Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Agricola
Author: Tacitus, Cornelius
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Agricola" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



AGRICOLA

Kirj.

Cornelius Tacitus


Suom. T:ri K. J. Hidén
Roomalaisen filologian dosentti



Helsingissä,
Yrjö Weilin,
1904.



SISÄLLYS:

 Alkulause.
 Cornelius Tacituksen elämä ja teokset.

 Julius Agricolan elämä ja luonne:

   Johdanto: 1-3 luvut.
   Agricolan elämä Britannian maaherratoimeen saakka: 4-9 luvut.
   Britannia ja sen valloitus: 10-17 luvut.
   Agricola Britannian maaherrana: 18-38 luvut.
   Agricolan paluu Roomaan ja kuolema: 39-45 luvut.
   Loppulause: 45-46 luvut.



Alkulause.

                   Si quid novisti rectius istis,
    Candidus imperti; si non, his utere mecum.

                            Horatius. Epist. I 6.

Tacituksen kyhäämä Agricolan elämäkerta jätetään täten ensi kerta
suomalaisessa asussa yleisölle. Samoin kuin vast'ikään julkaistu
Tacituksen Germanian suomennos, on Agricolankin käännös aikaisemmin
yliopistollisilla luennoilla esitetty.

Suomennoksessani olen tarkasti seurannut latinalaista tekstiä etupäässä
opiskelevain tarpeita silmällä pitäen; siksi käännöksen asu alkuteoksen
vaikeasti tulkittavan kielimuodon vuoksi kaikin paikoin ei ole tullut
niin tyydyttävä kuin olisin suonut. Melkein kaikkialla suomennokseni
perustuu Yliopettaja, T:ri _Hj. Appelqvistin_ julkaisemaan tekstiin
(Tacitus Germania och Agricola med förklaringar. Helsingfors 1899).

Kirjan alkuun on asetettu lyhyt esitys Tacituksen elämästä ja teoksista
sekä käännökseen liitetty jotkut tarpeelliset selitykset.

Helsingissä, syyskuulla 1904.

_K. J. Hidén_.



Cornelius Tacituksen elämä ja teokset.


Vaikka Tacituksen kirjallinen merkitys aikaisin tunnustettiin, on
jälkimaailmalla perin vaillinaiset tiedot hänen elämänvaiheistaan. Emme
tunne hänen syntymävuottaan (siksi on oletettu v. 55 tai 56 j.Kr.),
emme hänen syntymäpaikkaansa emmekä hänen kuolinvuottaan, emme edes
varmuudella täydellisesti tiedä hänen nimeään. Eräs kirjailija
keisarivallan loppupuolella Apollinaris Sidonius mainitsee hänet
Gaius-etunimellä ja samoin jotkut muut, mutta hänen teostensa
vanhimpaan käsikirjoitukseen on nimi Publius merkitty ja sitä pidetään
nykyjään oikeana. Yleensä saamme tyytyä niihin varsin niukkoihin
tiedonantoihin, mitkä tavataan Tacituksen ja hänen läheisen ystävänsä
Plinius nuoremman kirjoitelmissa.

Kaikesta päättäen Tacitus kuului ylhäiseen ja arvossa pidettyyn sukuun.
Hänen isänsä oli luultavasti eräs roomalainen ritari Cornelius Tacitus,
jonka Plinius vanhempi kertoo olleen Belgica-maakunnan prokuraatorina.
Lapsuudessaan ja nuoruudessaan sai Tacitus huolellisen kasvatuksen.
Niinkuin sen ajan nuoret Roomalaiset tutki hän ahkerasti lakitiedettä,
filosofiaa ja puhetaitoa voidakseen sittemmin menestyksellä astua
valtion palvelukseen. Muiden muassa hän oman kertomuksensa mukaan
kuunteli Marcus Aperia ja Julius Secundusta, jotka siihen aikaan olivat
Rooman kuuluisimmat puhujat, ja nautti luultavasti myös Quintilianuksen
opetusta retoriikassa. Siten hän itse vähitellen tuli kuuluisaksi
asianajajaksi ja kokosi ympärilleen joukon oppilaita. Jotenkin nuorena
hän meni v. 78 j.Kr. naimisiin Cn. Julius Agricolan tyttären kanssa.

Valtiollisista toimistaan Tacitus kyllä itse puhuu, mutta niin
epäselvästi, että emme täydellä varmuudella saata tietää mitään niistä.
Otaksutaan että hän Vespasianuksen aikana tuli quaestoriksi ja sitten
Tituksen hallitessa joko aediliksi tai kansantribuniksi. Domitianus
teki hänet praetoriksi ja sen ohessa 15-mieskollegion (pappisveljistön)
jäseneksi. Sellaisena hän otti osaa siihen vuosisataisjuhlaan, jonka
keisari v. 88 toimeenpani. Vähää myöhemmin v. 90 jätti Tacitus Rooman
ja palasi vasta appensa Agricolan kuoltua v. 93. Sinä aikana hän oli
jossakin toimessa, mutta emme tiedä missä.

Roomaan palattuaan Tacitus yleensä pysyttäytyi syrjässä välttääkseen
Domitianuksen epäluuloa. Kun Domitianus oli kukistettu, tuli Tacitus
konsuliksi v. 97 L. Verginius Rufuksen jälkeen ja piti myös
hautajaispuheen hänen kunniakseen. Sitten mainitaan hänen nimensä
v. 100, kun hän ystävänsä nuoremman Pliniuksen kanssa esiintyi
Afrika-maakunnan asujanten avustajana heidän syyttäessään ent.
prokonsulia Marius Priscusta rahainkiskomisista, jolloin Marius
tuomittiin syylliseksi. Lisäksi muuan äskettäin löydetty
piirtokirjoitus osoittaa, että hän Trajanuksen aikana oli Asian
prokonsulina (maaherrana). Mitään enempää emme tiedä hänen toimistaan
valtion palveluksessa. Arvellaan hänen kuolleen keisari Hadrianuksen
ensi hallitusvuosina.

Aikaisin Tacituksen teoksista on luultavasti _Dialogus de oratoribns_
(Keskustelu puhujista), jossa hän esittää syyt puhetaidon
rappeutumiseen keisarien aikana. Ainettaan on tekijä käsitellyt
hyvinkin viehättävästi ja luontevasti, jotta kirjanen syystä on luettu
Rooman kirjallisuuden parhaimpiin tuotteisiin. Kuitenkin on usein
väitetty ett'ei Tacitus olisikaan tämän kirjan tekijä, koska se
tyyliltään monessa suhteessa suuresti eroaa hänen muista teoksistaan.
Sen johdosta ovat jotkut otaksuneet että Tacitus jo nuoruudessaan noin
v. 80 olisi teoksen sepittänyt.

Ennenkuin Tacitus ryhtyi suurempiin teoksiinsa, julkaisi hän melkein
samaan aikaan v. 98 kaksi kirjasta. Ensiksi julkaisi hän appensa
Agricolan elämäkerran. Tämä on historiallinen ylistyskirja, missä
tekijä varsin laajasti kuvailee Agricolan seitsenvuotista
maaherranaoloa Britanniassa liittäen arvokkaita tiedonantoja tästä
maasta ja sen kansoista.

Toinen samana vuonna ilmestynyt kirjanen on _Germania_. Tällä
kansatieteellis-maantieteellisellä tutkielmalla Tacitus tahtoi
kiinnittää kansalaistensa huomiota Germaneihin, joitten tulevaa suurta
merkitystä maailmanhistoriassa tarkkasilmäinen valtiomies sekä harras
isänmaanystävä vaistomaisesti huolestuneena aavisteli.

Sitten seurasi suurisuuntainen teos _Historiae_, jossa Tacitus kuvaili
omaa aikaansa Galbasta Domitianuksen kuolemaan, siis etupäässä
flavilaisen suvun historiaa. Tästä luultavasti 14 kirjaa käsittävästä
teoksesta on vain osa säilynyt.

Toisessa pääteoksessa, jota tavallisesti kutsutaan _Annales_
(Vuosikirjat), kerrotaan tapaukset Augustuksen kuolemasta Neron
kuolemaan. Sitä oli kaikesta päättäen 16 kirjaa; ainoastaan osa on
tallella.

Sen lisäksi Tacitus aikoi käsitellä Augustuksen historiaa sekä kuvata
Neron ja Trajanuksen hallitusta, mutta kuolema esti hänet siitä.

Tacitus noudattaa historiallisissa teoksissaan pragmatista
(psykologista) katsantotapaa: hän ei tyydy yksinomaan kuvaamaan
tapauksia, vaan koettaa myös selvitellä niitten syitä ja yhteyttä sekä
ihmisiin että ulkonaisiin oloihin nähden. Hänen nuoruutensa ja
miehuutensa aika kauheine ja turvattomine oloineen oli kuitenkin siinä
määrässä painanut hänen mieleensä synkän katkeruuden, jotta hän yleensä
kaikkialla näkee vain kehnoutta ja halpamaisuutta sekä sen takia
tietämättäänkin värittää esitystään. Hänen kielessään on tosin henkisen
pilaantumisen merkkejä havaittavissa, mutta intohimoisessa,
pingoitetussa niukkuudessaan runollisine vivahduksineen ynnä
lennokkaine sanoineen se vaikuttaa valtavasti syvemmälti ajattelevaan
lukijaan.



JULIUS AGRICOLAN ELÄMÄ JA LUONNE



Johdanto.


1. Kuuluisain miesten tekojen ja tapojen kertominen jälkimaailmalle oli
muinoin tavallista eikä edes meidän päiviemme suku, vaikka onkin
väliäpitämätön nykyajan tapahtumista, ole sitä unohtanut, kunhan joskus
suuri ja loistava ansio voitollisena on kohonnut yli tuon pienille ja
suurille yhteiskunnille yhteisen paheen, yli väliäpitämättömyyden
siveellisestä arvosta ja kateuden. Mutta kuten esi-isiemme aikana oli
helppo suorittaa muistettavia tekoja sekä siihen oli vapaa tilaisuus,
niin mainioimmat nerot ilman puolueellisuutta ja imartelematta
ryhtyivät ansiokkaan muistoa ikuistuttamaan yksin hyvän omantunnon
palkasta. Ja useatkin pitivät oman elämänsä esittämistä pikemmin
luottamuksena omaan arvoonsa kuin ylimielisyytenä, eikä se eräälle
Rutiliukselle tai Scaurukselle tuottanut vähempää luotettavaisuutta tai
ollut pahennukseksi heille.[1] Siten ansioita niihin aikoihin parhaiten
arvostellaan, jolloin esteettömimmin esiintyvät. Mutta nyt on minun
täytynyt pyytää anteeksi aikoessani vainajan elämää kuvata, jota en
olisi pyytänyt, jos olisin tahtonut esiintyä syyttäjänä. Siihen määrään
julmat ja ansioille epäsuotuisat ajat olemme läpikäyneet.

2. Vielä luemme, että, kun Arulenus Rusticus oli ylistänyt Paetus
Thraseaa sekä Herennius Senecio Helvidius Priscusta, oli se ollut
hengenrikos ja oli raivottu sekä itse kirjoittajia että lisäksi niitten
kirjoituksia vastaan,[2] kun annettiin poliisi-virkamiehille toimeksi
polttaa vaalipaikalla, itse torilla, niin kuuluisain miesten
hengentuotteita. Tietysti sillä tulella luultiin voitavan tukahuttaa
Rooman kansan ääntä, senaatin vapaudentunnetta ja ihmissuvun
arvostelua, kun lisäksi viisaustieteen opettajat ja kaikki
jalot harrastukset kirottiin maasta, ett'ei mitään ihanteellista
missään sattuisi olemaan. Olemme tosiaan antaneet suuren
todistuksen kärsivällisyydestämme; ja niinkuin vanha aika on kokenut
vapauden äärimäisyydet, niin me olemme kokeneet orjuuden, kun
vakoilemisjärjestelmän kautta myös vapaa sana- ja ajatusvaihto
riistettiin. Olisimme kadottaneet itse muistamiskyvyn vapaan sanan
kera, jos vallassamme olisi ollut yhtä paljon unohtaminen kuin
vaikeneminen.

3. Nyt vasta elämä palautuu; mutta vaikka keisari Nerva heti ylen
onnellisen hallituskautensa ensi alussa on yhteen liittänyt kaksi kauan
yhdistämätöntä seikkaa, nim. yksinvallan ja vapauden, ja Nerva Trajanus
päivä päivältä lisää aikamme siunausta eikä yleinen turvallisuus tunne
ainoastaan toivoa ja kaipausta, vaan myös on omaksunut varmaa
luottamusta kaipauksensa täyttymisestä, niin inhimillisen
epätäydellisyyden mukaisesti parannuskeinot hitaammin vaikuttavat kuin
paheenainekset; ja niinkuin ruumiimme vain hiljalleen varttuvat, mutta
yht'äkkiä sortuvat, niin helpommin voidaan neroja sekä tieteellisiä
harrastuksia tukahuttaa kuin jälleen eloon herättää: sillä juuri
mieltymys toimettomuuteen hiipii huomaamatta meihin ja aluksi vihattu
paikalla-oleminen tulee rakkaaksi. Ja vielä, jos nyt 15 vuoden aikana,
mikä ihmiselämässä on pitkä jakso, useat ovat hävinneet satunnaisten
kuolemantapausten kautta sekä rohkeimmat hallitsijan julmuuden johdosta
ja me harvat jälkeen jääneet, niin sanoakseni, olemme jääneet eloon
sekä muitten jälkeen että myös itsemme jälkeen, kun keskeltä elämäämme,
näette, on riistetty niin monta vuotta, joiden kuluessa me nuoret
hiljaisuuden vallitessa olemme päässeet vanhuuden-ikään ja vanhukset
melkeinpä umpeen kuluneen elämänsä loppuun. Ja kuitenkin se on minulle
suureksi iloksi, kun olen kyhännyt vaikkapa koruttomalla ja
yksinkertaisella kielellä entisen orjuuden-ajan muistokirjan sekä
todistuskappaleen nykyisestä onnellisesta tilasta. Sillä välin tämä
kirja, joka on määrätty appeni Agricolan kunniaksi, ollen lapsellisen
rakkauden osoitus, saapi kiitosta tahi ainakin anteeksi-antoa osakseen.



Agricolan elämä Britannian maaherratoimeen saakka.


Gnaeus Julius Agricolalla, joka oli syntynyt Forum Julii'n vanhassa,
kuuluisassa siirtokunnassa,[3] oli kumpaiseltakin puolelta isoisänä
keisarillinen prokuraatori, mikä osoittaa ritarinarvoa. Hänen isänsä
Julius Graecinus, senaatorinarvoinen mies, oli tehnyt itsensä
tunnetuksi kaunopuheisuuden ja filosofian harrastuksestaan sekä oli
juuri näitten ominaisuuksien johdosta ansainnut keisari Gaiuksen
vihaa;[4] sillä hän sai käskyn esiintyä syyttäjänä Marcus Silanusta
vastaan ja surmattiin, kun hän siitä oli kieltäytynyt.[5] Hänen äitinsä
oli Julia Procilla, harvinaisen siveä nainen. Kasvatettuna tämän
huolellisessa hoivassa vietti hän lapsuuttaan ja nuoruuttaan
kaikenpuolisesti viljellen jaloja harrastuksia. Hänet pidätti
viettelyksen kiusauksista oman hyvän, terveen luonteensa ohessa myös se
seikka, että hän heti lapsena sai olinpaikkansa ja opetuksensa
Massiliassa, missä paikassa kreikkalainen sivistys ja maalaiskaupungin
yksinkertaisuus oivasti yhtyivät.[6] Muistan hänen usein itse kertoneen
ensi nuoruudessaan syventyneen filosofian tutkimiseen kiivaammin kuin
oli luvallista Roomalaiselle ja lisäksi senaatorille, mutta että hänen
äitinsä järkevyys oli hillinnyt hänen tulista intoaan. Sillä hänen
laajasuuntainen ja korkealle pyrkivä neronsa tavoitteli suuren, ylevän
maineen kaunista ihannetta tulisemmin kuin varovaisuus vaati. Sitten
iän mukaan tullut järkevyys tyynnytti hänen mieltään ja hän pidätti
itsellensä filosofiasta itsensähillitsemisen kyvyn, mikä on juuri
vaikein taito.

5. Ensimäiset alkeet leirielämään nähden hän suoritti Britanniassa
huolellisen ja varovaisen päällikön Suetonius Paulinuksen mieleen, kun
tämä oli valinnut hänet majatoverikseen tutustuaksensa häneen. Eihän
Agricola menetellyt vallattomasti nuorten tapaan, jotka väärinkäyttävät
sotaelämää irstaisuuteen, eikä hän huolimattomasti käyttänyt
upseeriasemaansa eikä kokemattomuuttansa huvituksien ja loman
saavuttamiseksi, vaan hän tahtoi oppia tuntemaan maakuntaa, tulla
tutuksi sotajoukolle, oppia kokeneilta sekä seurata parhaitten
esimerkkiä, hän ei tavoitellut mitään ylvästelläkseen, ei kieltäytynyt
mistäkään pelon vuoksi ja toimi samalla varovaisesti ja tarmokkaasti.
Eikä Britannia tosin milloinkaan muuten ollut levottomampi tai sen
omistus enemmän epävarma; veteraanit olivat tapetut, siirtokunnat
poltetut, sotajoukot hävitetyt; silloin saatiin taistella
pelastuksesta, sitten vasta voitosta. Vaikka tämä kokonaan toimitettiin
toisen ohjeitten ja johdon mukaan ja koko ratkaisu sekä kunnia
maakunnan takaisin valloittamisesta tuli päällikön osalle, niin antoi
se nuorelle miehelle taitavuutta, kokemusta ynnä kiihotusta ja hänen
mielensä valtasi halu sotamaineen saavuttamiseen, mikä halu oli
epämieluinen aikoina, jolloin etevistä vallitsi nurja luulo eikä ollut
vähempi vaara paljosta maineesta kuin pahasta.

6. Sittemmin hän matkusti pääkaupunkiin ryhtyäkseen hallintotoimiin
sekä nai Domitia Decidianan, joka kuului loistavaan sukuun; ja tämä
avioliitto tuli hänelle kunniaksi ja tueksi pyrkiessään korkeampaan
asemaan. He elivät ihmeellisessä sopusoinnussa, keskinäisessä
rakkaudessa kumpikin asettaen toisen etusijaan, missä tapauksessa
kuitenkin hyvässä aviovaimossa on sitä enemmän ansiota, kun sitä
vastoin toisessa tapauksessa pahassa on enemmän vikaa.

Quaestorina sai hän arvan kautta osakseen Asian maakunnan ja
prokonsuliksi Salvius Titianuksen; ei kumpikaan näistä seikoista häntä
turmellut, vaikka maakunta olikin rikas sekä väärinkäyttöihin
houkutteleva ja prokonsuli, ollen valmis kaikenlaiseen ahneuteen,
rajattomalla myöntäväisyydellä olisi suostunut hankkimaan keskinäisen
vääryyden-salaamisen. Siellä hän sai tyttären, joka samalla oli tueksi
kuin lohdutukseksi; sillä ennen syntyneen pojan hän pian kadotti. Sitte
hän levossa ja rauhassa vietti quaestorin- ja kansantribunin-toimen
välisen vuosikauden ja myös tribunivuotensa tuntien Neron ajat, jolloin
toimettomuus merkitsi viisautta. Samanlainen hiljainen meno oli hänen
praetorinajallaan, sillä oikeustoimi ei ollut tullut hänen osakseen.
Juhlaleikit ja virkaansa kuuluvat muodolliset toimet suoritti hän
noudattaen keskitietä järjellisen säästäväisyyden ja ylellisyyden
välillä, jotta hän ollen kaukana tuhlaavaisuudesta pikemmin sai
tunnustusta. Sen jälkeen Galba valitsi hänet ottamaan selkoa
temppelilahjoista ja hän sai erittäin huolellisella tutkimisella
aikaan, ett'ei valtion tarvinnut tuntea ryöstöä kenenkään muun puolelta
kuin Neron.

7. Seuraava vuosi tuotti hänen sydämelleen ja kodilleen kovan vamman.
Sillä kun Othon laivaväki, kulkien kuritta ympäri, vihollisen tavoin
hävitti Intimiliumia (mikä on osa Liguriaa),[7] tappoi se Agricolan
äidin hänen omalla tilallaan sekä hävitti itse maatilat ynnä suuren
osan hänen perintöään, mikä juuri oli ollut aiheena verenvuodatukseen.
Kun nyt Agricola matkusti täyttääkseen velvollisuutensa lapsena,
yllätti hänet huhu siitä, että Vespasianus tavoitti korkeinta valtaa,
ja hän kääntyi heti hänen puolellensa.

Hallitusta sekä pääkaupungin oloja hoiti alussa Mucianus, kun
Domitianus vielä oli aivan nuori sekä isänsä korkeasta asemasta omisti
itselleen ainoastaan vapauden irstaisuuksiin. Kun hän oli lähettänyt
Agricolan kutsunnan toimittamiseen ja tämä oli toiminut tunnollisesti
ja tarmokkaasti, hän asetti hänet 20:nnen legionan päälliköksi, joka
vastenmielisesti oli ryhtynyt valansa tekemään ja jonka edellisen
päällikön kerrottiin toimivan kapinallisesti; se oli, näette, myös
konsulinarvoisille maaherroille liian mahtava ja pelottava eikä
praetorinarvoinen päällikkö ollut kykenevä sitä hillitsemään; oli
epätietoista oliko vika hänessä vai sotamiesten luonteessa. Siten
samalla valittu jälkeläiseksi kuin tuomariksi hän osoitti harvinaista
vaatimattomuutta, esittäen huomanneensa ne kelvollisiksi, sen sijaan
että hän ne oli siksi saattanut.

8. Siihen aikaan Vettius Bolanus johti Britanniaa leppeämmin kuin
soveliasta on hurjaan maakuntaan nähden. Agricola hillitsi
tarmokkuuttaan sekä tulisuuttaan, jott'ei hän liiaksi esiintyisi,
tottunut kun oli kuuliaisuuteen sekä yhdistämään etunsa ja
velvollisuutensa. Pian sen jälkeen Britannia sai maaherrakseen
konsulinarvoisen Petilius Cerialiksen. Nyt oli kunnolla vapaa tilaisuus
mainiotöihin, mutta aluksi Cerialis antoi hänen ottaa osaa vain
vaivoihin ja vaaroihin, sen jälkeen myös kunniaan; usein hän asetti
hänet sotajoukon-osaston etunenään koetteeksi ja toisinaan hänen
onnistuttuaan myös isompien joukkojen johtoon. Eikä Agricola
milloinkaan urotöistään kerskannut oman maineen saavuttamiseksi;
alkuunpanijan ja päällikön kunniaksi jätti hän menestyksen niinkuin
ala-arvoinen konsanaan. Siten esiintyen kunnollisuudella
toimeenpanemisessa sekä vaatimattomuudella kertoessaan pysyi hän
vapaana kateesta, mutta ei kuitenkaan kunniasta.

9. Legionan-päällikkyydestä palatessaan kohotti hänet jumaloittunut
Vespasianus patriisein joukkoon, ja asetti hänet sitten Aquitanian
maakunnan johtoon,[8] mikä oli varsin loistava arvopaikka sekä
hallintotointen paljouden johdosta että katsoen siihen toivoon
konsulaatista, johon hänet oli määrännyt. Useimmat luulevat
sotilashenkilöiltä puuttuvan hienoutta, koska oikeudenhoito
sotaelämässä on riippumaton ja vähemmän tarkka sekä käsittelee enimmät
asiat nopeasti eikä kehitä siviiliasioissa tarvittavaa kekseliäisyyttä.
Agricola toimi luonnollisen ymmärtäväisyytensä johdosta taitavasti ja
oikeudellisesti, vaikka oli kysymys rauhallisista kansalaisista.
Lisäksi oli sekä virkatoimiin että lepoon aikaa määrätty; kun käräjät
ja oikeudenistunnot vaativat, oli hän vakava, tunnollinen ja ankara,
mutta useammin kuitenkin lempeä; kun virkatoimi oli täytetty, ei ollut
enää mitään jälkeä virkavaltaisuudesta; hän oli vapaa ankarasta
olemuksesta, ylpeydestä ynnä ahneudesta. Eikä ystävällisyys vähentänyt
hänen arvokkuuttaan tai ankaruus rakkautta häneen, mikä tosin on perin
harvinaista. Rehellisyyden ja nuhteettomuuden mainitseminen semmoisessa
miehessä olisi vääryys hänen luonteenominaisuuksiansa kohtaan. Ei hän
pyytänyt edes mainetta, jota usein myös kelpo miehet tavoittelevat,
esiintuomalla kuntoaan tai käyttäen tekosyitä: ollen kaukana
kateellisuudesta virkatovereitansa kohtaan, kaukana kilvoittelusta
prokuraattorien kanssa piti hän voittajaksi pääsemistä kunniattomana
sekä tappion kärsimistä rumana.

Vähemmän kuin kolme vuotta hänet pidettiin siinä toimessa ja kutsuttiin
sitten takaisin heti toivolla päästä konsuliksi, sen huhun seuratessa
että Britannia hänelle annettaisiin maakunnaksi, ei ensinkään hänen
omien puheittensa johdosta, vaan siksi että häntä pidettiin oikeana
miehenä. Ei huhu aina erehdy, toisinaan se myös on oikeaan osunut.
Ollen konsulina hän silloin, nuorukaiseksi tultuani, kihlasi minulle
oivakuntoisen tyttärensä sekä antoi hänet konsuliaikansa jälkeen
minulle puolisoksi; ja pian sen jälkeen tuli hän Britannian maaherraksi
saaden lisäksi pontifexin papillisen arvon.



Britannia ja sen valloitus.


10. Britannian asemasta ja kansakunnista, joista useat kirjailijat ovat
kertoneet, aion puhua, en joutuakseni vertailuun huolellisuudestani ja
kyvystäni, vaan syystä että se nyt vasta on täydellisesti voitettu;
siten kerrotaan nyt historiallisella tarkkuudella, mitä edeltäjäni
vielä tuntematta asioita ovat kaunopuheisesti koristelleet.

Britannia, ollen suurin niistä saarista, joita Roomalaisten maantieto
käsittää, leviää asemaltaan ja suunnaltaan idässä Germaniaan, lännessä
Hispaniaan päin ja on etelässä myös Gallian näkyvissä; sen pohjoisosia
huuhtoo laaja ja aukea meri, maita kun ei ole ensinkään vastassa. Koko
Britannian muotoa ovat Livius sekä Fabius Rusticus -- joista edellinen
on kaunopuheisin vanhoista ja jälkimäinen uusista kirjailijoista --
vertailleet pitkulaiseen laattaan tai kirveeseen. Ja sillä onkin
sellainen muoto ilman Caledoniaa,[9] josta syystä huhu on sen siirtänyt
koko maahan; mutta rannikon ikäänkuin jo loppuessa ulkonee ääretön,
epätasainen maa-ala, mikä ikäänkuin kiilaksi kärjistyy.

Tämän äärimäisen meren rannikon ympäri roomalainen laivasto silloin
ensi kerran purjehti sekä näytti toteen että Britannia on saari, ja
samalla kertaa se keksi siihen aikaan saakka tuntemattomat saaret, niin
kutsutut Orcadit, sekä kukisti ne.[10] Thule ainoastaan etäällä
havaittiin siitä syystä, että vain siihen asti oli määrä lähteä ja
talvisaika oli lähellä.[11] Mutta liikkumatonta ja soutajille hankalaa
merta, kuten kerrotaan, eivät edes tuuletkaan suuresti kohota,
luultavasti sen johdosta, että maat ja vuoret, mitkä myrskyilmoja
aiheuttavat ja edistävät, ovat harvinaisemmat ja tuon yhtenäisen meren
syvä vesi hitaammin joutuu liikkeelle. Tämän teoksen tarkoituksena ei
ole tutkia valtameren luonnetta ynnä sen nousua, ja useat ovatkin siitä
kertoneet; vain yhden seikan mielin lisätä, ett'ei meri missään
laajemmalti leviä, että se joka taholle kuljettaa paljon merivirtoja,
ett'ei se vain rantaan saakka nouse tai laske, vaan virtailee syvälle
ja leviää sekä kohoilee harjanteillekin ja vuorille, ikäänkuin se olisi
omalla alallaan.

11. Muuten ei ole ensinkään tunnettu -- niinkuin on laita
sivistymättömissä kansoissa --, minkälaiset ihmiset ensinnä ovat
Britanniassa asuneet, maassa syntyneet tai maahan tulleet. Ruumiinmuoto
on monenlainen ja siitä saatetaan vetää eri johtopäätöksiä. Sillä
Caledonian asukkaiden punertava tukka sekä rotevat jäsenet puhuvat
niitten germanilaisen syntyperän puolesta; Silurien[12] ahavoittuneet
kasvot, useimmiten kiharat hiukset ja niitten asema Hispaniaa
vastapäätä tekee luotettavaksi että Iberit muinoin ovat kulkeneet meren
poikki sekä anastaneet nuo asuinpaikat; ne, jotka Galleja lähinnä
asuvat, ovat myös niiden näköisiä, joko sen johdosta että yhteisen
sukuperän vaikutus vielä kestää tai että noissa päinvastaiseen suuntaan
etenevissä maissa ilmasto on antanut väestölle samanlaisen
ruumiinmuodon. Ylipääten kuitenkin on luultavaa että Gallit ovat
valtaansa ottaneet tuon lähellä olevan saaren. Tavataan niitten pyhät
toimitukset sekä uskonnolliset käsitykset; kieli ei ole suuresti
erilainen; vaarojen tavoittelemisessa on heillä yhtäläinen rohkeus sekä
vaarain uhatessa yhtäläinen pelko niitä välttääkseen. Britannit
osoittavat kuitenkin enemmän sotaintoa, heitä kun ei pitkällinen rauha
vielä ole veltostuttanut. Sillä olemmehan kuulleet että Gallitkin ovat
sodissa kunnostaneet itseään; sitten velttous valtasi heidät rauhan
tultua, samalla kuin yhdessä vapautensa kanssa menettivät
urhoollisuutensa. Täten kävi niitten Britannien, mitkä muinoin
voitettiin; muut ovat edelleen, niinkuin Gallit olivat.

12. Jalkaväessä on heidän voimansa, muutamat kansakunnat taistelevat
myös vaunuilla. Vaunujen ohjaaja on suuremmassa arvossa, sillä
alustalaiset suorittavat taistelun. Ennen muinoin he olivat
kuninkaitten alaisia, nyt hajaantuvat puolueharrastusten johdosta
päämiestensä kesken. Eikä mikään seikka ole meille hyödyllisempi niin
voimakkaita heimoja vastaan kuin se, ett'eivät yhteisesti neuvottele.
Harvoin on kahdella tai kolmella valtiolla kokouksensa yhteisen vaaran
häätämiseksi; siten taistelevat yksitellen ja joutuvat kaikki
alakynteen.

Ilmasto on tiheiden sateiden ja usvien takia kurja; kuitenkaan ei ole
ankaraa pakkasta. Päivien pituus voittaa niitten määrän meidän
maanosassamme; yö on kirkas sekä Britannian äärimäisessä osassa lyhyt,
jotta vain pienenä hetkenä erotetaan päivänvalon loppu ja alku.
Väitetään että, joll'eivät pilvet estä, nähdään läpi yön auringon
loisto ja ett'ei se laskeudu eikä nouse, vaan kulkee ohitse näköpiirin.
Sillä maan äärimäiset tasaiset seudut eivät levitä pimeyttä alhaisen
varjonsa johdosta, joten yö vallitsee ainoastaan taivaan ynnä tähtien
alapuolella. Maa sallii hedelmien viljelemistä, lukuunottamatta
öljy- ja viinipuita sekä muita lämpimämmissä maissa tavallisesti
kasvavia, ja on lisäksi tuottelias: hitaasti ne kypsyvät, mutta
kasvavat nopeasti; syy kumpaiseenkin on sama, nim. maan ja ilman runsas
kosteus. Britannia tuottaa kultaa ja hopeata sekä muita metalleja
voittajille palkinnoksi. Myös helmiä kasvaa valtameri, mutta ne ovat
tummia ja harmahtavia. Jotkut luulevat että kokoojilta puuttuu oikea
taito, sillä Punaisessa meressä ne vielä elävinä ja hengittävinä
kiskaistaan kallioilta, Britanniassa ne kootaan, kun ovat rannalle
työnnetyt; minä puolestani kernaammin luulisin ett'eivät helmet ole
oikeaa lajia kuin että meiltä puuttuu ahneutta.

13. Britannit itse suostuvat viipymättä sotamiesten ottoon ja veroihin
sekä muihin valtion määräämiin taakkoihin, jos vain ei ole
väärinkäytöksiä; näitä he vastenmielisesti kärsivät, kukistetut kun
ovat tottelemaan eivätkä orjina palvelemaan.

Vaikka siis tuo jumaloittunut Julius Caesar, joka ensinnä kaikista
Roomalaisista sotajoukolla astui Britanniaan, onnellisessa taistelussa
pelotti asukkaita ja anasti rannikon, voipi sanoa hänen näyttäneen sen
jälkeentuleville eikä jättäneen sitä. Sitten seurasivat kansalaissodat
sekä päällikköjen esiintyminen aseissa valtiota vastaan ja kauan oli
Britannia unohduksissa myös rauhanaikana; sitä nimitti jumaloittunut
Augustus valtioviisaudeksi sekä Tiberius hänelle annetuksi
määräykseksi. Keisari Gaius ajatteli, kuten kyllin tiedetään,
tunkeutumista Britanniaan, mutta hän oli kärkäs peruuttamaan
horjuvaisen luonteensa johdosta ja hänen mahtavat hankkeensa Germaniaa
vastaan jäivät menestystä vaille. Claudius vainaja ryhtyi jälleen
valloitusretkeen lähettämällä legioneja ja apujoukkoja meren yli sekä
ottamalla Vespasianuksen osalliseksi asiain johtoon, mikä oli alkuna
hänen sittemmin seuraavaan ylennykseensä: kansanheimot kukistettiin,
kuninkaat otettiin vangeiksi ja kohtalo ennustaen osoitti
Vespasianusta.

14. Ensimäisenä konsulaarina asetettiin Aulus Plautius maan johtoon ja
sen jälkeen Ostorius Scapula, kumpikin sodassa erinomainen;[13]
vähitellen lähin osa Britanniaa saatettiin maakunnan muotoon ja sen
lisäksi sinne asetettiin siirtokunta veteraaneista.[14] Muutamat kunnat
annettiin Cogidumnus kuninkaalle (hän pysyi meidän aikaamme saakka
erittäin uskollisena) Rooman kansan vanhan ja ammoin noudattaman
menettelytavan mukaan käyttää kuninkaitakin orjuuden välikappaleina.
Sen jälkeen Didius Gallus säilytti mitä edeltäjänsä olivat hankkineet
ja siirsi vain muutamat linnoitukset edemmäs saadaksensa mainetta
virka-alansa laajentamisesta. Veranius astui Didiuksen sijaan, mutta
hän kuoli ennen vuoden kuluttua.

Sitten Suetonius Paulinus kahden vuoden aikana onnella suoritti
tehtävänsä kukistaen heimoja sekä perustaen linnoituksia; tähän
luottaen hän hyökkäsi Mona-saarelle,[15] se kun kapinallisille soi
apua, mutta antoikin siten tilaisuuden hyökkäyksiin takanaan.

15. Sillä kun pelko maaherran poissa ollessa oli kadonnut, Britannit
keskenään alkoivat pohtia orjuutensa rasituksia, kertoella
väkivaltaisuuksista sekä selityksillään niitä pahemmiksi saattaa: ei
ollut muka muuta hyötyä kärsivällisyydestä kuin että kovempia
rangaistuksia asetettiin heille, ikäänkuin he helposti kärsisivät
niitä. Ennen muinoin oli heillä ollut yksi kuningas, mutta nyt kaksi
asetettiin heidän keskuuteensa, joista maaherra riehui heidän veressään
ja prokuraatori heidän omaisuudessaan.[16] Samassa määrässä oli
päällikköjen epäsopu kuin sopu alamaisille turmiollinen. Toisen
centurioni-, toisen orjajoukkue harjoitti sekaisin väkivaltaa ja
häväistyksiä. Ei mikään enään ollut turvattu heidän ahneudeltaan eikä
heidän irstaisuudeltaan. Taistelussa väkevämpi saaliin saapi: nyt sitä
vastoin useimmiten kelvottomat pelkurit ryöstivät heidän kotejaan,
raastoivat lapsensa, määräsivät sotaväen-otoista, ikäänkuin he eivät
tietäisi kuolla juuri isänmaansa edestä. Sillä kuinka vähäinen määrä
sotilaita oli sentään tullut maahan, jos Britannit vain laskivat
itsensä? Siten Germanit olivat pudistaneet ikeen päältään, ja niitä
suojeli vain joki eikä valtameri. Heillä oli isänmaa, puolisot,
vanhemmat sodan aiheena, noilla taasen ahneus ja hekumallisuus. Ne
tulisivat väistymään, kuten tuo jumaliin korotettu Julius Caesar oli
väistynyt, kun vain jäljittelisivät esi-isäinsä kuntoa. Eikä heidän
pitänyt pelästyä yhden tai toisen taistelun onnettomasta päätöksestä;
enemmän oli tosin voimaa rasittamattomilla, mutta enemmän
kestäväisyyttä kurjilla. Nyt jumalatkin säälivät Britanneja, he kun
pitivät Rooman päällikköä kaukana sekä sotajoukkoa toisessa saaressa
erotettuna; nytpä he itse -- mikä oli ollut vaikein asia -- ryhtyivät
neuvotteluihin. Mutta nyt oli vaarallisempi joutua kiinni semmoisista
hankkeista kuin uskaltaa jotain.

16. Yllytettyään toisiaan semmoisella ja sentapaisella puheella,
ryhtyivät he kaikki sotaan kuninkaallista sukua olevan naisen Boudiccan
johdolla -- sillä eivät hallitustoimissa tee mitään erotusta sukupuolen
suhteen --; he ajoivat takaa varustuksiin jakaantuneita sotamiehiä,
valloittivat linnoitukset sekä tunkeutuivat itse siirtokuntaankin muka
orjuuden tyyssijana eikä heidän kostonhimonsa ja voitonhalunsa
säästänyt yhtään barbarien kesken tavallista julmuuden-lajia. Ja
joll'ei Paulinus saatuansa tiedon maakunnan kapinasta nopeasti olisi
rientänyt apuun, olisi Britannia ollut menetetty; mutta hän saattoi sen
yhdellä onnellisella taistelulla entiseen kuuliaisuuteensa, kun vielä
varsin useat pysyivät aseissa, joita tieto luopumuksesta sekä pelko
maaherran suhteen ahdisti, pelko, näette, että tämä muuten oivallinen
mies menettelisi julmasti heitä vastaan antautumisen jälkeen sekä liian
kovasti kostaisi jokaista väkivaltaisuutta, ikäänkuin se olisi hänelle
tapahtunut. Sen vuoksi lähetettiin Petronius Turpilianus sinne, hän kun
oli lempeämpi sekä vihollisten rikosten koskettamaton mies ja sen
johdosta taipuvaisempi suostumaan heidän katumukseensa; sitten kuin hän
oli palauttanut rauhan ennen valloitetuissa osissa, ei hän ryhtynyt
mihinkään, vaan jätti maakunnan Trebellius Maximukselle. Trebellius,
joka oli vielä mukavampi sekä vailla kaikkea kokemusta sota-alalla,
piti maakuntaa hallussaan jonkinmoisella suopeudella virkaa
hoitaessaan. Nyttemmin barbarit jo oppivat suostumaan paheisiin, kun
nämä heitä mielittelivät ja kansalaissotien väliintulo tarjosi
riittävän puolustuksen toimettomuudesta, mutta pulaan jouduttiin
kapinan kautta, jahka sotaretkiin tottunut miehistö rauhanaikana joutui
levottomaksi. Trebellius, ylönkatsottu ja nöyryytetty sen johdosta että
hän pakenemalla ja piilemällä oli välttänyt sotajoukkonsa vihaa, oli
sittemmin vain armosta päällikkönä ja, ikäänkuin sotajoukko
sopimuksella olisi itselleen vaatinut vapauden sekä päällikkö elämänsä,
lakkasi kapina ilman verenvuodatusta. Eikä Vettius Bolanus, jonka
aikana vielä kansalaissodat kestivät, rasittanut Britanniaa sotaisella
esiintymisellä: samanlainen toimettomuus vihollisia vastaan vallitsi
sekä samanlainen uppiniskaisuus leirissä, paitsi että Bolanus ollen
nuhteeton eikä minkäänlaisten hairahdusten johdosta vihattu mies oli
itselleen hankkinut rakkautta kunnioituksen sijaan.

17. Mutta kun Vespasianus muun maailman kanssa oli palauttanut
Britannian valtaansa, tulivat mainiot päälliköt ja oivalliset
sotajoukot maahan ja vihollisten toivo väheni. Ja heti alussa Petilius
Cerialis herätti pelkoa hyökkäämällä Brigantien valtioon, jota
pidettiin väkirikkaimpana koko maakunnassa. Paljo taisteluja
suoritettiin, toisinaan verisiäkin, ja suuren osan Briganteja hän joko
voitollisesti kukisti tai ainakin sodalla ahdisti. Ja Cerialis olisi
jokaisen toisen seuraajan toimintaa ja mainetta himmentänyt, mutta
Julius Frontinus oli tuohon toimeen kykenevä; hän oli mainio mies,
mikäli hän saattoi, ja kukisti asevoimalla Silurien voimakkaan ja
sotaisan heimon voittaen vihollisten urhoollisuuden ohessa myös
paikalliset vaikeudet.



Agricola Britannian maaherrana.


18. Sellaiseksi Agricola huomasi Britannian sota- aseman, sellaisiksi
sotavaiheet, kun hän vasta keskellä kesää sinne siirtyi, jolloin
sotamiehet, ikäänkuin sotaretki jo olisi sikseen jätetty, kääntyivät
huolettomuuteen sekä viholliset väijyivät tilaisuutta hyökkäykseen.
Vähää ennen hänen tuloaan oli Ordovikein kansa[17] melkein kokonaan
hävittänyt heidän alueellaan majailevan ratsuväen-osaston ja tästä
alusta koko maakunta oli joutunut jännitykseen. Ja ne, joitten mielestä
sota oli suotava, ne kiittivät tätä esitapausta sekä odottivat vain
uuden maaherran mieltä; silloin Agricola, vaikka kesä jo oli umpeen
kulunut ja osastot maakunnassa hajallaan sekä sotamiesten kesken sen
vuoden lepoaika jo otettu lukuun -- mitkä seikat olivat esteeksi ja
vastukseksi sodan alkamiselle -- ja vaikka useimmista näytti paremmalta
pitää silmällä epäiltäviä, päätti lähteä vaaraa vastaan; hän kokosi
legiona-osastot sekä joltisen joukon apuväkeä ja, koska Ordovikit eivät
uskaltaneet astua alas tasankomaalle, johti hän sotavoimansa
vuoristolle kulkien itse joukkojen etunenässä, jotta kaikilla muilla
olisi yhtä suuri uskallus vaaran ollessa samanlaisena. Melkein koko
heimo tuhottiin ja, koska hän tiesi että oli käytettävä saavutettua
menestystä ja että kauhu seurasi muitakin yrityksiään, sen jälkeen kuin
alku oli onnistunut, päätti hän saattaa valtaansa Monan saaren, jonka
valloituksesta Paulinus, kuten edellä kerroin, oli pakoitettu luopumaan
koko Britannian kapinan johdosta. Mutta -- niinkuin äkkinäisissä
yrityksissä on laita -- puuttui jotakin: laivoja; kuitenkin saattoi
päällikön neuvokkaisuus ja kylmäverisyys heidät yli. Poistettuaan
kaikki taakat lähetti hän niin äkisti vihollisten kimppuun parhaimmat
miehet apujoukoista, jotka olivat tottuneet kahluupaikkoihin sekä
synnynnäisesti uimistaitoou, jolloin samalla kertaa ohjaavat itseään,
aseitaan ja hevosiaan; silloin viholliset pelästyivät, he kun
ajattelivat vain laivastoa, laivoja ja aavaa merta, eivätkä pitäneet
mitään vaikeana tai voittamattomana niille, jotka sillä lailla
saapuivat taisteluun.

Kun siis olivat pyytäneet rauhaa sekä luovuttaneet saaren, alettiin
pitää Agricolaa kuuluisana ja mahtavana, koska hän astuessaan toimeensa
oli valinnut vaivoja ja vaaroja, jolloin muut viettävät aikaansa
loistossa ja kunnianosoitusten tavoittelemisessa. Eikä Agricola
käyttänyt menestystään kerskaamiseksi eikä nimittänyt voitettujen
rauhaan saattamista sotimiseksi tai voittamiseksi eikä hän esittänyt
töitään laakerilla koristetuissa kirjeissä, vaan enensi mainettaan
maineensa salaamisella, kuu ajateltiin mitä voitiin vastaisuudessa
toivoa siltä, joka niin suuria urhotöitä hiljaisuudessa suoritti.

19. Muuten tuntien maakunnan mielialaa sekä muitten kokemuksista
opittuaan että vähää saadaan asevoimalla aikaan, jos väkivaltaisuudet
seuraavat, päätti hän poistaa juurta jaksain sota-aiheet. Alkaen
itsestään sekä omasta väestään piti hän ensiksi ympäristöään kurissa,
mikä varsin useista on yhtä vaikeata kuin maakunnan hallitseminen. Hän
ei toimittanut mitään virallista vapautettujen orjiensa tai
palvelijainsa kautta eikä ottanut palvelukseensa centurionia tai
sotamiehiä yksityisten vaikutuksista, suosituksesta tai pyynnöstä, vaan
piti jokaista kelpo miestä uskollisena.[18] Hän otti kaikesta selkoa,
vaan ei kaikkea rangaissut. Pienistä hairahduksista hän antoi anteeksi,
isoja hän käsitteli ankaruudella, eikä hän aina ensin käyttänyt
rangaistusta, vaan tyytyi useammin katumukseen; kernaammin hän asetti
virka- ja hallinto-toimiin hairahtumattomat miehet kuin ryhtyi
rankaisemiseen, sitten kuin olivat hairahtuneet. Hän huojensi viljan ja
verojen suorittamista oikein jakamalla alamaisten velvollisuudet sekä
poistamalla sellaista, mikä voittoa varten keksittynä kärsittiin
suuremmalla tuskalla kuin itse veroa. Sillä pilkaksi heidät
pakoitettiin istumaan suljettujen viljamakasiinien edessä sekä sen
lisäksi ostamaan viljaa korkeammalla hinnalla; heille osoitettiin
mutkateitä sekä etäisiä seutuja, jotta kunnat, vaikka talvileiri oli
aivan lähellä, saivat viedä viljansa kaukaisiin tiettömiin seutuihin,
joten se, mikä kaikilla oli saatavana, vain harvoille tuli tuottavaksi.

20. Heti ensi vuonna tukahuttamalla sellaiset väärinkäytökset hankki
hän erinomaisen maineen rauhanajalle, jota hänen edeltäjäinsä
huolimattomuuden ja röyhkeyden johdosta yhtä paljon pelättiin kuin
sotakantaa. Mutta kun tuli kesä, kokosi hän sotajoukon, esiintyi usein
kulkueen marsseilla, kiitteli hyvää järjestystä sekä kuritti
vallattomia; hän valitsi itse leiripaikat, tutki itse tulvapaikat ja
metsät; sillä välin hän ei antanut vihollisille mitään rauhaa, vaan
tuhosi niitä äkkinäisillä hyökkäyksillä; ja kun hän oli tarpeeksi
pelkoa herättänyt, osoitti hän hyvällä kohtelulla rauhan houkutuksia.
Näitten asiain johdosta monet valtiot, jotka siihen päivään saakka
olivat toimineet itsenäisesti, jättivät panttivankeja sekä luopuivat
vihamielisestä kannastaan, ja heidät ympäröitiin sotajoukoilla ja
linnoituksilla sellaisella taidolla ja huolella, ett'ei sitä ennen
mikään uusi osa Britanniasta yhtä rauhallisesti joutunut Roomalaisten
valtaan.

21. Seuraava talvi käytettiin erittäin hyödyllisiin toimenpiteisiin.
Sillä jotta nuo hajalla asuvat pyrinnöt, ja sivistymättömät ihmiset,
jotka sen johdosta olivat sotiin taipuvaiset, tottuisivat nautintojen
kautta lepoon ja rauhaan, alkoi hän yksityisesti kehoittaa ja valtion
varoilla auttaa heitä rakentamaan temppeleitä, toreja ja julkisia
rakennuksia, jolloin hän kiitti innokkaita ja moitti velttoja; siten
tuli kilpailu kunniasta ulkonaisen pakon sijaan. Ja lisäksi hän antoi
kasvattaa ylimysten poikia jaloissa tieteissä sekä antoi etusijan
Britannien luonnonlahjoille Gallien ahkeruuden rinnalla, jotta ne,
jotka äsken vielä eivät ensinkään välittäneet Rooman kielestä, nyt
tavoittivat sen puhetaitoa. Sen johdosta pääsi myös vaatetuksemme
kunniaan ja togan käyttäminen tuli yleiseksi. Vähitellen jouduttiin
myös paheiden yllykkeisiin, niinkuin ovat pylväskäytävät,
kylpylaitokset ja komeat kemut. Sitä kutsuttiin ymmärtämättömien
keskuudessa hienoksi sivistykseksi, kun se itse asiassa oli osa
orjuudesta.

22. Kolmas sotaretkille omistettu vuosi saattoi tunnetuiksi uudet
kansat, kun kaikki heimot Tanaus nimiseen vuonoon saakka
hävitettiin.[19] Tästä hävityksen kauhistuksesta pelästyneinä
viholliset eivät uskaltaneet hätyyttää sotajoukkoa, vaikka se olikin
kovien rajuilmojen ahdistama; vielä lisäksi oli tilaisuutta
linnoitusten perustamiseen. Asiantuntijat panivat merkille ett'ei
mikään muu päällikkö suuremmalla ymmärtäväisyydellä valinnut sopivia
paikkoja; ei yksikään Agricolan perustama varustus joutunut
väkirynnäkön johdosta vihollisten haltuun tai jäänyt autioksi
antautumisen tai paon vuoksi: sillä pitkällistäkin piiritystä vastaan
varustettiin linnoitukset vuodeksi varoilla. Siten kului talvi siellä
ilman huolia; usein tehtiin hyökkäyksiä ja jokainen turvautui vain
omaan itseensä, kun viholliset eivät toimittaneet mitään ja olivat
epätoivossa sen johdosta, että he, jotka olivat tottuneet korvaamaan
kesäiset tappionsa menestyksillä talvisaikana, nyt samassa määrässä
joutuivat alakynteen kesällä kuin talvellakin. Eikä Agricola koskaan
omaksunut kunnianhimosta toisten urhotöitä; olipa centurio tai apuväen
päällikkö, löysi hän Agricolassa puolueettoman arvostelijan teostaan.
Muutamat tosin sanoivat hänet liian ankaraksi nuhteissaan, ja hän
olikin kova kehnoja kohtaan samoin kuin hän oli ystävällinen kunnon
miehille. Muuten ei hänen vihastaan jäänyt mitään salassa kytevää,
joten ei siis tarvinnut pelätä hänen vaitioloaan; hän piti
kunniallisempana loukata kuin vihata.

23. Neljättä kesää hän käytti niitten alueitten vallassa pysyttämiseen,
joitten läpi oli samonnut; ja jos sotajoukkojen kunto ja Rooman nimen
kunnia sen olisi sallinut, olisi nyt itse Britanniassa tavattu
valtakunnan rajapyykki. Sillä Clota ja Bodotria,[20] jotka eri suuntiin
käyvien merenkuohujen johdosta tunkeutuvat kauas sisämaahan, erottuvat
ainoastaan kapean maakaistaleen kautta; tämä silloin varustettiin
linnoituksilla ja koko eteläpuolinen osa otettiin Roomalaisten haltuun,
jolloin viholliset työnnettiin ikäänkuin toiselle saarelle.

24. Viidennellä sotaretkien vuodella hän laivalla heti laivaliikkeen
alkaessa purjehti lahden poikki sekä kukisti useilla onnellisilla
taisteluilla siihen asti tuntemattomat heimot, ja sen osan Britanniaa,
mikä on Hiberniaan päin, hän varusti joukoillaan enemmän toivossa kuin
pelosta, koska Hibernia, joka sijaitsee Britannian ja Hispanian
keskivälissä ja on sopiva meriliikkeelle Galliastakin päin, saattoi
yhdistää voimakkaimman osan valtakunnasta suureksi keskinäiseksi
hyödyksi. Sen ala Britanniaan verrattuna on pienempi, mutta on se
Välimeren saaria isompi. Saaren maaperä ja ilmasto sekä sen asukkaiden
luonto ja elantotapa ei suuresti poikkea Britanniaan nähden; sisäseudut
ovat vähän tunnetut, maalle-nousupaikat ja satamat taasen paremmin
liikkeen ja kauppiasten kautta. Agricola oli maan pikkukuninkaista
vastaanottanut erään, joka oli karkoitettu kapinan johdosta
kotimaassaan, sekä piti häntä ystävyyden nimessä luonaan käyttääkseen
häntä sopivassa tilaisuudessa. Usein kuulin hänen sanovan että vain
yhdellä legionalla ja vähäisillä apujoukoilla voitaisiin valloittaa
Hibernia sekä pitää sitä miehitettynä, ja tämä menettely olisi hyödyksi
myöskin Britanniaan nähden, jos kaikkialla olisi roomalaisia joukkoja
ja vapaus olisi ikäänkuin näkyvistä poistettu.

25. Mutta sitten kesällä, jolloin hän aloitti kuudetta
hallintovuottaan, käänsi hän huomiotaan heimokuntiin Bodotrian toisella
puolella ja, koska pelättiin kapinaliikkeitä kaikkien lahdentakaisten
heimojen puolelta kuin myös että sotajoukon marssit häiriintyisivät
vihollisten kautta, tutkitutti hän satamat laivastollaan; tämä, jonka
Agricola ensiksi otti mukaan joukkojensa osana, seurasi mahtavana
katsella, kun samalla kertaa maalla ja merellä sota liikkui ja usein
samassa leirissä jalkamiehet, ratsastajat ja laivasoturit liittyen
iloisesti yhteisiin aterioihin ylistivät kukin osaltaan urhotöitään
ja seikkailujaan sekä keskenään sotilaitten tavallisella
kerskaavaisuudella vertailivat milloin metsien ja vuorien syviä
onkaloita, milloin rajuilmain ja kuohujen tarjoomia vastuksia, milloin
taas maaretkeä ja vihollisen voittamista, milloin itse valtamerenkin
voittamista. Myös Britanneja hämmästytti, kuten sotavangeilta kuultiin,
laivaston ilmestyminen, ikäänkuin nyt heidän oman merensä erotetun alan
auettua viimeinenkin pakopaikka voitetuilta suljettaisiin. Caledoniassa
asuvat kansat ryhtyivät aseelliseen vastarintaan, rupesivat siellä
linnoituksia piirittämään suurilla valmistuksilla, joita huhu
liioitteli, kuten on tapa tuntemattomien asiain suhteen, ja enensivät
Roomalaisten pelkoa hyökkäämisellään; johan pelkurit asiantuntemuksen
nojalla kehoittivat peräytymään Bodotrian taakse ja väistymään
kernaammin kuin että heidät sieltä ajettaisiin väkisin pois, kun
Agricola sillä välin sai tietää että viholliset useissa joukoissa
hyökkäsivät vastaan. Ja jott'ei vihollisten ylivoima sekä perehtyminen
paikallisuuksiin yllättäisi heitä, jakoi hän itse joukkonsa kolmeen
osastoon sekä lähti marssimaan.

26. Mutta kun tämä tuli vihollisten tietoon, muuttivat suunnitelmansa
yht'äkkiä sekä hyökkäsivät yöllä kaikki yhdessä yhdeksännen legionan
kimppuun, koska se muka oli eniten voimaton, tappoivat vartiat unen ja
hämmästyksen vallassa sekä syöksyivät leiriin. Ja taistelu riehui jo
itse leirissäkin, kun Agricola, joka vakoojilta sai tietää vihollisten
marssista sekä seurasi niitä kintereillä, antoi ripeimpien ratsu- ja
jalkamiestensä rientää taistelevien selkään sekä kaikkien heti paikalla
kohottaa sotahuudon; ja päivän valjetessa joukkojen merkit välkkyivät.
Siten Britannit pelästyivät kaksinkertaisen vaaran johdosta, ja
Roomalaisissa heräsi uskallus ja he taistelivat, pelastuksestaan
huolettomina, kunniansa puolesta. Sen lisäksi vielä itse tekivät
hyökkäyksen ja tuima taistelu riehui juuri ahtaissa porteissa, kunnes
viholliset karkoitettiin, sillä kumpikin sotajoukko taisteli, toinen
muka apua tuodakseen, toinen jott'ei näyttäisi apua tarvinneen.
Joll'eivät suot ja metsämaat olisi suojanneet pakenevia, olisi sota
sillä voitolla saatettu loppuun.

27. Ylpeänä voitontunnossaan sekä saavuttamastaan maineesta sotajoukko
ei enää pitänyt mitään urhoollisuudelleen mahdottomana, vaan vaati
äänekkäästi että oli tunkeuduttava Caledoniaan sekä lopuksi
yhtenäisessä taistelujaksossa keksittävä Britannian raja. Ja nuo vielä
äsken varovaiset ja ymmärtäväiset olivat nyt onnellisen päätöksen
jälkeen tarmokkaat ja kerskaavaiset. Tämähän on ikävin puoli sodissa:
kaikki omistavat itselleen menestykset, mutta laskevat yhden syyksi
vastoinkäymiset. Mutta Britannit, jotka arvelivat ett'ei heitä oltu
voitettu urhoollisuudella, vaan sattumuksen ja päällikön taitavuuden
johdosta, eivät yhtään luopuneet ylimielisyydestään, vaan varustivat
nuorisoaan, siirsivät puolisonsa ja lapsensa turvallisiin seutuihin
sekä vahvistivat kokouksilla ja uhritoimituksilla yhteiskuntien
liittoutumista. Ja siten lähdettiin molemmilta puolin vihamielisyydessä
talvimajoihin.

28. Samana kesänä eräs Germaniassa kokoonkutsuttu Usipien muodostama
kohortti, joka oli Britanniaan kuljetettu, ryhtyi suureen ja
merkilliseen tekoon. Tapettuaan centurionin sekä ne sotilaat, mitkä
olivat sijoitetut osastoihin sotapalveluksen opettamista varten sekä
olivat niitten esimerkkinä ja johtajina, he nousivat kolmeen
sotalaivaan, joihin väkivallalla pakoittivat perämiehet mukaan; ja
yhden johtaessa, sen jälkeen kuin kaksi oli joutunut epäilyksen
alaisiksi sekä sen johdosta saanut surmansa, he purjehtivat ikäänkuin
ihmeen kautta rannikkoa pitkin, ennenkuin huhu siitä oli levinnyt. Kun
sitten olivat lähteneet maihin vettä noutamaan sekä tarvekaluja
ryöstämään, ryhtyivät taisteluihin useiden Britannien kanssa, jotka
omaisuuttaan puolustivat, tullen usein voittajiksi ja toisinaan saaden
selkäänsä; lopuksi joutuivat sellaiseen puutteenalaisuuteen, että
söivät keskuudestaan heikoimmat, sittemmin ne, mitkä arpa määräsi. Ja
siten purjehtien Britannian ympäri he menettivät laivansa
taitamattomuutensa johdosta ohjaamisessa; kun heitä pidettiin rosvoina,
ottivat ensiksi Suebit, sitten Friisit heidät vangikseen. Ja muutamat,
jotka oli myyty sekä kulkien myyjien välissä tuotu meidänpuoliselle
rannalle, saattoi kertomus niin kummallisesta seikkailusta kuuluisiksi.

29. Seuraavan kesän alussa Agricolaa kohtasi perhesuru: hän kadotti
vuotta ennen syntyneen poikansa. Tätä onnettomuutta hän ei
kantanut niinkuin useat voimakkaat luonteet teeskennellyllä
väliäpitämättömyydellä eikä naisten tapaan taasen vaikeroimisilla ja
alakuloisuudella; surussaan oli sotakin huojennuksena.

Lähetettyään laivastonsa, jotta se useissa paikoin rosvoilemalla
aikaansaisi suurta ja salaista pelkoa, kulki hän taisteluun
varustetulla sotajoukolla, johon oli lisännyt Britannien keskuudesta
urhoollisimmat ja pitkällisenä rauhanaikana koetetut miehet, aina
Graupius-vuorelle saakka, jonka vihollinen jo oli vallannut. Sillä
Britannit, jotka ensinkään lannistumatta edellisen taistelun tuloksesta
odottivat joko kostoa tai kukistusta, olivat vihdoin oppineet että
yhteinen vaara oli yksimielisyydellä torjuttava sekä olivat
lähetystöillä ja liitoilla keränneet kokoon kaikkien heimokuntien
voimat. Aseellisia oli jo näkyvissä neljättäkymmentä tuhatta ja vielä
tulvaili sinne koko asekuntoinen miehistö, tulvaili vanhempia, vielä
terveitä ja voimakkaita miehiä, jotka sodassa olivat kuuluisiksi
tulleet sekä nyt kaikki osoittivat kunniamerkkinsä; silloin eri
päälliköiden kesken kuntonsa ja sukunsa kautta kuuluisa mies nimeltä
Calgacus kertomuksen mukaan puhui kokoontuneelle kansanjoukolle, joka
taistelua vaati, seuraavaan tapaan:

30. 'Aina kun harkitsen sodan syitä sekä pulmallista asemaamme, on
minulla suuri toivo siitä, että tämä päivä ynnä teidän yksimielinen
toimintanne on oleva alkuna koko Britannian vapauttamiseen, sillä me
kaikki emme tunne orjuutta, takanamme ei ole enää mitään maata eikä
edes merikään suo meille turvaa, kun siellä uhkaa roomalainen laivasto.
Siten taistelu ja aseet, mitkä ovat urhojen kunniana, ne ovat vielä
pelkureillekin suurimpana turvana. Edellisissä taisteluissa, joissa
vaihtelevalla onnella taisteltiin Roomalaisia vastaan, haettiin toivo
ja suoja meidän käsistämme, koska me, ollen jaloimmat koko Britanniassa
ja sen johdosta itse maan sydämessä asuen, näkemättä orjuudessa
palvelevien rantamaita pidimme silmiämmekin vapaina vieraan
itsevaltaisuuden saastutuksesta. Meitä maailman äärimäisiä vapaita
asukkaita on maamme syrjäinen asema sekä maineemme suoja tähän päivään
saakka turvannut, sillä kaikki tuntematon käy mahtavasta; mutta nyt on
Britannian raja avoinna, ei yhtään heimoa ole enää takanamme, ei mitään
muuta kuin kuohuja ja kiviä ja Roomalaiset niitäkin vielä
vaarallisemmat, joitten hirmuvaltaa turhaan koetetaan välttää
kuuliaisuudella ja myöntyväisyydellä. Koko maailman ryöstäjinä he
tutkiskelevat nyt mertakin, sen jälkeen kuin maa on loppunut
heidän hävittäessään kaikkia; jos vihollinen on rikas, nuo ovat
voitonhimoisia, jos hän on köyhä, taasen vallanhimoisia, nuo, joita
eivät Itämaat eivätkä Länsimaat ole voineet tyydyttää; yksin kaikista
he yhtä himokkaasti tavoittelevat varallisia kuin varattomia.
Ryöstämistä, murhaamista ynnä rosvoilemista he väärillä nimityksillä
kutsuvat hallitsemiseksi, ja missä aikaansaavat erämaan, siellä sanovat
rauhan vallitsevan'.

31. 'Luonto on tahtonut että jokaisen lapset ja omaiset olisivat hänen
rakkaimpansa: nämä taasen viedään kutsunnan johdosta muuanne orjina
palvelemaan, vaimomme ja sisaremme joutuvat häväistyksen alaisiksi
ystävyyden ja kestisuhteen nimessä, joskin välttävät vihollisen himoa.
Omaisuutemme ja varamme kulutetaan maksuun, pelto ja vuositulo
viljaveroon, ruumiimme ja kätemme hivutetaan ruoskanlyöntien ja
parjausten ohessa metsien ja soiden raivaamiseksi. Synnynnäiset orjat
joutuvat kerran myydyiksi ja saavat sen lisäksi ravintonsa herroiltaan:
Britannia ostaa joka päivä orjuutensa, elättää sitä joka päivä. Ja
niinkuin palvelijaväessä äsken tullut orja on toveriensakin pilkan
alaisena, niin meidätkin tässä koko maailman muodostamassa orjajoukossa
uusina ja arvottomina tulokkaina syöstään perikatoon; eihän meillä ole
peltoja tai metallikaivoksia tai satamia, joiden hoitamiseksi meitä
pitäisi säilyttää. Sen lisäksi on alamaisten kunto ja tarmo
epämieluinen hallitseville ja etäisyys ynnä syrjäisyys on juuri sitä
enemmän epäilyttävä, mitä enemmän turvaa se suo. Siten luopuen
armotuksen toiveesta tehkää vihdoin päätöksenne, te, joille pelastus
samoin kuin kunnia on kallein. Brigantit saattoivat naisen johdolla
polttaa poroksi siirtokunnan ja valloittaa leirin sekä olisivat voineet
vapautua ikeestään, ell'ei menestys olisi kääntynyt huolettomuudeksi;
me terveet ja kukistamattomat, jotka vapautuaksemme käymme sotaa emmekä
alistuaksemme, osoittakaamme heti ensi kahakassa, minkälaiset miehet
Caledonia on itseänsä varten säästänyt'.

32. 'Vai luuletteko että Roomalaisilla on sodassa yhtäläinen urheus
kuin rauhanaikana hävyttömyys? Ei, meidän eripuraisuuksiemme ja
erimielisyyksiemme johdosta kuuluisiksi tullen, kääntävät he
vihollistensa virheet sotajoukkonsa kunniaksi; jos kohta myötäkäymiset
pitävät sitä koossa, yhteenhaalittuna kun se on aivan erilaisista
heimoista, niin vastoinkäymiset sen hajoittavat; joll'ette luule että
uskollisuus ja luottamus pitää yhdessä Gallit, Germanit ja häpeä sanoa
useatkin Britannit, jotka kuitenkin kauemmin ovat olleet vihollisia
kuin orjia, jos kohta nyt uhraavat verensä vieraan vallan hyväksi.
Pelko ja kauhu ovat heikkoja rakkauden siteitä; kun nuo poistetaan,
alkavat ne vihata, jotka ovat lakanneet tuntemasta pelkoa. Meidän
puolellamme on kaikki, mikä voittoon yllyttää: eivät aviovaimot
Roomalaisia innostuta, eivät vanhemmat heitä parjaa pakonsa
johdosta, useilla ei ole mitään isänmaata tai on se sitten toinen.
Harvalukuisina, pelokkaina tietämättömyydessään, kun hämmästyksekseen
huomaavat itse ilman, meren ja metsät, kaikki kerrassaan oudoiksi, ovat
jumalat ne jättäneet käsiimme tavallaan suljettuina ja sidottuina.
Älköön teitä pelättäkö tyhjä ulkomuoto, kullan ja hopean loiste, mikä
ei suojele eikä haavoita. Juuri vihollisten sotajoukossa löydämme
liittolaisemme. Britannit tuntevat asiamme omakseen, Gallit muistavat
entistä vapauttaan, muut Germanit heidät hylkäävät, niinkuin Usipit
heidät äsken jättivät. Eikä sittemmin enää ole mitään aihetta pelkoon:
linnoitukset ovat puolustajia vailla, siirtokunnat vanhusten hallussa
ja municipikaupungit vastenmielisesti tottelevien ja vääryydellä
hallitsevien käsissä heikkoja ja kapinallisia. Täällä on teillä
päällikkö, täällä kuulutte sotajoukkoon; siellä on verot, kaivostyöt
sekä muut orjuuden rasitukset, joiden pysyväinen kärsiminen tai
pikainen kostaminen riippuu tästä taistelukentästä. Siis lähtekää
taisteluun sekä muistakaa esi-isiänne ja jälkeläisiänne'.

33. Hänen puheensa vastaanotettiin ilomielin, kuten barbarien on
tapana, laululla, melulla ja räikeillä huudoilla. Ja heti järjestyivät
joukot ja kimaltelevat aseet näkyivät, kun rohkeimmat tunkeutuivat
esiin; samalla Roomalaisten sotajoukko järjestyi taisteluun, kuin
Agricola ollen sitä mieltä että innostunutta miehistöä, joka töin
tuskin pysyi varustuksissa, vielä oli kiihotettava, puhui tähän tapaan:

'Seitsemäs on vuosi, sotatoverini, jo siitä, kuin kunnollanne Rooman
valtakunnan nimessä minun huolellisella toiminnallani olette Britanniaa
vastaan voitollisesti taistelleet. Niin lukuisilla sotaretkillä,
lukuisissa taisteluissa, joko sitten tarvittiin urhoollisuutta
vihollisia vastaan tai kestävyyttä ja ponnistusta melkeinpä
luonnonvoimia vastaan, en ole ollut tyytymätön sotilaihini ettekä te
päällikköönne. Sen vuoksi olemme sivuttaneet, minä entisten maaherrain
rajamerkkejä, te edellisten sotajoukkojen, emmekä ole saaneet tietoomme
Britannian rajaa vain huhun ja luulon mukaan, vaan pidämme sen
hallussamme leireillämme ja aseillamme: kun Britannia on löydetty, on
se myös kukistettu. Minä puolestani kuulin usein marsseilla, kun suot,
vuoret ja joet teitä rasittivat, monen rohkean miehen sanovan: 'koska
tulee vihollinen, koska taistelu?' Nyt he tulevat työnnettyinä esiin
piilopaikoistaan, teidän toivomuksellanne ja kunnollanne on nyt vapaa
tilaisuus ja kaikki on myötäistä voittajille, kuten se on voitetuille
vastaista. Sillä niinkuin marssivalle joukolle on mainiota ja
kunniakasta, että se on kulkenut niin pitkät matkat, tunkeutunut
metsien läpi sekä marssinut vetten yli, niin on se pakeneville taasen
vaarallisinta, mikä juuri tänään on onnellisinta; sillä meillä ei ole
samanlainen tieto paikoista eikä runsaus muonavaroista, mutta kädet ja
aseet sekä niitten kautta kaikki. Mitä minuun tulee, olen jo aikoja
sitten ollut vakuutettu siitä, ett'ei sotajoukon eikä päällikön turva
ole paossa. Senpätähden on kunniakas kuolema häpeällistä elämää parempi
ja menestys ynnä kunnia on samassa paikassa saatavissa, eikä olisi
kunniatonta kaatua itse maailman ja luomakunnan ääressä'.

34. 'Jos uudet heimot ja sen johdosta oudot sotajoukot olisivat
asettuneet meitä vastaan, kehoittaisin teitä muitten joukkojen
esikuvalla, mutta näin ollen laskekaa urhotöitänne sekä kysykää omia
silmiänne. Nämä ovat ne, jotka viime vuonna voititte pelkällä
sotahuudollanne, kun hyökkäyksellään yön pimeydessä yllättivät yhden
legionan; nämä ovat kaikista Britanneista pelokkaimmat ja ovat juuri
sen johdosta niin kauan jääneet eloon. Niinkuin rohkeimmat eläimet
ryntäävät niitä vastaan, jotka metsiin ja saloihin tunkeutuvat, mutta
pelokkaat ja heikot lähtevät pakoon jo metsästysseuran melusta, niin
ovat ripeimmät Britannit aikoja sitten kaatuneet ja jäljellä on joukko
kelvottomia pelkureita. Mitä siihen tulee että vihdoin olette heidät
tavanneet, eivät he ole vastarintaan pysähtyneet, vaan ovat joutuneet
satimeen; pulmallinen tila sekä jäätävä kuolemanpelko ovat
kiinnittäneet heidän rivistönsä paikoilleen saadaksenne mainion kauniin
voiton. Tehkää loppu sotaretkistä, päättäkää puoli vuosisata
kunniapäivällä, näyttäkää isänmaalle ett'ei sotajoukon syyksi
milloinkaan voi laskea sodan viivytyksiä tai kapinanaikeita'.

35. Jo Agricolan puheen kestäessä ilmeni sotamiestensä innostus, hänen
puheensa loppua seurasi ääretön riemu ja heti riennettiin aseitten luo.
Innostunein mielin kiiruhtavia miehiään hän jakoi siten, että
jalka-apujoukot, joita oli 8,000 miestä, muodostivat vahvan keskustan
ja että 3,000 ratsumiestä levisi sivustoille. Legionat seisoivat vallin
edessä suureksi kunniaksi voitossa, jos taisteltaisiin roomalaista
verta vuodattamatta, ja taasen avuksi, jos jouduttaisiin häviölle.
Britannien sotajoukko oli herättääkseen samalla huomiota ja pelkoa
asettunut korkeammille paikoille siten, että vain ensimäinen rivistö
oli tasaisella maalla, mutta muut taajoissa riveissä ikäänkuin
kohosivat tuolla ylenevällä harjanteella; kentän keskiosan täyttivät
vaunutaistelijat meluten ja ajaen sinne tänne. Silloin Agricola,
peläten että vihollisten ollessa ylivoimaisia samalla kertaa sekä
edestä että sivuilta hyökättäisiin hänen väkensä kimppuun, asetti
rivinsä hajalle, vaikka hänen rintamansa siten tuli jotenkin pitkäksi
ja useat kehoittivat johdattamaan legionat apuun; taipuvaisempi kun hän
oli toivoon sekä karaistu vastoinkäymisiä vastaan lähetti hän hevosensa
pois sekä asettui jalkaisin sotamerkkien eteen.

36. Ensi yhteentörmäyksessä ampuivat toisiaan kaukaa, ja samalla kertaa
kylmäverisesti kuin taitavasti Britannit isoilla miekoillaan ja
lyhyillä kilvillään välttivät ja löivät syrjään meikäläisten
heittoaseet sekä lennättivät itse suuren joukon heittokeihäitä, kunnes
Agricola kehoitti batavilaiset kohortit sekä molemmat tungrilaiset
ryhtymään käsikähmään paljain asein; tämä on heille sotapalveluksen
pitkällisyyden johdosta tuttua sekä vihollisille outoa, heillä kun on
pienet kilvet sekä isot miekat; Britannien kärjettömät miekat, näette,
eivät kestäneet käsikahakassa eivätkä taistelussa ahtaalla alalla. Sen
vuoksi kun Batavit alkoivat jaeskella iskuja, työntää kilvillä, iskeä
kasvoihin sekä hakattuaan maahan ne, jotka seisoivat tasaisella maalla,
rynnätä kukkuloille, niin muut kohortit pyrkien eteenpäin rajussa
kilpailussa kaasivat maahan lähinnä olevat, ja varsin monet jätettiin
voitonkiireessä virumaan puolikuolleina tai vahingottumattomina. Sillä
välin ratsuväen-osastot, sen jälkeen kuin vaunusotijat lähtivät pakoon,
yhtyivät jalkajoukkojen taisteluun. Ja vaikka saivat aikaan lyhyen
kauhun, jäivät kuitenkin seisomaan vihollisten taajojen joukkojen takia
noilla epätasaisilla paikoilla, ja meikäläisille oli jo taistelun muoto
mitä vähimmin suotuisa, kun he seisoen vaivoin loivilla harjanteilla
samalla kertaa työnnettiin syrjään hevosten ruumiin-liikkeiden
johdosta, ja usein harhailevat vaunut sekä pelästyneet hevoset ilman
ohjaajia joko edestä tai sivulta syöksyivät heitä vastaan, niinkuin
pelko ne ajoi.

37. Ja Britannit, jotka tähän saakka taisteluun osaa ottamatta olivat
asettuneet kukkulain harjuille sekä toimettomina eivät välittäneet
meikäläisten vähäisestä lukumäärästä alkoivat: vähitellen astua
alaspäin sekä kulkea voittavien Roomalaisten selän taa, mutta silloin
Agricola, joka juuri tätä pelkäsi, lähetti tulevia vastaan neljä
ratsuväen-osastoa, joita hän oli pidättänyt äkkiarvaamattomia käänteitä
varten, ja mitä rohkeammin ne hyökkäsivät, sitä kiivaammin hän ajoi ne
pakoon. Siten Britannien tuuma kääntyi heitä itseänsä vastaan ja
päällikön määräyksestä osastot siirtyivät taistelulinjan etupuolelta
sekä hyökkäsivät vihollisten joukon selkään. Mutta silloin tarjoutui
aukeilla paikoilla suuri, hirveä näytelmä: ajettiin takaa,
haavoitettiin, otettiin vankeja ja tapettiin ne, kun toiset saatiin.
Silloin vihollisten aseelliset joukot, niinkuin heidän luontonsa oli,
pakenivat harvojen edestä, muutamat aseettomat syöksyivät esiin sekä
ryntäsivät kuolemaan. Kaikkialla oli aseita, ruumiita, runneltuja
jäseniä ja maa verta täynnä, ja toisinaan voitetuissakin kostonhalua ja
urhoollisuutta. Sen jälkeen kuin Roomalaiset lähestyivät metsiä,
kokoontuivat viholliset niinikään sekä tuntien paikat ympäröivät ne,
jotka takaa-ajajista ensinnä varomattomasti tunkeutuivat metsiin. Ja
joll'ei Agricola kaikkialla läsnä olevana olisi antanut vahvojen
kevyesti liikkuvien osastojen, niinkuin ajometsästyksessä tapahtuu,
(sekä ratsuväkiparven, missä oli taajemmat paikat, hevoset vapaina,)
tutkia seutua ja ratsujoukon tutkia harvempia metsiä, niin olisi
jonkinmoinen tappio kärsitty liiallisen uskaliaisuuden takia. Mutta kun
näkivät Roomalaisten järjestyneinä suljetuissa riveissä taasen ajavan
takaa, kääntyivät he pakoon, eivät enää joukottain kuten ennen eivätkä
toisiaan silmäillen, vaan harvalukuisina ja toisiansa varoen pyrkivät
he etäisille tiettömille seuduille. Yö ja kyllästys teki lopun
takaa-ajamisesta. Vihollisia tapettiin noin 10,000; meikäläisiä kaatui
360, näitten joukossa kohortin päällikkö Aulus Atticus, joka
nuoruuden-innossa hevosensa hillittömyyden johdosta joutui vihollisten
pariin.

38. Ja ainakin yö oli voittajien keskuudessa iloinen voitonriemun ja
saaliin takia; Britannit taasen, harhaillen miesten ja naisten
keskenään vaikeroidessa, laahasivat haavoitettuja, kutsuivat
vahingottumattomia, jättivät kotinsa sekä vihan vimmassa ne itse
sytyttivät, valitsivat piilopaikkoja ja jättivät ne heti kohta,
ryhtyivät vuorostaan yhteisiin tuumiin sekä luopuivat jälleen niistä,
masentuivat väliin nähdessään rakkaansa, mutta useammin kuitenkin
kiihottuivat. On kyllin tunnettu, että muutamat ovat raivonneet
vaimojansa ja lapsiansa vastaan ikäänkuin säälistä. Seuraava päivä
osoitti voiton laadun koko sen laajuudessa: kaikkialla kuoleman
hiljaisuus, autiot vuoret, kaukana suitsuavat rakennukset eikä yksikään
olento vakoilijain tiellä. Kun Agricola lähettämällä niitä joka
taholle, oli saanut tietää että oli vain epävarmoja merkkejä paosta
sekä että viholliset eivät missään kokoontuneet joukottain, vei hän
sotaväkensä Borestien maahan, koska hän ei tahtonut että sota leviäisi
eri tahoille kesän lopussa. Saatuaan siellä panttivankeja käski hän
laivastopäällikkönsä kulkea Britannian ympäri. Hänelle annettiin tähän
tarkoitukseen tarpeellinen sotavoima ja pelottava huhu oli kulkenut
edellä. Itse vei hän talvileiriin jalkajoukkonsa ja ratsuväkensä
kulkien hiljaisessa marssissa, jotta uudet heimot pelästyisivät juuri
pitkällisestä läpimatkasta. Ja samaan aikaan saapui laivasto
Trucculensiseen satamaan,[21] jonne se suotuisan ilman ja maineen
seuraamana palasi seurattuaan koko Britannian lähinnä olevaa rannikkoa.



Agricolan paluu Roomaan ja kuolema.


39. Vaikk'ei Agricola kirjeessään millään kerskaavaisuudella enentänyt
asiain menoa, vastaanotti Domitianus tiedon siitä, kuten oli hänen
tapansa, ulkonaisesti iloisena, mutta sydämessään huolestuneena.
Hänellä oli, näette, tunto siitä, että äskettäin hänen valheellinen
voittoretkensä Germanian kukistuksen johdosta oli ollut pilkan
alaisena, kun hän ostolla hankki orjia, joitten muoto ja tukka
muutettiin, jotta olivat sotavankien kaltaisia; mutta nyt ylistettiin
äärettömästi todellista, suurta voittoa, jolloin monet tuhannet
viholliset oli voitettu. Se oli etupäässä pelottava että yksityisen
henkilön nimi kohosi hallitsijan yläpuolelle; turhaan oli julkinen
puhetaito sekä kunniakas valtiollinen toiminta saatu vaikenemaan, jos
nyt joku toinen anastaisi sotilaallisen kunnian; muu voitiin mitenkuten
helpommin jättää huomioon ottamatta, mutta kelpo päällikön
kykeneväisyys osoitti kykeneväisyyttä hallitsemaan. Sellaisten huolten
vaivaamana nautittuaan kylliksi tavallisesta yksinolostaan -- mikä
hänessä oli merkkinä julmasta päätöksestä --, katsoi hän sillä hetkellä
parhaaksi antaa vihansa levätä, kunnes suosionosoitusten myrsky ja
sotajoukon ihailu vähenisi; olihan Agricola vielä silloin Britannian
johdossa.

40. Sentähden Domitianus antoi senaatissa määrätä Agricolalle triumfin
kunniamerkit ynnä kunniapatsaan sekä kaikki, mikä yleensä annetaan
voittokulun asemasta, lisäksi erittäin mairittelevilla sanoilla, ja
päällepäätteeksi käski liittää viittauksen siitä, että Syyria oli
maakuntana määrätty Agricolalle, se kun silloin ent. konsulin Atilius
Rufuksen kuoleman johdosta oli vapaa sekä tärkeämmille miehille
varattu. Useat ovat uskoneet että eräs salaisiin toimiin käytetty
vapautettu orja oli Agricolan luo lähetetty viemään käskykirje, jolla
Syyria hänelle suotiin, sellaisella määräyksellä että kirje
jätettäisiin, jos Agricola vielä olisi Britanniassa; ja tämä vapautettu
olisi itse Kanavalla kohdannut Agricolan, mutta puhuttelemattakaan
häntä palannut Domitianuksen luo; olkoon tuo juttu tosi taikka
hallitsijan luonteen mukaan keksitty ja kokoonpantu.

Sillä välin Agricola oli seuraajalleen jättänyt maakunnan rauhallisena
ja turvattuna. Ja jott'ei hänen tulonsa herättäisi huomiota juhlallisen
vastaanoton ja suuren väentulvan kautta, saapui hän välttäen ystäviensä
suosionosoituksia yöaikaan pääkaupunkiin sekä yöaikaan keisarilliseen
palatsiin, niinkuin oli käsketty; hänet otettiin vastaan hätäisellä
suudelmalla ilman mitään puhuttelua sekä jätettiin nöyrien hovimiesten
sekaan. Jotta hän toisenlaisilla avuilla peittäisi sotamainettaan, mikä
vain on haitaksi tyhjäntoimittajien keskuudessa, antautui hän kokonaan
levolle ja rauhalle, ollen vaatimaton ulkonaisessa esiintymisessään ja
ystävällinen puheissaan sekä näyttäytyen ulkona vain yhden tai kahden
ystävän seurassa, niin että varsin monet, joitten tapana on arvostella
suuria miehiä ulkonaisen loiston mukaan, huomatessaan ja nähdessään
Agricolan, etsivät syytä hänen maineeseensa, mutta vain harvat oikein
tulkitsivat hänen menettelyään.

41. Tähän aikaan Agricola useasti Domitianuksen luona poissa olevana
joutui syytösten alaiseksi, joista hän niinikään poissa olevana
vapautettiin. Syynä hänen vaaralliseen asemaansa ei ollut mikään
todellinen syyte tai valitus jostakin loukkauksesta, vaan hallitsijan
viha ansioita kohtaan sekä miehen maine ynnä kehnoin laji vihamiehiä,
nim. liehakoivat kiittelijät. Ja nythän seurasivat sellaiset ajat
valtiolle, jotka eivät antaneet Agricolan joutua unohdukseen: niin
monet sotajoukot Moesiassa ynnä Daciassa sekä Germaniassa ja
Pannoniassa menetettiin varomattomuudesta tahi päällikköjen
kelvottomuuden johdosta,[22] niin monet sotataitoiset miehet monine
joukkoineen yllätettiin ja vangittiin eikä enää oltu huolissa
valtakunnan rajasta ja Tonavan rannasta,[23] vaan legionain
talvileireistä ja maakuntain omistuksesta. Kun siis häviöt
seuraamistaan seurasivat ja joka vuosi oli surullisen kuuluisa
kaatuneista ja tappioista, vaati kansan ääni Agricolaa päälliköksi,
kaikkien vertaillessa hänen ripeyttään, järkähtämättömyyttään ja
kokemustaan sodassa toisten päällikköjen saamattomuuteen ja
pelkuruuteen. On kyllin tietty asia että tällaiset puheet kipeästi
koskettelivat Domitianuksenkin korvia, kun paremmat hovilaiset
rakkaudesta ja uskollisuudesta, kehnoimmat taasen ilkeydestä ja
kateellisuudesta ahdistelivat muutenkin huonompaan taipuvaa
hallitsijaa. Siten Agricola sekä omien ansioittensa johdosta että
toisten virheiden tähden syöksyi maineensa tuottamaan turmioon.

42. Se vuosi oli nyt tullut, jolloin Agricolan piti vetää arpaa Afrikan
ja Asian maaherrantoimesta, ja Civica Cerialiksen hiljattain tapahtunut
teloitus oli hänelle varoittavana esimerkkinä sekä Domitianukselle
ennakkotapauksena. Agricolan luokse tulivat muutamat hallitsijan
ajatuksiin perehtyneet suorastaan kysymään, aikoisiko hän lähteä
maakuntaa hallitsemaan. Ja alussa menetellen salaperäisemmin he
kiittelivät levollista ja rauhallista elämää, sitten tarjosivat
avustustaan hänen vapautuksensa puolustamiseksi, lopuksi aivan
peittelemättä samalla kertaa antoivat neuvoja ja pelottelivat sekä
pakoittivat hänet menemään Domitianuksen luo. Täysin harjaantunut
teeskentelyyn hän kuunteli osoittaen kopeaa käytöstä Agricolan pyyntöjä
vapautuksesta ja niihin suostuttuaan salli hän Agricolan esiintuoda
kiitoksensa eikä hävennyt suosionosoituksensa katkeruutta. Kuitenkaan
ei hän myöntänyt Agricolalle sitä palkkiota, mikä muuten annetaan
prokonsulille ja minkä hän itse oli muutamille suonut, joko pannen
pahaksi ett'ei tämä sitä pyytänyt tai tuntien pelkoa että näyttäisi
ostaneen, mitä itse teossa oli kieltänyt. Omituista ihmisluonteelle on
että vihataan sitä, jota on loukannut; Domitianus, joka tosiaan
luonnostaan oli kärkäs vihaan ja samassa määrässä leppymätön kuin
umpimielinen, lauhtui kumminkin Agricolan vaatimattomuuden ja
varovaisuuden johdosta, hän kun ei itsepintaisuudella eikä
turhamaisella vapaudentunnon osoittamisella jouduttanut kunniataan ja
kukistustaan. Tietäkööt ne, joitten tapana on ihailla uppiniskaisuutta,
että myöskin huonojen hallitsijain aikana saattaa olla mainioita miehiä
ja että kuuliaisuus ja itsensähillitsemys toimeliaisuuden ja
tarmokkuuden yhteydessä voi päästä semmoiseen kunniaan, johon varsin
monet vastustusten kautta, mutta ensinkään hyödyttämättä valtiota, ovat
päässeet huomiota herättävällä kuolemalla.

43. Hänen elämänsä loppu oli meille omaisille tuskallinen ja hänen
ystävilleen katkera sekä herätti myös vieraissa ja tuntemattomissa
osanottoa. Myöskin rahvas ja meidän väliäpitämätön kansamme tuli hänen
kotiinsa ja hänestä puhuttiin sekä julkisilla paikoilla että
seurapiireissä, mutta ei kukaan kuultuaan Agricolan kuoleman siitä
iloinnut tahi sitä heti unohtanut. Surkuttelua lisäsi pysyväinen huhu
siitä, että hänet oli myrkytetty; meillä ei ole siitä mitään varmuutta,
jotta uskaltaisin sitä vakuuttaa. Muuten kävivät koko hänen sairautensa
kestäessä ensimäiset hovilaiset ja uskotuimmat lääkärit useammin, kuin
hallitsijan oli tapana lähettien kautta tiedustella, joko tuo johtui
teeskennellystä osanottavaisuudesta tai urkkimishalusta. Kuolinpäivänä
taasen, kuten varmasti tiedettiin, taudin eri muutokset ilmoitettiin
hallitsijan määräämien pikalähettien kautta eikä kukaan uskonut että
hänellä oli semmoinen kiire kuulla surusanomaa. Kuitenkin oli hän
osoittavinaan surua käytöksellään ja kasvonilmeillään, vapaa kun nyt
oli vihatusta henkilöstä sekä helpommin saattoi salata iloaan kuin
pelkoaan. Kylläksi oli tunnettu että hän luettuaan Agricolan
testamentin, jossa hän määräsi Domitianuksen oivallisen puolisonsa ja
hellän tyttärensä kanssaperijäksi, oli ilmaissut ilonsa ikäänkuin
kunnianosoituksesta ja tunnustuksesta. Niin sokaistu ja turmeltunut oli
hänen mielensä alituisten imartelujen kautta, ett'ei hän ymmärtänyt
jotta hyvä isä määräsi vain huonon hallitsijan perijäkseen.

44. Agricola oli syntynyt keisari Gaiuksen kolmantena konsulivuotena
kesäkuun 13 päivänä,[24] hän kuoli 54:llä ikävuodellaan elokuun 23
päivänä Pompeius Collegan ja Cornelius Priscuksen konsuliaikana.[25]
Jos jälkimaailma tahtoo saada tietoa myös hänen ulkomuodostaan, oli hän
jalompimuotoinen kuin huomiota herättävä; ei ollut mitään pelottavaa
hänen kasvojensa ilmeessä, mutta kyllin suloa muodossa. Jaloksi
mieheksi hänet helposti tunnusti sekä kernaasti mainioksi. Ja vaikka
hän riistettiin pois keskellä voimakkainta ikäänsä, oli hän mitä
kunniaan tulee päättänyt varsin pitkän elämänuran. Sillä hän oli täysin
saavuttanut todellisen, hyviin avuihin perustuvan onnen, ja mitä muuta
enää saattoi kohtalo kerätä hänelle, joka oli ollut konsuli sekä saanut
triumfin kunniamerkit? Hän ei välittänyt liiallisesta rikkaudesta,
melkoinen oli tullut hänen osakseen. Tyttären ja vaimon jäädessä eloon,
saattoi häntä pitää onnellisenakin, joka vähentymättömällä arvolla,
runsaalla maineella ja kadottamatta sukulaisiaan ynnä ystäviään vältti
tulevia kohtaloita. Sillä niinkuin hänen ei sallittu elää tämän meidän
ylen onnellisen aikakautemme valopäiviin saakka sekä nähdä Trajanusta
hallitsijana, jota hän toivorikkailla aavistuksilla keskusteluissaan
kanssani ennusteli, niin oli se seikka meille suureksi lohdutukseksi
hänen ennenaikaisessa kuolemassaan, että hän vältti sen hirmuajan,
jolloin Domitianus ei enään ajoittain ja välihetkinä, vaan yhtenäisesti
ja ikäänkuin yhdellä iskulla suisti valtion surmaan.

45. Agricolan ei tarvinnut nähdä senaatin kokoushuonetta saarrettuna
eikä senaattia ympäröitynä aseellisilla eikä samalla kertaa niin monen
entisen konsulin murhaa tai niin monen ylhäissukuisen naisen
karkoitusta ja pakoa. Ainoastaan yhdestä voitosta saattoi
Carus Metius siihen saakka kerskata ja Messalinuksen ääni kaikui vain
Domitianuksen albalaislinnassa ja Baebius Massa oli siihen aikaan
syytteenalainen;[26] mutta sitten meikäläisten kädet laahasivat
Helvidiuksen vankilaan, meitä tahrasi Mauricuksen ja Rusticuksen surkea
näkö sekä Senecion syyttömästi vuodatettu veri.[27] Nero kuitenkin
käänsi pois silmänsä sekä määräsi kidutuksia niitä katselematta; mutta
pahinta surkeuksissa Domitianuksen aikana oli se, että täytyi katsella
ja tulla katselluksi, kun, näette, huokauksemme salaisesti merkittiin
ja kun lukuisain henkilöiden kalpeuden osoittamiseksi riitti tuo julma
katse ja kasvojen punakkuus, jolla hän varustautui häpeäntunnetta
vastaan.



Loppulause.


Tosiaan olet onnellinen, Agricola, niin hyvin kunniakkaan elämäsi
johdosta kuin myös kuolemasi kautta oikeaan aikaan. Kuten ne kertovat,
jotka kuuntelivat sinun viimeisiä puheitasi, alistuit hajamielisesti ja
kernaasti kohtaloosi, ikäänkuin omasta puolestasi olisit tahtonut
hankkia hallitsijallesi syyttömyyden. Mutta katkeran surun ohessa isän
kuoltua lisää minun ja hänen tyttärensä alakuloisuutta se seikka,
ett'ei meidän sallittu istua hänen sairasvuoteensa ääressä, vaalia
häntä uupuessaan kuolemaan sekä nauttia hänen katseistaan ja
syleilyistään. Olisimme varmaankin saaneet kuulla hänen määräyksensä ja
lausuntonsa kätkeäksemme ne syvälle sydämiimme. Se oli meidän surumme,
se meidän tuskamme, että hän riistettiin meiltä jo neljä vuotta
aikaisemmin pitkällisen poissaolomme johdosta. Kaikki on epäilemättä,
rakas isä, runsaassa määrässä tullut osaksesi ylen hellän puolisosi
ollessa luonasi; kumminkin on harvemmilla kyynelillä sinua surtu ja
viimeisellä elonhetkelläsi silmäsi jotakin kaipasivat.

46. Jos autuailla hengillä on olemassa jokin tyyssija, jos viisaitten
mielipiteen mukaan suuret sielut eivät katoa ruumiin kanssa, levätkös
rauhassa ja kutsuos meidät, perheesi jäsenet raukkamaisesta kaipiosta
ja epämiehuullisista valituksista mietiskelemään hyveitäsi, joitten
johdosta ei sovi surua tuntea tai valituksiin ryhtyä. Kunnioittakaamme
sinua mieluummin ihailulla ja loppumattomilla ylistyksillä sekä, jos
luonto sen myöntää, tulemalla kaltaisiksesi; siinä on oikea kunnioitus,
siinä jokaisen rakastavaisen velvollisuudenosoitus. Sen tahtoisin panna
tyttärensä ja vaimonsa sydämelle, että sillä tavoin kunnioittavat isän
ja puolison muistoa, jotta muistelevat kaikkia hänen tekojaan ynnä
sanojaan sekä enemmän pysyttävät mielessään hänen henkensä luonnetta ja
muotoa kuin hänen ruumiinsa; en soisi puhuvani marmorista tai vaskesta
muovailtuja kuvapatsaita vastaan, mutta samoin kuin ihmismuoto, samoin
sen kuva on puutteellinen ja katoovainen, hengen muoto sitä vastoin
iäti pysyväinen eikä sitä voi pidättää tai esittää vieraassa aineessa
tai toisen taidolla, vaan itse kunkin omassa elämässä. Mitä Agricolassa
olemme rakastaneet, mitä hänessä olemme ihailleet, se pysyy ja on
pysyvä ihmisten mielissä, aikojen iäisessä vaihtelussa, aikakirjain
muistissa; monet vainajat, näette, uupuvat unhoon ikäänkuin maineetta
ja mainitsematta: Agricola taasen on elävä, jälkimaailmalle kuvattuna
ja esitettynä.



Selitykset:


[1] _P. Rutilius Rufus_ konsuli v. 105 e.Kr.; _M. Aemilins Scaurus_
konsuli v. 115 ja 107 e.Kr.

[2] _Paetus Thrasea_ kuoli itsemurhan kautta v. 66 j.Kr., _Helvidius
Priscus_, edellisen vävy, tapettiin v. 93 j.Kr. tasavaltaisten
mielipiteittensä johdosta.

[3] Forum Julii nyk. Fréjus Provencessa.

[4] Gaius Caligula.

[5] Caligulan appivaari.

[6] Nyk. Marseille.

[7] Oik. Albintimilium nyk. Ventimiglia.

[8] _Aquitania_ Gallian lounaisosa.

[9] Skotlanti.

[10] Orkney-saaret.

[11] Tässä ehkä jokin Shetland-saarista.

[12] Kansanheimo Walesissa.

[13] _Consularis_ konsulinarvoinen mies, ent. konsuli.

[14] Camulodunum nyk. Colchester.

[15] Anglesey.

[16] Procurator oik. alempi rahaston-virkamies, joka valvoi keisarin
yksityiskassan etuja.

[17] Heimo Pohjois-Walesissa.

[18] _Centurio_ centurian päällikkö, 'sadanpäämies'.

[19] Paikka tuntematon.

[20] Nyk. Firth of Clyde ja Firth of Fortb.

[21] Paikka tuntematon, samoin kuin Graupius-vuori ja Borestien maa.

[22] Sodassa Dakeja vastaan vv. 86-88 sekä Markomaneja ja Quadeja
vastaan.

[23] Limes oik. rajavalli Tonavasta Regensburgin kohdalta Rheinin
aliseen osaan.

[24] V. 40.

[25] V. 93.

[26] Carus Metius, Messalinus ja Baebius Massa tunnetut ilmiantajat.

[27] _Helvidius_, 2:ssa luvussa mainitun Helvidius Priscuksen poika,
teloitettiin vankeudessa; _Mauricus ja Rusticus_ olivat veljekset:
edellinen ajettiin maanpakoon, jälkimäinen surmattiin.





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Agricola" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home