Title: Valtioviisas kannunvalaja - Viisinäytöksinen komedia
Author: Holberg, Ludvig
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Valtioviisas kannunvalaja - Viisinäytöksinen komedia" ***


VALTIOVIISAS KANNUNVALAJA

Viisinäytöksinen komedia

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Suomentanut Larin-Kyösti



K. Kaatra, Tampere, 1908.



HENKILÖT:

 _Herman Bremeniläinen_, kannunvalaja.
 _Geske_, hänen vaimonsa.
 _Engelke_, heidän tyttärensä.
 _Antonius_, pyöräntekijä, Engelken kosija.
 _Henrik_, kannunvalajansälli.
 _Anneke_, palvelustyttö.
 _Poika_.
 _Toinen poika_.
 _Gert_, turkkuri,        |
 _Frans_, veitsiseppä,    | Collegium politicumin jäseniä.
 _Siivert_, tullivartija  |
 _Jens_, oluenlaskija,
 _Riku, harjantekijä.
 _Sanderus_    |
 _Abrahams,    | vale-raatiherroja.
 _Kristoffer_, |
 _Jaakko_,     | heidän palvelijoitaan.
 _Kaksi lakeijaa_.
 _Eräs palvelustyttö_.
 _Rouva Abrahams_,          |
 _Rouva Sanderus_,      | luuloteltuja henkilöitä.
 _Kolmas raattherranrouva_, |
 _Arianke_, sepänvaimo.
 _Kaksi asianajajaa_,  |
 _Eräs mies_,          | luuloteltuja henkilöitä.
 _Eräs akka_,          |
 _Petteri_, kannunvalajansälli.
 _Hatuntekijäin ammatinvanhin_,  |
 _Ammatinvanhimman vastapuoli_,  | luuloteltuja henkilöitä.
 _Lakeija_.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

ANTONIUS. Sydämeni on ihan kurkussa, sillä minun täytyy puhutella
mestari Hermania ja pyytää vaimokseni hänen tytärtänsä, jonka kanssa jo
kauan olen ollut salakihloissa. Kaksi kertaa olen jo ollut
kosintamatkalla, mutta olen aina kääntynyt takaisin. Tekisinpä nytkin
samoin, jollei hävettäisi ja jollen pelkäisi saavani toria äidiltäni.
Arkuus on minussa luonnonvika, jota ei ole helppo voittaa. Joka kerta
kun aion kolkuttaa oveen, on ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Mutta,
hei, Antonius, reipas mieli on puoli ruokaa; ei auta, tehtävä mikä
tehtävä. Minun täytyy ensin hiukan siistiä asuani, sillä sanotaan, että
mestari Herman on käynyt hiukan koppavaksi viime aikoina. (Hän riisuu
kaulahuivinsa ja sitoo sen uudestaan, ottaa kamman taskustaan ja sukii
tukkaansa, harjaa kenkiään.) Luulenpa, että minä nyt olen mukiinmenevä;
nyt minun täytyy koputtaa. No, niin totta kuin olen rehellinen mies,
tuntuu taas ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Hei, kuraasia vaan,
Antonius! Tiedänhän, ettet mitään pahaa ole tehnyt. Eikähän tuosta sen
hullumpaa tule kuin rukkaset.

    (Koputtaa.)


TOINEN KOHTAUS.

HENRIK (syöden voileipää). Servitöör, mestari Antonius! Ketä tahdotte
tavata?

ANTONIUS. Tahtoisin tavata mestari Hermania -- jos hän on yksin
kotosalla.

HENRIK. Kyllä maar, hän on vihdoin viimeinkin yksin, mutta hän istuu
lukemassa.

ANTONIUS. No sitten hän on jumalisempi kuin minä.

HENRIK. Jos tulisi sellainen asetus, että _Herculus_romaania
käytettäisiin postillana, niin luulenpa, että hän voisi saarnatakin,
kun niiksi tulisi.

ANTONIUS. Mutta ehtiikö hän työltänsä lukea sellaisia kirjoja?

HENRIK. Huomatkaa se, että isännälläni on kaksi ammattia: hän on sekä
kannunvalaja että politikoitsija.

ANTONIUS. Niillä on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.

HENRIK. Saman huomion mekin olemme tehneet, sillä jos hän tekee jonkin
työn, mikä harvoin tapahtuu, niin se näyttää niin valtioviisaalta, että
meidän on se uudestaan valettava. Mutta jos tahdotte häntä muuten
tavata, niin menkää vierastupaan.

ANTONIUS. Minulla on tärkeä asia, Henrik, sillä, näin meidän kesken
puhuen, minä aion pyytää vaimokseni hänen tytärtään, jonka kanssa jo
kauan olen ollut kihloissa.

HENRIK. Se on, totta vieköön, tärkeä asia, se. Mutta kuulkaas, mestari
Antonius. Älkää panko pahaksenne, jos varoitan teitä yhdestä seikasta:
jos tahdotte asianne luonnistuvan, niin punnitkaa sanojanne ja puhukaa
sirosti ja sulavasti, sillä hän on viime aikoma käynyt helkkarin
konstikkaaksi.

ANTONIUS. Ei, siitä ei tule mitään, Henrik! Olen suora ja rehellinen
käsityöläinen enkä ole oppinut puhumaan koplimankeja. Sanon suoraan
muitta mutkitta, että minä rakastan hänen tytärtänsä ja pyydän häntä
vaimokseni.

HENRIK. Ette muuta? No siinä tapauksessa saatte leikata kurkkuni tuosta
poikki, jos saatte hänen tyttärensä. Teidän tulee aloittaa puheenne
vähintäänkin tällä tavalla: "Kuten" tahi: "koska". Muistakaa, mestari
Antonius, että olette tekemisissä oppineen miehen kanssa, joka yöt
päivät lukee poliittisia kirjoja, niin että pää käy pyörälle. Paras
syy, mikä hänellä moneen aikaan on ollut ripittää kotiväkeään, on se,
että me kaikki mukamas olemme aika moukkia, erittäinkin juuri minä,
jota hän ei tule lähellekään sanomatta: senkin siivoton roikale! Viime
viikolla piti hänen kaiken penteleen mahdilla saada muori käymään
laahushameessa, mutta muoripa teki tenän, sillä hän on jumalinen,
vanhan kansan vaimoihminen; ennen hän antaisi henkensä kuin luopuisi
lyhyestä röijystään. Mestari hautoo päässään piru ties mitä, totelkaa
siis minun neuvoani, jos mielitte, että kosimispuuhanne onnistuu.

ANTONIUS. En huoli kiverrellä enkä liverrellä, vaan kuljen suoraan
kohti.


KOLMAS KOHTAUS.

HENRIK (yksin). Pahin pula kosiessa on keksiä oikea puheen alku. Kuljin
kerran itsekin riiariretkillä, mutta kahteen viikkoon en keksinyt mitä
piti sanoa. Tiesin kyllä, että puheen piti alkaa sanoilla _kuten_ tai
_koska_; mutta siinä oli se paha niksi, etten keksinyt muita sanoja
tälle koskalle jatkoksi. Sentähden en viitsinyt itseäni enää kiusata,
vaan kävin Jaakko koulumestarilta ostamassa kosimakaavan. Se maksoi
mulle kahdeksan killinkiä, sen hän ottaa kappaleelta, mutta minun kävi
helkkarin hassusti, sillä juuri kun pääsin keskelle puhetta, unohdin
lopun enkä kehdannut ottaa paperia taskustani. Sekä ennen että jälkeen
olin osannut sen puheen rikusta rikkuun niinkuin isämeitäni, mutta kun
minun todenteolla piti sitä käyttää, meni se minulta umpilukkoon. Se
kuului näin: "Nöyrimmästi tervehtäen ilmoitan, että minä Henrik
Andersen vakaasta aikomuksesta, halusta ja mielestä olen tullut
antamaan teille tiedoksi, etten minä enemmän kuin muutkaan ole puusta
enkä kivestä, ja niinkuin kaikki maailmassa tuntee itse tykönään
rakkautta, yksin puhumattomat elukatkin, niin olen minä Jumalan avulla
ja kaikessa kunniallisuudessa tullut liian halpa-arvoisena pyytämään ja
rukoilemaan teitä sydämeni ikivalituksi." Jos kuka antaa minulle
kahdeksan killinkiä, niin minä kyllä luovutan puheen. Sen se
rehellisesti maksaa, sillä panen pääni panttiin, että se, jolla on
sellaiset sanat kielellä, voi saada minkä kunnon miehen tyttären
tahansa. -- Mutta kas tuolta tulee isäntä, minun täytyy livistää
tieheni.


NELJÄS KOHTAUS.

HERMAN. Lausun kiitokseni, herra Antonius, hyvästä tarjouksestanne; te
olette siistin ja näppärän näköinen mies, ja luulen kyllä, että te
pitäisitte tyttärestäni hyvän huolen. Mutta minä tahtoisin kernaasti
vävypojakseni sellaisen, joka on tutkinut politiikkaa.

ANTONIUS. Mutta, rakas herra Herman Bremeniläinen, eihän sillä voi
elättää vaimoa ja lapsia.

HERMAN. Eikö voi? Luuletteko, että minä aion kuolla kannunvalajana?
Saattepa nähdä, ennenkuin on puoli vuotta kulunut. Minä toivon, että
minut vaaditaan rupeamaan raadin jäseneksi, kun olen saanut luetuksi
"Euroopan airuen" päästä päähän. "Poliittisen iltapakinan" minä jo
osaan kuin viisi sormeani, mutta se ei vielä riitä. Pahus vieköön
tekijän, hän olisi saanut kirjoittaa siitä hiukan laajemman. Tunnette
kai sen kirjan?

ANTONIUS. Ei, en tunne.

HERMAN. No sitten minä lainaan teille omani, se on yhtä hyvä kuin se on
pieni. Koko minun politiikkani pohjana on se kirja ynnä Hercules ja
Herculiscus.

ANTONIUS. Viimemainittuhan on vain romaani.

HERMAN. Niin, totta kyllä, olisipa vain koko maailma täynnä sellaisia
romaaneja. Olin toissa päivänä eräässä paikassa, missä muuan ylhäinen
henkilö kuiskasi korvaani: "Joka sen kirjan on ymmärryksellä lukenut,
kykenee suurimpiinkin virkatoimiin, vaikkapa hallitsemaan kokonaista
valtakuntaa."

ANTONIUS. Niinpä niin, jos minä rupean lukemaan, laiminlyön minä siten
ammattini.

HERMAN. Minä sanon teille, hyvä herra, en aio enää kauan olla
kannunvalajan virassa. Minun olisi jo aikoja sitten pitänyt se hylätä,
sillä sadat kunnon miehet tässä kaupungissa ovat sanoneet minulle:
"Herman Bremeniläinen, teistä pitäisi tulla jotain muuta." Vast'ikään
toissa päivänä eräskin pormestari laski suustaan raadissa nämä sanat:
"Herman Bremeniläinen kelpaisi muuksikin kuin kannunvalajaksi, sillä
hänellä on päässä sitä, mitä monelta meistä itse tässä raadissa
puuttuu." Siitä voitte päättää, etten minä kuole kannunvalajana. Siksi
tahdon mielelläni saada sellaisen vävypojan, joka harrastaa
valtioasioita, ja minä toivon, että me, sekä hän että minä, ajan tullen
pääsemme raatiin. Jos nyt tahdotte ruveta lukemaan "Poliittista
iltapakinaa", niin minä kuulustelen teitä joka lauantai-ilta, kuinka
pitkälle olette edistynyt.

ANTONIUS. Ei, totta totisesti, sitä en tahdo! Minä olen liian vanha
käymään uudestaan koulua.

HERMAN. No sitten te ette ole luotu minun vävypojakseni. Hyvästi!

    (Menee.)


VIIDES KOHTAUS.

GESKE. Minun mieheni laita on vallan kamalasti; hän ei ole siunaaman
aikaa sisällä pitämässä työstään huolta. Antaisinpa hyvää hyvemmät, jos
tietäisin, missä hän oikein retkittelee. Mutta kas, herra Antonius,
täällä te vain yksin käyskentelette, ettekö tule sisään?

ANTONIUS. Ei, kiitos, muori, minä olen liian halpa siihen.

GESKE. Mitä joutavaa tuo on?

ANTONIUS. Teidän miehenne on saanut poliittisia päähänpistoja ja hautoo
nyt pormestaria povessaan. Hän kohauttaa olkapäitään käsityöläisille
kuten minulle ja meikäläisille, hän luulottelee olevansa viisaampi kuin
itse notarius politikus.

GESKE. Mitä te välitätte tuosta hupsusta ja narrista. Minä luulen, että
hänestä tulee pikemmin kerjäläinen kuin pormestari. Rakas Antonius!
Älkää välittäkö hänestä älkääkä antako sen hyvän suosionne haihtua,
jota tunnette minun tytärtäni kohtaan.

ANTONIUS. Mestari Herman vannoo, ettei hänen tytärtänsä saa kukaan muu
kuin politikoitsija.

GESKE. Niinkö sanoi? Ennen minä väännän tytöltä niskat nurin kuin annan
hänet politikoitsijalle. Ennen vanhaanhan sanottiin veijareita
politikoitsijoiksi.

ANTONIUS. En minäkään pyri sellaiseksi, minä tahdon elättää itseni
rehellisenä pyöräntekijänä. Sillä ammatilla isäni ansaitsi leipänsä, ja
minä toivon, että se elättää minutkin. Mutta kas, tuolta tulee poika,
varmaankin tahtoo teitä tavata.

GESKE. Mitä sinä tahdot, poikani?

POIKA. Minä tahtoisin tavata mestari Hermania.

GESKE. Mestari ei ole kotona, kerro asiasi minulle!

POIKA. Rouva lähetti kysymään, onko vati valmis, jonka hän tilasi jo
kolme viikkoa sitten; tuon tuostakin olemme tiedustelleet, mutta
saaneet vain tyhjiä lupauksia.

GESKE. Sano, poikani, rouvallesi, ettei hän panisi pahakseen, kyllä se
varmaan huomenna on valmis.

TOINEN POIKA. Tulin vielä kerran kysymään, valmistuvatko ne talrikit
milloinkaan. Ne olisi jo ehtinyt tehdä ja kuluttaa moneen kertaan siitä
päivin, kun me kävimme ne tilaamassa. Meidän muori vannoi, ettei hän
hevillä enää tule teiltä mitään tilaamaan.

GESKE. Kuules, hyvä poika, kun te vasta tilaatte jotakin, niin tilatkaa
minulta. Mieheni käy välisti metsässä sikoja paimentamassa, niin ettei
maksa vaivaa mennä hänelle puhumaan. Usko minua, talrikit valmistuvat
lauantaiksi. Hyvästi. -- Tästä näette, rakas Antonius, miten meidän
talossa eletään. Mieheni huolimattomuuden tähden me menetämme tilauksen
toisensa jälkeen.

ANTONIUS. Eikö hän koskaan ole kotona?

GESKE. Harvoin, ja kun hän on kotona, rakentaa hän ilmalinnoja, niin
ettei hän voi ajatella mitään työtä. Minä en vaadi häneltä enää mitään
muuta kuin että hän pitäisi työväkeä silmällä, sillä jos hän itse tekee
jonkin työn, saavat oppipojat tehdä sen uudestaan. Kas tuossa on
Henrik, hän voi todistaa sanani tosiksi.


KUUDES KOHTAUS.

HENRIK. Muori, ulkona on mies, hän vaatii maksua niistä kahdeksasta
tynnyristä hiiliä, jotka saimme eilen.

GESKE. Mistä minä ne rahat hankin? Hän saa odottaa, kunnes mieheni
tulee kotiin. Etkö sinä tiedä sanoa, missä minun mieheni oleskelee
päivällä?

HENRIK. Jos muori pitää suunsa kiinni, niin minä kyllä sanon sen.

GESKE. Minä vannon, Henrik, etten puhu mitään.

HENRIK. Joka päivä pidetään, nähkääs, semmoinen collegium, se on
nimeltään collegium polemiticum, johon kokoontuu kaksitoista henkilöä
juttelemaan valtioasioista.

GESKE. Missä se kokous pidetään?

HENRIK. Ei se ole kokous, vaan collegium.

GESKE. Missä se collegium sitten pidetään?

HENRIK. Vuoroin toisen, vuoroin toisen luona, tänään älkää vain sanoko
minun sanoneeni -- se pidetään täällä meillä.

GESKE. Haha, nyt minä ymmärrän, miksi hän pyysi minua menemään
vieraisille Arianken, sepänvaimon luo.

HENRIK. Voihan muori mennä ulos, mutta tulla takaisin tunnin päästä ja
yllättää heidät yht'äkkiä. Eilen pidettiin samainen collegium Jens
oluenlaskijan luona, siellä minä näin niiden kaikkien istuvan pöydän
ääressä, ja meidän mestari istui pöydän päässä.

GESKE. Tunsitko sinä keitään muita?

HENRIK. Tunsin kyllä, kaikki minä tunsin; antaas olla: meidän mestari
ja talon haltija tekee kaksi, veitsiseppä Frans kolme, maalari
Kristoffer neljä, tapettimaakari Kilpertti viisi, värjäri Kristian
kuusi, turkkuri Gert seitsemän, oluenpanija Henning kahdeksan,
tullivartija Siivert yhdeksän, kirjurimestari Niilo kymmenen,
koulumestari Taavetti yksitoista, harjantekijä Riku kaksitoista.

ANTONIUS. Olipa siinä pönäkät pojat koolla pohtimassa valtioasioita.
Ettekö kuullut, mitä he puhuivat?

HENRIK. Kuulinhan minä, mutta en puoliakaan ymmärtänyt; kuulinhan minä,
että he panivat viralta keisareita, kuninkaita ja vaaliruhtinaita ja
asettivat toisia heidän sijaansa. Milloin he puhuivat tullista, milloin
aksiisista ja kulutusveroista, milloin haukkuivat nykyisiä raadin
jäseniä kelvottomiksi, milloin pohtivat Hampurin vaurastumista ja
kaupan edistämistä, milloin tonkivat kirjoja, milloin tähystelivät
maankarttaa. Harjantekijä Riku istui ällätikku kädessä, niin että minä
jo luulin häntä neuvoskunnan sihteeriksi.

ANTONIUS. Hahahaa! Kun minä hänet ensikerran tapaan, niin sanonpa totta
vie: hyvää päivää, herra sihteeri.

HENRIK. Niin, mutta älkää kertoko minun sanojani; pentele olkoon
tekemisissä ihmisten kanssa, jotka noin vaan panevat viralta kuninkaita
ja ruhtinaita, vieläpä pormestarin ja raadin.

GESKE. Puhuuko minun mieheni myös?

HENRIK. Hän puhuu hyvin vähän, hän istuu vain, miettii ja nuuskaa,
sillä aikaa kuin muut keskustelevat, ja kun muut ovat puhuneet suunsa
puhtaaksi, sanelee hän päätöksen.

GESKE. Eikö hän tuntenut sinua?

HENRIK. Hän ei nähnyt minua, sillä minä olin toisessa huoneessa, ja
vaikka hän olisi nähnytkin minut, niin ei hänen korkeutensa olisi
suvainnut minua tuntea, sillä hänellä oli naama niin juhlallinen kuin
piiripäälliköllä tai ylipormestarilla, joka päästää ministerin
puheilleen. Niin pian kuin ihmiset pääsevät collegiumiin, nousee heille
kuin sumua silmiin, niin etteivät he näe kuin lähimpiä ystäviänsä.

GESKE. Voi minua ihmisraukkaa! Se mies syöksee minut vielä
onnettomuuteen, jos vaan pormestari ja raati saavat tietää jotain
sellaista, että hän aikoo mullistaa valtiota. Ne kunnon miehet eivät
tahdo tänne Hampuriin mitään mullistuksia. Saas nähdä vaan, niin seisoo
ennen pitkää vartija meidän talomme edessä ja mieheni Herman viedään
vankeuteen.

HENRIK. Niin saattaa kyllä tapahtua, sillä raadilla on entistä suurempi
valta sen jälkeen kuin piirisotajoukot sijoitettiin Hampuriin. Koko
porvaristo ei ole kyllin mahtava häntä suojelemaan.

ANTONIUS. Loruja! Sellaisille miehille täytyy vain nauraa. Mitä joku
kannunvalaja, maalari tai harjantekijä tietää valtioasioista? Raatia se
enemmän huvittaa kuin peloittaa.

GESKE. Tahdonpa äkkiä yllättää heidät. Menkäämme huoneeseen siksi
aikaa.



TOINEN NÄYTÖS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HERMAN. Henrik! Laita nyt kaikki kuntoon, piiput ja haarikat pöydälle.
Tuossa paikassa vieraat tulevat.

    (Henrik laittaa kaikki kuntoon. Toinen vieras toisensa jälkeen
    tulee huoneeseen, he istuutuvat pöydän ympärille, Herman
    Bremeniläinen pöydän päähän.)

HERMAN. Terve tuloa kaikki! Hyvät miehiset miehet, mihin jäimmekään
viime kerralla?

RIKU HARJANTEKIJÄ. Puhuimme Saksan eduista.

TURKKURI GERT. Totta tosiaan, nyt minä sen muistan. Se asia tulee
esille ensi valtiopäivillä. Olisinpa minä siellä mukana edes
tunninkaan, niin kuiskaisin jotakin Mainzin vaaliruhtinaan korvaan ja
hän kiittäisi minua. Ne kelpo ihmiset eivät tiedä, mitä Saksan edut
vaativat. Onko missään ikinä kuultu mistään keisarillisesta
hallituskaupungista sellaisesta kuin Wien, jossa ei olisi laivastoa tai
edes kaleijoja? Voisivathan he kyllä ylläpitää sotalaivaston
valtakunnan puolustukseksi, sitä varten on kyllä varoja ja sotaveroja.
Eiköhän vaan turkkilainen ole viisaampi. Keltään emme opi paremmin
sodankäyntiä kuin häneltä. Onhan sekä Itävallassa että Pragissa metsiä,
jos niistä vaan tehtäisiin laivoja tai mastoja. Jos meillä olisi
laivasto Itävallassa tai Pragissa, niin eipäs silloin turkki eikä
ranskalainen ryhtyisi piirittämään Wieniä, ja me voisimme purjehtia
suoraan Konstantinopoliin. Mutta kukaan ei sitä ajattele.

TULLIVARTIJA SIIVERT. Ei yksikään ristin sielu! Esi-isämme olivat
paljon viisaampia. Kaikki riippuu varustuksista. Saksanmaa ei ole
nykyisin suurempi kuin ennen vanhaan, jolloin emme ainoastaan
puolustautuneet kunniakkaasti kaikkia naapureitamme vastaan, vaan
vieläpä kiskoimme isoja paloja Ranskasta ja piiritimme itse Pariisia
sekä maan että meren puolelta.

FRANS VEITSISEPPÄ. Mutta eihän Pariisi ole mikään merikaupunki.

SIIVERT. Sitten minä mahtanen tuntea karttani kovin huonosti. Kyllä
minä tiedän kartalla missä Pariisi on, Englantihan on ihan tuossa,
mihin minä painan sormeni, tästä kulkee kanalja, tässä on Bordeus ja
tuossa Pariisi.

FRANS. Jopa joutavia, veliseni! Tässähän on Saksa ja tässä ihan
vieressä on Ranska, joka on samaa mannerta kuin Saksa; ergo, Pariisi ei
voi olla mikään merikaupunki.

SIIVERT. Eikös Ranskan lähellä ole mitään merta?

FRANS. Eipä tietenkään. Ranskalainen, joka ei ole matkustanut
ulkomailla, ei tiedä mitä laivat ja veneet ovatkaan. Kysy vaan mestari
Hermanilta. Enkö puhu totta, mestari Herman?

HERMAN. Minä ratkaisen heti riidan. Henrik, tuo meille Euroopan kartta,
Danckwartin kartta.

HENRIK. Tässä se on, mutta se on hiukan hajalla.

HERMAN. Ei se mitään tee. Kyllä minä tiedän missä Pariisi on, minä
tahdon vain näyttää kartasta, että muutkin uskovat. Katsokaas nyt,
Siivert tullivartija, tässä on Saksa!

SIIVERT. Aivan oikein. Minä tunnen sen Tonavan virrasta, joka kulkee
tuossa.

    (Osoittaen sormellaan Tonavan virtaa työntää hän kyynärpäällään
    haarikan kumoon, niin että kartta pilaantuu.)

FRANS. Se Tonavan virta tulvi liian rajusti.

KAIKKI (nauravat). Hahahaa!

HERMAN. Kuulkaas, hyvät vieraat, me puhumme niin paljon muukalaisten
asioista, puhukaamme hiukan Hampurista, siinähän meillä on kylliksi
puheen aihetta. Minä olen miettinyt, että mistähän se johtuu, ettei
meillä ole yhtään kaupunkia Intiassa, vaan että meidän täytyy ostaa
tavaramme muilta. Sitä asiaa sietäisi pormestarin ja raadin punnita.

RIKU. Älkää puhuko pormestarista ja raadista! Jos me odotamme, kunnes
he rupeavat sitä ajattelemaan, niin saamme odottaa kauan. Täällä
Hampurissa kiitetään pormestaria ainoastaan siitä, että hän voi pitää
arvoisaa porvaristoa kurissa.

HERMAN. Kunnioitettavat vieraat, minä olen sitä mieltä, ettei kaikki
vielä ole myöhäistä, sillä miks'ei Intian kuningas antaisi
kauppaoikeuksia yhtä hyvin meille kuin hollantilaisille, joilla ei ole
muuta vietävää kuin juustoa ja voita, mikä tavallisesti pilaantuu
matkalla. Minä olen sitä mielipidettä, että tekisimme viisaasti, jos me
raadille lähettäisimme ehdotuksen tästä asiasta. Kuinka monta täällä on
koossa?

JENS OLUENLASKIJA. Vain kuusi, sillä minä luulen, etteivät ne muut
kuusi jäsentä enää tule.

HERMAN. Kyllä riittää. Mikä on teidän mielipiteenne, herra
oluenlaskija? Äänestäkäämme?

JENS. Minä en ole ollenkaan sen ehdotuksen puolella. Sillä sellaiset
kauppamatkat houkuttelevat kaupungistamme pois monta ihmistä, joilta
minä saan jokapäiväisen tuloni.

SIIVERT. Minä tahtoisin huomauttaa, että meidän pitää enemmän pitää
silmällä kaupungin vaurastumista kuin omia etujamme ja että mestari
Hermanin ehdotus on paras, mitä ikinä voi tehdä. Kuta enemmän me
käymme kauppaa, sitä enemmän tietysti kaupunki vaurastuu, kuta enemmän
laivoja tänne seilaa, sitä suurempaa hyötyä on siitä meille
_pikkuvirkamiehille_. Tämä viimeksimainittu seikka ei kuitenkaan ole
suurin syy, miksi minä kehoitan kannattamaan tätä ehdotusta, vaan
yksinomaan kaupungin tarve ja menestys pakottavat minut suosittelemaan
sellaista.

GERT. Minä en voi lainkaan yhtyä tähän ehdotukseen, vaan kehoitan
mieluummin perustamaan yhtiöitä Grönlantiin ja Strat Davids-saarelle,
sillä sellainen kauppa on kaupungille hyödyllisempi ja parempi.

FRANS. Minä huomaan, että Gert äänestää katsoen enemmän omaa kuin
valtion hyötyä, sillä turkkuri ei hyödy niin paljon Intian kuin
Jäämeren matkoista. Minä puolestani olen sitä mieltä, että Intian
kauppa voittaa kaikki muut, sillä Intiassa voi villien kanssa vaihtaa
veitsen, kahvelin tai sakset samanpainoiseen kultakappaleeseen. Meidän
täytyy laittaa niin, ettei ehdotus, minkä me jätämme raadille,
haiskahda omanvoiton pyynnölle, sillä muuten emme pääse puusta
pitemmälle.

RIKU. Minä olen samaa mieltä kuin Niilo kirjuri.

HERMAN. Sinä äänestät niinkuin harjantekijä ainakin. Eihän Niilo
kirjuri edes ole saapuvillakaan. Mutta mitäs tuo naikkonen täällä
tekee? Voi pakana, sehän on minun eukkoni.


TOINEN KOHTAUS.

GESKE. Vai täällä sinä olet, senkin tyhjäntoimittaja? Hyvä olisi, jos
tekisit jotain työtäkin tai pitäisit edes hiukkasenkaan silmällä
työväkeä; sinun huolimattomuutesi takia menetämme tilauksen toisensa
jälkeen.

HERMAN. Suu kiinni, vaimo, sinusta tulee pormestarinna, ennenkuin
aavistatkaan. Luuletko sinä, että minä vietän täällä laiskanpäiviä?
Kyllä kai! Minulla on kymmenen kertaa enemmän työtä kuin teillä
kaikilla yhteensä koko talossa. Te muut työskentelette vain käsillänne,
mutta minä aivoillani.

GESKE. Kaikki pähkähullut tekevät samalla lailla; ne rakentavat linnoja
pilviin ja hautovat päässään hassutuksia ja narrintuumia ja
luulottelevat toimittavansa hyvin tärkeitä töitä, vaikk'eivät itse
asiassa toimita mitään.

GERT. Jos se olisi minun vaimoni, ei hän totisesti puhuisi tuolla
tavalla monta kertaa.

HERMAN. Ei niin, Gert. Politikoitsija ei saa välittää siitä. Vuosi tai
kolme vuotta sitten olisin minä sellaisten sanojen tähden pehmittänyt
vaimoni selkänahan, mutta sen jälkeen kuin minä aloin tutkiskella
poliittisia kirjoja, olen oppinut halveksimaan semmoista. _Qui nescit
simulare, nescit regnare_, sanoo eräs vanha valtiomies, joka ei ollut
mikään hupsu, minä luulen, että hänen nimensä oli Agrippa tai Albertus
Magnus; se on kaiken maailman politiikan pohja ja perustus, sillä joka
ei kärsi kuulla pahaa sanaa kiivaan ja hullun vaimon suusta, se ei
kelpaa korkeaan virkaan. Nähkääs kylmäverisyys on suurin hyve ja se
jalokivi, joka parhaiten koristaa hallitsijoita ja esivaltaa. Sentähden
minä olen sitä mieltä, ettei kenenkään tässä kaupungissa pitäisi päästä
raatiin, ennenkuin on pannut kylmäverisyytensä koetukselle ja
huomannut, että hän voi ottaa vastaan haukkumasanoja, iskuja ja
korvapuusteja. Minä olen luonnostani kiivas, mutta minä koetan
mietiskelemällä hillitä itseäni. Minä olen erään kirjan esipuheesta
lukenut, -- sen nimi on "Poliittinen lipeäkala", -- että jos jonkun
valtaa viha, tulee hänen laskea kahteenkymmeneen, niin viha lauhtuu.

GERT. Ei se minua auttaisi, vaikka minä laskisin sataan.

HERMAN. Sitten sinä et kelpaakaan muuksi kuin toisten komennettavaksi.
Henrik, anna vaimolleni sarkka olutta tuonne pikkupöydälle.

GESKE. Senkin lurjus. Luuletko sinä, että minä olen tullut tänne
juomaan?

HERMAN. Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän, kahdeksan,
yhdeksän, kymmenen, ykstoista, kakstoista, kolmetoista. Nyt meni kaikki
ohi. Kuules, muori, älä puhu niin rumasti miehellesi, se kuuluu niin
kauhean moukkamaiselta.

GESKE. Onko kerjääminen sitten hienompaa? Eikö jokaisella vaimolla ole
oikeus torua, kun hänellä on miehenä tuollainen tyhjäntoimittaja, joka
laiminlyö kotinsa ja antaa vaimonsa ja lastensa kärsiä nälkää?

HERMAN. Henrik, anna vaimolleni sitten lasi viinaa, sillä hän on
kiivastunut.

GESKE. Henrik, anna sinä miehelleni, tuolle lurjukselle, pari
korvapuustia.

HENRIK. Tehkää se itse, minä luovun mielelläni siitä toimesta.

GESKE. No sittenpä raahdin tehdä sen itse.

    (Antaa pari korvapuustia.)

HERMAN. Yks, kaks, kolme... (Aina kahteenkymmeneen, hän aikoo antaa
takaisin korvapuustin, mutta alkaa uudestaan laskea kahteenkymmeneen.)
Jollen olisi valtioviisas politikoitsija, niin kyllä olisit saanut
kyytisi...

GERT. Jollette pidä vaimoanne kurissa, niin minä sen teen. Ulos täältä,
pian!

    (Geske toruu ulkopuolella.)


KOLMAS KOHTAUS.

GERT. Kyllä minä hänet opetan koreasti toiste pysymään omissa
askareissaan. Minä tunnustan, että jos on valtioviisasta antaa vaimonsa
raastaa itseään tukasta, niin minä en koskaan tahdo olla valtiomies.

HERMAN. Ah, ah, _qui nescit simulare, nescit regnare_, se on helposti
sanottu, mutta ei niinkään helposti tehty. Tunnustan, että eukkomuori
teki minulle aika hävyttömästi; taidanpa juosta vielä perästä ja antaa
hänelle selkään. Mutta 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14,
15, 16, 17, 18, 19, 20. Nyt se meni ohi, puhukaamme nyt muista
asioista.

FRANS. Naisväellä on liian paljon sananvaltaa täällä Hampurissa.

GERT. Se on totta se, olen usein aikonut sen johdosta tehdä ehdotuksen.
Mutta naisväen kanssa on paha ruveta haastamaan riitaa. Ehdotus on
muuten kylläkin hyvä.

HERMAN. Millainen se on?

GERT. Siinä on kaksi pontta. Ensiksi tahtoisin minä, ettei
avioliittosopimus olisi ikuinen, vaan tehtäisiin muutamaksi
vuodeksi, niin että jollei mies ole tyytyväinen vaimoonsa, hän voi
tehdä kontrahdin toisen kanssa, mutta hän on sidottu kuten
vuokrakontrahtiakin tehtäessä irtisanomaan hänet kolme kuukautta ennen
lähtöpäivää, jonka voisi asettaa pääsiäisen tai Mikonpäivän aikaan; jos
hän on tyytyväinen vaimoonsa, voitaisiin kontrahtia pidentää. Uskokaa
minua, jos sellainen laki olisi säädetty, ei Hampurissa olisi
ainoatakaan häijyä vaimoa, vaan jokainen koettaisi olla miehensä
mieliksi saadakseen kontrahdin pidennetyksi. Onko teillä, hyvät miehet,
mitään sitä pykälää vastaan? Frans, sinä naurat niin veitikkamaisesti,
sinulla on varmaankin jotain sitä vastaan sanottavaa, annas kuulua!

FRANS. Mutta eikös vaimo olisi vallan mielissään päästessään eroon
miehestä, joka joko oli paha hänelle tai oli tyhjäntoimittaja, joka
vain söi ja joi eikä tahtonut tehdä työtä vaimonsa ja lastensa
elättämiseksi? Tai saattaisi hän mieltyä toiseen ja tehdä miehen elämän
niin tukalaksi, että mies vastoin aikomustaan antaisi hänen mennä
tipotiehensä. Olen varma, että sellaisesta voi syntyä pahempiakin
ikävyyksiä. Onhan keinoja, joilla voi pakottaa vaimon. Jos jokainen
meistä kuten te, mestari Herman, saadessanne korvapuustin, rupeaisi
laskemaan kahteenkymmeneen, niin saisimmepa liuman kauniita vaimoja.
Minä pidän ehdottomasti parhaimpana keinona sitä, että silloin kun
vaimo on uppiniskainen, mies uhkaa maata yksin eikä tulla samaan
vuoteeseen, ennenkuin vaimo parantaa tapansa.

GERT. Sitä päätöstä minä en voisi pitää. Monelle miehelle se olisi yhtä
mahdotonta kuin vaimollekin.

FRANS. No siinä tapauksessa mies voisi etsiä muualta.

GERT. Mutta voisihan vaimokin etsiä muualta.

FRANS. Mutta Gert! Antakaas kuulla muut pykälät.

GERT. Jospa en annakaan. Sinulla ehkä on halu tehdä vielä enemmän
pilaa; ei ole mitään niin hyvää, ettei siihen pilkka pystyisi.

HERMAN. Puhukaamme nyt muista asioista. Jos ihmiset kuulisivat meidän
puheemme, niin he luulisivat, että meillä on tuomiokapitulin istunto
tai aviokäräjät. Yöllä, kun en saanut unta silmiini, minä ajattelin,
mitenkä Hampurin hallitus parhaiten olisi järjestettävä niin, että
täydellinen vapaus saatettaisiin valtaan. Minä ajattelen, että
pormestari valittaisiin vuoroin toisesta, vuoroin toisesta
ammattikunnasta, siten pääsisi koko porvaristo hallituksesta
osalliseksi ja kaikki säädyt alkaisivat kukoistaa; sillä esimerkiksi
jos kultasepästä tulisi pormestari, katsoisi hän kultaseppien etua,
räätäli räätälien menestystä, kannunvalaja kannunvalajain etua, eikä
kukaan olisi pormestarina kuukautta kauemmin, niin ettei mikään
ammattikunta pääsisi kukoistamaan enemmän kuin toinen. Jos hallitus
järjestettäisiin näin, voisi meitä todella sanoa vapaaksi kansaksi.

KAIKKI. Ehdotus on mainio. Mestari Herman, te puhutte kuin Salomon.

FRANS. Ehdotus on kyllä hyvä, mutta...

GERT. Aina sinä tulet sen muttasi kanssa; minä luulen, että joko sinun
isäsi tai äitisi on ollut mutta-uskolainen.

HERMAN. Antaa hänen vain lausua ajatuksensa. Mitä sinä aioit sanoa?
Mitä sinä meinaat sillä mutta-sanalla?

FRANS. Minä ajattelen, että eiköhän toisinaan olisi vaikeata saada
hyvää pormestaria kustakin ammattikunnasta. Mestari Herman on hyvä
kyllä, sillä hän on paljon lukenut. Mutta mistä me hänen kuoltuansa
löydämme kannunvalajien joukosta toisen, joka kykenee sellaiseen
virkaan? Sillä jos valtio pääsee rappiolle, ei ole yhtä helppoa valaa
sitä uuteen muotoon kuin valaa särkynyt talrikki tai kannu uudestaan.

GERT. Äh, loruja, kyllä me löydämme kykeneviä miehiä
käsityöläiskansankin joukosta.

HERMAN. Kuules, Frans, sinä olet vielä nuori mies, etkä sinä sentähden
voi syventyä asioihin niinkuin me, vaikka minä huomaan, että sinulla on
hyvä pää ja sinusta aikaa voittaen voi tulla jotakin. Minä tahdon vain
lyhyesti selittää sinulle, että tällä sinun huomautuksellasi ei ole
pontta eikä perää, mikäli se koskee meitä: meitä on tässä seurassa
kaksitoista, kaikki käsityöläisiä. Jokainen meistä voi huomata satoja
virheitä, joita raati tekee. Kuvittele nyt mielessäsi, että yksi meistä
pääsisi pormestariksi ja korjaisi ne virheet, joista me niin usein
olemme puhuneet, niin tokkohan sellainen pormestari olisi Hampurin
kaupungille haitaksi? Jos te, hyvät herrat, olette samaa mieltä, niin
minä vien perille sen ehdotuksen.

KAIKKI. Totta maar.

HERMAN. Mutta kylliksi jo näistä asioista. Aika kuluu, emmekä me vielä
ole lukeneet aviiseja. Henrik, tuo meille viimeiset aviisit.

HENRIK. Tässä ovat viimeiset aviisit.

HERMAN. Vie ne Riku harjantekijälle, hän lukee ne tavallisesti.

RIKU. Pääleiristä Rhein-virran varrelta kirjoitetaan, että sinne
odotetaan rekryyttejä.

HERMAN. Äh, siitähän on jo kirjoitettu kaksitoista kertaa peräkanaa.
Hyppää Rhein-virran yli. Minä ihan pakahdun kiukusta, kun kuulen
puhuttavan niistä asioista. Mitä kirjoitetaan Italiasta?

RIKU. Italiasta kirjoitetaan, että prinssi Eugenius on lähtenyt
leiristään, on kulkenut Padus-joen yli ja marssinut ohi kaikkien
linnoituksien yllättääksensä vihollisen armeijan, joka kiireimmän
kautta on vetäytynyt neljä penikulmaa taaksepäin. Vendosmen herttua
poltti ja hävitti paluumatkalla kaikkialla omassa maassaan.

HERMAN.  Voi, voi, hänen korkeutensa on lyöty sokeudella, minä en maksa
neljää killinkiä koko Italian armeijasta.

GERT. Minä olen sitä mieltä, että prinssi teki oikein, sillä se on aina
ollut minun tuumani. Kuules, Frans veitsiseppä, sanoinhan minä sen jo
viime kerralla, että niin olisi pitänyt tehdä?

FRANS. Tokkohan? Minä en sitä muista.

GERT. Jukukliut, olenhan minä sanonut sen jo sata kertaa, miksi pitää
armeijan maata ja vetelehtiä. Prinssi on, jukukliut, tehnyt oikein.
Minä uskallan sen sanoa vaikka ketä hyvänsä vastaan.

HERMAN. Henrik, anna minulle lasi viinaa! Minä vannon teille, herrat,
että maailma musteni silmissäni kuullessani luettavan näistä uutisista.
Maljanne, hyvät herrat! Nyt minä sen tunnustan, minä pidän päävirheenä
sitä, että on kuljettu linnoituksien ohi.

SIIVERT. Kissa vie, minä olisin tehnyt ihan samalla lailla, jos armeija
olisi uskottu minun käsiini.

FRANS. Niin, kunhan se päivä ensin valkenee, että tullivartijoista
tehdään kenraaleja.

SIIVERT. Ei sinun tartte pilkata, kyllä minusta tulisi yhtä hyvä kuin
jostakin toisestakin.

GERT. Totinen tosi, Siivert on ihan oikeassa väittäessään, että prinssi
teki viisaasti hyökätessään suoraan vihollisen kimppuun.

HERMAN. Ei, ei, hyvä Gert. Te olette liian itseviisas, teillä on vielä
paljon opittavaa.

GERT. Olkoon, mutta sitä ei opeta minulle Frans veitsiseppä.

    (He alkavat ankarasti haukkua toisiansa, koettavat äänellään
    saada toveriensa suut tukituiksi, nousevat tuoleilta, uhkaavat
    ja meluavat.)

HERMAN (lyö pöytään ja huutaa). Hiljaa, hiljaa, herrat! Älkäämme enää
puhuko siitä, kukin pitäköön oman mielipiteensä. Kuulkaa, herrat,
rauhoittukaa! Luuletteko te, että Vendosmen herttua pelosta perääntyi
ja sytytti koko maan tuleen. Ei, se mies on lukenut Aleksanteri suuren
kronikkaa, sillä niin teki Aleksanteri, kun Darius häntä ahdisti, ja
saavutti sitten yhtä suuren voiton kuin me voitimme Hochstedtin
luona...

HENRIK. Nyt löi postimestarin kello kaksitoista.

HERMAN. Menkäämme siis!

    (Alkavat poistua riidellen ja räyhäten edellisistä asioista.)



KOLMAS NÄYTÖS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

ABRAHAMS. Nyt minä kerron teille kujeen, joka tulee huvittamaan koko
kaupunkia. Tiedättekö, minkä suunnitelman olen tehnyt kolmen, neljän
ylhäisen miehen kanssa tässä kaupungissa?

SANDERUS. En tiedä.

ABRAHAMS. Tunnetteko Herman Bremeniläisen?

SANUERUS. Senkö kannunvalajan, joka on niin innokas politikoitsija ja
joka asuu tässä talossa?

ABRAHAMS. Sama mies. Minä olin hiljattain muutamien raadin jäsenten
seurassa, he olivat kovasti suuttuneet samaan mieheen sen tähden, että
hän puhuu niin röyhkeästi ravintoloissa hallitusta vastaan ja tahtoo
tehdä uudistuksia kaikilla aloilla. Samat jäsenet arvelivat olevan
syytä lähettää vakoojia urkkimaan hänen puheitansa, niin että hän saisi
kelpo rangaistuksen muille varoittavaksi esimerkiksi.

SANDERUS. Olisi toivottava asia, että sellaiset miehet kerrankin
saisivat hyvän näpsäyksen, sillä he arvostelevat oluttuopin ääressä
kuninkaita, ruhtinaita, esivaltaa ja kenraaleja niin, että sitä on
oikein kauhea kuulla. Se on myöskin vaarallista, sillä rahvas ei voi
huomata, kuinka hullua on, että kannunvalajat, hattumaakarit tai
harjantekijät puhuvat asioista ja ovat ymmärtävinään asioita, joita ei
itse raatikaan ymmärrä.

ABRAHAMS. Se on totta se, sillä sama kannunvalaja saattaa uudistaa koko
Rooman valtakunnan valaessaan lautasta ja hän saattaa muka samalla
kertaa valaa maat ja mannut kuin kupit ja kannut. Mutta minua ei
miellyttänyt noiden raatiherrojen päätös, sillä sellaisen miehen
rankaiseminen ja vangitseminen herättää rahvaassa vain mieltenkuohua ja
siten tuommoiset narrit vain tulevat huomatummiksi. Minun mielestäni
vaikuttaisi paljon paremmin, jos hänen kustannuksellaan laskettaisiin
pientä pilaa.

SANDERUS. Miten se kävisi päinsä?

ABRAHAMS. Siten, että toimitettaisiin muka raadin puolesta lähetystö
hänen luoksensa onnittelemaan häntä pormestarinvaalin johdosta ja
annettaisiin hänelle heti vaikeita tehtäviä; silloin saisimme nähdä,
kuinka kurjaksi hänen olonsa kävisi, ja hän itsekin huomaisi, mikä ero
on lörpötellä viranhoidosta ja ymmärtää sitä.

SANDERUS. Mutta mikä olisi seuraus?

ABRAHAMS. Siitä olisi seurauksena, että hän epätoivon vimmassa joko
lähtee kaupungista tai nöyrimmästi pyytää eroa virastaan ja tunnustaa
kykenemättömyytensä. Juuri tämän asian tähden olen tullut teidän
puheillenne, herra Sanderus, pyytämään teidän apuanne tämän juonen
toimeenpanemisessa, sillä minä tiedän, että te olette hyvin sukkela
sellaisissa asioissa.

SANDERUS. Olkoon menneeksi. Näytelkäämme itse lähetystön jäseniä ja
menkäämme heti hänen luoksensa.

ABRAHAMS. Tässä on hänen asuntonsa. Jaakko tai Kristoffer, kolkuttakaa
oveen ja sanokaa, että ulkona on kaksi raatiherraa, jotka tahtovat
puhutella Herman Bremeniläistä.

    (Palvelijat kolkuttavat oveen.)


TOINEN KOHTAUS.

HERMAN. Ketä tahdotte tavata?

JAAKKO. Täällä on kaksi raatimiestä, jotka nöyrimmästi pyytävät päästä
teidän luoksenne kunniatervehdykselle.

HERMAN. Voi, pyhä isä, mitä, mitä? Minä näytän likaiselta kuin porsas.

ABRAHAMS. Nöyrin palvelijanne, jalosukuinen herra pormestari.
Raadin käskystä olemme tulleet onnittelemaan teitä kaupunkimme
pormestarinvaalin johdosta, sillä raati on katsonut enemmän teidän
ansioitanne kuin säätyänne ja asemaanne ja valinnut teidät
pormestariksi.

SANDERUS. Raati piti kohtuuttomana, että niin viisas mies olisi niin
halvassa toimessa ja kaivaisi runsaan leiviskänsä maahan.

HERMAN. Herrat virkaveljet! Viekää tervehdykseni ja kiitokseni hyvin
kunnioitettavalle raadille ja vakuuttakaa heille, että minä annan
heille suojelukseni. Minua ilahduttaa syvästi, että olette johtuneet
niin ajattelemaan, ei oman itseni, vaan ainoastaan kaupungin tähden,
sillä jos olisin arvoja tavoitellut, olisin jo aikoja sitten ollut
jotakin.

ABRAHAMS. Jalosukuinen herra pormestari! Ei raati eikä porvaristo voi
odottaa muuta kuin kaupungin yleistä hyvää tällaisen korkeasti viisaan
esivallan hallitessa.

SANDERUS. Sentähden on raati jättänyt huomioon ottamatta niin monta
muuta rikasta ja ylhäistä miestä, jotka ovat pyrkineet tähän korkeaan
hallitustoimeen.

HERMAN. Niin, niin, minä toivon, etteivät he tule katumaan tätä
valintaa.

ABRAHAMS ja SANDERUS. Rohkenemme siis kaikki sulkeutua herra
pormestarin arvoisaan suosioon.

HERMAN. Suurin iloni on tehdä teille jokin palvelus. Anteeksi, etten
saata teitä kauemmaksi.

SANDERUS. Eihän herra pormestarin sovikaan saattaa kauemmaksi.

HERMAN (kutsuu luokseen Jaakko-lakeijan). Kuulkaas, ystäväni, kas
tässä, ostakaa itsellenne kannu olutta.

LAKEIJA. Ah, emme mitenkään, teidän jalosukuisuutenne.


KOLMAS KOHTAUS.

HERMAN. Geske, Geske!

GESKE (sisähuoneesta). Ei minulla ole aikaa.

HERMAN. Tule tänne, minulla on sinulle jotain sanottavaa, jota et
ikänäsi ole osannut uneksiakaan.

GESKE. Mikä nyt on hätänä?

HERMAN. Onko sinulla kahvia kotona?

GESKE. Mitä joutavia, milloinka minä olen viimeksi kahvia viljellyt?

HERMAN. Tästä lähtien sinä saat sitä viljellä, puolen tunnin päästä
tulevat kaikki raatiherrojen rouvat vieraisille.

GESKE. Luulenpa, että sinä miesparka uneksit.

HERMAN. Niin, minä uneksin sillä tavalla, että minä päätäpahkaa olen
uneksinut meille pormestarin viran.

GESKE. Kuule, mies, älä suututa minua taas, muistathan, miten kävi
viime kerralla.

HERMAN. Etkö sinä nähnyt, kun kaksi herraa lakeijoineen kulki tästä
ohi?

GESKE. Näinhän minä ne.

HERMAN. He kävivät luonani raadin puolesta ilmoittamassa, että minusta
on tehty pormestari.

GESKE. Pihkoja kans!

HERMAN. Koeta nyt, rakas vaimo, tästä lähin käyttäytyä hienommin, niin
ettei sinussa näy enää vanhoja kannunvalajan-tapoja.

GESKE. Voi, rakas mieheni, onko se ihan totta?

HERMAN. Ihan totta, niin totta kuin että minä seison tässä. Kohta ei
koko talossa kuulu muuta kuin: toivotan onnea, nöyrin palvelijanne,
sulkeudun suosioonne, suutelen kättänne.

GESKE (polvillaan). Oi, rakas mieheni, anna minulle anteeksi, että minä
ennen olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.

HERMAN. Kaikki on anteeksiannettu, koeta nyt vain tästä lähin
käyttäytyä hienommasti, niin minä annan sinulle armon. Mutta mistäs me
tässä kiireessä saamme lakeijan?

GESKE. Pukekaamme Henrik minun isävainajani vaatteisiin, kunnes ehdimme
ostaa livreen. Mutta kuules, rakkaani, koska sinä nyt olet pormestari,
niin pyytäisin sinua rankaisemaan Gertiä niistä kolttosista, joita hän
minulle tänä päivänä teki.

HERMAN. Rakas vaimoni! Pormestarin rouva älköön kostako sitä vääryyttä,
mikä on tapahtunut kannunvalajan vaimolle. Kutsukaamme Henrik tänne!


NELJÄS KOHTAUS.

GESKE. Henrik!

HENRIK. Hei!

GESKE. Tästä lähin sinä et saa vastata tuolla tavalla, etkö sinä tiedä,
mitä meille on tapahtunut?

HENRIK. En.

GESKE. Miehestäni on tullut pormestari.

HENRIK. Minkä?

GESKE. Minkä? Hampurin.

HENRIK. Hitto vieköön, sepä olisi penteleellinen harppaus
kannunvalajalle.

HERMAN. Käytä siivompaa kieltä, Henrik, sillä tiedä, että sinä nyt olet
suuren miehen lakeija.

HENRIK. Lakeija! Enhän minä sitten suuresti ylenekään.

HERMAN. Kyllä sinä vielä ylenet. Aikaa voittaen sinusta voi tulla
oikeudenpalvelija. Pidä vain suusi kurissa. Sinä saat pari päivää olla
lakeijana, kunnes minä ehdin saada itselleni oikean lakeijan. -- Niin,
sydänkäpyseni, hän voi käyttää sinun isävainajasi ruskeata takkia
siksi, kunnes saamme lakeijan livreepuvun valmiiksi.

GESKE. Mutta minä pelkään, että se on liian pitkä.

HERMAN. Tosin se on liian pitkä, mutta kyllä se kelpaa ensi hätään.

HENRIK. Voi herra jee, se ulottuu aina kantapäihini saakka. Minä näytän
siinä ihan juutalaispapilta.

HERMAN. Kuules, Henrik!

HENRIK. Mitä, mestari?

HERMAN. Senkin lurjus! Älä enää tästä lähin käytä mokomia nimityksiä;
kun minä kutsun sinua, täytyy sinun vastata: herra! Ja kun joku kysyy
minua, pitää sinun sanoa: "Kyllä, pormestari von Bremenfeld on kotona."

HENRIK. Pitääkö minun vastata niin, olipa herra kotona tai ei?

HERMAN. Mitä sinä lörpöttelet! Kun minä en ole kotona, saat sanoa:
"Herra pormestari von Bremenfeld ei ole kotona." Ja kun en tahdo olla
kotona, on sinun vastattava: "Herra pormestari ei tänään ota vastaan."
Kuules, sydänkäpyseni, keitä heti kahvia, niin että sinulla on jotakin
raatiherrojen rouville tarjottavaa, kun he tulevat, sillä meidän
maineemme tästä lähin vaatii, että voidaan sanoa: pormestari von
Bremenfeld antaa hyviä neuvoja ja hänen rouvansa hyvää kahvia.
Kultaseni, minä olen niin huolissani siitä, että sinä jollakin tavalla
teet virheitä, ennenkuin totut siihen asemaan, johon olet joutunut.
Henrik, juokse hakemaan teepöytä sekä muutamia kuppeja ja käske
palvelustytön noutaa neljällä killingillä kahvipapuja, voihan sitä
jälkeenpäin ostaa enemmän. Sydänkäpyseni, ota se vastedes säännöksi,
ettet puhu paljon, kunnes opit säädyllistä puhetapaa. Älä ole myöskään
liian nöyrä, vaan seiso kannallasi ja ennen kaikkea koeta karistaa
päästäsi vanha kannunvalaja-olentosi ja kuvittele mielessäsi, että sinä
olet ollut pormestarin rouvana jo monta vuotta. Aamulla pitää teepöydän
olla katettuna saapuvia vieraita varten, iltapäivällä pitää kahvipöydän
olla valmiina, ja sen jälkeen pelataan korttia. Erään pelin nimi on
alumber, antaisinpa sata riikintaaleria, jos sinä ja meidän tyttäremme
Engelke-ryökkynä oppisitte sitä pelaamaan. Sinun pitää visusti
tarkastella muiden pelatessa, että opit. Aamulla sinun pitää maata
kello yhdeksään tai puoli kymmeneen, sillä vain alhaiset ihmiset
nousevat kesällä auringon mukana; sunnuntaisin voit kuitenkin nousta
aikaisemmin, koska minä niinä päivinä aion hoitaa terveyttäni. Sinun
pitää hankkia itsellesi sievä nuuskarasia, jonka asetat pöydälle
eteesi, kun pelaat korttia. Kun joku juo sinun terveydeksesi, ei sinun
pidä sanoa "kiitos", vaan "tres humble servitöör". Kun haukottelet, älä
pane kättä suusi eteen, sillä se ei ole enää tapana ylhäisten
keskuudessa, ja lopuksi, kun olet seurassa, älä ole liian kaino, vaan
heitä säädyllisyys hiukan syrjään... Kuules, minä unohdin erään asian,
sinun pitää hankkia itsellesi sylikoira, jota sinun tulee rakastaa kuin
omaa tytärtäsi, sillä se on myöskin hienoa. Meidän naapurimme vaimolla
Ariankella on sievä koira, jonka hän kyllä lainaa meille, kunnes saamme
oman koiran. Anna koiralle ranskalainen nimi, kyllä minä sen keksin,
jahka saan aikaa ajatella. Koiran pitää alati olla sylissäsi, ja sinun
pitää vieraiden läsnäollessa suudella sitä ainakin kymmenen kertaa.

GESKE. Ei, ei, rakas mieheni, minun on tuiki mahdotonta sitä tehdä,
sillä eihän sitä koskaan voi tietää, missä koira on maannut ja rypenyt.
Siitähän voi saada suunsa täyteen likaa ja kirppuja.

HERMAN. Älä puhu loruja! Jos sinä tahdot olla rouva, niin sinulla pitää
myös olla rouvan tavat. Sellainen koira voi sitäpaitsi antaa
puheenaihetta, sillä jollei sinulla ole mitään puhuttavaa, niin voit
kertoa koirasi ominaisuuksista ja hyveistä. Sydänkäpyseni, tee nyt vain
niinkuin minä käsken! Minä ymmärrän ylhäisten maailmaa paremmin kuin
sinä. Kuvasta itseäsi vain minussa. Saat nähdä, ettei minussa ole
vähääkään jäljellä vanhoista tavoista. Ei minulle tapahdu niinkuin
eräälle teurastajalle, josta tuli raatimies. Kun hän oli kirjoittanut
sivun täyteen ja hänen piti kääntää lehteä, pisti hän kynän suuhunsa
niinkuin oli tottunut pitämään teurastuspuukkoa. Mene nyt puuhaamaan
valmistuksia! Minulla on hiukan puhuttavaa Henrikin kanssa kahden
kesken.


VIIDES KOHTAUS.

HERMAN. Kuules, Henrik!
HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Etkö luule, että minä tämän ylennyksen tähden saan paljon
kadehtijoita?

HENRIK. Mitäs herra välittää kadehtijoista? Jos minusta näin olisi
tullut pormestari, niin minä antaisin niille penteleille palttua.

HERMAN. Yhtä seikkaa minä kuitenkin hiukan pelkään, nimittäin noita
pieniä virallisia menoja, sillä turhantarkkuus hallitsee maailmaa, ja
ihmisiin vaikuttavat enemmän pikkuseikat kuin vakavat asiat. Kuluisipa
vain ensimmäinen päivä hyvin, kun minä juhlallisesti astun
raatihuoneeseen, silloin olisin tyytyväinen, sillä mitä vakaviin
toimiin tulee, ne sujuvat minulta kuin sula rasva. Mutta minun pitää
ajatella, kuinka minä kohtelen virkaveljiäni, etten loukkaisi
tavanmukaisia menoja.

HENRIK. Lirun loruja, herra pormestari! Mikään kunnon mies ei sido
itseään semmoisiin menoihin. Jos minä astuisin pormestarina raastupaan,
niin minä puolestani en tekisi muuta kuin ojentaisin raatiherroille
käteni pussattavaksi ja rypistäisin oikein otsaani, niin että he
saisivat tietää, mikä mies minä oikeastaan olen, ja seisomalla ihan
vaiti minä antaisin heidän tuntea, ettei pormestari ole mikään
paistivarpunen eikä pannukakku.

HERMAN. Mutta ajatteles, että minun myöskin on pidettävä puhe
raastuvassa ensimmäisenä päivänä, jolloin astun virkaani. Kyllä minulta
puhe sujuu yhtä hyvin kuin keneltä tahansa tässä kaupungissa, sillä
voisinpa astua saarnastuoliin vaikka jo huomispäivänä. Mutta kun minä
en koskaan ole ollut mukana sellaisessa toimituksessa, niin minä
oikeastaan en tiedä, mitä muodollisuuksia on tapana noudattaa.

HENRIK. Hyvä herra, eihän muut kuin koulumestarit pidä
muodollisuuksista kiinni. Jos minä olisin pormestari, niin minä
puolestani tyytyisin sanomaan hyvin lyhyesti ja pontevasti esimerkiksi
näin: jalot ja viisasneuvoiset raatiherrat, teistä tuntuu ehkä
kummalliselta, että kurja kannunvalaja on pyöräytetty pormesta...

HERMAN. Hyi, hyi, sehän oli huono alku.

HENRIK. Ei, ei se alkaisi sillä lailla. Minä tahtoisin aloittaa puheeni
näin: minä kiitän teitä, jalot ja viisasneuvoiset herrat, siitä
kunniasta, minkä olette tehneet minun kaltaiselleni kurjalle
kannunvalajalle valitessanne hänet pormestariksi.

HERMAN. Aina sinä vedät esiin sen kirotun kannunvalajasi. Sopimaton on
sellainen puhe raastuvassa, jossa minun pitää käyttäytyä ikäänkuin
olisin syntyperäinen pormestari. Jos minä pitäisin sellaisen puheen,
niin joutuisin vain halveksumisen ja pilan esineeksi. Ei, ei, Henrik,
sinusta tulisi huono puhuja. Älköön kukaan lurjus vain sanoko, että
minä olen ollut kannunvalaja. Minä harjoitin vain joutohetkinäni
kannunvalamista, kyllästyttyäni opintoihin.

HENRIK. Älköön myöskään kukaan lurjus sanoko, että minä jonkin aikaa
olen ollut kannunvalajan sällinä.

HERMAN. No, miksi sinä sitten tahdot, että minä puhuisin tuolla
tavalla?

HENRIK. Oi, pikkuisen kärsivällisyyttä. Herra on liian äkkipikainen.
Jos joku pilkkaisi minua siitä, että minä hiljattain olen ollut
kannunvalaja, niin minä sanoisin heille kohteliaalla tavalla, että he
saavat köniinsä. Ja jos minä huomaisin heissä pienimmänkään
naamavirnistyksen, niin minä sanoisin: jalot ja viisasneuvoiset
herrat, luuletteko te houruhatut valinneenne minut pormestariksi
tehdäksenne pilaa minusta. Ja sitten minä kesken puhetta iskisin
nyrkkini kateederiin, niin että he kyllä huomaisivat minun
virkaanastujaispuheestani, ettei minun kanssani sovi leikkiä laskea ja
että he ovat saaneet pormestarin, joka on mies puolestaan. Sillä jos
pormestari heti alussa joutuu alakynteen, niin raati pitää häntä aina
pelkkänä lurjuksena.

HERMAN. Sinä puhut niinkuin lurjus. Kyllä minä itse keksin, millaisen
puheen minä pidän. Menkäämme huoneeseen.



NELJÄS NÄYTÖS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HENRIK (Molemmissa takinhihoissa on nyöripunoksia, takki ulottuu
kantapäihin saakka ja on reunustettu valkoisella paperilla.)

Syön mittani rapaa, jos ymmärrän, mitenkä raadin päähän pälkähti tehdä
meidän isännästä pormestari, sillä minä en huomaa mitään yhtäläisyyttä
kannunvalajan ja niin korkean virkamiehen välillä. Ehkä se johtuu
siitä, että niinkuin kannunvalaja mättää vanhat talrikit ja vadit
muottiin ja valaa niistä uusia, niin myös hyvä pormestarikin hyvien
lakien avulla voi valaa valtion uudestaan, kun se rappeutuu. Mutta
herrat eivät ole ottaneet lukuun, että meidän isäntä on Hampurin
kehnoin kannunvalaja, ja jos he ovat valinneet hänet samasta syystä,
tulee hänestä myöskin kehnoin pormestari, mikä meillä ikinä on ollut.
Ainoa hyöty tässä asiassa on se, että minusta tulee sen kautta
oikeudenpalvelija, sillä siihen toimeen minulla on halua ja lahjoja. Jo
lapsuudesta asti on minua huvittanut katsella, kuinka ihmisiä on viety
putkaan. Tuottava se toimi on myöskin sille, joka siinä osaa hiukan
kierrellä ja kaarrella, sillä ensiksi täytyy minun teeskennellä
ikäänkuin minulla olisi suuri vaikutusvalta pormestariin, ja kun
ihmiset saavat sen uskonkappaleen päähänsä, tienaa Henrik vähintäänkin
sata tai kaksisataa taaleria vuodessa. Tätä en ota vastaan pelkästä
ahneudesta, vaan osoittaakseni, että minä käsitän virkani ja
oikeudenpalvelijantoimeni. Jos joku tahtoo tavata pormestaria, sanon
minä, ettei hän ole kotona. Jos he sanovat nähneensä hänet ikkunassa,
niin minä vastaan, ettei se merkitse mitään, hän ei ole sittenkään
kotona. Hampurilaiset huomaavat kyllä heti, mitä sellainen vastaus
merkitsee. He pistävät Henrikin käteen taalerin, ja heti tulee herra
kotiin; jos hän on sairastunut, paranee hän heti; jos hänellä on
vieraita, niin he menevät heti tiehensä; jos hän makaa, niin hän nousee
heti vuoteeltaan. Sillävälin minä seurustelen hienojen lakeijojen
kanssa, minä tiedän kyllä, mitä sellaisissa taloissa tapahtuu. Ennen
vanhaan, kun ihmiset olivat tyhmiä kuin aasit ja pässit, sanottiin tätä
epärehellisyydeksi, mutta nykyään ekstraksi, juomarahoiksi tai
epävarmoiksi tuloiksi. Mutta kas tuolta tulee Anneke, hän ei
tiedä tästä muutoksesta, sillä hänellä on vielä moukkamaiset
kannunvalajantavat ja hänen käyntinsä on ihan kannunvalajan.


TOINEN KOHTAUS.

ANNEKE. Hahahaa! Voi, mun päiviäni, mikäs kummitus tuossa seisoo,
luulenpa tosiaankin, että olet saanut laahusröijyn.

HENRIK. Etkö sinä, senkin kannunvalajan-lunttu, ole ennen nähnyt
livreetä tai lakeijaa. Kissa vie, alhaiset ihmiset ovat niinkuin
elukat, ne seisovat ja töllistelevät niinkuin lehmät huomatessaan, että
jollakin on yhtenä päivänä yksi toisena päivänä toinen puku.

ANNEKE. Ei, pila sikseen, etkö sinä tiedä, että minä tänä päivänä olen
oppinut povaamaan. Tänään kävi luonani vanha akka, joka povaa käsistä,
minä annoin hänelle leipäpalan, ja hän opetti minulle konstin katsoa
ihmisten käsistä heidän kohtalonsa. Annas kun katselen kättäsi, niin
minä sanon sinulle heti sinun kohtalosi.

HENRIK. Niin, niin, Anneke. Henrik ei olekaan niin kollomainen kuin
luulet. Kyllä minä yskän ymmärrän. Sinä olet saanut vihiä siitä
ylennyksestä, mikä minulle tänään on luvattu.

ANNEKE. En kuolemakseni tiedä mitään.

HENRIK. Kas vaan, kuinka osaa teeskennellä. Turkanen, kyllä sinä olet
sen kuullut, ja sentähden sinun onkin hyvä povata. Ehei, Henrikillä on
älyä päässä, et sinä häntä niin helposti vedä nenästä.

ANNEKE. Minä vannon pyhän valan, etten ole kuullut hiiskaustakaan
siitä, mitä sinä sanot.

HENRIK. Etkö ole hiljattain puhunut pormestarinrouvan kanssa?

ANNEKE. Luulenpa, että poika on tullut hulluksi. Tunnenko minä
pormestarinrouvan?

HENRIK. No, kissa vie, sitten ryökkynä on sen sinulle sanonut.

ANNEKE. Kuules, Henrik, heitä jo kerrassa nuo hassutukset.

HENRIK. Kas tuossa, Anneke, on käteni, povaa nyt niin paljon kuin sinua
maittaa. Kyllä minä huomaan, että sinä olet päässyt asioitten perille,
vaikka sinä olet olevinasi niin tietämätön. Mutta eihän se haittaa,
että sinulla on politiikkaa päässäsi, sillä tästä lähin saa koko talo
olla sitä täynnä. No, mitäs näet minun kädestäni?

ANNEKE. Minä näen, Henrik, että isännän pamppu, joka riippuu uunin
takana, tanssii tänään sinun selälläsi oikein hauskaa Koljatin polskaa.
Onhan se häpeämätöntä, että sinä tuolla tavoin kummittelet, kun talossa
on työtä ja tekemistä yllin kyllin, ja että sinä laitat isovaarin
nutusta tuommoisen pelättimen.

HENRIK. Kuules, Anneke, minä povaan sinulle käsiin katsomatta, että
sinä olet aika kanalja ja että sinä siivottoman suusi tähden saat
korvapuustin tai kaksikin, kuinka vain sattuu. Kas tuossa täyttyi jo
ennustus.

    (Antaa hänelle korvapuusteja.)

ANNEKE. Ai, ai, ai, kyllä saat kalliisti maksaa nämä korvapuustit.

HENRIK. Opi toiste kunnioittamaan suuren herran lakeijaa...

ANNEKE. Varrohan, muori tulee kohta.

HENRIK. Pormestarin ensimmäistä palvelijaa...

ANNEKE. Kyllä muori sen sinulle selkäsaunalla kostaa.

HENRIK. Oikeudenpalvelijaa...

ANNEKE. Sanon sen vielä kerran, kyllä sinä saat nämä korvapuustit
kalliisti maksaa.

HENRIK. Henkilöä, jonka sanalle pormestari panee arvoa...

ANNEKE. Ai, ai, ei minua ennen ole tässä talossa lyöty.

HENRIK. Jota koko porvaristo tästä lähtien pokkuroi ja hännystelee...

ANNEKE. Luulen, että poika on tullut rutihulluksi. Hoi, muori! Muori,
tulkaas tänne!

HENRIK. St, st, st! Muori antaa sinulle köniisi. Kyllä minä nyt
huomaan, ettet sinä lainkaan tiedä, mitä täällä on tapahtunut,
sentähden minä kristillisenä ihmisenä annan sinulle anteeksi rikoksesi.
Raati on useiden äänien enemmistöllä valinnut isännän pormestariksi,
emännän pormestarinnaksi sekä tuominnut Engelken neitsyytensä
menettäneeksi ja armahtanut hänet ryökkynän arvonimellä. Siitä sinä
selvästi huomaat, ettei minun arvolleni enää sovi työnteko. Sentähden
minä olenkin pukeutunut tähän livreepukuun, kuten hyvin näet.

ANNEKE. Loruja! Älä siinä teiskaa ja pidä minua pilkkanasi!

HENRIK. Anneke, kyllä asian laita on kuten sanoin! Kas tuolta tulee
ryökkynä, hän voi todistaa minun sanani.


KOLMAS KOHTAUS.

ENGELKE. Voi, Jumala armahtakoon minua kurjaa, nyt minä huomaan, että
kaikki toivo on lopussa.

HENRIK. Ryökkynä, ei nyt ole itkun aika, kun vanhempanne ovat päässeet
niin hyviin oloihin?

ENGELKE. Suu kiinni, Henrik, minä en tahdo olla mikään ryökkynä.

HENRIK. No mikäs te sitten olisitte? Ettehän te ole neitsykäinen, siis
teidän täytyy olla ryökkynä. Sehän on ensimmäinen kunnianporras
ylöspäin, kun kuka kerran eroo neitsyydestään.

ENGELKE. Mieluummin minä olisin talonpoikaistyttö, silloin tietäisin
varmasti saavani sen, jolle olen sydämeni antanut.

HENRIK. Turkanen, eikös ryökkynä muuta itkekään kuin sitä, että pääsisi
naimisiin. Nythän ryökkynä heti voi päästä naimisiin ja voi saada
miehekseen kenet vain tahtoo, sillä tähän taloon pyrkii nyt varmaan
puoli kaupunkia pormestarin vävypojaksi.

ENGELKE. Minä en huoli kestään muusta kuin Antoniuksesta, hänen
kanssaan minä olen luvannut mennä avioliittoon.

HENRIK. Ei, mutta hyi, ryökkynä, tahdotteko te mieheksenne
pyöräntekijän, jonka kanssa en minäkään oikeudenpalvelijana oikein voi
seurustella? Ei, kyllä teillä tästä lähin täytyy olla suurempi
kunniantunto.

ENGELKE. Tuki sinä suusi, tomppeli, ennen minä kuolen kuin annan
pakottaa itseni kenenkään muun vaimoksi.

HENRIK. No, tyyntykää, jalosukuinen ryökkynä, katsokaamme, ehkä minä ja
pormestari voimme hankkia Antoniukselle jonkin viran, silloin te
kernaasti voitte saada hänet.

    (Anneke itkee.)

HENRIK. Miksi sinä itket, Anneke?

ANNEKE. Minä itken siitä ilosta, mikä on kohdannut meidän taloamme.

HENRIK. Se on totta se, Anneke, sinulla on syytä iloon. Kuka pentele
olisi luullut, että sellaisesta emäsiasta kuin sinustakin olisi voinut
tulla mamselli?

ANNEKE. Ja kuka pentele olisi aavistanut, että sellaisesta siasta kuin
sinusta olisi tullut oikeudenpalvelija?

HENRIK. Kuulkaas, lapsikullat, minulla ei ole tällä kertaa enempää
aikaa puhua teidän kanssanne. Rouva pormestarinna odottaa vieraita.
Minun pitää laittaa kahvia. Kas tuolta hän tulee, menkäämme, minä käyn
hakemassa kahvipöydän.


NELJÄS KOHTAUS.

    (Geske tulee koira sylissä. Henrik tulee kahvipöytineen
    ja on hyvin toimessaan.)

GESKE. Kuules, Henrik, onkos kahvissa siirappia?

HENRIK. Ei ole, muori!

GESKE. Ei enää mitään vaareista eikä muoreista, Henrik, sanon sen kerta
kaikkiaan. Juokse hakemaan siirappia, ja tuo ruukku myös! (Henrik
menee.) Tätä hommaa ja hälinää ei täällä ennen ollut. Mutta minä
luulen, että jahka vain totun siihen, niin se tuntuu helpommalta.

HENRIK. Tässä on siirappi.

GESKE. Kaada se ruukkuun! Jestas sentään, joku koputtaa oveen. Nyt
tulevat varmaankin raatiherrojen rouvat.

HENRIK (ovella). Ketä tahdotte tavata?

PALVELUSTYTTÖ. Sano sinä mestarillesi, että hän osaa valehdella kuin
kymmenen kannunvalajaa yhteensä. Olen jo kuluttanut kenkäparin
juostessani hakemassa sitä hinkkiä.

HENRIK. Minä kysyn: ketä te tahdotte tavata?

PALVELUSTYTTÖ. Minä tahdon tavata mestari Hermania.

HENRIK. Sinä juokset sokkona keskellä selvää päivää. Täällä asuu
pormestari von Bremenfeld.

PALVELUSTYTTÖ. Sehän on kauheata, ettei saa tavaroitaan valmiiksi, ja
päällepäätteeksi vetää meitä viheliäinen kannunvalaja nenästä.

HENRIK. Jos sinulla on jotain valittamista kannunvalajia vastaan, niin
tule raastupaan, siellä sinä saat oikeutta, mikäli minä ollenkaan
tunnen pormestari von Bremenfeldiä.

KAKSI LAKEIJAA. Meidän rouvamme tahtoisivat mielellänsä tietää,
suvaitsisiko pormestarinna suoda heille kunnian käydä häntä
tervehtimässä.

HENRIK (palvelustytölle). Etkö sinä senkin kanalja jo kuule, ettei
täällä asu ketään kannunvalajaa. (Lakeijoille.) Minä tiedustelen, onko
rouva pormestarinna kotona.

    (Palvelustyttö menee.)

HENRIK (Geskelle). Täällä on kaksi raatiherranrouvaa, jotka tahtovat
tavata muoria.

GESKE. Käske heidän tulla tänne.


VIIDES KOHTAUS.

    (Rouva Abrahams ja rouva Sanderus suutelevat Gesken esiliinaa.)

ROUVA ABRAHAMS. Me olemme tulleet tänne tänään teitä nöyrimmästi
onnittelemaan ja lausumaan sydämellisen ilomme ja tyytyväisyytemme
teidän ylennyksenne johdosta ja samalla me sulkeudumme teidän
mielisuosioonne ja hyväntahtoisuuteenne.

GESKE. Tres humble servitöör! Suvaitsetteko juoda kupin kahvia.

ROUVA ABRAHAMS. Me kiitämme pormestarinnaa, tällä kertaa olemme tulleet
vain onnittelemaan.

GESKE. Tres humble servitöör. Mutta tiedänhän minä, että te mielellänne
juotte kahvia. Ehkä teille täytyy tyrkyttää. Olkaa hyvä, istukaa, kahvi
on heti valmis. Henrik!

HENRIK (Tuo kahvia.) Jalosukuinen rouva!

GESKE. Oietko pannut siirappia kahviin?

HENRIK. Olen.

GESKE. Olkaa niin hyvät, hyvät rouvat, ja ottakaa tilkka!

ROUVA SANDERUS. Rouva pormestarinna suokoon meille anteeksi, mutta me
emme koskaan juo kahvia.

GESKE. Mitä te nyt puhutte! Kyllä minä tiedän sen paremmin.
Suvaitkaahan istua.

ROUVA ABRAHAMS. Ah, ma soeur, minä voin pahoin, kun vain ajattelenkin
sitä siirappia.

GESKE. Henrik, kaada kuppeihin!

ROUVA SANDERUS. Jo riittää, ystävä hyvä. Minä voin juoda vain puoli
kuppia.

HENRIK. Minä pyytäisin pormestarinnaa hetkeksi tulemaan pormestarin
luo.

GESKE. Suokaa anteeksi, hyvät rouvat, minun täytyy poistua hetkeksi.
Kohta teillä taas on kunnia nähdä minut.


KUUDES KOHTAUS.

    (Raatiherrojen rouvat yksin.)

I RAATIHERRAN ROUVA. Hahahahahahahahaha! Kuules, sisko, kukahan meistä
nyt tulee enemmän naurunalaiseksi, hänkö, jolle me sydämessämme
nauramme, vai mekö, jotka juomme hänen siirapinsekaista kahviansa.

II RAATIHERRAN ROUVA. Älä, herran tähden, sisko, enää puhu siitä
siirapista, vatsani on ihan kurkussani, kun sitä vain ajattelenkin.

I RAATIHERRAN ROUVA. Huomasitko hänen kasvojenvirnistyksiänsä, kun
suutelimme hänen esiliinaansa, hahahahahaa! En ikänäni unohda sitä,
kuinka hän sanoi tuon: Tres humble servitöör, hahahahahahaha!

II RAATIHERRAN ROUVA. Älä naura niin äänekkäästi, sisko, pelkään, että
he saattavat kuulla.

I RAATIHERRAN ROUVA. Voi, sisko, kuinka tässä jaksaa olla nauramatta.
Olihan hänellä sylissä mitä hellanlettusin koira, sievin kahlekoira
mitä toivoa saattaa; olen varma siitä, että sen nimeksi vielä pannaan
Joli. Oi, taivas, on sittenkin totta, mitä sanotaan, ettei kukaan ole
ylpeämpi kuin sellainen, joka rikkatunkiolta on noussut suureen arvoon?
Mikään ei olekaan sentähden vaarallisempaa kuin sellaiset muutokset.
Hienostosta syntynyt ja aatelisen kasvatuksen saanut ihminen pysyy
kohotessaankin tavallisesti samana ja vieläpä toisinaan edistyy
nöyryydessä. Mutta sellaisissa ihmisissä, jotka äkkiä ovat tyhjästä
kasvaneet niinkuin sienet, rehottaa ylpeys oikeassa maaperässään.

II RAATIHERRAN ROUVA. Mikähän on siihen syynä? Minusta sellaisten
ihmisten pitäisi olla nöyriä ajatellessaan entistä asemaansa.

I RAATIHERRAN ROUVA. Syynä siihen täytyy olla se, että ne, jotka ovat
syntyneet ylhäisestä säädystä, eivät ajattele, että heitä halveksitaan,
sentähden he eivät välitä siitä, kuinka heitä kohdellaan. Sitävastoin
kaikki alhaiset ihmiset ovat epäluuloisia, jokainen sana, jokainen
kasvojen ele on heidän mielestänsä viittaus heidän entiseen asemaansa,
ja sentähden he koettavat ylläpitää arvoansa mahdilla ja tyranniudella.
Usko minua, rakas sisko, kyllä jalosukuisuudessa jotakin piilee. Mutta
kas tuolta tulee palvelija takaisin, on paras vaieta.


SEITSEMÄS KOHTAUS.

HENRIK. Hyvät matamit, älkää pitkästykö. Hänen jalosukuisuutensa tulee
kohta. Pormestari on lahjoittanut hänen koirallensa uuden kaulavyön,
mutta se oli hiukan liian väljä, sentähden räätäli parast'aikaa ottaa
mittaa koiran kaulasta. Heti kun se asia on toimitettu, tulee
pormestarinna takaisin. Mutta älkää pahastuko, hyvät matamit, minä
pyydän teiltä jotakin: muistakaa minua hyväntahtoisesti pienellä
lahjalla, minulla on niin paljon työtä ja minä saan rehkiä ja raataa
tässä talossa niinkuin juhta.

I RAATIHERRAN ROUVA. Mielelläni, poikaseni, tuossa on guldeni, jollet
sitä väheksi.

HENRIK. Ah, sulimmat kiitokset! Minä toivon, että voin tehdä
vastapalveluksen. Nyt teidän pitää juoda oikein runsaasti sillä aikaa
kuin rouva on poissa, ei hän siitä suutu, ja jos niikseen tulee, niin
kyllä minä sitten taas sovitan kaikki hyvin päin.

I RAATIHERRAN ROUVA. Ah, ystävä hyvä, teet parhaiten, jollet pakota
meitä juomaan.

HENRIK. Kuten sanoin, jalosukuiset matamit. Ei rouva siitä pahastu,
juokaa, juokaa pois. Jollei kahvi ole tarpeeksi imelää, niin kyllä minä
toimitan lisää siirappia. Mutta kas tuolta tulee rouva itse.


KAHDEKSAS KOHTAUS.

GESKE. Anteeksi, että viivyin niin kauan poissa. Mutta eiväthän rouvat
ole sillä välin juoneet juuri mitään. Voi turkanen, meidän pitää juoda
tämä kannu tyhjäksi ja sitten juotuamme kahvit pitää teidän maistaa
meidän oluttamme; sanon kehumatta, että se on yhtä hyvää kuin missä
tahansa muuallakin kaupungissa.

ROUVA SANDERUS. Ah, minä voin niin pahoin, suokaa anteeksi, rouva
pormestarinna, etten voi viipyä kauemmin; siskoni jää kyllä nauttimaan
kestityksestä.

ROUVA ABRAHAMS. Ei, olisihan synti jättää siskoni yksin. Me sulkeudumme
pormestarinnan suosioon.

GESKE. Turkanen, teidän pitää saada lasi viinaa, niin paranette heti,
kyllä se kivut krassaa. Henrik, juokse heti hakemaan lasi janeveria,
rouva voi pahoin.

ROUVA SANDERUS. Ei, anteeksi, rouva pormestarinna, kyllä minun täytyy
lähteä.

    (Vieraat lähtevät.)


YHDEKSÄS KOHTAUS.

KOLMAS RAATIHERRAN ROUVA. Nöyrin palvelijattarenne, jalosukuinen
rouva! Minä tulen velvollisuuteni mukaan onnittelemaan teitä.

    (Geske tarjoo kätensä suudeltavaksi, ja raatiherranrouva
    suutelee häntä kädelle.)

GESKE. Suurin iloni on, jos minä tai pormestari voimme teitä jollain
palvella. Ettekö tahdo istua, olkaa niin hyvä! Älkää sanoko mitään
kohteliaisuuksia, vaan olkaa niinkuin vertaisenne luona.

III RAATIHERRAN ROUVA. Kiitän nöyrimmästi, jalosukuinen rouva!

    (Istuutuu.)

GESKE. Täällä kävi pari teidän säätysisarianne ja he joivat kanssani
kahvia, kas täällä on vielä pari kuppia, ehkä suvaitsette. Pohjalla
parasta on, minä en mitenkään voi juoda enempää, sillä minun mahani on
jo pingollaan kuin rumpu.

III RAATIHERRAN ROUVA. Kiitän nöyrimmästi, join juuri kahvia.

GESKE. Kuinka vain tahdotte. Me ylhäiset emme pakota ketään. Mutta
kuulkaas, rakas matami, ettekö voi suositella ketään ranskatarta
ryökkynän opettajaksi, minä tahtoisin, että hän oppisi ranskankieltä.

III RAATIHERRAN ROUVA. Kyllä, jalosukuinen rouva, minä tunnen erään,
joka on hyvin hieno.

GESKE. Hyvä, mutta sen minä sanon jo edeltäpäin, minä en kärsi, että
hän kutsuu minua madamiksi, niinkuin ranskalainen tapa on. Ei sen
vuoksi, että minä olisin niin suurellinen, mutta minulla on siinä
suhteessa omat arveluni.

III RAATIHERRAN ROUVA. Ei suinkaan. Mutta enkö minä saa kunniaa
suudella myöskin neidin käsiä?

GESKE. Kovin kernaasti. Henrik, kutsu ryökkynä tänne ja sano, että eräs
raatiherranrouva tahtoo suudella hänen käsiänsä.

HENRIK. Minä luulen, ettei ryökkynä voi tulla, sillä ryökkynä parsii
sukkiaan.

GESKE. Kuulkaas, kuinka se tolvana puhuu puita heiniä! Hahahaa, hän
tarkoittaa rötyyriä!

SEPÄN ARIANKE (tulee; hänen osaansa näyttelee mieshenkilö).
Ah, sinä rakas Geske sinkku, onkos totta, että sinun miehesi on päässyt
pormestariksi! Se tuntuu minusta yhtä hauskalta kuin jos olisin saanut
kaksi markkaa. Älä nyt vaan rupea rehentelemään ja pröystäilemään, niin
ettes tunne vanhaa kasvinkumppaliasi. (Geske ei vastaa sanaakaan.)
Kuules siukku, koskas sinun miehestäsi tuli pormestari? (Geske on
vaiti.) Sinä mietit, siukku! Minä kysyn, koskas sinun miehestäsi tuli
pormestari?

III RAATIHERRANROUVA. Osoittakaa vähän enemmän kunnioitusta
pormestarinnalle, matami hyvä.

ARIANKE. Vielä mun mitä! Minun ei ole tarvis mitään lirkutuksia
Geskelle, sillä me olemme olleet ihan kuin yksi ruumis ja sielu. Mutta
mikäs sinua, siukku, vaivaa, minusta tuntuu kuitenkin, että sinä olet
tullut hiukan ylpeäksi.

GESKE. Muori hyvä, minä en tunne teitä.

ARIANKE. Taivaan Herra minut ainakin tuntee. Silloin kun olit rahan
tarpeessa, tunsit minut kyllä. Etpä tiedä, vaikka minun miehestäni
ennen kuolemaansa vielä voisi tulla sama kuin sinunkin miehestäsi.

    (Geske alkaa ruveta voimaan pahoin, ottaa hajuvesipullon
    ja haistelee sitä.)

HENRIK. Ulos, senkin sepän ämmä! Luuletko sinä pajassa pajattavasi?

    (Taluttaa hänet kädestä ulos.)

GESKE. Ah, rouva, on oikein kiusallista seurustella noiden alhaisten
ihmisten kanssa. Henrik, sinä saat köniisi, jos vastedes päästät tänne
porvaris-akkoja.

HENRIK. Hän oli juovuksissa kuin emäsika, hänen henkensä löyhkähti
viinalle.

III RAATIHERRAN ROUVA. Pahoittelen sydämestäni tapausta, sillä minä
pelkään, että se on pormestarinnaa liian kovasti kiihoittanut. Ylhäiset
ihmiset eivät siedä paljoa. Kuta korkeampaan asemaan joutuu, sitä
herkkätuntoisemmaksi tulee ruumis.

GESKE. Minä vakuutan rouvalle, ettei minun terveyteni lähimainkaan ole
niin hyvä kuin se oli entisessä säädyssäni.

III RAATIHERRAN ROUVA. Kyllä minä sen arvaan. Teidän jalosukuisuutenne
täytyy tästä lähin joka päivä lääkitä itseään, niin ovat kaikki muutkin
pormestarinrouvat tehneet.

HENRIK (katselijoille). Minustakin tuntuu, etten minä
oikeudenpalvelijaksi päästyäni ole yhtä terve kuin ennen. Minä tunnen
pistoksia, ai, ai, ihan tässä vasemmassa kyljessäni. Hyvät ihmiset, te
nauratte sille, mutta kissa vie, se on totinen tosi. Ma foi, minä
pelkään, että minä ennen pitkää saan leinin.

III RAATIHERRAN ROUVA. Pormestarinnan pitää myös ottaa kotilääkäri koko
vuodeksi, tohtori voi antaa teille joitakin tippoja, joita teillä
ainakin tulee olla pullossa varalla, käytittepä niitä tai ette.

GESKE. Minä tahdon todellakin seurata teidän neuvoanne. Henrik, juokse
tohtori Hermeliinin luo ja pyydä häntä, jos hän vain ehtii, käymään
luonani.

III RAATIHERRAN ROUVA. Minun täytyy nyt sanoa hyvästi, jalosukuinen
rouva, minä sulkeudun suosioonne.

GESKE. Suosioonne, rakas raatiherranrouva, puhukaa vain vapaasti
minulle ja mestari Hermanille, tarkoitan pormestari von Bremenfeldille.
Mitä voimme tehdä teidän ja miehenne hyväksi, sen me kernaasti teemme.

III RAATIHERRAN ROUVA (suutelee esiliinaa). Nöyrin palvelijattarenne.

GESKE. Atjöö. -- Mennäänpä sisään. Täällä minun mieheni päästää ihmisiä
autienssille.



VIIDES NÄYTÖS.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

HENRIK. Turkin punanen, nyt käy kaikki jetsulleen, nyt on
autienssitunti. Nyt, hyvät ihmiset, saatte nähdä, onko kukaan paremmin
hoitanut virkaansa kuin minä, vaikka hän olisi ollut palveluksessa
kaksikymmentä vuotta. Kas, siellä koputetaan. Hyvät miehet, ketä
tahdotte tavata?

I ASIANAJAJA. Tahtoisimme mielellämme saada kunnian puhutella
pormestaria.

HENRIK. Hän ei ole vielä noussut vuoteeltaan.

II ASIANAJAJA. Eikö hän ole vielä noussut kello neljä iltapäivällä?

HENRIK. Kyllä hän on noussut, mutta hän meni kävelemään.

II ASIANAJAJA. Kohtasimmehan juuri ovella miehen, joka puheli hänen
kanssaan.

HENRIK. Niin, hän tuli vihdoinkin kotiin, mutta hän ei voi oikein
hyvin. (Itsekseen.) Nämä miehet ovat tyhmiä kuin pässit, eivät ne
ymmärrä yskää!

I ASIANAJAJA (hiljaa). Kyllä minä huomaan, veliseni, että tämä mies
tahtoo vähän voitelua; pistäkäämme hänen kouraansa guldeni, niin kyllä
pormestari tulee heti. Kuulkaas, älkää pahastuko, tässä on pari
guldenia, juokaa terveydeksemme.

HENRIK. Ei, hyvät herrat, minä en koskaan ota vastaan lahjoja.

II ASIANAJAJA. Veliseni, mitäs me sitten teemme, täytyy kai tulla
toinen kerta.

HENRIK (viittaa käsillään). Hei, herrat, teillähän on kova kiire.
Teidän tähtenne otan minä vastaan nuo kaksi guldenia, muuten voisitte
luulla, että minä pröystäilen, ja meidän talo joutuisi siten huonoon
huutoon.

I ASIANAJAJA. Kas tuossa on kaksi guldenia, jollette niitä halveksi,
olkaa nyt hyvä ja toimittakaa, että pääsemme pormestarin puheille.

HENRIK. Nöyrin palvelijanne, teidän tähtenne minä teen kaiken
voitavani. Tosin pormestari jo on terve kuin pukki, mutta ei kuitenkaan
niin voimissaan, että saattaisi puhua kenen kanssa tahansa. Mutta mitä
teihin, herrat, tulee, niin se on eri asia. Suvaitkaa odottaa hetkinen,
herrat, niin minä ilmoitan teidän tulonne. Mutta kas, siellä koputtaa
taas joku. Hyvä mies, ketä te tahdotte tavata?

MUUAN MIES (kouraisten housuntaskuaan). Tahtoisin mielelläni saada
kunnian puhutella pormestaria.

HENRIK (hiljaa). Kas se mies ymmärtää yskän ja kouraisee heti
taskujaan. (Ääneen.) Kyllä, herra, kyllä hän on kotona, pääsette heti
hänen puheilleen.

    (Henrik ojentaa kätensä, mutta toinen vetää taskustaan
    rahan asemesta kellonsa ja sanoo:)

MIES. Kas, kello on jo neljä.

HENRIK. Ketä te tahdoitte tavata?

MIES. Pormestaria.

HENRIK. Herra, hän ei ole kotona!

MIES. Sanoittehan äsken, että hän on kotona.

HENRIK. Saattaa niin olla, herra, mutta minä sanoin väärin.

    (Mies menee.)

HENRIK (hiljaa). Kas vaan sitä kitupiikkiä. Saatpas nähdä, ettei
pormestari ole vain niin orrelta otettavissa. (Asianajajille.) Nyt minä
ilmoitan heti teidän tulonne.

I ASIANAJAJA. Kas vaan sitä poikaa, kuinka se jo on ovela toimessaan.
Pidä nyt vakavaa naamaa, veliseni, meidänhän on pantava alkuun tämän
kunnon kannunvalajan kiusaaminen. Toverimme sitten jatkavat ilvettä
päähän asti. -- Mutta kas tuolta hän tulee.


TOINEN KOHTAUS.

I ASIANAJAJA. Sydämemme syvimmästä pohjasta toivotamme me
jalosukuiselle herra pormestarille onnea tähän korkeaan asemaan
kaupungissamme ja me toivomme, ettette lempeydessä, varovaisuudessa
ettekä valppaudessa anna perään kellekään edeltäjistänne, koska teidän
jalosukuisuutenne ei ole raivannut itselleen tietä tähän korkeaan
virkaan rikkauden, sukulaisuuden eikä ystävien kautta, vaan omien
tunnustettujen suurien avujenne, oppinne ja kokemuksenne kautta
valtioasioissa.

HERMAN. Tres humble servitöör!

II ASIANAJAJA. Iloitsemme erittäinkin siitä, että olemme saaneet
sellaisen esivallan, jolla ei ainoastaan ole vakaa jumalallinen
ymmärrys...

HERMAN. Minä kiitän Jumalaa.

II ASIANAJAJA. ... vaan joka on tunnettu siitä, että se on ystävällinen
kaikkia kohtaan, ja jonka suurin ilo on kuunnella kansan valituksia ja
saattaa asiat taas oikealle tolalle, sillä sanonpa sen suoraan, olin
ihan ilosta pyörtyä kuullessani sen uutisen, että vaali oli langennut
herra pormestari von Bremenin osalle.

HENRIK. Hyvät herrat, sanokaa von Bremenfeld.

II ASIANAJAJA. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, minun piti sanoa pormestari
von Bremenfeld! Olemme saapuneet tänne tänään, ensiksi lausuaksemme
alamaisen onnentoivotuksemme, toiseksi neuvotellaksemme teidän
jalosukuisuutenne kanssa eräästä riita-asiasta, mikä on syntynyt meidän
päämiestemme välillä; olimme päättäneet jättää tämän riita-asian lain
ja oikeuden haltuun, mutta olemme sitten tarkemmin ajatelleet ja
ajanhukan ja oikeudenkäyntikulujen välttämiseksi aikoneet alistaa
asiamme herra pormestarin ratkaistavaksi. Johonka ratkaisuun me
lupaamme tyytyä.

    (Herman istuutuu ja antaa muiden seisoa.)

I ASIANAJAJA. Molemmat meidän päämiehemme ovat naapureita, mutta
juokseva vesi, jota joeksi kutsutaan, erottaa heidän maansa toisistaan.
Nyt tapahtui kolme vuotta sitten, että vesi lohkaisi ison maapalan
minun päämieheni maasta ja kuljetti sen vastapuoleni pelloille. Saako
hän sen nyt omistaa, ei suinkaan? Sanotaanhan: _nemo alterius damno
debet locupletari_. Tällä tavallahan hänen päämiehensä hyötyisi minun
päämieheni vahingoksi, ja se sotii selvästi vastoin _aequitatem
naturalem_. Herra pormestari, eikö asia ole niin?

HERMAN. On kyllä, väärinhän on vaatia sellaista. Olette oikeassa,
herra!

II ASIANAJAJA. Mutta sanoohan Justinianus nimenomaan libro secundo
Institutionum, titulo primo, de Alluvione...

HERMAN. Mitä helkkaria minä välitän Justinianuksesta tai Aleksanteri
suuresta, nehän elivät monta tuhatta vuotta ennen kuin Hampuri
rakennettiin, kuinka he voisivat tuomita asioissa, joita ei heidän
aikanaan vielä ollut tapahtunutkaan?

II ASIANAJAJA. Minä toivon kuitenkin, ettei teidän jalosukuisuutenne
hylkää lakeja, joita koko Saksanmaa noudattaa.

HERMAN. En minä sitä tarkoittanut, te käsititte minut väärin, minä
tarkoitin... (Hän yskii väliin.) Olkaa hyvä, esittäkää edelleen
asiaanne.

II ASIANAJAJA. Näin kuuluvat Justinianuksen sanat: _quod per alluvionem
agro tuo flumen adjecit, jure gentium tibi adquiritur_.

HERMAN. Herra asianajaja. Te puhutte niin perhanan nopeasti, sanokaa se
hiukan selvemmin.

    (Asianajaja sanoo toistamiseen ja hitaasti.)

HERMAN. Oh, herra, te äännätte latinaa niin perhanan hassusti, puhukaa
äidinkieltänne, sillä tulette paremmin toimeen. En sano tätä sen
tähden, että olisin latinan vihaaja, sillä minä puhun toisinaan
tuntikausia latinaa palvelijani kanssa. Eikös ole totta, Henrik?

HENRIK. On vallan ihmeellistä kuulla herran puhuvan latinaa, sillä minä
vannon, että kyynelet vuotavat silmistäni, kun sitä ajattelen. On ihan
kuin kuulisi herneiden kiehuvan padassa, niin nopeasti kierivät sanat
hänen suustaan. Lempo sen tietäköön, kuinka ihminen voi puhua niin
nopeasti. Mutta mitäs ei tee pitkä harjoitus.

II ASIANAJAJA. Jalosukuinen herra pormestari! Justinianus sanoo näin:
Minkä virta lohkaisee toisen pellosta ja heittää sinun maallesi, olkoon
sinun omasi.

HERMAN. Niin, minun ymmärtääkseni Justinianus on oikeassa, sillä hän
oli kunnon mies, ja minä kunnioitan häntä niin suuresti, etten tahdo
kumota hänen tuomiotansa.

I ASIANAJAJA. Mutta, herra pormestari! Minun vastapuoleni lukee lakia
niinkuin piru raamattua. Hän unohtaa sen, mikä heti seuraa: _per
alluvionem autem videtur id adjici, quod ita paulatim adjicitur, ut
intelligi non possit, quantum quoquo temporis momento adjicitur_.

HERMAN. Anteeksi, hyvät herrat, minun täytyy mennä raastupaan, kello
löi jo puoli viisi. Henrik, koeta käytävässä sovittaa asia heidän
välillään.

I ASIANAJAJA. Oi, herra pormestari! Lausukaa edes yhdellä sanalla
mielipiteenne!

HERMAN. Herrat, te olette molemmat oikeassa, kumpikin tavallanne.

II ASIANAJAJA. Kuinka me molemmat voisimme olla oikeassa? Minä olen
sitä mieltä, että koska minä olen oikeassa, niin vastapuoleni on
väärässä. Justinianuksen laki on nimenomaan minun puolellani.

HERMAN. Suokaa anteeksi, minun täytyy heti mennä raastupaan.

I ASIANAJAJA (pidättäen pormestaria). Olenhan minä näyttänyt toteen,
että Justinianuksen sanat ovat minun puolellani.

HERMAN. Niin, se on totta, Justinianus on teidän molempain puolella,
miks'ette siis, perhana vieköön, sovi riitaanne? Te ette tunne
Justinianusta niin hyvin kuin minä; kun hän ripustaa kaapunsa
molemmille hartioilleen, merkitsee se niin paljon kuin hän tahtoisi
sanoa nämä sanat: menkää tiehenne, senkin paapattajat, ja sopikaa asia!

II ASIANAJAJA. Herra pormestari! Täytyyhän verrata eri pykäliä
toisiinsa voidakseen oikein ymmärtää lainsäätäjän ajatusta; eikö heti
seuraavassa pykälässä sanota: _quod si vis fluminis de tuo praedio_...

HERMAN. Jättäkää minut, te hullut käräjäpukarit! Kuulettehan, että
minun täytyy mennä raastupaan!

I ASIANAJAJA. Ei, herra pormestari, silmänräpäys vain, kuulkaamme nyt,
mitä Hugo Grotius sanoo.

HERMAN. Piru vieköön sekä teidät että Ruotuksen, mitä minulla on
tekemistä Ruotuksen kanssa? Hän oli armenialainen, mitä hittoa meitä
liikuttaa ne lait, joita on laadittu jossain Armeniassa! Henrik, aja ne
ulos ovesta!

    (He menevät. Henrik riitelee käytävässä, syöksyy suin päin
    sisään akan seuraamana, akka olkoon valepuettu mieshenkilö.)

AKKA (tarttuu pormestarin rintaan huutaen). Mikä esivalta säätää
sellaisia kirottuja lakeja, että mies saa pitää kahta vaimoa? Mutta
kyllä Jumalan rangaistus teitä kohtaa!

HERMAN. Oletko sinä akka hullu, kuka perhana on sellaista ajatellut?

AKKA. Älä, älä, älä! Minä en mene, ennenkuin näen sydämestäsi verta
priiskuvan!

HERMAN. Ai... auttakaa! Henrik! Petteri!

    (Petteri tulee ja kiskoo akan pois. Henrik, joka piiloutui,
    auttaa vihdoin Petteriä.)


KOLMAS KOHTAUS.

HERMAN. Peijakas sinut ottaa, jos sinä vielä kerran päästät sisään
akkoja tai asianajajia, sillä jokainen niistä tappaa minut omalla
tavallaan. Jos muita tulee minua tapaamaan, niin sano, että varokoot
puhumasta latinaa, sillä minä olen erityisestä syystä vannonut olevani
sitä puhumatta.

HENRIK. Samasta syystä minäkin olen niin vannonut.

HERMAN. Voithan sanoa, että minä puhun mieluummin kreikkaa.

    (Oveen koputetaan taas. Henrik menee ovelle ja tuo
    ison pinkan papereita.)

HENRIK. Tässä olisi pikkuisen papereita syndikukselta, pormestarin
pitäisi lukea nämä läpi ja antaa niistä lausuntonsa.

    (Pormestari istuutuu pöydän ääreen ja kahistelee papereita.)

HERMAN. Kuules, Henrik, ei olekaan niin helppo olla pormestarina kuin
luulin. Minä olen saanut tässä muutamia asioita tutkittavakseni, niistä
ei itse pirukaan ota selvää. (Alkaa kirjoittaa, nousee ja pyyhkii
hikeä, istuutuu ja pyyhkii mitä on kirjoittanut.) Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Mitäs sinä meluat, etkö voi olla hiljaa?

HENRIK. Herra pormestari, enhän minä liiku paikaltani.

HERMAN (nousee taas paikaltaan, pyyhkii hikeä kuten ennen ja heittää
peruukkinsa lattialle, voidakseen paljain päin sitä paremmin miettiä,
kävelee peruukin yli ja työntää sen syrjään, istuutuu taas
kirjoittamaan, huutaa). Henrik!

HENRIK. Herra pormestari.

HERMAN. Paha sinut perii, jollet seiso hiljaa. Jo toisen kerran sinä
häiritset minua, kun minä teen konseptiani.

HENRIK. En minä tehnyt muuta kuin työnsin paitaa housuihini ja mittasin
säärilläni, minkä verran minun livreetakissani on liikaa pituutta.

HERMAN (nousee taas paikoiltaan ja koputtaa kädellä otsaansa saadakseen
ajatukset kulkemaan). Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Mene sanomaan noille akoille, jotka huutavat kadulla
ostereitaan kaupaksi, etteivät he saa huutaa tällä kadulla, missä minä
asun, sillä he häiritsevät minua valtiollisissa toimissani.

HENRIK (huutaa ovelta kolme kertaa). Kuulkaas, te osteriämmät! Te
kanaljat! Te haaskat! Te riettaat luntut! Te jokamiehen sussut! Ettekö
yhtään häpeä huutaa pormestarin kadulla ja häiritä häntä
virantoimituksessa!

HERMAN. Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Lopeta, jo, senkin vintiö!

HENRIK. Niin, eihän se hyödyttäisi, vaikka minä huutaisin vielä
kovemmin, sillä kaupunki on täynnä tuollaista väkeä. Niin pian kuin
yksi on mennyt ohi, tulee siihen heti toinen sijaan, sillä jos...

HERMAN. Ei sanaakaan enää, pysy hiljaa ja pidä suusi kiinni! (Istuutuu
ja pyyhkii, minkä on taas saanut kirjoitetuksi, kirjoittaa uudestaan,
nousee ja polkee vihan vimmoissaan jalkaansa huutaen.) Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Olisin iloinen, jos voisin heittää tämän pormestarinviran
hiiden hinkaloon. Tahdotko ruveta pormestariksi minun sijaani?

HENRIK. Herja siihen ruvetkoon! (Hiljaa.) Ja herja se, joka sitä virkaa
kärkkyy.

HERMAN (aikoo taas istua uudestaan kirjoittamaan, mutta istahtaa
ajatuksissaan väärään paikkaan ja putoaa lattialle, huutaa). Henrik!

HENRIK. Herra pormestari'

HERMAN. Minä makaan lattialla.

HENRIK. Kyllä minä sen näen.

HERMAN. Tule heti auttamaan!

HENRIK. Onhan pormestari sanonut, etten minä saa liikkua paikaltani.

HERMAN. Perhanan poika! (Nousee itse.) Kolkutetaanko siellä taas ovea?

HENRIK. Kolkutetaan. -- Ketä tahdotte tavata?

PORVARI. Minä olen hattumaakarien ammatinvanhin, minulla on
valittamista pormestarille.

HENRIK. Täällä on hattumaakarien ammatinvanhin valituksineen.

HERMAN. Äh, enhän minä voi pitää päässäni muuta kuin yhden asian
kerrallaan. Kysy häneltä, mitä asia koskee.

PORVARI. Se on liian laaja. Minun täytyy saada puhua itse herra
pormestarin kanssa. Tunnissa se on tehty, sillä minun valitukseni
sisältää vain kaksikymmentä pykälää.

HENRIK. Hän sanoo tahtovansa puhua itse herra pormestarin kanssa, sillä
hänen pykälänsä sisältävät vain kaksikymmentä valitusta.

HERMAN. Ah, Jumala auttakoon minua syntistä miesparkaa, minä olen jo
ihan päästäni pyörällä. Käske hänen tulla.

PORVARI. Ah, herra pormestari! Minä köyhä mies olen kärsinyt suurta
vääryyttä, kyllä pormestari käsittää sen heti, kun saa kuulla asian.

HERMAN. Teidän pitää tehdä se kirjallisesti.

PORVARI. Minä olen sen kirjoittanut tähän neljälle arkille.

HERMAN. Henrik, siellä kolkuttaa taas joku!

HENRIK. Ketä te tahdotte tavata?

TOINEN PORVARI. Minä tuon pormestarille valituksen hattumaakarien
ammatinvanhinta vastaan.

HERMAN. Kuka siellä? Henrik!

HENRIK. Siellä on tämän miehen riitaveli.

HERMAN. Jättäköön anomuksensa sinulle. Pysykää te, hyvät miehet,
molemmat porstuassa niin kauan! Henrik!

HENRIK. Mitä, herra!

HERMAN. Etkö sinä voi auttaa minua hiukan oikealle tolalle? En tiedä
mistä aloittaisin. Lue minulle hattumaakarin vaatimus!

HENRIK (lukee).

"Jalosukuinen, korkeasti oppinut, ankara, luja herra pormestari!

"Tämän jalon kaupungin kunnioitettavan porvariston kunnianarvoisen
seuran esivaltuutettuna esiinnyn minä allekirjoittanut N.N.,
kunnianarvoisen hattumaakariammattikunnan halpa ammatinvanhin, ja
ensinnäkin lausuttuani sekä suuresti kunnioittavan että rakkaan
onnitteluni sen johdosta, että niin arvokas ja korkeasti valistunut
mies on kohonnut niin korkeaan korkeuteen, minä syvimmässä nöyryydessä
edestuon suurimman, vaarallisimman ja iljettävimmän väärinkäytöksen,
minkä turmeltunut aika ja vielä turmeltuneemmat ihmiset tässä
kaupungissa ovat aikaansaaneet, toivossa, että teidän jaloutenne
keksisi sille parannuskeinon. Asia on se, että kamasaksat tässä
kaupungissa eivät pelkää eivätkä häpeä julkisesti myydä ja kaupitella
kokonaisia pakkoja erästä verkaa, jota he kudottavat kastorista elikkä
majavankarvoista; surkeassa, tyhmässä julkeudessaan he kudottavat
päällepäätteeksi tästä aineesta sukkia, vaikka tunnettu asia on, että
majavankarvat kuuluvat meidän ammatillemme, jonka tähden me
hattumaakariraukat emme kullallakaan voi punnita elinkeinomme
jatkumista varten tarvittavia karvoja, sillä arvoisa yleisö on tottunut
saamaan hattunsa kymmenestä ja kahdestakymmenestä riksistä
korvaamattomaksi vahingoksi meidän elinkeinollemme, mikäli se koskee
mainettamme ja tulojamme. Suvaitkoon herra pormestari siis punnita
myötäseuraavia kahtakymmentäneljää tärkeätä syytä ja pontta, joiden
nojalla me hattumaakarit pidämme itsemme yksinoikeutettuina käyttämään
kastoria, nimittäin 1) että ikiammoisista ajoista yleisenä maantapana
on ollut käyttää kastorihattuja, mikä monen historiasta otetun sitaatin
ja käräjillä laillisesti kuulusteltujen todistajien kautta todistaa
mahdetaan. Ensiksi: historian kautta -- - -"

HERMAN. Hyppää yli historian!

HENRIK. "Käräjätodistajien kautta, että Adrian Nilsen,
seitsemänkymmenenyhdeksän vuoden vanha, muistaa isänsä isoisän
sanoneen -- --"

HERMAN. Hyppää senkin yli, mitä hän on sanonut.

HENRIK. "Toiseksi: että on kohtuuttoman ylellistä käyttää sukiksi ja
vaatteiksi niin kalliita karvoja, mikä sotii kaikkea hyvää tapaa ja
järjestystä vastaan, erittäinkin sen jälkeen kuin meille tuodaan niin
paljon kalliita, hienoja vaatteita Englannista, Ranskasta ja
Hollannista, niin voitaisiin vallan hyvin tyytyä näihin, sortamatta
rehellistä miestä hänen ammatissaan -- -- --"

HERMAN. Riittää, riittää, Henrik! Minä käsitän, että oikeus on ammatin
vanhimman puolella.

HENRIK. Mutta minä olen kuullut, että esivallan aina tulee kuunnella
molempia riitapuolia ennen tuomion langettamista; eikös minun sentähden
pidä lukea myöskin vastapuolen vastaus.

HERMAN (antaa Henrikille vastapuolen valituksen). No lue!

HENRIK. "Teidän Korkeasukuinen Ylhäisyytenne, korkeasti valistunut ja
korkeasti valtioviisas Herra Pormestari!

"Niin korkealle kuin teidän ymmärryksenne kohoo muiden yli, niin
korkealle nousee myöskin iloni muiden yli kuultuani, että te olette
kohonneet pormestariksi; mutta minä olen tullut sen asian tähden, että
hattumaakarit tekevät minulle kiusaa eivätkä anna minun myydä
kastorista valmistettuja kankaita ja sukkia. Minä tiedän kyllä, mitä he
tahtovat, he tahtovat yksinomaisen oikeuden myydä kastoria ja he
tahtovat, ettei kastoria saisi käyttää muuhun kuin hattujen
valmistamiseen, mutta he eivät sitä ymmärrä. Hassunkuristahan on
käyttää kastorihattuja, niitä pidetään kainalossa, ei ne lämmitä eikä
ne ole muuksikaan hyödyksi, ja olkihattu tekee saman viran. Sitävastoin
kastorisukat ja -vaatteet ovat lämpöiset ja pehmeät, ja jos pormestari
vaan olisi koettanut niitä, mikä myös ajan ollen voi tapahtua, niin te
tunnustaisitte sen itse -- -- --"

HERMAN. Lopeta, kyllä riittää, tämähän on myös oikeassa.

HENRIK. Mutta onhan päivänselvää, etteivät molemmat voi olla oikeassa.

HERMAN. Kumpi sitten?

HENRIK. Tietäköön sen Jumala ja pormestari.

HERMAN (nousee kävelemään). Tämähän on perhanan sotkuinen asia. Henrik,
etkö sinä, pässinpää, voi sanoa minulle, kumpi on oikeassa? Miksikä
minä annan sinulle, senkin vintiölle, ruoan ja elatuksen? (Sitten
kuuluu melua käytävässä ja hän kysyy:) Mikäs meteli siellä käytävässä
on?

HENRIK. Ne kaksi porvaria ovat tukkanuottasilla.

HERMAN. Mene sanomaan heille, että heidän pitää kunnioittaa pormestarin
asuntoa.

HENRIK. On parasta, herra, antaa niiden tapella rauhassa, sitä pikemmin
heistä taas ehkä tulee ystävykset. Jumala varjelkoon, luulenpa heidän
aikovan murtautua huoneeseen, kuulkaas vaan, kuinka ne jyskyttävät
ovea.

    (Herman von Bremenfeld ryömii pöydän alle ja piiloutuu.)

HENRIK. Kuka kolkuttaa?

LAKEIJA. Minä olen tullut vieraasta residenssikaupungista, minun
herrallani on tärkeätä asiaa pormestarille.

HENRIK. Mihinkä hiivattiin se pormestari katosi? Ottiko piru
pormestarin? Herra pormestari!

HERMAN (pöydän alla, kuiskaa hyvin hiljaa). Henrik! Kuka se oli?

HENRIK. Vieras presidentti tahtoo tavata herraa.

HERMAN. Käske hänen tulla uudestaan puolen tunnin päästä ja sano, että
minun luonani on kaksi hattumaakaria, joiden asia minun on
selvitettävä. Henrik! Käske porvarienkin mennä matkoihinsa huomiseen
asti. Jumala auttakoon minua miesparkaa, pääni on pyörällä, etten tiedä
mitä minä puhun tai teen. Etkö voi minua auttaa tästä pulasta, Henrik?

HENRIK. En tiedä herra pormestarille sen parempaa neuvoa kuin mennä
hirteen.

HERMAN. Mene hakemaan minulle se "Poliittinen lipeäkala", joka on
työhuoneeni pöydällä, se on vaaleakantinen, saksalainen kirja; kenties
siinä on sanottu, miten minun pitää vastaanottaa vieraita
presidenttejä.

HENRIK. Haluaako pormestari sinappia ja voita kalan höysteeksi?

HERMAN. Se on kirja, vaaleakantinen kirja.

    (Sillä aikaa kuin Henrik on poissa, kävelee pormestari ja
    repii ajatuksissaan hatuntekijän asiapaperin palasiksi.)

HENRIK. Tässä on kirja. Mutta mitä herra pormestari nyt repii
palasiksi? Se on, totta vieköön, ammatinvanhimman valituskirja.

HERMAN. Ah, tein sen hajamielisyydessäni. (Ottaa kirjan ja paiskaa
lattialle.) Luulenpa, että minun on parasta seurata sinun neuvoasi ja
mennä hirteen.

HENRIK. Hei vaan, sieltä kuulun taas kolkutusta. (Menee ulos, palaa
taas huoneeseen itkien.) Voi, herra pormestari! Auttakaa, herra
pormestari!

HERMAN. Mitä nyt?

HENRIK. Siellä on kokonainen rykmentti merimiehiä oven takana, ja ne
huutavat: Jollei meille anneta oikeutta, niin me lyömme kaikki
pormestarin ikkunat säpäleiksi. Yksi niistä heitti minua kivellä
selkään, voi, voi, voi.

HERMAN (kömpii taas pöydän alle). Henrik, pyydä rouva pormestarinnaa
tulemaan ulos ja pitämään niitä komennossa; ehkä ne pitävät
naishenkilöä kunniassa.

HENRIK. Niin, niin, saattepa nähdä, että laivamiehet osaavat pitää
naista kunniassa; jos pormestarinna menee ulos, niin ne luultavasti
vievät hänet väkisin, ja sitten on viimeinen villitys pahin.

HERMAN. Mitä vielä! Sehän on vanha vaimo.

HENRIK. Ei ne merimiehet sillä niin suuresti väliä pidä; minä ainakaan
en uskaltaisi sillä tavoin lähettää vaimoani. Siellä kolkuttaa taas
joku: avaanko minä?

HERMAN. Älä, älä, minä pelkään, että ne merimiehet tulevat. Ah, jospa
olisin jo haudassa. Henrik, juokse kuuntelemaan ovelta, kuka siellä on.

HENRIK. Kas niin, ne tulevat kuin tulevatkin ilman muuta sisään, siellä
on kaksi raatiherraa.


NELJÄS KOHTAUS.

ABRAHAMS. Eikö pormestari ole kotona?

HENRIK. Kyllä, hän istuu varmaan tuolla pöydän alla.

SANDERUS. Mitä? Istuuko herra pormestari pöydän alla?

HERMAN. Ah, hyvät herrat! Enhän minä koskaan pyrkinyt pormestariksi;
miksi saatoitte minut tähän onnettomuuteen?

ABRAHAMS. Otittehan sen toimen vastaan; tulkaa vaan esiin, herra
pormestari! Me tulimme tänne huomauttamaan teille siitä suuresta
virheestä, minkä olette tehnyt vierasta ministeriä kohtaan ajaessanne
hänet pilkallisesti pois luotanne; siitä voi kaupungille koitua
ikävyyksiä. Me luulimme, että herra pormestarilla olisi ollut paremmin
tiedossaan _Jus publicum_ ja seremoniat.

HERMAN. Ah, hyvät herrat! Pankaa minut viralta pois, niin pääsen
vapaaksi tästä taakasta, jota olen liian heikko kantamaan, ja vieras
ministeri saa samalla hyvityksen.

SANDERUS. Kaukana olkoon se meistä, herra pormestari, että panisimme
teidät viralta; seuratkaa meitä heti raastupaan neuvottelemaan
syndikuksen kanssa, miten tämä virhe voidaan korjata.

HERMAN. Minä en lähde raastupaan, vaikka minut sinne tukasta
kiskottaisiin. En tahdo olla pormestari, enkä ole sitä virkaa ikinä
tavoitellut; ennen saatte ottaa minut hengiltä. Minä olen kunniallinen
kannunvalaja Jumalan avulla ja kannunvalajana tahdon kuollakin.

SANDERUS. Aiotteko siis tehdä pilaa koko neuvoskunnasta? Kuulkaas, mon
frère! Eikö hän ottanut vastaan pormestarin virkaa?

ABRAHAMS. Ottipa niinkin, siitähän me olemme jo antaneet raportin.

SANDERUS. Kyllä me tähän vielä keinon keksimme; ei senaatti anna
itseänsä tällä tavoin prostitueerata.


VIIDES KOHTAUS.

HERMAN. Henrik!

 HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Mitä luulet noiden raatiherrojen aikovan tehdä minulle?

HENRIK. En tiedä, herra. Ne olivat hyvin suutuksissaan, sen minä kyllä
näin. Minua kummastutti, että ne uskalsivat soittaa tuolla tavoin
suutansa herra pormestarin huoneessa. Jos minä olisin ollut pormestari,
olisin minä, lempo soikoon, sanonut niille kaikessa ystävyydessä:
"Pitäkää leipäläpenne kiinni, suunsoittajat! Pyyhkäiskää sormellanne
lattiaa ja haistelkaa kenen talossa te olette!"

HERMAN. Jospa sinä olisit pormestarina, Henrik! Jospa sinä olisit
pormestarina, voi, voi, voi!

HENRIK. Jos saan luvan sekaantua herran asioihin, niin pyytäisin
nöyrimmästi yhtä asiaa, nimittäin että minua tästä puoleen sanottaisiin
von Henrikiksi.

HERMAN. Häpeämätön junkkari! Onko nyt aika tulla lavertelemaan minulle
semmoista? Nyt huomaan, että päälleni pakkaa joka haaralta vain
onnettomuutta ja kiusallisia tehtäviä.

HENRIK. Minä en tee tätä pyyntöä mistään kunnianhimosta, vaan
ainoastaan saadakseni talossa vähän kunnioitusta palvelustovereiltani,
varsinkin Annekelta, joka -- -- --

HERMAN. Jollet nyt pidä kitaasi kiinni, niin minä väännän sinulta
niskat nurin. Henrik!

HENRIK. Herra pormestari!

HERMAN. Etkö voi auttaa minua tästä pulasta, lurjus? Laita asiani
reilaan heti paikalla tai muuten sinun käy huonosti!

HENRIK. Sepä kummallista, että herra pyytää minulta semmoista, vaikka
itse on niin viisas mies, ja on pelkän viisautensa vuoksi valittu tähän
korkeaan virkaan.

HERMAN. Vai alat sinä vielä tehdä minusta pilkkaa?

    (Ottaa tuolin ja aikoo sillä lyödä häntä.
    Henrik livahtaa tiehensä.)

HERMAN (Istuu käsi leuan alla ja mietiskelee kauan. Hypähtää
kiihtyneenä ylös ja sanoo:) Eikö siellä joku kolkuttanut? (Hiipii
hiljaa ovelle, mutta ei näe ketään. Istuutuu taas ja mietiskelee,
purskahtaa itkuun ja pyyhkii silmiään paperiliuskoilla; kiihtyneenä
hypähtää taas ylös, ikäänkuin raivoissaan, ja huutaa:) Kokonainen
kantamus syndikuksen esityksiä! Hattumaakariammattivanhimman käynti!
Ammattivanhimman vastapuoli! Kaksikymmentä pykälää pitkä
valituskirjelmä! Merimiesten mellakka! Vieras presidentti! Raadin
haaste! Uhkaukset! Eiköhän täällä ole minkäänlaista nuoraa saatavissa?
Tuolla uunin takanahan on yksi. (Ottaa nuoran ja laittaa sen kuntoon.)
Minulle on ennustettu, että minut poliittisten harrastusteni vuoksi
kohotetaan korkealle. Se ennustus käy toteen, jos nuora vain kestää.
Tulkoon siis raati kaikkine uhkauksineen, minä vihellän niille, kunhan
olen kuollut. Yhden asian kuitenkin haluaisin, nimittäin nähdä tuon
"Poliittisen lipeäkalan" kirjoittajan riippuvan vieressäni kaikki
kuusitoista valtiotilastollista tutkimusta ja kaikki poliittiset
iltapakinat kaulaan ripustettuina. (Ottaa kirjan pöydältä ja repii sen
palasiksi.) Nyt sinä kanalja et enää viettele ketään rehellistä
kannunvalajaa kiusaukseen. Niin, se minua kuitenkin hiukan lohduttaa,
ennenkuin kuolen. Nyt etsin itselleni naulan, johon rupean riippumaan.
Onpa kuoltuani aika merkillistä kuulla sanottavan: Ei kukaan Hampurin
pormestareista ole ollut toimessaan niin valpas kuin Herman von
Bremenfeld, joka ei koko pormestaruutensa aikana ummistanut silmäänsä?


SEITSEMÄS KOHTAUS.

ANTONIUS. Hei, hei, mitä hittoa te täällä puuhaatte?

HERMAN. En minä aio puuhata mitään, vaan päästäkseni puuhaamasta minä
aion hirttäytyä. Jos suvaitsette tehdä seuraa minulle, niin se minua
suuresti ilahduttaa.

ANTONIUS. Ei tee mieleni, pahus vieköön; mutta mikä saattaa teidät niin
mielettömään tekoon?

HERMAN. Kuulkaa, Anttoni! Ei maksa vaivaa teidän siinä puhua. Minä aion
hirttäytyä; ellei se tapahdu tänään, niin se tapahtuu huomenna. Ennen
kuolemaani pyytäisin teiltä vain, että veisitte kunnioittavat
terveiseni rouva pormestarinnalle ja ryökkynälle ja käskisitte heitä
teettämään minulle tällaisen hautakirjoituksen:

           Pysähdy, matkamies!
        Tässä riippuu pormestari von
               Bremenfeld,
        joka ei koko pormestaruutensa
        aikana yhtään hetkeä nukkunut.
           Mene ja tee sinä samoin.

Kenties ette tiedä, rakas Anttoni, että minusta on tullut pormestari,
että minä olen saanut viran, jota hoitaessani en tiedä, mikä on
valkoista ja mikä mustaa, ja johon tunnen olevani vallan kykenemätön.
Sillä olen huomannut monista harmillisista, minua kohdanneista
seikoista, että on suuri ero olla esivallan housuissa ja puhua
esivallasta.

ANTONIUS. Hahahahahaa!

HERMAN. Älkää naurako minulle, Anttoni. Se on pahasti tehty.

ANTONIUS. Hahahahaa! Nyt huomaan, kuinka asian laita oikeastaan on:
Olin äsken eräässä ravintolassa, siellä kuulin ihmisten nauravan ihan
katketakseen eräälle ilveilylle, joka oli pantu toimeen Herman
Bremeniläisen kustannuksella. Muutamat nuoret miehet näet olivat
uskotelleet hänelle, että hän muka oli päässyt pormestariksi,
nähdäkseen miten hän käyttäytyisi siinä virassa. Minuun koski kovasti,
kun kuulin siitä kerrottavan. Ja minä läksin heti tänne varoittamaan
teitä siitä.

HERMAN. Enkö minä sitten olekaan pormestari?

ANTONIUS. Ette. Kaikki tyynni on pilantekoa, sen he ovat keksineet,
että teistä lähtisi hulluus puhua ja paasata korkeista asioista, joita
ette ymmärrä.

HERMAN. Eikö sekään ole totta, tuo puhe vieraasta presidentistä?

ANTONIUS. Ei tietysti.

HERMAN. Eikä hattumaakarien asia?

ANTONIUS. Kaikki tyynni on keksaistua.

HERMAN. Eikä merimiesten mellakka?

ANTONIUS. Ei, ei.

HERMAN. Hitto sitten itsensä hirttäköön! Geske! Engelke! Petteri!
Henrik! Tänne kaikki tyynni!


KAHDEKSAS KOHTAUS.

HERMAN. Rakas eukkoseni, mene työhösi jälleen; meidän pormestaruutemme
päivät ovat nyt lopussa!

GESKE. Lopussa?

HERMAN. Niin, niin. Ne ovat lopussa; jotkut vekkulit ovat yksissä
tuumin tehneet meistä pilaa.

GESKE. Tehneet meistä pilaa? Silloin he saavat köniinsä, koska ovat
meistä pilaa tehneet, ja sinä kanss'. (Antaa Hermannille korvapuustin.)

    (Herman antaa vaimollensa lujasti selkään.)

GESKE. Voi, rakas ukkoni! Älä lyö minua enää! Lopeta, lopeta, ukko
kulta!

HERMAN. Pane nyt mieleesi, eukkoseni, etten minä enää ole
politikoitsija enkä sentähden laske enää kahteenkymmeneen, kun saan
korvapuustin. Tästä puoleen aion järjestää elämäni toisin, poliittiset
kirjani minä viskaan uuniin ja pidän huolta vain ammatistani tästä
puoleen. Minä varoitan myös kerta kaikkiaan jokaista teistä siitä, että
jos minä vain näen poliittisen kirjan kenen kädessä tahansa tai jos
joku tuo semmoisen minun talooni, silloin sen peijakas ottaa.

HENRIK. Minulla puolestani ei ole mitään pelättävää, herra pormestari,
sillä minä en osaa lukea enkä kirjoittaa!

HERMAN. Jätä pois siitä sanasta ensimmäinen pöräys ja sano minua muitta
mutkitta mestariksi niinkuin ennenkin, sillä minä olen kannunvalaja ja
tahdon kuolla kannunvalajana. Kuulkaa, herra Antonius! Minä tiedän,
että te olette katsonut hyvällä silmällä minun tytärtäni. Minun entiset
päähänpistoni ovat olleet esteenä teidän rakkaudellenne. Nyt saatte
hänen isänsä ja äitinsä suostumuksen, niin että jos teillä on vielä
samat vakaat aikomukset, ei esteitä ole olemassa.

ANTONIUS. Niin, minä pysyn aikomuksessani ja pyydän häntä vaimokseni.

HERMAN. Mitäs sinä siihen sanot, Geske?

HENRIK. Vielä häntä kysyy; rouva pormestarinna on aina ollut sen liiton
puolella.

GESKE. Suus kiinni, vekkuli! Osaanhan minä vastata itse puolestani.
Minä olen, ukko kulta, antanut siihen suostumukseni jo kolme vuotta
sitten.

HERMAN. Sinulta ei tarvitse kysyäkään, Engelke! Tiedän, että sinä olet
häneen niin rakastunut kuin rotta juustoon; eikö totta?

HENRIK. Vastatkaa, ryökkynä!

HERMAN. Jos tietäisin, että sinä ilkeyttäsi meitä näin arvonimillä
puhuttelet, niin sinulle kävisi huonosti.

HENRIK. Ei, en millään muotoa, hyvä mestari! Mutta ei voi niin äkkiä
luopua vanhasta tavasta.

HERMAN. Antakaa siis kätenne toinen toisellenne, te kaksi. Kas niin,
kaikki on hyvin. Huomenna laitetaan häät. Henrik!

HENRIK. Niin, herra pormestari! Anteeksi, mestari.

HERMAN. Polta kaikki minun poliittiset kirjani; sillä en kärsi enää
silmissäni sellaisia, jotka ovat saattaneet päähäni mokomia houreita.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Valtioviisas kannunvalaja - Viisinäytöksinen komedia" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.