| By Author | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Title | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Language |
|
Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ] Look for this book on Amazon Tweet |
Title: Runola
Author: Gottlund, Carl Axel
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Runola" ***
RUNOLA
af
C. A. GOTTLUND
J. Simelii Enka,
Helsingfors,
1840.
Till lugnets hem och fridens byar
Går diktens skepp från _Vandas_ strand;
Bland ljusa moln och mörka skyar
Syns _Sångens_ Ö och _Sagans_ Land.
Imprimatur: J. M. af Tengström.
Den studerande
UNGDOMEN
vid Kejserliga Alexanders-Universitet
i Helsingfors.
vänskapsfullt
af
Författaren.
Få nationer torde för det närvarande hafva, och få torde hafva haft,
så många egentliga folkskalder som den Finska; och likväl sakna
Finnarne hvad så många andra folkslag deremot äga, ett _Sagans land_
för sina Skalder, en _Sångens Ö_, ett _Guda-hem_, om ock skapadt i
inbillningen och sången. Att till någon del afhjelpa denna brist, har
varit ursprungliga ändamålet med denna skrift.
Om denna brist i den Finska Sångare-verlden än möjligen skulle
kunna förklaras derigenom, att Poesi och Skaldekonst var nationens
allmänna egendomlighet, så dessa egenskaper mera voro att anses såsom
en hos folket medfödd natur, än fullkomnande genom konst; och att
följaktligen Skalderna, i detta fall, mera voro naturens barn än
konstens, så skulle kanske derigenom till någon del kunna förklaras,
hvarföre hos Finnarne saknas detta diktens land, såsom en skapelse
af fantasin, i ersättning för den verkliga sällhet Skalderna fåfängt
söka här på jorden; eller, med andra ord -- så var måhända, på grund
häraf, hela landet sjelft -- detta _Sagans och Sångens land_.
Men äfven om en sådan förklaring möjligen skulle kunna antagas, så
qvarstå likväl så många andra luckor och brister i den Finska myten
och dikten, att man icke annorlunda torde kunna förklara detta,
än derigenom: att Finnarne troligen fordom måtte hafva haft några
föreställningar och begrepp, analoga med Grekernas och Romarenes
om de _Elyseiska fälten_, Skandinavernas om _Valhalla_, Judarnes
om _Paradiset_, o.s.v. ehuru dessa, under tidens längd, småningom
förbleknat, och slutligen, med införandet af den Kristna Religionen
-- äfven till deras minsta spår försvunnit. Att numera, genom konst,
vilja ersätta och söka såsom en Finsk folk-myt insinuera hvad sjelfva
naturen af nationens legender redan saknar, eller hvad tiden hos oss
redan till sista skärfven utplånat, kan blott under vissa villkor
låta tänka sig. Att i likhet med Grekernas _Olympus, Pindus_ eller
_Parnassus_, i detta fall vilja lokalisera, eller idealisera, något
ställe eller något berg inom landet[1] såsom Skaldernas helgade hem,
kan numera icke gerna låta göra sig, likaså litet som i allmänhet att
i detta afseende framkomma med en paramyt, emedan fiktionen, om den
skall få naturen af myt, måste grunda sig på sjelfva traditionen,
eller stödja sig på en annan sanning än den som blott finnes i
dikten. Blott under ett villkor skulle jag likväl anse detta försök
icke endast vara verkställbart och möjligt, utan äfven på sätt och
vis lämpligt och ganska naturligt; och detta villkor har jag här sökt
begagna.
Ehuru visserligen drömmarnes magi, i sig sjelf, är den friaste af
alla fantasier, utan all inskränkning med afseende å tid och rum,
är den likväl till sin natur bunden vid en viss verklighet, och
ligger oss icke omedelbart gifven i den fria viljans disposition. De
(drömmarne) måste nemligen stödja sig på en viss natur-nödvändighet,
hvilken ligger lika mycket _utom_ oss som _inom_ oss, eller på en
viss fysisk verklighet, ehuru denna verklighet, liksom skuggan, är
till sin natur en fantom, en chimer, ett magiskt gyckel, hvarigenom
de försätta oss i den närmaste beröring med sjelfva ande-verlden.
Såvida nu ingen kan tadla mig för det jag drömmer, icke heller, i thy
fall, såsom sanning bestrida verkligheten af hvad jag sett i drömmen,
så hoppas jag ock att en beskrifning på Runola, betraktad endast som
en dröm, skall, såsom sådan, undgå all anmärkning, och blott för
framställningen, eller omtalandet deraf, måste jag här hafva att
svara. Eller med andra ord: om än det skulle anses otillbörligt, att
vilja dikta om Gubben Väinämöinen annat, än hvad de gamla Runorna
om honom veta att förtälja,[2] så måste det likväl vara en hvar
lofligt, att åtminstone få drömma om honom; ock -- annat har jag ju
icke gjort; helst dikten, framställd under formen af dröm, aldrig gör
anspråk, hvarken på historisk sanning å ena sidan, eller på artistisk
förtjenst å den andra.[3]
Då nu den Finska Runan eller skaldekonsten, egentligen att tala,
sällan och aldrig tillegnat sig den högre ståndpunkt som erbjuder sig
i allusionen på en _annan verld_, på ett _tillkommande lif_ efter
detta, i tanken på en _himmelsk lycksalighet_, m.m. har hon i detta
afseende sällan kunnat höja sig ifrån jorden, och ikläda sig någon
högre karakter än den sjelfva naturen och språket anvist henne.
Så länge Väinämöinen, såsom sjelf endast ett jordens skötebarn,
förenade i sin person den högsta fullkomlighet för den Finska sången,
så länge kunde icke heller denna hans sångarestämma blifva den
rena, himlaburna; ty för att verkeligen kunna finna något högt och
fullkomligt på jorden, måste man tänka sig, eller måste det äfven
finnas, något analogt högre i himlen, eller utom jorden. Det är detta
jag här vågat konstituera. Jag har nemligen vågat ställa Väinämöinen
under en annan högre sångaremakt, under den allt omfattande Finska
Sången och Skaldekonsten, personifierad och idealiserad i Runamoinens
person. Väinämöinen är sjelf, till sin karakter, ännu för mycket
enskild, och spelar i det hela en alltför underordnad roll, för
att kunna uppträda och representera den högsta fullkomlighet af
all Finsk skaldekonst. Jag har trott det dessutom vara nödvändigt,
att Väinämöinen icke blott skulle jemföras med dem som i sång och
stränga-spel voro inunder honom (emedan detta vore att nedsätta
honom); utan äfven med dem som voro honom öfverlägsnare (hvilket vore
att upphöja honom). Han har ju dessutom, i den mytiska Runan, mer än
en gång varit i förlägenhet både på ord och råd; och äfven sjelf, i
detta fall, någon gång erkänt bland andra en viss _Anders Vipuinen_
för sin mästare. Men vare det härmed huru som helst, så hade en
_Orpheus_ aldrig uppstått på jorden, om det icke funnes en _Apollo_
i himlen; och må _Väinämöinen_, af Finska Skalder, fritt vara den
största på jorden, icke blott på sin tid -- utan äfven på vår; men
hvad _Runamoinen_ är i himlen blir han ändock aldrig, såvida det hela
alltid, äfven i detta afseende, måste vara större än hvar och en af
sina delar.
I den Finska mytiska Runan förekomma visserligen ofta, ock nästan
ständigt, allegorier och personifikationer, om just ej alltid af
de högsta ideer och begrepp, så dock af öfversinliga och andeliga
föreställningar; de sednare vanligtvis endast till ordet och namnet
antydde, oftast blott uttryckte genom tillägget af stafvelsen _tar_.
Sällan och aldrig får man der se dessa personer i detalj nogare och
närmare beskrifne. Teckningen af dem, är endast en vink ett utkast,
utan delineation och fulländning. Derföre kunna icke heller dessa i
den mytiska Runan förekommande namn och personer hlifva föremål för
skön konst, eller framställas till konsternas behandling, emedan
Skalderna lemnat dem så till sägandes nakne ej blott på beklädning
och omgifning, utan äfven på attributer och sinnebilder. Det vill
dock synas som oss gjordes behof af något mera fulländadt äfven i
denna del, i synnerhet om en inhemsk litteratur någonsin hos oss
skall komma i flor; ty om vi Finnar någongång t.ex. skulle vilja
genom målningar, medaljer, transparanger, plastiska arbeten, eller
arbeten i basrelief, m.m. allegoriskt föreställa lyckan, hoppet,
visheten, Finska språket och skaldekonsten etc. etc. personifierade
i en mytisk framställning, så måtte vi väl härvid kunna finna och
begagna egna bilder och föreställningar, heldre -- än låna dem af
Romare, Greker, Hinduer eller andra för oss främmande folkslag. Ett
försök att småningom åtminstone till någon del undanrödja denna
brist, genom öppnandet af en ny bana äfven i denna väg, har varit det
andra hufvudändamålet med denna skrift; och endast bristen hos oss af
skickligare figur- och historie-tecknare har förorsakat att vi icke
här, enligt vår önskan, kunnat låta i stentryck medfölja teckningar
af _Onnetar, Toivotar, Tiijotar, Saunatar, Heinätär, Tarjotar,
Väinämöinen och Runamoinen_, m.fl. hvilka här omnämnas och till en
del beskrifvas.
Oaktadt alla de rika skatter de Finska Sånggudinnorna verkeligen
redan äga i sitt förvar, är likväl bristen ännu i ett afseende ganska
stor. Ej blott all vår gamla folkpoesi, utan äfven allt hvad den
Finska Sångens fatebur sedermera producerat, består blott i smärre
lyriska stycken, äfven om ock dessa någongång skulle behandla ett
mytiskt eller historiskt ämne. Någon originel större komposition
af vidsträktare omfång har hos oss ännu icke sett dagen, hvilken
man skulle kunna tillerkänna namnet af ett fulländadt konststycke.
Vi hafva äfven i detta fall vågat försöket, och gripit oss an i
afsigt att, så vidt möjligt, söka utvidga sången och skaldekonsten
-- åtminstone i en om ej mycket dock i en litet större skala än
hittills; och detta har varit den tredje hufvudafsigten med denna
skrift. Huruvida vi harutinnan lyckats, öfverlemne vi till Läsarn att
bedömma.
Hvad slutligen sjelfva den af oss här begagnade _Runometern_
beträffar, om hvilken man i sednare tider hört så många fält-rop både
_mot_ och _med_, så bör man till upplysning och sakkännedom kanske
nämna: att Runan är, med afseende å formen, ursprungligen densamma;
men att den divergerar något, och förekommer allmännast under tvenne
skiljaktiga former, den rent Lyriska och den deklamatoriska eller
retoriska; af hvilka den förra sjunges, och den sednare deklameras
eller reciteras högt, eller ock frammumlas sakta och otydligt
emellan tänderna, hvilket t.ex. sker vid häxerier, signerier och
besvärjelser.[4] Skillnaden dem emellan är nog prekär och obestämd,
och man kan i allmänhet anse den sednare ursprungligen uppkommen
genom en depravation af den förra med afseende å metern, och att den
väl i så måtto är mera vitiös, men äger deremot ofta i anseende till
språket flere och större förtjenster[5] liksom den ock i allmänhet
begagnas mera än den lyriska, ej blott af häxmästare oeh såkallade
trollkarlar eller kloke män, utan äfven af alla dem som sakna röst
och gehör.
Den _lyriska Runan_, hvilken så vidt möjligt vårdar både aksent
och meter, skulle dock med allt detta i längden förefalla tröttsam
och enformig, genom sin ständigt utkallande monotona entonighet
(hvilket dock mindre märkes vid sjelfva sången, som icke mera vid
deklamationen deraf) om icke Skalderna sökt bibringa den, så vidt som
möjligt, en skiftande mångfald och omväxling, dels genom begagnande
af hyperkatalektiska verser, dels genom korta och aksentlösa
stafvelsers förlängande[6] eller aksentuerade (och stundom, tvertom,
genom långa stafvelsers förkortande) eller genom en från det dagliga
bruket omvänd konstruktions-ordning, medelst en slags egen omkastning
af orden.[7] Bland dessa omväxlingar kan äfven räknas den såväl
lyriska som deklamatoriska Runans egenskap att, någon gång genom
sjelfva allitterationens momentela annihilerande, älska ett angenämt
afbrott, eller ett ögonblicks frihet, från dess herrskande lagar.
_Den retoriska Runan_, hvilken vi ofta förut ehuru icke här begagnat,
bekymrar sig i allmänhet mindre om den så kallade Runo-metern; men
fordrar i det stället så mycket mera ett ovillkorligt och strängt
iakttagande att, vid det patetiska uppläsandet deraf, inga missbruk
och afsteg emot det rätta uttalet, eller språkets allmänna lagar,
måtte äga rum. Liksom af den lyriska Runan, genom för få eller
för många sfafvelser i versen, eller genom andra fel emot metern,
småningom uppkommer en retorisk, så återfår man äfven lätt af den
deklamatoriska Runan en lyrisk, endast genom en liten omkastning
af orden, genom ömsom antingen användandet eller uteslutandet af
pronominala suffixer, enklitiska partiklar, eller genom begagnande
af _epenthesis, diaeresis, syncope, apocope, parogoge_ och andra
prosodiska figurer. Ja man finner slutligen, att samma Runa ofta
förekommer under hvardera formen, och det ej sällan hos en och samma
person; så nemligen att om t.ex. en bonde sjunger en Runa, begagnar
han den lyriska formen, men deremot den retoriska om han skall
uppläsa eller deklamera den; d.v.s. han förändrar på flere ställen
verserna i hvardera fallet; i förra fallet, efter hvad sången fordrar
-- i sednare, efter hvad språket tillkommer. Häraf kommer det sig att
mången, af missförstånd och okunnighet om detta sakens förhållande,
velat bedömma och bestämma den Retoriska Runan efter alla den
lyriskas former, och upphäft sig till domare i en sak den man icke
kände.
Emellertid hoppas vi att de som af en slags förkärlek för såkallad
qvantitet i Finsk vers (den de ändock sjelfve icke alltid kunna
följa) vilja, med uppoffring af aksenten, skrifva sina hexametrar:
"Surkia mies, komiannäkö, naisuros, akkain hempu!"
eller:
"Louhiperään -- paetos, jos araksi sä moititahanki,"
icke böra förarga sig, om andre, ehuru mindre svage för de nya
skalde-ljuden, likväl någongång, till följd af hvad nyss blifvit
nämnt, och med anledning af den såkallade _licentia poetica_, inrymma
i Runosången, eller i den lyriska Runan, verser sådane som t.ex.
"Karkoita kivi-karillen"
eller
"Kulki kuin tammi kurikka"
hvilka i språket, såväl som i den retoriska Runan, naturligtvis måste
läsas och uttalas helt annorlunda än de sjungas; och hvilka ingalunda
här anföras såsom exempel att tjena till efterrättelse, men äro dock
stundom användbare, och någon gång, för ombytes skull, till och med
omtyckte.
Sluteligen och sist hafva vi trott -- att, vid ett tillfälle då
icke blott landets förnämsta läroverk begår sin största högtid,
genom firandet af sin andra, betydelsefulla, sekular-fest, utan
då den Finska parnassen, medelst fem promotioner inom de fyra
fakulteterna,[8] på en gång liksom bestormas från alla sidor utaf
lärde af alla grader, ja, vi hafva trott det Runotars helgedom icke
måtte stå ödslig och tom; att -- vid ett tillfälle, då vetenskap
och konst, inom alla brancher, hos oss offentligen krönes, hyllas
och ärebetygas -- den finska Sånggudinnan icke borde lemnas af oss
helt och hållet bortglömd, öfvergifven och förgäten. Väl hafva vi
icke haft tillfälle att, efter vår önskan, hembära henne ett större
och rikare offer; men våga dock hoppas, att hon icke bör misstycka
denna lilla gärd, hvilken vi med tacksamhet vilja nedlägga på hennes
altare; och då hon och landets skalder icke äga sig något tempel
helgadt inom fäderneslandet, hafva vi varit nödsakade att söka det i
ett aflägset fjerran.
Helsingfors den 24:de Juli 1840.
C. A. G.
Runola
I. Sången.
Skalden, missbelåten öfver den ällmänt visade liknöjdheten vid det
Finska modersmålet, beklagar sig i detta afseende.
Yksin laulon, yksin soitin
Runoja jo ruostunneita,
Lauluja lakastunneita.
Ei mua Suomi soitattanek,
Omat lapset laulattanek,
Mielytäk nykyiset miehet,
Joita oarteet ajelloopi,
Rahan-voitto raukaisoopi,
Kateus teköö kapeiksi. -- -- --
Moni vaivainen valittaa, 10
Moni huokaa huoleessansa,
Itkeepi kaiken ikänsä;
Sill' on monta murheellista,
Huolta kaiken karvallista,
Monen-kirjavat kipuhut.
Kuitennik kurjalla kullaik
Joku tuttu turvaksensa,
Joku tover' toivoksensa,
Joka murheet murteloopi,
Huolehet huojenteloopi. 20
Kyyhky hurjakin kujertaa
Korressaan, pesän kokalla;
Siinä suutaan surkutteloo,
Toverinsa toivotteloo,
Tulevaksi tuttavansa,
Yhtyvän ystäväjänsä.
Tuolta turkainen tuloopi,
Mieli kulta kuunteloopi
Siivellä sinertävällä,
Purstolla punertavalla 30
Puoliso purjehteloopi,
Tulla tuikkalehteloopi.
Pesällehen peästyähän
Kultansa kuiskutteloopi,
Sulhonsa suloitteloopi
Leukojen lepyttämällä,
Siivien siroittamalla.
Suuta toisen suikkaamalla.
Miesi mierukka minäpä
Yksin laulan, yksin soitan, 40
Kielellä tällä omallain;
Ei mua kukana kuulek,
Eikä ykskään ystävänä;
Kaikk'on veikot vieraistunna,
Ouvoistut omat sukuini. -- -- --
-- -- -- -- -- -- -- -- --
II. Sången.
Inslumrande under dessa sorgliga tankar, vanhelgar han ännu i sömnen
allt som hos honom väckt och underhållit känslan och kärleken för den
Finska skaldekonsten, då plotsligt -- i drömmen -- för honom framstår
sjelfva den gamle Väinämöinen, talande honom till med tröstande ord.
Niinma kerran keski-yöllä
Surkuttelin mun sukuni,
INulitelinma kuinma nukuin;
Vielä unessain utelin,
Nukuksissain nurahtelin;
Sitä kirvestä kiroilin
Joka karsi kanteletta,
Vesti soiton vempelettä,
Lauvat lauluillen asetti;
Sitä noitin, sitä moitin 10
Joka laitto laulujansa,
Sommitteli sanojansa
Iäksi ilon-teoksi,
Suomalaisten suosioksi.
Manaisin sitä nimeä
Joka teki kielelleni
Sulaksi minunkin suussain,
Kuin ei syntynä syäni
Kovaksi tahi kiveksi;
Kuin ei keänyt kieleheni 20
Kankeaksi, kampelaksi,
Jäntä jousen jäykkeemmäksi.
Säikähtinmä! Miesi seisoi
Eissäin. -- Soatanko sanoa?
Ite vanha Väinämöinen,
Parta pitkä, napa paksu,
Hapset harmaat-hallavaiset;
Lakki peässä Laulajalla,
Käessä rukkaiset Runojan;
Hanki vankan hartioilla, 30
Kinos kainalon kokalla,
Nietos kummallaik kupeella;
Kaikk' oil huulet huuhtehessa,
Paijan-kaulus kalkkareissa,
Lunta povessa Lumojan.
Peälle viitta villavainen
Vaski-vyöllä vyötettynnä;
Vyöllä kirveensä kivisen
Kulta kanteil kainalossa
Hopein solkin solmittunna, 40
Kulta-lukolla lukottu.
Tuoll' oil tuohiset jalassa,
Virsut voaksan viisi kuusi,
Tehyt tammen tarpeheista,
Pihlan kuorista kuvotut;
Pantu pajut paulohiksi,
Virnat veännetty vitoiksi.
Sanoi: "poikani poloinen,
Elä sukuisi suruilek,
Elä moitik mahtiaisi! 50
Vielä laulajat Lapissa,
Karjalassa kanteleita,
Savossa runon-sanoja,
Joski joku joukossamme
Pitäis pilkkana puheensa,
Kehnohonna kielellensä,
Halpana runon halumme,
Häpäisööpi tätä häntä;
Josko muuan muukalainen
Omistammekin olisi, 60
Joka sanat sorteloopi,
Veärin kieltä käyttelööpi,
Tuhnelloopi turvallansa,
Märehtiipi tätä meillen,
-- Ei sanat sanoihin puutuk,
Kieli kielehen kirouk.
"Vielä kytööpi kipuna
Miehen monen mielehessä,
Vielä liikkuupi lihani
Monen poikoisen povessa, 70
Vielä venyypi vereni
Suonihissa Suomalaisten;
Kyvi porossa palaapi,
Alle lieskan leimahtaapi."
III. Sången.
Väinämöinen föreslår Skalden att göra sig sällskap till de odödliges
land, för att der, ännu en gång, i dess ursprungliga renhet, få höra
det Finska språket, och den Finska lutans klara toner. Emot Norden
ställes så deras tåg, der de bestiga öfversta toppen af ett fjäll.
Här lössläpper Väinämöinen, genom sin trollkonst, väder och vind;
och i en förfärlig orkan sammanstörtar alla luftens rytande stormar,
hvilka han sedan åter gör spake, och sammantjudrar dem alla, genom
sin magiska makt, i ett tjockt och digert moln, det han genom kraften
af sin sång förmår att först sänka sig ned till fjällets spets,
och sedan, efter det Väinämöinen sjelf, jemte dess följeslagare,
uppstigit på sjelfva molnbädden, att åter höja sig -- allt efter
sångens stigande toner. Så börjades nu den luftiga färden genom
rymdens toma regioner upp till sjelfva ljusets höjder.
Siitten sanoopi minullen,
Sekä kielsi että käski,
Puhettaan puhuamasta,
Laulujaan laskettamasta:
"Lähetäänpä kerran käymään
Tuonnek tuonelan takoa,
Kuollon kurjan kankahillen,
Maillen manalan pyhillen,
Voaroillen vanhojen miesten,
Uroin uusillen majaillen, 10
Kanteleita kahtomahan,
Vanhoja valittemahan,
Lähe myöteni minun nyt
Lauluja latelemahan,
Suomea suloistamahan,
Kieltämmö kehoittamahan,
Kuuntelohon miten kuuluu;
Kuinka puheet punnitahan
Sanoihin sovitetahan,
Virsihin virutetahan, 20
Laulut laillen laitetahan!"
Läksi moata salvamahan,
Kesällistä kiertämähän,
Talvista tavoittamahan;
Polkeisipa pohjan moahan,
Lapin loajallen salollen.
Tunturihin tultuammo
Nousi vuoren kukkulallen,
Hanken vanhan hartioillen;
Kahtoi itään, kahtoi länteen, 30
Kahtoi koarna-pohjoisehen;
Ihaili sitä ilmoa
Josta valo valkeneepi,
Siunaili sitäik seätä
Josta päivä paisteloopi.
Käen oikeemman ojensi
Itäisihin ilmoihihin,
Käsi vasinen vajuisi
Lumisihin luoteisihin;
Sanoipa sanoa kaksi, 40
Popotti puhetta kolme.
Oikeemman ojettuahan,
Pilvi ilmauntui ijässä;
Vasemman vajottuahan
Näkyi liennet luotehessa;
Pohjoisessa pilven-pystö,
Etelässä saen-sappi.
Ukko vanha Väinämöinen
Vivahutti viisi kertoo
Sormella nimettömällä, 50
Sakarillaan sai sanomat.
Tuosta tuulet tuimentuivat,
Syntyi myrskyt, läksi läiskyt,
Pyry-ilmoja isoja,
Tuli tuulen tuiskamia
Vihurin viskoamia.
Lännestäpä lempo nousi,
Pakko poika pohjoisesta;
Nousi meret ja mehätkin.
Nosti moan niinkuin merenkin 60
Rajumahan, riehumahan;
Ijät tulta iskemähän,
Lännet vettä läikkymähän.
Kaikki ilmat ilkiämmät,
Kaikki koaret kauhiammat
Vaelsivat vastatuksin,
Kokountuivat kaikki yhteen.
Ukko vanha Väinämöinen
Lukeili niitä lumoja,
Sopotti niitä sanoja, 70
Joilla seätä säretähän,
Tuulen kynnet kytkytähän.
Likemmäksi pilvet liittiin,
Liittivät, likentelivät,
Pakahtuivat peällen toisten
Paksuiksi kuin pilven pankko,
Sakeeksi kuin suola-säkki.
Väinämöinen vanha miesi
Hyppäis kyynnä kynnyksellen,
Nousi kuin kana katollen, 80
Niinkuin oksallen orava.
Minä pyöräytin perästä,
Keikahtelin kärpäisennä.
Alkoi laulujaan latella,
Lukea pilven lumoja.
Peästi pilvet pintehestä,
Satamasta sapet kaikki,
Veen-varat vuotamasta,
Hattarat hajoamasta.
Ukko lauloi loilutteli 90
Vanhoja lumo-sanojaan;
Laulo päivän paistamahan.
Laulo pilvet nousemahan.
Pilvet nousi, päivä paisto,
Yhtenään kynnet ylensiin;
Ukko ylös kynnen kanssa
Nousi kuin sumu suella,
Kasteli aurinkon avulla;
Nousi päivän, nousi toisen,
Kohois kohta kolmannenkin 100
Ilmarisen ilmoihihin,
Takoilian taivoihihin,
Ilma-koarihin ikuisiin.
IV. Sången.
En närmare beskrifning på sjelfva denna deras resa
genom etern. Samtal i anledning häraf de resande
emellan. Väinämöinen underrättar slutligen Skalden
att deras väg förde dem tili Runola, till detta
diktens land, de Finska skaldernas Olymp.
Ensimmäisen päivän peästä
Näkyi moata, näkyi mannut,
Näkyi mehät ja meretkin.
Toisen päivän peätettyä,
Moa ja moailman malossa
Sinitti niin kuin sinervo,
Hiilui niinkuin hiiren häntä
Rapisevan moan raossa.
Päivän kolmannen perästä
Kaikki varjot vaikenivat 10
Kaikki hoamut hajoisivat,
Hälveni nämät hämärät.
Sinisiksi silmät muuttui,
Korvat kuulemattomiksi,
Aivon autioks ajatus. -- -- --
Ukko soitti, matka joutu,
Aika kului, tie lyheni.
Yheksättä yötä kului,
Kului päivee kymmenettä,
Nähtiin tuolla taivaan alla 20
Pilkka pikkuinen pimiä
Perhoisenna lentävännä,
Kiiäten tulen-kipuna.
"Väinämöinen veikkaseini
Liekköön ilmassa itikka,
Takiainen taivahassa?"
"Siin' on viitta viskattunna,
Karsikko on kasvattunna
Keski-tieIlä taivoisehen;
Josta tuulet tuunetahan, 30
Ajan-kulut arvatahan,
Matkan mutkat muistetahan."
"Niinkö vainen vanha miesi
Jorottelet joutavia,
Lasket vanhoja lorujais!
Väinämöinen veikkoiseni
Onko tuolla tuulen kuikka,
Lemmon lintu lentämässä?
Vai lie ahavan ajaja,
Joka ajaa aurinkoa 40
Valkoisilla varsoillansa,
Säistäväisillä sälöillään?
Turpa tulta tuiskuapi,
Suusta valkia valuupi."
"Siin' on silmä kaikkivallan,
Taivaan napa naulattunna,
Siinä syäinen sykööpi,
Muna moailman makoopi."
"Niinkö vainen vanha miesi
Jorottelet joutavia, 50
Lasket vanhoja satujais,
Lapsen lauseita latelet.
Sano suorilla sanoilla,
Puhuk miesten mieleheksi,
Miehen mieleksi minullen!
"Onko tuolla päivän peitös,
Päivän peitös, kuun kuvaus,
Jolt' on kuummeet syrjät syönyt,
Piru pohjoa pilanna,
Kehittänyt, keännyttänyt, 60
Salpanut savussa saunan,
Riihessä ripustelunna,
Mustaksi muutattelunna?"
"Siin' on Runolan hovia,
Lauluin linna laitettunna
Keski tiellä taivahalla,
Tehty tähtien välillä
Paistamahan, loistamahan
Keskellen lavean luonnon;
Ymmärrystä ylempänä, 70
Alempana aurinkoa,
Väilyypi heijän välillä.
"Siinä oatokset asuuvat,
Mielet miesten miettelöövät
Tapaillessaan taivaan töitä,
Luonnon töitä tutkittaissa.
"Siinä ilmassa isossa
Lainehtii kuin sota-laiva,
Purjehtii kuin hyväik pursi,
Miten somat soittojamme, 80
Sitä-myöten nouseneepi;
Kuten laihat laulujamme,
Sitä-myöten laskeupi."
V. Sången.
Framkomst till Runola. Beskrifning härvid. Väinämöinen lyckas inkomma
genom första porten. Förgården afmålas.
Siitten tuohon tultuamme,
Pesään lauluin peästyämme,
Olipa kuin kuu kehässä,
Päivä suuressa sumussa.
Ympärillen aita pantu,
Lukin verkkona kuvottu,
Seipähitäk seisomahan,
Visoitak vivahtamahan.
Pisteet tehty pistoksista,
Ammuksista aita pantu, 10
Keärmein nimillä nioittu,
Sammakkoin sala-sanoilla.
Noitumus oil aijan peällä
Kiini-kirottu kovasti;
Taikaus monen tapainen
Pantu peällen kaksin kerroin,
Jotta velhot välttäisivät,
Pelkäisivät heikko-päiset,
Kavahtais katehet kaikki.
Kuus oli kujoa tuolla, 20
Portti kunkin kujan suussa;
Pirran kaitehen kapeempi,
Korpi kuusen korkiampi,
Loihtein lumoilla lukottu,
Salpattu Lapin sanoilla.
Väinämöinen vanha miesi
Potkais portin polvellansa,
Päristeli perällänsä;
Eipä lauvat lauvaistunna,
Lukon leuvat luksahtunna, 30
Hajonnut hampaat hatarat.
Väinämöinen vanha miesi
Puristi pukarin suuta
Peukalon pelmuttamalla,
Nuoli-sormen notkelmalla;
Eipä hattarat hajonna,
Eikä väkkärät väjynnä,
Ei peässyt vivut vireistään,
Lauvennut takaiset tankot.
Väinämöinen vanha miesi 40
Hosutteli housujansa,
Heläytti helmojansa,
Sanoipa sanoa kaksi,
Popotti puhetta kolme;
Lumoukset laukesivat,
Portin pielet aukenivat,
Vaipuivat vanhat saranat.
Peästiin Runolan pihahan,
Lauluin kaikkein kartanohon.
Pihat piri-pintanansa 50
Täpö-täynnä tieturia,
Tieturia, taituria,
Kaikellaisia kateita.
Kaikki Karjalan katehet;
Kaikki salvurit Savosta,
Poppa-miehet pohjan moalta
Täsä toistaan koittelivat,
Kiistelivät, kiihkoilivat
Soaha sanoja sakkeita,
Puhen-päitä puuttuvia. 60
Tässä noijat noituksillaan,
Välillänsä velhot väitti,
Pulmutellen puheitansa,
Kaksin kolmin konstiansa.
Yksipä pino pihalla
Pirulaisten pistoksia,
Kaksi kaivoa pihalla
Kateheitten kaivamia,
Kolmet koiroa pihalla
Lappalaisten laitoksia, 70
Neljä neitoa pihalla
Luonnottaren tyttäriä.
"Väinämöinen, Väinämöinen!"
Piijat soitti pillillänsä;
"Väinämöinen, Väinämöinen!"
Koirat haukkui korvillansa.
Väinämöinen väistelihen
Tästä parvesta pahasta,
Sukelsiinpa sukkelasti
Likemmäksi linnan luokse, 80
Tyköön Runolan hovia.
VI. Sången.
Ankomst tili den andra porten, der _Toivotar_ (Hoppets och
Önskningarnes gudinna) anträffas. Samtal med henne. Genom Sångens
allmakt lyckas det Väinämöinen omsider att äfven öppna denna port.
Han emottages innanföre af _Onnetar_ (Lyckans gudinna). Samtalar med
henne.
Tuolla tuli portti toinen,
Varsin vähäinen veräjä,
Pirun silmee pikkuisampi,
Kieltä kärpän kiehkarampi.
Pihtipuolin piika seisoi,
Makais polvillaan poloinen,
Kyynisillään kynnyksellä;
Käsi käteen liitettynnä,
Sormet sormihin sovitut,
Rukoili että runoili. 10
"Mitäs itket piikuueini,
Mitäs vaimoinen valitat?
Itketkös sä piikuuttaisi,
Valittanek vaimouttaisi,
Vaikos sulhaistais suruilet,
Kujertelet kullaistaisi?"
"Enkä itke piikuuttaini,
Valittelek vaimouttaini;
Enkä sulhaista suruilek,
Kujertele kullastaini. 20
Ovehen avattuahan,
Veräjän levittyähän,
Soisin pihaan peäseväni,
Kartanoon laskettavani.
Joma outin tuon ikäni,
Elin-aikani kokotin;
Vuosikauvet, vuorokauvet
Olen outtanut ovella
Käyvän toivoini toeksi,
Mieleksi minunkin mieli. 30
Ovi aina aukeneepi,
Toiset tuohon tunkeksehen
Ajaksen väki-pakolla;
Muihen on vuuessa vuoro,
Voan ei millonkaan minunpä."
"Kukas olet kultueini,
Kennen kantama katala?
Ootkos kateilta kaheltu,
Syvän-kuussa synnytelty?
Luotu muihen luonnollisten 40
Tavalla, vaiko tavatoin?"
Vastais tyttö _Toivohotar_:
"Olen neito nuorimmainen
Siskoista yhen emoisen,
Yhen vaimon soatuvista.
Meitä eroitti elämät,
Päivät päivihin välitti
Sisär toinen jo sisällen
Lassa piennä laskettunna.
_Onnetar_ on onnellinen, 50
Lyhyt-tukka lykyllinen. -- -- --"
Tämän kurjan kuoltuahan,
Piikoa puhuttuahan,
Ukko vanha Väinämöinen
Soitti somast kanteletta
Sormilla soluisevilla,
Kynsillä kykenevillä;
Pani paraita sanojaan,
Vanhoja valittuneita,
Vihannaita virren-päitä, 60
Lauluin lauhkeita neniä.
Eipä veräjät venynnä,
Sulkua suurentanunna;
Lauloi lemmon laulamia,
Runon hiijen ruikkaamia,
Luonnon kaiken luotumia,
Taivahan takoilemia.
Taivaan valta jo vapisi,
Räyskähtipä ilman räysteet,
Ilman pohjat ponnistuivat, 70
Reunat pohjolan repäysi;
Eipä pielekset pitännä,
Eikä kantanna kamarat;
Oven-paulat aukenivat,
Konstit vanhat vaikenivat.
Mäntiin toisehen pihaani,
Kussa kuullut kuleksivat,
Miehet vainoot vaelsivat,
Urot autuat asuuvat.
Portistapa tultuammo 80
_Onnetar_ ovella seisoi,
Vaimo portin vartianna;
Lykyhytti lykkyämme,
Tervehytti tultuamme.
Tunteissaan tuon Väinämöisen
Piika pikainen kysvypi:
"Mikä mies? Mikä kasakka
Käypi vanhan vartalolla,
Vieretyksin Väinämöisen,
Parissa parahan miehen? 90
Ei ouk tänne lasten tulla,
Eikä poikiin pyrkimistä,
Laskettanek maito-suuta."
Vastais vanha Väinämöinen
"Vesastapa puu viruupi,
Kasvaa tammi taimestakin;
Sikiöstä mun sukuni
Kasvaa soitto-sankaria,
Muitaik runon-muikaria;
Verestä minun venyypi 100
Kanteleen koputtajoita,
Sarven soman soittajoita.
Orahassa laihon alku,
Pojassa miehen mukaman."
Neito nuori notkistihin
Vastattua Väinämöisen,
Kuultuaan hänen puheensa
Kainohutti kasvojansa,
Punahutti poskeitansa;
Täytyipä tuohon tytyä. 110
Vaikeni sillä sanalla.
Otti oksan onnen puusta,
Lehmuksesta lehvän taitto;
Sillä lahjais Laulajamme,
Mielytti meijät molemmat,
Laittopa sanat talohon,
Ilolaan ihanat postit,
Tulosta tuon Väinämöisen,
Kuljuksista kuullun miehen.
VII. Sången.
En närmare beskrifning på denna _Onnetar_.
_Onnetar_ oil onnen tyttö,
Lekko-leuka, keno-kaula,
Nenä neittä, peä kähärä;
Hieno helma heinäpäinen,
Hienot helmet helman peällä
Kiiltivät tulen kipuina,
Säistelivät sätehinä.
Peänsä peälle päivä paisto;
Päivä paisto, kuu kuumotti;
Jalkoin alla nurmi nuori 10
Viina-marjana vihotti.
Milloin seisoi pilven peällä,
Istui tuulen tutkamella;
Silkki silmihin siottu,
Hursti koottu korvihillen,
Jott' ei tyttö tyrmähtyisi,
Alla voaransa vapisis,
Säikähtäisi seisomasta,
Itkettäis istuttamasta.
Milloin seisoi selvin silmin 20
Pyörän peällä pyörävällä;
Rattaalla ratisevalla;
Siinä siivillään sipuupi,
Pysyttelöö kynnet pienet.
Lykyn keikalet on käissä,
Arvat aimot autuahan;
Piijan toisessa pivossa
Kolmi-kantainen apilas,
Kussa nähtiin kantoo neljä,
Viisi, kuusi, vieretyksin. 30
Hämähäkki häjy lintu,
Ilkee siivetöin itikka,
Lankojansa laitteloopi,
Verkkojaan venyttelööpi,
Sormestapa Onnettaren;
Neijon pienistä näpistä
Keränsä kierrättelööpi,
Lykyn lankansa punoopi;
Apiloista peän alotti,
Toinen taivaiseen tavotti; 40
Tuuli korkeiseen kohotti.
Nähtihinpä vielä neijon
Vasemmassa varpahassa
Sormus taikainen tavoiltaan,
Joka loisti loitommallen
Likempänä liikkuessa;
Joka kiilti kirkkaammallen
Kaukoommalta kahtellessa.
Milloin makoo martahasti,
Torkkuneepi toin-perästä. 50
Muihen valveella varahin,
Muihen myöhään työskellessä,
Onnen morsia makoopi,
Lykyn nuorikko lepeepi;
Peä on ketkallaan kätessä,
Silmät ummessa sulossa;
Toinen polvi pystyllänsä,
Reisi toinen retkallansa;
Kuorsu kuuluupi kovasti,
Henki-hormu hornajaapi. 60
Suruksipa suun vetäävi,
Noama nauruullen päjättyy;
Rinnat pystyssä pitäävi,
Nännät kaikkein nähtäviksi.
Nisussa nipukka pieni,
Nipukassa suu sulonen,
Suussa pikkuinen pisara
Immin maitoa imeleä;
Sitä maistaisi monikin,
Moni mielellä hyvällä 70
Soisi onnen soahaksensa,
Lykkyä lypsyttääksensä.
Moni houkka huoleessansa,
Moni rikas riitoillansa,
Ylpiä olevanansa,
Palveloopi polvellansa,
Aneloopi altiissansa,
Jotta pisara putoisi,
Suuhun hänenkin valuisi.
Sitä moni nuorukkainen, 80
Moni vanha vaivaloinen
Toivottaapi toinperästä,
Haluapi hartahasti,
Himoapi himpiästi.
VIII. Sången.
Underrättade af _Onnetar_ om rätta vägen, anlända de slutligen till
tredje porten, hvilken öppnas för dem till följd af ett samtal
med _Tiijotar_ (Vishetens prestinna); hvarefter de befinna sig på
stranden af glömskans sjö.
Onnen tyttö nuon sanoopi,
Lykyn lapsi lausuileepi:
"Tästäpä jo tie mänööpi,
Polku toinen poikennoopi,
Urat Runolan rupeevat,
Astut aimot autuahan.
Yksi suora, toinen veärä,
Lykyt toinen, toinen pitkä;
Lykyt soattaapi talohon,
Toiset korven kiertelöövät. 10
"Joka soattaapi talohon,
Ensin tuo vesillen viepi,
Kussa uuet uitetahan
Vierahat venytetähän;
Runolahan tultuahan
Saunoilahan soatetahan,
Jossa peätä pesetähän,
Vartta veillä valellahan,
Puhtaaksi puhistetahan,
Valkeeksi vanutetahan. 20
"Kuin tulet _armon_ ahollen,
_Pelvon_ peltojen perillen,
Jo tuloo tiehoara yksi,
Kaksi raittehen rakoa,
Vaeltaa vasemman viisas,
Hullu oikian osaapi.
"Kuin tulet _mielen_ mäellen,
_Tievon_ töyrien takana,
Jo tuloo tiehoara toinen,
Polkuu kolmet kohtajapi; 30
Keskimmäistä viisas käypi,
Hullut reunoillen remuuvat.
"Kuin tulet _sanan_ salollen,
Soihen _soittojen_ sivullen,
Jo tuloo tiehoara kolmaas,
Neljä tietä vieretysten:
Viisas oikeemman osaapi,
Hullu toisia tapoopi.
"Kuin kulet tätä uroa,
Poljet portaan polvet kaikki, 40
Portti eteisi tuloopi,
Uksi uusi kohtajaapi,
Jota järvet jeähyttääpi,
Lammin laineet laimentaapi."
Kulimmo tätä uroa,
Läksimmö tätäkin tietä.
Jälillen jätettävillen,
Retkillen remputtavillen.
Jopa portti toas oil eissä,
Tehty sulku sukkelainen; 50
Kysymys oil kynnyksellä,
Arvaus oil äijän peällä,
Vertaus keski-veräjän.
Jok' ei siitä selvän soanut,
Osannut oven avata
Pulmien purkajamalla,
Asian arvoamalla,
Sai se siinä selin seista,
Malttaa moatennik mahallaan.
Tässä monta moitettihin, 60
Moni konsti koiteltihin
Avata arvoamalla,
Pureta puheilemalla.
Vielä tällä veräjällä
Sanan-sepät seisottivat,
Keski tiellä taivahalla
Viivyttivät virsi-miehet.
Akka vanha leuka-koukku,
Koukku-leuka, homeh-korva,
Homeh-korva, harva-hammas 70
Hammas harva, pihka noukka
Pihka-nokka peä on paljas,
Sisäri sippura-silmä
Oli vartia veräjän,
Oven kaunis kahtojanna,
Sola sanan salpaajanna,
Sulkun suu supistajanna
Kurkistiin aijan raosta,
Kahtoi veräjän väliltä
Kuka tulla tuijotteli 80
Uskalsiinpa uksen luokse;
Kysäisööpi, kiljaisoopi:
"Milloin päivä peättyneepi,
Aika yön aloittaneepi?"
"Silloin päivä peättynöhön,
Koska yö aloittanohon."
"Mikä vanhin vanhemmista
Synnyttäri syntyneestä;
Mikä nuorin neitosista
Syntyy syntymättömistä?" 90
"Aika vanhin vanhemmista
Synnyttäri syntyneestä;
Tuokio tuleva nuorin
Syntyy syntymättömistä."
"Mitä moalla mateloopi,
Taivasta tavoitteloopi?"
"Mieli moassa mateloopi,
Taivasta tavoitteloopi."
"Mitäs moassa mainitahan,
Taivaassa tahoitetahan?" 100
"Laulut moassa mainitahan,
Taivaassa tahoitetahan."
"Mitäs läksit moasta tännek,
Takimmaiseen taivoisehen?"
"Läksin soiton soittelolla,
Loatu-lauluin laulannolla;
Se mun tiellä tänne soatto,
Osotti tähän ovehen,
Kanteleita kahtomahan,
Vanhoja valihtemahan, 110
Suomea suloistamahan,
Kieltämme kehoittamahan."
Viimen viisauen emäntä,
_Tiijotar_ on vanha vaimo,
Ovensa avattuahan.
Veräjän vähentynehen,
Laski lauluin laitumillen,
Soiton salmillen somillen.
Siin oil lammi laitettunna,
Umpi-järvi uitettunna; 120
Vieno kulkoopi vesillen,
Hiiskui hiljan tuulen henki;
Selän selviä vesiä
Sormillansa sorkutteli,
Sirkutteli siivillänsä,
Suloisesti anto suuta.
IX. Sången.
Väinämöinen bestiger _Muistutars_ (Minnes-gudinnans) fartyg, för
att afgå till Badholmen; kommer under resan i missförstånd med
besättningen; råkar så i lifsfara, men räddar sig genom sin rådighet.
Sanoi _Tiijotar_ emäntä
Nuoremmallen siskollensa,
Vanhemmallen veijollensa
Muijallen _Muistuttarellen_:
"Työntävös venet vesillen,
Laita lauttais lainehillen
Kulkevillen kuulluvillen,
Miehillen mainittavillen;
Jolla luot luuvoillen nuoita,
Soatat soaren valkamoillen, 10
Karkoitat kivi-karillen,
Riutoillen riuskutteleitet!"
Muisti _Muistutar_ sanansa,
Kerkiästi käskettynnä
Kantoi airot kaukalohon,
Purjet pisti purtilohon;
Työnsi venoisen vesillen,
Sata-laijan lainehillen;
Miehet meloillen panoopi,
Vaimot airoillen asetti. 20
_Muistitar_ on vanha vaimo,
Ite pereä pitääpi,
Orsiaan ojenteloopi,
Parsiaan parskutteloopi,
Riukujaan riuskutteloopi,
Joilla voatteet vaivatakan,
Purjetta puserretahan,
Tuulehen kuroitetahan,
Ilman kynsiin istutahan.
Rupeisipa ruuhi käymään, 30
Liina-harja liikkumahan;
Keula käypi köyhkiästi,
Liukkahasti laijat liikku,
Perä pärskytti perästä,
Kunturoitti, käntyröitti,
Kulki kuin tammi-kurikka,
Nuotta-sampona samoisi.
Kokassapa kokko istuu,
Parras-puilla puisteleeksen;
Kuparist' on kourat tehty, 40
Kynnet vaskesta valettu;
Noukka tuulta tunnustaapi,
Silmät matkan arvoapi,
Läpi laineen kurkistaapi,
Jott' ei kiipeisi kivillen,
Sala-luuvoillen samoisi.
Perässäkin päivä tehty,
Päivä tehty, kuu kuvattu,
Rata linnun rakennettu,
Tähet Otavan otettu. 50
Sivullapa vein emäntä
Kohtuansa koitteloopi,
Nännöjään näyskentelööpi,
Hapsiaan hajotteloopi.
Keärmet keuloillen kehuupi,
Pitkin laijat lonkertaapi.
Purjet kullasta kuvattu,
Puna-lankoilla pujettu;
Heissä taivaat tappelivat,
Revon tulta viskaisivat. 60
Nuolen lennot leimahtivat;
Pohjoinen ani palaapi.
Väitti vanha Väinämöinen
Monin kerroin käynehesek
Paremmalla purjehella,
Uhoimmalla uurtehella,
Koarella kauhiammalla
Vieryviin vesien peällä,
Alloillen ajelevillen,
Tyrskyllen tutisevillen, 70
Vesi voarojen välillen.
Peätti vielä toisen kerran
Kulkeneesek kuulummalla
Hoahella hailuavalla,
Soti-laivalla somalla,
Pohjan pitkillen perillen,
Lapin loajallen lahellen.
Tuosta suuttui soaren sartit,
Niemen tyttäret vihastui;
Alkoivatpa aika lailla 80
Airoillaan ahistamahan,
Miekoillaan tavoittamahan
Peätä vanhan Väinämöisen,
Ohtahan uhon urohon.
Soaren miehet nuon sanoovat,
Uhkaavat salmen urohot:
"Pannahan pahoa tuonnek,
Sysätäänpä syytä myöten;
Alle laineen lasketahan,
Pohjahan pu'otetahan, 90
Kussa ahvenet asuuvat,
Meren konnat konttaisoovat,
Näkin kynnet kynteilöövät;
Silmät simpsukat pesöövät,
Kaukaloiset kauleloovat;
Raput velhon roateloovat,
Loihtian lopettanoovat."
Silloin vanha Väinämöinen
Vihelsi vihoissa mielin,
Puhaksipa puukon-peähän, 100
Sylki suuhun pohja-tuulen,
Sieramiin etelä-tuulen;
Nyrkkiään hykertelööpi,
Kämmeniään keäntelööpi;
Sanoopi sanoa kaksi,
Popotti puhetta kolmet:
"Tuulen myrskyt myrskymähän,
IIman reunat riehkumahan,
Taivaan tursaat turpomahan,
Pohjan puuskat puhkimahan!" 110
Tuli tursas turvaksensa,
Vasta-rinta varjoksensa;
Keänsi keulan källellehen,
Koaret kaikki kallellehen,
Sysäisi syvillen veillen,
Alloillen avauntuvillen,
Pohjahan puvottavillen,
Uroisten upottavillen,
Miestehen mänettävillen.
Tuosta äijät ähkymähän, 120
Pojat parat parkumahan,
Vaimot voihkaroittamahan,
Polvilleen palvelemahan,
Runojaa rukoilemahan:
"Ällös vainen Väinämöinen,
Meitä riepu-mierukoita
Suuhun surman soattuoho,
Henken voaraan voatikoho!
Keinot kehnot miesten meijän,
Konehet sinun kovemmat, 130
Laitokseisi loatuisammat,
Neuojaisi nähtävämmät!"
Silloin vanha Väinämöinen
Rupeisi perän-pitohon.
Varsinnik varusteleksen,
Hampaitaan pureskeloopi,
Kopriaan kopristeloopi,
Sanojaan sopotteloopi...
Mik' oli tuulen ajossa
Heittiöksi hyljättynnä, 140
Roiskui roatona merellä.
Tuuleen turpansa torotti,
Keänsi kärsän ilmoo vasten;
Vesi parskui parroillensa,
Kosket kuohui korvillensa.
Laineet pieksi laitojansa,
Voan ei pieksänyt pereä.
Venet matkojaan tekööpi,
Laineen halki hakkoapi;
Laineen halki, toisen poikki, 150
Kolmaisen vähän vitaisi.
Peäsi selvillen selillen,
Avonallen aukiollen;
Karit kaukana näkyypi,
Luoto soattaapi lähellen
Sisässä suvannon suuren,
Loajan vuonon lautaisilla.
Sinnek laski laulajamme,
Veänsi veneen Väinämöinen,
Laiturillen laitettullen. 160
Valmihillen valkamoillen.
X. Sången.
Närmare beskrifning på denna Ö-holme, så väl som på sjön, hvilken
kringflyter densamma. _Saunatar_ (Badets nymf) för Väinämöinen i bad.
Samtal dem emellan.
Kari keskellä merellä,
Nurmi keskellä karia;
Neito nuori nurmen peällä,
Impi-ihminen ihana;
Papeloiksi paita pantu,
Helmat keärty kainaloihin,
Hihat kyynäspeän perillen,
Jott' ei haittaisi hamensa,
Paitansa pahoittelisi.
Kyykyllään kylvettelööpi, 10
Polvillaan polskutteloopi,
Sanottiin _Saunattareksi_,
Peätettiin _Pesyttäreksi_;
Kaislojaan kohenteloopi,
Lumpeitaan luksutteloopi.
Kalat karilla kutoopi,
Muikut luuvoillen muniipi;
Reäpykset rypehtelöövät;
Siinä kiiski kihloillahan,
Ahven armas annoillahan, 20
Matehet makuuksillahan,
Hauvit pojan-hauteillahan.
Syövät saunan soatujahan,
Kylvyn ruokja rumia,
Josta pysyypi puhassa,
Vesi aina kirkkahana.
Liasta lillit lihoovat,
Paisuu parvi kylpehistä.
Hauki muikun muiskaisoopi,
Siika lillin liipaisopi. 30
Lintu lammella asuva,
Veissä jousen vetkistäiksen,
Uitteloo kenossa kaulan
Purstonsa puhassa veissä.
Sorsana soroitteloopi,
Lumpeena luikerteloopi,
Pohjahan pujerteloopi,
Sieltä hauvin haukkaisoopi,
Tahi mateen maisteloopi,
Siijan pojan suikkaisoopi. 40
Laella meren lahella
Lauleloopi lauhkealla
Eänellä ärisevällä,
Kielellä helisevällä,
Kuin näköö joku tulevan,
Purtilolla puuhailevan;
Silloin jousen jouhiansa
Suorittaapi sulkiansa,
Purstoansa puisteloopi,
Kynänsä kylvettelööpi 50
Ihmisten hien himosta,
Haisusta halun hyvästä.
Tässä halut hauvatahan,
Himot lihan liuhoitahan,
Pohjahan pu'otetahan,
Umpehen unoutetahan.
Saunattari soaren neiti,
Pesulan pieni emäntä
Ensin kasto kantelemme,
Valutti veen-varalla; 60
Siitten riisui rihmojamme,
Lankojamme lapsutteli;
Housut vanhan Väinämöisen
Huuhteli veen valulla,
Kalsot alloillen ajeli,
Viskais vyönsä lainehillen,
Paijan umpehen upotti.
Siitten peätä Väinämöisen
Rupeisi vesi-valuhun.
Tulva tukillen tuloopi, 70
Virta viiksillen valuupi;
Ammensi korvoa kolmet,
Soahvia satoa viisi,
Joilla huulet huuhteloopi,
Viiksiä virutteloopi,
Partoja pirskutteloopi,
Lykkejä lykerttelööpi,
Hieroa hivutteloopi:
"Pesen, pesen peippuseini,
Kirkastelen kiuruiseni 80
Mullan mustista mujeista,
Moan pahaisen mahleheista,
Himoista lihallisista,
Virheistä verellisistä;
Liat kaikk' likoamahan,
Pahat kaikk' pakenemahan,
Muistoneen murenemahan.
Vetehen siruamahan! --
Niitä siinä silmut syövät,
Nahkiaiset nauskuttaavat; 90
Kiiski kasvaapi kinosta,
Kuhat kurasta lihoovat,
Joita lohi lohkaisoopi,
Hauvin poika haukkaisoopi;
Luiko kaikki lakaisoopi
Kojamotkin korjaisoopi."
_Saunatar_ on soaren neiti,
_Pesyttäri_ piika pieni
Kylpöä kyhättelööpi,
Pesyttää pusutteloopi; 100
Kohtoa koploitteloopi,
Vieriä virutteloopi,
Reunoja riuskutteloopi
Vastaisella varvuisella,
Vitalla virkistyvällä,
Tehty lemmen lehtisistä,
Onnen oksilta otettu;
Sillä löylyn lyötyänsä
Hartioita hauteloopi,
Kylkiä kypsyttelööpi. 110
Leikki-suulla suihteloopi,
Pilkka-puhetta panoopi:
"Enpä uskoa osanna,
Jos oisi kuka sanonna,
Vielä vanhan Väinämöisen
Soatettavan saunoilleni,
Tämän sulhon Suomen-moasta,
Tämän Sankarin Savosta.
Moni tässä puhe käynyt,
Monta soatettu sanoa 120
Sinun töitäisi, tekoja,
Lauluistaisi loatimia.
"Moni piika pikkarainen,
Moni tyynnä tyttö-lapsi
Suru-suulla surkutteli,
Itku-silmin ilmoitteli
Soattaneis suruillen häntä,
Murhillen mujertevillen,
Huolillen huvittomillen,
Onnillen onnettomillen. 130
"Tiijänpähän tehneheisi
Leivoiset levättömiksi,
Peäskyiset pesättömiksi,
Tyttäret tyyvyttömiksi,
Vaimot kaikk' vajottaviksi."
Siitä vanha Väinämöinen
Mieli pahoillen paneeksin;
Sanan virkko, nuon nimesi:
"Vielä kehtaat kerskahtella,
Vanhoo miestä vaivutella, 140
Kiusata kisalla mielein!
Asioita entuisia,
Muistosta murenevia,
Mielestä mänettäviä.
"Anna sankariin sanoa,
Sola-uroin urmaistella:
Ounko milloinkaan minäpä
Heitä lauluillain hävennä,
Soitollain sovaistelunna,
Vikuuttanut virsilläini? 150
"Ei ouk noaroisten puheista
Naisten sanoista sanoa;
Mitä mielehen mänööpi,
Sylki suuhunsa veteäpi,
Sen hyö peättäävät toeksi,
Sanoovat soatettaneeksi."
XI. Sången.
Väinämöinen råkar i ny förlägenhet; räddar sig åter från en lifsfara,
och öfverkommer lyckligen till andra stranden.
_Saunatar_ on soaren neiti,
Pesulan pieni emäntä
Ammensi korvoa kolmet,
Soahvia satoa viisi;
Voahellaan valutteloopi,
Tyrskyllään tirskutteloopi,
Kynsin pienin kylvettääpi.
Hoikin sormin hierteleepi,
Lykkejä lykerttelööpi,
Hieroa hivutteloopi: 10
"Puhas, puhas pulmuiseni,
Valmis, valmis varpuiseni
Männä tuonnek tointuuallen,
Onnelaisten noatikoillen,
Taivalaisten taipaleellen,
Pesän Runon penkerillen,
Laulu-linnan liepehillen,
Rannoillen ikuisan rauhan,
Kussa kuullut kuunteloovat,
Autuat asuskeloovat; 20
Kussa muistot muhkiammat,
Mainittavat, mahtavammat.
Isommat ikuistetahan,
Vaipumasta varjellahan."
Saunastahan soatuammo,
Pesulasta peästyämmö,
Saunahatar soaren neiti,
Pesyttäri pieni piika
Hullust huusi hujahutti,
Yli salmen sanan soatti: 30
"Venet tuokee Väinämöillen,
Laivan loatu-laulajallen,
Peästääksenne peä-runojan
Nuoillen rannoillen runojen,
Lauluin taivaan laiturillen!"
Soaren miehet nuon sanoovat,
Uhkaavat salmen urohot:
"Mänköön hiisi hiihtämähän,
Lähköön lempo liesumahan
Tietä tällen tieturillen, 40
Jälet jalon jaksajallen,
Voiman tuulen voipahallen,
Myrskyjen musertajallen!
Oommo ennen nuoita nähnyt
Myrrys-miehiä hyviäik,
Velhoja verrattavia,
Lumojaan lukeilevia,
Noitujaan nostelevia;
Voan ei ouk mokoma miesi
Ennen näissä nähtyvissä 50
Kulkenut merellä meijän,
Soatettu selän ylitek,
Kuin tämä pukarin poika,
Tämä ohvatta olia.
"Väitikäs on Väinämöinen,
Suka suurin suvussamme.
Jopa meijät noitui nuohin
Alloihin avauntuvihin,
Pohjahan puvottavihin,
Uroisten upottavihin, 60
Miestehen mänettävihin.
Jos hänet Runolaan soamme,
Lauluin linnaan lasketaamme,
Teköö linnasta lihoa,
Luuksi lauluin laitostamme,
Rustoiksi runoiliamme,
Sorkiksi soitteliamme."
Saunatar emäntä soaren,
Pesyttäri piika pieni
Päivitteli Väinämöistä: 70
"Minnek peäset Väinämöinen,
Kunnek ystäväin yritet,
Lähet lankoini pakohon
Näistä karista kovista,
Luotoista lumottuneista,
Kivisiä kirrottuneista,
Poasista pakottuneista?"
"Mitäpä minun tuloopi,
Ollaksein oletteloopi
Saunattaren salvoksissa, 80
Pesyttären peittehissä?
Eip' ouk ennenkään minua
Hyvät piijat hyljänynnä,
Vaimot väliin vaihtelunna,
Tyttäret typäräyntynnä."
"Pa'e tästä Väinämöinen
Näistä karista kovista,
Luotoista lumottuneista,
Kivistä kirrottuneista,
Poasista pakottuneista, 90
Riutoista riivattuneista!"
"Kipeeksi kivillen moata,
Paha poaen partahalla;
Voara suuri, voara pieni
Louhoin lomissa levätä,
Nurmella nukahtamahan.
"Ennenkuin ehto tuloopi,
Oamu toinen alkaneepi,
Lepäät kuin lahoa puuta
Toukilla syvältä syöty; 100
Makoot kuin vesi-hakoa
Suon-muassa murtununna,
Turtununna, turvonunna,
Tuhansittain turmeltunna.
"Koska päivä peättyneepi,
Ilta-puol' lähestyneepi,
Kitku nousoopi kivistä.
Häki hiekasta hikoupi,
Auveret alenteleksen,
Haikuavat haisut kaikki; 110
Sumut suuret, usmat pienet
Kohoovat joka kohasta;
Hämärässä höyryvässä
Hakkaroivat hartahasti,
Katkuvat katkerammasti,
Ne ne tappaa taitavankin,
Tukahuttaa tukevankin."
Tuosta vanha Väinämöinen,
Alla-päin pahoilla mielin,
Aivoonsa ajatteloopi: 120
Millä tästä mäntänehen,
Pesulasta peästänehen
Tuonnek rannoillen runojen,
Lauluin taivaan laitumillen?
Vesti vuoresta venettä,
Kalliosta kalkutteli.
Emän ensinnik tekööpi,
Vuoren rankasta rakensi,
Voaran vanhan vempeleestä,
Tunturesta turtuneesta, 130
Ahteesta alottaneesta.
Siitten koaret kahteloopi
Kiskoista meri-kivien,
Moan mukavan mukkuroista.
Pani pohjan ponttamalla
Paksummista poatereista,
Ohuimmista onkelmoista.
Littuhista laijat liitti,
Saumat savella sovitti,
Kiinitti tiili-kivellä, 140
Somerolla sai soreiksi.
Teki tapin tarpeheita
Kovasta ukon-kivestä,
Piin-murusta pikkuisesta.
Nauloita naputteloopi
Rantojen rapa-kivistä,
Muistaik pienistä mujuista.
Airoiksikin arveloopi
Liukkaammista liuskohista,
Hyrkäleisistä hyvistä. 150
Tahvosta tapaisi tuhtat,
Pyysi pyyryt pyykihistä,
Hakkais harkot hankohiksi.
Teki purjeet tierahista,
Kiven karvesta kahesta.
Kolmesta kovaisimesta.
Loipa köyet köyttämällä
Harstin harmaan harjuksista,
Viiksistä kiukun kivistä,
Poaen parroista pahoista. 160
Perähäksi peättelööpi
Pankon poasia paraita,
Aitan astuma-kiviä,
Myllyn aika myhkyröitä.
Laitto laivan loihtumalla,
Purjehen puhuamalla,
Sai veneensä valmihiksi,
Syrjinensä syntymähän;
Lykkäisi venon vesillen,
Sata-sauman lainehillen, 170
Jolla laski lammin poikki,
Lahen halki hailotteli
Niemen lehtoisan nenähän,
Petäjäisen soaren peähän;
Mäntiin tuonnek myötäisillä,
Tuuvitellen tuulen kanssa,
Tuonnek rantoihin runojen,
Lauluin taivaan laiturillen.
XII. Sången.
De resande beträda nu de lycksaliges land, hvilket beskrifves.
Lähettiinpä siitten tuosta
Kartanoa kahtomahan,
Onnen moata marssimahan,
Autuan aloittamahan.
Sanan-laskuhut suloisat
Oli pantu paulohiksi,
Kahen puolen portahiksi,
Viisahaitten viitoihiksi,
Tiellen soattaviks' sanoiksi.
Oja juoksi, vesi vieryi 10
Maitona hunajan moalta,
Puro pieni pujersihin;
Kuikertellen kukkihissa
Hohtais solkeena hopeena,
Helmehennä heinikossa.
Kourutteli koukuillansa
Viisauen vilja-maita,
Kostutteli tulvallansa
Runouksen ruoka-maita,
Kussa kaikki kukkiloipi, 20
Taivaan ohrat omenoipi,
Viisaus vihertelööpi,
Ymmärrys ylentelööpi,
Runomus runsasteloopi.
Kasteen pikkuisat pisarat
Kiiltivät kulta kivinnä
Housuhuissa horsmo-heinän.
Kaulalla kankas-kanervan.
Mehiläiset lentelivät,
Puna-siivet purjehtivat, 30
Kulkivat kukasta kukkaan
Tuomaan mettä mehtolasta,
Simoa tapiolasta,
Kussa käet kukkuisivat,
Hauki-rastaat raikkuisivat.
Onnen kukot, lykyn linnut
Kukkuillivat, kukersivat,
Lauloit taivahan laella,
Soivat puihen partahalla,
Maito-heinän hettehellä, 40
Voi-kukkien vuotehella.
Näissä leutoissa lekoissa
Keväät kestivät ijäksi;
Eikä loppu loppiaissa,
Kuussa kaimalon katonna.
Vuosittainkin tuomet tuossa
Kukki kuuta viisi, kuusi,
Hajotti hyvän hajunsa
Koko korven kuuluvillen,
Yltä-ympäri yhäkkin 50
Lemunsa levittelivät.
Siinä suojissa suloissa
Lykyn lapset leikihtivät,
Taivaan miekot mieliksivät,
Oleksivat onnen lapset.
Miekkoisetkin runo-miehet
Joit' ei linnaan laskettunna,
Päästetty perillen astik,
Tässä toistaan kohtaisivat,
Runoillansa huvittivat, 60
Pulmuitellen puheitansa,
Ajan vieton viettelivät.
XIII. Sången.
Här träffa de _Heinätär_ (Blomstergudinnan), omgifven af sina blommor
och sefirer, som emottager, och, under ett formligt triumftåg, vidare
ledsagar de resande. Väinämöinen närä att förälska sig i henne.
_Heinätär_ hevakka piika,
Ruohoin nuorikko nopia,
Käveli keolla tässä
Kuiskutellen kukkiansa,
Helkytellen heiniänsä.
Korvon kanto kainalossaan,
Korvossa kirjainen kippa,
Jolla kastoi koaliansa,
Hetelmöitti heiniänsä,
Kypsytti kylvämiänsä 10
Kanteleillen kasvamahan,
Laulajoillen loistamahan.
Mieleheksi runo-miesten.
Siinä käyvä käpsytteliin
Varpaisillaan varvikossa,
Hiiskutellen heinikossa
Kulki kukkien emäntä,
Vaimo taivahan vaelsi.
Lennättäret lentelivät,
Tuulen alta tuumailivat 20
Tulla tännek tupsutella.
Lensivät kevään lemulla
Pienoisinna perhoisinna.
Pelmuisivat pensakoissa
Keviäinnä keijuisinna,
Kuiskuilivat kukkiloissa
Leinonna leikihtevännä.
Kämmenillään käpryttivät
Kähäriä käppyröihin,
Kourillahan koprittivat, 30
Näpistivät näppilöihin;
Mikä leukansa likisti,
Huiskais huulen ympärillä;
Mikä nännönsä näpisti,
Sopotteli suun sopeesta.
Niinpä kulki kuninkatar,
Heinätärpä hempiästi,
Hajallahan haiveniaan
Kuss' oil kukat kuvottunna,
Lehmän-kielet keärettynnä, 40
Haisivat varpaat harakan.
Kaunimmaiset ruusun-kannat
Pantu peitteeksi povehen
Puoleksi jo puhkeimassa,
Kuitennik kukoistamassa.
Peärmähissä peällisissä
Keväin touvot käytettynnä,
Peät orihin heitettynnä,
Heiskahtivat kirsi-heinät;
Kaunis-karvainen kanarva 50
Kahen puolen kaistohiksi,
Heinättären helmohissa
Lillukoita, lellukoita
Pujottu povesta polveen,
Viskattu vitinnä peällen.
Keksittyä Väinämöistä
Heitti heinät helmoistahan,
Varvut vanhat voatteistahan;
Mäni kohta noukkimahan,
Toisia tavoittamahan, 60
Herttaimmia heinän-päitä,
Kalliimpia karvan-päitä,
Joita kylvi kynnykselleen,
Askelillemmö asetti.
Mataroilla moata peitti,
Apiloilla tien tasoitti.
Ite rupeisi runoillen
Sala-teihen soattajaksi,
Oikean osottajaksi.
Tämän kuullun kulkiissahan 70
Sata-latvat laulelivat,
Sian-kärsät siunailivat,
Mainihti matarat kaikki.
Vuorehella vuohen-kukat
Heilahutti helmojansa,
Huiskahutti huiviansa
Tämän neijon nähtyissä.
Mieleksikin vielä meillen,
Kunniaksi kulkiissammo,
Lakka nosti lakkiansa, 80
Poika muuraman kumarsiin;
Sara-heinät heittivätten
Mättähällen mekkojansa,
Nurmehellen nuttujansa
Astuissahan oman armon,
Heijän ehtiissään emoisen.
Ite ukkokin ihaili;
Neijon nuoren nähtiissähän
Aikiloipi ahkerasti:
Millä tuon mielyttelisin, 90
Neitoa lepyttelisin.
Heinättären jalan-heitot,
Ihmittären silmän-iskut
Viettelivät Väinämöistä,
Villittivät viisahankin.
Vähältä jo Väinämöinen
Näistä kultuen kujeista
Rupeis suutaan sukeltohon,
Poskeitansa posmentohon;
Mutta muisti murhettansa, 100
Huomahtipa huoleitansa;
Hillitti omat himonsa.
"Kussa tästä kuja kulkoo,
Poikkee polku linnan luokse?"
XIV. Sången.
De resande anlända ändteligen till sjelfva Slottet eller
Sångarepalatset. En närmare beskrifning derpå, och på de krönte
Skaldernas verkeliga lycksalighet.
Lähettiinpä siitten tuonnek
Poikki noroin notkelmoita,
Pitkin viijoin vilmikköihin,
Leutoin lehtojen lävitek;
Jopa tuolla matkan peässä
Puistikosta paisteloopi
Kumpu keskellä keolla,
Kehä kummun kukkulalla.
Siinä rakennos rakettu,
Lauluin linna laitettunna, 10
Hohtais Runolan hovia;
Avara kuin aika auma
Seisoi siinä. Pitueltaan
Syltä seihtemän satoa,
Ko'oltaanki korkeampi
Sata kymmen kyynärätä;
Loajempi kuin lauta-kirkko,
Leveempi kuin lemmon leiri,
Salvettu runon sanoista,
Toinen toiseen juotettunna, 20
Sulattu moneella suulla,
Monen miehen mielehestä,
Monen vaivaisen varasta.
Tähänpä parahat pantu,
Pitkät virret hirsihiksi,
Lyhyeet laulut lautohiksi.
Lattiat lasinna loisti,
Permannot peilinnä paisto,
Sillat silkillä siloltu
Kiilti kirkkaanna kivennä. 30
Iso joukko ikkunoita,
Tusinat monet tuhannet,
Josta valkeus valuupi
Näihin lauluin laitoksihin.
Seinät säteet säistelivät,
Loistelivat toinen toiseen,
Tännek tuonnekkin tupahan,
Yli ovien oloja,
Alle penkkien pehuja.
Katostakin kahtelimmo 40
Miten ruunut ruskottivat,
Paikoillansa poahtelivat;
Oli heitäik hyvä joukko
Pantu tähän äijän paljon;
Lasihista laitettunna
Ympärin yheksän syltä,
Voaksoo kaheksan vaella
Rihmoistansa riippumahan,
Hihnohissa kiikkumahan;
Kustaik heistä kuumotteli 50
Viisikymment' kynttilätä
Palovatten yöt ja päivät
Oviaik oil monta kyllä
Joka hoarallen hakattu,
Kuhik ilmaan istutettu,
Ilman lautoin laittamatak,
Lukkojen lutisematak,
Avonnaiset ukset aina,
Kusta joukot kuljeksivat,
Taivaan vallat vaelsivat. 60
Vielä pitkin pieleksiä
Kahtelimme kahen puolen
Oviin että akkunoihin,
Kuin oil pantu ruusun-pannat
Kukka-köyet köytettynnä,
Sarjoillansa, sankoillansa
Solmittu varsin somasti.
Samassa salissa tässä
Oli pylvät pystyttynnä,
Pahtaat paksut pantuhunna, 70
Kussa huilut huilaisivat,
Lepyttimet lepäisivät.
Kallihita kanteleita,
Vanhoja valittuneita
Oli nauloillen nakattu;
Pantu paimen-sarvillenkin
Toveriksi tuohi-torvet,
Pillit suuret että pienet.
Perä-seinän seinuksella
Rahi kullasta kuvattu, 80
Hopeasta hohtavasta,
Kullasta kuumottavasta;
Kiiltäväisillä kivillä,
Helmillä hellittävillä
Tehty korkeeksi, koreeksi,
Ihanaksi istuimeksi.
Joka jalka juotettunna
Kasarista kalliimmasta,
Joka naula laitettunna
Kuparista kuulluvasta, 90
Vaskesta valoavasta;
Tuohon tuolilla leveellä
Istui Runolan isäntä.
Ympärillä joka puolla
Sanan-sepät seisoilivat,
Rupeisivat runo-niekat;
Ilveksivät, iskelivät,
Sanan sanaan vaihtelivat,
Leikki-puheet punnittivat.
Näillen vielä piika pieni, 100
Näöltänsä neito nuori
Taitavasti tarjoitteli
Miehillen mehua mielen,
Mahalata marja viinan,
Juomista Jumalan kulta.
Kesken heijät käyskenteli
_Tarjoatar_ taitavasti
Lavialla lautaisella,
Kussa pullot punottivat,
Viina-kupit kuumottivat, 110
Höyryisivät hyvät herkut.
Yhtenäänpä yllytteli:
"Puistelkaatte pullojanne,
Mainitelkaa maljojanne!
Mehun juokee mieleksenne,
Olut kaikki onneksenne!"
Niin nuo miehet miekkoisetkin
Jotka linnassa lihoovat,
Virkistyyvät viinan luonna,
Hyvä heilläik oil eleä 120
Mokomassa moisiossa;
Laulujansa laulattaissa
Nauraavatten naisien kanssa,
Juovatten Jumalan kanssa.
XV. Sången.
Vid sitt inträde i palatset undfägnas de främmande af _Tarjoatar_
(den Finska Hebe); hvarefter de framträda inför _Runamoinen_ (den
Finske Apollo). Väinämöinen samtalar med honom; hvarvid _Kieletär_
(det Finska språkets genius) förtjuses.
Viimen, tuohon tultuammo,
Portahillen peästyämmö,
Moni tuttu turvaksemme,
Moni vieras veikoksemme
Tervehtiipi meijät tässä;
Iloittivat ite kuhik.
Nähtyänsä Väinämöisen
Syntyi salissa sohina,
Väen joukossa helinä.
Nuorin tyttö _Tarjohotar_ 10
Kiiätteli kiiruisasti
Tuomaan terve-tuliaista
Tällen vento-vierahallen.
Toiset tietä väistelivät,
Rahvahassa raivailivat
Ukollen uutta uroa
Männä sillan liitoksellen.
Astua pöyän nenähän.
Ite Ruhtinas runojen,
Linnan kuuluisa kuninkas 20
Armojansa anteloopi,
Lahjojansa lateloopi
Niillen nuorillen runoillen,
Selvillen sanan-sepillen;
Millen mieltä mittelööpi,
Kullen kunnian tasoopi.
Tuollen vanha Väinämöinen
Kumarrutti kulmiansa,
Painahutti polviansa,
Tullessahan tuon tulillen. 30
Sanan sanoi, viisi virkkoi;
"Emme tännek tullukkahan
Tiijotonna, taijotonna,
Varsinkaan voatimatonna.
"Lapset Suomessa suruuvat.
Itkeevät puoli-ikäiset
Kieltänsä kehnoitettua,
Poljettuansa puhetta;
Turussa jo turmeltunna,
Hämeessä hätyytettynnä, 40
Uupuva uuella moalla,
Ranta-mailla raiskattunna.
"Sitä harmaat hoasteloovat,
Kesk-ikäiset kertoileevat:
Muistot muinosat mänöövät,
Vaikeneevat vanhuksemme;
Kielemme on kiellettynnä,
Sanat suuhun suljettunna.
Murehtivat vielä muuten
Runojaan jo ruostuneita, 50
Laulujaan lakastuneita.
Sitä miehet mieltelöövät,
Valittaavat vaimot kaikki:
Minnek kanteleet katoisi,
Hävisi hyvät hyreämät;
Joutunut on joukostamme
Ilon ilvekset ihanat,
Soarvat soittojen suloisat.
"Kolkko korvissa asuupi,
Kammoittaapi kartanoissa; 60
Koppelot koputtamatak,
Käköiset kukahtamatak.
"Tuotin tänne tullessaini
Sirkkuinen sinun sikiön,
Väikkylän väestä meijän,
Peukalon urollisuutta,
Voaksan täys vaimollisuutta,
Kanteleita kahtomahan,
Vanhoja valihtemahan,
Kieltämme kehoittamahan, 70
Kuuntelohon miten kuuluu."
Ite Runolan isäntä
Hyteli hyvillä mielin,
Iski silmänsä ilolla,
Suutaan sulilla sanoilla.
Anto kättä kämmenillään,
Kämmenillään kymmenillään;
Kieli huulistaan hunaili,
Sulaisi molemman suussa.
Suusta näijen Suomalaisten 80
Lainehti Lapin sanoja,
Kuohui kieltä Karjalaista
Vanhoo Vatjalan puhetta.
_Kielihitär_ neito nuori,
Mesi-kiel', hunaja-huuli
Seisoi siihen soapuvillaan,
Kuunnellen ukon kupeella
Pakinoita parta suihen,
Näihen sankarein sanoja.
Sulku suussa, kirja käissä, 90
Lukottu, voan ei luettu;
Neijon toisessa näpissä
Kulta-kielet kuiskuilivat,
Hopiaiset helkkäisivät,
Joita sormillaan sovitti,
Runamoisen kantelellen.
Kuunnellen tätä suloista
Runo-kielen ruikutosta,
Vesi silmästä tipahti,
Pisaroitti kuhik kulma. 100
Silmät ilon ilmoittivat,
Suupa suloista surua.
Otti soiton Väinämöisen
Sitoi siihen jouhiansa;
Pani toiset sointumahan
Kauheat ilon kapehet.
Ukko vanha Väinämöinen
Oli itkussa itekkin;
Tykytti tyyni-syäntä,
Vellotteli Väinämöistä 110
Rupeisi povessa pohjat,
Lihat kaikki liikkumahan;
Veri vielä vierymähän,
Ukon suonissa sulaisi.
Minä paha poika riepu
Itkin tässä lapsen lailla,
Valitin vaimon tavalla;
Surkeaksi keäntyi suuni,
Muikeeksi minunnik mielein.
XVI. Sången.
Den Finska Pindens Gracer, Muser, Skaldinnor och Sånggudinnor,
omgifvande Väinämöinen i lätta dansar, rosenkröna honom och hans lyra
med sina blomstergirlander; hvaremot han förevitas af _Kaunihitar_,
(den finska Venus) för köld emot de sköna. Väinämöinen försvarar
sig härvid grundligen, och undskyllande sig nu till följd af sin
höga ålder, ger han i thy fall anvisning på sin reskamrat. Genast
stod för denne, liksom framtrollad, en himmelens tärna, den skönaste
Runola ägde; och Skalden, hänryckt af förtjusning, vill just sluta
henne i sina armar, då han vaknar -- träffad af en elektrisk stöt,
hvarvid dröm och flicka försvann. Allt hvad han numera såg var endast
Väinämöinens skarpa, hotande, och genomträngande blickar. Försent
ångrar Skalden den obetänksamhet, hvarigenom han, för att vinna
ett lägre mål, gick miste om ett högre; och med smärta bekänner
sitt fel att hafva försummat tillfället att lägga sig till någon af
dessa gamla Runolas harpor. Under dessa tankar inslumrar han åter,
hvarefter han ännu en gång drömmer huru Väinämöinen tröstade honom
öfver sin förlust, dermed att den verkliga lyckan och sällheten icke
blef af ödet menniskan gifven, utan endast står att träffas bland
Runolas Skalder.
Nytpä yhtyi ympärimme
Taivaan naiset nauro-suiset,
Vaimot Runolan valitut
Liittivät, likentelivät;
Kukiin anto kukkiansa,
Kukiin laski lahjojansa
Miesten ehoisten etehen.
Palkinnoksi ruusun-pannat,
Kunniaksi kukka-sankat
Kantelivat kantelillen, 10
Asettivat laulajoillen.
Niillä peätä Väinämöisen
Keärivätten kiehkuroiksi,
Ohemia oivan miehen
Seppelivät seihtemällä
Sirkut taivaan sitehellä;
Kaunistivat kanteleensa
Lumpeilla lumisevilla,
Lemmeillä leikihtevillä;
Siiviksensä sitoilivat 20
Leivoisen lentelemiä,
Kyyhkyisen kynäisemiä,
Ukko-jousen untumia,
Kotkan suuren sulkaisia,
Havukan hajottamia.
_Laulattaret_ lauluillensa,
_Soitottaret_ soittinensa,
Ilmahuttivat ilonsa.
Toiset riemun tyttäreiset
Hyry-päissään hyppäilivät, 30
Huli-mielin kuiskailivat,
Keikkuivatten toisten kanssa,
Tekivätten leikkiänsä.
_Suosihitar, Hyväilitär,
Huiskuttaret, Kuiskuttaret,
Ilottaret, Naurattaret,
Riemuttaret, Reuhottaret_,
llmahuttivat ilonsa.
Yksipä paniin pahoilleen,
Ikävysty aikojahan, 40
Sep' oil mieru _Mieluatar_,
_Kaunihitar_ kaunis vaimo,
Armastutar aimo lintu
Jok' oil ihostaan ihana,
Kaikkiin kauniin karvoiltansa.
Vaimoin kaikkein vallihtia,
Miesten kaikkein mieluittaja
Tirskuupi tora-sanalla:
"Kosk' et piijoista pitännek,
Etkä arva armahaini, 50
Minun kanojain katellet; --
Ei ouk mulla antamista
Vaimon tapoin tarjoomista.
"Jos sa oisit nuorra miessä
Vielä vanha Väinämöinen,
Niin ma soattaisin sanoa:
Ota joukosta omena,
Mesi-marja mielestäisi,
Ota paras parvestaini!
Likistelek lillukkaini, 60
Maistattelek mansikkaini!
"Sanoisin niinkuin sanonkin:
Ota nuorin neitoseini,
Suuta suositellakseisi,
Kättä keikuttellakseisi,
Syäntä syleilläkseisi,
Rintojaan riuskeiltakseisi!
Kahet kultaiset käköiset
Piilottaavat piika-puolet
Poijillehen povissansa; 70
Kahet naurihin mukurat,
Pari muuraman mukaiset,
Kahen onnelan omenat
Kasvaa piijan kainalossa;
Puhkistuuvat niin kuin putket
Nuorten neitosten nisistä."
Vastais vanha Väinämöinen:
"Miessä nuorra ollessaini
Piijat minusta pitivät,
Suostuivatten neijot nuoret, 80
Suostui suuret että pienet,
Kaikki käsiin keikahtivat;
Kaihuttelin kanojaisi,
Kesytin käköisiäisi
Siipien silittämällä,
Sulkien sylkyttämällä;
Kaunukkaiset, kainukkaiset
Tututtelin, tupertelin.
Mik' oil neiti nähtyvissä
Sokaisinma soitollaini, 90
Mik' oil naista noapurissa
Lepytinmä lauluillaini.
Monen morsiaa mokomaa
Makuutin isän majassa;
Monen miehen mieli-tievon
Toisen souvatin sylissä.
Ei ollut sitä tytärtä,
Ei sitä emoisen lasta,
Jot' ei vierys vietellynnä,
Lauluini lauhtuttanunna, 100
Pettänyt pehmeet puheeni,
Sanant hyvät houkutellut.
"Jop' on nyt jalkani jäykkä,
Selkä-ranka rauaistunna,
Jeähmetty minun vereni;
Ei ouk vanhassa varoa,
Harmaa-peässä hoasteliaa,
Naisten pakinoin paniaa.
"Täss' on miesi mielestäisi,
Poika tahtoisi tapainen; 110
Tuovos tyynnin tyttäriäis,
Sinun sievin sirkkuisiais,
Jolla miestä mielyttelet,
Uuvistat tätä uroa!"
Sanottu tämän sanansa
Jopa neitoinen sujahti,
Puikahtiinpa nainen nuori
Jok' oil kaunis kahtomoiltaan,
Suloinen sukeltamoiltaan,
Lihavimmiltaan ihana. 120
Tuota teki mieleheni,
Polttipa minun poveeni
Sytytteli syäntäini,
Haluisin halatakseini,
Kuten kuiskutellakseini,
Miten mielytelläkseini.
Joma suutaini ojensin,
Levittelin leukojaini,
Käyttelin minun käteini
Neijon soahaksein sylihin, 130
Ponnistella polvilleini --
Silloin liikahti lihani,
Silloin vapisi vereni,
Järskäytti jäseniäni,
Luikahutti luontoani,
Mänettelin miehuueni;
Siihenpä se nyt hävisi,
Hajoisi hyvä uneni;
Enkä peässyt peähän astik,
Perillen ei puolenkana, 140
Kuin tämä kana katoisi,
Häjy herttainen hävisi;
Liekköön taivaiseen tavonna,
Pilvihin pirahtanunna;
Vai lie männytkin merehen
Painunna paha vetehen.
Silloin vanha Väinämöinen
Iski silmänsä vihalla,
Kahtoi kauvan karsahasti
Peälleni minun poloisen; 150
Voi minä poloinen poika
Miten mieleni mänetin,
Pahoin käytin kunniani,
Häpeisin tyhmällä työllä,
Oman onneni kavotin,
Kuin en ruvenna runoihin,
Käynyt kauppaan kanteloihen,
Kielen vaihtoon voatinunna.
Sitä suruupi sukuni,
Päivittelen päivinäni, 160
Kuin en ottoa osanna
Runolaisten ruikkaamia,
Väinämöisen vempeliä,
Kielettären käyttämiä,
Lauluittaren loatimia.
Suruilin tätä asiaa,
Huolittelin kuinma nukuin,
Uuvuin hyvähän unehen
Tunnin paikoin tahi kahen.
Jo toas vanha Väinämöinen 170
Ilmoitellen ihtiänsä
Puheella voan ei puvulla,
Sanoopi sanalla vielä,
Vielä puolella puheella:
"Elä sure Suomalainen,
Paheksi parempalainen!
Ei ouk onni luillen luotu,
Lykky lihoillen verillen;
Onn' on luotu, lykky suotu,
Onnetar on onnen luonnut 180
Runolan vähillen väillen,
Kansallen kantelolaisten,
Joukollen Runo-jumalan,
_Runomoisen_ rahvahallen,
Laulun lapsillen huviksi,
Miesten mieliksi runojen."
XVII. Sången.
Skalden slutar med en önskan till fosterlandet.
Unestain havattuani,
Makoomasta noustuani,
Peätin muillen muistihiksi,
Itellein ihanteheksi
Matkani mainitteleita,
Käyttyäin kehoitteleita
Runoihin rupeamahan
Lauluillen laskentamahan,
Onnelaan osottamahan,
Runolasta ruikkaamahan. 10
Elä sure Suomi kulta
Valittele vanhojaisi,
Urojaisi uupuneita,
Manalahan männeheitä,
Voipaisi vähentyneitä,
Kansasta kavottuneita;
Ovat kaikki onnelassa,
Tallehella taivahassa,
Runsastuuvat Runolassa,
Laukoileevat Lauluilassa. 20
Elä sure Suomi rukka
Kiellettyä kieltähäisi,
Puhettaisi poljettua,
Sanojais solvattuneita;
Jos kieli kehnoitetahan,
Puheisi poljetetahan
Niinpä sanoi Väinämöinen:
Joski muuan muukalainen
Omistammekin olisi,
Joka sanat sorteloopi, 30
Veärin kieltä käyttelööpi,
Tuhneloopi turvallansa,
Märehtiipi tätä meillen,
Vielä laulajat Lapissa,
Karjalassa kanteleita,
Savossa runon sanoja!
Niinpä peätti Väinämöinen,
Vanha Laulaja vakuutti:
"Vielä kytööpi kipuna
Miehen monen mielehessä, 40
Vielä liikkuupi lihani
Monen poikaisten povessa,
Vielä vieryypi vereni
Suomalaisten suonihissa,
Karjalaisten kalvohissa,
Pohjolaisten pohkehissa."
Mitäs siitten suret Suomi,
Valittelet vanhempaini,
Moa katala kaivattelet,
Syntymäni surkuttelet? 50
Viel' on mieltä miehillämme,
Uhkeutta urhoillamme;
Vanhoilla varallisuutta
Nuoillen nuorillen hyväksi:
Nuorilla nöyrällisyyttä
Mieli vanhoillen varaksi.
Vielä siittenkin sanelen
Teillen nuorillen uroillen.
Suomen niemen sulhaisillen
Joill' on peässä miehen mieltä, 60
Luonto povessa urojen,
Rinnassa ripiäisyyttä,
Henkellistä hilpeyttä:
Sinkoilen sanankin teillen
Jotka varsin valmistaitten,
Aivootten, aiatteletten
Tänä kiesuksen kesänä,
Juhla vuonna julkisenna,
Tulla viisauen vihillen,
Peästetyiksi, peätetyiksi 70
Tietyriksi, taituriksi,
Ohvakoiksi oppioiksi,
Suomen moan suojellaksenne,
Tietomusten turvaksenne:
Sanon vielä viimmeisellen
Kansallen jo kasvavallen,
Nuoristollen nousevallen,
Joukoksi jo joutuvallen:
Teistä toivotaan toella
Puheisemme puoltajoita, 80
Kielen kulta käyttäjöitä,
Hyljätyn hyväiliöitä,
Armottoman auttajoita.
Suokoon teillen suuri Luoja,
Toata vanhin taivahinen,
Ylöllistä ymmärrystä,
Taijollista tarkoitusta;
Lainatkoon henkensä Herra,
Ikeä jatkakoon Jumala
Täksi työksi! Tarvitahan 90
Uutta mielen uskallusta,
Toista tointa, toivotusta,
Harjoitusta, hartausta,
Vakausta, valaistusta,
Soahakseen asiat aikaan,
Mänestymään mielestämme.
Työstä vielä teillen tuosta
Kostoksi on kohtavanna
Oma tunto turvaksenne,
Tyytyväisyys tykönänne, 100
Levollisuus lapsillenne,
Onnea omamme moamme,
Suomen kaiken suosioksi.
Siitten vielä teijät tuosta
Polvin päivin palvellahan,
Muistetaan, mainitetahan,
Kiitetään, kumarretahan.
Viimein majoihin manalan
Teijän lähtiissään lepohon
Taivalaiset taisteloovat, 110
Onnelaiset outteloovat
Soahaksensa teijät sinne
Sinne ikuisaan ilohon,
Kussa autuaat asuuvat,
Kuuluu kansan kuulluisammat.
Vielä teilläkin tiloa,
Runolassakin sioa
Teijan tuonnek tullaksenne,
Onnelassa ollaksenne;
Kussa runot ruukatahan, 120
Laulut laillen laitetahan,
Soitollen sovitetahan,
Kielihin kehoitetahan.
Siellä sarvet soitteloovat,
Siellä huilut huikaisoovat,
Käypi kaikku kanteleista,
Pillillä piiskuitetahan,
Torvella tojotetahan -- -- --
-- -- -- -- -- --
Niin nuo miehet miekkoisetkin 130
Jotka linnassa lihoovat,
Virkistyyvät viinan luonna,
Hyvä heilläik on eleä
Mokomassa moisiossa,
Tässä taivaisten talossa;
Laulujansa laulattaissa
Nauraavatten naisten kanssa,
Juovahat Jumalan kanssa.
Anmälan
Med anledning af det hopp jag nu, mer än tillförene, tror mig äga
att, genom tryck, blifva satt i tillfälle att utgifva ej blott det
å den tryckta anmälan af 1825 ännu återstående arbetet om vära å
Finskogarne i Sverige och Norrige bosatte stamförvanter, utan måhända
äfven åtskillige andra af de utaf mig i företalet till 2:dra Delen
af Otava omnämnde och till tryckning ämnade skrifter -- vill jag
här begagna detta tillfälle att såväl derom underrätta samteliga
vänner och befordrare af den fosterländska litteraturen, äfvensom
att jag på grund häraf, dels af egen böjelse dels uppmanad dertill
af andra, ämnar fortsätta utgifvandet af Otava enligt samma plan
och på samma vilkor som tillförene, blott med den skillnad att
tredje delen, äfvensom de följande, till lättnad såväl för köpare
som prenumeranter, utkommer i mindre Häften af 6 à 8 ark hvarje,
af hvilka fem beräknas på hvarje Del. Af dessa Häften, som stundom
åtföljas af plancher och musikbilagor, kommer det första, hvilket
så fort sig göra låter lägges under pressen, att, utom poesier
och mindre uppsatser af blandadt innehåll, innehålla historiska
meddelanden och underrättelser om en mängd gamla i de framfarna
finska krigen vidtberyktade partigångare, hvilka såsom anförare
och chefer för krigiska ströftåg och gerillor gjort sig genom sina
krigiska bragder namnkunnige.
De förra prenumeranterne och Subskribenterne å Otava, hvilka utlöst
sina exemplar, äga äfven med afseende å fortsättningen att beräkna
sig sina förmåner till godo, de förre erhålla skriften för ett pris
beräknadt till hälften mindre än hvad den i bokhandeln kommer att
kosta; de sednare till ett modereradt derefter. Då den inhemska
Litteraturen under de sednare åren, årligen, tillvunnit sig allt
flere vänner, har jag icke trott mig böra utestänga vägen för desse
att äfvenledes emot billigare villkor lägga sig till den finska
bokpressens framtida alster, hvarföre dem härmedelst lämnas öppet
tillfälle väl icke att prenumerera men dock att subskribera å den, i
många afseenden såsom ett helt för sig, nu utkommande fortsättningen
af Otava, utan förpliktelse att behöfva inlösa de redan förut utgifne
tvenne första Delarne deraf.
* * * * *
Redan för femton år sedan sökte jag första gången fästa uppmärksamhet
dervid, att en närmare kännedom om de på den Skandinaviska halfön
redan från längre tider sedan etablerade Finska kolonier måste i
historiskt hänseende äga ett stort och vettenskapligt intresse --
äfven med afseende å våra egna urkunder; och anmälde, på grund
deraf, till utgifvande -- ett arbete, hvilket skulle innefatta
tillförlitliga underrättelser i denna del. Härå antecknade sig äfven
åtskillige dels såsom prenumeranter, dels såsom Subskribenter; men
sedermera inträdade förändrade omständigheter hafva hitintills
icke tillåtit mig fullgöra detta beslut. Nu deremot, och på det
icke möjligen, genom min död, det väsendtligaste af hvad jag i
detta fall samlat och inhämtat måttet gå förloradt, har jag varit
betänkt på att utgifva detta arbete. Dock har jag trott det vara
ändamålsenligt, att särskildt dessförinnan och i sammanhag dermed,
ehuru under annan titel, till en början ufgifva en beskrifning af
mina vandringar öfver dessa Finmarker. Detta arbete som utkommer
i 2:ne Band, hvardera bestående af tvenne Delar utom plancher och
kartor (af hvilka sednare, redan en om 25 tum i qvadrat blifvit
stucken i koppar) anmäles härmedelst till Subskription. Tiden för
dess utgifvande, äfvensom bokens arktal kan jag för det närvarande
icke närmare bestämma, annorlunda än att skriften skall lemnas Herrar
Subskribenter till ett betydligt nedsatt pris, än hvad den kommer
att, efter vanligt Boklådspris kosta i bokhandeln. Såsom en slags,
ehuru måhända ringa, ersättning för den långa tid reqvirenterne å
de utlofvade "Tillförliga underrältelserne" & nödgats vänta, skola
de äfven vid denna skrift hafva att beräkna sig samma förmåner
tillgodo; de förra -- till 100 procent billigare, än det blifvande
boklådspriset.
Då inom Sverige och Norrige ännu i denna dag finnas mer än 120
särskilda församlingar, hvilka till större eller mindre del bebos
af dessa finnar eller deras afkomlingar, till ett antal af omkring
40,000 personer, af hvilka mer än 15,000 ännu begagna det finska
tungomålet; då deras vidsträkta och glest befolkade bygder,
sammanräknade, upptaga en area af omtrent 450 qvadrat-mil, utan
att tala om de landsträckor, som af dem eller deras förfäder först
uppodlade, sedermera blifvit inkräktade af Svenskar, och till Svenska
bygder förvandlade, så synes såsom sakens historiska vigt borde vara
satt utom all fråga -- så mycket mer som detta förhållande, hvilket
äger rum nästan i sjelfva hjertat af de båda konungarikena, hittills
icke annorlunda än högst ofullständigt och till en ganska ringa del
varit kändt blott af få; och äfven detta -- endast ryktesvis genom
opålitliga, misstydda eller missförstådda berättelser.
* * * * *
Enär intet Språk bör vara oss Finnar kärare och närmare till hjertat
än modersmålet, hoppas man att allt som kan tjena att utvidga
vår kunskap om dess grammatikaliska byggnad, dess filosofiska
konstruktion, dess poetiska och onomatopojetiska väsende och
natur, dess slägtskapsförhållanden och beröringspunkter, med andra
närbeslägtade tungomål, med ett ord allt som kan tjena att uppfatta
ej blott dess formläror och märkvärdigt egna utvecklade karakter,
utan hela dess andeliga lif, såsom bärande en stämpel af folkets,
bör vara välkommet ej blott för Språkforskaren och Vettenskapsmannen
enskild, utan för oss finnar i gemen. Med anledning häraf, och i
händelse företaget möter uppmuntran, ämnar undertecknad framställa
de åsigter härom, hvilka, till följd af ett under längre tider redan
fortsatt studium häraf, hos honom gjort sig gällande. I sådan afsigt
ämnade jag under titel "_Kielitär eller Forskningar i Finska språkets
grammatikaliska grunder_" utgifva ett arbete, hvilket skulle utkomma
i fria Häften, beräknade till 5, 6, à 7 ark hvarje, förutan tabeller;
och hvilket arbete jag härmedelst, jemte de andre, får anmäla till
Subskription på samma villkor som ofvanföre blifvit nämndt, att
nemligen priset för Subskribenter skall betydligen modereras efter
det möjligen blifvande Boklådspriset. Och ehuru Språkets karakter
blifvit, genom de många i sednare tider utkomne Grammatikor och
Språkläror på sät och vis, och till stor del känd, är det likväl
ännu mycket, och just det intressantaste deraf, som återstår för oss
att lära känna; helst Grammatikan aldrig ingår i filologiska och
filosofiska undersökningar.
* * * * *
Då näst Finska språket, af de vettenskapliga sludierne inom vårt
land, intet bör vara oss heligare än Finska Historien, vill jag
likaledes begagna detta tillfälle, att, i händelse företaget möter
framgång, till utgifning och Subskription anmäla den i företalet till
2:dra Delen af Otava under N:o 7 anmälde skriften _Walaistaja_ eller
_Handlingar till Upplysning i Finlands äldre Historia_. Att, närmare
än hvad der skett, detaljera planen dervid, tillåter icke utrymmet
nu. Blått det bör jag kanske nämna, att Skriften, hvilken komme att
utgifvas i lösa Häften, blir ytterst vigtig för vår historia, såsom
innehållande sjelfva dess källor och urkunder; samt, med hänsigt till
vidd och omfång, ganska dyr -- isynnerhet för köpare, hvars pris
alltid kommer att beräknas något högre än Subskribenternes.
* * * * *
Slutligen och sist hemställer jag till den läsande och tänkande
allmänhetens behjertande, huruvida icke med hänsigt till de framsteg
den Finska Litteraturen redan gjori under de sednare åren, det vore
nyttigt och nödvändigt att äfven den sanna och sunda kritiken ginge
dermed i bredd, såsom en probersten, eller såsom en vigt på vågen,
för att mäta värdet deraf, på det att allt det dugliga af hvad den
Finska bokpressen frambringar, måtte blifva allmänt kändt, framstäldt
och åskådligt; det möjligen odugliga likaså.
Sjelf är jag visserligen oförmögen att i detta fall utöfva
granskarens och domarens kall; men i samråd och i förening med andra
af landets yngre litteratörer, tror jag dock att detta icke skulle
blifva särdeles svårt, åtminstone i de flesta fall. Då de, om ej
alltid under namn dock under pretext af Recensioner, i tidningarne
stundom förekommande tillfälliga bedömmanden af utkomne arbeten, ej
blott med afseende å det lilla utrymme ett tidningsblad medgifver,
måste vara knapphändiga och ofullständiga, utan och visat sig
vara ytliga och mindre grundliga, ofta ensidigt uppfattade, och
vanligen upplöst sig till ett stundom oförtjent beröm, stundom
obehörigt tadel utan att hvarken i det ena eller andra fallet genom
verkligen ådagalagde skäl styrka eller bevisa sina påståenden, så
ämnar undertecknad, ifall företaget genom tillräcklig subskriptions
teckning kan bära sig, i förening med andre, hvilka dela dessa
tänkesätt, åtaga sig det för ingen del lönande, i många afseenden
besvärliga, ansvarsfulla och vanligen otacksamma gransknings- kallet,
i hvilket fall en Skrift i fria Häften skulle komma att, under
Rubrik af _Seulajaiset_ å Finska Språket utgifvas, hvars uteslutande
åliggande det vore att med sanning och oväld närmare och grundeligen
granska icke blott alla de å finska språket hos oss utkommande
skrifter, utan äfven alla de i Finland äfvensom annorstädes
utkommande arbeten, hvilka på ett eller annat sätt röra vårt folk,
vårt land eller värt språk; samt i brist deraf äfven meddela andra
litterära nyheter, hvilka för oss kunna vara af intresse.
Jag har trott mig böra begagna detta tillfälle att på en gång, och i
ett sammanhang, anmäla alla dessa skrifter, hvarvid jag ännu en gång
får återhemta, att jag icke i något fall kan utfästa mig till någon
bestämd tid, såvida erfarenheten visat att ett sådant bestämmande
sällan låter realisera sig, så länge man endast kan kommendera sin
vilja, men icke förmågan, hvilken ofta är beroende af en hop yttre
omständigheter och förhållanden; allt beror dock hufvudsakligast
på den uppmärksamhet, den bildade klassen af Finlands allmänhet,
täckes skänka dessa företag; hvarföre den eller de, som ni älska
för framgången af den inhemska ännu allt för spädväxta finska
Litteraturen, täcktes å bifogade Subskriptionslista (hvilken till
sådant ändamål kan från boken bortklippas) anteckna sitt och deras
namn, hvilka genom subskription önska befordra ett eller flere af
dessa företag, jemte antalet af de äskade exemplaren, och orten
dit de böra försändas, hvilka listor de sedan ville vara gode och
antingen sjelfve, eller genom ombud, insända direkte till mig, då vid
reqvisition af 11 exemplar, enär de utlösas, det 12:te fås på köpet.
Som jag hört den plägseden någongång klandras, att i böcker
aftrycka prenumeranternes eller subskribenternes namn, hvilket man
endast velat anse som ett medel att erhålla dem, hvarigenom priset
onödigtvis ökades men icke värdet af boken; så nödgas jag härvid
yttra en motsatt åsigt: ty skulle jag för min del knappast tro att
någon, af sådan anledning, lade sig till ett arbete, och äfven om
så vore, vore denna fåfänga minst att tadlas; men deremot anser jag
det i många afseenden, ej blott för det närvarande utan äfven i en
framtid, vara för vettenskapen och historien intressant att lära
sig närmare känna de män, som på sin tid nitälskat för litterära
och patriotiska företag; ty dem som icke göra det finna vi nog
ändå öfverallt, och dem vill förmodligen ingen heller känna. För
författare och förläggare är det dessutom icke blott smickrande och
uppmuntrande att se sina arbeten blifva lästa, utan är det ofta
ganska vigtigt att derefter kunna bedöma och bestämma sina företag;
liksom det å andra sidan, för publiken är ganska lätt att, af den
aftryckta subskribent-förteckningen, spörja hos hvilka de hafva
tillfälle att öfverkomma boken.
Af sådan orsak, och för att tillika, å ömse sidor, veta till
hvilka exemplar skola afsändas, ämnar jag äfven i de särskilda nu
annoncerta skrifterna (i händelse de utkomma) aftrycka resultatet
af Subskribent-listorne; men skulle någon vara nog finkänslig, att
icke vilja synas passera, för hvad han i detta fall är, skall, om så
önskas, namnet uteslutas.
Helsingfors sjelfva Jubel-dagen den 15 Julii 1840.
C. A. Gottlund.
* * * * *
Å följande, af mig, på eget förlag utgifvne Skrifter, finnas hos mig
ännu exemplar att tillgå till nedanstående priser:
_Otava_, eli Suomalaisia huvituksia. 1:sta Delen med antiqvitets
plancher och musik-bilagor 8 R:dr.
D:o d:o 2:dra Delen med plancher 6 R:dr.
_Wäinämöiset_, yksi kokous meijän nykyisten Runojoin virren teoista.
1:sta Delen 1 R:dr.
_Försök_ att förklara _Caj. Corn. Taciti_ omdömen öfver Finnarne,
jemte en Öfversigt af deras fordna vidskepelse. Ett bidrag till
upplysning i Finnarnas historiska fornhäfder 2 R:dr.
_Kustroff_ och _Woronitschff_, eller de båda Brottslingarne. En Rysk
berättelse från förra århundradet. (Öfversättning frän Finskan) 24 sk.
_Dissertatio de Proverbiis Fennicis_. 24 sk. allt B:co.
HELSINGFORS,
Tryckt, hos J. Simelii Enka, 1840.
Fotnoterna:
[1] Med afseende å häxeri och trollkonst hafva vi, i detta fall,
en redan nog beryktad tillhålls- och tillflykts ort i _Pohjola,
Pimentola, Lapin moahaan lankeaiseen_, m.m. likaså hafva _Kipumäki_
och _Kipuvuoren kukkula_ blifvit gjorde till plågans hem- och
förvisnings-ort; men att i köld, i mörker och i en evig natt, äfven
vilja förlägga sångens och skaldens hemland, går väl icke an;
hvarföre vi äfven trott oss härtill böra söka ljusare trakter.
[2] Vi kunna på sådan grund icke gilla de vittra försök som
någongång blifvit gjorde att från sagoverlden och den mytiska
perioden nedflytta Väinämöinen inom historiens gebit (jemför t.ex.
_Väinämöinen_, af _Brakel_) innan tiden för hans historiska existens
blifvit närmare, åtminstone problematiskt, konstituerad. I anledning
häraf -- månne icke ett historiskt utredande häraf, förtjente mera
uppmärksamhet och prisbelöning än öfversättningen af några mer eller
mindre stympade Runofragmenter?
[3] Vi hafva redan en gång tillförene begagnat denna utväg i
ingress-Runan till skriften _Väinämöiset_ (tryckt i Stockholm 1828)
men, -- den gången var det Väinämöinen sjelf som drömde.
[4] Den benämnes då ofta i detta fall _luvut_, så vida den blott
läses; eller, med afseende ä innehållet, _synnyt, sanat, loihteet_,
m.m.
[5] Bland dessa den deklamatoriska Runans förtjenster, är att den
sällan och aldrig behöfver tillgripa dessa många prosodiska figurer
och andra stundom mindre regelrätta uttryck för att i nödfall fylla
versens meter, icke heller i sådan afsigt emot språkets lagar begagna
mindre vanliga konstruktioner och talesätt.
[6] Detta kadanserande, skanderande och intonerande, eller rättare
aksentuerande på oriktiga stafvelser, hvilket på ett eget, stundom
icke obehagligt, sätt afbryter det lagformiga, och liksom upplöser
språket i dess elementer, har af någre blifvit jemfördt med och äfven
ansedt såsom cessurer midt i orden, och på grund deraf åberopadt
såsom en af Runans största och första egenskaper och förtjenster.
Vi anse det icke så; väl måste de långa orden i Finska språket
sönderfalla inom tvenne takter, om de skola kunna användas, hvilket
blir nödvändigt; deraf har detta stundom äfven kommit att gälla om
de korta. Men detta synes oss ursprungligen mera vara en följd af
nödvändighetens lag, än utgöra sjelfva grunden och hufvudvillkoret
för Runans metriska bestånd.
[7] Jemför t.ex. p. 16 v. 35; p. 24 v. 76, 87, 88, 91, 92; p. 30 v.
129; p. 50 v. 103-105; p. 56 v. 15, 16, m.fl. st.
[8] Sällan torde Finlands Universitet och Vettenskaperna i vårt land
egnas ett tillfälle att, på en gång, begå så många glada högtider och
fröjdefester som i år; hvarföre vi äfven trott oss här böra nägot
närmare nämna derom.
Onsdagen den 15:de Juli firade Universitetet sin här ofvannämnde
inaugurationsfest, enligt ett förut härom tryckt ceremoniel;
hvartill icke blott alla i staden befintliga stater och korpser
blifvit, jemte stadens samtliga invånare, i vanlig väg, genom
utfärdadt program inhjudne; utan hade dessutom alla landets högre
digniteter och auktoriteter, genom särskilda skrifvelser, blifvit
härtill inviterade; äfven som cirkulär-bref, i samma afsigt, blifvit
från båda Stiftens Domkapitel utfärdade till landets samteliga
presterskap och skolstater. Likaså hade Universitetets Konsistorium
enkom låtit utgå skrifvelser härom, jemte inbjudningar, såväl till
Kejserliga Vettenskaps-Akademin och Kejserliga Ryska Akademin,
jemte lärare-personalen vid Kejserliga Universiteterna i S:t
Petersburg, Moskva, Dorpat, Kasan, Kieff, Charkoff, som ock till
Kongl. Vettenskaps-Akademin, Kongl. Vitterhets-, Historie- och
Antiqvitets-Akademin, samt Kongl. Svenska Akademin i Stockholm,
äfvensom till Lärarepersonalen vid de Kongl. Universiteterna i
Upsala, Lund, Köpenhamn och Christiania. Redan dessa förberedande
åtgärder bevisa den vigt Universitetet äfven hos utländningen sökt
fästa vid detta sitt jubileum; också har ingenting härvid blifvit
försummadt som kunde tjena att öka dagens glans och högtidlighet.
Staden, redan förut mycket freqventerad af Bad- och Brunns-gäster,
hvilka så väl till sjöss som lands hitstormat från S:t Petersburg
och Reval, såg sig i en hast nästan sagdt öfversvämmad ej blott
af vänner och bekanta från landsorterna, utan äfven af en talrik
skara utländningar, förnämligast vettenskapsmän och litteratörer.
Professorer och Akademici från Dorpat, S:t Petersburg, Kieff,
Stockholm och Upsala, dels såsom deputerade för dessa Akademier,
dels i enskild tag, hade infunnit sig; äfven en hop studenter hade
på Kejserlig befallning från de båda förstnämnda Universiteterna
inställt sig här, och Koll. Rådet J. F. _Ziebert_ äfvensom Doktor C.
Fr. _Walther_ i Reval har ej blott personligen anländt utan, i likhet
med K. Universitetet i Dorpat och Wladimirska Universitetet i Kieff,
genom tryckta och till Alexanders-Universitetet ställda afhandlingar
och gratulations-skrifter, med fägnad betygat sitt deltagande i denna
Universitetets glädjefest. Dock var Auras gamla Skald, Biskopen i
Hernösands Stift, m.m. Doktor _Franzén_, måhända den kärkomnaste och
dyrbaraste af alla gäster. Anländ redan den 11 om aftonen, emottogs
han med sång och glädjebetygelser, ett stycke utanför staden, af den
studerande ungdomen.
Efter det samtliga Stater i full procession från Senats-Huset
anländt till Kyrkan, öppnades dagens högtidligheter, (redan om
morgonen tillkännagifne genom kanonskott), under vocal- och
instrumental-musik, af Universitets Rektor, Professoren och Riddaren
Dokt. _Ursin_, med ett latinskt tal, i den nya och vackra, ännu
oinvigda Lutherska kyrkan; hvarefter Professoren och Ridd. Doct.
_Linsén_ orerade på Svenska, tolkande Universitetets ljufva känslor,
hopp och minnen vid hugkomsten af denna dag och dess betydelse
för Finland; hvilket allt slutades med ett tal på Ryska språket
af e.o. Professoren _Solovieff_. Härefter, och sedan medaljer
öfver dagens högtid blifvit till flere af de närvarande utdelte,
tågade processionen till den gamla Lutherska kyrkan, hvarefter
församlingens Kyrkoherde Kontrakts-Prosten och Ord. Ledam. Filos.
Dokt. _Crohns_ höll en för tillfället lämpad predikan, efter hvars
slut lofsången N:o 84 i gamla Sv. Psalmboken, under kanondunder,
afsjöngs vid akkompanjemang af orgeln. Till kl. 4 e.m. samma dag hade
Alexanders-Universitetet i Societets-Husets stora lokal till middag
inbjudit medlemmar af samtliga stater, in och utrikes litteratörer,
vettenskapsmän, m.fl., der ett bord var arrangeradt för mer än
300 personer; och hvarvid, under kanonskott, hurra, fanfarer och
taffelmusik, lifliga skålar tömdes för hela det Kejserliga Huset.
Dagen derpå, den 16:de, var _Teologic Doktors-Promotion_, som
under öfliga ceremonier för sig gick i det nya templet; och
hvarvid Domprosten i Åbo Professoren och Ordens-Ledamoten Doktor
Gadolin, såsom Promotor, efter utfärdadt program, och efter uppläst
allernådigst tillstånd, och aflagd Doktors-ed, förklarade 19
medlemmar af det andliga ståndet till Teologie Doktorer, nemligen 7,
med stöd af aflagda Specimina och i grund af författningarne, och
12 såsom heders-Doktorer, till följd af ett Kejserligt reskript.
_De förre_ voro: _Borg, Aar Gust._ Fil Mag. Teol. Licent. och
Docent i Teologin vid Alex. Univ.; -- _Estlander, Carl Jos._ Fil.
Dokt. Teol. Lic. Ord. Led. Kyrkoherde i Wörö; -- _Frosterus. Benj._
Fil. Dokt. Teol. Lic. Professor, Prost och Kyrkoherde i Wasa; --
_Frosterus, Rob. Walent._ Fil. Dokt. Teol. Lic., Prost och Kyrkoherde
i Idensalmi; -- _Gadolin, Jak. Alg._ Fil. Dokt. Teol. Lie. Adj. i
Teologin vid Alex. Univ.; -- _Lille, Bengt Ol._ Fil. Dokt. Teologie
Lic. och Professor vid Alex. Univ.; -- _Schauman, Fr. Ludv._ Fil.
Mag. Teol. Lic. Adj. i Teol. och Pastor i Teologiska Seminarium
vid Alex. Univ. _De sednare_ voro: Referendarie-Sekreteraren i
Eklesiastik-Expcditioncn vid Kejs. Sen. för Finl. Fil. Doct. och
Ord. Led. _Carl Gabr. Westzynthius_; -- Professoren i Teol. Moralen
vid Alex. Univ. Fil. Dokt. _Joh. Matth. Sundvall_; -- Professoren
i Teol. Dogmatiken, Fil. Dokt. _Ax. Ad. Laurell_; -- Eloquent.
Lekt. vid Åbo Gymnasium, Ord. Ledam. Fil. Dokt. _Er. Elfgren_; --
Kyrkoherden i Kimito, Kontr. Prosten, Fil. Dokt. _Gabr. Hirn_; --
Kyrkoh. i Hvittis, Kontr. Prosten, Ord. Led. Fil. Dokt. _Wilh.
Åkerman_; -- Kyrkoh. i Nagu, Fält-Prosten Fil. Dokt. _Mich. Avellan_;
-- Kyrkoh. i Lappfjerd, Prosten, Ord. Led. Fil. Dokt. _Jak. Jon
Estlander_; -- Kyrkoh. i Jockas, Kontr. Prosten, Ord. Led. Fil. Dokt.
_Carl Gust. Nykopp_; -- Kyrkoh. i Hauho, Prosten, Ord. Led. Fil.
Dokt. _Carl El. Alopaeus_; -- Kyrkoh. i Savitaipale, Prosten, Ord.
Led. _Joh. Stråhlman_; -- Kyrkoh. i Helsingfors, Kontr. Prosten,
Ord. Led. Professoren, Fil. Dokt. _Er. And. Crohns_. Doktorsfrågan
framställdes af Adj. i Teor. och Prakt. Filosofin, Professoren _Germ.
Fr. Aminoff_, och besvarades af Primus, Kyrkoherden i Wasa _Benj.
Frosterus_; hvarefter hölls tacksägelse och förbön af _Ultimus_
Kyrkoherden i Idensnlmi _Rob. Wal. Frosterus_. Predikan hölls af t.f.
Öfverläraren i Romerska Språket och Litter. vid Wiborgs Gymnasium,
Fil. Dokt. _Fr. Joak. Ekman_.
Samma dag kl. 8 om aftonen gaf Helsingfors stads Handels-Societet,
till firande af denna Alexanders Universitetets sekularfest, en stor
och lysande bal i Societets-Husets stora lokal, hvartill omkring
l,400 biljetter voro utdelte.
Dagen derpå den 17:de Juli anställdes, efter ett förut derom af
Promotor Professoren och Riddaren _Wilh. Gabr. Lagus_ å Svenska
språket utfärdadt Program, _Juris utriusque Doktors-Promotion_, i den
nya Lutherska kyrkan; hvarvid 11 personer undfingo Doktors-hatten;
af hvilka 3 voro dertill i laglig ordning legitimerade; 3 hvilka väl
icke fullgjort alla prestanda, och 8 härvid till heders-Doktorer
utnämnde. _De förre_ voro: Juris utriusque Licentiaterna _Ekelund,
Carl Evert_ Fil. Dokt. Professor i Romerska och Ryska Lagfarenheten,
Ridd. -- _Nordström, Joh. Jah._ Fil. Doct. Professor i Folk- och
Stats-Rätten. samt National-Ekonomin; -- _Palmén, Joh. Phil._ Fil.
Mag. Adj. i Finl. Allm. samt Rom. och Ryska Lagfar. _De sednare_
voro: _Bergbom, Joh. Erik_, Jur. utr. Kand, Fil. Dokt. och Assessor
i Kejs. Wiborgs Hof-Rätt; -- _Edelheim, Paul_, Jur. utr. Kand.
Fil. Dokt. Protok. Sekr. i Just. Dep. af Kejs. Sen. för Finl.; --
_Hjertman, Chr. Ludv._ Jur. utr. Lic. Fil. Dokt. Assessor i Kejs.
Wasa Hof-Rätt. _De sistnämnde_ voro: Geh. Rådet, v. Ordf. i Just.
Dep. af Kejs. Senaten för Finland, Riddaren, Friherre _Ax. Gust.
Mellin_; -- Geh. Rådet, Prokuratorn i Kejs. Senaten för Finland,
Riddaren _Carl Joh. Walléen_; -- Presidenten i Kejs. Wasa Hof-Rätt,
Riddaren _Carl Ad. Adlerstjerna_; -- Presidenten i Kejs. Wiborgs
Hof-Rätt, Fil. Dokt. och Ridd. Grefve _Carl Gust. Mannerheim_;
-- Presidenten i Kejs. Åho Hof-Rätt, Ledam. i Ekon. Depart. af
Kejs. Sen. för Finland, Riddaren _Carl Fr. Richter_; -- Verkel.
Stats-Rådet, Ledam. i Just. Depart. af Kejs. Sen. för Finl., Lagm.
i Wiborgs Lagsaga, Ridd. Friherre _Gust. v. Kothen_; -- Verkel.
Stats-Rådet, Ledam. i Just. Dep. af Kejs. Sen. för Finland, Lagm.
i Karelska Lagsagan, Ridd. _Carl Gerh. Hising_; -- Verkel. Stats
Rådet, Ledam. i Just. Dep. af Kejs. Sen. för Finland, Lagm. i Wasa
Lagsaga, Ridd. _Alb. Fr. Rich. de la Chapelle_. Promotor framställde
Doktorsfrågan, som besvarades af _Primus_ Professoren _Ekelund_,
hvarefter Professoren _Nordström_ såsom innehafvande det andra
rummet, slutade Promotionsakten med tacksägelse och förböner.
Predikan hölls af Seminarii Pastorn, Theol. Doktorn _Schauman_, såsom
vanligt, i gamla Lutherska kyrkan, dit processionen tågade från den
nya.
Dagen derpå den 18:de Juli hölls i vanlig Ordning _Medicine och
Kirurgie Doktors-Promotion_, hvartill Promotor, Universitetets
Rektor, Professoren och Riddaren Dokt. _Nils Abr. Ursin_,
utfärdadt Program; och hvarvid 28 Medicine Licentiater erhöllo
Doktors-insignierna, förutan en Heders- och en Jubel-Doktor. _De
förre_ voro: _Ahlqvist, Gust. Joh._, -- _Ahlstubbe. Lars Is._ Fil.
Mag. Stads-Fysik. i Fredrikshamn; -- _Arnell, Henr. Edv._ Fil. Mag.
Öfver-Läkare vid Första Finska Sjö-Equipaget; -- _Asp, Gust._ Fil.
Mag. Provincial-Läkare i Uleåborg: -- _Avellan, Frans Wilh._ Fil.
Mag.; -- _de Besche. Georg_, Fil. Dokt. Provincial-Läkare i Wib.
Distr.; -- _Bonsdorff, Evert Julius_, Fil. Mag. Anat. och Fysiol.
Adj. Anatom. Prosektor; -- _Cajander, And._ Fil. Mag.; -- _Churberg,
Matt. Chr._ Fil. Mag.; -- _Crusell, Gust. Sam._ Fil. Mag.; --
_Dahl, Osc. Emil_, Fil. Mag. ex. ord. Kanslist vid Kolleg. Med.;
-- _Elfving, Joh. Fredr._ Fil. Dokt. Stads-Fys. i Björneborg; --
_Ehrström, Carl Rol._ Prov. Läkare i Torneå; -- _Ervast, Peter_ Fil.
Mag. Stads-Läkare i Brahestad; -- _Ervast, Peter And._ Fil. Mag.
ex. ord. Läkare vid Medicinal-Öfverstyrelsen; -- _Florin, P. Ulr._
Fil. Mag. Prov. Läkare i Kexholm; -- _Frosterus, Abr._ Fil. Mag.
Stads-Fys. i Nykarleby; -- _Höglund, And. Magn._ Fil. Mag. Prov.
Läkare i Heinola; -- _Ingman, Er. Alex._ Fil. Mag. Stads-Läkare i
Kristinestad; -- _Lilius, Aug. Magn._ Fil. Mag.; -- _Lindeqvist, Carl
Henr._ Fil. Doct. Prov. Läkare i Lovisa; -- _Palin, Carl Henr._ Fil.
Mag. ext. ord. Läk. vid Medic. Öfver-Styrelsen; -- _Sahlberg, Reinh.
Ferd._ Fil. Amanuens vid Univ. Museum; -- _Schildt, Wolm. Styrb._
Fil. Mag. Prov. Läk. i Saarijärvi distr.; -- _Sourander, Joh. Ern._
Fil. Mag.; -- _Tapenius, C. Nils And._ Fil. Mag. Läk. vid Lif-Gardets
Finska Skarpskytte-Bataillon; -- _v. Willebrand, Knut Felix_,
Fil. Mag.; -- _Wirzén, Joh. Ern. Adhemar_, Fil. Mag. Med. Adj.
och Bot. Demonstr. t.f. Stabs-Läkare vid Första Finska Sjö-Equip.
Heders-Doktor vardt Professor Emerit. och Ridd. _Joh. Gadolin_;
och Jubel-Doktor Medicine Doktorn och f.d. Regements-Läkaren _Chr.
Aeimelé_. Doktorsfrågan framställdes af Medicinska Fakultetens
Adjunkt, Doktor _Sten Edv. Sjöman_, och besvarades af _primus_,
Adjunkten och Prosektorn _Ev. Jul. Bonsdorff_. Predikan hölls af
Kyrkoherden i Wiktis, Prosten och Ord. Led. _Hipping_. Samma dag
gåfvo de nyss promoverade Medic. Doktorerna i Societetshusets stora
lokal en middag, hvartill 280 personer voro inviterade.
Den 19:de Juli var Sön- och Böndag, hvarföre alla dessa slags
offentliga högtidligheter och fröjdebetygelser måste för en stund
afbrytas; dock yttrade sig glädjen i många enskilda kretsar; så
t.ex. hade en hop af Rysslands yngre Poeter och Roman-författare,
denna dag, tillställt en middag för de yngre af Finlands Skalder och
litteratörer, minnesvärd genom Franzéns närvaro, för att gemensamt
liksom knyta en närmare inbördes vänskap oeh bekantskap. En annan
middag gafs samma dag af 1819 års Promoverade Magistrar, att förtiga
flere andra sådane.
Måndagen den 21 Juli försiggingo _Filosofie Doktors och Filosofie
Magisters Promotionerna_, enligt derom förut af Promntor Professoren
och Ridd. Dokt. _Carl Reinh. Sahlberg_ utfärdadt program. Till
Doktorer utnämndes ej blott Filos. Licentiaterna _Hertzberg, Fredr._
Fil. Mag. Docent i Grek. Litter. vid K. Alex. Univ. -- _Lundahl,
Gust._ Fil. Mag. och -- _Moberg, Ad._ Fil. Mag. Kemie Docent vid
samma Univ., utan hade Fakulteten den lyckan att vid denna sin andra
sekularfest tilldela sin högsta värdighet åt flere om vettenskapernas
och upplysningens befrämjande på mångfaldigt vis förtjente inhemske
och utländske män, bland hvilka i första rummet må nämnas dess om
Universitets väl i så många afseenden vakande tjenstförrättande
Kansler, Minister-Stats-Sekreteraren, Verkeliga Geheime-Rådet,
m.m. Grefve _Rob. H. Rehbinder_; -- Ledamoten i Kejs, Sen. Ekon.
Dep. Geheime-Rådet och Ridd. Guvern. _Lars Gabr. v. Haartman_;
-- Ledam. i samma Dep. Landsh. och Riddaren _Aug. Ramsay_; --
Kejs. Vett. Akademins i S:t Petersburg Ordin. Ledam. och Ständige
Sekreterare, Verkel. Stats-Rådet och Ridd. _Paul Henr. Fuss_; --
Med. Prof. vid Kongl. Univ. i Upsala, Ridd. _Isr. Hvasser_; --
f.d. Magistrats-Sekreteraren i Wiborg _Jak. Judén_; -- Ledarn, af
Kejs. Vettensk. Akad. i S:t Petersb. Stats-Rådet och Ridd. _Peter
v. Köppen_; -- Ordin. Led. af samma Akad. Kolleg. Råd. och Ridd.
_Emil Lenz_; -- Öfver-Intend. vid Bergsst. i Finl. Ridd. _Nils Gust.
Nordenskiöld_; -- Ordin. Ledam. af K. Vett. Akad. i S:t Petersburg,
Stats-Råd, och Ridd. _Mich. Ostrogradskij_; -- Professoren och n.v.
Rektorn vid Kejserl. Universitetet i S:t Petersb. Verkel. Stats-Rådet
och Ridd. _Peter Pletneff_; -- Verkel. Stats-Rådet och Ridd. _Wasilij
Shukowskij_, anställd hos H. K. H. Cesarewitsch och Stor-Fursten
Thronföljaren; -- Direktorn för Silkes-odlingen i Södra Ryssland,
Stats-Rådet och Ridd. _Christ. Steven_; samt -- Arkiatern f.d.
Med. Prof. o. Ridd. _Joh. Agap. Törngren_. (Således Tillsammans 17
Doktorer). Doktorsfrågan framställdes af Professoren _Nervander_ och
besvarades af _Primus_, Kemie-Docenten _Moberg_.
Härefter blefvo till Filosofie-Magistrar följande 96 Filosofie
Kandidater promoverade: _Ahlberg, Magn. Abr._ Aboens; -- _Ahlroth,
Wilh._ Boreal; -- _Arppe, Ad. Edv._ Savolax-Karelare; -- _Blank,
Jak. Fredr._ Syd-Österb. e.o. Kanslist vid K. Kolleg. Med.; --
_Blom, Er. Joh._ Sav. Karel. t.f. Kollega vid Triv. Skolan i Lovisa;
-- _Blåfjeld, Knut G. R._ Tavast.; -- _Bodén, Alex. Ern._ Ab.; --
_Bremer, Walfr. Leop._ Ab.; -- _Brunou, Carl Paul Collin_, Sav.
Karel.; -- _Cannelin, Gust._ Nord-Öst.; -- _Collan Clas_, Sav.
Karel.; -- _Collan, Fabian_, Sav. Karel.; -- _Collan, Alex._ Sav.
Karel.; -- _Crusell, Knut Wiht._ Bor. Kollega Super, vid Triv. Skolan
i Tavastehus; -- _Edgren, Clas Joh._ Syd-Öst.; -- _Ehrström, And.
Joh. Er._ Syd-Öst.; -- _Elmgren, Sven Gabr._ Ab.; -- _af Enehjelm,
Georg Edv._ Satak.; -- _Engel, Joh. Wilh._ Nyl.; -- _Engelberg, Aug._
Bor.; -- _v. Essen, Carl Gust._ Syd-Öst.; -- _Finelius, Carl Aug._
Syd-Öst.; Komminister; -- _Florin, Frans Edv._ Tavast.; -- _Forsius,
Carl Henr._ Sav. Karel. -- _Forsman, Osk. Wilh._ Syd-Öst. Kommin.;
-- _Forstén, Gust. Fr._; Sav. Kar. -- _Friberg, Joh. Gabr._ Satak.;
-- _Gallenius, Zak. Ulr._ Syd-Öst.; -- _Gonander, Georg Gust._
Boreal; -- _Granfelt, Ax. Fredr._ Satak.; -- _v. Haartman, Carl
Fr. Gabr._ Ab.; -- _Hackzell, Joh. Matth._ Tavast.; -- _Hallsten,
Alex. Gust. Jul._ Syd-Öst.; -- _Helander, Carl Sak._ Nord-Öst.; --
_Helsingius, Gust. Fredr._ Tavast. e.o. Aman. vid Universitetets
Bibl.; -- _Helsingius, Henr. Emil_, Tavast.; -- _Helsingius, Joh.
Chr._ Tavast.; -- _Hjelt, Fr. Wilh. Gust._ Ab.; -- _Hildeen, Han.
Ezech._ Bor.; -- _Hildeen, Gabr. Bened._ Bor.; -- _Hirn, Gabr. Wilh._
Tav. e.o. Kanslist vid K. Kolleg. Med. -- _Holmström, Bernh. Gust._
Ab.; -- _Holmström, Peter Joh._ Syd-Öst.; -- _Holsti, Rud. Isr._
Syd-Öst.; -- _Hongelin, Magn._ Nyl.; -- _Hornborg, Maur. Wib._ Rysk
Språklärare vid Trivialskolan i Lovisa; -- _Hydén, Matth. Joh._
Ab.; -- _Hyrén, Fredr._ Wib.; -- _Häggroth, Joh. Leonh._ Ab.; --
_Hällström, Henr._ Sav. Karel.; -- _Höckert, Aug, Benj._ Syd-Öst.;
-- _Idman, Carl Gust._ Satak.; -- _Idman, Fredr. Ferdinand_,
Satakundens; -- _Indrenius, Immanuel_, Wib.; -- _Ingman, Alb._ Sav.
Karel.; -- _Ingman, Herm._ Syd-Öst.; -- _Jungberg, Jos. Isaak_,
Satak.; -- _Keckman, Carl Sak._ Nord-Öst. -- _Krogius, Georg_, Sav.
Kar.; -- _Kruskopf, Fredr. Const._ Wib.; -- _Lagus, Joh. Gabr._
Nord-Öst.; -- _Lindeqvist, Gabr._ Wib.; -- _Lindström, Knut_ Leg.
Ab.; -- _Lundahl, Carl_ Satak. -- _Mansner, Raph. Fredr._ Wib.; --
_Modeen, Alex. Edv._ Wib.; -- _Molander, Cl. Herm._ Sav. Karel,; --
_Nylander, Fredr._ Nord. Öst.; -- _Palmros, Carl Henr._ Ab. Med.
Kandidat; -- _Paqualin, Joh. Chr._ Bor.; -- _Perander, Henr. Gottl._
Sav. Karel.; -- _Pipping, Joak. Wilh._ Bor.; -- _Rahm, Joh. Jak._
Syd-Öst.; -- _Renvall, Torst. Thure_, Boreal; -- _Ruuth, Alex._
Bor.; -- _Savander, Carl Gabr._ Sav. Karel.; -- _Saxén, Carl Joh.
Aug._ Ab. Lärare vid Helsingfors Vexel-Undervisnings-skola; --
_Schildt, Bror Ernst Hannibal_, Sav. Karel. -- _Smalén, Sam. Joh.
Gust._ Nyl.; -- _Sohlberg, Herm. Fredr._ Syd-Öst.; -- _Staudinger,
Joh. Just._ Syd-Österb.; -- _Stenberg, Chr._ Wib.; -- _Stenbäck,
Lars_, Syd-Öst. e.o. Amanuens vid Univ. Bibl.; -- _Stenius, Carl
Chr._ Sav. Karel. Lärare vid Kretsskolan i Nyslott; -- _Strömberg,
Joh. Otto_, Ab.; -- _Strömsten, Otto Chr._ Syd-Öst.; -- _Svanström,
Just. Theod._ Bor.; -- _Topelius, Zak._ Nord-Öst.; -- _Törnudd,
And._ Nord-Öst.; -- _Ursin, Julius_, Sav. Karel.; -- _Wacklin,
Alfr._ Nord-Öst.; -- _Waenerberg, Gabr. Maur._ Nyl. e.o. Aman. vid
Unv. Bibl.; -- _Walleen, Carl Edv._ Sav. Karel.; -- _Wegelius, Jak.
Es._ Syd-Österb.; Komminister; -- _Zitting, Joak._ Sav. Karel.; --
_Åkesson, Ax. Erik_, Nyl. Dessutom blefvo såsom Jubel-Magistrar
promoverade Biskopen i Hernösands Stift m.m. Doktor _Frans Mich.
Franzén_; -- Domprosten i Åbo, m.m. Doktor _Gust. Gadolin_; --
Prosten och Kyrkoherden i Töfsala _Erl. Rosenback_; -- Kyrkoherden
i Messuby _Abr. Lilius_. Magisterfrågan framställdes af Professoren
_Joh. Magn. af Tengström_, och besvarades af _Primus Ad. Edv. Arppe_;
hvarefter _Ultimus Gust. Sam. Smalén_ och _Ultimus_ af Doktorerne,
Docenten _Hertzberg_ gemensamt slutade akten med tacksägelsetal.
Predikan hölls af Kyrkoherden i Wiborg, Filos. Dokt. _Joh. Gabriel
Norring_. Samma dag gåfvo Magistrarne en s.k. Promotionsbal, i
Societets-Huset, för 1200 personer. Att förtiga Spektakler, Koncerter
och Brunsbaler, som dagligen vexlat om med hvarandra, må nämnas att
äfven litteraturen firat årets Jubel-fest, genom en mängd arbeten
som under dessa dagar åtkommit, och än flere hafra icke kunnat lemna
pressen, i anseende till stadenns få Boktryckerier, och brist på
dagliga arbetare.
*** End of this LibraryBlog Digital Book "Runola" ***
Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.