Title: Lääkäri vastoin tahtoansa - Kolminäytöksinen komedia
Author: Molière
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Lääkäri vastoin tahtoansa - Kolminäytöksinen komedia" ***


LÄÄKÄRI VASTOIN TAHTOANSA

Kolminäytöksinen komedia


Kirj.

MOLIÈRE


Suom. Oskari Vilho



U. W. Telén & Co, Kuopio, 1920.



HENKILÖT:

 GERONTE.
 LUCINDE, hänen tyttärensä.
 LEANDRE, Lucinden rakastaja.
 SGANARELLE, Martine'n mies.
 MARTINE, hänen vaimonsa.
 ROBERT, Sganarellen naapuri.
 VALERE, Geronten palvelija.
 LUUKAS, Jacquelinen mies.
 JACQUELINE, imettäjä Geronten talossa.



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


(Metsä).


1:nen kohtaus.

    Sganarelle. Martine (tulevat riidellen).

_Sganarelle_. En, sanon minä. Minä en tahdo mitään tehdä. Minulla on
sananvalta ja minä olen herra talossani.

_Martine_. Ja minä sanon sulle, minä, että sinun pitää elää minun
mieleni mukaan ja etten ollenkaan ottanut sinua miehekseni kärsiäkseni
sinun typeriä juonias.

_Sganarelle_. Voi, mikä suuri vaiva miehellä on vaimostaan! Olipa
Aristoteles kuitenkin perin oikeassa sanoessaan että vaimo oli pirua
pahempi!

_Martine_. Kas sinäpä vasta olet kelpo mies tyhmyyksinesi
Aristoteleesta.

_Sganarelle_. Kelpo mies, niin juuri. Tuoppas tänne halonhakkaaja, joka
ymmärtää keskustella kaikenlaisista asioista niinkuin minä, joka kuusi
vuotta olen palvellut kuuluisaa lääkäriä ja olen nuorena ollessani
osannut lasketella latinaakin ihan ulkoa.

_Martine_. Voi sinua narrien narri!

_Sganarelle_. Voi sinua, hupsujen hupsu!

_Martine_. Kirottu se päivä ja hetki, jona tyhmyydessäni menin sinulle
vaimoksi!

_Sganarelle_. Kirottu se pukki papiksi, joka meidät yhteen liitti!

_Martine_. Tosiaankin teet kauniisti kun vaikeroitset sitä. Sinun
pitäisi joka hetki kiittää onneasi, että olet saanut minut vaimoksesi!
Oletko ansainnut vaimoa semmoista kuin minä?

_Sganarelle_. Todellakin kaunis kunnia! Älkäämme hiidessä haastelko
siitä; saattaisin kertoa asioita -- -- --

_Martine_. Hä? Mitä saattaisit -- --

_Sganarelle_. Jättäkäämme se juttu siksensä. Siinä kyllä että tiedän
mitä tiedän, ja että sinä olit hyvin onnellinen, kun löysit minut.

_Martine_. Mokomakin onni! Että löysin miehen, joka saattaa minut
mieron tielle; heittiön, konnan, joka syöpi kaikki mitä minulla
on! -- --

_Sganarelle_. Valehtelethan: juonpa siitä osan myös.

_Martine_. Joka vähitellen myypi säästöt, mitä säästössä on.

_Sganarelle_. Se on elää säästäväisesti.

_Martine_. Joka on ottanut minulta sänkynikin! -- --

_Sganarelle_. Sitä aikaisemmin heräät aamulla.

_Martine_. Joka -- sanalla sanoen -- ei jätä pienintäkään kalua taloon.

_Sganarelle_. Sitä helpompi on meidän muuttaa majaa.

_Martine_. Ja jolla koko päivässä ei ole muuta työtä aamusta iltaan
kuin pelata ja juoda.

_Sganarelle_. Niin -- ettei tulisi ikävä.

_Martine_. Mitä minä sill'aikaa lapsillani? Sano!

_Sganarelle_. Mitä tahdot?

_Martine_. Minulla neljä pienokaisparkaa polvillani --

_Sganarelle_. Laske ne lattialle.

_Martine_. Jotka alituisesti pyytävät leipää.

_Sganarelle_. Anna loikkiin aika lailla. Kun minä olen juonut ja syönyt
tarpeekseni, tahdon minä että jokainen tuvassani on tyytyväinen.

_Martine_. Ja luuletko sinä sen juoppolalli, että tämä ijäti käypi
laatuun?

_Sganarelle_. Muoriseni, ole nyt toki vähemmällä.

_Martine_. Pitääkö minun ijäti sietämän sinun solvauksias ja
juoppouttas?

_Sganarelle_. Älkäämme kiivastuko, muoriseni.

_Martine_. Ja luuletkos etten tiedä millä keinoin saan sinut täyttämään
velvollisuutesi?

_Sganarelle_. Muoriseni, sinä tiedät etten ole pitkämielinen ja että
käsivarteni on jotenkin jykevä.

_Martine_. Minä nauran sun uhkauksilles...

_Sganarelle_. Mamma kultaseni, sinun selkääsi syyhyy taas kuin
tavallisesti.

_Martine_. Kyllä minä sinulle näytän, etten pelkää sinua laisinkaan.

_Sganarelle_. Armas puolisoni, sinä tahdot varmaan saada jotakin
minulta.

_Martine_. Luuletkos pelottavasi minua puheella?

_Sganarelle_. Sydänkäpyseni, kyllä kohta saat korvilles.

_Martine_. Sinä juoppolalli!

_Sganarelle_. Minä sinut löylytän.

_Martine_. Viinaratti! Petturi! Peto! j.n.e.

_Sganarelle_. Minä sinut rusikoitsen.

_Martine_ ... konna, hylky, roisto, ryökäle, kanalja, heittiö.

_Sganarelle_. No, koska niin tahdot.

    (Lyö kepillä vaimoansa.)

_Martine_ (parkiten). Ai, ai, ai, ai, ai!

_Sganarelle_. Kas tämä on paras keino sinua tyydyttää...


2:nen kohtaus.

    Sganarelle, Martine. Robert (tulee).

_Robert_. No, no, no! Hyi! Etkös häpeä, konna, noin hakata vaimoasi.

_Martine_ (kädet puuskassa, astuu kohti Robertia ja antaa hänelle
viimein korvapuustin). Minä tahdon saada selkääni, minä, kuuletkos.

_Robert_. No, kernaasti minun puolestani.

_Martine_. Mitä se teihin koskee?

_Robert_. Ei koskekaan!

_Martine_. Onko se teidän asianne?

_Robert_. Te olette oikeassa.

_Martine_. Katsoppas hävytöntä kun tahtoo estää miestä vaimoansa
lyömästä!

_Robert_. Minä peräytän sanani.

_Martine_. Mitä teillä on sen kanssa tekemistä?

_Robert_. Ei mitään.

_Martine_. Pitääkö teidän pistää nenänne siihen?

_Robert_. Ei!

_Martine_. Pitäkää te huolta omista asioistanne!

_Robert_. Minä en sano sanaakaan enää.

_Martine_. Selkään saaminen miellyttää minua.

_Robert_. Pitäkää hyvänänne.

_Martine_. Eihän se teihin koske?

_Robert_. Ei totisesti.

_Martine_. Ja te olette narri, kun sekaannutte asioihin, joiden kanssa
ei teidän ole mitään tekemistä.

    (Ajaa häntä kepillä.)

_Robert_. Minä pyydän sydämestäni anteeksi, naapuri. Lyökää ja
löylyttäkää te vaimoanne mielenne mukaan, minä autankin teitä, jos niin
haluatte.

_Sganarelle_. Mutta minäpä en halua.

_Robert_. Vai niin. Se on toinen asia.

_Sganarelle_. Minä lyön häntä kun tahdon ja olen lyömättä kun niin
tahdon.

_Robert_. Aivan oikein!

_Sganarelle_. Hän on minun vaimoni eikä teidän.

_Robert_. Epäilemättä.

_Sganarelle_. Te ette ole minun käskijäni.

_Robert_. En suinkaan!

_Sganarelle_. Minä en tarvitse teidän apuanne.

_Robert_. Sitä parempi.

_Sganarelle_. Te olette hävyttömästi sekaantunut toisen miehen
asioihin. Muistakaa mitä Cicero sanoo: ei ole hyvä pistää kuorta sormen
ja puun väliin.

    (Ajaa Robertin pois; tulee sitten vaimonsa luo
    ja ottaa häntä kädestä.)


3:mas kohtaus.

    Sganarelle. Martine.

_Sganarelle_. Kas niin! Sovitaan pois. -- Lyödään kättä.

_Martine_. Kyllä kai! Kun olet lyönyt minua noin.

_Sganarelle_. Vähät siitä. Sovitaan pois!

_Martine_. Minä en tahdo.

_Sganarelle_. Hä?

_Martine_. En.

_Sganarelle_. Hyvä eukkoseni.

_Martine_. En, en, en!

_Sganarelle_. Tule, sanon sulle.

_Martine_. Enkä tule!

_Sganarelle_. Tule, tule, tule!

_Martine_. En, minä tahdon olla suutuksissa.

_Sganarelle_. Hyi, mokomastakin asiasta! Tule nyt vaan!

_Martine_. Anna mun olla!

_Sganarelle_. Sovitaan pois, sanon sulle.

_Martine_. Sinä olet minua liiaksi pahoin pidellyt.

_Sganarelle_. Joutavia! Minä pyydän anteeksi, laske kätöses tänne.

_Martine_. No, saat myöskin anteeksi. (Syrjään.) Mutta maksaa sen saat
myöskin.

_Sganarelle_. Hupsu kun semmoista huolit. Ne ovat pikku asioita, joita
väliin tarvitaan ystävien kesken, vähäisen löylytystä pikku kepillä
ihmisten kesken, jotka pitävät toisistansa, se antaa vaan enemmän intoa
rakkaudelle. Hyvästi! Nyt lähden työhöni ja takaanpa että se tänään
sujuukin.


4:s kohtaus.

    Martine.

_Martine_. Vaikka olisin kuinka olevinani, tätä harmia en kuitenkaan
unhota, ja sydämeni kiehuu halusta saada kostaa sulle selkäsaunani.
Minä tiedän kyllä, millä keinoin vaimo aina voipi miehellensä kostaa,
mutta semmoisestako rangaistuksesta tuo hirtehinen huolis. Minä tahdon
kostaa tavalla, joka koskee häneen vähän kipeämmin, ja siinäkään ei ole
korvausta kyllin solvauksesta, jonka olen kärsinyt.


5:s kohtaus.

     Valere. Luukas. Martine.

_Luukas_ (Valerelle huomaamatta Martinea). Peijakas, onpa meillä oikein
lemmon toimi suoritettavana. En kuolemaksenikaan ymmärrä, miten
pääsisimme tästä pulasta.

_Valere_ (Luukkaalle huomaamatta Martinea). En minäkään, veikkoseni.
Meidän tulee tarkoin totella herramme käskyjä, ja hänen tyttärensä
terveys olisi meille kumpaisellekin hyödyksi; ja hänen häänsä, jotka
sairastumisensa estää, tuottaisivat meille varmaankin runsaita tuloja.
Herra Horace, joka on hyvin antelias mies, palkitsee kyllä vaivan,
jonka näemme hänen morsiamensa tähden. Tosin kyllä tyttö pitää paljon
eräästä herra Leandresta, mutta hänen isänsä, niinkuin tiedät, ei
koskaan tahdo herra Leandrea vävykseen.

_Martine_ (miettien itsekseen). Enköhän löytäisi keinoa kostaakseni?

_Luukas_. Mutta mitä hittoa hän lienee saanutkaan päähänsä, koska
tohtorit kaikki turhaan ovat häneen tuhlanneet latinansa?

_Valere_. Kun tarkkaan etsii, niin välistä keksii senkin, mikä alussa
näyttää mahdottomalta löytää, vieläpä joskus hyvinkin mitättömästä
paikasta.

_Martine_ (yhä luullen olevansa yksin). Niin, maksakoon mitä tahansa,
kostaa minun täytyy. Kepin iskut kirvelevät sydämessäni; minä en sitä
siedä ja ---(huomaten Valeren ja Luukaksen). Ah, suokaa anteeksi! Minä
en nähnyt teitä. Minä mietiskelin asiaa, joka minua kovin huolettaa.

_Valere_. Kullakin on omat huolensa tässä maailmassa. Mekin
mietiskelemme asiaa, josta hyvin kernaasti tahtoisimme saada selkoa.

_Martine_. Olisiko se jotain, jossa minä voisin olla apuna?

_Valere_. Ehkäpä kyllä. Me olemme etsimässä kelvollista miestä,
soveliasta lääkäriä, joka voisi parantaa meidän isäntämme tyttären.
Tyttö rukka on sairastunut sellaiseen tautiin, että on mennyt ihan
puhumattomaksi. Useat tohtorit ovat jo panneet kaiken taitonsa
liikkeelle -- vaikka turhaan; mutta onhan niitä ihmisiä, jotka tietävät
ihmeellisiä salaisuuksia ja erinomaisia lääkkeitä, millä he voivat
parantaa sairaita, joita muut lääkärit ovat hyljänneet juuri semmoista
miestä me nyt etsimme.

_Martine_ (hiljaa). Ah, taivas itse tarjoo minulle tilaisuuden kostaa
mies-lurjukselleni. (Ääneen.) Ette olisi voineet koskaan osua parempaan
paikkaan löytääksenne mitä etsitte; sillä täällä on meillä mies,
ihmeellisin maailmassa parantamaan tauteja, joita ei kukaan muu ole
kyennyt parantamaan.

_Valere_. Oi, sanokaa Herran tähden, missä saisimme hänet tavata?

_Martine_. Tätä nykyä tapaatte hänet metsässä tuolla, jossa hän
huvitteleikse hakkaamalla halkoja.

_Luukas_. Tohtori, joka hakkaa puita.

_Valere_. Yrttiruohoja kokoomalla, aiotte kai sanoa?

_Martine_. En. Hän on vallan merkillinen ihminen. Hän pitää huvinansa
sitä, mikä on kummallista, tavatonta ja naurettavaa; ettepä ikinä
luulisi häntä siksi mikä hän on. Hän pukeutuu perin omituisesti, on
välistä olevinansa ihan oppimaton, pitää viisautensa salassa, eikä
mikään ole hänelle niin vastenmielistä kuin niiden ihmeellisten lahjain
käyttäminen, jotka taivas on hänelle tautien parantamiseksi suonut.

_Valere_. Kumma kyllä, suuret miehet ovat aina omituisia; hiukan
hulluutta on sekoitettu heidän viisauteensa.

_Martine_. Hänen hulluutensa on suurempi kuin saattaisi uskoakaan,
sillä usein se käy niin pitkälle, että hän tahtoo saada selkäänsä,
ennenkuin kykyänsä näyttää, ja muistakaa myös, ettette saa häntä
mihinkään, jos hän vaan on sillä tuulella. Hän ei vähemmällä myönnä
olevansa lääkäri, kuin että kumpainenkin otatte kepin käteenne ja
löylytätte häntä siksi, kunnes hän viimeinkin tunnustaa, mitä ensin
tahtoo teiltä salata. Sillä tapaa mekin teemme, kun tarvitsemme häntä.

_Valere_. Kas, sepä vasta merkillinen hulluus!

_Martine_. Se on totta. Mutta saattepa sitten nähdä että hän tekee
ihmeitä.

_Valere_. Mikä on hänen nimensä?

_Martine_. Hänen nimensä on Sganarelle. Mutta hänet on helppo tuntea.
Hänellä on suuri, musta hattu, poimukaulus ja viheriänkeltainen takki.

_Luukas_. Viheriänkeltainen takki? Hän on siis papukaijojen tohtori.

_Valere_. Mutta onko hän todellakin niin taitava kuin sanoitte?

_Martine_. Taitava! Se mies tekee kummia. Kuusi kuukautta sitte oli
täällä vaimo, jonka kaikki muut lääkärit olivat hyljänneet. Jo kuusi
tuntia pidettiin häntä kuolleena, ja hautajaisia puuhattiin, kun mies,
josta puhumme, väkisin tuotiin hänen luoksensa. Nähtyänsä vaimon, kaasi
tämä meidän tohtori hänen suuhunsa pikku pisaran, minä en tiedä mitä,
ja samassa sairas nousi vuoteeltaan ja rupesi kävelemään lattialla,
ikäänkuin häntä ei olisi mikään vaivannut.

_Luukas_. Ah!

_Valere_. Se mahtoi olla tippanen elämänvettä.

_Martine_ Ehkäpä kyllä? Kolmatta viikkoa takaperin putosi kaksitoista
vuotias poika kirkontornista kiviseen maahan ja taittoi niskansa,
molemmat käsivartensa ja säärensä. Tuskin oli tämä meidän miehemme
saapuville saatu, ennenkuin hän voiteli koko poikasen ruumiin jollakin
voiteella, jota hän osaa tehdä, ja paikalla poika nousi jaloilleen ja
juoksi polttopallosille.

_Luukas_. Ah!

_Valere_. Sillä miehellä mahtaa olla rohtoja, jotka parantavat kaikki
taudit.

_Martine_. Ihan varmaan!

_Luukas_. Peijakas! Siinähän juuri mies, jota tarvitsemme. Nyt
kiiruusti häntä hakemaan.

_Valere_. Tuhannet kiitokset teidän ilosanomastanne.

_Martine_. Mutta muistakaa minun neuvoni.

_Luukas_. Antakaa vaan meidän toimia. Lempo vieköön! Jos ei muuta
tarvita kuin keppiä, niin on otuksemme jo ansassa.

_Valere_ (Luukakselle). Olipa se oikea onnen potkaus, että tapasimme
tuon vaimon. Minä puolestani toivon kaiken menestyvän oivallisesti.


6:s kohtaus.

    Valere. Luukas. Sganarelle.

_Sganarelle_ (laulaen näyttämön takana). La, la, la...

_Valere_. Minä kuulen jonkun laulavan ja hakkaavan puita.

_Sganarelle_ (tulee pullo kädessä, huomaamatta Valerea ja Luukasta).
La, la, la! Nyt olen kai tehnyt tarpeeksi työtä ansaitakseni pikku
ryypyn. Täytyyhän sitä vähän hengähtääkin. (Juo.) Tuo halonhakkuu
hiukasee niin pirusti. (Laulaa:)

    Kuink armainen
    Ja suloinen
    On pulputukses
    Pullonen!
    Jos knpus aina täynnä oisi,
    En muuta onnea ma soisi!
    Se kateutta nostaisi. -- --
    Vaan miks' käyt aina tyhjäksi?

Saakeli soikoon! Ei tässä surulle sijaa anneta.

_Valere_ (hiljaa Luukakselle). Kas tuossapa miehemme!

_Luukas_ (hiljaa Valerelle). Niinpä minäkin luulen. Nyt on pyy pivossa.

_Valere_. Lähestykäämme!

_Sganarelle_ (syleillen pulloansa). Voi, sinä pikku veitikka, kun minä
sinua rakastan, mun armas pikku pulloseni.

    (Laulaa. Huomattuaan Valeren ja Luukaksen, jotka katselevat,
    alentaa hän ääntänsä.)

Jos -- kupus -- aina täynnä -- -- ois! En... (Valere ja Luukas tulevat
lähemmäksi.) Mitä pirua nuo miehet tuossa tahtonevat.

_Valere_ (Luukakselle). Ihan varmasti sama mies!

_Luukas_ (Valerelle). Kiireestä kantapäähän ihan kaavan mukainen.

    (Sganarelle panee pullonsa maahan. Kun Valere tervehtii häntä
    kumartaen, hän luulee hänen aikovan ottaa pullon ja asettaa sen
    toiselle puolelle. Kun Luukas tekee samaten, hän sieppaa
    pullonsa ja painaa sen vasten vatsaansa.)

_Valere_. Hyvä herra, eikö teidän nimenne ole Sganarelle?

_Sganarelle_ (kääntyen Valereen sitte Luukakseen). Oli ja ei ole, sen
mukaan mitä te minusta tahdotte?

_Valere_. Me emme muuta tahdo, kuin osoittaa teille kaikkea sitä
kohteliaisuutta, mitä suinkin saatamme.

_Sganarelle_. Siinä tapauksessa nimeni on Sganarelle.

_Valere_. Iloitsemme sanomattomasti, kun tapasimme teidät. Meille on
sanottu että saamme teiltä, hyvä herra, mitä etsimme, ja me olemme
tulleet rukoilemaan teidän apuanne, jota tarvitsemme.

_Sganarelle_. Hyvät herrat, jos se on vaan jotakin minun pikku
ammattiini kuuluvaa, olen heti valmis teitä auttamaan.

_Valere_. Te olette liian armelias meitä kohtaan. Mutta, hyvä
herraseni, pankaa hattu päähän, jos suvaitsette. Aurinko saattaisi
vaivata silmiänne.

_Luukas_. Pankaa se vaan päähän, hyvä herra.

_Sganarelle_ (itsekseen). Kas nuopa vasta ovat kohteliaita.

    (Panee hatun päähänsä.)

_Valere_. Hyvä herra, ettehän vaan paheksi sitä, että tulimme teidän
luoksenne. Ainahan taitavia etsitään, ja teidän taitoanne on meille
paljon kiitetty.

_Sganarelle_. Se on totta, hyvät herrat, minä olen paras puunhakkaaja
näillä tienoin.

_Valere_. Ah, herra -- -- --

_Sganarelle_. Sen tasaisempia halkoja ei kukaan hakkaa.

_Valere_. Siitä ei ole kysymystä, hyvä herra!

_Sganarelle_. Ja niin halvalla hinnalla sitte.

_Valere_. Olkaa hyvä ja jättäkää sikseen nuo seikat.

_Sganarelle_. Minä vakuutan teille, ettei kannata vähemmällä.

_Valere_. Hyvä herra, me tunnemme nuo asiat.

_Sganarelle_. Jos te tunnette, niin tiedätte myös etten ole kallis.

_Valere_. Te laskette leikkiä, herra kulta -- --

_Sganarelle_. En ollenkaan. Tinkimään en rupea, sen sanon kerrassaan.

_Valere_. Hyvä herra, puhukaamme jostakin muusta.

_Sganarelle_. Sen helpommalla ette kaiketi saa muuallakaan. Halkoja
saa huonoja, ja halkoja saa hyviä, mutta mitä minun halkoihin
tulee -- -- --

_Valere_. Jättäkäämme tämä pakina siksensä, herra kulta.

_Sganarelle_. Perhana vieköön, tinkimään en rupea.

_Valere_. Hyi!

_Sganarelle_. Hyvän omantunnon nimessä, en! Se on viimeinen sanani.
Minä en tahdo peijata ketään.

_Valere_. Onko soveliasta teidän moisenne miehen huvitteleida noin
törkeillä juonilla ja pilapuheilla, niin oppineen ja kuuluisan
lääkärin, ja salata suuret lahjansa, olla maailman silmissä
toisenlainen kuin todella on.

_Sganarelle_ (erikseen). Hän on hullu.

_Valere_. Älkää koettako pettää meitä, hyvä herra.

_Sganarelle_. Hä?

_Luukas_. Turhaa vaivaa teidän mutkistelemisenne. Me tiedämme mitä
tiedämme.

_Sganarelle_. Mitä sitte tiedätte? Mitä multa tahdotte? Miksikä minua
luulette?

_Valere_. Siksi, mitä olette; suureksi lääkäriksi.

_Sganarelle_. Olkaa itse lääkäri. Minä en ole, enkä koskaan ole
ollutkaan lääkäri.

_Valere_ (hiljaa). Hän on todellakin hullu. (Ääneen.) Hyvä herra, älkää
nyt kauemmin kieltäkö, minä rukoilen. Te muuten, valitettavasti,
pakoitatte meitä viimeiseen keinoon.

_Sganarelle_. Mitä? Mihin?

_Valere_. Saada teidät antamaan meille niitä rohtoja, joita
tarvitsemme.

_Sganarelle_. Käyttäkää, hitto vieköön, mitä rohtoja mielenne tekee.
Minä en ole tohtori enkä ymmärrä mitä te minusta tahdotte.

_Valere_. (hiljaa). Lienee parasta tarttua keppiin. (Ääneen.) Hyvä
herra, vielä kerran rukoilen, myöntäkää kuka olette.

_Luukas_. Älkää nyt saakelissa enää olko olevinanne, vaan tunnustakaa
suoraan olevanne lääkäri.

_Sganarelle_ (erikseen). Minä suutun.

_Valere_. Miksi kiellätte tunnetun asian?

_Luukas_. Miksi noin kauan mutkistelette? Mitä se hyödyttää?

_Sganarelle_. Hyvät herrat yhdellä sanalla niin hyvin kuin parilla
tuhannella olkoon sanottu minä en ole lääkäri.

_Valere_. Tekö ette ole lääkäri?

_Sganarelle_. En.

_Luukas_. Ettekö ole?

_Sganarelle_. En sanon minä.

_Valere_. No, koska niin tahdotte, niin meidän täytyy siihen ryhtyä.

    (Ottavat kumpanenkin kepin ja lyövät häntä.)

_Sganarelle_. Ai, ai, ai! armolliset herrat, minä, minä olen kaikki,
mitä ikinä vaan tahdotte.

_Valere_. Hyvä herra, miksi pakoitatte meitä käyttämään tämmöistä
väkivaltaa?

_Luukas_. Miksi vaivata meitä noin antamaan teille selkään.

_Valere_. Minä vakuutan että kaikesta sydämmestäni sitä kadun.

_Luukas_. Saakeli vie, minullakin ihan sydäntä kirvelee.

_Sganarelle_. Mitä perkelettä tämä merkitsee, hyvät herrat! Teettekö
minusta pilkkaa, vai tahdotteko minusta kaikin mokomin tehdä lääkärin?

_Valere_. Mitä? Ettekö vieläkään myönnä? Kiellättekö olevanne lääkäri?

_Sganarelle_. Piru vieköön, kiellän!

_Luukas_. Ettekö todellakaan ole?

_Sganarelle_. En, surma syököön.

    (Valere ja Luukas alkavat lyödä Sganarelleä.)

_Sganarelle_. Ai, ai, ai! olkoon menneeksi, armolliset herrat, koska
välttämättömästi niin tahdotte. Minä olen tohtori, olen -- ja vaikkapa
apteekkarikin, jos niin tahdotte. Ennemmin suostuu vaikka mihin, kuin
annan tappaa itseni.

_Valere_. Kas se oli oikein, hyvä herra. Minua suuresti ilahuttaa että
olette jälleen järjellinen.

_Luukas_. Sydän rinnassani oikein ilosta sykähtää kuullessani teidän
noin puhuvan.

_Valere_. Minä pyydän anteeksi kaikesta sydämestäni --.

_Luukas_. Niin -- me pyydämme anteeksi että olimme noin epäkohteliaat.

_Sganarelle_. Mitä? Olisinko erehtynyt ja tullut lääkäriksi ihan
huomaamattani?!

_Valere_. Te ette kadu, herraseni, että näytätte kuka olette, ja
saattepa varmaan nähdä, että tulette olemaan tyytyväinen.

_Sganarelle_. Mutta sanokaa, hyvät herrat, ettekö itse ole ollenkaan
erehtyneet? Onko se vallan varma asia että minä olen lääkäri?

_Luukas_. Varma, lemmon varma!

_Sganarelle_. Oikeinko oikea lääkäri?

_Valere_. Epäilemättä.

_Sganarelle_. No, sitäpä en piru vieköön tiennyt --

_Valere_. Kuinka? -- Kaikkein taitavin tohtori maailmassa.

_Sganarelle_. Kuka olisi uskonut?!

_Luukas_. Tohtori, joka on parantanut -- en tiedä kuinka monta tautia?

_Sganarelle_. Eihän nyt kummempaa!

_Valere_. Olipa vaimo, jota jo kuusi tuntia luultiin kuolleeksi. Hänet
aiottiin juuri haudata, kuu te muutamalla pisaralla jotakin nestettä
saatoitte hänet jälleen henkiin, vieläpä heti kävelemäänkin kamarinsa
lattialla.

_Sganarelle_. Mitä perhanaa!

_Luukas_. Ja olipa kaksitoistavuotias poika, joka kopsahti
kirkontornista maahan, jotta pää, koivet ja käsivarret murskaksi
menivät; mutta tepäs voitelitte häntä en tiedä millaisella voiteella,
ja nousipa poika samassa jaloilleen ja juoksi polttopallosille.

_Sganarelle_ (hyvillään). Hoh, saakelissa.

_Valere_. Sanalla sanoen, herraseni, te kyllä vielä olette tyytyväinen
meihin, ja saattepa niin suuren maksun, kuin tahdotte, jos vaan
seuraatte meitä, minne teitä pyydämme.

_Sganarelle_. Saanko niin suuren maksun kuin tahdon?

_Valere_. Saatte.

_Sganarelle_. Ah, minä olen tohtori, ihan epäilemättä. Olen unohtanut,
mutta nyt vasta sen muistan. Mistä kysymys? Minne pitää lähdettämän?

_Valere_. Me saatamme teitä. Kysymys on eräästä tytöstä, joka on
kadottanut kielensä.

_Sganarelle_. Minä en, saakeli vie, ole sitä löytänyt.

_Valere_ (hiljaa Luukakselle). Hän rakastaa pilapuheita.
(Sganarellelle.) Tulkaa, hyvä herra.

_Sganarelle_. Näinkö? Ilman tohtorinpukua?

_Valere_. Semmoiset kyllä hankitaan.

_Sganarelle_ (antaen pullonsa Valerelle). Kanna sinä tätä, sinä.
Näetkös, siinä minä säilytän rohtojani ja tällä minä isken suonta.
(Kääntyy Luukakseen, sylkee.) Ja sinä, astu sinä tuon ylitse, sinä,
tohtori on sen määrännyt.

_Luukas_. Hiiden hinkalot, kas siinäpä tohtori, joka minua miellyttää.
Luulenpa hänen onnistuvan, sillä hän on peijakkaan lystikäs.

    (Menevät.)



TOINEN NÄYTÖS.


(Huone Geronte'n kartanossa.)


1:nen kohtaus.

    Geronte. Valere. Luukas. Jacqueline.

_Valere_. Niin luulenpa, että herra tulee tyytyväiseksi, sillä me
olemme tuoneet teille kaikkein paraimman tohtorin maailmassa.

_Luukas_. Ja niin pirun oppineen ja viisaan, ettei kukaan muu tohtori
ole mahdollinen edes riisumaan hänen kenkiänsä.

_Valere_. Se mies on parantanut mitä kummallisimmatkin taudit.

_Luukas_. Hän on parannellut kuolleitakin.

_Valere_. Mutta hänellä on omat oikkunsa, niinkuin olen sanonut; ja
väliin on hänellä hetkiä, jolloin hänen ymmärryksensä lähtee tiehensä
ja jolloin hän ei näytä olevankaan se mies, mikä hän todella on.

_Luukas_. Ja kuinka hän rakastaa kujeita ja pilapuheita. Ei saa panna
pahaksi, vaikka hän joskus hourailisikin kirveistä ja halonhakkuusta.

_Valere_. Sillä hän on juurta jaksain viisaus itse ja puhelee hyvin
asioista, jotka ovat perin käsittämättömiä.

_Luukas_. Ja kun hän pääsee oikein vauhtiinsa, laskettelee hän kuin
kirjasta vaan.

_Valere_. Hänen maineensa on jo levinnyt tänne saakka ja kaikki ihmiset
kulkevat hänen luonansa.

_Geronte_. Haluanpa hänet nähdä. Tuokaa hänet tänne.

_Valere_. Heti paikalla.

    (Menee)


2:nen kohtaus.

    Geronte. Jacqueline. Luukas.

_Jacqueline_. Saattepa nähdä, hyvä herra, että tämä tohtori on
yhtäläinen kuin nuo toisetkin. Kaikilla on samat pillerit, pulverit ja
likamentit. Mutta minun mielestäni ette saata tyttärellenne antaa
parempaa meklamenttiä kuin korean ja kelpo miehen, josta hän tykkää.

_Geronte_. Amma kulta, te sekaannutte liian paljon asioihin, jotka
eivät teihin koske.

_Luukas_. Pidä sinä vaan suusi kiinni, muori kulta. Sinun on
sopimatonta pistää nenääsi siihen.

_Jacqueline_. Mutta minä sanon ja vakuutan teille, että kaikki nuo
tohtorit ovat pelkkiä tyhjäntoimittajia, että teidän tyttärenne
tarvitsee jotakin muuta kuin rabarberia ja sennamussia, ja että kelpo
mies on se plaastari, joka parantaa tytöt kaikista taudeista.

_Geronte_. Onko tyttäreni nyt -- niin heikko kuin hän on, -- siinä
tilassa että kukaan hänestä huolisi? Ja kun minä tahdoin hänet naittaa,
eikö hän itse ollut sitä vastaan?

_Jacqueline_. Sen kyllä uskon. Te tahdoitte antaa hänelle miehen, jota
hän ei voi sietää. Miks'ette antanut hänelle herra Leandrea, jota hänen
sydämensä sairastaa? Silloin hän olisi ollut hyvinkin tottelevainen, ja
minä vakuutan että herra Leandre olisi ottanut tytön semmoisena kuin
hän nyt on, jos te vaan olisitte suostunut siihen.

_Geronte_. Tämä Leandre ei ollut hänelle sopiva; hänellä ei ollut
mitään omaisuutta niinkuin toisella on.

_Jacqueline_. Hänellä on setä, joka on hyvin rikas, ja jonka hän kerran
saa periä.

_Geronte_. Kaikki nuo tulevaisuuden rikkaudet eivät ole minusta muuta
kuin loruja. "Parempi pyy pivossa kuin kaksi oksalla." Onpa sitä aikaa
antaa hampaiden kasvaa odottaessa toisen kuolemaa saadakseen itse elää.

_Jacqueline_. Mutta minä olen aina kuullut sanottavan että
avioliitossa, niinkuin muuallakin, tyytyväisyys on rikkautta
arvokkaampi. Isällä ja äidillä on tuo kirottu tapa aina kysyä: kuinka
paljon hänellä on? ja kuinka paljon hänellä on? Vanha Pekka vaari on
naittanut Anni tyttärensä paksulle Paavolle sen vuoksi, että tällä oli
joku tynnörinala enemmän maata kuin nuorella Jussilla, joka oli hänen
paras ystävänsä; ja nyt on tyttöraukka kellastunut kuin pellava, eikä
siitä ajasta ole tuntenut ainoatakaan ilonpäivää. Kas siinä kaunis
esimerkki teille, hyvä herra. Eihän meillä tässä maailmassa ole muuta
kuin huvituksemme ja minä antaisin ennemmin tyttärelleni kelpo miehen,
joka tekisi elämän hänelle hupaiseksi, kuin kaikki Amerikan kullat ja
tavarat.

_Geronte_. No, no! imettäjä kulta, mitä noin suutanne pieksätte! Olkaa
vaiti, minä pyydän. Liiallinen kiivastuminen pilaa teidän maitonne.

_Luukas_ (lyöden Jaquelinea joka lauseen perästä olalle). Etkö
saakelissa pidä suutas kiinni, sinä näsäviisas. Herra ei huoli sinun
lörpötyksistäsi. Hän kyllä tietää mitä tekee. Mene sinä vaan imettämään
lasta, äläkä turhia tässä leksottele.

_Geronte_. Hiljaa! No! hiljaa!

_Luukas_ (lyöden Jaquelinea vieläkin olalle). Herra minä tahdon tuota
hiukan löylyttää ja opettaa häntä pitämään teitä tarpeenmukaisessa
kunniassa.

_Geronte_. Niin -- mutta tuommoinen hosuminen on tarpeetonta.


3:s kohtaus.

    Valere. Sganarelle. Geronte. Luukas. Jacqueline.

_Valere_. Herra, valmistakaa itseänne. Kas tuolla tulee tohtorimme.

_Geronte_ (Sganarellelle). Herraseni, erinomaisen iloista nähdä teitä
huoneessani, sillä te olette meille suuresti tarpeellinen.

_Sganarelle_ (tohtorin puvussa, hyvin suippo hattu päässä). Hippokrates
sanoo -- -- -- pannaan kumpainenkin hattu päähän.

_Geronte_. Sanooko Hippokrates niin?

_Sganarelle_. Sanoo.

_Geronte_. Olkaa hyvä, sanokaa, missä luvussa.

_Sganarelle_. Luvussaan -- -- -- hatuista. Herra tohtori, tultuani
tuntemaan ihmeellisiä asioita -- -- --

_Geronte_. Pyydän nöyrimmästi, sanokaa: ketä puhuttelette.

_Sganarelle_. Teitä.

_Geronte_. Minä en ole tohtori.

_Sganarelle_. Ettekö ole?

_Geronte_. Totisesti en.

_Sganarelle_. Ettekö todellakaan?

_Geronte_. Toden totta, en.

_Sganarelle_ (ottaa Geronten kepin ja lyöpi häntä).

_Geronte_. Ai, ai, ai!

_Sganarelle_. Nyt olette tohtori. En minäkään ole saanut sen parempaa
valtakirjaa.

_Geronte_ (Valerelle). Minkä pirullisen miehen olette minulle
tuoneetkaan?

_Valere_. Sanoinhan minä jo edeltäkäsin että hän on aika koiranhammas.

_Geronte_. Mokoman juonittelijan ajan matkoihinsa.

_Luukas_. Älkää olko millännekään, hyvä herra. Hän tahtoo meitä vaan
naurattaa.

_Geronte_. Tuommoinen naurattaminen ei miellytä minua.

_Sganarelle_. Antakaa anteeksi, herra kulta, että olin noin
epäkohtelias.

_Geronte_. Nöyrin palvelijanne.

_Sganarelle_. Minä olen pahoillani...

_Geronte_. Vähät siitä.

_Sganarelle_. Selkäsaunasta -- -- --

_Geronte_. Siinä ei ollut mitään pahaa.

_Sganarelle_. Joka minulla oli kunniana antaa teille.

_Geronte_. Älkäämme enää puhuko siitä. Hyvä herra tohtori, minulla on
tytär, joka on sairastunut kummalliseen tautiin.

_Sganarelle_. Minä olen sangen mielissäni siitä, hyvä herra, että
teidän tyttärenne tarvitsee minua, ja kaikesta sydämestäni toivoisin,
että tekin tarvitsisitte minua, te ja koko teidän perheenne, ainoastaan
näyttääkseni kuinka suuri minun haluni on palvella teitä.

_Geronte_. Minä olen suuresti kiitollinen teidän tunteistanne.

_Sganarelle_. Millä vakuutan että puhun sydämeni sisimmästä sopukasta.

_Geronte_. Te tuotatte minulle suuren kunnian.

_Sganarelle_. Mikä on tyttärenne nimi?

_Geronte_. Lucinde.

_Sganarelle_. Lucinde! Ah! kaunis nimi rohdotella! Lucinde, Lucenda,
Lucendi!

_Geronte_. Minä pistäyn katsomaan, kuinka hän nyt jaksaa.

_Sganarelle_. Ken on tuo pulska vaimo tuossa?

_Geronte_. Hän on pienokaiseni imettäjä.

    (Menee.)


4:s kohtaus.

    Sganarelle. Jacqueline. Luukas.

_Sganarelle_ (erikseen). Saakelin korea "mööpeli" tuo! (Ääneen.) Ah,
imettäjä, suloinen amma, koko minun lääkäritaitoni on teidän
ammamaisuutenne kaikkein orjallisin orja, ja kuinka kaikesta sielustani
tahtoisin olla se onnellinen pikku pienokainen, joka saapi ravintonsa
teidän suloisessa sylissänne. (Panee kätensä imettäjän kaulaan.) Kaikki
minun pillerini ja pulverini, koko minun taitoni ja kykyni ovat teidän
vallassanne, ja...

_Luukas_. Luvallanne, herra tohtori, antakaa vaimoni olla rauhassa,
olkaa hyvä.

_Sganarelle_. Mitä onko hän teidän vaimonne?

_Luukas_. On.

_Sganarelle_. Ah, sitä en tosiaankaan tiennyt. Minä iloitsen teidän
kumpaisenkin herttaisesta onnesta.

    (Ollen syleilevinänsä Luukasta, hän syleileekin Jacquelinea.)

_Luukas_ (vetää Sganarellen pois ja asettautuu hänen ja Jacquelinen
väliin). Olkaa vähemmällä, jos suvaitsette.

_Sganarelle_. Minä vakuutan, että olen ihan ihastunut nähdessäni teidät
molemmat yhdistettyinä pariskunnaksi. Minä toivotan onnea että teillä
on mies semmoinen kuin hän, ja minä toivotan teillekin onnea että
teillä on vaimo niin kaunis, niin viisas ja soreavartaloinen kuin hän.

    (On vieläkin syleilevinään Luukasta, joka levittää käsiänsä,
     Sganarelle pujahtaa niiden alta ja syleilee imettäjää.)

_Luukas_ (vetää hänet jälleen pois). Saakelissa, ei noin paljon
hyväilemistä.

_Sganarelle_. Mitä? Etkös salli minun iloitsevan teidän kanssanne
yhdessä noin kauniista avioliitosta.

_Luukas_. Kyllä. -- Minun kanssani niin paljon kuin tahdotte, mutta
vaimoni kanssa -- vähemmän temppuja.

_Sganarelle_. Minä otan yhtä paljon osaa teidän kumpaisenkin onneen.
Kun syleilen sinua osoittaakseni sinulle iloani, syleilen samaten
häntäkin osoittaakseni iloani hänellekin.

    (Alkaa samaa peliä.)

_Luukas_ (vetäen häntä kolmannen kerran takaisin). Hyi hävetkää, herra
tohtori, mitä lemmon loverrusta se on.


5:s kohtaus.

    Geronte. Sganarelle. Luukas. Jacqueline.

_Geronte_. Herra tohtori, tuossa paikassa saatte nähdä tyttäreni, joka
tuodaan tänne.

_Sganarelle_. Minä kaikkine lääkkeineni odotan häntä.

_Geronte_. Missä lääkkeenne ovat?

_Sganarelle_ (osoittaen otsaansa). Tuossa.

_Geronte_. Oivasti.

_Sganarelle_. Mutta koska minä olen mieltynyt koko teidän perheeseenne,
pitää minun koettaa imettäjän suonta, nähdäkseni kelpaako hän
imettäjäksi.

    (Lähestyy Jacquelinea.)

_Luukas_ (vetää Sganarellen pois pyörittäen häntä ympäri). Ei, ei
herraseni. Se on minun tehtäväni se.

_Sganarelle_. Tohtorin velvollisuus on tarkastella imettäjän -- -- --

_Luukas_. Eipä kuin minun, herra tohtori, joka olen hänen miehensä.

_Sganarelle_. Ja sinä julkeat vastustella tohtoria. Kavahda!

_Luukas_. Minä nauran teille vasten silmiä.

_Sganarelle_ (katsoo Luukkaaseen ylenkatseellisesti). Minä istutan
ruton sinun ruumiiseesi.

_Jacqueline_ (ottaa Luukasta käsivarresta kiertäen häntä ympäri). Mene
matkoihisi. Enkö ole kylliksi suuri puolustamaan itseäni, jos hän
tekisi minulle jotain, jota hänen ei pitäisi tehdä.

_Luukas_. Minä en kärsi että hän kopeloitsee sinun -- --

_Sganarelle_. Hyi häpeä! Mies mustasukkainen vaimollensa.

_Geronte_. Tuolla tulee tyttäreni.


6:s kohtaus.

    Lucinde. Geronte. Sganarelle. Valere. Luukas. Jacqueline.

_Sganarelle_. Tämä siis potilaamme?

_Geronte_. Tämä. Hän on ainoa tyttäreni ja suruni olisi äärettömän
suuri, jos hän meiltä kuolisi.

_Sganarelle_. Varokoon sitä! Hän ei saa kuolla ilman lääkärin
määräystä.

_Geronte_. Tuokaa tuoli!

_Sganarelle_ (istuu Geronten ja Lucinden välille). Kas siinäpä sairas,
joka ei juuri hullummalta näytä ja panenpa vetoa, että terve mies
tulisi hyvinkin toimeen hänen kanssaan.

_Geronte_. Te olette saanut hänet nauramaan, hyvä tohtori.

_Sganarelle_. Sitä parempi. Kaikkein paras merkki maailmassa on, että
tohtori saapi sairaan nauramaan. No, mistä kysymys? Mikä teitä vaivaa?
Mikä tauti teitä ahdistaa?

_Luukas_ (vastaa merkeillä, vieden kätensä suullensa, päähän ja leuan
alle). Hau, hi, hon, han!

_Sganarelle_. Mitä sanotte?

_Luukas_ (kuin ennen). Han, hi, hon, han, han, hi, hon!

_Sganarelle_. Mitä?

_Luukas_. Han, hi, hon.

_Sganarelle_. Han, hi, hon, han, ha... En ymmärrä, mitä lemmon kieltä
se on?

_Geronte_. Se on juuri hänen tautinsa, herra tohtori. Hän on tullut
mykäksi. Tähän hetkeen saakka on ollut ihan mahdoton löytää syytä
siihen, ja senpätähden on myös täytynyt lykätä hänen naimisensa
toistaiseksi.

_Sganarelle_. Miksi niin?

_Geronte_. Hänen tuleva miehensä ei huoli hänestä, ennenkuin hän
paranee taudistansa.

_Sganarelle_. Mikä pölkkypää mies se mahtaa ollakaan, joka ei tahdo
mykkää vaimoa. Taivas suokoon, että minun vaimollani olisi samanlainen
tauti. Kylläpä minä karttaisin parantamasta häntä.

_Geronte_. Sanalla sanottu, herra tohtori, me pyydämme teitä käyttämään
kaikki kykynne voittaaksenne hänen tautinsa.

_Sganarelle_. Ah, olkaa huoletta! Sauokaapas ahdistaako tämä tauti
paljon sydäntä?

_Geronte_. Ahdistaa, herra tohtori.

_Sganarelle_. Sitä parempi. Kärsiikö hän kovia vaivoja.

_Geronte_. Sangen kovia.

_Sganarelle_. Sitä parempi. Näyttäkää mulle kielenne.

_Luukas_ (näyttää kieltänsä).

_Sganarelle_. Huono vatsa.

_Geronte_. Kovin huono.

_Sganarelle_. Sitä parempi. Antakaapas tänne kätenne. (Gerontelle.)
Tämä valtasuoni osoittaa selvään, että tyttärenne on mykkä.

_Geronte_. Oikein herra tohtori; sepä juuri hänen tautinsa. Pian siitä
selvän saittekin.

_Sganarelle_. Haha!

_Jacqueline_. Eihän nyt kummempaa!

_Sganarelle_. Me suuret lääkärit, me tunnemme asiat ennalta. Taitamaton
lääkäri olisi ällistynyt ja sanonut sen olevan sitä tai tätä; mutta
minä sen paikalla älysin ja sanon: tyttärenne on mykkä.

_Geronte_. Niin; mutta hyvin mielelläni soisin, että myös sanoisitte,
mistä se tulee.

_Sganarelle_. Se tulee siitä että hän on kadottanut puhevoimansa.

_Geronte_. Niinpä kyllä. Mutta mikä, näettekö, on syy siihen?

_Sganarelle_. Kaikki meidän paraimmat kirjailijamme sanovat sitä
esteeksi kielen käyttämiselle.

_Geronte_. Mutta mikä on teidän ajatuksenne kielen käyttämisen
esteestä?

_Sganarelle_. Aristoteles sanoo siitä... paljon kauniita asioita.

_Geronte_. Senpä luulisin.

_Sganarelle_. Ah, hän oli suuri mies!

_Geronte_. Epäilemättä.

_Sganarelle_. Perin juurin suuri mies. (Nostaen kätensä ilmaan.) Mies
joka oli noin paljon suurempi kuin minä. Vaan tullaksemme asiaan, niin
luulenpa tämän esteen kielen käyttämiselle tulevan siitä, että jokin
visva joka meidän oppineitten kesken kutsutaan pahaksi visvaksi. --
Niin pahaksi -- -- se on visvaksi -- -- joka on paha, koska höyry, joka
syntyy usvan haihtumisesta -- -- joka nousee tautien olopaikkaan,
tullen -- niin sanoakseni -- ymmärrättekö latinaa?

_Geronte_. En ollenkaan.

_Sganarelle_ (nousten äkisti). Ettekö todellakaan ymmärrä latinaa?

_Geronte_. En.

_Sganarelle_ (asettuen kaikenlaisiin hullunkurisiin asemiin). Cabrias,
aut thuram, Catalamus, singulariter, nominativo, haec musa musiikki,
bonus, bona, bonum, Deus sanctus, est-ne oratio latinas? Etiam. Niin.
Quare? Miksi? Quia substantivo, et adjectivum concordat in generei,
numerum, et casus.

_Geronte_. Voi miks'en minäkin ole oppinut!

_Jacqueline_. Kas siinäpä miehessä viisautta!

_Luukas_. Ja niin taivaallista, josta minä en ymmärrä hölyn pölyä.

_Sganarelle_. Taikka toisin, kun tämä höyry, josta puhun, tulee
vasemmalta puolelta, jossa maksa on, kulkeaksensa oikealle puolelle,
jossa sydän on, niin sattuupa että keuhkot, joita latinaksi kutsutaan
armyan, ja jotka yhdistyvät aivoihin, joita kreikaksi nimitämme nasus,
suuren valtasuonen kautta, jota hebreaksi sanotaan cubile; että
keuhkot, sanon, tällä matkallansa tapaavat sanotun höyryn, joka täyttää
lapaluun suonet, ja koska mainittu höyry -- -- huomatkaa hyvin mitä nyt
sanon -- -- ja koska mainittu höyry on tavallansa pahanmoinen -- --
minä pyydän, kuunnelkaa tarkasti.

_Geronte_. Kyllä.

_Sganarelle_. On tavallansa pahanmoinen, joka tulee siitä -- -- ottakaa
onkeenne tämä.

_Geronte_. Kyllä, kyllä.

_Sganarelle_. Joka tulee siitä visvan väkevyydestä, joka syntyy vatsan
väliseinän holvissa, niin tapahtuupa että tämä visva -- -- Ossaleundus,
nequeis, nequer, potarinum, quipsa milus. Ja juuri siitä syystä
tyttärenne on mykkä.

    (Nousee.)

_Jacqueline_. Ah, kuinka koreasti puhuttu!

_Luukas_. Oi, jospa minunkin kieleni olisi niin kauniisti kantimiinsa
liitetty!

_Geronte_. Ei juuri selvemmin voi asiaa selittää. Ainoastaan yksi ainoa
kohta minua loukkasi, nimittäin maksan ja sydämen kohta. Minusta
näyttää että olette muuttaneet ne toisaalle, kuin niiden pitäisi
olemaan; sillä sydän on vasemmalla ja maksa oikealla puolella.

_Sganarelle_. Niin entisinä aikoina oli siten; mutta me olemme
muuttaneet nuo kaikki ja nyt lääkäritaitoa viljellään ihka
uudenaikaisella tavalla.

_Geronte_. Sitä en ollenkaan tiennyt, ja minä pyydän anteeksi, että
olen niin tietämätön.

_Sganarelle_. Ei tee mitään. Ettehän te ole velvollinen olemaan niin
taitava kuin minä.

_Geronte_. Se on totta sekin. Mutta herra tohtori, mitä taudille on
tehtävä?

_Sganarelle_. Mitäkö on tehtävä?

_Geronte_. Niin.

_Sganarelle_. Pankaa tyttö jälleen vuoteellensa maata ja antakaa
hänelle jommoinenkin määrä viinassa liotettua leipää. Tämä on
reseptini.

_Geronte_. Miksi niin, herra tohtori?

_Sganarelle_. Siksi että viinassa ja leivässä, kun ovat yhteen
sekoitetut, on salainen voima, joka panee kielen liikkeelle.
Tiedättehän ettei muuta anneta papukaijoillekaan, ja että he sitä
syötyänsä oppivat puhumaan.

_Geronte_. Se on totta, se. Ah, mikä suuri mies! Pian leipää ja viinaa!

_Sganarelle_. Iltapuolella tulen taasen katsomaan, kuinka hänen tilansa
on. Jääkää te tänne. Kuulkaa, tälle imettäjälle minun pitää antaa
muutamia pieniä pillereitä.


7:s kohtaus.

    Geronte. Sganarelle. Jacqueline.

_Jacqueline_. Mitä? Minulleko pillereitä. Minä voin erinomaisen hyvin.

_Sganarelle_. Sitä pahempi, imettäjä kulta, sitä pahempi. Tämä
liikanainen terveys on peloittava. Pieni soma suonenisku ei tekisi
pahaa.

_Geronte_. Mutta hyvä herra tohtori, tämmöistä keinoa minä en käsitä;
miksi iskeä suonta, kun ei ole ollenkaan sairas.

_Sganarelle_. Ei tee mitään? Se on kuitenkin terveellistä. Aivan
niinkuin juomalla estetään janoa tulemasta, pitää myös suonta iskemällä
estää tautia tulemasta.

_Jacqueline_ (mennessään). Siitä ei tule mitään, sanon minä. Minä en
tahdo tehdä tervettä ruumistani miksikään apteekiksi.

    (Menee.)

_Sganarelle_. Sinä olet lääkkeille vastahakoinen; mutta kyllähän vielä
viisastut. Hyvästi!


8:s kohtaus.

    Geronte. Sganarelle.

_Sganarelle_. Hyvästi toistaiseksi, herra.

_Geronte_. Odottakaa vähän, jos suvaitsette.

_Sganarelle_. Mitä aiotte?

_Geronte_. Aion antaa teille rahaa, herra tohtori.

_Sganarelle_ (pistää kätensä selän taa takin alle, sillä aikaa kun
Geronte avaa kukkaronsa). Rahoja en ota vastaan, hyvä herra.

_Geronte_. Mutta herra tohtori.

_Sganarelle_. En ollenkaan.

_Geronte_. Hetkinen vaan.

_Sganarelle_. Ei millään muotoa.

_Geronte_. Minä rukoilen.

_Sganarelle_. Te teette pilkkaa minusta.

_Geronte_. Kas niin.

_Sganarelle_. Mutta minä en niistä huoli.

_Geronte_. Pitäkää nyt vaan!

_Sganarelle_. Minä en tee mitään rahan tähden.

_Geronte_. Sen uskon.

_Sganarelle_ (otettuaan rahat). Ehkä siinä on kultaakin.

_Geronte_. On, herra tohtori.

_Sganarelle_. Minä en ole mikään kiskuri.

_Geronte_. Sen kyllä tiedän.

_Sganarelle_. Enkä oman voiton pyytäjä.

_Geronte_. Ette soinkaan.

    (Menee.)

_Sganarelle_ (yksin, katsellen rahoja). Peijakas, tämä ei hullumpaa; ja
jos vaan...


9:s kohtaus.

    Leandre. Sganarelle.

_Leandre_. Herra tohtori, minä olen kauan teitä odottanut ja tulen nyt
pyytämään teidän apuanne.

_Sganarelle_ (tunnustaen hänen suontansa). Teidän suonenne on kovin
epäsäännöllinen.

_Leandre_. Minä en ole ollenkaan sairas. Sentähden en ole tullut.

_Sganarelle_. Kosk'ette ole sairas, miksi hitolla ette sitä heti
sanonut.

_Leandre_. Kuulkaa lyhyt kertomukseni. Minun nimeni on Leandre. Minä
olen rakastunut Lucindeen, jonka vast'ikään näitte. Mutta koska hänen
isänsä nurjamielisyys on estänyt minua lähenemästä häntä, uskallan
pyytää teitä auttamaan minua pienessä juonessa, jonka olen keksinyt
saadakseni sanoa Lucindelle pari sanaa, josta koko minun elämäni onni
riippuu.

_Sganarelle_ (suuttuvinaan). Miksikä te minua luulette? Mitä? Te
uskallatte pyytää minua auttamaan teitä rakkauden vehkeissä ja
alentamaan arvoani sellaisella toimella.

_Leandre_. Älkää nostako mitään melua, herra tohtori.

_Sganarelle_ (sysäten Leandren luotaan). Mutta minä tahdon nostaa
melua, minä, te hävytön.

_Leandre_. Hiljaa, hiljaa, herraseni.

_Sganarelle_. Te mieletön!

_Leandre_. Minä rukoilen.

_Sganarelle_. Kyllä minä teille näytän, ettei minussa ole miestä
moisiin, ja että se on sulaa hävyttömyyttä...

_Leandre_ (ottaa esiin rahakukkaronsa). Herraseni.

_Sganarelle_. Tahdotte käyttää minua -- -- (ottaa kukkaron.) Minä en
puhu teistä, sillä te olette kunnon mies, ja aivan kernaasti palvelisin
teitä, mutta niitä on niin paljon hävyttömiä tässä maailmassa, jotka
pitävät ihmisiä toisina kuin ovat, ja juuri sitä, näettekö, minä en
kärsi.

_Leandre_. Antakaa anteeksi että olin niin rohkea ja -- -- --

_Sganarelle_. Älkää joutavia! Mistä on kysymys?

_Leandre_. Tietäkää siis, herra tohtori, että se tauti, jonka tahdotte
parantaa, on vaan teeskenneltyä. Lääkärit ovat siitä keskustelleet
paraan taitonsa mukaan. Muutamat ovat arvelleet sen tulevan aivoista,
toiset suolista, muutamat pernasta, toiset maksasta; mutta varma on
että rakkaus on taudin todellinen syy, ja että Lucinde on taudin
keksijä, päästäksensä naimisesta, joka oli hänelle vastenmielinen. Vaan
lähtekäämme täältä, ettei kukaan näkisi meitä yhdessä. Mennessämme
sanon mitä teiltä haluan.

_Sganarelle_. Lähtekäämme. Te olette herättänyt minussa käsittämättömän
hellyyden teidän lemmen asiatanne kohtaan, jonka hyväksi olen altis
uhraamaan kaiken lääkäritaitoni, joko sairaan tappamisella tai
saattamalla hänet teidän omaksenne.

    (Menevät.)

Esirippu alas.



KOLMAS NÄYTÖS.


(Huone Geronten talossa.)


1:nen kohtaus.

    Leandre. Sganarelle.

_Leandre_. Mielestäni en ole juuri huonompi apteekkari näin; ja koska
isä on minua tuskin nähnytkään, luulenpa että tämä valepuku ja peruukki
kyllä saattavat tehdä minut tuntemattomaksi hänen silmissään.

_Sganarelle_. Epäilemättä.

_Leandre_. Ainoa mitä vielä toivon on, että tuntisin viisi tai kuusi
lääketieteen juurisanaa puolustaakseni pakinaani sekä näyttääkseni
oikein taitavalta mieheltä.

_Sganarelle_. Joutavia. Tuo kaikki on tarpeetonta. Puku on kylläksi,
enkä minäkään ymmärrä noita asioita paremmin kuin tekään.

_Leandre_. Kuinka?

_Sganarelle_. En piru vie ymmärrä koko tohtoriammattia. Te olette
kunnon mies ja minä tahdon luottaa teihin, niinkuin tekin olette
luottanut minuun.

_Leandre_. Mitä? Ettekö todellakaan -- -- --

_Sganarelle_. En, sanon minä. He ovat tehneet minut lääkäriksi, vaikka
kiven kovaan ponnistelin vastaan. En kuolemaksenikaan tiedä mistä tuo
luulo pälkähti heille päähän; mutta kun huomasin heidän kaikin keinoin
tahtovan minua tohtoriksi, päätin minä ollakin tohtorina asianomaisten
kustannuksella. Tämä ammatti on minun mielestäni parhain kaikista;
sillä toimitettakoon sitä hyvästi tai huonosti, niin on maksu aina
samallainen. Huono työ ei koskaan koske meidän nahkaamme. Me
leikkelemme kangasta mielemme mukaan. Jos suutari tehdessään
saapasparia pilaa nahkapalan, niin kärsiköön itse vahingon; mutta
meikäläiset saattavat pilata koko ihmisen eikä se kuitenkaan maksa niin
mitään. Se ei ole ollenkaan meidän asiamme, jos erehdymme; se on aina
syypää, joka kuolee. Ja päälle päätteeksi on tämä ammatti hyvä senkin
puolesta, että kuolleet ovat sävyisimpiä ja hiljaisimpia ihmisiä
maailmassa, eikä ainoakaan heistä ole vielä valittanut, että lääkäri on
hänet tappanut.

_Leandre_. Mitä siihen tulee, niin ovat kuolleet tosiaankin perin
kunnollista väkeä.

_Sganarelle_. Kas tuossa tulee ihmisiä. (Leandrelle.) Menkää ja
odottakaa minua lähellä lemmittynne asuntoa.

    (Leandre menee)


2:nen kohtaus.

    Sganarelle. Leandre. Geronte.

_Geronte_. Ah, herra tohtori, minä etsin juuri teitä.

_Sganarelle_. No, miten tyttärenne nyt jaksaa?

_Geronte_. Vähän huonommasti kuin ennen määräystänne.

_Sganarelle_. Sitä parempi. Se on merkki, että resepti on vaikuttavaa.

_Geronte_. Niin, mutta pelkäänpä sen tekevän semmoisen vaikutuksen,
että hän tukehtuu.

_Sganarelle_. Älkää huoliko. Minulla on lääkkeitä, jotka auttavat
kaikesta; minä tavallisesti odotan kuolinkamppaukseen saakka.

_Geronte_. Ken on tuo mies teidän seurassanne?

_Sganarelle_ (osoittaa kädellänsä hänen olevan apteekkarin). Hän on...

_Geronte_. Mitä?

_Sganarelle_. Se joka...

_Geronte_. Hä?

_Sganarelle_. Joka...

_Geronte_. Minä ymmärrän.

_Sganarelle_. Tyttärenne tarvitsee häntä.


3:s kohtaus.

    Lucinde. Geronte. Leandre. Jacqueline. Sganarelle.

_Jacqueline_. Kas tässä, herra, tyttärenne. Hän haluaa vähän kävellä.

_Sganarelle_. Käveleminen tekee hänelle hyvää. Menkääpäs te, herra
apteekkari, vähän koettelemaan hänen suontansa, että sittemmin
saattaisimme tarkoin yhdessä keskustella hänen taudistaan. (Vetää
Geronten syrjään ja panee käsivartensa hänen kaulansa ympäri, niin että
kädellään voipi kääntää Geronten päätä leuasta itseensä päin, kun tämä
tahtoo katsoa mitä tyttö ja apteekkari tekevät.) Suuri ja tärkeä
kysymys lääkärien kesken on se, onko helpompi parantaa vaimoväkeä kuin
miespuolia. Minä pyydän teitä tarkkaan kuuntelemaan. Toiset kieltävät,
toiset myöntävät. Mutta minä puolestani sekä kiellän että myönnän;
sillä samoin kuin niiden läpikuultamattomain visvain erikaltaisuus,
jotka löytyvät naisväen luonnollisessa mielenlaadussa, vaikuttaa sen,
että eläimenkaltainen puoli voittaa henkisen puolen, niinpä myös
nähdään heidän mielensä monimutkaisuuden riippuvan kuun radan vinosta
liikunnosta, samaten kuin aurinko, joka heittää säteensä maapallon
ontevaan pintaan, löytää -- -- --

_Lucinde_ (Leandrelle). Ei; -- minä vakuutan että hellyyteni sinua
kohtaan on muuttumaton.

_Geronte_. Ah, kuulkaa; tyttäreni puhuu! Oi, siunattu lääke. Ah,
ihmeteltävä tohtori! miten kiittää teitä tästä ihmeellisestä
parantamisesta, miten palkita työnne!

_Sganarelle_ (kävelee edestakaisin ja vilpoiltelee kasvojansa
hatullaan). Sepä tauti, joka on antanut minulle paljon huolta.

_Lucinde_. Niin, isäni, minä olen saanut puhevoimani jälleen, mutta
minä olen sen saanut ainoastaan sanoakseni teille, etten huoli muusta
miehestä kuin Leandresta, ja että on ihan turha vaiva tarjota minulle
toista.

_Geronte_. Mutta kun minä nyt pyydän.

_Lucinde_. Päätökseni on järkähtämätön.

_Geronte_. Etkö nyt voi noudattaa isäsi tahtoa! Kuule nyt toki mitä
sanon sinulle!

_Lucinde_. Puheenne ei hyödytä.

_Geronte_. Minä olen isäsi ja pyydän sinua.

_Lucinde_. Siitä päätöksestä en luovu millään ehdolla.

_Geronte_. Mutta minulla on valta pakoittaa sinua.

_Lucinde_. Ei mikään isänvalta voi pakoittaa minua menemään naimisiin
vasten tahtoani.

_Geronte_. Minulla on oikeus antaa sinut kelle tahdon.

_Lucinde_. Kaikki ponnistelemisenne ovat turhia.

_Geronte_. Mutta minä en aio antaa sinua Leandrelle.

_Lucinde_. Minun sydämeni ei siedä tällaista hirmuvaltaa.

_Geronte_. Ja sinun täytyy ottaa herra Horace.

_Lucinde_. Ennemmin menen vaikka luostariin kuin naimisiin miehen
kanssa, jota en rakasta.

_Geronte_. Mutta jos sinun täytyy.

_Lucinde_. En. -- En millään muotoa. En ikinä. Turhaa vaivaa. Minä en
myönny. Se on päätetty.

_Geronte_. Kas sitä tulista sanatulvaa. Eihän tässä saa suun
vuoroakaan. (Sganarellelle.) Herra tohtori, minä pyydän, tehkää hänet
mykäksi jälleen.

_Sganarelle_. Se on mahdotonta minulle. Ainoa asia jossa voin palvella
teitä, on tehdä teidät itsenne kuuroksi, jos niin tahdotte.

_Geronte_. Ei kiitoksia. (Lucindelle.) Ajattele toki...

_Lucinde_. En. -- Uhkailunne eivät liikuta minua ollenkaan.

_Geronte_ Jo tänä iltana sinun pitää mennä naimisiin herra Horacen
kanssa.

_Lucinde_. En. -- Ennemmin kuoleman kanssa.

_Sganarelle_ (Gerontelle). Hillitkää itseänne, herran tähden, ja
antakaa rohtoni tarpeeksi vaikuttaa; sillä tämäkin on tauti hänessä,
johon kyllä tiedän sopivan lääkkeen.

_Geronte_. Onko mahdollista, herra tohtori, että voisitte parantaa
myöskin mielenviasta?

_Sganarelle_. Ihan varmaan... Antakaa vaan minun toimia. Minulla
on lääkkeitä kaikkiin ja apteekkari auttakoon minua tässä
parannuspuuhassani. (Leandrelle.) Muutama sana. Te näette kuinka
tulisesti hän rakastaa tuota Leandrea vallan vastoin isänsä tahtoa.
Tässä ei saa hetkeäkään hukata, sillä höyryt ja visvat ovat kovin
väkevät. Minusta ei tässä mikään muu lääke auta kuin pikaisesti
perkaava jalkapatikka, jota sitten taitavasti valmistatte oikeaksi
naimapilleriksi. Menkää nyt häntä vähän kävelyttämään puutarhassa,
rohkaistaksenne hänen mieltänsä. Sillä aikaa minä tässä keskustelen
hänen isänsä kanssa. Mutta ennen kaikkea, älkää tuhlatko aikaa. Nyt
pian koettamaan näitä merkillisen voimallisia pillereitä.


4:s kohtaus.

    Geronte. Sganarelle.

_Geronte_. Mitä pillereitä ne ovat, herra tohtori? Muistaakseni en ole
koskaan ennen kuullut niistä puhuttavan.

_Sganarelle_. Niitä pillereitä käytetään silloin kuin hätä on suurin.

_Geronte_. Oletteko koskaan nähnyt niin hävytöntä lasta kuin hän?

_Sganarelle_. Tyttölapset ovat aina vähän tuittupäisiä.

_Geronte_. Te ette saata uskoa, kuinka hän on hurmaantunut tuohon
Leandreen.

_Sganarelle_. Veren kuumuus se saattaa nuoret tytöt sellaiseen vimmaan.

_Geronte_. Mutta aina siitä hetkestä, kun sain tiedon tästä hurjasta
rakkaudesta, olen pitänyt tyttäreni sisäänsuljettuna.

_Sganarelle_. Siinä teitte viisaasti.

_Geronte_. Minä olen kokonaan estänyt heitä tapaamasta toisiansa.

_Sganarelle_. Oivasti.

_Geronte_. Sillä tiesi mitä tyhmyyksiä muuten olisivat tehneetkään.

_Sganarelle_. Niinpä kyllä.

_Geronte_. Ja luulenpa että hänessä olisi ollut tyttöä vaikka
juoksemaan tiehensä tuon Leandren kanssa.

_Sganarelle_. Sepä viisaasti tuumattu.

_Geronte_. Minulle on kerrottu että sama Leandre on pannut kaikki
voimansa liikkeelle saadaksensa puhutella tytärtäni.

_Sganarelle_. Mikä pöllö!

_Geronte_. Mutta kaikki turhaan.

_Sganarelle_. Ha, ha, ha!

_Geronte_. Kyllä minä olen mies niin viisas kuin hänkin.

_Sganarelle_. Hänellä ei olekaan tekemistä tyhmyrin kanssa, ja te
osaatte tehdä mutkia, joita hän ei tunne. Ei se ole mikään pölkkypää,
joka on teitä näppärämpi.


5:s kohtaus.

    Luukas. Geronte. Sganarelle.

_Luukas_. No, nyt on piru merrassa, hyvä isäntä! Neiti on pôtkinyt
pakoon Leandren kanssa. Hän se oli olevinansa apteekkari, ja tuossa on
herra tohtori, joka tämän kauniin keitoksen on keittänyt.

_Geronte_. Mitä! Tahdotteko tappaa minut tällä tavoin! Hakekaa tänne
poliisi! Älkää laskeko häntä menemään! Ah, sinä konna, kylläpä oikeus
sinut rankaisee.

_Luukas_. Tästä työstä pääsette koreasti hirteen, herra tohtori. Älkää
liikahtakokaan paikaltanne.


6:s kohtaus.

    Geronte. Sganarelle.

_Geronte_ (Sganarellelle). Poliisi on kohta täällä ja pistää teidät
paikkaan, josta kyllä teidät tapaan.

_Sganarelle_ (polvillaan, hattu kädessä). Voi, enköhän voisi saada
vaihettaa tuota kaikkea kelpo selkäsaunaan.

_Geronte_. Ette niinkään! Oikeus tuomitkoon! Mutta mitä nyt?


7:s kohtaus.

    Edelliset. Leandre. Lucinde.

_Leandre_. Tässä esitän teille Leandren ja jätän Lucinden teidän
isälliseen haltuunne. Aikomuksemme oli paeta yhdessä ja mennä vihille;
mutta me olemme luopuneet tästä tuumasta ja suostuneet kunniallisempaan
keinoon. Minä en tahdo varkain viedä teiltä tytärtänne, vaan ottaa
hänet vastaan teidän omista käsistänne. Paitsi sitä saatan teille sanoa
että vastikään sain tiedon setäni kuolemasta, jonka kautta pääsen
kaiken hänen omaisuutensa perilliseksi.

_Geronte_. Teidän jalo käytöksenne minua suuresti miellyttää. Minä
annan teille tyttäreni kaikesta sydämestäni.

_Sganarelle_ (erikseen). Pääsipä tohtori sekä hirsipuusta että
selkäsaunastakin.

    Esirippu alas.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Lääkäri vastoin tahtoansa - Kolminäytöksinen komedia" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.