Title: Talonpoika satimessa - Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Author: Holberg, Ludvig
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Talonpoika satimessa - Kolminäytöksinen huvinäytelmä" ***


TALONPOIKA SATIMESSA

Kolminäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

LUDVIG HOLBERG

Tanskasta suomensi Larin Kyösti



Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908.



HENKILÖT:

 LEERBEUTEL, velkaantunut mies.
 PERNILLA, hänen palvelustyttönsä.
 MAALAISPOIKA, palatsikreivi.
 ISÄNTÄ, ravintoloitsija.
 KOLME RAATIHERRAA.
 MAALAISPOJAN ISÄ ja ÄITI.
 LEANDER.
 ROUVA STAABI.
 JALOKIVIKAUPPIAS.
 SOITTAJA.
 TOINEN RAVINTOLOITSIJA.
 PIETARI, ravintoloitsijan renki.
 LAKEIJOJA, PALVELIJOITA ja KANTAJIA y.m.



Ensimmäinen näytös.


Näyttämö: Ravintolan edusta. Oikealla ravintolarakennus, vasemmalla
toinen rakennus, perällä katu. Kaikissa näytöksissä sama.


Kohtaus 1.

    Pernilla. Leander.

LEANDER (Kohtaa Pernillan). Tuolla taas tulee pahan ilman lintu.
Mamseli Pernilla, eikö niin? Niinpä onkin! Tervetuloa kaupunkiin!

PERNILLA. Kiitän nöyrimmästi, herraseni!

LEANDER. Onko rouva mukana?

PERNILLA. Ei ole. Tulin yksin herrani seurassa.

LEANDER. Sepä kummallista! Eipä taida rouvanne olla kovin
mustasukkainen, koska hän lähettää kamarineitsyeensä herran mukana
kaupunkiin.

PERNILLA. Meillä on nykyään kyllä muutakin ajateltavaa kuin vaan
mustasukkaisuutta.

LEANDER. Kuinka niin?

PERNILLA. Sepä kummallinen kysymys! Herralla ei taidakaan olla
almanakkaa.

LEANDER. Kyllä minulla on almanakka.

PERNILLA. No, sitte pitäisi teidän tietämän, että tänään on kesäkuun
yhdestoista päivä.

LEANDER. Mitä peljättävää teidän herrallanne on kesäkuun
yhdentenätoista päivänä?

PERNILLA. Ei silloin mitään vaaraa ole, mutta tässä kaupungissa on niin
paljon hävyttömiä ihmisiä. Ajatelkaas, herra Leander! Minun herrani on
jo seitsemättä päivää kaupungissa eikä vielä ole onnistunut hankkimaan
pientä kymmenentuhannen riksin velkaa, minkä hän tarvitsee. Hän on
kääntynyt viiden, kuuden kauppiaan puoleen saman kadun varrella, missä
me asumme, mutta...

LEANDER. Millä kadulla te asutte?

PERNILLA. Kadun nimi taitaa olla Kiertomutkan katu. Sama katu, joka
kulkee niin viistoon.

LEANDER. Luulenpa, että se kesäkuun kahdeksannentoista päivän tienoissa
kulkee vielä viistompaan.

KIRJEENKANTAJA (tulee). Anteeksi, hyvät ystävät! Tässä kortteerissa
asuu kai ylhäinen maalaisherra.

PERNILLA. Mikä on hänen nimensä?

KIRJEENKANTAJA. Hänen nimensä on Leerbeutel.

PERNILLA. Minä tunnen hänet.

KIRJEENKANTAJA. Taitaa olla sellainen hieno pankruttiherra.

PERNILLA. Ei vielä, poikaseni, mutta hän voi siksi tulla. Mikään ei ole
mahdotonta. Jättäkää minulle kirje, sillä minä olen hänen palvelijansa?

    (Kirjeenkantaja menee).

Mutta kas, tuolta tulee hän itse!

LEANDER. En viitsi häntä vielä puhutella. Minun täytyy mennä.


Kohtaus 2.

    Leerbeutel. Pernilla.

LEERBEUTEL. Tulen toimeen kaikkien muiden vaan en noiden kirottujen
karhujen kanssa.

PERNILLA (hiljaa). En minäkään.

LEERBEUTEL. Sellaisia kiilloittamattomia kitupiikkejä!

PERNILLA. Tolloja.

LEERBEUTEL. Seurustelen mieluummin rautaseppien kanssa.

PERNILLA. Tai kattilanpaikkaajien.

LEERBEUTEL. Ne eivät kunnioita sukua eikä säätyä.

PERNILLA. Ne mittailevat ihmisiä samalla mitalla.

LEERBEUTEL. Kas, Pernilla, sinäkö siinä? Mitä sinä täällä toimitat?

PERNILLA. Mietin tässä, miten saisimme kesäkuun yhdennentoista päivän
poispyyhityksi allakasta.

LEERBEUTEL. Ja minä taas mietin, miten voisin pötkiä pois koko maasta.
Yhtä mittaa saan minä hävyttömiä kirjeitä.

PERNILLA. Eikö herra vielä ole saanut yhtään rahoja?

LEERBEUTEL. En, Pernilla! Hävyttömiä ovat tämän kaupungin ihmiset. Olen
kohteliaasti tarjonnut eräille 40 prosenttia; vaan he eivät tahdo
lainata minulle.

PERNILLA. Sehän on hävytöntä!

LEERBEUTEL. Olen sen lisäksi tarjoutunut maksamaan heille korot
etukäteen.

PERNILLA. Hävyttömiä hölmöjä! Eiväthän he missään tapauksessa häviäisi
enemmän kuin kuusikymmentä rosenttia. Tässä on kirje herralle.

LEERBEUTEL. Kuka sen sinulle antoi?

PERNILLA. Ennustaja.

LEERBEUTEL. Mistä sen tiedät, että se oli ennustaja?

PERNILLA. Sanoi, että kirje oli tuleva pankruttiherralle.

LEERBEUTEL. Sanoiko hän sen ilkeydestä?

PERNILLA. Sitä en usko, luulen, että hän tarkoitti pankkiiriherraa
Tahtooko herra lukea kirjeen?

LEERBEUTEL (Lukee kirjettä). Herra Leerbeutel maksakoon tämän 10 riksin
vekselin kolmen viikon maksuajan kuluttua. Siitä nyt näet, mitä ihmiset
minusta ajattelevat: kolmen viikon maksuaika 10 riksin tähden.
Pernilla, olet ennenkin pelastanut minut kepposillasi! Nyt tarvitsen
apuasi enemmän kuin koskaan ennen.

PERNILLA. Me teemme kepposia kunnes lopulta joudumme hirteen.

LEERBEUTEL. Miksmaks! Eihän naisia hirtetä.

PERNILLA. Tahdon mielelläni auttaa herraa pulasta mutta ilman ilveilyä
se ei käy päinsä.

LEERBEUTEL. Koska kerran rehellisillä keinoilla ei pitkälle päästä,
niin täytyy keksiä muita keinoja.

PERNILLA. En kiireessä keksi muuta keinoa kuin että herra vielä kerran
tekee pankruttikeikauksen.

LEERBEUTEL. Kyllähän se kävisi päinsä, jos minulla vaan olisi
matkarahoja.

PERNILLA. Tiedänhän minä, että herralla on sen verran luottoa.

LEERBEUTEL. Sinä näet tästä kolmen kuukauden kuluttua maksettavasta
kymmenen riksin vekselistä, kuinka suuri luotto minulla on.

PERNILLA. Voisinhan minä keksiäkin jonkun hätäkeinon, jollei omatuntoni
olisi niin arka.

LEERBEUTEL. Siinä sitä ollaan! Mikset koreasti jättänyt omaatuntoasi
kotiin.

PERNILLA. Eihän sen kuljettaminen maksa mitään. Ja rahti on
vähäpätöinen asia.

LEERBEUTEL. Sen kyllä uskon, sillä saisipa posti maksaa monen sellaisen
omantunnon kuljetuskulungit.

PERNILLA. Tosin ne painavat vaakalaudalla hyvin vähän, mutta niin vähän
kuin sitä omaatuntoa onkin, on sitä sentään kotitarpeiksi.

LEERBEUTEL. Hyvin sopimatonta on kulettaa omaatuntoansa kaupunkiin
kesäkuun yhdentenätoista päivänä. Mutta pila sikseen, keksikäämme nyt
keino, millä pääsisin pälkähästä.

PERNILLA. Osaatteko ilveillä?

LEERBEUTEL. Mikä ihmeellinen kysymys! Olen niin usein turhinpäin
ilveillyt, miksi siis arkailisin nyt kun olen ihan umpikujassa.

PERNILLA. Ensi viikolla minä koitan keksiä jotakin.

LEERBEUTEL. Luvatessasi auttaa minua ensi viikolla merkitsee samaa kuin
jos lupaisit auttaa järveen pudonnutta parin tunnin kuluttua.

PERNILLA. Onnettomuus on siinä, että teillä on liian suuret ajatukset
minusta. Te luotatte minuun liian paljon.

LEERBEUTEL. Minä tiedän, mihin sinä kykenet.

PERNILLA. Tiedänpä sen itsekin.


Kohtaus 3.

    Maalaispoika tulee töllistellen. Leerbeutel. Pernilla.

PERNILLA. Voi, ihme, katsokaapas tuota maalaispoikaa kuinka se
töllistelee! Varmaankaan ei se ole ennen ollut kaupungissa.

LEERBEUTEL. Kuuleppas maamies, mistäs olet kotoisin?

TALONPOIKA. Maalaiskylästä.

LEERBEUTEL. Mikä sen kylän nimi on?

TALONPOIKA. Sitä en maarin tiedä.

LEERBEUTEL. Kuinka kaukana se kylä on täältä?

TALONPOIKA. Tarkoitatteko tätä kylää täällä?

LEERBEUTEL. Senkin tomppeli! Enhän minä kysy, kuinka kaukana kylä on
itsestään? Mutta etkö sinä tiedä sen kylän nimeä, missä asut? Mikä on
voutisi nimi? Kunhan saan tietää voudin nimen, niin voin sinulle ehkä
sanoa kylän nimen.

TALONPOIKA. Jaa voudinko nimen? Annas olla... voudilla on sama nimi
kuin minullakin.

LEERBEUTEL. Mikä se sitte sinun nimesi on?

TALONPOIKA. Sitä en oikein ota muistaakseni. Annas olla... Odottakaas
vähän, äitini sen kyllä tietää.

LEERBEUTEL. Oikea pähkähölmö.

TALONPOIKA. Kyllä minä tiedän meidän papin nimen.

LEERBEUTEL. Mikä on sitte hänen nimensä?

TALONPOIKA. Hänen nimensä on herra maisteri, eikös vaan olekin niin.

LEERBEUTEL. Hän on tuhmempi kuin mykkä nauta.

TALONPOIKA. Ettehän minuun suutu, hyvä herra, jos kysyn, että mikä talo
tuo iso talo on?

LEERBEUTEL. Raatihuone.

TALONPOIKA. No hyvänen aika, siihen mahtuisi koko iso lehmäkarja ja
ruokkia siinä voisi ison joukon hevosia ja härkiä. Tuosta isosta
portista kai menee tie talliin.

LEERBEUTEL. Enpä olisi luullut, että sellaisia ihmisiä on olemassa.
Mutta kuules mies, millä asialla olet tänään kaupungissa?

TALONPOIKA. En juuri milläkään. Mutta, hyvä herra, älkää suuttuko,
vaikka minä kysyn niin paljon! Mistä elävät kaikki tämän kylän ihmiset?
Sillä en näe peltoja enkä niittyjä, en hevosia enkä härkiä, en edes
yhtä sikaakaan.

PERNILLA. Härkiä ja sikoja on täällä kylläksikin, muuten eletään täällä
sinun sekä muiden talonpoikien hiestä ja työstä.

TALONPOIKA. Mutta miksikäs me olemme niin tuhmia, että teemme työtä
muiden edestä?

PERNILLA (Leerbeutelille). Kuulkaas, herra, tahdon käyttää tämän miehen
tomppelimaisuutta hyväkseni rahojen hankkimiseksi. (Talonpojalle). Hyvä
maamies, sinun täytyy tunnustaa, että olette hulluja kärsiessänne hien
ja helteen muiden edestä. Olenpa varma siitä, ettei kukaan ole sinua
siitä kiittänyt, senjälkeen kuin tulit kaupunkiin.

TALONPOIKA. Eihän niillä ole ollut sen vertaa kunniantuntoa, että
olisivat kohottaneet hattuaan, kun heille lakkiani nostin.

PERNILLA. Kuules maalainen! Tahtoisitko jäädä tänne kaupunkiin? Pääset
kaikesta työstä eikä sinun tarvitse muuta tehdä kuin vaan syödä ja
juoda.

TALONPOIKA. Kiitos vaan tarjouksesta. Sellainen elämä se olisi kuin
silkkiä.

PERNILLA. Saat viisi, kuusi ruokalajia joka ateriaksi.

TALONPOIKA. Syökö ne täällä niin monta ruokalajia?

PERNILLA. Kyllä, ainakin useimmat.

TALONPOIKA. Silloin mahtaa monella olla niin iso vatsa kuin tammalla.

PERNILLA. He syövät hiukan kutakin ruokalajia. Mutta jos teet kuten
käsken, niin saat yhtä hyvät päivät.

TALONPOIKA. Kyllämaar minä sen tahdon.

PERNILLA. Koita pitää päässäsi kaikki, mitä minä sinulle sanon.

TALONPOIKA. Kyllä minä pidän sen lakissani.

PERNILLA. Johan tästä tulee hulluksi! Hyvä juttu, että mies on
tollomainen, mutta minä pelkään, että tämä menee liian pitkälle. Kuules
nyt, maamies, sinun täytyy olla ihan vaiti ja jos joku sinua
puhuttelee, niin sano vaan näin: kysykää hovimestariltani! Herra,
teidän täytyy näytellä hovimestaria.

LEERBEUTEL. Mikäs talonpoika sitte olisi?

PERNILLA. Hänestä olen tehnyt palatsikreivin. Hän on muka
matkustavinaan ulkomailla ja minä näyttelen palatsikreivitärtä.
Riisukaa takkinne, niin katson, kuinka se sopii hänelle!

    (Pukevat hänet Leerbeutelin takkiin).

TALONPOIKA. Onpas se hieno takki. Hovin herrallakaan ei ollut parempaa
takkia omissa häissään.

PERNILLA. Älä nyt enään puhu hovin herrasta; nyt sinä olet itse herra,
olet palatsikreivi!

TALONPOIKA. Lempo soi, sitä en ole!

PERNILLA. Kuvittele nyt olevasi meidän herramme!

TALONPOIKA. Onkos sitte palatsikreivi sama kuin meidän herramme?

PERNILLA. Ei, ei! Kuvittele nyt, että minä olen sinun rouvasi ja tämä
tässä on sinun palvelijasi ja jos joku puhuttelee sinua, niin sano
niinkuin äsken neuvoin! Nyt olen minä olevinani vieras henkilö, jota
sinä puhuttelet. Nöyrin palvelijanne! Minua ilahuttaa suuresti, että
teidän palatsikreivillinen armonne on onnellisesti saapunut tänne. Ole
rivakka! Rohkenenko kysyä teidän armoltanne, koska saavuitte tänne? Ole
rivakka! Mitäs sinä siihen vastaat?

TALONPOIKA. Mitäs minä siihen vastaisin? Tehän kujeilette kuin narrit.

PERNILLA. Niin, sellaiseen narripeliin saat sinäkin tottua, kun pääset
ylhäiseksi herraksi.

TALONPOIKA. Mitäs minä vastaan?

PERNILLA. Unohditko sen jo niin pian? Sinä vastaat: kysykää
hovimestariltani. Tuhat tulimmaista! Ole nyt edes rivakka! Nyt
puhuttelen sinua taas: koska saapui teidän palatsikreivillinen armonne
tähän kaupunkiin?

TALONPOIKA. Kysykää hovimestariltani tai puhukaa hovimestarilleni. Ole
rivakka!

PERNILLA. Voi vietävä, senkin tuhmeliini!

TALONPOIKA. Kysykää hovimestariltani! Mikäs nyt olikaan se toinen asia?

PERNILLA. Oh, minä tulen hulluksi! Riittäähän se, pysy siinä vaan! Nyt
puhuttelen sinua taas: teidän armonne ei taida vielä olla naimisissa?

TALONPOIKA. Kysykää hovimestariltani!

PERNILLA. Se kysymys ei kelpaa. Teidän armonne on varmaankin tullut
katsomaan meidän pientä kaupunkiamme.

TALONPOIKA. Ole rivakka!

PERNILLA. Ei, hänen kanssansa on ihan hukassa. Sinä olet nauta! Sinä et
saa vastata muuta kuin: kysykää hovimestariltani!

TALONPOIKA. Nyt, nyt ymmärrän. Kysykää hovimestariltani!

PERNILLA. Sillä tavalla. Muuan mies asuu tässä isossa talossa ja siellä
tapahtuu ilveilymme. Käykää te herra sinne edeltäpäin tilaamaan
hienoimmat huoneet eräälle ylhäiselle, rikkaalle palatsikreiville sekä
hänen rouvallensa!

    (Talonpoika niistää nenäänsä ja pyyhkii sormiaan takkiin).

LEERBEUTEL. Hyi sinua, pyyhitkö sinä sormiasi minun takkiini!

TALONPOIKA. Kysykää hovimestariltani!

PERNILLA. Herra, eihän se merkitse mitään, antaa hänen vaan pitää
tapansa.

LEERBEUTEL. Kyllä minä huomaan, mitä sinä näillä vehkeilläsi tarkoitat,
mutta minä pelkään, että meidät tunnetaan.

PERNILLA. Uusissa puvuissa ei meitä kukaan tunne. Täytyyhän jotakin
uskaltaa, jos mieli pulasta päästä.

LEERBEUTEL. Se on totinen tosi! Jollen yhdellä tai toisella tavalla saa
rahoja, olen minä päätäni lyhempi.

PERNILLA. Ettehän te, herra, siinä tapauksessa pane alttiiksi mitään,
minä sitä vastoin kaikki.

LEERBEUTEL. Totta puhut, Pernilla. Sinua saan minä kiittää sekä
elämästäni että menestyksestäni. Mutta mitä me nyt ensiksi teemme?

PERNILLA. Menkää tähän isoon majataloon tilaamaan hienoimmat huoneet
eräälle ulkomaalaiselle palatsikreiville! Puhukaa murteellisesti ja
isoisesti!

LEERBEUTEL. Sitä kyllä osataan, siihen olen jo ennestään tottunut.

PERNILLA. Kuules mies, anna herralle takki takaisin!

TALONPOIKA (Itkien). Voi, antakaa minun se pitää!

PERNILLA. Saat sen kohta takaisin. Tule nyt minun kanssani!


Kohtaus 4.

    Leerbeutel. Isäntä.

LEERBEUTEL. Tuo sukkela tyttö on kuin luotu tekemään suurtöitä. Ryhdyn
nyt heti toimeen.

    (Kolkuttaa).

ISÄNTÄ. Herra, ketä tahdotte tavata?

LEERBEUTEL. Minä olen palatsikreivin hovimestari.

ISÄNTÄ. Minkä palatsikreivin?

LEERBEUTEL. Ulkomaalaisen palatsikreivin, joka juuri saapui kaupunkiin;
hän tahtoo täältä asuntoa, sillä tätä taloa on meille suositeltu
paraimpana.

ISÄNTÄ. Toivon, ettei hänen armoansa missään palvella paremmin kuin
meillä.

LEERBEUTEL. Herra isäntä, toimittakaa meille hyvää kalaa, sillä
palatsikreivi ei juuri pidä liharuuista! Minkälaisia viinejä teillä on?

ISÄNTÄ. Kaiken lajisia, olen ulkomailta juuri saanut Burgogne viiniä,
se on vallan erinomaista. Mutta onko palatsikreivi vielä kaukanakin?

LEERBEUTEL. Hän on matkalla kyytitalosta, missä vaunut pysähtyvät;
siellä tilaa hän kantotuolin, sillä hän ei siedä katukivillä ajamista.

ISÄNTÄ. Hyvänen aika, joko hän tulee niin pian? Henrik, pane iso sali
kuntoon! Saamme vieraita.

LEERBEUTEL. Pitäkää kiirettä!

ISÄNTÄ. Puolen tunnin kuluttua on kaikki kunnossa. Toivon, että hänen
armonsa tulee olemaan tyytyväinen. Suvaitsetteko, herra hovimestari,
että minä toimitan palvelijani kantamaan hänen tavaroitansa?

LEERBEUTEL. Ei tarvitse. Meillä on kyllä palvelijoita itsellämme.
Hänellä on myös rouvansa mukana.

ISÄNTÄ. Jalosukuinen herra hovimestari, älkää pahastuko vaikka kysyn
yhtä asiaa. Mistä johtuu se, että naimisissa olevalla herralla on
hovimestari?

LEERBEUTEL. Minun herrani meni naimisiin hyvin nuorena. Sitäpaitsi on
muita syitä, ne minä selitän jälkeenpäin. Pankaa nyt vaan kaikki
kuntoon, sillä puolen tunnin kuluttua olemme täällä!


Kohtaus 5.

    Leerbeutel. Pernilla.

LEERBEUTEL. Alku on tehty; kuinka tämä muuten päättynee, sitä en voi
sanoa. Toiset käyttävät koirankujeisiin kepposissaan sukkelia
palvelijoita, minä käytän palvelijattaria. Sukupuoli ei vaikuta asiaan,
sillä sukkelin pää ja suurin uskaliaisuus, ne ovat sopivimpia
välikappaleita. Tämä tyttö on pelastanut minut monesta selkkauksesta,
sentähden minä luotan menestykseeni. En pane mitään alttiiksi, sillä
näiden armottomien velkojien käsiin joutuminen... Kas tuolta hän taas
tulee!

PERNILLA. No, herra, oletteko toimittaneet asianne?

LEERBEUTEL. Asunto on tilattu ja kaikki valmiina puolen tunnin
kuluttua; miten asia sitten luonnistunee.

PERNILLA. Jättäkää se minun huolekseni. Olen jo hankkinut sitä varten
paljon apuväkeä.

LEERBEUTEL. Mutta missä on palatsikreivi?

PERNILLA. Hän on tätini luona, jolle olen selittänyt koko asian. En
tahdo ylistää omia sukulaisiani, mutta sen sanon, että tätini on
sukkela ja avulias vaimoihminen, monta kertaa on hän ollut vähällä
joutua kehruuhuoneeseen auttaessaan hyviä ystäviä, jotka maksavat hänen
vaivansa.

LEERBEUTEL. Mutta minä olen huolissani tämän maalaispojan tähden; sillä
hän on liian kollomainen.

PERNILLA. Ei hänestä olisi mihinkään, jos hän olisi tuumankaan verran
viisaampi. Jos te vaan näyttelette hovimestarin osaanne yhtä hyvin kuin
minä rouvan osaani, niin asia käy kuin naulaan. Menkäämme nyt
pukeutumaan.



Toinen näytös.


Kohtaus 1.

    Palatsikreivi kantotuolissa. Toiset kulkevat sivulla. Hattu
    kädessä ja hääräillen auttaa isäntä häntä kantotuolista.

LEERBEUTEL. Hei, Risto, Pietari, juoskaa heti majatalolle noutamaan
armollisen herran tavarat ja matkalaukut! Rouva tulee takaportista.

LAKEIJAT. Kuten käskette, herra hovimestari!

ISÄNTÄ. Jumala paratkoon, kunnianarvoisa herra hovimestari, minä
pelkään, ettei talossa kaikki ole niin reilassa kuin olla pitäisi. Jos
olisin hiukan ennemmin saanut tietoa hänen armonsa tulosta, niin olisin
toimittanut kaikki parempaan kuntoon.

LEERBEUTEL. Tiedän, että olette jo siivonneet muutamia huoneita.

ISÄNTÄ. Niin, iso yläsali, jonne herra vietiin, on jo kunnossa. Pienet
huoneet pannaan heti samaan kuntoon.

LEERBEUTEL. Hyvä, hyvä!

ISÄNTÄ. Ah, herra hovimestari! Palatsikreivi näyttää hyvin
armolliselta. Hän on vallan nuori.

LEERBEUTEL. Hän on vasta kahdeksantoista vuoden vanha ja sitäpaitsi,
ollakseen niin suuri herra, on hän hyvin yksinkertainen, niin, että
kaikkien asioiden täytyy käydä minun pääni kautta. Mikä on tämän
kaupungin hienoimman rahanvaihtajan nimi?

ISÄNTÄ. Hänen nimensä on Andreas Grobsmidt.

LEERBEUTEL (Ottaa kirjeen taskustaan). Sama mies; kirjeenkuoreen on
merkitty: Andreas Grobsmidt. Kykeneekö hän muuten lainaamaan minulle
neljä tuhatta riksiä kolmeksi päiväksi?

ISÄNTÄ. Kyllä, kunnianarvoisa herra hovimestari, vaikka kymmenen
tuhatta. Mutta tarvitseeko palatsikreivi yht'aikaa niin paljon rahoja?

LEERBEUTEL. Niinpä niin. Ei hän pane suurempaa arvoa tuhannelle
riksille kuin neljälle killinkille. Sellaisia vieraita toivoisitte,
isäntä, varmaankin joka päivä.

ISÄNTÄ. No, se on varma se.


Kohtaus 2.

    Toinen isäntä tulee. Edelliset.

2 ISÄNTÄ. Oi, herrani, saan suositella halpaa taloani, siellä
palvellaan teitä paljon paremmin kuin täällä.

1 ISÄNTÄ. Kyllä se kävisi minun sisulleni, jos missään ketään paremmin
palveltaisi kuin meillä.

2 ISÄNTÄ. Ohoh, oikein minun täytyy sille nauraa. Ethän sinä, Jaakko,
voi valmistaa kunnon raguuta.

1 ISÄNTÄ. Saat nähdä, että mestari Herman sen minulle kyllä opettaa.

2 ISÄNTÄ. Kyllä minä tiedän, mitä ne ihmiset puhuivat, jotka olivat
yötä täällä viime viikolla.

1 ISÄNTÄ. Mitäs ne sitte sanoivat?

2 ISÄNTÄ. Sanoivat, että heitä kohdeltiin huonosti ja nylettiin aika
lailla.

LEERBEUTEL. Lapsikullat, älkää ruvetko riitelemään!

2 ISÄNTÄ. Kuten sanoin, herrani, jos tahdotte asua minun luonani, niin
kohdellaan teitä vallan toisella tavalla, eikä teitä nyletä niin
riivatusti.

LEERBEUTEL. Hyvä mies, se on jo myöhäistä!

1 ISÄNTÄ. Se on lurjus, joka sanoo, että minä nylen ihmisiä.

2 ISÄNTÄ. Ja minä sanon, että sinä olet leipävaras, lähimmäiseltäsi
sinä viet hänen elinkeinonsa.

1 ISÄNTÄ. Sinä itse olet leipävaras.

    (He käyvät tukkanuottasille, ja hovimestari eroittaa
    heidät ajaen toisen ulos).

ISÄNTÄ. Armollinen herra hovimestari, suokaa anteeksi, että tällaista
on tapahtunut teidän läsnäollessanne. Herra hovimestari, en voi hillitä
itseäni, kun joku solvaisee hyvää nimeäni ja mainettani väittäessään,
etten minä muka osaa valmistaa raguuta. Eikös se ole harmillista, herra
hovimestari? Mieluimmin olisi hän saanut haukkua minua vaikka konnaksi
ja petkuttajaksi.

    (Hän itkee).

LEERBEUTEL. Mitäs turhista, herra isäntä! Jos ihminen panisi
sydämmelleen kaikki, mitä muut hänestä puhuvat, niin kyllä siinä olisi
tekemistä. Kuinka vanha te nyt olette ja kuinka kauvan olette
kiehuttanut ja keittänyt ruokia yleisölle?

ISÄNTÄ. Yli kolmekymmentä vuotta.

LEERBEUTEL. Niin pitkän ajan kuluttua luulisi teidän kiivaan verenne
jo lakanneen kiehumasta. Jos minä välittäisin kaikellaisista
juorupuheista, niin olisi mieliharmi jo aikoja sitten syönyt sisukseni;
sillä jokaisessa kotoa saapuneessa kirjeessä saan minä uutisia
ystäviltäni. Ja he kertovat, mitä ihmiset puhuvat tästä meidän
ulkomaanmatkastamme, nimittäin, että minä muka käytän hyväkseni
palatsikreivin yksinkertaisuutta ja tuhlaan rahavaroja omiin
tarpeisiini, vaikka minä voin vannoa, että olen omasta kukkarostani
saanut panna lisää yli kolmetuhatta riksiä, sen voi rouvakin minusta
todistaa. Mutta, herra isäntä, kun on hyvä omatunto, niin sitä voi
halveksia kaikkea tällaista.

ISÄNTÄ. Jospa kaikki nuoret kunnon herrat olisivat sellaisissa käsissä
kuin hovimestarin... Minussa on jotakin omituista, herra hovimestari;
tavatessani ihmisen voin heti paikalla tarkalleen sanoa, mikä hän on
miehiään. Heti ensi näkemältä huomasin, että te, hovimestari, olette
ymmärtäväinen ja siivo herra. Mutta, herra hovimestari, onkos
palatsikreivi todellakin niin tyhmä?

LEERBEUTEL. Herra isäntä, ei saa puhua pahaa sellaisista suurista
herroista, en minäkään puhu hänestä pahaa, sillä mitä hän sille mahtaa,
ettei luonto ole tehnyt häntä toisenlaiseksi. Mutta sen minä voin
sanoa... Älkää sentään kertoko minun sanojani!

ISÄNTÄ. Varjelkoon taivas leipäläpeäni, herra hovimestari!

LEERBEUTEL. Sen voin sanoa, ettei hänellä ole ihmisestä juuri muuta
kuin ruumis, ja vaikka minä kuinka koitan peitellä hänen tyhmyyttänsä,
huomaavat ymmärtäväiset ihmiset sen kuitenkin heti. Hänen isänsä, vanha
palatsikreivi on monasti vääntänyt käsiänsä ja valitellut asiaa
minulle. Minä lohdutin häntä sillä, että monet, jotka nuoruudessaan
ovat olleet yhtä tyhmiä kuin nuori kreivi, ovat vanhemmiten
viisastuneet. Hänen herra isänsä arveli, että hän vieraissa maissa
muuttuisi ja hienontuisi, mutta vielä en ole hänessä huomannut mitään
muutosta. Mutta nyt minun täytyy mennä herraani tapaamaan. Hän on
kutsuttanut luokseen maan ylhäisimmät syömään illallista kanssansa.
Pitäkää huolta, herra isäntä, että pöytä on korea! Saatte hyvän maksun.
Näkemiin!


Kohtaus 3.

    Isäntä. Rouva Staabi.

ISÄNTÄ (Yksin). Kelpo mies tämä hovimestari. Mutta hyvä olisi,
jollei hän eikä rouvakaan olisi mukana, sillä silloin voisin minä
yksin pitää herrasta huolen. Ani harvoin lentää suuhumme tällaisia
lihavia paisteja, sentähden täytyy käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Ravintolaliike on kuin arpajaiset. Siinä saa sekä tyhjiä arpoja että
huonoja voittoja, mutta tämä palatsikreivi on niitä viidennen luokan
suuria arpalippuja, ja ne korvaavat kaiken muun. Kas, hyvää huomenta,
rouva Staabi! Minuako etsitte?

ROUVA STAABI. Kuulin, että tänne on saapunut vieras herra. Minulla
olisi tarjolla broderieriä, silkkikankaita ja sen semmoista.

ISÄNTÄ. Odottakaa kunnes hovimestari tulee, sillä kaikki käy hänen
päänsä kautta. Kas, tuossa hän onkin! Herra hovimestari, tällä vaimolla
on korutavaroita, ehkä palatsikreivi tahtoo niitä ostaa.

LEERBEUTEL. Paljon mahdollista. Tarvitsisimme noin kolmekymmentä
kyynärää koruompelusta, mutta hyvää se pitää olla.

ROUVA STAABI. Koko kaupungissa ei ole kellään niin hyviä broderieriä.
Kalliinpuoleisia ne ovat. Mutta hyvä maksaa aina.

LEERBEUTEL. Ei ole sanottu, että ne ovat kalliita sen vuoksi, että ne
ovat hyviä.

ROUVA STAABI. Herra! Jos löydätte tästä kaupungista tämän mallisia ja
näin paksuja broderieriä, niin annan ne vaikka ilmaiseksi.

LEERBEUTEL. Onko teillä muuten sieviä tupakkarasioita?

ROUVA STAABI. On kyllä. Tässäkin on kultarasia, kannessa sievä kuva,
mutta se maksaa kaksisataa riksiä, sillä se on tehty puhtaasta
tukaattikullasta.

LEERBEUTEL. Rasia on todellakin sievä. Luulen kyllä, että kreivi ostaa
sen sekä koruompeluksen jahka hän ensin ehtii tarkastaa niitä.
Jätättekö ne tänne huomiseksi?

ROUVA STAABI. Vallan mielelläni.

LEERBEUTEL. Voitte tulla tänne huomenaamulla kello yhdeksän.

ROUVA STAABI. Kyllä tulen.

LEERBEUTEL. Mutta määrätkää koruompeluksista tarkka hinta!

ROUVA STAABI. Kyllä siitä sovitaan.

LEERBEUTEL. Onko teillä muuten hienoja jalokiviä?

ROUVA STAABI. Ei ole, mutta ihan tässä naapurissa asuu mies, häntä minä
suosittelisin.

LEERBEUTEL. Niin, käskekää hänen heti tulla tänne!

    (Rouva Staabi menee).

LEERBEUTEL. Kuulkaas, herra isäntä! Vieraat saapuvat kohta. Näyttäkää
nyt, että osaatte heitä hyvin kestitä.

ISÄNTÄ. Kuninkaallisesti heitä kestitetään.

    (Isäntä menee).


Kohtaus 4.

LEERBEUTEL. Pilanäytelmä alkaa hyvin. Tosin on hiukan uhkarohkeata
kutsua tänne ylhäisiä vieraita, ehkä he heti paljastavat meidät ja
huomaavat pojan maalaisrengiksi, mutta oppimestarini Pernilla sanoo,
että kuta useampia henkilöitä me asetamme näyttämölle, sitä
uskottavammaksi teemme asiamme ja viemme siten isännän kokonaan
harhaan. Minä kyllä vedän raatiherroja nenästä ja Pernilla tekee samoin
heidän rouvillensa. Mutta kas tuolta tulee jalokivikauppias. Nämä
ihmiset rientävät omaan onnettomuuteensa ikäänkuin pelkäisivät,
etteivät ajoissa tulisi petetyiksi.


Kohtaus 5.

    Leerbeutel. Jalokivikauppias.

JALOKIVIKAUPPIAS. Serviteur, herrani! Rouva Staabi käski minun tulla
tänne; olen jalokivikauppias.

LEERBEUTEL. Näyttäkääpäs, mitä teillä on! Nämä miellyttävät minua
enimmin. Kenties kreivi ostaa ne, mutta nyi ei hänellä ole aikaa niitä
tarkastaa, sillä me odotamme tänne raatiherroja. Tahdotteko jättää ne
tänne huomiseen saakka, niin saatte silloin vastauksen?

JALOKIVIKAUPPIAS. Minä tuon tänne jalokivet huomisaamulla.

LEERBEUTEL. Monsieur! Minä annan teille paremman neuvon. Pysykää vain
poissa, koska niin kovin pelkäätte! Täällä kävi äskettäin toinenkin
tarjoomassa meille tavaroitaan ja olisi jättänyt näytteeksi niin monta
kuin vain olisimme halunneet. Mutta minä annoin hänen mennä koska
kerran sama vaimo oli puhunut minulle teistä.

JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, herra hovimestari! En minä sitä tarkoittanut!

LEERBEUTEL. Ei, monsieur. En tahdo johdattaa teitä enkä ketään
muutakaan kiusaukseen. Ehkä nukkuisitte yönne levottomasti, jos
uskoisitte pari jalokiveä pyhän roomalaisen valtakunnan
palatsikreiville.

JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, älkää suuttuko, kunnianarvoisa herra hovimestari!

LEERBEUTEL. En minä ollenkaan suutu, kehun vain varovaisuuttanne.

JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, teidän jalosukuisuutenne!

LEERBEUTEL. Monsieur, minä sanon sen teille, en ole ollenkaan
vihoissani, mutta te ette myöskään voi moittia minua siitä, että teen
kauppoja kenen kanssa tahansa.

JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, jalosukuinen herra hovimestari!

LEERBEUTEL. Tässä saatte jalokivenne. Toivon, etteivät ne minun
käsissäni ole pilaantuneet.

JALOKIVIKAUPPIAS. Kautta kunniani, minä en ota niitä takaisin. Pyydän
nöyrimmästi, pitäkää ne huomiseen saakka.

LEERBEUTEL. Minä en ota niitä!

JALOKIVIKAUPPIAS. Pyydän ainoastaan, älköön kreivi olko minulle
epäsuosiollinen.

    (Menee).

LEERBEUTEL. Kuulkaas, monsieur, koska huomaan, ettette tehnyt tätä
epäluulosta, niin saatte sitte jättää ne tänne!

JALOKIVIKAUPPIAS. Kiitän teitä, hovimestari.

LEERBEUTEL. Voitte tulla tänne huomisaamuna kello yhdeksän

JALOKIVIKAUPPIAS. Kuten käskette!


Kohtaus 6.

    3 raatiherraa. Leerbeutel.

1 RAATIHERRA. Nöyrin palvelijanne! En tiedä, kuulutteko palatsikreivin
seurueeseen.

LEERBEUTEL. Minä olen hänen hovimestarinsa, teidän palvelijanne.
Palatsikreivi on ottanut itselleen vapauden kutsua teidät illallisille,
ettehän siitä pahastu.

2 RAATIHERRA. Me olemme palatsikreivin alamaisia palvelijoita ja me
kiitämme meille osoitetusta kunniasta.

LEERBEUTEL. Hänen isänsä, vanha palatsikreivi sanoo nuorena ulkomailla
matkustellessaan aina kutsuneensa pitoihin kaupungin esivallan. Samoin
toivoo hän rakkaan poikansa tekevän. Raatiherroihin tutustuminen on
sekä opiksi että hyödyksi. Ei pidä matkustaa ulkomaille katsomaan vain
taloja ja rakennuksia vaan keskustelemaan kunnon ihmisten kanssa.

1 RAATIHERRA. Toivomme jollakin lailla huvittavamme hänen armoansa.
Mutta mitä hyötyä on meidän seurustelustamme niin ylhäiselle,
oppineelle ja paljon matkustaneelle herralle? Herra hovimestarin
kohteliaisuudesta, viisaudesta ja hienosta käytöstavasta päättäen
voimme arvata millainen teidän korkea-arvoisa isäntänne on.

LEERBEUTEL. Kiitän teitä nöyrimmästi siitä, että ajattelette minusta
niin hyvää. Minun ansioni ovat hyvin pienet ja isäntäni... sen
pahempi... Oi, hyvät herrat, minä en voi sitä sanoa.

1 RAATIHERRA. Miksi ette, herra hovimestari? Eihän herrallenne vain ole
tapahtunut mitään onnettomuutta.

LEERBEUTEL. Hyvät herrat! Luonto on hyvin oikullinen jakaessaan
lahjojansa. Mitä ruumiiseen tulee niin herraltani ei puutu mitään,
sillä siinä on kaikki kuten olla pitää, hänellä on hyvä terveys, hän on
sitäpaitsi rikas ja hänellä on hyvä toimeentulo. Mutta, hyvät herrat...
(Leerbeutel itkee katkerasti). Oi, minun sydämmeni on murtua sitä
ajatellessani.

1 RAATIHERRA. Ehkä palatsikreivi on hiukan huikentelevainen, useilla
nuorilla herroillahan on se vika.

LEERBEUTEL (itkee taas).

1 RAATIHERRA. Mutta se katoaa ajan pitkään.

LEERBEUTEL. Ei, herrani, oi, jospa hän olisikin hiukan raju ja
huikentelevainen, sillä se on hyvä merkki nuorista ihmisistä.

1 RAATIHERRA. Ehkä hän on taipuvainen synkkämielisyyteen.

LEERBEUTEL. Oi, jospa hän olisikin hiukan synkkämielinen, sillä siinä
voi olla jotain hyvääkin.

1 RAATIHERRA. Ehkä hän on liian intohimoinen rakastelija ja antaa
naisten vietellä itseänsä.

LEERBEUTEL. Oi, jospa hän olisikin rakastelija, siliä rakastelemisesta
johtuu paljon hyvää, jos pahaakin.

1 RAATIHERRA. Sitte emme voi tietää mikä häntä vaivaa. Ehkä hän
kohtelee alamaisiaan ankarasti?

LEERBEUTEL. Ei hän ole ankara. Jospa hän olisikin hiukan ankara, sillä
se saattaa toisinaan olla sellaisille ihmisille hyödyksi.

1 RAATIHERRA. Sitte mahtaa hänen armollaan olla päähänpistoja.

LEERBEUTEL. Ei, hyvät herrat. Ei suuremmassa eikä pienemmässäkään
määrässä. Hänellä ei ole mitään päähänpistoja. Kun hänet näette, niin
voitte päättää, millainen hän on, luulette hänet pikemmin talonpojaksi
kuin palatsikreiviksi. Hän on kuin puupölkky, ei ole hänellä älyä eikä
muistoa ja kaikki hänen herra isänsä puuhat ovat menneet myttyyn,
(itkee taas). Oi, sinä jalo, vanha palatsikreivi, sydämmeni on murtua
ajatellessani niitä suolaisia kyyneleitä, joita olet vuodattanut, niitä
huokauksia, jotka ovat rinnastasi lähteneet! Tämä vanha kunnon herra on
tehnyt lapsensa tähden kaiken voitavansa, hän on valinnut hänelle maan
paraimmat kotiopettajat, paraimmat harjoitusmestarit, hän on antanut
hänen vihdoin matkustaa ulkomaille mutta kaikki on ollut turhaa työtä.

1 RAATIHERRA. Kuinka vanha palatsikreivi nyt on?

LEERBEUTEL. Yhdeksäntoista vuotta.

1 RAATIHERRA. Kyllä hänestä sitte, herra hovimestari, vielä voi paljon
toivoa, sillä siitä on nähty paljon esimerkkejä.

LEERBEUTEL. Ha, ha, jospa asian laita olisi niin! Mutta anteeksi, hyvät
herrat, minä jätän teidät nyt hetkeksi! Lähden saattamaan herraa alas
hänen huoneestaan.

1 RAATIHERRA. Nöyrin palvelijanne!


Kohtaus 7.

    Raatiherrat kahdenkesken.

1 RAATIHERRA. Kovin herttainen mies tämä hovimestari, eikö niin, herra
virkaveli! Ansioittensa puolesta tulisi hänen olla sitä, mitä hänen
herransa on.

2 RAATIHERRA. Olen aivan samaa mieltä; sillä olenpa tosiaankin kovin
ihastunut häneen.

3 RAATIHERRA. Olen hyvin utelias näkemään, onko nuori palatsikreivi
todella niin tyhmänsekainen.

1 RAATIHERRA. Kyllä mahtaa vanhemmilla olla surua huomatessaan, ettei
mikään kuri pysty lapseen. Mutta kas tuolta hän varmaan tuleekin!


Kohtaus 8.

    Palatsikreivi. Leerbeutel. Raatiherrat.

1 RAATIHERRA. Alamaisimmat palvelijanne! Kiitämme teitä, palatsikreivi,
armosta, jonka olette meille osoittanut kutsuessanne halvat
palvelijanne tänne.

2 RAATIHERRA. Jos olisimme tienneet palatsikreivin tulosta, niin olisi
kunniamme vaatinut jo aikoja sitten käymään alamaisimmalla
kunniatervehdyksellä sekä onnittelemaan teidän armoanne tulonne
johdosta.

PALATSIKREIVI. Eikös teillä, reilut miehet, ole tupakanpurua, raukasee
niin riivatusti.

1 RAATIHERRA (hiljaa). Voi taivas, onko tämä palatsikreivin tervehdys!

LEERBEUTEL. Hyvät herrat. Palatsikreivi oli makuulla ja nukahti,
maattuansa näin iltapäivällä on hän niin torruksissa, että tulee
tajuihinsa vasta puolen tunnin kuluttua. Pyydän nöyrimmästi, olkaa hyvä
ja istukaa, silloin myöskin herrani istuu!

1 RAATIHERRA. Kuinka tämä taitava mies osaakaan peitellä herransa
vikoja!

LEERBEUTEL. Hyvät herrat, suvaitkaa, istukaa, sillä hänen armonsa ei
istu ennen!

    (Palatsikreivi istuutuu ensiksi, sitten muut, Leerbeutel
    jää seisomaan hänen tuolinsa viereen).

1 RAATIHERRA. Teidän armonne on joutunut hyvin epäterveelliselle
paikkakunnalle. Parasta että teidän armonne alussa on hiukan
varovainen.

    (Palatsikreivi röykäisee).

LEERBEUTEL. Palatsikreivillä on hirveän huono vatsa ja hän pyytää
nöyrimmästi anteeksi, että hän teidän läsnäollessanne käyttää hyväkseen
mukavuuksiansa; sillä pitkiin aikoihin ei hän ole saanut ilmaa sisäänsä
ja sentähden ottaa hän itsellensä oikeuden tehdä sellaista, jota hän ei
koskaan tekisi, jollei äärimmäinen hätä häntä siihen pakoiltaisi.

1 RAATIHERRA. Teidän armonne käyttäköön vain hyväkseen vapauttansa,
sillä terveys on kallein asia maailmassa. Onko teidän armoanne muuten
jo kauvankin vaivannut tuollainen umpitauti?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

1 RAATIHERRA (hovimestarille). Onko hänen armoansa jo kauvankin
vaivannut tällainen tauti.

LEERBEUTEL. Jo muutama vuosi.

1 RAATIHERRA. Minulla on vallan erinomaisia vatsatippoja, jos teidän
armonne suvaitsee niitä koittaa, vakuutan, ettei mikään ole vatsalle
terveellisempää.

PALATSIKREIVI. Eihän kahdestatoista sellaisesta lääkepullosta tule edes
korttelin pulloa täyteen. Ei sillä saa janoansa sammumaan.

LEERBEUTEL. Hyvät herrat, palatsikreivi ei ole tottunut tippoihin. Hän
käyttää vain dekoktia, sitä hän juo isot määrät. Hän luuli teidän
tarkoittavan dekoktia.

1 RAATIHERRA. Teidän palatsikreivillinen armonne, en tarkoittanut
dekoktia. Vain kymmenen tippaa kerrallaan.

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

1 RAATIHERRA. Tunteeko herra hovimestari näitä tippoja?

LEERBEUTEL. Minä repostelen hiukan lääketieteenkin alalla. Niin, minä
tunnen heti hajusta, mitä lajin lääkkeet ovat. Tämä on väkevätä
liuvosta, sitä ei voi kerralla nauttia enempää kuin kymmenen tippaa.

1 RAATIHERRA. Mutta kuinka kaupunkimme muuten miellyttää teidän
palatsikreivillistä armoanne?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

LEERBEUTEL. Palatsikreivi tietää, että minä jo hiukan kävin
katselemassa kaupunkia, siksi on minun velvollisuuteni kertoa siitä,
sillä hän itse ei ole vielä nähnyt mitään. Minusta täällä on monta
kaunista ja kallista rakennusta.

1 RAATIHERRA. Niin, kaupunki on kyllä kaunis. Se on kasvanut muutamassa
vuodessa. Jos palatsikreivi tahtoo käydä katsomassa kaupunkia, niin
tarjoudumme alamaisesti oppaaksi kaikkialle.

LEERBEUTEL. Kohteliaisuutenne on niin suuri, ettei hänen armonsa
kiireessä löydä vastaukseksi kyllin voimakkaita sanoja. Niin, hänen
vaitiolonsakin osoittaa kuinka syvästi hänen sydämmensä on liikutettu.

1 RAATIHERRA. Sitä ei voi ollenkaan sanoa kohteliaisuudeksi, sillä
meidän velvollisuutemme on mikäli mahdollista huvittaa palatsikreiviä.

LEERBEUTEL. Hyvät herrat! Palatsikreivi ei puhu montaa sanaa, mutta hän
ajattelee sitä enemmän. Sen on hän perinyt isäherraltaan, sillä kun
joku tekee hänen isälleen hyvänteon, ei hän kiitä sanoilla, vaan
osoittaa kiitollisuuttansa teoilla.

1 RAATIHERRA. Onko teidän armonne isäherra vielä hyvissä voimissa?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

LEERBEUTEL. Hyvät herrat, saan teille ilmoittaa, ettei viime postissa
saapunut vanhalta palatsikreiviltä kellekään muulle kirjettä paitsi
minulle. Sentähden on hänen armonsa hiukan huonolla tuulella. Kiitän
muuten hänen armonsa puolesta kohteliaasta kysymyksestä. Vanha
palatsikreivi niinkuin palatsikreivitärkin ovat hyvissä voimissa.

1 RAATIHERRA. Vai niin, elääkö teidän armonne rouva äitikin?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

LEERBEUTEL. Ha, ha, hyvät herrat, huomaattehan, että herrani on
huonolla tuulella sen johdosta, ettei hän viime postissa saanut yhtään
kirjettä kotoaan. Ah, rauhoittukaa teidän armonne, ensi postissa saatte
taas kirjeitä, enkä minä saa ollenkaan.

ISÄNTÄ (tulee). Nyt on kaikki valmiina, herra hovimestari, ja ruoka on
pöydällä jos suvaitsette astua huoneeseen!

    (Palatsikreivi tahtoo kulkea edellä, mutta Leerbeutel pidättää
    häntä takinliepeestä ja pakoittaa muut käymään edellä).

LEERBEUTEL. Isäntä, ovatko jo tilaamani soittajat tulleet?

ISÄNTÄ. Ovat. Saatte kuulla kaupungin parainta musiikkia.

LEERBEUTEL. Antaa niiden soittaa muutamia kauniita kappaleita sillä
aikaa kuin herrat ovat aterialla!

    (Isäntä pyytää soittajia soittamaan. Soitetaan valituita
    kappaleita. Tanssija tulee esittäen kauniin tanssin).



Kolmas näytös.


Kohtaus 1.

    Rouva Staabi. Isäntä.

ROUVA STAABI. Täällä on tavattoman hiljaisia tänään. Eikä ihmisiä näy
missään vaikka kello jo on yhdeksän. Enhän voi uskoa että kaikki vielä
nukkuvat. Minun täytyy koputtaa isännän huoneen ovelle.

ISÄNTÄ (tulee puettuna yönuttuun ja henkseleihin, hieroen silmiään).
Huomenta! Tepäs olette tänään aikaisin liikkeellä.

ROUVA STAABI. Onko nyt aikaista? Kello on yhdeksän.

ISÄNTÄ (haukoitellen). Hyvänen aika, onko kello jo yhdeksän? Sitä en
olisi uskonut. Joimme eilen jotenkin vahvasti, niin että pääni on kuin
rikkirevitty. Palatsikreivi kestitsi meitä niin, että olimme kaikki
hyvässä hutikassa. Ja sen sanon, että hänen hovimestarinsa on herra
kiireestä kantapäähän ja niin armollinen, niin armollinen. Voi, rouva
Staabi, en voi sitä kuvailla! Tämä kunnon mies täytti itse lasini ja
kehoitti minua juomaan palatsikreivin maljan. Uskokaa minua, nuoresta
palatsikreivistä tulee vielä hyvä herra! Hän joi toisen maljan toisensa
jälkeen ja kilisteli vanhojen raatiherrojen kanssa ja sen sanon teille,
rakas rouva Staabi, että hän lopulta kuitenkin joutui alakynteen.
Palatsikreivi on vielä nuori mies eikä ole vielä kahdenkaankymmenen
vuoden vanha, kuinka hän siis voisi kestää juomingeissa miesten
seurassa, jotka ovat olleet raadissa jo monta vuota.

ROUVA STAABI. Millainen herra hän muuten on?

ISÄNTÄ. Kovin hiljainen. Pöydän ääressä en kuullut hänen sanovan luotua
sanaa, mutta hovimestari johti sen sijaan yksin puhetta.

ROUVA STAABI. Niinpä niin, hovimestari näyttää hyvin kohteliaalta
mieheltä.

ISÄNTÄ. En ole koskaan nähnyt sellaista miestä. Kiitollisuudella olen
häntä aina muisteleva. Mutta anteeksi, minun täytyy mennä hiukan
peseytymään ja kampaamaan tukkaani, sillä, käyttääkseni hienoa kieltä,
nousinpa vasta äsken vuoteeltani.


Kohtaus 2.

    Jalokivikauppias. Soittaja. Rouva Staabi.

ROUVA STAABI. Palvelijattarenne, herra jalokivikauppias. Olette ehkä
samoilla asioilla kuin minäkin.

JALOKIVIKAUPPIAS. Niin, hovimestari pyysi minua tulemaan tänne tähän
aikaan. Madame, kiitän teitä muuten siitä, että suosittelitte minua
hovimestarille, sillä luulenpa hänen ostavan ne kaksi jalokiveä, jotka
hänelle eilen toin.

SOITTAJA. Minulla myöskin on häneltä saatavaa eilisestä soitosta.

JALOKIVIKAUPPIAS. Olikos siellä hauskaa?

SOITTAJA. Oli. Koko soittokunta soitteli. Koko raati aterioitsi. Onkos
teilläkin, miekkosilla, asiaa palatsikreivin palvelusväelle?

JALOKIVIKAUPPIAS. Niin, minulla on saatavaa kahdesta jalokivestä.

ROUVA STAABI. Ja minulla kolmestakymmenestä kyynärästä broderieriä.

SOITTAJA. Minulla ei ole läheskään niin suuria saatavia kuin teillä.
Te, miekkoset, ansaitsette yhdessä tunnissa niin paljon kuin
meikäläiset ammattimiehet koko vuodessa.

JALOKIVIKAUPPIAS. Niin, monsieur, ei joka päivä lennä suuhun tällaisia
paisteja.

ROUVA STAABI. Se on varma se.

SOITTAJA. Mutta eikö vielä kukaan palvelijoista ole jalkeilla? Minulle
on aika rahaa ja pitäisi vielä tästä ehtiä erään suutarin häihin.
Siellä otetaan vieraat vastaan trumpeetin soitolla. Kas tuolta tulee
isäntä, kysykäämme häneltä!


Kohtaus 3.

    Jalokivikauppias. Soittaja. Rouva Staabi. Isäntä.

SOITTAJA. Kuulkaas, isäntä, toimittakaa tänne joku palatsikreivin
palvelijoista.

ISÄNTÄ. En ole tänään nähnyt vielä yhtä ainoatakaan.

JALOKIVIKAUPPIAS. Kyllähän jo jonkun pitäisi olla hereillä.

ISÄNTÄ. Sitä minäkin. Menenpä lakeijain kamariin heitä ravistelemaan,
jolleivät vielä ole heränneet.

    (Menee).

ROUVA STAABI. Sehän on kauheata, että palvelijat uskaltavat maata niin
kauvan.

SOITTAJA. Vasta myöhään yöllä pääsivät he levolle tosin hyvässä
hutikassa, mutta tällainen makaaminen menee jo liian pitkälle.

ISÄNTÄ (palaten). Mitä hemmettiä tämä on? Kamarissa ei ollut ketään.
Taitavat olla hovimestarin luona, mutta en ole tänään vielä kuullut
hänen oveansa avattavan.

JALOKIVIKAUPPIAS. Juoskaa heti katsomaan! Oh, minä pelkään, että tässä
on piru pelissä.

ISÄNTÄ (mennen ja tullen taas). Voi, taivaan talivasara, en
hovimestarinkaan huoneessa tavannut ketään!

JALOKIVIKAUPPIAS. Ah, sappeni jo kiehuu minussa!

ROUVA STAABI. Oih, oih, minä vapisen!

ISÄNTÄ. Lähden kurkistamaan palatsikreivin huoneeseen. Ha, ha, ha,
oikein sydämmeni keventyi. Minä näin, että hän makaa vielä.

JALOKIVIKAUPPIAS. Hyvä isäntä, minä vakuutan, että minä pelkäsin äsken
kuin jänis.

ISÄNTÄ. Kiihtyneessä mielentilassa ollessaan kuvittelee ihminen
itselleen mitä tahansa.

ROUVA STAABI. Synti ja häpeä, kun epäilin kunnon ihmisiä.


Kohtaus 4.

    Pietari. Edelliset.

PIETARI (tulee). Voi, isäntä, mitä on tapahtunut! Kaikki kolme hevosta
on viety meidän tallista.

ISÄNTÄ. Viety? Mitäs sinä sanot? Oletkos hullu?

PIETARI. Isäntä, se on ihan totinen tosi.

ISÄNTÄ. No sun taivaan talivasara! Jollen itse olisi nähnyt
palatsikreivin nukkuvan, niin luulisin, että tässä on paha pelissä.

JALOKIVIKAUPPIAS. Herra isäntä, älkää siinä enää jaaritelko, vaan
menkää heti herättämään kreiviä ja sanokaa, että hänen palvelijansa
ovat poissa niinkuin teidän hevosennekin. Sillä me tahdomme tietää
koko asianlaadun, ottakoon kreivi sen vastaan suosiollisesti tai
epäsuosiollisesti.

ISÄNTÄ (aukaisee kamarinoven ja huutaa): Teidän armonne, teidän
armonne, teidän armonne!


Kohtaus 5.

    Palatsikreivi puettuna yönuttuun ja tohveleihin. Edelliset.

PALATSIKREIVI (ojennellen jäseniään). Tahdotteko puhutella minun?

ISÄNTÄ. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, että olen tehnyt teidän armonne
levottomaksi, mutta...

PALATSIKREIVI. Menkää minun hovimestarini tykö.

JALOKIVIKAUPPIAS. Armollinen herra, me emme tiedä, missä hän on. Hän
käski minun tulla tänne tähän aikaan, mutta...

PALATSIKREIVI. Johan minä sanoin, menkää hovimestarini tykö!

JALOKIVIKAUPPIAS. Teidän armonne, hovimestaria ei ole missään.

PALATSIKREIVI. No käskekää tänne sitte kamaripalvelija!

ISÄNTÄ. Kamaripalvelija on poissa.

PALATSIKREIVI. No sitte mahtaa hän olla hovimestarin tykönä, perhana
soikoon, menkää kaikki tyyni hovimestarin tykö!

ISÄNTÄ. Hovimestari, kamaripalvelija, lakeijat, hevoset kaikki ovat
poissa.

PALATSIKREIVI. Minkäs minä sille mahdan!

JALOKIVIKAUPPIAS. Jos herra itse maksaa minun jalokiveni, niin saavat
muut olla vaikka kymmenen peninkulman päässä.

ROUVA STAABI. Ja minun kolmekymmentä kyynärää broderieriäni!

SOITTAJA. Ja minun musiikini!

ISÄNTÄ. Ja minulle ruuasta, juomasta, trahtamenteista ja muusta, mitä
olen menettänyt.

PALATSIKREIVI. Mitäs minua liikuttaa teidän pörinänne? Menkää senkin
hirtehiset hovimestarin tykö.

ISÄNTÄ. Missäs hovimestari sitten on?

PALATSIKREIVI. Mikä tuhma tolvana, nousinhan juuri äsken ja vielä häntä
kysyy missä hovimestari on!

JALOKIVIKAUPPIAS. Herra isäntä! Minä vaadin tämän henkilön
vangittavaksi, kunnes olen saanut maksuni.

ISÄNTÄ. Teidän armonne saa jäädä tänne kunnes kaikki olemme saaneet
maksumme. Minä huomaan, että kaikki teidän palvelijanne ovat olleet
yksissä juonissa ja ovat sitte pötkineet tiehensä; kirjoittakaa nyt
isällenne, että hän lähettää muutama tuhat riksiä teidän lunnaiksenne.

PALATSIKREIVI. Isällenikö? Ei hänellä ole ristin ropoa millä maksaisi
tämän vuotisen maaveronsa.

ISÄNTÄ. Mitä? Ettekö ole palatsikreivi?

PALATSIKREIVI. Se voit itse olla. Minä olen Pekka Niilonpoika Viikistä.

JALOKIVIKAUPPIAS. Ettekö ole palatsikreivi?

PALATSIKREIVI. Kälmi sanokoon minusta sellaista!

ISÄNTÄ. Mistäs sitte saitte kaiken palvelusväen, minkä eilen toitte
tänne?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestarilta! Lempo soikoon, mistäs minä sen
tiedän. Näin hänet eilen ensi kerran tullessani kaupunkiin tervaa
ostamaan, silloin se kysyi minulta, että tahtoisinko minä seurata häntä
ja jos minä tekisin hänen käskynsä mukaan, niin minulle laulaisi
kunnian kukko, sanoi, saisin syötävää ja juotavaa, sanoi. No mitäs minä
siihen muuta, kuin että kiitos vaan tarjouksesta. Sitte se riisui minun
talonpoikaisvaatteeni ja kiskoi niskaani sellaisen takintekeleen,
painoi päähäni hiustötterön ja ripotti siihen vehnäjauhoja, sitte sanoi
se minua palatsikreiviksi ja samoin tekivät muutkin. Kummallista, että
täällä annetaan sellainen nimi.

ISÄNTÄ. Sen... senkin sakramenskattu lurjus, näin hävyttömästi olet
sinä petkuttanut meitä.

PALATSIKREIVI. Oleks hullu, olenkos minä sinua petkuttanut?

ISÄNTÄ. Etkö sinä meitä petkuttanut, koska sanoit olevasi palatsikreivi
vaikka oletkin vain moukka!

PALATSIKREIVI. Meidän kylässä on kuustoista talonpoikaa, jotka ovat
olleet kukkaskreivejä eikä meidän vouti koskaan ole heitä sen takia
rökittänyt, sitä paitsi on tämä tapahtunut vastoin minun tahtoani, te
itse olette tehnyt minut kukkaskreiviksi vastoin vanhoja, maalaisia
juhlatapoja, sillä siellä ei kestään tehdä kukkaskreiviä muulloisin
kuin kevätjuhlissa.

JALOKIVIKAUPPIAS. Toimita takaisin minun kalliit kiveni, senkin
penikka!

PALATSIKREIVI. Kadotitko kivesi? Sepäs oli kuittia sinulle, senkin
runtti!

ROUVA STAABI (itkien). Ja minun kolmekymmentä kyynärää broderieriäni.

PALATSIKREIVI. Rotan vietäviä? Pidä sinä itse huolta rotan
vietävistäsi!

SOITTAJA. Minä tahdon maksun soitostani. Isäntä, minä turvaudun teihin.

ISÄNTÄ. Täytyykö minun kaupanpäällisiksi maksaa vielä soitostakin. Eikö
minua jo tarpeeksi ole nyletty.

PALATSIKREIVI. Selkäsaunan sinä olisit tarvinnut etkä rahoja, soitit
kuin viheliäinen. Viime keväänä kun minä olin kukkaskreivinä niin
saatiin kuulla toisellaista musiikkia, silloin rummutkin pärisi. Täällä
ei saanut kuulla edes kunnollista tanskanpolskaakaan. Enpä oikein
tiedä, mitä sekulia se oli. Tuntui kuin olisi vedetty kissoja hännästä,
ensin kirkui yksi, sitte kirkui toinen ja sitte kaikki yhteen samaan
iloon. Isäntä, jos minä olisin teidän sijassanne, niin en maksaisi
killinkiäkään.


Kohtaus 6.

    Raatiherra. Edellisen kohtauksen henkilöt.

RAATIHERRA. Hyvää huomenta, herra isäntä! Kiitos eilisestä! Kestitys
oli oivallinen. Ruuat ja juomat olivat kerrassa erinomaisia.

ISÄNTÄ. Niin, sillä seurauksella, että minun kukkarossani nyt on
tuhannen reikää.

RAATIHERRA. Olen tullut alamaisimmasti tervehtimään palatsikreiviä sekä
kiittämään teitä eilisestä.

ISÄNTÄ. Minä puolestani aioin alamaisimmasti tulla teitä tervehtimään
anoen nöyrimmästi, että palatsikreivi hirtettäisiin ennen
auringonlaskua.

RAATIHERRA. Kuinka on asian laita?

ISÄNTÄ. Asianlaita on se, että palatsikreivi saa riippua hirressä.
Hovimestari oli emälurjus, palatsikreivi on muuttunut viheliäiseksi
talonpojaksi, minut on nyletty puti puhtaaksi, näitä kunnon miehiä on
petkutettu; tuossa seisoo hän itse, nyt voitte häntä tutkia.

RAATIHERRA. Kuuleppas! Miksi olet sanonut olevasi palatsikreivi?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

RAATIHERRA. Missä hän sitten on?

ISÄNTÄ. Hän on pötkinyt tiehensä, ottanut kolme hevostani ja
matkakapineet sekä jättänyt tämän viheliäisen talonpojan pantiksi.

RAATIHERRA. Voi, taivas mikä juttu! Hirsipuussa sinä vielä roikut; tämä
on kuulumatonta!

PALATSIKREIVI. Turkanen, minä kantelen voudille jos vain aiotte minut
hirttää. Hän on mies hirttämään teidät kaikki tyyni.

RAATIHERRA. Viekää hänet raatihuoneeseen! Asia on selvä.

    (Vievät hänet pois).


Kohtaus 7.

    Pojan isä ja äiti, edellisen kohtauksen henkilöt.

ÄITI. Ei se ollut minun tahtoni, että lähetimme tämän yksinkertaisen
poikamme kaupunkiin.

ISÄ. Täytyihän hänen nyt kerran päästä kauppalaan oppiakseen jotakin.

ÄITI. Vielä mun mitä, mitä se tuhma luontokappale oppisi. Pahoin
pelkään, että hän on värvätty sotilaaksi.

ISÄ. Jollemme häntä löydä, niin saamme maksaa Markus papille hyvät
rahat hänen peräänkuuluttamisestaan. Sillä jos pappi saarnastuolista
kuuluttaa poikamme etsittäväksi, luovuttaa kyllä upseeri hänet takaisin
vaikka hän olisikin jo värvätty.

ÄITI. Puhu sinä pukille mutta älä minulle. Upseerit eivät päästä
hevillä sotamiehiä käsistään.

ISÄ. Hyvä jollei hänelle sen pahempaa ole tapahtunut kuin että ovat
hänet värvänneet. Pahoin pelkään, Kerttu, että poikaviikari on joutunut
pahempaan kiikkiin.

ÄITI. Oi, oi, hän oli sentään ainoa poikamme ja vaikka hän onkin aika
tomppeli, on hänestä sentään apua työssä.

ISÄ. Jos hän on kadonnut, niin täytyy meidän, Kerttu, tyytyä
kohtaloomme.

ÄITI. Minä en koskaan tyydy kohtalooni. Sinä saat hankkia pojan
takaisin taikka toisen hänen sijaansa.

ISÄ. Hanki sitte joku toinen avuksesi, sillä minä olen jo liian vanha
ja heikko sellaiseen.

    (Äiti itkee).

ISÄ. Älä itke, eukkoseni. Etsikäämme häntä Karjatalon kievarista. Ehkä
hän on joutunut sinne.

ÄITI. Loruja, kuinka hän olisi sinne joutunut?

ISÄ. Menkäämme nyt kuitenkin sinne! Mutta kuules sitä melua. Näissä
kauppaloissa ei näe muuta kuin paljasta pahaa. Tuossakin kuljetellaan
kurjaa syntistä raukkaa. (Raatimiehelle). Anteeksi, hyvä herra, mitä
pahaa on tämä kurja syntinen tehnyt?

RAATIHERRA. Hän on hirtettävä.

POIKA. Voi tokkiinsa, eiväthän silmäni vain ole nurin päässäni,
tuossahan ovat vanhempani. Oi, rakkaat vanhemmat, nyt tulitte sopivaan
aikaan seurataksenne minua hirsipuulle.

ÄITI. Mies hoi, tämä on meidän poikamme, Pekka Niilonpoika!

ISÄ. Niin minustakin näyttää. Pekka Niilonpoika! Mitä tämä on? Mitä
pahaa olet tehnyt?

POIKA. Voi, rakas isä! Älä suutu minuun, kadotin ne neljä killinkiä,
joilla minun piti ostaa tervaa!

RAATIHERRA. Mikä yksinkertaisuus! Minun tulee häntä sääli. Kuulkaas
isäntä, onko tämä teidän poikanne?

ISÄ (itkien). On, on, armollinen herra. Mutta miksi minun poikani
hirtetään?

RAATIHERRA. Hän on sanonut olevansa ylhäinen herra ja on hävittänyt
tässä seisovien kunnon ihmisten onnen ja menestyksen.

ÄITI. Oi, armollinen herra, se on mahdotonta. Hän on typerin ihminen,
mitä maa päällään kantaa. Onko se totta, mistä sinua syytetään?

POIKA. Hiisi vieköön koko sen hovimestarin! Kyllä minä sen vielä
pehmitän!

RAATIHERRA. Mitenkä sinä tapasit sen hovimestarin?

POIKA. Kun minä eilen seisoin torilla ja katselin ympärilleni, tuli hän
minun luokseni ja sanoi: seuraa minua ja tee niinkuin käsken, niin
sinulle koittaa paremmat päivät kuin mitä sinun herrasväelläsi on.
Hulluhan minä olisin ollut, jollen olisi sellaista tarjousta vastaan
ottanut; minä seurasin häntä, hän puki ylleni sellaisen takintekeleen,
sanoi minua palatsikreiviksi, vei minut tämän miehen huoneeseen, joka
myöskin sanoi minua palatsikreiviksi, antoi minulle kerralla niin
paljon ruokaa ja juomaa, että se olisi riittänyt minulle koko vuoden
ajaksi. Minä panen maata enkä ajattele tuon taivaallista. Aamulla
sanotaan, että minut hirtetään sentähden, että eilen olin
palatsikreivi. Lempo ruvetkoon toiste teidän palatsikreiviksenne!

ÄITI (itkien). Armollinen herra, huomaattehan hänen
yksinkertaisuudestaan, ettei hän ole mies tekemään konnankoukkuja,
mutta toiset ihmiset ovat käyttäneet hänen typeryyttänsä hyväksensä
sekä ovat pitäneet häntä välikappaleena muita petkuttaaksensa.
Armahtakaa minua, älkää saattako minua ennenaikaiseen hautaan.

RAATIHERRA. Kunnon kansalaiset, mitä arvelette te, jotka olette
kärsineet vahinkoa? Tyydyttekö siihen, että tämä yksinkertainen ihminen
saa kärsiä viattomasti.

JALOKIVIKAUPPIAS. Ei se hyödytä meitä laisinkaan. Minä itse säälin
häntä.

POIKA. Mielelläni minä maksan kärsityn vahingon. Toinen on menettänyt
kaksi kiveä, mielelläni hankin minä hänelle kymmenen sijaan, ja toinen
on menettänyt kolmekymmentä rotan vietävää, ne minä kyllä myöskin voin
hänelle toimittaa.

RAATIHERRA. Olen havainnut pojan aivan syyttömäksi sekä enemmän sääliä
kuin rangaistusta ansainneeksi. Emme minkään lain mukaan voi rangaista
häntä viattomana välikappaleena, vaan luovuttakaamme hänet hänen
vanhemmillensa sillä varoituksella, etteivät he toiste anna hänen
ominpäin matkustaa kaupunkiin, jottei hän antaisi aihetta useampiin
tällaisiin murhenäytelmiin.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Talonpoika satimessa - Kolminäytöksinen huvinäytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.