Title: Runoudesta
Author: Horace
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Runoudesta" ***


RUNOUDESTA

Kirj.

Q. Horatius Flaccus


Suorasanaisesti suomentanut T:ri K. J. Hidén
Roomalaisen filologian dosentti



Helsingissä,
Yrjö Weilin,
1904.



      Dieses problematische Werk wird
      dem Einen änders vorkommen als
      dem Andern und Jedem alle zehn
      Jahre auch wieder anders.

         _Goethe_ Tag- und Jahreshefte 1806.



SISÄLLYS:

Alkulause.

Q. Horatius Fiaccuksen elämä ja teokset.

Runoudesta:

 Yleisiä runoutta koskevia sääntöjä.
 Erityisiä näytelmärunoutta koskevia sääntöjä.
 Runoilijat.



Alkulause.


    Nicht als Muster, sondern zur
    Anregung für andre Uebersetzer.

    _Goethe_ käännösnäytteestä Byronin Don Juanista.

Vaikka Horatiuksen kuulu kirje Runoudesta (De arte poetica) yhä
edelleen maamme opiskelevien keskuudessa on kylläkin suosittu teos, se
ei kuitenkaan, omituista kyllä, tähän asti ole suomalaisessa asussa
ilmestynyt. Näin ollen olen sopivaksi katsonut saattaa julkisuuteen
tekemäni suorasanaisen käännöksen, jättäen runopukuisen suomennoksen
laatimisen kykenevämpien huoleksi. Koska käännös etupäässä on aiottu
latinan kieltä opiskelevain tarpeeksi, olen suomentaessani jotenkin
tarkasti, melkeinpä orjallisesti seurannut alkutekstiä. Tuskin
saattaakaan kirjeen runsasaineisen, monisärmäisen sisällyksen takia
aikaansaada sujuvaa, kaikille selvää käännöstä muuten kuin aivan
vapaasti suomentamalla tai mukailemalla.

Suomennokseni olen miltei kauttaaltaan sovelluttanut _G. Krügerin_
julkaisemaan tekstiin (Des Q. Horaiius Flaccus Satiren und Episteln. 2
Bd. Episteln. 14 Aufl. besorgt von Dr. Gustav Krüger. Leipzig 1900).
Paitsi kotimaassa ilmestyneitä _C. Synnerbergin_ selityksiä (Q. Horatii
Flacci De arte poetica liber med inledning och förklaringar.
Helsingfors 1868) olen käännöksen hyväksi käyttänyt tärkeimmät muualla
julkaistut painokset, selityskirjat ja apuneuvot.

Helpottaakseni yleisölle kirjeen ymmärtämisen olen alkuun asettanut
lyhyen yleiskatsauksen runoilijan elämään ja teoksiin sekä varustanut
käännöksen tarpeellisimmilta selityksillä.

Helsingissä, syyskuulla 1904.

_K. J. Hidén_.



Q. Horatius Flaccuksen elämä ja teokset.


Q. Horatius Flaccus syntyi joulukuun 8 p. v. 65 e.Kr. Venusian
pikkukaupungissa (nyk. Venosa) Apulian ja Lukanian rajalla
Etelä-Italiassa. Hänen isänsä, joka oli vapautettu orja, halusi
vähäisistä varoistaan huolimatta antaa lapselleen niin hyvän
kasvatuksen kuin siihen aikaan oli mahdollista. Koska hän ei tahtonut
panna poikaansa Venusiassa olevaan alkeiskouluun, muutti hän perheineen
Roomaan, missä nuori Horatius isänsä huolellisen valvonnan alaisena
jatkoi koulunkäyntiään.

Päätettyään lukunsa Roomassa siirtyi Horatius Athenaan harjoittaakseen
etupäässä filosofisia opintoja. Kaikki opinnot jäivät kuitenkin kesken,
kun Horatius Caesarin surman jälkeen syksyllä v. 44 Brutuksen
kehoituksesta, liittyi tasavallan puolustajien riveihin. Hän ottikin
osaa Philippi'n onnettomaan taisteluun v. 42, pakeni ja palasi jälleen
Italiaan.

Kun Horatiuksen isävainajan maatila sillä välin voittajien
toimeenpanemassa maanjaossa oli joutunut toisiin käsiin, läksi hän
saatuaan armahduksen pääkaupunkiin hankkiaksensa itselleen jonkinmoisen
toimen. Hän saikin vähäpätöisen kirjurinviran, mikä hänelle soi
riittävän toimeentulon sekä kylliksi aikaa runoilemiseen. Kuten
Horatius eräässä runopaikassa itse kertoo, saattoi varattomuus hänet
koettamaan runoilua.

Runoelmillaan Horatius ennen pitkää pääsi Rooman silloisen
runoilijapiirin tuttavuuteen ja suosioon. Myös kaikkien tieteiden ja
taiteiden innokas suosija Maecenas kiinnitti huomionsa häneen sekä
liitti hänet ystäväpiiriinsä. Antamalla Horatiukselle pienehkön
maatilan, Sabinumin, Sabinilaisvuorilla Tiburin (nyk. Tivoli)
läheisyydessä hankki Maecenas hänelle huolettoman toimeentulon. Siellä
raikkaan luonnon helmassa Horatius enimmäkseen eleli, kaikessa rauhassa
ja hiljaisuudessa runoelmiaan valmistellen.

Maecenaan välityksellä pääsi Horatius myös hallitsijan keisari
Augustuksen ystävyyteen. Vaikka Horatius vilpittömästi tunnusti sen
rauhan ja onnen, minkä Augustus oli koko valtakunnalle tuottanut,
pysyttäytyi hän synnynnäisestä riippumattomuuden-halustaan etäämpänä
keisarin houkuttelevista tarjouksista huolimatta.

Vähän jälkeen Maecenaan kuoleman päättyi Horatiuksen elämä marraskuun
27 p. v. 8 e.Kr. Hänen ruumiinsa haudattiin Esqvilinus kukkulalle
Maecenaan haudan viereen.

Horatiuksen teokset ovat seuraavat:

_Oodit_ (Odae l. Carmina), 4 kirjaa, ynnä _Vuosisataislaulu_ (Carmen
saeculare).

_Epoodit_ (Iambi l. Epodi).

_Satiirat_ (Satirae l. Sermones), 2 kirjaa.

_Runokirjeet_ (Epistulae), 2 kirjaa.

Viimeiseen ryhmään kuuluu toisen kirjan viimeisenä runokirjeenä se
kyhäelmä, jolle vanhastaan sisällyksen mukaan on annettu nimitys _Ars
poetica eli De arte poetica_. Kuten kirjeen osoitteesta näkyy, on se
omistettu eräälle Pisolle, jolla kirjeestä päättäen oli kaksi
täysikasvuista poikaa. Emme kuitenkaan tiedä kuka tämä ylhäissukuinen
Piso oli emmekä myöskään mikä seikka oli aiheuttanut runokirjeen
lähettämisen hänelle ja hänen pojilleen. Useimmat ovat olettaneet
runoilijan tarkoittaneen L. Calpurnius Pisoa, joka oltuaan konsuli ja
kaupungin-päällikkö kuoli kahdeksankymmenvuotisena vanhuksena v. 32
j.Kr. Jos tämä otaksuma on oikea, on runoilija kirjeensä kyhännyt
elämänsä loppuajalla v. 10 tai 9 e.Kr.

Mitään täydellistä runousoppia Horatius tietenkään ei ole suunnitellut,
vaan hän on halunnut maailmankokemuksensa ja ihmistuntemuksensa
johdolla ystävilleen ja aatetovereilleen julkilausua ajatuksensa ja
mielipiteensä runoilijoista ja runoudesta. Huolimatta kaikista
puutteellisuuksistaan ja epäselvyyksistään on tämä runokirje niin hyvin
pirteän ja lennokkaan muotonsa kuin miellyttävän, aaterikkaan
sisällyksensä takia kaikkina aikoina herättänyt paljon huomiota,
saanut runsaasti ihailua osakseen sekä suuresti vaikuttanut
maailmankirjallisuuteen.

Jos maalari tahtoisi yhdistää ihmisen päähän Yleisi &



RUNOUDESTA

Kirje Pisoille



Yleisiä runoutta koskevia sääntöjä.



Jos maalari tahtoisi yhdistää ihmisen päähän hevosen kaulan ja lisätä
kirjavat siivet sekä sovittaa yhteen eri tahoilta ruumiinosat siten,
että ylhäältä ihana nainen loppuisi hirveän rumaan merielävään,
pidättäisittekö nauruanne huolimatta ystävyydestänne, kun pääsisitte
katsomaan? Uskokaa minua, Pisot, tuollaisen taulun kaltainen olisi
suuresti se runoteos, jossa kuvat, kuten sairaan unennäöt,
todellisuutta vailla muodostuvat, niin ett'ei jalka eikä pää kuulu
yhtenäiseen muotoon. "Onhan maalareilla ja runoniekoilla aina ollut
sama valta yrittää mitä tahansa." Sen tiedämme, vieläpä vaadimme ja
myönnämme vuoroin tällaisen vapauden; mutta emme, jotta raju yhtyisi
lempeään, emme, jotta käärmeet yhdistyisivät lintuihin ja lampaat
tiikereihin. Mahtipontiseen ja paljoa lupaavaan alkuun lisätään monesti
yksi ja toinen purpuratilkku laajalti loistolla häikäisemään, kun esim.
kuvataan Dianan lehtoa ynnä alttaria ja suloisten maitten halki
kiitävän virran mutkia tahi Rheinjokea tai sateenkaarta. Mutta nyt ei
ollut sillä oikea paikkansa. Ja ehkä osaat jäljitellä sypressiä; mitä
sillä, jos maksusta joku maalataan, joka toivotonna uipi
haaksirikkoisesta laivastaan? Ryhdyttiin amforaa tekemään: miksikä
savipullo valmistui liukuvalla vääntölevyllä? Lyhyesti sanottuna,
olkoon kaikkinainen teos ainakin kokonainen ja yhtenäinen. Tietäkää,
isä ja isän arvoiset pojat meidät, enimmät runoilijat, pettää oikean
harhanäkö. Koetan olla lyhyt, tulen epäselväksi; hienoutta
tavoitettaessa puuttuu voimaa ja intoa; suurenlaista esitystapaa
koettava tulee leveäksi; alhaalla matelee liian arka ja myrskyä
pelkääväinen; se, joka haluaa vaihetella yhtenäistä aihetta
kummallisella tavalla, kuvaa delfiinin metsän keskelle ja metsäkarjun
aalloille. Virheeseen johtaa virheen välttäminen, jos puuttuu oikea
taito.

Aemiliuksen taistelijakoulun vieressä viimeinenkin vaskitaituri
vaskessa kuvaa ja jäljittelee hienosti kynsiä ja hiuksia, onnistumatta
kuitenkaan työnsä valmistamisessa, koska hän ei osaa sitä täydellisesti
muodostaa. Jos jotakin mielin saada kokoon, en tahtoisi olla hänen
kaltaisensa, yhtä vähän kuin elää käyränenäisenä, mutta muuten huomiota
herättäen mustilla silmilläni ja mustalla tukallani.

Ottakaat aiheenne, kirjoittajat, voimienne mukaan ja punnitkaa kauan,
mitä hartiat jaksavat kantaa, mitä eivät. Sitä, joka voimainsa takaa on
aiheensa valinnut, ei petä esitystapa eikä selvä järjestys.
Järjestyksen etu ja sulo on oleva se, joll'en erehdy, että runoilija
juuri nyt sanoo, mitä hänen tällöin tulee sanoa, sekä lykkää ja jättää
nykyhetkellä moniaat asiat. Sanojen yhdistämisessä valitkoon ilmoitetun
runoteoksen tekijä myös hienosti ja arasti sanan ja hyljätköön toisen.
Erinomaisesti olet lausunut, jos ovela yhdistys tekee tutun sanan
ikäänkuin uudeksi. Jos ehkä on tarpeellista vereksillä nimityksillä
osoittaa outoja käsitteitä, käypi laatuun tekaista vanhanaikuisille
Cetheguksille kuulumattomia sanoja, ja ujosti käytetty vapaus kyllä
myönnetään; vieläpä uudet ja äsken tehdyt sanat saavat hyväksymistä
osakseen, jos ne valuvat esiin kreikkalaisesta lähteestä säästäväisesti
johdettuina.[1] Mutta miksi Roomalainen antaisi Caeciliukselle ja
Plautukselle sen oikeuden, mikä on riistetty Vergiliukselta ja
Variukselta?[2] Miksi minua kadehditaan, jos voin lisätä vain muutamia
sanoja, kun Caton ja Enniuksen kieli on rikastuttanut isäimme puhetta
ja tuottanut uusia nimiä esineille?[3] On aina ollut luvallista ja on
edelleen tuottaa julkisuuteen sana, jolla on nykyhetken leima. Kuten
metsät muuttavat lehtensä nopeiden vuosien kuluessa ja edelliset
varisevat, siten katoavat vanhat sanatkin ja nuorien tavoin kukoistavat
ja varttuvat äsken syntyneet; kuulummehan kuololle kaikkineinme: joko
nyt meri sisämaahan johdettuna suojelee laivastoja pohjantuulilta,
kuninkaan arvoinen työ, tai kauan hyödytön ja vain airoille sovelias
suo elähyttää läheisiä kaupunkeja ja kokee kovaa auraa, tai joki on
muuttanut suuntansa, joka oli vainioille vahingollinen, sille kun on
osoitettu parempi tie; kuolevaisten teot katoavat, ja vielä vähemmän
kieliparsien arvo ja sulo pysyy elävänä.[4] Monet sanat syntyvät
uudestaan, jotka jo hävisivät, ja monet häviävät, jotka nyt ovat
arvossa, jos käyttö niin tahtoo, millä puhumisen suhteen on mielivalta,
oikeus ja ohjeet.

Millä runomitalla kuningasten ja päällikköjen urhotöitä ja surkeita
sotia voidaan kuvata on Homerus osoittanut. Ensiksi valitusruno
esitettiin epätasaisilla parisäkeillä ja sitten myös toivomuksensa
saavuttaneen tunnelma. Siitä, mikä kirjailija julkaisi lyhykäiset
elegiset säkeet, tutkijat kuitenkin riitelevät ja riita on vielä
ratkaisematta. Archilochuksen varusti suuttumus hänelle omituisella
jambimitalla.[5] Tämän omisti komedia ja korkea tragedia, koska se oli
sovelias vuoropuhelulle ja tunki kansan melun läpi sekä oli muodostunut
toimintaa varten. Runotar soi lyyran kielillä ylistää jumalia ja
jumalten poikia, voittavaa nyrkkitaistelijaa ja juoksukilpailussa
parasta hevosta ynnä nuorukaisten huolia ja vapauttavaa viiniä.

Joll'en voi enkä ymmärrä noudattaa määrättyä luonnetta ynnä väritystä
töissäni, miksi tervehditään minua runoniekaksi? Miksi tahdon ennemmin
väärästä häveliäisyydestä olla tietämätön kuin oppia? Komediaan kuuluva
aihe ei siedä esittämistä tragedian säkeillä: samoin Thyesteen ateria
ei salli siitä kerrottavan arkielämälle ja melkein komedialle sopivilla
säkeillä.[6] Pitäköön kukin seikka sille kuuluvan paikan, minkä se on
saanut. Väliin kuitenkin myös komedia kohottaa äänensä ja Chremes
torailee suuttuneena pöyhkeällä suulla; ja tragediassa henkilö monesti
lausuu surunsa jokapäiväisellä kielellä, kun esim. Telephus köyhänä ja
samoin Peleus pakolaisena heittää siksensä pönkkäpuheet ja
puolentoistajalan pituiset sanat, jos hän mielii valituksellaan
koskettaa katsojan sydäntä.[7] Ei siinä ole kylliksi, jotta runoelmat
ovat sirot; olkoot myös miellyttävät ja johtakoot kuulijan mielen,
minne tahtovat. Kuten ihmiskasvot hymyilevät hymyileville, niin ne
itkevät itkeväin kanssa; jos tahdot että itken, tulee sinun itse
ensiksi olla sureva: silloin, Telephus tai Peleus, vastoinkäymisesi
minua liikuttavat; jos huonosti puhut sanottajasi, joko nukun tai
nauran. Surullisen kasvoille sopii murheen sanat, suuttuneelle
uhkailevat, leikilliset iloiselle, ankaralle totiset sanat. Sillä
luonto muodostaa meidät ensiksi sisäisesti eri kohtalontilojen mukaan,
ilahduttaa tai saattaa vihaan tai pakoittaa ja ahdistaa maahan asti
ankaran surun kautta; sitten se ilmaisee sielun liikutukset kielen
välityksellä. Jos puhujan sanat ovat hänen asemastaan eroavaisia, niin
Rooman ylhäiset ja alhaiset kajahuttavat naurun. On myös suuri erotus
olemassa, jos jumala puhuu tai urho, iäkäs vanhus tai se, jolla on
kukoistavan nuoruuden hehku, jos mahtava emäntä tai toimekas imettäjä,
jos kulkeva kauppias tai viheriöivän pellon viljelijä, Colchilainen tai
Assyrilainen, Thebassa syntynyt tai Argossa.[8]

Seuraa tarua tai muodosta itsessään sopusuhtaista, kirjoittaja. Jos
ehkä uudestaan esität kunniakkaan Achilleen, olkoon hän tuima,
suuttunut, leppymätön, kiivas, evätköön lakien itseään koskevan,
sallikoon kaikki aseilleen. Olkoon Medea julma ja heltymätön, Ino
itkeväinen, Ixion valapattoinen, Io harhaileva, Orestes surua
täynnä.[9] Jos jätät näyttämölle jotain koskematta ollutta ja uskallat
luoda uuden henkilön, olkoon hän loppuun asti senlainen, kuin hän oli
alussa, ja olkoon sopusoinnussa itsensä kanssa.

On vaikea esittää yksilöllisyydellä yleispäteviä aatteita, ja oikeammin
teet, jos kehität Iliolaisen runon näytelmiin, kuin jos ensimäisenä
tuot julki tuntemattomia ja ennen lausumattomia asioita. Yleinen aihe
muuttuu yksityiseksi omaisuudeksesi, joll'et viihdy halvassa ja
kaikille avonaisessa piirissä etkä mieli uskollisena tulkkina kääntää
sanasta sanaan etkä jäljittelijänä joudu pulaan, josta arkuus tai
teoksen laki estää poistumasta. Äläkä niin aloita kuin kerran kyklinen
kirjoittaja:[10] 'Laulan Priamuksen kohtalosta ja kuuluisasta
sodasta'.[11] Mitähän tämä lupailija esittääpi, joka on niin suuren
ilmoituksen arvoista? Vuoret aikovat synnyttää, ja syntyy naurettavan
mitätön hiiri. Kuinka paljoa oikeammin aloittaa se, joka ei hommaile
mitään sopimattomasti: 'Laula, Runotar, minulle miehestä, joka Trojan
valloituksen jälkeen näki useiden ihmisten tavat ja kaupungit'. Hän ei
mieli kehittää savua loisteesta, vaan valoa savusta saattaakseen sitten
esiin merkillisiä ihmeitä, Antiphateen, Scyllan ja Charybdiksen ynnä
Kyklopin; hän ei aloita Diomedeen paluumatkaa Meleagerin kuolosta eikä
Trojan sotaa kaksoismunasta.[12] Hän kiiruhtaa aina ponsikohtaan ja
vetää kuulijan mukanaan keskelle tapahtumia, ikäänkuin nämä olisivat
hänelle tuttuja, sekä jättää ne, joitten loistavasta esityksestä hän on
epävarma, ja niin hän sommittelee, niin hän yhdistää toden ja keksityt
seikat, ett'ei keskiosa eroa alusta eikä loppu keskustasta.



Erityisiä näytelmärunoutta koskevia sääntöjä.


Kuule nyt,, mitä minä vaadin ja kanssani yleisö, jos haluat saada
katsojan, joka odottaa esiripun kohoamiseen asti ja istuu paikallaan
siksi, kunnes näyttelijä lausuu kehoituksensa taputukseen;[13] sinun
tulee merkille panna kunkin iän tavat ja antaa kunkin muuttuvaiselle
luonteelle ja vuosille sopiva muotonsa. Poika, joka jo osaa matkia
sanoja ja varmalla jalalla polkee maata, haluaa leikkiä kaltaistensa
parissa, kiihtyy vihaan ja asettuu yhtäkkiä sekä muuttuu hetkestä
hetkeen. Parraton nuorukainen, joka vihdoin on päässyt ohjaajasta,
iloitsee hevosista, koirista ja leikeistä auringon paahtamalla
Marskentällä; niinkuin vaha pehmeä hän kääntyy virheeseen, suuttuu
kehoittajien sanoista, ajattelee myöhään hyödyllistä, tuhlaa rahaa, on
korkealle pyrkivä, intohimoinen ja valmis jättämään, mitä hän on
rakastanut. Muuttuneine harrastuksineen miehen mieli etsii mahtavuutta
ja ystävyyttä, tavoittelee kunniaa ja varoo tehdä, mitä hän pian
koettaisi peruuttaa. Monet vastukset ympäröivät vanhusta, joko siitä
syystä että hän kokoo tai kurjasti säästää ja pelkää iti käyttää, mitä
on saanut, tahi koska hän toimii kaikki asiat, pelolla ja kylmästi; hän
lykkää eteenpäin asettaen toivonsa kauas, on toimeton, tulevaa
haluavainen, ärtyisä, vaikeroiva, kiittää mennyttä aikaa hänen poikana
ollessaan sekä on nuorempien moittija ja tutkija. Paljon etuja tulevat
vuodet tuovat, paljon poistuvat riistävät mukanaan. Jott'ei sattumalta
nuorukaiselle annettaisi vanhuksen osaa tai pojalle miehen, niin
pysykäämme yhäti niissä piirteissä, mitkä kuuluvat ja sopivat kullekin
iälle.

Joko toiminta tapahtuu näyttämöllä tai kerrotaan se tapahduttuaan.
Vähemmin koskettaa mieliä se, mikä on kuulon kautta päässyt tietoomme,
kuin se, joka on luotettavien silmiemme edessä ja jota katsoja itse
kertoo itselleen. Älä kuitenkaan näyttämöllä esitä mitään, jota on
sisällä toimitettava, ja poista silmien edestä paljo semmoista, josta
puhelias läsnäolija sitten saattaa kertoa, ett'ei Medea silpoa lapsiaan
yleisön nähden eikä rikoksellinen Atreus keitä ihmisruokaansa
julkisesti tai ett'ei Procne muutu linnuksi tai Cadmus käärmeeksi.[14]
Kaikkea, mitä minulle esität siihen tapaan, minä inhoan sitä uskomatta.

Älköön se näytelmä olko lyhyempi tai pitempi kuin viisi näytöstä, jota
tahdotaan esittää ja uudestaan näytettäväksi antaa; älköön jumala
esiintykö välittäjänä, joll'ei satu pulma, mikä ratkaisijaa kaipaa,
älköön myös neljäs henkilö huoliko puhuvana esiintyä.

Noudattakoon koori näyttelijän osaa ja velvollisuutta, kykynsä mukaan,
älköön mitään näytösten välissä esittäkö, joka ei edistä toimintaa eikä
sopivasti kuulu siihen. Suosikoon se hyviä ja neuvokoon niitä
ystävällisesti, hillitköön suuttuneita ja mieliköön rauhoittaa
pelonalaisia; kiittäköön yksinkertaisen pöydän aterioita, hyödyllistä
oikeutta sekä rauhaa avonaisine portteineen; kätkeköön se uskottuja
asioita, pyytäköön ja rukoilkoon jumalia, että onni lähestyy kurjia ja
jättää ylpeät.

Huilu ei ollut niinkuin nyt yhteen liitetty messingillä eikä torven
kilpailija, vaan vähäpätöinen ja yksinkertainen; harvalla reiällä se
kykeni antamaan säveltä kööreille ja säestämään niitä sekä täyttämään
äänellään istuinrivejä, jotka eivät vielä olleet liiaksi taajat;
sinnehän kokoontui kansa, helposti laskettu ja vähäinen, mutta
kohtuullinen, siveä ynnä häveliäs. Sitten kuin se voittajana alkoi
laajentaa maitaan ja yhä etenevä muuri alkoi ympäröidä kaupunkeja ja
alettiin rankaisematta päiväjuomingeissa lepyttää suojelushenkeä
ilopäivinä, pääsi mittoihin ja säveliin suurempi vapaus. Sillä mitä
ymmärtäisi tuo oppimaton ja vaivoista vapaa maalainen, kun joutui
kaupunkilaisen seuraan, tuo alhainen ylhäisen pariin? Sen johdosta
huilunsoittaja liitti entiseen taitoonsa enemmän vilkkautta ynnä
komeutta ja kulki lattian poikki pitkässä viitassa; siksi myös vakava
kitara sai merkitystä lisään ja rohkea puhetapa kehitti oudon
esityksen, eikä sisällys, joka oli täynnä hyödyllisiä opetuksia ja
tulevaisuutta ennusti, ollut Delphon oraakelivastauksista
poikkeavainen.

Se, joka ensiksi traagillisella runoelmalla kilpaili vähänarvoisesta
pukista, saattoi pian myös näyttämölle maalaiset Satyrit
alastomuudessaan ja yritti, säilyttäen esiintyvien arvokkaisuutta,
karkeata pilaa, koska katsoja, joka toimitettujen uhrijuhlien jälkeen
oli sekä juopunut että vallaton, oli pidätettävä mieluisen uutuuden
houkutuksilla.[15] Mutta siten tulee esittää Satyrien nauruja ja
purevia puheita sekä siten yhdistää leikkiä vakavaan, ett'ei se jumala
tai urho, joka seuraan saatetaan äsken näyttäydyttyään kuninkaallisen
puvun kullassa ja purpurassa, alhaisella puheella muistuta kehnoja
majoja tai ett'ei hän väittäessään alhaista tavoittele pilventakaisia
tyhjyyksiä. Tragedian henkilön, jonka ei sovi lörpötellä kevytmielisiä
säkeitä, tulee esiintyä hiukan häveliäänä huimien Satyrien parissa
kuten arvokas emäntä, kun hänen täytyy tanssia juhlapäivinä. Enkä minä,
jos kirjoittaisin Satyrinäytelmiä, pitäisi ainoastaan koristamattomista
ja varsinaisista nimityksistä, Pisot, enkä niin koettaisi poiketa
tragedian väristä, ett'ei olisi mitään erotusta, puhuuko Davus tai
rohkea Pythias näpistettyään petetyltä Simolta talentin vai
jumalallisen lapsen hoitaja ja vartija Silenus.[16] Tutuista sanoista
toimisin niin muodostetun runoelman, että jokainen toivoisi voivansa
samaa, mutta paljon saisi hikoilla ja turhaan työskennellä koettaesaan
sitä; niin paljon merkitsee kokoonpano ja järjestys, niin paljon arvoa
tulee tavallisillekin aiheille. Varokoot, minun harkintani mukaan,
näyttämöllä esitetyt metsistä saatetut Faunit, ett'eivät, ikäänkuin
liikkuisivat kaduilla tahi melkein torilla, koskaan käytä liian siroja
säkeitä tai lausu sopimattomia ja hävyttömiä sanoja.[17] Sillä ne
loukkaantuvat, joilla on hevonen, isä ja varat, eivätkä kuule tyynin
mielin eivätkä palkitse seppeleillä, jos kohta se hyväksyy, joka
ruo'akseen ostaa paahdettuja herneitä ja kastanjanpähkinöitä.

Pitkää tavua yhdessä edelläkäyvän lyhyen kanssa nimitetään jambiksi; se
on nopeakulkuinen runojalka: siitä nopeudesta aiheutui jambisäkeille
myös trimetrin nimi, vaikka säe muodosti kuusi runokorkoa, ollen
samankaltainen ensimäisestä runopolvesta viimeiseen; mutta ei kauan
sitten, jotta säe vähää hitaammin ja arvokkaammin joutuisi kuulijan
korviin, soi jambi vakaville spondeoille sille kuuluvat oikeudet,
myöntyväisenä ja nöyränä, kuitenkaan poistumatta hyvän toverin tavoin
myös toisesta ja neljännestä sijasta.[18] Sellaisena se harvoin
esiintyy Acciuksen kuuluisissa trimetreissä[19] ja ahdistaa Enniuksen
suurella painolla näyttämölle lähettämiä säkeitä rumalla syytöksellä
joko liian kiireisestä ja huolellisuutta puuttuvasta työstä tahi
taiteen laimiinlyömisestä. Eihän mikä arvostelija tahansa huomaa
runojen huonosointuisuutta ja Rooman runoniekoille annetaan
sopimattomasti anteeksi. Pitääkö minun sen vuoksi poiketa oikeasta
tiestä ja kirjoittaa vallattomasti, vai tuleeko minun luulla kaikkien
näkevän virheeni sekä siitä syystä olla varma ja varovainen toivoessani
anteeksi saamista? Lyhyesti sanottu, olen välttänyt virheen, mutta en
kiitosta ansainnut. Tutkikaa kreikkalaisia esikuvia pitäen niitä
käsissänne öin päivin. Mutta ovathan esi-isänne kiittäneet Plautuksen
säkeitä ja sukkeluuksia, ihmetellen kumpaisiakin liian kärsivällisesti,
melkein sanoakseni tyhmästi, jos vain me, minä ja te, osaamme erottaa
törkeydet kokkapuheista sekä sormilla ja kuulolla merkitä oikean
soinnun.

Kerrotaan Thespiksen keksineen siihen asti tuntemattoman tragedian ja
vaunuilla kulkien esittäneen runoteoksensa, joita henkilöt lauloivat ja
näyttivät viinisakalla tahratuin kasvoin. Hänen jälkeensä Aeschylus
keksi naamarin ja upean pitkän viitan sekä varusti näyttämön vähäisellä
puualustalla ja opetti mahtavasti puhumaan ynnä astumaan koturnilla.
Näitä seurasi vanha komedia, paljon kiitetty; mutta vapaus johtui
vallattomuuteen ja loukkaavaisuuteen, joka kaipasi lain ohjausta; laki
saatiin ja koori vaikeni häpeällisesti, kun oikeus pilkkaamiseen oli
riistetty. Meikäläiset runoilijat eivät ole jättäneet mitään
koettamatta eivätkä ole ansainneet vähintä kunniaa uskaltaessaan luopua
Kreikkalaisten jäljistä ja kehittää kansallisia aineita, joko sitten
ovat sepittäneet historiallisia suru- tai huvinäytelmiä. Eikä Latium
olisi tullut mahtavammaksi urheudellaan ynnä aseittensa kunnialla kuin
kielellään, joll'ei kukin runoilija paheksuisi viimeistelyn vaivaa ja
viivytystä. Te, Numa Pompiliuksen jälkeläiset, moittikaa runoa, jota ei
pitkän ajan moninainen silittely ole korjannut eikä kymmenesti mitä
tarkimmin puhdistanut.[20]



Runoilijat.


Koska Democritus pitää neroa kurjaa taitoa parempana ja sulkee pois
järkevät runoilijat Heliconista, niin hyvä osa ei huoli hoitaa
kynsiään eikä partaansa, vaan etsii etäisiä seutuja ja välttää
kylpypaikkoja.[21] Saavuttaa muka runoilijan arvon ja nimen, joll'ei
jätä Licinus parturille päätään, jota eivät edes kolmen Anticyran
lääkekasvit koskaan voisi parantaa.[22] Oi minua nurjaa, kun puran
sappeani kevätpuoleen! Silloin ei toinen kirjoittaisi parempia
runoelmia; mutta mikään ei ole niin tärkeä kuin terveys. Sen vuoksi
toimitan kovasimen virkaa, mikä voi tehdä raudan teräväksi, kykenemättä
itse leikkaamaan. Kirjoittamatta itse mitään opetan muille runoilijan
toimialaa ja velvollisuutta, opetan mistä runovarat hankitaan, mikä
kehittää ja muodostaa runoniekan, mikä sopii, mikä ei sovi, mihin oikea
taito ja mihin erehdys johtaa.

Oikea oivallus on kirjailemisen alku ja juuri. Oikean käsityksen voivat
sinulle osoittaa Sokrateen oppilaiden kirjoitelmat eivätkä sanat
vastenmielisesti seuraa hyvästi harkittua sisältöä. Se, joka on
oppinut, mikä on velvollisuus isänmaata ja ystäviä kohtaan, millä
rakkaudella on kohdeltava vanhempia, veljeä tai kestiystävää, mikä on
senaatorin, mikä tuomarin velvollisuus, mikä sotaan lähetetyn päällikön
toimi, hän tietää tosiaan jokaiselle henkilölle antaa hänelle kuuluvan
osan. Käsken oppineen jäljittelijän tarkata elämänlaadun ja -tapojen
esikuvaa sekä siitä ammentaa eläviä sanoja. Väliin näytelmä ilman
suloa, ilman pontta ja taitoa, mutta loistokohdilla ja oikeilla
luonteenkuvauksilla, miellyttää kansaa enemmän ja kiinnittää sitä
paremmin kuin sisällöttömät säkeet ja sointuvat lörpötykset.

Runotar antoi Kreikkalaisille neroa ja myös taitoa puhua täydellisesti,
kun eivät mitään paitsi kunniaa tavoittaneet. Roomalaiset pojat oppivat
pitkissä laskuissa jakamaan pääomaa 100 osaan. -- Sanokoon Albinuksen
poika, jos 5/12 on vähennetty 1/12, mikä on jäljellä? oisit jo
saattanut sanoa. -- 1/3. Hyvä! osaat kyllä säilyttää omaisuutesi. Tulee
lisään 1/12, mikä on tulos? -- 1/2. -- Mutta kun kerran tämä rutto ja
huoli omaisuudesta on mieliin imeytynyt, voimmeko toivoa että runoja
sepitetään, jotka ovat voideltavat setriöljyllä ja säilytettävät
hienossa sypressirasiassa?

Runoilijat tahtovat joko hyödyttää tai huvittaa taikka samalla lausua
ihmiselämälle mieluisia ja hyödyllisiä opetuksia. Jos mitä tahansa
lausut opettavaista, ollos lyhyt, jotta oppivaiset mielet nopeasti
käsittävät ja uskollisesti säilyttävät sanojasi. Kaikki valuu liian
täydestä sydämestä pois ylellisenä. Olkoot huvin vuoksi keksityt seikat
hyvinkin todennäköisiä, jott'ei näytelmä vaatisi uskottavaksi mitä
tahansa, eikä esim. Lamian vatsasta vedettäisi elävää lasta, jonka se
on syönyt.[23] Kansan vanhimmat hylkäävät hyödyttömät runot ja nuoret
ritarit kulkevat ylpeästi jäykkien runoelmain ohi. Se voitti kaikkien
hyväksymisen, joka yhdisti hyödyn ja huvin samalla kertaa
miellyttämällä ja opettamalla lukijaa. Sellainen kirja tuottaa rahaa
Sosiuksille, se kulkee meren poikki ja hankkii kirjoittajalleen tutun
nimen pitkäksi ajaksi.[24] On kuitenkin virheitä, joita tahdomme
anteeksi antaa: sillä eipä kieli aina anna sitä ääntä, jota vaatii käsi
ja mieli, ja se soinnuttaa usein matalan, kun tahtoo korkeata, eikä
jousi aina osaa siihen, jota uhkaa. Mutta kun runossa on enemmän
loistokohtia, eivät minua loukkaa harvat pilkut, jotka joko
huolimattomuus on sirottanut tai ihmisluonto liian vähän tiennyt
karttaa. Mitä on sen takia tehtävä? Niinkuin puhtaaksikirjoittaja ei
saa anteeksi, jos hän muistutuksista huolimatta aina tekee saman
virheen, ja kuten sitä kitaransoittajaa pilkataan, joka alati erehtyy
samalla kielellä, samoin minusta se, joka paljon hairahtuu, muuttuu
Choeriluksen kaltaiseksi, jota nauraen ihailen, hänen ollessaan
kahdesti tai kolmasti hyvä, samoin kuin paheksun, kun kunnon Homerus
nukahtaa.[25] Mutta pitkän työn tekijällä on oikeus vaipua uneen. Kuten
maalaus, on runoelma: enemmän sinua viehättää jokin maalaus, jos seisot
lähempänä, ja enemmän taasen toinen, jos seisot edempänä. Toinen vaatii
hämäryyttä; toinen mielii tulla katsotuksi päivänvalossa, se kuin ei
pelkää arvostelijan terävää älyä. Toinen viehättää kerran, toinen
kymmenestikin katsottuna on viehättävä.

Vaikka isäsi neuvo muodostaa sinua, veljeksistä vanhinta,
oikean tuntemiseen ja jo itsestäsi sen oivallat, niin noudata
tarkkamuistisesti tätä lauselmaa, että oikeudella myönnetään moniaissa
asioissa se, mikä on vain keskinkertaista ja siedettävää --
keskinkertainen lainoppinut ja asianajaja ei saavuta kaunopuheisen
Messallan taitoa eikä tiedä niin paljon kuin Aulus Cascellius,
kuitenkin hän on arvossa[26] --, mutta eivät jumalat, eivät ihmiset,
eivätkä myyjäin pylväät myönnä keskinkertaisten runoilijain
olemassa-oloa. Kuten hauskassa ateriassa epäsointuisa yhteissoitto,
paksu voide ja unikukan siemenet yhdessä sardilaisen hunajan kanssa
loukkaavat meitä, koska ateriaa olisi voitu jatkaa ilman niitä, samoin
runo, joka on luotu ja keksitty huvittamiseksi, muuttuu ala-arvoiseksi,
jos se vähäsen poikkeaa mallikelpoisesta.[27] Se, joka ei osaa
harjoittaa leikkiä, pysyy poissa harjoitusvehkeistä kentällä ja on
tyynesti paikallaan, tottumatonna pallon, diskuksen ja leikkipyörän
käyttämiseen, jott'eivät taajat katsojarivit rankaisematta kohota
nauruaan: se, joka ei osaa säkeitä sepittää, uskaltaa sen kuitenkin
tehdä. Miks'ei? onpa hän vapaa ja ylhäissukuinen sekä lisäksi omistaa
rahassa ritarin pääoman, vapaana kaikesta tahrasta.

Ethän lausu tai toimita mitään vastoin luonnollista kykyäsi: sellainen
arvostelutaitosi sekä älysi on; jos kuitenkin jotain kerran kirjoitat,
niin tulkoon se ensiksi Maecius arvostelijan, isäsi ynnä minun
kuuluville ja olkoon se pidätetty yhdeksättä vuotta lehtien ollessa
poispantuina:[28] on mahdollista hävittää, mitä ei ole julkaissut,
mutta kerran julki saatettu sana ei tule takaisin. Orpheus, jumalain
pyhä tulkki, vieroitti metsissä elävät ihmiset murhista ja raa'asta
elantotavasta, ja tämän johdosta sanottiin hänen lepyttävän raivoisia
tiikereitä ja leijonia. Amphionin, Theban kaupungin perustajan,
sanottiin lyyransa soinnulla liikuttavan kallioita ja sen suloisella
sävelellä johtavan ne, minne tahtoi. Tämä oli ennen muinoin oikea
viisaus, joka opetti erottamaan valtion omaisuudet yksityisistä ja
uskonnolliset asiat maallisista, opetti estämään laitonta yhdyselämää
ja antamaan avioille oikeuksia sekä rakentamaan kaupunkeja ja
piirtämään lakeja puutauluihin. Siten tuli kunnia ja kuulu nimi pyhille
runoniekoille ja runoille. Näitten jälkeen mainio Homerus ja Tyrtaeus
säkeillään kiihdyttivät miesten mieliä Marsin sotiin;[29] runoissa
ennustukset lausuttiin ja elämäntie osoitettiin, kuningasten suosiota
tavoitettiin runosoinnuilla ja keksittiin näytelmä pitkien vaivojen
päätökseksi: älköön siis lyyrantaitoinen runotar[30] tai
kitaransoittaja Apollo olko sinulle vastenmielinen. -- Tuleeko runo
kiitettävä luonnon ansiosta vai taiteellisen harjoituksen kautta, on
kysytty. En puolestani näe, mitä harjoitus ilman rikasta runosuonta tai
mitä harjaantumaton nero hyödyttää; siten toinen seikka vaatii toisen
apua ja yhtyy siihen ystävällisesti. Se nuorukainen, joka tahtoo
juoksukilpailussa joutua ensinnä toivottuun maalipylvääseen, on saanut
paljon kärsiä ja tehdä työtä, on tuntenut lämpöä ja vilua sekä
pidättynyt rakkaudesta ja viininjuonnista; se huilunsoittaja, joka
soittaa Pythiläisissä juhlaleikeissä, on ensiksi saanut oppia ja pelätä
opettajaa. Nyt on tarpeeksi sanoa: 'minä laadin ihmeellisiä runoja;
hitto vieköön viimeisen: minusta on häpeä jäädä jälkeen ja tunnustaa
tietämättömyyteni siitä, mitä en tosiaan ole oppinut'. -- Niinkuin
ilmoittaja kokoo kansaa tavaroita ostamaan, niin runoilija, joka on
rikas maista ja rikas korkoa vastaan annetuista rahoista, käskee
imartelijain saapua hyötymään. Jos hän tosiaan voi oikealla
tavalla eteen asettaa jotakin herkullista sekä mennä takaukseen
epäluotettavasta köyhästä ja vapauttaa synkkiin riitoihin joutuneen,
ihmettelen, jos hän osaa onnellisuudessaan erottaa valheellisen ystävän
oikeasta. Jos jotakin annat jollekulle tai tahdot antaa, niin älä johda
häntä täynnä iloa sepittämiesi runojen luo: hän, näet, huutaapi:
'kauniisti, hyvästi, oivasti', hän kalpenee niitten johdosta, vuodattaa
myös ystävällisistä silmistään kyynelen, hyppää sekä polkee maata
jalallaan. Kuten ne, jotka maksua vastaan itkevät hautajaisissa,
puhuvat ja toimivat melkein enemmän kuin ne, jotka sydämestään surevat,
niin teeskentelijä tulee enemmän liikutetuksi kuin avomielinen
kiittäjä. Sanotaan kuningasten useilla pikareilla pakoittavan ja
kiusaavan juomingeissa sitä, josta tahtovat tietää, onko hän heidän
ystävyytensä arvoinen: jos runoja valmistat, älkööt sinua pettäkö ne,
jotka ketunnahan alla piilevät. Jos jotain luit Quintiliukselle, niin
hän sanoi: 'korjaa, hyvä ystävä, tätä ja tätä'.[31] Jos kielsit voivasi
tehdä paremmin turhaan koetettuasi kaksi tai kolme kertaa, käski hän
pyyhkäistä pois tai kokonaan uudestaan sepittää nuo huonosti muovaillut
säkeet. Jos taasen mieluummin tahdoit puolustaa virhettä kuin korjata
sitä, ei hän enään kuluttanut yhtään sanaa eikä turhaa vaivaa
estääkseen sinua rakastamasta itseäsi ja työtäsi yksin ilman
kilpailijaa. Viisas, kunnon mies moittii taidottomia säkeitä,
huomauttaa jäykkiä, piirtää muodottomien viereen mustan poikkiviivan,
poistaa liiallisia koristuksia, pakoittaa valaisemaan liian epäselviä
kohtia, tuomitsee kaksimielistä sanaa, merkitsee muutettavat paikat:
hänpä tulee Aristarchuksen kaltaiseksi;[32] hän ei sano: 'miksi
loukkaisin ystävääni pikkuseikoissa'? Nämä pikkuseikat johtavat sen
vakaviin onnettomuuksiin, jota kerran on pilkattu ja huonosti otettu
vastaan. -- Niinkuin sitä pelätään, jota paha tartunta tai keltatauti
vaivaa tai pyhä raivo ja Dianan viha, niin viisaat ihmiset pelkäävät ja
varovat koskettaa mieletöntä runoilijaa; vain varomattomat lapset häntä
ajavat takaa ja seuraavat. Jos hän nyt sillä välin, kuin hän
mahtipontisena työntää ulos säkeensä ja harhailee ympäri niinkuin
rastaita tarkkaava linnustaja, on pudonnut kuoppaan tai kaivokseen,
niin tuskin kukaan hänet huolii vetää ylös, vaikka hän huutaa: 'tulkaa
apuun, kuulkaa, kansalaiset!' Jos joku huolii tuoda apua ja laskea alas
köyden, niin sanon: 'ken tietää, eikö hän ehdoin tahdoin ole sinne
heittäytynyt eikä tahdo tulla pelastetuksi'? ja kerron niin
sicilialaisen runoniekan kuolemasta. Kun Empedocles halusi tulla
kuolemattomaksi jumalaksi, niin hän kylmäverisenä hyppäsi kuumaan
Aetnaan.[33] Olkoon runoniekoilla oikeus ja lupa kuolla. Se, joka
pelastaa jonkun vasten hänen omaa tahtoaan, menettelee kuten murhaaja.
Eikä tuo sitä tee kerran eikä pois vedettynä jo muutu järkeväksi
ihmiseksi eikä luovu haluamasta ikuistuttavaa kuolemaa. Eipä ole kyllin
selvää, mistä syystä hän tekaisee säkeitä; onko hän saastuttanut isänsä
tuhkaa vai onko hän jumalatonna koskettanut kauheaa ukkosenpaikkaa, --
joka tapauksessa hän raivoo; ja samoin kuin karhu, joka on voinut
murtaa häkkinsä estävät ristikot, niin raju runonlausuja karkoittaa
niin hyvin oppimattomat kuin oppineet; johonka hän kerran on tarttunut,
siitä hän pitää kiinni ja tappaa lukemalla kuten verimato, joka ei jätä
ihoa, ennenkuin se on täynnänsä verta.



Selitykset:


[1] _Cethegus_-suvun jäsenet käyttivät kauan muinaisen tavan mukaan
_tunican_ (alusvaatteen) sijassa ainoastaan pientä verhoa (_cinctus_)
lanteiden ympärillä.

[2] _Statius Caecilius_, huvinäytelmäinkirjoittaja, kuol. n. v. 166
e.Kr.

_T. Maccius Plautus_, kuuluisin Rooman huvinäytelmäinkirjoittajista.
synt. n. v. 251, kuol. v. 184 e.Kr.

_P. Vergilius Maro_, Rooman suurin epillinen runoilija, synt. v. 70,
kuol. v. 19 e.Kr.

_L. Varius Rufus_, Vergiliuksen uskollinen ystävä, kuol. v. 14 e.Kr.

[3] _M. Porcius Cato Censorius_, valtiomies ja historioitsija, synt.
v. 234, kuol. v. 149 e.Kr.

_Q. Ennius_, tunnetuin vanhemmista runoilijoista, synt. v. 239, kuol.
v. 169 e.Kr.

[4] C. Julius Caesar suunnitteli laajoja satamatöitä Tiberin suulla
Ostiassa, pomptinilaissoiden kuivattamista sekä Tiberin uoman
perkaamista, mitkä tuumat keisari Augustus osaksi toteutti.

[5] _Archilochus_ Paros-saarelta n. v. 715 e.Kr.

[6] _Atreus_ tappoi veljensä Thyesteen lapset sekä asetti niitten lihat
isän syötäviksi.

[7] _Chremes_ suuttunut isä Terentiuksen Heautontimorumenos
(Itsensäkiduttaja) nimisessä huvinäytelmässä.

_Telephus_, Mysian kuningas, jonka Achilles oli haavoittanut, saapui
kerjäläisenä Kreikkalaisten luo saadakseen oraakelivastauksen johdosta
haavoilleen parannusta.

_Peleus_, Achilleen isä, pakeni Aeginasta Thessaliaan.

[8] Colchilainen oli tunnettu raakuudestaan, Assyrilainen
hekumallisuudestaan, Thebalaisia pidettiin tylyinä ja yksinkertaisina,
Argolaisia taasen rohkeina ja ylimielisinä.

[9] _Medea_, Jasonin puoliso, tappoi omat lapsensa rangaistakseen
uskotonta miestään, _Ino_ syöksyi lapsi mukanaan mereen raivoavaa
miestään Athamasta pakoon, _Ixion_ petti appensa sekä ahdisteli Junoa,
_Io_ harhaili mustasukkaisen Junon ajamana lehmän muodossa ympäri koko
maailman, _Orestes_, Agamemnonin poika, surmasi äitinsä kostaaksensa
isänsä murhan.

[10] Kykliset runoilijat käsittelivät Trojan sodan satupiiriin
(_cyclus_) kuuluvia aiheita.

[11] Homeroksen Odysseian alku.

[12] _Meleager_ oli Tydeuksen, Diomedeen isän, vanhempi veli. --
Kaksoismunasta syntyi Helena sisaruksineen.

[13] Näytännön alkaessa esirippu laskettiin lattian alle sekä vedettiin
jälleen ylös sen loputtua.

[14] _Procne_ muutettiin pääskyseksi samoin kuin hänen sisarensa
Philomela satakieleksi.

[15] Satyrinäytelmä liitettiin kreikkalaisen draaman kukoistusaikana
traagilliseen trilogiaan neljäntenä, jotta katsojat hilpeämmän
kappaleen kautta jälleen pääsisivät tasapainoon surunäytelmäin kauhujen
jälkeen. Siinä samat henkilöt esiintyivät kuin edelläkäyvissä
näytelmissä, mutta aivan toisessa ympäristössä.

[16] _Davus, Pythias ja Simo_ esiintyvät huvinäytelmissä. _Silenus_
iäkäs Satyri, oli Bacchuksen kasvattaja.

[17] _Faunit_ italialaisia maalaisjumalia niinkuin Satyrit
Kreikkalaisilla.

[18] Kuusijalkaista jambisäettä nimitettiin trimetriksi, koska
runojalat laskettiin kaksitellen. Vanhemmat runoilijat eivät
rajoittaneet spondeon käyttämistä ensimäiseen, kolmanteen ja viidenteen
jalkaan sellaisessa säkeessä, kuten esim. Horatius vaatii.

[19] _L. Accius_, kuol. n. v. 94 e.Kr.

[20] _Calpurnius_-suku, johon Pisojen haara kuului, polveutui tarinain
mukaan eräästä kuningas Numa Pompiliuksen pojasta.

[21] _Democritus_, kuuluisa luonnonfilosofi, kuol. v. 361 e.Kr.
_Helicon_, vuori Boiotiassa, Apollon ja Runotarten lempipaikka.

[22] _Anticyra_ kaupunki Phokismaakunnassa. Sieltä saatiin paras
pärskäjuuri (_helleborus_), jota käytettiin lääkkeenä hulluutta
vastaan.

[23] _Lamia_ sadunomainen hirviö.

[24] _Sosiukset_. Veljekset Sosius, kuuluisat kirjainkustantajat
Roomassa.

[25] _Choerilus_ (Khoirilos) kehno runoilija Aleksanteri suuren aikana.

[26] _M. Valerius Messalla Corvinus_, tunnettu valtiomies ja puhuja,
kuol. n. v. 9 j.Kr., _Aulus Cascellius_ lainoppinut Ciceron aikana.

[27] Sardiniasta tuotua hunajaa pidettiin huonomakuisena.

[28] _Sp. Maecius Tarpa_ toimi jonkinlaisena virallisena
näytelmäintarkastajana.

Kertomuksen mukaan käytti Helvius Cinna 9 vuotta lyhyen epoksensa
_Zmyrnan_ valmistamiseen.

[29] Tyrtaeus (Tyrtaios) innostutti Spartalaisia lauluillaan toisen
messeneläissodan aikana.

[30] Polyhymnia.

[31] _Quintilius Varus_, Vergiliuksen ja Horatinksen hyvä ystävä, kuol.
v. 24 e.Kr.

[32] _Aristarchus_, kuuluisa kirjallisuuden tuntija ja kriitikko
Aleksandriassa toisella vuosisadalla e.Kr.

[33] _Empedocles_, tunnettu filosofi, synt. Agrigentumissa n. v. 490,
kuol. n. v. 430 e.Kr., josta kerrottiin paljo juttuja.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Runoudesta" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.