Title: Kaarle XII - Viisikuvaelmainen näytelmä
Author: Strindberg, August
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kaarle XII - Viisikuvaelmainen näytelmä" ***


KAARLE XII

Viisikuvaelmainen näytelmä


Kirj.

AUGUST STRINDBERG


Suom. Kaarle Halme



Helsingissä,
Yrjö Weilin,
1909.



HENKILÖT:

 KAARLE XII
 ULRIKA ELEONORA
 GÖRTZ
 ARVID HORN
 KARL GYLLENBORG
 FEIF, sihteeri
 HULTMAN, edeskäypä
 KATHARINA LECZINSKA
 EMERENTIA POLHEM
 EMANUEL SVEDENBORG
 KÄÄPIÖ LUXENBOURG

SIVUHENKILÖT:

 "MIES"
 "VAIMO"
 TYYTYMÄTÖN
 VALTIONEUVOS
 PUHEMIEHET, neljästä säädystä
 MERIMIES
 RANNIKKOVARTIJA y.m.

TAPAHTUMAPAIKAT:

I KUVAELMA Skånen rannikolla.

II KUVAELMA Kuninkaan vastaanottohuoneessa Lundissa.

III KUVAELMA Torilla Görtzin asunnon edustalla Lundissa.

IV KUVAELMA Görtzin talon puutarhassa Lundissa.

V KUVAELMA Fredrikstenin linnoituksen edustalla Norjassa.



I KUVAELMA


Skånen rannikolla eräänä tuulisena aamuna joulukuussa 1715. Rappeutunut
tupa, joka on jätetty autioksi 1710 vuoden ruttoaikana, on
perustuksiaan myöten haudattuna lentohiekassa. Akkunat ovat rikotut,
kattohirret revityt ja ovi sijoiltaan. Hajonnut etuseinä paljastaa
nokisen lieden ja savutorven. Tuvan edustalla on lehdetön, tuulen
kuivaama omenapuu, jossa yksi ainoa omena heiluu tuulessa. Puun
juurella on rikkaläjä ja kuivettuneita takkiaisia. Tuvan oikealla
puolella näkyy kirkon ja usean asuinrakennuksen palaneet rauniot. Meri
taaempana on musta. Taivaanrannalla näkyy vaaleanharmaa päivänsarastus.
Risaisesti puettu mies etsiskelee raunioissa. Rannikkovartija tulee.

RANNIKKOVARTIJA. Seis! Wer da?

MIES (piiloutuu patsaan taakse kirkon raunioilla).

RANNIKKOVARTIJA. Seis! Wer da? (Menee miehen luo)

MIES. Kukako olen? -- Muinoin olin sotilas. Muinoin oli tässä kylä.

RANNIKKOVARTIJA. Mitä etsit?

MIES. Etsin kotia, joka oli, mutta ei ole enää.

RANNIKKOVARTIJA. Puhu kovemmin! Tuuli sekoittaa sanasi.

MIES. Eikö tässä ollut kylä jota kutsuttiin Kurjalaksi?

RANNIKKOVARTIJA. Kyllä oli! Näetpä rauniot. Tässä oli kirkko, tuossa
koulu.

MIES. Missä oli sotilaan mökki?

RANNIKKOVARTIJA. Tuossa.

MIES. Tuossa! Miksi se ei enään ole siinä?

RANNIKKOVARTIJA. Siksi että rutto ensin korjasi kaikki asukkaat ja
sitten vihollinen poltti talot.

MIES. Koska rutto tuli?

RANNIKKOVARTIJA. Heti Pultavan jälkeen.

MIES. Mistä rutto tuli?

RANNIKKOVARTIJA. Pultavalta -- Venäjältä, joka nieli kuninkaamme ja
sotajoukkomme. Oletko ollut sotaväessä?

MIES. Olen -- ja Pultavalla ja Venäjällä ja Siperiassa.

RANNIKKOVARTIJA. Mitä menitte sinne? Mahdoitte pysyä kotona.

MIES. Sanos muuta! (Tutkii mökkiä) Aivan oikein! Tässä oli pirttini,
tässä kotini, tässä istui vaimoni ja kaksi lastani! Takassa tuolla
keitettiin minun ruokani, ikkunan luona tuolla leikkivät minun lapseni
ja tuossa kynnyksellä odotti vaimoni ja paikkasi vaatteita... Siitä on
viisitoista vuotta! -- Viisitoista! -- Tuon omenapuun istutin ennen
lähtöäni. Mutta hedelmää en saanut nähdä. Nyt saan sen nähdä, mutta se
on mädäntynyt! (Ravistaa puuta mutta omena ei putoa) Tietysti.
(Kohentelee rikkaläjää) Tuossa ovat minun rikotut talouskaluni,
suolasalkkari, kiviset lautaset, läkkipeltiset lusikat, -- ja kengän
antura -- se on vaimoni -- hänellä oli pieni, kaunis jalka, joka astui
hiljaa ja kevyesti -- täällä! -- Mitäpä hyödyttää vaikeroiminen! Tuon
näköinen kai on koko valtakunta!... Raunio, roskaläjä -- ja mätä omena
latvassa...

RANNIKKOVARTIJA. Jonkun pitäisi ravistaa se alas!

MIES (leimahtaen). Kenen?

RANNIKKOVARTIJA. Jonkun, jolla on sydäntä.

MIES. Kas tuossa minun sotilastauluni, joka oli tupani oviseinällä:
numero seitsemänkymmentäkolme, eteläskånelainen. Se olin minä... Mitä
tähystelet ulapalle?

RANNIKKOVARTIJA. Etkö tiedä sitä? Etkö ymmärrä?

MIES. En.

RANNIKKOVARTIJA. Etkö ole kuullut, että Stralsund on antautunut?

MIES. Ei! Entä konna?

RANNIKKOVARTIJA. On paennut.

MIES. Aivan kuin Pultavalla! Konna pakenee aina, paitsi voittaessaan!
Kerran pakeni hän naista.

RANNIKKOVARTIJA. Kerran? Hän on aina paennut naisia!

MIES. Miksi on konna aina naisia paennut?

RANNIKKOVARTIJA. Sentähden, että hän ei ole luullut selviävänsä
naisväestä.

MIES. Niinpä kai. -- Mitä näet ulapalla?

RANNIKKOVARTIJA. Minä näen tanskalaisen kolmimastoisen ajavan pientä
prikiä.

MIES. Sitten on konna prikillä.

RANNIKKOVARTIJA. Niin on.

MIES. Eikö siellä ole mitään särkkiä, salakareja, kurimuksia tai
merivirtoja?

RANNIKKOVARTIJA. Kyllä, mutta hirtettävä ei uppoa.

MIES. Eikö löydy hamppunuoraa Ruotsin valtakunnassa?

RANNIKKOVARTIJA. Karlskronassa löytyy nuoraa, mutta ei löydy ketään
joka uskaltaisi kiristää sillä.

MIES. Eikö?

RANNIKKOVARTIJA. Tunnetko sinä jonkun?

MIES. Tunnenpa niinkin!... Tuleeko hän tässä maalle?

RANNIKKOVARTIJA. Tulee... Mitä teit sinä Siperiassa?

MIES. Ensin kävin koulua ja sitten minusta tuli koulumestari.

RANNIKKOVARTIJA. Näetkö noita herroja tuolla rannalla?

MIES. Näen.

RANNIKKOVARTIJA. Siinä näet yhden valtioneuvoksen ja neljän säädyn
puhemiehet.

MIES. Etkö usko, jos majakkatulen sytyttäisi tähän, aivan tähän, että
konna prikineen seilaisi tästä elämästä, ja valtakunta pelastettaisiin?

RANNIKKOVARTIJA. Merkillistä, että me molemmat, jotka ensi kerran
tapaamme toisemme, elähdymme samasta ajatuksesta.

MIES. Ehkä on vain yksi ajatus koko valtakunnassa. Sytytänkö?

RANNIKKOVARTIJA. Sytytä! Vaikka en usko sen auttavan. Tähän asti ei ole
terä eikä kärki, ei vesi eikä tuli pystynyt häneen. Eikä mikään tule
pystymään, ennenkun hänen aikansa on tullut.

MIES (Sytyttää tuvan takkaan tulen). Kun konna nyt saa nähdä tämän
majakan, niin luulee hän sen ilotulitukseksi. -- Kyllä! -- Ilotuleksi
se voi tulla, vaikka ei vielä.

RANNIKKOVARTIJA. Miksi kutsut häntä alituiseen konnaksi?

MIES. Sen sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä ja koko kansa -- koko --
puoli vaan, sillä toinen puoli on kuollut... Mutta sanopas mitä tekee
hallitus täällä rannalla?

RANNIKKOVARTIJA. Ne, näetkös, pelkäävät menettävänsä päänsä kun ovat
hänen poissaollessaan kutsuneet kokoon valtiopäivät ja ehdottaneet
hänen erottamistaan.

MIES. Erottamista? Juoppoja pappeja, kelvottomia virkamiehiä ja
pelkureja upseereja erotetaan -- -- --

RANNIKKOVARTIJA. Näetkös! Tuli vaikuttaa veteen. Konna luovailee.
Tanskalainen jättää sikseen ja menee toisaalle peläten matalikkoa.
Rannasta lähtee venhe -- hän on pelastettu.

MIES. Sitten on aika että mekin pelastamme itsemme...

RANNIKKOVARTIJA. Ensin kätesi, maan mies!

MIES. Tässä.

RANNIKKOVARTIJA. Mihinkä matkasi?

MIES (suruisesti). Kenpä tietänee! -- Hyvästi! Hallitus tulee.

RANNIKKOVARTIJA. Hallitus -- maantiellä! Kuningas harhatiellä! Voi
maata, maata!

    (Menevät eri haaroille)
    (Laukaus kuuluu kaukaa. Tuuli ja sade lisääntyvät.)

    (Valtioneuvos ja neljän säädyn puhemiehet tulevat. He ovat
    puetut märkiin viittoihin ja ovat kalmankalpeita valvomisesta,
    sateesta, kylmästä ja levottomuudesta.)

VALTIONEUVOS. Kuningas tulee!

AATELISMIES. Jumala olkoon meille armollinen!

PAPPI. Mitä olemme tehneet?

PORVARI. Velvollisuutemme.

TALONPOIKA. Enemmän kun velvollisuutemme -- me olemme uhrautuneet.

VALTIONEUVOS (Ottaa esiin paperin, jota suojelee sateelta). Olen
kirjoittanut: maa, joka on ollut kuninkaansa hylkäämänä viidentoista
vuoden ajan, tervehtii hänet tervetulleeksi taas ja pyytää rauhaa...

AATELISMIES. Sitä ei hän koskaan ota kuullakseen!

PAPPI. Voi maata, jonka kuningas on hullu.

PORVARI. Voi meitä, jotka tulemme hullun tuomittaviksi!

TALONPOIKA. Voi maata, jonka kuningas on konna!

    (Ulkoa kuuluu käsien yhteenlyömistä. Kaikki lyyhistyvät kauhusta).

VALTIONEUVOS. Mitä sanoo talonpoika?

TALONPOIKA. Konna, sanoin minä.

VALTIONEUVOS. Vaiti! Tuuli voi kuljettaa sanasi siihen korvaan, joka
kuuli Turkkiin mitä kuiskailtiin Ruotsissa!

TALONPOIKA. Siihen korvaan, joka voi olla kuuro kokonaisen kansan
rukouksille, oikeutetuille valituksille, hätähuudoille! Herra, kuule
meitä taivaassasi; Herra, rankaise häntä; Herra, armahda meitä!

KAIKKI. Amen!

AJUTANTTI. Kuningas! -- Pois tieltä, joukko!

VALTIONEUVOS. Hallitus ei ole mikään joukko!

AJUTANTTI. Hallitus? -- Tämäkö hallitus? (Tekee käsivarsillaan
liikkeen: tieltä!)

VALTIONEUVOS (esiin). Tunteeko ajutantti minua?

AJUTANTTI. Valtioneuvos? -- Mikä on asianne?

VALTIONEUVOS. Pyytää pääsyä kuninkaan luo ja esittää valtakunnan...

AJUTANTTI. Tuota olemme jo kuulleet niin kauvan...

TALONPOIKA. Kuulkaa sitten kerta vielä!

AJUTANTTI. Tiedä huutia, talonpoika! -- Katsokaa, kuningas tulee!

AATELISMIES (toisille). Ei kukaan polvilleen!

TALONPOIKA. Ei mitään polvistumista!

PORVARI. Suostuttu.

DÜRING (tulee oikealta kovalla vauhdilla. Nähtyään tulen, menee mökkiin
ja lisää puita takkaan.)

ROSEN (tulee oikealta). Tieltä talonpojat!...

HULTMAN (tulee oikealta pieni kirstu kainalossa).

AATELISMIES. Kuninkaan seurue.

PAPPI. Edeskäypä!

TALONPOIKA. Lautasen nuolija!

LUXENBOURG (tulee viulu kainalossa).

PORVARI. Hovinarri! -- Mikä seurue!

TALONPOIKA. Tuollaisella hallituksella voidaan päästä pitkälle!
Jättiläinen etsii kääpiötä...

KAKSI SOTILASTA (paljastetuilla miekoilla työntää syrjään
valtioneuvoksen ja puhemiehet, jotka väistyvät vasemmalle, lankeavat
polvilleen ja ojentavat kätensä oikealle).

KUNINGAS (oikealta, viluisena, märkänä. Menee nopeasti ohi
valtioneuvoksen ja puhemiesten, jotka ovat peittyneinä sotilaitten,
Hultmanin ja Luxenbourgin taakse. Menee mökkiin. Heittää pois viittansa
ja asettuu levollisena ja liikkumattomana tulen eteen).

AJUTANTTI (menee kuninkaan luo. Kuningas antaa hänelle hiljaa jonkun
määräyksen, jonka jälkeen ajutantti menee valtioneuvoksen ja
puhemiesten luo, joilta hän ottaa kirjeitä, jotka heti vie
kuninkaalle.)

    (Kunnioittavainen hiljaisuus vallitsee kuninkaan avatessa
    kirjeitä. Hän silmäilee niitä ja heittää ne tuleen. Sitten
    viittaa hän ajutantin luokseen. Näkyy neuvottelevan hänen
    kanssaan tien suunnasta. Senjälkeen hän kiristää vyötään ja
    painaa hatun alas otsalleen. Rosen panee hänen hartioilleen
    vaipan, jonka kaulus nostetaan.)

    (Ajutantti menee ulos ja komentaa; valmiit! sekä antaa merkin
    lähteä oikealle, perälle. Sotilaat marssivat osoitettuun
    suuntaan kirkon raunioitten ohi. Kuningas seuraa nopein askelin.
    Rosen perässä, mutta viittaa Hultmania ja Luxenbourgia jäämään.
    Düring seuraa kuningasta.)

AATELISMIES (porvarille). Miksi me polvistuimme?

PORVARI. En tiedä. En voinut muuta.

TALONPOIKA. Oliko se kuningas? -- Hän on siis vallan toista kuin muut
ihmiset. Aivan kuin joku olisi käynyt hänen edellään ja raivannut...
minä en voi ymmärtää (puhdistaa polviaan) oli aivan kuin joku olisi
lyönyt jalat alta... minä tarkoitan, että minä en polvistunut...

VALTIONEUVOS. Hän on hallitsija ja Herran voideltu, ymmärrättekö sen
nyt? -- Ette! -- Mutta katsokaas, on eroitus meidän ja teidän välillä!

KÄÄPIÖ. Ilman selvetessä otamme pienen priisin (avaa nuuskarasian).

    (Tarjoo ensin talonpojalle).

TALONPOIKA (nuuskaa tyytyväisenä). Kiitos tarjoomasta!

KÄÄPIÖ. Tämä ei ole koirannuuskaa tämä.

    (Tarjoo porvarille)

PORVARI (nuuskaa). Kiitos ja kunnia!

KÄÄPIÖ. Soveltuuko? (tarjoo papille) Kysymykset järjestyksessä!

PAPPI (on nuuskaavinaan). Onko kääpiöllä joku hovitoimi?

KÄÄPIÖ. Ei, minä olen vain hovinarri. Hän halveksii minua kuten kaikkia
muitakin, mutta minä huvittelen häntä. Kaikki eivät tee siten. (Tarjoo
aatelismiehelle) Olkaa hyvä!

AATELISMIES. Ei, kiitos!

KÄÄPIÖ. Sepä hieno mies, siitä minä pidän! Sellaisia pitäisi olla
enemmän! -- Jos minä nyt tarjoaisin valtioneuvokselle, niin hän,
luonnon järjestyksen ja arvoasteen mukaan, heittäisi nuuskan silmilleni
ja sitä minä en tahdo...

HULTMAN. Onko tarkoitus, että me asumme täällä poltetuilla raunioilla,
vai kuinka?

KÄÄPIÖ. Hultman! Älä kysy, vaan elä! Elä minuutista minuuttiin! Ei
kukaan tiedä mitä huomispäivä tuo tullessaan ja kuoleman jälkeen ei ole
mitään nautintoa.

HULTMAN. Kyynikko, epikurealainen! Minä kysyn ainoastaan missä ensi
kerran saan kattaa kuninkaan pöydän välittämättä huomispäivästä, taikka
kuoleman nautinnosta... Minun herrani ja kuninkaani on kaikkein suurin
ihmisistä ja hallitsijoista. Hän on täydellisin ihmisestä syntynyt ja
hänen pieninkin toivonsa on minun lakini, hänen hyvinvointinsa minun
evankeliumini... Nyt kysyn minä mihin kuninkaani käskee minua kattamaan
tällä pöytähopealla, jota olen vetänyt mukanani läpi Saksin kaupunkien
ja Puolan kylien, ympäri Venäjän arojen ja Turkin huvitarhojen...

KÄÄPIÖ. Hultman! Kohta nousee aurinko. Säästä suutasi...

HULTMAN. Tämän hopean, jonka olen pelastanut Stralsundin piirityksestä,
tanskalaisen laivasta ja...

KÄÄPIÖ. Jarruta Hultman! Jarruta hiivatissa, muuten ei tule koskaan
loppua!

HULTMAN. Kas, ajutantti tulee takaisin!

AJUTANTTI. Kuningas vaatii ja käskee, että valtioneuvos ja säätyjen
puhemiehet viipymättä palaavat pääkaupunkiin toimiinsa takaisin ja
odottavat siellä Hänen Majesteettinsa enempiä määräyksiä!

VALTIONEUVOS. Tämä vielä?

AJUTANTTI. Mitä sanotte? Onko jotakin muistuttamista? Eikö kuninkaalla
ole laillinen oikeus mielensä mukaan hallita valtakuntaa?

VALTIONEUVOS. Kyllä on. -- Mutta...

AJUTANTTI. Ettekö te ole rikkoneet valaanne, kun tahdoitte erottaa
hänet? -- Vaitiolemisenne sen myöntää. -- Menkää siis ja kiittäkää
taivaan jumalaa, ettei kuningas ottanut teidän päitänne. Allez!

HULTMAN (Kääpiölle). Se on mies puhumaan. -- Vai niin, nämä siis ovat
valtionkavaltajia, jotka tahtovat erottaa armollisen herramme
sentähden, että hänellä oli vastoinkäymisiä. Niinpä niin! Sellainen on
mailma ja sellaisia ihmiset.

AJUTANTTI (valtioneuvokselle ja puhemiehille). Herrojen pitäisi lähteä
nopeasti, sillä täällä tullaan rankaisemaan muita kavaltajia.

KÄÄPIÖ (Hultmanille). Vakoilijaprikin laivuri menettää henkensä
sentähden, ettei hän tullut kokouspaikalle.

AJUTANTTI. Niin tekee. Ja miehistö saa raippoja samasta syystä.

HULTMAN. Ja nuo valittavat, ettei ole lakia eikä oikeutta tässä maassa.

VALTIONEUVOS JA PUHEMIEHET (vetäytyvät kulisseihin pitäen toisiaan
käsistä).

LAIVURI (tuodaan sidottuna, kahden sotilaan seuraamana). Päästäkää
minut Jesuksen Kristuksen nimessä, sanon minä. Ei ole minun vikani,
että jäät estivät laivan kulkua. Päästäkää minut! Minä en ole tehnyt
mitään. Päästäkää!

KÄÄPIÖ (virittää viuluaan). Älä huuda, ihminen!

LAIVURI. Tahdotaanhan minut tappaa.

KÄÄPIÖ. No, pitääkö sitten kirkua niin vähästä!

LAIVURI. Minä en ole tehnyt mitään! Minä en hallitse ilmoja, enkä
tuulia. Minä en voi murtaa jäitä. Päästäkää!

AJUTANTTI. Suoriutukaa hänestä, nopeasti!

LAIVURI (viedään ulos). Päästäkää minut! Minä en ole tehnyt mitään.

HULTMAN (ajutantille). Eikö ajutantti ole saanut tietoonsa, jos
armollinen kuninkaamme on lausunut toivomuksensa asunnosta,
ravinto- ynnä muista asioista?

AJUTANTTI. Kyllä. Lähikylästä saa Hultman hevoset, jotka vievät teidät
kaupunkiin.

HULTMAN. Hyvä! Kun vaan tietää.

KÄÄPIÖ. Entäs minä?

AJUTANTTI. Sinä? Kuka välittää sinusta?

KÄÄPIÖ. Onko se ero? Onko hän saanut jonkun uuden kääpiön? Onko
tarkoitus heilauttaa minut syrjään? Enkö minä ole ansiokas mies? Enkö
minä ole ensimäinen kääpiö valtakunnassa? Luxenbourg ainoa!...

AJUTANTTI (mennessään). Hultman saa hevoset läheisestä kylästä.

KÄÄPIÖ. Niin, Hultman, suurvalehtelija, hän on välttämätön... Sellaista
on elämä! Älkää uskoko ruhtinaita...

    (Soittaa erästä Sebastian Bachin surunvoittoisa sarabandia).

HULTMAN (mennessään). Häpeä!

KÄÄPIÖ. Toinen ylösnostettakoon, toinen alaslaskettakoon... Mene
edeskäypä, ja sano herrallesi, että olet nähnyt Luxembourgin tuuliajona
sellaisella rannalla, jossa ei mitään ruusuja kasva... (Hultman on
mennyt. Kääpiö on yksinään, katselee ympärilleen ja nousee
raivostuneena) Odottakaahan! Pieni minä olen ja osaan vaan soittaa
viulua. Mutta minä tulen soittamaan... ja silloin, saakeli soikoon,
saatte te tanssia! Te saatte tanssia!

    ESIRIPPU.



II KUVAELMA


Kuninkaan vastaanottohuone Lundissa. Oikealla iso takka, jonka
vieressä vaatenauloja. Vasemmalla iso pöytä, jolla on papereita
ja kirjoitusneuvot. Iso nojatuoli koristettu kruunulla ja
kärpännahkavaipalla. Kaksi matalaa ja pehmeätä tuolia keskilattialla,
käännettyinä kuninkaan istuinta päin. Taburetti kuninkaan tuolin
vieressä. Alimpana vasemmalla kenttäsänky sinisestä silkistä.
Gyllenborg ja Horn seisovat takan luona lämmittelemässä.

GYLLENBORG. Tiedättekö minkätähden meidät on kutsuttu tänne?

HORN. En! Mutta joka päiväksi kutsutaan uutta väkeä.

GYLLENBORG. Luuletko kenenkään ihmisen tuntevan kuninkaan suunnitelmia!

HORN. Onko hänellä mitään suunnitelmia?

GYLLENBORG. Mikä kysymys!

    (Hirsiseinä paukahtaa. He pelästyvät ja katsovat ympärilleen).

HORN. Mitä se oli?

GYLLENBORG. Pakkanen kiihtyy.

    (Äänettömyys).

GYLLENBORG. Onko sinun elämässäsi ollut mitään niin kauhistuttavaa
kuin tämä?

HORN. Ei koskaan.

GYLLENBORG. Oletko nähnyt häntä kotiatulonsa jälkeen?

HORN. Näin hänet eilen.

GYLLENBORG. Noo!

HORN. Kuollut mies, jonka ruumis kuljeksii aaveena.

    (Kaukaa kuuluu kääpiön sarabandi).

GYLLENBORG. Mitä pirullista soittoa tuo on? Olen kuullut sitä koko
aamun.

HORN. On aivan kun heinäsirkka, joka...

GYLLENBORG. Minun mielestäni tuntuu se syystuulen vinkunalta akkunain
välissä -- tai lapsen itkulta. -- Tiedätkö että viime lapsirutossa
kuoli kuusikymmentätuhatta pientä lasta?

HORN. Onnellisia he!

PROFESSORI (tulee hiipien perältä. Katselee levottomasti ympäri, menee
varpaillaan takan luo ja koettelee peltiä.)

GYLLENBORG. Mikä tuo on?

HORN (professorille). Suljetteko pellin, ennenkuin tuli on palanut
loppuun?

PROFESSORI (pelästyy. Puoliääneen).

Pellissä on joku vika, jota tahdoin tarkastaa.

HORN. Oletteko uunintekijä?

PROFESSORI. Sanottiin, että uuni savutti ja me olemme kovin arkoja
tulesta sen jälkeen kun kaupunkimme paloi muutamia vuosia sitten.

HORN. Oletteko palotarkastaja?

PROFESSORI. Oo eh! Sentähden... minä kohennan hiilustaa jos herrat
sallivat...

GYLLENBORG. Onkohan tuo viisas?

PROFESSORI. Tämä, nähkääs, on minun taloni... eh... saan asua tuolla
vinnillä... Jos herrat tahtovat vähän silmätä tulta, niin olen iloinen.

    (Menee oikealle)

HORN. Ihmiset ovat aaveitten näköisiä tässä kaupungissa!

GYLLENBORG. Mitähän kuningas meistä tahtonee?

HORN. Tuo kuoreensa sulkeutunut!

    (Menevät perälle ja pysähtyvät vaatenaulojen luo).

GYLLENBORG. Katsopas tätä takkia!

HORN. Se on kulunut valkoiseksi vyön alta ja tuossa on miekka
riippunut...

GYLLENBORG. Tuosta puuttuu nappi.

HORN (kuuntelee). Hss!

GYLLENBORG. Ajatteles, että tämän oven takana on tuo suuri, tuo
peljätty, jota Euroopan hallitsijain täytyy alituiseen ajatella!...
Onko hän korkeakasvuinen?

HORN. Vaikea sanoa! Häntä ei voi tavallisella silmällä määritellä...
Minä olen nähnyt hänet suurena kuin Theseus ja pienenä kuin hovipoika.
Ja hänen kasvonsa!

GYLLENBORG. Mitä niistä?

HORN. Minä olen nähnyt niissä kaksikymmentä eri muotoa. Hän ei ole yksi
ihminen, hän on legio.

GYLLENBORG. Sinä puhut niin kummallisia, mutta... monet ovat sanoneet
samaa.

    (Ovi vasemmalla avautuu. He säikähtävät).

FEIF (tulee. He tarkastavat tutkivasti toisiaan). Hänen Majesteettinsa
Kuningas tulee kohta tänne. (Äänettömyys). Minä olen tämänpäiväinen
sihteeri. (Äänettömyys). Nimeni on Feif. (Äänettömyys). Saanko sanoa
herroille ainoastaan yhden asian. (Äänettömyys). Kuninkaalle ei
ilmoiteta mitään, vastataan vain hänen kysymyksiinsä enemmän tai
vähemmän seikkaperäisesti, kaikki sen mukaan miten Hänen Majesteettinsa
näyttää enemmän tai vähemmän kiinnittävän mieltänsä annettuihin
vastauksiin. (Äänettömyys). Eikä käytetä tilaisuutta ilmoittaakseen
jotakin valtakunnan tilasta tai toivomuksista, sillä ne ovat tunnettuja
asioita. (Äänettömyys). Mitä hovitapoihin tulee, niin istutaan, kun
joko sanoilla tai liikkeillä käsketään. (Äänettömyys). Lopuksi saan
ilmoittaa, että kuningas on saanut kaulakivun, jonka tähden hän
ainoastaan vaivalla voi puhua kovaa ja pyytää herroja sentähden suomaan
anteeksi, että hän puhuu hiljaa.

    (Kumartaa ja menee samaa tietä, jota tuli).

GYLLENBORG. Se siis oli Feif!... On ollut hatuntekijän oppipoikana!

HORN. Me olemme olleet koulupoikia, Gyllenborg!

GYLLENBORG. Totta kyllä.

    (Asettuvat tulen eteen).

HORN. Minä palelen, niin että hampaat helisevät.

GYLLENBORG. Ja niin pimeätä kun täällä on.

HORN. Minä toivoisin olevani puolen tuntia vanhempi.

GYLLENBORG. On aivankuin tuntisi hänen henkensä täyttävän koko tämän
huoneen. Minä en koskaan ennen ole peljännyt.

    (Kuningas on äänettömästi tullut vasemmalta lukien erästä paperia.
    Hän on puettu sinikeltaiseen pukuun, ilman miekkaa. Hän nostaa
    katseensa paperista ja tarkastaa herroja selän puolelta. Hän on
    vakava, levollinen, arvokas ja salaperäinen, epämääräinen ilme
    kasvoissa, jotka ovat kivulloisesti tuhkaharmaat. Kun hän kahistaa
    paperia, kääntyvät herrat ympäri ja heittäytyvät toiselle
    polvelleen.)

    (Kuningas antaa heille merkin nousta ylös. Senjälkeen istuu hän
    nojatuoliin. Feif, joka on tullut sisään asettuu sivulle.
    Kuningas ja Feif lukevat papereita. Senjälkeen käskee kuningas
    liikkeellä herroja istumaan. Herrat istuvat matalille tuoleille
    ja vaipuvat syvälle, joka näkyy vaivaavan heitä.)

KUNINGAS (Puhuu Feifille, mutta niin hiljaa, että ainoastaan hyminä
kuuluu)

FEIF (kääntyy herrojen puoleen). Hänen Majesteettinsa kehoittaa kreivi
Gyllenborgia...

KUNINGAS (tekee ehkäisevän liikkeen Feifille, ja mutisee taas).

FEIF. Tahtooko kreivi Horn sanoa Hänen Majesteetillensa kaikki mitä hän
tietää tuosta paljon puhutusta...

KUNINGAS (mutisee taas Feifille).

FEIF. ... paljon puhutusta parooni Görtzistä.

HORN (nousee ja katselee hämmästyneenä Gyllenborgia).

KUNINGAS (viittaa Hornia istumaan).

HORN (istuu vastahakoisesti. Matala, epämukava istuin näkyy vaivaavan
häntä). Hänen Majesteettinsa kehoitus on tietysti käsky...

KUNINGAS (katselee eteensä pöydälle, ottaa kynän ja alkaa piirustella
mittausopillisia kuvioita).

HORN. ... mutta...

FEIF. Hänen Majesteettinsa pyytää lyhyttä, niin sanoakseni
luonnekuvausta kysymyksen alaisesta henkilöstä.

HORN. Sellaiseen toimeen vaaditaan lähempi persoonallinen tuttavuus
asianomaisen kanssa, ja minun täytyy tunnustaa, että parooni Görtz ei
kuulu minun lähimpään...

KUNINGAS (katsoo ylös ja tuijottaa Horniin, joka joutuu tuskaan).

HORN. No niin, kaiken sen mukaan, mitä olen kuullut parooni Görtzistä
-- (koettaa katseillaan tutkia kuninkaan ajatusta Görtzistä sekä vertaa
sitä Feifin kasvojen ilmeeseen) on tämä mies... aivan harvinainen
persoonallisuus ja halu olla harvinainen voidaan voimassa verrata
ainoastaan hänen rajattomaan hallitsemishimoonsa.

KUNINGAS (piirustelee katsomatta ylös).

HORN. Väitetään hänen pitävän itseään maan keskuksena, että hän joka
aamu katsoo sanomalehdistä onko Euroopan kohtalossa tapahtunut joku
muutos hänen nukkuessaan, ja oppinut Svedenborg...

KUNINGAS (tarkistuu).

HORN. ... vakuuttaa, että jos Görtz tänään kuolisi, nostaisi hän
huomenna kuoleman valtakunnan taivaallisia valtoja vastaan.

KUNINGAS (pysäyttää kynänsä katsomatta ylös).

HORN. Tämän äärettömän kunnianhimon salaa hän -- koettaa hän salata
yksinkertaisen pinnan alle ja alistuvaiseen kohteluun alemmillensa...

GYLLENBORG (näyttää levottomuutta).

KUNINGAS (punastuu).

HORN. ... alemmillensa, joita hän oikeastaan halveksii, kuten hän
halveksii koko ihmiskuntaa...

KUNINGAS (painaa päänsä rinnalle).

HORN. Nämä parooni Görtzin selvimmin esiintyvät luonteen piirteet,
lisättyinä mitä harvinaisimmalla tunnottomuudella toisten kärsimyksiin
nähden, voisivat näyttää soveltumattomilta uskonnolliseen mielialaan,
mutta parooni Görtz ei ole ilman uskontoa. Voisi sanoa, että hän on
jumalaapelkääväinen, pelkäämättä jumalaa.

FEIF (tähän asti sulkeutuneena, tuijottaa kauhulla Hornia).

KUNINGAS (tarttuu kaulaansa, aivan kuin tukehtumaisillaan).

HORN (jatkaa pelottomana, huomaamatta toisten eleitä). Oppinut ja
hurskas Svedenborg katsoo parooni Görtzin käyttävän uskontoa
jonkinlaisena taikavoimana, jonka avulla hän hankkii itselleen tukea ja
valtaa myöskin aivan rikollisissa toimenpiteissä... esimerkiksi varoja
kiristäessään, kostaessaan vihollisilleen... sillä hänellä on myös
sellainen ominaisuus, ettei hän koskaan voi antaa anteeksi.

KUNINGAS (tarkastaa nyt Hornia, aivan kuin tahtoisi lukea toisen
sisimmät ajatukset ja katsoa löytyisikö siellä joitakin taka-ajatuksia.
Suu on auki ja ylähuuli vapisee).

HORN. Sanalla sanoen, suuri heikkous naamioituna niin, että se näyttää
äärettömältä voimalta. Suonenvedon tapainen uppiniskaisuus, joka ei
kykene murtamaan omaa itsekkyyttään...

KUNINGAS (kilistelee kannuksiaan).

HORN (ikäänkuin unesta heräten ja huomaten tilanteen koko
pirullisuuden, tulee mykäksi kauhusta).

    (Kaikki katselevat toisiaan hyvin hämmästyneinä, ilman että
    kukaan pystyy katkaisemaan äänettömyyttä).

    (Oikeanpuoliselle ovelle lyödään kolme kolausta).

KUNINGAS (mutisee Feifille, joka nousee ja menee ulos siitä ovesta,
jolle koputettiin).

KUNINGAS (Puhuu matalalla, tuskin kuuluvalla äänellä). Tunteeko
Gyllenborg sen miehen, joka istui äsken tässä vierelläni?

GYLLENBORG. Sihteeri Feif! Olen ainoastaan kuullut kreivi Tessinin
puhuvan hänestä.

KUNINGAS (kuten ennen). Ja...

GYLLENBORG. Koska Teidän Majesteettinne antaa luvan ja käskee... Feif
on ahkera, hyväsydäminen, rehellinen, puhdas vaatetukseltaan,
tavoiltaan ja sydämeltään, sekä uskollinen ruotsalainen.

KUNINGAS (Hornille). Mitä Horn on kuullut Feifistä?

HORN (epäröi).

KUNINGAS. Sano!

HORN (epäröi).

KUNINGAS (viivytellen). En uskonut Hornia pelkuriksi.

HORN. Sotakansliassa pidetään Feif vähemmän taitavana, mutta enemmän
itsekkäänä kuin Piper, sekä sen lisäksi kömpelönä, kostonhimoisena,
uskottomana ja kaikkien tuttaviensa vihaamana.

KUNINGAS. Voiko Gyllenborg sitten sanoa minulle, mitä minun pitää uskoa
Feifistä?

GYLLENBORG. Mahdoton sanoa, Teidän Majesteettinne.

KUNINGAS. Voiko sitten Horn sanoa minulle, mitä minun pitää uskoa...
(viivytellen) parooni Görtzistä?

HORN (taitavasti). Samaa kuin Teidän Majesteettinne uskoo sihteeri
Feifistä.

KUNINGAS (hymyilee). Herrat saavat mennä!

    (Gyllenborg ja Horn nousevat ja vetäytyvät takaperin ulospäin).

KUNINGAS (piirustelee taas).

AJUTANTTI. Parooni Görtz!

KUNINGAS. Saa odottaa.

    (Gyllenborg ja Horn katselevat noloina toisiaan ja menevät ulos).

FEIF (sisään taas).

KUNINGAS. Antaa Görtzin odottaa!... Sano minulle Feif, mikä Horn on
nykyään?

FEIF. Kreivi Horn on kunnian mies.

KUNINGAS. Ja Gyllenborg?

FEIF. Ritari, sanan kauneimmassa merkityksessä.

KUNINGAS. Feif on viisas mies, sillä viisasta on aina puhua hyvää
lähimmäisestään! Mutta -- onko Feif määrännyt vartijat?

FEIF. Olen, Teidän Majesteettinne.

KUNINGAS. Sitten annan vangita Görtzin, mutta minä tahdon ensin puhua
hänen kanssaan ja katsoa häntä silmäterään... Tässä paperissa sanotaan,
että hän on maailman suurin lurjus, hävyttömin keinottelija ynnä muuta.
Että hän on liittoutunut Venäjän kanssa erottaakseen minut, antaa
kylliksi aihetta hänen vangitsemiseensa!... Feif saa mennä.

FEIF (viipyy).

KUNINGAS. Miksi Feif viipyy?

FEIF. Anteeksi, Majesteetti, mutta onkohan viisasta jäädä yksin
sellaisen hirvittävän vihollisen kanssa, kuin parooni on?

KUNINGAS. Minä en ole yksin, Feif, minä en koskaan ole yksin... Mene
nyt!

FEIF (menee vasemmalle).

KUNINGAS (panee käden silmilleen, aivankuin kokoisi muistiaan ja
ajatuksiaan. Senjälkeen tarttuu hän soittokelloon, mutta keskeyttää
liikkeen ja tuijottaa oikealle ovelle. Sitten hän soittaa).

AJUTANTTI (tulee).

KUNINGAS. Parooni Görtz saa tulla!

AJUTANTTI (menee).

GÖRTZ (tulee hiljaa, epävarmana, tutkivana. Hän on hieno mies
tottuneella käytöksellä. Kauniit kasvot, mutta vasen silmä on sokea,
jonka tähden, kun hän tulee sisään oikealta, kasvot näyttävät
kuolleilta. Hän laskeutuu toiselle polvelleen).

    (Äänettömyys).

KUNINGAS (näyttää hämmästyvän). Oletteko parooni Görtz?

GÖRTZ. Kyllä olen.

KUNINGAS (viittaa nousemaan). Mitä tahdotte?

GÖRTZ (intoillen). Minun sankarini, minun kuninkaani...

KUNINGAS (suuttuneena, vapisevalla äänellä, kuitenkaan kohottamatta
sitä). Onko porooni niin huonosti tutkinut Machiavellin politiikkaa,
että uskoo kuninkaita voitettavan imartelulla?

OÖRTZ. Machiavellin? Sitä en ole koskaan lukenut.

KUNINGAS. Ettekö? Sitten parooni ei tiedä mitenkä ruhtinaat
käyttäytyvät, saadakseen selville puhuvatko lurjukset totta tai ei?

GÖRTZ (koettaa etsiä itselleen oikeata tapaa vaikuttaakseen). Voiko
sellaista oppia?

KUNINGAS. Parooni on seurustellut ruhtinaitten kanssa, ennen muinoin?

GÖRTZ (imelästi). Kaikella on aikansa, Teidän Majesteettinne, ja niin
oli minullakin. Nyt se on mennyttä...

    (huomaa iskeneensä harhaan, muuttuu nopeasti).

KUNINGAS. Näyttää että parooni on vuosien ohella saanut jonkun verran
itsetuntemusta.

GÖRTZ. Josko olen?

KUNINGAS. Sitten tuntee parooni pikku heikkoutensa?

GÖRTZ. Sekä pienet, että isot; en ole tietämätön mistään, varsinkaan
kun ne ovat olleet luettavana kaikissa Euroopan lehdissä jo lähemmäs
kymmenen vuotta.

KUNINGAS. Ja parooni tunnustaa ne kaikki?

GÖRTZ. Kaikki!

KUNINGAS. Tepä harvinainen mies!

GÖRTZ. Oh, en!

KUNINGAS. Paroonissa on esimerkiksi ollut heikkoutena kirjeitten
kirjoittaminen?

GÖRTZ. Kyllä, olen siinä kiihkoilija.

KUNINGAS (hymyilee vastahakoisesti). Erittäinkin ruhtinaille,
kuninkaille ja jopa keisarillekin...

GÖRTZ. Niin, jos tsaari on keisari.

KUNINGAS. No, nyt pääsimme hyvän matkan eteenpäin! Onko parooni
kirjoittanut esimerkiksi tämän kirjeen tsaarille?

    (Antaa erään kirjeen).

GÖRTZ (ottaa lornetin ja tarkastaa kirjettä edestä ja takaa). Anteeksi,
minulla on vaan yksi silmä ja näen vähän huonosti, uskallanko kysyä
mistä tässä puhutaan?

KUNINGAS. Siinä puhutaan... parooni Görtzin suunnitelmista erottaa
Ruotsin kuningas ja vihityttää hänen sisarenpoikansa tsaarin tyttären
kanssa, sekä samaan aikaan julistaa sisarenpoika Ruotsin
kruununperijäksi.

GÖRTZ. Todellako? Mutta sehän on suurta. Ruotsalainen prinssi sittemmin
kruununperijänä Venäjällä! Sehän on loistavata! Kaikki vaikeudet
raivattuina yhdellä iskulla! Pultava kostettu, August ajettu Puolasta,
Itämeren valta vahvistettu ja Ruotsi jälleen suurvaltana, kuten Kustaa
Adolfin kuollessa! Sehän on suurenmoista.

KUNINGAS (pyyhkii kädellään silmiään aivan kuin poistaisi siitä
seittiä). Miten sanoitte, parooni?... Tsaarin tytär ja Kaarle Fredrik?

GÖRTZ. Juuri niin!

KUNINGAS. Ja... Puolan August?

GÖRTZ. Puolan August päälleen pystyyn! Ja tavallista sukkelammin.

KUNINGAS (miettien). Tunteeko parooni tsaarin ajatuksen tässä asiassa?

GÖRTZ (innostuu). Tsaarin korkein toivomus ja rohkein unelma on liittyä
sukulaisuussuhteisiin Ruotsin kuningashuoneen kanssa ja samalla tehdä
vanha, mädäntynyt Puola tarpeettomaksi. Puolaa, entistä etuvartijaa
sivistymätöntä Venäjää vastaan ei enään tarvita, senjälkeen kun Venäjä
on eurooppalaistunut ja itse hoitaa vahdinpidon Aasiaa vastaan. Ei ole
enään kysymys Augustista, eikä Stanislausta, joutavia, vaan Puolasta ja
Venäjästä ja johdonmukaisesti -- Ruotsista!

KUNINGAS (piirustelee).

    (Äänettömyys).

KUNINGAS (aivan kuin itsekseen). Jos minulla olisi mies...

GÖRTZ. Lähettää tsaarin luo, niin!... Jos minä en olisi niin
ryvettynyt, kun olen, jos en olisi niin huonossa huudossa, niin
tarjoisin minä palvelustani, sillä ei kukaan tunne Euroopan hoveja ja
salaisuuksia niin kuin minä.

KUNINGAS (piirustelee ja pureskelee kynää). Onko parooni tosiaankin
niin... huonossa huudossa?

GÖRTZ. Kyllä, siihen määrään, ettei kukaan ulkomaalainen lähettiläs saa
seurustella minun kanssani.

KUNINGAS. Eiköhän tuo ole liioittelua?

GÖRTZ. Ei sieluni kautta olekaan.

KUNINGAS. Mitä olette sitten tehnyt?

GÖRTZ. Nypiskellyt vähän onnea siellä ja vähän kujeillut täällä...

KUNINGAS. Kuinka voi... kuinka voi...

GÖRTZ. Tietäähän Teidän Majesteettinne millaisia ovat ihmiset ja
maailma...

KUNINGAS (katsoo ylös: ankarasti). Mitä minä tiedän?

    (Äänettömyys).

KUNINGAS. Jos minun köyhä maani vaan voisi asettaa armeijan... niin
silloin voisin antautua aprikoimaan...

GÖRTZ. Köyhä maa? Ruotsiko köyhä? Yksi Euroopan rikkaimmista maista!
Eikö valtiopankissa ole kuolleita kapitaaleja joukottain, eikö ole
pantattavaa valtionomaisuutta! Kyllä, mutta täällä kituutetaan
sellaisella nurkkanyherryksellä, jolla ei ole pienintäkään aavistusta
korkeammista raha-asioista.

KUNINGAS. Mitä sanotte?

GÖRTZ. Onhan Valtiopankin kellareissa miljoonia liikkumattomina
ruostumassa, ja tallettajat pyytävät ainoastaan koron. Antakaa siis
heille neljän prosentin korko, ja päästäkää pääoma kuudella prosentilla
liikkeeseen, niin voitetaan siten heti kaksi prosenttia. Pääoma seisoo
tässä maassa aivan kuin härkä tallissaan kaiken päivää. Mutta silloin
tulee kaupan seisaus ja sanoo: ulos härkä työtä tekemään!

KUNINGAS (nauraa hiljaa). Te olette hauska, parooni!... Mutta teillä on
muuan avu... te ette näe mitään tukaluuksia!

GÖRTZ. Tukaluuksia? Minä rakastan tukaluuksia, mutta ainoastaan laiska
näkee niitä kaikkialla! Ja tämä siunattu maa on tukaluuksien maa,
sentähden, että kansa on laiska. Jospa minä olisin toinen kuin olen --
hm! -- saisin minä jalkeille kuusikymmentätuhatta miestä
kuudessakymmenessä päivässä...

KUNINGAS. Kuusikymmentä?

GÖRTZ. Kuusikymmentätuhatta.

KUNINGAS. Ja mitä Görtz tekisi niillä?

GÖRTZ. Ottaisin luonnollisesti Norjan, korvaukseksi Suomesta. Kun en
saa mennä itäänpäin, niin menen minä länteen ja saavutan valtameren!

KUNINGAS (hämmästyy). Oletteko lukenut ajatuksiani?

GÖRTZ. En. Mutta... Teidän Majesteettinne... minä olen etäältä
seurannut Teidän huimaavaa rataanne, minä olen etäältä elänyt teidän
elämäänne, teidän kohtaloitanne... Sire, minä olen Teidän miehenne, se
mies, jota etsitte!

KUNINGAS (nousee suurena ja vihastuneena sekä tarttuu soittokelloon).
Görtz! Älkää unhottako kuka minä olen ja kuka sinä olet! (Görtz aikoo
puhua, mutta keskeytetään). Sinä olet unhottanut keskustelun
lähtökohdan -- että sinä olet kavaltaja, joka olet työskennellyt minun
erottamisekseni! Kiellätkö sitä?

GÖRTZ. Kiellän.

KUNINGAS. Oletko kirjoittanut kirjeen?

GÖRTZ. Kyllä! Mutta se oli ainoastaan koukku, jota diplomaatit
tavallisesti käyttävät!

KUNINGAS. Kirjoittanut toista ja tarkoittanut toista?

GÖRTZ. Niin.

KUNINGAS. Sitä minun ei tarvitse uskoa ja sentähden annan minä vangita
sinut.

GÖRTZ. Siis tapahtukoon niin!

KUNINGAS (soittaa).

AJUTANTTI (tulee tuoden kirjeitä).

KUNINGAS. Mitä ne ovat?

AJUTANTTI. Erittäin tärkeitä sanomia!

KUNINGAS. Anna tänne!

AJUTANTTI (antaa kirjeet ja menee).

KUNINGAS (istuu ja avaa kirjeet, jotka näyttävät huolestuttavan häntä).

GÖRTZ (seisoo liikkumattomana ja tutkii kuninkaan kasvoja).

KUNINGAS (tarkastaa Görtziä silloin tällöin salaa).

GÖRTZ. Teidän Majesteetinne!

KUNINGAS. Vaiti!

    (Äänettömyys. Nousee ja menee ovesta vasemmalle).

GÖRTZ (katselee ympärilleen levottomana).

AJUTANTTI (tulee kahden sotilaan seuraamana). Oletteko parooni Görtz?

GÖRTZ. Kyllä olen.

AJUTANTTI. Kuninkaan nimessä vangitsen minä teidät!

GÖRTZ (kauhulla). Minut? Mitä varten?

AJUTANTTI. Kuulustelua varten.

GÖRTZ. Mitä se merkitsee? Kuulustelua? Kidutuskuulustelua ehkä? Minä
protesteeraan!

AJUTANTTI. Kidutus tahi ei, ei liikuta minua.

GÖRTZ (koko ruumis vapisee). Siis kidutusta! Sitä en tahdo! Se ei saa
tapahtua, minä jäävään oikeuspaikan. Minä en ole Ruotsin alamainen!
Minä en ole mitään tehnyt!

AJUTANTTI. Sitä en voi tietää! -- Sotilaat! Tehkää tehtävänne!


    (Sotilaat panevat Görtzin käsirautoihin).

GÖRTZ (hurjana, mutta varmana). Tätä saatte katua, niin totta, niin
totta... (viedään pois).

    (Äänettömyys).

KUNINGAS (tulee Feifin kanssa. Käy väsyneesti ja laskeutuu sängylle).
Feif!

FEIF. Teidän Majesteettinne!

KUNINGAS. Minä luulen, että olen sairas!... Anna minulle soittokello!
(Feif antaa kellon). Nyt minulla on kuusi vihollista.

FEIF. Kuusi?

KUNINGAS. Venäjä, Puola, Saksi, Preussi, Hannoveri, Tanska.
(Äänettömyys). Ja tsaari on Kööpenhaminan luona, voitte nähdä hänen
laivastonsa salmessa, tuosta akkunasta. (Äänettömyys). Mistä saan minä
puolustusta?

FEIF. Varmasta rauhasta.

KUNINGAS. Miten sinä olet tyhmä! Ei yksi voi sotia, täytyy olla
vähintäin kaksi. Ei yksi voi tehdä rauhaa, täytyy olla kaksi,
vähintäin. (Äänettömyys). Hanki minulle armeija!

FEIF. Mahdotonta!

KUNINGAS. Rahoja sitten?

FEIF. Mahdotonta!

KUNINGAS. Tukaluuksia! Tukaluuksien maa -- ja kansa!

FEIF. Maa on nääntynyt -- ja kansa.

KUNINGAS. Ja se on minun vikani! -- Olenko minä tehnyt ruton, olenko
tehnyt kadon, olenko tehnyt tulipalot -- olenko minä julistanut
sodan?... En, minä olen vaan puolustanut itseäni, maatani, kuninkaan
perintöäni! (Äänettömyys). Mihin Görtz joutui?

FEIF. Hän on kai viety vankeuteen.

KUNINGAS (soittaa).

AJUTANTTI (tulee).

KUNINGAS. Parooni Görtz on ainoastaan arestissa omissa huoneissaan,
ainoastaan! Ja kohdeltava säädyllisesti!

AJUTANTTI (menee).

KUNINGAS. No, Feif! Sanoppas minulle eräs asia! Minkätähden pitää
pankin talletuksien maata kellareissa sen sijaan, että olisivat
liikkeessä ja tuottaisivat korkoja?

FEIF. Sentähden, että talletukset ovat yksityisten omaisuutta.

KUNINGAS. Roomalaisessa valtiossa ei ollut mitään yksityisiä
henkilöitä, oli ainoastaan valtion jäseniä. Ja kun valtio joutui
vaaraan, lakkasi omaisuus olemasta yksityinen ja joutui valtiolle.

FEIF. Se on vaarallista oppia!

KUNINGAS. Kaikki on vaarallista pelkurille!... (Äänettömyys). Olisipa
mies tässä valtakunnassa! (Äänettömyys). Mitä Feif pitää Emanuel
Svedenborgista?

FEIF. Svedenborg on peloittavan oppinut mies, hurskas mieleltään,
puhdas tavoiltaan.

KUNINGAS. Onko hän kaupungissa?

FEIF. On kyllä. Hän on neuvos Polhemin luona, jonka tyttären kanssa hän
on kihloissa.

KUNINGAS. Ai, onko hän kihloissa?... Sanotaanhan hänen olevan hieman
omituisen?

FEIF. Hänen sanotaan vaikuttavan suurella, melkein selittämättömällä
voimalla ympäristöönsä.

    (Äänettömyys).

KUNINGAS. Tahtooko Feif mennä ulos etsimään Svedenborgia, sekä
pyytämään hänen odottamaan minua tunnin kuluttua -- hänen kotonaan.

FEIF. Menen heti, Teidän Majesteettinne! Mutta... voinko jättää Teidän
Majesteettianne yksin?

KUNINGAS. En koskaan ole yksin, olen sanonut...

FEIF. Mutta kuninkaan huoneita pitäisi näytettämän kansalle tällä
hetkellä, rauhoittaaksemme levottomien huhujen kiihoittamia mieliä.

KUNINGAS. Mitäpä se tekisi! Saavat nähdä minutkin, jos tahtovat!... Nyt
tahdon vähän levätä... Hyvästi Feif!

FEIF. Eikö Teidän Majesteettinne kutsu lääkäriä?

KUNINGAS. En ystäväni, minun taudilleni löytyy vaan yksi lääkäri.

FEIF (menee vasemmalle).

KUNINGAS (makaa selällään ja sulkee silmänsä. Äänettömyys. Avaa
silmänsä ja soittaa).

AJUTANTTI (tulee).

KUNINGAS. Mene parooni Görtzin luo ja sano hänelle, että hän on vapaa,
mutta ei saa lähteä kaupungista!

AJUTANTTI. Teidän Majesteettinne, ovi jää vartioimatta siinä
tapauksessa...

KUNINGAS. Ei tee mitään.

AJUTANTTI (menee).

KUNINGAS (sulkee taas silmänsä. Sarabandia soitetaan viululla kadulla.
Aukasee silmänsä, mutta ei liikahda).

PROFESSORI (tulee perältä varpaillaan huomaamatta kuningasta. Menee
sekoittamaan pesää hiilihangolla, sekä koettelee peltiä. Sitten menee
hän varpaillaan ulos perältä).

KUNINGAS (on kääntänyt päätään katsoakseen, mutta ei sano mitään,
katselee vaan professorin toimia. Senjälkeen nostaa hän ylös
käsivartensa ja panee kätensä päänsä alle).

MIES (tulee oikealta huonosti puettuna, lakki päässä ja ryhmysauva
kädessä. Menee hiljaa kuninkaan sängylle, pysähtyy jalkopäähän, panee
käsivarret ristiin rinnoille ja katselee kuningasta julkeasti. Näyttää
ryypänneeltä ja malttinsa kadottaneelta).

KUNINGAS (makaa liikkumattomana ja katselee miestä).

MIES. Konna!

KUNINGAS (kuten ennen).

MIES. Konna! sanoin minä!...

KUNINGAS (liikkumattomana).

MIES. Etkö saa ääntä suustasi?... (Äänettömyys). Tämä on siis Ruotsin
kuningas, joka makaa sängyssä seitsemän vuotta, vaikka maa sillä aikaa
menehtyy... sellainen kuningas, joka jättää pääkaupunkinsa ja
hallituksensa, joka ei uskalla palata kotiansa omaistensa luo
Tukholmaan, koska hän häpeää hutiloimistansa! Oli tietenkin vannonut
palaavansa riemuportin kautta Pohjoissillalla ja voittavansa
kuningaskunnan joka sormelle!... Hän häpeää!...

KUNINGAS (liikkumattomana).

MIES. Tiedätkö mistä minä tulen?... Siperian kaivoksista, Venäjän
erämailta! Siellä tapasin ystäväsi Piperin, Rehnsköldin, Lewenhauptin,
jotka jätit pulaan maatessasi Turkissa hullutelemassa. Mutta minä tulen
myöskin Tanskasta, jossa näin sinun parhaan miehesi, uskollisimman
palvelijasi Stenbockin, raatavan raudoissa sentähden, että sinä kielsit
lunnasrahat!

KUNINGAS (liikahtaa vähän).

MIES. Konna! Tiedätkö kuka minä olen?...

KUNINGAS (tuijottaa liikkumattomana mieheen).

MIES. Muistatko Krasnokutschia?... Muistatko Tauben rakuunoita?
Muistatko sitä ratsumiestä, joka pelasti sinun henkesi ja kiitokseksi
siitä erotettiin ja pistettiin jalkaväkeen -- sentähden, että hän
palvelusinnossaan ja kiihkossaan esti kuningasta pelastamasta itse
itseään, kuten sanottiin.

KUNINGAS (nousee toiselle kyynärpäälleen ja tuijottaa mieheen).

MIES. Niin. Minä olin numero 58 Nälkä, Tauben rakuunoissa. Ja nyt minä
kadun, että pelastin sinun henkesi, sillä jos sinä olisit silloin
mennyt mukana, ei koskaan olisi Pultavan tapahtumia tullut ja me
olisimme nyt nauttineet kuusi vuotta rauhaa.

KUNINGAS (laskeutuu taas alas).

MIES. Niin! Olipa suloista saada taas kerran puhua suunsa puhtaaksi! Ja
nyt voimme olla yhtä hyviä ystäviä silti...

KUNINGAS (soittaa).

MIES. Soita vaan, mutta kukaan ei tule, sillä tuolla ulkona ei ole
ketään! -- Onpa sentään muuan nainen... pieni puolalainen kuningatar
ilman valtaistuinta...

KUNINGAS (soittaa).

MIES. Ja muuan kuningas, joka muinoin oli mahtava, suojeli häntä ja
hänen herraansa. Ja tuo muinoin mahtava kuningas oli irrallinen mies,
joka ei säästänyt kolikoita... Kas niin, perhana vieköön, nyt tulee
joku!... Sitten menen minä. -- Pidä hyvänäsi! Hyvin tervetullutta!
(menee).

KUNINGAS (on noussut ja yrittänyt huutaa, mutta ei saa ääntä, soittaa
taas).

HULTMAN (perällä).

KUNINGAS (hieroo silmiään). Luulenpa nukkuneeni. -- Oliko täällä joku?

HULTMAN. Minä en nähnyt ketään.

KUNINGAS. Hultman! Anna minulle ratsuväen nimiluettelo vuodelta 1709,
Tauben rakuunat!

HULTMAN (menee etsimään hyllyltä).

KUNINGAS. Keltaselkäinen, sinertävä nidos!

HULTMAN (tuo pyydetyn nidoksen).

KUNINGAS. Etsi numero 58 Taubesta!

HULTMAN (etsii). Numero 58?... Numero 58 on avoin sitten vuodesta 1707.

KUNINGAS. Was denn? -- Etsi rakuuna Nälkä!

HULTMAN (etsii taas). Nälkä?... Soma nimi!... Ei löydy!

KUNINGAS (hieroo silmiään). Sitten olen uneksinut!... Se oli kamalaa...
Oletko ollut ulkona kaupungilla?

HULTMAN. Olen, teidän majesteettinne.

KUNINGAS. Puhu jotakin hauskaa!

HULTMAN. Kaupungilta ei ole mitään hauskaa kerrottavaa.

KUNINGAS. Mitä sanoo kansa?

HULTMAN. Niin -- mitä se sanoo, en minä tahdo toistaa! En edes minä!

KUNINGAS. He ovat vihoissaan minulle sentähden etten ole kuollut!

HULTMAN. Oh! Varjelkoon meitä!

KUNINGAS. Ja tämä ylösnousemukseni on katkaissut monet suunnitelmat!

HULTMAN. No, se on varma tosi!

KUNINGAS. Luulen, että Hultmankin on menettänyt miehuutensa?

HULTMAN (liikutuksella). Majesteetti! Totta puhuen, olen!

KUNINGAS. Luuletko minun satuni jo loppuneen?

HULTMAN (vaikenee).

KUNINGAS (nousee ja kävelee lattialla). Sinä siis luulet niin!...
(Äänettömyys). Onko yhtään rahoja lippaassa?

HULTMAN. Ei yhtään!

KUNINGAS. Miten pestaus käy?

HULTMAN. Huonosti.

    (Äänettömyys).

KUNINGAS (nojaa uunin reunukseen: peittää kasvonsa kädellään).
Tukaluuksia! Tukaluuksien maa! (Äänettömyys). Hultman!... Mene
kaupungille! Etsi parooni Görtz! Ja tuo hänet heti tänne!

HULTMAN (viivytellen). Parooni Görtz?

KUNINGAS. Parooni Görtz! Heti!

HULTMAN (menee).

    ESIRIPPU.



III KUVAELMA


Tori, jossa on istutuksia ja kaivo keskellä. Perällä palaneiden
huoneiden raunioita. Ylimpänä perällä vasemmalla Görtzin talo,
viheriäiset luukut ikkunoissa. Ruotsin lippu valtiovaakunalla portin
yläpuolella. Tämä huone on kulmassa taka-alaa vastaan, joitten välillä
on kuja. Alimpana vasemmalla on paja. Oikealla etualalla krouvi, jonka
edessä penkkejä ja pöytiä. Mies (I kuvaelmasta). ja Kääpiö istuvat
pöydän ääressä poltellen savipiippuja ja juoden olutta. He ovat osaksi
useain muiden vieraiden ja lehtimajan peitossa.

KÄÄPIÖ. Sinä et sittenkään nutistanut häntä?

MIES. En. Mutta minä luin lakia hänelle, niin että kyllä kalpeni, voit
uskoa!

KÄÄPIÖ. Miksi et nutistanut häntä? Niin minä olisin tehnyt!

MIES. Ei ole niinkään hyvä nutistaa, voit uskoa. -- Minä, sitä paitse,
säälittelin häntä.

KÄÄPIÖ. Säälittelit häntä?

MIES. Hän näytti sairaalta ja kyllästyneeltä -- eikä hänellä taida olla
erittäin lystiä, kaikki ahdistavat häntä ja tahtovat rahaa!

KÄÄPIÖ. Niin -- mutta nyt kai tulee rahaa, koska Görtz on ottanut
raha-asiat huostaansa.

MIES. Görtz niin! Näetkö että luukut ovat suljetut hänen talossaan?

KÄÄPIÖ. Niin näkyy, ja mitä heillä on tekeillä siellä sisällä, ei
kukaan tiedä.

MIES. Sanotaan hänen tekevän kultaa, kuten Paykull.

KÄÄPIÖ. Äh! Eikös!

MIES. Mitä he tekevät on tyhjää! Ajatteles, se lurjus kaikkivaltias
ministeri yli koko Ruotsin valtakunnan, ja konna on hänen luonaan koko
päivän! -- Hän on tuolla sisällä nyt, veliseni.

KÄÄPIÖ. Ajatteles! Sama parooni, jonka koko maailma tietää
väärinpelaajaksi, seikkailijaksi, joka on poisajettu kaikista Euroopan
valtioista ja joka on juonitellut erottaakseen kuninkaamme! Eikä ole
yhtään rehellistä ruotsalaista, joka sanoisi sen kuninkaalle!

MIES. Kuka sellaista uskaltaisi!

KÄÄPIÖ. Oli yksi, rovasti Boethius, mutta hän pantiin ensin vankeuteen,
sitten hullujenhuoneeseen. Yksi on, ja se on -- Emanuel Svedenborg.

MIES. Niin, hän! Se vasta on mies! Ja niin oppinut sitten! Niin
oppinut!

KÄÄPIÖ. Tiedätkös, että minä olen rakastanut tuota kuningasta, ihaillut
häntä, minä olen kerran suudellut hänen saappaitaan -- mutta nyt:
olisipa minulla tynnyri ruutia, niin panisin sen tuonne talon alle! En
ainoastaan sentähden, että hän heitti minut maantielle...

TYYTYMÄTÖN (pöydän luo).

MIES. Istu juttelemaan!

TYYTYMÄTÖN. Vakoilijaprikin laivuri on ammuttu sentähden, että
jääesteet viivyttivät hänen saapumistaan Stralsundiin, ja tuo vielä
viattomampi miehistö on saanut raippoja.

MIES. Enemmän!

TYYTYMÄTÖN. Hänen tyttärensä on kaupungissa, koettaen päästä konnan
puheille.

MIES. Enemmän!

TYYTYMÄTÖN. Ylioppilaat ovat ulosajetut asunnoistaan ja pakoitetut
sotamiehiksi.

MIES. Hyvä!

TYYTYMÄTÖN. Maaseudun piiat ja rengit kiertelevät ympäri seutuja, kun
kruunu on ottanut puolet heidän palkoistaan sotakuluihin.

MIES. Erinomaista!

TYYTYMÄTÖN. Porvariston asunnot etsitään ja kaikki hopeakalut
anastetaan kuitteja vastaan.

MIES. Suurenmoista!

TYYTYMÄTÖN. Valtioneuvos ja säätyjen puhemiehet pyytävät yhä edelleen
puheillepääsyä kuninkaan luo, joka ei ota vastaan...

MIES. Huippu!

TYYTYMÄTÖN. ... Sillä hän on sisään suljettu keinottelijan kanssa, joka
on vääränrahan tekemishommissa!

MIES. Mitä annatte minulle, jos minä sytytän tuleen tuon talon?

TYYTYMÄTÖN. Ei tarvitse! Muut kyllä pitävät siitä huolen.

MIES. Vieläkö muuta?

TYYTYMÄTÖN. Prinsessa Ulrika Eleonora on tullut tapaamaan veljeään...

MIES. Vallanperimys päälliseksi! Konnalta.

KÄÄPIÖ (alkaa virittää viuluaan). Et saa sanoa konnaksi! Minun
mielestäni on sangen surullista nähdä suuren miehen vähitellen
kukistuvan... Se on surullista! (soittaa pari tahtia sarabandista).

MIES. Miksi aina soitat tuota valitusveisua?

KÄÄPIÖ. Sentähden, että tavallisesti soitin sitä kuninkaalleni, kun hän
oli alakuloinen aivan kuollakseen.

MIES. Kuules tuota!

KÄÄPIÖ. Ja kuningas oli tämän surulaulun säveltäjäkin. Surunmaan ja
Tuskanvaltakunnan kuningas Sebastian Bach... (soittaa sarabandia).

MIES (Tyytymättömälle). Katsoppas, tulee väkeä!

TYYTYMÄTÖN. Kylläpä tuleekin!

MIES. Tee sinä selkoa, sillä minä olen ollut kalman mailla, enkä enään
tunne eläviä.

    (Surupukuisia säätyläisnaisia tulee oikealta Görtzin
    oven luo. Pysähtyvät ja neuvottelevat hiljaa).

TYYTYMÄTÖN. Vangittujen herrojen leskiä -- minä kutsun heitä leskiksi,
sillä kuningas on kieltäytynyt lunastamasta heidän vangittuja miehiään,
jotka ovat elävältä haudattuina Venäjällä ja muualla. -- Piperin,
Rensköldin, Levenhauptin, Stenbockin ja monen muun leskiä.

MIES. Miksi hän ei lunasta vankeja?

TYYTYMÄTÖN. Toiset sanovat: hän ei tahdo; toiset: hän ei voi! --
Katsoppas heitä! -- Lyönpä vetoa, että hän ei ota vastaan naisia! Hän
ei ole koskaan voinut selviytyä naisista... Tuo, joka soittaa, on
kreivinna Piper. -- Mutta kaikista säälittävimpiä ovat Stenbockit! Manu
Bock, joka pelasti Skånen. Jalo mies! Mutta kuningas sanoo hänen
ansainneen kohtalonsa, koska ei totellut määräystä!

    (Kreivinna Piper on arasti soittanut ovikelloa).

MIES. Ei mitään vastausta hiljaisesta talosta.

    (Naiset vetäytyvät peloissaan keskitorille ryhmään neuvottelemaan).

TYYTYMÄTÖN. Uutta avustusta!... Lesket Bjelke, Boethius, Patkull,
Paykull!

    (Neljä surupukuun puettua naista käy portin luo: eräs heistä
    soittaa. Pieni luukku portissa avataan ja suljetaan. Naiset
    vetäytyvät takaisin ja itkevät nenäliinoihinsa).

Huomatkaa! -- Tuossa tulevat syrjäytetyt suosikit. Katsoppas vaan
heitä! Eilen kuninkaallisia, tänään vallankumouksellisia! -- Rosen,
Düring, Sparre ja Gyllenborg, Wellingk, Cederhjelm, De la Gardie,
Mörner, D'albedyll, Schwerin, Wrede, Horn, suuri Arvid Horn...

    (Herrat menevät portin luo. Horn soittaa kolme kertaa,
    joka kerta kiivaammin).

MIES. Kas tuota! Hän ei pelkää.

TYYTYMÄTÖN. Hänellä onkin takana kansa, ja edessä tulevaisuus!

HORN (riuhtaisee kellonnuoran irti, hiertää kokoon ja heittää maahan.
Portin luukku avataan).

FEIF (pistää päänsä ulos). Ketä etsitään?

HORN. Kuningasta.

FEIF. Ei ota vastaan. (Lyö luukun kiinni).

    (Kaikki torilla mutisevat).

TYYTYMÄTÖN. Nyt! -- Valtioneuvos ja säätyjen puhemiehet!

    (Valtioneuvos ja puhemiehet tulevat).

VALTIONEUVOS. Näin pitkälle on tultu!

HORN. Yksinvallan seurauksia!

VALTIONEUVOS (puhemiehille). Yksinvallan, jota nämä pikkuherrat
tahtoivat, musertaakseen suuret herrat. Siinä sitä ollaan!

TYYTYMÄTÖN. Varkaat tappelevat; talonpoika saa lehmänsä!... Hiljaa!
Hevoskavion ääntä tulliportilla... kuriiri!

    (Köyhä nainen anomuskirja kädessä menee portille. Etsii kellon
    nuoraa, mutta kun ei sitä löydä, koputtaa hän. Kun ei kukaan
    vastaa, painaa hän luukkua, joka aukenee. Aivan yksinkertaisesti
    pistää hän anomuskirjansa luukusta sisään ja istuu ristissäkäsin
    portaalle odottamaan).

MIES. Tuo käsitti asian yksinkertaiseksi!

KREIVITÄR PIPER (menee naisen luo). Mitä haette, vaimo?

VAIMO (yksinkertaisesti ja nöyrästi). Haen armoa isälleni!

KREIVITÄR PIPER. Kuka oli isänne?

VAIMO. Vakoilijaprikin laivuri, jonka piti tavata kuningasta
Stralsundin edustalla. Mutta jääsuhteet estivät -- ja vaikka hän ei
sitä voinut auttaa, tuomittiin hänet kuolemaan.

KREIVITÄR PIPER (lyö kätensä yhteen ja päivittelee).

MUUT (näyttävät paheksumistaan).

MERIMIES (vaimon luo). Miksi istut täällä?

VAIMO. Istunpahan vain.

MERIMIES. Etpähän! Sinun isäsi oli petturi.

VAIMO. Sanotko niin toisen isästä!

MERIMIES. Hän ei ollut minun isäni, ja kun hän oli petturi, niin kutsun
häntä siksi.

VAIMO. Mutta hän oli minun isäni...

MERIMIES. Mutta ei minun! (ottaa häntä käsivarresta). Tule!

KREIVITÄR PIPER. Mitä tahdotte vaimosta?

MERIMIES. Ei liikuta ketään, tämä on minun vaimoni? (Hälinää). Ja hänen
isänsä, laivuri, oli kavaltaja joka antoi petollisen merkin
tanskalaisille. Ei ollenkaan ollut jääesteitä!

VAIMO. Kuinka voit kutsua isääni kavaltajaksi?

    (Hälinää).

MERIMIES. Kun hän oli sellainen! Sen kyllä tiedän, sillä kuuluinhan
laivan miehistöön... me saimme raippoja, vaikka olimme syyttömiä...
mutta minä en valita... ja se on raukka, joka ei voi ottaa muutamaa
iskua kuninkaansa tähden. Raukka, sanon! (Melua). Ja toisinaan saa,
vaikka ei pitäisikään ja toisinaan pääsee, vaikka pitäisi saada!
(Melua). Ja täällä on monta, joiden pitäisi... On kyllä!

VAIMO. Katala mies, kun kutsuu isääni kavaltajaksi! Minun isääni!

MIES (on seurannut keskustelua). Sepä saakelin hillitön akka!...
(kurottautuu kurkistelemaan).

TYYTYMÄTÖN. Mitä kurkkailet?

MIES. Ei, se ei ole mahdollista!...

TYYTYMÄTÖN. Mitä se on? Mitä se on?

MIES. Minusta näytti... no, se voi olla vallan samantekevää.

TYYTYMÄTÖN. Mikä?

MIES (istuu). Luulin häntä vaimovainajakseni.

TYYTYMÄTÖN. Ha, ha, ha! -- Kuriiri, kuriiri! Uutisia!

    (Liikettä torilla. Kaikki katsovat oikealle).

KURIIRI (rientää suurella melulla yli näyttämön ja katoo kujaan Görtzin
talon nurkalla, päästäkseen takaportille).

HORN (Valtioneuvokselle). Suuria uutisia!

VALTIONEUVOS. Aavistatteko?

HORN. Kyllä. (Kuiskutelevat).

    (Kaikki kuiskailevat).

VAIMO (menee kulmaan). Luulenpa tosiaankin pääsevän sisään taka-tietä.

TYYTYMÄTÖN. Se on itse piru naiseksi!

MIES. Ja niin Karolinan näköinen!

HORN (Gyllenborgille). Mitä on tapahtunut? Tuolla sisällä soitetaan
kelloja ja käydään ovissa!

GYLLENBORG. En voi aavistaa.

HORN. Onkohan rauha tai sota?

GYLLENBORG. Tietysti sota! Aina sota!

LAKEIJA (punasessa puvussa tulee portista).

TYYTYMÄTÖN. Katsos pirua!

MIES. Mikä papukaija tuo on?

TYYTYMÄTÖN. Görtzin lakeija!

LAKEIJA (tulee alas portaista, kääntää selkänsä torille päin ja tallaa
lähellä seisovia varpaille pyytämättä anteeksi. Sitten hän laskee lipun
puolitankoon).

HORN. Mitä on tapahtunut?

LAKEIJA (selin). En tiedä.

HORN. Tiedä huutia edes!

VAIMO (on tullut taas ja koettaa hiipiä sisään portista).

LAKEIJA (likistää häntä portissa). Väistytkö siitä, sinä!

VAIMO. Minä tahdon kuninkaan luo!

LAKEIJA. Tieltä, akka!

VAIMO (luipahtaa sisään).

MIES. Uskonpa, sieluni autuuden kautta, että tuo on Karolina!

TYYTYMÄTÖN. Mutta hänhän on kuollut!

MIES. Piru tiesi!

KUULUTTAJA (tulee rumpalin jälessä, joka rummuttaa). Hänen
Majesteettinsa, Ranskan korkeasti autuaan kuninkaan, kuningas Ludvig
neljännentoista kuoleman johdosta, käsketään asianomaisia pitämään
neljäntoista päivän syvää surua.

HORN (Gyllenborgille). Siinä se oli!... yksinvaltias on kuollut!

GYLLENBORG. Ruotsin ainoa ystävä!

VALTIONEUVOS. Nyt koituu uutta Europassa!

AATELISMIES. Uutta pahaa!

PAPPI. Ja uutta hyvää!

PORVARI JA TALONPOIKA. Amen!

KUULUTTAJA. Kansa poistukoon torilta, sillä tässä ammutaan
surulaukaukset korkeasti autuaan Majesteetin, Ranskan kuninkaan
muistoksi, jota paitsi kuolinsoitto alkaa heti kaupungin
kirkontorneissa!

    (Rummutetaan).

    (Joukot hajaantuvat ja vetäytyvät pois sivuille
     puhellen ja meluten).

TYYTYMÄTÖN. Yksinvalta on lopussa!

MIES. Ei vielä! Mutta kohta! Ja sitten?

TYYTYMÄTÖN. Ei liikuta meitä!

KÄÄPIÖ. Sitten annetaan tiistaisoppaa -- samaa kuin sunnuntaisin, mutta
vähän vetisempää, ilman voita.

FEIF (tulee portista taluttaen vaimoa). Menkää nyt, hyvä vaimo!
Tuomioistuin on tuominnut teidän isänne kavaltajana...

VAIMO. Kutsuvatko tuomaritkin minun isääni kavaltajaksi?

FEIF (suuttuneena). Kun hän oli petturi.

VAIMO. Sellaisia tuomareita!

FEIF (huutaa). Mutta teidän isänne on itse tunnustanut itsensä
petturiksi! Hän on tunnustanut!

VAIMO. Se ei ole totta!

FEIF (menee sisään, lyö portin kiinni).

VAIMO (koputtaa hiljaa porttia).

    (Nyt alkaa kuolinsoitto kaupungin kirkoissa; rumpuja pärrytetään).

MERIMIES (taas sisään, huutaa vaimoaan). Karolina!

MIES. Ei, nyt minä alan peljätä!...

TYYTYMÄTÖN. Onko se hän?

MIES (kauhulla). Minä en tiedä...

KÄÄPIÖ. Yksinvaltias on kuollut!... Jumala varjelkoon kuningasta
sentään, vaikka hän hylkäsikin minut!

TYYTYMÄTÖN. Sentään -- niin! -- Ajatteles -- minäkään en voi oikein
suuttua siihen mieheen!

KÄÄPIÖ (mennessään). Onko se sitte niin välttämätöntä?

MIES. On. Se on aivan välttämätöntä!

    ESIRIPPU.



IV KUVAELMA


Suuri puutarha. Oikealla etualalla näkyy pari kalleriporttia erääseen
kujaan. Portit ovat osaksi puitten ja pensaitten peittämät. Heti
yläpuolella teltan muotoinen veranda kuninkaan asuntoon. Sen
ulkopuolella kuninkaan kirjoituspöytä ja tuoli. Edessä teltta-sänky.

Keskellä näyttämöä on toskanalainen kivinen patsas-aitaus, joka on
kaunistettu kolmella vaaleansinisellä fajanssiruukulla. Keskellä
aitausta on vanha, valkoinen Venuksen kuvapatsas.

Vasemmalla näkyy Görtzin talo viheriäisine luukkuineen ja veranda
penkkeineen.

Perällä puistokäytävä, ylempänä puutarhamuuri, espanjalaisilla
hirsisuojuksilla varustettuine lankkuporttineen.

HULTMAN (siistii pöytää).

PROFESSORI (kyhnystelee kasvien kanssa).

HULTMAN. Eikö professori ole lääketieteilijä?

PROFESSORI. Juuri niin olen.

HULTMAN. Kuningas on nimittäin sairaalloinen -- erittäinkin parooni
Görtzin lähdön jälkeen.

PROFESSORI. O-o-onko parooni Görtz matkustanut?

HULTMAN. On. Hän on raha-asioitten ja muitten tähden Kööpenhaminassa.
Mutta häntä odotetaan kotia millä hetkellä tahansa.

PROFESSORI. Mi-mi-mikä vaivaa Hänen Majesteettiansa?

HULTMAN. Unettomuus, levottomuus ja ärtyisyys.

PROFESSORI. Niin, niin, niin! -- Ja prinsessa on kaupungissa ja odottaa
puheille pääsyä -- hänen oma sisarensa.

HULTMAN. Hm? Sisar! On niin monenlaisia sisaria! Minullakin on aivan
kuin riivinrauta ja karviais...

PROFESSORI. Hänen oma sisarensa, joka juuri on mennyt naimisiinkin. --
Kuulkaapas Hultman! Onko totta, että kuningas aikoo naida?

HULTMAN. En ole kuullut. Meillä ei ole aikaa naimisiin... Mutta tämä
hameitten vilinä, joka täällä on alkanut, herättää mielessäni
levottomuutta.

PROFESSORI. Kunnioitusta naiselle, Hultman! Kunnioitusta!

HULTMAN. Kunnioitusta lapselle, kunnioitusta palvelijalle, kunnioitusta
minulle, ei ketään kohtaan epäkunnioitusta, huutavat kaikki, mutta
kaikki kuitenkin epäävät kunnioituksensa.

PROFESSORI. Misogyn! Hultmau on naisvihaaja.

HULTMAN. Olkoonpa, vaikka vain toinen puoli on totta, kuten
tavallista... Kas, tuolta tulee tohtori Svedenhorg hameväkensä kanssa.

PROFESSORI. Suuren Polhemin tytär, Emerentia!

HULTMAN. Keimaileva, ylpeä hupelo, joka on vannonut saavansa kuninkaan
jalkojensa juureen, sentähden että ylioppilaat ja vänrikit tanssivat
hänen pillinsä mukaan.

PROFESSORI. No, eikös, vai...! Mutta onko sulhaspojalla aavistusta
morsiamen korkealle tähtäävistä suunnitelmista?

HULTMAN. Svedenborgilla? Eikä! Hän on kuuro ja sokea, kuten kaikki
rakastuneet... Kas, siinä he ovat!

    (Professori ja Hultman vetäytyvät telttaan oikealle).

    (Svedenborg ja Emerentia tulevat oikealta lehtokujasta).

SVEDENBORG. Niin rakastettuni, minun täytyy jättää sinut joksikin
ajaksi. Kuninkaani ja maani vaativat palvelustani.

EMERENTIA. Mutta sinähän lupasit, että kihlajaisemme vietettäisiin
huomenna...

SVEDENBORG. Minä lupasin sillä edellytyksellä, ettei mitkään korkeammat
velvollisuudet kutsuisi minua. Nyt täytyy minun matkustaa vielä tänä
iltana...

EMERENTIA. Sitten sinä et rakasta minua!

SVEDENBORG. Oi, mitä sanoisin, mitä tekisin näyttääkseni sinulle
rakkauteni.

EMERENTIA. Jää ylihuomiseen!

SVEDENBORG. Kuningas ei anna.

EMERENTIA. Sinun kuninkaasi, joka vihaa naisia!

SVEDENBORG. Eikä. Mutta hänen ajatuksensa tähtäävät muuanne.

EMERENTIA. Saanko pyytää häneltä, että saat jäädä?

SVEDENBORG. Ei ystäväni! Joukot ovat lähtövalmiina. Odotetaan vain
minua.

EMERENTIA. Anna heidän odottaa!

SVEDENBORG. Anna maan ja kansan odottaa -- pikku tytön oikkuja!

EMERENTIA. Pikku tytön? Varo itseäsi!

SVEDENBORG. Sinä olet niin usein uhannut, että minä melkein odotan
iskua. Mitä minun pitäisi varoa? Ettäkö jätät minut?

EMERENTIA. Sinähän jätät minut.

SVEDENBORG. Hm! Minun täytyy mennä, palatakseni ja jäädäkseni. Mutta
sinä tahdot jättää minut ainiaaksi! Siinä on erotus.

EMERENTIA. Onko kuningas tuolla sisällä?

SVEDENBORG. On. Mutta sinun pitää luvata minulle, ettet etsi pääsyä
hänen läheisyyteensä.

EMERENTIA. Miksi niin?

SVEDENBORG. Hän ei ota vastaan.

EMERENTIA. Se jää minun huolekseni.

SVEDENBORG. Ja minun. -- Hän voisi luulla, että minä olen lähettänyt
sinut, ja silloin minä olisin häväisty!

EMERENTIA. Se ei ole syynä. Sinulla on toinen, jota et tahdo sanoa.

SVEDENBORG. Lupaa, ettet etsi kuningasta!

EMERENTIA. Sinä pelkäät.

SVEDENBORG (vaikenee).

EMERENTIA. Näkemääsi unta.

SVEDENBORG (vaikenee).

EMERENTIA. Minä en pelkää unia.

SVEDENBORG. Merkillistä! Sinä sanot rakastavasi minua, minä uskon
siihen usein, mutta yhtä kaikki tuntuu jokainen lausumasi sana
myrkytetyltä neulalta. Onko se rakkautta?

EMERENTIA. Sinä kutsut minua myrkytetyksi neulaksi... Sinä et ole
koskaan minua rakastanut! -- Hyvästi!

    (Menee lehtokujaa oikealle).

SVEDENBORG (alakuloisena). Tämä on rakkautta -- maallista! -- Oi
taivas!

    (Menee lehtokujaa vasemmalle).

KUNINGAS (teltasta. Näyttää sairaalta ja murheelliselta).

FEIF (perässä).

KUNINGAS (istuu pöydän viereen). Feif! -- Voiko Görtz jo pian saapua?

FEIF. Kyllä pian, Majesteetti!

KUNINGAS. Omituinen mies! Kun hän on saapuvilla, on hän mielestäni
miellyttävä, rehellinen ja aivan kuin uskollisuus itse. Mutta kun hän
on poissa, muuttuu hän mielessä mitä eriskummallisimmaksi, tulee
aavemaiseksi, hirvittäväksi, kamalaksi. (Äänettömyys). Luuletko, että
hänen arviolaskunsa ovat oikeat?

FEIF. Teidän Majesteettinne on matemaatikko, en minä!

KUNINGAS. Hänen laskujansa ei voi ratkaista tunnetuilla kaavoilla.

FEIF. Mitä sanovat Polhem ja Svedenborg?

KUNINGAS. He vaikenevat! (Äänettömyys). Koko kaupunki vaikenee, koko
maa vaikenee! Meidän ympärillemme alkaa kiertyä kuolemanhiljaisuus!
(Äänettömyys). Ja sitten olen sairas! (Äänettömyys). Kadut ovat tyhjiä;
ei kukaan käy luonani! Ei kukaan sano vastaan! -- Ei kukaan sano
mitään! (Äänettömyys). Sano jotakin!

FEIF. Minulla ei ole mitään sanottavaa, Teidän Majesteettinne.

KUNINGAS. Ei mitään?... Eikö ole kohta puolipäivä?

FEIF. Teidän Majesteettinne, nyt on jo iltapäivä.

KUNINGAS. Niinpä tosiaan! Muistanhan... (Äänettömyys). Miksi en näe
koskaan enään Müllerniä, Sparrea enkä Gyllenborgia?

FEIF. He eivät uskalla häiritä.

KUNINGAS. Miksi jätetään minut yksin? Itse Hultman karttelee ja on
nyrpeä... Jos lähetän kutsumaan jotakuta, on hän sairas. (Äänettömyys).
Ja tämä hiljaisuus! Tämä hiljaisuus!... Minulla oli ennen Luxembourg,
joka soitteli minulle, mutta hän katosi Stralsundin jälkeen... Hanki
minulle hämähäkki leikkiäkseni! (Äänettömyys). Luuletko, että maa
sietää kymmenen miljoonan arvosta rahamerkkejä?

FEIF. Parooni Görtzin mielestä oli kaksi miljoonaa korkein määrä!

KUNINGAS. Vai niin!... Miksi ei prinsessa tule, vaikka olen häntä
kutsunut? Sisareni, tarkoitan.

FEIF. Hänen kuninkaallinen korkeutensa pani ehdoksi, että hänen
puolisonsa Hessenin maakreivi saisi seurata mukana.

KUNINGAS. Hän, joka odottaa minun kuolemaani! Saadakseen
valtaistuimen... Yhä useampi ja useampi odottaa minun kuolemaani.
(Äänettömyys). Feif! Mene residenssiin ja pyydä prinsessa tänne,
hänelle tärkeässä asiassa. Ilman maakreiviä!

FEIF (menee lehtokujaa vasemmalle).

KUNINGAS (yksin, epätoivoisena). Oh! Hyvä jumala! Menköön tämä kalkki
minulta!

EMERENTIA (näkyy oikealla lehtokujassa. Hänellä on ruusukimppu. Näyttää
siistiytyvän, miellyttääkseen, ja tulee sitten kuninkaan luo. Mutta kun
hän saa nähdä hänet, muuttuvat hänen kasvonsa ja hänet valtaa
myötätuntoisuus ja kunnioitus).

KUNINGAS (on ollut kasvot käsiin kätkettyinä, katsoo ylös ja kun hän
huomaa Emerentian, näyttää hän epäröivän, onko se unta vai näkyä. Hän
puhuu hämillään). Kukkia minulle? Miksi annat minulle ruusuja?

EMERENTIA. Minun sankarini on saanut kylliksi laakereita...

KUNINGAS. Ja orjantappuroita. Kypressien aika ehkä on tullut.

EMERENTIA. Ei vielä! Ensin myrtti!

KUNINGAS (jokeltaa). Mitä sanot, lapsi kulta?...

EMERENTIA. Minäkö sanon? -- Näin laulaa Europan kauniin nainen, jolle
sankari kuitenkin kerran käänsi selkänsä:

    "Kuningas, tarmonne ei estehistä tiedä,
    voitosta voittoon leikkimällä voitte viedä;
    tuhannet viekkaat tuumat raukes tyhjihin;
    olette voittamaton yhä vieläkin.

    Mut, sankari, kun maineen seppeleillä
    kulkunne kunniahan peittää vois,
    niin yhtä puuttuu, onnea ei teillä
    ja riemut väistyy edestänne pois.

    Silmäinne loisto, vartalonne jumalainen
    miks' suloisempaaa palkkaa ei se saa?
    Noin mietin, anteeks' suokaa, heikko nainen,
    ett' urhokin voi rakastaa.

    Suloa onko, joka tenhoaisi
    suurimman kuolevista, tulkoon luo!
    Hän alttarimme parhaat uhrit saisi.
    Avatkaa jumalatarelle syli tuo!"

KUNINGAS (on katsellut häntä loistavin silmin). Kiitos, lapseni!
Herättämästäsi menneen onnellisen ajan muistosta -- kohteliaisuudet
jätän omaan arvoonsa. Sanoppas nyt mikä sinun nimesi on!

EMERENTIA. Mitäpä suuri kuningas välittää pienen tytön nimestä?

KUNINGAS. Pieni tyttö voi antaa murheelliselle kuninkaalle takaisin
luottamuksen ja elämänhalun.

EMERENTIA. Miksi on suuri kuningas murheellinen?

KUNINGAS (isällisesti). Sinä herttainen, pikku muru!... Osaatko pelata
shakkia?

EMERENTIA. Kyllä, Majesteetti! Kyllä osaan.

KUNINGAS. Sitten pitää sinun tulla pelaamaan minun kanssani!

EMERENTIA. Mutta jos minä vangitsen kuninkaan, niin kuningas suuttuu.

KUNINGAS. En lapseni! Minä en koskaan suutu. -- Mutta sitä et osaakaan!

EMERENTIA. Varmasti! -- Minä olen tehnyt suuren matematikon Polheminkin
vangiksi.

KUNINGAS. Minun Polhemini! Sinä! -- Tunnetko hänet?

EMERENTIA. Yhtä hyvin kuin oman isäni.

KUNINGAS. Sitten tunnet myöskin Svedenborgin, uneksijan?

EMERENTIA. Vähän.

KUNINGAS (tarkastaa häntä tutkien). Pidätkö hänestä?

EMERENTIA. Hän on ikävä.

KUNINGAS (hämmästyy). Kenestä siis pidät?

EMERENTIA (painaa silmänsä alas).

KUNINGAS. Pitääkö minun arvata?

EMERENTIA (panee kädet silmilleen).

KUNINGAS. Älä peitä kauniita silmiäsi...

EMERENTIA (on mielistynyt).

KUNINGAS. En tiedä mitään niin suloista kuin lapsen silmät.

EMERENTIA (mutistaa suutaan tyytymättömänä).

KUNINGAS. Niin -- sinä olet lapsi minun rinnallani...

EMERENTIA (tarttuu kuninkaan käteen, jonka kuningas vetää pois).
Pitäkää minusta sitten vähän!

KUNINGAS. Saat tulla ystäväkseni... Osaatko soittaa?

EMERENTIA. Soitan klaveeria.

KUNINGAS. Svedenborg on sinut opettanut.

EMERENTIA. Se rumahinen!

KUNINGAS (eriskummainen ilme kasvoissa). Hyi!

EMERENTIA (kysyy katseellaan).

KUNINGAS. Hyi, sanoin!... Pidätkö minusta vähän?

EMERENTIA (painaa kasvot käsiinsä).

KUNINGAS (synkistyy). Merkitseekö se paljoa?

EMERENTIA (ottaa kuninkaan käden ja suutelee sitä).

KUNINGAS. Tekikö tuon lapsi vai nainen?

EMERENTIA (lankee polvilleen kuninkaan jalkoihin). Nainen!

KUNINGAS (nousee vihastuneena). Emerentia Polhem! Nouse ylös!

EMERENTIA (katsoo ylös).

KUNINGAS. Nyt makaat sinä kuninkaan jalkojen juuressa! Nouse ja mene!
Sinä et ansaitse sitä miestä, joka sinua rakastaa, ja sentähden sinä et
koskaan tule saamaan Emanuel Svedenborgia puolisoksesi!

    (Kääntää hänelle selkänsä).

EMERENTIA. Armoa!

KUNINGAS. Armottomuutta!...

EMERENTIA (hiipii häpeissään oikealle lehtokujalle).

FEIF (tulee vasemmalta).

KUNINGAS. Puhu!

FEIF (katsoo Emerentian jälkeen). Hänen kuninkaallinen korkeutensa
tulee heti.

KUNINGAS. Ilman maakreiviä?

FEIF. Se jäi sanomatta.

KUNINGAS. Feif!... Oletko ollut naimisissa?

FEIF. Olen, Majesteetti.

KUNINGAS. Noo?

FEIF. Tjah!

KUNINGAS (hymyilee). Noo?

FEIF (kohauttaa olkapäitään). Tjah!

KUNINGAS. Siten sanovat kaikki, ja minä en koskaan saa tietää mitään!

FEIF. Emme mekään!

KUNINGAS. Ehkä siinä ei ole mitään -- tietämistä!...

FEIF. Ehkä ei!

    (Rummun pärrytystä ja aseiden kalsketta).

KUNINGAS. Prinsessa tulee. -- Feif saa mennä!

    (Menee päin oikeata lehtokujaa).

FEIF (menee telttaan).

AJUTANTTI (oikeasta lehtokujasta). Hänen kuninkaallinen korkeutensa!

    (Äänettömyys).

ULRIKA ELEONORA (tulee oikeasta lehtokujasta).

KUNINGAS (menee häntä vastaan, tarjoo kätensä ja vie pöydän ääreen).
Tervetultuasi, rakas sisko!

ULRIKA ELEONORA. Tuhannen kiitosta, rakas veljeni!

    (Istuvat).

KUNINGAS. Täällä on vähän epäjärjestystä, mutta me elämme sotakannalla.

    (Molemmat keskustelevat hämillään ja pysähtelevät).

ULRIKA ELEONORA. Sotakannalla! Tulkaamme pian rauhankannalle!

KUNINGAS. Onko maakreivi mukana?

ULRIKA ELEONORA. Ei, puolisoni on metsästämässä!

KUNINGAS. Noo? Oletko onnellisissa naimisissa, sisko?

ULRIKA ELEONORA. Onko parooni Görtz matkustanut?

KUNINGAS. Siitä on kauvan, kun sisko ja minä tapasimme toisemme kahden
kesken.

ULRIKA ELEONORA (hypistelee Emerentian ruusuja). Ruusuja, nähtävästi!

KUNINGAS. Mitä uutta kaupungista?

ULRIKA ELEONORA. Onko totta, että tulee sota Norjaa vastaan?

KUNINGAS. Miellyttääkö se maakreiviä?

    (Äänettömyys).

ULRIKA ELEONORA (antaa kuninkaalle terävän katseen vastaukseksi).

KUNINGAS. Paljon näinä vuosina on muuttunut.

ULRIKA ELEONORA (vaikenee, leikkii viuhkallaan).

KUNINGAS. Erittäin kaunis viuhka!

ULRIKA ELEONORA. Onko veljeni kuullut puhuttavan siitä viimeisestä
pilkkakirjasesta, joka on painettu Hollannissa?

KUNINGAS. Saanko päästä kuulemasta?

ULRIKA ELEONORA. Se on hävyttömintä, mitä olen lukenut.

KUNINGAS. Saanko luvan päästä kuulemasta sitä?

ULRIKA ELEONORA. Kuningas David käveli katollaan ja sai nähdä Urian
vaimon Bathseban; ja niin lähetti hän Urian sotaan.

KUNINGAS. Was denn?

ULRIKA ELEONORA. Nämät ovat kauniita ruusuja! Tuoksuvat erittäin
hyvältä.

KUNINGAS. Ole hyvä ja pidä ne!

ULRIKA ELEONORA. Minä! Käytettyjä kukkia! Ei kiitoksia!

KUNINGAS (heittää pois kukat). Puhu selvää kieltä, sisko! Mutta älä
juorua, sillä siihen en vastaa.

ULRIKA ELEONORA. Minä luulin -- tarkoitan -- olin toivonut, että rakas
veljeni luottaisi niin paljon siskoonsa, että hän ei salaisi
aikomuksia, jotka koskevat toisten -- hänen lähimpiensä pyhimpiä
harrastuksia.

KUNINGAS. Vallanperimystäkö?

ULRIKA ELEONORA. Ei pidä olla törkeä, vaikka onkin hallitsija!

KUNINGAS (nousee). Selvää kieltä! Tai menen tieheni!

ULRIKA ELEONORA. Aina sinä menet, kun asia koskee...

KUNINGAS. Sisko!... Sanotaan sinun olevan onnettomassa avioliitossa?

ULRIKA ELEONORA. Minunko? En toki, minä olen hyvin onnellinen, hyvin.

KUNINGAS. Sinun puolisoasi sanotaan siaksi! Emmekä me tahdo sikoja
Ruotsin valtaistuimelle.

ULRIKA ELEONORA. Mutta houkkioita! Aivan kuin sinun suosikkisi Kaarle
Fredrik ei olisi pöhkö. Mutta sinä pidät pöhköistä, kuten esimerkiksi
tuosta parooni Görtzistä.

KUNINGAS. Pysy asiassa!

ULRIKA ELEONORA. Holsteinin Kaarle Fredrik, jonka sinä tahdot
valtaistuimelle, on hylkiö, kamaripalvelijansa Ropstockin hoivattava.
Kamaripalvelija tulee siis hallitsemaan Ruotsia sinun kuolemasi
jälkeen!

KUNINGAS. Nainen!

ULRIKA ELEONORA. Niin, tuollainen sinä olet! Sinä olet hyvin suuri,
mutta sinä olet tyhmä! Niin juuri! Ja minkätähden sinä olet suuri, sitä
minä en tiedä! Viimeisten kahdeksantoista vuoden aikana olet sinä
tehnyt vain tyhmyyksiä. Enkä minä tiedä ainoallekaan taistelulle muuta
nimeä kuin Pultava, jossa sinä pakenit. Ainoastaan tappioita ilman
kunniaa! -- Siinä sait "naisesta", sinä naisvihaaja!

KUNINGAS. Varo itseäsi!

ULRIKA ELEONORA. Mistä?

KUNINGAS. Siitä, etten minä muuta suosiotani puolisollesi, jolla kai on
kuuma helvetti oltavanaan -- kuten kaikilla aviomiehillä sitäpaitse!

ULRIKA ELEONORA. Kas nyt se laukesi! Vai niin! Vai muuttaa suosiosi
sille maakreivi katalikolle! Sen kyllä uskon! Se kunniaton, joka
kohtelee puolisoansa niinkuin .. Niin -- mitä -- minä -- olenkaan --
saanut kärsiä...

KUNINGAS. Äsken juurihan olit niin onnellinen!

ULRIKA ELEONORA. Äsken?... Ha, ha, ha! Äsken! sanoo tuo...

KUNINGAS. Muista, että minä en ole naimisissa kanssasi!

ULRIKA ELEONORA. Kuinka niin!

KUNINGAS. Muista kohdella minua veljenäsi ja hallitsijanasi, äläkä anna
minulle kotiripityksiä, kuten puolisollesi!

ULRIKA ELEONORA. Sinä, naimisissa? -- Niin -- miksi et ole naimisissa?
Sentähden, tiedätkös, että sinä pelkäät naisia! Sankari pelkää!

KUNINGAS. Kun kuuntelen sinua, pelkään minä tosiaankin! Ja tällä
lyhyellä hetkellä olen minä suurimmassa määrässä mieltynyt maakreiviin!
Minä melkein rakastan häntä!

ULRIKA ELEONORA (itkee nenäliinaansa). Niin, niin, niin...

KUNINGAS. Älä herran nimessä itke -- riitele kernaammin! En voi sietää
kyyneleitä!

ULRIKA ELEONORA (voittaa mielensä). Koska rakastat maakreiviä, niin
nimitä hänet vallanperijäksi!

KUNINGAS. Anna minun ensin kuolla! Silloin on kyllä aika valita
vallanperijä!... Sisko, minun ratani on ehkä pian lopussa -- ehkä
viimeisen kerran tapaamme nyt toisemme.

ULRIKA ELEONORA (vakavana, lempeästi). Rakas veljeni, sydänkäpyni, mitä
sanot?

KUNINGAS. Ja sinulle, äitini lapselle, tahdon tunnustaa, että
valtakunnan tila on toivottomasti onneton.

ULRIKA ELEONORA. Jo kauvan on sellaista kuiskailtu, mutta uskottiin,
että Görtz...

KUNINGAS. Niin uskoin minäkin, mutta... hän on laskenut väärin, tai hän
ei käsitä raha-asioita... Minä tunsin kyllä miehen kaikki paheet, mutta
minä luotin hänen tavattomaan ymmärrykseensä ja tietoihinsa... Mutta
nekin näyttäytyivät... ontoiksi...

ULRIKA ELEONORA. Rakkahin käpyseni, onko tila niin toivoton?

KUNINGAS. Auttamattomasti toivoton!... Minä toivon, että olisin
kuollut!

ULRIKA ELEONORA. Voinko minä jotakin tehdä veljelleni... onko sinulla
joku toivomus?...

KUNINGAS. Ei ystäväni! -- Ja kuka tulee perimään valtaistuimen, jätä se
Jumalan huostaan!... Anna anteeksi! Minä olen sairas... minun täytyy
levätä.

    (Laskeutuu sänkyyn).

ULRIKA ELEONORA (polvillaan sängyn vieressä). Mikä on minun veljelläni?
Mitä se on, rakkaani?

KUNINGAS.

    "Mennyt aik' on elon hetken
    Hymysuin teen viime retken."

Muistatko sitä?... Ragnar Lodbrokia sudenkuopassa? (Äänettömyys). He
luulivat minut läpäisemättömäksi, sentähden, että minä en lörpötellyt;
ja minä en lörpötellyt sentähden, että minä en juopotellut. Kun yksin
käyttelin järkeä humalaisten kesken, pidettiin minua hulluna...
(Äänettömyys). Ulla! Pane kätesi otsalleni! Nyt muistutat äitiäni! Hän
oli ainoa nainen, jota olen rakastanut, sillä hän oli äitini, eikä siis
-- ollut minulle nainen! (Äänettömyys). En ole tehnyt mitään tekoa,
jota en voisi puolustaa, mutta minä en hoida itseäni!... (Äänettömyys).
Oppipoika kutsuu kisälliä tyranniksi ja kisälli mestaria
hirmuhaltijaksi. Kaikki esimiehet tuntuvat hirmuhaltijoilta! Kaikki
tahtoisivat niin kernaasti olla esimiehiä, kaikki, jos he saisivat, jos
voisivat. (Äänettömyys). Entä te, naiset! Minä olen akkunain takaa
katsellut koteihin ja nähnyt sentähden enemmän kuin muut, sillä
sisällä-olijat näkevät vain omansa. -- Ihanin ja katkerin! -- Rakkaus
on hiuskarvalleen vihan kaltainen. (Äänettömyys). Nyt minä nukun. Uni
on parasta. Lähes parasta! (Nukkuu).

    (Sarabandia soitetaan kaukana).

ULRIKA ELEONORA (nousee, menee perälle ja viittaa kamariherraa
tulemaan).

KAMARIHERRA (tulee).

ULRIKA ELEONORA. Taube! Minä luotan rajattomasti teihin. Syyn tiedätte
te yksin! -- Olenko oikeassa?

KAMARIHERRA (kumartaa).

ULRIKA ELEONORA. Etsikää heti maakreivi! Sanokaa hänelle, että asema on
suotuisa meille, ja että hän valmistautukoon lähtemään Norjaan!

KAMARIHERRA (kumartaa ja menee).

ULRIKA ELEONORA (menee jonkun askeleen hänen jälkeensä. Palaa sitten
Katarina Leczinskan, erotetun Stanislaus Leczinskyn puolison kanssa).
Katarina Leczinska! Sen kohtaamisen, jota teille ei koskaan myönnetty,
suon minä teille nyt.

KATARINA. Saan siis nähdä sen miehen, joka siten on leikkinyt minun
kohtaloni kanssa ja omaisteni...

ULRIKA ELEONORA. Hiljaa! Hän nukkuu, mutta odottakaa...

KATARINA (hiipii lähemmäksi ja katselee kuningasta). Onko se hän?

ULRIKA ELEONORA. Minun veliraukkani on sairas... hän ehkä ei elä enää
kauvan.

KATARINA. Onko se hän? Noin syvästi alentunut! -- Yhtä syvästi kuin me!

KUNINGAS (liikahtaa ja hengittää raskaasti).

ULRIKA ELEONORA (poistuu ylöspäin). Hän herää! Minä odotan teitä
residensissä.

    (Menee ulos).

KATARINA (asettaa käsivarret rinnoilleen, aivan kuin odottaisi
kuninkaan heräämistä lukeakseen lakia hänelle).

KUNINGAS (herää, nousee levollisesti ja arvokkaasti seisomaan).
Katarina Leczinska! Minä näin unta teistä, ehkä sentähden, että odotin
teitä!... Olkaa hyvä ja istukaa!

KATARINA. Sire, Te ette odottanut minua.

KUNINGAS (vihastuneena). Tahdotteko sanoa, että valhettelen? -- Mitä on
teillä sanottavana?

KATARINA. Minä kysyn Teiltä, Sire, missä on minun mieheni ja lapseni?

KUNINGAS. Olkaa hyvä ja hillitkää ääntänne, kun puhuttelette
hallitsijaa!

KATARINA. Olkaa hyvä ja käyttäkää toista ääntä, kun puhuttelette
naista!

KUNINGAS. Naista! Pah!... Sitä valtaa en koskaan ole tunnustanut! --
Mutta auttaakseni teitä vastaanotossa, jonka haluan lyhkäiseksi, voin
minä esittää asianne, niin se ei tule sotketuksi lörpötykseen! -- Olkaa
hyvä ja istukaa!

KATARINA (raivossa). Tätä täytyy minun kuulla!

KUNINGAS. Te saatte kuulla ja kuningas puhuu: -- Siis: missä oleskelee
teidän miehenne ja lapsenne, ei liikuta minua!... Mutta, kun minä
kerran valitsin Stanislaun, teidän puolisonne, Puolan kuninkaaksi,
luulin minä hänen syntyneen hallitsemaan, mutta siinä minä erehdyin,
sillä häneltä puuttui rohkeutta käyttää sitä valtaa, jonka kansa oli
hänelle antanut. Hän oli syntynyt tottelemaan -- ja sentähden sai hän
mennä!... Sen hän tekikin nautinnolla, niin, hän juoksi! -- Silloin
määräsin minä apuvaroja sekä hänelle että perheelleen lähemmäs
satatuhatta taaleria vuosittain, ilman minkäännäköistä velvollisuutta
kuitenkaan! Että nämä rahat eivät ole säännöllisesti olleet saatavissa,
ei ole minun vikani, eikä kenenkään muunkaan, sillä rahoja ei ollut, ja
missä mitään ei ole, etcetera! Nyt on rahoja! Menkää siis
rahastokamariin nostamaan!

KATARINA. Kuningas Stanislaus...

KUNINGAS. Stanislaus ei osannut hallita, enempää kuin kuningas
Augustkaan, joka antautui naisten hallittavaksi... Audienssi on loppu!

    (Soittaa).

AJUTANTTI (tulee).

KUNINGAS. Tohtori Svedenborg saa tulla.

KATARINA. Siinä on mies!

KUNINGAS (ajutantille). Tohtori Svedenborg! -- Saata rouva ulos!

KATARINA (menee).

KUNINGAS (ottaa kiinni otsastaan aivan kuin hänellä olisi päänsärkyä).

SVEDENBORG (tulee masentuneena).

KUNINGAS. Emanuel!... Oletko valmis lähtemään insinööriosaston kanssa
Norjaan?

SVEDENBORG. Teidän Majesteettinne!

KUNINGAS. Tänä iltana, vielä tänä iltana? -- Minä tiedän, että sinulla
piti olla kihlajaiset huomenna...

SVEDENBORG. Siitä riippuu minun onneni...

KUNINGAS. Onni! Nainen! Aina tulee joku nainen, joka vie minun parhaan
mieheni. Emanuel! Maasi sinua vaatii, kuninkaasi pyytää, seuraa meitä!

SVEDENBORG. Sydämeni velvollisuudet ovat pyhiä...

KUNINGAS. Eikö sinulla ole sydäntä kuninkaalle ja maalle ennen kaikkea?

SVEDENBORG. Majesteetti!

KUNINGAS (on polvillaan karmituolilla). Kuuleppas, kuka on Emerentia?

SVEDENBORG. Hän on enkeli.

KUNINGAS (keinuu tuolilla). Tämä on minulle selittämättömin kaikista
aistien taudeista! Rakkaus! Onko hän enkeli?

SVEDENBORG. On.

KUNINGAS. Emanuel! -- Vaikka se maksaisi minulle sinun ystävyytesi,
niin sinun täytyy kuulla se!... Emerentia oli äsken täällä!

SVEDENBORG. Täällä? -- Vasten pyyntöäni?

KUNINGAS. Hän ei ole nainen, joka sopii sinulle!... Juoruteitä olin
saanut kuulla, että hän oli vannonut panevansa minut jalkojensa
juureen. -- Hm! Hänen kokeensa olivat jotenkin yksinkertaisia -- ja ne
minä sivuutan -- mutta hän antautui puhumaan sinusta pahaa,
alentavaista.

SVEDENBORG (itkee).

KUNINGAS. Kas niin, nyt hän itkee!... Tietäkää pojat, että olen saanut
tarpeeni teidän hamehistorioistanne!... Koskeeko se sitten niin?
(Taputtaa häntä olkapäälle). Emanuel! Riuhtaise irti itsesi ja ole
mies!... Sinä, jumalten etsikko, syntynyt korkeita töitä ja suuria
unelmia varten, mitä sinua liikuttaa nainen ja rypäle! Pitääkö sinun
panna pääsi jonkun polvelle ja antaa leikata voimasi hiukset!

SVEDENBORG. Minä olen luvannut hänelle uskollisuuteni...

KUNINGAS. Mutta hän on rikkonut omansa, ollessaan uskoton... Ylös,
Emanuel! Kunnia ja velvollisuus kutsuu sinua!

FEIF (teltasta). Anteeksi, Majesteetti!

KUNINGAS. Mitä nyt?

FEIF. Parooni Görtz on palannut.

KUNINGAS. Tuo hänet tänne!... Emanuel, mene tuonne sisään odottamaan!

SVEDENBORG (menee telttaan).

KUNINGAS (Svedenborgille). Jos eivät saa toisiaan, niin itkevät he --
ja jos saavat, niin itkevät silloinkin! -- Omituista leikkiä tuo! --
Itkutusta tai hassutusta!... Ei, odota!... Jää tänne ja kuuntele!... Se
on sinua varten, Emanuel! -- Emanuel! Nyt on ratkaisu: Jumala
kanssamme!

SVEDENBORG (jää).

GÖRTZ (tulee nopeasti vasemmalta. Portille kokoontuu väkeä, joiden
joukossa huomataan Mies 1:sestä kuvaelmasta, Tyytymätön ja Nainen,
3:nnesta kuvaelmasta. He ovat hiljaa, mutta kamalan näköisiä).

KUNINGAS. Puhu! Mutta nopeasti!

GÖRTZ. Kaikki on menetetty!

KUNINGAS. Missä suhteessa?

GÖRTZ. Perikato! Vararikko! Maa tulessa ja liekeissä... olivat vähällä
tappaa minut!

KUNINGAS. Hätärahanko tekeminen...?

GÖRTZ. Hätäraha ja sen seuraukset! Mutta kuka on päästänyt liikkeeseen
20 miljoonaa, kahden sijasta?

KUNINGAS. Kaksikymmentä? Herra jumala! Minä luulin vain kymmenen!
Seitsemän on minun omallatunnollani, tarkkojen laskujen jälkeen! Mutta
kuka on päästänyt liikkeeseen ne toiset kymmenen?

GÖRTZ. Kuka? Ei kukaan tiedä. Mutta nyt vuotaa tuo viheliäinen
kuparivirta, ärsyttäen ja myrkyttäen koko maan!

KUNINGAS. Suuri jumala! Meistä on tullut vääränrahantekijöitä, vasten
tahtoamme!

GÖRTZ. Minut jo uhataan viedä mestauslavalle!

KUNINGAS. Ei niin kauan kuin minä elän!

GÖRTZ. Mutta kaikkein pahinta on se, että maan suosituin mies
nykyhetkellä on Hessenin maakreivi!

KUNINGAS. Maakreivi? Lankoni! Mitenkä hän on siksi päässyt?

GÖRTZ. Viha muuttuu tavallisesti rakkaudeksi -- toista kohtaan! Ja hän
lupaa vapautta!

KUNINGAS. Mikä sana!

    (Viheliäisiä poikia ja miehiä nousee perämuurin reunustalle. He
    sukeltautuvat esiin huomaamatta ja istuutuvat nopeasti, eivätkä
    heitä näyttämöllä olijat vielä huomaa).

GÖRTZ (levottomana). Tässä läheisyydessä tapahtuu jotakin, joka tuottaa
levottomuutta, mutta jota minä en ymmärrä... se haisee köyhäin
vaatteilta...

KUNINGAS. Näetkö jotakin? Minä en näe mitään. Mutta minä kuulen tämän
kamalan hiljaisuuden!... Odotahan silmänräpäys, että saan ajatella.

    (Äänettömyys).

KUNINGAS (istuutuu toivottomana). Lupaako hän vapautta!

GÖRTZ (esille). Majesteetti! Älkää hyljätkö minua! Minussa ei ole
mitään syytä.

KUNINGAS. Vähän syytä meillä kyllä on, mutta tahto oli hyvä -- jotenkin
hyvä tällä kertaa! -- Mitä sinä pelkäät?

GÖRTZ (katsoo epävarmasti ympärilleen).

    (Äänettömyys).

KUNINGAS (rauhoittuu ja soittaa).

AJUTANTTI (tulee).

KUNINGAS. Miekkani! Vaippani! Ja hattuni!

AJUTANTTI (noutaa ne).

KUNINGAS (nousee). Görtz! Nyt menen residenssiin, tapaamaan Hessenin
maakreiviä, jonka olen nimittänyt armeijan ylikenraaliksi.

GÖRTZ. Koska se tapahtui?

KUNINGAS. Nyt. Juuri nyt!... Sitten lähden vielä tänä iltana
sotajalalle...

GÖRTZ. Entä minä?

KUNINGAS. Seuraat!

GÖRTZ. Norjaako vastaan...?

KUNINGAS. Vihollista vastaan! -- Ken tahtoo -- käydä voittoon -- muuten
-- on tappio varma! (Svedenborgille). Nyt varmaankin seuraat!

SVEDENBORG. Nyt minä seuraan Teidän Majesteettianne!

KUNINGAS (osoittaa Venus-kuvaa). Etkä tuota jumalatarta!... Görtz! Vie
meidät ulos, sinun tietäsi...

AJUTANTTI (tuo miekan, hatun ja vaipan).

KUNINGAS (pukeutuu, etsii sanoja, joita ei löydä. Vetää hansikkaat
käteensä). Olisin sanonut jotakin Hultmanille... mutta, voi olla
samantekevä... Siis menemme!

    (Menee Görtzin talon kautta Görtzin ja Svedenborgin seuraamana.
    Nyt avautuu peräportti. Saastaisia olennoita hiipii hiljaa
    sisään, uteliaina, aavemaisina ja hypistelevät kaikkea. Heihin
    liittyvät olennot muurilta).



V KUVAELMA


Fredrikstenin linnoitus Norjassa. Kauvimpana taustassa näkyy osa
linnoituksesta. Katto muistuttaa isoa mustaa arkkua. Alapuolella
penkereessä juoksuhautoja, rintavarustuksineen. Ensimmäisenä vasemmalla
pöytä ja kaksi kenttätuolia; vieressä kuninkaan kenttäsänky
sinikeltaisine silkkipeitteineen, telttakaton alla. Sängyn oikealla
puolella leirituli. Sängyn vieressä sytytettyjä soihtuja.

Vasemmalla perempänä toinen leirituli ja tuoleja. Oikealla, perällä
kolmas leirituli ja tuoleja.

Oikealla etualalla sihteeri Feifin pöytä, jolla on suuri lyhty.

On ilta, kuutamo, pilvet kiitävät ja on puoli kylmä.

GÖRTZ (istuu kanuunalla lähellä kuningasta).

KUNINGAS (lepää sängyssä viittaan puettuna ja tuijottaa tuleen).

HULTMAN (hoitaa tulella olevaa pataa kokkipoikien avulla).

FEIF ja SVEDENBORG (istuvat Feifin pöydän ääressä).

Taka-alalla käyskentelee upseereja, korkeampia ja alempia. Leiritulien
ääressä näkyy kulkureita ja kuormastoväkeä. Alimpana oikealla,
vallikuopassa istuvat MIES, TYYTYMÄTÖN ja KÄÄPIÖ.

SVEDENBORG (Feifille). Eikö tunnu aivan kuin kaikki odottaisivat
jotakin?

FEIF. Kyllä. Aikovat kai hyökätä aamupuolella.

SVEDENBORG. Sitä en juuri tarkoittanut!... Onko Feif huomannut, miltä
linnoituksen katto näyttää?

FEIF. Tämä maa on varmaankin voittamaton.

SVEDENBORG. Joku suojeleekin kai sitä?

FEIF. Joskin me saamme linnoituksen, niin mitä se meitä auttaa?
Tuntureita ei voi ampua, ja, sitä paitsi, asuuhan puoli kansaa
merellä!...

SVEDENBORG. Kuningas näyttääkin pitävän sotaa vain jonkinlaisena
askartelemisena, odottaessaan jotakin...

FEIF. Ja Görtz odottaa pääsevänsä ilmaretkelle! Kas, miten hän istuu --
kanuunalla! Moni tahtoisi pistää tulen sytykkeeseen! -- Ja
pääkortteerissa odottavat maakreivi ja herttua valtaistuinta. Arvid
Horn odottaa maakreiviä ja vapautta. Gyllenborg odottaa herttuaa ja
yksinvaltaa... Mutta mitä odottaa kuningas?

SVEDENBORG. Sanoppas se! -- Katsos, miten hän makaa ja tuijottaa
tuleen! Suuri rikas elämä kulkee ohi...

FEIF. On kulkenut ohi -- suuren miehen!

SVEDENBORG. Suuri? Ei suuri! Voiko mitata ihmistä muutamilla niin
pienillä sanoilla? -- Onko Feif väsynyt?

FEIF. Väsyneitä olemme kaikki.

SVEDENBORG. Ehkäpä kyllä.

FEIF. Nyt on ensimmäinen adventti. Kohta tulee joulu.

SVEDENBORG. Ja uusi vuosi! -- Görtz raukka!

FEIF. Hän pitää toista silmäänsä aivan kuin hän tähtäisi pyssyllä...
Onpa merkillistä, että kuningasta viime vuosina ovat ympäröineet
silmäpuolet.

SVEDENBORG. Eikö mitä!

FEIF. Onpa kyllä. Frölick, Müllern, Grothusen ja Görtz näkevät vain
yhdellä silmällä.

SVEDENBORG. Olisipa naurettavaa, ellei tuossa piilisi salattua
ajatusta.

FEIF. Hmh! Sattumusta!

SVEDENBORG. Ei, Feif... mutta sitä ette koskaan ymmärrä!

FEIF. Unia, Svedenborg, en minä ymmärrä!

SVEDENBORG. Hiljaa! Tuossa tulee suuria herroja...

FEIF (katsoo ympärilleen). Horn ja Gyllenborg!

    (Horn ja Gyllenborg tulevat oikealta etualalle).

HORN (katsoo kuninkaaseen päin). Nukkuuko hän?

GYLLENBORG. Ei. Hänellä on silmät auki ja hän katsoo tuleen.

HORN. Gyllenborg! Me emme ole ystäviä, mutta isänmaan tähden täytyy
meidän pitää yhtä.

GYLLENBORG. Aselepo, Horn! Kernaasti!

HORN. Ei ole mikään salaisuus, että kuninkaamme on ruumiillisesti ja
henkisesti menehtynyt -- kuten yhdellä sanalla sanotaan -- loppu! Ja
omituista on, ettei enää huomata hänen läsnäoloaan, eikä välitetä
hänestä! --- Kulkeneeko leirissä huhuja, en tiedä, mutta kaikkien
kesken näkyy olevan hiljainen suostumus, että täällä täytyy tapahtua
jotakin, että tänne olemme tulleet, mutta emme mene etemmäksi.
Odotetaan salamaa taivaalta, ennettä, maanjäristystä -- niin, onpa
niitäkin, jotka ovat uneksineet -- laukausta!... Ja tämä on, ilman
säällistä syytä, itsekullekin niin selviytynyt, että pääkortteerissa
seisovat hevoset satuloittuina ja kuriirit valmiina nousemaan selkään,
lähteäkseen matkalle.

GYLLENBORG. Minne?

HORN. Tukholmaan, ymmärrettävästi! (Huomaa puhuneensa liikaa, luo
Gyllenborgiin terävän katseen). Gyllenborg! Älkää käyttäkö väärin minun
luottamustani!

GYLLENBORG. En mitenkään! Käteni, sydämeni! -- Jatkakaa!

HORN (ihastuneena kaunopuheisuuteensa). Tuo mies, joka makaa tuolla,
odottaa hautaustaan, sillä hän on kuollut, oli kerran kaitselmuksen
mies ja menestys seurasi häntä niinkauvan kuin hän kulki vanhurskauden
tietä. -- Mutta kun hän kahdeksantoista vuotta takaperin tahtoi kulkea
omia teitänsä ja itse hallita ihmisten ja maitten kohtaloa silloin
nipisti sallimus häntä korvasta ja rupesi sokkosille hänen
kanssansa!...

Ja nyt seisoo hän -- tai makaa, musertuneena omaa itseään vastaan! Hän
on heittänyt pois kahdeksantoista vuotta täyttääkseen valansa: Venäjän
Pietari ja Puolan August pitää maasta juuritettaman! Näitten kahden
navan ympärillä on hänen elämänsä kiertänyt. Ja nyt: nyt hieroo hän
sukulaisuutta Venäjän kanssa -- toisena päivänä, ja ystävyyttä Puolan
kanssa toisena -- ja kaikkea tätä hommatakseen on hän makautunut
Norjaan! Norjaan!...

Tämä paradoksi näyttää äärettömältä ilveilyltä. Hän tahtoi usuttaa
Puolan Venäjää vastaan. Mutta sitten hajoitti hän Puolan ja työskenteli
Venäjän kätyrinä! Tahtoi yhtä ja teki toista! Siten leikkii sallimus
niiden kanssa, jotka tahtovat leikkiä sallimusta!

GYLLENBORG. Eikö Horn, joka on niin puhelias, koeta esittää kuninkaalle
tuota?

HORN (tarkastaa Gyllenborgia ja jatkaa). En! Minä en tahdo puhua hänen
kanssaan. Hän on häväissyt minua ja on minulle vastenmielinen.

GYLLENBORG. Mitä Horn syyttää näistä kuninkaan ja maan
onnettomuuksista?

HORN. Yksinvaltaa, ymmärrettävästi.

GYLLENBORG. Yksinvalta ei ole niinkään huono, kun se vain tulee
oikeihin käsiin! Mitä?

HORN. Minä en ymmärrä...

GYLLENBORG (kavalasti). Ettekö?

HORN. En ollenkaan!

GYLLENBORG. Yrittäkää! Onhan Hornilla hyvä ymmärrys!

HORN. Joku on sanonut minulle: ei pidä olla Gyllenborgin vihamies,
mutta piru olkoon hänen ystävänsä!

GYLLENBORG. Horn kiroaa.

HORN. Gyllenborgin seurassa!

GYLLENBORG. Hyvässä seurassa voi tunnustaa väriä!

HORN. Minä en pelaa korttia!

GYLLENBORG. Tapaammeko Tukholmassa?

HORN. Sen lupaan!... Kun vain tämä näytelmä loppuu!... Sellainen
kuningas!

GYLLENBORG. Vait!

HORN. Hän häpee Görtziä; ei tahdo puhua hänen kanssaan! Mutta ei
uskalla antaa hänen mennä!

    (Näyttämö valaistuu, linnoituksesta silloin tällöin
    heitetyistä tulipalloista.).

GYLLENBORG. Nyt aletaan taas kohta ampua!

HORN. Sepä hyvä!... Nyt hän liikahti.

    (Horn ja Gyllenborg vetäytyvät perällepäin).

KUNINGAS (nousee sängystä. Ei huoli Hultmanin avusta. Menee näyttämölle
ja tarkastelee linnoitusta. Lähestyy sitten Feifin pöytää ja istuu
sinne. Väsynyt, välinpitämätön). Posti!

FEIF (antaa kirjeitä).

KUNINGAS (avaa niitä ja pysähtyy yhteen). Se on kurjaa!... Tuo hurja
nainen, jonka isä tuli ammutuksi petturina laivan kavaltamisesta, on
onnistunut vakuuttamaan Ranskan lähettilään... Eikö toisinaan tunnu
aivan kuin valheella olisi suojelija! (Äänettömyys). Ja tässä! Katarina
Leczinska väittää, että minä olen häntä kurittanut! (Äänettömyys). Ja
prinsessa... koko matkan vain naisia!... Ne vihasivat minua sentähden,
että minä en tahtonut tunnustaa heidän ylivaltaansa... Tämä on liikaa!
(Äänettömyys). Tässä on hengenpelastaja! Kuuleppas Emanuel! Ajatteles,
että minä päivittäin saan kirjeitä tuntemattomilta sotamiehiltä, jotka
pyytävät rahaa sentähden, että ovat pelastaneet minun henkeni... Kun
minä kuolen, kerskailee kai koko joukkio siitä, että ovat ottaneet
minut hengiltä! (Lukee eteenpäin). Ei! Tämä on toki liikaa!... Kertomus
Davidista, joka lähetti Urian sotaan... Uria on Emanuel!... Huh!
(Käärii kirjeet palloksi). Koko elämä on aivan kuin tämä pallo, kudottu
valheista, erehdyksistä, väärinymmärryksistä! Hyi saakeli! -- Anteeksi,
että kirosin! (Heittää pallon läheiseen tuleen). (Äänettömyys). En voi
taistella valhetta ja valheen isää vastaan... Oma sisarenikin...
(Äänettömyys). En ollut mikään enkeli, mutta noin helvetin musta en kai
sentään ollut! Antaa joukkojen iloita! Sapatti loppui kello kuusi.
(Sarabandia soitetaan). Kuka soittaa minun sarabandiani?... Joku on
tuolla vallihaudassa?... Tule esiin, soittaja!

KÄÄPIÖ (tulee).

KUNINGAS. Luxembourg! Ei! Missä ihmeessä sinä olet ollut? Mitä? Sinä
karkasit minulta Stralsundin jälkeen!

KÄÄPIÖ (polvillaan). Majesteetti, minä en karannut, minut
eroitettiin...

KUNINGAS. En minä! Useasti olen sinua kysynyt, mutta silloin oli niin
kiire! -- Oletko luullut, että minä hylkäsin sinut?

KÄÄPIÖ. Olen, Majesteetti...

KUNINGAS. Siinä näet! -- Kuitenkin olet luullakseni kierrellyt ympäri
ja panetellut minua -- ehkäpä vielä panit toimeen ilkivaltaisuudet
minun asunnossani Lundissa?

KÄÄPIÖ. Armoa!

KUNINGAS. Se on kurjaa! -- Mene nyt kuormastoon soittamaan, pikku
lurjus!... Syllogismus perversicus: Minä en ole sinua karkottanut ja
kuitenkin panettelet sinä minua! -- Mars!

KÄÄPIÖ (yrittää puhua).

KUNINGAS. Ei! Sinä et saa puhua! Mars!

KÄÄPIÖ (menee taustalle).

KUNINGAS (Svedenborgille). Sellainen on elämä; millainen on kuolema?

SVEDENBORG. Luonto ei tee mitään hyppäyksiä.

KUNINGAS (katselee ympärilleen). Ammutaanko linnoituksesta, vai mikä
suhisee korvissa?

SVEDENBORG. Yötuuli kai...

KUNINGAS. Nyt rikkui lyhdyn lasi... Kyllä kai ammutaan...

SVEDENBORG. Pitäisihän sen kuulua!

KUNINGAS (nousee tuskallisena). Luulenpa -- että tekisi mieleni saada
lasi viiniä! -- Hultman!... Kas niin, nyt hän on poissa, kun häntä
tarvittaisiin!... Ei, älä mene Feif!... Anna olla!...

AJUTANTTI (tuo kirjeen).

KUNINGAS (lukee ja masentuu; menee Görtzin luo, jolle näyttää kirjettä
ja jättää sen).

GÖRTZ (tekee toivottomuutta osoittavia liikkeitä).

    (Äänettömyys).

KUNINGAS (Svedenborgille). Hyvää yötä, Emanuel! Nyt menen ryntäämään!

SVEDENBORG. Majesteetti, taivaan nimessä...

KUNINGAS. Hyvää yötä!

    (Tervehtii kädellään ja menee perälle oikealle ulos).

SVEDENBORG (Görtzille). Mitä se oli?

GÖRTZ. Minä en voi sitä sanoa!

    (Häntä ahdistetaan kysymyksillä).

SVEDENBORG (menee Feifin luo). Mitä luulee Feif?

FEIF. Jotakin on taas hullusti!

SVEDENBORG. Mutta mitä?

FEIF. Kas nyt! Heti kun hän kääntää selkänsä, hajoaa kaikki! -- Katsos
vaan! Kuorma-ajureita ja kulkureita! Valtioneuvoksia ja kenraaleja!

SPARRE (ajutantin luo). Missä on kuningas?

AJUTANTTI. Hän meni tuonne ylös etummaiseen juoksuhautaan!

SPARRE. Herra Jumala!

    (Menee oikealle).

DE LA GARDIE (ajutantin luo). Onko kuningas mennyt?

AJUTANTTI. Kuningas meni etummaiseen vallihautaan valmistamaan...

DE LA GARDIE. Mutta ammutaanhan linnoituksesta!

    (Ulos oikealle).

MÖRNER (tulee). Missä, Jumalan nimessä, kuningas on?

AJUTANTTI. Hän on etummaisessa juoksuhaudassa! (Linnoituksesta ammuttu
tulikuula valaisee taustan. Nyt näkyy kuningas juoksuhaudassa, viitaten
keltaisella hansikkaallaan alaspäin). Tuolla näkyy kuningas!

MÖRNER. Taivaan Jumala armahtakoon meitä!

    (Pois).

FEIF. Näetkö häntä?

SVEDENBORG. Näen. Hän makaa polvillaan, aivan kuin rukouksessa!

FEIF. Rukouksessa? Mitä etsii hän tuolta ylhäältä?

SVEDENBORG. Mitä hän etsii?... Tuo omituinen mies!

FEIF. Oletko milloinkaan ymmärtänyt hänen kohtaloansa?

SVEDENBORG. En. Emmekä saakaan sitä ymmärtää! En ole milloinkaan
ymmärtänyt yhtään ihmiskohtaloa, en edes vähäpätöistä omaani.

FEIF. Huomaatko, että me seisomme puhumassa aivan kuin kuolleesta
miehestä?

SVEDENBORG. Hän on kuollut!

    (Tulipallo valaisee näyttämön ja sammuu pamahtaen. Näyttämöllä
    vallitsee kuolemanhiljaisuus ja kaikki katsovat linnoitusta
    kohden. Mies ja Tyytymätön seisovat vaanien Görtziä.).

FEIF. Nyt tunnen minäkin, että me odotamme jotakin.

SVEDENBORG. Ei kuitenkaan rynnäkköä?

FEIF. Ei!

SVEDENBORG. Tapahtukoon Jumalan tahto!

    (Äänettömyys).

ÄÄNI (ylhäältä). Kuningas on ammuttu!

ÄÄNI (alhaalta). Kuningas on ammuttu!

MERIMIES. Ruotsin kaikkein suurin kuningas on kuollut! Jumala meitä
armahtakoon!

MIES. Onko konna kuollut?

TYYTYMÄTÖN. On kuollut! Ja nyt annan minä hänelle anteeksi!

MIES. Ajatteles! Minä en voinut olla oikein vihainen sille miehelle!
Helvetinmoinen mies kaikissa tapauksissa!

SVEDENBORG. Jumala olkoon hänen sielulleen armollinen! -- Mutta mistä
tuli tuo kuula?

FEIF (viittaa linnoitukseen päin). Tuolta ylhäältä!

SVEDENBORG (viittaa taivaaseen). Tuolta ylhäältä!

FEIF. Uskokaamme niin!

SVEDENBORG. Ja jos se ei sieltä tullut, niin olisi sen pitänyt tuleman
sieltä!

    (Kaikki hajaantuu. Mies ja Tyytymätön hyökkäävät Görtzin kimppuun
    ja raastavat hänet ulos. Kaikki ryntäävät sekasorrossa ulos.
    Leiritulet sammuvat. Soihdut ja lyhdyt viedään ulos. Näyttämöllä
    tulee pimeä. Mutta nyt näkyy iso lyhty ylhäällä vallihaudassa.).

ESIRIPPU.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kaarle XII - Viisikuvaelmainen näytelmä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.