Title: Suuri oppi - Johdatus kungfutselaiseen elämänkatsomukseen
Author: Kungfutse
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Suuri oppi - Johdatus kungfutselaiseen elämänkatsomukseen" ***


SUURI OPPI

Johdatus kungfutselaiseen elämänkatsomukseen


Kirj.

KUNGFUTSE


Kiinankielestä suomensi ja selitti seka Kungfutsen elämää
ja kungfutselaisuutta selosti Kalle Korhonen.


Suomen Itämaisen Seuran kansantajuisia julkaisuja.

Tekijänpalkkio on suoritettu "Suomalaisen kirjallisuuden
edistämisrahastosta."



Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1921.



SISÄLLYS:

 Alkulause.
 Transskriptio.

I. Kungfutsen elämä.

 1. Kiina Kungfutsen aikana.
 2. Kungfutsen elämän ulkonaiset piirteet.
 3. Kungfutsen luonteenpiirteitä ja arvostelua.
 4. Kungfutsen suku.

II. Kungfutselaisuuden yleisiä piirteitä.

 1.  Kungfutselaiset peruskirjat.
 2.  Kungfutselainen kouluopetus.
 3.  Kungfutselainen siveysoppi.

III. Kungfutselaisuus uskontona.

 1.  Kiinan kolme uskontoa.
 2.  Kiinalaisten vanha uskonto.
 3.  Sang Ti-käsitteen synty.
 4.  Kungfutsen palvonnan historiallinen kehitys.
 5.  Kungfutsen palvonta hänen paikallistemppeleissään.

IV. Suuri Oppi.

 1. Suuri Oppi johdatuksena kungfutselaiseen elämänkatsomukseen.
 2. Suuri Oppi, Kungfutsen teksti.
 3. Suuri Oppi, selityskirja.
 4. Kiinalaisen ajattelun luonne.

V. Huomautuksia ja lisäyksiä.

 1. Kiinan historian ääriviivat.
 2. Kiinan maakuntien nimet.
 3. Lähdeviittauksia ja lisäyksiä

Kirjallisuutta.



Alkulause.


Suuri tuntematon on kaukaisen idän kiinalainen maailma suomalaiselle
yleisölle tähän asti ollut. Vieraan isännän alamaisina ei meillä ole
ollut erikoisempaa aihetta kiinnittää huomiotamme monien miljoonien
merkilliseen maahan. Ainoastaan lähetyskansa on lähemmin seurannut
sikäläisiä oloja parisen vuosikymmentä.

Kiinaa käsittelevä suomenkielinen kirjallisuus on perin niukka. Kolme
tärkeintä teosta mainittakoon. Vapaan Lähetyksen kustannuksella
ilmestyi v. 1906 A. Mäkisen kirjoittama 'Kiinan kansa ja sen
tarpeet', jossa Arthur H. Smithin y.m. mukaan tehdään selkoa
kiinalaisen luonteenominaisuuksista ja boksarikapinan kauhuista;
vainojen kuvaus vie runsaasti puolet kirjan sivuluvusta. Suomen
Lähetysseuran kustannuksella on ilmestynyt, paitsi joitakin
käännösteoksia, parikin pienehköä alkuperäistä yleislaatuista
ja yleistajuista esitystä: Kirkkoherra Hannes Sjöblomin kolme
yliopistollista esitelmää nimellä 'Kiina ja lähetystyö Kiinassa'
(1907) ja tuomari A. Vuorisen kaksiosainen matkakertomus,
'Matkahavainnoita Kiinasta' (1908), tähän saakka paras suomenkielinen
yleisesitys. Sen painos on jo loppuun myyty.

Kun nyt Suomikin vihdoin on päässyt itsenäisten kansojen joukkoon,
ja näköalamme ovat entisestään suuresti avartuneet, niin kaukainen
itäkin on varmaan saapa uutta ja laajempaa mielenkiintoa meidän
taholtamme osakseen. 'Suuri Oppi' pyytää olla omalta osaltaan pienenä
oppaana vanhan Kiinan omaperäiseen ajatusmaailmaan.

Kungfutse (Confucius), Kiinan keskeisin personallisuus, on
meilläkin ainakin nimeltään tunnettu. 'Suuri Oppi' (Tā Hsiō) on
hänen parhaita esityksiään. Suppeaan muotoon on siinä kudottu
kungfutselaisen siveys- ja valtioopin yleinen rakenne. Näitä hänen
aatteitaan on eräs Kungfutsen oppilas "_Selityskirjassaan_" edelleen
kehitellyt. Suomennoksessa esiintyy niin hyvin alkuperäinen teksti
kuin Selityskirjakin, vieläpä eräiden muidenkin kungfutselaisten
oppineiden ajatuksia.

Suomennos on tehty tekstistä, joka on painettu James Legge'n
'Chinese Classics' nimiseen Kiinan klassillisen kirjallisuuden
moniniteiseen englanninkieliseen käännökseen (Shanghai 1865-1893).
Suomennosta on verrattu, paitsi yllämainittuun Legge'n käännökseen,
myöskin S. Couvreurin ranskan- ja latinankielisiin käännöksiin,
jotka ovat julaistut hänen teoksessaan 'Les Quatre Livres, Chinois,
Français et Latin' (Ho Kien Fou 1895). P. Kranzin käännös Kiinan
yleispuhekielelle (Kuan Hua:lle) on myöskin ollut jossain määrin
avuksi. Saksankieliset käännökset ovat näihin saakka olleet
puuttellisia.

Paitsi yllämainittuihin käännöksiin liittyviä selityksiä, on
etupäässä käytetty seuraavaa kiinankielistä selitysteosta: Henry M.
Woods, 'A Commentary on the Four Books' (Shanghai 1910), jossa on
esitetty useitten tunnettujen kiinalaisten selittäjien mielipiteitä.

Seuraavia sanakirjoja on käytetty:

F. W. Baller, An Analytical Chinese-English Dictionary, 1900. M.
de Guignes, Dictionnaire Chinois, Français et Latin, 1813. S. W.
Williams, A Syllabic Dictionary of the Chinese, 1874. Herbert
A. Giles, A Chinese-English Dictionary, 1910. The Encyclopaedic
Dictionary, 1915 (kiinan kielinen).

Käännös on ollut pääasiallisesti valmis jo kolme vuotta. Tämän
ajan kuluessa olen sitä yhä uudelleen korjaillut. Aluksi pidin
kaunokirjallista puolta pääasiana. Myöhemmin olen tavoitellut
tieteellistä tarkkuutta, ohjeenani periaate: 'Niin tarkasti kuin
mahdollista ja niin vapaasti kuin on välttämätöntä.' Selittävät sanat
ja lauseet ovat tekstiin painetut sulkujen sisälle.

'Suuri Oppi' Selityskirjoineen sisältää kaikki tärkeimmät
kungfutselaiset käsitteet, joten se hyvin sopii johdatukseksi Kiinan
huomatuimman, virallisen oppisuunnan aatteisiin. Kiinalaiset itsekin
pitävät 'Suurta Oppia' johdatuksena kungfutselaiseen siveysoppiin.

Tehtävämme puitteisiin olisi vielä kuulunut selonteko
kungfutselaisesta valtio-opista, nykyaikaisesta esi-isien
palveluksesta sekä keisarillisista uhritoimituksista Taivaalle,
Maalle ja Kungfutselle. Tämä olikin alkuperäinen tarkoituksemme,
samoinkuin kuvauksen antaminen kungfutselaisista, Šan
Tung-maakunnassa olevista pyhistä paikoista, varsinkin Kungfutsen
suurenmoisesta sukutemppelialueesta Dž'y Fu:ssa, ja hänen
palvonnastaan siellä. Niinikään olisi Kungfutsen hauta Dž'y Fu:n
kaupungin ulkopuolella ansainnut oman esityksensä. Mutta niitten
esittäminen olisi paisuttanut teoksemme aivan liian laajaksi.

Lyhyt, yhtenäinen historiallisten ääriviivojen esitys on näyttäytynyt
välttämättömäksi tarpeellisen taustan aikaansaamiseksi varsinaisten
asiain esitykselle. Samasta syystä on Kiinan maakuntajaon
ymmärtämistä koetettu helpottaa.

Monissa kohdin perin pintapuolisena, -- viittaan vain keskeisimpään
kysymykseemme, Kungfutsen elämän arviointiin --, täytyy teoksemme jo
vihdoin lähettää puutteellisenakin julkisuuteen.

Kunnioittavat kiitokseni on julkilausuttava herroille professoreille
_Knut Tallqvist, Kaarle Krohn ja G.J. Ramstedt_, jotka kukin ovat
lukeneet heidän erikoisalojaan koskevat käsikirjoitukseni kohdat,
tehneet tärkeitä huomautuksia ja antaneet varteenotettuja ohjeita.
Erikoisella kiitollisuudella on mainittava lehtori _O. Manninen_,
joka on vertaillut käännöstä Couvreurin ranskalais-latinalaiseen
käännökseen ja tunnetulla taidollaan auttanut monista pulmista.
Henkilöistä, jotka ystävällisesti ovat antaneet kirjastonsa
käytettäväkseni mainittakoon tässä kiitollisuudella professori
_Arthur Cotter_, tuomari _A. Vuorinen_ ja maisteri _Kai Donner_.
Kiinalaisista oppineista ystävistäni on ennen muita mainittava herrat
_Jang Šuen Ts'in_ ja _Yin Tsō Džou_, joiden arvokasta opetusta
kiitollisuudella muistelen.

Helsingissä keväällä 1920.

K. K.



TRANSSKRIPTIO.


Kiinankielen merkitseminen meikäläisillä kirjaimilla ei ole helppoa.
Siinä on useita äänteitä, joita europpalaisissa kielissä ei ole.
Sitäpaitsi vaihtelee lausumistapa sangen huomattavasti eri seuduilla,
ja samallakin paikkakunnalla käytetään useita vaihto-ehtoisia muotoja.

On siis ymmärrettävissä, että sangen useita erilaisia
transkriptiojärjestelmiä on syntynyt. Ei vain kirjoittajan oma
äidinkieli määrää systeemin laatua, vaan myöskin se seikka, missä
osassa Kiinaa hän on kielen oppinut. Monet muutkin näkökohdat voivat
asiaan vaikuttaa.

Teoksessamme on kiinalaisten äänteiden merkitsemisessä luonnollisesti
otettu huomioon suomalaisen ääntämistapa. Äänteen perusmuodoksi on
katsottu yleispuhekielen (Kuan Hua, virkamieskieli) lausumistapaa,
sellaisena kuin se kuullaan Pohjois-Kiinan laajalla lakeudella.
Yhtävähän täysin pekingiläistä kuin Jangtse-laaksonkaan ääntämistä
on orjallisesti seurattu, vaikka kummankaan päätekohdan puhekieli
ei huomattavasti eroa siitä, mitä on pidettävä normaalisena
yleispuhekielenä.

Lähinnä olemme liittyneet Wade'n ja Ballerin systeemeihin.
Jälkimmäinen lienee pohjoismaalaisille helpoimmin ymmärrettävissä,
sillä tämä transkriptiojärjestelmä on syntynyt piirejä varten, joihin
lukeutuu monia eri kansallisuuksia. Umpi-englantilaiset systeemit,
sellaiset kuin esim. 'standard', vievät suomalaisen lukijan kokonaan
harhaan -- ja ovat jo tuoneet monia ikäviä kasvannaisia kiinalaisten
nimien lausumistapaan.

Sangen yleinen on kiinassa dž-äänne, jonka englantilaiset (Giles,
Baller y.m.) merkitsevät ch:lla, saksalaiset (Hermann y.m.) g:llä
ja k:lla (Richthofen), ranskalaiset (Couvreur y.m.) tch:lla; monet
muut eri tavoin esim. jd, ds, dsch, ts, tš, tsch. Ääntämisenkin
horjuvaisuus on antanut aihetta tähän kirjavuuteen. Esim. i:n
edellä joskus kuulee k:n, mutta yleisempi on dž. Maantieteellisesti
vakiintuneissa nimissä olemme säilyttäneet yleisesti tunnetun
ja helpommin lausuttavan k:llisen muodon, esim. Peking pro Pì
Džing, Nanking pro Nan Džing, Jangtse Kiang pro Jang Tzi Džiang;
samoin maakuntien nimissä Džì Kiang, Kiang Si. Sen sijaan olemme
klassillisen kirjallisuuden nimissä ottaneet oikeamman džing-muodon
king-sanan asemasta, esim. Šū Džing, Historiakirja. Ts-äänne
erotetaan selvästi dž-äänteestä, vaikka eteläisellä yleispuhekielen
alueella edellinen on anastanut paljon jälkimmäisen tilaa.

Vaihtoehtoisia äänteitä on runsaasti. L ja n-konsonantit vaihtelevat
sanan alussa aivan yleisesti, esim. Lan ~ nan, lai ~ nai, lei ~
nei, len ~ nen. Pidetään jotenkin yhdentekevänä kulkeeko ilmavirta
tässä tapauksessa suun vai nenäväylän kautta. Samoin vaihtelee
Jangtse-laaksossa i:n edellä hs ~ s; edellinen muoto lienee
katsottava oikeammaksi (h kuuluu hyvin heikosti). H-konsonantti
vaihtuu usein f:ksi, kun pelkkä u seuraa: hu ~ fu. Kun vielä
mainitsemme eräissä tapauksissa ilmenevät vaihtoehtoiset muodot: dž ~
dr, dž ~ k, dž ~ ts, i ~ ei, i ~ y, u ~ o, u ~ y, ui ~ ei, ui ~ uei,
y ~ ru, niin erilaisille transskribeerauksille jää kyllin tilaa.

Yleispuhekielessä ei ole b, g, v, x eikä puhdasta d-äännettä, joten
niiden merkintä on katsottava harhaanvieväksi. Sanan lopussa ei
esiinny muita konsonantteja kuin n ja ng. Milloin huomaamme k, p, t,
ja m-loppuisia sanoja, voimme heti päättää, että ne ovat kaakkoisten
rannikkomaakuntien ainoalaatuista ääntämistapaa.

Vokaalit a, e ja o eivät yleensä äänny puhtaina ollessaan yksin
eikä sanan alussa, vaan niiden edellä kuuluu selvä ng-äänne. Esim.
ai>ngai, ang>ngang, en>ngen, ō>ngō, ou>ngou. (Poikkeus on yksinäinen
a-äänne, joka lienee tullut buddalaisuuden mukana Intiasta).
Teoksessamme käytetään kuitenkin lyhyempiä muotoja ilman ng-äänteen
merkintää.

Vokaalin loppuaspirointi merkitään tavallisesti h-kirjaimella, esim.
ku>kuh, mutta me olemme ottaneet yksinkertaisemman loppuhenkosella
(')-merkitsemistavan, esim. la>la'.

Konsonanttien yleinen aspirointi on kiinalle tunnusmerkillinen ja
tärkeä. Se selviää parhaiten k, p, t-äänteistä. Aspiroituina ne
voisi merkitä mukavimmin kh, ph, th-kirjaimilla. Mutta kun tämä
monissa sanoissa venyttäisi merkintää tarpeettoman pitkäksi eikä
sitä voitaisi selvyydenkään puolesta käyttää mukavasti kaikissa
tapauksissa, niin sovitamme loppuhenkosen myöskin konsonanttien
aspirointia ilmaisemaan, esimm. Ku>k'u=khu, džan>dž'an, drï>dr'ï,
tsō>ts'ō, tzï>tz'ï.

Samassa sanassa, joka lausutaan yhdellä henkäyspainalluksella,
saattaa olla kaksinkertainenkin aspirointi, ensin konsonanttien,
sitten vokaalinen. Ottakaamme äänne drï. Vokaalin tavoin aspiroituna
se on dr, konsonantin tavoin aspiroituna dr'ï, molemmin tavoin
aspiroituna dr'ï'.

Erilaisia sanaäänteitä on yleispuhekielessä noin 490, eteläisellä
alueella vain noin 410. Jangtse-virran laaksossa on siis noin 80
äännettä eli lähes 1/5 vähemmän kuin Pohjois-Kiinan lakeudella.
Sen sijaan on Jangtse-laaksossa noin 40 äännettä, joita ei ole
pohjoisessa. Kun sanaäänteiden luku on mitättömän pieni sanamerkkien
suureen lukumäärään nähden -- vain noin 1 % --, niin on ollut syytä
ottaa transkriptiossa kaikki yleispuhekielen erilaiset äänteet
huomioon.

Tärkeimpiä pohjoisen ja eteläisen yleiskielialueen eroavaisuuksia
mainittakoon. Etuvokaalien, e, i, jälkeen vaihtuu ng-äänne
n-äänteeksi Jangtse-laakson puhekielessä. Esimm. Ing>in, leng>len,
ning>nin, ping>pin, teng>ten.

Yleiskielen eteläisellä alueella on taipumusta äänteiden
lyhentämiseen. Sanansisäinen ue-diftongi sulautuu e:ksi
hammasäänteiden (dentaalien) 1, n, r, s, t, t', ts, ts', jälkeen.

Diftongi _ue_ säilyy sitävastoin keskisten kieliäänteiden
(palataalien) ja kurkkuäänteiden (laryngaalien) dž, dž', k, k', š,
h, jälkeen. Esimm. ue-diftongin sulautumisesta e:ksi: Luen>len,
nuen>nen, ruen>ren, suen>sen, tuen>ten, t'uen>t'en, tsuen>tsen,
ts'uen>ts'en. Milloin ng-äänne on päättänyt sanan, muuttuu se
luonnollisesti n-äänteeksi, esimm. Tueng>ten, t'ueng>t'en. Esimm.
ue-diftongin säilymisestä: Džuen, dž'uen, huen, kuen, k'uen, šuen.
Mikä koskee ue-diftongia pitää paikkansa myöskin ua diftongiin nähden
seuraavissa tapauksissa: Luan>lan, tsuan>tsan, ts'uan>ts'an; mutta:
nuan ~ nan, ruan ~ ran (rän), suan ~ san, tuan ~ tan. --

Diftongi ou sulautuu u:ksi seuraavissa tapauksissa: Fou>fu, pou>pu;
ja diftongi uo sulautuu o:ksi: Kuo>ko, k'uo>k'o. Triftongi iai
supistuu ai-diftongiksi: Hsiai>hai, kiai>kai.

Toiselta puolen on eteläisellä yleiskielellä taipumusta pidentääkin
äänteitä. Kun pelkkä u-äänne (tai u') seuraa äskenmainittuja
dentaaleja, 1, n, r, s, t, t', ts, ts', tai puoleksi palataalisia
dž, dž'-äänteitä, niin tämä u-äänne muuttuu ou-diftongiksi. Esimm.
Lu>lou, lu'>lou', nu>nou, ru'>rou', su>sou, su'>sou', tu>tou,
tu'>tou', t'u>t'ou t'u'>t'ou', tsu>tsou, tsu'>tsou', ts'u>ts'ou,
ts'u'>ts'ou', džu'>džou'. Milloin u-äänne on ilman loppuhenkosta,
säilyy u alkuperäisenä sanoissa ru, džu (dru) ja dzu. (D'ž'-äänteessä
säilyy u puhtaana, vaikka loppuhenkonenkin seuraa, joten tämä
kokonaan poikkeaa yleisestä säännöstä, mutta tällä tavalla ääntyykin
vain yksi ainoa sana, paljon käytetty 'mennä ulos'.) U säilyy myöskin
sanoissa, jotka alkavat hammasäänteillä f, m, p, p', lakiäänteillä k,
k', š ja kurkkuäänteellä h. Esimm. Fu, fu', mu, mu', pu, pu', p'u,
p'u', ku, ku', k'u, k'u', šu, šu', hu, hu'.

Diftongi ui muuttuu joko ei- tai uei-diftongiksi. Dentaalien l, n,
s, t, t', ts, ts' jälkeen se vaihtuu ei-diftongiksi. Esimm. Lui>lei,
nui>nei, sui>sei, tui>tei, t'ui>t'ei, tsui>tsei, ts'ui>ts'ei. Lui ja
nui ääntyvät pohjoisessakin molemmin tavoin. Palataalisten dž, dž',
r, s-äänteiden jälkeen ui-diftongi muuttuu uei-diftongiksi. Esimm.
Džui>džuei, dž'ui > dž'uei rui>ruei, šui>šuei.

Vaikeimpia suomalaiselle lukijalle ovat seuraavat yhdeksän
konsonanttiäännettä, jotka samalla ovat itsenäisiä sanoja,
sanaäänteitä: Drï, drï', dr'ï, dr'ï', šzï, šzï', szï, tzï, tz'ï.

Sävelkorkoa ei ole merkitty koska se edellyttäisi asiantuntemusta,
jota suomalaiselta lukijalta ei voi toivoa.

Yleisenä periaatteena on koetettu noudattaa substantiivien
merkitsemistä isolla alkukirjaimella saksankielen tavoin. Siten
syntyy tarpeellista vaihtelua tuohon muuten niin yksitoikkoiseen
transkriptioon. Se vastaa jossain määrin kiinalaisten omaa
sanavarastonsa jakoa 'tyhjiin' ja 'täysinäisiin' sanoihin. Kun
transkription pahin vika on muotojen köyhyys verrattuna vastaavaan
merkkikieleen, niin saamme täten edes hiukan lisää muotorikkautta.
Samalla tämä tietysti auttaa ajatuksen ymmärtämistä. Transskriptiossa
pitäisi oikeastaan jokaisen sanan sävelkorko ja sanaluokka tulla
näkyviin -- vasta sitten voisi kiinan kirjakieltä (Uen Li)
transskribeerattuna jossain määrin ymmärtää.

> ~ V - - merkkejä on käytetty niinkuin Tietosanakirjassamme.



I. KUNGFUTSEN ELÄMÄ



1. KIINA KUNGFUTSEN AIKANA.


Kolmas Kiinan hallitsijasuvuista, _Džou_, on kahdessa suhteessa
merkittävä. Paitsi sitä, että se on kantanut valtikkaa Kiinassa
pitemmän aikaa kuin mikään muu maan 26:sta hallitsijasuvusta[1] eli
yli puolen yhdeksättä vuosisataa (1122-255 e.Kr.), on se myöskin
tuottanut loppuaikoinaan kolme Kiinan johtavaa miestä, jotka ovat
jättäneet kansan sieluun ja elämänkatsomukseen vuosituhansien ajoiksi
sangen huomattavat jäljet.

Ensimmäisenä esiintyy metafyysillinen mietiskelijä _Laotse_ (Laocius,
Lao Tan, Li Pì Jang,), taolaisuuden perustaja, 'Opin ja Hyveen
Kaanonin' (_Tao Tē Džing_) kuuluisa kirjoittaja. Hän syntyi v. 604
e.Kr. Puoli vuosisataa myöhemmin koettaa _Kungfutse_, (Konfutse,
Confucius, Kungtse, 550-478 e.Kr.) eetillisellä otteellaan, ylevällä
siveysopillaan, järjestää hajanaisen isänmaansa epäkiitollisia
oloja. Noin sata vuotta Kungfutsen kuoleman jälkeen syntyy _Mongtse_
(Mengtse, Mencius, v. 372 e.Kr.), joka vakiinnuttaa edeltäjänsä
opetukset ja yrittää sosiaalisilla saarnoillaan saada ruhtinaita
ryhtymään yhteiskunta- ja valtioelämän uudistukseen. Yhteistä
nykyaikaisten yhteiskunnan uudistajien kanssa hänellä on ehdoton usko
ihmisluonnon hyvyyteen.

Džou-suvulla on kuitenkin yhtä vähän suoranaisia ansioita
hallituskautensa pituuteen kuin näiden kansallisten suurmiesten
syntyyn. Sen ansiot ovat enemmän kielteistä laatua.

Vain keskenään kinailevien ruhtinasten erimielisyyden vuoksi saattoi
heikko keskushallitus säilyttää valtikkaansa nuo monet vuosisadat,
todellisen vallan luisuessa yhä enemmän hallitushuoneesta melkein
riippumattomien pikku ruhtinaskuntien käsiin. Läänityslaitoksen
merkeissä elettiin Kiinassa yhtä kauan aikaa ennen Kristuksen
syntymää kuin Europassa sen jälkeen. Hallitsijasuvun perustaja,
hyverikas 'Sotaisa Kuningas' (_U Uang_) antoi erikoista
vauhtia vasallivaltioiden syntymiselle jakamalla maa-alueita
sotapäälliköilleen, jotka olivat auttaneet häntä kukistamaan
edellisen hallitsijasuvun.

Kungfutsen aikuisen Kiinan tärkein alue sisälsi nykyiset _Šan Tung_
ja _Hō Nan_-maakunnat sekä osia _Dži Li_ ja _Hū Pē_-maakunnista;
_Šan Sï_ ja _Šen Sï_-maakunnissa oli myöskin voimakkaita kiinalaisia
ruhtinaskuntia. _Kiang Sū'_-maakunnassa oli U-niminen[2] pikku
valtio, jonka erään ruhtinaan haudalle Kungfutse pystytti kiven, mikä
yhtenä Kiinan vanhimpia kirjoituksia esittävänä muistomerkkinä yhä
vielä on nähtävissä.[3]

_Hū Nan:in_ maakunta _Jangtse Kiang_ virran eteläpuolella näyttää
tähän aikaan olleen melkein kokonaan kiinalaisten vaikutuspiirin
ulkopuolella, vaikka jo _Jao:n_ ja _Šuen:in_ aikoina (2365-2205
e.Kr.), ennen ensimmäistä hallitsijasukua, kiinalaiset ulottivat
vaikutuksensa aina tämän maakunnan eteläosassa olevalle 'Vakavalle
Vuorelle' saakka (_Heng Šan_). Hū Nan:in pohjoisosassa olevan
suuren 'Luolajärven' (_Tung T'ing Hū_) eräällä saarella on Jao:n
kahdelle tyttärelle pystytetty kivi,[4] jotka tyttärensä Jao antoi
kruununperijälleen Šuen:ille vaimoiksi, samalla kuin hän luovutti
hallitusistuimen tälle halpasäätyiselle miehelle, sivuuttaen poikansa
ja sukulaisensa.

-- _Ts'u_-vaitio[5] Hu Pe:n maakunnan lounaisosassa lienee ulottunut
sentään Hu Nan:in nykyisten rajojen sisäpuolelle.

Asukkaita on arvioitu olleen Kungfutsen aikuisessa Kiinassa 10-15
miljoonaa.[6]

Tämä alue oli jakautunut miltei lukemattomiin pikku ruhtinaskuntiin.
Klassillisessa kirjallisuudessa puhutaan '10,000:sta valtiosta'
(Uan Pang), niiden lukuisuutta osoittaen ylimalkaisesti. Kungfutsen
kirjoittamassa historiallisessa teoksessa '_Kevättä ja Syksyä_' ynnä
sen huomattavimmassa selitysteoksessa (Tsō Džuan) on mainittu Legge'n
mukaan noin sata viisikymmentä eri valtiota. Tärkeimmät näistä
olivat: _Lu_ (Lou), _Ts'i, Ts'u_ (Ts'ou), _Džin, Ts'in, Uei_.

Vasallivaltioiden päämiehet olivat viittä eri arvoastetta: _Kung,
Hou, Pē, Tzï, Nan_ (Duke, Marquis, Earl, Count, Baron). Kaikki nämä
maksoivat vuosiveroa keskushallitukselle ja olivat velvoitetut vaaran
uhatessa puolustamaan yhteistä isänmaata määrätyllä sotilasvoimalla.
Tällainen järjestelmä edellyttää voimakasta keskushallitusta, jota,
ikävä kyllä, ei aina ollut. Kungfutse arvostelee yllämainitussa
teoksessaan Džou-hallitsijasuvun loppuaikoja (722-481) seuraavasti:
"Niinä päivinä ei ollut mitään kuningasta. Jokainen ruhtinas teki
niinkuin hänestä parhaalta näytti." Tämä aika on täynnä keskinäisiä
sotia, sankaritekoja, ystävyysliittoja, salamurhia ja vehkeilyjä.
Vaikka Kiinan sivistystaso tähän aikaan oli ainakin yhtä korkea
kuin Europassa Keskiajan lopulla, niin oli länsimailla kristinuskon
vaikutuksesta naisen arvo paljon suurempi läänityslaitoksen
aikana kuin Kiinassa koskaan on ollut. Historian kirjoitus,
järjestetty kouluopetus, hienot hovitavat, laulu ja soitto kuuluivat
päiväjärjestykseen niinhyvin suuremmissa kuin pienemmissä Kiinan
valtioissa.

"Kungfutse esiintyi historian ratkaisevana hetkenä. 'Isänmaa' oli
vaipunut epäjärjestykseen. Siltä puuttui oikeita periaatteita.
Nurinkuriset opit ja väkivallantyöt olivat kehittyneet pitkälle.
Ministerit murhasivat ruhtinaitaan ja pojat isiään. Kungfutse
kauhistui näkemäänsä ja alkoi uudistustyönsä." Näin kertoo Mongtse.

Kungfutse ei ollut ainoa joka koetti olevia oloja parantaa. Kiinassa
esiintyy Džou-hallitsijasuvun loppuaikoina monia merkittäviä
henkilöitä uudistusaatteineen. _Jangtse_ (Jang Džū)[7] opetti, että
ihmisen korkein tehtävä on nauttia elämästä, välittämättä aikalaisten
tai jälkimaailman arvostelusta. Todella olevaista on vain se mikä
tyydyttää mieltä, antaa nautintoa. Mitä huolia kuolemantakaisesta
asiaintilasta, mitä jälkimaailman arvostelusta! Niillä, joita nyt
niin suuresti kunnioitetaan, ei ollut eläissään yhtään onnen päivää.
Ja mitä he hyötyvät nyt tästä jälkimaailman kunnioituksesta? Ne,
joita nyt pidetään ilkiöinä ja tyranneina, ne osasivat iloita
elämästä, tyydyttää halujaan ja käyttää valtaansa. Ja kärsivätkö he
nyt siitä, että heitä halveksitaan ja inhotaan? Niin me siis tahdomme
iloita elämästä, -- mitä huolimme siitä, mitä kuoleman jälkeen
seuraa! Tunnussanamme on: Kaikki vain omaa itseä varten (Uei O).[8]

Tämän äärimmäisen mustan itsekkyyden vastakohdaksi esittää _Mētse_
(Mōtse, Mō Tï) äärimmäistä lähimmäisrakkauden oppia. Sen sijaan, että
kungfutselaista rakkautta rajoittavat monet erilaiset elämänsuhteet
ja arvovallan erikoisasemat, opettaa Metse yleistä, yhtäläistä
ihmisrakkautta kaikkia kohtaan. Siten korjautuvat tavat, ja kun ne
ovat hyvät, muodostuu valtioelämäkin hyväksi. Kaikki paha johtuu
siitä, ettei ole keskinäistä rakkautta. Olot saadaan korjatuksi
ainoastaan lähimmäisrakkauden elvyttämisellä. Olettakaamme, että
ihmiset rakastaisivat toisiaan, niinkuin he itseään rakastavat, --
silloinhan ei olisi ensinkään varkaita eikä ryöväreitä. Jos jokainen
katsoisi toisen taloa samoilla silmillä kuin omaansa, -- kuka
tahtoisi silloin varastaa? Jos jokainen katsoisi toista henkilöä
samoilla silmillä kuin itseään, -- kuka tahtoisi silloin ryövätä
ketään? Ja edelleen: -- Jos ruhtinaat katsoisivat vieraita valtoja
samoilla silmillä kuin omiaan, -- mistä saisi silloin aihetta sotiin?
Eikä tämä tällainen yleisrakkaus ole niin mahdoton, kuin miltä se
näyttää. Tarvitsee vain ymmärtää, mikä suunnaton hyöty siitä kaikille
koituu, -- sillä on asia autettu. -- Kaikki kurjuus, mitä maailmassa
on, se että vahvemmat sortavat heikompia, enemmistö vähemmistöä,
viisaat yksinkertaisia ja arvonherrat halpa-arvoisia, -- kaikki tämä
johtuu siitä, että tehdään erotus ihmisen ja ihmisen välillä. Yleinen
ihmisrakkaus (Džien Ai) sen sijaan liittäisi kaikki sopusointuisaksi
yhteydeksi.

Yhteiskunnallisten parannuspuuhien yhteydessä tutkittiin innokkaasti
itse pahan lähdettä, ihmistä ja _ihmisluontoa_. Ihmisluontoon nähden
esitettiin neljä eri mielipidettä. Eräs ajattelija, _Hsyintse_ (Hsun
Tzï),[9] esittää suurella vakaumuksen voimalla, että ihmisluonto
on paha ja pelkkää pahaa. Näin hän todistelee: -- Ihminen on
luonnostaan paha. Kaikki hänen hyvyytensä on keinotekoista.
Voitonhimo on hänen ensimmäinen pyyteensä. Hän koettaa saada
itselleen mitä voi, ajattelematta naapurin tarpeita. Toiseksi hän
on rakkaudeton. Hän toivoo toisille tuhoa, välittämättä oikeuden ja
totuuden periaatteista. Kolmanneksi hän on eläimellisten himojensa
orja. Hän tekee laittomuutta ja harhailee kaukana velvollisuuden ja
hyveen tieltä. Luontonsa mukaisesti synnyttää ihminen kaikenlaista
väkivaltaa, epäjärjestystä ja äärimmäistä raakalaisuutta. Ainoastaan
lainalaiset pakkotoimenpiteet ja voimakas hyvien tapojen vaikutus
tekevät ihmisen mahdolliseksi järjestyneeseen yhteiskuntaan. Näiden
perusteiden nojalla näyttää täysin selvältä, että ihminen on
luonnostaan paha, ja että kaikki hänen hyvyytensä on keinotekoista.

Täysin päinvastaista kantaa ihmisluontoon nähden edustaa Kungfutsen
pojanpoika _K'ung Dži'_ (Tzi Szï).[10] Mutta vasta tämän oppilas
_Mongtse_ kehittää opin ihmisluonnon ehdottomasta hyvyydestä koko
täydellisyyteensä. Ihmisluonto taipuu hyvään niinkuin vesi virtaa
aina alaspäin. Kaikki paha on ulkoapäin tullutta väkivaltaista
vaikutusta ihmissieluun, niinkuin vesi voidaan keinotekoisilla
pakkotoimenpiteillä saada nousemaan vuorien huipuillekin. _Kungfutse_
itse ei suoranaisesti ottanut osaa tähän kiistaan, joka vasta hänen
jälkeensä kuumimmillaan riehui, mutta koko Kungfutsen esitystapa,
koko hänen siveysoppinsa, edellyttää ihmisessä piileviä luontaisia
siveellisiä voimia, edellyttää ihmisen luontaista hyvyyttä. Ja
niin onkin Mongtsen kanta koko kungfutselaisuudessa virallisesti
hyväksytty. Ilman tätä edellytystä olisi vaikea ymmärtää
kungfutselaisuuden siveysopillista oppirakennusta.

Näiden äärimmäisten vastakohtien sovittamiseksi esitetään kaksikin
eri teoriaa. _Kaotse_ (Kao Tzï')[11] opettaa, että ihmisluonto ei
ole itsessään hyvää eikä pahaa; se on passiivinen, joka voidaan
kasvatuksen avulla ohjata kumpaan suuntaan tahansa. Ihmisluonto on
alkuaan niinkuin puusepän puuvarasto; ihmisen hyvyys tai pahuus on
niinkuin tästä aineesta tehdyt esineet. Kun Mongtse huomautti, että
se on väkivallan tekoa veistopuuta kohtaan, kun siitä muokataan
talouskaluja, niin Kaotse esitti toisen vertauksen: -- Ihmisluonto
on kuin vesi, joka voidaan johtaa mihin ilmansuuntaan tahansa. Tästä
sai Mongtse aiheen kuuluisaan vertaukseensa, myöntämällä ensin, että
vesi ei kyllä pidä väliä ilmansuunnilla, mutta lisäämällä tähän, että
vesi tekee hyvinkin tarkan eron kun on kysymyksessä virtaaminen
ylös- tai alaspäin; ihmisluonto taipuu hyvään, niinkuin vesi virtaa
aina alaspäin.

Toinen vastakohtia sovittava ihmisluonnon esitys julkituodaan
Kristuksen syntymän aikoihin. Teorian esittäjä on nimeltään _Jangtse_
(Jang Tzï).[12] Hän opetti, että ihmisluonnossa on sekä hyvää että
pahaa. Siinä on rakkaudentunteita ja oikeudentunto, mutta siinä on
samalla vastakkaisia haluja ja pahaantaipuva tahto. Kumpi puoli
näistä pääsee voitolle, se riippuu siitä kumpaako puolta enemmän
viljellään. Ihminen on siis kokonaan kasvatuksen tulos.

Nämä esimerkit riittänevät osoittamaan, etteivät nuo edellämainitut
kolme Kiinan merkkimiestä, Kungfutse, Mongtse ja Laotse, ole ainoat,
jotka näihin aikoihin elämän suuria kysymyksiä Kiinassa pohtivat.



2. KUNGFUTSEN ELÄMÄN ULKONAISET PIIRTEET[13]


Kungfutsen isä[14] _Šu-Liang Hō_ (Hei) oli ruumiinvoimiltaan
tavallista vankempi, rohkea ja ryhdikäs sotiiasvirkamies
kotivaltionsa _Lu:n_ palveluksessa.

Sangen ikävä seikka kiinalaisen mielestä oli se, että hänellä oli
vain yksi poikalapsi, sekin rampa ja jalkavaimosta syntynyt, vaikka
tyttäriä oli yhdeksän. Senvuoksi otti hän vielä yli 70-vuotiaana
kolmannen vaimon, nuoren _Jen Džing Tsai:n_, toivoen saavansa
miesperillisen pitämään huolta hänen tarpeistaan vainajien maailmassa.

Seuraavana keväänä syntyikin kertomuksemme sankari, Kungfutse,
historioitsija _Szi-Ma Ts'ien:in_ mukaan vuonna 550 e.Kr. Kaksi
'_Kevään ja Syksyn_' selittäjää, _Kung Jang_ ja _Ku' Liang_,
ilmoittavat Kungfutsen syntyneen vuotta aikaisemmin. _Jen Huei_ oli
samaa tunnettua sukua kuin Kungfutsen äiti.

Kungtse ja Mongtse olivat molemmat samasta Lu-valtiosta kotoisin,
joka pikku ruhtinaskunta sijaitsi nykyisen _Šan Tung_-maakunnan
eteläosassa, Keltaisen virran (_Huang Hō_) silloisen uoman
pohjoispuolella. Kungfutsen kotikaupunki _Dzy Fu_ (Ch'iu Fu,
Kūfu) ja Mongtsen syntymäpaikka _Tsou Hsien_ (Tsao Hsien),
jotka suorinta tietä ovat vain noin 20 kilometrin etäisyydellä
toisistaan, sekä piirin hallituskaupunki _Jen Džou Fu_, ovat kaikki
Šanghai-Pēking-rautatielinjan varrella. Samansuuntainen 'Kiinan
kanava' ei myöskään ole kaukana näiltä tienoilta. Vaikka _Tsou_ on
nyt alimman asteen virallinen kaupunki, niin se Mongtsen aikana oli
itsenäinen valtio.

Taru kertoo, että Kungfutsen äiti rukoili _Nï Ts'iu_ (Nunnien
Kumpu!)-nimisen vuoren jumalalta itselleen poikalasta, ja kun
hän sen sitten sai, hän antoi pojalleen kiitollisuudesta nimen
_Ts'iu_ (kukkula). Vaikka tämä on katsottava lapsuusajan nimeksi
(Rū Ming, 'maitonani'), niin esiintyy tämäkin muoto Kungfutsen
nimeä klassillisessa kirjallisuudessa. Mutta niin suuri on
kiinalaisten kunnioitus Kungfutsea kohtaan, etteivät he lue vastaavaa
merkkiä Ts'iu, vaan Mou, mikä äänne merkitsee 'erästä'. Pelkästä
kunnioituksesta on siis _K'ung Ts'iu:sta_ tullut _K'ung Mou_.
'Kukkula'-merkitystä varten on luotu toinen merkki, joka on saatu
lisäämällä alkuperäiseen 'maa', t'u (t'ou). Tälle merkille on
siirtynyt alkuperäisen 'kukkulan' merkitys ja äänne.

Kungfutsen varsinainen henkilönimi on _Džung Nï_. Tässäkin nimessä
jälkimmäinen osa muistuttaa tuota yllämainittua kukkulaa. Edellinen
sana Džung (keskimmäinen) osoittaa, että Kungtse on toinen poika
järjestyksessä -- tuo rampahan oli ensimmäinen. Samalla sisältyy
tähän sanaan toivo kolmannesta pojasta, joka toivo ei kuitenkaan
toteutunut, kun isä kuoli pian, kuuluisan poikansa ollessa vasta
kolmen vuoden ikäinen. _Kung Džung Hï_ on katsottava Kungfutsen
varsinaiseksi nimeksi, jonka hän nähtävästi sai naimisiin mennessään,
maan tavan mukaan. Samalla kuin tämä 'miehuusnimi' (Tzï), annettiin
asianomaiselle myöskin miehen lakki, jonka vastineena roomalaisilla
oli pitkä miehen vaippa (toga virilis). 'Koulunimeä' (Šu Ming,
kirjanimi) ei Kungtsella liene ollut.

Yleisesti käyttämäämme '_Kungfutse_' (K'ung Fu Tzï) muotoon on
sukunimen (K'ung) lisäksi yhdistetty arvonimi Fu Tzï, joka, samoin
kuin pelkkä Tzï, merkitsee kuuluisaa opettajaa, ajattelijaa,
'mestaria'; Tzï-sanan varsinainen merkitys on 'poika', 'lapsi'.

Vaikka Kungfutsen isä oli huomatussa asemassa, hän jätti perheensä
suureen köyhyyteen, jonka vaikutusta luonteensa kehitykseen Kungtse
itsekin huomaa.[15] Ehkei hänen äitinsäkään ollut yhtä neuvokas kuin
Mongtsen äiti, joka jäi yhtä nuoren lapsensa kanssa leskeksi, mutta
joka kankaankudonnalla hankki itselleen ja pojalleen tyydyttävän
toimeentulon. Suuren suvun poika saa kuitenkin hyvän kasvatuksen,
johon voimme arvata suvun muiden jäsenten myötävaikuttaneen,
niinkuin Kiinan vanha tapa vaatii. Kungfutse kertoo itse, että hän
15-vuotiaana luki täydellä todella. Todistuksena hänen ahkerista
opinnoistaan on se tosiasia, että hän jo 22-vuotiaana saattaa olla
julkisessa opettajatoimessa, jonkinlaisena korkeakoulun opettajana ja
johtajana.

Kungfutsen lapsuuden ajalta emme tämän lisäksi tiedä muuta kuin että
hän jo sangen varhain oli mieltynyt kaikenlaisiin juhlallisuuksiin,
uhritoimituksiin ja seremonioihin (Li), joita hän leikeissään
jäljitteli. Kenties hän ylhäisen suvun poikana sai usein aiheita
tällaisen puolen kehittymiseen, yhtä paljon kuin hänen luontainen
vaistonsa ehkä veti häntä vanhoihin kansansa tapoihin ja niiden
ainaiseen tutkimiseen. Tuo hänen jo silloin vanha sukunsa oli myöskin
omiaan johtamaan hänen ajatuksiaan muinaisuuteen. Hänen ei tarvinnut
muuta kuin mennä sukutemppeliinsä, niin siellä hänelle avautui pitkä
sarja ihmiskohtaloita ja runsas aineisto ajateltavia asioita, joista
monet olivat valtakunnan keskeisimpiä. Hänen tarvitsi vain tutkia
tuota kaikkea. Ja siihenpä hänellä olikin erikoinen harrastus.

"_Hao Kū ōr hsiō_", 'muinaisuuden rakkaus ja tutkimusinto', niinkuin
hän itse sanoo, yhdessä väsymättömän ja vilpittömän luonteen kanssa,
teki hänet siksi mikä hänestä tuli -- kansansa keskeisin henkilö.

Yleisen tavan mukaan meni Kungfutse aikaiseen naimisiin, jo
19-vuotiaana.[16] Hänen vaimonsa oli esi-isäin 'kotimaasta',
Sung-valtiosta. Seuraavana vuonna syntyi hänen ainoa poikansa _Li_
(karppi), joka sai nimensä sen johdosta, että isälle perhetapahtuman
vuoksi lahjoitettiin karppi-kala. Tämän jälkeen lisääntyi Kungtsen
perhe vielä kahdella tyttärellä. Mikään erikoisen onnellinen ei
Kungtsen perhe-elämä näytä olleen. Isä pysyi vieraana kodilleen
vaeltavan elämäntapansa vuoksi. Ainoaan poikaansakaan ei hänellä
näytä olleen mitään lähempää suhdetta. Sitävastoin koettaa hän
'kungfutselaisten' tavoin pitää hellää huolta vanhemmistaan, tässä
tapauksessa äidistään, joka häntä seuraa kuolemaansa saakka, mikä
tapahtuukin jo pojan ollessa 24:nnellä ikävuodellaan. Väite, että
Kungtse olisi hyljännyt vaimonsa, ei liene tosi. Joka tapauksessa
on Kungfutsen suhteessa vaimoonsa hänen ja koko kungfutselaisuuden
heikko kohta.

Naimisiin menostaan alkaen äitinsä kuolemaan saakka, 19-24:nteen
ikävuoteensa, on Kungfutsella kolmekin virkaa perätysten. Hän on
erään Dži-nimisen heimon päämiehen palveluksessa viljavarastojen
hoitajana, verojen kokoojana, sekä sen jälkeen puutarhan ja
karjanhoidon valvojana. Nämä olivat verrattain mitättömiä virkoja
ruhtinaallisen huonekunnan jäsenelle. Kungfutse esiintyy näissä
toimissa edukseen; sekä siinä, että hän suostui ottamaan vastaan
tuollaiset virat, että myöskin itse työssä osoittamassaan
uskollisuudessa. Mongtse antaa hyvän todistuksen Kungfutsesta tältä
ajalta, sanoessaan: "Kungfutse oli kerran muonavarojen hoitajana ja
silloin hän sanoi: 'Minun tilini pitää olla selvä; siinä kaikki mistä
minun on huolehdittava.' Hän oli kerran yleisten peltojen ylivalvoja,
ja silloin hän sanoi: 'Härkien ja lampaiden tulee olla lihavia,
vankkoja, erinomaisia; siinä koko tehtäväni.'"

Näiden proosallisten toimiensa ohella oli Kungfutsella henkisempiäkin
harrastuksia. Hän nähtävästi lueskeli edelleen. Sitten tämä
pehtorimme, tai voutimme, kolmivuotisen virka-uransa jälkeen,
esiintyy 22-vuotiaana yhtäkkiä _opettajana_. Mutta ei minään
pikku lasten opettajana, vaan täysi-ikäisiä opastaen. Määrättyjä
kouluhuoneita ei tähän tarvittu, yhtä vähän varmoja oppiennätyksiä.

Opetuksen sisällyksenä ei liene ollut edes kirjallisuus sikäli
kuin sitä oli olemassa --, vaan keskusteluaineena olivat elämän
peruskysymykset, jotka koskevat yksityistä, perhe-elämää, valtiota
ja koko kansaa. Opetusmetodi oli havainnollista ja vapaata, yleensä
keskustelevaa. Kungfutsen korkeakoulu muistuttaa Platonin akademiaa
ja Aristoteleen peripateettikoulua. Kungfutse vain matkustaa
myöhemmin paljoa enemmän oppilaineen kuin pikku Kreikan opettajat.
Kungfutse tekee hauskoja huomioita ja ottaa sopivia vertauksia,
mutta hänellä ei ole yhtä suurta kykyä johtopäätösten tekemiseen
kuin esim. Mongtsella. Hänen tarkoituksensa on etukädessä vaikuttaa
oppilaisiinsa hedelmöittävästi, kun taas Mongtse Sokrateen tavoin
panee vastustajansa pussiin. Senvuoksi onkin Kungfutsen ja hänen
oppilaidensa väli mitä sydämellisin, sen sijaan että Mongtsen
oppilaat eivät samassa määrin tule haltioihinsa opettajansa
esiintymisestä. Mongtse on vilkas, tulinen ja pureva. Kungfutse on
hitaampi, sydämellinen ja vaatimaton.

Mitä opetusmaksuun tulee, niin ei siinäkään ollut mitään varmaa.
Jolla oli, se antoi; jolla ei ollut, se sai opetuksen ilmaiseksi.
Pienet lisätulot tästä vaivannäöstä eivät suinkaan liene olleet
haitaksi miehelle, joka itsekin vielä opiskeli, ja jonka oli
pidettävä huolta samalla perheestäänkin. Yhden ehdon Kungfutse
asetti oppilailleen. Niillä tuli olla älyä ja henkistä harrastusta.
Hän lausui: "Minä en avaa totuuksiani kellekään, joka ei todella
halaja viisautta, enkä minä auta ketään, joka ei itse yritä jotakin
selittää. Kun minä olen esittänyt asiasta yhden kolkan jollekin,
eikä hän sen perustuksella voi oppia muita kolmea, niin en minä enää
kertaa sanomaani." Kungfutse tahtoi olla vain lahjakkaiden opettaja.
Heikkolahjaisille ei hänellä riitä harrastusta eikä kärsivällisyyttä.
Kungfutse ylhäissukuisena on kaikessa toiminnassaan jollain tavoin
aristokraattinen, ylimysmielinen. Hänen huomionsa on kiinnitetty
arvovallan ja älyn ylhäisyyteen. Näistä korkeuksista vuotaa öljyä
ja viiniä alempanakin oleville. Vaikka Mongtsekin pitää suurimpana
ilonaan etevien miesten opetusta, katsoo hän kuitenkin paljon
toivorikkaammalla, myötämielisemmällä ja hellemmällä silmällä itse
kansaan, oppineen ja arvovaltaisen ylimystön vastakohtana. Syy on
tähän ehkä siinä, että Mongtse nähtävästi joutui nuoruuden päivinään
lähempään kosketukseen kansan kanssa.

Opetustoimessaan ei Kungfutse katsonut perittyyn nimeen tai
omaisuuteen, vaan henkiseen pääomaan ja sen uskolliseen käyttämiseen.
"Lahopuuta ei voida veistää, eikä multaseinää kalkilla rapata.
Tässä tämä Jiu, mitä hyötyä on siitä, että minä häntä neuvon ja
nuhtelen?" Oppilaita oli Kungfutsella viimeisinä vuosinaan noin 3000,
joista noin 70 oli hänen lähemmässä piirissään. Nämä seurasivat
häntä kaikkialle hänen lakkaamattomilla matkoillaan eri valtioissa,
tarkasti ottaen vaarin hänen jokaisesta liikkeestään, eleestään
ja ilmeestään. Yksi Kiinan klassillisista teoksista, 'Kungfutsen
Keskustelut' nimeltään, sisältää enimmän tiedonantoja hänen
luonteestaan, tavoistaan ja käyttäytymisestään. Siitä voi nähdä miten
syvän vaikutuksen opettaja oli tehnyt oppilaitansa.

Olemme jo tulleet käsitelleeksi koko Kungfutsen opetustoimen aikaa.
Pitkäaikaiseksi ei tämä toimi kuitenkaan hänelle ensi otteella
tullut; sitä kesti vain kaksi vuotta hänen _äitinsä kuolemaan_
saakka. Tämä tapaus tuli merkitykselliseksi hänelle. Osoittaakseen
näet lapsenkunnioitustaan vanhempiaan kohtaan, vetäytyi hän pois
julkisesta toimesta lähes kolmen vuoden ajaksi. Täten hän uudisti
Kiinan ikivanhan tavan surra vanhempiaan. Kungfutse sovitti tämän
vain samalla tapaa äitiinsä kuin sitä oli ennen käytetty surun ja
kaipaavan kunnioituksen osoitukseksi isää kohtaan. Kungfutsellehan
ei suotukaan tilaisuutta antaa oppilailleen havainto-opetusta isänsä
muiston kunnioittamisessa. Senvuoksi hän tahtoo tämän tilaisuuden
käyttää sitä paremmin. Hän antaa oppilaidensa luoda haudalle korkean
kummun, jonka ankarat sateet kuitenkin useampia kertoja hävittävät.
Mongtse hautasi äitinsä vieläkin suuremmalla loistolla kuin Kungfutse.

Kungfutsen ja Mongtsen esimerkkiä seuraten on 27-kuukautinen
vanhempain kuoleman sureminen, julkisesta elämästä luopuminen ja
loistelias hautaaminen tullut yleiseksi tavaksi Kiinassa. Multakasan
kokoaminen maanpintaan haudatun, vaikkapa hirsistäkin rakennetun
arkun päälle, on tarkoittanut estää arkkua mätänemästä ja vettä
hautaan valumasta, samalla kuin tuo kumpu on ollut muistomerkin
asemassa, varsinkin sinä aikana, jolloin ei vielä kivisiä
hautapatsaita pystytetty. Kungfutse, joka oli lakkaamatta pitkillä
matkoilla, tarvitsi erikoisen tuntomerkin voidakseen löytää äitinsä
haudan.

Tämä pitkä suruaika antoi Kungfutselle hyvän tilaisuuden jatkaa
opintojaan. Ne näyttävät käyvän samaan suuntaan, vanhan ajan menojen
ja menettelytapojen, musiikin ja mietelauseiden tutkimiseen.
Myöskin opetustoimensa ohella suruajan päätyttyä hän kaivautui
yhä enemmän maansa muinaisuuden elämään. _Musiikilla_ näyttää
olleen paljon suurempi merkitys vielä Kungfutsenkin aikana kuin
nykyisten kiinalaisten keskuudessa. Kungfutse itse oli siihen
mieskohtaisesti suuresti mieltynyt, ja se oli erikoisena oppiaineena
hänellä korkeakoulussaan. Tämän aineen häviäminen kiinalaisten
opetusohjelmasta ei varmaankaan ole tapahtunut vaurioitta
kiinalaisten kehitykselle. Jo Mongtsella se näyttää väistyvän syrjään.

Seitsemänä vuonna suruajan päätyttyä (27-34:nteen ikävuoteensa)
jatkoi Kungfutse opetustointaan, ja sellaisella menestyksellä,
että se jo alkoi herättää yleisempää huomiota. Sillä v. 517
määräsi kuolinvuoteellaan eräs Lu-valtion arvokkaimpia henkilöitä,
mahtavaan Mong-sukuun kuuluva ministeri _Mong Hsï_, poikansa
seremoniamestariksi Kungfutsen. Tämä oppilas toi mukanaan Kungfutsen
kouluun myöskin erään ylhäisen sukulaisensa. Näiden oppilaidensa
kautta Kungfutse pääsi hallitushuoneiden yhteyteen. Lu-valtion
prinssi _Diao_ lähetti hänet toisen oppilaan seuraamana (v. 517)
yleisvaltakunnan _pääkaupunkiin_. Paikan silloinen nimi oli _Lō l'_,
myöskin _Lō Jang_ (Lō on Keltaisen virran sivuhaaran nimi). Nyt on
tämän kaupungin nimi _Hō Nan_, 'Virran eteläpuolella oleva alue',
samannimisessä maakunnassa. Sinne vie rautatie maakunnan nykyisestä
pääkaupungista K'ai Fung Fu:sta, pohjoisesta etelään kulkevan radan
poikki.

Lo Jang:issa oli Kungfutsella tilaisuus tutkia kuninkaallista
kirjastoa, muistomerkkejä ja musiikkia. Sataisvuotiset kuninkaalliset
rakennukset, vastaanottosalit ja esi-isien temppeli olivat hänen
tarkastettavissaan; samoin paikka, missä uhreja toimitettiin
Taivaalle ja Maalle. Täällä hän tapasi myöskin taolaisuuden
perustajan _Laotsen_, joka oli kuninkaallisen arkiston hoitajana
hovissa. Kun Kungfutse tahtoi tältä saada lisää tietoja vanhojen
viisaiden elämästä ja tavoista, syntyi siitä seuraava keskustelu.

_Laotse_ sanoi: "Ihmiset, joista te puhutte ovat jo luineen päivineen
mädänneet. Olen kuullut, että viisas kauppias kätkee aarteensa ja
hän näyttää syrjäisestä katsoen köyhältä mieheltä. Samoin myöskin
todellinen jalosukuinen osoittautuu ulkonaisessa elämässään
yksinkertaiseksi, vaikka hän kätkeekin kalleimmat hyveet. Luopukaa,
hyvä herra, korkealle kurkottavasta mielestänne ja monenlaisista
harrastuksistanne, ulkonaisesta puuhailustanne ja suurista
suunnitelmistanne! Tämä kaikki on hyödytöntä teille. Muuta sanomista
ei minulla ole teille."

Kurigfutse jatkoi juttua ja, kunnioituksesta vanhusta kohtaan,
kääntyi oppilaidensa puoleen ja sanoi: "Linnuista tiedän, että ne
voivat lentää, kaloista tiedän, että ne voivat uida, nelijalkaisista
tiedän, että ne voivat juosta. Juoksevaiset voidaan kietoa
verkkoihin, uivia voidaan onkia ylös ja lentäviä voidaan ampua alas.
Mutta mitä tulee Lohikäärmeeseen, niin en voi käsittää, miten se
tuulessa ja pilvissä ratsastaen nousee taivaaseen. Olen tavannut
tänään _Laotsen_. Eikö hän ole Lohikäärmeen kaltainen?"

Kauan ei Kungfutse viipynyt valtakunnan pääkaupungissa; jo samana
vuonna hän palasi kotivaltioonsa. Pian sen jälkeen syntyi täällä
sisäisiä rauhattomuuksia. Ministerit riitaantuivat hallitsijan
kanssa niin pahasti, että hallitsijan täytyi paeta Ts'i-nimiseen
naapurivaltioon suojaa hakemaan. Kungfutse meni sinne myöskin
oppilaineen, ja hänen onnistui saada siellä vaikutusvaltaa ruhtinas
_King:iin_. Matkalta Ts'i-valtioon kerrotaan seuraava tapaus.

Kungfutse lähestyy oppilaineen lähistössä olevaa _T'ai Šan_
("Suurvuori") nimistä vuorta. Vanhassa Kiinassa oli tämä _Šan
Tung:in_ niemimaan korkein kukkula se vuori jonka kaikki tunsivat.
Kungfutse tapaa erään naisen katkerasti itkemässä tiepuolessa
haudan luona. Lähetettyään jonkun oppilaistaan kysymään syytä hänen
suruunsa, Kungfutse saa kuulla, että vaimon appi, mies ja äskettäin
hänen poikansa ovat kaikki kuolleet tiikerin kynsiin. Kun vaimolta
kysyttiin, miksi hän yhä sitten asuu täällä, vastasi hän, että
maan hallitus täällä oli hyvä. "Muistakaa, lapseni", sanoi siihen
Kungfutse seuraajilleen, "että huono hallitus on pahempi kuin
tiikeri".

Aluksi ruhtinas _King_ suosi Kungfutsea, mutta myöntyi pian
hoviväkensä vastustukseen, joka asettui ivaavalle kannalle
Kungfutseen nähden. "Minä olen jo liian vanha, enkä voi häntä
käyttää", kerrotaan ruhtinaan lausuneen. Niin saa Kungfutse palata
kaksivuotisen, jotenkin hyödyttömän yrityksen jälkeen Ts'i-valtiosta
takaisin kotivaltioonsa.

Täällä olot ovat yhä ennallaan. Ruhtinas on pakosalla, eikä
Kungfutsella siis ole mitään mahdollisuutta ottaa osaa
hallitustoimiin. Sitä kokonaisemmin hän antautuu opetustoimeensa.
Kokonaista neljätoista vuotta (515-501) hän yksinomaan opettaa nyt
yhä lisääntyvää joukkoa korkeakoulussaan, aina viisikymmenvuotiaaksi
saakka. Tässä työssä selviää hänelle vähitellen kokemuksesta, mikä
osa tuossa runsaassa historiallisessa ja antiikkisessa aineistossa on
kasvatuksellisesti tärkeää, ja sen mukaan syntyvät sitten nuo Kiinan
klassilliset kirjat, opiskelijain kurssikirjat, joita on käytetty
tutkintovaatimuksina virallisissa opinnoissa näihin päiviin saakka.

Kun ruhtinas _Ting_ tulee v. 501 Lu-valtion hallitusistuimelle,
voi jälleen olla puhetta Kungfutsen käyttämisestä _valtion
palveluksessa_. Tänä vuonna annetaan hänelle ensin _Džung Tu_-nimisen
kaupungin päällikön toimi. Hänen hallituskautenaan tapahtuu kansan
elämässä ja tavoissa huomattava muutos parempaan päin. Sen johdosta
annetaan Kungfutselle pian yhä korkeampia toimia, ensin yleisten
töiden ylivalvojan asema, sitten määrätään hänet _rikosasiain
ministeriksi_. Varsinkin viimemainitussa tehtävässään hän on tullut
kuuluisaksi. Myöskin kahdelle hänen oppilaistaan annetaan tärkeitä
toimia, ja näiden avulla hän saa aikaan täydellisen muutoksen
kotivaltionsa oloissa. Seuraava esimerkki voi valaista hänen
menettelytapojaan.

Eräs isä tahtoi syyttää oikeudessa poikaansa. Ottamatta asiaa esille
panee Kungfutse kumpaisenkin vankeuteen kolmeksi kuukaudeksi. Kun
joku ministereistä huomauttaa, ettei tämä teko ole sopusoinnussa
Kungfutsen opetusten kanssa, vastaa hän siihen: "Kun ylhäisemmät
eivät itse täytä velvollisuuksiaan ja kuitenkin ryhtyvät rankaisemaan
alamaisiaan, ei se ole oikeudenmukaista. Tämä isä ei ole opettanut
pojalleen vanhempainkunnioituksen tärkeyttä. Jos nyt ottaisi huomioon
hänen syytöksensä, joutuisi rankaisemaan viatonta." Kungfutse antoi
sitten noutaa asianomaiset vankilasta ja lähetti heidät nöyrtyneinä
pois kotiansa, evästäen neuvoilla ja nuhteilla. -- _Suureen Oppiin_
on otettu seuraava Kungfutsen lause: "Tuomarin tehtävissä minä olen
kuin muutkin. Se mikä on tarpeellista, on riita-asiain tekeminen
tarpeettomiksi." Ja hänen oppilaansa _Tsengtse_ lisää siihen:
"Verukkeita ei ole otettava varteen. Suuren kammon saa kansa silloin.
Tämä on alun älyämistä, juurien juontamista, lähteen löytämistä."
Tästä syiden ja seurausten keskinäisestä yhteydestä sanoo Kungfutse
_Suuressa Opissaan_: "Esineillä on juuret ja latvat; asioilla on alku
ja loppu. Joka käsittää johtolangan, hän on tielle tulemassa."

Suuremmissa tehtävissä oli Kungfutsella myös kykyä ja keinoja.
Lu-valtiossa oli kolme suurta sukua, jotka lakkaamatta tuottivat
epäjärjestystä, uhmaten itse ruhtinaitakin. Kungfutse mursi näiden
vallan ja antoi hävittää kolmen heidän asumansa kaupungin muurit,
jotteivät he voisi käyttää niitä linnoituksinaan. Tämäntapaisilla
toimenpiteillään sai valtiomiehemme rauhan ja järjestyksen maahan,
jopa siinä määrin, että naapurivallat jo alkoivat peljätä Lu-valtion
nopeaa nousua. Varsinkin _Ts'i-vaition_ ruhtinas, Kungfutsea
kadehtivine ministereineen, koetti keksiä keinoja reformaattorimme
toiminnan lamauttamiseksi. Heille häämöttääkin oivallinen keino.
Lu-valtion ruhtinaan huomio ja voimat on johdettava toisaalle.

Ts'i-valtion ruhtinas _King_ lähettää siis naapurilleen Lu-valtion
Ting-ruhtinaalle muka ystävyyden osoitukseksi harvinaisen lahjan:
120 hyvää hevosta ja 80 kaunista tanssijatarta. Näiden piti viedä
ruhtinaan huomio pois hallitushuolista. Kungfutse kehoitti ruhtinasta
kieltäytymään vastaanottamasta moisia lahjoja, mutta tämä ei kuullut
varoituksen sanaa, vaan lankesi viritettyyn paulaan. Raskaalla
mielellä täytyy isänmaanystävämme pyytää eroa toimestaan. Hän
tekee sen kuitenkin sillä tavoin, että ruhtinas voi vielä pidättää
hänet jos tahtoo, mutta sitä tämä ei tee, koska hän nykyisine
harrastuksineen ei enää tarvitse Kungfutsea.

Oltuaan neljä vuotta (501-497) menestyksellisesti julkisessa
toiminnassa kotivaltiossaan Kungfutse jättää valtiomiesuran,
ottamatta siihen enää koskaan suoranaisesti osaa.

Nyt alkaa _pitkä vaelluselämä_ eri valtioissa. Kolmetoista vuotta
(496-483) kiertää hän maita mantereita opettaen oppilaitaan ja
koettaen, vaikka useimmiten turhaan, ojentaa eri valtioiden
ministereitä ja ruhtinaita. Maa oli yhtenä kiistakenttänä, sotia
käytiin ja saalista jaettiin. Kuka olisi tahtonut ja joutanut
kuuntelemaan uudistusintoilijan itsensäkieltämystä vaativia puheita!
Tuon tuostakin opettajamme saa kokea pahoinpitelyä, salahankkeita
punotaan häntä vastaan, ja alituisella vaeltelemisellaan hän saattaa
itsensä rutiköyhäksi.

Jossakin paikassa viivähtää kuljeksiva opettajamme vähän kauemmin,
kuten esim. Uei-valtiossa, jonne hän kotivaltiosta lähdettyään
ensin meni. Joskus otetaan hänet vastaan oikein ruhtinaallisesti,
usein hän saa antaa neuvojaan hallitsijoille pyynnöstäkin, mutta
minnekään ei opettajamme asetu vakinaisesti asumaan, eikä ota vastaan
valtionvirkoja. Sangen toivottomalta ja yksinäiseltä olisi elämä
hänelle näyttäytynyt, ellei hänen kintereillään olisi lakkaamatta
seurannut ihaileva nuorisoparvi, jonka opettamisessa hän löysi
varmaan suurimman tyydytyksensä, kuten Mongtsekin myöhemmin.

Kun Kungfutse lähti Uei-valtiosta, tapahtui eräs seikka, jolla olisi
voinut olla mitä tuhoisimmat seuraukset. Kulkiessaan Kuang-nimisen
hallituspiirin läpi, hyökättiin yhtäkkiä hänen kimppuunsa ja hänet
heitettiin suoraa päätä vankeuteen. Sattui niin omituisesti, että
hän ulkonäkönsä puolesta muistutti erästä Jang Hu-nimistä Lu-valtion
virkamiestä, joka oli herättänyt suurta vastenmielisyyttä itseään
kohtaan Kuang-piirin väestössä. Se tahdottiin nyt hänelle kostaa.
Asia tuli yhä pahemmaksi senvuoksi, että Kungfutsen käyttämissä
vaunuissa sattui olemaan ohjaajana eräs hänen oppilaansa, joka
aikaisemmin oli ollut tekemisissä Jang Hu:n kanssa. Oltuaan viisi
päivää vankeudessa Kungfutse pääsi vihdoin vapaaksi, kun oli päästy
selville siitä, ettei hän ollutkaan se, jona häntä pidettiin.
Eräässä klassillisessa teoksessa, nimeltään _Kungfutsen Keskustelut_
on viitattu tähän tapaukseen. Siitä voimme huomata, kuinka varma
Kungfutse oli tehtävästään ja tarkoitustensa vilpittömyydestä. Näin
hän puhuu.

"Eikö _U Uang:in_ kuoleman jälkeen totuutta oltu uskottu minulle?
Jos Taivas olisi tahtonut totuuden häviämään, silloin minä, kohta
kuoleva, en olisi joutunut tällaiseksi totuuden edustajaksi. Koska
Taivas ei salli totuuden häviävän, mitä silloin Kuang-piirin kansa
voi minulle tehdä?"

Olisi luullut Kungfutsen mielen masentuvan, kun hän ei tavannut
totuudelle avointa mieltä siellä, missä sitä toivoi olevan,
vaan sai turhaan tarjota apuaan, olla kuin 'kotoaan karkoitettu
koira', niinkuin hän sanoo. Häntä kehoitetaan nimenomaan luopumaan
toivottomasta maailmanparantamisyrityksestään. Mutta Kungfutse pysyy
lujana vakaumuksessaan, yhä etsien tilaisuuksia apunsa antamiseen,
sillä hän uskoi varmasti, että hänen tehtävänsä oli annettu hänelle
ylhäältä, ja hän tahtoi täyttää tämän tehtävänsä.

Monet, jotka olivat toivoneet isänmaalleen parempia päiviä, olivat
pettyneinä ja epätoivoisina painuneet erämaiden yksinäisyyteen.
Kun Kungfutse oppilaineen kerran tahtoi matkallaan kahlata jonkin
joen yli, niin hän tapasi sopivaa ylimencpaikkaa etsiessään erään
tällaisen maailmasta eronneen yksineläjän. Kun erakko huomasi, että
se oli Kungfutse, kieltäytyi hän neuvomasta kahlauspaikkaa. Sen
sijaan hän kääntyi erään Kungfutsen oppilaan puoleen kehottaen tätä
luopumaan Kungfutsen turhasta yrityksestä.

"Sekasorto", lausui erakko, "leviää yli valtakunnan niinkuin kuohuva
tulvavesi. Kuka voi kyetä sen vyöryä pysäyttämään? Eikö olisi parempi
seurata niitä, jotka ovat eronneet kokonaan maailmasta, kuin toista,
joka luopuu vain jostakin, mutta ei kaikesta?" Kun tämä oli kerrottu
Kungfutselle, vastasi hän: "On mahdotonta seurustella lintujen
ja petojen kanssa, ikäänkuin ne olisivat meidän kaltaisiamme.
Ellen minä ole tekemisissä tämän kansan kanssa, mistä sitten
etsin itselleni vaikutusalaa?" -- Tässä tuntuu Kungfutsen järkevä
todellisuudentajunta ja senmukainen sympaattinen sopeutuminen oleviin
oloihin -- huolimatta siitä millaisia ne ovat.

Vihdoin valtaa väsymys tämän aina niin toivorikkaan profeettamme.
Hänen etevin oppilaansa, _Jen Huei_, oikea Johannes-sielu, kuolee
nuorena, odottamatta, korvaamattomaksi vahingoksi Kungfutselle. Tällä
välin eräs Kungfutsen entisistä oppilaista, _Jen Y_, on päässyt
Lu-valtiossa korkeaan virkaan, ja hän valmistaa opettajalleen
tilaisuutta päästä vielä kerran käytännössä toteuttamaan aatteitaan.
Ruhtinas --edellisen Ting:in poika -- tarjookin kuuluisalle
maamiehelleen kunniakasta virka-asemaa, mutta Kungfutse ei enää
iäkkäänä ja murtuneena miehenä tahdo ottaa sitä vastaan.

Viisi vuotta 483-478 Kungfutse vielä elää kotivaltiossaan, toimien
etupäässä _kirjallisissa tehtävissä_. Hän on suuren kunnioittavan
huomion esineenä, vaikka elääkin yksityishenkilönä. Nyt hän vasta
saa lopullisesti järjestetyksi _Historiakirjan_ ja _Laulujenkirjan_
tekstit. Hän kirjoittaa edelliseen esipuheen, ja sitäpaitsi lyhyen
itsenäisen kuvauksen kotivaltionsa oloista, nimellä _Kevättä
ja Syksyä_. Viimeisinä aikoinaan hän on erikoisesti mieltynyt
aineistoon, josta myöhemmin on koottu _Ennekirja_. Hän valittaa,
ettei hän ole tähän alaan ehtinyt täysin perehtyä ja sanoo, että jos
hänellä olisi riittävästi siihen tilaisuutta, niin hän voisi toivoa
välttävänsä suurimmat virheet vaelluksessaan.

Seitsenkymmenvuotiaana Kungfutse alkaa huomata että hänen loppunsa
lähenee. Hänen ainoa poikansa _Li_ kuolee ja kaksi vuotta myöhemmin
hänen toinen lupaava oppilaansa _Tzï Lu_, eikä kulu montakaan
kuukautta ennenkuin opettaja itse saa laskeutua viimeiselle
vuoteelle. Hän aavistaa lopun olevan lähellä ja käy sitä kohti
kylmällä alistuvaisuudella. "Eräänä varhaisena aamuna", niin kertoo
_Seremoniakirja_, "astui Kungfutse vaivaloisin askelin, kädet selän
takana sauvaansa vetäen, oven ulkopuolelle ja hyräili:

    "T'ai Šan drï tui hu,
    Liang Mu drï hui hu,
    Drï Ren drï uei hu!

    "Suurvuori vaipuu,
    suurhonka kaatuu,
    viisaanne maatuu!

"Sitten meni hän takaisin sisälle ja istuutui ovea vastapäätä. Hänen
oppilaansa _Tzï Kung_ oli kuullut hänen viimeisen virtensä ja lausui
sen johdosta: 'Jos Suurvuori vaipuu, kenen puoleen minä sitten
silmäni nostan? Jos kurkihirsi katkeaa ja viisas menee manalle,
kenen minä sitten saan esikuvakseni? Minä pelkään, että Mestari
tulee sairaaksi.' Näin sanoen hän kiiruhti sisälle. Silloin sanoi
Mestari: 'Tz'ï_ (Tzï Kung_), miksi tulet niin myöhään? _Hsia_-suvun
(2205-1766 e.Kr.) hallitsijat antoivat kantaa kuolleensa itäisiä
portaita myöten (niinkuin isäntä, ottaessaan vieraita vastaan);
_Šang_ (In)-suvun (1766-1122) aikana kannettiin vainaja molempien
pylväsrivien läpi, joten sitä kohdeltiin samalla kertaa isäntänä
ja vieraana; _Džou_-suvun (1122-255) hallitessa kannetaan kuollut
läntisiä portaita myöten, joten sitä kohdellaan niinkuin vierasta.
Minä polveudun _In_-suvusta. Näin viime yönä unta, että minä istuin
pylväsrivien keskellä kuolleiden uhri edessäni. Valtakunnassa ei
löydy yhtään ymmärtäväistä ruhtinasta; kuka tahtoisi minussa nähdä
opettajansa? Pelkään, että kuolema lähestyy.' Sitten hän asettui
vuoteeseen, oli sairaana seitsemän päivää ja erosi täältä."

Surullinen mahtoi olla suuren opettajan kuolema. Mieli oli
masentunut monien pettymysten takia, kun maan johtavat miehet eivät
tahtoneet hänessä nähdä opettajaansa, niinkuin hän itse valittaa.
Suru täytti hänen sydämensä isänmaansa onnettomien olojen vuoksi,
surua lisäsi hänen parhaimpien oppilaidensa ja poikansa kuolema. Ei
mitään hän tiedä haudantakaisesta tulevaisuudestaan, ei edes hänen
työnsä ja maineensa säilyminen tulevien sukupolvien hyväksi voi
hänen masentunutta mieltään virkistää. Jonkun oppilaansa hänelle
toimittamasta uhrikupista hän uneksii kuolinvuoteellaan. Se on
parasta mitä hän tietää lohdutuksekseen kuolemaan mennessään.

Kungfutsen oppilaat hautasivat Mestarin suurella juhlallisuudella
ja surivat häntä niinkuin isää. He rakensivat tilapäisiä majoja
haudan läheisyyteen ja viettivät kolmivuotisen suruajan niissä,
kuitenkaan pukeutumatta surupukuun. Kolmas Kungfutsen lähimmistä
oppilaista, _Tzï Kung_, toimi juhlamenojen ohjaajana suruajan
kuluessa. Kun sitten kolmen vuoden kuluttua oppilaat hajautuivat
ja jättivät jäähyväiset toisilleen ja Tzï Kungille, niin tässä
jäähyväistilaisuudessa itkivät ja valittivat mestarin oppilaat,
Mongtsen tiedonannon mukaan, niin paljon, että heidän äänensä
sortuivat. Heidän mentyään rakensi Tzï Kung pienen tuvan haudan
viereen ja asui siinä vielä toiset kolme vuotta.



3. KUNGFUTSEN LUONTEENPIIRTEITÄ JA ARVOSTELUA.


Eräs kapinoitsija _Dži Kang_ kysyi Kungfutselta hallitusperiaatteita.
Kungfutse vastasi: "Hallitseminen merkitsee järjestämistä, oikeaan
ojentamista. Jos te ohjaatte kansaa oikeudella, kuka uskaltaa silloin
menetellä kierosti?" Dži Kang huomautti rosvojen suurta lukumäärää
ja kysyi miten niiden suhteen on meneteltävä. Kungfutse vastasi:
"Jos Te itse ette olisi ahne, niin he eivät varastaisi, vaikka
heitä siihen palkinnoilla rohkaistaisiin." Dži Kang uteli edelleen:
"Mitä opettaja sanoo siihen, että häiriöitten synnyttäjä surmataan
toisten hyvinvoinnin vuoksi?" Kungfutse vastasi: "Minkätähden pitäisi
kuolemanrangaistusta ensinkään käyttää? Olkoon Teidän halunne
järkähtämättömästi siihen, mikä on hyvää, ja kansasta tulee hyvä.
Ylempien ja alempien suhde on niinkuin tuulen ja kasvavan ruohon.
Ruoho taipuu siihen suuntaan, mihin tuuli käy."

Kerran[17] Kungfutse näki metsästäjän järjestelevän pyydystämiään
eläviä lintuja eri häkkeihin. Havaintojensa tuloksena hän lausuu
metsänkävijälle: "En näe täällä ensinkään vanhempia lintuja; mihin ne
on pantu?"

"Vanhat linnut ovat liian varovaisia", vastasi mies. "Niitä ei
voi saada käsiinsä. Ne pitävät silmänsä auki, ja kun ne maalla
liikkuessaan näkevät verkon tai häkin, eivät ne mene sitä
lähellekään, vaan livistävät tiehensä, palaamatta jälleen. Nuoremmat
linnut, mitkä ovat niiden seurassa, pelastavat samoin nahkansa.
Ainoastaan ne nuorista linnuista, jotka erkanevat eri joukkueeksi
ja kulkevat huolettomina teitään, tulevat minun ansoihini. Jos minä
joskus onnistun saamaan vanhemman linnun, niin johtuu se siitä, että
se on liikkunut nuorten mukana."

"Kuulitte mitä hän sanoi", huomautti Kungfutse, kääntyen oppilaidensa
puoleen. "Tämän erämiehen kokemuksista voi saada hyvän opetuksen.
Nuoremmat linnut pelastuvat pyydyksestä vain siten, että ne ovat
vanhojen lintujen seurassa, ja vanhat taas joutuvat satimeen, kun
ne seuraavat nuoria. Niin se on ihmismaailmassakin. Kohtuuton
itsetietoisuus, varomaton rohkeus, edeltänäkemyksen puute ja
huolimaton vaarinotto ovat pääasiallisimmat syyt, minkätähden nuoret
joutuvat harhaan. Pienten saavutustensa sokaisemina he luulevat
tietävänsä kaikki, silloin kun tuskin vielä ovat alkeita oppineet.
Kun tuskin ovat montakaan siveellistä askelta ottaneet, niin he jo
luulevat olevansa todellisen viisauden kukkuloilla. Itsepetoksen
valtaamina he eivät epäile mitään, eivät arvioi mitään, eivät tarkkaa
mitään. Muitta mutkitta he ryhtyvät toimiin, kysymättä neuvoa
iäkkäämmiltä ja kokeneilta, ja, varmoina seuraten omia mielitekojaan,
he joutuvat ensimmäiseen paulaan, mikä on viritetty heidän eteensä.
Jos näette vanhemman henkilön, joka on saanut niin huonon opetuksen,
että liittoutuu nuorten kanssa heidän hullutuksiinsa, ajattelee ja
toimii heidän tavallaan, niin olkaa varmat, että hän on harhateillä
ja joutuu pulaan. Älkää unohtako tämän lintujen pyydystäjän antamaa
opetusta."

Kun Kungfutse oli päättänyt kirjallisen toimintansa -- kerrotaan
--, niin hän kokosi ystävänsä ja oppilaansa, ja vakuutti heille
juhlallisesti, että hän oli toimittanut tehtävänsä tietoisena
siitä, että hän kaikessa palveli Taivaan tarkoitusperiä. Sitten
hän vei ystävänsä lähistössä olevalle uhrivuorelle. Täällä hän
rakensi alttarin, pani toimittamansa kirjat sen päälle ja, kääntyen
pohjoiseen päin, laskeutui polvilleen ja kiitti Taivasta, joka
oli suonut hänelle voimia ja tilaisuutta saattaa päätökseen tämän
vaivalloisen tehtävän. Hän rukoili samalla, että tämän hänen
sydäntään niin lähellä olevan työn hyöty tulisi runsaasti hänen
kansansa hyväksi. Kiinalaiset taiteilijat esittävät Kungfutsen
rukousasennossa siten, että vahva valosoihtu lankeaa taivaalta hänen
kirjojensa päälle. Hänen oppilaansa ovat kunnioittavassa asennossa
hänen ympärillään. Tätä juhlallista toimitusta varten Kungfutse
valmisti itseään hiljaisuudessa mietiskellen, paastoten ja rukoillen.

Tämäntapaisia, vähemmän luotettavia, kirjoitettuja ja suullisia
kertomuksia on Kungfutsesta paljon. Nämä legendat ovat syntyneet
vasta myöhempäin aikojen kuluessa, mutta niillä on useimmiten joku
todellinen tapahtuma pohjanaan. Kiinan vanhin historioitsija, _Szi-Ma
Ts'ien_, mainitsee esimerkiksi hyvin lyhyesti, että Kungfutse
sai _Hsiang T'o_-nimiseltä lapselta opetusaineistoa. Mutta tästä
tapauksesta on aikojen kuluessa kasvanut pitkä kertomus, jossa jo
heti ensi kuulemalta voidaan huomata Kungfutselle vieraita piirteitä
ja seitsenvuotiaalle mahdottomia puheita.[18] Kungfutsen suvulla on
erikoinen kokoelma tämäntapaisia kotoisia kaskuja. Sen nimi on _Džā
Y, 'Perhepiirin Perimätietoja'_.

Käännymme näistä apokryyfisistä esityksistä jälleen
todellisuuspohjalle. Enimmän ja varmimpia tietoja Kungfutsen elämästä
saamme noista hänen nimeään kantavista kanoonisista kirjoista.
Tärkein näistä Kungfutsen elämän valaisemiseksi on _Luen Y,
'Kungfutsen Keskustelut'_, jonka Mestarin oppilaat ovat yhteisesti
koonneet. Saakoon tässä sijansa katkelma sen kymmenennestä luvusta.

"Kotiseudullaan näytti Kungtse (Kungfutse) yksinkertaiselta ja
ikäänkuin puhumaankykenemättömältä. Esi-isien temppelissä ja hovissa
hän puheli tottuneesti, mutta aina varovasti. Ollessaan hoveissa hän
puheli alempien arvohenkilöitten kanssa suoraan ja vapaasti, ylempien
kanssa avonaisesti ja arvokkaasti. Ruhtinaan läsnäollessa hän liikkui
lyhyin askelin ja käyttäytyi kaikin tavoin erittäin kunnioittavasti.

"Kun ruhtinas kutsui häntä ottamaan jotakin vierasta vastaan,
muuttui hän peräti juhlalliseksi; hänen jalkansa liikkuivat hyvin
hitaasti, ikäänkuin estellen kutsua noudattamasta. Sitten hän kumarsi
läsnäoleville arvohenkilöille oikealle ja vasemmalle, ikäänkuin
anteeksi pyytäen, järjesteli pukuaan edestä ja takaa, ja riensi
sitten kuin siivillä, ei kuitenkaan rynnäten, vaan arvokkaasti ja
luontevasti. Kun vieras oli lähtenyt pois, ei hän unohtanut tehdä
siitä ilmoitusta ruhtinaalle, sanoen: 'Ruhtinas on vapaa hänestä'.

"Kun hän astui palatsin portista sisään, kumarsi hän vartaloaan,
ikäänkuin hän ei olisi ollut kyllin arvokas siitä läpi käymään.
Sisään tultua ei hän koskaan asettunut ovensuuhun, eikä milloinkaan
astunut kynnykselle.

"Kun hän lähti tapaamaan kuningasta, muuttui hänen muotonsa
juhlalliseksi, hänen jalkansa liikkuivat hitaasti, melkein vavisten,
ja näytti siltä, kuin hänen olisi ollut mahdoton puhua muuten kuin
hiljaa kuiskaten. Kun hän sitten asteli valtaistuinsaliin johtavia
portaita, kannatti hän viittaansa käsillään, kulki kumartuneessa
asennossa ja hengitystään pidätellen -- näytti siltä kuin hän olisi
pelännyt hengittää.

"Niinpiankuin hän audienssista palatessaan oli laskeutunut yhden
askeleen portaita alaspäin, hengitti hän helpotuksesta ja otti
vapaamman ilmeen. Kun viimeinen porras oli jäänyt taakse, kiirehti
hän eteenpäin niinkuin siivillä, keveästi ja luontevasti, ja asettui
sitten paikalleen hoviväen keskuuteen, kaikkea kunnioitusta ja
huomaavaisuutta osoittaen.

"Kun hän kantoi kaksin käsin kuninkaallista valtikkaa, oli hän
kumartuneessa asennossa, ikäänkuin se olisi ollut liian painava
hänelle. Hän ei nostanut sitä korkeammalle kuin otsan tasolle,
niinkuin käsiä tervehtiessä pidetään, eikä laskenut alemmaksi kuin
leuan kohdalle, ikäänkuin tahtoen jotakin kunnioittaen tarjota.
Hänen ilmeensä osoitti pelkkää huolta ja huomaavaisuutta, niinkuin
taistelukentällä, ja hän käveli lyhyin, kevein askelin, niinkuin
heikolla jäällä.

"Kun hän esiintyi jonkun valtion lähettinä toisessa hovissa,
käyttäytyi hän suurella juhlallisuudella. Ottaessaan tällaisella
matkallaan yksityishenkilönä vieraita vastaan hän oli ystävällinen ja
miellyttävä."

Kungfutse oli kaiken ikänsä osoittanut erikoista harrastusta
etiketti- ja seremoniakysymyksiin. Hän oli suurella huolella tutkinut
kaiken, mitä vanhoista kätköistä käsiinsä sai. Ylläoleva on hänen
oppilaidensa tarkkojen havaintojen perustuksella muistoon merkitty.
Kun se, ja paljon muuta samankaltaista, on sisällytetty virallisiin
tutkintovaatimuksiin, ja kun Kungfutse muutenkin on kaikessa tullut
koko kansan esikuvaksi, niin ei ole ihmeteltävää, että kiinalaiset
ovat kohteliaisuudestaan maailmankuuluja. Kungfutse ei ole opettanut
kansalleen vain valtio- ja siveysoppia, vaan hän on myöskin jättänyt
hienosti sivistyneen erinomaisen täydelliset käyttäytymisohjeet
jälkimaailmalle. Edellisestä muistamme myös, että Kungfutse oli
käytöstapojen ohjaajana ruhtinaallisten nuorukaisten kasvatuksessa.

Jos kulttuuri merkitsee ulkonaisen puolen hiomista ja kaunista
käytöstä, niin silloin kiinalaiset ovat maailman sivistynein kansa.
Ei vain ruhtinaiden hoveissa ja ylhäisten piireissä kiinnitetä
etikettiin erikoista huomiota, vaan kaikkien kansankerrosten
keskuudessa on asia yhtä tärkeä. Kiinalaiselle oppineelle ovat
kauniit käytöstavat olennaisena osana hänen opinnoissaan, paljon
enemmän kuin gentlemanni-ihanne englantilaisen nuorukaisen
kasvatuksessa. Vielä tänä päivänä voi hänen nähdä hidastelevan,
vapisevan ja 'lentävän', niinkuin Kungfutse aikoinaan.

Kohteliaisuustapoja ei ole käsitettävä ulkonaiseksi ja sovinnaiseksi
turhamaisuudeksi, vaan sydämen sivistyksen kuvastimeksi. Se näkyy
Suuresta Opistakin. Kiinalaisen kannalta on täysin oikeutettua, että
he ovat pitäneet länsimaalaisia barbaareina ja karkoittaneet heidät
usein pois maastaan. Suorastaan sotia on syntynyt Europan valtojen
kanssa tämän asian vuoksi.

'Kungfutsen Keskusteluissa' puhutaan seikkaperäisesti Mestarin
puvuista ja ruuistakin. Me saamme tietää, että hän oli hyvin tarkka
näiden suhteen. Hän käytti yöpukua; hänellä oli eri tilaisuuksissa
erilaisia juhlapukuja; talvella hän käytti hienoja turkiksia.
Ruokansa suhteen hän oli vaativainen. Pöydässä ja vuoteessa hän ei
puhellut. Kun hänen aikanaan Kiinassa istuttiin matolla maaperässä,
vaati hän aina, että maton tuli olla puhdas. Aterioidessaan hän
asetti aina ensin osan ruokaa syrjään läsnäoleville hengille.

Meidän ei tarvitse paljon verrata Kungfutsea Kristukseen
huomataksemme suuren eroavaisuuden. Toinen on maasta ja puhuu
maan kannalta, eikä sano tietävänsä mitään ylimaallisista. Toinen
on itse Herra taivaasta, Isän lähettämä hänen rakkautensa tulkki
ihmiskunnalle. Toinen on lain saarnaaja, toinen evankeliumin
julistaja. Toisen apu on ihmisessä itsessään ja hänen muka hyvässä
luonnossaan ja muiden jalojen esikuvassa. Toinen tuo personallisen
Jumalan iäisyysvoimat mieskohtaiseen kosketukseen syntisen kanssa.

Mutta sellaisenaankin on Kungfutse kunnioitettava personallisuus,
epäilemättä ihmiskunnan jaloimpia ulkopuolella kristinuskon
vaikutuspiirin. Hänen suuri vilpittömyytensä, palava intonsa ja syvä
vakaumuksensa tekevät yhä vielä vaikutuksensa jokaiseen, joka häneen
lähemmin tutustuu.

Sen sijaan toivomme häneltä turhaan suuria omaperäisiä aatteita,
vielä vähemmän yhtenäisiä ajatusrakennelmia, systeemejä. Paras
hänen saavutuksensa tällä alalla on Suuren Opin lyhyt teksti.
Hän on kyllin totuudellinen tunnustaakseen itsekin, että Taivaan
hänelle antama suuri tehtävä ei ole minkään uuden esittämistä, vaan
vanhan hyvän eloonherättämistä, ei jumalallisia ilmoituksia eikä
sielun puhdistuskeinoja. Hänen voimakas huutonsa on: Sinun pitää!
Sinun pitää kehittää omasta itsestäsi, omasta hyvästä luonnostasi
se järjellinen hyvä, jonka jo vanhat ammoin tunsivat ja jonka
seuraamisesta tulee siunausta itselle ja muille. Mutta Kungfutsella
ei ole mitään selitystä siihen ikävään tosiasiaan, että meillä
poloisilla ei ole aina halua eikä voimaa tähän hyvään. Sitähän sai
Kungfutse niin runsaasti elämässään muiden taholta kokea. Vaikka hän
kuinka elävästi olisi maalannut vanhat pyhät kuulijainsa silmäin
eteen, ja vaikka hän omalla elämällään tahtoi antaa uuden esimerkin
ympäristölleen, ei sittenkään tulos ollut odotuksen mukainen.

Eräs Kungfutsen oppilaista on osannut tähän Akilleen kantapäähän, kun
hän valittaa: "Ei se ole siinä, etten minä pitäisi Mestarin opista,
mutta voimaa sen toteuttamiseen puuttuu (Li' pu tsu jē)." Mutta onhan
hyvä että pannaan käytäntöön edes se voima, mikä meillä on, kunnes
tavataan Hänet, joka antaa voiman tulla Jumalan lapsiksi. Siinä
mielessä on Kungfutsekin ollut opettaja Kristuksen luokse.

Kungfutse läksi oikeasta päästä, kun hän vaati, että ruhtinaiden tuli
näyttää hyvää esimerkkiä kansalle; heitä seuraten muu kansa kulkee
helposti perässä. _Suuressa Opissa_ lausutaan tästä: "Hallitsijat
_Jao_ ja _Šuen_ ohjasivat isänmaata hyveillään -- ja kansa seurasi
heitä. Tyrannit _Džie'_ ja _Džou_ antoivat kaamean esikuvan --
ja kansa seurasi heitä." "Yksi ainoa koti rakas -- koko valtio
hyverikas. Yksi koti kohtelias -- koko piirin tavat parhaat. Yksi
herra hurjapäinen -- koko kansa kapinassa." Länsimailla on liian
paljon unohdettu tätä.

Verrattaessa Kungfutsen toimittamaa kirjallisuutta Intian, Kreikan
ja Rooman vanhaan kirjallisuuteen osoittautuu se verrattomasti
puhtaammaksi. Siinä on suurella inholla aina esitetty kuvattavien
henkilöiden varjopuolet, ja hyvettä ei väsytä koskaan ylistämästä.
Tällä kirjallisuudella on siis kasvatuksellisessa suhteessa suuri
merkitys. Eikä suinkaan voitane liian suureksi arvioida sitä
vaikutusta, minkä nämä teokset ovat tehneet Kiinan kansaan. Voinemme
huoleti väittää, että Kungfutsen kirkastamien elämänarvojen alituinen
tehostaminen on ollut suurimpana tekijänä Kiinan pitkään ikään.

S.W. Williams vertaa Kungfutsea Ateenan Akropoliskukkulalle
pystytettyyn kuuluisaan veistokuvaan, joka loisti yli kaikkien
kaupungin kauneuksien kauas merelle, opastaen merimiehiä heidän
vaarallisilla retkillään aavalla ulapalla. Kun he kaukaa ohjasivat
purtensa sitä kohti, näytti se aina pysyvän yhtä etäällä. Mitä
Athene-jumalattaren kuva oli Attikan merimiehille, sitä on
tämä _Džyin Tzï_ (ruhtinas, ihanne-ihminen) ei-kristittyjen
siveysopettajain keskuudessa.

Kungfutse oli, niinkuin yleensä suurmiehet, aikansa suurten
tarpeiden synnyttämä, Kaitselmuksen lahja kovia kokeneelle kansalle,
osoittaakseen sille tien uusiin parempiin oloihin. Reformaattoriksi,
siveellisen ja valtiollisen elämän uudistajaksi ja puhdistajaksi
häntä voidaan täydellä syyllä sanoa.

Kiinalaisten silmissä Kungfutse on ollut yläpuolella kaiken
arvostelun, 'Kaikkein Pyhin', 'Ensimmäinen Opettajista'. Selvästi
tämä on julkilausuttu 'Kungfutsen Keskusteluissa'. _Tzï Kung_, kolmas
Kungfutsen lähimmistä oppilaista, lausuu siinä eräälle, joka oli
halveksien puhunut Kungfutsesta:

"Sillä ei ole mitään merkitystä. _Džung Nï:tä_ (Kungfutse) ei voida
halventaa. Muiden ihmisten kyvyt ja hyveet ovat kuin mäkiä ja
kukkuloita, joiden yli voidaan kiivetä. _Džung Nï_ on kuin aurinko
tai kuu, joita ei voida tallata. Vaikka joku tahtoisi erottaa
itsensä niiden vaikutuspiiristä, mitä harmia hän tuottaisi niille?"
-- Eräässä toisessa klassillisessa teoksessa, 'Kultainen Keskitie',
laisuu sen toimittaja, Kungfutsen pojanpoika _K'ung Dži_:

"Kungfutsen maine leviää kautta keskusvaltakunnan, vieläpä
raakalaiskansojen keskuuteen pohjoisessa ja etelässä. Mihin ikänä
venheet tai vaunut tiensä löytävät, tai ihmisvoima etenee; missä
ikänä kaartuu taivas yllä ja leviää maaemo alla; missä ikänä aurinko
ja kuu valoaan levittävät, tai kaste ja kosteus maahan vuotavat --
kaikki ne, joissa veri virtaa ja henki huokuu, kunnioittavat ja
rakastavat häntä. Senvuoksi hänestä voidaan sanoa _Hän on Taivaan
Toveri_."

Uhrimenojen ohjekaavoissa on Kungfutsen elämästä lyhyt kuvaus, joka
päättyy seuraavaan juhlalliseen ylistykseen Kungtse'lle, eulogiaan,
jota kunnioituksen osoituksena varsinkin hänen haudallaan yhä
käytetään: K'ung Tzï, K'ung Tzï! Tā-tsai K'ung Tzï!

    Kungtse, Kungtse! Suuri on Kungtse!
    Ennen Kungtsea ei ollut Kungtsea;
    Jälkeen Kungtsen ei tullut Kungtsea.
    Kungtse, Kungtse! Suuri on Kungtse!



4. KUNGFUTSEN SUKU[19]


Kungfutsen esi-isät häipyvät hämärään muinaisuuteen. Vanhimpana
suvun edustajana pidetään 'Keltaista Hallitsijaa' (_Huang Ti)_,
tarunomaista henkilöä, joka eli 2697-2597 e.Kr. Vuonna 1766 e.Kr.
astuu Kungfutsen suku voimakkaasti yleisten asiain johtoon, kun eräs
tämän suvun jäsen panee toimeen vallankumouksen, anastaa kruunun
ensimmäisen hallitsijasuvun (_Hsia_, 'kesä', 2205-1766) kelvottomalta
edustajalta (Džie Kuei) ja perustaa Kiinan toisen hallitsijasuvun
(_Šang_, 'kauppias', 1766-1122); vuodesta 1401, jolloin pääkaupunki
muutettiin Keltaisen virran tulvien vuoksi sen eteläpuolelle,
mainitaan tämä dynastia nimellä _In_ ('voittoisa'). Tämä Kiinan
ensimmäisen vallankumouksen toimeenpanija on saanut kotipaikkansa
mukaan nimen _Tang_ ('kuuma vesi, liemi'). Uhkarohkean tekonsa
menestymisen vuoksi hän on saanut lisänimen _Dž'eng_ ('menestynyt').
Šang (In)-hallitsijasuvun perustaja _Dž'eng T'ang_ on Kiinan
historian kunniakkaimpia nimiä.

Yli kuusisataa vuotta olivat Kungfutsen esi-isät Kiinan
hallitusistuimella. Kun sitten 'Sotaisa Kuningas' (_U Uang_) isänsä
'Kirjallisuuskuninkaan' (_Uen Uang_) opetusten ja kärsimysten
innostamana kukisti rappeutuneen In-suvun viimeisen hurjan
hallitsijan (_Džou Hsin_) ja perusti Kiinan kolmannen hallitsijasuvun
(Džou, 'täydellinen', 1122-255 e.Kr.), asetti hän kukistetun
kuninkaan velipuolen Sung-valtion herttuaksi, samalla kuin hän asetti
oman veljensä (_Džou Kung_) lähellä olevan Lu-valtion herttuaksi.
Džou Kung oli isänsä Uen Uang:in lempilapsi, ja myöskin aikansa ja
jälkimaailman yleisesti ihailema ja kunnioittama. Ilman hänen apuaan
tuskin olisi U Uang, yhtä vähän kuin hänen seuraajansakaan (_Dz'eng
Uang_), voinut epävarmoja valtiollisia oloja tyydyttävästi järjestää.
Herttua Džou ei ollut ainoastaan sotaherra ja politikko, hänellä
oli myöskin suuria kirjallisia kykyjä. 'Ennekirjassa' (_l' Džing_),
'Laulujenkirjassa' (_Šzï Džing_) ja ehkäpä 'Historiakirjassakin'
(_Sū Džing_) on hänen kynänsä jälkiä. Džou Kung on lyhyesti sanoen
Kiinan merkkimiehiä, ja erikoisesti hän oli Kungfutsen kunnioittama
ja ihailema. Voinemme sanoa, että Džou Kung ei ainoastaan antanut
huomattavaa valtiollista merkitystä pienelle Lu-valtiolle pitkiksi
ajoiksi, vaan hän myöskin on ollut ehkä suurimpana tekijänä siihen,
että kirjalliset harrastukset ja kansalliset hyveet myöhemmin niin
suureen kukoistukseen puhkesivat Lu-valtiossa, joka kukoistus
puolestaan on innoittanut erikoisesti koko _Šan Tung_-maakunnan
väestöä näihin päiviin saakka.

Sung-valtiossa asuivat Kungfutsen esi-isät yli 400 vuotta. Valtion
pääkaupunki oli nykyinen _Kuei Te' Fu_ ('Takaisin hyveeseen!')
_Ho Nan_-maakunnan itäisessä kulmakkeessa. Lähelläolevista _Šan
Tung, Kiang Su'_ ja _An Hui_-maakunnista kuului nähtävästi myöskin
osia Sung-valtioon. Vuoden 800 paikkeilla tämän valtion silloinen
herttua luovutti perinnölliset oikeutensa nuoremmalle veljelleen,
joten hän ja hänen jälkeläisensä tulivat tämän vapaaehtoisen teon
kautta ikipäiviksi erotetuiksi herttuan oikeuksista. Silloinen tapa
vaati, että tällaisissa tapauksissa tuli hallitsevan perheen ottaa
itselleen, viiden sukupolven jälkeen, _uusi nimi_. Tämän mukaisesti
siis viides herttua järjestyksessä, henkilönimeltään _Kung Fu
Dziā_, otti henkilönimensä ensimmäisen sanan _Kung_ (aukko, kolo)
sukunimekseen, entisen yhteisen sukunimen (_Tzï_) sijaan. Tämä mies
on siis lähinnä Kungfutsen ja K'ung-suvun kanta-isä.

Tämän pojan pojanpoika, -- joka samalla oli Kungfutsen iso-isän
isä -- oli pakotettu poliittisten selkkausten vuoksi pakenemaan
Sung-valtiosta; hän meni pohjoiseen naapurivaltioon (Lu). Tämän
pojanpoika -- Kungfutsen isä -- pääsi täällä valtion virkaan, kuten
edellä on kerrottu. Hän oli 10 jalkaa pitkä mies. Vaikkapa silloinen
'jalka' olisi ollut kaksikin tuumaa lyhyempi kuin nykyinen, kuten
on arveltu, niin sittenkin hän oli tavallista rotevampikasvuinen.
Lu-valtiossa oli K'ung-suvun asuinpaikka pienen _Szï_-joen varrella
(Szï Šui, 'limainen vesi'), nykyisen Šan Tung-maakunnan eteläosassa.
Aikaiseen leskeksi jäänyt Kungfutsen äiti muutti pienen poikansa
kanssa Szï-virran suuntaan 12 kilometriä länteenpäin, Lu-valtion
pääkaupunkiin, Džou Kung:in entisille asuinsijoille. Kaupungin nimi
on yhä vielä sama kuin 3000 vuotta sitten: _Dz'y Fu_ ('mutkikas
multamäki'). Sen entinen merkitys on kauan ollut mennyttä, mutta
Kungfutse elää yhä siellä ja hänen jälkeläisiään on vähintäänkin
puolet koko kaupungin 40.000:sta asukkaasta. Silloisen Lu-valtion on
arvioitu olleen noin 500 kilometriä ympärimitaten.

Kungfutsen ainoa poika _Kung Li_ ei ollut erikoisen merkittävä
henkilö; hän näyttää jääneen parasta kasvatusta vaille, kun
isä, 'pedagoogi', tahtoi kasvattaa koko kansaa. 'Kungfutsen
Keskusteluista' (_Luen Y_) voimme huomata, että Kungfutsella oli
ainakin yksi tytär. Li kuoli jo ennen isäänsä, jättäen jälkeensä
kuuluisan pojan _Kung Dži:n_ (Tzï Szï), 'Kultaisen Keskitien' (_Džung
Jung_) kirjoittajan.

_K'ung Fu_, yhdeksännen polven jäsen Kungfutsen jälkeen, kätki
talonsa muuriin Dž'y Fi:ssa tärkeimmän osan suuren esi-isänsä
toimittamaa klassillista kirjallisuutta.

v. 213 e.Kr., silloin kun 'Ensimmäinen Keisari' tahtoi peräti
hävittää kungfutselaisen kirjallisuuden. Lu-valtion prinssi löysi
nämä bambulaatat noin v. 150 e.Kr. _K'ung An Kue'_ (-Kuo'),
kahdennentoista polven jäsen Kungfutsen jälkeen, on tunnettu
kirjallisista kyvyistään yhtenä 'edellisen' _Han_-hallitsijasuvun
(206 e.Kr. -- 25 j.Kr.) aikuisena oppineena. _K'ung Kuang_,
13:nnen polven jäsen, oli ministeri ja valtiomies. _K'ung Dženg_,
28:nnen polven edustaja, sai v. 450 j.Kr. Pohjois-Kiinassa silloin
vallassaolevalta tatarilaisen hallitsijahuoneen Toba-keisarilta
kunnianimen 'Jalo ja Viisas Ministeri'. _'Kungfutse XXXII'_ oli
jälleen suuri oppinut T'ang-hallitsijasuvun (618-907 j.Kr.)
alkuaikoina, Kiinan sivistyksen uudella kukoistuskaudella; hän kuoli
648. 37:nnen polven jäsen, joka vuonna 785 oli keisarin lähettiläänä
erään kapinoitsijan luona, sai täällä surmansa. Eräs 38:nnen polven
jäsen oli mandariinina _Kanton:issa_ (Kuang Džou Fu); hänen poikansa
joutui rikoksista syytteeseen.

Sung-hallitsijasuvun (960-1280) alkuaikoina, jolloin kungfutselaisuus
taas pääsi kunniaansa, Kungfutsen jälkeläinen 44:ssä polvessa sai
erikoisen perinnöllisen arvonimen. Hänen seuraajansa, _K'ung Tao
Fu_, joka on tunnettu pelkäämättömästä totuudenharrastuksestaan
hovipiireissä, oli ensin valtion lähettinä Mongoliassa ja sittemmin
keisarinnan edustaman puolueen asianajajana eri maakunnissa. _K'ung
Uen_, 'Kungfutse XLVII', sai ensimmäisenä (v. 1055) arvonimen _Jen
Šeng Kung_, 'Uhkuvan Viisauden Prinssi', jonka antoi keisari _Ren
Tsung_ (Jen Tsung, 1023-1064), kirjallisuuden ja kasvatuksen valpas
vartija, ja se on yhä vielä K'ung-suvun päämiehen erikoisoikeutena.
(Vuodesta 1086 vuoteen 1103 tämä arvonimi kuului hiukan toisin.)

E.H. Parker huomauttaa, että samoin kuin länsimailla oli kerran
'paavien babylonilainen vankeus', niin on Kiinassakin ollut
kungfutselainen skisma. Kun Džin-tatarit (Tzin, Kin; kulta, metalli,
aseet) vuonna 1127 karkottivat Sung-hallituksen Jangtse-virran
eteläpuolelle (_Eteläinen Sung-dynastia_), niin meni myöskin
silloinen 'Kungfutse' hallitushuoneen mukana etelään. Täällä hänelle
annettiin 'Avignon' _Dž'y Džou Fu:ssa_ _Džē Kiang_-maakunnan
lounaiskulmassa. Kun sitten mongolit kukistivat nämä 'Kultaiset
tatarit', ja silloinen 'Kungfutse' hankkiutui palaamaan isänmaahansa,
niin havaittiinkin, että täällä oli asetettu toinen 'Kungfutse' Jen
Šeng Kung:in valtaistuimelle.

_Kublai Khan_, mongolilaisen Yen-dynastian (1280-1368) perustaja ja
'Kiinan kanavan' lopullinen rakennuttaja, jonka valtakunta ulottui
Keltaisesta merestä Mustaan mereen, oli Kiinan sivistyksen harras
ihailija ja kungfutselaisuuden suosija. -- Vuonna 1896 eräs Jen Šeng
Kung vetosi keisariin saadakseen laillista tietä omakseen koko sen
900 hehtaarin maa-alueen, jonka Kublai Khan oli kahdessa osassa v.
1294 lahjoittanut K'ung-suvulle, vasta valmistuneen kanavan varrella
Kiang Su-maakunnan luoteiskulmassa. Pyyntöön suostuttiin, ja nyt
saa Jen Šeng Kung runsaiden tulojensa lisäksi vuosittain lähettää
asiamiehensä kokoamaan verot näiltä Hsy Džou-piirin asukkailta.

Ming-dynastian aikana (1368-1644) eivät Kungfutsen jälkeläiset näytä
saaneen suoranaisempia etuoikeuksia. Suku kasvoi kuitenkin iässä ja
arvossa, ja sen suurinta miestä palvottiin yhä innokkaammin.

Viimeinen hallitsijasuku, mandžulainen Ts'ing (1644-1912), on
korottanut kungfutselaisuuden huippuunsa. Tästä kunniasta eivät
suvun jäsenetkään ole jääneet osattomiksi. Heti suvun ensimmäinen
keisari, _Šuen Drï_, hallituksensa toisena vuonna (1645) antoi
julistuksen, että maakunnan pääkaupungissa joka kolmas vuosi
pidettävissä julkisissa tutkinnoissa toisen asteen oppiarvoa varten
(Džy Ren, 'huomattu oppinut') yhdelle Kungfutsen jälkeläisistä
on aina annettava tämä oppiarvo. Samana vuonna täytyi keisarin
kuitenkin antaa vakava varoitus silloiselle 'Kungfutselle'. Asia on
mielenkiintoinen ja seuraavanlaatuinen:

Eräs suvun vanhemmista jäsenistä, jcka oli ollut korkeassa
virka-asemassa, esitti Hänen Majesteetilleen seuraavaa: -- "_Kung
Yin Dži_, yhdessä jälkeläistensä kanssa neljässä polvessa, on
asianmukaisesti esi-isäin temppelissä tehnyt esi-isille ilmoituksen
_mandžulaisen palmikon_ käytäntöönottamisesta Kiinassa; mutta
Han-dynastiasta alkaen (200 e.Kr.) aina Ming-dynastian loppuun
saakka (1644 j.Kr.) Kungfutsen suvun tavat ovat pysyneet samoina,
huolimatta hallitushuoneiden vaihteluista. Nyt herää kysymys: --
Onko pukeutumistavan muuttamisen vaatimus sopusoinnussa Keisarin
jalomielisen tahdon kanssa kunnioittaa Kungfutsea? Vaaditaanko meiltä
todellakin mandžulaisen palmikon käytäntcönottamista?" -- Tähän
tärkeään kysymykseen vastasi keisari seuraavasti: -- "Siitä ei voi
olla kysymystäkään. Otsatukan ajelemisen määräys on järkähtämätön;
niskoiteleville ei ole mitään armahdusta. Kysymyksen tekijä on
(ipso facto) tehnyt itsensä kuolemanrangaistukseen vikapääksi; se
kuitenkin tässä tapauksessa peruutetaan hänen suhteensa vuoksi tuohon
Viisaaseen. Jos Viisas itse nyt olisi elänyt, niin hänkin olisi
pitänyt tätä tottelemattomuutta voimassaolevaa lakia kohtaan sen
'kultaisen keskitien' loukkauksena, jota hän niin tehosti. Älköön
kysymyksentekijä enää koskaan olko julkisessa virassa." -- Niin on
siis 'Uhkuvan Viisauden Prinssinkin', yhdessä koko armoitetun sukunsa
kanssa, ollut taipuminen tähän raakalaisten tuomaan ikävään tapaan.
Tämä välikohtaus ei kuitenkaan vähentänyt keisarin kunnioitusta
Kungfutsen jälkeläistä kohtaan, sillä seitsemän vuotta myöhemmin
(1652) oli Jen Šeng Kung kutsuttu juhla-aterialle korkeimpain valtion
virkamiesten seuraan.

Seuraava keisari, _K'ang Hsi_ (1662-1723), eräs Kiinan parhaimpia
hallitsijoita, laajensi v. 1719 K'ung-suvun oppiarvojen
saamismahdollisuuksia myöntämällä kahdelle suvun jäsenelle oikeuden
saada alin oppiarvo (Siu Ts'ai, 'lupaava kyky') joka vuotisissa
julkisissa tutkinnoissa _Si An_ (Sui An)-kaupungissa, Dž'y Džou:n
piiriä Dže Kiang:in maakunnassa, -- siellä missä 'Kungfutse' kerran
oli maanpaossa. Kungfutsen jälkeläisiä arvioidaan siellä olevan noin
10,000 henkeä.

Kungfutsen jälkeläisiä arvellaan nykyisin olevan kaikkiaan noin
30,000 henkeä. Ne eivät kaikki kuitenkaan liene Kungfutsen
todellisia jälkeläisiä; monet lienevät otetut tähän etuoikeutettuun
sukuun armeliaisuus- tai muista syistä, kuten Tschepe huomauttaa.
Niin antoivat esimerkiksi Han-dynastian keisarit Liu-nimensä ja
T'ang-dynastian keisarit Li-nimensä monille alamaisistaan. _Kung, Liu
ja Li_ lienevätkin kunniakkaimpia sukunimiä Kiinassa. Väkirikkaita
ovat myöskin monet muut suvut, sillä uusia sukunimiä ei yleensä
synny ja vanhoja on kansan lukumäärään nähden tavattoman vähän.
Guignes'in sanakirjassa, vuodelta 1813, on 438 sukunimeä. Nykyisin
lienee niitä noin 450 paikkeilla. Jokaista sukunimeä kohti tulee siis
keskimäärin lähes 1 milj. kiinalaista. K'ung-suku on tietysti vanhin
ja kunniakkain; sen sukuluettelot ulottuvat eheänä sarjana aina
'Keltaiseen Hallitsijaan' saakka 2697 e.Kr., siis noin 4,600 vuotta.
Länsimaalaiset eivät ole kuitenkaan taipuvaisia antamaan niille
täyttä varmuutta pitemmälle kuin Džou-hallitsijasuvun alkuun, 1122
e.Kr.; Kungfutsen suku voidaan siis täydellä varmuudella osoittaa
olevan yli 3,000 vuoden vanha. Kun nykyinen suvun päämies edustaa
76:ttä polvea Kungfutsesta, niin tulee 2,500 vuoden ajalta jokaista
polvea kohti keskimäärin 32 vuotta.

Puhumattakaan siitä, että K'ung-suku on vapaa rasituksista, joita
tavallisten kansalaisten tulee kantaa, on se sen lisäksi aikojen
kuluessa saanut runsaita maa-alueita eri osissa Šan Tung-maakuntaa.
Tohtori Edkins arvioi näiden kokonaismäärän 20,000 hehtaariksi.
Näiden vuotuiset tulot ovat arvioidut 120,000 punnaksi. Jos otamme
punnan 50 markan arvoiseksi, niin 'Uhkuvan Viisauden Prinssin'
suoranaiset verotulot ovat vuosittain 6 milj. Suomen markkaa. Näillä
pääomillaan hän harjoittaa suurenmoista kauppaliikettä, jonka voitot
lienevät vähintään yhtä suuret. Hänen ainoa velvollisuutensa on
hoitaa Kungfutsen hautaa ja temppeliä Dž'y Fu:ssa.

Kungfutsen suvun päämies, Jen Šeng Kung, on valtakunnan korkeimman
arvon omistajia. Viimeisen halitsijasuvun loppuaikoina oli hänen
asemansa hovissa heti keisarillisten prinssien ja muutamien keisarin
neuvonantajien jälkeen, ennen ministereitä ja varakuninkaitakin.
Kun esimerkiksi keisari _Tung Drï_ kuoli ja _Kuang Hsy_ nousi
hallitusistuimelle (1874), niin silloinen 'Uhkuvan Viisauden Prinssi'
_Kung Hsiang K'o_ lähetti osanottokirjelmänsä kuolemantapauksen
johdosta suoraan keisari Kuang Hsy:lle luvaten tulla katsomaan uuden
hallitsijan 'täydellistä käyttäytymistä'. Audienssi myönnettiin
hänelle ilman muuta. Samalla tavoin myös keisarit tekevät vierailuja,
varsinkin juuri hallitusistuimelle nousemisensa johdosta, Jen Šeng
Kung:in pyhäkköön.

On luonnollista, että ulkomaalaisten on ollut vaikea tavata Hänen
Ylhäisyyttään 'Uhkuvan Viisauden Prinssiä'. Vuonna 1865 yritti sitä
turhaan lähetyssaarnaaja, tohtori Alexander Williamson. Samanlaisen
turhan yrityksen tekivät lähetyssaarnaajat, tohtorit, James Legge ja
Joseph Edkins v. 1873, sekä lähetyssaarnaaja J.H. Langhlin v. 1893.
Kaikki nämä saivat kuitenkin katsella temppelin nähtävyyksiä. Parempi
menestys oli konsuli Markhamilla, jonka 75:s Kungfutsen jälkeläinen
otti ystävällisesti vastaan v. 1869. Sir James Stewart Lockhart sai
v. 1903 tavata Kungfutsen jälkeläistä 76:nnessa polvessa, Uhkuvan
Viisauden Prinssiä _Kung Ling I:tä_, jota myöskin A. Tschepe (S.J.)
sai tavata v. 1907, jolloin hän antoi tälle tässä yhteydessä
esittämämme valokuvan. Kun kungfutselaisille periaatteille nojautuva
keisarius on Kiinasta sen jälkeen (1912) hävinnyt, niin lienee tässä
'prinssissä' Kungfutsen jälkeläisten loisto kohonnut huippuunsa.

K'ung-suku on maailman merkillisimpiä sekä aatelisarvoonsa että
ikäänsä ja suuruuteensa nähden.



II.

KUNGFUTSELAISUUDEN YLEISIÄ PIIRTEITÄ



1.

KUNGFUTSELAISET PERUSKIRJAT[20]


Kiinan oikeaoppinen, kungfutselainen kirjallisuus käsittää
varsinaisesti kymmenen eri teosta. Ne ovat useampaa eri arvoastetta.
Perustavaa laatua ovat seuraavat _Viisi Kaanonia_ (_U Džing_):

    1) _Historiakirja, Šū Džing_,
    2) _Laulujenkirja, Šzï Džing_,
    3) _Seremoniakirja, Li Džï_,
    4) _Ennekirja, I Džing_, ja
    5) _Kevättä ja Syksyä, Dž'uen Ts'in_.

Näiden teosten yhteinen nimi 'Kaanon' (Džing, King) merkitsee
kiinankielellä alkuaan kankaan loimia, maantieteellisiä
pituusasteita, läpimenoa. Se on kokoonpantu kahdesta osasta, joista
äännettä määräävä puoli (foneetikko, džing) merkitsee maansisäisiä
vesisuonia, ja merkitystä määräävänä puolena, sanan 'juurena'
(radikaali, 'merkin äiti'), on silkkilanka (szï). Kokoomusmerkki
Džing on sitten johdettu merkitsemään 'elämänlankoja', johtavia
periaatteita, yleispätöisiä prinsiippejä.

1) _Historiakirja_ (Šū Džing, 'Kirjakaanon') on katsottava
vanhimmaksi teokseksi mikä on meille säilynyt. Alkulehdillään
se käsittelee hallitsijain _Jao:n_ ja _Šuen:in_ kultaista aikaa
(2356-2205 e.Kr.). Sitä seuraa ensimmäisen hallitsijasuvun perustajan
_Y Suuren_ (_Tā Y_) toiminta Keltaisen virran tulvien kuivaajana
y.m. Sen jälkeen kerrotaan siinä vain valtiollisesti tärkeistä
tapahtumista ja kasvatuksellisesti merkittävistä henkilöistä. Toisen
hallitsijasuvun kuuluisa perustaja 'Menestyvä T'ang' (_Dženg Tang)_
ja kolmannen hallitsijasuvun ihailtu alkuunpanija 'Sotaisa Kuningas'
(_U Uang_), hänen maineikas veljensä _Džou Kung_ (herttua Džou) ja
hänen vanhurskauden tähden vainottu isänsä, 'Kirjallisuuskuningas'
(_Uen Uang_), yhdessä yllämainittujen kultaisen ajan kuninkaiden
kanssa, esiintyvät Historiakirjan ja koko klassillisen kirjallisuuden
pääsankareina. Nämä ovat ne henkilöt, joihin Kungfutse (ja
Mongtse) koko kansansa kanssa alati ihaillen katsoo. Näiden
opetukset Kungfutse tahtoi uudistaa ja siirtää omalle ajallensa ja
jälkimaailmalle. Myöskin kahden ensimmäisen hallitsijasuvun viimeiset
kurjat hallitsijat (_Džie Kuei ja Džou Hsin_) ovat varottavina
esimerkkeinä seikkaperäisesti kuvatut.

Viimeinen Historiakirjan kertomus on vuodelta 800 e.Kr. Tämän
verrattain suppeaan kokoelman esitykset ovat siis noin 1500 vuoden
ajalta. Kungfutsella oli käytettävänään tätä teosta varten 100
itsenäistä muistiinpanoa, bambunippua, joista hän valitsi mielestään
kasvatuksellisesti tärkeimmät 58 kertomusta. Me tietysti olisimme
uteliaita tietämään, mitä nuo 42 poisjätettyä 'nidosta' sisälsivät.
Niiden avulla olisimme varmaan voineet saada melkoista lisävaloa
noihin ylen varhaisiin aikoihin. Ehkäpä oli niiden joukossa esityksiä
Jao:ta ja Šuen:ia varhaisemmaltakin ajalta. Siitä ei kuitenkaan
tarvitse olla epäilyksiä, että Kungfutsen valitsemat kappaleet
ovat kasvatuksellisesti vaikuttaneet parhaiten. Historiakirja on
mielenkiintoisimpia Kiinan klassillisessa kirjallisuudessa. Kungfutse
kirjoitti siihen omakätisesti esipuheen.

2) _Laulujenkirja_ (Šzï Džing, 'Laulujenkaanon') sisältää Kiinan
vanhinta meille säilynyttä laulurunoutta. Kungfutsen esi-isien
hallituskaudella, Šang-hallitsijasuvun aikana, syntyivät monet näistä
tilapäärunoista. Laulujenkirjan runot ovat yli tuhannen vuoden
ajalta, toisen hallitsijasuvun alusta (1766) lähelle Kungfutsen
syntymää (vuoteen 585). Kungfutsen valikoimasta 311:sta eri laulusta
on säilynyt 305. Kun Kungfutse ei mainitse mitään poisjättämästään
monta kertaa suuremmasta joukosta lyyrillisiä tuotteita, niin voimme
ajatella, että niitä on syntynyt jo paljon aikaisemminkin kuin
Laulujenkirjaan otetuista vanhimmat ovat.

Kungfutse lausui tästä laulukokoelmasta: "Joka ei tunne sen
sisältöä, ei ole sopiva seuratoveriksi." Suuresta Opista voimme
nähdä miten ahkeraan Kungfutsen oppilas (Tsengtse) siinä tekee
lainauksia Laulujenkirjasta. Kun Kungfutse kerran tapasi älykkään
miehen, ihastui hän kovin ja sanoi, että hänen kanssaan voi ruveta
käyttämään Laulujenkirjaa. Länsimaalaisillekin on tämä teos miltei
vielä mielenkiintoisempi kuin Historiakirja. Olemme Kungfutselle
kiitollisia tämän kokoelman, vaikkapa pienenkin, laatimisesta.

3) _Seremoniakirja_ (_Li Džï_, 'Seremoniakokoelma') on ikäänsä nähden
kolmas järjestyksessä, pääasiallisesti kolmannen hallitsijasuvun
ajalta, jota kirjan tärkeimmän osan nimikin (_Džou Li_) osoittaa.
Teos on hyvin laaja, suurempi kuin kaikki muut 'kaanonit'
yhteensä. Se ei ole Kungfutsen toimittama, vaikka se koskee juuri
hänen pääalaansa. Hän on kuitenkin määräävästi vaikuttanut sen
vanhempaan sisällykseen ja häneltä itseltäänkin on osia siinä.
Kirjan varsinaisesta toimittajasta tai toimittajista ei ole tietoa.
Todennäköisesti on Seremoniakirjaan lisätty paljon Kungfutsen
jälkeen, ja sen nykyinen muoto lienee myöhäisemmältä ajalta
kuin minkään muun Viiden Kaanonin ja Neljän Kirjan teoksista,
Han-dynastian loppuajoilta.

Tämä teos on oikea lakikirja. Uskonnolliset toimitukset ja
jokapäiväisenkin elämän sovinnaiset tavat ja tilanteet ovat siinä
tarkoin määritellyt. Päähuomio keskittyy vanhempien kunnioituksesta
johtuvaan eri arvoisten henkilöiden kuolemantapausten johdosta
toimeenpantaviin surunilmaisumuotoihin. Tohtori Martin huomauttaa,
että, vaikka Seremoniakirjan säännöt itse asiassa ovat yhtä
vähän velvoittavia kiinalaisille kuin Vanhan Testamentin
jumalanpalvelusmenot kristikunnalle, niin kuitenkin suurin osa
sen sisältöä on lyönyt leimansa nykyisten kiinalaisten elämään.
Historiallisena lähdekirjana on teos runsassisältöinen, ikävä vain,
että on melkein mahdoton päästä perille, minkä ajan kuvauksena mikin
kohta on pidettävä. Nykyisessä muodossaan on teos täysin apokryyfinen.

4) _Ennekirja_ (_I' Džing_, 'Muutostenkaanon') on hämäräperäisin
sisällykseensä nähden kaikista klassillisista teoksista. Sen sijaan
ollaan sen kirjoittajista paremmin selvillä kuin edellisen teoksen.
Ennekirjan varsinainen kirjoittaja on 'Kirjallisuuskuningas' (_Uen
Uang_), joka, ollessaan Šang-dynastian viimeisen hurjan kuninkaan
(Džou Hsin 1154-1122 e.Kr.) vankina, kirjoitti nuo merkilliset
mietelmänsä. Hänen poikansa, ihailtu vasalliruhtinas _Džou Kung_,
heti seuraavan hallitsijasuvun (Džou 1122-255) alussa, jatkoi näitä
kuvitteluja. _Kungfutse_ kokosi nämä ja teki niihin lisäyksiään.

Tätä teosta on joskus sanottu Kiinan vanhimmaksi kirjaksi, mutta
ilman perustusta. Siinä on kyllä varsinainen pohja, tuo kuvakieli,
symboliikka, mitä vanhimmalta ajalta, äärimmäisestä muinaisuudesta,
sen pitäisi olla aina Kiinan sivistyksen hämäräperäiseltä
alkuunpanijalta (_Fū Hsï_, 2852 e.Kr.), jonka omituiset 'Kahdeksan
Viivakuviota' (_Pa' Kua_) ovat olleet lähtökohtana tässä teoksessa
esiintyville kuvioille ja niistä johdetuille mietelmille. Eheistä
ja katkonaisista viivoista, kun ne kuusikerroksisina asetetaan eri
järjestyksiin, on saatu 64 eri kuviota, joiden kustakin viivasta on
kirjoitettu syvämietteisiä selostuksia.

Sanallisesti I' Džing merkitseisi 'Muutostenkaanonia', noiden
viivojen eri asentoihin muuttelemista, mutta sen sisällykseen
ja tarkoitukseen nähden pidän ylläolevaa suomalaista nimeä
parempana. Sillä jo Kungfutsen aikana tätä teosta käytettiin
ennustelemistarkoituksiin. Senvucksi taikauskoinen Ensimmäinen
Keisari ei kohdistanut vainoaan tähän kirjaan, joten se on säilynyt
meille kokonaisena.

Ennekirjassa käsitellään noiden kuvioiden avulla jonkinlaista
luonnonfilosofiaa, luonnonilmiöiden tarkoitusperäistä tarkastelua,
siveysoppia ja valtio-oppia. Kungfutse luulee voivansa säästyä
suuremmilta virheiltä tämän teoksen pitkällisen tutkimuksen kautta,
johon hän ei ole elonpäivinään saanut mielestään tarpeeksi aikaa.
Merkillistä tälle järjestelmälle on, että luku, numero, tehdään niin
tärkeäksi. Siinä se lähentelee Kungfutsen aikalaisen Pythagoraan
mietelmiä.

Tässä teoksessa ilmenee ensi kerran Kiinan klassillisessa
kirjallisuudessa dualistinen maailmankäsitys, jonka mukaan kaksi
vastakkaista voimaa hallitsee maailmankaikkeutta ja määrää sen
olemuksen. Nämä perusvoimat ovat kiinalaisten mukaan _Jang_ ja _In_,
Valkeus ja Pimeys, lämmin ja kylmä (aurinko ja kuu), aktiivinen ja
passiivinen, maskuliininen ja feminiininen perusvoima.

Teos on suureksi osaksi arvoitus sekä kiinalaisille että
ulkomaalaisille.

5) _Kevättä ja Syksyä_ (_Dž'uen Ts'iu_, 'Kevät ja Syksy') on
Kungfutsen kaavailema historiakirja, ainoa itsenäinen teos, mikä
on lähtenyt hänen kynästään. Se käsittelee etupäässä Kungfutsen
kotivaltion (Lu) tapahtumia Džou-hallitsijasuvun loppuaikoina
(722-481 e.Kr.), aivan teoksen ilmestymisaikaan saakka, siis myöskin
melkein koko Kungfutsen elämänaikaa. Teos on kuitenkin niin suppea,
että 242 vuoden tapahtumat voidaan lukea muutamassa tunnissa.
Itse asiassa se onkin ikäänkuin otsakkeiden luettelemista, kuivaa
ja yhteydetöntä. Kunkin vuoden tapahtumat ovat ryhmitetyt neljän
vuodenajan mukaan, joista kevät ja syksy sisältävät samalla talven ja
kesän tapahtumat; siitä teoksen nimi 'Kevättä ja Syksyä'. Tämä teos
saa ehkä pienuuttaan kiittää säilymisestään melkein eheänä vainojen
ajan läpi.

Kungfutse katsoi tätä työtänsä kovin arvokkaaksi, lausuessaan: "Tämän
teoksen mukaan ihmiset tuntevat minut ja arvostelevat minua". Myöskin
Mongtse piti tätä tekelettä sangen tärkeänä. Hän lausui, että Kevään
ja Syksyn kirjoittaminen oli yhtä tärkeä tehtävä kuin Keltaisen
virran tulvien kuivattaminen, minkä ensimmäisen hallitsijasuvun
perustaja Y Suuri (Ta Y) toimitti; saman mitä jälkimmäinen vaikutti
suurtyöllään luonnon muovailemiseksi viljelystarkoitusperiä varten,
sen sai edellinen aikaan teoksellaan yhteiskunnan uudistamiseksi.

Jälkimaailman arvostelussa ei Kevättä ja Syksyä ole saanut yhtä
hyvää asemaa. Se ei ole verrattavissakaan _Historiakirjaan_ --
ehkei Kungfutsella ollut yhtä jaloja tekojakaan kerrottavana.
Erittäin raskauttavasti käy teoksen kimppuun Kiinan klassillisen
kirjallisuuden kuuluisin kääntäjä _James Legge_. Verrattuaan sitä
muihin historiallisiin lähteisiin sekä _Tsō Ts'iu Ming:in_ (_Tsō
Džuan_, 'Herra Tso:n Selitysteos'), _Kung Jang:in_ ja _Ku Liang:in_
selityksiin hän on tullut siihen tulokseen, että Kevään ja Syksyn
pääpiirteet ovat: Asiain todellisesta olemuksesta vaikeneminen,
niiden salaaminen, jopa vääristelykin (Ignoring, concealing,
misrepresenting). Sopii kuitenkin kysyä, onko ehkä yllämainittu
arvostelija asettanut noita toisia lähteitä yhtä huolellisen
kritiikin alaiseksi.

Joka tapauksessa tulee Kevään já Syksyn mukaan mielikuva Kungfutselle
aikalailla epäedulliseksi. Asiallisten heikkouksien lisäksi
himmentää kirjan muodollinen heikkous Kungfutsen pyhimysloistoa.
Kuivalla, yhtenäisyyttä puuttuvalla luettelollaan Kungfutse
on antanut vaarallisen esimerkin ajattelemattoman ulkoluvun
aineksesta kansalleen. Paljoa paremman kuvan mestaristamme saamme,
hänen oppilaidensa piirtämänä, '_Neljän Kirjan'_ teoksista.
Länsimaalaisille ei Kungtutsen ainoalla tuotteella ole suurtakaan
merkitystä, toivoisi melkein, ettei se olisi hänen kirjoittamansa.
Teos on kuitenkin herättänyt harrastusta historian kirjoittamiseen
Kiinassa.

       *       *       *       *       *

Toisen ryhmän klassillisia teoksia muodostaa _Neljä Kirjaa_ (_Szï
Sū_):

    1) _Suuri Oppi, Tā Hsiō (Ta Hsūe)_,
    2) _Kungfutsen Keskustelut, Luen Y (Len Y)_,
    3) _Kultainen Keskitie, Džung Jung_, ja
    4) _Mongtse_ (Mengtse, Mencius).

Näiden teosten yhteinen kiinalainen nimi, _Su_ (kirja), on yhdistys
kahdesta kirjoitusmerkistä, jotka merkitsevät 'kynää' ja 'puhumista'.
'Kirja' on siis 'kynän puhetta'. Näitä Neljän Kirjan teoksia
katsotaan kuteiksi siihen kungfutselaisen maailmankatsomuksen
kankaaseen, jossa Viisi Kaanonia ovat loimina.

1) '_Suuri Oppi_' (_Tā Hsiō_ 'Suurta Opittavaa') on
kungfutselaisuuden jaloimpia tuotteita, vaikka kooltaan kaikkein
pienimpiä. _Džū Hsï_ (Džutse, Džufutse 1130-1200 j.Kr.),
arvossapidetyin klassillisen kirjallisuuden kiinalaisista
selittäjistä, sanoo Ta Hsio:ta _Suurten Opiksi_, eräs toinen
selittäjä _Suuren Tien Opiksi_. Niin tärkeänä pidetään sen
aatesisällystä, että keisarivallan aikana keisarin neuvonantajia ja
pääministereitä sanottiin _Suuren Opin Tohtoreiksi_ (Tā Hsiō Šzï).
Suuren Opin varsinainen teksti lienee Kungtutsen oma kirjoittama.
Se on parasta niiden harvojen kirjallisten esitysten joukossa mitä
Kungfutse on jälkeensä jättänyt. Hänen tekstinsä on hyvin lyhyt; se
sisältää vain 205 kiinalaista sanamerkkiä. Tähän lyhyeen, kylläkin
monihaaraiseen runkoon, on Kungtutsen oppilas _Tsengtse_ (Tsengfutse)
selityksillään sovitellut lehviä ja kukkia. Tämäkään pieni teos ei
ole säilynyt kokonaisena. _Džu Hsi_ on täyttänyt puuttuvan paikan
opettajansa _Dž'engtse:n_ mietelmillä.

2) '_Kungjutsen Keskustelut_' (_Luen Y, Len Y_) sisältäisi
kiinalaisen nimensä mukaan vain '_Keskusteluja_', mutta kun
päähenkilönä keskusteluissa esiintyy Kungfutse itse, jolta
hänen oppilaansa, ja monet muutkin, kyselevät lähempiä tietoja
kaikenlaisista hänen oppiaan koskevista asioista, niin pidämme
ylläolevaa kirjan nimen suomalaista muotoa senvuoksi oikeutettuna.
Kirjassa ei kuitenkaan ole vain Kungfutsen omia opetuksia, vaan
myöskin monen hänen oppilaansa mielipiteitä. Edellä on jo esitetty
teokseen sisältyvä _Tzï Kung:in_ kiittävä arvostelu mestaristaan.
Teos on syntynyt nähtävästi siten, että Kungfutsen oppilaat
mestarinsa kuoleman jälkeen toivat kukin muistiinpanonsa, jotka
sitten järjestettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Senvuoksi saa tästä
teoksesta parhaan kuvan Kungfutsen opetuksista ja elämästä.
Edellä on jo esimerkkejä teoksen yksityiskohtaisista Kungfutsen
elämänkuvauksista. Esitys on kuitenkin hajanaista, yhteyttä vailla,
yksi kysyy yhtä toinen toista; kysymykset ja vastaukset ovat liitetyt
perätysten ilman mitään lisäselityksiä. Joka tapauksessa on tämä
Kungfutsen elämänkuvauksena mitä mielenkiintoisin.

3) '_Kultainen Keskitie_' (_Džung Jung_, 'Ainainen Oikea') on
nimensä puolesta kiinalaistenkin ajattelijain keskuudessa monin
tavoin tulkittu, mutta ei kuitenkaan niin olennaisesti vastakkaisiin
suuntiin kuin länsimaisissa esityksissä. Käyttämämme suomalainen nimi
on jonkin verran vapaa käännös, mutta asiallisesti kuitenkin oikea.
Teos on Kungfutsen pojanpojan _K'ung Džï:n_ (Tzi Szï) kirjoittama.
Edellä on siitä lainattu Kungfutsea kiittävä lauselma. Teoksen alussa
julkilausutaan kungfutselainen käsitys ihmisluonnon hyvyydestä. "Sitä
minkä Taivas on meille antanut, sanotaan Ihmisen Luonnoksi" (_Hsing_).
Mukautumista tähän luontoon sanotaan (Oikeaksi) Opiksi (_Tao_, tie).
Oikean opin kehittelemistä sanotaan Opetukseksi (_Džiao_, opetus,
oppi).

Tämä pienehkö teos on pääasiallisesti uskonnollissiveellistä
sisältöä, sen sijaan että muissa Neljän Kirjan teoksissa, varsinkin
ensimmäisessä ja viimeisessä, kiinnitetään niin paljon huomiota
valtio-oppiin.

4) _Mongtse_ (Mengtse, Mencius), on kiinalaisten virallisen
arvostelun mukaan 'Toisen Arvoasteen Viisas' (Jā Šeng); Kungfutse
on tietysti "Kaikkein Viisain" (Drï Šeng). Mongtse syntyi noin sata
vuotta Kungfutsen kuoleman jälkeen ja eli 83 vuoden vanhaksi (372-289
e.Kr.). Hänen teoksellaan ei ole muuta nimeä kuin tekijän nimi. Tämä
teos sisältää seitsemän lukua, joista kukin jakautuu kahteen osaan.
Se on laajempi kuin kolme muuta Neljän Kirjan teosta yhteensä.

Teoksen sisällys on ensi kädessä valtio-oppia ja yhteiskunnallisten
kysymysten käsittelyä. Uskonnollinen puoli väistyy Mongtsella
vielä enemmän sivuseikaksi kuin Kungfutsella. Opin ihmisluonnon
ehdottomasta hyvyydestä vie Mongtse äärimmäisyyteen asti.
Valtio-opissaan hän tehostaa kansan oikeuksia, täydennykseksi
Kungfutsen yksipuolisille ruhtinasopeille. Kungfutsen siveysoppia
puoltaa Mongtse kaikin voimin. Kuvarikas ja tenhova kirjoitustyyli
sekä rohkea ja miehekäs esitystapa tekevät Mongtsen mitä
mieluisimmaksi luettavaksi länsimaalaisillekin.

       *       *       *       *       *

Kolme '_Neljän Kirjan_' teoksista on siis Kungfutsen jälkeläisten
ja oppilasten kokoilemia pääasiallisesti Kungfutsen ajatelmista,
keskusteluista ja opetuksista. Neljäs lienee, ainakin suureksi
osaksi, Mongtsen itsensä kirjoittama, vaikka teoksen lopullinen
muoto on nähtävästi hänen oppilaidensa työtä. '_Viiden Kaanonin_'
teoksista on neljä Kungfutsen toimittamaa. Hänen omaa kirjoittamaansa
on niissä, kuten olemme nähneet, sangen vähän: Vain Kevään ja Syksyn
lyhyt teksti, Historiakirjan esipuhe, muutamia lisäyksiä Ennekirjaan
ja joitakuita kappaleita Seremoniakirjaan. Sen lisäksi lienee Neljän
Kirjan ryhmässä Suuren Opin lyhyt teksti suoraan Kungfutselta.

Vaikka Kungfutsen omat kirjalliset esitykset supistuvat hyvin
vähiin, niin on hänen merkityksensä tekstikriitikkona ja Viiden
Kaanonin toimittajana sangen suuri. (Vaikka Seremoniakirja nykyisessä
muodossaan ei ole hänen toimittamansa, niin hän on, kuten edellä on
sanottu, määräävästi vaikuttanut sen sisällykseen; senvuoksi puhutaan
Kungfutsesta Viiden Kaanonin toimittajana).

Näiden teosten varsinaisia kirjoittajia on miltei lukematon joukko,
joista useimmista on aivan mahdoton tietää yhtään mitään, varsinkaan
kolmen ensimmäisen Kaanonin kirjoittajista.

Aikaan nähden nämä teokset ovat alkuaan kirjoitetut noin kahden
tuhannen vuoden kuluessa (2300-300 e.Kr.) -- lukuunottamatta
Seremoniakirjaa, jonka viimeiset lisäykset saattavat olla kirjoitetut
noin 200 vuotta jälkeen Kristuksen syntymän. Nykyisen muotonsa
nämä kahdeksan teosta ovat saaneet kuitenkin verrattain lyhyenä
aikana, noin kahden sadan vuoden kuluessa (500-300 e.Kr.) (Silloin
emme tietysti ota huomioon niitä vajauksia, vieläpä asiallisia
muutoksiakin sisällykseen ja järjestykseen nähden, joita vaino ja
hävitykset ovat tuottaneet. Vieläpä niin myöhään kuin 12:nnella
vuosisadalla jälkeen Kristuksen järjestelee _Džu Hsi_ klassillisen
kirjallisuuden tekstiä, harjoittamiensa huolellisten tutkimusten
perustuksella, ja täyttääkin puuttuvia paikkoja.)

_Kunnioituksenkirja_ (_Hsiao Džing_, 'Kunnioituksenkaanon') on
kymmenes kungfutselaisista klassillisista teoksista. Tämä on yhtä
hämäräperäinen syntyynsä nähden kuin Seremoniakirjakin. Virallisesti
väitetään näiden kummankin teoksen syntyneen ensimmäisellä
vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua, mutta hätäisinkin silmäys
niiden kielelliseen asuun asettaa ne paljon myöhäisemmiksi. Kun
varsinkin Kunnioituksenkirjan kautta valtakunnan hallitseminen on
tuntuvasti tullut helpommaksi, niin on Kiinan keisareilla ollut
syytä asettaa näiden teosten synty jotenkin samanaikuiseksi muiden
klassillisten teosten kanssa.

Kirjoittajaksi mainitaan teoksen oman esityksen mukaan, Kungfutsen
oppilas _Tsengtse_, sama henkilö, jonka olisi pitänyt kirjoittaa
Suureen Oppiinkin selittävä osa. Senvuoksi on tämä oppilas saanut
keisarillisella määräyksellä komean nimen 'Kungfutsen Julkituoja',
'Viisaan Tulkki' (Dž'uan Šeng). Hyvin luultavasti tällainen teos
syntyikin samoihin aikoihin toisten klassillisten teosten kanssa,
mutta hävisi sitten 'Ensimmäisen Keisarin' tulenliekkeihin -- ainakin
samoja asioita silloin käsiteltiin, ovathan ne kungfutselaisuuden
keskeisimpiä.

Nykyinen teksti on Kiinan kirjallisuuden 'Augustusajalta',
T'ang-hallitsijasuvun (618-907 j.Kr.) _Hsyen Tsung_-keisarin
(712-756) toimesta syntynyt. Virallisesti väitetään, että silloin
löydettiin alkuperäinen teksti. Kirjan arvoa on tahdottu tehostaa
antamalla sille korkein mahdollinen 'kaanonin' nimi (Džing), joten
se nimensä puolesta olisi asetettava 'Viiden Kaanonin' sarjaan.
Epäilyttävä syntyperä ja myöhäsyntyisyyttä osoittava tyyli ovat,
teoksen ansioista ja keisarillisista määräyksistä huolimatta,
vaikuttaneet sen, että Kunnioituksenkirja on kuin onkin jossain
määrin alemmassa arvossa kuin nuo yhdeksän muuta teosta. Teoksen
sisällyksestä saa hyvän käsityksen sen alkusanoista: --

"Kun Džung Ni oli eräänä päivänä monista toimistaan vapaa, sanoi
hän Tsengtselle, joka seisoi lähettyvillä: 'Vanhoilla Viisailla oli
mainio menetelmä, jonka avulla kansa eli sovussa ja rauhassa, eikä
ylempien ja alempien kesken ollut mitään soraääniä; -- käsitätkö
mikä se oli?' Tsengtse nousi ylös ja vastasi: -- 'Minä olen huono
ymmärtämään; kuinka voisin huomata sitä?' 'Istu sitten', sanoi
Mestari, 'minä opetan sinua. Lapsenkunnioitus on kaikkien hyveiden
perustus; siitä alkaa kaikki moraali. Meidän ruumiimme, jokaista
hiussuortuvaa ja ihonpoimua myöten, ovat vanhempien perintöä, eikä
niitä saa turmella tai vahingoittaa. Tämä on lapsenkunnioituksen
alku. Kun olemme hyveenharjoituksen tiellä saavuttaneet
luonteenlujuutta ja jättäneet hyvän nimen jälkimaailmalle on tämä
lapsenkunnioituksen lopullinen päämäärä. Se alkaa vanhempien jalkain
juuressa, jatkuu ruhtinaan.palveluksessa, ja päättyy kypsyneen
elämänkäsityksen muodostamisessa'."

Kunnioituksenkirjan kaikki kahdeksantoista lyhyttä lukua kehittelevät
johdonmukaisesti tätä ajatusta, osoittaen yksityiskohtaisesti, mitä
tämä perusaate, _Hsiao_, kussakin elämänasemassa olevalta vaatii,
'Taivaanpojasta' ja prinsseistä alkaen virka- ja lukumiehiin sekä
alimpaan rahvaaseen asti.

'_Hsiao_' on yhdistys sanoista _Lao_ (kunnianarvoisa, vanha) ja _Tzï_
(poika, lapsi). Merkkiyhdistymä on tehty siten, että Tzï on asetettu
Lao:n alapuolelle: 'Poika (lapsi) kunnianarvoisan vanhuksen jalkain
juuressa', sen voi lukea merkin rakenteesta. Muuta merkitystä ei
tällä sanalla olekaan kuin lapsen kunnioitus vanhempiaan, myöskin
äitiä, kohtaan, sekä siitä johdettu kaiken esi- ja arvovallan
kunnioitus. Asia on tietysti sen arvoinen, että se on tarvinnut oman
terminsä, erikoisen sanamerkkinsä. Myöskin merkin äänneasu lienee
syntynyt samalla tavoin: Tzï-lao > Džiao > Hsiao.

Vielä on mainittava yksi kungfutselaisuuden peruskirjoista.

_Pyhä Julistus_[21] (_Šeng Y_) on nykyisessä muodossaan kolmen miehen
työn tulos. Mandžulaisen hallitsijasuvun toinen keisari, _K'ang Hsi_
(1662-1723), kirjoitti ensin (1670) kuusitoista seitsenmerkkistä
mietelausetta, joita aluksi pidettiin virastohuoneiden
seinäkoristeina. Sittemmin hänen poikansa ja seuraajansa _Jung
Džen_ (1723-1736) kehitteli näitä ajatuksia ja julkaisi teoksen
hiukan helpommalla kirjoitustyylillä v. 1724. Eräs korkea virkamies
_Uang Jiu P'u_ käänsi nämä ajatukset sitten yleispuhekielelle (Kuan
Hua), liittäen esitykseensä runsaasti sananlaskuja, jokapäiväisestä
käytännöstä otettuja lauseparsia ja kirjatermejäkin. Siten on teoksen
kieli -- vaikka sitä voi korvan avulla ymmärtää -- rikkaampaa kuin
konsanaan puhekieli.

Teos on siis ainoalaatuinen kungfutselaisen kirjallisuuden
joukossa sikäli että se on nykyisessä muodossaan kirjoitettu
yleispuhekielellä, eikä kirjakielellä (Uen Li).

Teoksen täydellinen nimi on, Pyhän Julistuksen Avarain Opetusten
Suora Selitys, (Šeng-Y Kuang-Hsūin Drï-Kai), jossa kolme eri osaa
viittaavat kolmeen kirjoittajaan.

Sisältöönsä nähden teos edustaa täysin kungfutselaisia ajatuksia,
liittyen lähinnä Kunnioituksenkirjaan. Esitys on kuitenkin vieläkin
käytännöllisempää ja jokapäiväisempää. Teosta on luettu ja selitetty
viimeisen hallitsijasuvun aikana jokaisen kuukauden 1:nä ja 15
päivänä jokaisessa kaupungissa, jopa kylässäkin, julkisesti kansalle.
Se on siis kungfutselaisuuden _kansanvalistuskirja_, samanlainen kuin
taolainen Korkeimman Kaitselmus (Palkinto- ja Rangaistusoppi, T'ai
Šang Kan Ing P'ien).

On luonnollista, että mandžulainen hallitushuone on ennenkaikkea omaa
asemaansa tahtonut tukea tämän teoksen avulla. Jumalasta puhutaan
tässä yhtä vähän kuin aito kungfutselaisuudessa konsanaan. Sen
sijaan on teoksessa sydämellisiä kehoituksia hyveenharjoitukseen.
Kirjassa ilmenee yhtä hyvin jaloa ajattelua ja yleviä opetuksia kuin
hajamielisyyttä ja lapsellisuuttakin. Tämänkin teoksen kautta voi
oppia tuntemaan kungfutselaisen luonnetta ja elämänkatsomusta sangen
paljon.



2.

KUNGFUTSELAINEN KOULUOPETUS.[22]


Kun edellämainitut Kungfutsen toimittamat teokset ovat olleet
oppikirjoina Kiinan kouluissa meidän päiviimme saakka s.o. noin
2000 vuotta, niin Kiinan vanhaa kouluopetusta voidaan täydellä
syyllä sanoa kungfutselaiseksi, ja sen lyhyt kuvaaminen lienee tässä
paikallaan.

Kiinan vanha koululaitos on kehittynyt ammoisista ajoista jotenkin
yhtenäisesti omaan suuntaansa, kunnes se vuonna 1905 lopullisesti
kumottiin ja länsimainen, melkeinpä täysin amerikkalainen järjestelmä
asetettiin sijaan. On siis mielenkiintoista hiukan tarkastaa tuota
epäilemättä kauimmin seurattua lukusuunnitelmaa.

Tasaluvuin voimme sanoa vanhan opetusjärjestelmän olleen voimassa
noin 4000 vuotta. Tässä tapauksessa olisi otettava asiallisesti
tosina Historiakirjan kertomukset Jao:n ja Šuen:in opetustoimesta.
Mutta jos asetamme Kiinan historiallisen ajan Džou-hallitsijasuvun
alkuun, niin siinäkin tapauksessa on seurattu tuota vanhaa
opetusjärjestelmää noin 3000 vuotta.

On selvää, että alkuaikoina oli opetus hyvinkin alkeellista ja
epäyhdenmukaista, mutta jo Kristuksen syntymän ajoilta se alkaa saada
yhä enemmän omintakeisen luonteensa, yhdessä Kungfutsen palvonnan
kanssa. Täydellisen hahmonsa saavutti tuo Kiinan opetuslaitokselle
niin ominainen tutkintojärjestelmä Tang-hallitsijasuvun aikana,
600-900 j.Kr. Valmiiksi avattua uomaa kuljettiin sen jälkeen
opetustyössä runsaasti 1000 vuotta. Uomaa kyllä laajennettiin
ja syvennettiin jonkun verran aina siihen saakka kunnes suunta
lopullisesti muuttui.

Yksi seikka on ollut opetustyössä täsmälleen sama aivan alusta
alkaen. Se on _opintojen tarkoitus_. Ja tässä on yksi Kiinan
kasvatustyön omaperäisiä aatteita. Opintojen tarkoitus on aina
ollut valtion virkoihin valmistuminen. Ja virkamiesurakin on ollut
yksipuolisesti hallitsemista, joskin kiinalaisen piiripäällikön ja
maaherran tehtävät ovat olleet monipuolisempia kuin länsimailla,
käsittäen m.m. oikeuden käytön ja sotataidonkin. Valtion lujuuden
kannalta katsoen on opintojen tällainen tarkoitusperä ollut
varmaankin eduksi.

Toinen merkittävä piirre Kiinan kasvatustyössä on yksipuolinen
_tutkimismenetelmä_. Valtio pitää vain huolen hedelmien korjaamisesta
välittämättä vähääkään puiden istuttamisesta ja hoidosta. Tai ilman
kuvaa käyttäen: Koulut ja opinnot ovat kokonaan yksityisharrastuksen
varassa, valtio tutkii vain opiskelijain kyvyt ja taidot. Oikeastaan
Kiinassa ei olekaan ollut kouluja, eipä juuri opettajiakaan
meikäläisessä mielessä, ainoastaan vain oppilaita ja tutkintoja.
Oppilaat etsivät ja paikkaavat opettajansa, sikäli kuin sitä katsovat
tarvitsevansa. Kouluhuone saadaan tilapäisesti milloin mistäkin:
temppeleistä tai yksityisasunnoista.

Vielä tahtoisimme mainita kiinalaisten opinnoille erittäin kuvaavaksi
_suuren kunnioituksen sivistystä kohtaan_. Tämä kunnioitus ilmenee
opettajan rajattomassa arvovallassa ja kaikkien kansankerrosten
yleisessä arvonannossa sivistyneitä kohtaan. Niinpä Kiinassa esim.
jaetaan ihmiset neljään luokkaan, joista ensimmäisenä mainitaan
lukumiehet: _Szï, Lung, Kung, Šang:_ Oppineet maanviljelijät,
työmiehet ja kauppiaat. Monet sananlaskut korottavat lukutyön
taivaaseen asti. Tämä suunnaton opin kunnioittaminen on varmaan
tuntuvasti lisännyt oppilaiden innostusta opintoihin ja korvannut
kehnoja opetustapoja.

Edelleen tahtoisimme pitää Kiinalaisten opinnoille tunnusmerkillisenä
miltei _yksinomaista äidinkielen viljelemistä_. On kuvaavaa, että
sama sana, _Uen_, merkitsee sekä kirjakieltä että sivistystä.
Kun kielen kirjallinen käyttö pääsi sivistyksen varsinaiseksi
sisällykseksi -- kuinka surkea hengen köyhyyden tuntomerkki! --, niin
ei ole ihme, että kiinankielestä lopulta saatiin niin monimutkainen
hengentuote sekä yksityisiin ajatuksenilmaisuvälineisiin että
lauserakenteeseenkin nähden.

Yleinen opinjano ja opetusvälineiden tarve antoivat aihetta
_kirjapainon_ keksimiseen, joka tapahtui samoihin aikoihin kuin
tutkintojärjestelmäkin lopullisesti vakiintui. Kiinalaisessa
kirjapainossa ei kuitenkaan käytetä irtokirjasimia, vaan
jokaista kirjan sivua vastaa oma käsin kaiverrettu laattansa.
Muut kiinalaiset keksinnöt, ruuti, kompassi, porsliini ja
kullantekoyritykset, johtuvat enemmän aineellisista harrastuksista ja
itsensäsäilytysvietistä.

Mitä sitten _opetusmenetelmään_ tulee, niin maailmankuuluahan on
kiinalaisten _ulkoluku_. Ulkolukua vastaava sana, _Pei_, antaa selvän
kuvan opetustoimesta. Pei näet merkitsee selkää tai harteita. Kun nyt
oppilas on huojuen suurella melulla hakannut päähänsä jonkun osan
oppikirjasta, menee hän opettajan eteen ja kääntää selkänsä, Pei,
häneen päin, jotta ei voisi varkain kurkistaa opettajan kirjaan,
ja huutaa koneellisesti ulkoa, Pei, niin pitkän kappaleen kuin
taitaa. Mihin 'Pei' pysähtyi, siitä lähtee hän omalla paikallaan
juttua jatkamaan. Koulutyö on siis _yksityistä luokkaopetusta_.
Vaikka ollaan samassa huoneessa ja aina käytetään 'kuorolukua', niin
jokainen juoksee omaa latuaan vähääkään välittämättä naapurista.

Kun on tarpeellinen määrä opittu ulkoa klassillista tekstiä ja täten
painettu lähtemättömästi elämäniäksi nuoriin mieliin kungfutselaiset
siveyssäännöt, niin sitten on tullut aika ruveta tutkimaan mitä on
opittu. Nyt on tullut opettajan aika ottaa puheenvuoro koulussansa.
Hän _selittää_ nyt noita ylen suppeita, paljon sisältäviä,
eriskummallisia lauseparsia jokapäiväisellä kansankielellä. Nyt
vasta, monien vuosien kuluttua, annetaan oppilaan tietää mitä hän
on 'oppinut'. Tässä yhteydessä opetetaan häntä myöskin kokoamaan
lauseiksi niitä yksityisiä merkkejä, joita hän on kirjoitellut,
kalkkeerannut ja maalaillut ulkoluku-asteellansa.

Kolmas aste koulutyössä on omintakeinen _lukeminen_, ei kuitenkaan
klassillisen kirjallisuuden, sillä sitä ei kukaan opettajatta lue,
vaan tunnettujen kynänkäyttäjien kirjoitelmien, malliksi sopivien
esseiden. Samalla koettaa oppilas parhaansa mukaan itse kyhätä
yhä taidokkaampia kielinäytteitä, sekä sepitellä runoja. Myöskin
historiaan hän syventyy nyt enemmän erikoisten oppikirjojen avulla.

Täten alkaa opiskelijamme olla valmis ottamaan osaa ensimmäiseen
julkiseen tutkintoon. Mutta kylläpä siihen onkin aika, sillä hänestä
on jo tullut täysi-ikäinen kansalainen.

Luodessamme jälkisilmäyksen oppilaamme taivaltamalle polulle, meidän
täytyy todeta, että ilman okaita se ei ole ollut. Ei edes patukka ole
antanut aina tarpeellista menestystä opintotyölle, vaan puolinaisen
elämän uinailuun ja hedelmättömään, henkeäkuolettavaan jauhamiseen on
paljon kallista aikaa tuhlattu. Ja itse nuo opetusasteet: ulkoluku,
selittäminen ja sisäluku, ovat päinvastaisessa järjestyksessä kuin
mitä länsimailla on opittu pitämään luonnonmukaisena.

Nyt on oppilaamme lukenut opettajan johdolla ulkoa ja sisältä, paitsi
vallan alkeiskirjoja, kaikki kungfutselaiset 10 kaanonia s.o. Neljä
Kirjaa, Viisi Kaanonia sekä Kunnioituksenkirjan. Sen lisäksi on
oppilaamme lukenut eri aikojen tyylituotteita ja perehtynyt kansansa
henkiseen elämään kungfutselaiselta kannalta kaikin puolin. Jotain
hän tietää vastakkaisistakin mielipiteistä. Mutta ulkomaiden oloista
hän ei tiedä mitään. Kän on siis valmis ottamaan osaa julkisiin
tutkintoihin.

_Ensimmäiseen tutkintoon_ on tilaisuus jokaisessa virallisessa
pikku kaupungissa joka vuosi. Kussakin maakunnassa on erikoinen
tutkija, joka kiertää kaikki maakunnan noin 80 hsien-kaupunkia
vuosittain. Jokaisessa tällaisessa kaupungissa on sitäpaitsi hänen
alaisensa virkamies, joka aika ajoin panee toimeen koetutkintoja
valmistaakseen lukumiehiä varsinaista tutkintoa varten. Noin parisen
tuhatta osanottajaa saapuu onneaan koettamaan. Vuorokauden ajaksi
he hautautuvat tutkintoalueen pieniin hökkeleihin tekemään kukin
parastaan. He ovat velvoitetut kirjoittamaan runopukuisen esityksen
ja taitehikkaan suorasanaisen esseen, (_Uen Džang_. Siellä nyt
hikoilevat parrattomat nuorukaiset ja harmaapartaiset vanhukset
yhtaikaa kukin kopissaan. Kuka tietää, kuinka monta kertaa tuo
ikämies jo on onneaan koettanut näissä kisoissa. Nyt tullaan työstä
pois. Odotetaan jännityksellä hetkeä, jolloin nimemme ilmaantuu
oppiarvon saaneiden onnellisten joukossa jollekin julkiselle seinälle.

Tällä välin on tutkija ankarassa työssä läpikäyden apulaistensa
kanssa kaikki nuo kaksi tuhatta kilpakirjoitusta muutamassa
päivässä. Jo julaistaan tutkinnon tulos. Vain parikymmentä miestä on
saavuttanut voittopalkinnon s.o. noin 1 % kaikista kokeilijoista.
Muut 99 sadasta painuvat hiljaa koteihinsa, toivoen parempaa onnea
toisella kertaa. Hyväksytyt kilpailijat saavat nimen _Siu Ts'ai_,
'Lupaava kyky', jonka voi ylimalkaan katsoa vastaavan ylioppilaan
asemaa länsimailla, vaikkakin epinsisällys on vallan toinen.

'Lupaavat kyvyt' valmistautuvat nyt _toiseen tutkintoon_, joita
pidetään joka kolmas vuosi maakuntien pääkaupungeissa. Tämä
tutkinto on tietysti ankarampi edellistä. Täällä pannaan sekä
henkiset että ruumiillisetkin voimat kovalle koetukselle. Kolme
kertaa, kolme vuorokautta kerrallaan, tutkittavat saavat hikoilla
kurjissa kopeissaan. Monet valtaa väsymys kesken, muutamia heitetään
tutkintoalueen muurin yli kuolleina omaisten korjattaviksi. Lika
ja siivottomuus on muurien sisällä sietämätöntä. Kuitenkin on
noin 10,000 miestä maakunnan kaikilta kulmilta saapunut onneaan
koettamaan. Yhtä pieni on palkittujen luku tästäkin joukosta. Vain
yksi sadasta löytää nimensä kunnialistalta, jossa on noin sata
nimeä, palkittuina _Džy Ren:in_, 'Huomatun henkilön' arvonimellä.
Tämän tutkinnon toimeenpanija on erikoinen pääkaupungista lähetetty
korkeasti oppinut henkilö.

Ei vieläkään ole voittaja saavuttanut muuta palkintoa kuin kunniaa.
Mutta sitäpä on tullutkin kuin olympialaisissa kisoissa ennen muinoin
vanhassa Kreikassa. Jo ensimmäisen tutkinnon suorittanut on korotettu
tavallisten kuolevaisten yläpuolelle; hän on vapaa ruumiillisista
rangaistuksista ja hänen maineensa tuo kunniaa koko hänen suvulleen
ja kotiseudulleen. Vielä enemmän tämä toisen asteen arvonimi erottaa
opiskelijamme kaikista muista, vaikkakin tätä asemaa voi verrata vain
maisterin arvoon länsimailla. Vielä ei lukumiehemme ole varsinaista
päämääräänsä saavuttanut huolimatta siitä, että hän on jo sivuuttanut
tuhannet kilpailijansa. Vielä on hänen suoritettava kolmas tutkinto
ennenkuin hän on virkaan valmis. Tietysti tältäkin asteelta jo pääsee
alempiin virka-asemiin, pikku mandariinien tehtäviin.

_Kolmanteen tutkintoon_ pääsevät nämä 'huomatut henkilöt' joka kolmas
vuosi maan pääkaupungissa. Tässä tutkinnossa saa 3 % osanottajista
voittopalkinnon, arvonimen _Džin Szï_, 'Virkaanvalmis'. Nyt on siis
innokas opiskelijamme tavallaan päämääränsä saavuttanut. Voimme
verrata hänen asemaansa länsimaisen tohtorin arvoon. Mutta suurempia
etuja aukenee nyt lukumiehellemme kuin tavallisesti tohtoreille
länsimailla. Hän saa nyt varmasti leipänsä yleisistä varoista.
Loistava virkaura on hänen edessään. Olkoonpa hänen sukuperänsä
mikä tahansa, hän saattaa kohota kykyjensä mukaan yhteiskunnan
korkeimmille kukkuloille.

Mutta kirjalliset tutkinnot eivät vielä ole tähän päättyneet.
Kaksikymmentä parasta kahdesta sadasta tohtorista s.o. 10 %
otetaan _Han Lin_ -Akademian jäseniksi edustamaan korkeinta
kulttuuria maassa. Näiden herrojen tehtävä on toimia runoilijoina,
historioitsijoina ja tutkijoina Hänen Majesteettinsa määräysten
mukaan.

Luulisi jo nyt tuon valikoimisen riittävän. Mutta vielä kerran on
koe edessä. Kerran kolmessa vuodessa tutkii Taivaan Poika tätä
valiojoukkoansa ja antaa _yhdelle_ onnelliselle kullakin kerralla
arvonimen _Džuang Yen_, 'Ensimmäinen oppineista'. Tätä arvoa
vastaavaa asemaa ei länsimailla löytyne.

Kolme on siis varsinaista tutkintoa: ylioppilaan, maisterin ja
tohtorin -- Siu Ts'ai, Džy Ren ja Džin Szï -- mutta näihin liittyy
vielä kunniakkaimpina Han Lin:in ja Džuang Yen'in oppiarvot. Han Lin
-- kynämetsä! -- on varsinaisesti tuon valitun tohtoripiirin nimi,
mutta samaa nimeä käytetään myöskin piirin yksityisistä jäsenistä:
kynätaituri.

Kiinalaisen tutkintojärjestelmän ehkä tärkein puoli on sen
_kansanvaltaisuus_. Tutkinnoissa ei ole -- ainakaan teorian mukaan
-- kiinnitetty vähintäkään huomiota tutkittavan sukuperään tai
arvoasemaan. Köyhän mökin poika on saattanut nousta lahjakkuutensa ja
kuntonsa avulla kaikkein tärkeimpiin tehtäviin isänmaassaan. Kuinka
paljon tämä on merkinnyt maassa, missä ammoisista ajoista on ollut
valtiomuotona mitä itsevaltaisin monarkia, on sanomattakin selvää.

Yksinvaltiaalla keisarilla ei ole ollut oikeutta asettaa valtion
tärkeihin virkoihin oppimattomia ja kunnottomia suosikkejaan;
hänen on ollut pakko valita määräämänsä virkamiehet vartavasten
valmistuneiden, korkeimman sivistyksen saaneiden henkilöiden
joukosta. Näin ovat joutuneet maan _etevimmät miehet edustavimpiin
asemiin_ valtakunnassa. Samalla on nuorekkaan pursuava voima saatu
johdetuksi hyödyllisiin uomiin siunaukseksi koko kansalle. Se, että
kiinalaisten virkamiesten joukossa on ollut usein halpamaisia ja
itsekkäitä etuja tavoitelevia henkilöitä, ei ole tämän järjestelmän,
eikä kurssikirjojen vika, vaan se on paremminkin järjestelmän
väärinkäytön laskuun luettava.

Kungfutsen toimittamat teokset kurssikirjoina Kiinan sivistyneen
virkamiesluokan kasvatuksessa ovat parin vuosituhannen aikana
arvaamattoman paljon vaikuttaneet Kiinan koko henkisen elämän
kehitykseen. Sopivampia teoksia tähän tarkoitukseen ei Kiinassa
suinkaan ole ollut tarjolla. Kungfutse oli pedagogi ja pedagogisia
näkökohtia silmällä pitäen hän teoksensa toimitti. Hänen
pyrkimyksensä oli kasvattaa kansaa ja järjestää maansa oloja
sen hallitsijain ja virkamiehistön hyverikkaan esimerkin ja
itsensäuhraavan toiminnan avulla, siis vaikuttaa ylhäältä alaspäin.
Valtiolliset, sisäpoliittiset kysymykset ovat siten saaneet etusijan
hänen toimittamissaan teoksissa, mutta näihin kysymyksiin emme voi
esityksemme puitteissa lähemmin kiintyä. Valtio-opin perustuksena on
mitä ylevin siveysoppi, josta seuraavassa.



3.

KUNGFUTSELAINEN SIVEYSOPPI[23]


Suuri Oppi ilmoittaa olevansa Hyveiden Alkeiskirja, se 'ovi', josta
käydään hyveiden maahan. On siis syytä tehdä tässä hiukan lähemmin
selkoa kungfutselaisuuden varsinaisesta olemuksesta, sen ylevästä
siveysopista.

Kungfutselainen siveysoppi ei ole niin paljon Kungfutsen laatima
kuin hänen välittämänsä ja seulomansa ikivanhoista lähteistä. Mitään
yhtenäistä hyveiden esitystä ei kungfutselaisessa kirjallisuudessa
ole. Siveyssäännöt ovat hajoitetut sinne tänne kymmeneen
klassilliseen teokseen, monien muiden asiain joukkoon.

Seuraavassa käytämme hyväksemme erästä kungfutselaisten perushyveiden
taulukkoa, jonka suomennettuna liitämme tähän. Taulukon nimi.
on Ts'ao Ts'uen T'u, "Taulukko siitä, mitä on harjoitettava ja
omistettava".

Perushyveitä on viisi:

    Ihmisyys, Ren.
    Oikeus, I,
    Nuhteettomuus, Li,
    Viisaus, Dri,
    Uskollisuus, Hsin.

Vertaamme näitä kungfutselaisia perushyveitä antiikkisten
länsimaiden, ensi kädessä roomalaisten neljään päähyveeseen. Tulemme
näkemään, että yhtäläisyyksiä ei puutu, mutta että erilaisuuksia
on huomattavasti myöskin. Kiinassa on hyveoppi ollut tärkeimpänä
ajattelun aiheena, sen vuoksi se on kehitetty siellä pitemmälle kuin
Platonin ja Ciceron kotimaissa. On sanottu, että kungfutselaisessa
siveysopissa ilmenee jotain enemmän kuin pelkkää kulttuuria. Siitä
näkyy, kuinka ihmissydän näennäisistä erilaisuuksista huolimatta
sittenkin pyrkii samoja päämääriä kohti kaikkialla taivaan alla.

Samoja asioita, joita Sokrates, Platon ja Cicero tutkivat ja
esittivät länsimailla, olivat Kiinassa jo vuosisatoja, jopa
-tuhansiakin aikaisemmin monet tutkineet ja esittäneet, mutta
nämä tutkimukset ovat säilyneet jälkimaailmalle vasta Kungfutsen
siivilöiminä ja seulomina hänen toimittamissaan teoksissa. Niin
paljon arvokasta on Kungfutse teoksiinsa koonnut, että hänen
jälkeensä, tänä yli kahden vuosituhannen aikana, tuskin on päästy
askeltakaan eteenpäin hyveiden tiellä. Kiinalaiset itse ovat sitä
mieltä, että kehitys on kulkenut tässä suhteessa taaksepäin.
Kuitenkin käsitellään Kiinassa innokkaasti yhä vielä samoja asioita
kuin Kungfutsen aikana. Sen sijaan, että länsimailla on esitetty
Ciceron jälkeen monta eri teoriaa siveysopista, pitävät kiinalaiset
yhä kiinni tuosta vanhasta oikeaoppisesta kungfutselaisesta
siveysopista. Niin, onhan Kiinassakin eri mieliä ilmaantunut, mutta
siveysopin alalla on kungfutselaisuus ollut jyrkästi suvaitsematonta,
ja harhaoppeja on vainottu kiivaasti, ei tulella ja miekalla
kuitenkaan, vaan kynällä ja kielellä.

Merkillistä meidän silmissämme on se tosiasia, että Kungfutsen
kokoamat siveysopilliset mietelmät ovat ikivanhojen hallitsijain,
ruhtinasten, prinssien ja korkeiden valtion virkamiesten lausumia.
Kungfutselta itseltään on myöskin samanlaisia lauselmia 'Neljän
Kirjan' (Szi Šu) teoksissa, varsinkin hänen 'Keskusteluissaan'
(Luen Y). Päähuomio hyveiden esittäjinä ja hyveellisen elämän
esikuvina kääntyy 'Viiden Kaanonin' UU Džing) teoksissa kultaisen
ajan hallitsijoihin Jao, Šuen ja Y (2357-2197 e.Kr.), toisen
hallitsijasuvun alkajaan Dž'eng Tang:iin (1766-1753 e.Kr.) sekä
kolmannen hallitsijasuvun alussa eläneisiin miehiin Uen Uang:iin,
U Uang:iin ja Džou Kung:iin. Vain keskimmäinen viimemainituista (U
Uang) oli hallitusistuimella (1122-1115 e.Kr.). Hänen isänsä ja
veljensä (Uen Uang ja Džou Kung) olivat tärkeissä valtion viroissa.
Viimeksimainittu, herttua Džou (Džou Kung), oli kerran jälkimaailman
silmissä suuremmassa arvossa kuin itse Kungfutse.

Huomautimme edellä, että vertaillessamme kungfutselaisia perushyveitä
länsimaisiin samanaikuisiin perushyveisiin, huomaamme sekä
yhtäläisyyttä että erilaisuutta. Edut ovat enemmän Kiinan puolella.
Jo hyveiden lukumäärään nähden on Kiina voitolla. Tähän on kuitenkin
lisättävä, että kungfutselaisuuden ensimmäinen merkkimies Kungfutsen
jälkeen, filosoofi Mongtse, puhuu vain neljää raajaa vastaavasta
neljästä hyveestä, jättäen pois viimeisen (Hsin) luettelosta.
Näin olisi yhtäläisyys länsimaiden kanssa sitäkin suurempi, sillä
juuri Hsin, uskollisuus, pääkäsitteenä puuttuu Platonin ja Ciceron
luetteloista. Seuraamme tässä kuitenkin kungfutselaisuutta yleensä,
emmekä sen yksityisiä edustajia, joten meidän on pidettävä kiinni
Kungfutsen viidestä perushyveestä.

Oikeuskäsite ilmenee idässä ja lännessä yhtenä ihmiselämän
peruspylväänä. On kuitenkin eroa tässä käsitteessä. Roomalainen
Justitia on muodollisempaa, jäykempää ja kylmempää kuin
kiinalainen _I_. Taulukossamme on I määritelty 'ihmissydämen
totuudentajunnaksi' tai 'järkisyiden' tajunnaksi. Sillä on siis
kuitenkin jotain tekemistä 'sydämen' kanssa; sen sijaan roomalainen
oikeus on enemmän niin sanoaksemme pään asia. Kiinalainen merkki
I viittaa vastakkaiseen suuntaan kuin roomalainen oikeus; I näet
jakautuu kahteen osaan, jotka ovat 'lammas' ja 'minä', edellinen
päällimäisenä, 'minä' sen alla.

Jos otamme lampaan 'viattomuuden' vertauskuvana, niin kiinalainen
oikeus on enemmän viattomuutta, johon liittyy todellisia
rakkaudentunteita, 'sydämentajuntaa'. Niinpä esim. _I Tzï_ on
'ottopoika' ja _I Tien_ merkitsee peltoa, jota köyhät saavat käyttää
hyväkseen. I merkitsee lisäksi 'yleistä', julkista', esim. _I
Džing_, kaivo, jota kaikki vapaasti saavat käyttää. Alaosastoina on
I:n kohdalla taulukossamme: _Rehellisyys, Suoruus, (kiinalainen)
'Veljeys', Miehuus, Kohtuus ja Säädyllisyys_.

Silmäänpistävää tässä Oikeuden alaosien luettelossa on _Miehuus_
(Jung) minkä roomalaiset asettivat erikoiseksi päähyveeksi. Tässä
tulee ilmi kiinalaisten jyrkkä eroavaisuus roomalaisiin verraten.
Roomalaiset olivat valloittajakansa, jolle sotainen urhoollisuus,
fortitudo, oli olennainen hyve. Olihan kyllä Roomassakin niitä,
jotka huomauttivat, että urhoollisuus ilman oikeutta on kaikkea
muuta kuin ihailtava hyve. Mutta tällainen rajoitushan osoittaa,
että oli väärin asettaa urhoollisuutta erikoiseksi perushyveeksi.
Kiinalaiset eivät koskaan ole olleet sotainen valloittajakansa.
Aivan tilapäisesti mongolilaisen aineksen turvissa he ovat joskus
huomattavampia valloituksiakin tehneet, mutta valloitussotaa ei ole
koskaan opittu ihailemaan. Valloituksia on tehty vain sikäli kuin
väkiluvun lisääntyminen on vaatinut, eikä kukaan voine väittää, että
kiinalaiset koskaan olisivat liian leveästi maata asuneet. Syvällä
kansan sielussa on vastenmielisyys sotatoimiin ja suuri kunnioitus
sivistystyötä kohtaan. Se tulee lukuisissa sananlaskuissakin ilmi. Ja
taulukossamme on Miehuus asetettu Oikeuden alaosastoksi, tavallaan
se ilmenee kahtenakin alaosastona; _Suoruus_ (Drï) on näet sekin
miehuutta, varsinkin Kiinassa, missä kaikki on niin mutkikasta.
Ja itse Miehuus sitten! Se ei ole veritöiden ihannoimista, vaan
itseänsävoittavaa, todellista miehuutta. "Tahtosi olkoon taipumaton
väärään! Älköön sinua vietelkö suloiset sanat eikä ihana muoto; ei
myöskään imartelu eikä uhkaus". Jung-sana selitetään: "Kun huomaat
hyvää, seuraa sitä! Kun ymmärrät erehdyksesi, korjaa se heti! Rikkaus
ja kunnia ei vie sinua harhaan; köyhyys ja häpeä ei järkytä sinua."
Kas siinä tosi miehuus oikeuden palveluksessa!

'_Viisaus_' perushyveiden luettelossa on myöskin yhteistä idässä
ja lännessä, mutta tässäkin on voitto kiinalaisilla. Roomalainen
Viisaus oli enemmän oman etunsa katsomista kuin viisautta viisauden
vuoksi. Sekä roomalainen Prudentia että kiinalainen _Drï_, kumpikin
sisältävät sekä tietopuolisen että käytännöllisen viisauden.
Kiinalainen Drï-merkki on koottu kahdesta osasta, joista toinen
merkitsee 'keihästä' tai 'nuolta', toinen taas 'suuta' tai 'puhetta'.
Viisaus kai on siis viiltävää kuin nuoli, ja viisaan puhe sattuu
kuin hyvin ammuttu vasama maaliinsa. Tämä Drï käytetään enemmän
tietämiskykyä ilmaisemaan, ja myöskin tiedon julkilausumista
osoittamaan. Uudemmassa kielessä käytetään viisaus-sanaa, johon
edellisten osien lisäksi on liitetty aurinko, -- siitä on siis
pimeys poissa, kaikki on valaistua ja selvää. Kolmessa eri piirissä
erikoisesti tarvitaan viisautta: _Ihmisten, periaatteiden ja
ihmiselämän_ ymmärtämisessä. Helposti huomaa, että pääpaino on
viisauden käytännöllisellä puolella käytännöllisyyteen taipuvien
kiinalaisten keskuudessa.

Aito kiinalaista _Nuhteettomuutta, Li_, vastaa osittain roomalainen
Kohtuus. Tämä voi näyttää ensikuulemalta hiukan oudolta, mutta asiaan
lähemmin tutustuttuamme emme sitä enää niin oudoksu. Kiinalaisen
Li-käsitteen merkitys on yhtä moninainen kuin merkin rakennekin.
Enimmän käytettäneen sitä 'kohteliaisuus' merkinnössä, mutta se
merkitsee sen lisäksi kaikenlaisia jokapäiväisiä ja juhlahetkien
sovinnaisia tapoja, isänmaallisia ja uskonnollisia menoja,
seremonioita, sekä yleensä hyviä tapoja, sitä mikä on kussakin
tilanteessa kiinalaisen mielestä oikein ja kohtuullista, -- vaikka
'kohtuus' kiinalaiselta vaatii paljon enemmän kuin roomalaiselta,
kiinalainen Li on positiivista, roomalainen Kohtuus enemmän
negatiivista laatua. Eroavaisuutta on vielä siinä, että roomalaisen
Kohtuus, Modestia, oli enemmän henkilökohtaista järjestyksen
rakkautta, kun taas Li asettaa kiinalaisen mitä moninaisimpiin
suhteisiin sukuunsa ja yhteiskuntaan, mutta järjestyksen rakkauteen
se häntä kaikessa kuitenkin vaatii.

Kokoonpanonsa puolesta viittaa Li-merkki uskonnolliseen
alkumerkitykseen. Kumpikin sen pääosa näet edustaa uskonnollisia
asioita; toinen merkitsee 'uhriastiaa', toinen 'maan suojelushenkiä'.
Kuten sanottu, käytetään Li-sanaa yhä vieläkin uskonnollisia kultteja
ilmaisemaan, vieläpä tavallaan korvaamaan puuttuvaa 'uskonto'-sanaa.

Li on niin laajasisältöinen ja monivivahteinen sana, että on erittäin
vaikea tulkita sitä yhdellä sanalla millään muulla kielellä. Jos
kysyttäisiin, mikä on kiinalaisille erikoista ja olennaisinta, niin
siihen voisimme vastata, että se on juuri tämä Li, joka parhaiten
ilmaisee kiinalaisten kansallisluonteen. Kiinalainen 'nuhteettomuus'
on siinä, että ihminen kaikessa noudattaa ikivanhoja, sovinnaisia
tapoja ja sääntöjä jokaista pilkkua ja viivaa myöten. Meikäläisten
mielestä tämä on kaikkea muuta kuin hyveellistä, mutta siinäpä juuri
onkin kiinalaisten erikoisuus, että he koko elämässään ovat mitä
ankarimmassa lainalaisuudessa, johon vanhan kunnioitus heitä vaatii.
Li:n alaosastoina on taulukossamme: _Kunnioitus, Varovaisuus, Nöyryys
ja Vaatimattomuus_. Suurin klassillisista teoksista, Seremoniakirja
(Li Džï), käsittelee yksinomaan Li:n sisällystä.

_Uskollisuus, Hsin_, on kungfutselaisessa siveysopissa asetettu
päähyveiden tasolle, ja sen alaosastoksi on taulukossamme merkitty
_Yksinkertaisuus, Totuus, Puhtaus ja Vilpittömyys_. Kaksi
jälkimmäistä ovat hyvin lähellä toisiaan, 'Puhtaus' kuitenkin
käsittäen enemmän sisäistä vilpittömyyttä, sitä seuraava määre
enemmän ulkonaisessa toiminnassa ilmenevää tarkoitusten puhtautta.
Kiinalaisten jokapäiväinen elämä on, ikävä kyllä, sangen
kaukana tässä esitetystä uskollisuudesta. Ehkäpä kiinalaisen
luonteenheikkoudet tulevatkin juuri tällä alalla kaikkein räikeimmin
ilmi. Mutta kukaties juuri siitä syystä onkin tämä uskollisuus-oppi
kehitetty täydellisemmäksi ja tärkeämmäksi kuin länsimailla.
Uskollisuus, Hsin, merkitsee johtonsa puolesta 'miehen sanoja'. Sama
ajatus siis kuin yleisesti tunnetussa sananparressa: "Sanasta miestä,
sarvesta härkää." Hsin-sana ilmaisee uskonnollisessa kielenkäytössä
'uskoa', 'luottamusta', ja se on otettu ilmaisemaan myöskin kristityn
jumalasuhdetta.

_Ihmisyys_ hyveenä oli tunnettu myöskin länsimailla, vaikka sitä ei,
yhtä vähän kuin Uskollisuutta, asetettu päähyveiden arvoon. Ihmisyys,
_Ren_, merkitsee johtonsa puolesta: 'Kaksi miestä', 'kaksinkerroin
(hyvä) ihminen'. Siitä syystä, ja myöskin merkitykseen nähden, olen
katsonut olevani oikeutettu kääntämään Ren-sanan Ihmisyys-sanalla,
vaikka se usein käännetään rakkautta ja hyväntahtoisuutta
ilmaisevilla termeillä (benevolence, charity, kindness j.n.e.). Tämä
Ren on oikea kuninkaallinen hyve, niinkuin apostoli Jakob sanoo
rakkauden lakia kuninkaalliseksi laiksi. Ren on näet ihanne-ihmisen,
ruhtinaan ja ihanteellisen hallitsijan määre. Tämä "ihmisluonnon
syntyperäinen hyve" sisältää taulukkomme mukaan seuraavat kuusi
eri piirrettä: _Yleismieli, Epäitsekkyys, Vanhempien kunnioitus,
Lempeys, Laajasydämisyys ja Jalomielisyys_. Vanhempien kunnioitus
ei näytä oikein hyvin soveltuvan tähän ryhmään siinä merkityksessä
kuin se on taulukossamme esitetty ja kuin sitä Kiinassa opetetaan.
Sen sija näyttäisi olevan paremmin Oikeus-käsitteiden joukossa,
kiinalaisen 'Veljeys'-käsitteen rinnalla. Mutta tämä kuuliaisuuden
ja kunnioituksen niin tärkeä oppi on tahdottu saada sopimaan itse
ihmisyys-käsitteeseen. Kun Hsiao (kunnioitus) ja Kung (yleismieli)
ovat Ren-sanan alaosastoina, ei näyttäisi olevan aivan paikallaan
jos Ren-sanan kääntäisimme pelkkää rakkautta ilmaisevana. Kuitenkin
sisältää sekä Ren-sana sellaisenaan, että taulukossamme sen
kohdalle merkityt hyveet, pääasiallisimpana piirteenään rakkauden,
hyväntahtoisuuden, ja sitähän myöskin länsimainen Humanitas merkitsi.
Kiinalainen Ren on vain lähempänä kristillistä rakkauden lakia kuin
länsimaiden ihmisyys, jolla on vahva yksilöllinen piirre.

Kungfutselaiselle siveysopille ominaista on sen _yleisyys,
yleispätevyys ja sosiaalisuus_, yhteiskuntakokonaisuuteen lukeutuva
mieli. 'Ihmisyyden' ensimmäiseksi tuntomerkiksi on asetettu
yhteenkuuluvaisuuden tunne (Kung), joka ei liitä meitä ainoastaan
ihmismaailmaan, vaan myöskin koko maailmankaikkeuteen. Emme voi olla
näkemättä tässä yleismielen vaatimuksessa yhtäläisyyttä kantilaisen
siveysopin kanssa. Edellä huomautimme, kuinka myöskin kolmas
perushyve, Li (Nuhteettomuus), asettaa yksilön kiinteään yhteyteen
yhteiskunnan kanssa. Samaa on sanottava Hsiao (Kunnioitus)- ja Ti
(Veljeys) -käsitteistä.

Ruhtinas, _Džyin Tzï_, on yhteiskunnan koossapitäjä. Senvuoksi
yhdistyvät hänessä kaikki oleelliset hyveet; Džyin Tzï on kaikkien
hyveiden summa, hän on ihanneihminen, koko kansan esikuva, hyveiden
olennoituma, aina siihen määrään, että Džyin Tzï-sana on tullut
kielenkäytössä merkitsemään siveellisesti täydellistä ihannekuvaa.

Korkeimmassa määrässä ovat hyveet kuitenkin keskitetyt _Šeng_-sanaan,
joka on joskus, epäoikeutetusti kyllä, käännetty 'pyhä'-sanalla.
Sillä on siis tahdottu ilmaista kristillistä täydellisyyttä.
Šeng-sanan läheisempi vastine on kuitenkin _Viisas_. Siihen viittaa
merkin rakennekin, jossa on 'korva' oleellisimpana osana. Kiinassa
näet pidetään korvan kautta saatua ohjausta miltei arvokkaampana
kuin silmän kautta saatua. Senvuoksi epäjumalille laitetaan pitkät
riippuvat korvat viisauden symbooleiksi. Jos tahtoo olla kohtelias ja
kunnioittaen puhua seuratoveristaan, niin parhaimpia kohteliaisuuksia
on sanoa, että hänellä on pitkät korvat. Toisena osana Šeng-merkissä
on Dž'en, 'kertoa', joka puolestaan merkitsee 'suurta suuta'. Viisaus
olisi siis siten saatavissa, että meidän korvaimme kuullen kerrotaan
paljon ja että meillä on tarkat korvat ottamaan asioista vaarin.

Šeng käytetään sekä adjektiivina että substantiivina, kuten
yleensä kiinalaisia ajatusmerkkejä. šeng merkitsee ensinnäkin
Taivaan Poikaa, Kiinan keisaria, ja sitä käytetään hänestä
itsestään ja hänen julistuksistaan. Sitten Šeng merkitsee
kungfutselaisuutta ja Kungfutsea. Edelleen käytetään Seng-merkkiä
vanhoista ihanneihmisistä, sellaisista kuin Jao ja Šuen, y.m. Eikä
kiinankielessä löydy sanaa, joka paremmin vastaisi kristillistä
täydellisyyttä kuin tämä Šeng, vaikka tässä ei ole kristillistä
pyhyyden piirtoakaan. Pääpaino näyttäisi Šeng-sanassa olevan
käytännöllisellä, hyverikkaalla älykkäisyydellä ja nuhteettomuudella.

Šeng-sanan rinnalla käytetään _Hsien_-sanaa siveellisen ihanteen
ilmaisijana. Sekin viittaa hallitseviin piireihin, mistä kaikki
hyveet vanhimpana aikana ovat etsittävissä. Hsien on kokoonpanonsa
puolesta 'kallisarvoinen, uskollinen ministeri', ruhtinaan 'oikea
käsi'. Hsien yhdistetään usein Šeng-sanaan, mutta itsenäisesti sitä
käytetään vähemmän kuin Šeng-sanaa, eikä sitä pidetä aivan yhtä
täydellisenä kuin jumalallista Šeng:iä.

Šeng, hyveiden summana, näyttäisi johtavan siihen, että Viisaus
olisi katsottava _korkeimmaksi hyveeksi_. Taulukossamme se
kuitenkin esiintyy neljän muun hyveen tasolla, tavallaan kuitenkin
keskustassa kiinankielisessä taulukossa. Viisaus vaatii välttämään
harhateitä kummallakin puolella ja käymään kultaista keskitietä.
Yksi kungfutselaisista peruskirjoista Džung Jung (Kultainen
Keskitie) tehostaa erikoisesti tätä harhateiden välttämistä. Mutta
yhtä vähän on siinä, kuin missään muuallakaan kungfutselaisessa
kirjallisuudessa, hyveitä johdonmukaisesti kehitetty jostakin
pääkäsitteestä. Kungfutsen pojanpoika ylistää siinä vain täydellistä
hyveellisyyttä, joka ennen kaikkea ilmenee Kungfutsessa itsessään.

Usein esitetään vanhempien kunnioitus, _Hsiao_, kungfutselaisuuden
perusaatteeksi. Siinä onkin sikäli totta, että Kiinan keisarit, jotka
ovat huomanneet Hsiao-opin edullisen merkityksen hallitushuoneen ja
valtakunnan hallinnon menestymiselle, ovat tietoisesti tehostaneet,
korostaneet ja kehittäneet Hsiao-käsitettä, m.m. panemalla
Kungfutsen suuhun koko Kunnioituksenkirjan (Hsiao Džing) laajalle
ulottuvan sisällön. Han- ja T'ang-hallitsijasuvuista on sanottu:
O Dž'ao i Hsiao drï T'ien Hsia: "Hallitsijasukumme hallitsevat
isänmaata Hsiao:lla." Samaa voi sanoa myöhemmästäkin dynastioista.
Myöskin Tietosanakirjassa on Hsiao esitetty kungfutselaisuuden
pääkäsitteeksi. On myös muistettava, että Hsiao-käsitteellä on
taisteltu kungfutselaisuutta uhkaavia harhaoppeja vastaan. Ja
hyvällä syyllä voi sanoa, että kungfutselaisuus elää ja kaatuu
Hsiao-käsitteen kanssa.

Kungfutse itse ei kuitenkaan asettanut Hsiao-käsitettä kaikkea
yhdistäväksi peruskäsitteeksi, eikä se sitä ole taulukossammekaan.
Paremminkin näyttäisi _Ren_ ja _I_ yhdessä, kuten Mongtsella,
muodostavan johtavan aseman taulukossamme. Nämä käsitteet
täydentävät hyvin toisiaan, joten niistä saadaan kylläkin arvokas
perusohje: 'Oikeamielinen rakkaus', 'Totuudenmukainen hyvyys',
joka osittain lähentelee 1 Kor. 13 luvun rakkauskäsitettä, vaikka
Paavalin _agapee_ on paljon lämpimämpi kuin kungfutselainen Ren,
eikä korinttilaiskirjeen 'rakkaus'-sanaa olekaan yleensä kiinaksi
käännetty Ren-, vaan Ai-sanalla, tai sitten molemmilla yhdessä, tai
vielä Ren I-käsitteelläkin.

Kungfutse yhdistää eräässä kohden koko opetuksensa Šū-käsitteeseen.
Hän ei kuitenkaan asiaa lähemmin selitä, eikä kehitä opetuksiaan
tästä johdonmukaisesti. Šū, samoin kuin äskenmainittu Hsiao,
ovat taulukossamme alaosastoina Ren-käsitteen kohdalla. Šū:n
olen kääntänyt sanalla 'Epäitsekkyys'. Sillä on kuitenkin ehkä
vaativampi merkitys kuin epäitsekkyys-sanalla meillä. Šū-käsitteeseen
sisältyy myötätunto, sympatia, -- kiinalaisessa merkissä on 'sydän'
merkityksen antajana. Sydämen ääntä on kuultava, sen mukaan on
meneteltävä, on toimittava 'niinkuin sydän', turmeltumaton sydän,
vaatii. Kungfutse itse selitti Šū:n seuraavasti: "Mitä et tahdo
itsellesi, älä tarjoa toisillekaan". 'Suuressa Opissakin' esiintyy
tämä Šū-sana. Siellä se on selitetty 'Viivottimen ja harpin opilla',
kehittämällä 'keskinäisyyttä' niin että se lähenee Jeesuksen sanaa
Matt. 7:12, "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää
tekin samoin heille".

On tahdottu nähdä ero siinä, että Jeesus puhuu myönteisesti ja
Kungfutse ylläolevassa lauseessaan kielteisesti, mutta tosiasia on,
että itse pääsana, Šū, ei ole kielteinen vaan myönteinen, ja että Šū
kauttaaltaan kungfutselaisessa kirjallisuudessa -- myöskin 'Suuressa
Opissa' tietää positiivista sisältöä. Šū-kasitteeseen sisältyy
myöskin rakkaus, mutta ei ylhäältäpäin tulevana hyväntahtoisena
armonosoituksena, vaan paremminkin samalta tasolta lähtevänä
myötätuntoisena mielialana, kykynä asettaa itsensä toisen asemaan,
siis lähennellen Raamatun sanaa 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin
itseäsi!' Kuitenkin on tässäkin huomautettava, että Raamatun sana on
paljon painokkaampi kuin kungfutselainen Šū, joka on sangen haalea
Raamatun rakkauskäsitteen rinnalla.

Šū-käsite sisältää jotenkin Ren ja 1-käsitteiden yhtymän, kun
nimittäin muistamme, että I on 'ihmissydämen totuudentajunta' ja Ren
'ihmisluonnon syntyperäinen hyve', kuten taulukossamme nämä käsitteet
selitetään. Šū-käsite lienee vain suuremman selvyyden saamiseksi
jaettu Ren ja I käsitteisiin.

Olkoonpa siis puhe joko Ren-I-käsitteestä tai Šū:sta, niin joka
tapauksessa kungfutselaisuuden perushyve sisältää 'rakkautta'
lähentelevän pääpiirteen, olkoon tämä sitten 'oikeamielinen rakkaus',
totuudenmukainen hyvyys', tai 'epäitsekkyys', 'keskinäisyys
(resiprokaalisuus)'.

Huomautimme, ettei Šū-käsite ole aivan niin ehdoton kuin Raamatun
rakkauskäsky. Šu näet tekee myönnytyksiä eri asemassa oleville,
niinkuin Ren-käsitekin. Sitä ei tee Ai-sana, joka siitä syystä on
otettu Uuden Testamentin rakkauskäsitettä ilmaisemaan. 'Ai' on
sydämellisyyttä, suorastaan 'sydämen vastaanottamista', merkin
rakenteesta lukien. Šu ja Ren-käsitteiden 'rakkaus' sitävastoin
saattaa olla hyvinkin peitettyä; erilaiset elämänasemat ja
ihmissuhteet saattavat suuresti vaikuttaa rakkauden olemukseen.
Varsinkin kunnioituksen käsite, Hsiao, hallitsee suuresti
kungfutselaista rakkautta, jopa siihen määrään, että muutamilta
tutkijoilta on rakkaus kokonaan peittynyt, ja pelkkä Hsiao on jäänyt
jäljelle. Käytännöllisessä elämässä on vielä enemmän asianlaita näin.

Olkoon asian valaisemiseksi tässäkin mainittu, että Kiinassa pian
Kungfutsen jälkeen asetettiin ehdoton, yleinen rakkaus siveellisen
vaelluksen perusohjeeksi. Sen teki suurella rohkeudella ja
tietoisesti vastustaakseen Kungfutsea edellämainittu ajattelija
_Mìtse_ (Mō Ti). On huomattava, että hän käytti juuri Ai-sanaa
iskusananaan. Hänen lyhyt ja sattuva terminsä oli Džien Ai, 'yleinen
ja yhtäläinen rakkaus' kaikkia kohtaan. Tämä herätti suuren kuohunnan
kungfutselaisten keskuudessa. Erittäinkin _Mongtse_ taisteli
kiivaasti tätä liian tasa-arvoista oppia vastaan. Hänelle oli selvää,
että koko Kungfutsen oppirakennelma hajoaisi yleisen rakkauden
opin levenemisen kautta. On mielenkiintoista huomata, että Mongtse
käyttää tärkeimpänä taisteluaseenaan juuri Hsiao-käsitettä. Se
häviäisi kokonaan Metsen opin valtaan päästyä. Vanhempien arvoasema
ja yleensä kaikki arvovalta olisivat uskollisten kungfutselaisten
mielestä kärsineet liian tuntuvia vaurioita jos yleinen ja yhtäläinen
rakkauden oppi olisi ilman rajoituksia sovitettu kaikkiin. Ja niin
julistettiin Metsen rohkea ote harhaopiksi, jona se on pysynyt tähän
päivään asti.



KUNGFUTSELAISTEN PERUSHWEIDEN TAULUKKO.


_Mieti näitä itseäsi kieltäen lakkaamatta! Pidä näistä kiinni pelolla
ja vavistuksella!_

    I.  _Ihmisyys. Ren_.
        Ihmisluonnon syntyperäinen hyve.

1. _Yleismieli. Kung_.

Pidä vanhoja vanhoina ja nuoria nuorina. Kun on jotain menestystä
meillä, lisää sitä samalla muille. Älä erota itseäsi olevaisesta.
Katso hyvää tahtoa samoilla silmillä kuin sen toteutumistakin.

2. _Epäitsekkyys. Šū_.

Mitä et tahdo itsellesi, älä tarjoa toisillekaan. Älä muistele
vanhoja vikoja. Ota huomioon kunkin kyvyt.

3. _Vanhempien kunnioitus. Hsiao_.

Lue vanhempien toiveet jo heidän kasvojensa ilmeistä. Huolehdi heistä
heidän kuoltuansa ja muistele etäisiäkin esi-isiä. Jätä vanhemmiltasi
saatu nimi kunniakkaana jälkimaailmalle.

4. _Lempeys. Tz'ï_.

Kohtele lapsia lempeästi, vieläpä vieraidenkin omia. Sääli orpoja ja
leskiä. Säästä kaikkea käyttökelpoista.

5. _Laajasydämisyys. K'uan_.

Suuri sielu voi kärsiä pahaa maksamatta sitä samalla mitalla.
Käyttäydy rauhallisesti ja luontevasti kaikkia ihmisiä kohtaan, äläkä
loukkaa esimiehiäsi.

6. _Jalomielisyys. Hou_.

Hyve on aina palkittava, mutta pahaa ei ole kostettava. Mieluummin
tehkööt muut minulle vääryyttä kuin minä tekisin sitä muille.

    II. _Oikeus. I_.
    Ihmissydämen totuudentajunta.

1. _Rehellisyys. Dzeng_.

Jos elämässäsi on jotain vajanaista, niin itseltäsi siihen on apu
saatava. Menettele aina järkisyiden mukaan, äläkä toimi umpimähkään.
Täytä tarkoin velvollisuutesi, äläkä tavoittele tuulentupia.

2. _Suoruus. Drï_.

Tahtosi olkoon taipumaton väärään. Älköön sinua vietelkö suloiset
sanat, eikä ihana muoto; ei myöskään imartelu eikä uhkaus. Palvele
uskollisesti esimiehiäsi.

3. _Veljeys. Tï_.

Kunnioita vanhempia veljiäsi ja ole ystävällinen nuoremmille
veljillesi. Pidä arvossa vanhoja ja iäkkäitä.

4. _Miehuus. Jung_.

Kun huomaat hyvää, seuraa sitä! Kun ymmärrät erehdyksesi, korjaa se
heti! Rikkaus ja kunnia ei vie sinua harhaan; köyhyys ja häpeä ei
järkytä sinua.

5. _Kohtuus. Kai. (Kiai.)_

Tartu tarmolla tehtäviisi, äläkä muutu muiden mukaan. Onnen suosiessa
ajattele oikeutta, ja tyydy niukkaankin osaan.

6. _Säädyllisyys. Dr'ï_.

Miehen ihanne on itsensä hillitseminen; naisen päähyve on puhtaus.
Kaikki kammokoot kaikkea pahaa ja kavahtakoot etteivät siihen vaivu.

    III. _Nuhteettomuus. Li_.

1. _Kunnioitus. Dzing_.

Virkapuku ja arvomerkit olkoot täysin ansaittuja. Kunnia sille, jolle
kunnia tulee. Olkoon kunnioitus vilpitöntä; valheellisuutta aina
vältä. Huolellisuutta ja arkaa mieltä tässä tarvitaan.

2. _Varovaisuus. Džin_.

Muista ihana, unohda ikävä; peitä paha, paljasta hyvä! Sanoja älä
kevyesti päästä, asioita älä kevyesti päätä! Mies on määrääjä, nainen
seuraaja. Erillään olkoot sukupuolet.

3. _Nöyryys. Ts'ien_.

Ne, jotka jotakin hyvää omaavat, olkoot niinkuin ei heillä olisi.
Älä liikoja luota kykyihisi. Älä mieltäsi kiinnitä kunniaan tai
maineeseen.

4. _Vaatimattomuus. Rang_.

Kieltäydy paljosta, valitse vähä! Ole mieluimmin alhaisten tasolla.

    IV. _Viisaus. Drï_.

1. _Ihmistuntemus. Drï Ren_.

Lähesty hyviä, pakene pahoja! Arvostele oikein ihmisiä ja heidän
puheitansa. Älä perusteettomien puheiden nojalla herkästi usko
huonoon mieheen, äläkä pahojen puheiden tähden arvostele väärin
kunnon miestä.

2. _Periaatteiden ymmärtäminen. Dri Lï_.

Olkoon sinulla laajat tiedot, hyvä arvostelukyky, huolellinen
ajatustottumus ja älykäs asiain esitystapa. Tunkeudu taivaan ja maan,
menneisyyden ja nykyisyyden ongelmiin. Huomaa tarkoin ihmisten ja
asiain, oikean ja väärän eroavaisuudet.

3. _Elämän ymmärtäminen. Drï Seng_.

Viljele hyveitä, valvo itseäsi, täytä tehtäväsi täydellisesti!
Silloin on sinulle samantekevä, olkoon onni mikä tahansa.

4. _Näkevä silmä ja kuuleva korva_.

Katso kauas ja selkeästi, kuule hyvettä huomaavasti. Älä lue likaisia
kirjoja, äläkä kuuntele imartelupuheita.

    V.  _Uskollisuus. Hsin_.

1. _Yksinkertaisuus. Pu ōr_.

Sanoissa ja teossa, sisällä ja ulkona, kaikkialla ollos yksi ja
sama. Ahkerissa opinnoissa, tarmokkaassa toiminnassa, alkaessa ja
päättäessä, älä missään vilpistele.

2. _Totuus. Džen_.

Mökkipahasessa puhutut sanat saakoon kertoa palatseissa. Arkiaikaiset
tapahtumat saakoon todistaa Jumalan Taivas.

3. _Puhtaus. Dž'eng_.

Ajatuselämäsi olkoon läpeensä vilpitöntä. Suhteissasi ihmisiin älköön
olko hämäryyttä. Toimien toisten asioissa, ollos täysin uskollinen.

4. _Vilpittömyys. Pu ts'ï_.

Elä niin, ettei sydämesi tuomitse sinua, ei yleisö vihaa sinua, ei
vaimosi häpeä sinua, eikä ystäväsi närkästy sinulle.

       *       *       *       *       *

Edellä esitetyn taulukon laatijaa ei tunneta. Siitä huolimatta
pidetään sitä suuressa arvossa. Siihenhän on koottu kungfutselainen
siveysoppi suppeaan tilaan. Yhtä ja toista muistuttamista siihen
kyllä olisi, -- edellä jo olemme taulukon heikkouksiin viitanneet --,
mutta siitä huolimatta on taulukko aikalailla hyvin järjestetty.

Yhtä heikkoutta erikoisesti huomautamme kungfutselaisessa
siveysopissa. Se on _totuuden_ syrjäytetty asema. Vaikka
Oikeus-käsite, I, on tulkittu 'ihmissydämen totuudentajunnaksi' tai
paremmin käännettynä ehkä 'järkiperusteiden' tajunnaksi, niin ei
sen alaosastoissa ole vähintäkään viittausta totuudenrakkauteen.
Totuus-sana, Džen, ilmenee kyllä Uskollisuuden ala-ososttona, mutta
sille ei ole annettu samaa sisältöä kuin totuussanalla on meillä.
Džen on pikemminkin vain 'tosi' tai 'todellisuus'. Kiinalainen
ei ole tehnyt kysymystä: "Mikä on Totuus?" eikä hän ole johtunut
ajattelemaan, että totuus voisi tehdä vapaaksi. 'Totuuden henkeä' ei
Kiinassa ole.

Kun Mongtse saapui erääseen hoviin ja kun ruhtinas häneltä kysyi
mitä hän tuo tullessaan sellaista, josta on hyötyä valtakunnalle,
niin Mongtse moitti ankarasti tuota ruhtinaan hyödyn tavoittelua
ja neuvoi harrastamaan vain ihmisyyttä ja oikeutta. Mutta siitä
huolimatta kuultaa Kungfutsen ja Mongtsen siveysopista selvä
_hyödyn_ tavoittelu, utilitarismi, joka ei jaksa käsittää, että
totuus sellaisenaan on arvokas päämäärä ja tavoiteltavaa oman
itsensä vuoksi. Suuressa Opissakin on taisteltu hyödyn tavoittelua
vastaan, mutta sen sijaan on sielläkin asetettu, ei totuutta, vaan
oikeus, I, jonka voi myös kääntää "vanhurskaus"-sanalla, vaikka
se ei sitä täysin vastaa. Sikäläinen mietelause kuuluu: "Rikkaus
ei ole valtion voitto, valtion voitto on vanhurskaus." Se, mitä
käsitetään englantilaisella sanalla right, ei ole saanut sijaansa
kungfutselaisessa systeemissä.

Edelleen voidaan huomauttaa kungfutselaisten hyveiden heikkoa
_perustelua_. Siveyssäännöt tulevat ikäänkuin omilla valtuuksillaan,
oman arvovaltansa nojalla; niitä ei tarvitse lähemmin perustella
eikä niiden merkitystä selvitellä. Hyveiden olemukseen tunkeutuvaa
tutkistelua etsii turhaan kungfutselaisesta kirjallisuudesta. Vieläpä
sellainenkin seikka kuin suhde, relatio, on kiinalaisille ollut
tarpeeton käsite. Jonkinlaisella käytännöllisellä älykkäisyydellä
ovat yksityiset seikat vaarinotetut, ja monta arvokasta ja hauskaa
löytöä on tehty, mutta saatua aineistoa ei ole kyetty perustelemaan
eikä yhdistämään elimelliseksi kokonaisuudeksi, vaan siitä on tullut
parhaassakin tapauksessa vain jonkinlainen mosaikkikudos.

Kungfutselaista siveysoppia on selostettu vielä kirjoituksessa "Suuri
Oppi johdantona kungfutselaiseen elämänkatsomukseen".



III.

KUNGFUTSELAISUUS USKONTONA



1.

KIINAN KOLME USKONTOA.


Kiinan kolme edustavinta, enemmän tai vähemmän uskonnollista
oppisuuntaa ovat kiertyneet yhteen kuin saman köyden kolme säiettä.
Tämä yhteys on saanut keisarillisen, virallisesti tunnustetun muodon.
Jokainen kiinalainen tuntee sananparren: -- "_San Džiao kuei I_." --
"Kolme Opetusta (uskontoa) kuuluvat Yhteen." Tähän sanontaan sisältyy
laajakantoinen ajatus, kuten lähetyssaarnaajaveteraani A.H. Smith
huomauttaa.[24] Jokaisella oppisuunnalla on näet oma 'ykseysoppinsa',
ja kaikki kolme ykseysoppia ovat pohjaltaan yksi ja sama ykseys.

_Taolainen_ ykseysoppi kuuluu: -- '_Pao Yen šou I_' -- "Kun pidetään
kiinni 'Alkuperäisestä Perusaatteesta' (Yen Ts'ï), niin säilytetään
ykseys." _Buddalainen_ ykseysoppi on saanut sanontatavan: -- "_Uan
Fa' kuei I_": -- 'Tuhannet (10,000) säännöt palaavat yhteen.'
_Kungfutse_ lausuu 'Keskusteluissaan' omasta opetuksestaan: -- "_U
Tao I i kuan-drï_": -- 'Minun Oppini on ykseysaatteen läpitunkema.'
Tämä kungfutselaisuuden pääkäsite on _Šū_, josta on edellä tehty
selkoa.

Ykseyden ajatuksen vaatimus perustunee 'yhden' ja 'suuren' _Taivaan_
olettamiseen. Taivaan olemusta kuvaa selvästi sen sanamerkki,
_T'ien_, joka nykyisessä muodossaan on kokoonpantu osista 'yksi'
ja 'suuri'. Selvän ilmaisun on tämä ykseyden ajatus saanut
'_Ennekirjan_' lausunnossa: -- "_T'ien I, Ti ōr_": -- 'Taivas on
yksi, Maa on toinen (perusvoima)'.

Uskontojen yhteys on siis tietopuolisesti hyvin perusteltu. Taivas
(T'ien) on kaikkien yhteinen yhdysside: kukin uskonto suhtautuu
siihen omalla tavallaan. Taolaisuus koettaa syntyjä syviä,
äärimmäisiä alkuperusteita tarkastamalla päästä Taivaan 'Tielle'
(Tao). Kungfutselaisuus tehostaa Taivaan mukaista elämänvaellusta,
sopusointua Taivaan kanssa. Buddalaisuus tavoittelee Taivaaseen
ankarien ja pitkällisten ponnistusten kautta. Taolaisuus katselee
Taivasta enemmän menneisyyden, kungfutselaisuus nykyisyyden ja
buddalaisuus tulevaisuuden näkökulmalta.

Kungfutselaisuus on Taivaan projektio ihmisvirran suoralla
viivalla. Taolaisuus ja buddalaisuus ovat pisteitä samalla suoralla
peruspisteen molemmin puolin. Sen vuoksi on kungfutselaisuudesta
lyhin matka Taivaaseen; Taivas on sen oma ilman muuta.
Kungfutselaisuuden pisteestä lähtee 'Normaali', 'Kultainen Keskitie',
_Tā Tao_ (Valtatie), joka johtaa oikotietä Onnen maahan. Taolaisuus
ja buddalaisuus johtavat samaan päämäärään, mutta niillä on pitemmät
ja kapeammat polut taivallettavanaan. Joka on eksynyt valtatieltä,
hän voi löytää varapolun sen kummaltakin puolelta, taolaisuuden ja
buddalaisuuden kapeat käytävät.

Rohkeana ja varmana lähtevät kungfutselaisuuden sankat joukot
vaeltamaan Valtatietä, suurien siveellisten sääntöjen selvästi
viitoittamaa tietä, Taivasta kohti. Taipaleelle voidaan lähteä
niin turvallisin mielin, kun tiedämme, että vanhat Viisaat ja
Pyhät ovat horjahtamatta sen läpi käyneet; heidän ylevä esikuvansa
väikkyy alati kutsuvana ja kehoittavana silmäimme edessä. Lisää
turvallisuuden tunnetta tuo tietoisuus siitä, että meillä on
liittolainen omassa itsessämme; oma luonteemme vaatii meitä käymään
tätä viitoitettua Tietä. Ihmisluonto ei näet ole vain puhdas ja
virheetön kuin kirjoittamaton taulu (tabula rasa). Se on enemmänkin
meidän eduksemme. Se pakottaa meitä eteenpäin tällä hyveiden tiellä,
niinkuin painovoima panee veden virtaamaan alaspäin. Ei pitäisi siis
tyhmänkään eksyä tällaisella suurella Valtatiellä, eikä heikonkaan
taipaleelle uupua näin hyvästi varustettuna.

Kaiken hyvän lisäksi on Taivas vielä niin lähellä. Se on jo tämän
elämän aikana todettavissa, ja sillä on sitä paitsi hyvät ajatukset
meitä kohtaan (Hao Seng drï Te'). Taivaan voimat ja maan viljavuus,
ihmisten ystävyys ja itsetyydytyksen ilo, -- kaikki siunaavat meitä
tällä taipaleella. Ihana päämäärä on tuossa silmäimme edessä:
Tasa-arvo, yhdenvertaisuus Taivaan ja Maan kanssa niin arvovaltaan
kuin tehtäväänkin nähden; menestys elämässä ja rauha kuolemassa;
ihmisten kunnioitus ja arvonanto elinaikana; hyvä nimi, suuri suku ja
vielä suurempi kunnioitus jälkimaailman keskuudessa. Mitä muuta me
vielä osaisimme uneksia? Olkaamme tähän tyytyväisiä.

Tässä on meille kyllin. Jälkipolvi täyttää sielun tarpeet tulevassa
maailmassa. -- Näin lähelle on Taivas tullut meitä. Näin olemme
yhtä sen kanssa. Näin syntyy sopusointu Taivaan ja Maan, Henkien ja
elävien ihmisten välillä. Tämä on kungfutselaisuuden käytännöllinen
Onnen-ihanne. Jättäkäämme kaikki haaveet haudantakaisen elämän
tilasta!

Mutta vaikka tie on niin selvä, vaikka ylevät esikuvat ovat elävinä
edessämme, vaikka oma luontomme vaatii meitä tälle kultaiselle
Keskitielle, vaikka Taivas auttaa meitä taipaleella ja vaikka
Tie on niin lyhyt ja Taivas lähellä, -- niin sittenkin harvenee
joukkomme taipaleella. Joistakin meille käsittämättömistä syistä
poikkeavat monet Tieltä pois. Vaikka siveyssäännöt ulkoa osasi,
vaikka käskyjen taulut olivat silmäin edessä työpöydän ääressä,
vaikka niitä aina itselleen terotti ja muille muistutti, vaikka
lakkaamatta itsensätutkistelua harjoitti ja ajatuksiaan vartioi,
vaikka ymmärrystään avarsi ja tahtoaan koetti hyväksi saada, vaikka
tunteitaan hoiti ja itseään kasvatti, -- niin sittenkin horjahti
jalka joskus, pois katosi määränpää, erehdyttiin taasen siltä
kultaiselta Tieltä.

Hyvä oli, että silloin löytyi sivuteitä, jotka samaan päämäärään
saattelevat, hyvä, että taolaisten ja buddalaisten temppelien
kellot silloin niin kutsuvina kaikuivat, hyvä että niiden säveleet
hiljaisina yönkin hetkinä tuhlaajapoikien tunnoille kolkuttelivat.
Ehkei huomattu Tieltä poiketun ennenkuin joku odottamaton onnettomuus
meidät saavutti, tuli tulva, tulipalo ja sitä seuraava puute ja
nälkä; tai ehkä erehtyi oma poika, tuotti häpeää isän nimelle; tai
toivottiin oppiarvoa tutkinnossa, tai menestystä matkalle lähtiessä
tai johonkin toimeen ryhtyessä, -- silloin oli niin mieluista kuulla
kumahtelevan temppelikellon kutsuvaa ääntä, oli hyvä laskeutua tuon
armeliaan Buddan jalkain juureen, sytyttää suitsukkeensa, ja suudella
hänen varpaitansa, kertoa siinä surunsa ja huolensa Buddalle ja hänen
paljaspäiselle papilleen (_Hō Šang_) ja anoa apua tulevalla Tiellä.
Yhtä ystävällisesti otti meidät vastaan taolainenkin pappi (_Tao
Szï_), joka karkoitti meitä vaivaavat pahat henget pois.

Jos joku onnellinen ei olisi eläessään tarvinnut näiden _uskontojen_
lohdutusta, apua ja rauhaa, niin hän ei kuitenkaan lyö laimin,
kaiken turvallisuuden vuoksi, kuoleman lähestyessä tarttua
taolaisiin tai buddalaisiin lupauksiin. Ja jos hän itse oli niin
paatunut tai itsevanhurskas, että, luullen asiansa hyvin olevan, ei
_papeilta_ apua eläessään etsinyt, ei pyhiinvaelluksia tehnyt, ei
temppeleitä kaunistanut, eikä papeille heidän saataviaan maksanut,
niin jälkeläiset kyllä pitävät siitä huolen, että ainakin hänen
kuoltuaan sielumessut hänelle pidetään, pappien parvi kutsutaan
kotiin vainajan sielun avuksi. Sillä on näet nyt vakavat hetket
käsissä, olkoonpa hän ollut kuinka kunniallinen tahansa. Ellei tässä
nyt 'hengenmiehet' apuun riennä, niin pahin on pelättävissä. Mutta
hepä tarjoavat auliisti apuaan, -- palkasta sovitaan perästäpäin.
Pöydistä ja tuoleista rakennetaan silta, vaivalloinen laitos, yksi
papeista koettaa päästä sitä pitkin -- auttaakseen vainajan sielua
henkien sillan (Hsien Ts'iao) yli. Sieluparka on muutenkin neuvoton,
umpikujassa; sille tulee siis pappien Tietä raivata (K'ai Lu). Ja
jos tuo onneton jo olisi alimpaan helvettiin uponnut ja sen salvat
ja portit olisivat perässä lujasti kiinni painuneet, niin siinäkään
tapauksessa ei olla neuvottomia. 'Jumalanmiehet' voivat vielä
sieltäkin sielun pelastaa (Pō' Ti-Jiu), niin väkeviä ovat heidän
manauslukunsa ja vertauskuvalliset pyhät toimituksensa, sielumessut
(Tsō Džai, Tā Džiao).[25]

Näin siis "kolme uskontoa kuuluvat yhteen"; ne ovat toistensa
välttämätön täydennys. On mahdoton ajatella, että Kungfutsen
kuivat siveyssäännöt tyydyttäisivät kansanmiehen hengellistä
nälkää, -- jos hän edes pystyisi niitä sulattamaankaan. Hänellä on
kuitenkin suuri kunnioitus tätä Normaalitietä kohtaan. Mutta kun
nämä Goljatin varustukset eivät sovellu hänelle, niin hän koettaa
samaan päämäärään toisia teitä. Ei myöskään kirjanoppinut (Tou Šū
Ren) saa täyttä tyydytystä pelkästään tästä Oppineiden Opista (_Rū
Džiao_). Kungfutselaisuuden ilmakehä on liian kuulakasta, se on
liian niukkasanainen elämän ja kuoleman mystillisiin kysymyksiin
nähden. Tekee niin hyvää kun saa mennä noihin hiljaisiin ja hämäriin
taolaisiin ja buddalaisiin temppeleihin, joiden ovia ei koskaan
suljeta ja joissa on aina ystävällinen vastaanotto.

Syntyynsä nähden ovat nämä kolme uskontoa toisilleen sikäli sukua,
ettei yksikään niistä alkuaan ollut uskontokaan, vaan jonkinlainen
filosoofinen oppisuunta,[26] -- niiden yhteys on alkanut vasta
senjälkeenkuin ne muuttuivat uskonnoiksi. Yhtäläisyyttä näiden kolmen
opetuksen kesken on myöskin siinä, että kukin niistä on joutunut
mahdollisimman kauas alkuperäisestä opistaan, -- usein suoranaiseen
vastakohtaansa, juuri siihen, jota 'uskonnon perustaja' tahtoi paeta.
Filosofiana oli taolaisuus syvällisintä, mutta uskontona se on
joutunut kaikkein alhaisimmalle tasolle.

Metafyysilliseltä peruskatsomukseltaan oli alkuperäinen taolaisuus
(Tao Džiao) materialismia, buddalaisuus (Fū Džiao) idealismia ja
kungfutselaisuus agnostisismia. Taolaisuus kielsi henkimaailman
muualla kuin aineen yhteydessä, mutta kaikki aineellinen olikin
henkevöityä, hengen kannattamaa. Animismin ituja tapaamme jo Laotsen
opissa Tao:sta, maailmankaikkeuden prinsiipistä. Tao on ikuinen,
aineeton, kaikkialla oleva, luova, ylläpitävä ja järjestävä, kaiken
olevaisen perusvoima. Kaikki on saanut alkunsa Tao:sta ja palaa
siihen jälleen. Tao (tie) on myöskin siveysopin perustus, joten
siihen sisältyy sekä 'puhdas' että 'käytöllinen' maailmanjärki.
Taolaisuudessa on kaikki Tao:ssa. Tao, joka merkitsee myös
puhetta, muistuttaa Johanneksen evankeliumin alussa käytettyä Sana
(Logos)-käsitettä. Senvuoksi on taolaisuutta sanottu Panlogismiksi.
Taolaisen siveysopin ydin on _U Uei_, "toimimatta vaikuttaminen",
niinkuin Tao itsekin tekee.

Buddalaisuudelle alkuaan oli vain aineeton henkimaailma
todellisuutta. Siitä huolimatta se edusti ateistista
maailmankatsomusta. Pääpaino oli alkuaan tähän elämään kohdistuva,
Buddalaisuus on kuitenkin muuttunut myöhemmin epäjumalankuvia
innokkaimmin palvelevaksi ja niin sanoaksemme uskonnollisimmaksi,
monijumalaisimmaksi ja pappisvaltaisimmaksi luostareineen,
temppeleineen ja pyhiinvaelluksineen, ollen monessa suhteessa
myöhemmälle taolaisuudelle esikuvana.

Kungfutselaisuus oli alkuaan vierovalla kannalla henkimaailmaan
nähden, mutta sekin on omalla tavallaan tuonut uutta vettä uskonnon
uomaan panemalla varsinaisesti alkuun sankarien palvonnan, joista
ensimmäinen on Kungfutse. Esi-isien palvonta, koko uskomuksellisen
elämän tärkein ilmiö, kulkee myöskin kungfutselaisuuden lipun alla.

On sanottu kungfutselaisuutta eetilliseksi, taolaisuutta
fyysilliseksi ja buddalaisuutta metafyysilliseksi uskonto
muodoksi. Kungfutselaisuus latelee vain loppumattoman sarjan
toimintaohjeita, mietelauseita ja siveyssääntöjä tätä elämää
varten, välittämättä vähääkään niin sanoaksemme sielun asioista,
sikäli kuin on kysymyksessä elävien sielut, -- vainajien sieluista
kyllä huolta pidetään. Taolaisuus on tekemisissä pääasiallisesti
ulkonaisen, näkyvän luomakunnan kanssa, jossa se kaikkialla
havaitsee henkiolentoja. Buddalaisuus on oikeata sielu-uskoa
sielunvaellusoppeineen, seitsenkertaisine taivaineen ja yhtä syvine
helvetteineen.

Buddalaisuus on ainoa ulkoapäin tullut huomattavampi henkinen virtaus
Kiinan pitkässä historiassa. Se onkin vaikuttanut valtavasti, ei
vain taolaisuuteen ja kansanomaiseen uskomukselliseen elämään, vaan
henkiseen elämään ylimalkaan, filosofiaan, runouteen ja taiteeseen.
Sen mukana on tullut Intiasta kreikkalaista taidetta Kiinaan.
Sen nopeaa leviämistä ajanlaskumme alussa ei vaikuttanut vain
tarmokas suullinen ja kirjallinen käännytystyö, propaganda, vaan
myöskin erinomainen sopivaisuus kiinalaisiin oloihin. Erittäinkin
taolaisuus asketismeineen, kuolemattomuustoiveineen ja länteen
viittaavine myytteineen oli valmistanut sille maaperää. Mutta myöskin
kungfutselaiselle esi-isien palvonnalle buddalaisuus antoi uutta
sisältöä sanomalla missä ja millaisissa oloissa esi-isät ovat.
Buddalaisuus muuttui kuitenkin olemukseltaan Kiinassa yhtä paljon
kuin se sai Kiinan omia henkisiä arvoja muuttumaan.

Kungfutselaisuus sai jalansijaa Kiinassa vain vähän aikaisemmin kuin
buddalaisuus sinne tuli. Kungfutselaisuus on kasvanut kansallisella
pohjalla maan vanhasta uskonnosta, jota se pääasiallisesti yhä vielä
esi-isien palveluksineen on. Taolaisuus on sekin tulos vanhimmasta
uskonnosta, vaikka sen siipien suojissa on etsinyt turvaa toinen
aines, alkuperäinen kansanomainen uskonnollisuus taikuuksineen ja
manauksineen, jotka Kungfutsen teoksissa eivät ole sanottavasti
päässeet julkitulemaan. Kungfutselaisuus on sekä ennen mestaria että
hänen jälkeensä, aina Ti Jao:sta alkaen, nämä 4000 vuotta, ollut
sivistyneen, hallitsevan virkamiesluokan hengenelämän ilmausta.
Buddalaisuus ja taolaisuus ovat suurimpia voittojaan saavuttaneet
varsinaisen kansan keskuudessa.

Kaikki kolme uskontoa ovat monijumalaisia, polyteistisia; jokaisella
on oma panteoninsa, jumalakokoelmansa, jota lakkaamatta lisätään.
Jokaisella on myöskin oma ylimmäinen pappinsa tai paavinsa.
Kungfutsen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa -- nyt jo 76:s --,
_Jen Šeng Kung_, "Uhkuvan Viisauden Prinssi", on kungfutselaisuuden
edustavin henkilö ja etuoikeutettu uhraaja Kungfutselle. Taolainen
'paavi' on kunnianimeltään _T'ien Szï_, 'Taivainen Opettaja',
joka vihkii uudet jumaluusolennot ja on pätevin karkoittamaan
kiusalliset pahat henget valtakunnasta. Buddalaisen 'pappisuskonnon',
lainalaisuuden, päämies on _Dalai-Lama_, buddalaisuuden ylimmäinen
pappi Tiibetin pääkaupungissa Lassassa.

Mikä näistä on _valtion uskonto_? Ei mikään ja jok'ikinen. On totta,
että viimeinen hallitsijasuku suosi kungfutselaisuutta, ja useimmat
muutkin dynastiat ovat olleet samalla kannalla, mutta kuitenkin on
huomattava, että Kiinan keisari oli, ei ainoastaan kungfutselaisuuden
ylimmäinen pappi, vaan myöskin taolaisuuden ja buddalaisuuden
päämies. 'Taivaan Poika' oli yläpuolella kaikkien kolmen uskonnon
päämiehen, joilla kaikilla puolestaan oli suuri arvoasema itse
keisarillisessa hovissa.

Nämä kolme uskontoa ovat Kiinan henkisessä elämässä sulautuneet
erottamattomasti yhteen. Tästä yhteensulautumisesta on
tullut nykyinen Kiinan _kansanomainen uskonto_, joka ei ole
kungfutselaisuutta, ei taolaisuutta eikä buddalaisuutta, vaan on
näitä kaikkia, ja vielä paljon muutakin. Pahojen henkien pelko,
niiden karkoittaminen ja pakeneminen, on saanut erikoisen ilmaisunsa
_Fung Šui_ (tuuli ja vesi)-järjestelmässä, jota on mainittu
geomantia-nimellä. Siitä käy ilmi, miten pelkät fantasiakuvat, kun
ne oikein syöpyvät kansan sieluun, tulevat paljon väkevimmiksi kuin
itse todellisuus, kuten W. Grube sattuvasti huomauttaa. Fung Šui
pitkäaikaisena, kroonillisena sairautena on jättänyt pahat jäljet
kiinalaiseen kansansieluun. 'Tuulen ja veden' oppi on ollut pahimpia
esteitä kiinalaisten kehitykselle.

Kolmea uskontoa on koetettu yhdistää silläkin tavoin, että on
rakennettu kaikille yhteisiä temppeleitä, _San Džiao Tang_, joihin
on asetettu sekä Kungfutsen että Buddan ja Laotsen veistokuvat,
mutta nämä temppelit eivät ole saaneet yleisempää kannatusta.
Kungfutselaisuutta, Rū Džiao:ta, 'oppineiden opetusta' katsotaan
yleensä Tā Džiao:ksi, 'suureksi opetukseksi', 'oikeauskoisuudeksi'.
Kaksi muuta ovat aina sivistyneen luokan mielestä enemmän tai
vähemmän harhaoppeja ja hätävaraa. Onpa joku keisari niin ihastunut
hänen hallitusistuintaan tukevaan kungfutselaisuuteen, että
on tahtonut saada sen valtion yksinomaiseksi uskontomuodoksi,
joku on ryhtynyt tarmokkaisiin toimenpiteisiinkin toisten
uskontojen perinjuuriseksi hävittämiseksi. Mutta ankaristakin
tilapäisistä vainoista huolimatta ne yhä elävät voimakkaina kuin
kungfutselaisuuskin. Sydämellinen sovinto ja hyvä yhteisymmärrys on
näiden kolmen aatesuunnan keskuudessa. _Kungfutse, Laotse ja Budda_
saavat samanlaista palvontaa samoilta henkilöiltä.

Nämä kolme uskonnollista oppisuuntaa ovat Kiinan uskomuksellisessa
elämässä kuin tasasivuisen kolmion kolme kulmaa, -- jokainen kulma
on yhtä tärkeä kuvion aikaansaamiseksi. Kungfutselaisuus muodostaa
kuvion korkeimman kärkipisteen, pyramiidin huipun. Taolaisuus ja
buddalaisuus nojaavat tukevasti uskomuksellisen elämän maaperään.
Pyramiidin huipulla istuu Taivaan Poika, Kiinan keisari, ja hoitelee
koko koneistoa.

Seuraavassa tarkastelemme tämän kolmion huippukulmaa.

Kungfutselaisuuden uskonnollinen puoli ei ole helposti kuvattavissa.
Siihen on montakin syytä. Ensinnäkin Kungfutsen oma kanta
uskonnollisiin kysymyksiin nähden oli omituinen ja hämärä. Kaukana
siitä, että hän olisi ollut uskonnon perustaja, niinkuin asiaan
lähemmin tutustumatta länsimailla usein ajatellaan, Kungfutse
ei edes selvin sanoin määrännyt kantaansa silloisiin uskonnon
muotoihin nähden. Yleinen asenne Kungfutsella näyttää olleen
jonkinlainen tietämättömyytensä tunnustaminen (_agnostisismi_)
uskonnollisiin kysymyksiin nähden. Kun eräs hänen oppilaansa, Tzï
Lu, kysyi mestariltaan miten vainajien henkiä olisi palveltava,
vastasi tämä lakoonisesti: "Kun emme vielä osaa palvella ihmisiä,
kuinka silloin osaisimme palvella henkiolentoja?" Oppilaalle olivat
nämä asiat kuitenkin perin tärkeitä ja hän tahtoi saada näistä
mahdollisimman paljon selvyyttä, jonka vuoksi hän pyysi saada
mestariltaan tietoa kuoleman tapahtumasta. Yhtä kuivakiskoisesti
vastaa opettaja tähänkin: "Kun emme vielä ymmärrä elämää, kuinka
silloin ymmärtäisimme kuolemaa?" Kungfutse ei yleensäkään esiintynyt
omilla aatteillaan, kaikkein vähimmän uskonnollisella alalla. Tämä
hänen erinomaisen suuri pidättyväisyytensä uskonnollisiin kysymyksiin
nähden johtui ehkä osittain myöskin siitä että taolaisuus jo oli
alkanut esittää mietiskelyjänsä. Mutta todennäköisintä kuitenkin
on, että Kungfutsen oman personallisen käsityksen mukaan siveysopin
tarmokkaasta tehostamisesta olisi enemmän käytännöllisiä tuloksia
kuin uskonnollisista mietiskelyistä. Sen vuoksi on Kungfutsen opetus
enemmän valtio- ja siveysoppia kuin uskontoa, vaikka länsimailla
Kungfutse kuitenkin esiintyy enemmän uskonnonhistoriassa kuin
filosofiassa.

Väärin olisi kuitenkin tehdä ylläolevasta sitä johtopäätöstä, että
Kungfutse oli kokonaan välinpitämätön uskonnosta. Päinvastoin hän
oli hyvinkin harras palvoja. Henkiä on kunnioitettava ja palveltava,
mutta niistä on pysyttävä muuten tarkoin erillään, mietiskelyihin
niiden olemuksesta ja toiminnoista ei ole antauduttava, se oli
Kungfutsen kanta. Kungfutsen uskonto oli siis hänen oman aikansa
uskonto, eikä meillä ole parempia lähteitä Kiinan vanhan uskonnon
tutkimusta varten kuin Kungfutsen toimittamat teokset. Mutta nekin
jo kuvastelevat, oman esityksensä mukaan, kiinalaisten uskomuksia
lähes kahden tuhannen vuoden ajalta. Alkuperäinen tarkoituksemme oli
tässä tehdä laajemmin selkoa Kiinan vanhimmasta uskonnosta Kungfutsen
aikaan asti, mutta meidän täytyy supistaa esityksemme mahdollisimman
lyhyeksi. Sen jälkeen selostamme kungfutselaisuutta uskontona
Kungfutsen jälkeen, jolloin tulemme näkemään, miten kungfutselaisuus
uskonnon alalla on varsinaisesti Kungfutsen palvontaa.



2.

KIINALAISTEN VANHA USKONTO[27]


Ensin muutamia alkuhuomautuksia ja aineen rajoituksia.

Ilmestysuskonto, vieläpä uskonnollinen ja metafyysillinen
mietiskelykin on vanhoille kiinalaisille vierasta. Käsitteet 'synti'
ja 'pyhyys' samoin. Kiinan alkuperäinen uskonto on käytettävissämme
olevien lähteiden mukaan sangen köyhää mielikuvituksellisistakin
aineista. Jumalaistarustoa ja myyttejä puuttuu. Vasta buddalaisuuden
mukana on Kiinan uskomukselliseen elämään tullut värikkyyttä ja
eloisuutta.

Uskonnolla ei ole muutenkaan Kiinassa samaa merkitystä kuin meillä.
Tuo edellä selostamamme suunnaton suvaitsevaisuus on vain mahdollista
siten, että ei ole mitään tarkkoja uskonnollisia käsitteitä olemassa.
Buddalaisuuden mukana uutta virikettä saanut uskonnon yksipuolisesti
tunteenomainen piirre ja pahojen henkien pelko on tullut enemmän
vallitsevaksi. Tämähän on muutenkin ominaista pakanauskonnoille,
jotka siitä syystä, tunnelmaa kohottaakseen, ovat synkretismiin
taipuvaisia. Joku voinee tähän huomauttaa, että onhan Kiinassa
kuitenkin ollut kristinuskon vainoja. Niin on ollut. Mutta ne eivät
ole olleet, -- otettakoon se tarkoin huomioon -- ensi sijassa
_uskonnon_ vainoja, vaan _ulkomaalaisten_ vainoja. Ja Kiinalla olisi
ollut syytä pahempiinkin ulkomaalaisten vainoihin kuin mihin se on
pystynyt.

Kiinalaisen uskonnon olemus tulee hyvin ilmi 'uskontoa' vastaavassa
sanassa, _Li_, joka on yksi viidestä perushyveestä ja merkitsee
tavanmukaisia menoja, kultteja ja kohteliaisuuksia.

Uskonnon olemuksen toisen puolen, sen opillisen sisällyksen,
ilmaisee toinen 'uskontoa' vastaava sana, _Džiao_. Se on kokoonpantu
kahdesta osasta, jotka merkitsevät "arvovaltaa jolle on oltava
kuuliainen". Siitä on sitten johdettu merkitys 'julkinen opetus',
'opetusjärjestelmä'. On huomattava, että kiinalaiset eivät siis
tee mitään eroa 'opin' ja 'uskonnon' suhteen. Filosoofisista ja
uskonnollisista oppijärjestelmistä käytetään samaa sanaa, Džiao.
Opettaja on Džiao-sï, evankelista Džiao-szï. Taolaisuus on Tao
Džiao, buddalaisuus Fū Džiao, kungfutselaisuus Rū Džiao, evankelinen
kristinusko Jē-Su Džiao tai Jē Džiao ja katolilaisuus T'ien Džu
Džiao, 'Taivaan Herran uskonto'.

Mutta nyt Rū merkitsee oppinutta, "henkilöä, jota paitsi ei voida
olla". _Rū Džiao_, kungfutselaisuus, on siis 'oppineiden opetusta',
tai sitten -- jos niin tahdotaan 'oppineiden uskontoa'. Kristinusko
esiintyy kiinalaisille ensi sijassa oppina, eikä siihen siis ole
sen enempää huomiota kiinnitettävä, onhan oppeja entisiäkin,
eikä kristinusko opinsisällyksellään herätäkään ensi sijassa
kungfutselaisen huomiota. Ellei lähetyssaarnaajalla ole muuta kuin
oppia Kiinaan vietävänä, niin melkein yhtä hyvin hän voisi pysyä
sieltä poissakin.

Kun Kungfutsen toimittama kirjallisuus ei ole varsinaisesti
uskonnollista laatua, -- on luultavaa että hänen oma asenteensa
uskontoon nähden merkitsi tässä paljon --, niin niukkojen esitysten
perustuksella on Kiinan vanhimmasta uskonnosta esitetty mitä
vastakkaisimpia väitteitä.

Ensinnäkin on väitetty että Kiinan vanhin uskontomuoto olisi ollut
_šamanismia_, noitauskontoa, niinkuin sen naapureillakin tunguuseilla
ja mongooleilla. Tätä vastaan voidaan kuitenkin huomauttaa, että
šamanismi edellyttää vaikutusvaltaista papistoa salaperäisine
oppeineen ja sitä ei käytettävissämme olevien lähteiden mukaan
vanhoilla kiinalaisilla ollut, ei edes vielä Kungfutsen aikaan.
Šamanismin toinen peruspiirre on dualistinen käsitys henkimaailmasta,
mutta sitäkään ei vanhoilla kiinalaisilla ollut. Kuei ja Šen oli
heille sama.

Toisaalta on esitetty väite, että vanha kiinalainen uskonto olisi
ollut _animismia_, henkiuskontoa, jonka mukaan koko luomakunta on
henkiolentojen elävöittämä, joten siis luomakunnalle osoitetaan
jumalallista kunnioitusta. Tämäntapaisia lausuntoja löytyykin
Kiinan vanhimpia oloja kuvaavassa teoksessa, Historiakirjassa.
Siellä kerrotaan, että hallitsija Šuen (2255-2205) uhrasi "vuorille
ja virroille". Tässä on kuitenkin hyvin luultavasti tarkoitettu
_henkiä_ jotka asuivat noissa paikoissa, mutta kielen lyhyyden ja
silloisten ilmaisukeinojen vaikeuden vuoksi jätettiin asia tarkemmin
sanomatta. Samassa Historiakirjassa sanotaan ensimmäisestä (Hsia
2205-1766 e.Kr.) hallitsijasuvusta, että sen aikana, hallitsijain
hyveellisyyden vuoksi, ei Taivas tuottanut mitään tuhoa, ja vuorien
ja virtojen _henget_ olivat rauhallisia. Tätä kohtaa lienee pidettävä
ratkaisevana kun on kysymys palveltiinko vanhassa Kiinassa luontoa
sellaisenaan vai palveltiinko siinä oletettuja henkiolentoja.
Itse luontoa ei siis liene ajateltu henkevöitynä, henkisenä, vaan
luonnossa uskottiin _asuvan_ itsenäisiä henkiolentoja.

Mitä sitten tulee Kiinan vanhimman uskonnon varsinaiseen olemukseen,
niin siitä voidaan kyllä saada jonkinlainen _yleiskäsitys_, mutta
sen lähempi esittäminen on miltei mahdotonta. Tältä ajalta ei näet
löydy mitään mytologiaa, jumalaistarustoa, eikä yleensä mitään
maailmankaikkeuden mietiskelyä. Eikä tämä puute liene luettava
vain Kungfutsen yksityisistä ominaisuuksista johtuvaksi, vaan
paremminkin se on kiinalaisille luonteenomaista; Kungfutse on
kansansa tyypillinen edustaja kaikissa oleellisissa suhteissa.
Runoilijan luova mielikuvitus on verrattain vierasta Kiinassa.
Siellä on kyllä laulurunoutta, lyriikkaa, mutta ei yhtään kertovaa
runoelmaa, eeposta. Kiinalainen on taipuvainen enemmän ajattelullaan
erittelemään jo olevaa kuin rakentelemaan jotakin omintakeista,
hänellä on enemmän taipumusta analyysiin kuin synteesiin. Sama piirre
ilmenee kiinan kielenkin rakenteessa, jossa on kyllä loogillista
mekanismia ja allegoorista asettelua, mutta vähän tieteellistä
tarkkuutta ja vielä vähemmän runollista havainnollisuutta.
Kiinalaista ajatusmerkkiä voi verrata länsimaisten kielten sanoihin
niinkuin epämääräistä algebran suuretta aritmetiikan määrättyihin
suureisiin ja kiinan kielen lauserakenne kokonaisuudessaan muistuttaa
paljon algebran verrantoa, kuten professori Grube sattuvasti sanoo.

Yhtä vähän kuin Kungfutsella itsellään, tapaamme koko
kungfutselaisessa vanhassa kirjallisuudessa viittaustakaan
esim. maailman _luomiseen_ tai luojaan. Tällaiset asiat eivät
kiinnitä mieltä; tyydytään rauhallisesti siihen mikä on olemassa,
vaivautumatta kyselyineen sen syvemmälle olevaisen perustuksiin.
Syiden, seurausten ja suhteiden syvällisemmät selitysyritykset
eivät ole koskaan Kiinassa pitkälle päässeet. Kuolemantakaiset ja
maailman lopun kysymykset eivät myöskään ole saaneet sanottavaa sijaa
kungfutselaisessa kirjallisuudessa. Koko huomio kiintyy nykyhetkeen,
johon kategoorinen imperatiivi sovitetaan ilman mitään syvällisempiä
perusteluja. Jatkuva elämä kuoleman jälkeen on selviö, sillä ilman
sen olettamusta olisi tuo ikivanha esi-isien palvelus mieletöntä.
Palkinto- ja rangaistuskäsitteillä on kyllä sijansa, mutta sekä
palkinto hyvästä että rankaisu pahasta seuraa jo tämän elämän aikana.
Tämän elämän kulkua ei millään tavoin yhdistetä syysuhteeseen
kuolemantakaisiin tapahtumiin nähden.

_Kaksi seikkaa_ Kiinan vanhasta uskonnosta on meille täysin varmaa:
1) vainajien palvonta, 2) eräänlainen luonnonuskonto, jonka
mukaan koko maailmankaikkeuden ajatellaan olevan täynnä alempia
ja korkeampia henkiolentoja. Jälkimmäisestä on jo edellä esitetty
erilaisia teorioja. Kumpi on vanhempi, vainajien vai muiden henkien
palvonta, sitä on ehkä vaikea varmuudella ratkaista. Kaikkein
vanhimmissa esityksissä nämä molemmat jo esiintyvät rinnan.

Tärkein vanhimmista kiinalaisten uskonnollista elämää kuvaavista
lausunnoista on kertomus hallitsija Šuen:in hallitusistuimelle
noustuaan (2255 e.Kr.) toimittamista uhreista. Hän uhrasi Jumalalle
(Šang Ti), Kuudelle Arvovallalle (Lou Tsung), vuorille ja virroille
(Šan, Ts'uan) sekä yleensä henkien laumalle (Ts'yin Šen). Tapaus on
kerrottu Historiakirjan alkulehdillä.

_Uhri_ kuului siis ammoisista ajoista jumalanpalvelukseen.
_Jumal'olentoja_ esiintyy tässä suuri joukko. Paitsi korkeampia
jumalia, palvellaan myöskin lukemattomia alempiarvoisia
henkiolentoja, joiden nimiä ei edes mainita -- ja tuskinpa
tiedetäänkään. 'Henki' ja 'jumala' on muuten sama sana (Šen)
kiinankielellä.

Mitä nuo Kuusi Arvovaltaa (Lou Tsung) olivat, sen selvillesaamiseksi
on esitetty useita arveluita. Lausunto on Historiakirjan hämärimpiä.
Kuudennella vuosisadalla j.Kr. selittää eräs Kungfutsen jälkeläinen,
K'ung Ing Ta', ne seuraavasti: Vuodenajat, kylmyys ja kuumuus,
aurinko, kuu, tähdet ja kuivuus. Tarkoitetaan tietysti henkiä,
jotka hallitsevat näitä esineitä ja tapahtumia. Monia muita
selitysyrityksiä on ollut, m.m. on Kuusi Arvovaltaa selitetty
merkitsevän Taivasta, Maata ja neljää Vuodenaikaa. Asia jää
arvoituksentapaiseksi.

Sen sijaan ilmaisee _Šang Ti_ selvästi korkeinta jumalolentoa.
Sanallisesti tämä nimi merkitsee 'korkeaa' tai 'korkeinta
hallitsijaa'. Usein käytetään pelkkää Ti-nimeäkin. Mutta Ti-nimellä
mainitaan myöskin kiinalaisten hallitsijoita vanhimpana aikana,
m.m. uhrin toimittajasta itsestään käytetään Ti-sanaa. Myöhemmin
tuli _Huang Ti_ (ylhäinen hallitsija) keisarien yleisnimeksi. Šang
Ti-nimen rinnalla käytettiin korkeimmasta jumalasta sanaa _T'ien_,
Taivas, joskus _Huang T'ien_, Ylhäinen Taivas, joskus (myöhempänä
aikana) molemmat yhdessä, Huang T'ien Šang Ti, kuten esim. taivaan
temppelissä Pekingissä, joskus Ti T'ien. Perusteeton näyttää olevan
väite, että Šang Ti ja T'ien olisivat kaksi eri jumaluusolentoa.
Mutta ei myöskään voida sanoa, että molemmat merkitsisivät
aivan samaa. 'T'ien' näet merkitsee, paitsi jumaluutta, myöskin
'taivasta' sanan alkuperäisessä mielessä. Keisareille omistettiin
sekä jumaluuden nimitys Ti että T'ien, edellinen muodossa Huang
Ti, jälkimmäinen muodossa T'ien Tzï, Taivaan Poika. Vanhimmista
hallitsijoista käytettiin heille osoitetun suuremman kunnioituksen
vuoksi pelkkää Ti-sanaa. Kuitenkaan ei liene milloinkaan elävistä
keisareista käytetty sanaa Šang Ti. T'ien-sana alkuperäisen
rakenteensa mukaan voinee merkitä "taivaassa olevaa henkilöä" kuten
Šang Ti "korkeudessa olevaa hallitsijaa".

Šang Ti eli T'ien ohjaa niin hyvin yksityisten kuin koko valtakunnan
kohtaloita. _T'ien Ming_, Taivaan Määräys, on yleisesti käytetty
Jumalan toiminnan ilmaisijana. Mutta tätä korkeinta Jumalaa ei
käsitetä ihmisen kaltaiseksi, tai ainakin siltä yleensä puuttuu
ihmisenkaltaiset ominaisuudet. Antropomcrfismia ei Kiinan vanhassa
uskonnossa näytä sanottavasti ilmenneen. Vain kerran Jumala iloitsee
uhrin tuoksusta ja kahdesti hän esiintyy puhuvana. Tämän voi katsoa
johtuvan tuosta yleisestä havainnollisuuden puutteesta. Šang Ti
on jumalien joukossa, niinkuin nimityskin sen ilmaisee, korkein
hallitsija.

Yksijumalaisuudeksi, monoteismiksi, ei Kiinan vanhinta uskontoa
voitane sanoa, sillä Šang Ti:n rinnalla, tosin kyllä alempiarvoisina,
ovat nuo Lou Tsung, San Ts'uan ja Ts'yin Šen. Mutta nämä kolme
ryhmää voidaan ehkä ajatella kaikki johtuneiksi vainajista. Niin
ensinnäkin tuo Lou Tsung, jonka edellä käänsimme "Kuusi Arvovaltaa".
Tsung suorastaan merkitsee, paitsi 'lajia' ja 'arvoa myöskin
esi-isää, vieläpä sitä juuri alkumerkitykseltään. Klassillisessa
kirjallisuudessa käytetään kyllä esi-isistä yleensä Tsou-sanaa, niin
myöskin aivan kyseessäolevan kohdan edellä Historiakirjassa, mutta
puhekielessä nämä molemmat aina yhdistetään: _Tsou-Tsung_. Myöskin
kokoonpanoltaan ovat nämä merkit yhtäläisiä sikäli, että kummassakin
on sama 'henkiä' ilmaiseva osa. San Ts'uan, 'Vuoret ja virrat', voi
merkitä niissä olevia vainajia, ja Ts'yin Šen, 'henkien joukko', voi
sekin tietää vainajista muodostunutta henkimaailmaa. Tämä henkien
joukko ei näet ole erikoisemmin pahansuopa ihmisiä kohtaan, yhtä
vähän kuin nuo muutkaan henkiolennot. Vieläpä Kuei, joka myöhemmin
on saanut pahojen henkien merkityksen, ei alkuaan ollut erikoisemmin
paha. Kuei-Sen -nimitystä käytettiin henkimaailmaa ilmaisemaan, joka
oli milloin hyvän-, milloin pahansuopa. Šang Ti eli T'ien erotetaan
aina sekä Tsou-Tsung:ista että Kuei-Sen:istä.

Kristinuskon julistuksessa käytetään Jumalan nimenä enimmän tuota
ikivanhaa Šang Ti-nimeä, vaikka Šen myöskin on saanut innokkaita
kannattajia. Väittelyä tästä asiasta yhä jatkuu. T'ien-nimeä
ei milloinkaan sellaisenaan käytetä, mutta kyllä yhdistettynä
'herra'-sanaan (T'ien Džu, katolilaisten käyttämä Jumalan nimitys).
Hyvin usein käytetään, varsinkin puheessa, molempia protestanttisia
Jumalan nimiä yhdessä: _Džen Šen Šang Ti_, 'Todellinen Jumala Šang
Ti', vastaten vanhaa Huang T'ien Šang Ti-nimeä.

_Tähtien_ palvonta on Kiinassa vanha, viitaten ehkä yhteiseen
babylonilaiseen alkukotiin, vaikka vanhimmissa lähteissä,
Historiakirjassa ja Laulujenkirjassa, ei ole muuta kuin viittaus
tähän suuntaan, kun nimittäin aurinko, kuu ja viisi kiertotähteä
mainitaan yhteisellä nimellä _Ts'i' Dženg_, 'Seitsemän
Järjestysvaltaa'. Seremoniakirjassa sen sijaan on tarkkapiirteisiä
tietoja tähtien palveluksesta, vieläpä näyttää silloin jo olleen
alulla tuo nykyisin yleinen katsantokanta, että jokaisella
luonnonilmiöllä ja ihmiselämän kohtalolla on tähdissä ohjaajansa.

Maahan kuuluvista hengistä ovat tärkeimmät _neljän vuoren_ ja _neljän
virran_ henget, maan paikallisjumala Šē ja viljavuuden jumala
_Tsï_. Kiinan neljä pyhää vuorta ovat: Suurvuori (T'ai Šan) Šan
Tung:issa; tämän vastakohtana lännessä 'Kiinan vuori' (Hua Šan) Šan
Si:ssa; Vakava vuori (Heng Šan) Hu Nan:issa; ja tämän vastakohtana
pohjoisessa Kestävä vuori (myöskin Heng Šang) Dži Li:n maakunnassa.
Näihin liitettiin myöhemmin Korkea vuori (Sung Šan) valtakunnan
silloisesta keskustasta, Ho Nan:in maakunnasta, joten saatiin viisi
vuorenhuippua, U Jō'. Mitkä nuo neljä virtaa olivat, ei ole täysin
varmaa, mutta tietenkin virroista suurimmat näihin kuuluivat, kuten
Keltainen virta (Huang Ho) ja Suurvirta (Jang Tzï Kiang).

Jokapäiväisessä elämässä olivat seuraavat _Viisi Palvottavaa_
edellisiä tärkeämmät: Keittouunin (Tsao), talon keskustan (Džung
Liu), sisäoven (Hu eli Fu), ulko-oven (Men) ja matkustuksen (Hsing)
jumalat (Šen). Näistä ovat keittouunin ja ulko-oven jumalat
nykyisessä kansanuskonnossa saaneet mitä huomattavimman aseman. Nämä
kaikki kuuluivat varmaan tuohon 'henkien joukkoon', jolle Šuen ei
unohtanut, tärkeämpien uhrien ohella, kunnioitustaan osoittaa.

Näitä kaikkia tärkeämpi, oikeastaan ensimmäiselle sijalle Šang
Ti:n jälkeen asetettava, oli _Hou T'ou_, 'Maan Ruhtinas', jota,
merkillistä kyllä, ei Šuen:in palvottavien joukossa erikoisesti
mainita. Mutta sen voisi ajatella sisältyvän noihin Kuuteen
Arvovaltaan, jotka mainitaan heti Šang Ti:n jälkeen. Niinpä onkin
asiaa selitetty. Nuo kuusi palvottavaa silloin olisivat: Taivas,
Maa (Maan ruhtinas) ja neljä Ilmansuuntaa. Mutta silloin T'ien
(Taivas) olisi eri jumaluus kuin Šang Ti, mikä taas ei näytä olevan
mahdollista Historiakirjan mukaan. Asia on tutkimukselle yhä avoin.
Myöhemmin, noin Kristuksen syntymän aikoihin, sai Hou-merkki
'ruhtinattaren' merkityksen, mikä sillä siitä lähtien on säilynyt.

Šuen:in palvomaan 'henkien laumaan' kuului aivan varmaan
vainajain henkiä -- elleivät ne kaikki niitä olleet --, sillä
_vainajainpalvonta_ kuuluu olennaisena ja mitä tärkeimpänä osana
ikivanhaan Kiinan uskonnolliseen elämään; Historiakirjassa
se mainitaan ensimmäisenä uskonnollisen elämän ilmauksena.
Historiakirjan ensimmäinen henkilö, Ti Jao, jo näet palveli
esi-isiään (Tsou), koskapa hänen seuraajansa otti hallitusohjät
käsiinsä edeltäjänsä esi-isien temppelissä (Uen Tsou). Se, että
Historiakirjassa ja Laulujenkirjassa puhutaan vain hallitsijain
esi-isien palvonnasta, johtuu yksinkertaisesti siitä, että yleensä
kaikki näissä teoksissa keskittyy hallitsijain persoonaan. On
jotenkin varmaa, että jo ammoisina aikoina vainajain palvontaa oli
kansankin keskuudessa, koskapa Kungfutsen aikana, Seremoniakirjan
mukaan, se on yleistä kaikissa kansankerroksissa.

Kuolemantakaisen elämän ajatellaan jatkuvan tämän elämän kaltaisena
kaikkine arvoasteineen ja ihmissuhteineen. Hallitsijat pääsevät,
Laulujenkirjan mukaan, Šang Ti:n rinnalle hallitsemaan. Köyhät ja
turvattomat ovat kuoltuaankin samanlaisessa tilassa. Keisarillisella
korotuksella voidaan kuitenkin vaikuttaa aseman parantamiseen,
ei vain tämän elämän aikana, vaan myöskin vainajien maailmassa.
Kungfutsen esi-isät esim. ovat neljässä polvessa julistetut
'autuaiksi' Kungfutsen tähden.

Vainajain asunnoista emme tiedä kerrassaan mitään. Sen vain tiedämme,
että nämä vaikuttavat elävien, varsinkin jälkeläistensä, elämään
siunaten tai vahingoittaen. Elävien velvollisuus on taas pitää
huolta vainajien tarpeista, erittäinkin heidän ruumiillisesta
hyvinvoinnistaan, säännöllisillä uhreilla. Sen vuoksi on naiminen
ja perillisen saaminen miehen tärkein velvollisuus. Mongtsen
mukaan suurin loukkaus vanhempien kunnioitusta kohtaan on siinä,
että laiminlyö hankkia itselleen miesperillisiä. Sillä vain vanhin
poikalapsi voi uhrin toimittaa isävainajalleen ja suvun muille
esi-isille. Jos nyt suku loppuu, niin jäävät suvun kaikki esi-isät
hoitoa vaille, eikä ainoastaan viimeiseksi elänyt, joka tietysti
enimmän kärsii hoidon puutteesta. Tällaiset orvoiksi jääneet henget
(Kū Huen) kuljeksivat nälkäisinä pahaa tekemässä. Täten on suvun
jatkaminen sekä uskonnolliselta että yhteiskunnalliselta kannalta
kaikkein tärkein velvollisuus.

Erikoisia jumalanpalvelushuoneita oli, kuten jo mairiittiin,
aivan ammoisina aikoina jo olemassa, mutta vain esi-isien
palvelusta varten. Tästä ei liene tehtävä johtopäätöstä, että
esi-isien palvontaa olisi ehdottomasti pidetty arvokkaimpana
jumalanpalvelusmuotona, vaan lienee asia selitettävissä siten, että
kun ihminen eläessään tarvitsee asuntoa, niin ajateltiin heidän
sitä tarvitsevan kuoltuaankin. Šang Ti:lle ja Maan Ruhtinaalle
uhrattiin avoimen taivaan alla, kuten uhri taivaalle on tapahtunut
meidän päiviimme asti. Taivaan alttari oli pyöreä ja maan alttari
nelikulmio, koska taivasta ajateltiin ympyriäiseksi ja maata
kulmikkaaksi. Temppelit, alttarit ja uhriesineet vihittiin
tarkoitukseensa uhrieläimen verellä.

Edellä jo olemme maininneet miten kiinalaisten uskonnollinen
elämä, yhtä hyvin kuin jckapäiväinenkin, oli tarkkojen sääntöjen
rajoittelemaa. Li, Tavanmukaisuus, sääntöjenalaisuus, hallitsi
yksityiskohtia myöten kaikkia toimituksia. Keisari oli ylimmäinen
pappi, joka koko valtakunnan nimessä toimitti uhrit Šang Ti:lle, Hou
T'ou:lle, valtakunnan yhteisille vuorille ja virroille sekä yleensä
kaikille yleistä laatua oleville jumaluusolennoille. Vasalliruhtinaat
ja eriasteiset virkamiehet toimittavat kukin hallituspiirinsä
jumalille kuuluvia ja arvolleen sopivia uhreja.

_Rukouksen_ laatua kuvaa sanamerkit, joita kirjallisuudessa
käytetään. '_Tsou_' ilmaisee "ihmistä, joka puhuu jumalalle";
'_Tao_' lienee alkuaan merkinnyt 'pitkän iän' rukousta; '_Ts'i_'
on Kiinan vanhimmassa sanakirjassa selitetty 'onnen anomiseksi'.
Puhekielessä käytetään sanaa _Ts'iu_, joka merkitsee harrasta
pyyntöä, sekä _Kao_ (kertoa), useimmiten yhdessä Tao-sanan kanssa:
Tao-kao. Monia muitakin, enemmän tai vähemmän kuvaavia sanamerkkejä
käytetään. Sekä kiitos että anomusrukousta käytetään rinnan.
Tärkeämpiä tilaisuuksia varten ovat rukoukset edeltäpäin kirjoitetut.
Seremoniakirjassa on esimerkkejä tällaisista rukouskaavoista.

_Uhria_ merkitseviä sanoja on yhtä paljon kuin rukoustakin
merkitseviä. Esim. tuossa Šuen:in uhriluettelossa on jokaista uhria
varten oma sanansa: Lei (Šang Ti:lle), In (Lou Tsung:ille), Uang (Šan
Ts'uan:ille) ja P'ien (Ts'yin Šen:ille). _Lei_ käytetään ainoastaan
Šang Ti:lle osoitetusta uhrista. '_In_' näyttäisi merkitsevän
"jumalan mielen kääntämistä". '_Uang_' merkitsee odottavaa
katsahtamista ylöspäin; muistuttaa siis israelilaisen sanontaa: "Minä
nostan silmäni mäkiin päin, joista minulle apu tulee", '_P'ien_'
on kuvaava tässä yhteydessä, koska se viittaa useihin ja monissa
paikoissa toimitettuihin uskonnollisiin menoihin. Kaikkein yleisin
uhria merkitsevä sanamerkki on _Dži_, joka kokoonpanonsa puolesta
merkitsee "oikealla kädellä jumalalle ojennettua lihapalaa".

Jotenkin yhtä yleinen uhreista käytetty merkki on _Hsien_, joka
usein yhdistetään edellisen kansan -- varsinkin puhekielessä: Hsien
Dži. Hsien-merkki on sikäli valaiseva, että se viittaa koirauhriin.
Merkin, nähtävästi vanhempi, muoto tietää 'etelän koiraa'; uudempi
muoto taas viittaa kolmijalkaiseen uhriastiaan, jossa koira
uhrattiin. 'Uhri'-merkkien rakenne osoittaa siis selvästi, että
uhrit olivat alusta alkaen pääasiallisesti eläinuhreja; kukaties
oli koirauhri kaikkein ensimmäisiä. Ajanlaskumme ensimmäisellä
vuosisadalla uhrasi keisari Ming Ti Kungfutselle koiran; se ei ollut
halveksimisen vaan suurimman kunnioituksen ilmaisua.

Jätteenä ihmisuhrista lienee ollut tapa antaa ihmisenmuotoinen
olkiukko vainajan seuraksi hautaan, josta tavasta Seremoniakirjassa
mainitaan ja johon myöskin Mongtse viittaa. Asiaa tukee se seikka,
että uhrieläimiäkin joskus haudattiin, eikä aina poltettu; niinpä
esim. vuodenaikojen haltijoille haudattiin maahan lammas ja sika.
-- Uhrielämistä parhaita olivat: Hevonen, härkä tai lehmä, lammas,
sika, koira ja kana. Uhrieläimen laatu riippui sekä jumaluuden että
uhraajan arvoasemasta. Keisari uhrasi härän Šang Ti:lle ja Hou
T'ou:lle. Riisiä, hirssiä ja vehnää, silkkiä ja paloviinaa käytettiin
myös uhriesineinä.

Mitään erikoista _pappeutta_ ei vanhassa Kiinassa ollut. Keisari
eriarvoisine virkamiehineen toimitti yleiset uhrit. Vainajia
palveltiin perheittäin, jolloin myös aviovaimo otti siihen osaa.
Erikoista juhlapukua käytettiin arvokkaammissa uhritoimituksissa.
Niinpä oli keisarilla Taivaalle uhratessaan yllä erikoinen vaippa,
johon oli ommeltu taivaankappaleiden ja lohikäärmeen kuvioita.
Hänellä oli myöskin päässään jonkinlainen kruunu, josta riippui
kaksitoista päärlynauhaa. Seremoniakirjan mukaan kaksitoista on
taivaan luku, viitaten ehkä eläinradan kahteentoista merkkiin
ja kahteentoista kuukauteen. Suurempien uhrien edellä oli
pidättäydyttävä kymmenen päivän kuluessa musiikista ja muista
nautinnoista. Arvokkaammissa uhritilaisuuksissa käytettiin kuitenkin
tarkoituksenmukaista laulua ja soittoa.

Vanhinpana aikana olivat uhritoimitukset verrattain yksinkertaisia,
mutta kolmannen (Džou) hallitsijasuvun aikana, jolloin muutenkin
kehitys oli vilkasta, alkoivat uhritoimitukset saada yhä enemmän
ulkonaista loistoa ja komeutta, jota lisäämään niihin liitettiin
teatterimaista esitystä ja moni-ilmeistä liikehtimistä, jonkinlaista
tanssia. Näytelmät näyttävät Kiinassakin olevan uskonnollista
alkuperää.

Suhde esi-isiin näyttää olleen jotenkin sama kuin kuuliaisen pojan
suhde elävään isäänsä. Kun esim. joku tärkeä tehtävä tai tapahtuma
oli tulossa, niin siitä aina tehtiin esi-isille ilmoitus, samalla
tietysti saattoi pyytää 'isän' apua tehtävän suoritukseen, ja 'isän'
siunausta tärkeän tapahtuman johdosta. Pääasia oli jatkuva yhteys
edesmenneiden kanssa. Omituinen tapa oli vanhassa Kiinassa vainajan
edustaminen uhritilaisuudessa jonkun hänen omaisensa, pikku lapsen
avulla. Tätä mainittiin samalla nimellä kuin kuollutta ruumista,
_Szï_. Pukeutuneena vainajan pukuun otti tämä "_vainajalapsi_"
uhrilahjat vastaan ja maistoi uhriksi tuotuja ruokia, jonka jälkeen
ne vasta jaettiin uhraajien kesken ja lähetettiin siunaukseksi
ystävillekin ja sukulaisille. Keisari lähetti osan esi-isille
uhratusta lihasta valtakunnan suurimmille virkamiehille (Ta Fu). Kun
Kungfutsea ei oikeusministerinä ollen kutsuttu Lu-valtion ruhtinaan
toimittamaan esi-isien palvelemistilaisuuteen, ymmärsi Kungfutse
asian niin, että häntä ei enää tahdottu käyttää ja jätti virkansa.

'Vainajalasta' käytettiin ainoastaan uhritilaisuuksissa ja niin
suuri oli silloin hänen arvoasemansa esi-isäin edustajana, että
jokaisen oli sille tehtävä kunniaa. Tavallisissa oloissa edusti
esi-isiä heidän temppelissään varta vasten asetettu pieni taulu
(Džu), jota neljännen (Ts'in) hallitsijasuvun aikana yksinomaan ja
kaikissa tilaisuuksissa alettiin käyttää vainajan edustajana. Kun
se siten tuli korvaamaan myös vainajalasta, niin se sai nimen _Šen
Džu_ eli _Ling Pei_ 'hengen hallitsija' eli 'sielutaulu'. Vanhaan
aikaan oli hallitsijoilla esi-isien temppeleissään seitsemän eri
osastoa. Temppelin peräseinäinällä, pohjoisessa, oli kanta-isän
paikka. Vasemmalla ja oikealla (itä- ja länsiseinustoilla) oli
nuorimpien kuuden polven sielutaulut, kolme kummallakin puolella,
vanhempi aina vasemmalla seinustalla. Kun nyt kuolema tuli taloon,
niin asetettiin vainajan taulu isän paikalle esi-isien temppeliin.
Siellä olevat kuusi polvea tulivat kukin yhtä polvea vanhemmiksi,
ja siirrettiin sen mukaisesti askeleen eteenpäin. Vanhin näistä,
jolle ei temppelissä ollut tilaa, siirrettiin sieltä pois erikoiseen
säilytyshuoneeseen, T'iao. Kantaisä sen sijaan säilytti temppelissä
aina paikkansa. Tästä järjestelmästä näkyy, että viimeksi kuolleet
esi-isät ovat enimmän avun ja palveluksen tarpeessa. Vainajien
ajatellaan vähitellen oppivan tulemaan toimeen omin neuvoin omassa
maailmassaan. Temppelissä oleville tuotiin uhria kerran kuukaudessa,
mutta ulkona oleville vain kerran kolmessa kuukaudessa. --

Vasalliruhtinailla oli viisi osastoa vainajain temppelissä,
suurherttuoilla (Ta Fu) kolme, tavallisilla virkamiehillä vain yksi
ja kansalla ei ollut edes erikoista esi-isien temppeliä, vaan he
säilyttivät sielutaulujaan asuinhuoneissa. -- Esi-isien palvonta on
säilynyt suureksi osaksi jotenkin muuttumattomana tähän päivään asti.

Pari sanaa kiinalaisten vanhasta _taikauskosta_. Siinä huomaamme
sekä ennustamista että manausta. Vaikkakin Taivas on varsinainen
yksityisten ja koko valtakunnan onnen ohjaaja, palkitsija ja
rankaisija, niin uskotaan sen rinnalla olevan vaikuttamassa
salaperäisiä voimia, jotka ovat kaikkialla läsnä, milloin
auttaen, milloin vastustaen. Tämä käsitys on ikivanha. Anivarhain
tavataan ennustajia, Džan-ren eli U, joiden ammatti lienee joskus
ollut perinnöllinenkin. Sekä yleisissä että yksityisissä, sekä
uskonnollisissa että arkiaikaisissa asioissa kysyttiin näiltä
neuvoa. Heidän oli valittava onnellinen päivä sodan alkamista,
uhrin toimitusta, häätilaisuutta, talon rakentamisen alkamista y.m.
samanlaisia tapauksia varten.

_Ennustamisessa_ käytettiin kahta eri tapaa, Pu eli P'u ja Šzï.
Edellisessä käytettiin kilpikonnan kuorta ennustusvälineenä.
Se asetettiin tulen päälle, ja siihen syntyneiden halkeamien
perustuksella sitten poppamies päätteli tulevia tapahtumia.
Kilpikonna (Kue), lohikäärme (Lung), yksisarvinen (Ts'i Ling)
ja feenikslintu (Fung Huang) olivat vanhan Kiinan neljä pyhää,
yliluonnollisilla voimilla varustettua eläintä. Kilpikonnaa
käytettiin ennustamiseen siitäkin syystä, että sen arveltiin
saavuttavan jopa 3000 vuoden iän. Kilpikonnan selästä väitetään
myöskin saadun ensimmäinen aihe kiinalaisiin kirjoitusmerkkeihin.
-- Szï-arvonnassa käytettiin erästä kasvia (pyörtänökärsämöä, Šzï,
Achillea millefolium), jonka varsia ennemies lienee käsitellyt
jollain salaperäisellä tavalla, niin että ne muodostivat jonkinlaisia
Ennekirjan viivakuvioita, ja niille sitten juuri tästä teoksesta
selitykset haettiin.

_Unia_ nähtiin, uniin uskottiin ja erikoisia unien selittäjiä (Džan
Mong) käytettiin. Laulujenkirjassa on esimerkkejä tällaisista
esim. noin vuoden 800 tienoilta e.Kr. Džan Mong selittää unessa
nähdyt karhut pojiksi ja käärmeet tyttäriksi, joita ruhtinaalle
syntyy. Unien selitys on läheisesti liittynyt tähdistä lukemiseen,
astrologiaan.

Pahojen voimien _manaajista_, käytetään samaa sanaa (U) kuin
ennustajista, mutta manaustöitä tekivät myöskin naiset, vaikka
he eivät esiintyneet ennustajina. Pahaa vaikutusta pelättiin
erittäinkin kuolleesta lähtevän. Sen vuoksi oli keisareilla matkoilla
ollessaan aina kaksi manausmiestä mukana, joista toisella oli
kappale päärynäpuuta (T'ao), toisella ruoholuuta. Ajanlaskumme
toiselta vuosisadalta on selitys, että pahat henkiolennot pelkäävät
päärynäpuuta, ja että ruoholuudalla lakaistiin tuhoatuottavat
vaikutukset pois. Samaa menetelmää käytetään vielä tänä päivänä.
-- Manausmiehiä manauslukuineen ja tansseineen käytettiin myöskin
tautien poistajina ja sateen hankkijoina. -- Erikoisesti on vielä
mainittava _Fang Hsiang_, "neljän ilmansuunnan näkijä", jota
käytettiin ruumissaaton etupäässä. Punaiseen ja mustaan pukeutuneena
hän on heittänyt ylleen karhuntaljan, jossa on neljä keinotekoista
metallisilmää osoitukseksi siitä, että hän näkee kaikki taivaan
alla. Kun Fang Hsiang on saapunut merkillisessä asussaan kilpineen
ja keihäineen haudalle, johon vainaja on kätketty, heiluttaa hän
keihästään neljää pääilmansuuntaa kohden, karkoittaa ja manaa
siten pahat voimat pois. Tämäkin tapa on osittain säilynyt.
Ihmishahmoista, omituisesti puettua jumalankuvaa, kuljetetaan
joskus vielä ruumis-saattueiden etupäässä (K'ai Lou Šen). --
_Auringonpimennykseen_ liittyy myöskin samanlaisia toimituksia.
Vaikka ei löydykään erikoisia myyttejä auringonpimenemisestä,
niin kuitenkin kerrotaan Seremoniakirjassa, että tällaisessa
tapauksessa päristeltiin rumpuja ja muuta melua pidettiin,
nähtävästi tarkoituksella karkoittaa aurinkoa nielevä otus pois
epäinhimillisestä teostaan. Auringonpimenemistä ilmaiseva termi,
Ōr-Szi', 'auringon syöminen', viittaa tähän käsitykseen.

Nykyisessä kansanuskonnossa ilmenee tämäntapaisia taikauskoisia
käsityksiä suunnattoman paljon. Ja kuka takaa, ettei tätä laatua
ollut myöskin vanhaan aikaan runsaasti, vaikka sitä ei merkitty
muistiin, ja jos jotain olisi kirjoitetuksikin tullut, niin
Kungfutsen koko olemus oli vastoin tällaista tarpeettomuutta, ja
hän varmaan olisi karsinut teoksistaan taikauskoiset piirteet
mahdollisimman vähiin, niinkuin koko hänen huomionsa ja
harrastuksensa tähtäsivät muihin kuin uskonnollisiin suuntiin. Se,
mitä sittenkin hänen teoksiinsa on pujahtanut uskomuksellisista
oloista vanhassa Kiinassa, antaa aihetta otaksua paljon laajempaa
alkuperäistä aineistoa tällä alalla. Kungfutse oli siveysopin ja
siveellisen elämän uudistaja, moraalinen reformaattori, jolle
uskomukselliset asiat olivat enemmän syrjäseikkoja.

Kungfutsen jälkeisenä aikana kehittyi vähitellen yksityisestä
esi-isien palveluksesta julkinen _sankarienpalvonta_. Käsillä olevien
lähteiden mukaan näyttää vanhimpana aikana tapahtuneen pari kertaa
jonkun jumaluuden (Hou T'ou ja Hou Tsi) muuttumista ihmishahmoiseksi,
niin että jumalan ominaisuudet ja koko olemus on sidottu johonkin
ennen eläneeseen henkilöön, jolla on ollut erikoisia ansioita
samalla alalla. Jumala on näin tullut jossain määrin elävämmäksi ja
läheisemmäksi. Varsinainen sankarien palvonta alkaa kuitenkin vasta
Kungfutsen jälkeen. Kungfutse itse on suuren personallisuutensa
tähden sankareista ensimmäinen, jonka ansiot ovat runsain määrin
tulleet koko kansan osaksi, joten hänestä on voinutkin tulla, ei vain
kungfutselaisten, vaan koko Kiinan suurin ihanne, sankari ja jumala.
Kungfutselaisuus uskontona on varsinaisesti Kungfutsen ja hänen
hengenheimolaistensa palvontaa. Esi-isien, Taivaan ja Maan palvonta
eivät ole, kuten olemme nähneet, erikoisesti Kungfutsen korostamia
vielä vähemmän hänen herättämiään. Nykyinen kungfutselaisuus on siis
luonnollinen tulos Kiinan vanhasta sivistyneiden hallitsevien piirien
uskonnosta, lisättynä Kungfutsen ja hänen koulukuntansa merkkimiesten
jumaloimisella.



3.

ŠANG TI-KÄSITTEEN SYNTY[28]


Tämä mielenkiintoinen tutkimusaine on ollut vilkkaan pohdinnan
alaisena, mutta mitään ratkaisevaa käsitystä ei näytä toistaiseksi
esiintyneen. Šang Ti käsitetään ehkä kaikkein yleisimmin alkuperäisen
yksijumalaisuuden, monoteismin, todistukseksi. Toiset pitävät
Šang Ti:a, jolla myös on nimi T'ien (Taivas), alkuperäisen
luonnonjumaloimisen todisteena. On niitäkin, jotka välttävät, että
Šang Ti olisi alkuaan ollut keisarillinen esi-isä. Vihdoin on
koetettu erottaa Šang Ti ja T'ien toisistaan, sekä sitten selittää
Šang Ti varhaisimmaksi esi-isäksi ja T'ien-käsite luonnonjumalaksi.

Ryhtymättä tässä tekemään selkoa eri olettamusten perusteista ja
aikomatta sanoa mitään ratkaisevaa tästä mielenkiintoisesta ja
vaikeasta kiistakysymyksestä, esitämme vain muutamia näkökohtia sen
mielipiteen tueksi, että Šang Ti olisi alkuaan ollut hallitsijain
esi-isä.

Ensinnäkin nimi Šang Ti. On totta, ettei hallitsijoita mainittu
tällä nimellä, mutta kyllä pelkällä Ti-nimellä jo kahta ensimmäistä
Kiinan vanhimman teoksen, Historiakirjan, sankaria, Jao:ta ja
Šuen:ia. Heistä käytetään sekä Ti Jao ja Ti Šuen että pelkkää
Ti-nimeä. Sittemmin häviää Ti-nimi hallitsijoilta noin 2000
vuoden ajaksi ja sen sijaan käytetään vaatimattomampaa 'kuningas'
(Uang)-sanaa; ensimmäisen hallitsijasuvun aikana osittain myöskin
Hou (suvereeni)-sanaa. Vasta neljännen hallitsijasuvun (Ts'in)
perustaja ja Kiinan yhteyden luoja, 'Ensimmäinen Keisari' otti (v.
221 e.Kr.) Ti-nimen itselleen. Nimen täydellinen muoto oli Huang
Ti, jota siitä alkaen on käytetty Kiinan keisarien nimenä. Miten on
selitettävissä, että alkuperäinen Ti hävisi koko kolmen ensimmäisen
hallitsijasuvun ajaksi? Tahtoisimme nähdä tämän johtuneen siitä, että
aikaisempi hallitusvalta, monarkia, heikkeni ja muuttui vähitellen
mitä hajanaisimmaksi läänityslaitckseksi, joutuakseen 'Ensimmäisen
Keisarin' ponnistusten kautta jälleen yhden miehen käsiin. Se seikka,
että sanotaan Ti Jao ja Ti Šuen, sen sijaan kuin yleisen kielenkäytön
mukaan olisi sanottava Jao Ti ja Šuen Ti, kuten U Uang ja Uen Uang
(kuningas U ja kuningas Uen), ei paljoa vähennä Ti-sanan merkitystä,
koska kerran Ti käytetään yksinkin sekä Jao:sta että Šuen:ista.

Ensi kerran ilmenee Šang Ti-nimitys Historiakirjan toisessa luvussa,
jossa kerrotaan ensimmäisistä uskonnollisista toimituksista Kiinan
kirjallisuudessa, uhreista, jotka Šuen hallitusistuimelle noustuaan
(2255 e.Kr.) pani toimeen. Sitä ennen on uskonnollisista asioista
mainittu vain sen verran, että Šuen otti kanssahallituksen vastaan
Jao:lta esi-isien temppelissä (Uen Tsou). Šang Ti esiintyy Šuen:in
uhrissa täysin tunnettuna. Yksinkertaisesti vain kerrotaan että
Šuen (Ti) "Uhrasi Šang Ti:lle" (Lei y Šang Ti). Uhraaja oli Ti
(hallitsija), ja se, jolle uhrattiin, oli Šang Ti (ensimmäinen
hallitsija). Šang näet merkitsee, ei vain 'yläpuolella olevaa',
'ylöspäin menemistä' ja 'korkeinta', vaan myöskin 'ensimmäistä'.

Välittömästi seuraava lause historiakirjassa kuuluu:

In y Lou Tsung; Šuen koetti 'taivuttaa' uhreillaan Tsung:eja
itselleen suopeiksi. Tässä on tuo pulmallinen Lou Tsung (Kuusi
Tsung:ia). Edellä on esitetty eri olettamuksia. Tahtoisimme tässä
pitää kiinni taaskin nimestä, Tsung. Mikä se on? Se on 'esi-isä'.
Vain johdetussa merkityksessä sitä voidaan käyttää muihin
tarkoituksiin. Rakenteeltaan Tsung merkitsee 'katon alla olevia
henkiä', siis esi-isien temppelin henkiä. Kun me nyt sanomme, että
Lou Tsung on 'kuusi esi-isää', niin tällä selityksellä ei näyttäisi
olevan muuta vikaa kuin liian suuri yksinkertaisuus.

Joku ehkä tahtoisi huomauttaa, että Tsou on Historiakirjan termi
esi-isistä. Myönnetään, että niin on, mutta väitetään, että myöskin
Tsung on sitä. Ensimmäisessä kohdassa, missä asia tulee esille,
käytetään sanaa Tsou; Uen Tsou on selitetty siinä merkitsevän
esi-isien temppeliä, koska Šuen oli Uen Tsou:ssa ottamassa
kanssahallitusta vastaan. Tämä juhlallinen valtikan luovutus tapahtui
'valistuneiden' (Uen) esi-isien ollessa tapahtuman todistajina. --
Sitten seuraa tämä pulmallinen Lou Tsung. -- Kun sen jälkeen Šuen
palaa tarkastus- ja uhrimatkoiltaan valtakuntansa ääriltä, niin hän
uhraa härän esi-isien temppelissä, I Tsou. Kiinalaiset selittävät,
että I Tsou on sama kuin edellä ollut Ti Jao:n Uen Tsou. Uen ja
I merkitsevät jotenkin samaa, Uen kirjallista, I käytännöllistä
sivistystä. -- Kun Jao vihdoin oli kuollut ja Šuen oli jäänyt yksin
hallitsemaan, meni hän tekemään asiasta ilmoituksen Uen Tsou:ssa
esi-isille. Näyttäisi siltä kuin Uen Tsou olisi ollut Jao:n, I Tsou
hallitsija Šuen:in esi-isien temppeli.

Sen jälkeen tulee esi-isien temppeli esille seuraavasti. Ti (Šuen)
sanoo: 'Kuule, Neljän Vuoren Vartija (s.o. pääministeri), kuka
kykenee valvomaan kolmea (uskonnollista) toimitusta (Li)?' Siihen
vastattiin: 'Pē I'. Silloin Ti sanoi; 'Niinpä kyllä. Kuule, Pē, sinä
otat huolehtiaksesi järjestyksestä esi-isien temppelissä (Tsung).
Aamuin illoin ole kunnioittava ja huolellinen, ole vilpitön!' Pē
kumarsi maahan saakka ja tahtoi, että tämä tehtävä annettaisiin joko
K'uei:lle tai Lung:ille. Ti vastasi: 'Niin kyllä, mutta mene sinä
ja ole kunnioittava!' -- Olemme kertoneet ylläolevan osoitukseksi
kuinka tärkeänä esi-isien palvelusta jo näin varhaisena aikana
pidettiin. Ylläolevien kolmen seremonian (San Li) on selitetty
merkitsevän taivaan (T'ien Šen), maan (Ti Ts'i) ja ihmisten (Ren
Kuei) henkien palvelusta. Kiinalaisessa selitysteoksessa käytetään
kustakin erinimistä 'henki'-sanaa (Šen, Ts'i ja Kuei). Uskonnollisten
toimitusten keskus oli esi-isien palvelus, koska kolmen Li:n
valvoja määrättiin esi-isien temppelin vartijaksi, päivittäisten
uskonnollisten menojen ohjaajaksi.

Tärkein aihe ylläolevan lainauksen tekemiseen Historiakirjasta oli
meille kuitenkin esi-isien temppelistä käytetty sana Tsung. Pē
I:n piti järjestää juuri tämä Tsung, jonka olemme edellä sanoneet
merkitsevän esi-isää, mutta joka tässä yhteydessä merkitsee
nähtävästi esi-isien palvelusta tai esi-isien temppeliä, kuten
kiinalaiset asian selittävät. Onkin hyvin luultavaa, että Tsung-sana
on alkuaan merkinnyt esi-isien temppeliä; siihen viittaa merkissä
oleva 'katto' eli huone. Tästä paikasta ei pitäisi olla vaikea löytää
selitystä edellä olevaan 'kuuteen Tsung:iin'. Ne kuusi Tsung:ia,
joille Šuen uhrasi Šang Ti:n jälkeen, olivat meidän nähdäksemme siis
kuusi esi-isää. Mahdoton ei olisi myöskään alkukielen mukaan ajatus,
että kuusi Tsung:ia olivat kuusi esi-isien temppeliä. Ja se juuri
lieneekin oikea ajatus, sillä varhaisessa kielenkäytössä merkitsee
konkreettinen sana usein abstraktisempaa käsitettä, eikä päinvastoin.
Nyt muistamme, että keisarillisessa esi-isien temppelissä oli
seitsemän osaa, eli 'temppeliä', kuten niitä oikeastaan sanottiin.
Lou Tsung olivat ehkä siis keisarillisen sukutemppelin kuusi
pyhäkköä, joista edellä on ollut puhe, ja joissa kussakin oli _yksi_
esi-isä.

Mikä on luonnollisempaa, kuin ajatus, että Šuen palasi takaisin
esi-isien temppeliin, jossa hän oli suostunut ottamaan osaa
hallitukseen, palasi ilmoittamaan asiasta mieskohtaisesti esi-isille,
uhreilla näiden suosiota ja apua saadakseen vastuunalaiseen
toimeensa. Pitäisimme luultavana, että Jao:n esi-isät tulivat Šuen:in
esi-isiksi, niinkuin hallituskin siirtyi Jao:lta Šuen:ille. Myöhemmin
näyttää Šuen rakentaneen omille esi-isilleen temppelin, jolla on
vähemmän vaativa nimi (1 Tsou). Sen jälkeen mainitaan Šuen:in
esi-isien temppeliä nimellä Šen Tsung, esi-isävainajien temppeli.

Jos Lou Tsung olivat Jao:n kuusi esi-isää, hänen sukutemppelinsä
kuudessa eri pyhäkössä, niin silloin oli Šang Ti, -- se, jolle
Šuen ensin uhrasi -- temmppelin peräseinällä oleva 'ensimmäinen
hallitsija', kanta-isä. Šang Ti oli temppelin parhaassa,
seitsemännessä pyhäkössä, selvästi erotettu muista esi-isistä.
Kuten edellisestä muistamme, muuttuivat esi-isät temppelissä aina
nuoremmiksi mutta kanta-isä pysyi paikoillaan. Šang Ti saattoi siis
jo Šuen:in aikana olla hyvinkin kaukainen esi-isä. Kun katselemme
taruajan hallitsijoita, niin huomaamme niitä olevan seitsemän. Jos
nämä olisivat olleet suoraan alenevassa polvessa samaa sukua kaikki,
niin Fu Hsi olisi ollut 'ensimmäinen hallitsija', -- Jao näet vielä
eli Šuen:in uhria toimittaessa. Nyt on juuri Fu Hsi se henkilö, josta
kiinalaiset laskevat kansallisuutensa ja sivistyksensä alkavan. On
ehkä mahdollista, että asianomainen temppeli oli saanut Fu Hsi:n
mukaan nimen Uen, joka viittaa sivistysharrastukseen.

Varhaisimpana aikana ei hallitus liene kulkenut kuitenkaan perintönä,
ennen kuin Y Suuresta alkaen, jolloin (2205 e.Kr.) alkoi ensimmäinen
hallitsijasuku. Mutta siitä huolimatta on luultavaa, että hallitsijat
pitivät edeltäjiään jossain määrin esi-isien arvossa. Se on sitä
ymmärrettävämpää, jos asianomainen hallitsija eläessään aina määräsi
seuraajan itselleen, kuten Jao ja Šuen tekivät, sillä sen kautta
hallitsija joutui aina lapsen asemaan edeltäjäänsä nähden ja samalla
koko hallitsijasarjan jälkeläiseksi, jonka oli pidettävä huolta
kaikista hallitsijavainajista.

Šang Ti olisi siis ollut 'ensimmäinen hallitsija', ruhtinas, jonka
vaikutus ulottui ensi kerran yli keltaisen heimon, ja joka yleisesti
tunnustettiin kansan hyväntekijäksi, olkoon tämä sitten ollut Fu Hsi
tai joku muu. Sitä mukaa kuin hänen seuraajainsa arvo kasvoi, sai
myöskin 'ensimmäinen hallitsija' siitä osansa, joten hänestä lopulta
tuli, ei vain koko kansansa kaitsija, vaan myöskin kaikkien vainajien
päämies, jopa koko maailmankaikkeuden ohjaaja. Tulemme näkemään miten
Kungfutsen arvo on samalla tavoin säännöllisesti kasvanut yli kahden
vuosituhannen ajan.

Eläviä ihmisiä pidetään Šang Ti:n arvoisina. Laulujenkirjassa esim.
sanotaan: "Niinkauankuin In-hallitsijasuku ei ollut kadottanut
kansanjoukkojen suosiota, olivat sen ruhtinaat Šang Ti:n vertaisia."
(P'ei Šang Ti; vert. Suuri Oppi X, 5). Kun siis Šang-suvun
myöhemmillä ruhtinoilla oli kansan suosio puolellaan, olivat he
arvossa 'ensimmäisen hallitsijan' (Šang Ti) vertaisia. Kultainen
Keskitie (Džung Jung)-nimisessä teoksessa sanoo Kungfutsen pojanpoika
K'ung Dži' iso-isästään: 'Hän oli Taivaan vertainen (P'ei T'ien)'.
Ellei Šang Ti:lla olisi inhimillistä alkuperää, niin tuollaiset
lauseparret olisivat käsittämättömiä.

Šang Ti ei koskaan esiinny maailman luojana. Se olisi käsittämätöntä.
Ihmiskohtalojen määrääjäksi entinen hallitsija kyllä hyvin sopii,
hän, joka jo eläessään on määrännyt monen ihmisen kohtalon.

N. Söderblom huomauttaa,[29] että Šang Ti-nimitys on säilynyt
hallitsijasukujen vaihdoksista huolimatta. Se olisi muka
käsittämätöntä, jos Šang Ti olisi ollut hallitsija. Šang Ti-nimitys
on kyllä säilynyt, mutta mainittu tutkija itse esittää[30] kuinka
sen käyttö harvenemistaan harvenee myöhemmässä kirjallisuudessa.
Niinpiankuin hallitusistuin tuli perinnölliseksi, oli kullekin
hallitsijalle 'ensimmäinen hallitsija' se hänen esi-isistään, joka
hallitushuoneen oli perustanut. Sen vuoksi ei ehkä mielellään
käytetty Šang Ti-sanaa, vaan korvattiin se mieluummin T'ien-sanalla.

Merkittävä on myös tosiasia, että ainoastaan hallitsijat uhrasivat
Šang Ti:lle, niinkuin omalle esi-isälleen konsanaan.

Vanha kiinalainen perintätieto kertoo, että Jao rakensi temppelin
Šang Ti:lle. Historiakirjan vanhimmissa osissa ei lähemmin mainita,
toimitettiinko uhri Šang Ti:lle taivasalla vai temppelissä.
Senjälkeen kuin Šuen oli tehnyt nuo kuuluisat uhritoimituksensa,
matkusti hän valtakuntansa rajavuorille ja toimitti niillä uhrin
Taivaalle ja vuorille ja virroille. Uhri Taivaalle on kuitenkin
esitetty merkillisesti; ei ole Šang Ti- eikä T'ien-sanaa siinä
käytetty, pelkkä Ts'ai (polttouhri) vain, mutta kiinalaiset
selittävät sen merkitsevän uhria Taivaalle. Šuen:in uhri Šang Ti:lle
oli Lei, jossa ei mikään viittaa siihen, että sen piti tapahtua
taivasalla, kuten myöhemmin uhrit Taivaalle toimitettiin.

Se, että Šang Ti:sta käytetään niin vähän antropomorfismia, on
täydelleen sopusoinnussa sen kanssa, mitä kiinalaiset yleensä ovat
vainajista vanhimpana aikana tienneet.

Kansanomainen nimitys T'ien Lao Jē eli Lao T'ien Jē merkitsee
sanallisesti: 'Taivaan vanha isä', mutta Lao Jē (vanha isä) on
tavallinen yhteiskunnan päämiesten arvonimi, aivan kuin pelkkää isää
tai vanhempaa veljeä (Fu, Hsiung) käytetään kunnioituksen ja arvon
ilmaisijoina. Vanha tapa oli myöskin kutsua paikkakunnan korkeinta
virkamiestä (Kuan, mandariini) 'isän' nimellä. 'Kuinka onkaan
iloittava ruhtinaistamme, kansan vanhemmista (isästä ja äidistä, Fū
Mō)', kuuluu eräs Suuren Opin lainaus Laulujenkirjasta. Isä-nimitys,
joka on omistettu Taivaalle ja Šang Ti:lle, sopii siis mainiosti
'ensimmäiselle hallitsijalle'.

Kaiken kaikkiaan näyttää meistä käsilläolevien lähteiden mukaan
todennäköisimmältä, että niinkuin Kiinan keisari on ollut Taivaan
poika (T'ien Tzï), hän on myöskin ollut Šang Ti:n poika, 'ensimmäisen
hallitsijan' jälkeläinen hallitusistuimella, ja että siis Šang Ti on
ollut ikivanhojen hallitsijain kanta-isä.



4.

KUNGFUTSEN PALVONNAN HISTORIALLINEN KEHITYS[31]


Historioitsija _Szï-Ma Ts'ien_ (145-86 e.Kr.) kertoo, että ruhtinaat
ja viisaat kunnioittivat Kungfutsea hänen eläessään, mutta kun hän
oli kuollut, unohdettiin hänet. Tämä on kyllä totta, sikäli kuin on
kysymyksessä Kungfutsea lähinnä oleva aika; mutta kuitenkin on tähän
lisättävä, että se kunnioitus mitä Kungfutse eläessään sai osakseen,
ei ollut mitään verrattuna siihen palvontaan, jota hän on saanut
myöhemmin kuolemansa jälkeen.

Edellä on jo viitattu klassillisessa kirjallisuudessa tavattaviin
Kungfutsea ylistäviin katkelmiin. Lukuunottamatta Suurta Oppia, on
kaikissa '_Neljän Kirjan_' teoksissa (Szï Sū) enemmän tai vähemmän
ponnekkaita ylistyksiä Kungfutsen kunniaksi. Voiton muista vie
_Mongtse_ (Mencius 372-289 e.Kr.). Hän se on varsinaisesti Kungfutsen
kunnioituksen alkuunpanija. Tämä loistava kirjailija oli se, joka
Kungfutsen nosti alttarille, kuten Tschepe sanoo. Hänen aikanaan ei
vielä kuitenkaan liene erikoista temppeliä Kungfutsea varten ollut,
koskapa hän ei sanallakaan siihen suuntaan viittaa. Sen sijaan oli
Kungfutsella varmaan silloin jo sielulaattansa ja varmaan hänelle
myös uhrattiin juomauhreja, sillä nämä ovat ikivanhoja tapoja
Kiinassa.

'_Kevään ja Syksyn_' kuuluisin selitysteos, _Tsō Džuan_, mainitsee
kyllä, että Lu-valtion _Ai Kung_-herttua olisi heti Kungfutsen
kuoltua kaivaten maininnut häntä neuvonantajakseen ja antanut
hänelle korkeimman mahdollisen kunnianimen, 'isä', 'Isä Ni' (Ni
Fu). Sama asia kerrotaan myöskin tuossa alkuperältään hämärässä
'_Seremoniakirjassa_' (Li Dži), mutta se lienee suoranainen lainaus
edellisestä. Näiden perustuksella olettavat kiinalaiset oppineet,
että jo pian tämän jälkeen olisi kolme huoneustoa Kungfutsen talosta
muodostettu erikoiseksi temppeliksi hänelle. Tämä kaikki on kuitenkin
epävarmaa, vaikka se on ollut Kungfutsen jälkeläisille mieluinen
todiste suuren esi-isänsä arvon tehostamiseksi (esim. vuonna 1658
j.Kr.).

Pitkällisten kansalaissotien ja kapinain vuoksi, joita Kungfutsen
päivistä jatkui vielä noin 300 vuotta, ei Kungfutsen palvonta voinut
kehittyä paljon, ja jos sitä jossain muodossa olisi huomattavammin
harjoitettukin, niin sen hävitti kaikkine muistoineen Ensimmäinen
Keisari 3:nnen vuosisadan alussa e.Kr.

Kun sitten 200 paikkeilla e.Kr. vihdoinkin saatiin rauha maahan
palautetuksi ja hallitus omamaisten miesten käsiin (206 e.Kr.), niin
oli Kungfutsen kunnioitus ja palvonta itsestäänseuraava selviö. Tähän
ryhdyttiin sitä suuremmalla innolla häntä äskettäin (213 e.Kr.)
kohdanneen ennen kuulumattoman häväistyksen ja vainon vuoksi.

Han-hallitsijasuvun ensimmäinen keisari _Kao Tsou_ (Liu Pang
alkuperäiseltä nimeltään) matkusti hallituskautensa lähinnä
viimeisenä vuonna (195 e.Kr.) etelästä päin Dž'y Fu:hun ja toimitti
Kungfutselle täällä 'suuren eläinuhrin', _T'ai Lao_, johon kuului
härkä, sika ja lammas. Sitäpaitsi hän nimitti silloisen K'ung-suvun
päämiehen, joka oli yhdeksännen polven edustaja mestarin jälkeen,
'_Kungfutsen uhripapiksi_' tai uhrintoimittajaksi. -- Nämä
tiedonannot ovat todenperäisiä ja osoittavat, että jo noin 200 vuotta
ennen ajanlaskumme alkua, ja noin 300 vuotta jälkeen Kungfutsen
kuoleman, _keisari itse asettuu Kungfutsen palvonnan etupäähän_.
Tästä ajasta alkaen kehittyy Kungfutsen palvonta säännöllisesti
yhä suurempaan täydellisyyteen. Kansallisen mahtavuuden ja
edistyksen aikoina kohoaa erikoisesti Kungfutsen arvovalta. Jokainen
hallitsijasuku, vieläpä jokainen merkittävämpi keisari, kantaa
kortensa tähän yhteiseen kekoon. Kungfutsen palvonnan historia on
siis eräänlaista Kiinan sivistyshistoriaa, vieläpä mitä keskeisintä
laatua. Siinä huomaa kansan elinhermon toimintaa.

Mahtavan Han-dynastian seuraavatkin hallitsijat tahtoivat
luonnollisesti olla mukana korottamassa Kungfutsen ja hänen
virallisten seuraajainsa arvovaltaa. Voimme siis päätellä, että
pian täytyi Kungfutselle rakentaa oma _temppeli_ -- ellei sitä
jo ollut olemassa. Paitsi sukulaisten toimittamaa uhripalvontaa,
toimitettiin siinä myös uhreja koko valtakuntaa koskevien tapausten
johdosta. Uhrin toimittajana oli joko keisari itse tai hänen
määräämänsä. Kungfutsesta tuli siis sangen aikaisin koko _valtakunnan
suojelusjumala_, jonka aseman hän on saanut pitää yli 2000 vuotta.

Itäisen Han-dynastian aikana (25-221 j.Kr.) käy kehitys samaan
suuntaan. Suvun toinen keisari, buddalaisuuden maahan tuoja _Ming
Ti_ ('loistava hallitsija', 58-76), antaa hallituksensa toisena
vuonna (59) määräyksen, että _Kungfutselle on uhrattava kaikissa
valtion kouluissa_. Itse hän antoi hyvän esimerkin uhraamalla
Viisaallemme -- koiran. Tämä keisarillinen määräys on erittäin tärkeä
ja kauaskantava. Kungfutse ei ole ainoastaan valtion suojelusjumala,
vaan hän on myöskin _kasvatustyön suojelija ja oikean opin ehdoton
auktoriteetti_. Tämän asemansa hän on saanut pitää lähes 1900 vuotta.
-- Vuonna 72, matkallaan valtakunnan itäosissa, toimitti sama
keisari omassa persoonassaan suurenmoisen uhrin Kungfutselle Dž'y
Fu:ssa. Hän järjesti samalla _Kungfutsen 72 oppilaan sielutaulut ja
uhrasi niille_. Nämä Kungfutsen lähimmät oppilaat ovat siitä saakka
säilyttäneet asemansa Kungfutsen seurassa. -- Edellisen seuraaja
hallitusistuimella, keisari _Džang Ti_ (76-89), uhrasi hänkin täällä
mieskohtaisesti Kungfutselle ja toimitti komean juhla-aterian 62:lle
Kungfutsen miesperilliselle (vuonna 85). Hänen pojanpoikansa _An Ti_
(107-126) kävi vuonna 123 Kungfutsea kumartamassa.

Tällaiset tiedonannot edellyttävät erikoisen temppelin olemassaoloa,
vaikka sitä ei ole aikakirjoissa mainittu, ennenkuin vuodelta 152
kerrotaan, että _komeasti puettu kunniavahti vartioi temppeliä
sotamiehineen_. Palkkiokseen hän sai 100 säkkiä riisiä. Kungfutsen
temppeli käsitettiin siis _kansallispyhätöksi_, joka oli valtion
suoranaisen valvonnan alaisena, ja jota valtion varoilla hoidettiin
ja lakkaamatta kaunistettiin. Vuodesta 169 alkaen toimitettiin
Kungfutselle samoja uhreja kuin 'Valtion Suojelushengille' ja
'Maanviljavuuden Suojelijoille'.

On helppo seurata Kungfutsen palvonnan kehitystä, sillä kiinalaiset
historioitsijat ovat tarkoin merkinneet kaiken, mikä koskee
Kungfutsea ja hänen kunnioitustaan.

On merkille pantava, että Kungfutsen kunnioitus ja palvonta
kehittyi edelleen Han-dynastiaa seuraavana pitkänä ajanjaksona,
_kansalaissotien ja surkean epäjärjestyksen aikana_ (221-618).
Milloin pyhättö tuli ryöstetyksi tai hävitetyksi, piti jokainen
hallitus ensimmäisiin velvollisuuksiinsa kuuluvana sen uudelleen
rakentamisen ja kaunistamisen. Samoin saivat Kungfutsen jälkeläiset
lakkaamatta uusia armonosoituksia ja perinnöllisiä oikeuksia.

Vuodelta 445 mainitaan ensikerran, että _Kungfutsen uhripalvonnan
yhteydessä käytettiin musiikkia_. Kiinalaiset oppineet olettavat
kuitenkin yleisesti, että musiikkia viljeltiin jo Han-dynastian
aikana Kungfutsen uhripalvonnassa. Tschepe huomauttaa, että se
on hyvin mahdollista, koska kiinalaiset ammoisista ajoista ovat
käyttäneet musiikkia kaikenlaisissa juhlatilaisuuksissa. Musiikki
mainitaan erikoisesti tältä vuodelta sen vuoksi, että se nyt kenties
tuli tarkemmin järjestetyksi ja määrätyksi. Kukaties Kungfutsen
temppeleissä käytetty musiikki oli jäännöstä tuosta vanhasta,
Kungfutsen aikuisesta musiikista, jolle omistetaan niin monia
ihmetekoja. Se palautti ihmiset oikealle tielle, karkoitti himot
sydämestä ja istutti jaloja hyveitä ihmisrintaan. Kungfutse itse
piti musiikkia suuressa arvossa, hän teki pitkiä matkoja voidakseen
kuulla sitä suurten mestarien esittävän, ja hän itse viljeli ja
opetti sitä koko elämänsä ajan. On luonnollista, että Kungfutsea
uhritilaisuuksissa kunnioitettiin laululla ja soitolla.

Valtakunnan ollessa jakautuneena kahtia, kiinalaisten ja tatarien
kesken, '_Pohjoiseen ja Eteläiseen Dynastiaan'_ (420-589) ollaan
kummallakin alueella yhtä innokkaita Kungfutsen palvojia. Vuonna 450
tapahtuu, että silloinen Pohjois-Kiinan _tatarilainen hallitsija
uhraa härän Kungfutselle_ Kiinan kansallispyhäkössä, joka vastikään
on saatu entistään ehommaksi. Tämä hallitsija oli nimeltään _Tai
U_ (424-452); hän oli silloin Šan Tung:issa valioitusretkellä. --
Vuonna 576 antaa tatarilainen Pohjois-Kiinan hallitsija _Hou Diu_
('jälkiherra' 565-577) julistuksen, että _Kungfutselaisuus on oleva
valtion uskonto_ ja virallinen opinmuoto hänen hallituspiirissään.
Taolaisuudelta ja buddalaisuudelta hän kielsi jyrkästi
esiintymisoikeuden valtakunnassaan. Tämä on ensimmäinen julistus
lajiaan Kiinassa.

Huomasimme edellä, että keisari (Ming Ti), joka toi buddalaisuuden
Kiinaan, oli samalla innokas Kungfutsen palvoja. Tämä ei ole
mikään sattuma tai ainoalaatuinen tapaus Kiinan historiassa.
Päinvastoin. Pakanauskonnot ovat hyvin ymmärrettävistä syistä
usein sangen suvaitsevaisia toisiaan kohtaan, niiltä kun näet
useimmiten puuttuu varmoja oppimuodostuksia; uskonnollisuus on
näille vain epämääräistä kunnioituksen tunnetta ja, voisimme
sanoa, riippuvaisuuden tunnetta, niinkuin Schleiermacher uskonnon
määritteli. Missä ikänä kunnioituksen ja palvonnan esine löytyy, sitä
palvotaan. Kungfutselaisuudessa on sentään varmoja käsitteitäkin;
sen vuoksi se ei ole yleensä kuitenkaan ollut yhtä suvaitsevainen
taolaisuutta ja buddalaisuutta kohtaan kuin nämä kungfutselaisuutta
kohtaan. Kungfutselaiset temppelit ovat puhdistetut buddalaisista
epäjumalankuvista, milloin niitä on sinne päässyt tunkeutumaan.
Sen sijaan on Kungfutse buddalaisuudessa asetettu vakituisesti
korkeinpaan onnen paikkaan, Läntiseen Taivaaseen (Si T'ien).
Buddalaisuus ei ole milloinkaan asettunut vihamieliselle
kannalle kungfutselaisuutta kohtaan, mutta kungfutselaisuuden
nimessä on silloin tällöin vainottu buddalaisuutta. Niinpä
esimerkiksi Pohjois-Kiinan tatarilainen _Pe Uei_ ('pohjoinen'
Uei eli Toba)-dynastia (386-532), huolimatta intomielisestä
buddalaisuudestaan, kuitenkin osoitti suurta kunnioitusta
Kungfutselle. Tämä kungfutselaisuuden historiallinen asema osoittaa
sen etevämmyyttä toisten uskontojen rinnalla. Siitä huolimatta ovat
Kiinan sivistyneet, jotka varsinaisesti edustavat kungfutselaisuutta,
usein yhtä hartaita buddalaisia.

Kungfutselaisuuden etevämmyys toisten uskontojen rinnalla osoittautuu
myöskin siinä, että Kiinan suurimpina kukoistuksen aikoina on
aina erikoisesti korostettu Kungfutsen kunnioitusta. Niin oli
Kiinan ensimmäisenä suuruuden aikana Han-dynastian hallitessa noin
kaksisataa vuotta kummallakin puolen ajanlaskumme alkua. Sama on
asiaintila Kiinan seuraavana suuruuden aikana _Tang-dynastian_
hallitessa (618-907). Suvun ensimmäinen keisari, hallitsijanimeltään
sama kuin Han-dynastian perustaja, _Kao Tsu_ ('loistava alku;
alkuperäiseltä nimeltään _Li Yen_), painoi raskaalla kädellä alas
buddalaisuuden ylenmääräistä rehoitusta, joka noina edellisinä
sekasorron aikoina oli valtaan päässyt. Hän ei kuitenkaan sen
sijaan korottanut Kungfutsea, vaan tämän ihaileman _Džou Kung:in_,
Lu-valtion perustajan, herttua Dzou:n. Keisari antoi julistuksen,
että kaikissa valtakunnan kaupungeissa oli rakennettava temppeleitä
hänelle, ja, missä niitä jo oli, entuudestaan ne piti kaunistaa
uuteen kuntoon.

_Džou Kung:in_ palvelus oli kuitenkin ohimenevä ilmiö. Sillä jo
Kao Tsu:n seuraaja _Tai Tsung_ (627-650), jonka aikana valtakunta
saavutti suurimman loistonsa, oli Kungfutsen intomielinen ihailija.
Hänen kuuluisa lauseensa on: '_Kungfutse on kiinalaisille mitä vesi
on kalalle_.' T'ai Tsung:in 200,000 nidosta käsittävä keisarillinen
kirjasto oli samoilla tienolla (Si An Fu, Šen Si), mistä oli lähtenyt
'Ensimmäisen Keisarin' julistus kaiken kirjallisuuden hävittämiseksi.

T'ang-dynastia on järjestänyt _neljä luokkaa_ palvottavia
kungfutselaisia pyhimyksiä tarkoin määrättyine arvoineen ja
uhreineen, mutta ennen kaikkea se on korottanut itse Kungfutsen
arvon palvonnan esineenä ja Kungfutsen kulttia ylipäänsä. Tämän
hallitsijasuvun ajalta alkaa _verovapauksien myöntäminen_ Kungfutsen
suvulle hänen temppelinsä ja hautansa hoitamista varten.

Tällöin lienee alkanut myöskin _veistokuvien käytäntöönotto_
Kungfutsen palvonnassa. Williams'in mukaan eräs Uei Dži-niminen
oppinut tämän hallitsijasuvun alussa teki Kungfutsen ja hänen 72
oppilaansa kuvat ja käytti niitä jonkinlaisina opetusvälineinä
koulussaan. Veistokuvien käyttö ei ole buddalaisuuden mukana Kiinaan
tullut vaikka se on buddalaisuuden kautta suuresti lisääntynyt.
Kungfutselaisissa temppeleissä ei yleensä käytetä kuvia, vaan
ainoastaan nimilaattoja. Poikkeuksia kuitenkin on, ja erikoisesti
on mainittava Kungfutsen sukutemppeli Dž'y Fu:ssa, jossa on useita
jättiläiskuvia, kuten myöhemmin saamme nähdä.

Vuonna 705 antoi keisari määräyksen, että sadan perheen vuosiverot
ja -tulot oli käytettävä Kungfutsen sukutemppelin ja siellä
toimitettavien uhrien hyväksi. Tämä oli alku _K'ung-suvun
maa-alueiden omistamiseen_. Vuonna 792 vapautettiin jälleen
kolmekymmentä perhettä kaikista verorasituksista velvollisuudella
huolehtia säännöllisesti temppelin ja sen puistikon puhtaanapidosta.
Vuonna 725 vapautettiin viisi perhettä kaikista verovelvollisuuksista
tarkoituksella pitää huolta _Kungfutsen haudasta_.

Tähän saakka on Kungfutsesta yksinään ollut mahtava veistokuva
hänen sukutemppelissään Dž'y Fu:ssa. Vuonna 725 toimitutti keisari
Kungfutsen _kymmenelle parhaalle oppilaalle veistokuvat_ tähän
temppeliin. Ne olivat tietysti paljon pienempää kokoa kuin mestarin
oma kuva. Vuonna 740 annettiin keisarillinen määräys, että toisen ja
kahdeksannen kiinalaisen kuun määrättynä päivänä (Kungfutsen syntymän
ja kuoleman aikaan; _huhti- ja syyskuussa_) oli _Kungfutselle
toimitettava erikoisen arvokkaat uhri_: Tämä määräys on ollut
voimassa näihin päiviin saakka. Kautta maan on näinä määräpäivinä
härkiä ja muita pienempiä eläimiä Kungfutselle uhrattu hänen
temppeleissään, joita on jokaisessa virallisessa kaupungissa. Uhrin
toimittajina ovat paikkakunnan korkeimmat viranomaiset. Valtion
valvonnan alainen opettajisto on myöskin velvollinen ottamaan osaa
uhritoimitukseen. Koulujen oppilaiden tulee polvistua Kungfutsen
kuvan tai nimilaatan edessä.

T'ang-dynastiaa seuraavana viisikymmenvuotisena sotilasmielivallan
aikana ei Kungfutsen kunnia sanottavasti kasva. Mutta kun
_Sung-hallitsijasuku_ (960-1280) saa taas jossain määrin turvatumman
yhteiskunnallisen tilan syntymään ja kun silloin muutenkin ilmenee
vilkkaita henkisiä virtauksia, niin Kungfutsenkin arvovalta saa siitä
osansa. Kungfutsen sukutemppelin hoitoa varten tekevät keisarit
suurisuuntaisia lahjoituksia. K'ung-suvulle ja sen suurimmalle
miehelle myönnetään ennenkuulumattomia erikoisoikeuksia.

Heti Sung-dynastian ensimmäinen keisari _Tai Tsu_ ('suuri alku';
omaa sukuaan _Džao_; kotoisin Kungfutsen esi-isien asuma-alueilta
Sung-valtion lähettyviltä; siitä dynastian nimi Sung) antoi
hallituksensa toisena vuonna (961) määräyksen, että _julkisissa
tutkinnoissa oppiarvon saaneiden tulee osoittaa kunnioitustaan
Kungfutselle_ hänen temppeleissään heti tutkinnon jälkeen. Myöskin
tämä säädös on ollut voimassa siitä alkaen näihin päiviin saakka.

Seuraavan keisarin (_Tai Tsung_) määräyksestä laitettiin v. 983
Kungfutsen temppeli Dž'y Fu:ssa mitä loisteliaimmaksi. Tämän
hallitsijan seuraaja _Džen Tsung_ (998-1023) osoittautui tämän
dynastian keisareista kaikkein innokkaimmaksi Kungfutsen palvojaksi.
Hän antoi _mitä ankarimpia määräyksiä_, että Kungfutsen temppelit
kaikissa kaupungeissa oli pidettävä hyvässä kunnossa ja määrätyt
uhrit hänelle niissä säännöllisesti toimitettava. Tähän saakka on
kokonaan unhotettu Kungfutsen lähimmät sukulaiset. Džen Tsung korotti
myöskin _Kungfutsen isän, äidin ja vaimon_ palvottavien joukkoon.
Kungfutsen pyhäkön hoitoa varten hän määräsi entisten lisäksi
kymmenen perhettä, vapautettuina muista velvollisuuksista, kuten
edellisetkin.

Tulvimalla tulee nyt Kungfutselle keisarillisia kunnianosoituksia,
arvonimiä ja lahjoituksia. Kungfutsen nykyinen kunnianimi _Drï
Šeng_ ('viisaista parhain'), jota jo historioitsija Szï-Ma Ts'ien
oli käyttänyt, tulee nyt Kungfutsen viralliseksi nimeksi. Keisari
uudistaa kaikki Kungfutsen temppelin uhriesineet, lahjoittaa erään
kallisarvoisen uhriastian temppeliin ja Kungfutsen suvulle 300,000
hopearahaa ja 300 kääröä silkkiä. K'ung-suvun päämies -- 46:s polvi
Kungfutsen jälkeen -- saa Juhlamenoneuvoston varaesimiehen arvon ja
kuusi suvun muuta jäsentä pääsee _valtion korkeimpien arvohenkilöiden
joukkoon_. Keisarin määräyksestä rakentaa K'ung-suvun päämies
vuonna 1008, suurentaen Kiinan kansallispyhäkköä, uuden temppelin
sille paikalle, missä nytkin pyhäkön päärakennus on. Kymmenen
vuotta myöhemmin sai K'ung-suvun päämies oikeuden juhlallisissa
uhritoimituksissa käyttää keisarillista päähinettä -- ellemme sanoisi
kruunua -- ja vastaavaa _keisarillista juhlapukua_.

Seuraava keisari _Ren Tsung_ (Jen Tsung 1023-1063) antoi,
kuten edellä on mainittu, K'ung-suvun päämiehelle nimen _Jen
Šeng Kung_, 'Uhkuvan Viisauden Prinssi', joka hänellä yhä on.
Tämä sivistysharrastuksistaan kuuluisa keisari, joka m.m.
ensimmäisenä otti käytäntöön tuon Kiinassa niin suuresti suositun
rinnakkaismietelauseiden (Tei Tzï) kirjoittamisen, lahjoitti
Kungfutsen sukutemppelille tällaisen korkeanomakätisesti kirjoitetun
_paralleliseinäkoristeen_, mikä on suurin ajateltavissa oleva
kunnianosoitus. Tähän aikaan elää Kiinan toinen suuri historioitsija
_Szï-Ma Kuang_, joka 354-nidosta käsittävässä historiateoksessaan
koskettelee myöskin samoja asioita kuin Kungfutse Kevättä ja
Syksyä-teoksessaan.

Keisari _Džē Tsung_ (1086-1101) lahjoitti Kungfutsen sukutemppeliä
varten lisää maa-alueita noin 2,500 hehtaaria. Tämän seuraaja _Huei
Tsung_ (1101-1125) on harras taolainen, mutta lisää runsaasti helmiä
Kungfutsen kruunuun. Hän antaa kiinnittää Kungfutsen päähineeseen
kaksitoista kuninkaallisten käyttämää tupsua, ja hänen vaatteisiinsa
kaksitoista vertauskuvallista kuviota (embleemiä); hänen käsiinsä
asetetaan _ruhtinaallinen valtikka_, kunniataulu, _Džen Kuei_, ja 24
keihästä pystytetään temppelin pääoven eteen. Täysin _ruhtinaallinen
hovi_ syntyy Kungfutsen sukutemppelin yhteyteen hoviherroineen ja
kunniavahteineen. Pyhäkkö saa nykyisen nimensä _Ta Dženg_ ('suuri
täydellisyys').

Ei ole tarpeellista kuvailla yksityiskohtaisemmin Sung-dynastian
kantamaa kunnioitusta Kungfutselle ja hänen suvulleen. Kungfutsen
sukutemppeli ja hauta ovat yhtä lähellä kiinalaisten sydämiä kuin
Europan ristiretkeilijöille Palestinan pyhät paikat samaan aikaan.
Eivätkä vain keisarit osoita Kungfutselle kunnioitustaan. Koko maa
on täynnä Kungfutsen ihailua ja ylistystä. Kungfutsen opetuksiin
ja hänen toimittamaansa kirjallisuuteen syvennytään aivan uudella
tavalla, klassillista kirjallisuutta tutkitaan ja tulkitaan
intomielisesti. Tätä innostusta ei voi vähentää se seikka, että
Pohjois-Kiina ja siellä olevat pyhät paikat joutuvat vieraiden
raakalaisheimojen haltuun. Tähän aikaan, jolloin 'Uhkuvan Viisauden
Prinssi' on 'Baabelin vankeudessa' Jangtse-virran eteläpuolella,
elää täällä Hu Nan ja Kiang Si-maakunnissa Kiinan klassillisen
kirjallisuuden suurin selittäjä _Dzu Hsi_ (1130-1200) Koko aikakautta
on vilkkaan Kungfutsen tutkimisen ja palvonnan vuoksi sanottu
_uus-kungfutselaisuuden ajaksi_.

Mongoolilaisen _Yen-dynastian_ (1280-1368) ajalta ei ole erikoisempaa
mainittavana Kungfutsen palvonnan kehityksestä. Hallitsijasuvun
perustaja _Kublai Khān_ (Šzï Tsou, 'uuden maailman alku'), oli
suvaitsevainen yleensä eri uskontoja kohtaan, mutta taikauskoista
taolaisuutta hän piti vaarallisena ilmiönä ja määräsi sen
kirjallisuuden hävitettäväksi, säästämällä kuitenkin peruskirjan,
Tao Te Džing:in. Hänen suosionosoituksestaan Kungfutsen jälkeläisiä
kohtaan on kerrottu edellä. Mongooliruhtinaat Kiinan hallitsijoina
olivat yleensä suopeita Kiinan sivistystä ja Kungfutsea kohtaan,
jolle annettiin mitä juhlallisin arvonimi.

Kotoinen _Ming-dynastia_ (1368-1644), jonka kolmas keisari (Jung
Lo') toimitti kuuluisan tietosanakirjan, 22,877-niteisen Jung Lo Ta
Tien:in, oli niinikään kungfutselaisystävällinen. Kungfutse on jo
niin kasvanut Kiinan henkiseen elämään, varsinkin Sung-dynastian
aikana, että on mahdoton ajatella Kiinaa ilman Kungfutsea. Pari
tapausta Kungfutsen palvonnasta tältä ajalta ansaitsee erikoisesti
tulla mainituksi. Kun _salama vuonna 1499 sytytti tuleen ja poltti
poroksi Kiinan kansallispyhäkon_, niin ei Lutherin vasarannaputukset
Wittenberg'in linnankirkon ovella kahdeksaatoista vuotta myöhemmin
järkyttäneet syvemmin Europan kansoja kuin tämä Taivaan vihan
ilmaus Kiinan silloista 60:tta miljoonaa asukasta. Keisari _Hung
Drï_ (1488-1506) ymmärsi kunnianasiakseen saada tämän vaurion
mahdollisimman pian korjatuksi. Neljässä vuodessa nousikin
pyhäkkö entistään ehompana tuhkastansa, varustettuna kymmenellä
jättiläiskivipylväällä, jotka lohikäärmekaiverruksineen yhä
vielä kaunistavat pyhäkön päärakennuksen julkisivua. Mutta ikävä
onnettomuus kohtasi temppeliä uudelleen muutamien vuosien kuluttua.
Vuonna 1511 veivät rosvot pyhäköstä keisarilliset lahjoitukset ja
muut kalleudet. Sen vuoksi antoi keisari _Džen Te'_ (1506-1522)
määräyksen, että Dž'y Fu:n kaupungin muureja oli laajennettava
länteen päin niin paljon, että sen ulkopuolella tähän saakka
sijainnut _temppeli oli tuleva kaupungin muurien sisälle_.

Mongoolikeisarin vuonna 1308 Kungfutselle antama kunnianimi
'Täydellisin, Viisain ja Oppinein Prinssi' muutettiin vuonna 1530
kuulumaan: _Drï Šeng Hsien Szï_: -- 'Viisaista Parhain Entisaikojen
Opettaja', mikä on yhä vielä Kungfutsen kunnianimenä.

Kiinan viimeinen hallitsijasuku, mandžulainen _Ts'in-dynastia_
(1644-1912) on yrittänyt, jos mahdollista, voittaa kaikki edeltäjänsä
Kungfutsen kunnioittamisessa. Ei ainoastaan poliittinen viisaus,
vaan myöskin todellinen sivistysharrastus on vienyt tämän vieraan
suvun hallitsijoita kantamaan kortensa Kiinan yhteiseen kekoon.
Tämän mahtavan hallitsijasuvun ensimmäinen keisari _Šuen Drï_
muutti hallituksensa toisena vuonna Kungfutsen kunnianimen samaksi
minkä mongoolit olivat hänelle antaneet, mutta erään seikkaperäisen
selvityksen johdosta palautti sen jälleen (1658) Ming-dynastian
aikana annettuun muotoon. Pian sen jälkeen teki sama keisari 10,000
punnan arvoisen lahjoituksen temppelin korjauksia varten. Pekingissä
hän toimitti useampia uhreja Kungfutselle.

Suvun toinen keisari _K'ang Hsi_ (1662-1723) on Kiinan suurimpia
hallitsijoita, kuuluisan sanakirjan (K'ang Hsi Tzï Tien) toimittaja
ja 'Pyhän Julistuksen' (Šeng Y) kirjoittaja. Vuonna 1670 hän toimitti
uhrin Kungfutselle ja kävi tarkastamassa Kungfutsen temppeliä vuonna
1684. Kaikki mandžulaiset keisarit ovat osoittaneet yhtäläistä
kunnioitusta Kungfutsea ja hänen jälkeläisiään kohtaan. Kun keisari
astuu valtaistuimelle, käy hän itse kumartamassa Kungfutsen kuvan
edessä Dz'y Fu:ssa, tai lähettää edustajansa sinne. Jos tulvat
tai kuivuus tuottavat yleistä hätää, tai kulkutaudit ja muut
onnettomuudet yllättävät kansaa tai keisarillista perhettä, niin ei
milloinkaan unohdeta ilmoittaa siitä keisarillisen lähettilään kautta
Kungfutselle apua pyytäen.

Seuraava keisari _Jung Dženg_ (1723-1736) joutui ajattelemaan, eikö
Kungfutsen esi-isiäkin olisi asetettava kunnioituksen esineiksi.
Sung-dynastian aikana oli jo Kungfutsen isä korotettu palvottavien
joukkoon nimellä _Ts'i Šeng Kung_ ('Viisaan alkaja-prinssi'). Nyt
päättelee Jung Dženg, että vielä ainakin neljä sukupolvea Kungfutsen
esi-isiä on eristettävä muista kuolevaisista. Tämä tapahtuukin jo
hänen hallituksensa ensimmäisenä vuonna. Kungfutsen viisi esi-isää
suoraan ylenevässä sarjassa saa prinssin arvon kukin: _Džao-Šeng,
Y-Šeng, I-Šeng, Dz'ang Šeng ja Ts'i-Šeng_: -- 'Viisaan' (Kungfutsen)
'Alkoja, Kehittäjä, Jatkaja, Kirkastaja ja Avaaja'.

Seuraavana vuonna (1724) _poltti salama toistamiseen Kiinan
kansallispyhäkön_ Dž'y Fu:ssa. Keisari Jung Dženg sai mieluisen
tehtävän sen uudelleenrakentamisessa. Kun pyhäkkö vihdoin
kuusivuotisen ankaran työn jälkeen oli valmis (1730), lähetti
keisari viisi poikaansa sen juhlalliseen avajaistilaisuuteen.
Rakennustyössä käytettiin nyt ensikerran keisarillisia keltaisia
tiilejä. Nykyinen Kungfutsen sukutemppeli on juuri tämä keisari
Jung Dženg:in rakennuttama, ja se on siis lähes kaksisataa vuotta
vanha. Jälkeenpäin on siihen tietysti tuotu yhtä ja toista koristusta
lisäksi, koska on tullut tavaksi, että jokaisen keisarin tulee jättää
joku merkittävä muisto pyhäkön kaunistamiseksi.

Mahtava keisari _Ts'ien Lung_ (1736-1796) antoi (1744) määräyksen
että _kungfutselaiset temppelit ovat puhdistettavat buddalaisista
papeista ja kuvista_ kautta koko valtakunnan. Sekä buddalaisuus
että taolaisuus olivat hänen mielestään surkuteltavia harhaoppeja.
Hän luopui kuitenkin aikeestaan rajoittaa niiden vaikutusvaltaa,
arvellen, että se vain synnyttäisi lisää levottomuutta ja muuta
pahaa. Huolimatta kunnioituksestaan Kungfutsea kohtaan hän piteli
kovakouraisesti 'Uhkuvan Viisauden Prinssejä' samoin kuin taolaista
'paaviakin'.

Esityksemme Kungfutsen palvonnan historiallisesta kehityksestä
on muodostunut läpileikkaukseksi koko Kiinan historiasta. Olemme
huomanneet, kuinka läheisessä yhteydessä Kungfutsen palvonta on
ollut valtakunnan yleisen tilan ja sen henkisten virtausten kanssa.
Olemme panneet myöskin merkille, että kehittyipä olot miten tahansa,
aina on Kungfutsen arvo vain kasvanut -- keisarikunnan loppuun
saakka. Vieläpä ensimmäinen tasavallan presidenttikin _Yen Šzï
K'ai_ (Juanshikai) yritti keisarikruunua tavoitellessaan asettaa
kungfutselaisuuden etuoikeutettuun asemaan valtakunnassa. Yritys
ei kuitenkaan onnistunut, ja voinemme sanoa, että se ei ole enää
koskaan onnistuva. Kristinusko on saamassa kungfutselaisuuden
entisen valta-aseman. Siitä huolimatta säilyy Kungfutsen kunnioitus
kiinalaisissa, vaikka sen virallinen palvonta onkin päättynyt.



5.

KUNGFUTSEN PALVONTA HÄNEN PAIKALLISTEMPPELEISSÄÄN.[32]


a) _Temppelit_.

Kungfutselaiset temppelit, joita on jokaisessa virallisessa
kaupungissa (kuten jo olemme maininneet) ovat kaikki saman kaavan
mukaan rakennettuja. Niiden pääovi on aina etelään päin, kuten
alttarikin. Kungfutsen sukutemppelin julkisivu Dž'y Fu:ssa on myöskin
rakennettu eteläistä ilmansunntaa kohti, mutta se eroaa näistä muista
temppeleistä, ei ainoastaan paljon juhlallisemman ulkoasunsa vuoksi,
vaan myöskin siinä, että sinne on aseettu veistokuvia. Sielulaatta on
kuitenkin sielläkin kuvan edessä, joten kuvaa itseään ei pidetä aivan
samanlaisen kunnioituksen esineenä kuin tavallisia epäjumalankuvia.
Kungfutselle ei ylimalkaankaan osoiteta samanlaista kiitos- ja
rukouspalvontaa kuin buddalaisille jumalille. Kungfutsen palvonta
on pääasiallisesti määrättyjen ylistysvirsien ja hymnien lukemista
hänelle. Kahdesti kuukaudessa, uudenkuun ja täysikuun aikana,
toimitetaan säännöllisesti Kungfutsen palvontaa, sekä sitäpaitsi
kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, juhlallisemmat
uhri-toimitukset. Tarkastelemme nyt noita kaikkialla tavattavia
Kungfutselaisia temppeleitä.

Niissä on vähintään kaksi toisistaan erillään olevaa osastoa.
Kaikki temppelin eri osastojen, porttien ja ovien nimitykset, niin
hyvin näissä maakuntatemppeleissä kuin suuressa sukutemppelissäkin,
viittaavat vanhoihin sivistysmuistoihin ja ennen kaikkea
Kungfutsen omaan aikaan. Temppelihuoneuston eteläinen seinä on
nimeltään _Hung Ts'iang_ (Hung-seinä). _Hung_ oli Han-dynastian
aikana valtion korkeakoulujen nimi. Muuri on väriltään
punainen, koska se oli Džou-dynastian virallinen väri ja on yhä
edelleen onnen väri Kiinassa. Tällaiset pikkuseikat osoittavat
kiinalaisille luonteenomaista taipumusta historiallisten muistojen
arvossapitämiseen. Ensimmäisen osaston nimi on _P'an Kung_. Tämä oli
Džou-dynastian aikana vasallivaltioiden korkeimpien opetuslaitosten
nimi. Näissä kouluissa kasvatettiin virkamiehistöä vuoden aikojen
mukaan milloin käytännöllisesti milloin tietopuolisesti. Näiden
koulujen välittömässä yhteydessä oli puoliympyrän muotoinen
tekolampi, _P'an Dr'ï_, joka myöskin löytyy Kungfutsen temppeleissä.
Lammen yli johtaa kaunis kaarisilta, jota kuitenkaan ei saa käyttää
muut kuin keisari itse ja joku valiohenkilö, 'ensimmäinen oppineista'
(Džuang Yen). Pihan taka-osan molemmin puolin ovat sivurakennukset,
joista oikealla oleva on uhrimenoja johtavan hallitusvirkamiehen
(mandariinin) juhlapukuun pukeutumista varten (_Kuan T'ing_). Tätä
vastapäätä on vasemmalla uhrieläinten teurastuspaikka, _Tsai Seng
T'ing_. Ensimmäisestä pihasta johtaa kolmiosainen kunniaportti
takapihalle, varsinaiseen pyhäkköön. Kunniaportin keskimmäinen osa
on taaskin vain ruhtinaallisten henkiöiden ja valio-oppineiden
käytettävissä. Huomaamme kuinka suuret valtuudet oppiarvo Kiinassa
antaa. Sivistyksensä nojalla voi halpasäätyisinkin nousta
ruhtinaalliseen arvovaltaan. Kunniaportin keskiosan nimi on _Tā
Dž'eng Men_, 'Suuren Täydellisyyden ovi'. 'Suuri Täydellisyys' on
Kungfutsen sukutemppelin päärakennuksen nimi Dž'y Fu:ssa, samoinkuin
se on näiden yleisten kungfutselaisten temppelien pyhimmän osaston
nimi. Kunniaportin kautta, joka jakaa temppelialueen kahteen
osastoon, tulemme nyt esikartanosta varsinaiseen pyhäkköön, jonka
avointa keskustaa mainitaan nimellä _Tan Dr'ï_, 'Punainen Piha' --
taaskin tuo merkitsevä väri. Tan Dr'ï oli Džou-dynastian aikana
kuninkaallisen palatsin eteisen nimi. 'Punaisen Pihan' perällä
on temppelin päärakennus _Tā Dzeng Tien_, 'Suuren Täydellisyyden
Temppeli'.

Temppelin peräseinämän keskellä on joko jonkinlaisen kehyksen sisällä
tai yksinkertaisella alttarin tapaisella korokkeella Kungfutsen
nimitaulu, johon on merkitty: _Drï-Šeng Hsien-Szï K'ung Tzï_: --
'Viisaista Parhain Entisaikojen Opettaja Kungtse'. Nimitaulun edessä
on erikoinen uhrialttari. Kungfutsen taulun molemmin puolin ovat
hänen 'Neljä Seuralaistaan', _Szï P'ei_, joiden nimitaulut ovat
hiukan pienempiä.

Kungfutsen oppilaat ja kungfutselaisuuden huomattavimmat
edustajat ovat Kungfutsen sukutemppeliskä Dž'y Furssa, tuossa
kungfutselaisuuden Pantheon'issa, ryhmitetyt neljään luokkaan, joista
kuitenkin vain kaksi ensimmäistä luokkaa on sijoitettu temppelin
päärakennukseen. Nämä kaksi luokkaa, puhtaimman kungfutselaisuuden
edustajia, ovat saaneet sijansa Kungfutsen seurassa myöskin hänen
paikallistemppeleissään. _Ensimmäiseen luokkaan_ kuuluu vain
neljä Kungfutsen parasta 'jäljennöstä', nuo yllämainitut 'Neljä
Seuralaista' eli 'Toveria':

1. _Jen Tzï_ (Jen Huei), Kungfutsen sukulainen ja ihmeoppilas;
kunnianimi _Fu' Šeng_, 'Viisaan Toistaja'; kuoli nuorena, 32-vuoden
ikäisenä; ei ole jättänyt jälkeensä kirjallisia tuotteita. Hänellä
on myöskin oma temppelinsä Dž'y Fu:ssa, kotikaupungissaan, jonne hän
myöskin on haudattu.

2. _Tseng Tzï_ (Tsengtse), Kungfutsen parhaita oppilaita;
kunnioituksen ja kuuliaisuuden tehostaja; siitä kunnianimi _Tsung
Šeng_, 'Viisaan Kunnioittaja'. 'Suuri Oppi' (Tā Hsio), sen selittävä
osa, on hänen kirjoittamansa. 'Seremoniakirjassa' (Li Dži) lienee
myöskin hänen muistiinpanojaan. 'Kunnioituksenkirja' (Hsiao Džing)
on laadittu hänen nimessään. Hänen paikkansa on Kungfutsen vieressä
oikealla, sen sijaan, että Jen Huei:n nimitaulu on vasemmalla --
ensimmäisellä sijalla.

3. _Tzï Szï_ (K'ung Dži'), Kungfutsen pojanpoika ja etevä oppilas;
'Kultaisen Keskitien' (Džung Jung) kirjoittaja; kunnianimi _Šū Šeng_,
'Viisaan Kertoja'. Hänen paikkansa on Jen Huei:n jälkeen vasemmalla.

4. _Mong Tzï_ (Mongtse), Kungfutsen innokas ihailija; ei kuulunut
hänen varsinaisiin oppilaisiinsa; eli 372-289 e.Kr. Klassillisen
kirjallisuuden suurin tyylitaituri. Kunnianimi _Jā Šeng_, 'Toinen
Viisas'. Hänellä on myöskin oma temppelinsä kotikaupungissaan Tsou
Hsien:issa.

Kungfutselaisten suurmiesten _toiseen luokkaan_ kuuluu 'Kaksitoista
Älyniekkaa' _Šzï-ōr Džē'_. Näiden kunnianimi on _Hsien Hsien_,
'Edesmennyt Hyveenharjoittaja'. Yksitoista näistä on Kungfutsen
omia oppilaita. Kahdestoista on yli tuhat vuotta jälkeenpäin elänyt
henkilö: --

1. _Min Tzï_ (Mintse), kunnianimeltään Tzï Ts'ien. 2. _Ruan Tzï_
(Jantse); Tzï Jung. 3. _Tuan-Mu Tzï_; Tzï Kung. 4. _Džung Tzï_; Tzï
Lu. 5. _Pu' Tzï_ (Pu Tzï); Tzï Hsia. 6. _Jiu Tzï_; Tzï Ro'. Nämä ovat
temppelin itäseinustalla. Sen länsiseinustalla ovat seuraavat kuusi
'älyniekkaa': --

7. _Ruan Tzï_ (Jantse); Pē Njiu. 8. _Tsai Tzï_; Tzï Ngo (Tzï O).
9. _Ruan Tzï_ (Jantse); Tzï Jiu. 10. _Jen Tzï_ (Jentse); Tzï Jiu.
11. _Džuan Sen Tzï_; Tzï Džang. 12. _Džu Tzï_ (Džutse, Chutse, Chu
Fu-Tzï); Džu Hsï.

Viimeinen näistä on uudemman kungfutselaisuuden huomatuin henkilö,
klassillisen kirjallisuuden oikeaoppisten selitysten kunnioitettu
kirjoittaja, tavallaan _oikeaoppisen kungfutselaisuuden perustaja_.
Eli 1130-1200 j.Kr.

_Kolmannen luokan_ kungfutselaiset ovat saaneet sijansa Punaisen
Pihan molemmin puolin olevissa sivurakennuksissa, läntisessä (Hsi
U) ja itäisessä (Tung U). Nämäkin ovat yleensä Kungfutsen omia
oppilaita. Suuri joukko onkin täällä merkkimiesten tauluja, 36
kappaletta kummallakin puolella, siis yhteensä 72. Kaiken kaikkiaan
on kungfutselaisessa paikallistemppelissä 88 mestarin opetuslasta.


b) _Palvonta_.

Tarkoin määrätyt uhrimenot ovat kummassakin suuressa
palvontatilaisuudessa, keväällä ja syksyllä, aivan samat. Vieläpä
niiden nimikin on sama: _Ting Džï_, 'Ting-Uhri'. Ting on määrätyn
päivän nimi, jolloin uhri toimitetaan. Pääkaupungissa on uhrin
toimittajana itse keisari tai hänen edustajansa. Maakuntien
pääkaupungeissa on Kungfutsen palvonta korkeimman virkamiehen,
maaherran, huolena. Muissakin kaupungeissa johtaa sikäläinen korkein
hallitusvirkamies uhritoimituksia. Kungfutsen palvonta on siis
kauttaaltaan ensi kädessä valtiollinen toimitus. Minkäänlaista
papistoa ei kungfutselaisuudessa ole. Sen sijaan on buddalaisuudessa
ja taolaisuudessa suuri joukko papillisia henkilöitä, miehiä ja
naisia.

Hyvissä ajoin ennen varsinaisten juhlallisuuksien alkamista
järjestetään pyhäkkö juhla-asuun. Koko juhlajärjestys, kaikkia
yksityiskohtia myöten, on edeltäpäin tarkoin määrätty, vieläpä
kirjallisesti ja piirustustenkin avulla esitetty. Kungfutsen
nimitaulun eteen asetetaan taiteellinen uhriastia palavine
suitsutuspuikkoineen. Sen molemmin puolin palaa suuri soihtu.
Kolme pöytää järjestetään näiden eteen uhriesineiden asettelua
varten. Keskimmäisellä pöydällä on useita maljakkoja täynnä
kaikenlaista maanhedelmää, sekä suuri joukko viinalla täytettyjä
pikareita. Sivupöydille asetetaan valmista ruokaa maljakkoihin ja
kuppeihin. Temppelin keskelle, valkoisen silkkikäärön eteen, tuodaan
uhrieläimet: -- suuri härkä keskelle ja lammas ja sika sen oikealle
ja vasemmalle puolelle, kaikki teurastettuina.

Varsinainen uhrin toimittaja, korkein paikkakunnan virkamies, on
kolme päivää valmistautunut juhlatoimitusta varten ja vetäytynyt
kokonaan pois julkisesta elämästä. Varhain juhlapäivän aamuna,
jo ennen auringonnousua, hän saapuu suuren seurueensa kanssa
temppelin esipihaan. Hän pukeutuu määrättyyn uhripukuun, jota
säilytetään täällä hänen pukeutumishuoneessaan. Sen jälkeen johtaa
seremoniamestari hänet 'Punaisen Pihan' koilliskulmaan pesemään
käsiään vartavasten asetetussa maljakossa. Tällä välin ovat kaikki
saattueeseen kuuluvat virkamiehet asettuneet kukin edeltäpäin
määrätylle paikalleen.

Nyt ovat siis kaikki valmistukset tehdyt, nyt alkaa itse pyhä
toimitus. Siinä on kolme osaa: --

1. _Ing Šen_, 'hengen vastaanotto'.

2. _Hsien_, uhritoimitus, ja

3. _Sung Šen_, 'hengen hyvästely'.

Viimeisen osan välittömässä yhteydessä tapahtuu uhriesineiden
poissiirtäminen, _Ts'ē Džuan_.

Kumealla jyminällä, ruutipaukkujen polttamisella ja meluavalla
musiikilla alkaa juhlatoimitus. Uhrintoimittaja astuu pyhäkköön
henkeä vastaanottamaan. Kun hän on saapunut Kungfutsen taulun ääreen,
laskeutuu hän polvilleen, asettaa siihen tuohuksensa ja painaa kolme
kertaa päänsä maahan. Tämä kumartelu uusitaan kolmeen otteeseen.
Hänen siinä Kungfutsen henkeä vastaanottaessaan esitetään pyhäkön
edessä olevalla korokkeella tähän tarkoitukseen edeltäpäin määrätty
ylistyslaulu soittokoneiden säestyksellä.

Nyt alkaa kolmiosainen uhritoimitus (Hsien) läsnäolevalle hengelle.
Ensikerralla asetetaan silkki ja viina keskimmäiselle pöydälle,
molemmilla seuraavilla kerroilla sivupöydille. Jokaiseen asetteluun
liittyy kolmikertainen kumarrus maahan asti, K'o T'ou, kuten henkien
vastaanotossakin tapahtui. Samoin esitetään jokaisen uhrin aikana
määrätty hymni, johon liittyy jonkinlainen vertauskuvallinen tanssi.

Laulajina ja soittajina käytetään uhritoimituksessa 50 miestä, jotka
ovat jakautuneet kahteen osastoon, kummallakin oma johtajansa.
Tanssijoina esiintyy 36 poikasta, jotka nekin ovat jakautuneet
kahteen ryhmään. Laulajat ja soittajat ovat pyhäkön edustalla
olevalla korokkeella, tanssi tapahtuu sen edessä pihamaalla. Kun
nyt ylistyshymnejä lauletaan, niin nuo pojat, ollen pukeutuneina
mahdollisuutta myöten Kungfutsen aikuisella tavalla ja pitäen
vasemmassa kädessään huilua ja oikeassa fasaaninsulkaa, koettavat
liikkeillään kuvannollisesti ilmaista laulussa esiintyviä sanoja. Kun
esim. laulumiehet laulavat: 'Puhdas uhriviini on jo valmis', niin nuo
pojat uhrin valmiutta osoittaakseen tekevät syvän kumarruksen. Samoin
he koettavat huilulla ja sulalla, asettelemalla niitä eri asentoihin,
kuvata laulussa esiintyviä kirjoitusmerkkejä. Vain kaikkein
yksinkertaisimmat merkit voidaan tällä tavoin kuvata. Sellaisia ovat
esim. Šang, Hsia, Ting; ylös, alas ja päivännimi Ting.

Juhlallisuudet päättyvät hengen hyvästelyyn (Sung Šen). Sitä ennen
siirretään uhriesineet pois (Tsē' Džuan), viina juodaan, silkki
poltetaan ja uhrieläinten liha jaetaan alempien virkamiesten kesken.
Juhlallisuuksissa toiminut ylimmäinen virkamies kumartelee Kungfutsen
hengelle hyvästiksi hänen nimitaulunsa edessä samalla tavalla kuin
häntä vastaanottaessaankin, jonka jälkeen hän jättää temppelin
juhlallisen saattueen seuraamana.

Samanlaisia menoja toimitetaan muidenkin nimitaulujen edessä alempien
virkamiesten toimesta, vaikka tietysti vähemmän juhlallisella tavalla.



IV

SUURI OPPI



1.

SUURI OPPI JOHDATUKSENA KUNGFUTSELAISEEN ELÄMÄNKATSOMUKSEEN[33]


Kungfutselaisista teoksista olemme valinneet Suuren Opin
yleiskatsauksellisen esityksemme keskustaksi, koska sillä on useita
edellytyksiä tähän.

Ensinnäkin se on hyvin suppea, pieni vihkonen vain, jonka
lukeminen ei rasita ketään. Sitten se itse ilmaisee olevansa
johdatus kungfutselaisuuteen. Kaikki tärkeimmät käsitteet tulevat
tässä esiin. Edelleen on teos muodolliselta asultaan parhaita ja
järjestelmällisimpiä.

Varsinainen teksti, jota yleisesti pidetään Kungfutsen itsensä
kirjoittamana, on hyvin lyhyt, sisältäen vain 205 sanamerkkiä,
mutta siinä on kosketeltu hyvin laajakantoisia kysymyksiä ja
viehättävällä tavalla. Kymmenen lukua sisältävä selityskirja, jossa
yksityiskohdittain tarkastellaan varsinaisen tekstin väitteitä,
kulkee yleisesti Kungfutsen oppilaan _Tsengtsen_ nimellä, mutta asiaa
ei ole täysin todistettu. Teokseen liittyy sitäpaitsi klassillisen
kirjallisuuden oikeaoppisen selittäjän _Džu Hsi:n_ huomautuksia, ja
eräs aukko on täytetty Džu Hsi:n opettajan _Dengtse:n_ selityksillä.
Suuressa Opissa on siis ainakin neljän miehen kynän jälkiä. Paitsi
Džu Hsi:ta, joka eli noin 1700 vuotta Kungfutsen jälkeen, on moni
muukin klassillista kirjallisuutta selittänyt, mutta nämä selitykset
eivät käännöksessä tule suoranaisesti esille.

_Kielen_ puolesta on Suuri Oppi kirjava. Siinä on lainauksia
kaikkein vanhimmista teoksista, Historiakirjasta ja erittäinkin
Laulujenkirjasta, siinä on Kungfutsen ja hänen aikansa tyyliä
ja vihdoin 12:nnen vuosisadan kehittyneempiä kielinäytteitä.
_Sananlaskuja_ ja mietelauseita on teoksessamme runsaasti. Muutamia
itse teoksessa mainitaan sananlaskuiksi, jotka siis Kungfutsen aikana
elivät kansan suussa. Toiset mietelauseet ovat Suuresta Opista
siirtyneet jokapäiväiseen käytäntöön.[34] Edellistä lajia ovat esim.
seuraavat: "Isä ei ymmärrä poikansa pahuutta, eikä hän ymmärrä
laihonsa hyvyyttä." "Yksi sana sotkee seikan, yksi mieskin määrää
kansan (I Jen fen Szï, i Ren ting Kue)." Jälkimmäistä lajia ovat
esim. "Esineillä on juuret ja latvat, asioilla on loppu ja alku."
"Rikkaus kaunistaa huoneen, hyve kaunistaa ihmisen (Fu' ruen U' Tē
ruen Šen)." "Hyve on juuri, rikkaus on latva."

Sitäpaitsi on teoksessamme paljon sananlaskun tapaisia suppeita
_mietelauseita_, jotka kääntäessä kadottavat niin paljon mehustaan.
Sellaisia ovat esim. I Šen fā Ts'ai, i Ts'ai fā Šen, jossa kummankin
lauseen sanat ovat samoja, mutta sanojen järjestys vain erilainen.
Lauseella on tahdottu kuvata rikkauksien oikeata käyttöä: toinen
kohottaa omaa arvoaan tavarain oikean käytön kautta, toinen taas
kohottaa rikkauttaan laskemalla omaa arvoaan. Lause "Väärin tullut
tavara, väärin myöskin menee, pahoin puhutut sanat pahoina myöskin
palaavat" on kiinaksi lausuttu hyvin lyhyesti ja sattuvasti. -- I
Džia Ren, i Kue hsing Ren; i Džia Rang, i Kue hsing Rang: "Yksi ainoa
koti rakas, koko valtio hyverikas; yksi koti kohtelias, koko piirin
tavat parhaat." Vielä näyte Suuren Opin proosasta: Šang lao Lao, ōr
Ming hsing Hsiao; Šang džang Džang, ōr Ming hsing Ti. (Kun hallitsija
pitää vanhoja vanhoina, niin kansassa herää vanhempien kuuliaisuus;
kun hallitsija pitää iäkkäitä iäkkäinä, niin kansassa herää nuoremman
veljen alistuva mieli.) Merkkien luku lauseessa vaihtelee 1-6.
(On kokonaisia teoksia, joissa jok'ikinen lause on kolmi- tai
nelimerkkinen.) Kielellisinä kaunistuskeinoina käytetään alku-,
loppu- ja keskisointuja, 'tyhjien' ja 'täysien' sanojen taitehikasta
vuorottelua, eripitkien lauseiden sääntöperäistä kertaamista,
iskusanan säännöllistä uudistamista, vastakohtien tarkkaa järjestelyä
j.n.e. Suuren Opin kieli on yleensä tyypillistä klassillisen
kirjallisuuden kieltä, ainoastaan Mongtse on vielä taitehikkaampaa,
mutta samalla helppotajuisempaa. Mongtsen kielen kauneus on sen
suuripiirteisyydessä, kuvarikkaudessa, plastillisuudessa.

Suuri Oppi on, kuten kaikki Kungfutsen toimittamat teokset, ensi
kädessä eetillistä sävyä. _Lähtökohtana_ on valtakunnan hallitsemisen
vaikea kysymys ja hallitsijan persoona. Erikoisen aiheen tällaisten
kysymysten käsittelyyn antoi vanhan Džou-hallitsijasuvun (1122-255
e.Kr.) heikot hallitsijat, liittolaisvaltioiden keskinäinen
kinastelu, ympärillä asuvien raakalaiskansojen alituiset
hyökkäilemiset ja yleinen epävarma, jopa kurjakin valtiollinen ja
yhteiskunnallinen tila. Sivistyneiden huomio on sitäpaitsi Kiinassa
aina kääntynyt hallituskysymyksiin. Opinnot ovat aina tarkoittaneet
ensi kädessä hallitusvirkoihin pääsyä.

Sekasortoiseen tilaan toivotaan apua entisten aikojen tarkastelusta.
Kaukaisimpaan muinaisuuteen kääntyy profeetan katse neuvoa ja
valaistusta hakien. Vanhojen aikojen ihailussaan lienee Kungfutse
kuvannut nuo entiset kultaiset ajat ehkä liiankin hyviksi, kuten
moralisoivassa esityksessä helposti tapahtuu. Kiinalaiset ovat
kuuluja vanhanihailustaan ja -kunnioituksestaan, mutta Kungtutse on
suurin _konservatisti_, oikea antikvaristi, ja kungfutselaisuuden
lipun alla on vanhan ja vanhojen kunnioitus tehostetuimmassa
muodossaan säilynyt.

Suuren Opin Selitysteoksessa on kuitenkin kosketeltu myöhäisempääkin
aikaa, tullen lopulta aivan Kungfutsen edeltäjiin Lu-valtiossa (Šan
Tung:issa). Esimerkkeinä käytetyt historialliset henkilöt ovat lähes
kahden tuhannen vuoden ajalta ennen Kungfutsea. Kaikki tärkeimmät
vanhan Kiinan merkkimiehet esiintyvät Suuressa Opissa: Ti Jao, Ti
Šuen, Tā Y, Dž'eng T'ang, Uen Uang, U Uang, Džou Kung y.m.

_Kirjan tarkoitus_ olisi otsikon mukaan kolminainen: 1) hallitsijan
jaloimpien hyveiden huomatuiksi saattaminen, 2) senmukainen vaikutus
kansaan ja 3) jatkuva eläytyminen parhaimpaan hyvään. Ensimmäinen
ja viimeinen voidaan kuitenkin supistaa yhteen, hallitsijan
itsekasvatukseen, joten Suuren Opin kaksi pääajatusta ovat 1)
hallitsijan itsekasvatus ja 2) rakkaus kansaan. Nämä kaksi puolta
tulevat selvästi esiin kiinalaisessa Suuren Opin Taulukossa.

Nämäkin ovat erottamattomassa yhteydessä keskenään, hallitsijan
hyveellisyys näet vaatii häntä rakastamaan kansaa, niinkuin isä
lapsiaan; häntähän sanotaankin 'kansan isäksi', ja isän hyve on
Lempeys, Tzï. Hallitsijan hyve ei kuitenkaan ole Tzï, vaan Ren, joka
rakkauden ohella sisältää oikeudenmukaisuuden. Hyveiden luettelossa
olemme Ren-sanan kääntäneet 'Ihmisyys'-sanalla. Toiselta puolen kansa
myöskin kunnioittaa ja seuraa hallitsijaansa, niinkuin lapsi isäänsä.
Suuri Oppi todistelee, kuinka hallitsija voi viedä koko kansan
mukanaan joko hyvään tai pahaan, ennen kaikkea antamansa esimerkin
voimalla.

Kun hallitsija 'harjoittaa ja omistaa' kaikkia hyveitä, niin hänestä
tulee se, mikä hänen pitääkin olla, _Šeng_, Täydellinen Viisaus,
hyveiden ruumiillistunut ilmaus, koko kansan esikuva. Tämä 'sisäinen
viisaus', ei ainoastaan pane omistajaansa alati 'kirkastumaan
hyveissä', ja lakkaamatta 'pelolla ja vavistuksella' ponnistelemaan
'parhaimpaan hyvään', vaan se ilmaiseikse myöskin ulospäin
todellisena 'kuninkuutena', _Uang_, rakkautena kansaan, johon hänen
hyveellisyytensä ja esikuvansa vaikuttavat kerrassaan uudestiluovasti.

Kirjan johtava aate on siis yksin _Hyve, Tē_. "Ruhtinas pitäköön
huolta hyveistänsä. Kun hänellä on hyveitä, on hänellä miehiä. Kun on
miehiä, on myös maata. Kun on maata, on myös käyttövaroja." "Hyve on
juuri, rikkaus latva." Hyve-sana, Tē, merkitsee 'suoraa sydäntä' ja
(uudempi merkin muoto) 'suoran sydämen mukaista vaellusta'. Džu Hsi
sanoo Suurta Oppia johdatukseksi siveysoppiin. Tämä moraalifilosofia
ei kuitenkaan ole niin paljon filosofoivaa kuin käytännöllistä
laatua. Voimakas eetillinen paatos on teokselle ominaista.

Hyveen harjoituksessa erotetaan _seitsemän_ eri piiriä, jotka ovat
ikäänkuin kehässä, sulkien toinen toisensa. Lueteltuina suurimmasta
pienimpään ne ovat seuraavat: Suurisänmaa (T'ien Hsiā), valtio
(Kue'), perhe (Dzia), yksilö (Šen, ruumis), tunne-elämä (Hsin,
sydän), tahtoelämä (I, tarkoitus, ajatus) ja tietoelämä (Drï).

Isänmaan rauha riippuu yksityisvaltioiden hyvästä järjestyksestä;
valtiot taas niiden kotien hyvistä tavoista; kodit
yksityishenkilöiden, varsinkin perheen pään, itsekasvatuksesta;
itsekasvatus edellyttää tunteiden ja halujen hillitsemistä, 'sydämen
ojentamista'; sydämen ojentamiseen tarvitaan tahtoa ja valpasta
ajatustensa vartioimista, varsinkin yksinäisyydessä; asiain
olemukseen tunkeutuvat laajat tiedot auttavat parhaiten tahtoa
oikealle tolalle; tietojen laajentaminen on ensi kädessä olevaisen
älyllistä tarkastelua.

Ensimmäinen asia on siis tunkeutua olevaisen ytimeen (_Ke' U'_). Tämä
sisältää, ei vain olevaisen järkiperusteiden tutkimista, vaan myöskin
kirjallisuuteen, historiaan ja ihmisluontoon tutustumista, kuten
taulukosta käy ilmi. U' merkitsee olevaista yleensä; Ke': saavuttaa,
rajoittaa, vaikuttaa, uudistaa; raja, kehä, malli, äly. Ke' U':
älyllisesti tarkastella olevaista, eritellä, filosofoida. Tällaisen
intellektuaalisen luonnontarkastelun, olevaisen olemukseen ja ytimeen
tunkeutuvan silmäyksen, yhdessä ihmiselämän ja historian tuntemuksen
kanssa, pitäisi vaikuttaa se ihme, että meissä syntyy hyvä tahto,
puhdas ja vilpitön mieli. Tieto sellaisenaan ohjaa meitä hyvään.

Tärkeässä kohdin siis kungfutselaisuus ratkaisevasti asettuu
intellektualismin kannalle. Tämän mukaan olisi viisaus suurin hyve.
Sillä mitä viisaampia me olemme, sitä parempia me olemme myöskin.
Mitä enemmän meillä on tietoja, sitä enemmän meillä on hyvää tahtoa.
Mitä enemmän me niin hyvin yksityiskohdissaan kuin yleispiirteissään
tunnemme sekä nykyisyyttä että menneisyyttä, sitä enemmän meillä on
mahdollisuuksia menetellä oikein, ja sitä enemmän on takeita, että
me myöskin _tahdomme_ menetellä oikein. Ei ole suotta kiinalaisessa
hyveiden taulukossa asetettu Viisautta keskustaan.

Tästä tiedon palvomisesta on ollut lyhyt matka tietäjien
palvontaan. Tietomiehillä ja viisailla on puolittain jumalien asema
Kiinassa. He ovat 'taivaisen järjestyksen' tuntijoita ja edustavat
sitä maan päällä. Keisari on viisaista ensimmäinen, Šeng. Hän
korkeanomakätisesti tutkii tohtoreita ja antaa joka kolmas vuosi
yhdelle onnelliselle korkeimman mahdollisen oppiarvon, Džuang Yen.
Kungfutse on viisautensa kautta kohonnut ruhtinasten rinnalle
ja kaikkien oppineiden, vieläpä keisarienkin jumalaksi. Mutta
jok'ikinen 'lukumies' (Tou Šu Ren eli Uen Szï) on hänkin jonkinlaisen
palvonnan esineenä. Opettaja asetetaan viimeisenä arvovaltojen
joukkoon, jossa neljä muuta ovat Taivas, Maa, Ruhtinas ja Vanhemmat.
Tämä viisimerkkinen taulu asetetaan usein talon peräseinälle ja
sen edessä toimitetaan palvontaa kuten epäjumalille konsanaan.
_Tien, Ti, Džyin, Ts'ing, Szï_, nämä viisi arvovaltaa, ovat aito
kungfutselainen kokoomus; taivas ja maa, perhe ja valtio, viisaus
ja hyve on siinä kudottu erottamattomaksi kokonaisuudeksi, seikka,
joka on niin ominaista kungfutselaisuudelle. Ei kuitenkaan vain
opettajan _nimi_ ole palvonnan esine, vaan opettaja itse tietysti
myöskin saa oppilailtaan samanlaistak ohtelua. Polvilleen on oppilaan
ollut langettava mestarinsa edessä, ja opettajalla on ollut oikeus
menetellä oppilaansa kanssa niinkuin hän on tahtonut.

On pantava merkille, että Suuren Opin Selityskirjasta puuttuu juuri
tämä tärkein kohta. Emme saa tietää, miten Kungfutsen oppilas ja
aikalainen tämän luonnontarkastelun (Ke' U') on selittänyt, sillä
vanhoista käsinkaiverretuista bambulaatoista ovat tätä asiaa
käsittelevät liuskat ajan vieriessä ja vainojen ja hävitysten
myrskyissä tyystin kadonneet. Arvaa sen, miten suurena vahinkona
kiinalaiset tätä pitävät. Vajaa paikka on täytetty miehen
selityksillä, joka eli yli puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin.

Džu Hsi:n opettajan Dž'engtse:n mukaan on Ke' U' jatkuvaa vaarinottoa
kaikista esiin tulevista asioista. Sen edellytyksenä on ihmisluonnon
taipumus tiedoitsemiseen, ja toiselta puolen on kaikessa olevaisessa
aina jotain järjellistä. Kuitenkin tämä järjellisen havaitseminen,
joka tapahtuu siirtymällä tunnetusta tuntemattomaan ja läheisestä
kaukaisempaan, vaatii pitkäaikaisia ponnistuksia; sitä ei saada
valmiina lahjana. Mutta jos meillä on kärsivällisyyttä tarpeeksi,
pyrkiäksemme aina vain eteenpäin, viimeiseen päätekohtaan saakka,
niin eräänä kauniina päivänä teemme vihdoin tuon suuren löydön: Me
havaitsemme omaavamme laajakantoisen ja läpikotaisen katsauksen koko
maailmankaikkeuteen. Silloin on sielunelämämme sellaisenaan ja monine
suhteineen olevaiseen, kaikki tyynni valaistua. Olevaisen muoto
ja sisällys, ydin ja kuori, kaikki on selvää. Lopputulos on siis
jonkinlainen intuitio, maailmankaikkeuden kokonaisnäkemys.

Kungfutsen aikoihin esitti Sokrates länsimailla samanlaisia väitteitä
tiedon perustavasta merkityksestä siveelliselle elämälle. Samalla
tavoin tahtoi hänkin 'synnyttää' horjumattomia siveellisiä käsitteitä
ja niiden mukaista toimintaa pelkän tietokyvyn avulla.

Olisi odottanut, että siveellisen pyrkimyksen viimeinen rengas
olisi yhdistetty henkimaailmaan, jumalaan, mutta siihen ei ole
viittaustakaan varsinaisessa tekstissä, -- ellei tahtoisi nähdä
tuohon U'-sanaan sisältyvän myöskin henkiolentoja. Sitä emme tiedä,
kun alkuperäinen selitys puuttuu. Joka tapauksessa olisi U'-hun
sisältyvä jumala-aate hyvin panteististä laatua. Voinemme sanoa,
että tässä taas tulee ilmi tuo Kungfutsen suuri pidättyväisyys
uskonnollisiin kysymyksiin nähden. Varsinaisessa tekstissä ei esiinny
sanaakaan jumalasta, tai edes jumalallisesta maailmanjärjestyksestä
(T'ien Ming), ainoastaan Taivaan Poika (T'ien Tzï) mainitaan.
Selityskirjassa esiintyy sen sijaan sekä Šang Ti että Tien Ming.

Kungfutse tahtoo uskollisesti pysyä siinä piirissä, minkä hän täysin
tuntee. Ihmiselämän ja yhteiskuntajärjestyksen kuvaajana hän on
omalla alallaan. Täytyy antaa tunnustusta Kungfutselle näiden asiain
käsittelystä. Tuo yhteiskuntarakenteen kudos, joka Suuressa Opissa
esiintyy, osoittaa toiselta puolen verrattain kehittyneitä oloja,
toiselta puolen se todistaa kirjoittajansa taitavaa sommittelua.

Kaikkein tärkeimpiä puolia tässä sommittelussa on taito, millä
koko rakenne on saatu niin tiiviiksi ja tukevaksi. Erityisesti on
ihailtava sitä tapaa, millä yksityinen ja yleinen, käytännöllinen ja
siveellinen, tieto ja hyve ovat toisiinsa liitetyt erottamattomaksi
kokonaisuudeksi. Taivaan Pojasta alkaen aina alimpaan rahvaaseen asti
on yksilöiden itsekasvatus (Siu Šen), haluihin, tahtoon ja tietoon
nähden, selvästi perustuksena sekä yksityisen itsensä elämälle että
perheelle, valtiolle ja koko isänmaalle. Tätä yhtä, itsekasvatusta,
jok'ikinen pitäköön kaiken juurena.

Kun luonnontarkastelun kautta tietopiiri on täysin avartunut (Drï
Drï), niin samalla on tahto tullut hyväksi (Dž'eng I) ja halut ja
tunteet hallituiksi, niin, koko sydän on ojennettu (Dženg Hsin).
Kun näin on ihminen kasvatettu (Siu Šen), niin samalla on saatu
edellytykset hyvälle järjestykselle kodissa (Ts'i Džia) perustus
valtion hyvälle hallitukselle (Drï Kue) ja taattu rauha Taivaan alla
(P'ing T'ien Hsiā).

Suurisänmaan sisäinen rauha on siis kungfutselaisuuden korkein
onni. Tässä taas tuo Yleismieli (Kung), jota edellä sanoimme
kungfutselaisen etiikan olennaiseksi piirteeksi. Se ei kuitenkaan
ulotu keltaisen heimon ulkopuolelle. Ei-kiinalaisiin suhtaudutaan
kuten juutalaiset, kreikkalaiset ja roomalaiset barbaareihin.
Mitään taivaista tai kuolemantakaista onnea ei myöskään tavoitella;
maallinen paratiisi on silmämääränä, Kiina on oleva Taivaan
valtakunta maan päällä, T'ien Hsiā.

Ei ole mikään sattuma, että Suuren Opin varsinaisen tekstin niin
tärkeässä esityksessä johdonmukaisesti pidättäydytään kaikesta siitä,
mitä me sanomme uskonnolliseksi. Suuri Oppi kuvastelee tarkoin
Kungfutsen uskonnollista kantaa, jota olemme sanoneet eräänlaiseksi
agnostisismiksi, tietämättömyytensä tunnustamiseksi yliaistillisiin
kysymyksiin nähden. "Henkiä sopii palvella, mutta muuten on niistä
pysyttävä loitolla", tämä kuvaa niin sattuvasti Kungfutsen kantaa.

Selityskirjan kanta uskonnollisiin kysymyksiin nähden ei ole
niin puhtaasti pidättyväinen. Mainitsimme jo, että sekä Šang Ti
että T'ien Ming tulevat siinä esille, mutta, -- se otettakoon
huomioon -- ainoastaan lainauksina vanhimmista teoksista,
Historiakirjasta ja Laulujenkirjasta. Edellisestä otettu lainaus
kuuluu: Dž'eng T'ang (1766-1753 e.Kr.) "tarkkasi ja tutkisteli
Taivaan selviä lakeja (T'ien ming Ming)". Vielä on toinenkin lainaus
Historiakirjasta, jossa esiintyy Ming-sana (X, 11), jonka olemme
kääntäneet 'kohtaloksi'. Laulujenkirjan lainaus puhuu Šang Ti:sta:
"Niinkauankuin In-suku ei ollut kadottanut kansan suosiota, olivat
sen (hallitsijat) Šang Ti:n vertaisia (X, 5)."

Järkähtämätöntä uskoa Kaitselmukseen (T'ien Ming), vieläpä Šang
Ti:nkin korkeimpana jumalana, voimme pitää täysin kungfutselaisena,
vaikka Kungfutse itse ei mielellään näistä asioista puhu. Hänkin
kuitenkin otti uskollisesti osaa aikansa uskonnollisiin menoihin,
vieläpä hän juuri suureksi osaksi ne järjestikin, ja hänen
järjestystään yhä noudatetaan jumalanpalvelusmenoissa. _Li_ oli
Kungfutselle erittäin rakas, ehkäpä yhtä rakas kuin Tē:kin (hyve).

On selviä todisteita olemassa, että Kungfutse uskoi vaikeissa
tilanteissa kohtalonsa kokonaan riippuvan Taivaasta ja että ihmiset
eivät voineet tehdä hänelle mitään ilman Taivaan sallimusta. Tähän
vakaumukseen hän on tullut siveellisen vaelluksensa perustuksella ja
sen tehtävän tähden, jonka hän on ymmärtänyt omakseen. Sillä Taivas
palkitsee ja siunaa hyvää, mutta rankaisee pahaa. "Hyvällä on hyvä
palkka, pahalla on paha palkka": Šan jiu šan Pao, O jiu o Pao. Ja
sekä palkinto että rankaisu saadaan _tässä_ elämässä; osittain se
tulee suoraan meidän osaksemme, osittain saavat meidän jälkeläisemme
joko hyvää tai pahaa meidän tähtemme osakseen, -- varsinkin
pahaa, siinä tapauksessa, että me itse emme ole rangaistusta
rikoksistamme kärsineet. Jälkeläisiin kohdistuvaa Taivaan palkintoa
tai rangaistusta sanotaan nimellä _Yen Pao_, kaukainen palkanmakso.
Asianomaiseen yksilöön kohdistuvaa kuolemantakaista palkintoa tai
rangaistusta ei kungfutselaisuus tunne.

Jonkinlainen jumalanpelko, korkeamman maailmanjärjestyksen
kunnioitus, on siis siveellisen vaelluksen perimmäisenä vaikuttimena.
Viisauden korkein aste on tämän jumalallisen maailmankaitselmuksen
ymmärtämistä ja hyve varsinaiselta olemukseltaan on sopusointuista
vaellusta 'taivaisen järjestyksen' kanssa.


SUUREN OPIN TAULUKKO.

Tässä on kungfutselaisuuden perinnäiset perusopetukset. Joka seuraa
tätä oppia, hänellä on myötäinen elämä ja rauhainen kuolema. Tämä
taulukko on laadittu asetettavaksi työtuolin oikealle puolelle,
muistutukseksi niinkuin vanhoilla oli apunaan kehoituspiirroksia
vöissään ja pesumaljakoissaan. Sillä:

Taivainen järjestys on kehitetty Suuressa Opissa suurimpaan
täydellisyyteensä. Tästä seuraa että: --

Sikäli kuin tähän oppiin syvennytään se tekee hyväksi
yksityishenkilön: se antaa hänelle sisäisen viisauden. Ja: Sikäli
kuin tätä oppia sovelletaan, se tekee hyväksi koko isänmaan: se
opettaa ulkoista kuninkaallisuutta. Yleisinä ohjeina ovat seuraavat
kaksi sääntöä: Puheissasi noudata taivaista järkeäsi!

Teoissasi mukaudu ihmisluonnon mukaan!

Motto: Taivaan Pojasta alkaen, aina kansanjoukkoihin asti, tätä yhtä,
itsekasvatusta, jok'ikinen pitäköön kaiken juurena.

    I. SISÄINEN VIISAUS:
    KIRKASTU HYVEISSÄ!

1. _Olevaisen älyllinen tarkastelu_.

Tutustu perusteellisesti klassillisiin kirjoihin ja historiaan.
Tee tutkimuksia menneisyydestä ja nykyisyydestä. Opi tuntemaan
ihmisluonto. Tutki kaiken olevaisen järkiperusteita!

2. _Tiedon täydellistyttäminen_.

Tee ero luonteen ja kohtalon suhteen. Pidä aina erillään oikeus ja
etu. Ymmärrä mikä on oikea oppi. Hylkää harhakäsitykset!

3. _Tahdon tekeminen hyväksi_.

Älä petä itseäsi! Anna oikea arvo kunnioituksen ja pelon tunteille.
Pidä silmällä alkuaiheita. Hoida huolella sydäntäsi!

4. _Sydämen ojentaminen_.

Pidä kiinni keskitiestä. Vaali oikeata mielialaa. Varo vääriä haluja.
Kavahda kaikkea haitallista!

5. _Itsekasvatus_.

Varo puhetta ja käytöstäsi. Ilmaise oikea ylevyytesi. Opettele
sävyisyyttä ja kunnioitusta. Omaa antaumusta ja uskollisuutta!

    II. ULKOINEN KUNINKUUS:
    RAKASTA KANSAA!

6. _Kodin kunnossapitäminen_.

Kunnioitusta vanhemmille! Ystävyyttä vanhempien ja nuorempien veljien
kesken. Muistuta miehen ja vaimon avuja. Valitse huolella ystäväsi.
Erota tarkoin eri sukupuolet. Huolehdi sääntöjen noudattamisesta.
Valvo kasvavan polven kasvatusta. Kavahda kaikkea puolueellisuutta.
Elä sovussa sukulaisten kanssa. Ole ahkera ja säästäväinen!

7. _Yksityisvaltion hyvä hallitus_.

Tutustumista järjestöjen hoitoon! Yhtenäisyyttä politiikassa!
Kunnioita Taivasta ja esi-isiä! Huomaa kykyjen erilaisuus. Rakasta
kansaa! Tehosta kansanvalistustyötä. Huolehdi lain ja oikeuden
käytöstä!

8. _Isänmaan rauhoittaminen_.

Sotataitoa tarvitaan! Oikeudenmukaisuutta palkinnoissa ja
rankaisuissa. Laajasydämisyyttä lausunnoissa. Säästäväisyyttä
valtiovarojen käytössä. Taitoa lakien laadinnassa!

Kaikessa muista kultaista sääntöä:

PYSÄHDY VASTA PARHAASSA HYVÄSSÄ!

       *       *       *       *       *

_Yksityisiä siveyssääntojä_ ei johdeta niin paljon kaitselmuksesta
kuin yksilön suhteesta yhteiskuntaan ja maailmankaikkeuteen. Tämän
ilmaisee niin selvästi nuo niin sanoaksemme _kungfutselaisuuden
kymmenen käskyä_, joiden kautta yksilön suhde yhteiskuntaan on
mitä tarkimmin määrätty. Nämä kymmenen käskyä johdetaan yhtä
monesta erilaisesta yhteiskunnallisesta asemasta, jotka parittain
yhdistetään toisiinsa ja näin saadaan _Viisi Suhdetta, U Luen_, jotka
muistuttavat viittä perushyvettä (Viittä Vakiota, U Dz'ang). Nämä
viisi suhdetta ovat:

    _Valtiollinen_, Džyin Dž'eng, ruhtinas ja ministeri;
    _isällinen_, Fu Tzï, isä ja poika;
    _veljellinen_, Hsiung Ti, vanhempi ja nuorempi veli;
    _aviollinen_, Fu Fu, mies ja vaimo; ja
    _toverillinen_, P'ong Jiu, toveri ja ystävä.

_P'ong ja Jiu_-sanat kumpikin merkitsevät ystävää ja ystävyyttä;
edellinen, P'ong, enemmän yhtäläisen elämäntehtävän aiheuttamaa
toveruutta, jälkimmäinen, Jiu, sydämen sointujen synnyttämää
tosiystävyyttä. Edellistä edustaa sanamerkki, joka on kokoonpantu
kahdesta yhtäläisestä taivaan kappaleesta, kuusta. Jälkimmäiselle
merkille kuvaavaa on, että siinä on 'vasemman käden' koukussa --
vasen on kunniapuoli -- joku 'lisä'. Tarkoin otettuna on tässä siis
kaksi erilaista asemaa. Jokapäiväisessä puheessa ei kuitenkaan tehdä
tätä eroa, vaan P'ong ja Jiu käytetään yhdessä merkitsemään ystävää.

Eri sukupuolten kesken ei voi olla ei P'ong- eikä Jiu-ystävyyttä.
Tässä ei voi tulla kysymykseen mikään muu kuin _Fu Fu_, aviomies
ja aviovaimo. Fu Fu ovat kaksi aivan erilaista sanamerkkiä sekä
kokoonpanoltaan että sävelkoroltaan -- edellisellä on tietysti
korkeampi korko. Se on kokoonpantu samoista osista kuin Taivas
(T'ien): 'yksi' ja 'suuri', -- sovitus on vain hiukan toinen. Se
merkitsee, paitsi aviomiestä, viisasta ja huomattavaa henkilöä,
kansojen opettajaa (esim. K'ung _Fu_ Tzï, Kungfutse), sekä myöskin
työmiestä. Tässä sanamerkissä esiintyy henkisen ja ruumiillisen työn
yhtäläinen korostus. -- Jälkimmäinen Fu on yhdistys 'luudasta' ja
eräästä toisesta sanasta, joka merkitsee naista yleensä. Miehen ja
vaimon ero on siis näistä sanoista päättäen yhtä suuri kuin taivaan
ja maan: toinen hipoo taivasta, toinen lakaisee maata.

Jos eri sukupuolten välinen suhde on suppeampi kuin länsimailla, --
siitä ei voi puhua ennen hääpäivää, eikä yleensä muutoin kuin Fu
Fu-suhteena; tässä on sivuutettu äidin suhde poikiinsakin --, niin
oli ystävyyssuhde sen sijaan laaja, kuten näimme. Samaa on sanottava
'veljellisestä' suhteesta. _Hsiung Ti_ on katsottava täydennykseksi
isän ja pojan suhteelle, jonka jälkeen se välittömästi seuraakin.
Miehen ja vaimon suhde on vasta kolmantena, tämä, jota me ehkä
pitäisimme ensimmäisenä. 'Vanhempi ja nuorempi veli' edustavat,
sanallisen merkityksensä ohessa, ylimalkaan ylempiä ja alempia,
vanhoja ja nuoria. -- Näidenkin sanamerkkien rakenne kuvaa selvästi
niihin liittyvää ajatusta. 'Hsiung' tietää suuta ja syömäriä,
kun taas 'Ti' on pakotettu jousensa kanssa syötävää hakemaan tai
paimentolaisena itseään elättämään. Isän kuoltua siirtyy rajaton
valta nuorempien veljien yli vanhimmalle veljelle, joka on tällöin
astunut alamaisen lapsen asemasta perheen pään täysiin valtuuksiin.
Nuorten alistuva vanhojen kunnioitus -- siinä Ti:n yleinen sisällys,
lähennellen siis Ksiao-käsitettä.

Niinkuin Hsiung Ti ulottuu perhepiirin ulkopuolelle, niin myöskin
_Fu Tzï_, isä ja poika. Usein yhdistetään Fu, isä, vanhempaan
veljeen, Hsiung; täten muodostunut Fu Hsiung merkitsee yleensä
iäkkäitä ihmisiä, samoinkuin Fu Lao vanhoja. (Sanamerkki Fu on aivan
erilainen kuin miehen ja vaimon Fu-merkit.) Tzï, poika, yhdistetään
taas nuoremman veljen, Ti-sanan, kanssa merkitsemään nuorempaa
kansaa ylimalkaan. Tzï-sanaa käytetään myöskin kunnioitusterminä
suurmiehistä (esim. K'ung Fu _Tzï_ eli K'ung _Tzåi_; Kungtse,
Kungfutse).

'Ministeri' termissä _Džyin Dž'en_ merkitsee yleensä virkamiehiä,
joiden kanssa ruhtinas on suoranaisissa tekemisissä. Dž'en
oli keisarivallan aikana kiinalaisten virkamiesten 'minä'.
Alkumerkitykseltään se on sama kuin meikäläinen 'ministeri', s.o.
palvelija. Korkeimmassa asemassa, koko yhteiskuntarakenteen huippuna
ja koossapitäjänä, on _Džyin_ eli _Džyin Tzï_. Sanamerkki Džyin
jakautuu kahteen osaan, joista ylimmäinen merkitsee: 'hallita,
ohjata; ohjaaja, tarkastaja'. Alempi osa merkitsee suuta ja puhetta.
Ajatus on siis selvä: 'Käskyjä jakeleva suu, kaikkea hallitseva
puhe'. Merkin äänneasukin on nähtävästi yhdistys sen molempien osien
äänteistä: k'ou + in > Džyin.

Teorian mukaan tuli valtion päämiehen olla paras ihminen
maailmassa. Sen vuoksi ei Džyin merkitse ainoastaan: 'päällikkö,
hallitsija, suvereeni'; vaan myöskin: 'ihanne-ihminen, gentlemanni,
yli-ihminen'. Hallitsijan arvonimestä on siis tullut jokapäiväinen
kohteliaisuus- ja iskusana kansan keskuuteen. Kaikki eivät voi olla
'Taivaan Poikia', mutta kaikki voivat omata ruhtinaallisia avuja.
Kaikilla on sama ruhtinaallinen ihanne.

Suuren Opin mukaan (III, 3) on ruhtinaan hyve _Ren_. Se on sana,
jolle ei löytyne aivan tarkkaa vastinetta länsimaisissa kielissä.
Kun ruhtinas on koko kansan kaikkien jäsenten ihanne, niin tulee
hänen omistaa kaikki mahdolliset ihmisavut. Hänestä hajautuvat
kuin prismasta kaikki kymmenen siveyssädettä. Ren-sanaa voisimme
tulkita sanoilla: Ihmisyys, humaanisuus, hyveherkkyys, oikeamielinen
rakkaus. Laulujenkirjan lainauksesta (III, 3) näkyy, kuinka ruhtinaan
tulee kyetä asettumaan kaikkiin elämänasemiin ja niissä toteuttaa
kullekin ominaisia avuja. Ren, kuninkaallinen hyve, on yksi viidestä
perushyveestä, vieläpä niistä ensimmäinen.

Kun sosiaalisessa elämässä tehdään näin tarkka ero ihmisen ja
ihmisen kesken, niin se on omansa synnyttämään kullekin asemalle
ominaisia paheita. Kiinan historia puhuu liiankin selvästi, miten
rajattoman vallan tunto on vienyt hallitsijoita epäinhimillisiin
tekoihin. Senvuoksi muistakoon hallitsija olevansa vain ihminen ja
osoittautukoon elämässään inhimilliseksi. Suuret virkamiehet, sekä
vanhana että uutena aikana, ovat usein valtansa nojalla eronneet
keskushallituksesta, tuottaneet tuhoisia kapinoita, julistaneet
erinäisiä osia valtakunnassa itsenäisiksi ja monin tavoin toimineet
itsekkään etunsa laskuun. Sen vuoksi on heille tärkeintä kunnioitus
ja uskollisuus esivaltaa kohtaan.

Virkamiehen, valtion palvelijan ('ministerin') hyve on Laulujenkirjan
lainauksen mukaan (III, 3) kunnioitus (Džing). Yleisemmin esitetään
kuitenkin _Džung_, lainkuuliaisuus, lojaalisuus, virkamiehen
hyveeksi. Tämä Džung merkitsee kokoonpanoltaan 'keskellä olevaa
sydäntä', miestä, jonka sydän on paikallaan. Džung ilmaisee
uskollisuutta esivaltaa kohtaan ja isänmaallista mielialaa,
vastakohtana yksityisharrastuksille ja oman edun etsinnälle.

Kiinalaiset isät, itsevaltiutensa tuntien, ovat usein todellisia
tyranneja kodissaan. Kohteliaassa puheessa käytetään puhutellun
isästä tavallisimmin termiä: 'Kunnioitettava Ankaruus (Ling Jen)',
tai 'Kunnioitettava Arvokkuus (Ling Tsuen)'. Senvuoksi on tärkeätä
huomauttaa heille, etteivät tyystin unohtaisi rakkautta. Isän
varsinainen hyve (III, 3) on _Tz'ï_, 'lempeys, sydämellisyys,
tunteenomainen rakkaus' -- sana, jota kohteliaassa puheessa käytetään
äidistä. Kun isät ovat luonnostaan enemmän kovia, niin ei ole pelkoa,
että tässä ilmeneisi hemmottelevan rakkauden vaaraa. Hallitsijasta
käytetty Ren ilmaisee, ettei hänen rakkautensa saa olla tunteiden,
vaan järjen ohjaama.

Pojan hyve on _Hsiao_. Tämä on kiinan tärkeimpiä sanoja,
kansallishyveiden harjoituksessa ehkä enimmän viljelty käsite, sama
kuin raamatullisen neljännen käskyn sisällys. Hsiao on yhdistys
merkeistä Lao ja Tzï; ylempi osa, Lao, on 'kunnianarvoisa, vanha'
merkitykseltään. 'Poika, lapsi (Tzï) kunnianarvoisen vanhuksen
jalkain juuressa', sen voi lukea merkin rakenteesta. Muuta merkitystä
sillä ei olekaan kuin lapsenkunnioitus vanhempiaan -- myöskin äitiä
-- kohtaan. Asia on tietysti sen arvoinen, että se on tarvinnut oman
terminsä.

Kymmenes kungfutselaisista peruskirjoista, "Kunnioituksenkirja"
(Hsiao Džing) kehittelee monipuolisesti oppia "Pyhä Julistus"
koskettelee myöskin Hsiao-käsitettä. Siinä sanotaan m.m.:
Vanhempien kunnioitus on oikeana oppina selviö taivaassa ja maassa;
ihmiselämässä se on kaikkien hyveiden perustus ja juuri. Varsinainen
vanhempien kunnioitus sisältää kaksi puolta: vanhempien mielen
ilahduttamista ja huolenpitoa heidän ruumiillisesta hyvinvoinnistaan.
Vanhemmat ovat kuin aurinko; niinkuin se keväällä synnyttää elämää
ja syksyllä antaa sen sammua, niin on vanhemmillakin oikeus määrätä
lastensa elämästä ja kuolemasta. Heidän tekonsa ovat yläpuolella
lasten arvostelun. Hsiao Tao (Hsiao:n tie, oppi) vaatii pojalta koko
ikänsä 'sokeaa' kuuliaisuutta isäänsä ja, tämän kuoltua, vanhempaa
veljeään kohtaan. Eikä tämä kuuliaisuus ja kunnioitus kohdistu vain
elävään isään tai veljeen, vaan myöskin kuolleisiin esi-isiin.

Riittäköön tämä Hsiao:sta. Vanhemman ja nuoremman veljen hyveitä
ilmaisevat 'veljiä' merkitsevät sanat Hsiung ja Ti; niitä käytetään
sekä verbeinä että substantiiveina. Jälkimmäinen kuitenkin
äännetään T'i ilmaistessaan nuoremman veljen hyveellistä toimintaa.
_Hsiung_ vaatii vanhemmalta veljeltä sävyisyyttä, _Ti_ nuoremmalta
kuuliaisuutta, -- suhde muistuttaen siis paljon isän ja pojan
suhdetta. Kungfutsen Keskusteluissa (Luen Y) sanotaan: Poika
käyttäytyköön kotona niinkuin Hsiao, ulkona niinkuin T'i vaatii: Ru'
tsē Hsiao, ts'u' tsē Ti.

Miehen ja vaimon suhde sisältää samanlaisen hallitsemisen ja
alistuvaisuuden piirteen kuin Hsiao. Teoria ei vaadi mieheltä ei
rakkautta, ei hellyyttä, ei uskollisuutta, vaan ainoastaan kylmää
oikeudenmukaisuutta. Vaimon hyve taas on myöntyväisyys ja kiintymys,
eikä ainoastaan elävää, vaan kuolluttakin miestänsä kohtaan. Erittäin
ansiokkaana pidetään elämänikuista leskeyttä miehen kuoltua.
Tällaisille 'kunniallisille leskille' rakennetaan usein muistoksi
komeita kivisiä kunniaportteja. Keisarien jalkavaimo on lähetetty
herransa kuoltua palvelemaan tätä toisessa maailmassa.

Naisen aseman suuri alemmuus miehen rinnalla tulee ilmi myöskin
moniavioisuudessa. Yksiavioisuus on näet enemmän välttämätön paha
kuin tavoiteltava hyvä. Mies saa ottaa niin monta vaimoa kuin hän
jaksaa elättää. Käytännössä on yksiavioisuus yleisintä ankaran
olemassaolontaistelun vuoksi. Rikkailla ja korkeilla virkamiehillä on
yleensä useampia vaimoja, joista kuitenkin vain yksi on varsinainen,
virallinen puoliso. Haaremi on jumalan siunauksen merkki.
Yksiavioisuudenkin kannalla sanoo teoria, että jos vaimo kuolee, voi
saada uuden, mutta jos veli tai isä kuolee, on sitä mahdoton korvata.
Senvuoksi liittyköön ihminen ikipäivikseen enemmän omaan sukuunsa
kuin vaimoonsa!

Ystävyyssuhteessa on uskollisuus, _Hsin_, pääasia. Ystävän
uskollisuus ei ole samaa kuin virkamiehen lojaalisuus. Jälkimmäisessä
piti olla sydän paikallaan; ystävän uskollisuudessa luotetaan
sanoihin, 'miehen sanoihin'. Luotettavuus, sanansapitäminen ja
uskollisuus -- siinä läheisemmän ja kaukaisemman ystävyyden tunnus.
Hsin on viimeinen viidestä perushyveestä, kuten ruhtinaan hyve, Ren,
oli ensimmäinen. Hsin merkitsee sitäpaitsi kirjettä, sanomaa ja
sopimusta, siis kirjoitetunkin sanan luotettavuutta.

Ylläoleva kungfutselainen yhteiskuntajärjestys merkitään yhdellä
ainoalla sanalla _Luen_ (Len). Johdoltaan se merkitsee 'inhimillistä
järjestystä'. Yleisesti käytetään seuraavia kaksoisnimityksiä: U Luen
(Viisi L:iä), Luen Dž'ang (vakio L.), Ren Luen (ihmis-L.) vieläpä
Tien Luen (taivainen järjestys).

Eduksi tälle järjestelmälle voisi merkitä sen tarkkapiirteisyyden
ja lujuuden, voisimme lisätä myöskin selvyyden. Kunkin aseman
velvollisuudet ovat kyllin selvästi määrätyt. Meistä näyttää tässä
olevan liian suurta lainalaisuutta, mutta täytynee ehkä myöntää
kuitenkin, että se on ollut paras mahdollinen aikanansa. Kun ei ole
ollut vastaavaa sisäistä siveellistä voimaa, niin on siveyssäännöt
sidottu ulkonaisiin asemiin ja tapoihin.

Nämä monenlaiset eri asemat yhteiskunnassa, joilla kullakin on omat
oikeutensa ja velvollisuutensa, ovat tehneet miltei mahdottomaksi
yhden ja yhtenäisen siveyssäännön velvoituksen kaikkia kohtaan.
Šu, epäitsekkyys, on koetettu asettaa Suuressa Opissa yleiseksi
perusohjeeksi. Sitä on selitetty niin sanotulla 'viivoittimen ja
harpin opilla', jonka mukaan samaa periaatetta pitäisi järkähtämättä
sovelluttaa kaikkiin suhteisiin (X, 2). Šu, jos sitä sovelletaan
noihin viiteen eri suhteeseen, ei kuitenkaan poista noiden suhteiden
perusolemusta, jyrkkää arvoasteen eroa. Paras hyve tällaisessa
moninkertaisessa yhteiskuntarakennuksessa on Viisaus, joka kussakin
eri asemassa osaa menetellä aseman vaatimusten mukaisesti.

Erikoisen huomattavaa tässä yhteiskuntarakennuksessa on tuo
arvoasteiden jyrkkä erilaisuus. Se keskittyy Hsiao-käsitteeseen, isän
ja pojan suhteeseen. Tasa-arvo on jotain perin vierasta kiinalaisten
ajatustavalle. Alistuvaisuussuhde ei ilmene ainoastaan lapsen ja
isän sekä alamaisen ja itsevaltiaan hallitsijan välillä, vaan se
on sovitettu myöskin aviopuolisoiden, veljesten jopa ystävienkin
keskinäisiin suhteisiin. Fu ts'ang, Fu sui: mies on määrääjä, nainen
seuraaja, sanotaan aviopuolisoista; mies 'laulaa', nainen säestää.
Vielä ihmeellisempää meistä on tuo jyrkkä erotuksenteko veljesten
välillä. 'Veljeys' meikäläisessä tasa-arvon merkityksessä on niin
vierasta kiinalaisille, ettei heillä ole edes veli-sanaa. Heillä on
vain "vanhempi" ja 'nuorempi' veli.

_Hsiao_ on tämän alistuvaisuuden ja kuuliaisuuden symbooli. Edellä
huomautimme, kuinka hallitsijaa ja hallitusvirkamiehiä sanotaan
kansan isäksi. Hsiao-käsite on lähinnä lainattu osoittamaan
alamaisten suhdetta hallitsijaan ja kansan suhdetta virkamiehiin.
Edellä huomautimme myös, kuinka vanhemman ja nuoremman veljen
suhde on lähellä isän ja pojan suhdetta. Ti on Hsiao-sanan lähin
sukulainen. Usein ne yhdistetäänkin: _Hsiao Ti_: lapsen kuuliaisuus
ja veljen alistuvaisuus. Sama kunnioittava kuuliaisuus ilmenee
aviopuolisoidenkin suhteissa. Vaimon kuuliaisuus, Šuen, yhdistetään
niinikään Hsiao-käsitteeseen: _Hsiao Šuen_; pojan Hsiao ja vaimon
Suen ovat mitä läheisimpiä käsitteitä. Šuen on niin lähellä
Hsiao-käsitettä, että edellisen katsotaan suorastaan sisältyvän
jälkimmäiseen sekä Ti-käsitteeseen, joten Šuen voidaan vaurioitta
yleisluettelosta jättää poiskin.

Viidestä suhteesta saadaan siis neljä hyvettä, jotka säännöllisesti
esitetään seuraavassa järjestyksessä: _Hsiao, Ti, Džung, Hsin:_
Lapsen _kunnioittava kuuliaisuus_, nuoremman veljen _alistuvaisuus_,
virkamiehen _lainkuuliaisuus_ ja ystävän _uskollisuus_. Hsiao
on korotettu ensimmäiselle sijalle. Hsin, viimeinen viidestä
perushyveestä, esiintyy tässäkin ryhmässä.

Viisi Luen:iä on Kiinan kastilaitos. Huolimatta sen suurista
eduista se on ollut, yhdessä uskonnollisen Fung Sui-järjestelmän
kanssa suurimpia esteitä edistyksen tiellä. Se on sitonut liian
kireästi kaiken nuorekkaan yritteliäisyyden iänikuisiin sääntöihin
ja tapoihin. Kaikki sukupolvet kaukaisesta kanta-isästä alkaen ovat
olleet painamassa tietoisen teorian voimalla omaa leimaansk nousevaan
polveen. Tuhansin tavoin on nuorista kynitty pois kaikki omaperäisyys
ja itsenäinen ajattelu. -- Mitä kärsimyksiä kätkeytyykään usein
kiinalaisiin koteihin, joissa neljän polven kaikki lukuisat jäsenet
elävät saman katon alla ja saman kassan varassa! Kun poika tuo
vaimonsa tähän pesään, on yksi kuluttaja tullut lisää, eikä sitä
katsota ilomielin. Raatakoon hän siis ruokansa edestä! Usein tulee
miniän asema niin tukalaksi, että hän epätoivoisena itse päivänsä
päättää. Jalkojen sitominen on vain yksi puoli yleisestä kurjasta
kuvasta.

Kauan on kungfutselaisuus kannattanut Kiinan kansan elämää. Neljännen
käskyn siunaus on runsain määrin tullut sen osaksi. Alempien
kuuliaisuuden ja ylempien velvollisuuksien terottaminen on kantanut
kaikista puutteista huolimatta myöskin hyviä hedelmiä. Voimakas
yhteenkuuluvaisuuden tunne on kehittynyt verrattain pitkälle. Se
on saanut kauniin ilmaisun sananlaskussa: T'ien Hsiā i Džia: 'Koko
valtakunta on yksi ainoa koti.' Isänmaanrakkaus on juurtunut syvään,
vaikka vastaavaa sanaa ei kiinankielessä olekaan. Äsken ilmaantuneen
länsimaista isänmaanrakkautta vastaavan Ai Kue:n asemasta on käytetty
Ai Ming, tai Ts'ing Ming rakkaus kansaan, mutta sitäkin vain
hallitsevissa piireissä. Sydänjuuret ovat liitetyt oman suvun kautta
enemmän omaan 'tummatukkaan kansaan' kuin yhteiseen maakamaraan.
Esi-isien hautojen kautta on kotoinen maaperäkin tullut kalliiksi.

Mutta uudet, monessa suhteessa kungfutselaisuudelle perin
vastakkaiset aatteet ovat saaneet vähitellen viime aikoina suurtakin
kantavuutta Kiinassa. Sekä puhutun että kirjoitetun sanan kautta
on julistettu ja saarnattu uutta elämänkatsomusta kiinalaisille.
Lähetystyön kautta on koko Kiina avautunut länsimaisille
vaikutteille. Ulkomailla, varsinkin Japanissa ja Amerikassa
tuhatlukuisina opiskelleet kiinalaiset nuorukaiset ovat tuoneet
uutta viiniä vanhoihin leileihin. Monet valtiolliset nöyryytykset
ulkovaltojen edessä keisarikunnan viimeisinä aikoina ovat
kiirehtineet vanhan Kiinan kääntymistä itsestänsä ulospäin.

Huomataan, kuinka Kiinan muurien ulkopuolella, jossa luultiin
olevan vain pelkkiä barbaareja, on sittekin jotain muutakin, on
jotain yhtä hyvää kuin 'Keskusvaltakunnassakin', ehkäpä jotain
parempaakin, on ainakin sotataitoa ja murha-aseita, on 'tulilaivoja'
ja 'tulivaunuja', kaukökirjoitusta ja kaukopuhelua, on siistejä
kaupunkeja ja koteja, on koneita ja muuta korskaa. Keisarinkin,
itse Taivaan Pojan, täytyy tunnustaa tällä kaikella jotain arvoa
olevan. Kun hän ei voi lähteä opintomatkalle ulkomaille, antaa
hän palatsiinsa laittaa pienoiskoossa kaikki nuo keksinnöt, itse
niiden kelpoisuutta koetellakseen.[35] Sen ohessa hän ostaa kaikki
'ulkomaan oppia' käsittelevät kiinankieliset kirjat, niiden joukossa
Raamatunkin.

Tulos tästä kaikesta on selvä. Jättiläinen herää. Huomaa kauan
nukkuneensa, huomaa pikku peikkojen kimppuunsa käyvän, huomaa
olevansa pahemmassa kuin pulassa niiden käsissä. Vanha vakainen
valtakunta kuohuu ja kiehuu, on käymistilassa ylhäältä alas asti.
Taivaan Poika viskaa pois pyhyytensä, tunnustaa kansansa ja oman
avuttomuutensa, tahtoo sisäisen uudistuksen tietä rohkeasti lähteä
uusille urille koko kansansa kanssa, kääntää silmänsä laskevan
auringon maahan ja pitää länsimaita kaikessa esikuvinaan.

Silloin seuraa julistus toista.[36] Nopeassa tempossa annetaan mitä
laajakantoisimpia hallitusmääräyksiä kaikilla mahdollisilla aloilla.
Voi sinua, jättiläinen, jo riehut liikaa! Katso vain, etteivät noin
äkkinäiset otteet sinua kumoon kaada!

Nuorekas aines iloitsee tästä 'edistyksestä'; suuria toiveita on
taivas täynnä. Mutta vanha kungfutselainen katsoo vakavana ja
totisena tätä lasten leikkiä. Jo kuohahtaa kuuma veri. Esi-isien
iänikuinen muisto velvoittaa pelastamaan vielä viimeisellä hetkellä
mustapään kansan ulkomaisista houreista. Nyt on tullut toiminnan
aika! Isänmaa kutsuu! Pois kaikki vieras tästä maasta! Pois ulkomaan
oppi ja ulkomaalaiset! Pois kaikki tyynni nuo valkoiset paholaiset!

Tarmokas nainen, vanha leskikeisarinna, saadaan tämän puuhan
etupäähän. Palatsissa pannaan vallankaappaus toimeen. Suunta muuttuu.
Täydellä tarmolla nostaa vanha Kiina vielä viimeisen kerran keltaista
lohikäärmelippua. Käärme purskauttaa suustaan kristittyjen vainon
vuolaat virrat. Ikäänkuin uutta elonvoimaa saaneena kiemurtelee peto
henkensä edestä.[37]

Mutta pian päättyy tämä surullinen näytelmä. Entistään alemma
painetaan kungfutselaisen ylpeys. Vuosituhansien kerskaukset
pyyhkäistään pois armottomalla kädellä. Taivaan Pojan sijainen saa
lähteä pakoon.

Hänen palatsinsa poltetaan ja itse Taivaan Temppeli muutetaan
vihollisjoukkojen temmellyspaikaksi[38] -- luontokappaleiden
tallattavaksi, kerrassaan hevostalliksi, pyhä paikka, johon vain
valitut kuolevaiset saivat edes katsahtaa. Se oli nöyryytys
sellainen, jonka vertaisia on ollut vain harvoja, pyhän pilkkaa, joka
sattui kungfutselaisen elinhermoon.

Tästä alennustilasta ei kungfutselaisuus ole jaksanut enää nousta.
Sen voimat olivat murretut ainaiseksi. Kungfutselainen saa
ruveta maksamaan korvauksia tuhotöistä, joita hän kansallisen ja
uskonnollisen innostuksen huumeessa teki.

Uusi viini yhä kuohuu. Jo on murrettu varsinainen siveellinen
vastustus. Vielä on kuitenkin jäljellä ulkonaiset vanhat muodot.
Vielä istuu Taivaan Poika istuimellaan. Vielä liehuu keltainen lippu.
Vielä kiemurtelee vanha käärme. Puhkaiseeko viini leilit, vai onko
vanha nahka pehminnyt kyllin paljon peräänantaakseen? Siinä kysymys,
jonka uteliaina teemme.

Ulkonaisesti näyttää rauhalliselta. Elämä palautuu entisiin uomiinsa.
Mutta syvällä kansan sielussa on käymisliike täydessä vauhdissa.
Se saa uutta virikettä, kun harmi ja viha saadaan kohdistaa
vierasperäistä hallitushuonetta kohtaan. Aito kansallinen innostus
valtaa mielet taas, kohdistuakseen nytkin ulkomaalaisiin, mutta ei
valkoisiin, vaan tumman-keltaisiin. Mandžut, mandžut on nyt ajettava
maasta pois! Niissähän se perusvika piileekin. Nyt me sen vasta
ymmärrämme! Kun vain nämä on karkoitettu, niin silloin on kaikki
hyvin.

Nuori Kiina, Uusi Kiina, on nyt ohjaksissa. Sen aika on nyt tullut.
Tarmokkaalla ja verrattain taitavallakin kädellä käydään asioihin
käsiksi. Ei näitä uudistusmiehiä sido kungfutselaiset kahleet, ei
säännöt kuuliaisuudesta keisaria, vanhoja tai esi-isiä kohtaan.
Kansan paras on sydämellä. Ja se vaatii heitä ryhtymään rohkeaan
tekoon. Tietoisesti puuhataan, hengen uhalla, hautaa vanhalle
hallitukselle ja vanhoille opeille ylimalkaan.

Hedelmä on kypsä. Aika on tullut. Jo ennen sovittua päivää, erään
sattuman johdosta, ryhdytään tosityöhön. Valkoinen lippu kohoaa
milloin missäkin osassa maata. Lipun keskelle on piirretty suuri
_Han_-merkki -varsinaisen kiinalaisen nimi. Kuin kulovalkea leviää
uusi valta. Verrattain verettömästi päästään _ensimmäisen_ ottelun
ohi uusiin oloihin. Viini on särkenyt vanhat leilit.

Tasavalta, tasa-arvo, veljeys ja vapaus! Mitä tämä on! Uusia
ajatuksia, uusia sanoja! Liian uutta, liian suurta yhdellä kerralla
käsitettäväksi! Kiinalaisille kävi niinkuin muillekin kuolevaisille:
he juopuivat uuden viinin vaikutuksesta. Juopunutko lie, vanha Kiina,
vai jälkikohmelossa -- emme tiedä tarkoin.

Koko katoamaton T'ien Luen on luhistunut, kruunu on poissa, Taivaan
Poika on poissa. Prisma on rikki. Miten nyt eri värit erotetaan?
Mistä nyt löydetään Ren Ren, inhimillinen ihminen? Džyin Tzï:iä
ei ole. Kelle nyt Dž'en uskollisuutta osoittaa? Kaikkivaltiaalle
kansalle? Orjasta on tullut isäntä, alamaisesta hallitsija. Joka
ennen jäljitellen katsoi Džyin Tzï:iä (ruhtinasta) ja piti häntä
ihanteenaan, saa nyt tositeossa olla ruhtinas itse. Hsiung ja Ti
ovat kumpikin kaatuneet yhden yhteisen veljeyden tieltä. 'Saman
kohdun lapsi', T'ung Pao, on keksitty veljeä merkitsemään. Ja nyt
on 400,000,000 saman kohdun lasta! Fu Fu:ta ei ole. Uen-ming džie
Huen, -- valistunut avioliitto, on sen sijassa. Fu Tzï on kärsinyt
korvaamattomia kolauksia ja P'ong Jiu on kadottanut pyhyydestään.

Sanalla sanoen: Kaatunut, kaatunut on se komea rakennus! Voi sinua,
tuhatvuotinen toivo ja tuki, koko kansan kannatin, kuinka niin äkkiä
sentään saatoit luhistua!

Ja sen lankeemus oli suuri. Oppijärjestelmä, jonka varassa neljäsosa
ihmiskuntaa oli elänyt neljä tuhatta vuotta -- kaatunut kuitenkin!
Kaatunut niin pahasti, että vain vaivoin saadaan enää raunioista
pelastetuksi siihen sisältynyt iäti arvokas aines.

Mikä muu kuin kristillinen siveysoppi ja Jeesuksen julistama Jumalan
valtakunta voi täyttää ammottavat aukot?



2.

KUNGFUTSEN TEKSTI


_Džu Hsi:n alkulause_.

Opettajani _Di'eng Tzï_ sanoi: "Suuri oppi on _Kungfutsen_ jälkeen
jättämä kirja, Hyveiden Alkeisopas.[39] Niin paljon kuin nyt
voimme ymmärtää (nähdä) vanhojen opintojen järjestystä, niin se
perustuu yksinomaan tämän kirjasen säilymiseen, sekä (_Kungfutsen_)
'_Keskustelujen_' ja '_Mongtsen_', joka on myöhäisempiä. Opiskelija
aloittakoon ehdottomasti tällä [teoksella], siten hän ehkä välttyy
erehdyksiltä."

1. Suuren opin tie [on tämä]: Kirkastu kirkkaissa hyveissä! Rakasta
kansaa! Lepää [vasta] parhaassa hyvässä![40]

2. Kun on käsittänyt lepopaikan, silloin on suunta selvä. Kun on
suunta selvä, silloin voi olla mieli varma. Kun on mieli varma,
silloin voi saada rauhan. Kun on saatu rauha, silloin voi hartaasti
mietiskellä. Kun voi hartaasti mietiskellä, silloin voi saavuttaa
[tavoittamansa].

3. Esineillä on juuret ja latvat. Asioilla on loppu ja alku. Joka
ymmärtää, mikä on ensimmäistä, mikä viimeistä, hän on tielle
tulemassa.

4. Vanhat [ruhtinaat], jotka tahtoivat kirkastaa kirkkaita hyveitä
[koko] Taivaan alla, hallitsivat ensin oman valtionsa hyvin.

Voidakseen hallita oman valtionsa hyvin, he ensin järjestivät kotinsa
kuntoon.

Voidakseen järjestää kotinsa kuntoon, he ensin kasvattivat itseänsä.

Voidakseen kasvattaa itseänsä, he ensin ojensivat sydämensä.

Voidakseen ojentaa sydämensä, he ensin tekivät tahtonsa hyväksi.

Voidakseen tehdä tahtonsa hyväksi, he ensin täydellistyttivät
tietoansa.

Tiedon täydellistyttäminen on olevaisen älyllistä tarkastelemista.

5. Olevainen on älyllisesti tarkasteltu, -- silloin on tieto
täydellistynyt.

Tieto on täydellistynyt, -- silloin on tahto tullut hyväksi.

Tahto on tullut hyväksi, -- silloin on sydän ojennettu.

Sydän on ojennettu, -- silloin on ihminen kasvatettu.

Ihminen on kasvatettu, -- silloin on koti saatu kuntoon.

Koti on saatu kuntoon, -- silloin on valtio hallittu hyvin.

Valtio on hallittu hyvin, -- silloin on rauha Taivaan alla.

6. Taivaan Pojasta'[41] alkaen aina kansanjoukkoihin asti, tätä yhtä,
itsekasvatusta, jok'ikinen pitäköön [kaiken] juurena.

7. [Olettakaamme, että] tämä juuri on sekaisin ja latva on
järjestyksessä, -- moista ei saata olla. [Olettakaamme, että] tästä
tärkeimmästä vähät välitettäisiin ja vähemmän tärkeistä (kodista
ja valtiosta) pidettäisiin hyvää huolta, -- moista ei vielä ole
tapahtunut.


_Diu Hsi:n jälkihuomautus_.

Ylläoleva klassillinen teksti on _K'ung Tzï:n_ (Kungfutse) lausuma
ja hänen oppilaansa _Tseng Tzi:n_ kertoma. Tämän selitysten
kymmenen lukua ovat _Tseng Tzi:n_ ajatuksia ja hänen oppilaidensa
kirjoittamia. Vanhoissa teoksissa on ollut paljon sekavuutta
kirjoituslaattojen järjestykseen nähden. Nyttemmin olen ne, _Di'eng
Tzï:n_ päätelmien mukaan ja omien uudistettujen tutkimusteni
perustuksella, järjestänyt seuraavassa esiintyvällä tavalla.



3.

SELITYSKIRJA


I LUKU.

1. [Eräs Historiakirjan luku, nimeltään] _K'ang Kao_ ('Ohjeita
K'ang:ille'), kertoo, [että _U Uang_ ('Sotaisa Kuningas'),
asettaessaan veljensä _K'ang:in_ Uei-valtion herttuaksi lausui
tälle]: '[Isäsi _Uen Uang_ ('Kirjallisuus Kuningas')] kykeni
kirkastumaan hyveissänsä.'[42]

2. [Historiakirjan luku, jonka nimi on] _Tai Džiā_, kertoo,
[että pääministeri _I In_ lausui _Tai Džiā_-kuninkaalle]:
['Isoisäsi _Dz'eng Tang_] tarkkasi ja tutkisteli Taivaan kirkkaita
kohtaloita.'[43]

3. [Historiakirjan luku, jonka nimi on] _Ti Tien_ ('Hallitsijan
Lakikirja') kertoo [jumalaisesta _Jao:sta_]: 'Hän kykeni kirkastumaan
korkeissa hyveissä.'[44]

4. Kaikki nämä [viittaukset osoittavat, kuinka nuo ruhtinaat
hyveitään kehittämällä] tekivät itsensä kirkastuneiksi.

Ylläoleva selityskirjan ensimmäinen luku selittää 'kirkkaissa
hyveissä kirkastumista' (Ming ming Te'). -- Džu Hsi.


II LUKU.

1. [Kuningas] _Dž'eng Tang:in_ pesumaljaan oli kaiverrettu: 'Jos
voit päivän [yhdenkin] elää uutena miehenä, silloin on uudistuttava
päivittäin; yhä vain on uudistuttava päivittäin'.[45]

2. _K'ang_ Kao:ssa sanotaan: 'Innosta kansaa itsensä uudistukseen!'

3. Laulujenkirjassa[46] (III. 1) sanotaan: 'Vaikka _Džou_[47] on
vanha valtio, on sen kohtalo kuitenkin uusi.'

4. Ei siis ole olemassa mitään [hyvää] missä ihanneihminen (Džyin
Tzï, ruhtinas) ei ponnistaisi viimeiseen saakka.

Ylläoleva selityskirjan toinen luku selittää 'kansan uudistamista'
(Hsin Min).[48] -- Džu Hsi.


III LUKU.

1. Laulujenkirjassa (IV. 38) sanotaan: 'Kuninkaan peltoja[49]
tuhannen Li:tä, kaikki tyynni kansan asuntomaata.'

2. Laulujenkirjassa (II. 76) sanotaan: 'Keltainen visertäjälintu
(Oriolus) lepää korkean vuoren komerossa.' -- _Tzï_ (Kungfutse) sanoi
[tästä:] "Keltainen lintu tietää lepopaikkansa. Voiko ajatella, että
ihminen ei vetäisi linnulle vertaa?"

3. Laulujenkirjassa (III. 1) sanotaan: "Ylevän kuninkaallinen
_Uen Uang!_ Oi tuota lakkaamatonta ja loisteliasta levähdyspaikan
kunnioitusta!" Toimien ihmisten ruhtinaana, hän lepää
jalomielisyydessä (Ren); toimien ihmisten virkailijana, hän lepää
harrasmielisyydessä (Džin); toimien ihmisten lapsena, hän lepää
lapsenkunnioituksessa (Hsiao); toimien ihmisten isänä, hän lepää
hellämielisyydessä (Tz'ï); suhteissansa kansalaisiin, hän lepää
uskollisuudessa (Hsin).[50]

4. Laulujenkirjassa (I. 55) sanotaan: "Katso tuota Ts'ï-virran[51]
mutkapaikkaa! Mikä vihreän bambumetsän viehkeys! [Siellä] on
valistunut ruhtinas [myös] Uei-valtion (U-herttua). [Hän toimii]
niinkuin leikkaisi, niinkuin viilaisi (norsunluuta); niinkuin hioisi,
niinkuin kiilloittaisi [jalokiveä]. Kuinka hän onkaan arvokas ja
vakava! Kuinka hän onkaan ylevä ja juhlallinen! Kun [meillä] on
[tällainen] valistunut ruhtinas, niin häntä ei voida koskaan unohtaa."

Lauselma 'niinkuin leikkaisi, niinkuin viilaisi [norsunluuta]'
[merkitsee] periaatteiden (tie) opinnoita. Lauselma 'niinkuin hioisi,
niinkuin kiilloittaisi [jalokiveä]' [merkitsee] itsekasvatustyötä.
Lauselma 'kuinka hän onkaan arvokas ja vakava!' [merkitsee]
varovaista ja kunnioittavaa. Lauselma 'kuinka hän onkaan ylevä ja
juhlallinen!' [merkitsee] kunnioitettavaa käytöstapaa. Lauselma
'kun [meillä] on [tällainen] valistunut ruhtinas, niin häntä ei
voida koskaan unohtaa', [merkitsee,] että kun periaatteet (tie) ovat
täydelliset ja hyveet parhaista parhaat, niin kansa ei voi sellaista
unohtaa.

5. Laulujenkirjassa (IV. 4) sanotaan: "Todellakin! Entisiä kuninkaita
(_Uen Uang_ ja _U Uang_) ei unohdeta." Todelliset ruhtinaat
(Džyin Tzï) ihannoivat heidän ihailemaansa ja rakastavat heidän
rakastamaansa. Yhteinen kansa (pikkusielut)[52] iloitsee heidän
ilojaan ja pitää etuinaan heidän etujaan. Täten siis [nuo entiset
kuninkaat, vaikkakin he] ovat väistyneet pois, eivät ole [kuitenkaan]
unohdetut.

Ylläoleva selityskirjan kolmas luku selittää 'lepäämistä parhaassa
hyvässä' (Drï y drï Šan). -- Džu Hsi.


IV LUKU

_Tzï_ (Kungfutse) sanoi: 'Tuomarin tehtävissä[53] olen minä kuin
muutkin. Se mikä on tarpeellista, on riita-asiain tekeminen
tarpeettomiksi.'

Verukkeita ei ole otettava varteen; suuren kammon saa kansa silloin.
Tämä on 'juuren käsittämistä'.

Ylläoleva selityskirjan neljäs luku selittää juuria ja latvoja'.
(P'en Mō.) -- Džu Hsi.


V LUKU.

1. Tämä on 'juuren käsittämistä' (Drï Pen).

2. Tämä on 'tiedon täydellisyyttä' (Drï-drï Drï).

Ylläoleva selityskirjan viides luku sisälsi selityksiä 'olevaisen
älylliseen tarkasteluun' ja 'tiedon täydellistyttämiseen', mutta se
on nyt joutunut hukkaan. Paikan täytteeksi olen uskaltanut ottaa
_Dž'eng Tzï:n_ seuraavat ajatukset: --[54]

"Se että 'olevaisen älyllisessä tarkastelussa tieto täydellistyy',
on siinä, että, tahtoessamme täydellistyttää tietoamme, meidän tulee
kaikkeen olevaiseen nähden pohjautua sen perussyihin (Li). Sillä
ei ole ihmissydäntä, joka ei tajunnassaan (Ling, sielu) omaisi
ymmärrystä, eikä Taivaan alla olevaisessa ole mitään, missä ei olisi
järkeä (Li).[55] Mutta niin kauan kuin perussyitä ei ole täysin
ymmärretty, ei tietokaan voi olla täydellistä. Sentähden tämä Suuri
Oppi (Oppi suuria, aikuisia varten), heti opetusaineensa alussa,
kehoittaa vakavasti opiskelijaa, ettei hän laiminlöisi käyttää jo
tuntemiansa perusteita (Li) kaikkeen olevaiseen nähden Taivaan alla
ja pyrkiä yhä pitemmälle, kunnes hän on vihdoin päässyt äärimmäiseen
päätekohtaan.

"Kun näin on ponnisteltu pitkän aikaa, niin eräänä aamuna huomaa
kaiken yhdellä haavaa oivaltavansa läpikotaisin. Silloin on kaiken
olevaisen muoto ja olemus, ydin ja kuori, kaikki tyynni käsitetty
(saavutettu). Ja meidän sydämemme, sekä omassa kokonaisuudessaan että
monissa suhteissaan muihin olioihin, on kaikessa täysin valaistu
(kirkastunut). -- Tämä on 'olevaisen älyllistä tarkastelemista' (Kē
U'). Tämä on 'tiedon täydellisyyttä' (Drï-drï Drï)." -- Džu Hsi.


VI LUKU.

1. Mitä tulee 'tahdon hyväksitekemiseen', niin [siinä] ei saa sallia
itsepetosta, [aivan] niinkuin me vihaamme pahoja hajuja ja rakastamme
kauniita värejä. Tätä sanotaan itsetyydytyksen iloksi. Senvuoksi
ihanne-ihmisen (Džyin Tzï:n) tulee tarkoin valvoa yksinäisiä hetkiään.

2. Kun pikkusielu (Hsiao Ren) saa joutilaan hetken, niin hän
tekee pahaa; ei ole sitä, mihin ei hän menisi. Kun hän näkee
ihanne-ihmisen, niin hän peitteleikse; hän peittää pahuuttaan ja
ilmituopi hyvyyttään. [Ihanne]-ihminen näkee [hänet] itsensä kuin
katsoisi keuhkot ja maksat. Mitäpä hyötyä oli siis [siitä?] Tästä
sanotaan: 'Mitä on todella mielessä, kuvastuu ulos muodossa.'[56]
Senvuoksi ihanne-ihmisen tulee tarkoin valvoa yksinäisiä hetkiään.

3. Tsengtse[57] sanoi: 'Mitä kymmenen silmää tarkastelee, mitä
kymmenen kättä viittoelee, -- eikö sitä pitäisi kavahtaa?'

4. [Niinkuin] rikkaus kaunistaa huoneen, [niin] hyve kaunistaa
ihmisen; sydän laajenee, ruumis reipastuu. Senvuoksi ihanne-ihmisen
tulee tehdä tahtonsa hyväksi.

Ylläoleva selityskirjan kuudes luku selittää 'tahdon tekemistä
hyväksi' (Dž'eng I). -- Džu Hsi.


VII LUKU.

1. Mitä tulee siihen, että itsekasvatus on sydämen ojentamista, niin
[jos] ihmisellä on vihaa ja vimmaa, -- ei hän pääse oikeaan; [jos] on
pelkoa ja parkua, -- ei hän pääse oikeaan; [jos] on haluja ja iloja,
-- ei hän pääse oikeaan; [jos] on suruja ja murheita, -- ei hän pääse
oikeaan.

2. Jos sydän ei ole läsnä, niin katsotaan eikä nähdä, kuullaan eikä
huomata, syödään eikä tiedetä makua.

3. Tästä sanotaan: 'Itsekasvatus on sydämen ojentamista'.

Ylläoleva selityskirjan seitsemäs iuku selittää 'sydämen ojentamista'
(Dženg Hsin) ja 'itsekasvatusta' (Siu Šen, ruumiin sivistämistä). --
Džu Hsi.


VIII LUKU.

1. Mitä tulee siihen, että kodin kunnossapito on ihmisen itsensä
kasvatusta, niin ihmisten hellyys ja rakkaus, se on puolueellista;
heidän halveksumisensa ja vihansa, se on puolueellista; heidän
pelkonsa ja kunnioituksensa, se on puolueellista; heidän surunsa ja
säälinsä, -- se on puolueellista; heidän ylpeytensä ja ylenkatseensa,
-- se on puolueellista. Senvuoksi niitä, jotka rakastamassaan
huomaavat pahaa ja vihaamassaan huomaavat kaunista, -- niitä on vähän
Taivaan alla.

2. Senvuoksi onkin sananparsi, [joka sanoo:] 'Mies ei ymmärrä
poikansa pahuutta, eikä hän ymmärrä laihonsa hyvyyttä.'[58]

3. Tästä sanotaan: 'Jos ihmistä itseään ei kasvateta, niin mahdoton
on saada kotia kuntoon.'

Ylläoleva selityskirjan kahdeksas luku selittää 'itsekasvatusta' ja
'kodin kunnossapitoa' (Ts'i Džia). -- Džu Hsi.


IX LUKU.

1. Mitä tulee siihen, että valtion hyvää hallitusta varten tulee
ensin saada kodit kuntoon, niin [olettakaamme, että] joku ei voi
opettaa perhettään, mutta voi opettaa muita ihmisiä, -- moista
ei ole. Senvuoksi ihanne-ihminen (ruhtinas), menemättä kotinsa
ulkopuolelle, antaa hyvää opetusta [koko] valtiolle. Hänen kodissaan
on lapsenkunnioitus, -- sillä tulee palvella ruhtinasta; on nuoremman
veljen ohje, -- sillä tulee palvella ylempiään; on [isällinen]
rakkaus, -- sillä tulee ohjata kansanjoukkoja.

2. '_Puheessa K'ang:ille_' sanotaan: '[Toimi] niinkuin hoivaisit
hentoa lasta!' [Jos äiti] todella sydämestään haluaa täyttää
[pienokaisensa pyyteitä], niin, vaikkakaan ei aivan oikeaan osuisi,
ei kuitenkaan kauaksi jää. Ei ole ollut [neitoa], joka olisi
opetellut lapsenhoitoa voidakseen mennä miehelään.'[59]

3. Jos yksi koti on jalomielinen (Ren), niin koko valtiossa herää
jalomielisyys; jos yksi koti on kohtelias (Rang), niin koko valtiossa
herää kohteliaisuus; jos Yksi Mies on himokas ja hurja, niin koko
valtio kapinoipi, -- sellainen on vaikutusten voima. Tästä sanotaan:
'Yksi sana turmelee asian, Yksi Mies[60] vahvistaa valtion.'

4. Hallitsijat _Jao_ ja _Šuen_ ohjasivat isänmaata (Taivaan alus)
jalomielisyydellä, -- ja kansa seurasi heitä. Hallitsijat _Džie_ ja
_Džou_[61] ohjasivat isänmaata julmuudella (Pao), -- ja kansa seurasi
heitä. Heidän hallitusmääräyksensä sotivat yksityishalujen kanssa, --
eikä kansa niitä seurannut. Mitä [hyvää] siis ruhtinaassa itsessään
on, vain sitä hän voi toivoa muissa olevan. Mistä [pahasta] hän
itse on vapaaksi päässyt, vain sitä hän voi toivoa muilta myöskin.
[Olettakaamme, että] sitä, mikä olentomme syvimmissä kätköissä on
[meille kallista], ei oteta huomioon muihin nähden (Šu), ja kuitenkin
voidaan opettaa muita, -- moista ei vielä ole tapahtunut.

5. Valtion hyvä hallitus on siis kotien kunnossapitämistä.

6. Laulujenkirjassa (I. 6) sanotaan: "Tuossa on päärynäpuu, hieno
ja viehkeä! Sen lehdistö on komea ja muhkea! Tämä neito on menossa
miehelään; hän kohtelee oikein kotiväkeänsä." Joka voi oikein
kohdella kotiväkeänsä, hän voi myös opettaa kansalaisia.

7. Laulujenkirjassa (II. 19) sanotaan: 'Oikein kohdellaan vanhempia
veljiä, oikein kohdellaan nuorempia veljiä.'[62] Joka voi oikein
kohdella vanhempia veljiä ja oikein kohdella nuorempia veljiä, hän
voi myös opettaa kansalaisia.'

8. Laulujenkirjassa (I. 152) sanotaan: 'Tämä käytös on ilman
virheitä, ojentaa valtion neljä kulmaa.'[63] Kun hän (hallitsija)
isänä, poikana, vanhempana ja nuorempana veljenä on täydellinen
esikuva, -- silloin kansa pitää häntä esikuvanansa.

9. Tästä sanotaan: 'Valtion hyvä hallitus on kodin kunnossapitämistä.'

Ylläoleva selityskirjan yhdeksäs luku selittää 'kotien
kunnossapitämistä' ja 'ja valtion hyvää hallitusta' (Drï Kue') -- Džu
Hsi.


X LUKU.

I. Mitä tulee siihen, että isänmaan (Taivaan alus) rauhoittaminen
on sen yksityisvaltioiden hyvää hallitsemista, niin, kun hallitsija
(Ylimmäinen) kohtelee vanhempiaan vanhempina, niin kansassa herää
vanhempien kunnioitusta; kun hallitsija kohtelee iäkkäitä iäkkäinä,
niin kansassa herää nuoremman veljen alistuvaa mieltä; kun hallitsija
kohtelee säälien orpoja ja turvattomia, niin ei kansa tee toisin
siinäkään. Ruhtinaalla (Džyin Tzï) on siis [tässä] tie (periaate),
[varma] kuin viivoitin ja harppi.

2. Mitä hän vihaa ylemmissään, sitä älköön osoittako alemmilleen.
Mitä hän vihaa alemmissaan, sillä älköön palvelko ylempiään. Mitä hän
vihaa edessään olevissa, siinä älköön menkö takana olevia pitemmälle.
Mitä hän vihaa takana olevissa, siinä älköön seuratko edessä olevia.
Mitä hän vihaa oikealla, sitä älköön tarjotko vasemmalle. Mitä hän
vihaa vasemmalla, sitä älköön tarjotko oikealle. -- Tätä sanotaan
viivoittimen ja harpin tieksi.

3. Laulujenkirjassa (II. 17) sanotaan: 'Kuinka meidän onkaan
iloittava ruhtinaistamme, kansan vanhemmista (isä ja äiti).' Kun
[ruhtinaat] rakastavat sitä mitä kansa rakastaa, ja kun [he] vihaavat
sitä, mitä kansa vihaa, niin silloin heitä sanotaan: 'Kansan isä ja
äiti'.

4. Laulujenkirjassa (II. 37) sanotaan: "Korkea ja jyrkkä on Etelän
vuori jylhine kivilohkareineen! Ylevän ylevä on suuri opettajamme
_In!_[64] Koko kansa katsoo Teihin." -- Niiden, joilla on valtion
valvonta, ei sovi olla leväperäisiä. Jos he poikkeavat harhateille,
ovat he koko isänmaan häpeä.[65]

5. Laulujenkirjassa (III. l) sanotaan.[66] "Niinkauankuin
_In_-hallitsijasuku ei ollut kadottanut kansanjoukkojen suosiota,
olivat [sen] ruhtinaat Jumalan (Šang Ti) vertaisia.[67] Otettakoon
_In_-suvusta vakava varoitus. Ylhäistä asemaa ei [turvata] helposti."
-- Kun hallitsija periaatteillaan (Tao, tie) saavuttaa kansanjoukot,
niin saavuttaa hän [samalla] valtiovallan; kun hän menettää
kansanjoukot, menettää hän [samalla] valtiovallan.

6. Ruhtinas pitäköön siis ennen kaikkea huolta [omista] hyveistänsä.
Kun hänellä on hyveitä, on myös miehiä. Kun on miehiä, on myös maata.
Kun on maata, on myös aarteita. Kun on aarteita, on myös käyttövaroja.

7. Hyve on juuri, rikkaus on latva.[68]

8. Hyljätty juuri, vaalittu latva -- riistävä ruhtinas, ryöstävä
kansa.[69]

9. Kun siis aarteita kootaan, niin kansa hajautuu. Kun: aarteita
hajotetaan niin kansa kokoutuu.[70]

10. Samaten pahoin puhutut sanat pahoina myöskin palaavat; väärin
tullut tavara väärin myöskin menee.[71]

11. '_Puheessa K'ang:ille_'[72] sanotaan: "Taivaan määräämä arvoasema
ei ole aina aivan varma. Hyvä Tie se antaa [arvovallan], väärä
[polku] vie sen pois."

12. Ts'u-[valtion][73] Kirjassa (Ts'u Šu) sanotaan: "Ts'u-valtiossa
ei pidetä [maaperän tuotteita] kalleuksina. [Siellä] pidetään
ainoastaan hyvettä (Šan) kalleutena."

13. (_Džin_-vaition[74] Uen-herttuan eno) _Džiu Fan_ lausui:
"Tämä maanpakolaisemme (Uen) ei pidä [takaisinpääsyä valtaan]
kallisarvoisena. Jalomielisyyttä vanhempiaan kohtaan hän pitää
kallisarvoisena."

14. Historiakirjan _Ts'in Š-ï_-[nimisessä kappaleessa] sanoo
[Ts'in-valtion[75] herttua _Mu_]. "Olkoon minulla vaikkapa yksi ainoa
suora ja rehellinen ministeri, ilman muita kykyjä kuin yksinkertainen
uskollinen sydän; ja jos hän on kyllin laajasydäminen, niin että
hän pitää muiden kykyjä ikäänkuin ominaan; ja, [missä ikänä] tapaa
neron (Jen) tai viisaan (Šeng), iloitsee siitä sydämessään enemmän
kuin suun sanat ilmituovat, osoittautuen todella kykeneväksi näitä
suvaitsemaan [ja käyttämään,] -- sellainen ministeri voi suojella
poikani, pojanpoikani ja tummatukan kansan, ja hänestä voidaan toivoa
todellista hyötyä. -- [Mutta jos hän,] huomatessaan kykyjä, kadehtii
ja vihaa näitä, ja, nähdessään neroja ja viisaita, vastustaa heitä ja
estää heidän menestymistään, osoittautuen todella kykenemättömäksi
heitä suvaitsemaan [ja käyttämään], -- [sellainen ministeri] ei voi
suojella poikiani, pojanpoikiani, eikä tummatukkaa kansaani; ja eikö
hän olekin todellinen turmion lähde?"

15. Ainoastaan jalomielinen henkilö (Ren Ren) kykenee karkoittamaan
hänet ympärillä oleviin barbaarimaihin,[76] eikä asu hänen kanssaan
samassa Keskusvaltiossa.[77] Tästä sanotaan: 'Vain jalomielinen
henkilö osaa rakastaa ihmisiä, ja osaa vihata ihmisiä.'

16. Kun näkee hyverikkaan henkilön (Hsien), eikä voi häntä käyttää;
tai kun käyttää, mutta ei kyllin aikaiseen, -- on tämä (kykyjen)
halveksimista. Kun näkee konnan (ei-hyvän), eikä voi häntä siirtää
pois; tai kun siirtää hänet pois, mutta ei kyllin kauas, -- on tämä
paha virhe.

17. Kun rakastaa sitä mitä ihmiset vihaavat, ja kun vihaa sitä mitä
ihmiset rakastavat, sanotaan sitä ihmisten luonnollisten tunteiden
törkeäksi loukkaamiseksi. Onnettomuutta saa ehdottomasti osakseen
siitä.

18. Ruhtinaalla on siis suuri tie. Hänen on omattava antaumusta
(Džung) ja uskollisuutta (Hsin) menestyäkseen [tällä tiellä]. Ylpeys
ja ylimielisyys eksyttää [tieltä].

19. Varallisuuden kartuttamiseksi on myöskin suuri tie: -- Tuottajia
olkoon paljon ja kuluttajia vähän; olkoon tehoisuutta tuotannossa ja
säästäväisyyttä käytössä. Näin menetellen on varoja aina yllin kyllin.

20. Se, jolla on jalomielisyyttä (Ren) kohottaa omaa itseänsä
(ruumis) varoen [oikealla] hoidolla. Väärä [valtiotaloudenhoitaja]
(ei-Ren) kohottaa varallisuutta oman itsensä kustannuksella.

21. Milloinkaan ei ole tapahtunut, että tuo Ylin harrastaisi
jalomielisyyttä, eivätkä alemmat harrastaisi oikeutta (I).
Milloinkaan ei ole tapahtunut, että kansa harrastaisi oikeutta, eikä
ruhtinaan asioita ajettaisi loppuun. Milloinkaan ei ole tapahtunut,
että varastot olisivat rikkautta täynnä, eivätkä ne tulisi ruhtinaan
käsiin.

22. _Mong Hsien Tzï_ sanoi: ["Virkamies,] jolla on vaunut ja hevoset,
ei kaitse kanoja eikä porsaita. [Toinen,] joka leikkaa [uhri-]jäitä,
ei paimenna lehmiä eikä lampaita. [Kolmas,] jolla on sata vaunua,
ei tarvitse [enää] verotulojen kokoilijaa. Jos sitä tarvitaan, niin
mieluummin olkoon tämä virkamies varas".[78] -- Tästä sanotaan:
"Rikkaus ei ole valtion voitto. Valtion voitto on vanhurskaus
(I)".[79]

23. Jos valtion tai perheen päämies korostaa varojen käyttöarvoa,
joutuu hän varmasti pikkusielujen holhouksen alle. Jos tällaiselle
pikkusielulle -- luullen häntä hyväksikin -- uskotaan valtion tai
perheen [tärkeitä] toimia, niin seuraa siitä rinnan [Taivaan]
tuhoa ja [ihmisten] ilkeyttä. Ja vaikka [sittemmin] saataisiinkin
kunnon mies [hänen paikalleen], ei [tällä] olisi keinoja enää.
Tästä sanotaan: "Rikkaus ei ole valtion voitto. Valtion voitto on
vanhurskaus."

Ylläoleva selityskirjan kymmenes luku selittää 'valtion hyvää
hallitusta' ja 'isänmaan rauhoittamista' (P'ing Tien Hsiā).

Selityksiä on kaikkiaan kymmenen lukua. Ensimmäiset neljä lukua
käsittelevät yleispiirteittäin [teoksen] johtavia ajatuksia ja niiden
merkitystä. Jälkimmäiset kuusi lukua käsittelevät yksityiskohdittain
teoksen ala-asteikkoa. Viides luku valaisee hyvän käsittämisen
tärkeyttä. Kuudennessa luvussa on esitetty hyvä [tahto] ihmisen
[varsinaisena] perustuksena. Opintojen alkuaikoina on [näihin kahteen
lukuun] kiinnitettävä mitä suurinta huomiota. Opiskelija älköön
niiden yksinkertaisuuden vuoksi halveksiko niitä. -- Džu Hsi.



4.

KIINALAISEN AJATTELUN LUONNE.


Koettaessamme eritellä kungfutselaiselta kannalta kiinalaiselle
ajattelulle olennaisia piirteitä kiintyy huomiomme ensi kädessä
seuraaviin seikkoihin:

1. _Käytöllisyys_. Intialainen metafysiikka on kiinalaisille
vierasta. Käytännölliset tarkoitusperät ovat määränneet ajattelua ja
sen muotoja. Kiinalainen filosofia, varsinkin vanhimpana aikana, on
kauttaaltaan praktillista. Džu Hsi:n aikakaudella, 12:lla vuosis.
j.Kr., on syvemmän mietiskelyn oireita -- nähtävästi intialaista
vaikutusta. Kaikkein mieluisinta ajatustyötä ovat kiinalaiselle
antaneet siveys- ja valtio-opit. Näiden kiinteä yhteenkutominen
lienee kungfutselaisuuden korkein saavutus.

2. _Vanhoillisuus_ on kiinalaisille erikoinen ajatustottumus.
Kungfutse itse on siinä suurin mestari. Hän varoi mitään uutta
esittävänsä. Iänikuisista kätköistä hän kaivoi esiin ja valikoi sen
mikä sitten on tullut ainoaksi oikeaksi ohjeeksi opetukselle ja
elämälle. Minkä harmaan muinaisuuden miehet ovat hyväksi huomanneet
ja mikä sitten on saanut Kungfutselta hyväksymisen -- siitä ei enää
voida kiistellä. Vanhojen arvojen uudelleen arvioiminen oli jotain
käsittämätöntä vuosisatamme alkuun saakka. Henkinen elämä on yleensä
ollut samanlaista kuin länsimailla keskiaikainen skolastiikka.

3. _Muodollisuus_. Ajattelu on liikkunut sovinnaisissa kaavoissa.
Omituinen jäykkyys ilmenee ajatusmuodoissa. Lukuja käytetään
koneellisesti. Kolme ja viisi ovat erittäin suosittuja suureita.
Puhutaan kolmesta valosta -- auringosta, kuusta ja tähdistä;
kolmesta kyvystä -- taivaasta, maasta ja ihmisestä. Samoin puhutaan
kolmimerkkisistä kirjoista ja kolmikätisistä ihmisistä. 'Viitosia'
on vieläkin enemmän. Olemme tutustuneet viiteen kaanoniin, viiteen
hyveeseen, viiteen suhteeseen ja viiteen vuoreen. Huomasimme
myös viisi korkeinta arvovaltaa -- taivas, maa, ruhtinas,
vanhemmat ja opettaja. Edelleen puhutaan viidestä perusaineesta
-- metallista, puusta, vedestä, tulesta ja maasta; näitä vastaa
viisi taivaankappaletta, joilla ovat nimet: metallitähti, puutähti,
vesitähti, tulitähti ja maatähti -- Venus, Jupiter, Merkurius,
Mars ja Saturnus. Värejä on viisi: vihreä, keltainen, punainen,
valkoinen ja musta. Erilaisia makuaistimuksia on samoin viisi: makea,
hapan, katkera, kirpeä ja suolainen. Viisi aistimusten välittäjää
ovat: korva, silmä, suu, nenä ja -- sydän. Viisi on ihmisellä
sisäisiäkin elimiä: sydän, keuhkot, maksa, munuaiset ja -- vatsa.
Ilmansuunnista on viisi tärkeintä: pohjoinen, etelä, itä, länsi ja
-- keskus. Musiikissa on viisi perussäveltä ja ihmisolennolla on
viisi ominaisuutta: muoto, käsityskyky, tajunta, toiminta ja tieto.
Viisi rangaistusta ovat: piiskaaminen, kepittäminen, karkoitus
paikkakunnalta määräajaksi, karkoitus elämäniäksi ja -- kuolema.
Kuolleita surraan viiden asteikon mukaan: vanhempia ja aviomiestä
27 kuukautta, esivanhempia samoin 27 kuukautta, veljiä ja sisaria
9 kuukautta, setiä ja tätejä 5 kuukautta, etäisempiä sukulaisia 3
kuukautta. Mutta onni on myöskin viisikertainen: pitkä ikä, rikkaus,
terveys, hyveenrakkaus (!) ja rauhainen kuolema.



HUOMAUTUKSIA JA LISÄYKSIÄ



1.

KIINAN HISTORIAN ÄÄRIVIIVAT.


A. MUINAISUUS.

1. _Myyttien aikakausi_.

'Kolmen monarkin' aika; kiinalaisten mukaan vähintään 1/2 milj.
vuotta.

Kiinalaisten mietiskelyn mukaan[80] oli ennen kaikkea olevaista
Tyhjyys. Aikojen kuluessa se muuttui vähitellen Ykseydeksi,
suureksi Monaadiksi. Tämä taas jakautui aikojen vieriessä kahdeksi
perusvoimaksi (dualismi), Valoksi ja Varjoksi, maskuliini- ja
feminiiniprinsiipeiksi. Näiden vuorovaikutuksen kautta on
näkyväinen maailmankaikkeus saanut syntynsä. Tähän filosoofiseen
maailmansyntyoppiin liittyy toinen kansantajuisempi.

_P'an Ku_, 'muinaisuuden tutkija', valon ja pimeyden voimista
syntynyt ensimmäinen inhimillinen olio, järjestää maailmankaikkeuden.
Tämän jättiläisen kuolemasta alkaa yksityiskohtaisempi luomistyö.
Hänen hengityksensä muodostui tuuleksi, äänensä ukkoseksi; vasen
silmä auringoksi, oikea kuuksi; hänen verensä muuttui virroiksi,
tukkansa kasvoi heininä ja puina, hänen lihastaan tuli multamaata ja
hänen hikensä valui alas sateena. Ihmissuku syntyi hänen ruumiissaan
olleista eläinloisista.

    _T'ien Ti_, 'taivaallinen hallitsija';
    _Ti Ti_, 'maallinen hallitsija';
    _Ren Ti_, 'inhimillinen hallitsija'.

Kukin näistä eli 18.000 vuotta, samoin kuin tuo heidän kuuluisa
edeltäjänsä P'an Ku. Nämä saattavat maailman muodostelemisen
päätökseen. Ti:n asemasta käytetään myös samansisältöistä sanaa
_Huang_.

_Jiu Dž'ao_, 'pesän omistaja', asumusten rakentaja.

_Sui Ren_, (Hsū Ren) 'tulimies', tulen keksijä; opetti myös
käyttämään nuoraan tehtyjä solmuja laskuvälineinä; vastaa
kreikkalaisten Prometheusta.

_II. Taruaika_.

'Viiden suvereenin' aika, 2852-2357 e.Kr.; noin 500 vuotta.

_Fu Hsi_, 2852-2737, 'kesäinen henkäys', esiintynyt Mayers'in ja
Giles'in mukaan sata vuotta aikaisemmin; kiinalaisten sivistyksen
kantaisä; mainitaan myös nimellä _T'ai Hao_, 'suuri Hao' (kirkas
kesäpäivä); kalastuksen, karjanhoidon ja avioliiton säännöstelijä;
kirjoitustaidon ja soittokoneiden keksijä, uhripalvonnan järjestäjä.

_Šen Nung_, 2737-2697, 'jumalainen maamies', maanviljelyksen
ja lääketaidon isä; mainitaan myös nimellä _Jen Ti_, 'leimuava
hallitsija'. Asuinpaikka Šan Tung.

_Huang Ti_, 2697-2597, 'keltainen hallitsija', almanakan laatija ja
ajanlaskun järjestäjä 60-vuotisiin jaksoihin; kymmenjärjestelmän
käytäntöönpanija. Hänen puolisonsa opetti silkkiäismadon hoitoa ja
silkkipukujen käyttöä. Taivaan temppeli rakennetaan, suitsutuspuikot
otetaan käytäntöön. Auringon, kuun ja viiden kiertotähden, sekä
virtojen ja vuorien palvonta alkaa, esi-isäin palvontaa tehostetaan.

_Šao Hao_, 2597-2513, 'pieni Hao', järjesti 'Suuren Syvyyden'
musiikin saadakseen ihmiset sopusointuun henkimaailman kanssa.

_Džuan Hsii_, 2513-2435, 'yksinäinen ja äkäinen, määräsi erikoisen
virkamiehen valvomaan taivaan ja maan palvontaa, olemaan
jonkinlaisena välittäjänä ihmisten ja henkimaailman välillä; Jumalan
palvonnassa käytetään musiikkia, jonka sanotaan johtuvan ukkosen
jäljittelemisestä.

_Ti K'u_, 2435-2366, 'nopeatoiminen hallitsija', innokas henkien
palvoja ja ahkera tähtien tutkija.

_Ti Drï_, 2366-2357, 'yritteliäs hallitsija'.

III. _Ihanneaika_.

Kahden 'jumalaisen' aika, 2357-2205 e.Kr.; noin 150 vuotta.

_Ti Jao_, 2357-2255, 'jalosukuinen, jumalainen hallitsija',
täydellinen nimi _T'ang Ti Jao_, mainitaan myös nimellä _Fang
Hsūin_, ('erittäin ansiokas'), mutta tunnetaan yleisesti pelkällä
Jao-nimellä; lienee kotoisin _Dži Li_ maakunnan eteläosasta,
rautatien varrella olevan _Pao Ting Fu_-nimisen kaupungin
lähettyviltä, jossa yhä on _T'ang_ ('villi') Hsien-niminen pikku
kaupunki (siitä nimi T'ang, 'T'angilainen Jao'). Hallitusistuimensa
tällä heimopäälliköllä olisi pitänyt olla _Šan_ Si-maakunnan
eteläosassa, _P'ing Jang Fu:ssa_. Auringonpimennys; tähtientutkijoita
_Hsi_ ja _Hō_. Temppeli rakennettiin Šang Ti:lle ja uhripalvontaa
tehostettiin. Keltaisen virran suuri tulva v. 2297; vedet sai
laskeutumaan 8-vuotisella itsensäkieltävällä toiminnallaan eräs
henkilö, joka sittemmin hallitsijana tunnetaan nimellä _Y Suuri_.
Syrjäyttäen arvottoman poikansa määräsi Jao seuraajakseen _Ti
Šuen:in_, jolle hän myös antoi kaksi tytärtään vaimoiksi, kuten
Historiakirja kertoo.

_Ti Šuen_, 2255-2205, 'jalosukuinen, jumalainen hallitsija',
täydellinen nimi _Y Ti Šuen_, mainitaan myös nimellä _Džung Hua_
('toinen loistava'), mutta tunnetaan yleisesti pelkällä Šuen-nimellä;
jumalanpalvelusmenojen ja rikoslain laatija; _Y_ ('peto') oli _An
I' Hsien:in_ alue _Šan Si:n_ maakunnan lounaiskulmassa, nykyisen
_Džie Džou:n_ (Kai Džou) pohjoispuolella; Šuen:in kotipaikka ei
siis ollut kaukana Jao:n hallituspaikasta. Šuen:in hallituspaikka
oli _Jang Hsia_, lähellä nykyistä _T'ai Kang:ia_ Ho Nan-maakunnan
itäosassa, Keltaisen virran alamutkasta ja maakunnan nykyisestä
pääkaupungista _Kai Fung Fu:sta_ kaakkoiseen. Vaikka Šuen:in
hallitusalue määritellään _Kan Su:n_ maakunnan läntisimmästä
kulmasta _Ning Po:hon_ (Šanghai:in eteläpuolella) ja _Pekingistä_
aina _Tung T'ing_-järven eteläpuolelle,[81] niin oli se varmaan
vielä hyvin hajanainen ja osoittaa vain hänen valloitussotiensa
suuntaviivoja; luoteinen, kapea ja pitkä kulmake näyttänee
kiinalaisten taivallustietä Keski-Aasiasta Keltaisen virran laaksoon.
Jao:n 'rankaisemat' alkuasukasheimot (_San Miao_ y.m.) kapinoivat
usein vielä jälkeenpäinkin; hajanaisuuden tilaa jatkuu koko kolmen
ensimmäisen hallitsijasuvun ajan, aina Ensimmäiseen Keisariin saakka
(221-209 e.Kr.). -- Kun Historiakirjan vanhinta aikaa koskevat osat
ovat sen oman esityksen mukaan jäljestäpäin kirjoitetut, niin ne
eivät ole täysin luotettavia; vaikka niissä mainitaan jo tältä ajalta
kaikenlaisia metalleja (kulta, hopea, vaski, rauta y.m.), niin lienee
tämä aika kuitenkin vielä katsottava _kivikaudeksi_, aina 3:nnen
hallitsijasuvun alkuun saakka (1122 e.Kr.).[82] -- Ennen hallitukseen
ryhtymistään Šuen tarkkasi tähtiä, toimitti sitten uhreja Jumalalle
(Šang Ti), 'Kuudelle Arvovallalle', vuorille, virroille ja hengille
ylimalkaan. V. 2254 hän toimitti uhrin Jumalalle Suurvuorella (T'ai
Šan), kuten Historiakirja kertoo.


B. VANHA AIKA.

Noin 2200 e.Kr. -- 200 j.Kr.; 2000 vuotta.

I. _Esihistoriallinen aika_.

Kahden ensimmäisen hallitsijasuvun aika, 2205-1122 e.Kr.; n. 1100
vuotta.

a) _Hsia-dynastia_.

2205-1766 e.Kr.; 439 vuotta; 17 hallitsijaa.

_Y Suuri (Ta Y)_, 2205-1197, ensimmäisen hallitsijasuvun perustaja,
Šuen:in määräämä hallitusistuimelle, niinkuin tämä oli Jao:n
määräämä. Nämä kolme miestä ovat klassillisen kirjallisuuden
pääsankareita. Y:n nimi ('suuri vapaaehtoinen') viitannee hänen
epäitsekkääseen toimintaansa, samalla kuin hänen kunnianimensä (_Uen
Ming_, 'valistunut käskynhaltija') viittaa hänen ystävälliseen
suhteeseensa alamaisiin. Hänen kotipaikkansa lienee ollut _Džung_
lähellä maakunnan pääkaupunkia Si An Fu:ta _Šen Si:ssä_ (nykyinen
_Hu Hsien_), jossa hänen isällään oli maa-alue. Siten 'kultaisen'
ajan suuruudet (_Jao, Šuen ja Y_) olisivat kotoisin Kiinan
kolmesta pohjoisesta maakunnasta (_Dži Li, Šan Si_ ja _Šen Si_).
Hallitsijasuvun nimi _Hsia_ ('kesä') johtuu paikkakunnan nimestä. _Ho
Nan_ maakunnan keskellä, ei kaukana Peking-Harikou-rautatielinjasta,
jonka paikkakunnan Y sai palkkioksi Keltaisen virran tulvien
kuivaamisesta (jota hänen isänsä oli turhaan yrittänyt); nyt on
paikan nimi suuren viljelijänsä mukaan _Y Džou_. Jao ja Šuen tulevat
'raakalaisten' ja 'petojen' parista, _Y_ tulee 'kesämailta', mikä
ei kyllä ole hänen synnyinseutunsa. Koko Kiinaa mainitaan vielä
ensimmäisen hallitsijasuvun ja sen perustajan mukaan 'kesämaaksi'.
-- Patriarkkaalinen järjestelmä, joka Jao:n ja Šuen:in aikana on
muuttunut monarkkiseksi, tulee nyt perinnölliseksi; hallitsijalla
on kuitenkin periaatteessa aina oikeus määrätä seuraajakseen
kenen hän tahtoo, jota oikeutta käyttäen moni on jälkisäädöksellä
määrännyt jonkun nuoremmista pojistaan seuraajakseen. Samalla
kuin keskushallitus nyt yhä lujittuu, alkaa myös ilmetä sitä
heikontavia voimia, jotka kolmannen hallitsijasuvun lopulla
läänityslaitoksen muodossa kehittyvät huippuunsa. Kiinalaisten
sukunimien harvalukuisuus (noin 400) on osoituksena aikaisimmasta
heimojärjestelmästä, joka nyt on siirtynyt syrjään, muuttuakseen
vähitellen vasallijärjestelmäksi. -- Ajan yleistä kehityskantaa
on vaikea riittävien todistusten puutteessa oikein arvostella.
On väitetty Historiakirjan mukaan, että _kultaa_ ja _hopeaa_ --
tietysti vähemmän jalostetussa muodossaan -- alettiin tähän aikaan
käyttää kaupan välineenä.[83] Tähän voinee kuitenkin sovittaa
_Mongtsen_ kuuluisat sanat: "Jos meidän on uskottava kaikki
mitä Historiakirja kertoo, silloin olisi parempi, ettei meillä
olisi koko Historiakirjaa." Eräs tukikohta tämän suvun aikana on
_auringonpimennys_, jonka olisi pitänyt tapahtua ruhtinas _Džung
K'ang:in_ (2159-2149) neljäntenä vuonna (2155) 'ensimmäisenä
syyskuukautena'. Tätä ei kuitenkaan ole onnistuttu vielä saamaan
sopusointuun tähtitieteellisten laskelmien kanssa.

_Džie Kuei_, 1818-1766, 'viimeinen julmuri', suvun viimeinen
hallitsija, klassillisen kirjallisuuden kauhu, samoin kuin hänen
jalkavaimonsa _Mō Sï_. Kuningasta mainitaan yleisesti pelkällä
Džie-nimellä.

Pääkaupunki oli Hsia-suvun aikana ensin Šuen:in hallituspaikka _T'ai
Kang_ Ho Namissa ja dynastian loppuaikoina Šuen:in syntymäpaikka _An
I_ Šan Si:ssa.

b) _Šang-dynastia_.

1766-1122 e.Kr.; 644 vuotta; 28 hallitsijaa. (Kaksi nimeä _Šang_ ja
_In_, kumpikin noin 300 vuotta.)

_Dž'eng T'ang_, 1766-1753, 'menestyvä T'ang,' mainitaan yleisesti
pelkällä _T'ang_ ('kuuma vesi', 'liemi') nimellä; edellisen
hallitsijasuvun kukistaja ja uuden perustaja; Historiakirjan ja
klassillisen kirjallisuuden sankareita. Tämä Kungfutsen suku
johdetaan Šuen:in 'opetusministeristä', jolla oli kuvaava nimi
_Ts'i_ (Hsie, 'suuri pykäläpuu'); _T'ang_ edustaisi 14:ttä polvea
hänestä. Tunnustukseksi palveluksistaan sai _Ts'i_ maa-alueen Šang
('kauppias') _Šen Si:n_ maakunnan kaakkoiskulmassa, jolla vielä tänä
päivänä on sama nimi (_Šang Džou_). Martin huomauttaa,[84] että
'kauppiaan' esiintyminen dynastianimenä tietää uutta edistysaskelta
kansan yhteiskunnallisessa elämässä. T'ang:in sukunimi oli _Tzï_
('poika', 'lapsi'), henkilönimi _Li_ (Lū, 'kenkä', 'kävely',
'toiminta'); '_T'ang_' lienee kuoltua annettu kunnianimi, kuten
yleensä hallitsijoille on ollut tapana antaa. Hänellä tämä sana
lienee käsitettävä erikoismerkityksessä 'mainehikas', samaan tapaan
kuin 'Jao' ja 'Šuen'. Seitsenvuotisen kuivuuden johdosta tahtoi T'ang
uhrata oman henkensä luonnon lepyttämiseksi, mutta tämä alttius jo
ilman varsinaista uhria lepytti taivaan antamaan kuivalle maalle
virvoittavaa sadetta.

_Tai Džia_, 1753-1720, 'suuri alku', edellisen pojanpoika.
Pääministeri _I In_, joka jo oli ollut T'ang:in neuvonantajana, sai
tarmokkailla toimenpiteillään ajattelemattoman hallitsijan seuraamaan
iso-isänsä hyverikasta esimerkkiä. Tässä yhteydessä Historiakirja
kertoo että 1 In _kirjeellisesti_ nuhteli hallitsijaa. Kirjojen
käytöstä epäsuorasti mainitaan jo jao-šuenilaiselta ajalta.

_P'an Keng_, 1401-1373, 'sukujentutkija', muutti pääkaupungin
Keltaisen virran pohjoispuolelta sen eteläpuolelle, paikkakunnalle,
jonka nimi oli _In (Jen Szï Hsien, Ho Nan Fu, Ho Nan)_; siitä tälle
hallitsijasuvulle nimi In, 'voittoisa'. Historiakirja kertoo laajasti
tästä muutosta, vaikka se ei mainitse mitään yli kolmensadan vuoden
ajalta T'ai Džia:n jälkeen.

_U Ting_, 1324-1265, 'sotilashenkilö', kävi tiettävästi ensimmäisenä
taisteluita tatarien kanssa, v. 1292 e.Kr.

_Džou Hsin_, 1154-1122, 'kiusallinen satulanauha', mainitaan
tavallisesti pelkällä Džou-nimellä, suvun viimeinen ja kelvottomin
hallitsija, vieläkin kuuluisampi rikoksistaan kuin edellisen
dynastian viimeinen hallitsija _Džie Kuei_. Džou:n tunnettu
jalkavaimo oli _Tā Džï_.

Missä oli Šang-dynastian pääkaupunki? Siihen ei ole helppo vastata.
_Dž'eng T'ang_ perusti sen paikkakunnalle, jonka nimi oli _Po'_;
mutta siitä ei olla täysin varmoja oliko se itä- vai länsiosassa
Ho Nan-maakuntaa. Historiakirja näyttäisi viittaavan siihen, että
Po oli sama kuin In, johon P'an Keng lopulta tuli. Luultavampaa on
kuitenkin että Po oli _Kuei Tē Fu:n_ alueella maakunnan itärajalla,
ei kaukana Šuen:in hallituspaikasta Jang Ksia:sta (T'ai K'ang).
_An Huei:n_ puolella on täällä Po-niminen piirikunta, _Po Džou_.
Tänne on T'ang:in kotipaikalta, (Šang Džou, Šen Si) pitkä harppaus,
vaikka nämä kaupungit ovatkin samalla leveysasteella (33° 50').
Tämän jälkeen oli hallitus ainakin kolmessa paikassa (Hsiao, Hsiang,
Keng)[85] ennenkuin se joutui Jen Szï Hsien:iin Ho Nan Fu:n lähellä.
Täydellä syyllä on huomautettu, että pääkaupungin lakkaamaton
muutteleminen ei osoita Šang-suvun kovinkaan lujaa valta-asemaa.

II. _Tosihistoriallinen alkuaika_.

Vasallivaltioiden kukoistusaika ja henkisten harrastusten nousuaika,
n. 900 vuotta.

_Džou-dynastia_.

1122-255 e.Kr.; 867 vuotta; 34 hallitsijaa.

_U Uang_, 1122-1115, 'sotaisa kuningas', klassillisen kirjallisuuden
ihanteita, samoin kuin hänen veljensä _Džou Kung_ (Džou:n herttua)
ja isänsä _Uen Uang_, 'kirjallisuuskuningas', _Ennekirjan_
ensimmäisten mietiskelyjen kirjoittaja. Nämä kolme ovat Kungfutsen
erikoisesti ylistämiä, ja näiden työtä hän sanoo jatkavansa.
'Sotaisa kuningas' on saanut nimensä siitä, että hän asevoimalla
kukisti edellisen hallitsijasuvun viimeisen kuninkaan (Džou Hsin)
ja otti hallitusohjat omiin käsiinsä. Historiakirja kertoo, kuinka
hän juhlallisessa puheessaan (Ho Nan Fu, Ho Nan; vanha nimi _Mong
Dzing_) pitää tekoaan taivaan määräyksenä. Tämäkin suku johdetaan
yhtä kaukaa kuin edellinen. Kanta-isän olisi pitänyt olla Šuen:in
maanviljelysministeri _Ts'i_ (hyljätty), joka sai maa-alueen _T'ai_,
Šen Si-maakunnan länsiosassa (nykyinen _Fu Fung Hsien, Fung Hsiang
Fu_), Keltaisen virran sivuhaaran (Uei) varrella. Vuonna 1326 e.Kr.
ilmaantuu eräs henkilö nimeltään _T'an Fu_, väittäen olevansa
_Ts'i:n_ jälkeläisiä, perustaa pikku valtion _Džou_ ('täydellinen')
näille maille, T'si ('vuoripolku')-nimisen vuoren läheisyyteen.
Tämä _T'an Fu_ oli _U Uangòn_ iso-isän isä. Heidän sukunimensä oli
_Dži_. -- Olemme nähneet, että kolme ensimmäistä hallitsijasukua on
tullut _Šen Si_-maakunnasta. Tulemme vielä näkemään, että sieltä
tulee neljäs ja viideskin. Kansan saadessa rajavartioina puuolustaa
maatansa alituiseen hyökkäileviä raakalaislaumoja vastaan säilyi
sen siveellinen ryhti ja ruumiillinen voima täällä paremmin kuin
vaarattomilla ja viljavilla lakeuksilla. -- Historiakirjassa oli
alkuaan 38 asiakirjaa tämän suvun ajalta vuoteen 627 e.Kr. Niistä on
säilynyt 30, joista Legge'n mukaan 20:n todistuskelpoisuus on täysin
pätevä. Kahden ensimmäisen hallitsijasuvun ajalta yhteensä ei ole
muistiinpanoja puoltakaan tästä määrästä. Niiden 45:stä hallitsijasta
on Historiakirjassa mainittu vain yhdeksän. Mihin sitten perustuu
tiedot näistä muista hallitsijoista? Historioitsija _Szï-Ma Ts'ien_
n. v. 109 e.Kr. mainitsee vain nimeltä useimmat kahden ensimmäisen
dynastian hallitsijat. Tärkeimpänä lähteenä pitävät kiinalaiset
vuonna 280 j.Kr. löytynyttä bambulaattojen kokoelmaa, jossa on
aikajärjestyksessä esitetty Kiinan hallitsijat Huang Ti:sta alkaen
Džou-suvun loppuun (2697-296 e.Kr. noin 2,400 vuoden ajalta).
Tämä kokoelma löytyi Uei-valtion _Hsiang_-nimisen kuninkaan
(kuollut 296 e.Kr.) haudasta. Kokoelma mainitaan nimellä _Džu Šu,
Bambuaikakirja_. Monet tutkijat kuitenkin epäilevät sen pätevyyttä.
Vain kaksi viittausta on vanhemmassa klassillisessa kirjallisuudessa
kyseessäolevan ajan pituuteen nähden. _Kevättä ja Syksyä_ teoksen
selittäjä _Tso Ts'iu Ming_ mainitsee että Šang-suku hallitsi 600
vuotta. _Mongtse_ mainitsee ylimalkaisesti että Jao:sta ja Suen:ista
T'ang:iin (ihanneaika ja 1:nen dynastia) on yli 500 vuotta;
T'ang:ista Uen Uang:iin (Šang-dynastian aika) yli 500 vuotta; ja Uen
Uang:ista Kungfutseen yli 500 vuotta. Kungfutsen historiateos Kevättä
ja Syksyä alkaa vuodesta 722 e.Kr. Auringonpimennykset vuosilta
719 ja 775 ovat varmoja tukikohtia. Näiden perustuksella voidaan
mennä täydellä varmuudella vuoteen 827, toisten mukaan vuoteen 841
e.Kr.[86] -- Englantilaiset tutkijat (Legge y.m.) ovat taipuvaisia
antamaan Historiakirjan todistuksille varhaisemmilta ajoilta monin
kohdin ehdottoman sitovuuden. Saksalaiset sitävastoin (Faber,
Richthofen, Hermann) lausuvat jyrkästi, että _Kiinan historia alkaa
varsinaisesti vasta Džou-dynastian alusta_. Hermann'in mukaan alkaa
nyt vasta _pronssikausi_. _Tähtitieteen, kielitieteen ja arkeologian
avulla ei ole voitu päästä Kiinan vanhaan aikaan varmuudella
Džou-dynastiaa pitemmälle_. -- On totta Richthofen'in huomautuksessa,
että Historiakirjan mukaan kiinalaiset jo ammoisina aikoina
tiesivät paljon sellaista, mistä he olivat myöhemmin tietämättömiä.
Myöntäen, että Historiakirjaan on tullut vielä ehkä Kungfutsenkin
hyvässä tarkoituksessa tekemiä värityksiä, voidaan kuitenkin
ajatella, että kiinalaiset saattoivat _kadottaa_ jotakin jo ammoin
omistamaansa. Sehän ei ole harvinaista, ei yksityisten eikä kansojen
elämässä. Esimerkkinä Kiinaan nähden voi mainita nestoriolaisen
kristillisyyden, jonka koko olemassaolo oli unohtunut, kunnes vuonna
1625 löydettiin Si An Fu:n läheltä Šen Si:stä tuo merkillinen 1780
kirjoitusmerkkiä sisältävä, vuonna 781 pystytetty kivi, jota nyt
säilytetään New Yorkissa. Samoilta seuduilta on löydetty rahaa
noin vuodelta 200 e.Kr. Tarvittaisiin vain, että jonkun onnellisen
sattuman kautta vielä paljon vanhempia muistomerkkejä tavattaisiin.
Toisena esimerkkinä ihmisten ja kansojen kadottamiskyvystä voi
mainita, että naisten asema oli Kiinassa Kristuksen syntymän
aikoihin parempi kuin koskaan sen jälkeen. Olisiko niin mahdotonta
että _koko kansa_ olisi noina levottomina pitkinä vuosisatoina,
kahden ensimmäisen hallitsijasuvun aikana, mennyt kehityksessään
alaspäin. Tiedämmehän kuinka Ensimmäinen Keisari (n. 200 e.Kr.)
oli hävittämäisillään paljon syvällisemmän sivistyksen kuin Jao:n
ja Suen:in aikana olikaan. Ja tama mies oli _kiinalainen_. Mitä
saattoivatkaan sitten vieraat raakalaislaumat tehdä, raakalaislaumat,
joita vastaan epätoivoisesti taistellessa täytyi lakkaamatta
pääkaupunkiakin muuttaa, vieläpä niinkin myöhään sen tultua täysin
ryöstetyksi kuin vuonna 770 e.Kr. Kiinan suuri muuri, jonka suurin
osa on syntynyt ennen ensimmäistä Keisaria ja jokaisen kaupungin
vanhat varustukset puhuvat epätoivoisesta sivistysaarteiston
puolustamisesta. Ja vielä: Olisivatko pelkät mielikuvituksen luomat
henkilöt voineet vaikuttaa niin valtavasti Kiinan kansaan kuin
Historiakirjan sankarit: _Jao, Šuen, Y ja T'ang; Uen, U ja Džou
Kung?_ Edelleen: Jos olisi kysymys muutamasta vuosisadasta, niin
silloin ei kadottaminen olisi voinut olla niin täydellistä, mutta kun
on kysymys kokonaisesta vuosituhannesta, niin siinä saattoi hukkua
paljonkin ajan virtaan. Levoton Keltainen virta, 'Kiinan suru', teki
vielä tuhotöitään. Olemme siis taipuvaisia ajattelemaan, että kahden
ensimmäisen hallitsijasuvun aikana Kiinan kehitys meni pääasiassa
alaspäin. -- Mitä tulee Džou-dynastian aikaan, sen valtiollisiin
ja henkisiin taisteluihin, niin niistä on tehty selkoa Kungfutsen
elämäkerran yhteydessä. Tänä läänityslaitoksen kukoistusaikana
on keskushallitus niin heikko, ettei ole syytä kuninkaita tässä
mainita. -- Suuri Y, nähtävästi jo Šuen:in hallituskauden lopulla,
jakoi maan _yhdeksään maakuntaan_. Suen'istä kerrotaan että hän
jakoi maan _kahteentoista maakuntaan_. Tämä saattoi tapahtua Y:n
jaoituksen jälkeen, vaikka se ei käy täysin ilmi Historiakirjasta.
Kahden hallitsijasuvun aikana ei tässä kohden tapahdu muutoksia.
Džou-dynastian aikana jakautui maa miltei lukemattomiin pikku
ruhtinaskuntiin. -- Jao:n aikana oli _maanomistus_ järjestetty
siten, että pääkaupungin ympärillä oli etenevässä kehässä viisi
toisensa sulkevaa neliöpiiriä, kunkin piirin leveys noin 150 km.
Koko valtakunnan läpimitta oli siis noin 1500 km. Näiden kehien
nimet olivat 1) _Tien Fu'_, 'kuninkaanpelto'; 2) _Hou Fu'_,
'ylhäisön alue'; 3) _Sui Fu'_, 'rauhoitettu alue', opetuslaitosta
ja isänmaanpuolustusta varten; 4) _Jao Fu'_, 'puutteellisten alue',
alkuasukasten ja rikollisten alue; 5) _Huang Fu'_, 'villien' heimojen
ja 'villiintyneiden' alue.[87] Šsang-dynastian ajalta esitetään
seuraava maan jako. Yhdeksän maa-aluetta, kukin 6 hehtaarin alaa
(100 mou:ta) oli annettu kahdeksalle perheelle. Kukin perhe sai
viljellä yhden palstan omaan laskuunsa, mutta keskimmäinen maa-alue
oli viljeltävä yhteisin voimin ja sen tulot annettava hallitukselle
veroina. Kiinalaiset kirjoitusmerkit dzing, 'lähde', 'kaivo', ja
_t'ien_, 'pelto', kuvaavat tätä 'isojakoa'. Kun tästä ei mainita
vanhimmissa kiinalaisissa sanakirjoissa, niin tohtori Hermann
väittää, että tämä esitys on pelkkää kielitieteellistä rakentelua, ja
hän huomauttaa vain, että kehitys maanomistukseen nähden on Kiinassa
ollut suuressa määrin samankaltaista kuin Europassa. Ajatus, että
kaikki maa olisi oikeudellisesti kuulunut hallitsijalle, ei näytä
saavan riittävää tukea. Džou-dynastian perustajan (U Uang) sanotaan
antaneen 1800 eri maa-aluetta sotapäälliköilleen ja suosikeilleen,
jotka jäivät jonkinlaiseen riippuvaisuuteen. Keskushallituksella oli
sitä paitsi oma maa-alueensa, joka ulottui Si An Fu:sta Ho Nan Fu:hun.

'Sotaisa ruhtinas' (U Uang) perusti pääkaupunkinsa Džou-dynastian
alussa lähelle synnyinseutuaan, muutaman kilometrin päähän _Si An
Fu:sta_. Sen nimi oli _Kao Džing_, tai pelkkä _Kao_ (Hao, 'uuni').
Mutta jo hänen seuraajansa v. 1109 oli pakotettu sen siirtämään
turvallisemmille seuduille. Ho-virran sivujoen _Lo:n_ varrella _Lo
Jang:issa (Lo I)_, lähellä Šang-dynastian viimeistä pääkaupunkia
ja nykyistä _Ho Nan Fu:ta_ (Ho Nan-maakunnassa) löydettiin
turvatumpi alue, jota todenteolla ruvettiin rakentamaan vasta 770,
senjälkeenkuin Si An Fu oli pahanpäiväisesti ryöstetty.

III. _Kiinan ensimmäinen suuruudenaika_.

Ts'in ja Han-dynastiain aika, noin 200 e.Kr. 200 j.Kr.; 400 vuotta.

a) _Ts'in-dynastia_.

255-206 e.Kr.; 49 vuotta; 5 hallitsijaa.

_Šzï Huang Ti_, 221-209, 'Ensimmäinen Keisari' sekä ottamansa nimen
puolesta että asiallisestikin. Usein liitetään hänen nimeensä
dynastianimikin: _Ts'in Šzï Huang Ti_. Dynastianimi _Ts'in_
('hienoriisi') johtuu samannimisestä valtiosta _Šen Si:n_ ja _Kan
Su:n_ rajamailta, josta tämän suvun hallitsijat olivat kotoisin.
Ensimmäinen Keisari on Kiinan suuruuden varsinainen luoja, Kiinan
muurin lopullinen rakentaja, sisäisen yhteyden ja ulkonaisen
mahtavuuden aikaansaaja.

Nimi _'Kiina' (China)_ johtunee tämän hallitsijasuvun nimestä _Ts'in
(Ch'in)_; 'Kiina' merkitsee siis, kuvaavasti kylläkin, 'riisimaata'.
Tämä nimi on kuitenkin kiinalaisille itselleen vieras, samoinkuin
he pitävät Ensimmäistä Keisaria kauheimpana tyrannina mikä heidän
maassaan on ollut, siitä syystä että tämä antoi vuonna 213 e.Kr.
julistuksen kungfutselaisen kirjallisuuden hävittämisestä, ja
julmalla tavalla tuhosi suuren osan Kiinan oppineista, 460 miestä.
-- Pääkaupunkinsa perusti Ensimmäinen Keisari lähelle _Si An
Fu:ta_; sen nimi oli _Kuan Džung_. Tästä alkaa varsinaisesti tämän
Kiinan historiassa tärkeimmän kaupungin historia. U Uang oli kyllä
yrittänyt tänne sukunsa pääkaupunkia, mutta hänen jälkeläisillään ei
ollut tarpeeksi valtaa eikä tarmoa säilyttääkseen tätä niin tärkeää
strateegista paikkaa, liikennekeskustaa Kiinan ja Keski-Aasian
välillä. Kaupunki on yhä Kiinan suurimpia (1 milj. asukasta) ja
parhaiten varustettuja.

b) _Han-dynastia_.

206 e.Kr. -- 221 j.Kr.; 427 vuotta; 26 hallitsijaa. _Kao Tsu_,
206-194, 'loistava alku', varsinainen nimi _Liu Pang_, Han-nimisen
valtion ruhtinas Jangtse-virran haarajoen (Han) latvoilla, _Šen
Si_-maakunnan etelä-osasta; _Hankou:n_ kaupunki Kiinan keskellä
on tämän joen suussa; siitä sen nimi Han K'ou, 'Han-virran suu'.
Pääkaupungikseen Kao Tsu (Tsou) otti Ensimmäisen Keisarin rakentaman
_Si An Fu:n_ ('läntinen rauhan kaupunki'), jonka nimi oli nyt
_Dang An_ ('pitkäaikainen rauha'), myöskin _Uei Nan_ ja _Nui Szï_.
Nyt alkaa Kiinan varsinainen nousuaika. Ensi tehtäväkseen Kao Tsu
käsittää klassillisen kirjallisuuden jätteiden kokoamisen. Hän
toimittaa ensimmäisenä Kiinan keisarina uhrin Kungfutsen haudalla Si
An Fu:sta kaukana olevassa Šan Tung:issa. -- Tohtori Hermannin mukaan
alkaa nyt _rautakausi_ Kiinassa.

_U Ti_, 140-80, 'sotaisa keisari', karkoittaa edellisten hallitsijain
aikana maata havitelleet _hunnit_ ja kehittää kiinalaisten
sotilasvallan huippuunsa. Valloitusretkillään tulivat kiinalaiset
aina Rooman valtakunnan rajoille. 'Kuutta vapaata taidetta'
viljellään ahkerasti; ne ovat: seremoniat, musiikki, ampumaurheilu,
valjakkojen hoito, kirjoitus ja laskento _(Lï, Jō, Šē, Y, Šū, Sou)_.
Näitä harjoitettiin tiettävästi jo Kungfutsen aikanakin.

_P'ing Ti_, 1-6 j.Kr., 'rauhan ruhtinas'; omituinen yhteensattuma
Kristuksen syntymän kanssa. _Uang Mang:in_ kapina 9-23 j.Kr.
_Ajanlasku_ 60-vuotisiin jaksoihin mainitaan hänen ajaltaan. Paljon
levottomuutta, kunnes joku hallitusta kannattavista sotapäälliköistä,
_Liu Hsin_, saa ohjat käsiinsä, keisarina tunnettu nimellä Kuang U
Ti, 25-58 j.Kr., 'loistoisa sotaisa keisari'. Pääkaupunki siirretään
_Lo Jang:iin_ (Ho Nan). Siitä tämän suvun nimi: _Jälkimmäinen_ eli
_Itäinen Han-dynastia_. Nykyinen maakuntajärjestelmä alkaa; 30
maakuntaa supistetaan 13:ksi.

_Ming Ti_, 58-76, 'valistunut keisari'; buddalaisuus tuodaan maahan.
_U Ti:n_ aikana on jo ensimmäisiä hindulaisia saarnaajia tullut
Kiinaan.

_Ling Ti_, 168-190, 'sielukas keisari', antoi vuonna 175 hakkauttaa
_Viisi Kaanonia_ kivipatsaisiin keisarillisen korkeakoulun edustalle
Ho Nan Fu:ssa. Tarkoitus oli taata niiden säilyminen näinä
levottomina aikoina. Ensimmäinen kiinankielinen sanakirja, _Sō Uen_,
on ilmestynyt v. 121 j.Kr. _Tutkinto_-järjestelmä on kehittynyt;
se mainitaan ensi kerran vuodelta 132 j.Kr. Sivistysharrastukset
kiinalaisille luonteenomaisina lienevät vähentäneet kansan
sotilaallista tarmoa. --

Han-dynastia on kiinalaisten mielestä ensimmäinen varsinaisesti
kiinalainen, senvuoksi 'Han' on tullut merkitsemään varsinaista
'kiinalaista' vastakohtana muille kansanroduille valtakunnan
rajojen sisällä. 'Han-ren' (ren, ihminen) on yhä vielä parhaimpia
kunnianimiä kiinalaisilla. Kiinalaisille luonteenomaista on myös että
Han-dynastian aikana Kiinassa on esiintynyt kolme Kiinan suurinta
valtiollista vehkeilijää. Yhden, _Uang Mang_ nimisen, olemme jo
maininneet edellisen Han-dynastian aikana esiintyneen. Jälkimmäisen
Han-suvun lopulla esiintyy perätysten kaksi muuta, _Tung Džō_ ja
_Ts'ao Ts'ao_ -- kansainvaellusten ja seikkailujen aika tekee tuloaan.


C. KESKIAIKA.

Noin 200-1400 j. Kr.; 1200 vuotta.

I. _Tatarien ensimmäinen valloituskausi_.

Noin 200-600 j.Kr.; 400 vuotta.

a) _'Kolme Valtakuntaa'_.

221-265 j.Kr.; 44 vuotta; 11 hallitsija.

Seikkailurikas ja sekava aika. Kolme valtakuntaa ovat _Šū, Uei ja U_,
joista ensinmainittu väitti olevansa varsinainen vallanperillinen;
se rajoittui pääasiallisesti _Szï Ts'uan_ maakuntaan; _Uei_,
Pohjois-Kiina; _U_, Etelä-Kiina, Jangtse-virta ylimalkaisesti rajana.
_Dž'eng Tu, Lō Jang ja Nan King_ pääkaupunkeina.

b) _Džin-dynastia_.

265-420; 155 vuotta; 15 hallitsijaa.

Tämä suku jakautuu vuoden 317 mukaan _läntiseen_ ja _itäiseen_
Džin-dynastiaan. Pääkaupungit _Lo Jang_ ja _Nan King_. Džin,
perustajan kotivaltion nimi Šan Si:ssa.

c) _Nan Pē-dynastiat_.

420-589; 169 vuotta; 27 hallitsijaa.

Kiinan hallitus karkoitettu Jangtse-virran varrelle (Nan King
pääkaupunkina). Tatarit hallitsevat Pohjois-Kiinaa. Siitä nimi:
Etelä- ja Pohjois-dynastiat. Etelässä oli neljä dynastiaa: _Liu Sung,
Ts'i, Liang_ ja _Dž'en_. -- _Pohjois-Kiinassa_ samaan aikaan viisi
tatarilais-dynastiaa: _Pohjois-, Länsi- ja Etelä-Uei_, sekä _Pohjois
Ts'i ja Pohjois-Džou_; yhteensä 386-589; 203 vuotta; 31 hallitsijaa.

II. _Kiinan toinen suuruudenaika_.

Sui- ja Tang-dynastioiden aika. Noin 600-900 j.Kr.; 300 vuotta.

a) _Sui-dynastia_.

589-618; 29 vuotta; 4 hallitsijaa.

Jälleen kansallisen kokoomuksen aika, samanluontoinen kuin
Ts'in-dynastian aika.

b) _Tang-dynastia_.

618-907; 289 vuotta; 22 hallitsijaa.

Muistuttaa monessa suhteessa Han-dynastian aikaa. Kirjallisuus ja
taide kukoistavat, tutkintojärjestelmä vakaantuu, Han Lin akademia
perustetaan, kirjapainotaito keksitään. Kiinan suurimmat runoilijat
_Lï Tai Pē_ ja _Tu Fu_ esiintyvät. _T'ang_ on tullut merkitsemään
todellista kiinalaista kuten _Han_. Pääkaupunki on sama kuin
Han-dynastian aikana, Si An Fu. Kristinusko, nestoriolaisuuden
muodossa, tuodaan pääkaupunkiin v. 635.

III. _Tatarien toinen valloituskausi_.

Noin 900-1400 j.Kr.; 500 vuotta.

a) _U Tai, Viisi dynastiaa_.

907-960; 53 vuotta; 13 hallitsijaa.

Sotilasmielivallan aikaa. Nuo viisi sukua ovat: _'Jälkimmäisiä':
Liang, T'ang, Džin, Han, Džou_.

b) _Sung-dynastia_.

960-1280; 320 vuotta; 18 hallitsijaa.

Jälleen kukoistaa Kiinan henkinen elämä, siitä huolimatta että
'Kultaiset tatari (Džin-ren) ovat anastaneet Pohjois-Kiinan ja
pakottaneet Sung-hallituksen lähtemään _Kai Fung Fu:sta_ (Ho
Nan) ja asettumaan v. 1127 Nan King:iin. Siitä nimi _Eteläinen
Sung-dynastia_. Kumpikin Sung noin 150 vuotta. Varsinkin eteläisen
Sung-suvun aikana on Kiinan henkinen elämä vilkasta. Spekulatiivista
ajattelua, omaperäisiä mielipiteitä. Klassillisen kirjallisuuden
selitykset vakaantuvat. Tunnetuin selittäjä on _Džu Hsi_ (1130-1200).

c) Yen_-dynastia_.

1280-1368; 88 vuotta; 9 hallitsijaa.

Koko Kiina ensi kerran vieraan heimon (mongolien) hallittavana.
Pääkaupunki Peking (Pē King Cambalu).


D. UUDEMPI AIKA.

Noin 1400-1900; 500 vuotta.

I. _Kiinalaisten kolmas suuruudenaika_.

_Ming-dynastia_.

1368-1644; 276 vuotta; 17 hallitsijaa.

Pääkaupungit: K'ai Fung Fu ja Nan King.

II. _Mandžujen hallituskausi_.

_Ts'ing-dynastia_.

1644-1912; 268 vuotta; 10 hallitsijaa.

Koko Kiina toistamiseen vieraan heimon (mandžujen) vallassa, ja kolme
kertaa pitemmän ajan kuin ensi kerralla mongoleilla.


E. UUSI AIKA.

_Min Kue', Tasavalta_.

Tammikuun 1 p:stä 1912.

Kiinalaiset taas isäntiä omassa maassaan -- toistaiseksi.



2.

KIINAN MAAKUNTIEN NIMET.

Helpottaaksemme varsinaisen Kiinan kahdeksantoista maakunnan (Šzï-Pā
Seng) havainnollisempaa käsittämistä saakoon tässä sijansa seuraava
esitys.

Panemme ensin merkille Himalaja-vuorilta lähtevän, maan läpi lännestä
itään juoksevan '_Suurvirran_' (_Tā Kiang_, Tā Džiang, 'suuri
vesivoima'), jota mainitaan myöskin nimellä _Jangtse Kiang_ (Jang Tzï
Džiang, 'kirkasvetinen' tai 'Eteläinen Suurvirta'). Sitten seuraamme
(Pohjois-Kiinassa) mutkikkaan ja oikullisen '_Keltaisen virran'
(Huang Hō)_ uomaa. Nimensä se on saanut siitä, että sen vesi on
lentohiekanpitoisen maaperän läpi virratessaan muuttunut ympäristönsä
näköiseksi. Panemme vielä mieleen alkuperäisen jokien nimen _Ts'uan_.
Täten on meillä erisuuruisia virtoja Kiang, Hō ja Ts'uan.

Etsimme nyt Kiinan merkillisimmän vuoren, '_Suurvuoren' (T'ai
Šan)_, joka lienee maailman vanhin uhrivucri. Se on Keltaisen
virran alajuoksun oikealla puolella. Vielä on opittava Kiinalle
tärkein vuorensola, _Šen_ (oikeastaan Šan; vain matalampi sävelkorko
erottaa sen 'vuoresta'). Tämä vuorensola on Keltaisen virran suuren
keskuskulman ulkopuolella, siinä missä se muuttaa eteläisen suuntansa
itäänpäin. Sitten etsimme maan keskeltä, '_Suurvirran'_ keskijuoksun
eteläpuolelta Kiinan tärkeimmän järven, '_Luolajärven' (Tung T'ing
Hū)_. Olemme nyt oppineet vuoren, vuorensolan ja järven nimet
kiinaksi: Šan, Šen ja Hū.

Nyt opimme ilmansuunnat. Kiinalaisille ovat itä ja länsi auringon
nousu- ja laskusuuntina tärkeämpiä kuin pohjoinen ja etelä,
joista pohjoinen on arvottomin, niin kuin luonnollista onkin.
Luettelemme siis ilmansuunnat kiinalaisten tavoin: itä, länsi,
etelä ja pohjoinen: _Tung, Sï, Nan, Pē'_. Esimerkkinä kiinalaisesta
ajatusjuoksusta mainittakoon, että tärkeimmät ilmansuunnat, itä ja
länsi (niiden tärkeyttä osoittaa kummankin korkea sävelkorkokin)
perättäin lausuttuina 'itä-länsi' (tung-si) on yhtä kuin 'tavara'.

Nyt voimme ryhtyä tarkastelemaan Kiinan maakuntien nimiä. Täten tuo
ensi katsannolta vaikea asia on tullut hyvinkin mielenkiintoiseksi.
Me näet alamme _ymmärtää_ mitä nuo nimet merkitsevät. Lähdemme Kiinan
merkillisimmästä maakunnasta _Šan Tung_. Siinä on meillä heti tuttu
nimi: 'Vuoresta (Suurvuori; T'ai Šan) itäänpäin oleva alue.' Sitten
katsomme vanhan Kiinan muita alueita: _Šan Si_ Vuoresta länteen oleva
tienoo'; _Šen Si_, 'vuorensolasta länteen'; _Hō Nan_, 'Ho-virrasta
etelään'; _Hū Pē'_, 'järvestä pohjoiseen; _Hū Nan_, 'järvestä
etelään'.

Meillä Suomessa on 'Kymmenen virran maa'. Kiinan suurin maakunta on
'_Neljän virran maa', Szï Ts'uan_, 'Suurvirran' latvoilla, jonka
haaroja nämä neljä virtaa ovat.

'Suurvirrasta' on kolme maakuntaa saanut nimensä: _Kiang Sū_, viljava
Kiang; tässä maakunnassa on 'Suurvirran' suulla oleva _Shanghai:n_
(Šang Hai, 'merelle menopaikka') suuri kauppakaupunki, _Džē Kiang_
('Džē- ja Kiang-virtojen tienoo') sekä _Kiang Sï_ (Kiang:in suulta
länteen).

Etelässä on kaksi 'avaraa' maakuntaa, _Kuang Sï_ ('läntinen avara
alue') ja _Kuang Tung_ ('itäinen avara alue'). Jälkimmäisen maakunnan
pääkaupunki _Kanton_ (Canton) äännetään yleispuhekielen mukaan Kuang
Džou Fu. 'Suurvirran' suun eteläpuolella olevien rannikkomaakuntien
kielimurteet eroavat näet jyrkästi yleispuhekielestä (Kuan Hua).

Kiinan pitkällä rannikolla on vielä kaakkoisosassa 'onnen' (Fū)
maakunta _Fū Kien_ (Fū Džien, 'perustettu onni'). 'Rauhan' (An)
maakunta _An Huei_ (Ngan Hui, 'sulorauha') on Suuren Kiang:in
alajuoksun varrella. Maan eteläosassa on köyhä _Kuei Džou_ ('kallis
saareke'; luultavasti sen vuoksi niin kallis, että alkuasukkaat
ja varsinaiset kiinalaiset ovat siellä useita kertoja kapinoineet
kaukaista keskushallitusta vastaan). Lounaisessa kulmassa on vuorinen
_Yin Nan_ ('pilvien eteläpuolella oleva' tai 'etelän pilvinen
maakunta'). Luoteiskulmassa on _Kan Sū_, joka on saanut nimensä
kahden huomattavan kaupunkinsa nimen mukaan.

Viimeiseksi tulemme siihen maakuntaan (_Dži Li_, 'oikea
hallituspaikka'), jossa nykyinen 'pohjoinen pääkaupunki', _Pēking_,
(Pē Džing) sijaitsee. 'Eteläinen pääkaupunki', _Nanking_, on Jangtsen
varrella Kiang Sū:n maakunnassa. Pekingin virallinen nimi on: Šuen
T'ien Fu, 'Taivasta tarkkaava kaupunki'.



3.

LÄHDEVIITTAUKSIA JA LISÄYKSIÄ.

(Teoksien nimet lyhennetty; kirjallisuusluettelossa täydellisemmin.)


_Kiina Kungfutsen aikana_.

[1] Williams, Middle Kingdom, 2:nen painos, II, s. 158 ss.

[2] Tschepe, Histoire du Royaume de Ou (1122-473 av J.-C.), Chang-hai
1896. Kungfutsen kirjoitus on käännetty (s. 49): "Hélas! hélas! Voici
le tombeau du loi de Ou, Ki-tse, prince de Yen-ling!"

[3] Parker, Studies in Chinese Religion-teoksessaan mainitsee (ss.
40-42) samoin tästä mielenkiintoisesta seikasta.

[4] Broomhall, Chinese Empire, s. 164.

[5] Tschepe, Histoire du Royaume de Tch'ou (1122-223 av J.-C.),
Shanghai 1903.

[6] Legge, Encyclopaedia Britannica'ssa.

[7] Grube, Geschichte der chinesischen Litteratur, esittää (s. 125
ss.) näytteitä Jangtsen mielenkiintoisista opetuksista.

[8] Grube, Litteratur, s. 129 ss.

[9] Giles, History of Chinese Literatuøe, s. 47.

[10] Martin, Lore of Cathay, s. 215 ss.

[11] Martin, Lore, s. 216.

[12] Martin, Lore, s. 217.


_Kungfutsen elämän ulkonaiset piirteet_.

[13] Douglas, Confucianism, ss. 25-64.

[14] Grube, Litteratur, s. 17 ss.

[15] Allan, Makers of Cathay, s. 1 ss.

[16] Hermann, Chinesische Geschichte, s. 22 ss. Parker,
Studies-teoksessaan (s. 202) selvittelee kiinalaista ajanlaskua ja
tulee johtopäätökseen, että Kungfutse oli noin 18-vuotias naimisiin
mennessään.


_Kungfutsen luonteenpiirteitä ja arvostelua_.

[17] Williams, Middle Kingdom, I. s. 660 ss.

[18] Martin, Lore, s. 89.


_Kungfutsen suku_.

[19] Etupäässä on seurattu Parkein Studies-teosta, kirjoitusta
The Family of Confucius, ss .176-197. Osittain myös Tschepe'n
Heiligtumer-teosta.


_Kungfutselaiset peruskirjat_.

[20] Päälähteenä on käytetty: James Legge, Sacred Books of China,
sarjajulkaisussa: Max Müller, Sacred Books of the East, vol. 3,
16, 27, 28, 39, 40, ja samantekijän Four Books, sekä alkuperäisiä
kiinankielisiä teoksia. Grube'n ja Giles'in kirjallisuushistorioita
on vertailtu.

[21] Baller, Sacred Edict, 2:nd Edition.


_Kungfutselainen kouluopetus_.

[22] Seurattu etupäässä Williams'ia (I. ss. 519-577) ja Martinaa
(Lore, ss. 308-328).


_Kungfutselainen siveysoppi_.

[23] Enimmän saatu apua Martinan Lore-teoksesta, kirjoituksesta The
ethical philosophy of the Chinese (ss. 205-229).


_Kiinan kolme uskontoa_.

[24] Smith, Proverbs, s. 74.

[25] Doré, Researches into Chinese Superstitions, I, s. 151 ss.

[26] Martin, Lore, s. 195. Useita muitakin ajatuksia on lainattu
tähän samalta taholta. Martin ja Grube (Kultus und Religion der
Chinesen) ovat tässä enimmän seurattuja.


_Kiinalaisten vanha uskonto_.

[27] Seurattu pääasiallisesti Grube'n Kultus und Religion-teosta, ss.
5-54. Vähemmän on ollut apua John Ross'in teoksesta 'The Original
Religion of China'. Giles'in suppeaa teosta 'Religions of Ancient
China' olen myös jossain määrin käyttänyt. Sitäpaitsi kirjoituksia
Chinese Recorder'issa y.m.


_Šang Ti-käsitteen synty_.

[28] Tässä olen pääasiallisesti käyttänyt kiinankielisiä lähteitä. N.
Söderblomin 'Gudstrons uppkomst' on antanut herätteitä.

[29] Söderblom, Das Werden des Gottesglaubens, s. 227.

[30] Söderblom, Das Werden, s. 229.


_Kungfutsen palvonnan historiallinen kehitys_.

[31] Esityksessä on seurattu etupäässä Albert Tschepe'n teosta
"Heiligtümer des Konfucianismus in K'u-Fu und Tschou-Hien" ss.
6-15. Myöskin Parketin Studies-teoksesta olen löytänyt erinäisiä
tiedonantoja.


_Kungfutsen palvonta hänen paikallistemppeleissään_.

[32] Paitsi omia havaintojani, olen tässä käyttänyt etupäässä
Grube'n 'Kultus und Religion'-teosta 66-73, sekä Tschepe'n
'Heiligtümer'-teosta, osittain myös Parker'n 'Studies'-teosta.
Watters'in vanhempi teos 'A Guide to Confucian Tempels' ei ole ollut
saatavissani.


_Suuri Oppi johdatuksena kungfutselaiseen elämänkatsomukseen_.

[33] Hyviä vihjeitä olen saanut Martinan Lore-teoksesta (s. 206 ss.).

[34] Smith, Proverbs, s. 41.

[35] Headland, China's New Day s. 9 ss.

[36] Headland, s. 18. Keisari Kuang Hsi antoi 27 uudistusjulistusta
parin kuukauden kuluessa.

[37] Smith, China in Convulsion, 1. s. 152 ss.

[38] Smith, Convulsion, II. s. 547 s.


_Suuri Oppi. Kungfutsen teksti_.

[39] Sanallisesti: 'Ovi Hyveeseen'.

[40] Alkutekstissä on sanottu vain, että tie on siinä ja siinä, mutta
imperatiivilla on ajatus tullut paljon painokkaammaksi.

[41] Keisarikunnaksi muuttui Kiina vasta kolmesataa vuotta Kungfutsen
jälkeen, joten '_Taivaan Poika_' oli itsevaltias hallitsija noin
2100 vuotta (221 e.Kr. -- 1911 j.Kr.). Yhtä pitkän ajan sitä
ennen (2357-221 e.Kr.) sai 'Taivaan Poika' tyytyä olemaan vain
vasalliruhtinaiden nimellisenä päämiehenä. Kungfutsen aikana
oli Taivaan Pojan merkitys jotenkin mitätön; häntä mainittiin
tavallisemmin nimellä kuningas (Uang) eikä keisari (Huang Ti).
Jälkimmäinen nimi tuli käytäntöön vasta vuodesta 221 e.Kr.


_Suuri Oppi. Selityskirja_.

[42] _U Uang_ ja _Uen Uang_ elivät kolmannen (Džou-) hallitsijasuvun
alussa, noin 600 vuotta ennen Kungfutsea.

[43] _In_ on huomattu henkilö Kiinan vanhimmassa historiassa. Tämä
rohkea ja kansan parasta harrastava pääministeri ryhtyy merkilliseen
toimeen saattaakseen huikentelevan hallitsijan tunnolliseksi. Hän
erottaa tämän kaikista hallitustehtävistä ja pitää vartioituna
hänen esi-isiensä hautojen läheisyydessä oppiakseen erittäinkin
iso-isältänsä _Dženg Tang:ilta_ oikeita hallitusperiaatteita ja
menettelytapoja. Pääministerin teko osoittautui oivalliseksi.
Kuningas muutti mielensä ja hänestä tuli kelpo hallitsija. -- _Tai
Dia_ oli Šang-dynastian toinen kuningas. Hänen iso-isänsä _Dženg
Tang_ perusti tämän hallitsijasuvun syrjäyttämällä rappeutuneen
Hsia-suvun (_Kiinan ensimmäinen vallankumous_, 1766 e.Kr.). -- Huomaa
tässä lausunnossa, kuten edellisessäkin, hieno kiinalainen kehoitus!
Ylhäisempien ojentaminen on erikoisen vaikea asia maassa, missä
vanhempien ja arvovallan kunnioitus on niin suuri, ja virheettömän
maineen säilyttäminen ('kasvojen pelastaminen') yhtä tärkeä kuin
elämä itse.

[44] Viittaus vielä vanhempaan aikaan, aivan Historiakirjan alkuun,
sen ensimmäiseen sankariin. _Jao_ ja hänen seuraajansa _Šuen_ ovat
saaneet korkeimman kunnianimen, mitä hallitsijoista käytetään, _Ti_,
joka sana esiintyy Jumalan nimessä (Šang Ti) ja itsevaltiaan keisarin
nimessä (Huang Ti). Šuen:in jälkeen Ti häviää käytännöstä, kunnes
Džao Hsiang Uang v. 221 ottaa nimekseen Huang Ti, yksinhallitsija,
keisari. Senvuoksi olemme Jao:lle ja Suen:ille omistetun Ti-nimen
kääntäneet adjektiivisesti, 'jumalainen'. Niin suuri on näiden
miesten maine, että on syntynyt sananlasku: 'Lukuunottamatta Jao:ta
ja Šuen:ia ei ole ihmistä ilman virheitä'. -- Kuten näkyy, viittaa
Suuri Oppi yksinomaan ruhtinaiden maailmoihin. Teoksen henki on
kuitenkin vallan toinen kuin Macciavellin 'Ruhtinaassa'.

[45] Sisäisen ihmisen pesoa tunnettiin tarvittavan päivittäin kuten
kasvojen puhdistamista. Jos saamme täysin luottaa kiinalaisiin
tiedonantoihin, niin 3700 vuotta sitten pidettiin ulkonaisesta ja
sisäisestä puhtaudesta yhtä hyvää huolta kuin meidän päivinämme.

Taiteellisten metalliastioiden käyttö jä kirjoitustaito olivat
käytännössä. -- _Dž'eng Tang:in pesumaljasta_ voimme päätellä, että
noina varhaisina aikoina jo oli verrattain kehittynyttä tekniikkaa,
oli merkittävää esteettistä makua, oli huomattavia hygieenisiä
harrastuksia, oli intomielistä etiikkaa ja uskonnollisuutta, oli
kirjoitus- ja lukutaitoa, -- oli sanalla sanoen monipuolista
kulttuuria.

[46] Historia on aikaisempi kuin runous. _Laulujenkirja_ on
vasta toisen ja kolmannen hallitsijasuvun ajalta. Kungfutse piti
runoutta korkeimman henkisen kyvyn ilmauksena. Laulujenkirjassa
on neljä pääosaa: 1) _Kue' Fung_, Heimovirsiä, 2) _Hsiao Jā_,
Pieniä Juhlalauluja, 3) _Tā Jā_, Suuria Juhlalauluja ja 4)
_Sung_, Kiitosvirsiä. Ensimmäinen osa sisältää mitä erilaisimpia
kansanlauluja viidestätoista eri valtiosta. Toisen ja kolmannen
osan lauluja esitettiin pienemmissä ja suuremmissa hovien
juhlatilaisuuksissa. Kiitosvirsiä veisattiin vainajien kunniaksi.
Kansanelämä, hovitavat ja uskonnolliset toimitukset ovat ne kolme
elämänpiiriä, joita Laulujenkirja kuvastelee. Käsillä oleva lainaus
on hovijuhlalaulujen tärkeämmästä kokoelmasta.

[47] _Džou-valtio_ oli luoteisen Kan Su-maakunnan itä-oasssa.
Myöhemmin sai tämän valtion mukaan kolmas hallitsijasuku nimensä.

[48] Alkuperäisessä tekstissä on Ts'in Min, rakasta kansaa.

[49] Ks. s. 394. '_Kuninkaanpelto'_ oli 1000 Li:tä läpimitaten s.o.
noin 500 km.

[50] Tässä nuo _sosiaalisen elämän kymmenen käskyä_ 'viiden suhteen'
vaatimuksina. Seremoniakirjassa sanotaan tästä: "Mitkä ovat ne
seikat, joita pidämme pätevinä. Isän hellyys ja pojan kunnioitus;
vanhemman veljen sävyisyys ja nuoremman kuuliaisuus; aviomiehen
oikeudentuntoisuus ja aviovaimon alistuvaisuus; vanhempien ihmisten
lempeys ja nuorempien arvonanto; hallitsijan humaanisuus ja
ministerin lojaalisuus. Näitä kymmentä (käskyä) pidetään pätevinä."

[51] _Ts'i-virta_ oli Uei-virran sivuhaara _Uei-valtiossa_, joka
sijaitsi Ho Nan-maakunnan pohjoisessa kulmakkeessa, Keltaisen virran
alimutkan luoteispuolella.

[52] '_Pikkusielut_' (Hsiao Ren, pieni ihminen) käytetään nykyisin
perin halpamielisessä merkinnässä, jotenkin samoin kuin meillä
huligaani-sanaa.

[53] Hallitusvirkamies on Kiinassa samalla tuomarikin. Kungfutse oli
kuitenkin erikoisena oikeusministerinäkin Lu-valtiossaan.

[54] Tässä tuo valitettava vajaus tekstissä. _Dengtse_ eli noin
1700 vuotta Kungfutsen jälkeen. Voimme arvata, ettei selitys ole
_Tsengtse:n_ mietelmien mukainen. Uuskungfutselaisuuden kerskuva sävy
on vanhalle koululle vierasta. Kielikin poikkeaa hyvin huomattavasti
Tsengtsem yksinkertaisesta tyylistä. Uuskungfutselaisuudessa on Li
(järki) tullut vanhan koulun Kaitselmus (Tien Ming)-käsitteen tilalle.

[55] Tämä lause on alkukielellä erinomaisen rytmikäs ja suppea, joten
se on yleisesti tunnettu kansan keskuudessa:

    Ren Hsin-drï Ling, mo' pu' jiu Drï,
    Tien Hsia-dr'ï U', mo' pu' jiu Li.

[56] Tässä taas sananlaskuntapainen siivekäs sana: Dž'eng y Džung,
Hsing y Uai.

[57] Tsengtse:n nimen mainitseminen tässä osoittaa, ettei Suuren
Opin Selityskirja, ainakaan nykyisessä muodossaan, ole Tsengtse:n
kirjoittama. On luultavaa, että joku hyväntahtoinen käsi on
jälestäpäin liittänyt tämän lauseen selityskirjaan.

[58] Ren mō drï ts'i Tzï-drï Ō'; mō' dr'ï ts'ï Miao-drï Sō'.

[59] Asiat ovat, ikävä kyllä, yhä vielä samalla kannalla.

[60] Vanhimmassa kirjallisuudessa käyttävät hallitsijat itsestään
nimeä I' Ren, Yksi Mies l. Ihminen. Tuohon termiin voi liittyä,
ei vain tavanmukaista kohteliasta vaatimattomuutta, vaan myös
erikoisuuden piirre, koska 'yksi' (-) merkitsee myöskin kokonaisuutta
ja täydellisyyttä.

[61] _Džie Kuei_ ja _Džou Hsin_ olivat Hsia ja Šang-hallitsijasukujen
viimeiset hallitsijat, yleisesti tunnettuja siveettömistä ja julmista
elämäntavoistaan.

-- Kuten olemme huomanneet, tietää Historiakirja kertoa, että
Šuen-ballitsijasta alkaen (2255 e.Kr.) polygamia oli suosittua
hallitsijapiireissä. Siitä saakka se on ollut rikkaiden ja mahtavien
etuoikeus. Jalkavaimot ja eunukit ovat näytelleet sangen huomattavaa
osaa Kiinan historiassa. Joku haaremin helmi on ajoittain päässyt
maan varsinaiseksi hallitsijaksi, hänen herransa ollessa vain miltei
tahdoton välikappale valtijattarensa kädessä. Näillä kahdella
surullisen kuuluisalla miehellä oli yhtä kuuluisat jalkavaimot.
Edellisen nimi oli _Mō Sï_, jälkimmäisen _T'ā Dži_. Väkiviinasta
laitetut lammet, joissa vieraiden annettiiin soudella pikku
venheineen, ja maanalaiset palatsit aviollista elostelua varten
ovat edellisen parin huomatuimpia saavutuksia. Tā Dži sai tyytyä
maanpäälliseen 'Peurapalatsiin', mutta se oli sitä loisteliaampi.
Jälkimmäinen pari on muutenkin etevämpi pahuudessaan. Vallan
uskomattomia kerrotaan heistä -- muun merkillisen ohessa seuraava
tapaus. -- T'ā Dži kävelee puutarhassaan. Hän huomaa joukon miehiä,
nuorempia ja vanhempia, kahlaavan lähellä olevan virran poikki.
Nuoremmat näyttävät kärsivän kylmästä enemmän kuin vanhemmat. Hänen
ja kuninkaan välillä syntyy kiista siitä, mikä on syynä tähän. T'ā
Dži väittää, että asia johtuu siitä, että nuoremmilla miehillä on
enemmän ydintä heidän luissaan. Kuningas ei hyväksy tätä selitystä,
ja, ratkaistakseen riidan, määrää, että joukko nuorempia ja vanhempia
miehiä on otettava kiinni, heidän jalkansa katkottava ja luut
tutkittava.

Ei ole ihme, ettei kansa loppumattomiin saattanut kärsiä tällaisia
tyranneja. Paljon oli kuitenkin niitäkin, jotka maineen ja
vallan tavoittelussa olivat valmiita palvelemaan tällaisiakin
herrojaan. Siitä huolimatta voitti lopulta vastustava aines. Niin
puhkesi Kiinan kaksi ensimmäistä vallankumousta. Kumousmiehiä
ovat _Dž'eng Tang_ ja _U Uang_. Historiakirjan mukaan ovat nämä
miehet mitä jaloimpien virikkeiden innoittamia, ja kumpikin heistä
osoittautui yhtä kykeneväksi rauhan rakentavissa töissä. --
Periaatteelliselta kannalta pidettiin hallitusta Jumalan säätämänä,
Taivaan määräämänä. Mutta epäinhimillisellä toiminnallaan vetivät
huonot kuninkaat päälleen Taivaan järkähtämättömän koston. Tämän
tunteen elähyttämiä olivat molemmat vallananastajat. Seuraavat
lainaukset Historiakirjasta valaisevat asiaa. _Dž'eng Tang_ sanoo:
-- "Tulkaa, kansanjoukot, ja kuulkaa sanojani! Enhän minä, Pikku
Lapsi, uskaltaisi ryhtyä kapinoimaan. Mutta _Hsia_-suvun syntejä on
niin paljon, että Taivas on antanut määräyksen sen tuhoamiseen".
"Hsia-suvun kuningas on suuresti syyllinen ja koska minä pelkään
Jumalaa, niin en uskalla olla häntä kurittamatta."

_U Uang_ sanoo: "Taivas ja Maa ovat kaiken olevaisen vanhemmat, ja
ihminen on olioiden sielu. Etevin ja parhain ihmisten keskuudesta
tulee muiden johtajaksi. Maan ensimmäisenä miehenä on hän kansalle
vanhempien asemassa. Mutta nyt _Šang_-suvun hallitsija, _Šou_
(Džou Hsin), ei kunnioita Taivasta ylhäällä, ja hän tuottaa
turmiota kansalle alhaalla. Vajonneena viinaan ja aistillisiin
nautintoihin ei hän häikäile käyttää mitä suurinta julmuutta. Hän
rankaisee rikoksesta koko syyllisen sukua ja on tehnyt valtion virat
perinnöllisiksi." -- "_Šang_-suvun pahuus on täytetty. Taivas antaa
määräyksen sen tuhoamiseen. Jos minä en tässä totteleisi Taivasta,
niin minun rikokseni olisi yhtä suuri." -- "Taivas säälii kansaa
ja täyttää sen toiveet. -- - -- Viaton valittaa Taivaaseen. Siellä
tunnetaan tuskamme. -- -- -- Taivas rakastaa kansaa, ja hallitsijan
tulisi tulkita Taivaan hyvää tahtoa kansalle -- -- -- Taivas näkee
niinkuin me näemme, Taivas kuulee niinkuin me kuulemme. -- -- --.
Ylös, sankarit! -- -- -- Yksin mielin, yksin sydämin! -- -- --
Šou on katkaissut suhteensa Taivaaseen ja saattanut vihollisuuden
itsensä ja kansan väliin. -- -- -- Hän lyö laimin uhrit Taivaalle ja
Maalle ja esi-isille. -- -- -- Jumala ei kärsi kauemmin häntä.
-- -- -- Pankaa päättävästi täytäntöön Taivaan rankaisumääräys! Vanhat
sanoivat: 'Joka tukee meitä, se on ruhtinaamme; joka sortaa meitä, se
on vihaajamme'." Vasemmassa kädessään hän piti kultaista sotakirvestä
ja oikealla kädellään hän heilutti valkoista lippua, sanoen:
-- -- -- "Nostakaa keihäänne, järjestäkää kilpenne! Me suoritamme
Taivaan kostoa. -- -- -- Uljaat mieheni! Olkaa rohkeita! -- -- --
Niinkuin tiikeri, niinkuin pantteri, niinkuin karhu, niinkuin
kiljuva karhu!"

[62] Tämä lause ilmaistaan kiinaksi neljällä 'kirjaimella': "I
Hsiung, i Ti."

[63] 'Valtion neljän kulman' sanallinen vastine olisi 'neljä
valtiota'. Varsinkin Laulujenkirjassa on tulkinnalle paljon tilaa.

[64] I In, pääministeri. Ks. I luku 2.

[65] Džu Hsi tulkitsee tämän: "Jos he poikkeavat harhateille, niin
kansa heidät kukistaa", niinkuin Džie:n ja Džou:n.

[66] Tällä laululla tahdottiin innostaa kuningas _Dz'eng:ia_
(1115-1078 e.Kr.) seuraamaan isoisänsä Uen Uang:in ja isänsä U
Uang:in hyverikasta esimetkkiä. -- Vuodesta 1401 alkaen mainittiin
Šang-sukua, pääkaupungin muuton vuoksi, nimellä _In_. -- _Kiinan
pääkaupunkia_ on muuteltu vanhana aikana ahkerasti. Tulvat ja
raakalaisheimojen hyökkäykset vaativat tällaisia toimenpiteitä.
Keltaisen virran keskijuoksun molemmin puolin eri paikoissa on
valtaistuin ollut. Tärkein Kiinan pääkaupungeista on historiallinen
_Sï An Fū_, Keltaisen virran ylämutkan länsipuolella Šen
Ši-maakunnassa. Suurimpina kansallisen kukoistuksen aikoina on Sï An
Fū ollut valtakunnan keskus. Sillä on ollut monta nimeä, esim. Kuan
Džung, Uei Nan, Nui Szï, Jung Džou, Kuan Nui, Jang Hsing, An Si,
Dž'ang An, Hsien Ning. Marco Polo sanoo sitä Kenjanfu:ksi. Eri nimet
viittaavat usein pieniin paikanmuutoksiin. Muhamettilaiskapinassa
1868-70 piiritettiin kaupunkia turhaan kaksi vuotta. Elokuusta 1900
seuraavaan kevääseen -- boksarimellakan jälkeen -- oli Sï An Fū
leskikeisarinnan pakopaikkana. -- _Peking_ (pohjoinen pääkaupunki)
oli Džou-dynastian aikana Jen-valtion pääkaupunki nimellä Dži.
Kaupunkia on sittemmin mainittu nimillä Y Džou, Džung Tu ja Jen
Džing. Vuonna 1264 se tuli Kublai K'an:in toimesta koko maan
pääkaupungiksi. Mongoolit nimittivät kaupungin uutta osaa nimellä
Taidu eli Daitu, kiinalaiset Ta Tu ('Suuri Keskus). Peking:in
varsinainen nimi oli Kublai:n aikana _Cambaluc_ (K'an-baligh, K'an:in
kaupunki). Marco Polo, joka saapui 'Kaanin Kaupunkiin' vuonna
1275, kuvailee kaupunkia palatseineen ja sikäläistä elämää sangen
yksityiskohtaisesti (Yule & Cordier I, ss. 331-462).

[67] Tässä on yksi niitä paikkoja, joita on monin tavoin selitetty.
Neljä merkkiä 'K'e p'ei Šang Ti' merkitsevät alkuaan: 'Jumalan
arvoinen'. P'ei, seuratoveri, seuranpitäjä, jonkin arvoinen. K'e,
johonkin kykenevä. Siis: 'kuninkaat kykenivät pitämään Jumalalle
seuraa', tai: kuninkaat kykenivät kilpailemaan Jumalan kanssa. Džu
Hsi:n ajatus on juuri tämä. Hän sanoo: 'Valtakunnan hallitsijoina he
olivat Jumalan vertaisia.' Eräs vanhimpia selittäjiä, Dž'eng K'ang
Dž'eng, sanoo: "Ennenkuiu he olivat kadottaneet kansan, he olivat
hyveidensä vuoksi arvokkaita myöskin esiintymään Taivaan edessä,
s.o., Taivas otti vastaan heidän uhrinsa." Lo Džung Fan sanoo: "He
olivat Jumalan kaltaisia siinä, että he rakastivat kansaa niinkuin
Jumala."

[68] Tē-džē, Pen-jē; Ts'ai-džē, Mo'-jē. Hyve: juuri; rikkaus: latva.

[69] Sanajärjestyskin osoittaa käsitteiden sekaannusta. Tässä
yhteydessä on paljon sananlaskuntapaisia lyhyitä ja sattuvia
mietelauseita, joita usein kuulee kansan suusta. Käsillä olevass
lauseessa on ajatus, että ahne ruhtinas riistämisellään opettaa
kansaa ryöstämään: Uai Pen, lei Mō'; Tsen(g) Min šzï Tō.

[70] 'Väärällä mammonalla' on Kiinassa helppo tehdä itselleen
ystäviä. Lause kuuluu:

    Ts'ai džy, tsē Min san;
    Ts'ai san, tsē Min džy.

[71] Eräs toinen mietelause sanoo, että hyvän palkka on hyvä ja
pahan palkka on paha. Tässä sanotaan, että palkka tulee samanlaisena
takaisin kuin se ulos annettiin, pilkka sattuu omaa nilkkaan. Lause
kuuluu:

    Jen, Pei-ōr Ts'u-džē, i' Pei-ōr Ru';
    Hō, Pei-ōr Ru'-džē, i' Pei-ōr Ts'u'.

[72] Ks. I luku I.

[73] X luku 12. _Ts'u Šu, Ts'u-valtion Kirja_, on osa suuremmasta
historiallisten kirjojen kokoelmasta, jonka nimi on _Kue' Y, Valtojen
Selostuksia_. Sisällykseltään se vastaa muihin valtioihin nähden
Kungfutsen Kevättä ja Syksyä, joka kertoilee ainoastaan Lu-valtion
tapahtumia. Ts'u-valtio oli Hu Pe-maakunnan lounaiskulmassa,
Jangtse-virran yläjuoksun varrella. Nähtävästi kuului Ts'u-valtioon
osia myöskin Hu Nan:in puolelta, Suomen Lähetysseuran työmailta.
Kerrotaan että kun Ts'u (Ts'ou)-valtion lähetti oli Džin-valtiossa,
niin häneltä kysyttiin, mitkä Ts'u-valtion tuotteista ovat
arvokkaimpia. Lähetti vastaa: "Meillä ei pidetä tällaisia tavaroita
arvokkaina. Arvokkaana meillä pidetään vain hyvettä ja hyviä miehiä."
(A Tschepe, Histoire du Royaume de Ts'ou, 1122-223 av J.-C, Shanghai
1903.)

[74] X luku 13. _Džin-valtion_ herttua _Uen_ sai monta kovaa kokea.
Kerran hänen isänsä ajoi hänet maanpakoon Ts'in-valtioon. Kun sitten
hänen isänsä kuoli ja Uen hankkiutui osoittamaan lapsenkunnioitustaan
vainajaa kohtaan, -- tapa vaati surupuvun kantamista ja julkisesta
elämästä eristäytymistä --, niin Ts'in-valtion Mu (Mou)-herttua
tarjoutui auttamaan häntä jälleen hallitusistuimelleen. Tähän
hyväntahtoisuuteen vastaa herttua Uen:in eno, ukko Fan: "Se, mitä
Uen pitää tärkeänä, ei ole hallitusistuin, vaan lapsenkunnioituksen
täyttäminen isäänsä kohtaan." -- Herttua Uen pysyi vanhempien
kunnioituksen selvällä tiellä huolimatta siitä, että hänen isänsä oli
käyttäytynyt julmasti häntä kohtaan ajamalla poikansa maanpakoon, ja
huolimatta siitä, että suurin maallinen mahtiasema, hallitusistuin,
oli hänelle tarjona. Tällaista tekoa pidetään Kiinassa erittäin
maineikkaana. -- _Džin-valtio_ oli Šan Si-maakunnan etelä-osassa.

[75] _Ts'in-valtio_ oli Šen Si-maakunnan etelä-osassa. Tämän
valtion mukaan on neljäs hallitsijasuku saanut nimensä, samoin
johtunee tästä myöskin 'Kiina'-nimitys. -- Tämä verrattain pitkä
lainaus on tehty Historiakirjan viimeisestä luvusta, jonka nimi on
_Ts'in Šzï_, Ts'in-valtion vala. Nousevan Ts'in-valtion päämies
tässä puhuu. Valtion pääkaupunki Ts'in Džou, oli nykyisen Kan
Su-maakunnan rajalla. _Ts'in ja Džin_-valtiot liittoutuivat vuonna
631 tehdäkseen yhteisen rynnäkön hallitsevan _Džou_ valtion
silloista pääkaupunkia, _Dž'ang An:ia_ (Si An Fu) vastaan. Yritys
ei kuitenkaan vielä onnistunut. Ts'in-valtion herttua jätti
silloin kolme virkamiestänsä Dž'ang An:iin. Nämä miehet pääsivät
ystävällisiin suhteisiin sikäläisen hallituksen kanssa samalla
toimien Ts'in-herttuan vakoilijoina. Pari vuotta myöhemmin ilmoitti
eräs heistä Ts'in-valtioon, että hänelle on uskottu yhden portin
vartioiminen kaupungissa, ja jos Ts'in tahtoo, voi se muitta
mutkitta päästä kaupungin herraksi. Ts'in-valtion herttua -- Mu
nimeltään -- neuvottelee asiasta ministeriensä kanssa. Parhaat heistä
varoittavat herttuaa käyttämästä petosta. Herttua ei kuitenkaan
kuule neuvoa, vaan lähettää seuraavana vuonna suuren sotajoukon
valloittamaan Dž'ang An:ia. Sotajoukko kuitenkin tuhotaan ja kolme
päällikköä vangitaan. Vangitu päälliköt vapautetaan ja lähetetään
kapinoivan Mu-herttuan luo, jotta hän saisi tyydyttää vihaansa
näitä epäonnistuneita käskyläisiään kohtaan mestauttamalla ne.
Sitä ei herttua Mu kuitenkaan tee, vaan osoittautuu päinvastoin
erittäin ystävälliseksi päälliköilleen ja omistaa syyn sotaretken
epäonnistumiseen kokonaan itselleen. Hän nimittäin ei kuullut
vanhojen ja kokeneiden neuvonantajainsa varoituksia, vaan oman
turhamaisuutensa tähden ja nuorien ja kokemattomien neuvosta ryhtyi
tähän onnettomaan yritykseen. -- Esilläoleva lainaus on osa puheesta,
jonka herttua Mu piti hävinneille sotapäälliköilleen hoviväkensä
läsnäollessa. Lainaus ei ole täysin tarkka, mutta silti asiallisesti
oikea. Puheensa alkaa herttua seuraavasti: -- "Ah, herrani! Kuulkaa
minua ilman kuiskeita! Minä ilmoitan juhlallisesti teille tärkeimmän
kaikista totuuksista. Sen sanoivat jo isät ennen meitä: 'Ihmiset
yleensä rakastavat mukavuutta. Nuhdella muita, se ei ole vaikeaa,
mutta ottaa oikealla mielellä vastaan muiden nuhteita -- se on
vaikeaa.' Sydämeni suru on, että päivät ja kuukaudet ovat menneet
menojaan, enkä tiedä palaavatko ne jälleen saadakseni tilaisuuden
menetellä oikein." -- Hän päätti puheensa tehostamalla asemansa
tärkeyttä: "Valtion rappeutuminen ja täydellinen tuho voi tyystin
riippua yhdestä miehestä. Koko valtion maine ja rauha voi myöskin
riippua yhdestä miehestä." -- (A. Tschepe, Histoire du Royaume de
Ts'in, 777-207 av. J.-C., Shanghai 1908).

[76] Yhteinen nimi _raakalaisheimoille_ -- tässäkin käytetty
-- on _Szï I_, Neljä I:tä, ylimalkaisesti viitaten neljään
pääilmansuuntaan. Seremoniakirja määrittelee nämä vanhaa Kiinaa
ympäröivät raakalaisheimot seuraavasti: -- "Idässä olevia heimoja
mainittiin nimellä _I_. Niillä oli pitkä tukka ja kirjaeltu ruumis.
Muutamat näistä söivät ruokansa keittämättä. Etelässä olevia heimoja
mainittiin nimellä _Man_. He tatuoivat otsansa, ja niiden jalkaterät
olivat kääntyneet sisäänpäin toisiansa vastaan. Muutamat näistäkin
söivät ruokansa raakana. Lännessä olevia mainittiin nimellä _Rung_.
Niiden tukka oli hajallaan ja he käyttivät pukineinaan eläinten
nahkoja. Muutamat näistä eivät käyttäneet ravinnokseen jyväviljaa.
Pohjoisessa olevia mainittiin nimellä _Ti'_ (T'i'). Ne käyttivät
pukuinaan eläinten nahkoja ja lintujen höyheniä ja asuivat luolissa.
Muutamat näistäkään eivät käyttäneet viljaa ravinnokseen." Näiden
sanamerkkien kokoonpanosta voi tehä jonkinlaisia johtopäätöksiä eri
heimojen elämäntapoihin nähden. _I_-heimot olivat taitavia jousen
käyttäjiä, metsämiehiä, koska heidän nimens merkitsee 'suurta
jousta.' _Man_-merkissä ilmenee 'mato' ja 'silkki'. Tästä voi tehdä
sen johtopäätöksen, että etelässä asuvat villit heimot jo tunsivat
silkkiäismadon hoidon ja silkin viljelyksen. Lännen _Rung_-heimot
käyttivät aseinaan keihästä, sillä tämä merkki esiintyy heidän
nimessään. Lännen heimoilla oli toinen nimi _Ts'iang_. Tässä merkissä
ovat eri osina 'lammas' ja miehen 'jalat' Tämän voisi ajatella
merkitsevän sitä, että nämä heimot harjoittivat lammasten hoitoa
('lampuri'), tai että he oliva kiinalaisten mielestä jonkinlaisia
hirviöitä, joilla oli lampaan pää ja miehen jalat, muistuttaen
kreikkalaisia taruja. Nämä 'vuohimiehet tai 'lammaspaimenet' ovat
jossain määrin pohjoisessa asuvien Ti-heimojen kaltaisia, joiden
nimessä esiintyy koira, -- paimenen ja metsästäjän toveri. --
Seremoniakirjassa kerrotaan, että kaikki nämä neljä pääryhmää olivat
niin erilaisista aineksista koottuja, etteivät he edes ymmärtäneet
toistensa puhetta -- omassa keskuudessaan, jonka vuoksi heillä oli
erikoisia virkamiehiä tulkkeina. -- Tatariheimojen suurta merkitystä
vanhana aikana kuvaa ne monet nimetkin, joita heille annettiin:
Ta' Ta Huei He, Hsiung Nu, T'ou' Džye', Hsūin Tzï, Miao Tzï j.n.e.
(Martin, Lore ss. 409-426).

[77] _Keskusvaltio, Džung Kue'_, tarkoitti nähtävästi
liittovaltioiden aikana ensi kädessä sitä valtiota, jolla oli
heegemonia, johtoasema muihin nähden. Mutta Džung Kue'-nimitystä
käytetään tavallisimmin -- myöskin tekstissämme -- koko Kiinasta,
ympärillä olevien raakalaiskansojen vastakohtana. Sen merkitys
on silloin sama kuin _Tien Hsia_, Taivaan alus. Uudempi käsitys
maailmasta on viime aikoina vähentänyt jälkimmäisen sanan käyttöä,
mutta Džung Kue näyttää säilyttävän käytäntönsä edelleen.
Sananlaskuissa ja vakiintuneissa lauseparsissa säilyy T'ien Hsia.
Näiden rinnalla käytetään mielellään nimitystä _Džung Hua Kue'_,
Loistoisa Keskusvaltio, ja usein pelkkää _Džung Hua_ (Loistoisa
Keskus)-nimitystä. Keisarikunnan viime aikoina, mandžulaisen
Ts'ing (puhdas)-suvun hallitessa, oli Kiinan virallinen nimi: _Ta
Ts'ing Ti Kue_, Suuren Ts'ing-dynastian Keisarikunta l. Suuri
Ts'ing-monarkia. Yleisemmin käytettiin kuitenkin pelkkää _Ts'ing
Ts'ao_ (Ts'ing-dynastia)-nimitystä. Hallitus on niin tärkeä Kiinassa,
että koko valtakunnan virallinen nimi on muuttunut aina uuden
hallitsijasuvun mukaan. Varsinaista Kiinaa, erotettuna alusmaista,
mainitaan nimellä _Szi-Pā Sen_, Kahdeksantoista maakuntaa. Tasavallan
virallinen nimi (vuodesta 1912) on _Džung Hua Min Kue_, Loistoisa
Keskustasavalta eli tarkemmin: Keskinen Loistoisa Kansanvaltio.
'Loistoisa' (kukkaisa), _Hua_, merkitsee yksinäänkin Kiinaa ja
kiinalaista ja on katsottava Kiinan hienoimmaksi nimeksi. _Hua
Ren_ ja _Hua Min_ (Hua-kansa) on kiinalaisten tavallinen nimitys
itsestään. Hua johtunee ensimmäisestä hallitsijasuvusta, jonka nimi
oli _Hsia_, Kesä, ja jolla nimellä myöskin kiinalaiset itseään
mainitsevat. Kaksi viimemainittua nimeä yhdistetään yhdeksi: _Hua
Hsia_, Kukkaisa Kesämaa. Kungfutsen aikoihin -- ja yhä vieläkin --
käyttävät kiinalaiset itsestään nimeä _Li Min_, Tummatukka kansa
(niinkuin muinaiset babylonialaiset). Kristuksen aikoihin eläneen
mahtavan, aitokiinalaisen hallitsijasuvun mukaan mainitsevat
kiinalaiset itseään nimellä _Han_, jota käytetään rinnan Hua-sanan
kanssa, mutta ainoastaan adjektiivina 'kiinalainen'. Hyvin
tavallisia ovat nimet _Han Ren_ (Han-kansa) ja _Han Tzï_ (Hantse)
Viimemainitusta on tullut suomenkielelle nimitys 'Haanin Pojat',
joka kuitenkin on harhaanviepä; Han-pojat olisi oikeampi nimitys
tai sitten '_hannilaiset_'. [Han-joki, Hankou (Hanjoen suu)-niminen
kaupunki ja sitä vastapäätä oleva rautateollisuuskaupunki Han Jang
(Hanjoen päivänpuoli) Kiinan keskustassa ovat Kaikki 'kiinalaisia'.]
Han-sanaa käytettiin viimeisen hallitsijasuvun aikana varsinkin
hallitsevan mandžulaisen heimon vastakohtana. Han-merkki oli
sitten vallankumouksellisten yhteinen tunnus. 'Han' merkitsee
varsinaisia kiinalaisia, erotettuina kaikista muista heimoista,
joita valtakunnan rajojen sisällä asuu. Hän ilmaisee kiinalaisen
_kansallistuntoa_, Hua sen sijaan _valtiollista_ 'loistoa'. Melkein
yhtä mielellään kiinalaiset mainitsevat itseään toisen kansallisen
kukoistuskauden hallitsijasuvun (T'ang, n. 600-900 j.Kr.) mukaan
nimellä _T'ang Ren_, T'ang-kansa, '_T'angilaiset_'. -- On omituista
ja osoittaa ulkomaalaisten perin huonoa Kiinan tuntemusta, ettei
yksikään kiinalaisten käyttämistä maansa ja kansansa nimityksistä
ole tullut länsimailla käytäntöön, vaan sen sijaan nimet, joilla
kiinalaiselle on mitä epämieluisin kaiku. Itse '_Kiina_'-nimitys
on sellainen. Samoin myöskin muut länsimailla käytetyt nimet,
jotka juontavat juurensa keskiajalta. Ehkä kaikkein loukkaavin
kiinalaiselle on nimitys _Cathay_ (Khata), joka Keski-Aasian kansojen
välityksellä on tullut länsimaille ja jota yhä esim. englantilaisessa
kirjallisuudessa ahkerasti Kiinasta käytetään. Venäjän kieleen on
samasta juuresta tullut nimitys _Khitai_; jota slaavilaiset miltei
yksinomaan käyttävät Kiinasta. Nämä nimitykset johtuvat eräästä ehkä
tunguusilaista alkuperää olevasta tatariheimosta (Ts'i Tan, Khitan),
joka vuonna 907 valloitti Pohjois-Kiinan ja hallitsi sitä pari sataa
vuotta, dynastianimenään Liao. Cathay oli alkuaan Pohjois-Kiinan
nimi; samoihin aikoihin (Sung-dynastian hallitessa) mainittiin
Etelä-Kiinaa nimellä _Manzi_, myöskin _Machin_ (Mahachin)-nimellä.
Cathay ja Manzi-nimiä vastaa kreikkalaisperäinen _Seres_, jolla
nimellä kaukaisen idän suurta silkkimaata mainittiin, sikälikuin
sitä maitse tunnettiin, ja _Sinae_, jolla nimellä Kiinaa mainittiin,
sikälikuin sen yhteyteen meritse tultiin. Seres ja Sinae ajateltiin
eri valtakunniksi kuten myöhemmin Cathay ja Manzi. Profeetta
Jesajan 49, 12 mainitsema _Siniminmaa_ tarkoittanee samaa kuin
Sinae. '_Taivaan valtakunnaksi'_ on Kiinaa länsimailla myöskin
joskus sanottu, ei kuitenkaan täydellä oikeudella. 'Taivaan alus'
(T'ien Hsia) olisi kai läheisin sitä vastaava termi. Kiinan keisari
on kyllä 'Taivaan Poika' (T'ien Tzï), mutta T'ien Kue'-nimitystä
ei kiinalaisilla ole. Sitä lähentelee sentään nimi _Tien Ts'ao_,
Taivainen dynastia, samanlainen yleisnimi kaikiksi ajoksi Kiinalle
kuin esim. edellä huomauttamamme Ts'ing Ts'ao-nimitys viimeisen
hallitsijasuvun aikana. T'ien Ts'ao lienee lähinnä aiheuttanut puheen
'Taivaan valtakunnasta'. Yhtä hyvällä syyllä voidaan Kiinaa sanoa
_Lohikäärmeen valtakunnaksi_, sillä tämä 'vanha mato' (Lung) oli
keisarikunnan aikana valtakunnan virallinen symbooli, keisariuden
tunnusmerkki. Keisarin palatsi oli Lung Lou, valtaistuin Lung
Uei (eli T'ien Uei!) keisarin persoona Lung T'i, hänen silmänsä
Lung Jen, hänen pukunsa Lung I, hänen kätensä Lung Džao, hänen
käsikirjoituksensa Lung Pi' ja hänen lapsensa Lung Tzï. 'Lohikäärmeen
lento' merkitsi keisarin astumista hallitusistuimelle, ja keisarin
kuolema ilmaistiin sanomalla, että hänen Majesteettinsa nousi
lohikäärmeen selkään ja ratsasti taivaaseen. Nimitys '_Kiina_'
(China) on hämäräperäinen. Kaksi erilaista selitystä on tämän sanan
synnystä; toinen viittaa pohjoiseen, toinen etelään. Edellä (ss.
398 ja 454) on huomautettu, että Ts'in hallitsijasuvusta johtunee
'Kiina'-nimitys. Toinen mielipide vakuuttaa, että 'China' on
ikivanha malajilainen sana, joka tuli ensin merkitsemään Kiinan
etelärannikkoa, myöhemmin koko Kiinaa. Suurimmat auktoriteetit
(Richthofen ja Yule) ovat tämän tulkinnan kannalla. Eihän liene
aivan mahdoton sekään olettamus, että eri lähteistä johtuneet sanat
olisivat osuneet yhteen. Ensi kerran esiintyy Chin-sana ajanlaskumme
alussa länsimailla. Ptolemeus tekaisee siitä '_sini_', joiden
pääkaupunki on _Sinā Sinarum_. Tätä tietä lienee _sinologia_ tullut
merkitsemään Kiinan tieteellistä tutkimusta. Marco Pololla tavataan
Cathay ja Manzi-sanojen ohella kerran Chin-nimitys, jota hän
käyttää Etelä-Kiinasta. Chin voi olla myöskin persialainen sana ja
edellämainittu Machin (Maha-chin) voi merkitä Suur-Kiinaa. Vuonna
1539 ilmenee täydellinen 'China'-muoto Kaarle V:nnen kartalla. --
Japaninkielestä lienee Kiinan kirjakieleen tullut harvemmin käytetty
'China'-sanaa muistuttava _Dži Na_-nimitys. Tässä käytetyt merkit
eivät ensinkään viittaa Ts'in-dynastiaan. (Yule & Cordier, The Book
of Marco Polo I, ss, 11-12; II, ss. 142-144 ja 265. -- Richthofen,
China I, s. 436 ss. -- Tiessen, China I, s. 88 ss.)

[78] _Mong Hsien Tzï_ oli Lu-valtion ministerinä vähää ennen
Kungfutsen syntymää. Kansan suussa lienevät säilyneet nämä hänen
kansan parasta tarkoittavat sanansa. Tämä oli samaa tunnettua
sukua kuin filosoofi Mongtse, jonka ajatuksia tämän ministerin
puheet suuresti muistuttavat. -- Vanhan tavan mukaan antoi herttua
virkaanasettamalleen miehelle vaunut ja neljä hevosta. Siten
tahdottiin hänet varjella ahneudesta. Jäitä käyttivät korkeat
virkamiehet hautajaisissa ja uhritoimituksissa. Pohjois-Kiinassa
voitiin jäitä 'leikata', niinkuin lausunto kuuluu.

[79] Tässä taas yksi noita Kiinan monia mietelauseita, joilla on
valittu muoto ja syvä sisällys, 'kultainen omena hopeamaljassa',
siivekäs sana, jonka voi kuulla usein kansan huulilta. Kiinan
kielellä se kuuluu: 'Pu i Li uei Li, i I uei Li'. Sen voisi kääntää
myös: 'Voittoa emme pidä voittona, oikeus on meidän voittomme'.
Kuten tavallisesti, puuttuu tästäkin lauseesta subjekti. Ja, sen
pahempi, puuttuu näiltä suurilta sanoilta liian räikeästi subjektia
ihmiselämässäkin.

[80] Giles, Religions of Ancient China, s. 7 s.

[81] Richthofen, China I, sisältää perusteellisen esityksen vanhan
Kiinan laajenemisesta ja useita hyviä karttoja, ss. 338, 364.

[82] Hermann, Geschichte, ss. 9, 15.

[83] Pott, Sketch, s. 16.

[84] Martin, Lore, s. 397.

[85] Historiakirjan kiinankielisen selitysteoksen mukaan.

[86] Grube, Religion und Kultus, s. 3.

[87] Kukin vyöhyke oli 500 Li:tä läpimitaten.



KIRJALLISUUTTA.


Pitkiä teosten nimeä on lyhennetty ja vain viimeiseen painokseen on
viitattu.

_Alabaster_, E., Notes and Commentaries on Chinese Criininal Law,
London 1899. -- Auf der Heide, Katolische Missionsgeschichte von
China, Steyl 1897. -- Allan, C.W., The Makers of Cathay, Shanghai
1909. -- Allier, Les Troubles de la Chine et les Missions Cretiennes,
Paris 1902. -- -- _Ball_, J.D., Things Chinese, Hongkong 1903.
Asiahakemisto. -- The Chinese at Home, London 1911. -- Baller, F.W.,
A Mandarín Primer, Shanghai 1911. -- -- The Sacred Edict (Pyhä
Julistus), Shanghai 1907. The Fortunate Union, Shanghai 1911. --
Bashford, J.W., China, An Interpretation, New York 1917. Kenties
paras yleisesitys. -- Beach, H.P., Down on the Hills of T'ang, N. Y.
1898 Presentation of Christianity in Confucian lands, N. Y. 1919.
-- Beal, S, Buddha's Leben und Wirken, Leipzig 1894. Buddhism in
China, N. Y. 1884. Hyvä opas. -- Beckingsale, J., Pomegranate, London
1910. Elämäntarina. -- Beresford, C., Break up of China, London
1899. -- Bettus, y.m., Some Aspects of Chinese Life and Thought,
Shanghai 1918. -- Bitton, W.N., Regeration of New China, London
1914. Lähetystyön kannalta. -- Blakeslee, G.H., y.m., China and the
Far East, N. Y. 1910. Esitelmiä. -- Bland & Backhouse, China under
the Empress Dowager, Philadelphia 1910. -- Bland, J.O.P., Recent
Events and Present Policies in China, Philadelphia 1912. -- Bohnhof,
H., Die Mandschurei und die Ussuri-Provinzen, Helsinki 1903. --
Boulger, D.C., A History of China, London 1881-84, lyhennetty 1893.
-- Bretschneider, E., Botanicon Sinicum, Shanghai 1890-95. 3 osaa.
-- Brinkley, F., Japan and China, History, Arts and Literature,
Boston 1903. 12 nid. -- Broomhall, M., The Chinese Empire, General
and Missionary Survey, London 1907. -- -- Islam in China, L. 1910.
-- -- Jubilee Story of the China Inland Mission, Shanghai 1915.
-- -- Martyred Missionaries of China Inland Mission, London 1901. --
Brown, A.J., New Forces in old China, N. Y. 1904 -- The Chinese
Revolution, N. Y. 1912. -- Bruce, L., The Taiping Rebellion in
China, London 1907. -- Burton, M.E., Education of Women in China,
N. Y. 1911. Noteable Women in Modern China, N. Y. 1912. -- Bushell,
S.W., Chinese Art, London 1907. -- Bönner, China's Urkundenbuch und
Liederbuch, 1910. -- Cantle & Jones, Sun Yat Sen and the Awakening
of China, N. Y. 1912. -- Carruthers, D., Unknown Mongolia, 1913.
-- Chaffers, W., Marks and Monograms on Pottery Porcelain, 1912;
Handbook 1914. -- Chalfant, F.H., Early Chinese Writing, 1914.
-- Chalmers, The Structure of the Chinese Characters, Aberdeen
1882 & 1913. -- Chang Chih-tung, China's Only Hope, N. Y. 1900.
-- Chavannes, E., Les Memoires Historiques de Se-ma Ts'ien, Paris
1895-1907. -- -- Les Documents Chinois découverts par Aurel Stein,
Paris 1915. -- -- La Peinture et Sculpture Chinoise, Paris 1914. --
China Centenary Missionary Conference Report, N. Y. 1907. -- Chen
Huan-Chang, The Economic Principles of Confucius and his School,
N. Y. 1912. -- Coliectanea Constitutionum Sanctea Sedis, Hongkong
1898. Katolilaisten käsikirja. -- Collins, W.F., Mineral Enterprise
in China, London 1918. -- Conrady, Sprache, Schrift und Litteratur
der Chinesen, 1902. -- -- China's Kultur und Litteratur, Leipzig
1903. -- Cornaby, W.A., The Call of Cathay, London 1911. China under
the Searchlight, London 1901. -- -- Couling, S., The Encyclopaedia
Sinica, Shanghai 1918. -- Couvreur, S., Les Quatre Livres, Chinois,
Français et Latin; Ho Kien Fou 1895. -- -- Li Ki (Seremoniakirja),
S:a 1899. -- Crow, E., The Travellers' Handbook for China, Shanghai
1916. -- David, A., Socialisme Chinois; Le Philosophe Meh Ti
(Mētse), Lcndres 1907. -- Davids, T.W.R., Buddhism, its History and
Literatuøe. Luentosarja 1894-5. -- De Groot, J.J.M., Religion in
China, N. Y. 1912. Kenties paras johdatus Kiinan uskontoihin. -- --
Die Chinesen (Religionsgeschichte von de la Saussaye), Tübingen
1905. -- -- Secretarianism and Persecution in China, Amsterdam
1903-4. Le Code du Māhāyāna en Chine, Amsterdam 1893. -- -- Les
fêtes annuellement célébrées ä Emoui (Amoy), Paris 1886. -- De
Harlez, C., Shen-sien-shu, Le Livre des Esprits et des Immortels,
Bruxelles 1893. -- -- Textes Taoistes, Paris 1891. -- Le Yih-king
(Ennekirja). -- De Lacouperie, T., The Languages of China before
the Chinese, London 1887. -- Dennet, T., The Democratic Movement in
Asia, N. Y. 1918. -- De Mailla, Histoire Générale de la Chine, ou
Tong-Kien-Kang Mou, Paris 1777-83. 12 nid. -- Dingle, E.J., Across
China on Foot, Shanghai 1911. Kuvakirja. -- Doolittle, J., Social
Life of the Chinese, N. Y. 1867. Lähdekirja. -- Doré, H., Recherches
sur la Superstitions en Chine, Shanghai. Englanniksi 1914-19.
Loistojulkaisu. -- Douglas, R.K, China (historiaa), London 1899, N.
Y. 1901. -- -- Europe and the Far East 1506-1912, Cambridge 1904.
-- -- Confucianism and Taoism N. Y. 1906. -- Du Bose, H.C., The
Dragon, Image and Demon, London 1886. Kolme uskontoa. -- Duran, L.,
Raw Silk, A Practical Handbook and Study, 1913. -- Dvorak, Confucius
und seine Lehre, Münster 1895. -- _Eddy_, G.S., Students of Asia,
London 1916. Kokemuksia evankelioimistyöstä. -- Edkins, J., Religion
in China, L. 1893. -- -- Chinese Currency, Shanghai 1901. -- --
China's Place in Philology, L. 1871. -- Edwards, E.H., Fire and
Sword in Shansi, Edinburgh 1902. -- Elgin, (Lord), Mission to China
and Japan 1857-61. -- Eitel, E.J, Handbook for the Student of
Chinese Buddhism, 1909. Lähdekirja. -- Encyclopaedia Britannica, 9:s
pain. Legge'n, Giles'in y.m. kirjoituksia. -- Encyclopaedia of
Missions, 2 pain. N. Y. 1904 -- _Faber_, E., Lehrbegriff des
Konfucius, Elberfeld 1872. -- -- Quellen zu Konfucius, Elb. 1873.
Lehrbegriff des Mencius, Elb. 1877, Werke des Licius, Eib. 1877.
Taolaisuutta. Lehre des Micius (Mìtse), Elb. 1877. China in
historischer Beleuchtung, Berlin 1895. -- -- Faber & Kranz,
Chronologica! Handbook of the History of China, Shanghai 1902. --
Farjenel, F., La Morale Chinoise, Paris 1906. -- Favier, A., Peking,
Histoire et Description. Loistojulkaisu. -- Fisher, D.W., C.W.
Mateer ('in elämä), Philadelphia 1911. -- Forsyth, R.C., The China
Martyrs 1900, London 1904. Forsyth, y.m., Shantung, the Sacred
Province of China, Shanghai 1912. -- Foster, A., A Collection of
Chinese Proverbs, Hankow 1913. Džen Kuang. -- Franke, Ackerbau und
Seidengewinnung in China. Rechtsverhältnisse am Grundeìgentum in
China, Leipzig 1903. Ostasiatische Neubildungen, Hamburg 1911. --
_Gabelentz_, G.v.d., Konfucius und seine Lehre, Leipzig 1888. -- --
Chinesische Grammatik, Leipzig 1881. -- -- Thai-Kih-Thu, des
Tschou-Tsi (Džu Hsi), Dresden 1876. -- Gamewell, M.N., New Life
Currents in China, N. Y. 1919. -- Gascoyne-Cecil, W., Changing
China, London 1910. -- Geiger, Die grosse Lehre, München 1896. --
Geil, E., The Great Wall of China, N. Y. 1909. Vähemmän asiallinen.
-- -- Eighteen Capitals of China, 1912. -- Getty £ Deniker & Getty,
The Gods of Northern Buddhism, 1915. -- Gibson, J.C., Mission
Problems, 1902 -- Giles, H.A., Biographical Dictionary, London 1898.
On saksaksi. 2000 elämäkertaa. -- -- A History of Chinese
Literatuøe, London 1901. Religions of Ancient China, London 1905.
Introduction to the History of Chinese Pictorical Arts, London 1905.
-- -- Sun Tzu, L. 1910. Chuang Tzu, L. 1889. -- -- Confucianism and
its Rivals, L. 1914. -- -- Strange Stories from a Chinese Studio,
Shanghai 1916. P'u Sung Ling'in Liao Džai. 144 kertomusta. --
Gilmour, J., Among the Mongols. -- Glover, A.E., Thousond Miles of
Miracle, London 1900-05. On ruotsiksi ja saksaksi. -- Gorer &
Blacker, Chinese Porcelains and Hard Stones. Loistoteos. -- Gould,
Mythical Monsters, London 1886. -- Gray, J.H., China, London 1878.
2 nid. -- Grill, J., Lao-tzse's Buch, Tübingen 1910. -- Grube, W.,
Geschichte der chinesischen Litteratur, Leipzig 1902. Paras
alallaan. -- -- Religion und Kultus der Chinesen, Leipzig 1910.
Oivallinen opas. -- -- Die Chinesische Philosophie (Die Kultur
der Gegenwart), Berlin 1913. -- _Haegehalz_, W., Korea und
die Koreaner, Stuttgart 1913. -- Hackman, H., Der Buddhismus, 1906,
englanniksi 1909. 'Kypsä hedelmä'. -- Handman, R., Kristinusko ja
buddalaisuus, Jyväskylä 1905. -- Hart, R., These of the land af
Sinim, London 1901. -- Hastings, J., Encyclopaedia of Religion and
Ethics, alkaen 1910. -- Havret, H., La stèle chrétienne de Si-ngan
fou, Shanghai 1895-02, 3 osaa. -- Hawkins, H.B., Geography of China,
Shanghai 1911. -- Headland, I.T., Court Life in China, N. Y. 1909.
Home Life in China, 1914. |China's New Day, 1912. -- Hedin, S.,
Transhimalaja, Helsinki 1910. Seikkailuja Tiibetissä, Porvoo 1906.
-- Henke, F. G., The Philosophy of Wang Yang-ming, London 1916. --
Hermann, H., Chinesische Geschichte, Stuttgart 1912. -- Hertslet,
G.E.P., Treaties and Regulations between China and Foreign Powers,
1908. -- Hirth, F., The Ancient History of China, N. Y. 1900. -- --
Scraps from a Collectors Notebook, 1905. -- Hobson, R.L., Chinese
Pottery and Porcelain, 1914. Loistoteos, 2 nid. -- Holcombe, C., The
Real Chinaman, N. Y. 1895. -- -- The Real Chinese Question, N. Y.
1900. -- Hopkins, L.C., Chinese Writing of the Chow Dynasty, 1910.
-- Jefferys & Maxwell, The Deseases of China, Philadelphia 1910.
-- Johansen, A.M., Everslasting Pearl, London 1913. -- John, G.,
A Voice from China, London 1907. -- Joly, H.B., Hung Lou Meng; A
Dream of Red Chamber. "Punaisen pirtin uni", kiinalainen novelli. --
Jones, A.G., Desultory Notes on Chinese Etiquette, Shanghai 1906.
-- Julien, S., Histoire et Fabrication de la Porcelaine Chinoise.
-- _Kaila_, E., Uskonnonhistoriallisia luentoja, Jyväskylä 1908. --
Karlgren, B., Ordet och Pennan i Mittens Rike, Stockholm 1918. --
Kenelly, M., Nanking, the Old Southern Capital, Shanghai, -- Kina,
25 ár i, Svenska Missionsförbund, Stockholm 1915. -- Kiinasta,
kuvauksia, Jyväskylä. -- King, F.H., Farmers of Forty Centuries,
1911. -- The (New) Educational System of China, 1911. -- Kiong, S.
Quelques mots sur la Politesse Chinoise, Shanghai 1906. -- Kranz,
P., Welterlösungsreligion ist Erfüllung des Konfuzianismus, Berlin
1899. -- Krausse, A., China in Decay, 1898. -- Ku Hung Ming, The
Discourses and Sayings of Confucius, Shanghai 1898. -- Kuo, P.W., The
Chinese System of Public Education, Shanghai 1918. Paras alallaan.
-- Kürschner, China, Leipzig 1902. -- _Lanning_, G., Wild Life in
China, Shanghai 1911. -- Laur, F., Siège de Peking. -- Le Gall, S.,
Le Philosophe Tehon Hi (Džu Hsi), Shanghai 1894. -- Legge, J., The
Chinese Classics, Chinese Text with a Translation etc., Shanghai
1865-93. 8 nid. Suurin saavutus alallaan. Suurin osa sisältyy Max
Müllerin julkaisuun "Sacred Books of the East", London 1875-91.
-- -- Life and Works of Mencius, London 1877. -- -- Life and Works
of Confucius, L. 1892. Religions of China, L. 1880. A Record of
Buddhistic Kingdoms. Fā Hsien:in matkat 399-414 j.Kr. -- Lehmann,
E., Textbuch zur Religionsgeschichte, Leipzig 1912. -- Lessing &
Othmer, Lehrgang der nordchinesischen Umgangssprache. -- Lewis, R E.,
Educational Conquest of the Far East, N. Y. 1903. -- Li Hung Chang,
Memoirs of, by J.W. Foster, 1913. -- Li Shih Chin: Pen-tsao, or
Chinese Herbal, 1597. Suurteos. -- Li Ung Bing, Outlines of Chinese
History, Shanghai 1914. -- Little, A.J., Through the Yang-Tse Gorges,
London 1899. -- -- The Land of Blue Gown, L. 1902. -- Lockhart,
J.H.S., Collection of Chinese Copper Coins, Shanghai 1915. 2067
erilaista rahaa 2600 vuoden ajalta. -- Lutschewitz, W., Das neue
China und das Christentum, Berlin 1913. -- -- Revolution und Mission
in China, Berlin 1912. -- _MacCormick_, F, The Flowery Republic,
N. Y. 1913. Paras esitys vallankumouksesta. -- MacGillivray, D., A
Century of Protestant Missions in China 1807-1907, Shanghai 1907.
-- -- A Half Century Among the Siamese and the Laos, 1913. -- Mac
Gowan, J., Imperial History of China, 1906. Kiinalaisten lähteitten
mukaan. Lights and Shadows of Chinese Life, 1909. Chinese Folk Lore,
London 1910-11. -- -- Men and Manners in Modern China. N. Y. 1912.
Kiitetty. -- -- How England Saved China, 1913. -- Mackay, G.L.,
From Far Formosa, N. Y. 1895. -- Maier-Hugendubel, M., Schi tshing,
Bilder aus dem chinesischen Volks- und Missionsleben, Stuttgart
1913. -- Mannerheim, C.G.E., A Visit to the Sarö and Shera Yögurs,
Helsinki 1911. -- Martin, W.A.P., A Cycle of Cathay, N. Y. 1896.
-- -- The Lore of Cathay, or Intellect of China, London 1901.
-- -- The Siege in Peking, 1900. -- -- The Awakening of China, N. Y.
1907. -- -- Hanlin Papers (of the Chinese). -- -- Chinese Education,
1909. -- -- Chinese Legends and Poems. -- Mayers, W.F., Chinese
Readers Manual, Shanghai 1911. Korvaamaton. -- Medhurst, Tao Te
King, Chicago 1905. Ehkä parhain lukemattomista käännöksistä. --
Menzies, A., Maailman uskonnot, Porvoo 1910. Suom. -- Michie, A.,
The Englishman in China, London 1899, 2 osaa. -- Miner, Two Heroes
of Cathay, N. Y. 1903. Boksarimellakkain ajoilta. -- Mootz, H., Die
chinesische Weltanschauung, Mong dse, Strassburg 1912. -- Morse,
H.B., The Trade and Administration of the Chinese Empire, N. Y.
1913. Edustavin alallaan. -- -- The International Relations of
Chinese Empire, Shanghai 1910-19, 3 osaa. Lähdekirja. -- Mott, J.R.,
y.m., The Continuation Conferences in Asia 1912-13, N. Y. 1913. --
Moule, A.E., New China and Old, Observations of Thirty Years, London
1902. The Chinese People, A Handbook, 1914. -- -- Haif a Century
in China, L. 1911. -- Münsterberg, Chinesische Kunstgeschichte,
1913, 2 osaa. -- Möller, Die Wirren in China, Berlin 1900. --
Mäkinen, A., Kiinan kansa ja sen tarpeet, Helsinki 1906. -- --
_Nyström_, E.T., The Coal and Minerál Resources of Shansi Province,
1912. -- -- Det nya Kina, Stockholm. -- _Ogava_, K, The Imperial
City of Peking, Tokyo 1913. Loistoteos -- -- Decorations of the
Imperial Palaces in Peking. -- Osgood, E.A., Breaking Down Chinese
Walls, N. Y. 1908. Lääkärilähetyksestä. -- Overlach, T.W., Foreign
Financial Controle in China, N. Y. 1919. -- _Parker_, E.H., China,
Her History, Diplomacy and Commerce, London 1917. -- -- Ancient
China Simplified, L. 1908. -- -- John Chinaman, L. 1909. Studies in
Chinese Religion, L. 1910. -- -- China, Past and Present, L. 1903. --
Paul, C.T., The Call of China, Indianapolis 1919. -- Pietilä, A.J.,
Zarathustra, Buddha, Kristus, Helsinki 1911. -- Pitcher, P.W., In
and about Amoy, Shanghai 1911. -- Plath, J.H., Konfucius und seine
Schiller, Munchen 1867. -- Pott, F.L.H., A Sketch of Chinese History,
Shanghai 1915. fThe Emergency in China, N. Y. 1913. -- Pumpelly,
R., Reminiscences, N. Y. 1918. Yllättävää. -- Pälsi, S., Mongolian
matkalta, Helsinki. -- _Ramstedt_, G.J., Das schrift mongolische
und die Urga-mundart, Helsinki. -- Rawlinson, F., y.m., Progressive
Ideals of Christian Work in China, Shanghai 1919. -- Reeve, Timothy
Richard; Missionary, Statesman and Reformer. -- Reid, G., Sources of
aniiforeign Disturbances in China, Shanghai 1903. -- Reinsch, P.S.,
Intellectual and Political Currents in the Far East, N. Y. 1911.
-- Reischaufer, A.K., Studies in Japanese Buddhism, N. Y. 1917. --
Research in China, Suurisuuntainen kokoelmajulkaisu, Washington. --
Richard, L., Geographie de l'empire de Chine, Shanghai 1905. Kenties
yhä etevin alallaan. -- Richard, T., Conversation by the Million,
Shanghai 1907. -- -- Calendar of the Gods in China. -- -- A Guide to
Buddhahood. Awakening of Faith in the New Buddhism. -- -- A Mission
to Heaven. Si Jiu Dzi:n käännös. New Testament of Higher Buddhism.
-- Richter, J., Mission und Evangelisation in Orient (Allg. ev.
Miss.-gesch. II), Gütersloh 1908. -- Richthofen, F.v., y.m., China,
Ergebnisse eigener Reisen und Studien, Berlin 1877-1912, 5 vankkaa
osaa. Kenties perusteellisin maantieteellinen tutkimus. -- Ross,
E.A., The Changing Chinese, N. Y. 1911. -- Ross, J., History of
Korea, y.m., Paisley 1880. -- -- The Manchus; or The Reigning Dynasty
of China. -- -- The Original Religion of China, London 1909. -- --
The Origin of the Chinese People, L, 1916. -- -- Mission Methods in
Manchuria, 1908, -- Rowntree, The Imperial Drug Trade. Oopiumikauppa.
-- Rudd, C., Chinese Poems, London 1912. -- Rudd, H.F., Chinese Moral
Sentiments before Confucius, Shanghai 1915. -- Russel, N., Gleenings
from Chinese Folklore, N. Y. 1915. -- _Saeki_, P.Y., The Nestorian
Movement in China, London 1917. Perusteellisin tutkimus alallaan. --
Sargeant, A.J., Anglo-Chinese Commerce and Diplomacy. -- Saunders,
K. J, The Story of Buddhism, London 1916. Vertaileva tutkimus. --
Scarborough, W., Collection of Chinese Proverbs, Shanghai 1875.
-- Schiele, F.M., y.m., Die Religion in Geschichte und Gegenwart,
Tübingen 1909-13. Kiinan uskonnot verrattain suppeasti. -- Schlatter,
W., Die Chinesische Fremden- und Christenverfolgung, Basel 1901.
-- Schiteper, Die Expedition Seymour. Pekingin pelastus 1900. --
Schulze, O., Lebensbilder aus der chinesischen Mission, Basel 1905.
-- Schütz, L.H., Die hohe Lehre des Confucius, oder die Kunst weise
zu regieren, Frankfurt 1909. -- Shaw, N., Chinese Forest Trees and
Timber Supply, 1914. -- Seymour, E.H., My Naval Career and Travels.
Pekingin pelastus 1900. -- -- Sjöblom, H., Kiina ja lähetystyö
Kiinassa, Helsinki 1907. -- Smith, A.H., Chinese Characteristics,
N. Y. 1894, 10 painosta. Käännetty saksaksi. -- Proverbs
and Common Sayings from the Chinese, Shanghai 1902. -- -- Village
Life in China, London 1900. -- -- China in Convulsion, L. 1901, 2
osaa. -- -- Uplift of China N. Y. & London 1914. Käännetty saksaksi
(1909) ja ruotsiksi (1917). -- -- A Manual for Young Missionaries,
Shanghai 1918. -- Smith, F.P., Chinese Materia Medica. -- Soothill,
W.E., The Analects of Confucius, Shanghai 1910. Etevä. -- -- Three
Religions of China, N. Y. 1913. Parhaita johdatuksia. -- -- A Typical
Mission in China, N. Y. 1906. -- Soulie, G., Essai sur la Littérature
Chinoise, 1912. -- Spielmann, C., Die Taiping-Revolution in China,
Halle 1900. -- Starr, F., Korean Buddhism, Boston 1919. Ansiokas. --
Steele, J., I-Li or Book of Etiquette and Ceremonial, London 1918.
Seremoniakirjan osa. -- Stein, M.A., Ruins of Desert Cathay, 1911,
2 osaa. -- Strauss, V.v. Lao-tse's Tao-Te-King, Leipzig 1870. Etevä
käännös. -- Schiking, Das Liederbuch, Heidelberg 1880. -- Suzuki,
History of Chinese Philosophy, 1914. Kenties paras alallaan. --
Söderblom, N., Gudstrons uppkomst, Stockholm 1914. Šang Ti ja T'ien.
-- -- Maailman uskonnot, Helsinki 1910. -- -- Tiele's Kompendium
der Religionsgeschichte, Berlin 1912. -- _Takajama_, S., Buddan
elämäntarina. Suom., Helsinki 1904. -- Tatchell, W.A., Medical
Mission in China, London 1909. -- Taylor, H., Hudson Taylor and the
China Inland Mission, 1919. -- -- One of China's Scholars, London.
-- -- Pastori Hsi. Suom. Helsinki. -- Tchang, M., Synchronismes
Chinois. Chronologie complìte. 2357 e.Kr. -- 1904 j.Kr., Shanghai
1905. Paras ajanlaskuopas. -- Thompson, Griffith John, London 1907.
-- Tiessen, E., China, Berlin 1902. -- Tobar, J., Inscriptions
Juives de K'ai-fong fou, Shanghai 1909. -- Tschepe, A., Heiligtümer
des Konfucianismus in Kü-Fu und Tschou-Hien, Jentschoufu 1906.
-- _Underwood_, H.G., The Call of Korea, N. Y. 1908. -- -- With
Tommy Topkins in Korea, N. Y. 1905. Lapsentajuinen. -- Ussing,
H., Evankeliumin voittokulku kautta maailman, Jyväskylä, 1905. --
_Waddell_, L.A., Buddhismin Thibet or Lamaism, London 1895. --
Variétés Sinologiques. Arvokas sarjajulkaisu. Shanghai, 1892 alkaen.
-- Warneck, G., Ev. Missionslehre, Gotha 1897-03. Paljon Kiinaa.
-- -- Abriss einer Geschichte der protest. Mission, Berlin 1903..
-- Watters, T., Guide to Confucian Temples, 1879, -- -- Essays on
the Chinese Language, Shanghai 1889. -- Weale, B.L.P., The Truth
about China and Japan, Shanghai 1919. Kiinan ja Japanin suhteita.
-- -- Manchu and Moscovite, London 1907. -- -- The Re-Shaping of
the Far East, L. 1905, 2 osaa. -- Webster, Kan Ying Pien, Shanghai,
Taolaisuutta. -- Wei, F.C.M., The Political Principles of Mencius,
Shanghai 1916. -- Werner, E.T.C., China of the Chinese, London 1919.
-- -- Descriptive Sociology of the Chinese. -- Wherry, C.M., Islam
and Christianity in India and the Far East, N. Y. 1907. -- Wieger,
L., Rudiments. Suurisuuntainen, ensyklopedinen yritys. Ilmestynyt
m.m.: Textes Historiques (Shanghai 1903), Textes Philosophiques
(1906), Morale et Usages Populaires (Ho Kien Fu, käännetty
englanniksi) ja kaksiosainen teos Kiinan sanamerkeistä (myös
englanniksi). -- Wilhelm, R., on suunnitellut yhtä laajaperäisen
kokoelmajulkaisun saksankieliselle lukijakunnalle ilmestynyt m.m.
Gespräche des Kungfutse (Jena 1914). Tao Te King (1911), Dschuang
Dsi (1912), Liä Dsi (1912). -- Williams, S.W., The Middle Kingdom,
N. Y. 1883, 2 osaa. Lähdekirja. -- Williamson, A., Journeys in North
China, London 1870, 2 osaa. -- Wilson, E.H., A Naturalist in Western
China, Eleven Years of Travel, 1914. Runsaasti kuvia ja karttoja.
-- Wisdom of the East-sarjassa on suuri joukko helppotajuisia ja
-hintaisia teoksia Kiinan uskonnon ja filosofian alalta. -- Wolf,
M., Kritiske Tider in China's Historie, Kristiania 1913. -- World
Missionary Conference Report, Edinburgh 1910, 9 nid. Kiinasta paljon.
-- Vuorinen, A., Matkahavainnoita Kiinasta, Helsinki 1908. Wurm,
P., Handbuch der Religionsgeschichte, Stuttgart 1904. -- Wylie, A.,
Notes on Chinese Literatuøe, Shanghai 1867. Yhä arvokas. -- Yule &
Cordier, Travels of Marco Polo, London 1903, 2 osaa. Cathay and the
Way thither, Mediaeval Notices of China, L. 1913-16, 4 nid. Arvokas
lähdekirja. -- _Zottoli_, A., Cursus Litteraturae Sinicae, Shanghai
1879-82, 5 nid. Monipuolinen kirjallisuusnäyte alkuteksteineen ja
latinankielisine käännöksineen.

_Sanakirjoja_: De Guignes, M., Dictionnaire Chinois, Français et
Latin, Paris 1813. Paljon sanoja, vähän sanaliittoja. -- Morrison R.,
Dictionary of the Chinese Language, Honkong 1815-22. Englanninkielen
esikoinen. -- Medhurst, W.H., Chinese and English Dictionary, 1842.
Laajennus edellisestä. -- Williams, S.W., Syllabic Dictionary
of the Chinese Language, 1874. Täydellisempi. -- Giles, H.A., A
Chinese-English Dictionary, London 1910. Sanaliittoja ja lauseparsia
paljon. -- Couvreur, S., Grand Dictionaire Chinois-Français, 1904.
Kuin edellinen. -- Baller, F.W., An Analytical Chinese-English
Dictionary, Shanghai 1900. 'Onnellinen keskikoko.' -- MacGillivray,
D., A Mandarín Romanised Dictionary, Shanghai 1907. Puhekieltä.
-- Soothill, W.E., The Students Pocket Dictionary, Shanghai 1908.
Suosittu. -- Morgan, E., New Terms, Shanghai 1913. -- Mateer, A.H.,
Dictionary of New Terms. -- _Kiinankielisiä:_ Šō Uen, 1:sellä vuosis.
j.Kr. Vanhin. -- K'ang Sï Tzï Tien, 1717. Sisältää 44449 sanamerkkiä.
The Encyclopaedic Dictionary, Tz'ï Yen, Shanghai 1915. Sana- ja
tietosankirja.

_Aikakauskirjoja ja vuosijulkaisuja_: T'oung Pao, Leyden. Etevin. --
The Chinese Repository, Honkong 1832-51, kuukausittain. -- The China
Review, Shanghai 1872-1901. -- Ferguson, J.C., Index to The China
Review 1872-1901, or Notes and Queries on the Far East, Shanghai
1919. -- The New China Review, Shanghai, 1919 alkaen. -- The Journal
of the (North-) China Branch of the Royal Asiatic Society, Shanghai,
1858 alkaen. -- The Chinese Recorder and Missionary Journal,
Shanghai, 1867 alkaen. -- Kingman, H., Index to the Chinese Recorder,
Vol. I-XX, Shanghai 1893. -- Der Ostasiatishe Lloyd, Shanghai, 1886
alkaen. -- The Far East, Tokyo, Shanghai, Hongkong 1876-78. -- The
East of Asia, Shanghai 1902 alkaen. -- The China Mission Year Book,
Shanghai 1909 alkaen.

_Kirjallisuusluetteloita_: Cordier, H., Bibliotheca Sinica, Paris
1904-08, 4 osaa. Täydellisin. -- Möllendorff, P.G.v., Manual
of Chinese Bibiiography, Shanghai 1876. -- MacGillivray, D., A
Descriptive Catalogue of Current Christian Literatuøe of China,
Shanghai 1907 & 10. Selostaa kiinankielisiä teoksia. -- Douglas,
R.K., Catalogue of the Chinese Books in the British Museum, London
1877. Supplement 1903.

_Karttoja:_ Stanford, E., Complete Atlas of China, London 1918.
-- The New Map of China in English and Chinese by Far Eastern
Geographical Establishment, Shanghai 1916. -- The New Atlas and
Commercial Gazetter by Far East. Geogr. Establ. Shanghai 1918. 452
suurta sivua.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Suuri oppi - Johdatus kungfutselaiseen elämänkatsomukseen" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.