Title: Patruunan palveluksessa - Näytelmä 3:ssa näytöksessä
Author: Turunen, Armas E.
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Patruunan palveluksessa - Näytelmä 3:ssa näytöksessä" ***


PATRUUNAN PALVELUKSESSA

Näytelmä 3:ssa näytöksessä

Kirj.

A. T. [Armas E. Turunen]



Hämeenlinnassa
Boman & Karlsson'in kustannuksella.
1906.

Hämeenlinnan Uudessa Kirjapainossa.



HENKILÖT:

 Patruuna.
 Rouva.
 Kantola, torppari.
 Leena, hänen vaimonsa.
 Eetu, heidän poikansa.
 Hilma, heidän kasvattinsa.
 Työnjohtaja.
 Virtala, kauppias.
 Vilppulan Kustaa.
 Mäkelän Jaska.
 Paavo,  | Patruunan palvelijoita.
 Liisa,  |
 Lääkäri.

Pitempi aika ensimäisen ja toisen näytöksen välillä, samoin
toisen ja kolmannen.



ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Huone Kantolan torpassa. Leena laittaa ruokaa pöytään ja Hilma istuu
ikkunan luona kutoen sukkaa. Syksyinen iltapuhde.

_Leena_. Laitanpahan ruuan valmiiksi, kohta kai miehetkin pellolta
palannevat... eihän siitä viljanleikkuusta kumminkaan mitään tule, kun
noin satamaan rupesi.

_Hilma_ (Katsoo ikkunasta). Tuossahan ne tulevat veräjällä... Kas, kun
Eetu hyppäsi notkeasti veräjän yli!

_Leena_. Mikäs pojan nyt hyppimään panee; hänhän on ollut niin
miettiväinen viime aikoina, mikä lie poikaan tullutkin? Jokin hänen
mieltään näkyy painavan, sen olen selvästi huomannut. Ei Eetu kai
sinulle ole mitään maininnut?

_Hilma_. Eipä hän erityisempää... joskus vaan on valitellut, että
hänellä ei ole halua maantyöhön ja että hän haluaisi maailmalle...

_Leena_. Olisikohan Ameriikan houreet nousseet pojan päähän?

_Hilma_. Sitä en usko... jotain muuta hänellä mielessä lienee.

    (Kantola ja Eetu tulevat).

_Kantola_ (Pudistellen vaatteitaan). Huh, huh sitä vedentuloa! Ei
tuommoisessa jumalan ilmassa työ sujusta. Kah, johan ruoka on valmiina,
sepä on hyvä... onkin niin nälkä, että oikein näköä haittaa. (Heittää
nutun päältään, istahtaa pöytään.) Käy pois, Eetu syömään!

_Eetu_. Eipä tässä ruoka maistu.

_Kantola_. Sepä on ihme, että ei työmiehelle ruoka maistu työn jälkeen!
No, eihän siitä vahinkoa ole... vai eikö enää kelvanne isän ruoka?

_Eetu_ (Erikseen). Voih, kun ei oikein uskaltaisi sanoa...

_Hilma_. Mikä sinua vaivaa, Eetu? Olet niin kipeän näköinen etkä
syö...?

_Eetu_. Ei mikään, ei mikään!

    (Syö vastahakoisesti).

_Leena_. Rasittaa ehkä tuo alituinen raskas työ. Eetu voisikin aivan
hyvin jonkun päivän levätä...

_Kantola_. Tokkopa tuo niin rasittanee...?

_Leena_. Kyllä se alituinen raataminen tuntuu nuoressa ruumiissa...
johan minä olen aina sanonut, että kouluun poika olisi pitänyt panna,
kun on niin teräväpäinenkin... olisi saattanut tulla vaikka pappi.

_Kantola_. Milläpä sitä köyhä torppari poikaansa kouluuttaa, rahaa
siihen tarvitaan, paljon rahaa...

_Leena_. Niinhän se on, niinhän se on... Mutta voisihan hän saada
jonkun kelpo toimen ilman koulun käyntiäkin... hänellä on niin kaunis
käsialakin.

_Kantola_. Älä turhia hupsuttele! Kelpo maanmies tulkoon pojastani...
siinä kyllä!

_Eetu_ (Hereten syömästä). Mutta minulla ei ole vähääkään halua...
voimanikin ovat niin heikot...

_Kantola_. Kaikkia tässä vielä kuulee... Vai heikko! Kyllä tuommoisella
ruumiilla työhön kykenee... halun puute kyllä poistuu...

_Eetu_. Mutta maantyö on minuusta vastenmielistä sen sanon suoraan...
eikä leipäkään aina ole taattua.

_Kantola_. Mikäpäs tässäkin olisi elellessä... uudistat vaan kartanon
isännän kanssa kontrahdin minun kuoltuani... Hilmasta saat kelpo
emännän. Heh-hei, teillä ei olisi hätäpäiviä, kun vaan olisitte
ahkeria.

_Eetu_. Jospa sattuisi hallavuosia tai muita vastuksia, mistäpä sitten
leivän ottaa? Kyllä se on epävarmaa... maailmalle tahtoisin päästä
onneani koettelemaan!

_Kantola_. Mitä vielä! Eihän tähän aikaan ole edes tukkitöitäkään...
eikä ole sekään helpompaa...

_Eetu_. Siihen minulla on kaikkein vähimmän halua.

_Kantola_. Ameriikaanko sitten aijot? Ei sinnekään pennittömänä pääse,
rahaa tarvitaan...

_Eetu_. Minulla ei ole rahaa...

_Kantola_. Siispä on parasta pysyä kotona.

_Eetu_. Ei, sekään ei käy enään pitemmälle päinsä! Ja voinhan ensin
muualla ansaita... ja sitten!

_Leena_. Lähde sinä Heikki, kanssani kaivolta vettä kantamaan, Eetukin
näyttää niin väsyneeltä, ettei jaksa...

_Kantola_. Kyllä Eetukin jaksaa... mutta voinhan lähteä.

    (Kantola ja Leena menevät).

_Eetu_. Vai torppariksi minun pitäisi jäädä! Ei... ei... pois ahtaista
kotinurkista laveaan maailmaan vapaata ilmaa hengittämään!

_Hilma_. Sinulla on jotain mielessäsi, Eetu. Sano minulle mihin aijot.

_Eetu_. En viihdy täällä kauempaa.

_Hilma_. Ameriikaanko todellakin aijot...?

_Eetu_. En... Piloillanihan minä vaan...

_Hilma_. Mihinkäs sitten?

_Eetu_. Mihin vaan sattuu pääsemään.

_Hilma_. Mutta olisiko sinulla sydäntä lähteä maailmalle ja jättää
ijäkkäät vamhempasi ja minut?

_Eetu_. Enhän tässä aluksi kovinkaan etäälle menisi... pääsisi sitä kai
lähiseudulle johonkin toimeen.

_Hilma_. Eiköhän sentään ole parempi, että jäät kotiin. Täällä olisimme
aina yhdessä...

_Eetu_. Jos suunnitelmani onnistuu, niin tapaamme toisiamme usein.
Sanon suoraan, että aijon mennä kirkonkylän tehtaalle... olen jo
puhunut patruunan kanssa... hän on hyvä mies. Pääsen kukaties
työnjohtajan apulaiseksi...

_Hilma_. Mitä! Oluttehtaalleko sinä menisit?

_Eetu_. Mitäs pahaa siinä sitten olisi... Sinne kuuluu otettavan
useampiakin miehiä.

_Hilma_. Älä mene sinne! Onhan täällä kotona kyllä hyvä...

_Eetu_. Äsh, aina sinäkin vastustelet... se tekee minut levottomaksi.
Ajattelehan nyt tarkemmin jos minulla olisi hyvät ansiot, niin saisin
tietysti säästetyksi ja me pääsisimme paljon helpommille päiville.
Sinäkin saisit pitää palvelijan apunasi...

_Hilma_. Minut saattaisit maailman hyörinässä unhottaa... siellä voisit
löytää paljon parempia ja et enää välittäisi mitään minusta,
orpotytöstä.

_Eetu_. Sinutko unhottaisin! Ei, älä sano niin, Hilma! En koskaan tule
pitämään ketään sinua parempana, ei koskaan kukaan toinen tule saamaan
sijaasi sydämessäni.

_Hilma_. Mutta siellä saattaisit oppia juomaan...

_Eetu_. Eihän minun silti tarvitse juomaan oppia, vaikkakin
oluttehtaassa olen toimessa.

_Hilma_. Onhan siellä viettelijöitä...

_Eetu_. Ole huoleti! Enhän minä ole niin heikko luonteeltani, etten
voisi kestää kiusauksia... en tule millään tavoin mieltäsi
pahoittamaan. Kohta rahaa saatuani ostan sinulle komeat kihlat ja
vuoden tai parin perästä voimme viettää häämme.

_Hilma_. Minä luotan sinuun, Eetu... Nyt olen vakuutettu, että et
unhota minua, vaikka menetkin pois.

_Eetu_. En koskaan, en koskaan!

    (Syleilee Hilmaa).

_Hilma_. Mutta ajatteles, mitä isäsi ja äitisi sanovat... jospa he
eivät laskekaan sinua?

_Eetu_. Pyh, olenhan siksi suuri mies, että voin toimia oman mieleni
mukaan. Ei koske minuun heidän kieltonsa.

    (Kantola ja Leena tulevat).

_Kantola_. Näyttääkin tulevan huomiseksi hyvä ilma... Se onkin tarpeen
näin leikkuuaikana. Herkesi jo kerrassaan satamasta.

_Eetu_. Sepä on hyvä... onhan poudalla parempi kulkea kuin sateella...
tiekin on niin huono...

_Kantola_. Ainahan tästä pellolle päästään, tämän vertainen matka.

_Eetu_. Arvelinkin kulkea huomenna etemmäksi.

_Kantola_. Mitä! Etemmäksi? Minne sitten aijot mennä?

_Eetu_. Kirkonkylään vaan... puhuin viime viikolla patruunan kanssa ja
hän jo puoliksi lupasi. Kuuluu panevan entisiä miehiä pois juoppouden
tähden.

_Kantola_. Sinnekö sinun nyt sitten pitäisi työhön mennä! Vai sinne
turmion lähteelle mielesi tekee? Parasta on pysyä poissa sen hovin
lähettyviltä.

_Leena_. Mutta sielläkin saattaa olla kova työ... ethän sinä paremmin
sielläkään viihtyisi...

_Eetu_. Ei siellä työ liiaksi rasittaisi... pääsen ehkä työnjohtajan
apulaiseksi.

_Leena_. Työnjohtajan apulaiseksi! Jaa'a sehän olisikin oikein
herrastoimi, siitä varmaan rahaa ansaitsee...

_Kantola_. Kyllä siellä on viettelyksiä, joissa rahat hupenevat...

_Leena_. Mutta eihän Eetu mikään tuhlari ole, annetaan hänen vaan
mennä. Saamme rahaa ukkoseni, ymmärrätkös, rahaa. Antaisithan tietysti
meille osan palkastasi?

_Eetu_. Se on tietty! Mitä vaan suinkin yli jäisi omista menoistani...

_Kantola_. Eihän tuo ehkä olisi hullumpaa, kun tietäisi, ettei siellä
huonoille jäljille joutuisi... Mutta ei nyt ainakaan kohta sopisi
mennä. Leikkuukin olisi lopetettava...

_Eetu_. Siitä olen pitänyt huolen. Mäkelän Jaska tulee jo tänä
iltana... hän saa auttaa töissä, kyllä minä maksan.

_Leena_ (Hyvillään). Sitten voit aivan hyvin mennä jo huomenna.
Tulethan sinä usein käymään kotona, eihän tästä pitkä matka ole.

_Eetu_. Kyllä, kyllä! Vilppulan Kustaa tulee tänne yöksi ja aamulla
yhdessä lähdemme.

_Kantola_. Vai menee Vilppulan Kustaakin, vanha tukkijätkä? Sepäs on
vähän... En ole ollenkaan hyvilläni, että hänet seuraasi saat.

_Leena_. Mutta onhan Eetu siksi ymmärtäväinen, ettei hän anna itseään
pahuuteen vietellä. Saatte maata tuvassa, me menemme kamariin...

_Kantola_. No, toivotaan... toivotaan... Ja minkäpäs minä sille
mahdan... koettakoon nyt Eetu olla maailmallakin, sittenpähän näkee,
sielläkö on parempi, vai kotona.

_Eetu_ (Erikseen). Varmasti siellä on parempi!

    (Vilppulan Kustaa ja Mäkelän Jaska tulevat).

_Kustaa_. Hyvää iltaa taloon!

_Kantola_. Hyvää iltaa! Töihinkös miehet on matkalla?

_Jaska_. Eetu pyysi minua tulemaan, sanoi itse pois menevänsä.

_Kustaa_. Niin, me lähdemme Eetun kanssa kirkonkylään.

_Kantola_. No eikös Kustaallekin olisi kotona leipää riittänyt?

_Kustaa_. Ka, olishan tuota ollut leipää, mutta tarvitseehan sitä
särvintäkin... ja rahaa kotona ei välistä näekään pitkiin aikoihin...
ja eihän se muutenkaan vanhaa tukkilaista maamyyrän ammatti miellytä.

_Eetu_. Käykäähän istumaan pojat. Kohta tästä päästään makuullekin...

_Leena_. Mutta nyt pitää panna kokoon sinun vaatteesi, paremmat
tietysti? Ja evästäkin kai tarvitset mukaasi?

_Kustaa_. Mitäpä sitä eväällä... en minäkään evästä ottanut.

_Eetu_. Saahan sitä kirkonkylästä rahalla ruokaa.

_Kustaa_. Saa kyllä.

_Eetu_. Vaatteet ehditte kyllä aamulla laittaa, menkää vaan nukkumaan.

_Leena_. No, laitetaan sitten aamulla.

_Kantola_. Ei ole minusta mieleen koko lähtöhommat.

_Kustaa_. Mikäs meillä on tehtaalla hätänä, rahaa tienataan kuin
roskaa!

_Leena_. Niin, siellä saattaa ansaita paljonkin. Mennään nyt kamariin,
että pojat saavat käydä levolle. Aamulla kyllä sitten ajamme ylös.
Tule, Hilma.

    (Kantola, Leena ja Hilma menevät).

_Kustaa_. Eikös sinulla Eetu ole sääli jättää noin kaunista henttua? En
minä vaan raahtisi lähteä, jos minulla...

_Eetu_. Eihän miehen sovi olla niin helläsydäminen. Ja kun ei minua,
enemmän kuin sinuakaan, maankyntö miellytä, niin lähteä täytyy.

_Kustaa_. Niinhän se kyllä on... Eikä suinkaan minuakaan henttu
taitaisi pidättää... ei ole minusta paikallaan olijaksi. Reisata
maailmalla, kas se on huvini; ehtiihän sitä olla yhdessä kohden, kun
maahan kuopataan... Mutta otetaanhan sentään ryypyt, sen asian
kunniaksi.

    (Ottaa pullon poveltaan).

_Eetu_. Oikeinko sinä ryypyt varustit!

_Kustaa_. No se on tuttua, että ei tää poika ilman evästä matkalle
lähde. Ei tule suru seuralaiseksi, kun tämä on mukana. (Ryyppää ja
antaa pullon Eetulle). Ryyppää pois, ethän sinäkään enää mikään mamman
maitosuu ole.

_Eetu_. Eiköhän tuo mene minultakin? (Ryyppää ja virnistelee suutaan).
Ohhoh, olipa se voimakasta, aivan kielen vetää vääräksi.

_Kustaa_. Niinhän se käy... tottumaton vielä olet. (Jaskalle). Sinulle
ei anneta ryyppyä, olet liian nuori.

_Jaska_. Onkos pyydetty?

_Kustaa_. Etkä saa, vaikka pyytäisitkin. Parempaan tarpeeseen se tuolla
on. (Ryyppää). Toista se sentään on tehtaalla. Siellä on olutta, vaikka
aina joisi! Muista sinä, Eetu, että jos pääset vähä niinkun pomoksi,
niin elä Kustaata ahdistele, jos hän vähän laskeekin olutta sisäänsä...
eläkä liialla työllä kiusaa...

_Eetu_. Enhän toki, älä pelkää... helpolla sinä saat olla minun
puolestani.

_Kustaa_. Siellä ei tarvitse muuta, kuin tynnyristä vaan valuttaa
suuhunsa, kunnes mahanahka on kuin rummunkalvo, hahhahhahaa! Sielläpä
tulee olemaan hauskaa! Hih vaan!

_Eetu_. Mutta ruvetaanpas jo makuulle pojat, aamulla pitää olla varhain
pystyssä.

    (Nousee ja hankkiutuu, samoin Jaska.)

_Kustaa_ (hankkiutuu levolle hänkin; heittää takkinsa ja laulaa):

        Ja pappa se sanoi, että ostetaan talo
        vaan minä sanoin milläs juodaan
        Ja milläs rahoilla se rengaskorva
        Lamminkoskelta tuodaan.

    Laulua kerrattaessa laskee esirippu.



TOINEN NÄYTÖS.


Komeasti kalustettu huone patruunan kotona. Perä- ja sivuovia. Oikealla
kirjoituspöytä, jossa on kirjoja: papereita y.m. Paavo ja Liisa
siistivät huonetta.

_Paavo_. Ne vasta oli kestit!.. Oli totta maar! En ole vielä eläessäni
niiden vertaista nähnyt. Mahtoi ne maksaa satoja?

_Liisa_. Vai satoja vaan! Sano toki tuhansia! Niin äärettömän hienot
päivälliset ja sitten suuret juomingit samppanjoineen... ilotulitukset
ja muut... ne vasta maksaa!

_Paavo_. Sanos muuta! Mutta kyllä mahtaakin nuori rouva olla
tyytyväinen kaikkeen siihen komeuteen, vaikka oliskin kuinka
vaativainen... Liekköhän tuo suomalainen, minusta hän on niin
ulkolaisen näköinen?

_Liisa_. Senköverran sinä tiedätkin! Johan kaikki kylän ämmätkin
tietävät, että patruuna toi rouvansa Helsingistä.

_Paavo_. Mutta voihan hän silti olla ulkolainen, onhan Helsingissä...

_Liisa_. Ei, kyllä hän on suomalainen, olenhan minä hänen kanssaan jo
ollut puheissa.

_Paavo_. Oli mitä oli, mutta suloinen hän on ja ihana, että...
sellaista ei moni etsimälläkään löytäisi.

_Liisa_. Kumma, kuu huoli tuommoisen miehen kuin patruuna...

_Paavo_. Mikäpäs hänellä olisi vikana...?

_Liisa_. Hm, tuommoinen sairaloinen vanhan pojan tupukka, tuskin
tervettä päivää näkee.

_Paavo_. Mutta tiedäppäs sinä, Liisa, että raha se on, joka veivaa...
sen voimaa ei voi vastustaa. Mikäpä on nuoren rouvan nyt elellessä? Hän
on kuin jumalan kukkarossa... ei tarvitse panna niin tikkua ristiin...
komentaa vaan toisia... syö, makaa ja huvittelee. Eikös sellainen elämä
kelpaa...?

_Liisa_. Niinpä taitaa olla. Vaan sellaiset ihmiset eivät muusta
pitänekään väliä, kunhan vaan on rahaa...

_Paavo_. Minkälaiset ihmiset? Mitä sinä sillä tarkoitat?

_Liisa_. Minä olen vaan kuullut vähän kummallisia huhuja nuoresta
rouvasta...

_Paavo_. Huhuja...

_Liisa_. Niin... olen kuullut kerrottavan, että hän ollut
kapakkalaulajattarena Helsingissä. Sellainen ammatti ei ole
kunniallista naiselle...

_Paavo_. Mitäpäs siitä, mutta nyt hän on rouva... ja oikein patronessa.

_Liisa_. Ja minä olen patronessan kamarineiti.

_Paavo_. Kamarineiti! Vieläpä mitä... sisäpiika olet -- et muuta.

_Liisa_. Silloin olet sinä renki...

_Paavo_. Minäpä olen parempi... olen "pitsentti" eli lakeija... se on
jotain se!

_Patruuna_ (tulee; hän on vanhahko, kivuloisen näköinen mies). Jaha,
onko kukaan käynyt tapaamassa minua tänään, Paavo?

_Paavo_. Ei, herra patruuna.

_Patruuna_. Jaha, vai ei ole. Jaha... saatte molemmat mennä. Ei, mene
sinä, Liisa, auttamaan rouvaa hänen pukeutuessaan. (Paavo ja Liisa
menevät). Jaha, mitäs minulla olikaan tehtävää? Jaha, tosiaankin!
(Istuutuu kirjoituspöydän ääreen ja selailee papereita). Jaha, nämä saa
työnjohtaja selvitellä, en nyt jaksa... ja eihän se ole ihmekään
sellaisten kestien jälestä. Mitähän ystäväni arvelevat? He lienevät
tyytyväisiä, sillä parempaa he eivät olisi voineet vaatia... Ja mitähän
pitävät he nuoresta rouvastani... oh, hän on kerrassaan hurmaava ja
hänellä on niin suloinen ääni... aivan enkelin ääni! Kunhan hänelle
vaan ei tulisi ikävä täällä maalla. (Soittaa. Paavo tulee). Jaha,
käskeppäs työnjohtaja puheilleni!

_Paavo_. Hetipaikalla, herra patruuna!

    (Menee).

_Patruuna_. En ole pitkään aikaan joutanut pitämään huolta
liikkeestäni... hääpuuhissa kului paljon aikaa ja paljon on sill'aikaa
asioita karttunut. Tänne on luultavasti ostettu viljaa... ja sekin on
kuulemma viime aikoina kallistunut... Talonpojat tahtoisivat nylkeä
aivan tavattomia hintoja ja työnjohtaja ei osaa heidän kanssaan
kunnolleen tinkiä... tarvitsisin apulaisen, joka osaisi tehdä kauppoja
ja hoitaa liikettä... terveyteni ei salli minun itseni ryhtyä työhön.
(Työnjohtaja tulee). Jaha, kas niin, tarvitsee vähän puhella kanssanne.

_Työnjohtaja_. Pyydän toivotta onni härra patruunalle hään johdosta!

    (Kumartaa).

_Patruuna_. Kiitos! -- Tänne oli tuloksemme järjestetty kaunis
vastaanotto... kenen toimesta se oli ja kuka oli laittanut
kunniaportit?

_Työnjohtaja_. Kaikki töömeehet laitta... naiset teki köynnös.

_Patruuna_. Jaha, Jaha... Viekää työväestölle lämpimät kiitokseni
omasta ja etenkin rouvani puolesta... hän oli hyvin tyytyväinen
vastaanottoon.

_Työnjohtaja_. Mine ole onnellinen... kaikki töömeehet kiittä...

_Patruuna_. Onko työväkeä kestitty määräykseni mukaan?

_Työnjohtaja_. Juu... aivan kuin herra patruuna käske.

_Patruuna_. Jaha, jaha... Kestittäköön heitä vielä tänään. Saatte antaa
lomaa puolelta päivältä ja varastosta saatte ottaa olutta niinpaljon
kuin haluatte... tässä on rahaa muihin virvokkeihin. (Antaa
lompakostaan setelin). Pitäkää iloa ja laulakaa!

_Työnjohtaja_. Kaikki töömeehet kiittä härra patruuna. Mutta mine pyytä
anteeksi, mine pite anta joku papperi härra patruunalle, anteeksi, kun
mine vaiva.

    (Antaa papereita patruunalle.)

_Patruuna_ (Silmäilee papereita jonkun aikaa). Jaha, jaha... Kuka nämä
on kirjoittanut?

_Työnjohtaja_. Mine apulainen, Eettu Kanttola...

_Patruuna_. Jaha, jaha... Erittäin hieno käsiala!... Ja tekö olette
tehneet nämä kaupat?

_Työnjohtaja_. Hän teke kauppa möös... hän osa hyvästi tinkki
talonpoika kans...

_Patruuna_. Jaha, jaha... tämähän on vallan mainiota! Tynnyri rukiita
kolmella korilla olutta... ja entäs nämä muut vielä! Sellaisia kauppoja
ei tee joka mies. Hän kelpaisi vaikka työnjohtajaksi.

_Työnjohtaja_. Mutt' hän ei ossa prykkätä olvi...

_Patruuna_. Tosiaankin niin taitaa olla, mutta hän on tehnyt edullisia
kauppoja... hän on nerokas poika. Mikä hänen nimensä taas olikaan?

_Työnjohtaja_. Eettu Kanttola...

_Patruuna_. Jaha, jaha... Kantola!... Käskekää tänne tuo Kantola, minä
tahdon hänet palkita.

_Työnjohtaja_. Meinako patruuna teke Kanttola töönjohtaja, mutt' mine
sano, ett hän ei ossa prykkätä olvi...

_Patruuna_. Teidän ei tarvitse pelätä... voinhan minä hänet muutenkin
palkita.

_Työnjohtaja_. Kuten härra patruuna käske.

    (Menee).

_Patruuna_. Minä tarvitsen apulaisen... ja hän on siihen sopiva... olen
kiitollinen hänelle ja sen tahdon vielä osoittaa... hänet otan
konttoristikseni. (Rouva ja Liisa tulevat; Liisa menee ulos toisesta
ovesta. Iloisesti.) Jaha, jaha... No hyvää huomenta, pikku rouvani!
Kuinka vietit ensimäisen yösi täällä, Ellen?

_Rouva_. Erinomaisesti! Nukuin erittäin hyvin.

_Patruuna_. Jaha, jaha... Se on sangen hauskaa! Toivon, että viihdyt
täällä hyvin.

_Rouva_. Kyllä luulen viihtyväni... onhan täällä kauniit seudut. Tuo
tehdas ehkä alussa häiritsee, mutta siihenkin ajan pitkään tottuu...
Mutta emmehän me kauan täällä olekaan, vai kuinka, Alfred? Matkustamme
ulkomaille, sinunhan täytyy hoitaa terveyttäsi... Ulkomailla on paljon
kuuluisia kylpypaikkoja ja siellä kyllä tulet terveeksi...

_Patruuna_. Niin, niin, mutta emme nyt ainakaan kohta voi matkustaa,
emme voi...

_Rouva_. Miksi emme voisi jo heti? Parempi olisi kuta pikemmin...
voithan esimerkiksi myödä tehtaan.

_Patruuna_. Jaha, jaha... Niin, niin, älähän nyt hermostuta minua...

_Rouva_ (Erikseen). Hermostuuko hän niin vähästä?

_Patruuna_. Tänne tulee nyt työnjohtajan apulainen, jos et tahdo olla
läsnä, niin mene huoneeseesi siksi aikaa.

_Rouva_. Miksikä niin? Minä tahdon myöskin oppia tuntemaan työväkeä,
voinhan minä olla täällä.

_Patruuna_. Jaha, jaha... No se on tavallaan hyvä... hän on nerokas
poika. Otan hänet ehkä konttoristikseni, jos sinä suostut. Kun hänen
nyt aluksi pitäisi työskennellä tässä huoneessa ja hän siis tulisi
usein olemaan sinun näkyvissäsi, niin en tahdo ottaa häntä, jos hän on
sinusta vastenmielinen.

    (Eetu tulee sisään.)

_Eetu_ (Kumartaa; kainosti). Patruuna kutsui minua...

_Patruuna_ (Katselee pitkään Eetua). Jaha, jaha... Tekö olette Eetu
Kantola?

_Eetu_. Niin, herra patruuna.

_Patruuna_. Jaha, jaha... Tahdon esittää teidät rouvalleni! (Rouva
kättelee Eetua, joka on aivan hämillään). No, ei pidä kainostella,
herra Kantola! Käykää istumaan, tahdon vähän puhua kanssanne.

_Rouva_ (Patruunalle). Minä suostun, voit ottaa tämän nuoren miehen
apulaiseksesi. (Erikseen). Tuo sama miellyttävä poika tarjosi minulle
kukkavihkon, kun tulimme.

    (Istuutuvat).

_Patruuna_. Te olette tehneet hyviä kauppoja herra Kantola, eikö totta?

_Eetu_. Niin, olen ostanut jonkunverran viljaa...

_Patruuna_. Jaha, jaha... Sellainen kaupanteko on minulle hyvin
edullista... te olette saaneet viljaa erittäin halvalla, se todistaa
teillä olevan kykyä kauppa-asioihin... ja teillä on mainio käsialakin.
Minulla on nykyään liian paljon työtä yksinäni ja sitäpaitsi olen jo
vanha ja...

_Rouva_ (Erikseen). Liiankin vanha.

_Patruuna_. ... hermostunut. Olen päättänyt nyt ottaa itselleni
apulaisen, te lienette siihen toimeen sopiva. Siis otan teidät...
saatte tehdä kaupat oman mielenne mukaan ja hoitaa kaikkia muitakin
liikeasioitani.

_Eetu_. Mutta se olisi liian suuri kunnia...

_Patruuna_. Te sen ansaitsette, jos nimittäin itse haluatte... Enhän
minä tietysti voi pakoittaa. Miettikää asiaa... kykyä teillä kyllä on.

_Eetu_ (Iloisena). Minä otan vastaan tarjoomanne toimen ja koetan
toimia parhaani mukaan... kiitän samalla luottamuksestanne, herra
patruuna.

_Patruuna_. Jaha, jaha... Ei mitään kiittämistä, ansionne vaan täten
palkitsen. Nyt aluksi saatte työskennellä tässä huoneessa, kunnes
saamme rakennetuksi erityisen konttorihuoneuston.

_Rouva_. Mutta sehän on tarpeetonta... uuden rakentaminen tuottaisi
sinulle vaan turhaa huolta... onhan meillä kylliksi huoneita, tämä
huone voi aivan hyvin olla konttoorihuoneena.

_Patruuna_. Minusta on aivan yhdentekevää, kuten vaan tahdot... ja mitä
te siihen sanotte, herra Kantola?

_Eetu_. Kuten vaan herra patruuna tahtoo.

_Rouva_. Toivotan teille onnea alkavassa toimessanne ja toivon, että
hyvin siinä viihdytte.

    (Patruuna soittaa, Paavo tulee).

_Eetu_. Nyt saan ehkä mennä...?

_Patruuna_. Ei, ei, istukaa, että saamme juoda onneksenne. Tuo kaksi
pulloa parasta viiniä, Paavo, ja lasit!

_Paavo_. Kuten käskette, herra patruuna.

    (Menee).

_Patruuna_. Viinivarastoni on oivallinen, vai mitä arvelet, Ellen?

_Rouva_. Kyllä todellakin! Eilen illalla join tokaieria, se oli
parasta, mitä koskaan olen maistanut... kyllä tekin pidätte siitä,
herra Kantola.

_Eetu_. En ole koskaan maistanut viiniä...

_Rouva_. Mitä! Ettekö ole koskaan maistaneet viiniä?

_Patruuna_. Se ei ole ihme, täällä maalla on paljon sellaisia.

_Rouva_ (Erikseen). Siis vielä aivan viaton! (Ääneen). Silloin ette
vielä ole nauttineet elämästä... Mitä olisi minun elämäni ilman viiniä?

    (Paavo tuo tarjottimella kaksi pulloa ja lasit).

_Paavo_. Täällä on herra Virtala, hän tahtoisi tavata herra patruunaa.

_Patruuna_. Jaha, jaha... Siis lisää seuraa. Käske hänet sisään.

    (Paavo menee).

_Rouva_. Kuka hän on? Tunnenko minä hänet?

_Patruuna_. Kauppias Virtala, etkö muista? Hän oli täällä eilen
illalla.

    (Virtala tulee).

_Virtala_. Anteeksi, taisin tulla sopimattomaan aikaan?

_Patruuna_. Jaha, jaha... Ei suinkaan, ei suinkaan... olkaa hyvä ja
käykää istumaan... tämä nuori herra on konttoristini Kantola ja rouvani
te jo tunnette.

_Virtala_. Minulla oli onni tulla esitellyksi rouvalle eilen illalla.
Vielä kerran kiitän hauskasta illasta...

_Patruuna_ (Kaataa lasiin). Juokaamme malja apulaiseni onneksi! Toivon,
että aina voisin olla teihin tyytyväinen. (Toiset ottaa lasinsa, paitsi
Eetu). No, ettekö tahdo kilistää?

_Eetu_ (Epäröiden). Mutta...

_Rouva_ (Houkuttelevasti). Mutta tämähän on vaan viatonta viiniä,
ottakaa minä pyydän.

_Virtala_. Niin, eihän tämä vaarallista ole.

    (Eetu ottaa lasinsa).

_Rouva_. Tämä on erinomaista! (Kaikki kilistävät Eetun kanssa ja
juovat). Kas niin, nyt teitte mielikseni, herra Kantola. Mutta
juokaamme vielä meidänkin onneksemme!

    (Täyttää uudelleen lasit, juovat).

_Virtala_. Sinä olet onnistunut saamaan mainiota tokaieria, olet
luultavasti suoraan tuottanut ulkomailta?

_Patruuna_. Jaha, jaha... Juu minulla on hyvin varustettu viinikellari.

_Virtala_. Kieltämättä oivallinen. Mutta minulla olisi eräs tärkeä
asia, voisinko saada puhua kahdenkesken?

_Patruuna_. Jaha, jaha... Voimmehan siirtyä toiseen huoneeseen.

    (Menee Virtalan kanssa).

Rouva: No miltäs viini tuntuu ensikerralla?

_Eetu_. Kyllä tämä on hyvää. (Rouva täyttää taas lasit).

_Rouva_. Teidän pitää saada enemmän viiniä... se on terveellistä.
Maljanne, herra Kantola! (Juovat). Olkaamme ystäviä... jos minulle
tulee täällä ikävä, niin keksikää te jotain huvia, niinhän, herra
Kantola!

_Eetu_. Kyllähän maallakin huvia löytyy, metsästysretkiä, veneretkiä...

_Rouva_ Niin tosiaankin, te saatte järjestää jonkun retken... ehdotan
heti herroille jotain huvia...

    (Menee samasta ovesta kuin edellisetkin).

_Eetu_. Isä oli oikeassa! Täällä on viettelyksiä... Noin kaunista
viettelijää ei voi vastustaa... eikähän minun olisi sopinutkaan
kieltää... Olen nyt heidän palveluksessaan.

    Esirippu laskee.



KOLMAS NÄYTÖS.


Näyttämö sama kuin edellisessä. Patruuna istuu lepotuolissa aamutakkiin
pukeutuneena.

_Patruuna_ (Surullisena). Voi minua onnetonta miesparkaa... hän ei
rakasta minua, sen olen monesti huomannut. Hän tuli puolisokseni vaan
rahojen tähden, luuli pääsevänsä ulkomaille... Mutta lääkäri kielsi
minua matkustamasta, sanoi matkan vaan enemmän rasittavan pilaantuneita
hermojani... silloin hän rupesi julkeasti minua soimaan, hän, josta
alussa uskoin ainoastaan hyvää! Minun olisi pitänyt noudattaa tuon
uskomattoman naisen oikkuja, mutta minä rakastin enemmän henkeäni... ja
siitä hän ei pitänyt... nyt hän halveksii minua... ei välitä vähääkään
minusta! Olihan se erehdys minultakin, miksi menin vanhana naimisiin.
Mutta myöhäistä on nyt katuminen... olen mennyttä miestä!

    (Eetu tulee; on muodinmukaisesi puettu).

_Eetu_. Hyvää huomenta, herra patruuna!

_Patruuna_. Jaha, jaha... huomenta, huomenta, poikaseni!

_Eetu_. Te olette niin sairaannäköinen, ettekö ole nukkunut?

_Patruuna_. En poikaseni, minä en saa unta. Hermoni ovat liiaksi
rasittuneet... suurimman osan yötä istuin tuossa lepotuolissa...
minulla on raskaita suruja poikani.

    (Nousee tuolista).

_Eetu_. Teidän pitäisi koettaa unhottaa surut ja olla iloisempi...

_Patruuna_ (Katkerasti). Niin, jos voisin. Ette tiedä, poikani, mikä
mieltäni painaa. (Painaa kädellään rintaansa). Ah, taas tuntuu tuossa
niin pahalta, voih!

    (Alkaa horjua).

_Eetu_. Mikä teille tuli, herra patruuna? Minä kutsun rouvan...

    (Saattaa patruunan tuolille).

_Patruuna_. Ei, antakaa olla! Hän vielä makaa... ah tätä tuskaa...

_Eetu_. Ehkä on parasta, että menette vuoteeseenne, minä saatan.

_Patruuna_. Jaha, jaha... Niin ehkä on parasta, että menen lepäämään...
kyllä minä jaksan mennä yksinäni, ryhtykää vaan työhönne, poikani!
(Erikseen). Minulla on sentään uskollinen palvelija, ainoa, johon voin
luottaa.

    (Menee hiljalleen).

_Eetu_ (Istuutuu kirjoituspöydän ääreen). Ei ole ukosta enää eläjäksi,
vaan mitäpäs minä siitä! Mitäs tässä turhaa surkuttelee... (Rupeaa
kirjoittamaan). On tämä sentään toista, kuin maankyntö, en enää kotiin
lähtisi mistään hinnasta. Patruuna on minulle hyvä mies ja rouva onkin
kuin itse enkeli... minulla on kerrassaan herraspäivät! Se oli onnen
potkaus se ensimäinen viljakauppa, patruuna ihastui siitä ikihyväksi.
Nyt on jo tehty sellaisia kauppoja paljon ja aikatavalla petetty
talonpojantolvanoita... onhan patruuna tosin viimeaikoina käskenyt
maksaa vähän paremmin, sanoi liian petoksen tuntoaan vaivaavan... Mutta
minun tuntoani ei vähääkään vaivaa, vaikka maksankin vähemmän ja pistän
loput omaan taskuuni... hyvä palkka vielä lisäksi, mikäs tässä on
rikkaaksi tullessa! Viiniä saa kellarista ja olutta, mutta eihän sitä
viitsi enää juodakaan...

    (Liisa tulee).

_Liisa_. Oliko patruuna täällä istumassa, kun herra tuli?

_Eetu_. Eihän se sinulle kuulu!

_Liisa_. Mutta minun pitää mennä auttamaan rouvaa hänen
pukeutuessaan...

_Eetu_. No se ei taas minulle kuulu.

_Liisa_ (Erikseen). Mokomakin tässä vielä ylpeilee! Entinen
torpanpoika!

_Eetu_. Mitä sinä vielä mutiset?

_Liisa_. Enpähän juuri mitään. (Menee rouvan huoneen ovelle). Ah, johan
rouva onkin pukeutunut! (Rouva tulee). Rouvan olisi pitänyt soittaa,
olisinhan minä tullut auttamaan.

_Rouva_ (Nauraen). Olenko minä sitten mikä nukke, etten milloinkaan saa
itse päälleni?

_Liisa_. Ei, mutta...

_Rouva_. Menehän nyt, en tarvitse tällä kertaa apuasi.

    (Liisa menee).

_Rouva_ (Menee Eetun luo). Hyvää huomenta, herra Kantola! (Tervehtii).
Tiedättekö, että minulla on niin hirveän ikävä... pian kuolen täällä
maaelämän hiljaisuudessa... En päässyt ulkomaillekaan, vaikka mieheni
ensin lupasi.

_Eetu_. Mutta hänhän on sairas... hän ei saa matkustaa...

_Rouva_. Hän vaan teeskentelee, ilkiö... hän ei tahdo kuulla
pyyntöjäni...

_Eetu_. Lääkärihän on kieltänyt...

_Rouva_. Olisihan hän yhtähyvin voinut käskeäkin. En minä vaan viihdy
täälläkään... Toista olisi jossain suuressa kylpypaikassa ulkomailla...
siellä olisi elämää... Ja tekin kerran lupasitte minulle, herra
Kantola, tehdä täällä oloni hauskaksi, lupasitte toimittaa huvia.

_Eetu_. Olenhan minä koettanut parhaani mukaan, olen puuhannut monta
huvitilaisuutta.

_Rouva_. Sitä en todellakaan voi kieltää, mutta mitä seuraa niissä on?
En voi kärsiä noita vakavia maanviljelijöitä ja kauppioita, aina vaan
ovat samallaisia nahjuksia... ja sairas mieheni...

_Eetu_. Enhän minä sille voi mitään. Ja jos heitä ei olisi, niin
silloin ei olisi sitäkään seuraa.

_Rouva_. Mutta voisimmehan me huvitella -- kahden. Se olisi minusta
paljon hauskempaa.

_Eetu_. Eihän se olisi sopivaa...

_Rouva_. Te olette yhä vieläkin niin hirveän kaino, te ette vielä tiedä
miten suuressa maailmassa eletään.

_Eetu_. Enhän minä luule enää niin kainokaan olevani...

_Rouva_. Kyllä olette, mutta teidän pitää nauttia enemmän viiniä...
Oletteko tänä aamuna saaneet ollenkaan?

_Eetu_. En, tulin vast'ikään.

_Rouva_. Mutta teidän täytyy saada, se tekee rohkeammaksi, se poistaa
kokonaan kainouden... Viiniin tahdon minäkin unhottaa ikäväni...
unhottaa kaikki! (Soittaa; Paavo tulee). Tuo viiniä Paavo, kaksi
putelia ja parasta, ymmärrätkö? (Paavo epäröi). Etkö aijo totella
minua!

    (Paavo menee.)

_Eetu_. Mutta jos patruuna tulee?

_Rouva_. Patruuna! Hänestä emme välitä vähääkään! Juomme kahden... ja
pois kainous!

_Eetu_. Tyyntykää, tyyntykää hyvä rouva!

    (Paavo tuo tarjottimella kaksi pulloa ja kaksi lasia).

_Rouva_. Entäs kolmas lasi?

_Paavo_. Kenelle?

_Rouva_. Patruunalle tietysti!

_Paavo_. Tuon hetipaikalla.

    (Menee).

_Rouva_ (Erikseen). En tahdo, että palvelijat vielä tietäisivät.
(Ääneen). Miehenihän vielä makaa...

_Eetu_. Hän oli lepotuolissa istumassa, kun tulin, sanoi menevänsä
lepäämään... hän oli hyvin sairaannäköinen.

    (Paavo tuo lasin.)

_Rouva_. Nyt saat olla rauhassa. (Paavo menee). Kas niin! nyt on meillä
viiniä. (Istuutuu Eetun viereen ja täyttää lasit). Katsokaas, kuinka
kirkkaasti se helmeilee! Aivan kuin kristalli... maljanne, herra
Kantola! (Juovat). Tämä rohkaisee, lämmittää ja innostaa!

    (Täyttää uudelleen lasit).

_Eetu_. Minulla on vielä paljon tärkeitä töitä... minun ei nyt...

_Rouva_. Mutta minä pyydän, minä käsken! Juokaa, antakaa töiden olla!

    (Antaa lasin Eetun käteen, juovat).

_Eetu_. Mutta nyt pitää minun kirjoittaa.

    (Yrittää kirjottaa).

_Rouva_. Te ette saa nyt kirjoittaa! (Ottaa kynän pois hänen
kädestään). Teidän täytyy pitää minulle seuraa.

    (Antaa taas viiniä Eetulle).

_Eetu_. Te olette niin äärettömän hyvä, rouva! (Kuuluu askelia). Ah,
joku tulee, poistukaa rouva, poistukaa, ettei mitään epäiltäisi!

    (Rouva menee huoneeseensa; Kantola tulee).

_Eetu_ (Erikseen). Peijakas!

_Kantola_. Hyvää päivää, poikani!

_Eetu_ (Ynseästi). Päivää.

_Kantola_. Oletko kokonaan unhottanut meidät, kun et ole tullut käymään
kotona? Kohta on puoli vuotta kulunut, kun viimeksi kävit... äitisi on
heikkona sairaana, ja Hilma... hänen laitansa on surkuteltava...

_Eetu_. Eihän minulla ole aikaa.

_Kantola_. Hilma on tullut niin kummalliseksi... hän istuu tuntikaudet
ja tuijottaa vaan eteensä... luulen, että hän on vähän mielenviassa. Ja
se on sinun syysi...

_Eetu_. Kuinka niin?

_Kantola_. Vieläkö kysyt... etkä ole tietävinäsi, mitä olet tehnyt
hänelle... Tyttöraukka unissaankin puhelee lapsesta.

_Eetu_. Lapsesta? Mitäs se minulle kuuluu!

_Eetu_. Se kuuluu sinulle! Sinä olet hänet vietellyt. Tule heti
kotiin... hän voisi pelastua hulluksi tulemasta...

_Eetu_. Se on vale! Minä en ole missään tekemisissä hänen kanssaan,
enkä voi nyt tulla kotiin sillä minulla on paljon työtä...

_Kantola_. Poikani, sinä olet väärällä tiellä... olen kuullut sinusta
huonoja uutisia... sinä olet ruvennut juomaan ja nytkin on pöydälläsi
pulloja...

_Eetu_. Juon ainoastaan viiniä, sitä tarvitsee virkistykseksi näin
rasittavassa työssä.

_Kantola_. Onhan sinulla ollut seuraakin..

_Eetu_. Niin, juomme tavallisesti patruunan kanssa.

_Kantola_. Palaja väärältä tieltä poikani ennenkuin se on myöhäistä...
kuule isäsi varoittavaa ääntä...

_Eetu_ (Suuttuneena). Eikö teillä ole muuta asiaa?

_Kantola_. Tee parannus poikani, muista velvollisuutesi Hilmaa kohtaan,
tule kanssani kotiin...

_Eetu_. Se on mahdotonta! Ja sitäpaitsi minulla on nyt kiire, patruuna
voi tulla minä hetkenä hyvänsä; hän ei pidä siitä, että täällä käy
vieraita...

_Kantola_. Älä hylkää, poikani, isäraukkasi varoittavaa ääntä...

_Eetu_ (Vihaisesti). Ah, te kiusaatte minua ja häiritsette työtäni...
poistukaa!

_Kantola_. Onko sinulla sydäntä ajaa pois isäsi, kun hän tahtoo neuvoa
sinua?

_Eetu_ (Kiihtyneenä). Menkää, menkää!

_Kantola_. Minä menen... tuskin tulen enää toiste sinua varoittamaan.
Mutta muista, poikani, kerran joudut tilille sydämettömyydestäsi!
Hyvästi, poikani...

    (Menee).

_Eetu_. Kaikkiin tässä vielä pitää joutua! Olisikohan todellakin niin
hullusti Hilman kanssa?... Mutta mitäpäs minä siitä... häntä ei
kumminkaan uskota. Voihan Vilppulan Kustaa ottaa hänet... sille pojalle
kyllä kelpaa, kun vielä vähän maksan. (Soittaa. Paavo tulee). Muista
Paavo, että pidät huolen sisääntulijoista, muista, että tuollaisia ei
saa laskea.

_Paavo_. Mutta hänhän oli herran...

_Eetu_. Vaiti! Sellaisia ei saa laskea! Mene! (Paavo menee). En tahdo
enää olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Miltä se nyt näyttäisi,
jos minä, herra, ottaisin Hilman? Ei, siitä ei tule mitään... täytyy
antaa suora tieto hänelle. Saakeli kumminkin!...

    (Rouva tulee).

_Rouva_. Joko se meni?

_Eetu_. Jo.

_Rouva_. Kuka se oli?

_Eetu_. Eräs kylänukko... olisi myynyt viljaa...

_Rouva_. He vähän häiritsivät meitä, nyt juomme uudelleen... Miksi te
olette niin hämillänne herra Kantola?

_Eetu_. Minäkö? En ollenkaan...

_Rouva_. Olette levoton, sen huomaan... mutta viini poistaa
levottomuuden!

    (Kaataa lasiin).

_Eetu_ (Erikseen). Nyt on viini hyvään tarpeeseen, se todellakin
poistaa levottomuuden.

    (Juovat).

_Rouva_. On sentään hyvä, että mieheni viinikellari on niin hyvin
varustettu, vaikka hän itse ei siitä paljonkaan välitä... Mutta
voimmehan me sensijaan nauttia siitä, kyllä hän toista hankkii, kun
entinen loppuu...

_Eetu_ (Innostuneena). Te olette niin hyvä minua kohtaan, rouva...

_Rouva_. Miksi rouva! Sanokaa minua Elleniksi, sinutelkaa minua!

_Eetu_. Mutta minähän olen palvelijanne...

_Rouva_. Se ei tee mitään; minun silmissäni ette ole palvelija... siis
"sinunmaljat"! (Juovat). Sinä olet niin kaunis, Eetu!

_Eetu_. Ja sinä olet aivan hurmaava, Ellen!

_Rouva_. Minä rakastan... minä jumaloin sinua, suutele minua, Eetu!
(Painaa päätään Eetun rintaa vastaan). Sinä olet niin kaunis! Suutele
minua!

    (Eetu suutelee; samassa näkyy patruuna huoneensa ovella,
    hän yrittää mennä heidän luokseen, mutta alkaa horjua.)

_Patruuna_ (hurjasti). Jaha, jaha... Hänkin! Oo, te olette kaikki
kurjia pettureita! (Pitelee kädellään rintaansa). Oh, minä en jaksa...
voi teitä, petturit!

    (Horjuu tuolille; rouva ja Eetu hypähtävät pelästyneinä ylös).

_Eetu_. Patruuna!

_Rouva_. Herra Jumala! Mieheni!

_Patruuna_. Te konnat, tahdotte murhata minut! Ai, kun koskee tuohon...

_Rouva_. Minä saatan sinut vuoteeseesi... tarvitset lepoa.

    (Menee patruunan luo).

_Patruuna_. Älä koske minuun kurjilla käsilläsi, sinä uskoton nainen...
oh, tuntuu niin pahalta, minä kuolen...

_Eetu_. Teidän täytyy mennä vuoteeseen!

    (Taluttaa patruunan pois).

_Rouva_. Herra Jumala! Hänellä on vaarallinen kohtaus! Paavo, Paavo!
(Paavo tulee). Juokse pian hakemaan lääkäriä, patruuna on vaarallisesti
sairastunut, mene pian!

    (Paavo menee).

_Eetu_ (Tulee patruunan huoneesta). Hän on aivan tunnoton, täytyy saada
lääkäri!

_Paavo_ (Tulee). Herra tohtori tulee juuri... hän oli tulossa patruunaa
katsomaan.

    (Lääkäri tulee).

_Rouva_. Pian, pian, herra tohtori! Mieheni on vaarallisesti
sairaana...

_Lääkäri_. Onko hän taaskin saanut kohtauksen?

_Rouva_. On... erittäin vaikea kohtaus.

    (Menevät patruunan huoneeseen).

_Paavo_. Sattuipa tohtori parhaiksi joutumaan... patruuna joi ehkä
liiaksi...

    (Katsoo viinilaseja; Liisa tulee).

_Liisa_. Mitä sinä niitä tutkit...

_Paavo_. Patruuna on vaarallisesti sairaana... arvasinhan minä...
kolmatta lasia ei käytetty!

_Liisa_. Mitä sinä nyt höpiset?

_Paavo_. Rouva on juonut konttoristin kanssa...

_Liisa_. No jo nyt jotain! On siinäkin rouva! (Kuuntelee patruunan oven
takana). Sieltä kuuluu korinaa!

_Paavo_. Tule pois, jos avaavat oven, niin huomaavat että kuuntelet.

    (Lääkäri, rouva ja Eetu tulevat, Liisa ja Paavo menevät.)

_Lääkäri_. Tämän kyllä tiesin jo edeltäpäin, mutta en aavistanut, että
se niin pian tapahtuisi... (Rouva on itkevinään). Niin, halvaus on
tapahtunut, sille ei voi enää mitään. Minun täytyy mennä toisen sairaan
luo. Hyvästi, koettakaa lohduttaa itseänne!

    (Menee).

_Rouva_. Hän on kuollut!

    (Menee huoneeseensa).

_Eetu_ (Istuu kirjoituspöydän ääreen, soittaa. Paavo tulee). Käske
tänne Kustaa Vilppula, ilmoita samalla työmiehille että patruuna on
kuollut. (Paavo menee). Minun täytyy esittää Kustaalle tärkeä asia, jos
hän suostuisi ottamaan Hilman, niin saisin hänestä olla rauhassa...
Tässä pääsee vielä kukaties patruunaksi... eihän minun mitenkään sovi
häntä ottaa... Patruuna on nyt poissa... mutta mitäpäs minä sitä
surkeilen...

    (Kustaa tulee, on hiukan humalassa).

_Kustaa_ (Hyräilee). Ja pappa se sanoi, että ostetaan talo...

_Eetu_. Älä nyt turhia renkuta, minulla on sinulle tärkeätä asiaa...

_Kustaa_. Mikäs hälinä täällä talossa nousi niin äkkiä?

_Eetu_. Patruuna on kuollut.

_Kustaa_. Vai kuollut... älähän peijakas... no, johan tuo joutikin.
Sinä olet siis herra tässä talossa.

_Eetu_. En nyt jouda pilapuheisiin... tahdon esittää sinulle erään
asian.

_Kustaa_. Anna kuulua...

_Eetu_. Sinähän haluaisit akan itsellesi.

Kustaa: Kyllä se mukiin menisi...

_Eetu_. Voisit ottaa meidän Hilman'... hänen laitansa on vähän pahoin
päin, mutta ethän sinä siitä välitä... ymmärräthän... kyllä minä
maksan.

_Kustaa_. Älä sinä saakeli minua sentään niin hupsuna pidä...

_Eetu_. Mitä sinä tarkoitat?

_Kustaa_. Enhän minä sentään hullua tyttöä huoli... en peijakas, en
huoli.

_Eetu_. Eihän Hilma mikään hullu ole...

_Kustaa_. Kuului tulleen hulluksi, niin puhuivat... Ja pappa se sanoi,
että ostetaan...

_Eetu_. Mene hiiteen siitä renkuttelemasta!

_Kustaa_. Kyllähän tästä päästään! (Mennessään). Ja pappa se sanoi,
että...

_Eetu_. Oliskohan Hilma todellakin mielenviassa? Olkoon! Minkäpäs minä
sille mahdan. En tahdo olla missään tekemisissä heidän kanssaan...
parasta on matkustaa etemmäksi maailmalle, ettei joudu mihinkään
selkkauksiin.

    (Rouva tulee huoneestaan).

_Rouva_. Nyt ei ole miehestäni enää vastusta! Nyt voimme matkustaa
kahden kesken ulkomaille, Eetu! Järjestämme pian asiat... miehelläni ei
ole sukulaisia, eikä muita perillisiä, minä saan kaikki... Lähdethän
kanssani, Eetu?

_Eetu_. Mielelläni, rakas Ellen, en minäkään viihdy enää täällä
kolkossa Suomessa. (Erikseen). Ja minulla on syytä matkustaa.

_Rouva_. Siis pois täältä hiljaisuudesta suureen maailmaan...
nauttimaan elämästä.

    (Hilma tulee sisään mielipuolen tavoin Paavon vastuksista
    huolimatta; hänen hiuksensa on hajallaan ja pukunsa
    epäjärjestyksessä).

_Hilma_. Missä on patruuna? Hän on ryöstänyt Eetuni... antakaa hänet
pois... antakaa!

_Eetu_. Vie pois, Paavo, tuo hullu nainen! Mitä hänellä on täällä
tekemistä!

    (Paavo kulettaa Hilman pois, joka mennessään yhä
    toistaa sanojaan ja vaikeroi.)

_Rouva_. Huh, tuota kauheaa! Pelästyin hirveästi! Kuka hän oli?
Tunsitko hänet?

_Eetu_. En tuntenut. Hän oli kai joku mielipuoli... (Erikseen,
tuskaisena). Hän oli niin hirveän näköinen. Uh! En tahdo toiste häntä
nähdä... Pois täältä... pois... pois...

Loppu.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Patruunan palveluksessa - Näytelmä 3:ssa näytöksessä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.