Title: Scapinin vehkeilyt - Kolminäytöksinen komedia
Author: Molière
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Scapinin vehkeilyt - Kolminäytöksinen komedia" ***


SCAPININ VEHKEILYT

Kolminäytöksinen komedia


Kirj.

MOLIÈRE


Näytelmäkirjalalisuutta: N:o 122.



Kuopiossa,
U. W. Telén & Co.,
1910.



Charles Louandre kirjoittaa toimittamassaan Molière-painoksessa
seuraavat esisanat:

Tätä kappaletta näyteltiin ensi kerran Palais-Royalin teatterissa 21 p.
toukokuuta v. 1671. Se on muinaisaikaisen huvinäytelmän jäljittelyä,
johon liittyy lukuisia lainoja erinäisistä italialaisista ja
ranskalaisista juonikomedioista. Terentiuken Phormiosta on saatu sen
alkuperäinen aihe, ja moneen kohtaukseen on vaikuttanut Rotroun komedia
Sisar, Cyrano de Bergeracin Petetty oppinut, muuan italialainen
suunnitelma, Perheen-isän Osa, Francisquine, Tabarinin ilveily, Grotton
Emilia ja Lariveyn Constantia. Juuri niistä lainoista puhuessaan, joita
Molière on ottanut Scapinin Vehkeilyihin hän sanoi: "Minä otan tavarani
sieltä mistä minä ne löydän." Epäilemättä, kun asettuu ahtaasti
klassilliselle näkökannalle; jos arvostelee, niinkuin muutamat
arvostelijat, maun lakikirjan mukaan, joka usein on vain saamattomuuden
ja ikävän kirja, niin ei sovi asettaa puheena olevaa kappaletta
näyttämölle mestariteosten joukkoon; mutta siltä ei voi ainakaan
kieltää ensi sijaa mestari-ilveilyjen joukossa. Molière tahtoi saada
nauramaan; hän onnistuu, ja siitä on tässä kysymys; ja vastataksemme
niihin arvosteluihin joita on tehty Scapinin Vehkeilyjen johdosta emme
voi tehdä parempaa kuin siteerata seuraava Voltairen lausunto: "Jos
Molière olisi lahjoittanut ilveilynsä Scapinin Vehkeilyt todellisena
huvinäytelmänä, niin Despréaux olisi ollut oikeassa sanoessaan
kirjassaan Art poétique:

    "Siinä Molière, kaunistaen kirjoitelmiaan
    Olisi ehkä voittanut taiteensa palkinnon
    Jos, vähemmin kansan ystävänä, oppineissa maalailuissahan
    Hän ei olisi usein pannut henkilöitänsä irvistelemään,
    Hyljännyt hullunkurisen vuoksi hienoa ja miellyttävää
    Ja häpeämättä liittänyt Terentiukseen Tabariniä.
    Naurettavassa säkissä johon Scapin kääriytyy
    Minä en tunne enää Misanthropen tekijää."

"Saattaisi vastata tälle kuuluisalle arvostelijalle ettei Molière,
todellisissa huvinäytelmissään, suinkaan ole liittänyt Terentiusta
Tabariniin, niissä hän voittaa Terentiuksen: että hän on myöntynyt
noudattamaan kansan makua ainoastaan ilveilyissään, joiden otsake jo
ilmoittaa alhaista koomillisuutta; ja että tämä alhainen koomillisuus
oli välttämätöntä hänen seurueensa toimeentulon turvaamiseksi."

"Molière ei ajatellut että Scapinin Vehkeilyt ja Väkinäinen avioliitto
olisivat Saiturin, Tartuffen, Ihmisvihaajan, Oppineiden Naisten
veroisia tai edes samaa lajia Ja vielä, kuinka Despréaux voi sanoa että
Molière olisi ehkä voittanut taiteensa palkinnon! Kuka sen palkinnon
sitte saa, jos ei Molière ole sitä saanut."

Me lisäämme että joskin tekijä tässä luettavana olevassa kappaleessa on
liioitellut leikin laskussa, on hän myös usein pitänyt todellista
koomillisuutta niin korkealla kuin vain hän on voinut kohota, ja
niinkuin Geoffroy aivan oikein huomauttaa: tämä Scapin, joka tekee niin
paljon mielettömyyksiä, tekee myös joskus mitä viisaimpia asioita; sitä
todistaa hänen puheensa lain väärinkäyttämisen vaaroista.



HENKILÖT:

 Argante, Octaven ja Zerbinetten isä.
 Géronte, Léandren ja Hyacinthen isä.
 Octave, Arganten poika.
 Léandre, Géronten poika.
 Zerbinette, mustalaistyttö, Arganten jälleen löydetty tytär.
 Hyacinthe, Géronten tytär.
 Scapin, Léandren palvelija.
 Silvestre, Octaven palvelija.
 Nerine, Hyacinthen imettäjä.
 Carle, Scapinin ystävä.
 Kaksi kantajaa.

Paikka: Neapeli.



ENSI NÄYTÖS.


ENSI KOHTAUS.

    Octave, Silvestre.

_Octave_. Voi, mikä onneton uutinen rakastuneelle miehelle! Mihin
tukalaan asemaan olenkaan joutunut! Kuulitko tosiaankin, Silvestre,
satamassa kerrottavan, että isäni tulee kotia?

_Silvestre_. Niin.

_Octave_. Että hän tulee tänä iltana?

_Silvestre_. Tänä iltana.

_Octave_. Että hän tultuaan aikoo heti naittaa minut?

_Silvestre_. Niin.

_Octave_. Herra Géronten tyttären kanssa.

_Silvestre_. Herra Géronten.

_Octave_. Ja että hänen tyttärensä on vartavasten tullut Tarentumista
tänne?

_Silvestre_. Niin.

_Octave_. Ja sinä kuulit nämät uutiset enoltani?

_Silvestre_. Enoltanne.

_Octave_. Jolle isäni on antanut tiedon kirjeellisesti?

_Silvestre_. Kirjeellisesti.

_Octave_. Ja eno, kuten sanot, tietää kaikki asiamme?

_Silvestre_. Kaikki asiamme.

_Octave_. Ah! Puhu nyt kerrassaan suusi puhtaaksi, äläkä pakoita toista
nyhtämään joka sanaa suustasi.

_Silvestre_. Ei minulla ole enää mitään kerrottavaa. Te muistatte
kaiken ja kerrotte asiat aivan kuin niiden laita on.

_Octave_. Neuvohan edes; sano, mitä minun on tehtävä tässä tukalassa
tilassa.

_Silvestre_. Totta vie olen yhtä tukalassa asemassa kuin tekin. Ja
tarvitsisin itse neuvoja.

_Octave_. Isän kirottu paluu vie minut turmioon.

_Silvestre_. Niin minutkin. Octave. Jos isäni vaan saa kaikesta tiedon,
niin satelee vielä myrskynä niskoilleni hurjia moitteita.

_Silvestre_. Vähät moitteista. Suokoon taivas, että minäkin pääsisin
niin vähällä! Mutta kyllä minä saan maksaa teidän hullutuksistanne
oikein tuntuvasti Jo näen etäältä nousevan pilven, joka puhkeaa
niskoilleni aika selkäsaunana.

_Octave_. Taivas! Miten pääsen pälkähästä, johon olen joutunut.

_Silvestre_. Teidän olisi pitänyt ajatella, miten siitä selviätte,
ennenkuin ryhdytte koko hommaan.

_Octave_. Säästä sopimattomat neuvosi, nehän ne surmaavat minut.

_Silvestre_. Samaten minutkin teidän hullutuksenne.

_Octave_. Mitä teen? Mitä päätän? Mihin keinoon ryhdyn?


TOINEN KOHTAUS.

    Octave. Scapin. Silvestre.

_Scapin_. No, herra Octave, mikäs teidän on? Mikä teitä vaivaa? Mitä on
tapahtunut? Olettehan aivan päästä pyörällä.

_Octave_. Voi, hyvä Scapin, olen hukassa, olen epätoivoissani, olen
onnettomin ihminen koko maailmassa.

_Scapin_. Kuinka niin?

_Octave_. Etkö ole kuullut mitään minua uhkaavasta vaarasta?

_Scapin_. En.

_Octave_. Isäni tulee herra Géronten kanssa kotia, he aikovat naittaa
minut.

_Scapin_. No, mutta mitäs pahaa siinä on?

_Octave_. Voi, sinä et tiedä levottomuuteni syytä.

_Scapin_. En; mutta teistähän yksin riippuu, saanko sen tietää, vai en.

_Octave_. Voi, Scapin, jospa sinä keksisit jonkun keinon, jonka avulla
pelastaisit minut tästä tukalasta asemastani, niin totta totisesti minä
olisin ikuisesti kiitollinen sinulle.

_Scapin_. Totta puhuen, tuskinpa löytyy koko mailmassa ainoatakaan
seikkaa, joka olisi minulle mahdoton. Olen epäilemättä taivaalta saanut
erityisen neronlahjan keksiä noita järjen hienouksia, joita
yksinkertainen ihminen tavallisesti kutsuu vehkeiksi. Ja kerskailematta
voinkin sanoa, ett'ei koskaan ole nähty miestä, joka olisi saavuttanut
suurempaa kunniaa kuin minä tällä jalolla virkauralla. Mutta totta vie,
nykyaikaan ei kohdella ansion mukaan. Ja olenkin senvuoksi jättänyt
kaikki sikseen varsinkin senjälkeen kun tässä äskettäin sain harmia
eräästä asiasta.

_Octave_. Mitä, mistä asiasta, Scapin?

_Scapin_. Eräästä seikasta, jossa jouduin hiukan eripuraisuuteen
oikeuden kanssa.

_Octave_. Oikeudenko?

_Scapin_. Niin. Meillä oli pieni kina keskenämme.

_Octave_. Sinulla ja oikeudella?

_Scapin_. Niin. Minua kohdeltiin suoraan sanoen sikamaisesti; ja
aikakautemme kiittämättömyys suututti minua siihen määrin, että päätin
senjälkeen olla kokonaan vehkeilemättä. Siinä se! Mutta aiotteko,
aiotteko kertoa minulle tässä vielä teidänkin asianne?

_Octave_. Tiedät hyvin, Scapin, että kaksi kuukautta sitten lähtivät
isäni ja herra Géronte matkalle yhteisissä kauppa-asioissa.

_Scapin_. Minä tiedän sen.

_Octave_. Ja että isämme jättivät Léandren ja minut tänne, minut
Silvestren, ja Léandren sinun valvottavaksi.

_Scapin_. Tiedän. Olen erittäin hyvin suorittanut tehtäväni.

_Octave_. Vähän sen jälkeen näkee Léandre erään nuoren mustalaistytön,
johon hän ihastuu.

_Scapin_. Oh! Senkin tiedän.

_Octave_. Hyviä ystäviä kun olemme, uskoi hän heti rakkautensa minulle
ja vei minut katsomaan tyttöä. Hän oli mielestäni kyllä kaunis, mutta
minuun ei tyttö tehnyt samaa vaikutusta kuin Léandre olisi toivonut.
Hän puhui rakastetustaan minulle joka päivä, ylisteli myötäänsä hänen
suloaan, kiitteli hänen neroaan. Ja monta kertaa hän soimasikin minua,
kun en muka kylliksi ottanut osaa hänen ylistysvirsiinsä, enkä
välittänyt hänen lemmenhankkeistaan.

_Scapin_. Vielä en ymmärrä mitä tällä kaikella tarkoitatte.

_Octave_. Kun eräänä päivänä seurasin Leanderia hänen rakastettunsa
holhoojan luo, kuulimme muutamaa syrjäkatua kulkiessamme pienestä
talosta surkeasti valittavan äänen. Kysyimme syytä siihen. Eräs vaimo
selitti silloin voivotellen, että talossa oli ulkomaalaisia naisia niin
kurjan onnettomassa tilassa, ettei kukaan ihminen voi heitä säälimättä
katsella, ellei ole aivan tunteeton.

_Scapin_. Entäs sitten?

_Octave_. Uteliaisuutemme sai meidät houkutelluksi sinne. -- --
Astuimme huoneeseen. Siellä näimme kuolevan naisen ja hänen vieressään
katkerasti itkevän tytön. Tuo tyttö oli maailman kaunein tyttö.

_Scapin_. Ahaa!

_Octave_. Joku toinen olisi hänen vaatteissaan näyttänyt inhoittavalta,
sillä hänellä ei ollut päällään muuta kuin pieni, soma hame,
yksinkertainen, liinainen röijy. Päälaella oli keltainen myssy, jonka
alta kutrit valuivat olalle. Tällaisessa asussa oli hän niin perin
suloinen, hän oli ihanuus, herttaisuus ja sydämellisyys itse.

_Scapin_. Jo alan käsittää.

_Octave_. Jos olisit siinä tilassa nähnyt hänet, Scapin, olisit ihan
varmaan ihastunut häneen.

_Scapin_. Oh! Sitä en epäilekkään, ja vaikka nyt en olekkaan häntä
nähnyt, niin pidän häntä aivan lumoavana.

_Octave_. Hänen kyyneleensä eivät olleet niitä inhoittavia kyyneleitä,
jotka rumentavat kasvot. Hän oli hurmaava itkiessään ja surunsa oli
kauneinta koko maailmassa.

_Scapin_. Kyllä ymmärrän.

_Octave_. Kun hän hellästi heittäytyi kuolevan ruumiin yli kutsuen
häntä rakkaaksi äidikseen, silloin kaikkien silmät vettyivät
katsellessaan sitä liikuttavaa kohtausta.

_Scapin_. Se on todellakin liikuttavaa, ja minä ymmärrän kyllä, että te
rakastatte häntä.

_Octave_. Ah, Scapin, raakalainenkin olisi rakastunut häneen.

_Scapin_. Epäilemättä. Millä sen olisi estänyt!

_Octave_. Koeteltuani muutamalla sanalla lohduttaa kaunista surevaa
tyttöä, lähdimme pois, ja kysyessäni, mitä Léandre piti hänestä,
vastasi hän vaan kylmästi, että tyttö oli hänen mielestään jokseenkin
soma. Tuo kylmäkiskoisuus loukkasi minua, enkä tahtonut siis ilmaista
Léandrelle, minkä vaikutuksen tytön ihanuus ja herttaisuus oli tehnyt
minuun.

_Silvestre_ (Octavelle). Jollette lyhennä kertomustanne, niin saamme
seisoa tässä aamuun asti. Antakaa minun lausua lopettajaisiksi pari
sanaa. (Scapinille). Hänen sydämensä syttyi heti ilmi tuleen; hän ei
enään voinut elää lohduttamatta surevaa kaunotarta. Mutta palvelijatar,
joka äidin kuoltua otti tytön hoteihinsa, estää hänen taajat
vierailunsa. Siitäkös herra joutuu epätoivoon. Hän vaatii, rukoilee,
vannoo, mutta turhaan. Hänelle vastataan, että tyttö, vaikka onkin
köyhä ja turvaton, on kunniallista sukua, ja jollei hän tyttöä aijo
naida, saa hän luopua ahdisteluistaan. Esteet kiihdyttävät hänen
rakkauttaan. Hän miettii, punnitsee, horjuu, päättää ja on kolmen
päivän päästä tytön kanssa naimisissa.

_Scapin_. Kyllä ymmärrän.

_Silvestre_. Nyt, ajatelkaa vielä lisäksi, että äkkiä palaa hänen
isänsä, jonka luultiin tulevan vasta kahden kuukauden päästä. Eno on
päässyt salaisten naimisten perille ja Léandrelle puuhataan vaimoksi
Géronten tytärtä. Géronte meni Tarentumissa uusiin naimisiin, ja siitä
liitosta syntyi tämä tytär.

_Octave_. Ja vielä tämän lisäksi ajattele, missä köyhissä oloissa
rakastettuni on, ja kuinka voimaton olen auttamaan häntä.

_Scapin_. Siinäkö kaikki. Ja semmoisen pikkuseikanko takia joudutte
molemmat päästä pyörälle! Siitäkös vasta kannattaa semmoinen melu
nostaa! Etkö sinä ollenkaan häpeä, sinä kun noin jonninjoutavan takia
hämmästyt. Mitä hittoa! Mies, pitkä ja paksu kuin isäsi ja äitisi, etkä
löydä aivokopastasi jotain siivon kepposta, jotain kunniallista pientä
sotajuonta, jolla voisit asianne järjestää! Hyi! Hiisi vieköön
tuollaisen pöllön, tuskin olin minä tuota suurempi, kun jo olin tullut
kuuluisaksi senkin seitsemäin kepposten takia.

_Silvestre_. Myönnän kyllä, ettei taivas ole suonut minulle sinun
lahjojasi ja ettei minulla ole sinunlaistasi neroa, jotta voisin joutua
oikeuden kanssa tekemisiin.

_Octave_. Tuolla tulee ihana Hyacinthe.


KOLMAS KOHTAUS.

    Edelliset. Hyacinthe.

_Hyacinthe_. Voi, Octave, onko se totta, mitä Silvestre kävi Nerinelle
sanomassa. Isänne siis palaa kotia ja aikoo naittaa teidät?

_Octave_. Niin Hyacinthe! Ja tämä odottamaton tapaus on masentanut
mieleni. Mutta mitä näenkään! Te itkette! Miksi kyyneleitä? Luuletteko
minun uskottomaksi, sanokaa? Ettekö ole vakuutettu rakkaudestani
teihin.

_Hyacinthe_. Olen, Octave, minä olen vakuutettu rakkaudestanne, mutta
en tiedä, rakastatteko minua ikuisesti.

_Octave_. Voisinko rakastaa teitä rakastamatta koko elinaikani?

_Hyacinthe_. Olen kuullut sanottavan, Octave, että miesten intohimot
ovat liekin kaltaisia, joka sammuu yhtä helposti kuin syttyykin.

_Octave_. Rakas Hyacinthe, minä vannon rakastavani teitä aina
kuolemaani asti.

_Hyacinthe_. Tahdon kyllä uskoa että tunnette sen mitä lausutte, ja
että puhutte rehellisesti. Mutta olettehan riippuvainen isästänne ja
hän aikoo ehkä naittaa teidät väkivalloinkin. Oi, minä kuolen, jos niin
käy!

_Octave_. Ei, kaunis Hyacinthe, ei mikään isä voi pakoittaa minua
uskottomaksi teille. Vaikka en koskaan ole nähnyt morsiantani, inhoan
jo häntä, ja vaikka en ole julma, toivoisin ettei meri milloinkaan
häntä toisi näille rannoille. Elkää sen vuoksi itkekö, minä rukoilen,
armas Hyacinthe, nähdessäni kyyneleenne vihloo sydäntäni.

_Hyacinthe_. Koetan siis hillitä kyyneleitäni, ja odotan rohkein
mielin, minkä kohtalon taivas määrää minulle.

_Octave_. Taivas meitä kyllä auttaa.

_Hyacinthe_. Se ei voi olla minulle ynseä, jos te vaan olette minulle
uskollinen.

_Octave_. Sen vannon.

_Hyacinthe_. Silloin on onnesi varma.

_Scapin_ (itsekseen). Tuo tyttö ei ole mikään hupakko, totta vie, ja
hän on sitäpaitsi jokseenkin soma.

_Octave_ (osoittaen Scapinia). Kas tuossa on mies, joka voisi paljon,
jos vaan tahtoisi. Hän voisi olla verrattomana apuna joka suhteessa.

_Scapin_. Olen pyhästi vannonut, etten enää sekaannu mihinkään
vehkeilyihin. Mutta jos te molemmat pyydätte oikein kauniisti, niin
ehkä --

_Octave_. Ellei muuta vaadita, niin minä rukoilen oikein sydämmeni
pohjasta sinua ottamaan laivamme johdon huostaasi.

_Scapin_ (Hyacinthelle). Ja te, te ette sano mitään?

_Hyacinthe_. Ja minä rukoilen teitä, niinkuin hänkin, kaiken sen
nimessä mikä on teille rakkainta maailmassa. Auttakaa meitä.

_Scapin_. Täytyyhän sitä taipua ja osoittaa ihmisrakkautta. No niin,
minä tahdon auttaa teitä.

_Octave_. Usko minua -- -- --

_Scapin_ (Octavelle). Vaiti! (Hyacinthelle.) Jättäkää meidät nyt ja
olkaa rauhassa.


NELJÄS KOHTAUS.

    Octave. Scapin. Silvestre.

_Scapin_ (Octavelle). Ja te, olkaa te valmis astumaan kyllin lujana
isänne eteen.

_Octave_. Vapisen jo edeltäkäsin ajatellessani hänen tuloaan. Mitenkä
voin voittaa luonnollisen arkuuteni?

_Scapin_. Ei auta. Jollette rohkeasti torju ensi hyökkäystä, niin hän
vetoaa heikkouteenne ja kohtelee teitä kuin mitäkin lasta.
Harjoitelkaamme hiukan teidän osaanne, nähdäksemme voitteko rohkeasti
vastata kaikkiin isänne kysymyksiin. No niin, näyttäkää nyt oikein
päättäväiseltä, pää pystyyn, katse vakava -- vakava.

_Octave_. Näinkö?

_Scapin_. Katsohan minua suoraan silmiin.

_Octave_. Näinkö?

_Scapin_. Hyvä. Kuvitelkaa nyt minua isäksenne, joka saapuu kotia ja
vastatkaa ikäänkuin hänelle itselleen -- -- -- Mitä, roisto, lurjus,
hulttio, kunnoton poika! Uskallatko vielä tulla silmieni eteen, kaiken
tämän kunniattomuutesi, kaiken tämän viheliäisen vehkeilysi jälkeen
minun poissaollessani? Sekö on kasvatukseni hedelmä, sekö on
kunnioitusta isääsi kohtaan? Ah! Sinä! Uskallatkin, hävytöin, mennä
isäsi suostumuksetta, salassa naimisiin! Vastaa, lurjus, vastaa! -- No,
hiisi vieköön, ettehän te avaa edes suutanne.

_Octave_. Olen aivan kuulevinani isäni puhuvan.

_Scapin_. No, niin juuri. Sen vuoksi älkää seiskö siinä kuin mikäkin
poikakloppi.

_Octave_. Minä rohkaisen mieleni ja aijon vastata varmasti.

_Scapin_. Oikeinko totta?

_Octave_. Toden totta.

_Silvestre_. Tuolla tulee isänne.

_Octave_. Taivas, minä olen hukassa.


VIIDES KOHTAUS.

    Scapin. Silvestre.

_Scapin_. Halloo, Octave! Jääkää, Octave! Hänpä nyt vasta on aika
raukka! Älä mene, parasta on takoa silloin kun rauta on kuuma.

_Silvestre_. Mitä minä sanon hänelle?

_Scapin_. Anna minun puhua. Ja auta minua jos tarvitaan.


KUUDES KOHTAUS.

    Argante, Scapin ja Silvestre (taust.)

_Argante_ (luullen olevansa yksin). Onko ennen kuultu mokomata?

_Scapin_ (Silvestrelle). Hän on jo saanut asiasta vihiä ja nyt se panee
hänen päänsä pyörälle, että hän puhuu siitä ääneen itsekseenkin.

_Argante_. Mikä julkea ajattelemattomuus.

_Scapin_ (Silvestrelle). Kuunnelkaamme hiukan.

_Argante_. Haluaisinpa tietää, mitä he aikovat sanoa tuosta kauniista
naimajutusta.

_Scapin_ (its.). Kyllä jo olemme vähin sitä ajatelleet.

_Argante_. Uskaltavatkohan kieltää koko asian todenperäisyyden.

_Scapin_ (its.). Ei, emme ajattelekkaan sitä.

_Argante_. Tai puolustavat sitä jollain tekosyyllä.

_Scapin_ (its.). Se voisi kyllä käydä laatuun.

_Argante_. Aikovatkohan turhia lörpötyksiä lasketella.

_Scapin_ (its.). Ehkä.

_Argante_. Mutta mistään valheista ei ole hyötyä heille.

_Scapin_ (its.). Saammepahan nähdä.

_Argante_. Älkööt vaan uskotelko minulle mitään.

_Scapin_ (its.). Parasta on olla vannomatta.

_Argante_. Kyllä minä korjaan varmaan paikkaan poikani, senkin
hirtehisen.

_Scapin_ (its.). Siitä pidämme kyllä huolen.

_Argante_. Ja tuo heittiö, Silvestre, saa maistaa keppiäni.

_Silvestre_ (Scapinille). Ihmettelinkin jo minne hän minut oli
unohtanut.

_Argante_ (huomaten Silvestren). Ahaa! Siinähän te olettekin, viisas
hovimestari, nuorison kaunis neuvoja.

_Scapin_. Herra Argante, on oikein hauska nähdä teidätkin taas kotona.

_Argante_. Päivää Scapin! (Silvestrelle.) Olette todellakin
erinomaisesti seurannut määräyksiäni. Poikanihan on poissaoloni ajan
käyttäytynyt perin viisaasti.

_Scapin_. Te voitte hyvin, kuten huomaan.

_Argante_. Varsin hyvin. (Silvestrelle.) Sinä et hiisku sanaakaan,
hulttio, et niin sanaakaan.

_Scapin_. Ja matkanne oli hauska? Hä?

_Argante_. Hyvä Jumala! Varsin hauska. Antakaa minun hiukan edes
haukkua rauhassa.

_Scapin_. Aijotteko haukkua?

_Argante_. Aijon kuin aijonkin.

_Scapin_. Ja ketä, herra Argante?

_Argante_ (osoittaen Silvestreä). Tuota roistoa.

_Scapin_. Miksi?

_Argante_. Etkö ole sitten kuullut, mitä täällä on poissa ollessani
tapahtunut?

_Scapin_. Olen kyllä kuullut puhuttavan joistakin pikkuseikoista.

_Argante_. Mitä? pikkuseikoista! sellainenko teko pikkuseikka!

_Scapin_. Olette hieman oikeassa.

_Argante_. Mikä röyhkeys!

_Scapin_. Se on totta.

_Argante_. Poika menee isänsä suostumuksetta naimisiin!

_Scapin_. Niin, sitä ei voi millään tavoin puolustaa. Mutta viisainta
olisi sentään olla nostamatta koko asiasta sellaista melua.

_Argante_. Minä en ole samaa mieltä, tahdon nostaa melun oikein
sydämmeni pohjasta. Mitä! Minulla ei ole sinun mielestäsi siis mitään
syytä suuttua?

_Scapin_. On kyllä. Minäkin suutuin, kuin ensin sain asian tietää, ja
innoissani teidän puolestanne annoin pojallenne aika ripityksen.
Kysykää vaan häneltä itseltään, kuinka olen häntä läksyttänyt siitä,
että hän niin vähän kunnioitti isäänsä, jonka jalkoja hänen olisi
tullut suudella. Tuskinpa te itsekään olisitte voinut paremmin pauhata.
Mutta mitä siitä? Vähän ajan päästä ajattelin, että kun asiaa oikein
punnitsee, niin ei hän ollutkaan niin väärässä kuin ensin olisi voinut
luulla.

_Argante_. Mitä sinä höpiset? Eikö hän ole väärässä naidessaan
tuntemattoman noin vain suin päin?

_Scapin_. Poika raukka. Mitä sille voi? Kohtalo pakoitti.

_Argante_. Ahaa! Sepäs vasta erinomainen puolustus. Siten voi tehdä
minkä mahdollisen rikoksen tahansa, pettää, varastaa, murhata ja sanoa
sitten puolustuksekseen muka kohtalon pakoittamisen.

_Scapin_. Hyvä Jumala! te käsitätte minut liian filosoofisesti.
Tarkoitin vaan, että olot pakoittivat hänet koko juttuun.

_Argante_. Mitäs hän antoi pakoittaa itseään!

_Scapin_. Kuinka hän olisi yhtä viisas kuin te? Nuoruus ja hulluus,
vanhuus ja viisaus, eikä sitä järkeä aina ole, jotta tekisi vaan sen
mikä on viisasta. Todistuksena on meidän Léandre, joka kaikista minun
opetuksistani, kaikista minun varoituksistani huolimatta on tehnyt
vielä hullummin kuin teidän poikanne. Tahtoisinpa juuri tietää, ettekö
te koskaan ole ollut nuori ja ettekö tekin aikoinanne ole tehnyt
tyhmyyksiä, kuten muutkin. Olen kuullut kerrottavan, että te ennen
maailmassa olitte suurikin naisväen lumooja, oikea Don Juan, että
teitte kepposia kaunokaisten kanssa, ettekä koskaan mennyt leikkiin
tulematta voittajana takaisin.

_Argante_. Se on totta, sen myönnän, mutta minä pysyin aina
kohteliaisuuden rajojen sisällä, enkä koskaan tehnyt niinkuin hän on
tehnyt.

_Scapin_. Mitäs hän sille voi? Hän näkee nuoren ihanan tytön. Tyttö
ihastuu häneen, sillä hän on teiltä perinyt naisten ihailun. Hän
rakastuu tyttöön. Tyttö suostuu. Vanhemmat tapaavat nuoret yhdessä ja
miekka kädessä pakoittavat pojan naimaan.

_Silvestre_ (its.). Mikä tottunut veijari!

_Scapin_. Olisitteko ennemmin suostunut hänen tulevan murhatuksi. Onhan
se sittenkin parempi olla naimisissa kuin maata haudassa.

_Argante_. Minulle kerrottiin asia aivan toisin.

_Scapin_ (osoittaen Silvestreä). Kysykäähän vaan tuolta. Saatte kuulla
mitä hän sanoo.

_Argante_ (Silvestrelle). Hän oli siis pakoitettu naimaan.

_Silvestre_. Oli.

_Scapin_. Noh! Miksi valehtelisin?

_Argante_. Hänen olisi pitänyt se heti ilmoittaa asianajajalle.

_Scapin_. Sitä hän ei tohtinut tehdä.

_Argante_. Siten olisi avioliitto voitu helpommin peruuttaa.

_Scapin_. Peruuttaa.

_Argante_. Niin.

_Scapin_. Sitä ette tee.

_Argante_ Enkö?

_Scapin_. Ette.

_Argante_. Mitä! Eikö minulla ole siihen oikeutta isänä, ja sitäpaitsi
on poikaani pakoitettu?

_Scapin_. Se on seikka, josta hän ei voi olla teidän kanssanne samaa
mieltä.

_Argante_. Eikö samaa mieltä?

_Scapin_. Ei.

_Argante_. Minun poikani?

_Scapin_. Teidän poikanne. Tahtoisitteko todellakin hänen myöntävän
sitä, että hän olisi muka pelännyt ja että pakoittamalla olisi hänet
saatu naimaan? Ei sitä hän ei voi myöntää; silloinhan hän tunnustaisi
tehneensä väärin, eikä osoittautuisi teidän kaltaisenne isän kunnon
pojaksi.

_Argante_. Vähät minä siitä.

_Scapin_. Oman kunniansa ja teidän kunnianne takia täytyy hänen sanoa
koko maailmalle vapaehtoisesti naineensa.

_Argante_. Ja minä tahdon oman kunniani ja hänen kunniansa takia, että
hän sanoo päinvastoin.

_Scapin_. Ei, minä olen varma siitä, että hän ei sitä tee.

_Argante_. Minä pakoitan hänet siihen.

_Scapin_. Hän ei sitä tee, sen sanon minä.

_Argante_. Hän tekee niin, taikka teen hänet perinnöttömäksi.

_Scapin_. Tekö?

_Argante_. Minä.

_Scapin_. Hyvä.

_Argante_, Kuinka niin hyvä?

_Scapin_. Te ette tee häntä perinnöttömäksi.

_Argante_. Enkö tee perinnöttömäksi?

_Scapin_. Ette.

_Argante_. Enkö?

_Scapin_. Ette.

_Argante_. Ohoo! Sepä vasta olisi. Enkö minä tekisi poikaani
perinnöttömäksi?

_Scapin_. Ette, sanon minä.

_Argante_. Kuka minua siitä estäisi?

_Scapin_. Te itse.

_Argante_. Minäkö?

_Scapin_. Niin, teillä ei olisi sydäntä siihen.

_Argante_. Olisipa kyllä.

_Scapin_. Laskette leikkiä?

_Argante_. Enkä laske.

_Scapin_. Isän sydän kyllä heltyy.

_Argante_. Eipä sentään.

_Scapin_. Kyllä, kyllä.

_Argante_. Niin käy, sen minä sanon.

_Scapin_. Joutavia!

_Argante_. Ei sinun tarvitse sanoa joutavia.

_Scapin_. Hyvä Jumala! tunnenhan minä teidät, te olette hyväsydäminen.

_Argante_. Minä en ole ollenkaan hyvä, olen hyvinkin ilkeä, kun niin
tahdon. Jättäkäämme koko keskustelu, se saa sappeni kuohumaan.
(Silvestrelle.) Mene, sinä senkin tolvana ja tuo se poika hulttio
tänne, sillävälin kuin menen herra Gérontelle valittamaan
onnettomuuttani.

_Scapin_. Herra Argante, jos vaan jotenkin voin palvella teitä, niin
olkaa vaan niin hyvä ja käskekää.

_Argante_. Kiitos. (Its.) Miksi on minulla vaan yksi ainoa poika! Jospa
minulla tällä hetkellä olisi tyttäreni, jonka taivas riisti minulta,
niin tekisin hänet perillisekseni!


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Scapin. Silvestre.

_Silvestre_. Kyllä minä tunnustan sinut aika vehkeilijäksi, asia on jo
hyvällä alulla. Mutta toiselta puolelta olemme toimeentulomme takia
pulassa, meillä ei ole rahaa, ja velkojat ahdistavat meitä joka
puolelta.

_Scapin_. Anna minun vaan toimia, keino on jo keksitty. Tuumin vaan,
mistä saisin luotettavan miehen näyttelemään erään tarvitsevan henkilön
osaa. Odotahan. Tiedätkös mitä, paina myssysi hiukan kallelleen, noin,
nojaudu toiseen jalkaasi, toinen käsi puuskassa, mulkoile ja marssi
kuin teaatterikuningas. -- Kas, noin on hyvä. Seuraa minua.

_Silvestre_. Yhtä vaan pyydän sinulta, älä laita minua mihinkään
rettelöihin oikeuden kanssa.

_Scapin_. Loruja. Me jaamme vaarat kuin veljet ainakin. Kolme vuotta
enemmän tai vähemmän vankeutta ei saa peloittaa jaloja miehiä.

    Alas.



TOINEN NÄYTÖS.


ENSI KOHTAUS.

    Géronte. Argante.

_Géronte_. Näin hyvän tuulen puhaltaessa saapuvat meikäläiset vielä
tänään tänne. Eräs Tarentumista tullut merimies kertoi nähneensä
palvelijani paraillaan valmistautuvan matkaan, Mutta tyttäreni tapaa
tullessaan kaiken pahemmalla kannalla kuin mitä olimme luulleet. Sillä
se, mitä kuulitte pojastanne kerrottavan, kumoo perinpohjin kaikki
tuumamme.

_Argante_. Olkaa huoleti. Minä lupaan poistaa kaikki esteet tieltämme
ja ryhdyn heti paikalla toimeen.

_Géronte_. Rohkenenko, herra Argante, sanoa teille jotain? Lasten
kasvatus on seikka, johon on ryhdyttävä täydellä todella.

_Argante_. Se on totta. Mitä sillä tarkoitatte?

_Géronte_. Tarkoitan vaan, että alkusyy nuorten huonoon käytökseen on
kasvatuksessa, jonka he ovat saaneet isältään.

_Argante_. Niin joskus onkin. Mutta mitä sillä tarkoitatte?

_Géronte_. Mitäkö tarkoitan?

_Argante_. Niin.

_Géronte_. Tarkoitan vaan, että jos kelpo isän tavoin olisitte pitänyt
poikanne hyvässä kurissa, niin ei hän olisi tehnyt sellaisia kepposia
kuin nyt.

_Argante_. Hyvä. Siis te olette pitänyt omaa poikaanne hyvässä kurissa.

_Géronte_. Epäilemättä. Ja suuttuisin kelpolailla, jos hän olisi tehnyt
jotain poikanne tekojen kaltaista.

_Argante_. Ja jos tuo sama poika, jota te kelpo isän tavoin olette
pitäneet hyvässä kurissa, olisi tehnyt jotain vielä pahempaakin? Hä?

_Géronte_. Mitä?

_Argante_. Mitäkö?

_Géronte_. Mitä te tarkoitatte?

_Argante_. Tarkoitan vaan, herra Géronte, että parasta on olla
tuomitsematta niin äkkipikaa toisten käytöstä, ja katsokoon se joka
tahtoo soimata, eikö omassa kodissaan ole mitään mätähaavaa.

_Géronte_. En ymmärrä arvoituksianne. Kyllä minä selitän. Oletteko
kuullut jotain pojastani puhuttavan?

_Argante_. Voi olla mahdollista.

_Géronte_. Ja mitä sitten?

_Argante_. Palvelijanne Scapin, kiukuissani kun olin, puhui vaan
ohimennen asiasta; hän tai joku muu voi selittää teille lähemmin. Mitä
minuun tulee, menen heti keskustelemaan jonkun asianajajan kanssa
ryhtyäkseni tarpeellisiin toimenpiteisiin. Näkemiin asti.


TOINEN KOHTAUS.

_Géronte_. Mitä juttuja täällä on tekeillä! Jotain vielä pahempaa? Minä
puolestani en tiedä mitään sen pahempaa, ja minun mielestäni on
naiminen vastoin isänsä tahtoa teko, joka voittaa kaiken, mitä voi
kuvitellakaan.


KOLMAS KOHTAUS.

    Géronte. Léandre.

_Géronte_. Ah! Kas, tuossa hän onkin!

_Léandre_ (juosten Gérontea syleilemään). Isäni! Kuinka olen iloinen
nähdessäni teidät taas kotona!

_Géronte_ (karttaen syleilyä). Ei kiirettä' Puhukaamme hiukan tärkeistä
asioista.

_Léandre_. Sallikaa minun syleillä teitä ja --

_Géronte_ (karttaen taas). Ei kiirettä, sanon minä.

_Léandre_. Mitä! Te ette salli minun syleillä teitä osoittaakseni
iloani?

_Géronte_. En. Meillä on asioita keskenämme selviteltävinä.

_Léandre_. Mitä asioita?

_Géronte_. Anna minun katsoa sinua suoraan silmiin.

_Léandre_. Mitä?

_Géronte_. Katso minua silmästä silmään.

_Léandre_. No?

_Géronte_. Mitä täällä on tapahtunut?

_Léandre_. Mitäkö on tapahtunut?

_Géronte_ Niin. Mitä olet tehnyt poissaollessani?

_Léandre_. Mitä minä sitten muka olisin tehnyt, isä?

_Géronte_. Minä en suinkaan tahdo, että olisit tehnyt, minä kysyn vaan,
mitä olet tehnyt.

_Léandre_. Minä! Minä en ole tehnyt mitään sellaista, josta voisitte
moittia minua.

_Géronte_. Et mitään?

_Léandre_. En.

_Géronte_. Oletpa jotakuinkin röyhkeä.

_Léandre_. Tiedän olevani syytön.

_Géronte_. Scapin on kuitenkin kertonut teistä uutisia.

_Léandre_. Scapin?

_Géronte_. Ahaa! Jopa punastut.

_Léandre_. Mitä hän on kertonut teille minusta?

_Géronte_. Tämä paikka ei ole sopiva jutun tutkimiseen; me tarkastamme
sitä muualla! Joudu kotiin, minä seuraan sinua heti sinne. Ah! Lurjus!
Jos sinä tuotat minulle häpeää, niin en tunnusta sinua pojakseni, etkä
milloinkaan saa tulla näkyviini.


NELJÄS KOHTAUS.

_Léandre_. Scapin on minut pettänyt! Tuo konna, jonka pitäisi ennen
kaikkea pitää salassa kaikki, mitä uskon hänelle, hän ensimäisenä
juoksee ilmaisemaan kaiken isälleni. Ah! Minä vannon taivaan kautta
ettei tämä petos jää rankaisematta.


VIIDES KOHTAUS.

    Octave. Léandre. Scapin.

_Octave_. Rakas Scapin, kuinka suuresti saan kiittää puuhiasi! Mikä
mainio mies sinä olet! Miten olisi minun käynytkään, jollei taivas
olisi tuonut sinua avukseni!

_Léandre_. Ahaa! Siinähän te olettekin! Olen oikein iloinen nähdessäni
teidät, senkin konna.

_Scapin_. Se on liian suuri kunnia minulle.

_Léandre_ (paljastaen miekkansa). Vielä laskette sopimatonta
leikkiäkin! Ah, kyllä minä opetan --

_Scapin_ (heittäytyen polvilleen). Hyvä herra!

_Octave_ (astuen molempien väliin estääkseen Léandrea lyömästä). Ah!
Léandre!

_Léandre_. Ei, Octave, elkää pidättäkö minua.

_Scapin_ (Léandrelle). Voi, armollinen herra!

_Octave_ (pidättäen Léandrea). Armoa!

_Léandre_ (aikoen iskeä Scapinia). Antakaa minun tyynnyttää vihani.

_Octave_. Ystävyytemme nimessä, Léandre, elkää tehkö hänelle pahaa!

_Scapin_. Armollinen herra, mitä minä sitten olen tehnyt?

_Léandre_ (aikoen iskeä Scapinia). Mitäkö olet tehnyt, konna?

_Octave_ (pidättäen vielä Léandrea). Rauhoittukaa!

_Léandre_. En, Octave. Hän tunnustakoon heti petollisuutensa. Äsken
sain muilta kuulla, mitä kepposia olet minulle tehnyt. Mutta nyt tahdon
kuulla tunnustuksen omasta suustasi tai lävistän sinut miekallani.

_Scapin_. Voi, armollinen herra! Voisitteko todellakin olla niin
sydämetön?

_Léandre_. No, puhu sitten.

_Scapin_. Minä olisin siis teille tehnyt jotain, armollinen herra?

_Léandre_. Niin, konna. Eikö sinun omatuntosi syytä sinua siitä?

_Scapin_. Minä vannon, etten tiedä mistä on kysymys.

_Léandre_ (lähestyen surmatakseen Scapinin). Etkö tiedä?

_Octave_ (hilliten Léandrea). Léandre!

_Scapin_. No niin, armollinen herra, koska te nyt välttämättömästi
tahdotte, niin tunnustan tovereitteni kanssa juoneeni sen pikku
tynnyrillisen espanjalaista viiniä, jonka tässä eräänä päivänä saitte
lahjaksi. Sitten leikkasin läven tynnyriin ja kaadoin tynnyrin
ympärille vettä, jotta uskoisitte viinin juosseen maahan.

_Léandre_. Sinäkö hulttio joit espanjalaisen viinini ja olet syypää
siihen, että toruin piikaa luullen hänen tehneen minulle tuon kepposen?

_Scapin_. Niin, minä se olin, armollinen herra. Antakaa se mulle
anteeksi.

_Léandre_. Olenpa iloinen kuullessani tämän. Mutta siitä ei ole nyt
kysymys.

_Scapin_. Eikö siitä, armollinen herra?

_Léandre_. Ei. Aivan toinen asia koskee minua lähemmin. Sinä saat sen
itse sanoa minulle.

_Scapin_. Armollinen herra, minä en muista tehneeni muuta.

_Léandre_ (aikoen lävistää Scapinin). Etkö aijo tunnustaa.

_Scapin_. Ai!

_Octave_ (hilliten Léandrea). Rauhoittukaa!

_Scapin_. Armollinen herra, on kyllä totta, että kolme viikkoa sitten
lähetitte minut eräänä iltana viemään pienen kellon nuorelle
mustalaistytölle, jota rakastitte. Palasin kotia aivan kurassa,
kasvot verissä ja sanoin kohdanneeni rosvoja, jotka olivat minut
pahanpäiväisesti piesseet ja vieneet kellon. Minä itse, armollinen
herra, olin pistänyt sen omaan taskuuni.

_Léandre_. Sinäkö varastit kelloni?

_Scapin_. Minä, armollinen herra, nähdäkseni paljoko kello on.

_Léandre_. Ahaa! Saanpa kuulla tässä kauniita juttuja. Mutta siitäkään
ei ole kysymys.

_Scapin_. Eikö siitäkään?

_Léandre_. Ei, konna. Sinun täytyy vielä muutakin tunnustaa minulle.

_Scapin_ (Its.). Hiisi vieköön.

_Léandre_. Puhu pian, minulla ei ole aikaa odottaa.

_Scapin_. Armollinen herra, muuta minä en ole tehnyt.

_Léandre_ (aikoen lävistää Scapinin). Etkö muuta?

_Octave_ (asettuen Léandren eteen). Seis!

_Scapin_. No niin, armollinen herra, muistatteko vielä tuon peikon,
siitä on nyt kuusi kuukautta, joka eräänä yönä antoi teille aika lailla
selkään ja melkein oli taittaa niskanne, kun paetessanne putositte
erääseen kellariloukkoon.

_Léandre_. No?

_Scapin_. Minä, armollinen herra, minä olin tuo peikko.

_Léandre_. Sinäkö, lurjus?

_Scapin_. Niin, minä, armollinen herra. Ainoastaan peloittaakseni teitä
ja vieroittaakseni teidät yöjuoksuhalustanne, joka teitä vaivasi.

_Léandre_. Sopivassa tilaisuudessa vielä muistan, mitä nyt sain kuulla.
Mutta minä tahdon sinut tunnustamaan, mitä olet sanonut isälleni?

_Scapin_. Teidän isällenne?

_Léandre_. Niin, katala, minun isälleni.

_Scapin_. En ole häntä vielä nähnytkään matkansa jälkeen.

_Léandre_. Etkö nähnytkään?

_Scapin_. En, armollinen herra

_Léandre_. Onko se totta?

_Scapin_. On, toden totta. Hän itse saa sen teille todistaa.

_Léandre_. Hänen omasta suustaan olen sen kuullut.

_Scapin_. Teidän luvallanne sanoen hän ei ole puhunut totta.


KUUDES KOHTAUS.

    Léandre. Octave. Carle. Scapin.

_Carle_. Armollinen herra, minä tuon ikäviä uutisia. Rakastettunne on
vaarassa.

_Léandre_. Mitä?

_Carle_. Mustalaiset ovat täällä, aikoen viedä Zerbinetten muassaan.
Hän itse kyynelsilmin käski minun heti tulla ilmoittamaan teille, että
jollette kahden tunnin kuluessa maksa heille sitä summaa, jonka he
vaativat Zerbinettestä, niin menetätte hänet ainiaaksi.

_Léandre_. Kahden tunnin kuluessa.

_Carle_. Kahden tunnin kuluessa.


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Léandre. Octave. Scapin.

_Léandre_. Voi, rakas Scapin, auta minua!

_Scapin_ (nousten ja asettuen ylpeästi Léandren eteen). Voi, rakas
Scapin! Nyt olen rakas Scapin, kun minua tarvitaan.

_Léandre_. Minä annan sinulle kaikki anteeksi, mitä äsken kerroit,
vaikka olisit vielä pahempaakin tehnyt.

_Scapin_. Ei, ei, älkää antako minulle anteeksi. Lävistäkää minut
miekallanne. Olisin iloinen jos tappaisitte minut.

_Léandre_. En. Minä rukoilen, pelasta minut, auta minua lunastamaan
rakastettuni.

_Scapin_. En, en. Parasta on tappaa minut.

_Léandre_. Sinä olet siihen liian kallis. Minä rukoilen sinua
käyttämään ihmeteltävää neroasi, nyt sitä tosiaan tarvitaan.

_Scapin_. Ei, tappakaa minut, sanon minä.

_Léandre_. Armoa! Älä enää ajattelekaan sitä ja auta minua.

_Octave_. Scapin, hänen hyväkseen täytyy jotain tehdä.

_Scapin_. Hänen hyväkseen, kun ensin on minua sillä tavalla solvaissut?

_Léandre_. Minä rukoilen, unohda vihani ja auta minua.

_Octave_. Minäkin rukoilen hänen puolestaan.

_Scapin_. Minua on liian syvästi loukattu.

_Octave_. Voita mielipahasi.

_Léandre_. Jätätkö Scapin, minut tähän kurjaan tilaan.

_Scapin_. Tuolla tavoin, aivan syyttömästi solvata minua!

_Léandre_. Olin väärässä, minä myönnän sen.

_Scapin_. Haukkua minua konnaksi, heittiöksi, roistoksi!

_Léandre_. Minä kadun katkerasti tekoani.

_Scapin_. Aikoo vielä lävistää minut miekallaan.

_Léandre_. Minä pyydän koko sydämmestäni sinulta anteeksi. Ja jollei
muu auta, heittäydyn eteesi polvilleni, näin, Scapin, rukoilen sinua
vielä kerran, älä jätä minua!

_Octave_. Toden totta, Scapin, sinun täytyy suostua.

_Scapin_. Nouskaa nyt sitten, elkääkä toista kertaa olko niin
tuittupäinen.

_Léandre_. Mutta lupaatko toimia puolestani?

_Scapin_. Saattehan sitä ajatella.

_Léandre_. Mutta tiedäthän, aika rientää.

_Scapin_. Olkaa huoleti. Paljoko tarvitsette?

_Léandre_. 500 tukaatia.

_Scapin_. Ja te?

_Octave_. 200 tukaatia.

_Scapin_. Ne kiskon teidän isiltänne. (Octavelle.) Mitä teidän isäänne
tulee, on keino jo keksitty. (Léandrelle.) Ja huolimatta teidän isänne
äärettömästä saituudesta aijon hänestä suoriutua vielä helpommin,
sillä te tiedätte, että sillä miehellä, Jumalan kiitos, ei ole
ylenpalttisesti ymmärrystä, ja minä kyllä saan hänet uskomaan vaikka
mitä. Ettehän siitä loukkaannu, eihän teitä kuukaan pidä vähääkään
hänen kaltaisenansa ja tiedättehän kyllä, että häntä pidetään vaan
muodollisesti teidän isänänne.

_Léandre_. Sepä kaunista, Scapin.

_Scapin_. No, no, älkää nyt suuttuko, laskinhan minä leikkiä. Mutta
tuolla näen Octaven isän tulevan. Aletaan hänestä, koska hän on
saapuvilla. Menkää te molemmat pois. (Octavelle.) Ja te, sanokaa
Silvestrelle, että hän himphamppua tulee tänne näyttelemään osaansa.


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Argante. Scapin.

_Scapin_ (Its.). Tuossa hän on ja hautoo mietteitään.

_Argante_ (luullen olevansa yksin). Käyttäytyy siten, ei ajattele sen
pitemmälle! Heittäytyy mokomaankin liittoon? Voi, voi, sitä
kevytmielistä nuorisoa.

_Scapin_. Nöyrin palvelijanne, herra Argante.

_Argante_. Päivää, Scapin.

_Scapin_. Poikanne naimisjuttu kai pyörii päässänne?

_Argante_. Myönnän kyllä, että hän on tuottanut minulle suurta
mielipahaa.

_Scapin_. Niin, elämä on täynnä vastoinkäymisiä. Parasta on aina olla
valmis ottamaan niitä vastaan. Kuulin kerran, siitä on jo pitkä aika,
erään viisaan miehen lauseen, joka sitten aina on pysynyt muistossani.

_Argante_. No?

_Scapin_. Että niin pian kuin perheenisä on kotoa poissa, täytyy hänen
ajatella kaikkia ikäviä mahdollisuuksia mitkä häntä palatessaan voivat
kohdata: ajatella, että hänen talonsa on palanut, rahansa varastettu,
vaimonsa kuollut, poikansa raajarikkona, tyttärensä vietelty, ja pitää
sitä, mikä ei ole tapahtunut, suurena onnena. Minä puolestani olen aina
käytännössä noudattanut tätä filosofiaa, enkä koskaan ole palannut
kotiin olematta valmis vastaanottamaan vihaiselta herraltani
soimauksia, loukkauksia, potkuja, keppiä, piiskaa. Mikä ei ole
tapahtunut, siitä olen kiittänyt kohtaloa.

_Argante_. Aivan oikein. Mutta tuota kirottua naimista, joka ehkäisee
meidän tuumamme, en voi kärsiä ja aijon neuvotella asianajajan kanssa
saadakseni sen kumotuksi.

_Scapin_. Toden totta, herra Argante, uskokaa minua, koettakaa jotenkin
muuten saada asia selville. Kyllä te tiedätte mitä oikeusjuttu tässä
maassa on, sama kuin syöksyisi mehiläispesään.

_Argante_. Olet oikeassa. Mutta miten muuten?

_Scapin_. Minä luulen tietäväni. Minä en saanut rauhaa, sillä minä otan
niin suuresti osaa suruunne, ennenkuin keksin keinon, jolla voin
vapauttaa teidät levottomuudestanne. Sillä minä en voinut heltymättä
katsella, miten kunnon isät saavat suruja kärsiä lapsiensa takia.
Olenkin aina teitä kohtaan tuntenut erityistä lämpöä.

_Argante_. Olen hyvin kiitollinen siitä.

_Scapin_. Kävin sen vuoksi tuon tytön veljen luona. Hän on ammatiltaan
tuollainen, joka aina on valmis miekkailuun, puhuu vaan surmaamisesta,
eikä tunne sen suurempia omantunnon vaivoja tapettuaan ihmisen kuin jos
olisi tappanut kärpäsen. Rupesin keskustelemaan tästä naimajutusta,
vakuutin hänelle, miten helposti sen voi peruuttaa, koska on väkivaltaa
nimittäin käytetty. Mitenkä isänoikeutenne, rahanne ja ystävänne
auttaisivat teitä oikeuden edessä. Lyhyesti, minä käsittelin asiaa niin
monelta puolelta, että hän vihdoin suostui purkamaan avioliiton, jos te
vaan annatte hänelle pikkuisen rahaa.

_Argante_. Ja paljoko hän vaatii?

_Scapin_. Oh! Ensiksi kapusi hän hyvinkin korkealle.

_Argante_. No, kuinka korkealle?

_Scapin_. Hirveän korkealle.

_Argante_. No mutta kuinka korkealle?

_Scapin_. Hän ei puhunut vähemmästä kuin 500 tai 600 tukaatista.

_Argante_. 500 tai 600 raippaa hän saakoon! Hän tekee kai ihmisistä
pilkkaa?

_Scapin_. Sitä minäkin sanoin hänelle, käskin hänen mennä sinne missä
pippuri kasvaa. Koetin selittää hänelle, ett'ette ole mikään
tyhmeliini, jolta noin vaan voi vaatia 500 tai 600 tukaatia. Vihdoin
useiden ehdotuksieni jälkeen sanoi hän minulle: Minun täytyy lähteä
piakkoin armeijaan, juuri varustelen itseäni ja vaan rahan tarve saa
minut suostumaan tarjoumuksiinne. Tarvitsen itselleni ratsun; oikein
hyvän ratsun, se maksaa ainakin 60 tukaatia.

_Argante_. No niin, saakoon hän nuo 60 tukaatia.

_Scapin_. Sen lisäksi satula ja pistoolit; se nousee noin 20 tukaatia!

_Argante_. 20 ja 60 tukaatia on 80 tukaatia!

_Scapin_. Aivan oikein.

_Argante_. Se on paljon, mutta olkoon. Minä suostun siihen.

_Scapin_. Vielä palvelijalle hevonen, joka maksaa ehkä 30 tukaatia.

_Argante_. Mitä hittoa! Menkää hiiteen. Hän ei saa niihin ropoakaan.

_Scapin_. Hyvä herra -- -- --

_Argante_. Ei. Mies on hävytön.

_Scapin_. Pitääkö hänen palvelijansa sitten kävellä?

_Argante_. Käyköön kuinka tahtoo ja herransa samoin.

_Scapin_. Hyvä Jumala, älkää nyt suuttuko sellaisista pikkuseikoista.
Älkää ryhtykö oikeudenkäyntiin, pelastautukaa miten tahansa oikeuden
käsistä.

_Argante_. No, olkoon. Suostun antamaan hänelle vielä 30 tukaatia.

_Scapin_. Sitten tarvitsen vielä, sanoi hän, muulin -- -- --

_Argante_. Oh! Menköön hän hiiteen muulineen! Liika on liikaa, me
käräjöimme.

_Scapin_. Armollinen herra! --

_Argante_. En, enempää en anna.

_Scapin_. Herra, pikkuinen muuli.

_Argante_. En anna hänelle edes aasiakaan.

_Scapin_. Mutta ajatelkaahan -- -- --

_Argante_. En; ennemmin käräjöin.

_Scapin_. Voi, hyvä herra, mitä te puhuttekaan. Ajatelkaahan kaikkia
oikeuden koukkuja; katsokaahan kaikkia haasteita, oikeuden rappusia,
kauheita juttuja. Sanokaa tahtoisitteko todellakin joutua sellaisten
petojen kynsiin kuin oikeudenpalvelijat, prokuraattorit, asianajajat,
sihteerit ja varasihteerit, syyttäjät, tuomarit ja niiden kirjurit
ovat. Näiden joukossa ei ole niin ainoatakaan, joka ei mitä
vähäpätöisimmästä syystä väärentäisi mitä asiaa tahansa.
Oikeudenpalvelija jättäisi väärän haasteen, jonka nojalla te
tietämättänne tuomitaan. Prokuraattori liittoutuu vastustajienne kanssa
ja saisitte maksaa kelpo summat. Asianajajanne lahjottaisiin, hän ei
tulisi ajoissa valvomaan asiaanne, tai toisi esiin syitä, joissa ei ole
hölynpölyä järkeä. Sihteeri uppiniskaisuudessaan kirjoittaisi tuomiot
ja päätökset teidän vahingoksenne. Kirjuri kätkisi asiapapereita, tai
syyttäjä itse ei ole kertonut kaikkea mitä on nähnyt. Ja jos otaksuu,
että suurimmalla varovaisuudella olisitte päässyt näistä kaikista, niin
huomaisitte että tuomari olisi yllyttänyt teidän kimppuunne joko
uskovaiset tai rakastettunsa. Voi, hyvä herra, jos vaan voitte, niin
paetkaa tätä kiirastulta. Käräjöiminen on sama kuin helvetti jo
maanpäällä. Ja kun vaan ajattelen riitajuttua, olisin valmis pakenemaan
aina Indiaan asti.

_Argante_. Minkä hinnan hän määräsi muulista?

_Scapin_. Hyvä herra, muulista, ratsusta ja palvelijan hevosesta,
satulasta ja pistoolista, sekä maksaakseen muutamia pikku velkoja
emännälleen, vaatii hän kaikkiaan 200 tukaatia.

_Argante_. 200 tukaatia?

_Scapin_. Niin.

_Argante_ (kävellen kiukuissaan). Hyvä, hyvä, me käräjöimme!

_Scapin_. Mutta ajatelkaahan -- -- --

_Argante_. Minä käräjöin.

_Scapin_. Älkää heittäytykö -- -- --

_Argante_. Minä tahdon käräjöitä -- -- --

_Scapin_. Mutta käräjöidäksenne tarvitsette rahaa; sitä tarvitsette
haasteeseen ja tarkastukseen; sitä tarvitsette esittelyyn,
neuvotteluun, produktioniin, prokurationiin ja prokuraattorin
papereihin; sitä tarvitsette keskusteluihin ja neuvotteluihin
asianajajien kanssa; tarvitsette asiapaperien kopioimiseen; sitä
tarvitsette varasihteerin kertomukseen, oikeuskustannuksiin,
tarkastukseen kirjurien allekirjoituksiin ja ulosantoon, puhumattakaan
niistä lahjoista, joita teidän tulee jaella näitten kaikkien herrojen
kesken. Antakaa rahat miehelle, niin pääsette koko hommasta.

_Argante_. Mitä, 200 tukaatia?

_Scapin_. Niin. Voitatte vaan siten. Olen laskenut itsekseni kaikki
oikeusmenot yhteen ja olen huomannut, että jos annatte miehelle 200
tukaatia, säästätte vähintäin 150, laskemattakaan sitä huolta, hyppyytä
ja harmia, josta pääsette. Ennenkuin kuulen kelvottomien asianajajien
laskettelevan huonoja sukkeluuksia minusta koko maailman kuullen, ennen
annan minä 300 tukaatia kuin käräjöitsen.

_Argante_. Vähä minä siitä, asianajajat sanokoot minusta mitä tahansa.

_Scapin_. Tehkää niinkuin tahdotte; minä ainakin teidän sijassanne
karttaisin riitajuttua.

_Argante_. Minä en anna 200 tukaatia.

_Scapin_. Kas tuolla onkin hän itse tulossa.


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Argante, Scapin, Silvestre (puettuna tappelupukariksi.)

_Silvestre_. Scapin, viehän minut sen Arganten luo, joka on
Octaven isä.

_Scapin_. Miksi niin?

_Silvestre_. Sain kuulla hänen aikovan ryhtyä käräjöimään minun
kanssani ja oikeuden avulla aikovan peruuttaa sisareni avioliiton.

_Scapin_. Minä en tiedä mitä hän aikoo. Mutta hän ei millään tavoin
suostu antamaan 200 tukaatia, jotka te vaaditte, hän nimittäin
paljoksuu summaa.

_Silvestre_. Hiisi vieköön koko saakelin koiran! Jos minä vaan saan
hänet käsiini, niin rutistan miehen, vaikka minut elävältä
nyljettäisiin.

    (Argante pysyttelee vavisten Scapinin takana,
    jotta häntä ei huomattaisi.)

_Scapin_. Hyvä herra, Octaven isä on rohkea mies: ja ehkei hän teitä
pelkää ollenkaan.

_Silvestre_. Hän! Hän! Saakeli soikoon, jos hän vaan olisi täällä niin
puhkaisisin heti hänen mahansa miekallani. (Huomaten Arganten.) Kuka
tuo on?

_Scapin_ Se ei ole hän, se ei ole hän.

_Silvestre_. Onko hän sitten hänen ystävänsä?

_Scapin_. Ei suinkaan, päinvastoin, hän on hänen verivihollisensa.

_Silvestre_. Hänen verivihollisensa?

_Scapin_. Niin.

_Silvestre_. Ah! Hiisi vie, sepä hauskaa! (Argantelle.) Te olette siis
tuon Argante heittiön vihollinen. Eikö niin?

_Scapin_. On, on, sen minä vakuutan.

_Silvestre_ (puristaen kovaa Arg. kättä). Paiskatkaahan kättä,
paiskatkaahan. Minä annan teille sanani, ja vannon kautta kunniani,
miekkani, kautta kaikkien kiroussanojeni, että ennenkuin päivä päättyy
olen vapauttanut teidät tuosta kirotusta konnasta. Luottakaa vaan
minuun.

_Scapin_. Hyvä herra, tässä maassa ei suvaita väkivaltaa.

_Silvestre_. Vähät minä siitä, minun ei tarvitse pelätä menettäväni
sillä mitään.

_Scapin_. Hän on epäilemättä varuillaan. Hänellä on sukulaisia, ystäviä
ja palvelijoita, jotka suojelevat häntä teidän hyökkäyksiänne vastaan.

_Silvestre_. Sitä juuri toivon, hiisi vie, sitä juuri! (Paljastaen
miekan.) Ah! Tuli ja leimaus! Jospa hän olisi täällä kaikkine
apulaisineen! Ja vaikka olisi niitä kolmekymmentä hänen Ympärillään!
Näen heidän syöksyvän miekka kädessä kimppuuni! (Asettuen
miekkailuasentoon.) Mitä, roistot, uskallattekin hyökätä päälleni! No
niin, saakeli soikoon! (Iskee joka taholle ikäänkuin taistellen
useamman kanssa.) Ei armoa. Kyllä näytän. Hakkaa päälle. Pysy
paikallasi, katso tänne! Ah! Senkin vorot! Ah! Lurjukset! Tännekö
tuppaatte. Kyllä minä selkänne pehmitän. Seis, kanaljat, seis; tuossa,
tuossa. (Kääntyen Arganten ja Scapinin päin.) Tuossa vielä ja tuossa.
Mitä! Pakenetteko? Puolustautukaa, hiisi vie, puolustautukaa.

_Scapin_. No, no, no! Hyvä herra, emme me heihin kuulu.

_Silvestre_. Niin käy, jos ryhdytte kanssani tekemisiin.


KYMMENES KOHTAUS.

    Argante. Scapin.

_Scapin_. No niin! Siinä näette, kuinka monta ihmistä hän jo tappoi 200
tukaatia takia. Kas niin lykkyä tykö vaan.

_Argante_ (vavisten). Scapin!

_Scapin_. Mitä tahdotte?

_Argante_. Olen päättänyt antaa nuo 200 tukaatia.

_Scapin_. Olen oikein ihastunut kuullessani teidän noin puhuvan.

_Argante_. Menkäämme häntä etsimään, minulla on rahat taskussani.

_Scapin_. Antakaa ne vaan minulle. Ei teidän sovi ajatellakaan nyt
mennä hänen luokseen, kun äsken kävitte aivan toisesta miehestä. Ja
sitäpaitsi en ollenkaan takaa hänestä, hän voi vaatia vielä enemmän
kuin 200, jos te itse menette hänen luokseen.

_Argante_. Niin kyllä, mutta olisin mielelläni ollut katsomassa kun
sinä annat rahat hänelle.

_Scapin_. Ettekö sitten luota minuun?

_Argante_. Luotan kyllä, mutta -- -- --

_Scapin_. Jos minua epäilette, niin en sekaannu koko juttuun.

_Argante_. Tuossa, ota.

_Scapin_. En, hyvä herra, älkää uskoko rahojanne minun huostaani.
Soisin mieluimmin teidän käyttävän jotakuta muuta apunanne.

_Argante_. Hyvä Jumala! Otahan nyt!

_Scapin_. En, sanon minä. Älkää luottako minuun. Kuka sen tietää, ehkä
vielä varastan rahanne?

_Argante_. Ota, sanon minä, älkäämme siitä enää riidelkö. Mutta muista
vaatia kuitti itsellesi.

_Scapin_. Antakaa minun vaan toimia, minua hän ei vedä nenästä.

_Argante_. Minä odotan kotona sinua.

_Scapin_. Kyllä tulen. (Yksin.) Siinä oli ensimmäinen. Nyt vaan toisen
kimppuun. Ah! toden totta, tuolla hän tuleekin. Taivas näyttää tuovan
heidät toinen toisensa jälkeen minun verkkoihini.


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    Géronte. Scapin.

_Scapin_ (ei ole huomaavinaan Gérontea). Voi taivas varjele! Voi
kamalaa onnettomuutta! Voi isä raukkaa! Géronte parka, mitä hän nyt
tekee?

_Géronte_ (Its.). Mitä hän minusta puhuu! Miksi hän näyttää noin
onnettomalta.

_Scapin_. Eikö kukaan voi minulle sanoa missä herra Géronte on?

_Géronte_. No, mikä nyt on, Scapin.

_Scapin_ (juosten näyttämöä pitkin, ei ole ymmärtävinään eikä
näkevinään Gérontea). Mistä löydän hänet, voidakseni kertoa tästä
onnettomuudesta.

_Géronte_ (juosten Scapinin jälkeen). Mikä nyt on?

_Scapin_. Turhaan juoksen pitkin maailmaa, häntä ei löydy.

_Géronte_. Tässä minä olen.

_Scapin_. Hän on kai jossain sellaisessa paikassa, jossa ei kukaan
aavistakaan olevan.

_Géronte_ (tarttuen Scapiniin). Hohoi! Oletko sinä sokea, kun et näe
minua?

_Scapin_. Voi hyvä herra, minä en ollenkaan nähnyt teitä.

_Géronte_. Jo kauvan olen minä juossut jälessäsi. Mitä sitten on
tapahtunut?

_Scapin_. Herra -- -- --?

_Géronte_. Mitä?

_Scapin_. Herra, teidän poikaanne -- -- --

_Géronte_. No, niin! Minun poikaani? -- --

_Scapin_. On kohdannut kamala onnettomuus.

_Géronte_. Mikä sitten?

_Scapin_. Äsken tapasin hänet vallan epätoivoissaan, te olitte sanonut
hänelle ties mitä, johon olitte sekoittanut minutkin aivan
sopimattomasti. Minä koetin lohduttaa häntä ja lähdimme yhdessä
satamaan. Siellä tapasimme nuorennäköisen turkkilaisen, joka pyysi
meitä tulemaan galeijaansa. Me menimme galeijaan. Hän oli meille hyvin
kohtelias ja tarjosi meille hyviä virvokkeita, me söimme mitä ihanimpia
hedelmiä ja joimme mitä parhainta viiniä.

_Géronte_. Mitä tämä kaikki siihen kuuluu?

_Scapin_. Odottakaa, hyvä herra, niin kyllä kuulette. Meidän
syödessämme antoi hän galeijan purjehtia aavalle merelle, siellä laski
hän minut veneeseen, lähetti minut maalle sanomaan, että jollette heti
lähetä hänelle 500 tukaatia, vie hän poikanne Algieriin.

_Géronte_. Mitä hittoa! 500 tukaatia.

_Scapin_. Niin, herra, ja kaiken päälliseksi antoi hän minulle vaan
kaksi tuntia aikaa.

_Géronte_. Ah! Sinä senkin turkkilainen, sinä nylkyri!

_Scapin_. Nyt täytyy teidän kiirehtiä pelastaaksenne orjuudesta
poikanne, joka niin hellästi teitä rakastaa.

_Géronte_. Mitä hittoa hän teki galeijassa?

_Scapin_. Ei hän aavistanutkaan sitä, mitä tapahtui!

_Géronte_. Scapin, mene heti sanomaan tuolle turkkilaiselle, että minä
annan esivallan vangita hänet.

_Scapin_. Vangita hänet aavalla merelläkö? Laskette kai leikkiä?

_Géronte_. Mitä hittoa hän teki galeijassa?

_Scapin_. Kirottu sattumus johtaa monasti meitä.

_Géronte_. Scapin, tee niinkuin uskollisen palvelijan tulee.

_Scapin_. Mitenkä?

_Géronte_. Mene sanomaan turkkilaiselle, että, jos hän vaan antaa
poikani minulle takaisin, menet sinä hänen sijaansa kunnes minä olen
ehtinyt koota hänen vaatimansa summan.

_Scapin_. Hyvä herra, ajatteletteko mitä sanotte? Ja luuletteko tuota
turkkilaista niin typeräksi, että ottaa minun kaltaiseni arvottoman
miehen poikanne sijaan?

_Géronte_. Mitä hittoa hän teki galeijassa?

_Scapin_. Hän ei aavistanutkaan onnettomuutta. Muistakaa, että hän on
antanut minulle vaan kaksi tuntia aikaa.

Géronte. Paljoko sanoit hänen vaativan?

_Scapin_. 500 tukaatia.

_Géronte_. 500 tukaatia! Onko hän aivan sydämmetön?

_Scapin_ On kai! Koska turkkilaisella olisi sydäntä?

_Géronte_. Tietääkö hän myöskin, mikä summa on 500 tukaatia?

_Scapin_. Tietää kyllä, se on 1,500 fr.

_Géronte_. Luuleeko tuo katala, että 500 tukaatia löytää noin vaan
kadulta.

_Scapin_. Eivät turkkilaiset koskaan sellaista ajattele.

_Géronte_. Mutta mitä hittoa hän teki galeijassa?

_Scapin_. Se on kyllä totta. Mutta kuka nyt sellaista olisi voinut
aavistaakaan. Herran nimessä, joutukaa!

_Géronte_. Tuossa on kaappini avain.

_Scapin_. Hyvä.

_Géronte_. Avaa se.

_Scapin_. Hyvä.

_Géronte_. Vasemmalla on suuri avain, joka vie vinnille.

_Scapin_. Niin.

_Géronte_. Menet sinne, kokoot kaikki vanhat vaatteet, jotka ovat
suuressa korissa ja myyt ne pelastaaksesi poikani.

_Scapin_ (antaen hänelle avaimen takaisin). Mitä te ajattelettekaan? En
saisi koko roskasta edes sataa frangia. Sitä paitsi tiedättehän kuinka
vähän minulla on aikaa.

_Géronte_. Mutta mitä hittoa hän teki galeijassa?

_Scapin_. Oh! Mitä turhaa höpisemme! Antakaa galeijan kerrankin olla
rauhassa ja muistakaa, että aika joutuu ja te voitte kadottaa ijäksi
poikanne. Voi, hyvä isäntäni, ehkä en näe sinua enää eläissäni ja ehkä
juuri puhuessani viedään sinut Algeriin orjuuteen! Mutta taivas voi
todistaa, että voimieni mukaan olen koettanut sinua auttaa, ja jollet
pääse vapaaksi, saat syyttää vaan isäsi sydämettömyyttä.

_Géronte_. Kuulehan, Scapin, minä menen hakemaan rahoja.

_Scapin_. Joutukaa sitten; minä pelkään myöhästyväni.

_Géronte_. Etkö sinä maininnut 400 tukaatista?

_Scapin_. En. 500 tukaatia!

_Géronte_. 500 tukaatia!

_Scapin_. Niin.

_Géronte_. Mitä hittoa hän teki galeijassa?

_Scapin_. Olette oikeassa. Mutta rientäkää.

_Géronte_. Eikö hän muuanne voinut mennä kävelemään.

_Scapin_. Se on kyllä totta, mutta kiiruhtakaa.

_Géronte_. Kirottu galeija!

_Scapin_ (its.). Tuo galeija nyt vasta pyörii hänen päässään.

_Géronte_. Kuulehan, Scapin. En muistanutkaan, että tuo summa on
minulla juuri taskussani kultarahoissa. En ajatellutkaan, että se niin
pian riistettäisiin minulta. (Ottaen kukkaron taskustaan ja antaen sen
Scapinille.) Tässä, mene lunastamaan poikani.

_Scapin_ (ojentaen kätensä). Kyllä, herra.

_Géronte_ (vetää takaisin kukkaron, jonka juuri näytti aikovan antaa
Scapinille). Mutta sano tuolle turkkilaiselle, että hän on konna!

_Scapin_ (ojentaen taas kätensä). Kyllä.

_Géronte_ (kuten äsken). Veijari.

_Scapin_ (ojentaen yhä kättään). Kyllä.

_Géronte_ (kuten äsken). Pakana, voro.

_Scapin_ (kuten äsken). Antakaa minun vaan toimia.

_Géronte_ (kuten äsken). Että hän nylkee minulta 500 tukaatia vasten
lakia ja oikeutta.

_Scapin_. Kyllä.

_Géronte_ (kuten äsken). Että minä en anna niitä en millään ehdolla.

_Scapin_. Hyvä.

_Géronte_ (kuten äsken). Ja että jos joskus saan hänet kynsiini, niin
kostan hänelle.

_Scapin_. Kyllä.

_Géronte_ (pistäen kukkaron taskuunsa mennessään). Ja nyt mene, mene
pelastamaan poikani.

_Scapin_ (juosten Géronten jälkeen). Hoi, herra!

_Géronte_. Mitä?

_Scapin_. Missä rahat sitten ovat?

_Géronte_. Enkö minä antanut niitä sinulle?

_Scapin_. Ette todellakaan, te pistitte ne taskuunne.

_Géronte_. Ah! Suru vie pääni aivan pyörälle.

_Scapin_. Kyllä näen sen.

_Géronte_. Mitä hittoa poikani teki galeijassa? Ah, kirottu galeija!
Turkkilais-roisto! Vieköön sun saatanat!

_Scapin_ (yksin). Hän ei voi unohtaa noita 500 tukaatia, jotka kiristin
häneltä. Mutta vielä emme ole kuitit, hän saa toisella tavalla maksaa
sen petollisuuden, jolla hän syytti minua poikansa edessä.


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

    Octave. Léandre. Scapin.

_Octave_. No, Scapin, oletko hankkeissasi onnistunut?

_Léandre_. Oletko jo koettanut turvata rakkauttani?

_Scapin_ (Octavelle). Tuossa on 200 tukaatia, jotka kiskoin isältänne.

_Octave_. Kuinka onnelliseksi sinä teet minut!

_Scapin_ (Léandrelle). Teidän hyväksenne en voinut tehdä mitään.

_Léandre_ (aikoen mennä). Sitten lähden etsimään kuolemaa, sillä ilman
Zerbinetteä en voi elää.

_Scapin_. Hoi! hoi! Odottakaa. Minne hiiteen te menette sellaista
himphamppua!

_Léandre_ (palaten). Mitä minä sitten teen.

_Scapin_. Tässä on mitä tarvitsette.

_Léandre_. Ah! Sinä pelastat henkeni!

_Scapin_. Mutta sillä ehdolla, että te sallitte minun kostaa
pikkuruikkusen isällenne siitä kepposesta, jonka hän minulle teki.

_Léandre_. Kuinka vain tahdot.

_Scapin_. Lupaatte sen todistajan kuullen?

_Léandre_. Lupaan.

_Scapin_. Tuossa on 500 tukaatianne.

_Léandre_. Rientäkäämme pelastamaan rakastettuni.



KOLMAS NÄYTÖS.


ENSI KOHTAUS.

    Zerbinette. Hyacinthe. Silvestre. Scapin.

_Silvestre_. Teidän rakastajanne ovat päättäneet jättää teidät
toistenne seuraan; ja me noudatamme vaan heidän käskyjään.

_Hyacinthe_ (Zerbinettelle). Sellainen määräys on minulle mieleen.
Kernaasti otan itselleni sellaisen toverin. Minä en suinkaan tahdo
estää meidän välillemme syntymästä samaa ystävyyttä kuin mikä on
rakastajaimme kesken.

_Zerbinette_. Minä suostun ehdotukseen, enkä hylkää minulle tarjottua
ystävyyttä.

_Scapin_. Mutta entäs jos rakkautta teille tarjotaan.

_Zerbinette_. Rakkaus, se on jo jotain aivan toista, siinä voi olla
vaara tarjolla, ja siinä en ole uhkarohkea.

_Scapin_. Mutta minun herraani kuitenkin luullakseni rakastatte.

_Zerbinette_. En minä vielä ehdottomasti usko siihen, enkä vielä luota
häneen. Olen iloinen tyttö ja nauran herkeämättä, mutta nauraessanikin
otan useat seikat vakavalta kannalta. Sinun herrasi erehtyy, jos hän
pitää minua täydellisesti omanaan vaan sen vuoksi, että on ostanut
minut vapaaksi. Häntä pitäisi miellyttämän muun kuin vaan rahalla
saadun. Ja jos minä rakastankin häntä, kuten hän toivoo, niin
vannokoon hän minulle uskollisuutta muutamissa välttämättömissä
juhlatilaisuuksissa.

_Scapin_. Sitä hän juuri aikookin. Hän ei vaadi teiltä mitään kunniata
loukkaavaa, enkä minä ole sellainen mies, että sekaantuisin koko
asiaan, jos hänellä olisi muuta mielessä.

_Zerbinette_. Sen kyllä uskon, kun te sen kerran sanotte. Mutta isä
panee vastaan, sen aavistan.

_Scapin_. Kyllä me siitä vielä selviämme.

_Hyacinthe_ (Zerbinettelle). Kohtalojemme samankaltaisuus voi vaan
lujentaa ystävyyttämme. Me olemme molemmat samassa hädässä ja sama
onnettomuus uhkaa meitä.

_Zerbinette_. Teillä on edes se etu, että voitte sanoa, kenestä
polveudutte ja vanhempanne, jos tuntevat teidät, voivat sovittaa
kaikki, taata onnenne ja antaa suostumuksen avioliittoonne. Minulla
sitävastoin ei ole mitään apua syntyperästäni ja asemani on sellainen,
ettei se suinkaan taltuta ahnetta isää.

_Hyacinthe_. Mutta eihän teidän laitanne ole niin onnettomasti kuin
minun. Ei teidän rakastettuanne pakoiteta toisiin naimisiin.

_Zerbinette_. Rakastetun uskottomuutta ei tarvitse eniten pelätä.
Nainen voi aina olla varma lumousvoimastaan. Kauheinta tässä kohden on
isän mielivalta, joka ei välitä mistään ansiosta.

_Hyacinthe_. Voi, minkä vuoksi ehkäistään juuri todellisimpia tunteita!
Kuinka suloista on rakkaus, kun ei mikään estä lemmensiteitä, jotka
yhdistävät kaksi sydäntä.

_Scapin_. Laskette leikkiä. Yksitoikkoinen onni muuttuu pian ikäväksi.
Elämä vaatii myrskyä ja tyyntä, ja esteet vaan virittävät tulta ja
lisäävät nautintoa.

_Zerbinette_. Kerrohan, Scapin, meille, miten sait kiskotuksi
saiturilta nuo rahat, se kuuluu tapahtuneen niin hupaisella tavalla.
Tiedäthän, ettei minulle kukaan turhaan kerro mitään, saat siitä
palkaksesi ilon, jonka kertomus tuottaa minulle.

_Scapin_. Tuossa on Silvestre, hän kertoo sen yhtä hyvin kuin minäkin.
Minulla on mielessäni eräs pieni huvittava kostotuuma.

_Silvestre_. Minkä vuoksi tahdot taas pelkästä nurjamielisyydestä
sekaantua vaarallisiin rettelöihin.

_Scapin_. Sen vuoksi, että teen kernaasti uhkarohkeita kepposia.

_Silvestre_. Olenhan jo sanonut sinulle, että parasta on kun heität
koko tuuman, seuraa minun neuvoani.

_Scapin_. Niin, mutta nyt seuraan omaa neuvoani.

_Silvestre_. Mitä hemmetin huvia sinulle siitä on?

_Scapin_. Mitä hemmettiä se sinuun kuuluu?

_Silvestre_. Kuuluu kun kuuluukin, näenhän sinun aivan tarpeettomasti
juoksevan aika selkäsaunaa hakemaan.

_Scapin_. No niin, minun selkäänihän se läjähtää eikä sinun.

_Silvestre_. Totta on, että sinä itse olet selkäsi herra ja voit sitä
käyttää mihin vaan tahdot.

_Scapin_. Sellaisia vaaroja en ole koskaan karttanut, ja minä vihaan
moisia jänishousuja, jotka liian varovaisina eivät uskalla tehdä niin
mitään.

_Zerbinette_ (Scapinille). Me tarvitsemme vielä sinua.

_Scapin_. Menkää. Minä seuraan heti teitä. Minua ei saa rankaisematta
syyttää siitä, että pettäisin oman itseni ja ilmaisisin salaisuudet,
joista on parasta olla hiiskumatta.


TOINEN KOHTAUS.

    Géronte. Scapin.

_Géronte_. No, Scapin, miten on poikani laita?

_Scapin_. Poikanne on hyvässä turvassa. Mutta teitä, juuri teitä uhkaa
kamala vaara, ja soisin kernaammin teidän olevan kotonanne.

_Géronte_. Kuinka niin?

_Scapin_. Paraikaa etsitään teitä kaikkialta, teidät aijotaan surmata.

_Géronte_. Minut?

_Scapin_. Niin.

_Géronte_. Ja kuka?

_Scapin_. Sen tytön veli, jonka Octave on nainut. Hän luulee, että
olette kiiruhtanut avioliiton peruuttamista ainoastaan siitä syystä
että aijotte saada oman tyttärenne hänen sisarensa sijalle. Näin
ajatellen on hän lujasti päättänyt, purkaa epätoivonsa teihin ja
puhdistaaksensa kunniansa surmata teidät. Kakki hänen ystävänsä, aika
miekkailijoita kuten hän itse, etsivät ja tiedustelevat teitä
kaikkialta. Minä näin jo siellä täällä muutamia hänen sotilaitaan,
jotka kyselivät jokaiselta vastaantulevalta. Oikein parvissa sulkevat
he kaikki tiet taloonne, niin ettette voi mennä kotia, ettekä lähteä
minnekään joutumatta heidän käsiinsä.

_Géronte_. Mitä minä teen, Scapin kulta?

_Scapin_. Minä en tiedä, herra. Tämä on tukala tila. Minä vapisen
teidän puolestanne kiireestä kantapäähän, ja -- -- -- Odottakaahan.

    (On menevinään katsomaan taustalle, tuleeko ketään.)

_Géronte_ (vavisten). No?

_Scapin_. Ei, ei, ei; ei ollutkaan ketään.

_Géronte_. Etkö tiedä mitään keinoa päästäkseni tästä pulasta?

_Scapin_. Jo olen ajatellut; mutta omat niskani ovat siinä vaarassa.

_Géronte_. Voi, Scapin! Osottaudu nyt kunnon palvelijaksi. Minä
rukoilen, älä hylkää minua.

_Scapin_. En suinkaan. Minä olen niin kiintynyt teihin, että kärsisin
itse, jos jättäisin teidät pulaan.

_Géronte_. Kyllä minä palkitsen sen, minä vakuutan. Minä lupaan sinulle
tämän puvun, kun olen käyttänyt sitä vielä hiukan.

_Scapin_. Odottakaahan. Nyt tiedän keinon, jolla mukavasti voin teidät
pelastaa. Pujahtakaahan tähän säkkiin ja -- -- --

_Géronte_ (on näkevinään jonkun). Ah!

_Scapin_. Ei, ei, ei; ei siellä ole ketään. Teidän täytyy pistäytyä
tuonne ja olkaa aivan sätkyttelemättä. Minä otan teidät selkääni ja
kannan vihollisten lävitse kotianne. Ja kun kerran olemme siellä, niin
voimme sulkea ovet ja kutsua vahvoja miehiä käymään hyökkääjien
kimppuun.

_Géronte_. Tuumasi on hyvä.

_Scapin_. Vallan verraton. Saattepa vielä nähdä. (Itseks.) Kyllä sinä
saat valheistasi maksaa!

_Géronte_. Mitä?

_Scapin_. Sanoin vaan, että me vedämme vihollisiamme kauniisti nenästä.
Kyyristykää aivan pohjalle. Ennen kaikkia älkää vaan tulko maalle,
elkääkä hiiskuko sanaakaan, tapahtukoon sitten mitä tahansa.

_Géronte_. Ole huoleti, kyllä minä pysyn.

_Scapin_. Pian piiloon. Tuossa on jo eräs tappelupukari teitä
etsimässä. (Muuttaen ääntään.) Eikö kukaan olisi niin hyvä ja sanoisi
minulle missä Géronte on? -- (Gérontelle tavallisella äänellä.) Älkää
potkiko. -- Kyllä minä sinut, senkin riivattu, löydän vaikka menisit
maan alle piiloon. (G:lle tavallisella äänellä.) Älkää kurkistako. --
Hoi säkkimies? -- Hyvä herra, -- Minä annan sinulle tukaatin, jos sanot
missä on herra Géronte? -- Te etsitte herra Gérontea? -- Niin, koira,
minä etsin häntä. -- Ja mitä varten, hyvä herra? -- Mitä varten? --
Niin niin -- Saakeli soikoon, minä tahdon hänet piestä tällä kepillä
kuoliaaksi. -- Oh hyvä herra, herra Gérontea ei voi sillä lailla
kohdella. -- Mitä, tuo itserakas penteleen Géronte, senkin narri,
hävytön lurjus? -- Herra Géronte ei ole mikään pentele, eikä hävytön
lurjus, olkaa niin hyvä ja punnitkaa sananne. -- Mitä, sinä puhuttelet
minua, minua, noin röyhkeästi? -- On velvollisuuteni puolustaa
isäntääni, kun häntä solvaistaan. Oletko sinä tuon Géronten ystävä? --
Olen, hyvä herra, olen kuin olenkin. -- Ah, lurjus, vai hänen
ystävänsä, no hyvä! (Lyöden usean kerran säkkiä. Huutaen ikäänkuin hän
saisi selkäänsä.) Ai, ai, ai, ai, ai, hyvä herra! Ai, ai, hyvä herra!
jo riittää! Ai, lakatkaa. Ai, ai, ai! -- Kas niin siinä sait osasi!
Hyvästi. -- Ai, kirottu sotamies. Ai!

_Gëronte_ (pistäen päänsä säkistä). Voi, Scapin, minä en jaksa enempää.

_Scapin_. Voi, hyvä herra! Minä olen aivan murskana, hartioitani
viiltelee niin kamalasti.

_Géronte_. Mitä! Minuahan hän löi.

_Scapin_. Ei suinkaan, hyvä herra, hän kolhi minun selkääni.

_Géronte_. Mitä sinä höpiset? Minä tunsin iskut vallan hyvin ja tunnen
ne vieläkin.

_Scapin_. Ei, sanon minä. Hänen keppinsä pää vaan ulottu teidän
hartioihinne.

_Géronte_. Olisithan voinut mennä vähän loitommalle, jotta minä olisin
säästynyt.

_Scapin_ (painaen Géronten säkkiin). Pian piiloon. Tuolla taas tulee
joku aivan muukalaisen näköinen. -- Pentele vieköön, vaikka juoksisin
kuinka sukkelasti tahansa, en löydä tuota kirottua Gérontea? --
Kätkekää itsenne. -- Sanokaahan minulle, te siellä, olkaa niin hyvä,
tiedättekö missä tuo perhanan Géronte on, jota etsin? -- En, hyvä
herra, en minä tiedä, missä hän on. -- Sanokaa vaan rohkeasti missä hän
on; minä en hänelle tee mitään pahaa. Antaisin vaan pienen selkäsaunan
hänelle, noin tusinan verran iskuja, ja kolme tai neljä miekanpistosta
rintaan. -- Minä vakuutan teille, ett'en tiedä missä hän on? -- Minun
mielestäni liikkui joku tuossa säkissä. Siellä on varmaankin jotain
merkillistä. -- Ei! Ei mitään. -- Tekisi mieleni pistää miekka säkin
läpi. -- Voi, hyvä herra, älkää toki tehkö sitä. -- Näyttäkää sitten,
mitä siellä on. Ei kiirettä. -- Mitä, eikö kiirettä! -- Te ette saa
nähdä, mitä minulla siellä on. -- Minäpä tahdon nähdä. -- Sitä ette
saa. -- Ah, mitä loruja! -- Siellä on ryysyläjä. -- Näyttäkää tänne,
sanon minä. -- Sitä en tee. -- Etkö tee? -- En. -- Sitten annan sinun
hiukan maistaa keppiä. -- Vähät minä teidän kepistänne. -- Vai niin,
teetkö minusta pilkkaa. (Lyöden säkkiä ja huutaen ikäänkuin hän itse
saisi selkäänsä.) Ai, ai, ai, ai! -- Näkemään asti, siinä sait pienen
läksytyksen, jotta oppisit siivommin puhumaan. -- Ai, hiisi vieköön
koko roiston! Ai!

_Géronte_ (pistäen päänsä säkistä). Voi, minä olen aivan murskana.

_Scapin_. Voi minä olen kuollut.

_Géronte_. Miksi hemmetissä ne sillä tavoin kolhivat minun selkääni.

_Scapin_ (painaa hänen päänsä säkkiin). Pian piiloon! Tuolla tulee
puoli tusinaa sotilaita yht'aikaa. (Matkien useamman ihmisen ääntä.)
Menkäämme, etsikäämme Gérontea; etsikäämme kaikkialta, älkäämme
laiskotelko. Juoskaamme läpi koko kaupungin. Ei mitään saa jättää
tarkastamatta. Tutkikaamme joka taholta. Minne menemme. Menkäämme
tuonne. Ei, tuonne. Vasemmalle. Oikealle. Ei. Jos sentään. --
(Gérontelle tavallisella äänellä.) Menkää nyt hyvin piiloon. --
Katsokaahan, toverit, tuossa on hänen palvelijansa. No, lurjus, nyt
saat sanoa meille, missä herrasi on. -- Voi, hyvät herrat, älkää
rääkätkö minua. -- Sano heti missä hän on. -- Puhu. Pian. Älä pidätä
meitä. Sano heti. Paikalla. -- Voi hyvät herrat rauhoittukaa! (Géronte
pistää päänsä hiljaa säkistä ja huomaa Scapinin vehkeilyt.) Jollet heti
sano meille, missä herrasi on, niin saat oikein satamalla kepistä
selkääsi. -- Ennemmin kärsin mitä tahansa kuin petän isäntäni. -- Me
tapamme sinut. -- Tehkää vaan mitä tahdotte. -- Selkäsi näyttää
syhyvän? -- Minä en petä isäntääni. -- No kun välttämättömästi tahdot
keppiä maistaa, niin kas tässä saat. -- Oh! -- -- --

    (Kun hän aikoo lyödä nousee Géronte säkistä ja Scapin pakenee.)

_Géronte_. Ah, sinä riivattu! Ah, sinä roisto! Ah, sinä konna!
Uskallatkin siten piestä minua!


KOLMAS KOHTAUS.

    Zerbinette. Géronte.

_Zerbinette_ (nauraen, näkemättä Gérontea). Hahaha! Minun täytyy tulla
ulos nauramaan.

_Géronte_ (its. näkemättä Zerbinetteä). Kyllä sinä vielä saat sen
maksaa, sen vannon.

_Zerbinette_ (näkemättä Gérontea). Hahahaha! Mikä mainio juttu! Mikä
narri tuo ukko on!

_Géronte_. Siinä ei ole mitään hullua, teillä ei ole siinä mitään
naurettavaa.

_Zerbinette_. Mitä? Mitä te tarkoitatte?

_Géronte_. Minä tahdon vaan sanoa, että teidän ei tarvitse laskea
minusta leikkiä.

_Zerbinette_. Teistä?

_Géronte_. Niin.

_Zerbinette_. Mitä? Kuka teistä aikookaan laskea leikkiä?

_Géronte_. Minkätähden te sitten tulette tänne juuri minun nenäni eteen
nauramaan.

_Zerbinette_. En minä teitä ajatellutkaan. Nauroin vaan itsekseni
eräälle jutulle, jonka äsken kuulin, sepä oli hulluinta mitä olen
kuullut. Mutta en ole koskaan kuullut niin perin hassua kepposta, kun
se, jolla eräs poika kiskoi rahoja isältään.

_Géronte_. Poikako kiskoi isältään rahoja.

_Zerbinette_. Niin. Jos kauniisti pyydätte, niin kyllä kerron. Minulla
on muuten luontainen halu kertoa kaikki jutut mitä olen kuullut.

_Géronte_. Minä pyydän teitä kertomaan tapauksen minulle.

_Zerbinette_. Sen teen. Jos sen kerronkin teille, niin ei minulla ole
siitä mitään vaaraa, sillä sellainen tapaus ei kauankaan voi pysyä
salassa. Kohtalon määräyksestä oleskelen henkilöiden seurassa, joita
kutsutaan mustalaisiksi ja jotka kulkevat maakunnasta toiseen,
ennustelevat ihmisille ja sekaantuvat kaikkeen muuhunkin. Tullessamme
tähän kaupunkiin näki eräs nuori mies minut ja rakastui minuun. Siitä
asti seurasi hän minua kaikkialla ja uskoi kai alussa kuten kaikki
nuoret miehet, että kunhan vaan puhuvat, sanovat sanan meille, niin
kaikki on valmista. Mutta hän tapasikin ylpeän tytön, joka sai hänet
hiukan muuttamaan mielipiteensä. Hän tunnusti rakkautensa minun
hoitajilleni ja he suostuivat luovuttamaan minut määrättyä summaa
vastaan. Mutta pahaksi onneksi oli rakastettuni siinä tilassa, jossa
monasti näkee useimmat nuoret herrat, hänellä nimittäin ei ollut niin
ropoakaan. Hänellä on isä, joka, vaikka onkin rikas, on oikein
pääsaituri, suurin heittiö koko maailmassa. Odottakaahan. Enköhän minä
muista hänen nimeään? Ah! auttakaa minua hiukan. Ettekö tunne ketään
tämän kaupungin asukkaista, joka olisi mitä pahin saituri.

_Géronte_. En.

_Zerbinette_. Hänen nimessään on ron -- -- ron -- te. O -- -- Oronte.
Ei. Gé -- -- -- Géronte. Niin, Géronte; juuri niin. Hän se on tuo
heittiö, saituri, josta puhuin. Palatakseni kertomukseeni, mustalaiset
aikovat tänään lähteä kaupungista, ja rakastajani olisi rahan
puutteessa menettänyt minut, jollei eräs nokkela palvelija olisi
auttanut meitä. Palvelijan nimen muistan paraiten; hänen nimensä on
Scapin; siinäpäs verraton mies, häntä ei voi kylliksi kiitellä.

_Géronte_ (its.). Ah! Sinä veijari!

_Zerbinette_. Kuulkaahan nyt millä keinoin hän veti narria nenästä.
Hahahaha! En voi ajatellakaan sitä purskahtamatta nauruun. Hahaha! Hän
meni tuon saiturin luo, hahaha, sanoen, että he näkivät turkkilaisen
galeijan, jonne heitä pyydettiin astumaan, että eräs nuori turkkilainen
oli kestinnyt heitä, hahaha, että heidän syödessään oli galeija
lähtenyt merelle ja turkkilainen oli veneellä lähettänyt hänet yksin
maalle käskien sanomaan isäntänsä isälle, että hän vie pojan Algeriin,
jollei heti saa 500 tukaatia. Hahaha! Siitäkös saituri parka pelästyi,
hänen rakkautensa ja ahneutensa joutuivat kovaan keskinäiseen
taisteluun. 500 tukaatia, jotka häneltä vaadittiin, olivat 500 tikarin
pistosta. Hahaha! Hän ei helpolla eroa kullastaan, sieluntuskassaan
keksii hän senkin seitsemän keinoa pelastaaksensa poikansa. Hahaha! Hän
aikoo lähettää esivallan merelle turkkilaisen galeijan kimppuun.
Hahaha! Kehoittaa palvelijan tarjoutumaan hänen poikansa sijaiseksi,
kunnes rahat saataisiin kokoon. Hahaha! Hankkiakseen nuo 500 tukaatia,
päättää hän uhrata neljä tai viisi vanhaa vaatekertaa, jotka eivät ole
kolmen kymmenen tukaatin arvoisia yhteensä. Hahaha! Palvelija koettaa
hänelle selittää, kuinka järjettömiä nuo tuumansa ovat, ja joka
väitteen jälkeen hän huudahtaa tuskallisesti: "Mutta mitä hittoa hän
teki galeijassa?" "Ah! Kirottu laiva! Turkkilaiskoira!" Vihdoin kauvan
epäiltyään, kauvan huokailtuaan ja voihkittuaan -- -- -- Mutta te ette
näemmä ollenkaan naura minun kertomukselleni. Mitä te sanotte siitä?

_Géronte_. Minä sanon, että tuo nuori mies on veijari, huimapää, jolle
isänsä vielä kostaa kaikki hänen kepposensa. Tuo mustalaistyttö on
kunnoton letukka, joka uskaltaa sanoa hävyttömyyksiä kelpo miehelle, ja
joka kertoo tulleensa viettelemään kunniallisen perheen lapsia.
Palvelija on aika lurjus, jonka Géronte vielä ennen huomispäivää
toimittaa hirsipuuhun.


NELJÄS KOHTAUS.

    Zerbinette. Silvestre.

_Silvestre_. Minnekä te katositte? Ettekö tiedä, että puhelitte
rakastajanne isän kanssa?

_Zerbinette_. Sitä itsekin epäilin. Minä käännyin hänen puoleensa ja
mitään ajattelematta kerroin koko jutun.

_Silvestre_. Mitä! Tuon jutunko?

_Zerbinette_ Niin; minä olin aivan ihastunut siihen ja tahdoin kaiken
mokomin kertoa sen muille. Mutta vähät siitä? Sitä pahempi hänelle! Ei
minun mielestäni tilamme sen takia voi parantua eikä huonontua.

_Silvestre_. Teilläpä oli tavaton halu lörpötellä. Silloin on kieli
vasta höllällä, kun ei voi olla puhumatta omista asioistaan.

_Zerbinette_. Olisihan hän sen saanut kuulla joltakulta muultakin.


VIIDES KOHTAUS.

    Argante. Zerbinette. Silvestre.

_Argante_ (näyttämön takana). Hoi! Silvestre!

_Silvestre_ (Zerbinettelle). Menkää kotia. Isäntäni huutaa minua.


KUUDES KOHTAUS.

    Argante. Silvestre.

_Argante_. Oletteko samassa pelissä senkin veijarit! Olette
liittoutuneet, Scapin'in ja poikani kera pettääksenne minua! Ja
luulette vielä minun sitä suvaitsevan.

_Silvestre_. Jos Scapin, hyvä herra, pettää teitä, niin pesen minä
käteni ja vakuutan ettei minulla ole sen kanssa mitään tekemistä.

_Argante_. Saammepahan nähdä, lurjus, saammepahan nähdä, minä en salli
vehkeiltävän kanssani.


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Géronte. Argante. Silvestre.

_Géronte_. Ah, herra Argante, minua on taasen onnettomuus kohdannut.

_Argante_. Minäkin olen kamalassa pulassa.

_Géronte_. Tuo saakelin Scapin on vehkeilyllään viekotellut minulta 500
tukaatia.

_Argante_. Sama saakelin Scapin on minultakin vehkeilyllään viekotellut
200 tukaatia.

_Géronte_. Hän ei ole tyytynyt siihen, että vei minulta noin 500
tukaatia, hän on sitäpaitsi kohdellut minua tavalla, josta häpeän
puhua. Mutta kyllä hän sen vielä saa maksaa.

_Argante_. Minä tahdon maksaa hänelle nuo tekemänsä kepposet.

_Géronte_. Ja minä aijon rangaista häntä muille esimerkiksi ja
varoitukseksi.

_Silvestre_ (its.). Taivaalle kiitos, että minun selkänahkani säilyy.

_Géronte_. Mutta siinä ei vielä kaikki. Onnettomuus ei koskaan tule
yksinään. Tänään vielä iloitsin tyttärestäni, joka lohduttaisi minua,
nyt sain kuulla palvelijoiltani, että hän jo aikoja sitten lähti
Tarentumista ja luullaan hänen hukkuneen laivoineen.

_Argante_. Mutta miksi olette pitänyt häntä Tarentumissa?

_Géronte_. Minulla on ollut siihen syyni. Perheen edut ovat
pakoittaneet minua pitämään tätä toista avioliittoani aivan salassa.
Mutta mitä näenkään?


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Argante. Géronte. Nerine. Silvestre.

_Géronte_. Ah! sinä, imettäjä!

_Nerine_ (heittäytyen Géronten eteen). Ah! herra Pandolphe!
mikä -- -- --

_Géronte_. Kutsu minua Géronteksi, äläkä enää käytä tuota nimeä. Niitä
syitä ei ole olemassa, jotka pakoittivat minua käyttämään sitä
Tarentossa.

_Nerine_. Voi! mitä huolia ja murheita tuo nimenne muutos on tuottanut
meille, me emme voineet mitenkään löytää teitä täältä!

_Géronte_. Missä on tyttäreni ja hänen äitinsä?

_Nerine_. Tyttärenne ei ole kaukana täältä. Mutta ennenkuin näette
hänet, täytyy minun pyytää anteeksi, kun uskalsin naittaa hänet; me
olimme niin suuressa puutteessa emmekä tienneet missä olitte.

_Géronte_. Minun tyttäreni naimisissa?

_Nerine_. Niin, hyvä herra.

_Géronte_. Ja kenen kanssa?

_Nerine_. Erään nuoren herran kanssa. Hänen nimensä on Octave ja on
erään herra Arganten poika.

_Géronte_. Taivas!

_Argante_. Mikä sattuma!

_Géronte_. Vie meidät pian, pian sinne, hänen luokseen.

_Nerine_. Teidän ei tarvitse muuta kuin poiketa tähän taloon.

_Géronte_. Mene edeltäkäsin. Seuratkaa minua, herra Argante.

_Silvestre_ (yksin). Siinäpäs on aivan odottamaton tapaus.


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Scapin. Silvestre.

_Scapin_. No, Silvestre, mitä meikäläiset puuhailevat?

_Silvestre_. Minä voin ilmoittaa sinulle pari uutista. Ensiksi: Octaven
asiat ovat selvillä. Hyacinthe on huomattu olevan herra Géronten tytär
ja sattumus on tehnyt saman, mitä isät viisaudessaan olivat aikoneet.
Toiseksi: molemmat ukot ovat kamalasti uhanneet kostavansa sinulle,
erittäinkin herra Géronte.

_Scapin_. Vähät siitä. Ei uhkauksista ole minulle koskaan ollut vaaraa,
ne ovat vaan pilviä, jotka kulkevat kaukaisittain päämme ylitse.

_Silvestre_. Ole varuillasi! Pojat voivat vielä sopia isäinsä kanssa ja
silloin olet suossa.

_Scapin_. Anna minun vaan toimia, kyllä minä keksin keinot, joilla
lepytän heidän vihansa, ja -- --

_Silvestre_. Poistu. He tulevat tuolta.


KYMMENES KOHTAUS.

    Géronte. Argante. Hyacinthe. Zerbinette. Silvestre.

_Géronte_. Tule, tyttäreni, kanssani. Iloni olisi ollut täydellinen,
jos olisin saanut nähdä äitisi seurassasi.

_Argante_. Tuossahan tulee Octave juuri parhaaseen aikaan.


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Nerine. Octave.

_Argante_. Tulkaa, poikani, tulkaa iloitsemaan meidän kanssamme, kun
niin onnellinen sattuma on teidän naimistanne -- -- --

_Octave_. Ei, isä, kaikki teidän naimishommanne ovat turhia.
Minun täytyy antaa naamion pudota, sillä teille on jo puhuttu
avioliitostani -- --

_Argante_. Niin, mutta sinä et tiedä --

_Octave_. Minä tiedän kaikki mitä minun tulee tietää.

_Argante_. Minä tahdon ilmoittaa sinulle, että herra Géronten tytär --

_Octave_. Herra Géronten tytär ei koskaan tule vaimokseni.

_Géronte_. Se on hän -- -- --

_Octave_ (Gérontelle). Ei, hyvä, herra. Pyydän teiltä anteeksi, mutta
minä olen jo päättänyt.

_Silvestre_ (Octavelle). Kuulkaahan -- -- --

_Octave_. En. Ole vaiti, minä en tahdo mitään kuulla.

_Argante_ (Octavelle). Sinun vaimosi -- -- --

_Octave_. Ei, sanon minä, isä. Ennen kuolen kuin hylkään suloisen
Hyacinthen. (Mennen näyttämön poikki Hyacinthen viereen.) Niin, tehkää
mitä tahdotte, tässä on se, jolle olen vannonut uskollisuutta. Minä
rakastan häntä koko elinikäni enkä tahdo ketään toista vaimokseni.

_Argante_. No niin, hänethän sinä juuri saat. Aina sinä, senkin
huimapää, vedät vastakynttä.

_Hyacinthe_ (osoittaen Gérontea). Niin, Octave, tuossa on isäni, jonka
olen löytänyt. Nyt meillä ei ole enää mitään hätää.

_Géronte_. Tulkaahan meille, siellä voimme paremmin puhella.

_Hyacinthe_ (osoittaen Zerbinetteä). Voi, isä, olkaa niin hyvä, älkääkä
eroittako minua ja tätä suloista tyttöä. Hänellä on niin paljon hyviä
puolia, että te kunnioitatte häntä, kun tulette lähemmin tuntemaan
hänet.

_Géronte_. Vaaditko, että minä pitäisin luonani tyttöä, jota veljesi
rakastaa ja joka on vasten naamaa sanonut minulle senkin seitsemän
hävyttömyyttä.

_Zerbinette_. Hyvä herra, minä pyydän teiltä anteeksi. En olisi
ollenkaan puhunut siten, jos olisin tiennyt kuka te olitte, sitäpaitsi
tunsin teidät vaan kulkupuheiden mukaan.

_Géronte_. Mitä! Minkä kulkupuheiden mukaan.

_Hyacinthe_. Isä, eihän veljeni rakkaudessa häneen ole mitään
rikollista, ja minä vastaan hänen kunniastaan.

_Géronte_. Tämäpä kaunista. Tahdotaanko vielä, että minä naittaisin
poikani hänen kanssa, tuntemattoman tytön, maankulkijamen kanssa?


KOLMASTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Léandre.

_Léandre_. Elkää, isä, enää surko sitä, että minä rakastan outoa, jonka
syntymästä ja varallisuudesta ei kukaan tiedä niin mitään. Ne joilta
ostin hänet vapaaksi, ilmoittivat, että hän on tästä kaupungista
kotoisin kunniallista sukua. He itse ryöstivät hänet neljän vuotiaana.
Tässä on rannerengas, jonka he antoivat minulle, sen avulla voimme
löytää vanhemmat.

_Argante_. Kun näen tuon rannerenkaan, niin tiedän, että hän on
tyttäreni jonka kadotin nelivuotiaana.

_Géronte_. Teidän tyttärenne?

_Argante_. Niin. Ja kaikki hänen kasvojensa piirteet voivat sen
vakuuttaa minulle. Rakas tyttäreni!

_Hyacinthe_. Taivas! Mikä kummallinen sattuma!


NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Carle.

_Carle_. Voi, hyvät herrat, mikä kummallinen tapaus!

_Géronte_. No?

_Carle_. Scapin raukka -- -- --

_Géronte_. On konna, jonka laitan hirteen.

_Carle_. Voi, teidän ei enää tarvitse sitä tehdä. Kulkiessaan erään
rakennuksen ohi, putosi hänen päähänsä jonkun työmiehen vasara, se
mursi pääkallon ja pirstoi aivot. Hän on kuoleman kielissä ja on
pyytänyt päästä luoksenne voidakseen puhua kanssanne ennen kuolemaansa.

_Argante_. Missä hän on?

_Carle_. Tuossa.


VIIDESTOISTA KOHTAUS.

    Edelliset. Scapin.

_Scapin_ (pää sidottu ikäänkuin se olisi murskana, kaksi miestä kantaa
häntä). Voi, voi, hyvät herrat, te näette -- -- voi, te näette missä
surkeassa tilassa minä olen! -- -- Voi, minä en ole voinut kuolla,
ennenkuin saan pyytää anteeksi kaikilta niiltä, joita olen loukannut.
Voi, niin, hyvät herrat, ennenkuin viime kerran hengähdän, pyydän koko
sydämmestäni teitä antamaan minulle anteeksi kaikki, mitä mahdollisesti
olen rikkonut, erittäinkin mitä herra Arganteen ja Géronteen tulee.
Voi!

_Argante_. Minä puolestani annan sinulle anteeksi. Mene ja kuole
rauhassa.

_Scapin_ (Gérontelle). Teitä minä enimmin olen loukannut tuolla
selkäsaunalla -- -- --

_Géronte_. Elä siitä enää puhu; minäkin annan sinulle anteeksi.

_Scapin_. Minä olin hyvin ajattelematon, kun uskalsin selkäsaunan -- --

_Géronte_. Anna koko asian olla.

_Scapin_. Kuollessani minua kovasti surettaa se selkäsauna,
jonka -- --

_Géronte_. Vaikene Herran nimessä!

_Scapin_. Tuo onneton selkäsauna, jonka -- --

_Géronte_. Pidä suusi kiinni, sanon minä, unohda kaikki.

_Scapin_. Voi! Tätä hyvyyttä! Mutta annatteko te koko sydämmestänne
anteeksi sen selkäsaunan, jonka -- -- --?

_Géronte_. No, annan. Elkäämme siitä enää puhuko. Minä annan sinulle
kaikki anteeksi, olkoon se sitten mitä tahansa!

_Scapin_. Voi, hyvä herra, sananne oikein keventävät mieltäni.

_Géronte_. Niin, mutta minä annan sinulle anteeksi vaan sillä ehdolla,
että sinä kuolet.

_Scapin_. Mitä, herra Géronte?

_Géronte_. Minä peruutan sanani jos paranet.

_Scapin_. Voi, voi! Minua alkaa taas pyörryttää.

_Argante_. Herra Géronte, meidän ilomme tähden, antakaa hänelle
anteeksi ilman ehtoja.

_Géronte_. No, olkoon.

_Argante_. Menkäämme yhdessä ruoalle paremmin nauttiaksemme onneamme.

_Scapin_. Ja minä, minut, kantakaa minut pöydänpäähän, siellä tahdon
minä odottaa kuolemaa.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Scapinin vehkeilyt - Kolminäytöksinen komedia" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.