Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII | HTML | PDF ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro - Raumlaissi jaarituksi
Author: Nortamo, Hjalmar
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro - Raumlaissi jaarituksi" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



MNÄÄ JA TASALA VILKK JA HAKKRI IIRO

Raumalaissi jaarituksi


Kirj.

Hj. Nortamo



Raumalla,
Länsi-Suomi,
1906.



SISÄLLYS:

 Antonim bäev
 Tasala Vilkun berindraha
 Tasala Vilkun gäändmys paremppa elämähä
 Kui Hakkri Iiro meijän belast saksan giälen daidollas
 Kuit Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro viäkottliiva mnuu uude veisun dekemä
 Tasala Vilkk pauha meillp pyssyist



Antonim bäev


Mnää muista viäl valla hyvin dämäm bäevä, Antonim bäevä, nelikymmend
aastaikka takasi. Sillo el viäl -- helkkris nii -- ja elä viäläkki
Anders Anton Kringelin. Hän asus siihe aikka Isollp Poikkiskadull
vastpäät Simeli ja ol hausk miäs, vaikk olikin givuloine. Antonim
bäev ol sinä vuank keskviikko päevän. Tiista ehtost tlee Tasala Vilkk
mnuun dyän ja sano: "Kuulestis, niingos tiädä o huame Antonim bäev
ja Kringelinin darvittis herättä huameltta vähä juhlalisemin gon
davalist."

-- Tarvittis mar niingi, -- oleks ajatell, millaills se tapaduis.
-- Soittas semsis toimituksis pruukata ja jos Hakkri Iiro puhalais
klanettias ja snää krahnaisif fiooli, niin gyll mar siit jo koko juhl
tliis.

Mutt ei mnuum duuman Vilkullk kelvann. Se poik pan ai asjak kunttohon
doisellt tavallk kon davalise ihmse, ja tuski mnää oli saanns
sanotuks, millaill mnää ajattlin Gringelini herättämist, ennengo
hän rupes kattlema mnuu niingon girko vaevast ja sanos: "Soitta! --
soiteta oikke semsis menois; soiteta ja päristellä. Mutt tykkäks
snää, ett se o juhlalist. Ei yhtikäm behu. Toist se on go ammuta ja
mnää olengi ajatell, ett Kringelin herätetäm barill laukauksell huame
aamust."

-- No niin, gyll se vaam bäis käy. Ammuta vaa. Mutt mistäst mek
kaikk saam byssy? Em mnää vaa sunkkan dulf föleihi, jos snää yksnäs
päräyttlep pyssyines, mnää tahdo amppuk kans ja kyll mnää sengin
diädä, ett Hakkri Iiro ja ampput tahto, kon gerra ambumisen doimeis
olla.

-- Ol vai olk, kukast täsä pyssyst om buhell ja pyssyj ajatell.
Tykkäks snää, ett se olis juhlalist, jos joku snuu nimipäevälläs
tliis akknas allp pyssyllp paukuttleema? Takkaks, ettäs heräisi
haulpyssym bräiskäyksest?

-- Engöst mahdais sendä herät? Mutt Herra nimes, milläst mes sitt
ammu, josei pyssyill?

-- Mill me ammu? -- Kanuunallt tiätyste; eik siint tarvita Iiroj
eik Aaroj; mes saa sen gahden doime valla hyvi. Snää laita Minervan
ganuuna huameltta aikasin dänn ja ko mnää se lada, ni mnää takka, ett
se käy kolmest pyssyst ja ussemastakkin, go se lauasta. Tiädäks se om
boikka se Minervan ganuun; mnää ole sill ennengi jyräytell.

-- No om mar snuull vaan goeran guri, mutt ei snuu meiningis hulluma
ol. Ja kyll mnää kanuunan dännt toimita hyvis ajois. Ko ensmäine
lehterkuarm mene haminaha huame aamust, ni mnää hyppän guarmam bääll,
mene Minervaham, bistän ganuuna säkkihi ja pääsen dalomboja heosell
haminast kotti jällk kanuunoinen. Se käy niingo äksäst vaa.

Ja nii mnää teingi. Minervan ganuun ol meill jo enne viitt seoravan
aamun ja Vilkk rupes koht ladamisen doimeihi. Kruutti se poik ajo
sinnp piolissi, ni ett mnää jo pakkasin dyyreksymän goko juhlalisutt
ja kruutim bäälls se hakkas ja mänttäs rohtmi, nii ettei sill oli
mittä määrä. Kyll mnää händ koiti hillitäkki, mutt luulettak, ett
se mittä autt. Ei maare; se hakkas vaa vasarall ja puumbalikallt
topningeitas kanuunaha ja sylk ai joukko, ett kummingim biukka olis
menn. -- Em mnää olp pali kanuuna ladamisen doimeis oll, mutt kyll
mnää se sendä ymmärsi, ett siit juhlalinem baukaus pit tleeman, go se
lauasti, se Vilku lading. Sill ett kruutti siin ol, niingo sanott,
oikkem Borvo mitall ja topningeit Vilkk ol hakanns se juur jämt
täytte suuhu saakk. Olsitt nähnk, kuit tytyväise näköne Vilkk ol, ko
hän ol saannt tyäs valmiks. Häne silmäs kiilsiväp pääs juur niingon
dinaknapik, ko hän viäl kerran goitt sormellas, ett olik rohtmep
piukas. Ja sitt hän siäppas koko rustingin gainlohos ja me läksin
dosa pual kuude aikka aamustem bainaman Gringelinin dyä. Hissuksis me
liikusi ja pääsin göökkihi, nii ettei Anton tiätänn mistä. Kuultti
vaan, gom boik kuarsas toises huanes. Koko talos ei oli liikkell
viäl kukka muu kom biik. Se ol tehn valu takkaha ja pelas siink
kaffepannuines. Mutt mnää sanosi händ: "Kuulestis flikk, menestis
hiukam bois tiäld siitt muuri viärest, meill on däsä kans piänd
toimitust."

Kyll piik meit vähäm bitkäst katos, mutt men se sitt sendäm bois
muuri viärest, nii ett Vilkk pääs kanuunatas panema laillsse
asenttoho siihen dakall. Kaua hän stää siins sovitteli ja justeeras,
mutt viime se ol häne miälestäs hyvim baikallas ja mnää sano se,
ett se näytt oikke juhlaliseld, ko se siin makas takalls suu päi
Antoni huanett. Eik nys sitt tarvitt enä muut ko ruvet laukasemisen
doimeihi. Mnää ajattli itteksen, ett kyll mar Vilkk sen gunnjan dahto
ittelles, ko hän se ol ladannukki ja muutongi ol semnem byssmiäs. Eng
mnää tahdk kiälttä, ett mnää hiukam belkäsingi stää kanuunam bahust
ja siirsingi ittiän vähitelle ovem bualehem biika seljän daa. Mutt em
mnää siälls saannk kaua seisso. Vilkk ott pärehe valu, tul mnuun dyän
ja sanos: "Jaaha, Kalkke, snää joudak kyll nähds sem biäne vaeva,
ettäs laukaset tuan, go mnää ole se ladinkkin doimittan."

Mnää ymmärsin gyll, ettei täsä ollk kysymyst vaevoist, muttko ett
Vilkk pelkäs ja, niingo sanott, pelkäsi mnää, pahus soikko, ittekkin
goko rustinkki. Mutt samas silmäräpäykses mnää muistin, gui mnää
oli maistraati edes saannk kehumist rohkeudestan, gon oli oli valu
samottamas, sillon go engelsman Rauma haminam boltt. Ja ko mnää se
muisti, ni mnää puri hammastan, graappasim bäresoito Vilkun gädest ja
sohasi sillf fänkpannuhu. -- --

Sillo se paukatt! -- Jumalist, ko se paukatt! -- Kyll se ol
juhlalinen däräys! Kaffepann lens, jumal tiäs, mihi, piik seisos
silmä riipi raapim bääs eik saanns sanaka ulos suustas ja kaikk
akknat talos krapisivap palasiks. Mutt Vilkk siäppas vähä äkkin
ganuunan gainlohos ja kas näi lykkämäm bakko, Vilkk edell ja
mnää peräs. Ja ko me olim bääs ulos portist, ni me huamasi, ett
naaprisakki oliva akkna rikk. Ko mes se näi, ni meillt tul viäl
suureve kiiru. Mnää katosi sendän daanen ja sillo mnää näin
Gringelinim bistäväm bääs ulos tyhjist akkumboogist ja mek kuulin go
hän huus: "Kyll mnää teijä vaa nää, junkkri." -- Em mes sendä ollk
kuulevannas, kon garasim Balotondi makasiinetten daam biiloho.

Mutt kyll se Vilkk ol aika poik! Ja hyvä kurssi ei meild kummaldakkam
buuttunn, vaikkan se itt sano. -- Arvakkast mitä met tei? Jiiu,
ladattin ganuun uudestas ja ko se ol saatt kunttoho -- se Vilkk ol
siint toimes koko mestar -- ni menttin doinen gert Gringelinin dyäm,
banttin ganuun vanhallp paikalles ja jyskäytetti uus kert. Mutt se
jälkke em me enä lykänn liässuhun go meni sisäll Anttonin gousill.
Ja hyvin Gringelin meit trahteeras ja kiit meit vähä mond kertta
juhlalisest herätyksest. Ja juhlaliset täräykse ne olivakki. Niin
gaikk tykkäsiväk, ko olivak kuuli ne.

Nii händ, muista mar mnää sem bäeva. Se ol siihe aikkan, go viäl sai
vähä lystiäkkim bittä. Mutt menkkäst tähä aikka mailma panema jotta
juhlalisemppa toime, ni ovaf fiskaali ja poliisik koht kimbusan.



Tasala Vilkum berindraha


I

Siit om bali vuassi, kon gaikk tämä tapadus. -- Tasala Vilku isä ol
kuall ja Vilkk jäi kottit talvreisust. Hakkri Iiro ja mnää tuumali
sillo, että soveis mar meijängi jääd yhdeks talveks kotti Vilkull
niingo seora pitämä häne murhesas. Ja nii met teingi. -- Ja se mnuun
däyty sanno, ett Vilkk, vaikk se ylipäätäs ol semne velikuld, sur ja
kaippas issätäs ja puhel siit mond kertta vedes silmis. Mutt kaippas
ai se isäs perinöijäkki. Asi ol, näättäk, semne, ett Tasala äijäst
kohisti ja ol aina gohist, ett sillp pit rahoj olema, mutt ko äijä
ol kuall ja ruvettin gattlema sen davaroit, ni ei löydett penniäkkä.
Vilkk meinas, niingo Hakkri Iiro ja mnääki, ett vissi ne raha jossam
baikka piilos ova ja kas nii mes sitt rupesi niit hakema oikkem
berimpohjasest. Jaa-a, mnää takka se, ettei koko Tasalan dalos olis
semmost paikka, kon em me olis koperoinn läpi ja mnää mainitten däsä
vaa yhdeks esimerkiks, ett met tallim barsild löysin Dasala muari
äitvainajan guldsormuksen, go se ol flikkan olles kadottans sinns
saman vuank, ko ryss maahan dul. Mutt rahoj em me vaa löytänn mistä.
-- Pahukse hyvi se äijän gränä ne ol lymyttänn. Ja lymyttänns se ne
ol, ko se ol semne vähä klookk ja koerangurine äij. Toises sanosivas
stää kaahoks, mutt ei siinp pahas kaaho vikka ollp, päivasto se ol
viissave ko moni muu, kon däsä mailmas viissan girjois pidetä.

No nii, me oli aikan hakenn ja vihdo viime hakemast lakannukki
ja Vilkum berinö oliva hipunn hyvi vähihi. Timberkistus ol pari
vaatekertta, vanha-aikkane hoppikuarinem blakkarkell, semne
mullisilm, ja äijän girkkhatt, oikken gorkki, juhlalise näköne
silkkhatt, ko ol juur jämt niingon göyhän dalon gorsteen. Siin ol
kaikk. -- Se hatt niist perindtavaroist meijä miälestän sendän
gaikkjast muhkeve ol, ja stää ai äijäki ol vaijell juur niingo
silmterätäs. Stää pidetti ai lukun dakan ja Vilkk o meil mond kertta
jutellk, kumse selksauna hän sai, ko hän gerra ol pistänns sem
bäähäs, ko äij ol unhottann harkkus auk. Eik stää sitt ihmettlemist
ol, ettei koko talos oli, niingo Vilkk sanos, yhtä semmost kalu, ko
hän olis katells semsellk kunnjotuksellk ko stää silkkhattu. -- Ja
komjas silkkhatt se olikin, gyll mnuu se sannot täyty.

Nii oikke; me oli jättännk kaiken doevo niitte rahatte löytämisest
ja lakann niit hakemast. Kappal aik sitt jälkkembäi mnää meni yhten
ehtont Tasalaha Vilkun gans juttlema, niingo mnuun dapan ol. Vilkk
ol koton ja täödes toimes. Tasala muar ol pann hänem blattingmatast
tekemä ja poik vääns matast kokko, ni ett hiki tukas ol. Mnää istusi
häne viärehes ja rupesi hand auttaman, go oli saannp piippum balama
ja klossi suuhun. No, mitäst täst; me istusi siins sitt ja juttli
muinassi ja löi matast kokko. Mutt ei ollk kulunn monttaka minuutti,
ennengo ovi aukes ja Hakkri Iiro pyäräytt sisäll. Ja me näin goht
Iirom bääld, ett sill ol jotta erinomast tiädos. Ei se lakki pois
päästäs ottann eik hyvä päevä sanonnk, kon giäppas tooli ittelles
ja istus käde houssuim blakkris ja kondi harillas ja kärytt sikarim
bahat, ko sill ol toises suupiäles, juur niingo se olis olls siihe
naulatt. Semne se ol se Iiro, se poik tais sitt kiusat toist syndist
juur niingo matto, ko se ol saannt tiättä jotta semmost, ko mekki
olsin dahtonnt tiättä.

Mnää vilkauti silmätän Vilkull ja Vilkk nyäkkäs päätäs merkiks, ett
hän diätä, kuit täsä ny menetellä. Näättäk, ei siin olis auttann
ruvet kyselemä Iirold, mitä ny ol tapattunn, ei maarenga, em mes
sillaill olis saann mittän diättä. Sentähde me olingi vaa niingo muin
miähin ja väänsim blattingmatast kokko, nii ett vähä henkki ol. Iiro
istus toolillas, kärytt sikarias ja ol ittiäs täynn niingom Binomäe
saavas.

Käryttel nys siin aikas, mnää ajattlin, gylläs itt kärsi juttlemise
halust yht pali ko mekkin guulemisen doevost. Ja nii mes siins sitt
istusi ja kattiin doissian juur niingon giukkusek kukose. Vihdo
viime mnuun dul valla huamattemat kysytyks: "Misäst asjoisas snää ny
liikkeell ole?"

Jos luulett, ett Iiro vastas siihen gysymyksehe, ni ett tet tunn
Iirot yhtikäm behu. -- Ei maare; ei se poik oli mnuu kuulevannas;
mutt se verra se sendä muutus, ett se rupes puhelema ja sanos:

-- Plattingmatastak poja väändävä?

-- Niingos nää -- me vastasi ja veri kiähus kiukust meijä
sisikunnasan.

Sitt istutti jälls sanakam buhumat ja jumal tiäs kuik kauva olis
istutt, jos ei Vilkk olis konstit tiätänn. Se poik nous seisomalla,
oijens kätens päin gatto, haukottel oikke miähen davall, läks menemäm
beräkamari kohde ja sanos: "Hyväst nyp poja; ny o maat meno aik
käsis."

Siilo Iirollt tuliki hätä kässihi ja poik sanos vähä nässist:
"Kuulestis Vilkk, lainaks mnuull isä-vainajas silkkhattu huamseks
päeväks?"

Jos salav olis lyänn alas siihe meijän geskellen, ni mnää luule,
etten me olis nii hämmästynnk, ko me ny hämmästysi Iiron gysymyksest.
Mes seisosi suu auk ja silmäs seljälläs pääs ja siink kulus kappal
aik aikka, ennengo Vilkk sai sanotuks: "En diäd, ole meinann itt
ruvet täsä vähä niingo herrastleema."

-- Ol verka -- sanos Iiro -- ei se sov millaillakka, ett snää ruppet
täsä knallis pökkäilemä.

-- Sopik se snuulls sitt sem baremi; oleks snää miälestäs suureve
herr ko mnää?

-- Stää asja em mnää viit ruvet täsä ny määräskleemä, mutt eks snää
kuuli, ett mnää pyydängi snuu hattuas vaa yhdeks päeväks.

-- No, mutt mihist snää sills sitt mensi, Jumala lahi?

Tätä ei Vilkk olis saannk kysy. Iiro nokk lens koht jällp pystöhö ja
se vanh koppelemine algo uudestas. Ei se sanaka sanonnk, kon gopist
tuhgam bois sikaristas ja rupes vetelemä saujas. Ja nii se olis meit
taas kiusann, Jumal tiäs, kuik kauva, jos ei Vilkk uudestas olis
uhann menn maat. Sillo ei auttanukka vikuroittemine, muttkom boik
jouduski vähä äkki viljelemäni buhelahjatas.

-- No, odotast nys sendä, Vilkk! Asja lait o nääks semne, ett mnää
olen gäskett -- lapsen gummiks.

Siins se sitt ol se Iiro suur salasus ja suur se oliki. Me oli viäl
enemä hämmästynnyk ko sillon, go hän gnalli lainaks pyys. Vihdo viime
Vilkk pääst pitkä vihelykse ja sanos: "Vai kummiks snää olek käskett.
No, kaikki täsä mailmas kuule, ennengon guale."

-- Kummiks oikke mnää olen gäskett ja tahdoisi menns semssen
doimituksehe vähä niingon girkktamineis. -- Näättäk, ko stää tlee
vanhemaks ja arvokkamaks ja elä ihmsiks, ni uskota miäst semssingin
doimeihi, puhel Iiro ja silmä vilasivap pääs ja suu ol messingis, nii
ett hyvi näys, ett se nautes meijä hämmästyksestän.

Mutt meijä miälestän hän ol liia ylppi ja ko hän siink kehtas ruvet
puhelema sinnp päi, ettem me oli elänn ihmsiks, ni mek karasi molema
hänen graivärkeihis kii ja sillo Iiro huamasiki, ett hänell ol tosi
käsis ja hänen däydys nöyrtty. Mutt vaikk mek kuing olsin gysynn, ett
kene lapsen gummiks hän ol käskett, ni em mes saanns siit seikko. Eng
mes sill juur pali väliäkkäm bitänn. -- Vihdo viime Vilkk sitt men
harkustas ottama sen gnalli, anno se Iiroll ja sanos: "Kas se, otny,
muttkat ettes, kuis snuun gäy, joses tuas stää samas reedas takasi."

Ei Iiro puhunns sanaka, ei luvanns stää eik tätä, mutt ko ott
plakkarpeilis kättehes, paino knallim bäähäs, ott sem bois taas,
kamppas hiukses hiuka otalls, sovitt uudestas knallim bäähäs
ja vahtas ai joukkom blakkarpeilihis. Sitt hän rupes sikarias
sovittleema; ens se pistettin doisse suupiälehe, mutt ko hän ol aikas
peilihis kattonn, nii se jätettingin geskells suut, peil pistettim
blakkrihi ja knallill annettim biäm buff, ni ett se men hiukan
gallellas. Sitt hän men menoijas ja jahnas mennesäs ittekselles:
"Mnää olen gäskett lapsen gummiks; mnää olen gäskett lapsen gummiks."
-- -- --

Vilkk ja mnää kattli niit Iiro vehkeit ja istusi niingo nuijall
lyädy. Mutt ko Iiro ol menn, ni Vilkk sanos: "No ol mar siin Iiros ny
äijä, mutt annast katto, eik ylppeys nykkin gäy langemukse edell."

-- Nii händ, annast vissin gatto, sanosi mnää ja läksin gotti.


II

Seoravam bäevä ehtost mnää jäll istusin Dasala Vilkun dykön samois
toimeis ko edelisen ehtonakki. Ulkons sado niingo saavist kaattai ja
kura ol kaduillp polvihi astikk. Juur ko mes siins sitt istusi ja
ihmettli viäläkki stää Hakkri Iiro ylppelemist eilä, ni mek kuule,
ett joku kola porstos ja haparoitte ove avand. Vihdo viime se sai ove
auk, ja jos uskott taikk ei, ni se ol Hakkri Iiro, ko siäld kiipust
yli kynnykse. -- Mutt mimses ruakos! -- Se ol kuras silmihi astikk,
vaattes se oliva revityp pahom bäevi, lakki ei sill oli lainkka, mutt
se sija sill ol pääs hirmuse suur haav, ni että päänahk roikus valla
silmill eik taulvärkist näkynn muut ko aline osa ja töine silm. Ja
vert se spruuttas niingo häijän gurkust Päälsem bäätteks hän ol --
niingo me merimiähes sano -- niin "duu blokk" kom bääsiki.

-- Misä herra nimes snää ole oli ja mist snää tlee? -- kysys Vilkk.

-- Mist mnää tlee? Ristjäisist mnää tlee. Näättäk, ko stää elä
ihmsiks, ni uskota semssin doimeihingi, uskotan gummiksikki --
uskota oikke -- mutt en san vaa, mikä lapse nimeks pantti,
en san vaa. -- -- --

-- Ol ny vai, Jumala lahi, ja pidäst vähä vaari, ettes tahr kaikki
paikoj, kos siint trasikoittep pisi laattja ja spruutta vert ja jätak
kura ymbrilles.

Mutt ei siinp pali torumise ja riitlemise aikka oli. Vilkk ja mnää
saim bistä äkki jaku yllen ja kas näin dohtrin dyä Iiron gans.
Kaikeks onneks tohtor ol koton ja ko Vilkk men gysymä, jos hän otta
vasta yhden gambraatin, go o saannp päänguares kamffiilatuks, niin
dohtor käsk meijän goht tuad Iiro sisäll. Mutt ennengo mes sen dei,
ni me anno Iirollk kova varotukse, ettei hän sais puhelit turhi ja
suututtat tohtri. Ja Iiro lupas oli ihmsiks. Mutt luulettak, ett se
pit puhes. Ei maaren, go rupes koht pauhama ja praakkaman dohtrin
gans, juur niingo he olsiva oli vanhat tutu, ja mes sai istus siin ja
hävet silmän däytte hänen dähtes. -- Ja mond kertta jälkkembäi me ole
ihmeteli, ettei se tohtor suuttunnk, ko Iiro siinp puhel, niingo hän
olis olis skansis toiste merimiästen gans. Mutt eikä suuttunn vaan,
gon geris ens hiuksep pois Iirom bääst juur puhtaks ja ajo viimem
bartveitell viäl hiusten dröndikki helkkrihi.

-- Kas nii, ny om bää sili ko muna, tuumal Iiro ja kiikkaskel meit se
nahafliitin dakka toisells silmälläs.

-- Ol vai, ol, mnää sanosi. Josas tiädäisik kuik kalppjald snää
näytäk, kos siin vauhkottle ymbrilles yhdells silmäll!

-- Yhdells silmäll! Kyll mar stää siin vaan darppeks on, gon dätä
mailma yhdelläkki silmällk kattle. Vai tykkäks snää, ett se ansatte
kahdells silmällk kattlemist?

Mutt tohtor ol toist miäld. Se nost se nahafliiti ylös, sovitt sem
baikoilles ja rupes neuloma stää kii. Mnää sanosi sillo Iiroll: "Pur
nyh hammastas ja ol miäs!"

-- Paneks sormes rakko, ni mnää pure, mutt em mnää täsä tyhjä
purema rupp -- meinas Iiro, eik tiättos pistännk, kon dohtor neulos
ensmäitten diki. Mutt kon dohtor rupes toist tikki tekemä, ni Iiro
karas tohtrin gätten gii ja sanos: "Andakka antteks, tohtor hyvä,
vaikk mnää kysy yht asja."

-- No, mitästä on gysyttävä?

-- Kuulkkast, tohtor, panittakost te lainkka solmu langam bäähä?
Josett stää tehn, niin däsä taita Yrjö Sukasen davallt tuli mond
turha tikki tehty ja tikette lu'u jälkken gaiketakkin däst lystist
maksama joutu.

-- Pid nys suus kii! huusi Vilkk ja mnää niingo yhdest suust ja
häpesi. -- Ja mnää sanosi Vilkull: "Kaikk hulttemes se Iiro tundeki.
Mikä pohilaine lumppäij mahta semne Yijö Sukanengi oll?" Mutt Vilkk
sanos, ett se o joku kiri, ko o semne nimeldäs. Ja olkko mnuum
bualestan mikä hyvänäs, mutt stää tohtri mnää vaa ihmettli. Ei se
suuttunnk, ko nauro vaa ja krymös haava kii, nii ett sau neulas käve.
Ja ko hän ol neulonn haavan gii, nii häm ban duko ja sittep pääll ja
rupes selittleemän, gosk tikip pois oteta. Viimeseks hän sitt viäl
varott Iirot ja sanos: "Jos tahdott, ett tämä parene hyvi ja pia, ni
ett tes saa juad viina, eik olutt, eik punssi, eik konjakki."

-- Jaa-hah, kyll mnää ymmärrä, ei sitt mittä muut ko romtodi vaa,
tuumal Iiro.

Ei meijä auttann muu ko ruvet naurama stää Iirot, vaikk mek kyll
pelkäsi, ett mitä tohtor mahta sanno. Mutt tohtor nauro viäl
makkjamin go me ja käsk meijä menn menoijan. Me rupesingin goht
säälimä ittiän gottippäi, muttko Iiro lakki ruvetti hakema, ni me
muistingi, ettei Iiroll lakki pääs ollukkan, go se Vilkun dyän dul.

-- Misäst snuu lakkis o? kysys Vilkk sillo.

-- Mnuu lakkin, en sunkka mnää lakk pääs ristjäissihi men. Kys snää
vaa, misä se isävainajas silkkhatt o, niis ole laillsill jäljill.

-- Pahukse muatt, oleks snää mnuu isävainan girkkhatt pääs tapplukses
oli?

-- Ole oikke, mutt kyll mar se löydetä. Älä yhtä hual, Vilkk, mennän
Kitukränttihi hakema stää, sinns se vissi o jäänn. Siäll mnuu
kuransatti. Eng mnää ny lakki tarvitt, kon dohtor mnuum bään dämssen
gnyyttihim bist.

Mitäst täst, meijän däydys kaikin golmem bäälsem bäätteks mennk
Kirukränttihi Vilku hattu hakema ja matkall Iiro selitt, kui hän ol
joutunnk kiikkihi.

-- Mnää kulji näättäk hissuksis kottippäi ristjäisist ja ajattli,
mikä edesvastaus kummills sendä oikkeutt myäde o. Mutt ko mnää pääsen
Gitukrännin duam buallssem bäähä, ni mnuu vastan dlee kolmk kisälli
ja yks heist sano: "Katost meripurakka! Ong vast-tuul vai, kosk
krysät täyty?"

-- O oikke, mutt kosk teili o myät-tuul, ni lisätäst vähä faartti,
mnää meinasi ja tainauti nyrkillän likimäist niskaha. Se ol
oikkjastas vähän dyhmäst teht; mutt em mnää siink kiiruisan
muistannk, kui mond heit ol lukkuas ja sentähde mnuun gäveki hullust,
niingon diädätt. Kaht vasta mnää ai olsim bualiam bitänn, mutt kolm
yht vasta o liiaks, ja selkkän mnää sai oikken darppeksen. Viime
yks niist pahuksist löys puumbalika ja vet mnuu päähä, ni ett kaikk
taevan dähde leiskusiva mnuu silmisän ja jumal tiäs, olisik mnuum
bäärustingin gestännykkä, josei mnuull olis ollu snuu isäs knalli
pääsän, Vilkk. Se o sendä yks siunatt parsel, se knall, älä hukk stää
koska. -- Mutt paho mnää pelkkä, ettei se enä ol niin gorkki ja muhki
ko enne, ei maare sunkka olekka. Mutt sitt se nähdän, ko se löydetä,
-- nii oikke, sitt se nähdä, mimseks nek kati ovas se naha repinn,
niingo sanalaskus sanota.

Semssi se Iiro pauhas, ko mes siink keskells syysyät painsin
Gitukräntti kohde Vilku isävainajan gnalli hakema. Ja ko mep pääsi
sinn, ni Iiro näytt meills sem baika, misä händ ol kuritett,
mek kraappasin dulitikkuhu valkkja ja hai stää siunattu hattu
niingon gooho. Vilkk tarkast Hauenguanombualmaise siu ja mnää
Marelambualmaise. Iiro park ol semses reedas, ett Kitukräntt ol valla
liia soukk hänell ja hän poukkroitt seinäst seinähä. -- Kyll Vilkk
ja mnää siin oikke iso roukkjon dulitikuj haaskasi, mutt em me vaa
löytänn hattu. Mes siirsi sitt ittiän vähitelle Marelan gulma kohde,
mutt ko Iiro äkkäs se, ni hän sanos: "Ei sunkka se vastvirtta menn
ol, sengim böhköse!"

Ny vast me huamasi, ett ol satann niim bali, ett kesk-koht
Kitukräntti ol yhten joken ja me ymmärsi, ett Iiros ol oikkeus. Mep
paningi sitt vähitellen gursin Guninkkangattu kohde ja siäldpäi
mes se hatu sitt viime löysingi sem borttam bääs, ko mene poikin
Guninkkangadu. Siälls se kiärtel vedes kuatotte joukos ja yritt ai
joukkom bääst portta ali, mutt ei mahtunn.

Iiro huus ja hurras niingo riivatt, ko hän äkkäs hatun dulitiku valos
ja jahnas ai joukko, ett hän se vaan diäs, ettei semne hattuka sendä
vastvirtta kuli, vaikk hän gomjambiki olis.

Vilkk ol kiukkune, nii ett kihis, ja sanos Iirot "Pahustaks siin ny
viäl mäikkämä ruppek keskell yät ja herätäk koko korttelkunna! Kat
ettes, ettes joudk kistuhum bäälsem bäätteks."

-- No mutt ann ny mnuu ilot ja riämut, ko mek kummingi löysi
isä-vainas kirkkhatu. -- Usk pois vaa, Vilkk, ett stää viäläkkin
darvita; ei stää tiäd, vaikk tekkin gäsketäis joskus kummiks, ko vaa
elätt ihmsiks. -- Nii oikke -- ja sillo se o hyvä olemas.

Meit ol jo nii mond kertta suututett sinä ehton ett me oli oikken
dylsistynny eng enä hualinnt tippaka Iirom bistlemisist.

Hiljaksis siit sitt lähdettin Dasalat kohde ja matkall mep pääti, ett
Iiro jää Vilkun dyä yässeks ja mnää meni heit saattama. Ko mep pääsin
Dasalaha, ni Iiro pan koht maat ja nukus niingon dorrakas. Mnää
rupesi sitt Vilkull hyväst sanoma, mutt Vilkk sanos: "Äläst hual menn
ny viäl; katotast kumses reedas tua hattuki o."

Ja sitt hän doi sen gnallim böydän dyä ja me rupesi stää tutkiman
gynttlä valos. -- Jaa-a! Mnää, ko oli sen girkkhatu nähn, ennengo se
Iiroll annetti, rupesi oikke saama vedes silmihin, go mnää ajattlin,
guip pian dämä mailman gomeus sendä muuttu viheljäisydeks. Em mar
mnää olis ikänäs luuli, ett semne muhki silkkhatt olis saatt nii
lussuhun, go se Vilku isä hatt ny ol, ja se sija ett se enne ol sili
ja kiils ja loist ja välkys, ni seisosivak karvas siin ny riipi raapi
ja pystös niingo vanhan giukkusen gati seljäs. Ja märk se ol, ni ett
siit laist autt. Vilkk ol vähä surulise näkönen, go hän stää siink
kattel ja hän ott ajatuksisas ai joukko sem bäälystähän gii, vet se
suaraks ja paino se lussuhu jäll. Mutt mnää sanosi: "Pahustaks stää
siin ny venuttle niingo mitäki vanha harmonikka, ei se siit sunkkam
baran. Annast se tänn, ni mnää kato, mimseld se paikk näyttä, ko
Iirom bäät suajel, sillongo händ kalautetti."

Ja kyll se paikk huakkjast löydetti. Siin ol hatum bäälystäs pualen
gorttli mittane läpi. Vilkk pist sormes siit sisäll, mutt sillon
dulikin doinem bohi vasta ja ko mek kattli stää toist pohja siit
aukost, ni me näi, ett molemittem bohjitte välis ol papereit. Met
tarkastleema, mitä papereit ne oikke oliva ja nii siin vaa viimen
gäve, ett me vedi ulos hatust seittmä läpikastunutt sada marka
sedeli. Sillo meijä silmän vast pystöhö lensivä ja Vilkk meinas:
"Nääks stää äijä, ol mar se vaan glookk äij!"

-- Ol oikke, mutt ol mar seki sendä yks siunatt asi ett Iirot lyättim
bäähä.

Ja sitt me hurrasi ja tansasi, nii ett olis hulluiks luultt, jos vaa
olis satutt näkemä. Iiroki heräs semsse elämähän, gääns kylkkiäs
ja sanos: "Kosk te olett ai oli hyvi kambraatei, ni mnää sano sitt
teill, ett lapse nimeks pantti: Josefiina Eufrosiina."

Ja sitt hän rupes kuarssama jäll eik tiätänn mittän dähä maailmaha.

Mutt Vilkk ja mnää pisti sedelik kuivama ja puhe ainett meill olis
piisanns siin vaikk kuik kaua. Vilkk tuumal enemäst pääst, mitä
kaikki hän nyt teke, ko hänell niim bali raha tul juur niingon daevam
bilvist, mutt viime häm bäätt, ett me lähden gaikin golmen Durkkuhu
viämä niit rahoj pankkihi ja Vilkk maksa reisu ja ylöspido Iiroll
ja mnuull. Raumall ei oli näättäk pankki viäl sillo. -- Siihem
päätöksehe Vilkk sitt jäi ja mnää läksin gotti. Mutt Vilkk sanos, ett
hän valvo viäläkki ja kuiva sedeleitäs.

Ja Iiro kuarsas, nii ett Tasala akknat tärisivä.

Sillaill ne Vilkum berindraha löydetti.


III

Niingo mnää sanosin, dul Vilkk viime siihen bäätöksehe, ett me
läksisi viämä niit hänem berindrahoijas Turkkuhu. Mutt jos mnää tode
sano, ni em mnää odottann mittä hyvä siit Turureisust. En sendähde,
ettän olsi eppäll, ett siit tliis ikäv reis, ei maare, muttko
sendähde, ett mnää tunsi Vilku ja tiäsi, ett jos se poik oikke lyä
ittes löysäks, ni ei niist rahoist monttakam benni pankkihin darvinn
viäd. Ja mnää sanosingi Vilkulls suara mnuu ajatuksen asjast. Mutt ei
Vilkk, ko nauro vaa ja valmistel Turu reissuas. Iiroll em mep puhunns
sanaka niitte rahatte löytämisest. Hän ol semne, ettei hän daitann
mittäm bittäs salas, ja hän olis koht jutell ymbärs kaupunkki,
ett Vilkk on dull rikkaks miäheks, eng me olis saann mittä rauha.
Viäl vähemä mes stää uskalsi sanno Iiroll, ett ne rahak kukatiäs
olsiva jäänn löytämät, jos ei händ olis kopautett päähä. Iiro olis
sillo vaatinnk kummingim bualen goko summast löytjäissi ja ilma
stää kehunn ja kerskaills siit, ett hän ne raha oikkjastas löytänn
oliki, nii etem me olis oli enä ihmissi eng mittä häne rinnallas.
Mutt Turureissuhu mes sendäm bääti otta häne fölisän. Sendähde Vilkk
sanosikin, go me yhten ehtonk kaikin golme istusin Dasala salis:
"Pahus soikkon, go aik tlee pitkäks tääll mais; mnää lähde vissi
lysti vuaks ja ajan guluks täst Turkuhu."

-- Aik tlee pitkäks -- sanos Iiro -- oles snää sendä jumalatone.
Mikäst hätä snuu o? Kulkroittep pyss kädes, niim bitkäk kom bäevä
ovap, pisi metti, väänäp plattingmatast ehtosi, eik ol syämsest eik
juamsest eik säädylisest seorast puutett, niin gauan go Anundilan
Galkke ja mnää mais ole. Jas kehta viäl välittä, ett aika tlee
pitkäks. -- Ajattlest vähän, gui mnuu laitan o. En olp, peevele
viäkkö, siit saakk, kom bään gnyyttihim banttin, gehdann nokkatan
ulos portiaukost pistä, ennengom bimi on dull. Ole saann istu juur
niingo fang päevkauttek koton. Josas tiädäisik, kummost se on, go
joutu odottama ehtot juur niingom bäevä valknemist, ett pääsis tänn
jäll juttleman deijän gansan, ni es siin valittlis, ett aik pitkäks
tlee. Ja jos snää ny viäl Turkkuhu lähde ja narrat tiätystengin duan
Galkke fölisäs, ni millaillast mnää sitt aikan guluma saa. Älkkä,
velikulla, ajatelk semssi, kom bysykkän goton.

-- Nii mutt mnää olengin duumall, ett Kalkke ja snää tleett fölis
Turkkuhu.

-- Älä tee, Vilkk, pilkka miähest. Kyllmares sen diädä, ettei mnuullt
täll haava varoj ols semssi reisuihi. Täsä ovat tohtrim balka ja muu
maksamises ennem bitkä.

-- Kyll mnää sen diädä, mutt mnää ajattlin däsä harmeisan, gon en
löyd niit isävainan rahoja, ettäm bane lopukki, mitä mnuull o,
menemä ja maksan deijä reisun ja kaikk lystit Turus. Ja oikke lysti
sitt pidetängim, boja. Eiköst nii? Kyll mar me merell olen gulkennt
tarppeks, mutt tehdäst nyk kerrangi semnem bidemb maamatk ja katota,
mild tämä mailm sild kandild näyttä.

-- Snää oles siunatt miäs, Vilkk! -- sanos Iiro. -- Ja ny lähdetängi
huamispäevän! Mnuull o sukulaissi siällt Turus, se Skrama-Noorlund,
mnuu enon. Kyll mar häne muistatt? Siäll mes saan gortteeri, ettei
siit tarvitt raha maksa.

Ja Iiro ol ilone niingon golme marka heone. Mutt mnää sanosi: "Ei
sinns sendä nii mennä. Koitast ny vähä muistutellk, kui snuum
bäärustingis lait o. Sanotan gyll, ett koer haavas nuale, mutt snuum
bääsäs ongin däll haava semne aukk, ettei se paranukka ilma lailsen
dohtri appu. Ja siks toiseks em mnää sunkkan gehtaiskan gävellp pisin
Durun gaduj snuun gansas, niingauan go snuull nuat tollo ja alstandit
topisas ova."

-- No, no, kuulkkast Anundila viisast, kuis saarna. Eks annais sendä
antteks, ettän däsä kiiruisan unhotin, gumne mnuum bään lait o? --
Mutt se mnää sano, ett koht kon dohtor o ottant nämät tukop pois, ni
me lähde. Eiköst nii, Vilkk?

-- Ja vissi, sitt lähdetä juur liukkast!

-- Ei sinns sendä sittengä viäl nii lähdet -- sanosi mnää. --
Kyllkaiket mek kummingin guukaude aja viäl sengi jälkke Iirot odottas
saa.

-- Mitästäs siin hulluijas puhele! sanos Vilkk.

-- Hulluijan! Em mnää puhel mittä hullutuksi. Ajatelkkast ny vaa, ett
Iirom bä keritti juur paljaks ja ajettim bartveittellp pois kaikk
hiusten dröndikki. Ja mnää takka se, ett hän viäl pari viikkom bääst
o juur niingo hän olis vesikopist karann. Ei hiukse niim bian kasv,
eng mää sunkkan duls semse miähen gans Turkkuhun, gon ei tukka oi; en
dul ihmistem bilkaks kävelemä sinns semsen gans, ko luulla vesikopis
ollu. -- Siihe aikka mailma pruukatti, näättäk, pitkä tukka, mutt ny
on gaikkette hiuksek kerity niingo vesikopplaiste.

-- Jumal siunakko -- huakkal Iiro. -- Mimmost näitten dollotten dakan
oikke olleka?

-- Kylläs nääs sitt. Pahom belkkä, ettäs lykkä ittiäs pakkon, gos
peilihin gato.

Kyll Iiro park sillk kertta tuumalemist sai juur tarppekses. Ja
nolo näköne hän olikin, go hän joku päev sen jälkken dul ensmäitten
gerran dohtrild ja ol saann nähd ittes peilis. -- Ihmelisem pia se
haav sendäm baranus, mutt niist hiuksist meill ol vastust, kotei net
tahtonnk kasot niim bian, go meijä miälen dek. Hädisän me rupesi
ajama Iirom bäähän gaiken galdassi tropej, mitä kukin kullongi
neuvos. Mutt hylkkerasv meijä miälestän sendäm barhate hiuksi kasott
ja stää met tahkosingi Iirom bäänahkaha, nii ett häne olis löytännt
traanihaju myäde, vaikk hän olis ittes mihim biilotann. Tiätystengi
meill ai vaa ettippäi neuvotti viäl paremmppi lääkkeit, yks yht ja
toinen doist, mutt met tiäsi jo kuip pali heijä sanoistas ol appu
eng luapunnt traanistan go yhde ainoan gerra ja stääkin gertta me
olem beräspäi saannk kattu. -- Se käve näättäk sillaill, ett yks
ehto, ko me jällt tahkosi hylkkerasva Iiron duka alkkuhu, niin dlee
suutar-Jokko siihe ja ruppe meit neuvoma.

-- Kyll traan o erinomast lääkett hiuksi kasottama, o oikkem, boja,
mutt ei se sendä mittä olk keevede rinnall. Se vast poikka on. Mnää
luule, että sills sais vanhak kulunuf fällykkin gasvama uutt karva,
se o niin glookku lääkett ja siin o voima.

Nii, semssi se Jokko puhel ja kehuskel stää keevettäs, nii ett mes
seoravallk kerrallp päätin goittas stää. Mnää käve ostamas apteekist
kymmnem bennin geevede ja sitt ruvettin doimeihi. Kaikeks onneks
me oli jo niim bali nähn, ettei nek kaikk lääkke olekka nii hyvi
ko sanota ja sendähde mep päätingi ny, ett vedetä stää keevett ens
vaam biänemäll alall Iirom bäänguarehe. Vilkk hak sulgan, gast se
siihe lääkkesse ja voitel sitt sill yhden gohdan geskellp päälakki.
Ja runssast hän voitliki. Mutt ei oli monttaka minutti kulunns se
jälkke, ennengo Iiro hyppä ylös ja ruppe kiilimä ymbärs huanett ja
huuta ett poltta. Mnää karasin göökkihi, sai vesiämbrin gättehen
ja pisti Iirom bää siihe. Iiro kimaroitt niingo mato, hyppäs vooro
toisellk kondillas ja vooro toisell, valel päätäs ja kiros, nii ett
välikato nousemam bakkas.

-- Annast katto mitä tämä tekke. Kyll siin voima vissi o siin
lääkkes, tuumal Vilkk.

-- Kodei siin vaa olis liiaks. Mnää pelkkän, diädäks, ett tämä teke
roineit, sanosi mnää siihe.

Ja liiaks kyll siin voima ol, sill ett siihem baikkahan go stää
keevett ol voideltt, tul sitt perästpäi rupi ja se ruve ali ol haav
ja mes sai oli ilossi, ko se haav jongu viikkon dakka men gii. Eik
siihem baikkaha ikänäs enä ol hiuskarva kasvann, niingon gaikk
tiätäväk, kon dundeva Iiro.

Em mes se eräm beräst enä muut lääkett käyttännk ko hylkkerasva,
eng mnää neuvois kenenkkä muunga muut lääkett semssin darkotuksihin
gäyttämä.


IV

Mutt aik kulus ja Iiro hiukseks kasvova, nii ett krahis. Jämt
pualtoist kuukautt niitte ristjäiste jälkke mes sitt pidi hänen
gansas oikken genraalsyyni ja pääti, ett hän ol semses kunnos, ett
häne gansas kehtas kulkkit Turus niingo muallakki, vaikk hän haisikin
draanild niingo julmett. Iiro ol ilone ja lupas meill, ettei hän enän
goskan goppels siit, ett hän ol kummiksi kelvann.

Kyll meills sitt prässi tul sen Duru-reisu valmistuksis. Kaikk mitä
heossehe ja heosvärkeihin guulus, jätetti Iiro halttuhu. Se ol
tottunns semssi asjoihi, mutt Vilkk ja mnää en diätänn juur mittä
ajopeleist. Ja kyll Iiro toimeks pan, mitä häneld vaaditti. Vilkk ott
provjandi osalles ja mnuu ei tarvinnt tehd muut, kom bittä vaari, ett
kaikk tul lailssehe reedaha.

Yks ehto muutman bäeväm beräst Iiro sitt tuli Tasalaha ja sanos:
"Jaha, pojak, Knapi Valkoll mes sitt lähde. Se on davalises lihas
eik valla huan menemänkkä, vaikk se o laiskandotkone. Ja o siin vähä
vikurivikkaki, mutt se ei tee mittän; gyll mes sillk kauniste vaan
guljen, go mnää prasseis ole."

-- Snää prasseis! -- sanos Vilkk -- mnää ajat meinan, goskan reisungi
maksa.

Iiro katos vähäm bitkäst Vilkku, mutt viime hän vet suutas nauruhu
ja sanos: "Kyll mar se vaa sopiki, ett snää Vilkk, kos ole niingo
isänä räkningis, aja ja istu edes styyrbuurim bualell ja Kalkke snuu
viäresäs baabuurim bualell. Mnää istun dakan."

Ja nii se sitt sovitti, se asi. Mutt mnuu miälestän se Iiro näytt nii
velikuldmaiseld, ko se meill istumbaika määräs, etten mnää odottanns
siit mittä hyvä. Eritotte mnää eppäli, ettei Vilkk oli oikke sopev
kuskivirkkaha. -- Mutt anda ny oli niingi, mnää ajattli -- sitt se
nähdän, go liikkell lähdetä.

Pari päevä se jälkke Iiro ajoki, niingo me oli sopinnt, Tasalam
bihallk Knapi linjaaleis ja Knapi Valkoll. Valko näytt oikke
muhkjald, ko se oodoksest ol krapatt ja haijatt.

Mnää ja Iiro olin duanns sänttin Dasalaha, nii ett meill oliva ne yks
kaks rattaill ja ko ol juatt kupp kaffett suurukseni bääll, ni me oli
valmi lähtemä. Tasala muar seiso kuistill ja itk nii harttast, ko mes
siin lähtöän valmistli, etten mnää ol nähn hänen goska nii itkeväs,
ko Vilkk talvreissuhu ol lähtenn. Mutt mnää ajattle, ett muar ol
tulls siihem bäähä, ett maamatka ova vaaralisemppi ko merimatka. Ja
ol hän gummingi enemän dottunns siihe, ett merimatkoill lähdetti.

Vaikk kyll hän meijäm bualestan itkis sai. Em me händ lohduttaman
gerjenn. Vilkk pit kova meno siit, ett se knall ny ol semses reedas,
ettei hän taitanns stää ottaf fölihis ja herrastells sillt Turus.
Mutt isävainas kepi hän ol ottannk kättehes, vaikk mnää ja Iiro
sanosi, ett kepp kädes on gamal hoitta ohjaksi. Niin, kyll mes stää
hoilasi, mutt ko Vilkk kerra ol saannp päähäs, ett hän darvitte keppi
fölisäs, ni ei siit mihinkkäm bääss. Vihdo viime ol kaikk saatt
klaariks. Vilkk istus, niingo sovitt ol, edes styyrbuurim bualell ja
hoit prassei, mnää istusi häne viäresäs ja Iiro takan. Ja ko Vilkk
sitt taanes kattamat ol kysynn Iirold, ett ong hän fölis, ni hän löi
Valkot selkkähä ja nii mes sitt läksi ulos portist Turkku kohdem
bainama.

Mutt ko ol pääst Luistingaljon gohdall, ni Vilkk pysättä Valko ja
sano: "Katost pahust, ko unhotin gummingin giikri ja kompassi."

-- Älä nys siin iisuttel, mes sanosi -- mitä snää niill vehkeillt
teksit tämsell matkall.

-- Älkkäst mittäm buhukk. Ei stää tiäd, kosk net tarvita. -- Ol hän
nys sendä harmi, ett mnuu nep pit unhottama, vaikkan juur pani nep
peräkamarini biirongim bääll. -- Karast snää Iiro nuaremakses ne
ottama! Me odotan däsä.

-- Kaikki hulutuksi ny viäl pitä kuulema. Em mnää viit, eng keht
Ihmsekki nauraisivak, ko mnää kiikri roikotaisin dännt Turu reissu
varte.

-- No olkko menneks sitt ett kiikar jätetä, mutt ilman gomppassi em
mnää lähdt tämssi reisuihi eng mihinkkä reissuhu ylipäätäs, se o vale
se. -- Ja koskes snää, Iiro, viit karat takaisin Dasalaha, ni mnää
mene itt.

Mutt sillo Iiro jo ol kerjennp pualtiäst Tasalaha ja mes sai istuk
kaunist rattaill, Vilkk ja mnää. Kateltti siin Luistingalljo ja
muistelttin gui mond pari housuj me mukulan olles olin grahnann rikk
siin. Ny ol joku pahailkinen dervannk koko se liukkain baika ja Vilkk
tykkäs niingo mnääki, ett se ol häppemätön deko. Vilku miälest olis
oli maistraati velvollisus panns se kunttoho jäll.

Mutt em mes siink kauan gerjenn maistraatti moittima, ennengo Iiro
oli palannt takasi ja toi komppassi Vilkull. Me läksin daas menemä
hiljast hyrrytyst ettippäi ja mnää tykkäsi, ett Vilkk ol oikke hyvä
kusk ja Valko heostem barhait. Yht ja toist mes siins sitt juttli
ja viime Vilkk sanos Iiroll: "Vai om maar niill maamiähill jotta
räkninkki kans, kui näis komeis istuta. Snää sanosi, että isänäm
baikk on däsä edes, styyrbuurim bualellk, ko mnää ny istu."

-- Sillaill oikke, ja täällt takan istuva vaimihmse ja trengpoja. --
Ja ko joku vastan dlee, nii se jätetä aim baabuurdihi juur niingo
merelläkki. Mutt ko joku ämm taikk vaimihmne ylipäätäs om brasseis,
nii se pakka niingo noidutt hulluld pualeld siutte.

-- Älä nyt koohoijas! Vai om maar niill semne järjestys maisakki.
-- Meild merimiähild hes se ova ovenn. Mutt luuvartist ja leest ei
täällk kumminga ol mittän diätto. Sillo me olin gerjenn Vermundilaha
vähä tois puallp Perkon dorpa ja konei Valko sunkka isso aikka ollk
käynns sen gaukemban, nii hän meinas vissingi, ett ny o sendäm baras
ett mennän gotti jäll ja kiäpautt nii äkki ymbärs, ett ratta oliva
yks kaks kumos ja me lensi ojaha niingo yks tuaksaus. Em mek kaikk
sendä ojaha lendänn muttko Vilkk ja mnää. Iiro tiäs kaiketakki Valkon
gonstik, kosk se hyppäs vähä käppjäst pois rattaild, ennengo nek
kerkesiväk kaatuma ja huus: "Kyll oikken dääll mais kans luuvarti ja
lee ovak, ko niiks tlee. Ja ko liiaks kallistle, ni om baras, ett
hyppä yli buuri, mutt luuvartim bualeld, Vilkk; ai luuvartim bualeld,
niingo mnää nykkin dei."

-- Pids suus kiis, sengi julmett ja tul auttama meit tääld ylös --
kihis Vilkk, ko ol joutunn rattatte ali ja makas niingo jänes loukkas.

Kyll Iirolls siins sitt taksvärkki ol, ennengo hän sai Valko ja Vilku
ja mnuun gondeillen jäll ja kaiki neljä mes sitt viimeseks haalasi
ratta ylös maandiäll. Sitt rupes Iiro kattlema, ett olik mittä vikka
tuli heosvärkeihi ja ol oikken, guingast muuto sitt. Vattvyä ol
katkenn.

-- Millaillast täsä nyt toimen dulla? kysys Vilkk,

-- Älä yhtä hual, sanos Iiro. -- Mnää ole sem Bolttlam bapa su'u
haaroj eng äijän davall lähdk koska reissuhu ilmam bikilankka ja
naskli ja naham balassi. Kyll met tämse vahingop piam barana.

Eik oll aikkaka, ni Iiro ol hakenns satulmaakri vehkes esill, jumal
tiäs mist, ja istus maandiä ojam barttall ja vet pikilankkatas, nii
ett sau käve. Met tuumali Vilkun gans, ett me ruppe ajan guluks syämä
ja Vilkk sanos: "Syämä oikke me rupe, ni ihmsekki luuleva, ett me
olen dähä lystiksem bysänn."

Ja sitt mes söi ja hyväld ruak maistuski vaikk me niingo sanott
enne lähtöän oli syänns suurust, ja juannk kaffet pääll. Ko Iiro
ol tehnt tyäs, ni hängi haukkas eine ja sitt mentti rattaill jäll.
Mutt Vilkk ei tahtonn enä ajat; ei vaikk olis raha maksett siit
toimest. Sentähde mes sovesingi nii, ett Iiro istus Vilkuin baikall
ja Vilkk mnuum haikailen. Mnää meni istuman daa ja huamasim bia, ett
siälls sendäm baras oliki istuk, ko vaa uskals luattas siihe, ett
ol miäs ohjaksis. Ja Iiro ol semne heosmiäs, ettei siit friskat.
Nii ett kyll mnuull olivap päeväs siällt takan niingon guninkkan
gissall. Nii mes sitt taas kulji ilma mittän gommeluksi Laitlaha
saakk. Mutt siin Laitlan girkkmaan gulmas tul Valko ja meijä välillän
riit tiähaaroist. Valko tahdos vasemallk kädell ja Iiro oikkjall.
Kotei muu auttann, nii Iiro ott viimem biiska ja nappas Valkot pisi
selkruatto oikkem bahan gerra. Mutt ei Valko vaa mennk, ko heitt
takapualdas ilmoihi ja potke ko riivatt. Iiro nappas jäll piiskallas,
mutt Valko tarjos takavasara joka kert, ko Iiro löi. Sillo Vilkk
sanos: "Tiädäks Iiro, mnuu miälestän Valko pitä nii lujasten gii
meiningeistäs, ett mnää ruppe eppälemä, ett hän ongi oikkjas ja ett
tämä vase tiähaar on Durun diä."

Kaikeks onneks siint tul yks miäs meit vasta ja ko mek kysysi, mikä
tiä Turkkuhu mene, ni se sanos koht, ett se tiähaar oikki on, go
Valko ol valikoinn, ja ett se toinen diähaar mene Uuttengaupunkkihi.
Ei Iiro stää oikken dahtonn sittekkä usko, mutt kyll hän vähitelle
sendä huamas, ett hän ol erhettynn. Valko karas hyrryttel jäll oikke
ilosest, ko hän sai pittä omam bääs niis tiähaarariidois ja juur
ko hämyttämä rupes, ni mep pääsi Nästihi ja pääti jääds sinn yhten
daloho yässeks, vaikk ei keli oll viäl kuuttakka.

-- Millaillast me nys saa aikan guluma, siks ett maat meno aik tlee?
tuumal Vilkk. Mutt ei häne stää olis tarvinns surrs, sill ett kyll
meills siällt toimitust tuli vallan darppeks, niingo saatt kuuli.


V

Vilkk ol näihi saakk oll nii hissuksis, ett me luuli häne olevas
kippjän, gonei hän mittän goerangurej keksinn. Mutt kaiketakki hän
ol vähäm belgo hallus, ko hän joudus niin gaua rattaill istuma ja
oll ajannk kumohongi viäl. Stää paitt händ tiätystengi harmitt ne
Iiro nälkkimise ja pistlemise. Se Iiro ol, niingon diädätt, vähä
pahailkinem buheisas. -- Nii händ, ei Vilkk oll oll oikken galdases
näihi saakk, mutt tuski hän ol pääss rattaild alas, ni hän ol niingon
doine miäs ja tek meillk kaikengaldast jekku.

Iiro hak ittelles lyhdy ja men Valkot tallihi viämä. Mutt ennengo
me viäl oli sisällk kerjenn, ni hän jo tlee takasi silmäs seljälläs
ja sano: "Kattokkast poja, mitä mnää löysin dalli nurkast, ko mnää
meinasin gätki ohjakse heinätte ali."

Ja, jos uskott taikk ei, ni hänell ol kädes semne vanhaaikkane
hoppitoopp, ko enne gäytetti juamisastjanp pidois ja välist
arkkjanakki. Mek kattli stää siin joka pualeld, mutt viime Vilkk
sanos: "Älä nyp puh yhtikä sana, Iiro, täst asjast, ko viäs se toopp
vähä äkkin dakasi samam baikkaha, mistäs se löysikki." -- Mitä snää
ny meina, sanosi mnää, ei sunkka stää sinn viädäk, kon dalo isännälls
se viädä ja ilmoteta asi, niingo se o.

-- Ilmoteta ja ilmoteta, tiuskas Vilkk, kyll mar se ilmotetangi, mutt
sill o iso ero, millt tavalls se tehdä se ilmotus. Andakka ny mnuun
doimittat tämä asi, ni mes saa aikam baremin guluma ja tees snää
Iiro, niingo mnää sano. Viäs se toopp takasi samam baikkaha, mistäs
se löysikki.

Iiro tek, niingo Vilkk käsk, ja ko hän ol aikas askroinns siällt
tallis, ni hän dul sisäll.

Talo emändäkim bist ittes siihe meijän gansam buhelema ja kysy:
"Mistäst kaukka olla?"

-- Raumald olla.

-- Vai nii, vai Raumald.

Nii, ei hän se enemppä sendäm buhellukka, mutt ko istus toolillas
käde ristis ja kattel pää kallallas oikkjam bualist kengänirkkoas.
Joukko hän siins sitt vet syvä huakkaukse ja keinuttel koko aikka
ruumistas kahtikkässi, niingo ämmäp pruukkava. -- Mnää näin gyll, ett
Vilkk istus niingon dulisill hiilill ja viime hän gysys: "Kyll mar
mek kaikk komppen ja kamsum borstoho uskala jättä, ei sunkkan dääll
varkkaist peikko ol?"

-- Ei maare, sanos emänd ja läks pois.

-- O hän ny harmi, tiuskas Vilkk, ei se toopp olekkan däst talost
kadonn. Mitäst nyt tehdäm boja?

Mutt ei meijä stää tarvinnf fundeerat. Emänd tul vähä äkkin dakasi
ja sanos: "Taita sendä ollp paras, ett nostatt sänttin sisällk, kosk
naapri emänd on dääll ja sano, ett heild o eilä varastett hoppitoopp."

-- Vai nii, sanos Vilkk, ja ol vähä turkase ilose näköne, vai nii.
Eik hes saas seikko siit, kuka se o viänn.

-- Ee-ei. -- O isänd sendän, guulem, lähtennp Parknoho, sinnp Porin
daa; siällp pidäis olema semne noit, kon doimitta varastetun galun
dakasi vähä nässist.

-- Ei semsist mittä ol, sanos Vilkk, ei täsä Parknolaissi velhoj
tarvita. Käskekkäst, ett se naaprin dalo emänd tua kaiken dalo väkes
tänn ja toimittakkan dämän dalo väkik kans kokko.

-- Älkkä nyk koohoijann. Olettakost te ja noit?

-- Ole, ettäk te olk kuulit Tasala Vilkust, siit päätiätäjäst, puhett?

-- En olk kuullk, kyll mnuu se sannot täyty.

-- Se om baha kyll, mutt se ole juur mnää. Pankkast pian gäymä ny,
emänd! Mnää ruppe sill aikka valmistuksihi!

No, emänd men niingon duulispää ulos ovest ja kyll Vilkk ny ol
endselläs jällk, ko hän ol saann miälulist toimitust. Komppassis hän
goht koperoitt esill ja harmittel, ettei hänell ollk kiikri kans
fölis. -- "Siins se ny näätt, ett stää vaa olis tarvitt. Se jolda
näytäis, ko mnää kiikrillän gattlisi, misä se toopp o, mutt ny ei aut
muu kon dullp paljallk kompassillt toime ja kyll siit tällaillakki
sendä juhlalinen doimitus tlee."

Mek koitim buhell, ett o synd ja häppi, ett Vilkk sillaill villitte
yksingertast kanssa, mutt Vilkk sanos: "Ong se sitt sem bareve, ett
se Parknolaine villitte heit ja otta makso viäl tyästäs. Mnää en
gumminga mein ottap penniäkkän däst toimituksest."

-- No, stää ny viäl tarvitais. Mutt mitästis sanoisi, jos ei varas
oliska näitten dalotte väkki?

-- Se o mnuu asjan; kyll mnää semsist selkken, go mnää kerran diädä,
misä toopp o. Ja stää paitt niin gyll se ittekki ymmärätt, ett varas
hyvi luuldvast o jommangumman dalo väkki.

Semne se Vilkk ol. Kyll se asjas päällp pit, ko se ol kerra jottam
bäähäs saann. Ja ny hän dahdos välttämättömäst noittu. Hän men
duppaham, byys piilkirve ja koittel sen derä. Mutt ei se oll häne
miälestäs tarppeks teräv ja sentähde häm ban yhde miähe hioma stää.
Sillaikka kokkonusiva vähitelle naapurtalo ja oman dalo väki ja
kattlivas silmä ymbyijäisin Vilkku ja häne vehkeitäs. Kon girves
sitt Vilku miälest ol tarppeks teräv, ni häm ban se laattjallk,
karas se ymbärs ens seittmän gertta vastombäevä ja sitt seittmän
gertta myätpäevä ja koko aikka hän höpis ittekses stää englandilaist
merimiähe veissu, ko loppu: "ai dont tu seil ow wee." Ko se ol teht,
ni hän sidos vahva, hiäno langan girven derä ja varre ymbärs, löi
naulan gattoho ja pan girves siihen gilluman derä alaspäin. Sitt hän
määräs, ett jokattem bit vooros jälkke menemä seisoma sen girve ali
ja lukema siins seittmänen gäsky. Ja viimeseks hän sanos kamalan
goljall äänell, ettei hän sunkka varkka sijas tahdois seissos siins,
sill ett sillo se kirves tlee siäld alas ja halase varkkam bää, nii
ett siit tlee kaks kissanguppi niingo yks kihaus vaa.

Siilo yks ja toinen vaimihmsist rupes itkemä ja vaalen siin jongu
miähengi nokam bää. Vilkk pitkitt toimitustas ja sinnk kirve ali
hän sitt käsk heijä seisoma voorotelle niingo ryssä ripell. Moni ei
taitann ulkko seittmätt käsky ja niill Vilkk anno oikke aika nuhte ja
kysys, kui he lukuvooroill ovap pärjänn ittes.

Nii siins sitt käytti molematten dalotte väki läpi eik varast vaa
löytynn. Vilkk rupes jo käymä hyvi nolo näköseks, mutt sillo avasiki
joku kaappsängy ove -- siällppäim bruukata semssi kaappsängyj -- ja
huus, ett siäll o viäl yks miäs. Ja nii siäll oliki yks trengpoik.
Mutt siinäköst ol prässi, ennengo se saatti liikkell. Ja ko se vihdo
viime siäld saatti ulos, ni se ol valkone niingo lakan, hiki juaks
pisin gasvoj ja se väris, nii ett hamppa helisiväs suus. Kuka hyvänäs
olis ilma noidalahjoj taitanns sanno, ett siins se syyline ol, mutt
Vilkk pit asjastas kii ja sanos: "Tleestis tänn, junkkar, seisoman
dämän girve all!"

Mutt ei se vaa lähtenn liikkeell. Vilkus ol äijä, se vilkautt meihi
suu messingis, kaevo esillk komppassis liivim blakkrist, naputtel
stää vähä aikka, viittas sinnt talli päi ja sanos: "Tualls se toopp
pidäis olema."

Siilo sillt trengpojall vast hätä kässihin dul. Se katos Vilkku
niingo mitäki ihmett ja sanos: "Saang mnää puhutellp provissjooni
kahdekkeske."

-- No, tleestis sitt tänns salim bualell, sanos Vilkk ja nii hes sitt
menivä. Mutt kyll se kaappsängy miäs vähä kaukka kaaritelle Vilku
alstandik kiärs mennesäs.

Se ol sitt vähä juhlaline hetk, ko Vilkk ja se töine siälls salim
bualellp praakkasiva. Kaikk oliva nii hissuksis, ett valla hyvin
guulus, ko unengörtynnyk kärväse istahdivap paperim bäällp pöödäll.

Ko mes sitt oli jongu aikka siin odottann ja vauhkotellt toissian,
nin dlee Vilkk takasi hoppitoopp kädes, viä se naapurtalo emänäll ja
sano: "Pitäkkä vast'edes paremi vaari kapenoistan; em mnää kuli nii
usse näit teit, ettän ain doimitaisi net takasin go nek kattova ja
nep Parkno velho, luule mnää, ei kelpp mihinkkä."

Kaikk ihmettlivä ja mitäst muut he olsivat taitannt tehd. -- Emänd
kiitt Vilkku, ja notkistel polveijas häne edesäs, nii ettei ruvenn
enä seisalles pääsemä. -- Ol se vaa aika peli! Iirot ja mnuu pakkas
jo harmittama. Viime emänd sitt kysys Vilkuld, kuip pali hän dahto
vaevastas.

-- Ei se vaev mikkä ol, vastas Vilkk, -- -- konst se on, go raha
maksa. Mutt em mnää tämsist piänist toimist mittäm balkka tahd. Niit
mnää tee vaa aikan guluks.

Emänd olis kaikellakki muatto tahtonn maksa Vilkull häne vaevastas,
mutt ei Vilkk vaa suastunns siihe ja nii se asi sitt jäi. -- Mutt
kyll ehto kulunn ol ja ko emänd men doopeines, ni ol meill maat meno
aik käsis.


VI

Seoravan aamun Vilkk meinas, ett meijän darvittis jääds sinn odottama
stää Parkno-noitta, nii ett saadais nähd, kuis se stää tooppi noitu
takasi, vaikk se jo o löydett Mutt em mes suastunns siihen, go
vaadesi ett lähdetäis Turkku kohden goht ja Vilkun däydys anttap
perä vihdo viime. Kyll händ sendä harmitt ja hän meinas, ett siit
olis tuli hyvingi lysti, ko hän olis saannp pelat sem Barknolaisen
gans. Mutt Iiro sanos, ettei muitte ol mittä hausk katellk, kon gaks
velhot yhten dörmävä. -- Me rupesi sitt säälimä lähtöän, mutt ko me
oli siint toimes, niin dlee naapri emänd ja tua meill aika knyytilise
juustoj ja kakoj ja panngakoj ja sanos, ett hän dahdos tuli viäl
kerran giittämä Vilkku. Vilkk ott kiitokse ja panngako hyväll miälell
vasta ja sitt me läksi. Eik meill juur pali mittän dapattunns sitt
enä matkall. -- Vaikk tapadus kylläkki, mutt en diäd, viitingön
jutell niit kaikki, ko niist voi tulls siihen gäsityksehe, ett me oli
niit kaikkjam bahimppi tappelpässej mailmas siihe aikka. Mutt em mes
sendä semssi ollp, päivasto me oli hyvingi lakkjoi poikki, ko meijä
vaa annetti rauhas oll, mutt ko meit härnätti ja suututetti, ni vois
kyll tapattu, ett mekki näyti voimian. -- Mihistis ihmne luanostas
pääse? -- Nii händ. Asja lait ol näättäk semne, ett ko mep pääsi
Mynämäen gankkall, ni mes sautin golm heost miähines, kon gulkivat
Turkku kohde niingo mekki. Mutt he menivä nii vendavast, ett Vilkk
sanos Iirot: "Nappastas stää Valkot selkkä, ett päästä siutte!"

Iiro tek, niingo Vilkk käsk, ja Valko pist parast travias, ett hari
vingus. Mutt juur ko meijäm bit pääsemä sem berämäise siutte, ni
rupesivakkin gaikk kolm ajama niim bali ko heijän gaakkis pääsivä
ettippäi. Ja me jäim berä, ei siin mikkä auttann.

-- No nii, meinas Vilkk, sama se o, ajetang edellt taikk peräs, ko
vaa ettippäi mennä eik annet heoste unisas kondeijas siirell.

Mutt ei ol aikkaka, ennengo ne edellmenijä annoiva heostes jäll ruvet
venuttleema ettippäi ittiäs nii vendavast, ett tuski huamas, ett
liikkell oltti. Iiro rupes koittamani bann asjak kuntto sovinoll ja
sanos: "Mistäs kaukka olla?"

-- Uudestkaupungist olla!

-- Vai nii. Ja Turkkuhu olla menos.

-- Turkkuhu oikke mennä hiljaksis.

-- Hiljaksis oikken dek kuljett, mutt meijä olis vähä niingon giiru,
tehkäst hiukan diät, ni me aja siutte.

-- Tee oikkem; bual tiät ja korttel kappatte väli o maandiä laki.
Andakka luista vaa! -- Ja kyll se väistiki ja väistivä ne muukki,
mutt ko mep pääsi se etumaise rinnall, ni algo sama peli jäll ja
kaikk kolm uuskaupungilaist pysysivä meijä edellän.

-- O hän nys sendä harmin gappal, sanos Vilkk ja silmäk kipenöittiväk
kiukust.

-- Älä yhtä hual, tuumal Iiro, ensmäises ylösmäes met täst harmist
pääse.

Pia siins sitt tulttingi yhde ahte ali, uuskaupungilaise hyppäsivä
alas rattaildas kävelemä, mutt Iiro löi Valkot selkkä, nii ett me
yks kaks oli etumaisin. Ja kaikk olis päättynn hyvi, jos ei se
uuskaupungilainen, go etumaisen ol ajann, olis huutann meill: "Ongost
teillp pitsei myyd, Raumam boja?"

Siilo meijän gärsvälisyten ol lopp. Vilkk hyppäs niingo syästäv alas
rattaild, rupes sill isävainajas kepillk kurittama uuskaupungilaist
ja sanos: "O oikke meillp pitsei myyd ja runssall mitali me niit
annangi. Niingos nää ja tunne, ni on dämä vähä pitk kyynärpuu, mutt
em me tämsis kaupois niin duumam bääll räkn."

Mutt ko net toise uuskaupungilaise huamasiva Vilku vehke, ni hek
karasiva Vilkum bääll. Sillo mnää tiätystengi menin gans lengeihi ja
huusi Vilkull: "Ann snää sill vaa oikke miähen gädest, kyll Iiro ja
mnää näit kaht sillaikka pysyttle."

Mutt liiaks mnää siin luppaili, sillett Iiro ei tullukka alas
rattaild, ko ajo aika kyytti mäem bääll ja katos sitt sen daam bois
näkyvist Nek kaks uuskaupungilaist, ko mnuum bit hoitaman, garasiva
molema mnuun gimppuhun ja selkkän mnää rupesi saama, niingo hyvi
ymmärätt. -- Ei yks sendän gaht vastan gest, vaikk vahvembiki olis.
Nii oikke, nii mnuu rupes käymä eik stää Iirom bahust vaa näkynn
eik kuulunn. Hädisän mnää huusi jo Vilkullekki, ett hän dliis
appuhu, mutt Vilkk ol täödes touhus sen gans, jong kraissuhu hän ol
karannk kii. Se ol vahv klupu, ja vaikk Vilkk ol vahveve, ni ei hän
sills sendäm bali saannk kepilläs pitsei mitat, ennengo hän joudus
paindlema. -- Sillaill oikke, eik mnuull Vilkust mittä appu oll. Ne
mnuun gaks viholistan saivakki viime mnuu nokillen maandiäll ja sitt
istus töine muu selkäm bääll ja töine rupes kurittama mnuu Vilkun
gepillk, ko ol pudonns siihe meijän gondeihin. Mutt em mnää sendä
muut kerjenns saaman gom bari oikken gippjä naskaust, ennengo Iiro
tlee joukkoho hirmuse iso kuusengarakk kädes ja ruppe sipelemä niit
kaikki uuskaupunkilaissi.

-- Vai pitsej tet tahdott, sanos Iiro. -- Näättäk, täsä o
"blondervalakka", ja täsä "viidem bari utti", ja tämä o "Muuri mummu
laj". Händäst tämä sitt, se o stää "min sortti".

Ja ain go hän sanos yhdem bitsi nime, ni hän löi niit
uuskaupungilaissi, nii ett ryhä komis. Eik niitte sitt enä mikkä muu
auttannk, ko lähtip pakko, niim bali kom bääsivä.

Se ol kova tyät oli, ja me oli valla hengästynnyk, ko mes siit
selkesi. Mutt mnää oli viäläkkin giukkune siit, ettei Iiro oli
aikanas tuli appuhu ja sanosingin goht, ko oli saann hengen dakka:
"Helkkrisäk snää klekkroittik, kos jäti mnuu noittem behmitettäväks."

-- Niin gaiketakki! Mnuu olis pitänn jättämä heose siihem baikkaha
ja ruvet tapplema. Ei poja! -- Mnuu isävainan sanos ai: "Muist se,
Iiro, ettäs pane heoses ja paattis lailes kii, vaikk kumnen giiru
olis." Nii oikke mnuu isän sanos ja stää neovo mnää ole seorann ja
meina vastakki seorat. Sendähde mnää nykki vei Valkon donn ahten daa
yhtem buuhun giip, pani heini ette ja leikkasi ittellen hyvän garaka,
ennengo mnää teili appuhun dlii. Muuto meijä olis käynn niingo
uuskaupungilaisten; "gattokast nyt, tuall maka yks heone väärim buali
ojas ja nek kaks muut ova Uuttkaupunkki päi menos, niim bali, kom
bääsevä!"

Ja Iiro oliki oikkjas. Em mes siink kohinas oli lainkka huamann,
ett uuskaupungilaiste heose olivak kiärtänn ymbärs ja lähtennt
toissippäi. -- Sitt me rupesin gattlema vaatteitan ja totisestakko,
ni me häpesi ittiän, go mes siit toimest olim bääss. Vilkk meinas:
"Kyll se sendä on glookku, ko ihmsem bitä suuttuman gaikist piänist."

-- On gyll vaa, sanosi mnää, -- mutt pahustak heijän gans tarvitte ai
hirvitell ja härnät meit raumlaissi siit, ett meillp pitsej tehdä.
Ong se mikkä häppi? Mnää ole itt saann mukulan hakat pitsi sisarten
gans ja tiädä sanno, ett siins saa hikkoll, ennengo siin leipäs
ansatte, eik stää kaikk taulpääp pyst tekemänkkä. Sendähde em mnää
suutukka mistä, niingo siit, ett raumlaisist tehdäm bilkka pitsetten
dähde.

-- Nii händ, ja se sitt vast mahta suututtak, ko ruveta niit mittama
omallk kyynärpuull oma selkkähä, sanos Iiro, mutt siihe hänem buhes
sillk kertta lopusikin, go hän näk mnuum bääldän, ett siit olis tuli
uus hiistlemine.

Ko mes sitt viäl olim bess itten ja juann joest, ko juaks siit ahte
ald, ni me meni Valkon dyä. Valko hirnautt kerran, go näk meijä ja
Vilkk sanos, ett se meinas stää, ett Valkongi miälest ol oikke, ett
uuskaupungilaises saivaf fliiteihis.

-- Nii oikke, hes saiva ja annova, tuumal Iiro, mutt sillo Vilkk
suutus ja sanos: -- Joses, pahus soikkon, daed ollp pistlemät, niim
bids suus kiis sitt valla.

Ja sitt Vilkk ott ruakvaka rattaild ja me istusin gaikin kolme
ojam barttall ja söi oikke vahva aterja. Ja kyll kestkeevri emänäm
banngako nyk kiärus saiva. Ko ol syätt, ni lähdetti jällp painaman
Durkku kohde ja ilma erinomasemppi kommeluksi mes sitt pääsingi sinnt
tosa vähä ennem bualdpäevä.


VII

Ko me ajon Durun dullist sisäll, ni Vilkk kysys Iirold: "Tiädäks snää
sitt, misä se snuu enos asu?"

-- En diäd yhtikäm behu, mutt kysytä ihmsild, eip tämä nii suur kylä
ol.

-- O se sendä sikses iso, ettei hyädyt ruvet stää snuu enotas
hakeman, go ajeta oitis kestkeevrihi vaa.

-- No ajeta vaa, josei mnuu enotan löydet. Mutt sopi mar meijä sendän
goitak kysells stää. Taedeta löyttäp piangi. Kysytäst told koht.

Siins seiso yks nuarem bualne miäs kadull. Iiro pysätt Valko ja
kysys: "Tiädäks snää sanno, misä se Noorlund asu, kon gymmne vuatt
takasi Raumald tänn muut? -- Skrama-Noorlundiks händ Raumalls
sanotti?"

Se nuarembualne miäs fundeeras tryki aikka, mutt sitt se sanos:
"Juu, kyll mnää vaan diädä. Ajakka nyt tämän gadun doissem bäähä ja
käändäkkä sitt vasemall ja ko olett ajannk kuus kadungulma vasemall,
niim boikett jäll vasemall, ja ko sitt olett ajannk kaks kadungulma
ettippäi, niin giärätt jäll vasemall ja ko se jälkke olett pääss kuus
kadungulma ettippäi, nii -- -- --"

-- Nii oikke, ni mnää väänä snuu niskluus suuhu oikkjallk kädell,
sanos Vilkk ja rupes kiippemä alas rattaild. Mutt ei se nuarembualne
miäs odottannukka siks, ett Vilkk olis pääss alas rattaild, ko lykkäs
liässuhu ja nauro mennesäs.

-- Siinäs ny nää, sanos Vilkk ja nous rattaill jäll. -- Rupp viäl
kyselemä, misä enos asu!

-- Nii, sanosi mnää, -- jos me ruppen däsä tomstenoitte neuvoj
seorama, niin gyll mes sitt kanastem bolkuj joudun dekemä.

-- No, no, ei kaikist piänistvastongäymsist suuttus saa, tuumal Iiro,
ja kom bäästin dorill, niin dämä pahus ruppe jällk kyselemä niild
muijild, ko siin myysivä lihoj ja muni ja kaikki sengaldast, ett
tiätäväk he, misä Noorlund asu.

-- Mikä Noorlund? Kyll niit Noorlundei Turus o.

-- Se Noorlund, ko Raumald tänn muuttann o, se o mnuu enon ja stää
sanotti Raumalls Skrama-Noorlundiks.

-- Skrama-Noorlund, huusivak kaikk ämmä. -- Kyll me vaa miähen
dunnen, go sanott täödelise nime. Tualls se seiso toispuallt tori ja
myy piänd tavara: rihmoj ja neuloj ja pitsei.

-- Näättäk ny, sanos Iiro ja rupes ajama sinnp päin, go ämmä näytivä.

Met tlii oikke ilosiks, ko me vihdo viime sai nähds se
Skrama-Noorlundi. Se ol lyhkäne, valkotukkane, silileukane
äijängränä, sininem, bitk ponksuun ja nuuskuruskja housu yli, must
filtt-hatt pääs ja koukkpäinen gepp kädes. Mutt jos me oli ilossi, ni
ol Skarama-Noorlund viäl iloseve.

-- No, om mar ny juhla, ko näke jäll raumlaissiakki! -- Jaa-a, Raum
o sendä Raum, ei niist muist kaupungeist mittä ol! -- Kuingast siäll
Raumall ny jakseta? Kumsis voimisast om Bolttlam bapa ja Patola Vilkk
ja Sipin Gaapo ja provast sitt? Viäläk kalastle niingo ennengi?

Semssi äij puhel ja kysel, eik kerjenn vastaust odottama. Ja ai
joukko hän ott meit kätten gii ja pudist oikke aika tavall. Viime
hän sanos: "Meillt tet tiätystengi asuman dleet. Kyll meill o vähä
ahdast, mutt semse nuarep pojak kon det, tleett kyll ahtaisakki olois
toime. Teijä ijällän mnää nukusi vaikk kyntten nokas, niingon guko
orsill."

Mutt mnuu miälestän se kyntte nokas nukkumine olis sendä oli vähä
ikävä toimistust ja Vilkk ajattel vissingi samallt tavallk, kosk hän
sanos: "Kiitoksi pali, mutt kyll mes sendän gestkeevri mene."

-- Ett mar menekkän, go meill mennä. -- Ja me olsin gukatiäs joutunn
elämä hyvi ahtais olois Turus ollesan, vaikk mek kuing olsi vastan
ginann, josei Valko olis tuli meill appuhu. Me oli siint touhusan
unhottannk koko Valko, mutt kyll häm bit murhe siit, ett händäkki
muistetti. Juur ko äij siins selittle meill, ettei sov lainkka, ett
me menen gestkeevrihi asuma, ni Valko lykkä händ selkkähä, nii ett
hatt lens pois pääst ja äij meinas menn nokilles. Äij ott hattus ylös
maast ja pyäräytt vähä äkki ymbärs. Mutt ko hän näk Valko, ni hän
huus: "Jeskandeerakast poja, eiköst tämä olk Knapi Valko?"

-- O oikke, mes sanosi.

-- Nii händ, mitäst mnää stää kysyngä. Kattokast, tosa o viäl arp
se haava jälkken, go susi repel Lajo niitull. -- Jaa-a, sillo olis
Valkon gäynn huanost, josen mnää olis tuli appuhu. Näättäk poja,
Valko o vanh raumlaine, ja me ole vanhat tutu. Mnää olen dätä heost
ruakkinn ja ajann nelitoist vuatt, se o meills syndynn ja kasvann ja
mnää ole muistells stää täällt Turus yht ussen go muittakki vanhoj
tutuijan siäll Raumall. Eng mnää luuli enän goska näkevän stää. -- Se
täyttä 26 ensmäis suve. Kattokast vaan, guis se muista kaikk vanhak
kuris -- sanos äij viimen, go Valko nost voorotelle etujaloijas,
niingo olis tahtonnk kopat kätt äijän gans ja hirnauttel ai joukko.
-- Nii händ, muista maar snää viäl vanha isändäs ja kyll mnääkin
diädä, mitäs tahdo.

Ja vaikk äij nilkatt klengautt joka kert, ko hän astus, ni hän läks
vähä viäkkast likimäisimppäm buadihi ja Valko ja me menim beräs
puadin draputte ette. Eik oli aikkaka ni äij tlee takasi fjäändel
sokeri kädes ja ruppe syättämä stää Valkoll. Ja ko hes siins sitt
viäl oliva aikas hyvällt toinen doistas -- äij ja Valko -- ni äij
sanos: "No niim, boja, jos ett tet tahdt tuli meillk kortteeriin, ni
Valko mnää kummingin dahdom bittä, niin gauan gon det Turus olett.
Meijän dalo isänäll on dyhi tali ja mnää saa se sinn. Ja stää ei
teijän darvitt eppäll, etten mnää hoids stää hyvi."

-- Ei mar sunkka stää tarvitt eppäll, vastasi me, anno ruakvakkan ja
Valkon gärryines päevines Iiro eno halttuhu ja läksi itt kestkeevrihi.


VIII

Ko mes sitt olim bess ja kambann itten ja ruakonn vähä vaatteitan
siällk kestkeevris, ni mnää rupesim buhelema, ett keitosruakaki
maistuis oodoksest taas hyväld, kon doist voorkautt o oltt vallan
guivallp provjandill.

-- Nii se ongi, meinasiva net toise ja Vilkk sanos, ett hän viä meijä
oikkem barhamppan drahtöörihin, gon Durus o.

Matkalls sinn mes sai yhden gambraati lissä. Se ol Kuapukse isänd
Eorast, ko mek kaikk hyvin dunsi. Äij tul meit vasta majavanahkasep
pälsy yli, ja huus jo kaukka. "Kattokast vaa Raumam boikki, olettak
tekkin Durus!" -- Ole oikke ja ny mennäm bualpäevä syämä johonkkin
drahtöörihi.

-- No, mutt sitt mnää tleengi fölis. Kyll mnää tänäpä jo kerra
ole syännp pualpäevä, mutt näi reisus on gaksikki aterja peräsim
baikallas.

Ei meill mittä stää vasta oli ja sitt lähdetti. Ko me olin gulgennk
kapple matka, ni met tlii semssen dregoolindapasse aittauksehe.
Keskells stää tregooli ol äijän guva hirmuse ison givem bääll ja
tregoolim beräll ol piäm, bahambäevänen dorprakenus. Sinn mes sitt
meni sisäll, vaikk Kuapaukse isänd eppäl, ettei semses talos ruakka
saadais, ko niin göyhäld näytt ulkkopäin gattoingi. Mutt Vilkk pit
pääs ja sisäll me meni ja pyysi ruakka yhdeld herrald, kon dul meit
vasta. Mutt ei se mihinkkän doimeihi ruvennk kon gattel vauhkottel
vaa meit niingo me olsi jottam bahandekkjöit oli. Vilkk meinas,
ett se o vissin guuro ja men stää oikke liki ja huus sen gorvaha:
"Toimittakkast meill ruakka ja vähä liukkast!"

Mutt se paha suutus siit ja rupes haukkuma meit ja tuuppima ulospäi.
Mutt em mep paikaldan liikattann.

-- Ollek hän niin goohot, ettei tua vaevane oss suami, tuumal Vilkk
viime.

-- On gyll vaa, sanosi mnää, ko huamasi, ett se ol ruattlaine.
Koetast engelskat sen gans.

Vilkk pist engelskaks, mutt ei siitäkkä mittä appu oli.

-- Mahdaisiks se raukk saksa osat? meinas Iiro.

Mutt sillo siihen duliki yks flikk, kon dais suami ja se käsk meijä
menns sisällt toisist trapuist ja nii me joudusi jongungaldassen
göökk-kamarihi ja siäll ol yht ruakotond, ko siällt toisellp puall
ol fiini ja komjat. Kuapukse isänd ol vähä kovast suuttunn, ett mes
semssem borssan goppim bistetti, vaikk me raha ruastan maksa niingo
muukki. Mutt met toise meinasi, ett sama se o, misä syädän, go vaa
hyvä ruakka saada. Ja kyll mnuu se sannot täyty, ett niill ruakka ol
montta laij pait leippä, stää ei oll. Taikk kyll stää ol, mutt se ol
semmost ohkast klettu, ett Kuapukse isänd sanos koht, ettei sen dähde
viit hamppaitas ruveta vaevama. Ja met tykkäsi juur niingon Guapukse
isändäki.

Juur ko meijä sitt pit ruppema syämä, niin dlee se herr sisällk, kon
ei puhhu taitann meijän gansan ja sano jotta sillf flikallk, ko meit
pasas. Flikk muutus vähä nolonäköseks, mutt viime hän dul meijäm
böydä viäre ja sanos, ett meijän däyty maksa edeldkätt ruakan. Se
mar meit vast suututt ja Vilkk huus kiukuisas: "Mitäst tämä nys sitt
maksa?"

-- Markk viiskymmend penni miäst pääll.

-- Ei se pali olekka, sanos Vilkk ja löi kuus markka pöyttähä.

Mutt Kuapukse isänd talutt se ruattlaise herram böydä viäre, ott sada
marka sedeli flombuukistas, kääre sem biff-steeki ymbärs, leikkas
palasiks ja söi kronttmenttines piff-steeki ja sedeli. Sitt hän joi
olutt pääll ja kysys sild ruattlaiseld herrald: "Ymmärräks?"

Ja kyll se näys se ymmärtäväs. -- Iiro ja mnää tykkäsi, ett se ol
sendä vähä liialoist ylppelemiseks ja liian dyyrist opetukseks, mutt
Vilkk sanos, ettei semssi herroj paranet sanoillk kon deoill.

Ja sitt mes söi oikke miähen davall, vaikkei niill vaevasill ollk
kyrsleippä meill antta. Se heijä ohkanen glettus ei maistunn hongald
eik haavald, mutt ko stää pan kuus pala päälisi ja voit rakko, ni men
se sendäm piäneks. Ja nii mes sitt pani sem böydä niim buhtaks, ett
tuski siin enä kärväsell aterja olis ollk, ko me lakasin doimeistan.
Se flikk, ko meit pasas, rupes saama slaagin, go se näk, ett kaikk
astja oliva niingon guivamast otetu, ja ko se ruattlaine herr näk
se hävityksen, go me olim bannt toime hänem brovjantvaroisas, ni se
rupes jäll äkseerama ja vaades kuutt markka lissä. Mutt Vilkk selitt,
ett kaupp ol teht, ennengo syämä ruvettinga, ja jos hän o hävjöllt
tuli, ni se o häne asjas, ja sitt me läksi. -- Mutt oves se flikk tul
meild kysymä, ett mist Jumala nimes me olengan, go me niin gauhjoit
syämä ole.

-- Raumald olla, mes sanosi ja meni menoijan.

Ny olis kaikk oli hyvi, jos ei se Kuapuksem baha olis ruvenns
synnindunnustuksill. Se sanos, ett siällp pöydäll ol olis semmost
kala, ettei hän sem baremppa ollp piänell ijälläs syänn. Hän sanos,
ett ne olivas semssi piäni kaloi pläkk-toosas ja nii rasvassi, ett
ne uisiva rasvasas. Ja sitt hän sanos, ett hän olis andann meijängi
niit maista, mutt ko niit ol oli nii hiuka siint toosas, ni ei hän
malttannp puhhu mittän, gom bist yksnäs kaikk liiveihi. "Ne oliva
vissi niit muikuj, mnää olen guull, ett ne o nii äärest hyvi kaloj."

Ja niingaua hän niist kaloistas puhel, ett vesi rupes meill heruma
suuhu ja Vilkk sanos: "Mikäst täsä nys sitt muu autta, pojak, ko
mennän dakasi ja kysytä, ong heil enemä niit Kuapukse muikuj, ja jos
niit o, nii syädä heit toosalinen daikk pari miäst pääll."

Se ol meijä miälestän viisas puhe ja nii mes sitt käänsin dakasi
sinnt trahtöörihi. Kyll me nyt toisemi vasta otetti ja ko mek kysysi
sild flikald, ong heili niit rasvassi kaloj pläkktoosis enemppä ko
nek, kon Guapus ol syänn, ni se sanos niit olevas vaikk kuip pali.

-- No, tuastas niit sitt tännt toos miäst pääll, sanos Vilkk.

-- Kyll mnää ota heit sendäm bari toossa osallen, vaikkan jo olen
gaks pualpäevä syänn, sanos Kuapus.

Eik oli aikkaka, ennengo me istusin gaiki neljän doos noka ali ja
Kuapuksellk kaks ja söi niit muikuj. Ja hyvi kaloj ne olivakki; oikke
raarej kaloj ne oliva. Ja ko se flikk sitt viäl toi meill siihe lissä
semmost engelska olutt, ko ol mustis korttlim botuis ja potu suu
hoppjoitt ja rautlangallk korkk kiis sidott, ni me joi stää ai joukko
ja oli niingon dregoolis.

-- Eiköst ol hyvi muikuj, poja? kysys Kuapus ai joukko.

-- Ei ne mittä muikuj ol, sanos viime se flikk, kon guul Kuapuksem
buhe.

-- Vai ei ol muikuj, mitäst hes sitt ova nimeldäs?

-- Sardiinej.

-- Vai saradiinej; no, olkko nimi mikä hyvänäs, kalas ei ol muut
vikka, ko se, ettei niit koska olt tuli mnuu onkkehen, tuumal Iiro.

-- Hyvä on gala, sanos Vilkk, ja huamattak poja, ettei niis ol ruadoj
lainkka; ova vissi nahkjaise sukku.

Mutt tuski hän ol se sanonn, ni ruppe Kuapukse isänd yskimä ja
krakistama vähä kamalast ja hyppämäm bisi laattjat eik tahtonn millän
davalls saad henkkiäs takka. Jaa-a, se ol vähä surkkja näköne se
Kuapukse isänd sillo. Kasvo oliva vallam bunase ja silmäs seisosiva
ulkonp pääst niingon grau. Viime se sai sendä se verra sanotuks, ett
hänell ol menn ruat kurkkuhu. Mutt sitt hän rupes krakistama jäll nii
gauhjast, ett me ymmärsi, ett ny ei aut muu ko lähti viämän Guapust
tohtrin dyyijö. Ja mnuu ja Vilku siihen doimehen däydys ruvet. Iiro
söi rauhas sardiineijas ja sanos: "Nii, menkkän dep poja vaan, de
olett vähä niingon dottunns semssi reisuihi, mnää en jät aterjatan
keske."

Mitäs täst, me läksi sitt aika kyytti tohtrill. Ei se asunn, jumalan
giitos, kaukan ja kotons se kans osas oli. Mutt ei se oli niin
dalonpoikkane miäs, ko meijä oma tohtor siäll Raumall. Ko Vilkk
men sisäll ja sanos, ett meill o fölisän yks kambraatt ko o saanns
sardiini ruadon gurkkuhus, ni se suutus ja rupes huanolls suamen
giälells sanoma, ettei hänestä saat tullp pilkka tekemän goskanga ja
viäl vähemä semsell aikka, ko ei ol vastaotoaik. Mutt em mes siit
hualinnk, kon duuppasin Guapukse isänän dohtri noka all, ja kyll hän
sillo huamas, ett miäs ol kualeman giälis. Hän ott sitt semsem bitkän
deräksisen grääki ja rupes sillk kronaman Guapuksen gurkurustingeit.
Ja ko hän aikas siin ol kronann, ni sai niingo saiki se poik siäld
mutkase rautlangam balase ulos ja Kuapus ol paikall niingon doine
ihmne. Tohtor ol ittekki jo paremallp pääll ja nauro oikke makkjast,
ko hän anno se rautlangan Guapuksell ja sanos: "Tosa on deijä
sardiini ruaton."

-- No, mutt o hän nys sendän glookku, mistäst mnää rautlangoj olen
gurkkuhun saann?

-- Kylläs sen diädä, mnää sanosi, snää olep pudottanns semse
rautlangan, go olupotun gorki ymbärs ol, klassihis ja juann olu ja
rautlanga, niingos piff-steeki ja sadamarka sedelingi niäli.

-- Jaa, mutt nii se on gäynykki, meinas Kuapus ja kysys tohtorild,
mitä hän ol velkka.

-- Viis markka, vastas tohtor.

Sillo mnää suutusin, gon diäsi valla hyvi, ett meijä oma tohtor olis
sen dehnk kahdell markka, ja mnää sanosingi: "Kuulkkast ny, hyvä
tohtor, eiköst siins sendä olis vähä tinkkamise vara; meijä oma
tohtor teke semsen dyän gahdell markall, ja itt mnää ole mond kertta
oli melkke samangaldases tyäs, ko ole joutunn laevam bumppu perkkama,
eng mnää ols saannk koskam bäällk kahde ja viidengymmene, vaikkan
olen goko päevä vähdänn."

Ei tohtori sendä mnuum buhettan ottannk kuulevin gorvis, katos
luinauttel mnuu vaam bahaste. Mutt Kuapukse isänd suutus ja sanos:
"Tiäds se, Anundilam boik, ett snuum bumbuillas ja mnuun gurkuillan
ongim biän ero ja josas olsip pääss semsest tuskast ko mnää, niis
maksaisi miälelläs kymmnengi markka ja se mnää teengi. -- Täsä on,
dohtor hyvä, ja pali kiitoksi. Se ruattlaine herr tämä viäl maksas
saa; pahustak hänen darvitte sitto rautlangkrääkei olupotutten
gurkuihi."

Ko mep pääsi ulos, ni Vilkk anno sitte viäl mnuull aika pyhkes siit,
ett mnää olin dinkkama ruvenn, mutt mnää sanosi, ettem mnää olekka
mikkän duhlajapoik, ko heittle rahoj hukkaha niingon Guapus ja
hänen galdases. -- Ja kyll Vilkk se vaa ymmärs, ett mnää Kuapuksen
galdasill meinasi händ.

Em mes siins sendän gauva nokk norollas viitinn ollk, ko meni juaman
gaffett yhte semssem buadihi, misä stää sai, ja istutti siällk
kummingin doist tiima ja praakkaskeltti muinassi. Kuapukse isänd
selitt meille vähä nuugast, mimseld tundu, ko ihmsell o mutkane
rautlang kurkus, ja Vilkk sanos, ett hän o oikke ilone, ettei sardiin
olekka ruadottes pualest nii vaaralinen gala, ko hän jo o luull.

Ko siins sitt istutti ja juteltti, ni Vilkk hyppä yhtäkkim bystöhö ja
sano: "Helkkris sendäm boja, me ole unhottann Iiro!"

-- Kyll mar se siäld kotti löytä, sanos Kuapus, -- ole mnää häne
muistann, mutt ole ajatell, ettei häne ole hätä eik mikkä.

-- Hätä! Om mar häne olos vissi vähä nii ja näi, mnää sanosi. --
Ajatelkkast vaa, ettei hänell ol raha ko joku markk, ja kyll meijä
sardiiniaterjan sendä enemä maksa.

No niin, gyll Kuapuski se siit jo ymmärs ett meijä ol kiiru Iirot
pelastama, eik siink kauva viivyttykkän, go maksettin gaffe ja nisuse
ja lähdetti sinn vanhan drahtöörihi.

Ko mep pääsi sinn, nii Iiro ruppe meit toruma vähä aikatavall.

-- Pahukse junkkrik, ko jätätt mnuun dänn raham bandiks, mutt kyll
nys saatt maksak kans, mitä mnää olen dilann! Luulettak, ett mnää
täsä kuivi sui ole istunn? Ei maarem, bojak; kon dua ruattlainen
dosa o ruvenn eppälemä, ett mnuu o rahan lopp, ni mnää ole ai vähä
ylppjäst käskenn hänen duad jotta uutt sortti pöydäll ja sendähde
näit potuj ja klasej on garttunnukkin dähän dämne roukki. Olsim,
bahus soikko, jo lykänn liässuhungi, mutt kyll tua ruattlaine siit o
murhem bitänn, etten olp pääss. Se o seorann mnuu juur jämt niingo
villkoer isänttätäs.

Ja kyll se tosi oliki, ett Iiro ol pöydän gorjaks panns sillaikka,
ko hän raham banttin ol istunn. Mutt ei Vilkk eik Kuapus tiättos
pistännk, ko hep pualiks maksovak koko lysti. -- Eik Kuapus muistannk
kaikeks onneks vettäs stää tohtrimbalkkaka räkningist pois. Mnää
sanon gaikeks onneks, sill ett mnää tiädä, ett siit vast upra olis
tuli. Ruattlaine hiäros kässiäs ja ol tytyväinen, go hän ott raha
vasta, ja kyll ol syytäkki olit tyytyväine, sill ett kyll hän ny ott
makso viäl kerra siit edelisest ateijastakki.

Ko mes sitt oli saann Iiro ulos lunastetuks, ni mep pääti menn vähän
huilaman gestkeevrihi ja Kuapus läks kortteerihis. Mutt Kuapukse
miälest häne ol oli nii hyvä meijä seorasan, ett häm byys pääst
meijäm bareihin, jos me ehtost läksisi johonkkin gaupunkki kattlema.
Ja sillo mep pääti, ett mennän deaattrihi. Vilkk ja Iiro, ko semsi
lysteis oliva ennengi oli, sanosiva, ett se o hauskimppa, mitä he
oliva reissuillas nähn, ja sendähde Vilkk oliki ottanns selgo, ett
olik Turus teaattri. Ja hänell ol sanott, ett o oikken Durus semnengi
ja ett se aika keli kahdeksa ehtost. Sinn mes sitt pääti menn ja asi
sovitti nii, ett mek kokkonuisi hiuka ennen gahdeksa teaattri ove
ette.


IX

Harvo mnuu miälestän uni o nii hyväld maistunnk ko sinä ehtopualen
ja liki käve, ett koko teaatterreis olis jäänn meild tekemät, nii
raskast me nukusi. Mutt kyll turklaisep pitivä murhett siit, ett
me heräsi vähä ennengon darvittinga. Yhtäkki ruvetti meijä akknan
ali ajelema ettit-takasi ja trumbu ja pilli ja torves soisiva ja ai
joukkon guulus vähä kamala mölinä, juur niingo joku kauhja iso sonn
olis uhann ruvet ihmisten gimppun gäymä. Kyll mes semsse elämähä
heräsi vähä äkki ja Vilkk sanos: "Annast kattot, tleek täst mailma
loppu, vai kuik käyne."

Mutt ko mes siin oli aikan stää kamala meno kuulustell, ni me
ymmärsi, ett ol valuvaar meijä naaprisan ja Hakkri Iiro rupes
pitelemä, jos välisein tunnus kuumald meijä huanesan. Vilkk ja
mnää hai ittellen vesiämbri, niingo Raumallp pruukata, ja läksi
appuhu. Mutt Iiro sanos, ettei hän lähd mihinkkä, ennengo seinäk
kuumald tunduva. Mek karasi vähä äkki jokiranttaha ja ko me oli
saann vett ämbreihin, ni me meni siihen dalohon, gom balo. -- Ja
aika liäsk siäll oliki. Se ol yks rautpuad, kom balo ja ko siäll
ol myytt kruutti ja ladatuj patruunoj, ni sild liäkketten geskeld
kuulus ai joukko semssi paukauksi, ko olis kymmengund pyssy samall
aikka lauast. -- Rikkeme harkum bäällp portimbiäles istus yks vanh
juudlaisäij ja valittel sekanaisellk kiälelläs: "Voi, voi, kaikki
palamaks -- -- allt brinner -- -- Iisaki vaatte palamaks -- -- Saaras
nya palttoo brinner, hunda marks koftan" -- -- -- Mutt kesken kaike
hän huus: "Vem syytter, kuka ambuu -- --" ja kimmatt pelgo hallus
pystöhö joka kert kom batruunap paukusiva liäkketten geskell. Mnää
rupesi äijä parkka lohduttama, mutt Vilkk anno turklaisill oikke aika
kyytti. Ja kyll ol syytäkki. -- Ajatelkkast, ko nek klaakkri -- en
daedp parempi sanno -- kattliva vauhkottliivas siin eik pannt tikku
risti valkkjat samottakses. Siin ol vaimihmssi ja miähi, nuari ja
vanhoj, eik yhdelläkkä oli ämbri kädes, muttkon gateltti vahdatti
vaa niingo valuvaar olis jotta lysti oli. Mutt kyll hes saivak
kans kunnjas kuull Vilkuld. Viime Vilkk sanos: "Tulkkast Raumallk
kattoman, gui valuvaar samoteta; ei siällt tarvitt peljät, ett o
vedest puutett, siällk kandava vaimihmse ja mukula ja vanhema miähe
vett ja nuarema miähes samottava, eik siäll vaan gukka uskalais tuli
valuvaaraha ilma vesiämbri. Mutt Raum ongin Raum ja siäll on gomend,
mutt tääll ei ol mittä reglemendej ja kosk ett tet teet tyät, ni em
mnääkä viit teijä rytisköijäm bärjät, muutko anda ryähät vaa! Mnää
lähdem bois! -- Hyväst ny! -- Snää, Kalkke, tleef fölis." -- Ja me
meningi molemat tiähen ämbreinen.

Vilkk ol suuttunnk koko ehto, mutt Iiro sanos: "Pahustak teijän
darvitte pistä nokkatan joka paikkaha, olsitt huilann niingo mnääki,
ni olsitt paremmallp pääll ny!"

Teaattri edes Kuapus odott meit majavanahkasisas, niingo sovitt
ol. Vilkk ost meillk kaikillp piljeti, ja sitt me läksi hakemani
baikkatan. Ovells seiso yks miäs, kon gysys meijäm biljettiän. Ja
ko me näyti se, ni se olis tahtonn ottas sem bois meild. Mutt Iiro
sanos: "Älkkä andakk kekat ittiäm, boja! -- Nuujorkis mnuun gansan
dehti semmost ja ko mnää pisti itten vähäks aikka ulos teattrist,
ni em bääss enä sisällk, konei mnuullt tiketti oli." -- Iiro ol,
näättäk, oli Ammeriikkas ja puhel vallan diketeist.

Meijä miälestän Iiro ol oikkjas, ja Vilkk sanos sill vahtmestarill:
"Jät snää, poik, vaan gaikk prakin guri ja tiäds se, ett täsäs nääkki
semssi poikki, konei ol ensmäist kertta pappi kyytis." Mutt äkseerama
se pakkas, ennengo mes sisällp pääsi, ja ko hän ol lakannp piljeteist
meno pitämäst, ni hän rupes Kuapukse majavannahkassi pälsyj tahtoman
bois. Se ol sitt yks kamal miäs. -- Kuapuksem bälsyj, kodei se oli
jättännp pois niskoildas koko aikank, ko me oli yhdess oli. Niis
se poik ol hikkoillt trahtööris ja tohtrill ja nisupuadis; ei mar
se niist olis luapunn. "Varastetais viäl", sanos se, ain go mek
koiti saad häne jättämä ne vähäksikki aikka. Ja ny ne olis viätt,
jumal tiäs, kuik kauas meist. Ei mar jätettykkä niit ny enemppä ko
ennengä, vaikk siin vähä riideltti, ennengon Guapus pääs sisällt
täödes mundeeringisas. Mutt voitoll me viimengi oli, niingo sanott,
ja kaunisse isso salihi mep pääsingi. Kados palo hirmuse iso kruun
ja siuill ol stää paitt kynttli vaikk kuip pali. Sali ol väkki täynn
niingon girkos ja Kuapus kumars ittes joka haarall, ennengo hän istus
ja sanos: "Hyvä ehtopäevä kans, väki hyvä." Mutt Vilkk ol kiukkune ja
meinas, ett niillt tarvittis sanno, ett hek kyll ova hartait lysteis
istuskleema, mutt ruti laiskoj valu samottama.

Em mnää oli ikänäs enne olit teaattris, vaikkan gans ole ulkmaillp
pali oleskeli, mutt Vilkk ja Iiro tunsivas semsekki lysti ja Vilkk
sanos, ett hän ol kerra Londos nähnt teaattris semsem bojan, go ol
heittän ittes yndkonde ilmoihi, kiärtänn ittes siällk kerra yli
niskas ja tuli alas taas seisvaltta. Ja notki se ol oli. Se ol
taitann ittes taappäi niim bali, ett se sai pääs kondettes väli ja
sitt se ol ruvenns seisoman gättettes nokas ja ko se viäl ol pistännk
konttis ylöspäi, niin goko miähe ruumis ol olis sekasi niingon Dolvi
housu.

Mutt em me lainkka semmost saann nähd. Kon deaatter algo, ni
siihen dul meijä ettem bari vaimihmist ja yks herr ja puheliva ja
naurovak krikotiva, eik se mittä lysti oli. Nep puhusivas sitt viäl
ruatti, ko em me ymmärtännp pali lainkka. Mutt kyll turklaise niist
tykkäsivä. Ja ko nek komeljanttri meniväp pois ja salin dakasein
panttim baikoilles jälle, niin durklaise hakkasivak kässiäs yhte
niingon gahko! Kuapus kysys Iirold, mitä se merkitte, ko nek kässiäs
paukuttleeva.

-- Het tykkäävä ett heill o lysti ja tahtova näyttäs se. --
Ammeriikkas viheletä, sillon go lysti o ja mnää tykkängi, ett se
o vähemä vaevaloist. -- No niin, gukin deke miäles jälkke, mutt
viheläisi mnää jos täsä vaan dliis jotta hauskemppa.

-- Nii mnääki, sanos Kuapus ja Vilkk tykkäs kans, ett semnen
gättettem baukuttlemine o lapselist.

Mutt ei siäld mittäm baremppa kuulunn ja me haukottiin gilppa
ikävöisän. Vihdo viimen Guapus rupes nuakkuma ja kuarsas ai joukko.
Mutt sillon duliki siihe meijä etten vähä lystelinem boik. Se hiistel
tapplust yhde herran gans, ko ol iso aikka puhutells siin yht flikka
ja lauleskeli ja iisutells sen gans. Ja tapplus siit tuliki. Kuapuski
heräs siihe hälinähä ja ol koht asjois kii. Meill ol täys tyä saad
häne olema verkalles, ko hän dykkäs, ett se ilonem boik ol ottann
huanombualsest kiis siihe herraha. "Tott mar mnää händ neuvos saas",
meinas Kuapus, "kyll häne vissi muuto huanost käy tuam bruurin gans."
Mutt ei mar käynykkän, go se ilonem boik krottasiki vähä nässist
se herra laattjaha ja sillongost turklaise hakkaman gässiäs ja me
viheldämä. Kuapus ol nii miälisäs, ett hän dek molemppi, hakkas
kässiäs ja vihels. -- Ihmelisem bitkäst net turklaise sendä rupesiva
meit kattleman, go me näyti elomerkej ja komeljanttrikki lakasivap
puhelemast ja vauhkottliiva meit. Eik oli aikkakka, niin dlee se
vahtmestrim bahus ja sano, ett meijän däyty lähtip pois.

-- Kyllkaiketakki snää meijäm bois ajaisi, mutt eks muist, ett
meill ongim biljeti jälill, sanos Vilkk ja pist klappus vahtmestri
noka ette. Ja me muukki hain glappun gäsill. Mutt ei se pahailkine
miäs vaa lakann jahnamast, ett meijän däyty mennp pois. Sillo Vilkk
riisus jakkus, sylk piohos ja sanos: "Jos täsä joku pois mene, ni
mnää pelkkä, ett se oles snää, kos vaa sanok, kumppa tiätäs tahdo
menn, ovest vai akknast." Ei Vilkk kiukuisas huamann, ett se ol nii
erinomane sali, ettei siin oli akknoj lainkka.

Olsitt kuull, mimne upra siins sillon dul. Vahtmestar huus appu
ja korjas luus vähä äkkin, go hän huamas, ett hänellt tosi etten
dul ja vaimihmses siunasiva ja kläppäsivä. Viimen dlee yks vanha,
hyvälaitase näköne herr siihe meijän dyän ja kysy: "Ming tähden de
vihelätt; ong tämä teaatter ni huan deijä miälestän?"

-- Ei se hyväkä ol, ikävät meillt tääll ol oli. Mutt em mes sendähde
viheldänn, mutt ko sendähde, ett täsä äskö ol vähä hauskemppaki
joukos -- selittel Vilkk.

-- No mutt ei sillo vihelttäp pruukata.

-- Pruukata mar, kuingastetei pruukatais. Menkkäst Ammeriikkaha vaa,
nii saatt kuuli, eik viheletä, sanos Iiro. -- Me olengi meripoikki
ja ole mailma nähn vähä enemän go moni näist turkulaisist Me ole
raumlaissi.

-- Vai nii, vai nii, sanos se vanha herr ja rupes naurama ja sitt
hän julist kovall äänell jottan goko seorkunnall ja sillongost niill
lysti tul niillt turklaisill. Ja kyll mes sitt rauhas istus sai ja
vihelttäk kans ja ain go me vihelsi, niin gaikk naurova. Em mnää niit
turklaissi oikke ymmär, mutt mnää luule, ett Kuapukses ol oikkeus, ko
hän jälkkembäi sanos, ett turklaisill ol oli enemä lysti meist kon
gomeljanttreist.

Sitt me menin gaikin gestkeevrihi ja syätti ehtot ja ko ol syätt,
nin Guapus men gortteerihis ja mep pani maat. Mutt ennengo nukutti,
niim bäätetti, ett huame lähdetän gottik, koht kom banki o avatt ja
Vilkk o saann asjas reedaha. Asja lait ol näättäk semne, ett siit
saakk, ko me Nästist läksi, ol ruvennk kylmättämä ja ko met tliin
deaattrist, ni ol oikkem bakase haju ulkon. Mes sanosingin doinen
doisellen, ett jos ei ny vaam bannak kiirusten gäymä, ni mes saan
dalve, ennengon gottip päästä. Ja rattaill o vähä surkki kulkkik, ko
o rekikeli maas. Sillaill oikke mep pääti. Iiro lupas lähti aamust
aikasi Skrama-Noorlundin dyä Valkot ja rattait hakema.


X

Seoravan aamun mnää heräsi jo neljä aigois eng saann enä und. Mnää
käändli ja väändli ittiän sängys, mutt kotei siit appu tuli, ni mnää
pääti, ett mnää menen gävelemän gaupunkkihi, siks kom bäev tlee.
Ja nii mnää teingi. Ilm ol käynn ai vaan gylmemäks ja ko mnää tlii
ulos, ni mnää näi, ett yäll ol oli aika pakane. No, ko mnää siins
sitt käveli suattan, ni mnuum bist miälehen, ett mnää teem biäne
veisu ja veissa se sitt Vilkull ja Iirollk, ko matkall olla. Mnuus
o näättäk ai olis semmost piänd vikka, ett mnää sillo dällön dee
veisu. Ei semne halu usse mnuum bäällen dul, mutt sitt ko se tlee,
ni se o niingon daut ja sillon däyty tehd veisu, ei siin mikkän guri
aut. Ja ny mnää oli semsell humöörill. Mnää kävelin goko aamuskautte
yht kattu ylös ja toist alas ja löi riimei kokko. -- Ei se ol niingä
huakkja tyät, ko moni luulis, siins saa sovittas sanoijas sendä vähä
monellk kandill, ennengo nep paikkas hakeva. -- Mutt olkkon gui
hyvänäs, nin dosa vähä enne yhdeksät mnuull ol yks "meripoikkatte
veis" valmis ja mnää läksin gestkeevrihi. Ko mnää tlee sinn, ni
mnää nää Vilku ja Iiro ja Kuapukse istuvas isos salis pöydä ymbärs
todiklasi noka ali. Ilosellp päällp poja oliva ja niin därkkjä
pauhamist heill ol, ettei he mnuust mittän diätänn, ennengo mnää
sanosi: "On dämäkin gaunist toimitust, ko juadan dodi aamust aikasi."

-- Ei tämä todi ol, sanos Kuapus ja siirs sikaris toisse suupiälehe,
-- tämä on duutninkki. Ja täsä o snuullekki yks, ettes siink
kiukuttel.

       *       *       *       *       *

Mnää istusi sitt heijä joukkohos ja tein glasi ittellen. Mutt ko mnää
sai se valmiks, ni mnää kysysi Iirot: "Jokos käve Valkot hakemas?"

-- En gäynn viäl, katost, ko asja lait o semne, ett Kuapus toimitta
meill vaunu ja kaks heost ette ja sitt mennängi herroiks. -- Kuapus
tlee Rauman gautt kotti.

-- Vai semssi te olett tuumaskell; mihist Valko ja rattas sitt panna?

-- Valko saa karat vaunuttem beräs ja ratta jätetän dänn. Mitäst
Knappika niillt talvellt teke ja kyll nes sitt tääld ain gulkevak,
ko marknoillt tulla. -- Nii händ ja Vilkk osta kolmengymmne marka
harmoniikka ja mnää, ko soittat taeda, vetelen gaike mailma marsi ja
valsik, ko mep paina Rauma kohde.

-- Nii oikke, sanos Vilkk, -- harmoniikk osteta ja hyvä ja herroiks
kuljeta.

Kyll nep poja asjak kunttoho olivaf fundeerann. Mutt mnuu harmitt
koko jutt ja mnä sanosi Iiroll: "Tiädäks, ko mek kerra ole lainannk
Knapi Valko ja linjaali, ni me viä nek kottik kans lailes. Linjaaleit
ei jätetät tänn ja Valkot ei pannak karama vaunutten dakan; ei
maaren, gom bannangin gulkema edell, ni löydetän gummingi laillset
tiähaara. Mnää en dult teijä vaunuihin, go aja vaikk yksnäs
linjaaleis Raumall. -- Tehkän dek kuit tahdott."

Kyll mnää se näi, ett Iiro omatund rupes händ hiuka vaevama, mutt
Vilkk ei muuttann lainkka miäldäs. Se ol semne, ett mitä se kerra sai
päähäs, ni stää ei saanns siäld pihdeilläkkä. Ja konei Vilkum bää
käändynn, ni ei Iiroka oli haluline jättämä vaunuis ajelemistas. Mutt
se verra Iiros sendä ol miäst ett hän lupas koht lähti Valkot hakema.

-- Se sopiki hyvi, mens snää, Kalkke, fölis, niin des saatt mennes
kahde ostas se harmoniikka. Täsä o raha, sanos Vilkk ja löi
flombuukkis pöyttähä.

Sillo mnää äkkäsingi, mitä mnuum bit tekemä. Mnää tunsin, diädättäk,
Vilku ja olin goko ajam beljänn, ett se yhtäkkin duhla kaike rahas.
Ja ko mnää nys sai häne flombuukkis kässihin, ni mnää päätingi
itteksen, ett ko harmoniikk o ostett, ni mnää viä lopu Vilku rahoist
pankkihi.

Ei siink kaua viivytt, ennengo Iiro ol löytänn yhdest puadist oikken
gomja harmoniika. En mnää semsist ylipäätäs juur mittä ymmär eng
olk koska semsest kopast mittä nuatti ulos saann, vaikkan diädä,
ett semses ovak kaike mailma laulu ja marsi ja tansik, ko o vaa
miäs repelemäs stää. Mutt kyll Iiro tuns semse vehke. Se poik tais
soitta ja ko se ott harmoniikan gässihis, ni se sorme vilasiva, nii
ettei niit tahtonnt toinen doisestas erotta ja kyll nuati liikkell
läksivä, oliva hes sitt mitä sortti hyvänäs. Kyllkaiket niit o
harmoniikasoittaji joka kyläsäkki, mutt ei tarvitt koittas sannoakka
ett näillk kulmkunnill olis toist semmost poikka siihen doimehen go
Iiro. Vaikkei se kuul ny oikkjastas tähä, mutt kuulu se sendä se
verra, ett ymmärrätt, ett se ol kelvollinen galu, ko mes siit puadist
osti. Siin ol vähä heli, kaunis ään ja kaikengaldasek klaffi ja
rustingi joka kantill. Kolmkkymmend markka siit pyydetti, mutt mnää
tinkkasi sen gahtengymmenttengahdeksaha ja Iiro ol vähä ilonen, go
häm bist sen gainlohos ja läks enos tyyijö Valkot hakema. Mutt mnää
menim bankkihi ja pani sinn Vilku nimehe 400 markka. Enemppä em mnää
uskaldannp pankk, ko Vilku raha olivah hipunn nii vähihi, ettei jäänn
enä ko 50 markka flombuukkihi. -- Kyll semse reissu vaan dyyriks
tleeva. -- Vaikk em mnää viäl tänä päeväns saap päähän, kui me oli
saann 250 markka menemä juur niingo me olsi ne jokkem baiskann. Mutt
nii se vaa ol.

Ko mnää tliin gestkeevrihi, ni ol Hakkri Iiro juur pääss sinn
Valkoines ja Skrama-Noorlund ol tulls saattama. Poja jatkovas sama
tyätäs ko ennengi ja Skrama-Noorlundillekki ol toimitett yks niit
heijän duutningeijas. Mutt mnää rupesi säälimä ittiän gottippäi vähä
jouttu. Ja ko mnää oli saannk kaikk reeda, ni mnää kysysi heild kerra
viäl: "Mitäst nyt teett, pojat; tleettak kotti mnuun gansan vai
jäättäk tänn?"

-- Kyll maare mek kottit tlee, mutt em me rattaill rönkkämä rupp.
Tämsellk kelill o rattaillk kulkemine juur niingom bohtmes istuis,
sanos Vilkk.

-- Ni oikke, sendähde met tleengi vaunuis, lisäs Iiro siihem buhesse
ja rupes soittamam Borilaiste marssi harmoniikall.

-- No, hyväst sitt, mnää lähde ny.

Em mnää sitt enä viivytellk kauan, go oti Vilku fölisän gestkeevri
emänän dyä ett saatti maksak kortteer. Se makso 10 markka. Ja 50
penni mep pääti anttaf flikall, ko ol meijä huanestan murhem bitänn.
-- Mnää makson gaiken dämä Vilku rahoist oikke häne nähdes ja anno
sitt flombuuki hänellt takasi. Vilkk pist flombuukkis poviplakkrihis,
ja mnää oli vähä ilone, ettei hän kattonns siihe. Jos se poik olis
huamann, ett siit ol raha pois, ja saannk kuuli, ett mnää oli viänn
nep pankkihi, niin gyllän olsi saannk kuullk kunnjan. Mutt eikä
huamann mittä ja mnää ajattli: "Pid vaa meno kuip pali hyvänäs, ko
mnää kerra olem bääss menemä; ei se mittän dee." -- Eik siins sitt
enä muut tarvitt, ko mnää kanno sänttin rattaill ja läksi. Mutt ko
Skrama-Noorlund kuul rattatten grapina, ni äij tlee heng kurkus ulos
ja sano, ett hän dahto tuli Valkot saattama. Mitäst täst, mnää oti
äijä rattaillen ja sitt mentti. Hiljaksis kuljettiin bisin gaduj ja
kon dullihin bäästi, ni Skrama-Noorlund käsk mnuum bysättä ja kiipust
alas rattaild. Mutt ei hän goht meit jättännk, ko rupes Valkot
silittämä ja taputtama ja puhuttel stää niingo se olis oli ihmne.
Viime hän sitt sanos vedes silmis hyväst ens mnuull ja sitt Valkoll
ja läks menemä. Mnää nytkäsi ohjaksist, nii ett Valko olis ymmärtänn
lähti liikkell, mutt ei se vaa lähtennk, kon gatos taanes äijäm beräs
ja hirnautt hiljaksis. Äij kuul se ja huus: "Hyväst ny Valko!" Mutt
sillo Valko käänsiki ymbärs eik totell vaikkan olsin guik koittan
nytki ohjaksist. Mnää rupesingi jo itteksen siin ajattleema, ett ong
hän ny niin gamal, ett mnuun däyty jättä Valkon Durkkuhu daikk otta
Skrama-Noorlundi Raumall. Mutt kyll äij asjak kunttohom ban. Hän
gääns Valko jäll laillssen gurssihin, daputtel ja silittel stää ja
sanos sill, ett sen däyty menn Raumall mnuun gansan. Sitt hän gäsk
mnuun dull alas rattaild ja talutta Valkot suupiälist kapple matka
ettippäi. Mnää tein dyät käsketty, astusi alas rattaild, oti Valko
suupiälihin gii ja rupesin gävelemä. Mutt sillo äijä sanos: "No, no,
ei nii sendä mennäp, pyssäst nyt viäl hiuka!" Ja ko mnää olim bysänn,
ni hän ott lakkis pois päästäs ja luk Herra siunaukse. Sitt vast,
ko se ol luett, ni hän viäl kerra sanos meill hyväst, kääns ittes
ymbärs ja läks kävelemän glongauttaman Durkku kohde. Mnää seisosi
lakk kouras ja vedes silmis, nii oikke, vedes silmis oikke -- em mnää
häpp stää sannoaksen -- eng vähäld aikka ymmärtänn, misä mnää oikke
olinga. Mutt kyll mnää siit sitt sendä vähitelle virkosi ja rupesin
daluttama Valkot Rauma kohde. Taluttli händ siin virsta verra ja meni
sitt vasta rattaill. Valko kävel hiljaksis ettippäi eng mnää malttann
vaatti händ karaman, go ajattli ett kyll mar hän sitt ittelläskin
garama ruppe, ko hän o ikäväs voittann. Ja nii se olikin; go ol
kuljett viäl runsas virst, ni Valko huakkas yhden kerra, nost korvas
pystöhö ja pist oikken gaunist hyrrytyst kottippäi.

Nii mes sitt kulji tytyväisint toinen doissehen. Mutt ko mep pääsi
sen gorkkja alasahtem bäällk, kon Durust päin dulles o hiuka enne
Humikkalan gestkeevri, ni mnää kuuli vähä kamala elämä takapualellan
ja tuski olin gerjennk käändämäm bään sinnppäi, ni vaunuk, kaks heost
edes, ajava mnuu siutten niingon duli ja leimaus. Se verra mnää
vaan gerkesi näkemä, ett Kuapus ja Vilkk ja Iiro istusiva vaunuttem
beräpuales, Kuapus ja Vilkk rinnasi ja Iiro vastpäät heit. Iiro soitt
harmoniikka, niim bali ko henkki ol, Vilkk heilutt porokello ja
Kuapus huus yhtmitta: "Pelakkam boja!"

"Terveksi Teiskost", sanos Vilkk ja nost lakkias, ko he mnuu siutten
menivä. Enempä en mnää kerjennk kuulema, sill'ett he olivas samas
silmäräpäykses kaukan mnuust ja ko mnää tliin gestkeevrihi, ni oliva
heose jo saann vett ja söiväk kauroijas. Mnää pani heini Valko ette
ja menin gans sisäll, mutt siäläköst vast upra ol. Kuapus ol hukannf
flombuukkis ja äkseeras vähä kamalast sendähde. Eik oli ihmettäkkä,
ko siin ol oli raha oikke vähä isoma jouko. Mnää meinasim bittä
heillk kova saarnan, gom bääti heijä hurjast menostas, ett he olivap
pöhnäs, mutt ny mnää näingi, ettei niis pahois stää vikka oll; ei
Vilkus eik Iiros kumminga. Kuapuksem buhe tais fiirat yhde eine.
Mutt Vilkk ja Iiro oliva ai semse ylönannetu, ett ihmse luuliva
niist pahemppa, ko olis saanukka luull. -- No, mitäst tästä, me hai
sitt stää Kuapukse flombuukki, käänetti äijäm blakkrik kaikk väärim
buali ja köljätti vaunum berä läpitte. Mutt ei stää vaa löytynn.
Me rupesi siins sitt fundeerama, ett mitä nyp pidäis tehtämä, mutt
sillon Guapus nouseki ylös ja sano: "Helkkris sendä, mnää unhotingi
sem bääalusen allk kortteerihi." Nii händ, sinn oikke hän se ol
unhottannk, kyll hän se ny muist. Eik siins sitt muu auttannk, kon
Guapuksen däydys lähtit Turkuhun dakasi rahoijas hakema ja vaunuis
hän dahdos menn. Kyll häm byys, että Iiro ja Vilkk jäisivä odottama
händ Humikkalaha, siks ko häm bala, mutt kon Guapus ol lähtenn, ni
Vilkk sanos: "Kyll se o semnem baikk, Kalkke, ettei Kuapuksest olt
tiätto, kosk hän Durust selkke, ko hän sinnk kerran daas om bääss, ja
mnää tleengi snuu fölisäs kotti."

-- Ja mnää kans, sanos Iiro.

-- No nii, sanosi mnää, tulkka vaam, boja, mutt kyllkaiketakkin
deijä nyt tlee vähä surkkjangaldane istu rattaillk, ko olett vaunuis
tottunn herrastleema.

Ei pojas sanaka vastanns siihem buhessen, go hakivas sänttis ja
veivä ne Valko rattaill. Iiro ei soittann enä harmoniikka ja Vilkk
käsk mnuu sittop porokello linjaalette aissaha. Ja ko sitt Valko ol
tarppeks puhaldann, ni me läksi jällk kottippäim bainama. Nörköksis
poja istusiva omis ajatuksisas ja Valkokin garas huanomin, go hän ol
saanns semse synnin daaka lissä. -- Ei siin vaa monttaka sana puhutt.
Kaikk ol nii ykstoikkost ja hiljast. Porokellokim baukus vaa sillon
dällö ja muistutt mnuu miälestän lapsehoittajat, ko nuakku kehdo
viäres ja tarttu kii vanhan drallituksehes ain go hän hetkeks pääse
unevärppeistäs. -- Ko näi sitt ol kuljett iso aik ja pääst Nästin
gankkall, ni mnää ajattli, ett nyt taedais ollp paras aik ruveta
veissama stää veissu, ko mnää oli laittannt Turus. Mnää rupesin
goittama, mitä het tykkäisivä, jos pistetäis lauluks ja sanosi:
"Tiädättäk poja, mnää olen dehn uude veisu."

-- Vai nii, sanos Vilkk.

-- Vai uude veisu, sanos Iiro.

Jos mnää tode sano, ni mnuu harmitt semne vastaus. Kon doine vaeva
ajatuksias koko aamuskautte saadakses veisun gokko -- eik se olekka
mikkäm biän dyä -- ni odotais sendä, ett toiset tahdoisivak kuuli,
mimseld se tyä näyttä, ko se o valmistunn. -- Mutt sama se, ajattli
mnää, koskett tahdk kuuli, ni olkka ilma, ja rupesi itteksen
hyräyttlemä stää uutt veissuan. Kuljetti sitt sillaill jäll virst ja
pariki, ni Vilkk räyhäse: "Pahusikost siin nys sitt o, ettes snää
veiss niit uusi virssiäs?"

-- Ei olk kukkam byytännykkä mnuu veissama.

-- Ongost kukkan giäldänns sitt?

-- Ei olk kiäldänn eik käskenn ja sendähde mnää veissangi se itteksen.

-- Vai ittekses snää täsä veissama ruppe, mutt mnää tykkä, ett om
bareve, ettäs ole juur verkalles, ko ettäs siinp pörisek ko mikäkin
gorro. -- Anns snää, Kalkke, iloll äänes kuulut vaa.

-- Kaunist snää pyydäkki, mnää meinasi sanno, mutt ajattli, ett
jos mnää se sano, ni ei siit sunkka se hauskemppa tul ja sendähde
mnää pääti, ett mnää veissa sittengi se veisu, vaikk mnuu kylläkkin
gismitt. Nii händ, kismitt oikke. Mutt mnää olen gaiketakki
niingo muukki värs- ja veismaakri, ett ko nek kerra ovas saann
jotta valmiks, ni ei mar nes stää ittekses pidäis, ei maaren, gon
guuluiks sen dullt täyty. Sillaill oikke. Ja nii se asi päätys, ett
mnää kröhäsim bari kertta kurkkum buhtaks, sanosi: -- Tämä o yks
"Meripoikkatte veis" -- ja algo:

    Meripoikki meit varjelkkon daevas!
    Vaevaloine o elämän dääll,
    Ko me ansatte leippätän laevas,
    Kaukans seilaile valdmerem bääll.

Mnää oti uudestas siit: "Ko me ansatte leippätän laevas" j.n.e. ja
odoti, ett het tapas jälkke olsiva veisann mnuun gansan. Mutt ei
mittän guulunn. Mitäs täst, mnää veisasin doise värsy:

    Kon duul puhku ja aallo nep pauha,
    Sillo meill aika armoton dyä,
    Sillo miähill ei suadakka rauha
    Olkkom bäev sitt taikk syyspimi yä.

Ja sitt mnää otti jäll uudestas se lopumbuale, mutt konei hes
sillonga ruvenn veissama mnuun gansan, ni mnää sanosi: "Ei tämä veis
näy olevas se väärtt, ett te viiteisit stää trallitta. Ja koten mnää
viit yksnäs koko aikka veisat, ni mnää lakka valla."

-- Ol ny vai, sanos Vilkk, luuleks snää ett mes se nuati nii oppe.
Siin on gaunis nuatt siins snuu veisusas. Mistäs se olek keksinn?

-- Huals snää siit, mnää sanosi, ja mnuu harmitt jäll, ettei hän
veisust mittäm buhunnk, ko nuatist vaa. Mutt mnää voiti vanha Aadami
ja veisasi:

    Siilon gokkiki märsraagall huakka
    Eik pääs piilohom bannuttes taa.
    Sillo ei kerjet laittama ruakka,
    Mutt ko vyätän mep piukota vaa.

Kyll hes sillo sitt jo veisasivat toissen gertta se lopumbuale
mnuun gansan, mutt ko se ol teht, ni he rupesiva mnuu haukkuma ja
Vilkk sanos: "Ain helkkrisäk snää olek kulkennk, kos ole nähnk koki
märsraagall." Se o nys sendä vallam bilivinnihi semnem buhe. Pahus
soikko, jos niis laevois, ko mnää olen gulkennk, kokk olis tuli
märsraagall, sillongo mnää oli reivamas, ni mnää olsi sanonn: "Men
helvettin, gokk!" Nii, sillaill oikke mnää olsi sanonn, ja sillaill
jokane vanhemb merimiäs sanois. -- Kokk märsraagall! Kyll mares sen
diädä, ett kokk saa kiittä Jumala, ko häne anneta näö vuaks täkill
haalat jongum brassi viimesest nipust -- Pahus soikko, enne snää
nääk kalkaksen guuse ladvas, kon goki märsraagall, jos vaa jomnengin
gomend laevas o.

Semssi he oliva, Vilkk ja Iiro. Ei net tiätänn yhtikäm behu,
kuip pali siin on dyät, ko sovitta sanas veisuks ja ett sendähde
värsmaakreill ongi lupa pistä hiuka muinassi, ett sana vaa saada
sopimam baikoilles. -- Mutt mnää suutusi viime heijä nälkkimisestäs
ja sanosi: "Kosk tämä veis o nii huan, ni ei teijä stää kuulit
tarvitt, mnää veissa se itteksen daikk ole valla verka." Ja nii mnää
teingi, mnää istusi valla mykkän. Mutt luulettak, ett mnää sai oli
rauhas. Ei maaren, gyll nep poja mnuu veissamam baniva jäll, ens
moittimall ja sitt rukkolemall. Ja mnää veisasi sitt:

    Vede vallas o skändäkk ja reeling
    Ja mek kiipusta reivaman gaikk,
    Kapteen huuta: "Hei, haala po jeeling!"
    Se on dylkki ja totinem baikk.

-- Ja vissi, sanos Vilkk, se on dylkki ja totinem baikk.

-- Se on dosi puhe, lisäs Iiro siihe, totine ja tylkki paikk se o,
mutt ole mnää enne siinp paikka, ko näis Valko ohjaksis. Vaikk näist
kui vedäis, ni ei siit sem baremppa tul.

Ja kyll se tosi oliki, ett Valko men huanost ettippäi, mutt mnää
luule, ett hangin dahdos kuull mnuu veissuan ja mnää kiiti Jumala,
ettei hänell ollp puhelahja suatt. Hän olis, tiämäs, kans tehn mnuu
veisun gunkkan gelppamattomaks. -- No nii, mnää oli sendä ilone, ett
yksiki värs ol heijä miälestäs osannp paikall ja veisasi ettippäi.

    Hän saa miälelläs huutta ja käski,
    Kyll hän leppy, kon gaikk o "ol reitt".
    Ja meills syätetäm bauj, voit ja fläski
    Ja meill annetan dyyny ja peitt.

-- Annetan dyyny ja peitt! huus Vilkk. -- Oles snää sendä aika halju,
kuka niit meill annais. Kodes viäl pann, ett kyyppär tlee meijä
sänkkyn viäre ja mes sano: "Tuastis yks tuutning!" taikk: "Ryypp ja
voileip ja pual pottu olutt, mutt liukkast!" -- Ei, Kalkke, kyll snää
ole vähä hössättännk, kos semssi veissaile.

Ja Iiro tuumal: "Se o juur oikke se mitä Vilkk sano."

Nii händ, mitäst maare Iiro olis muut sanonn. Hänen däydyis ai
appleerat Vilku sanoihi. Kuingast muuto. Mutt mnää suutusi ja sanosi:
"Se o nys semnem baikk, poja, ett ko mnää kerra ole ruvenn veissaman
dämä veisu, ni mnää veissa sem bäähä saakk sill ehdoll, ett te annatt
mnuu oli rauhas niin gaua, ett mnää olen doimeistam bääss. Sitt saatt
moitti ja haukku, niim bali kon dahdott. Millä muull ehdoll em mnää
enä ruppet täsä lukkri virkka teillp pitämä."

No, mitäst täst, poja huamasiva, ett mnää oli sanonn heilit totude ja
lupasiva oli ihmsiks. Mnää krakistin gurkkum buhtaks ja veisasin daas:

    Ja ko haminam bäästä sitt kerra
    Ja saatt ranttaha astia nokk,
    Ni me itten dee fiiniks ko herra,
    Mennä maihi ja ollan "duu blokk".

    Meill o hentt joka mailma loukos,
    Niingo hyvi se ymmärät kyll.
    Niit o musti ja kredliinej joukos,
    Semssi konei olp paittaka yli.

    Paras hentt meill o Suamemaas sendä,
    Händ en goska me unhotta voi,
    Hänellp preivej meild yhtmitta lendä,
    Hänells silkki ja kultta met toi.

    Meripoikki meit varjelkkon daevas!
    Vaevaloine o elämän dääll,
    Paras sendä o ollaksem laevas,
    Ko mes seilaile valdmerem bääll.

Ko se lopposa siit värssyst ol veisatt toissen gertta ja mnää oli oli
verkalles isoma aikka, ni Vilkk kysys: "Siiheng se ny lopus?"

-- Siihe oikke.

-- Vai nii. Siin on gaunis nuatt siin veisus. Mutt kuulestis, snää es
oikke ymmärk, kui veisuj tehdä. Tiädäks, se kuulu vähä kamalald, ko
snää veissa niist meijä henduistan, go meill o joka mailma loukos.
Ensiksikki, ei snuun darvittis kohist semsist sanaka. Nääks, ei stää
tiäd, vaikkas joskus viäl mensi naimissi, ja jos snuu vaimos saa
kuuli, ettäs olet tehn tämssi tunnustuksi, niin gat ettes, kuis snuun
gäy. -- Nii händ ja töine asi o se, ett snää sano, ettei niill olp
paittakka yli. Se on gyll tosi, mutt snuu olis tarvinns sannok kans,
ett siäll o niin guum siäll ulkmaill, ettei siällp pidet paitta;
ett siäll o niingo muudis ett olla ilman baitta. Ja sitt snuu olis
tarvinns sanno, ettei siälls sembualest ilkialasten gäyd. -- Nääks,
ei nes stää ymmärt täälls Suames, jos ei stää selitet. Ja sendähde se
kuulu kamalald heijän gorvisas.

-- Nii oikke, sanos Iiro, -- ja färeis es snää Kalkke park olk kii
yhtikäm behu. Misä Jumala nimes snää olek kredliinej ihmissi nähn?

Nii, niingon guulett, ei Vilkk ja Iiro ymmär yhtikämittä semsest,
ko veisundekkohon guulu. Eng mnää stää ihmettel, ettei he mnuulls
suurkiitost sanonn. Mutt se mnuu kismitt, ko he yhtmitta siin
vaa moitesiva ja nälkesivä ja mnää sanosingi viime. "Ett te mnuu
veisustan mittä maksama ol joutunn eik teijä stää kuuli olis tarvinn,
josett olis mnuum bakottans se veissama." Sillom boja häpesivä ja
lakasiva hollamast siit asjast. Hiljaksis kuljetti sitt jäll, mutt
kyll kaikist merkeist näys, ett poja olivat tullp paremallp pääll.
Ja ko Nästihim bäästi, ni Vilkk ol niingo ennengi ja tek emänä valla
hulluks jaarituksillas. Se ol näättäk sillaill, ett ko mep pääsi
sisäll Nästihi, nii dlee emänd ja sano Vilkull: "Mnää olen deit
sitt odottann niingom bäevä valknemist. Asi o näättäk semne, ett
pyydetäis teijän boikkema mennesän Laitlan Gatihännän gylähä -- siäll
o semne lysteliseniminen gylä -- ko siäld o varastett pali davara. Ja
Virilähän, guulem, kans teit tarvitais."

-- Em mnää kerkk ny, vastas Vilkk, -- mnuun däyty kiirustem bainttat
täst Konstantinoopelihi.

-- Kui mihi, kysys emänd.

-- Konstantinoopelihi.

-- Mikä semnem baikk o.

-- Se on Durkim pääkaupung. -- Turkin geisrild o yhten yänk karann
ykstoist frouva ja mnuum bidäis net takasin doimittama.

-- Älkkä ny hulluijan. Ongost sill ussema frouva sitt?

-- O oikke, siällp pruukata nii.

-- Vai niim bruukata. Kyll mnää ole siit hiuka juttu kuull. -- No,
kyll keisar park kans nyt tuskas on gon gaikk frouva menivä menoijas.

-- Kaikk frouva! Älkkä luulk, emänd hyvä. Hänell o jälill
viäl -- andakkast mnää kato hänem breivistäs (Vilkk vet
paperim boviplakkaristas) -- nii, hänell o jälill viäl
kolmsstaseittmängymmendkuus.

-- Jeskandeerakast! Mitä hän sills sitt väli pitä, vaikk ykstoist
meniki hukka. Pahustak hän niit takka aja?

-- Rangastakses tiätystengim, bistä säkkihi ja kivej säkkihi ja
upotta niingom gatimboja.

-- Jumal siunakko! Se o vähä kamala sendä!

-- Niin gyll ongi, mutt semne o laki siäll ja met tiätäjä ole ai laim
bualell.

-- Nii oikke, nii oikke, huakkal emänd. -- Mutt Rauman gauttakost tiä
sinnk Konstumbaabelihi mene?

-- No, ei se juur Rauman gautt men, mutt ei siäld kautt mennem bali
vääräkän dul. Ja stää paitt kaikk mnuum barhama vehken ova Raumall,
ni ett mnuu sengin dähden däyty mennk kodon gautt.

-- Nii händ, nii händ, sanos emänd ja men.

Ja sillaill mep pääsim boikkemast Laitlan Gatihänttähä. Ilm ol
tuli aikatavallk kylmäks ja me joingi siäll Nästis kuuma riäksa
lämmetäksen. Ja ko ol lämmiteltt tarppeks ja Valko syänn, ni lähdetti
jällk kulkema. -- Juteltti sitt kaikki mailmattomi ajan guluks. Ja ko
Laitla aukki rupes häämöttämä, ni Vilkk näyttä päi yht kylä vasemallk
kädell ja sano "Kattokkast pojat, tosa nua ova jäll!" Se ol, näättäk,
sillaill, ett jo tulles sen gylän duulmylly oliva harmittann meitt.
Niit ol kummingin gymmengund ja kaikk olivas siivettömi paitt yks.
Ja Vilkk ol sillo jo sanonn meill: "Taidattakkost tep pojas selittä,
mingtähden duulmylly ei revit alas, ko stää kerra o lakatt käyttämäst
ja siippe ovap pudonns siit helkkrihi? Mnuu miälestän domses
siivettömät tuulmylly näyttävä kamalild, ova juur niingo handel
ihmne."

-- Kamalild oikke ne näyttävä, mes sanosi -. Ja ko ne nähti ny jäll,
ni ne harmittiva uudestas Vilkku. Ko mes sitt kulji sen gylä siutte,
ni siins seisos yhden dalom bortim biäles keskikäne miäs ja poltt
piippuas. Hän ol vissingi lopettannt tyäs aikasemin gon davalisest,
ko ol lauanda päev. No niin, go me hänen gohdalles tlii, ni Vilkk
käsk Iirom bysäyttä heose ja sanos sill miähell: "Hyvä ehtopäevä."

-- Jumal andakko, vastas miäs.

-- Olettakost tes sen dalo isänd?

-- Siks oikke mnuu haukuta.

-- Vai nii, vai nii. Kyll mar isänd tiätä, kenen dua myll on, go
siippe ova.

-- Ja tua myll vai, ko siippe ova?

-- Nii oikke.

-- Tiädä maare.

-- Vai niin, gene se o?

-- Kyll se meijä myll o.

-- No mutt kuningast isänd sitt nii ruakoton o, ett jättä siippep
paikalles sunnundaks? Kattokast, kui net toisten dalotte isänä ovak
kaunist ottann myllysiippep pois pyhäks.

Olsitt nähn, kuis se miäs suutus ja rupes meit haukkuma. Mutt Vilkk
ei olit tiätvännäs, ko sanos: "Kamalan guum veri teill ongi, andakka
Herran dähden gupat taikk lyäds suand, kosk o lauanda ehto ja
tiätystengi saun lämmi."

Mutt enemä se miähe veri siit puhest kiähuma rupes ja ko me näi, ett
se rupes haparoitteman givi kättehes, ni Iiro löi Valkot selkkähä ja
me meni menoijan.

-- Oi voi sendän, gui vähäst ihmne suuttu, tuumal Vilkk, ko me olim
bääss niin gauas, ettei tarvinnp peljät saadk kivej päähäs.

Laitla aukkjall Iiro sitt heitt ohjakse Vilkull, hak harmoniikkas
ja rupes pelama. -- -- Ja arvakkast, mitä se poik vetel? -- Stää
mnuu meripoikkatte veissuan. Se ol sitt semnem boik nuati oppema,
ett siit ei friskat. Ja vähä korjast se stää soittiki, vaikk kynne
vissin gondas oliva. -- Eik ol aikkaka, ni Vilkk sanos: "No, Kalkke,
veissast sana, ni mnääki auta!" Ja vois suas jukopere, ko mes sitt
veteli stää veissu, nii ett koko mailm kajatt. Ja ko ol laulett se
viiminem baikk: "Paras sendä o ollaksem laevas, ko mes seilaile
valdmerem bääll", ni Vilkk sano: "Jaa-a, poja, ajatelkkast, kon däst
taas tlee kevä ja vede aukkeva ja me lähde. Muistattak, kuip peli
kalattle, ko ankkur hiivata? -- Se o musiikki, poja! -- Ja seilip
pullistuva -- ja laev lähte hiljaksis pois haminast -- ja flika
itkevä rannall. Se on doist pojak kon grapistellt tämsis vehkeis."

-- Älä mittäm buh, sanos Iiro, pyhkes silmiäs ja niist nokkas. Ja
karhjald rupes mnuungin gurkusan dunduma.

Niingo vahvistukseks Vilkum buhessen, gui ilkkjä mais kulkemine sendä
o, Jumal anno meill oikke aika lumipyry, ja pimi ol niingom bussis.
Valko-park ei jaksann enä karatakkan, go lumi ott pyärihin gii ja nii
mes sitt sain gulkki hiljaksis ettippäi. Ihodes me jo meinasi jättä
ratta ja pyyttä ree lainaks, mutt Iiro sanos: "Mennä nys sendä Unajan
Dupalaha astikk; siäll o faar meijä vanh tuttun ja siäld kulkeva
linjaalikkin gottip paremi."

Sillaill oikke se oliki meijä miälestän ja 10 aikan ehtost mes
sitt viimem bääsin Dupalaha. Herätetti faar ja muar ja pantti vesi
lämppemä. Meijä ol niin gova vilu, ett Vilkk meinas, ettei ny aut
mikkä muu kon dodi, ja se o samas niingon Durun duljaissi Dupala
faarill. Vilkk hakiki sitt rommpotu vakastas, eik oli aikkaka, ni me
istusin Dupala faarin gans, join dodi ja praakkaskli muinassi. Ja
mitä kauema mes siin jaarittli ja maistlin glaseistan, stää lämbeve
meijän dul ollaksen ja stää hauskemald rupes mailm jälle näyttämä.
No ko mes siins sitt istu ja juttle, ni Iiro heittä ittes oikkjaks
Tupala faari sänkkyhy ja saa unem bäähän gii. Nii oikkem, boik
nukus siihe niingon dorrakas, ja ko Vilkk huamas se, ni hän ol koht
valmis koerangureines. Hän nyhjäs mnuu kylkke ja sanos: "Kuulestis,
Kalkke, eks snääkin dykk, ett olis oikke synd herättä Iirot, ko hän
noi makkjast nukku, muttkon guljeta me nyt tämä loppmatk kahde. --
Kyll Iiro huamen girkklaistengin gans kottip pääse. -- Hän on nääks
reisust rähjändynn ja nukkumine hänell nyp parast teke."

Semne se Vilkk ol. -- Niingo hän olis pitänns sill väli, jos töine
ol rähjändynnt taikk ei. Mitäst maaren, gon goko asi ol ny vaa se,
ett hän dahdos laitta Iiroll ihmettlemist, ko hän herä. -- Vaikk em
mnää sais Vilkku moittis, sill ett em mnää olit tippaka händ pareve.
Mikäst mnuu olis olis sannoisan: "Ei maare jätettäkä Iirot tänn
ihmistem bilkaks ja kukatiäs jalkasin gottit tleeman Duru reisust."
-- Nii, miksen mnää sillaill olis saanns sanno, mutt luulettak, ett
mnää sen dei, muttko nyäkkäsim bäätän ja meinasi, ett kyll mar se
vaam barast o, ett Iiro nukkus saa. Nii oikke mes se asjan gunttom
bani ja Tupala faar pist yks kaks heose ree ette, eik oli aikkaka,
ni me jo oli matkall. -- Taevas ol ny valla selkki ja tähde loistiva
nii ihanan gaunist, go ne ainakki loistavak, ko on gova pakane.
Vilkk, ko semnen girimies o, rupes mnuulls selittleemän gaike mailman
blaneeti ja komeeti, ko mes siink kulji. Mutt em mnää kaua viittinns
semmost kuulustellk, ko rupesi veissama "Arvon mekin ansaitsemme" ja
Vilkk sekös vähä äkkin daevan dähdistäs mnuu nuattihin. Nii mes sitt
painsin gottippäi. Valko karas hyrryttel oikke nätist ja met tykkäsi,
ett tämä ny vast ongi oikke lystreis, tämä. Mutt ko me olim bääss
pualväli Unajan gylä ja Siärstan dorppa, ni meillt tapaduski vähä
harmiloinen glumm. Vilkk ol juur pääss juttlemast ja hirvittleemäst,
kui hän huame aamust mene Iirot vasta Unaja kohden, go mek kuulim
biänem byräykse ilmoist, aisak krapisiva maaha ja Valko pysäs ja
kääns pääs päi meit, niingo olis tahtonns sanno: "Tott mar tes se
huamasitt." Vilkk karas koht ulos reest, men heosem bääm bualehe ja
ennengo mnää olin gerjenn noo sanoma, ni hänell jo ol asi selkki ja
hän huus mnuull: "Oi nyk koohot sendän, go luakk putos."

-- Vai niin, vai ei sem bahemppa tapattunn, vastasi mnää ja läksin
gattlema vahinkko.

-- Eikä, meinas Vilkk, -- tämä on biän asi, kyll mes semsem bian
glaara.

-- Klaara maare.

Niingo mnää jo enne ole sanonn, ni em me oli mittä heosmiähi, mnää ja
Vilkk. Ei meijä vanhemillan ollk koska heost oli, ja stää paitt me
olim biänest mukulast saakk laahanns Saksa ja Rauma väli joka ikine
suvi, eng oli oli mais pali muut kon gäymälttä sill aikka vuatt, ko
lapset tavalisest karava elukkatte ja heoste hännäs. -- Nii, ett
me olin davalisen gehnoj poikki heosvärkkette asjois. Sendähde em
me ymmärtännykkä, ett siit semmost vähti pit tleeman, go siit tul,
siit meijä luakam buttomisest. Nii händ, em mes semssi aavistannk,
ko Vilkk sanos vähä nässist: "Jaahah, ja nys se luakk pistetängim
baikalles jäll."

-- Paikalles oikke se panna, mnää meinasi ja sitt me rupesi sen
gans pelama. Vilkk ott luaka ja aisa ylös maast, kiärs ruama
hänembualmaises aisa ymbärs, pist luakam bää ruamalenkkihi ja käsk
mnuun giärttäs samallt tavall ruama mnuumbualmaise aisa ymbärs
ja sitt paintta luakka niim bali enemä väärä, ett sem bit menemä
ruamalenkkihi aisa sisäpualell. Mnää tykkäsi, ett sillaill oikke
se asi reedaha saada ja dein dyät käsketty. Mutt siinäköst vast
olikim brässi! Vaikk mnää se itt sano, ni mnää oli siihen aikkan
davalise frisk poik ja ko mnää otin gii johonkki, ni mnää takka, ett
se tunnus. Mutt kyll mnää siin luakam bahukses ny vastuksen löysi.
Mnää painsi ja painsi stää riivattu, mutt en saanns stää vaa niim
bali enemä väärähä, ett se olis menn aisa sisäpualell. Eng kehdannp,
pahus soikko, sanno Vilkull, ettei mnuull olit tarppeks voimi siihen
doimehe, muttko vähtäsi vähtämistän, ett hiki tukas ol. Ja Jumal
tiätä, kuingan gaua olsi siin askroinn, jos ei Vilkk olis huutanns
siäld tois puald heost: "Eks snää stää ny jo saa?" Sillo mnuu pist
harmiks, mnää puri hammastan ja painsi viäl yhdem bahan gerra ja
sillo se mem baikalles, men niingo meniki, mutt samas huus Vilkk:
"Pahustaks niin gamalast siäll nyhji, nys se lens ulos tällp puald
jäll."

-- Menkkö sitt -- mitä se mnuullk kuulu -- pains se paikalles jäll!

Ja kas näi Vilkk vähtämä, se poik pains ja ähkys ja puhkus, mutt ei
siit se enemppä tuli. Mnuu ol miälen oikke hyvä, ett hängi sai hikkol
voorostas. Mutt viime mnuu rupes tleema vilu ja ko mnää muutongi
vähitelle väsysin durha odottamissehen, ni mnää huusi vihdo viime:
"Eks snää stää jo saas sengi rääpäkäs."

-- Rääpäkäs, ittes rääpäkäs ole! Kihisi Vilkk ja kimmatt nyrkis
sojos mnuu etten. Ja nii häppi ko stää ongi sanno, ni sillaills siin
vaan gäve, ett me heiti luakan diä viärehe ja karasin doinen doisen
graivärkeihin gii oikken giukum bääll. Mnää, ko vahveve oli, rupesi
juur saama Vilku hankkehen, go Valko lähte karama hölköttämä Rauma
kohde. Hän dykkäs vissingi, ettei meist isso aikka mittä valmist
tliis. Mutt se hyät niist Valko meiningeist ol, ett me huamasi, ettei
ny ollukka aik tapell, ja läksi molemak karama Valkot kii ottama. Pia
mes se sauti, talutetti se takasi ja ruvetti jäll voorotelle painama
luakka paikalles. Mutt ei se vaa menn.

-- Om mar tämä nys sendä oikken gamal paikk -- sanos Vilkk vihdo
viime -- mnää tiädä juur vissi ett piänet trengpoja maillp paneva
heose luakkvärkeihi. Ongost niills sitt enemä voimi ko meill?

-- Em mnää händ ymmär, vastasi mnää. Ja sitt mef fundeerasi iso aikka
ja pääti viimen dehd nii, että Valko ajetti ojaha, nii ett saatti
luakan doinem bää päi yht suurt mäntty kon gasvo ojam barttall, ja
sitt me molemap painsin doist päät paikalles. Mutt ei se sillaillakka
luanistann meills, se tyä. Kyll mes se nyt tarppeks väärähä sai,
mutt juur ko sem bit menemä siihe ruama lenkkihi, ni se flengatt
kyljelles taikk lens pois paikoild toiseld pualeld, kodei siäll mittä
sem baremppa toperholtti oli. Viime rupes päälsem bäätteks Valkokin
dleema levottomaks. Kerrangin go me oli juur ja juur saamaisillas sen
girotu luakam baikalles, ni Valko nytkäs sama ja siin oltti sitt jäll.

-- Rupp nys snääki, sengi raat, siin viäl äkseerama, huus Vilkk
kuikuisas ja vetel Valkot piiskallp pitki ja poiki. Mutt ei se siit
viissamaks tullp, pikemi hullumaks.

Ja siin mes sitt präsäsi, siks ett Vilkk vihdo viimem bist luakan
gainlohos, ott ohjaksek kättes ja rupes taluttama Valkot päin
gaupunkki. Mnää meni aisoihi ja vedi rekki peräsän. - Se ol surkkja
kulkko.

Kaikeks onneks ei meill ollp pitkä matka Siärstan dorppaha. Sinn mep
poikkesi ja kolkuti ovem bääll, siks ett ihmse heräsivä, ja rupesi
selittämän gui meijä ol käyn.

Mutt ko Vilkk sanos ett meijä luakkan ol lendännp pois paikoildas ja
ettem mes saanns stää sijalles jäll, ni sillo lyättingi ovi kii meijä
nokkan ette ja mek kuuli vaan go isänd sanos: "Pahukse hirvhamppak,
kon dleevak keskell yät ihmsist pilkka tekemä. Korjakka ny luunn
vähä äkki!" Ja siihe me jätetti eik ny auttann muu, ko lähti jällt
tramppaman gottippäi sill erotuksell vaa ett ny men Vilkk aisoihi ja
mnää kanno luakka kainlosan ja taluti Valkot. -- Jaa-a, ko mnää se
reisu muista, ni ei mnuu enängä mikkä nii harmitt, ko se, etten mnää
stää luakka rekkem bannk, ko roikoti stää, niingo se olis raarikin
gapen oli. Mutt ko Vilkk kiukuisas kerra ol ruvenns stää kandama, ni
häm bist se mnuun gainlohon, go hän aisoihi men ja mnää, kahko, kanna
stää huamattemat jäll voorostan. -- No niin, sillaills sitt menttin
gottippäi. Ei Vilkk enä komeeteist eik planeeteist olis hualinn,
vaikk ne olis meijä niskaham budonn, eng me enä lauleskell: "Arvon
mekin ansaitsemme", kon dravasi hiki tukas Rauma kohde.

Mutt ko mep pääsim Bitkjärve ahte ali, ni meijän däydys huilat ja
vettä henkkiän. Mnää sanosingi siins sitt Vilkku: "Nääks nyk, kumnen
dämä mailm o; vaunuis snää algo reisus ja rekki peräsäs traaksite
snää kottit tlee" -- Siihem buhesse ei Vilkk vastann mittän, go möris
vaa niingon vanh kahlkoer.

Mutt mnää olingim bäättännk kiusat händ yhde eine ja sanosi hänelle:
"Turh reis tämä oikkjastas oliki; niit snuum berindrahoijas me läksim
bankkihi viämä, mutt käveikköstis snää lainkkam bangis."

-- En gäynnk; kyll ne rahak kotonakkin darvita.

-- Vai nii, mutt mitästis sanoisi, jos ne olsivakki sendä siällt
Turum bankis.

-- Kui mitä? sanos Vilkk ja rupes kuuvalos flombuukkias syynämä. Ja
ko hän löys siäld vaa hiuka viidettkymmend markka, ni hän gysy, mihi
lopp raha o joutunn, ja mnää sanosi niingon dosi ol, ett mnää oli
viänn nelisata markka pankkihi.

Mutt kaunik kiitokse mnää siit sai. Vilkk huus: "Oleks snää mnuu
foormyndrin" ja karas päällen niingom beto. -- Nii oikke, semnen
dulikiukkune miäs se Vilkk o ja vaikk stää o häppi sanno, nin gyll
mnuu se sendä sannot täyty, ett oikken dodem bääll me jälls siint
tappli, rytistli. Mutt kesken gaike joku huuta meijän dakanan:
"Lämmetäksennek siin vänkkröittett, poja?"

Me helliti vähä äkkin doinen doisen graivärkeist ja ko me näi, ett
se oliki Hakkri Iiro, ko meit puhuttel, ni met tlii vähä ilosiks. Ja
se ol sendän gaikkja ihmelisemppä, ettei Iiro olis suuttunn meijäm
bäällen, go sanos vaa: "Sengi junkkrik, ko jätitt mnuun Dupalaha,
mutt mnää heräsingim bikemin, gon de olitt luull ja läksi jalkasin
gottippäi. Ja ny mnää sautan deijä. Misäst tes sitt oikke olett
viivytell?"

Mnää meinasi juur ruvet selittämä hänellk, kui meijä ol käynn, mutt
Vilkk, ko ai ymmärs päijät ittes, vastasikin goht: "Tuall me oli
Siärstalls sisäll ja sovesin deerejahtist ensmäis keskviikko aamust
ja ny juur lens meijä luakkan däsä ah te allp pois paikoildas;
pistäst snää se ruamihi jäll."

Sillo mnää ymmärsingi, ett Vilkk koitt salat kui meijä laitan oikke
ol ja mnää ajattli itteksen, ett om mar se Vilkk sendä vähä järkeväs
poik. -- Mutt ei meill oli onni sillk kertta.

Iiro vastas, näättäk, ett hänen gätes oliva niin gondas, ettei hän
rupp yrittämänkkä semssin doimeihi.

Sillo ei auttann muu kun dotus ja Vilkun däydys sanno, ett Tupala
luakk ol niin gankki, ettem me jaksannp paintta stää paikalles ja ko
hän gerra ol alkkum bääss, ni hän lopett: "Luuleks, pahus soikko ett
me muuto olsin dranunn rekki peräsän ja taluttann Valkot toispuald
Siästan dorpan dähä saakk."

Olsitt sillo nähn Iiro! Se rupes naurama; se nauro nii ett se vallan
giärittel lumihanges ja Jumal tiätä, kosk se olis lakann, jos em me
olis viime uhann anttas sillk kölilöyly. Semnem buhe meild vaikutt
sendä se verra, ett hän sai sanotuks meill, ett me avaisi rinnustime
auk. Ja ko Vilkk se ol tehn, ni luakk meniki vähä nässist paikalles
ja sitt Vilkk vet rinnustimen gii jäll eik ol viäläkkä lakann
ihmettleemäst, ett hän se sai kii nii hiukall venuttamisell.

Kyll mes sitt pani jala Valko ali. Mutt synd olis sanno, ett me
oli hyvällp pääll. Vilkk syljeskel pitki syljelj ja mnuu kismitt
koko jutt. Mutt Iiroll ol lysti, eppäle mnää, kosk sen goko ruumis
pudauttel ai joukko, eng mää usk, ett sillp pahall vilu ol. -- Nii
händ, sillaill meijän gäve, ett ko meijäm bit Iirost jekku tekemä,
ni me joudusi itt naurualaseks. Ja ko sitt viimem bäästin Dasalam
bortill, ni Vilkk sai ruvet puhuma hyvä-kaunist Iiron gans, ettei hän
olis jutellk kaupungis siit luakam buttomisest. Mutt luulettak, ett
Iiro tais pittäs suus kii. Ei maaren daitannukka, vaikk hän lupas
oli hissuksis. Kyll meijä luakastam bian goko kaupungis nauretti ja
hirviteltti semsten gesken go luakkvärkim bääll ymmärtävä.

Nii ett pali meill ol harmi siit Turu-reisust Mutt ol meill sendä
lystiki oli ja miälelläs mnää ylipäätäs muistle stää kertta, ko met
Turkkuhun guljeti net Tasala Vilkum berindraha.



Tasala Vilkun gäändmys paremppa elämähä


Yks pyhäpäev vähä jälkken gynttlä samant talvenk, ko me niitte Vilkum
berindrahatten gans vähtäsi, mnää meni jällt Tasalaha Vilkku kattoma,
niingo mnuun dapan ol ain go aik pakkas pitkäks tleema. Ja pitkäks
kyll se käveki, nii ett me vähä mond kertta kadusi, ett me olin
dalvreisust kotti jäänn. Se o näättäk semnem baikk, ettei merimiäs
kuukausräkningillt tult toime semsell alustallk, kodei lainkkan
geinauttel. -- Vilkk sai sendä joingim bäeväs kuluma. Siin ol vähä
semmost pyssmiähe vikka ja se fliitos yhtmitta pyssyines Nanus ja
Lonsis ja Isollmetäll ja Jumala tiätä misä. Eik sillp pahall valla
huano onniakka oli. Välist joku kahko jänes anno sen dappa ittes ja
sai se joukkon getungi sakseihis, ko se niit virittel pisi niituj
ja mäej metäelävätte ja ihmisten durmlukseks. Nii juur, ihmisten
durmlukseks, sano mnää, koskan itt kerra joudusi Vilku sakseihin, go
läksi händ jälkki myäde metäst hakema. Ko mnää sillo hyppii siinp
pisi hankki Vilkun geturaudak kondisan ja Vilkk sitt viäl, ko hän
vihdo viime löys mnuun, gehtas ruvet klummima mnuu sendähde, ett mnää
oli häne viritykseks tärveli, ni mnää pääti miälesän, ett em mar mnää
ikänäs enä rupp pyssmiähe jälkki seorama. -- Mutt ny mnää sekkongi
vallan doissi asjoihi. -- -- Nii händ, mnää menin Dasalaha ja se ol
yks pyhäpäev vähä jälkken gynttlä.

Ko mnää pääsi sinn, nin Dasala muar, Vilku äit, istus kuistill
ja itk. Mnää ymmärsin goht, ett ny ol Vilkk jällt tehn jongun
goeranguri. Se ol sitt ai semne ylöannett. Mnuun dul oikke surk stää
Tasala muari ja mnää rupesingin goht lohduttama händ ja koiti saad
muari hyvällp pääl jäll.

-- Mitäst te muar siin ny itkett niiskuttleett, mnää kysysi, -- ong
kiss kuall vai?

Mutt ei muar tiättos pistännk, ko itk kollot vaa ja pyhkes nokkatas
esiliinahas.

-- Älkkä yhtä itkekk, muar kuld, kyll mnää se Vilku opeta vanha
äittiäs kiussama.

-- Snää opeta, sanos muar ja nous ylös niingo yks tuaksaus, -- snää
opeta! Tiädäks jos snuu äitilläs olis yksiki semnem boik ko meijä
Vilkk, ni ei täsä mailmas mittä hättä oliska. Älä snää puhels semssi,
ett snää opeta Vilkku, mutt kon goit vaa otta esimerkki hänest, niim
bali ko snuun durmeldunn luandos myäde anda.

-- Vai nii, vai nii, änkkäsi mnää, kon em, bahus soikko, enä
ymmärtänn, mitä mnuum bit sanoma. Mutt vähitelle muari sanas sendä
rupesiva mnuu kismittämä. -- Vai Vilkk täsä ny ruppe esimerkiks
toisillk kelppama, Vilkk, ko ain gaikk juanek kekses ja ol pann meijä
huano huuttohon goko kaupungis ja viäl ulkmaillakki! Vai Vilkk täsä
oikke säädylise nuare miähe esikuva o muari miälest! Semnem buhe
harmitt mnuu sendä vähä kamalast ja mnää sanosingi muarillk, ko olin
gerjenn hiuka virkkoma hämmästyksestän: "Ei mar meijä äit nykkä vaa
sunkka itk poikas tähde niingon de."

-- Ei sunkka itkekkä, harvon gaiketakki hän ilon gyynli mukulattes
tähde vuadattas saa.

-- Kuit te sanositt, muar? Ilon gyynli! Ilostakkost tes siin nyp
pargutt sitt?

Ei muar puhunns sanaka, mutt ko itk, tillitt vaa ja vede juaksivas
silmist niingo rännist. Mnää pakkasi jo oikke sekkoman gaikest
tämsest, mutt viime mnää pääti, ett mene mar mnää sendän gattoma,
mimne se Vilkk sillo on, go hänen dähtes ilost itketä. Ja mnuun däyty
sanno, ett ko mnää oti ove lippahan gii ja pyäräyti itten sisällt
Tasala salihi, ni mnuu sisikunnasan tunnus juur samallt tavallk, ko
enne mailmas lukuvooroll mennes. Mutt sisäll mnää meni ja istusi sali
ovipiälehe. Ja kyll mnuu se sannot täyty, ett mailm näytt muuttunnuld
mnuu silmisän, go mnää hetke aikka siin istunn oli. Salim beräll
istus Vilkk pöydän dakan hirmuse iso postill ja Tasala muari virskiij
noka ali ja luk kovall äänellp päevä evangeeljumi. Kyll mnää se näi,
että hän mnuu huamatt, ko mnää sisällt tlii, mut ei se poik vaa
oli mnuu näkevännäs eik hyvä päevä sanonnk, ko luk ettippäi. Mnää
kopistim biippun saappangorkkoan vastan dyhjäks, pisti sem blakkrihin
ja ajattli itteksen: "Ova maaren däsä oikke niingon girko meno,
annast katto, mitä täst lopuks tleeka."

Mutt Vilkk pit harttast vaa asjas pääll ja luk sem bäevän deksti
selitykse loppuhu astikk. Ja ko hän se ol lukenn, ni hän ott
virskirjan gättehes ja rupes veissama se numron 254, ko aika:
"Valitan vaikkiast kans kuningas Davidin". Ko mnää valla hyvin daisi
se virre ja nuati eik mnuu äänenikkä niit kaikkjan goohomppi ol,
vaikkan se itt sano, ni mnää oti nuattihin gii ja rupesi hurauttlema
joukko. Muarikim bist ittes sisälls salihi ja yhdys kimjäll äänelläs
ja semsill värisevill, vanha-aikkasillk kruussauksill veissuhu,
nii ett kuulus oikke juhlaliseld, ko mes siink kaikin golme veteli
stää virtt, nii ett Tasala sali akknat tärisivä. Ja muari silmist
juaks vesi koko aikka. Ko sitt nek kuus värssy oliva veisatu ja
Vilkk ol lukenn Herra siunaukse ni hän dul mnuu tervettämä ja rupes
pauhama mnuun gansan niingo ennengi. Tasala muar toi meillk kaffett;
auringokin dirkistel hetke aikka sisäll ruudust, katava oksat
tuaksusiva laattjal ja meill ol oike lysti, ko mes siin istusi ja
join gaffettan.

Viime em mnää enä taitann hillit ittiän, go sanosi: "Kyl mar tämä
kaikk ny vaa hyvä o ja vallam baikallas, ett snääki Vilkk olet tull
hurskaks".

-- Em mnää mikkä hurskas ol, mutt sapati mnää pidän gunnjas, vastas
Vilkk.

-- Nii oikke, mnää nää se ja meinangi vaa, ett näi se parast ongi. O
oikke, mutt mnää tahdoisi vaa vähä niingo muistuttas snuu, ettes snää
enne niim bali väli pitänn, mikä päev viikkos me hulluttli.

-- Engän daitannp pittä, mutt ny ovakki asjat toisi ja mnuull on däys
syy muutta elämätän.

-- No, se o viss se. -- Mnää tahdoisi vaan diättä, mikä kamal
snuull on dapattunnk, ko snää semssem bäätöksehen dull ole. -- Kyll
mnääki ole mond kertta ajatell, ett meijän darvittis ruvet elämätäm
barandama, mutt ei mar siit vaa ol valmist tull.

-- Nii händ, ei olt tull valmist eik tleekka ennengos saas semse
varotuksen go mnääki. -- Kuulestis, uskoks snää, ett o synd tehdt
tyät pyhäpäevän?

-- Kyll mar kaiketakkin, gosk sanas nii lueta. En mnää se enemppä
tiäd.

-- Eskä snää tiäd, mutt mnää tiädä. Istust nyt hilja, ni mnää juttlen
goko asja. -- Tiädäks, mnää sain getu eilä.

-- Op perhan, vai luanist snuu jäll! Sitt pidetängi juhla tänäp
ehtost, ko se kiskota. -- Mep pruukkasi näättäk kiskot yhdes kaikk
ketuk, ko Vilkk sai, ja sillo Vilkk pist ain dodiks.

-- Älä kir, sanos Vilkk. -- Stää ei nyljetäkkän dänäpä eik todiakka
juad. Tänäp o sunnunda, tiäds se.

-- Oh helkkar sendä -- o oikke.

-- Älä kir! Nääks, siit ketust ei saa nahka pois pyhäpäevän, vaikkas
kuik koitaisi.

-- No, mikäst siin sitt esten olis?

-- Siin o ny vaa semne este, ett selväst näke, ettei pyhäpäeväns saas
semssi turhi toimitta. -- Ko mnää se sai eilä, ni se kerkes jäätymä,
ennengon gottip pääsi. Se ol juur jämt niingo yks jäänglimpp. Mnää
olsingi muuton dulls snuu eilä ehtost hakema ja me olsi yhdes
kiskonns se. Mutt ei jäätynny kettu kukka rupp nylkemä ja sendähde
mnää pistingi sem bakartuppaha sulama ja ajattli itteksen, ett tänäp
aamust mnää se nylje yks kaks. No niin, dänäp aamust se kyll ol sula
ja notki ja mnää rupesin goht toimeihi. Ja kaikki käveki hyvi, siks
ett mnää pääsin geskkohta kaula, mutt sillo oliki juur jämt stopp.
Sen gauemaks ei nahk lähtenn. Mnää vedi ja nytkesi, auti veitellän ja
ähkysi ja hikkoli, mutt ei nahk vaa ottann lähtiäkses, ei vaikk
piru -- -- --

-- Älä kir! sanosi mnää, näyttäksen, ettei Vilkk ollk kalljollk
kylvänn jumala sanatas.

Mutt ei Vilkk siit oikken dykännk, kosk hän gatos luinautt mnuu yhdem
bahan gerra. Viime hän sendä voitt luandos ja sanos: "Nii oikke, eikä
saak kirot pyhäpäevän."

-- Eik arkkjanakka, mnää tuumali.

Mutt sillo Vilkk suutus ja sanos: "Joses snää ny vaa ol hilja ja
kuulustel, mitä mnää sano, ni mnää jätän goko asja selittämät. -- --
Nii oikken, gaulan geskpaikoills saakk nahk läks hyvi, mutt siit ei
ettippäi ei vaikka pi -- -- nii, vaikk pimjähä astikk olsi rehkinn."

-- Älä nyk koohoijas, se sitt vast klookk kett ongi, mennästis
kattoma stää. -- Kyll kait stää sendän gattos saa, vaikk ongim
byhäpäev.

-- Saa maare, mikäst etei sais. Ja saa stää koitta nylkkiäkki.

No, me läksi sitt Tasalam bakartuppaha ja kyll kaikk näytt olevas,
niingo Vilkk ol selittänn. Siällk killus kett kados kinnerpuus ja
pualväli kaulaha saakk nyljett nahk hipas tuva laatijat.

-- Kas nii, sanos Vilkk, -- tosa o varotus. Rupp toimeihi vaa, jos
miäles teke, niis lakka maalissi pyhäpäevän ajattlemast.

Mnuun däyty sanno, etten mnää sillonga viäl luull muut, ko ett
Vilkull ol jäll jotta jekku miäles. Mutt olkkon guit tahanas, tuumali
mnää itteksen, heiti jakum bois yld, kiversim baeda hia ylös ja
rupesin dyähö. Mnää ole eläisän mond elukka ulos heijä nahastas ajann
ja mond kettuakki, ni ett mnää luule vähä ymmärtävän näit asjoit ja
tiädä se, ett kon gerra vaa saa käpälä ja saparak klaariks, ni ei
mittä muut kon griuskuvee vaa, kyll nahk vissi lähte niingon dyhjä
tehde. Mutt tämä nahk ei lähtenn, jos uskott taikk ei. Mnää vedi ja
vedi ja mnuu harmitt ja pelguttiki jo viimeseks, mutt nii se vaa ol,
ko olis koittannk kaljot traaksip paikoildas.

-- Äläst sendä hual reppi rikk stää nahka, sanos Vilkk vihdo viime.

-- Reppi rikk! Pahustak sills sitt väli on, guit tämse nahan gäy! Es
sunkka snää tätä myyd mein. Eik tämä mikkän gett olk, kyll maares se
ymmäräk, kos nääk, kui mnää täsä vähtä ja hikkole, eng vaa saa nahka
lähtemä. -- Vanh-faar tämä o eik mikkän gett.

-- Olkko sitt Belsebuub itt, mutt ko arkki tlee, ni vissi mnää häneld
naha ota ja myyn gahdellttoist markall.

Sillo mnuu rupesiva Vilkum buhek kammottama ja mnää pisti jakkun
yllen ja läksim bois. Vilkk tul peräs, me meni salihi jäll, veisasi
yhde ehtovirre ja joim bari kuppi teet. Ja ko mnää läksi, nin Dasala
muar itk jällp piäne loraukse.

Seoravanp päevän Vilkk tul meill ja vihels tullesas, nii ett mnää
jo aikka, ennengo hän ove avo, tiäsin, guka siält tulos ol. Kyll
se poika ny jäll ol endselläs, lakk ol toisellk korvall ja silmä
vilasivap pääs niingon gärpp kiviroukkjos.

-- Tomsellp päälläk snää ny jäll ole, vaikkas eilä sais semse
varotukse? kysysi mnää.

-- Älä kohis, sanos Vilkk, ei ny ols sunnunda. -- Ja siit ketust ei
puhut enä mittä. Se pahus ol nääks joskus joutunn jäneksem baulaha.
Lang ol katkenn ja jäännp piukka ymbärs kaula. Sendähde ei nahk
lähtenn. Mnää olen dänäp tutkinnas se asja. Arkkipäevän o miäs sendäm
bali rohkeve ko sunnundan.

Nii, semne se asi ol. Mutt Tasala muar sure viäl nykki, ett Vilku
elämäm baranus kest vaa yhde voorkaude. Ja mnää, ko joudum bitämä
Vilkku esikuvanan, dykkä, ett kyll o syyt surrakki.



Kui Hakkri Iiro meijäm belast saksan giälen daedollas


Ko Raumall ol saatt merikoul ja ruvettin dekemän gapteenej ja
styyrmannej siäll Vänni sillan gorvas, nin gukast mar sinn olis mennk
koulum bengill istuma jos ei Tasala Villk. Nii händ, hän go semnen
girimiäs ol, hän ol tiätystengi ensmäine miäs pistämä nimes sen
goulun girjoihi. Kyll me hänest koitim bilkka tehd ja kysysi häneld,
eik hänehe jo tarppeks järkki ajett siäll Heurthenin goulus.

-- Ei maarenga, ei stää piom bohjan gautt pali päähä menn; olett
kaiketakkin des se ittestänn huamann, vastas Vilkk, niingo hän olis
oli viissave ko me ja niingo siäll Heurthenin goulus olis koitett
klopoll mändät järkki meijäm bäähän. Kyll Vilkk se vaa hyvin diäs,
ett stää muist syist käytetti ja ett stää Jumala lahja hyvin dasasest
tul jaettu mnuu ja Vilku ja Iiron geske. Eng mnää ol viss, vaikk se
olis hyväki meillt tehn.

Mutt olkko se asja lait kuit tahanas, summ se vaa ol, ett Vilkk käve
yhden dalven girja ja kartak kainlos Vännin goulus ja ko suvi tul, ni
hän seilas styyrmannist Saksareisuill. Sillo mnää vast äkkäsi, ettei
se Vännin goul ollukka niit kaikkja hullumppi alstandej ja seoravans
syksyn istusi mnää jo itt Vänni sillan gorvas. Ja ko mnää talve oli
siäll hikkoll ja ajannk kaike mailma viissaudek knuppihin, ni sillt
tavalls se jutt lopus, ett ko vede aukesivak keväll, nin Dasala Vilkk
ol vanha Minervan gapteenin ja mnää styyrin. Hakkri Iiro me otin
gonstaapliks, se ol luanoline asi. Stää poikka ei saatt, näättäk,
kouluhu, vaikk olis ihmeit teht.

-- Ei sinns sendä jokane järjestäs mennä, sanos Iiro, -- kukast sitt
enä mastohon giippe, jos mek kaikk täsä kapteeneiks ja styyrmanneiks
ruppe ja kävele sikar hamppais ja käde houssuim blakkreis. Ei pojak,
kyll niit merimiähi sendän gans tarvita ja pikioravan mnää ole
meinann elä ja kuall.

Siihe se asi jäi. Mutt vaikk meist ny ol tullp päälysmiähi, ni
em mes sendä Iirot vasta mittä ylppeytt osottannk, kom bidi händ
kambraattinan niingo ennengi. Vilkus pakkas kyll asuma vähä semmost
herrastlemise henkki, mutt se tul esill vaa sillo harvon, go hän ol
saann jongun glasi liiveihis. Sillo ei hän enä sanonnukka, niingon
davalisest: "Kuulestis Iiro", muttkon gäytt ain garahtääri ja sanos:
"Kuulkkast konstaapel, nyt teijän däyty tehds se ja se", taikk:
"Tiätäköst konst, kuis se asja lait o", j.n.e.

Nii händ, semne oikke hän ol ja -- niingo sanott -- ny olttin
gaikin golme Minervas ja painetti Saksa kohde, nii ett rytis. Olitt
yks lauanda ehto, ko mes siink kryssäili Ryygeni saarem baikoill.
Meill ol kaunist ilma ja Vilkk käsk mnuun gajuttihi; met tei
ittellem biänen glasi ja istutti sikari suus ja pauhatti muinassi.
No, ko siins sitt istutti ja voitti hyvin gaikin davo, ni Vilku
silmäk kiäpautiva yhtäkkin gajuutin gattoho, ja ko hän näk siälls
signaalrakettkimbu, ni hän ol koht valmis vehkeines.

-- Jaaha, Kalkke, kosk täsä muutongi lysti pidetä, niim bäästetäst
yks rakett.

-- Ei mar päästetäkkä, sanosi mnää, kyll maares sen diädä, ett semne
rakett merkitte, ett me ole henge hädäs; pelastuspaatt tliis tänn ja
mes saisi jongun duhane sakko, ko ole heit narrann; nii ett ann ollp
päästämät vaa.

-- Jaa-a, snuu jutuisas taitaki ollp perä niingo Järmberi valheis.
Mutt otetast sendän dua kimpp alas ja katota heit. Tiädäks, nii vanh
merimiäs ko mnää olengi, niim, beevele viäkkö, mnää en diäd, kui
raketej ilmaham bäästetä. Ja mnuu miälestän jokatte merimiähe sendän
darvittis taittak kaks konsti, uid ja raketej päästä. Mutt kui moni
meist niihin doimeihin bysty?

-- Kyll snuus o oikkeus. Em mar mnääkä sunkka vaan diäd, kui raketej
ilmoihi lennätetä.

Sillaikka Vilkk ol siäpann rakettkimbu alas ja ottanns siit erinäs
yhde oikke aika junkkri. -- Siin mes sitt syynäili stää kaikim buali.
Sikari mep pidi seikan dakan, sill ett me ymmärsim beljät stää
pahust, ko se siin makas pöydällp pirun gurej täynn. Viime Vilkk
sanos mnuu: "Käskest se konst sisälls, se o seilann ammeriikkalaisis
manuuareis, kyll mar se nämäkki vehket tunde."

Mnää käski Hakkri Iiron gajuuttihi. Vilkk tarjos hänells sikari ja
kysys sitt "Tietäkös konst, kui raketej päästetä?"

-- Tiädä oikke. Kuingasten diädäis, vaikken olekkan dalvkaussi Vänni
sillan gorvas istunn, sanos Iiro, sytytt sikaris ja vet semssi
sauj ko heinleivisköit. "Kattokast, tosa papertollo alapääs on
dämä langambätk ja toho noim bistetä valu", lisäs Iiro ja sojott
sikaris päi stää langam bäät. Mutt stää ei hän oliska saannt tehd.
Se langam bahus rupes, tiädättäk, pihisemä ja kipenöittemä vähä
jumalattomast, ja sillo em me ymmärtänn enä muut, ko ett ny om bako
paras. Ensmäiseks pyäräytt Iiro ulos, sitt mnää ja viimeseks Vilkk,
niingon gapteeni velvolisus ongin, go merell hädäs olla. Eik Vilkk
enä kerjenn ovi peräsäs kiip panema.

Me lyyhistysi sitt hissuksis kajuuti seinän daa ja odoti, mitä
pit tleema. Eik meijän gaua odottat tarvinn, ennengon gajuutt ol
niingon ilmvalus. Ja voi tuhane juhanest stää jytinä ja prätinä,
stää paukkna ja puskomist, ko siäld kuulus. Kaikist merkeist me
ymmärsi, ett se raketim bahus nyk koitt ylös ilmoihi, niingo semste
luand o. Mutt ny ei häm bäässykkä ja kotei häm bääss, ni hän lens,
niingo mek kropinoist ymmärsi, seinäst seinähä ja laattjast kattoho
ja kadost laattjaha ja koperoitt kaikk nurka läpitt niingom baha
tullvahtmestar. Mnää ajattli siins suutuksisan itteksen, ett koit ny
vaam boik, koit parastas, kyll se turha olit taita. -- Mutt Vilkk
väris mnuu viäresän niingo langvyht. Mnää lohduti händ ja sanosi:
"Älä yhtä hual, anda häne ny aikas pyristellk, kyll häne viime vissi
leppyt täyty?"

-- Mutt jos se sytyttä koko lae --?

Enemppä ei Vilkk keijenns suustas saama, ennengo eläm siällk kajuutis
muutus juur hiljaseks ja me näim biäne välädykse ilmois ja kuuli
hetkem bääst oikke lujam baukaukse. Vilkk konttas laevam beräbualehe
ja kysys Savilan Gyärild, ko seiso ruaris: "Näiks mittä?"

-- Jo se men, sanos Kyär ja haukkas aika palase leipkyrsästäs. Sill
ol, aingo se ruaris seisos, naru kaulas ja narus killus leipkyrs.

Ny me ymmärsi, ett rakett ol löytänn ulos ovest ja meild pääs
helpotukse huakkaus. Mentti siit sitt kajuuttihin gattlema ja
siälläköst vast sekasotku ol. Kyll se rakett ol kaunistengi siäll
askroinn. Ei viikko enne joulu ol missän gaikk nii riipi raapin
go Minervan gajuutis sillo. Siäll oliva merikorti ja talriiki,
leivämbalase ja rommi, jaku ja liivi, ja kiikri ja värki yhdes
rymssys, ni etten me luuli niistkoskan dolkku saavan. -- Kamal sisu
semses raketis sendä on, gyll sen däydy jokatte sannok, ko o olls
semsten gans tekemisis.

Me rupesi sitt vähitellen goittama siivot siällk kajuutis ja kyll
siin -- niingo sanott -- siivomist oliki. Hiki tukas siint tyät
tehti. Mutt juur ko me oli saamaisillas kaikk vähä sinnppäin go
ennengi, ni mek kuuli ett täkillk karatti ja mäikätti. Vilkk pist
pääs ulos kajuuti ovest ja huus: "Mitäst tes siäll ny äkseeratt,
poja!"

-- Pelastuspaatt o laevan gyljes ja miähet tleeva buurihi, vastas
boosu.

-- Kas nii, ny ongim beevel paatis, sanosi mnää.

-- Älä mittän buh, huakkal Vilkk.

Mutt ei siin ollp pali huakkamise ja fundeeramise aikka. Vilkk ja
mnää meni ulos kajuutist ja samall hetkell astus pelastuspaatim
bäämiäs yli reelingi ja rupes saksatas sopottama. Mutt em mes saksa
osann, Vilkk eng mnää. Ei stää kiäld kukka merimiäs op, vaikk
olis kui mond kertta Rauma ja Saksa väli laahann; toist se o, se
engelskan giäl, stää merellp puhuta ja osata. No, nii, mitäst täst,
mes seisosin dotisin niingo Laustim bundar ja sakslainen giros ja
pärmänttäs. Mutt sillon duliki Iiro kajuutist ja sakslaine hyppäs
koht häne ettes. Se luul häne vissin gapteeniks, ko hän viimeseks
tul. Ja vähä aika ramariika Iiro siins saiki osalles. Mutt Iiro
kuulusteli vaa niingo muin miähin, ja ko sakslaine lopett puhes,
ni Iiro vastas selvälls saksan giälell: "Niks". Saksalaine jälls
sopottama, nii ett vähä henkki ol, muttko Iiro sai suuvooro, ni hän
sanos taas saksaks: "Niks". Sakslaine suutus ja hyppäs paattihis,
mutt Iiro kiukustus kans ja saikim bittä viimese sana siin riidas.
Kom belastuspaatt tek lähtö meijä laevastan, ni hän huus niills
sakslaisill viäl kerra: "Niks!"

Me oli vähä turkase ilossi, ett mes sillaills selkesi siit jutust,
ja ko me juttli Iirollk, kui nolost meijä meinas käöds se sakslaisen
gans, ni Iiro meinas: "Kodett mnuu koht hakeman dull, vaikk se hyvin
diädätt, ett mnää saksa taeda."

Ja nii se kyll oliki. Se Iiro ol vähä taetav miäs, vaikk ei se
ollp pali koulu käynn. Se uis niingon gala, tais päästä raketej
ja osas päälsem bäätteks vielä saksaki. Eik stää lainkka sitt ol
ihmettlemist, ett meijä laeva väkiki meinas, ettei jokattes astjas
olekka semmost konsti ko vanhas Minervas.



Kuit Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro viäkottliiva mnuu uude veisun dekemä


Siit on gymmengund aastaikka takasin, gon Dasala Vilkk ja Hakkri
Iiro tliiva meill ja kekkasiva mnuu oikkem bahom bäevi. Hetke aikka
he istuskliiva ens ja juttlivak kaike mailmattoma, mutt viime
Vilkk sanos: "Kuulestis, Kalkke, nys snuun däyty tehd meillp piäne
veissumbätkä siit meijäm brankkoorilaiste reisust Turkkuhu."

-- Kui mist reisust? kysysi mnää.

-- Eks snää mittän diäd? vastas Vilkk. -- Koko kaupung siit juttle.
Nääks, eiläm balo yks talo Turus ja Nuurberillt telefornatti siit
koht, ko valuvaar algo. Hän ilmott se meijäm balokunna varusmestrill
ja tämä lähte koht kokkoman gymmengund miäst, lainata Östmannild
heonem, banna yks pruutt lammuskoill ja lähdetän Durkkuhu valuappu.
Mnää näi itt, ko nep poja läksivä, ja kysysi heild, mihi he ny menos
ova. "Turun gaupung palaja me lähde appuhu", sanos varusmestar ja löi
heost selkkä. -- Mutt Ottla ahte all he olivat tulls siihem bäähä,
ett kyll mar Turk palaman gerkke, ennengo hes sinnp pääseväkkä ja
tliivakkin gotti jäll. -- Eks snääkin dykk, ett se ol vähä liia
hättänen deko?

-- En diäd, mnuu miälestän o ai hyvä, ko olla auttamisen doimeis täsä
mailmas.

-- No nii, olkko nys sitt niingi, mutt soveis mar snuu siit sendäm
biäne veisun dehd?

-- Soveis oikke snuu siit veisun dehd, sanos Iiroki, -- ja sen
darvittis olls semne, se veis, ett se menis tämä nuati jälkke.

Ja sitt Iiro rupes trallittama mnuu edesän ja tramppas tahti jalallas.

-- Ol ny verka, sanosi mnää, -- em mnää teill mittä veisuj rupp
tekemä, en ainakka, ennengo saan guull, mitä tet teett semsell.

Sillo Vilkk rupes selittämä, ett palokund teke piäne retke ensmäis
sunnundan ja ett hän ja Iiro sillo neljä viide muu miähen gans olis
olevannas nek, kon Durkkuhu läksivä ja ett he veissaisiva ne värsyk,
ko mnää tee.

-- Om mar teill vaan guri, sanosi mnää, -- ja kyll mnää teills se
veisungin dehdt taedaisin, gosk teill o ni sopev nuatt. Mut sill
ehdoll mnää se sitt tee, ettett saas stää levittä ymbärs mailma mnuu
ja palokunna harmiks.

-- Mitäst mes stää levittämä ruppeisi, em mar ruppekka. -- No, se asi
o sitt sovitt! Rupp koht toimeihi vaa. Kyll Iiro ja mnää auta snuu,
ett siit kelvolinen galu tlee.

-- Ol vai ol, Vilkk, sanosi mnää. -- Ei siit mittän dul, jos te mnuu
auttama ruppett, eik semssi veisuj sendä niim bian dehd, kon de
luulett. Mutt jos tleett huamen dännt tälls samall aikka, ni saada
nähd, jos se olis sattunn valmistuma. -- Kyll sen guule kaikist,
ettett te ymmärrt tämsist asjoist mittä.

Mnuu ol oikke miälen hyvä, ko mnää sai heit vähä kolhit tällk kertta.
Mnää tiäsi, ettei nep pojak kahde olis saann minkkälaist veissu
kokko, vaikk hek kyll oliva valmi nälkkimä ja korjaleman doisen dyät
sill alall, niingo stää mnuu meripoikkatte veissuangi esimerkiks. Eik
he uskaldannp puhhu mnuu vastangan, go he ymmärsivä, ett, jos mnää
suutuisi, ni ei heijä juanistas olis tull mittä.

Nii händ, pojas saiva niäll harmis ja ko Iiro ol trallittann viäl
stää nuatti, siks ett mnää se opesi, ni mnää käski heijä men menoijas
ett mnää saisi ruvet tyähö rauhas.

-- Kyll me vaa mene, sanosivap poja ja oliva nii nöyrä, ett mnuu jo
pakkas tleema oikke surk heit. Mutt hetkem beräst tlee Iiro takasi
ja sano: "Muist panns se asi ja siihe veissuhu, ett Palokunnam
bäälysmiäs suutus heijä hättälemisestäs nii, ett hän anno heill
apskeedi. Ei sendä ainaseks muttko yhdeks pualtiimaks. Ja sitt siihem
bannais viäl seki, ett --"

-- Ja mitä sitt viäl, tiuskasi mnää, ja sillo Iiro korjasiki luus
vähä äkki.

Kyll mnää siin vähä hikkolls sitt sai, ennengo se heijän dilaukses
valmistus, mutt mnää pääti, ett sem bit olema valmis seoravanp päevän
ja valmiks se tuliki. Ja ko hes sitt tliivas stää hakema, ni mnää
veisasi se heill ja näi se kuulus:

    Nämäp poikki o vast,
    meit en lakk kehumast,
    valuvaara me huakkiast voita.
    Janon duska, ne vaa,
    ei niit samoma saa,
    vaikk mek kyll stää ni ahkerast koita.

    Mutt se Nuurber ol miäs,
    ko se ilmottat tiäs,
    ett Turun gaupung ol palamaisillas.
    Se ol perhanam baikk,
    vesikopp, talok kaikk
    palo ryähäsi juur parhamillas.

    Em mef fundeeranns stää, nämäp poja ja mnää
    hääräs juur, niingon doukk häärä kingus.
    Saatti Östmannild kaakk
    ja sitt pruutti yks taakk
    ja mentti appu, ett haijakse vingus.

    Ko mep pääsi sinns sitt,
    ni me huamasi itt,
    ett Turun gaupung ol juur vanhas paikas.
    Se ol meill aika fomm
    ja met teingin "grugom",
    ko meijä Ruskon ol huilanns siäll aikas.

    Ny o lopp tämä veis,
    se ol surkki se reis,
    mes sai apskeedin goht, ko siäld tilitti,
    yhdeks pualtiimaks vaa,
    sill ett prankkoor ei saa
    mistän dämmössinäi velikultti.

-- Kyll se kelppa, sanos Vilkk, ko mnää oli lopettann, ja sitt he
läksivä eik niim bali, ett olis "suurkiitost" sanott. -- Mnuu harmitt
sendä vähä kamalast, ettän oli heit auttama ruvenn.

Seoravans sunnundan ehtopäevällk, konei mnuull oli muutakkan
doimitust, ni mnää pääti lystiksen mennk kaupungindalohon, go siäll
olivas semsep palokundlaiste naamjohuvit, taikk miks heit sanota.
Ja hausk siäll olikin gatellk kaike mailma hullutuksi, ko he olivak
keksinn lystikseks. -- No, ko mnää siins sitt kävele ja kattle
ymbrillen, ni vedetä se vaate siälls salim beräll ylös ja kymmengund
palokundlaist tlee naamris silmill ja pruuttak kädes sinns salim
berällk, kon deaattri näytetä, ja heijäm bäämiähes ruppe veissama
niit värsyj, ko mnää olin dehn. Ja joka värsy jälkke he ottiva
uudestas se lopposa ja marsesiva ymbärs salim berä. Kyll mnää koht
tunsi, ett se ol Hakkri Iiro, ko siinp päämiäs ol, ja ymmärsi sen
gans, ett he oliva jällp pelannp prakimbeli mnuun gansan. Mutt em
mnää kerjenns siink kaua fundeeraama ja suututtleema, sillett yks
ja toinen, go se veisun guul, meinas, ett tomne ei olk kenenkkä
muun go Anundilan Galkken dyät, ja sillo mnää rupesim belkkämä ett
palokundlaise näytäisivä mnuull, mist seittmä hirtt poikk ol siint
talos. -- Nii händ, liässuhu mnää lykkäsi ja vähä nässist.

Jälkkembäi mnää sai sitt kuuli, ettei mnuu olis tarvinnp pakkoho
lähti. Palokundlaise olivak kaikk ymmärtänn, ettei sill veisull
mittäm baha meinatt.

Mutt aika kiäru mnää anno Vilkull ja Iiroll, ja se mnää sano, ettem
mnää enä ikänäs rupp heilli veisuj tekemä.



Tasala Vilkk pauha meillp pyssyist


Siink koht jälkken Gynttlä samant talvenk, ko met Turusakkin gäve,
Vilkku luanist nii erinomasest, ett hän sai ammutuks sude. Ja
sillongost hänes vast äijä ol. Eik ol ihmekä. Ei sendähde, ett
sudeist siihe aikka mailma puutett oli olis, ei maare. Kaupungi
nurkis nes sillon garaliva, mutt harvo heit sembualest tapettu
saatti, ja ko Vilkk ny ol ambunns semsem bedo, nin goko kaupung
meinas, ett se vast pyssmiäs ongi, se Tasala Vilkk. Ja Vilkk ol nii
ylppi, ett valla syljeskel pisi rinnoijas.

Yks ehto mes sitt kaikin golmen giskosi se suden Dasalam bakartuvas
ja ko se tyä ol teht, ni mentti salihi istuma ja juhla pitämä. Iiro
ol ollk koko ehto nii hissuksis, ett mnää valla hyvi ymmärsi, ett
hänell ol jotta erinomast tuumalemist, ja ko siin nys sitt istuttim
böydä ymbärs, ni hän jua klasis tyhjäks, lyä sen böyttähä ett yks
helin vaa o ja sano: "Jaa-a, ny ongi asi semme, ett tämä poik osta ja
pyssy ja ruppe kans sussi ampuma. Ko sais vaa josta semsem byssy ett
käy hyvi."

Meijä lensiväs silmä ens vähäm bystö, mutt sitt me rupesi naurama ja
Vilkk sanos: "Oi voi sendän, gumssi snääkim bauha. Niingon gaikk olis
valmist kos vaa saisis semsem byssyn, gon gäy hyvi. Ei, Iiro, ei se
sendä vallam byssym bääll ol. Nääks pyssyn dakant tarvita ja jotta;
siällt tarvitam byssmiäst ja ongost se sanott, ett snää oles siks
luatt. Mnää ole syndynnp pyssmiäheks, mutt siit ei tiäd mittä, ett
ong snuus stää vikka. Se on gans, nääks, yks Jumala lahi, ko anneta
synttyis, eik saada oppemall."

-- Nii händ, niingo se ittiäs kehumisen daitoki, mörätt Iiro pöydän
dakka, ko Vilkk saarnama rupes.

Anda tullt tommost vaa, ni yks kaks nua miähe ovat tukast yhdes mnää
ajattli ja tei ittellen uuden glasi.

Mutt Vilkk ol nii hyväll miälells sinä ehton, ettei Iiroka saann händ
suuttuma ja hän jatko vaa saarnatas, niingo hän ei olis lainkkan
guullukka Iirom buhett.

-- Nii oikke, erityine Jumala lahi oikke se pyssmiähe luand o, mutt
ymmärrettävästengi siin harjandumist kans tarvita. Ja hyvä pyss kans
tarvita, jos jotta saada meinata. Mutt ei siinäkkä sendä viäl olk
kylliks, ett pyss käy hyvi ja ett se on daitava miähen gynsis.

-- No, mitäst siins sitt muut viäl tarvitais? kysysi mnää, ko rupesi
jo kans tykkämä, ett Vilkk pan omias.

-- Jaa, ett mitä siin viäl tarvita, snää kysy, niingo semnen gysy,
kodei tiäd näist asjoist juur mittä. -- Näättäk, poja, ei siin olt
tarppeks ett pyss käy hyvi. Sen däyty tappak kans hyvi, sillett
surkkjamppa parselli ei olt täsä mailmas, ko semnem byss kon gäy,
mutt ei tap. Jos snuus olis hiukangi mettmiähe vikka, ni snää
tiädäisis se. Sen diätä jokanen go vaa haulpyssylläkim bräiskyttle.
Mutt ei monika heist tiäds stää, että hyväkim byss saada muuttuma
semseks, ettei se tap ja hyvi harv tiätä, kuit tämne vika paraneta.
-- Mutt mnää tiädä sengin, go olen goko piäne ikän semste vehketten
gans pelann, ja kosk meillt täsä ny o aikka ja Iiroki meina pyssy
rustat ittelles, ni mnää juttlen deill niingo esimerkiks yhde jutun,
go olishyväks opetukseks monell vanhemmallekkim byssmiähell. -- Mutt
maistetast ens näist klaseist yks tilkaus.

-- Nii, näättäk, sillo alkvuasink ko mnää tähäm byssmiähe virkkaha
rupesi, mnää pääti osta ittellen uudem byssy. Eik mnuu lainkkan
darvinnf fundeerat, mist mnää se ostaisi. Lapi Ylikeeren Gniht o
semnem byss-sepp, ettei niit ol monttaka semmost koko Suame maas, ja
hänen dyyijös mnää sitt läksingin gauppa tekemä. Hänell osasiki oli
valmin yks oikkem bahukse nätt ja sopev luadpyss, ja kodei siin oli
hinttaka liiaks, ni mes sovesi yks kaks kaupoist. Mutt tiätystengi
stää ens koitetti, mimne se ol käymä, vaikk se oikkjastas olikin
durha, sill ett sen diätä koko mailm, ettei Lapin Gniht päästä
kelvotond kalu pois kynsistäs. Mutt se o nyk kerra nii, ett pyssy
koiteta juur niingo heostakki, ennengo se osteta. Ja nii mekkin
dei. Kniht pan neli halstoopimbotum gorkki kive nokkaha, astus
kuuskymmend askeld pois kivest -- eik se poik astunnukka mittä
mamsälli askleit -- ladas pyssys ja ammus täräytt ensmäisen gorki
mäsäks. Sitt hän anno pyssy mnuull ja sanos: "Ny o snuu vooros". Ja
mnuun däyty sanno, ett mnää hiukam belkäsi, ettän häpäsisi itten,
go mnää niim biänehe maalihi ambumam bantti. Mutt mnää sihtasingi
vähä nuugaste ja flättäsi, niingo flättäsingin gorki säpäleiks. Ja
kuingasteten olis flätänns, sill ett konei pyssys vaa vikka ol, ni
ei olp pyssyn dakanakka, sillon go se tämsem bojan gäsis o, vaikkan
se itt sano. -- Nii händ, ja sitt ammus Kniht kolmanen gorki rikk ja
käsk mnuu sitt amppus se neljäne. Se olis ollk kylläkki huakki tyä
mnuull, mutt em mnää viittinn enä semssen doimehe ruvet, ko sanosin
Gnihti, ett "Pahustak met täsä korkej palottlen, gyll mar niit vaa
huushollisakkin darvita. Eik stää ny enä eppällt tarvitt, ettei tämä
pyss käy. Ei maaren, gon gäyki niingo ihmse miäl."

Mnää koperoitti sitt rahap plakkristan, mutt ennengo mnää nek
Knihtill anno, ni mnää kysysi sendä vissemäks vahvudeks: "Mutt
tappakost tämä ja hyvi?"

Siilon Gniht katos luinautt mnuu vähä kiukkusest ja sanos: "Ei
semmost tarvitt lainkkan gyssykkä mnuun dekosist pyssyistäni sen
diätä koko mailm, ett ko niist vaa o luad sattunn lailssem baikkaha,
nin gyll siins sitt kans o viimenem bapuruak edes, olkko elukk sitt
suureve taikka piäneve. Mutt koskas eppäle, ni mnää anna snuull
muutma luadi ja hiukan gruutti, niis saak kotti mennes pistä ittes
mettähä ja nähd, ett se pyss tappa yht hyvin go se käyki." Nii oikken
Gniht sanos ja anno mnuull viis luadi ja bualem biolist kruutti.

Mnää oikke häpesi, ettän oli semmost kysynnykkän Gnihtild, mutt oli
ai mnää samas miälisänikkin, go hän mnuullk kruutti ja luadej anno,
ja mnää ajattli itteksen ett kosk mnuull o viis luadi, ni mnuull
o sitt viis linttuakkin, go mnää pyssyinen gottit tlee. Nii mnää
tuumali, ladasim byssyn ja läksin gruunusarkka tramppaman gottippäi.
Mutt ko mnää pääsi sinn Vuatla Vahtriston gohdall, ni mnää poikkesi
mettähä vasemallk kädell ja rupesi linnuj vahtama. No, ko mnää siins
sitt kävele, nin dlee se Häpplämberä Viku, yks niit oikke mailma lopu
miähi, mnuu vasta ja kysy: "Oleks linnustusreisull?"

-- Ole oikke, mnää vastasi, -- osti uudem byssy ittellen ja ole stää
ny vähä niingo freistamas.

-- Vai om mar snuull uus pyss; annast mnääkin gato stää.

Ja mnää hull annom byssyn Vikun gässihi. Se kattel stää ens joka
kandild, sihtaskel sillk kolmell eri haarall, ja ko se ruakoton viime
ol pannp piipum bää suuhus ja puhaldanns siihe, ni se anno se mnuullt
takasi ja sanos: "Kyll se hyvi henges pitä, mutt käyköst se ja?"

-- Ei, kyll stää pahust roikottat täyty, vastasi mnää, kon diäsi,
ettei Häpplämberä Viku ymmärtänp pyssyst enemppä kon Diilvuaren damm
taevan dähdist, vaikk hän ny ol nii viissa ja ymmärtäväise näköne. Ja
nii me erosi.

Ko mnää sitt hetke aikka oli siink käveli, ni mnää vihdo viime näim
byy yhdellp puuoksall, oijensim byssyn ja täräyti stää koht. Mutt
jos uskott taikk ei, ni ei se paha pudonn, eikän, go lens toissem
buuhu ja vahtas mnuu siäld puun dyven dakka, niingo olis tahtonns
sanno: "Katost tota, ko o saannp pyssyn grapan gättehes ja sojottle
ja paukuttle niingo mikäki." Mnuu harmitt vähä kamalaste se lind.
Mutt älästis hual, mnää ajattli, älästis hualk, kyll snää ny luulek
korjus olevas, kodei snuust näyk kom bää, mutt tiäds se, ett täsä
ongi semnem boik, kon goppa luadillp pyyt päähän gosk hyvänäs. Ja
sitt mnää paningim byssyn oikken duell, sihtasi stää linttu raatto
päähä ja laukasi. Mutt ei pyy ko lensi pyräytt jällk kapple matka
ja piilott ittes, niingom byy pruukka. Ja sinns se jäi mnuust ja
siälls se o viäläkki mnuum bualestan. -- Kyll se ymmärätt, kuis
suuttunn mnää oli, ja se mnuu viäl enemä suututt, koden enä nähn
mitta muutakka linttu taikk metäelävä, ettän olsi saann uudestas
onnian goitta. Engä nähnykkän, gon durham bäite mnää siink käveli. En
löytänn Äöhö-järvest suarssiakka, vaikkan giärsi melkken goko järve
ja meni viäl Lensum baikoill yli joengi. Mutt semne se pyssmiähe onn
o, ja kon gerra yks klumm tlee, ni niit tlee ussemangi, ajattli mnää
ja rupesi odottama ett mikä harm mnuull ny viäl tulleka. Eik mnuun
gaua odottat tarvinnukka.

Ko mnää olim bääss siihe Mälikän danhua suum baikkoill, ni mnää näi
orava yhden goivu ladvas. Hyvi se siin näysikin, go ol Mikom bäevä
aik, ettei oli lehdeijäkkä enä puis, ko joku aino siällt tääll. Mnää
pysäsin gattlema stää, ko se siin istus kuusemommone etukondettes
välis. Ja ko mnää stää siink kattli, ni mnuum bist päähän, ett mnää
ammu sengin, gosken muutakka ols saann. Mnää sihtasi sitt stää
keskellk kroppa, sanosi itteksen, ett "Kyll snääki elukk park nys
siins sendä viimest kuusemommost sortteera", ja ammusin däräyti.
Mutt ei orav juur pali tiättos pistänn. Eikän, gom ban vaam bari
kertta: Tjukk, tjukk, ja rupes jällk kuusemommostas kiärittleemän
gäpälättes välis. -- No, mutt ny ova vissin gaikk metä-elävä noidutu,
ajattli mnää, ladasi uudestas pyssyn ja ammusi jäll. Mutt ei siit
sem baremppa tuli, siäll orav vaa istus koivus niingo muin miähin,
eik muut tehnk kon gääns selkäs päi mnuu niingo olis meinann ett
"Koitastis kert täldäkkin gandild, taita luanistap paremi."

-- Vai pilkka snää mnuust ruppet tekemä -- ajattli mnää, ladasi jällp
pyssyn ja ammusi uuden gerra, vaikkan oli niin suuttunn, ett koko
ruumin väris kiukust. Orav kimmat vähä äkki ylös, heitt kuusemommoses
menemä ja kas näim bainaman goivuladva ylimäisse nippuhu. "Vai
ylöspäi snää pakka, ko mnää snuu alas koita" -- kihisi mnää kiukuisan
ja rupesim banema uutt ladinkki pyssyhyn. Mutt sillo mnää huamasingi,
ettei mnuull oli enä yhtikä luadi jälill. Se mnuu vast kismitt, eng
mnää harmeisan taitannt tehd muut ko heriti nyrkkiän sill oravam
bahall ja sanosi: "Nääks, semssi puffej tääld annetam, berhanam
bihknokk." -- Kyll mnää ny ymmärsi, ett mnää oli saanns semsem
byssyn, gonei tap, ja semne o, niingot sanott, viheljäinen galu. --
Mnää läksingi sitt kotti oikke aika kiäru. Ja ko mnää pääsi sinn,
ni mnää pani sem byssym bahukse naulaha ja pääti, ett ko mnää saan
Gnihtin kässihin, ni mnää sano hänell oitis päi silmi, ett hän o
mnuun gekann.

Eik ollk kulunn kom bari päevä se jälkke, nin Gniht tul meill ja mnää
anno hänell oikke aika pyhkes siit pyssyn gaupast. Mutt ei Gniht ko
nauro vaa, ja ko mnää oli saarnan lopettann, ni hän gysys: "Ekköstis
snää andanns stää pyssy viärän gässihi, ennengos sill rupesi linnuj
ambuma."

-- Viärän gässi! -- mnää sanosi -- kene viäran gässihi mnää se andann
olsin, godei mnuu vastangan tuli yhtä ihmist, mutt ko se Häpplämberä
Viku, ja se ei ole mnuull mikkä viäras enemppä kon deillekkä.

-- Vai nii, mutt sanostis ny, annoks snää pyssys Vikun gässihi?

-- No, annon gaiketakkin, go häm byys kattos stää -- ja nuugaste hän
stää syynäliki ja sihtas sillk kolmell eri haarall.

-- Siin oltti, sanos Kniht. -- Vai kolmell haaralls se sihtaskel.
Oles snääki sendä aika viti, kodes tiäd, kuip pyssy hoideta. No
annast kuuli, mitä hän viäl tek sillp pyssyll?

-- Mitä hän dek? Ei hän mittä muut sitt enä tehnykkän, gom buhals
siihem biipu suust ja sanos, ett "kyll se vaa hyvi henges pitä."
Pahukse halju, pit kaiketakki se henges, ko se täödes ladingis ol.

-- Aim baremppa ja paremppa, sanos Kniht ja nauro nii ett ol vallan
gaksingerro.

-- Eks snää ymmär, ett Viku o noitunns snuum byssys. Nääks, se ei
olis tehn mittä, jos snää olsi andann hänen kattos stää, muttko snää
anno hänem bidells stää, ni sillo hän sai sen durmelluks. -- Se
verram bidäis sendä jokattem byssmiähen diätämä.

-- No, om mar hän nyk klookku sendä. Vai siinäk sitt vika ongi, ett
mnää vallan dyhjä paukuttli? -- Saadang semne vika enä paranettukka?

-- Saada händ, kon gonstit tiädetä. Ja kyll ne myäs tiädetä. -- Se
pyss ei tarvitt ny mittä muut, ko ett se panna maantiändrumbu ali,
vähä ennengo joku ruumis se ylitten guljetetan, daikk ettäs ammu
hoppikuulallk, kos ensmäitten gerra ny jäll linnustama menes sillt,
taikk ladas se eläväll hoppjall ja ammus se ladingim bäim bohjast.
Sitt se tappa niingo ennengi, mutt älä vaa anns stää toist kertta
turmell, muist se ja hyväst ny.

Seoravanp päevän mnuull ja Tiula Fretull ol sitt vähä kamala
vähti, ko stää pyssy huussama ruvetti. Mnää oli ostann apteekist
elävähoppja, ja Fretu ol oikken gompassi jälkke hakennp pohjose,
ja kon gaikk sitt ol saatt klaariks, ni mnää ammusi se elävähoppja
Staketintaustan galljoihi, nii ett yks tömäys ol vaa.

Mutt ko se ol teht, ni Fretu meinas, ett olis mar oikke lyst nähd,
ett paranusikost se nys siit kuurist.

-- Lysti oikke stää nähd olis, tuumali mnääki, -- kodei ny ol yhtä
varestakkan duallk kalljoill ett sais freistat.

-- Ei maare niit sillo olk, ko niit tarvitais, vaikk he muuton dosa
rääkyväp päevkautte, ettei heild leppo tahds saad, vastas Fretu
ja kattel ulos akknast. Muttko hän siin hetke aikka ol vahdann
ymbrilles, ni hän nous vähä äkki ylös, nyhjäs mnuu kyynärpäälläs ja
sanos: "Katostis pahust, tuall naapurtalo navetan gadom bääll makka
Korpplaiste muarin gollkatt, amms se, niis tee hyvän dyä samas, sill
ett nii saastast elukka ei olt toist täsä mailmas ko se katt. Se on,
diädäks, niin gamal tapplema, ett kaikkitte muitte ihmisten gateild
se repele silmä ja korvap pois pääst, ja tosa se nauku ja parku
yäkautte nurkis, niingo Jumal olis andanns sen doime hänell oikke
urakall. Ja niin gamal se o sitt viäl varastamangi, ett se viä lihap
padast kuumald hellaldakki. Se katt on, diädäks, koko korttelkunnam
bainajaine."

Semssi oikke Fretu pauhas ja mättäs semse synnindaaka sen Korpplaiste
muarin gollkati niskaha, ett mnää tykkäsi, ettän teksi oikke hyvän
dyän koko meijän gristelisells seorkunnallen, go mnää se elukam
bäästäisim bois päevild. Ja nii mnää sitt ladasim byssyn, avo akkna,
sihtasi stää kauhja elukka siinnätte väli ja ammusi flajauti. Mutt
ei koll jäsenem bäätäs värkättännk, ko makas auringom baistes juur
niingo ennengin kondi oikkjan.

-- Ei kureist ols, sanos Hull-Reikk, mnää tuumali ja Fretuki meinas,
että kyllkaiketakki se pyss pysy semsenk, ko Häpplämberä Viku ol se
laittann.

Mutt juur ko mes siink kiukuttli ja kattli stää katti, ni me näin,
gon Gorpplaiste muar tlee pihallt tass kädes ja riäska tassis ja
ruppe haukuttleeman gattias alas kadom bääld. Mutt ei se paha vaan
dull. Fretu kattel ihmeisäs stää peli vähä aikka, mutt yhtäkki hän ol
asjois kii ja sanos: "Kyll snuum byssys ny jäll o reedas; tiädäks,
tua katt on guall; mnää tunne sem bruuri ja tiädä, ett se tliis alas
niingo yks kihaus riäskatas syämä, jos se olis hengis."

Ja nii se oliki. Korpplaiste muarin gatt ol pois hengild ja se
olikin guall nii äkki, ettei kerjenn häälättämängä, ennengo hän ol
unhottannt tapplukses ja parkumises ja varastamises. -- Kyll se Kniht
vaan diäs, kuip pyss paranetan, go se o noidutt, ja nys sen diädätt
tekki. Eik teijä lainkkan darvitt ruvet toiste ihmisten gatej ambuma
uskon vahvistukseks. Eikän darvittekka, ja hyvä ongi, ettei tarvitt,
sillett mnää tiädä sanno, ettei semsest saa mittän giitost, ko valla
harmi. Vaikk sama se o; ne harmi ova oll ja menn, eik nek kuult tähä
juttuhu. Mnää olengi vaan goittanns selittät teill, ettei siinn olk
kyll, ett pyss käy. -- Kyll se käymäst pia lakka jos ei stää hoittat
taed, -- Kas niim, boja maistetast jäll!

Ja ko mes sitt oli maistann ja hetke aikka fundeerannk kuki omias,
ni Iiro sano: "Saamare säseräk kapena nep pyssys sitt sendä ovakkin,
guulem. Mnää anna vissin goko kauppan lahot paljaihi meiningeihi."

Ja silles ai se Iiron gaupp jäiki. Kyll sude hänem bualestas saiva
loikkroit vaikk pisin gaupungin gaduj.





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro - Raumlaissi jaarituksi" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home