Title: Lihan evankeliumi - Moraalin arvostelua
Author: Hahl, Moses
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Lihan evankeliumi - Moraalin arvostelua" ***


LIHAN EVANKELIUMI

Moraalin arvostelua


Kirj.

M. HAHL



Fitchburgissa, Mass, 1914.
Suomalaisen Sos. Kustannusyhtiön kustannuksella.



LUKIJALLE


Ystäväni elämän ihanteisilla poluilla;

Ystäväni yhteiskunnan loassa, häväisty ja halveksittu;

Ystäväni orja, orja kultaisen vasikan ja vanhan ja mahtavan
elämänvaiheen;

Ystäväni yksinäisyydessä ja ajatuksen yössä;

Ystäväni, jonka huulilla on katkera, mutta voimaton kirous nykyistä
elämänjärjestystä vastaan;

Ystäväni palkkatyöläinen, uuden elämänjärjestyksen ainoa mahdollinen
voimaan saattaja,

Tahdotko sinä hetkeksi unohtaa ympärilläsi pauhaavan elämänvaiheen
mahtavaksi paisuneen laulun, tahdotko sinä hetkeksi sulkea
korvasi kuoleman laululta ja kuulla säkeen suuresta ja ihanasta
lihan-elämän-laulusta ja ajatella sitä?

Suuri ja mahtava, ihana ja kaunis lihan-elämän-laulu ei ole yhden
laulettavissa -- ainoastaan säkeen siitä voipi antaa jokainen, ken on
saanut suuren intohimon palvella tervettä järkeä ja ihmisen paremmaksi
muuttumisen aatetta, yhteiskunnan muuttumisen kautta.

Mutta yksikin säe lihan-elämän-laulusta on tarpeellisempi kuin
tuhatvuosia kehitetty ja kerrattu valhe, elämää vihaava kuolemanlaulu.

Lihan-elämän-laulu on ijäisempi kuin evankeliumien "iloinen sanoma" ja
sille, joka lihan-elämän-laulun tajuaa, on se syvällisempi kuin kaikki
maailman uskonnot.

Joukkojen taisteluvoimana se on peljättävämpi kuin kaikki maailman
sotajoukot, ja rauhan evankeliumina se on kauemmin kuuluva ja
laajemmalle leviävä kuin vuorisaarna.

Jos sinä, ystäväni, tunnet voimakkaan halun jalostua, olet sinä suuren
ja ihanan lihan-elämän-laulun tekijä ja korkeimman ihmisyysaatteen
palvelija.

Jos sinä et tunne halua jalostua etkä pyrkimystä siihen, olet sinä
kuolemanlaulun häviämään tuomittu, kuoleva kuuntelija.

Käytä ihminen aivojasi, ettet tuhoutuisi taistelussa luonnon villiä
anarkiaa vastaan tai taistelussa toisia ihmisluokkia vastaan! Se on
mahtavin taisteluhuuto ja samalla suurin rauhan evankeliumi, iloisin
iloinen sanoma.

Käytä ihminen aivojasi, voidaksesi muuttaa yhteiskunnallisen
elämänjärjestyksen toisenlaiseksi ja sen kautta itsesi jalommaksi ja
hienostuneemmaksi himoiltasi ja tavoiltasi! Se on korkein ajateltavissa
oleva moraaliohje.



1


Epäorgaanisen, elimettömän aineen iankaikkinen ominaisuus on liikunto.

Itseasiassa tuo liike on kaiken alku, elämänkin alku -- se on jo
sellaisenaan elämää. Aineen iankaikkinen liike luopi määrätyllä
kehityskohdalla orgaanisen eliön, synnyttää elämän.

Epäorgaanista luontoa näyttää vallitsevan "sokea vietti". Kuitenkin
tajuntamme huomaa epäorgaanisessa aineessa liikunnon ohella
ominaisuuksia, joita voidaan tulkita tajunnan alimmiksi asteiksi.

"Sokea vietti" kuitenkaan ei ole ehdottomasti hallitseva luonnossa --
eikä se ole missään lunastuksen tarpeessa, kuten schopenhauerilainen
filosofia järjettömästi opettaa. Ainoastaan tuon "sokean vietin" alkuun
luomat eliöt ovat itse-lunastuksen tarpeessa.

Orgaanisessa, elimellisessä luonnossa "sokean vietin" valtaa
rajoittavat ja määrätyllä kehityskaudellansa suorastaan hallitsevatkin
eliöt itse, koska niiden olemassaolon ehtona on joku vähin määrä
tasapainoa eikä anarkia, kuten "sokean vietin" ehdoton valta
edellyttäisi.

Mitä korkeammalle kehitysasteelle eliöt pääsevät sen suuremmassa
määrässä ne kykenevät rajoittamaan "sokean vietin" valtaa.
"Sokea vietti" onkin sokea vain siinä ymmärryksessä että siltä puuttuu
itsekritiikkiä ja itsetietoista mukautumiskykyä, joka on pienemmässä
tai suuremmassa määrässä kaikilla yksilöllisyytensä tajuavilla
eliöillä.

Epäorgaaninen luonto mukautuu ainoastaan siihen mihin sen on pakko
mukautua, jotavastoin orgaanisessa luonnossa vallitseva ja hallitseva
olemassaolon vietti pyrkii joko vaistomaisesti tai itsetietoisesti
mukautumaan ympäristönsä sallimien elinehtojen mukaan.

Sen jälkeen kun epäorgaanisen aineen liikunto, "sokea vietti" on
synnyttänyt ensimäisen orgaanisen eliön orgaaninen luonto luopi ja
kehittää itse itsensä, ja eliöt kehittyvät korkeammalle samassa
suhteessa kuin ne kykenevät vastustamaan "sokean vietin" valtaa. Järki
ja määrättyä elämän laatua tarkoittavat vaistot ovat vastakkaisia
"sokealle vietille" ja vaimentavat sen valtaa.



2


Ei ole vielä kauan siitä kun yleinen tieteellinenkin käsitys asetti
kasvit ja eläimet kokonaan eri valtakunnaksi. Mutta solututkimus on
osottanut kasvien ja eläinten olevan rakentuneita samanlaisista
soluista ja että kasvin ja eläimen siemensolu sisältää samallaisia
aineita, ja se on poistanut rajan kasvin ja elimellisen luonnon
väliltä. Ja se aika jolloin poistuu raja "elottoman" ja elimellisen
luonnon väliltä voipi olla hyvinkin likellä -- filosofisesti se on jo
poistunut.

"Elämän" ensimäisinä ilmauksina voidaan hyvällä syyllä pitää
epäorgaanisten, elimettömien, aineiden taipumusta yhtyä toisiinsa, joka
taipumus kemiassa hyvin tunnetaan. Kaksi atoomia yhtyvät toisiinsa ja
muodostavat yhden uuden atoomin -- aivan samoin kuin orgaanisten
olioiden munasolu ja siemensolu yhtyvät ja muodostavat yhden uuden
solun. Tuo kahden aineatoomin yhtymys tosin sanotaan vain
"koneelliseksi liikkeeksi", mutta itse asiassa materialistinen
filosofia perustuu "koneenomaisuudelle" elimellistäkin luontoa
käsitellessään.

Epäorgaanisten ainehiukkasten muuttumisesta orgaanisen eliön osiksi
nykyisellä tieteellä on todistuksia kuinka paljon tahansa. Nuo
todistukset eivät osota elämän syntyä, mutta ne todistavat
kumoamattomasti sen tärkeän seikan että epäorgaaninen liittyessään
orgaaniseen voipi itsekin muuttua orgaaniseksi -- joka myöskin on
elämän syntyä.

Voimme siis määritellä:

_Elämä on vain yksi aineen ominaisuus._

Elämän salaisuus on kätketty "kuolleeseen" aineeseen. Jos tajuttava ja
todistettava elämänsynty koskaan tullaan löytämään tulee se löytymään
"elimettömästä" luonnosta.



3


Lakatkaamme puhumasta sellaisista kuin "ikuinen totuus" -- niin
näytämme vähemmän hulluilta.

On ainoastaan yksi iankaikkinen ja yksi kokonaisuutena käsittämätön. Se
on epäorgaaninen aine.

On tieteellisesti sekä epätieteellisesti opetettu luonnolla olevan
tarkotuksen, pyhän ja korkean tarkotuksen, jota maan matonenkin
palvelee.

On opetettu luonnolla luodessaan olevan tarkoituksen, jonka mukaan se
"luopi" tiikerin ja tiikerin uhrin, ihmisen ja basillin ihmistä
tuhoamaan.

On siis opetettu luonnolla olevan jonkun yhteisen tarkotuksen, jota
kaikki lajit palvelevat.

Se on valhe, tietämättömyyden ja taikauskon suuri valhe, jota uskotaan
ainoastaan siellä missä ei kyetä paremmin selittämään.

Luonnolla yleensä "luodessa" ei voi olla mitään tarkotusta.

Elämän tarkotus on tajunnan tulos ja sentähden se voipi olla ainoastaan
orgaanisilla eliöillä.

Epäorgaanisen luonnon toiminta ei viittaa mihinkään järjelliseen
tarkoitukseen, vaan on se puhtain ajateltavissa oleva anarkistinen
toiminta -- jota rajoittavat ainoastaan epäorgaanisessa aineessa
olevien ominaisuuksien vuorovaikutussuhteet.

Ensiksi siis erotamme, että ainoastaan orgaanisella luonnolla on
tajuttava elämäntarkoitus. Mutta senkään elämäntarkoitus ei ole
yhteinen, vaan ainoastaan yksilöllä, lajilla ja lajiyhteiskunnalla
voipi olla selvästi tajuttava ja määriteltävä elämäntarkoitus.

Yksilöllä ja lajilla ja lajiyhteiskunnalla elämäntarkoitus ei ole
minään luonnon perintönä, vaan yksilö, laji ja lajiyhteiskunta keksivät
itsellensä elämäntarkoituksen -- ja ne voivat ruveta palvelemaan tuota
keksimäänsä elämäntarkoitusta ja asettaa sen suurimmaksi pyrkimystensä
päämääräksi.

Olemassaolon vietti, tahto olla, on yleisin kaikille lajeille, mutta
sekään ei ole poikkeukseton. Eräänlaisella korkealla kehitysasteella
ihmisissä tavataan tahtoja jotka tahtovat hävitä.

Luonto ei voi "luoda" iankaikkisesti samallaisia olioita sentähden
koska ravinnonsaantiehdot ovat vaihtelevia epäorgaanisen luonnon
muuttelevaisuuden tähden, etupäässä lämpötilojen vaihtelun vuoksi.
Tämän, lajien pakollisen muuttumisen tähden millään lajilla ei voi olla
muuttumatonta elämäntarkotusta.



4


On myöskin opetettu, että ihmisenkään elämällä ei ole tarkoitusta, jos
ihminen ei usko elämänsä iankaikkisesti jatkuvan "taivaassa" tai
"helvetissä" entiseen tapaansa, sillä lisäyksellä että ilo on
suurennettu tai tuska kovennettu.

Se on valhe, mustapukuisten pappien musta, järjetön valhe.

Vastakkaiselle puolelle tuhansia vuosia vallinnut järjetön taikausko on
loihtinut esille vaistomaisen jumalankieltäjän, joka pitkän henkisen
taikauskon perästä on äkkiä herännyt räikeästi kiroamaan kaikkea sitä
mihin hän ennen uskoi.

Vaan koska hän oli vähätietoinen, ei tuntenut lihan evankeliumia eikä
tajunnut sen tarkoituksen ylevyyttä -- hänen aivoihinsa jäi tyhjyys
äsken särkyneen jumalakäsitteen tilalle.

Tyhjyyttänsä haihduttaakseen hän keksi mielestänsä materialistisen
elämäntarkoituksen: _elämäntehtäväksi rajattoman nautinnon ja
päämääräksi ei-mitään_. Ja hän saarnasi niitä uusina suurina
ihanuuksina.

Sellainen elämäntarkotus on järjetön.

Rajaton nautinto ei voi olla mikään järjellinen elämäntarkoitus ja
tyhjiin raukeaminen on vähemmän miellyttävä päämäärä. Vaikka ihminen
tietääkin, että hän ei voi säilyä yksilönä, hän, jos hän on
elinvoimaista kansaa, tahtoo kaikissa tapauksissa säilyä jollain
tavalla kuolemansakin jälkeen. Ja hän säilyy tekojensa kautta.

Järkeilemään kehittynyt ihminen ei voi tyytyä elämään ilman sellaista
elämäntarkoitusta jonka kautta hän voipi kunnioittaa itseänsä.

Selvästi määriteltävä ihmisen elämäntarkoitus ei voi olla
luonnollinen eikä edes yleismaailmallinen. Se voipi olla ainoastaan
yhteiskunnallinen ja yksilöllinen.

Ihmisillä on ollut ja on vieläkin useammanlaisia yhteiskunnallisia ja
yksilöllisiä elämäntarkoituksia samassakin yhteiskunnassa, riippuen
heidän sivistyslajistansa ja yhteiskunnallisesta asemastansa.

Järjellisin elämäntarkoitus on se, johon pyrkiessä voidaan
eroittamattomiksi yhdistää yhteiskunnallinen ja yksityinen etu.

Sellainen elämäntarkoitus, kaunein ja korkein kaikista tähän asti
tunnetuista elämäntarkoituksista, on _yksilön onni yhteiskunnallisen
onnen kautta ja itsetietoinen jalostuminen ja jalostaminen ja
tarkoitukseen soveltuminen ja sovelluttaminen_.

Sellainen elämäntarkoitus on suurin vastakohta luonnontilassa olevien
eliöiden elämäntarkoituksille ja luonnolliselle anarkialle.

On saarnattu täydellisyyden mahdollisuutta ja opetettu ihmisen voivan
tulla täydelliseksi.

Se on valhe, yksi kuolemanlaulun laulajien keksimä valhe, itämaisen
uskonnon filosofian vanha opetus ja samalla sen köyhyyden todistus.

Täydellisyys järjellisenä olotilana on mahdottomuus ajatellakin, jopa
sitte saavuttaa. Mutta usko täydellisenä olemiseen voidaan kyllä
saavuttaa muutamiin tunnetuihin uskonnollisiin mietelmiin vaipumalla ja
määrätyllä elämänjärjestyksellä.

Tuo saavutettu täydellisyys kuitenkaan ei ole muuta kuin eräs
rappeutuneisuuden muoto, lakanneen elämänhalun ilmaus. Sellainen oli se
täydellisyys jonka saavutti indialainen Buddha ja jota venäläinen
rappeutunut ylimys Tolstoi lähenteli.

Siellä missä aletaan vakavasti uskoa täydellisyyden mahdollisuuteen
siellä kuolee halu pyrkiä korkeammalle. Täydellisyys kehityksen
päämääränä on hirvein ajateltavissa oleva ruumiin sekä sielun
ominaisuuksien kehityksen ehkäisijä.

Täydellisyys on normaalijärkiselle ja elinvoimaiselle ihmiselle
kammottavin olotila mihin hän saattaa ajatella joutuvansa, koska
sellaisessa tilassa ei ole mitään taistelua, ei mitään voittamista eikä
sijaa millekään toiveille.

Elinvoimainen ihminen mittaa elämänarvoja taistelujen, voittojen ja
toiveiden mukaan ja myöskin pitää taisteluja, voittoja ja toiveita
hyvinä elämänarvoina. Mutta jos on olemassa tulevaisuuden kuva, jossa
näitä elämänarvoja ei voida ajatella oleviksi, halu pyrkiä korkeammalle
laimenee ja viimein kokonaan kuoleutuu, kuten buddhalaisuuden ja
kristinuskon pahimmin pilaamille joukoille todistettavasti on
tapahtunut. -- Pahimmin pilaantuneita ovat todelliset buddhalaiset ja
todelliset kristityt.



6.


Tulevaisuuden ihminen ja hänen onnensa elämäntarkoituksena on
nykyisille ihmisille korkein yksilöllinen sekä yhteiskunnallinen
elämäntarkotus.

Ihminen ei pyri itsetietoisesti jalostumaan jos hän ei voi kunnioittaa
itseänsä tulevaisuuden kautta. Ja niin kauan kun hän ei voi kunnioittaa
itseänsä tulevaisuuden kautta hän, korkealla sivistysasteella
ollessansa, rappeutuu.

Suurin osa nykyisistä ihmisistä kunnioittavat itseänsä ainoastaan
nykyisyyden ja, mikä hulluinta, menneisyyden tähden eikä tulevaisuutta
tarkoittavien tekojensa tähden -- koska heillä tulevaisuuden jalostavia
tekoja ei olekaan.

Ihmisen on opittava vielä sekin että menneisyydestä ei kuulu kunnia
meille ja nykyisyydestäkin saamme laskea vain vähäisen osan omaksi
ansioksemme. Mutta siitä, minkälainen on tulevaisuuden yhteiskunta ja
tulevaisuuden ihminen, siitä kuuluu suurin ansio _meille_.

Silloin kun kansa tai luokka vakavasti käsittää velvollisuutensa
tulevaisuutta kohtaan ja alkaa sitä toteuttamaan, vasta silloin kansa
tai luokka todella voipi itseänsä kunnioittaa. Vasta silloin kun
vakaumus velvollisuuksista tulevaisuudelle on kylliksi voimakas alkavat
ihmiset itsetietoisesti jalostautumaan ja tarkoitukseen soveltautumaan.

Sellainen yritys tosin ei ole uusi ihmiskunnan historiassa. Sitä on
koetettu, mutta se ei ole voinut toteutua, koska itsetietoisen
jalostumisen aate vielä ei ole ollut minkään luokan omaksumana, sen
vähemmin se on ollut senlaisen luokan omaksumana, joka sen voisi ja
tahtoisi etujensa tähden toteuttaa.

Jokaisen riistävän luokan etuihin yhtenä välttämättömyytenä kuuluu
pitää kansan enemmistöä alhaisella sivistysasteella ja säilyttää heissä
kurjuutta tuottavia vaistoja ja vaikuttaa kurjuutta edistävien
mielijohteiden syntymiseksi. Mutta silloin kun työväenluokka omaksuu
itsetietoisen jalostumisperiaatteen toteutuu se valtavasti.



7.


Ihmisen ei ole pyrittävä luontoa palvelemaan, koska hän silloin
palvelisi anarkiaa, suurinta vapaantahdon epäjumalaa. Luonnonpalvelus
merkitsee alenevalle kehitysasteelle joutumista ja loppuu henkiseen
tylsyyteen. Ihmisen on pyrittävä luontoa hallitsemaan. Se on anarkian
järjestykseen saattamista ja jatkuvan edistyksen tunnustamista.

Ihminen hallitsee jo nyt luontoa niin pitkälle että hän kykenee
muuttamaan alkuaineatoomin ulospäin vaikuttavilta ominaisuuksiltansa
sen omaksi vastakohdaksi: toiseksi alkuaineatoomiksi.

Miksikä ihminen ei kykenisi itseänsä muuttamaan ennakolta tunnettuun
tarkoitukseen soveltuvaksi?

Todellisuudessa onkin jo olemassa paljon sellaisia keksintöjä joiden
avulla ihmisen jalostaminen voitaisiin alkaa hyvällä menestyksellä.
Mutta sellaisista, ihmisen peruskäsityksiä ja elämäntapoja perinpohjin
muuttavista keksinnöistä ei ole käytännöllistä hyötyä niin kauan kun ne
ovat ainoastaan laboratorion asia.

Se tieto, jonka vain tiedemies tietää ei muuta elämänjärjestystä. Mutta
se tieto, jonka tietää suurin osa jostakin kansasta tai luokasta se
muuttaa elämänjärjestyksen.

Meiltä puuttuu yhteiskuntajärjestelmää jossa ihmisen jalostaminen olisi
mahdollista. Mutta -- se myöskin on voimakkaasti sanottava -- suurelta
osalta ihmisiä puuttuu myöskin halua jalostua. Ja se on pahinta.

Mutta halu jalostamiseen täytyy herätä, jos mieli ihmisen säilyä.



8.


Mikään laji ei ole iankkaikkinen. Ainoastaan epäorgaaninen aine on
iankaikkinen ja iankaikkisesti liikkuva. Mutta sellainen korkealle
kehittynyt laji kuin ihminen voipi itse vaikuttaa lajinsa olemassaolon
pituuteen.

Ennen kaikelle elämälle mahdottomaksi käypiä luonnollisia suhteita
jokaisen lajin olemassaolon pituuden määrää lajin saavuttama
taistelu- ja mukautumiskyky, se, missä määrin se kykenee voittamaan
voitettavissa olevia vihollisiansa ja missä määrin mukautumaan
voittamattomien voimain vallanalaisuuteen.

Henkisestä maailmankatsomuksesta materialismiin hyppäämällä päässyt
elämänopettaja, kirkosta politilliseksi agitaattoriksi juossut
alottelija on opettanut, että yksin voima on valtaa.

Se on ainoastaan puoli nykyisin tajuamastamme säilymistä koskevasta
totuudesta.

Monet ruumiilliset jättiläislajit ovat kuolleet sukupuuttoon osaksi
liian äkisti muuttuneiden olosuhteiden tähden, mutta ennen kaikkia
sentähden kun ne eivät ole voineet mukautua eivätkä varjella itseänsä.

Mukautuminen ja itsensä varjeleminen ovat riippuvia vaistojen ja järjen
kehityksestä enemmän kuin voimasta. Vaistojen pyrkimysten ja järjen
keksintöjen avulla voidaan mukautua ja taistella luonnollisia sekä
yhteiskunnallisia tuhoavia voimia vastaan.

Lajin yhtenä luonnollisena säilymisen ehtona on myöskin lisääntymisen
nopeus. Huonokin laji voipi säilyä pitkiä aikoja, jos se nopeasti
lisääntyy.

Itsetietoinen lajin säilyttäminen, joka ainoastaan sopii
sivistysihmiselle, kuitenkaan ei tarvitse seurata lajin mahdollisimman
nopean lisääntymisen periaatetta, vaan ainoastaan mukautuvan
taistelukyvyn ja jalostumisen periaatetta. Niiden mukaan on pyrittävä
säätämään siitos-, kasvatus- ja muut elämissuhteet, yhteiskunnallisten
toimenpiteiden kautta.

On surkuteltava asiaintila että sikiäminen ja säilyminen yksilöiden
lukuun nähden on suurin ryysyköyhälistön joukossa. Mutta kuinka
ankarasti onkaan tuomittava se yhteiskunta, joka "ohjaa"
ryysyköyhälistöläisten elämää ainoastaan moraalisaarnoilla. Heille
kuuluvat moraalisaarnat hirveimmin, vaikka tosin yhtä kuuroille
korville kuin mässääville yläluokkalaisillekin.



9.


Siihen, mikä rotu, kansa tai luokka parhaiten säilyy vaikuttaa myöskin
vallalla oleva moraali.

Jos joku yksilö haluaa palvella lihaansa rajattomasti, se voipi
olla hänen asiansa, johon ei kannata puuttua hänen, yksilön,
suojelemistarkoituksessa -- sillä määrätyn asteen saavuttanutta
alaspäinmenoa ei voida eikä sitä kannata yksilöön nähden ehkäistä --
mutta yhteiskunnan asia on katsoa että sellainen lihansa palvelija ei
saa saastuttaa tervettä ympäristöänsä. Yhteiskunnan asia on estää
joukkorappeutuminen.

Ken luulee kansan tai rodun voivan elää niin kuin haluavat hän ei tunne
korkeamman moraalin ensimäistä käskyä, joka kuuluu jokaiselle lajille:

_Teidän täytyy jalostua, jos tahdotte olla olemassa!_

Ken odottaa yksilöltä hyvää moraalia vapaaehtoisena hän ei tunne
korkeamman moraalin toista käskyä, joka kuuluu:

_Teidän täytyy suojella ja pakottaa yksilöt rodun ja kansan
olemassaolon ehtona!_

Ken kohottaa yksilön siveyden perusehdoksi siveydelle hän ei tunne
korkeamman moraalin kolmatta käskyä, joka kuuluu:

_Yhteiskunnan tulee olla siveä!_

Hiukan vain joukkomoraalin huonojen puolien tuntemista, vain yksi
ajatussilmäys ihmismeren pauhaaviin intohimoihin, ja me huomaamme
yksilön niin pieneksi että hänestä ei kannata yksilöllisyytensä tähden
huolehtia. Hänen pahansa ovat niin pieniä ettei niistä kannata
tuomitsevaa kirjaa pitää. Mutta siitä siveellisestä suunnasta mihin
yhteiskunta kulkee, niistä pahoista jotka ovat suurille joukoille
yhteisiä, niistä kannattaa huolehtia ja tehdä tiliä tuomarin edessä,
jonka nimi on _Tulevaisuus._



10.


Mikään nykyinen laji ei voi muuttua kokonaan toiseksi, mutta jokainen
laji voipi samojen luonnollisten suhteitten vallitessa kehittyä
korkeammalle.

Ihmisen jalostamisella, sikäli kuin hänen ruumiinsa rakenne sallii, ei
ole mitään luonnollisia esteitä, vaan ainoastaan yhteiskunnallisia
aineellista ja siveellistä laatua olevia.

Suuri yhteiskunnallinen aineellinen ja siveellinen muutos vaikuttaa
niin pitkälle ihmisen muuttumiseen että häntä voidaan sanoa uudeksi
ihmiseksi.

Ihmisellä, jos järjen ankarat lait pääsevät hänen toimiansa muutamissa
tärkeissä suhteissa määräämään, on mahdollisuus elää maapallolla
kauemmin kuin millään muulla eläimellä -- kenties kauemmin kuin
enemmistöllä kasveja, jos hän oppii ottamaan ravintonsa suoraan
epäorgaanisista aineista.



11.


Me emme ole henkisesti tasa-arvoisia emmekä koskaan sellaisiksi
tulekaan.

Henkinen tasa-arvoisuus on järjetön, sillä se edellyttää ehdottomasti
samanlaista tietoa ja samanlaista ajattelutapaa, jotka taas
edellyttäisivät ehdottomasti samanlaista perinnöllisyyttä ja
samanlaisia yksilöllisiä kokemuksia, jotka ovat mahdottomat.

Kuitenkaan ei ole mitään syytä venyttää henkisen eriarvoisuuden
totuutta niin pitkälle että olisi syytä kuuluisan neron Ernst Haeckelin
tavalla sanoa: -- "johdonmukainen ajattelu on aina oleva harvinaisena
luonnonilmiönä".

Kysymys "ollako vai eikö olla" voipi opettaa kokonaisia kansoja
johdonmukaisesti ajattelemaan, vaikka henkinen eriarvoisuus säilyy
ajatuksen ja tuntemisen laajuudessa ja syvyydessä.

Yhtä helppoa kuin on ajatella taloudellinen ja politillinen
tasa-arvoisuus mahdolliseksi yhtä helppoa on huomata henkinen
tasa-arvoisuus mahdottomaksi kehittyvässä ihmiselämässä.

Henkisten ominaisuuksien tasa-arvoisuus on mahdollinen ainoastaan
täydellisyydessä, joka taas on kansallisen tai rotukuoleman enne.
Mikään rotu tai kansa ei voi kehittyä senjälkeen kun se on omaksunut
täydellisyysihanteen. Rotu ja kansa voipi kehittyä ainoastaan niin
kauan kuin se tuntee tarvetta taistellen pyrkiä ylöspäin. Ja tämä
ylöspäinpyrkimistaistelu perinnöllisyyden kanssa pääasiallisesti
muodostaa henkisen eriarvoisuuden.

Tultuamme tietämään että sielu muodostuu aivoista ja hermoista, että
"sielulliset ominaisuudet" on vain yhteinen nimitys aivojen ja hermojen
ominaisuuksille, ymmärrämme henkisen tasa-arvoisuuden mahdottomuuden.
-- Ainoastaan "jumalien" antamat sielut voivat olla tasa-arvoisia,
mutta kehityksen kautta saadut, aineellisista soluista rakentuneet
sielut eivät voi olla...



12.


Voima käsivarsissa, hartioissa ja jalkalihaksissa ei ole yksin valtaan
pääsemisen ja vallassa pysymisen ja luonnossa säilymisen ehto.

Aivoissa ja hermoissa oleva sieluvoima, vaistot, tieto ja arvostelukyky
vain voivat estää "sokean voiman" rappeutumasta ja kokonaan
tuhoutumasta taistelussa toisia "sokeita voimia" vastaan.

Mutta asettaessamme nykyisen yhteiskunnan siveelliset arvot järjen
kritiikin eteen saatamme hyvällä syyllä kysyä:

Onko ihminen vaeltanut pitkän ajan, eläimestä antiikin ihmiseen, sitä
varten että hän sillä ajalla itsellensä kehittyneen järjen avulla
myöhemmin rappeuttaisi itsensä? Onko hänellä nykyään aivot ainoastaan
sitä varten että keksiä itsensä rappeuttamiskeinoja?



13.


Moraali ei ole laadultaan kehittynyt pariin vuosituhanteen. Se on
kehittynyt vain laajuudeltaan, samanlaisten moraalikäskyjen yhä
laajemmalle ulottumisessa, joka ei merkitse jalostumista eikä ole
seuraus jalostumisesta, vaan on se seuraus samanlaisen tuotantotavan
yhä laajemmalle ulottuneisuudesta ja suuriksi käyneiden valtioiden
vaatima välttämättömyys. Laadultaan moraali on mennyt alaspäin
viimeiset kaksi tuhatta vuotta.

Se että "siveettömyys rehoittaa" ei ole pahinta. Pahinta on se että
siveelliset arvot ovat kääntyneet ylösalasin.

Koko ajatteleva maailma on yksimielinen siitä että ihmisten tullaksensa
yhteiskunnallisesti ja myöskin yksilöllisesti onnellisemmiksi täytyy
tulla siveellisemmiksi.

Mutta siitä, mitä on siveys ja millä keinoilla korkeampi siveellinen
tila saavutetaan, käsitteet ovat yhtä paljon vastakkaiset kuin nykyisen
yhteiskunnan luokka-, ryhmä- ja yksilöedut ovat ristiriitaiset. Ja
lisäksi käsitteet terveen moraalin laadusta ovat vieläkin hämärämmät
kuin käsitteet luokkavastakohdista.

Onhan yleisesti tunnettua että samalla aikaa kun suuri osa
työväenluokasta myöntävät luokkaetu-vastakkaisuuksien olemassaolon
samat joukot eivät yhtä kernaasti myönnä moraalivastakkaisuuksia.
Työväenluokka ei ole vielä läheskään itsetietoinen siitä, että
korkeamman ihmisyyden edut vaativat aivan toisenlaisen, nykyiselle
vastakkaisen moraalin yhtä kipeästi kuin ne vaativat toisenlaisen
tuotantotavan ja omistusmuodon.

Mutta taantuvan luokan moraalin säilyttäminen nousevan luokan aatteissa
on samaa kuin pukea nuo nousevan luokan korkeampaa ihmisyyttä edustavat
aatteet kuolettavan moraalin ilettäviin, kaiken terveen myrkyttäviin
rääsyihin. Sitä merkitsevät muistutukset sellaiset kuin "älkäämme
kajotko uskontoon, perheeseen ja sukupuolisuhteisiin!"

On totta, että aivan alkeellista laatua olevassa agitatsionissa ei
voida eikä ole tarpeellistakaan ottaa esille moraalikauhua herättäviä
kysymyksiä, mutta vielä enemmän totta on että kokonaan hylkäämällä
niiden käsittelyn ikäänkuin luvataan olla avartamatta ihmisten
ajatuspiiriä aloilla joilla on niin suuri merkitys ihmiselämässä.

Ja totta on, ja se myöskin on aivan arkailematta sanottava, että
sosialismi tieteenä ei voi sulautua yhteen ei ylemmän eikä alemman
moraalin kanssa, jota riistävät luokat edustavat.

Taantuvien luokkien moraalia tulee kutsua sen oikealla nimellä:
rappeuttavaksi ja kuolettavaksi moraaliksi, ja osottaa se sellaiseksi,
koska se useissa tärkeissä kohdissa kieltää ne elämänarvot, jotka
kohottavat ihmistä ja muuttavat yhteiskuntaa korkeampimuotoiseksi.

Tuota kuolettavaa moraalia ei voida yhdistää sosialistisiin aatteisiin
noita aatteita raiskaamatta, riistämättä niiltä ihmishengen avartavaa
voimaa.

Rappeuttavan ja kuolettavan moraalin sovelluttaminen sosialististen
aatteiden yhteyteen johtaa sosialisteja henkiseen itsemurhaan:
sosialismin hengen osittaiseen kieltämiseen, ja siten tekee mahtavat ja
ihanat aatteet raajarikoiksi ja monissa suhteissa dogmaattisen
ahtaiksi.

Nousevan luokan aatteiden tehtävänä kuitenkaan ei ole johtaa ennestään
kangistuneita ja ahdasmielisiä ihmisiä uuteen kankeuteen ja uuteen
dogmatiikkaan, vaan niiden tehtävänä on voimakkaasti herättää, innostaa
ja virkistää riistävässä yhteiskunnassa tylsentynyttä ihmishenkeä.

Antakaamme taantuvien aineksien seisoa siveellisellä tunkiollansa
pauhaamassa rappeuttavan moraalinsa läksyjä ja kiljumassa nousevien
ainesten moraalittomuudesta. Kunhan käsityksemme moraalista järjen
mukaan takaa meille korkeamman ihmisen ja paremman yhteiskunnan, se
tieto riittää meille kaikkia parjauksia vastaan.

Suosiessamme yleisen mielipiteen tähden taantuvien ainesten
rappeuttavaa moraalia me elätämme povellamme käärmettä, joka voipi
myrkyttää ne aatteet joita me tunnustamme ja joiden puolesta me
taistelemme ja meihin voipi soveltua lause: -- "Se mitä saavutetaan on
vastakohta sille mitä tahdottiin saavuttaa".



14.


Siveellisten tuntemusten pohjana on nautinnon ja kärsimyksen tunne,
jotka tuntemukset vuorostaan ovat osia elämänsäilytysvietistä.

Mitä on siveettömyys?

Sairautta.

Mitä on siveys?

Terveyttä.

Rappeuttavaa moraalia esittävä idealisti sanoo: -- Siveys on
kieltääntymistä. Ihmisten tullaksensa terveiksi ja onnellisiksi täytyy
ensin tulla siveiksi. Siveiksi ihmisiksi voivat tulla vapaan tahtonsa
avulla.

Korkeampaa ihmisyyttä ja järjellisyyttä edustava materialisti sanoo: --
Ihmisten tullaksensa siveiksi täytyy ensin tulla terveiksi. Terveiksi
ihmiset tulevat ainoastaan ulkoapäin heihin vaikuttavien muutosten
kautta.

Kuinka suuri onkaan ero noiden kahden ajatussuunnan välillä! Toinen
niistä edustaa luonnontieteellistä mahdottomuutta, "puhtaan hengen",
rappeutumisen ja kuoleman evankeliumia, toinen luonnontieteellistä
mahdollisuutta, puhtaan lihan evankeliumia ja elämän jalostumista.

Rappeutuvan moraalin saarnaaja ei näe korkeamman moraalin asemille
muuta tietä kuin kieltäytymisen elämän nautinnoista. Mutta yksilöllinen
kieltäytyminen ei vie mihinkään, koska ihmiset eivät kieltäänny, eivät
voi kieltääntyä mistään mihin heidän vaistonsa ja mielijohteensa heitä
pakottavat. Kieltääntyminen on mahdollista määrätyn asteen saavuttaneen
rappeutuneisuuden kautta, ainoastaan sen kautta että on itsensä
kyllästytetty nautinnoilla niin pitkälle että ei voida enään nauttia
mistään. Mutta sitä tietä me tulemme elämänkieltäjiksi, elämän
lopettamisen puolustajiksi. Vaan jos lopputuloksena on itsetietoinen
elämän lopettaminen, "suureen rauhaan palaaminen", silloinhan emme
tarvitse puhua elämänonnesta. Elämänonnea tarvitaan vain ylöspäin
pyrkiviä elämänhaluisia ihmisiä varten.

Lähtemällä siitä järjettömästä ajatuksesta, että ihmisellä on ruumiista
riippumaton itsenäinen sielu, idealisti "parantaa" ihmisiä vain
moraalisaarnoilla. -- "Siveellistä lukemista, siveellisiä neuvoja,
siveellinen kasvatus, siveellinen seurapiiri, siveellisiä
sukupuolisuhteita, siveellisiä ajatuksia" ja loppumattomiin
"siveellistä", sehän on moralistiemme patenteerattu ihmisen
parantamisohjelma -- ohjelma jolla vielä ei ole saatu kasvatetuksi
yhtään siveellistä ja samalla tervettä ihmistä. Ulkokullattuja ja
sairaita raukkoja tuolla ohjelmalla on saatu laumottain.



15.


Siveettömyyssairauden parannuskeino ei ole moraalisaarna, vaan sen
parannuskeino on ihmistä ympäröivien suhteiden muuttaminen sellaisiksi
että niiden muutoksien kautta ihmisen itsensä muuttuminen on
mahdollinen.

Siveettömien vaistojen ja mielijohteiden poistaminen suuressa
mittakaavassa ei tapahdu yksilöllisten nautintojen kieltämisellä, vaan
se tapahtuu yhteiskunnallisten nautintojen jalostamisella.

Ihmisen siveellisessä parantamisessa materialisti yhtyy
vallankumoukselliseen taistelijaan, rehelliseen lääkäriin ja
ylevämieliseen antiikin estetiikkoon.

Idealisti voipi yhtyä ainoastaan pappiin, puoskariin ja
rappeutumisfilosofian edustajiin.

Mitä vaatii vallankumouksellinen taistelija?

Yhteiskunnallista muutosta ihmisen elämän onnen tähden.

Mitä vaatii rehellinen lääkäri hyvän ihmisen tunnusmerkiksi?

Terveyttä.

Mitä on terveys?

Säännöllisesti toimivaa ruumiin ja sielun voimaa.

Mitä vaatii elämän jatkuvaisuutta ja jalostumista ihaileva estetiikko
hyvän ihmisen tunnusmerkkinä?

Kauneutta ja tarkotuksenmukaisuutta.

Mitä on kauneus ja tarkotuksenmukaisuus, mitkä ovat niiden tekijät?

Terveys, voima ja sopusuhtaisuus jäsenien ja lihaksien kehityksessä,
sopusuhtaisuus ruumiin ja sielun voimien välillä ja ruumiin ja hengen
liikuntojen joustavuus.

Mitä vaatii idealistinen moralisti hyvän ihmisen tunnusmerkkinä?

Siveyttä vapaantahdon seurauksena -- siis perinnöllisyydestä ja
ympäröivistä olosuhteista riippumatonta hengenvoimaa, mahdottomuutta,
humbuukia.

Ne tavat ja teot joita me kutsumme siveettömiksi eivät ole
mielivaltaisesti poistettavissa ja sanoilla ne eivät ollenkaan poistu,
koska ne ovat periytymisen ja tartunnan kautta tulleet kiinteäksi
osaksi meidän olemuksessamme, osaksi meidän soluistamme, ja sentähden
ne esiintyvät pakottavina voimina, joiden edessä meidän on alistuttava
ja toteltava niin kauan kun emme ole itsetietoisia niiden voimasta ja
vallasta ja emmekä kykene jalostamaan perinnöllisiä vaistojamme ja
ympäristöämme, josta mielijohteemme syntyvät.

Ja tuota, siveettömyyteen johtavien vaistojen soluihimme periytymistä
ja tarttumista ja ympäristöä, josta siveettömyyteen saattavat
mielijohteet syntyvät, rappeutuva moraali sallii -- eikä ainoastaan
salli, vaan suorastaan edistää niiden mahdollisimman voimakkaaksi
kehittymistä myrkyttämällä jokaisen aatteellisen tekijän joka edistäisi
terveen, siveellisen ihmisen yhteiskuntaamme ilmaantumista.

Meidän yhteiskunnalliset lakimme, suurin osa tieteestämme, taiteemme,
kasvatusohjelmamme ja sanalla sanoen koko elämämme henkinen ravinto
pienen pieniä poikkeuksia lukuunottamatta ovat rappeuttavan ja
kuolettavan moraalin myrkyttämiä.

Seuratkaamme tuon myrkytyksen jälkiä kaikkialla ja koettakaamme huomata
sen kurjuus, ja silloin jo me olemme paljon voittaneet.



16.


Rappeuttavan ja kuolettavan moraalin suurin voitto, moraalittomuuden
kauhistavin kukka, on tuo häpeällinen henkinen alennustila, jossa
tunnustetaan, ehkäpä nähdäänkin, musta valkeaksi ja päinvastoin:
tunnustetaan turmiollisin siveettömyys siveydeksi ja korkeampi
siveellisyys siveettömyydeksi.

Sellainen moraali, joka on kyennyt niin hyvin itsensä turvaamaan, että
käsitteet siveellisistä arvoista ovat kääntyneet ylösalasin, kykenee
siveellisellä saatanallisuudellansa murskaamaan monta vastustajaansa ja
pitämään kammottavina asioina ihmistä todella jalostavat siveelliset
arvot.

Meidän sivistyneissä yhteiskunnissamme tehdään sangen vähän sellaista
mikä edistäisi terveen ihmisen syntymistä ja sairaana syntyneen
parantamista. Mutta moraalia meille kaupataan jokaisessa käden
käänteessä. Sitä tyrkyttävät meille kaikki tekopyhimykset ja
yhteiskuntajärjestelmää ja sen kehittämää ihmistä tuntemattomat narrit.

Ja voi häntä, ken uskaltaa asettaa järjen ja tieteen moraalihulluutta
vastaan! Moralistien lähettämät siveellisyyssalamat sinkoilevat hänen
ympärillänsä -- hyvin usein kuolettavastikin.

Jokaisen maan, mihin sivistyneet kansat ovat tunkeutuneet, alkuasukkaat
ovat siveellisesti turmeltuneet. Niin on käynyt Ameriikan intiaaneille,
niin Afrikan alkuasukkaille ja monille muille. Tässä sivistyneiden
kansojen moraalissa siis täytyy olla jotain perinpohjin väärää.



17.

Nykyisin vielä teoriassa sekä käytännössä olevat hallitsevat
siveelliset mielipiteet ja siveelliset arvot eivät vastaa valtaan
nousevan työväenluokan tarvetta ja kaipuita, sen vähemmin ne vastaavat
sitä tarvetta joka ilmenee räikeänä silloin kun työväenluokka pääsee
valtaan. Ei siis ole liiaksi aikaista siveellisten mielipiteiden
uudelleen arvioiminen.

Ja hänelle, ken esittää vanhan väitteen, että me emme
tarvitse mullistavia siveellisiä käsitteitä ennen kun meillä on
yhteiskuntajärjestelmä johon ne soveltuvat, sopii vastata:

Siveellinen tunteminen ja tahtominen ovat asioita jotka ovat
itsepintaisimpia muuttumaan. Vielä kauan senjälkeen kun
yhteiskunnallinen elämä on vienyt perusteet joltakin siveelliseltä
järjestelmältä, säilyvät siveelliset tuntemiset ja tahtomiset
ennallansa, ja siten synnyttävät sen käsitteiden ristiriidan ja
sekasorron, joka jo nykyäänkin on yleinen ja jokaiselle vakavalle
ajattelijalle hirvittävästi hävittäväksi osottautuva tosiasia.



18.


Tajutaksemme ylösalasin kääntyneen moraalin ja sen arvot on
tarpeellista luoda lyhyt katsaus kristinuskoon, koska se enimmän kuin
mikään muu yhteiskunnallinen "siveellinen järjestelmä" on vaikuttanut
sivistyskansojen moraalin rappeuttamiseen.

Kristillisen myrkytyksen jäljet tulee etsiä kaikkialta ja osottaa ne
sille valiojoukolle, joka on päässyt kristillisyyden myrkytyksestä
senverran vapaaksi, että tahtoisi kokonaan "jumalalliset" vaistot
verestänsä poistaa ja avustaa suuressa taistelussa kristillisyyden
turmelusta vastaan.

Nyt me vielä olemme niin alussa, että vasta mitättömän pieni joukko
huomaa missä kaikkialla ruokottoman papin rappeuttavat jäljet näkyvät.
Vapaan ajattelun ja jumalankieltämisen tulee nostaa itsekkäämmin
päätänsä ja asettua yhteiskuntaa ja ihmisten ajattelua arvostelemaan ja
ohjaamaan sikäli kuin sellainen on mahdollista. Niiden todella suurten
yksinäisten ihmisten, jotka ankarassa hengen yksinäisyydessä aikansa
viettävät tulee asettua julkeammiksi ja äänekkäämmiksi. Tulee
kaikkialla ahdistaa noita elämänilon ja voiman kuiviin imeviä kalpeita
agitaattoreita -- täytyy pakottaa heidät pitämään suunsa kiinni järjen
edessä.

Kaukonäköisimmät ja samalla pahimmat periaatteelliset vastustajat
saavat usein meidän myötätuntomme, koska me emme kykene tajuamaan
kylliksi syvästi emmekä näe kylliksi kauaksi tulevaisuuteen. Papilla
joka jollain tavalla osottaa olevansa edistysmielinen on vielä tänäkin
päivänä tilaisuus saada työväenluokan luottamus, vaikka hän
todellisuudessa ei aja mitään muuta kuin papin asiaa.

Kristillisyys on kaikissa kohdissaan ristiriidassa työväenluokan
tarvitseman elämänymmärryksen kanssa, jos on kysymyksessä uusi
sivistysyhteiskunta, jonka toteuttaminen on työväenluokan tehtävä.

Kristinuskolla ja sosialismilla ei ole muuta kuin tulen ja veden suhde
toisiinsa: missä määrin toinen voittaa samassa määrin toinen kärsii.
Kaikki muunlaiset suhteen rakentamiset tieteellisesti ja järjellisesti
näiden vastakkaisten järjestelmien välille ovat toisen tai toisen tai
kummankin pettämistä.

Maailman suurista uskonnollisista järjestelmistä ainoastaan
muhamedilaisuudella on jotain käytännöllistä arvoa. Sen arvo ei
suinkaan ole sen filosofian syvällisyydessä -- mikään uskonnollinen
järjestelmä ei ole eikä voi olla järjellisesti syvällinen -- vaan siinä
koska se on ainoa suurista uskonnollisista järjestelmistä joka ei ole
vaikuttanut suorastaan rappeuttavasti kuten kristinusko ja
buddhalaisuus.

Ainoastaan alhaisella sivistysasteella ollessa ja arvostelukyvyn
puuttuessa saattaa sellainen kuin kristinusko päästä vallitsevaksi ja
hallitsevaksi. Niin olikin todellisuudessa laita kristinuskon alkaessa:
sen omaksuivat alhaisella sivistysasteella olevat joukot. Myöhemmin se
oli pakko omaksua ainoaksi siveelliseksi ohjeeksi kaikkien niiden
kansojen jotka kristityt laskivat valtansa alle.

Onhan tosiasia että aina roomalaisesta historioitsijasta, Tacitus'esta
alkaen kaikki todella ihmiskunnan edistystä harrastavat ajattelijat
ovat vieroneet ja syvästi inhonneet kristinuskoa, vaikka he aina eivät
ole inhoansa julkilausuneet jumalallisten pyövelien tähden.

Kristukselaisuuden ja kristillisyyden erikseen tunteminen olisi suuri
voitto sivistykselle -- se lopettaisi Kristuksella ratsastamisen.
Kristuksen tunteminen tolstoilaisella tavalla: uskomalla kristuslaisuus
hyveeksi ei voi hyödyttää, vaan Kristuksen tunteminen sielutieteilijän
ja jumalankieltäjän tavalla, se voipi hyödyttää kristillisyyteen
langenneita kansoja.

Kristuksen seuraamista ei kannata teroittaa kenenkään mieleen.
Kannattaa ainoastaan osottaa että Kristuksen puhdas oppi on -- puhdas
hulluus. Kehityksessä ylöspäin pyrkivät kansat eivät voi koskaan tulla
Kristuksen seuraajiksi. Jos ne sellaisiksi tulevat ovat ne
pelastamattomiksi rappeutuneet. Sinä päivänä kun ylöspäin kehittyvä
kansa tajuaa Kristuksen tosiolemuksen kieltää se Kristuksen. Ja sinä
päivänä kun kehittymään vielä mahdollinen kansa tajuaa kristinuskon
rappeuttavan luonteen kiroaa se kristinuskon.



19.


Mikä, minkälainen oli Kristus? Miten Kristus todellisuudessa eli? Mikä
oli se henkinen voima, joka pakotti hänet elämään niin kuin eli ja
viimein vastustamatta antamaan itsensä murhata?

Kristinuskon historiallinen aika on antanut kysymykseen kaksi
vastakkaista vastausta.

-- Kristus oli lihaan ja vereen tullut yliluonnollinen olento, jumalan
poika, jonka verikuolema sovitti -- ja vain yksin se voipi sovittaa
maailman ihmisten rikokset.

Se on kristittyjen vastaus.

-- Kristus oli ihminen, nero, sankari, suuri moraaliopettaja ja suuri
vallankumouksen apostoli.

Se on monien vapaa-ajattelijain ja muutamien sosialistien vastaus.

Edellinen vastaus on _ehdottomasti_ väärä ja jälkimäinen on
_todennäköisesti_ väärä.

Kristus ei ollut verellä lunastaja eikä ollenkaan millään tavalla
lunastaja muille kuin itselleen.

Kristus ei ollut nero, ei sankari eikä vallankumouksen apostoli.
Tutkijat vain erehtyvät Kristuksen ja kristityn välillä: eivät näe
Kristusta kristityn takaa, eivät erota Kristuksen erikoisia
persoonallisia ominaisuuksia -- jos hänellä sellaisia on ollut --
kristittyjen ominaisuuksista -- ja ennenkaikkea eivät huomaa että
juutalaisuus ei olisi voinut tulla roomalaisen valtakunnan uskonnoksi,
jos sitä ei olisi sopivalla tavalla väärennetty. Ja tuon väärennyksen
suurin kohta on juuri kristusjutussa.

Kristuksella ja kristinuskolla ei voi olla muuta yhteyttä kuin
historiallinen aikayhteys. Kristus eli -- jos ollenkaan eli -- silloin
kun leimahti voimakkaaksi se kansanliike jota myöhemmin väärennyksen
johdosta ruvettiin kutsumaan kristinuskoksi.



20.


Mitään varmaa historiallista todistusta Kristuksen olemassaolosta ei
ole vieläkään onnistuttu saamaan -- ja siihen katsoen Kristus voipi
olla pelkkä symbooli, vertauskuva.

Kristuksen symbooliksi otaksuminen tietysti on kokonaan evankeliumien
ulkopuolella -- ja kuitenkin se on todennäköisin selitys Kristuksen
persoona-arvoitukselle. Muuten, evankeliumien ja kristuskertomuksien
kokonaan valheeksi epäileminen ei ole sen arveluttavampaa kuin
kirjailija Rospen parooni Mynchausenista sepittämien juttujen totuutena
kieltäminen. Kertovathan evankeliumit perustotuuksinansa asioita, kuten
pyhästä hengestä sikiäminen, ylösnouseminen ja taivaaseen astuminen,
joille nykyään totuuden arvon vaatiminen on törkeää hävyttömyyttä.

Mitä merkitsee symboli-Kristus?

Sitä että milloinkaan ei ole ollut sellaista Jesusta, jolla olisi ollut
erikoinen ihmeyksilöllisyys, ei ole elänyt sellaista ihmistä, jolla
olisi ollut evankeliumeissa kuvatut ominaisuudet, vaan on ainoastaan
syntynyt ja valtavaksi kehittynyt sellainen liike joka uskoo ne
ihmeellisyydet, jotka Kristuksen yksilöllisyydelle on omistettu.

Symboli-Kristus-otaksuman todistukseksi voidaan esittää kokonaisia
sarjoja tosiasioita.

Mytholoogiset käsitteet yleensä eivät voi tulla suurille joukoille
tajuttaviksi elleivät ne, käsitteet, tule personoiduksi.

Käsitteiden personoituminen on osittain historiallinenkin tosiasia, ja
järjellinen tosiasia se on sitäkin enemmän, ja sitä on tapahtunut
säännöllisesti ihmiskunnan elämän kulun kestäessä. Huomattavimmat
käsitteiden personoimiset on asetettu suurimpien luonnollisten tai
yhteiskunnallisten tapahtumien aikaan.

Jos on kysymys juutalaisista ja kristillisistä käsitteistä ja
tapahtumista, yhden kerran käsitteiden symbolia esittää partriarkka
Abraham, toisen kerran kansanjohtaja Mooses, kolmannen kerran
moraalipappi Kristus jnp.

Samaa tarkoitusta vastaava symboli, samojen ajatusten tai tapahtumain
yksilöllistymä, on eri roduilla hieman erilainen yksilöllisiltä
ominaisuuksiltansa, aatteiltansa ja teoiltansa, mutta pääkohdissaan
niille kaikille kuitenkin tulee samat aatteet ja ominaisuudet, joka
viittaa niiden yhteiseen alkuperään: rotujen alkuperäiseen
mytholoogiaan. Vanhin tunnettu symboli ensimäisestä ihmisestä omistaa
pääkohdissaan samat ominaisuudet kuin myöhemmin "keksityt" kuvat
ensimäisestä ihmisestä. Yksilöllistettyjen käsitteiden ja tapahtumien
henkilöissä huomattavat erilaisuudet johtuvat rotujen jakautumisesta
kansoihin. Kun rodut jakautuvat kansoihin jakavat he myöskin
mytholoogiset käsitteensä, niiden yksilöllistymät, kunkin kansan
tarvetta lähemmin vastaavaksi.

Niinpä yhden rodun symboli ensimäisestä ihmisestä on Adam --
seemiläisen rodun -- toisen Manu -- arialaisen rodun. Yhden kansan
käsitteet laista personoituvat Mooseksessa -- juutalaisten -- toisen
Manussa -- hindujen -- aina sen mukaan, minkälaista mestaria mikin
kansa tajuaa. Ja he tajuavat sellaista minkälaista milloinkin
tarvitsevat.

Niin kauan kuin kansat eivät tajua mytholoogiaa esihistoriaksi, joka on
suurenneltu ja kaunisteltu niin kuin "tieteellinenkin" historia, he
uskovat mytholoomallisia tapahtumia ilman ettei niillä olisi
yliluonnollisiksi, eivätkä huomaa että niissä on vain kokonaisten
rotujen ja erillään eläneiden heimojen teot ja käsitykset
keskitettyinä.

Ja niin kauan kuin materialistis-tieteellinen ymmärrys ei johda suurten
kansajoukkojen ajattelua he eivät ymmärrä harvinaisia luonnollisia ja
yhteiskunnallisia tapahtumia ilman ettei niillä olisi yliluonnollisia
voimia aiheuttajana. Ja noita voimia vuorostaan ei käsitetä ellei niitä
keskitetä yksilöihin.

Ja mitä erityisesti kristinuskoon tulee se jos mikään on kyennyt
muuttamaan ja vaihtelemaan käsitteitä. Kykenihän se antamaan
seemiläisen rodun kokonaisen mytholoogian osalle arialaisen rodun
kansoja, liittämällä siihen uuden testamentin, jossa esiintyvät rinnan
seemiläisen sekä arialaisen rodun mytholoogiset käsitteet. Samalla se
myöskin kykeni jättämään pois sellaisen mikä vivahtaa järjelliselle.
Vaikka kristinusko tuli roomalaisten sekä kreikkalaisten uskonnoksi ja
vaikka sitä heti alussa levitettiin molempien kansojen keskuudessa,
kreikkalais-roomalaisen mytholoogian käsitys esim. niin tärkeästä
asiasta kuin maailman synty ei päässyt kristilliseen mytholoogiaan,
koska kreikkalais-roomalainen käsitys oli liiaksi järjellinen
opettaessaan maailman syntyneen kaaoksesta.

Väite käsitteiden ja tapahtumien yksilöllistyttämisestä on niin
pitkälle historiallisestikin tosi, että se pitäisi asettaa korkeimmaksi
totuudeksi historiallisesti epäselviä ihmiskunnan mestareita
käsiteltäessä. Eksytys on vain historian kirjoituksessa. Keskittäähän
idealistinen historian kirjoitus suuret yhteiskunnalliset tapahtumat
yhteen ainoaan tai muutamiin henkilöihin, heistä alkaneeksi ja heidän
ansioksensa.

Ken osaa mytholoogian ja historian oikein lukea voipi helposti huomata
kaikkien kansojen kautta aikojen yksilöllistäneen kaikki huomattavimmat
käsitteet ja tapahtumat.

Evankeliumeissa olevien oppien yleisyys myöskin viittaa pikemmin
symboli-Kristukseen kuin yksilöön. Kristus ei ole opettanut mitään
omintakeista.

On teoloogeja jotka Kristuksen persoonallisuuden todistukseksi
käyttävät logiikan mukaista väitettä: -- "Kun kerran Kristuksen
ominaisuudet tunnetaan, hänen on täytynyt yksilönä olla olemassa".

Mutta tuollainen päätteleminen on logiikan väärentämistä.
"Tunnetaanhan" kristinuskossa "isän" ja "pyhänhengen" ominaisuudet
myöskin, mutta vähän lienee enään niin hävyttömiä oppineita
kristityitä, jotka ottaisivat väittääksensä että "isä" ja "pyhähenki"
ovat todellisia yksilöitä.

Sen jälkeen kuin joku käsite tai tapahtuma personoidaan noin tehdystä
henkilöstä voipi sitte tulla kuinka mahtava tahansa. Yleisesti
tunnettuahan on että "oppi-isä" aikojen kuluessa kirkastuu ja
jumalallistuu seuraajiensa ymmärryksessä -- yhdentekevää ovatko
seuraajat todellisia tai vain sellaisia, jotka ovat omaksuneet
"oppi-isän" ainoastaan keppihevoseksensa vallantavottelua varten --
saadaksensa moraalisen oikeuden harrastukseensa -- kuten juuri
kristityt ovat Kristuksen omaksuneet.

Kirkastuminen ja jumalallistuminen ovat suhteellisia opin levenemisen
kanssa. Oppi-isästä tulee sitä mahtavampi ja jumalallisempi mitä
suuremmat kansajoukot "hänen oppiansa" alkavat tunnustamaan.

Jos kristinuskoa tunnustavat kansat olisivat tuhannen vuotta sitte
jaksaneet valloittaa koko maailman, ihmiskunnalla tänäpäivänä olisi
ainoastaan yksi lunastaja, Kristus, sensijaan kun ihmiskunnalla nykyään
vielä on kolme suurta lunastajaa ja pikkulunastajia kymmenittäin. Ja
tuo yksi lunastaja olisi yhtä mahtava ja suuri jumaluudessa kuin
nykyään olevat monet lunastajat. Hän olisi Buddha, Muhamet ja Kristus
yhteen henkilöön yhdistyneenä. Samoin olisivat Brahma, Jehova ja Allah
yksi ainoa jumala -- miekan voimasta, jolla kristinusko on levitetty.
Ja kristinuskon ajatussuuntaa seuraten Brahma, Allah, Buddha, Konfutse
ja Muhamet tunnettaisiin tänä päivänä koko maailmassa perkeleen
ylimmäisinä enkeleinä ja Antikristuksina. Sillä voitettujen kansojen
jumalien perkeleellistyttäminen kuuluu välttämättömästi voittavien
kansojen tärkeimpiin tehtäviin.

Kreikkalaisten Orpheus ja Homero, roomalaisten Romulus ja Remus,
suomalaisten Väinämöinen ja monet muut ovat personoituja
kansalliskäsitteitä. Eikä kukaan yritä väittämään että sentähden kun on
olemassa kreikkalaisten kansalliseepos, Iliadi, on täytynyt olla
olemassa Orpheus ja Homero, ja että kun on olemassa Kalevala on
täytynyt olla olemassa Väinämöinen. Mutta teoloogit väittävät
evankeliumien kuvauksen Kristuksen persoonallisista ominaisuuksista
todistavan Kristuksen olleen olemassa, vaikka evankeliumien
persoonattomuus täytyy olla ilmeisesti huomattavampi kuin mainittujen
kansalliseeposten.

Mitä erityisesti lunastajakäsitteeseen tulee, sen Kristus-nimellä
personoiminen on ilmeisen selvää, koska siihen on olemassa
historiallisiakin todistuksia. Onhan tunnettua ensimäisten kristittyjen
keskuudessa vuosisatoja vallinnut riita siitä, onko Kristus jumala tai
ainoastaan jumalallinen luonne. Vuotena 325 päätettiin sitte Nikean
kirkolliskokouksessa että Kristus on _kaksinaisuus_: jumala ja ihminen.

Mutta mitenkä tuo päätös syntyi?

Kummaltakin puolelta käytettiin todistuksina toisiensa syytöksiä ja
solvauksia -- joka muuten osottaa että silloin vielä ei uskottu siihen
ihmeiden sarjaan, jota myöhemmin on käytetty Kristuksesta todistuksena.
Mutta kun ankara riita ei vienyt päätökseen syntyi yleinen tappelu,
joka lopultakin ratkaisi asian paavalilaisuuden eduksi, että Kristus on
kuin onkin jumala. Tuollainen asian ratkaisu todistaa vain sitä että
määrätyt käsitteet hinnalla millä hyvänsä tahdottiin personoida nimellä
Kristus, ja määrättyjä mytholoogisia ja "siveellisiä" käsitteitä
tahdottiin ruveta kutsumaan nimeltä Kristuksen oppi.

Sielutieteellinen todistus käsitteiden keskittämisestä henkilöksi ja
sellaisen keskittämisen tarpeellisuudesta on se, että sivistyskansojen
enemmistö vieläkään ei kykene tajuamaan mitään ajatusta, ei mitään
käsitettä samalla ajattelematta käsitteelle tekijää, yksilöä.

Lunastajakäsite on ehdottomasti pelkkä symboli. Ja silloin on itse
asialle yhdentekevää onko Jesus Kristus nimistä miestä elänyt tai ei.
Ja, jos hän on elänyt, on yhdentekevää mitenkä hän on elänyt ja
kuollut. Käsitys hänestä kestää samana, salaperäisenä, ihmeellisenä
ja kunnioittavana niin kauan kuin se liike, joka on hänet
keppihevoseksensa ottanut, nauttii ihmisten ajatuksissa siveellistä
arvoa. On siis yhdentekevää vaikka Jesus Kristus olisi ollut maantien
rosvo, hänestä olisi yhtähyvin voinut tulla "jumalanpoika", koska hänen
koko kuuluisuutensa lunastajana perustuu oletettuihin ominaisuuksiin,
jonka oletuksen alkuna on tunnetulle kansanliikkeelle sovitetut
kirjalliset väärennykset.

Mutta noiden väärennyksien julkeus viittaa siihen, että niiden esineenä
on ollut kokonaan epäinhimillinen luonne, jota ei ole ollenkaan
ymmärretty joukkojen puolelta -- jos nimittäin noiden väärennysten
esineenä on ollenkaan henkilöä ollut.



21.


Jos Kristus on ollut olemassa ja jos hän oli poikkeusluonne niin
minkälainen poikkeusluonne hän oli?

Itsetiedoton elämänkieltäjä, äärimmäisyyteen asti epäonnistunut
ihminen, omituisella tavalla sairas erikoisluonne, sopimaton elämään
siinä yhteiskunnassa jossa hän eli, ja opettajaksi sopimaton kaikkiin
yhteiskuntiin, joissa toimitaan joko itsetietoisina tai vaistomaisina
elämän myöntäjinä. Hän oli ihminen joka oli liiaksi "henkevöitynyt",
"täydellisyyden" rajoille ehtinyt vaistoihminen -- määrätyn lajin
idiootti.

Todella olevainen maailma oli hänelle vain heijastusta ja vertauskuvia.
Vaistoksi käynyt aate, sydämentunne ja vakuutus olivat hänelle ainoa
tosimaailma, jossa hän eli ja jonka hän tajusi ja uskoi. Kaikki hänen
ajatuksensa, puheensa ja tekonsa olivat tuon oletetun maailman ja
elämän todistamista ja samalla tämän maailman, todellisen maailman ja
elämän, itsetiedotonta kieltämistä.

Sellainen elämänymmärrys on ulkopuolella kaikkia sitä mikä tavalliselle
ihmiselle merkitsee jotain.

Kristuksen ajatuskyky ei tuntenut maailmaa jossa on käytännöllisiä
tieteitä, taiteita, rakkaita pyrkimyksiä ja intohimoja. Hänen koko
henkinen olemuksensa käsitti vain yhden varman asian: puhtaan uskon
autuuden olemassaoloon ja sen katkeamattoman itsessään tuntemisen.
Hänen koko tietonsa: puhdas usko on puhdas -- hulluus.

Tuonlaisen täydellisyyden avulla voidaan käsittää "jumalanvaltakunta"
ja "autuus" aina läsnäoleviksi, elää niissä ja siten itsetiedottomasti
kieltää olevainen maailma.

"Jumanlanvaltakunta" ja "autuus" olivat Kristukselle sydämentila, ainoa
mahdollinen hermotunne -- joita ei odoteta ja saada, kuten kristityt
tekevät, vaan ne tunnetaan välittömästi.

Tuollaiselta ilmiöltä puuttuu kokonaan myöntävä elämänvoima. Hänen
henkinen voimansa on kokonaan kielteistä: toimii elämän vastakkaisella
puolella, elämänkieltämisen puolella. Väsymys, pois pyrkiminen,
suloiseen lepoon vaipuminen -- kuolema -- käyvät hänelle hallitseviksi
vaistoiksi ja johtavat hänet yhden lajin itsemurhaan.

Kristuksen syyttömyys, karitsamaisuus oli juuri siinä ettei hän
tuntenut sydämensä tilan vastakohtaa maailmaa, hänen laupeutensa,
jumalainen rakkaus, siinä ettei hän kyennyt elämää tajuamaan niin
pitkälle että olisi voinut mitään itsetietoisesti vihata.



22.


"Opetuslasten" ja apostolien kuvaama Kristus on paljon karkeampi
edellä esitettyä. Mutta juuri tässä tulee ottaa huomioon, että
kristuspersoonaa on esitetty erityisen tarkoituksen saavuttamista
varten. Kristuksesta on ennenkaikkia tekemällä tehty moraalinen ohjaaja
määrätylle kansanliikkeelle ja kaikille myöhemmille kristittyjen
teoille.

Toiselta puolen "opetuslasten" enemmistö eivät ollenkaan tajunneet
Kristuksen yksilöllisyyttä. Eikä ihmekään. Sellaisen hulluuslajin
psykoloogian tutkiminen olisi vaatinut etevän psykoloogin tarkkuutta ja
tietoja. Mutta "opetuslapset" ja apostolit olivat yhtä typeriä kuin
meidän aikamme jätkäpapit. Lukuun ottamatta apostoli Saulus
Tarsolaista, tuota toikalaiseen filosofiaan perehtynyttä, sen aikaisen
kansanliikkeen saatanallisina mestaroitsijaa, ja oppinutta fariseusta
ja "opetuslapsi" Juudas Iskariotia uuden testamentinkaan mukaan
"opetuslasten" ja apostolien joukossa ei ollut neroista haittaa.

Kristinusko semmoisenaan ei ole koskaan vetänyt puoleensa miehiä,
joilla olisi ollut neroa, makua ja rehellisyyttä tunnustaa tosiasiat.
Likaiset ja kavalat verihuuliset vampyyrit ovat etupäässä esittäneet
Kristusta ihmiskunnalle, ja sentähden "mestari" on tullut joko tieten
tai tietämättä väärin esitettyä.

"Opetuslasten" moukkamaisuuden ja Paavalin harkitun vehkeilyn tuloksena
on meillä "pyhissä kirjoissa" rauhaan raukeavan, hentomielisen ja
todella puhtaan -- vastakohtia tuntemattoman -- Kristuksen sijasta
Kristus, joka muistuttaa rähisevää katupoikaa, tappelevaa hulikaania,
kateellista kamasaksaa, sirkusilveilijää, raukkamaista henkiorjaa,
sanalla sanoen kaikkia ensimäisen kristityn tyyppejä. Vain rivien
välistä ja oikein lukemalla voimme evankeliumeistakin nähdä vilahduksen
todellisesta Kristuksesta.

Kuinka moni tieteellinen ja taiteellinen kristus-persoonan tutkija
onkaan antanut Paavalin pettää itseänsä Kristuksen yksilöllisyydestä.
Useimmat heistä Kristusta etsiessään ovat löytäneet vain ensimäisen
kristityn tai Paavalin ja esittäneet Kristuksen sanoilla ja kuvilla sen
mukaan.

Todelliseksi kristustyypiksi kuitenkin sopii parhaiden kaikkia,
kuolemaakin, ihmettelevä lammas, karitsa, joka "viedään teuraaksi",
mutta joka ei osaa kiinnittää sellaiseen mitään huomiota.

Todella suuria ovat vaikeudet Kristuksen psykologian tutkijalle.
Hänellä on vastassaan kaikki ne viileyden, likaisuuden, kostonhimon,
avuttomuuden, katumuksen, armontoivon ja autuudenriemun vaistot, jotka
ensimäisissä kristityissä voimakkaina riehuivat -- jotka Paavali
esittää kristukselaisuutena. Löytää tuosta värien ja vaistojen
sekamelskasta todellinen Kristus, se todellakin on laskettava suurten
keksintöjen joukkoon, jonka vain hyvin harvat onnistuvat tekemään.
Nähdä ensimäisten kristittyjen monisuuntaisten vaistojen ja riehuvien
intohimojen takaa itse elämänkieltäjä -- intohimoton Kristus -- jolla
on vain yksi pakottava tunne, yksi syvä pyrkimys: pelottavan tyyni
väsymys elämään, sellaiseen näkemiseen vaaditaan neroa ja
sielutieteellistä tarkkuutta.



23.


Tehdä Kristuksesta nero, sankari ja vallankumouksen saarnaaja on yhtä
väärin kuin tehdä hänestä yliluonnollinen olento, lunastaja.

Mikä kohtalon iva! Tehdä Kristuksesta sankari ja nero! Siinä suuressa
elämänilveilyssä jonka nimenä on kristinusko on esitetty mitä
perinpohjaisinta ironiaa ja esitetty sitä niin mestarillisesti, että
tuosta ilveilyn pilaamasta piiristä ei tahdo mitään todellista vapaata
ajattelua syntyä. Siksipä voidaan Kristuksen yksilöllisyydestä tulla
niinkin epäjohdonmukaisiin päätelmiin kuin sankari ja nero.

Jos mikään niin sankarius on epäkristuksellista. Sankari ja nero ovat
sanoja jotka eivät kuulu ollenkaan senlaatuisen persoonallisuuden
piiriin kuin Kristus todennäköisesti on ollut, jos hän on ollut.
Sankaruus ja nerous merkitsevät aina elämän myöntämistä, eikä
ainoastaan myöntämistä vaan myöskin sen kuohuttamista ja
voimakkaammaksi tekemistä. Kristukselaisuus taas merkitsee elämän
kokonaan kieltämistä, sen lopettamista. Sehän on evankeliumienkin ydin,
"rauhan ja ilonsanoma", vaikka se ei ole koskaan ollut kristillisen
liikkeen ja kirkon toiminnan ohjaaja.

Se liike, joka Rooman valtakunnassa muodostui kristinuskoksi alkaa
kehityksensä sankaruuden vastakohdasta: mystillisistä toiveista ja
ulkonaisesta alistuvaisuudesta. Roomalaisten orjain sankaruus oli
mennyt vallankumouksen johtajan Spartacuksen mukana, ja se heräsi
jälleen vasta Paavalin jälkeen. Jos kristillisyys olisi alkanut
sankaruudesta roomalaisille orjille olisi lunastajaksi tullut
Spartacus, roomalainen orja ja gladiaattori.

"Älä seiso pahaa vastaan". Siinä, ovat Kristuksen suuhun sopivat sanat,
jotka osottavat mitä lajia sankari hän oli. Juuri nuo sanat ovat "ilon
ja rauhan sanoma", koko evankeliumi kaikille elämänkieltäjille. "Älä
seiso pahaa vastaan" ei ole elämään väsyneelle ainoastaan tunnustus,
vaan pakottava vaisto, ajatus, puhe, toiminta, koko elämä, ja siksi
hänestä sankaruus ja nerous ovat kaukana.

"Älä seiso pahaa vastaan". Se on korkein ajateltavissa oleva
elämänkielto ja vaikuttavin kuolemantuomio -- käskeväksi moraaliksi
päästyään -- mitä ihmiskunnalle koskaan on lausuttu. Ja sentähden se
myöskin on täydellinen vastakohta meidän käsityksellemme neroudesta ja
sankaruudesta.

Kaikki hajottaminen, riehuminen, kumoaminen ja valloittaminen kuuluu
kristitylle, mutta ei Kristukselle.

Edistykselle ja inhimillisen ajatuksen materialistiseksi avartumiselle
on suuri vahinko, että Kristusta esitetään sankarina ja nerona. -- Jos
ihmisistä ei saa muuten elämän ja kehityksen edistäjiä kuin vetoamalla
Kristukseen ja väittämällä Kristuksen aina sellaiseksi minkälaisia
tahtoisi ihmisten missäkin tapauksessa olevan, niin ainakaan
materialistien ei luulisi kannattavan Kristuksella ratsastaa.

Kristukseen vetoamalla saadaan ihmisistä ainoastaan kristittyjä joko
kirkollisessa tai kristukselaisessa ymmärryksessä -- kummassakin
tapauksessa epäkäytännöllisiä elämää edistämään.

Moitittavan tieteellisperiaatteellisen erehdyksen tekevät monet
sosialistiset agitaattorit vetoamalla Kristukseen jotakin typerintä
kristittyä käännyttäessään. Kursailematta he sanovat Kristuksen olleen
työväenluokan agitaattorin, aivan kuin Kristus olisi varmasti tunnettu
historiallinen henkilö ja aivan kuin Kristuksen opiksi sanottu olisi
täydelleen sopusoinnussa materialistis-luonnontieteelliselle
elämänymmärrykselle perustuvan sosialistisen liikkeen kanssa.
Ameriikkalainen sosialisti ja unionisti A.W. Ricker arvelee Kristuksen
olleen ammattiyhdistysmiehen ja kommunistin. -- "Jesuksen opetus oli
kaksipuolista: sielun pelastusta ja kommunismin saarnaamista", sanoo
Ricker kirjasessaan "Jesuksen taloudellinen politiikka". -- Hyvin
loruttu Jesuksen nimeen!

Yleensä on mahdoton sanoa varmasti, mitä Kristus on opettanut -- jos
mitään. Jos hän lienee jotain opettanut niin taloudellisista
opetuksista ainoastaan "katsokaa taivaan lintuja" jnp. näyttää sopivan
hänen suuhunsa. Mutta se ei ole mikään kommunistinen neuvo, vaan hullun
anarkistin hullu neuvo.

Ken ymmärtää lauseen "älkää seisoko pahaa vastaan" hän voipi
Kristukselta riisua kaikki Kristuksella ratsastajien tekemät naamiot ja
nähdä hänet elämään väsyneenä, mitään vastustamaan kykenemättömänä
karitsana, jonka onni ja autuus on siinä ettei hän kykene tajuamaan
todellista elämää kuin varjoksi, hetken kestäväksi häiriötilaksi, johon
ei pidä ajatuksiansa kiinnittää.



24


Mitään todennäköisyyksiä ei ole tukemassa sitä otaksumaa että Kristus
olisi metelöinyt, joka viittaisi hänen olleen vallankumouksellisen.
Sensijaan kaikki todennäköisyydet viittaavat siihen että hänen
seuraajansa olivat joissakin yhteiskunnallisissa hankkeissa. Vähääkään
Kristusta ymmärtämättä he mahdollisesti luulivat hänet johtajaksensa,
sillä olihan toivo suuren ihmeellisen johtajan ilmestymisestä tullut
sitä voimakkaammaksi mitä useammin roomalaiset legioonat olivat
kukistaneet kapinalliset ainekset.

Roomalaisen oikeuden edessä Kristusta ei tuomittu siksi että häntä
vastaan olisi mitään raskauttavia todistuksia ollut, vaan ehkä
sentähden kun joukko väitti hänet johtajaksensa ja sentähden kun hän ei
osannut itseänsä puolustaa yhdelläkään järjellisellä lauseella.

Evankeliumien kertomus että roomalainen maaherra olisi tuominnut
Kristuksen vain sentähden kun juutalaiset papit niin tahtoivat, näyttää
arveluttavalta ja kokonaan epäroomalaiselta -- puhumattakaan siitä
kuinka paljon tuo evankeliumien selitys on tuottanut kärsimyksiä
juutalaisille. Sehän on ollut perustuksena ja siveellisenä lähtökohtana
kaikille niille yhteiskunnallisille ja yksityisille roistomaisuuksille
joita kristityt ovat juutalaisia kohtaan harjoittaneet.

Kristuksen tuomitseminen roomalaisen maaherran kautta saapi
selityksensä jo mainitusta luulosta että Kristus olisi ollut joukkojen
johtaja ja vielä enemmän hänen idioottimaisesta käytöksestänsä
Pilatuksen edessä. Käyttäytyä sillä tavalla kuin Kristuksen kerrotaan
käyttäytyneen tutkittaessa se riittää herättämään epäilyksen miehen
mahdollisista salaisista hankkeista roomalaista valtaa vastaan.

Se taas että Pilatus olisi tuominnut Kristuksen vastenmielisesti,
juutalaisten pakottamana ja vieläpä tunnustanut Kristuksen hurskaaksi
mieheksi on juttu, joka lienee syntynyt niinä aikoina kun kristinuskon
piispat ja papit tekivät kauppaa kristillisestä liikkeestä roomalaisen
valtiomahdin kanssa. Kristinuskon valtiouskonnoksi hyväksyvä
roomalainen ei voinut sallia että kristinuskossa olisi roomalaisuutta
halveksittu jumalansa tahalliseen tappamiseen osallisuudella. --
Mitkään "pakanalliset" sivistyskansat eivät ole koskaan jumaliansa
tappaneet. He ovat rehellisesti luopuneet vanhoista ja omaksuneet
uusia.

Senpätähden me evankeliumien mukaan näemme "pakanalliset" roomalaiset
jaloina kristusjutussa ja "ainoan oikean jumalan palvelijat",
juutalaiset, roistoina, joidenka tahdosta ja pakottamana muka
roomalainen maaherra tuomitsee Kristuksen häpeälliseen kuolemaan.
Todennäköisempää kuitenkin on että Pilatus -- jos hänellä kerran mitään
osaa kristusjutussa on -- tuomitsi Kristuksen ilman mitään käsien
pesua, vain sivumennen, roomalaisella hymähdyksellä: -- menköön yksi
hupsu juutalainen mihin tahansa!



25


Mikä on selitys Kristuksen erikoiseen persoonallisuuteen, jos hän
sellainen oli?

Ei voi vaatia että ihmiset tyytyisivät siihen ylimalkaiseen
selitykseen, että Kristus oli määrätyn lajin idiootti, rauhallinen
hullu. Rauhallisia hulluja on paljon, mutta kaikki rauhalliset hullut
eivät ole Kristuksia. On vastattava kysymykseen: mitkä ovat ne syyt
joiden tuloksena oli tuollainen poikkeusluonne, tuollainen
ihmismaailman luonnonilmiö? Mitkä syyt vaikuttivat että sellaisen
ihmistyypin ilmeneminen oli mahdollinen ja miksi niitä ei syntynyt
enempää?

Jos kysytään, mikä oli syynä että sellainen poikkeusluonne kuin
indialaisten Buddha syntyi maailmaan, vastaus on paljon helpompi löytää
kuin kristusprobleemiin.

Buddha oli korkeakehityksisen ja ylenmäärin henkevöityneen kastin
jäsen. Hän oli päättyneen sivistyksen personoitunut elämäänväsymys,
pitkäaikaisen nautintorikkaan elämän lopputulos: _itsetietoinen
elämänkieltäjä_.

Mutta Kristus. Voiko häneen sovelluttaa samat edellytykset? Onko
samanlaisten ehtojen alaisuutta olemassa? Ei ole yhtä huomattavasti.
Kristus ei ole minkään määrätyn lajisen sivistyksen huipuille
kohoutuneen kansan tuote eikä yleisen elämäänväsymistunteen tulos.
Kristus on yksityisen elämäänväsymyksen tulos, tai ehkä paremmin
henkevyyttä ja herkkyyttä kohdanneen alennuksen tuottaman syvän surun
tulos. Elämälle kielteiset vaistot, väsymys ja yksinäisyys, olivat
Kristuksessa perintönä vanhemmilta.

On olemassa oleellinen ero Kristuksen ja Buddhan välillä. Buddha oli
itsetietoinen, Kristus itsetiedoton elämänkieltäjä.

Elämänkieltäjiksi yleensä tullaan kahta tietä: nautintorikkaan elämän
ja sivistyksen väsyttäminä, kuten Tolstoi, tai kärsimysten uuvuttamina,
kuten niin monet tuhannet kristityt.

Buddha oli itsetietoinen joukkotulos, ja siksi häntä ymmärrettiin ja
siksi syntyi buddhalaisliike, joka tarkoitettuna tuloksena synnyttää
tuhansia buddha-tyyppejä vielä tuhansia vuosia jälkeen Buddhan.

Kristus oli suoraan sarjaan sattuneiden yksityisten syiden ja
yksityisen hengentuskan itsetiedoton tulos ja kokonaan vastakohta
niiden ihmisten vaistoille, joiden keskuudessa hän eli. Siksi häntä ei
ymmärretty ja siksi kristillinen liike ei ole koskaan ollut
kristukselaisuutta, ja kun se sitä ei ole ollut se myöskään ei ole
kyennyt synnyttämään kristustyyppejä tarkoitettuna tuloksena.
Satunnaisena sairautena, luonnonoikkuna kristusluonteita on kyllä ollut
jälkeen Kristuksen useampiakin.



26


Niinsanotussa kristillisessä liikkeessä on tapahtunut kaksi suurta
väärennystä, kieltämistä. Kristinusko ensin kielsi ja väärensi
Kristuksen ja myöhemmin kirkko kielsi ja väärensi kristinuskon.

Kristuksen henki ja kristinuskon henki eivät ole sukua toisillensa ja
kristinuskon henki ja kirkon henki eivät myöskään ole sukua
toisillensa. Kaikki nuo kolme ovat aivan eri asioita. Ja juuri sen
tietäminen on tärkeintä koko kristillisen liikkeen käsittelyssä ja
arvostelussa.

Paavali opettaa Kristuksen käyneen perustamassa kristinuskon
maanpäälle. Mikä järjettömyys! Jos olisi kysymys jostain erikoisesta
tieteellisestä teoriasta ja jotain jälkeensä jättäneestä tiedemiehestä
olisi asia selvää, mutta puhua Kristuksesta perustajana!

Kristus ei ole sen liikkeen perustaja, joka on ottanut nimeksensä
kristillinen liike -- ja sellaisen kansanliikkeen perustajaksi ei
kykenekään minkäänlainen yksi henkilö. Kristuksen yhteys tuohon
liikkeeseen on joko pelkkä kirjallinen väärennys tai sitte satunnaista
lajia, vain siinä että -- jos Kristus eli -- hän sattui elämään samaan
aikaan kuin roomalaisen valtakunnan häviötä tarkoittava liike ei ollut
enään vältettävissä. Tuolle liikkeelle Kristus joutui uhriksi, joutui
siksi siveelliseksi persoonallisuusperustaksi, jonka laskuun Paavali
väärensi ja jonka "käskystä" kristillinen kirkko sittemmin on kaikki
perkeleellisyytensä tehnyt.

Sen liikkeen, joka ilmeni "ensimäisissä seurakunnissa" ennen kuin
apostoli Paavalin opit pääsivät vallitseviksi ja hallitseviksi, sen
liikkeen aatteellinen perustus on essealaisuus ja uusplatonilaisuus.
Sen kristinuskon, joka pääsi Rooman valtiouskonnoksi perustaja on
Paavali, tuo oppinut fariseus, Saulus, Tarsoksesta. Kansanliike oli
olemassa ennen Paavalia ja ennen Kristusta, mutta Paavali keksi sille
uuden teorian, siveellisen perustan.

Kristinuskon Kristuksen kieltäminen on siinä, että alkuperäinen
"kristillinen liike" mielivaltaisesti yhdistää Kristukseen tai
lunastajasymboliin ominaisuuksia, jotka kuuluvat vapauteen ja valtaan
pyrkivälle roomalaiselle orjalle, proletaarille ja pappisvaltaan
kyllästyneelle juutalaiselle. Juuri tämän väärennyksen perinpohjainen
suorittaja on apostoli Paavali.

Rooman valtakunnan orjat ja köyhät vapaat roomalaiset
kaipasivat vapautta ja valtaa. Mutta Spartacuksen johtaman
vallankumouksen hävittyä he tunsivat itsensä voimattomiksi uusiin
vallankumousyrityksiin ja sentähden heidän kaipuunsa alkoi kääntyä
sisäänpäin, moraalituen etsimiseen ja keskinäiseen veljestymiseen. He
omaksuivat esseniläisiä ja uusplatonilaisia aatteita -- molemmat
pääkohdissaan yhteenkäypiä -- ja kehittivät niistä aatteellisen pohjan
liikkeellensä.

Tuota roomalaisen valtakunnan köyhälistön liikettä johtamaan
tunkeutunut pappi johdatti liikkeen taivaan ja helvetin uomiin ja
kohotti lunastajajutun koko liikkeen lähtökohdaksi ja voimaksi ja
iankaikkiseksi opastajaksi.

Evankeliumien opit, jotka muka pitäisi olla "opetuslasten" ja
apostolien esittämiä, olivat suurilla joukoilla tietona aikoja ennen
Kristuksen aikaa. Ja ne opit jotka väitetään Kristuksen itsensä
julistamiksi olivat myöskin valmiina, ennen lausuttuina ja
kirjotettuina kauan ennen Kristusta; buddhalaisille enimmät niistä
olivat yleisesti tunnettuja vuosisatoja ennen juutalaisen lunastajan
olemassaoloa.



27


Miten tapahtuu Kristuksen kieltäminen ja väärentäminen?

Nuo suuret orjalaumat ja vapaa roomalainen köyhälistö -- molemmat
Paavalin pakanoita -- ikävöivät vapautta ja yhteiskunnallista valtaa,
ja juutalaiset odottavat Eliaansa toista tulemista.

On siis olemassa suuria joukkoja, jotka olemassaolonsa ehtona ovat
pakotettuja pyrkimään valtaan. Mutta monien orjakapinain veriin
tukahdutettua vallankumouksellisten ainesten mielialassa mystiikka
rupeaa näyttelemään yhä suurempaa osaa. Ihmeen kautta saavutettavan
vapauden ja vallan ja tuhatvuotisen valtakunnan toivo kasvavat
voimakkaiksi. Tarvitaan vain voimakas selitys lunastajan
olemassaolosta, ja usko sellaiseen juurtuu nopeasti.

Pienenä sivunäytöksenä tuon kansanliikkeen aikana esiintyy Kristus. Hän
saarnaa vapaudesta ja lunastuksesta, joka _jo on kaikilla olemassa_.
Vapautta ikävöineet kuuntelevat, eivätkä ymmärrä että Kristus puhuu
vain oman tunteensa tilasta, oman sairaan hermotuntemuksensa lajista,
vaan sanovat katso, Messias! Seuratkaamme häntä. He seuraavat ja
pitävät senverran melua että viranomaisten huomio kiintyy heihin.
Seuraus Kristukselle on ristille joutuminen.

Ja sitte seuraa kristusongelman hämärin ja samalla hirvittävin kohta.
Hänen seuraajansa ovat odottaneet että hän nostattaa ja kykenee
nostattamaan kapinan heti kuin vallassaolijat alkavat häntä ahdistaa.
He ovat alun alkaen lähteneet liikkeelle taistelua ja voittoa varten.
Mutta Kristus ei nosta kapinaa, kieltää kaikki vastustusaikeet ja antaa
itsensä tuomita ristille edes järjellisellä puheella itseänsä
puolustamatta.

Mikä perinpohjainen ja katkera erehdys hänen seuraajillensa! He
odottivat profeettaa, aatteittensa moraalista oikeuttajaa, ja
sotapäällikköä, käytännöllistä toimeenpanijaa. Ja tämä, jota he
siksi luulivat, olikin käsittämätön höperö, äärimmäisen moralihulluuden
personoituina, elämänkieltäjä, voimaton lammaslunastaja,
idiootti-vapahtaja, jonka menettelyä ei voinut kuin hämmästyksellä
ihmetellä.

Kristuksen seuralaiset eivät ymmärtäneet Kristuksen elämää, sen
vähemmin he ymmärsivät hänen kuolemaansa. Ja siksi selitys
kristusongelmasta tuli toiselta puolelta niin törkeän raaka, mutta
samalla niin saatanallisesti mestarillinen, että se voipi antaa aiheen
"kuolettavaan nauruun" niille jotka ovat säilyneet syrjästä
katselijoina -- mutta niille joita se koskee se on antanut aiheen
tappavaan suruun.

Miten iroonisesti sivistynyt juutalainen onkaan mahtanut tuntea
halveksimista kristittyjä kansoja kohtaan nähdessään ja kuullessaan
heidän jumalana palvelevan yhtä omituisesti sairasta juutalaista --
samaan aikaan kuin terve juutalaisuus on yleisesti ja törkeällä tavalla
kielletty ja häväisty.

Kristuksen tavasta kuolla kysyi hämmästynyt joukko pitkät ajat -- noin
neljäkymmentä vuotta -- kuka? Mikä? Minkälainen ihminen se oli, joka
sillä tavalla kuoli? Kun oli tarpeeksi kysytty astui esiin hetkeksi
syrjään sysätty saatanallinen nero, pappi, Saulus Tarsoslaisen haamussa
ja julisti voimakkaasti: -- "Niin rakasti jumala maailmaa että hän
antoi ainoan poikansa teidän edestänne. Jokainen joka uskoo hänen
päällensä pelastetaan, mutta _joka ei usko se kadotetaan_".

Tuo vastaus oli häpeällinen vastakohta "Kristuksen opille", jonka
yhtenä pääkohtana oli julistus, että kaikki ovat "jumalanpoikia".
Mitään välimatkaa jumalan ja ihmisen välillä ei ole ja minkään uhrin
tarpeellisuus siis ei voi tulla kysymykseenkään. Tuolla vastauksella
laskettiin aatteellinen perustus voimakkaimmalle ja hirveimmälle
pappisvallalle mitä vielä koskaan ihmiskunta on saanut kärsiä.

Kun väärennyksen perustus oli laskettu jatkuu väärennys selittelyllä
Kristuksen ominaisuuksista. Ne kansajoukot, jotka pyrkivät valtaan
eivät voineet hyväksyä idiootti-vapahtajaa eikä yksipuolista rauhan
evankeliumia, koska he eivät voineet niitä käyttää tarkotuksiensa
moraalisina ohjeina. He tarvitsivat vihan sekä rakkauden jumalallisen
sanoman, sodan sekä rauhan evankeliumin. Ja tätä tarvetta tyydyttämään
alkaa papin tarkoituksenmukainen toiminta.

Jos mieli papin voittaa, Kristuksen täytyi tulla yhtähyvin vihan kuin
rakkaudenkin sanomaksi, rauhaan kehottavaksi ja sotaa sallivaksi
jumalaksi -- muuten vihaavat ja sotaa haluavat joukot eivät olisi
Kristusta jumalaksensa ja lunastajaksensa tunnustaneet.

Ja sisältä mustat ja ulkoa kalpeat agitaattorit pitivät huolen siitä
että Kristus tuli tahrittua kaikilla niillä ominaisuuksilla jotka
kuuluivat ylöspäin pyrkiville mutta alhaisella sivistysasteella
oleville ihmisille. -- Tietysti voipi yhtähyvin sanoa, että Kristus
tuli aivan ansiottomasti ihmisominaisuuksilla koristetuksi.

Miksikä tuossa suuressa väärennyksessä on turvauduttu juuri
veriuhrimaiseen lunastajajuttuun? Siksi, koska ainakin arialaisen rodun
kaikki kansat ovat aikoinaan käyttäneet ihmisuhreja lepyttääksensä
jumalia. Epäilemättä Paavali ja muut mahdolliset lunastajajutun
sepittäjät ja korjailijat ovat tunteneet kansoissa elävän taikauskon
uhrista yleensä ja tiesivät heissä vieläkin elävän voimakkaana
maagillisen taipumuksen uskoa ihmisuhrin voimaan. Siihen he perustivat
jutun Kristuksen uhrikuolemasta.

Sivistyneet roomalaiset eivät luonnollisesti uskoneet ihmisuhriin,
mutta tulee ottaa huomioon, että väärennys olikin tehty alhaisella
sivistysasteella olevia varten, joista toivottiin Rooman vallan
kukistajia. Että osa sivistyneistä roomalaisista omaksuivat
kristinuskon, oli vain valtiollinen temppu, jolla luultiin voitavan
ehkäistä Rooman valtaa uhkaava häviö.



28


Alussa "kristillinen liike" oli maallisen elämän järjestämistä ja
sellaisena sen käsittivät kansajoukot kauan aikaa vielä sen jälkeen kun
papit olivat siltä maallisen merkityksen kieltäneet. Sitä mukaa kuin
liike muodostui kristinuskoksi ja kirkoksi ja pappisvalta varmistui,
kutistuivat liikkeen maallista elämää tarkoittavat ominaisuudet ja
käskyt ainoastaan pappien havaittaviksi ja heidän toimestansa
täytettäviksi. Ja viimein, pappisvallan päästyä kylliksi varmalle
vallan pohjalle, liikkeen alkuperäiset tarkoitukset tulkittiin
tarkoittavan puhtaasti henkisiä asioita. Kansajoukoille liikettä
ruvettiin tulkitsemaan vain uskomiseksi Kristukseen, joka rukoilevana
karitsana "isän oikealla puolella" koettaa lievittää heidän "kauheiden"
syntiensä seurauksia.

Sen kansanliikkeen, jolle Paavali väärennyksessä antoi nimen
kristinusko, johtavina ajatuksina olivat essealaisuus ja
uusplatonilaisuus, pääkysymyksenä ihannekommunismi. Väärennetyn
liikkeen johtavaksi ajatukseksi tuli pappisvalta.

"Ensimäiset kristityt" kävivät kiivasta sanasotaa aatteittensa puolesta
Paavalin julkeita väärennyksiä vastaan, joiden väärennysten pohjalle
kirkko alkoi rakentua.

Papit lopullisesti valtaan päästyänsä kielsivät "kristinuskon"
tarkoittaneen ja tarkoittavan sorrettujen ja orjien maalliseen valtaan
ja vapauteen nostamista. Julistamalla kristinuskon koskevan ainoastaan
sielua ja tuonpuoleista elämää kirkko kielsi kristinuskon.

Minkälaiseksi onkaan muodostunut lähes kahden vuosituhannen aikana
kristinusko? Mitä on käytännöllinen kristillinen liike meidän
päivinämme? Kirkkopolitiikkaa, joka ulospäin vaikuttaessaan on
vehkeilyä ja sotaa vallan saamiseksi ja omaisuuden kokoamiseksi. Ja
sisäisessä vaikutuksessaan, henkisessä puolessaan, se on elämän
kieltämistä, ei henkevöitymisen ja herkistymisen kautta, vaan köyhyyden
ja likaisuuden suosimisen avulla.

Siitä asti kun kirkko kielsi kristinuskon kansanliikkeenä
kristillisyyden hyveinä on ollut säälin, tyytyväisyyden ja köyhyyden
kunnioittaminen ja pelon vaistojen ihmisiin istuttaminen ja
ylläpitäminen. Ja ne vaistot ovat vahingoittaneet kristittyjä kansoja
enemmän kuin sodat ja ruttotaudit.

Tehdäksensä köyhyyden ihmiselliseksi ja köyhän ihmisen arvoiseksi
"pyhät miehet" ovat keksineet lauseen "mene ja myy tavarasi!" ja jutun
rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta. Mutta tehdäksensä köyhyyden
jumalalliseksi ja köyhän tyytyväiseksi, kärsiväksi marttyriksi, kirkko
pisti nuo lauseet Kristuksen suuhun. Vaikka onhan selvää että
kristukselaista taivaanvaltakuntaa -- sydämentilaa -- ei voida siepata
niin yksinkertaisella tempulla kuin rikkautensa lahjoittamisella tai
hankkimalla ruumiinsa ilettäviä paisumia täyteen.

Mutta kirkko tiesi mikä sille oli edullista ja sentähden se tahtoi
tehdä jokaisesta, kellä ei ole yhteisiä liike-etuja papin kanssa,
kurjan Latsaruksen tai tavaransa kirkolle lahjoittaneen "rikkaan
miehen", armeliaisuuden tyypin. -- Kerjäläinen ja almunjakaja, kas
siinähän ne ovatkin kristillisen kirkon ihanneihmistyypit.
Oikeudenjakaja on kristilliselle kirkolle tuntematon. Oikeuden kuittaa
se julistamalla kaikissa niissä tapauksissa missä se itse ei pääse
tuomitsemaan tuomarivallan kuuluvan jumalalle.

Kristillinen kirkko ei pyri kasvattamaan tervettä ihmistä eikä voi
koskaan sellaiseen pyrkimykseen tullakaan kokonaisuutena, koska
mahdollisimman paljon erehtyvä, likainen ja tietämätön ihminen on
kirkolle välttämättömyys. Senpätähden kirkko kieltää todellisen
jalostumisen ja koettaa likaisella moraalillansa myrkyttää kaikki
jalostusmisaatteet.

Niinpä meillä ei olekaan yhteiskunnallista laitosta jota kristillinen
moraali ei olisi myrkyttänyt.

Terveys, vaistojen terveellä tavalla tyydyttäminen on käynyt
kristillisissä maissa rikokseksi. Ja sairaus, suorassa sarjassa
alentava sääli ja nöyryys ja ummehtunut vaistojen tyydytys, niistä on
tehty kaikkien inhimillisten hyveiden edelläkäypiä enkeleitä.

Sentähden, kun kirkko olemassaolonsa ehtona tarvitsee sairaita, kurjia
ihmisiä, "vaivaisia syntisiä", kirkon täytyy olla vihamielisellä ja
kieltävällä kannalla maallista viisautta vastaan. Ja kenenkään ei
tarvitse toivoa, että kirkko voisi tuolta kannaltansa kääntyä ja ruveta
saarnaamaan elämäniloa, onnea, terveyttä ja jalostumista. Sitä se ei
voi tehdä kieltämättä jumalaa, lunastusta, armoa, anteeksiantamusta ja
ihmisen synnillisyyttä. Kieltämällä ne kirkko voisi tulla elämän
myöntäjäksi ja edistäjäksi. Mutta mitä jäisikään kirkosta, joka
kieltäisi jumalan...!

Ken harrastaa tervettä elämää, korkeampaa sivistystä ja ihmisen
jalostumista hän ei voi suosia kristillisyyttä missään muodossa.

Ei riipu papin tahdosta, onko hän tieteiden ja järjen ystävä tai
vihollinen. Hänen täytyy olla niiden vihollinen, jos hän haluaa
olla kristityn kirkon palvelija. Kerran, Italian renessansissa,
ryhmä pappeja yrittivät nousta ja nostaa kirkkoa kokonaisuutena
valon ja järjen piiriin, mutta kirkko musersi nousijain työn.
"Uskonpuhdistuksen" kautta se hävitti renessanssin voitot melkein
jäljettömiin samoin kuin se ennemmin oli hävittänyt eräissä suhteissa
vielä nytkin saavuttamattoman antiikin sivistyksen.

Kokonaisuutena kirkko siis ei voi koskaan tehdä sovintoa tieteiden ja
järjen kanssa, koska kaikki tieteet ja johdonmukainen järjellinen
ajattelu sisältävät tuomion kirkolle. Tieteissä on poikkeuksena
ainoastaan teologia -- joka ei ole mikään tiede eikä voi saada tieteen
arvoa kenenkään järjellisen ihmisen silmissä.

Tieteiden alue on tämä maailma ja niiden harrastus ihmisiin nähden
terveeksi ja tietäväiseksi tekeminen, jos ne nimittäin esiintyvät
rehellisinä, ilman sivuvaikuttimien antamatta johtaa tieteellistä
työtä. Kirkko tarvitsee sairaita ihmisiä toista maailmaansa varten ja
sentähden se ei voi tieteille totuuden arvoa myöntää.

Kristitty kirkko ei voi tunnustaa mitään sellaista totuutta, joka
tarkottaisi elämämme järjestyksen perusteiden muuttamista. Kristitty
kirkko ei ole aatteen ja hengen kirkko, vaan se on dogmatiikan kirkko.
Ja dogmatiikka ei voi oleellisesti kehittyä. Kirkon täytyy aina väittää
totuuden olevan ulkopuolella meitä ja ulkopuolella aisteilla tajuttavaa
maailmaa.

Senpätähden kirkko vihaakin katkerimmin niitä ihmisiä, jotka väittävät
että kirkon "ehdoton totuus" on ehdoton -- humbuuki.

Kristillisen kirkon suurin rikos, sen mädättävä mustuus on
siinä, että se toimii järjestelmällisesti kristittyjen kansojen
sairaana pitämiseksi, alhaisen ihmistyypin kasvattamiseksi, ja
tänäpäivänä se tekee sitä _itsetietoisesti_, ja sentähden se
yksityisomistusoikeusjärjestelmän jälkeen on ankarimmin tuomittava kuin
yksikään muu sivistyskansojen elämään vaikuttanut yhteiskunnallinen
orgaani.

Kirkon omilla sanoilla lausuttuna syytös kirkkoa vastaan kuuluu:

Hyljättyänsä "kristinuskon" kirkko on vastoin parempaa tietoansa
järjestelmällisesti ja tarkoituksella kasvattanut saatanan lapsia --
saatana: kurjuuden symboli -- ja itsetietoisesti kieltänyt ja estänyt
jumalanlasten -- jumala: elämän onnen symboli -- maan päälle
ilmaantumisen.

Ei ole yksistään ja välittömästi kristillisen kirkon syy, että suurin
osa kristittyjen kansojen jäsenistä vielä tänäpäivänä elävät
kurjuudessa, mutta välittömästi ja suurimmaksi osaksi kristillisen
kirkon syy on se, että kristitty ei tunne kurjuutta kurjuudeksi ja
alhaiseksi. Ja se on se kirous, jonka vielä viimeinenkin kirkosta
luopuva kristitty tulee kirkolle huutamaan.



29


"Kristityksi tullakseen täytyy olla sairas, siihen ei voi kääntyä",
vakuuttaa filosoofi Nietzche. Ja samaa osottaa "pakanain" tavattoman
vaikeatöinen kääntäminen. Kristillisen kirkon oppi on sodanjulistus ja
kuolemantuomio kaikkia ihmiseläimen terveitä vaistoja vastaan, ja siksi
"luonnon tilassa elävät" kansat eivät taivu kristinuskoon muuten kuin
pakon edessä, ja "sydämenasiaksi" kristinusko heille ei tule muuten
kuin periytymisen, veren myrkytyksen kautta.

Niitä kärsimyksiä joita kristitty vielä tänäpäivänä nurkumatta kantaa
ei voi sietää terve ihminen vastaan taistelematta.

Risti on likaisuuden ja köyhyyden symboli. Mitä ahkerammin sitä
suudellaan sen likaisempia ovat ihmisten huulet ja tylsempiä katseet.

Kuka voisikaan parantaa maailmaa jossa on enemmistö kristityitä!
Kristitty ei ole maailmassa elämää varten, hän on maailmassa --
kuolemaa varten, ja sentähden hän ei voi hyväksyä elämän evankeliumia.

Kristitylle ei voi tarjota nautintojen maailmaa, sillä se on iloinen ja
valoinen, ja sitä kristitty ei voi sietää. Hänen maailmansa on pimeä,
likainen ja piikikäs ja sellaisena hän sen pitää niin kauan kuin hän on
kristitty.

Kristityn kanssa ei kannata ruveta maailmaa parantamaan. Kristityn
maailmasta hävittäminen on yksi maailman paranemisen ehto.

Kristityllä maailmalla on viime vuosisadalla ollut yksi ainoa
todellinen suurkristitty, joka on saanut äänensä kuuluville yli
sivistyneen maailman. Ja mitä hän on maailmalle huutanut?

"Täyttäkää isän tahto" ja "älkää seisoko pahaa vastaan"! Tuon hulluista
hulluimman neuvon, neuvon jota kehittyvät kansat eivät voi toteuttaa,
tuo aikamme suurkristitty, kreivi Tolstoi, huusi maailmalle sadoissa
äänilajeissa. Noita humbuukimaisia korulauseita syötti hän Venäjän
kansalle korkeimpina totuuksina yhä uudelleen ja uudelleen, sensijaan
kuin hänen olisi pitänyt kehottaa kansaansa aktiivisesti nousemaan
tyrannejansa vastaan, kiihottaa ja terästää heidän tarmoansa
"ylösnousemukseen", eikä loruilulla isän tahdosta heikontaa heidän
vähääkin itseluottamustansa. -- Ja sellaista sanottiin kirkon
kukistajaksi ja uskonnon pilkkaajaksi, miestä joka maailmanmaineensa
avulla vahvisti uskoa tyhjään enemmän kuin sukupolvi venäläistä
papistoa ja esti vapaan ajattelun edistymistä enemmän kuin venäläinen
sensuri. Hän kirkon kukistaja ja uskonnon pilkkaaja! Mikä narripeli.

Niin paljon kuin kristillisyyden myrkyttämä maailma Tolstoita
ihaileekin -- ja ymmärtää häntä yhtä väärin kuin Kristustakin -- on
kuitenkin selvää ettei tuo jumalanvaltakirjalla varustettu anarkisti
ollut elämän edistäjä, vaan elämänkieltäjä, kulturin ja nautintojen
väsyttämä kulturin ja nautintojen kieltäjä.

Voipi sanoa että samaa kuin Kant kategoorisine imperatiiveineen oli
henkisen vararikon ja itsemurhan partaalle joutuneelle filosofiselle
teoloogialle, samaa oli Tolstoi jankutuksineen isän tahdosta epäilemään
alkaneille kristityille.

Kantin kategoorinen imperatiivi joutui parahiksi vangitsemaan
kristillisyyden kahleista irtautumaisillaan olevaa filosoofista järkeä
ja pitämään sitä vuosisadan melkein alallaan. Samoin tolstoilaisuus
ikäänkuin luulotellun jumalan salapoliisi kristillisyyden kirjavasta
varastosta astuu esiin kiinniottamaan tuhansia opiskelevasta nuorisosta
ja järkeänsä käyttämään alkaneista ihmisistä, jotka yrittivät pujahtaa
ulos kristillisyyden piiristä järjen vapaille ja ihanille lakeuksille,
elämän myöntämisen ja taistelun ja voiton tielle. Ja tälle sivistynyt
maailma räpyttää käsiänsä ja huutaa: suurta, kuuluisaa! Täydyn
tunnustaa, etten todellakaan käsitä mitä suurella ja kuuluisalla
tarkoitetaan.

Jos kristukselainen humbuuki, jos neuvo "älkää seisoko pahaa vastaan"
pidetään vielä tällä vuosisadalla suurena ja kuuluisana, jos sitä
pidetään sivistyskansoille sopivana ja onnea tuottavana siveysohjeena,
silloin täydymme sanoa -- vaikene järki, tutkimus ja vapaa-ajattelu!
Ihmiset haluavat kuulla inspireerattujen aasien puhuvan.

Kristillinen kirkko on nimittänyt ihmisen luomisen ruunuksi, mutta on
kaikella voimallansa kasvattanut hänestä epäonnistuneimman eläimen,
epäonnistuneimman sentähden, koska ihminen on terveistä vaistoista
eksynyt pahemmin kuin muut eläimet.

Jos haluaisi kuvata keskinkertaisesti terveen ja aikamme teknillistä
kehitystä vastaavan ihmisen ja vertaisi häntä kristittyyn, ainakin
moraalinen erotus olisi hämmästyttävämpi kuin korkeamman luokan apinan
ja kristityn välinen eroavaisuus.

Kristityn hävittäminen ja ihmisen kasvattaminen pitäisi olla kaiken
tieteen, taiteen ja "vapaan järjen" huomion esineenä.

Varsinaisten kristittyjen käännyttämiseen ei kannata tuhlata aikaa. On
vain laitettava sulut, että kristillisyyden mätä ei pääse saastuttamaan
sellaista mikä vielä on pelastettavissa. On taisteltava nuorisosta.
Jättäkäämme vanhat rauhaan ja pelastakaamme nuoret. Tulkoot vanhat
enkeleiksi, mutta nuoret _ihmisiksi!_

Jokaisen yhteiskunnan, joka haluaa kantaa sivistyneen yhteiskunnan
nimeä pitäisi asettaa terveyslautakuntia ja säätää suojeluslakeja
kristillisyyden myrkytystä vastaan ja sen poistamiseksi.

Vankeuden uhalla pitäisi kieltää kristillisyyden missään muodossa
opettaminen alle kahdeksantoista vuotisille. Ja jokaiselta
kolmekymmentävuotta täyttäneeltä kristityltä pitäisi kieltää
kansalaisoikeudet jokaisessa sivistyä haluavassa valtiossa.

"Raakaa väkivaltaa!" sanotaan. Joutavia. Kirkko ei ole koskaan
ajatellut sillä tavalla levittäessään kristillisyyttä julkisen sekä
salaisen väkivallan avulla. Ja tässä on kysymys paljon enemmästä kuin
kristillisyyden vihaamisesta ja kristityn tunteiden loukkaamisesta.
Tässä on kysymys yhteiskunnallisesta lääkärin toimesta suurpiirteisen
jalostamispolitiikan toteuttamista varten. Lääkäri leikkaa elävään
lihaan päässeen syövän järkeilemättä, missä määrin teko tyydyttää
tunteita. Yhteiskunta voipi myöskin "leikata" ja "polttaa"
kristillisyyden syövän ollenkaan ottamatta huomioon kristittyjen
tunteita ja mielipiteitä. Ellei se sitä tee, jos se edelleenkin antaa
kristilliselle liikkeelle täyden toimintavallan ja kristitylle täydet
kansalaisoikeudet, vieläpä etuoikeudella, todistaa se että
kristillisyys on osannut liiaksi hyvin turvata itsensä järkeä vastaan,
että sivistyneiden kansojen politiikka on liiaksi kristillisyyden
mädättämä, että pappi vieläkin hallitsee.



30


Riistojärjestelmän, kristinuskon ja monien muiden rappeuttavain
tekijäin tuloksena meillä on kahdennenkymmenennen vuosisadan ihminen,
joka saarnaa ankaraa moraalia. Moraalisaarnojen lomassa "kiusaaja"
tulee hänen luoksensa ja pakottaa hänet "lankeamaan".

Hän yhä edelleen turvautuu valheeseen: rukoilee, paastoaa ja kiduttaa
itseänsä. Rukousten ja itsekidutusten lomassa tulee "kiusaaja" ja
pakottaa hänet "lankeamaan".

Hän luopuu maailmasta ja vaeltaa yksinäisyyteen. "Kiusaaja" seuraa
häntä korpeen ja vuorille ja pakottaa hänet "lankeamaan".

Hän etsii yksilön pelastusta uusista aatteista ja ihanteista.
"Kiusaaja" on ehtinyt edelle: esittää hänelle uusia aatteita ja
ihanteita vastaavat viettelykset ja pakottaa hänet "lankeamaan."

Hän koettaa parantaa lähimmäistänsä sulkemalla hänet vankilaan, siten
erottaaksensa hänet julkisen elämän viettelyksistä. Yksinäisyydessä ja
vankeudessa "kiusaaja" on ainoa parannettavan toveri, ja pakottaa hänet
"lankeamaan" syvälle salaisiin paheisiin.

Ja viimein hän suuressa moraaliraivossansa löytää "puhtaasti" elävän
lähimäisen, löytää ihmisen jolla ei ole paheita. Mutta katso! -- Se oli
kahdella jalalla kävelevä ja puhuva aasi, jolla ei ole mitään
hyveitäkään.

Ja viimein hän huomasi totuuden, jota niin kauan oli turhaan etsitty.
Hän löysi korkeampaan moraaliin johtavan lähtökohdan, joka kuuluu:

_Ellei ihminen saa totella "kiusaajaa" ja "langeta" elämä tulee hänelle
vastenmieliseksi ja sietämättömäksi._

Lisäksi hän huomasi, että mitkään aatteet ja ihanteet eivät voi
pelastaa yksilöä; ne voivat "pelastaa" ainoastaan rodun tai kansan tai
luokan, jos rotu, kansa tai luokka todella pelastusta haluavat.



31


Se "kiusaaja", joka yksilön kykenee pakottamaan "lankeemukseen" aina ja
kaikkialla on mielijohteita ja tahtoa suurempi voima: vaistot. Se on se
voima, joka tulee asettaa ensimäiselle sijalle siveellisten arvojen
käsittelyssä.

Ceylonin Vedda-kansan jäsen on peräti alhaisella sivistysasteella,
mutta, useain tutkijain vakuutuksen mukaan, hän ei osaa ollenkaan
valehdella, ei silloinkaan vaikka hän voisi valheella henkensä
pelastaa. Hän ei tunne valhetta ja voimakas vaisto estää hänet
hyväksymästä sellaista mikä ei ole toden kanssa yhtäpitävää.

Kaikki se mikä näyttää ihmisessä olevan hänen yksilöllisyydestänsä
johtuvaa johonkin pakottavaa tai jostakin estävää pyrkimystä on
periytymisen, kasvatuksen ja vallitsevan elämänjärjestyksen kautta
ihmisen yksilöllisyyteen kehittynyttä vaistoa, jossa periytymisellä
kuitenkin on suurin osallisuus.

Erityisesti solutuman tutkiminen -- joka nyt on vasta alussa -- ja sen
ominaisuuksien tarkempi selville saaminen tulee lähimmässä
tulevaisuudessa osottamaan paljon huomattavia perinnöllisyyttä koskevia
seikkoja. Se tulee selvittämään myöskin periytyvien vaistojen laatua ja
periytymisvoimaa.

Materialismin pohjalla olevassa sielutieteessä jo tunnustetaan
niinsanottu "tajuton vaikutus" ja todistellaan että "tajuttoman" ja
tajuavan vaikuttavan voiman välillä ei voida löytää mitään varmaa rajaa
samoin kuin ruumiin ja sielun välilläkään ei ole mitään varmasti
määriteltävää rajaa.

Samoin sielutiede tuntee vaiston voimana, joka ei tarvitse
itsetietoista sielutoimintaa johtaaksensa tekoon. Vaisto voipi pakottaa
ilman edelläollutta mielikuvaa ja "itsetietoista" tahtomista.

Vaistot elävät ja kestävät pakottavina voimina vielä kauan sen jälkeen
kuin niitä synnyttävät ja kehittävät ulkonaiset syyt ovat lakanneet
vaikuttamasta.

Vaisto on ainoa "sielullinen" ominaisuus jota voidaan otaksua
ilmaantuvan jo puhtaasti fysikaalista ja kemiallista laatua olevissa
ilmiöissä -- mutta siitä huolimatta se ilmenee korkeimmankin
itsetietoisen järjen asteilla, mutta sen vaikutusta ei voida tarkalleen
erottaa mielikuvien, järjen ja tahdon vaikutuksista, koska se useissa
tapauksissa hallitsee edellisiä.

Kuitenkin järjellä on olemassa yksi etuoikeus. Korkealle kehittyneenä
järki kykenee keksimään keinoja kaikkien ihmisen ominaisuuksien
jalostamiseksi -- itsensäkin.

Vaisto ei määrää tarkalleen yksityisten tekojen laatua, mutta se määrää
suunnan mihin pyritään.

Vaiston oleellisin ja samalla jyrkin tunnusmerkki onkin juuri se, että
se esiintyy aina jonakin kokonaisena järjestelmänä -- rappeuttavana tai
jalostavana -- sensijaan kuin mielijohteet, järjen arvioimiset ja tahto
esiintyvät enempi heiluvina, hetkellisinä ja siveelliseltä arvoltansa
suuresti vaihtelevina tekoina.

Tieto on aina persoonallisen kuulemisen ja näkemisen ja tuntemisen
tulos. Vaisto on aina veriperintö, jota ympäristö tosin voipi vahvistaa
tai heikontaa.

Tieto hyvästä ei kykene estämään pahasta, jos vaistot ovat taipuvia
pahaan. Siinä selitys ristiriitaan: miksi eletään toisin kuin
tiedetään...

Selvinkin tieto ja parhainkin todistus ovat voimattomia muuttamaan
suhdettamme johonkin asiaan, jos vaistomme suhde siihen on toinen kuin
tietomme. Esimerkiksi:

Joukko marssii laulaen sankarilaulua

    "Ei muuta johtajaa, ei luojaa
    kuin kansa kaikkivaltias" --

tai mikä vielä kuvaavampaa: on asestettu ja valmis "petoina"
raatelemaan veljiänsä, pelkäämättä maan tai "taivaan" valtoja. Mutta
kun nuo "sankarit" ja "pedot" sattuvat pimeällä kulkemaan yksin
hautausmaan ohitse vapisevat he pelosta ja kauhusta. Miksi? Siksi koska
heillä on vuosisatain opetuksen perintönä vaisto, joka kammoo
näkymättömiä voimia. Ja tuota vaistoa vastaan tieto ja todistus siitä,
että "nuo näkymättömät" voimat eivät ole koskaan keneltäkään
hiuskarvaakaan katkaisseet, ei merkitse mitään, eikä tule
merkitsemäänkään niin kauan kuin on olemassa tyhjän pelkäämisen vaisto.

Ei siis tieto hyvästä ja oikeasta, vaan terveet vaistot, terve veri- ja
lihaskudos kykenevät pakottamaan hyveeseen.

Syvällisempi tieto kuitenkin voimakkaasti huutaa meitä taistelemaan
ympäristömme muuttamiseksi terveeksi, kiihottaa meitä arvostelemaan
yhteiskuntaa ja toisiamme, joka on ensimäinen yhteiskunnan ja ihmisen
jalostumisen ehto.

Mielijohteet syntyvät hetkellisen ulkoapäin tulleen vaikutteen
johdosta. Mielijohde on hetkellinen ajatuskuva, voimakkuudessa
suhteellinen syyhynsä, synnyttäjäänsä, ja häipyy verrattain pian.
Vaisto sensijaan vaatii pitkiä aikoja muuttuaksensa ja voimakkaita
toimenpiteitä.

"Nouseminen" ja "lankeaminen" voivat olla tuloksia hetkellisistä
mielijohteista, jotka syntyvät ulkopuolisista vaikuttimista.
Johonkin määrättyyn suuntaan pyrkiminen on seuraus vaistosta.
Vaistot toimivat samoin kuin aistitkin kahteen vastakkaiseen suuntaan:
haluavat ja vierovat. Haluavat vaistot pakottavat siihen johon ne
pyrkivät ja vierovat vaistot pidättävät siitä mikä niille on
vastenmielistä.

Vaisto ollessansa mielijohteita, järjen arvioimisia ja tahtoa
voimakkaampi on luonnollisesti myöskin aisteja voimakkaampi. Vaisto
voipi pakottaa sellaiseenkin jota aistit voimakkaasti vierovat.
Ollessansa aisteille vastakkaiset vaistot voivat aisteja rappeuttaa
niin pitkälle että aistit kokonaan kuoleutuvat. Useimmin kuitenkin
aistit rappeutuvat puhtaasti ulkopuolista laatua olevista syistä.

Jos vaistot ovat terveitä ja toimivat sopusoinnussa voimakkaimman
vaiston olemassaolon säilytysvaiston kanssa, vierovat ne kaikkea
rappeuttavaa ja pakottavat pyrkimään siihen mikä tuottaa tervettä
nautintoa. Mutta jos vaistot ovat pitkiä aikoja vallinneiden
yhteiskunnallisten vääryyksien kautta pilaantuneet, niiden vaikutus
muuttuu päinvastaiseksi: ne pakottavat rappeuttavaan ja estävät
jalostumisesta.

Lisäksi tulee sairas moraali ylösalasin kääntyneine elämänarvoineen ja
kasvattaa mukaisensa käsityksen kärsimyksestä ja nautinnosta. Sen, joka
merkitsee rappeutumista ja todellisuudessa kärsimystä käsitetään ja
uskotaan merkitsevän lopullisesti ja korkeampaa nautintoa ja
päinvastoin.



32


Sairaat vaistot pakottavat kaikkiin epäsäännöllisyyksiin elämäntavoissa
siilonkin kun ulkopuoliset voimat eivät esiinny kylliksi voimakkaina
pakottaaksensa epäsäännöllisyyksiin.

Summattuna nuo vaistot johtavat päämäärään, joka on elämän kieltäminen
ja kansan ehkäpä rodunkin häviö -- siis vastakohta sille johon yleensä
luultiin pyrittävän.

Luultiin pyrittävän korkeampaan elämään ja saavutettiin elämän kokonaan
kieltäminen. Luultiin kuultavan itsesäilytysvaiston ääntä ja tultiin
todellisen itsensä kieltämiseen.

Moraalisessa suhteessa turmiollisimmat nykyisen sivistysyhteiskunnan
taudeista ovat nälkä, tuberkuloosi ja syfilis.

Turmiollisimpia sivistysihmisen vaistoista ovat vaisto
yksityisomistukseen, vaisto tietämättömyyteen, vaisto likaisuuteen,
vaisto säälimiseen, vaisto kuuliaisuuteen järjen kustannuksella ja
vaisto sellaiseen kauneuteen, jossa kokonaan unohdetaan terveys.

Huomattuamme että on olemassa hyvin laajalle levinnyt voimakas vaisto
tietämistä vastaan: -- ei tahdota tietää -- ymmärrämme ihmisten
itsepintaisuuden olla tajuamatta yksinkertaisimpia uusia mutta peräti
tärkeitä asioita.

Vaiston tietämistä vastaan on synnyttänyt ennenkaikkea epäsuotuisat
tilaisuudet tiedon hankkimiselle. Ja siveellisenä tietämisvastaisen
vaiston synnyttäjänä on ollut ensimäisellä sijalla kristinusko, joka on
saarnannut maallisen viisauden mielettömyyttä ja tehnyt tietämisestä --
erittäinkin köyhille -- suorastaan paheen.

Mutta tietämisen tarve, pysyvä halu tietää mahdollisimman paljon,
on perusteiltansa kiinteässä yhteydessä itsesäilytysvaiston
kanssa. Ja tietämisen tarpeen lakkaaminen merkitsee itseasiassa
itsesäilytysvaiston rappeutumista.

Likaisuus on ruumiille sairauden verho, etuvarustus, jossa tuhoavien
tautien siemenet itävät, pesivät ja kehittyvät. Likaisuus on yksi
ensimäisiä ehtoja ruumiillisen rappeutumisen tielle pääsemiseksi. Mutta
siitä huolimatta likaisuus on hyvin vähän vihattu.

Terveistä vaistoistaan kauaksi eksynyt joukko pitää taudit
välttämättöminä, vieläpä osa -- uskonnollinen osa -- kunnioittavat
tauteja jonain hyvänä, siveellisesti oikealle tielle ojentajina,
johdatuksena johonkin parempaan, ja sentähden sairautta edistävä
lannoitus, likaisuus, kuuluu asiaan.

Koira nuolee itsensä ja penikkansa puhtaaksi ulkonaisesta sekä omasta
liasta, mutta enemmistö ihmisiä pitävät liassa elämisen selvänä asiana,
jonka vastustamiseksi ei kannata edes siveellistä vastalausetta panna,
sen vähemmin ryhtyä toimenpiteisiin sen poistamiseksi.

Mutta onhan selvää että hengen puhtautta huutava ja hakeva sivistynyt
maailma unohtaa lihan puhtauden ja antaa sen mädätä. Korkeintaan
heitetään joskus säälivä silmäys jotakin mätänevää kohtaan, mutta
suuri, ilettävä yhteiskunnallinen likaisuus ei herätä mitään huomiota.

Sääli! Onko se hyve? Onko se sellainen vaisto, jonka järjestelmällistä
istuttamista ja kehittämistä on sallittava ja edistettävä?

Sääli esiintyy rappeutuneiden ja häviämään tuomittujen hyväksi, kuuluu
yli-ihmistä haaveilevan filosofian huuto. Ja se on totta. Jos sääli
tulee perinnölliseksi vaistoksi, järjen kustannuksella toimivaksi
elämänohjeeksi, esiintyy se kehnon ja alhaisen elättäjänä vieläpä hyvin
useissa tapauksissa niiden synnyttäjänä.

Ihminen tekee oikean ja hyvän työn antaessansa esim. ruhjoutuneelle
ensimäisen avun tai voidessansa tyydyttää nälkäisen tarvetta
tilapäisesti. Mutta väärin ja huonosti hän tekee jos hän suosii ja
sallii sellaista järjestystä jossa kokonaiset ihmislaumat voivat
ruhjoutua ja miljoonaiset joukot nälkään nääntyä. Sairas, säälivä, on
hänen tuntonsa, jos hän kammoksuu, hävittää niitä yhteiskunnallisia
voimia jotka sellaista järjestelmää tukevat.

Kauniisti tekee mies kun hän vaikka oman henkensä uhalla pelastaa
jonkun suuren asian tai vaarassa olevan lähimmäisensä. Ruman,
sukupuoltansa, kansaansa ja koko rotuansa häpäisevän ja alentavan teon
tekee mies suostuessansa naisen emärakkauden vaatimana siittämään
lapsia keuhkotautia sairastavan vaimonsa kanssa ja säälistä
suostuessansa elämään yhdessä hänen kanssansa, vaikka itse vielä on
terve. Parempi olisi että vaimo hukkuisi "ikävöimiskyyneleihinsä" kuin
että mies saastuttaa itsensä ja suostuu siittämään ennen syntymistänsä
kurjuuteen tuomittuja lapsia.

Nainen joka menee hoitajattareksi kuppasairaalaan tekee sitä kauniimmin
mitä huolellisemmin hän hoidokkejansa vaalii. Mutta törkeästi hän
rikkoo kauniin, terveen ja jalon periajatuksia vastaan jos hän suostuu
vaimoksi kuppataudin saastuttamalle miehelle, vaikka tuo mies muuten
olisi maailman parhain. Mutta nainen säälii ja suostuu, jos mies
romantillisesti vakuuttaa ampuvansa itsensä jos hänen täytyy luopua
himoitsemastansa naisesta. Jalomielisemmin terve nainen kuitenkin
tekisi jos hän antaisi sellaisen miehen ampua itsensä.

Meillä on säälillä sekoitettua politiikkaa, joka rakentaa vaivaistaloja
ja harrastaa eläinsuojelusta, mutta unohtaa suojata kansalaisia
julkista ryöstöä ja ruhjomista vastaan. Ja meillä on kristillisen
säälin sotkemaa sukupuolirakkautta, joka yhä enemmän ja enemmän raiskaa
elämämme perusteita.

Terveyden suurin hyve on edesvastuuntunne. Sairauden suurimmat hyveet
ovat sääli ja nöyryys.

Säälin hyveeksi saarnaamisella on onnistuttu myrkyttämään siveelliset
arvot rakkaudessa, politiikassa, puhumattakaan taiteesta, jossa sääli
on päässyt näyttelemään hirvittävää osaa. Siitä on seurauksena, että
samassa määrin kuin sääli on päässyt vaistoksi velvollisuuden- ja
oikeudentunto ovat jääneet heräämättä, eikä ainoastaan heräämättä,
mutta ne ovat menneet huomattavasti alaspäin. Ja kuitenkin
velvollisuuden- ja oikeudentunto ovat terveempiä ja parempiin tuloksiin
viepiä kuin sääli.

Mutta sääli ja sitä seuraava nöyryys ovat välttämättömiä monille
yhteiskunnallisille laitoksille ja erittäinkin kirkolle. Köyhille
tarjottavana oppina sääli on kirkolle välttämättömämpi kuin
sakramentit. Saarnaamalla sääliä ja nöyryyttä hyveinä voidaan säilyttää
ja edistää kurjuus -- synti -- ja monistaa se. Ja sellainen asiaintila
on välttämätöntä kristitylle kirkolle. Kirkko ja pappi elävät
kurjuudesta. Kirkon "peruskallio" ei ole Kristus vaan se on kurjuus.
Sille se on rakennettu ja sillä se seisoo vielä tänäkin päivänä.



33


Perhemuoto on yksi niitä laitoksia, joissa rappeutuminen voipi näytellä
hirvittävää osaa ja jalostuminen saada suurimpia voittojansa, jos
perhemuoto on jalostumiselle sovelias. Nykyinen perhemuoto on
rappeutumisen edistäjä hirvittävässä mitassa. Mutta kuitenkin se juuri
on se yhteiskunnallinen laitos jonka puolustamiseksi enimmät ja
typerimmät siveelliset kiivailut esiintyvät.

Nykyistä perhemuotoa eivät puolusta ainoastaan tietämättömät
rappeutuneisuuden edistäjät, mutta sitä puolustavat monet kuuluisat
tiedemiehet siveyden ehtona, eivätkä näe sen rappeutuneisuutta, sen
vähemmin sitä että nykyisen perhemuodon, tiedollisen sivistyksen
korkealla ollessa ja naisen saavutettua yhteiskunnallisia oikeuksia,
täytyy olla rappeuttava vaikutuksiltansa.

"Perhe on niitä raakalaisuuden jätteitä, joissa ei ilmene kuihtumisen
merkkiäkään, vaan jotka ovat vielä tänäkin päivänä yhtä elinvoimaisia
kuin kuunaan ennen", sanoo kuuluisa tiedemies professori Westermarck.
(Tapojen historia sivu 33).

Syyksi perheen säilymiseen selittää Westermarck sikiön suojelemisen
tarpeen. Jos sikiötä ei suojeltaisi olisi se rodun loppu.

Epäilemättä Westermarckin selitys sikiön suojelemistarpeesta yhtenä
perheen koossapitäjänä on oikea niin pitkälle kuin on kysymys
yksityisen omistuksen ajasta. Sensijaan Westermarck ei ole oikeassa
väittäessään perheen olevan tänään yhtä elinvoimaisen kuin "kuunaan
ennen".

Perheen koossa pitäjät ovat lapset, kotitalous ja aviouskollisuus, jos
on kysymys nykyisistä sivistyskansoista eikä vain muutamista tuhansista
yläluokkaisista. Ja noiden koossapitäjäin lisäksi tulee ottaa huomioon
vielä yksi tekijä, joka koskee nimenomaan rappeutuvaa perhettä, mutta
jolle ei ole annettu mitään huomiota, ja se on ollut _naisen alempi
tiedollinen asema_.

Mutta ovatko nuo perhettä koossa pitävät tekijät tänäkin päivänä yhtä
elinvoimaisia kuin kuunaan ennen? Kaukana siitä. Meillä on tuhansittain
perheitä joissa aviouskollisuus on enemmän kuin kyseenalaista.
Kotitalous on ollutta ja mennyttä. Kuinka suuri onkaan niiden luku,
joille koti on vain siveellisesti välttämätön paha. Kotona ollaan vain
sen verran kuin on välttämätöntä maineen vuoksi. Ja lapset sitte? Eikö
miljoonat perheet pyri vapautumaan lapsista niin ettei niitä tehdä ja
myöskin niin ettei niitä hoideta, jos vain suinkin on mahdollista
päästä sellaisesta. Ja naisen tiedollisuus edistyy nopeasti ja se
vaikuttaa voimakkaasti perheessä ja sukupuolisuhteissa vallitseviin
siveyskäsitteihin, jotka vuorostaan vaikuttavat nykyiseen perhemuotoon
hajoittavasti. -- Se on todennäköisesti nainen joka tulee voimakkaammin
vaikuttamaan nykyisen perhemuodon perinpohjaiseksi hävittämiseksi.



34


Ne tavat ja ne ehdot, joidenka alaisena sivistyskansojen avioliitot
rakennetaan ja se tapa jolla niissä eletään ovat ikäänkuin uhkahuuto
pohjattomaan syvyyteen vaipuvilta: Me emme salli jälkeläisistämme
tulevan parempia kuin me itse olemme! Se "huuto" ehkä on suurimmalle
osalle itsetiedoton, mutta silti se ei ole vähemmän kamala ja vähemmän
tosi.

Avioliittoon aikovalta kysytään -- jos mitään kysytään -- onko hän
kunniallinen ja puhdas? se on: tekopyhä. Ei kysytä, onko hänen
siitosnesteensä edes veneerisistä taudeista vapaa? Kysytään,
onko hän hellä isä? Ei kysytä, onko hän terve isä. Kysytään, onko hän
puhdas morsian? Ei kysytä, ovatko hänen rinta- ja vatsaonkalonsa
säilyneet muodin kuristukselta siksi avarina, että terve ja
normaalikokoinen sikiö voisi kehittyä ja syntyä. Ei kysytä, onko hänen
ruoansulatuselimensä niin terveet että sikiö voisi saada riittävän
ravinnon. Sanotaan: sinulla täytyy olla tuomarin tai papin lupa
voidaksesi pariutua. Ei sanota: sinulla täytyy olla lääkärin todistus
voidaksesi siittää.

Avioliiton ehdoissa yleisesti kielletään siveettömänä kaikki se mikä on
elämän, voiman ja terveyden ja kauneuden ehtona ja myönnetään
ainoastaan se mikä on rappeutumisen, voimattomuuden ja rumuuden
tekijänä.

Ja kaiken tämän ylösalasin kääntyneen arvioimisen lisäksi on yhtenä
avioliiton ehtona -- siellä missä raha ei ole ainoa ehto --
"sielullinen rakkaus", henkinen sopusointu.

Ei voida kyllin värikkäästi kuvata sitä ristiriitaa ja niitä
selkkauksia, jotka johtuvat siitä, että pidetään humbuukia henkisestä
sopusoinnusta avioelämän onnen perusehtona. -- Henkinen sopusointu ei
ole edistyksen, vaan rappeutumisen merkki, jos on kysymyksessä miehen
ja naisen aina ja kaikissa henkisesti sopiminen.

Jos poistamme avioelämästä yhdyselämän, joka siihen välttämättömästi
ei kuulu, nykyisen avioliiton järjelliseksi perusehdoksi jääpi
jälkeläisten siittäminen. Ja avioelämän "onnen", sen tunteellisen
puolen perusehdoksi jääpi -- ja oikeastaan on ollut siitä asti kun
kotitalous on menettänyt merkityksensä -- ruumiillinen, paremmin sanoen
aistillinen sopivaisuus.

Kaikesta siitä avio-onnesta, mikä tyydyttää aisteja "henki" on syvästi
kiitollinen. Mutta sitä jota aistit vierovat "henki" halveksii ja
inhoaa ja voipi sallia ainoastaan sunnuntaihartauden ja sairaan säälin
ja helläluontoisuuden pakottamana.

Kuinka kiitollisia ovatkaan "henget" niissä harvoissa avioliitoissa,
joissa vallitsee aistillinen sopivaisuus ja joissa on vielä tervettä
elämänvoimaa normaalielämään.

Sitäpaitsi on ehdottomasti totta, että järjellinen tyydyttää myöskin
terveitä tunteita. -- Tunteet voidaan kehittää liikkumaan järjen
sallimissa rajoissa. Mutta "henkinen sopusointu" avioliitossa on
kehittyneelle järjelle rasitus, koska "henkinen sopusointu" on
puhtaasti tunneasia ja tapahtuu järjen kustannuksella.



35


Naiset ovat olleet kiivaimpia rappeuttavan perhe- ja
sukupuolisuhde-moraalin puolustajia, vaikka juuri naisen asema perheen
jäsenenä ja sukupuoliolentona on kauan aikaa ollut räikeämpiä
todistuksia rappeuttavan moraalin mukaisen elämän kurjuudesta.

Moralistin sokealla ankaruudella puhuessaan voisi sanoa, että
kristittyjen maiden naisista vähintään puolet ovat tavalla tai toisella
porttoja. Ja kuitenkin naiset vuodattavat kokonaisia kyynelvirtoja ja
päästävät ilmoille tuhansia pyhiä suuttumuksia rappeuttavan moraalin
järjettömyyksien puolustamiseksi. Mikä kohtalon iva pirullisen
kamalassa siveysilveilyssä! Ne jotka vääryydestä enimmän kärsivät
kiivaimmin vääryyttä puolustavat.

Naisen alennus avioliitossa on mennyt niin pitkälle, että naisissa ei
ole enään olemassa kuin siitoseläimiä, työjuhtia: rääkättäviä
orjattaria ja hekumoitsijoita. Muunlainen naisen asema nykyisessä
perheessä on niin harvinainen ettei siitä kannata puhua.

Naisen tiedollinen kehitys ja sitä seuraava yhteiskunnallinen
tasa-arvoisuus tulevat kuitenkin lähimmässä tulevaisuudessa herättämään
naisen yksilöllisyyden, joka nousee kapinaan viimeisten itseasiassa
vain muodollista laatua olevien perhesiteiden katkomiseksi.



36


Kun joukko salaisia aviorikkojia löytävät yhteiskunnallisista
vastustajistansa yhden julkisen aviorikkojan he suut vaahdossa huutavat
yhteiskunnallisten vastustajiensa aatteiden siveettömyydestä. Ja yksi
noita "siveettömyyksiä" on silloin tällöin esitetty ajatus vapaasta
rakkaudesta. Tuollaisen "siveellisen" huudon sattuessa suuri osa muuten
kumouksellisista ihmisistä, aremmat luonteet, hätääntyvät ja
siveellisesti perääntyvät tunnustamalla: "meillä ei ole mitään
tekemistä perheen kanssa".

Mutta selväähän on -- vaikka vain pienelle vähemmistölle -- että jos
meillä on tekemistä määrätynlaisen yhteiskuntamuodon kanssa meillä
täytyy olla tekemistä myöskin saman yhteiskunnan perhemuodon kanssa,
koska perhe on osa yhteiskuntaelämää ja osa yhteiskuntamuotoa, vieläpä
hyvin huomattava osa.

Ja sen lisäksi on selvää, että jos nykyiset sukupuolisuhteet ja
perhemuoto ovat sellaiset että niissä alkeellisempienkin terveiden
siveysohjeiden rikkominen, miehen sekä naisen alennustila ja
ruumiillisesti heikkojen ja henkisesti tylsien lapsien mailmaan
saattaminen ovat yleisiä noiden suhteiden ja muotojen täytyy hävitä ja
tulla korvatuksi joillain korkeammilla muodoilla, jos mielitään
ollenkaan saada mahdolliseksi terveempien, siveellisesti voimakkaampien
ihmisten syntyminen.

Aikamme avioliitoissa suurin osa kärsivät kuolettavasti siitä kun eivät
ole rakastuneet ja loput kärsivät siitä -- kun ovat rakastuneet ja
pysyvät rakastuneina.

Miehen ja naisen yhdyselämää ei voida millään järjestelmällä saada
sopusointuiseksi. Sensijaan avioliitto ilman yhdyselämää voidaan saada
onnelliseksi ja aviouskollisuuskin lujemmaksi.

Miehen ja naisen yhdyselämä ilman "kuolettavaa katkeruutta" on
mahdollinen ainoastaan kahdella ehdolla. Täytyisi olla ehdottomasti
kaksi samanlaista luonnetta, joka on psykolooginen sekä fysiologinen
mahdottomuus. Tai sitte jommankumman personallisuuden täytyy kuoleutua,
joka voipi olla mahdollinen ainoastaan heikoille luonteille, mutta ei
ole missään tapauksessa suositeltava sovinnollisuuden ehto.

Persoonallisuuden kuoleutuminen tapahtuu ainoastaan siten että toinen
masentaa toisen yksilöllisyyden, jota sitte kauniisti sanotaan "yhteen
sulautumiseksi".

Kun aviopuolisoilta -- erittäinkin köyhiltä -- loppuu sukupuolinen
kiihko, joka tavallisesti loppuu muutamien parittelujen jälkeen,
alkavat he katsomaan toisiansa osakeyhtiön jäseniksi ja odottavat että
kumpikin hyödyttää avioliitto-osakeyhtiötä yhtä paljon. Nykyisessä
järjestelmässä nainen kuitenkaan ei voi sitä tehdä, koska hänen
tehtäviltänsä puuttuu rahallista arvoa suuremmassa määrässä kuin miehen
tehtäviltä, ja sentähden ja alemman tietoisuutensa tähden se on
useimmiten nainen, jonka persoonallisuus tulee avioliitossa
kuoletetuksi. Naisen täyteen yksilöllisyyteensä heräämisen yhtenä
ehtona on yhdyselämän poistaminen avioliitosta.

Kansanvaltaisuuden saavutettua tarkoituksensa, työväenluokan valtaan
noustua, kansalliset voimat tulevat ennenkaikkia kohdistettavaksi
luontoa vastaan ja tuotannon kehitykseen, saadaksemme runsaasti niitä
elämän mukavuuksia, joita olemme vuosisatoja voimakkaasti himoinneet,
mutta samaan aikaan varsinaisesti alkaa taistelu miehen ja naisen
välillä yhteiskunnallisesta vallasta. Tuo taistelu tulee kohottamaan
naisen sekä miehen yksilöllisyyttä enemmän kuin mikään entisistä
yhteiskunnallisista taisteluista. Mutta molemminpuolinen voimakas
yksilöllisyys on sopimatoin sellaiseen yhdyselämään kuin nykyinen
perhemuoto edellyttää. Sukupuolisuhteiden ja lasten siittämisen täytyy
tulla jatkumaan toisenlaisen avioliittomuodon kautta kuin mitä nykyinen
on.



37


Elämän ja ihmisen ylösnousemuksen kieltämiset ilmenevät räikeimmin
nykyisessä tavassa siittää jälkeläisiä, siinä edesvastuuttomuudessa
millä jälkeläiset maailmaan saatetaan.

Ja kuitenkin ihmisen siveellisen voiman huomattavana tekijänä, ehtona,
on siitostoimituksen järjellisyys. Jos siitostavat ovat järjettömät
sikiö saapi osansa järjettömiä sukupuolisuhde-vaistoja.

Kristillisesti sivistyneen yhteiskunnan siitossuhteet ovat jo kauan
olleet niin järjettömiä että niiden vallitessa oikeastaan ei voi olla
kysymystäkään muusta kuin siveellisesti heikon ihmisen siittämisestä.

Sivistyneen ihmisen "henkiset hyveet", hänen rapakkoeläin-moraalinsa ja
sivistyneen ihmisen taudit ovat kehittyneet niin pitkälle että terveen
ihmisen siittäminen on enemmistölle mahdottomuus.

Vallitseva moraali pitää oikeana vieläpä vaatimalla vaatii
sukupuolielämää, jossa kaikki terveyden alkeellisimmatkin ohjeet
törkeällä tavalla häväistään. Senpätähden terveiden jälkeläisten
siittäminen on harvinaisuus sellaistenkin keskuudessa joiden
perhe-elämää köyhyyden kirous ei ole kurjistuttamassa.

Moraalin myrkky on saastuttanut niin perinpohjin ettei voida "siveyttä"
rikkomatta ajatellakaan uusien ihmisien siittämistä terveellä tavalla,
sääntöperäisenä, järjellisenä inhimillisenä toimituksena.

Minkälaisia ovatkaan ne jälkeläiset, joita siittää ja synnyttää tämä
sukusurkastumisen mahtavin edistäjä nykyään jo epäonnistuneilla
perusteilla oleva avioliitto? Minkälaisia ovat jälkeläiset pilaantuneen
siemensolun ja pilaantuneen munasolun yhdynnästä?

Rappeutuneiden yhä nopeammin rappeutuvia kääpiösikiöitä, joista vain
osa saadaan elämään suurella työllä ja vaivalla.

Mutta elämä jossa, jos tätä menoa jatkuu, kohta täytyy olla jokaista
syntynyttä lasta hengissä pitämässä spesialistilääkäri -- sellainen
elämä ei kannata.

Jälkeläisten siittämistä tulee päästä ohjaamaan ajatus: -- lapsia ei
saa "tulla", vaan niitä tulee tehdä ja niitä on pyrittävä tekemään
tunnettuun tarkoitukseen soveltuviksi.

Ajatelkoon jokainen ken ajatella voipi, mitä on moraali joka ei saa
"siveellistä halvausta" siittäessänsä syfiliksen saastuttamalla
siemensolulla uusia ihmisiä maailmaan.

Ajatelkoon jokainen ken ajatella voipi, mitä on sukupuolirakkaus, joka
rakkauden nimessä siirtää tuberkuloosin ituja tuleviin sukupolviin.

Mitä on yhteiskunnallinen moraali, joka yhteiskunnallista laatua
olevalla porttolajärjestelmällä sallii myrkytettävän siitossolut yhä
laajemmalle ja laajemmalle.

Parempi olisi, jos "vapaa antautuminen" olisi yleisesti
vallalla, lääkärin terveiksi todistamien ihmisten kesken, kuin
porttolajärjestelmä, joka saastuttaa kokonaisia kansakuntia.

Mutta ennenkaikkia olisi saatava selväksi ja myöskin
yhteiskunnallisissa laeissa määrätyksi, että sukupuolisuhteissa
ainoastaan terveet kuuluvat terveille ja ainoastaan sairaat sairaille.



38


On johdonmukaista että edesvastuuttomasti siitetyt lapset myöskin
kasvatetaan edesvastuuttomasti.

Yksi suurimpia yhteiskunnallisia virheitä on se, että yhteiskunta antaa
vielä tänäkin päivänä suurimman osan kasvatuksesta suorittaa
henkilöiden, jotka ovat teknillisesti sekä teoreettisesti tietämättömiä
kasvatustyöstä. Sellaisia ovat vanhemmat melkein poikkeuksetta ja
myöskin suurin osa varsinaisista opettajista.

Kuinka voisikaan tässä järjestelmässä, jossa käytännöllisten sekä
teoreettisten kykyjen kehittyminen riippuu ennenkaikkia rahallisista
ehdoista, kehittyä kykeneviä opettajia niillä palkoilla joita opettajat
saavat. Tavallisella karjakolla on yhtä hyvä palkka kuin alempien
koulujen opettajilla ja opettajattarilla, vaikka vasikkain kasvatus
vaatii paljon pienempiä ponnistuksia teknillisten ja teoreettisten
tietojen saamiseksi kuin ihmislasten kasvatus. Mutta tämä pinnalta
materialistinen, mutta sisältä mustimmasti spiritualistinen yhteiskunta
pitääkin vasikkain ja porsaiden kasvatuksen paljon tärkeämpänä kuin
ihmislasten kasvattamisen.

Myöskin rappeuttavasti vaikuttava on vallitseva _kasvatuksen
anarkistisuus_. Aikamme kasvatukselta, erittäinkin alemmalta -- joka on
kasvatuksen tärkein puoli, koska se on laajin -- puuttuu kokonaan
terveesti jalostavat yhteiskunnalliset päämäärät. Ainoastaan
yksilöllisiä päämääriä, terveitäkin, opetetaan, mutta niitäkin
anarkistisessa sekasorrossa. Koti särkee sen mitä koulu rakentaa ja
päinvastoin, yksi opettaja kieltää toisen opettaman "totuuden", toinen
luokka koulussa opettaa vastakkaista maailmankatsomusta edelliselle
luokalle j.n.e. ihanassa sekasorrossa. Ja tuota kaikkea sanotaan
siveelliseksi kasvatukseksi!

Mutta eihän sovi unohtaa että tässä yhteiskunnassa onkin kaikki vain
siveellistä. Kasvattakaa lapsenne siveellisesti. Antakaa heille
siveellisiä neuvoja, siveellistä kuritusta, näyttäkää siveellisiä
tapoja ja yhä uudelleen ja uudelleen siveellistä, sellainenhan on
moralistiemme kasvatusohjelma.

Hyvien ihmisten kasvatuksen esteenä ei ole siveellisten ponnistusten
puute --- päinvastoin nuo ponnistukset juuri ovat kasvatuksen
siveellisen puolen rappeuttajia -- mutta sen esteenä on ensiksi
kurjuuden perintö lapsissa ja toiseksi kurja ympäristö.

Suurin osa nykyään syntyvistä lapsista ovat saaneet perintönä ei
ainoastaan kurjistuttavat vaistot, mutta suorastaan kurjistuttavilla
taudeilla myrkytetyt solut. Nämä lapset ovat raiskattuja ja tuomittuja
jo ennen syntymistänsä, ja heistä ei voida kasvattaa hyviä ihmisiä
millään niistä "siveellisistä" kasvatuskeinoista, jotka nykyisessä
kasvatuksessa ovat yleisiä.

Enin osa työläiskoteja ovat niin kurjia että niissä ei voida mitään
järjellisesti siveellistä kasvatusta harjoittaa, sillä järjellisen
siveellisyyden harjoittamisen ensimäisiä ehtoja ovat puhtaus ja valo,
jotka ennen kaikkia työläisen kodista puuttuvat. Tuonlaisille kodeille
siveellisten kasvatusohjeiden antaminen on samaa kuin raamatunlause
nälkäisille tai puhtauden kymmenen käskyä rapakkoeläimille.

Moralistin opettamat kasvatuskeinot ovat ei ainoastaan hyödyttömiä,
vaan suorastaan vahingollisia sellaisille lapsille jotka ovat
perinnöllisesti sairaita. Terve täysi-ikäinen ihminen voinee
poikkeustapauksessa kestää moralistin henkisen rääkkäyksen, mutta
sairas lapsi ei voi sitä kestää rappeutumatta yhä alemmaksi.

Ja sellaisia sairaita lapsia huomaamme olevan paljon. Yksistään nälän,
keuhkotautien ja syfiliksen saastuttamia lapsia on enemmän kuin puolet
kaikista syntyvistä lapsista. Kun otamme huomioon monet muut periytyvät
taudit kysymme kauhulla: kuinka vähän meillä onkaan terveinä syntyviä
lapsia?

Mitä tarjoaa moralisti näille lapsille? Siveellisiä kasvatusohjeita:
moraalisaarnoja ja siveellisiä selkäsaunoja ja pahimmassa tapauksessa
siveellisiä rukouksiakin.

Mikä kuolettavan viisauden yhteiskunnallinen ylevyys! Antaa moralistin
riehua siellä missä tarvitaan pikaista taloudellisen aseman
parantamista ja lääkäriä. Antaa siveysohjeita sinne missä tarvitaan
terveyttä. Elämän musta katkeruus ei voine esittää itsestänsä
kyynillisempää varjoa kuin hengenvoimaan uskova moralisti on.

Että nuorille ei johtuisi mieleen kapinoiminen typerimmänkään
"vanhemman" valtaa vastaan rappeuttava moraali on yhdeksi
kasvatusperiaatteeksi hyväksynyt lauseen -- "Kunnioita isääsi ja
äitiäsi että menestyisit ja kauan eläisit", jota käskyä siveellinen
kasvatus sitte selityksillänsä ulottaa kaikkiin vallanpitäjiin asti.

Jalostavan käskyn tulee tässä tapauksessa kuulua: Kunnioita poikaasi ja
tytärtäsi, että tulevaisuus kunnioittaisi sinua! Ja yhteiskunnalle sen
tulee kuulua: Kunnioittakaa lapsia ja nuoria. Tehkää heidän lapsuutensa
ja nuoruutensa iloiseksi ja onnelliseksi, etteivät he kiroaisi sitä
järjestelmää joka heidät on kasvattanut.

Käskyssä "kunnioita isääsi ja äitiäsi" rappeuttava moraali on tavannut
yhden huippukohtansa, koska se sillä voipi voimakkaasti kääntää ihmisiä
menneisyyden ihailemiseen.

Ihmisen tulee ihanteenansa palvella tulevaisuutta eikä menneisyyttä.
Menneisyydelle me emme mitään voi, mutta tulevaisuudelle me voimme
paljon. Isän ja äidin palvelus on menneisyyden palvelemista. Pojan ja
tyttären palveleminen on tulevaisuuden palvelemista.

Jos yhteiskunta tahtoo tulevaisuudelle ja ihmisen jalostamiselle mitään
merkitystä panna, sen ensimäisiä tehtäviä on ottaa lasten kasvatus
yksinomaan yhteiskunnalliseksi tehtäväksi, johon kuuluu ravinto,
vaatetus ja opetus.

Väitteeseen että sellainen ei kannata tarvitsee huomauttaa vain
senverran, että sotilaskustannuksilla voidaan lapset kasvattaa hyvin.
-- Mutta nykyisellä yhteiskunnalla on paljon suurempi halu pyrkiä
kuolemaan kuin elämään. Lasten kasvatuksessa varat menisivät elämän
edistämiseen, mutta sotilaskustannuksissa ne saadaan menemään kuoleman
edistämiseen.



39


Taide, taide sanoilla, väreillä, säveleillä ja liikkeillä voipi
vaikuttaa paljon ihmisen jalostamiseksi tai rappeuttamiseksi.

Rappeuttava moraali on myrkyttänyt taiteemme niin että sen yleisen
suunnan voipi ilmaista sanalla _alentavaa_.

Mytholoogia näyttelee taiteessamme suurta osaa. Ja mikä on kristityille
kansoille yhteinen mythologia? Raamattu. Sen siveysohjeet ovat vielä
vallitsevina taiteessamme.

Kristinusko on esittänyt tallijumalaa. Tulos on tallisivistyksen omaava
kristitty tolvana. Kristillinen kirkko on esittänyt kurjuuden
tunkiomoraalia. Tulos on sairas, elävänä mätänevä kristitty eläin, joka
pitää kauheana siveettömyytenä kaiken taiteen joka ei haiskahda
kurjuudelle, tunkiolle, ummehtuneelle ja mätänevälle.

Antiikin kansoilla oli sivistyneemmät jumalat. Ja se johtui siitä koska
noilla jumalilla oli -- sivistyneemmät kansat. Kreikkalais-roomalainen
mytholoogia ei esitä hyveenä mitään niin heikkoa ja kurjaa kuin
kristillinen mytholoogia.

Rappeuttavan moraalin myrkytyksen seurauksena ovat taiteessamme vakava
realistisuuden puute ja samalla sen vastakohta: alaspäin kiihottava
realistisuus ja sairaan moraalin hyveenä esittäminen.

Taiteemme ei ole niin pitkälle realistinen että se uskaltaisi esittää
nykyisen elämämme siveettömän puolen niin vakavasti ja yksinkertaisesti
että suuri yleisö käsittäisi mistä on kysymys. Ja siilon taas kun
taiteemme esiintyy kansantajuisena realistisuutena se, sensijaan kuin
sen pitäisi vaikuttaa vakavaa inhoa rappeutuneisuuteen, vaikuttaa
rappeuttaviin tekoihin pyrkimistä kevyellä ruokottomuudellaan.

Kaikki yleisestä suunnasta poikkeava taide, kuten Bernard Shaw'n,
August Strindbergin ja muutamien muiden elettävän elämän ihailtavien
realistikkojen, koetetaan rappeuttavan moraalin taholta leimata
siveettömäksi, ettei se pääsisi vaikuttamaan kansojen käsityksiin.

Huomattavan laajoilla aloilla liikkuva sosialistinen tiedemies Karl
Kautsky sanookin esim. kansan kirjallisen taiteen menneen alaspäin
sitte Homeron runojen. Samoin on käynyt myöskin muiden taiteiden: ne
ovat rappeutuneet säännöllisesti.

Olisikohan liiaksi perkeleellistä selittää taiteen yleistä mielipidettä
tyydyttää koettavan suunnan johtuvan siitä, että yleinen mielipide ei
salli oman kehnoutensa kuvaamista. Näemmehän me sellaisessa syytöksen
itseämme vastaan. Puolustaaksemme itseämme kiellämme kehnouttamme
kuvaavalta taiteelta taiteen arvon ja tuomitsemme sen siveettömäksi.
Sellaiseen kumminkin viittaa se kiivaus, jolla vastustetaan oman
aikamme elämän vakavaa realistisuutta taiteessa ja tunnustetaan
haluttavan keskitien hillittyä, "siveellistä" taidetta.

Sensijaan varsin mielellään sallitaan entisyyden realistisuutta ja
samoin tulevaisuuden.

Entisajan ihmisen erehdyksiä me voimme käyttää todistuksina omasta
korkeammasta sivistyksestämme ja siveellisyydestämme. Me annamme
entisajan ihmisille anteeksi, jalomielisesti huomauttaen: "he
eivät paremmin tietäneet!" -- vaikka meidän ollaksemme rehellisiä
tulisi sanoa: vähänpä me olemme edistyneet.

Tulevaisuudesta me sallimme kuviteltavan kuinka ihanaa hyvänsä, sillä
sehän on meidän ylistystämme: onhan tulevaisuuden ihminen meidän
jälkeläisemme.

Mutta jos tulee taiteilija ja tieteilijä, joka osottaa että
tulevaisuuden ihminen vielä tuhannen vuoden perästä voipi kärsiä meidän
heille jättämästä veriperinnöstä, hänelle me hymähdämme tavattoman
itsetietoisina. Vaikka meidän pitäisi uskoa tulevaisuuden ihmisen
"pyhästä hengestä" syntymiseen me ennen senkin uskoisimme kuin
myöntäisimme, että tulevaisuuden ihmisessä meistä syntyneenä
täytyy olla parhaimmassakin tapauksessa ainakin jätteet meidän
rappeutuneisuudestamme. -- Niin pitkälle me olemme materialisteja tällä
materialismin aikakaudella.

Rappeuttavan moraalin myrkytys veressä ja hengessä käskee kieltämään
siveettömänä kaiken korkeamman moraalin ilmenemisen ja pyrkimyksenkin
siihen. Ja sentähden ei voida sallia että likaisuus ja raakuus
paljastetaan sellaisina kuin ne elämässä ilmenevät.

Kantilainen filosofia on antanut kauniista määritelmän: -- "Kaunis
miellyttää ilman intressiä, ilman mielitekoja". Tuota määritelmää ovat
aikamme taiteet suuressa määrin koettaneet noudattaa, ja se on vienyt
suuren osan taiteestamme metafysiikan pilviin, pois tavallisen ihmisen
käsityspiiristä. Ja se on yksi rappeutumisen tie.

Jalostavan taiteen kauneuspuolellansa tulee olla sillä tavalla kaunis,
että se herättää voimakkaita mielitekoja ja pyrkimyksiä, ja
rumuudessansa ruman sillä tavalla, että se herättää voimakasta inhoa ja
vieromista.

Kantilaisen rappeuttavan filosofian määritelmiä seuraten idealistinen
estetiikka opettaakin, että taiteesta on poistettava kaikki "alhainen
ja jokapäiväinen" -- siis elämän suurin osa. Mikä järjettömyys
kätkeytyykään tuollaiseen esteettiseen opetukseen! Opettaa ihmisiä
taiteen avulla unohtamaan oman kehnoutensa, sekö olisi taiteen korkein
tehtävä?

Taiteen tulee synnyttää jalon ja kauniin kaipuun ja pyrkimyksen niihin.
Mutta se tapahtuu voimakkaimmin siten, että taide ensiksi osottaa mitä
me olemme ja toiseksi mihin meidän on pyrittävä. Taiteen todellinen
realiteetti, todellisuus, on juuri se mitä me olemme, ja sen kuvaava
puoli, ihanteellinen puoli, on se mitä me voimme tulla olemaan, mihin
meidän on pyrittävä. Nämä kaksi ehtoa täytyvät muodostaa perusteet,
joille jalostavan taiteen tulee rakentua.



40


Jos typeryys on hyvin puettu kunnioitetaan sitä, mutta ryysyihin puettu
nero saapi lurjuksen nimen. Sairas käsitys kauneudesta on pukeutunut
määrättyyn muotiin, jota jokaisen on melkeinpä siveyden ehtona
noudatettava.

Sairas muoti pukeutumisessa, kuinka turmiollinen se onkaan ruumiille
sekä sielulle!

Sairas muoti ei turmele ainoastaan muodin orjaa, vaan se turmelee
myöskin heidän sikiönsä ja siten on osaltansa yhtenä huomattavana
rappeutumisen edistäjänä ja ihmisen ylösnousemuksen ehkäisijänä. Ja tuo
sairas muoti ei ole ominaista ainoastaan muutamille muotinukeille, vaan
se on ominainen sivistyneiden kansojen enemmistölle.

Terveen aistillisuuden häviäminen synnyttää sairaita mielitekoja ja
sairaat mieliteot synnyttävät sairaita muoteja, ja sairaat muodit
kehittävät sairaita mielitekoja ja makua yhä pitemmälle.

Liikevoittoon perustuva järjestelmä hankkii jollekin ihmisten tarpeelle
tyydytykseksi kokonaan toisia esineitä kuin mitä tuo tarve
terveellisellä tavalla tyytyäkseen kaipaisi. Siitä seuraa että aletaan
pitämään väärää tyydykettä oikean arvoisena. Ja silloin ollaan luovuttu
yhdestä tärkeästä terveyden perusehdosta.

Se että lasipalaset käyvät todellisista helmistä ei merkitse paljoa,
mutta se että muotipuku kulkee todellisen ruumiin arvosta, se merkitsee
pitkälle kehittynyttä rappeutuneisuutta.

Ryöstön periaatteelle kehittyneelle yhteiskunnalle on edullisempaa olla
monimutkaisen ja sairaan muodin kannalla kuin yksinkertaisen ja terveen
ruumiin kannalla.

Terve ruumis on täyteläinen ja sopusuhtainen ja vaatii syntymisensä ja
terveenä pysymisensä ehdoksi terveen ravinnon, terveellisen asunnon ja
terveellisen työskentelytavan. Se on liiaksi paljon ryöstävälle
järjestelmälle. Sairas ruumis on suhteeton ja epätäydellinen jäsenien
ja lihaskudoksien kehityksessä, mutta tullaksensa muotiruumiiksi se
tarvitsee ainoastaan kureliivejä, keinotekoisia osia ja täytteitä
korvaamaan lihaksien ja jäsenien epäsuhteellisia muodostumia. Ja
keinotekoiset täytteet ovat huokeampia hankkia kuin terveet
lihaskudokset.

Sivistynyt maailma, joka pitää niin paljon melua hengen alennustilasta,
ei häpeä olla ruumiillisesti niin alhaalla että se pitää muodin ja
muotilaitteet parempina kuin luonnolliset lihaskudokset.

Tämä sivistynyt maailma, joka puhuu niin paljon ihmisen siveellisestä
parantamisesta, muotihulluutensa tähden ei häpeä olla siveellisesti
niin alhaalla että kasvattaa uuden sukupolven sikiöt kureliivien
sisällä.

Mutta rappeutuneella ja rappeuttavalla estetiikalla ei ole yhtään sanaa
siveellisesti alentavaa ja häpeällistä muotia vastaan.



41


Taidettamme vaivaa yleisesti joukkopsykoloogian puute. Yksilö ja hänen
ominaisuutensa muodostavat vielä koko taiteen. Ja se on yksi niitä
vääriä perusteita joille taiteemme on rakentunut. Yhteiskunnallisesti
jalostavan taiteen tulee esittää aatteita ja asioita eikä yksilöitä.

-- Mitkä vaikeudet kohtaavatkaan taidetta, jos se rupeaisi seuraamaan
joukkosielun ja joukkotoiminnan taidentamisohjetta, sanotaan. Eihän ole
mahdollista esim. näyttämölle asettaa koko kansaa tai luokkaa mieliä
järkyttävällä tavalla kysymään "ollako vai eikö olla?", vaan täydytään
ajatus yksilöllistyttää ja asettaa joku Hamlet sitä esittämään.

Niin asiallinen kuin tuollainen huomautus onkin, sitä vastaan kuitenkin
sopii kysyä, miksikä Hamletin nimi ei voisi olla esim. Maailmantuska
yhtähyvin kuin Hamlet. Eroitus voipi äkkiä ajatellen tuntua vain
teknilliseltä tempulta, mutta kuitenkin sillä on puhtaasti aatteellinen
merkitys. Tuo "teknillinen temppu" ensiksi johtaisi katsojan ja
kuulijan mieleen yleistä laatua olevan aatteen ja toiseksi joukon tai
kansan joka sitä aatetta edustaa. Ja juuri sillähän on suuri ero, saako
katsoja ja kuulija taiteesta yleisen tai yksilöllisen käsityksen.

Perinpohjin väärä on myöskin se estetiikan opetus, että taiteilijan ei
tule välittää politiikasta eikä puoluetaisteluista, vaan hänen tulee
pyrkiä puhtaaseen taiteeseen. Mutta puhdas taide on puhdas humbuuki.
Jos kerran muut ihmiset välittävät politiikasta ja puolue-elämästä
taiteilijan on myöskin siitä välitettävä. Hänen tehtävänsä on esittää
politiikan ja puolue-elämän terveet sekä sairaat puolet.

Taiteen ensimäisenä tehtävänä ei ole "kauneuden ja sopusoinnun
palveleminen", kuten idealistinen esteettinen käsitys vaatii. Taiteen
ensimäinen tehtävä täydytään asettaa korkeammalle kuin kauneuden ja
sopusoinnun palvelemiseen. Sen ensimäinen tehtävä on terveyden ja
järjen palveleminen.

Terveys ja järki eivät ole nykyiselle käsitykselle ollenkaan samat kuin
kauneus ja sopusuhtaisuus. Vielä vähemmän terveys ja järki ovat
kauneuden ja sopusuhtaisuuden seuraukset, vaikka otammekin kauneuden ja
sopusuhtaisuuden terveessä merkityksessä. Onhan suhde päinvastainen:
kauneus ja sopusuhtaisuus ovat terveyden ja järjen seurauksia.

Palvellessansa "kauneutta ja sopusointua" taiteemme saarnaa
voimakkaasti rappeuttavan moraalin enkelihyveitä: "ehdotonta
rakkautta", sairasta sääliä ja vapaaehtoista kärsimistä ja nöyryyttä
vieläpä kristillisyyttäkin aivan ilettävässä määrässä.

Asettaaksemme taiteen palvelemaan korkeinta ajateltavissa olevaa
siveysohjetta tulee sen ennenkaikkea palvella ihmisen joukkona
jalostamisajatusta, terveen ruumiin ja terveen järjen saavuttamisen
ajatusta. Sitä päämäärää palvelee se parhaiten paljastamalla
joukkokehnouden ja kiihottamalla jalostaviin joukkopäämääriin.

On varmaa, että se mikä meissä on kehnoa ja alhaista ei voi poistua
ennen kuin yleinen inho sitä kohtaan on herännyt. Ja tuon inhon,
vierovan vastenmielisyyden herättämiseen ei riitä yksistään niiden
kärsimysten sisäinen tunteminen, joita elämämme tapojen tummat
puolet meille tuovat, vaan siihen vaaditaan joukkojulkisuutta,
joukkomyöntämistä, että meissä todellakin on yleistä kehnoutta.
Sellainen vain voipi lähentää suuria joukkoja ja saattaa meidät
ymmärtämään toisiamme ei syyttäjinä ja tuomareina, ei kiiltävän
puhtaina ja inhottavan likaisina yksilöinä, vaan saman elämäntavan
pääpiirteissään samanlaisiksi tekeminä, yhteen kuuluvina rappeutuneina
ihmisinä. Se auttaa meitä tajuamaan korkeamman moraalin vaatimat
syvälle käyvät yhteiskunnalliset toimenpiteet, joiden avulla ainoastaan
voidaan joukkoja siveellisesti kohottaa. Se auttaa meitä ymmärtämään
kuinka kiinteästi me tarvitsemme toisiamme suuressa ja jalossa
ylösnousemuksessa, jonka tuloksena on ei ainoastaan uusi, parempi
yhteiskuntajärjestelmä, vaan myöskin uusi, terve ihminen, jonka ei
tarvitse hävetä elämäänsä eikä pyytää anteeksi olemassaoloansa.



42


Räikeästi ilmaantuu rappeuttava moraali käytännöllisesti
vaikuttavimmassa puolessaan: laissa.

Melkein kaikki lait ovat rappeuttavan moraalin hengen kanssa
sopusoinnussa. Siitä on ensimäisenä todistuksena lakien puhtaasti
kielteinen laatu. Rakentava lainlaadinta puuttuu yhteiskunnistamme
kokonaan, vaikka siveelliseltä kannalta katsoen olisi paljon tärkeämpää
se mitä pitää tehdä kuin se mitä ei saa tehdä, sillä ainoastaan se mitä
tehdään voipi jalostaa.

Rappeuttavan moraalin mukaisesti rikoslakimme tuntevat ainoastaan
rikollisen yksilön, joka on vapaa tekemään rikoksen tai olemaan
tekemättä. Ja vaikka viimeisinä vuosikymmeninä on tieteen taholta
useasti todistettu vapaan tahdon olemattomuus se ei ole vaikuttanut
rikoslakiin yhtään mitään, sentähden koska mikään kansa vielä ei ole
hyväksynyt tieteellisen maailmankatsomuksen pääpiirteitäkään.

Ei ole monta järjettömämpää ajatusta kuin ajatus että rikos on
yksilöllinen. Yhtähyvin voisi sanoa, että yksikkö on olemassa ilman
monikkoa.

Rikos ei ole koskaan eikä missään tapauksessa yksilöllinen ominaisuus.
Rikos on yhtä yksilötön kuin esim. keuhkotauti ja rikoksen tekijä
yksilönä yhtä edesvastuuton kuin keuhkotaudin uhri.

Vaistosta johtunut rikos on peritty rikos ja mielijohteista seurannut
rikos on ulkopuolisten vaikutelmien esiintuoma rikos, kummassakin
tapauksessa yksilön vallan ulkopuolelta johtunut rikos.

Kaikilla nykyisillä sivistyskansoilla on rappeuttavia ja rikoksiin
johtavia vaistoja veriperintönä. Ja kaikissa sivistys-yhteiskunnissa
ulkopuolisten vaikuttimien kautta mielijohteihin tarttuva rikoksen
basilli on ihmisen säännöllinen seuralainen. Ja ne voivat saattaa hänet
tekoon milloin tahansa.

Yhä edelleen rikollista verta syntyy yhä enemmän rikollisesta verestä,
aivan samoin kuin keuhkotautia syntyy keuhkotaudista. Yhä edelleen
yhteiskunnallinen ympäristö tulee pahemmaksi ja pahemmaksi rikoksen
tartuttajaksi vaikutelmiensa kautta. Mutta yhteiskunnallinen valta ei
pane tikkua ristiin rikoksen perinnöllisyyden ja tartunnan
ehkäisemiseksi; se saarnaa ainoastaan moraalia rikoksen parannukseksi
ja säätää kieltäviä lakeja -- tietoisena siitä että niitä tullaan
joukolla rikkomaan.

Sellainen yhteiskuntajärjestelmä, jossa säännöllisesti vallitsevat
ilettävät sairaudet ja rikokset on kurja ja häviämään tuomittu, eikä
sitä voi mikään mahti pelastaa. Mutta samoin on jokainen kansa ja rotu
perikatoon tuomittu, jos siltä kokonaisuutena puuttuu voima sairauden
ja rikoksen vastustamiseen. Ja tuon vastustusvoiman ensimäinen puoli on
vastustushalu, jota puuttuu sivistyskansojen ehkäpä enemmistöltä.
Sellaista enemmistöä on vaikea pelastaa minkään aatteen turvissa. Mutta
voimakas vähemmistökin voipi olla kansan ja rodun ylösnousemuksen
perustaja.



43


Jos moralistimme, sielutieteilijämme ja lainlaatijamme eivät olisi
idealistisia tolvanoita ja kapitalismin palkkarenkejä, voisivat he
käsittää ihmisen olevan historiallisen ja esihistoriallisen ajan syyn
eikä seurauksen, ja silloin he voisivat käsittää ihmistä myöskin
moraalisena olentona. Jos he pitäisivät totena todistukset, jotka
osottavat soluissamme olevan perintöä eläimestä, jos he käsittäisivät
ihmisen solujen ominaisuuksien täytyvän itseensä kätkeä ne vaikuttimet
mitkä ihmistä ovat pitempiä aikoja ympäröineet, käsittäisivät he että
ihmisen täytyy olla yhtä "likainen" tai "puhdas" kuin ovat olleet ne
vaikuttimet joiden alaisena hän on kehittynyt.

Jos moralistimme tajuaisivat sielun ominaisuuksien olevan
"kätkeytyneenä" ainesoluihin, käsittäisivät he ihmisen tahdon olevan
aineen vaistojen orjan silloin kun se ei ole välittömästi ulkopuolisen
pakon alainen. Jos he pitävät totena niin yksinkertaisen asian kuin
että ohdakkeista ei voida parhaimmallakaan sitomisella saada
ruususeppelettä luulisi heidän tajuavan että siveellinen parannus
vaatii paljon enemmän kuin hetkellisen käsittelyn ja moraalisaarnan.

Jos moralistit tajuaisivat että vika on aineessa, tajuaisivat he
myöskin sen että parannuskeinoillakin täytyy olla aineelliset
ominaisuudet, jotka on saatettava kosketuksiin parannettavien kanssa.

Yhtä vähän kuin markkinakehujan tai parjaajan puhe kykenee muuttamaan
jonkun esineen tosiolemusta, yhtä vähän moraalisaarna kykenee
muuttamaan ihmisen tosiolemusta.



44


Kaikessa ihmisen jalostamista tarkoittavassa on pääkysymys: Jos voidaan
jalostaa hänen vaistonsa silloin päämäärä on saavutettu. Ihminen lähtee
kulkemaan ylöspäin. Hänelle alkaa siveellisessä suhteessa uusi
kehityskausi.

Vaistot eivät ole jalostuneet pariin vuosituhanteen, koska on ollut
vallalla sellainen yhteiskunnallinen kehitys, jota siveellisessä
suhteessa voipi kuvata mutkittelevalla viivalla, jossa alaspäin meno
aina voittaa edellä tapahtuneen ylöspäin menon.

Mitään vaistoa ei voida lyhyessä ajassa jalostaa sen yksinkertaisen
seikan tähden, koska sairas solu on aina varustettu sillä
"saatanallisella" ominaisuudella että se voipi saastuttaa terveen
solun.

Mikään ei muutu ilman ulkonaista syytä, on yksi suurimpia
järjellistieteellisiä totuuksia -- jota totuutta moralistimme eivät
ollenkaan tajua, vaikka tuon totuuden esitti jo Galilei. -- Tuo laki
koskee yhtähyvin sielullisia kuin ruumiillisiakin suhteita.

Vaistot voidaan muuttaa, jalostaa, palvelemaan määrättyjä tarkoituksia,
jos ollaan tietoisia vallitsevien vaistojen suunnista ja jos
itsetietoisesti pyritään vaistoja jalostamaan.

Vaistot voivat muuttua ainoastaan siten että ihmisen asema yksilönä ja
yhteiskunnan jäsenenä muuttuu, ainoastaan siten että hänen
siittämisehtonsa, hänen kasvatuksensa, hänen ravintonsa, hänen
asuntonsa, hänen pukeutumis- ja työntekotapansa muuttuvat.

Jos voidaan kehittää niin sanottuja siveysvaistoja ovat ne varmempia
kuin tahto, mielijohteet ja järjen arvioimiset.

Onhan silmä kehittynyt valoärsytyksistä. Miksikä hermoärsytyksistä ei
voisi kehittyä erityisiä siveysaisteja, jotka sitte vuorostaan
kehittävät perinnöllisiä siveysvaistoja.

Hermoston jatkuva tutkimus tulee esittämään monta mieltäkiinnittävää
seikkaa aisteistamme ja vaistoistamme ja hyvin todennäköisesti se tulee
löytämään lait niiden itsetietoiselle jalostamiselle.

Vaistot voivat kehittyä ja herkistyä vieromaan kaikkea rappeuttavaa,
kaikkea sellaista jota ihmisen on kartettava terveenä pysymisensä
ehtona. Jos sellainen tila saavutetaan on se korkein nykyään
tajuttavissa oleva siveellinen asema.

Jokainen kansa ja jokainen rotu voipi hankkia sivistyksen saatavissa
olevat tiedot ja tavat verrattain lyhyessä ajassa, niin kuin
esimerkiksi Ameriikan neekerien kehitys osottaa. Mutta rappeutumisen
kautta menetetty elämänhalu ja ylöspäin kehittymisen halu eivät ole
yhtä pian hankittavissa takasin, koska periytyvät rappeuttavat
vaistot vaativat pitkäaikaista ja itsetietoista kansan ja
rodunuudestasynnyttämistä.

Kansan ja rodun vaistot eivät tule milloinkaan kokonaan jalostaviksi ja
korkeisiin päämääriin pakottaviksi ellei niitä ruveta itsetietoisesti
ja yhteiskunnallisilla toimenpiteillä muuttamaan.

Vaistojen muuttamiseksi vaaditaan tietoa ja korkeita joukkoihanteita.
Mutta suurinkaan mahdollinen tietomäärä ja korkeimmatkaan ihanteet
eivät voi vaistoja jalostaa, jos aineelliset olosuhteet eivät muutu.

Että meissä itsessämme yksilöissä olisi pätevä synnynnäinen siveyslaki
(kategoorinen imperatiivi) kuten Kantin filosofia opettaa, on
filosoofista lorua. Korkeimman järjen kritiikin edessä siveyttä on lupa
käsitellä ainoastaan yhteiskunnallisena kysymyksenä eikä yksilöllisenä.
Yhteiskunnalla vuorostaan ei ole mitään kategoorista imperatiivia, vaan
yhteiskunnallisen siveyden määrää yhteiskunnallisesta tuotantotavasta
johtuneet tarpeet ja noista tarpeista johtuneet yhteiskunnan jäsenten
enemmistön siveelliset säädökset. Mutta nuo säädökset ovat voimassa
kauemmin kuin yhteiskunnallisesta tuotantotavasta johtuvat tarpeet
vaatisivat, sentähden koska yhteiskunta ei toimi siihen määrin
itsetietoisesti että se kumoaisi säädöksen, jota vaatimassa ei enään
ole tarvetta. Mutta noiden säädöksien vaikutus vuorostaan kestää
kauemmin kuin itse säädökset, sentähden koska jokainen kauemman aikaa
noudatettu säädös rupeaa toimimaan automaattisesti, se kiteytyy
ihmisiin vaistoksi, suuret joukot yhteiskunnan jäseniä noudattavat sitä
vielä kauan senjälkeen kuin säädös on lakannut. Sellainen on
yhteiskunnallinen kategoorinen imperatiivi, "synnynnäinen siveyslaki".

Mutta jos yhteiskunta pääsee sille sivistysasteelle että se rupeaa
huolehtimaan kansan ja rodun olemassaolosta silloin sen siveysohjeiksi
tulevat kansan ja rodun olemassaolon ehdot. -- Nykyinen yhteiskunta ei
ole niin korkealla sivistysasteella.



45


Elämänonni on rappeuttavan moraalin pilaamille ihmisille vain
tunneasia, makuasia. Heidän käsityksensä elämänonnesta ilmenee sanoissa
"tyytyväisyys on ensimäinen elämänonnen perustus". Tuo ilmaisee
täydelleen rappeutuneisuuden elämänonnen. Ei mitään määrättyjä
oikeuksia, ei mitään alinta nautintorajaa, ainoastaan tyytyväisyys
elämänonnen lähtökohtana -- mikä idioottimaisuus!

Järjellinen elämänonni voidaan kunakin aikana määritellä tarkastikin,
jos on kysymys määrätyistä kansoista, ja sellaisistahan onkin aina
kysymys.

Järjellisen elämänonnen perustuksena on ennen kaikkia taloudellinen
rikkaus, kaikille riittävä tyydykkeiden runsaus, ja kansan terveys.

Tyydykkeiden runsaus riippuu kolmesta perusehdosta: luonnontaloudesta,
tuotantovälineistä ja tuotantotavasta.

Luonnontalouden puolesta järjellinen elämänonni on mahdollinen kaikille
oleville lajeille sen orgaanisessa luonnossa vallitsevan tasoittavan
lain kautta, että kaikki lajit käyttävät ravintonansa ja muina
tyydykkeinänsä toisia lajeja -- syöjä on syötävä ja päinvastoin -- ja
että kaikilla lajeilla on voimakas taipumus lisääntymään. Sama laki
kumoaa Malthusen opin, ravinnon tarpeen ja ravinnonsaantimahdollisuuden
ristiriidasta, perinpohjin.

Onnettomuus ja kärsimys nykyisissä sivistysyhteiskunnissa eivät ole
seurauksena luonnontalouden puutteellisuudesta eikä tuotantovälineiden
puutteellisuudesta, vaan on se seuraus tuotantotavan, jakotavan ja koko
muun yhteiskuntajärjestelmän nurinkurisuudesta, jossa nurinkurisuudessa
siveellisten arvojen ylösalasin kääntyneisyys näyttelee suurta osaa.

Ensiksi on luovuttava siitä harhaluulosta että järjellistä elämänonnea
voitaisiin saavuttaa moraalisaarnoilla ja filosoofisella mietiskelyllä.
Moraalisaarnoilla ja filosoofisella mietiskelyllä voidaan saavuttaa
ainoastaan tunteellinen elämänonni, valhe-elämänonni, joka voipi olla
mikä tahansa, vaikka ilettävin kurjuus. Järjelliselle elämänonnelle
saarnat ja filosoofiset mietiskelyt ovat arvokkaita ainoastaan siinä
määrin kuin kykenevät johdattamaan jalostavaan tekoon.

Ainoastaan teko on siveellisessä suhteessa oleellisesti hyvä tai paha.
Se on teko joka todella hyödyttää tai vahingoittaa, koska se vasta
panee voimaan jotakin muuttavaa.

Tekomme määräävät kolme tekijää: vaistot, ulkopuolisista vaikutteista
syntyneet mielijohteet ja välitön ulkopuolinen pakko. Mielijohteet ja
ulkopuolinen pakko ovat suorastaan ympäristömme kosketuksia meihin,
vaistot yksilöllisyyteemme sisältyviä voimia, mutta perittyjä, joiden
muuttamiseksi me yksilöinä välittömästi emme voi mitään. Sentähden
meidän elämänonnen ehtona tulee vaatia yhteiskuntaa palvelemaan ihmisen
jalostumisaatetta.

Elämämme onnen ehtona meidän tulee luopua siitä harhaluulosta että
valta ja oikeus riippuisi harvojen peitsien kärjissä. Rooman valta oli
"legioonain" peitsien kärjissä ja samoin se on nytkin: joukkojen
käsissä. Tulee nähdä vääräksi se harhaluulo, että harvat hallitsevat ja
orjuuttavat joukkoja. On totta että valta on harvojen käsissä, mutta se
on _joukkojen suostumuksella_. Jos harvat hallitsevat ja orjuuttavat
miljoonia merkitsee se vain sitä, että nuo miljoonat ovat siihen määrin
itsetiedottomia etteivät kykene valtaa käsiinsä ottamaan.

Vallan pääpiste on valtuuden antamisessa eikä hallitsemisessa. Ei löydy
mitään järjellistä selitystä sille luulolle että pieni vähemmistö voisi
pysyä vallassa ilman enemmistön suostumusta. Olkoon suostumus
itsetietoinen tai itsetiedoton, ei muuta asiaa.

Elämänonnen ehtona tulee perinpohjin luopua siitä harhaluulosta että
yhteiskuntamme on vähimmässä riittävässä määrässä siveä. Sitä se ei
ole. Aikamme siveys on vain houre, jota jokainen märehtii joko
luonnollisten vaistojensa tai rappeutuneiden vaistojensa ja
mielijohteittensa peittämiseksi. Tämä märehtiminen kuitenkin voipi
pettää ainoastaan lapsia, jotka eivät tunne elämää eivätkä ole itse
sitä eläneet.

Elämänonnen ehtona täydytään tajuta että yhteiskunnan on tultava
siveämmäksi.



46


Sivistysihmisen jalostamisen periaatteet tunnettiin jo antiikin
aikoina. Nuo aatteet eivät olisi voineet toteutua kreikkalaisessa ja
roomalaisessa orjien riistolle perustuvassa yhteiskunnassa -- ne eivät
voi toteutua missään riistolle perustuvassa yhteiskunnassa -- mutta
noiden aatteiden häviö aatteina, niiden kauaksi aikaa unhotuksiin
joutuminen kuitenkaan ei ollut vanhojen sivistysyhteiskuntien syy, vaan
se oli kristillisen barbarismin syy. Kristillinen raakalaisuus valtaan
päästyään ei vihannut mitään niin syvästi kuin ihmisen itsetietoisen
jalostamisen aatetta. Se hävitti niin pitkälle kuin mahdollista
jäljettömiin kaikki ne aatteet ja laitokset, jotka tarkoittivat ihmisen
jalostamista.

Renessansissa nuo aatteet vielä kerran tekivät suurryntäyksen
voittaaksensa kristillisen barbarismin. Aatteellisen voiton renessansi
saikin. Mutta kun mitkään aatteet eivät voi tulla jatkuvasti
hedelmällisiksi ja käytännössä hyödyttäviksi jos noita aatteita tukevia
yhteiskunnallisia muutoksia ei tapahdu, renessansikin hävisi
käytännöllisesti puhuen jäljettömiin. Saksalainen barbaarinen aatelisto
etujensa tähden nousi renessansin osaksi valtaamaa paavilaista kirkkoa
vastaan, ja papin kuolettava moraali voitti jälleen Lutheruksen
persoonassa ja on taas siitä saakka melkein yksinvaltiaasti hallinnut
kaikkia moraalisia arvoja.

Papin moraalilla myrkytetyt ihmisen parantajat odottavat parempaa
ihmistä, ihanneihmistä, mutta eivät pane tikkua ristiin ihmisen lihan
ja veren puhdistamiseksi hänen ympäristönsä uudistamisen kautta.

He odottavat ihmettä, yliluonnollista ilmestystä yliluonnollisen
yksilön tahdon tuloksena. He vaativat voimakasta tahtoa tahdottomiksi
poljetuilta orjilta. He vaativat sankaruutta pelkuriksi piestyjen ja
tyhjääkin pelkäämään opetettujen raukkojen joukolta. He vaativat
elämäntapojen puhtautta tuberkuloosin ja syfiliksen saastuttamilta ja
nälän näivettämiltä. He vaativat rehellisyyttä ja viisautta ihmisiltä,
joille papin rappeuttava moraali ja likaisesti ankara taistelu
olemassaolosta on kehittänyt valehteluvaiston ja vaiston tietämistä
vastaan.

Mikä kohtalon ilveily ihmisen parantamisen nimessä!

Mutta papin moraalin täytyy hävitä ja puhtaan lihan evankeliumin
voittaa, jos ihminen tahtoo säilyä.



47


Niin paljon korkeammalla kuin "taivas" on maasta on terveen lihan
evankeliumi "puhtaan hengen" evankeliumista.

Missä saarnataan "puhtaan hengen" evankeliumia siellä hylätään
yhteiskunnalliset sekä yksilölliset toimenpiteet ruumiin
jalostamiseksi.

Missä saarnataan "hengen ylösnousemista" ja halveksitaan ruumista,
siellä saarnataan rappeutumista ja kuolemaa.

Missä saarnataan lihan evankeliumia ja kunnioitetaan tervettä ruumista,
siellä saarnataan elämää, jalostumista, voimakasta ja kaunista elämää.

Tietäköön jokainen että jalostua, kehittyä korkeammalle ja säilyä
voivat ainoastaan terveimmät, voimakkaimmat.

Ken tuntee itsellänsä olevan elämänvoimaa niin paljon että hän kykenee
ottamaan osaa suureen sivistyskansojen ylösnousemukseen, hän
korottakoon äänensä rappeuttavia vaistoja, rappeuttavia opetuksia,
rappeuttavia yhteiskunnallisia oloja ja kaikkea sitä vastaan mikä viepi
ihmistä joukkona alaspäin.

Jokainen muistakoon että voimakkain säätää yhteiskunnan "oikeuden". Jos
säilyä tahdotaan, vanhojen muotojen ja tapojen on hävittävä.

Se on elämän ankara ja samalla korkea laki.

Jokainen muistakoon, että silloin kun etsitään vain sielun terveyttä ja
unohdetaan ruumiin terveys, ihaillaan hengen luultua hyvinvointia ja
halveksitaan "lihan upeutta", silloin ollaan terveissä vaistoissa
eläimiä alempana.

Itse elämälle on vain ruumiin terveys, lihan puhtaus arvokasta -- koska
sielu sairastuu ja rappeutuu ruumiin sairastumisen ja rappeutumisen
kanssa.

Liha on ainoa todellinen elämänilo -- mutta kiellettynä ja häväistynä
se on synkin elämänsuru.

Puhtaan lihan ja veren ihanne, kuinka paljon korkeammalla se onkaan
"puhtaan sielun", ja "puhtaan hengen" ihannetta! Jospa vain kaikki
sielujemme lääkärit ja henkemme puhdistajat sen ymmärtäisivät.

Kaikkea sielunhoitoa, kaikkea hengen puhdistamista vastaan on
kohotettava voimakas huuto: hoitakaa ruumista! Puhdistakaa verta!
Palvelkaa terveen ja puhtaan lihan evankeliumia ja te tulette
pelastetuiksi!

Kuinka voimakkaasti pitäisikään kristityille kansoille huutaa: Luopukaa
palvelemasta sairautta suosivia sivistymättömiä jumalia ja alkakaa
palvelemaan sivistynyttä "perkelettä", joka saarnaa lihan evankeliumia!

Hän ken osaa vaikuttavalla tavalla huutaa, hän on tulevaisuuden
ihminen, korkeimman elämän evankeliumin, lihan evankeliumin, palvelija.

Älköön yksikään luulko minkään kansan tai luokan voivan jättää ihmisen
jalostumisajatusta huomioon ottamatta! Hamletin kysymys "ollako vai
eikö olla" uusiutuu yhä uudelleen ja pakottaa jokaisen kansan ja luokan
ennemmin tai myöhemmin kuulemaan lihan-elämänlaulun säkeet. Se kansa
joka ne ensiksi tajuaa on voimakkain kansa.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Lihan evankeliumi - Moraalin arvostelua" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.