Title: Lukkarin arkityöt - Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Author: Niemi, Vihtori
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Lukkarin arkityöt - Yksinäytöksinen huvinäytelmä" ***


LUKKARIN ARKITYÖT

Yksinäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

VIHTORI NIEMI



Helsingissä,
1899.



HENKILÖT:

 HEIKKI, Lukkari.
 LEENA, Hänen vaimonsa.
 ANNALIISA, Heidän tyttärensä.
 PEKKA PIKKARAINEN, Postiljooni.
 ERKKI KOPONEN, Kauppapalvelija.
 TAAVETTI, Talonpoika.
 Joukko kylän käsityöläisiä.

Kuvaus Etelä-Pohjanmaalta.



1:nen Näytös.


Pihamaa. Oikealla näkyy tupa, minkä ovi ja avoin ikkuna ovat pihamaalle
päin. Tuvan seinustalla on imellöspata. Näyttämön taustalla olevan
huonerivin edessä on hirsiläjä ja sen vieressä kaljatynnyri tuettuna;
vasemmalla on aita, jonka yli lautaporrasta pääsee pihaan.


1:nen Kohtaus.

    Heikki, sitte Leena, myöhemmin Taavetti.

_Heikki_ (istuu hirrenpätkällä tynnyrintappia vuoleskellen, puhuu
haukotellen itsekseen). Hooh-hoijaa-ah! Nyt ne sitte taas alkavat nuo
arkitouhut... Ja tuo kiusan kappale, kaljanteko on asetettu ensi
työksi... Hooh-hoi! Mutta ei auta, ei!... Helsingissä se kuuluu olevan
vallan erityinen kaljamummo... Ja oikein se näkyy "aviseissakin
seisovan"... Hätäkös siellä olisi olla... Mutta jos sekin muija teettää
kaikki H:n kaljat miehellään kuten meidänkin Leena, niin kyllä siinä
äijäparka lämpymänsä löytää... Jaa-ah! Mutta eipä sitä sovi miehen
kaikista nureksia, kun on kerran satimeen joutunut... Laulaenhan ne
työt paraiten sujunee, niin venäläisetkin kuuluvat tekevän pahan ilman
edellä (alkaa laulaa) "Oo kuinka ihanat sun asuinsijas ovat..."

_Leena_ (kurkistaa ikkunasta). -- Joko sinä taas siellä loilotat! Etkö
sinä muutama möllikkä saa kirkossa tarpeeksesi huutaa.

_Heikki_. No-no... älähän nyt muijaseni kovin...

_Leena_ (matkien). Älä kovin... Veisaamallako sinä luulet tässä kaljat
ja voit valmistuvan?... Entäs leivät sitte?

_Heikki_ (itsekseen). Kanavilla, joko niitä nyt on taas sellainen liuta
töitä alulla...

_Leena_. Mitä puperrat?

_Heikki_. Tuumin tässä vaan, harjoitus-aikaakin hiukkasen olla...
Leenaseni nyt on jo tappi valmis...

_Leena_. Tappi valmis... Mutta miten on laita imellöspadan? (vetäytyy
pois).

_Heikki_ (hätkähtää). Jassoo, kanavilla... olin vähällä unhottaa koko
padan (menee hämmentämään). Hys-hys... näinköhän se nyt taas oli?...
Ihme ja kumma se onkin, ett'en minä ikänäni tahdo päästä noista ämmien
töistä selolle, vaikka kuus päivää viikossa teen niitä ja yhden vaan
omiani... Tosinhan ne eivät nyt minun luonnollenikaan oikein
sovi... Mutta nurinhan se Jumala on muutenkin asettanut lukkarin
päiväjärjestyksen... (hämmentää).

_Leena_ (tulee kirnu kädessä). Älä siinä nyt sitä taas koko päivää
nuljuta... Hyvä kun...

_Heikki_. Koetetaan, koetetaan, muijaseni.

_Leena_. Minä sanoin jo, että anna sen olla... Mutta tuota saat jauhaa
niin paljo kun haluttaa. Ja laitakkin, että se on siksi valmiina kun
minä ehdin keittää "pylsyperunat" ja saan leivät uuniin.

_Heikki_ (itsekseen). Pylsyperunat! Sekin vielä.

_Leena_. Tee työtäsi äläkä turaja!

_Heikki_ (tarttuu kirnun mäntään). Koetetaan, koetetaan muori hyvä
(alkaa kirnuta). Mutta kuinkahan kauvan ne pylsyperunat viipyy...

_Leena_. Älä sinä niistä huolehdi. -- Kääri sinä vaan hihasi, ett'et
tahri itseäsi.

_Heikki_ (kääri hihansa). Joko nyt...

_Leena_. No niin. Anna nyt luistaa vaan (menee tupaan päin, jonka
ovelta vielä katsahtaa taakseen). Ja katsokin, ett'et aja kermaa
maahan. (Menee).

_Heikki_ (alkaa kirnuta). Jaa-ah! On tämäkin nyt miehen työtä! Jopa
siinä vesi leuvalle venähtäisi, jos sattuisi joku näkemään lukkarin
tällaisessa virkatoimessa... Mutta mikäpäs tässä yksin on köllötellä...
(alkaa laulaa).

    "Sen suven suloisuutta..."

_Taavetti_ (tulee vasemmalta). Päivää kanttuori... (toimittaa itseään).

_Heikki_ (survasee hätääntyneenä kirnun taakseen ja alkaa oikoa
hihojaan). Niin tuota, että tuota... mitäkö sanoit?...

_Taavetti_. Päivää minä vaan...

_Heikki_. Jahah... niin päivää päivää... Mitäs nyt? (on levoton).

_Taavetti_. Olipa se onni, että tapasin teidät kotosalta... Olinkin
tässä juuri kahden vaiheilla... (lähestyy kanttoria).

_Heikki_ (peräytyy hätäytyneenä). Nyt se tulee... (ääneen). Katsoppas
T. eikö siinä ole soma kaljatynnyri?

_Taavetti_ (tarkastaa tynnyriä). Jaa-ah! Ompa kyllä. Mutta sietäisi tuo
olla vähä vahvempaa tekoa, ja sitäpaitsi tervattu sisältä ja ulkoa kuin
"Nuuakin arkki"... Niin tuota... (lähestyy).

_Heikki_ (koettaen peittää takin liepeellään kirnua, hätäilee). Nyt se
tulee kumminkin... Mitäs ihmettä sille sanon?... (ääneen). Äläs vielä
Taa-vetti... Katsoppas sitä tappia; -- mitäs siitä arvelet... äsken sen
tehdä sukasin.

_Taavetti_ (kiertää tappia). Jaa-ah! Mutta ei kanttori vaan pahaksi
pane jos sanon, minusta tämä on vähä lintallaan kuin Aaronin sauva...
heh... heh... Mutta kelpaahan se nyt lukkarin työksi... heh... heh!
Mutta minähän olin kahden vai...

_Leena_ (huutaa tuvassa). Joko sinä taas turajat... Tee työtäsi äläkä
siellä itseksesi pöpise!

_Taavetti_ (pelästyneenä). Mi-mikä se oli?

_Heikki_ (itsekseen). Ahaa pitääpä sitä äijää vähä pelotella.
(Taavetille). Kirkontonttu se siellä kummittelee...

_Taavetti_. Kirkontonttu tuolla? (osoittaa sormellaan huoneriviä
kohden, josta kaiku kuuluu) ... ja sillä oli niin sinun emäntäsi
ääni... Mitähän se tietää?

_Leena_, (tulee samassa pöllähtäen sellaisella kiireellä, että Taavetti
vallan pelästyy). Niinkö sinä vetelys työtäsi teet?... Häh?... ett'en
minä paremmin sano...

_Heikki_. So so, se kummitteli tuolla ylisillä...

_Leena_. Kummitteli ylisillä?...

_Taavetti_ (hieroo ja suistelee silmiään tähystellen Leenaa, lähestyy
vihdoin). No mutta emäntähän se onkin... ja kun olin vähällä luulla
teitä kirkontontuksi... Päivää sitte...

_Leena_. Päivää, päivää. Mutta tätä minä en ymmärrä... Mikä
kummittelee... huh, oikein pelottaa...

_Heikki_. Kerroppas Taavetti, sinähän sen kuulit!

_Leena_ (puistutttaa itseään). Uh!

_Taavetti_. Niin tuota, kun minä tässä juuri olin kahden vaiheilla,
niin yht'äkkiä...

_Leena_. Oh... minua pelottaa... älä kerro!

_Heikki_. Niinpä niin, parasta on että menet sisään, ja laitat
Taavetillekin edes kahvia vähä rohkaisuaineeksi...

_Leena_. No, Taavetti tule nyt tänne sisään sitte, vaikka tässä onkin
vähä sekasin paikat...

_Taavetti_ (pelästyneenä). Sekasin... kanttorinko paikat sekasin?...

_Heikki_ (itsekseen). Ahaa, nyt minä sen kiusankappaleen ainakin saan
lähtemään, että pääsen tuosta kirnun pahuuksesta. Minä heittäyn
veitikaksi. (Alkaa hohottaa). Hoi-hoi-hoi!

_Leena_. Uih! Mitä sinä...

_Taavetti_. Mi-mi-mitä herran tähden?

_Heikki_. Tiedätkös Taavetti mikä rykmatisti on?

_Taavetti_. E-en... Mikä se sitte?

_Leena_. Mitä sinä sanot?...

_Heikki_ (iskee silmää Leenalle). Tiedäppäs Taavetti hyvä, että se on
nyt minun selässäni ja ell'et pian joudu täältä pois niin menee sinun
kätesi koukkuun samoin kuin minunkin on jo toinen.

_Taavetti_. No muttah! Sehän on sitte vaarallista...

_Heikki_; (voihkasee). Aih! Se jäytää niin hirmuisesti selkäpiitä...
Oih!... Voih!

_Leena_. Ole hupsimatta, Heikki.

_Taavetti_. Sitte minun on parasta lähteä... olinkin tässä kahden
vai...


2:nen Kohtaus.

    Pekka Pikkarainen ja edelliset.

_Pekka_ (tulee kirje kädessä). Kanttori, kanttori, pian tänne apuun,
sillä hevonen mylliköipi teidän tupakkatarhassanne (nakkaa kirjeen ja
menee kiireesti pois).

_Taavetti_. Tpruu... olikohan se taas se karvasilmä... (rientää ulos).

_Heikki_ (ryntää perästä). Jumalan luomat kun eivät "kessuillenikaan"
enää anna rauhaa!

_Leena_ (sieppaa kirnun, joka oli vähällä kaatua). Hm! -- On ne miehet
vihoviimeisiä "rutimuljuksia". Nyt oli tupakoidensa tähden kaataa
kirnun... Hm... hm! Mikähän tämän maailman perisi, jos ei naisia
oliskaan... Kyllä varmaankin silloin olisivat kaikki paikat mullin
mallin (menee).


3:s Kohtaus.

    Heikki, sitte Leena.

_Heikki_ (kompuroipi hetken päästä revityin pöksyin). En ymmärrä, en
ymmärrä, mikä Jumala se lukkarin omaisuudesta huolta pitää, kun ne
kaikki sotketaan ja syödään. Jos kylvät naurista, niin pitäjän
poikanaskalit ne kirkkoeväinään popsii. -- Kun taas jätät peltosi
heinälle, niin koko maailman räsyryssät siellä hevosiaan syöttää. Ja
jätäppäs viljalle, niin siellä ne ovat koko kylän lehmät ja lampaat. Ja
pappilan sijat tonkivat perunatkin suuhunsa ennenkuin ne edes ehtivät
valmistua. Nyt kylvin tuohon kessuja, joiden edes luulin saavan
sijoilta ja kanoilta rauhan. Mutta mitä vielä... Nyt revin pöksynikin
niiden tähden, kun lankesin veräjäpuuhun. Ja mitäs ihmettä se muija
nyt... (katsoo pois.)

_Leena_ (huutaa tuvasta). Heikki, oletko siellä?

_Heikki_. Hys, hys!... Nyt ei ole enää hyvä vitkastella. Sillä jos
Leena tämän näkee (osoittaa pöksyjään). niin varjele taivas... Ei,
pitää koettaa pistää edes neulalla kiinni.

_Leena_ (huutaa). Eikö se möllikkä vieläkään ole siellä... Mutta kyllä
minä sen ripitän kun se tulee takaisin...

_Heikki_ (hiipii tuvan seinustalle laittamaan lahetta). Heh-heh!... Nyt
on sitte rippisauna tiedossa. Mutta eiköhän löylyä voitaisi vähä
lieventää, kun tarttuu kirnun mäntään, että tukka tömisee ja tekee voin
valmiiksi ennenkuin sillä on vihiäkään asiasta (tarttuu kirnun
mäntään). Ee-ih! Tupakka ensin piippuun ja sitte jenkottamaan... (panee
tupakaksi). Mutta sopisihan sitä kerran tehdä oikein tenäkin sille
muijalle... Vaan kaipa sentään lie paras ensin kirnuta, että saa syödä,
niin paremmin vähä "pryktää" -- (alkaa kirnuta jolloin maitoa
läiskähtää takille). hyi... sapper... hm! Siinä se nyt taas oli --
lukkarin suojelusenkeli! -- Hyi! (puhdistaa kättänsä). Mutta nyt minä
en enää tätä siedä... (huutaa). Leena... Leena hoi!... Minä en kirnua
enää tilkkaakaan, vaikka tulis mustat ja pimiät... Leena hoi!... etkö
sinä kuule Leenaah! (menee tupaanpäin).

_Leena_ (tulee ärtyisen näköisenä kahvipolttimo kädessä, johon lukkari
töyttää huomaamattaan). Mitä elämää sinä täällä pidät -- senkin
tollero... Käskee minun mennä kahvia laittamaan vieraalleen ja lähtee
sitte itse maailmalle pöllöttelemään.

_Heikki_. Mutta minun "kessuni". --

_Leena_. Luojan kiitos kun olisit niistä vaan pääsyt.

_Heikki_. Niin sinä sanot, joka et osaa tupakkaakaan polttaa...
mutta...

_Leena_. Vieläpäs kummakin, että osaa polttaa... Mutta olisithan niitä
naapurikunnasta sellaisiakin muijia saanut... Vaan nyt älä siinä enää
turaja... ota tuo polttimo käteesi ja mene pian paahtamaan...

_Heikki_. Mutta se on niettua herra Vintteri.

_Leena_. Jaa-ah... Ja saako luvan kysyä mikä meidän vaarin hattuun
sitte nyt on pistänyt.

_Heikki_. Hattuun... vai hattuun, hyvä kun nuttuunkin... Katsoppas onko
tuo nyt lukkarin takin näköinen? (riisuu takin). häh?

_Leena_. Vieläpäs sun lukkarikin... tuollainen tollero... Mutta
laitakkin siitä itsesi pian paahtamaan kahvit, niin puhdistaan
takkisi... Minä jo sanoin ett'et tahriit...

_Heikki_. Mutta nyt minä teen tenän...

_Leena_. Jassoo, möllikkä, joko lähdet tai...

_Heikki_. E-en!

_Leena_. Tuoss' on polttimo, ja laputa pian...

_Heikki_ (ottaa vastahakoisesti). Niin, mutta ne pylsyperunatkin on
vielä syö...

_Leena_. Jos et nyt jo suoriudu, niin... (uhkaa).

_Heikki_. Kyllä, kyllä... kyllä minä, (lähtee nopeaan). mutta...

_Leena_ (tyrkkää selästä). Älä mutaja enää... mene!


4:s Kohtaus.

    Leena (yksin).

_Leena_ (aikoo puhdistaa takkia, mutta huomaa kirjeen).
Mitä, mitä ihmettä -- kirje, kelle?... (lukee). "He-hee herra
Kaa-kaa-kanttuori"... (sanoen). Jassoo, -- vieläpäs sun herrakin,
mokoma rutimuljus. Mutta sillehän se näkyy olevan. Olipa onni että minä
sain tämän käsiini, muuten ukko ehkä taas olisi salannut koko jutut,
jos jotain vaarallista olis ollut tekeillä... ehkäpä on sulhasia tai
jotain sellaista... Sillä Anna Liisalta tämä kai lienee... Keltäs
sitte... Ompa mukavaa nähdä mitä se siellä kaupungissa nyt hommailee...
Minä noudan "nenäklasit", että tiedän ryhtyä tarpeellisiin varustuksiin
ukon suhteen (menee).


5:s Kohtaus.

    Pekka (yksin), sitte Leena, Taavetti, Erkki ja Heikki.

_Pekka_ (tulee arastellen). Pitäisipä ottaa selkoa, mitä täällä on
tekeillä. Sillä jos kirjeessä on perää, lie kai Annaliisa pian täällä
sulhasineen... Sulhasineen! Sapperment!... olenhan minäkin sellainen
poika ja antaisinko naapurin tytön noin vaan livahtaa sivu suun. Eipä
niinkään... Minä piiloudun tänne saadakseni vihiä, miten sulhaasuutinen
otetaan vastaan ja josko kirje huomataan avatuksi.

_Leena_ (tuvassa). Joko ne kahvit nyt on poltettu?

_Pekka_; (hiipii seinän viereen). Ahaa, mamma on kotona (askelia kuuluu
nurkan takaa). Sapperment! -- nyt siellä tullaan... minnes tässä
hätkähtää? Eiköhän tuolla tynnyrin takana säilyisi, (piiloutuu).

_Taavetti_ (tulee rykien). Öhöm... tuota... kun tuo hevoskaakki teki
tepposet, kun juuri olin kahden vaiheilla... öhöm!...

_E. Koponen_ (tulee tuvan kulmauksesta lasit silmillä hyvin ylväänä).
Hm!... Tässä kai se sitte on (katselee tupaa).

_Taavetti_. Öhöm tuota... Päivää... tuota (pyörittää lakkia).

_E. Koponen_. Päivää, (ei ole huomaavinaan Taavettia).

_Taavetti_. Onkos vieras se uusi pastori... tuota...

_E. Koponen_; (itsekseen). Mikähän moukka tuokin on, mutta sopiihan
tuolle vastata kuten se ansaitseekin. (Taavetille). En minä ole pastori
-- uusi enkä vanha...

_Taavetti_. Mutta kun vieras on niin sen näköinen...

_E. Koponen_. Tunnetteko sitte uuden pastorinne?

_Taavetti_. Emme me, -- en ainakaan minä, ell'ei kanttuori tunne...

_E. Koponen_. Kuinka voitte sitte minua siksi luulla?

_Taavetti_. No kun te olette niin sen näkönen... Mutta mikäs te sitte
olette ell'ette pastori...

_E. Koponen_. Hah-hah! Pyhä yksinkertaisuus. Luuletko, että kaikki on
pappia, jolla on silmälasit nenällä -- ja keppi kädessä... hah-hah!
Kaukana siitä... Niitä on suurempiakin herroja...

_Taavetti_. Niin, rovasti... sen minäkin tiedän.

_E. Koponen_. Mutta minä sanon, että on suurempia herroja kuin sinun
pappisi ja rovastisi yhteensä.

_Taavetti_. Ettäkö ihan! -- Ja mikä vieras sitte on?

_E. Koponen_ (juhlallisena). Jos ymmärrät laisinkaan ruotsia, niin
tiedä sitte, että minä olen "landhandlari". Mutta mikäs sinä olet, joka
niin tahdot udella ammattiani.

_Taavetti_. Minä olen se Tuppu-Taavetti, sen Tupsu-Jussin poika, joka
ensipyhänä haudataan.

_E. Koponen_. Hah-hah? -- Miesparka, vai jo sinut ensipyhänä
haudataan... No kylläpä taidat siihen joutaakin... hah-hah!

_Taavetti_ (viattomasti). Haudataan... minutko? Mistä pastori sen...

_E. Koponen_. En minä ole pastori!

_Taavetti_. Niin tuota... mistä te hand... hand... handlankari sitte
sen tiedätte, että minut ensi pyhänä hauda...

_E. Koponen_. Vaiti tolvana... itsehän sen äsken sanoit.

_Pekka_ (kurkistaa). Mutta minä en malta olla katsomatta millainen se
tuo handlankari oikeastaan on.

_Taavetti_ (pitkäveteisesti). Vaain niin. Mutta tuota minä olinkin
tässä kahden vaiheilla kun...

_Leena_ (tulee isot silmälasit nenällä, lukien kirjettä).

_Koponen_ ja _Taavetti_ (vetäytyvät syrjemmälle).

_Leena_ (pysyttelee seinän vierustalla lukien). "Raa-raa-rakas isä"...
eipä se näemmä olekkaan kuin pappa. Vai niin, tyttö hupakko, joko olet
isääsi papaksi sanomaan ruvennut. Niinhän sitä vähitellen hienostuu
(lukee edelleen). "Te-tee-tämän kautta saan minä lähestyä teitä"
(kohottaa lasiaan). No mutta eihän se näemmä niin ollutkaan, vaikka
ennen aina sillä tavalla... (lukee). "Tä-tänään en saata enää salata
sitä, joka jo kauvemman aikaa on vaivannut sydäntäni".

_Pekka_ (kurkistaa salaa tynnyrin takaa). Ja nyt.

_Leena_,- Vai olet sinä tyttö veitikka salannutkin jotain. Ja mitähän
se mahtaa olla?

_Taavetti_ (aukasee suunsa kuullakseen tarkoin).

_E. Koponen_ (kallistaa korvansa). Jassoo...?

_Leena_ (lukee). "Te ja varsinkin mamma"... Vai mamma... "olette aina
tahtoneet minun ottamaan miehekseni Pikkaraisen Pekan, kun se muka on
talonpoika ja vielä postiljooni..." Niin, ja se sinun tuleekin ottaa.

_Pekka_. Se on oikein.

_Leena_; (lukee). Mutta jos te näkisitte Erkin, niin luulenpa että
muuttaisitte mieltänne. Sillä hän on niin hertt...

_E. Koponen_ (astuu Leenan eteen). Kunniani vaati ett'en käytä väärin
arvoisaa huomaamattomuuttanne... nimeni on Erkki Koponen... jos saan
luvan.

_Leena_ (pelästyy hiukan). Oho-ho-hoo! (peräytyy).

_Taavetti_. Jassoo karvasilmä... sulhaspoikia siis. Ja minäkin kun olin
kahden vai...

_Leena_ (Erkille). Oletteko te siis sama mies, josta Anna-Liisa
kirjoittaa... nimittäin Erkki...

_E. Koponen_. Aivan oikein, nimeni on Erkki Koponen. Ja minulla on
kunnia tuntea tyttärenne.

_Taavetti_. Niin ja minun nimeni Taavetti... tunnen minäkin Annaliisan
ainakin yhtä hyvin kuin tämä... ha... hat... hantlankari.

_Pekka_; (salakähmää). Ja minun Pikkaraisen Pekka, mutta ahtaaksi
täällä olo siltä käy...

_Leena_ (katselee koko ajan Koposta puolelta ja toiselta). Siinä
tapauksesta täytyy minun teitä vähä tarkastella... Mikä se taas olikaan
ammattinne?

_Taavetti_. Hantlankari se on... tuota...

_Koponen_. Vaiti mies. Tahdon puhua itse puolestani. Nähkääs rouva
hyvä...

_Leena_. Emäntä minä olen...

_Koponen_. Aivan oikein, aivan oikein, emäntä hyvä...

_Leena_. En minä niinkään hyvä ole... kyllä minä osaan jöötäkin pitää,
kun tarvitaan.

_Taavetti_. Kyllä se on totta, lukkari sen parhaiten tietää.

_Leena_ (Koposelle). Mutta te ette vielä vastanneet...

_Koponen_ (hämillään). Niin tuota nähkääs rou... äh... emäntä hy-hy...
öhöm... tuota niin, emäntä piti sanoakseni...

_Leena_. Näytte olevan huono asiaanne ajamaan.

_Taavetti_. Ja "kehuu" olevansa parempi kuin pappi.

_Leena_. Ohoo! Ja se olisi...

_Koponen_. Hyvä rou... öh! tuota... emäntä hy... niin emäntä aijoin
sanoa. Minulla on nähkääs suuri kauppapuoti ja paljo tavaraa sekä
osaan...

_Taavetti_. Ennustaa... Sanoi jo minunkin ensi pyhänä kuolevan...

_Leena_. Oo-hoo! Sepä merkillistä.


6:s Kohtaus.

    Edelliset, Heikki ja Annaliisa.

_Heikki_ (tulee juosten kahvipolttimo kädessä). Leena, Leena hoi!...
Nyt ne juuttaat taitaa palaa kaikki... niin ne rätisevät... (hölmistyy
nähdessään vieraat; kahvipoltin putoaa ja Heikki pakenee kulissien
taa).

_Pekka_ (kohottaa päätään, pyrskähtäen nauruun ja pakenee).
Hah-hah-haa!

_Annaliisa_ (tulee samassa toisaalta juosten äitinsä kaulaan). Päivää,
äiti. Terveisiä kaupungista! Et varmaankaan odottanut minua vielä
kotiin, kun olet noin kummissasi... Äiti rakas! (huomaa Erkin). Ja
sinäkin täällä, Erkki... Terve, terve!... Mutta lupasithan sinä vasta
ensi viikolla (kompastuu kahvipolttimoon). Oh!... Mikä se oli? (huomaa
kahvit, kirnun ja imellöspadan, huudahtaa häpeissään). Ush! (rientää
pois).

_Leena_ (menee perästä). Oh!... Kyllä se tuo Heikki on vähä kummallinen
tollero... ash!

_Koponen_. Tämä on merkillistä!

_Taavetti_. Ompa tosiaankin! Ja kun minäkin olin juuri kahden
vaiheilla. Parasta lie sentään kysyä Heikiltä itseltään kun tyttökin jo
tuli (menee).


7:s Kohtaus.

    Koponen (yksin). sitte Annaliisa, vihdoin Pekka.

_Koponen_. Kyllä tämä on merkillistä. En käsitä enää laisinkaan olenko
minä hullu, vaiko nuo toiset menettäneet järkensä. Sillä kun saavun
tänne morsiantani tervehtimään, alkaa täällä muuan puolipöhkö mies
minua hantlankariksi "karahteerata". Sitte vaatii lemmittyni äiti minut
tutkittavakseen, jossa minä en saa sanoa häntä rouvaksi, en hyväksi
enkä paljo miksikään. Ja samaan otteeseen tulla pöllähtää kuuma
kahvipolttimo nenäni eteen, ja kuin taivaasta tipahtaa myöskin naurava
mies samaan mylläkkään, sekä morsiameni... hm! Olen minä nyt ollut
kaupoissa jos jonkinmoisten kollojen kanssa, mutta kyllä tämä sentään
menee jo minun kauppatietojeni yläpuolelle... Jo tässä tekisi mieli
jättämään koko naimispuuhat, mutta tytöllä kuuluu olevan vähin
varoja... Ja niillä minä kyllä pääsisin edes kerran vapaaksi
karhuistani... Eikä tyttökään hullumpi ole. Harmillisinta kaikista että
minun on täälläkin pitänyt tehdä pikkuvelkoja, kun ei tuo Kekäläisen
veitikka ole lähettänytkään rahoja vaikka lupasi... Jos nyt kesken
kaiken räätälit, suutarit ja sen semmoiset kävisivät vielä kimppuuni,
niin menisi hukkaan koko hyvät humalat... Oh!

_Annaliisa_ (tulee hämillään). Erkki -- suotko anteeksi?

_Koponen_ (iloisena). Sinä lemmittyni! Eihän sinulla mitään pyydettävää
ole. Päin vastoin.

_Annaliisa_;  Olen kovin pahoillani.

_Koponen_. Mitä niistä kaikista! (veitikkamaisesti). Mutta tiedätkös
lemmittyni mikä möllikkä tuon kahvipolttimon tuohon heitti.

_Pekka_ (kurkistaa nurkan takana). Jahah.

_Annaliisa_ (levottomana itsekseen). Se oli varmaankin isä. Ja hän
sanoo sitä möllikäksi... voih... minua hävettää.

_Koponen_. Mitä armaani? (lähestyy).

_Annaliisa_. Arvelin vaan, että eiköpä se lie ollut Sauna-Jakka, joka
meillä aina ruukkaa olla...

_Pekka_ (itsekseen). Katsos pikku mampselia kun osaa valheitakin
lipotella. Kuka olisi uskonut tuon pienen suun sellaiseen kykenevän...
Mutta eipä tuo mies lie parempaa ansainnutkaan.

_Koponen_. Hah-hah! Ukkoparka taisi pelästyä pois taidoltaan kun
sattuikin olemaan vieraita saapuvilla...

_Annaliisa_. Kuule Erkki... lähde nyt sisään, ehkä siellä ovat jo vähä
ehtineet järjestää. Mutta sinä et saa olla kovin vaativainen... Ethän
(vetää kädestä Erkkiä).

_Koponen_. Kiitos, kiitos kultaseni! Sanoit vaatelias. Voiko sinut
nähdessään vielä jotain vaatia... Oh kunpa en enää tarvitsisikaan
sinusta erota (menee).

_Pekka_, (astuu tuvan seinustalle). Ääh, ketunnahka, jokos menit (pui
nyrkkiä). Mutta et sinä sitä tyttöä vielä niin nuolase... mokomakin
herra... Valehtelee vielä kauppias olevansa, vaikka onkin vaan
puotipoika. Tuollaista palturiako sinä syötät anoppimuorillesi kun
muijaa aijot... Mutta odotahan poika kun paljastan vehkeesi, niin vielä
siinä vesi kielellesi valahtaa... Mokomakin, köyhä kirkon rotta...
Tuossa on velaksi pyytämäsi rahatkin, joita olen jo hetken viivytellyt,
että poika pysyis pinnistyksissä... tuleepahan siten vähä okaitakin
ruusujen sekaan (näyttää rahakirjettä)... Mutta nyt tästä täytyy ryhtyä
tepsivämpiin keinoihin... Heipparallaa..,. Tästä tulee vielä soma
juttu... Minä hommaan herrasväelle karhuja ja muita mieluisia
vieraita... hah-hah! (menee).


8:s Kohtaus.

    Heikki, Koponen, Annaliisa y.m. myöhemmin.

_Heikki_ (tulee yksin). Kanavilla tätä harmia. Tuohon ne kahvitkin
pölähti... Mutta pitää ne laittaa pian pois (kokoilee kahvia).
Takkinikin vielä tuossa... Ja entäs kirnu sitte... Missä ihmeessä sen
nyt kirnuan. Ahaa, jospa veisi saunaan... (kuuluu kopinaa). Mitä
ihmettä, tuleeko tänne taas joku?... Ihan varmaan! Minne tästä menisi
(aikoo tupaan). Oh... Sieltähän ne tulevatkin (aikoo ulospäin ensin
yhdelle sitte toiselle kulmalle). Sieltä tulee koko pataljoona
vastaan... Mikäs... mikäs mikäs nyt neuvoksi (juoksee kahvipoltin ja
kirnu kädessä ympäri pihaa kunnes ääni alkaa kuulua aivan läheltä
jolloin piilottautuu tynnyrin taa). voi-voih!

_Koponen_; (tulee Annaliisan kanssa). Sinä siis tahdot, että pitäisimme
heti julkiset kihlajaiset ja häät niin pian kuin mahdollista...

_Annaliisa_. Niinpä kyllä, mitäs se viivyttelemisestä paranee!
(itsekseen). Saattaisi vielä isä... oh!...

_Koponen_. Aivan oikein, mutta...

_Annaliisa_. Oh! Rupeatko sinä jo epäröimään... oih!

_Koponen_. No, no, kultaseni, älähän nyt noin... Minä olen kyllä
valmis... (itsekseen). Kun vaan tulisi nuo rahat... Sillä
velkaraiskani... oih! (nousee levottomana).

_Annaliisa_ (hätääntyneenä). Mikä sinua vaivaa Erkki? Sano!

_Koponen_. Ei mikään, lemmittyni... älä ole levoton! Pidetään vaan
minun puolestani jo vaikka ylihuomenna kihlajaiset... (itsekseen). Nyt
taisin panna pääni satimeen.

_Annaliisa_. Voi kun sinä olet kiltti... Nyt kai juomme kahvia tämän
johdosta ja minä käsken mammankin.

_Koponen_. Tehdään niin, kultaseni, jos vaan hän siihen suostuu...
Mutta emmekö voi juoda täällä pihamaalla... minusta olisi niin mukava
täällä vapaan taivaan alla...

_Annaliisa_. Samaa minäkin aijoin ehdottaa... Ja nyt minä menen
hakemaan kahvia, ja... (aikoo lähteä).

_Koponen_. Älä mene vielä...

_Annaliisa_. No?

_Koponen_. Yksi suukkonen ensin...

_Annaliisa_ (viipottaa sormellaan). Erkki, Erkki, sinä tulet kovin
vaateliaaksi jo... Mutta mammaa saat suudella jos tahdot... hih-hih!
(juoksee pois).

_Koponen_ (yksin). Oh, kun en ryöstänyt sentään yhtä muiskua (menee
ovea kohden). Olisihan se ollut kuin pumpulia sydämmelle näin
rauhattomina aikoina... Ah!... Mutta (koppaa päätään). nyt se alkaa
uusi tanssi. Mistä ihmeestä saan kihlat irti y.m.s. vähemmin tärkeät
humpuukini... Velaksiko nekin taas on puliveivattava, ja mistä (lähtee
levottomana harppailemaan). Niin, niin, mistä?... Kyllä nyt taitaa
joutua joron jälille...


9:s Kohtaus.

    Edelliset, Pekka Pikkarainen, sekä joukko muita ihmisiä.

_Annaliisa_ (tulee kahvitarjottimen kanssa ja Leena hänen perässään).
Kas niin, tässä se nyt on. Minne istuudumme juomaan. Ehkä tähän
tynnyrin viereen (laskee tarjottimen tynnyrille).

    (Pekka, Taavetti ja koko joukko muita ihmisiä eri
    puolilta astuu pihamaalle).

_Koponen_ (ihmeissään). Mitä, mitä... mitä tämä on?

_Leena_. Herra nähköön, mitä on tapahtunut?

_Koponen_ (peräytyy). Minä en käsitä... Herran tähden armoa!

_Pekka_ (itsekseen). Sattuu se kettukin väliin satimeen.

_Annaliisa_. Erkki, rakas Erkki... mikä sinun on? (lähestyy).

_Koponen_. Armahda... Käske pois nuo!

_Annaliisa_. Menkää pois... hyvät ihmiset!

_Leena_. Niin, menkää vaan, mitä te täällä teette?

_Räätäli_. Minä tässä vaan toin laskua vaatteista tuolle herralle
(osoittaa Koposta).

_Koponen_ (huoahtaa). Oih!

_Suutari_. Ja minä pyytäisin maksua noista patiineista.

_Koponen_. Varjele taivas!

_Pesumuija_. Eikä se paidan pesukaan vielä ole maksettu.

_Silittäjä_. Niin, ja minähän sen silitin...

_Koponen_ (lyykistyy). Oih! Tämä vie järjen minulta...

_Annaliisa_ (rientää avuksi). Erkki! Herran tähden, Erkki?

_Pekka_ (vahingon ilolla). Hm... hm! Kipeä paikka.

_Annaliisa_. Pekka, Pekka, sinunko vehkeitäsi tämä on?... Niinkö sinä
palkitset entisen ystävyyteni... oi voi sinua!

_Pekka_. Mitä?... Minunhan piti vaan antaa rahakirje kauppapalvelija
Koposelle.

_Koponen_ (nousee ylös). Luojan kiitos, että vihdoinkin... Mutta nyt
vastako sinä möllikkä sen ilmoitat, kun annat ensin noiden hirtehisten
tappaa minut!

_Pekka_; Se oli vaan pieni muistutus minun puoleltani ettei ole hyvä
ruveta postiljoonin rivaliksi... Annaliisa oli minun morsiameni...

_Leena_. Sinun työtäsikö tämä oli, Pekka... aijai... varo nahkaasi
(pöllyttää Pekan pois).

_Taavetti_. No mutta, karvasilmä, kosiahan minunkin oikeastaan piti
rusthollarin Matille, ja olinkin jo kahden vaiheilla. Mutta kukas sen
tytön nyt sitte oikeastaan saa?

    (Tynnyri vyörähtää samassa nurin, lukkari nousee hölmistyneenä
    kahvipolttimo toisessa ja kirnu toisessa kädessä).

_Heikki_. Oh-hoh!

_Taavetti_; No mutta, karvasilmä! Siinähän se lukkari onkin ja ihan
arkitouhussaan.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Lukkarin arkityöt - Yksinäytöksinen huvinäytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.