| By Author | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Title | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Language |
|
Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ] Look for this book on Amazon Tweet |
Title: Kalevala näyttämöllä: II sarja (of 3)
Author: Eino Leino, - To be updated
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kalevala näyttämöllä: II sarja (of 3)" ***
This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.
3)***
KALEVALA NÄYTTÄMÖLLÄ: II SARJA
Sovittanut
EINO LEINO
Helsingissä,
Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö,
1911.
"Sitä kuusta kuuleminen,
jonka juurella asunto."
SISÄLLYS
KYLLIKKI.
LEMMINKÄINEN TUONELASSA.
POHJOLAN HÄÄT.
NÄYTTÄMÖ
kuvaa _helkanurmea_, jonka vasemmalla puolen on metsä, oikealla
järvenranta. Taustassa laululehto, jonka muodostaa perällä kasvava
_uhrikuusi_ ja kaksi sen kahden puolen, hiukan etualalla siitä,
kukkivaa pihlajaa. Puiden alla puoli-ympyrässä _laulupaadet_.
Laululehdon takana synkkä _vainajien karsikko_, jonne tiet kahden
puolen laululehtoa.
_Puvusto_ kalevalainen, lausujilla nykyaikainen karjalainen.
_Valaistus_ vaihteleva eri näytelmien hengen mukaisesti.
KYLLIKKI.
HENKILÖT.
KYLLIKKI.
LEMMINKÄINEN.
ÄITI.
AINIKKI.
SAAREN NEIET.
KUORO.
(_Kuoro_ paikallaan laululehdossa. Valaistus: kirkas aamupäivä.)
ESILAUSUJA
Aika on Ahtia sanoa,
veitikkätä vieretellä.
Ahti poika Saarelainen,
tuo on lieto Lemmin poika,
kasvoi koissa korkeassa,
luona armahan emonsa
laajimman lahen perällä.
Kaukoniemen kainalossa.
Kaloin siinä Kauko kasvoi,
Ahti ahvenin yleni,
tuli mies mitä parahin,
puhkesi punaverinen,
joka päästänsä pätevi,
koirastansa kelpoavi;
vaan tuli vähän vialle,
tavoiltansa turmiolle:
ain oli naisissa eläjä,
yli öitä öitsilöissä,
noien impien iloissa,
kassapäien karkeloissa.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kylli oli Saaren neiti,
Saaren neiti, Saaren kukka,
kasvoi koissa korkeassa,
yleni ylen ehossa,
istuen ison majoilla,
peräpenkin notkumilla.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kauan kasvoi, kauas kuului,
kaukoa tuli kosijat
neien kuuluhun kotihin,
kaunoisehen kartanohon.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kosi Päivä poiallehen,
eip' on mennyt Päivälähän
Päivän luona paistamahan
kesäisillä kiirehillä.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kosi Kuuhut poiallehen,
eip' on mennyt Kuutolahan
kuun luona kumottamahan,
kehät ilman kiertämähän.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kosi Tähti poiallehen,
eip' on mennyt Tähtelehän
pitkin öitä pilkkimähän
talvisilla taivahilla.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tulevi Virosta sulhot,
toiset tuolta Inkereltä,
eip' on neiti mennytkänä.
(_Kyllikki_ neitoineen näkyy vasemmalta taustasta. Lähestyy
tasaisessa tanhujuoksussa, kädet itsetietoisesti lanteillaan.)
KYLLIKKI
Suotta kultanne kuluvi,
hopeanne hoikkenevi!
En lähe minä Virohon,
en lähe, lupoakana,
Viron vettä soutamahan,
saarellista sauvomahan,
syömähän Viron kaloja,
Viron lientä lippomahan.
Enkä lähe Inkerelle,
penkerelle, pänkerelle,
siell' on nälkä kaiken nälkä,
puun nälkä, pärehen nälkä,
ve'en nälkä, vehnän nälkä,
rukihisen leivän nälkä.
ESILAUSUJA
Tuop' on lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli
lähteäksensä lupasi
Saaren kukkoa kosihin,
tuota mointa morsianta,
kaunokaista kassapäätä.
(_Lemminkäinen_ näkyy taustassa, laululehdon oikealla puolen.
_Äiti_ hänen takanaan.)
ÄITI
Ellös menkö, poikaseni,
parempihin itseäsi,
ei suattane sinua
Saaren suurehen sukuhun.
LEMMINKÄINEN
Jos en ole koiltani korea,
suvultani aivan suuri,
mie valitsen varrellani,
otan muilla muo'oillani!
ÄITI
Siellä piiat pilkkoavat,
naiset nauravat sinua.
LEMMINKÄINEN (kehastellen)
Kyllä hää'än naisten naurut,
soppityrskyt tyttärien,
potkaisen pojan povehen,
käsikannon kainalohon,
siin' on pää hyvänki pilkan,
parahanki parjauksen.
ÄITI
Voi, poloinen, päiviäni!
Nauraisitko Saaren naiset,
pitäisit pyhäiset piiat,
niin siitä tora tulisi,
sota suuri lankeaisi,
saisi kaikki Saaren sulhot,
sata miestä miekkoinensa,
päällesi sinun, poloisen,
yksinäisen ympärille.
(_Lemminkäinen_ tekee torjuvan liikkeen. _Äiti_ palajaa murheellisena
taustaan. _Lemminkäinen_ tulee keskinäyttämölle, äkkää immet, väijyy,
yrittää syöksyä komeasti heidän kimppuunsa, kompastuu ja lankeaakin
keskelle karkeloa. _Neiet_ nauravat, _Kyllikki_ enin heistä.
_Lemminkäinen_ nousee suuttuneena.)
LEMMINKÄINEN (murtaen haiventaan)
En ole tuota ennen nähnyt,
en ole nähnyt enkä kuullut,
naisen nauravan minulle,
piian pilkkoja suannut!
(Neiet nauravat yhä enemmän.)
Onko Saarella sijoa,
maata Saaren manterella,
minun leikki lyöäkseni,
tanner tanhuellakseni
Saaren impien iloissa,
kassapäien karkeloissa?
KYLLIKKI
Onp' on Saarella sijoa,
maata Saaren manterella,
sinun leikki lyöäksesi,
tanner tanhuellaksesi,
karjalaisna kaskimailla,
paimenpoikana palolla;
lapset on laihat Saaren mailla,
lihavat hevosten varsat.
(_Lemminkäinen_ poistuu äkeällä liikkeellä taustaan vasemmalle.
_Neiet_ seuraavat nauraen häntä.)
1:NEN VUOROLAUSUJA
Mitä huoli Lemminkäinen,
palkkasihe paimeneksi,
kävi päivät paimenessa,
yöt on impien iloissa,
noien neitojen kisoissa,
kassapäien karkeloissa.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Sillä lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli
jopa hääti naisen naurun,
piätteli piian pilkan;
ei ollut sitä tytärtä,
piikoa pyhintäkänä,
kuta hän ei kosketellut,
jonk' ei vieressä venynyt.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Yksi oli impi kaikkinensa
Saaren suuressa suvussa,
jok' ei suostu sulhasihin,
mielly miehi'in hyvihin,
se oli Kyllikki korea,
Saaren kukka kaunokainen.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tuop' on lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
sa'at saappahat kulutti,
sa'at airot poikki souti
tuota neittä saa'essansa,
Kyllikkiä pyytessänsä.
(_Kyllikki_ näkyy taustasta oikealta, _Lemminkäinen_ väijyen hänen
jäljessään. Tulevat keskinäyttämölle. _Kyllikki_ käännähtää,
_Lemminkäinen_ pysähtyy ja painaa käden sydämelleen.)
KYLLIKKI (äkeästi)
Mitä, kehno, kierteletki,
rannan raukea ajelet,
täältä tyttöjä kyselet,
tinavöitä tieustelet?
En ma tästä ennen joua
kuin kiven kuluksi jauhan,
pieksän petkelen periksi,
huhmaren sukuksi survon.
Enkä huoli huitukoille,
huitukoille, haitukoille,
mie tahon tasaisen varren
tasaiselle varrelleni,
tahon muo'on muhkeamman
muhkeille muo'oilleni,
sekä kasvon kaunihimman
kaunihille kasvoilleni!
(Menee taustaan vasemmalle. _Lemminkäinen_ miettii hetkisen ja
väistyy sitten väijyen oikealle. _Kyllikki_ neitoineen tulee tanhuten
asemmalta. _Lemminkäinen_ syöksyy esille ja tempaa Kyllikin
kainaloonsa. _Naiset_ pakenevat parkaisten. _Kuoro_ on ylös
kavahtanut.)
LEMMINKÄINEN
Elkätte minua, immet,
ilmi antako ikänä,
minun täällä käyneheni,
täältä neien vieneheni!
KYLLIKKI
Päästä jo minua poies,
laske lasta vallallensa,
kotihinsa kulkemahan,
luoksi itkevän emonsa!
(Pyrkii pois päästäkseen.)
LEMMINKÄINEN
Kyllikki, syänkäpyni,
minun maire marjueni,
ellös olko milläkänä,
en sua pahoin pitäne,
sylissäni syöessäni,
käsissäni käyessäni,
sivullani seistessäni,
vieressä venyessäni.
KYLLIKKI (uhaten)
Jos et laskea luvanne
kotihini kulkemahan,
viel' on viisi veljeäni,
seitsemän setäni lasta
jänön jälen polkijaksi,
neien pään perilliseksi.
LEMMINKÄINEN (ylenkatseellisesti)
Laulan sulhonne sotahan,
nuoret miehet miekan alle,
ettei kuulla kuuna päänä,
nähä ilmoisna ikänä
kujasilla kulkemassa,
ahoilla ajelemassa.
(Vetää Kyllikin mukanaan oikeallepuolen näyttämöä.
_Kyllikki_ itkee ja ponnistelee vastaan.)
KYLLIKKI
Joutenpa, poloinen, synnyin,
jouten synnyin, jouten kasvoin,
jouten aikani elelin,
jo nyt sainki joutavalle,
miehelle mitättömälle,
suojihin soankävijän,
aina tuiman tappelijan.
(_Lemminkäinen_ istuu ahon laidalle oikealla ja vetää Kyllikin
syliinsä tämän vastustelemisesta huolimatta.)
LEMMINKÄINEN (mairitellen)
Tuotako sinä sureksit,
tuota huolien huokaelet:
lehmityyttä, leivätyyttä
ja kaiken elon vähyyttä?
Ellös olko milläkänä,
mont' on lehmeä minulla,
monta maion antajata,
yks on suolla Muurikkinen,
toinen mäellä Mansikkinen.
kolmas Puolukka palolla,
ne on syömättä soreat,
katsomatta kaunokaiset,
ei ole illoin kytkemistä
eikä aamuin laskemista,
heinävihkon heittämistä,
suolan, suuruksen surua.
Vaiko tuotaki surisit,
tuota huolien huokoaisit,
ettei oo sukuni suuri,
kovin korkea kotini?
Jos en oo suvulta suuri,
enkä korkea ko'ilta,
on mulla tulinen miekka,
säkenevä säilärauta,
se ompi sukua suurta,
laajoa lajipereä,
onp' on Hiiessä hiottu,
jumaloissa kirkastettu;
sillä suurennan sukuni,
laajennan lajini kaiken,
miekalla tuliterällä,
säilällä säkenevällä.
(_Kyllikki_ kuuntelee häntä ja tyyntyy vähitellen. _Lemminkäinen_
suutelee äkisti häntä. _Kyllikki_ vastaa hänen suudelmaansa ja
kietoo käsivartensa hänen kaulaansa. Katsoo häntä silmiin
surullisesti:)
KYLLIKKI
Oi on Ahti, Lemmin poika,
jos tahot minuista neittä
ikuiseksi puolisoksi,
kainaloiseksi kanaksi,
sie vanno valat ikuiset
et sotia käyäksesi
kullankana tarpehella,
hopeankana halulla.
LEMMINKÄINEN
Vannon mie valat ikuiset
en sotia käyäkseni
kullankana tarpehella,
hopeankana halulla!
Sie itse valasi vanno
et kyliä käyäksesi
hyvänki hypyn halulla,
tanhujuoksun tarpehella.
(_Kyllikki_ kohottaa kätensä juhlallisena ja painaa sitten päänsä
luottavaisesti hänen povelleen. _Kuoron_ jäsenet kohottavat
kätensä kuin siunaukseen.)
KUORO
Siinä vannoivat valansa,
laativat ikilupansa
eessä julkisen Jumalan,
alla kasvon Kaikkivallan,
ei Ahin sotia käyä
eikä Kyllikin kyleä.
(Istuvat. _Lemminkäinen ja Kyllikki_ nousevat ylös. _Lemminkäinen_
tekee leikillisen liikkeen vasemmalle.)
LEMMINKÄINEN (hymyillen)
Jää hyvästi, Saaren nurmet,
kuusen juuret, tervaskannot,
joit' olen kesän kävellyt,
talvet kaiket tallaellut,
piileskellen pilvi-öillä,
paeten pahalla säällä,
tätä pyytä pyytessäni,
allia ajellessani!
(Astuvat pari askelta taustaa kohti. _Kyllikki_
pysähtyy ja viittaa oikealle taka-alalle.)
KYLLIKKI
Tupa tuolla tuulottavi,
nälkäraunio näkyvi.
kenen ompi tuo tupanen,
kenen koti kunnottoman?
LEMMINKÄINEN (peittää hänen silmänsä)
Elä sie sure tuvista,
huokaele huonehista!
Tuvat toiset tehtänehe,
paremmaiset pantanehe,
kirveistä hirsiköistä,
parahista parsikoista.
(_Äiti_ tulee taustasta. _Lemminkäinen_ rientää riemuiten vastaan
hänelle. _Kyllikki_ jää nyreänä taemma seisomaan.)
ÄITI
Viikon viivyit, poikaseni,
viikon mailla vierahilla.
LEMMINKÄINEN (Kyllikkiä osoittaen)
Oi emoni, kantajani,
äitini, ylentäjäni!
Mitä läksin, senpä sainki,
kuta pyysin, sen tapasin.
pane nyt patjasi parahat,
pehmeimmät pään-alaiset,
maatani omalla maalla
nuoren neiteni keralla.
(Tarttuu Kyllikkiä käteen ja johdattaa hänet Äidin luo. _Äiti_
tervehtii häntä sydämellisesti, syleilee ja silittelee vuoroin
kumpiakin.)
ÄITI (iki-ihastuneena)
Ole nyt kiitetty, Jumala,
ylistetty, luoja, yksin,
kun annoit miniän mulle,
toit hyvän tulen puhujan,
oivan kankahan kutojan,
aivan kenstin kehreäjän,
pulskin poukkujen pesijän,
vaattehien valkasijan.
Itse kiitä onneasi,
hyvän sait, hyvän tapasit,
hyvän luojasi lupasi,
hyvän antoi armollinen;
puhas on pulmonen lumella,
puhtahampi puolellasi,
valkea merellä vaahti,
valkeampi vallassasi;
sorea merellä sorsa,
soreampi suojassasi;
kirkas tähti taivahalla,
kirkkahampi kihloissasi.
Laai nyt lattiat laveat,
hanki ikkunat isommat,
seisottele seinät uuet,
tee koko tupa parempi,
kynnykset tuvan etehen,
uuet ukset kynnykselle,
nuoren neien saatuasi,
kaunihin katsottuasi,
paremmaisen itseäsi,
sukuasi suuremmaisen.
(_Lemminkäinen_ nyökkää hymyillen päätä hänelle. _Kyllikki_ yhtyy
hänen hymyynsä. _Äiti_ ojentaa kätensä hänelle ja johdattaa hänet
karsikkoon oikealle. _Lemminkäinen_ seuraa heitä. Pitkä vaitiolo.)
ESILAUSUJA
Siitä Ahti Lemminkäinen,
tuo on kaunis Kaukolainen
aina aikoja eleli
nuoren neitosen keralla
ei itse sotia käynyt
eikä Kyllikki kyleä.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Niin päivänä muutamana,
huomenna moniahana
itse Ahti Lemminkäinen
lähtevi kalankutuhun,
tullut ei illaksi kotihin,
ensi yöksi ennättänyt.
(_Neiet_ vasemmalta taustasta näkyvät lähestyvän tasaisessa
tanhujuoksussa. _Kyllikki_ oikealta karsikosta pujahtaa nopeasti
heidän piiriinsä ja otetaan vastaan riemulla. _Ainikki_ näkyy
väijyvänä hänen jäljessään.)
2:NEN VUOROLAUSUJA (säpsähtäen)
Jo meni Kyllikki kylähän,
noien neitojen kisahan!
1:NEN VUOROLAUSUJA (kuiskaten)
Kenpä saattavi sanoman,
kenpä kielen kantelevi?
2:NEN VUOROLAUSUJA
Ainikki sisar Ahilla,
sep' on saattavi sanoman,
sepä kielen kantelevi.
(_Neiet_ vierivät pois vasemmalle karsikkoon vieden Kyllikin
kerallaan. _Lemminkäinen_ tulee oikealta taustasta. _Ainikki_
rientää häntä vastaan.)
AINIKKI
Jo kävi Kyllikki kylässä,
veräjillä vierahilla,
kylän neitojen kisassa,
kassapäien karkelossa!
(_Lemminkäinen_ katsoo häneen tyrmistyneenä. _Ainikki_ tekee
vakuuttavia liikkeitä hänelle. _Kyllikki_ tulee vasemmalta taustasta,
hiipii heidän ohitseen ja pujahtaa nopeasti oikealle. _Lemminkäinen_
huomaa hänet. Seisoo hetken sanattomassa tuskassaan. _Äiti_ tulee
oikealta taustasta. _Kyllikki_ arkana hänen takanaan.)
LEMMINKÄINEN (hurjasti)
Oi emoni, vaimo vanha,
jospa paitani pesisit
mustan käärmehen mujuissa,
kiirehesti kuivoaisit,
mun sotahan mennäkseni
Pohjan poikien tulille,
Lapin lasten tanterille!
Jo kävi Kyllikki kylässä,
veräjillä vierahilla,
noien neitojen kisassa,
kassapäien karkelossa!
KYLLIKKI
Ohoh, armas Ahtiseni,
ellös lähtekö sotahan!
Näin ma unta maatessani,
sikein levätessäni:
tuli ahjona ajeli,
valkea välähtelihe
aivan ikkunan alatse,
periseinän penkeretse,
siitä tuiskahti tupahan,
koskena kohahtelihe
siltalauoista lakehen,
ikkunasta akkunahan.
(Yrittää mielinkielin häntä lähestyä. _Lemminkäinen_
sysää tuimasti syrjään hänet.)
LEMMINKÄINEN
En usko unia naisten
enkä vaimojen valoja!
Oi emoni, kantajani,
tuo tänne sotisopani,
kanna vainovaatteheni,
mieleni minun tekevi
juomahan soan olutta,
soan mettä maistamahan.
(_Kyllikki_ on hyrähtänyt itkuun ja poistuu vitkalleen
oikealle karsikkoon. _Ainikki_ pelästyneenä seuraa häntä.)
ÄITI (murheellisena)
Oi on Ahti poikaseni,
ellös lähtekö sotahan!
On meillä oloista koissa,
tuon sinulle juoaksesi,
josp' on joisit kaiken päivän.
LEMMINKÄINEN
En huoli koto-oloista!
Ennen juon joesta vettä
melan tervaisen terältä,
makeamp' on juoakseni
kuin kaikki kotoiset kaljat.
Tuo tänne sotisopani,
kanna vainovaatteheni!
Mieleni minun tekevi
nähä näillä silmilläni,
onko neittä Pohjolassa.
ÄITI (kuten edellä)
Sull' on Kyllikki koissa,
kotinainen korkeampi.
LEMMINKÄINEN (raivokkaasti)
Kyllikki on kylänkävijä,
juoskohon joka kisassa,
maatkohon joka majassa!
Tuo tänne sotisopani,
kanna vainovaatteheni!
(_Äiti_ menee allapäin taustaan ja palajaa tuoden pyydetyt sotakalut.
_Lemminkäinen_ ihastelee riemuiten niiden kimmellystä.)
ÄITI
Ellös vainen, poikueni,
menkö Pohjolan tuville
ilman tieon tietämättä,
ilman taion taitamatta.
LEMMINKÄINEN (kalpaansa väläytellen)
Jo minua noiat noitui,
noiat noitui, kyyt kiroili,
koki kolme Lappalaista
viitenä kesäisnä yönä,
alasti alakivellä,
ilman vyöttä, vaattehitta,
rikorihman kiertämättä;
senpä hyötyivät minusta
sen verran katalat saivat,
min kirves kivestä saapi,
napakaira kalliosta,
järky jäästä iljanesta,
Tuoni tyhjästä tuvasta.
ÄITI
Ei sinussa laulajata
Pohjan poikien sekahan,
etkä tunne kieltä Turjan,
maha et lausua lapiksi.
(Auttaa kuitenkin Lemminkäistä sotisovan kiinnittämisessä.
_Lemminkäinen_ ei kuuntele häntä enää, vaan hymyilee, ihantelee
itseään ja aseitaan täydessä sota-innossa.)
LEMMINKÄINEN
Mies on luustossa lujempi,
rautapaiassa parempi,
teräsvyössä tenhoisampi
noien noitien sekahan,
jott' ei huoli huonommista,
hätäile hyviäkänä.
(Panee kypärän päähänsä, käyttää kilpeä peilinään, sukii
suortuviaan harjalla, jonka Äiti on hänelle ojentanut.)
ÄITI (kyynelsilmin)
Ellös vainen menkökänä
tuonne kylmähän kylähän,
pimeähän Pohjolahan!
Tuho ainaki tulevi,
tuho poikoa pätöistä,
hukka lieto Lemminkäistä.
LEMMINKÄINEN (ylpeästi)
Silloin on hukka Lemminkäistä,
tuho poikoa pätöistä,
kun suka verin valuvi,
harja hurmehin loruvi.
(Ojentaa harjan komealla liikkeellä hänelle._Äiti_ pillahtaa ääneen
itkemään. Lemminkäinen lohduttelee häntä. _Kuoro_ on seurannut
jännityksellä Lemminkäisen sotavalmisteluja.)
ESILAUSUJA (kumealla äänellä)
Missä mies varaeleikse,
uros tuima turveleikse?
1:NEN VUOROLAUSUJA
Oven suussa, orren alla,
pirtin pihtipuolisessa.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Siinä mies varaeleikse
vaimollisesta väestä.
ESILAUSUJA
Ei ole ne varat väkevät,
eikä turvat luotettavat.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Niin vielä varoitteleikse
urohoisesta väestä.
2:NEN VUOROLAUSUJA (salaperäisesti)
Tien kahen jakaimessa,
sinisen kiven selässä.
(_Äiti_ menee murhemielisenä oikealle taustaan.)
LEMMINKÄINEN (miekkansa tempaisten)
Ylös maasta, miekkamiehet,
Mannun aikaiset urohot,
kaivoloista, kalpamiehet,
jokiloista, jousimiehet!
Nouse, metsä, miehinesi,
korpi kaikki kansoinesi,
vuoren ukko voiminesi,
vesihiisi hirmuinesi,
väkinesi, veen emäntä,
ve'en vanhin, valtoinesi,
neitoset, joka norosta,
hienohelmat, hettehistä,
miehen ainoan avuksi,
pojan kuulun kumppaliksi,
jott' ei pysty noian nuolet,
eikä tietäjän teräkset,
eikä velhon veitsirauat,
ei asehet ampumiehen.
ESILAUSUJA
Ne ovat varat väkevät,
ne on turvat luotettavat.
(_Vuorolausujat_ kertaavat mumisten kaksi viimeistä säettä.
_Lemminkäinen_ kohottaa päänsä ja astuu päättävästi vasemmalle.)
ESIRIPPU.
LEMMINKÄINEN TUONELASSA.
HENKILÖT:
LEMMINKÄINEN.
ÄITI.
KYLLIKKI.
LOUHI.
POHJAN PAIMEN.
KUORO.
(_Kuoro_ paikallaan uhrikuusen alla. Valaistus: pilvinen keskipäivä.
_Lemminkäinen_ seisoo oikealla käsi miekankahvassa.)
ESILAUSUJA
Läksi lieto Lemminkäinen
pimeähän Pohjolahan
vasten kieltoa emonsa,
varoitusta vanhempansa.
Kuuli ulkoa runoja,
läpi sammalen sanoja,
katsahti tupahan tuosta,
pilkisteli piilokkali.
Tupa oli täynnä tuntijoita,
lautsat täynnä laulajoita,
sivuseinät soittajoita,
ovensuu osoavia,
peripenkki tietäjiä,
karsina karehtijoita.
Lauloivat Lapin runoja,
Hiien virttä vinguttivat.
Siitä lieto Lemminkäinen
tohti toisiksi ruveta,
meni nurkasta tupahan,
sai sisähän salvoimesta.
LEMMINKÄINEN (astahtaen askeleen eteenpäin)
Hyvä on laulu loppuvasta,
lyhyestä virsi kaunis,
miel' on jäämähän parempi
kuin on kesken katkemahan.
(Louhi tulee vasemmalta taustasta.)
LOUHI
Olipa tässä ennen koira,
rakki rauan karvallinen,
lihan syöjä, luun purija,
veren uuelta vetäjä;
mi lienetki miehiäsi,
ku ollet uroinasi,
kun tulit tähän tupahan
ilman koiran kuulematta?
LEMMINKÄINEN (uhkaavasti)
En ma tänne tullutkana
taioittani, tieoittani,
koiriesi syötäväksi;
pesipä emo minua
kolmasti kesäisnä yönä,
joka tielle tietäjäksi,
joka maalle malttajaksi.
(Kohottaa kätensä mahtipontisesti. _Louhi_ lyykistyy
hänen edessään.)
1:NEN VUOROLAUSUJA
Siitä lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli
jop' on loihe loitsijaksi,
laikahtihe laulajaksi;
tulta iski turkin helmat,
valoi silmät valkeata
Lemminkäisen laulaessa,
laulaessa, lausiessa.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Lauloi laulajat parahat
pahimmiksi laulajiksi,
kivet suuhun syrjin syösti,
paaet lappehin lateli
paratulle laulajille,
taitavimmille runoille.
MOLEMMAT
Niin lauloi mokomat miehet
minkä minne, kunka kunne:
ahoille vesattomille,
maille kyntämättömille,
lampihin kalattomihin,
aivan ahvenettomihin,
Rutjan koskehen kovahan,
palavahan pyörtehesen,
virran alle vaahtipäiksi,
kosken keskelle kiviksi,
tulena palelemahan,
säkeninä säykkymähän.
ESILAUSUJA (harvakseen)
Lauloi nuoret, lauloi vanhat,
lauloi kerran keskilaaun,
yhen heitti laulamatta
karjan paimenen pahaisen,
Ukko-vanhan umpisilmän.
(Pohjolan _sokea paimen_ tulee vasemmalla salaillen aseita povellaan.)
PAIMEN
Oi sie lieto Lemmin poika,
niin miks et minua laula?
LEMMINKÄINEN (ylenkatseellisesti)
Siksi en sinuhun koske,
kun olet katsoa katala,
kurja koskemaisittani!
PAIMEN (jupisten)
Juoksen Tuonelan joelle,
pyhän virran pyörtehelle,
siellä katson Kaukomieltä
Pohjasta paloavaksi.
(Viistää yli näyttämön ja häviää rantavesakkoon oikealla.
_Lemminkäinen_ astuu upeasti Louhen luo ja tarttuu häntä
käsivarteen.)
LEMMINKÄINEN
Anna nyt, akka, piikojasi,
tuopa tänne tyttöjäsi,
paras parvesta minulle,
pisin piikajoukostasi!
LOUHI (äkeästi)
Anna en sulle piikojani
enkä työnnä tyttöjäni,
sull' on ennen naitu nainen.
LEMMINKÄINEN
Kytken Kyllikin kylähän,
kylän kynnysportahille,
veräjille vierahille;
täältä saan paremman naisen
Tuo nyt tänne tyttäresi,
impiparvesta ihanin,
kassapäistä kaunokaisin!
LOUHI
Enpä anna tyttöäni
miehille mitättömille,
urohille joutaville.
Äsken tyttöjä anele,
kuulustele kukkapäitä,
kun ammut joutsenen joesta,
virrasta vihannan linnun,
Tuonen mustasta joesta,
pyhän virran pyörtehestä,
yhellä yrittämällä,
yhen nuolen nostamalta!
(_Lemminkäinen_ päästää _Louhen_, joka livahtaa nopeasti vasemmalle.
Astuu mietteissään yli näyttämön oikealle. Kuoro seuraa jännitettynä
hänen liikkeitään.)
1:NEN VUOROLAUSUJA
Siitä lieto Lemminkäinen
läksi joutsenen joruhun
Tuonen mustasta joesta,
Manalan alantehesta.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Märkähattu karjan paimen
tuop' on Tuonelan joella
katselevi, kääntelevi
tulevaksi Lemminkäistä.
ESILAUSUJA
Vesikyyn ve'estä nosti,
umpiputken lainehista,
syöksi miehen syämmen kautta,
läpi maksan Lemminkäisen!
(_Lemminkäinen_ horjahtaa äkkiä, huudahtaa ja vaipuu maahan.
_Kuoro_ karkaa ylös. _Paimen_ näkyy vesakossa.)
LEMMINKÄINEN (kohoten kyynärpäänsä varaan)
Oi emoni, kantajani,
vaivan nähnyt vaalijani!
Tietäisitkö, tuntisitko,
miss' on poikasi poloinen,
tokipa rientäen tulisit,
avukseni ennättäisit,
päästäisit pojan poloisen
tältä tieltä kuolemasta,
nuorena nukahtamasta,
verevänä vieremästä!
(Kaatuu rantavesakkoon.)
PAIMEN (päänsä kohottaen)
Viru siinä se ikäsi,
ammu joutsenet joelta,
vesilinnut viertehiltä!
(Häviää.)
KUORO
Se oli loppu Lemminkäisen,
kuolo ankaran kosijan
Tuonen mustassa joessa,
Manalan alantehessa.
(Istuvat päät käsiinsä vaipuneina. Pitkä vaitiolo.
_Äiti_ tulee oikealta karsikosta.)
ÄITI
Minne on saanut Lemminkäinen,
kunne Kaukoni kaonnut,
kun ei kuulu jo tulevan
matkoiltansa maailmassa?
(_Kyllikki_ rientää hätäisesti hänen jäljestään,
veristä sukaa kädessään osoittaen.)
KYLLIKKI (itkien)
Jo nyt on mennyt mies minulta,
kaunis Kaukoni kaonnut
matkoille majattomille,
teille tietämättömille:
veri jo vuotavi suasta,
hurme harjasta noruvi.
ÄITI (vilkaisten sukaan)
Voi poloisen päiviäni,
angervoisen aikojani!
Jo nyt on poikani poloisen,
jopa laiton lapsueni
saanut päiville pahoille,
tuho on poikoa pätöistä,
hukka lieto Lemminkäistä:
jo suka verin valuvi,
harja hurmehin noruvi.
(_Kyllikki_ kääntyy itkien takaisin oikealle taustaan.
_Äiti_ astuu päättävästi vasemmalle keskinäyttämölle.)
ESILAUSUJA
Kourin helmansa kokosi,
käsivarsin vaattehensa,
pian juoksi matkan pitkän,
sekä juoksi jotta joutui;
mäet mätkyi mennessänsä,
norot nousi, vaarat vaipui,
ylähäiset maat aleni,
alahaiset maat yleni,
tuli Pohjolan tuville,
kysytteli poikoansa.
(_Louhi_ tulee vasemmalta, _Äiti_ rientää häntä vastaan.)
ÄITI
Oi sie Pohjolan emäntä,
kunne saatoit Lemminkäisen,
minne poikani menetit.
LOUHI (nopeasti)
Enpä tieä poikoasi,
kunne kulki ja katosi;
istutin oron rekehen,
korjahan kovan tulisen;
oisko uhkuhun uponnut,
meren jäälle jähmettynyt,
vai saanut sutosen suuhun,
karhun kauhean kitahan?
ÄITI
Jo vainen valehtelitki!
Susi ei syö minun sukua,
karhu ei kaa'a Lemminkäistä,
sormin sortavi sutoset,
käsin karhut kaatelevi;
kunp' on et sanone tuota,
kunne saatoit Lemminkäisen,
rikon uksen uuen riihen,
taitan Sampuen saranat.
LOUHI
Syötin miehen syöneheksi,
juotin miehen juoneheksi,
apatin alanenäksi,
istutin venon perähän,
laitoin kosket laskemahan,
enkä tuota tunnekana,
kunne sai katala raukka,
koskihinko kuohuvihin,
virtoihin vipajavihin.
ÄITI (katsoo häneen)
Jo vainen valehtelitki!
Sano tarkkoja tosia,
valehia viimeisiä,
kunne saatoit Lemminkäisen,
kaotit Kalevalaisen,
taikka surmasi tulevi,
kuolemasi kohtoavi.
LOUHI
Jospa jo toen sanonki:
laitoin joutsenen hakuhun,
pyhän linnun pyyäntähän;
nyt en tuota tunnekana,
mi on tullunna tuhoksi,
esteheksi ennättännä,
kun ei kuulu jo tulevan
morsianta pyytämähän,
tyttöä anelemahan.
(_Äiti_ jättää heti hänet ja lähtee ympäri näyttämöä Lemminkäistä
etsimään. _Louhi_ katsoo hetkisen hänen hommiaan ja palajaa päätään
pudistaen vasemmalle.)
1:NEN VUOROLAUSUJA
Emo etsi eksynyttä,
kaonnutta kaipoavi,
juoksi suuret suot sutena,
kulki korret kontiona,
ve'et saukkona samosi,
maat käveli mauriaisna,
neuliaisna niemen reunat,
jäniksenä järven rannat;
kivet syrjähän sytäsi,
kannot käänti kallellehen,
risut siirti tien sivuhun,
haot potki portahiksi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Viikon etsi eksynyttä,
viikon etsi, eipä löyä;
kysyi puilta poikoansa,
kaipasi kaonnuttansa,
puu puheli, honka huokui,
tammi taiten vastaeli:
"On huolta itsestäniki,
huolimatta pojastasi,
kun olen koville luotu,
pantu päiville pahoille,
pinopuiksi pilkkumahan,
haloiksi hakattamahan,
riutumahan riihipuiksi,
kaskipuiksi kaatumahan."
ÄITI (maassa mataen)
Oi tiehyt, Jumalan luoma,
etkö nähnyt poikoani,
kullaista omenatani,
hopeaista sauvoani?
1:NEN VUOROLAUSUJA
Tiellä on huoli itsestänsä,
huolimatta poiastasi,
kun ompi koville luotu,
pantu päiville pahoille,
joka koiran juostavaksi,
ratsahan ajeltavaksi,
kovan kengän käytäväksi,
kannan karskuteltavaksi.
ÄITI (polvillaan, kätensä kohottaen)
Kuu-kulta, Jumalan luoma,
etkö nähnyt poikoani?
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kuulla on huoli itsestänsä
huolimatta poiastasi,
kun ompi koville luotu,
pantu päiville pahoille,
yksin öitä kulkemahan,
pakkasella paistamahan,
talvet tarkoin valvomahan,
kesäksi katoamahan.
ÄITI (kohoten seisomaan)
Oi päivyt, Jumalan luoma,
etkö nähnyt poikoani?
ESILAUSUJA
Jo on poikasi, poloisen,
kaotettu, kuoletettu
Tuonen mustahan jokehen,
Manalan ikivetehen,
mennyt koskia kolisten,
myötävirtoja vilisten,
tuonne Tuonelan perille,
Manalan alantehille.
(_Äiti_ rientää oikealle. Löytää Lemminkäisen ruumiin ja
vaipuu sen ääreen itkemään. Pitkä vaitiolo.)
ÄITI (hiljaa)
Vieläkö tästä mies tulisi,
uros uusi toimeaisi?
Suonetar, sorea vaimo,
soma suonten kehreäjä
sorealla kehrinpuulla,
vaskisella värttinällä,
tule tänne tarvittaissa,
käy tänne kutsuttaessa
suonia sitelemähän,
päitä suonten solmimahan!
Mehiläinen, meiän lintu,
metsän kukkien kuningas,
lähe nyt mettä noutamahan,
simoa tavottamahan,
yli kuun, alatse päivän,
taivon tähtien välitse,
perille pyhän Jumalan,
asunnoille autuahan;
siell' on viljalta simoa,
siellä mettä mielin määrin,
joilla ennen luoja loitsi,
puheli puhas Jumala,
voiti luoja lapsiansa,
pahan vallan vammaksissa!
Nouse pois makoamasta,
ylene uneksimasta
näiltä paikoilta pahoilta,
kovan onnen vuotehelta!
(_Lemminkäinen_ kohoaa ryntäilleen. Kuoro nousee hämmästyneenä.)
KUORO
Nousi mies makoamasta,
heräsi uneksimasta!
LEMMINKÄINEN (hymyillen)
Viikon, utra uinaelin,
kauan, malkio, makasin,
makasin unen makean,
sikeäisen siuvattelin.
ÄITI
Oisit maannut kauemminki,
vielä viikomman venynyt,
ilman äitittä pahatta,
katalatta kantajatta.
Sano nyt, poikani poloinen,
kerro korvin kuullakseni:
mi sinut Manalle saattoi,
työnti Tuonelan jokehen?
LEMMINKÄINEN
Märkähattu karjan paimen,
Untamolan umpisilmä
se minun Manalle saattoi,
vesikyyn ve'estä nosti.
ÄITI
Voipa miestä mieletöintä!
Kehuit noiat noituvasi,
lappalaiset laulavasi,
et tieä vesun vihoa,
umpiputken ailuhia:
sylki Syöjätär vesille,
vesi sen pitkäksi venytti,
päivä paistoi pehmeäksi.
(Kohottaa ylös hänet.)
LEMMINKÄINEN
Viel' olen äijeä vajoa:
tuollapa syämmykseni,
tuolla tuntoni makaapi
noissa Pohjan neitosissa,
kaunoisissa kassapäissä:
homekorva Pohjan eukko
eip' on anna tyttöänsä
ilman allin ampumatta,
joutsenen osoamatta
tuosta Tuonelan joesta.
ÄITI
Heitä herjat joutsenesi,
anna allien asua
Tuonen mustassa joessa,
palavissa pyörtehissä;
sie lähe kotiperille
kanssa äitisi katalan,
vielä kiitä onneasi,
julkista Jumalatasi,
kun antoi avun totisen,
vielä henkihin herätti,
Tuonen tieltä tiettävältä,
Manalan majan periltä;
en minä mitänä voisi,
en mitänä itsestäni
ilman armotta Jumalan,
toimetta totisen luojan.
(Menee oikealle taustaan. _Lemminkäinen_ seuraa horjuen häntä.)
ESIRIPPU.
POHJOLAN HÄÄT.
HENKILÖT.
VÄINÄMÖINEN.
ILMARINEN.
LEMMINKÄINEN.
ANNIKKI.
LEMMINKÄISEN ÄITI.
POHJOLAN ISÄNTÄ.
LOUHI.
POHJAN NEITI.
PIIKA PIKKARAINEN
ASKARVAIMO.
HÄÄKANSAA.
KUORO.
(_Kuoro_ paikallaan uhrikuusen alla.
Kirkas keskipäivän valaistus.)
ESILAUSUJA
Vaka vanha Väinämöinen
arveli, ajattelihe
mennä neittä kosjomahan
pimeästä Pohjolasta,
Pohjan kuulua tytärtä,
Pohjan mointa morsianta.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Annikki hyväniminen,
joutui sotkut sotkemassa,
vaattehet viruttamassa,
päässä portahan punaisen,
nenässä utuisen niemen;
ylähällä päivä paistoi,
alahalla aallot välkkyi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Katselevi, kääntelevi
ympäri ihalat ilmat,
päänsä päälle taivahalle,
rannatse meriä myöten,
näki purren Väinämöisen,
laivan laulajan ikuisen,
jo luoksi lähentelihe,
pakinoille painatteli.
(_Annikki_ on tullut oikealta karsikosta ja katselee oikealle.
Osoittaa äkkiä vilkkaan uteliaisuuden ja mielenkiinnon merkkejä.)
ANNIKKI (huutaa oikealle)
Kunne läksit Väinämöinen,
suorihit, Suvannon sulho?
VÄINÄMÖINEN (oikealta)
Läksin hanhien hakuhun,
kirjasiipien kisahan;
Saksan salmilta syviltä,
ulapoilta aukeoilta.
ANNIKKI (keveästi kätensä ojentaen)
Tunnen mie toen puhujan
sekä keksin kielastajan,
sano totta Väinämöinen,
kunne kuitenki käkesit.
VÄINÄMÖINEN
Tule, tytti, purteheni,
neitonen, venoseheni,
niin sanon toet totiset,
valehettomat vakaiset.
ANNIKKI
Tuuli sulle purtehesi,
ahava venosehesi!
Käännän purtesi kumohon,
jos en saa tosia kuulla.
VÄINÄMÖINEN
Toki ma sanon toetki,
jos vähän valehtelinki:
läksin neittä kosjomahan
pimeästä Pohjolasta.
(_Ilmarinen_ tulee oikealta karsikosta.
_Annikki_ rientää häntä vastaan.)
ANNIKKI
Veli, seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen!
Taos mulle sukkulainen,
niin sanon teot totiset.
ILMARINEN (hymyillen)
Kun sanot hyvät sanomat,
taon sulle sukkulaisen,
sanonet pahat sanomat,
rikki murran muinaisetki.
ANNIKKI
Ohoh seppo Ilmarinen!
Muistat sa mokomin naia,
jonka muinen kihlaelit,
varoittelit vaimoksesi!
Jo nyt vievät viekkahammat,
etevämmät ennättävät,
ottavat sinun omasi;
jo menevi Väinämöinen
melan vaskisen varassa
pimeähän Pohjolahan.
(_Ilmarinen_ säpsähtää ja katsoo hämmästyneenä häneen.
_Annikki_ nyykäyttää päätään hänelle ja osoittaa oikealle.)
ILMARINEN (huutaa oikealle)
Oi on vanha Väinämöinen!
Tehkämme sula sovinto,
jos on kiistoin kihlonemme.
VÄINÄMÖINEN
Teen minä sulan sovinnon:
ei neittä väellä vieä,
vastoin mieltä miehelähän.
(Tulee oikealta. _Väinämöinen ja Ilmarinen_ puhelevat keskenään.
_Annikki_ menee oikealle taustaan. _Louhi ja Pohjan neiti_
tulevat vasemmalta.)
LOUHI
Kummallenp' on mieli mennä,
kun tulevat tahtomahan
ikuiseksi ystäväksi,
kainaloiseksi kanaksi?
POHJAN NEITI (jyrkästi)
Mene en Väinölän ukolle,
ikivanhalle varaksi,
vaiva vanhasta tulisi,
ikävä iällisestä.
LOUHI
Hän tuo haahella hyvyyttä,
aluksella aartehia.
POHJAN NEITI
Oi emo, ylentäjäni!
En mene osan hyvyylle,
enkä miehen mielevyylle,
menenp' on otsan hyvyylle,
varren kaiken kauneuulle;
neiti on ilman antaminen
Ilmariselle sepolle,
ku on Sampuen takonut,
kirjokannen kalkutellut.
LOUHI (ylenkatseellisesti)
Ohoh lasta lampahutta!
Menet seppo Ilmarille,
vaahti-otsalle varaksi,
sepon hurstin huuhtojaksi.
(Menee tyytymättömänä taustaan. _Väinämöinen ja Ilmarinen_ astuvat
oikealta ja lähestyvät _Pohjan neitiä_, joka mielihyvällä kiinnittää
silmänsä jälkimmäiseen. _Ilmarinen_ on jäänyt jälemmäksi ja
silmäilee neitoa yhtä suurella ihastuksella.)
VÄINÄMÖINEN
Tuletko minulle, neiti,
ikuiseksi ystäväksi
kainaloiseksi kanaksi?
POHJAN NEITI
En taia sinulle tulla
ikuiseksi ystäväksi,
kainaloiseksi kanaksi.
(_Louhi_ oikealta taustasta tulee tuoppi kädessään ja tarjoaa sen
Väinämöiselle. Juttelevat keskenään. _Ilmarinen_ lähestyy sillä
aikaa Pohjan neitiä ja tarttuu hänen käteensä.)
ILMARINEN
Yön tyttö, hämärän neito!
Muistatko ajan mokoman,
kun kuvasin uuen Sammon,
kirjokannen kalkuttelin,
sie vannoit ikivalasi
eessä julkisen Jumalan,
alla kasvon kaikkivallan,
tullaksesi toivottelit
mulle miehelle hyvälle
ikuiseksi ystäväksi,
kainaloiseksi kanaksi?
(Jatkavat keskustelua. _Louhi_ huomaa sen ja tuiskauttaa
tuopin töykeästi Ilmariselle.)
ILMARINEN
Onko valmis valvattini,
valmis valvateltavani?
LOUHI (äkeästi)
Äsken on valmis valvattisi,
kun sa kynnät kyisen pellon.
(_Ilmarinen_ hämmästyy ja jää sanattomaksi. _Pohjan neiti_
kuiskaa hänelle jotakin. _Ilmarinen_ hyrähtää hyville mielin.)
ILMARINEN
Auran kultaisen kuvailen,
sillä kynnän kyisen pellon.
LOUHI
Äsken neiti annetahan,
kun sa tuonet Tuonen karhun.
(Sama mykkä näyttely kuin edellä.)
ILMARINEN (hymyilleni)
Päitset rauasta rakennan,
niillä tuonen Tuonen karhut.
LOUHI
Äsken alli annetahan,
sinisotka suoritahan,
kun saat suuren suomuhau'in
Manalan alentehesta.
(Sama mykkä näyttely kuin edellä.)
ILMARINEN
Taonpa tulisen kokon,
vaakalinnun valkeisen,
sillä saanen suuren hau'in
Tuonen mustasta joesta.
LOUHI (turhaan etsien vastaväitettä enää)
Jo on valmis valvattisi,
valmis valvateltavaksi!
Annettava on alliseni
Ilmariselle sepolle
polviseksi puolisoksi,
kainaloiseksi kanaksi.
(_Väinämöinen_ kääntyy pois ja peittää kasvonsa murhemielin.
_Ilmarinen_ on ilahtuen tarttunut _Pohjan neidon_ käsiin.
_Kuoro_ nousee.)
ESILAUSUJA
Jo tuli tuville näille
liika lintu linnahamme,
iski parvesta parahan,
sorsajoukosta somimman,
heleimmän, hempeimmän,
verevimmän, valkeimman;
senpä iski ilman lintu,
kynsi pitkä piirrällytti,
ku oli pysty pään piolta
sekä varrelta valittu,
sulkasiltahan sulavin,
hienokaisin höyheniltä.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Mistä tiesit, teltamoinen,
kuulit, kultainen omena,
tämän neien kasvavaksi,
tukan liina liikkuvaksi?
Huohtiko hopeat neien,
neien kullat sinne kuului,
sinne paistoi meiän päivät,
meiän kuuhuet kumotti?
2:NEN VUOROLAUSUJA
Siitä tiesi teltamoinen,
onnen myyrä tien osasi
neien kuuluhun kotihin,
kaunihisen kartanohon:
hyvä oli isosta huuto
laivan suuren laskennalta,
emosta sitäi parempi
leivän paksun paistannalta,
vehnä leivän leivonnalta,
vierahan ravitsennalta.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Siitä tiesi teltamoinen
neien nuoren nousneheksi,
kun kävi pihatse kerran
varsin aamulla varahin,
noki nousi nuoraisesti,
savu paksusti pakeni
neien kuulusta koista,
kasvavaisen kartanosta;
neiti oli itse jauhamassa,
kivenpuussa kiikkumassa,
kivenpuu käkenä kukkui,
laklana kiven lapatta,
kiven siili sirkkusena,
kivi helmenä helasi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kävi siitä toisen kerran,
astui pellon pientaretse,
neiti oli mataramaalla,
keikkui keltakankahilla,
paineli punapatoja,
keitti keltakattiloita.
MOLEMMAT
Kävi kerran kolmannenki
neien akkunan alatse,
kuuli neitosen kutovan,
pirta käessä piukkoavan;
sukkulainen suikahteli
kuin kärppä kiven kolossa,
pirkaeli pirran pii'it
kuin on tikka puun kylessä,
käärilauta käännähteli
kuin orava oksapuussa.
LOUHI (tarjoten tuopin lausujille)
Kutti, kutti, neitoseni!
Enkö jo sanonut aina:
elä kuusissa kukahu,
elä laula laaksoloissa,
näytä kaulan kaarevuutta,
käsivarren valkeutta,
ripeyttä rinnan nuoren,
muun on muo'on muhkeutta!
ESILAUSUJA
Helppo on hepo salata,
sorajouhi suojaella,
paha on neitonen salata,
hivus pitkä piilotella;
laatisit kivisen linnan
keskelle meren selästä
siellä piikoja piellä,
kanojasi kasvatella,
eip' on piile piiat siellä,
eipä impyet ylene,
ettei pääse suuret sulhot,
suuret sulhot, maan kosijat,
miehet pystyisin kypärin,
hevoset teräskapein.
VÄINÄMÖINEN (kasvonsa paljastaen)
Voi minua mies-kuluista,
kun en tuota tuntenunna
naia nuorella iällä,
etsiä elon ajalla!
Kaikkiansa se katuvi,
joka nuorta naimistansa,
lasna lapsen saamistansa,
pienenä perehtimistä.
(_Louhi_ koettaa häntä lohdutella. _Ilmarinen ja Pohjan neiti_
menevät käsi kädessä vasemmalle karsikkoon. _Louhi ja Väinämöinen_
seuraavat heitä. _Kuoro_ istuu. Pitkä vaitiolo.)
ESILAUSUJA
Mitä nyt laulamme lajia,
mitä virttä vieretämme?
1:NEN VUOROLAUSUJA
Tuota laulamme lajia,
tuota virttä vieretämme:
noita Pohjolan pitoja,
jumalisten juominkia.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Viikon häitä hankittihin,
valmistettihin varoja
noilla Pohjolan tuvilla,
Sariolan salvoksilla.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kuut kiviä kuumettihin,
kesät vettä keitettihin,
salot puita poltettihin,
kaivot vettä kannettihin;
jo salot saristui puista,
veet väheni lähtehistä
olosia pantaessa,
kaljoja kyhättäessä
Pohjan pitkiksi pioiksi,
hyvän joukon juomingiksi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Savu saarella palavi,
tuli niemen tutkaimella,
nousipa savu sakea,
auer ilmahan ajoihe
tuimilta tulisijoilta,
varavilta valkeilta,
täytti puolen Pohjan maata,
kaiken Karjalan sokisti.
(_Lemminkäinen ja Äiti_ tulevat oikealta taustalta.)
LEMMINKÄINEN
Mistäpä savunen saapi,
auer ilmahan ajaikse?
Pienikö soan savuksi,
suuri paimosen paloksi.
ÄITI
Näen minä savun sakean
pohjaisilla maailmoilla;
nuo ompi soan savuja,
varsin vainovalkeita.
LEMMINKÄINEN
Josp' on kaalan katsomahan,
likeltä tähystämähän,
mistä tuo savunen saapi,
auer ilman täyttelevi.
(Tulee keskinäyttämölle. Äiti tähystäen hänen jäljessään.)
ÄITI
Eivät lie soan tulia,
eikä vainovalkeita,
ollevat oluttulia,
kaljankeitto-valkeita
Sariolan salmen suulla,
niemen kaiskun kainalossa.
LEMMINKÄINEN (nyrkkiään puristuen)
Oi armas anoppiseni,
Pohjan ehtoisa emäntä!
Laitapa oluet oivat,
keitä kaljat kelvolliset
juotavaksi joukon suuren,
Lemminkäisen liiatenki
noissa häissänsä omissa
kera nuoren tyttäresi!
(_Äiti_ ohjaa hänet pois takaisin oikealle. _Louhi ja
Piika pikkarainen_ tulevat hetken perästä vasemmalta.)
LOUHI (kiireisesti)
Ohoh piika pikkarainen,
orjani alinomainen!
Kutsu rahvasta kokohon,
miesten joukko juominkihin,
kutsu kaikki Pohjan kansa
ja kaikki Kalevan kansa,
elä kutsu Kaukomieltä,
tuota Ahti Saarelaista!
PIIKA PIKKARAINEN
Miks en kutsu Kaukomieltä,
yhtä Ahti Saarelaista?
LOUHI
Siks et kutsu Kaukomieltä,
kun on kaikitse toraisa,
tehnyt on häissäki häpeät,
pitoloissa pillat suuret,
nauranut pyhäiset naiset
pyhäisissä vaattehissa!
PIIKA PIKKARAINEN (nokkelasti)
Mistä tieän Kaukomielen,
jotta heitän kutsumatta?
En tunne Ahin kotia,
Kaukomielen kartanoa.
LOUHI
Ahti saarella asuvi,
veitikka vesien luona,
laajimman lahen sivulla.
Kaukoniemen kainalossa.
(Työntää hänet menemään ja palajaa itse takaisin vasemmalle.
_Piika pikkarainen_ juosten pois oikealle taustaan.)
ESILAUSUJA
Siitä Pohjolan emäntä
syötti, juotti vierahia.
syötti suin sulassa voissa,
kourin kuorekokkaroissa,
noita kutsuvieraina,
vävyänsä liiatenki.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Olipa lohta luotasella,
sivulla sian lihoa,
kupit kukkuraisillansa,
va'it varpelaitehilla,
syöä kutsuvierahien
ja vävysen liiatenki.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Antoi tuopin totta tehä,
viisivantehen vikoa,
huuhtoa humalan parrat,
vaahen parrat valkoella
noilta kutsuvierahilta
ja vävyltä liiatenki
(Hetken perästä vasemmalta taustasta _Pohjan neiti_ morsiuspuvussa,
vanha _Askarvaimo_ hänen takanaan.)
POHJAN NEITI (itkien)
Miten lieki mieli muien,
mieli muien morsianten,
tok' ei muut muretta tunne,
kanna kaihoista syäntä
kuin kannan minä katala,
kannan mustoa muretta,
syäntä syen näköistä,
huolta hiilen karvallista.
ASKARVAIMO
Kunis huiskit hunnutoinna,
sinis huiskit huoletoinna;
kunis liikuit liinatoinna,
liikuit liioitta suruitta;
äsken huntu huolta tuopi,
palttina pahoa mieltä,
liina liikoja suruja,
pellava perättömiä.
POHJAN NEITI (kuten edellä)
Noinpa tiesin, noinpa luulin,
noinpa arvelin ikäni:
et sä, neiti, neiti olle
oman vanhemman varassa,
äskenpä olisit neiti
miehelähän mennessäsi;
kun oisi jalka kynnyksellä,
toinen korjassa kosijan,
oisit päätäsi pitempi,
korvallista korkeampi.
ASKARVAIMO
Kuules, neiti, kuin sanelen,
kuin sanelen, kuin puhelen!
Olit kukkana kotona,
ilona ison pihoilla,
iso kutsui kuutamaksi,
emo päivän paisteheksi,
veikkosi vesivaloksi,
siskosi siniveraksi;
menet toisehen talohon,
appi haukkuvi havuiksi,
anoppisi ahkioksi,
kyty kynnysportahiksi,
nato naisien pahoiksi.
(_Pohjan neiti_ itkee kahta katkerammin.
_Joukko hääneitoja_ tulee vasemmalta.)
POHJAN NEITI
Hoi sisaret, sirkkuseni,
entiset ikätoverit,
kaikki kasvinkumppalini!
Olen kuin alli aallokossa,
tavi laajalla lahella,
uiessa vilua vettä,
vettä jäistä järkyttäissä.
(Kaikki itkevät. _Jouhi ja Pohjolan_ isäntä y.m.
hääväkeä tulee vasemmalta.)
Voi isoni, voi emoni,
voi on valtavanhempani!
(Rientää heitä syleilemään)
Millä maksan maammon maion,
millä taattoni hyvyyen?
(_Ilmarinen_ tulee ja ojentaa kätensä hänelle.
_Pohjan neiti_ koettaa kuivata kyyneleitään.)
Paistanevi luojan päivä,
kuu luojan kumottanevi,
tähet taivon välkkynevi,
otavat ojentunevi
ilmassa etempänäki,
maailmassa muuallaki
ei yksin ison pihoilla,
näillä kasvinkartanoilla.
(_Ilmarinen_ osoittaa kärsimättömyyden merkkejä.)
Jää nyt pirtti terveheksi,
pirtti lautakattoinesi,
sintsi lautasiltoinesi,
piha pihlajaisinesi!
Jätän kaikki terveheksi,
maat ja metsät marjoinensa,
kujavieret kukkinensa,
kankahat kanervinensa,
järvet saoin saarinensa,
syvät salmet siikoinensa,
hyvät kummut kuusinensa,
korpinotkot koivuinensa!
ILMARINEN (leikillisesti)
Jää hyvästi, järven rannat,
järven rannat, pellon penkat,
kaikki mäntyset mäellä,
puut pitkät petäjikössä,
pajupehkot, kuusen juuret,
lepän lehvät, koivun kuoret!
(Johdattaa _Pohjan neidin_ oikealle taustaan. Kalevalaiset
häävieraat, joiden joukossa _Väinämöinen_, seuraavat häntä.)
PIIKA PIKKARAINEN (itkien)
Lenti tänne musta lintu,
läpi korven koikutteli,
suostutteli meiltä sorsan,
maanitteli meiltä marjan,
otti tuo omenan meiltä,
vietteli ve'en kalasen.
(Kaikki itkevät. Tarjotaan olutta, mieliala kohoaa jälleen, kaikki
palajavat meluten jo räyhäten vasemmalle karsikkoon. Hetken perästä
oikealta taustasta _Lemminkäinen ja Äiti_.)
ÄITI
Kunne lähet, poikueni,
lähetkö ilveksen ajohon
vaiko hirven hiihäntähän,
vai oravan ammuntahan?
LEMMINKÄINEN
Lähen Pohjolan pitoihin,
salajoukon juominkihin.
ÄITI (surullisena)
Ellös menkö, poikueni!
Ei sua kutsuttu sinne,
ei tarkoin tahotakana.
LEMMINKÄINEN
Kurjat kutsuen menevi,
hyvä ilman hyppeleikse;
tuoss' on kutsut kuun ikuiset,
airuhut alinomaiset
miekassa tuliterässä,
säilässä säkenevässä.
(lyö kädellään miekankahvaansa.)
ÄITI
Ellös menkö, poikueni!
Siell' on miehet miekka vyöllä,
urohot sota-aseissa,
humalassa hullut miehet,
pahat paljo juotuansa,
laulavat sinun poloisen
miekkahan tuliterähän;
jo on laulettu paremmat,
jalommatki jaksettuna.
LEMMINKÄINEN
Jo olen ennenki elellyt
noilla Pohjolan tuvilla,
ei minua laula Lappi
eikä tunge Turjalainen.
ÄITI
Ohoh, poikani poloinen,
vielä muistat muinaistasi,
kerskut ennen käynnistäsi:
jo olet ennenki elellyt
noilla Pohjolan tuvilla,
Tuonen kosket tunnustellut,
mitannut Manalan virrat;
siell' oisit tänäki päänä
ilman äitittä pahatta.
(_Lemminkäinen_ syleilee häntä sanattomana ja
ohjaa hänet ystävällisesti oikealle karsikkoon.)
ESILAUSUJA
Jo nyt Kaukoni kuletan,
saatan Ahti Saarelaisen
monen surman suun ohitse,
kalman kielen kantimetse
noille Pohjolan pihoille,
salakansan kartanoille.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Nyt ompi saneltavana,
kielin kertoeltavana,
miten lieto Lemminkäinen,
tuo on kaunis Kaukomieli
tuli Pohjolan tupihin,
Sariolan salvoksihin,
ilman kutsutta pitoihin,
airuhitta juominkihin.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tuop' on lieto Lemminkäinen,
poika-veitikka verevä,
heti kun tuli tupahan,
astui keskilattialle,
silta liekkui lehmuksinen,
tupa kuusinen kumahti.
(_Lemminkäinen_ on sillä välin astahtanut reippaasti vasemmalle.)
LEMMINKÄINEN (korkealla äänellä)
Terve tänne tultuani,
terve tervehyttäjälle!
Kuules, Pohjolan isäntä,
oisiko talossa tässä
ohria orosen purra,
olutta urohon juoa?
(_Pohjolan isäntä_ tulee sangen juovuksissa vasemmalta.)
POHJOLAN ISÄNTÄ
Ollevi talossa tässä
tannerta orosen olla,
eikä kielletä sinua,
kun liet siivolla tuvassa.
(_Louhi_ y.m. hääväkeä tulee vasemmalta.)
LEMMINKÄINEN
Enpäs liene lempivieras,
kun ei tuotane olutta
tulevalle vierahalle.
LOUHI (mielevästi)
Ohoh poika Lemminkäisen,
mi sinusta vierahasta!
Tulit pääni polkemahan,
aivoni alentamahan;
ohrina oluet meillä,
makujuomat maltahina,
leipomatta vehnäleivät,
lihakeitot keittämättä;
oisit yötä ennen tullut
taikka päiveä jälestä.
LEMMINKÄINEN
Oi sie Pohjolan emäntä,
Pimentolan pitkähammas!
Pi'it häät häjyn tavalla,
kutsut koiran kunnialla,
leipoelit leivät suuret,
panit ohraiset oluet,
muun on kutsuit kaiken kansan,
minun heitit kutsumatta.
LOUHI (Piika pikkaraiselle)
Tuo olutta vierahalle!
(Kuiskaa jotakin hänelle. _Piika pikkarainen_ pyörähtää pois
ja palajaa pian takaisin tuoppi kädessään.)
PIIKA PIKKARAINEN (Lemminkäiselle)
Tokko lie sinussa miestä
juojoa tämän oluen,
tämän kannun kaatajata?
(Tarjoaa _Lemminkäiselle_, joka luo pitkän katseen tuopin pohjaan.)
LEMMINKÄINEN (kuin itsekseen)
Toukka on tuopin pohjukassa,
käärmehiä keskimailla,
äärillä maot matavi,
sisiliskot liuahtavi.
Tuopin tuojat Tuonelahan,
kannun kantajat Manalle,
ennen kuun ylenemistä,
tämän päivän päätymistä!
(Suuttumusta ja liikettä häärahvaan seassa.)
POHJOLAN ISÄNTÄ
Mitä sie tulitki tänne,
ken sinua koolle kutsui?
LEMMINKÄINEN (kopeasti)
Korea kutsuttu vieras,
koreampi kutsumaton!
Kuules, poika Pohjolaisen,
itse Pohjolan isäntä,
anna ostoa olutta,
juomoa rahan-alaista!
POHJOLAN ISÄNTÄ (sylkäisten)
Tuoss' on joki juoaksesi,
lampi laikutellaksesi.
LEMMINKÄINEN
En ole vaimojen vasikka
enkä härkä hännällinen
juomahan jokivesiä,
lampivettä lakkimahan.
POHJOLAN ISÄNTÄ (aina suuttuneempana)
Ei tässä piot paranne,
kun ei vierahat vähenne!
Talo työlle, vieras tielle
hyvistäki juomingista!
Lähe tästä Hiien heitto,
luota kaiken ihmiskansan,
kotihisi, konna, koita,
paha, maahasi pakene!
LEMMINKÄINEN
Ei miestä manaten saa'a,
ei miestä pahempatana
sijaltansa siirtymähän,
paikalta pakenemahan.
(_Pohjolan isäntä_ viittaa eräälle orjistaan, joka tuo miekan hänelle.)
POHJOLAN ISÄNTÄ
Oi sie Ahti Saarelainen
mitelkämme miekkojamme,
minunko parempi miekka,
vainko Ahti Saarelaisen.
(Mittaavat miekkojaan.)
LEMMINKÄINEN
Sinunpa pitempi miekka,
sinun eellä iskeminen.
Iske päältä, Pohjan poika!
(Pohjolan isäntä iskee.)
Annapas minäki koitan,
jo se on vuoroni minunki!
(Iskee. _Pohjolan isäntä_ kaatuu. _Hääväki_ pakenee parkaisten.
_Kuoro_ nousee kauhistuneena.)
LOUHI (kätensä kohottaen).
Laulan miestä miekallista,
asehellista urosta,
sata miestä miekallista,
tuhat kalvan kantajata,
pään varalle Lemminkäisen,
Kaukomielen kaulan päälle!
(Pois vasemmalle.)
LEMMINKÄINEN
Otanpa isoni purren,
lähen tuonne piilemähän
ylitse meren yheksän,
saarehen selällisehen;
siell' ennen isoni piili
suurina sotakesinä,
siellä piilen vuoden, toisen,
käyn kotihin kolmannella
tutuille ison tuville,
vanhempani valkamoille.
(Pois oikealle.)
ESIRIPPU.
*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kalevala näyttämöllä: II sarja (of 3)" ***
Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.