että
kaupunki tulisi valloitetuksi, silloin kun muulit synnyttävät, Zopyros
arveli, että Babylon nyt oli valloitettavissa. Sillä jumalallisesta
vaikutuksesta oli mies puhunut, ja hänen oma muulinsa synnyttänyt.

154. Niin pian kun Zopyroksesta jo näytti tulleen kohtalon määräämä
hetki, jolloin Babylon oli valloitettava, lähestyi hän Dareiosta ja
tiedusteli häneltä, pitikö hän Babylonin valloittamista erittäin
tärkeänä. Saatuaan tietää, kuinka tärkeäksi kuningas sen katsoi, hän
edelleen mietti, miten itse voisi tulla siksi, joka kaupungin
valloittaisi, ja se urotyö tulisi hänen omakseen. Sillä persialaisten
kesken palkitaan suuresti ansioita virka- ja arvoylennyksillä. Mutta
nytpä hän huomasi, ettei hän millään muulla keinoin voisi saada
Babylonia käsiinsä, kuin että silpoisi itseänsä ja sitten karkaisi
heidän puolelleen. Silloin Zopyros, pitäen vähäpätöisenä oman
turmelemisensa, turmeli itsensä parantumattomalla tavalla. Hän leikkasi
nimittäin pois nenänsä ja korvansa, ajoi hiukset yltympäri rumasti
pois, ruoski itseään ja tuli sitten Dareioksen eteen.

155. Mutta Dareios pani kovin pahakseen nähdessään tämän mitä
arvokkaimman miehen niin silvottuna, kavahti valtaistuimeltaan pystyyn,
huudahti ja kysyi häneltä, kuka se oli, joka oli hänet silponut, ja
mitä hän puolestaan oli tehnyt. Zopyros virkkoi: "Ei ole olemassa muuta
miestä kuin sinä, jolla olisi niin suuri valta, että voisi kohdella
minua tällä tavalla. Eikä kukaan muu ihminen, oi kuningas, ole tätä
minulle tehnyt kuin minä itse. Sillä minusta on harmittavaa, että
assyrialaiset näin pitävät persialaisia pilkkanaan." Kuningas vastasi:
"Oi sinä hirvein mies, riettaimmalle teolle olet pannut mitä jaloimman
nimen, väittäessäsi piiritettyjen vuoksi kohdelleesi itseäsi noin
kauheasti. Miksi, oi sinä huimapää, viholliset pikemmin tulevat
menemään puolellesi, jos olet silvottu? Etkö sinä ole joutunut vallan
suunniltasi, kun näin olet itsesi turmellut?" Mutta Zopyros lausui:
"Jos olisin sinulle ehdottanut sen, mitä minä aioin tehdä, et olisi
sallinut minun sitä tehdä. Mutta nyt olen sen tehnyt omalla uhallani.
Siis, jos vain sinä teet tehtäväsi, niin me otamme Babylonin. Minä aion
nimittäin tässä tilassa mennä karkulaisena kaupungin muurin luo ja
sanoa babylonilaisille, että olen sinun puoleltasi kärsinyt tämän. Ja
luulen että jos minun onnistuu vakuuttaa heidät siitä, että niin on
asianlaita, olen saava sotajoukon johdon. Mutta aseta sinä puolestasi
kymmenentenä päivänä siitä päivästä lukien, jolloin minä tulen muurien
sisälle, siitä sotajoukkosi osasta, jonka hukkumisesta ei ole mitään
väliä, tuhat miestä niinkutsutulle Semiramiin portille. Aseta sitten
taas seitsemäntenä päivänä, lukien kymmenennestä, minulle toiset
kaksituhatta niinkutsutulle ninolaisten portille. Anna edelleen
seitsemännestä päivästä kulua kaksikymmentä päivää ja vie sekä sijoita
sitten toiset neljätuhatta niinkutsutulle kaldealaisten portille.
Mutta älköön olko edellisillä älköönkä näillä jälkimäisilläkään
muita puolustusaseita kuin tikari. Mutta se anna heidän pitää.
Kahdennenkymmenennen päivän jälkeen käske muun sotajoukon suoraapäätä
joka puolelta rynnätä muuria vastaan, mutta aseta persialaiset
niinkutsutulle beliläiselle ja kissiläiselle portille. Sillä, niinkuin
minä luulen, tulevat babylonilaiset, kun minä kerran olen suorittanut
semmoisia suurtekoja, uskomaan minulle muun ohella myös portin avaimet.
Ja siitä alkaen on oleva minun ja persialaisten huolena tehdä mitä
tehdä tulee."

156. Nämä ohjeet annettuaan Zopyros meni portille, tavantakaa kääntyen
ympäri, ikäänkuin todella olisi ollut karkuri. Kun hänet näkivät
torneista ne, jotka vartavasten olivat sinne asetetut, niin he
juoksivat alas, raottivat hiukan toista portinpuoliskoa ja kysyivät,
kuka hän oli ja mitä hän oli tullut pyytämään. Hän ilmoitti heille
olevansa Zopyros ja karanneensa heidän puolelleen. Sen kuultuaan portin
vartijat veivät hänet babylonilaisten kansankokoukseen. Siinä
seisoessaan kokouksen edessä hän vaikeroi ja väitti Dareioksen puolelta
kärsineensä sen, minkä itse oli tehnyt, ja muka siitä syystä osakseen
saaneensa tämmöistä kohtelua, että oli neuvonut kuningasta luopumaan
sotaretkestä, koska ei näkynyt mitään mahdollisuutta Babylonin
valloittamiseen. Ja puhuessaan hän virkkoi näin: "Ja nyt, oi
babylonilaiset, minun tuloni tuottaa teille mitä suurimman edun, mutta
Dareiokselle, sotajoukolle ja persialaisille mitä suurimman turmion.
Eipä näet hän suotta ole minua näin silponut. Minähän tunnen tyystin
kaikki hänen tuumansa."

157. Niin Zopyros puhui. Mutta nähdessään persialaisten kesken suurinta
arvoa nauttivan miehen vailla nenää ja korvia, ruoskanjälkien
rumentamana ja veren tahraamana, niin babylonilaiset, siinä lujassa
uskossa, että hän puhui totta ja todella tuli heidän liittolaisenaan,
olivat valmiit jättämään hänen huostaansa mitä hän heiltä pyysi. Ja hän
pyysi sotajoukkoa. Saatuaan sen heiltä hän teki aivan niinkuin
Dareioksen kanssa oli sopinut. Hän vei näet kymmenentenä päivänä
babylonilaisten sotajoukon ulos ja saartoi sekä surmasi ne tuhat
miestä, jotka hän oli neuvonut Dareioksen ensiksi asettamaan vastaansa.
Kun babylonilaiset huomasivat, että Zopyros suoritti tekoja, jotka
vastasivat hänen sanojaan, niin he olivat erinomaisen iloiset ja
valmiit kaikessa palvelemaan häntä. Sitten hän antoi sovittujen päivien
kulua, valitsi taas itselleen muutamia babylonilaisia, vei ulos ne ja
surmasi toiset kaksituhatta Dareioksen sotaväestä. Nähtyään tämänkin
teon kaikki babylonilaiset kiittelivät häntä. Mutta hän antoi taas
sovittujen päivien kulua ja vei miehensä ulos määräpäivänä, saartoi
viholliset ja surmasi niistä neljätuhatta. Kun sekin teko oli
suoritettu, oli Zopyros babylonilaisten kesken kaikki kaikessa, ja he
nimittivät hänet sotajoukon ylipäälliköksi ja linnoitusten
komentajaksi.

158. Mutta silloinpa vasta, kun Dareios sopimuksen mukaan teki
hyökkäyksen joka puolelta muuria vastaan, Zopyros paljasti koko
vilppinsä. Babylonilaiset näet nousivat muurille ja koettivat torjua
Dareioksen päällehyökkäävää sotajoukkoa, mutta Zopyros avasi
niinkutsutun kissiläisen ja beliläisen portin ja laski persialaiset
muurin sisäpuolelle. Ne babylonilaisista, jotka näkivät mitä oli
tapahtunut, pakenivat Zeus Beloksen pyhättöön. Ne taas, jotka eivät
olleet sitä nähneet, jäivät kukin paikoilleen, kunnes hekin huomasivat
tulleensa kavalletuiksi.

159. Sillä tavoin Babylon toisen kerran valloitettiin. Sittenkuin
Dareios sai valtaansa babylonilaiset, hajoitti hän ensiksi heidän
muurinsa ja kiskoi irti kaikki heidän porttinsa. Sillä kun edellisellä
kerralla Kyros valloitti Babylonin, ei hän ollut tehnyt kumpaakaan.
Edelleen Dareios seivästytti noin kolmetuhatta etevintä miestä, mutta
antoi kaupungin muiden babylonilaisten asuttavaksi. Ja jotta
babylonilaisilla olisi vaimoja, ja he saisivat jälkeläisiä, Dareios
menetteli näin -- sillä, niinkuin jo alussakin on osoitettu, olivat
babylonilaiset elatuksestaan huolehtiessaan kuristaneet naisensa.
Dareios käski näet naapurikansoja tuomaan Babyloniin naisia, säätäen
kullekin kansalle määrätyn luvun, niin että naisia tuli kaikkiaan
viisikymmentätuhatta. Näistä naisista polveutuvat nykyiset
babylonilaiset.

160. Dareioksen arvostelun mukaan ei yksikään persialainen, ei
myöhemmin eikä aikaisemmin eläneistä, lukuunottamatta ainoastaan
Kyrosta, voittanut Zopyrosta ansiokkaissa teoissa; sillä vain Kyrokseen
ei kukaan persialainen vielä ole katsonut voivansa verrata itseään. Ja
monasti kerrotaan Dareioksen lausuneen mieluummin tahtovansa, että
Zopyros olisi jäänyt kärsimättä runtelunsa kuin että hänellä olisi
kaksikymmentä Babylonia entisen lisäksi. Ja Dareios osoitti
Zopyrokselle suurta kunniaa. Niinpä hän vuotuisesti antoi hänelle
semmoisia lahjoja, jotka persialaisten mielestä ovat arvokkaimpia,
jättipä hänelle Babylonin verotta hoidettavaksi koko hänen elinajakseen
ja antoi vielä paljon muutakin. Mainitun Zopyroksen poika oli se
Megabyzos, joka Egyptissä johti sotajoukkoa atenalaisia ja liittolaisia
vastaan. Ja tämän Megabyzoksen poika oli se Zopyros, joka karkulaisena
tuli Persiasta Atenaan.



NELJÄS KIRJA


1. Babylonin valloituksen jälkeen tapahtui Dareioksen retki skyytejä
vastaan. Sillä kun Aasia väkilukunsa puolesta oli kukoistavimmillaan ja
suuria rahasummia kertyi kokoon, teki Dareioksen mieli kostaa
skyyteille se, että he aikaisemmin olivat hyökänneet Meedianmaahan ja
taistelussa voitettuaan vastustajansa aloittaneet vihollisuudet. Sillä
skyytit hallitsivat, niinkuin ennenkin olen maininnut, Ylä-Aasiata
kahdeksankolmatta vuotta. Ajaessaan näet takaa kimmeriläisiä he
hyökkäsivät Aasiaan ja tekivät lopun meedialaisten hallituksesta. Nämä
hallitsivat nimittäin Aasiata, ennenkuin skyytit saapuivat. Mutta kun
skyytit, oltuaan poissa kotoa kahdeksankolmatta vuotta, tämän ajan
kuluttua palasivat omaan maahansa, odotti heitä siellä ottelu, joka ei
ollut meedialaisia vastaan kestettyä vähäisempi. He tapasivat nimittäin
vastassansa melkoisen sotajoukon. Sillä skyytien vaimot olivat, kun
heidän miehensä olivat niin kauan poissa, menneet orjien tykö.

2. Skyytit sokaisevat kaikki orjansa maidon vuoksi, jota he juovat,
tehden näin. He ottavat huilujen kaltaisia luupillejä, asettavat ne
tammojen siittimeen ja puhaltavat niihin, jolloin toiset lypsävät
toisten puhaltaessa. Ja näin sanotaan heidän tekevän seuraavasta
syystä. Kun näet tamman suonet puhallettaessa täyttyvät ilmasta,
laskeutuvat utaret. Ja lypsettyään he kaatavat aina maidon
puupönttöihin, asettavat sokeat orjat riviin pönttöjen ympäri ja
antavat niiden hämmentää maitoa. Ja sen, mikä nousee pinnalle, he
kuorivat pois ja sitä he pitävät arvokkaimpana, mutta se, mikä jää
pohjaan, on huonompaa. Tästä syystä skyytit sokaisevat jokaisen, jonka
ottavat kiinni. He näet eivät kynnä, vaan ovat paimentolaisia.

3. Näistä heidän orjistaan ja vaimoistaan oli siis kasvanut nuori
polvi. Ja kun nämä olivat saaneet tietää syntyperänsä, niin he kävivät
Meediasta kotiinpalaavia skyytejä vastaan. Ja ensiksi he eroittivat
maan luomalla leveän kaivannon, joka ulottui Taurian vuorista
Maiotis-järveen, sen leveimmälle kohdalle. Kun sitten skyytit koettivat
hyökätä maahan, niin he asettuivat leiriin ja taistelivat näitä
vastaan. Koska nyt monasti jo oli törmätty yhteen, eivätkä skyytit
taistelussa voineet päästä voitolle, lausui muuan heistä näin: "Mitä me
teemmekään, skyytiläiset miehet! Sillä aikaa kuin me taistelemme omia
orjiamme vastaan, me sekä itse tulemme tapetuiksi ja vähenemme että
tappamalla heidät saamme hallita harvempia. Siksipä minusta näyttää
parhaalta, että heitämme keihäät ja jouset ja otamme kukin
hevosruoskamme ja käymme sitten heidän kimppuunsa. Sillä niin kauan
kuin he näkivät meidän kantavan aseita, niin he arvelivat olevansa
vertaisiamme ja vertaisistamme syntyisin, mutta jahka näkevät, että
meillä aseiden sijasta on ruoskat, niin he tulevat huomaamaan olevansa
meidän orjiamme, ja kun he sen älyävät, eivät he tule pitämään
puoliaan."

4. Kuultuaan tämän skyytit noudattivat neuvoa. Hämmästyneinä moisesta
hyökkäyksestä vastustajat unohtivat taistella ja pakenivat. Siten
skyytit hallitsivat Aasiata ja palasivat, meedialaisten karkoitettua
heidät, tällä tavoin jälleen omaan maahansa. Siksi Dareios tahtoi
kostaa heille ja keräsi sotajoukon heitä vastaan.

5. Kuten skyytit itse kertovat, on heidän kansansa kaikista nuorin ja
sen synty on tällainen. Ensimäinen mies, joka oli tässä siihen aikaan
autiossa maassa, oli nimeltään Targitaos. He kertovat, että tämän
Targitaoksen vanhemmat olivat Zeus ja Borysthenes-joen tytär -- jota
minä puolestani tosin en usko, mutta niin he kuitenkin kertovat.
Semmoista syntyperää siis oli muka Targitaos; mutta hänellä oli kolme
poikaa, Lipoxais, Arpoxais ja nuorin Kolaxais. Näiden hallitessa putosi
liitäen taivaasta alas Skyytianmaahan kultaisia esineitä, nimittäin
aura, ies, sotakirves ja malja. Vanhin oli ensiksi nähnyt ne, mutta kun
hän tahtoi mennä lähemmäksi ja tarttua niihin, oli kulta hänen
lähestyessään leimahtanut palamaan. Hänen mentyään pois oli toinen
mennyt likelle, mutta kulta oli uudestaan tehnyt samalla tavalla.
Niinpä heidät karkoitti pois kullan palo, mutta kun kolmas veli meni
sinne, niin kulta oli sammunut, ja hän vei sen kotiinsa. Silloin olivat
vanhemmat veljet harkinneet asiaa ja luovuttaneet koko kuninkuuden
nuorimmalle.

6. Lipoxais oli niiden skyytien kantaisä, joita kutsutaan aukhatien
heimoksi, keskimäinen, Arpoxais, niiden, joita kutsutaan katiareiksi ja
traspeiksi, nuorin heistä, kuningas, niiden, joita kutsutaan
paralateiksi. Kaikilla heillä on yhteisesti, kuninkaan nimen mukaan,
nimenä skolotit. Helleenit taas ovat nimittäneet heidät skyyteiksi.

7. Näin siis skyytit kertovat alkuperästään. Kaikkiaan he sanovat
kuluneen ensimäisestä kuninkaastaan Targitaoksesta Dareioksen retkeen
vain tuhat vuotta. Tätä pyhää kultaa kuninkaat etupäässä vartioivat ja
joka vuosi he rukoilevat ja palvovat sitä suurilla uhreilla. Se, joka
juhlassa taivasalla vartioidessaan pyhää kultaa nukkuu, ei skyytien
puheen mukaan elä vuotta täyteen. Siitä toimesta annetaan hänelle
senvuoksi niin paljon maata kuin minkä ympäri hän yhdessä päivässä itse
voi ratsastaa. Mutta koska maa oli suuri, jakoi Kolaxais sen kolmeen
kuningaskuntaan ja antoi ne pojilleen; niistä hän teki yhden muita
suuremmaksi ja siinä säilytettiin kulta. Mutta kauemmas ylös,
pohjoiseen päin heidän tuollapuolellaan asuvien maasta, ei saata nähdä
mitään eikä mennä edemmäksi ilmassa liitelevien höyhenien vuoksi; sillä
sekä maa että ilma ovat muka täynnä höyheniä, ja ne siis estävät näön.

8. Näin kertovat skyytit itsestään ja heidän tuollapuolellaan olevasta
maasta, mutta Pontoksessa asuvat helleenit seuraavalla tavalla.
Ajaessaan Geryoneen karjaa Herakles saapui tähän maahan, joka silloin
oli autiona, mutta jossa nyt skyytit asuvat. Geryones asui kuitenkin
Pontoksen ulkopuolella, siinä saaressa, jota helleenit sanovat
Erytheiaksi ja joka sijaitsee Gadeiran luona ulkopuolella Herakleen
patsaiden, Okeanoksen äärellä. Okeanoksesta taas he kertovat semmoisen
tarinan, että se alkaa auringonnousun kohdalta ja virtaa koko maan
ympäri, mutta tosiasiassa eivät he voi sitä todistaa. Sieltä Herakles
oli saapunut nyt niinkutsuttuun Skyytianmaahan ja oli, kun hänet täällä
yllätti talvi ja pakkanen, vetänyt päälleen leijonantaljansa ja
nukkunut; mutta sillävälin olivat laitumella käyvät hevoset
yliluonnollisella tavalla hävinneet vaunujen edestä.

9. Niin pian kuin Herakles heräsi, alkoi hän etsiä niitä ja kulkiessaan
läpi maan hän saapui niinkutsuttuun Hylaian maahan. Siellä hän tapasi
eräästä luolasta jonkunmoisen puoli-immen, kaksimuotoisen kyyn, joka
yläosaltaan vyötäisistä alkaen oli nainen, mutta alaosaltaan käärme.
Nähtyään hänet Herakles ihmetteli ja kysyi, oliko hän missään nähnyt
hevosia kuljeskelemassa. Käärme-impi vastasi, että ne oli hänellä
itsellään, mutta että hän ei anna niitä pois, ennenkuin Herakles pitää
yhteyttä hänen kanssaan. Ja siitä hinnasta Herakles teki sen. Mutta
nainen lykkäsi lykkäämistään hevosten antamisen, koska niin kauan kuin
suinkin tahtoi pitää Heraklesta luonaan, kun sitävastoin tämä tahtoi
lähteä pois saatuaan hevosensa. Vihdoin hän antoi ne pois sanoen: "Nämä
hevoset, jotka tänne tulivat, minä kyllä olen ottanut talteen, ja sinä
olet niistä minulle antanut löytöpalkan: minä kannan nimittäin sinusta
kolme poikaa. Mutta selitä nyt, mitä tulee tehdä, kun ne tulevat
täysikasvuisiksi? Pitääkö minun jättää heidät tänne asumaan -- sillä
minä yksin vallitsen tässä maassa --, vai lähettää ne sinun luoksesi?"
Näin hän kysyi, mutta Herakleen kerrotaan siihen virkkaneen: "Jahka
näet poikien miehistyneen, teet viisaasti, jos menettelet näin. Anna
sen heistä, jonka näet osaavan jännittää tätä jousia tällä lailla ja
tällä tavoin vyöttää ympärilleen tämä vyö, asua tässä maassa. Mutta
lähetä maasta pois se, joka ei pysty suorittamaan näitä määräämiäni
tehtäviä! Jos niin teet, olet sekä itse siitä saava iloa että täyttävä
minun käskyni."

10. Silloin Herakles jännitti toisen jousistaan -- siihen asti
nimittäin Herakles kantoi kahta --, näytteli vyötään ja antoi jousen ja
vyön, jossa oli ylhäällä vyönkiinnekohdalla kultainen malja; ja sen
tehtyään hän läksi pois. Mutta kun pojat syntyivät ja miehistyivät,
niin äiti ensiksi antoi heille nimet, yhdelle heistä nimen Agathyrsos,
häntä seuraavalle Gelonos, ja nuorimmalle Skythes, ja toiseksi hän
muistaen määräystä teki niinkuin käsketty oli. Nytpä kaksi pojista,
Agathyrsos ja Gelonos, eivät kyenneet suorittamaan kilpakoetta, jonka
vuoksi he äidin maasta karkoittamina läksivät matkaansa; mutta nuorin
heistä, Skythes, täytti sen ja jäi maahan. Ja Herakleen pojasta
Skytheestä polveutuvat aina skyytien kuninkaat, ja maljan muistoksi
kantavat skyytit aina tähän aikaan saakka maljoja vöissään. Tämän oli
äiti yksin saanut toimeen Skytheelle. Näin kertovat Pontoksessa asuvat
helleenit.

11. On olemassa vielä eräs näin kuuluva kertomus, ja sen käsitykseen
minä itse enimmin kallistun. Paimentolaisskyytit, jotka asuivat
Aasiassa, olivat massagetien sodalla ahdistamina kulkeneet yli
Araxes-joen Kimmerian maahan. Sillä sen maan, jossa skyytit nyt asuvat,
kerrotaan muinoin olleen kimmeriläisten oman. Skyytien lähestyessä
kimmeriläiset neuvottelivat sen johdosta, että suuri sotajoukko oli
tulossa, ja tällöin kävivät heidän mielipiteensä kahtaalle; molempia
puolustettiin kiivaasti, mutta kuningasten mielipide oli parempi.
Kansan mielipide oli näet se, että oli edullisinta lähteä pois eikä
jäädä taistelemaan tomun ja tuhkan puolesta, mutta kuningasten, että
piti oteltaman maan puolesta hyökkääjiä vastaan. Eipä nyt kansa
tahtonut totella kuninkaita, eivätkä kuninkaat kansaa. Toiset siis
neuvoivat, että taistelutta lähdettäisiin pois ja jätettäisiin maa
hyökkääjien käsiin, mutta kuninkaista näytti parhaalta kuolla ja kaatua
omassa maassaan eikä paeta yhdessä kansan kanssa, sillä he punnitsivat
kuinka suuria etuja he siinä olivat nauttineet ja kuinka suuret
onnettomuudet todennäköisesti heitä kohtaisivat, kun olisivat
maanpakolaisina. Tämän päätöksen tehtyään he jakaantuivat kahtia ja
tultuaan luvultaan tasaväkisiksi he taistelivat toisiansa vastaan. Ja
siinä kaikki kuninkaat saivat surman omiensa kädestä, ja kimmeriläisten
kansa hautasi heidät Tyras-joen luo, missä yhä vieläkin heidän hautansa
on nähtävänä. Ja haudattuaan heidät he hankkivat lähtöä maasta ulos.
Mutta sinne hyökänneet skyytit ottivat haltuunsa aution maan.

12. Ja vielä nytkin on Skyytianmaassa "kimmeriläisten linna", ja
"kimmeriläisten kahluupaikka", on olemassa myös maa nimeltä Kimmeria ja
niinkutsuttu "kimmeriläinen salmi". On ilmeistä, että kimmeriläiset
lähtivät skyytejä pakoon Aasiaan ja asuttivat sen niemimaan, jossa nyt
on olemassa helleeniläinen kaupunki Sinope. On myös ilmeistä, että
skyytit ajoivat heitä takaa ja hyökkäsivät Meedianmaahan, koska
eksyivät tiestä. Kimmeriläiset pakenivat näet koko ajan pitkin
merenrantaa, mutta skyytit ajoivat heitä takaa, jättäen Kaukasoksen
oikealle kädelleen kunnes he, käännyttyään tieltään sisämaahan,
hyökkäsivät Meediaan. Tämä on se toinen kertomus, jossa helleenit ja
barbarit pitävät yhtä.

13. Mutta prokonnesolainen. Aristeas, Kaystrobioksen poika, väitti
runoelmissaan saapuneensa Foiboksen haltioimana issedonien maahan ja
kertoi edelleen, että issedonien tuollapuolen asui yksisilmäinen kansa,
nimeltä arimaspit, näiden takana kultaa vartioivat aarnikotkat, ja
näiden takana hyperborealaiset, jotka ulottuvat mereen saakka. Kaikki
nämä siis, paitsi hyperborealaisia, olivat, alkaen arimaspeista, muka
ahdistaneet naapureitaan, niin että arimaspit olivat tunkeneet
issedonit pois maastaan, issedonit taas skyytit, ja eteläisen meren
luona asuvat kimmeriläiset, skyytien hätyyttäminä, jättäneet maansa.
Siten ei hänkään, mitä tähän maahan tulee, pidä yhtä skyytien kanssa.

14. Olen jo maininnut, mistä se Aristeas oli kotoisin, joka tämän
lausui. Mutta tahdon kertoa sen jutun, jonka hänestä kuulin
Prokonnesoksessa ja Kyzikoksessa. Kerrotaan nimittäin että Aristeas,
joka sukuperältään ei ollut ketään toista kaupunkilaista huonompi, oli
Prokonnesoksessa tullut vanuttajan työhuoneeseen ja siihen kuollut.
Vanuttaja oli silloin sulkenut työpajansa ja mennyt ilmoittamaan
kuolemaa vainajan sukulaisille. Mutta kun jo oli pitkin kaupunkia
levinnyt huhu, että Aristeas oli kuollut, saapui Artake-kaupungista
muuan kyzikolainen mies, joka intti toisten kertomusta vastaan,
väittäen että Aristeas oli kohdannut häntä, kun hän oli menossa
Kyzikokseen, ja oli puhellut hänen kanssaan. Tämä mies kiisteli
kiivaasti vastaan, mutta vainajan sukulaiset tulivat vanuttajan
työpajalle, uhrilahjoja mukanaan, haudatakseen hänet. Mutta kun huone
avattiin, ei Aristeasta näkynyt, ei elävänä eikä kuolleena. Mutta
sittemmin, seitsemäntenä vuotena, hän ilmestyi Prokonnesokseen ja
sepitti nämä runoelmat, joita helleenit nyt kutsuvat arimaspilaisiksi
runoelmiksi. Ja sen tehtyään hän toistamiseen hävisi.

15. Näin kertovat nuo molemmat kaupungit. Mutta tämän
tiedän tapahtuneen Italiassa asuville metapontiolaisille
kaksisataaneljäkymmentä vuotta Aristeaan toisen häviämisen jälkeen,
niinkuin minä vertaamalla Prokonnesoksessa ja Metapontionissa
kuulemiani kertomuksia olen havainnut. Metapontiolaiset väittävät, että
Aristeas itse ilmestyi heidän maahansa ja käski pystyttämään
Apollon alttarin ja asettamaan sen viereen kuvapatsaan, missä on
prokonnesolaisen Aristeaan nimi. Hän sanoi näet, että Apollo oli
saapunut ainoastaan heidän maahansa italiotien joukosta, ja että hän
itse, joka nyt oli Aristeas, oli seurannut häntä; ja jumalaa
seuratessaan hän muka oli ollut korppina. Sen sanottuaan hän oli
hävinnyt, mutta metapontiolaiset kertovat lähettäneensä tiedustajan
Delfoihin kysymään jumalalta, mitä tuon ihmisen ilmestys tiesi. Pytia
käski heidän totella ilmestystä, ja jos he tekisivät sen, tulisi heidän
käymään paremmin. He olivat ottaneet varteen tämän neuvon ja panneet
sen täytäntöön. Ja nyt seisoo Apollon kuvan vieressä kuvapatsas, jossa
on Aristeaan nimi, ja sen ympärillä kasvaa laakereita. Ja se kuvapatsas
on pystytetty torille. Sen verran olkoon nyt sanottu Aristeaasta.

16. Mutta mitä on sen maan tuollapuolella, josta tätä on ruvettu
kertomaan, siitä ei kukaan tiedä mitään varmaa. En näet ole voinut
mitään kuulla keltään silminnäkijältä, joka väittäisi jotain siitä
tietävänsä. Eipä näet Aristeaskaan, josta juuri-ikään oli puhe,
väittänyt yllämainituissa runoelmissaan saapuneensa issedoneja
edemmäksi, vaan siitä, mitä heidän tuollapuolellaan on, hän kertoo vain
kuulemansa mukaan, väittäen että issedonit ovat ne, jotka näin
kertovat. Vaan niin kauas kuin olemme varmuudella voineet kuuleman
nojalla päästä, tulee kaikki mainittavaksi.

17. Borystheneläisten kauppapaikasta -- se näet on merenrannikolla
olevista paikoista keskimäisin koko Skyytiassa -- asuvat ensiksi
kallippidit, jotka ovat helleeniläisiä skyytejä, heidän
tuollapuolellaan toinen kansa, jota kutsutaan alazoneiksi. Nämä,
samoinkuin kallippiditkin, harjoittavat samoja elinkeinoja kuin
skyytit, mutta kylvävät ja syövät myös viljaa ynnä sipulia, laukkaa,
virnaa ja hirssiä. Alazonien takana asuvat kyntäjä-skyytit, jotka eivät
kylvä syödäkseen vaan myydäkseen. Näiden takana asuvat neurit. Neurien
pohjoispuolella oleva maa on ihmisistä autio erämaa, mikäli me
tiedämme.

18. Nämä ovat ne kansat, jotka asuvat Hypanis-joen varsilla
länteenpäin Borystheneestä. Mutta kun menee Borystheneen yli, on
merestä lukien ensimäisenä Hylaia, siitä sisämaahan mennessä asuvat
maanviljelijä-skyytit, joita Hypanis-joen luona asuvat helleenit
kutsuvat borystheneläisiksi, kun he itse taas käyttävät nimeä
olbiopolitit. Näiden maataviljelevien skyytien aluetta on siis kolme
päivämatkaa itään päin, ulottuen sille joelle, jonka nimenä on
Pantikapes, pohjoiseen taas yhdentoista päivän laivamatka ylös
Borysthenestä myöten. Heidän tuollapuolellaan on jo laaja erämaa.
Erämaan takana asuvat androfagit, joka on erikoinen kansa eikä
ollenkaan skyytiläinen. Näiden tuollapuolella on sitten todellinen
erämaa, jossa, mikäli tiedämme, ei asu mitään kansakuntaa.

19. Itään päin näistä maanviljelijä-skyyteistä ja kun on mennyt yli
Pantikapes-joen, asuvat jo paimentolais-skyytit, jotka eivät kylvä
eivätkä kynnä. Koko tämä maa on aivan puutonta, paitsi Hylaia. Näiden
paimentolais-skyytien aluetta on neljätoista päivämatkaa maassa, joka
ulottuu Gerros-jokeen saakka.

20. Gerros-joen toisellapuolen ovat nämä niinkutsutut kuninkaansijat ja
ne skyytit, jotka ovat etevimmät, sekä lukuisimmat ja jotka pitävät
muita skyytejä orjinaan. Nämä ulottuvat etelään Taurianmaahan saakka,
itään taas sille kaivannolle asti, jonka sokeista polveutuneet
kaivoivat, sekä siihen Maiotis-järven rannalla olevaan kauppapaikkaan,
joka on Kremnoi nimeltään. Toiset osat heidän aluettaan ulottuvat
Tanais-virtaan. Pohjoiseen päin, yläpuolella kuninkaallisia skyytejä,
asuvat melankhlainit, eräs toinen kansa, joka ei ole skyytiläinen.
Melankhlainien tuollapuolella on järviä ja ihmisistä tyhjä erämaa,
mikäli me tiedämme.

21. Kun menee yli Tanais-virran, ei ole enää Skyytian maata, vaan
ensimäinen alueista on sauromatien, jotka Maiotis-järven sopukasta
alkaen asuvat pohjoiseen päin viidentoista päivämatkan verran, ja on
heidän maansa tyhjä sekä metsäpuista että istutetuista. Näiden takana
asuvat toisen alueen saaneet budinit; heidän asumansa maa kasvaa
tiheästi kaikenlaista metsää.

22. Budinien tuollapuolen on pohjoiseen päin ensiksi seitsemän
päivämatkan verran erämaata, idempänä erämaan takana asuvat
thyssagetit, lukuisa ja omaperäinen kansa. Ne elävät metsästyksestä.
Lähellä näitä ja samoissa paikoissa asuvat ne, joilla en nimenä iyrkit;
nekin elävät metsästyksestä ja tekevät seuraavalla tavalla. Metsämies
nousee väijyksiin puuhun, joita on taajassa pitkin koko maata.
Jokaisella on varalla hevonen, jota on opetettu makaamaan vatsallaan,
ollakseen niin matala kuin suinkin, ynnä koira. Kun hän nyt puusta
näkee otuksen kaukaa, ampuu hän siihen nuolensa, astuu hevosen selkään
ja ajaa sitä takaa, ja koira ottaa sen kiinni. -- Näiden tuollapuolella
itään päin asuvat muut skyytit, jotka luopuivat kuninkaallisista
skyyteistä ja siten saapuivat tähän maahan.

23. Aina näiden skyytien maahan saakka on mainittu maa kokonaan
tasankoa ja hyötyisää, mutta siitä pitäen se on kivistä ja rosoista. Ja
kun on mennyt tämän laajan rosoisen maan läpi, asuu korkeiden vuorien
juurella ihmisiä, joiden sanotaan kaikkien olevan syntymästään saakka
kaljupäisiä, miehet ja naiset yhtälailla; ne ovat myös tylppänenäisiä
ja niillä on suuret poskipäät, ne puhuvat omaa kieltään, mutta
käyttävät skyytiläis-pukua ja elävät puiden tuotteista. Pontilainen puu
on sen puun nimi, josta ne elävät, ja suuruudeltaan se on lähinnä
viikunapuuta. Sen hedelmä on pavunkaltainen, mutta siinä on sydän. Kun
tämä hedelmä on tullut kypsäksi, niin he siivilöivät sitä kankailla; ja
siitä vuotaa neste, joka on paksua ja mustaa, ja sen nimi on "askhy".
Sitä ne sekä nuolevat että sekoittavat maitoon ja juovat tahi myös
laittavat sen tahmeasta sakasta kakkuja, joita syövät. Karjaa näet ei
heillä ole paljon, sillä laitumet eivät ole sielläpäin juuri
erinomaisia. Jokainen asustaa puun alla, ja talvisin he peittävät puun
valkealla huopapeitteellä, mutta kesäisin ovat ilman peitettä. Heitä ei
yksikään ihminen loukkaa, sillä heidän kerrotaan olevan pyhiä. Eikä
heillä ole mitään sota-aseita. He ratkaisevat ympärillä asuvien
riitoja, vieläpä jos joku maanpakolaisena pakenee heidän turviinsa,
niin ei yksikään häntä loukkaa. He ovat nimeltään argippilaiset.

24. Aina näihin kaljupäisiin saakka on maa vallan tunnettu, samoinkuin
niiden tällä puolen asuvat kansatkin. Sillä muutamat skyyteistä
saapuvat heidän luokseen, ja näiltä, samoinkuin Borystheneen
kauppapaikasta ynnä muista pontolaisista kauppapaikoista tulevilta
helleeneiltä, on helppo saada tietoja heistä. Mutta ne skyytit, jotka
heidän luokseen tulevat, toimittavat asiansa seitsemän tulkin avulla ja
seitsemällä kielellä.

25. Aina näihin saakka on siis maa tunnettu, mutta siitä, mikä on
tuollapuolella kaljupäisiä, ei kukaan varmuudella tiedä ilmoittaa
mitään. Sillä korkeat, pääsyttömät vuoret eroittavat maan, eikä kukaan
voi kulkea niiden yli. Nämä kaljupäiset kertovat, mitä minä tosin
en usko, että vuorilla asuu vuohijalkaisia miehiä, ja heidän
tuollapuolellaan muita ihmisiä, jotka nukkuvat kuusi kuukautta. Tätä
minä en laisinkaan saata olettaa todeksi. Itään päin kaljupäisistä
oleva maa tunnetaan varmuudella, ja siinä asuu issedoneja, mutta siitä,
mikä on tuollapuolella kaljupäisiä ja issedoneja, heistä pohjoiseen
päin, ei tunneta muuta kuin mitä nämä itse kertovat.

26. Issedonien kerrotaan noudattavan tämmöisiä tapoja. Kun joltain
mieheltä on kuollut isä, tuovat kaikki sukulaiset elukoita, ja
teurastettuaan nämä sekä hakattuaan lihat kappaleiksi, he hakkaavat
myös isännän kuolleen isän palasiksi, sekoittavat kaikki lihat ja
valmistavat niistä aterian. Mutta vainajan pään ne tekevät sileäksi,
puhdistavat ja kultaavat sen, ja sitten ne käyttävät sitä pyhänä
esineenä sekä suorittavat hänelle vuotuiset suuret uhrit. Näin tekee
poika isälleen, samoinkuin helleenit viettävät vainajainjuhlaa. Muuten
kerrotaan näidenkin olevan oikeamielisiä, ja miehillä sekä naisilla on
yhtäläinen valta.

27. Nämätkin siis ovat tunnetut, mutta siitä eteenpäin kertovat
issedonit asuvan yksisilmäisiä ihmisiä ja kultaa vartioivia
aarnikotkia. Heiltä ovat skyytit saaneet tämän tiedon, skyyteiltä taas
me muut olemme ottaneet sen ja nimitämme heitä skyytinkielellä
arimaspeiksi; yksi on näet skyytinkielellä "arima", silmä taas "spu".

28. Koko tässä kuvatussa maassa on niin ankara talvi, että siellä
kahdeksan kuukautta vallitsee vallan sietämätön pakkanen, jolloin ei
maa sula loaksi, jos siihen kaataa vettä, mutta kyllä, jos sytyttää
tulen. Mutta meri ja koko kimmeriläinen Bosporos jäätyvät ja kaivannon
tällä puolella asuvat skyytit kulkevat joukoissa yli jään ja ajavat
vaununsa toiselle puolelle sindien luo. Sillä tavoin talvea jatkuu
kahdeksan kuukautta, mutta neljänä jälelläolevanakin siellä on kylmä.
Tämä talvi eroaa luonteeltaan kaikista muiden seutujen talvista siinä
kohden, että siellä sadeaikana tuskin sataa nimeksikään, mutta kesäisin
ei tule sateesta loppua; ja siihen aikaan kun muualla käy ukkonen,
silloin siellä ei jyrise, vaan kesäisin tavan takaa. Jos ukkonen
talvella jyrisee, on tapana kummastella sitä kuten ihmettä ainakin.
Samoin myös jos tapahtuu maanjäristys, oli se sitten kesällä tai
talvella, pidetään sitä Skyytianmaassa ihmeenä. Hevoset jaksavat kestää
tämän talven, mutta muulit ja aasit eivät ensinkään sitä siedä. Mutta
muualla, jos hevoset seisovat pakkasessa, paleltuvat niiden jäsenet,
jota vastoin aasit ja muulit kestävät.

29. Minusta näyttää siltä kuin myös sikäläinen sarveton lehmärotu siitä
syystä ei saisi sarvia. Tämän mielipiteeni puolesta todistaa myös se
Homeroksen säe Odysseiassa, joka kuuluu näin:

    "Libyan myös, miss' oinahat oitis sarvia saavat;"

siinä aivan oikein mainitaan, että kuumissa maissa sarvet nopeasti
ilmestyvät. Mutta kovassa kylmyydessä elukoille joko ei kasva ollenkaan
sarvia tai sitten kasvaa aivan pienet.

30. Siellä nyt tapahtuu siis kylmän vuoksi näin. Mutta minä ihmettelen
-- kertomuksenihan on alusta saakka pitänyt välikertomuksista --, minkä
vuoksi koko Elis-maakunnassa ei saata syntyä muuleja, vaikka maa ei ole
kylmä eikä ole mitään muutakaan näkyväistä syytä. Eliläiset itse
väittävät, että jokin kirous on syynä siihen, että heillä ei synny
muuleja. Mutta kun lähestyy se aika, jolloin tammojen tulee varsoa,
niin he ajavat ne pois naapuriensa luo ja päästävät sitten niiden tykö
aaseja, kunnes tammat tulevat kantaviksi. Senjälkeen ne ajetaan
takaisin kotia.

31. Mitä taas tulee höyheniin, jota skyytit kertovat ilman olevan
täynnä ja joiden vuoksi muka ei voi nähdä eikä kulkea edemmäksi
mannermaahan, niin on minulla niistä seuraava mielipide. Tämän maan
tuollapuolella sataa aina lunta, vähemmän tosin kesällä kuin talvella,
kuten luonnollista onkin. Niinpä jokainen, joka läheltä on nähnyt
sakean lumen putoavan, kyllä tietää mitä minä tarkoitan. Lumi näet
muistuttaa höyheniä. Ja koska siellä talvi on tämmöinen, ovat tämän
mannermaan pohjoisosat asumattomat. Niinmuodoin luulen, että skyytit ja
heidän naapurinsa kuvannollisesti sanovat lunta höyheniksi. Täten on
siis mainittu, mitä kerrotaan kauimpana asuvista kansoista.

32. Mitä taas tulee hyperborealaisiin ihmisiin, niin eivät skyytit
niistä kerro mitään, eivätkä ketkään muutkaan sielläpäin asuvista,
jolleivät mahdollisesti issedonit. Mutta minun luullakseni eivät
nämätkään kerro mitään. Sillä siinä tapauksessa skyytitkin kertoisivat
niistä, kuten kertovat yksisilmäisistä. Sitävastoin on Hesiodos
maininnut hyperborealaisista, samoin myös Homeros "Epigoneissa", jos
nimittäin Homeros todella on sepittänyt tämän runoelman.

33. Mutta kaikkein enimmin kertovat heistä delolaiset, jotka väittävät,
että vehnänolkiin käärittyjä uhrilahjoja tuodaan hyperborealaisten
maasta skyytien maahan; skyyteiltä taas ottavat naapurit ne vastaan ja
toimittavat ne toiselta toiselle länteen päin aina Adrian merelle
saakka. Sieltä ne lähetetään edelleen etelää kohti, jolloin
dodonalaiset ensimäisinä helleenien joukosta ottavat ne vastaan,
näitten tyköä ne saapuvat Malis-lahdelle, kulkevat salmen poikki
Euboiaan, missä ne lähetetään kaupungista toiseen aina Karystokseen
saakka. Mutta sitten jää Andros sivulle, sillä karystolaiset
toimittavat ne Tenokseen. Siten he kertovat näiden uhrilahjojen
saapuvan Delokseen. Mutta ensimäisellä kerralla hyperborealaiset
lähettivät viemään uhrilahjoja kaksi tyttöä, delolaisten mukaan
nimeltään Hyperokhe ja Laodike. Heidän myötään hyperborealaiset
lähettivät viisi miestä kansalaistensa joukosta turvasaatoksi -- nuo,
joita kutsutaan perfereiksi ja jotka nauttivat suurta kunniaa
Deloksessa. Mutta koska hyperborealaisten lähettämät henkilöt eivät
palanneet takaisin, niin heistä oli liian ankaraa, jos heidän alati
kävisi niin, että eivät saisi jälleen niitä, joita lähettivät, ja
kantoivat senvuoksi rajoille uhrilahjat, käärittyinä vehnänolkiin, sekä
antoivat toimeksi ja käskivät naapureita lähettämään niitä edelleen
omasta maastaan toiseen maahan. Ja täten lähetettyinä edelleen lahjat,
kuten he kertovat, saapuvat Delokseen. Minä tunnen itsekin eräitä
menoja, jotka muistuttavat näiden uhrilahjojen antamista. Kun nimittäin
traakialaiset ja paionilaiset naiset uhraavat kuningatar Artemiille,
pitävät he aina uhrilahjoja vehnänoljissa.

34. Niin minä tiedän näiden tekevän. Mutta näiden hyperborealaisten
maasta tulleiden ja Deloksessa kuolleiden neitojen kunniaksi keritsevät
delolaisten tytöt ja pojat hiuksensa. Tytöt leikkaavat ennen häitään
palmikkonsa, kietovat sen värttinän ympäri ja asettavat sen
hautakummulle; ja hautakumpu on vasemmalla kädellä, kun astuu Artemiin
temppelitarhaan, ja sen päällä kasvaa öljypuu. Kaikki delolaisten pojat
taas kietovat hiussuortuvan ruohonkorren ympäri ja asettavat sen
hautakummulle.

35. Semmoista kunniata siis he nauttivat Deloksen asujainten
puolelta. Nämät samat väittävät myöskin, että Arge ja Opis, kaksi
hyperborealaisten maasta tullutta neitoa, ovat matkustaneet näiden
samojen kansojen kautta ja saapuneet Delokseen jo aikaisemmin kuin
Hyperokhe ja Laodike. Viimemainitut olivat nimittäin saapuneet
tuodakseen Ileithyialle sen veron helposta synnyttämisestä, jonka
olivat ottaneet suorittaakseen, kun sitävastoin Arge ja Opis, kuten he
kertovat, olivat tulleet yhdessä itse jumalien kanssa ja he ovat
asukasten puolelta saaneet muita kunnianosoituksia. Heidän naisensa
keräävät näet näitä varten antimia, nimeltä mainiten heitä eräässä
virressä, jonka muuan lykialainen mies, Olen, on sepittänyt.
Delolaisilta taas ovat saarelaiset ja ioonilaiset sen tavan oppineet
sekä laulavat Opiin ja Argen kunniata, nimeltä mainiten näitä ja
keräten lahjoja. (Tämä Olen, joka tuli Lykiasta, oli muuten sepittänyt
muitakin vanhoja virsiä, joita lauletaan Deloksessa.) Ja kun
uhriteurasten reisikappaleet ovat poltetut alttarilla, viskataan niistä
jäänyt tuhka Opiin ja Argen haudalle ja kulutetaan siihen. Ja niiden
hauta on Artemiin temppelin takana, itäänpäin, sekä on aivan lähellä
keolaisten majataloa.

36. Ja tämä olkoon mainittu hyperborealaisista. Sillä juttua
Abariksesta, jonka kerrotaan olevan hyperborealainen, en huoli esittää;
sen mukaan hän, mitään syömättä, kuljetteli nuolta ympäri koko maata.
Mutta jos on joitakin hyperborealaisia (pohjantakaisia) ihmisiä, on
myös toisia, eteläntakaisia. Ja minun täytyy nauraa nähdessäni, kuinka
monet kyllä piirustavat maan karttoja, mutta ei kukaan ole järkevällä
tavalla sitä kuvannut. Ne piirustavat nimittäin Okeanoksen virtaavaksi
maan ympäri, joka taas laitetaan niin pyöreäksi, kuin jos se olisi
harpilla vedetty, ja tekevät Aasian yhtä suureksi kuin Europan. Minä
tahdon senvuoksi muutamin sanoin osoittaa näiden kumpaisenkin suuruuden
sekä millaiseksi kumpikin on piirrettävä.

37. Aasiassa asuvat persialaiset, jotka ulottuvat eteläiseen,
niinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Näiden tuollapuolella asuvat
pohjoiseen päin meedialaiset, meedialaisten takana saspeirit,
saspeirien takana kolkhilaiset, jotka ulottuvat pohjoiseen mereen
saakka, mihin Fasis-joki laskee. Nämä neljä kansaa asuvat merestä
mereen.

38. Siitä jatkuu Aasia kahtena niemekkeenä länteen päin, ja näitä minä
nyt aion kuvata. Toinen niemeke, alkaen yhdeltä puolen pohjoisessa
Fasis-joesta, ulottuu Aigeian mereen pitkin Pontosta ja Hellespontosta
troialaisen Sigeionin kohdalle. Etelässä taas tämä sama niemeke ulottuu
Foinikian äärellä sijaitsevasta Myriandos-lahdesta mereen Triopionin
kärkeen saakka. Tällä niemekkeellä asuu kolmekymmentä kansakuntaa.

39. Tämä on nyt toinen näistä niemekkeistä. Toinen alkaa Persiasta ja
jatkuu Punaiseen mereen; sen muodostavat Persia, siitä alkava Assyria
ja sen jälkeen Arabia. Se päättyy, jos kohta ainoastaan tavallisen
kielenkäytön mukaan, Arabianlahteen, johon Dareios johti Niilistä
kanavan. Persiasta aina Foinikiaan saakka on maa leveä ja laaja; mutta
Foinikiasta tämä niemeke jatkuu pitkin palestinalaista Syyriaa ja
Egyptiä, mihin se päättyy. Siinä on ainoastaan kolme kansaa.

40. Tämä on se osa Aasiaa, joka ulottuu Persiasta länteen päin. Mutta
persialaisten, meedialaisten, saspeirien ja kolkhien tuollapuolen,
itään päin olevaa maata rajoittaa yhtäältä Punainen meri, pohjoisessa
taas Kaspianmeri ja Araxes-joki, joka virtaa itään päin. Aina Indiaan
saakka on Aasia asuttu, mutta siitä pitäen on maa autio itään päin,
eikä yksikään saata ilmoittaa, minkälainen se on.

41. Semmoinen ja niin suuri on Aasia. Mutta Libya liittyy toiseen
niemekkeeseen. Sillä Egyptin jälestä alkaa jo Libya. Egyptin kohdalta
on tämä niemeke kapea. Tästä meidän merestämme Punaiseen mereen on
satatuhatta syltä, mikä tekisi tuhat stadionia. Mutta tästä kapeasta
kannaksesta alkaen on se niemeke, jota kutsutaan Libyaksi, erinomaisen
leveä.

42. Minä siis ihmettelen niitä, jotka ovat rajoittaneet ja eroittaneet
toisistaan Libyan, Aasian ja Europan. Sillä eroitus niiden suuruudessa
on melkoinen. Europpa ulottuu nimittäin pituudelleen pitkin molempia,
mutta leveydeltään niitä ei voi verratakaan keskenään. Sillä Libya on
selvästi meren ympäröimä, paitsi sitä osaa siitä, mikä rajoittuu
Aasiaan, kuten egyptiläisten kuningas Neko ensimäisenä, mikäli me
tiedämme, on näyttänyt. Senjälkeen nimittäin kuin hän lakkasi
kaivamasta Niilistä Arabianlahteen ulottuvaa kanavaa, hän lähetti
foinikialaisia miehiä laivoissa matkalle, käskien niitä paluumatkallaan
purjehtimaan Herakleen patsasten kautta, kunnes tulisivat pohjoiseen
mereen ja siten saapuisivat Egyptiin. Foinikialaiset läksivät matkalle
Punaisesta merestä ja purjehtivat pitkin eteläistä merta. Ja aina kun
tuli syysmyöhä, laskivat he maihin ja kylvivät viljaa maahan, missä
osassa Libyaa purjehtiessaan kulloinkin olivat, sekä odottivat
leikkuuaikaa. Korjattuaan viljan he purjehtivat pois, niin että he
kahden vuoden kuluttua kolmantena vuotena kiersivät Herakleen patsasten
ohi ja saapuivat Egyptiin. Ja he kertoivat, mitä minä tosin en saata
uskoa, mutta mahdollisesti joku toinen, että heillä purjehtiessaan
Libyan ympäri oli aurinko oikealla kädellä.

43. Siten tämä seikka ensiksi huomattiin. Sittemmin kertovat
karkhedonilaiset tehneensä saman matkan. Sillä akhaimenidi Sataspes,
Teaspiin poika, ei purjehtinut Lihyan ympäri, vaikka hänet vartavasten
lähetettiin, vaan säikähtäen sekä matkan pituutta että kolkkoutta hän
kääntyi takaisin, suorittamatta äitinsä hänelle määräämää ansiotyötä.
Hän oli näet häväissyt immen, joka oli Zopyroksen, Megabyzoksen pojan,
tytär. Kun Sataspes sitten tämän rikoksen vuoksi piti kuningas Xerxeen
käskystä seivästettämän, niin hänen äitinsä, joka oli Dareioksen sisar,
rukoili hänen puolestaan, sanoen aikovansa säätää pojalleen vielä
suuremman rangaistuksen kuin kuningas. Hänen täytyisi nimittäin
purjehtia Libyan ympäri, kunnes hän, purjehtiessaan sen ympäri,
saapuisi Arabianlahteen. Xerxes suostui tähän ehdoitukseen, ja Sataspes
saapui Egyptiin, otti sieltä laivan ja merimiehiä sekä purjehti
Herakleen patsaille. Purjehdittuaan niiden kautta ja kierrettyään sen
Libyan niemen, jonka nimi on Soloeis, hän purjehti etelään päin. Hän
kulki useiden kuukausien ajan laajaa merta, mutta koska samaa kulkua
kesti yhä edelleen, kääntyi hän takaisin ja purjehti pois Egyptiin.
Sieltä hän saapui kuningas Xerxeen luo ja väitti kauimpana ollessaan
purjehtineensa vähäkasvuisten ihmisten ohi, jotka käyttivät
palmunlehvistä tehtyjä vaatteita. Ja kun he itse laivallaan laskivat
maihin, niin nämä aina pakenivat vuorille jättäen kaupunkinsa. Itse he,
mennessään kaupunkeihin, eivät tehneet mitään vahinkoa, ottivat niistä
ainoastaan ruokavaroja. Mutta syy siihen, ettei hän kokonaan
purjehtinut Libyan ympäri, oli, niinkuin hän väitti, se, että laiva ei
enää voinut kulkea eteenpäin, vaan pysähtyi. Mutta Xerxes ei uskonut
hänen puhuvan totta, vaan, koska hän ei ollut suorittanut määrättyä
ansiotyötä, niin hän seivästytti hänet, vahvistaen siten entisen
rangaistuksen. Tämän Sataspeen kuohilas läksi, heti kun kuuli herransa
kuolleen, karkuun Samokseen, mukanaan suuri rahasumma, minkä muuan
samolainen mies anasti; minä tiedän kyllä hänen nimensä, mutta jätän
sen tahallani mainitsematta.

44. Mutta suurin osa Aasiaa tuli tutkituksi Dareioksen toimesta. Tämä
tahtoi nimittäin tietää, missä Indos-joki, joka kaikkien jokien
joukosta on toinen, jossa tavataan krokodiilejä -- missä siis tämä joki
laskee mereen. Hän lähetti laivoilla muutamia luotettavia miehiä,
muiden muassa Skylaxin, joka oli kotoisin Karyandasta. Nämä läksivät
matkalle Kaspatyros-kaupungista ja Paktyike-maakunnasta ja purjehtivat
pitkin virtaa mereen saakka, ja, merta myöten taas länteen päin
purjehtien, he kolmantenakymmenentenä kuukautena saapuivat siihen
paikkaan, mistä egyptiläisten kuningas oli, niinkuin aikaisemmin olen
maininnut, lähettänyt foinikialaiset purjehtimaan Libyan ympäri.
Senjälkeen kuin he olivat tehneet tämän kiertomatkan, laski Dareios
indialaiset valtansa alle ja vallitsi tätä merta. Siten havaittiin,
että muu osa Aasiaa, paitsi sitä, mikä on itään päin, on laadultaan
samanlaista kuin Libya.

45. Mitä Europpaan tulee, ei kukaan ole selvästi huomannut, onko se
idässä ja pohjoisessa meren ympäröimä, mutta pituudeltaan tiedetään sen
ulottuvan pitkin molempia toisia maanosia. Enkä minä myöskään saata
arvata, miksikä maalla, joka kuitenkin on yksi, on kolme eri nimeä,
joilla on naisten nimitykset, enkä, miksi egyptiläinen joki Niili ja
kolkhilainen Fasis ovat määrätyt rajoiksi (toiset taas mainitsevat
maiotilaisen Tanais-joen ja kimmeriläisen kahluupaikan). En myöskään
ole voinut saada selville niiden nimiä, jotka ovat laatineet nämä
rajat, enkä, minkä mukaan he ovat antaneet nimet. Niinpä väittävät
useimmat helleenit, että Libya on saanut nimensä eräästä kotimaisesta
naisesta, Libyasta, ja Aasia taas Prometheuksen vaimon nimen mukaan.
Tämän nimen omaksuvat myös lyydialaiset väittäessään, että Aasia on
saanut nimensä Asieen, Kotyksen pojan ja Maneen pojanpojan, eikä
Prometheuksen Asian mukaan. Edellisen mukaan on myös asilainen
sukukunta Sardeessa saanut nimensä. Mutta mitä Europpaan tulee, ei
yksikään ihminen tiedä, onko se meren ympäröimä, eikä, mistä se on
tämän nimen saanut; ei myöskään ole tunnettu, kuka sen on antanut,
jollemme tahdo väittää, että maa on saanut nimensä tyrolaisesta
Europasta, jolloin se siis olisi aikaisemmin ollut nimetön, niinkuin
toisetkin maanosat. Mutta nytpä onkin ilmeistä, että tämä oli kotoisin
Aasiasta eikä saapunut tähän maahan, jota helleenit nykyään kutsuvat
Europaksi, vaan ainoastaan Foinikiasta Kreetaan ja Kreetasta Lykiaan.
Sen verran olkoon nyt tästä mainittu; me puolestamme tulemme käyttämään
maanosien käytäntöön otettuja nimiä.

46. Lukuunottamatta skyytejä asuvat Pontos Euxeinoksen seuduilla, joita
vastaan Dareios läksi sotaretkelle, kaikkein sivistymättömimmät kansat.
Sillä me emme voi tälläpuolen Pontosta asuvista kansoista mainita
ainoatakaan, joka kekseliäisyydessä olisi merkillinen, emmekä tiedä
ketään huomattavaa miestä, paitsi skyytiläistä kansaa ja Anakharsista.
Skyytiläinen heimo on nimittäin tehnyt erään kaikista inhimillisistä
keksinnöistä, mitä me tunnemme, sukkelimman keksinnön, mutta muissa
kohdin en minä sitä kiitä. Tämä heidän suurin keksintönsä on siinä,
että ei kukaan, joka heitä vastaan hyökkää, voi päästä pakoon, ja ettei
kukaan voi saavuttaa heitä, jos eivät tahdo tulla tavatuiksi. Heillähän
ei ole rakennettuina kaupunkeja eikä linnoituksia, vaan he siirtävät
asumuksiaan, ovat kaikki hevos-jousimiehiä, eivät elä kynnöstä, vaan
karjasta, ja kuljettavat asumuksiaan vankkureilla. Kuinka semmoisia
vastaan voisi taistella ja heidän kimppuunsa päästä?

47. Tämän he ovat keksineet, syystä että maa on siihen sovelias, ja
heillä on joet liittolaisinaan. Sillä tämä maa, joka on tasankoa, on
ruohoinen ja vesiperäinen, ja jokia siinä virtaa melkein yhtä monta
luvultaan kuin on kanavia Egyptissä. Tahdon mainita nimeltään
ainoastaan ne niistä, jotka ovat kuuluisat, ja joita myöden voi
purjehtia mereltä ylös. Ne ovat: viisisuinen Istros, sitten Tyras,
Hypanis, Borysthenes, Pantikapes, Hypakyris, Gerros ja Tanais. Ne
virtaavat seuraavalla tavalla.

48. Istros, joka on suurin kaikista joista, joita me tunnemme, virtaa
aina samanlaisena, sekä kesät että talvet, ja on ensimäinen virta
lännestä lukien niistä, jotka ovat Skyytianmaassa. Sen suuruuteen on
syy tämä. Ne monet muut joet, jotka siihen laskevat, tekevät sen
suureksi. Skyytianmaan kautta virtaa siihen viisi suurta jokea: se,
jolle skyytit antavat nimen Porata ja helleenit Pyretos, edelleen
Tiarantos, Araros, Naparis ja Ordessos. Ensinmainittu joki on suuri ja
yhdistää, virraten idän puolelta, vetensä Istrokseen. Toinen,
niinsanottu Tiarantos, on lännempänä ja pienempi. Araros, Naparis ja
Ordessos kulkevat näiden keskitse ja purkautuvat Istrokseen.

49. Nämät ovat ne omassa maassa alkavat skyytiläiset joet, jotka
täyttävät Istros-virran. Agathyrsien maasta virraten yhtyy siihen
Maris-joki, Haimoksen huipuilta taas virraten pohjoiseen päin laskee
siihen kolme muuta suurta jokea: Atlas, Auras ja Tibisis. Traakian ja
traakialaisten krobyzien kautta virraten purkautuvat Athrys, Noes ja
Artanes Istrokseen. Paionien maasta ja Rodope-vuoresta laskee siihen
Kios-joki, joka kulkee halki Haimos-vuorten. Illyriasta virraten
pohjoiseen laskee Angros joki triballien tasankoon ja Brongos-jokeen,
Brongos taas Istrokseen. Siten Istros vastaanottaa nämä molemmat
suuret joet. Ombrilaisten yläpuolella olevasta maasta laskee siihen
Karpis-joki ja eräs toinen, Alpis niminen joki, virraten nekin
pohjoiseen päin. Istros virtaa näet koko Europan läpi, alkaen kelttien
maasta, jotka kynetien jälestä asuvat äärimmäisinä lännessä Europan
kansoista. Virraten koko Europan halki se laskee Skyytian sivulta
mereen.

50. Sen kautta että yllä luetellut joet ynnä monet muut laskevat
vetensä yhteen, tulee Istros suurimmaksi kaikista joista, koskapa, jos
vertaa niitä semmoisinaan, Niili voittaa vedenpaljouden puolesta. Sillä
viimemainittuun ei mikään joki eikä mikään lähde laske, siten lisäten
sen vesimäärää. Istros virtaa kesät talvet aina yhtäläisenä minun
luullakseni seuraavasta syystä. Talvella sillä on luonnollinen
korkeutensa, tai vähän suurempi. Sillä tässä maassa sataa ylimalkaan
talvella vähän, vaan tulee ainoastaan lunta. Kesällä taas se suunnaton
lumimäärä, joka talvella sataa, sulaa ja laskee kaikkialta Istrokseen.
Tämä lumi, joka laskee siihen, ynnä sen ohella runsaat ja ankarat
rankkasateet täyttävät sen. Sillä koko kesän siellä sataa. Mutta kuta
enemmän vettä aurinko vetää puoleensa kesällä talveen verraten, sitä
runsaammat ovat toiselta puolen Istroksen lisävedet kesällä kuin
talvella. Kun näitä verrataan keskenään, syntyy tasapaino, niin että
vesi aina pysyy samalla korkeudella.

51. Istros on siis yksi Skyytian joista. Senjälkeen seuraa pohjoisesta
tuleva Tyras, saaden alkunsa suuresta järvestä, joka eroittaa Skyytian
ja neurien maan. Sen suistamossa asuu helleenejä, joita kutsutaan
tyriteiksi.

52. Kolmas joki, Hypanis, lähtee Skyytianmaasta ja virtaa suuresta
järvestä, jota ympäröivillä laitumilla elää valkoisia villihevosia.
Tätä järveä kutsutaan vallan oikein "Hypaniin äidiksi". Siitä siis
Hypanis saa alkunsa ja virtaa viiden päivämatkan pituuden matalana ja
suolattomana, mutta siitä perin neljän päivän laivamatkan se on kovin
katkeraa. Siihen laskee nimittäin katkera lähde, joka on siihen määrään
katkera, että se, niin vähäinen kuin onkin kooltaan, antaa makunsa
Hypanis-joelle, jolla suuruudessa ei ole monta vertaistaan. Tämä lähde
sijaitsee kyntäjä-skyytien ja alazonien maan rajoilla. Nimenä on
lähteellä ja sillä paikalla, mistä se virtaa, skyytinkielellä
Exampaios, tahi helleenien kielellä "Pyhät tiet". Alazonien kohdalla
Tyras ja Hypanis lähestyvät toisiaan, mutta siitä pitäen kumpikin
kääntyy omalle taholleen ja virtaa, välillään leveä maa.

53. Neljäs joki on Borysthenes, joka Istroksen jälkeen on suurin näistä
ja meidän mielipiteemme mukaan tuotteliain ei ainoastaan skyytiläisistä
joista, vaan myös kaikista muista, lukuunottamatta egyptiläistä Niiliä.
Sillä ei ole toista jokea, jota saattaisi verrata tähän. Mutta muista
on Borysthenes tuotteliain, se kun tarjoo mitä kauniimpia ja rehevimpiä
karjalaitumia ynnä erinomaisen oivallisia ja runsaita kaloja, on mitä
hyvänmakuisin ja virtaa puhtaana liejuisten rantojen läpi. Sen varsilla
tulee vilja mitä parasta, ja missä maahan ei kylvetä, kasvaa erittäin
pitkää heinää; sen suistamossa laskeutuu itsestään suunnattomat määrät
suolaa ja siinä tavataan suuria selkärangattomia merieläviä, joita
kutsutaan antakaieiksi ja joita kaupitellaan suolattuina, ynnä paljon
muuta ihmeteltävää. Aina gerrien maahan saakka, johon on neljänkymmenen
päivän laivamatka, on sen juoksu pohjoisesta tunnettu. Mutta minkä
kansojen kautta se tämän maan tuollapuolen virtaa, sitä ei kukaan
saata ilmoittaa. On ilmeistä, että se erämaan kautta virtaa
maanviljelijä-skyytien maahan. Nämä skyytit näet asuvat sen varsilla
kymmenen päivän laivamatkan pituudelta. Ainoastaan tämän joen,
samoinkuin Niilin, lähteitä en saata ilmoittaa, eikä luullakseni kukaan
muukaan helleeneistä. Lähellä sitä paikkaa, missä Borysthenes virtaa
mereen, yhtyy siihen myös Hypanis, joka purkautuu samaan suomaahan.
Näiden jokien välistä maata, joka on kiilanmuotoinen kaistale,
kutsutaan Hippolaoksen niemeksi, johon on pystytetty Demeterin pyhättö.
Mutta pyhätön toisella puolen, Hypaniin luona, asuvat borystheneläiset.

54. Tämä olkoon sanottu näistä joista. Näiden jälkeen on viidentenä
vielä joki, jonka nimi on Pantikapes ja joka sekin virtaa pohjoisesta
päin ja järvestä; sen ja Borystheneen välillä asuvat maataviljelevät
skyytit, ja se laskee Hylaiaan, jonka läpi kuljettuaan se yhtyy
Borystheneeseen.

55. Kuudes joki on Hypakyris, joka saa alkunsa järvestä ja virraten
paimentolais-skyytien kautta laskee Karkinitis-kaupungin kohdalle,
jättäen oikealle Hylaian ja niinkutsutun Akhilleuksen juoksuradan.

56. Seitsemäs joki, Gerros, on Borystheneestä erillään niin kauas kuin
Borysthenes on tunnettu, ja sillä on sama nimi kuin itse maallakin,
nimittäin Gerros. Se virtaa mereen päin, eroittaa toisistaan
paimentolais- ja kuninkaallisten skyytien maan, sekä laskee
Hypakyris-jokeen.

57. Kahdeksas joki on Tanais, joka virtaa halki pohjoisesta, saaden
alkunsa suuresta järvestä, ja laskee vielä suurempaan, niinkutsuttuun
Maiotis-järveen, joka eroittaa toisistaan kuninkaalliset skyytit ja
sauromatit. Tähän Tanais-virtaan laskee toinen, jonka nimi on Hyrgis.

58. Nämät siis ovat kuuluisimmat niistä joista, joita skyytit
omistavat. Mutta Skyytiassa kasvava ruoho lisää kaikista ruoholajeista,
joita tunnemme, enimmin sappea karjassa. Että niin on asianlaita, sen
saattaa päättää, jos avaa elukat.

59. Nämät ovat siis heidän suurimmat tulolähteensä. Mutta muuten on
heillä tämänkaltaiset tavat. He palvelevat ainoastaan seuraavia
jumalia: enimmin Hestiaa, edelleen Zeusta ja Maata, joista pitävät
Maata Zeun puolisona, näiden jälkeen Apolloa, taivaallista Afroditea,
Heraklesta ja Aresta. Näitä kunnioittavat kaikki skyytit, mutta
niinkutsutut kuninkaalliset skyytit uhraavat myös Poseidonille. Ja
skyytinkielellä on Hestia Tabiti, Zeusta kutsutaan minun mielestäni
vallan oikein nimellä Papaios, Maa on Api, Apollon Goitosyros,
taivaallinen Afrodite Argimpasa, Poseidon Thagimasadas. Kuvia,
alttareita ja temppeleitä ei heillä ole tapana pystyttää muuta kuin
Areelle. Mutta hänelle se on tapana.

60. Sama uhraustapa vallitsee yhtäläisesti kaikissa juhlissa, ja siinä
menetellään näin. Uhriteuras seisoo etujalat sidottuina, uhraaja, joka
taas seisoo elukan takana, kaataa sen maahan vetämällä köydenpäätä;
uhriteuraan sortuessa hän kutsuu nimeltä sitä jumalaa, jolle uhraa,
sitten hän kiireesti viskaa ansan kaulaan, pistää silmukkaan puikon,
kierittää tätä ja kuristaa siten elukan. Eikä hän siinä sytytä tulta,
vihi teurasta tai vala viiniuhria. Vaan kuristettuaan ja nyljettyään
sen hän heti käy sitä keittämään.

61. Koska Skyytianmaa on kovin puutonta, on siellä keksitty tällainen
keino lihan keittämiseksi. Senjälkeen kuin uhriteuraat on nyljetty,
puhdistavat he lihat luista, sitten he viskaavat ne kotitekoisiin
kattiloihin, jotka enimmin muistuttavat lesbolaisia sekoitusastioita,
paitsi että ovat paljoa suuremmat. Niihin he viskaavat lihan ja
keittävät sen polttamalla uhriteurasten luita. Mutta jos heillä ei ole
käsillä kattilaa, viskaavat he kaikki lihat uhriteurasten mahalaukkuun,
sekoittavat siihen vettä ja sytyttävät luut. Nämä palavat
erinomaisesti, ja luista puhdistetut lihat mahtuvat helposti
mahalaukkuun. Siten härkä keittää itsensä ja samoin muutkin uhriteuraat
kukin itsensä. Senjälkeen kuin liha on keitetty, antaa uhraaja lihoista
ja sisälmyksistä osan esikoislahjaksi ja viskaa sen eteensä. Ja he
uhraavat sekä muuta karjaa että erittäin hevosia.

62. Muille jumalille he siis uhraavat tällä tavoin sekä tämmöisiä
elukoita, mutta Areelle taas näin. Valtakuntiensa jokaiseen piiriin he
ovat pystyttäneet tämmöisen Areen pyhätön. He pinovat risukimppuja noin
kolmen stadionin pituisiksi ja levyisiksi, mutta ei perin korkeiksi
läjiksi. Tämmöisen päälle tehdään tasainen neliönmuotoinen paikka,
jonka kolme kylkeä on äkkijyrkät, mutta neljännen kohdalta voi astua
ylös. Joka vuosi he ajavat sinne sataviisikymmentä vaunullista risuja,
läjä kun aina rankkasateitten vuoksi laskeutuu. Tämän pyhitetyn paikan
päällä on jokaisella pystytettynä vanha tikari, ja tämä on Areen kuva.
Tälle tikarille he vuotuisesti uhraavat karjaa sekä hevosia, vieläpä
seuraavassa kohden enemmänkin, mitä eivät muille jumalille. Kaikista
vangiksi saaduista vihollisista he näet uhraavat aina yhden sadasta,
mutta ei samalla tavalla kuin elukoita, vaan toisella tavalla. He
vuodattavat näet viiniä vankien päähän, jonka jälkeen he teurastavat
heidät niin, että veri valuu astiaan, sitten he vievät veren ylös
risuläjälle sekä vuodattavat sen tikarin päälle. Sen he siis kantavat
ylös, mutta alhaalla, pyhätön luona he tekevät näin. He leikkaavat
teurastetuilta miehiltä pois aina oikean käsivarren olkapään kohdalta
ja viskaavat sen ilmaan ja sitten he päätettyään muutkin uhrit lähtevät
pois. Käsivarsi jää makaamaan siihen, mihin se putoo, ja ruumis taas
makaa erillään siitä.

63. Nämä uhrimenot siis vallitsevat heillä. Sikoja sitävastoin he eivät
ensinkään käytä, eikä heidän lainkaan ole tapana kasvattaakaan niitä
maassaan.

64. Sotatavat ovat heillä seuraavat. Senjälkeen kuin skyytiläinen mies
on kaatanut ensimäisen miehen, niin hän juo tämän verta, ja vie
kaikkien niiden päät, jotka hän taistelussa surmaa, kuninkaalle. Sillä
vain se, joka tuo pään, saa osan saadusta saaliista, mutta se, joka ei
tuo, ei sitä saa. Ja seuraavalla tavalla hän nylkee nämä päät. Hän
tekee ensin leikkauksen pään ympäri korvien kohdalta, sitten hän
tarttuu päänahkaan ja ravistaa sen irti, jonka jälkeen hän härän
kylkiluulla kaapii lihan pois, hieroo nahkaa hyppysissään ja saatuaan
sen kyllin pehmeäksi hän käyttää sitä pyyheliinaksi sekä ripustaa sen
ratsuhevosensa suitsiin ja ylpeilee siitä. Ja sitä, jolla on useimmat
semmoiset, pidetään paraimpana miehenä. Monet heistä tekevät
nyljetyistä nahoista myöskin viittoja pukeakseen ne ylleen, ommellen
niitä samalla tapaa kuin paimenpaitoja. Monet nylkevät kuolleilta
vihollisilta pois kädet kynsineen päivineen ja tekevät niistä kansia
nuoliviiniinsä. Ihmisen nahka onkin sekä paksua että loistavaa ja on
valkeudessa melkein loistavin kaikista nahoista. Monet nylkevät myös
kokonaisia miehiä, pingoittavat nahan puun ympäri ja kuljettavat niitä
hevostensa selässä.

65. Tämmöinen tapa siis heillä on. Mutta itse päiden suhteen, ei
kuitenkaan kaikkien, vaan pahimpien vihamiestensä, he menettelevät
seuraavalla tavalla. Kaikki, mikä on kulmakarvojen alapuolella,
sahataan pois jonka jälkeen kallo puhdistetaan. Ja jos omistaja on
köyhä, niin hän verhoo sen ulkoa ainoastaan karvaamattomalla
härännahalla ja käyttää sitä niin. Mutta jos hän on rikas, niin hän
verhoo sen nahalla, mutta kultaa sen sitäpaitsi sisältä ja käyttää sitä
siten juoma-astiana. Tämän he tekevät myös sukulaistensa suhteen, jos
nämä joutuvat riitaan heidän kanssaan, ja kantaja kuninkaan edessä
pääsee voitolle. Ja kun hänen luokseen tulee semmoisia vieraita, joita
hän pitää arvossa, niin hän asettaa esille päät ja kertoo, mitenkä
nämä, vaikka olivatkin sukulaisia, olivat häntä vainonneet, vaan että
hän oli saanut heidät valtaansa. Ja sitä he sanovat kelpo työksi.

66. Kerran vuodessa jokainen piirinpäällikkö omassa piirissään täyttää
viinillä sekoitusastian, josta juovat ne skyytit, jotka ovat tuhonneet
vihollisia. Mutta ne, jotka eivät ole sitä tehneet, eivät saa maistaa
tätä viiniä, vaan istuvat syrjässä halveksittuina. Tämä tuottaa heille
mitä suurimman häpeän. Ne sitävastoin heistä, jotka ovat tuhonneet
erittäin monta miestä, saavat yht'aikaa juoda kahdesta maljasta.

67. Tietäjiä on skyyteillä paljon, ja nämä ennustavat pajuvitsoista
seuraavalla tavalla. He tuovat mukanaan suuria risukimppuja, panevat ne
maahan, purkavat ne, asettavat kunkin vitsan yksitellen paikoilleen ja
lukevat sitten loitsuja; ja niitä lukiessaan he jälleen käärivät vitsat
kokoon ja sitten he uudestaan asettavat kunkin paikoilleen riviin. Tämä
heidän ennustustapansa on esi-isiltä peritty. Mutta, enareit, jotka
ovat miesvaimoja, sanovat, että Afrodite on heille opettanut
ennustustaidon. Joka tapauksessa he ennustavat niinipuun kuoresta. He
pilkkovat niinen kolmeen kaistaleeseen, kietovat nämä sormiensa ympäri
ja purkaessaan ne auki he ennustavat.

68. Kun skyytien kuningas sairastuu, noudattaa hän luokseen kolme
enimmin arvossa pidettyä miestä tietäjien joukosta, ja nämä ennustavat
yllämainitulla tavalla. He puhuvat tavallisesti jotenkin siihen
suuntaan, että se tai se on vannonut väärän valan kuninkaan kotiliesien
kautta, mainiten jonkun maanmiehistään. Mutta kuninkaan kotiliesien
kautta on skyyteillä tapana vannoa varsinkin silloin, kun tahtovat
vannoa suurimman valansa. Paikalla otetaan kiinni ja tuodaan se, jonka
he väittävät tehneen väärän valan; ja kun hän saapuu, niin tietäjät
todistavat häntä vastaan, että hän on vannonut väärän valan kuninkaan
kotiliesien kautta, ja että kuningas siitä syystä on pahoinvoipa. Hän
kieltelee, väittää, ettei ole vannonut väärin ja valittelee kovasti.
Koska tämä kieltelee, noudattaa kuningas luokseen kaksi vertaa niin
monta tietäjää. Ja jos nämätkin katsoessaan arpoja selittävät hänet
syypääksi väärään valaan, niin ensimäiset tietäjät suoraa päätä
leikkaavat pään häneltä poikki ja saavat hänen rahansa. Mutta jos
lisäksi tulleet tietäjät vapauttavat hänet, saapuu muita tietäjiä ja
taas muita. Jos nyt useammat vapauttavat henkilön, on säädetty, että
ensimäisten tietäjien itsensä täytyy menettää henkensä.

69. Seuraavalla tavalla he siis surmaavat nämä. He täyttävät vaunut
risuilla, valjastavat niiden eteen härkiä, sitovat tietäjät, kytkevät
heiltä kädet takaa kiinni, pistävät kapulan heidän suuhunsa, painavat
heidät keskelle risuja, sytyttävät ne tuleen, säikäyttävät härkiä ja
laskevat ne menemään. Monet härät palavat poroksi yhdessä tietäjien
kanssa, monet taas pääsevät liekkien keskeltä pakoon, sittenkuin niiden
aisa on palanut poroksi. He polttavat yllämainitulla tavalla muistakin
syistä tietäjiä ja kutsuvat niitä valetietäjiksi. Eikä kuningas jätä
jälelle niiden lapsiakaan, jotka hän tappaa, vaan hän surmaa kaikki
miehenpuolet; mutta naispuolia hän ei vahingoita.

70. Valaliittonsa skyytit tekevät niiden kanssa, joiden kanssa tekevät,
tällä tavalla. He valavat suureen savimaljaan viiniä ja sekoittavat
siihen liitontekijäin verta, jonka saavat joko pistämällä ruumista
naskalilla tai viiltäen puukolla hiukan ihoa. Sitten he pistävät
maljaan tikarin, nuolia, tapparan ja heittokeihään. Tämän tehtyään he
lukevat pitkiä rukouksia ja sitten juovat siitä sekä ne itse, jotka
liiton keskenään tekevät, että arvokkaimmat heidän seuralaisistaan.

71. Kuningasten haudat ovat gerrien maassa. Sinne he, kun heiltä on
kuollut kuningas, kaivavat suuren neliskulmaisen maakuopan. Saatuaan
sen valmiiksi he ottavat ruumiin ylös vaunuihin ja kuljettavat sen
lähimmän kansan luo. Sitä ennen he ovat vahalla sivelleet ruumista sekä
viiltäneet auki, puhdistaneet ja täyttäneet vatsan survotulla
kypeiroksella suitsutuksella ynnä sellerin ja dillin siemenillä sekä
sitten jälleen ommelleet sen kiinni. Ne, jotka ottavat vastaan täten
tuodun ruumiin, tekevät aivan samoin kuin kuninkaalliset skyytit. He
leikkaavat kappaleen korvastaan, keritsevät hiuksensa ylt'ympäri pään,
viiltävät viiruja käsivarsiensa ympäri, raastavat otsaansa ja nenäänsä
ja pistävät nuolia vasemman kätensä läpi. Maastaan he sitten vaunuissa
kuljettavat kuninkaan ruumiin seuraavan luo niistä kansoista, joita he
hallitsevat. Ja ne, joiden luo he aikaisemmin ovat tulleet, seuraavat
heitä. Ja sittenkuin he viedessään vainajaa ovat matkanneet kaikkien
kautta, niin he ovat gerrien maassa, jotka asuvat kauimpana niistä
kansoista, joita he hallitsevat, sekä hautojen luona. Sitten he
laskevat ruumiin hautaan oljille, iskevät keihäitä maahan ruumiin
kummallekin puolelle, panevat riukuja niiden päälle ja kattavat ne
sitten risuilla. Haudan jälelläolevaan avaraan tilaan he hautaavat
yhden hänen jalkavaimoistaan, jonka ovat kuristaneet kuoliaaksi, hänen
juomanlaskijansa, ruuanlaittajansa, tallirenkinsä, palvelijansa,
sanantuojansa, hevosensa ynnä esikoiset kaikesta muusta sekä kultaisia
maljoja; he näet eivät ollenkaan käytä hopeata eikä vaskea. Tämän
tehtyään he kaikki luovat suuren maakummun, jolloin he kilpailevat
keskenään ja pyrkivät tekemään niin suuren kuin mahdollista.

72. Vuoden kuluttua he taas tekevät näin. He ottavat kelvollisimmat
muiden palvelijain joukosta -- ne ovat syntyperäisiä skyytejä, sillä
kaikkien niiden täytyy palvella, joita kuningas itse siihen käskee,
heillä kun ei ole rahalla ostettuja palvelijoita -- ja kuristavat
näistä palvelijoista viisikymmentä ynnä viisikymmentä hänen kauniinta
hevostaan. Viimemainittujen vatsaontelon he tyhjentävät ja
puhdistettuaan sen he täyttävät sen akanoilla ja ompelevat sen sitten
kiinni. Senjälkeen he pystyttävät pyöränkehän puoliskon kahden tangon
nenään, niin että se riippuu alaspäin, toisen puoliskon kahden toisen
tangon nenään, ja iskevät sillä tapaa useita semmoisia maahan; edelleen
he ajavat paksuja seipäitä hevosten läpi pitkittäin kaulaan saakka ja
nostavat ne pyöränpuoliskoille, joista etumaiset kannattavat hevosten
lapoja, takana olevat taas vatsoja reisien kohdalta. Jalat riippuvat
kummallakin puolen ilmassa. Senjälkeen he pistävät niitten suuhun
suitset ja kuolaimet, vetävät niitä eteenpäin ja kiinnittävät ne sitten
vaarnoihin. Nyt he asettavat kunkin viidestäkymmenestä kuristetusta
nuorukaisesta hevosensa selkään ja asettavat ne sillä tavoin, että
ensin ajavat suoran tangon kunkin kuolleen selkärankaa myöten kaulaan
saakka. Alaspäin ulottuu osa tästä tangosta ruumiin ulkopuolelle ja sen
he iskevät toisessa, hevosen läpi kulkevassa tangossa olevaan reikään
kiinni. Ja pystytettyään nämä ratsumiehet piiriin hautakummun ympäri he
lähtevät pois.

73. Sillä tavoin he hautaavat kuninkaansa. Mutta aina milloin muut
skyytit kuolevat, vievät lähimmät sukulaiset vainajat vaunuihin
sijoitettuina ympäri ystävien luo. Näistä jokainen ottaa vastaan ja
kestitsee saattomiehiä sekä asettaa vainajan eteen aivan samaa kuin
muillekin. Neljäkymmentä päivää yksityisiä henkilöitä sillä tapaa
viedään ympäri, ja sitten ne haudataan. Ja hautajaisten jälkeen skyytit
puhdistavat itsensä seuraavalla tavalla. He saippuoivat ensin päänsä ja
pestyään saippuan pois he ruumiilleen tekevät näin. He pystyttävät
kolme salkoa, niin että ne nojaavat toisiansa vasten, levittävät niiden
ympäri villahuopia ja kiinnitettyään ne toisiinsa niin tiukkaan kuin
suinkin he viskaavat tulesta hehkuvia kiviä salkojen ja huopien
keskellä olevaan hinkaloon.

74. Heidän maassaan kasvaa liinaa, joka, lukuunottamatta paksuutta ja
kokoa, muistuttaa hyvin paljon pellavaa; mutta viimemainitun voittaa
liina suuressa määrin. Se kasvaa niin hyvin itsestään kuin kylvettynä,
ja siitä tekevät traakialaiset itselleen vaatteitakin, jotka ovat aivan
pellavasta tehtyjen kaltaiset; niinpä joka ei ole erittäin perehtynyt
siihen, ei voisi eroittaa, onko kangas pellavaa vai liinaa. Mutta se,
joka ei vielä ole nähnyt liinakangasta, saattaa luulla vaatetta
pellavakankaaksi.

75. Tämän liinan siemeniä skyytit siis ottavat, jonka jälkeen he
ryömivät huopien alle ja viskaavat sitten siemenet hehkuville kiville.
Ja viskattaessa ne suitsuavat ja levittävät sellaisen höyryn, ettei
mikään helleeniläinen höyrykylpy sitä voittaisi. Ja skyytit ulvovat
ihastuksissaan löylystä. Se käy heillä kylvyn sijasta. Sillä vedellä he
eivät ollenkaan pese ruumistaan. Heidän vaimonsa taas survovat rosoista
kiveä vasten kypressi-, seeteri- ja libanospuuta ja valavat vettä
päälle; ja sitten he voitelevat koko ruumiinsa ja kasvonsa tällä
survomuksella, joka on tahmeata. Ja samalla kuin heille siitä lähtee
hyvä tuoksu, tulee heidän ihonsa puhtaaksi ja kiiltäväksi, kun he
seuraavana päivänä ottavat pois voiteen.

76. Mutta vierasten tapojen noudattamista he kovasti karttavat, niin
hyvin muiden kuin erittäin helleeniläisten tapojen, niinkuin osoittivat
Anakharsis ja toiseksi taas Skyles. Niinpä kun Anakharsis, paljon
maailmaa katseltuaan ja kaikkialla suurta viisautta osoitettuaan,
oli matkalla skyytien asuinpaikoille, niin hän purjehtiessaan
Hellespontoksen läpi pysähtyi Kyzikokseen. Ja kun Anakharsis näki,
kuinka kyzikolaiset erinomaisen suurenmoisesti viettivät juhlaa
jumalten emolle, niin hän teki emolle semmoisen lupauksen, että jos hän
ehona ja terveenä palajaisi kotiansa, hän uhraisi samalla tavalla kuin
näki kyzikolaisten tekevän sekä panisi toimeen yöjuhlan. Ja niin pian
kuin hän saapui Skyytiaan, hän läksi salaa niinkutsuttuun Hylaiaan,
joka sijaitsee Akhilleuksen kilparadan vieressä ja on kokonaan täynnä
kaikenmoisia puita -- sinne hän siis läksi ja pani toimeen juhlan
kaikkine menoineen jumalattarelle, kädessä rumpu ja kantaen ylleen
ripustettuja jumalankuvia. Mutta eräs skyyti, joka äkkäsi hänet, kun
hän teki niin, antoi hänet ilmi Saulios kuninkaalle. Ja kun tämä
itsekin saapui paikalle ja näki Anakharsiin sitä tekevän, niin hän
ampui hänet jousellaan kuoliaaksi. Ja jos joku nykyään mainitsee
Anakharsista, eivät skyytit sano tuntevansa häntä, siitä syystä että
hän siirtyi maastaan pois Hellaaseen ja omaksui vieraita tapoja. Mutta
niinkuin minä kuulin Tymneeltä, Ariapeitheen asiamieheltä, oli
Anakharsis skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen setä ja Gnuroksen poika
sekä Lykoksen pojanpoika ja Spargapeitheen pojanpojanpoika. Jos siis
Anakharsis kuului tähän huoneeseen, niin tietäköön hän, että kuoli
veljensä kädestä. Sillä Idanthyrsos oli Saulioksen poika, ja Saulios
taas oli se, joka tappoi Anakharsiin.

77. Kuitenkin olen kuullut myös erään toisen, peloponnesolaisten
kertoman tarinan, jonka mukaan Anakharsis skyytien kuninkaan
lähettämänä oli tullut Hellaaseen oppilaaksi ja sitten palattuaan
takaisin lausunut sille, joka oli hänet lähettänyt, että kaikki
helleenit lakedaimonilaisia lukuunottamatta uutterasti harrastivat
kaikkea viisautta; mutta viimemainitut olivat muka ainoat, jotka
saattoivat ymmärtäväisesti puhella ja vastata. Tämän jutun ovat ilman
aikojaan sepittäneet helleenit itse; mutta joka tapauksessa mies
tuhoutui sillä tavoin kuin aikaisemmin mainittiin.

78. Näin huonosti kävi tämän hänen vieraitten tapojensa ja
tuttavallisuutensa vuoksi helleenien kanssa. Ja hyvin monta vuotta
myöhemmin sai samanlaisen kohtalon Skyles, Ariapeitheen poika. Skyytien
kuninkaalla Ariapeitheellä oli nimittäin muiden lasten ohella poika
Skyles. Tämä oli syntynyt istrialaisesta naisesta eikä suinkaan
kotimaisesta, ja tämä hänen äitinsä opetti hänelle Hellaan kielen ja
kirjoituksen. Jonkun ajan kuluttua kuoli Ariapeithes agathyrsien
kuninkaan Spargapeitheen vilpin kautta, ja Skyles sai isänsä
kuninkuuden ja vaimon, jonka nimi oli Opoia. Mainittu Opoia oli
omanmaalainen, ja hänen kanssaan oli Ariapeitheellä poika Orikos. Mutta
ollessaan skyytien kuninkaana Skylestä ei ollenkaan miellyttänyt
skyytiläinen elintapa, vaan hän oli paljoa enemmän taipuvainen
helleeniläisiin tapoihin sen kasvatuksen takia, jonka oli saanut, ja
hän teki seuraavasti. Joka kerta kun Skyles vei skyytien sotajoukon
borystheneläisten kaupungin alueelle -- nämä borystheneläiset sanovat
itse olevansa miletolaisia --, aina milloin hän siis tuli heidän
luokseen, niin hänellä oli tapana jättää sotajoukkonsa etukaupunkiin,
tulla itse muurin sisäpuolelle, sulkea portit, ja riisuen pois
skyytilaisen puvun ottaa helleeniläiset vaatteet ja niihin puettuna
seurustella muiden kanssa ilman henkivartijoita tai muutakaan
saattuetta. Mutta portteja vartioitiin, jottei kukaan skyyteistä näkisi
häntä siinä puvussa. Ja hän noudatti sekä muissa kohdin helleeniläistä
elintapaa että toimitti uhreja jumalille helleeniläisillä menoilla. Ja
kun hän oli siellä viettänyt kuukauden tai vielä pitemmän ajan, niin
hän lähti pois puettuna skyytiläiseen vaatetukseen. Niin hän teki
useasti ja rakensi taloja Borystheneen kaupunkiin ja nai sieltä
kotimaisen naisen.

79. Mutta koska hänen nyt kerran täytyi käydä huonosti, niin se
tapahtui seuraavasta syystä. Hän sai halun tulla vihityksi Dionysos
Bakkheioksen salaismenoihin. Mutta juuri kun hän oli saava tämän
vihkimyksen, tapahtui mitä suurin ihme. Hänellä oli borystheneläisten
kaupungissa suuri ja kallisarvoinen, muurilla aidattu talo, jonka
ympärillä seisoi marmorista tehtyjä sfinksejä ja aarnikotkia. Siihen
jumala iski salamansa. Ja se paloi kokonaan poroksi, mutta Skyles
suoritti siitä huolimatta loppuun vihkimisen. Mutta skyytit herjaavat
helleenejä heidän Bakkhos-juhlistaan. He näet väittävät, ettei ole
oikein otaksua semmoista jumalaa, joka saattaa ihmiset raivoamaan.
Mutta sittenkuin Skyles oli tullut vihityksi Bakkheioksen menoihin,
ilmiantoi eräs borystheneläisistä hänet skyyteille näin sanoen: "Tehän
pilkkaatte meitä, oi skyytit, siitä että me vietämme Bakkhos-juhlia ja
että jumala meidät haltioi. Mutta nyt on tämä jumala vallannut teidän
kuninkaannekin, ja hän viettää Bakkhos-juhlaa ja raivoaa haltioissaan.
Mutta jos ette usko minua, niin seuratkaa ja minä tahdon teille
näyttää." Skyytien päämiehet seurasivat, ja borystheneläinen vei ja
sijoitti heidät salaa torniin. Ja kun sitten Skyles juhlajoukkueen
keralla tuli saapuville, ja skyytit näkivät hänen viettävän
Bakkhos-juhlaa, niin he panivat sen kovin pahakseen ja menivät ulos
kaupungista sekä ilmaisivat koko sotajoukolle, mitä olivat nähneet.

80. Niin pian kuin Skyles tämän jälkeen marssi omille asuinsijoilleen,
asettivat skyytit johtajakseen hänen veljensä Oktamasadeen, joka oli
Tereuksen tyttärenpoika, ja nousivat kapinaan Skylestä vastaan.
Huomattuaan, mikä hanke häntä uhkasi ja minkä vuoksi niin tehtiin, hän
pakeni Traakiaan. Saatuaan tietää sen Oktamasades lähti sotaretkelle
Traakiaa kohti. Ja sittenkuin hän oli päässyt Istrosjoelle, tulivat
traakialaiset häntä vastaan. Mutta kun he olivat ryhtymäisillään
käsikähmään, lähetti Sitalkes Oktamasadeelle näin kuuluvan sanan:
"Minkä vuoksi pitää meidän koetella toistemme voimia? Olethan sinä
sisareni poika ja sinulla on luonasi veljeni. Anna sinä siis minulle
pois hänet, niin minä luovutan sinulle Skyleesi. Mutta älkäämme me,
sinä ja minä, yrittäkö taistelua." Tämän sanan lähetti ja julistutti
hänelle Sitalkes. Oktamasadeen luona oleskeli Sitalkeen veli, joka oli
hänen luotaan paennut. Oktamasades suostuikin siihen, antoi pois oman
enonsa Sitalkeelle ja sai takaisin veljensä Skyleen. Ja Sitalkes
vetäytyi pois saatuaan veljensä, mutta Oktamasades hakkautti siinä
paikassa Skyleeltä pään poikki. Siten skyytit vaalivat omia tapojaan ja
sillä lailla he rankaisevat niitä, jotka omaksuvat vieraita tapoja.

81. En kyennyt täsmälleen saamaan selville skyytien paljoutta, vaan
kuulin erilaisia puheita heidän luvustaan. Sillä kerrottiin heitä,
nimittäin varsinaisia skyytejä, olevan sekä erittäin paljon että vähän.
Tämän verran he kuitenkin saattoivat nähtäväkseni: Borysthenes- ja
Hypanis-jokien välillä on paikka, jonka nimi on Exampaios; siitä olen
myös vähän tätä ennen maininnut sanoessani, että siellä on katkera
lähde, josta virtaava vesi tekee Hypaniin veden kelvottomaksi juoda.
Siinä paikassa sijaitsee vaskiastia, suuruudeltaan jopa kuusikin kertaa
niin suuri kuin se Pontoksen suulla oleva sekoitusmalja, jonka
Pausanias, Kleombrotoksen poika, pystytti. Sille, joka ei vielä ole
tätä nähnyt, tahdon osoittaa sen seuraavasti. Skyytiassa sijaitseva
vaskiastia vetää huokeasti kuusisataa amforaa ja seiniltään se on
kuuden sormen paksuinen. Sen kertoivat maan asukkaat syntyneen
nuolenkärjistä. Kun nimittäin heidän kuninkaansa, jonka nimi oli
Ariantas, tahtoi tietää skyytien lukumäärän, niin hän käski kaikkia
skyytejä tuomaan yhden nuolenkärjen kunkin. Mutta sitä, joka ei toisi,
hän uhkasi kuolemalla. Niinpä tuotiin aika suuri joukko nuolenkärkiä,
ja hän päätti niistä tehdä ja jättää jälkeensä muistomerkin. Niistä hän
siis oli tehnyt mainitun vaskiastian ja pystyttänyt sen tähän
Exampaiokseen. Tämän kuulin skyytien lukumäärästä.

82. Muita merkillisyyksiä tässä maassa ei ole, lukuunottamatta että
siinä on mitä suurimmat ja luvultaan useimmat joet. Ja mikä paitsi
jokia ja suurta tasankoa vielä ansaitsee ihmettelyä, sen tahdon nyt
mainita. Asukkaat osoittavat Tyras-joen luona kalliossa olevaa
Herakleen jälkeä, joka näyttää miehen jalansijalta ja on kahden
kyynärän pituinen. Semmoinen nyt siis se on, mutta minä tahdon palata
siihen aineeseen, josta alussa rupesin kertomaan.

83. Kun Dareios parhaillaan varustautui skyytejä vastaan ja lähetti
sanansaattajia käskien toisia asettamaan maasotaväkeä, toisia laivoja,
ja toisia rakentamaan sillan traakialaisen Bosporoksen yli, pyysi
Dareioksen veli Artabanos, Hystaspeen poika, ettei Dareios millään
muotoa ryhtyisi sotaretkeen skyytejä vastaan, huomauttaen miten
mahdotonta oli päästä heidän kimppuunsa. Koska hän kuitenkaan ei
hyvillä neuvoillaan voinut taivuttaa veljeään, niin hän vaikeni. Mutta
Dareios taas marssitti, sittenkuin kaikki hänellä oli valmiina,
sotajoukkonsa pois Susasta.

84. Tällöin muuan persialainen Oiobazos pyysi Dareiokselta, että koska
hänellä oli kolme poikaa ja kaikki sotapalveluksessa, yksi saisi jäädä
kotiin hänen luokseen. Dareios lausui siihen, että koska Oiobazos oli
hänen ystävänsä ja hänen pyyntönsä niin kohtuullinen, niin hän oli
salliva kaikkien hänen poikiensa jäädä kotiin. Oiobazospa ihastui
ikihyväksi, koska luuli poikiensa päässeen vapaiksi sotapalveluksesta.
Mutta kuningas käski niitä, joiden tehtävänä se oli, tappamaan kaikki
Oiobazoksen pojat.

85. Niinpä heidät teloitettiin ja siten he saivat jäädä kotiin. Mutta
sittenkuin Dareios oli lähtenyt Susasta ja saapunut siihen Kalkhedonin
alueella sijaitsevaan paikkaan Bosporoksen varrella, missä siltaa
rakennettiin, niin hän astui laivaan ja purjehti sieltä niinsanottujen
Kyaneai-kallioiden luo, joiden helleenit väittävät aikaisemmin
liikkuneen lyöden toisiansa vasten. Ja istuen kallionkielekkeellä hän
katseli Pontosta, joka ansaitseekin katsomista. Sillä se on kaikista
meristä ihmeellisin. Sen pituus on yksitoistatuhatta sata stadionia, ja
leveys, leveimmältä kohdalta, kolmetuhatta kolmesataa stadionia. Tämän
meren suu on leveydeltään neljä stadionia. Mutta suun pituus, tuo
kaula, jota kutsutaan Bosporokseksi ja johon silta oli rakennettu, on
satakaksikymmentä stadionia. Bosporos ulottuu Propontiiseen. Propontis
taas, joka on leveydeltään viisisataa stadionia ja pituudeltaan
tuhatneljäsataa, laskee Hellespontokseen, joka kapeimmalta kohdaltaan
on seitsemän stadionia ja pituudeltaan neljäsataa. Ja Hellespontos
purkautuu siihen merikitaan, jota kutsutaan Aigeianmereksi.

86. Mainitut välit ovat seuraavalla tavoin mitatut. Laiva suorittaa
yleensä, silloin kun on pitkät päivät, seitsemänkymmentätuhatta syltä,
ja yöllä kuusikymmentätuhatta. Nytpä on Pontoksen suusta Fasikseen --
siitä on nimittäin Pontos pisinnään -- yhdeksän päivän ja kahdeksan yön
laivamatka. Tämä tekee yhden miljoonan satakymmenentuhatta syltä, ja
nämä sylet tekevät yksitoistatuhatta sata stadionia. Mutta Sindikestä
Thermodon-joen varrella olevaan Themiskyraan -- siltä kohdalta näet
Pontos on levein -- on kolmen päivän ja kahden yön laivamatka. Tämä
tekee kolmesataakolmekymmentätuhatta syltä eli kolmetuhatta kolmesataa
stadionia. Siten minä olen mitannut mainitun Pontoksen, Bosporoksen ja
Hellespontoksen ja semmoisia ne ovat kuin olen maininnut. Tämän
Pontoksen yhteydessä on myös järvi, joka laskee siihen ja joka ei ole
sitä paljon pienempi; sitä kutsutaan Maietis-järveksi ja "Pontoksen
äidiksi".

87. Pontosta katseltuaan Dareios purjehti takaisin sillalle, jonka
rakennusmestari oli samolainen Mandrokles. Ja katseltuaan myös
Bosporosta hän pystytti sen rannalle kaksi marmoripylvästä ja uursi
toiseen assyrialaisen, toiseen helleeniläisen kirjoituksen, jotka
ilmoittivat kaikki ne kansat, joita hän vei mukanaan. Ja hän vei
kaikkia niitä, joita hallitsikin. Näiden sotamiesten määrä oli,
lukuunottamatta meriväkeä, seitsemänsataatuhatta, ratsumiehet niihin
luettuina; ja laivoja oli kerääntynyt kuusisataa. Byzantionilaiset
kuljettivat nämä pylväät myöhemmin kaupunkiinsa ja käyttivät niitä
Artemis Orthosian alttariin, paitsi yhtä kiveä; tämä kivi jätettiin
näet Dionysoksen temppelin viereen Byzantionissa ja on täynnään
assyrialaista kirjoitusta. Mutta se paikka, mihin Dareios kuningas
rakensi sillan Bosporoksen yli, on, niinkuin minä päätän ja luulen,
puolivälissä Byzantionia ja salmen suussa olevaa pyhättöä.

88. Ihastuneena laivasiltaan Dareios lahjoitti sen rakentajalle,
samolaiselle Mandrokleelle, runsaat määrät antimia. Esikoislahjana
niistä Mandrokles maalautti koko sillan rakentamisen Bosporoksen yli,
Dareioksen istumassa valtaistuimellaan ja koko hänen sotajoukkonsa
marssimassa salmen yli. Maalautettuaan tämän taulun hän vihki sen
Heraioniin ja kirjoitti siihen seuraavan otsakirjoituksen:

    "Sillan laadittuaan yli Bosporon veen kalarikkaan
    Heralle Mandrokles vihkinyt muiston on tään.
    Seppelen itselleen, kotimaalleen kunnian hankki:
    valtias Dareios tyytyen nähnyt on työn."

89. Tämä siis jäi olemaan muistomerkkinä sillan rakentajasta. Mutta
annettuaan Mandrokleelle lahjat Dareios kulki Europan puolelle, sitä
ennen käskettyään ioonilaisten purjehtia Pontokseen Istros-joelle
saakka, ja Istrokselle saavuttuaan häntä odotellessaan rakentaa
sillan joen yli. Laivastoa johtivat ioonilaiset, aiolilaiset ja
hellespontolaiset. He purjehtivat Kyaneai-kallioiden välitse ja
suuntasivat kulkunsa suoraa päätä Istrosta kohti ja kuljettuaan virtaa
myöten ylös kahden päivän laivamatkan merestä he rakensivat sillan joen
kaulakohdan yli, mistä Istroksen suuhaarat jakaantuvat. Niin pian kuin
Dareios oli laivasiltaa myöten kulkenut Bosporoksen yli, matkasi hän
Traakian läpi ja saavuttuaan Tearos-joen lähteille hän leiriytyi sinne
kolmeksi päiväksi.

90. Ympärillä asuvaiset kertovat, että Tearoksen vesi on jokivesistä
paras lääke sekä muissa taudeissa että erittäinkin parantamaan ihmisten
ja hevosten rohtumia. Sen lähteet ovat luvultaan kahdeksanneljättä ja
virtaavat samasta kalliosta; ja muutamat niistä ovat kylmiä, toiset
lämpimiä. Ja niille on yhtä pitkä matka Perinthoksen luona olevasta
Heraiopoliista ja Pontos Euxeinoksen rannalla sijaitsevasta
Apolloniasta, nimittäin kahden päivän matka kummastakin. Mainittu
Tearos laskee Kontadesdos-jokeen, Kontadesdos taas Agrianeeseen,
Agrianes Hebrokseen ja viimemainittu Ainopoliin luona mereen.

91. Niin pian kuin siis Dareios tämän joen luo saavuttuaan oli sinne
asettunut leiriin, pystytti hän, ihastuneena jokeen, patsaan ja
kirjoitti siihen näin kuuluvan kirjoituksen: "Tearos-joen lähteet
tarjoovat kaikista joista parhaimman ja oivallisimman veden. Ja niiden
luo saapui marssiessaan sotajoukkoineen skyytejä vastaan paras ja
oivallisin mies kaikkein ihmisten joukosta, Dareios, Hystaspeen poika,
persialaisten ja koko mannermaan kuningas." Tämä kirjoitettiin sinne.

92. Lähdettyään sieltä liikkeelle Dareios saapui toiselle joelle, jonka
nimi on Arteskos ja joka virtaa odrysien alueen läpi. Mainitulle joelle
saavuttuaan hän teki seuraavalla tavoin. Hän osoitti paikan
sotajoukolle ja käski kunkin miehen kulkiessaan siitä ohi asettamaan
sinne kiven. Ja kun sotajoukko oli sen pannut täytäntöön, niin hän
marssi sotajoukkoineen pois, jätettyään sinne suuria kiviröykkiöitä.

93. Mutta ennenkuin hän saapui Istrokselle, hän ensiksi kukisti getit,
jotka uskovat kuolemattomuuteen. Sillä Salmydessoksessa asuvat
traakialaiset sekä Apollonian ja Mesambrian kaupunkien takana asuvat,
niinsanotut kyrmianit ja nipsalaiset, olivat taistelutta antautuneet
Dareioksen valtaan. Mutta getit joutuivat heti orjiksi, kun
ymmärtämättömyydestä asettuivat vastarintaan, ollen miehuullisimmat ja
oikeamielisimmät traakialaisista.

94. Ja heidän kuolemattomuuden-uskonsa on tämmöinen. He eivät luule
kuolevansa, vaan uskovat vainajan menevän Salmoxis-haltian tykö. Toiset
heistä kutsuvat tätä samaa nimellä Gebeleizis. Aina joka viides vuosi
he arvalta määräävät henkilön, jonka sanansaattajanaan lähettävät
Salmoxiin tykö, uskoen hänen huolekseen mitä kulloinkin tarvitsevat, ja
lähettävät hänet seuraavalla tavalla. Toiset heistä järjestyvät riviin,
käsissään kolme keihästä, toiset tarttuvat kummaltakin puolen käsistä
ja jaloista siihen, joka on lähetettävä Salmoxiin tykö, heiluttavat
häntä ilmassa ja viskaavat hänet keihäänkärkiä vastaan. Jos hän nyt
lävistettynä kuolee, niin he luulevat jumalan olevan heille suopean.
Mutta jos hän ei kuole, niin he syyttävät sanansaattajaa itseään,
hokien häntä häijyksi ihmiseksi, ja tätä näin syytettyään he lähettävät
tielle toisen. Ja he uskovat hänelle asiansa hänen vielä eläessään.
Nämä samat traakialaiset ampuvat myös nuolia ukkosta ja salamaa vastaan
ylös taivasta kohti uhaten jumalaa. Eivätkä he usko minkään muun
jumalan olevan olemassa kuin heidän omansa.

95. Mutta sen mukaan kuin minä olen saanut tietää Hellespontoksen ja
Pontoksen maissa asuvilta helleeneiltä, oli mainittu Salmoxis ihminen
ja palveli orjana Samoksessa; ja hän palveli Pythagoraalla,
Mnesarkhoksen pojalla. Sitten hän tultuaan vapaaksi oli hankkinut
itselleen suuria rikkauksia, jonka jälkeen hän oli lähtenyt pois omaan
maahansa. Siihen aikaan viettivät traakialaiset kurjaa elämää ja olivat
jotenkin ymmärtämättömiä. Mutta tämä Salmoxis, joka tunsi ioonilaisen
elinlaadun ja hienostuneempia tapoja, kuin mitä traakialaisilta saattoi
odottaa, hän kun oli seurustellut helleenien ja Pythagoraan kanssa,
joka ei ollut heikoimpia helleenien tietoviisaista, valmistutti
itselleen miessalin, johon otti vastaan kaikki etevimmät maanmiehensä
ja kestitsi heitä. Ja samalla hän opetti, ettei hän itse eivätkä hänen
juomaveikkonsa ynnä kaikki heistä polveutuvat kuolisi, vaan joutuisivat
paikkaan, missä alati tulisivat elämään ja nauttimaan kaikkea hyvää.
Mutta sillävälin kun hän näin teki ja puhui, hän teetti itselleen
maanalaisen huoneuksen. Ja kun huoneus oli hänellä täydellisesti
valmiina, niin hän katosi traakialaisten näkyvistä, astui alas
maanalaiseen huoneeseen ja eleli siellä kolme vuotta. Ja traakialaiset
ikävöivät ja surivat häntä kuin kuollutta. Mutta neljäntenä vuotena
Salmoxis ilmestyi heille, ja siten he uskoivat mitä hän oli sanonut.

96. Niin he väittävät hänen tehneen. Mutta mitä maanalaiseen huoneeseen
tulee, en sitä usko enkä ole liioin uskomattakaan; kuitenkin luulen
mainitun Salmoxiin eläneen monta vuotta ennen Pythagorasta. Mutta
olkoonpa Salmoxis ollut joku ihminen tai joku getien kotimainen haltia,
jätämme hänet sikseen.

97. Kun siis persialaiset olivat kukistaneet nämä getit, jotka
yllämainitulla tavalla olivat menetelleet [kts. luku 93], seurasivat
kukistetut muuta sotajoukkoa. Mutta niin pian kuin Dareios ja hänen
mukanaan maasotajoukko oli saapunut Istrokselle, kulkivat kaikki joen
yli, jonka jälkeen Dareios käski ioonilaisia purkamaan sillan sekä
yhdessä muun laivaväen kanssa maata myöten seuraamaan häntä. Mutta kun
ioonilaiset juuri aikoivat purkaa sillan ja tehdä niinkuin oli
käsketty, lausui Koes, Erxandroksen poika, joka oli mytileneläisten
päällikkö, Dareiokselle näin, kysyttyään sitä ennen häneltä, suvaitsiko
hän kuulla sen mielipidettä, joka tahtoi lausua mitä ajatteli: "Oi
kuningas, sinähän lähdet sotaretkelle maata vastaan, jossa ei ole
näkyvä mitään kynnettyä peltoa tai asuttua kaupunkia. Anna sinä nyt
tämän sillan jäädä paikoilleen ja jätä sen vartijoiksi ne, jotka ovat
sen rakentaneetkin. Ja jos käy mielemme mukaan, niin että tapaamme
skyytit, pääsemme sitä myöten pois; jos taas emme voi heitä tavata, on
paluumatkamme turvattu. En ole nimittäin koskaan pelännyt, että
joutuisimme tappiolle taistelussa skyytejä vastaan, vaan pikemmin,
ettemme voi heitä tavata ja että siten eksyksiin jäämällä kärsimme
jotain vauriota. Ja kenties joku sanonee puhuvani näin omasta
puolestani, että muka saisin jäädä tänne. Mutta minä esitän ainoastaan
sen mielipiteen, jonka olen huomannut parhaimmaksi sinulle, kuningas;
itse olen kuitenkin seuraava mukanasi enkä tahtoisi jäädä jälelle."
Dareios ihastui suuresti ehdoituksesta ja vastasi hänelle näin:
"Lesbolainen vieras, jahka olen terveenä palannut kotiini, niin ilmesty
kaikin mokomin luokseni, hyvillä töillä palkitakseni sinua hyvästä
neuvostasi."

98. Näin lausuttuaan ja tehtyään kuusikymmentä solmua hihnaan, hän
kutsui puheilleen ioonilaisten itsevaltiaat ja lausui näin: "Ioonian
miehet, aikaisemmin sillasta lausumani päätös jääköön sikseen. Mutta
pitäkää tämä hihna ja tehkää näin. Heti senjälkeen kuin olette nähneet
minun matkaavan skyytejä vastaan, purkakaa siitä ajasta lukien yksi
solmu kunakin päivänä. Mutta jos minä tässä ajassa en tule saapuville,
vaan solmujen päivät kuluvat teiltä loppuun, niin purjehtikaa pois
omaan maahanne. Mutta siihen saakka, koska nyt kerran olen siten
muuttanut päätökseni, vartioikaa laivasiltaa ja harrastakaa kaikin
voimin sen suojelemista ja vartioimista. Jos niin teette, teette
suuresti minulle mieliksi." Näin lausuttuaan hän kiiruhti eteenpäin.

99. Traakia pistäytyy Skyytianmaata edemmäksi mereen. Mutta siinä,
missä ensinmainitun maan ranta vetäytyy poukamaksi, alkaa Skyytia ja
siinä laskee Istros, jonka suu on kääntynyt itäiseen ilmansuuntaan.
Mutta nyt minä, määritelläkseni itse Skyytian suuruutta, aion kuvata
sitä osaa siitä, joka alkaa Istroksesta ja on meren luona. Tämä
alkuperäinen Skyytia alkaa Istroksesta, antaen kaakkoon päin,
niinsanottuun Karkinitis-kaupunkiin asti. Siitä alkavassa maassa pitkin
saman meren äärtä, asuu taurilaiskansa niinsanottuun "karuun
niemimaahan" saakka. Viimemainittu ulottuu itään päin olevaan mereen.
Kahdelta puolen Skyytia tapaa mereen, nimittäin sekä eteläiseen että
itäiseen mereen, niinkuin on laita Attikankin maan; ja melkein samalla
lailla kuin on laita viimemainitun, niin taurilaisetkin asuvat
Skyytiassa, ikäänkuin jos toinen kansa eivätkä atenalaiset asuisi
Sunionin niemekkeellä Thorikoksen kunnasta Anaflystokseen saakka,
edellyttämällä, että se pistäisi kauemmas mereen. Minä puhun nimittäin,
mikäli voipi verrata näitä niin vähäisiä seikkoja suuriin. Semmoinen on
Tauria. Mutta sille, joka ei ole purjehtinut näiden Attikan paikkojen
ohi, tahdon toisella lailla tehdä asian selväksi. On ikäänkuin jos
Iapygiassa toinen kansa, eivätkä iapygit, olisi anastanut Brentesionin
sataman ja Taras-kaupungin välisen maan ja siinä niemessä asuisi. Ja
mainitsemalla näitä kahta esimerkkiä olen samalla maininnut monta muuta
samanlaista, joiden näköinen Tauria on.

100. Tauriasta alkaen, taurilaisten takana ja itäisen meren viereisissä
maissa, nimittäin kimmeriläisen Bosporoksen ja Maietis-järven
länsipuolella, aina Tanais-jokeen saakka, joka laskee tämän järven
sopukkaan, asuu jo skyytejä. Ylös sisämaahan ulottuvia seutuja taas
rajoittavat Istroksesta lukien ensiksi agathyrsit, senjälkeen neurit,
sitten androfagit ja viimeksi melankhlainit.

101. Kaksi sivua Skyytiasta, joka on ikäänkuin neliönmuotoinen,
rajoittuu mereen, ja se osa rajaa, joka kulkee sisämaassa, ja meren
luona oleva ovat aivan yhtä pitkät. Istroksesta Borystheneeseen on
nimittäin kymmenen päivänmatkaa, Borystheneestä Maietis-järvelle toiset
kymmenen. Ja merestä sisämaahan melankhlainien luo, jotka asuvat
skyytien takana, on kaksikymmentä päivänmatkaa. Ja päivämatkan minä
lasken kahdeksisadaksi stadioniksi. Siten olisi Skyytia poikinpäin
neljätuhatta stadionia ja pitkinpäin, sisämaahan, yhtä monta stadionia.
Se siis on tämän maan suuruus.

102. Mutta itsekseen punnitessaan, etteivät yksin kykenisi avonaisessa
taistelussa torjumaan Dareioksen sotajoukkoa, skyytit lähettivät
sanansaattajia naapureilleen. Niinpä heidän kuninkaansa tulivatkin
kokoon ja neuvottelivat, mitä olisi tehtävä, kun suuri sotajoukko
marssi heitä vastaan. Ja ne, jotka tulivat kokoon, olivat taurilaisten,
agathyrsien, neurien, androfagien, melankhlainien, gelonien, budinien
ja sauromatien kuninkaat.

103. Näistä noudattavat taurilaiset seuraavia tapoja. He uhraavat
"Neidolle" kaikki haaksirikkoiset ja yleensä kaikki helleenit, joita he
ottavat kiinni purjehtimalla ulapalle, tällaisilla menoilla. He alkavat
toimituksen lyömällä uhrattavia nuijalla päähän. Toiset kertovat heidän
työntävän ruumiin jyrkänteeltä alas -- pyhättö on nimittäin
jyrkänteelle perustettu --, mutta seivästävän pään. Toiset taas pitävät
edellisten kanssa yhtä päähän nähden, mutta kertovat, etteivät he
työnnä ruumista alas jyrkänteeltä, vaan että he kätkevät sen maahan.
Sen jumaluuden, jolle taurilaiset uhraavat, sanovat he itse olevan
Ifgeneian, Agamemnonin tyttären. Mutta niille vihollisille, joita he
saavat käsiinsä, he tekevät näin. Kukin leikkaa poikki pään ja tuo sen
kotiinsa; sitten hän pistää sen pitkän salon nenään ja pystyttää sen,
niin että se kohoaa paljon yli rakennuksen, aivan savureijän kohdalta.
Ja he väittävät, että ne riippuvat siellä ilmassa koko talon
vartijoina. Mutta he elävät ryöstösaaliista ja sodasta.

104. Agathyrsit ovat mitä ylellisintä kansaa ja kantavat
päällään erittäin paljon kultaa; vaimot he ovat tehneet miesten
yhteisomaisuudeksi, jotta olisivat toistensa veljiä ja, ollen kaikki
keskenään heimolaisia, eivät olisi kateellisia ja vihamielisiä
toisilleen. Mutta mitä muihin tapoihin tulee, niin he lähentelevät
traakialaisia.

105. Neurit noudattavat skyytiläisiä tapoja. Mutta yhtä miespolvea
ennen Dareioksen sotaretkeä sattui, että heidän täytyi jättää koko
maansa käärmeiden vuoksi. Heidän maahansa ilmaantui näet paljon
käärmeitä, mutta vielä enemmän tunki niitä sinne takaisista erämaista,
kunnes he ahdingossaan jättivät oman maansa ja asettuivat asumaan
budinien keskuuteen. Ja neurien luullaan olevan noitia. Skyytit ja
Skyytiassa asuvat helleenit kertovat näet, että kukin neuri kerran
kunakin vuotena muuttuu sudeksi ja sitten muutaman päivän kuluttua
jälleen palaa entiselleen. Minua tosin he eivät saa uskomaan tätä
kertomustaan, mutta he kertovat yhtäkaikki, vieläpä kertoessaan
vannovatkin niin olevan.

106. Androfageilla on kaikista ihmisistä raaimmat tavat; he eivät
harjoita oikeutta eivätkä käytä mitään lakia. He ovat paimentolaisia ja
kantavat vaatepartta, joka on samanlainen kuin skyytien, mutta heillä
on oma kielensä. Ja he ovat ainoat näiden joukossa, jotka syövät
ihmisiä.

107. Melankhlaineilla on kaikilla mustat vaatteet, joista he ovat
liikanimensäkin saaneet, ja he noudattavat skyytiläisiä tapoja.

108. Budinit, joka on suuri ja laaja kansa, ovat järjestänsä vallan
vaaleasilmäisiä ja punakoita. Heidän maassaan on rakennettuna puinen
kaupunki, ja nimenä sillä kaupungilla on Gelonos. Muurin joka sivu on
kolmenkymmenen stadionin pituinen, se on korkea ja kokonaan puusta.
Myös heidän talonsa ovat puusta, samoinkuin heidän pyhättönsä. Siellä
on näet helleeniläisten jumalien pyhättöjä, jotka ovat laaditut
helleeniläiseen tapaan jumalankuvineen, alttareineen ja puisine
temppeleineen, ja Dionysoksen kunniaksi he viettävät kolmivuotis-juhlia
ja Bakkhos-juhlia. Gelonit ovat nimittäin alkujaan helleenejä, jotka
siirtyivät pois kauppapaikoilta ja asettuivat asumaan budinien maahan.
Ja he käyttävät kieltä, joka on osaksi skyytiläistä, osaksi
helleeniläistä. Mutta budinit eivät käytä samaa kieltä kuin gelonit,
eikä heillä ole sama elintapa.

109. Sillä budinit, jotka ovat alkuasukkaita, ovat paimentolaisia ja
ovat ainoat täkäläisistä kansoista, jotka syövät kuusenkäpyjä. Gelonit
sitävastoin muokkaavat maata, syövät viljaa ja omistavat puutarhoja,
eivätkä ollenkaan ole ensinmainittujen kaltaisia ulkomuodoltaan eikä
ihonväriltään. Helleenit kuitenkin kutsuvat budinejakin geloneiksi,
mutta nimitys ei ole oikea. Heidän maassaan on taajassa kaikenmoisia
puita kasvavia metsiä; ja laajimmassa on suuri ja syvä järvi, ja sen
ympärillä suo sekä kaislikko. Siitä pyydystetään saukkoja ja majavia
sekä eräänlaisia muita eläimiä, joilla on neliskulmaiset kasvot; niiden
nahkoja he ompelevat päärmeeksi turkkeihinsa ja niiden kiveksiä
käytetään parantamaan emätautia.

110. Sauromateista taas kerrotaan seuraavaa. Silloin kun helleenit
taistelivat amazoneja vastaan -- amazoneja kutsuvat skyytit nimellä
"Oiorpata," ja se nimi merkitsee Hellaan kielellä "miessurmaajia"; mies
on nimittäin heidän kielellään "oior" ja surmata "pata" -- silloin
tarinan mukaan helleenit, voitettuaan Thermodonin taistelussa,
purjehtivat pois vieden myötänsä kolmessa laivassaan kaikki amazonit,
jotka vain olivat saaneet vangiksi; mutta nämä karkasivat ulapalla
miesten kimppuun ja tekivät heistä lopun. Mutta naiset eivät tunteneet
laivoja eivätkä osanneet käyttää peräsintä eikä purjeita eivätkä
soutaakaan. Siksi he, tuhottuansa miehet, ajelehtivat aaltojen ja
tuulen varassa ja saapuivat Kremnoihin Maietis-järven luo. Ja Kremnoi
on vapaiden skyytien alueella. Siellä amazonit astuivat laivoista
maihin ja alkoivat vaeltaa asuttuihin seutuihin. Ja ensimäisen
hevoslauman kohdattuaan he anastivat sen sekä ryöstelivät ratsain
skyytien omaisuutta.

111. Mutta skyytit eivät osanneet arvata asianlaitaa. He eivät näet
tunteneet amazonien puhetta, ei vaatepartta eikä kansaa itseään, vaan
kummastelivat, mistä he olivat tulleet. He luulivat heidän olevan
miehiä varhaisimmassa iässään ja ryhtyivät taisteluun heitä vastaan.
Taistelussa skyytit saivat valtaansa muutamia kuolleita ja siten he
huomasivat heidän olevankin naisia. He neuvottelivat siis keskenään ja
päättivät, etteivät enää millään muotoa heitä tappaisi, vaan että he
lähettäisivät heidän luokseen nuorimmat joukostaan, arvioltaan yhtä
monta kuin oli naisiakin; ja niiden piti asettua leiriin likelle
amazoneja ja tehdä samalla lailla kuin nämäkin tekivät. Mutta jos
viimemainitut ajaisivat heitä takaa, ei heidän pitänyt taistella, vaan
paeta heidän edestään. Vaan aina milloin he herkeäisivät, tulisi
nuorukaisten jälleen leiriytyä heidän läheisyyteensä. Niin skyytit
päättivät tehdä, koska tahtoivat heistä saada lapsia.

112. Nuorukaiset lähetettiin matkaan ja tekivät niinkuin oli käsketty.
Mutta kun amazonit huomasivat, etteivät he olleet ensinkään tulleet
vahinkoa tekemään, niin he jättivät heidät rauhaan. Ja päivä päivältä
leirit likenivät likenemistään toisiaan. Nuorukaiset eivät enemmän kuin
amazonitkaan omistaneet mitään muuta kuin aseensa ja hevosensa, vaan he
hankkivat elatuksensa samalla tavoin kuin nekin, nimittäin
metsästämällä ja ryöstelemällä.

113. Mutta amazoneilla oli tapana puolipäivän aikaan tehdä näin. He
hajaantuivat yksitellen tai kaksitellen poistuen edemmäs toisistaan
toimittaakseen tarpeensa. Huomattuaan sen skyytitkin tekivät samalla
tavalla. Ja yksi heistä lähenteli erästä yksikseen jäänyttä amazonia,
eikä tämä työntänyt häntä luotaan, vaan salli hänen seurustella
kanssaan. Ja vaikka nainen ei osannut puhua -- he näet eivät
ymmärtäneet toistensa kieltä -- niin hän kädellään viittasi, että
nuorukainen seuraavaksi päiväksi tulisi samaan paikkaan, muassaan
toinen, osoittaen, että heitä tuli olla kaksi, ja itse tulisi hän
tuomaan muassaan toisen. Nuorukainen meni pois ja kertoi sen muille.
Seuraavana päivänä hän tuli itse samaan paikkaan, muassaan toinen, ja
tapasi amazonin toisen keralla odottamassa. Niin pian kuin nuorukaisten
toverit kuulivat sen, kesyttivät hekin muut amazonit.

114. Sitten he liittivät leirinsä yhteen ja asuivat yhdessä, kullakin
vaimonaan se, jonka kanssa ensin oli pitänyt yhteyttä. Mutta miehet
eivät saattaneet oppia vaimojensa kieltä, jota vastoin vaimot
omaksuivat miestensä kielen. Ja sittenkuin he olivat alkaneet käsittää
toisiaan, lausuivat miehet amazoneille näin: "Meillä on vanhemmat,
meillä on omaisuutta. Älkäämme siis enää kauemmin viettäkö tällaista
elämää, vaan menkäämme pois kansamme luo ja eläkäämme siellä. Mutta
teitä me tulemme pitämään vaimoinamme, emmekä ketään muita." Siihen
virkkoivat naiset näin: "Me emme voisi asua yhdessä teidän naistenne
kanssa, sillä meillä ei ole samoja tapoja kuin heillä. Me ammumme
jousella, heitämme keihästä ja ratsastamme, mutta emme ole oppineet
naisten töitä. Teidän naisenne taas eivät tee mitään sellaista, mitä me
olemme maininneet, vaan harjoittavat naisaskareitaan pysytellen
vankkureissaan menemättä metsästämään tai mihinkään muuallekaan. Emme
me siis heidän kanssaan voisi elää sovussa. Mutta jos tahdotte pitää
meitä vaimoinanne ja käydä oikeamielisistä, niin menkää vanhempienne
tykö, arpokaa itsellenne teille tuleva osuus omaisuudesta, ja menkäämme
sitten asumaan itseksemme."

115. Nuorukaiset tottelivat ja tekivätkin niin. Mutta sittenkuin he
arpomalla olivat saaneet osuutensa ja olivat tulleet takaisin amazonien
tykö, virkkoivat naiset heille näin: "Meidät valtaa pelko ja kauhu
ajatellessamme, miten meidän tulee asua tässä maassa, osaksi sentähden
että olemme riistäneet teidät isienne luota, osaksi koska olemme paljon
havitelleet teidän maatanne. Mutta koska tahdotte pitää meitä
vaimoinanne, niin tehkää yhdessä meidän kanssamme näin. Lähtekäämme
tästä maasta ja kulkekaamme Tanais-joen yli ja sinne asettukaamme
asumaan."

116. Nuorukaiset tottelivat siinäkin, ja mentyään Tanaan yli he
vaelsivat kolmen päivän matkan Tanaiista itään päin sekä kolmen päivän
matkan Maietis-järvestä pohjoiseen päin. Ja saavuttuaan siihen maahan,
jossa nyt asuvat, he asettuivat sinne. Ja siitä pitäen noudattavat
sauromatien vaimot vanhaa elintapaansa, kulkevat ratsain metsästämässä
sekä yhdessä miesten kanssa että erikseen, käyvät sotia ja kantavat
samaa pukua kuin miehetkin.

117. Sauromatit käyttävät skyytin kieltä, mutta vääntelevät sitä
vanhoista ajoista saakka, koska amazonit eivät sitä oppineet
kunnolleen. Avioliittoon nähden on heillä näin säädetty. Neito ei pääse
naimisiin, ennenkuin hän on tappanut yhden vihollisen. Siksipä jotkut
heistä kuolevatkin vanhoina joutumatta naimisiin, koska eivät ole
voineet lakia täyttää.

118. Näiden lueteltujen kansojen kokoontuneitten kuningasten tykö
saapuivat skyytien sanansaattajat ja ilmoittivat, että sittenkuin
persialainen oli laskenut valtansa alaiseksi koko toisen mantereen, hän
oli rakentanut sillan Bosporoksen niskan yli, astunut tälle mantereelle
ja mentyään yli sekä kukistettuaan traakialaiset parhaillaan teetti
siltaa Istros-joen poikki, saattaakseen kaikki nämäkin maat valtaansa.
"Älkää siis millään muotoa syrjästä katsojina salliko meidän joutua
turmioon, vaan käykäämme yksimielisesti hyökkääjiä vastaan. Jos te ette
tee näin, niin me, vihollisen ahdistamat, joko jätämme maamme tai
pysyen paikoillamme teemme sovinnon hänen kanssaan. Sillä kuinka meidän
käy, jos te ette tahdo meitä puoltaa? Teidän ei senjälkeen tule olemaan
helpompi. Onhan persialainen tullut yhtäpaljon teitä kuin meitäkin
vastaan, eikä hän ole tyytyvä siihen, että on karkoittanut meidät ja
pysyy teistä erillään. Tähän väitteeseemme on meillä vahva todistus.
Sillä jos persialainen olisi lähtenyt sotaretkelle ainoastaan meitä
vastaan kostaaksensa entisen orjuutensa, olisi hänen pitänyt pidättyä
kaikista muista ja siten käydä meidän maatamme vastaan sekä selittää
kaikille marssivansa skyytejä, eikä muita vastaan. Mutta nyt hän, heti
kun on astunut tälle mantereelle, kukistaa kaikki, jotka vaan hänen
tielleen joutuvat. Niinpä hän jo vallitsee kaikkia traakialaisia ja
näiden ohella myös naapureitamme getejä."

119. Skyytien ilmoitettua tämän neuvottelivat kansojen luota tulleet
kuninkaat keskenään, ja heidän mielipiteensä kävivät eri tahoille.
Niinpä gelonien, budinien ja sauromatien kuninkaat pitivät yhtä ja
lupasivat auttaa skyytejä, mutta agathyrsi, neuri, androfagi ja
melankhlainien sekä taurilaisten edustajat vastasivat skyyteille näin:
"Jollette te ensiksi olisi loukanneet persialaisia, ja alottaneet
sotaa, niin te ilmeisesti meidän mielestämme puhuisitte oikein
pyytäessänne sitä, mitä nyt pyydätte, ja me noudattaisimme mieltänne ja
toimisimme yksissä neuvoin teidän kanssanne. Mutta nytpä te ilman meitä
olette hyökänneet persialaisten maahan ja vallinneet heitä, niin kauan
kuin jumala sen salli, ja nyt he kostavat teille samalla mitalla,
sittenkuin sama jumala on heitä kohottanut. Me sitävastoin emme silloin
ole mitenkään loukanneet näitä miehiä emmekä nyt koeta ensin heitä
loukata. Jos kuitenkin persialainen hyökkää meidän maatamme vastaan ja
alkaa sitä loukata, emme mekään tule virumaan toimettomina. Mutta
siksi, kunnes me tämän näemme, jäämme kotiimme. Sillä me luulemme, että
persialainen ei ole tullut meitä, vaan niitä vastaan, jotka ovat
syypäitä loukkaukseen."

120. Niin pian kuin skyytit olivat saaneet tiedon tästä, päättivät he
olla julkisesti ryhtymättä mihinkään avonaiseen taisteluun, koska
yllämainitut kansat eivät olleet heihin liittyneet, vaan, kulkien ja
ratsastaen aina tieltä pois, itse luoda umpeen kaivot ja lähteet,
joiden ohi kulkivat, nyhtää ruohon maasta ja jakaantua kahteen
osastoon, joista sauromatien tuli yhtyä toiseen, nimittäin siihen,
jonka kuninkaana oli Skopasis. Näiden tuli vähitellen vetäytyä edestä
pois, jos persialainen kääntyisi sille taholle, ja verkalleen pitkin
Maietis-järven rantaa paeta suoraan Tanais-jokea kohti, mutta
persialaisten marssiessa pois ajaa takaa hyökkääjiä. Tämä oli
kuninkaallisten skyytien yksi osasto, joka oli määrätty kulkemaan sitä
tietä, mikä juuri mainittiin. Mutta kahden muun osan kuninkaallisia
skyytejä, sekä sen suuren, jota hallitsi Idanthyrsos, että kolmannen,
jonka kuninkaana oli Taxakis, tuli kokoontua samaan paikkaan. Ja
gelonien sekä budinien liityttyä heihin tuli heidänkin aina kulkea
yhden päivämatkan verran persialaisten edellä väistyen tieltä pois ja
tehden niinkuin oli päätetty. Heidän tuli nyt ensin vetäytyä suoraa
päätä niiden maihin, jotka olivat kieltäytyneet rupeamasta skyytien
liittolaisiksi, siten sekoittaakseen nekin sotaan. Sillä joskaan nämä
eivät vapaaehtoisesti olleet antautuneet sotaan persialaisia vastaan,
tulisivat he kuitenkin vasten tahtoaan siihen kiedotuiksi. Senjälkeen
tuli heidän kääntyä omaan maahansa ja käydä vihollisten kimppuun, jos
nimittäin neuvotellessaan sen hyväksi näkisivät.

121. Niin päätettyään skyytit menivät Dareioksen sotajoukkoa vastaan,
lähetettyään sitä ennen etujoukkona parhaimmat ratsumiehensä. Mutta
kaikki vankkurit, joissa heidän lapsensa ja vaimonsa elelivät, he
lähettivät edelleen ja vankkurien keralla kaikki elukat, paitsi mitä
tarvitsivat elatuksekseen ja minkä he pidättivät itselleen, käskien
aina ajamaan pohjoista kohti.

122. Nämä lähetettiin siis edeltä. Mutta niin pian kuin skyytien
etujoukko tapasi persialaiset noin kolmen päivän matkan päässä
Istroksesta, niin he, ollen päivän matkan verran edellä, asettuivat
leiriin ja hävittivät kaiken, mitä maasta kasvoi. Ja kun persialaiset
näkivät skyytien ratsuväen ilmaantuvan, niin he seurasivat näiden
jälkiä, samalla kuin nämä alati vetäytyivät tieltä pois. Ja näin
persialaiset, suuntautuen tuota yhtä osaa vastaan, ajoivat heitä takaa
itään päin ja suoraan Tanaista kohti. Ja heidän mentyään Tanais-joen
yli menivät persialaisetkin heti jälestä yli ja ajoivat heitä takaa,
kunnes he tultuaan sauromatien maan läpi saapuivat budinien alueelle.

123. Niin kauan kuin nyt persialaiset kulkivat Skyytian ja Sauromatian
maan läpi, ei heillä ollut mitään ryöstettävänään, koska maa oli
autiota. Mutta hyökättyään budinien maahan he tapasivat puisen
kaupungin, jonka budinit sitä ennen olivat hyljänneet ja jättäneet
aivan tyhjilleen, sekä sytyttivät sen tuleen. Sen tehtyään he kulkivat
eteenpäin seuraten aina jälkiä, kunnes kuljettuaan sen maan läpi
saapuivat ylempänä mainittuun erämaahan [vrt. luku 22]. Tässä erämaassa
ei asu ketään ihmistä, se sijaitsee budinien maan tuollapuolen ja on
seitsemän päivämatkan laajuinen. Erämaan tuollapuolen asuvat
thyssagetit, ja heidän maastaan virtaa neljä suurta jokea, jotka
laskevat maietien alueen läpi niinkutsuttuun Maietis-järveen; niiden
nimet ovat Lykos, Oaros, Tanais ja Syrgis.

124. Kun Dareios siis oli tullut erämaahan, niin hän lakkasi
pikamarssistaan ja sijoitti sotajoukon Oaros-joen luo. Sen tehtyään hän
rakensi kahdeksan suurta linnoitusta, yhtä pitkän matkan päähän
toisistaan, nimittäin noin kuudenkymmenen stadionin. Ja niiden
jäännökset ovat säilyneet minun aikoihini saakka. Mutta sillä välin kun
Dareioksen huomio oli kääntynyt tähän, kiersivät takaa-ajetut skyytit
taampana olevien maiden kautta ja palasivat Skyytiaan. Kun he
täten olivat kadonneet jäljettömiin eivätkä enää näyttäytyneet
persialaisille, niin Dareios heitti linnoitukset keskeneräisiksi ja
palasi itse kulkien länteen päin, siinä luulossa, että siinä olivatkin
kaikki skyytit ja että he pakenivat länteen päin.

125. Niin pian kuin Dareios suorinta tietä marsittaen sotajoukkoaan oli
saapunut Skyytiaan, tapasi hän skyytien molemmat osastot, ja
kohdattuaan heidät hän ajoi heitä takaa, jolloin he väistyivät, aina
pysytellen päivämatkan päässä. Ja koska hän ei tauonnut ahdistamasta,
pakenivat skyytit päätöksensä mukaan niiden luo, jotka olivat
kieltäytyneet rupeamasta heidän liittolaisikseen, ja ensiksi
melankhlainien maahan. Ja niin pian kuin skyytit ja persialaiset
hyökkäämällä heidän maahansa olivat saattaneet heidät liikkeelle,
johdattivat skyytit takaa-ajajansa androfagien alueelle. Kun nämätkin
oli saatu liikkeelle, niin he veivät persialaiset neurien maahan. Ja
kun nämäkin saatiin liikkeelle, pakenivat skyytit edelleen ja menivät
agathyrsien tykö. Mutta nähdessään naapuriensakin pakenevan skyytien
edestä näiden liikkeelle ajamina, lähettivät agathyrsit, ennenkuin
skyytit olivat heidän maahansa tunkeutuneet, kuuluttajan ja kielsivät
skyytejä astumasta heidän rajojensa yli sekä julistivat ennakolta, että
jos he yrittäisivät tunkeutua maahan, niin agathyrsit aikoivat ensiksi
otella heidän kanssaan. Näin siis selittäen agathyrsit riensivät
puolustamaan rajojaan, torjuakseen päällekarkaajat. Mutta silloin kun
persialaiset ynnä skyytit olivat hyökänneet maahan, eivät
melankhlainit, androfagit eivätkä neurit asettuneet vastarintaan, vaan
unohtaen uhkauksensa he pakenivat hämmennyksissään erämaahan pohjoista
kohti. Mutta skyytit eivät enää saapuneet agathyrsien maahan, koska
nämä olivat sen kieltäneet, vaan neurien maasta he johdattivat
persialaiset omaan maahansa.

126. Mutta kun tätä oli kauan jatkunut eikä siihen loppua tullut, niin
Dareios lähetti ratsumiehen skyytien kuninkaan Idanthyrsoksen tykö näin
sanoen: "Kummallinen mies, miksi aina pakenet, vaikka sinulla on
tilaisuus tehdä näistä kahdesta jompikumpi? Jos näet luulet olevasi
kyllin voimakas tekemään minun mahdilleni vastarintaa, niin pysähdy,
lakkaa harhamatkoistasi ja taistele. Jos taas myönnät olevasi heikompi,
niin lakkaa siinäkin tapauksessa juoksustasi ja tule puheilleni tuoden
herrallesi lahjoina maata ja vettä."

127. Siihen vastasi skyytien kuningas Idanthyrsos sanoen: "Näin on
minun laitani, oi persialainen. Minä en ole vielä ennen pelosta ketään
ihmistä paennut enkä nytkään sinua pakene; enkä minä nyt tee mitään
outoa, vaan samaa, mitä olen rauhan aikana tottunut tekemään. Mutta
tahdon ilmoittaa senkin, minkä vuoksi en heti paikalla kanssasi
taistele. Meillä ei ole kaupunkeja eikä viljeltyä maata, joitten
valloittamisen ja hävittämisen pelosta meidän tarvitsisi nopeammin
ruveta teidän kanssanne taisteluun. Mutta jos kaikin mokomin täytyy
pian niiksi tulla, onhan meillä esi-isiemme haudat. Niinpä siis,
etsikää ne ilmi ja koettakaa niitä turmella: silloin saatte kyllä
tuntea, tulemmeko hautojen puolesta kanssanne taistelemaan vai emme.
Mutta sitä ennen, taikka jollemme niin hyväksi näe, emme aio ryhtyä
otteluun. Sen verran olkoon taistelusta sanottuna, mutta herroikseni
tunnustan ainoastaan esi-isääni Zeusta ja Hestiaa, skyytien
kuningatarta. Mutta maan ja veden sijasta aion lähettää sinulle
semmoisia lahjoja, kuin sinulle sopiikin tulla, ja siitä että väitit
olevasi minun herrani, sanon että olet itkevä."

128. Kuuluttajapa läksi matkaan ilmoittamaan tämän Dareiokselle. Mutta
kuultuaan sanan "orjuus" skyytien kuninkaat suuttuivat silmittömästi.
Niinpä he lähettivät sen osaston, joka oli määrätty menemään
sauromatien kanssa, ja jota Skopasis johti, niitten ioonilaisten
puheille, jotka vartioivat Istrosta ynnä siltaa. Ne taas heistä, jotka
olivat jääneet jälelle, katsoivat parhaaksi olla enää viemättä
persialaisia harhaan ja käydä heidän kimppuunsa, aina kun nämä
keräsivät elintarpeita. Siispä he, milloin vain havaitsivat Dareioksen
väen keräävän elintarpeita, tekivät niinkuin oli päätetty. Ja skyytien
ratsuväki käänsi aina pakosalle persialaisten ratsuväen, mutta näiden
ratsumiehet pakenivat ja syöksyivät jalkaväen sekaan, joka silloin tuli
auttamaan. Mutta ajettuaan ratsuväen pakosalle skyytit palasivat, koska
pelkäsivät jalkaväkeä, öisinkin skyytit tekivät samanlaisia
päällekarkauksia.

129. Mutta minä tahdon mainita mitä suurimman ihmeen, mikä oli
edullinen persialaisille, mutta haitaksi skyyteille. Monasti kun kesken
hyökkäystä persialaisia vastaan hevoset kuulivat aasien äänen, niin ne
hämmentyivät ja kääntyivät ihmeissään takaisin, korviaan heristäen,
koska eivät olleet ennen semmoista ääntä kuulleet eivätkä semmoista
ulkomuotoa nähneet. Sillä Skyytianmaa ei tuota aasia eikä muulia,
niinkuin ennenkin olen osoittanut, eikä ylimalkaan koko Skyytianmaassa
ole pakkasten vuoksi ollenkaan aaseja eikä muuleja. Siten aasit
riuhtomisellaan saattoivat skyytien ratsuväen hämmennyksiin.

130. Tämä oli se etu, jonka persialaiset vähäksi aikaa saivat sodassa.
Mutta aina milloin skyytit näkivät persialaisten hämmentyneen, he
tekivät seuraavalla tavalla, jotta persialaiset jäisivät pitemmäksi
aikaa Skyytianmaahan ja siellä viipyessään joutuisivat ahdinkoon,
kaiken puutteessa kun olivat. He jättivät näet jälkeensä osan karjaansa
paimenineen, ja aina milloin niin tekivät, he lähtivät pois toiseen
paikkaan. Mutta persialaiset hyökkäsivät karjan kimppuun, ottivat aina
elukat ja sen tehtyään ylvästelivät teostaan.

131. Kun tämä monasti uudistui, ei Dareios viimein tietänyt mitä tehdä.
Ja huomattuaan sen skyytien kuninkaat lähettivät kuuluttajan, joka toi
Dareiokselle lahjaksi linnun, hiiren, sammakon ja viisi nuolta.
Persialaiset kysyivät lahjojen tuojalta, mitä antimet merkitsivät.
Mutta hän sanoi, ettei ollut muuta toimekseen saanut kuin antaa ne ja
sitten heti mennä matkoihinsa. Vaan persialaisia itseään hän käski, jos
olivat viisaita, harkitsemaan, mitä lahjat tiesivät. Ja sen kuultuaan
persialaiset neuvottelivat.

132. Dareioksen mielipide oli tällöin, että skyytit antoivat sekä
itsensä että maata ja vettä, ja sen hän arvasi siitä, että hiiri elää
maassa ja syö samaa viljaa kuin ihminenkin, mutta sammakko vedessä;
lintu taas näyttää enimmin hevoselta, ja nuolet muka tiesivät, että he
jättivät pois puolustusaseensa. Tämän mielipiteen esitti Dareios, mutta
sitä vastaan soti Gobryaan mielipide, hänen, joka oli yksi niistä
seitsemästä miehestä, jotka surmasivat maagin. Hän nimittäin arvasi,
että lahjat tiesivät tämän: "Jollette te, oi persialaiset, lintuina
taivaalle lennä tai hiirinä maan alle pujahda tai sammakkoina
lätäkköihin sukella, niin ette palaja, vaan näillä vasamoilla teidät
ammutaan."

133. Sitenpä persialaiset arvailivat lahjoja. Mutta se skyytien osasto,
joka aikaisemmin oli määrätty vartioimaan Maietis-järven luona, vaan
nyt oli saanut käskyn mennä Istrokselle ioonilaisten puheille, puhui
sillalle saavuttuaan näin: "Ioonian miehet, me olemme tulleet tuomaan
teille vapauden, jos nimittäin tahdotte meitä kuunnella. Tietoomme on
tullut, että Dareios on antanut toimeksenne ainoastaan kuusikymmentä
päivää vartioida siltaa, ja jollei hän tämän ajan kuluttua tule
saapuville, saatte lähteä matkoihinne omaan maahanne. Niinmuodoin, jos
te tämän teette, tulette hänen silmissään olemaan syyttömiä ja
syyttömiä myös meidän silmissämme. Viipykää siis säädetyt päivät ja
lähtekää niiden kuluttua tiehenne!" Kun nyt ioonilaiset lupasivat tehdä
näin, kiiruhtivat skyytit pikimmiten takaisin.

134. Sen jälkeen kuin lahjat olivat tulleet Dareiokselle, järjestyivät
paikoilleen jääneet skyytit persialaisia vastaan, jalka- ja
ratsuväellään iskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Mutta skyytien jo
ollessa järjestyneinä, kiiti jänis rivien keskitse. Ja aina sitä myöten
kuin kukin heistä sen näki, he alkoivat ajaa jänistä takaa. Kun skyytit
olivat joutuneet epäjärjestykseen ja huutelivat, kysyi Dareios syytä
vihollisten meluun. Saatuaan tietää heidän ajavan takaa jänistä, lausui
hän niille, joille hänen oli tapana muutenkin puhua: "Nämä miehet
halveksivat meitä paljon, ja nyt näyttää minusta Gobryas ilmeisesti
puhuneen oikein mitä skyytien lahjoihin tulee. Koska niinmuodoin minä
itsekin jo olen sitä mieltä, on tarvis hyvää neuvoa, jotta
paluumatkamme voisi turvassa tapahtua." Siihen virkkoi Gobryas: "Oi
kuningas, jo kertomuksesta minä jotakuinkin ymmärsin, että näiden
miesten kimppuun on mahdoton päästä, mutta tänne tultuani olen minä
vielä täydellisemmin sen huomannut, nähdessäni, miten he meitä pitävät
pilkkanaan. Minusta näyttää nyt siis parhaalta, heti kun on tullut yö,
sytyttää nuotiotulet, niinkuin meillä on tapana muulloinkin tehdä,
viekoitella niitä sotamiehiä, jotka ovat heikoimmat rasituksia
kestämään, jäämään tänne sekä kytkeä kiinni kaikki aasit ja sitten
lähteä tiehemme, ennenkuin skyytit suuntaavat kulkunsa Istrostakin
kohti hajoittaakseen sillan, taikka myös ioonilaiset tekevät jonkun
päätöksen, joka on omiaan tekemään meistä lopun."

135. Sen neuvon antoi Gobryas. Sitten tuli yö, ja Dareios noudatti tätä
neuvoa. Raihnaat miehistön joukosta ja ne, joiden hukkumisesta oli
vähimmin väliä, sekä kaikki kiinni kytkettämänsä aasit hän jätti siihen
paikkaan leiriin. Ja hän jätti sinne aasit sekä sotaväen heikot sitä
varten, että aasit kirkuisivat; ihmiset taas jätettiin sinne
heikkoutensa vuoksi, mutta syyksi ilmoitettiin, että Dareios itse muka
taistelukuntoisella osalla sotajoukkoaan aikoi käydä skyytien kimppuun,
ja sill'aikaa tuli heidän suojella leiriä. Ilmoitettuaan sen
paikoilleen jääneille Dareios sytytti nuotiotulet ja kiiruhti
pikimmiten Istrokselle. Mutta väkijoukosta yksikseen jääneet aasit
päästivät nyt vielä paljoa enemmän ääntä. Ja kuultuaan aasien kiljunnan
uskoivat skyytit vallan varmasti persialaisten olevan paikoillaan.

136. Niin pian kuin päivän tultua leiriin jätetyt huomasivat, että
Dareios oli kavaltanut heidät, kurottivat he käsiään skyytejä kohti ja
kertoivat, missä tilassa olivat. Sen kuultuaan nämä pikimmiten
vetäytyivät yhteen, sekä skyytien molemmat muut osastot että yksinäinen
osasto, ynnä sauromatit, budinit, gelonit ja ajoivat takaa persialaisia
suoraan Istrosta kohti. Mutta koska persialainen sotajoukko enimmäkseen
oli jalkaväkeä eikä tuntenut teitä, kun ei ollut mitään raivattuja
teitä, mutta skyytiläinen taas oli ratsuväkeä ja tunsi lyhyimmän tien,
niin he eivät tavanneetkaan toisiaan, vaan skyytit ennättivät paljon
ennen persialaisia sillalle. Huomattuaan, että persialaiset eivät vielä
olleet saapuneet, he lausuivat laivoissaan oleville ioonilaisille:
"Ioonian miehet, päivien luku on kulunut umpeen, ettekä te tee oikein
enää viipyessänne täällä. Mutia jos te aikaisemmin olette pelosta
viipyneet, niin purkakaa nyt silta ja lähtekää pikimmiten kaikessa
rauhassa, vapaina, kiittäen jumalia ja skyytejä. Mutta hänet, joka
ennen oli teidän herranne, me tulemme masentamaan niin, ettei hän enää
lähde sotaretkelle keitään ihmisiä vastaan."

137. Tämän johdosta ioonilaiset neuvottelivat keskenään. Niinpä oli
atenalainen Miltiades, joka hoiti sotapäällikön virkaa sekä oli
Hellespontoksen khersonesolaisten itsevaltiaana, sitä mieltä, että tuli
totella skyytejä ja vapauttaa Ioonia. Mutta miletolaisen Histiaioksen
mielipide oli vastainen tälle; hän näet sanoi, että nyt kukin heistä
Dareioksen avulla oli kaupungissaan itsevaltiaana, mutta jos Dareioksen
mahti kukistuisi, ei hän kykenisi hallitsemaan miletolaisia eikä kukaan
muukaan keitään muita. Sillä jokainen kaupunki tulisi mieluummin
haluamaan kansanvaltaista kuin itsevaltaista hallitusta. Kun Histiaios
esitti tämän mielipiteen, kääntyivät kaikki heti paikalla sen puoleen,
vaikka aikaisemmin olivat omaksuneet Miltiadeen kannan.

138. Ja ne, jotka ottivat osaa äänestykseen ja nauttivat arvoa
kuninkaan puolelta, olivat hellespontolaisten itsevaltiaat, nimittäin
abydolainen Dafnis, lampsakolainen Hippoklos, parionilainen
Herofantos, prokonnesolainen Metrodoros, kyzikolainen Aristagoras ja
byzantionilainen Ariston. Nämä olivat Hellespontoksesta tulleet.
Iooniasta olivat khiolainen Strattis, samolainen Aiakes, fokaialainen
Laodamas ja miletolainen Histiaios, jonka mielipide oli vastakkainen
Miltiadeen esittämälle. Aiolilaisten joukosta oli läsnä ainoastaan yksi
huomattava mies, kymeläinen Aristagoras.

139. Omaksuttuaan Histiaioksen neuvon he katsoivat hyväksi siihen
liittää seuraavat teot ja sanat: he päättivät nimittäin purkaa skyytien
puoleisen osan siltaa, ja purkaa sen jousen kantomatkan verran, jotta
he myös näyttäisivät jotakin tekevän, vaikk'eivät mitään tehneet, ja
jott'eivät skyytit yrittäisi väkivaltaa; ja purkaessaan Skyytiaan
vievän sillan he aikoivat sanoa tulevansa tekemään kaiken, mikä
skyyteille oli mieleen. Sen he lisäsivät ehdoitukseen. Sitten vastasi
kaikkien puolesta Histiaios näillä sanoin: "Skyytian miehet, oivallisia
neuvoja olette tullessanne tuoneet ja otolliseen aikaan te pidätte
kiirettä. Te olette meitä oivallisesti opastaneet, ja me täytämme
huolellisesti palveluksemme teitä kohtaan. Sillä, niinkuin te näette,
me sekä puramme sillan että tulemme osoittamaan kaikkea alttiutta,
koska tahdomme olla vapaita. Mutta sillävälin kuin me tämän hajoitamme,
on teillä otollinen tilaisuus etsiä persialaisia, ja heidät
löydettyänne sekä meidän että omasta puolestanne kostaa heille ansion
mukaan."

140. Skyytit puolestaan uskoivat nyt toisen kerran, että ioonilaiset
puhuivat totta, kääntyivät takaisin etsiäkseen persialaisia, mutta
hairahtuivat kokonaan näiden kulkusuunnasta. Ja syypäinä siihen olivat
skyytit itse, he kun olivat turmelleet sikäläiset hevoslaitumet ja
luoneet vedet umpeen. Jos he näet eivät olisi tätä tehneet, olisi
heidän, jos olisivat tahtoneet, ollut mahdollista huokeasti löytää
persialaiset. Mutta nyt heidän hankkeensa jäi epäonnistuneeksi juuri
sen tuuman takia, joka heistä oli näyttänyt parhaimmalta. Skyytit
kulkivat nimittäin siltä kohtaa omaa maataan, missä oli rehua hevosille
sekä vettä, ja etsivät sieltä vihollisiaan, koska luulivat heidänkin
samojen seutujen läpi peräytyvän. Mutta persialaiset kulkivatkin
noudattaen entisiä jälkiään ja löysivät siten vaivalla ylimenopaikan.
Vaan koska he saapuivat yöllä ja tapasivat sillan purettuna, niin he
joutuivat mitä suurimpaan pelkoon, että ioonilaiset olivat heidät
hyljänneet.

141. Dareioksen ympäristössä oli muuan egyptiläinen mies, jolla oli
vahvin ääni maailmassa. Tämän miehen Dareios käski asettua Istroksen
äyräälle ja kutsua miletolaista Histiaiosta. Hän tekikin niin, ja
Histiaios, joka ensimäisestä huudosta kuuli, toimitti saapuville kaikki
laivat sotajoukon kuljettamiseksi ylitse ja laittoi sillan eheäksi.

142. Siten siis persialaiset pääsivät pakoon, mutta skyytit, etsiessään
persialaisia, jäivät toistamiseen heitä tapaamatta. Ja ioonilaisista
skyytit lausuivat sen arvostelun, että he, ollakseen vapaita, olivat
pelkurimaisimmat kaikista ihmisistä, mutta, orjina heistä puhuen, mitä
suurimmassa määrin herroillensa uskollisia ja heihin kiintyneitä. Tämän
moitteen ovat skyytit ioonilaisia vastaan syytäneet.

143. Matkatessaan Traakian kautta Dareios saapui Khersonesos-niemelle
Sestokseen. Sieltä hän itse meni laivoillaan Aasian puolelle, mutta
jätti päälliköksi Megabazoksen, erään persialaisen miehen, jolle
Dareios kerran Persiassa oli osoittanut suurta kunniaa, lausuessaan
seuraavaa. Kun Dareios näet kerran ryhtyi syömään kranaattiomenia ja
juuri ikään oli avannut ensimäisen omenan, kysyi hänen veljensä
Artabanos häneltä, mitä hän soisi saavansa yhtä suuren paljouden kuin
oli kranaattiomenassa kiviä. Siihen Dareios virkkoi haluavansa saada
yhtä monta Megabazosta mieluummin kuin Hellaan käskynalaisekseen. Sillä
lausumallaan hän kunnioitti Megabazosta Persiassa, mutta nyt hän jätti
hänet päällikkönä komentamaan kahdeksaakymmentätuhatta miestä
sotajoukostaan.

144. Tämä Megabazos jätti jälkeensä kuolemattoman muiston
hellespontolaisten kesken lausumalla seuraavan sanan. Kun hän näet
Byzantionissa ollessaan oli saanut kuulla kalkhedonilaisten asettuneen
tähän seutuun seitsemäätoista vuotta ennen byzantionilaisia, niin hän
väitti kalkhedonilaisten siihen aikaan olleen sokeita. Sillä eivät he
olisi valinneet rumempaa paikkaa, kun heidän oli tilaisuus asettua
kauniimpaan, elleivät olisi olleet sokeita. Mainittu Megabazos
jätettiin siis ylipäälliköksi hellespontolaisten maahan ja laski
valtansa alle ne, jotka eivät pitäneet meedialaisten puolta. Tämän hän
nyt toimitti.

145. Tähän samaan aikaan tehtiin Libyaa vastaan toinen suuri sotaretki
syystä, jonka tulen kertomaan, sitä ennen kerrottuani toisen seikan.
Niiden pelasgien Lemnoksesta karkoittamina, jotka Brauronista olivat
ryöstäneet itselleen atenalaisten naisia, olivat Argo-laivassa
kulkijain jälkeläiset purjehtineet matkoihinsa Lakedaimoniin ja
asettuneet Taygetos-vuorelle sekä siellä tehneet tulen. Sen nähtyään
lakedaimonilaiset lähettivät sanansaattajan tiedustelemaan, keitä ja
mistä he olivat. Sanansaattajan kysymykseen he sanoivat olevansa
minyejä ja Argo-laivassa purjehtineitten sankarien lapsia; nämä olivat
näet laskeneet maihin Lemnoksessa ja siittäneet heidät. Kuultuaan jutun
heidän syntyperästään lakedaimonilaiset lähettivät uudestaan kysymään,
missä aikomuksessa he olivat tulleet maahan ja sytyttäneet tulen. He
väittivät pelasgien karkoittamina tulleensa isiensä tykö, ja olihan
vallan oikein, että näin tapahtui. Ja he pyysivät lupaa asua yhdessä
heidän kanssaan sekä saada osaa heidän kunniaviroistaan ynnä
maapalstoja. Lakedaimonilaiset suostuivatkin ottamaan vastaan minyit
niillä ehdoilla, millä nämä itse pyrkivät. Ja varsinkin saattoi heidät
tekemään näin se seikka, että tyndaridit olivat olleet mukana Argon
matkalla. He ottivat vastaan minyit ja antoivat heille maata sekä
jakoivat heidät heimopiiriensä kesken. Minyit taas solmivat heti
avioliittoja, mutta antoivat muille ne vaimot, jotka olivat Lemnoksesta
mukanaan tuoneet.

146. Kohta jonkun ajan kuluttua minyit alkoivat käyttäytyä röyhkeästi
vaatien osallisuutta kuninkuuteen ja tehden muitakin häijyyksiä.
Lakedaimonilaiset päättivät niinmuodoin tappaa heidät; niinpä he
ottivat heidät kiinni ja heittivät vankilaan. Ja lakedaimonilaiset
tappavat yöllä ne, jotka he tappavat, mutta päivällä ei ketään. Mutta
kun he siis aikoivat ottaa minyit hengiltä, pyysivät näiden vaimot,
jotka olivat vapaasyntyisiä ja etevinten spartalaisten tyttäriä, saada
mennä sisälle vankilaan ja päästä kukin oman miehensä puheille.
Spartalaiset antoivat heidän tehdä niin, mitään vilppiä heidän
puoleltaan aavistamatta. Mutta sittenkuin vaimot olivat tulleet
sisälle, niin he tekivät näin. He antoivat miehilleen kaikki vaatteet,
mitkä heillä oli yllään, ja ottivat itse miestensä vaatteet. Ja minyit,
puettuina naisten vaatteisiin, läksivät ulos kuten naiset ainakin, ja
päästyään sillä tavoin pakoon he jälleen asettuivat Taygetos-vuorelle.

147. Samaan aikaan hankki Theras, Autesionin poika, Teisamenoksen
pojanpoika, Thersandroksen pojanpojanpoika ja Polyneikeen
pojanpojanpojanpoika, lähtöä Lakedaimonista pois. Tämä Theras,
joka sukuperältään oli kadmolainen, oli Aristodemoksen lasten,
Eurystheneen ja Prokleen, eno. Näiden alaikäisyyden aikana Theras hoiti
holhous-kuninkuutta Spartassa. Mutta sisarenpoikien vartuttua ja
otettua vastaan hallituksen Theras piti ikävänä joutua muiden
hallittavaksi kerran päästyään hallituksen makuun eikä sanonut enää
aikovansa jäädä Lakedaimoniin, vaan purjehtivansa pois heimolaistensa
tykö. Nykyisessä Theran saaressa, jonka nimi aikaisemmin oli Kalliste,
oli näet erään foinikialaisen Membliaroksen, Poikileen pojan,
jälkeläisiä. Etsiessään Europaa oli näet Kadmos, Agenorin poika,
laskenut maihin Therassa, niinkuin sen nykyinen nimi on. Ja hänen
laskettuaan sinne maihin, joko maa häntä miellytti tai hän jostakin
muusta syystä tahtoi tehdä näin. Hän jätti näet tähän saareen useita
foinikialaisia, niiden muassa oman sukulaisensa Membliaroksen. Nämä
asuivat tässä niinsanotussa Kallistessa kahdeksan miespolvea, ennenkuin
Theras tuli Lakedaimonista.

148. Näiden luokse siis Theras hankkiutui lähtemään mukanaan muita
heimopiirien jäseniä, asuakseen yhdessä heidän kanssaan eikä suinkaan
ajaakseen heitä pois, vaan lukien heidät varsin läheisiksi ystävikseen.
Ja kun myös minyit vankilasta karattuaan olivat asettuneet
Taygetokseen, ja lakedaimonilaiset tahtoivat tuhota heidät, pyysi
Theras, ettei heitä surmattaisi, vaan lupasi itse viedä heidät maasta
pois. Lakedaimonilaisten suostuttua ehdoitukseen hän purjehti kolmella
kolmikymmensoudulla Membliaroksen jälkeläisten luo, viemättä kuitenkaan
muassaan kaikkia minyejä, vaan ainoastaan muutamia harvoja. Sillä
useimmat heistä kääntyivät parorealaisten ja kaukonien puoleen, ajoivat
heidät maasta pois, jakoivat itsensä kuuteen osaan ja perustivat sitten
alueelleen seuraavat kaupungit: Lepreon, Makistos, Frixai, Pyrgos,
Epion ja Nudion. Useimmat näistä ovat elis-maalaiset minun aikanani
hävittäneet. Mutta saari sai asuttajansa mukaan nimen "Thera".

149. Mutta Theraan poika ei mielinyt purjehtia hänen mukanaan, jonka
vuoksi isä sanoi jättävänsä hänet lampaaksi susien keskelle. Tästä
sanasta sai nuorukainen nimen Oiolykos [s.o. Lammassusi], ja jostakin
syystä se nimi pääsi voimaan. Oiolykoksen poika oli Aigeus, jonka
mukaan aigeidien suuri heimo Spartassa on saanut nimensä. Koska
mainitun heimon miesten lapset eivät jääneet eloon, niin he oraakelin
neuvosta perustivat pyhätön Laioksen ja Oidipuksen Kostottarille; ja
tämän jälkeen he jäivät eloon. Ja sittemmin tapahtui, että näiden
miesten jälkeläiset Therassakaan eivät jääneet eloon.

150. Aina tähän kohtaan saakka kertomusta pitävät lakedaimonilaiset
yhtä theralaisten kanssa, mutta tästä alkaen kertovat ainoastaan
theralaiset; ja he kertovat näin. Grinnos, Aisanioksen poika, joka oli
yllämainitun Theraan jälkeläinen ja hallitsi Theran saarta, saapui
Delfoihin, tuoden mukanaan hekatombin kaupungistaan. Muiden
kansalaisten muassa, jotka häntä seurasivat, oli myös Battos,
Polymnestoksen poika, joka polveutui Eufemos nimisestä minyistä. Kun
theralaisten kuningas Grinnos kyseli oraakelilta muita asioita, neuvoi
Pytia häntä perustamaan kaupungin Libyaan. Mutta hän vastasi sanoen:
"Minä puolestani, oi valtias, olen jo liian vanha ja ikäloppu
lähteäkseni liikkeelle. Vaan käske sinä jotakuta näistä nuoremmista
niin tekemään." Ja niin sanoessaan hän viittasi Battokseen. Sen verran
tapahtui silloin. Mutta sittemmin he kotiin tultuaan eivät välittäneet
oraakelilauseesta, syystä etteivät tietäneet, missä päin maailmaa Libya
oli, eivätkä uskaltaneet lähettää siirtokuntaa tuiki tuntemattomiin
seutuihin.

151. Seitsemään vuoteen senjälkeen ei Therassa satanut, ja niiden
kuluessa heiltä kuivi kaikki saaressa olevat puut, paitsi yhtä. Kun
theralaiset kysyivät neuvoa oraakelilta, nuhteli Pytia heitä siitä,
etteivät olleet perustaneet siirtokuntaa Libyaan. Koska heillä
nyt ei ollut mitään keinoa päästä onnettomuudesta, niin he
laittoivat lähettiläitä Kreetaan tutkistelemaan, oliko joku
kreetalaisista tai heidän keskuudessaan asuvista muukalaisista saapunut
Libyaan. Harhaillessaan ympäri saarta lähettiläät saapuivat myös
Itanoksen kaupunkiin, ja siellä he tapasivat Korobios nimisen
purppurasimpukan-pyydystäjän, joka väitti tuulten ajelemana saapuneensa
Libyaan ja siellä Platean saareen. Hänet he palkkaa vastaan taivuttivat
ja veivät Theraan. Therasta purjehti sitten miehiä vakoilemaan, aluksi
ei varsin monta. Kun nyt Korobios oli johdattanut heidät mainittuun
Platean saareen, niin he jättivät Korobioksen sinne annettuaan hänelle
ruokavaroja muutamaksi kuukaudeksi, mutta purjehtivat itse pikimmiten
tuomaan theralaisille tietoja saaresta.

152. Kun nämä viipyivät poissa kauemman aikaa kuin sovittu oli, loppui
Korobiokselta kaikki. Sittemmin ajautui mainittuun Plateaan samolainen
laiva, jonka isäntänä oli Kolaios ja joka oli matkalla Egyptiä kohti.
Saatuaan Korobiokselta tietää koko asianlaidan samolaiset jättivät
hänelle ruokavaroja vuodeksi. Itse he lähtivät saaresta merelle pyrkien
Egyptiä kohti, mutta joutuivat itätuulen ajamina pois suunnastaan. Ja
kun tuuli ei hellittänyt, niin he kulkivat Herakleen patsasten sivu ja
saapuivat jumalallisesta sallimasta Tartessokseen. Tämä kauppapaikka
oli siihen aikaan koskematon, niin että he palattuaan takaisin saivat
tavaroistaan suurimman voiton kaikista helleeneistä, mikäli me
varmuudella tiedämme, nimittäin aiginalaisen Sostratoksen, Laodamaan
pojan, jälkeen; sillä tämän kanssa ei pysty toinen kilpailemaan. Mutta
ottamalla voitostaan pois kymmenyksenä kuusi talenttia samolaiset
teettivät niistä vaskiastian argolilaisen sekoitusmaljan malliin, ja
yltympäri sen reunaa kohoaa aarnikotkanpäitä. Sen he vihkivät
Heraioniin ja asettivat sen alle kolme seitsemän kyynärän korkuista
polvistuvaa vaskista jättiläiskuvaa. Mutta yllämainitun tapauksen
johdosta tuli kyreneläisten ja theralaisten ensimäinen läheinen
ystävyys solmituksi samolaisten kanssa.

153. Sittenkuin theralaiset, jätettyään Korobioksen saareen, olivat
saapuneet Theraan, niin he ilmoittivat asuttaneensa saaren Libyan
luona. Theralaiset katsoivat silloin hyväksi lähettää aina kahdesta
veljestä arvan nojalla toisen sekä kaikista maalaiskunnista, joita oli
seitsemän, joukon miehiä; ja heidän sekä johtajanaan että kuninkaanaan
oli oleva Battos. Siten he laittoivat kaksi viisikymmensoutua Plateaan.

154. Näin kertovat theralaiset, ja kertomuksen loppuosassa theralaiset
pitävät yhtä kyreneläisten kanssa. Sillä mitä Battokseen tulee, eivät
jälkimäiset suinkaan ole samaa mieltä kuin theralaiset. He näet
kertovat täten. Kreetassa on Oaxos-kaupunki, jossa oli kuninkaana
Etearkhos. Hänellä oli Fronime niminen äiditön tytär, mutta hän nai
vielä toisen vaimon. Taloon tultuaan tämä tahtoi tositeossakin olla
äitipuolena Fronimelle; niinpä hän tuotti hänelle pahaa ja keksi hänen
varalleen kaikkea kiusaa. Ja vihdoin hän syyttäen Fronimea
hekumallisuudesta sai miehensä uskomaan, että niin oli laita. Niinpä
tämä vaimonsa suostuttamana mietti jumalattoman teon tyttärensä pään
varalle. Oaxoksessa oleskeli näet muuan theralainen kauppamies
Themison. Hänet kutsui Etearkhos vieraakseen ja vannotti häntä
lupaamaan panna täytäntöön mitä ikänä Etearkhos pyytäisi. Hänen siis
vannottuaan toi Etearkhos tyttärensä, antoi tämän hänen käsiinsä ja
käski hänen viedä pois sekä upottaa hänet mereen. Mutta vimmastuneena
valasta, johon hänet oli viekoiteltu, Themison purkaa kestiystävyyden
ja tekee näin. Hän otti vastaan tytön ja purjehti pois. Vaan ulapalle
päästyään hän täytti Etearkhokselle antamansa lupauksen siten, että
sitoi tytön köysiin ja laski hänet mereen, mutta vedätti hänet heti
ylös. Ja sitten hän saapui Theraan.

155. Sitten otti Fronimen vastaan muuan theralaisten kesken
arvossapidetty mies, Theraion, joka piti häntä jalkavaimonaan. Ajan
vierittyä hänelle syntyi poika, joka änkytti ja sammalsi ja jonka
nimeksi pantiin Battos, kuten theralaiset ja kyreneläiset kertovat,
mutta, niinkuin minä kuitenkin luulen, joku muu. Vaan Battokseksi
muutettiin nimi, senjälkeen kuin hän oli saapunut Libyaan, ja sen nimen
hän sai Delfoissa annetun oraakelivastauksen johdosta sekä siitä
arvosta, jonka hän sai. Libyalaiset kutsuvat nimittäin kuningasta
nimellä "battos", ja luulen Pytian ennustaessaan kutsuneen häntä
libyankielellä siitä syystä, että hänestä oli tuleva Libyan kuningas.
Sillä senjälkeen kuin tämä oli mieheksi varttunut, niin hän tuli
Delfoihin kysyäkseen neuvoa äänestään. Hänen kysymykseensä antoi Pytia
tällaisen vastauksen:

    "Battos, ääntäsi käyt, vaan ruhtinas Foibos Apollon
    lammashyötysän Libyan viljelemään sinut laittaa",

ikäänkuin olisi sanonut meidän kieltä käyttämällä: "Oi kuningas, sinä
ääntäsi käyt." Mutta Battos vastasi näin: "Oi ruhtinas, minä olen
tullut kysymään sinulta neuvoa äänestäni, mutta sinä neuvot minulle
muuta, mahdottomuuksia, kun käsket minua asuttamaan Libyaa -- mutta
millä väellä ja millä miesvoimalla?" Näillä sanoillaan hän ei
kuitenkaan voinut taivuttaa jumalaa antamaan hänelle toista vastausta.
Ja kun jumala antoi Battokselle saman vastauksen kuin ennenkin, niin
tämä jätti Pytian kesken hänen puhettaan ja meni Theraan.

156. Senjälkeen kävi niin hyvin hänelle itselleen kuin muillekin
theralaisille uudestaan huonosti. Mutta kun theralaiset eivät tunteneet
syytä onnettomuuksiinsa, niin he lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa
siihen kurjaan tilaan, jossa parhaillaan olivat. Pytia antoi heille sen
vastauksen, että jos yhdessä Battoksen kanssa rakentaisivat Kyrenen
Libyassa, tulisi heidän käymään paremmin. Senjälkeen theralaiset
lähettivät Battoksen pois, mukanaan kaksi viisikymmensoutua. Nämä
purjehtivat Libyaan, mutta kun eivät voineet mitään muuta tehdä,
läksivät he taas kotia Theraan. Mutta kun he saapuivat sinne, niin
theralaiset ampuivat näitä eivätkä sallineet heidän laskea rantaan,
vaan käskivät heidän purjehtia takaisin. Pakosta nämä purjehtivat pois
ja tekivät asutuksi Libyan luona sijaitsevan saaren, jonka nimi, kuten
ennenkin on mainittu, on Platea. Ja saaren kerrotaan olevan yhtä suuri
kuin nykyinen kyreneläisten kaupunki.

157. Siinä he asuivat kaksi vuotta, mutta kun ei mikään heillä
menestynyt, niin, jätettyään yhden joukostaan jälkeensä, muut kaikki
purjehtivat pois Delfoihin. Ja oraakeliin saavuttuaan he kysyivät
neuvoa sanoen, että asuivat Libyassa, mutta ettei heidän siltä yhtään
käynyt paremmin. Siihen vastasi heille Pytia näin:

    "Lammashyötysän Libyan jos tuta, käymätön, voisit
    kuin minä, käynyt, niin ylen viisaaks' sun ylistäisin."

Sen kuultuaan Battos seuralaisineen purjehti takaisin. Sillä jumala ei
hellittänyt vaatimasta heitä perustamaan siirtolaa, ennenkuin olivat
saapuneet itse Libyaan. Saavuttuaan saareen ja otettuaan mukaansa
hänet, jonka olivat jättäneet, he asuttivat erään itse Libyassa,
vastapäätä saarta sijaitsevan paikan, jonka nimi oli Aziris; sitä
ympäröivät kahden puolen mitä kauniimmat notkot ja yhdeltä puolen sen
sivu virtaa joki.

158. Siinä paikassa he asuivat kuusi vuotta. Mutta seitsemäntenä
vuotena libyalaiset pyysivät saada viedä heidät parempaan paikkaan ja
taivuttivat heidät siten jättämään sen. Saatuaan heidät liikkeelle
libyalaiset veivät heidät sieltä länttä kohti, ja, jotteivät helleenit
kulkiessaan kauniimman paikan ohi, sitä näkisi, niin he sovittivat
päivän ajan siten, että veivät heidät yöllä siitä ohi. Mainitun paikan
nimi on Irasa. Ja he veivät helleenit lähteelle, jonka sanotaan olevan
Apollonin oma, sekä lausuivat: "Hellaan miehet, tässä on teidän mukava
asua. Sillä täällä on taivas puhki."

159. Battos perustajan eläessä, joka hallitsi neljäkymmentä vuotta, ja
hänen poikansa Arkesilaoksen aikana, joka hallitsi kuusitoista vuotta,
asuivat siinä kyreneläiset, ollen heitä vain niin suuri joukko kuin
mitä heitä alun pitäen oli lähtiessään siirtolaan. Mutta kolmannen
hallitsijan, niinsanotun "onnellisen" Battoksen aikana sai Pytia
oraakelilauseellaan helleenejä kaikista heimoista lähtemään Libyaan ja
asuttamaan sitä yhdessä kyreneläisten kanssa. Kyreneläiset kutsuivat
näet heitä maanjaolle. Mutta Pytian lause kuului näin:

    "Sen, joka saapuva lie ylen armaan Libyan maille,
    kun jako niist' on tehty jo, kerran käy katumoiksi."

Kun nyt suuri väkijoukko kerääntyi kokoon Kyreneen, hupeni ympärillä
asuvien libyalaisten ja heidän Adikran nimisen kuninkaansa alue
melkoisesti. Koska jälkimäisiltä näin riistettiin maata, ja
kyreneläiset heitä kohtelivat röyhkeästi, niin he lähettivät sanan
Egyptiin ja antautuivat Egyptin kuninkaan Aprieen valtaan. Tämä kokosi
suuren sotajoukon egyptiläisiä ja lähetti sen Kyreneä vastaan. Mutta
kyreneläiset lähtivät sotaan yllämainittuun Irasa nimiseen paikkaan
sekä Theste-lähteelle, iskivät yhteen egyptiläisten kanssa ja voittivat
taistelussa. Sillä koska egyptiläiset eivät olleet aikaisemmin
koetelleet helleenejä ja ylenkatsoivat heitä, joutuivat he niin
perinpohjaiseen häviöön, että vain aniharvat palasivat kotiinsa
Egyptiin. Tämän tappion tähden ja koska syyttivät Apriesta siitä,
luopuivat egyptiläiset hänestä.

160. Tämän Battoksen poika oli Arkesilaos. Kuninkaaksi tultuaan hän
riitaantui ensiksi omien veljiensä kanssa, niin että he jättivät hänet
ja läksivät muuanne Libyaan sekä perustivat itselleen sen kaupungin,
jota silloin ja vielä nytkin kutsutaan Barkaksi. Ja samalla kun he sen
perustivat, saattoivat he libyalaiset luopumaan kyreneläisistä.
Sittemmin läksi Arkesilaos sotaretkelle niitä libyalaisia vastaan,
jotka olivat ottaneet turviinsa hänen veljensä ja itsekin luopuneet.
Peläten häntä libyalaiset läksivät pakoon itäisten libyalaisten tykö.
Mutta Arkesilaos seurasi pakenevia, kunnes takaa ajaessaan joutui
Leukoniin Libyassa, missä libyalaiset päättivät käydä hänen kimppuunsa.
Ja taistelussa he saivat kyreneläisistä sellaisen voiton, että
seitsemäntuhatta raskasaseista kyreneläistä siinä kaatui. Tämän tappion
jälkeen Arkesilaos sairastui, ja kun hän tällöin oli nauttinut
lääkettä, kuristi hänet hänen veljensä Haliarkhos. Haliarkhoksen taas
tappoi vilpillä Arkesilaoksen vaimo, jonka nimi oli Eryxo.

161. Kuninkuuden peri nyt Arkesilaoksen poika Battos, joka ontui ja oli
huonojalkainen. Mutta kohdanneeseen tapaturmaan nähden kyreneläiset
lähettivät Delfoihin sanansaattajan kysymään, millä tavoin heidän tuli
parhaiten järjestää olonsa ja elonsa. Silloin Pytia käski heidän
Arkadian Mantineiasta tuottamaan itselleen sovintotuomarin.
Kyreneläiset niinmuodoin pyysivät semmoista, ja mantineialaiset
antoivat suurinta arvoa nauttivien kansalaistensa joukosta erään
miehen, jonka nimi oli Demonax. Tämä mies saapui Kyreneen ja saatuaan
tietää kaikki asianhaarat hän ensiksi jakoi heidät kolmeen
heimopiiriin, järjestäen jaon seuraavalla tavoin. Theralaisista ja
ympärillä asuvista hän muodosti ensimäisen piirin, toisen
peloponnesolaisista ja kreetalaisista ja kolmannen kaikista
saarelaisista. Sitten hän eroitti Battos kuninkaalle tiluksia ja
pappisvirkoja, mutta kaikki muut etuudet, mitä kuninkailla aikaisemmin
oli ollut, hän laski kansan käsiin.

162. Mainitun Battoksen ajan kesti tätä tilaa. Mutta hänen poikansa
Arkesilaoksen aikana syntyi paljon levottomuutta kunnia-etuuksista.
Battos "ontuvan" ja Feretimen poika Arkesilaos selitti nimittäin, ettei
hän tulisi suostumaan siihen järjestykseen, jonka mantineialainen
Demonax oli laatinut, vaan vaati esi-isiensä etuoikeuksia. Sitten hän
nosti sisällisen sodan, mutta joutui tappiolle ja pakeni Samokseen;
hänen äitinsä taas pakeni Kyproksen Salamiiseen. Salamiissa vallitsi
siihen aikaan Euelthon, joka vihki sen katsomista ansaitsevan
suitsutusastian, joka on Delfoissa korintolaisten aarrekammiossa. Hänen
luoksensa saavuttuaan Feretime häneltä pyysi sotajoukkoa, joka toisi
heidät takaisin Kyreneen. Mutta Euelthon antoi kaikkea muuta hänelle
mieluummin kuin sotajoukon. Nainen otti vastaan mitä annettiin ja
sanoi, että kyllä sekin oli kaunis, mutta kauniimpaa olisi, jos
kuningas antaisi hänelle hänen pyytäessään sotajoukon. Niin hän sanoi
joka lahjaa annettaessa. Lopuksi Euelthon lähetti hänelle lahjaksi
kultaisen rukin ynnä värttinän, ja oli siinä myös villoja. Kun Feretime
taas lausui samat sanat, niin Euelthon virkkoi, että semmoisia lahjoja
naisille annetaan, vaan ei sotajoukkoa.

163. Siihen aikaan Arkesilaos oleskeli Samoksessa ja keräsi joka miehen
kokoon maanjaolle. Kun suuri sotajoukko oli koossa, läksi Arkesilaos
Delfoihin kysymään oraakelilta, kuinka hänen jälleenpalaamisensa oli
onnistuva. Ja Pytia vastasi hänelle näin: "Neljän Battoksen ja neljän
Arkesilaoksen ajan eli kahdeksan miespolvea antaa Loxias teidän hallita
Kyreneä; mutta sen kauemmin hän ei neuvo edes koettamaankaan hallita.
Palaja sinä kuitenkin omaan maahasi ja ole levollinen. Mutta jos löydät
uunin täynnä ruukkuja, niin älä polta ruukkuja, vaan lähetä ne
vahingoittamatta matkaansa. Vaan jos sinä poltat ne, niin älä mene
merenhuuhtomaan paikkaan; jos sen teet, olet kuoleva sekä itse että
kaunihin härkä." Sen vastauksen julisti Pytia Arkesilaokselle.

164. Viimemainittu otti myötään väkensä Samoksesta ja palasi Kyreneen.
Mutta saatuaan hallinnon käsiinsä hän ei muistanut ennustusta, vaan
kosti vastustajilleen kärsimänsä maanpaon. Niistä muutamat läksivät
kokonaan maasta pois, muutamat, jotka Arkesilaos sai käsiinsä, hän
lähetti Kyprokseen tuhottaviksi. Mutta heidät pelastivat knidolaiset,
joiden maahan he olivat ajautuneet, ja lähettivät heidät Theraan.
Muutamat muut kyreneläiset, jotka olivat paenneet Aglomakhoksen
omistamaan suureen torniin, Arkesilaos sitävastoin poltatti
pinottuaan tornin ympäri puita. Mutta työn suoritettuaan hän huomasi,
että tämä olikin se ennustus, jossa Pytia oli varoittanut häntä
polttamasta uunista löytämiään ruukkuja. Senvuoksi hän pidättäytyi
kyreneläisten kaupungista, peläten ennustettua kuolemaa ja arvellen
"merenhuuhtomalla" paikalla tarkoitettavan Kyreneä. Hänellä oli vaimona
muuan sukulaisensa, joka oli barkalaisten Alazeir nimisen kuninkaan
tytär. Tämän luokse hän saapui. Mutta kun muutamat barkalaiset ja eräät
Kyrenestä tulleet pakolaiset huomasivat hänen liikkuvan torilla, niin
he tappoivat hänet ja lisäksi vielä hänen appensa Alazeirin. Ja joko
sitten tahallaan tai vasten tahtoaan Arkesilaos erehtyi oraakelilauseen
suhteen. Joka tapauksessa hänen kohtalonsa täyttyi.

165. Mutta niin kauan kuin Arkesilaos eleli Barkassa ja valmisti omaa
turmiotaan, piti hänen äitinsä Feretime poikansa kunnia-arvoja
Kyrenessä hoitaen sekä muita toimia että istuen neuvostossa. Vaan
saatuaan tietää poikansa kuolleen Barkassa hän läksi pakoon Egyptiin.
Hän käytti näet hyväkseen niitä hyviä töitä, joita Arkesilaos oli
tehnyt Kambysestä, Kyroksen poikaa, kohtaan. Tämä oli nimittäin se
Arkesilaos, joka oli antanut Kyrenen Kambyseelle ja säätänyt sille
veron. Egyptiin saavuttuaan Feretime anoi turvaa Aryandeelta ja pyysi
häntä kostamaan puolestaan esittäen syyksi, että hänen poikansa oli
meedialaismielisyytensä tähden saanut surmansa.

166. Tämä Aryandes oli Kambyseen alainen Egyptin käskynhaltija, joka
jonkun aikaa näitä tapauksia myöhemmin joutui turmioon, syystä että
tahtoi tekeytyä Dareioksen vertaiseksi. Saatuaan näet tietää ja
nähdessään, kuinka Dareios halusi jättää jälkeensä muistomerkin,
jommoista ei kukaan muu kuningas ollut saanut aikaan, hän jäljitteli
tätä, kunnes sai palkkansa. Dareios oli nimittäin sulatuttanut kultaa
niin puhtaaksi kuin mahdollista ja lyöttänyt siitä rahaa, ja nyt
Aryandes, Egyptin hallitusmies, teki samoin rahaa hopeasta. Ja vielä
nytkin on "aryandikon" puhtain hopea. Saatuaan tietää hänen tekevän
niin Dareios syyttäen häntä eräästä toisesta seikasta, nimittäin että
hän muka kapinoitsi häntä vastaan, surmautti hänet.

167. Mutta silloin yllämainittu Aryandes antoi, säälistä Feretimeä
kohtaan, hänelle koko Egyptissä olevan sotajoukon, sekä maa- että
meriväen, ja nimitti maasotaväen päälliköksi Amasis nimisen
marafilaisen miehen, laivaston päälliköksi taas Badreen, joka
syntyperältään oli pasargadi. Mutta ennenkuin Aryandes laittoi
sotajoukon matkaan, niin hän lähetti Barkaan kuuluttajan kysymään, kuka
oli Arkesilaoksen surmaaja. Silloin kaikki barkalaiset itse ottivat
syyn niskoilleen: he olivat näet kärsineet hänen puoleltaan paljon
pahaa. Vasta tästä tiedon saatuaan Aryandes lähetti sotajoukon
Feretimen keralla matkaan. Tämä syy oli niinmuodoin retken näennäinen
aihe, mutta itse asiassa lähetettiin sotajoukko minun luullakseni
Libyan kukistamista varten. Libyalaisia on näet useita erilaisia
kansoja, ja vähäinen osa niitä oli kuninkaan vallan alaisina, mutta
useimmat eivät välittäneet Dareioksesta ollenkaan.

168. Mutta libyalaiset asuvat seuraavassa järjestyksessä. Egyptistä
alkaen asuvat ensimäisinä libyalaisista adyrmakhidit, jotka enimmäkseen
noudattavat egyptiläisiä tapoja, mutta käyttävät samanlaista pukua kuin
muutkin libyalaiset. Heidän naisensa kantavat molemmissa pohkeissaan
vaskista rannerengasta ja pitävät pitkää tukkaa; ja aina kun kuka ottaa
täin päästään, puree hän ensin sitä ja viskaa sen sitten vasta pois.
Nämä ovat ainoat libyalaisista, jotka niin tekevät. He ovat myös
ainoat, jotka näyttävät kuninkaalle niitä neitoja, jotka aikovat mennä
miehelään; ja siltä, joka silloin kuningasta miellyttää, hän ottaa
neitsyyden. Mainitut adyrmakhidit asuvat Egyptistä alkaen Plynos
nimiseen satamaan asti.

169. Näiden naapureina ovat giligamit, jotka asuvat länteen päin
Afrodisias-saareen saakka. Tällä välillä on Platean saari, jonka
asuttivat kyreneläiset, ja mannermaalla ovat Menelaos-satama sekä
Aziris, jossa kyreneläiset asuivat ja josta lähtien silfion alkaa
kasvaa. Silfion kasvaa nimittäin Platean saaresta aina Syrtin suuhun
saakka. Ja he noudattavat samanlaisia tapoja kuin muutkin.

170. Giligamien naapureina länteen päin ovat asbystit. Nämä asuvat
yläpuolella Kyreneä, mutta rannikolle saakka eivät asbystit ulotu.
Sillä rannikolla asustavat kyreneläiset. Nelivaljakon käyttö ei ole
vähimmin, vaan päinvastoin enimmin levinnyt heihin libyalaisten
joukossa, ja he koettavat jäljitellä useimpia kyreneläisten tavoista.

171. Asbystien naapureina länteen päin ovat auskhisit. Nämä asuvat
Barkan tuollapuolella ja ulottuvat mereen Euesperides-kaupungin
kohdalla. Keskellä auskhisien maata asuvat bakalit, vähäinen kansa,
joka ulottuu mereen Taukheira-kaupungin kohdalla Barkan alueella. Ne
noudattavat samoja tapoja kuin Kyrenenkin tuollapuolella asuvat.

172. Näiden auskhisien naapureina länteen päin ovat nasamonit, lukuisa
kansa, joka kesäisin jättää elukkansa merenrannikolle ja nousee Augila
nimiseen paikkaan poimiakseen taateleita. Taatelipuita kasvaa siellä
runsaasti ja ne tulevat kookkaiksi sekä kantavat kaikki hedelmiä. Ja he
pyydystävät heinäsirkkoja, paahtavat ne päivänpaisteessa ja survovat
jauhoksi, sitten he valavat maitoa päälle ja käyttävät seosta
juomanaan. Kullakin heistä on tapana pitää useita vaimoja, mutta he
pitävät niitä yhteisinä samaan tapaan kuin massagetitkin. Ja he
pystyttävät sauvan oven eteen, kun pitävät yhteyttä. Kun nasamonilainen
mies ensi kerran viettää häitä, on tapana, että morsian ensimäisenä
yönä vuoron perään pitää yhteyttä kaikkien juhlavierasten kanssa.
Ja senjälkeen jokainen antaa hänelle lahjan, jonka on tuonut
mukanansa. Ja he käyttävät seuraavia valoja sekä ennustustapoja. He
vannovat nimittäin niiden miesten kautta, joiden sanotaan olleen
oikeamielisimmät ja parhaimmat heidän joukossaan ja tekevät sen
koskettamalla heidän hautakumpujansa. He hankkivat ennustuksia käymällä
esi-isiensä haudoilla, joitten viereen he rukoiltuaan panevat maata. Ja
sitä unta, minkä kukin näkee, hän noudattaa. Ja he käyttävät tämmöisiä
uskollisuudenvakuutuksia. Toinen antaa juoda kädestään ja juo itse
toisen kädestä. Mutta jos heillä ei ole mitään nestettä, niin he
ottavat maasta tomua ja nuolevat sitä.

173. Nasamoneihin rajoittuvat psyllit. Nämä tuhoutuivat seuraavalla
tavalla. Heillä puhalsi kerran etelätuuli, joka kuivasi vesialtaat;
koko heidän Syrtin sisäpuolella oleva maansa oli näet vedetöntä.
Silloin he neuvottelivat ja läksivät sitten yhteisestä päätöksestä
sotaan etelätuulta vastaan -- kerron tässä mitä libyalaiset kertovat;
mutta heidän jouduttuaan hiekka-aavikolle nousi etelätuuli, joka
hautasi heidät. Ja siitä perin kun nämä hukkuivat, ovat nasamonit
pitäneet tätä maata hallussaan.

174. Näiden takana asuvat etelään päin villieläinten alueella
garamantit, jotka karttavat kaikkia ihmisiä ja kaikkea seurustelua;
heillä ei ole mitään sota-asetta eivätkä he osaa itseänsä puolustaa.

175. Nämä siis asuvat nasamonien takana. Mutta meren luona ja
viimemainituista länteen päin asuvat makilaiset, jotka ajavat hiuksensa
töyhdöksi antamalla tukkansa keskeltä kasvaa, mutta ajaen sen kahden
puolen ihoon saakka; ja sodassa he kantavat suojanaan kamelikurkien
nahkoja. Heidän alueensa läpi virtaa niinsanotusta "Sulotarten
kummusta" Kinyps-joki, joka laskee mereen. Tämä Sulotarten kumpu kasvaa
taajaa metsikköä, kun sitävastoin yllämainittu Libya muuten on
paljasta. Mereltä on sen luo kaksisataa stadionia.

176. Näiden makilaisten naapureina ovat gindanit, joiden naiset
kantavat kukin nilkkansa ympärillä nahkanauhoja seuraavasta syystä,
kuten kerrotaan. Joka miehestä, joka heidän kanssaan on yhteyttä
pitänyt, he sitovat nilkkaansa nauhan. Ja se, jolla on useimmat, käy
parhaimmasta, häntä kun useimmat miehet ovat rakastaneet.

177. Mainittujen gindanien alueesta mereen pistäytyvällä
kallioniemekkeellä asustavat lotofagit, jotka elävät ainoastaan
syömällä lotos-kasvin hedelmiä. Lotoksen hedelmä on kooltaan
mastiks-puun hedelmän suuruinen ja jotenkin yhtä makea kuin taateli.
Tästä hedelmästä lotofagit myös valmistavat itselleen viiniä.

178. Lotofagien naapureina meren luona ovat makhlyilaiset, jotka nekin
käyttävät lotosta, mutta vähemmässä määrin kuin edelliset. Niiden alue
ulottuu eräälle suurelle joelle, jonka nimi on Triton. Tämä laskee
suureen Tritonis-järveen. Siinä on saari, jonka nimi on Fla. Ja
väitetään, että tämä saari annettiin oraakelilauseen nojalla
lakedaimonilaisten asuttavaksi.

179. Kerrotaanpa myös tällainen tarina. Senjälkeen kuin Iason Pelionin
juurella oli rakentanut valmiiksi Argo-laivan, niin hän asetti siihen
muun hekatombin muassa myös vaskisen kolmijalan ja purjehti sitten
Peloponnesoksen ympäri saapuakseen Delfoihin. Mutta hänen ollessaan
matkalla Malean kohdalla yllätti ja ajoi hänet pohjatuuli Libyaa
kohti. Ennenkuin hän näki maata, joutui hän näet Tritonis-järven
matalikkoihin. Hänen ollessaan siinä neuvotonna, miten päästä ulos,
ilmestyi, kuten tarina tietää, Triton käskien, että Iason antaisi
hänelle kolmijalan; silloin hän lupasi sekä näyttää heille väylän että
saattaa heidät vauriotta pois. Kun Iason siihen suostui, oli muka
Triton vihdoin näyttänyt heille pääsypaikan matalikkojen läpi sekä
asettanut kolmijalan omaan pyhättöönsä. Ja sitten Triton kolmijalalla
istuen ennusti ja ilmoitti Iasonin tovereille koko asianlaidan,
nimittäin että silloin kun joku niiden jälkeläisistä, jotka
Argo-laivassa purjehtivat, veisi pois kolmijalan, silloin ei mikään
voisi estää, että sata helleeniläistä kaupunkia perustettaisiin
Tritonis-järven ympärille. Sen kuultuaan olivat libyalaiset
maanasukkaat piiloittaneet kolmijalan.

180. Mainittujen makhlyilaisten naapureina ovat auseilaiset. Nämä,
samoinkuin makhlyilaiset, asuvat Tritonis-järven ympärillä, ja rajana
heidän välillään on Triton. Makhlyilaiset jättävät tukkansa pitkäksi
takaa, auseilaiset taas edestä. Athenen vuotuisessa juhlassa
jakaantuvat heidän neitonsa kahteen puolueeseen ja taistelevat
toisiansa vastaan kivillä ja kartuilla, samalla kuin sanovat panevansa
toimeen isiltä perittyjä menoja kotoperäiselle jumalalle, jota me
kutsumme Atheneksi. Ja niitä neitoja, jotka kuolevat haavoistaan, he
kutsuvat valeneidoiksi. Mutta ennen kuin kansa laskee heidät
taistelemaan, tekevät he yhteisesti näin. He koristavat kulloinkin
kauniimman neidon korintolaisella kypärillä ja helleeniläisillä
sotatamineilla, antavat hänen astua vaunuihin ja kuljettavat häntä
järven ympäri. Minkälaisilla aseilla he muinoin koristelivat neitojaan,
ennenkuin helleenit asettuivat asumaan heidän keskuuteensa, sitä en
saata sanoa, mutta luulenpa, että niitä koristettiin egyptiläisillä
aseilla. Minä väitän nimittäin sekä kilven että kypärin saapuneen
helleeneille Egyptistä. Athenen he väittävät olevan Poseidonin ja
Tritonis-järven tyttären; hän oli muka, jostakin syystä isälleen
vihastuneena, antautunut Zeun haltuun, ja Zeus oli tehnyt hänet omaksi
tyttärekseen. Niin he kertovat. -- Heillä ovat vaimot yhteiset, eivätkä
he vietä avioelämää, vaan pitävät yhteyttä elukkain tavoin. Mutta kun
jonkun vaimon lapsi on kasvanut suureksi, kokoontuvat miehet kolmantena
kuukautena siitä lukien, ja sen miehen lapsena, jonka näköinen lapsi
on, sitä pidetään.

181. Täten on mainittu meren luona asuvat paimentolais-libyalaiset.
Mutta niiden tuollapuolen on sisämaahan päin petoeläinten asuma osa
Libyaa, ja petoeläinten alueen tuollapuolen rajoittaa niitä
hiekkaharju, joka ulottuu Egyptin Teebasta Herakleen patsaille saakka.
Tässä harjussa on noin kymmenen päivämatkan päässä toisistaan kumpuja,
jotka ovat muodostuneet isorakeisista suolakokkareista, ja kunkin
kummun laelta pursuaa suolan keskeltä kylmää, makeata vettä. Niiden
ympärillä asuu ihmisiä, äärimmäisinä erämaan luona ja petoeläinten
alueen tuollapuolen. Ensimäisinä asuvat kymmenen päivämatkan päässä
Teebasta ammonilaiset, joilla on pyhättönsä teebalaisesta Zeusta
alkuisin. Sillä Teebassakin, kuten jo ennen olen maininnut, on
oinaankasvoinen Zeun kuvapatsas. Onpa heillä myös muutakin lähdevettä,
joka varhain aamulla on haaleata, mutta kylmenee siihen aikaan, jolloin
tori on täynnä. Ja kun on puolipäivä, tulee se varsin kylmäksi, ja
tällöin he kastavat puutarhojaan. Mutta päivän aletessa veden kylmyys
lauhtuu, kunnes aurinko laskee, jolloin vesi tulee haaleaksi. Sitten se
lämpenemistään lämpenee keskiyöhön saakka, jolloin se kumpuilee
kiehuvana. Mutta kun keskiyö on mennyt ohi, kylmenee vesi aamun
koittoon saakka. Tällä lähteellä on nimenä "Auringon lähde".

182. Ammonilaisten jälkeen on hiekkaharjulla, kymmenen päivämatkan
päässä edellisistä, ammonilaisen suolakummun kaltainen kumpu, jonka
ympärillä asuu ihmisiä. Tämän paikan nimi on Augila. Siinä paikassa
käyvät nasamonit korjaamassa taateleita.

183. Augilasta taas on kymmenen päivämatkan päässä toinen suolakumpu
ynnä vettä ja paljon hedelmiä-kantavia taatelipuita, kuten on laita
Augilankin asukkailla. Siellä asuu ihmisiä, joilla on nimenä
garamantit, kovin suuri kansa, jotka luovat suolan päälle maata ja
kylvävät sitten siihen. Siitä on lyhyin tie lotofagien tykö, joista
heille on kolmenkymmenen päivän matka. Garamantien maassa elävät myös
nuo härät, jotka laitumella syödessään kulkevat takaperin. Ja
syödessään ne kulkevat takaperin seuraavasta syystä. Niillä on
eteenpäin kaareutuvat sarvet, ja siitä syystä ne syövät menemällä
takaperin. Sillä eteenpäin ne eivät voi mennä, syystä että sarvet
pistävät maahan. Mutta missään muussa kohden ne eivät eroa muista
häristä kuin tässä, samoinkuin myös siinä, että niiden nahka on paksua
ja notkeata. Mainitut garamantit pyydystävät nelivaljakoilla luolissa
asustavia etiopilaisia. Sillä luolissa asustavat etiopilaiset ovat
nopeajalkaisimmat kaikista ihmisistä, joista me olemme kuulleet
kerrottavan. Luola-ihmiset syövät käärmeitä, sisiliskoja ynnä muita
sentapaisia matelijoita. Se kieli, jota he käyttävät, ei ole minkään
muun kaltaista, vaan ne vikisevät aivan kuin yölepakot.

184. Garamanteista on jälleen kymmenen päivämatkan päässä suolakumpu
ynnä vettä, ja sen ympärillä asuu ihmisiä, joilla on nimenä atarantit.
Ne ovat ainoat meille tunnetuista ihmisistä, jotka ovat nimettömät;
yhteisesti on näet heillä kyllä nimenä atarantit, mutta kellään
yksityisellä heistä ei ole mitään nimeä. Nämä kiroovat aurinkoa,
silloin kun se ylenmäärin paahtaa, ja syytävät sen lisäksi kaikenlaisia
häijyjä herjauksia, syystä että se polttamalla näännyttää heitä, sekä
ihmisiä että heidän maataan. Sitten, kymmenen päivämatkan päässä on
taas suolakumpu ynnä vesi, ja sen ympärillä asuu ihmisiä. Tästä
suolakummusta eteenpäin on vuori, jonka nimi on Atlas; se on kapea ja
joka puolelta ympyriäinen, ja sen kerrotaan olevan niin korkean, että
ei ole mahdollista nähdä sen huippuja. Sillä kesät talvet niitä
peittävät pilvet. Tämän vuoren väittävät maanasukkaat olevan taivaan
kannatuspylvään. Ja sen vuoren mukaan ovat nämä ihmiset saaneet
nimensä; heitä kutsutaan näet atlanteiksi. Ja heistä kerrotaan,
etteivät he syö mitään, missä henki on, ja etteivät näe unia.

185. Näihin atlanteihin saakka siis saatan luetella harjulla asuvien
kansojen nimet, mutta heistä eteenpäin en enää. Joka tapauksessa harju
ulottuu Herakleen patsaisiin saakka ja vielä niiden ulkopuolellekin. Ja
siellä on kymmenen päivämatkan päässä atlanteista suolakaivos, jonka
ääressä asuu ihmisiä. Heillä kaikilla on rakennukset tehdyt
suolaharkoista. Siinä osassa Libyaa nimittäin ei sada, sillä jos tulisi
vettä, eivät seinät, suolasta kun ovat, kestäisi. Mutta tämän harjun
tuollapuolen, etelään ja Libyan sisämaahan päin, on maa autiota,
vedetöntä, eläimetöntä, sateetonta ja puutonta, eikä siellä ole mitään
kosteutta.

186. Siten ovat libyalaiset Egyptistä aina Tritonis-järveen saakka
paimentolaisia ja syövät lihaa sekä juovat maitoa; ja samasta syystä
kuin egyptiläisetkin, eivät hekään nauti lehmänlihaa eivätkä kasvata
sikoja. Lehmänlihaa eivät kyreneläistenkään naiset Egyptin Isiin tähden
katso luvalliseksi maistaa ja he panevat myös toimeen paastoja ynnä
juhlia hänen kunniakseen. Samoinkuin lehmän-, eivät barkalaisten naiset
nauti sianlihaakaan.

187. Niin on sen asian laita. Mutta Tritonis-järvestä länteen päin
eivät libyalaiset enää ole paimentolaisia, eivät käytä samoja tapoja
eivätkä lasten suhteen tee samoin kuin paimentolais-libyalaisilla on
tapana. Sillä Libyan paimentolaisheimot tekevät näin -- tekevätkö
kaikki, sitä en voi täsmälleen sanoa, mutta ainakin monet heistä. Kun
heidän lapsensa ovat täyttäneet neljä vuotta, polttavat he likaisilla
lampaanvilloilla päälaella olevia suonia, jotkut myös ohimoilla olevia,
siitä syystä, ettei päästä vuotava nilja vastaisuudessa tuottaisi
vahinkoa. Ja siitä syystä sanotaan niiden olevan mitä terveimpiä. Sillä
itse asiassa ovat libyalaiset terveimmät kaikista ihmisistä, joita me
tunnemme, -- tästäkö syystä sitten, sitä en saata täsmälleen sanoa,
mutta terveimmät ne joka tapauksessa ovat. Mutta jos poltettaessa
lapsia kohtaa kouristus, niin he ovat sen varalta keksineet
parannuskeinon; he valelevat niitä pukin vedellä ja pelastavat ne
siten. Minä tässä kerron mitä libyalaiset itse kertovat.

188. Paimentolaisilla on tällaiset uhritavat. He vihkivät
esikoislahjaksi elukan korvan ja viskaavat sen talon yli; ja sen
tehtyään he vääntävät siltä niskan. He uhraavat ainoastaan auringolle
ja kuulle. Näille kaikki libyalaiset uhraavat, mutta Tritonis-järven
ympärillä asustavat enimmin Athenelle, senjälkeen Tritonille ja
Poseidonille.

189. Ja helleeneillä on itsellään Athenenkuvien puku ynnä aigis tehty
libyalaisnaisten puvun mukaan. Sillä lukuunottamatta sitä, että
libyalaisnaisten puku on nahkainen ja että aigiksista riippuvat hetulat
heillä eivät ole käärmeitä, vaan nahkahihnoista tehtyjä, on Athene
kaikissa muissa kohdin puettu samalla tavoin. Vieläpä nimityskin
todistaa, että Pallaankuvien puku on tullut Libyasta. Libyalaisnaiset
käyttävät näet vaatteittensa päällä sileitä, ripsuisia ja punalla
värjättyjä vuohennahkoja ja näiden vuohennahkojen mukaan on saanut
nimensä helleenien aigis. Näyttääpä minusta siltä kuin naisten parku
pyhissä toimituksissa siellä ensin olisi saanut alkunsa. Sillä Libyan
naiset käyttävät sitä tapaa suuressa määrin ja hyvin kauniisti. Ja
libyalaisilta helleenit ovat oppineet valjastamaan yhteen neljä
hevosta.

190. Vainajiaan hautaavat paimentolaiset samalla tavoin kuin helleenit,
lukuunottamatta nasamoneja. Nämä hautaavat heidät istuvaan asentoon ja
pitävät huolta siitä, että asettavat vainajan istumaan, silloin kun hän
heittää henkensä, ja ettei hän kuole selällään maatessaan. Heidän
asumuksensa ovat tehdyt nuorien ympäri palmikoidusta ruokokudoksesta ja
niitä kuljetetaan paikasta toiseen. Semmoisia tapoja nämä noudattavat.

191. Länteen päin Triton-joesta ovat auseilaisten naapureina jo
maataviljelevät libyalaiset, joilla on vakinaiset asumukset ja joilla
on nimenä maxyilaiset. He antavat hiuksensa oikealla puolella päätä
kasvaa, mutta ajavat ne vasemmalta puolen pois sekä maalaavat
ruumistaan punaliidulla. He väittävät olevansa Troiasta tulleita
miehiä. Tässä maassa, samoinkuin muussa länsiosassa Libyaa, on paljon
enemmän eläimiä ja metsiä kuin paimentolaisten asumassa maassa. Sillä
Libyan itäosa, jossa paimentolaiset asustavat, on matalaa ja hiekkaista
aina Triton-joelle saakka, mutta siitä alkava, länteen päin ulottuva
maataviljeleväin alue on erittäin vuorista, metsäistä ja rikasta
eläimistä. Heidän alueellaan on näet ylen suuria käärmeitä, leijonia,
elefantteja, karhuja, kyykäärmeitä, aaseja, joilla on sarvet,
koirankuonolaisia ja päättömiä, joilla on silmät rinnassaan, ainakin
niinkuin niistä kertovat libyalaiset, sekä villimiehiä ja -naisia ynnä
paljon muita eläimiä, jotka eivät ole sepitettyjä.

192. Paimentolaisten luona ei tavata mitään näistä eläimistä, vaan
seuraavia toisia: valkoperäisiä, gaselleja, antilooppeja, aaseja -- ei
kuitenkaan niitä, joilla on sarvet, vaan muita, jotka eivät juo, niitä
kun ei janota --, orys-gaselleja, joiden sarvista foinikialais-lyyryn
haarat tehdään, -- kooltaan tämä eläin on härän suuruinen --,
libyalaisia kettuja, hyeenoja, piikkisikoja, villioinaita,
verkkoeläimiä, sakaaleja, panttereita, borys-gaselleja, noin kolmen
kyynärän pituisia mannermaakrokotiilejä, jotka muistuttavat
sisiliskoja, kamelikurkia ja pieniä käärmeitä, joilla kullakin on yksi
sarvi. Näitä eläimiä siis tavataan siellä, ja lisäksi niitä, joita
muuallakin tavataan, paitsi hirveä ja villisikaa. Hirveä ja villisikaa
ei ensinkään ole Libyassa. Hiiriä taas siellä on kolmea lajia.
Toisia kutsutaan kaksijalkaisiksi, toisia zegereiksi -- tämä
nimi on libyalainen ja merkitsee meidän kielellä "kumpua",
toisia neulahiiriksi. Onpa siellä myöskin kärppiä, jotka elävät
silfion-kaislikoissa ja ovat hyvin tartessolaisten kärppien kaltaisia.
Niin paljon erilaisia eläimiä on paimentolais-libyalaisten maassa,
mikäli me pisimmälle tunkeutuen saatoimme tutkia.

193. Maxyilais-libyalaisten naapureina ovat zauekit, joitten naiset
ohjaavat sotavaunuja.

194. Näiden naapureina ovat gyzantit, joitten maassa mehiläiset
valmistavat paljon hunajaa, mutta vielä enemmän kerrotaan työmiesten
sitä valmistavan. Joka tapauksessa kaikki nämä maalaavat itseään
punaliidulla ja syövät apinoita, joita suunnattomassa määrässä tavataan
heidän vuorillaan.

195. Heidän läheisyydessään sijaitsee, niinkuin karkhedonilaiset
kertovat, Kyrauis niminen saari, kahdensadan stadionin pituinen, mutta
kapea; sinne pääsee kahlaamalla mannermaalta, ja se on täynnä öljypuita
ja viiniköynnöksiä. Saaressa on järvi, jonka liejusta maanasukasten
neidot piellä sivellyillä linnunsulilla nostavat kultahiekkaa. En
tiedä, onko tämä totta, kirjoitan vain mitä kerrotaan. Mutta saattaa
hyvinkin olla niin, koskapa itsekin Zakynthoksessa näin, mitenkä
järvestä ja vedestä nostettiin pikeä. Siellä on useampiakin järviä,
mutta suurin niistä on joka suunnalle seitsemänkymmentä jalkaa ja
syvyydeltään kaksi syltä. Siihen he laskevat kangen, jonka nenään ovat
kiinnittäneet myrtinoksan, ja sitten he myrtinoksalla nostavat pien,
jolla on maapihkan haju ja joka muuten on parempaa kuin pieriläinen
piki. He valavat sen järven lähelle kaivettuun kuoppaan. Mutta kun he
ovat koonneet sitä runsaan määrän, niin he valavat sen kuopasta
ruukkuihin. Vaan se, mikä putoaa järveen, menee maan alitse ja tulee
näkyviin meressä, joka on noin neljän stadionin päässä järvestä. Täten
on myös se, mitä kerrotaan Libyan luona sijaitsevasta saaresta,
todennäköistä.

196. Karkhedonilaiset kertovat myös seuraavaa. Libyassa on Herakleen
patsasten ulkopuolella paikka, jossa asuu ihmisiä. Heidän luokseen
karkhedonilaiset saapuvat ja ottavat esille tavaransa. Ja asetettuaan
ne riviin rannikolle he astuvat aluksiinsa ja tekevät savua. Kun
maanasukkaat näkevät savun, niin he tulevat meren rantaan; sitten he
asettavat siihen kultaa maksuksi tavaroista, jonka jälkeen he
vetäytyvät pois tavaroiden luota. Silloin karkhedonilaiset astuvat
maihin ja tulevat katselemaan, ja jos kulta heistä näyttää vastaavan
tavaroiden arvoa, ottavat he sen myötänsä ja lähtevät matkoihinsa.
Mutta jos se ei niitä vastaa, astuvat he uudestaan aluksiinsa ja jäävät
niihin istumaan. Mutta asukkaat tulevat sinne ja asettavat heti lisäksi
kultaa, kunnes saavat heidät tyydytetyiksi. Mutta eivät kummatkaan tee
pahaa toisilleen. Sillä toiset eivät kajoa kultaan, ennenkuin kulta
heistä on tullut samanarvoiseksi kuin tavarat, eivätkä toiset kajoa
tavaroihin, ennenkuin edelliset ovat ottaneet kullan.

197. Nämä ovat ne libyalaiset kansat, joita me saatamme mainita, ja
useimmat niistä eivät silloin välittäneet eivätkä nytkään ollenkaan
välitä meedialaisten kuninkaasta. Sen verran saatan vielä tästä maasta
mainita, että siinä asuu neljä kansaa eikä enemmän, mikäli me tiedämme,
joista kansoista kaksi on syntyperäistä, kaksi ei. Libyalaiset ja
etiopilaiset ovat nimittäin syntyperäisiä, ja niistä toiset asuvat
Libyan pohjois-, toiset sen eteläosassa: foinikialaiset ja helleenit
taas ovat tulokkaita.

198. Minusta Libya etuihinsa nähden ei ole niin oivallinen, että sitä
voisi verrata Aasiaan ja Europpaan, lukuunottamatta ainoastaan
Kinypsiä; maalla on näet sama nimi kuin joella. Se on parhaimpia maita
kantamaan viljaa eikä ole ollenkaan muun Libyan näköinen. Maa on näet
mustaa multaa, ja sitä kostuttavat lähteet, eikä sitä haittaa se, että
sen tarvitsisi olla huolissaan kuivuudesta tai että se joisi liian
paljon vettä; tässä osassa Libyaa näet sataa. Mitä tulee viljasatojen
määriin, ovat ne yhtä suuret kuin Babylonian maassa. Hyväpä on sekin
maa, jossa euesperitit asuvat. Se tuottaa näet, parasta antiaan,
sadannen jyvän, mutta Kinypsin seuduilla oleva maa kolmannen sadannen.

199. Myös Kyrenen maassa, joka on korkein siinä osassa Libyaa, missä
paimentolaiset asustavat, on kolme ihmeteltävää vuodenaikaa. Ensiksi
näet vilja merenrantaseuduilla kypsyy leikattavaksi ja korjattavaksi.
Kun se on korjattu kokoon, korjataan rannikkoseutujen yläpuolella
olevat keskipaikat, joita kutsutaan "kummuiksi". Ja kohta kun tämä
keskimaan vilja on korjattu, tuleentuu ja kypsyy vilja myös ylimmässä
maassa, niin että juuri siksi kun ensimäinen vilja on syöty ja juotu,
joutuu viimeinenkin. Siten kestää kyreneläisillä korjuuaikaa kahdeksan
kuukautta. Sen verran olkoon tästä mainittu.

200. Mutta sittenkuin ne persialaiset, jotka Aryandes oli Egyptistä
lähettänyt Feretimen puolesta kostamaan, olivat saapuneet Barkaan,
saartoivat he kaupungin ja vaativat asujamia luovuttamaan Arkesilaoksen
murhaan syylliset. Mutta koska koko heidän väestönsä oli rikokseen
osallinen, eivät he suostuneet vaatimukseen. Silloin persialaiset
piirittivät Barkaa yhdeksän kuukauden ajan kaivamalla muurin luo
johtavia maanalaisia käytäviä ja tekemällä voimakkaita hyökkäyksiä.
Mutta nämä käytävät sai vaskisen kilven avulla selville muuan
vaskiseppä, käyttämällä tällaista keksintöä. Kuljettaen kilpeä
sisäpuolelta, muuria pitkin, hän lähenteli sitä kaupungin perustaan.
Silloin muissa kohdissa, joihin hän lähenteli kilpeä, ei kuulunut
mitään, mutta kaivettujen paikkojen kohdalla kumisi aina kilven vaski.
Nytpä barkalaiset siltä kohtaa kaivoivat vastakäytävän ja tappoivat ne
persialaiset, jotka kaivoivat maata. Sillä tavoin siis se keksittiin,
ja hyökkäykset barkalaiset niinikään torjuivat.

201. Kun he nyt siinä kuluttivat paljon aikaa ja kummaltakin puolen
useita kaatui, eikä vähemmän persialaisten puolelta, teki maasotajoukon
ylipäällikkö Amasis, joka oli huomannut, etteivät barkalaiset
väkivoimalla olleet vallattavissa, mutta kyllä vilpillä, tällä tavoin.
Hän kaivautti yöllä leveän haudan ja laski sen yli heikkoja hirsiä;
hirsikerroksen päälle hän loi maata, jonka teki yhtä korkeaksi kuin
muun maanpinnan. Heti päivän tullen hän kutsui barkalaisia
keskusteluihin. He tottelivat mielellään, ja lopuksi he katsoivat
hyväksi tehdä sopimuksen. Ja uhraten valateuraita tällä salahaudalla
molemmat tekivät keskenään sellaisen sopimuksen, että niin kauan kuin
tämä maapohja pysyisi semmoisenaan, pysyisi myös vala muuttumatonna;
barkalaisten piti suorittaa kuninkaalle asianomainen vero, ja
persialaiset lupasivat olla tekemättä muutoksia barkalaisten oloihin.
Valan jälkeen barkalaiset, luottaen persialaisiin, astuivat itse ulos
kaupungista ja avasivat kaikki portit sekä sallivat kenenkä hyvänsä
vihollisista, joka vain tahtoi, tulla sisälle linnoitukseen. Mutta
persialaiset repivät rikki kätketyn sillan ja juoksivat sitten muurin
sisäpuolelle. Ja he hajoittivat tekemänsä sillan siinä tarkoituksessa,
että he pitäisivät sen valan, jonka olivat barkalaisille vannoneet,
että nimittäin sopimus tulisi pysymään niin kauan kuin maa pysyisi
semmoisenaan kuin se silloin oli; mutta senjälkeen kuin he olivat
repineet rikki sillan, ei sopimus enää pysynyt vahvana.

202. Sittenkuin nyt persialaiset olivat Feretimelle luovuttaneet
syyllisimmät barkalaisten joukosta, niin tämä seivästytti heidät
piiriin muurin ympäri ja leikkasi pois heidän vaimojensa rinnat sekä
kiinnitti nekin muurin ympäri. Muita barkalaisia hän käski
persialaisten kohdella saaliinaan, lukuunottamatta niitä heidän
joukostaan, jotka olivat battiadeja ja syyttömiä murhaan; näille
Feretime uskoi kaupungin.

203. Tehtyään niinmuodoin muut barkalaiset orjiksi persialaiset
läksivät takaisin. Ja kun he olivat pysähtyneet kyreneläisten kaupungin
kohdalle, laskivat kyreneläiset, täyttääkseen erään oraakelinkäskyn,
heidät kaupunkinsa läpi. Sotajoukon kulkiessa siitä läpi käski
laivaston ylipäällikkö Badres valtaamaan kaupungin, mutta maasotajoukon
päällikkö Amasis ei sitä sallinut. Barka oli muka ainoa helleeniläinen
kaupunki, jota vastaan heidät oli lähetetty. Mutta kun he jo olivat
kulkeneet kaupungin läpi ja olivat asettuneet Zeus Lykaioksen
kukkulalle, niin he alkoivat katua, etteivät olleet vallanneet Kyreneä.
Ja he koettivat toistamiseen mennä sisälle, mutta kyreneläiset eivät
sitä sallineet. Ja vaikkei kukaan taistellut, valtasi persialaiset
pelko, niin että juoksivat noin kuusikymmentä stadionia, ennenkuin
asettuivat leiriin. Mutta kun leiri oli tehty, tuli sinne Aryandeen
luota sanansaattaja, joka kutsui heitä pois. Silloin persialaiset
pyysivät kyreneläisiä antamaan heille eväitä, ja ne saatuaan he
läksivät matkalle Egyptiin. Mutta siitä lähtien he joutuivat tekemisiin
libyalaisten kanssa, jotka saadakseen käsiinsä heidän vaatteensa ja
aseensa murhasivat heistä ne, jotka jäivät tielle tai laahasivat
jälestä; ja tätä jatkui aina siksi kunnes he saapuivat Egyptiin.

204. Etäisin kohta, johon tämä persialaisten sotajoukko Libyassa pääsi,
oli Euesperides-kaupunki. Mutta ne barkalaiset, jotka he olivat tehneet
orjiksi, he kuljettivat Egyptistä kuninkaan luo, ja Dareios kuningas
antoi heille erään kylän Baktrianmaassa asuttavaksi. He panivat sille
kylälle nimeksi "Barka", ja se on aina minun aikoihini saakka ollut
Baktrianmaassa asuttuna.

205. Mutta eipä Feretimenkään päivät onnellisesti päättyneet. Sillä
heti kun hän, barkalaisille kostettuaan, oli Libyasta palannut
Egyptiin, sai hän kurjan kuoleman. Vielä eläessään hän pöhöttyi ja tuli
täyteen matoja, tietenkin siitä syystä, että liian ankarat kostot
nostattavat jumalten vihan ihmisiä kohtaan. -- Sellainen ja niin suuri
oli se kosto, joka kohtasi barkalaisia Battoksen puolison Feretimen
puolelta.



VIIDES KIRJA


1. Dareioksen Europpaan jättämät persialaiset, joiden päällikkönä oli
Megabazos, laskivat hellespontolaisten joukosta valtansa alle ensiksi
perintholaiset, jotka eivät tahtoneet alistua Dareiokselle alamaisiksi
ja joita aikaisemmin paionitkin olivat tylysti kohdelleet. Strymonin
seudun paionit saivat nimittäin jumalalta semmoisen oraakelineuvon,
että heidän tuli lähteä sotaan perintholaisia vastaan, ja jos
perintholaiset, leiriytyessään vastarintaa varten, huutaisivat heitä
nimeltä, tulisi heidän käydä näiden kimppuun, mutta jolleivät heitä
huutaisi, ei heidän pitänyt tehdä hyökkäystä. Ja paionit tekivätkin
näin. Kun sitten perintholaiset asettuivat heitä vastaan leiriin
kaupungin edustalle, haastoivat he toinen toisensa taisteluun, jonka
jälkeen heidän kesken pantiin toimeen kolminkertainen kaksintaistelu;
siinä iski yhteen mies ja mies, hevonen ja hevonen, sekä koira ja
koira. Mutta kun perintholaiset kahdessa ottelussa voittivat ja siitä
iloissaan virittivät "paian"-laulua, päättivät paionit, että tätä juuri
oraakeli olikin tarkoittanut, ja lausuivat toisilleen tähän suuntaan:
"Nyt kaiketi on meille annettu oraakelin lause täyttynyt, nyt on meidän
vuoromme". Ja niin paionit kävivät "paian"-virttä laulavien
perintholaisten kimppuun, pääsivät heistä täydellisesti voitolle ja
jättivät heistä vain muutamia jälelle.

2. Näin olivat paionit aikaisemmin menetelleet. Vaan nyt perintholaiset
vapauttansa puolustaessaan esiintyivät kelpo miesten tavoin, mutta
kuitenkin persialaiset ja Megabazos ylivoimallaan saivat heistä voiton.
Mutta niin pian kuin Perinthos oli saatu kukistetuksi, marssitti
Megabazos sotajoukkonsa Traakian kautta laskien kuninkaan vallan alle
jokaisen sikäläisen kaupungin ja kansan. Sillä sen oli Dareios hänelle
antanut tehtäväksi, että nimittäin laskisi Traakian valtansa alle.

3. Traakian kansa on indialaisten jälkeen suurin kansa maailmassa. Ja
jos sitä hallitsisi yksi mies, tai se olisi yksimielinen, olisi se
minun käsitykseni mukaan voittamaton ja kaikista kansoista vahvin.
Mutta koska on kerrassaan mahdotonta, että milloinkaan voisi näin
käydä, ovat traakialaiset heikkoja. Heillä on useita nimiä, kunkin maan
asujamilla kun on omansa, ja he noudattavat kaikissa kohdin keskenään
samankaltaisia tapoja, lukuunottamatta getejä ja trauseja sekä niitä,
jotka asuvat tuollapuolen krestonilaisia.

4. Näistä olen jo maininnut, miten sielun kuolemattomuuteen uskovat
getit tekevät. Trausit menettelevät kaikissa muissa kohdin samalla
tavoin kuin muut traakialaiset, mutta aina kun heillä syntyy tai kuolee
joku, he tekevät tällä tavoin. Sukulaiset istuutuvat vastasyntyneen
ympäri ja valittavat niitä suuria onnettomuuksia, jotka sen on
kestettävänä, sittenkuin se kerran on maailmaan syntynyt; ja samalla he
luettelevat kaikkia inhimillisiä kärsimyksiä. Mutta manalle menneen he
leikkiä laskien ja iloiten kätkevät maahan, ja samalla he mainitsevat,
kuinka suurista onnettomuuksista hän on vapautunut ja kuinka hän nyt
nauttii kaikkea autuutta.

5. Krestonilaisten tuollapuolella asuvaiset tekevät näin. Jokaisella on
monta vaimoa. Kun siis joku heistä kuolee, syntyy heidän vaimojensa
kesken suuri riita siitä, ketä heistä mies on enimmin rakastanut. Ja
ystävät puuhaavat kovasti saadaksensa sen selville. Sitä vaimoa, jolle
myönnetään etusija ja palkinto, ylistävät miehet ja naiset, ja hänet
teurastaa haudalle hänen lähin sukulaisensa; ja sittenkuin vaimo on
teurastettu, haudataan hän yhdessä miehensä kanssa. Mutta muut pitävät
tätä suurena onnettomuutena, sillä siitä koituu heille mitä suurin
häpeä.

6. Muilla traakialaisilla on tämä tapa. He myyvät lapsiaan vietäväksi
maasta ulos eivätkä he vartioi neitojaan, vaan sallivat niiden pitää
yhteyttä keiden kanssa vain tahtovat. Mutta vaimojaan he ankarasti
vartioivat ja ostavat nämä heidän vanhemmiltaan suurista summista. Ja
jalona pidetään, jos kellä on ihoon piirrettyjä merkkejä, mutta
epäjalona, jos ei ole merkkejä. On erinomaisen kunniakasta olla
harjoittamatta maatöitä, mutta mitä kunniattominta tehdä niitä.
Sitävastoin on erittäin kunniakasta elää sodasta ja ryöstöstä.

7. Nämä ovat heidän huomattavimmat tapansa. Jumalina taas he
kunnioittavat ainoastaan näitä: Aresta, Dionysosta ja Artemista. Mutta
heidän kuninkaansa kunnioittavat, toisin kuin muut kansalaiset,
jumalien joukosta enimmin Hermestä, vannovat ainoastaan hänen nimeensä
ja sanovat polveutuvansa Herneestä.

8. Heidän varakkaittensa kunniaksi tapahtuvat hautajaismenot ovat
tämmöiset. Kolmen päivän ajaksi he asettavat ruumiin näytteille ja
teurastavat kaikenlaatuisia uhrieläimiä sekä pitävät kemuja, sitä ennen
itkettyään vainajaa. Sitten he tekevät haudan, ensin joko poltettuaan
tai jollakin muulla tavoin kätkettyään ruumiin maahan, jonka jälkeen he
luovat päälle maakummun ja panevat toimeen kaikenmoisia kilpaleikkejä,
jolloin palkintojen suuruus määrätään sen mukaan, miten tärkeä mikin
kilpa on. Semmoiset siis ovat traakialaisten hautausmenot.

9. Mitä tulee siihen seutuun, joka on tästä maasta vielä edempänä, ei
kukaan saata täsmälleen ilmoittaa, mitä ihmisiä siellä asuu, mutta se
näyttää olevan ääretöntä erämaata. Ainoat niistä ihmisistä, jotka
asuvat tuollapuolen Istroksen, ja joista olen saanut tietoa, ovat
nimeltään sigynnit ja he käyttävät meedialaista pukua. Heidän hevosensa
taas kuuluvat olevan yli koko ruumiin pitkäkarvaiset, ollen karvat jopa
viiden sormen pituiset; ne ovat pienet ja tylppäkuonoiset eivätkä jaksa
selässään kantaa miestä, mutta jos ne valjastetaan vaunujen eteen, ovat
ne mitä ripeimmät. Siitä syystä maan asukkaat ajavatkin vaunuissa.
Heidän alueensa ulottuu lähelle Adrian enetejä, jotka sanovat olevansa
meedialaisten siirtolaisia. Millä lailla he muka ovat meedialaisten
siirtolaisia, sitä minä puolestani en saata ilmoittaa, mutta saattaahan
pitkän ajan kuluessa tapahtua vaikka mitä. Joka tapauksessa ylämaissa
Massilian tuollapuolen asuvat ligyit kutsuvat sigynneiksi
kaupustelijoita, kyprolaiset taas samalla nimellä keihäitä.

10. Ja kuten traakialaiset kertovat, on Istroksen tuonpuolinen maa
mehiläisten vallassa ja näiden vuoksi on muka mahdotonta tunkeutua
edemmäs. Minusta tämä heidän kertomuksensa ei kuitenkaan tunnu
todenmukaiselta, sillä onhan tunnettua, että mainitut eläimet eivät
siedä pakkasta. Vaan minusta näyttävät pohjanpuoleiset seudut pakkasten
vuoksi olevan asumattomia. Näin nyt kerrotaan tästä maasta. -- Sen
rannikkoseudut siis Megabazos saattoi persialaisten valtaan.

11. Heti kun Dareios oli kulkenut Hellespontoksen yli ja saapunut
Sardeeseen, hän muistellen miletolaisen Histiaioksen hyvää työtä ja
mytileneläisen Koeen neuvoa noudatti heidät luokseen Sardeeseen ja
antoi heidän valita, mitä halusivat. Histiaios, joka jo oli
Miletoksen itsevaltiaana, ei pyytänyt entisen lisäksi mitään muuta
itsevaltiaskuntaa, mutta anoi edonien omistamaa Myrkinosta,
perustaakseen sinne kaupungin. Hän puolestaan siis valitsi itselleen
tämän, mutta Koes, joka ei ollut itsevaltias, vaan yksityinen
kansalainen, pyysi päästä Mytilenen itsevaltiaaksi.

12. Kummankin saatua toivomuksensa täytetyksi he läksivät valitsemiinsa
paikkoihin. Mutta sattumalta Dareios tuli nähneeksi erään kohtauksen,
jonka johdosta hänessä heräsi halu käskeä Megabazosta ottamaan ja
siirtämään paionit Europasta Aasiaan. Oli nimittäin kaksi paionilaista
miestä, Pigres ja Mantyes, jotka itse tahtoivat päästä paionien
itsevaltiaiksi. Siksi he senjälkeen kuin Dareios oli mennyt Aasian
puolelle, saapuivat Sardeeseen, tuoden mukanaan kookkaan ja
hyvännäköisen sisarensa. Ja nyt he siitä ottivat vaarin, milloin
Dareios meni lyydialaisten etukaupunkiin istuntoa pitämään, ja tekivät
sitten tällä tavoin. Koristeltuaan sisartaan parhaimpansa mukaan he
laittoivat hänet hakemaan vettä, astiaa päänsä päällä kantaen ja
kuljettaen hevosta talutusnuora käsivarrellaan sekä kutoen pellavaa. Ja
kun nyt nainen kulki siitä ohitse, herätti tämä Dareioksen huomiota.
Sillä se, mitä nainen teki, ei ollut persialaisen eikä lyydialaisen
tavan mukaista eikä yleensä minkään Aasian kansan. Ja niin pian kuin
kuninkaan huomio oli tähän kiintynyt, lähetti hän muutamia
henkivartijoistaan ottamaan vaaria siitä, mitä nainen hevosella aikoi
tehdä. Niinpä he seurasivat naisen jälestä. Joelle saavuttuaan tämä
juotti hevosta ja juotettuaan sekä ammennettuaan astian täyteen vettä
hän meni takaisin samaa tietä siitä sivu, kantaen päänsä päällä vettä,
taluttaen käsivarrellaan hevosta ja kiertäen värttinää.

13. Ihmeissään sekä siitä, mitä vakoojilta kuuli, että mitä itse näki,
Dareios käski tuoda naisen nähtäväkseen. Ja kun tämä tuotiin, saapuivat
paikalle myöskin hänen veljensä, jotka jotenkin läheltä pitivät
silmällä, mitä tapahtui. Dareios silloin kysyi, mitä kansaa nainen oli,
jolloin nuorukaiset sanoivat itse olevansa paionilaisia ja naisen
olevan heidän sisarensa. Edelleen kuningas kysyi, mitä miehiä paionit
olivat, missä päin maailmaa he asuivat ja missä aikomuksessa
nuorukaiset itse olivat tulleet Sardeeseen. He ilmoittivat kuninkaalle
tulleensa sinne antautuakseen tämän valtaan. Paionia oli Strymon-joen
varsilla sijaitseva maa, Strymon taas oli lähellä Hellespontosta, ja
itse he olivat Troiasta tulleitten teukrolaisten siirtolaisia. --
Kaiken tämän he kertoivat, mutta kuningas kysyi, olivatko kaikki naiset
sielläpäin yhtä uutteria. Siihen he mielellään vastasivat myöntävästi;
tämänhän kysymyksen varalle kaikki olikin valmistettu.

14. Silloin Dareios kirjoitti kirjeen Megabazokselle, jonka hän oli
jättänyt ylipäälliköksi Traakiaan, ja antoi hänelle siinä toimeksi ajaa
paionit liikkeelle heidän olinpaikoiltaan ja tuoda luokseen sekä heidät
itsensä että heidän lapsensa ja vaimonsa. Heti riensi muuan ratsumies
viemään sanaa Hellespontokseen ja kuljettuaan salmen poikki antoi tämä
kirjeen Megabazokselle. Sen luettuaan viimemainittu otti mukaansa
oppaita Traakiasta ja läksi sotaretkelle Paioniaa vastaan.

15. Saatuaan tietää persialaisten tulevan vastaansa paionit miehissä
läksivät sotaan ja kulkivat merelle päin, koska luulivat persialaisten
sieltä käsin tekevän hyökkäyksen. Niinpä paionit olivat valmistautuneet
torjumaan Megabazoksen lähenevää sotajoukkoa. Mutta kun persialaiset
saivat tietää paionien keräytyneen kokoon ja vartioivan meren puoleista
pääsöpaikkaa, niin he oppaitten johdolla kääntyivät ylemmälle tielle ja
tunkivat paionien huomaamatta näiden miehistä autioiksi jääneisiin
kaupunkeihin. Ja tyhjiä kun olivat persialaisten niitten kimppuun
hyökätessä, saivat nämä helposti ne haltuunsa. Mutta heti kun paionit
saivat tietää, että kaupungit olivat vallatut, hajaantuivat he eri
tahoille, kääntyivät kukin kotipuoleensa ja antautuivat persialaisten
valtaan. Sillä tavoin siis paionien joukosta siriopaionit, paioplit ja
Prasias-järveen saakka asuvaiset karkoitettiin asuinsijoiltaan ja
vietiin Aasiaan.

16. Mutta Pangaion-vuoren seuduilla ja itse Prasias-järvellä asuvaiset
eivät ensinkään joutuneetkaan Megabazoksen vallan alle. Tämä koetti
nimittäin myös karkoittaa järvi-asukkaita, jotka siinä asuivat tällä
tavoin. Keskellä järveä on korkeiden paalujen nenään kiinnitettyjä
palkkeja, joihin mannermaalta pääsee yhtä ainoata kaitaa siltaa myöten.
Palkkeja kannattavia paaluja pystyttivät kaiketi alkujaan yhteisesti
kaikki kansalaiset, mutta sittemmin on heillä ollut tapana pystyttää
niitä tällaista lakia noudattamalla. Ne tuodaan Orbelos nimiseltä
vuorelta, ja jokainen naimisiin menevä pystyttää kultakin vaimoltaan
kolme paalua; jokainen ottaa nimittäin itselleen lukuisan joukon
vaimoja. Ja he asuvat sillä tavoin, että kukin omistaa palkeille
rakennetun majan, missä elelee, sekä iaskuoven, joka palkkien läpi vie
alas järveen. Pikkulapsensa he sitovat nuoralla jalasta, koska
pelkäävät niiden muuten vierähtävän veteen. Mutta hevosilleen ja
juhdilleen he antavat appeeksi kaloja. Ja näitä on niin runsaasti, että
kun avaa laskuoven ja nauhasta laskee tyhjän kopan järveen, ei tarvitse
kauan odottaa, ennenkuin sen saa vetää ylös täynnään kaloja. Ja kaloja
on kahta laatua, joista toisia kutsutaan nimellä "paprax", toisia
nimellä "tilon".

17. Ne paionit, jotka kukistettiin, vietiin siis Aasiaan. Mutta niin
pian kuin Megabazos oli kukistanut paionit, lähetti hän sanansaattajina
Makedoniaan seitsemän persialaista, jotka hänen itsensä jälkeen
nauttivat suurinta arvoa leirissä. Nämä lähetettiin Amyntaan luo
vaatimaan maata ja vettä Dareios kuninkaalle. Prasias-järvestä on
nimittäin varsin lyhyt matka Makedoniaan. Ensiksi näet on järven
laidassa se metallikaivos, josta näitä tapauksia myöhemmin joka päivä
kertyi Alexandrokselle hopeatalentti, kaivoksen jälestä taas on
Dysoron-vuori, ja sen yli kuljettua ollaan jo Makedoniassa.

18. Niin pian kuin siis nämä Amyntaan luo lähetetyt persialaiset olivat
perille saapuneet, astuivat he tämän eteen ja vaativat Dareios
kuninkaalle maata ja vettä. Amyntas sekä antoi heille kumpaakin että
kutsui heidät vieraikseen. Ja valmistettuaan komeat pidot hän otti
persialaiset ystävällisesti vastaan. Mutta aterialta päästyään ja
kilvan juodessaan lausuivat persialaiset näin: "Makedonilainen
kestiystävä, meillä persialaisilla on semmoinen tapa, että aina milloin
panemme toimeen suuret pidot, tuotamme sisälle sekä jalkavaimomme että
lailliset vaimomme ja annamme heidän istua viereemme. Niinpä seuraa nyt
sinäkin tätä tapaa, koska auliisti olet meitä ottanut vastaan ja
suurenmoisesti meitä kestitset sekä annat kuninkaalle maata ja vettä."
Siihen virkkoi Amyntas: "Oi persialaiset, meillä ei ole semmoista
tapaa, vaan meillä ovat miehet eroitettuina naisista. Mutta koska
kerran te, jotka olette valtiaina, sitä haluatte, niin on sekin
tapahtuva." Sen verran lausuttuaan Amyntas lähetti noutamaan naiset. He
tulivat kutsusta ja istuutuivat riviin vastapäätä persialaisia.
Nähtyään siinä nuo kaunismuotoiset naiset persialaiset puhuivat
Amyntaalle ja sanoivat, että se, mikä oli tehty, ei suinkaan ollut
viisasta. Olisi näet ollut parempi, jos naiset eivät ensinkään olisi
tulleet, kuin että tulivat ja istuivat siinä persialaisten silmäkipuna.
Amyntaan oli niinmuodoin pakko käskeä heidän istua miesten viereen.
Naiset tottelivat, ja heti persialaiset tarttuivat heidän rintoihinsa,
liiaksi kun olivat juoneet, yrittipä kaiketi joku suudellakin.

19. Nähdessään tämän Amyntas, vaikka panikin sen pahakseen, pysyi
alallaan, syystä että kovasti pelkäsi persialaisia. Mutta Amyntaan
poika, Alexandros, joka oli saapuvilla ja näki tämän, ei, nuori ja
loukkauksia kokematon kun oli, enää kyennyt itseään hillitsemään, vaan
virkkoi närkästyneenä Amyntaalle näin: "Oi isä, anna myöten iällesi ja
lähde levolle äläkä itsepintaisesti jää juominkeihin. Minä taas tahdon
pysyä täällä tarjotakseni vieraille kaikkea, mikä asiaan kuuluu."
Siihen virkkoi Amyntas, vaikka kyllä ymmärsi, että Alexandros aikoi
panna toimeen selkkauksia: "Oi poikani, melkeinpä minä, kun olet noin
kuohuksissa, ymmärrän sanasi, että nimittäin aiot panna toimeen
selkkauksia, jahka ensin olet lähettänyt minut pois. Minä sen vuoksi
pyydän sinua olemaan panematta toimeen mitään selkkauksia näiden
miesten kanssa, jottet syöksisi meitä turmioon, vaan katsele
kärsivällisesti sitä, mikä tapahtuu. Mitä poislähtööni tulee, tahdon
kuitenkin totella sinua."

20. Niin pian kuin Amyntas tämän pyydettyään oli mennyt tiehensä,
lausui Alexandros persialaisille: "Näihin naisiin nähden on teillä, oi
vieraat, täysi valta, joko sitten tahdotte pitää yhteyttä kaikkien tai
muutamien kanssa heistä. Ilmoittakaa vain itse, mitä tässä kohden
haluatte. Mutta koska teidän nyt kohdakkoin tulee aika käydä levolle,
ja näen teidän olevan kelpolailla juovuksissa, niin antakaa, jos niin
suvaitsette, näiden naisten mennä kylpemään ja ottakaa heidät jälleen
vastaan, sen jälkeen kuin ovat kylpeneet." Näin hän virkkoi, ja koska
persialaiset tähän suostuivat, käski hän naisten mennä ulos ja lähetti
heidät naisten huoneeseen. Mutta itse Alexandros puki naisten
vaatteisiin muutamia sileäposkisia nuorukaisia, luvultaan yhtä monta
kuin oli naisia, antoi heille tikarit ja vei heidät sisälle. Ja
tuodessaan nämä hän virkkoi persialaisille näin: "Oi persialaiset,
kylläpä te näytätte tulleen kestityiksi niin perinpohjaisesti kuin
suinkin. Sillä kaikkea, mitä meillä on ollut, ja mitä sen lisäksi
olemme voineet keksiä ja tarjota, on teillä ollut saatavana, ja, mikä
on kaikista suurinta, tämän lisäksi me annamme teille vielä omat
äitimme ja sisaremme, jotta täysin huomaisitte meidän kunnioittavan
teitä arvonne mukaisesti. Ja ilmoittakaa lisäksi vielä kuninkaalle,
joka teidät on lähettänyt, että helleeniläinen mies, hänen
käskynhaltijansa Makedoniassa, on hyvästi teitä vastaanottanut sekä
pöydällä että vuoteella." Sen lausuttuaan Alexandros asetti kunkin
persialaisen viereen makedonilaisen miehen, muka naisena. Ja kun sitten
persialaiset koettivat kosketella näitä, tekivät jälkimäiset heistä
lopun.

21. Sellaisen lopun saivat osakseen sekä persialaiset itse että heidän
paivelijajoukkonsa. Heidän mukanaan oli näet seurannut sekä ajoneuvoja
että palvelijoita ynnä kaikki heidän runsaat laitoksensa. Kaikki tämä
joutui kadoksiin samalla kertaa kuin kaikki persialaiset. Sitten,
jonkun aikaa myöhemmin, alkoivat kyllä persialaiset innokkaasti etsiä
näitä miehiä, mutta Alexandros rauhoitti heidät viekkaudellaan ja
antamalla paljon rahaa sekä oman sisarensa, jonka nimi oli Gygaia. Ja
Alexandros rauhoitti heidät antamalla mainitut lahjat Bubares nimiselle
persialaiselle, joka oli hukkuneita etsivien ylipäällikkö.

22. Täten nyt saatiin näiden persialaisten kuolema unohduksiin
painetuksi. Mutta nämä Perdikkaasta polveutuvat ovat, sen mukaan kuin
he itse sanovat, helleenejä; itsekin olen minä sitä käsitystä ja aion
myöhemmin historiassani osoittaa, että he ovat helleenejä. Ja lisäksi
vielä Olympian kilpaleikkejä järjestävät hellenodikit ovat sen
julistaneet. Sillä kun Alexandroksen piti ottaa osaa kilpailuihin ja
hän siinä tarkoituksessa oli astunut alas radalle, tahtoivat ne
helleenit, jotka tulivat hänen kilpakumppaneikseen, sulkea hänet niistä
pois, väittäen, että kilpaleikki ei ollut barbarisia, vaan
helleeniläisiä kilpailijoita varten. Mutta sittenkuin Alexandros oli
todistanut olevansa argolainen, julistettiin, että hän oli helleeni, ja
ottaessaan osaa kilpajuoksuun hän yhdessä erään toisen kanssa sai
ensimäisen sijan.

23. Jotenkin näin oli tämä tapahtunut. Mutta tuoden muassaan paionit
Megabazos saapui Hellespontoksen rannalle. Ja sieltä hän, salmen poikki
kuljettuaan, saapui Sardeeseen. Mutta silloin miletolainen Histiaios
linnoitti sitä paikkaa, jonka hän pyynnöstään oli Dareiokselta saanut
palkaksi laivasillan vartioimisesta, ja joka sijaitsee Strymon-joen
varrella sekä on nimeltään Myrkinos. Huomattuaan siis, mitä Histiaios
teki, Megabazos, heti kun saapui Sardeeseen, muassaan paionit, lausui
Dareiokselle näin: "Oi kuningas, mitä oletkaan tehnyt antaessasi
taitavan ja viisaan helleenin perustaa kaupungin Traakiaan, missä on
viljalti metsää laivanrakennustarpeiksi, airopuita ja kaivoksia, ja
jonka ympärillä asuu suuri helleeniläinen ja barbarinen väestö, joka
saatuaan hänestä johtajan tulee öin päivin noudattamaan jokaista hänen
vihjaustaan. Saata nyt tämä mies lakkaamaan tätä tekemästä, jottet
joutuisi sisälliseen sotaan; mutta tee se suopeasti, noudattamalla
hänet luoksesi. Ja jahka kerran olet saanut hänet valtaasi, niin laita
niin, ettei hän enää Hellaaseen pääse."

24. Näin puhumalla Megabazos helposti taivutti Dareioksen, koska hän
niin hyvin ennakolta näki, mitä oli tulossa. Sitten kuningas lähetti
sanansaattajan Myrkinokseen ja käski sanoa näin: "Histiaios, tämä on
Dareios kuninkaan sana. Harkitessani olen havainnut, ettei ole ketään
miestä, joka olisi minua ja minun asioitani kohtaan altismielisempi
kuin sinä. Ja tämän tiedän en ainoastaan sanojesi, vaan myös tekojesi
kautta. Nyt siis, koska aion suorittaa suuria tekoja, tule kaikin
mokomin luokseni, jotta uskoisin sinulle aikeeni." Luottaen näihin
sanoihin ja samalla pitäen suurena kunniana päästä kuninkaan
neuvonantajaksi, Histiaios saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Dareios
lausui hänelle näin; "Histiaios, olen noudattanut sinut luokseni
seuraavasta syystä. Kun olin palannut Skyytiasta, ja sinä jouduit pois
näkyvistäni, en minä, lyhyesti sanoen, ole vielä ikävöinyt mitään niin
paljon, kuin että saisin nähdä sinua, ja että sinä tulisit puheilleni
Sillä käsitän, että arvokkainta kaikesta, mitä saattaa omistaa, on
järkevä ja hyväntahtoinen ystävä; ja näitä molempia ominaisuuksia
saatan kokemuksesta todistaa sinun osoittaneen minun hankkeitani
kohtaan. Sinä olet nyt siis tehnyt hyvin saapuessasi luokseni, ja
tahdon sinulle ehdoittaa tämän. Heitä mielestäsi Miletos ja äsken
rakentamasi kaupunki Traakiassa ja seuraa minua Susaan. Siellä olet
saava samaa, mitä minullakin on, ja pääsevä minun pöytätoverikseni ja
neuvonantajakseni."

25. Näin lausuttuaan ja asetettuaan Artafreneen, velipuolensa isän
puolelta, Sardeen käskynhaltijaksi, Dareios matkusti Susaan vieden
mukaansa Histiaioksen, nimitettyään sitä ennen Otaneen rannikkolaisten
päämieheksi. Viimemainitun isä, Sisamnes, oli ollut kuninkaallisia
tuomareita, mutta oli rahasta langettanut väärän tuomion, josta syystä
Kambyses kuningas oli teurastuttanut hänet ja nylkenyt pois koko hänen
nahkansa; ja vedätettyään pois hänen nahkansa hän siitä leikkautti
hihnoja ja antoi punoa ne siihen tuoliin, jolla Sisamnes tuomitessaan
oli istunut. Ja levitettyään ne istuimen yli Kambyses nimitti Sisamneen
sijaan, jonka oli tappanut ja nylkenyt, tuomariksi Sisamneen pojan ja
teroitti hänen mieleensä, että muistelisi millä istuimella istui
tuomitsemassa.

26. Siispä mainittu Otanes, joka tällä istuimella istui, tuli silloin
Megabazoksen seuraajaksi ylipäällikkyydessä. Ja hän kukisti
byzantionilaiset ja kalkhedonilaiset, valloitti Troian maassa
sijaitsevan Antandroksen, valloitti Lamponeionin ja otettuaan
lesbolaisilta laivoja hän valloitti Lemnoksen ja Imbroksen, joissa
molemmissa silloin vielä asui pelasgeja.

27. Lemnolaiset taistelivat urhoollisesti ja pitivät puoliaan, mutta
joutuivat kuitenkin aikaa myöten tappiolle. Vaan eloonjääneille heistä
asettivat persialaiset käskynhaltijaksi Lykaretoksen, Samoksen entisen
hallitsijan, Maiandrioksen, veljen. Tämä Lykaretos hallitsi Lemnoksessa
kuolemaansa saakka. Ja Otanes syytti yllämainittuja kansoja siitä, että
toiset olivat karanneet sotaretkeltä skyytejä vastaan, toiset taas
ryöstäneet Dareioksen sotajoukkoa sen palatessa takaisin skyytien
maasta.

28. Niin paljon hän sotajoukkoa johtaessaan sai aikaan. Senjälkeen oli
vähäksi aikaa rauhaa onnettomuuksilta, mutta sitten alkoivat
onnettomuudet toistamiseen Naxoksen ja Miletoksen puolelta tulla
ioonilaisille. Sillä toiselta puolen Naxos hyvinvoinnissa voitti muut
saaret, toiselta puolen oli Miletos samaan aikaan kukoistavimmillaan ja
koko Ioonian koriste, oltuaan sitä ennen kahden miespolven ajan kovin
heikkona sisällisistä riidoista, kunnes parolaiset sovittivat ne;
viimemainitut näet miletolaiset kaikkien helleenien joukosta olivat
valinneet itselleen riidanratkaisijoiksi.

29. Ja parolaiset sovittivat heidät seuraavalla tavalla. Heidän
parhaimmat miehensä saapuivat Miletokseen ja kun he näkivät asukasten
olevan kovassa taloudellisessa rappiotilassa, niin he sanoivat
tahtovansa kulkea näiden maan läpi. Niin he tekivätkin. Ja aina milloin
he kautta koko Miletoksen alueen kulkiessaan näkivät muuten autiossa
maassa hyvin hoidetun maatilan, he kirjoittivat muistiin tilan isännän
nimen. Ja heti kun he koko maan läpi matkattuaan ja vain muutamia
harvoja semmoisia tavattuaan olivat tulleet kaupunkiin, panivat he
toimeen kansankokouksen ja määräsivät ne hoitamaan kaupunkia, joiden
tilat he olivat havainneet hyvin hoidetuiksi. He sanoivat nimittäin
luulevansa, että nämä tulisivat samalla lailla huolehtimaan yleisistä
asioista kuin omistaan. Mutta muita miletolaisia he käskivät
tottelemaan näitä.

30. Silläpä tavoin parolaiset sovittivat miletolaiset. Mutta silloin
alkoi mainittujen kaupunkien puolelta koitua onnettomuuksia Joonialle.
Naxoksesta läksi rahvasta pakoon muutamia miehiä hyvinvoipien joukosta,
ja pakoon lähdettyään he saapuivat Miletokseen. Miletoksen
hallitusmiehenä sattui silloin olemaan Molpagoraan poika Aristagoras,
joka oli Lysagoraan pojan, Histiaioksen, vävy ja serkku, hänen, jota
Dareios pidätteli luonansa Susassa. Histiaios oli näet Miletoksen
itsevaltias, mutta sattui juuri siihen aikaan olemaan Susassa, jolloin
Histiaioksen entiset kestiystävät naxolaiset saapuivat. Miletokseen
saavuttuaan naxolaiset pyysivät Aristagoraalta, että hän, jos
mahdollista, hankkisi heille jonkun sotavoiman, niin että voisivat
palata omaan maahansa. Mutta tämä laski niin, että jos he hänen
avullaan palaisivat kaupunkiinsa, hän itse pääsisi Naxoksen
hallitsijaksi, ja piti heille Histiaioksen kestiystävyyden varjolla
seuraavan puheen: "Itse puolestani en voi taata voivani hankkia teille
niin suurta sotavoimaa, että vastoin niiden naxolaisten tahtoa, joilla
on kaupunki vallassaan, saattaisin toimittaa teidät jälleen kotiinne.
Sillä olen saanut tietää naxolaisilla olevan kahdeksantuhatta
raskasaseista ja useita sotalaivoja. Mutta minä tahdon ponnistaa kaikki
voimani auttaakseni teitä. Minä tuumin nimittäin tällä tavoin. Minulla
sattuu olemaan ystävänä Artafrenes. Ja Artafrenes, tietäkää se, on
Hystaspeen poika ja Dareios kuninkaan veli. Hän hallitsee kaikkia
Aasian rannikolla asuvia, ja hänellä on suuri sotajoukko ja suuri
laivasto. Luulenpa, että tämä mies siis tulee tekemään, mitä vain
häneltä pyydämme." Sen kuultuaan naxolaiset antoivat Aristagoraalle
tehtäväksi toimia parhaimman kykynsä mukaan ja käskivät hänen luvata
lahjoja ja kuluja sotajoukkoa varten, mitkä he itse tulisivat
suorittamaan; heillä oli nimittäin vahvat toiveet siitä, että kun he
vain ilmestyisivät Naxokseen, naxolaiset tulisivat tekemään kaikkea,
mitä he vain käskisivät, ja niin myös muut saarelaiset. Sillä näistä
Kykladisaarista ei vielä yksikään ollut Dareioksen vallan alainen.

31. Sardeeseen saavuttuaan Aristagoras lausui Artafreneelle, että Naxos
oli saari, joka ei ollut kooltaan suuri, mutta muuten kaunis ja viljava
sekä lähellä Iooniaa; ja siellä oli muka paljon rahaa ja orjia. "Lähde
siis sotaretkelle tätä maata vastaan ja vie sinne takaisin ne, jotka
sieltä ovat karkoitetut. Ja jos sen teet, on minulla ensin sinulle
tarjottavana suuria rahasummia, lukuunottamatta sotakulunkeja. On näet
kohtuullista, että me johtajat hankimme ne. Toiseksi olet kuninkaalle
hankkiva lisäksi sekä itse Naxos-saaren että sen alaiset Paros- ja
Andros-saaret ynnä muut niinkutsutut Kykladit. Sieltä käsin voit
helposti käydä Euboian kimppuun, joka on suuri ja varakas saari, ei
pienempi Kyprosta ja erittäin helppo valloittaa. Ja näitä kaikkia
valtaamaan riittää sata laivaa." Artafrenes vastasi hänelle näin:
"Sinä osoitat, miten kuninkaan huoneelle on koituva etuja, ja neuvot
tätä kaikkea hyvin, paitsi mitä tulee laivojen lukumäärään. Vaan
sadan laivan sijasta on sinulla kevään tullen oleva valmiina
kaksisataa laivaa. Mutta kuninkaan itsensä täytyy myös tähän antaa
suostumuksensa."

32. Niin pian kuin Aristagoras tämän kuuli, niin hän ylen iloissaan
läksi Miletokseen. Mutta kun Artafrenes oli lähettänyt sananviejän
Susaan ilmoittamaan, mitä Aristagoras oli sanonut, ja Dareios itse oli
siihen suostunut, niin edellinen varusti kaksisataa kolmisoutua sekä
erittäin suuren joukon persialaisia ynnä muita, nimittäin liittolaisia,
ja nimitti näiden päälliköksi erään Megabates nimisen persialaisen,
joka oli akhaimenideja ja itse Dareioksen serkku ja jonka tyttären --
jos nimittäin se puhe on tosi -- lakedaimonilainen Pausanias,
Kleorabrotoksen poika, myöhemmin kihlasi, silloin kun hänen teki mieli
ruveta Hellaan itsevaltiaaksi. Niinpä Artafrenes nimitti Megabateen
päälliköksi ja lähetti sotajoukon Aristagoraan luo.

33. Otettuaan Miletoksesta mukaansa sekä Aristagoraan että ioonilaisen
sotajoukon ja naxolaiset Megabates oli purjehtivinaan Hellespontosta
kohti. Mutta Khioksen kohdalle päästyään hän laski laivat satamaan
Kaukasassa, sieltä kulkeakseen pohjatuulella Naxokseen. Vaan koska ei
ollut niin sallittu, että naxolaisten sen retken kautta piti
tuhoutuman, sattui seuraava tapaus. Megabateen kulkiessa ympäri
tarkastamassa laivoilla olevia vartijastoja, ei myndolaisella laivalla
sattunut olemaan ketään vartioimassa. Kovin suuttuneena siitä hän käski
henkivartijoitaan hakemaan esille laivan päällikön, jonka nimi oli
Skylax, sitomaan hänet ja vetämään hänet laivan aironreijän läpi sillä
tavoin, että pää tuli olemaan ulkopuolella ja ruumis sisäpuolella. Kun
Skylax oli sidottu, ilmoitti joku Aristagoraalle, että Megabates oli
sitonut ja häväissyt hänen myndolaista kestiystäväänsä. Aristagoras
tuli ja rukoili persialaista, mutta koska hänen pyyntöjään ei otettu
mihinkään kuuloon, meni hän itse ja vapautti miehen. Tämän kuultuaan
Megabates pani sen kovin pahakseen ja vimmastui Aristagoraaseen. Vaan
tämä virkkoi: "Mitä sinulla on tämänkin asian kanssa tekemistä? Eikö
Artafrenes lähettänyt sinua tottelemaan minua ja purjehtimaan sinne,
mihin minä käsken? Mitä sinä sekaannut toisten asioihin?" Näin virkkoi
Aristagoras. Mutta tästä sydäntyneenä toinen heti yön tultua lähetti
Naxokseen aluksessa miehiä ilmaisemaan naxolaisille kaiken, mikä heitä
uhkasi.

34. Naxolaiset näet eivät ollenkaan odottaneet mainitun sotajoukon
lähtevän liikkeelle heitä vastaan. Mutta saatuaan siitä kuitenkin
tietää he heti toivat muurin sisäpuolelle, mitä heillä oli maaseudulla,
varustivat piirityksen varalle itselleen ruokaa ja juomaa sekä
parantelivat muuria. Niinpä nämä varustautuivat heitä lähestyvän sodan
varalle. Ja kun sitten persialaiset olivat laivoineen kulkeneet
Khioksesta Naxokseen, niin he sinne laskiessaan tapasivat heidät hyvin
suojattuina ja piirittivät heitä neljä kuukautta. Mutta niin pian kuin
ne rahat, jotka persialaisilla tullessaan oli ollut, heiltä olivat
kuluneet loppuun, lisäksi Aristagoraalta itseltään oli mennyt paljon
rahaa, ja piiritys vaati vielä enemmän, niin he rakensivat varustuksen
karkoitettujen naxolaisten suojaksi ja läksivät huonossa tilassa
matkoihinsa mannermaalle.

35. Mutta Aristagoras ei voinut täyttää lupaustaan Artafreneelle.
Samalla häntä ahdistivat sotaväen kustannukset, joita vaadittiin pois,
ja hän oli myös tuskissaan huonoon tilaan joutuneen sotajoukon sekä
Megabateen vuoksi, jonka kanssa oli riitaantunut; luulipa hän myös,
että häneltä riistettäisiin Miletoksen hallitus. Kaikesta tästä
tuskissaan hän mietti luopua kuninkaasta. Samaan aikaan sattui myös,
että Histiaioksen luota Susasta saapui tuo orja, jonka päähän oli
piirrelty pilkkuja, ja joka ilmoitti, että Aristagoraan piti luopuman
kuninkaasta. Sillä kun Histiaios tahtoi kehoittaa Aristagorasta
luopumaan, mutta ei millään muulla keinoin saattanut turvallisesti sitä
tehdä, tiet kun olivat vartioituina, niin hän ajoi uskollisimman
orjansa pään, piirsi siihen pilkkuja ja odotti, kunnes hiukset jälleen
olivat kasvaneet. Ja heti kun ne olivat jälleen kasvaneet, niin hän
lähetti orjan Miletokseen, antamatta hänelle mitään muuta toimeksi kuin
että, sittenkuin hän saapuisi Miletokseen, käskisi Aristagorasta
ajamaan hänen hiuksensa ja senjälkeen tarkastamaan hänen päätään. Mutta
pilkut merkitsivät, niinkuin ennenkin olen maininnut, että Aristagoraan
piti luopuman kuninkaasta. Sen Histiaios teki, suuresti harmissaan kun
oli siitä, että häntä pidätettiin Susassa. Siinä tapauksessa nimittäin,
että syntyisi kapina, oli hänellä vahvat toiveet päästä meren rannalle,
mutta jos Miletos ei panisi toimeen mitään levottomuuksia, ei hän
otaksunut milloinkaan enää pääsevänsä sinne takaisin.

36. Siinä aikeessa nyt Histiaios lähetti luotaan sanansaattajan. Ja
sattui niin, että kaikki tämä kohtasi yht'aikaa Aristagorasta. Hän
neuvotteli niinmuodoin puoluelaistensa kanssa, ilmaisten niinhyvin oman
mielipiteensä kuin sen viestin, mikä Histiaiokselta oli saapunut.
Kaikki muut lausuivat samaan suuntaan ja käskivät luopumaan. Mutta
historiankirjoittaja Hekataios koetti ensiksi estää heitä alottamasta
sotaa persialaisia vastaan, mainitsemalla kaikkia niitä kansoja, joita
Dareios hallitsi, ja hänen valtaansa. Vaan koska hän ei saanut heitä
taivutetuiksi, niin hän sitten neuvoi heitä tekemään niin, että
tulisivat valtiaiksi merellä. Sillä muuten hän ei sanonut käsittävänsä,
kuinka se voisi tapahtua. Hän sanoi ymmärtävänsä, että miletolaisten
mahti itsessään oli heikko, mutta jos otettaisiin Brankhidain pyhätöstä
pois ne aarteet, jotka lyydialainen Kroisos sinne oli pyhittänyt, niin
hänellä oli vahvat toiveet, että he pääsisivät meren valtijaiksi; ja
sillä tavoin sekä he itse saisivat rahoja käytettäväkseen, että
viholliset eivät voisi niitä ryöstää. Nämä olivat nuo suuret aarteet,
joista ensimäisissä kertomuksissani olen maininnut. Tämä mielipide
kyllä ei päässyt voitolle, mutta kuitenkin he päättivät luopua, antaa
yhden joukostaan purjehtia Myus-kaupunkiin Naxoksesta tulleen laivaston
luo, joka nyt oli ensinmainitussa paikassa, ja koettaa ottaa vangiksi
laivoilla palvelevat päälliköt.

37. Ja Ietragoras, joka siinä tarkoituksessa oli lähetetty, otti
petoksella vangiksi mylassalaisen Oliatoksen, Ibanolliin pojan,
termeralaisen Histiaioksen, Tymneen pojan, Koeen, Erxandroksen pojan,
jolle Dareios oli lahjoittanut Mytilenen, kymeläisen Aristagoraan,
Herakleideen pojan, ynnä lukuisia muita. Silloin Aristagoras julkisesti
luopui Dareioksesta ja vehkeili kaikella mahdollisella tavalla häntä
vastaan. Ensiksi hän näennäisesti luopui itsevaltiudestaan ja sääsi
tasa-arvoisuuden Miletokseen, jotta miletolaiset vapaaehtoisesti
yhdessä hänen kanssaan luopuisivat; ja senjälkeen hän muussakin
Iooniassa teki samoin, karkoittaen muutamia itsevaltiaista; ne
itsevaltiaat taas, jotka hän oli ottanut vangiksi Naxosta vastaan
purjehtineista laivoista, hän, saavuttaakseen kaupunkien ystävyyden,
antoi pois, luovuttaen minkä mihinkin kaupunkiin, aina mistä kukin oli.

38. Heti kun nyt mytileneläiset olivat ottaneet vastaan Koeen, niin he
veivät hänet ulos ja kivittivät, mutta kymeläiset antoivat oman
hallitsijansa mennä menojaan. Niin useimmat muutkin antoivat heidän
mennä. Siten lakkautettiin itsevaltius kaupungeissa. Ja niin pian kun
miletolainen Aristagoras oli tehnyt lopun itsevaltiaiden hallituksesta,
niin hän käski kaikkia asettamaan kuhunkin kaupunkiin hallitusmiehiä,
ja sitten hän itse läksi kolmisoudulla lähettinä Lakedaimoniin. Hänelle
oli näet tarpeen ruveta liittoon jonkun mahtavan hallitsijan kanssa.

39. Spartassa ei enää ollut kuninkaana Leonin poika Anaxandrides, hän
kun ei enää ollut elossa, vaan oli jo kuollut. Mutta Kleomenes,
Anaxandrideen poika, piti hallitusta, jota hän ei ollut saanut
kunnollisuutensa, vaan syntyperänsä vuoksi. Anaxandrideella oli
nimittäin puolisona oma sisarentyttärensä, joka oli hänen mielensä
mukainen. Mutta heille ei syntynyt lapsia. Näin ollen eforit kutsuivat
hänet luokseen ja lausuivat: "Jos todella et itse välitä itsestäsi,
niin me ainakaan emme voi sallia Eurystheneen suvun sammuvan. Koska nyt
se vaimo, joka sinulla on, ei synnytä, niin eroa hänestä ja nai toinen.
Ja jos niin teet, olet oleva spartalaisille mieleen." Mutta hän vastasi
ja sanoi, ettei hän aikonut tehdä kumpaakaan, ja että he eivät antaneet
hyvää neuvoa kehoittaessaan häntä eroamaan siitä vaimosta, joka hänellä
oli ja joka ei ollut häntä vastaan rikkonut, sekä ottamaan toisen. Ei
hän missään tapauksessa mielinyt heitä totella.

40. Neuvoteltuaan tämän johdosta eforit ja gerontit tekivät
Anaxandrideelle seuraavan ehdoituksen: "Koska nyt siis näemme, kuinka
kiintynyt olet vaimoosi, niin tee ainakin näin äläkä vastustele tätä,
jotteivät spartalaiset sinuun nähden tekisi jotain ikävää päätöstä.
Emme nyt vaadi sinua eroamaan nykyisestä vaimostasi, vaan suo hänelle
kaikkea, mitä tähänkin asti olet suonut. Mutta ota hänen lisäkseen
toinen vaimo, joka lapsia synnyttää." Heidän puhuessaan tähän suuntaan
Anaxandrides suostui ehdoitukseen, ja hänellä oli sittemmin kaksi
vaimoa ja kaksinkertainen talous, mikä ei suinkaan ollut spartalaisten
tavan mukaista.

41. Jonkun ajan kuluttua myöhemmin tullut vaimo synnyttää juuri tämän
Kleomeneen. Mutta juuri silloin kun hän spartalaisille antoi
vallanperillisen, sattui sellainen tapaus, että entinenkin vaimo, joka
aikaisemmin oli ollut hedelmätön, joutui raskaaksi. Vaan kun
vastatulleen vaimon sukulaiset saivat tietää, että hän todella oli
siunatussa tilassa, niin he rupesivat meluamaan ja väittivät hänen
ilman aikojaan kerskailevan ja aikovan ottaa vaihdokkaan. Koska he
olivat kovin suutuksissaan, ja aika läheni, istuutuivat eforit
lapsensaajan ympärille häntä vartioiden, syystä että epäilivät häntä.
Mutta hän synnytti Dorieuksen, ja pian senjälkeen hän sai Leonidaan ja
tämän jälestä Kleombrotoksen. Toiset sanovat myös Kleombrotoksen ja
Leonidaan olleen kaksoiset. Mutta se vaimo, joka Kleomeneen oli
synnyttänyt, ja oli Demarmenoksen pojan, Prinetadeen, tytär, ei enää
toista kertaa synnyttänyt.

42. Kleomenes, niinkuin kerrotaan, ei ollut täysjärkinen, vaan
raivohullu, jotavastoin Dorieus oli ensimäinen kaikkien yhdenikäistensä
joukossa, ja oli siinä varmassa toivossa, että kunnollisuuden puolesta
hänen piti saada hallitus. Niin hän siis ajatteli ja siksi, kun
Anaxandrides oli kuollut, ja lakedaimonilaiset lakia noudattamalla
olivat asettaneet kuninkaaksi vanhimman, Kleomeneen, hän pani sen
pahakseen ja katsoi arvolleen alentavaksi olla Kleomeneen hallittavana.
Senvuoksi hän pyysi spartalaisilta väkeä ja vei heidät siirtolaan,
kysymättä Delfoin oraakelilta neuvoa, mihin maahan lähtisi perustamaan
sen, ja suorittamatta mitään muitakaan tavanmukaisia menoja. Vaan
närkästynyt kun oli, hän antoi alusten mennä Libyaa kohti, ja oppaina
oli theralaisia. Libyaan saavuttuaan hän sitten asettui libyalaisten
kauniimpaan paikkaan Kinyps-joen varrelle. Mutta kun libyalaiset,
makilaiset ja karkhedonilaiset kolmantena vuotena hänet karkoittivat
sieltä, niin hän saapui Peloponnesokseen.

43. Mutta tällöin muuan eleonilainen, Antikhares, Laiosta koskevien
oraakelilauseitten nojalla käski hänen asuttamaan Herakleian aluetta
Sikeliassa, väittäen koko Eryxin maan olevan herakleidien, koska
Herakles itse oli ottanut sen haltuunsa. Sen kuultuaan Dorieus läksi
Delfoihin kysymään oraakelilta, tulisiko hän valloittamaan sen maan,
johon hankki lähtöä. Ja Pytia julisti, että hän tulisi sen
valloittamaan. Otettuaan mukaansa saman sotajoukon, jonka oli vienyt
Libyaankin, Dorieus laittautui Italiaan.

44. Siihen aikaan aikoivat, niinkuin sybarilaiset kertovat, he itse ja
heidän kuninkaansa Telys lähteä sotaretkelle Krotonia vastaan, mutta
krotonilaiset pelästyivät ja pyysivät Dorieusta heitä puolustamaan; ja
hän suostuikin heidän pyyntöönsä. Niinpä Dorieus lähtikin heidän
mukanaan sotaretkelle Sybarista vastaan ja valloitti Sybariin. Näin
kertovat puolestaan sybarilaiset Dorieuksen seuralaisineen tehneen.
Krotonilaiset taas väittävät, ettei yksikään vieras ollut heidän
kerallaan ryhtynyt sotaan sybarilaisia vastaan, lukuunottamatta
ainoastaan elis-maalaista Kallias tietäjää, joka oli iamideja; ja hän
oli sen tehnyt seuraavasta syystä. Hän oli nimittäin karannut
Sybaris-kaupungin itsevaltiaan Telyksen luota ja saapunut heidän
luokseen, sentähden että hänen uhratessaan Krotonin retken puolesta
uhrit eivät olleet onnistuneet.

45. Näin he kertovat. Ja molemmat esittävät siihen todistuksia.
Sybarilaiset puolestaan mainitsevat erään Krathis-joen kuivuneen uoman
varrella sijaitsevan temppelin pyhine alueineen, jonka he kertovat
Dorieuksen perustaneen krathilaiseksi nimitetylle Athenelle, senjälkeen
kuin oli hävittänyt kaupungin. Ja toiseksi he pitävät itse Dorieuksen
kuolemaa mitä tärkeimpänä todistuksena, koska hän tekemällä vastoin
oraakelin neuvoja joutui turmioon. Sillä jos hän ei olisi tehnyt asiaan
kuulumatonta, vaan olisi tehnyt sen, mitä varten läksi matkaan, olisi
hän vallannut Eryxin alueen ja sen vallattuaan saanut sen pitääkin,
eikä hän itse eikä sotajoukko olisi joutunut turmioon. Krotonilaiset
taas näyttävät Krotonin alueella useita elis-maalaiselle Kalliaalle
annettuja valtiotiloja, joita Kalliaan jälkeläiset aina minun aikoihini
saakka ovat omistaneet, mutta ei mitään Dorieukselle ja Dorieuksen
jälkeläisille annettua. Ja kuitenkin, jos Dorieus olisi ottanut osaa
Sybariin sotaan, olisi hänelle annettu monta vertaa enemmän kuin
Kalliaalle. Nämä todistukset siis he molemmat esittävät, ja kunkin on
tilaisuus kallistua siihen näistä kahdesta, jota uskoo.

46. Dorieuksen kanssa purjehti muitakin spartalaisia
siirtolanperustajia, nimittäin Thessalos, Paraibates, Kelees ja
Euryleon. Saavuttuaan koko laivastoineen Sikeliaan he joutuivat
tappiolle taistelussa foinikialaisia ja egestalaisia vastaan ja
kaatuivat. Ainoastaan Euryleon jäi siirtolanperustajista eloon tästä
onnettomuudesta. Koottuaan sotajoukosta jälelle jääneet tämä otti
haltuunsa Selinus-kaupungin siirtolan Minoian ja auttoi selinuntilaisia
vapautumaan yksinvaltiaansa Peithagoraan ikeestä. Mutta myöhemmin,
kukistettuaan tämän, hän itse anasti saman kaupungin itsevaltiuden ja
oli lyhyen ajan yksinvaltiaana. Sillä selinuntilaiset nousivat kapinaan
ja tappoivat hänet, vaikka hän oli paennut Zeus Torinsuojelijan
alttarin turviin.

47. Dorieuksen mukana seurasi ja yhdessä hänen kanssaan kuoli
krotonilainen Filippos, Butakideen poika, joka kihlattuaan sybarilaisen
Telyksen tyttären oli paennut Krotonista. Mutta kun avioliitosta ei
tullut mitään, niin hän läksi purjehtimaan Kyreneen, ja sieltä käsin
hän seurasi mukana omalla kolmisoudullaan itse kustantaen miehistönsä.
Hän oli olympialainen voittaja ja kaunein aikalaisistaan helleeneistä.
Ja kauneutensa tähden hän egestalaisten puolelta sai osakseen sellaista
kunnioitusta, mitä ei yksikään muu; hänen haudalleen näet he ovat
pystyttäneet puolijumalan pyhätön ja lepyttelevät häntä uhreilla.

48. Siten Dorieus päätti päivänsä. Mutta jos hän olisi sietänyt olla
Kleomeneen hallittavana ja olisi jäänyt paikoilleen Spartaan, olisi hän
päässyt Lakedaimonin kuninkaaksi. Sillä Kleomenes ei hallinnut pitkää
aikaa, vaan kuoli ilman poikaa, jättäen jälkeensä ainoastaan Gorgo
nimisen tyttären.

49. Miletoksen itsevaltias Aristagoras saapui siis Spartaan Kleomeneen
pitäessä siellä hallitusta. Hän meni, kuten lakedaimonilaiset kertovat,
tämän puheille, mukanaan vaskitaulu, johon oli kaiverrettu koko
maanpiiri, koko meri ja kaikki joet. Hänen puheilleen saapuessaan
Aristagoras virkkoi hänelle näin: "Kleomenes, älä ihmettele, että pidän
niin tärkeänä tänne tuloani. Meidän nykyinen tilamme on nimittäin
tämmöinen. Ioonian lapset ovat vapaista joutuneet orjiksi, suurimmaksi
häpeäksi ja tuskaksi meille itsellemme ja vielä muiden muassa
teillekin, sikäli kuin olette Hellaan ensimäiset. Niinpä siis, nimessä
Hellaan jumalien, pelastakaa orjuudesta veriheimolaisenne ioonilaiset.
Helposti on tämä teille onnistuva. Sillä barbarit eivät ole
taistelukuntoisia, jota vastoin te, mitä tulee uljuuteen sodassa,
olette korkeimman asteen saavuttaneet; ja heidän taistelutapansa on
tämmöinen: heillä on jouset ja lyhyet keihäät, ja he menevät
taisteluun, yllään roimahousut ja päässään suippolakit. Niinpä on
helppoa kukistaa heidät. Onpa myös tuon mannermaan asujamilla etuja
semmoisia, joita ei ole kellään muilla: alkaen kullasta hopeata,
vaskea, kirjavia pukuja, juhtia ja orjia, joista te voitte saada, mitä
ikänä haluatte. Ja he asuvat toistensa vieressä siinä järjestyksessä
kuin olen mainitseva. Ioonilaisten vieressä ovat nämä lyydialaiset,
jotka asuvat hyvässä ja metallirikkaassa maassa." Niin hän sanoi
osoittaen maanpiiriin, joka hänellä oli mukanaan, tauluun
kaiverrettuna. "Lyydialaisiin taas", lausui puhuessaan Aristagoras,
"rajoittuvat nämä fryygialaiset, jotka asuvat itään päin ja joilla on
suurimmat karjalaumat ja runsaimmin hedelmiä kaikista kansoista, joita
tunnen. Fryygialaisiin rajoittuvat nämä kappadokialaiset, joita me
kutsumme syyrialaisiksi. Näiden naapureina ovat kilikialaiset, jotka
ulottuvat tähän mereen saakka, missä tämä Kypros-saari sijaitsee. Ne
suorittavat kuninkaalle vuotuisena verona viisisataa talenttia. Näihin
kilikialaisiin rajoittuvat nämä armenialaiset, nekin omistaen suuria
karjalaumoja, ja armenialaisiin matienelaiset, joilla on hallussaan
tämä maa. Näihin rajoittuu tämä Kissian maa, jossa sijaitsee tämän
Khoaspes-joen varrella tämä Susa, missä suurkuningas elelee, ja siellä
nuo raha-aarteet ovat. Jos te sen kaupungin saatte haltuunne, voitte jo
huoleti kilpailla Zeus jumalan kanssa rikkaudessa. Mutta nythän teidän
täytyy vähäisen, eikä varsin oivallisen maan ja ahtaitten rajojen
puolesta ryhtyä sotaan sekä messenialaisia vastaan, jotka ovat
vertaisianne, että arkadilaisia ja argolaisia vastaan, joilla ei ole
vähintäkään kultaa eikä hopeata, jonka tähden toki saattaa viehättyä
taistelemaan ja kuolemaan. Kun teillä siis on tilaisuus huokeasti
hallita koko Aasiata, niin miksi te valitsette itsellenne jotakin
muuta?" Niin lausui Aristagoras, Kleomenes taas vastasi seuraavin
sanoin: "Oi miletolainen vieras, vastauksen antamisen lykkään
kolmanteen päivään."

50. Niin pitkälle he sillä kertaa pääsivät. Mutta kun vastausta varten
määrätty päivä oli joutunut, ja he tulivat sovittuun paikkaan, niin
Kleomenes kysyi Aristagoraalta, kuinka monen päivän matka oli
ioonilaisten mereltä kuninkaan tykö. Tällöin Aristagoras, joka muuten
oli ovela ja osasi hyvästi häntä pettää, teki erehdyksen. Vaikka hänen
ei olisi pitänyt lausua, niinkuin asia todella oli, jos kerran tahtoi
viedä spartalaiset Aasiaan, hän kuitenkin sanoi sinne saakka olevan
kolmen kuukauden matkan. Mutta silloin Kleomenes keskeyttämällä
Aristagoraan, kun tämä alkoi edelleen kertoa matkasta, lausui: "Oi
miletolainen vieras, lähde matkoihisi Spartasta ennen auringon laskua!
Sillä et esitä lakedaimonilaisille mitään mieluista ehdoitusta, kun
tahdot viedä heidät kolmen kuukauden matkan merestä."

51. Näin sanottuaan Kleomenes meni kotiinsa. Mutta Aristagoras otti
turvananojan oksan ja meni Kleomeneen taloon. Tultuaan sisälle kuten
turvananoja ainakin hän käski Kleomenesta häntä kuulemaan, mutta sitä
ennen lähettämään pois lapsen. Kleomeneen vieressä näet seisoi hänen
tyttärensä, jonka nimi oli Gorgo; tämä olikin hänen ainoa lapsensa ja
iältään kahdeksan- tai yhdeksänvuotias. Mutta Kleomenes käski
Aristagoraan puhua, mitä halusi, eikä lapsen vuoksi pidättyä siitä.
Siinä nyt Aristagoras lupasi rahaa, alkamalla kymmenestä talentista,
jos Kleomenes täyttäisi hänen pyyntönsä. Vaan kuu Kleomenes hylkäsi
ehdoituksen, meni Aristagoras rahantarjouksissaan yhä pitemmälle,
kunnes hän jo lupasi viisikymmentä talenttia. Mutta silloin huudahti
lapsi: "Isä, vieras lahjoo sinut, jollet nouse ja mene pois." Iloissaan
lapsen neuvosta Kleomenes meni toiseen huoneeseen, ja Aristagoras läksi
tykkönään tiehensä Spartasta saamatta tilaisuutta sen laveammin
selvittää matkaa kuninkaan tykö.

52. Tämän tien laita on seuraava. Kaikkialla on kuninkaallisia
asemapaikkoja ja mitä kauneimmat majatalot, ja koko tie kulkee asutun
ja turvallisen seudun kautta. Pitkin Lyydiaa ja Fryygiaa on jonossa
kaksikymmentä asemapaikkaa, ja matkaa on yhdeksänkymmentäneljä ja puoli
parasangia. Fryygian jälestä seuraa Halys-joki; sen varrella on sola,
jonka läpi välttämättömästi on kuljettava, ja vasta sitten pääsee joen
yli, jonka vieressä on suuri vartiasto. Kun on tullut joen yli
Kappadokiaan ja edelleen matkustaa kilikialaisten rajoille asti, on
sillä välillä kahdeksankolmatta asemapaikkaa sadanneljän parasangin
matkalla. Näiden rajoilla on kuljettava kahden solan läpi ja
sivuutettava kaksi vartiastoa. Niiden läpi kuljettua ja Kilikian kautta
matkattaessa on kolme asemapaikkaa, viidentoista ja puolen parasangin
matkalla. Kilikian ja Armenian rajana on laivoilla kuljettava joki,
jonka nimi on Eufrates. Armeniassa on viisitoista asemapaikkaa
majataloineen viidenkymmenenkuuden ja puolen parasangin matkalla ynnä
vartiasto. Kun sieltä on mennyt Matienen maan puolelle, on siellä
kolmekymmentäneljä asemapaikkaa sadankolmenkymmenenseitsemän parasangin
matkalla. Sen läpi virtaa neljä laivoilla kuljettavaa jokea, joitten
yli välttämättömästi täytyy kulkea; ensimäinen on Tigris, toinen ja
kolmas ovat sitten samannimiset, vaikka eivät ole samaa jokea eivätkä
virtaa samasta paikasta. Sillä ensinmainittu virtaa Armeniasta,
jälkimäinen Matienestä. Neljäs joki on nimeltään Gyndes, jonka Kyros
kerran jakoi kolmeensataan kuuteenkymmeneen kanavaan. Sieltä taas
Kissian maahan tullessa on yksitoista asemaa, ja neljäkymmentäkaksi ja
puoli parasangia on Khoaspes-joelle, joka sekin on laivoilla
kuljettava. Ja sen varrelle on Susan kaupunki rakennettu. Kaikkia näitä
asemia on yhteensä satayksitoista. Niin monta majataloa ynnä asemaa
siis on Sardeesta Susaan noustessa.

53. Jos nyt kuninkaallinen valtatie on oikein mitattu parasangeissa, ja
parasangi tekee kolmekymmentä stadionia, niinkuin se todella tekeekin,
on Sardeesta niinsanottuun memnonilaiseen kuninkaanlinnaan
kolmetoistatuhatta viisisataa stadionia eli neljäsataaviisikymmentä
parasangia. Ja jos joka päivää kohti tulee sataviisikymmentä stadionia,
kuluu matkaan juuri yhdeksänkymmentä päivää.

54. Siten miletolainen Aristagoras puhui oikein sanoessaan
lakedaimonilaiselle Kleomeneelle, että kuninkaan tykö oli kolmen
kuukauden matka. Ja jos kuka haluaa tietää vielä tarkemmin, tahdon
ilmoittaa senkin. Täytyy näet laskea tähän lisäksi vielä matka
Efesoksesta Sardeeseen. Niinpä minä sanon olevan Hellaanmerestä Susaan
asti siksi nimittäin sanotaan memnolaista kaupunkia -- kaikkiaan
neljätoistatuhatta neljäkymmentä stadionia. Efesoksesta Sardeeseen on
nimittäin viisisataa neljäkymmentä stadionia, joten kolmikuukautinen
matka pitenee kolmella päivällä.

55. Lähtiessään pois Spartasta Aristagoras meni Atenaan, joka
seuraavalla tavalla oli päässyt vapaaksi itsevaltiaista. Aristogeiton
ja Harmodios, jotka esi-isiensä puolelta olivat gefyralaisia, olivat
surmanneet Peisistratoksen pojan Hipparkhoksen, Hippias tyrannin
veljen, joka unessa oli nähnyt vallan selvään, kuinka hänen oli käyvä.
Mutta vielä senkin jälkeen atenalaiset neljän vuoden ajan kärsivät
itsevaltiudesta yhtä paljon, jopa enemmänkin kuin ennen.

56. Hipparkhoksen unennäkö oli tällainen. Panathenaia-juhlan edellisenä
yönä Hipparkhos oli näkevinään, kuinka hänen viereensä seisahtui kookas
ja komea mies, joka lausui seuraavat hämärät sanat:

    "Sietämätöntäkin sietäös, leijona, sietävin mielin.
    Rikkoja ainoakaan ei vältä rankaisijaansa."

Tiettyä on, että hän ilmoitti tämän unenselittäjille, heti kun päivä
valkeni. Mutta sitten hän heitti mielestään unen ja otti osaa siihen
juhlasaattoon, jossa kuolikin.

57. Gefyralaiset, joihin kuuluivat Hipparkhoksen surmaajat,
polveutuivat, niinkuin he itse väittävät, alkujaan Eretriasta, mutta,
niinkuin minä tutkiessani olen havainnut, ne olivat niitä
foinikialaisia, jotka Kadmoksen keralla olivat saapuneet nyt
niinsanottuun Boiotiaan ja asuivat siinä maassa, saatuaan osakseen
Tanagran alueen. Mutta sittenkuin ensin argolaiset sieltä olivat
karkoittaneet kadmolaiset, ja sitten boiotialaiset mainitut
gefyralaiset, niin viimemainitut kääntyivät Atenaan päin. Ja
atenalaiset ottivat heidät määrätyillä ehdoilla kansalaisikseen,
sulkemalla kuitenkin pois heidät useista oikeuksista, joista ei kannata
mainita.

58. Tähän maahan asetuttuaan toivat mainitut Kadmoksen keralla
saapuneet foinikialaiset, joita olivat gefyralaisetkin, useiden muiden
taitojen muassa helleenien keskuuteen kirjoitusmerkit, joita ei ollut
ennen helleeneillä ja jotka minun luullakseni aluksi olivat samoja kuin
ne, joita kaikki foinikialaiset käyttävät. Myöhemmin he ajan edetessä
muuttivat, samalla kertaa kuin kielensä, myös kirjainten muodon. Siihen
aikaan asui heidän ympärillään enimmäkseen helleeniläisiä ioonilaisia,
jotka opittuaan foinikialaisilta kirjaimet käyttivät niitä hiukan
muunneltuina, ja käyttäessään he tekivät yleiseksi nimityksen
"foinikialaiset merkit", niinkuin kohtuus vaatikin, syystä että
foinikialaiset olivat tuoneet ne Hellaaseen. Ja kirjoja ioonilaiset
vanhastaan kutsuvat nahoiksi, sen vuoksi että muinoin byblos-niinen
puutteessa käyttivät vuohen- ja lampaannahkoja. Ja vielä minun
aikoinani kirjoittavat monet barbarit semmoisiin nahkoihin.

59. Minä olen itsekin nähnyt kadmolaisia kirjaimia ismenolaisen
Apollonin pyhätössä Boiotian Teebassa; ne ovat uurretut kolmijalkoihin
ja enimmäkseen samanlaiset kuin ioonilaiset. Kolmijalkoihin tehty
päällekirjoitus kuuluu näin:

    "Amfitryon minut vihki, kun teleboein tuli maasta."

Tämä olisi siis Laioksen, Labdakoksen pojan, Polydoroksen pojanpojan ja
Kadmoksen pojanpojanpojan, ajoilta.

60. Toinen kolmijalka sanoo kuusimittarunossa näin:

    "Skaios, voittaen nyrkillään, minut sulle, Apollon,
    kauas-ampuja, vihkinyt on, ylen kaunihin lahjan."

Skaios olisi kaiketi Hippokoonin poika, jos nimittäin tämä on se, joka
lahjan vihki, eikä kukaan muu samanniminen, ja Laioksen pojan,
Oidipuksen aikalainen.

61. Kolmas kolmijalka, sekin kuusimittasäkeellä, sanoo:

    "Valtias Laodamaalta, Apollon sattuva-nuoli,
    kolmijalka on tää, ylen kaunis, lahjana sulle."

Mainitun Laodamaan ollessa yksinvaltiaana karkoittivat argolaiset
kadmolaiset, ja nämä kääntyivät enkheleiläisten puoleen. Mutta
gefyralaiset, jotka jäivät paikoilleen, läksivät myöhemmin boiotilaisia
paeten Atenaan. Ja he ovat Atenaan perustaneet pyhättöjä, joissa muilla
atenalaisilla ei ole mitään osaa, vaan jotka ovat muista pyhätöistä
erilaiset, ja niinikään akhaialaisen Demeterin pyhätön salaismenoineen.

62. Olen siis kertonut Hippiaan unennäöstä ja mistä olivat peräisin
gefyralaiset, joita olivat Hipparkhoksen surmaajat. Mutta nytpä täytyy
minun tämän lisäksi vielä uudestaan ryhtyä siihen kertomukseen, jota
aloin esittää, nimittäin mitenkä atenalaiset pääsivät vapaiksi
itsevaltiaista. Hippiaan ollessa itsevaltiaana ja katkeroituneena
atenalaisia kohtaan Hipparkhoksen kuoleman vuoksi, koettivat
alkmaionidit, jotka sukuperältään olivat atenalaisia, mutta olivat
peisistratidien vainoamina lähteneet maanpakoon, yhdessä muiden
atenalaisten maanpakolaisten kanssa väkivoimalla päästä takaisin. Mutta
he kärsivät suuren tappion koettaessaan palata ja vapauttaa Atenan,
sitä ennen varustettuaan Leipsydrion nimisen paikan Paionian
tuollapuolella. Tällöin alkmaionidit, jotka tekivät kaiken voitavansa
peisistratideja vastaan, ottivat amfiktyoneilta urakalla rakentaakseen
sen Delfoin temppelin, joka nyt on olemassa, mutta jota silloin ei
vielä ollut. Mutta varakkaita ja vanhastaan arvossa pidettyjä miehiä
kun olivat, niin he rakensivat temppelin sekä muissa kohdin
kauniimmaksi kuin malli oli, että laativat sen etupuolen Paroksen
marmorista, vaikka olivat tehneet semmoisen välipuheen, että tekisivät
temppelin karstakivestä.

63. Niinkuin siis nyt atenalaiset kertovat, olivat mainitut miehet
Delfoissa oleskellessaan lahjomalla taivuttaneet Pytian, joka kerta kun
tuli spartalaisia joko yksityisasioissa tai valtion puolesta, vaatimaan
näitä vapauttamaan Atenan. Kun lakedaimonilaisille aina julistettiin
samaa, niin he lähettivät Asterin pojan Ankhimolioksen, joka
kansalaisten kesken oli arvossa pidetty mies, sotajoukkoineen
karkoittamaan peisistratidit Atenasta, huolimatta siitä, että nämä
olivat heidän hyvin läheisiä kestiystäviään; sillä he pitivät jumalan
tahtoa ihmis-suhteita korkeampana. Nämä he lähettivät laivoilla merta
myöten. Ankhimolios purjehti Faleroniin ja laski siellä sotajoukon
maihin. Mutta peisistratidit, jotka ennakolta olivat saaneet siitä
vihiä, kutsuivat Tessaliasta itselleen apua. He olivat nimittäin ennen
tehneet liiton tessalialaisten kanssa. Heidän pyynnöstään viimemainitut
yhteisestä päätöksestä lähettivät tuhat ratsumiestä ynnä kuninkaansa
Kineaan, joka oli kotoisin Kytinasta. Saatuaan nämä liittolaiset
avukseen peisistratidit keksivät tällaisen juonen. He raivasivat
faleronilaisten kentän tasaiseksi ja tekivät sen paikan hevosilla
kuljettavaksi, jonka jälkeen antoivat ratsuväkensä hyökätä leiriä
vastaan. Ja päällekarkauksellaan se tuhosi useita lakedaimonilaisia,
muiden muassa myös Ankhimolioksen, eloonjääneet taas he tunkivat
laivoihin. Siten päättyi ensimäinen Lakedaimonista tehty retki; ja
Ankhimolioksen hauta sijaitsee Attikan Alopekessä, lähellä
Kynosargeessa olevaa Herakleen pyhättöä.

64. Myöhemmin lakedaimonilaiset varustivat ja lähettivät Atenaa vastaan
suuremman sotajoukon, jonka päälliköksi nimittivät Kleomenes kuninkaan,
Anaxandrideen pojan; mutta tätä he eivät enää lähettäneet meritse, vaan
mannermaata myöten. Ja heidän hyökättyään Attikan maahan joutui ensiksi
tessalialaisten ratsuväki heidän kanssaan käsikähmään, mutta kääntyi
vähän ajan perästä pakosalle, ja heitä kaatui viidettäkymmentä miestä.
Eloonjääneet läksivät ilman muuta suoraapäätä Tessaliaa kohti. Mutta
Kleomenes saapui yhdessä niiden atenalaisten kanssa, jotka tahtoivat
olla vapaita, kaupunkiin ja alkoi piirittää pelargilaislinnaan
suljettuja vallanpitäjiä.

65. Mutta yhtäkaikki eivät lakedaimonilaiset olisi voineet karkoittaa
peisistratideja. Sillä heillä ei ollut mielessä panna toimeen
säännöllistä piiritystä, ja toiselta puolen olivat peisistratidit hyvin
varustautuneet ruoalla ja juomalla. Ensinmainitut olisivat niinmuodoin
muutamien päivien saarron jälkeen lähteneet tiehensä Spartaan. Mutta
nytpä sattui tapaus, joka toisille oli vahingollinen, mutta toisille
edullinen. Kun nimittäin koetettiin salaa toimittaa peisistratidien
lapset ulos maasta, niin ne joutuivat vangiksi. Tämä saattoi kaikki
heidän asiansa hämmennyksiin, ja sitä vastaan, että saisivat takaisin
lapset, he suostuivat atenalaisten asettamaan ehtoon, nimittäin
lähtemään pois Attikasta. Senjälkeen he läksivät pois Skamandroksen
luona olevaan Sigeioniin hallittuaan atenalaisia kolmenkymmenenkuuden
vuoden ajan, ja olivat hekin alkujaan pylolaisia ja neleidejä,
polveutuen samoista esi-isistä kuin Kodroksen ja Melanthoksen sukukin,
jotka olivat muualta tulleet ja aikaisemmin olivat heidän kuninkainaan.
Sen johdosta myös Hippokrates antoi pojalleen nimen Peisistratos,
Nestorin pojan Peisistratoksen muistoksi.

Sillä tavoin atenalaiset pääsivät vapaiksi itsevaltiaistaan. Ja nyt
tahdon ensiksi ilmoittaa, mitä kaikkea kertomista ansaitsevaa he
vapaiksi päästyään suorittivat ja kokivat, ennenkuin Joonia luopui
Dareioksesta, ja miletolainen Aristagoras saapui Atenaan.

66. Atena, joka jo ennestäänkin oli suuri, tuli silloin, itsevaltiaista
vapauduttuaan, vieläkin suuremmaksi. Siinä oli kaksi mahtavaa miestä,
alkmaionidi Kleisthenes, josta tarina tietää, että hän oli lahjonut
Pytian, ja Isagoras, Teisandroksen poika, arvossa pidettyä sukua, jonka
alkujuurta en kuitenkaan saata ilmoittaa. Hänen heimolaisensa uhraavat
kaarilaiselle Zeulle. Mainitut miehet kiistelivät keskenään vallasta,
ja kun Kleisthenes joutui tappiolle, niin hän otti kansan puolelleen.
Senjälkeen hän jakoi atenalaiset, jotka muodostivat neljä heimoa,
kymmeneen heimoon sekä poisti Ionin poikien, Geleonin, Aigikoreuksen,
Argadeen ja Hopleen nimet, keksien sijaan toisten puolijumalien nimiä,
jotka, lukuunottamatta Aiasta, ovat kotimaisia. Viimemainitun, joka oli
vieras, hän lisäsi, syystä että tämä oli naapuri ja liittolainen.

67. Sen tehdessään mainittu Kleisthenes minun luullakseni jäljitteli
äidinisäänsä Kleisthenestä, Sikyonin itsevaltiasta. Sillä jouduttuaan
sotaan argolaisia vastaan tämä Kleisthenes ensiksikin kielsi ja
lakkautti rapsodien laulukilpailut Sikyonissa; ja sen hän teki
homerolaisten runoelmien vuoksi, koska niissä yltä yleensä laulellaan
argolaisista ja Argoksesta. Ja toiseksi, koska oli ja vieläkin on
olemassa itse Sikyonin torilla Talaoksen pojalle Adrastokselle
omistettu puolijumalan-pyhättö, niin Kleisthenes halusi karkoittaa
hänet maasta pois, syystä että hän oli argolainen. Siksi hän tuli
Delfoihin ja kysyi, tuliko hänen karkoittaa Adrastos. Mutta Pytia
julisti hänelle, että Adrastos oli sikyonilaisten kuningas, mutta
Kleisthenes heidän teloittajansa. Kun nyt jumala ei tätä sallinut,
niin Kleisthenes, tultuaan kotiin, uudestaan mietti keinoa, miten
Adrastos itsestään lähtisi pois. Niin pian kuin hän luuli keksineensä
sen, lähetti hän sanan Boiotian Teebaan ilmoittaen tahtovansa tuottaa
tykönsä Astakoksen pojan Melanippoksen. Ja teebalaiset antoivat hänet.
Tuotettuaan kotiin Melanippoksen Kleisthenes määräsi hänelle
temppelialueen itse prytaneionin viereen ja pystytti hänelle pyhätön
parhaiten varustettuun paikkaan. Ja Kleisthenes tuotti maahansa
Melanippoksen -- sillä sekin täytyy kertoa --, siitä syystä että
viimemainittu muka oli Adrastoksen verivihollinen, joka oli tappanut
sekä hänen veljensä Mekisteen että vävynsä Tydeuksen. Määrättyään
hänelle temppelialueen hän otti Adrastokselta pois uhrit ja juhlat sekä
antoi ne Melanippokselle. Mutta sikyonilaisilla oli ollut tapana
suuresti kunnioittaa Adrastosta, sillä tämä maa oli Polyboksen oma,
Adrastos taas oli Polyboksen tyttärenpoika; ja kun Polybos kuoli
jättämättä jälkeensä poikaa, niin hän antoi Adrastokselle hallitukeen.
Ja sikyonilaiset kunnioittivat Adrastosta monella tavoin, muun
muassa he viettivät hänen kärsimystensä muistoa traagillisilla
kuorotansseilla, niillä kunnioittaen, ei Dionysosta, vaan Adrastosta.
Mutta Kleisthenes omisti kuorotanssit Dionysokselle, vaan kaikki muut
uhrijuhlallisuudet Melanippokselle.

68. Niin hän oli menetellyt Adrastokseen nähden. Ja doorilaisten
heimonimet taas hän muutti toisiksi, jotteivät ne olisi samat
sikyonilaisilla ja argolaisilla. Tällöin hän vasta oikein teki pilaa
sikyonilaisista. Muuttaessaan näet näitä nimiä hän johti ne siasta,
aasista ja porsaasta ja lisäsi niihin ainoastaan itse päätteet --
paitsi mitä tulee hänen omaan heimoonsa; viimemainitulle hän antoi
nimen oman hallituksensa mukaan. Näitä nimitettiin arkhelaeiksi
(kansanvaltiaiksi), toisia hyateiksi, toisia oneateiksi ja vielä toisia
khoireateiksi [sika on kreikankielellä "hys", aasi "onos" ja porsas
"khoiros"]. Näitä heimojen nimiä sikyonilaiset käyttivät niin hyvin
Kleistheneen hallitessa kuin hänen kuoltuaan vielä kuudenkymmenen
vuoden ajan. Myöhemmin he kuitenkin keskenään harkiten muuttivat ne,
nimittäen itsensä hylleeiksi, pamfyleiksi ja dymanateiksi, ja
neljänneksi he niihin lisäsivät aigialeit, jotka saivat nimensä
Adrastoksen pojan Aigialeuksen mukaan.

69. Näin siis oli sikyonilainen Kleisthenes menetellyt. Atenalainen
Kleisthenes taas, joka oli ensinmainitun tyttärenpoika ja oli nimitetty
hänen mukaansa, halveksi minun luullakseni hänkin ioonilaisia, niinkuin
edellinen doorilaisia, ja jäljitteli kaimaansa Kleisthenestä, jottei
heillä olisi samoja heimoja kuin ioonilaisilla. Sillä kun hän oli
voittanut puolellensa atenalaisten rahvaan, joka silloin oli suljettuna
pois kaikista oikeuksista, niin hän muutti heimojen nimet ja lisäsi
niiden luvun. Ja hän asetti kymmenen heimonpäämiestä neljän sijaan ja
jakoi kunkin heimon kohdalle kymmenen kuntaa. Ja voitettuaan rahvaan
puolelleen hän oli paljon voitolla vastustajistaan.

70. Mutta kun nyt Isagoras vuorostaan oli alakynnessä, niin hän ryhtyi
tällaiseen vastajuoneen. Hän kutsuu avukseen lakedaimonilaisen
Kleomeneen, joka oli hänen kestiystävänsä peisistratidien piirityksen
ajoilta; muuten Kleomenesta syytettiin siitä, että hän muka oli
suhteissa Isagoraan vaimon kanssa. Aluksi nyt siis Kleomenes lähetti
Atenaan kuuluttajan julistaen Kleistheneen ja hänen kerallaan useita
muita atenalaisia maasta karkoitetuiksi, syyttäen heitä samalla
veripattoisiksi. Tämän sanan hän lähetti Isagoraan neuvosta.
Alkmaionideja ja heidän puoluelaisiaan syytettiin nimittäin
murhateosta, mutta Isagoras itse ei ollut siihen osallinen eivätkä
myöskään hänen ystävänsä.

71. Mutta muutamia atenalaisia kutsuttiin seuraavasta syystä
veripattoisiksi. Kylon oli muuan atenalainen ja olympialainen voittaja.
Saadakseen itsevaltiuden hän esiintyi pöyhkeästi ja koetti, voitettuaan
liittoonsa ikätoverinsa, anastaa linnan. Mutta kun hän ei voinut sitä
vallata, niin hän istuutui turvananojana jumalankuvan ääreen. Vaan
laivakuntien päällysmiehet, jotka silloin hoitivat Atenaa, ajoivat
heidät pois, mutta takasivat heille hengen. Siitä huolimatta heidät
murhattiin ja heidän murhastaan syytetään alkmaionideja. Tämä tapahtui
ennen Peisistratoksen aikaa.

72. Niin pian kuin Kleomenes oli julistanut karkotetuiksi Kleistheneen
ja nuo veripattoiset, väistyi Kleisthenes itse. Mutta yhtäkaikki
Kleomenes saapui Atenaan muassaan vähäinen sotavoima, ja sinne
saavuttuaan hän karkoitti veripattoisina seitsemänsataa atenalaista
perhettä, jotka Isagoras oli hänelle ilmoittanut. Sen tehtyään
hän sitten koetti hajoittaa neuvoston ja jätti hallintovirat
kolmellesadalle Isagoraan puoluelaiselle. Mutta kun neuvosto asettui
vastarintaan eikä tahtonut totella, anastivat Kleomenes ja Isagoras
puoluelaisineen linnan. Silloin kaikki muut atenalaiset yksissä neuvoin
piirittivät heitä kahden päivän ajan. Mutta kolmantena päivänä tekivät
välirauhan ja läksivät maasta pois kaikki ne heistä, jotka olivat
lakedaimonilaisia. Niinpä kävi Kleomeneelle toteen ennustus. Sillä kun
hän oli noussut linnaan ottaakseen sen haltuunsa, meni hän jumalattaren
pyhättöön muka häntä tervehtimään. Mutta ennenkuin hän oli ovesta
astunut sisälle, virkkoi papitar, istuimeltaan nousten: "Oi
lakedaimonilainen vieras, väisty takaisin äläkä tule sisälle pyhättöön!
Sillä tänne ei ole lupa doorilaisten astua." Mutta hän lausui: "Oi
nainen, minäpä en olekaan doorilainen, vaan akhaialainen." Ja ollenkaan
noudattamatta kehoitusta hän käytti väkivaltaa, mutta tuli silloin
yhdessä lakedaimonilaisten kanssa karkoitetuksi. Vaan atenalaiset
vangitsivat muut mestattaviksi, niiden joukossa myös delfolaisen
Timesitheoksen, jonka kätten töistä ja rohkeudesta voisin hyvinkin
paljon kertoa.

73. Nämä nyt vangittiin ja saivat surmansa. Mutta atenalaiset
noudattivat sen jälkeen takaisin Kleistheneen ynnä nuo seitsemänsataa
Kleomeneen karkoittamaa perhettä; sitten he lähettivät sanansaattajia
Sardeeseen, koska tahtoivat tehdä liiton persialaisten kanssa. Sillä he
ymmärsivät, että lakedaimonilaiset ja Kleomenes olivat ärsytetyt sotaan
heitä vastaan. Sanansaattajien saavuttua Sardeeseen ja ilmoittaessa
asiansa, kysyi Sardeen käskynhaltija Artafrenes, Hystaspeen poika, mitä
väkeä he olivat ja missä he asuivat, kun tahtoivat päästä persialaisten
liittolaisiksi. Saatuaan sanansaattajilta tietää sen, hän vastasi
heille lyhyesti näin. Jos atenalaiset antavat Dareios kuninkaalle maata
ja vettä, suostuu hän rupeamaan liittoon, mutta jolleivät anna, niin
hän käski heidän mennä matkoihinsa. Silloin sanansaattajat, jotka
tahtoivat tehdä liiton, omalla vastuullaan sanoivat antavansa. Mutta
kotimaahan palattuaan he saivat tästä kärsiä suurta moitetta.

74. Mutta Kleomenes, jota hänen mielestään atenalaiset sanalla ja
teolla olivat ankarasti loukanneet, keräsi koko Peloponnesoksesta
kokoon sotajoukon, ilmoittamatta kuitenkaan, mitä varten hän sen
keräsi. Hän tahtoi nimittäin kostaa Atenan kansalle ja asettaa
Isagoraan itsevaltiaaksi; viimemainittu oli nimittäin seurannut hänen
mukanaan ulos linnasta. Ja Kleomenes hyökkäsi suurella sotajoukolla
Eleusiiseen, samalla kun boiotilaiset sopimuksen mukaan valtasivat
Attikan äärimmäiset kunnat, Oinoen ja Hysiain, ja toisella puolen
khalkidilaiset hyökkäsivät Attikan alueelle ja ryöstivät sitä. Mutta
vaikka atenalaisia ahdistettiin kahtaalta, niin he aikoivat vasta
myöhemmin kostaa boiotilaisille ja khalkidilaisille, mutta asettuivat
nyt tekemään vastarintaa Eleusiissä oleville peloponnesolaisille.

75. Mutta kun he olivat hyökkäämäisillään toisiansa vastaan, alkoivat
ensiksi korintolaiset keskenään arvella, etteivät tehneet oikein, jonka
vuoksi kääntyivät takaisin ja läksivät tiehensä. Ja sitten teki samoin
Aristonin poika Demaratos, joka hänkin oli spartalaisten kuningas ja
niinikään oli johdattanut sotajoukkoa Lakedaimonista eikä sitä ennen
ollut Kleomeneen kanssa ollut eri mieltä. Tämän eripuraisuuden johdosta
säädettiin Spartassa semmoinen laki, etteivät molemmat kuninkaat saisi
seurata mukana sotajoukon lähtiessä sotaan; sillä siihen asti olivat
molemmat seuranneet. Samalla säädettiin, että koska toinen heistä
vapautettiin päällikkyydestä, myös toinen tyndarideista jäisi kotiin.
Sitä ennen näet molemmat nämäkin olivat apulaisiksi kutsuttuina
seuranneet mukana.

76. Kun silloin muut liittolaiset Eleusiissä näkivät, että
lakedaimonilaisten kuninkaat eivät olleet yksimielisiä, ja että
korintolaiset olivat jättäneet paikkansa rintamassa, niin hekin
läksivät matkoihinsa. Tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset
saapuivat Attikaan. Kahdesti nimittäin he hyökkäsivät maahan
vihollisessa tarkoituksessa ja kahdesti he tulivat Atenan kansan
hyväksi, ensimäisen kerran, silloin kun he myös asuttivat Megaran --
tätä retkeä voitanee syystä kutsua atenalaisten kuninkaan Kodroksen
aikuiseksi --, toisen ja kolmannen kerran, silloin kun he, Spartasta
lähtien olivat saapuneet karkoittamaan maasta peisistratidit, ja
neljännen kerran, silloin kun Kleomenes, peloponnesolaisten kera,
hyökkäsi Eleusiiseen. Siten tämä oli neljäs kerta, jolloin doorilaiset
hyökkäsivät Atenan alueelle.

77. Senjälkeen kuin nyt tämä retki näin kunniattomasti oli mennyt
myttyyn, ryhtyivät atenalaiset, jotka tahtoivat kostaa, ensiksi
sotaretkeen khalkidilaisia vastaan. Mutta boiotilaiset tulivat
Euripoksen rannalle khalkidilaisten avuksi. Vaan huomattuaan sen
atenalaiset päättivät ennemmin käydä boiotilaisten kuin khalkidilaisten
kimppuun. Niinpä atenalaiset iskivät yhteen boiotilaisten kanssa ja
saivat suuren voiton; ja surmattuaan varsin monta heistä he ottivat
seitsemänsataa vangiksi. Sinä samana päivänä atenalaiset kulkivat
salmen poikki Euboiaan ja iskivät yhteen khalkidilaistenkin kanssa. Ja
voitettuaan heidätkin he jättivät neljätuhatta palstasiirtolaista
hippobotien tiluksille. Hippoboteiksi (s.o. ratsunpitäjiksi) sanottiin
varakkaita khalkidilaisia. Kaikki ne, jotka he näiden joukosta ottivat
vangiksi, he kahlehtivat ja pitivät vartioituina yhdessä vangittujen
boiotilaisten kanssa. Jonkun ajan kuluttua nämä vangitut kuitenkin
lunastivat itsensä maksamalla kukin puolestaan kaksi minaa. Mutta
heidän kahleensa, joihin he olivat olleet kytkettyinä, atenalaiset
ripustivat linnaan. Ja ne ovat säilyneet aina minun päiviini saakka ja
riippuvat siinä muurin seinässä, jonka meedialainen ylt'ympärinsä
tulella kärvensi, vastapäätä sitä temppelisalia, joka antaa
länteenpäin. Ja kymmenykset lunnaista he pyhittivät teettämällä niistä
vaskisen nelivaljakon. Se seisoo vasemmalla kädellä, heti kun käy
sisälle linnan esikartanoon. Ja siinä on tämä päällekirjoitus:

    "Boiotian sekä Khalkiin kansaa kamppaelussa
    poiat Atenan löi, sortelivat sotatöin,
    rautaisiin polokahleisiin heilt' uhman he kytki;
    kymmenyslahjana tään Pallas valjakon sai."

78. Ja nyt alkoi Atenan mahti kasvaa. Niinpä osoittautuu kaikkialla --
eikä vain jossakin kohden --, mikä arvokas asia tasavertaisuus on.
Sillä niin kauan kuin atenalaisia hallitsivat itsevaltiaat, eivät he
sota-alalla olleet ketään naapuriansa etevämpiä. Mutta päästyänsä
itsevaltiaista vapaiksi heistä tuli kaikista ensimäiset. Tämän osoittaa
se, että he ollessaan hallittuina tahallaan esiintyivät pelkureina,
valtiaan hyväksi kun toimivat; mutta vapauduttuaan kukin osoittautui
alttiiksi, koska omaksi hyväkseen toimi.

79. Näin oli asiain tila Atenassa. Mutta teebalaiset puolestaan
lähettivät tämän jälkeen sanan jumalalle, koska tahtoivat kostaa
atenalaisille. Pytia kuitenkin lausui, ettei heistä itsestään olisi
kostajiksi, vaan käski heidän esittää neuvostolle, että tulisi pyytää
apua "lähimmiltä". Kotiin tultuaan lähetit siis panivat toimeen
kansankokouksen, missä esittivät oraakelinkäskyn. Niin pian kuin
teebalaiset kuulivat heidän sanovan, että tuli pyytää apua
"lähimmiltä", virkkoivat he sen kuullessaan: "Eivätkö lähimpänä meitä
asu tanagralaiset, koroneialaiset ja thespialaiset? Ja nämähän aina
taistelevat meidän puolellamme ja auttavat meitä alttiisti sotaa
käymään. Miksi juuri heitä tarvitsisi pyytää? Eiköhän oraakeli pikemmin
tarkoittanut jotakin muuta?"

80. Heidän näin puhuessaan virkkoi joku, joka myöskin oli asian
kuullut: "Minä luulen käsittäväni, mitä oraakeli mielii meille sanoa.
Asopoksella kerrotaan olleen tyttäret Teeba ja Aigina. Koska siis nämä
ovat sisaruksia, luulen jumalan neuvoneen meitä pyytämään aiginalaisia
rupeamaan auttajiksemme." Ja koska ei mikään muu mielipide näyttänyt
sen paremmalta, niin he heti lähettivät sanan aiginalaisille ja
vetoamalla oraakelilauseeseen kutsuivat ja pyysivät heitä tulemaan
avukseen, he kun muka olivat heidän "lähimpänsä". Ja teebalaisille
avunpyytäjille aiginalaiset lupasivat lähettää heidän myötään aiakidit.

81. Mutta kun teebalaiset, luottaen aiakidien apuun, kävivät
atenalaisten kimppuun, tuottivat nämä heille ankaraa vauriota. Silloin
teebalaiset toistamiseen lähettivät aiginalaisille sanan ja antoivat
heille takaisin aiakidit, mutta pyysivät sijaan miehiä. Kun nyt
teebalaiset tekivät tämän pyynnön, alottivat suuresta varallisuudestaan
ylvästelevät aiginalaiset, muistellen vihollisuuttaan, joka heillä
vanhastaan oli atenalaisia kohtaan, näitä vastaan leppymättömän sodan.
Sillä sill'aikaa kuin atenalaiset parhaillaan ahdistelivat
boiotilaisia, purjehtivat he sotalaivoillaan Attikaan ja hävittivät
Faleronin ynnä useita muitakin rannikko-kuntia. Ja näin tehdessään he
suuresti vahingoittivat atenalaisia.

82. Aiginalaisten vanha, vielä kostamaton vihamielisyys atenalaisia
kohtaan oli saanut alkunsa seuraavasta tapauksesta. Maa ei kantanut
epidaurolaisille mitään hedelmiä. Tämän onnettomuuden tähden
epidaurolaiset siis kysyivät neuvoa Delfoin oraakelilta. Pytia käski
heidän pystyttää itselleen Damian ja Auxesian kuvapatsaat; sen jos
tekisivät, tulisi heidän käymään hyvin. Epidaurolaiset kysyivät nyt,
tuliko heidän tehdä kuvat vaskesta vai kivestä. Pytia kielsi heitä
käyttämästä kumpaakaan, vaan neuvoi tekemään ne istutetusta öljypuusta.
Epidaurolaiset pyysivät niinmuodoin, että atenalaiset antaisivat heidän
hakata maahan öljypuun, koska pitivät sikäläisiä öljypuita pyhimpinä;
kerrotaanpa niinkin, että siihen aikaan ei missään muualla maailmassa
ollutkaan öljypuita. Atenalaiset sanoivat sallivansa sen sillä ehdolla,
että epidaurolaiset joka vuosi toisivat uhreja kaupungin jumalattarelle
Athenelle sekä Erekhteukselle. Kun epidaurolaiset suostuivat tähän
ehtoon, saivat he, mitä pyysivät, ja tekivät näistä öljypuista
itselleen jumalankuvia sekä pystyttivät ne. Ja maa kantoi heille
hedelmiä, ja he täyttivät sopimuksensa atenalaisille.

83. Siihen aikaan tottelivat aiginalaiset vielä, niinkuin olivat sitä
ennenkin tehneet, epidaurolaisia, niinpä he muun muassa kulkivat
Epidaurokseen, aina kun heidän, keskinäisissä riitajutuissaan, täytyi
esiintyä joko kantajana tai vastaajana. Mutta sitten he alkoivat
rakentaa sotalaivoja ja luopuivat uhkamielin epidaurolaisista. Ja koska
aiginalaiset nyt olivat heidän vihollisiaan, niin he, meren valtijoina,
tuottivat heille vahinkoa. Niinpä he salaa ryöstivät mainitut Damian ja
Auxesian kuvat, toivat ne kotiinsa ja pystyttivät ne keskelle omaa
maataan, Oia nimiseen paikkaan, joka on noin kahdenkymmenen stadionin
päässä kaupungista. Ja pystytettyään ne tähän paikkaan he
suostuttelivat niitä uhreilla ja pilkkaavilla naiskuoroilla, jolloin
kummallekin jumaluudelle määrättiin kymmenen miestä kuoronjohtajiksi.
Kuorot eivät herjanneet ketään miespuolta, vaan ainoastaan oman maan
naisia. Samat pyhät menot olivat myös epidaurolaisilla, mutta heillä on
sitäpaitsi vielä salaisia menoja.

84. Kun nyt jumalankuvat olivat varastetut, eivät epidaurolaiset enää
täyttäneet sopimuksiaan atenalaisille. Silloin viimemainitut lähettivät
epidaurolaisille sanan ja nuhtelivat heitä. Mutta nämä osoittivat
pätevillä syillä, etteivät menetelleet väärin. Sillä koko sen ajan,
jolloin heillä oli kuvat maassaan, he näet olivat täyttäneet
sopimuksensa, mutta senjälkeen kuin ne oli heiltä riistetty, eivät he
enää olleet velvolliset tuomaan veroa, vaan käskivät heitä kiristämään
sitä niiltä, joilla kuvat oli, nimittäin aiginalaisilta. Tämän johdosta
lähettivät atenalaiset sanan Aiginaan ja vaativat pois kuvia. Vaan
aiginalaiset sanoivat, ettei heillä ollut mitään tekemistä atenalaisten
kanssa.

85. Nytpä atenalaiset kertovat, että tämän vaatimuksen jälkeen oli
kolmisoudussa kansalaisten joukosta lähtenyt muutamia valtion puolesta
lähetettyjä miehiä, jotka saapuivat Aiginaan. Siellä he koettivat
kiskoa jumalankuvat jalustoistaan irti, koska ne muka olivat heidän
omista puistaan, viedäkseen ne sitten kotiinsa. Vaan kun he eivät sillä
keinoin voineet saada kuvia valtaansa, heittivät he köysiä niiden
ympäri ja alkoivat vetää. Mutta heidän vetäessään jyrähti ukkonen, ja
ukkosen jälkeen tuli maanjäristys. Siitä joutuivat kolmisoudun miehet,
jotka vetivät, mielipuoliksi, ja siinä tilassa he tappoivat toinen
toisensa, kuten vihollisensa, kunnes kaikista vain yksi ainoa jäi
jälelle ja palasi yksinään Faleroniin.

86. Näin kertovat atenalaiset tapauksen. Aiginalaiset sitävastoin eivät
myönnä atenalaisten vain yhdellä laivalla saapuneen. Olisivathan he
huokeasti kyenneet torjumaan yhden laivan, jopa hiukan useampiakin,
vaikkakaan heillä itsellään ei olisi ollut laivoja. Vaan useilla
laivoilla atenalaiset purjehtivat heidän maatansa vastaan, ja siitä
syystä he väistyivät vihollista, antautumatta meritaisteluun. Mutta he
eivät saata tarkalleen ilmoittaa, väistyivätkö he siitä syystä, että
huomasivat olevansa heikompia merivoimaltaan, vai siksi, että tahtoivat
tehdä sen, minkä tekivätkin. Mutta koska nyt ei ketään asettunut
taisteluun atenalaisia vastaan, astuivat atenalaiset laivoista maihin
ja kääntyivät jumalankuvain puoleen. Vaan kun he eivät jaksaneet kiskoa
niitä jalustoista, kietoivat he vihdoin köysiä niitten ympäri ja
alkoivat vetää, kunnes molemmat kuvat vedettäessä tekivät samalla
tavoin. Ja tässä he kertovat semmoista, jota minä puolestani en saata
uskoa, mutta kenties joku muu. Kuvat olivat muka näet langenneet
polvilleen heidän eteensä ja jääneet siihen asentoon ainiaaksi. Niin
olivat -- aiginalaisten mukaan atenalaiset tehneet; itse taas olivat
aiginalaiset, saatuaan tietää, että atenalaiset aikoivat heitä vastaan
alottaa sotaretken, suostuttaneet argolaiset puolelleen. Niinpä kun
atenalaiset olivat astuneet maihin Aiginassa, olivat myös argolaiset
tulleet aiginalaisten avuksi, salaa kulkeneet Epidauroksesta salmen
poikki saareen, hyökänneet atenalaisten kimppuun, jotka eivät siitä
olleet saaneet mitään vihiä, ja katkaisseet heiltä paluun laivoille; ja
siinäpä samassa oli ukkonen jyrähtänyt ja maanjäristys käynyt.

87. Näin nyt kertovat argolaiset ja aiginalaiset. Ja myös atenalaiset
myöntävät, että vain yksi heistä pelastui takaisin Attikaan. Muuten
kertovat argolaiset itse tuhonneensa attikalaisen sotajoukon, jolloin
tuo yksi jäi henkiin, atenalaiset taas väittävät, että sen teki
jumaluus. He kertovat kuitenkin, ettei tämä yksikään saanut jäädä
eloon, vaan että hän sai tuhonsa seuraavalla tavalla. Atenaan päästyään
hän nimittäin ilmoitti onnettomuuden. Mutta kun siitä saivat tiedon
Aiginan-sotaan lähteneitten miesten vaimot, tarttuivat he joka puolelta
tuohon ihmiseen, pistivät häntä viittojensa solkineuloilla ja kyselivät
kukin järjestänsä, missä hänen miehensä oli.

88. Sillä lailla oli hän tuhoutunut. Mutta atenalaisten mielestä oli
naisten teko vielä kamalampi kuin itse onnettomuus. Vaan koska eivät
voineet millään muulla tavoin naisia rangaista, muuttivat he heidän
pukunsa ioonilaiseksi. Siihen asti olivat näet atenalaisten naiset
käyttäneet doorilaista pukua, joka on vallan korintolaisen näköinen.
Sen he siis vaihtoivat pellavamekkoon, jottei heidän tarvitsisi käyttää
solkia. Tosiasiassa kuitenkaan tämä puku alkujaan ei ole ioonilainen,
vaan kaarilainen, koskapa naisten koko vanha puku juuri oli sama kuin
se, jota nyt kutsumme doorilaiseksi. Mutta argolaiset ja aiginalaiset
ottivat kummatkin tämän johdosta käytäntöön semmoisen tavan, että
tekivät solkineulansa puolitoista vertaa siihenastista mittaa
pitemmiksi. Ja naiset vihkivät näiden jumalatarten pyhättöön varsinkin
solkia, mutta mitään attikalaista eivät he pyhättöön vie, ei mitään
muuta esinettä eikä saviastiaa, vaan kotimaisista astioista on heillä
siitä saakka ollut tapana siellä juoda.

89. Siitä asti nyt argolaisten ja aiginalaisten naiset riidan vuoksi
atenalaisten kanssa ovat vielä minunkin aikoihini saakka kantaneet
pitempiä solkineuloja kuin ennen. Mainitulla tavalla siis sai
atenalaisten vihollisuus aiginalaisia kohtaan alkunsa. Ja kun nyt
teebalaiset kutsuivat aiginalaisia avukseen, riensivät nämä
boiotilaisten avuksi muistellen, mitä jumalankuville oli tapahtunut.
Mutta kun aiginalaiset parhaillaan ryöstelivät Attikan rannikkoa, ja
atenalaiset juuri olivat lähdössä aiginalaisia vastaan, tuli näille
Delfoista ennuslause, että heidän tuli pysyä alallansa kolmekymmentä
vuotta aiginalaisten väärinteosta lukien, mutta ensimäisenäneljättä
vuotena säätää Aiakokselle pyhitetty alue. Vasta sitten tuli heidän
alottaa sota aiginalaisia vastaan ja silloin oli heidän aikeensa
menestyvä. Mutta jos he heti paikalla ryhtyisivät sotaan, tulisivat he
sillävälin paljon kärsimään ja paljon myös toimittamaan; lopuksi he
kuitenkin tulisivat kukistamaan aiginalaiset. Niin pian kun atenalaiset
olivat tämän viestin kuulleet, sääsivät he Aiakokselle sen
temppelialueen, joka nykyjään sijaitsee torilla. Mutta vaikka
kuulivatkin, että heidän tuli pysyä alallansa kolmekymmentä vuotta,
eivät he kestäneet odotusta, koska aiginalaisten puolelta olivat
kärsineet sietämätöntä kohtelua.

90. Mutta heidän valmistautuessaan kostamaan nousi heille este
lakedaimonilaisten puolelta. Saatuaan näet tietää sekä alkmaionidien
vehkeet Pytiaan nähden että Pytian menettelyn heitä itseään ja
peisistratideja vastaan pahastuivat lakedaimonilaiset kaksin verroin,
syystä että ensiksikin olivat karkoittaneet miehiä, jotka olivat heidän
kestiystäviään, näiden maasta, ja toiseksi, että ilmeisesti ei
osoitettu mitään kiitollisuutta atenalaisten puolelta, vaikka olivatkin
näin tehneet. Tämän lisäksi heitä vielä kiihoittivat oraakelilauseet,
jotka kertoivat, että he tulisivat atenalaisten puolelta kokemaan
paljon sietämätöntä. Niistä ei heillä aiemmin ollut mitään vihiä, mutta
nyt he saivat tietää ne Kleomeneelta, kun hän oli Spartaan kotiutunut.
Kleomenes oli näet Atenan linnasta saanut käsiinsä oraakelilauseet,
jotka ennen olivat olleet peisistratidien hallussa. Mutta joutuessaan
karkotetuiksi nämä jättivät ne pyhättöön, josta ne Kleomenes korjasi.

91. Kun silloin lakedaimonilaiset olivat saaneet käsiinsä
oraakelilauseet ja näkivät, kuinka atenalaisten mahti kasvoi ja kuinka
nämä eivät suinkaan olleet taipuvaisia heitä tottelemaan, niin he
ymmärsivät, että jos Attikan väestö tulisi vapaaksi, tulisi se heidän
kanssaan tasaväkiseksi, mutta jos se jäisi itsevaltiuden alaiseksi,
olisi se voimaton ja valmis tottelemaan. Kaikkia näitä asianhaaroja
silmällä pitäen he noudattivat luokseen Hippiaan, Peisistratoksen
pojan, Hellespontoksen rannalla sijaitsevasta Sigeionista. Ja kun
Hippias spartalaisten kutsusta oli tullut, ja nämä olivat noudattaneet
myös muiden liittolaisten luota sanansaattajia, lausuivat spartalaiset
heille näin: "Miehet, liittolaiset, me myönnämme, ettemme ole oikein
menetelleet. Kierojen ennuslauseitten yllyttäminä olemme isänmaastaan
karkoittaneet miehiä, jotka olivat mitä läheisimpiä kestiystäviämme ja
olivat ottaneet saattaakseen Atenan valtamme alle, ja sen tehtyämme
olemme kiittämättömälle rahvaalle uskoneet kaupungin. Mutta sittenkuin
se, meidän avullamme vapaaksi päästyään, oli kohonnut, alkoi se
röyhkeästi kohdella meitä ja kuningastamme sekä karkoitti meidät. Ja
nyt se pöyhkeydessään paisumistaan paisuu. Sitä ovatkin jo kovin
saaneet kokea heidän naapurinsa boiotilaiset ja khalkidilaiset, ja pian
kai moni muukin on huomaava hairahtaneensa. Ja koska me noin
tehdessämme erehdyimme, niin tahdomme nyt yhdessä teidän kanssanne
käydä sinne ja koettaa kostaa heille. Juuri siitä syystä näet olemme
noudattaneet luoksemme Hippiaan ja teidät kaupungeista, jotta yksissä
tuumin ja yhteisellä retkellä toisimme hänet Atenaan ja antaisimme
hänelle takaisin, mitä me juuri olemme häneltä riistäneet."

92. Näin he puhuivat, mutta liittolaisten enemmistö ei hyväksynyt
ehdoituksia. Vaan kun muut nyt pysyivät ääneti, puhui korintolainen
Sokles näin: "Totta tosiaan, silloin taivas joutuu maan alle, ja maa
tulee häilymään taivaan yläpuolella, ihmiset saavat asuinsijansa mereen
ja kalat ihmisten entiset asuinpaikat, kun te, oi lakedaimonilaiset,
kumoatte tasavaltoja ja valmistaudutte kaupunkeihin palauttamaan
itsevaltiuden, jota väärempää tai verisempää ei ihmiskunnassa ole
toista. Sillä jos nyt teistä näyttää edulliselta, että kaupungit ovat
itsevaltiaitten hallussa, niin asettakaa itse ensin itsellenne
itsevaltias ja koettakaa vasta sitten asettaa niitä muille. Mutta nyt,
vaikka itse ette ole itsevaltiaita kokeneet, ja mitä ankarimmin
valvotte, ettei semmoista Spartaan tulisi, käyttäydytte nurjasti
liittolaisia kohtaan. Jos sitä olisitte kokeneet, niinkuin me, olisi
teillä siitä esitettävänä parempia mielipiteitä kuin nyt."

Korintolaisilla oli näet tämmöinen valtiomuoto. Siellä oli
harvainvalta, ja kaupunkia hallitsivat bakkhiadit, jotka naittoivat
tyttärensä ja ottivat vaimonsa vain omasta keskuudestaan. Nytpä syntyi
Amfionille, joka oli näitä miehiä, ontuva tytär. Tämän nimi oli Labda.
Koska ei kukaan bakkhiadi tahtonut häntä naida, sai hänet Eetion,
Ekhekrateen poika, joka oli kotoisin Petran kunnasta, mutta esi-isiensä
kautta lapithi ja Kaineuksen jälkeläinen. Vaan hänelle ei tästä,
enempää kuin muustakaan vaimosta, syntynyt lapsia. Hän matkusti siis
Delfoihin tiedustelemaan, saisiko hän jälkeläisiä. Ja hänen astuessaan
pyhättöön puhuttelee häntä oitis Pytia näillä sanoin:

    "Ei sua, arvoisa Eetion, pidä arvossa kenkään.
    Labda on kantava; kohdustaan kivi vyöryvä kirpoo
    murskaten hallitsijat, tilin käyden kanssa Korinton."

Tämä Eetionin saama oraakelilause tuli jollain tavoin bakkhiadien
tietoon, jotka eivät olleet ymmärtäneet aiemmin tullutta, Korintosta
koskevaa ennuslausetta, joka tarkoitti samaa kuin Eetionin saama ja
kuului näin:

    "Kallion kotka on kantava, synnyttäin jalopeuran
    ankaran, raateliaan, monen polvet hervaisevaisen.
    Huomatkaa tämä, kansa Korinton, kaikk' asuvaiset
    Peirenen suloreunan ja kaupungin monikunnaan."

Tämä aikaisemmin bakkhiadeille annettu ennuslause oli jäänyt
selittämättömäksi. Mutta kun he nyt kuulivat Eetionille annetun
ennuslauseen, niin he heti käsittivät, että edellinenkin piti yhtä
Eetionin lauseen kanssa. Tämän käsitettyään he pysyivät alallaan, koska
tahtoivat tuhota sen lapsen, joka Eetionille oli syntyvä. Ja heti kun
vaimo oli synnyttänyt, lähettivät he joukostaan kymmenen miestä siihen
kuntaan, missä Eetion asui, surmaamaan lapsukaisen. Saavuttuaan Petraan
ja tultuaan Eetionin taloon he pyysivät lasta. Ja Labda, joka ei
ensinkään tiennyt, minkä vuoksi he olivat saapuneet, ja luuli heidän
ystävyydestä hänen isäänsä kohtaan pyytävän lasta, toi ja ojensi tämän
eräälle heistä. Nytpä he tullessaan olivat päättäneet niin, että se
heistä, joka ensin ottaisi lapsen, murskaisi sen maata vasten. Mutta
kun siis Labda toi lapsen esille ja antoi sen pyytäjälle, niin lapsi
jostakin jumalallisesta vaikutuksesta hymyili tälle miehelle, joka sen
otti vastaan. Tämän nähdessään ei hän raskinut lasta surmata, vaan
antoi sen säälistä toiselle, ja tämä taas kolmannelle. Sillä tavoin se
siirtyen toiselta toiselle kulki kautta kaikkien kymmenen sylin, kun ei
kukaan tahtonut sitä tuhota. He antoivat niinmuodoin lapsen takaisin
äidille ja läksivät ulos. Mutta ovella seistessään he alkoivat soimata
ja syytellä toinen toistansa ja varsinkin sitä, joka ensimäisenä oli
ottanut vastaan lapsen, koska hän ei ollut tehnyt, niinkuin oli
sovittu. Ja vihdoin he hetkisen kuluttua päättivät mennä kaikki
uudestaan sisälle yksissä neuvoin suorittaakseen surmatyön.

Mutta oli niin säädetty, että Eetionin kannasta oli versova turma
Korintokselle. Labda oli näet kuullut kaiken tämän seisoen oven takana.
Ja koska hän pelkäsi, että he alkaisivat katua ja, toistamiseen
saatuaan käsiinsä lapsen, tappaisivat sen, niin hän vei ja kätki sen
mielestään parhaimpaan piilopaikkaan, erääseen laatikkoon; hän ymmärsi
nimittäin, että jos he palaisivat ja saapuisivat etsimään, he
tutkisivat kaikkia läpikotaisin. Ja niinpä kävikin. He tulivat, mutta
kun heidän etsiessään ei mitään löytynyt, katsoivat he parhaaksi lähteä
tiehensä ja sanoa lähettäjille täyttäneensä kaikki heidän määräyksensä.

Niinpä he läksivät pois ja kertoivat sillä tavoin. Mutta Eetionin poika
kasvoi sittemmin ja koska hän laatikon avulla oli tästä vaarasta
pelastunut, annettiin hänelle sen mukaan nimeksi Kypselos [laatikko on
kreikaksi "kypsele"]. Mieheksi vartuttuaan Kypselos kysyi neuvoa
Delfoin oraakelilta ja sai sieltä kaksimielisen vastauksen, johon
luottaen hän kävi Korintoksen kimppuun ja otti sen haltuunsa. Tämä
oraakelilause kuului näin:

    "Miekkonen mies, joka luokseni käy, juurt' Eetionin
    Kypselos, kuulun Korinton valtias, miekkonen itse,
    miekkoset lapset myös, mut lastenlapsensa eivät."

"Näin kuului oraakelilause. Mutta itsevaltiaaksi päästyään esiintyi
Kypselos tällä tavoin. Monta korintolaista hän ajoi maanpakoon, monelta
hän riisti omaisuuden ja vielä useammalta hengen. Ja hänen hallittuaan
kolmekymmentä vuotta onnellisesti päiviensä päähän saakka seurasi häntä
hallituksessa hänen poikansa Periandros. Aluksi Periandros oli
lempeämpi isäänsä, mutta siitä pitäen kun hän lähettien välityksellä
oli joutunut tekemisiin Miletoksen itsevaltiaan Thrasybuloksen kanssa,
tuli hän vielä Kypselostakin verenhimoisemmaksi. Hän lähetti näet
Thrasybuloksen luo airuen kysymään, millä tavoin hän turvallisimmin
järjestäisi hallituksen ja parhaiten kaupunkiaan hoitaisi. Thrasybulos
silloin vei Periandroksen luota tulleen sanantuojan kaupungin
ulkopuolelle ja astui viljavainioon; ja laihon läpi kulkiessaan hän
samalla uudestaan kyseli ja tutkiskeli kuuluttajalta syytä hänen
tuloonsa Korintoksesta. Ja aina milloin hän huomasi jonkun muista
ylenevän tähkäpään, niin hän liisti sen poikki; ja niin tehdessään hän
viskasi ne pois, kunnes hän tuolla tavalla oli tärvellyt kauniimman ja
rehevimmän osan laihoa. Mutta kuljettuaan vainion läpi laski hän airuen
luotaan, sanaakaan sitä ennen lausumatta. Vaan kun airut oli palannut
Korintokseen, oli Periandros halukas saamaan tietää, minkä neuvon hän
oli saanut. Airut virkkoi, ettei Thrasybulos ollut hänelle mitään
neuvonut ja lisäsi ihmettelevänsä, että Periandros oli hänet lähettänyt
semmoisen miehen tykö, joka oli mielenhäiriössä ja vahingoitti omaa
tavaraansa; ja samalla hän kertoi, mitä oli nähnyt Thrasybuloksen
tekevän."

"Mutta Periandros älysi asianlaidan ja käsitti, että Thrasybulos oli
neuvonut häntä surmaamaan muita ylemmäksi kohoavat kaupunkilaiset.
Siksi hän tekikin kaikkea mahdollista pahaa kansalaisilleen. Sillä
kaikki, jotka Kypselos oli jättänyt tappamatta ja karkoittamatta,
Periandros raivasi järjestänsä pois. Niinpä hän yhtenä päivänä riisutti
vaatteet kaikilta korintolaisten naisilta oman vaimonsa Melissan
vuoksi. Hän oli näet lähettänyt sanansaattajia siihen vainajain
ennuspyhättöön, joka sijaitsee thesprotien maassa Akheron-joen
varrella, kysymään, mihin erään vieraan hänelle uskoma tavara oli
joutunut. Mutta kun Melissa tällöin oli ilmestynyt, oli hän
kieltäytynyt osoittamasta ja ilmaisemasta, missä uskottu tavara oli
kätkettynä. Hänen oli näet vilu ja hän oli alaston. Sillä niistä
vaatekappaleista, jotka Periandros hänen myötänsä oli haudannut, ei
hänellä ollut mitään hyötyä, koska niitä ei oltu poltettu. Ja
todistuksena siitä, että hän, Melissa, puhui totta, oli se, että
Periandros oli pistänyt leivät kylmään uuniin. Kun tämä vastaus oli
tuotu Periandrokselle -- merkki oli nimittäin luotettava, koska hän oli
yhtynyt Melissaan, kun tämä jo oli kuollut --, käski hän oitis
kuuluttaa, että kaikki korintolaisten naiset kokoutuisivat Heran
temppeliin. He menivät siis sinne, mitä kauniimmin koristeltuina kuten
juhlaan ainakin. Mutta Periandros oli salaa asettanut sinne
henkivartijoita, joiden avulla hän riisutti heiltä kaikilta vaatteet,
eroituksetta vapailta ja palvelijattarilta. Sitten hän antoi viedä
kaikki vaatteet kuoppaan, missä hän, Melissaa avukseen huutaen, poltti
ne. Hänen tehtyään tämän ja toistamiseen lähetettyään sanan
ennuspaikkaan, ilmaisi Melissan haamu, mihin hän oli pannut vieraan
uskoman esineen. Semmoinen, oi lakedaimonilaiset, on itsevaltius ja
semmoisia tekoja se aikaansaa. Mutta meidät korintolaiset valtasi suuri
ihmettely jo heti silloin, kun saimme tietää teidän lähettävän
noutamaan Hippiasta, ja nyt olemme vieläkin enemmän ihmetelleet, kun
olette näin puhuneet. Ja Hellaan jumalien nimessä me vannotamme teitä,
ettette asettaisi itsevaltiaita kaupunkeihin. Mutta jollette herkeä,
vaan koetatte vastoin oikeutta tuoda takaisin Hippiasta, niin tietäkää,
että korintolaiset eivät tule tekoanne hyväksymään."

93. Näin puhui Korintoksesta saapunut lähettiläs Sokles. Mutta avukseen
huutamalla samoja jumalia, kuin hänkin, Hippias vastasi, että
korintolaiset kyllä tulisivat kaikista enimmin peisistratideja
kaipaamaan, jahka ne päivät olivat käsissä, jolloin heidän oli
joutuminen atenalaisten sorrettaviksi. Näillä sanoin Hippias vastasi,
hän kun tarkemmin kuin kukaan muu tunsi oraakelilauseet. Sillä välin
olivat muut liittolaiset pysyneet ääneti. Mutta kun he kuulivat Sokleen
puhuvan rohkeamielisesti, ratkesi kukin heistä puhumaan ja yhtyi
korintolaisen mielipiteeseen; ja he vannottivat lakedaimonilaisia,
etteivät panisi toimeen valtiollisia mullistuksia missään Hellaan
kaupungissa.

94. Siten se yritys raukesi. Hippiaan jouduttua sieltä poisajetuksi,
tarjosi makedonilaisten kuningas Amyntas hänelle Anthemus-kaupunkia ja
tessalialaiset Iolkosta. Mutta hän ei ottanut kumpaakaan näistä, vaan
vetäytyi jälleen Sigeioniin, jonka Peisistratos kahakassa oli voittanut
mytileneläisiltä ja sen vallattuaan asettanut sinne itsevaltiaaksi
äpäräpoikansa Hegesistratoksen, joka oli syntynyt argolaisesta
naisesta. Hän ei kuitenkaan saanut taistelutta pitää, mitä hän oli
Peisistratokselta saanut. Sillä pitkän aikaa sotivat Akhilleionin ja
Sigeionin kaupungeista mytileneläiset ja atenalaiset keskenään. Ensin
mainitut vaativat takaisin maata, atenalaiset taas eivät siihen
myöntyneet, vaan osoittivat pätevillä syillä, että heillä ja niillä
muilla helleeneillä, jotka yhdessä Menelaoksen kanssa olivat lähteneet
kostamaan Helenan ryöstön, oli aivan yhtä paljon oikeutta Ilionin
alueeseen, kuin konsanaan aioleilla.

95. Heidän sotiessaan sattui taisteluissa kaikenmoisia kohtauksia,
niinpä muun muassa Alkaios runoilija muutamassa ottelussa, missä
atenalaiset voittivat, pakeni ja pelastui tosin itse, mutta kadotti
aseensa, jotka atenalaiset saivat haltuunsa ja ripustivat Athenen
pyhättöön Sigeionissa. Tästä sepitti Alkaios runon, jonka hän lähetti
Mytileneen, kertoen siinä tapaturmastaan Melanippos nimiselle
ystävälleen. Mutta mytileneläiset ja atenalaiset sovitti keskenään
Periandros, Kypseloksen poika. Tämän ratkaistavaksi näet he olivat
uskoneet asiansa. Ja hän sovitti heidät niin, että kumpienkin piti
saada pitää, mitä heillä oli.

96. Siten joutui Sigeion atenalaisten valtaan. Mutta saavuttuaan
Lakedaimonista Aasiaan Hippias pani liikkeelle kaikkensa parjatakseen
atenalaisia Artafreneen edessä ja teki, mitä voi, jotta Atena joutuisi
hänen oman ja Dareioksen vallan alle. Näin Hippias puuhasi. Saatuaan
siitä tiedon atenalaiset taas lähettivät sanansaattajia Sardeeseen ja
kielsivät persialaisia kuuntelemasta atenalaisia maanpakolaisia. Mutta
Artafrenes käski heidän, jos tahtoivat ehoina säilyä, jälleen ottaa
vastaan Hippiaan. Vaan atenalaisetpa eivät suostuneet moisiin
esityksiin. Ja ne hyljätessään he tiesivät asettuneensa persialaisten
ilmi vihollisiksi.

97. Juuri siihen aikaan, jolloin he näin ajattelivat ja
riitaantuivat persialaisten kanssa, saapui miletolainen Aristagoras,
lakedaimonilaisen Kleomeneen karkoittamana Spartasta Atenaan. Tämä
kaupunki näet oli mahtavampi kaikkia muita. Astuttuaan kansankokoukseen
Aristagoras puhui samaa, mitä hän oli puhunut Spartassa Aasian
rikkauksista ja persialaisten sotatavasta, ja mainitsi, kuinka
persialaiset eivät käyttäneet kilpeä eivätkä keihästä, ja kuinka helppo
oli kukistaa heidät. Näin hän kertoi ja lisäksi, että miletolaiset
olivat atenalaisten siirtolaisia, jonka vuoksi oli kohtuullista,
että nämä, ollessaan niin mahtavia, heitä suojelivat. Ja hän
lupaili jos mitä, kunnes sai heidät taivutetuiksi. Näyttääpä näet
olevan huokeampi pettää useita kuin yhtä, koska hän ei kyennyt
pettämään lakedaimonilaista Kleomenesta yksinään, mutta teki sen
kolmellekymmenelle tuhannelle atenalaiselle. Niinpä atenalaiset
taipuivat tuumaan ja päättivät äänestettyään lähettää ioonilaisten
avuksi kaksikymmentä laivaa, joiden päälliköksi he nimittivät
kaupunkilaisten kesken erittäin suurta arvoa nauttivan miehen nimeltä
Melanthios. Näistä laivoista johtui sitten onnettomuuksia sekä
helleeneille että barbareille.

98. Mutta Aristagoras purjehti edeltä ja saapui Miletokseen. Ja siellä
hän keksi tuuman, josta ioonilaisille ei ollut koituva mitään hyötyä,
-- eikä hän tässä tarkoituksessa sitä tehnyt, vaan suututtaakseen
Dareios kuningasta. Hän lähetti nimittäin miehen Fryygiaan, paionien
luo, jotka Megabazos oli tehnyt orjiksi ja vienyt pois Strymon-joen
varsilta; nyt he itsekseen asuivat eräässä paikassa Fryygiassa, missä
heillä oli oma kylänsä. Paionien luo saavuttuaan tämä mies virkkoi
näin: "Paionilaiset miehet, minut lähetti Miletoksen itsevaltias
Aristagoras esittämään teille pelastuskeinon, jos nimittäin tahdotte
totella neuvoani. Nyt on näet koko Ioonia luopunut kuninkaasta, ja
teillä on tilaisuus pelastua omaan maahanne. Mereen saakka täytyy
teidän itse pitää matkastanne huolta, mutta siitä perin me kyllä aiomme
sen tehdä." Tämän kuultuaan paionit tervehtivät ehdotusta ilolla,
ottivat myötänsä lapsensa ja vaimonsa ja läksivät karkuun meren
rannalle; muutamat heistä kuitenkin olivat peloissaan ja jäivät
paikoilleen. Meren rannalle saavuttuaan paionit kulkivat salmen poikki
Khiokseen. Ja heidän jo Khiokseen päästyään tuli lukuisa persialainen
ratsujoukko, ajaen kintereillä paioneja takaa. Kun he eivät siis näitä
saavuttaneet, niin he lähettivät Khiokseen paioneille käskyn palata
takaisin. Mutta paionit eivät suostuneet vaatimukseen, vaan Khioksesta
veivät heidät khiolaiset Lesbokseen, lesbolaiset taas toimittivat
heidät Doriskokseen, ja sieltä he jalan matkaten saapuivat Paioniaan.

99. Sillävälin saapuivat atenalaiset kahdellakymmenellä laivalla ja
tuoden matkassaan viisi eretrialaisten kolmisoutua, jotka eivät
atenalaisten vuoksi ottaneet osaa sotaretkeen, vaan miletolaisten
itsensä vuoksi. Ja siinä he maksoivat vanhan velkansa. Miletolaiset
olivat näet aikaisemmin auttaneet eretrialaisia sodassa khalkidilaisia
vastaan, silloin kun samolaiset tulivat khalkidilaisten avuksi
eretrialaisia ja miletolaisia vastaan. Sittenkuin nyt nämä olivat
saapuneet, ja muutkin liittolaiset jo olivat koolla, pani Aristagoras
toimeen sotaretken Sardeeseen. Itse hän ei kuitenkaan sotaretkelle
lähtenyt, vaan jäi Miletokseen, mutta määräsi miletolaisten päälliköksi
muita, nimittäin Kharopinos veljensä ja erään toisen, Hermofantos
nimisen kaupunkilaisen.

100. Tällä laivastolla saavuttuaan Efesokseen ioonilaiset jättivät
aluksensa Efesoksen alueella olevaan Koresokseen, mutta läksivät itse
efesolaisten opastamina lukuisalla sotavoimalla sisämaahan. He
matkasivat pitkin Kaystrios-joen vartta, astuivat sitten Tmolos-vuoren
yli ja saapuivat Sardeeseen. Ja kun ei kukaan heille tehnyt
vastarintaa, niin he valloittivat Sardeen kokonaan, lukuunottamatta
linnaa. Mutta linnaa suojeli Artafrenes itse, jolla oli melkoinen
miesvoima.

101. Mutta seuraava seikka esti heitä ryöstämästä kaupunkia, sittenkuin
olivat sen vallanneet. Sardeessa olivat useimmat rakennukset kaisloista
tehdyt, ja kaikissa niissäkin, jotka olivat tiilestä, oli kaislakatto.
Yhden näistä sytytti muuan sotamies tuleen, ja heti levisi tuli kautta
koko kaupungin, kulkien talosta taloon. Siinä nyt kaupungin palaessa
lyydialaiset ja kaikki kaupungissa olevat persialaiset joka puolelta
joutuivat saarroksiin, kun tuli levisi ylt'ympärinsä, eikä heidän ollut
mahdollista päästä kaupungista ulos. Niinpä he juoksivat kokoon torille
ja Paktolos-joelle, joka kuljettaen kultahiekkaa Tmoloksesta virtaa
torin halki ja sitten yhtyy Hermos-jokeen, joka taas laskee mereen.
Tämän Paktolos-joen varrelle ja torille kerääntyivät lyydialaiset ja
persialaiset joukottain ja olivat siellä pakoitetut puolustautumaan.
Mutta nähdessään muutamien vihollisista puolustautuvan, toisten
lukuisassa joukossa rientävän päin, säikähtyivät valloittajat ja
vetäytyivät niinsanotulle Tmolos-vuorelle; ja sieltä he yön tullen
läksivät tiehensä laivoille.

102. Ja Sardes paloi poroksi ja siinä myös kotimaisen Kybele
jumalattaren pyhättö. Tähän vedoten sytyttivät persialaiset myöhemmin
kostoksi helleenien pyhätöt tuleen. Saatuaan tapahtumasta tiedon
ne persialaiset, jotka tällä puolen Halys-jokea hallitsivat
maaherrakuntia, kokoontuivat ja riensivät lyydialaisten avuksi. Mutta
osuikin niin, että he eivät enää tavanneet ioonilaisia Sardeesta; he
siis seurasivat näiden jälkiä ja yllättivät heidät Efesoksessa.
Ioonilaiset kyllä asettuivat vastarintaan, mutta käsikähmässä he
kärsivät suuren tappion. Ja paitsi useita muita kreikkalaisten
mainioita miehiä, persialaiset surmasivat myös eretrialaisten päällikön
Eualkideen, joka oli saanut voitonseppeleitä kilpailuissa ja jota
keolainen Simonides paljon oli ylistänyt. Mutta ne heistä, jotka
pääsivät taistelusta pakoon, hajaantuivat sinne tänne kaupunkeihinsa.

103. Näin he silloin kamppailivat. Vaan sittemmin atenalaiset kokonaan
hylkäsivät ioonilaiset eivätkä enää sanoneet tulevansa näille avuksi,
kun Aristagoras lähettien kautta hartaasti heitä kutsui. Mutta vaikka
ioonilaiset olivatkin menettäneet atenalaisten liittouden,
varustautuivat he yhtäkaikki sotaan kuningasta vastaan, koska he jo
olivat niin paljon Dareiosta vihoittaneet. He purjehtivat
Hellespontokseen, panivat valtansa alle Byzantionin ynnä kaikki muut
sikäläiset kaupungit ja purjehdittuaan jälleen Hellespontoksesta
ulos he saattoivat puolellensa enimmän osan Kaariata. Niinpä
Kaunos-kaupunkikin, joka aiemmin ei tahtonut olla heidän kanssaan
liitossa, yhtyi nyt heihin.

104. Ja kaikki kyprolaiset liittyivät vapaaehtoisesti heihin, paitsi
amathusilaiset. Nämäkin luopuivat meedialaisista, ja se tapahtui näin.
Oli muuan Onesilos, salaminiläisten kuninkaan Gorgoksen nuorempi veli,
Khersiin poika, Siromoksen pojanpoika ja Euelthonin pojanpojanpoika.
Tämä mies oli jo monasti ennenkin kehoitellut Gorgosta luopumaan
kuninkaasta, mutta kun hän nyt kuuli ioonilaistenkin luopuneen, niin
hän varsin kiihoittamalla kiihoitti häntä siihen. Mutta kun Onesilos ei
saanut Gorgosta taivutetuksi, käytti hän kerran tilaisuutta, kun veli
oli poistunut Salamiin kaupungista, ja sulki puoluelaistensa avulla
hänet porttien ulkopuolelle. Kaupunkinsa menetettyään Gorgos pakeni
Meediaan, mutta Onesilos hallitsi Salamista ja kehoitti kaikkia
kyprolaisia luopumaan yhdessä hänen kanssaan. Ja muut hän saikin
taivutetuiksi, mutta Amathus-kaupungin asukkaat, jotka eivät tahtoneet
häntä totella, hän saartoi ja alkoi piirittää heitä.

105. Niinpä Onesilos piiritti Amathus-kaupunkia. Mutta niin pian kun
Dareios kuninkaalle oli ilmoitettu, että atenalaiset ja ioonilaiset
olivat vallanneet ja polttaneet Sardeen, ja että tämän kapinahankkeen
oli punonut miletolainen Aristagoras, niin kerrotaan, ettei hän aluksi
ollenkaan välittänyt ioonilaisista, hän kun hyvin tiesi, että he
luopumisestaan kyllä saisivat palkkansa. Mutta hän kysyi, keitä
atenalaiset olivat, ja saatuaan sen tietää hän pyysi jousta. Otettuaan
jousen asetti hän siihen nuolen ja lennätti sen kohti taivasta. Ja
ampuessaan ilmaan hän virkkoi: "Oi Zeus, suo minun kostaa
atenalaisille!" Sen sanottuaan hän käski yhtä palvelijoistaan, aina kun
ateria oli valmiina, kolmasti lausumaan: "Valtias, muista atenalaisia!"

106. Käskettyään tämän hän kutsutti eteensä miletolaisen Histiaioksen
ja lausui: "Olen saanut tietää, Histiaios, että sinun viransijaisesi,
jolle olet uskonut Miletoksen, on ryhtynyt vehkeilemään minua vastaan.
Hän on näet toiselta mantereelta tuottanut luokseen miehiä, yllyttänyt
ioonilaisia, jotka minä kyllä aion rangaista heidän teostaan,
seuraamaan heidän mukanaan ja sitten riistänyt minulta Sardeen. Onko
nyt tämä siis sinusta kaunista? Ja kuinka sellaista on voinut tapahtua
ilman sinun neuvonpiteitäsi? Varo vain, ettet vielä saa syyttää
itseäsi!" Siihen virkkoi Histiaios: "Kuningas, millaisen sanan
lausuitkaan! Minäkö olisin keksinyt hankkeen, josta voisi koitua
sinulle jotakin ikävää, oli se sitten suurta tai pientä? Mitä
tavoitellen ja minkä puutteessa minä sen tekisin? Minä, jolla on
tarjona kaikki, mitä sinullakin on, ja jonka sinä olet katsonut kyllin
arvokkaaksi kuulemaan kaikkia päätöksiäsi. Vaan jos viranhaltijani
todella toimittaa jotakin semmoista, kuin olet maininnut, niin tiedä,
että hän on tehnyt sen omalla uhallaan. Mutta minä en ollenkaan saata
uskoa todeksi, että miletolaiset ja minun viranhaltijani vehkeilisivät
sinun valtaasi vastaan. Vaan jos he todella tekevät jotakin semmoista,
ja sinä, oi kuningas, olet kuullut totuuden, niin katso nyt, kuinka
pahoin teit muuttaessasi minut tänne meren luota. Ioonilaiset ovat
kaiketi tehneet sen, mitä heidän kauan aikaa on tehnyt mieli, koska
minä olin joutunut pois heidän näkyvistään. Sillä jos minä olisin ollut
Iooniassa, ei olisi yksikään kaupunki liikahtanut. Anna nyt siis minun
mitä pikimmin matkustaa Iooniaan sovittamaan kaikki sikäläiset asiat
entiselleen ja saattamaan käsiisi tuo Miletoksen haltija, joka nämä
vehkeet on pannut toimeen. Ja minä vannon kautta kuninkaallisten
jumalien, että kun olen toimittanut nämä asiat mieltäsi myöten, en ole
riisuva yltäni sitä ihotakkia, joka minulla on päälläni astuessani
Ioonian maahan, ennenkuin olen tekevä suuren Sardo-saaren
veronalaiseksesi."

107. Näin puhui Histiaios petollisella mielellä. Ja Dareios suostuikin
hänen sanoihinsa ja lähetti hänet menemään, käskien häntä saapumaan
luoksensa Susaan, lupauksensa täytettyään.

108. Sillävälin kun sanoma Sardeen kohtalosta saapui kuninkaalle, ja
Dareios teki joutsellaan ylläkerrotulla tavalla sekä rupesi puheisiin
Histiaioksen kanssa, ja Histiaios Dareioksen lähettämänä matkusti
merenrannalle -- sillävälin kun kaikki tämä tapahtui, sattui seuraava
seikka. Salaminilaisen Onesiloksen piirittäessä Amathusia, ilmoitettiin
hänelle, että muuan Artybios niminen persialainen, joka laivoissaan
kuljetti suurta persialaista sotajoukkoa, oli odotettavissa Kyprokseen.
Saatuaan tästä tiedon lähetti Onesilos kuuluttajia Iooniaan kutsumaan
ioonilaisia avukseen. Ja sen pitemmältä arvelematta ioonilaiset tulivat
lukuisalla sotajoukolla. Niinpä ioonilaiset saapuivat Kyprokseen, ja
persialaiset kulkivat laivoillaan Kilikiasta saareen ja menivät sitten
jalkaisin Salamista vastaan. Foinikialaiset taas purjehtivat
laivoillaan sen niemenkärjen ympäri, jota nimitetään "Kyproksen
avaimiksi".

109. Kun tämä oli näin tapahtunut, kutsuivat Kyproksen itsevaltiaat
kokoon ioonilaisten päälliköt ja virkkoivat heille: "Ioonian miehet, me
kyprolaiset annamme teidän valita, kumpiako vastaan tahdotte hyökätä,
persialaisiako vai foinikialaisia. Sillä jos te tahdotte maalla asettua
taistelujärjestykseen mittelemään voimianne persialaisten kanssa, olisi
teidän nyt aika astua laivoista ja asettua rintamaan maalla, meidän
taas astua teidän laivoihinne otellaksemme foinikialaisten kanssa.
Mutta jos te mieluummin tahdotte taistella foinikialaisten kanssa,
täytyy teidän, kumman tahansa näistä valitsettekin, tehdä niin, että
mikäli teistä riippuu, Ioonia ja Kypros tulevat vapaiksi." Siihen
virkkoivat ioonilaiset: "Meidät lähetti ioonilaisten liittoneuvosto
matkaan vartioidaksemme merta, mutta ei luovuttaaksemme kyprolaisille
laivoja ja itse hyökätäksemme maalla persialaisia vastaan. Niinpä me
aiomme kunnostaa itseämme siinä paikassa, mihin meidät on asetettu.
Teidän taas tulee, muistaen mitä orjina ollessanne olette meedialaisten
puolelta kärsineet, esiintyä kunnon miehinä."

110. Näillä sanoin vastasivat ioonilaiset. Kun sittemmin persialaiset
tulivat salaminilaisten kentälle, järjestivät kyprolaisten kuninkaat
muut kyprolaiset muita sotamiehiä vastaan, mutta asettivat
salaminilaisten ja soloilaisten valiomiehistön persialaisia vastaan. Ja
persialaisten ylipäällikköä Artybiosta vastaan asettui vapaaehtoisesti
Onesilos.

111. Artybios ratsasti hevosella, jota oli opetettu raskasaseisen
edessä nousemaan pystyyn takajaloilleen. Nytpä oli Onesiloksella
aseenkantaja, syntyperältään kaarilainen, erittäin sotakuntoinen ja
muuten lujaluontoinen mies. Saatuaan siis tietää Artybioksen hevosesta
Onesilos virkkoi aseenkantajalleen: "Kuulen, että Artybioksen hevonen
nousee pystyyn ja etujaloillaan sekä suullaan tekee lopun jokaisesta,
jota vastaan se karkaa. Mieti nyt siis ja lausu sitten kohta, kumpaako
tahdot pitää silmällä ja iskeä, hevostako vai Artybiosta itseänsä?"
Tähän virkkoi hänen palvelijansa: "Oi kuningas, olen valmis tekemään
kumpaisenkin tai jommankumman, ja ylimalkaan, mitä sinä vain määräät.
Tahdon kuitenkin ilmaista sinulle, mikä sinun asemallesi on
edullisinta. Minun mielestäni kuninkaan ja ylipäällikön tulee käydä
kuninkaan ja ylipäällikön kimppuun. Sillä jos surmaat ylipäällikön,
koituu sinulle siitä suuri kunnia, ja toisekseen, jos hän sinut, mikä
älköön tapahtuko, on onnettomuus puolta vähempi, jos vertaisensa
kädestä kuolee. Meidän, palvelijoiden, taas tulee hyökätä muita
palvelijoita ja myös hevosta vastaan. Äläkä sinä yhtään pelkää tämän
temppuja. Sillä minä lupaan sinulle, ettei se tästä puolen enää nouse
ketään miestä vastaan."

112. Näin hän virkkoi, ja kohta joutuivat sotajoukot käsikähmään sekä
maalla että merellä. Laivoilla esiintyivät sinä päivänä ioonilaiset
erinomaisesti ja saivat voiton foinikialaisista, ja yli muiden
kunnostivat itseään etenkin samolaiset. Maalla taas ryntäsivät
sotajoukot toisiansa vastaan, iskivät yhteen ja taistelivat. Mutta
molempien ylipäälliköiden kävi näin. Kun hevosen selässä istuva
Artybios hyökkäsi Onesilosta kohti, iski Onesilos, niinkuin oli
aseenkantajansa kanssa sopinut, itse hyökkäävätä Artybiosta. Mutta
silloin kun hevonen löi etujalkansa Onesiloksen kilpeen, iski
kaarilainen sirpillään ja leikkasi hevoselta etujalat poikki.

113. Siten persialaisten ylipäällikkö Artybios sortui yhdessä hevosensa
kanssa siihen paikkaan. Mutta muiden vielä parhaillaan taistellessa
petti heidät Stesenor, joka oli Kurionin itsevaltias ja jolla oli
ympärillään melkoinen miesvoima. Näiden kurionilaisten sanotaan olevan
argolaisten siirtolaisia. Kun nyt kurionilaiset olivat pettäneet,
tekivät myös salaminilaisten sotavaunut samalla tavoin kuin
kurionilaiset. Tämän johdosta pääsivät persialaiset voitolle
kyprolaisista. Niinpä koko sotajoukko kääntyi pakosalle, ja siinä
kaatuivat useiden muiden muassa myöskin Onesilos, Khersiin poika, joka
juuri oli aikaansaanut kyprolaisten luopumisen, sekä Soloi-kaupungin
kuningas Aristokypros, Filokyproksen poika, saman Filokyproksen, jonka
luo atenalainen Solon saapui Kyprokseen ja jota hän runoelmissaan
kiitti kaikista itsevaltiaista enimmin.

114. Ja koska Onesilos oli piirittänyt Amathus-kaupungin asukkaita,
leikkasivat nämä pois hänen päänsä ja ripustivat sen kaupungin portin
yläpuolelle. Kun nyt pää siinä riippui ja jo oli tullut ontoksi,
pujahti sen sisälle mehiläisparvi, joka täytti sen vahakakuilla. Kun
amathusilaiset tämän tapauksen johdosta kysyivät neuvoa oraakelilta,
vastattiin heille, että heidän tuli ottaa alas ja haudata pää ja joka
vuosi uhrata Onesilokselle kuten puolijumalalle ainakin; jos nimittäin
niin tekisivät, olisi heidän käyvä hyvin.

115. Amathusilaiset tekivätkin sen ja tekevät niin yhä vielä minun
aikoihini saakka. Mutta kun ne ioonilaiset, jotka Kyproksessa
suoritettuaan meritaistelun saivat tietää Onesiloksen joutuneen
perikatoon ja kaikkia Kyproksen kaupunkeja piiritettävän, paitsi
Salamista, jonka salaminilaiset olivat luovuttaneet entiselle, Gorgos
nimiselle kuninkaalle, niin he heti paikalla purjehtivat matkoihinsa
Iooniaan. Ja Kyproksessa olevista kaupungeista kesti kauimman ajan
piiritystä Soloi, jonka persialaiset, kaivamalla ylt'ympäri puhki
muurien perustan, viidentenä kuukautena valloittivat.

116. Vain vuoden ajan vapaina oltuaan kyprolaiset toistamiseen
joutuivat orjuuteen. Mutta Daurises, joka oli nainut Dareioksen
tyttären, ja Hymaies sekä Otanes, jotka nekin olivat naineet Dareioksen
tyttäret, ajoivat takaa Sardesta vastaan lähteneitä ioonilaisia ja
tunkivat heidät takaisin laivoihin. Ja lyötyään heidät taistelussa he
jakoivat keskenään kaupungit ja hävittivät ne.

117. Mutta Daurises, joka oli kääntynyt Hellespontoksen rannalla
sijaitsevia kaupunkeja vastaan, valloitti Dardanoksen ja valloitti myös
Abydoksen, Perkoten, Lampsakoksen ja Paisoksen. Nämä hän valloitti,
yhden kunakin päivänä. Mutta hänen marssiessaan Paisoksesta
Parion-kaupunkia vastaan tuli viesti, että kaarilaiset olivat yhtyneet
ioonilaisiin ja luopuneet persialaisista. Hän kääntyi siis
Hellespontoksesta poispäin ja marssitti sotajoukkonsa Kaariata vastaan.

118. Mutta ennenkuin Daurises saapui, ilmoitettiin tämä jollakin tavoin
kaarilaisille. Saatuaan siitä tiedon kerääntyivät kaarilaiset
niinsanottujen "Valkoisten pylväitten" luo Marsyas-joen varrelle, joka
virraten Idrias-maasta laskee Maiandros-jokeen. Kaarilaisten
kokoonnuttua esitettiin siinä useita mielipiteitä, ja sen, joka
minusta näyttää parhaalta, lausui muuan kindyeläinen Pixodaros,
Mausoloksen poika, joka oli nainut kilikialaisten kuninkaan Syennesiin
tyttären. Tämän miehen mielipide oli, että kaarilaisten tuli kulkea
Maiandros-joen yli ja, saatuaan näin joen selkänsä taakse, sitten iskeä
yhteen, jotta kaarilaiset esiintyisivät vieläkin urhoollisempina kuin
mitä luonnostaan olivat, kun heillä ei olisi tilaisuutta paeta
takaisin, vaan olisivat pakoitetut jäämään paikoilleen. Tämä mielipide
tosin ei päässyt voitolle, vaan päinvastoin se, että Maiandros-joen
pikemmin tuli joutua persialaisten kuin heidän itsensä taakse,
tietenkin siksi, että jos persialaiset lähtisivät pakoon ja kahakassa
joutuisivat alakynteen, he eivät voisi palata, vaan sortuisivat jokeen.

119. Kun sittemmin persialaiset saapuivat ja olivat kulkeneet
Maiandroksen yli, iskivät kaarilaiset persialaisten kanssa yhteen
Marsyas-joen varsilla, taistelivat siellä ankaran taistelun ja kauan
aikaa, mutta lopulta he sortuivat ylivoiman alle. Persialaisia miehiä
kaatui noin kaksituhatta, kaarilaisia noin kymmenentuhatta. Sieltä
paenneet tungettiin Labraundaan Zeus Stratioksen temppelitarhaan, joka
on suuri ja pyhä plataanilehto. Kaarilaiset ovat, mikäli me tiedämme,
ainoat, jotka toimittavat uhreja Zeus Stratiokselle. Kun heidät siis
oli tänne tungettu, neuvottelivat he, miten pelastuisivat, ja olisiko
heidän parempi antautua persialaisille vai kokonaan lähteä Aasiasta.

120. Heidän tästä neuvotellessaan saapuivat miletolaiset ynnä näiden
liittolaiset avuksi. Tällöin kaarilaiset heittivät aikaisemmat tuumansa
ja valmistautuivat jälleen taistelemaan alusta alkaen. Ja he iskivät
hyökkäävien persialaisten kanssa yhteen, mutta taistelussa he kärsivät
vieläkin suuremman tappion kuin ennen. Ja kaikista kaatui useita, vaan
suurimman tappion kärsivät miletolaiset.

121. Mutta sittemmin kaarilaiset korjasivat tämän vamman ja rupesivat
jälleen taistelemaan. Saatuaan näet tietää, että persialaiset lähtivät
liikkeelle heidän kaupunkejansa vastaan, he asettuivat väijyksiin
Pedasokseen vievän tien varrelle. Ja kun persialaiset yön aikaan
joutuivat sille paikalle, tuhoutuivat he itse sekä heidän päällikkönsä,
Daurises, Amorges ja Sisamakes. Yhdessä heidän kanssaan kaatui myös
Myrsos, Gygeen poika. Mutta tämän väijytysjoukon päällikkönä oli muuan
mylasalainen, Herakleides, Ibanolliin poika.

122. Sillä tavoin nyt tuhoutuivat nämä persialaiset. Hymaies, joka
hänkin oli Sardesta vastaan lähteneitten ioonilaisten takaa-ajajia,
kääntyi Propontis-merelle päin ja valtasi Kios-kaupungin Mysiassa. Niin
pian kuin hän tämän vallattuaan sai tietää Dauriseen Hellespontoksesta
lähteneen Kaariata vastaan, niin hän Propontiin luota poistuen vei
sotajoukkonsa Hellespontosta vastaan ja kukisti kaikki Ilionin alueella
asuvat aiolit, samoinkuin myös gergithit, jotka ovat muinaisten
teukrolaisten jäännöstä. Mutta näitä kansoja kukistaessaan sairastui
Hymaies itse ja kuoli Troas-maakunnassa.

123. Siten hän kuoli. Mutta Sardeen käskynhaltija Artafrenes ja kolmas
sotapäällikkö, Otanes, määrättiin lähtemään Iooniaa ja sen viereistä
Aiolista vastaan. Ja Iooniassa he valtasivat Klazomenain, Aioliissa
Kymen.

124. Sillä aikaa kuin nyt kaupunkeja vallattiin, osoittautui, ettei
miletolainen Aristagoras ollut mikään rohkea mies, vaikka hän oli
nostattanut Ioonian kapinaan ja matkaansaanut suurta hämminkiä.
Nähdessään näet tämän hän mietti pakoa. Sen lisäksi hänestä myös näytti
mahdottomalta päästä voitolle Dareios kuninkaasta. Tämän johdosta hän
siis kutsui kokoon puoluelaisensa ja neuvotteli heidän kanssaan. Ja
siinä hän lausui, että olisi edullista, jos heillä olisi tarjona joku
pakopaikka siinä tapauksessa, että heidät häädettäisiin Miletoksesta;
ja hän kysyi, tuliko hänen viedä siirtokunta tästä paikasta Sardoon vai
edonien maassa sijaitsevaan Myrkinokseen, jonka ympäri Histiaios oli
alkanut rakentaa muuria, saatuaan sen lahjaksi Dareiokselta.

125. Näin kysyi Aristagoras. Silloin esitti historiansepittäjä
Hekataios, Hegesandroksen poika, sen mielipiteen, ettei hänen tulisi
lähteä kumpaankaan näistä paikoista, vaan rakentaa itselleen linnoitus
Leros-saareen ja siellä pysyä alallaan, jos hän joutuisi Miletoksesta
karkoitetuksi; sitten hän voisi sieltä käsin palata Miletokseen.

126. Tämän neuvon siis antoi Hekataios. Mutta Aristagoraan itsensä teki
enimmin mieli lähteä Myrkinokseen. Niinpä hän uskoi Miletoksen
Pythagoraan, erään arvossapidetyn kaupunkilaisen huostaan, otti itse
mukaansa jokaisen, joka halusi tulla, purjehti Traakiaan ja otti
haltuunsa sen maan, johon oli matkalle suoriutunut. Sieltä käsin
liikkeelle lähtiessään Aristagoras itse ynnä hänen sotajoukkonsa saivat
surmansa traakialaisten kautta, kun hänen piirittäessään erästä
kaupunkia traakialaiset välirauhan tehtyään tahtoivat vapaasti lähteä
kaupungista.



KUUDES KIRJA.


1. Saatuaan Ioonian nousemaan kapinaan Aristagoras siis kuoli tällä
tavoin. Mutta Miletoksen itsevaltias Histiaios sai Dareiokselta luvan
matkustaa ja saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Susasta kysyi Sardeen
käskynhaltija Artafrenes häneltä, mistä syystä hänen mielestään
ioonilaiset olivat tehneet kapinan. Histiaios ei sanonut tietävänsä
sitä ja ihmetteli tapahtumaa, ikäänkuin muka olisi ollut tietämätön
siitä, mitä oli tekeillä. Mutta Artafrenes, joka huomasi hänen
teeskentelevän ja täsmälleen tunsi kapinan syyn, lausui: "Tämän asian
laita on näin, Histiaios. Sinä se kengän ompelit, mutta Aristagoras
pisti sen jalkaansa."

2. Artafrenes viittasi näillä sanoilla kapinaan. Mutta Histiaios, joka
pelkäsi Artafreneen oivaltavan asianlaidan, lähti heti seuraavana yönä
karkuun merelle päin ja petti siten Dareios kuninkaan. Sillä vaikka hän
oli luvannut laskea valtansa alle suuren Sardo-saaren, otti hän vastaan
johdon ioonilaisten sodassa Dareiosta vastaan. Mutta kun hän oli
kulkenut Khiokseen, vangitsivat khiolaiset hänet, koska epäilivät hänen
Dareioksen toimesta valmistavan heitä vastaan joitakin kapinahankkeita.
Saatuaan tietää koko asianlaidan, että hän nimittäin oli vihollisissa
väleissä kuninkaan kanssa, he kuitenkin laskivat hänet vapaaksi.

3. Tällöin ioonilaiset kysyivät Histiaiokselta, minkä vuoksi hän niin
hartaasti oli kehoittanut Aristagorasta luopumaan kuninkaasta ja
tuottanut niin suuren onnettomuuden ioonilaisille. Mutta hän ei
paljastanutkaan heille todellista syytä, vaan sanoi heille, että
Dareios kuningas oli päättänyt siirtää foinikialaiset heidän maastaan
ja asettaa ne asumaan Iooniaan, ja ioonilaiset taas Foinikiaan; siitä
syystä hän muka oli lähettänyt viestejä. Kuninkaalla kyllä ei ollut
mitään sellaista mielessään, mutta sillä Histiaios kuitenkin säikähytti
ioonilaisia.

4. Senjälkeen Histiaios, käyttäen sanansaattajanaan Hermippos nimistä
miestä, joka oli kotoisin Atarneuksesta, lähetti kirjeitä Sardeessa
oleville persialaisille, jotka ennestään olivat hänen kanssaan
jutelleet kapinasta. Mutta Hermippos ei antanutkaan kirjeitä niille,
joiden luo oli lähetetty, vaan vei ja jätti kirjeet Artafreneen käsiin.
Saatuaan tietää kaiken, mitä oli tekeillä, tämä käski Hermippoksen
viedä ja antaa Histiaiokselta saamansa kirjeet niille, joille hän oli
saanutkin toimeksi viedä ne, mutta antaa hänelle itselleen ne
vastakirjeet, jotka persialaiset lähettivät Histiaiokselle. Kun nämä
siten tulivat paljastetuiksi, surmautti Artafrenes useita persialaisia.

5. Sardeessa tämä synnytti levottomuutta. Mutta Histiaioksen, joka
tässä toiveessaan oli pettynyt, veivät hänen omasta pyynnöstään
khiolaiset Miletokseen. Vaan iloissaan jo siitä, että olivat päässeet
Aristagoraasta, eivät miletolaiset suinkaan olleet halukkaita
vastaanottamaan toista itsevaltiasta maahansa, kun kerran olivat
saaneet maistaa vapautta. Ja kun nyt Histiaios yöllä koetti
väkivoimalla palata Miletokseen, haavoitti muuan miletolainen häntä
reiteen. Kun hän nyt joutui karkoitetuksi omasta maastaan, niin hän
saapui takaisin Khiokseen. Mutta koska hän ei voinut taivuttaa
khiolaisia antamaan hänelle laivoja, niin hän kulki Mytileneen ja
kehoitti lesbolaisia antamaan hänelle laivoja. Nämä miehittivätkin
kahdeksan kolmisoutua ja purjehtivat yhdessä Histiaioksen kanssa
Byzantioniin; sinne he asettuivat ja ottivat kiinni kaikki Pontoksesta
ulos purjehtivat laivat, paitsi niitä, jotka sanoivat tottelevansa
Histiaiosta.

6. Näin tekivät siis Histiaios ja mytileneläiset. Mutta itse Miletosta
odotettiin suuren meri- ja maasotajoukon lähestyvän. Persialaisten
sotapäälliköt olivat näet vetäytyneet yhteen ja muodostaneet yhden
leirin sekä marssivat Miletosta vastaan, pitäen muita kaupunkeja
vähäpätöisinä. Meriväestä olivat foinikialaiset innokkaimmat, ja
sotaretkeen ottivat osaa myös kyprolaiset, jotka vast'ikään olivat
kukistetut, sekä kilikialaiset ja egyptiläiset.

7. Nämä siis lähtivät sotaretkelle Miletosta ja muuta Iooniaa vastaan.
Mutta sen kuultuaan ioonilaiset lähettivät edusmiehensä Panionioniin.
Saavuttuaan mainittuun paikkaan ja neuvoteltuaan nämä katsoivat
parhaaksi olla kokoamatta mitään maasotajoukkoa persialaisia vastaan,
vaan olivat sitä mieltä, että miletolaisten itsensä oli suojeltava
muurejaan. Sitävastoin tuli heidän miehittää laivasto, jättämättä
kotiinsa yhtäkään laivaa, ja sen tehtyään mitä pikimmiten kokoontua
Ladeen, meren puolelta puolustaakseen Miletosta. Lade on nimittäin
vastapäätä Miletoksen kaupunkia sijaitseva pieni saari.

8. Tämän jälkeen saapuivat ioonilaiset miehitettyine laivoineen, ja
heidän kanssaan myös Lesboksessa asuvat aiolilaiset. Ja he järjestyivät
seuraavasti. Itäpuolisen siiven saivat miletolaiset itse, asettaen
kahdeksankymmentä laivaa. Heidän jälestään tulivat prieneläiset, tuoden
kaksitoista laivaa, ja myusilaiset, tuoden kolme laivaa. Myusilaisten
jälestä tulivat teolaiset seitsemällätoista laivalla, ja teolaisten
jälestä khiolaiset sadalla laivalla. Näiden viereen järjestettiin
erythraialaiset ja fokaialaiset, erythraialaiset asettaen kahdeksan
laivaa, fokaialaiset kolme. Fokaialaisten jälestä tulivat lesbolaiset,
tuoden seitsemänkymmentä laivaa. Viimeiseksi asetettiin samolaiset,
mukanaan kuusikymmentä laivaa läntiselle sivustalle. Kaikkien näiden
laivojen yhteinen luku teki kolmesataa viisikymmentäkolme kolmisoutua.

9. Nämä olivat ioonilaisten laivat, mutta barbarien laivojen luku oli
kuusisataa. Niin pian kuin viimemainitutkin saapuivat Miletoksen
alueelle, ja myös koko heidän maasotajoukkonsa oli läsnä, niin
persialaisten sotapäälliköt, saatuaan tietää ioonilaisten laivojen
määrän, alkoivat pelätä, etteivät voisi päästä voitolle ja että siten
eivät kykenisi valloittamaan Miletosta, koska eivät olleet merellä
mahtavia, ja lisäksi joutuisivat vaaraan Dareioksen puolelta kärsiä
jotakin pahaa. Tätä silmällä pitäen he kokosivat yhteen ioonilaisten
itsevaltiaat, jotka olivat paenneet Meediaan, senjälkeen kuin
miletolainen Aristagoras oli riistänyt heiltä vallan, ja jotka sillä
haavaa ottivat osaa sotaretkeen Miletosta vastaan. Ne, jotka näistä
olivat saapuvilla, he kutsuivat kokoon ja lausuivat heille näin:
"Ioonian miehet, nyt on jokaisella teistä tilaisuus osoittaa
palvelustaan kuninkaalle. Koettakaa nimittäin kukin eroittaa omat
maanmiehenne muusta liittolais-sotajoukosta. Esittäkää heille tämä ja
ilmoittakaa, että he eivät luopumisensa vuoksi tule kärsimään mitään
ikävyyttä, ei heidän pyhättönsä eikä omaisuutensa tule poltettavaksi,
eivätkä he tule saamaan osakseen sen ankarampaa kohtelua kuin tähänkään
asti. Mutta jos he eivät tätä tee, vaan kaikin mokomin tahtovat
taistella, niin sanokaa silloin heille ja uhatkaa, niinkuin todella
heidän tuleekin käymään, että heidät, jouduttuaan taistelussa
tappiolle, myydään orjiksi, että me teemme heidän poikalapsensa
kuohilaiksi, kuljetamme heidän neitosensa Baktraan ja annamme heidän
maansa muille."

10. Näin he lausuivat. Vaan ioonilaisten itsevaltiaat lähettivät kukin
yöllä sanan omaistensa luo. Mutta ne ioonilaiset, joiden tykö nämä
sanomat saapuivat, pysyivät lujina eivätkä taipuneet kavallukseen,
luullen kutkin, että persialaiset ilmoittivat tämän yksistään heille.

11. Tämä tapahtui heti senjälkeen kuin persialaiset olivat saapuneet
Miletoksen läheisyyteen. Kun sitten ioonilaiset olivat kerääntyneet
Ladeen, pidettiin siellä neuvotteluja, ja niissä kaiketi puhuivat
useatkin, mutta ennen muita fokaialainen päällikkö Dionysios, lausuen
näin: "Nyt, oi loonian miehet, on ratkaistava, pysymmekö vapaina, vai
joudummeko orjien, vieläpä karkulaisorjien kohtaloon. Siis, jos ette
tahdo karttaa vaivoja, on teillä ensi aluksi kyllä oleva kovia
kestettävänä, mutta sitten on teidän onnistuva voittaa vastustajanne ja
päästä vapaiksi. Mutta jos heittäydytte veltoiksi ja huolimattomiksi,
ei mielestäni ole mitään toivoa siitä, että pääsette kärsimästä
kuninkaan puolelta rangaistusta kapinastanne. Vaan totelkaa minua ja
uskokaa itsenne minun haltuuni. Ja jos jumalat noudattavat kohtuutta,
niin lupaan teille, että joko viholliset eivät ollenkaan yhdy
käsikähmään tai, jos sen tekevät, joutuvat he aivan alakynteen."

12. Tämän kuultuaan ioonilaiset antautuivat Dionysioksen johdon
alaisiksi. Mutta tämä käski laivojen kulkea jonossa toinen toisensa
jälestä, ja aina kun hän antoi niiden purjehtia toistensa välitse ja
siihen käytti soutajia, hän antoi myös merisotilasten olla aseissa.
Muun osan päivää hän piti laivat ankkurissa, ja ioonilaiset saivat olla
työssä koko päivän. Seitsemän päivän ajan he tottelivat ja tekivät,
mitä käskettiin. Mutta kahdeksantena päivänä ioonilaiset,
tottumattomina sietämään semmoisia vaivoja ja uupuneina rasituksista ja
päivän paahteesta, sanoivat toisilleen näin: "Ketä jumaluutta vastaan
olemme rikkoneet, kun meidän täytyy kestää tämmöistä? Olimmehan
mielettömiä ja järkeä vailla, kun uskoimme itsemme fokaialaisen
kerskurin huostaan, joka tuo muassaan vain kolme laivaa. Mutta saatuaan
meidät valtaansa hän tuottaa meille korvaamatonta vahinkoa, ja jo ovat
monet meistä sairastuneet, ja monen tulee nähtävästi käymään samoin.
Parempi on meidän kärsiä vaikka mitä hyvänsä kuin tätä kurjuutta, ja
mieluummin tulee meidän odottaa orjuutta, oli se minkälainen tahansa,
kuin kärsiä tätä tilaa. Niinpä siis, täst'edes älkäämme enää totelko
häntä!" Niin he sanoivat, ja kohta tämän jälkeen ei kukaan tahtonut
totella Dionysiosta, vaan maasotajoukon tavoin he iskivät saaressa
telttansa maahan ja pysyttelivät varjossa eivätkä tahtoneet nousta
laivoihin ja suorittaa meriharjoituksia.

13. Huomattuaan ioonilaisten tekevän näin punnitsivat samolaisten
päälliköt niitä ehtoja, joita Aiakes, Sylosonin poika, oli
persialaisten käskystä tarjonnut, pyytäessään heitä luopumaan
ioonilaisten liittolaisuudesta. Niinpä, koska samolaiset huomasivat,
kuinka suuri epäjärjestys vallitsi ioonilaisten keskuudessa, ja koska
heistä niinikään oli ilmeistä, että heidän oli mahdoton voittaa
kuninkaan mahtia, niin he hyväksyivät ehdoitukset. He näet ymmärsivät
hyvin, että joskin he voittaisivat sillä haavaa uhkaavan laivaston,
heillä kohta tulisi olemaan edessään viittä vertaa suurempi. Heti kun
he siis näkivät, että ioonilaiset eivät tahtoneet esiintyä kunnon
miesten tavoin, ottivat he siitä tekosyyn ja katsoivat edulliseksi
pelastaa niin hyvin pyhättönsä kuin yksityisomaisuutensa. Ja se Aiakes,
jolta samolaiset olivat vastaanottaneet yllämainitut ehdot, oli Aiakeen
pojan, Sylosonin, poika ja oli, Samoksen itsevaltiaana ollessaan,
miletolaisen Aristagoraan toimesta menettänyt hallituksensa, samoinkuin
muutkin Ioonian itsevaltiaat.

14. Kun siis foinikialaiset silloin purjehtivat kohti, toivat myös
ioonilaiset laivansa esille. Mutta siitä perin, kuin he tulivat lähelle
toisiaan ja iskivät yhteen, en saata täsmälleen kuvailla, ketkä
ioonilaisista tässä meritaistelussa esiintyivät pelkureina, ja ketkä
kelpomiehinä. He syyttävät näet toisiaan. Kerrotaanpa, että tällöin
samolaiset, niinkuin sovittu oli Aiakeen kanssa, nostivat purjeensa ja
purjehtivat taistelurintamasta pois Samokseen, lukuunottamatta
yhtätoista laivaa. Näiden kolmisoutujen päällysmiehet pysyivät
paikoillaan ja tottelematta ylipäälliköitä suorittivat meritaistelun.
Ja tämän teon tähden salli samolaisten neuvosto heidän nimensä ynnä
kunkin isännimen piirrettäväksi patsaaseen, koska olivat olleet kunnon
miehiä; ja tämä patsas on torilla. Mutta nähdessään vierustoveriensa
pakenevan tekivät lesbolaisetkin samoin kuin samolaiset. Ja samalla
tavoin tekivät myös useimmat ioonilaiset.

15. Mutta niitten joukosta, jotka jäivät meritaisteluun, saivat
khiolaiset kestää kovimmat vauriot, he kun tekivät loistavia urotöitä
eivätkä tahallaan käyttäytyneet pelkurimaisesti. Heillä oli näet,
niinkuin ennemmin jo on mainittu, sata laivaa, ja jokaisessa niistä oli
miehistönä neljäkymmentä valiomiestä heidän joukostaan. Vaikka he nyt
näkivät useimpien liittolaisten pettävän, eivät he katsoneet asiakseen
esiintyä yhtä raukkamaisesti, vaan jääden vain muutamien harvojen
liittolaisten kanssa taisteluun he murtautuivat vihollislaivaston läpi
ja taistelivat, kunnes olivat vallanneet useita vihollisten laivoja ja
kadottaneet enimmät omistaan.

16. Jälellejääneillä laivoillaan khiolaiset pakenivat omaan maahansa.
Mutta ne khiolaiset, joiden laivat saamistaan vammoista olivat tulleet
kelpaamattomiksi, pakenivat, kun heitä ajettiin takaa, Mykaleen. Maihin
laskettuaan he jättivät laivansa sinne ja kulkivat itse jalan
mannermaata myöten. Mutta samotessaan tunkeutuivat khiolaiset Efesoksen
alueelle. Ja koska he saapuivat yöllä, ja sikäläiset naiset parhaillaan
viettivät Thesmoforia juhlaa, luulivat efesolaiset, jotka eivät ennen
olleet kuulleet khiolaisten kohtalosta ja nyt näkivät sotajoukon
hyökänneen heidän maahansa, varmasti, että ne olivat rosvoja, jotka
tahtoivat ahdistaa heidän naisiaan. Niinpä he miehissä riensivät avuksi
ja tappoivat khiolaiset.

17. Semmoisen kohtalon siis nämä saivat. Mutta kun fokaialainen
Dionysios sai tietää, että ioonilaisilta oli kaikki mennyt hukkaan,
niin hän vallattuaan kolme vihollislaivaa purjehti tiehensä, mutta ei
enää Fokaiaan, hyvin tietäen, että se, yhdessä muun Ioonian kanssa, oli
joutuva orjuuteen. Hän purjehti nimittäin oikopäätä Foinikiaan, ja
upotettuaan siellä joukon rahtilaivoja mereen ja anastettuaan paljon
rahaa hän läksi Sikeliaan, josta käsin hän harjoitti merirosvoutta
karkhedonilaisia ja tyrsenejä, mutta ei ketään helleeniä vastaan.

18. Sittenkuin persialaiset meritaistelussa olivat voittaneet
ioonilaiset, saartoivat he Miletoksen maan ja meren puolelta, kaivoivat
puhki muurien perustat ja kuljettivat niiden luo kaikenmoisia
piirityskoneita. Ja kuudentena vuotena Aristagoraan kapinasta he
kokonaan valloittivat kaupungin ja tekivät sen asukkaat orjiksi, niin
että näiden kohtalo tuli aivan sellaiseksi kuin Miletosta koskevassa
oraakelilauseessa oli sanottu.

19. Sillä kun argolaiset Delfoissa olivat kysyneet neuvoa, miten
pelastaisivat oman kaupunkinsa, annettiin yhteinen oraakelivastaus,
joka varsinaisesti koski argolaisia itseänsä, mutta jossa samalla oli
miletolaisiakin tarkoittava lisäys. Argolaisia koskevan osan aion
mainita, kun ehdin siihen kohtaan kertomustani. Mutta se vastaus, mikä
annettiin miletolaisille, huolimatta siitä, että nämä eivät olleet
saapuvilla, kuului näin:

    "Silloin, sa häijyjen juonten nostaja, korska Miletos,
    runsautes monen ruokana lie, jaloriistana joukkoin,
    vaimojes pestävä jalkoja miesten tuuheatukkain,
    muiden hoidettavaksi mun templini jää Didymassa."

Tämä kohtalo tuli miletolaisten osaksi silloin, kun heidän useimmat
miehensä saivat surmansa pitkätukkaisten persialaisten kädestä, heidän
vaimonsa ja lapsensa joutuivat orjiksi, ja Didymassa oleva pyhä alue
temppeleineen ja ennuspaikkoineen ryöstettiin ja poltettiin poroksi. Ja
tässä pyhätössä säilytetyistä aarteista olen usein muissa paikoin
kertomustani maininnut.

20. Miletolaiset vangit vietiin sitten Susaan. Ja kuningas Dareios pani
heidät asumaan niinsanotun Punaisen meren rannalla sijaitsevaan
Ampe-kaupunkiin, jonka ohi Tigris-joki virtaa laskiessaan mereen. Mutta
muuten hän ei tehnyt heille mitään pahaa. Miletoksen kaupungin ja sen
osan sikäläistä aluetta, joka on tasankoa, persialaiset itse pitivät
hallussaan, mutta ylämaan he antoivat Pedasoksen kaarilaisille
asuttavaksi.

21. Kun tämä onnettomuus persialaisten puolelta kohtasi miletolaisia,
eivät sybarilaiset, jotka, kadotettuaan oman kaupunkinsa, asuivat
Laoksessa ja Skidroksessa, maksaneet heille samalla mitalla. Sillä
silloin kun krotonilaiset olivat valloittaneet Sybariin, leikkasivat
kaikki miletolaiset järjestänsä hiuksensa ja murehtivat suuresti. Nämä
kaupungit olivat nimittäin kaikista kaupungeista, joita me tunnemme,
läheisimmissä kestiystävyyssuhteissa keskenään. Vallan toisin
käyttäytyivät atenalaiset. Nämä osoittivat näet Miletoksen valloituksen
johdosta monella muotoa haikeata suruaan. Niinpä kun Frynikhos esitti
"Miletoksen valloitus" nimistä näytelmäänsä, purskahtivat katsojat
kyyneliin; ja atenalaiset tuomitsivat hänet maksamaan tuhat drakhmaa,
koska hän heidän mielestään oli muistuttanut heitä heidän omista
onnettomuuksistaan, ja he sääsivät, ettei kukaan enää saisi ottaa tätä
näytelmää esitettäväksi.

22. Miletos jäi nyt tyhjäksi miletolaisista. Mutta ne samolaiset,
joilla oli jotakin omaisuutta, eivät ensinkään olleet tyytyväisiä
siihen, mitä heidän omat päällikkönsä olivat tehneet meedialaisten
hyväksi. Siksi he heti meritaistelun jälkeen, ennenkuin vielä
hallitsija Aiakes oli saapunut heidän maahansa, päättivät perustaa
siirtolan eikä jäädä odottamaan persialaisia ja joutua Aiakeen orjiksi.
Sikelian zanklelaiset lähettivät nimittäin juuri samaan aikaan
sanansaattajia Iooniaan ja kutsuivat ioonilaisia saapumaan Kaleakteen,
koska tahtoivat sinne perustaa ioonilais-kaupungin. Tämä niinsanottu
Kaleakte (s.o. "Kaunoranta") on sikelialaisten oma, sijaiten siinä
osassa Sikeliaa, joka on vastapäätä Tyrseniaa. Kun nyt siis
zanklelaiset kutsuivat ioonilaisia, laittautuivat näistä ainoastaan
samolaiset matkaan, ja heidän kerallaan miletolaiset pakolaiset.
Sillävälin sattui seuraava tapaus.

23. Samolaiset saapuivat matkallaan Sikeliaan epizefyriläisten
lokrilaisten luo. Siihen aikaan piirittivät parhaillaan zanklelaiset
ynnä heidän Skythes niminen kuninkaansa erästä sikelialaisten
kaupunkia, jonka he tahtoivat valloittaa. Saatuaan tietää tämän ryhtyi
Regionin itsevaltias Anaxilaos, joka silloin oli riidassa zanklelaisten
kanssa, keskusteluihin samolaisten kera ja vakuutti heille, että tuli
jättää sikseen Kaleakte, jonne he olivat matkalla, mutta sensijaan
ottaa haltuunsa miehistä tyhjäksi jäänyt Zankle. Samolaiset noudattivat
neuvoa ja ottivat haltuunsa Zanklen. Mutta niin pian kuin zanklelaiset
kuulivat, että heidän kaupunkinsa oli vallattu, riensivät he sitä
puolustamaan ja kutsuivat avukseen Gelan itsevaltiaan Hippokrateen.
Tämä näet oli heidän liittolaisensa. Vaan kun Hippokrates
sotajoukkoineen todella oli tullut heidän avukseen, vangitsi hän
zanklelaisten yksinvaltiaan Skytheen, koska tämä juuri oli ollut
syypäänä kaupungin menetykseen, sekä hänen veljensä Pythogeneen, ja
lähetti heidät Inyx-kaupunkiin. Mutta muut zanklelaiset hän jätti
samolaisten haltuun, joitten kanssa hän teki sopimuksen ja
molemminpuolisen valaliiton. Ja samolaiset määräsivät Hippokrateelle
palkaksi kaikesta kaupungissa olevasta irtaimistosta ja kaikista
orjista puolet, ja lisäksi kaiken, mikä oli maaseudulla. Itse hän
vangitsi useimmat zanklelaisista ja kohteli heitä orjina, mutta
kolmesataa heidän johtomiestään hän jätti samolaisten tapettaviksi.
Tätä eivät samolaiset kuitenkaan tehneet.

24. Mutta zanklelaisten yksinvaltias Skythes karkasi Inyxistä Himeraan,
josta hän saapui Aasiaan ja matkasi Dareios kuninkaan tykö. Ja Dareios
piti häntä oikeamielisimpänä kaikista ihmisistä, jotka Hellaasta olivat
hänen luokseen tulleet. Sillä saatuaan kuninkaalta luvan lähteä
Sikeliaan hän saapui sinne, mutta tuli jälleen takaisin Dareioksen luo
ja eleli siellä suuressa onnessa, kunnes hän vanhuuttaan kuoli
Persiassa. -- Siten samolaiset pääsivät vapaiksi meedialaisten vallasta
ja saivat vaivatta haltuunsa kauniin Zanklen kaupungin.

25. Miletoksen omistamisesta suoritetun meritaistelun jälkeen
toimittivat foinikialaiset persialaisten käskystä takaisin Samokseen
Aiakeen, Sylosonin pojan, jota he pitivät arvossa hänen suurten
palvelustensa vuoksi. Niistä, jotka kapinallisesti olivat luopuneet
Dareioksesta, olivat samolaiset ainoat, joitten kaupunkia ja pyhättöjä
ei poltettu, ja se tapahtui siksi, että heidän laivansa lähtivät pois
meritaistelusta. -- Ja heti Miletoksen valloitettuaan persialaiset
ottivat haltuunsa Kaarian, jolloin muutamat kaupungit vapaaehtoisesti
alistuivat; mutta toiset taas persialaiset saattoivat valtaansa
väkivoimalla.

26. Niin oli siis tämän asian laita. Mutta miletolaisen Histiaioksen
oleskellessa Byzantionin seuduilla ryöstellen ioonilaisten
kuormalaivoja, niiden purjehtiessa ulos Pontoksesta, ilmoitettiin
hänelle Miletoksen kohtalo. Silloin hän uskoi Hellespontoksen asiat
abydolaiselle Bisalteelle, Apollofaneen pojalle, mutta purjehti itse,
mukanaan lesbolaisia, Khiokseen. Ja kun khiolaisten vartiojoukko ei
laskenut häntä lähelle, iski hän niinsanotussa Koilaissa (s.o.
"Luolissa") Khioksen alueella yhteen heidän kanssaan. Khiolaisista
Histiaios surmasi useita, ja muut, jotka meritaistelussa olivat
kärsineet suurta vauriota, hän lesbolaisten keralla kukisti, lähtien
liikkeelle Khioksen Polikhnesta.

27. Tavallisestihan sattuu enteitä, silloin kun on tulossa suuria
onnettomuuksia joko jollekin kaupungille tai kansalle. Niinpä
khiolaisillekin oli sitä ennen sattunut suuria ennemerkkejä. Ensiksi
näet, kun he olivat lähettäneet Delfoihin sata nuorukaista käsittävän
kuoron, oli ainoastaan kaksi niistä palannut, koska rutto oli temmannut
ja vienyt pois muut yhdeksänkymmentäkahdeksan. Toiseksi sattui samoihin
aikoihin, vähää ennen meritaistelua, että kouluhuoneen katto sortui
ja putosi lukevien poikien päälle sillä seurauksella, että
sadastakahdestakymmenestä lapsesta yksi ainoa pääsi pakoon. Nämä merkit
jumala antoi heille. Kohta senjälkeen suoritettiin meritaistelu,
joka mursi kaupungin, ja meritaistelun jälkeen tuli Histiaios
lesbolais-joukkoineen. Ja kun nyt khiolaiset olivat kärsineet näin
suuria vaurioita, niin hän vaivatta kukisti heidät.

28. Sieltä Histiaios teki sotaretken Thasosta vastaan, muassaan suuri
luku ioonilaisia ja aiolilaisia. Hänen parhaillaan piirittäessään
Thasosta tuli viesti, että foinikialaiset purjehtivat Miletoksesta
muuta Iooniaa vastaan. Saatuaan tietää sen hän jätti hävittämättä
Thasoksen, mutta kiiruhti itse Lesbokseen muassaan koko sotajoukkonsa.
Mutta koska hänen sotajoukkonsa kärsi nälkää, niin hän kulki
Lesboksesta meren poikki mannermaahan, korjatakseen viljan sekä
Atarneuksesta että Kaikoksen kedolta Mysiassa. Näillä paikoin sattui
olemaan persialainen Harpagos, melkoisen suuren sotajoukon päällikkönä.
Kun nyt Histiaios astui maihin, iski Harpagos hänen kanssaan yhteen,
otti hänet vangiksi ja tuhosi enimmän osan hänen sotajoukkoaan.

29. Ja Histiaios vangittiin seuraavalla tavalla. Taistellessaan
persialaisia vastaan Malenessa Atarneuksen alueella kamppailivat
helleenit kauan aikaa, mutta sitten lähti ratsuväki liikkeelle ja
hyökkäsi heidän kimppuunsa. Ja ratsuväki ratkaisi asian. Silloin,
helleenien kääntyessä pakosalle, Histiaios, joka ei luullut kuninkaan
tämän uuden rikoksen vuoksi häntä surmaavan, turvautui tämmöiseen
pelkuruuteen. Kuu näet hänen paetessaan muuan persialainen mies otti
hänet kiinni ja juuri tarttui häneen pistääkseen hänet kuoliaaksi, niin
hän persiankielellä ilmaisi olevansa miletolainen Histiaios.

30. Ja jos hän nyt jouduttuaan vangiksi olisi viety ja saatettu Dareios
kuninkaan tykö, ei hän minun luullakseni olisi kärsinyt mitään pahaa,
vaan kuningas olisi antanut anteeksi hänen rikoksensa. Mutta juuri tätä
estääkseen ja jottei hän pujahtaisi tiehensä ja jälleen saavuttaisi
kuninkaan luona suurta vaikutusta, seivästyttivät Sardeen käskynhaltija
Artafrenes ja Histiaioksen vangitsija Harpagos, heti kun hänet oli
tuotu Sardeeseen, siellä hänen ruumiinsa, mutta pään he palsamoivat ja
lähettivät Dareios kuninkaalle Susaan. Saatuaan tästä tiedon Dareios
nuhteli niitä, jotka olivat sen tehneet, etteivät olleet elävänä
tuoneet Histiaiosta hänen eteensä. Ja hän käski pestä ja koristella pään
sekä haudata sen, ikäänkuin se olisi ollut miehen, joka oli tehnyt
suuria palveluksia sekä hänelle itselleen että persialaisille.

31. Näin kävi Histiaioksen. Mutta kun persialaisten merivoima, joka oli
talvehtinut Miletoksen seuduilla, seuraavana vuonna lähti vesille, niin
se vaivatta valtasi mannermaan ääressä olevat saaret, Khioksen,
Lesboksen ja Tenedoksen. Ja joka kerta kun barbarit valloittivat jonkun
saaren, panivat he aina toimeen ihmisajon. Ja he panevat sen toimeen
tällä tavalla. He tarttuvat toinen toisensa käteen ja muodostavat
ketjun, joka ulottuu pohjoisesta etelään, merestä mereen, ja sitten he
kulkevat kautta koko saaren pyydystämässä ihmisiä. He valtasivat
niinikään mannermaallakin olevat ioonilaiset kaupungit, vaikka eivät
siellä panneet toimeen ihmisajoa; se näet ei käynyt päinsä.

32. Tällöin persialaisten päälliköt eivät jättäneet täyttämättä niitä
uhkauksia, joita olivat lausuneet ioonilaisille, silloin kun nämä
asettuivat leiriin heitä vastaan. Sillä niin pian kuin he olivat
saaneet valtaansa kaupungit, valitsivat he hyvännäköisimmät pojat,
salvoivat nämä ja tekivät heidät miehistä kuohilaiksi. Ja he
kuljettivat kauniimmat neidot kuninkaalle. Näin he tekivät ja polttivat
kaupungit pyhättöineen. Siten ioonilaiset kolmannen kerran joutuivat
orjuuteen, ensimäisen kerran lyydialaisten ja nyt kaksi kertaa
peräkkäin persialaisten.

33. Mutta laivasto lähti Iooniasta ja valloitti kaikki ne
Hellespontoksen ääreiset paikat, jotka salmen suuhun purjehdittaessa
jäävät vasemmalle kädelle. Sillä oikealla puolella sijaitsevat paikat
olivat persialaiset itse saattaneet maan puolelta valtaansa. Europan
puolella ovat Hellespontoksen alueella seuraavat paikat: Khersonesos,
jossa on lukuisasti kaupunkeja, Perinthos, Traakiassa olevat
linnoitukset, Selymbria ja Byzantion. Byzantionilaiset ja heitä
vastapäätä asuvat kalkhedonilaiset puolestaan eivät jääneet odottamaan
foinikialaisten tuloa, vaan jättivät kotinsa, läksivät menemään Pontos
Euxeinokseen ja asettuivat asumaan Mesambrian kaupunkiin. Mutta
poltettuaan nämä luetellut paikat foinikialaiset kääntyivät
Prokonnesoksen ja Artaken puoleen, ja jätettyään nekin liekkien valtaan
he purjehtivat jälleen Khersonesokseen hävittääkseen muutkin kaupungit,
joitten luo edellisellä kerralla olivat laskeneet maihin, mutta
jättäneet ne ryöstämättä. Vaan Kyzikoksen luo eivät he ollenkaan
purjehtineet. Kyzikolaiset olivat nimittäin itse jo ennen
foinikialaisten tuloa Pontos Euxeinokseen joutuneet kuninkaan
vallanalaisuuteen ja tehneet sopimuksen Daskyleionin käskynhaltijan
Oibareen, Megabazoksen pojan, kanssa.

34. Ja foinikialaiset ottivat haltuunsa kaikki muut Khersonesoksen
kaupungit, paitsi Kardian kaupunkia. Niitten valtiaana oli siihen
saakka ollut Miltiades, Kimonin poika, Stesagoraan pojanpoika, ja
niiden hallituksen oli aikaisemmin saanut Miltiades, Kypseloksen poika,
seuraavalla tavalla. Mainittu Khersonesos oli traakialaisten dolonkien
hallussa. Kun nyt apsintholaiset sodalla ahdistivat näitä dolonkeja,
niin jälkimäiset lähettivät kuninkaansa Delfoihin kysymään neuvoa
oraakelilta. Ja Pytia julisti heille, että heidän tuli tuoda
uutisasukkaana maahansa se, joka, heidän mennessään pois pyhätöstä,
ensiksi kutsuisi heitä vieraiksi. Ja mennessään dolonkit kulkivat pyhää
tietä myöten Fokiin ja Boiotian kautta.

36. Ja kun ei kukaan kutsunut heitä, niin he kääntyivät Atenaan päin.
Atenassa oli tosin siihen aikaan kaikki valta Peisistratoksen käsissä,
mutta mahtava oli myös Miltiades, Kypseloksen poika. Hän kuului näet
huoneeseen, joka piti nelivaljakkoa, ja polveutui alkujaan Aiakoksesta
ja Aiginasta, mutta myöhempien polvien kautta hän oli atenalainen,
koska Aiaan poika Filaios oli ensimäinen mainitun huoneen jäsen, joka
tuli atenalaiseksi. Tämä Miltiades istui kerran pylväspihassaan, kun
hän näki dolonkien kulkevan ohi yllään ulkomainen puku ja kädessä
keihäät. Silloin hän huusi heille, ja kun he olivat tulleet saapuville,
tarjosi hän heille majapaikkaa ja kestitystä. He suostuivat siihen,
saivat häneltä kestitystä ja ilmoittivat hänelle koko ennuslauseen. Ja
sen tehtyään he pyysivät häntä noudattamaan jumalan kehoitusta.
Miltiades suostui kohta ehdoitukseen, kyllästynyt kun oli
Peisistratoksen hallitukseen ja koska ei tahtonut olla hänen tiellään.
Kohta hän laittautui Delfoihin kysyäkseen oraakelilta, tuliko hänen
tehdä se, mitä dolonkit häneltä pyysivät.

36. Kun Pytiakin kehoitti siihen, otti Miltiades, Kypseloksen poika,
joka sitä ennen Olympiassa oli saanut voiton, silloin mukaansa jokaisen
atenalaisen, joka tahtoi ottaa osaa retkeen, purjehti yhdessä dolonkien
kanssa ja otti haltuunsa maan. Ja ne, jotka olivat vieneet hänet
mukanaan, asettivat hänet itsevaltiaaksensa. Ja ensiksi hän eroitti
Khersonesoksen kannaksen Kardian kaupungista Paktyeen menevällä
muurilla, jotteivät apsintholaiset voisi heitä vahingoittaa
hyökätessään heidän maahansa. Mainitun kannaksen leveys on
kuusineljättä stadionia. Mutta tämän kannaksen sisäpuolella on koko
Khersonesos neljänsadankahdenkymmenen stadionin pituinen.

37. Rakennettuaan siis muurin Khersonesoksen kannakselle ja torjuttuaan
sillä tavoin apsintholaiset hän ensiksi sitten aloitti sodan
lampsakolaisia vastaan. Ja siinä lampsakolaiset olivat väijyksissä ja
ottivat hänet vangiksi. Mutta Miltiades oli rakas lyydialaiselle
Kroisokselle. Niinpä tämä, saatuaan tietää asian, lähetti sanan
lampsakolaisille ja käski heidän laskea Miltiadeen vapaaksi. Jolleivät
he sitä tekisi, niin hän uhkasi juuria myöten hävittää heidät kuin
petäjän. Lampsakolaiset arvailivat sinne tänne, mitä Kroisoksen uhkaus
tarkoitti, kun hän sanoi juuria myöten hävittävänsä heidät kuin
petäjän. Vihdoin sen sitten älysi muuan vanhemmista ja sanoi, niinkuin
totuus oli, että petäjä on kaikista puista ainoa, joka kerran hakattuna
ei enää työnnä mitään vesaa, vaan kuolee lopen. Peläten Kroisosta
lampsakolaiset vapauttivat ja laskivat pois Miltiadeen.

38. Tämä siis pääsi Kroisoksen avulla pois, mutta kuoli senjälkeen
lapsetonna, jätettyään hallituksen ja varansa Stesagoraalle, Kimonin
pojalle, joka Kimon oli hänen veljensä äidin puolelta. Ja
khersonesolaiset uhraavat hänelle, kuten tapa on uhrata uutisasutuksen
perustajalle, ja panevat toimeen hänen muistokseen ratsu- ja
voimistelukilpailuja, joihin ei yksikään lampsakolainen saa ottaa
osaa. Mutta sodassa lampsakolaisia vastaan sattui, että Stesagoraskin
kuoli lapsetonna; häntä iski nimittäin prytaneionissa kirveellä päähän
mies, joka väitti karanneensa hänen puolelleen, mutta tositeossa oli
hänen kiivain vihollisensa.

39. Kun Stesagoraskin tällä tavoin oli kuollut, lähettivät
peisistratidit Miltiadeen, Kimonin pojan ja kuolleen Stesagoraan
veljen, kolmisoudussa matkaan ottamaan haltuunsa hallituksen
Khersonesos-niemellä. Nämä olivat jo Atenassakin tehneet hänelle hyvää,
ikäänkuin eivät muka olisi mitään tienneet hänen isänsä kuolemasta,
josta minä toisessa yhteydessä aion kertoa. Saavuttuaan Khersonesokseen
Miltiades pysytteli kotosalla, silminnähtävästi kunnioittaakseen
veljensä Stesagoraan muistoa. Saatuaan tietää sen kokoontuivat
khersonesolaiset joka taholta ja saapuivat yhteisesti lausumaan
osanottoaan; mutta Miltiades vangitsi heidät. Sitten hän otti haltuunsa
Khersonesoksen ja elätti viittäsataa palkkasoturia sekä nai
traakialaisten kuninkaan Oloroksen tyttären Hegesipylen.

40. Mainittu Miltiades, Kimonin poika, oli juuri äsken tullut
Khersonesokseen, mutta hänen sinne tultuaan kohtasivat häntä vielä
ankarammat vastukset kuin ne, jotka aikaisemmin olivat häntä
kohdanneet. Kolmantena vuotena sitä ennen hänen oli täytynyt paeta
skyytejä. Paimentolaisskyytit olivat näet Dareios kuninkaan
kiihoittamina kerääntyneet yhteen ja samonneet tähän Khersonesokseen
saakka. Heidän hyökkäystään Miltiades ei jäänyt odottamaan, vaan pysyi
poissa Khersonesoksesta, siihen asti kunnes skyytit läksivät matkaansa
ja dolonkit toivat hänet maahansa takaisin. Tämä siis oli tapahtunut
kolmantena vuotena ennen niitä tapauksia, jotka silloin häntä
kohtasivat.

41. Kun hän nyt sai tietää, että foinikialaiset olivat Tenedoksessa,
niin hän täytti viisi kolmisoutua niillä tavaroilla, joita hänellä oli
käsillä, ja purjehti pois Atenaan. Hän läksi liikkeelle Kardian
kaupungista, purjehti Melaslahden poikki ja kulki Khersonesoksen sivu,
mutta silloin foinikialaiset laivoineen kävivät hänen kimppuunsa.
Miltiades itse pääsi pakoon Imbrokseen, mukanaan neljä laivoistaan,
mutta viidennen laivan saivat foinikialaiset takaa ajaessaan valtaansa.
Sen laivan päällikkönä sattui olemaan vanhin Miltiadeen pojista,
Metiokhos, joka ei ollut traakialaisen Oloroksen tyttären, vaan erään
toisen naisen poika. Hänet ottivat foinikialaiset samalla kuin laivan,
ja saatuaan tietää, että hän oli Miltiadeen poika, he veivät hänet
kuninkaan tykö, luullen saavansa palkakseen suurta kiitollisuutta,
syystä että Miltiades, ioonilaisten neuvottelussa lausuessaan
mielipiteensä, oli käskenyt tottelemaan skyytejä, kun viimemainitut
vaativat heitä purkamaan laivasillan ja purjehtimaan kotiinsa. Mutta
kun foinikialaiset olivat Dareioksen luo tuoneet Miltiadeen pojan
Metiokhoksen, ei hän tehnyt tälle mitään pahaa, vaan sensijaan paljon
hyvää. Niinpä kuningas antoi hänelle asunnon ja omaisuutta sekä
persialaisen vaimon, josta hänelle syntyi lapsia, mitkä luetaan
persialaisiin kuuluviksi. Mutta Miltiades saapui Imbroksesta Atenaan.

42. Sinä vuonna ei persialaisten puolelta koitunut mitään tämän enempää
vihamielisyyttä ioonilaisille, mutta sen sijaan ryhdyttiin sinä vuonna
seuraaviin ioonilaisille perin hyödyllisiin toimenpiteisiin. Sardeen
käskynhaltija Artafrenes noudatti luokseen sanansaattajia eri
kaupungeista ja pakoitti ioonilaiset tekemään keskenään semmoisen
sopimuksen, että alistuisivat tuomioihin eivätkä ryöstelisi toisiltaan.
Näin hän pakoitti heidät tekemään sekä mittasi heidän maansa
parasangittain, niinkuin persialaiset kutsuvat kolmenkymmenen stadionin
matkaa, ja määräsi sen mukaan kullekin ne verot, joita he muuttamatta
ovat siitä alkain aina minun aikoihini asti kantaneet semmoisina, miksi
Artafrenes ne sääsi. Ja ne säädettiin melkein semmoisiksi, kuin ne
ennenkin heillä olivat.

43. Ja siten he saivat elää rauhassa. Mutta kevään tullen, kun kuningas
oli eroittanut muut päälliköt, marssi Mardonios, Gobryaan poika, alas
merenrannalle, muassaan erinomaisen suuri maasotajoukko ja suuri
laivasto; hän oli iältään nuori ja oli äsken nainut Dareios kuninkaan
tyttären Artozostren. Ja sittenkuin Mardonios, tuoden tämän sotajoukon,
oli joutunut Kilikiaan, niin hän itse astui laivaan ja matkasi muiden
laivojen keralla, mutta maasotajoukon johtivat muut päälliköt
Hellespontoksen rannalle. Ja kun Mardonios purjehtiessaan Aasian rantaa
myöten oli saapunut Iooniaan, niin tapahtui siellä jotakin sellaista,
joka on mitä suurin ihme niistä helleeneistä, jotka eivät usko Otaneen
noille seitsemälle persialaiselle esittäneen sen mielipiteen, että
persialaisten tuli saada kansanvaltainen hallitus. Mardonios
eroitti nimittäin ioonilaisten kaikki itsevaltiaat ja sääsi
kaupunkeihin kansanvaltaisen hallituksen. Sen tehtyään hän kiiruhti
Hellespontokseen. Ja niin pian kuin suuri määrä laivoja ja suuri
maasotajoukko oli kokoontunut, kulkivat he laivoilla Hellespontoksen
yli ja matkasivat Europan kautta Eretriaa ja Atenaa kohti.

44. Viimemainitut kaupungit olivat niinmuodoin ne, jotka näennäisesti
olivat heidän retkensä päämääränä, mutta itse asiassa oli heillä
mielessään laskea valtansa alle niin monta Hellaan kaupunkia kuin
suinkin. Niinpä he ensiksi laivoillaan saattoivat valtaansa
thasolaiset, jotka eivät kättänsä kohottaneet heitä vastaan, ja
toiseksi he maasotajoukollaan entisten alamaistensa lisäksi tekivät
makedonilaiset orjikseen. Sillä kaikki makedonilaisten ja persialaisten
väliset kansat olivat jo joutuneet näitten vallanalaisuuteen.
Thasoksesta he sitten kulkivat meren poikki mannermaalle, matkasivat
Akanthokseen saakka, ja Akanthoksesta käsin he kiersivät Athoksen.
Mutta heidän purjehtiessaan tämän ympäri yllätti heidät ankara ja raju
pohjatuuli, joka runteli laivoja pahanpäiväisesti ja viskasi useita
niistä Athosta vasten. Kerrotaan, että tuhoutuneitten laivojen luku
teki kolmesataa ja että hukkui kolmattakymmentätuhatta ihmistä. Sillä
koska Athosta ympäröivässä meressä on viljalti meripetoja, joutuivat
toiset näiden saaliiksi ja saivat siten surmansa, toiset taas
murskautuivat kallioita vastaan. Muutamat heistä eivät osanneet uida ja
hukkuivat siitä syystä, toiset taas paleltuivat kuoliaaksi.

45. Näin kävi laivaston. Mutta Mardonioksen ja Makedoniaan leiriytyneen
maasotajoukon kimppuun hyökkäsivät eräänä yönä traakialaiset brygit. Ja
brygit surmasivat useita persialaisia ja haavoittivat Mardonioksen
itsensä. Kuitenkaan eivät hekään pelastuneet persialaisten orjuudesta.
Sillä Mardonios ei lähtenyt niiltä paikoilta liikkeelle, ennenkuin oli
saattanut heidät käskynalaisikseen. Laskettuaan heidät valtansa alle
hän kuitenkin vei sotajoukon takaisin, syystä että hänen
maasotajoukkonsa oli kärsinyt suurta vauriota brygien puolelta ja
laivastonsa taas Athoksen luona. Näin sotajoukko häpeällisesti
kamppailtuaan läksi tiehensä Aasiaan.

46. Mainittujen tapausten jälkeisenä vuotena lähetti Dareios ensiksi
sanansaattajan thasolaisten luo, joita heidän naapurinsa valheellisesti
olivat syyttäneet kapinahankkeista, ja käski heidän repiä kaupunkinsa
ympäriltä pois muurin ja toimittaa laivat Abderaan. Sillä kun
miletolainen Histiaios piiritti thasolaisia, niin nämä käyttivät suuria
tulojaan sotalaivojen rakentamiseen ja ympäröidäkseen kaupunkinsa
vahvemmalla muurilla. Ja nämä tulot kertyivät heille sekä mannermaalta
että kaivoksista. Skaptesylessä olevista kultakaivoksista heille näet
tuli kaikkiaan kahdeksankymmentä talenttia, itse Thasoksessa olevista
taas vähemmän, mutta kuitenkin siksi runsaasti, että thasolaisille,
jotka sitäpaitsi olivat vapaat viljaveroista, joka vuosi kertyi
kaksisataa talenttia, ja silloin kun tuli enimmin, kolmesataa.

47. Minä olen itsekin nähnyt nämä kaivokset, ja kaikkein ihmeellisimmät
niistä olivat niiden foinikialaisten keksimät, jotka yhdessä Thasoksen
kanssa olivat asuttaneet tämän saaren, minkä nykyinen nimi johtuu tästä
foinikialaisesta Thasoksesta. Nämä foinikialaiset kaivokset sijaitsevat
Thasoksessa, Ainyra ja Koinyra nimisten paikkojen välillä, vastapäätä
Samothrakea; vuori on laaja ja metalleja etsittäessä on sitä paljon
mylleröity. Semmoinen se on. Mutta kuninkaan käskystä thasolaiset sekä
hajoittivat muurinsa että toimittivat kaikki laivansa Abderaan.

48. Senjälkeen Dareios koetti saada selville, mitä helleeneillä oli
mielessään, sotiako häntä vastaan vai antautua hänen valtaansa. Hän
lähetti siis kuuluttajia kautta Hellaan, määräten minkä minnekin ja
käskien vaatimaan itselleen maata ja vettä. Nämä hän siis lähetti
Hellaaseen, muita kuuluttajia hän taas lähetti veronalaisiinsa
rannikkokaupunkeihin, käskien näiden asettaa sotalaivoja ja aluksia
hevosten kuljettamista varten.

49. Ne siis varustivat nämä laivat. Hellaaseen saapuneille
kuuluttajille taas antoivat monet mannermaalaisista sen, mitä
persialainen esitti vaatimuksenaan, ja samoin kaikki saarelaiset,
joiden luo lähettiläät tulivat samaa pyytämään. Niinpä muiden muassa
myös aiginalaiset antoivat Dareiokselle maata ja vettä. Mutta heidän
tehtyään tämän alkoivat atenalaiset heti ahdistaa heitä, arvellen
aiginalaisten sillä tarkoittaneen atenalaisia, jotta nimittäin yhdessä
persialaisten kanssa tekisivät sotaretken heitä vastaan. Ilolla he siis
ottivat tästä itselleen tekosyyn, läksivät Spartaan ja syyttivät
aiginalaisia siitä, että nämä olivat kavaltaneet Hellaan.

50. Tämän kanteen johdosta meni Spartan kuningas Kleomenes Aiginaan
ottaakseen vangiksi syyllisimmät aiginalaisten joukosta. Mutta kun hän
yritti vangita heitä, tekivät muut aiginalaiset hänelle vastarintaa;
varsinkin häntä vastusteli Krios, Polykritoksen poika, joka sanoi,
ettei Kleomenes rankaisematta olisi vievä yhtään ainoata aiginalaista
muassaan pois. Sillä tämän hän teki Spartan kansan käskemättä, mutta
atenalaisten lahjomana; olisihan hän muuten toisen kuninkaan keralla
tullut heitä vangitsemaan. Tämän Krios lausui Demaratoksen
kehoituksesta. Lähtiessään sitten Aiginasta pois Kleomenes kysyi
Kriokselta, mikä hänen nimensä oli. Kun tämä ilmoitti, mikä se oli,
virkkoi Kleomenes hänelle: "Vaskita nyt jo sarvesi, oinas, sillä kohta
joudut voittosille kovan kohtalon kanssa." ["Krios" merkitsee oinasta.]

51. Sill'aikaa Demaratos, Aristonin poika, joka oli jäänyt Spartaan,
panetteli Kleomenesta. Hänkin oli Spartan kuningas, mutta kuului
halvempaan huoneeseen, joka tosin ei muussa kohden ollut halvempi,
koska molemmat suvut polveutuivat samasta esi-isästä; mutta
esikoisuutensa nojalla Eurystheneen huone tavallaan nautti suurempaa
kunnioitusta.

52. Minkään runoilijan kanssa yhtä pitämättä lakedaimonilaiset
kertovat, että heitä eivät tuoneet heidän nykyiseen maahansa
Aristodemoksen pojat, vaan Aristodemos itse, joka oli Aristomakhoksen
poika, Kleodaioksen pojanpoika ja Hylloksen pojanpojanpoika. Mutta
vähän ajan kuluttua Aristodemoksen Argeia niminen vaimo, jonka
kerrotaan olleen Autesionin, Tisameneen pojan, Thersandroksen
pojanpojan ja Polyneikeen pojanpojanpojan tytär, muka synnytti. Ja hän
synnytti kaksoiset, joiden syntymän Aristodemos vielä sai nähdä; mutta
pian senjälkeen hän kuoli tautiin. Silloiset lakedaimonilaiset
päättivät lakia noudattaen tehdä vanhemman lapsista kuninkaaksensa,
mutta eivät tienneet, kummanko valitsisivat, ne kun olivat siihen
määrään yhdenkaltaiset ja samankokoiset. Ja kun he eivät voineet
ratkaista, kumpiko oli vanhempi, niin he -- joko nyt tai mahdollisesti
jo sitä ennenkin -- kysyivät asiaa äidiltä. Mutta tämä väitti, ettei
hän itsekään osannut heitä eroittaa. Näin hän, vaikka hyvinkin sen
tiesi, lausui siinä aikeessa, että mahdollisesti molemmat voisivat
tulla kuninkaiksi. Lakedaimonilaiset olivat niinmuodoin neuvottomina,
ja tässä pulassaan he tiedustelivat Delfoin oraakelilta, kuinka heidän
oli meneteltävä. Pytia silloin käski heidän pitää molempia lapsia
kuninkainaan, mutta enemmän kunnioittaa vanhempaa. Näin vastasi Pytia
heille, mutta kun lakedaimonilaiset yhtäkaikki olivat neuvottomina
miten saada selville, kumpiko oli vanhempi, antoi heille neuvon
muuan Panites niminen messenialainen. Tämä Panites antoi näet
lakedaimonilaisille sen neuvon, että pitäisivät silmällä, kumpaako
lapsista äiti ensin pesi ja ruokki; ja jos ilmeni, että tämä aina teki
samalla tavalla, olivat lakedaimonilaiset saaneet tietää kaiken sen,
mitä tahtoivatkin; mutta jos äitikin epäröi ja teki milloin mitenkin,
oli selvää, ettei hänkään tiennyt mitään sen enempää, ja siinä
tapauksessa oli lakedaimonilaisten käännyttävä muuanne. Kun sitten
spartalaiset messenialaisen neuvoa noudattaen vakoilivat Aristodemoksen
lasten äitiä, niin he huomasivat, että tämä, joka ei tiennyt, minkä
vuoksi häntä pidettiin silmällä, aina samalla tapaa antoi etusijan
vanhemmalle lapselle, joko sitten sitä ruokki tai kylvetti. He ottivat
silloin sen lapsen, jolle äiti vanhempana oli antanut etusijan ja
kasvattivat sitä valtion kustannuksella. Tälle pantiin nimeksi
Eurysthenes, toiselle taas Prokles. Ja näistä kerrotaan, että he
miehiksi vartuttuaan koko ikänsä olivat riidassa keskenään ja että
heidän jälkeläisensä jatkavat samalla tapaa.

53. Näin kertovat lakedaimonilaiset yksin helleenien joukosta, mutta
seuraavassa kirjoitan sen mukaan, mitä helleenit kertovat. Helleenit
luettelevat nämä doorilaisten kuninkaat aina Perseukseen, Danaen
poikaan saakka ja ovat siinä oikeassa, jos nimittäin jättää pois
jumalan [s.o. Zeus jumalan, jota väitettiin Perseuksen isäksi]. Ja he
osoittavat, että nämä olivat helleenejä, sillä jo siihen aikaan
luettiin heidät helleenien joukkoon. Sanoin "aina Perseukseen saakka",
enkä hakenut sukujohtoa vielä kauempaa, siitä syystä ettei mainita
ketään kuolevaista Perseuksen isäksi, niinkuin Amfitryonia sanotaan
Herakleen isäksi. Olen siis hyvällä syyllä sanonut: "aina Perseukseen
saakka oikein". Jos taas Akrisioksen tyttärestä Danaesta alkaen
luettelisi heidän esi-isänsä, niin kävisi ilmi, että doorilaisten
johtajat ovat suoraan etenevässä polvessa egyptiläisiä.

54. Tämä on, sen mukaan kuin helleenit kertovat, heidän sukujohtonsa.
Vaan niinkuin persialaisten kertoma tarina tietää, oli Perseus itse
assyrialainen, mutta tuli helleeniksi; Perseuksen esi-isät sitävastoin
eivät olleet helleenejä. Akrisioksen esi-isät taas, jotka eivät olleet
missään sukulaissuhteissa Perseukseen, olivat persialaisten mukaan,
samoinkuin helleenienkin, egyptiläisiä.

55. Tämä olkoon nyt mainittuna näistä asioista. Mutta minkä vuoksi he,
vaikka olivat egyptiläisiä, ja minkä ansioiden nojalla he pääsivät
doorilaisten kuninkaiksi, sen tahdomme jättää sikseen, koska muut jo
ovat siitä puhuneet. Mutta sen, mitä muut eivät vielä ole kertoneet,
tahdon minä mainita.

56. Spartalaiset ovat kuninkailleen antaneet seuraavat arvot ja
valtuudet: kaksi pappisvirkaa, nimittäin Zeus Lakedaimonin ja Zeus
Uranioksen, sekä oikeuden ryhtyä sotaan mitä maata vastaan ikänä
tahtovat, josta ei yksikään spartalainen saa heitä estää; ja jos joku
sen tekee, niin hän joutuu syypääksi veripattoisuuteen. Sotaan
lähtiessä menevät kuninkaat ensimäisinä, mutta palaavat viimeisinä.
Sotaretkellä vartioi sata valiomiestä heitä. Partioretkillä he saavat
ottaa niin monta lammasta kuin haluavat, ja kaikista, jotka uhrataan,
he saavat ottaa nahat ja selkäkappaleet.

57. Nämä etuudet ovat heillä sodassa, mutta muutoin, rauhan aikana, on
heille annettu seuraavat. Jos valtion varoilla toimitetaan joku uhri,
saavat kuninkaat istua ensimäisinä pöydässä, heille tarjotaan ensiksi
ja kummallekin heistä annetaan kaikista ruo'ista kaksi vertaa niin
paljon kuin muille pöytäkumppaneille. He saavat ensimäisen maljan ja
myös uhrattujen eläinten nahat. Aina uutena kuuna ja kunkin kuukauden
seitsemäntenä päivänä annetaan valtion kustannuksella kumpaisellekin
Apollonin temppelissä täysikasvuinen uhriteuras, lakonilainen medimni
jauhoja ynnä kortteli viiniä, ja sitäpaitsi kaikissa kilpaleikeissä
erikoiset kunniasijat. Heidän oikeutenaan on nimittää vierasten
valtioiden kestiystäviksi kansalaisten joukosta ne, joita vain
tahtovat, ja he saavat kumpikin valita kaksi pytholaista. Pytholaiset
ovat nimittäin sanan saattajia, jotka lähetetään Delfoihin kysymään
neuvoa ja jotka yhdessä kuningasten kanssa valtion kustannuksella
saavat elatuksensa. Jos kuninkaat eivät tule aterialle, lähetetään
heille kotiin kaksi khoiniksia jauhoja ja kotyle viiniä kummallekin,
mutta jos he ovat saapuvilla, annetaan heille kaikkea kaksin kerroin;
sama kunnia heille osoitetaan myös silloin, kun joku yksityinen on
kutsunut heidät aterialle. He säilyttävät saadut oraakelilauseet,
joista sitäpaitsi vain pytholaiset saavat tietoa. Kuninkaat tuomitsevat
yksin seuraavissa asioissa: siitä, kenenkä kanssa perijäneidon tulee
mennä naimisiin, siinä tapauksessa että isä ei aikoinaan ole häntä
kihlannut, sekä valtion maanteistä. Ja jos joku tahtoo ottaa jonkun
ottolapsekseen, tulee hänen tehdä se kuningasten edessä. He saavat
istua vanhusten neuvostossa, jossa on kahdeksankolmatta jäsentä. Mutta
jos he eivät tule saapuville, saavat ne neuvosmiehistä, jotka ovat
enimmin sukua kuninkaille, heidän etuoikeutensa, jolloin he antavat
kaksi ääntä ja sitten kolmannen, omansa.

58. Mainitut etuudet annetaan Spartan yhteiskunnan puolelta kuninkaille
heidän eläessään, mutta seuraavat heidän kuoltuaan. Ratsumiehet
ilmoittavat kautta koko Lakonian tapauksesta, ja kaupungissa taas
kulkevat naiset ympäri, kalistaen kattilaa. Sittenkuin tämä on
tapahtunut, täytyy joka huoneesta kahden vapaan, miehen ja naisen,
pukeutua surupukuun; ja jolleivät he sitä tee, tuomitaan heidät suuriin
sakkoihin. Ne menot, joita lakedaimonilaiset noudattavat kuningastensa
kuoltua, ovat samanlaisia kuin Aasiassa asuvilla barbareilla;
noudattavatpa useimmat barbarit samoja menoja kuningastensa kuoltua.
Sillä milloin lakedaimonilaisten kuningas kuolee, täytyy vielä, paitsi
spartalaisia, koko Lakoniasta perioikien määrätyssä luvussa pakosta
ottaa osaa suruun. Sittenkuin näitä sekä heloteja ja itse spartalaisia
on kerääntynyt yhteen monta tuhatta miestä yhdessä vaimojensa kanssa,
niin he lyövät rajusti otsaansa, vaikeroivat kauheasti ja sanovat aina,
että viimeksi kuollut kuningas on ollut paras. He tekevät sen kuninkaan
kuvan, joka sodassa on kuollut, ja kantavat sitä kauniilla peitteillä
koristetulla leposijalla. Ja siitä lukien, kun ovat hänet haudanneet,
ei kymmeneen päivään pidetä mitään kokousta torilla eikä toimiteta
virkamiesten vaalia, vaan he pitävät surua niiden päivien kestäessä.

59. Myös eräässä toisessa kohdassa he pitävät yhtä persialaisten
kanssa. Kun kuninkaan kuoltua toinen tulee kuninkaaksi, niin
jälkimäinen, astuessaan hallitukseen, vapauttaa velastaan jokaisen,
joka on jotakin velkaa spartalaisten joko kuninkaalle tai valtiolle.
Persiassa taas hallitukseen astuva kuningas antaa kaikille kaupungeille
anteeksi maksamatta jääneet verot.

60. Seuraavassa kohden taas lakedaimonilaiset pitävät yhtä
egyptiläisten kanssa. Heidän kuuluttajansa, huilunsoittajansa ja
ruoankeittäjänsä perivät isiensä ammatit, niin että huilunsoittajan
pojasta tulee huilunsoittaja, ruoan keittäjän pojasta ruoankeittäjä ja
kuuluttajan pojasta kuuluttaja; eivätkä muut, jotka heleän äänensä
vuoksi ovat viimemainittuun toimeen antautuneet, heitä sulje pois, vaan
pojat täyttävät viran isän tapaan.

61. Niin tämä tapahtuu. Mutta nyt Demaratos panetteli Kleomenesta,
joka oleskeli Aiginassa ja työskenteli Hellaan yhteiseksi hyväksi -- ei
niin paljon suosiosta aiginalaisia kohtaan kuin kateudesta ja
pahansuonnista. Kleomenes taas päätti, Aiginasta palattuaan, syöstä
Demaratoksen kuninkuudesta, jolloin hän, käydessään tämän kimppuun,
nojasi seuraavaan asianhaaraan. Spartan kuninkaana oli Ariston, joka
oli nainut kaksi vaimoa, mutta ei saanut lapsia. Ja koska hän tiesi,
että hän itse ei ollut siihen syypää, niin hän nai kolmannen vaimon. Ja
naiminen tapahtui näin. Aristonilla oli spartalaisten joukossa ystävä,
johon hän kaikista kansalaisista oli enimmin kiintynyt. Tällä miehellä
sattui olemaan vaimo, joka Spartan naisista oli kaikkein kaunein, ja
niin kauniiksi hän oli tullut oltuaan sitä ennen mitä rumin. Koska
nimittäin hänellä oli mitätön ulkomuoto, niin hänen imettäjänsä, joka
säälitteli sitä, että lapsi oli varakasten ihmisten tytär ja kuitenkin
niin rumannäköinen, sekä lisäksi vielä huomasi, kuinka vanhemmat
pitivät hänen ulkonäköään onnettomuutena, punnitsi tätä kaikkea ja
keksi seuraavan keinon. Hän kantoi tytön joka päivä Helenan pyhättöön,
joka on niinsanotussa Therapnessa, Foiben pyhätön yläpuolella. Ja joka
kerta kun imettäjä toi lapsen, niin hän seisahtui jumalankuvan eteen ja
rukoili, että jumalatar ottaisi lapselta pois rumuuden. Mutta kerran
kun imettäjä meni pyhätöstä ulos, kerrotaan hänelle ilmestyneen erään
naisen. Ja ilmestyttyään nainen oli kysynyt, mitä hän kantoi sylissään,
jolloin toinen oli sanonut kantavansa lasta; nainen oli silloin
käskenyt häntä näyttämään lasta, mutta imettäjä ei siihen suostunut,
sillä vanhemmat olivat kieltäneet häntä näyttämästä sitä kellekään.
Mutta nainen käski kaikin mokomin näyttämään sitä. Kun imettäjä
huomasi, kuinka välttämättömästi nainen tahtoi nähdä lasta, niin hän
vihdoin näytti sen. Silloin nainen silitteli lapsen päätä ja sanoi,
että hänestä oli tuleva Spartan kaunein nainen. Ja siitä päivästä
muuttui lapsen ulkonäkö. Ja kun tyttö sitten tuli naimakuntoiseksi, nai
hänet Agetos, Alkeideen poika, juuri yllämainittu Aristonin ystävä.

62. Tähän naiseen rakastui Aiiston tulisesti. Niinpä hän keksi
tällaisen juonen. Hän lupasi itse antaa ystävälleen, mainitun vaimon
miehelle, koko omaisuudestaan lahjaksi sen, minkä toinen vain tahtoi,
ja käski ystävän niinikään antaa hänelle vastalahjan. Ollenkaan
pelkäämättä vaimonsa puolesta, koska tiesi, että Aristonillakin oli
vaimo, ystävä suostui siihen, ja sitten he vielä valalla vahvistivat
sopimuksensa. Senjälkeen Ariston antoi sen, minkä Agetos oli Aristonin
kalleuksien joukosta itselleen valinnut mitä sitten lienee ollut. Mutta
kun hän itse parhaillaan oli etsivinään vastalahjaa poisvietäväksi
ystävältä, niin hän koettikin viedä pois ystävän vaimon. Agetos sanoi
suostuneensa kaikkeen muuhun, paitsi siihen ainoaan; mutta valan ja
petollisen juonen pakoittamana hän kuitenkin salli viedä hänet pois.

63. Sillä tavoin siis Ariston otti kolmannen vaimon, sitä ennen
hyljättyään toisen vaimonsa. Mutta ennen aikojaan ja ennenkuin kymmenen
kuukautta oli umpeen kulunut, tämä kolmas vaimo synnyttää juuri
yllämainitun Demaratoksen. Ja muuan kotoväestä tuli ilmoittamaan
Aristonille, joka yhdessä eforien kanssa istui neuvostossa, että
hänelle oli syntynyt poika. Mutta hän, joka hyvin muisti ajan, milloin
oli ottanut vaimonsa, laski sormillaan kuukaudet ja lausui vannoen: "Ei
se liene minun poikani." Sen kuulivat kyllä eforit, mutta eivät
kuitenkaan sillä haavaa ollenkaan siitä piitanneet. Ja poika kasvoi, ja
Ariston katui niin lausuneensa, sillä hän oli vallan varmasti
vakuutettu siitä, että Demaratos oli hänen poikansa. Ja hän antoi
hänelle nimeksi "Demaratos" [s.o. "Kansan rukoilema"] siitä syystä,
että spartalaiset sitä ennen olivat julkisissa rukouksissaan anoneet,
että Aristonille, jota he kunnioittivat yhtä paljon kuin mitä edellistä
kuningasta hyvänsä, syntyisi poika.

64. Siitä syystä pantiin hänelle nimeksi Demaratos. Jonkun ajan
kuluttua kuoli Ariston, ja Demaratos sai hallituksen. Mutta kohtalo oli
nähtävästi niin määrännyt, että kun tämä seikka tulisi tunnetuksi, se
oli syöksevä Demaratoksen pois kuninkuudesta. Ja se tapahtui
seuraavasta syystä. Demaratos oli jo ennen, silloin kun hän oli vienyt
sotajoukon pois Eleusiistä, ankarasti riitaantunut Kleomeneen kanssa,
ja niinpä nyt taaskin, kun Kleomenes oli mennyt niitä aiginalaisia
vastaan, jotka olivat meedialaismielisiä.

65. Kleomenes hankkiutui nyt kostamaan ja teki Leutykhideen kanssa,
joka oli Agiin pojan, Menareen, poika ja kuului samaan huoneeseen kuin
Demaratos, semmoisen sopimuksen, että jos Kleomenes tekisi Leutykhideen
kuninkaaksi Demaratoksen sijalle, niin Leutykhides seuraisi häntä
retkelle aiginalaisia vastaan. Leutykhides taas oli tullut Demaratoksen
vihamieheksi varsinkin seuraavan tapauksen johdosta. Leutykhides oli
kihlannut Perkaloksen, Demarmenoksen pojan, Khilonin, tyttären, mutta
Demaratos teki juonillaan tuon avioliiton tyhjäksi ryöstämällä itse
sitä ennen Perkaloksen, jonka hän otti vaimokseen. Tästä aiheesta oli
Leutykhideen vihollisuus Demaratosta kohtaan saanut alkunsa. Ja nyt
Leutykhides Kleomeneen vaikutuksesta vannomalla syyttää Demaratosta,
väittäen, että hän ei kohtuudenmukaisesti ole spartalaisten kuninkaana,
koska hän ei ole Aristonin poika. Ja valan tehtyään hän syyttää
Demaratosta oikeuden edessä, vetämällä jälleen esille sen sanan, minkä
Ariston lausui, silloin kun orja ilmoitti hänelle, että oli syntynyt
poika, ja kuinka hän laskettuaan kuukaudet vannomalla väitti, että
lapsi ei ollut hänen omansa. Nojautuen siis tähän lauseeseen
Leutykhides osoitti, että Demaratos ei ollut Aristonin poika ja ettei
hän kohtuudenmukaisesti ollut Spartan kuninkaana; ja tällöin hän otti
todistajiksi ne eforit, jotka silloin sattuivat olemaan neuvostossa ja
olivat kuulleet tämän Aristonin lauseen.

66. Kun tämän johdosta kesti riitaa, katsoivat vihdoin spartalaiset
parhaaksi kysyä Delfoin oraakelilta, oliko Demaratos Aristonin poika.
Mutta kun asia sitten Kleomeneen vaikutuksesta ilmoitettiin Pytialle,
niin Kleomenes sai puolelleen Aristofantoksen pojan Kobonin, erään
Delfoissa erittäin mahtavan miehen, ja Kobon taas taivutti
tietäjäpapittaren Periallan sanomaan, niinkuin Kleomenes tahtoi
sanottavan. Siten Pytia sanansaattajain kysyessä julisti, että
Demaratos ei ollut Aristonin poika. Myöhemmin tuli kuitenkin asia
tunnetuksi, jolloin Kobonin täytyi paeta Delfoista, ja Perialla
tietäjätär eroitettiin kunniatoimestaan.

67. Niin tapahtui Demaratoksen eroittaminen kuninkuudesta. Mutta
seuraavan häväistyksen johdosta Demaratos pakeni Spartasta Meediaan.
Tultuaan eroitetuksi kuninkuudesta Demaratos valittiin hoitamaan erästä
virkaa. Olipa sitten Gymnopaidiai-juhla, jota Demaratos oli katsomassa.
Silloin Leutykhides, joka itse jo oli tullut kuninkaaksi Demaratoksen
sijalle, lähetti palvelijan ilkkumaan ja häväisemään Demaratosta ja
käski kysyä häneltä, miltä viranhoito tuntui kuninkaana-olon jälkeen.
Harmistuneena kysymyksestä Demaratos sanoi itse kyllä jo kokeneensa
kumpaakin, mutta toisen ei sitä tehneen; tuo kysymys oli kuitenkin
oleva alkuna joko tuhatkertaiseen onnettomuuteen tai tuhatkertaiseen
onneen. Sen lausuttuaan ja peitettyään kasvonsa hän läksi katsomosta
kotiinsa ja valmisti sekä uhrasi heti Zeulle härän, jonka tehtyään hän
kutsui saapuville äitinsä.

68. Äidin saavuttua Demaratos asetti hänen käsiinsä osan sisälmyksistä
ja rukoili häntä näin sanoen: "Oi äiti, ottaen todistajikseni niin
hyvin muut jumalat kuin erittäin tämän taloa-suojaavan Zeun minä
rukoilen sinua ilmaisemaan minulle totuudenmukaisesti, kuka oikeastaan
on minun isäni. Sillä riidan kestäessä Leutykhides väitti ja sanoi,
että sinä olit edellisestä miehestäsi raskaana, kun jouduit
Aristonille. Toiset pitävät vielä riettaampaa puhetta, kun väittävät,
että sinä olet käynyt aasirengin luona ja että minä muka olen hänen
poikansa. Minä rukoilen senvuoksi kautta jumalain, että sanoisit
totuuden. Ethän sinä, joskin olet tehnyt jotakin sellaista, mitä on
puhuttu, ole ainoa, joka niin olet tehnyt, vaan monet sinun kanssasi
ovat sen tehneet. Ja Spartassa on yleinen puhe se, että Aristonilla ei
ollut siitoskykyä; muutenhan olisivat hänen edellisetkin vaimonsa
synnyttäneet."

69. Siten Demaratos puhui, mutta äiti vastasi näin: "Oi poikani, koska
rukoilemalla pyydät minua lausumaan totuuden, olet myös saapa tietää
koko totuuden. Kolmantena yönä siitä, kun Ariston toi minut kotiinsa,
tuli minun luokseni Aristonin näköinen haamu, joka lepäsi kanssani ja
sen tehtyään pani päähäni ne seppeleet, jotka hänellä oli muassaan.
Sitten hän meni menojaan, ja senjälkeen tuli Ariston. Nähdessään, että
minulla oli seppeleet, hän kysyi, kuka ne oli minulle antanut. Minä
väitin, että hän itse oli sen tehnyt, vaan hän ei sitä myöntänyt. Mutta
minä vannoin ja sanoin, ettei hän tehnyt kauniisti, kun kielsi; olihan
hän itse vähää ennen tullut ja levännyt kanssani ja sitten antanut
minulle seppeleet. Mutta kun Ariston kuuli minun vannovan, niin
hän älysi, että tapaus oli yli-inhimillinen. Tulipa sitten vielä
ilmi, että seppeleet olivat peräisin pihaportin viereisestä
puolijumalan-pyhätöstä, jota sanotaan Astrobakoksen pyhätöksi, ja
toiseksi tietäjät selittivät, että haamu juuri oli ollut tuo
puolijumala. Niinpä sinä, oi poika, tunnet kaiken, mitä tahdotkin saada
tietää. Sillä joko sinä olet tästä puolijumalasta syntyisin ja isäsi
siis Astrobakos-puolijumala, taikka sitten Ariston; sillä sinä yönä
sinun elämäsi sikisi. Sinun vihamiehesi ahdistavat sinua, varsinkin
sanomalla, että Ariston itse, kun hänelle ilmoitettiin sinut
syntyneeksi, useiden kuullen oli kieltänyt sinun olevan hänen poikansa,
muka siksi, että aika, kymmenen kuukautta, ei ollut kulunut umpeen.
Mutta sen sanan hän päästi, siksi ettei tuntenut niitä asioita. Sillä
naisethan synnyttävät niin hyvin yhdeksännellä kuin seitsemännellä
kuukaudella, eivätkä kaikki kymmenen kuukautta täyttäneinä. Nytpä minä,
oi poika, synnytin sinut seitsemännellä kuukaudella. Huomasipa itse
Aristonkin vähän aikaa myöhemmin ajattelemattomuudesta päästäneensä
tuon sanan. Älä usko muita juttuja syntymästäsi, sillä olet kuullut
kaikki aivan totuuden mukaan. Mutta aasirenkien kanssa synnytelkööt
vaimot lapsia Leutykhideelle itselleen ja niille, jotka moista
puhuvat."

70. Niin sanoi äiti. Mutta saatuaan tietää, mitä tahtoi, Demaratos otti
mukaansa evästä ja matkusti Eliiseen, ollen matkustavinansa Delfoihin
kysymään neuvoa oraakelilta. Vaan lakedaimonilaiset, jotka epäilivät,
että hän yritti karata, ajoivat häntä takaa. Ja nähtävästi
Demaratos ennätti päästä Eliistä meren poikki Zakynthokseen. Mutta
lakedaimonilaiset tulivat sinne jälestä ja koettivat ottaa hänet kiinni
sekä veivät pois hänen palvelijansa, Zakyntholaiset eivät kuitenkaan
luovuttaneet häntä. Sieltä hän sittemmin matkusti Aasiaan Dareios
kuninkaan luo. Viimemainittu otti hänet suurenmoisesti vastaan ja antoi
hänelle maata sekä kaupunkeja. Sillä tavoin ja sellaisten vaiheiden
jälkeen saapui Aasiaan Demaratos, joka useasti oli lakedaimonilaisten
kesken kunnostanut itseään sekä toimissa että neuvoissa ja varsinkin
oli tuottanut heille kunniaa voittaessaan nelivaljakolla Olympian
kilpaleikeissä, ollen kaikista Spartan kuninkaista ainoa, joka sen oli
tehnyt.

71. Demaratoksen menetettyä kuninkuutensa otti Leutykhides, Menareen
poika, vastaan hallituksen, ja tälle syntyi poika Zeuxidemos, jota
muutamat spartalaiset nimittivät Kyniskokseksi. Tämä Zeuxidemos ei
tullut Spartan kuninkaaksi. Hän kuoli näet ennen Leutykhidestä ja jätti
jälkeensä Arkhidemos nimisen pojan. Kadotettuaan Zeuxidemoksen
Leutykhides nai toisen vaimon, Eurydamen, joka oli Menioksen sisar ja
Diaktorideen tytär. Tästä hänelle ei syntynyt mitään miespuolista
perillistä, mutta sensijaan tytär Lampito, jonka Zeuxidemoksen poika
Arkhidemos Leutykhideen suostumuksella nai.

72. Mutta eipä Leutykhideskään saanut vanheta Spartassa, vaan sai
tavallaan maksaa Demaratokselle tekemänsä teon. Hän johti näet
lakedaimonilaisten sotajoukon Tessaliaan, jolloin hänen olisi ollut
mahdollista saattaa koko maa käskynalaisekseen, vaan hän antoi lahjoa
itsensä suurella rahasummalla. Mutta hänet tavattiin leirissä itse
teosta, kun hän istui rahapussilla, joka oli täynnään hopeaa, ja
vedettiin oikeuteen. Hän kuitenkin pakeni Spartasta, ja hänen talonsa
revittiin. Silloin hän pakeni Tegeaan ja kuoli siellä.

73. Tämä tapahtui myöhemmin. Mutta sillä kertaa, kun nyt Kleomeneen
hanke Demaratosta vastaan oli onnistunut, meni hän heti Leutykhideen
keralla aiginalaisia vastaan, joille hän oli kovin vihoissaan itseänsä
kohdanneen häväistyksen vuoksi. Kun nyt molemmat kuninkaat tulivat
aiginalaisia vastaan, katsoivat nämä parhaaksi olla enää vastarintaa
tekemättä, ja kuninkaat valitsivat aiginalaisten joukosta kymmenen sekä
rikkautensa että syntyperänsä puolesta huomatuinta miestä ja veivät
heidät pois, muiden muassa myös Krioksen, Polykritoksen pojan, ja
Kasamboksen, Aristokrateen pojan, jotka olivat mahtavimmat. Nämä he
veivät Attikaan ja jättivät heidät pantiksi aiginalaisten pahimmille
vihollisille, atenalaisille.

74. Mutta kun sittemmin Kleomeneen häijyt vehkeet Demaratosta vastaan
tulivat ilmi, alkoi hän pelätä spartalaisia ja poistui salaa
Tessaliaan. Sieltä hän saapui Arkadiaan, ryhtyen vehkeilyihin ja
yllyttäen arkadeja Spartaa vastaan. Ja hän käytti kaikenmoisia valoja
saadakseen heidät seuraamaan itseään, mihin hän vain heidät johtaisi.
Niinpä hän muun muassa myös hartaasti halusi viedä Arkadien johtomiehet
Nonakris kaupunkiin, vannottaakseen heitä Styxin veden kautta. Mainitun
kaupungin ääressä kertovat nimittäin arkadit Styxin veden olevan, ja se
on tämäntapainen. Vähäinen, kalliosta valuva vesimäärä vuotaa notkoon,
ja ylt'ympäri notkon kiertää aitaus. Nonakris taas, jonka luona tämä
lähde on, on kaupunki Arkadiassa, lähellä Feneosta.

75. Huomattuaan Kleomeneen tämmöistä puuhaavan toivat
lakedaimonilaiset, jotka häntä pelkäsivät, hänet kotia Spartaan ja
asettivat hänet hoitamaan niitä samoja toimia, joita hän ennenkin oli
hoitanut. Mutta heti kotiin tultuaan hän joutui mielisairaaksi, oltuaan
jo sitä ennenkin hieman sekapäinen. Niinpä hän, joka kerta kun kohtasi
jonkun spartalaisen, sauvallaan töykkäsi tätä kasvoihin. Koska hän nyt
teki näin ja oli aivan mielensä menettänyt, sitoivat sukulaiset hänet
jalkapuuhun. Mutta kun hän sidottuna ollessaan huomasi vartijan jääneen
yksikseen, pyysi hän veistä. Kun ei vartija aluksi tahtonut sitä antaa,
uhkasi Kleomenes vastaisuudessa muuten kostavansa, niin että vartija,
joka oli heloti, uhkausten pelosta vihdoin antoi hänelle veitsen.
Saatuaan käteensä aseen Kleomenes silpoi itseään, alkaen pohkeista. Ja
viiltäen ruumistaan pitkin pituuttaan eteni hän pohkeista reisiin
saakka, reisistä lonkkaan ja nivuslihoihin, kunnes pääsi vatsaan, ja
tätä vihloessaan hän heitti henkensä. Ja niinkuin useimmat helleenit
kertovat, hän sai tämän lopun siitä syystä, että hän oli taivuttanut
Pytian puhumaan, sillä tavoin kuin tämä Demaratoksen suhteen oli
puhunut, mutta, niinkuin atenalaiset yksin sanovat, siitä syystä, että
hän oli hyökännyt Eleusiiseen ja hakkauttanut paljaaksi jumalatarten
temppelitarhan, tahi, niinkuin vihdoin argolaiset väittävät, siitä
syystä, että hän oli houkutellut sikäläisestä Argoksen pyhätöstä ne
argolaiset, jotka taistelusta olivat sinne paenneet, ja lyönyt heidät
kuoliaaksi sekä pyhää lehtoa kunnioittamatta sytyttänyt sen tuleen.

76. Sillä kun Kleomenes kerran kysyi neuvoa Delfoin oraakelilta,
vastattiin, että hän oli valloittava Argoksen. Spartalaisten
keralla hän siis saapui Erasinos-joelle, jonka kerrotaan virtaavan
Stymfalis-järvestä. Tämä järvi laskee nimittäin näkymättömään kuiluun,
mutta sen vesi tulee jälleen näkyviin Argoksessa; tästä alkaen
argolaiset kuitenkin jo sanovat sitä Erasinokseksi. Saavuttuaan siis
tälle joelle Kleomenes sille teurasti uhrieläimen. Mutta uhrienteet
eivät ollenkaan olleet hänen ylimenolleen suotuisat. Silloin hän lausui
kyllä ihailevansa Erasinosta, koska se ei pettänyt omia maanmiehiään,
mutta lisäsi, että argolaiset eivät silti tulisi jäämään rankaisematta.
Senjälkeen hän väistyi pois ja vei sotajoukkonsa Thyreaan, missä uhrasi
merelle sonnin, ja vei sitten miehistönsä laivoissa Tirynsin alueelle
ja Naupliaan.

77. Tämän kuultuaan argolaiset riensivät merenrannalle. Ja saavuttuaan
Hesipeia nimiseen paikkaan, lähelle Tirynsiä, asettuivat he leiriin
vastapäätä lakedaimonilaisia, jääden näistä vain lyhyen välimatkan
päähän. Tällöin eivät argolaiset niin paljon pelänneet avonaista
taistelua, kuin että heidät vilpillä yllätettäisiin. Sillä juuri
tämmöisen tapauksen varalle oli annettu se oraakelivastaus, jonka Pytia
julisti yhteisesti heille ja miletolaisille ja joka kuului näin:

    "Mutta kun miehestä voiton vienyt on nainen ja maasta
    pois hänet häätänyt, Argoksess' ikikunnian saanut,
    silloin tuskissaan moni argotar poskensa raastaa.
    Näin sukupolvet vastaisetkin virkkavat kerran:
    Keihäs kauhean kaatanut on monikiemura-käärmeen."

Kaikki tämä siis herätti pelkoa argolaisissa. He päättivät senvuoksi
seurata vihollisten kuuluttajan esimerkkiä ja tämän päätöksen tehtyään
he menettelivät näin. Joka kerta kun spartalainen kuuluttaja antoi
merkin lakedaimonilaisille, noudattivat argolaisetkin sitä.

78. Huomattuaan, että argolaiset aina tekivät hänen oman kuuluttajansa
antaman merkin mukaan, käski Kleomenes, että silloin kun kuuluttaja
antaisi merkin käydä suurustamaan, he tarttuisivat aseisiin ja
kävisivät argolaisia vastaan. Ja lakedaimonilaiset tekivätkin näin.
Sillä kun argolaiset kuuluttajan merkin mukaisesti parhaillaan
suurustivat, hyökkäsivät lakedaimonilaiset heidän kimppuunsa ja
surmasivat useita heistä, mutta vielä useampia, jotka olivat paenneet
Argoksen lehtoon, he saartoivat ja vartioivat.

79. Sitten Kleomenes teki näin. Hänellä oli luonaan karkulaisia, joilta
hän sai tietää pyhättöön suljettujen argolaisten nimet, ja nyt hän
lähetti kuuluttajan kutsumaan heitä sieltä pois, mainiten nimeltä
kunkin; ja samalla hän käski sanoa saaneensa heistä lunnaat. Ja
lunnaina on peloponnesolaisilla jokaisesta vangista säädettynä kaksi
minaa. Tällä tavoin siis Kleomenes kutsutti yksitellen pois
viisikymmentä argolaista ja surmasi heidät Ja tämä toimitettiin siten,
että muut temppelitarhassa olevat argolaiset eivät siitä tienneet
mitään. Sillä koska metsikkö oli sankka, eivät siellä olijat nähneet,
kuinka ulkopuolella olevien kävi, ennenkuin muuan heistä kiipesi puuhun
ja sen latvasta näki, mitä tapahtui. Ja nyt he eivät enää sen koommin
kutsuttaessa lähteneet ulos.

SO. Silloin Kleomenes käski kaikkien helotien pinoa halkoja lehdon
ympäri, ja heidän tehtyään tämän hän sytytti sen tuleen. Ja kun se jo
paloi, kysyi hän eräältä karkulaiselta, minkä jumalan oma lehto oli.
Karkulainen sanoi sen olevan Argoksen oman. Tämän kuultuaan Kleomenes
raskaasti huoahtaen lausui: "Oi ennuslauseiden antaja Apollon, suuresti
olet minua pettänyt, kun lausuit, että muka olin valloittava Argoksen.
Nyt käsitän, että ennuslause jo onkin mennyt täytäntöön."

81. Senjälkeen Kleomenes antoi suurimman osan sotajoukkoaan lähteä
takaisin Spartaan, mutta otti itse mukaansa tuhat parasta miestä ja
meni Heran pyhättöön uhraamaan. Mutta kun hän tahtoi uhrata alttarilla,
kielsi sen pappi sanoen, ettei vieraan ollut sallittu uhrata siellä.
Vaan Kleomenes käski helotien viedä papin pois alttarin luota ja
ruoskia häntä, ja sitten hän itse uhrasi. Ja sen tehtyään hän palasi
Spartaan.

82. Kleomeneen tultua kotiin haastoivat hänen vihamiehensä hänet
eforien eteen väittäen, että hän, vaikka helposti olisi voinut
valloittaa Argoksen, oli jättänyt sen tekemättä, syystä että oli
ottanut vastaan lahjoja. Kleomenes puolestaan lausui heille -- en saata
tarkalleen sanoa, puhuiko hän siinä totta vai valetta --, että hän
luuli jumalan ennuslauseen toteutuneen, silloin kun he olivat
valloittaneet Argoksen pyhätön. Tästä syystä siis hän ei ollut katsonut
oikeaksi koettaa käydä kaupungin kimppuun, ennenkuin oli uhrannut ja
saanut selville, salliko jumala tämän vai oliko hän sen estävä.
Uhratessaan Heran pyhätössä Kleomenes kyllä sitten sai suotuisia
enteitä, mutta kun jumalankuvan rinnasta äkkiä välähti tulenliekki,
huomasi hän asian todellisen laidan, että hän nimittäin ei ollut
valloittava Argosta. Sillä jos liekki olisi jumalankuvan päästä
leimahtanut, olisi hän voinut valloittaa kaupungin kaikkineen
päivineen, mutta kun se leimahti rinnasta, käsitti hän tehneensä
kaiken, mitä jumala tahtoi tapahtuvaksi. Tämä hänen selityksensä tuntui
spartalaisista uskottavalta ja todenmukaiselta, ja suurella äänten
enemmistöllä hänet vapautettiin syytöksestä.

83. Mutta Argos joutui siihen määrään tyhjäksi miehistä, että
sikäläiset orjat ottivat haltuunsa koko johdon, halliten ja hoitaen
asioita, kunnes kaatuneitten pojat olivat varttuneet nuorukaisiksi.
Nämä ottivat jälleen haltuunsa Argoksen ja karkoittivat orjat. Mutta
kun viimemainitut olivat häädetyt pois, niin he taistelulla valtasivat
Tirynsin. Jonkun aikaa heidän välillään vallitsi sovinto, mutta
myöhemmin tuli orjien tykö Kleandros niminen tietäjä, syntyperältään
figalialainen Arkadiasta. Tämä kehoitti orjia käymään herrojensa
kimppuun. Sen johdosta kesti heidän välillään sotaa kauan aikaa, kunnes
vihdoin argolaiset vaivoin pääsivät voitolle.

84. Argolaiset väittävät siis, että Kleomenes tästä syystä tuli
hulluksi ja sai niin surkean lopun. Spartalaiset itse sitävastoin
väittävät, ettei Kleomenes minkään jumaluuden vaikutuksesta tullut
hulluksi, vaan että hän seurustellessaan skyytien kanssa oli
ruvennut juomaan sekoittamatonta viiniä ja siitä tullut hulluksi.
Paimentolais-skyytit olivat nimittäin, senjälkeen kuin Dareios oli
hyökännyt heidän maahansa, kiihkeästi halunneet kostaa hänelle, ja
siitä syystä lähettäneet sanan Spartaan ja tehneet sotaliiton sekä
semmoisen sopimuksen, että skyytien itsensä piti Fasis-joen kohdalta
koettaa tunkeutua Meedianmaahan, mutta käskeä spartalaisten,
Efesoksesta käsin, nousta sisämaahan ja sitten yhtyä heihin samassa
paikassa. Niinpä he kertovat, että kun skyytit tässä tarkoituksessa
olivat tulleet, Kleomenes seurusteli heidän kanssaan liian paljon, ja
kohtuullista enemmän heidän kanssaan seurustellessaan hän muka heiltä
oppi juomaan sekoittamatonta viiniä. Ja siitä arvelevat spartalaiset
hänen tulleen hulluksi. Siitä perin, milloin he, kuten itse kertovat,
tahtovat juoda jotakin väkevämpää, sanovat he: "Ota skyytin ryyppy!"
Niin kertovat spartalaiset Kleomeneesta. Mutta minun luullakseni
Kleomenes kärsi tämän rangaistuksen Demaratoksen vuoksi.

85. Saatuaan tietää Kleomeneen kuolemasta lähettivät aiginalaiset
sanansaattajia Spartaan syyttämään Leutykhidestä niitten panttivankien
vuoksi, joita pidätettiin Atenassa [ks. luku 73]. Lakedaimonilaiset
asettivat tuomioistuimen, havaitsivat, että Leutykhides oli
häpeällisesti kohdellut aiginalaisia, ja tuomitsivat hänet
luovutettavaksi pois Aiginaan, Atenassa pidätettyjen miesten sijasta.
Mutta kun aiginalaiset juuri olivat viemäisillään Leutykhideen pois,
lausui heille Theasides, Leoprepeen poika, joka oli Spartassa
arvossapidetty mies, näin: "Mitä aiotte tehdä, Aiginan miehet? Viedäkö
Spartan kuninkaan, jonka kansalaisensa ovat luovuttaneet? Joskin
spartalaiset vihoissaan nyt ovat näin päättäneet, niin katsokaa vain,
etteivät, jos tämän panette toimeen, myöhemmin tuota turmiota ja
onnettomuutta maahanne." Sen kuultuaan aiginalaiset luopuivat viemästä
Leutykhideen pois, mutta tekivät semmoisen sopimuksen, että hän
seuraisi heitä Atenaan ja siellä luovuttaisi miehet aiginalaisille.

86. Atenaan saavuttuaan Leutykhides vaati pois panttivankeja, mutta
atenalaiset, jotka eivät tahtoneet niitä antaa, vetivät esille
verukkeita sanoen, että koska kaksi kuningasta oli pantin heille
jättänyt, niin he eivät pitäneet oikeana antaa sitä pois toiselle,
toisen olematta läsnä. Kun atenalaiset eivät sanoneet aikovansa niitä
luovuttaa, puhui Leutykhides heille näin: "Tehkää vain, atenalaiset,
kummin itse tahdotte. Mutta jos luovutatte heidät, teette oikein,
jos taas ette luovuta, päinvastoin. Tahdon kuitenkin mainita teille,
kuinka kerran Spartassa kävi erään pantin. Meidän spartalaisten kesken
käy kertomus, että kolme miespolvea ennen minua Lakedaimonissa eli
Glaukos, Epikydeen poika. Tästä miehestä meillä mainitaan, että hän
sekä kaikissa muissa kohdin oli ensimäinen että erittäin oli
oikeamielisyydestään parhaimmassa huudossa kaikista, jotka siihen
aikaan Lakedaimonissa asuivat. Hänelle nyt sattui, kuten meillä
kerrotaan, sallimuksen määräämänä aikana tällainen tapaus. Muuan
miletolainen mies saapui Spartaan, tuli hänen puheilleen ja teki
tällaisen esityksen: 'Minä olen miletolainen ja olen tullut
nauttiakseni hyötyä sinun oikeamielisyydestäsi, Glaukos. Sillä koska
kautta koko suuren Hellaan ja myös Iooniassa on ollut paljon puhetta
sinun oikeamielisyydestäsi, niin minä harkitsin itsekseni, kuinka
vaaranalainen Ioonia vanhastaan on, kun sitävastoin Peloponnesos elelee
rauhassa ja turvassa, ja kuinka meillä ei ollenkaan saa nähdä
rikkauksien säilyvän samoissa käsissä. Tätä siis tuumiessani ja
miettiessäni näytti minusta parhaalta muuttaa puolet koko
omaisuudestani rahaksi ja uskoa se sinun huostaasi, hyvin ymmärtäen,
että rahat sinun luonasi talletettuina tulevat säilymään. Ota nyt siis
vastaan rahani ja ota sekä säilytä nämä tunnukset. Ja anna sille, jolla
ne on mukanaan, rahat pois, hänen vaatiessaan.' Näin puhui Miletoksesta
tullut vieras, ja Glaukos otti pantin vastaan äskenmainitulla ehdolla.
Pitkän ajan kuluttua tulivat sitten Spartaan sen miehen lapset, joka
oli Glaukokselle uskonut rahat. He tulivat hänen puheilleen, näyttivät
tunnuksiaan ja vaativat pois rahoja. Mutta Glaukos hylkäsi vaatimuksen
vastaten näin: 'En minä muista sellaista tapausta, eikä mieleeni johdu
mitään semmoista, mitä te puhutte. Mutta jos se muistuu mieleeni, niin
tahdon tehdä kaiken, mitä kohtuus vaatii. Sillä jos minä olen jotakin
vastaanottanut, tahdon oikeudenmukaisesti antaa sen takaisin, ja jos
minä en ensinkään ole mitään vastaanottanut, tahdon teihin nähden
menetellä helleenien lakien mukaisesti. Minä annan teille siis neljän
kuukauden ajan tästä lukien, näyttääksenne toteen vaatimuksenne.'
Pahoillaan läksivät miletolaiset matkaansa, koska luulivat rahansa
menetetyiksi. Glaukos taas matkusti Delfoihin kysymään neuvoa
oraakelilta. Mutta kun hän siellä kysyi, voisiko hän valalla saada
rahat omikseen, uhkasi Pytia häntä seuraavin sanoin:

    "Hetkeksi hyödyttää, oi Glaukos, laps Epikydeen,
    vannoa väärin ja itselleen raha ryöstäen voittaa.
    Vanno'os siis! Valan täyttäjäkään ei kuoloa vältä.
    Vaan valan lapsi se jää, nimi puuttuvi, ei ole kätt',
    ei jalkoakaan, mut on nopsa se seuraamaan, koko heimon
    kunnes on raastanut pois, nukutellut huonehen kaiken.
    Vaan valakelvon vaurastuu suku suosima onnen."

"Tämän kuultuaan Glaukos pyysi, että jumala antaisi hänen puheensa
anteeksi. Mutta Pytia virkkoi, että on yhdentekevää, kiusaako jumalaa
vai tekeekö pahaa. Silloin Glaukos noudatti luokseen miletolaiset
vieraat ja antoi heille pois rahat. -- Mutta minä tahdon mainita, minkä
vuoksi ryhdyin teille kertomaan tämän tapauksen, atenalaiset:
Glaukoksen suvusta ei tätä nykyä ole jälellä ketään, eikä ole olemassa
mitään kotiliettä, jota pidettäisiin hänen omanaan, vaan on hänen
muistonsa juurta myöten hävinnyt Spartasta. Niin tärkeätä on, ettei
edes ajattelekaan muuta, kuin antaa pois pantin vaadittaessa."

87. Näin lausui Leutykhides. Mutta koska atenalaiset eivät sittenkään
häntä kuunnelleet, läksi hän matkoihinsa. Vaan ennenkuin vielä
aiginalaiset olivat antaneet hyvitystä atenalaisille niistä
loukkauksista, joita he teebalaisten mieliksi olivat heille tuottaneet,
tekivät he näin. Vihoissaan atenalaisille ja arvellen kärsineensä
näiden puolelta loukkausta, he hankkiutuivat kostamaan heille. Ja kun
nyt atenalaisilla oli viisisoutu Sunionin luona, asettuivat
aiginalaiset väijyksiin ja valtasivat pyhän juhlalaivan, joka oli
täynnään Atenan ensimäisiä miehiä, ja ottivat vangiksi sekä sitoivat
miehet.

88. Saatuaan tämmöistä kohtelua aiginalaisten puolelta osakseen eivät
atenalaiset enää vitkastelleet, vaan koettivat keksiä kaikkea, mitä
vain voivat aiginalaisia vahingoittaakseen. Aiginassa oli muuan
arvossapidetty mies, Nikodromos, jota sanottiin Knoithoksen pojaksi.
Kun nyt tämä, joka oli suutuksissaan aiginalaisille siitä, että he
aikaisemmin olivat ajaneet hänet saaresta pois, sai tietää atenalaisten
juuri silloin olevan valmiina tuottamaan aiginalaisille vahinkoa, niin
hän sopi atenalaisten kanssa Aiginan kavaltamisesta ja määräsi päivän,
milloin hän aikoi käydä käsiksi asiaan ja milloin viimeistään
atenalaisten oli tultava avuksi.

89. Senjälkeen hän atenalaisten kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti
ottaa haltuunsa niinsanotun vanhan kaupungin. Mutta atenalaiset eivät
saapuneetkaan oikeaan aikaan. Sillä heillä ei sattunut olemaan laivoja,
jotka taistelussa olisivat voineet pitää puoliaan aiginalaisten laivoja
vastaan. He pyysivät senvuoksi korintolaisilta laivoja lainaksi, mutta
sillä välin meni heidän hankkeensa hukkaan. Korintolaiset, jotka siihen
aikaan olivat erittäin ystävällisissä väleissä atenalaisten kanssa,
luovuttivat näiden pyynnöstä heille kaksikymmentä laivaa, antaen ne
vuokraksi viidestä drakmasta; sillä lain mukaan heillä ei ollut
oikeutta antaa niitä lahjaksi. Saatuaan siis nämä ja otettuaan myötään
omansa atenalaiset miehittivät kaikkiaan seitsemänkymmentä laivaa ja
purjehtivat Aiginaa vastaan, mutta myöhästyivät yhden päivän.

90. Mutta kun atenalaiset eivät oikeaan aikaan tulleet saapuville,
astui Nikodromos alukseen ja karkasi Aiginasta. Hänen mukanaan seurasi
muitakin aiginalaisia, ja atenalaiset antoivat heille Sunionin
asuttavaksi. Sieltä käsin he sitten ryöstelivät saaressa asuvia
aiginalaisia.

91. Tämä tapahtui kuitenkin myöhemmin. -- Mutta aiginalaisten varakkaat
pääsivät voitolle rahvaasta, joka yhdessä Nikodromoksen kanssa oli
noussut kapinaan, ja saatuaan nämä kukistetuiksi veivät he heidät ulos
kaupungista surmattavaksi. Tästä tapauksesta heihin jäi verisyy, jota
he kaikista yrityksistään huolimatta eivät kyenneet sovittamaan, vaan
ennenkuin jumalatar oli heihin leppynyt joutuivat he saarestaan
karkoitetuiksi. He ottivat näet vangiksi seitsemänsataa rahvaanmiestä
ja veivät heidät surmattavaksi. Mutta yksi näistä pääsi irti
kahleistaan ja pakeni Demeter Thesmoforoksen temppelin esipihaan,
tarttui ovirenkaaseen ja riippui siinä. Kun he silloin eivät saaneet
häntä vedetyksi irti, niin he hakkasivat poikki hänen kätensä ja
vetivät hänet siten pois, mutta kädet jäivät ovirenkaaseen kiinni.

92. Näin nyt aiginalaiset tekivät itselleen. Vaan kun atenalaiset
tulivat seitsemälläkymmenellä laivallaan, taistelivat he merellä näitä
vastaan, mutta joutuivat taistelussa tappiolle. He kutsuivat silloin
avukseen entisiä liittolaisiaan, argolaisia. Mutta nämä eivät enää
heitä auttaneet, suuttuneina siitä, että ne aiginalaiset laivat, jotka
Kleomenes väkisin oli ottanut, olivat pysähtyneet Argolis-maakuntaan ja
niitten miehistö mennyt maihin yhdessä lakedaimonilaisten kanssa. Tätä
samaa hyökkäystä tehtäessä oli myös miehiä sikyonilaisista laivoista
astunut yht'aikaa maihin. Siitä syystä olivat argolaiset asettaneet
heidän maksettavakseen sakkoina tuhat talenttia, viisisataa
kumpaistenkin. Sikyonilaiset puolestaan myönsivät tehneensä väärin ja
suostuivat maksamaan sata talenttia ja saivat loput anteeksi, mutta
aiginalaiset eivät myöntyneet, vaan olivat itsepäisempiä. Siitä syystä
siis, heidän pyytäessään apua, ei valtion puolesta yksikään argolainen
enää auttanut, mutta vapaaehtoisia tuli noin tuhat. Heidän
päällikkönään oli Eurybates niminen mies, joka oli harjoittanut
viisiottelua. Useimmat heistä kuitenkaan eivät palanneet takaisin, vaan
saivat atenalaisilta surmansa Aiginassa. Itse päällikkö Eurybates
kunnosti itseään kaksintaistelussa ja tappoi sillä tavoin kolme miestä,
mutta sai neljännen, dekeleialaisen Sofaneen, kädestä surmansa.

93. Mutta kun atenalaiset olivat epäjärjestyksessä, iskivät
aiginalaiset yhteen heidän kanssaan laivoillaan ja voittivat heidät
sekä ottivat heiltä neljä laivaa miehineen päivineen.

94. Näin siis oli syttynyt sota atenalaisten ja aiginalaisten kesken.
Mutta koska Persian kuninkaan palvelija aina kehoitti häntä muistamaan
atenalaisia ja lisäksi peisistratidit häntä yllyttivät panettelemalla
atenalaisia, niin hän pani toimeen aikeensa. Samalla Dareios, tätä
tekosyytä käyttämällä, tahtoi laskea valtansa alle ne Hellaan valtiot,
jotka eivät olleet antaneet maata ja vettä. Mutta Mardonioksen, jonka
oli käynyt kehnosti sotaretkellä, hän eroitti ylipäällikkyydestä ja
nimitti muita ylipäälliköltä sekä lähetti ne Eretriaa ja Atenaa
vastaan, nimittäin Datiin, joka oli meedialainen syntyperältään, ja
veljensäpojan Artafreneen, Artafreneen pojan. Hän lähetti heidät
luotaan annettuaan heille toimeksi orjuuttaa Atenan ja Eretrian sekä
tuoda orjat eteensä.

95. Niin pian kuin nämä olivat nimitetyt päälliköiksi, lähtivät
he kuninkaan luota ja saapuivat aleiselle kentälle Kilikiaan,
muassaan suuri ja hyvin varustettu maasotajoukko. Ja heidän
ollessaan siellä leirissä tuli lisäksi koko laivasto, sen mukaan
kuin itsekutakin oli käsketty sitä varustamaan. Sinne saapuivat myös
hevostenkuljetus-laivat, joita Dareios edellisenä vuotena oli käskenyt
veronalaistensa valmistaa. Sijoitettuaan niihin hevoset ja asetettuaan
maasotajoukon laivoihin he purjehtivat kuudellasadalla kolmisoudulla
Iooniaan. Sieltä he eivät suunnanneet laivoja pitkin mannermaata
suoraan Hellespontusta ja Traakiaa vastaan, vaan lähtien Samoksesta
käsin he kulkivat Ikaroksen sivu ja saarien kautta, kuten minusta
näyttää, varsinkin koska pelkäsivät purjehdusta Athoksen ympäri,
he kun edellisenä vuotena siitä matkatessaan olivat kärsineet suuren
vaurion. Siihen pakoitti heitä sitäpaitsi myös Naxos, jota ei vielä
oltu valloitettu.

96. Ikaroksen mereltä persialaiset kulkivat Naxokseen ja laskivat
siellä maihin. Sillä tätä vastaan he, muistellen entisiä tapauksia,
ensiksi ajattelivat lähteä sotaretkelle. Naxolaiset läksivät pakoon
vuorille, koettamatta pitää puoliaan. Mutta persialaiset tekivät
orjiksi ne, jotka he heistä saivat kiinni, ja sytyttivät tuleen sekä
pyhätöt että kaupungin. Sen tehtyään he läksivät merille muita saaria
vastaan.

97. Sillävälin kun persialaiset menettelivät näin, jättivät
delolaisetkin Deloksen ja läksivät pakoon Tenokseen. Kun laivasto
lähestyi Delosta, purjehti Datis esiin eikä sallinut laivojen laskea
ankkuriin saaren tykö, vaan vastapäätä olevan Renaian rantaan. Mutta
itse hän saatuaan tietää, missä delolaiset olivat, lähetti kuuluttajan
ja julisti heille näin: "Pyhät miehet, miksi olette lähteneet pakoon,
syyttäen minua epäystävällisestä mielialasta? Sillä osaksi minä
itsestäni olen sen päättänyt, osaksi on kuningas niin määrännyt, etten
siinä maassa, missä nuo kaksi jumalaa ovat syntyneet, ryöstä mitään, en
itse maata enkä sen asujaimia. Lähtekää nyt siis omillenne ja hoitakaa
saartanne." Niin hän käski kuuluttaa delolaisille ja sitten hän antoi
pinota alttarille kolmesataa talenttia libanotosta ja poltti sen.

98. Sen tehtyään Datis purjehti sotajoukkonsa kera ensiksi Eretriaan,
vieden mukanaan ioonilaisia ja aiolilaisia. Ja tämän sotajoukon
lähdettyä sieltä liikkui Delos, niinkuin delolaiset kertovat,
maanjäristyksen takia, ensimäisen ja viimeisen kerran minun aikoihini
saakka. Ja sen kaiketi jumala teki, jotta se ihmisille olisi enteenä
vastaisiin onnettomuuksiin. Sillä Dareioksen, Hystaspeen pojan, ja
Xerxeen, Dareioksen pojan, sekä Artoxerxeen, Xerxeen pojan, aikana, eli
kolmen miespolven aikana peräkkäin, sattui enemmän onnettomuuksia
Hellaalle kuin kahdellakymmenellä muulla miespolvella ennen Dareiosta,
ja niistä tuli osa persialaisten puolelta, osa ylivallasta sotivien
johtovaltojen puolelta. Siten ei ollut ensinkään ihmeellistä, että
Delos, joka ennen oli ollut liikkumaton, silloin liikkui.
Hellaankielellä merkitsevät nämä nimet: Dareios "toimittajaa", Xerxes
"soturia" ja Artoxerxes "suurta soturia". Näillä nimityksillä helleenit
oman kielensä mukaan voisivat oikein nimittää näitä kuninkaita.

99. Lähdettyään Deloksesta pois barbarit laskivat laivansa muihin
saariin, ottivat niistä sotaväkeä ja veivät panttivangeiksi
saarelaisten lapsia. Purjehtiessaan saaresta toiseen he myös laskivat
Karystokseen, sillä karystolaiset eivät olleet antaneet heille
panttivankeja ja olivat kieltäytyneet lähtemästä sotaretkelle
naapurikaupunkeja vastaan, tarkoittaen Eretriaa ja Atenaa. Näitä he
tällöin piirittivät ja havittelivat heidän maataan, kunnes
karystolaiset asettuivat persialaisten puolelle.

100. Kuullessaan, että persialainen sotajoukko purjehti heitä vastaan,
eretrialaiset pyysivät atenalaisia avukseen. Atenalaiset eivät
kieltäneet apuaan, vaan antoivat heille avuksi ne neljätuhatta miestä,
jotka olivat saaneet osakseen khalkidilaisten hippobotien maan. Mutta
eretrialaiset eivät tehneetkään mitään järkevää päätöstä; he tosin
noudattivat luoksensa atenalaiset, mutta heidän keskuudessaan vallitsi
kaksi mielipidettä. Toiset heistä ajattelivat nimittäin jättää
kaupungin ja vetäytyä Euboian ylängöille, toiset taas hankkivat petosta
siinä toivossa, että voittaisivat etua Persian kuninkaan puolelta.
Selvillä siitä, millä kannalla molemmat puolueet olivat, ilmoitti
Aiskhines, Nothonin poika, joka oli ensimäisiä miehiä eretrialaisten
joukossa, sinne tulleille atenalaisille kaikki esilläolevat asianhaarat
ja pyysi heitä lähtemään pois kotiinsa, jott'eivät samalla joutuisi
tuhon omiksi. Ja atenalaiset noudattivatkin tätä Aiskhineen kehoitusta.

101. Niinpä atenalaiset kulkivat salmen poikki Oropokseen ja
pelastuivat siten. Mutta persialaiset purjehtivat ja laskivat laivansa
maihin Eretrian alueella Temenoksen, Khoiroain ja Aigilean kohdalla. Ja
vallattuaan nämä paikat he heti toivat hevoset laivoista pois ja
valmistautuivat hyökkäämään vihollisia vastaan. Mutta eretrialaiset
eivät päättäneet tulla ulos taistelemaan, vaan heidän huolenaan oli
suojella muureja, sittenkuin kerran se mielipide oli voittanut, ettei
pitänyt jättää kaupunkia. Kun sitten tapahtui ankaria rynnäköitä,
kaatui muurien luona kuuden päivän aikana useita kummaltakin puolen.
Mutta seitsemäntenä päivänä kavalsivat kaupungin persialaisille
Euforbos, Alkimakhoksen poika, ja Filagros, Kyneuksen poika, kaksi
kansalaisten kesken arvossapidettyä miestä. Päästyään kaupungin sisään
persialaiset ryöstivät ja sytyttivät pyhätöt tuleen, kostoksi Sardeessa
poltetuista pyhätöistä, ja sitten he Dareioksen käskyn mukaisesti
tekivät ihmiset orjiksi.

102. Masennettuaan Eretrian ja pysyteltyään siellä muutamia päiviä he
purjehtivat Attikanmaahan, kovasti kiiruhtaen ja luullen atenalaisten
tulevan tekemään samoin, kuin eretrialaisetkin olivat tehneet. Ja koska
Marathon oli sopivin paikka Attikassa ratsuväen liikkeille ja lähinnä
Eretriaa, johdatti Hippias, Peisistratoksen poika, heidät sinne.

103. Saatuaan tietää sen atenalaisetkin riensivät Marathoniin. Heitä
johti kymmenen päällikköä, joista kymmenes oli Miltiades, hän, jonka
isän, Kimonin, Stesagoraan pojan, oli täytynyt paeta Atenasta
Peisistratoksen, Hippokrateen pojan, tieltä. Ja maanpakolaisuudessa
ollessaan hänen oli onnistunut nelivaljakolla voittaa Olympian
kilpaleikeissä, ja sen voiton saadessaan hän oli saanut saman voiton
kuin hänen veljensä äidin puolelta, Miltiades. Sittemmin hän seuraavana
olympiadina voitti samalla valjakolla, mutta salli kuuluttaa
Peisistratoksen voittajaksi; ja koska hän luovutti viimemainitulle
voiton, sai hän sopimuksen nojalla palata kotiinsa. Mutta sittenkuin
hän samoilla hevosilla vielä kerran oli voittanut Olympiassa, kävi
niin, että hän sai surmansa Peisistratoksen poikien toimesta;
Peisistratos näet itse ei enää ollut elossa. Nämä surmauttivat hänet
prytaneionin luona, yöllä lähettämiensä salamurhaajien kautta. Kimon on
haudattuna kaupungin edustalle, toiselle puolen niinsanottua
"Solatietä". Ja vastapäätä häntä ovat hänen hevosensa haudattuina, nuo,
jotka saavuttivat kolme voittoa Olympiassa. Saman on jo tehnyt eräs
toinenkin valjakko, nimittäin lakonilaisen Euagoraan, mutta paitsi
näitä ei yksikään muu. -- Siihen aikaan kasvatettiin vanhempaa Kimonin
pojista, Stesagorasta, setänsä Miltiadeen luona Khersonesoksessa, mutta
nuorempaa Kimonin itsensä luona Aienassa, ja hän oli Khersonesoksen
asuttajan, Miltiadeen, mukaan saanut nimekseen Miltiades.

104. Mainittu Miltiades siis oli atenalaisten päällikkönä tultuaan
Khersonesoksesta ja pelastuttuaan kaksinkertaisesta kuolemasta. Ensiksi
näet foinikialaiset ajoivat häntä takaa Imbrokseen saakka ja koettivat
kaikin voimin ottaa kiinni ja viedä hänet kuninkaan tykö. Ja toiseksi,
kun hän oli edellisten käsistä päässyt pakoon, saapunut kotiinsa ja jo
luuli olevansa turvissa, ottivat hänen vihamiehensä hänet vastaan niin,
että vetivät hänet oikeuteen ja syyttivät häntä itsevaltaisesta
hallinnosta Khersonesoksessa. Päästyään näidenkin käsistä hän vihdoin
kansan valitsemana oli nimitetty atenalaisten sotapäälliköksi.

105. Ja ensiksikin, vielä kaupungissa ollessaan, lähettivät
sotapäälliköt Spartaan Feidippides kuuluttajan, erään atenalaisen
miehen, joka muuten oli pikajuoksija ja hoiti tätä ammattia. Mainittu
Feidippides kohtasi, kuten hän itse kertoi ja ilmoitti atenalaisille,
Parthenion-vuoren seuduilla, Tegean yläpuolella, Panin. Pan oli muka
huutanut Feidippidestä nimeltä ja käskenyt hänen kysyä atenalaisilta,
minkä vuoksi nämä eivät ollenkaan välittäneet hänestä, vaikka hän oli
heitä kohtaan suopea ja monasti jo oli ollut heille hyödyksi sekä
vastakin aikoi olla. Atenalaiset uskoivat tämän todeksi, ja myöhemmin,
kun heidän tilansa jo oli hyvällä kannalla, he pystyttivät linnan
alapuolelle Panille pyhätön, ja tämän ilmoituksen johdosta he
vuotuisilla uhreilla ja soihtujuhlalla suostuttelevat häntä.

106. Juuri tällä matkalla siis, jolloin mainittu Feidippides
väitti Panin hänelle ilmestyneen, hän sotapäällikköjen lähettämänä
saapui toisena päivänä Atenasta lähdettyään Spartaan. Ja perille
saavuttuaan hän lausui hallitusmiehille: "Oi lakedaimonilaiset,
atenalaiset pyytävät teitä auttamaan heitä eikä sallimaan Hellaan
vanhimman kaupungin joutua barbarien orjuuteen. Sillä onhan jo
Eretria orjuutettu, ja Hellas on joutunut yhtä huomattavaa
kaupunkia köyhemmäksi." Näin hän ilmoitti heille sanottavansa, ja
lakedaimonilaiset päättivät tulla atenalaisten avuksi; mutta heidän oli
mahdoton heti paikalla tehdä se, koska eivät tahtoneet rikkoa lakia.
Oli nimittäin kuluvan kuukauden yhdeksäs päivä, ja he selittivät,
etteivät aikoneet maastaan marssia yhdeksäntenä päivänä, koska kuun
kehä ei ollut täysi.

107. Niinpä he siis odottivat täysikuuta. Mutta barbareja opasti
Marathoniin Hippias, Peisistratoksen poika, nähtyään edellisenä yönä
sellaisen näyn, että hän oli lepäävinään äitinsä vieressä. Ja tämän
unennäön nojalla hän päätti, että hän oli palajava Atenaan ja saapa
takaisin hallituksen sekä vihdoin kotonaan iäkkäänä kuoleva. Tämän hän
siis päätti unennäöstään. Mutta nyt hän johtajana ollen ensiksi laski
Eretriasta otetut sotavangit maihin styralaisten saareen, jota
nimitetään Aigleiaksi, ja sitten hän antoi laivojen laskea rantaan
Marathonin luona ja ankkuroida, jonka jälkeen hän antoi barbarein astua
ulos laivoista ja järjesti ne. Mutta tätä puuhatessaan hän alkoi
aivastaa ja yskiä tavallista ankarammin. Ja vanhanpuoleinen kun hän
oli, olivat useimmat hänen hampaistaan irrallaan. Kun hän nyt siis
rajusti yskähti, niin hän pudotti yhden hampaistaan. Se putosi
hiekkaan, ja hän näki siinä paljon vaivaa sitä etsiessään. Mutta kun
hammasta ei näkynyt, niin hän huoahtaen virkkoi vieressä seisoville:
"Tämä maa ei ole meidän, emmekä me saa pakoitetuksi sitä valtaamme,
sillä sen verran kuin minulla vielä oli siinä osaa, sen on hampaani
saanut."

108. Sillä tavoin Hippias päätti näyn toteutuneen. Mutta
kun atenalaiset olivat asetettuina järjestykseen Herakleen
temppelialueella, tulivat plataialaiset miehissä heitä auttamaan.
Plataialaiset olivat nimittäin antautuneet atenalaisille, ja
atenalaiset olivat jo heidän puolestaan nähneet paljon vaivaa. Ja he
antautuivat atenalaisille seuraavalla tavoin. Teebalaisten ahdistamina
plataialaiset ensiksi antautuivat Kleomeneelle, Anaxandrideen pojalle,
joka sattumalta oli läheisyydessä, sekä lakedaimonilaisille. Mutta nämä
eivät suostuneet siihen, vaan sanoivat heille näin: "Me asumme liian
kaukana, ja teille tulisi tämmöinen apu kylläkin laimeaksi.
Ehtisittehän te monta kertaa tulla orjuutetuiksi, ennenkuin kukaan
meistä saisi siitä vihiäkään. Mutta me neuvomme teitä antautumaan
atenalaisille, jotka asuvat lähellä teitä eivätkä ole huonoja
auttamaan." Sen neuvon lakedaimonilaiset antoivat eivätkä sitä tehneet
niin paljon hyväntahtoisuudesta plataialaisia kohtaan kuin siksi, että
tahtoivat että atenalaiset joutuisivat sotaan boiotilaisten kanssa ja
siitä saisivat vaivaa. Sen neuvon antoivat lakedaimonilaiset
plataialaisille. Jälkimäiset noudattivatkin neuvoa, ja atenalaisten
toimittaessa uhrejaan kahdelletoista jumalalle he istuutuivat
alttarille sekä antautuivat heidän turviinsa. Saatuaan siitä tiedon
teebalaiset lähtivät sotaretkelle plataialaisia vastaan, ja atenalaiset
tulivat näille avuksi. Mutta kun he olivat ryhtymäisillään taisteluun
eivät korintolaiset, jotka sattumalta olivat läsnä, sitä sallineet.
Ja kun molemmat uskoivat riidan ratkaisun näille, niin he määräsivät
maan rajat ja sovittivat riidan sillä ehdolla, että teebalaiset
jättäisivät rauhaan ne boiotilaiset, jotka eivät tahtoneet kuulua
boiotilais-liittoon. Niin tuomittuaan korintolaiset läksivät
matkoihinsa, mutta atenalaisten lähtiessä pois hyökkäsivät boiotilaiset
heidän kimppuunsa, vaan joutuivat hyökkäyksensä jälkeen taistelussa
tappiolle. Silloin atenalaiset menivät niitten rajojen yli, jotka
korintolaiset olivat säätäneet plataialaisille; niitten rajojen yli he
siis kulkivat ja tekivät itse Asopoksen teebalaisten rajaksi Plataiaa
ja Hysiaita vastaan. Sanotulla tavalla plataialaiset olivat antautuneet
atenalaisille, ja nyt he tulivat avuksi Marathoniin.

109. Atenalaisten sotapäälliköiden mielipiteet kävivät eri tahoille,
toiset kun heidän harvalukuisuuteensa nähden neuvoivat, ettei
iskettäisi yhteen meedialaisten kanssa, toiset taas, niiden joukossa
myös Miltiades, kun kehoittivat siihen. Kun mielipiteet menivät
kahtaanne ja pelkurimaisempi pääsi voitolle, oli yhdestoista
äänestysliuska atenalaisten arvalla määrätyn polemarkin annettava;
entisinä aikoina antoivat nimittäin atenalaiset saman äänestysoikeuden
polemarkille kuin sotapäälliköille. Ja polemarkkina oli siihen aikaan
afidnalainen Kallimakhos. Hänen luokseen tuli Miltiades ja lausui näin:
"Sinun vallassasi, Kallimakhos, on nyt joko saattaa Atena orjuuteen tai
vapauttamalla se ikipäiviksi jättää jälkeesi muisto semmoinen,
jommoista eivät edes Harmodios ja Aristogeiton ole jättäneet. Sillä
ovathan atenalaiset nyt joutuneet suurempaan vaaraan kuin kaikkena
olinaikanaan. Jos he alistuvat meedialaisten valtaan, on ilmeistä, mitä
he Hippiaan haltuun jääneinä tulevat kärsimään; mutta jos tämä kaupunki
säilyy, niin se saattaa tulla ensimäiseksi Hellaan kaupunkien joukossa.
Millä lailla siis tämä saattaa tapahtua, ja millä lailla näiden asiain
ratkaisu kuuluu juuri sinulle, sen minä nyt aion ilmaista. Meidän
kymmenen sotapäällikön kesken käyvät mielipiteet eri tahoille, kun
toiset kehoittavat iskemään yhteen, toiset eivät. Jos me nyt emme iske
yhteen, niin pelkään, että nousee jokin suuri eripuraisuus, joka siihen
määrään järkyttää atenalaisten mielipiteet, että he menevät
meedialaisten puolelle. Mutta jos me iskemme yhteen, jo ennenkuin
atenalaisten kesken syntyy mitään hajaannusta, saatamme jumalain avulla
yhteentörmäyksessä päästä voitolle. Kaikki tämä kohdistuu nyt sinuun ja
riippuu sinusta. Sillä jos sinä yhdyt minun mielipiteeseeni, on
isänmaasi oleva vapaa, ja kaupunkisi Hellaan kaupunkien joukossa
ensimäinen. Mutta jos valitset niiden mielipiteen, jotka neuvovat
karttamaan taistelua, on kaikkien niiden etujen vastakohta, joita olen
luetellut, sinua odottava."

110. Näin puhumalla Miltiades voitti Kallimakhoksen puolelleen. Ja kun
polemarkin ääni oli tullut lisäksi, tuli päätetyksi, että iskettäisiin
yhteen. Sitten ne sotapäälliköt, joiden mielipide oli ollut, että piti
taisteltaman, jättivät Miltiadeelle ylijohdon, aina milloin heidän
päivänsä tuli johtaa. Hän otti kyllä vastaan ylijohdon, mutta ei vielä
ryhtynyt taisteluun, ennenkuin hänen oma vuoronsa tuli.

111. Niin pian kuin Miltiadeen vuoro oli tullut, järjestäytyivät
atenalaiset seuraavalla tavoin taisteluvalmiiksi. Oikeata siipeä johti
polemarkki Kallimakhos; atenalaisilla oli nimittäin siihen aikaan
tapana, että polemarkki piti oikeata siipeä. Tämän päällikön jälkeen
seurasivat heti kaikki heimopiirit siinä järjestyksessä, mikä niillä
oli, toinen toisensa jälestä. Viimeisiksi järjestyivät plataialaiset,
jotka saivat vasemman siiven. Tästä taistelusta pitäen rukoilee
atenalainen kuuluttaja, atenalaisten toimittaessa uhreja joka neljäs
vuosi tapahtuvissa kansanjuhlissaan menestystä plataialaisillekin,
samalla kertaa kuin atenalaisille. Mutta nyt kun atenalaiset
järjestäytyivät Marathonissa, kävi näin. Kun sotajoukon rintaman pituus
tehtiin yhtä suureksi kuin meedialais-sotajoukon, tuli sen keskusta
vain muutaman rivin syvyiseksi, joten sotajoukko siltä kohtaa oli
varsin heikko, mutta kumpikin siipi oli mieslukunsa vuoksi vahva.

112. Niin pian kuin he olivat järjestyksessä ja uhri oli tullut
hyväenteinen, riensivät atenalaiset, heti valloilleen päästyään,
juoksujalkaa barbareja vastaan. Heidän välillään ei ollut vähempää kuin
kahdeksan stadionia. Nähdessään heidän pikamarssissa rientävän
vastaansa persialaiset valmistautuivat heitä kohtaamaan ja luulivat
atenalaisten olevan hulluja ja syöksyvän suoraan turmioonsa, kun
näkivät heidän harvalukuisina, vieläpä juoksujalkaa, kiiruhtavan,
vaikk'ei heillä ollut ratsuväkeä eikä jousimies-joukkoja. Niin
arvelivat barbarit. Mutta sittenkuin atenalaiset taajoissa joukoissa
olivat joutuneet käsikähmään barbarien kanssa, niin he taistelivat
mainehikkaasti. Ensimäisinä näet kaikista helleeneistä, joita me
tunnemme, he menivät juoksujalkaa vihollista vastaan, ja ensimäisinä he
kestivät meedialais-puvun ja siihen puettujen miesten näön. Sillä
siihen saakka oli yksin meedialaisten nimen kuuleminenkin herättänyt
pelkoa helleeneissä.

113. Marathonin kedolla taisteltiin kauan aikaa. Ja sotajoukon
keskustassa, mihin persialaiset itse sekä sakilaiset olivat
asetettuina, voittivat barbarit. Siinä siis barbarit voittivat ja
mursivat rintaman sekä ajoivat atenalaisia takaa sisämaahan, mutta
kummallakin siivellä voittivat atenalaiset ja plataialaiset. Ja
voitettuaan he antoivat barbarein pakosalle kääntyneen sotajoukon
paeta, mutta vetivät molemmat siipensä yhteen ja taistelivat niitä
vastaan, jotka olivat murtautuneet heidän keskustansa läpi, ja
atenalaiset voittivat. Ja he seurasivat iskien persialaisia, kunnes
saapuivat merenrantaan ja vaativat tulta sekä tarttuivat laivoihin.

114. Tässä taisteluntuoksinassa sai surmansa polemarkki Kallimakhos,
joka oli esiintynyt kunnon miehen tavoin, ja sotapäällikköjen joukosta
kuoli Stesileos, Thrasyleoksen poika. Edelleen kaatui siinä Kynegeiros,
Euforionin poika, jolta kirveellä hakattiin poikki käsi, kun hän
tarttui laivankeulan kärkeen. Ja sitäpaitsi kaatui monta muuta
tunnettua atenalaista.

115. Sillä tavoin atenalaiset saivat valtaansa seitsemän laivaa. Mutta
muut laivat barbarit työnsivät merelle ja otettuaan Eretriasta saamansa
sotavangit siitä saaresta, johon olivat jättäneet heidät, he
purjehtivat Sunionin ympäri ehtiäkseen ennen atenalaisia kaupunkiin. Ja
atenalaisten kesken nousi semmoinen syytös, että barbarit alkmaionidien
juonesta olivat saaneet sen päähänsä. Nämä olivat muka sopimuksesta
näyttäneet kilpeä persialaisille, näiden jo ollessa merellä.

116. Persialaiset siis purjehtivat Sunionin ympäri. Mutta atenalaiset
riensivät kiireesti, minkä jalat kestivät, kaupunkinsa avuksi ja
ennättivät sinne, ennenkuin barbarit saapuivat. Ja samoinkuin he olivat
lähteneet Herakleen pyhätön luota Marathonin kedolla, samoin he
saavuttuaan perille asettuivat leiriin toisen Herakleen pyhätön,
nimittäin Kynosargeessa olevan luo. Mutta päästyään laivoineen
Faleronin kohdalle, joka silloin oli atenalaisten satamana ja oltuaan
siinä ankkurissa barbarit purjehtivat takaisin Aasiaan.

117. Tässä Marathonin taistelussa kaatui barbareja noin kuusituhatta
neljäsataa miestä, atenalaisia taas satayhdeksänkymmentäkaksi. Näin
monta kaatui kummallakin puolen. Siinä sattui myös tällainen ihme.
Miehuullisesti taistellessaan käsikähmässä menetti muuan atenalainen,
Epizelos, Kufagoraan poika, silmänsä, vaikka hänen ruumiiseensa ei
sattunut mitään iskua tai heittoa, ja pysyi sitten siitä hetkestä
elämänsä loppuun saakka sokeana. Minä kuulin hänen siitä kohtauksesta
kertoneen siihen tapaan, että hänestä tuntui kuin olisi häntä vastaan
asettunut suuri, raskasaseinen mies, jonka parta varjosti koko hänen
kilpensä. Tämä haamu oli kulkenut hänen ohitsensa, mutta tappanut hänen
vierustoverinsa. Niin kuulin Epizeloksen kertoneen.

118. Mutta sittenkuin Datis, sotajoukkonsa keralla lähtiessään Aasiaan,
oli joutunut Mykonokseen, niin hän unessa näki näyn. Mikä se näky oli,
sitä ei kerrota. Mutta heti kun päivä oli valjennut, hän pani toimeen
tutkimuksen laivoissa. Ja löydettyään foinikialaisesta laivasta
kullatun Apolloninkuvan hän tiedusteli, mistä se oli ryöstetty.
Saatuaan selville, mistä pyhätöstä se oli, hän purjehti omalla
laivallaan Delokseen. Sitten hän laski jumalankuvan pyhättöön ja käski
delolaisia, jotka siihen aikaan jo olivat tulleet takaisin saareensa,
viemään kuvan teebalaisten Delioniin, joka on merenrannalla, vastapäätä
Khalkista. Sen käskyn annettuaan Datis purjehti takaisin, mutta
kuvapatsasta delolaiset eivät vieneetkään pois; vaan kahdenkymmenen
vuoden kuluttua teebalaiset itse oraakelilauseen nojalla toimittivat
sen Delioniin.

119. Laskettuaan Aasian rantaan veivät Datis ja Artafrenes ottamansa
eretrialaiset sotavangit Susaan. Ennenkuin eretrialaiset olivat
joutuneet vangiksi, oli Dareios kuningas heitä kohtaan kantanut
ankarata vihaa, syystä että eretrialaiset ensiksi olivat ryhtyneet
vihollisuuksiin. Mutta kun hän nyt näki heidät tuotuina luokseen ja
vallanalaisinaan, ei hän heille tehnyt muuta sen pahempaa, kuin että
sijoitti heidät asumaan Arderikka nimiselle tilukselleen, joka on
Kissianmaassa ja kahdensadankymmenen stadionin päässä Susasta sekä
neljänkymmenen stadionin päässä siitä kaivosta, josta saadaan
kolmenlaatuista ainetta. Siitä ammennetaan nimittäin maapihkaa, suolaa
ja öljyä seuraavalla tavalla. Ne nostetaan pumpulla, mutta sangon
sijasta pumppuun kiinnitetään säkin puolikas. Tämä työnnetään pohjaan,
ja se, mikä nostetaan ilmoille, kaadetaan säiliöön. Ja kun se siitä
kaadetaan, muuttuu se kolmella eri tavoin. Ja maapihka ja suola
hyytyvät heti. Mutta öljy, jota persialaiset kutsuvat nimellä
"radinake", on mustaa ja pahanhajuista. Sinne Dareios kuningas sijoitti
eretrialaiset, jotka aina minun aikoihini saakka ovat pitäneet tätä
maata hallussaan ja säilyttäneet muinaisen kielensä. Näin kävi
eretrialaisten.

120. Mutta täysikuun jälkeen tuli Atenaan kaksituhatta
lakedaimonilaista, joilla oli semmoinen kiire ehtiäkseen perille, että
saapuivat Attikaan kolmantena päivänä siitä, kun olivat lähteneet
Spartasta. Ja vaikka he saapuivat taistelun jälkeen, niin he kuitenkin
halusivat katsella meedialaisia. Niinpä he menivät Marathoniin heitä
katsellakseen. Sitten he kiittivät atenalaisia ja heidän tekoaan sekä
läksivät takaisin.

121. Ihmeellinen ja uskomaton on minusta se puhe, että muka
alkmaionidit ensinkään olisivat sopimuksesta näyttäneet kilpeä
persialaisille siinä tarkoituksessa, että atenalaiset joutuisivat
barbarien ja Hippiaan valtaan. Ovathan he ilmeisesti vihanneet
yksinvaltaa enemmän tai ainakin yhtä paljon kuin Hipponikoksen isä
Kallias, Fainippoksen poika. Tämä Kallias oli nimittäin ainoa
atenalainen, joka, silloin kun Peisistratos oli karkoitettu Atenasta,
uskalsi ostaa hänen tavaransa, kun niitä kaupunginpalvelija kuulutti,
ja muutenkin punoi mitä vihamielisimpiä juonia häntä vastaan.

122. Mainittu Kallias ansaitsee monessa kohden muistamista. Ensiksi
näet sen nojalla mitä edellä kerrottiin, kun hän kunnosti itseään
isänmaansa vapauttajana. Toiseksi siihen nähden, mitä hän teki
Olympiassa, missä hän, voitettuaan hevosellaan ja päästyään
nelivaljakollaan toiselle sijalle sekä sitä ennen saavutettuaan
pythialais-kilpailuissa palkinnon, kaikkien helleenien kesken tuli
kuuluisaksi uhkeitten pitojensa vuoksi. Ja vihdoin siihen nähden, miten
hän käyttäytyi kolmea tytärtänsä kohtaan. Heidän päästyään näet
naimaikään hän antoi heille mitä arvokkaimmat myötäjäiset ja noudatti
siihen määrään heidän mielihalujaan, että antoi heidät sille miehelle,
jonka kukin kaikkien atenalaisten joukosta tahtoi valita itselleen.
[Tätä lukua ei pidetä Herodotokaen kirjoittamana.]

123. Ja alkmaionidit vihasivat itsevaltiaita yhtä paljon tai ainakaan
ei vähemmän kuin Kallias. Siispä minä pidän ihmeellisenä enkä voi uskoa
sitä parjausta, että he olisivat näyttäneet kilpeä, he, joiden kaiken
aikaa täytyi itsevaltiaitten karkoittamina elää maanpaossa ja joiden
toimesta peisistratidit menettivät itsevaltiuden. Niinpä he minun
mielestäni paljoa suuremmassa määrässä kuin Harmodios ja Aristogeiton
olivat ne, jotka vapauttivat Atenan. Nämä näet tekivät, tappamalla
Hipparkhoksen, muut peisistratidit vieläkin katkerammiksi, eivätkä
viimemainitut silti lakanneet olemasta itsevaltiaita. Alkmaionidit
sitävastoin ilmeisesti vapauttivat Atenan, jos nimittäin he todella
olivat ne, jotka taivuttivat Pytian käskemään lakedaimonilaisia
vapauttamaan Atenan, kuten edellä olen osoittanut.

124. Mutta ehkä he, jostakin syystä atenalaisten kansalle suuttuneina,
kavalsivat isänmaansa? Päinvastoin, eihän ollut atenalaisten kesken
suuremmassa arvossa pidettyjä miehiä eikä keitään, joita olisi enemmän
kunnioitettu. Niinpä ei ole todennäköistä, että he olisivat semmoisessa
tarkoituksessa näyttäneet kilpeä. Nyt kuitenkin kilpi näytettiin, eikä
sitä vastaan voi väittää mitään. Vaan kuka se oli joka sitä näytti,
sitä en saata tämän enempää sanoa.

125. Alkmaionidit olivat jo vanhastaan Atenassa kuuluisat, mutta
Alkmaionin ja sitten taas Megakleen ajoista he vasta oikein tulivat
maineeseen. Ensiksi näet Alkmaion, Megakleen poika, auttoi Sardeesta
Kroisoksen luota Delfoin oraakeliin saapuneita lyydialaisia ja teki
heille alttiisti palveluksia. Nytpä Kroisos, saatuaan oraakelissa
käyneiltä lyydialaisilta tietää, että Alkmaion oli tehnyt hänelle
hyvää, noudatti hänet luokseen Sardeeseen. Ja hänen saavuttuaan sinne
Kroisos lahjoitti hänelle niin paljon kultaa, kuin hän vain saattoi
yht'aikaa päällään kantaa ulos. Katsoen tähän omituiseen lahjaan
Alkmaion varustautui seuraavasti. Hän pukeutui väljään ihotakkiin,
jättäen sen povustan pullottamaan, sitoi jalkoihinsa leveimmät
hihnakengät, mitä saattoi löytää, ja meni siihen aarreaittaan, johon he
hänet veivät. Kun hän siellä tapasi kultahiekkaläjän, sulloi hän
ensiksi pohkeittensa ympäri niin paljon kultaa kuin kenkiin mahtui,
sitten hän mätti povustansa täpötäyteen kultaa, siroitti hiuksiin
kultahiekkaa, pisti osan suuhunsa ja läksi ulos aarreaitasta, vaivoin
laahaten kenkiään ja näyttäen enemmän miltä muulta tahansa, kuin
ihmiseltä. Sillä hänen suunsa oli tukittuna, ja kaikki oli pullollaan.
Nähdessään hänet purskahti Kroisos nauruun ja antoi hänelle kaiken sen
ja lahjoitti vielä toisen mokoman lisää. Näin rikastui mainittu huone
suuresti, ja Alkmaion piti siten nelivaljakkoa ja saavutti voiton
Olympiassa.

126. Sittemmin kohotti tätä huonetta seuraavassa polvessa
Sikyonin itsevaltias Kleisthenes, niin että se tuli vielä paljoa
kuuluisammaksi helleenien kesken, kuin mitä se ennen oli ollut.
Kleistheneellä, Aristonymoksen pojalla, joka oli Myronin pojanpoika ja
Andreaan pojanpojanpoika, oli Agariste niminen tytär. Tämän hän tahtoi
antaa vaimoksi sille, jonka hän huomaisi parhaimmaksi kaikista
helleeneistä. Kun siis vietettiin Olympian kilpaleikkejä ja Kleisthenes
siinä voitti nelivaljakolla, niin hän antoi kuuluttaa, että sen
helleeneistä, joka tahtoi ruveta hänen, Kleistheneen, vävyksi, tuli
kuudenneksikymmenenneksi päiväksi tai sitä ennen saapua Sikyoniin,
koska hän, Kleisthenes, oli pitävä häät, vuoden kuluttua tästä
kuudennestakymmenennestä päivästä lukien. Tällöin tulivat helleenein
joukosta kosijoina kaikki ne, jotka pöyhkeilivät itsestään sekä
isänmaastaan. Ja heille Kleisthenes vartavasten teetti juoksuradan ja
painitantereen.

127. Italiasta tuli sybarilainen Smindyrides, Hippokrateen poika,
joka oli ylellisin mies maailmassa (siihen aikaan oli Sybaris
mahtavimmillaan), ja Damasos Siris-kaupungista, Amyriin poika, hänen,
jota sanottiin "viisaaksi". Nämä tulivat Italiasta, Ioonian lahden
rannoilta taas tuli epidamnolainen Amfimnestos, Epistrofoksen poika;
tämä tuli Ioonian lahden rannoilta. Aitoliasta tuli sen Titormoksen
veli, Males, joka ruumiinvoimiltaan voitti kaikki helleenit ja pakeni
ihmisiä Aitolianmaan viimeisiin ääriin. Peloponnesoksesta tuli Argoksen
itsevaltiaan, Feidonin, poika Leokedes, sen Feidonin, joka laittoi
peloponnesolaisille mitat ja kaikista helleeneistä esiintyi
röyhkeimmin, hän kun karkoittaen elis-maalaisten kilpatuomarit itse
järjesti Olympiassa kilpaleikit. Hänen poikansa siis tuli, ja tulivatpa
myös arkadilainen Amiantos, Lykurgoksen poika, Trapezus-kaupungista,
sekä azanialainen Lafanes, Euforionin poika, Paiopoliista, hänen, joka,
niinkuin Arkadiassa kerrotaan, oli kodissaan vastaanottanut dioskurit
ja siitä pitäen osoittanut vieraanvaraisuutta kaikkia ihmisiä kohtaan,
ja elis-maalainen Onomastos, Agaioksen poika. Nämä siis tulivat itse
Peloponnesoksesta. Atenasta taas saapuivat Megakles, Alkmaionin poika,
hänen, joka oli saapunut Kroisoksen luo, ja toiseksi Hippokleides,
Teisandroksen poika, joka rikkaudessa ja kauneudessa voitti kaikki
atenalaiset. Eretriasta, joka siihen aikaan kukoisti, tuli Lysanias;
hän oli ainoa, joka tuli Euboiasta. Tessaliasta taas tuli muuan
krannonilainen skopadi, Diaktorides, ja molossien maasta Alkon.

128. Näin monta oli kosijoita. Heidän saavuttuaan määräpäiväksi
Kleisthenes ensiksikin tiedusteli heidän kotimaataan ja kunkin
sukuperää ja sitten hän piti heitä vuoden ajan luonaan, jolla aikaa hän
koetteli heidän miehuuttaan, luonnettaan, kasvatustaan ja käytöstään,
seurustellen sekä yksityisesti kunkin kanssa että kaikkien kanssa
yhdessä, ja vieden voimistelulaitoksiin kaikki ne, jotka olivat
nuorempia; mutta enimmin hän koetteli heitä pidoissa. Sillä koko sen
ajan, jolloin hän piti heitä luonaan, hän teki niin, ja samalla hän
kestitsi heitä mitä suurenmoisimmin. Ja kosijoista häntä nähtävästi
enimmin miellyttivät Atenasta saapuneet, ja näistä hän antoi etusijan
Hippokleideelle, Teisandroksen pojalle, niin hyvin hänen miehuutensa
takia kuin senvuoksi, että hän esivanhempiensa kautta oli sukua
Korintosta hallitseville kypselideille.

129. Ja kun oli tullut se päivä, joka oli määrätty häitä varten ja
jolloin Kleistheneen itsensä tuli ilmaista, kenenkä hän kaikkien
joukosta valitsi, uhrasi hän sata härkää ja kestitsi kosijoita itseään
ynnä kaikkia sikyonilaisia. Ja aterialta päästyään kosijat kilpailivat
keskenään soitossa ja kertomistaidossa. Juominkien jatkuessa
Hippokleides, joka oli joukossa ylimmäisenä, käski huilunsoittajaa
soittamaan tanssisäveltä, ja kun huilunsoittaja totteli, niin hän alkoi
tanssia. Ja kaiketi hänen tanssinsa miellytti häntä itseään, mutta sen
nähdessään Kleisthenes katseli karsaasti koko menoa. Hetkeksi
herettyään Hippokleides käski tuoda sisään pöydän, ja kun pöytä oli
tuotu, alkoi hän ensiksi, sillä seisten, esittää lakonilaisia
tanssivuoroja, sitten muita, nimittäin attikalaisia, ja kolmanneksi hän
asettui päälaelleen pöytää vasten ja sätkytteli säärillään ilmassa. Jo
silloin kun Hippokleides tanssi ensimäistä ja toista kertaa, luopui
Kleisthenes hänen tanssinsa ja julkeutensa vuoksi inholla siitä
ajatuksesta, että Hippokleideestä tulisi hänen vävynsä. Mutta hän
pidätti kuitenkin itseään, koska ei tahtonut purkaa suuttumustaan tätä
vastaan. Mutta nähdessään hänen sääriään sätkyttävän, hän voimatta enää
hillitä itseään lausui: "Oi Teisandroksen poika, nyt olet kuin oletkin
tanssinut hääsi myttyyn." Mutta siihen Hippokleides sanoa tokaisi:
"Siitä välittää vähät Hippokleides!"

130. Siitä on tämä sananparsi saanut alkunsa. Mutta Kleisthenes vaati
äänettömyyttä ja lausui kaikkien kuultavaksi näin: "Miehet, tyttäreni
kosijat, minä sekä kiitän teitä kaikkia että soisin voivani teille
kaikille osoittaa suosiotani, jos se olisi mahdollista, enkä
valitsemalla joukostanne yhden tahtoisi hyljätä muita. Mutta koska
minulla on vain yksi tytär annettavana enkä siis voi tehdä teille
kaikille mieliksi, niin minä annan niille teistä, joilta tämä
avioliitto menee hukkaan, kullekin lahjaksi hopeatalentin siitä
kunniasta, että olette tahtoneet naida minun huoneestani ja
matkustaneet tänne kotoanne; mutta Alkmaionille. Megakleen pojalle,
minä kihlaan tyttäreni Agaristen atenalaisten lakien mukaan." Kun
Megakles sanoi suostuvansa kihlaukseen, niin Kleisthenes piti häät.

131. Semmoisen päätöksen saivat kosijat, ja siten alkmaionidit
joutuivat huutoon kautta Hellaan. Siitä avioliitosta syntyi se
Kleisthenes, joka sääsi atenalaisille heimopiirit sekä kansanvallan ja
joka oli saanut nimensä sikyonilaisen äidinisänsä mukaan. Hän ynnä
Hippokrates olivat Megakleen poikia, Hippokrateen lapsia olivat toinen
Megakles sekä toinen Agariste, joka oli saanut nimensä Kleistheneen
tyttären Agaristen mukaan. Hän joutui naimisiin Xanthippoksen,
Arifronin pojan kanssa, ja raskaana ollessaan hän näki semmoisen unen,
että hän oli synnyttävinään leijonan; ja muutamien päivien perästä hän
synnytti Xanthippokselle Perikleen.

132. Marathonin tappelun jälkeen Miltiades, joka jo ennenkin oli
nauttinut suurta arvoa atenalaisten kesken, varsinkin kohosi kunniassa.
Hän pyysi nyt atenalaisilta seitsemänkymmentä laivaa, sotajoukon ja
rahaa, ilmoittamatta heille, mitä maata vastaan hän aikoi lähteä
sotaretkelle, vaan sanoen ainoastaan, että he tulisivat rikastumaan,
jos häntä seuraisivat. Hän oli näet vievä heidät semmoiseen maahan,
mistä he helposti voisivat saada suunnattomasti kultaa. Näin sanoen hän
pyysi laivoja. Ja sen toivon kiihoittamina atenalaiset antoivatkin
laivat.

133. Saatuaan sotajoukon hän purjehti Parosta vastaan siitä syystä
muka, että parolaiset ensiksi olivat alottaneet loukkaukset lähtiessään
kolmisouduillaan Marathoniin yhdessä persialaisten kanssa. Se oli
kuitenkin vain näennäinen syy, sillä hän kantoi kaunaa parolaisia
kohtaan Lysagoraan, Teisiaan pojan vuoksi, joka syntyperältään oli
parolainen ja oli panetellut häntä persialaisen Hydarneen edessä.
Saavuttuaan määräpaikkaansa Miltiades tunki parolaiset muurin sisälle,
piiritti heitä ja lähetti kuuluttajan vaatimaan sata talenttia, uhaten
että, jolleivät antaisi, hän ei tulisi viemään sotajoukkoa pois,
ennenkuin oli valloittanut heidän kaupunkinsa. Mutta parolaiset eivät
ajatelleetkaan antaa mitään rahaa Miltiadeelle, vaan miettivät vain,
millä keinoin voisivat suojella kaupunkiaan; ja muiden keksintöjen
muassa he myös laittoivat niin, että se osa muuria, mistä kulloinkin
saattoi parhaiten hyökätä, yön tullen kohosi kahta vertaa korkeammaksi
entisestään.

134. Niin pitkälle kertomustani pitävät kaikki helleenit yhtä, mutta
tästä alkaen kertovat parolaiset tapahtuneen seuraavalla tavalla.
Miltiadeen ollessa neuvotonna tuli hänen puheilleen muuan sotavangiksi
joutunut nainen, joka syntyperältään oli parolainen ja nimeltään Timo
ja jonka sanotaan olleen Manalan jumalten alipapittaren. Tämä oli muka
tullut Miltiadeen eteen ja ilmoittanut, että jos hän piti Paroksen
valloitusta tärkeänä, tuli hänen tehdä, mitä nainen neuvoi. Senjälkeen
papitar antoi neuvonsa ja Miltiades meni kaupungin edessä olevalle
kummulle. Sitten hän hyppäsi Demeter Thesmoforoksen pyhätön aitauksen
yli, kun ei voinut avata ovia, ja sen tehtyään hän meni temppelisalia
kohti ties mitä siellä sisällä tehdäkseen joko sitten koskettaakseen
jotakin niistä esineistä, joita ei saa koskettaa tai tehdäkseen jotakin
muuta. Ja jo oli hän päässyt ovelle saakka, kun yht'äkkiä hänet valtasi
kauhu, ja hän riensi takaisin samaa tietä, mutta hänen hypätessään
aidan yli meni häneltä reisiluu sijoiltaan; toiset taas kertovat hänen
satuttaneen polvensa.

135. Tässä huonossa tilassa Miltiades nyt purjehti takaisin, viemättä
atenalaisille rahoja ja olematta hankkinut Parosta, vaan ainoastaan
piiritettyään sitä kuusikolmatta päivää ja hävitettyään saarta. Mutta
saatuaan tietää, että jumalain alipapitar Timo oli opastanut
Miltiadesta, lähettivät parolaiset, rangaistakseen häntä siitä,
neuvonkysyjiä Delfoihin, niin pian kuin pääsivät piirityksestä. He
lähettivät kysymään, tuliko heidän ottaa hengiltä jumalain alipapitar,
koska hän oli isänmaan vihollisille kertonut, miten kaupunki voitaisiin
valloittaa, ja oli Miltiadeelle ilmaissut semmoisia pyhiä asioita,
joita miespuolisille ei saa puhua. Mutta Pytia ei sitä sallinut, sanoen
että Timo ei ollut syypää siihen, mitä oli tapahtunut, vaan koska oli
niin määrätty, että Miltiadeen piti saada huono loppu, oli Timon haamu
näyttäytynyt Miltiadeelle, johtaakseen hänet turmioon.

136. Niin julisti Pytia parolaisille. Mutta kun Miltiades oli palannut
Paroksesta, oli hänen nimensä kaikkien huulilla, ja muiden muassa
moitti häntä varsinkin Xanthippos, Arifronin poika, joka haastoi
Miltiadeen kansan tuomittavaksi ja syytti häntä Atenan kavaltamisesta.
Miltiades ei itse ollut läsnä puolustautumassa. Hän oli näet heikkona,
reitensä kun oli alkanut mädätä. Hänen levätessään kantovuoteella
oikeuspaikassa puolustivat häntä hänen ystävänsä, muistuttamalla paljon
Marathonin taistelusta ja siitä, kuinka hän oli valloittanut Lemnoksen
ja sen tehtyään sekä pelasgeille kostettuaan jättänyt saaren
atenalaisille. Ja kansa asettui hänen puolelleen mitä tuli kuolemasta
vapauttamiseen, mutta hänen rikoksensa vuoksi he määräsivät hänelle
viidenkymmenen talentin sakot. Vaan senjälkeen Miltiades kuoli, kun
reiteen tuli vihat ja se mätäni; ja nuo viisikymmentä talenttia
suoritti hänen poikansa Kimon.

137. Lemnoksen sai Miltiades, Kimonin poika, haltuunsa seuraavalla
tavalla. Atenalaiset olivat Attikasta karkoittaneet pelasgit, joko
sitten oikeudella taikka vääryydellä. Sillä siitä minä en saata
ilmoittaa muuta kuin mitä kerrotaan, että nimittäin Hekataios,
Hegesandroksen poika, kertomuksissaan on sanonut "vääryydellä". Kun
näet atenalaiset huomasivat, että se Hymettoksen juurella oleva maa,
jonka he olivat antaneet pelasgeille asuttavaksi palkaksi näiden,
linnan ympäri kerran laittamasta muurista, -- että siis tämä maa, joka
ennen oli ollut huonoa ja aivan arvotonta, oli hyvin viljeltyä, valtasi
heidät kateus ja himo tuohon maahan; ja niin atenalaiset ajoivat heidät
pois, esittämättä sen enempää syytä siihen. Mutta niinkuin atenalaiset
itse sanovat, he oikeudella ajoivat heidät maasta. Asuessaan näet
Hymettoksen juurella pelasgit sieltä käsin tällaisella tavalla
loukkasivat atenalaisia. Viimemainittujen tyttäret kulkivat nimittäin
aina hakemassa vettä Enneakrunos-lähteestä, syystä että heillä, yhtä
vähän kuin muillakaan helleeneillä, siihen aikaan ei vielä ollut
kotiorjia. Mutta joka kerta kun neidot tulivat, niin pelasgit
röyhkeydestä ja halveksumisesta tekivät heille väkivaltaa. Eikä
siinäkään ollut kyllin, että he tekivät niin, vaan lopulta heidät
tavattiin itse teostaan, kun suunnittelivat päällekarkausta itse
kaupunkia vastaan. Ja silloin olivat atenalaiset esiintyneet siihen
määrään jalompina miehinä kuin pelasgit, että vaikka he olisivat
voineet tappaa pelasgit, kun olivat tavanneet heidät vehkeilemästä,
eivät he sitä tahtoneet, vaan käskivät heidän ainoastaan lähteä pois.
Ja siten olivat pelasgit väistyneet maasta ja ottaneet haltuunsa muiden
paikkojen muassa myös Lemnoksen. Edellisellä tapaa on Hekataios
kertonut, jälkimäisellä taas kertovat atenalaiset.

138. Mutta mainitut pelasgit, jotka silloin asuivat Lemnoksessa,
tahtoivat kostaa atenalaisille. Ja koska he hyvin tunsivat atenalaisten
juhlat, niin he hankkivat itselleen viisikymmensoutuja, virittivät
väijytyksiä atenalaisten vaimoille, jotka Brauronissa viettivät
juhlaa Artemiin kunniaksi, ryöstivät sieltä useita heistä, ja
purjehtivat tiehensä. Ja vietyään naiset Lemnokseen he pitivät heitä
jalkavaimoinaan. Mutta kun nämä vaimot saivat yhä enemmän lapsia,
opettivat he pojilleen Attikan kieltä ja atenalaisten tapoja. Nämä
pojat eivät tahtoneet seurustella pelasgilaisnaisten poikien kanssa, ja
jos joku jälkimäisistä löi jotakin heistä, riensivät kaikki avuksi ja
puolustivat toisiaan. Katsoivatpa nämä pojat olevansa toisten herroja
ja vallitsivatkin heitä. Huomattuaan sen pelasgit neuvottelivat
keskenään. Ja heidän tuumiessaan heräsi heissä pelko siitä, mitä nuo
pojat miehiksi vartuttuaan tulisivat tekemään, kun he nyt jo ryhtyivät
auttamaan toisiaan laillisten vaimojen poikia vastaan ja nyt jo
koettivat vallita näitä. Heistä näytti tällöin parhaalta tappaa
attikalaisten vaimojen pojat. He tekivätkin niin ja surmasivat vielä
lisäksi heidän äitinsä. Tämän teon johdosta sekä siitä aikaisemmasta,
jonka tekivät lemnolaisnaiset, kun tappoivat miehensä yhdessä Thoaan
kanssa, on kautta Hellaan tullut tavaksi nimittää kaikkia hirmutekoja
"lemnolaisiksi".

139. Mutta senjälkeen kuin pelasgit olivat tappaneet omat lapsensa ja
vaimonsa, ei heidän maansa kantanut hedelmää, eivätkä heidän vaimonsa
ja karjalaumansa synnyttäneet enää niinkuin ennen. Nälän ja
lapsettomuuden rasittamina he lähettivät Delfoihin avunpyytäjiä anomaan
vapautusta niistä onnettomuuksista, joihin olivat joutuneet. Ja Pytia
käski heidän antaa atenalaisille ne hyvitykset, joita atenalaiset itse
heille tuomitsisivat. Niinpä pelasgit tulivat Atenaan ja selittivät
suostuvansa antamaan hyvitystä kaikesta vääryydestä, jota olivat
tehneet. Mutta atenalaiset järjestivät prytaneionissa lepovuoteen niin
kauniisti kuin saattoivat ja asettivat esille pöydän täynnään kaikkia
hyvyyksiä sekä käskivät pelasgeja jättämään heille maansa yhtä
oivallisessa tilassa. Vaan heidät keskeyttäen virkkoivat pelasgit:
"Silloin kun laiva pohjatuulella yhdessä päivässä suorittaa matkan
teidän maastanne meidän maahamme, tahdomme jättää maamme." He näet
pitivät sen aivan mahdottomana. Sillä Attika on Lemnoksesta kaukana
etelässä.

140. Niin tapahtui siihen aikaan. Mutta hyvin monta vuotta myöhemmin,
kun Hellespontoksen ääressä sijaitseva Khersonesos oli joutunut
atenalaisten valtaan, suoritti Miltiades, Kimonin poika, asuntatuulten
vallitessa laivallaan matkan khersonesolaisesta Elaius-kaupungista
Lemnokseen ja vaati pelasgeja lähtemään saaresta pois, muistuttaen
heille tuota sanaansa, jonka pelasgit eivät luulleet milloinkaan käyvän
toteen. Niinpä hefaistialaiset tottelivatkin, mutta myrinalaiset eivät
myöntäneet Khersonesoksen olevan attikalaista aluetta, jonka vuoksi he
joutuivat piiritykseen ja lopulta antautuivat. Täten siis atenalaiset
ja Miltiades saivat haltuunsa Lemnos-saaren.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Herodotoksen historia-teos III-VI" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.