Title: Metsän povessa - Tuokiokuvia 1:ssä näytöksessä
Author: Ranta, Raiju
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Metsän povessa - Tuokiokuvia 1:ssä näytöksessä" ***


METSÄN POVESSA

Tuokiokuva 1:ssä näytöksessä


Kirj.

Raiju Ranta


Seuranäytelmä; N:o 23.



Hämeenlinnassa,
Boman & Karlssonin kustannuksella
1905.

Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.



HENKILÖT:

 Rajala, viinankeittäjä.
 Rietu, hänen vaimonsa.
 Leiniö,  |
 Pekkala, | salametsästäjiä.
 Vallesmanni.
 Raksi, metsänvartija.
 Miehiä.



Näyttämö:

Tiheä metsä sydänmaalla. Perällä suuri kallio, siellä täällä pienempiä
kiviä.

On sunnuntai-aamu, linnut visertävät ja kaukainen kirkonkellojen kumina
kuuluu.

(Kuuluu pyssyn laukaus. Hetken perästä tulevat Leiniö ja Pekkala,
edellinen kantaen metsoa jaloista.)

_Leiniö_: Hitto vieköön koko tämän ammatin. Tuo ainoa räähkä monen
tunnin samoilemisesta. Ei, tämä jästi ei käytä. Kyllästyttämäänkin
alkaa tällainen turha risukosta risukkoon juoksenteleminen. (Heittää
linnun maahan ja istuu itse viereen.) En tuumaakaan astu edemmäksi.

_Pekkala_ (harvasanainen): Elä nyt niin pian kyllästy. Jos ei onnistu
yhdellä, niin voihan toisella kerralla olla parempi onni. Ei mitään
ilman saa tässä maailmassa. Ei niin, ei. Paistetut paistit eivät suuhun
lennä. Mennään ainakin tuonne Korpivaaran laiteelle, sieltä kenties
saamme vielä jänispaistia.

_Leiniö_ (panee pitkälleen): Minä annan palttua Korpivaaralle ja
jäniksille. Pistä sinäkin pitkällesi, ei se sinunkaan luillesi
vahingoksi ole. -- Kuules, joko ollaan Pirunkiven seutuvilla?

_Pekkala_: Aivan tuossahan se on Pirunkivi.

_Leiniö_: Hyvä juttu! Ei, mutta istu nyt sinäkin. Minua todellakaan ei
huvita enää hyppääminen. Kun vähän huilataan niin palataan kotiin. --
Pääni on niin hemmetin kipeä.

_Pekkala_ (istuu): No, samahan tuo. -- Huilataan sitte. Kohmeloko sinun
päätäsi kivistää?

_Leiniö_: Sinäpä sen sanoit! Kohmelo kivistää ja kovasti. Olin
Heiskasen Jaskan läksiäisissä eilen illalla ja siellähän sitä tuli
otettua vähän liikaa.

_Pekkala_: Osasinpa sitten hyvään tarpeeseen ottaa tuon rohtopullon.

    (Ottaa pullon povestaan.)

_Leiniö_: Äläs! Onko sulla viinuskaa! Heissaa vaan! Sinäpä olet mies,
sinä!

_Pekkala_: Jottako olen, ha, ha. No ota sitten kulahus veikkoseni,
jotta virkistyt ja jaksat jatkaa, hah, hah, haah! -- Mutta mihin se
Heiskasen Jaska lähtee? Amerikaanko?

_Leiniö_ (maistettuaan): Kiitos! Niin Amerikaanhan se menee.

_Pekkala_: Maista vielä vaan. -- Onkohan sillä itsellään rahoja ollut?

_Leiniö_: Suuri kiitos. Sepä virkisti. -- Mistäpä sitä rengin ruhjolle
rahoja tulisi. Sepän Eva-Stina kuuluu lähettäneen "tiketin". Näes,
Jaska vähän ruhjosti sen kanssa. Tunsit kai sinäkin Eva-Stiinan?

_Pekkala_ (maistettuaan, panee pullon poveensa): Nilkun sepän tyttökö?

_Leiniö_: Sama, sama; se jolla oli nenä pystyssä, silmät siirallaan ja
kulkiessaan heilutti häntäänsä kuin Lauttalan vasikka.

_Pekkala_ (naurahtaen): Ha, eipä taida Jaska hänestä välittää;
sellainen komea ja rehti mies. Tiesi Evan Amerikan-matkan, niin
keplotteli vaan, päästäkseen itsekin sinne. En usko hänen todenperään
Eevaa rieputtaneen.

_Leiniö_: Kukapa hänen tiennee. Akat vaan niin juttelevat. (Kääntyy
kyljelleen.) Mutta kuulehan Pekkala. Minäkin olen tässä miettinyt, että
jos tuota rupeaisin akalliseksi.

_Pekkala_: Ole hiidessä! Mitä sinä akalla tekisit. Hyvä kun itse saat
suuhusi pantavaa, vielä sitte akalle, ha, ha!

_Leiniö_: Juuri senvuoksi, kun itselläni ei ole mitään, olen päättänyt
ottaa sellaisen, jolla jotain on minullekin antaa.

_Pekkala_: Otat jos saat. -- Ketä sinä muuten meinaat, saisiko tuota
tietää?

_Leiniö_: No, eihän se mikään salaisuus ole... sitähän minä, sitä
rikasta lukkarin leskeä, jolla on torpan tölläke kirkkokummun kupeella.
Isännäksi mieleni tekee, kun tämäkään virka ei enää lyö leiville.
Rupeatko puhemieheksi?

_Pekkala_: Ha, ha, ha, onpa sinusta jo tullut aivan pähkä hullu,
huomaan. Vai lukkarin leskeä, ha, ha, ha! Mutta sen sanon, että se
leski ei katso korvillaankaan sinua. Vallesmannihan sitä kuuluu hyvänä
pitävän. Olisit sinäkin iskenyt Sepän Eevaan, rahoja silläkin oli --
vanhalla piialla.

_Leiniö_: Hyi olkoon! (Heittäikse pitkälleen ja nostaa jalat pystyyn,
laulaa):

    Ja se rakkauden kipinä
    Joka rinnassa riksuttaa,
    Ei taida ennen sammua
    Kuin kuolla kupsahtaa.

-- Ollapa minullakin muutama tuhat markkaa, niin kelpaisi elää! -- On
se peeveliä, kun ei ole äyriäkään ja koirat joka kynnykseltä haukkuvat.
-- Lähdetään Pekkala tukkijoelle, siellä kuuluu olevan leipää ja
elämää. (Laulaa):

    Tukkipoika se lautallansa
    On niin iso herra,
    Huh, hei mä laulan vaan
    Ja on niin iso herra.

_Pekkala_: Ei hennota lähteä. Mutta luullakseni olemme tarpeeksi
levähtäneet jaksaaksemme Korpivaaralle.

_Leiniö_: Ei sitten likikään. (Kuuluu jälleen kirkonkellojen soittoa.)
Vasta aamukirkkoon soitetaan; "ei ole kiirettä kirkkoon, viel' on pappi
paita päällä".

_Pekkala_: Eihän tässä, mutta sattuu vielä se metsänvartija Raksi
olemaan kulkusalia, kun me näin sunnuntaina...

_Leiniö_: Antaa tulla vaan. Nyt en huoli hänestä, enkä mistään.
Annetaan pieni ryyppy, jos tulee, niin se mies ei ole tietääkseenkään
koko asiasta. (Viheltelee). Puhuiko Lammin Heikki sulle mitään?

_Pekkala_: Ei; en ole Heikkiä nähnyt pitkiin aikoikin. Oliko sillä
asiaa minulle?

_Leiniö_: Heikki hommaa hirvenammuntaan ensiviikolla ja pyysi minua
mukaansa. Sinulle käski minun puhumaan, jos tapaan. Tuletko? Minä
lupauduin.

_Pekkala_: Hm! Vai hirvenammuntaan.

_Leiniö_: Niin. Niitä on nähty suuressa parvessa liikkuvan
Kaukorannalla.

_Pekkala_: Hm! Vaarallista se on, kovin vaarallista. Kiellettyä
tavaraa... ankara sakko jos kiikkiin joutuu. No, joutaahan tuota,
olkoon menneeksi, ehkä sitä läpäsee... Ketä muita tulee?

_Leiniö_: Vanhalan Jukan ja Tiihosen äijän pitäisi tuleman ja jos sinä
vielä, niin sitten on tarpeeksi.

_Pekkala_: On kylläkin tarpeeksi, jos ei liiaksi. Turha retki, jos ei
luonnistu. Olkoon menneeksi, minä tulen.

_Leiniö_: Hyvä, hyvä, sano Hynnisen muori kun pankolta putosi.
(Laulaa:)

    Heilani kuoli ja kuopattiin
    Tuon tuuhevan koivun alle,
    Taas meni pojalta kaks'toista markkaa
    Haudan kaivajalle.

Nyt on herttainen aamu, eikö totta. Oi, oi, oi, jospa ihminen saisi
aina maata ja laulaa ja olla huolehtimatta huomisesta päivästä. Se
olisi paratiisi-elämää. (Veisaamista kuuluu etäältä, läheten.) Tuolla
yläilmoissa on varmaan yhtä tyyntä kuin täällä alhaallakin, koska
veisuu kirkosta noin selvään kuuluu. Mitä sinä tuumailet?

_Pekkala_: Ajattelen vaan sitä hirvijahtia.

_Leiniö_: Mitäs sillä suotta päätäsi vaivaat, "käydä käsketyn pitää".

    (Veisuu kuuluu lähempää.)

_Pekkala_ (Aivastaen): Niin... niinpä kylläkin.

_Leiniö_ (Kääntyy vatsalleen): Kuuntelepas tarkoin -- luullakseni tuo
virsi ei ole suntion numerotaulun mukaista.

_Pekkala_ (Nousee): Tulleeko vieraita tänne? Viisainta lienee tästä
lähteä omalle maalleen. (Tähystää.) Ei vielä ketään näy, mutta tänne
tulijan matka kuuluu antavan. Lähde pois!

_Leiniö_ (Miettii hetken, sitten hyppää ylös): Ei, mutta mennään tuonne
Pirunkiven taa, nähdäksemme mimmoinen otus se oikein on, joka niin
lammasvaatteissa kulkee. (Ottaa pyssyn ja linnun maasta.) Tule pian,
ettei ehdi nähdä. Ken tietää, mitä hyvää siitä lähtee. (Vetää Pekkalan
käsipuolesta kiven taa.) Tule nyt vaan!

_Pekkala_: Ha, ha, aina sinä olet niitä metkuja täynnä...

    (Piiloutuvat.)

    (Ääni lähenee ja hetken perästä tulee Rajala perältä oikealta
    hyräillen jotakin virren nuottia ja kantaen risunippua. Leiniö
    ja Pekkala katselevat kallion takaa, kuiskaillen keskenään).

_Rajala_ (yksin): Hoh, hoo! Turkasen pitkä matka on tänne vanhoilla
koivilla tallustella, vaan ei auta, ei auta. (Heittää risut maahan ja
istuu kivelle.) Hiki oikein tuli, huh huu. Ei ne ennen tällaiset matkat
Rajalan ukkoa uuvuttaneet. Vanhuus tulee, vanhuus tulee, he he...
Kunpa se akka ehtisi sieltä aikanaan, jotta saataisi laittaa latinki
päälle viinakanuunaan, he, he. Olisi tämä ahvääri muuten hyvin
tuottavaa, kunhan vaan saisi viinuskansa keittää ilman pelkoa siitä,
milloin sen käry vallesmannin nokkaan ehtii. -- Kukahan lempo senkin
konstin keksi, että kiellettiin kotiviinan poltto. Luulisi niitten
herrojen voivan herkutella muullakin, kuin köyhäin leivällä. Vielä ne
pirut vaanii ja vainoovat, ettei vaan kukaan vahingossakaan viinaa
keittäisi, muut kuin he itse, ne pirut. -- Oho, älkööt uskoko sitä
Rajalasta, että hän pelkää. Ee'i. Rajala keittää viinaa kielloista
huolimatta, he, he, he. Minä olenkin kätkenyt leiviskäni sellaiseen
paikkaan, ettei sitä joka mies löydä, ei muut kuin korpit ja
pitkäkorvat, he, he. (Kallion takana vierähtää kivi.) So, so, no per...
kuka siellä? (Kuuntelee.) Eipä tainnut olla vaarallista. Hyi helkkuna
kun säikähdin. Paholainen varmaan velloo Pirunkalliolla, he he.
Vellokoon. Rajalan ukin omatunto on noin niinkuin arka näin
sunnuntai-aamuna, he, he. Ai, ai ukko, mitäs sanoisit, jos jonakin
kauniina päivänä joutuisit kiikkiin. Silloin saisit mennä tiilenpäitä
lukemaan, he, he. Niin saisi, niin saisi... Mutta missä helkkunassa se
ämmä viipynee? Olisikohan metsänvartija Raksi ollut kotoa poissa?
Niin... ellei Raksi olisi komplotissa kanssani, niin taitaisi ammattini
heilua tikun nokassa, he, he. Näin vaarallisessa työssä tarvitaan
kekselijästä miestä ja minussa, he, he, Jumala paratkoon, on vähän
sitäkin vikaa. Raksi hankkii Jumalan viljan ja mitä keitän rokan, he,
he. Mistä minulla olisikaan varoja riittämään asti jyvien hankkimiseen.
Eei... No, johan se viimeinkin tulee. (Rietu tulee hengästyneenä,
kantaen jyvävakkaa.) Missä sinä siellä koko päivän töpsöttelet? Täällä
olen sinua jo ikäni ja aikani odotellut.

_Rietu_: Älä nyt hyvä ukkoseni, en ehtinyt ennemmin, kun...

_Rajala_: Eikö Raksi ollut kotona?

_Rietu_: Sehän se... ei ollut itse... mutta kyllä minä jyviä sain.

_Rajala_: Missä sinä sitten juorusit. Sitä pitää liikkua työn aikana,
eikä uneksia.

_Rietu_: Aina sinä haukut minua.

_Rajala_: Haukut. Eikö ole syytä sitten. Koko päivän yhdellä asialla
viivyt.

_Rietu_ (pelon sekaisesti): Olisinhan minä kyllä pikemminkin joutunut,
mutta kun näin vallesmannin, miehiä mukanaan, tulevan tänne korpeen,
niin tein pitkän kierroksen, etteivät nähneet minua.

_Rajala_ (säpsähtäen): Mitä? Vallesmanniko miesten kanssa? Ja tänne
tulossa? Ethän vaan eukko valehtele?

_Rietu_: Mitäpä minä nyt sellaista, ihan totinen tosi se on.

_Rajala_ (kynsii korvallistaan): Hm! Saaplari! Minä pelkään, että ne
ovat saaneet vihiä... Mutta olkoot! Ei ne tänne saakka osaa kuitenkaan
tulla, ei ainakaan vallesmanni suuren mahansa kanssa. Eikä sitä niin
vaan löydetäkään, ei. Mutta mennään nyt polttimolle. Sinä saat jäädä
pitämään vahtia siksi aikaa, kun minä käyn kotoa hakemassa Heikkilän
Matin viina-nassakan ja samalla tutkin, onko sanoissasi perää.

_Rietu_: Mutta jos ne, vallesmanni ja muut tulevat? Minua niin
pelottaa...

_Rajala_: Älä siinä turhia höpise! Mistä ne tietävät, missä sinä olet,
kun pidät suusi lukossa.

_Rietu_: Voi, voi sentään, sinua Rajala. Kyllä sinun pitäisi lopettaa
tämä viheliäinen viinankeitto. -- Ei Jumala salli sinun enää kauan
pilkata itseään, näin sunnuntaisin varsinkin... joudumme vielä tästä
linnaan... Voi voi sentään...

_Rajala_ (kiukkuisesti): Linnaan! Tuki jo turpasi ämmä, taikka annan
vasten kuonoasi!

    (Ottaa risukimpun ja menee perälle vasemmalle.)

_Rietu_ (yksin): Voi hyvä Jumala sentään; mikähän meidät lopulta
sentään perii? Jos kuinka koittaisin sitä estää tällaista syntiä
tekemästä, niin ei se auta; kuuroille korville lankeaa aina pyyntöni.
Voi, voi, tuntuu niin vapisuttavankin tuolta sydänalastani.

_Rajala_ (Huutaa): No etkö sinä saaperin ämmä pääse sieltä, muuten...

_Rietu_: Tulen... tulen... tulenhan minä ihan tässä tuokiossa. Voi hyvä
isä armahtakoon meitä vaivaisia syntisiä!

    (Menee perälle vasemmalle.)

_Leiniö_: Ha, ha, ha! Kaikkia sitä näkee ja kuulee, ennenkuin kuolee.
Nyt Pekkala, meillä on kala koukussa, emmekä sitä laske käsistämme. Ole
sinä täällä hetkinen, minä otan selvää missäpäin se herrasväen
viinakanuuna on... Eikös se ollut Rajala, tuo äijä?

_Pekkala_: Oli, oli, Rajala se oli.

_Leiniö_: Odotahan nyt, tulen pian...

    (Menee perälle vasemmalle.)

_Pekkala_ (yksin): Aika vekkuli tuo Leiniö. Kala koukussa; kun ei vaan
itse joutuisi koukkuun. -- Hm! Vai on Rajala ruvennut viinan keittoon,
enpä olisi uskonut jos joku olisi sanonut. Kummaa, kun niin rauhassa on
saanut olla, etteivät ole linkkuun pistäneet. -- Vallesmannissa ehkä on
syy. Sehän se onkin sellainen lihavan laiska, joka ei viitsi paljon
metsiä juoksennella. -- No, onhan se hyvä niinkin, jos on toisinkin.
(Tähyää.) Mitenhän kauas se Leiniö mahtoi mennä. -- Kas, siinähän se
tuleekin.

_Leiniö_ (Palaa, kuiskaten): Nyt tiedän! Se mylly on ihan tässä, tuossa
noin, vähän vasemmalle ja sellaisessa tiheikössä, ettei lempokaan sitä
huomaa, ellei ole opasta. Ei uskoisi siinä risuläjässä löytyvän niin
salaisia asioita. Äijä kuului akkaansa varoittelevan torkkumasta.
Mahtanee olla aika unikeko. Jahka äijä menee pois sieltä, niin
tarkastelemme laitosta lähemmin.

_Pekkala_: Mitä vielä! Lähdetään kotia ja annetaan Rajalan keittää
viinaansa rauhassa. Eihän se meitä liikuta.

_Leiniö_: Mitä? Joko sinua rupeaa jänistämään? No, jos tahdot, niin
mene, minä ainakin jään tänne ja otan asiasta selvän.

_Pekkala_: Enhän minä nyt yksin, mutta jos sinäkin tulet, niin...

    (Kuuluu ääniä oikealta.)

_Leiniö_: Kuules -- nyt äijä tulee. Pistäytäänpä jälleen
rintavarustuksiimme.

_Pekkala_: Ei se ole Rajalan ääni. Ehkä jo vallesmanni miehineen.
Puhuihan akka nähneensä vallesmannin.

_Leiniö_: Sitten on syytä joutua sukkelaan syrjään!

    (Piilottautuvat. Juuri kun he ehtivät asettautua, tulee
    Vallesmanni, virkalakki päässä ja miehiä mukanaan, oikealta.)

_Vallesmanni_ (pyyhkii hikeä otsaltaan): Tjevula sanka skog. Ei takto
lepi peestä... huh .. ja lemmin, niin tjevula lemmin... Vieläkö olla
pitke matka sin' Pirukallo?

_Joku miehistä_: Tässä sen pitäisi olla. Ja tuossa se onkin, se
kiviröykkiö, jota sanotaan Pirunkallioksi.

    (Rajala tulee perältä vas., mutta huomattuaan Vallesmannin,
    piiloittautuu pensaikkoon).

_Vallesmanni_: Jaha, jaha, me olla sitt' pian perille. Telle seutu se
pitis olla se sprii fabrik... (miettii) piru... piru... kah... jaha
pirukallo... i... niin... aivan oikke aivan oikke he sanoma att se olla
vid Pirukallo...

_Raksi_ (tulee vas. etualalta, pyssy kädessä): (Its.) Pahuusko tuonkin
tänne viiletti. (Ääneen, kohteliaasti nostaen lakkiaan.) Hyvää
huomenta, herra Vallesmanni. Mitä herra Vallesmanni näin kaukaa on
etsimässä?

_Vallesmanni_: Ka, no, peive, peive, herr Raks. Te tulla parahiks. Mine
hake eres rakkari, eres Mathias Rajala. Hän pites bränna sprii teel
Pirukolos... nej teel Pirukallo seutu. Herr Raks olla kai niin hyve och
hjälpa minu siin, jos jouta vaan. Te tunte parempi teme skog, kun mine,
ja mine pites hajotta maa tasall se Rajalas fabrik. Kylle mine maksa
vaivanäkö. Taktoko herr Raks hjälpa mej?

_Raksi_: Kyl-lä, miks'ei. Eihän minulla mitään kiirettä ole näin
sunnuntai-aamuna. Hm! Vai niin, vai Rajalaa epäillään viinanpoltosta.

_Vallesmanni_: Ja vist. Rajala niin. Ehke herr Raks olla sattuma näkemä
hene teel kulkema kun olla aina metsä.

_Raksi_: Olenhan joskus nähnyt hänet täällä risuja kokoomassa. En ole
tullut kuitenkaan ajatelleeksikaan, että hän niin huonoa ammattia
harjoittaisi. Hän on aina ollut niin rehellisen näköinen... (its.)
Aivan kuin minäkin; enpä haluaisi Rajalaa saada pulaan. Parastani
koetan.

_Vallesmanni_: Hm! Jaa... rehellinen. Han olla aika kettu, se Rajala,
siksi olla rehelline, ja kun mine sain teedä, att han bränna itse
viina, ni minä peeti heti nappata kiin se rakkari. -- Mut meiden pite
börja heti paikka hakema ylös peripohja teme skog. Herr Raks sano mist'
olla paras alotta.

_Raksi_ (its.): Minun täytyy johdattaa tuo mörkö harhaan, muuten piru
vie minutkin. (Ään.) Ehkä olisi sopivampi tuolta Kissansuon laidasta
alottaa. Siellä on metsä kovin tiheää, kenties se juuri sieltä
löytyisi... (its.) Ainakin on löytymättä!

_Vallesmanni_: Niin, mennä nyt mannit sinne.

    (Menevät vasemmalle etualalta).

_Raksi_ (yksin): Turkasen tuli! Enpä olisi välittänyt koko jahdista.
Mutta eihän sitä sopinut kieltääkään mokomalta mongertajalta. (Yrittää
lähtemään miesten jälkeen, mutta huomaa Rajalan, joka lähenee
varovaisesti.) Kas, sinäkin täällä!

_Rajala_: Hyvää huomenta. Millä meiningillä se tuo pöntsööri nyt on?

_Raksi_: Voi hyvä mies, se hakee juuri sinua, kuten kuulit, jos
kuuntelit. Miten me nyt pääsemme pälkähästä, jos ne sattuvat
aparaattisi löytämään?

_Rajala_ (harmistuneena): Ja sinäkin lupasit vielä auttaa!

_Raksi_: Enhän uskaltanut kieltää, niinkuin käsität, kun hän itse
pyysi. Olisin mielelläni ollut seitsemän penikulman päässä tältä
paikalta silloin kun tuon mötäksen kohtasin. Mutta ollaan huoletta,
eivät ne vielä ole sitä löytäneet ja kyllä minä puolestani koetan
eksyttää heitä. -- Kuules, Rajala, olethan mies? Sano, voinko luottaa
siihen, ettet anna minua ilmi siinäkään tapauksessa, jos nuo
sattuisivat löytämään piilopaikan. Minä puolustan sinua käräjillä minkä
voin ja jos sakkoa saat niin pidän huolen sen maksamisesta. --
Luultavasti sinä kyllä sen lupaatkin, sillä joka tapauksessa saat
kuitenkin itse kaiken kärsiä. Eihän kukaan uskoisi minua osakkaaksesi,
vaikka kannustaisitkin päälleni. Paras siis on olla vaiti, eikö totta?
Ehdollani en missään tapauksessa tule ohjaamaan heitä, mutta jos he sen
löytävät ilman minun avuttani, niin... (Vallesmannin ääni: Herr Raks,
herr Raks, tulka vehe tenne!) Tulen heti. -- Nyt se mölli jo huhuilee.
No, mitä sanot?

_Rajala_ (Ojentaa kätensä): Tuoss' on käteni. Ei kukaan tule tietämään,
että olet osamies.

_Raksi_: Tiesinhän sen, sillä tunnenhan sinut kunnon mieheksi. Hyvästi
näkemään. -- Ai mutta saitkos jyviä, kun en itse ollut kotosalla?

_Rajala_: Akka kävi hakemassa vakallisen. Hän jäi sinne pannun luo
vahtiin, kun minun pitää mennä kotoa viinalekku hakemaan. Unhotin sen.

_Raksi_: Ethän vaan vielä ole sytyttänyt tulta?

_Rajala_: En toki niin varomaton ollut. Akka kertoi nähneensä
vallesmannin ja siksi en sytyttänyt.

_Raksi_: Hyvä, hyvä; nyt minun pitää mennä.

    (Menee.)

_Rajala_ (yksin): Katso konnaa! Tuota aavistin. Hm! Tarvitsisipa, totta
vie laskea hyvällä haulikolla silmät sisään ryökäleeltä. -- Kukahan
piru sille on käynyt manaamassa. Sitä olisi hauska tietää. Eiköhän vaan
liene se lukkarin leski, joka on niin hurskas ja jumalinen päivän
valossa, mutta yöllä... silloin kyllä peittää pimeys valkeuden työt. --
Joo, se saatana sen on varmaan tehnyt, sillä hän asuu lähinnä minua ja
tuo ihralaiva käy siellä vierailemassa öisin. Jumaliste sentään! Jos
vaan saan selville, että hän on ilmoittanut niin kostanpa totta vie
kostan! Poltan koko talon jonakin yönä, kun vallesmanni on sisällä ja
heidät talon mukana! Älkööt huoliko! Kyllä minä ne asiat selville saan,
saan jumaliste!... poltan koko kanatarhan, niin että räiskyy vaan!

    (Menee perälle oikealle.)

_Leiniö_: Sitäpä kesti odottaa.

_Pekkala_: Ha, ha, haa! Kuulitko mitä Rajala kertoi lukkarin leskestä?
Vieläkö tekee mielesi isännäksi hänen taloonsa?

_Leiniö_ (Naurahtaen): Eipä juuri. Mutta nyt jätetään naima-asiat
toiseen kertaan. Täällä näyttää sukeutuvan jotain hauskaa lopulta.
Huomasitko sinä sitä, että metsänvartija on osakas Rajalan
viinakanuunassa? Nyt toimeen Pekkala, oikein tullimiehen toimeen. Nyt
pitää ensiksi tarkastaa, onko siellä meille sopivaa tavaraa, ennenkuin
korpit haaskalle ehtivät.

_Pekkala_: Jottako viinaa saisimme! Ehei! Emme taida sillä hyötyä.
Vastahan ne meinasivat alottaa valmistamisen. -- Mutta voidaanhan käydä
katsomassa. Ei ota jos ei annakaan.

    (Menevät perälle vasemmalle.)

_Rajala_ (palaa): Taisin pudottaa avaimeni tuossa ryömiessäni. (Etsii.)
Aivan oikein; siinähän se on. -- Tekisi mieleni palata varoittamaan
akkaa, mutta... No olkoon! Parempi kun pysyn nyt loitommalla. On se
sentään saakuria koko tämä juttu. Jos ne peevelit löytävät tehtaani,
niin hukassa olen. Onhan tässä kumminkin jotain toivoa kun tuo Raksi...
vaikka en tiedä siitäkään miehestä, epäilys alkaa kohota häneenkin...
Jos tässä hullusti käy, niin pianpa hän jättää minut oman onneni
nojaan. Ja kukapa tosiaankin uskoisikaan minua, vaikka kannustaisinkin
lakituvassa hänen päälleensä? Ei niin kukaan. Mistä ottaisin
todistajia. Hm! Saisin vielä väärästä ilmiannosta toisen mokoman
niskalleni. Peeveli sentään! Kyllä olen nyt joutunut kiirastuleen...
Mutta ei! (Nousee.) Ei tässä asiat suremalla parane! Surkoon hevonen,
jolla on suurempi pää. Yrittää sitä pitää ja keinoja keksiä! Ei sitä
Rajala ole ensikertaa pappia kyydissä, eipä niinkään, eipä niinkään...
Mutta olinpa aivan unhoittaa koko toimeni... Hm! Ompas se nyt koko
juutasta, ompas se... (Menee perälle oik. päätään raappien.)

    (Näyttämö hetken tyhjä. Lintujen viserrystä kuuluu.
    Vähän ajan kuluttua tulee Leiniö, kantaen viina-ankkuria
    ja hänen jälessään Pekkala.)

_Leiniö_ (Laskee ankkurin maahan): Joka etsii se löytää!

_Pekkala_: Ja kolkuttavalle avataan, ha, ha, ha! Sukkelasti se kävikin.
Akka ei tiennyt mitään, vaikka hänetkin olisi ottanut mukaansa. Ha, ha,
haa! minua alkaa jo huvittamaan tämä koko seikkailu.

_Leiniö_ (Koettaa avata astiaa): Joko jo? -- Aina sitä saa kun
vuovaa... Hyvä mies, kelpo mies se Rajala. -- Äh! Onko sulla puukkoa
mukana?

_Pekkala_: Aijotko sitten avata sen täällä? Eiköhän sentään olisi
viisainta, että mentäisi kotiin saaliinemme. Ymmärrät kyllä miksi.
Koirajoukko on kintereillä ja minulla, tottavieköön, ei ole halua
joutua niitten pureskeltavaksi.

_Leiniö_: Ei niin hätää, miltä näyttää. Täytyyhän sitä tullata ensin,
jotta tiedämme, vettä vaiko tervaa se sisällään pitää. Annahan puukko
tänne. Tappi istuu peijakkaan lujassa.

_Pekkala_: Tuoss' on. Vaikka ehtisimme tullata kotonakin. Sattuvat
vielä tulemaan...

_Leiniö_: Elä sure... Kas niin, nyt maistetaan. Saakuri kun ei ole
mitään astiaa. Täytyy imeä tapinreiästä. Maista nyt.

_Pekkala_: Ei, ota sinä ensin, sinäpä siinä suuremman työnkin olet
tehnyt.

_Leiniö_: Tässä ei tule kysymykseen kumpi enemmän tai vähemmän on
tehnyt. Mutta koska tahdot, niin olkoon menneeksi! Rajalan onneksi!
(Juotuaan vääristää pahasti suutaan.) Äh! Sinä pyhä yksinkertaisuus!
Siinä liemessä on siunausta. Ihan hiuksissa kihajaa ja suonissa
sihajaa. He, koeta sinäkin, se ei ole akkain sukanpesuvettä.

_Pekkala_ (Juo, on läkähtymäisillään): Voi pi-i-ru se-e v-vie aivot
sekaisin.

_Leiniö_: Ha, ha, ha, enkö sitä sanonut! Mutta kun tottuu niin
harjaantuu, sano entinen äijä. (Juo.) Siitä saamme oivallista tavaraa,
kun lisäämme pari saavillista vettä. Nyt on meillä pitkiksi ajoiksi
känninkiä. Ota vielä kulaus ja sitten lähdemme saaliinemme kotiin.

_Pekkala_ (estellen): En, en ota enää. Tuntuu jo pääni olevan täysi.
Jos vielä otan, en pääse paikaltani liikahtamaan.

_Leiniö_ (johon väkevä viina alkaa vaikuttaa): Mitä, aijotko estellä
silloinkun tarjolla on. Kallista pois vaan, ei sitä aina ole tällaista
saatavissa. No älä siinä mulkoile, juo pois vaan!

_Pekkala_ (naurahtaen): Ha, ha, haa! Mutta kuka meidät sitten kotiin
laahaa, kun tulemme aivan äälättömäksi.

_Leiniö_: Huoli sinä siitä -- kyllä herra omistaan huolen pitää!
(Laulaa rallittaa; on jo tuntuvasti päissään):

    Ja mamma se sanoi että ah voi voi,
    Kun liekutti lullani laitaa.
    Mikäkän maailman koijari, oi
    Mun pojastani tulla taitaa.

_Pekkala_ (On innostunut maistelemiseen ja on tuon tuostakin
kallistanut ankkuria; hänkin on jo hyvin humaltunut): Ha, ha, ha! Vai
sanoi äitisi sillä lailla.. (Nousee vaivaloisesti ylös.) Äh! Kuuleppas
nyt kampraati! Eiköhän sitä jo olisi aika lähteä niinkuin kotiinpäin
koettamaan...

_Leiniö_: Ei sitä tässä hätä pakota. Ole alallasi! (Vetää takinhelmasta
Pekkalaa, joka kaatuu Leiniön yli ja satuttaa nenänsä puun kylkeen.)
Ha, ha, ha, haa!

_Pekkala_ (Nousee pitäen nenästään; vihaisesti): Mitä sinä mies oikein
meinaat! Tahdotko riitaa rakentaa? Jos sinä tässä rupeat komeilemaan,
kun minä kauniisti puhun, niin... (Painaa kädellään puukon tuppeen;
tarkoituksellisesti): Sinä tunnet minun...

_Leiniö_: Aijotko antaa minun maistaa puukkoasi, niinkö? Hah, hah,
vahinko vaan, että tuo ihana kapine on nyt minulla, ha, ha, ha, joten
säästyy turkkini ainakin tällä kerralla. -- Suutuitko sinä todellakin?

_Pekkala_ (entiseen tapaan): Luulenpa että sinä aiot pitää minua
pilkkanasi! Mutta minä sanon sinulle ja näytän, ettei Pekkala olekaan
mikään nauku-Maijan poika... niin! Älä ärsytä minua nyt enää!

_Leiniö_ (lepytellen): Älähän nyt turhista... enhän minä mitään pahaa
tarkoittanut. Leikkiä se oli. Ymmärtäähän hullukin leikin.

_Pekkala_: Hullukin? Olenko minä hullu sinun edessäsi? Häh?

_Leiniö_: Olet totisesti, ellet istu tuohon ja maista vielä. Noh,
sovitaan pois! Vanhat ystävät, mitä me viitsisimme riidellä turhasta.

_Pekkala_ (leppyneemmin): Mitä sinä sitte tässä turhia jaanaat.

_Leiniö_: En koskaan enää sano pahaa sanaa sinusta. Lyödään sovinnon
kättä ja ryypätään päälle!

    (Ojentaa kätensä.)

_Pekkala_: Olkoon menneeksi.

    (Lyövät kättä ja maistelevat.)

_Leiniö_: Kyllä kai me sentään lähdemme kotiin. Haeppas sinä, hyvä
mies, pyssymme tuolta Pirunkiven takaa, minä vuolen uuden tapin tähän
reijän suulle.

_Pekkala_: No, kyllähän minä...

    (Menee hoiperrellen kallion taa, jonne kaatuu suurella
    ryminällä ja jää paikalleen makaamaan.)

_Leiniö_ (vuolee tappia):

    Koijari olen minä ollutkin
    Ja koijaaman mun pitää...

Äs... per... hyvin se näyttää pystyvän ihmisen lihaan... hyi olkoon.
Ha, ha, ha, Pekkala aikoi antaa puukosta... aika eläin se Pekkala. (Lyö
tappia kiinni.) Kas niin. (Nousee kovin juopuneena.) Oh, oh! Kovin se
tukkaan tuikahtikin. Kuinkahan sitä tästä oikein päästään. -- Mutta
mihin hiivattiin Pekkala jäi? (Menee kallion taa.) No, voi sun
tallukkamatin saapas! Täällä poika on kaikessa rauhassa Abrahamin
helmassa. (Kiskoo jalasta.) Hei Pe-ek-ka-la ku-i-inka se oli
ko-ko-ti-mat-kan ka-ka-nssa. (Pekkala mörisee jotakin.) Oletpa
tainnut veliseni, parhaimman osan valita. -- Mitähän, jos seuraan
esimerkkiäsi... iltakin taitaa jo olla käsissä. Samapa se on missä
nuorimies yönsä viettää. -- Siirräpäs vähän koipiasi mies. (Heittäytyy
pitkälleen.) Ohhoo-hoo... noin käsikaulassa vaan... hy-v-ää y-yö-tä
Pe-k-ka-la.

    (Vähän ajan kuluttua nukkuvat.)

_Rajala_ (tulee): Ei minä en saa rauhaa. Sydämeni läpättää kuin
hylkeennahkainen tupakkakukkaro. (Pyyhkii hikeä otsaltaan.) Tämä päivä
on kirottu päivä. Koko maailma haisee helvetin kärylle ja pirut
ympärilläni viheltävät...

    (Menee vasemmalle etualalle.)

    (Äänettömyys.)

_Pekkala_ (kirkaisee): Ai, ai, ai! Sääreni taittuvat!

_Leiniö_ (unenpöperryksissä): Vai sääriäsi... älä mökötä... herätät
koko talonväen... Nuku vaan rauhassa, muuten piru sun vie kokonaan...
senkin peruna...

_Rietu_ (tulee perältä vasemmalta voivotellen, hirmuisen pelästyneen
näköisenä): Hyvä isä, missähän Rajala viipynee, voi voi voi. Kyllä
minun nyt käy hullusti, voi voi sentään. Minä onneton kun torkuin,
hetkeksi vain torkuin, ja silläaikaa ovat varastaneet viina-ankkurin.
Voi voi sentään, en ymmärrä kuka se olisi voinut olla, kun ketään ei
näy eikä ole näkynyt. (Peittää liinalla kasvonsa.) Voi kuinka uskallan
näyttäytyä Rajalan silmäin edessä! Se tappaa minut varmaan... voi, voi,
ja ainoat viinat menivät hukkaan... voi voi sentään minun poloisen
päiviäni... (Menee perälle oikealle).

    (Lyhyt äänettömyys.)

_Rajala_ (Ääni kuuluu perältä vasemmalta): Voi tuhannen tulimmaista
viisikymmentä laivanlastia! Mihin hornan tuuttiin se akka ryökäle on
luistanut? (Tulee kiukkuisena.) Viinat on viety, akka on viety ja
kaikki on viety! Varmastikin tulee nyt minun vuoroni. Tämä nyt on vasta
kaunista! Maailma on ihan mullin mallin. (Raivoo.) Mutta kun saan sen
ämmän ryäkäleen käsiini, hakkaanpa sen... hakkaanpa niin, että lihat
luista lähtee... (Lankeaa viina-ankkuriin.) Mikä pirun, pirun, pirun
piru siihenkin on ansansa virittänyt. Mutta siinäpähän se onkin se
kadonnut lammas! Ei se siis olekkaan vielä joutunut vallesmannin
kynsiin. Mutta miten hitossa se tänne on joutunut? -- Varmaankin
varastettu... Mutta oli miten oli, pirun hyvä vaan että löysin. Vieköön
nyt ämmänkin vaikka itse pelsepuupi! (Kätkee viina-ankkurin
pensaikkoon. Kuorsaamista kiven takaa.) Mikä siellä... (Hiipii
kuorsaamista kohden ja kuuntelee.) Ai, ai, nyt ymmärrän. Varmaankin on
varas maisteltuaan uupunut. Kas niin, arvasinhan, täällähän niitä on
kaksittain ja oikein pyssyjen kanssa, vieläpä lintukin pään alla.
Odottakaapas, veijarit, kyllä opetan teidät leiliä pesemään. Tunnen
sinut Leiniö. Tunnen sinut Pekkala. Mokomat salakytät. Luuletteko
teidän virkanne olevan kunniallisempaa kuin minunkaan. (Ääniä kuuluu
vas.) Ahaa, sieltä tulee varmaan vallesmanni. Mitähän jos antaisin ilmi
heidät. Ei saamari, saattaisin vielä itsenikin kiikkiin. Paras kun
vaikenen nyt. Tuossa ne jo ovatkin.

    (Piiloutuu puun taakse. Vallesmanni ja Raksi tulevat.)

_Vallesmanni_: Ah se olla djevula vast' att löytä sitt förbannahist, ja
kummikin ne sano, att sen pite olla här.

_Raksi_: En usko vieläkään todeksi. Luulen vain, että joku on
valhetellut saadakseen herra vallesmannin näin väsyttävään toimeen
ryhtymään.

_Vallesmanni_ (Miettii): Jaa... jaa...

_Rajala_ (its.): Olisipa onni, jos eivät löytäisi. Mutta mitenkä
pääsisin minä tästä ikävästä asemasta?

    (Horjahtaa vähäsen, jolloin risut risahtavat.)

_Vallesmanni_ (havahtuu): No mike piru siell' puu takana olla. Tulla
pois!

_Rajala_ (Its.): Nyt se räjähtää. Koeta nyt konstejasi Rajala. (Astuu
esiin lakki kourassa.) Suokaa anteeksi herra vallesmanni. Minun
aikomukseni oli heti tulla esiin puhutellakseni teitä, mutta en
rohjennut häiritä mietteitänne. Nyt, koska herra vallesmanni tahtoo
puhutella minua, niin olen valmis selittämään asiani.

_Vallesmanni_: No, mike asia?

_Rajala_: Nähkääs herra vallesmanni... se on nyt sillä viisin, että
tuolla kallion kolossa makaa pari miestä, kuolleena vaiko elävänä sitä
en tiedä, ja oli oikein hyvä sattuma, että herra vallesmanni sattui
olemaan täälläpäin kululla.

_Vallesmanni_ (epäilevästi): Jaha, jaha. Kuka sine olla sitt?

_Rajala_: Jaa minun nimenikö?

_Vallesmanni_: Jaa.

_Rajala_: Tuota noin, Risulaksi ne ovat minua sanoneet.

_Vallesmanni_: Noo, mite sine teke teel, näin kauka metsä?

    (Raksi, joka kärsimättömänä ja harmistunein liikkein on seurannut
    keskustelua, kävelee syrjään, naureskellen itsekseen.)

_Rajala_ (tuhmana): Mitä herra vallesmanni tarkoittaa?

_Vallesmanni_: Site mine, att miks' sine olla teel?

_Rajala_: Jassoo, vai sitä. Nähkääs herra vallesmanni, minä olen köyhä
mies, perin köyhä ja minulla ei ole rahaa ostaa puita, sen vuoksi
kokoelin hieman risuja. (Pelästyneen näköisenä.) Ei suinkaan sitä vaan
ole kielletty!

_Vallesmani_: Ei olla, hake sinä vaan. Mut mennä katsoma nit meehi.

_Rajala_ (Its.): Hyvä alku, kuinka loppunee. (Panee lakin päähänsä;
ääneen.) He, he, siellä ne ovat. Hyi, vielä sydän pamppailee, kun
säikähdin äsken niitä. -- He, he, kuuluupas sentään henki olevan,
koska kuorsata osaavat.

_Vallesmanni_: Tunteko herr Raks neme rakkari?

_Raksi_: Kyllä. Näkyvät olevan tästä toisesta pitäjästä.

_Rajala_: He, he, salametsästäjiä varmaankin. Katsokaas, näkyy olevan
lintukin päänalla.

_Vallesmanni_: Ahaa, vai salametsä. Sitt me anta heille vehe sakko
peel. So meehe, nouska upp.

_Pekkala_ (unisena): Kuka piru näin aikasin ylös ajaa. Pitäisi sitä
saada edes yöllä olla rauhassa.

_Vallesmanni_ (virallisesti): Mine sano, att nouska ylös. Sti upp heti
paikke!

_Leiniö_ ja _Pekkala_ (hyppäävät säikähtyneinä ylös hieroen silmiään.
Humala katoo heistä): Mitä nyt?

_Vallesmanni_: Te olla yks pari rakkari, mike kulke teel salametsä. Vai
mite? -- Eikö te veta att här ei saa salametsä. Se olla suuri sakko.
Vai mite? (Kaikki vetäytyvät etualalle; vasemmalla keskustelee Rajala
ja Raksi, oikealla Leiniö ja Pekkala, keskellä seisoo vallesmanni
odottaen vastausta.)

_Leiniö_ (hiljaa Pekkalalle): Tämä on Rajalan työtä. Katsos kuinka
viattomana hän juttelee Raksin kanssa. Älä huoli mistään, kyllä minä
tämän solmun selitän. Todistele sinä vaan.

_Vallesmanni_: Mite te puhu siel' kesken. Sanoka het' paikke, mite
varte te teke teel?

_Leiniö_: Älkää panko pahaksenne herra vallesmanni, olemme nähkääs
herra vallesmanni, hieman hiprakassa äskeisestä kestistä, ja senvuoksi
täytyy koota ajatuksiaan, jotta asiat saataisiin yhtäpitäviksi
tosiseikkain kanssa.

_Vallesmanni_: Mite sine koota ajatus, mite varte?

_Leiniö_: Nähkääs herra vallesmanni, se on pitkä kertomus, se meidän
seikkailumme. (Miettii.)

_Rajala_ (hiljaa Raksille): Nämä miehet näet olivat varastaneet
viina-ankkurini sieltä, enkä ymmärrä, miten ne sen olivat löytäneet.
Nyt se on kyllä minun huostassani. Pistin tuonne pensaikkoon. Ei siitä
toki paljon ole kulutettu. Ota sinä se sittemmin, minä en kumminkaan
uskalla siihen kajota.

_Raksi_: Hyvä, hyvä, kyllä korjaan.

_Vallesmanni_ (Leiniölle): No, tuleko siit mite?

_Leiniö_: Tulee, tulee, sano Tommolan Taava kun härän näki. Nyt se
alkaa ja tällä tavalla, että Pekkala, se on tämä kaveri tässä ja minä
tulimme pyssyjämme noutamasta tämän pitäjän pyssysepältä, jolla ne
olivat korjattavana, ja päästäksemme nopeammin kotiin, oikasimme tästä
metsän kautta. Tuossa Pirunkiven luona äkkäsin metsoparven
räpistelevän, no ka, mitä muuta tarvittiin, metsämies kuin olen, niin
en voinut vastustaa kiusausta koettaa korjattua pyssyäni. Yks kaks,
pamahti ja metso putosi. Siinä on alku ja kaikki totta herra
vallesmanni, Sen voi Pekkala todistaa.

_Pekkala_: Totta on joka sana.

_Vallesmanni_: Veeläkö sine on muu sanottava?

_Leiniö_: Vielä, vielä. Nyt se paras asia alkaakin. (Rajala tarkistaa
kuuloaan. Raksi kävelee perälle oikealle kuultuaan melua sieltä.)
Olimme väsyksissä ja istahdimme tuohon puunjuurelle juttelemaan. Äkkiä
alkaa kuulua veisaamista. Meitä huvitti nähdä ken se niin hurskas oli.
(its.) Jokohan Rajala ymmärtää?

_Vallesmanni_: No... ja sit?

_Leiniö_:  Piilouduimme tuonne kiven taa. Tuskin sinne pääsimme kun
eräs vanha mies tuli... Mikä sen nimi olikaan, Pekkala?

_Pekkala_: Rajala se oli.

_Leiniö_: Niin, Rajala.

_Vallesmanni_: Jasoo Rajala... jaha... ja sit?

_Rajala_ (Itsekseen): Katso noita piruja. Nekös siellä kiven takana
kolisivatkin! Nyt taidan joutua uudestaan kiikkiin.

_Leiniö_ (Naurahtaen): No se Rajala siinä kehuskeli itseään
viinatehtailijaksi ja paljon muutakin jutteli. Äijä kun lähti
tehtaallen niin me seurasimme jälkiä...

_Vallesmanni_ (Innoissaan): Ja te neke miss se fabrik olla?

_Leiniö_: Niin kyllähän me se löydettiin. Sieltä me sitten napattiin
yksi nassakka viinaa ja kun sitä maistelimme tulimme niin peijakkaasti
juovuksiin että tuskin olisimme henkiin heränneet, ellei herra
vallesmanni olisi niin raikkaasti herättänyt.

_Pekkala_ (Hiljaa Leiniölle): Älä nyt järin... Varo itseäsi.

_Leiniö_ (Samoin): Älä pelkää. Minä tunnen hänet vanhastaan.
(Vallesmannille.) Ei kai siitä sakoteta eli rangaista, jos me
varastettiin, sillä kauan emme saaneet sitä pitää kun jälleen joku
varasti sen meiltä.

_Vallesmanni_ (Taputtaen Leiniötä olkapäälle): Ei, ei. Te olla hyve
mees. Mutt lehte nyt heti paikke neytte minu se fabrik.

_Leiniö_: Hyvin mielellämme lähdemme herra vallesmanni. -- Mutta mikä
sitä tuota miestä vaivaa, kun noin kamalasti mulkoilee. No mutta,
saaturi olkoon, eiköhän vaan lienekin sama mies josta kerroin, Pekkala?

_Pekkala_: On. Sama mies. Rajala hän on, herra vallesmanni, ihan itse
Rajala.

_Vallesmanni_: Mite? Temekö Rajala? Mut hen sano itses Risulaks. Kete
mine nyt usko?

_Rajala_ (On harmistunein elein seurannut keskustelua ja osoittanut
vihaansa; kettumaisesti): Älkää uskoko herra vallesmanni näitä
maankiertäjiä, salakyttiä. He tahtovat vaan vahingoittaa minua, köyhää
miesparkaa, päästäksensä itse pulasta. Uskokaa minua vaan herra
vallesmanni. Minä olen todellakin Risula enkä Rajala, sanokoot nuo
mitä tahansa.

_Leiniö_: Katso kettua, kun osaa puoliaan pitää.

_Vallesmanni_: No kyll mine saa selvä sit. Mennä nyt sinne viinafabrik.
(Kuuluu Rietun ääni: voi, voi...) Mike ihmine seel voivotta?

_Rajala_ (its.): No nyt se ämmä saatana siihen vielä tulee. Voi
tuhannen tuhatta tulimmaista!

    (Menee kiireesti Rietua vastaan, joka tulee per. oik.)

_Rietu_ (Surkeasti): Voi voi sentään... Anna anteeksi hyvä Rajala
kulta, en minä sitä tahallani tehnyt, mutta...

_Rajala_ (Tarttuu hänen tukkaansa, pieksää ja potkii): Tukitko sä
korpin ruoka kitasi, tukitko. Sinä olet kaiken onnettomuuden alku ja
juuri, mutta kyllä sinut nyt pehmitän.

_Rietu_: Auttakaa hyvät ihmiset, auttakaa! Se tappaa minut, ai, ai,
voi, auttakaa!

_Vallesmanni_ (Ankarasti): Mees ele hakka akka, muute mine hakka sinu
meski. Tulka ten' molemma... (Tulevat lähemmäksi.) Kuka sine olla?
Ollako sine se Rajalas vaimo?

_Rietu_ (nyyhkyttäen): Olen, Jumala paratkoon, sehän onneton minä olen.

_Vallesmanni_: No, tuo olla sinun mees, vai?

_Rietu_: Ky-yl-lä se on.

_Vallesmanni_ (Ankarasti Rajalalle): No sine olla sit kumminki Rajala!

_Rajala_ (nolona): Niin tuota... Kyllä kai minä se olen... mutta...

_Leiniö_ ja _Pekkala_ (Ovat koko kohtauksen puhelleet keskenään ja
mielihyvällä seuranneet tapauksia): Sanoimmehan sen! Meissä on totuus.

    (Perällä vasemmalla metallin helinää ja hurraa huutoja.)

_Vallesmanni_ (Raivoissaan): Ja sine kekta olla falski minu vaste
naama! Kylle mine opetta sinu; mine pane sinu fangiks, mine ajatta sinu
pois koko kyle, jaa'a, sen mine teke, rakkari. Ja sit mine anta veel
sull pamppu selke niin ette makkara nous! Huuti mees! (Pyyhkii
hikeä otsaltaan. Melua ja iloista pakinaa perällä vasemmalla.
Rauhoittuneemmin.) Mike melu se nyt olla?

    (Kaikki muut paitsi Rajala ja Rietu, menevät perälle.)

_Rajala_ (Puiden nyrkkiä akalleen): Muista sinä lutka, kyllä tunnet
vielä nahoissasi, sen vannon, jahka kahdenkesken pääsemme!

_Rietu_ (Yhä nyyhkien): Voi hyvä mieheni, miksi syytät minua. Enhän
minä sille mitään mahtanut, että näin kävi. Se oli Jumalan rangaistus.

_Rajala_ (Hyökkää Rietun kimppuun): Vai Jumalan! Tuossa sinä saat
jumalan rangaistusta!

_Rietu_: Ai, ai, ai, voi, voi, voi, auttakaa!

_Vallesmanni_ (Tulee etualalle): Joko sine perkkele taas olla akka
hakka peel. Kylle mine sull' anta... (Ottaa pampun jolla hutkii Rajalaa
muutaman kerran.) Siite sine saa härke pee, ett' teete anta akka olla
rauha!

_Leiniö_ ja _Pekkala_: Siellä sitä nyt tuodaan.

_Vallesmanni_: Mike tooda?

    (Miehet tulevat kantaen viinapannua ja sen osia.
    Raksi heidän mukanaan.)

_Raksi_: Tällainen kapine sieltä nyt löytyi.

_Vallesmanni_ (Hieroo käsiään): Se olla yks mainjo asja. Teme nyt olla
sit' se Rajalas fabrik.

_Raksi_: Niin, kyllä kai se se on.

_Rajala_ (its.): Enkö sitä aavistanut, että tuo Raksi pettää minut.
(Nauraa katkerasti.) Sellaisia ne ystävät ovat!

_Vallesmanni_: Te olla hyve mees herr Raks, kylle mine palkitse teit'
hyväst'.

_Rajala_ (Myrkkyisesti): He, he, he, vai palkitsette. Samallaisen
palkinnon hän ansaitseisi kuin minäkin, sillä hänen jyvistään minä
viinaa olen keittänyt.

_Vallesmanni_: Pite sine suus. Tekekö meeli saa veelä maista pamppu?

_Rajala_ (Kuin ennen): Huomasitko Raksi ottaa jyvä-vakan, onhan ne
sinun jyviäsi, he, he, he.

_Raksi_ (Its.): Siinä sen miehen lupaus oli! Mutta kärsiköön myös
yksin. (Ään.) Mitä sinä mies minusta oikein tahdot? Ellet taukoa
solvauksistasi, vaadin sinut edesvastuuseen.

_Rajala_: Niin, vaadi vaan. Kyllä minun nahkani kestää sinunkin
syntisi, he, he, he!

_Vallesmanni_: Vaiti sine, puhu kerejill' ele teel. Ja nyt lähdemä
pois. -- A-jaha. Mike olla teiden nimi? Mine takto otta ne ylös. Te
tulla todistama kerejill'.

    (Ottaa muistikirjan, johon merkitsee.)

_Leiniö_: Aapo Leiniö minä olen, mökkiläisen poika.

_Vallesmanni_: Jaha... ja te?

_Pekkala_: Kalle Juhonpoika Pekkala, mökkiläinen.

_Vallesmanni_: Hyve. Kiitos, hyve paljo kiitos ja koska te olla niin
hyve apu minu, anta mine teill' anteks salametsä, mut muista toinen
kerta olla varova. Teme lintu saa herr Raks lahjaks.

_Raksi_: Kiitoksia hyvin paljon herra vallesmanni.

_Vallesmanni_ (Leiniölle ja Pekkalalle): Kylle mine anta sit' haaste.
Kiitos nyt hyve paljo vaiva. -- Och nyt mars, nyt mennä hela veki
teelte tjevula synkkä metsä. -- Hyvesti Leini och Pekka, menke nyt
kaunis koti! Adjö!

    (Kaikki, paitsi Leiniö ja Pekkala, menevät perältä oikealle)

    (Leiniö näyttää kiukkuiselta, Pekkala ajatuksiinsa vaipuneelta.)

_Leiniö_ (Hetken perästä): Hm! Siinä sitä nyt ollaan. -- Yhtä köyhänä
kuin ennenkin. Senkin linnun veivät mokomat...

    (Istuu kivelle.)

_Pekkala_: Huonosti onnistui, kovin huonosti. Mutta huonommastikin
olisi saattanut vielä käydä.

_Leiniö_: Päänikin tuli vielä pirummin kipeäksi. -- Vieläkö sulla on
edes taskumatti?

_Pekkala_: On kai se. (Koettaa poveaan.) Sepä nyt oli! Kaikki tuhannen
nuuskana taskussa!

_Leiniö_: Voi turkin pippuri! Hmh! Mitäpä sille sitten mahtaa... Paras
sitte että lähdemme kotiin.

    (Nousee.)

_Pekkala_: Paras on. Mitäpä tässä enää. (Huomaa viina-ankkurin
pensaikossa.) Mutta, mikä se tuolla kiiluu?

_Leiniö_: Missä?

_Pekkala_: Tuolla pensaikossa.

_Leiniö_: No sun Taavetin talikynttilät. Siellähän se onkin se Rajalan
kissa! Sepä nyt vasta olikin mainio juttu. Jäipäs sitä sentään
meillekin jotain saalista.

    (Vetää nassakan esiin.)

_Pekkala_: Toden totta.

_Leiniö_: Nyt surut pois... Iloitaan ja riemuitaan taas... Mutta...

_Pekkala_: Mikä nyt?

_Leiniö_ (Nolona): Tämähän onkin tyhjä?

_Pekkala_: Jätitkös sinä reiän auki siitä?

_Leiniö_. Minun ei ole syyni. Nähtävästi sitä on joku siirrellyt ja
tappi heltinyt. Piru sentään!

_Pekkala_ (naurahtaen): "Parempi maassa kuin jumalattoman suussa",
ha ha, haa!

_Leiniö_ (Heittää ankkurin metsään): Ei siitä nyt enää ole muuksi, kuin
Rajalan haudalle muistopatsaaksi. Ja nyt mennään. Varjelkoon vakainen
Luoja toiste tällaisesta.

_Pekkala_: Ja nyt sitä vihdoinkin mennään eikä takaisin tulla.

    (Menevät perältä vasemmalle.)

Esirippu.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Metsän povessa - Tuokiokuvia 1:ssä näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.