Title: Otawa, Osa I - eli Suomalaisia huvituksia
Author: Gottlund, C. A. (Carl Axel)
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Otawa, Osa I - eli Suomalaisia huvituksia" ***


OTAWA, OSA I

Eli Suomalaisia Huvituksia

C. A. Gottlundilta



Tukhulmissa.
Painettu M.G. Lundbergin Kirja-pajassa,
vuonna 1831.



    ISÄMMOALLEINI JA VARJOLLEN ISÄ VAINOINI

    _Omistan minä näitä alkeitani Suomenkielen harjoittamisesta!_

    Koska en soata yhtä teistä oatella, ellen jo muistelek toista,
    niin ottakaatten yhessä vastaan näitä _Nuoruuen Tarjoja_
    siitä vilpittömästä rakkautesta, jolla olen aina muistava
    _Isänmoataini ja Äitinkieltäini_.

        Vade parve liber, locaque grata saluta!

                                   _Ovidius_.



SISÄLLÄPITO:


Esipuhe.

 Toivotus. (Runo).
 Acrostichon.

Vanhoin Suomalaisten Viisaus ja Opin-keinot, Koottu heijän vanhoista
Sananlaskuista ja Vertaus-puheista:

 Johtaus-sanat.
 Sisälläpito.
 Suomalaisia Sananlaskuja ja Vertaus-puheita.
 Koittelemus, että näistä meijän vanhoista sananlaskuista tiiustella
    meijän esivanhempiin mielen-luontoa, heijän tapoja, käytöksiä ja
    ajatuksia, niin henkellisissä kuin moallisissa asioissa.

 Puheen-pulma

 Muutama Sana Uskomuksesta ja Valistuksesta, ynnä heijän vaikuttamista
 kansakunnissamme.

 Runon-ruikutos, koska tuli sana että meijän Armollisin Keisarimme oli
 kuollut Tarankossa s. 1. p. Jouluk. v. 1825.

 Sanauksia:

   Agnes Louise Godenhjelm.
   Ullrik Wilhelm Hasselblatt.
   Petter Reinhold von Törne.
   Tämän moailman katovaisuutesta (Runo).
   Sananvaihetus (Anagramma).

 Keännöksiä Homeruksesta:

   Tiiustuksia Homeruksesta ja hänen kirjoista.
   Hektorin ja Andromachin jää-hyväiset.
   Muistutuksia ja Selityksiä.
   Tyttöä kaunista kahellessain.

Muistutuksia meijän vanhoista kansallisista soitoistamme.

 Paimen-Lauluja:

     I. Päivän noustessa.
    II. Lehmiänsä luettellessaan.
   III. Mehtään mäntyä.
    IV. Keolla.
     V. Syvänmoan navoilla.
    VI. Neijon Valitus.
   VII. Poika.
  VIII. Varoitus.
    IX. Vastaus.
     X. Kaipaus.
    XI. Toivotus.
   XII. & XIII. Lampaan Paimenet.
   XIV. Ilta-laulu.
    XV. Päivän-laskussa.
   XVI. Lehmiänsä huutaissa.
  XVII. Kotiin tullessa.
 XVIII. Kotiin tultua.
   XIX. Loppu-sanat.

 Tappelus-Laulu.

 Juoma-Lauluja:

      Johtaus-sanat
   I. Viina-virsi.
  II. Juoma-laulu.
 III. Juomarin laulu.
  IV. Juoppumukset ja Juonittelemukset.
   V. Tuonen turva.

 Sanauksia Nossilta:

  I. Rakkaus.
 II. Thymareta.

Muutamien meijän moamiesten Elämyksiä:

      Johtaus-sanat
   I. Johannes Andreae Cajanus
  II. Elias Brenner
 III. Erik Slang
  IV. Daniel Cajanus
   V. Juosep Nivala
  VI. Gustaf Levanus, ja sen Pietarissa olevan
      Suomalaisen Seurakunnan ensimmäinen alku.

 Bucharin Tarttarilaisten Kuninkaan Chan Zigan Areptanin
   merkillinen Anomus Zaar Pietarilta.
 Tiiustuksia Kuuston Linnasta.
 Tiiustuksia siitä muinoisesta Suomalaisesta Suvusta
   nimeltä Fincke.

Tiiustuksia muutamoista Suomalaisista Vanhoin-jeännöksistä,
   piiritettynä vuonna 1671 ja 1672, Elias Brenneriltä.

 Johtaus-sanat.
 Tiiustuksia Turun Papismiehen Niiles Antinpojan hautakivestä
   Turun Peä-kirkossa.
 Tiiustuksia yhestä rauta-häkistä, jotka muinoin sulkivat Piispa
   Maunus Ollinpojan hautakammiota Turun Peä-kirkossa.
 Tiiustuksia Piispa Conrad Bitzin hauta-varjosta Turun peä-kirkossa.
 Tiiustuksia Vapaallisen Herran Fredr. Frésen hauta-varjosta
   Turun Peä-kirkossa.
 Tiiustuksia Tähtimiehen ja Hämeenlinnan Linnanisännältä Olli Tavastin
   hauta-poaesta Turun Peä-kirkossa.
 Tiiustuksia Piispa Maunus Ollinpojan Tavastin hauta-varjosta
   Turun Peä-kirkossa.

 Anna María. Pakina. Suomennettu Walter Scotin Ivanhoesta.
 Muistutus.

Prenumeranter.[1]

Viitteet.



Esipuhe.


Tiijustuksia Sekä Peälletarjojoillen, että Peällekirjuttajoillen
ja muillen Ostajoillen:

Tämä 1:nen Osa, joka sisällänsä pitää jo 40 painettua arkkia, 14 kuvoo,
22 Taulua ja 21 Soittoa, paihti monta piirutettua nimitös-lehtee, m.m.
ja joka tavallisessa kirjakaupassa olisi vähinnik 12 Riksiä Pankossa
maksavainen, ei tulek maksaman Peälletarjojoillen jos 4 Riksiä
Pankossa; mutta Peällekirjuttajoillen 7 Riksiä, ja Ostajoillen 8
Riksiä, samassa rahan-luvussa.

Mutta jos niin tapahtuisi, että se josta kusta syystä ei tulisik kyllä
ostetuksi, eikä Peällentarjojoilta lunastetuksi, tahi että vielä vuuen
peästä löytyisi tästä kirjoja jälellen myömätäk, niin tämän kautta
tievoksi annetaan että hinta tuloo silloin koroitettavaksi, niin että
vuotesta 1831 eteenpäin, niin maksaapi tämä kirja 10 Riksiä
Pankossa Ostajoillen, 8 Rks. Peällekirjuttajoillen, ja 6 Rks.
Peälletarjojoillen.

Sitä vastoin toas, jos niin olisi, että se tulisi paljon ostetuksi ja
peräänkysytyksi, niin tahon minä muistuttoo, ettei tästä ouk painettu
muuta, kuin vähä toista satoo kirjankappaletta Ostajoin varaksi, ja
että heistäkin on moni puuttuvainen, toinen yhtä, toinen toista, näistä
kuvista ja piirutoksista; ja heistä taas jotka löytyy, niin on moni
myös painin-panemisessa (wid färgläggningen) tullut turmelluksi ja
tärvätyksi. Minä soan seneistä vakuuttoo Peällentarjojoita, jos muka
tahtoovat kunnollisia kirjoja, että nopeemmittain lunastaa omansa,
jott'ei se ennettäisi tulla muillen pois-myötyksi. Samasta syystä
varoitan ostajoitani, että oston ajalla, jos mieliivät, ja
jos tahtoovat muka välttee soaha viallisia ja puuttuvaisia
kirja-kappaleita, jotka kuitenkin hinnansa puolesta ovat toisten kanssa
yhtä veroiset.

Noutoaksein selkeyttä ja visseyttä, molemmin puolin, sekä kirjoin että
rahoin laittamisessa, niin tahon minä, sekä omasta puolestain, että
Peälletarjojoihen ja Toimittajoihen hyväksi, muistuttoo, että ehkä
Peällentarjoihen oikeutta myöten tulisi lunastamaan kirjansa heiltä,
joihen kautta ovat peällentarjoneet, niin koska nämät toisinaan asuuvat
heistä kaukana, toisinaan kahtoovat ehkä vaikiaksi tälläista
kirjan-toimitusta, niin soapi jokainen, joka ite, tahi toisen kautta,
tahtoo noutoo näitä kirjoja -- tehä mieltänsä myöten, kummin tahaan.
Ensimäisessä aikomuksessa niin kirjuttakoon suorastaan minullen näistä
asioista, ja laittakoon kirjassa rahat, niin tahon minä pitee siitä
huolta, että kirjat tuloo jonkun luotettavan reissuvaisen kanssa
heillen lähätettäväksi; ja ellei se kohta tapahtuisi, niin olkaat
kuitenkin vakuutetut siitä, että minä pitän kirjat tallella heijän
varaksi. Mutta tuloo muistuttavaksi, että heijän täytyy silloin, paihti
hinnan meäree, lähättää 16 kill. pankossa, postikirjan lunastamiseksi
ja laittamiseksi, ja lähättämiseksi tamän Otavan.

Kuin ikeän tästä kirjasta kokountuu niin paljon rahoja, että soan
toisen Osan toimitetuksi, niin se tuloo teillen annettavaksi -- ehkä
vielä tänä syyssä; sillä siitä on jo suurin osa painettu. Että nyt
toimittoo sitä yht' aikoo, tulisi teillen ehkä kovin kalliiksi, ja
tuntuis vaikeeksi minullenkin, kustennoksiin puolesta. Teillä on
lukemista kyllä tässä, siihen kuin toinen kerkiää.

Syy minkätähen tämä ensimäinen Osa -- joka jo viimäisenä syksynä oisi
muuten ollut valmis (lue Esip. XXV p.) -- on viipynyt tähän asti, on
ollut se, että minun on ite täytynyt painilla kaunistella näitä kuvia,
soahaksein sillä tämän kirjan moamiehilleini niin huokiaksi kuin
suinkin mahollinen, jota, jos oisin toisella tiettänyt, oisi vielä
kohottanut hinnan, yhellä Riksillä. Sen eistä jos olette moittinut tätä
viipymistä, niin se on ollut varsin syyttömästi.

Tukhulmissa 24 p. Heinäk. vuonna 1829.

C. A. Gottlund.

       *       *       *       *       *

    Nescio qua natale solum dulcedine cunctos,
    Ducit, et immemores non sinit esse sui.

                                 _Ovidius_.


Rakkaat Moamieheini! -- Mitenkä minä alottelisin yhtä kirjoo, joka niin
monessa tarkoituksessa on puuttuvainen ja vian-alainen? Joka kullakin
puoliskolla (pagina) tarvihtoo selitöksiä minun puolesta, ja teijän
puolesta ystävällistä hyvyyttä ja mielen-suosiota. Puhunko minä minun
_nuoruutestain ja kokemattomuutestain_ (oerfarenhet) vai puhunko minä
näihen toimein _työläisyytestä ja vaikeutesta_, meijän kielen
_köyhyytestä ja harjoitamattomuutesta_, näihen vehkeihen
_kustennuksista ja maksuista_, eli niistä moneista muista
_vastuksista_, jotka joka hoaralta ovat kohtaneet minua näissä minun
aikeissani, -- vai mistä minä soannen sanoja, rukoilla teitä
altiksi-antamisuutestanne (skonsamhet) tätä kirjoa lukiissa ja
tutkitessa?

Jokainen _rehellinen ja valaistu_ isänmoatansa rakastava _Suomalainen_
havaihtee kyllä tämän ison vaikeuven; ja löytää ei ainoastaan
_viheliäisyyttä_ niin tässä kuin muissakin ihmisten töissä, mutta
myöskin, toisella puolella, jota-kuta _ansiollista ja hyveä
tarkoittavaista_. Heijän silmissä minä en tarvihte vetee verukkeita
(förebära ursäkter) tahi esteleitä (urskulda mig) näistä minun
virheistäin; sillä hyö ottaavat tarkoitukseksensa sitä _sisällistä ja
toellista_ (det werkliga, reella) ei ainoastaan sitä ulkonaista
puheen-pukemista. Ne toiset toas, jotk' eivät millonkaan puhuk
Toimittajan[2] ansiosta ja hyvästä tarkoituksesta; voan jotka ovat
aina, ikeän kuin Kärpäiset, soapuvilla toista alentamaan ja
ryvettelemään, jotka ei ainoasti ylöshaek virheitä muissa (ehkä ovat
ite enin virhen- ja puutteen-alaiset) mutta jotka keäntelöövät vielä
viattomiakin paikkoja viaksensa -- heijän silmissä minä en aattele
käyvä tilin-tekoon, tahi annaita (inlåta mig) johon-kuhun selitökseen.
Mutta se on teillen vaka-mielisillen, jotka seisotten ikeän kuin näihen
molemmien keskellä -- jotka, ehketten soimaa ketään, etten kuitenkaan
ouk hyvät omasta peästänne perustamaan tästä teijän oatoksenne --
joillen hyväksi, minä luulisin, että muutama sana, tästä kirjasta ja
hänen aikomuksesta, oisi ehkä _sopiva ja tarpeellinen_.

Kukiin kirja-toimittaja alkaa että esipuheessansa luettoo siitä _isosta
vaivasta_, joka on ollut hänellä kirjansa sepittäissä, ja ilmoitettua
sitä _uutta_ tietä, jolla hään on ikeän kuin auvaissunna viisauen
portit, lopettaa sillä, että sisään-sulkea ihtesäk ja kirjansa
Lukioihen muistiin ja mieli-hyvyyteen (ynnest). Mitäs siitten minä
sanoisin, joka, niin monestapäin kahottu, olen uskaltanut astua yhtä
aivan _äkkinäistä ja raivaamatonta tietä_; joka on ottanut
koittelaksein yhtä asiata, johon ei vielä yksikään ennen minua hirvinyt
puuttua; joka on yht-aikoa ruvenut että yhellä varsin roa'alla ja
harjoittamattomalla kielellä toimittoo _Tietomuksiin_[3] ja
_Taitomuksiin_[4] suloisuutta, ja että näissä aikeissa käyttää tätä
kieltä _toisella tavalla_, kuin on tähän asti käytetty; eli toisella
sanalla: joka on koettellut koroittoo tätä _Suomen kieltä_ muihen
oppineihen kieliin rinnallen, ja soattaa häntä siihen kunnollisuuteen,
jota tarvitaan ihmisten ymmärtämyksiin[5] ja oppimuksiin[6]
käsittämiseksi. Jos esi-puhe oisi millonkaan ollut tarpeessa, niin se
oisi tällaisissa tiloissa, kussa yhöllä puolella tarvitaan että
selittää tämän kirjan _aivotusta_ ja oikeata _käyttämistä_, ja
toisella, ilmoittamista _sitä syytä_, joka on minussa aikoin-soattanut
näitä aikeita. Tämä on ehkä tarpeellinen näillä ajoilla, jollon
_rehellisyys ja hyvyys_ on ussein tullut moailmassa _kateuelta_
soimatuksi, ja poljetuksi _pahoilta_; jollon ymmärtämättömät (sekä
alimmaisesta että ylimmäisestä seävystä) ovat olleet näpset luulemaan
jonkun _vieraan tarkoituksen_ olleen salaistunna opin ja viisauen
aineissa (lue p. 180) ja kahtoneet kummaksi, jos jokuu oatteleisi
asiassa toista, kuin hyö muka -- joill' ei ouk ollenkaan omoa oatosta,
voan jotka riippuuvat ymmärtämättömästi ainoasti niihin _vanhoin
luuloin_. Moni on minustakin jo arvellut, mistä minä olin ensin soanut
tämän rakkauen omaan kieleeni, ja minkä puolesta minä oun niin harras
tätä toimittamaan. Ehkä asia on itestään kyllä selvä (sillä omastaan
jokainen piteä), niin tahon minä kuitenkin alusta kerroita, mitenkä
minun mieli on ensin tullut näihin sytytetyksi, että sillä näyttää
mitenkä yhestä _pienestä asiasta_ monesti vajuu _isompiakin
vaikutoksia_, ja mitenkä koko meijän elämä-kerta ussein riippuu yhestä
tahi toisesta asian mutkasta. Ne monet vastukset (motgångar) ja
vaikeukset (beswärligheter) jotka ovat kohtaneet minua näissä
aikeissain, olkoon opiksi muillen, jotka mieliivät astua minun
polullein, että meijän täytyy usseen tulla vastuksissa koeteltuksi,
mutta ettei nämät ouk hyvät sammuamaan hyviä aikomuksia povessamme, jos
ainoasti karaistaavat heitä.

Se on moni joka piteä sitä _oma-rakkauteksi_[7] (egenkärlek) puhua
ihestään ja omista töistään -- ja soattaa ehkä niin olla! Mutta
on väli mitenkä puhutaan. Erittäin on puhua yhtä yksinkertaista
elämän-tarinamusta, erittäin on pöyhistellä ja kiitoksella kehoittoo
ihtiänsä. Myö soisimme mielellämme jos kukin kirjantoimittaja antaisi
meillen jo alussa jonkun tiion omasta olennostaan, sillä myö
tahtoisimme kernaasti ikeän kuin jo eiltäpäin _tuntea_ sitä miestä,
jonka kanssa meijän tuloo _rueta tutuksi_. Moni on siitä luulosta,
ettei meijän pie huolia Toimittajasta, ainoastaan hänen työnsä on
meillen _otollinen ja hyötyllinen_. Sekin soattaa olla oikeen oateltu!
Mieltänsä myöten kukiin ajatteloo. Meijän oatos on, että yksi työ aina
juohuttaa meijän mieleemme tekiätänsä; ja kuin ne yksinkertaisemmat
ihmitteleevät _paljaan työn_, ja jäävät siihen ällistelemään, niin ne
viisaammat ihmitteleevät niitä jotka ovat sen tehneet, ja kiittäävät
heijän tointa ja ymmärrystä. Sillä tavoin niin ne _isoimmat vehkeet_
moailmassa, ikeän kuin ne _kauniimmat käytökset_, ovat ainoastaan isoin
miesten _muisto-merkkiä_. Sillä heijän työt ja toimet ovat ikeän kuin
jeähmettynnä näissä kuolleissa teoissa (produkter) siitä heissä
löytyneestä _kuolemattomasta voimasta_; joka näissä osoittaiksen ja
levitteleiksen muillen, joita ne sytyttäävät samalla innolla ja
mieli-pakolla, _hyviä ja jaloja töitä_ nouattamaan.

Mutta jos (niin kuin sanottiin) nimittäisimme niitä aiheita, jotka ovat
minussa ensin sytyttänyt tämän rakkauen Suomen kieleen, joka on
riippunut minussa jo pienuuesta pitäin, niin se on merkillinen mitenkä
minä vasten omaa luontoain,[8] oun tullut nouattamaan tätä kieltä.

Minä olin lapsuutessain näpsä laskeimaan lauluin lavuillen,
sillä minä tein toisinaan Ruotiksi, toisinaan myös Suomeksi pieniä
laulun-sipaleita omista renkilöistämme ja piioistamme. Minkälaiset hyö
lie olleet, on arvattava, yhen lapsen loruja -- minä en ollut silloin
jos 12:llä vuuella. Kuitenkin eivät tainneet olla varsin ilman
oatoksetak, koska heitä laulatettiin ei ainoastaan kotona, mutta myös
noapurissa. Sillä tavalla juoksivat jo puheet kylään tästä pienestä
_virren-sepästä_. -- Niin tapahtuipa että Herra Lakimus-Kirjuttaja
(Magistrats Sekreteraren) _J. Judén_ asui silloin _Juvalla, Vehmaisen
hovissa_, kussa se oli Lasten-kouluttaja (Informator) ja jota jo
silloin mainittiin hänen rakkauesta Suomen kieleen.[9] Niin koska hän
oli soanut kuulla näistä minun lauluin-laitoksista, niin tuloo hään
yhtenä lauantai-iltana pappilaan (minä muistan tätä niin tarkasti kuin
oisi vasta öylöin tapahtunnut) ja pyytää minua ensin näitä laulamaan;
siitten tarttui hään minun käteen, ja sanoi: "Elä sinä veikkonen huolik
näistä Ruohtalaisista Runoista! Heillä on kyllä niitä, jotka runoillee
heijän kielellänsä, ja jotka ylös-harjoittaavat heijän puhettansa;
mutta meijän Suomalaisesta puheesta ei huolik ykskään. Sitä alenetaan
ja poljetaan, ehkä se on suloisempi kuin ykskään muu. Harjoita
kultainen ihtiäis ainoasti tästä omasta kielestäis, siitten sinusta
tuloo aikoa myöten aika mies, ja tulet moa-miehiltäisi siunatuksi."
Minun täytyi luata tätä hänellen, oikeen kättä-antamisella; ja tämä oli
minun _ensimäinen herätys_ tällen _Suomalaisellen tiellen_.[10]

Mikäpäs nyt oisi mulle sovelliampi, kuin että selittee näitä minun
_Suomalaisia harjoituksia_ tästä minun lupauksestain, jo lapsuutessain.
Mutta se ei ollut varsin niin! Kyllä minä jonkun ajan tarkoitin hänen
sanansa peähän, mutta se unehtui multa välleen, ikeän kuin kaikki minun
lauluin-laitokset, kunnekka tulivat jo toisen kerran ylös-sytytetyiksi.
Minä olin jo 14:nen vuuen vanhana, kuin minua pois-laitettiin, ensin
_Porvon_ Lukistoon (Gymnasium), ja sitten _Turun_ Opistoon (Akademi).
Siitä päivästä minä oun aina ollut pois kotoa, ja jos minua
jollon-kullon lupa-aikoina (under skol-ferierna) laskettiin kotiin,
pitämään Joulua tahi Juhannusta, niin unehtui multa kuitenkin,
kaupuntiloissa ollessain, sitä Suomen puhetta, jota olin jo joksikin
oppinut, ja oisi kokonaan multa pois-hävinnyt, ellei yksi toinen tapaus
oisi toas innoitellut minua, ja taivuttannut minun mieleini siihen
_Suomalaiseen kieleen_.

Se oli s. 9:nä päivänä Loka-kuussa v. 1815 koska minä kahen miehen
keralla[11] läksin soutamaan _Jukajärven_ selän poikki, panemaan
ketun-sankojaini _Kytöniemellen_, toisella puolella järven, jollon minä
uuestaan tulin muistutetuksi tästä Suomenkielen sointumisesta. Minä
pyysin heitä ajan-ratoksi laulamaan jotakuta minullen mielen-nouteeksi.
Silloin rupeisi _Torvelainen_ kokassa koroittamaan eäntäsek, ja laulo
vasta-tuuleen, jotta veneh vapisi, airot vetkistyit veneessä. Hään
runoilli vanhoja _mehtä-runoja_, joita muinoin laulettiin, kuin
lähettiin Karhua koatamaan.[12] Sekä ne _kauniit sanat_, että hänen
_heleä eäni_, jossa ei ollut lapsellista mutta _urhollista sointua_,
hällytti minun nuoren mieleni, että rupeisin juuri itkemään. Minä olin
jo ennen kuullut Suomea laulattavan, voan ei vielä yhtään tällaista
vanhan-aikuista Runoa. Nytpä minä vasta keksin tämän kielen _kauneutta_
ja _somaisuutta_, ja havaihtin syämmessäin yhtä liikutosta, joka ei ouk
sanoilla selitettävä.[13] Kuin tulimmo kotiin, niin oli ensimmäinen
teko, ylös-kirjuttamaan näitä hänen Runojansa, ja kuulustella ellei
hänellä ollut muita sellaisia. Minä kirjutin kaikki mitä hään taisi, ja
kuta usseemmin minä heitä lu'in, sitä enemmin minä heihin mielistyin;
nytkin juohtui minun muistiin mitä _Judén_ oli muinon puhunut tämän
kielen _suloisuutesta_, ja mitä minä olin jo silloin luvannut. Minä
rupeisin nyt jokaista kysymään jos osaisivat Runoja; ja koska
Rippi-koulu silloinkin sattu olemaan meijälässä, niin minä yht-aikoa
laulatin kaiken pitäjän lapset. Muutamat nauroivat mullen, muutamat
laulelivat mitä taisivat, ja mitä hyö lauloivat pistin minä kirjaan.
Vanhoja ja nuoria, miehiä ja akkoja, poikia ja piikoja -- kaikkia minä
laulatin. Ja koska moakunta aina pyhinnä tuli pappilaan, niin silloin
olin minäkin aina tiiustamassa, kutka heistä taisi parhaittain Runoja.
Se oli alussa varsin työläs soaha heitä luettamaan laulujansa tahi
lukujansa. Nuoret kainustelivat, ja vanhat ujostelivat minua. Moni
pelkäis tulevaan tuosta sakoillen,[14] moni piti sitä häpiäksi laulella
näitä vanhanaikuisia loilotuksia, moni syytti eäntänsä kehnoksi, moni
laulunsa; ne jotka oli viisaita olevoinnaan pelkäis tulevasek
voimattomiksi, jos muka opettelisivat minullen loihtu-sanojansa.[15]
Mutta "_vilja voittaa viisahankin, tauti tappaa taitavankin_"! Minä
kuletin kaupunnista painettuita Suomalaisia veisuja, eli "arkkiloita"
kuin heitä kuhutaan, joita minä annoin niillen nuorillen, vaihtoksi
heijän Runoistaan; ja ne vanhat miehet täytyi minun lepytää viinalla,
kunnekka heijän kieli läksi liikkeellen.[16] Moni sanoi mullen
suorastaan, ettei se käynyt kuivin-suin laulaminen, ja että tahtoi
mieltä velloittoo, elleivät olleet vähän rohkeisillaan. Sillä tavalla
laulatin minä joka lauantai-iltana _Juvan_ moakuntoo,[17] ja minun
_Runoin- ja Loihtuin-kootukset_ kohoisi päiväpäivältä aina isommaksi.
Semmoiset asiat tuli kohta kuultuiksi, ei ainoasti noapurissa, mutta
niissä kaukaisemmissakin moa-kylissä, eikä ainoasti Juvan pitäjässä,
mutta myös niissä muissa likimmäisissä. Jokainen Velho ja Kuohari, joka
matkusti näillen maillen, kävi ensin Juvan pappilassa laulamassa
"_nuorellen Herrallen_" Runojansa; niin että tässä nähtiin usseen minun
seurassain _Salvuriloita, Puoskariloita_, ja kaikellaisia
_Poppamiehiä_.[18]

Suurin osa heijän lauluistaan oli joutavia remputoksia, pahapäiväisiä
ruokottomia loruja, viinavirsiä ja muita juomariloilotuksia, tok' oli
aina joukossa monta kaunista _Runoa_, monta verratointa _vertausta_ ja
synkäitä _Loihtu-sanoja_. Etteivät pitänneet pahastua, ja että pitivät
lauloo kaikkia laulujansa, täytyi minun kuulla niin hyvät kuin
huonotkin; erinomattain koska pitivät ne vanhimmat ja kauniimmat Runot
halpoina; ja aina ensin laulelivat nykyisempiä Turussa painetuita
veisuja.

Jokainen kysyi minulta: "no mikskään Työ hyvä Herra näitä aivootten, ja
minkätähen Työ näitä niin halajatten -- eihään ykskään ennen ouk heistä
huolina?" Ja jos minä selitin heillen, että se oli _säilyttee heitä
kavotuksesta_, että _oppia heistä tuntemaan meijän kielen-suloisuutta
ja mieloisuutta, ja tiiustellaksein heistä meijän esi-vanhimmien
Salamusta_ (mythologi) ja Runomusta -- niin eivät yksikään sitä
uskoneet; liioiten kuin kuulivat ettei mulla ollut tästä mitään
palkkoo, voan että minä tein tätä kaikkia omalla käskyllä ja
kustennoksella. Hyö arveli yhtä ja toista, ja viimen laskivat sen
puheen ilmin, että minä olin lyönyt yhtä rahan-vetoa toisten Herroin
kanssa, kuka meistä piti vissiin ajan-peähän soaha enin näistä
_Runoista ja Loihteista_; ja että se oli tämän kalliin rahan voitto,
joka pakoitti minua näin ahkerasti näitä kokon-hakea.

Sillä tavalla arveli tätä asiata se yksinkertainen talonpojallinen
kansa, joka luulee että _raha ja moallinen hyötymys_, on se ainua
vaikuttamus (motifwet) meijän töissämme. Pitäjän Herras-miehet, jotka
luuliit paremmin tätä ymmärtäväsek, nauroi mullen salassa, ja
näillen minun aikeillen, joita pitivätten lapsen-laitoksena.
Muutaman kuulin minä jo poskeltapäin aprikoivan, ellei minä laulamisen
nimellä ainoastaan houkuttellut tyttölöitä luoksein, heitä
likistelläksein. Semmoinen oli se _rakkaus_, jota hyö pitivät rahoja
suurempana. Yhtä korkeampata henkellisempätä rakkautta -- nimittäin
_Tietohin, Totuuteen ja Kauneuteen_, ajatuksissamme ja sanoissamme
(joka ilmistyy Runomuksessamme ja kielessämme) -- eivät kyökään lie
selittänneet. Sillä tavalla tuli jo lapsuutessain nämät minun
ensimäiset alkeini, Suomenkielen-tiijustamisessa, _soimatuiksi,
luultuiksi ja pahoinpäin toimitetuiksi_ -- ei ainoastaan siltä roa'alta
rahvaalta, mutta myös niiltä, jotka pietään muita ymmärtäväisempinä.
Ainoastaan minun Vanhemmat ja parraat tuttavat tiesivät paremmin asian
perustusta; ja heijän _suosio_[19] ja oma _ilomieli-tunteminen_ (inre
tillfridsställelse) oli minun parraat puoltajat, ja oli minullen kyllä
unouttamaan toisten kanteita ja kontti-puheita.

Se oli ainostaan jouto-ajat, joita minä sain omistoo näillen minun
mieli-huvituksillein, sillä lukuaikoina laitettiin minua aina
kaupuntiloihin, kussa minun täyttyi tarkoittoo aikaini muihin töihin.
Minun oatos oli silloin, että ainoasti kokoella näitä aineita, ja
_vasta vanhuuellain_ heitä tasoittella (ordna) ja toimittella. Mutta
tämä harjoitus on nyt kypsynyt minussa ehkä kyllä aikaisin, johon kohta
kuullaan syytä.

Minä läksin _Turusta Upsalaan_ 19 vuotta vanhana, ja tulin, aivan
nuorra ja äkkinäinen moailmassa, Savon synkiöistä tämmoiseen vieraasen
moahan. Minä olin tuskin peässyt sinne, ennen kuin minua jo tahottiin
tutkimaan (recensera) _Rühsin_ kirjoo "_Finland och dess Inwånare_";
josta kirjasta minä en ollut vielä kuullut puhuttavankaan. Minä en
mielelläin tahtona rueta yhteen työhön, joka oli minun voiman ja
ymmärryksen ylitten, ja johon ei muutkaan ennen minua ouk tahtoneet
puuttua: mutta Palmblad joka oli näihen Tieto-sanomien kirjuttaja,
ja joka jo kauan oli tavoittanut yhtä miestä, joka meijän
kielen-tuntemisella oisi ottanut tätä tehäkseen, ei heittänt minua,
ennen kuin täyvyin tätä hänellen luata. Minä kirjutin silloin miten
taisin tätä Tutkimista (recension) kussa jo silloin selitin omat
oatokseini meijän _kielestämme, Salamuksestamme ja Runoistamme_.[20]

_Rühsissa_ kuulin minä ensin puhuttavaksi niistä Ruotsin ja Ruijan
mehissä asuvista _Suomalaisista_, ja samassa nousi minussa se ajatus,
että tarkemmin tiiustella heitäkin. Minä ha'in ja lu'in kaikki ne
paikat, kusta _Rühsi_ oli ottanut tietoansa; mutta minä en kyllästynnyt
heihin, voan tulin vielä halukkaammaksi että tarkemmin näistä
kuulustella. Minä kyseillin Upsalassa ensin niitä Ruohtalaisia
Oppivaisa, jotka oli sieltä maisin kotoisin, mitä hyö tiesivät _näistä
Suomalaisista_; mutta suurin osa eivät ollenkaan heitä tunteneet -- ei
ies nimekskään. Ja ne toas jotka olivat kuulleet näistä puhuttavan,
hoastelivat heistä niin monella tavalla, etten minä tiennyt mitä minun
piti tästä uskoman. Yksi kiitti heitä, toinen moitti, kumpainenkin
ylinpalttisesti. Yksi sanoi heijän ei eneän taitavan Suomea, toinen
toas heijän olevan niin umpi Suomalaisia, etteivät ymmärtänneet
Ruohtia.[21] Näistä puheista tulin minä vielä pikaisemmaksi soahaksein
heistä selvemmän tievon, ja peätin että ite käyä heitä kahtoamassa.
Minun aivotus heijän hoastattamisella, oli -- _1:ksi_, että oijaista
Rühsin puheita, heijän olosta ja elämästä. -- _2:ksi_, että tarkemmin
kuulustella heijän tänne-tulosta, elleivät muka olleet jo polvin-päivin
näissä maissa asunneet. -- _3:ksi_, että välitellä jos heijän puheet
paljon eroitti meijän kielestämme, soahaksein sillä-tavoin tieteä miten
paljon meijän kieli on muuttunut vissin ajan peästä.[22] -- _4:ksi_,
että kokoella heijän Runojansa ja muita vanhoja puheitansa, ja heijän
välittämisellä meijän Runohin, joten-kuten tarkoittoo näihen
vanhuutta.[23]

Minä läksin jo samana kesänä (v. 1817) matkustamaan _Dálan_ ja
_Helsinkin_ moahan, näitä vanhoja moamiehiämme ylös-hakeaksein.[24]
Tästä minun matkastain, ja näihen ihmis-poloisten kehnosta elämästä,
soan minä ehkä tilaisuutta, että 3:nessa Osassa tästä minun
_Otavastain_, laveammasti puhua.[25] Ennen kuin minä läksin sinne,
oisin Upsalassa painuttannut muutamia meijän vanhempia Runojamme, joita
minä oattelin antoo näillen Suomalaisillen, vaihtoksi heijän omista
lauluistaan, ja ikään kuin tuomiseksi heijän vanhasta perintö-moastaan;
mutta Opiston kirjanpajassa (Akad. Boktryckeriet) oli silloin niin
paljon tekemistä Juttelemuksien (Dissertationer) ja Kuhtelemuksien
(Programmer) painattamisella,[26] että vaikka olin ite jo pujonut
(satt) heitä valmiiksi, niin en kuitenkaan ennättänyt soaha heitä
painetuiksi, ennen kuin vasta syksyllä, kotiin tultuain.[27]

Vuonna 1818 painutin minä minun Juttelemuksein _Vanhoista Suomalaisista
Sananlaskuista_,[28] kussa minä niinikkään koittelin, että jotenkuten
selittää meijän kielen ja runoin mieloisuutta.

Vuonna 1819 oli Upsalassa yksi Saksalainen Lain-Oppia (Iuris Doktor)
nimeltä _von Schröter_. Sekin oli niin muka innoissaan moamiehillensä
toimittamaan meijän Suomalaisia Runojamme, ja pyysi minulta niin
ahkerasti heitä soahaksensa. Minä tarjoin hänellen niitä _Porthánilta_,
_Gananderilta_ ja osittain jo minultakin painetuilta; mutta hään
ei tyytynnyt heihin, voan halaili muita uusia, minun omista
käsi-kirjuitoksistain. -- _Kyllähän aina ois oksan ottavia, jos ois
kuusen koatavia!_ Etten minä siihen tahtona suostua, on arvattava,
sillä paihti sitä, että se oli minusta kamala, ettei mies tainut niin
sanoa Suomea, ja tahtoi kuitenkin kirjallisesti pöyhistellä meijän-moan
runoilla, niin minä oattelin ite aikoa myöten toimittoo heitä, ja tähän
tarpeiseen käyttää näitä omia kootuksiain. Että sen-eistä nyt jo
eiltä-päin hätäillä heijän ulos-antamisella, tahi heitteä heitä vieraan
käsiin, oisi minun mielestä ollut että tärvätä koko asian, liioitenkin
koska nämät Runot ovat (pian kaikki) niin musertunneet, ja toisisek
kanssa pois-sotketut, että voaitaan monta Runo-vaihtamia (wariationer)
laveata kielentuntemista, ja jaloa peä-älyä heitä oikeen selittee ja
toimittoo. Mutta koska muutamia minun moamiehiäkin yhistivät ihtesek
hänen kanssaan (luulessaan meijän kielellemme tapahtuvan suurenkin
kunnian jos sitä Saksalaisillen keännettäisimme) ja pyysivät hänen
puolestaan, soahaksensa multa näitä, niin minä annoin heillen
muutamia,[29] etteivät pitänneet luulla, minun kieltänneen näitä,
katehtin häntä; eikä pyytänyt heiltä muuta, jos ainoasti ettei
heijän kirjansa pitänt tulla kaupaksi Ruotissa eikä Suomessa.
Tämän painutti hään heijän avulla[30] Upsalassa v. 1819, nimeltä.
_Finnische Runen, finnisch und deutsch, von D.H.R. von Schröter_.
10 arkkia 8:o ynnä yhön soitto-lehen.

Vuonna 1820 kävin minä Suomessa, mutta v. 1821 läksin minä toas
uuestaan kuulustamaan niitä Suomalaisia, jotka asuuvat _Vermlannin_
moakunnassa Ruotsisa, ja _Hédemarkin, Österdálin, Sollöerin ja Oudálin_
Vouti-kunnissa (Fögderi) Norjassa.[31] Sillä se poltti minun
mielein että soaha täyellisen tievon kaikista näistä Suomalaisista
kansan-istuttamuksista (kolonier). Ennenkuin läksin Upsalasta painutin
minä 2:sen osan näistä minun "_pienistä Runoistain_";[32] joista
minä ilman maksutak jakaelin lähes 1000 kirjakappaletta, näillen
mehtä-asujamillen terve-tuliaisenna heijän perintö-moastaan, ja
hätä-varaksi heijän Suomalaisessa kirjan-puuttehessa; kunnekka minä
siitten toissa talvenna sain tilaisuutta, lähättee heillen Suomesta
muita henkellisiä ja Jumalisia kirjoja.[33] Peätarkoitus (ändamålet)
minun käymisellä oli, ikään kuin matkustamisella v. 1817, että hankkia
kaikkia niitä tietoja ja valastuksia meijän kielestämme ja
Tarinamuksestamme, jotka heijän kautta oli mahollinen soaha, ennen kuin
muistot heistä näissä maissa varsin pois-häviäisi; ja sillä täyttää
yhen avauksen, joka löytyy sekä Suomalaisten että Ruohtalaisten
Tarinamuksessa. Mutta nähessäin heijän kehnoa elämätä, nousi
minussa siitten toinenkin tarkoitus, nimittäin että Hallituksen
ylös-valaisemisella, tehä heijän päiviänsä onnellisimmiksi, jos suinkin
oli mahollinen. Valittain armottomuuttansa rukoillivat hyö minua kaikki
niin hartahasti, ja juuri itku-suulla, että Kuninkaallen alimmaisessa
nöyryytessä toimittoo heijän moninnaista vaikeutta ja ahistosta, sekä
heijän kansallisessa että yksinnäisessä elämässä, niin hyvin
henkellisessä kuin valta-hallittavaisessa tarkoituksessa (så wäl i
Eklesiastiskt som politiskt hänseende). Kuultua kaikkia heijän
asian-laitoksia, keskusteltua heijän kanssaan yhteisesti, ja soattua
heiltä heijän valta-luvansa (fullmagt) että puhua ja kirjuittoo heijän
nimessänsä puuttumatak,[34] lupaisin minä heillen tehäksein tässä
asiassa kaikki mitä oli minun voimassain.[35] Voan ennenkuin ma pistin
niin sanoo paperillen, kävin minä ensin Peä-Prinsiä puhuttelemassa,
joka oli minun Peä-Kirjuttajana; hoastelemaan näistä aineista, ja
kysyttelemään jos hään muka luuli tällaisiin asioihen käyvän toimeen.
Hään kuuli pystyllä korvalla näitä minun puheitani, ja sanoi
mielellänsä suovansa heillen yhtä parempata elämän-laitosta, jos
taitaisivat muka kirjallisesti toimittoo puutteitansa. Minä mainihtin
että olivat jo pyytänneet minua tätä tekämään, ja kyselin jos oli mulla
lupa kirjuttoo heijän eistä, koska olin toisen Hallituksen alainen; ja
jos hään ottais minua ja näitä Suomalaisia turvataksensa, jos asiat
niin voatisivat? Jota kaikkia hään lupaisi juuri lujasti. Silloin vasta
otinma heijän asioita huosteesein, ja niissä kirjoissa, jotkama heijän
puolesta kirjutin Kuninkaallen ja niille Tukhulmissa niinnä aikoina (v.
1823) Herroinpäivillä istuvillen, ko'in minä laveasti selittää tämän
kansan entisiä ja nykyisiä aikoja, heijän puutoksia ja vastuksia,
heijän kärsimisiä ja neännyksiä niin yhessä kuin toisessakin
tarkoituksessa; jotka oli siitä vajunneet, että olivat heitettynnä
itekseen mehän korpein, ilman papillista ja laillista hoitamista; että
heitä piettiin orpolapsinna, vierahilta korjattavinna, josta heitä
molemmis-puolin poljettiin ja neänytettiin, sekä Ruohtalaisilta että
Norjalaisilta. Tätä kaikkia selitin minä ja selvittelin, sekä
toistuksilla Tarinamuksesta kuin myös muutamien heijän pappien
kirjatoistuksilla, ja 12:nellä heijän omista miehistään, josta oli yksi
kustakin Suomalaisesta (Finskog) tullut Tukhulmiin, näihin asioihen
tähen. Toisella puolella toimitin minä myös ne menot ja laitokset,
jotka heijän mielestä turvaisi heitä samalla laillisella vakauella
(säkerhet) kuin muitakin valtakunnan asukkaita, ja jotka tuottaisi
heillen ei ainoasti huojellusta ja helpotusta tässä heijän nykyisessä
onnettomuutessaan, mutta jotka myös tästä-puolin perustais heillen yhtä
onnellisempata elämätä, tulevillenkin ajoillen.[36] Jota kaikki minä
moa-karttoloilla väenlaskun-tauluilla (folktabeller) ja muilla
senkalttaisilla tarpeellisilla kirjajohtauksilla sekä valaisin että
vahvistin;[37] heittäin muten hellä-syvämmäisen Kuninkaan ja
valaistetun Hallituksen viisauteen, että ottoo näitä asioita paremman
ja tarkemman koittelemuksensa ala.

Jokainen tuntoo sitä papin-paipatosta, joka jo ens-alussa nousi
Papis-seävyssä, tätä asiata vasten, ne monet juonet ja koneet, jotka
tehtiin, viritettiin ja juoksutettiin sotkeaksensa ja poistaivutaksensa
näitä anomuksia, mitenkä minua ja näitä Suomalaisia soimattiin[38]
häväistettiin ja hätyytettiin;[39] ja kuinka koko asia viimen vaikeni
yhestä hyvästä tarkoittamuksesta joutaviin Toimitus-laitoksiin. Tämä
kaikki, jota jo tekisi itekseen yhen kirjan, ei kuuluk näihin aineihin,
ja heitetään seneistä toiseksi.

Nämä asiat olivat, heijän laveuveltaan ja paljoueltaan, ei ainoasti
katkaistanneet minun _Opistoliset lukemiset_ (akademiska studier) mutta
myös joksin-kuksin seisauttaneet niitä _Suomalaisia harjoituksia_,
jotka tarkoitti meijän omoo moatamme. Minä olin kyllä jo vuonna 1819
puhutellut muutamia meijän Upsalassa oleskelevia moamiehiämme, ellei
myö, kotiin-tultuamme, omamme kielenharjoittamiseksi, koitteleisimme
toimittoo joita-kuita _Suomalaisia Tieto-sanomia_ (Finsk Tidning)
meijän valaistumman kansan huvitukseksi, poistaivuttaaksemme heijän
mieltänsä Ruotsin kielestä, ja keänyttää sitä omaamme. Mutta koska
Tarinamus-Apulainen _v. Becker_ oli v. 1820 ottanut tätä yksinään
tehäksensä,[40] niin peätimme että sen siassa painuttoo yhtä
_Suomalaista kirjoa_, koitteeksi jos olisi muka mahollinen omalla
kielellämme toimittoo Tietollisia ja Opillisia aineita. Ja teimme
liiton välillemmö, että kukin meistä piti vissiin ajan-peähän
kirjuttaman jotakuta valistukseksi meijän _Tarinamuksessamme_
ja _moastamme_, tahi selitökseksi meijän _kielestämme_ ja
_Runomuksestamme_, eli jos ei muuta, niin suomentoo ies vieraista
kielistä muihen kansoin opetuksia ja Runomuksia; koetteksi muka,
että meijänkin kielellä käsittää heijän mieli-valaistusta ja
kieli-somaisuutta. Minä outin, yhestä vuoesta toiseen, tämän luvan
täyttämistä; mutta havaisin kohta ettei yksikään heistä pitänyt
sanaansa; ja koska minä tästä heitä muistuttelin, niin syytettiin yhtä
ja toista, ja vetivät kukiin verukkeitansa esteleitäksensä; monipa
eivät eneän vastanutkaan minua minun kirjoin peälle.[41] Mitäspä minun
siitten täytyy, kuin yksinään ruveta tähän pulmaan, ja kokea näitä
vehkeitä aikoin soaha, joihen voittamiseksi oisi voaittu yhtä
yhistettyä väki-tarttumista. Vaikka se on työläs kyllä minullen, ruveta
semmoiseen kauppaan, ja antaita siihen, kussa yhellä puolella kohtaa
minua pilkkoo ja irvistelemistä, ja toisella puolella, omoo vahinkoo ja
mänettämistä[42] niin tahon minä ennen kuitenkin uskaltaa kaikkia,
ennenkuin heittäisin yhtä asiata koittamatak, joka on minun mielestäin
niin kallis, ja suloinen kaikillen Suomalaisillen.

Minä tunnen aivon hyvästi laveuven ja voaran minun kokemisestain, mutta
eipä sekkään ouk ollut hyvä peloittamaan minua tästä, koska juohtuupi
mieleini sitä etua ja hyötytystä, henkellisessä tarkoituksessa, joka
tuosta vajuisi meillen, jos meijän kielemme tulisi muka paremmin
ylös-harjoitetuksi. Minä tiiän että tähän asiaan voaitaan, ensinnik
yhtä _valaistettuampata ymmärrystä_, ja yhtä _isompata opetusta_, kuin
on mullen ies mahollinen tässä _nuoressa ijässäin_;[43] ja toiseksi,
yhtä selvempätä _Suomenkielen-tuntemista_, joka myös puuttuu minullen.
Siitten voaitaan vielä tämmoisiin asioihin, yhtä _rahan-varoo_,
joka on mulla vajoolla, ja yhtä kovaa-luontoista _uskallusta ja
mielen-hartausta_, ensinnik että ruveta, ja siitten että ees-tunketa
yhtä asiata, joka niin monessa paikassa riiteloo vanhoja luuloja ja
tapoja vastaan. Näistä voatimuksista, on suurin vastuus ollut mulla
_kustennoksista_ -- ja kuka heijät maksaa. Min'en puhuk _työstäin ja
vaivastain_, eikä myös minun kalliista _ajastain ja elostain_, sillä
heijät minä mielelläin uhraan yhteen asiaan, joka minun mielestäin on
se _kauniin_ johon minä taijan rueta; mutta minä hoastan paljasta
_painamisen ja paperien_ maksuista, jotka ovat jo näistä kahesta Osasta
nousuneet 4000:ta Riksiin. Muissa maissa niin ovat Hallitukset aina
auttaneet sellaisia kokemuksia, kussa yhteistä parasta haetaan, ja
ellei Hallitukset ouk sitä tehneet, niin ovat yksinnäiset varakkaammat
moamiehet tarjoneet apunsa niillen, jotka tässä työskentelevät. Minä
uskon myöskin että tällaisia esimerkkiä tavataan aikoa myöten meijänkin
moassa, ellei heitä nähäk meijän ajalla, ja toivon että nämä asiat
silloinkin paremmin käveistyyvät (jos eivät nyt luonistu) koska kerran
mieli on jo ikään kuin enemmin heihin taipuna.

Minä kyselin jo v. 1823 kusta oisin soanut Kirjan-kustentajaa
(förläggare), mutta eipä siihen ruvenut yksikään -- liioiten
kuin kuulivat, että minun piti kirjuttoo tätä Suomeksi.
Turusta oisi tok yksi Kirjankauppias siihen ruvenut, jos oisin
toimittanut näitä Ruotiksi. Mutta koska _Suomen-kielen_ harjoittaminen
oli minun _peä-tarkoittamus_, ja _aineet_, joita kirjuitin, _vähemmästä
arvosta_, niin en siihen antainaan. Kaikki ovat sanoneet mullen, ettei
se ikeän Suomeksi synnyk sellaisia asioita toimittoo, ja kieltäneet
minua niin kovasti tähän rupeemasta, sanoten "sinun kirjais ei luek
yks'kään, kuin kirjutat Suomeksi, voan keänyt _omaan vahinkoon_."
Vahinkoa minä en pelänyt, sillä minä en ollut _voittoa_ tarkoittannut,
ja voisin minä ehkä tuota kärsiä, jos ainoastaan voittaisin tämän
peä-tarkotukseini. Enkä minä sanok sitä kummaksi, jos kaikki minun
_Ruohtalaiset tuttavat_ juttelivat näitä vasten, mutta se oli minusta
ihmeh, että kaikki mun _Suomalaisetkin ystävät_ juonittelivat niin
paljon ja niin yksimielisesti tätä asiata vastaan, että olin jo vähältä
tätä heittämässä toiseksi kerraksi.

Minä tunsin kyllä sitä _kovaa onnea_, joka aina kohtaa kaikkia uusia
kokemuksia, kaikkia hyviä aikomuksia ja mielen-tarkoituksia -- sitä
_mielen-kankeutta ja kiitämättömyyttä_, jota osotetaan palkaksi
niillen, jotka uhraavat ihtesek muillen;[44] mutta minä tiesin myöskin,
että yksi hyvä asia auttaa ihtesek, ja että _totuus ja hyvyys_
vihtoinkin keäntyyvät voiton puolle. Se on tämä ajatus ja minun oma
ilomielentunteminen, työskeltännein hyvään tarkoitukseen, jotka ovat
minua vahvistaneet ja vahvuuttanneet rupeemaan tähän työhön, ja hyö
olkoon aina ne _valvoavaiset tähet_, jotka saattaavat ja valaisee minun
askeliaini.

Minä tunnen myös minun moamiehein luontoa, ensinnik ne vähät aljet,
jotka oppimukset ovat heijän seassa aikoin-soaneet,[45] jos muka
vertoomme meitä muihin enemp harjoitettuihin kansoin. Siitten tunnemme
myös sitä yhtä-tyytyväisyyttä ja jäykkämiellisyyttä, jota osottaavat
kaikkia uutta vastaan,[46] ja joka on alussa minuakin kohtavan; mutta
toisella puolella minä tunnen, että kuin kerran ovat tulleet
vakuutetuiksi jonkun asian otollisuutesta, niin ovat hartaammat ja
mielellisemmat sitä nouattamaan, kuin yks'kään muu kansa; ja kuin
kerran tähän puuttuuvat, niin silloin eivät eneä hopussa heitäk,
eivätkä kahok hintoo eikä muuta, kunnollisuutta vasten.

Minä olen myös havainnut, että sitä myöten kuin Opinkeinot ja rakkaus
Tietomuksiin, ovat näinnä viimeisinnä vuosinna lävinneet muissa maissa,
sitä myöten ovatten myös Suomessakin puhkistuneet. Toistaahan
ne monet _kirjan-pajat_ (boktryckerier)[47] ja ne monet _Tieto- ja
Viikko-sanomat_[48] jotka ovat näillä 10:nellä viimeisillä vuosilla
lisäyntyneet meijän moassamme, että kirjan- ja Opin-harjoittamiset ovat
olleet _paisumassa_.[49] Tämä kaikki, ja se tieto ettei mikään
Opin-ainek oisi luonnostaan pitännyt olla meillen suloisempi, kuin
meijän kielemme harjoittaminen, (sillä se taitaa sisällänsä sulkea
heitä kaikkia) yllytti minua, ilmin-antamaan näitä minun aikeitaini, ja
pyytämään moamiesten peällen-tarjomista (prenumeration) soahaksein
kahtoa jos oli mahollinen, ilman aivan suurta vahinkoa, toimittoo näitä
kustennoksia.

Minä painuutin täksi tarpeeksi syksyllä v. 1825 yhet _ilmoitus-sanat_
(anmälan), kussa minä lyhykäisyytessä toimitin minun aikomukseini. Ja
koska minä, ilman tätä kirjoo, myös mielin painuttoo muita toisia, niin
minä yhtaikoo nimitin heistäkin, aatellen "yks tie, kaks asiaa." Näistä
ilmoitus-sanoista lähätin minä ison joukon Suomeen, sekä tuttavillen ja
muillen kielen-ystävillen, mutta erinomattain niillen molemmillen
Papis-neuoittelemuksillen, (Konsistorierne) soahaksein heijän kautta
näitä lähätetyiksi kuhunkin seurakuntaan ja kappeliin. Minä lupaisin
kyllä että jos peällen-tarjoitukset oisi sisään tulleet Moaliskuuhun
v. 1826, niin oisin minä jo Juhannukseksi samana vuonna painuttanut
ensimmäisen Osan tästä minun _Otavastain_; mutta petinpä ihteini sen
perustoksen peälle, etten ennättänä soaha peäletarjomus-listoja
sisään-lähätetyiksi siihen meärättyyn aikaan. Hyö viipyivät vielä koko
vuosikauen, moniat eivät tulleet ennen kuin vasta syksyllä v. 1827, ja
moni on vielä tulematak. Tämä hitaisuus heijän toimittamisessa ja
takaisin-lähättämisessä, oli ensimmäinen syy tämän kirjan
myöhistymiseksi. Kuitenkin tulin minä jo syksyllä v. 1826
Tukhulmiin sitä painuttamaan, ehk'en vielä tuntena puoliaankaan
Peälen-tarjojoista.

Mutta monet esteet ja vastukset ovat siittenkin tätä viivyttäneet,[50]
ja olen itekkin joksi osaksi ollut siihen syypeänä. Sillä jos oisin
ainoastaan painuttanut 8 tahi 9 Arkkia kuhunkin Osaan, eikä tavoittanut
heihin niin monta kuvoo, ja niin paljon soittamusta, niin oisin jo
aikoa tainut tätä toimittoo. Mutta minä luulen, että sekä ostajat että
Peällen-tarjojat soisivat mielellään soahaksensa jota-kuta
toimellisempata ja täyellisempätä heijän rahoistaan, jos kohta vähän
outtaisivatkin, ennen kuin heistä rupeaisivat hätäillemään. Sanotaan:
"_välleen koira pennut teki, sokeetpa hyö syntyi_," ja sanotaan toas:
"_joka hiljemmin hiiltyy, se paremmin palaa_," kumpainen on oikeen
sanottu, sillä työtä toimella tehään, ei väin paljouella. Vielä
siittenkin niin ovat nämät aineet aina kasvaneet ja paisuneet, sitä
myöten kuin minä heitä liikuttelin, niin että ovat tulleet monta
loajemmaksi kuin ensin oattelin; sillä "_tehten työt leviävät, tekemätä
soukistuuvat_." Minä tahtoisin että tämä kirja, eli se ensimmäinen
astuminen tällä Suomalaisella tiellä, ei mahtais olla heikko ja
kykenemätöin, mutta jalo ja urhoollinen, sillä sen peälle perustaiksen
ehkä ne toiset.[51] Ja koska meillä ei ouk yhtään Suomalaista kirjoo
oppimuksissa ja runomuksia (i Litteratur och Witterhet) jota
taitaisimme vieraillen näyttää,[52] tahi ottoo ite käteemme
lukeaksemme, niin tahtoisin minä että tämä oisi sekä näöltään että
teoltaan, niin kunnollinen kuin on mulle mahollinen, ei ainoastaan
minun kunniaksein, mutta meijän kielen ja koko kansakunnan.

Voan se on kirjoin kanssa, niin kuin muihen kaluin kanssa, "_ettei
kaunista kannetak, jos ei kallista annetak_." Sillä se on asian luonto,
että kuta enempi työtä, sitä enemmin palkoo. Se on moni joka ehkä
kahtoo näitä kirjoja kovin kalliiksi, jos tähän hintaan vertoovat
heijän vanhoja henkellisiä tahi kouluttavaisia kirjoja; mutta erittäin
on mitä Hallitus ja koko valtakunta kustentaa, ja mitä luetaan ja
ostetaan ikeän kuin väki-pakolla kussakin koulussa ja yksinäisessä
talossa -- erittäin on mitä yksi yksinäinen kustentaa, ja mitä ostetaan
niiltä varakkaammilta ja oppineisimmilta[53] ikeän kuin mielen-ratoksi
ja valistukseksi. Jos tahotten tarkempi tutkia tätä asiata, niin
löytäisitten, että minä olen ei ainoastaan halvempi kuin muut, mutta
että tämä kirja tuloo Peälentarjojoillen kolmasti, ja Ostajoillen
kolmanneksi, huokiammaksi, kuin mitä se maksaisi tavallisessa
kirjakaupassa.[54] Tämän uhramisen kaikesta omasta hyötymisestä, olkoon
teillen yksi varma toistus ett'en ouk tarkoittanut omoo voittoa, voan
yhteistä hyvyyttä.

Se rakkaus, jolla moni moa-ystävä on koettelut etes-auttoo tämän kirjan
peälletarjomista, ja se suostumus, jonka minä tapaisin yhteisessä
Suomen kansassa, on ei ainoastaan ilahuttanut minua ja lohtuttanut,
mutta myös sytyttänyt minussa sitä luuloa, että aika on lähestymässä,
jollon Suomalaiset ovat havaihtevia, ettei ouk mikään niin kallis ja
tarpeellinen heillen, kuin oma-kielen harjoittaminen. Minä soan sen
eistä tässä julkisesti kostella ensin kaikkia niitä, jotka ovat olleet
hyvätahtoisat ja nöyrät toimittamaan minun anomomukseini,
Peälletarjojoihen hankkimisella, ja kirjoin ja rahoin laittamisella; ja
siitten soan minä myös kiitoksella mainita kaikki Peällen-tarjojoita,
yhteisesti, siitä heijän luottauksesta jota ovat osottaneet minullen,
vasten kaikkia kateita jotka ovat jo eiltäpäin soimaneet ja alentaneet
minun aivotukseini. Näihen nimiä tahon heittää uneukseen, mutta heijän,
jotka ovat eteen-auttaneet näitä aikomuksia, tahon minä tässä jo kirjan
alussa liittää, heijän iso joukko olkoon yksi selvä-toistus
jälkeentulevillen, näilläkin ajoilla löytynneen Suomessa miehiä, jotka
ovat ollet heijän kielelleen rakkahaita.[55]

Näillä puheilla olen nimä tahtonut selittää mitenkä minä olen ensin
tullut juohutetuksi tälle Suomalaiselle tielle, ja mitkä ovat olleet
minun ensimmäiset aljet hänessä. Siitten olen minä myös suuremmassa
lyhykäisyyessä ilmoittanut, mitenkä mulla tuli tekemistä niiten
Ruotissa ja Norissa asuvien Suomalaisten kanssa; ja mitenkä minun
matkustamiset heissä tarkoitti Suomenkielen ja kansan tarkempata
tuntemista; mutta minun kirjuttamiset heijän eistä, ainoasti tarkoitti
hakeaksein heillen yhtä parempata ja onnellisempata elämätä. Ja nyt
viimeiksi olen myös julistanut tämän kirjan ensimmäistä alkua, hänen
tarkoitusta, hänen moninnaista vaikeutta ja myöhään-joutumista. Nyt
minun tulee vähä laveammalta puhua jota-kuta esipuheeksi tämän meijän
_Otavan_.

       *       *       *       *       *

Tarkoitus tämän kirjan painamisella, on ollut monellainen, niin
kuin on jo ennen sanottu. Nimittäin ensinnik, että _sytyttää
meissä rakkautta_ tätä meijän omoo _puhettamme vastaan_, ja että tällä
meijän omalla kielen-harjoittamisella, _koroittoo häntä muihen kieliin
rinnallen Tietomuksiin tiellä_, jotta taitaisimmo aikoa myöten asettaa
sitä yheksi _yhteiseksi kansalliseksi kirjoituskieleksi_. Tämä on ollut
meijän peä-tarkoittamus. Ja että näyttää, jotta se ei ouk ainoastaan
mahollinen mutta myös keviä tehäksemme niin olemme koetellut tässä
osottoo hänen merkillista rikkauttansa ja äväriäisyyttänsä, niin
taivotuksissaan kuin merkityksissään[56] hänen kauneuttansa ja
somauttansa sekä sanoissaan että tavoissaan, josta löyetään että se on
niin hyvin sopiva kuin muutkin kielet, käsittämään kaikellaisia
opillisia aineita, ja vielä paljon soveliampi toimittamaan ne
tarkemmatkin asiat, yksinkin varsin puhtaat ymmärtämykset (abstrakta
begrepp) ilman että heijän tavalla lainata merkitys-sanojansa muista
vieraista kielistä.[57] Mutta ei siinä kyllä, että se on hyvä
nouattamaan heijän _Tietomusta_ ja ajattelevaista mieli-henkellisyyttä;
se on myös toisellen puolellen hyvä käsittämään heijän _Runomusta_,
tahi heijän henkellistä mielen-juohutosta ja kielen-suloisuutta.
Toistukseksi olemme uskaltanneet suomentoo niitä kauniimpia
Runon-kappaleita muista kielistä, e.m. Greekan-kielestä,[58] joka,
niistä vanhoista, luetaan kaikkiin suloisin. Ja luulemme tätä tehneen
melkeen mieleksenne, _uskollisesti_ ehkei _orjallisesti_. Uskomme muka
meijän nouattanneen hänen henkellisyyttä ja suloisuutta, ilman että
kavottoo oman kielen kauneutta ja somaisuutta.

Asian puolesta, olemme toas tarkoittaneet sellaisia aineita, jotka
jolla-kulla tavalla valaisoo meitä meijän esi-vanhemmistamme, heijän
mielestä ja luonnosta, heijän töistä ja tavoista, heijän kielestä
ja runomuksesta, heijän juohtumuksesta ja soittamuksesta,
heijän viisautesta ja opin-laitoksesta, heijän yksinnäisestä
että kansallisesta elämän-käytöksestä, heijän jättöksistä ja
vanhoin-jeännöksistä, m.m. eli myö olemme tavoittaneet sellaisia
aineita, jotka valaisoo meijän tarinamuksemme, ja meitä ihtemme. Meijän
aivotus on ollut kahellainen, että _harjoittoo meijän kielemme_, ja
että _valaista meijän mielemme_; tahi, että yhellä puolella _huvittaa_;
toisella, _hyövyttää_. Myö olemme tahtonut huvittoo teitä -- ei toisten
irvistelemisellä eikä pilkkoamisella, ei sillä että tässä ketään
soimataan, häväistään ja alas-nauretaan[59] (vähin meitä ihtiämme);
mutta sillä, että käytetään teijän kielenne kunniaksenne ja
mieleeksenne. Puhuissamme meijän asioistamme, olemme toisellakin
puolella välttäneet joutavata kehuimista ja pöyhistelemistä, turhoa
ylistystä, tyhmiä kiitos-virsiä. Tarinamus voatii totuutta, ja sitä
olemme harjoittanneet. Jos olemme missään erehtynneet, niin se on
tapahtunut tapaturmaisuutessa ja tietämättömyytessä -- antanettahan työ
meille anteeksi!

Koska meijän aivotuksemme on ollut, huvittamaan kaikkia meijän
Moamiehiämme, joilla löytyy miel' oppia ja lukea, eikä ainoastaan
vissiä siätyjä tahi mieli-noutajoita (liebhabrar), niin meijän
tarkoituksemme on myös ollut, että mahollisuuemme myöten kokoella ja
toimittoo sellaisia yhteisiä (allmänna) aineita, jotka oisi
soveltuvaiset niin yhöllen kuin toisellenkin; mutta jotka yhtä
hyvin oisi eriluontoisia ja moni-tapaisia, että mielyttelisivät
moni-mukaisuutellansa, yksi yhtä, toinen toista. Sillä tavalla
luulisimme että myö parhaittain meijän vallasväessä tahi siinä
valaistetussa kansan-seävyssä, sytyttäisimme rakkautta tähän heijän
kieleensä, ja sillä lailla vähittäin pois-tunketa sitä Ruohtalaista
puhetta, joka meijän kielemme vahinkoksi on soastuttanut ja ryvettänyt
meijän suutamme. Mitä on sanottu Ruotin kielestä, niin on myös
sanottava mistä vieraasta kielestä tahaan, jota meillen tunkettaisiin
omamme siaan. Sillä kuka on kuullut kummempata kuin, että koko moan
täytyy opettoo yhtä äkkinäistä muukalaista kieltä, käsittämiseksi niitä
opinaineita, jotka ovat kussakin kansakunnassa ne tarpeellisimmat? Että
koko Suomenkansan täytyy kumartaman ihtesek Ruohtalaisessa puheessa,
vaikka häillä on itellä yksi kieli, joka on suloisempi ja monta
parempi? Kukapa uskoisi -- ettei koko Suomen moassa löyvyk yhtään
ainuata Koulua, Lukistoa, tahi Opistoa, kussa opetetaan (eli kussa ies
harjoitetaan) Suomen-kieltä? Että kaikki meijän lailliset ja moalliset
kirjat ja asiat toimitetaan Ruotiksi -- se on niin outo, että
Ruohtalaisten ite täytyy sanoa sitä kummaksi, eivätkä tahok sitä uskoa,
mutta nauraavat kuin kuuloovat tätä [60]. Myö ouoistumme, että meijän
muinoisat esivanhemmat piti Jumalanpalveluksensa ja kirkko-menonsa
Latinaksi, jota eivät ymmärtänneet,[61] ja meijän jälkeen-tulevaisemme
ovat ihmettelevinnä, että myö vielä 19:nellä sa'an luvulla, tästä
ihmisen mielen-valaistamisesta, noutamme vieraita kieliä meijän omissa
moan-asioissamme. Myö oumme vakuutetut siitä, että jos Hallitus
oikeen tuntisi ne monet esteet ja puutokset siinä kansallisessa
ylöskasvattamisessa, ne monet vastukset ja rasitukset sekä yksinäisessä
että yhteisessä elämässä, jotka vajuuvat tästä meijän kielen moahan
talloamisesta, -- jos se kuulisi kaikkein rehellisten Moamiesten
hartaimpia toivotuksia, niin se ei malttais kauan täyttämästä yhtä
asiata, joka on se ensimmäinen kussakin hyvin harjoitetussa
kansakunnassa.

Minä tunnen myös, toisella puolella, niitä puheita, jotka aina
nostetaan tätä asiata vastaan, tiiän itekkin että tässä, niin kuin
monissa muissa asioissa, on monta estettä ja vastusta voitettavinna; ja
että kuta jalompi yksi asia on, sitä jalommat ovat myös olleet ne
esteet, jotka makoovat rikki-murrettunna ja voitettunna hänen
ympärillänsä. Se on aina heikkoin ja pelkur-mielisten tapa että pauhata
näistä esteistä, jotka nousoovat heijän silmissä kahta suuremmaksi,
kuin ovat, ja sillä heitä juuri hirvittää ja peloittaa. Hyö
seisahtuuvat usseemmittain heihin, ja painatteleksen hiljan takaisin
vanhoillen poluillensa. Sitä-vastoin niin jalot miehet voittaavat näitä
esteitä, tahi astuuvat heitä ylitten; sillä hyö näyttäiksen heijän
silmissä aivan vähäisiksi, sitä yhteistä hyvyyttä vastaan, jota heijän
voittamisella tarkoitetaan. Sillä kussa yhteistä parasta haetaan, siinä
täytyy meijän uhrata yksinäisiä etuja ja hyötymisiä.

Niistä monesta esteistä, joita kannetaan sitä asiata vastaan että
koroittoo meijän Suomenkielemme peä-kieleksemme, luetaan:

1:siksi. "_Että uuella kielen-noutamisella moahan revittäisimme
ja hävittäisimme meijän vanhat Ruohtalaiset kielen-tavat ja
kirjan-laitokset._" -- Aivan niin! Sen-eistä meillä on mieli ja
ymmärrys, käyttää sitä hyväksemme. Kuka hullu lainaa kylästä vanhoja
huonoja housuja, kuin hänellä on itellä uusia parempia. Kaikki
moailmassa muuttuu, uusi tuloo vanhaksi, ja vanha tuloo huonoksi;
mitäsme siitten muutosta pelkeämme, jotka ite oumme muutoksen alaiset.
Muutoksia tapahtuu joka päivä meijän ympärillä, juuri meijän silmiin
etessämme[62] -- mikä hulluus se oisi siitten, tavoittamaan moailmassa
mitä muuttumatointa. Kukin asia on ainoastaan aikaasek pitävä, että
piteä sitä yli aikansa, on luonnotoin; sillä muutosta soahaan
viivytellä, voan ei estellä; kuin se tapahtuu ajallansa, niin se on
otollinen; mutta kuin se tapahtuu ennen aikaasek, tahi jälkeen, niin se
on voaran-alainen. Minkä tautta myö tässä asiassa oisimme niin tarkat
noutamaan vanhuuttamme, kuin olemme muissa asioissa jo aikoa siitten
heittänyt meijän vanhojamme uneukseen? Johan se Ruomin kieli, joka
ajallansa kukisti ja moahan-tallais kaikkia muita, nyt lakastuu
itestään, mitäs siitten luuletten, että tämä Ruotin kieli oisi hyvä
iäksi sotkia meijän Suomalaista puhettamme?[63]

2:seksi sanotaan, että "_Suomen rantamaissa puhutaan monessa kohin
Ruottia, ja että se oisi näillen yksi iso hämmennös ja vastuus, jos
heijän nyt täytyis oppia Suomea_." Sekin on yksi turha puhe! Pitäiskö
koko kylä opeitteleman Ruohtia, jos sitä puhutaan yhessä talossa?
Eiköhään osa pitäis sovitettaman kokonaisuutensa mukaan, voan ei
kokonaisuus osansa mukaan. Minun oatos oisi, että Ruohtalaisissa
pitäjissä saisi harjoittoo Ruohtia, ja Suomalaisissa, Suomea; siitten
ei oisi kumpaisellakaan syytä valittoo. Se on yksi vanha, mutta yksi
tyhmä luulo, että "kaikki on suletettavana yhteen malliin"; mutta se on
yksi uusi ja viisas sana, että "pitäköön kukiin omat muotonsa". Ennen
uskottiin ettei yksi valtakunta oisi mahollinen, ellei hänessä ollut
_yksi uskomus_ (Religion) ja vielä uskotaan ettei se ouk pysyvä, ellei
hänessä ou yksi puhe.[64] Pohjos-Amerika ja Venäjän moa, jotka ovat ne
voimakkaammat hallitukset moailmassa, osottaavat ettei voaitak
kummaistakaan; ja että ne valtakunnat ovat kaikkiin vahvimmat, kussa ne
erinnäiset osat soavat kukiin piteä omat _luontonsa_, ja kussa heitä
_nioitaan_ yhteen, vaan ei _sevoitetak_ tahi _sulatak_.[65]

3:neksi, syytetään "_meijän kielen olevan niin köyhän ja oppineihen
töihin taipumattoman, että se oisi muka mahotoin hänestä harjoittoo
jotakuta hyveä_".[66] Mutta mistä se tulee, ellei meijän omasta
huolimattomuutesta? Kaikki valittaavat meijän kielen puutoksista, mutta
harvat ovat hoastaneet hänen suloisuutesta, hänen sisällisestä
rikkautesta ja kauneutesta, ei ainoastaan ymmärtämysten
tarkoittamisessa ja sanoin taivuttamisessa, mutta myös hänen
ylös-harjoittamisessa ja ulos-venymisessä. Meijän kielemme on ikeän
kuin yksi lihava peltomoa, jota pietään kesantonna, ja kussa kasvaa
vahvast heiniä ja ruohoja, mutt' ei ruista eikä vehnee. Onko se siitten
pellon syy, vai viljellys-miehiin? Minä olen nyt ruvennut kyntämään,
viskatkoon muut siemenet, niin soahaanpas kahtoa ellei meijän
Suomalainen pelto rupeisi hetelmöittämään, ja ellei ajan takoo
kiitettäisik meitä, jotka ensin tähän työhön repeisimme.[67] Mutta niin
kuin on kieliin kanssa, niin on myös Oppimuksiin ja Tietomuksiin
kanssa, jotka kielissä toimitetaan; nekin ovat verrattavat yhteen
vainioon, kussa kynnetään ja kylvetään, ja josta siitten viljellään ja
eletään -- ei moallisesti, voan henkellisesti. Tietomukset on yksi
henkellinen vilja; kuta enempi sitä käytetään (hyväksemme) ja
korjataan, sitä enempi se meitä hyövyttää ja huvittaa.[68] Mutta niin
kuin se moallinen vilja ymmärtämättömällä käytöksellä tahi
nauttimisella, ussein keäntyy vahinkoksemme, niin saattaa myös tämä
Tietomuksen elo keäntyä turmioksemme, jos myö sitä veärin käytämme.
Voan onkos se siitten viljan vika -- vai eikös lie vika meissä? Moni
Hallitus on koettanut, että viinan-kielolla varoittoo ja esteä
juopumista ja viljan tuhlamista -- sanokoot hyö, jos heijän alimmaiset
ovat muita onnellisempia, rikkaampia tahi muuten siistimpiä? Moni on
myös (e.m. Poavilaiset) koettellut että kirjoin- ja painon-kielolla
vastuuttoo Tietomuksiin liian levittämistä -- sanokoot hyö, jos ovat
sillä onnistanneet omiansa, tahi varjelleet heijän mieltänsä
ymmärtämästä?[69] Ei ikeän! Ainoastaan ymmärryksen valaistamisessa, ja
syvämmen hyvistymisessä, löytyy se ainua ja paras välikappale
ihmiskunnan onnistumiseksi; silloin ei ou pelättäveä, että juomme
ihtemme juovuksiin, tahi hulluttelemme mielemme joutavilla ja turhilla
ajatuksilla. Ja jos se joskus tapahtuis, että myö tuttavien joukossa
oisimme leikkipuheliaiset, tahi ajatus-juohtumuksissamme vapaalliset ja
vallolliset, eihän meitä tuosta sakoitettanek, tahi kuritukseen
kuletettanek, kuin emme tappelek välilämme, eikä toistamme häväise.
Ainoastaan lasten ja sen roa'an kansan täytyy olla holhotuksen alla,
mutta ymmärtäväiset ja täysi-mieliset holhoovat parhaitten ihtesek.
Yksi kansa, joka osottaa lain-kuuliaisuutta, ja kuuliaisuutta laillisen
esivallansa vastaan, joka uskollisesti täyttää kaikkia yhen alimmaisen
velvollisuusia, on jo niin paljon mielistynnyt, ettei sitä eneä
tarvitak hoitella mielen- eikä kielen-kahleilla.

4:neksi, olen minä myös kuullut sanottavan, "_Suomenmoan olevan niin
pienen, ja Suomalaisen kansan niin vähäisen, ettei se ouk hyvä yksinään
kustentamaan ja voimassaan piteä yhtä omaa Oppimusta_" (en egen
Litteratur). Niin kuin se oisi meille muka huokiampi, kustentoo yhtä
vierasta, äkkinäistä.[70] Tämä puhe on minusta niin tyhmä, kuin että
sanoa, ettei pieni mies ole hyvä oppimaan niin paljon, kuin suuri mies.
Tätä vastoin neämmö, että ne pienet ja voimattomat miehet usseemmittain
ovat monta viisaammat ja oppisemmat kuin toiset, jotka ovat isommat
ruumiiltaan. Mistä se tulee, ellei siitä, että kuin nämät harjoittaavat
_ruumillisyyttänsä ja voimoansa_, niin toiset harjoittaavat
_järjellisyyttänsä_ ja ymmärrystänsä. Samaten on myös valtakuntien
ja kansoin välissä! Eikös ne isommat heistä aina tarkoitak
_ulkonnaisuutta_, ja ne heikommat _sisällisyyttä_. Niin on Luoja
antanut luovuillensa kullenkin omat osansa: Härälle suuret sarvet,
Ketulle hyvä ymmärrys. Koska Suomalaisille on luotu, ettei rehvastoo
joukkoon muihen kansoin kapinoissa; mutta koska soamme olla rauhassa ja
tyyvennössä kotonamme, yhen viisaan ja jalon Hallituksen suojassa,
niin tarkoittakaamme että käyttää tätä onneamme hyväksemme, ja
harjoittakaamme niitä viisauen hetelmiä, jotka rauhan alla kypsyisivät
meijän moassamme! Siivistäkämme meijän tapojamme (siinä on meillä
kyllä!) ja valaistakaamme meijän mielemme -- ei muihen ansiolla, voan
omalla -- omalla kielen ja mielen harjoittamisella! Se oisi yksi voitto
ihmisyyellen, ja meillen Suomalaisillen yksi kunnia, monta suurempi
kuin että (niin kuin nyt tehään) matkittaa muihen puheita, tahi kehua
ja pöyhistellä muihen opinpauloissa. -- Sillä eihään myö ollak mitkään
Jätkyttäjöitä (Papegojor) joihen suuhuun sovitetaan mitä vajuu muihen
suusta, ja jotka Harakoina kertoavat ja märehtiivät muihen purtuja ja
syljyksiä.

Seneistä kuin sanoovat meijän kansan vielä olevan vähäisen
harjoittamaan omoo Oppimusta, niin eivät ymmärräk mitä Oppimukseen
voaitaan: "ruumiillista heikkoutta, ja henkellistä mieli-vakautta." Se
on koko kansan kanssa, niin kuin yksinäisen ihmisen kanssa; että
pienuutessamme ja nuoruutessamme oomme sopivaiset mieltämme
taivuttamaan, ja oppimaan mutta vanhuutessamme ja voimuutessamme
tahomme jo muita opettoo, ja taivuttoo mieltämme myöten; ja kahomme
monestin halpoiksi vanhoja opettajoitamme ja opetuksiamme. Mutta se on
viisas, joka oppii vielä vanhanakin; sillä vanhuus huonistuu ja nuoruus
vahvistuu, mutta viisaus on aina vihertävä ja viheriäinen. Mitä on
sanottu ihmisistä yksinäisesti, on sanottavaksi heitä yhteisesti. Ne
pienet kansat ovat soveliat oppimaan, ja harjoittamaan Tietomuksia; ne
suuret tahtoovat jo opettoo muita. Ja eikös se lie niin luotu
luomisessa, suurien olevan niiten pienein Herroja.

Sen-eistä kuin luetten mitenkä ne pienet Greekkalaiset hallitukset oli
hyvät muinon harjoittamaan kukiin omoo puhettansa ja oppimustansa,
kussa olivat monta kuuluisemmat, kuin isommat valtakunnat; ja kuin
kuuletten mitenkä pohjoisessakin-päin yksi pieni kansatus (befolkning)
yhöllä soarella, kaukana Rutjan-meressä, oli hyvä yksinään harjoittoo
ja voimassaan piteä yhtä omoo Oppimusta, yhellä ajalla, jollon
Tietomukset olivat jo ikeän kuin pois-sammuneet koko tästä moailmasta
-- mitäs siitten sanotten tämän Suomen moan olevan köyhän ja
kykenemättömän harjoittoo omoo puhettansa ja oppimustansa, kussa jo 200
vuotta on löytynyt 1 oma Opisto, 2 Lukistoa, toista satoo koulua; kussa
löytyy 30 kaupuntia, kolmatta satoo pitäjätä, ja toista miljuonia
ihmisiä; ja kussa jo tavataan 8 kirjan-pajoa.

Mikäs siitten meissä puuttuu, ellei toimi ja työ? Syy on siinä, ei että
meitä on vähä työmiehiä, ei että kajoomme työtä; mutta että tiemmö
turhaan työtämme, että kylväämme tätä vierasta viljoo, joka ei ikeän
loista meijän moassamme; ja että meijän omat pellot seisoovat autionna
ja kesantonna. Mikä kaunis keto eikös avauntuis meillen ja meijän
työ-taitavaisuuellemme (wår arbetsförmåga) jos ruettaisiin viljelemään
omia ruoka-maita -- ei vieraalla viljalla, voan omalla. Siitä viruisi
meillen yksi riista, joka täyttäis meijän hinkaloitamme, ja turvaisi
meitä tästä henkellisestä ruuan-puutoksesta, jonka nälkästymisessä myö
neännymme ja lauhtumme, ikeän kuin siitä moallisesta ruuan-puutoksesta.

5:neksi, olen minä kuullut monen sanovan: "_Meijän nykyinen Hallitus
ehkä ei suvaihtek, että ruettaisiin harjoittoo kielemme, tahi valaistoo
mielemme, koska valaistuksen sanotaan olevan kansa-kunnassa
vahinkollinen_." Missä sitä luetaan, että valaistus on voarallinen,
tahi että ymmärrys on luotu meillen vahinkoksemme? Eikös se ouk
_ymmärryksen_ luonto, että harjoittoo _tietoa_? Eikös se ouk
peä-tarkoittamus meijän Ristillisessä Uskomuksessa (Religion) että
levittää ihmisissä _henkellistä mielen-valaistusta_? Se ei olluna
ihmisen käsky, mutta se oli käsky Jumalalta; "_Mänkee ulos moailmaan,
ja opettakaa kaikkia kansoja_!" Mitäs siitten pelkeämme tätä
henkellistä viisautta? Ei ouk vielä valaistus ketään häväisynyt, eikä
ymmärrys kennen mieltä pilanut; sill'ei "raha ratki kukkarota, mieli
säre miehen peätä" tiesivät jo esivanhemmamme. Se on hulluus että
luettaa sitä valaistuksen syyksi, mikä seuraa tämän ymmärryksen
veärästä käyttämisestä, tahi veärästä valaistamisesta. Yksi veärä ja
ymmärtämätöin käytös, yksi tyhmä mielen-harjoittamus, jos kohta
ymmärrykselläkin tarkoitettu, on kuitenkin ymmärtämättömyys, eikä
kuhuttava puol'-valaistukseksi; sillä yhtä semmoista ei löyvyk.
Sillä valaistus saattaa olla vähäinen, ja soattaa olla isompi,
mutta valaistus se on kuitenkin. Yksi puol'valaistamus on jo
valaistamattomuus, voan ei valaistus, sillä hyö erkanoovat tästä, kuin
yö erkanee päivästä, veärä-tie oikeasta. Niin kuin rahat ovat ilman
arvotak, elleimme ymmärräk heitä oikeen käyttää, niin ompi myös
_oppimus ja viisaus_ (itekseen) ilman ansiotak, ellemme heitä oikeen
ymmärräk keänyttää hyväksemme ja sivistymiseksemme. Yksi rikas saattaa
olle _kelvotoin_, ja yksi oppinut, _kunnotoin_; taitaa olla
_mielettömät_ kumpainenkin; voan ei se ouk _rahan_ syy enemmän
kuin _oppimuksen_; syy on heijän veärässä käyttämisessä, s.o.
ymmärtämättömyytessä, joka syntyy valaistumattomuutesta. Valaistus
kuhutaan _mielen-valaistukseksi_, sillä se harjoittaa ei ainoasti
ymmärryksen viisautta, mutta myös mielen _hyvyyttä_; se tarkoittaa
hyvyyttä yhellä puolella, ja _viisautta_, toisella; nimittäin
_viisautta hyvyyteen_ -- ei pahuuteen. Viisaus pahuuteen, on
peä-pahuus. Ei löyvyk vielä sitä miestä, joka katoo eli paheksii
tietoansa, vaikka kuinka vähäinen; mutta monella on ollut syytä ehkä
valittoo hänen _veärästä käyttämisestä_[71] eikä löyvyk sitä
valtakuntoo, kussa tietomukset ja valaistus ovat tehneet hämmennöstä ja
villitöstä; mutta monta, kussa tyhmyys ja mielettömyys ovat
kumouttaneet toisiaan, ja heittäneet härän-pyllyä. Että seneistä sanoa,
jotta valaistus on kansassa voarallinen, on mielettömästi puhuttu;
eikä sitä muut sanokkaan, kuin tyhmät ja tylsäyntyneet miehet.
Ja että uskoa, jotta meijän Esivalta tahtoisi vastuuttoo tätä
totuullista mielen-valaistusta, tahi poistaivuttoo meistä tätä omoo
kielen-harjoittamista,[72] oisi että tahalla ja pahuuella häntä soimata
ja alentoo, tahi panetella häntä ymmärtämättömyytestä. Yksi semmoinen
oatos oisi luonnotoin ja mahotoin, eikä pie löytyä yhölläkään
Suomalaisella. Sillä oottenkos millonkaan kuullut yhtä isää, joka
tahallaan kasvattaa lapsissansa _tuhmuutta ja mielen-tyhmyyttä_?
Nopeemmin hään heissä harjoittaa viisautta ja ymmärrystä. Niin
tarkoittaa myös Esivalta, että levittää valaistusta ja _tietomusta_
alimmaisissansa; että hakea heijän parasta ei ainoasti _moallisissa_,
mutta myös henkellisissä. Eikös meijän muinonenkin Keisarimme osottan't
tätä mieltä Suomalaisiakin vastaan, sekä hyvyyvellänsä Turun muinosta
Opistoa kohtaan, kuin hänen moneilla muillakin armollisilla
toimistuksilla, harjoittaksensa meijän mielen-valaistamista? -- Mitäs
siitten epäiletten että tämä nykyinenkin Keisarimme harjoittaisi tätä
meissä? Joka on jo monesti ottanut turvataksensa näitä meijän
henkellisiä tarpeitamme.

Moni on myös sanona: "_Hallitus tahtoo ehkä että ruettaisiin Venäjän
kieltä harjoittamaan_!" Aivan niin, "ei työ miestä häväise, taito
tapoja pahennak!" Voan erittäin on yhtä, erittäin on toas toista.
Sillä eihään Suomenkielen-harjoittaminen kieläk meitä Venäjänkieltä
oppimasta; eikä toas Venäjänkielen-oppiminen kiellek meitä
Suomenkielen-harjoittamisesta. Meijän pitää rakastoo omoa kieltä, ja
kunnioittoo muihenkin kieltä: vasta silloin kuin rupeavat meijän
puhettamme polkeamaan, silloin vasta kuuntelemme heitä vihalla.
Se oisi luonnotoin voatia meitä rakastamaan sitä, joka meitä alentaa ja
polkee, ja se oisi mahotoin sytyttää meissä rakkautta Venäjän kieleen,
Suomen kielen polkemisella. Se on tarpeellinen ehkä meille että,
yhistettyä Venäjän kanssa, oppia Venäjätä, mutta se on tarpeellisempi
meille, osata Suomea. Se on mahotoin että Hallitus vieraan kielen
opettamisella tarkoittais alas-tallata omamme. Eihään Virolaisetkaan,
eikä vanhat Suomalaiset, eikä monet muut kansat Venäjässä ouk tulleet
pakoitetuiksi ottoo Venäjätä kirjakieleksensä! Ja sanotaan että se
avullinen Keisari _Aleksanderi_ vainaa oli Porvon Herroin-päivissä
kahtonut kummaksi, että harjoitimmo Ruottia kirjakieleksemme, ja
tarjonut meille Suomeammo, mutta että silloin olevaiset kunnioitettavat
Herroinpäivämiehet piti tätä vierasta parempana. Minä luulisin, että
jos nyt oisi semmoiset asiat meillen tarjoilla, niin oatokset oisivat
ehkä toiseppäin.

Koska nyt olemme toistanneet, että _oma-kielen harjoitus_ ei ouk
ainoastaan _otollinen ja tarpeellinen_, mutta myöskin _mahollinen ja
luonnollinen_, niin kysytään sitten: "_minkälainen se Suomenkieli
pitäis olla, jota harjoittettaisiin kirjakieleksi_?" Että sen pitäis
olla se _parraaimman ja suloisemman_ peättelöö jokainen. Mutta _mikä
puhe on heistä paras ja suloisin_? Siinä on kysymys! Tämän sanan peälle
-- kuuleppas mitenkä huutaavat, yksi yhtä, toinen toista; Hämäläiset,
Pohjalaiset, Turkulaiset ja Karjalaiset -- kaikki nyt avaavat suutansa
tästä juttelemaan, ja milt' eivät tappele välillänsä, siitä, kennen
muka puhe oisi heistä paras. Minä annan heijän pauhata ja riehua, ja
kuin kerran väsyyvät sohisemasta, niin silloin minäkin tahon puhua.
Mutta ensin tahon minä kuulla mitä ne viisaammat heistä sanoovat, jotka
lausuuvat: "_meillä on jo kerran yksi kirja-kieli, joka on
ylösharjoitettu ja hyväksi kahottu, ja jota kaikki ymmärtää -- mitäs
siitten ruvemme nyt joutavia juonittelemaan, ja ottoo yhtä uutta
puhetta kirjan-puheeksemme, jot' eivät moni meistä ymmärräk_?"

Mutta minä puhuisin teillen ensin yhen tarinan yhöstä talosta, kussa
oli monta miestä. Suurin osa heistä oli laiskat työllen, voan oli niitä
moni nöyräkin. Heillä oli yksi vanha pelto-moa, kuiva-luontoinen ja
hiekka-pohjainen; sitä ne joka vuosi pieksivät kuokillansa, ja repivät
oatroillansa, soahaksensa yhtä vaivallista laihoa, joka usseemmittain
paleltui kevät-pakkaisilla, ja kussa mato söi orasta. Yksi näistä
nuoremmista miehistä, joka oli kiivas työllen, mäni korpeen toisella
puolella kylee, ja löysi siinä hyviä synnemmaita; kussa oli muta-pohja,
ja kussa ei halla pannut halmetta. Siihen hään teki ruis-sänkynsä, ja
rupeisi sitä pyytämään viljavainioksi. Toiset miehet nauroivat hänellen
ensin ja häväisivät häntä, ja sanoivat: "sinä koira et tie työtä meijän
pellolla, voan omallais!" ja kuin näkivät mitenkä hään siellä poltti ja
raivais moata, tahi kaivo valta-ojia, ja rovioitti suota, niin sanoivat
välillänsä: "hullu semmoiseen työhön menköön! kynnetään myö tätä
valmista moata, jota meijän vanhemmat ovat meillen raivanneet, kyllä se
meitä elättää, niinkuin heijätkin. Tässä osaapi jokainen jo asettaa
vakojansa -- mitäs siitten lähemme uuella työllä katkaistamaan
ihtiämme." Niin puhuivat ne suurimmat laiskurit ja velto-turpaiset.
Toiset ymmärtäväisemmät miehet eivät virkkaneet mitään, voan kynsivät
tavallansa sitä vanhoa peltoansa, kunnekka näkivät sen hyvän vuos-tulon
siinä uuessa -- silloin hyökin muuttivat sinne oatrojansa. Mutta ne
laiskat miehet eivät tulleet sinne ennen kuin vasta leikkuun-aikana,
koska siinä ukon-maljoa juotiin. Silloin hyökin tunkeksivat sinnek, ja
kiittivät muka niin, pulloa pullistaissa, tätä hyveä uutista. Niinpä se
on veikkoiset niiten kanssa, jotka nyt veäristelöövät suutansa näillen
minun aikeillen; ne jotka enin moittiivat ja reäväävät minua --
kysytkeepäs heiltä, mitä ovat ite tehneet meijän kielen kunniaksi? Ne
ovat ne samat miehet jotka ovat paisuneet laiskuutessaan;[73] sillä
jotka kerran ovat työskelleet ja tuskauntunneet kielessämme, eivät
eneän kiivastu eikä kiroile, jos toinenkin hänessä ropottaa -- toisella
kohalla.

Monen olen minä myös kuullut sanovan, joka piteä sitä Suomea, jolla
Roamattu on suomennettu, juuri kulta-jyvänänsä -- "_että siinä löytyy
sitä parasta ja selvintä Suomea, meijän puheessamme, ja että meijän
pitää sitä nouattoo_."

Emminä usko siihenkään! Sillä ehkä kyllä löytyy _kehnompata_ Suomea
kuin Roamatussa (e.m. Virsi-kirjassamme) niin löytyy myöskin
_parempatakin_ Suomea (e.m. vanhoissa Runoissamme). Mutta koska ihmiset
aina riippuuvat niihin vanhoin luuloin, eivätkä usseen eroitak sitä
sisällistä siitä ulkonnaisesta, eikä sitä henkellistä hänen
ruummiillisesta piiroksestaan, niin antaavat näillen puheenpiiroksillen
yhtä henkellistä arvoa, joka ei heissä itekseen löyvyk, voan jota hyö
ainoasti oisi tomittavana. Tästä tulee ett'eimme (e.m. rukouksissamme)
tahok luopua _vanhoista sanantavoista_, jotka soattaa ehkä monin
kerroin olla tyhmät ja sopimattomat (keskustele p. 148, 150, m.m.)
Heijän hyväksi, jotka juuri _henkelisinnä_ käsittäävät näitä
_ulkonnaisia puheen-piiroksia_, ja jotka luuloovat että Jumalallisuus
katoisi, jos kielemme parantaisimme, (ja heitä on suurin osa) niin
pitäköön Roamattu sitä Suomea, jolla se on kerran toimitettu, ja johon
se on ikeän kuin koventunut! Eihään se kielläk meitä muissa kirjoissa
kirjuttamasta toista Suomea!

"_Noh, pitäiskös meillä siitten olla kahta kieltä kirjoissamme_?"
kuulen minä kohta jonkun kysyvän.

Ei kahta kieltä, voan kielen-piiroksia soattaa olla vaikka miten monta!
"_Eihään Ruohtalaisillakaan ouk kirjoissansa muuta kuin yksi
kielen-piiros_!" Vai ei! Eikös heijänki Roamattu ou kirjutettu yhellä
_eri- ja vanhalla kielenpiiroksella_, jota ei käytetäk eneän missään;
ja eikös heijän Laissakin nouatetak yhtä vielä _vanhempata ja
erinomaista puheen-piirosta_, joka perustaiksen sillä kirjoitustavalla,
jota tavataan heijän vanhoissa moakunnan-Lakiloissa (Prowince-Lagar).
Jos tarkasti tutkistelemme, niin kullakin kirja-toimittajalla, eli
kullakin ihmisellä, ikeän kuin kullakin ajalla, löytyy aina yksi vissi
oma puheen-piiros, joka _eroittaa_ heitä muista, ehkä tämä eroitus
usseemmittain on niin vähäinen, ettei sitä jokainen selitäk. Mutta yksi
eri piiros puheessamme, on ainakin yksi eri piiros _ajatuksillemme_,
koska ajatukset piirutetaan puheella. Niin erinnäiset kuin _ajatukset_
ovat, niin erinnäiset saattaa myös olla _puheen-piirokset_; mutta
ajatukset ovat monellaiset, seneistä täytyy myös puheen-piiroksien
olla monellaisia. Tästä seuraa, kuta _enemp'_ meillä löytyy näitä
puheen-piiroksia, sitä _keviämpi ja huokiampi_ meillä on myöskin
toimittoo ajatuksiamme. Meijän ei seneistä pie kaisea, mutta nopeemmin
tavoittoo monta puheen-piirosta meijän kielessämme, sillä hyö teköövät
sitä _viljakkaammaksi ja rikkahammaksi_ toimittamaan ajatuksiamme. Nyt
on kukin _puhe-murrekkiin_ ainoasti yksi iso erinnäinen piiros meiän
Suomalaisesta puheesta, kussa löytyy kussakin monta erinnäistä
pienempätä piirosta. Mitäs siitten vihoitatten ja pois-eroitatten näitä
erinnäisiä peä-piiroksia, jotka löytyy meijän kielessämme, ja jotka
teköövät sitä _suloisemmaksi ja hetelmällisemmäksi_?

Minun oatos on sen-eistä, että meillä Suomalaisilla on _yksi kieli_
(sillä myö ymmärrämme hyvin kyllä toisiamme, ehkä meitä eroitetaan
puheessamme) joka osoittaiksen, ja jota jaetaan, vissiin
puheen-piiroksiin, ikeän kuin meillä on _yksi moa_ jota jaetaan vissiin
moa-kuntiin ja hippa-kuntiin. Koska nyt _Turunmoa_ on niin hyvin
Suomenmoata kuin _Pohjanmoa_, ja _Savolainen_ niin selvä Suomalainen
kuin _Hämäläinen_, niin on myös heijän puheen-murretkin selvee Suomen
puhetta, ehkä heitä eroitetaan toisistaan, monessa paikoin. Mikä oikeus
meillä on että _koroittoo_ yhtä puheen-murretta kirja-kieleksemme ja
_alentoo_ kaikkia muita? Onhaan kaikilla Suomalaisilla yhtälaiset
oikeuet ja vapauet _kansallisessa_ elämässä, minkätähen siis heillä ei
oisik sitä _opillisessakin_? Eli minkä perustuksella ei oisi oikeutta
jokaisella toimittoo puhettansa sekä _suullisesti että kirjallisesti_?

Ne jotka aina hokkii sitä, että _ainoastaan yksi puheen-murreh pitää
kohoittoo kirjan-kieleksi_, ovat semmoiset, jotka kansallisessakin
elämässä tahtoovat koroittoo yhtä kansan-seätyä vallan peälle, ja tehä
ne _toiset_ hänen alimmaisiksi; eli jotka soisivat ite kapua
ylimmäiseen nokkaan, että sieltä moahan-sysäisivät muita, alimmaiseen.

_Turun_ ja _Hämeen_ puheet ovat jo niin kauan pöyhistelleet meijän
kirjoissamme, että oisi aikoa jos toisetkin heissä näkyisi.[74]
Minä olen nyt ottanut Savon puhetta koetteeksi -- ottakoon toiset
toisia. Ei myö siitä piek riitauntuman eli vihoittoo toisiamme, jos myö
kukiin harjoittamme omoo puhettamme. -- Suomeahan se on kaikki!
Minä luulen että se puheen-murre on paras, kussa Suomen Kielitär
(Språkgudinnan) löytyy omassa _peri-puhtauvessaan_ ja täyellisemmässä
äväriäisyyessään; ja uskon että tämä murrek viimen _voittaa_ kaikkia
muita omalla _viljallisuuellaan_; voan ei sillä, että se _polkee ja
painaa_ toisia alasek, mutta että se on _ensimmäinen_ heijän joukossa
_kauneuestaan ja voimallisuuestaan_ -- ei millään muulla. Eli yksi
puheen-murre soattaan piteä _paremmassa_ arvossa kuin toinen, ikään
kuin yksi ihminen kahotaan _paremmaksi_ kuin toinen -- ei hänen
_nimestään_, eikä hänen _ijästään_, mutta hänen _kunnollisuuestaan_.
Sillä _kunnnollisuus tuottaa kunniallisuutta, voan ei aina
kunniallisuus, kunnollisuutta_.

Nyt minä uskon että _Savon puhe_, eli se puhe kuin hoastetaan _Savossa_
(liioitenkin pohjoisemmassa peässä) yhessä osassa _Pohjanmoalla_, ja
paikka-paikoin _Karjalassakin_, on se selvin ja somin Suomen puhe.
Mutta niinkuin jokainen kielen-murre sisällänsä suljee monta erinnäisiä
ja pienämpiä puheen-murteita ja puheen-piiroksia; niin löytyy myös
tässä Savolaisessa kielessä monta _erinnäistä_ puhetta. Sama oikeus
kuin niillä _isoimmilla_ puheen-murteilla on, sama oikeus on myös
niillä _pienemmillä_. Kukiin piiros on _otollinen ja sopiva_ kirjaamme,
joka on _luonnollinen_ puheessamme. Minä omistan sen eistä heitä
_kaikki_ kirjankieleksemme. Nyt vastataan mulle toas: "_kirjankieli
pitäis olla yksi_!" (Aivan niin, yksi kieli mutta monta mutkoo!) --
"_ja hänessä ei pie olla sanan-paulat erilläiset; vaan yhtäläiset_."
Yhtäläiset ne ovat kielemme muka, vaikka ovat erilläiset keskenänsä. Se
ei ouk seneistä mikään sopimattomuus (inkonsequens) kielessämme, jos
_yhtä asiata_ toimitetaan _kahella sanalla_, tahi _yksi sana_
kirjutetaan _kahella tavalla_. Mutta se sotii kielemme vastaan, että
kirjuttaa _toisella tavalla_ kuin puhutaan, tahi puhua _toisella
tavalla kuin hoastetaan_.

Se on moni joka tahtoo _sulkea kielemme vissiin piiroksiin_, ja
kiinittää häntä, ikeän kuin vankia, vissiin kahleisiin, eli niin kuin
sanoovat "_käsittee häntä vissiin lakiin_" (reglor) mutta se on yhtä
tihuvata työtä, kuin että kiinittää meijän ajatuksiamme vissiin
piiroksiin.[75] Niin kauan kuin kumpainenkin heistä on _elävänä_, niin
niillä on myös _elävän luonto_, nimittäin että _kasvaa ja katoa_
(muuttua) ehkä se tapahtuu varsin verkaisillaan. Se on aivon tästä
paisumisesta (jolla se muuttaa ja levittää vanhoja piiroksiaan) ja
_katoamisesta_ (jolla se toas heitteä heitä hävitökseen) josta häntä
tunnetaan eläväksi ja henkelliseksi, ja josta se tuloo soveliaksi
toimittamaan yhtä _elävätä ajatusta_, ja yhtä _henkellistä
ymmärrystä_. Minäkin olen tässä _Otavassain_ muuttanut monta voajoo,
meijän Suomalaisessa puheessamme, yli heijän vanhoja rajojaan ja
teroittanut ehkä monen uuen seipään. -- Eihään se lie luettu mullen
_kielen-murhamiseksi tahi sortamiseksi_, mikä on tehty hänen
_lisännökseksi ja enentämiseksi_? Kahtokaamme heitä, jotka paljon ovat
vaivaanneet aivoansa, _asettamaan vissiä piiroksia_ heijän kielellensä,
joihenka ylitten hyö eivät häntä laskisi: ja jotka poiskitkeävät
hänestä _yhen_ sanan, ja kasteloovat _toista_ hyvin; ja jotka panoovat
ikeän kuin aitoa joka puheensa ympärille, jota kieli kasvattaa heijän
koali-moassansa! Eikös heijän täyvyk vuosittain korjata aitoansa, ja
kitkee kieltänsä, ja vuosittain kuitenkin valittoo, ettei se tule
heiltä kyllä _kitketyksi eikä korjatuksi_? Se joka tahtoo poispoimita
ne huonommat ja pienemmät jyvät aitastansa, niin kyllä sillä on
poimimista! Ja sitä myöten kuin hään _poimii_, niin viljat _vähennöö_
hinkalosta. Ja se joka toas tahtoo panna aitoa kullenkin orraalle,
laiho-halmeessansa, niin kyllä sillä on panemista, ellei hään yhellä
aijalla turvoo koko halmettansa. Jos tahomme kieltämme kitkee, niin
kitkekkämme pois hänestä tätä _vierasta poroa_, ja puhistakaamme sitä
-- ei sillä, että seuloamme pois jyviä, mutta ruumenia ja akanoita,
jotka ovat heihin tarttuneet. Ja jos toas tahomme piiroksella suljeta
meijän kielemme, niin olkoon se semmoinen, että se sisällänsä suljee
_kaikki_ meijän puheen-murteet ja mutkat.

Toiset toas, jotka sanoovat: "_meijän pitä harjoittoo yhtä
puheen-murretta kirjan-kieleksi_;[76] _voan mitkä sanat hänessä
puuttuu, pitäis meijän lainata niistä toisista kielen-murteista_!"
Siinä syntyis toas riita -- ensin, mikä murre _harjoittoo_ pitäis, ja
siitten, mitkä sanat _lainata_ pitäis. Syntyisi siinä toas _lainamista
ja poimemista_. Sillä jos verroitaan siihen entiseen vertaukseen, jyvän
hinkalosta, niin yksi poimisi yhtä, toinen toista, ehtiissään kukiin
niitä _suurempia ja parraaimpia_ jyviä; eivätkä saisi sitä siittenkään
kyllä poimetuksi. Siitä tulisi sama tarina kuin äsken; mutta kun toanon
poimittiin jyviä pois aitastamme, niin nyt poimittaisiin heitä yhestä
hinkalosta toiseen. Ei semmoiset neuot maksak mitään! Ei ouk vielä
yhtään kieltä tehty konstin jälkeen, ellei se ouk tehty ilman
konstitak. Minun meininki on, että kieli on yksi ja yhteinen, mutta
puheet ovat monellaiset ja erinnäiset.[77]

Tämä olkoon sanottu kielestämme ja puheen-murteistamme; nyt tuloo myös
jotaik sanottavaksi _kielen-kirjuttamisestamme_.

Niin kuin olen uskaltanut ottoo yhtä _toista_ Suomea kirjuttaaksein,
kuin on ennen kirjutetu, niin olen myös uskaltannut kirjuttoo sitä
_toisella tavalla_, kuin on muulloin kirjutettuna. Sillä jos ensin
tutkimme mitenkä meijän vanhat ovat muinoin sitä kirjuttaneet, niin
jokainen jo löytää heijän kirjoituksissaan suuria puutteita ja
virheitä; ja jos siitten tutkimme mitenkä tätä kirjutetaan meijän
ajalla niin löyämme vielä meissäkin paljon viheliäisyyttä. Mutta se on
harva ehkä, joka havaihtee omia puutoksiamme; siihen voaitaan, että
osaisimmo ikeän kuin _käyä eiten_ meijän aikojamme, selittääksemme
näihen aikoin vikoja. Ne jotka _kaikissa_ seuraavat aikaansa, hyö
seuraavat häntä myös _puutoksissaan_. Minun oatos on, että kirjutoksen
pitäis olla kielemme mukaan, voan ei kielemme kirjutoksen mukaan; tahi
että meijän pitä kirjoissamme nouattoo meijän kielen puhemista (uttal)
niin paljon kuin suinnik on mahollinen. Jos _puhuminen_ on monellainen,
niin olkoon myös _kirjuttaminen_ monellainen: sillä ei meijän puheemme
siitä sorruk jos _yksi_ sana kirjutetaan _kahella_ tavalla, ikeän kuin
ei kielemme menety siitä, jos yksi asia kahella tavalla puhutaan. Eikä
se ouk _sopimattomuuteksi_ (inkonsequens) eikä _hämmennökseksi_
(förwirring) jos meillä oisi monellaiset kirjoitus-tavat;
_kielen-rikkauteksi_ myö sitä mainittaisimme. Sillä hämmennös
(ajatuksissamme ja sanoissamme, s.o. kielessämme) ei synnyk millonkaan
_monesta ja erinnäisistä_ kielen-mutkista, mutta harvoista ja
yhtäläisistä. Sen eistä kuin muut kielentoimittajat (Grammatici,
Linguister) kirjuttaavat monta lakia (Reglor, Lagar) mitenkä
Suomenkieli pitäis _oikeen_ kirjutettaman, ja siitten mitenkä häntä
pitäis oikeen puhuman, ja kunkin Lain nojan asettaavat monta _ojennusta
ja erkausta_ (undantag) eikä siittenkään soa kaikkia oikeen sopimaan ja
luonistumaan, voan juuttuuvat vihtoin omiin kieli-pauloin -- niin minä
ainoastaan asetan yhen lain: "_kirjuta niin kuin puhutaan_! ja _puhu
niin kuin hoastetaan_!" Tätä lakia minä tahon myös seurata, enkä minä
siitä vajenek, ennen kuin näytetään minullen yhtä toista parempata.
Että seneistä enemmin hoastoo tästä asiasta on sopimatoin, ennen kuin
ensin tarkemmin tutkistelemme meijän puhettamme. Mutta tämä olkoon
ainoasti sanottu Suomalaisista sanoista! Pahemp on sovittamaan vieraita
sanoja meijän kieleemme. Minä olen kyllä koettellut että vältteä heitä,
niin paljon kuin on ollut mahollinen, ja olen poisheittänyt monta näitä
juoksu-sanoja, mutta niitä on monta siitennik joihen ei käy
heittäminen, niin kun e.m. kaikki nimet ja _nimi-sanat_. Minä tunnustan
etten minä ole ollut missään niin pahassa pulassa, kuin näihen vierain
nimien kanssa (joihen joukossa omainkin on luettava) mitenkä heijät
pitännöön Suomeksi kirjuttoo. Sillä kirjutanko minä heitä, niin kuin
heitä kirjutetaan muissa kielissä, niin eivät Suomalaiset soatak heitä
lukea, eivätkä taivuk kielemme mukana, voan seisoovat siinä kuin muut
kapeet; ja kirjutanko minä heitä toas meijän puheemme myöten, niin
muuttuuvat niin tunnettomiksi, ettei ykskään vieralainen (fremling)
heitä selitäk, tuskin myö ite, liioitten vississä sanan-taivutoksissa.
Muissa kielissä niin nimet jeävät melkeen muuttumatak, koska asian
laita toimitetaan apu-sanoilla, niin kuin _lisätys-sanoilla_ (adverbia)
_yhistys-sanoilla_ (konjunktioner) _esi-sanoilla_ (prepositioner) m.m.
Mutta koska meijän kielessämme kaikkia toimitetaan _sanantaivutoksilla_
(genom deklinations-former) tahi _sanan-loukkailla_ (genom kasus), niin
täytyy meijän näitäkin sanoja taivutella, jos mielimme heitä ymmärteä.
Mutta siitä muuttuuvat jo sanatkin. Että toas kirjuttaa nämät
Suomalaiset taivutokset tahi _liitto-sanat_ (partik. enklitika,
suffixer) erillä kirjoitus-nenillä (med serskild stil), että sillä
heitä eroittoo, oisi ehkä selvin; mutta sillä syntyy niin suurta
vastusta kirjuttamisessa ja painamisessa, ettei siitäkään ouk mitään
apua, ja näyttää varsin ouvollen, kuin yhessä sanassa tavataan e.m.
toinen puoli Ruohtia, toinen puoli Suomea. Minä olen aatellut asian
näin, että näitä vieraita sanoja jaetaan kahteen loatuun: _yhteen
loatuun_ luetaan kaikki ne sanat, jotka ovat jo ikään kuin
suomennoitetut (fenniciserade) tahi jotka ovat jo mukaistunneet (lämpat
sig) meijän kieleemme; siihen luetaan e.m. suurin osa ristimä-nimiä,
m.m. (e.m. _Poavo, Pentti_, m.m.) joita käytetään varsin niin
kuin peri-suomalaisia sanoja. _Toiseen loatuun_ kuuluu kaikki
äkkinäiset tieto-nimet, suku-nimet ja moa-nimet, m.m. (e.m. _magnét,
Copernicus, Frankriiki_) heitä kirjutamme varsin muuttumattomasti,
heijän omalla vieraalla tavallaan, ainoasti sen lopulla liitetyn
Suomalaisen taivutoksen on muutoksen alainen; ja se on sillä, kuin myö
sovitamme heitä Suomalaiseenkin puheeseen. Että jotenkin toimittoo
moamiehillemme mitenkä hyö ovat luettavat, oummo jollon-kullon into- ja
paino-merkkilöillä (accent-tecken) tätä osottaneet; mutta tässäkin
olemme kohtanneet vastuksia, sillä löytyy moni kirjotus-nenä kussa ei
löyvyk tällaista merkkiä kiini-juotettunna e.m. _y, ä, ö_. Yksi toinen
vastuus on myös kohtanut meitä siinä, että on varsin mahotoin asettaa
yhtä _vissiä väli-rajoa_ näihen molemmien sanoin-loatuin välillen,
sillä moniat sanat taijetaan luettoo niin hyvin yhteen kuin toiseenkin
loatuun, ja taijetaan kirjuttoo sekä yhellä että toisella tavalla, sitä
myöten kuin tahomme enemmin tahi vähemmin tehä heitä Suomalaisiksi.
Tästä syntyy kahtalaisuus (dubbelhet) meijän kirjuttamisessamme; voan
ei _sopimattomuus_. Mutta koska emme ouk välttäneet sitä omassa
kielessämme, niin mitäs siitten kajoomme tätä näissä vieraissa
sanoisamme, kirjutetaanhan heitä molemmis muissakin kielissä.[78]

Tämmoiset ovat minun oatokset meijän kielestämme ja hänen
kirjuttamisestaan.[79] Nyt minä tahon myös puhua jota-kuta omasta
puheestain ja kirjutoksistain. Minä tunnustin jo heti alussa, etten
minäkään ole varsin selvä Suomalainen, sillä ei yksikään taijak tehä
ihtesäk paremmaksi kuin hään on. Minä olen syntynyt ja ylöskasvatettu
Ruohtalaisessa kielessä,[80] niin kuin on jo mainittu; ja olen vasta
siitten harjoittanut oppiaksein tätä Suomalaista puhetta. Minä en taija
seneistä, enkä tahokkaan asettaa minun puheini _esimerkiksi_ muillen --
ainoastaan _koetteeksi_. Halu mulla aina on ollut hyvä, mutta voimain
on tähän asti ollut minussa varsin puuttuva;[81] senpä tautta on minun
paljon täyttynyt työskennellä ja tuskantua tämän huonon voiman kanssa,
joka nyt ehkä jo antaapi mullen puohtinsa. Minä olen tarkoittanut oppia
tätä Suomenkieltä ei kirjoistamme,[82] eikä joka miehen suusta, (sillä
moni ryvettelöö sitä myös suussaankin) mutta vanhoista Runoistamme,
sekä painetuista että painamattomista, voan erinomattain vanhoin
ijällisten puheesta, kussa olen tavannut toista henkitärtä, kuin tässä
kansan nykyisessä, joka-päivällisessä lausunnoksessa. Niinkuin on jo
ennen sanottu, niin olemma erinomattain tarkoittanut Savon Suomea, jota
puhutaan muutenkin monella tavalla. On myös mahollinen, että jollon
kullon joku sana muistakin puheen-murteista on tullut näihen sekkaan;
_sillä siinä pieni pisteleiksen, kussa suuri keänteleiksen_. Ja koska
minä ei ainoasti suullisesti, mutta myös kirjallisesti, olen näinnä
viimäisinnä vuosinna paljon tottunut kuulla näihen Norin rajoilla
asuvien Suomalaisten puhein (joka on selvää Savon Suomea, ehkä hänessä
tavataan muutamia erinomasuita, egenheter) niin saattaa olla mahollinen
että minun Suomalainen puheini maistaa vähä heijänkin kielestä,
liioiten koska minä kolmatta vuotta pitelin kaks heijän poikoa luonnain
heitä kouluttaaksein. Tästä seuraa jott'en varsin taija sanoa,
kirjuttanein juuri paksua Savon Suomea; kuitenkin en luule sitä varsin
_veteläks'kään_. Minä olen jo ennen nimittänyt syyn minkätehän minä
nouan tätä Savolaisten puhetta, nimittäin hänen _puhtautensa_, hänen
_kauneutensa_,[83] ja hänen _rikkautensa_ suhten; sillä se on mesimarja
meijän kielessämme, joka sitä kypsyttää ja hetelmoittaa, ja jonka
kukissa Suomen Runojat ovat säilyttänneet meillen mieli-juohtumisiansa.
Moni on luullut, että minä olen tehnyt tätä ainoasti oma- tahi
koti-rakkauesta; mutta minä olen jo ilmoittanut, että olen Uuellamoalla
syntynyt, ja ylöskasvanut Ruohtalaisessa kielessä; ja että se on
ainoasti sillä mieli-tunnolla, että tämä puhe on muita puhtahampi, kuin
minä olen siihen mieltynyt. Sillä kuin Turun ja Pohjanmoan
puheenmurret, Suomenniemen etelässä ja lue peässä, ovat heijän
Ruohtalaisesta noapuruksesta tulleet tärviöllen[84] -- ei sillä
ainoastaan että ovat ottaneet hyväksi monta näitä yksinäisiä vieraita
sanoja, mutta noutaavat kokonaisia outoja sanantapoja (konstruktioner)
-- niin on Karjalan ja Aunuksen kielet, Suomen itäpohjoisessa peässä,
joutuneet pilallen Venäjänkielen soapuvilla. Ainoasti Savon ja Hämeen
puheet ovat pysyneet peripuhtautessaan. Mutta jos kahotaan mikä on
heistä kauniin ja rikkahin luonnostaan, miten heikoksi eikös
Hämäleisten puhe keännyy? Ei siinä kyllä, että heillä puuttuu koko tämä
runomuksen sulollisuus, joka teköö kielet henkellisiksi (sillä heijän
kieli ei taivuk Runoihin, ikeän kuin heijän mieli ei ouk ollut
karaistettu tällaisiin mieli-tarkoituksiin); mutta heillä puuttuu myös
monta-monuista sanantaivutosta ja taipumista (deklin. och konjung.
former) jotka nyt ainoasti tavataan Savon puheessa, ja jotka toistaavat
meijän kielen vanhoa äväriäisyyttä. Jos siihen vielä pannaan se iso
joukko omia sanoja, jotka löytyy Savon kielessä, ja jotka teköö sitä
muita viljakkaammaksi, niin tämä paisuu, toiset painuu; vielä liioiten
jos muistuttelemme, ettei mikään Suomalaisista puheen-murteista ouk
niin paljon ympärin levitetty kuin tämä Savon puhe. Sillä sitä puhutaan
ei ainoasti Savossa ja pohjois'peässä Hämeessä, mutta suurimmassa
osassa Pohjanmoata ja Karjalassa (pikkuisella ehkä eroituksella); sitä
puhutaan Dálan, Helsingin, Gestríkin, Ångermannin, Vermlannin ja Norin
Suomalais-mehissä, niin myös Norin ja Ruohtin lapissa, aina Rutjanmeren
rannoillen, niin sielä asuvilta Suomalaisilta ja Lappalaisilta. Niin
ikeän puhutaan tätä Savon Suomea aina Pietarin takoo, tuolla puolla
Gatshinan, koko Inkerinmoassa, niin myös niiltä Tvérin, Smolenskin,
Gorodnon ja Pleskovin moakunnissa asuvilta Suomalaisilta, eli
Karjalaisilta (kuin heitä sielä kuhutaan). Niin että taijammo sanoa
jotta kolm' neljettä osoo Suomalaisista kansoista nouattaa Savon puheen
murretta.

Että paremmin selittee missä ja mitenkä Savon suome erotaksen muista
puheista, niin oisi ollut ehkä tarpeellinen, kirjuttoo teillen yhen
johtauksen tahi selityksen, hänen olosta ja luonnostaan; mutta kosk'ei
tilaisuus annak sitä myöten tällä kertoo, niin olen minä jo eiltäpäin
lähättänyt teillen _Väinämöiset_, että sillä totuuttoo teitä tähän
puheesen, johon jo ennen oletten monesti tullut johtatetuiksi, näissä
vanhoissa Runoissamme; niinikkään oisi ollut tarpeellinen, että jo
tässä ensimmäisessä Osassa, selittee niitä kuvia, jotka tässä annetaan
teillen, ja joilla tarkoitetaan tarkempata tiiustusta meijän
voatteen-parista, koti-tavoista, m.m. mutta koska tämä kirja on jo
muutennik liian paisunut, niin täytyy minun ylös-lykätä tätä toiseksi
kerraksi.

Että selvällä toistuksella johtattaa kaikkia meijän puheitamme,
(erinomattain tarinallisissa, i historiska, ja vanhanaikuisissa
asioissa) olemme löytäneet tarpeelliseksi, että tarkasti ja
vilpittömästi nimittää ja ilmoittoo niitä kirjoja, ja niitä paikkoja,
kusta olemme heitä käsittäneet, että sillä antaisimmo lukijalle
tilaisuutta tarkemmin tutkistella meijän sanojamme, ja oikoja heitä,
jos oisimmo jossa-kussa erehtynnä.

Tässä lopetan minä tätä pitkeä esipuhettaini, ja tahon vielä
teitä vakuuttoo: elkätä kerskata ja kitistä tästä kirjastaini!
Elkeäte moittia ja soimata, ennen kuin oletten kaikkia lävitten
lukenneet! Elkeätte olke luulon-alaisia ja epä-uskoisia! Elkeeten jo
eiltäpäin ruveta mullen eripuraisiksi ja salavihaisiksi! Minä minä
tarvisin tästä teitä varoittoo, ellei pahennusta moailmassa ussein
viritettäisik vastukseksi hyvillen aikomuksillen. Minun ainua aikomus,
ja minun peätarkottamus on ollut meijän kielen-harjoittaminen ja
mielen-valaistaminen. Jos luetaan rikoksi tämä rakkaus äitinkieleemme,
niin olen juuri rikoksen alainen; jos tahotaan keäntää pahaksi, niin ne
kaikkiin tyynimmätkin sanat ja viattomat puheet saattaan tehä luulon ja
kanteen alaksi. Sillä -- kyllä _Susi syytä soapi, Lammas-lauman
roatellessa_.

Se on jo tapahtunut tällen kirjallen, jota en tiiä ennen millonkaan
tapahtunneen, nimittäin että se jo ennen syntyänsä on tullut luulon ja
kanteen alaksi, mitenkähän siitten käynöön synnyttyänsä.[85]

Suomenmiehet, jos teissä löytyy jokuu, joka tuntoo syvämmässänne yhen
liikutoksen, yhen lämpeyen tahi rakkauen kielenne ja moatanne kohta (ja
heitä löytyy ehkä monta) niin kohtakaatte hyvyyvällänne näitä
ensimmäisiä kokeita, joilla tarkoitetaan meijän kielen ja kansan
kunniata, ja elkee siitä närkästyä jos alussa ovat puutteen ja virhen
alaisia. Se on mahotoin yhellä eli kahella aikoin soaha jota-kuta
varsinaista; mutta toisten avulla, muihen auttamisella, se keäntyisi
keviäksi. Minä olen tässä näyttänyt teillen, ettei ouk kielessämme
puutosta, eikä myös mielessämme. Mutta jos mitä puuttuu, niin se on
teijän suosio ja hyvätahtonne joka toistais, ettei ouk vielä lähestynyt
aika, meijän kielen ylös-koroittamiseksi. Seneistä, jos kahotte tätä
kirjoa soveliaksi, jos soisitten ettei kaikki seisauttuis tähän
ensimmäiseen koitteesehen, niin ois teillä tilaisuutta osottoo tätä
suosiotanne -- ehk'ei tätä aina teillen tarjoitak. Sentähen jos
löytyisi yksi Suomalainen, tällä tahi toisella puolla meren, jolla oisi
vara ja halu, raha-neuoillansa, auttamaan näitä kokeita, niin tahon
minä omasta puolestain tarjoa sitä vähee mitä mulla on taitoa ja
tietoa, työskentellemisessä Suomalaisia huvituksia. Hukutammehan myö
usseen rahammo, ja mänetämme aikamme muihin jouttaviin huvituksiin;
eiköshään oisik teillä jotaik jälellä oman kunnianne vraksi, kielenne
hyväksi? Minä olen jo uskaltanut vähät voimani ja varani, eikös tok
toinenkin jotaik uskaltaisi? Ilman sitä, niin ei ouk toivomistakaan
hakeaksemme tätä yhteistä parasta, tätä henkellistä viisautta, tätä
mielen-valaistusta ja tapoin-parannusta, joka meitä onnistais ja
omistais jumalallisuuellen, ja joka koroittais meitä ihmisyytessä
ylitten niitä kansoja, joita ei paljon eroitetak luontokappaleista.

Tässä tarkoituksessa olen minä tämän kirjan aloittanut, tällä
tarkoituksella tahon minä häntä myös lopettoo. _Moamiesten paras,
kansan ja kielen kunnia, yhteinen mielenvalaistus_ on ollut minun
aikomukseni! Mutta jos ei päivä ole vielä lähästynyt tähän meijän
mielen ja kielen koroittamiseen, jos Suomalaisten ikäpäivin täytyy olla
Ruohtalaisten eli muihen muukalaisten puheen-orjuutessa -- niin olkoon
se Jumalan tahto, voan ei ihmisten! Mutta ketä tuuloo sitä
syytetteväksi -- ellei ihtennä? Suomalaiset, teijän haltuhun on
kielemme annettu, ylösharjotettu teijän mielen valaistukseltanne --
voaitaan tätä teiltä takaisin; olemmeko käyttäneet sitä niin kuin
meijän pitäis, niin kuin yks lahja anettu meillen Jumalalta?
Muut kansat harjoittaavat, korjoavat ja kunnioittaavat puhettansa;
mutta myö poljemme ja alenamme -- ja vielä valitamme, että asian laita
on semmoinen. Kukapa huoli meijän valituksistamme -- eiköhään meijän
ite pie korjata kielemme, tahi auttaa heitä, jotka tätä toimittaa; eli
outatteko että Ruohtalaiset pitää sen meillen tekämän -- kyllähän
siitten syntyy outtamista! Minä olen jo peän aloittanut -- tarttukee
miehet köyteen!

Eli jos vielä tahotten ylpeillä näillä vierailla ryysyillä, jos nämät
muukalaiset puheet aina juoksutteloo teitä ja hulluutteloo, niin
aikomukseini on yksi tyhjä yritys, joka toas vaikenee, kuitenkin en
oisik tehnyt työtäini varsin hukkaan, jos oisin ainoasti muutaman ies
poveen sytyttänyt tätä rakkautta omaan puheesen, jos oisin säilyttänyt
tämän tulen sammuamasta jokaisen syämmestä, ja kätkenyt yhen kipunan
valaistukseksi ja mänestymiseksi tuleviin aikoin. Olkoon hyö
onnellisemmat ja Suomalaisillen lykyllisemmät, ja muistakoot silloin,
niinnä kulunneina vuosinna monen olleen, joka oatoksissaan on maistanut
tätä suloisuutta, koska ei ollut suotu tuntea sitä totuuessaan.

Annettu Tukhulmissa Joulukuun 30:nä päivänä vuonna 1828.

_Carl Ax. Gottlund_.



TOIVOTUS


      Oli muinon Suomenmuakin
      Maita muita muhkiampi,
    Koska Vanha Väinämöinen
    Jännitteli jouhiansa,
      Sormet soitollen sovitti,
      Hyppisensä hypytteli.

      Moni miesikin mokoma
    Otti soiton sormillensa,
    Kanteletta kahmaloonsa;
      Oisi soittanut somasti,
      Kaunihisti kaikuttannut;
    Mutt' ej käynyt, eikä kyennyt,
    Kourat kovat ja kompelot,
      Ei tainnut tuohon taipua,
      Tähän työhön työnätellä.

      Moni nuori Neitonenkin,
      Moni kaunis kasvoistansa,
    Pyysi kalun kahtellakseen,
    Pyysi koneet koitellakseen;
      Oisi suonet suostutellut,
      Kultakielet kuiskutellut;
    Mutt' oil hoikat ja hoperot,
    Sormet niinkuin soittajatkin.

      Ukkopa suuttua suhahti:
    "Mänkee poisi piika-lapset,
    Vaimontaimet taaksemmaksi!
      ltemä rupian Runoillen,
    Omin sormin soittamahan;
    Laskenmahan omat Laulut."

      Ite Vanha Väinämöinen
    Otti käyrän kätehensä,
    Kopaat omahan kopraan;
      Kahteloovi, kiäntelöövi,
      Sanoipa: "mokoma konna!
    Eikös sinuun kynnet käynek,
    Pystyne nämät näpit?
      Mielisin minä sinua
    Soitella sormin nenillä,
    Hyrryyttää juuri hyvästi."

      Siitten Ukko Väinämöinen
      Istuiksen niemen nenään,
    Soitti ruojuista rojua,
    Kalan-luista kanteletta.
      Siihen soivat Siian suonet,
      Varsan jouhet vastatuksin;
    Jotta raikui rahka-soilla,
    Kajahti kovaan kallioon.

      Kuin hään soitti, honkat huojui;
      Honkat huojui, järvet järskyi,
    Väinämöisen laulellessa,
    Yritessä yhen miehen.
      Kuin hän lauloi, vuarat vaipui;
      Vuarat vaipui, vuoret voihkui,
    Väinämöisen laulellessa,
    Soitosta sokian Uron.

      Ukko Vanha Väinämöinen
      Kuhtui kaikki kuulemaani,
    Pojat pohjosta kotoisin,
    Lapset loajasta Lapista,
      Sankarit Savon salosta,
      Hyökin juosten jouvuttiivat;
    Kuulemaani, kahtomaani,
    Mikä soitti niin somasti,
      Kanteletta kapsutteli.

      Siipinensä, sulkinensa,
    Linnut läksivät lehosta,
    Kalat suurilta seliltä
      Tulivatkin kuhtumata,
      Kuulemaani, kahtomaani,
    Mikä soitti niin soreesti,
    Kanteletta kalkutteli.

      Metän viljat villaisemmat,
      Metän karvaiset kapehet
    Tulivat tuulen tavalla,
    Lemmon lailla lentelivät
      Kuulemaani, kahtomaani,
    Väinämöisen laulellessa,
      Soittoa sokian Pojan.

      Kukin kuunteil kurkistellen,
      Ällisteliin tähän iloon.
    Jänis korvansa kohotti,
    Porot kohoitt' sarviansa
      Kuuntella tätä suloista,
      Huilun piästä huikutosta.

    Hirvet hirnui ja hikoili,
    Seikehteliin, seisoitteliin!
      Karhu kahto kauhiasti
      Aholta, aijan raosta:
    "Onko tämä Lemmon lyömä,
    Lapsen pahan paukotosta?
      Tämä on Uron uhomman,
      Lumousta Lujan Miehen!"

      Tuokin vanha Vein-Emäntä
    Ej hän tietän't, eikä tunten't
    Vaikk' ois ollut kuormillissa,
      Kuin hään ruohoillen rojahti,
      Viskaisiin vesikivelle.
    Ensin häänkin heinikossa,
    Lumpeen ala luikisteliin,
      Hiljan hiiskutti vetessä;
    Oisi piänsä peittännynnä,
    Piiloittannut pitkät hiukset,
      Mutt' ej ruasin't, eikä ruven't
          [t. ruahtin't; (Juvan puheenmurre)]
      Kuulessaan tätä kumua
    Veti hään vatsankin vetestä,
    Nännet kaikkein nähtäviksi.
      Niinpä mahalla makaisi
      Veten Eukko, Vein-Emäntä
    Oli varsin suovallansa.
    Jos hään soitosta sokehtui,
      Niin hään mieheen mielusteliin,
      Mieleen Vanhan Väinämöisen.

      Mitäs lauloi Väinämöinen,
      Mitäs soitollans sopotti,
    Koska mieltyi Miehein mielet,
    Sytytti Piikoin syvämmet?
      Sitä lauloi Väinämöinen,
      Sitä soitollans selitti,
    Johon Luonot luonistuupi,
    Sekä Luonot että Luojan;
      Luovut että luonottomat.

      Ensin rupeisi runomaan
    Luomisesta kaiken Luojan,
    Kaikkein taivaisten tavoista,
      Ilmoitellen ihmisillen
    Kuka taivahan takoili,
    Ilman kannet kalkutteli.
      Sep' oil Seppä Ilmarinen,
    Joka tiesi teräksen synnyn,
    Jokapa rauvankin rakensi.
      Hään toi tulen tullessansa,
      Tullessansa muan majoillen.
    Johon ahjonsa asetti,
      Siihen kiisti kipunansa;
    Johonpa paiskaisi pajansa,
      Siihen heitti helleynsä;
    Taivaast' valkian valotti
      Pimiähän Pohjolahan,
    Jolla pilvet piiritättiin,
    Hämäräitä hätyytättiin
      Syömästä Lapin maita,
      Suomenmaita suljemasta.

      Siitten Ukko Väinämöinen
      Lausutteli, lasketteli,
    Mikä on Luojassa lujihin,
    Kaikkiin vahvin taivahassa:
      Se on Rauha ja Rakkaus,
      Hyvä Sopu ja Sovinto.
    Selitteli, selvitteli,
    Sanoi sanoilla sulilla,
    Laveasti lausutteli,
      Kuka Rakkauen rakensi,
      Sovitti hyvän Suosion.

      Se oil Luoja luomisessa,
      Ite Ilmoinen Jumala;
    Joka pani Pojan poveen
      Rauhaisuutta, Rakkauutta;
    Joka pisti Piian syvämmeen
      Helleyttä, Lempeyttä.
    Sillä luonot liikutteli,
    Sillä mielet mielytteli,
      Tyytymääni, taipumaani,
    Mikä oil osaksi pantu,
    Luottu kuhunkin hyväksi.
      Silläpä siitävät sikiät,
      Sukukunnat suurennoovat.

      Kuulessa tämän sanoman,
      Lehmät ammuvat aholla;
    Karhut karju kankahaalla,
    Soilla Suvetkin uluisi.
      Sorsat rupeis soitimellen,
      Luuvoilla kalat kutoivat;
    Tetri kukers kaiken päivän,
    Kuusen latvassa kuhisi.
      Kaikki heittiin helleyteen,
      Rakkauteen raukeisivat;
    Ite ihmiset ihastui.
      Naineet niinkuin naimattomat
    Saivat tämän nyt samaten,
    Tähän tuskaan tuimentuivat;
      Nuoret, että varsin vanhat
      Tunsivat tätä tulista.

      Sepä muutti Miehen mielet,
    Teki pojasta urohon;
    Urot jälleen lapsellisiks.
      Kuin se tyrmäis Tyttölöihin,
      Kiini Piioissa piteli,
    Ei se kahton't kaunoisia,
    Eikä kaihten't kainuisia,
      Kuiskutti vähä kutain.
    Ensin heittiin helmuksihin,
    Helmuksista helmihihin,
      Siitä syyhytti syvämmet,
      Näpisteli Neitoisia.

      Näitä kaikkia nähtähessä
      Ite Ukkokin ihastui!
    Silmät vettä vuotelivat,
    Kyyneleitä kyllä paljon
      Tippuivat silmät-terestä
      Pitkin hänen partojansa,
    Kahenpuolen kasvojansa,
      Valuivat vesi pisarat.
    Kumpaisesta kulmahasta
      Putoisivat piällen toisen,
    Niinkuin räyskyt räystäheltä,
    Kalkareet tuvan katolta.

      Viimein Vanha Väinämöinen
    Pitkästä iloin piosta,
    Kauvan panneen kantelesta,
      Oli uneen uupununna.
    Mäni muata manalaan,
    Tuonelahan torkkumahan;
      Heitti meillen miekkahansa,
             [Väinämöisen miekka eli viitakke,
             kuhutaan taivaalla yksi tähtisikeri,
             _constellationen Orion_.]
    Muistohoksi muinoisia,
    Ennen entuiset asiat.

         *   *   *

      Niinpä laulo Väinämöinen,
      Soitti soittojen tekiä;
      Suloisessa Suomenmuassa
      Virret viisahat viritti.

      Mutta nyt ej ykskään laula,
      Eikä laula, eikä lausu;
    Pilvet paksut ja pimiät
    Päivän meiltä peittänöövät.
      Nyt on runot ruostettunna,
      Nyt on Laulut lakastunna;
    Kieli kehnoksi kahottu.
      Voi meitä poloiset pojat,
      Voi meitä huonot heittiöt,
    Kuin ei kunniass' pitämme
      Oman kielen käyttämistä,
      Puhtautta oman puheen.
    Se ois arvon ansaitsevan,
    Kunniaksi kuhuttavan,
      Harjoittaa Suomen sanoja,
      Omoo kieltä käsitellä.
    (Mutta tuost' ej vielä tiiä,
    Ehkä vastapäin parempi).

      Moni mies on moitittava,
      Kuhnukseksi kuhuttava;
    Tok' on moni moittimaton.
    Moni halulla hyvällä
      Tätä kieltä käsittääpi,
    Sanat saumoillen sovittaa,
    Viskoo virret jo vireillen.

      Niin myö toivotamme totella,
      Halajaamme hartahasti,
    Että kohta Koikin koittais,
    Päivän valo valkeneisi,
      Tästä pitkästä pimeestä,
      Tästä yöstä ikuisesta.

      Otavainen Neito nuori,
      Kaikkin pienin Tyttäristä,
    Pilkisteliin pilven taakse,
    Paistoi päivän portahalla;
      Nousi kohta korkeimmaksi,
      Aina ylöspäin ylensi.
    Kuu kannoilla takana
    Kuumotteli, kuuloisteli;
      Paisto valkeella valolla,
      Kuulakalla kuutamalla.
    Tuostapa muutkin jo rupeisit
    Kuumoittamaan kuuvalolla,
      Väillymään näihin välillä.

      Siitten selvi Seulajaiset,
      Siitten Rysmytkin rupeisi,
    Siitten kaikki Kolmuisetkin
    Saivat paisteensa parraimman.
      Mill' oil muoto muuttununna,
      Mill oil' kasvot kaunistunna,
    Mill' oil purstot, mill' oil pyrstöt,
    Mill' oil tutkamet tuhannet,
      Kaiken karvan karvalliset.

      Niinpä tuli taivaan tulet
    Meillen jälleen nähtyviksi;
    Meijän silmillen sätehet,
      Joita kauvan kaivattihin,
      Viikon piettiin vihoissa.
    Totta nyt on uamupuoli,
    Päivän salo suapuvilla;
      Koska hälviää hämärät,
      Pimeet pilvet pienenöövät.

      Toivokaamme siit' totella,
    Että päivät kohta koittais;
    Uamurusko ruskoltaisi,
      Että viimein Aurikonkin
      Suomenniemessä nähtäisiin.

      Olkoon sitten Otavainen
      Onnellinen, otollinen!
      Suattavan hyvän sanoman --
      -- Terve tultua tuvissamm'!



ACROSTICHON


(Puheen-alkajaiset _börje-läsning_).

    Oli yksi nuori Nainen
    Taivaassa tyttö hutikka;
    Aina sen siniset silmät
    Vietteli meijän mielet,
    Ajatuksemme ajeli.

                   G--nd.



VANHOIN SUOMALAISTEN VIISAUS JA OPIN-KEINOT.

Koottu heijän vanhoista Sananlaskuista ja Vertaus-puheista.
(Yksinkertainen Yritys, että sitä lyhykäisesti selittää).


    Cumque locum, moresque hominum, cultusque sonumque
    Cernimus, et, quid sim, quid fuerimque subit.

                                            _Ovidius_.

Kussakin kansassa löytyy aina yksi vissi _Luulo, tahi Usko, tahi Oppi_,
henkellisistä asioista, jos kohta vaikka kuinka vähäinen ja muallisella
tavalla sovaistu. Sillä ihmisen ymmärrys on siitä luonosta, että se
ikään kuin kohottaa ja vuatii hänen ajatuksiansa taivaasen päin. Sillä
hään tahtoo mielessänsä selittää, ja ymmärryksellänsä käsittää
_luonnollisia_ asioita, jonkan perustusta hään ei tiiä, ja
_henkellisiä_, joihen luontoa hään ei tunne. Tämä hänen _Usko_
henkellisistä, ja _Tieto_ luonnollisista, yhteen veitty ja tarkoitettu,
toimittaa kunkin kansan _Viisaus-Oppia_.

Kuta ruajempi ja vähempi valaistu yksi rahvas on, sitä ouvommalla ja
harjoittamattomalla tavalla osoittaiksen tämä heijän oppimus,
useemmittain ilmoittaiksen epäluulossa ja moninaisissa epätiioissa.
_Totuutta ja Tietoa_ ne kyllä kaikki tarkoittavat, vuan eksyyvät
turhiin ja joutaviin uskoin. Sen eistä, kuin tarkemmin tutkistellaan
näitä kansankuntien _vanhoja Opinkeinoja_, niin löyvämme myö, että ehkä
suurin osa heistä on paljasta tyhjyyttä ja mielen sokeutta, niin on
kuitenkin ikään kuin pohjassa jota kuta perustusta ja totuutta; joka
totistaa yhtä _Viisautta_, sevoittu ja sotkettu turhiin ja tyhjiin
menoin kanssa, usein niin peitetty ja salaistu, että sitä tuskin
käsitetään.

Semmoinen kansan Oppi ei maha milloinkaan olla varsin paljasta jonnin
joutavoa; sillä jos ej hänessä olisi muuta kuin turhuutta ja hulluutta,
niin se itestänsä raukeisi ja muahan vaipuisi, (sillä se on tapa kaiken
turhuuven), eikä kuunna pänä pysyisi kansan suussa ja mielessä,
vuosikausia monen sa'an. Sillä ne valaistamattomatkin kansat eivät ouk
niin perätin ilman luonollista ymmärrystä, etteivät eroittaisi, mikä on
valetta ja hulluutta, erinomattain, koska ne viisaammat heistä aina
harjoittavat näitä heijän opinkeinoja. Sen eistä myö taijamme toiksi
sanoa, että _kunkin kansan opissa, aina löytyy jota kuta totuutta ja
tietoa perustettunna, ehkä tämä täytyy, toisella puolella kahottu, olla
ouvolla ja ruakalla tavalla kuvailtu_, heijän mielen mukaan, jotka ovat
tätä toimittaneet, ja sen kansan mukaan, jollen se on soveltuva.

Koska nyt ihmisen mieli käsittää muallisia ja silmillisiä asioita
paremmin kuin henkellisiä ja näkömättömiä, niin ovat myöskin aina ne
taivaalliset että henkelliset opit, osotettu luonnolisten ja muallisten
kuvausten kautta.[86]

Greekkalaisten, Ruomalaisten, Egyptiläisten ja Indialaisten kansat,
ehkä monissa asioissa aivan valaistut, toimittivat heijän Jumalan
palvelusta ja henkellistä tietoa, _kuvilla ja luonnollisella
osottamisella. Kuvauksien_ kautta Vapahtajankin täytyi omia
Opetuslapsiansa opettoo niitä taivahan toteita, joita eivät muuten
oisik käsittänneet. Kuvia luetaan vielä tarpeellisiksi Puavillaisten ja
Greekkalaisten uskonnouvattamisessa,[87] _kuvien_ kautta myökin
opetamme lapsiamme ne ensimäiset aljet Jumalaa tuntemisessa; ja kuin
ihtiämme oikeen ehkä koittelemme -- eiköhään suurin osa meistäkin
nouvata niitä ulkonaisia tapoja meijän Jumalanpalveluksessamme, jotka
ainoastansa _kuvaellevat_ sitä; ja harvaat ehkä käsittää sitä
_sisällistä henkellistä_. Rahvas ja se isoin joukko turvaiksen siihen
ulkonaiseen menoon ja siihen _sisälliseen tarkoitukseen_, ainoastaan
_sokialla uskollansa_ ilman mitään ymmärrystä käsittämätäk;[88] -- niin
ovat muulloinkin meijän pakanalliset esivanhemmat tehneet, heijän opin
keinoissa. Ne yksinkertaiset ovat muka _uskonneet ja siihen
luottaneet_; ne viisaammat, ovat _asian ajatelleet ja aprikoineet_. Sen
eistä kuta enemmin yks kansa on valaistu ja valaistettu, sitä enemmin
ouk nämät hänen henkelliset tietot ja uatokset selkiät ja julkiset; hyö
ei ovat peitetyt ja puetut luonnollisissa aineissa, vaan
heitä toimitetaan ymmärryksellä ainoastansa ajatuksen avulla,
puhuttelemisella, opettelemisella ja neuvottelemisella. Mutta kuta
roajempi ja mielessänsä sovaistu yksi kansa on, sitä ruajeemilla ja
usein luonottomilla kuvilla toimitetaan heillen taivaan tapoja,
heijän Viisaimmilta. Sen eistä, _kuin kerran tunnemme yhen kansan
Viisaus-oppia, niin siitä suamme jo selvän tiion, senaikuisen kansan
valistuksesta_. Se ruaka rahvas on usein, niin kuin jo sanottiin,
niin valaisematoin ja typerä, ettei ollenkaan käsitä sitä vähee
_henkellisyyttä_ jota nämät kuvat toimittaavat, vaan turvaiksevat
heihin, ja pitäävät _paljaat kuvat_ henkellisessä arvossa. Sillä
tavalla ovat usein ihmiskunnat luonnollisesta Jumalan tuntemisesta
vaipuna luonnottomiksi Jumalan palvelioiksi.[89]

Sen eistä se on yhtä tarpeellinen, että telläinen kansan oppi on
osottelemuksessansa tahi ulkopuolellansa aivan _roaka_ ja ehkä
_turhallinen_; kuin että se toimittuksessansa, tahi sisällensä, salaja
jota kuta _Viisautta ja henkellistä Oppia_. Se ulkopuolimainen osa
hänessä, on syntynyt ihmisten turhuutesta ja tyhmyytestä; se
sisäpuolimainen on lähtenyt siitä valosta ja ymmärryksestä jota Jumala
pani ihmisen poveen, ja joka teki häntä hänen henkensä kaltaiseksi.

Että ilman koittelemata, ikään kuin pimeen piässä riehua vasten
näitä kansojen _Vanhoja opetuksia_, näitä hävittääksensä ja
poiskajottaaksensa, on varsin tyhmästi meiltä tehty: Se on että kansan
mielestä poisryöstämään sen vähän henken valistamusta, kuin Jumala
heillen antoi. Sillä yksi Jumala joka anto meillen ymmärryksen valoa,
hän antoi myös sen pakanoillen, ehkä se heissä (niin kuin meissäkin)
toisinansa ilmoittaiksen peitetty mielen pimeyvellä ja syvämmen
sokeuvella. Että hävittää kaikkia näitä ilman tutkimista, oisi että
meiltä poiskavottaa ne ainuat ja parraimmat tietonjohtatukset, joilla
oppisimme tuntemaan ihmiskunnan entisiä aikoja, meijän maanvanhimmia,
heijän aatoksia ja ajatuksia, sekä henkellisissä ett muallisissa
asioissa -- sanottu, kaiken heijän mielenvalaistuksen. "_Valaise kansoo
(niin kuuluu Laki) niin pimäys katoa ihestään; ja tutki hänen
oppimusta, niin käsität hänen Viisautta_."

Tästä nähään julkisesti heijän huolimattomuutta, jotk' eivät o'
kehtaneet kokoonhakea ja säilyttää näitä vanhoja puheita ja
opinaineita, jotka vielä ovat vanhoista jälellä, ehkä hyö oisivat sitä
hyvin tainneet. Eikä heijän typäryys ouk monta vähempi, jotk' eivät
uskoa taija, että näissä vanhoissa kansan Tarinoissa ja Runoloissa
(jotka toimittaavat näitä heijän opetuksia) suljetaan jota kuta
_sisällistä viisautta_; joita kuita _ylhäisempiä aatoksia_, kuin
ainoastaan ne roa'at kuvaukset jotka vanhat muinon ovat käsittäneet
näitä kuvaellessa, ja joilla ne ovat rahvahallensa niitä toimittaneet.
Kuinka tyhmät eikös siitt' ne ouk jotka suutansa viäristälöövät
niillen, jotka tahtoisivat nouvattoo näitä heijän sisellisiä ehkä
salaistuja merkityksiä? Mutta se on ihmisten tapa että nauraa
toisillen, ja pilkata sitä jot' eivät ymmärä.

Koska Jumala loi ihmiset hyviksi ja ei pahoiksi, niin on arvattava että
_Hyvyys ja Viisaus_ aina ovat vanhemmat muailmassa, kuin _pahuus ja
mielenpimeys_; sillä hyö ovat luontonsa puolesta lähteneet Jumalasta,
vaan nämät siirtyneet ihmisten omista muallisista himoista. Tahi,
kansat eli koko ihmisen sukukunta, ovat ensin olleet luotut ja
valaistut hyvyyvessä ja viisauvessa, mutta siitten oman turmelluksen ja
vapatahtoisen mieli-käyttelemisen kautta joutuneet turhuuteen ja
hulluuteen,[90] josta sokeuvesta heijän nyt tuloo mielen valistuksen ja
syvän henkellisyyven kautta, ikään kuin omin voimin, jälleen omistaa
tätä heijän entistä luonnon onnellisuutta ja henken pyhyyttä.[91] Tähän
tarkoittaavat kaiket viisauen-opit, kaiket Jumalan-palvelemiset, ja
kaiket tapoin ja elämisen sivistymiset. Tästä meijän entisestä ja
luonnollisesta täyvällisyytestä, on ehkä se puhe lähtenyt, jota
kussakin kansassa löytyy ikään kuin perustettu, että hyö ennen
aikana ovat olleet paljon paremmat, onnellisemmat, jaloimmat ja
voimallisemmat; tästä se luonto, joka kussakin yksinäisessä ihmisessä
on juurtunut, nimittäin: että hänen nuoruuven ikä on ollut nykyjään
monta lykyllisempi. Eikä se ouk mikään hairaus eli tyhjä luulo, mutta
yksi arvattava totuus, sillä hään eli pienuuvessa luonollista luontonsa
myöten, tyytyväisyyvessä ja täyvellisessä suosiossa muihen luotuihen ja
oman olenonsa kanssa; vuan vanhempana eroittivat häntä tästä, muailman
mielikoitsemiset ja hänen omat lihalliset himot. Niin kuin on käynyt
yksinäisen ihmisen kanssa, niin se myös käypi koko kansakunnan keralla.
Hyö ovat syntymisessänsä ja alussansa, luontonsa ja luojansa
uskollisia, vaan siitten viettelevät heitä halut ja mielet
turmellukseen; kuinekka hyö havahtuaan oman onnettomuutensa, jälleen
palajavat valistuksen tielle; ja sillä tavalla synnyttävät uuven
kansan, tahi uuvistavat ja oikaisoovat tätä vanhoa. Se ei oukkaan sen
eistä yksi tyhjä puhe, että myö oommo ennen olleet täyvellisemmät ja
onnellisemmat; se on selittävä luojan luomisesta, ja nähty meijän
omasta olennosta, ja se on jo totistettu tarinamuksessamme,[92] että
monet kansat jotka nyt ovat aivan roakat, ovat ennen olleet varsin
valaistut ja viisaat. Eikä myö muuta tarvitak, jos ainoastansa
silmittää niitä jäänöksiä[93] jotka vielä ovat jälellä näistä vanhoista
ajoista, ja jotka yksinänsä ovat hyvät suattamaan meitä kunnioittamaan
ja ihmittelemään sitä voimoa, jaloutta ja viisautta joka heissä
osoittaiksen. Mutta ajan kulut ovat jo hajottannut ja musertannut ne
isoimmatkin näistä vehkeistä, ja meijän tarinamus ej ollenkaan käsitä
kaikkia kansoja; sillä sekä se on varsin puuttuvainen vanhoissa
asioissa, että myös paljon nuorempi, kuin kansat ja heijän valistus.

Jos myö sen eistä ottaisimmo koittellaaksemme että toteksi näyttää,
Suomalaisia ennen olleen viisaampia ja enempi valaistuneita kuin
nykyisin (myö puhumme ainoastansa moa-rahvahasta) niin tämä ei millä
tavalla vastaan soti Luojan laitoksia, ihmiskunnan vajenemisia ja
vajeltamisia valistuksen tiellä, ja meijän omat jo suatut
kokemukset.[94]

Sillä jos kohta Tarinamus ei ouk ollut hyvä tätä meillen toimittamaan,
niin eihään tuo mahtane olla toistus Suomalaisten ikäpäivinään olleen
roakoja ja ilman mitään valistusta. Kuinka monta kokonaisia kansoja
eivät ouk tykkänään meijän tarinamuksessamme uneutetut, eikä ies
nimitetyt, ja jotka myö vasta myöhäisimpinä aikoina oommo tullut
tuntemaan; ja täytymme väkisekkin totistaa että hyö monessa paikassa
ovat meitä monta viisaammat.[95] Se on uskottava että niillä ajoilla
kuin viisaus loisti Greekan ja Europan eteläisimmissä maissa, ihmiset
pohjoissimissa eivät varsin vaeltannut pimäyvessä.[96] Erinomattain
koska tämä viisauen valo oli jo loistanut siinä monta satoo aastaikoa.
Mistä tämä viisaus tuli Greekan muahan? Sanotaan vähästä Aasiasta.
Mutta mistä se siinä ilmauntui, -- sitä ei tiiä ykskään. Iästä on
kaikki tullut yksin ihmisetkin, "iästä talvi, iästä kesä, iästä ikuiset
tuulet" sanotaan vanhassa sananlaskussa; joka osottaa että Suomalaiset,
vielä nytkin, pyrkivät ajattuksillansa ja mielen-juohtumisellansa
itäiseenpäin, -- sieltä mistä ovat tulleet, päivän-nousun rannoilta.
Oisiha tämä koitto sieltä tainnut levittää valonsa niin hyvin pohjoisen
päin, kuin luoteeseen, se on valkeuven että valistuksen luonto, että
valaista ympärillensä ja joka puollellansa, ei ainoastansa yheppäin.
Ilman sitä jos Suomalaiset niinnä aikoina asuskelivat iässä niin kuin
on uskottava, niin olivat silloin vielä likemmin tätä taivaan ruskoa.
Että luulla tämän kansan aina olleen yhtä roaka kuin silloin koska se
1150 vuosien luvulla voitettiin Ruohtalaisilta, oisi yhtä kuin että
piättää muitakin kansoja aina olleen yhtä sovaistut, kuin heitä
tavattiin Poavin aikana, koska tämän ajan mieli-sokeus heitä pimitti.
Eikä Suomalaisia silloin _ruakoiksi_ mainittu ainoastansa _pakanoiksi_;
-- moni pakana on ollut ristittyä viisahampi. Sotivathaan hyö kauan
näitä vallattomia vieraita vasten, ehkä täytyivät viimein vaipua
voimastansa. Olihaan niillä aluksia ja merimiehiä, koska hyö v. 1187
tulivat yhessä Estiläisten kanssa, yliten meren ja tunkeiksivat Melari
järveen, tappoivat Piä-Piispan Juhanan omassa kartanossansa ja tulella
polttivat ja hävittivät Ruohtalaisten vanhoa piäkaupunkia, Sigtuna
mainittavata. Totistaahan ne vanhat soat jotka muinon piettiin
Biarmalaisten muassa, että siinä käsitettiin einettä, kultoa ja
rikkautta. Jos tämä ois tosi, niin eihään nämät kansat silloinkaan lie
olleet köyhät, armottomat ja valaistamattomat, koska heijän rikkaus
yllytti muita vieraita ja kaukaisia kansoja heitä ylösehtimään ja
köyhyttämään. -- Mitä toas Tacitus puhui meistä, niin ei sekään ole
tietoon verrattava, koska hään kirjutti sitämyöten mitenkä
juoksu-puheet tulivat hänen korviinsa. Jokainen tuntoo kuinka valheet
ja joutavat puheet juoksoovat likeimmistäkin nuapurista, satikka
semmoisen matkan takaisista. Lukekaamme ainoastansa heijän monet
joutavat tarinat _Hippopodiloista, Hellusiloista, Oxioniloista,
Arimaspiloista_, ja muista pohjoisessa asuvista kansoista kuka
mielellinen rupia heihin uskomaan? Myö ei taho sen eistä lykätä
Tacituksen puheita Suomalaisisista aivon valheiksi, sillä hyö taitavat
olla sopivaisia yhellen osallen meistä, vuan että uskoa, että koko
Suomalainen kansa on niiltä tullut selitetyksi ja tietyksi tehty, oisi
minusta melkeen yhölläistä, kuin että sanoa Suomalaisten ei ennen
olleen tilassakaan, ennen kuin heijän nimet tarinamuksessa mainittiin.
Se on kyllä tosi, että Tacitus piti meitä aivan ruakana ja köyhänä,
vaan millä hään on tätä totistanut,[97] sillä hänen suusanansa ei
toimita mitään? Myö tunnemme jo hyvin, mitenkä kansat toisiansa
soimaavat, mitenkä äkkinäisiä, erinomattain pohjoisessa asuvia kansoja,
alenetaan ja raukkoinna pietään. Moni luuloo vielä nytkin meijän asuvan
karhuin ja suttein luolissa, ja elävän melkeen kuin mehän pevot. Nämät
oatokset olivat vielä viimeisellä vuos-sa'alla omassa nuapurissa,
Ruotin muassa, tavalliset että varsin julkiset; ja ovat vielä nytkin
mielessä monen miehen. Myö olemme näihin tyytynyt, ja ite heihin
uskoinnut; että kuin huastamaan ruvemme meijän muanvanhimmista, niin
alotamme myö heijän puheilla kuhtua heitä ruakoiksi ja varsin
valaistamattomiksi. Se ei oisi aikaisin minun mielestäini, jos
ruveisimme kerran tutkimaan meijän omat vanhuukset,[98] ja kansan
omista käytöksistä ja opin laitoksista, tiiustella meijän esivanhempien
olentoa ja elämätä.

Kuin ruvetaan tutkistelemaan Suomalaisia kansoja, niin löyvämme myö,
että hyö monessa tarkoituksessa, ovat aivan merkilliset. Hyö ovat
ensinnik siitä mainittavat, ettei mikä kansa muailmassa, ouk tullut
niin ympärinkuultuiksi heijän _Taikauksista ja Noitumisistaan_, kuin
tämä Suomalainen kansa.[99] Nämät keinot ovat heissä kohottanneet
ihtiensä varsin yheksi Opiksi, eli Tietomukseksi[100] joka kyllä
ulkopuolellansa osoittaiksen, osittain ruakoilla ja ouvoilla kuvilla,
osittain merkillisillä tapauksilla, _joit' ei ykskään ole vielä
tutkinut._ Sisällensä osottaa tämä Oppi ynnä turhuutta, monta myöskin
isoa tietoa ja viisautta, joka selittää, että ehkä Suomalaiset silloin
elivät melkeen mielen pimäyvessä, niin oli heillä kuitenkin yks
luonnollinen ehkä erikummainen _Viisaus_, joka oli aivan iso, vaikka se
tehtiin luonnottomaksi; ja osotettiin ouvolla tavalla. Tällä heijän
viisauvellansa ja turhuuvellansa peloittivat hyö muita kansoja, ja
piettiin voimaallisimpina ja tietävämpinä muista ihmisistä[101].
Sanottiin kyllä että hyö olivat liitoksessa perkelen kanssa, ja siltä
saivat sekä viisauvensa että voimansa. Luonnottomalla tavalla ovat
ihmiset aina olleet nopiat selittemään käsittämättömiä tapauksia; ja
jos taikausten harjoittaminen osottaisi Suomalaisissa mielen
valistamattomuutta, niin eivät hyökään ollut heitä viisaammat, jotka
taisivat tätä uskoa, ja siihen luottivat. Tämä Suomalaisten
taikaus-oppi ei mitenkään toimita heijän olleen muita ruajempia ja
tuhmempia, mutta nopeemmin muka viisaampia, sillä ne jotka pettäävät
toisia, ovat aina heitä kavalammat joita petetään.[102] Sillä nimelle,
niin kuin _suuria velholoita ja Noitia_, Suomalaisia ensin mainitaan
Ruohtalaisten ja muihen kansoihen vanhimmassa tarinamuksessa. Sillä
tälläinen luonnon-tapainen oli meijän esivanhemmien _viimeinen oppi_,
ja jota vielä nytkin salassa Suomessa harjoitetaan.[103] Tämä heijän
Oppinsa jaettaisiin kolmeen erinäisiseen toimitukseen, nimittäin 1)
_Luvut_ tahi _loihtimiset_, 2) _Luonnolliset avunaineet_, 3)
_Puoskaroimiset_ tahi _taikaukset_, eli ne joutavat ja luonnottomat
käytökset, joilla luonnollisia asioita salaistaan ja peitetään. Nyt
ovat kaikki nämät Luvut ja loihtimiset runoinna luettavia, tahi Runon
tavalla laitettunna; eli hyö ovat ikään kuin valettu Runon
piiroksessa,[104] josta seuraa että _runot ovat vanhemmat kuin nämät
luvut ja loithtimiset_ tahi, että _runomisen aika oli Suomessa paljon
vanhempi kuin loihtimisen_.[105]

Kuin tarkemmin tutkistellaan heijän loihtimisia ja lumouksia, niin
löyvämme heissä monta sipaletta vanhoista Runoista, jotka tykkänänsä
puhuuvat muista asioista, niin kuin e.m. _Muailman luomisesta, Luonnon
moninaisista vaikutuksista, Ihmiskunnan onnellisuuven katoamisesta,
valistuksen maailmaan tulemisesta, Laulamisen luonnon laupeutesta_ ja
muita simmoisia jalompia aineita, jotk' ei ollenkaan juohtuisi mieleen
roa'an ihmisen; ja jotka ei millään tavalla ole taikauksihin ja
loihtimisihin puuttuvia. Se _Viisaus ja Oppi_ joka heissä suljetaan, on
luontonsa puolesta, kokonaan _erilläinen_, kuin se joka osoittaiksen
taikauksissamme. Myö täytymme sen eistä pitää tätä heijän Oppiansa,
_vanhempana ja tuonempana_, ja _toiseks tykkänään_, kuin tätä viimen
mainittua taikaus-oppia. Näitä vanhoja Runoja, joissa kansan Vanhimmat
ja Viisahimmat säilyttivät ja salaisivat niitä tietoja kuin heillen
muka oli, henkellisistä että muallisista asioista, ovat jo suurin osa
kavonneet ja hävinneet. Eikä se oukkaan ihmeteltävä, sillä se totistaa,
että ne mahtaa olla vanhempia kuin ne toiset, jotka vähä kussakin
kylässä vielä tavataan. Mutta tästä myös seuraa, että meijän tieto
tästä heijän opista on aivan vähäinen ja puuttuvainen. Niistä
repaleista jotka vielä ovat jälellä, nähään että hyö ovat tehty varsin
luonnollisilla, leikkilliisillä ja valaistuilla kuvauksilla. Hyö
osottaavat sillä että mielenjuohtumus oli silloin kirkkaampi ja
puhtaampi kuin Loihtimisissä; ja ettei kansan mieli ja ajatukset ollut
vielä vaipuneet siihen ruakauteen, kuin hyö taikauksissa ilmoittaiksen.
Myö taijamme sen eistä piättää, että niinnä aikoina kuin nämät
_valistus ja viisaus-Runot_ loistivat, ja harjoitettiin Suomessa, niin
mahtoivat Suomalaisetkin olla monta viisaampia, kuin olivat koska
rupeisivat harjoittamaan noitumisia ja taikauksia. Mutta muistettava on
myös, että koska heijän tievot ei ollut varsin selkiät, eikä ainoastaan
ymmärryksessä perustetut, mutta kuvailtu kuvauksilla, niin heijän
opetukset ei myöskään tainnut varsin selkiästi ilmistyä näissä heijän
Runoloissa. Heitä tavataan siinäkin salattu ja suljettu _muallisissa
kuvauksissa_. Se ensimäinen joka otti koitellaakseen että näistä
ulosvenyttää sen heissä olevan sisällisen Viisauven, oli Otavan
toimittaja, koska hään otti oijastaakseen Rühsin "_Finland och dess
Inwånare_".[106]. Siitten on myös opettaja F.I. Mone, Heidelbergissa,
kirjassansa _Symbolik und Mythologie der Alten Völker_, painettu
Leipzigissa 1825, 8:o koetellut käsittää tätä heijän sisällistä.[107]
Mutta näitä selityksiä ei ouk muuten arvattavia, kuin ainoastansa
ensimäiset kokeet, näitä käsittellä. Koska nyt kansasta katoisi tämä
vanha _luonnollinen Viisaus_, ja kansan vanhimmat rupeisivat puuttumaan
taikauksiin ja mualliseen turhuuteen, niin sovittivat mitkä taisivat
näistä vanhoista viisaus-runoista näihin loihteihin, syntyihin ja
sanoihin; ja sillä tavalla on selitettävä mitenkä hyö löytyy heissä
siseentunkeitut ja sovitetut toiseen tarkoitukseen. -- Tämä oli se
toinen _Suomalaisten Viisaus-oppi_.

Se _kolmas_, joka jo on tykkänänsä katonut, on mahtana ehkä olla
kaikista vanhin ja enin valaistu.[108] Minkälaiset ne viisahimmain
opetukset lie olleet, emmöö eneä tunne; ainoastansa niitä
pieniä sipaleita, jotka suljettu _vanhoissa sananlaskuissa ja
vertaus-puheissa_, oli hajotetut ja levitetyt ympäri koko muan, oommo
myö harjoittanneet kokoonhakea, että heistä suaha jota kuta tietoa
näistä Vanhoin Suomalaisten _ajatuksista ja Opinkeinoista_. Näistäkin
ovat jo suurin osa hävinneet, ja häviävät vielä päivä päivältä. Kuinka
harvoin eikös heitä nyt eneä puheissa mainitak? Ainoastansa vanhoin
suussa heitä ehkä vielä tavataan. Viisaat ja Tietäjät ovat myöskin
puolestansa kokenut heitä mielessänsä pitää, että niillä tietojansa
lisätä. Että hyö ovat kaikista Suomalaisten opinkeinoista ne
_vanhimmat_ ei maha ykskään epäillä. Sillä ilman sitä että Sananlaskun
_ymmärtämyksessä_[109] osotetaan että hyö ovat perin vanhat, niin tätä
nähään jo kielestäkin, jossa tavataan sanantapoja,[110] jotka
nykyisestä Suomenkielestä ovat pois heitetyt. Toiseksi siitäkin että
hyö ovat levitetyt ei ainoastansa ympäri koko Suomenmuan, mutta
myöskin, Aunuksessa, Ingerissä, Eestissä ja Virossa, ja missä vuan
Suomalaisia kansoja löytyy; kolmanneksi heijän _rikotusta ja murretusta
luonosta_, josta nähhään että ne ovat katkaistut ja otetut vanhoista
kavonneista Runoista; neljänneksi siitä _viisauesta ja mielen
valaistuksesta_ joka heissä ilmoittaiksen, ja joka näyttää, että se
kansa jossa heitä harjoitettiin ja arvossa piettiin, mahtoi olla yks
toinen kansa, kuin se taikauksihin joutuneen. Myö taijamme vakavasti
piättää, että ne ovat hyvinkiin niin somaat ja soreet, kuin ne kauniit
Opetukset, jotka Greekalaisten ja Ruomalaisten Oppineet toimittivat
heijän kirjoissansa, ja joista hyö ovat tulleet muailmassa mainituksi.
Meijän Suomalaiset vertaukset, ei ainoastansa ole rinnallen veittäviä,
vaan monesti myös jalompia näitä heijän ajatus-juohtumuksia ja
puhenparsia.[111]

Myö ja'amme sen eistä _Vanhoin Suomalaisten Viisauen ja Opinkeinon_
kolmeen erinäiseen ja erilaiseen luatuun; ja pitämme uskottavaksi että
kukin opetusluatu on vuorollansa loistanut meijän muassa. Nimittäin
ensin se _Viisaus_, kuin _vanhoissa sananlaskuissa_ on suljettu;
toiseksi se _Viisaus_ kuin toimitetaan _vanhoissa luonnollisissa
Viisaus-runoissa_, ja tarinoissa; ja kolmanneksi se _Viisaus_ kuin
heijän _taikauksissa ja loihtimisissa_ on salaistu. Ne jotka eivät
suostu tähään jakamiseen, niin tehköön toisen paremman! Ne jotka tuas
luuloovat että kaikki nämät opetuskeinot ovat yhellä ajalla suattaneet
sopia Suomalaisten suuhun, niin pitäköön luulonsa. Piäasiassa se on
yhtä, jos olivat yhellä tahi eri ajalla, ainoastansa ne ovat siinä
olleet. Mutta tällä tavoin minä luulisin parraittain taitavan näitä
selittää; ja pi'än mahotoinna että kaksi eli kolmet erinäistä uskomusta
ja oppimusta yhellä ajalla oisi yhessa kansassa yhtä toimittavaiset;
sillä yksi heistä oisi aina painava niitä toisia alaasak, niin kuin
sanalaskussa sanotaan: "_ei kahta kuninkasta yhteen linnaan sovi_."

Sillä se näyttäisi minusta ikään kuin mahotoin, että sama kansa joka
seuraisi sen Viisauven kuin säilytettiin vertauksissa, taisi nouattaa
joutavia ja turhia Poppamiehiä ja taikaus-tekiöitä, tämä ei ouk
suinkaan mahollista muuten, kuin että nämät tietämykset harjoitettiin
eri ajoilla.[112] Tämä ilmoittaaksen vielä selvemmin, kuin molemmat
nämät opit veitään rinnallen, selitetään, selvitetään, ja välillänsä
verroitetaan.

Myö aivomme jo v. 1818 tarkemmin selittää tätä Suomalaisten vanhoa
viisautta yhessä Juttelemuksessa, nimitty: _Dissertatio de Proverbiis
Fennicis_, josta ensimäinen Osa mainittunna vuonna painettiin
Upsalassa. Tämä _Yritys_, jota tässä olemme uskaltannut, on arvattava
niin kuin yks jatkamus tästä meijän juttelemuksestamme, kuitenkin sillä
tavalla otettavaksi, että se itekseen on arvolta kokonaiseksi luettava.
Ne jotka tahtonoon näistä meijän Sananlaskuista selvämmin tietoa, niin
osotamme myö siihen.

Viimeiksi tahomme muistutella ettei näistä ouk aivan kaikki luettava
peri vanhoiksi; sillä muutamat ovat ehkä syntyneet myöhäisempinnä
aikoinna.

Sitä myöten kuin uuet elämänkeinot, laitokset ja asetukset, muuttaavat
kansan vanhoa elämän-kertoa, sitä myöten ehkä myös syntyy joita kuita
uusia sananparsia ja mielen tarkoittamuksia. Mutta kansan mieli ej
hopussa luovu, eikä erkane vanhoista tavoistansa, sen eistä ovat myös
hänen vanhat aatokset ja sananlaskut hänessä pysyväiset ja
juurtuvaiset. Jos muutamat ovat muka muuttuneetkin, niin se on
ainoastansa ulkonaisessa puvussa ja piiroksessa, vuan sisellensä
toimittaavat hyö kuitenkin kansan vanhoja aatoksia. Sillä jos myö
tarkemmin tutkistelemme ihmiskunnan nykyisiä että entisiä aikoja, niin
löyvämme myö, että hyö jo niissä kaikkin vanhimmissakin, osottaavat
samat mielet, samat halut ja himot, samat avut ja hyvyyvet, samat
tunnot ja taijot, samat teot ja työt, kuin nytkin. Sanalla sanottu, myö
havaimme että ihmisen luonto on aina ollut yhellainen, ilman
muuttumata, että hyö ovat olleet hyvät ja pahat, pahat ja hyvät,
kummaistakin, molemmiss' ja vuorotellen. Mikä on siitten muuttuna --
ellei luonto? Se on ne erinäiset tavat ja käytökset, joilla tämä luonto
on ihmisissä ilmoittainnaan ja vaikuttainnaan; ne erilaiset
tarkoittamukset (åsigter) ja mielen hoivauttamiset, jotka koroittaavat
tahi alentaavat meitä meijän mielessämme, meijän luontoamme ja
olentoamme, Jumalallisiksi tahi luontokappaleiksi, henkellisiksi tahi
pahapäiväisiksi mua-eläiviksi. Meijän luonto on aina vihelliäinen ja
puuttuvainen, vaan se on viisaus ja mielen valaistus joka on häntä
hoivauttava, ja jotka ovat meillen oikian arvon ja kunnian antavat.
Sillä viisaus ja Opinkeinot ovat aina muailmassa ihmisiä hallinneet ja
onnistanneet; jotka ovat olevoinaan heijän piämiehiä ja suattajoita,
ovat ainoastansa tämän toimittajat ja palveliat, uskolliset -- jos ovat
oikeen tätä käsittänneet ja harjoittanneet, uskottomat -- jos ovat
käyttäneet sitä viärin. Hyö homehtuuvat ja katoovat toinen toisesa
perästä; ainoastansa viisaus ja Totuus elää iankaikkisesti, ja ovat
ikuiset niin kuin Luoja, josta ne ovat lähteneet. Käykämme sen eistä
muailman opinlaitoksia tutkistellen, työ jotka harjoittate viisautta,
ja levitätte ihmisillen mielenvalaisemusta! Myö Suomenpojat, meijän
tuloo meijän piävanhimpia tiiustella! Se on kauniin luettavaksi meijän
töistämme, oppia tuntemaan meitä ihtiämme ja meijän vanhempiamme. Sillä
kuin tiiustamme heitä, heijän tapoja, heijän käytöksiä, heijän
toimituksia ja opetuksia, ja piemme nämät heijän vanhat muistot arvossa
ja kunniassa, niin myö meijän Vanhoissamme kunnioitamme meitä ihtiämme,
ja suamme muiltakin sen arvon, kuin on niillen tuleva, jotka pitäävät
kunniastansa vaarin; mutta jos myö halpaaksi kahomme ja ouoistamme tätä
meijän omoo sukua, näitä meijän omia vanhempiamme, niin myö sillä
häpäisemme meitä ihtiemme, ja tulemme muiltakin ansion perästä pietyksi
pilkan ja nauron alaissa. Senpä tautta jokainen kansa tahtoo mieleen
johtattaa heijän esivanhempien elämätä, että sillä kohottaisivat
keskenänsä innon ja luonnon, nouvattamaan vanhoin jaloutta ja hylkemään
heijän turhuutta. Ainoastansa myö Suomalaiset, myö vieraistumme ja
kajoomme omoa kieltämme ja omoa sukuamme, tahi toisinpäin sanottu,
meitä ihtiämme. Ehkä jos oikeen tuntisimme meijän perujamme ja meijän
omia vanhuksiamme, jos oikeen käsittäisimme meijän vanhoin viisautta,
rehellisyyttä ja urhollisuutta, jos oikeen ymmärtäisimme, meijän omoa
hartautta ja vakautta, niin meillä oisi ehkä syytä kyllä kiittää ja
ylistää meijän isiämme, ja koroittaa meitä ihtiämme rinnallen muihen
kansoihen. Kuin nyt kuulemme tässä heijän aatoksia ja opetuksia, heijän
tapojansa ja neuojansa ikään kuin heijän omasta suusta, niin
tarkoittakaamme näitä heijän sanoja meijän mieleemme, ja muistakaamme
heitä meijän syvämessämme, että ne mahtaisi sytyttää meissä innon heitä
nouvattamaan, että ne mahtaisi kasvattaa meissä rakkautta hyvyyteen ja
visauteen, ja suattaisivat meistä miehiä heijän mokomia.

Mutta kiänäitkämme takaisin keskustelemaan heijän vertauksia. Että
näihen joukossa löytyyvät niin varsin harvat jotka toimittaavat heijän
opettuksia _henkellisissä asioissa_, on siitä selittävä, että ensin
Puavilaisen, ja siitten Lutheruksen Oppi, on heitä ulostunkena. Muissa
elämän käytyksissä ovat muka viljaisemmat. Nämät jotka nyt tässä
julistetaan, olen minä ulos valinnut niistä moneista kootuksista, jotka
minä jo nuorra kokoisin korvessamme, ja joihen kanssa minä olen
verranut muihenkin kootuksia.[113] Uskottava on, että vielä löytyy
meijän muassamme moni kaunis vertaus, joka oisi tähän soveltua, sen
tautta muamiehet! kehoittakaamme toinen toisiamme, näitä vastapäin
muistihimme kirjutella, että jos minä eli kuka toinen meistä ottaisimmo
näitä vasta selvittääksemme, että mahtaisimmo tehä sitä yhteiseksi
hyväksi, ja kansan kaiken kunniaksi.

Viho viimeiseksi, suan minä vielä mainita, etten ole tainnut asettaa
näitä Opinkeinoja niin lomattain kuin oisin tahtoina; se ei ouk
tilkuista tehä jota kuta ehyttä ja kokonaista. Käypi se muutenkin
vasten karvoja sovitella eriluatuisia ja vastenluontoisia aineita,
yhteen paikkaan tahi poukamaan. Mulla on ollut työtä kyllä tasoitella
heitä niin kuin nyt ovat vississä joukoissa ja lohkareissa;
erinomattain kosk' en ole tahtona omilla sanoillain heitä niotella ja
käsitellä. Että suaha heitä toinen toisesek tointumaan, olen minä
jollon kullon kahesti maininnut yhtä sanoa.[114]

Että muutoinkin tämä koittelemus on viheliäinen ja puutoksen alainen,
havaihtoo jokainen; mutta muistakaatte myös että se on ihan
ensimäinen,[115] ja minun alottamain!



VANHOIN SUOMALAISTEN VIISAUS,

SISÄLLENPITO.


Ensimäinen Lohko.

a) Jumalasta.

I. Luojasta, 1. Hänen luomisen töistä, 2. H. luovuista, 3. H.
Kaikkitietävyyestä, 4. H. Armollisuuesta, 5. H. Avullisuuesta,
H. Hoivauttamisesta.

II. Rukouksia Hänellen. Hyvästä vuos-tulosta, Hyvästä Ajan-kulusta,
Mielen-valaisemisesta, Ruumillisesta nautinnoksesta, Muusta
moallisesta lahjoittamisesta.

III. Jumalan-palveluksesta. Ulkonaisesta Jumalan-palveluksesta,
Jumalan siunauksesta, Peätös Jumalaan luottamisesta.

b) Ihmisestä.

IV. Inhimisestä. Hänen olennosta, H. luomisesta, H. luonnosta,
H. tavoista, H. mielestä, H. i'ästä, H. henkellisestä luonnosta,
H. eteensä aattelemisesta, H. elämän kerrasta, (H. elämisestä),
Peätös ihmisen sukukunnasta.

c) Iankaikkisuuesta.

V. Iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta. Yhestä toisesta tulevasta
elämästä. Yhestä tiilin teosta tahi tutkimuksesta, meijän töistämme,
meijän kuoleman perästä. (Hyvyyven vihtoinkin kostamisesta,
ja pahuuven palkkaamisesta).

d) Hyvyyestä ja Pahuuesta.

VI. Hyvyyestä. Siveyestä, Rakkauesta, (Vaimon rakkauesta miestänsä
kohtaan, Hänen rakkauesta lapsiansa kohtaan, Miehen rakkauesta
vaimonsa kohtaan, Hänen rakkauesta lapsiansa kohtaan, Lasten
rakkauesta, Luonto-kappalein rakkauesta M,[116]. Totuuesta, Hyvistä
tavoista: Avullisuuesta, Antamisuuesta, Alentelemisuuesta,
Sovittamisuuesta, Anteeksi-antamisuuesta, (Armollisuuesta).
Suosioisuuesta, Ystäväisyyestä, Kohtulisuuesta, Kunniallisuuesta,
(Kunniasta), Hyvyyen harjoittamisesta, Hyvyyen arvosta, Hyvyyen
ansiosta, Hyvistä, Peätös hyvästä elämästä.

VII. Pahuuesta. Pahoista, Pahan teoista, P. luonnosta, P. tuntemisesta,
P. menestymisestä, P. iloitsemisesta, P. ilosta, P. mieli-suosiosta,
P. mielen-nouvattamisesta, (Pahoista sanomista), Pahoista
tavoista: Viisastelemisesta, Vilpistelemisestä, Puheen-pettämisestä,
Valehtelemisesta, Kielen-kantamisesta, Soimauksista, Panettelemisesta,
Reävämisestä, Haukkumisesta, Puheen-juoksuttamisesta, Puheen
nostamisesta, Pilkkoomisesta, Kiittelemättömyyestä, Turha-kiittämisestä,
Moailman-kunnioittamisesta, Kevyt-mielisyyestä, Huikentelevaisuuesta,
Sanan-syömisestä, Huoruuesta, Varastamisesta, (Varkahasta).
Luulemisesta, Katehtimisesta, Vihasta ja Vainosta, Syvämmen-kovuuesta,
Armahtamattomuuesta, Ylönmielisuuesta, Ylpeyestä, Tuhlaamisesta,
Pelistä, Veärin-hyötymisestä, Itaraisuuesta, Saitaisuuesta, Ahneuesta,
Kylän-juoksemisesta, Pahan liikkumisesta, P. Ilmistymisestä, P.
parantamattomuuesta, P. syyttämättömyyestä, P. katomuksesta, P.
surkuttelemisesta, P. palajamisesta, P. puhistelemisesta, (P. pelvosta,
P. palkasta), Peätös pahasta elämästä.

e) Muutamia opin Peä-toteita.

VIII. Ajasta ja Avaruuesta. Tyhjyyestä, Olemisesta, Sikiemisestä,
Ymmärtäväisyyestä, Tähtien tietämyksestä.

Toinen Lohko.

Seästä ja Vuoen-ajoista.

IX. Vuosista ja Vuuven ajoista. Keväästä, (Keväin niska, Keväiset
tuulet), Suvesta, Kesästä, (Kesä-teitä), Syksystä, (Syksyn niska,
Syksyiset yöt, Syksyiset tuulet), Talvesta, Talven jatko, Taka-talvi,
Talvi-teitä, Vuuven varasta, Vuosi-veroista.

X. Ilmasta. Pouvasta, Ruskosta, (Syksy R., Kevät R., Ilta R., Oamu R.),
Pilvisestä ja usma-ilmasta, (Pimiä Pilvi,  Savinen P.), Sateista,
Kasteesta, Pakkaisesta, Vilusta, Kylmästä, Hallasta, Kovasta ilmasta,
Tuiskusta ja pyry-ilmasta, Lumesta, Suvesta, Lämmästä, Päivän sapesta,
Sään S., Kuusta, Pysty-K., Lauku K., Kuun kehästä, Otavasta, Tähistä.

XI. Tuulesta. (Vasta T. Myötä T.). Syksyisistä T. Keväisistä T. Pohjos
T. Itä T. (Iän ilmat, Iän pakkaiset), Länne T. Erinäisistä T. Pahasta
seästä.

Kolmas Lohko.

Ihmisten erinäisistä elämän kerroista.

a) Hallituksesta ja kansan Säävyistä.

XII. Hallituksesta. Kuninkaasta, (Hänen Puvusta, H. matkoista), H.
palvelemisesta, H. käskyn käyttelemisestä, Alamaisten käyttämisestä.

XIII. Moan-oikeuesta ja Laista. Lain laittajoilta oivaltettavaksi,
Riitoin karttamisesta, (R. Kasvamisesta), Riioista ja riitamiehistä,
Heijän asioista, Asian ajamisesta, A. ajajasta, A. tutkimisesta,
Luultuista, Voitettuista, Syyllisistä, (Pahan-tekiöistä),
Rauvotetuista, (Vierasmiehistä), Sovittamisesta, Joutavista
juttuloista, Lahjoista, Lain keäntelemisestä, Juttuin julkeuesta,
Rikkain ja köyhäin riioista, Tuomarista, Rankaisemisesta,
(Kurittamisesta l. Lapsista), Rankaistuksesta, Rankaistuksen
vaikuttamisesta, Rankaisioista, Rankaistuista.

XIV. Papista ja Papin seätystä (Hänen näöstä). H. kylään tulemisesta,
H. ravinnoksesta, H. puheista, H. soarnasta, H. otoista, H. talouesta,
H. viran arvosta, (H. lapsista), Lukkarista.

XV. Ruununmiehistä ja muista Herroista. Ruununmiehistä, Muista
virkamiehistä, Herroista, Heijän matkoista, H. kohtaamisesta, H.
käskyläisistä, H. veijoamisesta, Hoviloista tahi moisioista,
H. noapuristansa.

b) Ihmisen yksinäisestä elämästä.

XVI. Miehistä. Heijän näöstä, (H. nimestä). H. luonnosta, (H.
mielestä), H. toimesta, H. ymmärryksestä, H. järjellisyyestä,
H. Hartauesta, H. tavoista, H. Sanasta, H. Puheesta, H. Lupauksista,
H. mielivakaisuuesta, H. urhollisuuesta, H. jalouesta, Huonoista
mies-retkaleista, (Pelkurista, l. Torasta ja tappeluksista, Varkaista,
l. Pahuuesta), Avio-miehistä, Pojista, Nuorista miehistä, (Vanhoista
ukoista).

XVII. Vaimoväestä. Vaimosta, Hänen kotona-olemisesta, Kotonaisesta
vaimoväestä, Avio-vaimoista, (Akoista, Kauneista, Rumista,
Riitelevistä, Toruvista, Tekeväisistä, Vireeistä, Laiskoista), Vaimon
kauneuesta, Hänen rakkautta miestänsä kohtaan, H. helleyttä lapsiansa
kohtaan, H. vaivaa lapsistansa, H. suotta-suuttumisesta, H.
puheen-juoksuttamisesta, H. älystä, H. arvosta, Pahoista vaimoista,
Vaimon vallasta, Ämmäin torasta, (H. tappeluksista, Naiseista),
Piioista ja Tyttölöistä, Heijän kypsymisestä, H. vanhaks-joutumisesta,
H. houkuttelemisesta, H. viettelemisestä, H. vallottamisesta,
Piikaisuuesta, Piioin naittamisesta, Heijän miehellen toivomisesta,
H. naimisesta, Morsiammista, Nuorikoista, Naineista, Naimattomista,
(Jätetyistä piioista), Pietyistä piioista, (Lapsen soaneista),
Huorista, Leski-vaimoista, Vaimoväin toivotuksia.

XVIII. Kosiomisesta ja Naimisesta. Vaivaisten ja köyhäin naimisesta,
Rikkain naimisesta, Kosiomisesta, Rutto-naimisesta, Hätä-naineista,
Vanhoin piikoin naimisesta, Noapurin-naimisesta, (Koti-naimisesta,
Kaukoo-naimisesta), Pahoista naiseista, Heijän erosta, (Neitoisten
kauppittelemisesta), Piian valittajoista, Kosiasta, Sulhaisesta,
Puhehmiehestä, Kättäilemisestä, (Kihlamisesta), Vaimon rikkauesta,
Naimisen puheista.

XIX. Aviosta. Yksinvaimoisuuesta, Yksin-naimisuuesta, Halauksista ja
likistämisestä, (Suun-antamisesta, Muista hyväillemisistä).

XX. Sukulaisuuesta. Vanhemmista, Veljistä, (Pojista, Tyttäristä),
Kälyksistä, Tätilöistä, Apista ja Anopista, Vävystä, Miniästä,
Lankoksista, Muista omaisista.

XXI. Lapsista ja heijän yläskasvattamisesta. Heijän syntymisestä,
Sauna-vaimoista, Lapsen saunasta, Heijän tuuvittamisesta, H.
ruokkimisesta, (H. imettämisestä), H. itkemisestä, H. hoivauttamisesta,
H. nuhtelemisesta ja kiittelemisestä, H. kurittamisesta, H.
opettelemisesta, H. mielestä, H. mielen-tarkoittamisesta, H.
muistamisesta, H. oppivaisuuesta, K. syvämmen luonnosta, H. luonnon
erinkaltaisuuesta, H. hyvistä merkkilöistä, H. Vanhemmien huolenpiosta
heistä, H. vanhempiin toivotuksista heistä, (H. mieheksi joutumisesta),
Vanhoin akkoin kasvattamia, Kelvottomista ja pahankurisista lapsista,
Laiskoista lapsista, Lasten hyvään tointumisesta, Vieraista lapsista,
Turvattomista L. (Armottomista L. Köyhistä L.), Lapsi-puolista. Lasten
apua, L. sikiämisestä.

XXII. Nuoruuesta ja Vanhuuesta. Nuoruuen hulluuesta, Nuorukaisten
iloitsemisesta, Nuortein hilpeyestä, N. viriäisyyestä, Heijän
vanhenemisesta, H. vanhaks pyrkimisestä, Vanhoin viisauesta,
V. elämän kerrasta, (Heijän vanhenemisesta), H. muistamattomuuesta,
H. voimattomuuesta, H. virkistymisestä, Nuortein ja vanhoin luonnosta.

XXIII. Viisauesta ja Hulluuesta. Erotus tyhmän ja viisaan puheissa,
Eroitus heijän käytöiksissä, Erotus heijän ajatuksissa, (Hulluista,
Narriloista, Hätäisistä, Heikoista, Houkoista, Mielettömistä,
Järjettömistä, Sokeista, Mykistä, Rohkeista, Väkevistä, Kainuista,
Hämäläisistä, Savolaisista, Meriläisistä, Mustolaisista, Pakanoista),
Hullun puheen pitämisestä, H. Puhuttelemisesta, H. neuvottelemisesta,
H. teoista ja töistä, H. hyvän-tuntemisesta, (Viisaista), Viisauen
villittelemisestä, V. turvaamisesta, (Tietosta, Oppineista).

XXIV. Surusta ja Murheesta. Murhellisen mielestä, Murheen
levottomuuesta, M. vanhuuttamisesta, M. laihuttamisesta, M.
huonontamisesta, Armottomiin murheesta, Orvoisten murheesta,
Itkusta, (Lapsen itkusta l. Lapsista), Murheen poisheittämisestä,
Surullisen syvämmestä.

XXV. Toivosta ja luottamisesta.

c) Ihmisen kansallisesta elämästä.

XXVI. Lauluista ja Lausumisista, a) Lausuista: Hoastamisesta,
Puhumisesta, Puheen juoksuttamisesta, Sanomisesta, Leikki-puheista,
Valhe-puheista, Vanhoista puheista, Loskariloista, Puheen puutoksesta,
b) Lauluista: Laulamisen huvituksesta, Laulun aineesta, Runon
luonnosta, Laulajoista, (Soittajoista), Laulamisesta, (Lapsen
laulamisesta), Laulattamisesta.

XXVII. Juominkista ja luopumisesta. Juopuneista, Heijän juoneista,
H. tapauksista, H. levosta, Tottuneista ja äkkinäisistä, (Juominkista),
Juomariloista, Heijän janosta, Kaljasta, Oluesta, Viinasta,
Juoma-astioista, Humalasta, Juopumisesta.

XXVIII. Juhlista ja Vieraista. Joulusta, (Joul'-yöstä), Laskiaisesta,
Keyristä, (Peäsiäisestä, Helluntaista, Juhannuksesta, Juhla oatosta),
Juhla päivistä, (Kynttelän Päivästä, Vapun P. Pietarin P. Tuomaan P.
Antin P. Poavalin P. Uolovin P. Perttulin P. Nuutin P. Juhla ajasta),
Pyhän pitämisestä, Kestilöistä, (Pioista), Ilon kyllyyestä, Häistä,
Ristiäisistä, Hautaisista, Vieraista, Vierain kuhtumisesta,
Vierain kokountumisesta, Vieraan varasta, V. tulemisesta, V.
vastaan-ottamisesta, V. ravittamisesta, V. keksimisestä, V.
ajatuksista, (Tuttu-vieraista), Outo-vieraista, Heijän tutuuttamisesta,
Renttu-vieraista, (Kuokka-vieraista), Vierain vähenemisestä, V.
lähtemisestä, Emännän kiittäämisestä, Vierain poismäntyjä, Vieraisiin
käymisestä, Isännäen ja Emännän vieraista.

XXIX. Torasta ja Tappeluksista. Tappelemisesta, Syy tappelukseen,
Torumisesta, Pelkurista, Kehujoista, (Kova-luonnoisista), Kapinan
karttaamisesta, Lyötyistä, Veri-hoavoista, Pahoin pieksetyistä,
Tapaturmasta.

XXX. Soasta ja Sota-Uroista. Soan onnettomuuesta, Rauhan
onnellisuuesta, (Rauhasta), Soan sanomista, Sota-Sankareista,
Tappelus-uroista, (Tappeluksista), Sota-aseista, (Miekasta,
Kilvestä), Soan käymisestä, Voittamisesta, (Voitosta), Voitetuista,
(Sotamiehen vaimosta).

XXXI. Onnesta. Hyvästä onnesta, Kovasta onnesta, (Onnen-tyttärestä,
Onnellisista).

d) Ihmisen puuttuvaisesta Elämästä.

XXXII. Rikkauesta ja köyhyyestä, a) Rikkauesta: Rikkain elämän
kerrasta, Heijän potevaisuuesta, H. kovaan tottumattomuuesta,
H. riioista, (Vaimoin-rikkauesta, l. Kosiomisesta ja naimisesta),
b) Köyhyyestä: (Köyhistä, Heijän syvämmestä), Köyhän elämän-kerrasta,
Hänen vähästä varasta, H. pioista, H. juominkista, H. ruumin-luonnosta,
H. lapsista, H. moahan vaipumisesta, H. kuolemasta, Onnettomista,
Kerjäläisistä, (Vaivaisista).

XXXIII. Voatteista ja Puvusta. Voattein tarpehesta, Kalliista
voatteista, ja heihin pöyhistelemisestä, Halvemmista voatteista,
(Nutusta, Takista, Turkista, Nahka vaatteista, Vyöstä, Housuista,
Hameesta, Paijasta, Kypärästä, Hatusta, Rukkaisista, Kintahista,
Vantuista), Jalkineista, (Kenkistä, Suappaista, Virsuista, Sukista,
Töppöisistä), Puhastamisesta.

XXXIV. Velasta ja Rahoista. (Velan antamisesta), V. maksamisesta,
V. tekemisestä, Lainatuista rahoista, Lainan ottajoista,
Takaus-miehistä, (Rahoista, Raha-kukkarosta, Kulta, Hopia, Vaski,
Tina, Rauta), Rahoin vaikuttamisesta, R. vaikuttamattomuuesta,
R. kasvamisesta ja katoamisesta, Rahan hankkimisesta.

XXXV. Kaupasta ja Ostoamisesta. Kaupan teosta, Hätä-kaupasta,
Kaupan pitämisestä.

XXXVI. Moailman tyhmyyestä. Ulko-kullaisuuesta, Ylenemisestä toisen
ansiolla, Turvaamisesta toisen ansioon, Hyvyyestä omaksi voitoksi,
Hyötymisestä toisen vahinkosta, Varon-olemisesta, Evun ehtimisestä,
Ihtiään pitämisestä, Onnettomista kokeista.

e) Ihmisen talollisesta Elämästä.

XXXVII. Talosta ja talon asettamisesta. Talonpojista, Talon toimesta,
T. asettamisesta, (T. elämästä, T. pitämisestä), T. hävittämisestä,
T. Isännistä, T. Emännistä.

XXXVIII. Talon Eläimistä. Hevoisista, (Hyvistä H. Häjyistä H. Suurista
H. Pienistä H. Sota H. Ratsas H. Veto-H. Palkka-H. Ajetusta H.
Ruunasta, Tammasta, Oriista, Varsoista, Suvikunnasta, Rekivetoisista,
Kolm-talviaisista, Hevoisen kaupasta), Hevoisten hyvistä merkkilöistä,
Ruavaista: Nautoista, Lehmistä, (Mahoista), Häristä, (Pahoista H.),
Sonnista, Juhtasta, Karjasta, (Paimenista), Vasikoista, Lampaista,
(Karitsasta, Vuonnista, Vuohista, Pukista), Sioista, (Porsaista),
Koirista, Heijän vanhenemisesta, Talon-koirista, Rakki-koirista,
Mehtä-koirista, Kalamiehen koirista, Juoks-koirista, (Herroin koirista,
Pentuista, Vanhoista koirista, Koiran haukkumisesta, Heijän
puremisesta), Kissoista, Kanoista, Kukoista, (Kukon laulusta).

XXXIX. Orjista ja Palkka-väestä. (Orjista), Orjin töistä, Heijän
mielestä, H. oatoksia, H. tevosta, H. palkkaamisesta, Päivä-miehistä,
(Heijän palkasta), Vieraasta että omasta työstä, Työ-rahvahasta.

XL. Taiturista ja kalun tekiöistä. (Taijosta, Taitavaisista),
Rautioista ja sepistä, Heijän töistä, H. maksamisesta, Puu-sepistä,
Suutarista, Ompelioista, Kankuriloista, (Villan-lyöjästä), Palkkaan
tyytymisestä.

XLI. Työstä ja Työn tiettämisestä. Työstä, (Puun hakkoamisesta,
Kasken tekemisestä, Palon rovihtemisestä, Aitan panemisesta, Veräjästä,
Aijan vitaksista, Seipähistä, Kyntämisestä, Mullostelemisesta,
Kylvämisestä, Siemenistä, Leikoamisesta, Puimisesta, Jauhottamisesta,
Leipomisesta, Keittämisestä, Olven panemisesta, Viinan keittämisestä,
Lypsämisestä, Kirnumisesta, Lampain kerittämisestä, Ketremisestä,
Kutomisesta, Soutamisesta, Niittämisestä, Takomisesta, Vuolemisesta,
Neulomisesta, Suutaroimisesta). Työn tekemisestä, T. alkamisesta,
T. lopettamisesta, Kuhnustelemisesta, Mahollisista ja mahottomista
töistä, Hiljaisista töistä, Kiireistä töistä, Hätäisistä töistä,
Työhön tottumattomuuesta, (Työn tekiöistä, T. tiettäjöistä,
T. saaliista).

XLII. Työ-ajasta. Ajasta, (Entisistä A. Vanhoista, Nykyisistä A.
Hyvistä A. Pahoista A. Autuasta koto-ajasta). Kyntö ajasta, (Kylvö A.).
Heinä A. Puhteen A. Oamun A. (Päivän A.). Ehto A. (Hämärän A.). Yön A.
(Ajan vietosta).

XLIII. Työ-kaluista ja Talon tarpeista. Aseista, Aurasta, Kirvehestä,
(K. varresta), Nyrhistä, (Napa kairosta, Tapparasta), Veihtestä,
(Parta-veihestä), Viikahtesta, Rauta-lapiasta, (Paasta, Kattilasta,
Tuopista, Tuohisesta, Pikarista, Kannusta, Ämpäristä, Seulasta,
Vakasta, Vokista, Kontista, Köyvestä, Säkistä, Reestä, Kelkasta,
Rattaista), Päreistä, Muista talon-tarpejsta, Heijän korjoamisesta,
(Heijän häviämisestä).

XLIV. Talon teistä. (Teistä, Uroista ja polku-teistä, Maanteistä),
Kylän teistä, Talon T. Talvi T. Kesä T. Suorista T. Mäkisistä T.

XLV. Matkoista ja kulkemisesta. Matkaan mänämisestä, M. Joutumisesta,
Yö-majasta, Matkan-käyneistä, Tieltä eksyneistä, Tietä kysymisestä,
Kulkevaisista, Heijän toivutoksia, Kuormista, Heijän raskauntumisesta,
H. koatamisesta, Evästä, Matka-toverista, Tiellä tuttavista,
Kohtaamisesta tahi vastattuksin tulemisesta.

XLVI. Kotosta ja koti-rakkauesta. Koton suloisuuesta, K. ansiosta,
K. kaipoamisesta, K. heittämisestä, K. muistamisesta, K. heittäjöistä,
K. asettamisesta, (Tuvasta, Pirtistä, Saunasta, Aitasta, Tallista, Oma
moan makeuesta, Taipumuksesta vanhoin tapoin).

f) Ihmisen erinäisistä elämän-keinoista.

XLVII. Linnustamisesta ja Peton-pyytämisestä. Mehtämiehistä, Heijän
vaikeuesta, H. pyytöpäivistä, (H. pyyvyksistä), H. mehän käynöstä,
H. soalistansa, H. tyhjään käymisestä, H. vähään tyytymisestä,
Linnuista, Heijän soitimesta, H. kaksinoimisesta, H. poijillisuuesta,
H. emäks joutumisesta, (H. lentemisestä, Linnustamisesta), Kyhkyisistä,
Pyistä, (Koppelosta, Teurestä, Yököstä, Kuresta, Kärestä, Korpista,
Variksesta, Harakasta), Pienistä linnuista, (Käki, Tikka, Peäsky,
Västäräkki, Kiven-Via, Pulmuinen, Peipuinen, Kiuru), Vesi-linnuista,
(Joutsenet, Hanhet, Kakari, Alli, Tavi, Telkkä, Lokki, Kajova, Seäski),
Pevoista, Karhusta, Suvesta, Ketusta, Jäniksestä, Oravasta, (Kärpästä,
Mykrästä, Hiirestä, Hylkeestä). Ampumisesta, (Ampujasta), Jousesta,
Nuolesta, (Nuolen noutajasta), Suksista, (Jälistä, Hiihtemisestä).

XLVIII. Kalastamisesta. Kalan pyyvöstä, Kala-miehistä, Heijän
elämä-kerrasta, Kalastamisesta, Kaloista, (Hauki, Lohi, Ahven, Särki,
Silakka, Muikku, Kiiski, Maet). Heijän kuvusta, H. kuvun aukkoamisesta,
Kala-vesistä, Kalan-pyyvyksistä, (Nuotasta, Käsi-verkoista, Tihjästä V.
Harvasta, Merroista, Onkimisesta). Kalan-soalihista, Veneestä,
Purjeesta, (Airoista, Melasta). Soutajoista, (Soutamisesta), Vesillen
mänemisestä, (Uimisesta, Meri-miehistä), Kosken-laskioista, Koskista,
(Virroista, Joista, Ojista), Kosken laskennoksesta, Laskioihen
uskalluksesta.

XLIX. Moan viljelemisestä. (Maista, Vieraista maista, Omista M.
Kaukaisista M.), Tietämättömistä maista, Moan isännistä, Mehtä-maista,
(Korpi, Kankas, Suo, Salo, Notko, Mäki, Vuori, Puista, Laho P.
Vettyneistä P. Honka, Petäjä, Janhus, Kuusi, Koivu, K. Kylki, Hoapa
Pihlaja, Paju, Niinipuu, Ruohosta). Pelto-maista, (Savisesta P.
Lanta-savisesta P. Santaisista P. Hiekaisista P. Kivisistä P.).
Kyntö-miehistä, Kyntämisestä, Kaskesta, (Halmeesta), Palon-kynnöstä,
Ahon-kynnöstä, Mullostamisesta, Kylvämisestä, Myöhäk kylvystä, Herneen
ja Pavun K. (Herne-moasta), Kauran K. Tattarista, Nauriista,
(Nauris-moasta, N. halmeesta, N. syömisestä, Humaloista). Kasvun
joutumisesta, (Oraasta, Laihosta, Touvosta). Moan-kasvuista, M.
hetelmistä, Moa-miesten Elämä-kerrasta.

L. Laiskuuesta ja Ahkeruuesta. Ahkeruuvesta, Nöyryyestä, Viriäisyyestä,
Teräväisyyestä, Kiiruuesta, Unisuuesta ja makoomisesta, (Levosta),
Laiskuuvesta.

LI. Syömisestä ja ruuvan-neuvoista. Vatsasta, Syömättömyyestä,
(Nälestä), Kyllin syömisestä, Kohtuullisesta syömisestä, Ruuvasta,
Talon-R. Pereen-R, (Lapsen-R. Vanhoin-R.), Vieraan-R. Ruuvan
laittamisesta, (Kypsetystä, Paistetusta, Keitetystä, Jäähtyneestä,
Uuvesta, Suolaisesta, Sakeasta, Karvaisesta, Makeasta, Herkusta).
Ruoka-laijista, (Keitos, Huttu, Puuro, Velli, Vellinki), Koali, Rokka,
Piimä, Liemi, Liha, Kala, Leipä, (Vehnäisestä, Vehkaisesta, Olkisesta,
Tamppuisesta, Rukiisesta), Rieska, Taikina, Voi, (Vuohen V.), Munia,
Marjoja: Mustikoita, Puolukoita, Mansikoita, Mesimarjoja, Marjan
poimimisesta, M. syömisestä, Omenoista. Ruuvan seästämisestä, Vähään
tyytymisestä, Ruuvan moittimisesta, Syömisestä, Juomisesta, (Oluet,
Kaljat, Vesi, Joki-V. Kaivo-V. Lähte-V. Sammakon sahtia, Oravan otria).
Ruoka-Ajasta, (Suruspala, Murkina, Puolipäivä, Iltainen, Vanhoin
syömä-A, Lasten syömä-A.). Ruuvallen kuhtumisesta, R. leikkoomisesta,
R. ottamisesta, R. syötyä.

LII. Tauvista ja Kuolemasta. Tauvista, Parantamisesta, Potevaisista,
Vaivasta, Vammasta, (Tuskasta, Paiseista, Ruvesta). Leäkäristä,
Puoskarioista, Lumojasta, Noijasta. Terveyyestä, Neuvo pitkällisen iän
nouvattamiseksi, Kauvan sairaistuneista, Kuolevaisuuesta, Kuolevista,
Kuolevaisista, Kuolleista, (Suru heijän perästä), Männeeistä,
Kuollosta, Kuolemisesta, Kuolemaan pyrkimisestä, Kuolemasta,
Moahan-laskemisesta, Loppu sanat.



SUOMALAISIA SANAN-LASKUJA JA VERTAUS-PUHEITA.


    Multa poëmatia tenuiter, multa subtiliter, multa venuste,
    multa tenere, multa dulciter, multa cum bile.

                                               C. Plinius.



Ensimäinen Lohko.


a) JUMALASTA.[117]


I. Luojasta.

     1. Jumalall' on onnen-ohjat, Luojalla lykyn-avaimet.
           _Hänen luomisensa työstä_.

       Ei ole Seppee selvempätä, taitavampoo takojata,
       kuin on taivahan Takoja, kaiken luonnon Kalkuttaja.
          _Hänen Luotuista_.

       Jumala teki kiven kovaksi, vesi rauvan karkeaksi,
       tuuli taivahan viluksi.
         _Hänen Kaikkitietävyytestä_.

       Hauki hauvan pohjan tiesi, Jumala meren syvyyven.
          _Hänen Armollisuutesta_.

    5. Joma jossakin olisin, kussakin kuljeksisin,
       ilman armota Jumalan, toimeta totisen Luojan.


II. Rukouksia Hänellen.

_Hyvästä Vuos-tulosta_.

       Anna Jesus ora-vuotta, Jumala jyvä-keseä,
       saisit orjatkin oltta, vierettäkin vein vetäjät.

_Hyvästä Ajan-kulusta_.

       Anna Jumala ajan kuluu, päivän tulla, toisen männä.

       Auta Jumala oamuun, oamulla hyvät sanomat.

       Aina autaavi Jumala, ajan kunkin katkaisoovi.

_Mielen-valaisemisesta_.

   10. Anna vastahik Jumala sitä mieltä miehen piähän,
       ettei huomena katuisi, päivän piästä pelkeäisi.

_Ruumiillisesta nautinnoksesta_.

       Anna vastakin Jumala, toistekkin totinen Luoja,
       pikarit pivossa viertää, tuopit röyhkyssä rovita.

_Muusta maallisesta lahjoittamisesta_.

       Anna Jumala antamista, kahen käen kantamista.


III. Jumalan-palveluksesta.

_Ulkonaisesta jumalan-palveluksesta_.

       Ei kirja kiellä helvetistä, paperi pahalta tieltä,
       jos ei taito taivaisissa.

_Jumalan siunauksesta_.

       Hyvä on risti ristin[118] piällä, siunaus sitä parempi.

_Piätös Jumalaan luottaamisesta_.

   15. Hyvä joukossa Jumala, kaunis Jesus kumpalinna.



b) IHMISESTÄ.


IV. Inhimisestä.

_Hänen olennosta_.

       Ihminen on kuin Jumala luopi, tavatoin kuin itse tahtoo.[119]

_Hänen luomisesta_.

       Ei ole mies[120] pahasta tehty, eikä aivan arvoistakaan.

_Hänen luonnosta_.

       Harvoin hyvänä, kauvan pahana, iän päivän ilkeänä.

_Hänen tavoista_.

       Ei niin pahoo, ettei jokuu kiitä;
       eikä niin hyvee, ettei jokuu laita.

_Hänen mielestä_.

   20. Ah! entinen aikani, nykyinen mieleni.[121]

_Hänen iästä_.[122]

       Tikka kirjava mehässä, ihmisen ikä kirjavampi.

       Ikä yksi ihmisellä, monta aikoa iässä.

       Tallella on ikä eletty, elämätä eissäpäin.

       Opiksemme ikää pitkä, viisaueksi vaiva kaikki.

   25. Ei ole ikee iän mäntyvä, vuotta lehen lankettua.

_Hänen henkellisestä luonnosta_.

       Eloon on elävän mieli, ehkä surma suun ovella.[123]

_Hänen eteensä-aattelemisesta_.

       Eteensä elävä ajattelee, takana kuollut katselee.

_Hänen elämän-kerrasta_.

       Eletään niin kuin voijaan, ei niin kuin tahoitaan.

       Elä mualla muan tavalla, tahi mualta pois pakene!

_Piätös ihmisen sukukunnasta_.

   30. Sekalainen seurakunta.

       On joukossa jotaik, karjassa kirjavia.



c) IANKAIKKISUUTESTA.


_Iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta_.

       Yksi tie tuonelahan, yksi ikuiseen iloon.

_Yhestä toisesta tulevasta Elämästä_.

       Eloon on elävän mieli, vielä hauvan vieressäkin.

_Yhestä tilin teosta meijän töistämme, kuoleman perästä_.

       Eteensä elävä ajattelee, taakoo kuollut katselee.



d) HYVYYTESTÄ JA PAHUUTESTA.


VI. Hyvyytestä.[124]

   35. _Siveys_ muan perii, _Rakkaus_ lain täyttää.

       _Totuus_ ei palak tulessakaan.

_Hyvistä tavoista ja käytöksistä_.

_Avullisuutesta (om Hjelpsamhet, medlidande)_.

       Auta miestä mäessä, älä mäen alla!

       Auta sitä, joka avun tuntoo!

_Antamisuutesta (om Gifmildhet)_.

       Antaa Hyvä vähästäkin, eipä Paha paljostakaan.

   40. On ottaakin, jättääkin, hyvän miehen nauris-muassa.

_Alentelemisuutesta (om Nedlåtenhet)_.

       Annak kättä köyhän miehen! köyhällä on lämmin koura.

_Sovittamisuutesta (om Försoning)_.

       Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy.

_Anteeksiantamisuutesta (om Miskundsamhet, Tillgift)_.

       Olkoonpa olleheksi, Sika salmen uineheksi.[125]

_Suosioisuutesta (om Förliksamhet)_.

       Hyvä hyvään sopii, suosio leivän lisää.

_Ystävaisyytestä (om Wänfasthet)_.

   45. Ei kolmisäinen köysi kesken katkia, ystäviä yhessä voitetak.

_Rakkautesta[126] (om Kärlek)_.

       Siinä rikkautta kussa rakkautta.

_Kohtuullisuutesta (om Måttlighet)_.

       Ei liika lihoita, jos ei kohtuus elätä.

_Kunniallisuutesta (om Ärbarhet, Ärlighet)_.

       Kunnia hyvä tapa, hyvä vieras vilja-vuosi.

       Puuro hyvä ruoka. Kunnia hyvä tapa.

   50. Paremp' Kunniaa kourallinen, kuin häpiää helmallinen.

_Hyvyyven harjoittamisesta (om Dygdens utöfwande)_.

       Tyynessä kala kutoo, hyvät tavat hiljaisella.

_Hyvyyven arvosta (om Dygdens wärde, valör)_.

       Hyvä kello kauvas kuuluu, paha sanoma etemmin.

_Hyvyyven ansiosta (om Dygdens förtjenst)_.

       Toivoen hyvät tuloovat, peljäten pahat mänöövät.

_Hyvistä (om Dygdige)_.

   55. Ei niin hyvää, ettei parempoa ole.

_Piätös hyvästä elämästä (resultatet af en dygdig lefnad)_.

       Hyvä hyvästi elää, kaunis kuolla kunnialla.


VII. Pahuutesta.[127]

_Pahoista (om de lastfulle)_.

       Pitkä on piru metässä.

_Pahan teoista (om den l. gerningar)_.

       Saivaria täi munii, pahoja pahat tekeevät.

_Pahan luonnosta (om den l. natur)_.

       Kuin on kaukana niin ampuu, kuin on likellä niin puskoo,
       se on tapa pahan Härjän.

_Pahan tuntemisesta (om den l. kännetecken)_.

       Suusta syönehen tuntoo, silmästä pahantekiän.

_Pahan menestymisestä (om den l. trefnad, lefnadslycka)_.

   60. Ei hyvyys kiellä kuolemasta, pahuus kauvan elämästä.

       (Ei karvas-nauris ensin mätäne).

_Pahan iloitsemisesta (om den l. fröjdande)_.

       Ihastuu kuin Susi ruumen-kokoon.

_Pahan ilosta (om den l. glädje)_.

       Niin mäni kuin mustolaisen joul'-yö.

_Pahan hyväilemisestä (om den l. smek, ömhetsbetygelse)_.

       Nuolee petokin poikiansa.

   65. Omansa lempokin nuolee.

_Pahan ykstuumaisuutesta (om de l. likstämmighet)_.

       Kyllä koira veljensä tuntoo.

       Yhteenpäin Suet ulvoovat.

       Yhtä Sutten silmän väliä, vaika kahta kahtellaan.

       Yhtä Sutten silmän väli, yhtä varasten ajatus.

_Pahoista tavoista_.

 _Viisastelemisesta (om förställning, gyckel)_.

   70. Ei oo karvoin kahtomista, eikä puheen uskomista.

_Vilpistelemisestä (om hyckleri, swek i tal)_.

       Se on suusta, vuan ei syvämmestä.

       Se on ulkopuolla hampaita.

_Puheen pettämisestä (om bedrägeri)_.

       Pettää paha puheensa, syö Koira oksennuksensa.

       Syö Koira kahleensa, pettää paha valansa.

_Valehtelemiesta (om osanfärdighet)_.

   75. Valheella ovat lyhyet jäljet.

       Ei tyhjä säkki pystyssä pysy.

_Kielenkantamisesta (om baktalande)_.

       Lihainen kieli leikkaa luisen kaulan.

       Juopuuvat oluenjuojat, vaipuuvat vahlehteliat,
       kielenkantajat katoovat.

_Soimauksista (om Förwitelse)_.

       Kattila patoo soihmoo, musta kylk' on kummallaik'.

   80. Se toista uunista essii, joka ite uunissa asuu.

_Panettelemisesta (om Tadel)_.[128]

       Minä muita, muut minua palkata panettelevat.

       Minä muita, muut minua, minä muihen tyttäriä.

_Riävämisestä (om oqwädande, chikaner)_.

       Narri nimen antaa, mies nimen kantaa.

       (Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä).

_Haukkumisesta (om Öknämnande)_.

   85. Haukuk Koira kotonais, älä kylässä hauku.

       Haukkuu huonokin Koira, hyvän Koiran kahleissa.

_Puheen juoksuttamisesta (om Sqwaller)_.

       Yksi sanoo ystävällensä, ystävä koko kylälle.

       (Sanasta sana itee, kypenistä mua kytöö).

_Puheen nostamisesta (om ryktens utspridande)_.

       Kuin jouhi suahaan, niin Hevoista tehhään.

   90. (Älä paa omiais sekaan).

_Pilkkoamisesta (om begabbande)_.

        Kelkka pilkkoa teköö talonpojan puu-reistä.

       (Älä vanhaa koiraa kauvan pilkkaa, se puree luuhun saakka).

_Kiittelemättömyytestä (om otacksamhet)_.

       Nostak Koira kaivosta, puisteloo vettä korvilleis.

       Nosta Konna mättähälle, niin se niskaas hyppää.

_Turhakiittämisestä (om hycklad tacksamhet)_.

   95. Vetelä vesi varaksi, turha kiitos kunniaksi.

       Vetelä kiitoksen liemi, arvo ansaihtee parempoo.

_Maailmallisesta kunnioittamisesta (om werldslig ärebetygelse)_.

       Autuasta hyvään aikaan siunataan,
       vaivaista pahaan aikaan kirotaan.

_Kevytmielisuutesta (om lättsinnighet)_.

       Hyvä sytän huoraksi saattaa, vapatahto varkahaksi.

_Huikentelevaisuutesta (om flygtighet, ostadighet)_.


       Ei ole huoran itkusta, varkaan valasta,
       juopuneen jumalan-kiitoksesta.

_Sanan-syömisestä (om oordhållenhet)_.

  100. Syö Koira oksennuksensa, ottaa konna antimensa.

_Huoruutesta (om lösaktighet)_.

       Varas varkaan pojasta, huora huoran tyttärestä.

_Varastamisesta (om tjufnad)_.

       Kaksi veistä varkaalla, tyhjä tuppi toisen vyöllä.

       Hyvä virka varkahalla, mutta kaulalla kamala.

       (Hullu kattelee kuin viisas varkaisiin menee).

  105. Toista toisen vehnenen, toista toisen vehkanenkin.

_Luulemisesta (om misstänksamhet)_.

       Yksi synti varkahalla, yheksen luulialla.

_Katehtimisesta (om afwund)_.

       Paha on suova sormen piässä, vaan ei kateen kainalossa.

_Vihasta ja Vainosta (om hat och hämd)_.

       Viha viepi viljan muasta, kateus kalan merestä.

_Armahtamattomuutesta (om obarmhertighet)_.

       Älä kerjäläisen povesta leipää etsi.

  110. Ei tuonikaan tyhjästä otak, tuuli jäältä kaljamalta.

_Syvämmenkovuutesta (om hårdhjertenhet)_.

       Älä lyö lyötyn mieltä, säre suruisen syväntä.

_Ylönmielisyytestä (om förmätenhet)_.

       Syöpi ruoste rautoakin, viepi vesi ylennimielen.

_Ylpeytestä (om högfärd)_.

       Joka on ylän ylpiä, kyllä sen nälkä nylkee.

_Tuhlaamisesta (om slösaktighet)_.

       Ei tuli kylläyyk, eikä tuhlaja rikastu.

_Pelistä (om Spel)_.

  115. Joka pelissä rikastuu, se tavoissa köyhtyy.

_Viärin hyötymisestä (om slem winning)_.

       Viärin mänöö viärin suatu, tuhlataan vaivata tullut.

_Itaraisuutesta (om girighet)_.

       Kantaa kuin Myyrä pesällens.

       Hiiri syöpi köyhän siästön, Kärpäinen itaran kätkön.

_Saitaisuutesta (om niskhet, njugghet)_.

       Joll' on paikka paikan piällä, sill' on markka markan piällä.

  120. (Paremmin kerran kyllin, kuin aina niuka).

_Ahneutesta (om snålhet)_.

       Ei oo köyhää köyhempätä, vaivaista vaivaisempata,
       kuin on ahnas tyytymätöin, joll' on puutos puuttumatoin.

       (Ahneus viisaankin pettää).

_Kylän-juoksemisesta (om beständigt rännande i byn)_.

       Häviää kylän käviä.

_Pahain liikkumisesta (om de lastfulles fälande)_.

       Yöllä Yököt lentelöövät, hämärällä häijyt linnut.

  125. Yötyr yöllä kulkoo, pimiellä pillomukset.

       "Syvynen hyvä seä," paha ajattelee,
       syksyinen yö ajaa yheksellä Hevoisella.

_Pahan ilmistymisestä (om den l. uppdagande)_.

       Valkeus nauraa pimäyven työillen.

_Pahan parantamattamuutesta (om det ondas obotlighet)_.

       Se on tehty kuin on tehty, -- -- --
       (tahi) Tehty seisoo -- -- --

_Pahan syypeälisyytestä (om den l. ourskuldande)_.

       Pane pahan matkaan, lähe ite myöten.

_Pahan katomuksesta (om den l. ånger)_.

  130. Tulee vesi Suenkin silmään, kuin kuoppaan joutuu.

_Pahan voivotuksesta (om den l. klagorop)_.

       Ei kuulu Siäskin iäni taivaaseen.

_Pahan palajamisesta (om den l. återwändande)_.

       Matala kynnys sisään-männessä, korkia ulos-tullessa.

_Pahan puhistelemisesta (om den l. rättfärdigande)_.

       Puhas kuin pesty kekäle.

_Piätös pahasta elämästä (resultatet af en lastfull lefnad)_.

       Paha saa pahan palkan.


VIII. a) MUUTAMIA OPIN PIÄ-TOTEITA.

(Selittävällä tavalla, ehk' ei selvällä, osotetut).

_Ajasta ja Avaruutesta (om Tid och Rum)_.

  135. Aika vanhin, Avaruus suurin.[129]

_Tyhjyyestä (om nulliteten)_.

       Ei tyhjästä mitään tule.[130]

_Olemisesta (om tillwarelsen)_.

       Lisänä rikka rokassa, Hämähäkki taikinassa[131]

_Sikiämisestä (om fortplantningen)_.

       Ei tekemätöin Toukka kasva, eikä suamatoin sikiä.[132]

_Ymmärtäväisyyestä (om förmågan af förnuft)_.

       Sika kaiken keseä kyntää, mutt' ei jouluna juok' oltta.[133]

_Tähtiin tietomuksesta (om Stjern-kunskapen)_.

  140. Oikein Otavat käyvät, tähet taiten taivoisella.[134]



Toinen Lohko.

SIÄSTÄ JA VUOS-AJOISTA.


IX. Vuosista ja Vuuven-ajoista.

_Keväistä_.

       Kevättä Kynttelistä, syksyä Uolovista.

_Suvesta_.

       Käki tuo suven sanoman, Piäsky päivän lämpymän.

_Kesästä_.

       Kesä keikkuin tuloovi, talvi suuta viäriställen.

       Kuu Kiurusta kesään, puoli kuutta Peipuisesta
       (alii: Pulmuisesta) viikaus Kiven-viasta,
       päivä Piäskyisesta, Västäräkistä ei väheekään.

  145. (Silloin lämmin kivi järveen, kylmä kivi lähteseen lähätäk).

       Kirjava on kesänen Kiesus, monenmuotoinen Jumala.

       Kuin ei kylmäk Kyntteliltä, eikä palella Puavalilta,
       silloin on halla heinäkuulla, talvi keskellä keseä.

       Kuin ei kylmä Kynttelinnä, eikä pauka Puavalinna,
       niin kylmää kynnet kyntäjältä.

       Lämmin hyvä kesälläkin, ruoka vilja-vuosinakin.

_Syksystä_.

  150. Kevättä Kyntteliltä, syksyä Uolovilta.

       Kyllä on yötä Uolovista, päiveä Poavalista.

       Lämmintä syksyisen niska, talven jatkoa keväen.

_Talvesta_.

       Ei lähek halla haon takoa,
       kaste kaihesta siasta päivän Perttulin perästä.

       Halla Hanhein siiven alla, talvi Juotsenen takana.

  155. Takana Joulun talvi kaikki.

       Pakkainen talven tavaksi, syvän-kuillen kunniaksi.

       Iän ilmat ilkiämmät, pohjan pakkaiset pahimmat.

       Pakkainen pyryn perästä, suvi suuresta lumesta.

       Pakkainen paha-tapainen, alta jalkoja anoovi,
       kieltä suusta riitelöövi.

  160. Kylmä ryysyä kysyypi, vilu valju vanttuhiita.

       Hyvä hyvään sopii, nahka-rukas pakkasehen.

       Kylmät talven lämpymätkin, lämpymät kesän vilutkin.

_Vuuven varasta_.

       Vilu vuosi, vilja vuosi.

       Vilu viljan kasvattaa, lämmin terän teköö.

  165. Kunnia hyvä tavara, hyvä vieras vilja vuosi.

       Kyllä vuosi veronsa vie, ajastaika antimensa.

       (Ei entisellä kauvan elätäk, jos ei Jumala vastaista annak).

       Vuosi viepi vuuen varan, päiväkunta päivän-palkan.


X. Ilmasta.

_Pouvasta_.

       Pouvaksi kuun kehä, sateheksi päivän sappi.[135]

  170. Pysty kuu vein pitää, laukku muahan laskettaa.

      Rinnass' on säen sappi, väki varsan sierammissa.[136]

      Varis huutaa illalla, hyvä ilma huomeneksi,
      Varis huutaa uamulla pahaa seätä päiväksi.

_Ruskosta_.

       Suveksi syksyinen rusko, taka-talveksi keväinen.

       Ilta-rusko selvä ilma, uamu-rusko pilvi päivä.

_Pilvisestä ja Usma-ilmasta_.

  175. Peloittaa pimiä pilvi, savenkarvainen sataa.

       Pouta pilvien perästä, ilo seuraa itkuakin.

_Sateista_.

       Sataapi savinen pilvi, Lehmä lypsääpi lihava.

       Päivän sappi sateheksi, kuun kehä pouviks ja tuuliks.

(Pakkaista, lue: Talvesta; Lämmintä, lue: kesästä).


XI. Tuulesta.

       Turkki tuulella parempi, nahka-vuate vastaisella.
  180. (Tuuloo tuvan takana, ei tuvassa tunnukkaan).

_Syksyisistä ja keväisistä tuulista_.

       Suojaksi syksyiset tuulet, talvenjatkoksi keväiset.

_Pohjos-tuulesta_.

       Pouvan pohjonen tekööpi, selkiän selän-takainen.

       Iästä isot sateet, pohjoisesta pouvat pitkät.

_Itä-tuulesta_.

Iästä kesä, iästä talvi, iästä ikuiset tuulet.

  185. Iän pakkaiset pahimmat, iän ilmat ilkiämmät,
       iän pouvat ponnottommat.

_Länne-tuulesta_.

       Lännen tuulet länsiämmät, iän pakkaiset pahimmat.

_Erinäisistä tuulista_.

       Ei oo aina Antin tuuli, viel' on tuuli Tuomahani,
       Pietarin perän takana.

_Pahasta seästä_.

       Päin Härkä pahaan siähään, perin tuulessa Hevoinen.



Kolmas Lohko.

Ihmisten erinäisestä Elämäkerrasta.


a) HALLITUKSESTA JA KANSAN SIÄTYISTÄ.


XII. Hallituksesta.

       Ei kahta Kunninkasta yhteen linnaan sovi.

_Kuninkasta_.[137]

  190. Anna Jumala Kuninkaan kuulua, vaan ei näkyä.[138]

_Hänen palvellemisesta_.

       Paremmin piätä palvella kuin hänteä.

_Hänen käskyn-käyttämisestä_.

       Koira käski häntänsä, häntä käski karvojansa,
       karvat vasta kahisivat.

_Alamaisten käyttämisestä_.

       Tie niin kuin käsketään, eläk niin kuin hyvä on.


XIII. Maan-oikeuvesta ja Laista.

_Lainlaittajoilta oivaltettavaksi_.

       Älä kaikkia korvenna kuin karvanen on.

  195. Ei sitä hävätä sua, jot' ei parata voi.

       Ei Varis kiroin kuole, Korppi kuiviin sanoin.

       Eipä Luulo ole Tieton vertainen.

       Paremp Armo kuin Uhkaus.[139]

_Riitoin karttamisesta_.

       Ei lämmin luuta särje, rakkaus riitoja salli.

_Riioista ja Riitamiehistä_.

  200. Olkoon asia riita-mies.

_Heijän Asioista_.

       Asiassa on monta retkee ja monta mutkaa.

_Asian ajamisesta_.

       Asioissa mieltä tarvitaan, hakkoo hulluik halkoja.

_Asian ajajasta_.

       Muotoksi molemmat silmät, ajaa asian yhelläkin.

_Asian tutkimisesta_.

       Ennen asia tutkitaan, ennenkuin miestä mutkitaan.

_Luultuista_.

  205. Joka kerran keksitään, sitä aina arvellaan.

_Voitetuista_.

       Ei se ole koiralta purtu, jok' o Lailta voitettu.

_Syyllisistä_.

       Syyllinen sakkoo veteä, pahatekiä rankaistaan.

_Rauvoitetuista_.

       Ei auta linnun lentää, siitten kuin siivet leikataan.

_Sovittamisesta_.

       Sileät sovinnon jäljet.

_Joutavista juttuloista_.

  210. Ei kaikkia vaivoja puntariin panna,
       eikä kaikkia karvaisia korvenetak.

_Lahjoista_.

       Lahjat Lain lumoovat, rasva pyörän pyörittääpi.

_Lain kiäntelemisestä_.

       Laki niin kuin luetaan, asia niin kuin ajetaan.

       Sinne asia oikiaa kunne kantajat paremmat.

_Juttuin julkeuvesta_.

       Sillä juttu julkisempi, jolla kantaja jalompi.

  215. Sillä voitto kennen kunnia.

_Rikkain ja köyhäin riioista_.

       Rikkaan raha kuluu, köyhän miehen piä mänöö.

       Rikas piäsöö rahallansa, köyhä selkä-nahallansa.

       (Ei ketään kukkaro kaulassa hirtetä).

       Täytyy köyhän kärsiä, vaan ei valittaa.

_Tuomarista_.

  220. Jo laki lainehtii, koska Tuomari pikaria pitelee.

_Rankaisemisesta_.

       On kalikoita jos Koiriakin.

       Koskoo se Koiraan, jos kalikkaankin.

       (Kyllä Koira huavansa nuoloo).

_Rankaistuksesta_.

       Se eläht' kehen kolaht'.

  225. Opiksi Koiralle kylmä sauna.

_Rankaistuksen vaikuttamisesta_.

       Kuin kovan näkee, niin Koirakin poikkee.

       Kyllä routa Porsaan kotiin ajaa.

_Rankaisioista_.

       Vanha sauna antaa hyvän löylyn.

_Rankaistetuista_.

       Jopa hiisi on hiukset viennyt, lempo liemenet kerinnyt.


XIV. Pappiloista ja Papin siätystä.

  230. Joulu juhlista parahin, Pappi paras vierahista.

_Hänen kylään tulemisesta_.

       Jo on aika joutumassa, kuin on Pappi soutamassa,
       Kirkkoherra kiskomassa, Lukkari peränpiossa.

_Hänen ravinnoksesta_.

       Viina herkku Herroillakin, paras Pappien parissa.

       (Ei Pappi paljon syö, Papin lapset paljon syövät).

_Hänen puheista_.

       Kyllä Papilla puheita on.

_Hänen Suarnasta_.

  235. Papill' on sanoja kuin päreh-halkoja.

       (Itestänsä paha Pappi suarnaa).

_Hänen otoista_.

       Pohjaton kuin Papin säkki, pitkä kuin nälkä-vuosi.

       (Suusta Jumalan korvaan, Jumalan korvasta kukkaroon).

_Hänen talouvesta_.

       Vanha miärä Pappilassa, kuus sikoo, seihtemän liikkiöö.

_Hänen Viran arvosta_.

  240. Seppä ja Pappi, Villan-lyöjä -- ne oil kolmet kovoo miestä.

       Pakanatkin tuloo Papita aikaan, vuan ei Sepätä sekkään.

_Lukkarista_.

       Lukkari perään pitääpi, Pappi melan hallihtoopi.

       Lukkari, Papin plakkari.


XV. Ruununmiehistä ja muista Herroista.

_Ruununmiehistä_.

       Ruunun Rotta, vouvin Kissa.

  245. Kissan ilo, Hiirein itku.

       Koska Kissa Karhuksi piäsöö, kaho silloin karja-laumais.

_Muista Virka-miehistä_.

       Vakka kantensa, mies virkansa valihtee.

       Ei mies nimellä eläk, vuan viralla.

       Viis virkoo, kuus nälkee.

_Herroista_.

  250. Minä Herra, sinä Herra, kuka meistä kontin kantaa.

       Ei ole Herroin kanssa marjaan mänemistä.

_Heijän matkoista_.

       Pitkät on Herrain kiiruut.

       (Rauha ruok'-aikana Herroissakin).

_Heijän kohtamisesta_.

  255. Pois tieltä! ulos jalosta! tie auki! (herrat huutavat).

       Pois tieltä talonpoika! Herrasväki tulee!
       (huutaa heijän käskyläiset).

       Ampukaa hiljaa hyvä Herra! (talonpoikiin vastaus).

_Heijän käskyläisistä_.

       Herroiks Herroin Koiratkin, hännättömät, hailuttomat.

       Hulluilla Herrat kyntäävät.

_Heijän veijomisesta_.

       Helppo köyhää narrata, hyvä nöyrällä ajaa.

  260. Kauroilla ottaa, kannuksilla ajaa.

_Hoviloista ja Moisioista_.

       Hupa Hovissa elämä, vaikka peällä vaarallinen.

       Hyvä on Hovissa elää, vuara piätä varjellessa.

_Heijän nuapuristansa_.

       Vaivaisella vaimo kaunis,
       hullulla hyvä Hevoinen Herrasmiehen nuapurissa.

       Hullulla hyvä Hevoinen, sitä kaikki ajeloo;
       vaivaisella vaimo kaunis, sitä kaikki kaulailoo.


b) YKSINÄISESTÄ ELÄMÄSTÄ.


XVI. Miehistä.

  265. Järki miehen, terä veisen kunnia.

_Hänen nävostä_.

       Kunniaksi Sonnilla suuret sarvet, nenä miehellä.

_Hänen luonnosta_.

       Mies on luotu liikkuvaksi, vaimo pirtin vartiaksi.

_Hänen toimesta_.

       Mies syöp, Mies suap, Miehellen antaapi Jumala.

_Hänen ymmärryksestä_.

       Missä miehiä, siinä mieliä.

_Hänen järjellisyytestä_.

  270. Mies se joka mielensä hillitsee.

_Hänen hartautesta_.

       Mieli harras työn tekee, ei voima väkevänkään.

       Kuin kovaa kalvetaan totta siitä hiukka lähtee.

_Hänen tavoista_.[140]

       Mualta Mies pois suahaan, vuan ei tavoiltansa.

       (Ei luja lutise, eikä vaka vapise).

_Hänen sanasta_.

  275. Sanasta miestä, sarvesta Härkeä.

       Puhuttu puhe, ammuttu nuoli.

_Hänen puheesta_.

       Mies se, joka puheensa pitää.

       Ennen mies muansa myöp, ennen kuin sanansa syöp.

_Hänen lupauksista_.

       Annettu luvattu lahja.

  280. (Lupaus on pahempi velkaa).

_Hänen mielivakaisuutesta_.

       Huovaa Variskin vastatuuleen, Mies voittaa vahinkonsa.

       Hätäynyt hullu on, vuan ei Mies vahinkossa.

_Hänen urhollisuutesta_.

       Ei pie yhteen hyvään ihastua, eikä kahteen pahaan pahastua.

_Hänen jaloutesta_.

       Piähään piikoa katsotaan, jalkoin jaloa miestä.

_Huonoista Mies-retkaleista_.

  285. Moni miehestä mänee, Urosta alkenee,
       poika polvikautenaan, konna ompi kuoltuaan.

       (Ei ne kaikki Miehiä ole, jotka pöksyssä pyörii).

_Pehmyt-mielisistä_.

       Kova kotons pitää; ei pehmee p--kään.

_Avio-miehistä_.

       Hiki hellän, lämmin laiskan, pakkainen pahan uron.

       Jok' on julma Juhtallensa, se on valju Vaimollensa.

_Pojista_.

  290. Orraassa on laihon alku, pojassa miehen mukama.

       Mies tuloo räkä-nenästä, vuan ei tyhjän naurajasta.

       Kuin on peukalo Uroista, sehi on Naista naukeampi.

_Nuorista Miehistä_.

       Ota veihti vyölleis, Vaimo viereis.

       Kaikkia muuta mies katuu, paitsi nuorra naimistaan.

  295. Naiman nuorena pitää, ett' on vara vanhanakin.


XVII. Vaimoväistä.

_Vaimosta_.

       Hevoisessa miehen henki, Vaimossa talon pitäntö.

_Hänen kotonna-olemisesta_.

       Mies on luotu liikkuvaksi, Vaimo pirtin vartiaksi.

       Emäntä hyvä kotonna suihtua kohenteleepi, kekälettä kiäntelööpi.

       Akka autuas kotonna, ukko kurja kulkemassa.

  300. (Asiallen mieskylään, vaimoo varten syömistä).

_Kotonaisesta vaimoväestä_.

       Ei tiiä viisaatkaan Vaimot, missä miehet mellastaavat,
       missä uhmaavat urohot; usein on urot lumessa,
       mies-parat pahassa siässä.

       Ei tiiä kotoiset Vaimot missä miehet mellakoivat,
       ei tiiä nykyiset miehet, milloin Piiat tuoristuuvat,
       maito nännissä makaapi, utarissa uuvet piimät.

_Avio-vaimoista_.

       Parempi rukinen vaimo, kuin tamppuinen Rouva.

       Ruma työllä rohkiampi, kaunis katsella parempi.

  305. Kauneutta kaksi silmää, teköö työn toisellakin.

       Ryhmys-rähmys työn tekeepi, kaunis kattoo karvansa.

       (Ei näkö työtä tie, kaunis kaskia rovihte).

       Ryppy-lakki liina-vaimo, puu-lukko Sepän emäntä.

       Riski vaimo riitelevä, tekevä toruva akka.

  310. Hyvä akka aikanansa, ehkä toruu toisinansa.

       Laiska lapsillen parempi, ruma työhön rohkiampi.

       Uuvella Sika lihoo. Vaimo laiska taikinalla.

_Vaimon kauneutesta_.

       Vähäisestä vaimo kaunis, suuresta sota-hevoinen.

       Ei yhen kaunis, kaikkein kaunis.

_Vaimon rakkautta miestänsä kohtaan_.

  315. Musta minä muiten nähen, valkia oman emoisen.

       Omat kukin kauniit ovat, mustat muiten valkiatkin.

       Vuohi vaivaisen eläin, hellä vaimo vanhan miehen.

_Hänen helläyttä lapsiansa kohtaan_.

       Hepo hellä varsallensa, ukko hellä akallensa,
       vaimo varsin lapsillensa.

_Hänen vaivaa lapsistansa_.

       Suru sillä joll' on sulha, sillä vaiva joll' on vaimo,
       sillä kaksi joll' on lapsi.

  320. Huoli linnun pojistansa, vaiva vaimo lapsestansa.

_Heijän suotta-suuttumisesta_.

       Ei ole ämmän ähkymistä, kuin on äijän piä sylissä,
       parta puarmoilla.

       Kyllä Orih tamman potkemisen tuntee.[141]

_Heijän puheen-juoksuttamisesta_.

       Panet poveisi, niin putoovi; sanot akalleisi niin saapi ilmi.

_Heijän älystä_.

       Älyä ämmätkin tarvitsevat, jos ei muuta niin leipoessa.

  325. Kuteillen kaukas kahtoo, leipä hiere-jauhoilleen.

_Heijän arvosta_.

       Halpa vaimo lapsitoin, paha hännätöin Hevoinen.

       Halpa vaimo haltiatoin, avoi pieletöin veräjä.[142]

_Pahoista Vaimoista_.

       Paha vaimo toruvainen, hyvä Koira haukkuvainen.

       Paha on pureva Koira, vaimo vihanen kamala.

  330. Ärjyy Ämmä leipoessa, kiukkuinen kirnutessa,
       olta pannessa äkäinen.

       Tiellä Kissat, tiellä Koirat, pahan vaimon leipoessa.

       Sika paistaa kylkeänsä, Koira paistaa kuonoansa,
       paha vaimo reisiänsä.

       Kolmee on paha kattoa, olki kenkässä,
       naskali taskussa, paha vaimo ikkunassa.

       Kolmee ei tule uskoa, venettä vesille,
       Hevoista tielle, pahaa vaimoo taloinsa päällä.

_Vaimon vallasta_.

  335. Surma Hepo suitsitak, vahinkoksi vaimon valta.

_Ämmäin torasta_.

       Ämmät ähkyin eläävät, kuuset paukkuin palaavat.

       Kyllä sukka suuta suap, paha vaimo tora-sanoja.

       Ei itä ennen herkiä tuulemasta, ennen kuin se sataa,
       eikä akka torumasta, ennen kuin se itkee.

       Puilla minä portit suljen, suljen suuretkin veräjät,
       mutta millämä suuta suljen?

  340. Ei sen kieli ole puurossa palanut, joka ämmäin kanssa toruu.

_Piioista ja Tyttölöistä_.

       Hyvä tyynnä Tyttölapsi, rajunna Orih-hevoinen.

       Hyvät Piiat, kauniit Tyttäret, mistä pahat vaimot tulevat?

_Heijän kypsymisestä_.

       Läsnä leipä taikinassa, läsnä piika kasvamassa.

_Heijän vanhaks-joutumisesta_.

       Kuluu päivä pilvessäkin, ikä piikana ollessa.

_Heijän houkuttelemisesta_.

  345. Pian on houkka houkuteltu, mieletöin miehellen viety.

_Heijän viettelemisestä_.

       Pian on souttu soukka salmi, mitattu matala meri;
       lyhyt mieli liikutettu.

_Heijän vallottamisesta_.

       Pian heikko henkestyy, väsyy vähä-väkinen.

_Piikaisuutesta_.

       Ei piikaisuus[143] menesty asioissa.

       Ei piikaisuus muussa kelpoo, kuin kirppuja käsittäissä.

  350. Vähässä vahinko tulee, pikaisesti piian rikko.

_Piikoin naittamisesta_.

       Piot piioista tukevat, hyvät neuvot neitsyvistä.

       Pois tunkiot tuasta, pois tyttäret talosta.

       Tamman kauppa tanhualla, neijon nelis-nurkaisessa.

       (Kasvot piian puhemiehet).

  355. Maa naittaa pahatkin piiat, isän pellot ilkiätkin.

       Yksittäin piiat naijaan, yksittäin Lampaatkin keritään.

_Heijän miehillen toivomisesta_.

       Neijon mieli miehellen, korkiastaik koista,
       veteen venosen mieli tervatuilta teloilta.

_Morsiamista_.

       Suoni sulhaista vetää, nuiska nuorta morsianta.

       Työstä työhön morsianta, unesta unehen lasta.

  360. Illasta ilmoo kiitä, vuonna toissa morsianta,
       kolmanna kotivävyä.

_Nuorikoista_.

       Naituaan naiset lihoovat.

_Naineista_.

       Jop' on nähty naineen varsi, näkemätä naimattoman.

_Naimattomista_.

       Mikä lie minua nähty, kuka kummaa keksittännä,
       kuin ei naitu naima-vuonna, otettu orit-kesänä.

_Pietyistä piioista_.

       Muahan kahtoo pietty piika, ahollen Hevo ajettu.

  365. Ei oo koivua kokematointa, eikä piikoa pitämätöintä.

       Jos takki tavat ilmottaisi, puhuis paita pellavainen,
       harvoin naitais neitsy nuori, miest' ei monta uskottaisi.

_Huorista_.

       Piällä keuhot kattilassa, huorat vaimoen seassa.

       Huorat hulluksi teköövät, salavaimot vaivaiseksi.

_Leski-vaimoista_.

       Keviät on lesken kenkät, miestä toista toivotessa.

  370. Työläs leskee lepytellä, kauvan nainut nauratella.

_Vaimoin toivotuksia_.

       Ennen kesän lehmätä, ennenkuin Joul'-yönnä ukota.


XVIII. Kosiomisesta ja Naimisesta.

_Vaivaisten ja köyhäin naimisesta_.

       Naiman nallikin pitää, vaimon soaman vaivaisenkin.

       Vaivainen vaivaisen naipi, siitä suahaan pussi-seljät,
       siitä vaivaiset venyyvät.

_Rikkain naimisesta_.

       Sukujansa suuret naivat.

  375. (Ei tohi torpan Kukko, tassia talon Kanoja).

_Kosiomisesta_.

       Älä juokse juhlan alla naima-tiellä naapurissa,
       silloin on siveä kukin, puhas piika ruokotonkin.

       Älkös pyhinnä naiko, juhla-iltanna ajelko,
       silloin peä on palmikossa, niin häijyn kuin hyvänkin naisen.

       (Kaunis on kantokin kuin kaunistetaan).

       Moni on kaunis kahtoissa, vaan on tyly työn teossa.

_Hätä-naineista_.

  380. Hätäinen huoran naipi, syypää sakon vetää.

       Hätäinen kauppaa tekee, mies päällä kattelee.

Naineista, vaimon puuttehessa.

       Syöpi Hauki Sammakonkin selän suuren uituaan;
       naipi mies pahankin vaimon, viikon ilman oltuaan.

       (Hätäinen hullu, nälkäinen raivossa).

_Vanhoin piikoin naimisesta_.

       Se suap valitun vaimon, joka nai jätetyn piian.

_Piian valihtijoista_.

  385. Luu lihan jakajalle, kuori leivän alkajalle,
       huora piian valitsialle.

_Nuapurin naimisesta_.

       Hyvät naip nuapurista, pahat taipalen takoa,
       Sonni kotona naipi.

       Lähestä naiminen parempi, kaukoa Hevoisen kauppa.

       Koira kotoansa nai.[144]

_Pahoista naiseista_.

       Mesimarja mielittäissä, omena otettaissa,
       vaan votsa vihittynnä.

  390.  Jouhista hyvä hevoinen, paha piika palmikosta.

_Heijän erosta_.

       Parempi hyvä ero kuin paha yhtyys.

_Kosiasta_.

       Naitaissa kalua kyllä, killinkiä kihlattaissa.

_Sulhaisesta_.

       Yksi ylkä paras on, kaksin molemat katoovat.

_Puhe-miehestä_.

       Kokki suolan kokee, puhemies morsiammen.

_Kättäilemisestä_.

  395. Tallissa on Hevoisen-kauppa, Neijon nelis-nurkkaisessa.

       Kanan kauppa on orren alla, neijon nelis-nurkkaisessa.

_Vaimon rikkautesta_.

       Riitoiksi Vaimon varat, miehelle mäntyänsä.

       Vuohen voi, vaimon tavara, ei ole tarpeelle talossa.

       Kylmä kulta kumpaniksi, valjut vaimon rikkauuvet.

_Naimisen puheista_.

  400. Nauretaan naineita, itketään kuolleita, vuosikausi kumpiakin.


XIX. Aviosta.

_Yksinvaimoisuutesta_.[145].

       Sopii kaksi pataa yhelle tulelle, vaan ei kaksi neitsykeistä
       yhen yljen vuotehellen.

_Yksinnaimisuutesta_.[146]

       Kaksin tiällä kaikki ovat, kaksin aijan seipähätkin.

       Kaksin linnut ilmassa, kaksin kalatkin meressä.

       Kaksittain kaikki paras, kaksi orrella pysyy.

_Halauksista, ja likistämisestä_.

  405. Halaus halun lisää, suun-anto hyvän sovinnon.

_Muista hyväilemisistä_.

       Ei hyvä pahoo tie.


XX. Sukulaisuutesta.

       Mistä vaimo kotoisin, sieltä mies sukuisin.

_Vanhemmista_.

       Ilkiä isäini, erikummainen emäini.

       Pukki isäin, vuohi emäin, minä mies täyvälleen.

_Veljistä_.

  410. Vetelä vesi varaksi, vetelämmät veikon armot.

       Vieras veikkoa parempi, emän-lasta laupiampi.

_Kälyksistä_.

       Sisärekset me kälykset, veljet meijän miehiemme.

_Tätilöistä_.

       Hyvä on täti niemen nenässä.

_Apista ja Anopista_.

      Apin siltaa astumatak, syomätä anopin leipeä,
      käymätä kylän keräjät.

_Vävystä_.

  415. Ei väkisin vävyksi, ylimielin ystäväksi.

       Illasta ilmoa kiitä, vuonna toissa morsianta,
       kolmanna koti-vävyä.

       Vävystä vähää varaa, tyhjä turva tyttärestä,
       miniästä mieli karvas.

_Miniästä_.

       Harvoin miniätä kiitetään; harvoin vuotta siunataan.

       Harvoin orjaa kiitetään, miniätä ei milloinkaan.

_Lankoksista_.

  420. Lankot on vaivaisen lähimmäiset, omaiset onnettoman.

_Muista Omaisista_.

       On suvussa Susia, joukossa jotaik.

       On joukossa jotain, karjassa kirjavia.


XXI. Lapsista ja heijän ylöskasvattamisesta.

_Heijän syntymisestä_.

       Ei lapsi isätä synnyk, eikä tule ilman emota.

_Sauna-vaimoista_.

       Kaks tietä tiinehelle, joko luo tahi kantaa.

_Lapsen saunasta_.

  425. Hyvä on lämmin laihan lapsen, ei liiaksi lihavankaan.

_Heijän tuuvittamisesta_.

       Unesta uneen lapsi, työstä työhön morsianta.

       Lapsi ompi laiskan turva,[147] viivyttääpi viriän.

_Heijän ruokkimisesta_.

       Itkein laps' emältäns ruuan suap', mainittellen vierahalta.

       Laulaa laps' syötyänsä, itkee ilman oltuansa.

_Heijän itkemisestä_.

  430. Ei katkimatointa kankasta eikä itkemetöintä lasta.

       Ei Sika syytäk vinku, lapsi vaivatak valita.

_Heijän hoivauttamisesta_.

       Hyv' on lapsen lasna olla, kuin on vanhempi varana.

       Paha lapsi lasna kauvan, varsana häijy Hevoinen.

_Heijän nuhtelemisesta ja kiittelemisestä_.

       Moni laitos kiitollinen, moni kiitos laitollinen.

  435. Hullu kiittää vaimoansa, epätieto lapsiansa.

_Heijän kurittamisesta_.

       Joka kurituksetak kasvaa, se kunniatak kuolee.

       (Sinne voaja vaipuu, kuin nuija voatii).

       Lyöten lapset rakkahammat, hautoen pajukin parempi.

       Vitsa lapsen viisahaksi, vatsa lapsen varkahaksi.

  440. Väli veätyllä vitsalla, väli veäntämättömällä.

       Villainen isällä vitsa, äitin vitsa villaisempi.

       Villainen äitin vitsa, isän ruoska runteleva,
       vitsa vierahan verinen.

       Käypi syöntö syönnön peällä, vaan ei lyöntö lyönön peällä.

       Eipä auta äitin armot, eikä muorin voivotukset.

_Heijän opettelemisesta_.

  445. Ota oppi hyväkseisi, varoitukset vanhemmaisen.

       (Hyvä syönyttä syöttää oppinutta opettaa).

_Heijän mielestä_.

       Lapsella on lapsen mieli, tyhmällä on tyhmän kieli.

       (Äiti antaa nisän lapsellen, vuan ei mieltä piähään).

_Heijän mielen tarkoittamisesta_.

       Ei kauhalla mieltä piähän ajeta, vaan vaivalla.

  450. Ei panenta mieli piässä pysyk, eikä kannanto-vesi kaivossa.

_Heijän muistamisesta_.

       Mitä lassa kuulin lausuttavan, se juohtuu miessä mieleen.

_Heijän oppivaisuutesta_.

       Ei niin pahaa piätä, ettei vähee mieltä.

       Ei raha ratke kukkarota, mieli säre miehen peätä.

_Heijän syvämmen luonnosta_.

       Pojall' ovat isän tavat, äijin eljet tyttärillä.

  455. Puuta myöten siirto juoksee, äijin tavat tyttärissä.

       (Niin on niinet pitkät puussa, kuin on niinipuu itekkin).

_Heijän luonnon erinkaltaisuutesta_.

       Hyvä lapsi laiskan vaimon, viivyttelevä viriän.

_Heijän hyvistä merkkilöistä_.

       Piältä tunnen päiväkauven, silmästä hyvän sikiän.

       Orasta ma touvon tunnen, miehen nuoren nousennosta.

_Heijän vanhemmien huolenpiosta heistä_.

  460. Hyppyisessä hypertelöövi, ei jouvak jouten olla,
       jos on mieli miestä suaha.

_Heijän vanhempien toivotuksista heistä_.

       Suopi miehen vertaiseksi, poikansa paremmaksi.

_Vanhoin akkoin kasvattamia_.

       Pahoin mulla parta kasvoi, turpa tuhmasti yleni,
       akan vanhan vaipan alla, akan vanhan kuskuissa.

_Kelvottomista ja pahankurisista lapsista_.

       Vie Porsas saksaan, tuot Sikana takaisin.

       Lyö Sikoo, pese Porsasta, yhellä tavalla ne vinkuuvat.

  465. Ei Vuohen viemisestä, kuin hään lypsettää kotia tulee.

_Laiskoista lapsista_.

       Sialla on monta vikoo, milloin mua kylmä, milloin kärsä kipiä.

_Lasten hyvään tointumisesta_.

       Ei ole varsan kauroista, eikä lapsen viinasta.

       Ei ole voista veitsettömän, eikä hammattoman lihasta.

_Vieraista lapsista_.

       Oma laps', lapsi ompi; toisen lapsi, lapsukainen.

  470. Oma lapsi lapsukainen, toinen lapsi lastukkainen.

_Turvattomista lapsista_.[148]

       Halpa lapsi haltiatoin, rikki pielitöin veräjä.

_Lapsi-puolista_.

       Etessä emätöin lapsi, äreen ämmän leipoessa.[149]

       Emällistä neuvottiin, emätön opiksi otti.

_Lasten apua_.

       Apu lapsesta on, ellei hään kalan sua niin hän kalan syö.

_Lasten sikiämisestä_.

  475. Lapset lapsia teköövät, vanhemmillen vastukseksi.


XXII. Nuoruutesta ja Vanhuutesta.

_Nuoruuven hulluutesta_.

       Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus.

_Nuoruuven iloitsemisesta_.

       Ilo siinä kussa nuoret, sauvan-kolke kussa vanhat.

_Nuortein hilpeytestä_.

       Hiili on nuoren hihassa, tuli neijon pohkeessa,
       kekälettä kannan-piässä.

_Nuortein viriäisyytestä_.

       Joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin.

_Heijän vanhenemisesta_.

  480. Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.

       Mies kasvaa, hammas karkenoo.

_Heijän vanhaks-pyrkimisestä_.

       Moni vanhaksi pyytää, vuan ei piäse puoletkaan.

       (Ei niin vanhaa, jok' ei luule vuotta elävänsä;
       eikä niin nuorta, joka ei luule vanhaksi tulevansa).

_Vanhoin viisautesta_.

       Vanhalla Variksen silmä, Kären silmä neitosella.

_Vanhoin elämän-kerrasta_.

  485. Paljon vaivaa vanhetessa, vanhana paha elää.

_Heijän muistamattomuutesta_.

       Mikä vanha vanhenoo, sen mieli myöten mänöö.

       Tallelle vanha panee, vaan ei muista.

_Heijän voimattomuutesta_.

       Hyvä vanhan vaeltaa, hyvän nuoremman nojalla.

       Hiljalleen huono käypi, sauvan voimaton pitäävi.

_Heijän virkistymisestä_.

  490. Terävä nuori syötyänsä, vanha yön muattuansa.

_Nuortein ja Vanhoin luonnosta_.

       Äijä nuorra kaunihita, paljo vanhana pahoja.


XXIII. Viisautesta ja Hulluutesta.

       Suuta sanan siaks', piätä mielen kukkaroks.

_Erotus tyhmän ja viisaan puheissa_.

       Tyhmän sytän aina suussa, viisaan suu sytämmessä.

       (Mykkä viisas, hullu väkevä).

_Erotus heijän käytyksissä_.

  495. Hullu pilaan suuttuu, viisas vastaa puolestansa.

       Harvoin viisas vihastuu, harva siitä ihastuu.

_Erotus heijän ajatuksissa_.

       Kauvas viisas näkee, etemmäksi ajattelee.

       Hullun ajatukset ovat hajalla, kuin akanat tuulessa.

_Hullun puheen-pitämisestä_.

       Hullu huolensa puhuu huolen tuntemattomalle.

  500. Hullu putkeen puhuu, mieletöin avaimmeen.

_Hullun puhuttelemisesta_.

       Lähe hullun kanssa huastamaan, vasikan kanssa juoksemaan.

       (Pitkät hiukset, lyhyt mieli).

_Hullun neuvottelemisesta_.

       Neuvo hullua et sua mieltä, keitä munoo et sua lientä.

       (Silloin kala Kiiskistä, koska mies mielettömästä).

_Hullun teoista_.

  505. Sinne mieletöin mänee, kuin järjetöin käskee.

_Hullun työstä_.

       Hyvin kyllä hullu kyntää, jättää kyynären vaon väliä,
       puoli-toista toisinahan.

_Hullun hyvää-tuntemisesta_.

       Hullu hyvän tuntee, maun maistaapi sokia.

_Viisauten villittelemisestä_.

       Tulee vahinko viisaallenkin, tuhman on toisessa käessä.

       Tulee häiriö hyvällenkin, tapaturma taitavallen.

  510. Käyp viisas vipuun, hullu huimaelee sivuten.

       Vahinkosta viisaaksi tullaan, ehk' ei rikkaaksi.

       Kerran viisas petetään, vuan ei toista.

_Viisauteen turvaamisesta_.

       Ei hyvä hylyksi jouvu, eikä viisas vaivaiseksi.


XXIV. Surusta ja Murhesta.

_Murhellisen mielestä_.

       Ei sen mieli mettä keitä, jok' on suuressa surussa.

_Murheen levottomuutesta_.

  515. Eipä anna murhe muata, vaiva vaikia levätä.

_Murheen vanhuuttamisesta_.

       Murhe tuottaa mustan muoton, pahat päivät parran pitkän,
       halu harmahan hapenan.

_Murhen laihuttamisesta_.

       Murhe mielen mustuttaa, kasvon teköö kajoks.

_Murheen huonontamisesta_.

       Huoli miehen huonoks tekee, murhe muita mustemmaksi.

_Armottomien murhesta_.

       Alaall' on Allin mieli, uijessa vilua vettä,
       alempana armottoman, käyvessä kylän väliä.

_Orvoisten murhesta_.

  520. Pimiä isoton pirtti, ehkä päivä paistakoon;
       kylmä on emoton sauna, ehkä löyly lyötäköön.

       Puoli-orpo isätöin, koko-orpo emätöin.

_Itkusta_.

       Älä itke ilman syytä, ilman vaivata valitak.

       Ei itku hätästä piästä, poru päivistä pahoistak.

       Ei se parkuen parane, eikä huutain huokene.

_Murhen poisheittämisestä_.

  525. Anna huolia Hevoisen, murehtia mustan Ruunan;
       Hevoisell' on piä paremp, piä parempi, luu lujempi.

       Annak olla olleeksi, mustat on mulla muutkin päivät,
       mustapa minä itekkin.

_Surullisten sytämmestä_.

       Suot sulaa, muat sulaa, suruisen sytän, ei sula silloinkaan.


XXV. Toivosta ja Luottamisesta.

       Ei yö niin pitkä, ettei päivä perässä.

       Kyll' on päiviä iässä, ehtoja lännessä.

  530. On neuvoja, jos on pahoja päiviä

       Kyllä luu lihan kasvattaa, pelto palkihtee vahinkon.

       Toivoessa aika kuluu.


e) IHMISEN KANSALLISESTA ELÄMÄSTÄ.


XXVI. Lauluista ja Lausumisista.

a) Lausuista.

_Huastamisesta_.

       Huastaissa sanat suloisemmat, käyneet muat leppeemmät.

       Sanasta sana itää, kypeneistä mua kytöö.

_Puhumisesta_.

  535. Ei puheen paljoutesta, eikä kirjan suuruutesta.

       Puhu miestä kaiken päivän, älä nimeä sanok.

_Puheen juoksuttamisesta_.

       Enempi on vähempikin, musta-mulli valkiampi,
       mielen kielen puhuttaissa.

       Yksi sanoo ystävälle, ystävä koko kylälle.

_Sanomisesta_.

       Sauva maita paljon käypi, sanat paljoa enemmin.

  540. Ei sitä sanoa sanota, jonka peähän ei peästäk.

       Ei sanoma siivitä lennä, puhumata kauvas kuulu.

_Leikki-puheista_.

       Lupa leikkiä puhua, ehk ei tarve irvistellä.

       Hullu pilaan suuttuu, viisas vastaa puolestansa.

       (Ei sana sioo tie).

_Valhe-puheista_.

  545. Ei ole tyhjästä tytyä, valeheista vatan täyttä.

       (Älä paa omiais sekaan).

       Ei tyhjä säkki pystyssä pysy.

_Vanhoista puheista_ [150].

       Joka yöllä yksin käypi, luulaan varastelevan,
       joka vanhoja puhuu, luulaan valehtelevan.

_Loskariloista_.

       Ei puralta puheet puutuk, sanat suaren jatkajalta.

  550. Ennen umpi-lampi Ahvenia puuttuu, meren ranta kiviä puuttuu,
       ennen kuin minulta sanoja puuttuu.

       (Puhuvan suuhun sanat tuloovat).

_Puheen puutoksesta_.

       Ei ouk suatuja satuja, ennen tehtyjä puheita.


b) Lauluista.

_Laulun huvitoksesta_.

       Yöllä päivät jatketaan, virsillä vähät oluet.

_Laulun aineesta_.

       Siitä viisas virren suapi, jost' ei tuhma tunnekkaan.

  555. Noista viisas virren otti, hullun pitkistä puheista,
       mielettömän lausunnosta.

       (Kaikki laulavan virteen sopii).

_Runon luonnosta_.

       Kaksi sanaa[151] vanhaa virttä, hyryä lisäksi.

_Laulajoista_.

       Ei koski kitaskana laske vettähän visusti,
       eipä laulaja hyvänäik, laula kaikki laulujansa.

       Hullu koko virttänsä laulaa, hullu kaiken taitonsa ilmoittaa,
       hullu valheille nauraa.

_Laulamisesta_.

  560. Ei satut sanoihin puutuk, virret veisaten vähene.

       Sormet soittajan kuluu, kieli laulajan väsyy.

       Laulu työksi lankiaapi Hevoisen hyvän reessä.

_Laulattamisesta_.

       Ei kuiva kulku kumaja, henki rasvatak helise.

       Ei Kukko käskyllä laula, kuin ei laula käskemätäk.


XXVII. Juominkista ja Juopumisesta.

_Juopuneista_.

  565. Ei se ole ihmeitä nähnyt, jok on nähnyt juopuneita.

_Heijän juonista_.

       Monta juonta juopuneella, ei yhtä hyvää juonta.

_Heijän tapauksista_.

       Jotain juomarille tapahtuu, joko kissat kenkät syövät,
       tahikka kintahat katoovat.

       (Juo vähemmin, kato kaluis)!

_Heijän levosta_.

       Jouten syönyt sairastaa, jouten juotilas lepää.

  570. Uni-silmä sippurassa, viina-silmä killin-kallin.

_Tottuneista ja äkkinäisistä_.

       Mies vanha oluen juop, lahopuu vein vetääpi.

       Oppinut oltta juop, oppimatoin oksentaa.

       Ohho, sanoi outo, ollutta! kannun joi kaksi oksensi.

_Juomarista_.

       Joisinpak jokaik päivä, kuin ei kukkaro kuluisi,
       raha-tasku raukenisi.

_Heijän janosta_.

  575. Juomaan juomari tuleepi, jos ei muuta niin vettä.

_Kaljasta_.

       Ei vettä vihalla juuva, eikä kaljaa kateuvella.

_Oluesta_.

       Oluella onni hyvä, juotaan janotakin,
       ei piialla pahempi, naitaan kokematakin.

       Oluella ollessaani kalua mulla kyllä,
       olut päästä oikenee, kohta kalukin katoopi.

_Viinasta_.

       Vilja voittaa viisahankin, tauti tappaa taitavankin.

  580. Viina viisaat villihteepi, väkeviltä voiman viepi.

       Viina villiin tekeepi, olut tuopi toisen mielen.

       Jota viina viivyttää, sitä Sika imettää.

_Juoma astioista_.

       Piiat juovat pikarista, vanhat ämmät ämpäristä.

_Humalasta_.

       Jumala mielen antaa, humala mielen ottaa.

  585. Humalassa hullut kaikki, pahat paljon juotuansa.

_Juopumisesta_.

       Juopuuvat oluen juojat, vaipuuvat valehteliat,
       kielen kantajat katoovat.


XXVIII. Juhlista ja Vieraista.

_Joulusta_.

       Joulu juhlista paras, Pappi paras vierahista.

       Jokapa jouluhun eläisi, joulusta johik tulisi,
       elikkä elo parempi, tahi kuollo rohkiampi.

       Hyvä Tuomas joulun tuopi, hyvä Nuuti pois-hiipoittaa.

_Laskiaisesta_.

  590. Juoman Jouluna pitää, syyvä lihaa Laskiaissa.

       Aatto juhlista jalompi, ilta-puoli Laskiasita.

_Kekristä_.

       Jouluna jollaan, keurinä kellään,
       Piäsiäissä piätymistä myöten.

       Kerta Kekriä pietään, toinen kerta kellellään.

_Juhlapäivistä_.

       Joka päivä joulu meille, toinen päivä Piäsiäinen.

  595. Ilossa ikä kuluu, riemussa rehettelöö.

_Pyhäin pitämisestä_.

       Joka kaikki pyhät pitää, se kaikki näljät näkee,

_Kestilöistä_.

       Kesti kestiä vuatii, pöyvän-peä pyöräystä.

_Ilon kyllyytestä_.

       Täysi täysi, kyllä kyllä, tämän illaista iloa,
       päivän laskuhun laulantota.

_Häistä_.

       Ei Härkä häitä kiitä, Hepo pitkiä pitoja,
       jouhi-häntä juominkia.

  600. Häpiä häistä lähteissä juota joelta vettä.

_Ristiäisistä_.

       Kesti kestiä vuatii, heät hyvät ristiäiset.

_Hautaisista_.

       Ei siinä iloa eletä, kussa on kuollut kotona,
       lasten vanhin lattialla.

_Vieraista_.

       Pappi paras vierahista, Joulu juhlista parahin.

_Vierain nähtyviä_.

       Ite haukun vierahaini, ite nuolen kattilani.

_Tuttu-vieraisten tulosta_.

  605. Koirat kuhtuin tuleevat, hyvät vieraat kuhtumata.

_Vierain kokountumisesta_.

       Vilja vieraita kokoopi.

_Vieraan varasta_.

       Vetää Jesus vieraita, vetää vieraan varoa.

_Vierain tulemisesta_.

       Vieras tuloo ajallansa, talo elää tavallansa.

_Vierain vastaan-ottamisesta_.

       Syötä vieraita sanoilla, siksi kuin keitos kerkiä.

  610. (Pian kypsi kerkiä, emännän hyvän käestä).

_Vierain ravittamisesta_.

       Hevoiselle heinä-tukko, miehelle mitä tuloo.

       Mies miehen tuntoo, tupakkata suuhun tunkoo.

_Vieraan keksimisestä_.

       Mies vieras vian näkee, talon toisen tyttäressä.

       (Varas vieraan silmä).

_Vieraan ajattelemisesta_.

  615. Alaak vieras kahteloo, ylääk ajutteloo.

_Outo-vieraista_.

       Outo on ouvossa kylässä, vieras mualla vierahalla.

       (Toinen tupa, toinen tapa).

_Heijän tuttuuttamisesta_.

       Ouvoista omat tuloovat, hyvät veljet vierahista.

_Renttu-vieraista_.[152]

       On joukko jorottaria, paljon Poavon tyttäriä,
       juovat joulu-tynnörini, syövät syöttiläs-sikaini.

_Vierain vähenemisestä_.

  620. Ei piot parane, jos ei vieraat vähene.

_Vierain lähtemisestä_.

       Lähtö-mieli vierahalla, kuin on kintahat käessä.

_Emännän kiittämisestä_.

       Illoin ilmat kiitetään, huomenin hyvät emännät.

_Vierain poismäntyistä_.

       Talo työlle, vieras tielle, juhlan pietyn perästä.

_Vieraisiin käymisestä_.

       Vuoroin vieraissa käyvään.

_Isännän ja Emännän vieraista_.

  625. Autuas emännän vieras, vaivainen isännän vieras.


XXIX. Torasta ja Tappeluksista.

_Tappeluksesta_.

       Ei silloin yksi riitele, kuin kaksi tappelee.

       Hyvä tapa tappeluksessa, se lyö joka ennättää.

       (Lyö yhtä, laske toista).

       Mies se joka puolensa pitää.

_Syy tappelukseen_.

  630. On viinankin vika, jos lie muukin vihletys.

       Ei hulluja kylvetä eikä kynnetä, itestään niitä kasvaa.

       Hullu saapa vihaa, siitä sua suamatonkin.

       Hullu tyynellä toruu, tasasella tappeloo.

_Torasta_.

       Perästä huonon torujan, sanat suuhun tuloovat.

  635. Ei se lyö joka uhkaa, eikä pure joka haukkuu.

_Pelkurista_.

       Pelko-koira paljon haukkuu, pauhaa mies peljästynyt.

       Haukkuu huonokin Koira, hyvän Koiran kahleissa.

_Kehujoista_.

       Jumala varjelkoon kannuksia Kanan jaloista,
       Kukon suusta hampahaita.

       En pelkää Perhoisia, vaikka lentävän näkisin.

_Kapinan karttamisesta_.

  640. Joka pitää suuren suun, pitäköön leveän seljän.

       Suu suattaa Suen ritaan, kieli Kärpän lautaiseen.

       (Oma suu Tikan-pojan surma).

       Älä mäne syyhymätäk saunaan, asiata ansaan.

_Lyötyistä_.

       Kipee on kivellä lyöty, kipiämpi kirvehellä.

  645. Häpiä on Hevon purema, häpiämpi Vaimon lyömä.

       Arka lyöty, hellä purtu.

_Veri-hoavoista_.

       Ei niin vettä sakiata, ett' ei veri sakeampi.

       Vetelä on veljen veri, vieraan veri vetelämpi.

_Pahoin pieksetyistä_.

       Jo silloin huulet hukassa, kuin kieli muata vetää.

_Tapaturmasta_.

  650. Tapaturma miehen surma.


XXX. Soasta ja Sota-Uroista.

_Soan onnettomuutesta_.

       Sota sortaa, rauha rakentaa.

_Rauhan onnellisuutesta_.

       Rasvainen rauhan pata, vaikka vettä keittäköhön.

_Soan-sanomista_.

       Ei Soat sanomitak ole, kovat ilmat mainioitak.

_Sota-Sankareista_.

       Jalotoin on jalo soassa, piätöin päihen leikatessa,
       joll' ei ole jalkoa paeta, eikä peätä peällen männä.

_Tappelus-Uroista_.

  655. Siihen miestä merkitään, pukarista punnitaan,
       kuin on tarvis tappeluhun, eli mieli miekatella.

_Sota-aseista_.

       Tolkku toimea teköö, miekka miestä merkihtöö.

_Soan käymisestä_.

       Joka ennen patoja nuoli, se nyt sotia käyp.

       Onnellansa mies sotia käyp, mutt' ei väen paljouvella.

_Voittamisesta_.

        Koiran-voitto ensimäinen, miehen-voitto viimeinen.

  660. (Mies on mies voitettukin).

_Voitetuista_.

       Ollaan vuosi voitettunakin, ajastaika aijan vittanakin.

       Ollaan vuosi onnettakin, vaan ei leivätäk.


XXXI. Onnesta.

       Mies makaa, Onni valvoo.

       Haoksi onni makajan kahtoo, nukkuneen kuolleeksi.

  665. Onnen tytär ensimäinen, kaikki kankaat kutoovi,
       kaikki lapset liikuttaavi.

       Ompa onni ouvollakin, vaivasellakin Jumala.

       Onni miehen eillä käyp, tapa tallaa takana.

_Kovasta onnesta_.

       Suap tyhjän pyytämätäk, kovan onnen ostamatak.

       Vaivainen varhain nousi, kova onni kohta kanssa.

  670. Autualta voi putoo, vaivaisen maito kuatuu.

       Toisen vaivaisen vahinko, toisen onni autuahan.


d) IHMISEN PUUTTUVAISESTA ELÄMÄSTÄ.


XXXII. Rikkautesta ja köyhyytestä.

a) Rikkautesta.

_Rikkaan elämä-kerrasta_.

       Avarasti autuat, isosti isot eläävät.

       Istualta rikas puhuu.

       Rinnain rikkaat ajaavat, käsityksin köyhät käyvät.

  675. (Olet kuin orih-hevoinen, elät kuin elätti Karhu).

       Hyvä on rikkaana olla, terveenä kauan elää.

_Heijän potevaisuutesta_.

       Rupi rikkaassa, paisi pajarissa.

       Kuuluissa Rikkaan tauti, ei köyhän kuolemakaan.

_Heijän kovaan tottumattomuutesta_.

       Hellät työttömän käet, arat armoin kasvatetun.

_Heijän riijoista_.

  680. Auta Jesus köyhää miestä, rikas riitoinkin elää.

       Kuin rikkaat riitelee, silloin köyhä saa rauhassa olla.

       Rikkaat maita riitelee, köyhät unta kiittelee.


b) Köyhyytestä.

_Köyhän elämänkerrasta_.

       Niin köyhä elää, kuin märkä puu palaa.

_Hänen vähästä varasta_.

       Tina kulta köyhän miehen; vaski vaivaisen hopia.

  685. Ei köyhän velka viikoks joua, tuvassa antaa porstuassa ottaa.

       Käestä kärsään köyhän sualis.

_Hänen piosta_.

       On kekri köyhälläkin, joulu-juhla vaivaisella,
       laskiainen laiskallakin.

       Kerran köyhä Lehmän tappoi, nahan pitkäksi venytti.

       Malttaa köyhä keittää, vaan ei jäähyttää.

_Hänen juominkista_.

  690. Halla matalan meren kylmää, vähä köyhän juovuttaa.

_Hänen ruumiin-luonnosta_.

       Suusta röyhkä köyhä mies, ruumihilta ruikamoinen.

_Hänen lapsista_.

       Piästä paksu köyhän lapsi, persiltä putikka.

       Susi syöp köyhän lapsen, koira juoksevan puroo.

_Hänen moahan vaipumisesta_.

       Ei köyhä korkealta putoo, saunan lavolta lattiaan.

_Hänen kuolemisesta_.

  695. Ilo köyhän kuolemasta, pilkka vaivaisen piosta.

_Onnettomista_.

       Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee.

       Kaikki on katala nähnyt, koitellut kova-osainen.

_Kerjäläisistä_.

       Vaivainen vaivaisen naipi, siitä suahaan pussi-seljät,
       siitä vaivaiset venyyvät.

       Ei muuta: manni matkaan, keppi käteen, säkki selkään!

  700. Alaalla on Allin mieli, uijessa vilua vettä,
       alempana armottoman, käyvessä kylän väliä.


XXXIII. Vuatteista ja puvusta.

_Vuattein tarpeista_.

       Parempi vähä vuatteessa, kuin kaikki vatsassa.

_Kalliista vuatteista ja heijän pöyhistelemisestä_.

       Joka on verassa, se on velassa.

       (Ei kaunista kanneta, jos ei kallista anneta).

       Puuro ruuan puutteessa, verka-vuate vanhatessa,
       musta kenkä köyhyytessä.

  705. Köyhyyvessänsä köyhä verassa käypi, ryysyillänsä rikas koreilee.

_Halvemmista vuatteista_.

       Paljo kuluu korkeana, paha huonona pysyy.

       Paremp' ryppy kenkässä, kuin rakko varpaassa.

       Vähä miehen mustuutesta, kuin on mieltä muutoin piässä.

_Jalkineista_.

       Hyvä suolla suuri jalka, kirkossa kepeä kenkä.

  710. Suanut suappaat pitää, käyp köyhä kenkätäkin.

_Puhastamisesta_.

       Paha on mies parratoin, paha pitkän parran kanssa.

       Parta-mies Papin näköinen, parratoin Pukin näköinen.


XXXIV. Velasta ja Rahoista.

_Velan maksamisesta_.

       Ei veestä kastumatak, eikä vetästa maksamata.

       Uusi velka vanhanakin.

_Velan tekemisestä_.

  715. Veli velkaa tehessä, koira konna maksatessa.

_Lainatuista rahoista_.

       Paremp' tyhjä kukkaro, kuin lainattu raha.

_Lainan ottajoista_.

       Ei käskevä väkeä puutuk, lainan ottaja rahoo.[153]

_Takaus-miehistä_.

       Tuppurainen Tappuraisen takaus-mies.[154]

_Rahoin vaikuttamisesta_.

       Raha mielen muuttaa, tarve kunnian pettää.

  720. Joll on raunio rahoja, sill' on suova ystäviä.

_Heijän vaikuttamattomuutesta_.

       Ei ouk taskussa tapaa, kukkarossa kunniata,
       olkoon tyhjä taikka täysi.

_Heijän kasvamisesta ja katoamisesta_.

       Tenkoin raha kasvaa, tenkoin raha katoa.


XXXV. Kaupasta ja Ostamisesta.

_Kaupan-teosta_.

       Kieltty kaupalta rahatoin.

       Koto-kauppa, paras kauppa.

  725. Kahen kauppa, kolmannen korvapuusti.

_Hätä-kaupasta_.

       Tarvet kauppoa teköövi, mies piälle kahteloovi.

       (Parempi on kahtoa, kuin katua).


XXXVI. Tavallisesta maallisesta tyhmyytestä.

_Ulko-kullaisuutesta_.

       Ei kaikki kultaa kuin kiiltää, eikä kaikk' hopeeta kuin hohtaa.

       Kaunis kakku peältä nähten, täynä Sirkkoja sisus,
       akonoita alla kuoren.

_Koroitetuista toisen ansiolla_.

  730. Ei sill' ole tuska uijessa, jonka piätä kannatetaan.

       Hyvä on Hylkehen elää, juopi vettä vierestähän,
       syöpi luontaan Lohia.

       Hyvä on puusta puhua, mäen peällä möllötellä.

_Hyvyyestä omaksi voitoksi_.

       Paremp on syönyttä syöttää, kuin kuolutta kostuttaa.

_Turvaamisesta toisen ansioon_.

       Ei ole Härällä hätää, kuin on Poavo paimenessa.

  735. (Kyllä Härkä häntänsä tarvihtoo, jos ei ennen niin kesällä).

_Hyötymisestä toisen vahinkosta_.

       Missä Harakka, jos ei Sian tappaisissa?

       (Aina siihen korsi jää, kussa kuorma kuatuu).

       (Jossa Peura piehtaroipi, siihen karva katkiaapi).

_Varoissaan olemisesta_.

        Jok' ei otak suatuansa, se ei sua tarvihtaissa.

  740. (Pistä silloin Sika säkkiin kuin on päin).

_Evun ottajoista_.

       Kyll' ois Oksan ottavia, jos ois kuusen kuatavia.[155]

       (Ottaja otottelee, antaja ajattelee).

_Kukin ihestänsä_.

       Oma osa ensimäinen, toisen tarves takimainen.

       Visu viljassa pitäävi, auli kaikki aneloovi.

_Onnettomista kokeista_.

  745. Kerran Kurki puuhun, silloinkin jalka poikki.

       Siihen Kurki kuolee, ennen kuin suo sulaa.


e) IHMISEN TALOLLISESTA ELÄMÄSTÄ.


XXXVII. Talosta ja talon asettamisesta.

_Talonpojista_.

       Talonpoika tarkka työllä, oppinut on sanoin seppä.

       Paremp' kyntäjän kyperä, kuin rahat rannan-kiertolaisen.[156]

_Talon toimesta_.

        Toimi talon pitää, ei väin paljous.

  750. (Ei syöpä laihtu, eikä tekevä köyhty).

_Talon asettamisesta_.

       Hyvä mies, hyvä Hevoinen, vaimo kohta kolmanneksi.

       Oma Sika, oma papu, oman Herran hernet-moa.

_Talon hävittämisestä_.

       Naisi kuoli nauha taittui, mies kuoli talo hävisi.

       (Niin sitä silloin elettiin, kuin oli työllä tekiät,
       rannalla rahan hakiat).

_Talon Isännistä_.

  755. On Herra herrallakin, Isäntä isännälläkin.

       Olempa ollut orjanakin, olen orjaakin pitänyt.

       Jok ei malta muattuvaan, eikä syrji syötyvään,
       ei sillen Siat sikiä, eikä kasva Lammas-lauma.

       Ei silku Sikoa syötäk, laiska vieraita ravitse.

_Talon Emännistä_.

       Isännälle ikä pitkä, emännälle perä paksu.

  760. Siit on hyvä mieli, ilo kaikelle kylälle,
       jok' ei kysyk kynsiä kylästä, tointa toisesta talosta,
       pirran piitä naapurista; joka osaa oluen panna,
       viinan vissisti viruttaa.

       Seppä syöpi selvän leivän, selvemmän sepän Emäntä.


XXXVIII. Talon Eläimistä.

_Hevoisista: (Ratsas-hevoisista)_.

       Hevoisessa miehen henki, ratsussa rahan vahinko.

_Pienistä ja suurista Hevoisista_.

       Kiitä pientä Hevoista, pyri suuren rekeen.

_Varsoista ja suvikunnista_.

       Pane varsa valjaisihin Suvikunta suihti-suuhun.

  765. Lyö helmellä Hevoista, paiskoa pavun jyvällä.

_Rekivetoisista ja kolmtalviaisista_.

       Reistatkoon rekivetoa, koittakoon kolm-talviaista,
       jaksannoonko mäessä männä, voinoonko vuorellen yletä.

_Hevoisten hyvistä merkkilöistä_.

       Oksana paha puu, harjana hyvä Hevoinen.

       Hiki on hyvän Hevoisen, vuahti varsan kunnia.

       Rinnassa on särellä sappi, väki varsan sieraimissa.

_Nautoista_.

  770 Oiva kyttö kytkyssä, oiva vuajassa vasikka.

      Kytöt kyynnä kynnyksissä, nauvat nauloinna pihassa.

_Lehmistä_.

       Paremp' Lehmä lypsää, kuin tappaa.

       Leuvoistansa Lehmä lypsää, ruoalla työ tehhään.

       Luusta Lehmä lypsää, vuan ei sarvistaan.

_Häristä_.

  775. Hätä käskee Härjän juosta, pakko paimenen paeta.

       Harvoin Härkä linnasta palaja.

_Karjasta_.

       Ei karja niin katoo, kuin paimenet puhuuvat.

_(Paimenista)_.

       Ei ole paimenen pyhistä, eikä vaimon lapsillisen.

       Muut kuuloo kirkon-kellon, minä kurja karjankellon.

  780. Muut näköö papin parran, minä kurja kuusen latvan.

_Vasikoista_.

       Ei Vasikka rukoillen eläk, oli musta eli kirjava.

_Lampaista_.

       Ei silloin Siat sikiä, kuin Porsaat potoovi,
       eikä kasva Lammas-lauma, kuin on vuonnat voivuksissa.

       Yksi lammas vettä miäkkii, koko karsina janoo.

       Vuosi vanhalla ikeä, kuukausi Karitsalla.

_Sioista_.

  785. Sika kesän kyntää, mutt' ei joulunna juok oltta.

       Silloin Sika säkkiin, kuin on päin.

_Koirista_.

       Kovalle on Koira luotu, kivellekin makaamaan.

       Opiksi Koiralle kylmä sauna.

       Kaho Koiran kuonoon, ei karvoin.

_Heijän vanhenemisesta_.

  790. Missä Koira vanhenoo, jos ei juostessaan.

       Hyvä Koira kuoltuansa, paha Koira eläissään.

       Kuolten Koirat tavansa heittää, ei paha Koira kuoltuankaan.

_Talon-Koirista_.

       Ei vanha valetta hauku, luppa-korva luuhattele.

       Älä vanhaa Koiraa kauvan pilkkaa, se puree luuhun saakka.

  795. (Hampaissa Koiran ase).

_Rakki-koirista_.

       Haukkuu huonokin Koira, hyvän Koiran kahleissa.

       Purevata peljätään, ei liehakoitsevata.

_Mehtä-koirista_.

       Ei se Koira Oravaa hauku, joka väkisin mehtään viiään.

       Lupa on Koiran luuta purra, Hirven hankia hypätä.

_Kalamiehen Koirista_.

  800. Sotamiehen vaimo, kalamiehen Koira.

_Juoks-koirista_.

       Elää Koira yhen talon, kuolee Koira kahen koton.

_Kissoista_.

       Kissa kiitoksella elää, Koira piän-silitöksellä.

       Kissan ilo, Hiirein itku.

       Aika Hiiren haukoitella, kuin on Kissahan kiassa.

_Kanoista_.

  805. Takaperin Kana työn teköö, herroillen veron vetää.

       Mitä Kukko noukahtaa, se Kanaan kajahtaa.

_Kukosta_.

       Kukko on piällä kurjanahi, Kana alla armossahi.

       Ei tohi torpan Kukko tassia talon Kanoja.


XXXIX. Orjista ja Palkkaväestä.

_Orjiin töistä_.

       Ajakseen orja aitoa panoovi, poika[157] polvi-päiväksehen.

_Heijän mielestä_.

  810. Vatsassa on Orjan mieli, vuan ei vierahan varassa,
       eikä pellon siemenessä.

_Heijän aatoksia_.

       Yksi talon työ, joko syö tahi makaa.

_Heijän levosta_.

       Otavass' on Orjan merkki, ei kuussa eikä Kukossa.

       Ei Sika sikihissä makoo, sian toisen tonkihissa;
       eipä Orja toinenkana, Orjan toisen kenkihissä.

_Heijän palkkaamisesta_.

       Raukea rahatoin Orja, paha palkata kasakka.

  815. Paha palkatoin kasakka, ruuatoin sitä rumempi.

_Työn tiettäjöistä_.

       Siinä leipä syyvään, jossa työ tehhään.

       Kennen ruoka sen ruoska, kennen rokka sen tupakka.

_Palkkamiehistä_.

       Miestä päiväksi, Hevoista kylän väliksi.

_Vieraasta, ja omasta työstä_.

       Liikkuu tuppi linnan työssä, olkapiä omassa työssä.

_Työ-rahvahasta_.

  820. Rahvas ruuan syöpi, rauta heinän leikkaa.


XL. Taiturista ja Kaluntekiöistä [158].

_Rautioista ja Sepistä_.

       Sentähen Seppä pihit pitää, ettei sormet palais.

_Hänen töistä_.

       Taloja myöten Seppäkin takoo, miesten myöten meikuttaa.

_Hänen palkihtemisesta_.

       Paha on Seppä palkata, paha suuren palkan kanssa.

_Puu-sepistä_.

       Jo teki kieron kirves-varren, värttänän viärän vanutti.

_Suutarista_.

  825. Tyhjä neuvo neulan tiestä, nälkä naskalin siasta,
       riutuvassa kaupunnissa.

_Ompelioista_.[159]

       Kyllä sen neula syö, jonka neula sua.

_Kankuriloista_.

       Kyllä rukki ruokaa tuop' kehrä-varsi keittämistä.

_Palkkaan tyytymisestä_.

       Saaneella sia on, ei ansaineella.


XLI. Työstä ja työn tiettämisestä.

_Töistä_.

       Ei työ miestä häväise, taito tapoja pahennak.

_Työn alkamisesta_.

  830. Piästä pinoa aletaan, hyvä asia alusta.

       Tehty työ on aljettunna, aivotessa aika mänöö.

_Työn lopettamisesta_.

       Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo.

_Kuhnustelemisesta_.

       Aika mänöö arvellessa, päivä piätä kiännellessä.

       (Ei se katellen paremmaks tule, eikä kuiva kurkistellen).

_Työn loppumattomuutesta_.

  835. Kyll' on moata kyntävälle, vettä viljoin soutavalle.

       Ei työt tehen lopuk, virrat vuotain vähene.

       Tehten työt leviäävät, tekemätä soukistuuvat.

       Maassa on työ matala, ei o puussa pitkäkään.

       Pian pitkää lyhennetään, kauvan lyhyttä jatketaan.

  840. (Missä hoikka, siitä poikki).

_Mahottomista ja mahollisista töistä_.

       Ennen lyhyt rikan maasta ottaa,
       ennen kuin pitkä tähen taivaasta.

       (Paremp ojaa tukkia kuin jokea).

       Pieni pitkällä ulottuu.

       (Siinä pieni pisteleiksen, jossa suuri kiänteleiksen).

_Hitaisista töistä_.

  845. Hiljain tehty, hyvin tehty.

       Joka hiljemmin hiiltyy, se paremmin palaa.

_Kiireistä töistä_.

       Ei Jumala kiirettä ouk luonnut,
       sen on pahat ihmiset suonnut.

       (Ei kiireellä kauvas mennä).

_Hätäisistä töistä_.

       Väleen Koira pennut teki, sokeetpa hyö syntyik.

  850. Ei juosten jauheta, eikä kannuksessa kynnetä.

_Työhön tottumattomuutesta_.

       Tottunut työn teköö, tottumatoin tuskantuu.


XLII. Työ-ajasta.

_Ajasta_.

       Ei aika miestä otota, jos ei mies aikaa.

_Kyntö-ajasta_.

       Aseessa työn teko, ajallansa pellon kyntö.

_Heinä-ajasta_.

       Ajallansa työnteko, hetkellänsä heinän niittö.

_Puhteen-ajasta_.[160]

  855. Ilta-virkku, uamu-torkku, se tapa talon hävittää.

_Amun-ajasta_.

       Arki uamulla tuloovi, talon työhön tarvitahan.

_Ehto-ajasta_.

       Ehto karjan, yö perehen kokoo.

_Yön-ajasta_.

       Ei yöltä silmä puhkiak, hämärältä jalka taitu.


XLIII. Työ-kaluista ja Talontarpeista.

_Aseista_.

       Aseessa työn tientö, miehessä pellon kyntö.

_Aurasta_.

  860. Aura arpoja parahin, kirnun-mäntä tarpomia.

_Kirveestä_.

       Kirves hyvä kierteestä, veihti hieno-karkeesta,
       viikahte murenevasta.

       Kuhun miekkansa Kuninkas, siihen köyhä kirvehensä.

_Nyrhistä_.

       Nilkis nalkis Naisen kirves, milloin puuhun,
       milloin muahan, milloin keskellen kiveä.

       (Ei kirves kiveen pysty, napakairo kalliohon).

_Veihtestä_.

  865. Miestä myöten miekka vyöllä, kilpi kantajan mukahan.

       Tylsä veisi tyhmän miehen, terävä tekevän ase.

       Paha laiskan partaveihti, vein vie, karvan jättää.

_Viikahtesta_.

       Viitake karvan katkaisoo, harava kaks koapaisoo.

_Rautalapioista_.

       Kirkon kirves ja Rauta-lapio, köyhän velan maksaa.

_Päreistä_.

  870. Viikahte varteen, ohra piälle ja päret orteen.

_Muista kaluista ja töistä_.

       Sitä myöten vyö kuin nuttu, tie kuin talo,
       vars' kuin lapia, virs' kuin laulaja.

       Niin on, niin on niitun aijat, kuin on niitun niittäjäkin,
       niin on niitun veräjät, kuin on tylsä kirveheni,
       kovin koski koivun kuori, pahoin potkaisi petäjä.

_Heijän korjoomisesta_.

       Kalua kahtoa pitää, ennen suatua säilytellä.

       Ei kalua suaten rikkaaksi tulla, vaan siästäin.

  875. Joka siästää suatuansa, sill on tarpeissa tavara.


XLIV. Talon teistä.

_Kylän-teistä_.

       Tiet kulkoo kylien myöten, ihmiset tietä myöten.

_Talon-teistä_.

       Sitä myöten tie kuin talo, vars' kuin lapia.

_Talvi- ja kesä-teistä_.

       Talon kautta tie talvella, nauris-halmeen kesällä.

_Suorista ja koukku-teistä_ [161].

       Paremmin virsta viärää kuin voaksa voaroo.

_Mäkisistä teistä_.

  880. Kyllä mäki velkansa maksaa.


XLV. Matkoista ja kulkemisista.

_Matkaan mänemisestä_.

       Suap tiellen olla lähtemätä, vuan ei viikon viipymätä.

       (Yksi tie, kaks asiaa).

_Matkan jouvuttamisesta_.

       Juosten matka joutusampi, ehkä käyven keveämpi.

       Käyven kylään kerkiää, juosten tielle jäähään.

_Yö-majasta_.

  885. Kylä siellä kussa Kukko, haukkuu Koira korvessakin.

       Pitkä on yö kylässä.

_Matkan käyneistä_.

       Jo on turpa tuulta nähnyt, parta päiviä pahoja.

       Käynyt matkaase sanoo, käymätöin ajattelee.

_Tieltä eksyneistä_.

       Jälki jäänneen neuvoo, umpi eksyttää hyvänkin.

  890. Tietä eellinen tekööpi, jälki jäänneen vetäävi.

       (Yhtäälle on yhen jälki, kahtaalle kahen polku).

_Tietä kysymisestä_.

       Ei se eksy joka kysyy, eikä katu, joka katsoo.

       (Käypä johonkin yhtyy).

_Kulkevaisista_.

       Ei vierävä kivi sammaloitu, mies kulkeva rikastu.

  895. (Aina kulkevalta kuluu).

_Heijän toivotuksia_.

       Ompa muata muuallakin, ilmoa etämpänäkin.

_Kuormista_.

       Köytetyn kotihin suap', köyttämätöin tielle jääpi.

       Sen Hepo kotihin tuopi, joka pannahan pajuillen,
       liistehillen liitetähän.

_Heijän raskauntumisesta_.

  900. Kyllä matka kuormaa lisää, tuska vaivoja valoa.

_Heijän koatamisesta_.

       Kyllä matalakin kanto kuorman koataa.

_Evääistä_.

       Tasan naiset taipaleella, tasan matkoissa eväät.

       Tekeminen luotut lapset, syöminen tehtyt evähät.

_Tiellä tuttavista_.

       Hyvä tiessä ystävä, reppu reessä parempi.

       (Ei ole tätiä tiellä).

_Kohtaamisesta, tahi vastatuksin tulemisesta_.

  905. Kyll' on tiellä tiloo, jos on vartta virsullaik.


XLVI. Kotosta, ja koti-rakkautesta.

_Koton suloisuutesta_.

       Ah, kullaista kotoa, jos on ruoka niukemmalta,
       niin on unta viljemmalta.

       Aika autuas kotona, Ukko kurja kulkemassa.

       Kaikki kauniit kotona, ihana isän majassa.

_Koton ansiosta_.

       Moni muualla mulko-silmä, kotonansa kyynö-silmä.

_Kotin kaipoamisesta_.

  910. Muut kotihins mänöövät, majohinsa matkustaavat,
       mull' ei kurjalla kotia, kataloll' ei kartanota.

_Koton heittämisestä_.

       Vie Jumala mihin viet; kuin et kotiin vie.

       Suo siellä, vetelä teällä, ei kuivoo kussaan.

_Koton muistamisesta_.

       Kylä hyvä jätettävä, koto huono muistettava.

_Koton heittäjöistä_.

  915. Nyt on Matti muansa myönyt, konna heitänyt kotonsa.

       (Antaa menevän mennä, kyllä jääpä neuvonsa pitää).

       Ei huolta hävyttömällä, työtä muansa myöneellä.

       Rata maansa myyneelle, tienvieri väsyneelle.

       Suru sian siirtäjällä, murhe majan muuttajalla.

_Koton asettamisesta_.

  920. Onni uuteen tupaan, hyvä vuos vieraiks'.

_Oman muan makeutesta_.

       Muu mua mustikka, oma mua mansikka.

       Omat muat makuammat, omat mehät mieluammat.

       Paremp omalla mualla, juua vettä tuohisesta;
       kuin on mualla vierahalla, juota tuopista olutta.

       Paremp on oma olkinen, kuin vieras villainen.

_Taipumuksista vanhoin tapoin_.

  925. Tapa entinen taluu, virka entinen vetää.

       Aina uusi hempiämpi, ehkä entinen parempi.


f) IHMISEN ERINÄISISTÄ ELÄMÄN-KEINOISTA


XLVII. Linnustamisesta ja Peton-pyytämisestä.

_Mehtämiehistä_.

       Minä mies metän käviä, Uros korven kolkuttaja.

       Kuljenma Kuren teitä, käynmä Kären uroja.

_Heijän vaikeutesta_.

       Suapi hiihtäjä hikensä, riihen-puija lämpymänsä.

_Heijän pyytö-päivistä_.

  930. Hyvä olo, laiskat päivät, niitä lintuja ampuu.

       (Mäne Pyytä pyytämään, Koppelo kotona katoisi).

_Heijän mehän-käynnöstä_.

       Hiis on mehän käymättömän, Korppi käyneen uron.

       Ei tule lintu liikkumata, kala jalan kastamata.

_Heijän sualiistansa_.

        Mikä miehissä suahaan, se miehissä syyvään.

  935. (Ei luutointa lihaa, eikä piätöintä kalaa).

_Heijän tyhjään käymisestä_.

       Ikävä iloton ilta, päivä pitkä sualihiton.

       Paha syyvä suamatointa, ajoo näkemätöintä.

       Jos lie pyytäjä typerä, niin on antaja[162] itara.

_Vähään tyytymisestä_.

       Hyvä on jalkakin jänistä Suen suusta suatuvaase.

_Linnuista_.

  940. Liukas lintu lentäissä, liukkahampi linnustaja.

       Sitä lintu linnullen, jota linnulla itelläkin.

_Heijän soitimesta_.

       Vuotta myöten lintu soipi, kevättä kala kuteepi.

       Aika siitten ansoja punoja, kuin on Hanhet soitimella.[163]

_Heijän pojillisuutesta_.

       Silloin lintu laihimmallansa, kuin on pojat pienimmällänsä.

  945. Laiha lintu lapsillinen, lapsitoin lihava lintu.

_Heijän emäks joutumisesta_.

       Kuin kynä katoo, niin silloin kynsi kasvaa.

       Ei sikiä siipi-lintu, päivän Perttulin perästä.

_Kyyhkyisistä_.

       Syvän kylmä Kyyhkyisellä, syyvessä kylän kekoja.

_Pyistä_.

       Koska pilli pienestäns pirisee, Pyyn pienen pettääpi poveensa.

  950. Paremp Pyy käissä, kuin kaks' oksalla.

       Ei ole Pyystä kahen jakoo, Oravassa kolmen osaa.

_Teuristä_.

       Sen teki Tetren poika, appo aholta marjat.

_Pienistä linnuista_.

       Ilonna Käki mehässä, lammas laiho-halmeessa.

_Vesi-linnuista_.

       Lokki luotohon munii, Kajova kivi-karihin.

  955. Telkkä poikia teköövi, Tavi lapsia latoovi,
       niitä Hauvit hajottaavi, Veenkoirat viettelöövi.

_Karhusta_.

       Karhu ou karkia mehässä, minä oun Karhua karkiampi.

       Lähen Karhun kuatamaani, metän onnen ottamaani.

_Suesta_.

       Kyllä Susi syytä sua Lammas-lauman ruatellansa.

       Toisin on Hukalla huoli, toista ampuja ajatteloo.

_Ketusta_.

  960. Ketull' on keviät jalat, jotk' ei pauka pakkaisella,
       eikä kolka kovalla siällä.

       Ruskia on Repo kuoltuakin.

_Jäniksestä_.

       Jänis jäppä juppa-niska, juokse kohti lankojaini.

       Juokse vintura vipuun, kantura kahain, pyörä silmä pyyvyksein.

_Oravasta_.

       Osais se Orava juosta, salon halki, toisen poikki,
       kolmannen vähä vitäisin.

  965. Ammun ohtaan Oravan, kärsään kävyn-purian.

_Ampumisesta_.

       Ei auta ampuminen, kuin ei ole nuolen-noutajata.

       Hätä opettaa Lappalaisen ampumaan.

_Jousesta_.

       Janhus jousessa pitäävi, koivun-kylki kirves-varressa.

_Suksista_.

       Pihlaja ylös pitäävi, huapa hankellen vetäävi,
       petäiä perätin viepi.

  970. Hyvä on suksi suunnallinen, sivon piällinen sivakka.


XLVI. Kalastamisesta.

_Kalan pyyvöstä_.

       Kalan-pyyntö kansallisen, mehän-käyntö miehellisen.

       Kalalle kala käskee, lintu linnun pyyvykselle.

_Kalamiehistä_.

       Joka on nuotalle nopia, käsiverkoillen käpeä,
       se on laiska muullen työllen.

_Heijän elämän-kerrasta_.

        Kaita on kalamiehen pöytä, leviämpi leipä-pöytä.

  975. (Pitä kaipoin kala eräsi, levittellen Lehmän anti).

_Kalastamisesta_.

       Ei tule ilo ehtimätä, kala jalan kastamata.

       ("On niitä syöty, ehk ei suatu";
       sanoi Hämäläinen Silakkoista).

_Kaloista_.

       Ahven armas tuorehelta, Särki siästössä parempi.

       Uipi Hauki harjullenkin, kyntömiehen vakoja myöten.[164]

_Heijän kuvusta_.

  980. Tyyneessä kalat kutoovat, hyvät tavat hiljaisella.

       Ahven kuvun alkaa, ahven kuvun lopettaa.

_Heijän kuvun-taukkoamisesta_.

       Loppuu Lohta piä-kaloa, päivän Perttulin perästä.

       (Jo mäni mäti kalalta, muna Muikulta putoisi).

_Kala-vesistä_.

       Aina kala vetessä, ehk' ei aina apajalla.

  985. Jos ei tärpä tästä lammista, kyllähään tärppää toisesta.

_Kalan-pyyvyksistä_.

       Tihjä verkko miehen onni, surma kaikillen kaloillen.

       Harvoin harva syöttelee, senkin suurilla kaloilla.

_Kalan sualihista_.

       Sen mies omana pitää, minkän merrasta löytää.

_Veneestä_.

       Aika tuopi tyynen meren, aika vuotavan venehen.

  990. Vie veneisi vesillen, kyllä tuuli tuuvittaapi.

_Purjeesta_.

       Ei olek siitä purjeesta, joll' ei ole airoillen apua.

       (Soisi soutaja veneensä soutamata juoksevaksi).

_Soutajoista_.

       Joka tyynellä makoo, se tuulella soutaa.

       Laiska moallen soutaa, veltto vesillen heittää.

_Vesillen mänemisestä_.

  995. Ei uhalla uimaan, eikä vetjulla vesillen.

       Ei vesi hullua hukuta, ennen viepi viisahamman.

_Kosken-laskioista_.

       Se kosken tavat tietää, joka kosken korvalla asuu.

_Koskesta, eli joesta_.

       Kyllä juonia joella, joka mutkan soutamista.

       On joissa jotaik', haukia hakojaik'.

_Kosken-laskennosta_.

 1000. Honka ota uraisi, kivi pitä varaisi.[165]

_Laskioihen uskalluksesta_.

       Kuin olin miessä nuorempana, osaisinma Ouluun soutaa,
       kivirannan kiikutella, piipun suussaini pitää,
       tousan toisessa käessä.

       En kiitä meristä miestä, kovan kosken laskiata,
       meri silt' on mielen viennyt, koski korvat särkenynnä.


XLVII. Muan viljelemisestä.

_Moan isännistä_.

       Ei muata markatointa, eikä ilma isännätöintä.

_Tietämättömistä maista_.

       Kyllämä tiiän tilkun-maata, syömätöintä, lyömätöintä,
       miehen miekan käymätöintä, tapparan talloomatointa.

_Mehtä-maista_.

 1005. Korpi kasvaa komean kuusen, kankas kaunimman petäjän.

       Mustikka ei mäkee muutak, puola polto-kankaita,
       maita mansikka pahennak.

       (Ajan vietto, marjan syöntö).

_Pelto maista_.

       Sakoisampi savi kuin santa hiekka-pellolla.

       Mua kavottaa kivinen pelto-siemenen.

 1010. Kiitä kivistä muata, laita lanta-savea.

       Kasvaa kivinen pelto, vaan ei kasvak kakkarainen.

_Kyntö-miehistä_.

       Ei salli savinen pelto sukan-vartta valkeata,
       miestä verkaista vaolla, piikoin pitkee hametta.

       Paremp kyntäjän kyperä, kuin rahat rannan kiertolaisen.

_Kyntämisestä_.

       Hyvä kyllä hullu kyntää, jättää kyynärän vaon väliä,
       puoli-toista toisinahan.

_Kaskesta_.

 1015. Kaikill' on kaskessa työtä, ei yhelle kyntäjälle.

_Palon kynnöstä_.

       Eessäpäin on pitkä kanto kaskessa.

_Ahon kynnöstä_.

       Apuna ahonkin kyntö, lisänä mahonkin maito.

_Mullostamisesta_.

       Toisin tonkia pitäävi, muutoin muata mullostella.

_Kylvämisestä_.

       Joka taajan kylvää, se loajan leikkaa.

 1020. Joka puolelta pivon kylvää, se puolelta leikkaa.[166]

_Myöhäk kylvöstä_.

       Halla hiljain kylväneellä, nälkä siemenen syöjällä.

       Halla myöhäisen panoo, sika syöpi aijattoman.

       Nälkä varhain syöneen, halla myöhään kylväneen.

_Herneen ja pavun kylvöstä_.

       Jos ei o' Vappuna vaossa, ei se puoha puohtimessa.

_Kauran kylvöstä_.

 1025. Kauroja Kakarin suuhun, Käen suuhun herneitä.

_Tattarista_.

       Tattari talon tuottaa, tattari talottomaksi.

_Nauriista_.

       Navat syöpi nauritoin, kuoret kuopatoin puroo.

_Kasvon joutumisesta_.

       Ei tähätöintä Helluntaina, eikä jyvätöintä Juhannusta.

       Harvoin Helluntai tähätöin, harvoin Juhannus jyvätöin.[167]

_Muan kasvuista_.

 1030. Ei seula satoja kasva, kylvy-vakka kymmeniä.

_Muan hetelmästä_.

       Muasta leipä kynnetään, vaimosta väki tuloo.

_Muamiesten elämän-kerrasta_.

       Kyllä kyntäjät elää, aatranpainajat asuu,
       koska me meriset miehet aina aikoin tulemme.

       Mualla muatonnik elää, vesillä venehetönnik.[168]



XLVIII. Laiskuutesta ja Ahkeruutesta.

_Ahkeruuesta_.

       Ahkeruus kovankin onnen voittaa.

_Nöyryytestä_.

 1035. Siitä tunsin nöyrän miehen: pian joi, pian söi,
       pian pistihin pihalle.

_Viriäisyytestä_.

       Viiesti viriä käypi, kerran laiska katkaseikse.

_Teräväisyytestä_.

       Joka on rutto ruuvillensa, se on töillensä terävä.

_Kiiruutesta_.

       Ei hätä hävetä anna, kiire kauan kiinitellä.

_Unisuutesta ja makoomisesta_.

       Ain' on aikaa vireällä, kiire laiskalla kotona,
       jos ei muutoin niin makuulle.

 1040. Eipä maaten markat, eikä istuin iku-hopeat.

       Ei unta verosta viiä, makuutta maan otoista.

       Ei uni maaten lopuk, nälkä nauriita syöten.

       Unta täynnä makavan vatsa, viljaa vireän vatsa.

       Makoo laiska syötyään, istuu ilman oltuaan.

_Laiskuutesta_.

 1045. Siitä tunsin laiskan miehen: viikon istui virsu-käissä,
       kauvan housu-kainalossa, milloin siltä rätti räiskähti,
       milloin paula paukahti.

       Hiki laiskan syyvessa, vilu työtä tehessä.

       Laiska työtäns luetteloo.

       Rakko työttömän käissä, rupi laiskan p--hessä.

       Sikiävät työn tekiät, laiskat ite lakastuuvat.

 1050. Jok' on laiska lauantaina, se on musta sunnuntaina.

       Kurki laiskan pellon sonnittaa.


XLIX. Syömisestä ja ruuan neuvoista.

_Vatsasta_.

       Vatsa vanhin pyyvyksistä, pata vanhin astioista.

_Syömättömyytestä_.

       Ei vatsa velkaa salli, nälkä niänyttää hyvänkin.

       Nälkä syömätäk tulee, vilu päivän paistamatak.

_Kyllin syömisestä_.

 1055. Kyllin syönyt röyhtelöövi, nälkähistä p--rettäävi.

       Joka kyllin kylässä syö, se huolen kotiinsa tuo.

_Kohtuullisesta syömisestä_.

       Ei ole nälkä eikä jano, eikä kuitti kummastakaan.

       Siäli huttuu, siäli vatsaa, vähä elättää, tyhjä kuolettaa.

_Ruuasta_.

       Ei ruoka syöten lopu, mutta saamattomuuten.

_Talon ruuasta_.

 1060. Liha, leipä, miehen ruoka; puuro, piimä, piian ruoka;
       vellinki vasikan ruoka.

       Savolainen pullo-poski, syöpi puuron leivän kanssa;
       meriläinen mekko-takki, syöpi liemen leivätäkkin.

_Perhen ruuasta_.

       Ei perhe sakeata soimaa, eikä paksua pakene.

       Suolainen ja sakea, se on köyhän makea.

_Vieraan ruuvasta_.

       Kylkeen on kyläinen syönti, vasta kova kuin kotona syöpi.

 1065. Ennen vettä veljeltä, kuin vellinkiä vieraalta.

_Ruuan laittamisesta_.

       Kypsynyt hyvä, kauvan kiehunut makee.

       Se kypsen syö, joka keitetyn paistaa.

_Ruoka-laijista_.

       Liha uusi lihoittaa, kala uusi kuolettaa.

       Puuro hyvä ruoka, kunnia hyvä tapa.

 1070. Koali kolkka koiran ruoka, vellinki vasikan juoma,
       puuro vasta miehen ruoka.

       Hupa huttu, viepä velli, rieska kaikkiin kavalin.

       Kuka uskoi, kenpä luuli, Kiiskistä kalan tulevan,
       Ahvenista aimon ruuvan.

       Sian kieli ja Mateen maksa, voille verttaa vetää.

_Ruuan siästämisestä_.

       Joka siästää suatuansa, sill' on ottaa tarvittaissa.

 1075. Ei hyvin syöten seästetä, eikä siästäin hyvin eletä.

       Vanhassa vara parempi.

       Ei vanhasta seästäinkään ole.

       Ei syötyssä, syömistä; nahkaa, ennen nyljetyssä.

       Aina syötävä kuluu, piettävä pahenee.

_Vähään tyytymisestä_.

 1080. Vähä elättä, tyhjä kuolettaa.

       Ei liika lihoita, jos ei kohtuus elätä.

       Ei mies miehen ruokaan kuole.

       Ei ole aittaan asiata, kuin on suossa suurus-pala,
       leipä männyssä mäellä.

_Ruuan moittimisesta_.

       Suu makian maistaa, kieli kypsen koittelee.

 1085. Joka kaikki makeet maistaa, kyllä se karvaat kakaisee.

       Joka hylkee hyvän vellin, syöp se kualin syljetynkin.

       (Vellinki velan tekee, koali kartanon pitää).

_Syömisestä_.

       Syöminen piätynyttä, jyystäminen jäätynyttä.

       Kalvetaan luu lihavankin, syyvään liha laihemmankin.

 1090. Muunoin lientä leivän kanssa, muunoin leivätä lihaa.

_Juomisesta_.

       Kaljalla työt tehään, oluella piot pietään.

       Juuvaan joki-veitkin, kosk' ei läsnä lähe-vettä.

       Suapi Sammakolta sahtia, ottaa Oravalta otria.

_Ruoka-ajasta_.

       Paremp varhain suurustella, kuin kaiken päivän syömätöinnä.

 1095. Varhainen vanhan syyäk, aikainen anoa lapsen.

       Paremp on pala suussa, kuin on aivan annitoinna.

Murkina kuin syötään, puoli päivä kuin pietään, ehto itestään tulee.

       Suurus-pala silloin tällöin, murkina kuin muistetaan,
       ilta ilmankin tuloo.

_Ruuallen kuhtumisesta_.

       Käskemätäk työllen, lusikata ruuallen.

 1100. Väkisin työllen, ei ruuallen.

_Ruuan leikkaamisesta_.

       Syöty leikattu pala, annettu luvattu lahja.

       Ansaittu anottu ruoka, syöty leikattu pala.

_Ruuan ottamisesta_.

       Rohkia ruuvan suapi,[169] kainu ei sua kualiakaan.

_Ruuan syötyänsä_.

       Suurus suuhun, mieli piähän, talon työhön taitavasti.


L. Tauvista ja Kuolemasta.

_Tauvista_.

 1105. Ei kaikki tauvit ole kuolemaksi.

       Ei tauvin kovuuteen kuolla.

_Paranemisesta_.

       Kyllä tervekkin kuolee, sairaskin paranee.

       Kyllä hyvästäkin kuollaan, pahastakin parataan.

_Potevaisista_.

       Rupi rikkaassa, paise pajarissaik.

_Vaivasta_.

 1110. Ei se ole vaivata, jok' ei ole syntymätä.

_Vammasta_.

       Kuin on vampa varpahassa, syväntäkin syytelööpi.

_Liäkäristä tahi Parantajoista_.

       Itse Liäkärit läsiivät, itse Puoskarit potoovat.

       Lumoja lumelle kuoli, Noita nevon notkelmalle.

_Neuvo pitkällisen iän nouvattamisesta_.

       Piä tapais, niin elät kauvan.

_Kauvan sairaistuneista_.

 1115. Kuatuu kerran kitua puu, kuolee kauvan sairastanut!

_Kuolevaisuutesta; om dödligheten_.

       Ei se peäse kuolemata, jok' ei peäsnyt syntymätä.

       Kuoloovat Kuninkaatkin, vaipuuvat valtiatkin,
       sati minä poloinen poika.

_Kuolevista; om de dödlige_.

       Sian tiiän kussa synnyin, paikan kaiken kussa kasvoin,
       vaan en tiiä sitä siaa, kuhun kuoleman pitää.

_Kuolevaisista; om de döende (de som dö)_.

       Ei syntyvä siaa etsi, paikkaa kuoleva valihte.

_Kuolleista; om de döde (i anseende till kroppen)_.

 1120. Näkyy elävän silmät, ei kuolleen koskaan.

       Tuloo mies meren takoo, vuan ei tule turpeen alta.

       Täi elävässä, mato kuolleessa.

_Männeheistä; om de afledne (i anseende till själen)_.

       Hyvä kuollut, kaunis kavonnut, ehkä elävä parempi.

       Jäämän hyvästäkin pitää, aikoin tulla pahoinkin kanssa.

 1125. (Armu kuolee, yrmy elää).

       Ei ole miestä männehestä, urosta uponnehesta.

       Piäsnyt kuolut vuorostansa.

_Kuollosta; om döden (objective betraktad)_.

       Kovat kourat kuolemalla, pihit Sepällä pitemmät.

_Kuolemisesta; om till att dö (tiden att dö)_.

       Suloinen suella kuolla, lämmin lähteä kesällä.

 1130. Ei käiten kuolla, eikä uhaten eletä.

_Kuolemaan pyrkimisestä; om åtrån att dö_.

       Ei suotta kuolla, ehkä suotta sairastetaan.

       (Joka uhalla kuolee, se p--rulla hauvataan).

_Kuolemasta; om döden (subjective betraktad)_.

       Surkea surma silmin nähen, kuolema käsin pitellen.

       Eloon on elävän mieli, ehkä surma suun ovella.

_Muahan laskemisesta_.

 1135. Lehti puuhun, ruoho muahan, minä rauka muan rakoon,
       minä Toukka turpeeseen.

       (Mua omansa perii).

       Muantie höyhtyneen, kirkon-nurkka nukkuneen.

_Meijän elämäkerrastamme_.

       Hyvä hyvästi elää, kaunis kuolla kunnialla.

_Loppu-sanat_.

       Rauha elävillen, lepo kuoleillen.



Koettelemus että näistä meijän vanhoista sanalaskuista tiiustella
meijän esivanhempien mielenluontoa,[170] heijän tapoja, käytöksiä ja
ajatuksia, niin henkellisissä kuin moallisissa asioissa.


Meijän vanhoin Jumalan tuntemuksesta ja Jumalanpalveluksesta on varsin
vähä sanottavoo, sillä se on jo tykkänään poiskavonna kansastamme.
Kuitenkin löyvämme myö näistä jälellen jäänneistä sanantavoista, että
hyö uskovat yhtä Jumalata, jonka hyö kuhtuivat "taivaan ja moan
Luojaksi" (1, 5, 11),[171] ja puhuvat hänestä, että hään oli taivaan ja
moan sepittänyt. Häntä kuhuttiin myöskin sen tautta "taivahan
takojaksi, kaiken luonnon kalkuttajaksi" (2, 3); ja koska hänestä
puhuttiin, sanottiin myös: "Jumala ylhäll' Taivoissesa", koska hänen
istumensa luultiin olevan taivahassa.

Olennonsa puolesta, hyö pitivät häntä yhtenä henkenä, koska ei
missäkään löyvy merkkiä, että hyö oisivat kuvaillut häntä moallisella
tavalla, tahi tehneet häntä luonnollisella tavalla silmissämme
nähtäväksi. Heijän juohtumuksetkin, jotka muuten oli kyllä paisuvaiset
ja pöyhisteleväiset luonnostansa, eivät kuitenkaan uskaltanna kuvaella
häntä luonnollisessa tahi silmin-nähtäväisessä hoamussa, joka osottaa
että heijän juohtumukset hänestä ei ollut moalliset ja roaat, mutta
henkelliset, koska hyö ajatuksillansa käsittivät yhtä henkee, ilman
että pukea häntä moallisilla piiroksilla.

Luontonsa puolesta häntä piettiin hyvätahtoissa (15, 9, 5). Sanottiin
hänen olevan kaikkiin-täyvellisin (2), armollinen (5), avullinen,
hyvä-syvämminen (15), ja kaiken-tietävä (4).[172] Hyö anovat sen eistä
häneltä apua ja hyvyyttä, sillä hänessä luultiin olevan kaiken onnen ja
autuuen alku (1).

Hänen ylistämisestä tahi kunnioittamisesta ei mainitak missäkään näissä
sananlaskuissa, eikä puhutak ollenkaan josta kusta ulkonaisesta
Jumalanpalvelluksesta hänen nimensä kunniaksi.[173] Hänen palvellus
näyttää ainoastaan olleen sisällinen; nimittäin rukouksissa hänellen
tästä hänen sulasta armosta ja laupeutesta (6-12). Häntä ei myöskään
millonkaan mainitak kiivaaksi tahi kovaksi, jäykäksi eli pahuutta
rankaisevaksi; sen eistäpä häntä ei myöskään pelätty,[174] eikä uhrilla
lepytetty.[175]

Yhestä Kolminaisuutesta, Lunastoksesta, ja Pyhän Henken vaikutoksesta
ei heillen ollut mitään tietoa. Ei myöskään Enkelistä, uskosta,
papista, kirkosta,[176] kumarruksista, siunauksista, helvetistä ja
seittyisistä, kaikki nämät nimet ovat vielä nytkin äkkinäiset meijän
kielessämme, ja osottaa että poavilaiset ovat näitä meillen tuoneet.

Perkeleestä hyö kyllä mainihtivat, vaan eivät hänestäkään nimittäneet
muuta kuin hänen nimeensä, jolla hyö ymmärsivät yhtä pahaa henkellistä
olentoa. Koska he eivät häntäkään kuvaelleet millään luonnollisella
tavalla, niin se on arvattava että hyö pitivät häntä henkellisenä, jota
ei suatu pukea maallisiin piiroksiin. Luontonsa puolesta hyö pitivät
häntä Jumalisuutta vastaan ikään kuin vastakälkeisenä, mutta halvana
eikä mistäkään arvosta.[177]

Eivät häntäkään pelänneet, sen vähemmin rukoilleet. Senpä tautta ei
hänen nimee näissä vanhoissa sananlaskuissa mainitak.[178]

Mutta koska nämät valistuksen ajat rupesivat meiltä helviämään, ja
Suomalaiset kansat hämärässä hätäyntymään, nouattaissa noitumisia ja
joutavia taikauksia, silloin rupesivat myös häntäkin rukoilemaan ja
hänen nimeensä palvelemaan. Ja koska hyö Poavilaisten opista tulivat
oppimaan, että se kävi Jumalata uhrilla ja lahjoittamisilla lepyttää,
tahi soaha Jumalatansa lahjoitetuksi (eli oikeemmittain hänen
pappiloitansa), niin hyö keksivät sen neuvon, että mahtoi myöskin
laillen käyvä perkelettä näin lahjoittoo. Hyö rupesivat nyt häntäkin
lepyttämään, ensin siinä toivossa, että (koska hään oli muutoinkin
luonnostansa paha) hyö hänen avulla soattaisi heijän vihamiehiänsä ja
vihollisiansa vahinkoitetuksi; ja siitten, että hyö heijän
vahinkoittamisella taitaisi ite hyötyä.[179] Niin kuin hyö kasteessa
antaitivat Jumalallen, niin hyö nyt kivellä kosken kovan pyörtimessä
kastuttivat ihtiänsä pahallen. Lahjat Jumalallen annettiin kirkoillen
ja papillen, joista heitä hyviksi kiitettiin, siunattiin, ja kostoa
Jumalalta luvattiin; mutta lahjat pahallen ei annettukaan näillen, vaan
salaistiin kirkko-maihin, puihen juuriin, tuvan hiiluksiin,
kota-liiuksiin, ja muihin semmoisiin paikkoin. Eikä hänelle paljoa
annettu, sillä hänellä sanottiin olevan moallista tavarata kyllä, vaan
vähän tätä henkellistä. Hyö olivat kuulleet kirkossa, ja lukeneet
kirjassansa, että se halaisi nieltäksensä heijän sielujansa;[180] hyö
pantittivat niitä sen eistä hänellen sillä eholla että hänen piti
kaikissa olla heijän palveliana tässä muka maailmassa; toisessa
lupaisivat hyö toas vuorostansa olla hänen käskyn kuuliaiset.

Mutta kaikki nämät heijän joutavat ja turhat käytökset ynnä heijän
taikauksensa ei ole näihin aikoin kuuluvia, vaan myöhäisempinnä
piettäviä, jonkapa tähen heitä nyt heitetään sillään, kunnekka myö
jollon kullon tuonempana tulemme ehkä heistäkin puhumaan.

Jos heillä oli mitä ymmärrystä yhestä toisesta tulevasta elämästä, tahi
niin kuin myö sitä kuhumme: "iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta", on
tietämätöin. Mutta kyllä se näyttää kuin hyökin oisivat vertauksissansa
tarkoittanneet yhtä toista parempata elämätä perästä tämän moallisen
(33, 34). Tämä ajatus on ihmisessä niin luonnollinen (naturlig) ja
ikään kuin Jumalalta hänen syvämmeen painettu, ettei sitä saata
mitenkään poiskajottoo. Sillä ei maha olla yhtään kansoo, joka ei
luottai yhteen Jumalaan, ja joka ei turvai yhteen parempaan
tulevaisuuteen, ehkä heijän ymmärtämykset tästä ovat monenkaltaiset,
luonnolliset (sinliga) että henkelliset (öfversinliga), toivoissa sitä
muutamat jo tässäkin moailmassa, muutamat toisessa. Sillä kuka
ymmärtäväinen luulisi meistä, että meijän ymmärryskin kuoloo, tahi että
meijän henki mätänee silloin kuin ruumiskin. Semmoinen ajatus oisi
luonotoin (onaturlig) meijän ymmärryksessämme, ja vasten kaikkia lakia
ihmisen ajatuksissa. Sillä meijän ymmärrys on perustettu meijän
keksimyksemme peälle: ja kukapa meistä on henkeä vielä nähnyt,[181]
sitä vähemmin hänen kuolevan? Se ei oukkaan tähän silmittäväisen
moailmaan kuuluvainen, eikä sen eistä hänen lain-alainen. Se on
luontonsa puolesta lähtenyt yhestä toisesta olennosta,[182] joka
moalisillen aistimillen on käsittämätöin, ja joka on tukala ihmisen
ymmärryksellä tapaella.[183] Jos nyt löytäisimme että ne moalliset
kappaleet eivät perin katoa ja jouvu hukkaan (kuole), mutta itse
kuolemassa ainoastaan muuteloovat piiroksensa, ja sillä synnyttäävät
toisia erikaltaisia kappaleita, tahi si'ittäävät toisia yhtäläisiä
olennoita, niin sitä vähemmin on se henkellinen olento meissä kuoleva,
jok' ei ou muutoksen lain-alainen; se on sen eistä luontonsa pitävä,
eli se on eläväinen ja henkellinen, ja paljoa enemmin kuin ennen, koska
se ei eneä ouk yhistetty tämän mullallisen ruumiin kanssa. Sillä jos
henki kuolisi, mikä siitten enee moailmassa virkistyis? jos ymmärrys
kerran katoaisi, mikä siitten taivaat ja moat asettaisi? Silloin ei
oisi moailmassa eneä muuta, kuin ikuinen kavotus ja pimeys. Sillä se
henki ja ymmärrys, joka ylöspitää taivaan koaret ja moan pohjat, joka
ilmistyy päivän paisteessa ja pienemmissä moan matoissa, osottaa yhtä
jumalista voimoo, yhtä henkellistä ymmärrystä, joka on luontonsa
puolesta ikuinen kuin ite Jumala.

Kuin Suomalaiset näkivät mitenkä ruohot syksyllä lakastuivat, mitenkä
toukat turpeessa paniivat moata, ja mitenkä ihmiset ite peitettiin
multaan ja laskettiin moan poveen (1139); ja toas, mitenkä hyö ajan
peästä ilmistyivät, koska keväillä, päivän tultua olivat jo
virkistynneet ja virvoittunneet -- kuin näkivät jälleen eläväksi sen
heissä nukkuneen, tahi heistä hävinneen, ja heijän sikiöissänsä
ilmistynneen henken -- kuin näkivät mitenkä taas heinät ja kukkaiset
loistivat ketolla, mitenkä ne halvimmatkin moan elävät, maot,
muutettunna ilmistyivät paremmissa ja täyvellisemmissä olennoissa tahi
piiroksissa, oisihan se siitten ollut tyhmästi luulla, heijän uskoneen,
ihmisiä, jotka luovuista olivat kaikkiin kalliimmat, jäänneen multaan
iäksi. Miksikä siitten auttaisi meitä se hyvyys, jota olemme maailmassa
harjoittaneet? Missä se kosto, monen viattoman vaivoista ja
kärsimisistä, jos meitä kuin koiria kaivettaisiin moahan, ettei enee
kuunna pänä uusissa piiroksissa tahi jolla kulla toisella luonnolla
ilmauntua? Oisihan se luonotoin luomisessa, ja vääryys luojassa, että
tasoitella rikkautta ja kaikellaista moallista autuutta yhellen,
ja rasittaa toista köyhyyellä ja kaikellaisella moallisella
onnettomuuella, jos meijän elämä tähän loppuisi? ja vielä siittenkin
ouvompi -- että vaivata hyviä, ja palkata pahoja (1125, 60, 61), niin
kuin se usein näyttäiksen meijän silmissämme. Ja toiseksi, minkä tähen
se kasvattaisi tätä viheliäistä ihmisten sukua, jonka käsiin Hään oli
antanut tämän moailman avaruuen, jonka ymmärrykselle hään oli uskonut
tietoa tuntemaan taivaan ja moan tapoja? Siksikö hään olis meitä tähän
tuonnut, lahjoittanut meitä viisauellansa, pannut meijän poveen hänen
tahtonsa sanan-saattajaksi meijän omassa tunnossamme, sallinut meillen
oman henkensä, ja tarjonut meillen ihtiänsä lunastajaksi ja
ylösvalaisiaksi, -- ainoastansa että muuttaa meitä mullaksi, ja peästää
meitä jälleen poroksi? Sotisihan tämä sitä viisautta vastaan jota joka
paikassa luomisessa tavataan, ja oisihan tämä käytös muutoin
selittämätöin, jos eime luottaisi siihen, että me oomme luovut joksi
korkeemmaksi tarkoitukseksi, joksi paremmaksi olennoksi, kuin tähän
moalliseen syömiseen ja juomiseen.

Ja koska meillä on ymmärrystä mitenkä meijän pitäis henkemme puolesta
laittaita, vaan meijän nykyinen luonto on siitä luonnosta; että se on
monestin mahotoin, että yht'-aikoo nouvattoo sen meissä olevan
henkellisen että luonnollisen luonnon voatimuksia, koska nämät ovat
monesti toisensa kanssa sopimattomat ja vastaan riiteleväiset; niin
nähään selvästi, ettei meijän ymmärrys, tahi se meissä vaikuttava
henkellinen luonto, ouk luotu tällen meijän luonnollisellen luonnollen
(ruumiillen ja hänen luonnollisillen haluillen) ikuiseksi toveriksi.
Osottaishan tämä toas yhtä sopimattomuutta luomisessa, että yhistää
kahta tälläistä eriläistä ja toisiaan vastaan sotivaista luontoa yhessä
olennossa -- ainoastaan että heittää häntä orjaksi näihin keskenensä
riitauntuneihin käsiin. Meijän täytyy sen eistä peättää, että meijän
tuloo jonkun ajan peästä poisriisua tämän meijän moallisen piiroksemme,
ja soaha jonkun toisen sopivaisemman, joka on enemmin meijän
ymmärrystämme ja henkellistä luontoamme myöten mukainen;[184] nimittäin
kussa meijän uusi luonto ja ymmärrys ovat yhänneppäin vetävät ja
yhtäläiset. Mutta meijän ymmärrys on henkellinen, meijän luonto
täytyy myöskin sen eistä tulla henkelliseksi, ellei hyö toas jouvuk
keskinäiseen hämmennykseen. Kuin eime neä tätä tapahtuvan tässä
moailmassa, eli tässä elämässä, niin meijän täytyy ajatuksillamme
tavoittaa tätä toisessa tulevassa, jota myö kuhumme iankaikkisuuteksi.

Se näyttää kuin meijän esivanhemmat oisivat jo oivaltanneet, ettei elon
tahi elämisen eli henkellisen luonto ouk luotu kuolevaksi (26, 33);
että ruumiillisen kuoleman perästä vielä oli jotaik jälellä (23), joka
oli perustettu tämän aikuisen elämisen peälle (34); että pahuus piti
viimeinkin pahalla kostettaman (134)[185] ja hyvyys hyvyyellä (55,
513). Minkä tähen ne monet kauniit opetukset siivolliseen elämiseen
harjoittamiseksi (35-55)? Minkätähen ne monet varoitukset välttämästä
pahuutta (56-134)? Minkä tähen hyö sanovat: "Siveys moan perii, Rakkaus
lain täyttää, Totuus ei palak tulessakaan"? Ovatkohan ne milloinkaan
tässä moailmassa nähneet näin tapahtuvan? ei suinkaan! Kaikki tässä
tarkoittaa yhtä toista elämätä, jossa Siveys ja Hyvyys palkitaan,
Rakkaus luetaan lain täyttämiseksi, ja jossa Totuutta ei eneä saateta
salata.

Kuin muutoin tiiustellaan mitä hyö mainihtivat Hyvyyveksi (dygd[186])
tahi mitä hyö lukivat hyväksi, niin se oil erinomattain avullisuus (37,
38), Antamisuus (39, 40), Alentelemisuus (41), Sovittamisuus (42),
Anteeksi-antaminen (43), Suosioisuus (44), Ystävällisyys (45), Rakkaus
(46, 199), Kohtuullisuus (47), Totuullisuus (75, 76), ja Kunniallisuus
(48-50). Hyö kehoittivat toisiansa hyvyyteen, sillä sanalla, että se
olis heillen ansioksi, ja kaunistukseksi harjoitella hyvyyttä (55, 53)
ja myös hyväksi toivoksensa (63), koska hyö sillä toivoivat tullaksensa
hyvyyvestäkin osallisiksi (513). Sillä hyvyyven harjottaminen oli se
tie, joka soatto heitä ikuiseen iloon (32).

Pahuus (last) ilmoittaiksen moailmassa niin monella tavalla, ja
pujotteleksen niin monessa puvussa ja piiroksessa, ettei niitä kaikkia
ouk hyvä nimittää, kuitenkin olemme tässä jonkun osan heistä
toimittanut (70-123). Mutta se on meistä muistettava ettemme
milloinkaan ou kuulleet sananlaskuissa mainittavan isommista
rikoksista, niin kuin murhasta, myrkyn-juottamisesta, väkivallasta,
tulen-polttamisesta, Jumalattomuutesta, valan-pattomuutesta[187] ja
muista seittyisistä hirmuisista ja kauheista pahuuksista. Että selittää
tätä sillä, että sanoisimme Suomalaisiin ei tunteneen näitä, oisi
naurettava. Uskottavampi on että ne kuitenkin olivat harvoin nähtäviä,
kosk' eivät joutunneet sanan-tavoiksi; ja että ne vanhat tahallaan
kavahtivat lausumisellansa johtattamaan näitä nuortein mieleen, niin
kuin hyvät vanhemmat eivät kernaasti puhuk kelvottomista, lasten
kuulla.

Minkälaiset meijän vanhoin aatokset lie olleet siitä ruumillisesta
kuolemasta, ei selitetä. Ne sanovat että heijän vainoot olivat männyt
(rumiinsa puolesta) Tuonelaan[188] tahi Manalaan;[189] ja (henkensä
puolesta) Jumalaan tahi taivaiseen. Sillä "että moa omansa perii"
(1136), sen hyö tiesivät, josta myös oli arvattava, että henki piti
keäntyä henkeksi. Muutamat ovat nykyisinnä aikoina luulleet, että
Tuonela piti merkihtemään yhtä kuin Greekkalaisten Hades, tahi yhtä
paikkoo kussa kuolleihen sielut (tahi henket) käytettiin, ennen kuin
heitä peästettiin ilo-paikoillensa; vaan tämä on meijän mielestämme
yksi ereys, sillä Suomalaisilla ei ouk minkään täänkaltaisia puheita
kuolleihen menoista ja teoista Tuonelassa;[190] eikä heissä käy nekkään
puheet, että kuollein ihmisten varjot vielä kulkoovat perästä kuoleman
ympärin moailmata näyttäimässä. Sillä ehkä ei Suomalaiset (meijän
tiettyviksi) välittäneet eripaikkoja hyvillen eri pahoillen, niin
näyttää kuitenkin kuin oisivat tätä mielessänsä tarkoittanneet, koska
sanoivat: "yksi on tie tuonelaan, yksi ikuiseen iloon." Paikat johon
panivat kuolleitansa maata, kuhtuivatten runoissansa _kylmiksi
kartanoiksi ja Kalmistoiksi_.[191] Hyö pitivät heitä kuin matkamiehiä,
jotka olivat peässeet vuorostansa (1127); kuin väsynneitä, jotka olivat
uupuneet uneen (1137), ja joillen oli lepo tarpeellinen (1139).[192]

Olkoon tämä sanottu heijän henkellisestä.

Mitä heijän moallisesta viisauvesta tuloo sanottavaksi, niin ei ouk
toivottava että pitäis olla paljon yksissä sananlaskuissa suljettunna.
Että heillä oli yksi iso kokemus (erfarenhet, empirisk kunskap), sitä
toistaa jokainen näistä sanallaskuista; ja koska kaikki ihmisen tieto
ja viisaus on vihtoinkin perustettu meijän kokemuksemme peälle, niin on
arvattava, että jos heillä oli iso kokemus, niin heillä myöskin oli iso
viisaus. Myö olemme jo nähnyt, että hyö näillä tarkoittivat opetuksia
ei ainoastansa heijän yksinäiseen ja kansalliseen elämiseen kuuluvia,
mutta läksivät myöskin laveammasti luonnon vaikutuksia tutkistellen.
Hyö osottivat, että hyö aivon hyvin tiesivät eroittoo päivän ja kuun
vajelluksia, tähtien vajennuksia,[193] seän ja ilman vaihetuksia,
tuulen ja myrskyn vaikutuksia, j.n.e. Sanokeepas jos taijatte, oliko se
kansa roaka ja valaisematoin, joka tarkoitti mieltänsä sellaisiin
asioihin, ja ymmärsi säilyttää heitä jälkimmäisillensä, suljetut
lyhykkäisiin sananlaskuin? Missä se kansa, jonka vertaukset tahi
vanhimmat kansan-puheet sisällänsä pitää tällaista selkiätä viisautta,
sevottamatoin joutavista ja turhista savuista ja loruista, ihmeistä ja
valeeista?

Se on merkillistä ettei näistä sanoista ouk ykskään, joka osottais
jotakuta vanhanaikuista laillista tahi kansallista elämätä,
tahi joka puhuisi josta kusta keskinäisestä liitoksesta tahi
yhteytestä, siävyistä ja asetuksista,[194] käskyn-antajoista ja
sanan-kuullioista, tahi mitä muuta semmoista, joka toimittais heijän
asunneen kansakunnissa, ja nouvattanneen jotakuta hallitusta. Sillä
kaikki mitä tässä puhutaan hallituksesta ja kansan siävyistä, on
luettava siitä päivästä kuin tulimme yhistetyiksi Ruohtalaisten kanssa.
Mutta toisin puolin on yhtä merkillinen, ettei missäkään näissä
puhutak yhestä luonnollisesta vallollisuuesta,[195] joka antaapi
kullenkin oikeuven että ite vainota vallattomuutta;[196] ja kussa
kaikki ihmiset ovat yhtäläiset ja samasta arvosta, niin kuin myös
ovatkin jos heiltä nimet, virat ja voatteet poisriisuttaisiin, niin
ettei muuta heillen heitettäis, kuin se heissä olevainen luonnollinen
voima ja sukkeluus. Sanalla sanottu, näissä sanoissa ei löyvyk sitä
elämän laitoo, jonka ensimäinen laki on: "voima väkeväisen, laki
huonommaisen", ja toinen: "sillä mitalla kuin oot antana, sillä on
sullen annettava".[197] Nämät meijän sananlaskut ovat varsin ilman
mitään sellaiseta tarkotukseta seävylliseen tahi vallolliseen
elämiseen; vaan kuitenkin niin toimelliset, että ne sopisi niin yhteen
kuin toiseenkin elämään.

Heijän aatokset ihmisen suvusta, oli että ihminen on tullut Jumalalta
luovuksi hänen mieltänsä myöten, mutta omalla mieli-vallalla ja
vallattomuuella tullut kunnottomaksi ja tavattomaksi (16, 98). Ettei
Jumala ole luonut meitä pahoiksi, vaan ei kovin hyviksikään, koska se
salli meitä alentamaan ihtiämme pahuuteen (17). Että ihmisiä sen eistä
harvoin nyt enee tavataan hyviä, mutta usseemmittain pahoja ja
kelvottomia (18). Kuitenkin ei ouk ykskään niin varsin paha, eikä toas
niin perin hyvä, ettei hänessä löyvyk vähä kummaistakin (452, 54). Että
muutoin ihmisten toistukset tässä asiassa (nimittäin toisten hyvyyvestä
tahi pahuuvesta) ovat varsin puuttuvaiset ja monentapaiset; sillä hyö
kiittäävät ussein turhuutta, ja heittäävät ansion ilman arvotak
(95, 97); ainoastaan Jumala tuntoo syvämmen pohjat, ja tietää mitä
lepee meijän mielessämme. Sen eistä, tarkasti puhuttu, niin ovat
ihmiset sekalaisia, sekä hyviä että pahoja (30, 31).

Mitä taas ihmisen iästä oisi sanomista, niin se on tässä moailmassa
aivan viheliäinen ja moni-mutkainen (21). Hyö muistuttivat että on "ikä
yksi ihmisellä, mutta monta aikaa iässä" (22); että mikä hänestä on
eletty, se on tallella, tahi sitä ei eneä saata tyhjäksi tehä; mutta
että elämätä on eissäpäin, tahi tietämattömyyessä (23). Sanoivatten
"opiksemme ikä pitkä, viisaueksi vaiva kaikki" (24).[198]

Mitä meijän elämiseen tulee, niin "pitäis eleä niin kuin voijaan, ei
niin kuin tahotaan" (28); tahi meijän täytyy tyytyä meijän onnen
osaammo. Ja koska myö kerran olemme tähän moailmaan tulleet, niin
täytyy kärsiä niitä vaivoja ja rasituksia jotka eläminen moailmassa
myötensä tuottaa (1110), myöskin ite kuolemankin (1116). Ja koska myö
ei ainoastaan olla henkellisiä, mutta myöskin luonnollisia moallisia
olentoja, niin "täytyy meijän moalla elää moan tavalla, ellei myö taho
moalta pois paeta" (29). Viroissamme ja toimituksissamme "meijän pitää
tehä niin kuin käsketään, vaan elee niin kuin hyviin tapa on" (193).

Kuin nyt tarkemmin tiiustellaan mitenkä hyvän ihmisen tuloo elee, tahi
mitä heijän mielestä voaitaan tavaksi kunnollisen miehen, niin löyvämme
että heijän mieltensä myöten, yksi mies ensinnik piti olla sanoissansa
luja ja kintiä (175-280); aattoksissansa tarkka ja selkiä (497, 544,
492, 493); voaroissansa valpas ja vakainen (281, 512); vastuuksissa ja
vahinkoissa, muuttumatoin (282, 508); myötäisissä,[199] iloinen ilman
ihastumata (283, 496); sanalla sanottu, että kaikissa osottaa
järjellisyyttä (265, 749, 497, 469), ja hillittää omat himoinsa (270,
543, 283, 495, 640-642).

Äkkinäisessä joukossa, piti hään olla ikään kuin itekseen (sluten
inom sig sjelf) ja harva-puheinen (501, 494, 535), eikä milloinkaan
turvaita tuntemattomihin (70-72, 614, 615);[200] puheissansa
toimellinen (bestämd), vaan ei pitkällinen (535, 555), ja muihen turhia
puheita kuuleskella ilman nauramata (291, 559).[201]

Muutoin oli hyö käytöiksissänsä vakaiset ja yksintapaiset (925, 926);
menoissansa jäykeet ja yksintoikoiset (273-278); tavoissansa kankiat ja
yksinmukaiset (608, 1114);[202] voatteissansa halvat ja yksinkertaiset
(701-712); ruuissansa siistit ja kohtuulliset; elämissänsä kiivaat ja
vähään tyytyväiset (1080-1083, 923, 924); rahoissaan ja veloissaan
totuulliset ja rehelliset (713-724); tavaroistaan ja varoissaan,
tiuriit ja seästäväiset (873-875, 1074-1076); vaan ei siksi saittaat
eikä itarat (116-119). Heijän luonto oli, että kuin kerran rupesivat
runsaiksi ja heittäiksivät, silloin olivat aulit yltä-kyllän, niin
ettei kahtoneet omoansa, eikä seälineet ihtiänsä. Vieraillen olivat
avarat ja hyvätahtoiset (609-612). Pioissansa ja juominkissansa hyö
eivät pitänneet viinallen vihoo (571-574), ehkä hyö tiesivät ja
varoittivat hänen vaikutuksia (578-586), vaan nauttivat tätä viljoo
toisinaankin ehkä liiaksensa (569, 570, 593, 565), Ystävien ja
tuttavien joukossa olivatten leikki-puheliaiset ja hauskat, ja suloiset
ja iloisat keskenänsä (533, 534, 477).

Erinomattain olivatten näppärät viskoamaan toinen toisillensa
leikki-puheita ja sisuus-tikkaisia (542, 492). Että siitä suuttua,
pitivät hyö mielettömäksi (543, 544); vaan että vastata heitä
puolestansa, miehulliseksi; ja mielelliseksi että halvaksi arvata
koiriin ja narriin irvistelemistä (83, 85, 339). Valeeita ja joutavia
kehuitoksia, hyö ei ollenkaan suvaina, eli ies malttana kuulla
(545-547, 559);[203] ja että kiittää ihtiänsä tahi omiansa, luettiin
hullun tavaksi (435).[204]

Ne vanhat laulelivat ussein viinan tiloilla, ja virsillänsä jatkovat
vähät oluensa (553). Kyyrymäisissään hieroivat hyö kämmenillään runot
välillänsä (557); ja lukivatten isoksi viisaueksi kulkea Runoniekkana
virren töissä työskentellen (554, 555, 749). Semmoisia Runojoita löytyi
aina heijän pitopaikoissansa. Aineensa tahi virren alkunsa ottivatten
mistä peätyi (554); ussein "toisten pitkistä puheista, mielettömiin
lausunnosta" (555). Eikä kahottu mikskään, mitä hyö virtteensä panivat
(556).[205]

Töissänsä heijän oli aatos, että kutakin asiata piti alusta nouvattaman
(830, 832); ja että ahkeruuella ja hartauella kaikki oli voitettavaa
(1034, 271, 272). Että tehä hiljaisesti ja hitaisesti, lukivatten
hyvästi tehtyksi (845, 846); että kiirutella ja löyhytellä, pitivät
muka yhtä hyvänä (847-850).[206]

Evätaikoina ja kiireellä työnajalla hyö eivät malttana yölläkään levätä
(857, 858);[207] mutta sillä välillä, koska heillä oli hyvät jouvot
eikä paljon mitään tekemistä, niin perivät uniansa takaisin, ja
viettelivät aikansa kotona makoomisella (906).[208]

Muutoinkin hyö rakastivat kotiansa (907-910), ja pitivätten omaa
moatansa muita maita parempana (921, 922),[209] ja milt' ei pitäneet
juuri vihoo niillen, jotka olivat kotonsa heittäneet (917-919). Soassa
olivat hyö uhkeet ja urholliset (627-629), tappeluksissa uljaat ja
kauheet (654, 655), ja kuninkaallensa kuuliaiset (193) ja uskolliset
(189-191).

Jaloja miehiä hyö rakastivat aina, osottaissa heillen kunniansa (284),
kuitenkin eroittivat "ettei kaikki ouk kulta kuin kiiltää" (728, 729);
eikä ylistäneet käteen turhilla kiitoksilla (95, 96).[210] Hyö
selittivät aivon hyvin, että monestin pahapäiväisistä poijista oli
virunut aika miehiä (291, 657); ja että sitä vastoin, moni joka kulki
isoinna miessä, tahi joka oli korkeista lähtenyt, oli huono retkale, ja
muita kelvotompi.

Niin kuin muutkin kansat, niin myöskin Suomalaiset uskovat yhtä onnea,
tahi yhtä välttämätöintä asioihen tapahtumista (658, 663-671). Tämä
aatos on aina rahvaallen ja niillen vähemmin valaistunneillen omainen,
koska hyö kyllä näköövät sen järjestyksen joka luonnossa osottaiksen,
mutta eivät kuitenkaan ajatuksillansa käsitä sitä jaloutta ja
voimallisuutta, joka kaikkia moailmassa sovitteloo, hoivauttaa ja
hoiteloo.[211] Kuitenkin hyö tästä eroittivat yhtä äkkinäistä ja
vastatahtoista tapausta, jota ne tapaturmaksi kuhtuivat, ja joka
toisinaan tapahtuu ikään kuin itekseen ilman kennen puuttumatak (65).

Tällaiset olivat ne vanhat Suomalaiset luonnostansa, tahi tämmöiset
piti miehet heijän mielestänsä olla, jos heitä Uroiksi mainittiin. Että
hyö ovat myöskin semmoiset olleet, totistaa muutkin kansat, koska ne
vertoovat heijän olleen so'issa urholliset,[212] hallituksensa ja
kuninkaansa uskolliset,[213] toimessansa rehelliset ja ilman
vilpistelemätä,[214] töissänsä hartaat ja kiivaat,[215] ruumiiltansa
kovaluontoiset, ja tottuneet sekä kovuuteen että köyhyyteen,[216]
mielestänsä pikaiset ja ruttoluontoiset,[217] syvämmestä
hyvätahtoiset,[218] vierain joukossa harva-puheiset,[219] vaan
keskenänsä rattoisat ja iloisat,[220] j.n.e.

Olkoon tämä sanottu heijän miehistä, mutta meijän tuloo myöskin jotaik
puhua heijän vaimoväistä, ja toimittoo mitenkä heijän oil laita.[221]
Niin kuin muutkin itäiset kansat, niin myös Suomalaisetkin pitivät
vaimojansa aivan halpoina ja varsin vähästä arvosta.[222] Vanhoinna
aikoina heitä muissakin kansoissa ei pietty parempana; ja vasta
valaistuksen vajenemisella, annettiin sillen vaimollisellen henkellen
sitä arvoa ja kunniata joka on hänellen tuleva. Sillä kuin ennen
pitivät heitä miehen orjuutessa, ja kaikissa hänen käskynsä alaissa,
niin kuin muka vaimot oisi luotut miesten tähen, ja ei vaimot ja miehet
toinen-toisensa tähen -- niin piämme heitä nyt meijän elämän
kumppalinna ja toverinna, joihen toimituksia luetaan: että
suosioisuuellansa ja suloisuuellansa poisvietellä meistä meijän
murheemme, että likistämisellänsä ja kuiskuttamisellansa mielyttää
meijän mieltämme koska olemme työstämme väsynneet tahi surun-alaiset,
että sillä tavoin onnistaa meitä meijän vaimoissamme, meijän
lapsissamme ja meijän koti-majoissamme; eli toisella sanalla: että
keventää ja huojentaa meijän huoltamme ja vaivojamme, tahi että
puoleksi kantaa meijän vastuksiamme ja myötyyksiämme. Sen eistäpä myö
kuhumme heitä myöskin meijän puolisoksemme ja toveriksemme, sillä ilman
heitä meijän elämä ainoastaan oisi puoli, vajoo ja kolkko.

Miten halpana Suomalaiset muinon pitivät vaimojansa, nähään siitä, että
pientä poika-lasta, kuin hänessä oli vaan väheekään Uron uhkeutta,
piettiin heitä paljoa parempana (292, 807). Hyö vertaisivat
naisväkeensä Vuohiksi elävistä (409, 317, 398). Harakoiksi linnuista,
ja, tuohisiksi astioista,[223] eikä nämätkään ollut ne pahimmat sanat,
joihen heitä verrattiin (352). Ainoastaan talon-emännät ja äitit saivat
jonkuun ansion (196, 761, 625), jota annettiin heillen heijän miehensä
tahi lapsensa tautta (316, 317); mutta piikoja ja naisia ei kahottu
mikskään, sillä heitä luettiin kaikista kehnommiksi (352, 417), ja
tuskin että heitä ihmisiksi arvaeltiin.[224] Senpä tähen lukivatten
vaimot piikaisuuensa ikeä kaikkiin vaikiammaksi ja onnettomaksi (344).
Vanhemmat myöskentelivät ite piikojansa ja tyttäriänsä sillen joka
heistä enin maksoi (395, 396, 353),[225] ja Lappalaiset kuuluu vielä
nytkin näin kaupoitella lapsiansa. Ne nuoret vaimot vaivattiin
työstä työhön (359), ja peästyä ämmiksi, heitettiin heitä kotiin
pirtin-vartioiksi (297, 298).[226] Pitopaikoissa ja isoimmissa
väin-kokouksissa hyö saivat palvella ja mielen-nouvattoo miehiänsä, ja
hyvä oli jos saivatten siitten jälestäpäin syyvä ala-peässä pöyvän
niitä tähteitä jotk' olivat jäänneet jälellen uroiltansa. Karhuin
peijaisissa ja muissa semmoisissa jaloimmissa juhla-paikoissa, ei
laskettu vaimoja ollenkaan tiloillen, eikä suvaittu heitä ies
näkyvillen;[227] ja Lappalaiset pakottaavat heitä vielä nytkin, ettei
milloinkaan pistäitä heijän kotahan siitä pienemmästä sulusta, jota
kuhtuvat _pohjan-reijäksi_, ja jota ne rajuuttavat. Jos naisten elämä
kahottiin halvaksi, niin heijän kuolemansa kahottiin vielä halvemmaksi.
Sitä ei verrattu sen suuremmaksi, kuin jos oisi nauha talossa katkenna;
ja miehet jotka pitivät ansionsa alla että nauroo toisillensa, heillen
oli lupa nauroo naisten kuolemalle[228] että naimiselle.

Kuin pitivät piikojansa tällä tavoin pilkan alaissa, niin oli arvattava
että heijän viattomuus,[229] se vaimollinen puhtaus ja kunniallisuus ei
suureksi luettu (348-350), eivätkä sakoillen panneet heitä vietellä ja
villitellä (345-347). Harva tyttö uskottiin sen eistä miehistä varsin
vapa (365, 366), ja se näyttää kuin oisivat vaimon puuttehessa panneet
heitä tasan välillänsä (901). Niillä, jotka ne pietyiksi nimittivät,
ymmärrettiin semmoisia joilla oli tietyt miehet, tahi joillen oli oma
mielitietonsa. Näistä eroittivat heitä joita ne portoiksi tahi huoriksi
mainihtivat, ja joita hyö muista vaimoista välittivät (367, 368, 101).

_Kosiomisessa_ se oli puhemiehen asia että kuulustella ja tiiustella
morsianta (394). Sulhainen ei ollut ussein häntä nähnytkään, sitä
vähämmin kokenut (577). Että paljon valita vaimoisia luultiin
tihuvaksi työksi (385); ja varoitettiin erinomattain ettei ollenkaan
juhla-iltoinna ollut paljon karvoin kahtomista, koska silloin oli siviä
kukin, niin häijy kuin hyväkin naisi (376-379). Kukin piti heijän
mieltänsä myöten naija vertaisiansa, eikä juosta sivuihten omiansa
(373-375). Kaukoa-naiminen[230] ja koto-naiminen luettiin kumpaisetkin
yhtä ouvoksi (386, 388); sen eistä piettiin noapurista naiminen
onnellisinna (386), ja paraiksi talon toisen tyttäriä (387), (koska
heitä muka tunnettiin tavoistaan että käytöiksistään). Että naija
nuorena pitivätten parempana (295, 294); mutta että hätäillä
naiman-kaupoissansa lukivatten katumukseksi (380-383). Kaunukkaisiksi
kahottiin hoikkaisia ja pienoisia (313),[231] kuitenkin oli miesten
mielet monellaiset (314-316). Ehkä kasvot oli piioillen parraat
puhemmiehet (354), niin heijän rikkauetkin oli heillen hyvät naittajat
(355), ehkei kaikki heistä pitäneet (398, 399).

Se näyttää kuin Suomalaiset vanhuuestakin ainoastaan oisivat männeet
yksin-naimiseen; ei sentautta että se oli heillen kielty pitää
usseempia akkoja, vaan koska nämät eivät sopineet välillänsä (401),
vaan olivatten miehellensä sekä vaivaksi että vastuukseksi (368); ja
vielä siittenkin koska näkivät, että kalat meressä (403), linnut
ilmassa, ja kaikki luonnossa olivatten kahen-kasken (402), niin
arvaisivat tuosta, että kaksittain oli kaikkiin paras (393, 404).
Muutoin näyttää kuin ei oisi ollut kielletty luopua pahasta ja
kelvottomasta akasta, ja että pitivät hyvän eron parempana kuin pahan
yhteyven (391).

Akkoin asia oli ainoastaan että synnyttää ja ruokkia lapsiansa (424,
428, 448), -- ei että heitä kasvattaa. Poikiin yläs-kasvattaminen
tehtiin miesten mukaan; sillä akkoin joukossa heitä ei tehty uroiksi
(462). Lapset eivät soana kauan lasna olla (433), heitä taivutettiin jo
aikaseen työhön (433) ja totutettiin pois-luopua hekkumista ja muista
herkuista (467, 468). Heitä ylöskasvatettiin kurituksessa (436-444), ja
kuuliaisuutessa (445). Heijän vanhemmat kokivat kaikella tavalla soaha
heitä miehiksi (460, 462); eikä laimin lyöneet että oijaista heitä
opetuksillansa ja neuomisellansa (473, 453, 449). Tästä tapahtui
myöskin, että ehkä isän tavat ussein nähtiin pojissa, ja äijin eljet
tyttärissä (455, 456), niin taisi kuitenkin (kunnollisen kasvattamisen
kautta) huonommistakin vanhemmista selvitä hyviä lapsia (409, 457); ja
hyvistä vanhemmista (kehnon kasvattamisen tautta) virua kelvottomia
lapsia (285); joita ei eneä opetuksillakaan saatu oijaistuksi
(463, 465).

       *       *       *       *       *

Tässä lopetamme myö meijän tiiustelemisia meijän esivanhemmistamme.
Myö olemme ehkä tehnyt heitä kovin lyhykäisesti ja viheliäisesti, mutta
että toas enemmin johtata näitä vanhoin elämän-laitoksia, oisi ehkä
että liian pitkäksi venyttää tätä meijän koittelemustamme, joka jo ehkä
monen silmissä mahtaa tuntua pitkäksi. Myö heitämmö tätä sen eistä
toisillen, ja tyytymme siihen, että myö olemme kerran jo alun tehneet
-- tehköön muut lopun.[232] Myö olemme jo ilmin saattanut, että oisi
muka mahollista, näistä meijän omista vanhoistamme tutkistella vanhoja
aikojamme, ja tarkoittaa tietoja meijän Suomalaiseen tarinamukseen
kuuluvia. Myö olemme jo näyttänyt että näissä meijän vanhoissa sanan
laskuissamme[233] löytyy yksi iso viisaus suljettunna,[234] ja että myö
näihen tarkoittamisella taijamme joksikuksi vielä käsittää ja selittää
meijän esivanhemmien tapoja ja opin-keinoja. --

G--nd.



PUHEEN-PULMA.[235]


    Ite olenma _Kala_,
    Vaan peätönnä _Lakka_;
    Ilman niskata, _Akka_,
    Ja ilman ruumiita, _Sika_.

                    G--nd.



MUUTAMA SANA USKOMUKSESTA JA VALISTUKSESTA

(ynnä heijän vaikuttamista kansakunnissamme).[236]


Myö olemme jo ennen kertoineet, ettei yhtään kansaa maha löytyä, jok ei
usko yhtä Jumalata, ehkä hyö nimittäävät ja kunnioittaavat Häntä kukiin
eri-tavallansa.

Usseemmat kansat luottaavat yhteen Jumalaan, ja selittäävät hänen
olemisellansa (tillwarelse) kaikki ne monet tapaukset, kussa luonnossa
yksi luonnotoin voima osottaiksen.[237] Toiset taas jotka kyllä
selittäävät että luovuissa monestin löytyy yksi heissä vaikuttavainen
käsittämätöin henki tahi voima (joka erinnäisissä olennoissa
osottaiksen eritavalla) vaan eivät kuitenkaan havaihte että se on
tuleva yhestä yhteisestä ikuisesta alku-voimallisuuvesta (en gemensam
ursprungelig Urkraft) -- hyö ovat pitänneet näitä luonnossa löytyviä
voimia, tykkenään erinnäisinä ja itekseen olevina voimallisina ja
henkellisinä olentoina, ilman että heijän olemisella tarkoittoo yhtä
yhteistä ja yksinäistä alku-voimallisuutta, joka heissä vaikuttaa ja
osottaa voimansa. Hyö ovat sen eistä soaneet monta tällaista
henkellistä olentoa, tahi monta Jumalata; eli oikeemmittain,
Jumalatansa säveiltyksi moneen olentoon. Tällä tavalla on Päivä, Kuu,
Ukkoinen, Tuli, m.m. soaneet kukiin palvelioitansa, ja tullut
Jumaloinna pietyiksi. Tahi oikeemmittain ehkä sanoa, niin hyö ovat
rukoilleet Jumalatansa näihen kuviin alla. Sillä ne ymmärtäväiset
oivaltaavat kyllä, ettei aurinko ouk Jumala, vaan että Jumala
aurinkossa osottaa voimansa; ainoastaan ne ymmärtämättömät, jotk eivät
ouk hyvät ajatuksiansa niin paljon karkaisemaan tahi tarkoittamaan,
että älyväisivät kullakin asialla olevan perustuksen -- hyö ehkä
seisahtaavat ajattuksillansa tähän, ja pitäävät päiväsäk Jumalana.

Koska ihmiset ovat luonnollisia, tahi koska heillä on vähemp ymmärrystä
ja henkellisyyttä kuin luonnollista älyä, (sillä heijän aistimet ovat
aina olleet tarkemmat kuin heijän mielensä), niin ovat myöskin aina
tahtoneet mielusasti käsittää Jumalatansa muulla kuin ymmärryksellänsä;
tahi hyö ovat tällen hänen henkellensä myöskin tahtoneet yhtä ruumista,
jotta ne sillä saisivat häntä jollakulla luonnollisella tavalla
nähtäväksi. Ja kuin eivät löytänneet sitä missään, niin ovat hyö ite
tehneet hänellen ihmisen muotoisen kuvan.[238] Näitä kuvia ovat hyö
kussakin uskomuksessa löytänneet tarpeellisiksi, että niillä ikään kuin
johtattaa kansan luonnollista ymmärrystä henkellisyyteen, ja että
niillä muka muistuttoo ja vakuuttoo yksintoikoisia, kunnioittamaan ja
kumartamaan heijän Jumalatansa. Näissä hänen kuvissa kunnioittaavat
häntä nyt ne yksinkertaiset, niin kuin ne viisaat ja valaistut
ylistäävät häntä luomisessa ja luonnon erinnäisissä luotuissa.[239]

Meijänkin uskomuksessamme kunnioitamme Jumalatamme kolmella nimellä, ja
sanomme, että se kolmella tavalla meillen ilmoittaa ihtiänsä;
nimittäin, 1) kuin Luoja ja kaiken luonnon holhooja (Jumala Isä), 2)
niin kuin ihmiskunnan onnistaja ja lunastaja (Jumala Poika), ja 3) niin
kuin meijän mielen-valaisia, ja uskonvahvistaja ja henken-herättäjä
(Jumala Pyhä-Henki), kuitenkin ei ouk kolmee Jumalata, vaan kolmet
henkee yhessä Jumaluutessa; tahi hyö toimittaavat meillen yhtä olentoa,
joka osoittaiksen meillen, kuin ikuinen Viisaus, ikuinen Rakkaus, ja
ikuinen Pyhyys.[240]

Myö eime ouk suinkaan piirittänyt Jumalatamme luonnollisissa kuvissa,
tahi moallisella tavalla tehnyt häntä meijän silmillemme
nähtäväksi;[241] mutta myö oommo kuitenkin antana Jumalalle
luonnollisia nimiä,[242] että sillä muka selittäisimme häntä
yksinkertaisillen; ehkä myö näillä nimillä oommo tehnyt häntä kovin
luonnolliseksi (sinlig) ja käsittämättömäksi ymmärryksellemme
(obegriplig för förnuftet -- det mensliga).[243] Sillä näillen nimillen
Jumaluutessamme ej saata antaa samoja merkityksiä, ymmärtämyksiä, ja
torkoittamuksia, kuin heillen annetaan, koska puhe on moallisista.

Ne monet errinnäiset Uskomukset moailmassa, ovat ainoastaan erilläisiä
piiroksia, joilla ihmiset tapaileevat Jumalatansa, ja osottaa hännellen
heijän uskonsa ja palveluksensa. Näistä piiroksista saattaa toiset olla
paremmat, toiset pahemmat. Monet heistä ovat ehkä ouvot ja turhat,
monet myöskin viisaat ja avulliset.[244] Sitä myöten kuin kukiin kansa
on vaeltanut valistuksen tiellä, sitä myöten ovat hyö myöskin
vuoroltansa heittäneet ja poishyljänneet ne entiset eksyttäväiset uskot
ja opit, ja ottaneet toisia heillen soveliampia ja kunnollisempia, tahi
tarpeensa myöten puhistanneet, oijasseet ja tarkoittaneet tätä vanhoo
entistä.[245]

Ne erinnäiset ymmärtämykset meijän Jumalan uskomuksessa, joita moni
pitää heijän juurin kallihinna ja sisällisinnä osana -- nekin ovat
ussein ulkonaisia piiroksia, joilla myö ymmärtämyksessämme koemme
tarkoittoo ja käsittää tätä Jumalista olentoa, ja jotka ei kiellä
toisia, toisilla ymmärtämyksillä, häntä käsittämästä.

Mikä on siitten se sisimäinen henkellinen ja eläväinen osa meijän
uskomuksestamme -- ellei se ouk nämät peä-ymmärtämykset meijän
uskomuksessamme? Se on jokaisen ihmisen oma sisimäinen usko, hänen
henkellinen mielenvalaistus, hänen Jumalallisuus, pyhyys ja
vaanhurskaus, joka osoittaiksen ei sanoissa eikä puheissa, mutta hänen
käytöksissänsä ja tavoissansa, hänen teoissa ja töissä, eli koko hänen
täänaikuisessa (timmeliga) elämässä. Uskomus on ulkopuoleltansa
ainoastaan se piiros kussa tämä meijän syvämmellinen usko
toimittaaksen. Mutta koska se ulkonainen uskomus ei ainoastans ensin
sytytä ja herätä tätä meijän sisällistä henkellisyyttä, vaan
yksin-kertaisissa syvämmissä ottaapi kokonaan hänen siansa, ja sillä
tavalla on myöskin sisälliseksi luettava -- niin se ei eneä ouk
ainoastansa yksi tyhjä piiros meijän henkellisyyelle, mutta yhtaikoo
myöskin tämä meissä virvottavainen sisällinen, henkellinen ja eläväinen
usko.

Että toivoo, että kaikki ihmiset moailmassa seuraisi yhtä uskoa, tahi
nouattaisi yhtä ulkonaista Jumalan-palvelusta, oisi yksi lakia (from)
mutta yksi lapsellinen toivo, ikään kuin se että ne puhuisivat yhtä
kieltä, tahi pukeisi ihtiänsä yksiin voattein pariin. Sillä jos kohta
se olisi mahollinen ja saattaisi tapahtua että kaikki ihmiset tulisivat
e.m. ristityiksi, niin ne kyllä ehkä tavottaisi kaikki yhtä yhtäläistä
ulkonaista Jumalan-palvelusta, tahi uskomuksen piirosta, mutta heissä
löytyisi ehkä vielä siittenkin moni pakana, ei nimelliseksi -- vaan
syvämmelliseksi. Mutta että toivoa, jotta kaikki ihmiset tulisi
mielessänsä valaistunneeksi, syvämmissänsä henkellisiksi, ja
elämissänsä onnellisiksi, se on yksi Jumalallinen toivo, jota ei
ainoastaan ne monet hallitokset ja Valtiat, ne monet uskomukset ja
viisauen opit ovat tavoittavoinaan, mutta jota myöskin joka ihmisen
pitäis puolestansa harjoittoo ja kaikesta voimasta ahkeroittaa.[246]

Kuin toas tarkoittamme näitä erinnäisiä Uskomuksia, niin löyvämme myö,
että ne, jotka eivät kovin harjoita näitä ulkonaisia piiroksia, vaan
antaavat sillen luonnollisellen ymmärryksellen myöskin vallan, että
ynnä sen henkellisen uskon kanssa, ja ikään kuin hänen rinnalla,
tiiustella ja vaikuttoo, ovat aina olleet ihmisillen onnellisemmat.
Näistä on erinomattain se Lutherin-Evangeliumillinen, se
vastaanpeätätty ja se uuistettu,[247] ne enin taipuvaiset.

Sillä hyö salliivat kunkin pitämään oman uskonsa henkellisissä
asioissa, ainoastaan hyö eivät levitä tätä muillen, tahi julkisesti
rupia soarnaamaan, vasten sitä laillista esivallalta jo hyväksi
kahottua Jumalanpalvelusta. Hyö eivät polje eikä soimaa muita
uskovaisia, vaan saarnaavat rakkautta ja hyvyyttä kaikkia vastaan, ja
kärsivällisyyttä myöskin vihamiehiämme kohtaan. Sillä näihen
uskomuksien luonto on, että harjoittoo rakkautta ja hyvyyttä
moailmassa, ynnä henkellistä yhtäläisyyttä;[248] josta siitten myös
seuraa yksi laillinen yhtäläisyys. Tästä tuloo että asujammet niissä
valtakunnissa kussa näitä uskomuksia harjoitetaan, ovat ne
onnellisemmat ja enin valaistut, niin kuin e.m. Englannissa, pohjos
Frankriikissa, Saksan maalla, Schveitsissä, Ruotissa, Norissa,
Danmarkissa ja Suomessa.

Sitä vastoin ne uskomukset jotka ainoastansa harjoittaavat ulkonaisia
tapoja, ja jotka usseemittain heittäävät ne sisälliset sillään, niin
kuin e.m. Poavin uskomus,[249] jossa luetaan rikokseksi kuunnella muita
Jumalanpalveluksia, auttaa muita uskovaisia, tutkistella ja perustella
näitä heijän uskomuksen toteita; jossa luonnollinen ymmärrys suljetaan
näihin ulkonaisiin menoin, jossa mielen valaisemus luetaan ihmisillen
vaaralliseksi ja vahinkolliseksi, (sillä se kajottaa pimeyttä ja mielen
sokeutta) ja sen eistä alas-poljetaan ja moahan sotketaan;[250] jossa
ruokitaan ja syötetään yksi iso joukko, pappia laiskuutessa ja
mielen-valaistamattomuutessa, jotka juonillansa enemmin harjoittaavat
maallisia asioita, kuin henkellisiä, niin kuin nyt liioitenkin nähään
Spaniassa ja Frankriikissa -- siinä ompi myös, kansa aina varsin
valaistamatoin, roaka ja onnetoin.

Missä taas hallitus ja uskomus on niin yhteen-juurtunneet ettei
kummaistakaan heistä eroitetak ilman toiseta, tahi missä niillen
moallisillen toimitoksillen aina annetaan henkellistäkin
tarkoittamusta, niin kuin e.m. Muhametin tahi Islamin opissa, kussa
muita uskovaisia tuskin luetaan ihmisiksi, vaan maallisissakin
asioissa alenetaan koiriksi; kussa luetaan rikoksi muuta oppia, kuin
mitä heillen heijän uskomus opettaa, ja joka on sen tapainen, että hään
miekalla vaan ei mielenvalaistuksella vahvistaa valtaansa, niin kuin
e.m. Turkin ja Villiturkin[251] maissa -- siinä ovat ihmiset ja heijän
mielet, yhtaikoo sekä henkellisessä että moallisessa orjuutessa.

Sentähen nähään, että ne viisahimmat hallitukset eivät ouk milloinkaan
sevoittaneet henkellisiä toimituksia moallisihin, eli moallisia
henkellisihin, vaan tykkenään heijän moallisista asioista
pois-eroittaneet ne henkelliset toimitokset, ja sallineet kansan
henkellisyyttä, yhellen erinnäisellen holhotuksellen, asetettu
pappiloista ja Jumalisen sanan toimittajoista, joihen asia on että
valvoa kansan henkellisyyttä ja pitää tuosta huolta; kuitenkin niin
että hyö kaikissa ovat hallituksen lain-alaiset ja hänen
käskyn-kuuliaat.[252]

Ne monet erinäiset vapavaltaiset hallitukset[253] pohjospeässä
Amerikkaa,[254] joista nyt ympärin moailmata mainitaan, ja joihen
äkkinäisessä loistamisessa ja vointumisessa ei yksikään kansa taija
vertaita, osottaa meillen kyllä mitä yks laillinen vapaus (en lagbunden
frihet) aikaan soattaa; kussa ei eroitus kielissä ja uskomuksissa
vaikuta mitään moallisissa asioissa,[255] ja kussa alamaisten parasta
ja valtakunnan vakausta perustetaan keskinäisen velvollisuuen ja
vapauen peälle -- ei ulkonaisella uskomuksella,[256] eikä (välillensä)
miekkoin terillä; kussa tarkoitetaan yhteistä hyvyyttä ja yhteistä
henkellisyyttä, ei ainoastaan yhtäläistä Jumalan-palvelusta ja
puheen-lausumista.[257]

Ei ouk mikään moa moailmassa, niin lyhyvellä ajalla koroittannut
ihtiänsä rinnallen muihen kansoihen, niin kuin nämät yhteenliitetyt
vapavaltaiset hallitokset pohjospeässä Amerikkaa.[258] Sillä siinä
missä 60 vuotta siitten ei ollut muuta kuin paljasta syvämmaata, jossa
Karhut ja mehän pevot ronkuisivat toisiaan ruuaksensa, ja jonka
korvissa tuskin nähtiin jälkiä meijän sukullisten, siinä on nyt
ilmistynyt kolmatta kymmentä hallitusta ja valtakuntoo, ja monta satoo
kaupunkia ja kylee.[259] Ne suuret salot ovat jo aikojaan muuttainnaan
pelto- ja puisto-maiksi,[260] ne suuret selät ja veet kantaavat nyt
kaupan- kaluja ja aluksia joka moailman kolkasta.[261] Tähän on jo
viisaus vajonut muista maista, kussa häntä tyhmästi käytettiin,[262]
tässä on taijot ja tievot toisiansa tavaineet, ja tässä on jo moni uusi
ja iso ilmoitus [263] tehty voitoksi ihmisillen.

Kuin itäänpäin kahomme niin neämmö siinäkin yhen aivan ison ja jalon
hallituksen, joka vähemmällä ajalla kuin 120 aastaikoa, kohotti
ihtiänsä yhestä vallattomasta (ostadgadt, oregleradt) valtakunnasta,
kaikkein muiten yliten, ja joka nyt jo syläillöö pohjan ja etelän
moakaaret.[264] Kuin Zaari Pietari perusti Venäjän valtakunnan, niin
hään arvaisi saman asian, ettei yhtäläinen uskomus ja lausuminen, mutta
yhteinen paras (yhteinen laki, velvollisuus ja oikeus) perusti
valtakunnan vakautta. Hään kuhtui luoksensa kaikkia kielellisiä ja
kaikellaisia uskovaisia, ja antoi heillen samat oikeuvet ja vapauvet,
kuin oli jo vanhuuesta annettu omilleen.[265] Taituria ja
tieturia,[266] oppineita ja viisaita haki hään juuri halun-mielin, ja
antoi heillen suuret-summatot rahat, ja lahjoitti heitä hyvyyvellänsä,
ainoastaan heitä soahaksensa.

Piammin kusta maan-loukkaasta kiiruhti miehiä sinne yläsauttamaan ja
vahvistamaan tätä vielä aivan roakoa kansakuntoa, eririomattain Saksan
ja Frankriikin maista. Se on heijän kautta kuin valistus on tähän
valtakuntaan sisään-tuotettu ja levitetty, ja joihen kautta se on
tiioissa ja taijoissa koroittanut ihtiänsä muihen kansoin tasallen.
Se oli hyö jotka kuletti ja opetti heijän sotajoukkoja asettaita
tappeluhun, ja sotakeinoja käyskentällä. Jos hään oisi kaikissa
ainoastansa nouvattanut Greekkaan-uskoisia jä Venäjätä puhuvaisia, niin
minnek hään oisi joutunut aivotuksillansa? Venäläiset oisivat silloin
ehkä vielä tänä päivänäkin samalla kannallansa kuin olivat 100 vuotta
siitten, tahi ennen häntä; eli hyö olisivat varsin roa'at ja
valaistamattomat. Se oli tämä heijän roakaus, joka pakotti häntä
käyttämään roakoja keinoja heitä kesyyttellä, ja kohtata kovuutta
kovalla. Mutta ajat ja kansat ovat siitten jo paljon muuttuneet, ja
sitä myöten myöskin tämä kovuus muuttainnaan helleyteen. Hänen
perilliset ovat nouvattaneet samat viisaat hallitus-menot[267] ja
seuraneet hänen askelia. Eikös tässä valtakunnassa löyvyk toista satoo
erinnäistä kieltä ja kansoo? pian kaikellaisia uskoisia -- yksinkin
pakanoita. Eikös tässä Mahometilaisia ja Poavilaisia pietäk samassa
arvossa kuin Greekkalaisia ja Lutherilaisia? Kullenkin heistä
uskalletaan isoimmia virkoja ja toimituksia, sekä henkellisissä että
moallisissa, ainoastaan hyö ovat lain alaisia ja kuuliaisia. Kaikki ne
monet kansat, niin pienoiset kuin suuremmatkin, ovat soanneet pitää
omat kielensä ja uskonsa, omat vanhat tavansa ja käytöksensä, ja monet
heistä myöskin oman hallituksensa ja lainsa. Hyö ovat toinen toisesek
kanssa yhistetyt ja välillänsä vahvistetut yhteisellä velvollisuutella
ja liitoksella, ja yhteisellä valtialla.

Tästä tulee että tämä iso valtakunta ei ouk ainoastaan seisonut jo
kauvan, ja näillä viimeisilläkin ajoilla jäänyt seisalleen kuin kaikki
muut olivat kumoon koatumassa, vaan lisäyy vielä päivä päivältä, ja
ouvoksi monen silmässä ei painu sillä isoutellansa. Tästä heijän
uskomus-rauhallisuuesta[268] tulee, että tässä laveassa valtakunnassa,
kussa löytyy niin monta eri-uskoista, ei kuitenkaan ouk kuultu
sellaisia henkellisiä mainittavia riitauksia, kuin muualla on kuultu
e.m. Irlannissa ja Englannissa; tästä tulee, ettei tähän asti ouk tässä
moassa löytynyt niin monta metelin ja kapinan nostajaa, niin monta
moan-petturia ja uskottomaa kuin muualla, ja kuin oisi ehkä ollut, jos
kaikkia tunkettaisiin yhteen piirokseen.

Vaan onkohan nämät kansat siksi niin onnelliset ja niin valaistut kuin
muutkin kansat Europassa? -- Niillä on kyllä ollut tätä henkellistä
vapautta, vaan ei tätä laillista. Meijän viimen vainaja Keisarimme
keksi kyllä tätä heijän puutosta, ja aivotti tätä auttoaksensa. Hään
piti mielessänsä teheksensä alamaisiansa ei ainoastaan voimallisiksi
mutta myöskin onnellisiksi (olkoon tämä hänen suurin kunniansa). Hään
hävitti jo paljon pimeyttä valaistuksen levittämisellä, ja helpotti
maan-orjuutta vapauvellansa ja helleyvellänsä; ja myö oommo toivossamme
että tämä meijän nykyinen Keisarimme pitäis täyttämän ja lopettaman
hänen Veli vainajan aivotuksia. Hään on jo meillen osottanut, ettei
tämäkään ouk mikää turha toivo; hään on jo antanut käskyn, että yksi
yhteinen Lakikirja pitäis toimitettaman koko Venäjän moalle, että sillä
vakuuttoo alamaisiansa laillisella oikeuvella ja vahvistuksella, ja
hään on jo ite ottanut tämän asian armollisimpaan huolehensa. Hään on
jo peästänyt Virolaiset vapauteen, ja toimittanut Suomalaisillen
tilaisuutta harjoittamaan valaistuksensa ja onneansa.

G--nd.



RUNON-RUIKUTOS

Koska tuli sana että meijän Armollisin Keisari oli kuolut
Tarankossa[269] s. 1:senä päivänä Joulukuussa vuonna 1825.


    Ipse Pater patriae, quid enim civilius illo,
    Sustinet in nostro carmine saepe legi.

                                      _Ovidius_.

        Jäseneini jäykistyyvät,
        Suonet kuivistuu kokohon,
        Ajatukset, aivotukset
        Juoksoavat hujan hajan,
        Seisoavat jo sekaisin;
        Sill en taija taivoltani,
        Enkä kynällä kykene
        Panna näitä paperillen,
        Murhet muistoksi monellen.
        Pankoon siitten muut paremmat,
        Tehköön virret viisahimmat,
        Surusta, suru-runoja,
        Joita laulais lapsillemme,
        Jälkeisillemme jätettäis
        Muistutuksi, tämän murhen.
        Merkiksi mieli-pahamme!

        Tokk' ma Runon ruikuttelen,
        Suomen kielellä selitän
        Miten Tarankos' tapahtui,
        Meren mustan mutkahassa,
        Aivan Assovin lahella.
        Siin oil kaupunk' kaunis kyllä,
        Talot rannalle raketut,
        Johon valtias vaelsi.
        Meijän kelpo Keisarimme
        Tullessansa tuon kujillen,
        Kylän päähän päästyänsä
        Heiti meillen jää-hyväiset:
        "Hyvästi nyt hyvät lapset
        Minun veljetkin veikkaiset!
        Lähtöpä mullen nyt tuloopi,
        Maita muita matkustella;
        Kylläpä myö toisiamme
        Vielä taivaassa tavataan."
          Sanoittu näitä sanoja
        Muutti Hään murheesta majansa
        Tuonek taivaiseen talohon,
        Tuonne ikuiseen ilohon.

        Saatuva tämän sanoman
        Kansat kaikki kauhistuivat,
        Seisattuvat säikähtynneet.
        Koska kuulit kuolehenna
        Venäjän valtian valitun,
        _Aleksander_ armollisen
        Ei enee olevan elossa.

        Voi meijän Kuninkas kulta,
        Meijän kelpo Keisarimme,
        Miksi nukuit niin nuorra,
        Läksit niin nopeen lepohon!
        Oisi sullen vielä ollut
        Aikaa elätä enemmin;
        (Ihmisiltä jo iäksi
        Siunataan Sinun nimeis).
          Honkaat kaikki huolistuuvat,
        Vuoret kaikki voihkuavat,
        Kuin et tule tuonelasta,
        Palaja manalan maasta,
        Tuosta kylmästä kylästä,
        Kuollon kurjan kartanosta.

        Niinpä kansasta katoisi,
        Väsyi meijän välillemme,
        Joka varjeli Venäjät,
        Suojenteli Suomalaiset,
        Viron raukankin rahvaat
        Vapautti ja varoitti.
        Joka oli onnellisest,
        Laupiasti lahjoitettu
        Nillä mieli-merkkilöillä,
        Joita harvoin kyll' tavataan,
        Valtioissa varsin harva.
        Olit aina armollinen,
        Armollinen, avullinen,
        Alammaisillen avara,
        Nöyrä köyhäinkin kotassa;
        Varjeluksi vaivaisillen,
        Onneheksi orpoisillen
        Turvaksi monen tuhannen.

        Vaikka Sinun hallitessa
        Soat isot ilmistyivät,
        Jotta valta jo vapisi,
        Peläistyvät Pietarissa;
        Viimen kuitenk voiton kanssa
        Etsä tahtona tapela,
        Surmata omoo sukua.
        Sill ej Sua suostutellut
        Sota-juonet juoksutellut,
        Miellytellyt tätä miestä.

        Vaikka kohta valtakunnan
        Loajemmaksi sa levitit,
        Ja pian joka puolelta
        Kyllä liioiten lisäisit,
        Niin sa kuitenk kuuluisasti,
        Mieluisasti niin kuin miesi
        Rauhan moailmaan rakensit,
        Valtakuntihin välillä
        Sovitit hyvän suosion.

        Kukapa kummaksi panisi,
        Ottais sitä ouvoksensa,
        Ett on murheet muistossamme,
        Mielikarvat mielessämme,
        Suussamme suru-sanoja;
        Että hänen katehessa
        Kyyneleitä kylvättihin,
        Itku-silmin istuttihin,
        Hänen hauvan ympärillä.

        Savossa nämät sanomat
        Teki miehet mielettömiks,
        Lesket kaikki levottomiks,
        Uuvenmaankin majoissa
        Itkusilmällä Isänät
        Toinen toisell toimittaapi
        Mitä kuulivat kylässä,
        Kirkko-tietä käyvässänsä.
          Karjalaiset kammoistuvat,
        Hämäläiset hämmäistyvät,
        Pohjolaisetkin poloiset
        Paniin päivillen pahoillen,
        Koska hauvassa havaisit
        Heijän rakkaan Ruhtinansa,
        _Aleksander_ armollisen
        Ei eneä olevan elossa.

        Häntä kaikki kaipoavat,
        Suru-suullansa suruuvat
        Suloisessa Suomenmoassa,
        Poloisessa Puolanmoassa;
        Koko Venäjän väestö
        Itkeepi tätä Iseensä.
        Kolmet kuuetta kymmentä
        Miljuonia ihmisiä
        Ovat orvot jo osastaan,
        Tulleet varsin turvattomiks,
        Kuin on kuollut ja kotonut
        Heijän kuuluissa Kuninkas,
        Heijän Herra herttainensa,
        _Aleksander_ armollinen.

        Vanhat Aasian asukkaat,
        Lapset ikuiset iässä,
        Jotka käyvät käiväröivät
        Aurinkon raja-maisilla,
        Päivän-nouson mantereilla,
        Hyökin mahtaavat maukkua,
        Kujerella huikiasti,
        Parta-suutansa sukia,
        Kuulehessa ett on kuollut
        Heijän kuuluisa Kuninkas,
        Heijän Herra hertainensa,
        _Aleksander_ armollinen.

        Mutta mitäs ma mainihten,
        Mitäs tyhjään yrittelen
        Nimittää niitä nimiä
        Jotka häntä murhehtiivat
        Ensinnik koko Europa,
        Kaikki vanhat Valtakunnat,
        Maan-piireihen pitäjät
        Paheksii tämän asian,
        Että joutui joukostamme
        Tämä miesi merkillinen,
        Tämä uljainen uroista
        Jätti heitä jälellensä.

        Mutta kuitenk' kaikki näistä
        Ej ouk ykskään joukoss' joka
        Suru niin kuin Suomalaiset,
        Niill' on syytäkin surua,
        Huomennakin huolistua,
        Koska heiltäkin katoisi,
        Toivo ainua aleni.
        Oltiin äsken äijittommät,
        Varsin vanhintoo vajoo,
        Nyt myö jäimmekin jätetyt
        Itekseni ilman isätä.
        Meitä teköö huolet huonoks,
        Murheet muita mustemmaksi;
        Ohho, onnetoin osamme!
        Varsin vaikia elämä,
        Koska myö poloiset pojat
        Olemme taas orvon-lapset,
        Kovalt' onnelta koetut.
        Kuka meill' nyt turvan tuopi,
        Kuka rauhalla ravihtoo?
        Kuka uutta uskallusta
        Panoopi meijän povehen?
        Sytämessä sytyttääpi
        Tyytyväistä tyyventöä?
        Onnen oikian osottaa?

        Olkoon se meijän omainen,
        Veli vainajan valittu,
        _Nikolausi_ niminen,
        Joka suopi meillen suovan,
        Ennen entisen elämän!
        Siitt ois meillä vielä mieli,
        Toivo vielä toisen kerran
        Peästää onneiseen olentoon,
        Ennen entiseen elämään.

                            G--nd.



SANAUKSIA.[270]



AGNES LOUISE GODENHJELM.[271]


Sanaus.

    Nuori kuin heinä, kaunis kuin keväinen kukka,
    Kasvoit Sie koria korvessa; Suomessa suloinen juur.
    Ihana Tyttö! taivaat ei tainna olla Sinua ilman;
    Sen eestä ottivat hyö moastakin omansa pois.

                                      G--nd.



ULRIK WILHELM HASSELBLATT.[272]



Sanaus.

    Ystävä! vieraissa maissa myö tutuksi tultiin, ja kohta
    Rakkaus ratkeis ja ystävyys yksinään jäi.
    Kuolema rikkoi Sun rintais, mutt' henkeisi heiti;
    Tuonelan turviin yhtyyvät ystävät taas!

                                         G--nd.



PETTER REINHOLD von TÖRNE.[273]


Sanaus.

    Surutkee Suomessa kaikki! yks meijän ystävä vaina
    Törne on manalaan männyt, viisas ja vilpitöin mies;
    Nuoruus ja Viisaus moassa -- ei tavatak yhessä aina,
    Hänessä löytyivät kaikk', Totuus ja Rakkaus myös.

                                              G--nd.



TÄMÄN MOAILMAN KATOVAISUUTESTA.


    Vuuet vuosista kuluuvat,
    Päivät päivistä katoovat,
    Eikä jätäk jälelleensä
    Josta tunnit tunnettaisiin,
    Ajan luvut luettaisiin,
    Märkittäisiin ajan meärät.
    Joka nyt ajat jakoopi,
    Kohta jaetaan ajassa;
    Joka nyt iät lukoopi,
    Kohta luetaan iässä.
    Sill' ei löyvyk mitään moassa,
    Eikä taivaalla tavatak,
    Jok ei ouk iältä syöty,
    Ajan muutokselt' murettu.
    Ihmisetkin, eläimetkin,
    Suurimmatkin, pienoisetkin,
    Kaikk' ne raukat raukenoovat,
    Kukistuuvat kukiin kohta.
    Urot uupuuvat uroilla,
    Väsyyvät kyliin välillä,
    Miehet keskellä keolla
    Niin kuin kukkaiset kukistuu,
    Neijot neäntyy, pojat poahtuu,
    Lapset lahonna lakastuu.
    Ei seäli tuonelan toukka,
    Armahta manalan mato!
    Kansat koatuuvut kumohon,
    Suvut suppuhun supistuu,
    Katoovat kaikki tomuksi,
    Kaikki tuhkaksi tuloovat.

    Niinpä kulkeevat Kuninkaat,
    Maihen vanhimmat vaeltaa,
    Tuohon tuonelan talohon
    Miehet parahat palaavat.
    Sinne tunkiiksen tuhannet,
    Sa'an-satoja samoovat;
    Iälliset, harmoopäiset,
    Nuorukaiset, naurosuiset,
    Kaikk' ne hauvassa homehtuu,
    Muuttuu mullassa muvaksi.
    Niin kuin turpeessa turilas,
    Toukka tammehen tomussa,
    Mikä missä, kuka kussa,
    Nukkuupi nurmen ala.
      Niin on, niin on ihmis rukka,
    Kapeen-karvan kannattama!
    Et sinä itekkään tiiäk
    Mihin luitaisi luvetaan,
    Mihin kalsot kannettaneen,
    Mihin viskataan vitakset.

    Mitäs siitten pöyhisteleit,
    Olet niin ylen ylpiä?
    Silläköön sinun nimelläis,
    Vainko raukka rahallaisi
    Luulet sie muita paremmaks,
    Onnen lapsia olevais.
    Vähästäpä sinä veikkonen
    Kovin runsaaksi rupeisit.
    Kuinhaan peäsät päivän peähän
    Jollon kaikki katoapi,
    Mitäs jääpi siitt' jälellen?
    Yksi roato raateltava,
    Yksi hauska hauvattava,
    Annettu maan mavoillen,
    Syölähillen syötäväksi;
    Jotka lihat liikuttaavat,
    Jotka suolet suorittaavat,
    Kalhot kaikki kaluvaavat,
    Syövät syvämmen suuhunsa.

    Tok on yksi puuttumatak,
    Toukan hampaan hakkoomatak,
    Ajan luvussa lujanen:
    "Tehty työ ei täkämätöin."
    Mitäs olet aivottanut
    Valmistannut, vaikuttanut,
    Hyväksi tahi pahaksi,
    Sukukunnan kunniaksi,
    Onneksi oman olentois,
    Sit' ei saatetak salata,
    Peitoksilla peitätellä.

    Ootkos elenyt ehoksi,
    Muillen muka turvahaksi,
    Muihen ihmisten iloksi?
    Ootkos tehnyt jotakuta
    Kelvollista, kunnollista,
    Joka muita muistuttaisi,
    Jäisi merkiksi jälestäis,
    Sinun olleen otollisen,
    Avullisen, aimollisen,
    Aikaan soattaneen jotaik;
    Niin et katoo kuolemassa,
    Etkä torku tuonelassa,
    Malta manalan majassa.
    Silloin siunataan sinua,
    Moassa vielä mainitellaan,
    Taivaassa sinun tapojais.

                       G--nd.



SANAN-VAIHETUS.[274]

    Viänämö nein Vempelettä,
    Kanteletta käsin käytämme,
    Kuin muinon yks uljas Ukko,
    Ikuinen ilon-Isäntä.

                     G--nd.



KEÄNNÖKSIÄ HOMERUKSESTA.



Tiiustuksia Homeruksesta ja hänen kirjoista.


        Non ut voluimus,
        Sed ut valuimus.

Jo on kolmatta tuhatta aastaikoa siitten kuin Homerus moailmassa eli,
vaan ei ouk ykskään vielä ollut hyvä, että runoillansa tulla luetuksi
hänen vertaiseksi. Myö taijamme ilman epäilemätä sanoa, että juuri
harva kirja on omalla kielellänsä tullut niin paljon luetuksi kuin
hänen, ja että suurin osa Oppineista ovat harjoittaneet tätä Greekkaan
kieltä ainoastansa häntä lukeeksensa. Europassa ei sunkaan mahak löytyä
yhtään kansoo, jok ei ou koetellut kielellänsä käsittää tämän vanhan
Runojan lausumisia; Ainoastaan Suomalaiset ja Lappalaiset, hyö ovat
tässä niin kuin monessa muussakin asiassa, olleet muita jälempänä.
Minkätähen siitten Homerus on kaikilta näin luettava? mahtaa joku ehkä
meistä kysyä, eihään se opeta meitä Jumalata tuntemaan, eikä viritä
muutakaan viisautta. Ei vaan! mutta se opettaa meitä tuntemaan ihmisiä,
ei sellaisia kuin hyö useemmittain ovat, kelvottomia ja kunnottomia;
mutta niin kuin heijän olla pitäis, täynnä hyviä tapoja; tahi jaloja ja
voimakkaisia, sekä töissänsä että käytöksissänsä. Ja vielä siittenkin
niin hään kuvailee heitä niin luonnollisella tavalla, niin totuuella ja
elävällä valolla, ettei myö hänessä missäkään löyväk virheitä tahi
puutoksia. Kolmet tuhatta aastaikoa ei ouk olleet hyvät aikaan soaha
jotakuta häntä parempata; ja se on ihmiteltävä, että ihmiset jo niillä
ajoilla olivat niin valaistunneet ja oppiansa harjoittaneet, että
heijän kirjutokset vielä nytkin on meillen esimerkkinä.

_Homerus_ eli nuon 900 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä.
Missä paikassa hään oli syntynyt on tietämätöin, sillä seihtemät
kuuluisat kaupunkit kiskoittelivat keskenänsä soahaksensa tätä
kunniata.[275] Myö tunnemme hänestä ainoastaan, että hään oli yksi
Greekkalainen Runo-niekka, joka sokeana kulki ympärin laulellen
laulujansa kansan ja kuninkaihen kuulla. Hänen isänsä sanotaan olleen
Mäon, ja hänen äitinsä Kritheis, joka oisi pitänä synnyttää häntä Melen
virran rannalla, Smyrnan kaupunkin tienoilla. Kuitenkin on puheet
hänestä niin monellaiset, ettei heihin oo peällenluotettavoo. Moni on
näillä ajoilla myös epäillyt semmoisen miehen ollenkaan löytyneen, ehkä
laulut hänen nimellä ovat tulleet kuultuiksi ja koottuiksi. Suurin osa
näistä hänen runomuksista ovat jo kavonneet ja joutuneet hukkaan;
ainoastansa Iliadi, Odyssea ja hänen Hymnit ovat vielä jälellä.
Nykyisemmät tiiustajat ovat luulleet löytäneese ettei nämätkään kaikki
ouk yhen miehen tekemiä, eikä myös yhenkään ajan; jota hyö sekä
kielästä että muista asioista ovat arvaneet. Hyö ovat sen eistä
aprikoineet, että Homerus ainoastaan on koonnut ja yheksi
voitto-runoksi[276] sovittanut muita entuisia ja vanhan-aikuisia
Runoja.

Koska myö olemme koitellaksemme ottanut että suomentaa yhtä sipaletta
Iliadin kuuenesta _Rapsodiasta_, niin tahomme myöskin selittää mitä
Homerus tässä hänen kirjassansa lausuu. Hään laulaapi yhestä
pitkällisestä ja aivan kuuluisasta soasta, joka aloitettiin yhen akan
tautta, ja lopetettiin kuolemalla monen miehen, ja monen kaupunkin ja
hallituksen hävittämisellä. Tämä Troijan sota on siitä merkillinen,
että se saattaapi tietyn ajanluvun tarinamuksessa. Se teki senaikuisten
kansoin joukossa suuren muutoksen, sillä muutaman heistä se hävitti,
muutaman kohotti; siitäpähän sai moni uus hallitus alkunsa. Tämä asia
joka on vanhoin salausten ja satuin kanssa sevoitettu, on lyhykkäisesti
tämmoinen.

_Peleys_ (joka oli Achileyn isä) oli kuninkaan Aeakon poika Aeginasta,
ja _Thetis_ (hänen vaimonsa) oli Nereon tytär, ja _Phtian ja Scyron_
hallihtia. Kuin heijän häitä juotiin, niin tapahtui yks asia, joka on
tullut moneltakin lauletuksi, ja mainitaan moailmassa matkaan
soattaneen suurimmia tapauksia. Näillä ajoilla Jumalat ei ottaneet
pahaksi tulla ihmisten pitopaikkoihin. Hyö olivat myöskin näissä häissä
soapuvilla, heijän muka antimillansa. Vaan koska _Eris_ joka oli
riitoin suojatar,[277] ei ollut sinne kuhuttu, niin pistipä se hänen
vihaksensa, ja vainoataksensa tätä, riitautti hään ne korkein-sukuiset
vieraat keskenänsä, niin ettei heillä sunkaan ollut näistä häistä
pitkiä pitoja. Tätä teki hään sillä tavalla, että hään viskaisi heijän
joukkoon omenan jonka peälle oli kirjotettu: "sillen kauniimmallen
Emoisellen".[278] Tuostapa vasta nousi tora kilvoitellessansa
keskenänsä kuka heistä oli muka kauniin, ja kellen omena oli annettava;
_Junolle, Minervalle, vain Venukselle_. Kuin eivät muuten tainneet tätä
sopia, niin ottivat _Parin_ (kuninkaan _Priamon_ poika) riitan
ratkasiaksi, koska hään oli kuuluisa kaikista, hänen vakaisuutensa
suhteen. Hään peätti että omena piti annettaman Venuksellen koska hään
piti häntä ihanaisinna. Kostoaksensa tätä, lupaisi _Venus_ hänellen sen
kaikkiin soreimman neijon _Achaijoisten_ tyttärilöistä. Voan Paris ej
mieltynytkään piikoihiin! Hään sai nähäksensä sen kauneutensa suhteen
kuuluisan _Helenan_, Menelauksen puolison, ja ihastui siihen.
Silloin kuin hänen mies oli männyt Kretaan ukko vainajansa perimään,
niin Paris sillä välillä lennätti _Sparthaan_, ja siinä Venuksen avulla
keänytti hään Helenan mielen, niin että hään miehensä hyljättyä
seuraisi Parin kanssa Troijaan, ottain ainoastaan myötensä muutamia
piika-orjia, ja omia hetuleitansa ja pähkineitänsä (nipper och
juveler).

Vaan _Tyndarus_, Helenan isintimä ja Sparthan muinonen kuninkas, oli jo
sitä ennen vannottanut kaikki Greekan Ruhtinaiset, kuin muka kävivät
hänen tyttärensä kosiomassa, että heijän piti kaikki yksinmielisesti
suojelman ja varjeleman sitä heijän joukostansa, jollen hään oli antava
tämän hänen piikansa. Kuin kaikki olivat männeet siihen lupaukseen,
niin hään otti _Menelauksen_ vävyksensä, ja antoi hänellen sekä tytön
että hallituksen. Kiinitetyt tästä lupauksesta, ja muutonkin
ystävyytestä Menelausta kohtaan, valmisteleitivat nyt kaikki Greekan
sankarit rankaisemaan tällaista koiruutta.

Se on tästä heijän soan-piosta, kuin Homerus lausuupi
_Iliadissansa_;[279] tässäkin _Rapsodiassa_.[280] Yhestä soasta, joka
oli julma käytöksestään, vaan merkkillinen niihen monen Uroisten ja
Sankareiten suhteen, jotka molemmin puolin tässä toisiansa kohtaisivat,
ja joihen vehkeistä Homerus aivan suloisella ja mielen-huvittavalla
tavalla runoilee. Vaikka hään itekkin oli Greekkalainen, niin hään
kuitenkin kertoopi nämät asiat niin totuullisesti ja vilpittömästi,
ettei hään missäkään paikassa ylistä omiansa kiitoksellansa, eikä taas
alenna vihollisiansa moittimisellaan. Hään antaapi lauluissansa heijän
sotia ja tapella keskenänsä, ikään kuin meijän silminnähen, ja sallii
kullenkiin lukiallensa ite mieltänsä myöten heitä kunnioittoo ja
ylisteä.

Se _episodi_,[281] jota myö tässä olemme koitellaksemme ottanut että
suomentoo, on hyvä kyllä totistamaan, mitä hänestä olemme sanoneet. Myö
olemme variten vasten valinneet tätä paikkoa joka on yksi niistä
soreimmista, että sillä moa-miehillemme näyttäisimme _luontoa_ kunnon
miehen, ja hellän vaimon _syväntä_.

_Hektor_, soassa yksi jalo ja uljas sankari, vaan kotonansa
hellä-syvämminen isä ja rakas puoliso, kiiruhti ennen tappelua
kotiinsa jää-hyväisiä heittämään vaimollensa ja pojallensa.
Mutta vaimo -- joka sillä ajalla pienen lapsensa kanssa oli
nousnut korkeisen torniin, että sieltä kurkistellen miekkoin ja
miesten keskelle käsittää oman Uronsa -- ei ollutkaan kotona.
Kuultua tätä, kiiätteli Hektor tappeluhun. Mutta vaimo, koska hään ei
ollut tavanut miestänsä muihen joukkossa, laskiin tornista moahaan; ja
tultua kaupunnin porttiin tapaisi hään siinä miehensä, jouvuttaissaan
sotaan. Itkein likisteli, syläili ja rukoili hään häntä olemaan pois
tappelemasta, osottain hänelle oman lapsensa ja vaimonsa onnettomuutta,
jos häntä tapettaisiin. Liikutellaksensa hänen syväntä, muistutteli
hään häntä mitenkä hänen appensa ja lankot olivat jo tulleet
vihamiehiltänsä surmatuiksi, niin että hään (joka oli yksinään jälellä)
nyt oli hänen ainua toivo ja turva. Kuultua näitä, Hektori ei tainnut
lykätä hänen puheita tyhjiksi; mutta muistutti häntä, että oli hänellä
muutakin suurempata velvollisuutta valvoaksensa; että kalpa oli
hänellen muka kallis, ja hänen virkansa, joka vaati häntä uhramaan
ihtiänsä isämmaan suojellokseksi. Sillä, vaikka hään kyllä arvaisi että
isä ja äiti ynnä kaikki hänen veljeikset piti tulla surmatuiksi, ja
koko hallitus hävitetyksi, niin ei tämä kaikki tehnyt häntä niin
levottomaksi ja murheen-alaiseksi, kuin koska hään mielehensä juohutti
vaimonsa ja lapsensa tulevaista onnettomuutta. Puhuttaissa tästä,
antaapi Homerus isän-rakkauen poisvaikentua hänen syvämmestä
velvollisuuteen suojelemaan omiansa. Pantua lakkinsa pois peästänsä
otti Hektor pojan syliinsä, antoi hänellen suuta ja siunauksensa,
rukoillen Jumalata hänen eistänsä, niin kuin yhen sankarin tulee
rukoilla. Kuullessa hänen toivotuksensa, soahaksensa muka pojastansa
Uron, joka oisi iseensä uhkiampi, ei äitikään muuta tainnut kuin itkee
ja nauraa. Tehtyä tätä, pani Hektor poikansa jälleen äitinsä syliin,
hyväili käillään vaimoansa, ja lohtutti häntä sillä sanalla, ettei
yksikään ouk hyvä vasten Jumalan tahtoa soaha häntä vahinkoittaneeksi.
Hään käski häntä seneistä keäntäimään kotiinsa, ja rauhassa omia
töitänsä toimittamaan, ja heittee muka miehillen pitämään soasta
murheen. Puhuttua näin, pani Hektor jälleen rauta-lakin peähänsä, ja
äiti riepu kulki murheissansa kotiin, kahellessaan taaksensa yhtenään,
niin kuin hään oisi muka arvanut, tämän olevan viimeisen kerran kuin
hään puhutteli miestänsä. Tällainen on se tapaus jota Homerus runoopi
näissä hänen 133:nissä värsyssä, ja joista nähään että ihmisillä jo
niillä ajoilla oli samat luonnot ja mielet kuin meijän ajoilla.

       *       *       *       *       *

Mitä toas näihin keännöksiin tuloo, niin on mainittava, että myö olemme
niin paljon kuin suinkin on mahollinen tavoittaneet perustus-kielen
henkellistä luontoa; mutta myö olemme vielä siittenkin enemmin
pitänneet huolta tästä meijän omasta kielestämme, ettei tuo tulisi
murretuksi eikä sorratuksi. Sillä kosk emmö ole tehnyt tätä keännöstä
Greekkalaisillen luettavaksi, vaan Suomalaisillen, niin olemme myös,
enemmin harjoittaneet mitä voaitaan meijän kieleen, kuin mitä heihin
kuuluu. Jospa sen tautta jossa kussa löytyisi yhtä sanoa, joka ei oisi
toimitettu varsin kannallensa (efter ordet), niin se on kuitenkin
toisella sopivalla sanalla Suomeksi tarkoitettu. Jos muutenkin meijän
keännöksessä oisi paljon vikoja ja virheitä, niin muistakaatte
veikkoset, että se on ensimmäinen koetus aivan äkkinäisellä ja
vaikealla tiellä, kussa ei löyvyk yhtä polkuakaan astuaksein. Mitä
värsyin mittaamiseen[282] tuloo, niin on ollut meillen suureksi
vastukseksi, että Greekkalaiset ja Ruomalaiset enemitten tarkoittivat
kielessänsä mittausta, mutta myö karaistusta.[283] Sillä ilman
mittaamatak heijän värsyt eivät maksa mitään, eikä meijän toas sanat,
ilman karkaisematak.[284] Se on sen eistä mahotoin, että Suomen
kielellä sovitella saman-luontoisia versyjä kuin Latinan ja Greekan
kielellä; tahi jos kohta sitä saatettaisiin, niin eivät kuitenkaan
kuuluk millenkään. Meijän on täytynnä seneistä sovittoo _innot_[285]
(meijän sanoissa), siinä kussa Greekkalaiset panivat _painot_,[286]
(heijän puheessa). Tällä tavoin olemme harjoittaneet että näihen
versyin meärättelemisessä aina tarkoittoo intoa enemmin kuin painoa; ja
koska painot kuus-nivelisissä värsyissä,[287] on alussa kuhunkin
nivelen, vaan into (meijän kielessä) alussa kuhunkin sanan, niin olemme
löytänyt sopimattomaksi, että Greekkalaisten ja Ruomalaisten tavalla
asettaa leikkaukset[288] sanoin keskellen, vaan olemme heitä sovittanut
heijän välillen, niin paljon kuin suinkin on ollut mahollinen.[289]
Ainoastaan vieraat nimet (semmoisia löyvät v. 371, 379, 397, 415, 436,
457), äkkinäiset sanat, ja omat yhteenliitetyt puheet (semmoisia
tavataan v. 369, 398, 420, 424, 434, 442, 454, 455, 461, 498),
ovat liitoksessansa suvainneet tämmöisen kahteenpanemisen.
Viispolviset sanat (femstafwiga ord) ovat ehkä ne ainuat jotka
Suomenkielessä ovat paraittain kahteen-leikattavia, nimittäin sillä
tavalla, että ne kolmet ensimmäiset polvet teköövät ensimmäisessä
nivelessä yhen dactyluksen,[290] ja ne toiset molemmat yhen
spondeuksen,[291] tämä on liioitenkin soveltuva jos näissä polvissa on
pituutta jo entuuesta, niin kuin e.m. urholli-suuteis (v. 443).
Vastapäin kuin tämä tuloo paremmin harjoitetuksi, ja meijän
kielemme enemmin ehkä taivutetuksi, niin kuuluisi meijänkin ehkä
korvissa otolliseksi että lovistoo[292] kuus-nivelisiä värsyjä
sanoin-leikkuuttamisella. Mutta koska se nyt kuuluu meistä ouvollen,
niin olemme sitä tahallamme välttäneet. Mitä muuta tulisi ehkä
sanottavaksi, niin koska dactyliset värsyt ovat ne kauniimmat ja
täyvällisimmät, niin olemme harjoittaneet heitä soahaksemme; ja
ainoastaan jollon kullon niin kuin sanan vaihokseksi ottanut
spondeiloita.[293] Mutta varsin vieraita nimiä, olemme löytänyt
tarpeelliseksi että lovistaa viivyttämisellä, tahi tehä heistä
spondeiloita, jotta Suomalaiset heitä paremmin käsittäisivät.
Kahet värsyt ovat liian-täyteläiset (hypercatalecticus redundans)
(v. 386, 476); ja kaks alkaa anapaestolla (v. 413, 442).[294] Muutoin
olemme välttänneet että Ruohtalaisten tavalla sepittää äkkinäisiä,
monin-liitetyitä pitkiä sanoja, ja toisin puolin olemme myös kavahtanut
ettei liiaksi katkaista ja lyhentee puhettamme.[295]



HEKTORIN JA ANDROMACHIN JÄÄ-HYVÄISET.

Yks episodi Homeruksen Iliadin VI:sta Rapsodiasta,
Värsystä 369-502.


  Puhuttu: kiiruhti pois se raut'lakin-loistava Hektor. --
  Kohtapa siitten hän tulikin kultaisen kotinsa luokse,            370.
  Vaan hän ej kotona löynyt Andrómache, valitun vaimon;
  Sillä hän lapsensa kans, kans kauniisti hametun orjan,
  Tornin nastalla seisoi, ja haikiast itki ja huokais.
  Hektor, kuin hän ej huoneessa löynyt tuot' vilpitöint' vaimoo,
  Kävi hän kynnykseen ast, siin seisoi, ja piijoilta kysyi:        375.
  "Kuulkopas, Tyttäret hoi! puhukaa totuutta mullen:
  Mihin on talosta tullut, Andrómache valittu vaimo?
  Liekköhän kälysten luonn', tahik kauniisti hametuin natoin,
  Vaan lie hän männyt Atheneijaan, kussa ne muutkin
  Troijan ihanat Tyttäret lepyttää suuttuneen Luojan"?             380.
  Vastaisi hänelle silloin, se nöyrä ja joutuva neitsy:
  "Hektor, koskassa kiivaasti käsket mun puhumaan totta,
  Ei hään ouk kälysten luonna, eik' kauniisti hametuin natoin,
  Eik hään o Atheneijaan männyt, kussa ne muutkin
  Troijan ihanat Tyttäret, mielyttää suuttuneen Luojan;            385.
  Mutta hän Ilion torniin on nousut, koska hän kuuli, ett
  Troijaiset hätässä oli, ja Danait voittonsa puolla.
  Sillä hän muuriinpäin juokseva, juosten jo jouvuttiin sinne,
  Ikään kuin hurja; ja myötensä piijalla kannatti lasta".
  Neitopa niin: ja Hektor hän pian pois huoneesta läksi,           390.
  Samoa tultua tietä, kauniita katuja myöten.
  Skaijan porttiin piästyä kaupunkin kauhihan kautta
  (Tästäpä kulki se tie, joka ketoillen käyttävä oli)
  Juosten sen vastahan tuli, se rikkaasti naitettu vaimo,
  Andrómache, joka oli sen ylpiän Eetion tytär.                    395.
  Eetios, hään joka asui Plákoisten jynkällä mäillä,
  Hypoplakoisten Thébesse, Kilikeisten piämies;
  Tyttären tämän oil nainut, se kuparilt-suljettu Hektor.
  Sepä sen vastaan nyt tuli, ja myötens oil piikansa myöskin,
  Kantain sylissäns pojan, viel' aivan nuoren ja pienen,           400.
  Ainua Hektorin poika, kaunis kuin taivaan tähti;
  Jonkapa Hektor Skamandrioks nimitt', vaan muut Astyanaks;
  Silläpä Hektori hään -- hään suojeli Ilion yksin.
  Eänetä, kahtoi hän poikansa peälle, ja hiljasti nauroi;
  Mutta Andrómache ite, hän vieressä seisoi ja itki,               405.
  Tarttui sen käteen kiin, ja hänelle puhui ja sanoi:
  "Mokoma mies, sun urhollisuuteis sun hautahan viepi --
  Lausuvoo lastais ett siäli, eik' minua vaivaista vaimoo,
  Jokapa kohta on leskekseis jääpä, sill' Daneit sun tappaa;
  Kaikki ne käyp sinun peälleis. -- Ehk' olisi mullenkin paremp,   410.
  Että sinulta hyljätty, vaipua muahan; sill muuta
  Turvoa mulla ei ouk, kuin sinä oot Manalaan männyt,
  Kuin murheet mustat; sill' ei o mull iseä eik' äitikään kultaa.
  Sillä se tuima Achilleys hän minunkin isäini tappoi,
  Koska hän hävitti Kilikeisten kultaista kotoo,                   415.
  Thében, portiltans korkein, ja Eetion hakkaisi moahan,
  Kuitenk' hän häntä ei roatellut, (sillä hän kunnioit' häntä);
  Vaan hän poltti sen ruumiin, ja somasti laitetut aseet.
  Hauvall' hän mukkulan teki, jonk ympärin istuttvat puita,
  Vuoressa asuvat neijot, Aegidinkantajan piijat.                  420.
  Seihtemät veljeini myös, jotka olivat kotona silloin,
  Kaikki ne yhtenä päivänä muuttivat Manalan moahan;
  Kaikki hän tappoi, se jaloistaan ketterä julma Achilleys,
  Roavain kouk-sorkkaisten keskell', ja valkia-villaisten lampain.
  Mutta mun äitin, kuin hallihti Plákoisten synkiä maita,          425.
  Koska hän häntä ja kaluja muita oil sualiksi suanut,
  Hään häntä vapaaksi antoi, vaan ottipa mainion maksun;
  Kuitenkin nuolet Dianan myös häntäkin kotona tappoi.
  Hektor, sie yksinäns olet mun isäin, ja ainua äiti,
  Olet mun veljeini myös, ja olet mun toveri kultain.              430.
  Ole nyt armahtavainen, ja jääpäs nyt tornihin tänne!
  Älä sun poikoisi orvoksi tie, eik leskeksi vaimois.
  Silläpä joukkoisi kokoo fiikunanmäille, sill' siinä
  Kaupunkin salpaus on, ja yliten piästävät muurit.
  Kolmast' jo koitteliit tässä, ne kohta tänn tulevat Urot,        435.
  Molemmat Ajacet, ja se kuuluisa Idominéus,
  Ja ne molemmat Atreidit, ja Týdeon uhkia poika;
  Lienekkö heitä siitt' neuvoinut yksi tietävä Noita,
  Vaan lie heit' kehoittaneet ja yllyttäneet omaat mielet".
  Hänelle vastais ja sanoi, se rautlakinloistava Hektor:           440.
  "Tämäkin kaikki huolen mull tekööpi, vaimo; mutt enemp'
  Ma pelkään Troijan miehii, ja hamehenkantavii vaimoi,
  Josma kuin pelkuri painuisin poisi tappelluksesta:
  Luontoinkaan tätä ei suvaihte, sillämä Uroksi aina
  Opin, ja Troijan ensimmäisissä miehissä käymään;                 445.
  Suahaksein kuultuksi isäini kuuluisan nimen ja omain.
  Mutta hyvinma tuotakin tiijän ja mielessäin arvaan,
  Että lähestyy päivä, kuin pyhäkin Ilios vaipuu,
  Priamos ite, ja Priamon keihiin käytetty kansa;
  Kuitenk en sure niin koivin tuot' Troijaisten tulevaa surmaa,    450.
  Ei Hekaben, eikä myöskään Kuninkaan Priamon omoo,
  Eikä myös minun veljeisten, jotka kyll' moneet ja uhkeet,
  Muahan vaipuvat ovat, vihamiestensä alla,
  Niinkuinma sinua suren, kosk' joku vask-vyötetty Dane
  Viep' sinun itkevän pois, ja lopettaa vapaus-päiväis;            455.
  Ja kuinsa Argossa asuva, kankaista toisellen kuvot,
  Ja kuinsa vettäkin kannat Hyperejast tahi Messejast,
  Tahtoais vasten; tok pakko kova sun tuohoonkin käskee.
  Sanova kerran on joku, kuin hän sinun itkevän näkee:
  Tämä on Hektorin vaimo, jok' soass' oil kaikista julmin          460.
  Troijaisten hevoisväist, jotk' tappeli Ilion ympäir.
  Näin, joku lausuupi kerran: ja murheisi muuttuupi uuveks,
  Kaivaten tällaista miestä, ett orjeutestais piästä.
  Peittäköön minua kuoltuain peälleini viskattu multa,
  Ennen kuin kuulen sun huutois, kosk' sinua vankina viijään"!     465.
  Puhuttu näin, niin pojan ois ottanut, paistava Hektor.
  Mutta lapsipa sylihin soreast vyötetyn orjan
  Kiänsiin parkuin, peljäten kasvoja rakkaimman isän,
  Peljäten paistavaa vaskee, ja jouhista hirmuista huiskuu,
  Jonka hän rautlakin harjasta kauheesti riippuvan näki:           470.
  -- Nytpä tuo nauroi isäkin rakas, ja äitikin rukka.
  Sievest nyt lakkinsa piästänsä puotti, se paistava Hektor,
  Pantua muahan sen kirkkaasti kiiltävän vasken; ja siitten
  Antoi hän lapsellen suuta, ja hiljasti sylissään souvatt',
  Rukoillen Zeustä, ja Jumaloit muitkin, hän rupeis ja puhui:      475.
  "Jupiter ja työ muutkin Jumalat, suvaitkoo sitä! ett
  Poikaini kuuluisaks tulis kuin itekkin Troijaisten joukoss';
  Väkeväks voipaaksi myös, ja Ilion voimakkaaks Uroks!
  Että sanottais kerran, uhkiamp' on hän kuin isäns;
  Tultua tappeluksesta, tuokoon hän verisen eineen                 480.
  Viha-miestänsä voitettuu; iloitkoon mielestään äiti!"
  Niin hään puhui; ja poikansa pani taas sylihin äiti-
  Rukan: joka sen otti, ja painoi poveensa vasten
  Itkein naurava. Mies tuon näki, ja siälitti häntä,
  Hyväili käillänsä häntä, ja hänellen puhui ja lausui:            485.
  "Kultaini, elä sie sure mun eistäin niin varsin ja paljon,
  Luojan tahtoa vasten, ei minua liikutak ykskään.
  Eihään löyvy sit' miest', joka omansa onnensa välttää,
  Lie hän pelkur' vai tuima, kuin kerran on moailmaan tullut.
  Kiännä siitt' kultainen kotiis, ja omat askareis laitak,         490.
  Kaiteis kuin värttänäis myöskin, ja sinun piikojais käske
  Toimittaa totella työnsä; sill soast' on miehillen murhe;
  Kaikista, liioitenk' mull', jotk' Ilioss' syntyneet ovat."
  Puhuttu: Hektor, moasta, rautalakkinsa otti
  Jouhilla pujotun: kotiinsa kulki nyt vaimokin rukka,             495.
  Katteli monaisten taakseen, ja vuotatti kyyneleit' kyllä.
  Kohta hän siittenkin tuli myös kohten kultaista kotoo
  Miesi-murhajan Hektorin; löysipä sisässä monta
  Piikoa, jotkapa kaikki hän surullisiksi myös soatti.
  Elävän vielä, omassa kotossa, itkivät häntä;                     500.
  Sillä hyö piättivät kaikki, ettei hän soasta eneä
  Palaisi takaisin, piästyä käsist' ja kynsist' Achaijoin.



MUISTUTUKSIA JA SELITYKSIÄ.

v. 369. _Puhuttu_; Niissä eillimäisissä versyissä (joista tässä on
kysymys) kerroitaan, että Héktor veljensä Párin luonna, kiiruhtamassa
häntä sotaan. Sillä ajalla kuin hään tähään valmisteliin, sanoi Héktor
pikimältäns juoksevansa kotiinsa, taloansa kahtomaan, ja jäähyväisiä
ottamaan vaimoltansa ja pojaltansa, sillä se oli hänellen aivan
tietämötöin, jos hään tästä tappeluksesta eneä palautuis jälleen. --
_Raut'lakin-loistava_ (hjelmblänkande); _Rautalakki e. Rautakypärä_
(hjelm). Tällaisia pitivät ne vanhanaikaiset, heijän peänsä peittona
tahi varjona. Meijän esivanhemmat tiettivät niitä rauvasta, josta hyö
myös meijän kielellä ovat _Rautalakkiloiksi_ tullut kuhutuksi; vaan
Greekkalaiset valmistivat heitä vaskesta eli kuparista. -- _Héktor_ oli
Kuninkaan Priámon poika, yks kauhia sota-sankari: ja kaikista Troijan
sota-uroista se uljin ja tuimin, joista Homerus lauleloopi. Hään kuhtuu
häntä aina _koksythaiolos_ (Rautalakilla loistava) jolla sanalla hään
ymmärtää _yksi löyhkyvillä höyhenillä loistava rautalakilla varuistettu
sotia_; yks Greekkalainen sananparsi, joka ej merkihte mitään muuta,
kuin että hään oli _uljas ja jalo_, tahi _jalosti sotiva_.[296]

v. 371. _Andrómache_ oli Kuninkaan Eetíon tytär, ja Héktorin vaimo,
kaikista Homeruksen naisista, parraain ja sivein. Homeros antaapi
hänellen sen liikanimen (_epithét_) _Leukoleios_ (_kyynäspiästänsä
valkoinen_), joka puhe meijän kielellämme parhaittain tulkitaan sillä
sanalla: _valittu_.

v. 372. _Kans kauniisti hametun orjan_, tahi _kans pulskisti puetun
piijan_; sillä tässä on puhe semmoisesta piika-orjasta, joka oli
lapsen-kahtoja, t. korjaja, -- _hamettu_ t. pitkällä hameella vaatettu;
sillä Greekkalaisten vaimoväki piti yhtä aivan pitkee hameen-laijaa,
jota ne kuhtuivat _péplos_, ja jolla hyö kokonansa peittivät ihtensä.

v. 373. _Nasta_ (altan, balkon, öfwersta tornkransen); sillä Andrómache
nousi ylimmäiseen tornin nokkaan, että hään sieltä sotaväin joukossa
oisi miehensä nähnyt. Sillä hään tahtoi kuolemankin hetkellä ej olla
kaukana hänestä, ja jos ej muuten, niin ies silmillänsä seurata häntä,
josko hään koatui tahi voitti?

v. 374. _Kotona_ e. "huoneessa".

v. 375. _Seisoi_ e. "seisahti"; -- _Piijoilta_ merk.
palvellus-piijoiltansa.

v. 376. _Hoi!_ Tässä kolmanessa nivelässä ei piek olla muuta, kuin tämä
yksi sana, jonka perästä yksi _Pyrrhikon_[297] pituinen huokaus
(_paus_) on piettävä, koska tällä sanalla matkitetaan yhtä huutamista
tahi hojottamista.

v. 377. _Mihin on talosta tullut_, merk. "mihinkäs täst' on männyt".

v. 378. _Liekköhään_ t. "lienekköhään". -- _Luonn'_, (katkaistu -- _per
apocopen_) t. "luonna". -- _Käly_ plural. _Kälyt_, dimin. _kälyiset_ ja
_kälykset_, kuhutaan veljeisten vaimot keskenänsä (_Swägerskor,
derigenom att deras männer äro bröder_) -- _Nato_ plur. _Natot_, ovat
sisar ja hänen veljensä vaimo (_Swägerskor, derigenom att endera af dem
är gift med den andras broder_).

v. 379. _Athenéija_, oli Athénen tahi Minervan temppeli; eli yks
hänellen pyhitetty tylväkkö (puistikko paikka) jossa hänellen uhrattiin
ja lahjoitettiin. Nuoria soreita neitoja, jotka olivat miehistä vapaat
toimittivat tässä hänen palveluksensa; yks näihen joukossa oli se
kaunis ja hyvänäköinen _Kassándra_, josta meijän vastapäin tuloo puhua.

v. 380. _Ihanat tyttäret_, Homerus kuhtuu heitä _éuplókamoi_, joka
merkihtee _hiuks-ihanat t. ihana-hiuksiset_, skönlockiga, joill oli
koreet kähärät. Vaan koska ei meijän maassa pietäk hiuksistä niin
suurta lukua, kuin eteläisemmissä maissa, tyttölöihen kaunistukseksi;
niin luulemme myö, ettei hyö meihin suutuk, jos heitämme heijän karvat
kauniit kahtomatak, kuin myö vaan muuten kiitämme heijän kauneuttansa.
-- _Suuttuneen Luojan_: Tässä ymmärretään ite Pallasta Athéne eli
Minervaa, joka oli viisauen, ja myöskin soan Suojatar, ja jonka nyt
luultiin olevan suutuksissa Troijaisten piälle, koska hään salli että
heitä näin ahistettiin.

v. 381. _Neitsy_ (hus-jungfru) oli Greekkalaisissa yks aivan kunniassa
pietty palkollinen, joka oli talon kahtoja, ja piikoisten emäntä.

v. 382. _koskassa_ t. "koskas sie"; _kiivasti_ t. "kovasti."

v. 385. _Mielyttää_ t. "lepyttää", nimittäin uhramisella ja
rukouksilla.

v. 386. _Ilion t. Troija_, oli yksi aivan suuri, voimakas ja
ihtensä-hallihteva kaupunki vähässä Aasiassa, joka oli soanut nimensä
_Tróesta_, hänen ensimmäisestä kuninkaastansa. Hänen poikansa ja
jälkeen hallihteva oli _Ilos_, jonka muistoksi, tämä kaupunki on
myöskin _Ilioksi_ tullut kuhuttu. -- Tämä värsy on _liian-täyteläinen_
(hypercatalecticus), ja yhteen-lovistettava (concatenatus) seuravaisen
kanssa, sillä tavalla, että se viimeinen sana _ett_, jatketaan yhteen
alimmaisen versyn kanssa.

v. 387. _Danáit_, m. Greekkalaiset; Hyö ovat näin tulleet nimitetyiksi
_Danaon_, Argoisten muinon entisen peä-ruhtinan jälestä.

v. 389. _Hurja_, ursinnig, utom sig.

v. 391. _Katuja_ m. kaupunkin raiteita.

v. 392. _Skaija_ kuhuttiin yksi kaupunkin porttiloista eli tulliloista,
jonka tienoilla Kuninkas Laomédon oli hauvattu, joka oli ollut Héktorin
Ukko vainoo. -- Kaupunkin kauhian kautta: Troija kuhutaan näin, koska
se oli kauhian suuri. Muutoin oisi ehkä soveliampi sanoa "kaupunkin
kauniimman kautta".

v. 394. _Andrómache_, oli itestänsä aivan varakas, sillä se oli sen
rikkaan Eetion tytär, josta myös kohtakin puhutaan. Muutoin ovat sanat
tässä, _jälkeen-eilimmäiset_ (hysteron proteron), sillä se oisi pitänä
olla, että sen rikkaasti naitettu vaimo Andrómache tuli juosten sen
vastaan.[298]

v. 395. _Eetíos_, Kilikéisten kuninkas, oli Héktorin appi -- hänen
istumensa oli Thébessä, niin kuin kohta suahaan kuulla.

v. 396. _Plákoisten jynkällä mäillä. Plákos eli Plákios_ oli yksi
suuri vaara-moa tahi vuoreinen maa-kappale Kilikían maassa, Lykian
moa-rajoilla Aasiassa, jonka alammaisempia maita kuhuttiin _Hypoplákos
tahi Ala-plákos_. Nämät loitto-moat olivat aivan viljakkaisia ja hyviä
syönnemaita. _Eetíos_ joka oli kaikkein näihen valtias, piti istumensa
Thében kaupunnissa, joka oil pyvätty _Hypoplákoisten_ vainiolla. --
_Jynkä_ e. jylhäkkö, puistikko, mehtänen, (skogrik)

v. 397. Tämä _Thében_ kaupunki Aasiassa, kuhuttiin jo Pliniuksen ja
Aristotileksen aikana _Andromytteon_, ja sanottiin hänen ensimmäisen
perustajan olleen Herkules. -- _Kilikéisten_ e. niin kuin Ruomalaiset
kirjuttivat heitä _Ciliceisten_. Niin kuhuttiin ne asukkaat, jotka
asuivat Kilikian maan iärellä vähässä Aasiassa, ja joista myös yks osa
kuului Eetion ala. Heijän suurin piäkaupunki oli _Tarsos_ (Apostoli
Paavalin syntymä-paikka). Hyökin olivat silloin niin kuin nämät muutkin
vähä-Aasialaisten kansat, pienissä valtakunnissa ihtensä-hallihtevia;
vaan joutuivat viimeisellä kaikki Persan vallan ala, josta hyö siitten
ovat vuorotellen tulleet -- ensin Greekkalaisten, siitten taas
Ruomalaisten, ja nyt viimein Turkkilaisten alamaisiksi. Heijän moakunta
kuhutaan nykyisin _Karamania_, siitä Turkin sankarista _Karamanista_,
joka ensin kukisti ja taivutti heitä Turkkilaisten ala.

v. 398. _Kuparilt'-suljettu_ e. "vaskelta varjeltu", varuistettu.
Héktoria kuhutaan niin, koska ej ainoastaan hänen rautalakkinsa mutta
myös hänen rautapaitansa (pantzar) oli kuparista tietetyt. Niin myös
oli hänen kilvensä ja keihäänsä, kuin että myös kaikki hänen
sotakalunsa, sekä miehen että hevoisen, vaskella vaihettu; josta hään
muihen joukossa loisti ja hohtaisi kuin aurinko. Muutoin ovat sanat,
tässä, niin kuin monessa muussakin paikassa, pantu (Greekkalaisten
tavalla) jäikeeneilimmäisiks, johon värsyn mittaus on meitäkin
vuatinut.

v. 402. Héktor kuhtui ite poikoansa _Skamándrioksi_. Muutamat ovat
luulleet, että hään otti hänelle nimen, _Skámandron_ virrasta, joka
Idan vuoresta, Troijan kautta laskeiksen mereen. Muutoin löytyi myöskin
Troijan suapuvilla, yksi pieni kaupunki, kuhuttu _Skamandria_. Vaan
Troijalaiset taas puolestansa nimittivät tätä hänen poikoansa
_Astyánaksi_, joka sana heijän kielellä merkihti: _heijän Herransa ja
Varjeliansa_; osottain sillä sen rakkauven, toivon ja mielisuosion,
kuin Héktor ja Andrómache oli heijän syvämmiin saattanut.

v. 403. Tässäpä nyt Homerus selittää minkän eistä panivat pojan
_Astyánaksi_. Sillä ehkä kyllä Héktor ei ollut heijän kuninkaansa, niin
se oli kuitenkin hään joka heitä yksin oli hyvä suojelemaan.

v. 407. _Mokoma mies_ e. "kumma mies". Andrómache kuhtui miestänsä
näin, koska hänen ihtesäkkiin täytyi kunnioittoo ja ylistää hänen
Urhollisuuttansa isämmuatansa varjellessa; joka yhellä puolella oli
vaimonkin mielestä kiitettävä; vaan toisin puolin, oli toas hänen
huolimattomuutensa ihtiänsä ja omaisiansa vasten, hänen muka mielestä
moitittava. -- _Sun hautaan viepi_ e. "surman sull tuottaa". Sillä
vaimo näki jo eiltäpäin, että Héktorin urhollisuus piti viimeinkin
suattaman häntä kuoleman pauloin.

v. 408. _Lausuva_, jollrande. -- _Siäliä_ (hafva medlidande öfer någon,
warkunna sig). Tällä sanalla on tässä paikassa kahellainen merkitys,
nimittäin ensin, että olla raukkailleva ja surkutteleva; ja sitten,
että olla armahteleva ja lohtuttava. -- _Vaivainen_ t. "onnetoin".

v. 410. _Kaikki ne käyp sinun piälleis_. Greekkalaiset kyllä tiesivät,
että jos hyö kerran saisivat Héktorin henkettömäksi, niin heillä ei
eneä oisi vaikia Troijaan peästäksensä, silläpä hyö häntä aina
keihäillänsä tavoittelivat.

v. 411. _Vaipua muahan_ (sjunka i stoftet) eli "kuolla".

v. 413. Tällä värsyllä on jo ensimmäisessä nivelässä yks _Anapaestos_,
jonka myös sillä tavalla saisi muuttaneeksi, että kuin, joka on hänessä
ensimmäinen polvi, pantaisiin loppuun eillimäisen värsyn, josta se toas
tulisi liian-täyteläiseksi. -- _Äiti kulta_; Homeruksella on _potnia
maeter_, joka oisi "kunnioitettava äiti", joka puheenparsi on meijän
sanoin kanssa yhtä muka pitävä.

v. 414. _Achilleys_, Myrmidóneisten Kuninkaan _Peléon_ poika, oli
kaikista Achaíjoisten sota-uroista, se suurin ja jaloin.
Homerus kehuupi häntä erinomattain väkeväksi, urholliseksi ja
jaloiltaan ketteräksi. Koska hään on Homeruksen _peä-sankari_, niin
tahoimme myö tässä lyhykäisesti kerroita hänen elämäkertansa. _Thétis_
hänen äitinsä, joka ei oisi suvainut että tämä hänen poikansa, piti
niin kuin ne muut suurimmat soturit sota-tiellä katoamaan, pisti häntä
nuorena Stygin virtaan, tahi kasteli häntä Tuonelan kovassa koskessa,
että sillä lumoja hänen ruumiista kuolemata vasten, ja vasten
vihollisten nuolia ja keihäitä. Häntä koulutettiin ensin Chíron luonna,
ja siitten Phoeniksen luonna; mutta sillä välillä ilmistyi Troijan
sota, joka soatto häntä pois opin tieltä. Sillä koska yksi ennustaja
nimellä _Proteys_ oli äitille ilmoittanut, että ehkä hänen poikansa
piti tässä soassa tuleman muita kuuluisammaksi, urhollisuutensa
suhteen; niin piti hään kuitenkin tässä tulla tapetuksi. Äiti joka
oisi mielestänsä suvainnut pojallensa yhen pitkän, jos kohta
kuulumattomankin iän, kuin suuren kunnian ja lyhyven iän, vei häntä
salaissa Kuninkaan _Lykomédin_ luokse Skyron suarella, jossa häntä
vaimoväin voatteissa piilotettiin Kuninkaan tyttärien ja vaimoväin
seassa. Tässä annettiin hänelle toinen nimi, ja kuhuttiin muka
_Pyrrhaksi_, että sillä tehäkseen häntä vielä siittenkin
tuntemattomaksi. Vaan Achilleys oli yksi ihanainen ja hilpiä
nuorukainen, jos häntä sen eistä tyttölöihen joukossa piettiin tyttönä,
niin tulivat hyö sillä välillä kuitenkin tuntemaan hänen miehen
luontoa. Sillä _Deidamia_ joka oli vanhin Kuninkaan tyttäristä -- tuli
äkkiä kuormilliseksi. Greekkalaiset, jotka tietäjän _Kálchan_ puheen
kautta olivat kuulleet Jumaloiltansa, ettei heijän ilman Achilleysta
ollut Troijaan pyrkimistä, ehtivät häntä joka paikasta. _Odysseys_ joka
vihtoin sai tästä hänen piilopaikastansa tietäkseen, kiiruhti kohta
sinne häntä hakemaan. Tämä oli hänelle aivan vaikia, siitä, ettei hään
tietänä mitenkä hään muista vaimoväistä piti osata eroittoo tämän
tytöksi peitetyn pojan. Vaan sanotaan "ettei se eksy joka kysyy, eikä
katu joka katsoo." Hään läksi sinne niin kuin kauppias, ja otti
kansansa monellaisia kauppa-kaluja, jotka hään levitti sekä Kuninkaalle
että hänen tyttärille ja naisväille, ja käski heijän kunkiin mieltänsä
myöten ottamaan mitä hyö kahtoivat paraaksi. Näihin kaluin joukossa,
oli hään myös viekastelleksensa pannut yhen miekan, yhen kilven ja yhen
rautalakin. Achilleys kuin hään sai näitä nähäksensä, niin hään
samassa heihin mieltyi, ja tällä tavalla ilmoitti luontoansa aivan
tietämättömästi. Odysseys joka asian arvaisi, rupeis kohta poikoa
houkuttelemaan kansansa. Sotaan tultua oli hään kaikista sotioista
tuimin ja urhollisin, hään oli jo ilman monta muuta tappanut Héktorin
apen ja lankot, ja tehnyt vihollisillensa monta muuta rauhattomuutta.
Mutta koska _Agamemnon_ oli ottanut häneltä _Brisein_, yhen
Phrygiläisen tytön, jota Achilleys soatuansa hyväili, suutui hään
häneen niin, että hään kiänsiin soasta pois, eikä ykskään eneä ollut
hyvä soaha häntä tappelukseen. Mutta koska hään sai kuultakseen, että
_Patroklos_ hänen paras ystävänsä, oli tappeluksessa tullut Héktorilta
murhatuksi, palaisi hään takaisin sotaan, eikä lakkanut teurastamasta,
ennen kuin hään sai Héktorinkin henkettömäksi. Vaan koska hään Troíjan
hävitessä oli männyt Apollo-Tymbrein temppeliin, toivottain soahaksensa
_Polyksénan_, Priámon oman tyttären, avioksensa, tuli häänkin vihtoin
vuorostansa surmatuksi _Párikselta_, Héktorin veljeltä, joka
keihällänsä osaisi hänen kantapeähän, josta hänelle oli kuolema
sallittu; koska Thétis oli pistäissänsä häntä Stygin virtaan, pitänyt
häntä kiini kantäpäistä, ja sillä tavalla jättänyt näitä Stygin veillä
kastamatak, ja kuolemata vasten lumoamatak.

v. 416. _Thébe, portiltains korkein_; on yks puheenparsi, joka
merkihtee, että hään oli "ylpiä ja rikkauttansa pöyhisteleväinen".

v. 417. _Sillä hään kunniotti häntä_. Tätä kunniata hään osotti sillä,
ettei hään ryöstänä häneltä hänen aseitansa, vaan poltti heitä hänen
ruumiinsa kanssa, niin kuin tapa oli suuriin miesten peijaisissa eli
moahan paniaisissa. Sillä näillä ajoilla ihmiset eivät hauanneet heijän
kuolleitansa, vaan polttivat heitä, ja panivat heijän palaneet luut
hautaan, tahi pitivät heitä tallella, ystäviensä muistoksi.

v. 418. _Somasti laitetut aseet_, t. jotka olivat sekä kauniisti että
myös viisaasti tehtyt.

v. 419. _Kukkula_, t. "mukkula" (grafhög) merkihtee yhtä multa-kokoa,
jonka ne kuollein muistoksi panettivat hauvallen. -- _Istuttvat_
lyhennetty (_per syncopen_) pitäis olla, _istuittivat_. Ne _puut_,
joita hyö kasvattivat hänen hauvalla, oli _jalavia_, (almar) jotka ovat
lehmuksen- eli niini-puun suvusta.

v. 420. _Aegídi_, kuhuttiin se kilpi, jonka Vulkanus sepitti Zeukselle
eli Jupiterille, ja josta häntä myöskin kuhuttiin _aigiokhos_ tahi
aegidinkantajaksi. Hänen _piijoillansa_, joista tässä puhutaan,
ymmärretään _Oreadit_, jotka olivat henkenluontoisia neitoja, joihen
luultiin asuvan vuorien sisessä, ja jotka seuraisivat Diánaa, mehillen
mäntyä.

v. 423. _Jaloistaan ketterä_, t. "jalo juoksulleen, salvakas,
jaloillans jättävä", joka muata salvaa. Greekkalaiset pitivät sitä
yhtenä suurimmana kunniana, että voittaa toista juoksemassa; ja hyö
palkihtivat aivan julkisesti, ja kunnioittivat niitä, jotka Olympin
juhlilla, olivat hilpiämmät juoksulleen.

v. 424. _Roavain kouksorkaisten keskellä_ t. "Härkäin viärsiäristen",
joilla on _koukuissa potkat_. _Eilipes_ (käyrä-jalka) on myös ehkä
merkihtevä, "lupsittava, kavioistava, putkoava"; jostapa Tranér on
Ruohtiksi kiäntänyt nämät sanat, meijän mielestämme kyllä rumasti,
sanoissaan: "den fotuppswängande fänad".

v. 425. _Synkiä maita_, t. "mehtäsiä maita", e. saloja ja syvämmaita.

v. 426. _Saaliksi soanut_; sanasta sanaan se oisi "tähänkin (vankina)
tuonut", nimittäin, Troijan piiritoksellen; joka puhe on piammin yhtä
merkihtevä.

v. 428. Ruomalaisten _Diána_, eli Greekkalaisten _Artemis_, oli
petonpyytämisen, eli mehtolan ja tapiolan Emäntä. Mutta häntä piettiin
myös niin kuin Tuonelan tyttöä, kuoleman neitona, joka toi kuoleman
ihmisillen. Ja koska tässä ei nimitetäk mitä erinomaista kuolemaa, niin
on uskottava, että Andrómachin äiti kuoli kotonansa, luonnollisella
tavalla, kuoleman vuotellansa.

v. 429. _Ainua äiti_: Perustus-kielellä on taas niin kuin 413 värsyssä
_pótnia maeter_, joka sanasta sanaan, ei ou tähän niin hyvin vastoava,
kuin pitäis. Sillä, koska vaimo sano, että Héktori oli yksinään hänen
isänsä, niin sopii myös, että hään sanoo hänen olevan hänen ainuan
_emonsa_. Että aina sanoja keäntää, vaan ej aatosta, olisi niin
sopimatoin, kuin että suomentaa sen ruohtalaisen puheen _söta mor_,
sanalla: _imelä äiti_.

v. 430, _Toveri_ t. "puoliso"; _Oaleksos paksakoites_ olisi Suomeksi,
_kukoistava toveri_; vaan tällainen sanan-liitos olisi aivan
äkkinäinen; ehkä oisi parempi jos sanottaisiin: "Olet mun veljeini
myös, ja puoliso, kukkasein kulta".

v. 431. _Armahtavainen_, nimittäin vaimolleis ja lapselleis.

v. 432. _Orvoksi_ t. isättömäksi.

v. 433. _Joukkoisi_, t. sotajoukkoisi. -- _Fiikunan-mäillä_, merkihtee
yhtä mäkee, jossa kasvaa fiikunapuita.

v. 434. _Salpaus_, t. "suljetus, sulku" (stängsel, pallisad,
fördämning) kuhutaan semmoista paikkoa, että jos sitä kerran suljetaan,
niin siitten on myös koko se paikka, josta on kysymys, suljettu ja
ylinympäriltä salvattu.

v. 435. _Kolmasti_ t. kolmet kertoa. -- Ne kohta tänn' tulevat urot, t.
ne urot jotkapa kohta tännen joutunnoovat. Tässä ymmärretään
Greekkalaisia uroja eli sota-sankaria, joista ne merkillisimmät tässä
myöskin mainitaan.

v. 436. _Molemmat Ajaset_; Hyökin olivat molemmat ennen aikana käyneet
Helénoa kosioimassa. Yks heistä oli kuninkaan Telamónin poika joka
Salamin suarta hallihti, ja joka oli Achilleyn setä. Tämä _Ajas_ oli
serkkunsa eli nepansa kuoleman perästä, se urhollisin sota-uro
Greekkallaisten sotarahvassa. Hään joutui siitten riitaan Odysseyn
kanssa ja vihoissaan pisti miekkansa omaan rintaansa, josta hään kuoli.
Se toinen _Ajas_ oli toas Lokreisten kuninkaan Oilein poika, myöskin
yksi suuri sotia. Hään otti väkisen yheltä tytöltä, nimeltä Kassándra,
Athenéijan temppelissä, Troíjoa hävittäissänsä. Tästä Pallas-Athéne
kyllä kovast häntä rankaisi, sillä hään iski tulellansa (blixt),
hukutti häntä, ja koko hänen laivansa, kuin se oli kotinpäin
purjehtimassa. -- _Idominéus_, oli Deukalion poika, ja Kréteisten
kuninkas -- ej häänkä ollut mikään maitosuu. Hään oli ite sotajoukkonsa
kanssa Troijan piirittämisessä. Voitettua tätä, sanotaan että hään
myrskyn tuulella, suuressa vaarassa merellä, oli tehnyt Jumaloillen
lupauksen, että piästyänsä kotiin, uhrata heillen sen ensimmäisen, joka
tuli hänen vastaan, kotiin tultua. Niin tapahtuipa että hänen oma
poikansa, kiiruhtiin iseensä vastaan ottamaan. Kuin hään nyt tahtoi
häntä teuraksensa, niin alimmaiset suuttuivat häneen, ja kajottivat
häntä pois istumeltansa. Hään purjehti siitten Salentínumiin, Calábrian
niemellä, perusti siihen hallituksensa, ja tuli kuolemansa perästä
pyhänä pietyksi.

v. 437. _Molemmat Atreídit_. Atreys oli ollut Mysian kuninkas; hänen
molemmat poikansa Agamemnon ja Menelaus ymmärretään tällä yhteisellä
nimellä. Se ensimmäinen heistä oli jo silloin perinyt isänsä
valtakunnan, ja se toinen oli Spártan kuninkas; hyö olivat molemmatkin
Troijan soassa. Agamemnon pantiin ylimmäiseksi soan piämieheksi, koska
hään kuletti sinnen isomman sotaväin; sillä hänellä oli yksinään sata
alusta. Sinnen lähtiissä, hään rupeisi jo Jumaloillen uhramaan
Iphigeniata, omoo tytärtänsä, että suahakseen heitä mieltymään häneen;
vaan Diána pelasti lapsen hänen käsistä. Kotiin tultua voiton kanssa,
ja sen kauniin suavun Kassándran, joka oil hänen paras soaliinsa, tuli
hään tapetuksi Klytemnéstralta, hänen omalta vaimoltansa, joka hänen
pois-ollessansa oli pitänä salavuotetta Aegistuksen hänen serkuksensa
kanssa. Hyökin tulivat molemmat aikoa myöten murhatuiksi Orésteltä,
Agamemnonin omalta pojalta. -- _Menelaus_, joka naimisensa kautta piäsi
Spártan eli Lacedáemonin kuninkaaksi, oli se joka yllytti kaikki nämät
Greekkalaisten Ruhtinat tähän sotaan, suahaksensa Troijasta pois sen
kevytmielisen vaimonsa. Kuin olivat kymmenen aastaikoa sotineet, ja
molemmin puolin tappaneet miehiä ja uroja, hävittäissään 24 suurta
kaupunkia, niin hään tuon mielihautansa sai, jonka kanssa hään
koti-tiellä viipyi vuosikausia, vieraita vesiä matkustaissa; ja kotiin
tultua, kuoli viimein, akkansa viereen. -- _Tydeys_ oli Aetolian
ruhtinas, häänki laitto poikaansa, nimellä _Diomédes_, Troijan sotaan.
Tämäpä oli vasta yksi rohkia ja ylenannettu veitikka. Hään tappeli jo
Jumaloihenkin kanssa. Sillä kuin Aenéas Vénuksen avulla piäsi
hätä-käsin Troijasta pakoon, niin hään keihällänsä pisti Emoisen
rintaan. Saman kokkaisen teki hän kerran Marsillenkin, jota hän mahoa
vasten tyrkkäisi, että hään kyllä pani pahoja päiviä. -- Odysseyn
kanssa hänen sanotaan yhessä ryöstäneen _Palládiumin_, tahi Jumalan
oman kuvan Troíjasta, Athenéijan temppelistä, ja tehneen monta muuta
sellaista koiruutta. Muutoin lausutaan hänestä, että hään kotiin
tultuansa, ikeän kuin Agamemnon -- ja ehkä moni muu, tämän soan
käyttäjöitä -- löysi vaimonsa Aegialian aivan vihelliäiseksi; sillä
häänkin miehensä pois olessa, ei malttanut olla 10 vuotta ilman ukota.

v. 442. _Ma pelkeen_, on toas yks _anapaestos_, josta on muistettava
mitä jo mainittiin 413:sä värsyssä. -- _Miehii ja hameen kantavii
vaimoi_ (Karjalaisten puhe) t. "miehiä ja hameen kantavia vaimoja",
joista on niinikkään jo puhuttu 372:sä värsyssä.

v. 444. _Uroksi t. urholliseksi_; sanan-vaihtolla (_per enallagen_).

v. 445. _Troijan ensimmäisissä miehissä käymään_, nimittäin,
"tappelussa".

v. 446. _Soahaksein kuultuksi_, nimittäin, "urrhollisuutellaini".

v. 448. _Vaipuu_ t. katoa, hukkuu.

v. 449. _Priámos_ oli _Laomédon_ poika, Héktorin isä, ja Troijan
kuuluisa kuninkas. Hään oli tämän kaupunnin ja valtakunnan kuuens ja
myös viimeinen valtias. Poikansa tautta, joka ei hyvällä tahtonut
luopua siitä häneltä poisvietetyltä _Helénasta_, joutui ukko-rukka
tällaiseen pahaan katrakkaan, ja tuli itekkin viimein pois päiviltänsä,
ja koko hänen valtakuntansa hävitetyksi. Sillä kuin kaikki hänen pojat
jo olivat moahan vaipuneet, otti hään vihtoin pakonsa temppelin
altarille, jossa häntä viholliset murhaisivat. Cíceron totistuksen
jälkeen oisi hänellä ollut 50 poikoa, joista ainoastans 17 oli
synnytetyt _Hekábelta_, hänen lailiselta vaimoltansa. Näistä ovat
seuravaiset, erinomattain mainittavat; _Páris eli Aléxandros; Héktor,
Helénos, Pollydoros, ja Deiphóibos_, joka Párin kuoltua omisti hänen
vaimonsa, vaan täytyi kohta antoa häntä jälleen _Menelauksellen_, hänen
vanhalle alottajallensa. -- Keihiin käytetty kansa, Ett folk kunnigt
wid att föra lansen.

v. 450. _Niin kovin_, t. niin paljon.

v. 451. _Ei Hekáben_, nimittäin, "surmaa". _Hekábe_ oli _Dymantin_ --
tahi niin kuin toiset totistaavat -- Thrákian kuninkaan _Lisseon_
tytär, _Priámon_ vaimo, ja _Héktorin_ äiti. Hänestäkin oisi paljon
puhuttavoo; ilman hänen jo ennen mainituita poikia, nimitetään vielä
_Pammon, Polítes, Antíphos, Hippónos ja Troílos_. Tytteristä olivat
_Kréusa, Laodíce, Polykséna ja Kassándra_ ne merkillisimmät.

Hään oli soan alussa lähettänyt nuorimman poikansa _Polydoroksen_ hänen
lankomiehensä _Polymnestorin_ luokse, Thrákiaan. Vaan koska tämä hyvä
kyty sai kuulla Troijan surullisesta hävitöksestä, murhaisi hään sekä
Polydoron että myös oman vaimonsa, ja viskautti heijän ruumiinsa
mereen, että hään sillä oisi olevoinaan Greekkalaisia mielittävöinään.
Piästyänsä Troijaan otti _Odysseys_ Hekáben myötensä niin kuin muka
vankina, ja vei häntä aluksellansa Thrákian maan rannoillen, jossa sen
kuolen Achilleyn huamu pakotti häntä, että hänelle uhrata hänen oman
rakkaan tyttärensä, sen rikoisan _Polyksénan_. Niin tapahtui että kuin
hään rannalla pesuutti tämän Neijon ruumiin, niin tuulen-henki kuletti
siihen hänen poikansakkin _Polydoron_ roaon. Nähtyä näiten molemmien
lapsien onnettomuutta, tahtoi äiti-rukka peretin tainua; kuitenkin
mielytti häntä vainoamisen halu. Hään houkutteli lankomiehensä
yksinäisyyteen, luvaten näyttääksensä hänelle miesvainajansa salattuita
aarteita. Tultua sinnen, otti hään ja muijen akkoijen avulla repäisi
häneltä silmät pois piästänsä.

v. 456. _Argos_, oli yksi suuri ja kuuluisa kaupunki Achaíjassa,
Greekan muassa, josta Greekkalaiset välisten ovat myöskin Argeíjiloiksi
tulleet mainituiksi.

v. 457. _Messeíja_ oli yks lähe Thessáliassa, Greekkan maassa, lähes
Pharsalon kaupunkia. Samaten myöskin _Hypereíja_. Héktor mieti mitenkä
hänen toveri täytyi vankeuessansa käyvä muihin orjin joukossa vettä
kantamaan, ja olla Greekkalaisten käskyn-alaissa, ja se oli tämä joka
kävi hänellen niin haikiasti mielestään.

v. 461. _Hevois-väist_ t. ratastajoista. -- _Ympäir t. ympäri_, merk.
"ympärillä." --

v. 463, _Orjeus_ (per diaerecis) t. "orjuus."

v. 465. _Viijään_ t. vietään. Näin herkeis Héktor puhumasta siitä
murheellisesta ja haikiasta ajatoksesta, joka pimitti hänen mielensä,
koska hään aatteli hänen puolison tulevaista onnettomuutta. Vaan koska
tässä ej selitetäk mihinkä _Andrómache_ Troijan hävitessä joutui,
niin tahoimme myö hänestäkin jotaik puhua. Kuin Greekkalaiset
väkirynnäkkeellä tunkeksivat Troijaan, niin Héktorinkin vaimo
kiäntyi heijän orjaksi. _Pyrrhos_, Achilleyn poika, jonka
_Deidamia_ oli hänelle synnyttänyt sai tämänkin vaimon osaksensa.
Rakastaissaan hänen mainihtevata käytöstä -- ehkä myös että lepyttää
sen murhan kuin hänen isä oli Héktorin peälle tehnyt -- otti hään hänen
vaimonsa avioksensa. Hään siiti hänen kanssa kolmet poikoa, _Molóssos,
Píeros ja Pérgamos_, ja antoi viimeisellä sekä vaimonsa että
valtakuntansa _Helénoksellen_, hänen lankomiehellensä, joka niin-ikkeen
oli tullut hänen vankiksi, vaan joka nyt piäsi Epiruksen kuninkaaksi.
-- Ehkä myös jokuu soisi tietäksensä miksi mieheksi Héktorin poika
tuli? Kuin viholliset hävittivät Troijan, niin Andrómache oli kätkenyt
poikansa, että säilyttää hänen henkensä. Vaan Odysseys löysi hänet
kuitenkin piilostansa, ja viskaisi tämän lapsukkaisen tornista
tantereesen, ettei tästä sikiästä pitänyt tulla Troijalaisillen turva.

v. 468. _Kiänsiin_ t. kiänsi ihtiänsä.

v. 469. _Jouhista hirmuista huiskuu_, t. "huiskua, lertua", den rysliga
tagelståndaren eller tagelplymen.

v. 470. _Rautlakin harjasta_, t. "harjusta" från öfversta kammen af
hjelmen.

v. 471. _Rukka_, on yks Savolainen puheenparsi jota usein sanotaan,
kuin toista rukoillaan eli siälitään, ja on merkihtevä niin paljon kuin
"hyvä, kultainen, veikoinen", niin myös: "poloinen, katala, rauka,
kurja", j.n.e.

v. 474. _Souvatti_, e. "tuuvitti, hyssytti," wyssja.

v. 475. _Zeys_ t. _Jupiter_ oli Greekkalaisten ja Ruomalaisten suurin
Jumala, se on usseen ollut meillen vastukseksi, että koska heijän
Jumaloilla on monet nimet, sekä Greekkalaisia että Ruomalaisia, ottoo
mikä heistä ois paras, ja jos kirjutettaisiin heitä Latinalaisten tahi
Greekkalaisten tavalla.

v. 476 on liian täyteläinen.

v. 477. Tämä Héktorin toivotus, on aivan samallainen kuin vanhoin
Suomalaisten, ja heijän Sankareiten (lue 461:näs sanalask.).

v. 478. _Voipa_, kämpe, starkotter. Uro merkihtee tässä paikassa,
"piämies t. valtias."

v. 479. _Isä_, t. isänsä.

v. 480. _Eine_ t. saalis, byte.

v. 483. Oisi sanasta sanaan: "_Jokapa painoi sen hajuvan poveensa
vasten_." Suomalaiset jotka eivät vielä ouk tottuneet että hajulla
huvittaa mieltänsä, eivät taija muuta kuin olla tietämättömyyessä,
haisiko hänen poveensa hyvälle vaan pahalle. Tapa oil muka eteläisissä
kansoissa, hyvillä ja hajuivilla öljillä ja voiteilla voijella sekä
heijän hiuksiansa kuin ruumiinsakin.

v. 485. _Hyväili käillänsä_, t. "likisteli", smekte henne med handen,
nemligen om kinden.

v. 486. _Eistäin_ t. etestäin.

v. 487. _Ei liikutak minua ykskään_, t. "ei manatak manalaan ketään";
Homerus osottaa tässä että häänkin luottiin yhteen välttämättömään
Luojan käytökseen.

v. 489. _Moailmaan tullut_, t. "tullut synnytetyksi." Tämä Héktorin
ajatus tavataan pian samoilla sanoilla toimitettuna meijän vanhoissa
sananlaskuissa.

v. 490. _Askareitais_, t. töitäis.

v. 49l. _Kaiteis kuin värttänäis_, merkihtee sekä "kankas-tuolis että
vokkis"; osainen kokonaiseksi (_pars pro toto_).

v. 495. _Pujottu_, t. laitettu, smyckad, utsirad, prydd.

v. 496. _Kyyneleitä kyllä_, t. paljon kyyneleitä.

v. 498. _Miesimurhaja_, kuhutaan tässä Hektoria, koska hään
tappeluksessa hakkaisi miehiä muahan martahasti.

v. 507. _Achaíjit_, merkihtee yhtä kuin Greekkalaiset. Hyö olivat
soaneet tämän nimen _Achaíjan_ maasta; kahoppas v. 456.

G--nd.



TYTTÖÄ KAUNISTA KAHELLESSAIN


Sanaus.

    Taivaan tyttö! huuleis on hunaja, kieleis on mettä,
    Suloinen suusi -- tulinen silmäisi on;
    Josma sun nännäiskin näkisin! ne ovat kauniimmat kaikist';
    Poveini polttaavat hyö, mielyttää mieleini juur' --

                                          G--nd.



MUISTUTUKSIA MEIJÄN VANHOISTA KANSALLISISTA SOITOISTAMME.


Koska myö kerran olemme ruvenneet perkamaan meijän omiamme
vanhuksiamme, ja tarkoittanneet parempoo tietoa ei ainoastaan meijän
Runomuksestamme,[299] mutta myöskin meijän vanhoin viisauesta, ja
heijän muusta elämästä, että sillä saisimme vähittäin valaistuneeksi
meijän omoo tarinamustamme, niin luulemme me etttä meijän _vanhat
kansalliset laulamukset_[300] ovat soitostaankin aivan merkilliset,
ettei siitäkin jotaik puhua; tahi myö uskotaan että se oisi
ansioksi arvattava, harjoittaa ja ilmoittaa _meijän omoa vanhoa
soittamustamme_,[301] sellainen kuin se vielä osottaiksen meijän
vanhoissa lauluissa ja soitoissa. Sillä kansan mieli ja ajatus pitäis
siinäkin ilmistyä; ikään kuin muissa hänen toimituksissansa. Tahi
kansan _soittamuksen_ täytyy aina olla yksi puhkaus hänen _tunnosta_,
(ett uttryck af dess känsla) ikään kuin hänen _Runomuksessansa_
puhkistuuvat hänen juohtumukset (liksom dess fantasi röjer sig i
poesin).

Meijän tietäksemme ei ouk vielä ykskään ottanut hakeaksensa, sitä
vähemmin harjoittaaksensa meijän Suomalaista soittamustamme; se on niin
kuin meijän muutkin omat laitokset heitetty uneukseen ja pilkaukseen.
Se oisi ollut meillen hauskaksemme, jos joku jo e.m. 500 vuotta siitten
oisi kirjaan pistänyt meijän silloin olevaiset Suomalaiset soitot; ja
se olkoon tulevillen huvitukseksi, että myö nyt tätä tehään.
Mitä näihen iästä tuloo, niin on arvattava, että ne ovat vanhemmat kuin
sanottiin, mutta mitenkä sitä soattaneen toistoo? --

Jos Runon _soittamus eli laulamus_ on niin vanha kuin ite _runot_, niin
siinä oisi toistusta kyllä, että hyö ei ouk toisen päivän synyttämiä.
Se on uskottava että _laulamus_ ei ainoastaan ouk yhtä vanhaa kuin
laulun-_sanat_, mutta monta vanhempi, sillä laulamus on se piiros johon
sanat suljetaan ja sovitetaan, ja koska piiros on aina vanhempi kuin
mitä hänessä suljetaan, niin on myöskin runon-soitto paljoa vanhempi
kuin ykskään meijän runoista. Meijän runoin ikee ei myö tiijetäk, mutta
sitä myö tiijätään että Suomalaiset jo vanhoinna aikoina[302]
olivat kuuluisat heijän runon laulamisesta, joihen piiroksiin heijän
taikaukset ja loihtumiset siitten sovitettiin; ja että se sana _Runo_
-- joka Ruotinkin vanhassa kielessä merkihti sekä laulua, että ite
viisautta, että myös näitä neniä (_de bokstäfwer_) joilla sitä
toimitettiin -- on peri vanha, nehään siitä, että Odin jo sanotaan
heitä harjoittanneen. Tacituksen aikana heitä jo nimitettiin Ruomissa,
joka näyttää että hyö mahtaavat olla lähes 2000 aastaikoa vanhat, tahi
ennen meijän vuos-lukua.

Jos sen eistä Runot on niin vanhat kuin heijän nimet; kuinka vanhat
eikös siitten Runon soitot liene, jotka ovat heitä vanhemmat? Mutta
siiten on toinen kysymys, jos heitä vanhuutessa laulettiin varsin sillä
tavalla kuin nyt, tahi jos eivät hyö ouk ajan kululla jossakussa
muuttuneet. Tämä on tietämätöin, vaan uskottava, että jos hyö oisivat
muuttuneetkin, niin se mahtaa olla niin varsin vähä, ettei se meitä
eksytä heijän luontoansa tuntemasta; josta myö kohta tulemme enemmin
puhumaan.

Se on oppineilta jo havaittu että kielet olivat vanhuutessa enemmin
runolliset (_poetiska_) ja soitollen tointuvaiset (_musikaliska, stämda
för assonans, harmoni, melodi_) kuin nykyisin; että sitä myöten kuin
kansa valistuu, niin sitä myöten hään kavottaa myös kielestänsä tätä
vanhoo runollista luontoa, joka syntyy puhtaaksi puheeksi;[303] tahi se
vaipuu olemasta yksi puhkaus[304] ainoastaan heijän tunnollensa, ja
tuloo soveliammaksi toimittamaan heijän ajatuksia ja ymmärtämyksiä.
Moni on sen eistä luullut, että kielet vanhuutessa hoastettiin enemmin
laulamalla kuin puhumalla, tahi että ihmiset tarkoittivat kielessänsä
enemmin eäntää ja sointua,[305] kuin sanoja ja puheita; ja se näyttä
kyllä, kuin tämä luulo ei oisi ilman perustuksetak. Jos ei tunnetak
muuta, niin tunnetaan että kaikissa kansoissa tavataan lauluja ja
soitto-neuvoja (olkoon ne hyvät tahi huonot) jo kaikkiin vanhimmillakin
ajoilla. Nähty on myös, ettei muut soitot mielytä sitä roakoo rahvasta,
kuin ne jotka hyvin tärisee ja kiljuu heijän korvissaan, sillä heijän
kuulo-aistimet ovat aivan karkeet, ja tarvihtoovat kovoa paukuttamista,
ennen kuin heltyyvät. Tästä tuloo että sen valaistamattoman kansan
soitto-neuvot ovat kimakkaat ja kiljuvaiset eänestään, niin kuin
Ruohtalaisten _Nykkel-harppu_, Skottilaisten _Säkkipilli_, ja
Lappalaisten _Rumpu_ j.n.e.; tästäpä tuloo myöskin että Suomalaiset
ovat nykyisin pois-heittäneet kantelettansa, ja remputtaavat nyt
pahapäiväisillä vinkuvilla viuluilla.[306] Mutta ettei vanhoina aikoina
ouk ollut varsin niin, tavataan vielä heijän vanhasta kauniista
soitikasta,[307] heijän vanhoista kauniista laulamuksista, ja heijän
suloisesta runomuksesta.

Se on ensinnik mainittava, että Suomalaisilla on oma vanha soittelo
kuhuttu _kantele_, joka jo teoltaan osottaa vanhuutta,[308] ja
yksinkertaisuutta,[309] ja jota ei tavatak muualla missään. Ettei se
ouk vierailta haettu, toista hänen Suomalainen nimensä, ellei sitä
selitettäsik Ruomalaisten sanasta _cantare_.[310] Vielä merkillisempi
on, että se on luonnostaan niin hilja- ja hellä-eäninen, että se
näyttää ainoastaan olleen tehty suosioitellakseen suru-mielisiä ja
ala-uloisia,[311] vaan ei iloksi roa'an talon-pojallisen rahvan, joka
toistaa että kansan mieli ja luonto ei ouk ollut varsin semmoinen kuin
nykyisin. Kuin nyt tutkistelemme niitä soittoja joita sillä soitettiin,
niin löyvämme heitäkin ilman mitään pauhamista varsin tyynestä
luonnosta, usseemmittain lauhkia-eänisiä,[312] niin kuin muka muihenkin
kansoin vanhimmat laulut.

Kuin nyt tarkemmin tiijustelemme meijän vanhoa Suomalaista
soittamustamme, niin havaimme että se on kahellainen; nimittäin
ensinnik se joka osoittaiksen meijän vanhoissa kansallisissa lauluissa,
eli se joka on soatettu sanoilla, ja joka on jo enemmin antainnaan
meärättyihin eäniin (_som redan öfwergått till mera artikulierade
ljud_). Nämät laulamukset, joissa sanat on jo sovitetut soittoon, tahi
jossa soitto on jo ikään kuin taivuttanut ihtiänsä sanoin, luetaan
muissa kansoissa kaikkiin vanhimmiksi soittamukseksi, johon hyö
tutkimisellaan taitaavat tulla tietäviksi. Näihin on meijän Suomalaiset
Runon-soitot luettavia. Mutta meillä on vielä yksi toinen soitto-loatu,
joka on meijän mielestämme vielä vanhempi, ja jota myö sen eistä
eroitamme näistä -- se on muka meijän _paimenen-soitot_.
Hyö ovat niin vanhat ettei heillä eneä löyvyk sanojakaan, ja
tietämätöin on, jos sellaisia on milloinkaan löytynyt.[313]
Sillä hyö ovat ikään kuin syntyneet meärämättömiltä eäniltä,[314]
koska eivät ouk soanneet sanojakaan heihin sopimaan. Hyö ovat
nopeemmin loilotuksinna laulettavia, tahi kuin hujauttelemuksia
mehässä, annettu sarvella karjallen, Karhuja kajottaakseen, ja
korpiin kaikuttaakseen; vaan ei että niillä muka mielyttää miehen
mieltä. Kuitenkin ovat hyö meistä varsin suloiset ja rakkaat, sillä
hyö muistuttaavat meitä meijän nuoruuen iästämme, ja meijän
koti-majoistamme, hyö juohuttaavat meijän mieleemme niitä aikoja
jollon meluisimme kotimehissämme, ja jollon heissä kuulimme maan-kylän
tyttölöihen soittavan sarvillansa, karjan kellon kaikattavan, ja
korvissa koiran haukkuavan. Nämät paimenen-soitot ovat muista soitoista
luettavia ikään kuin lapsillisia lausumuksia, jotka eivät ouk vielä
koventuneet miehen täyvelliseen puheesen. Että paimenen-soitot ovat
kaikkiin vanhimmat, ja ovat ikään kuin syntyneet ihmiskunnan
lapsillisessa iässä, nähään siitä, että heitä soitetaan sarviloilla,
jotka ovat ne kaikkiin vanhimmat soitikat sukukunnassamme.[315] Myö
tunnemmo että ne muinoiset kansat ensin vanhuutessa olivat karjan
kaitsiat.[316] Sitä luetaan jo vanhassakin testamentissa, Abelista
alkain.

Myö uskomme, että jos muillakin kansoilla oisi muka tallella heijän
vanhimmat paimenen-soitot, niin ne oisivat ehkä kaikki melkeen
yhtäluontoisia,[317] sillä hyö ovat kaikki ikään kuin sarvessa
syntyneet, ja kasvaneet näinnä yksisinnä vanhoinna aikoinna. Se on paha
kyllä ettei muut kansat ouk ottaneet näistä paremmin voaria, tahi
julistanneet heitä muillen, ja se olkoon luettu meillä ansiokseksemme,
jos oisimme muka ne ensimmäiset jotka ottaapi heitä toimittaaksemme.

Nämät _paimenen-soitot_, jotka tässä nyt annetaan teillen, ovat Savosta
kotoisin; mutta uskottava on että niitä soitetaan muissakin
Suomalaisissa maakunnissa. Sitäk ensimmäisetäk[318] niin ovat toiset
kaikki ylöskirjutetut Juvan pappilassa, kirkko-kylän paimenilta.[319]
Se oisi toivottava, että meijän moamiehet, muissakin moan-paikoisamme,
ottaisivat sen vaivan ja ylös-kirjuttaisivat niitä laulamuksia, jotka
heissä ehkä vielä löytynöön. Koska minä yhestä kylästä olen yksinäini
soanut näin monta soittoa, miten iso joukko eikös siitten heitä
mahtaisi soaha, jos heitä keräileisimme koko Suomenniemestä. Tosi on
kyllä, että iso joukko heistä on lähtenyt toinen toisestaan, ja että ne
juuri vanhat ovat ehkä varsin harvat. Mutta hyö ovat kuitenkin kaikki
yhteen kuuluvia ja kirjaan pantavia, koska heitä näin vanhuesta
lauletaan; myö oumme heitä myöskin sen eistä tässä kirjaan pistäneet.

Koskei näillä paimen-soitoilla löyvyk sanoja, niin olen minä kuitenkin
uskaltannut että joten kuten sovittaa sanoja heihin, jotta sillä
paremmin heitä muisteleisimme, ja taitaisi mielessämme pi'ellä,
liioitenkin koska niin harvat meijän omista soitoistamme ovat lauluiksi
harjoitetut. Minä olisin kernaasti sanoissakin tahtonut tavoittaa
samalaista yhtäläisyyttä ja yksin-kertaisuutta, kuin soitossakin, mutta
se on ollut mullen työläs, nouattaakseni.[320] Tästä minä tahon
muistuttoo, että soitossa on arvo, vaan ei sanoissa. Hyö ovat perin
vanhat, vaan nämät nyt vasta tehtyt. Soitto on tässä peätarkoittamus,
sanat ovat ainoastaan yksi sivu-aine (biomständighet).

Mitä toas tuloo sanottavaksi siitä toisesta soiton-loavusta, nimittäin
meijän _lauluista_, eli siitä soittamuksesta, kussa jo sanat ovat
soittoon sovietetut, niin sekkiin on kahellainen; nimittäin 1) _Runon
soitto_,[321] ja 2) _muut (vanhat kansalliset) laulamukset_; johon
nykyisempiäkin lauluja on luettavia.

Mitä _Runoihin_ tuloo, niin on jo mainittu heijän vanhuuesta, myö
tahommo sen eistä ainoastaan nimittää, että ne ovat siitäkin
merkilliset, että heitä lauletaan viis-neljännessä nivelessä[322] jota
muuten harvoin tavataan. Heitä lauletaan nyt kahella vaihoksella,[323]
vaan koska se toinen vaihos ainoastaan on yks lähtämä tahi
vaihtaus[324] siitä ensimmäisestä, ikään kuin toinen sana[325]
useemmittain on yksi kertaus tahi selitys siitä ensimmäisestä, niin on
uskottava että heitä vanhuutessa ainoastaan laulettiin yhellä
vaihoksella. Tätä teköö moni vielä nytkin, ja näin heitä tänäkin
päivänä vielä lauletaan Viron-moassa, ehkä heijän soitto siellä on vähä
toisellainen. Kussakin vaihoksessa (eli koko vanhassa Runon-laulussa)
ei löyvyk muuta kuin kaks niveltä,[326] joista se toinen näyttää niin
kuin sekin muka ois ainoastaan yksi vaihtaus siitä ensimmäisestä. Että
asia mahtaa olla tällainen, tuloo meillen ikään kuin selvemmäksi jos
tarkemmin tutkistellaan mitenkä heitä laulettiin. Myö havaamme silloin,
että ne vanhat laulelivat nämät runot _säistämisellä_, tahi
vuorotellen, sillä tavalla että kuin laulaja oli ensimmäisen sanan
laulanut (joka oli soitossa, ensimmäinen niveli), niin silloin puoltaja
jo kerroitti samoo sanoa, vähällä eänen viskottamisella, ja siitä
syntyi nyt toinen niveli, joka lopettaa ensimmäisen vaihoksen. Kuin
laulaja siitten toas alkoi laulella toista sanoo, niin se (meijän
nykyisessä Runon-soitossa) alensi eäntänsä ikään kuin vastatakseen muka
puoltajan puhetta, jota toas puoltaja vuorostaan kerroitteli; sillä
tavalla on uskottava että toinen vaihos on ilmauntunna. Tällä tavalla
nähään että tämä Runon-laulu on varsin yksinkertainen, ja että hänessä
juurin-jahkain ei löyvyk muuta kuin yks ainua niveli, jota neljästi
kerroitaan eli vaihetaan. Kuin nyt taas tutkistellaan tätä yhteistä
niveltä, niin havaimme että hänessä juuri löytyy ne samat viijet eänet,
jotka soahaan taipumaan heijän sarvellansa ja kantelellansa. Myö
havaimme sen eistä, että koko meijän Runo-soitto ei ouk muuta kuin
ainoastaan yks sointu näillä viijellä kielellä.[327] Olkoon tämä yksi
varma toistus hänen vanhuuestansa. Ettei se ouk ajan-kululla tullut
paljon muutetuksi, on siitä arvattava, että näillä viiellä eänellä
ei synny monta vaihtausta, ja että se on mahotoin tehä sitä
yksinkertaisemmaksi, jos tahtoisimmekin. Koska pitkät Runot ja laulut
ovat monessa vuossaassa pysyneet kansan mielessä ja muistossa, kuinka
kauvan eikös siitten tämä viis-eäninen sarven-soitto ouk tainut hänessä
pysyä.

Nämät Runon-soitot lauletaan Suomessa monen-vaihtauksilla,[328] vaan
hyö ovat kuitenkin kaikki niin yksin-luontoiset, että heissä jokaisessa
hyvin tunnetaan sitä vanhoa peä-nivältä. Virossakin jossa hyö ovat
nimensäkkin jo kavottaneet, ja jossa heitä nyt lauletaan muuinna
lauluinna toisella nimellä, siinäkin heissä vielä tunnetan sitä heissä
olevaa vanhaa niveltä.

Se _toinen loatu_ näistä meijän _vanhoista lauluistamme_, on toas
luonnostaan kahellainen, nimittäin _vanhempia ja uuvempia_. Ne
vanhemmat ovat usein Runoin ja paimen-soittoin tapaisia, ikään kuin
oisivat ainoastaan sävältynneet heistä. Heijän vanhuutta selitetään
siitäkin, että moni heistä ei ouk sen pitempi kuin kaksi niveltä
kaikkiaan, ikään semmoiset pian kuin Hottentottilaisten laulut Afrikan
eteläisemmässä peässä.[329] Mutta heijän nykyiset sanat ovat
myöhäisempinnä aikoinna heihin sovitettunna; ussein varsin näinnä
viimäisinnä vuosinna, josta hyö myöskin useemmittain ovat varsin tyhmät
ja ilman arvotak. Ne toiset _nykyisemmät laulut_, jotka ovat
luonnostaan toisia tykkänään kuin ne vanhat, ovat monesti aivan
kauniit ja soreet eänestään, ehkä ei heissä löyvyk sitä vanhoa
yksinkertaisuutta, jota tavataan toisissa, ja joka on heillen ansioksi
luettava. Heissä tavataan jo yksi toinen soitto-johtaus,[330] kuin
niissä vanhoissa lauluissa; heissäkin jo löytyy sekä usseemmat eänet
että puol-eäniä. Meillä oisi mielessämme että aikoa myöten,
maamiehillemme toimittoo nämät meijän nykyisemmätkin laulamukset,
joista olemme jo koonnut hyvän joukon. Kuitenkin tahomme myö ensin
harjoittoo ne vanhat; tämä oisi siitäkin tarpeellinen; että ne rupeavat
jo päivä päivältä katoamaan ja hälviämään, niin että jos ei heitä nyt
pysytettäis mieleemme, niin häviäisivät kuin monet muut, jotka ovat jo
joutuneet hukkaan.

Moni ehkä luuloo että nämät ovat huonoja remputoksia, jotka ainoastaan
huvittaa talonpojallista kansoo, ja jotka on heillen vaan ei muillen
sopivaisia, ja irvistelekset ehkä näillen meijän loilotuksillen, niin
kuin ovat jo ennen muka pilkaneet meijän runojamme ja meijän
puhettamme. Kussakin kansassa löytyy aina tyhmiä miehiä, jotka eivät
ymmärräk, että kansoin tarkempi tiiusteleminen on meijän isoin viisaus.
Heijän, jotka eivät ouk tahtoneet ryvetellä suutansa Suomalaisilla
sanoilla, antakaamme klaverilöillänsä koputtoo Saksalaisia ja
Franskalaisia soittoja, tahi miäkitköön mieltänsä myöten muita
muukalaisia veisuja. Ja kuin hyö Harakkoinna ovat sikärtävöinnään
pieniin Sirkuisten tavalla, niin tahomme myö ikään kuin peipuiset
meijän puistikossa lauleskella omalla kielellämme. Ne jotka paremmin
arvaavat asian, ymmärtäävät kyllä, että jos ei meijän soitossa ouk niin
monet ja kauniit visärrökset,[331] niin konstilliset ja komeet
heläjämiset[332] kuin eteläisemmissä kansoissa, niin se on kuitenkin
soma yksinkertaisuuestaan, ja synkiä sanoistaan. Ja paiti sitä, jos
sillä ei oisi muuta arvoa, kuin ainoastaan että on omat, niin siinä
oisi syytä kyllä häntä harjoittellaksemme: _paremp oma olkinen, kuin
vieras villainen_.

(Vastapäin enempi.)



PAIMEN-LAULUJA.


I.

PÄIVÄN NOUSTESSA.

    Päivä nousoo, päivä nousoo,
    Nouske nauat vuotehelta,
    Tasa-turvat turpehelta!
      Makoomasta, torkumasta,
      Parkumasta, porkumasta.

    Nouske, nouske, nouske, nouske!
    Havujaini hautomasta,
    Tunkiolta tunkemasta,
      Etkös nousek karhun-pala,
      Etkös kuulek korvettava!

    Jouvu, jouvu, jouvu, jouvu!
    Jouvuk Juovik joutuisasti,
    Nouse Neitur' nopiasti!
      Kylän-karjat jo mänöövät,
      Muut hyö einensä jo syövät.

    Juotan teitä, uotan teitä,
    Hautehilla haljaisilla,
    Kaljoihilla kauraisilla,
      Joita annan sormellaini,
      Joita kannan korvollaini.

    Ulos tuosta, -- etkös mänek
    Poisi! paha potkimasta,
    Soahviaini sotkemasta;
      Kolautan korennalla,
      Paukautan patukalla.

    Puskeppas Punikki lehmäin!
    Taukoa härkä härnymästä,
    Karva-silmä karjumasta!
      Mitäs viivytteleit vielä,
      Etkös pyrik kumma, tielle!


II.

LEHMIÄNSÄ LUVETELLESSAAN.

    Tulkaa, tulkaa Lehmäini tänne! :,:
    Petäkköhön, lepikkohon, lehtohon jo männään. :,:

    Jok' on kaikki Lehmäini tiellä, :,:
    Vaanko liene vasikoita navetassa vielä? :,:

    Kuinma huuan sarvet ja sorkat, :,:
    Patukat ja putikat, ja pukihit ja porsaat. :,:

    Tiistik', Torstik', Perjaka, Lauker'! :,:
    Ilturi ja Neituri ja Sunteri ja Anter'! :,:

    Peästik', Petrik', Kukkainen kulta! :,:
    Heluna ja Haluna ja Juhlikki, jo tulkaa! :,:

    Vallik', Vyötik', Lastik' ja Karjo! :,:
    Tähikki ja Tuomikki ja Ristikki ja Kirjo! :,:

    Moatik', Mansik', Mustik' ja muita! :,:
    Punikki ja Pulmikki, ja päiviä ja kuita! :,:[333]

    Juolik', Juovik', suuret ja pienet! :,:
    Verkunat ja Omenat, ja kutka kaikki lieneet. :,:


III.

MEHTÄÄN MÄNTYVÄ.

    Lehmät, lähtekee näillen maillen! :,:
    Teäl' on ruoka kaikellainen. :,:

    Neituri, Naituri, Lehik' lehmäin, :,:
    Tule tänne Punik' lehmäin! :,:

    Teäl' on heinät hienoisemmat, :,:
    Teäl' on mehät mieluisemmat. :,:

    "Kortteet on korkeet korvessamme," :,:
    (Niin se soittaa torvessamme). :,:

    Sarat ne kasvaa salossamme, :,:
    Maito-heinät talossamme. :,:


IV.

KEOLLA.

      Kosket pauhaavat,
      Linnut laulaavat
    Kauniilla eänellä keväillä;
      Kaikk' on somat,
      Kaikk' on koriat,
    Mitäpä keolla käveillä.
      Lähet leikkyyvät,
      Lehet leikkiivät,
    Kukiin on iloinen itestään.
      Kukat kullassa,
      Maot mullassa,
    Tuntoovat tulen jo sisästään.
      Tulkaa veikoiset!
      Suomen Neitoiset
    Kauniiksi peätäns jo kauristaa,
      Kukkiin sankoilla,
      Ruusun pannoilla
    Tahtoovat teijätkin kaunistaa.
      Kukat väilyvät,
      Helmet heilyvät
    Heijän kauniilla kauloillaan,
      Tyttöin parvessa,
      Soitan sarvessa,
    Alotan päiväini lauluilla.


V.

SYVÄN-MOAN NAVOILLA.

    Yksin käynmä korvessaini,
    Soitan suolla sarvellaini.
      Eik' ou toista toveria,
      Eik' ou kutaan kumppanina,
        -- Minun kultain Lehmäin -- hoi!

    Vajun näihin jynkiöihin,
    Syvämmaihin synkiöihin;
      Jossa hoamut hoamuavat,
      Mehän-varjot vaeltaavat,
        -- Ite Hiisi hiiskuttaa.

    Metän kultainen kuninkas,
    Kulta-helma, vaski-renkas,
      Vaeltaapi varhain näihin
      Tapiolan suuriin häihin,
        -- Pitelemään piikojaan.

    Mihin jouvun paimen-rukka,
    Jos mun soapi vuoren-Ukko,
      Joka sieppaa nuoret neijot,
      Joka viepi vuoreen heijät,
        -- Vieressänsä makuuttaa.

    Paha tulla paimenillen
    Halla-parran laitumillen,
      Metän miniät mänöövät,
      Kesä-öinä kävelöövät
        Mieluisahan mehtolaan.

    Hiljan Hiijet hiiskuttaavat,
    Pillillöinsä piiskuttaavat
      Kuin hyö kupistansa syövät,
      Tahi kuin hyö leikkii lyövät
        Tapiolan tarhoissa.

    Minä tyttö-riepu juoksen
    Kotihin, emäntäin luoksen,
      Joka kehoittaa ja kiittää,
      Etten pelkeis eneä niitä
        -- Niitä metän peikkoja.


VI.

NEIJON VALITUS.

        Tule tänn' poika-rukka,
        Tule tänn' luoksein!
        Kuulet sen ketoin kukka,
        Jouvu tänn', juokse!
    Missä sinä viivytteleit,
    Kuin et ou siellä!
    Missä sinä viilettelet,
    Kuin et ouk tiellä!
        Paha on mulla,
        Enemmän uottaa;
        Paha on tulla
        Emäntäin luota.
    Empä minä luule
      Vissiinkään vielä,
    Ettäpä ne kuulee
      Missä mä liene;
    Muttama pelkeän, ett
        Jos hyö tietäis.
        Niin saisin
        Pahat sanat.

        Tule pois poika-kulta,
        Tule pois vuonnain!
        Minä sois'n sitä sulta,
        Että ois't luonnain.
    Kussa sinä kuljeskelet,
    Kuin et tule tänne?
    Kussa sinä kuhnustelet,
    Kuin et tule ennen?
        Ethään lie männy!
        (Monipa pettää)
        Ethään sie henny
        Minua jättää.
    Kuitenkinma soisin
      Sinua tänne,
    Olisin ja oisin
      Niini kuin ennen.
        Kuules mun kultaini,
        Tule mun tuttuini
        Tyköini toas.


VII.

POIKA.

    Maija parka, Maija parka,
    Teäll' on paras marja-paikka;
         Tule heitä
              Noutamaani,
         Tule näitä
              Noukkimaani!
         Kuin et kuule,
         En ouk millään;
         Kuin et tule,
         Ole sillään.
    Minäpä sinusta väliä huolin,
    Kuhunma muitakin muksia[334] tänne.


VIII.

VAROITUS.

    Viel' on vanhemmat tässä,
    Viel' on siskotkin lässä;
        Elä tule, mun kultain!
        Elä tule, mun kultain!

    Kuin hyö mänöövät mehtään,
    Kuin hyö lähtöövät lehtoon,
        Pistäit tyttöisi tyköön,
        Pistäit tyttöisi tyköön!

    Ei ouk emoini tiällä,
    Eik' ou siskot mun peälläin,
        Tule pois minun poikain!
        Tule pois minun poikain!

    Jos ois viekurit vielä,
    Jos ois tieturit tiellä,
        Pistäit piiloon, ja outa,
        Pistäit piiloon, ja outa.

    Kuinma sarvella soitan,
    Kuinma torvella koitan,
        Tule silloin mun luoksein!
        Tule silloin mun luoksein!


IX.

VASTAUS.

        Jopama kuulen,
        Jopama luulen,
        Että hyö mäni pois,
        Mänivät muullen.
            Neitoisein!
            Veikkaisein,
        Kohtama tulen.


X.

KAIPAUS.

        Missä liene
        Neitoiseeni,
    Tyttö-rukka, kaunoiseeni!
        Kuin ei kuulu
        Lehmän luulla
    Tuolla suolla pullittavan.
        Eikä tässä
        Metähässä
    Pukin sarvella ouk lässä;
        Jolla soitti,
        Jolla voitti,
    Minun syväntäini koitti.

        Kuules kultain,
        Hyvä Tyttö!
    Tyttö-rukka, kaunis Tyttö!
        Mielen hauto,
        Mielen kautto,
    Mielen vietto, nuori Neito!
        Etkös ennee
        Tule tänne,
    Sinun poikais poveen lennä?
        Etkös juoksen
        Tule luoksein,
    Kuinma huuan nimeis vuoksen?

        Muistan muilon
        Kuin mun huiluin
    Käissäin soitti: luilun, luilun.
        Kuin myö äsken
        Kahenkesken
    Istuittimme kukkiin keskell'.
        Neitoiseini
        Sylissäini
    Pitelin, ja vieressäini;
        Kuiskuttelin,
        Huiskuttelin,
    Muinoisia muistuttelin.

        Pientarilla
        Pienoisilla,
    Usein oltiin leikkisillä;
        Lepikossa,
        Lehikossa,
    Usein käytiin karpalossa;
        Mutta marjat,
        Että karjat
    Saivat piteä omat rauhat.
        Meill' oil muuta
        Suloisuutta,
    Annoim' toisillemme suuta.

        Talvisella
        Tanterella
    Lennättimmö hevoisella,
        Mäkilöillä,
        Rekilöillä,
    Päivihillä että öillä.
        Syksy-seällä,
        Luikuin peällä
    Kirjuttelin nimeis jälle.
        Kuin ma luistin,
        Kättäis puistin,
    Kaikki vielä juohuu muistiin.

        Niinpä vielä
        Juohuu mielein,
    Kuin ma mänin munnain[335] kieiltäin
        Sinun luokseis,
        Sinun vuokseis
    Viivyn monta kertaa tiellä.
        Kovan toran,
        Pahan loran,
    Viimein vihan sain, ja porun;
        Toisin' itkin
        Päivän pitkän
    Kyyneleitä kyllä kitkin.

        Vaan kuin ilmiin
        Sain sun silmät,
    Niin ne pyyhkäis murheen pilvet;
        Huolet heitin,
        Murheet päitin,
    Juoksin luokseis, nuori neitin!
        Vaan ei ennee
        Sinne männä,
    Kaikki uneuhtuu jo häneen!
        Ajat muuttuu,
        Päivät puuttuu,
    Miehen mieli yksin juuttuu.

        Nyt ma tuolla
        Karjan suolla
    Hiihän Hirviä, mun luolain;
        Nytmä tässä
        Metähässä
    Koatan Karhuja pesässä;
        Jossa muilon
        Minun huiluin
    Soitti somast luilun, luilun.
        Jossa ennen
        Ilman kennen
    Tietämätäk, tulin tänne.

        Nyt ma laitan
        Laivat, taitan
    Roso-honkia salossa;
        Nytmä kaivan
        Suot, ja raivaan
    Ruma-murtoja palossa.
        Pellot, huuhat,
        Niityt, luhat,
    Mielein turmeloo jo tuhat';
        Yöt ja päivät,
        Ruuat, leivät,
    Kaikk' ne rakkautein veivät.
        (yks eäni, kaukana)
    "Kahet kuitenk' rakkaat jäivät."

        Mitäs kuulen?
        (eäni, matkan peästä)
        "Tulen, tulen!"
           (Poika, toas)
    Täss on taikaus ma luulen. --
        Kuka siellä?
           (eäni, lähempänä)
        "Vielä! vielä!
    Yksi ystävä on tiellä."
           Poika:
        Korvat että
        Silmät pettää,
    Peloittaapi koko mettä!
           Tyttö:
        "Tuo on multa"
           Poika:
        Tuo on sulta!
        Tyttö:            Poika:
    "Poika-rukka"! --  Tyttö kulta!


XI.

TOIVOTUS.

    Kuules mun kultaini,
    Ainua armaini,
    Nyt on Maikki marjassa,
    Lehmäin on karjassa,
        Yksin nyt uotan,
        Ja toivon ja luotan,
    Ettei mun sormeini soittaisi suotta.
        Voi minun kultain
        Kuin katoisit kauvaks,
    Viivyt niin viikon, kuin oisit hauvass';
        Keännä siitt' jälleen,
        Ja jouvuppas välleen,
    Tule mun tuttuini tyköini jälleen!

    Halata soisin, ja
    Antava oisin
    Suloista suuta, niin
    Paljon kuin voisin.
        Antaisin suuta,
        Ja antaisin muuta,
    Kuin sa tulet tänne kuin huiluini huutaa;
        Mansikat marjain,
        Ja koirain ja karjain
    Kaikki ma annan, ja sinullen tarjoon.
        Juustot ma annan,
        Ja kannulla kannan
    Makiamman maijon, kuin pöyvälle pannaan.


XII.

LAMPAAN PAIMENET

    Laulan minä Lammastaini,
    Huikkaan vähän verran;
    Vuonistakin vuohistakin luilottelen.
    Lausun minä laumastaini,
    Pukistakin kerran;
    Kauristakin kaunihisti pulloittelen.
    Vuonnaat on villaiset, moatiaiset,
    Pukit ei milloinkaan! Vaan kaikki karvahaiset.


XIII.

    Minä laulan laumastaini,
    Minä lausun lammastaini:
    Niit' on monta karjassaini,
    Niit' on monta parvessaini

    Valkoiset on Vuohet meijän,
    Valkoiset on vuonnat heijän;
    Mutta muihen halpaisemmat,
    Mustat, muihen valkoisemmat,

    Meijän ovat villaisemmat,
    Meijän ovat viljaisemmat,
    Kuin on muihen tarhoissansa,
    Kuin on kuihen karjoissansa.

    Vielä muistan, muikiasti,
    Hukka huusi huikiasti:
    "Suolla käyvät paistit meijän
    Tuolla käyvät kaitset heijän.

    "Peästa paimen lampaan-vuonna
    Kävelemään korven luonna,
    Anna käyvä vuohet tuolla
    Mieltens' myöten rahka-suolla.

    "Kyllä myö heit' suojelemme,
    Huoleheisi huojelemme:
    Ettei sull' ouk huolta heistä,
    Muillen muka murhe näistä."

    Paimen lausui: "Roito-rukka,
    Elä tuosta huoli Hukka!
    Sull' on suru suuhustaisi,
    Murhe muusta ruuastaisi.

    "Etkös lähek poisi, ennen
    Kuin ma käsken Koirain tänne,
    Kyllä Musti opettaapi,
    Lausujaisi lopettaapi."

    Susi juosta kiiätteli,
    Viitoi myöten viiletteli,
    Tuonek toisten karjan-maillen,
    Kuin ei käynyt tässä laillen.


XIV.

ILTA-LAULU.

          Soittelen suolla,
          Tojotan tuolla;
        Lehmät ne lepäävät lehossa,
        Viikonpa viipyyvät mehässä. --
      Maillen päiväni mänööpi,
      Ilta ilmankin tuloopi;
    Missä lempo, lie nyt lehmät!
    Kussa käynöön kulta-kynnet,
          Kuin ei kuuluk karjaini. --

          Kellot jo kuuluu,
          Lehmäini tulee!
        Tulkaa tunne roavas-raiskat,
        Lehmäini lähtekee kotiini!
      Kylpy jättääpi kotona, --
      Jos etten jo jouvuk junnoon
    Niinmä heitän teijät tänne,
    Enkä huoli teistä ennee,
          -- Mänkee siitten, mihin määt'n! --

          Torstik jo tulee --
          Kukkainen, kuule!
        Mutta Mustik -- kurko tiennöön!
        Entäs Lehik -- missä liennöön!
      Kirjo kiiruhteles tänne!
      Tiistikki jo tuli ennen. --
    Neiturii ei nävyk vielä --
    Jop' on karjain kaikki tiellä!
          -- Härkä mullika on pois.


XV.

PÄIVÄN-LASKUSSA.

    Päivä mänöö maillen,
    Päivä mänöö maillen,
        Keäntäkete kotiin jo!
        Keäntäkete kotiin jo!

    Käki lensi kuuseen,
    Käki lensi kuuseen,
        Minä lähen kylään jo!
        Minä lähen kylään jo!

    Kalat uivat rantaan,
    Kalat uivat rantaan,
        Minä lähen kotiin jo!
        Minä lähen kotiin jo!


XVI.

LEHMIÄNSÄ HUUTAISSA.

        Se Kirjo! se Karjo!
        Se Kirjo! se Karjo!
        Se viisas Viikunaani!
        Se harmoo Halunaani!
    Tulkoo vasat varvikosta,
    Haja-sarvet hoavikosta,
    Metästä metiset kynnet,
    Jotk' on joukost' erehtynneet!

        Se Mansik! se Mustik!
        Se Mansik! se Mustik!
        Se oma Omenaani!
        Se vieras Verkunaani!
    Paimenet jo koitteloovat,
    Sarviansa soitteloovat,
    Soahakseen karjan kotiini
    Kulta-kahleisihin kiini.


XVII.

KOTIIN TULLESSA.

        Jo tuleni kotiini,
        Jo tuleni kotiini,
    Onko mutti[336] keitettynnä?
    Onko huttu heitettynnä?

        Jo tuleni kotiini :,:
    Onko kyrsät kypsettynnä?
    Voita silmään pistettynnä?

        Jo tuleni kotiini :,:
    Onko leivät laitettunna?
    Lampaan lihat paistettunna?

        Jo tuleni kotiini :,:
    Onko sauna joutumassa?
    Onko vastat hautumassa?

        Jo tuleni kotiini :,:
    Onko mulle vuue tehty?
    Makuu-paikka valmistettu?

         -- -- --

    Tupahani tultuani,
    Emäntäini kultahani
        Paipattaapi paimenillen:
        "Viikon viivyit laitumillen!

    "Jop' on huttu suuhun syöty,
    Voit ja maijot yhteen-lyöty:
        Lapset soaneet kakkaroita,
        Tuos on sullen kannikoita!" --

    Lampaastaan on lihan vieneet,
    Ite paistihinsa syneet;
    Mullen tuotiin -- ilman muita
            Kalan muruja ja luita.

    Niinpä kävi paimen rukka,
    Tulin kotiin varsin hukkaan,
    Nälässä ja uuvuksissa
    Nukuin viimen uunihissa.


XVIII.

KOTIIN TULTUA.

    Avoappas oveaisi muorini kulta, :,:
    Nyt on karjain kaikki tässä, emäini kulta.

    Missä liene piijat? kuin ej lypsetäk karjoin. :,:
    Missä lienöön lapset? joillen antaisin marjain.

    Minä olen kaiken päivän mehässä moanut, :,:
    Leheksiä leikellut, ja sarojakin soanut.

    Vastoja on viisi kuusi, jotk' olen tehnyt, :,:
    Tuonek panin pankon peälle, jokos olet nähnyt?

    Viis' oil mulla virsua, ja tuoht' ois'n tuonnut :,:
    Mutta kaikki katoisi, ja konttikin on puonnut.


XIX.

LOPPU-SANAT.

    Kiitos olkoon, kiitos olkoon!
    Jumalallen kiitos olkoon!
    Ett' on karjain kaikki tässä,
    Eikä ykskään metehässä.
    (Paimenetpa niin.)

                       G--nd.



TAPPELUS-LAULU.[337]


    Sota on syttynynnä,
    Linnat on piirittynnä;
    Rauhat on purettunna,
    Rajat on murettunna;
    Miehet mänkee sinn', johon teitä tarvitaan!

    Joutuke pojat välleen,
    Noutake maitanne jälleen;
    Miesten miekoja myöten,
    Viha-miestänne lyöten,
    Miehet, mänkee sinn'! -- jopa teitä tarvitaan.

    Pyssyt jo laukiavat,
    Tykit jo paukahtaavat,
    Kassarat heiluu käissä,
    Rauvatut lakit päissä;
    Miehet tehkee työ, mitä teiltä voaitaan!

    Viholliset tuolla,
    Rypäilöövät suolla;
    Pelkeävät meitä,
    Mutta emme heitä.
    Miehet, malttakaa -- vielä heitä tavataan!

    Hakkaa hyväst' heitä!
    Nakkaa poikki päitä!
    Jotta suonet rippuu,
    Jotta suolet tippuu,
    Miehet muistakee mitä teiltä voaitaan!

    Lyö! niin kaulat katkii,
    Lyö! niin kalvat ratkii,
    Lyö, ett' luut ne luskaa!
    Lyö, ett' rustot ruskaa!
    Miehet, seälii heit' jotk' on teijän armossa!

    Jopa ne karkoavat,
    Huutaa ja parkuavat,
    Juoksoovat kaikki korpeen,
    Saroihin ja kortteih'n;
    Miehet, tulkaa tänn', että teitä kostellaan!

    Urot ootten uljaat,
    Suomen parhat sulhat!
    Autuas ja ankar',
    Suomen suurin sankar'
    Tule sinä tänn', että sua siunataan!

    Tulkee meijän syliin!
    Tulkee meijän kyliin!
    Tulke vaimoin kuohmiin!
    Tulke lasten suojiin!
    Suomalaiset kaikk', työpä meijän kunnia!

                                    G--nd.



JUOMA-LAULUJA.


    Yöllä, päivät jatketaan;
    Virsillä, vähät oluet.

               (Suom. sanal.)

Se on merkillinen, että ehkei mikään moailmassa ouk tullut niin paljon
lauletuksi, kuin _viina ja rakkaus_, niin häistä ei mainitak niin
mitään meijän vanhoissa Suomalaisissa Runoissamme. Niistä monesta,
jotka olen jo käsittänyt, en ole löytänyt yhtään, joka puhuisi varsin
rakkautesta tahi viinasta.[338] Mika lie syy siihen? Totta hyö eivät
tunteneet sitä korkeampata henkellistä rakkautta,[339] ainoastaan sitä
luonnollista; (heijän käytös vaimojansa kohti, on tätä toistava).
Ainoastansa henkellinen rakkaus sytyttää juohtumuksemme ja ajatuksemme;
se luonnollinen nosteloo vaan luontoamme ja himojamme. Samaten
rakastivat hyö viinoa hänen luonnollisen mavunsa tähen (niin kuin on
roa'an kansan tapa), vaan ei että sen lepyttämisellä soveltua
ystävälliseen joukkoon. Hyö halaisivat sitä juuaksensa, vaan ei
nautitaksensa. Tästä tuloo, että Suomalaiset vielä nytkin heijän
juominkiloissa nouvattaavat sen tavan, että innolla ja kiivauksella
juua, ikään kuin joisivat uhalla. Heijän mieli ja luonto eroittaa heitä
tässäkin monesta muusta. Hyö ovat pikaisia ja ruttoluontoisia,
Ruohtalaiset taas tyyni-tapaisia ja vähään tyytyväisiä. Ne taitaavat
puolen tunnin istua ja iloitella yhtä lasia lipittäissään,
kastellessaan noukkansa usein, vaan vähäisen kerrallaan; sillä välillä
toas pakinoivat ja lauleloovat. Suomalaiset juovat harvoin, vaan
silloinkin -- täysiä lasia. Ruohtalaisissa kuullan rauhallista puhetta
ja lausuamista; Suomalaisissa ussein reuhoamista ja telmämistä, milt'
ei riitoja ja tappeluksia. Ei että harjoittaa juomista (sitä
harjotetaan jo liiaksikin) mutta että tarkoittoo yhtä hiljaisempata ja
rauhallisempata huvitusta meijän juominkiloissamme, olen minä viinan
varaksi kirjuttanut näitä juoma-lauluja, toivoissain tehnein sitä
hyväksemme, vaan ei pahaksemme.



I.

VIINA-VIRSI.[340]


         (Isäntä.)

       Pieppäs pikar' pivossais,
       Puhuk pullois luokse!
       Viina kiehuu kiassais,
       Vuahi muahan juoksee;
    Kaho, kuin tuo juoma-härkä
    Viteloopi viinan märkeä;
          Juokam', Juokam',
       Minun veljet -- juokam'!

         (Vieras.)

       Nyt on pulloin tyhjä toas,
       Ei ou mitä juuaan;
       Nyt on kulkkuin kuiva toas,
       Kunnek' toista tuuaan.
    Paha olla tässä hiässä!
    Ei ouk suussain, eik' ou piässä --
          Juokam', juokam',
       Minun veljet juokam'!

         (Isäntä toas, toisellen.)

       Ota kuppi kätteheis,
       Elä häntä heitä;
       Olet seuran-pettäjä,
       Jos et seuraa meitä.
    Juoppas, juoppas juoma-ratti,
    Huuhteleppas huuleis, matti!
          Juokam', juokam',
       Minun veljet, juokam'!

         (Toinen.)

       Sep' on mulle vaikia,
       (Elä eneä anna)!
       Kuka jaksaa kaikkia
       Pulloi suuhun panna.

         Kaikki yhteisesti:

    Et ouk poika, jos et koita
    Että pulloaisi voittaa!
          Juokam', juokam',
       Minun veljet juokam!

         (Vieraat, yhessä.)

       Ite ompi isäntä
       Hunaja ja mettä,
       Joka lyö ja lisentää
       Viinoa kuin vettä.
    Kiitos olkoon monin kerran.
    Tuhatta tuhannen verran!

         (Isäntä.)

   Eip' ouk vieraassakaan syytä
   Joka juop', ja toista pyytää.

         (yhteisesti.)

          Juokam', juokam',
       Hyvät veljet -- juokam!



II.

JUOMA-LAULU.


(Lauletaan kuin: _Kära Doctor kom, mamseln har ondt i magen_.)

    No sinä uljas miesi -- joka istut siinä,
    Mikä sinun nimeis? sano mullen sen!
    -- Tuos on sinun lasis -- tartuk siihen kiini!
    Pane sitä pohjaan, hyvä kultainen.
        Elä seästäk sit', vaan tyhjennäppäs pois!
            Kyll' toista välleen
            Saisit jälleen,
            Jos tuon jois't.
               kertaus:
        Elä seästäk sit', vaan tyhjennäppäs pois!
            Kyll' toista välleen
            Saisit jälleen,
        Jos tuon jois't.

    No puhuk pullois luokse, laula lasin eäreen!
    Juo sun tyttöis muistiin! -- hyväillä sit' soat,
    Jos sa panet pohjaan, jos sa täytät meärän;
    Jos sa tuota hyljäät -- hyljää hään sun toas,
        Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään --
            Ja jok' ei ryyppää,
            Se on syy-pää;
            -- Se on hään!
               kertaus:
        Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään --
            Ja jok' ei ryyppää,
            Se on syy-pää;
    -- Se on hään! juo! juo! juo! juo! juo!
               (toinen) auks'! auks'! auks'!

    No nyt on viina suussais, nyt on mieli peässäis,
    Nyt oot sinä soanut viisautta kyll'!
        Muista sinä vaan, ett toisill' annetaan;
            Ja jok' ei sitä
            Puolta pitä,
            Hään ei soa. --
               kertaus:
        Muista sinä vaan, ett toisill' annetaan;
            Ja jok' ei sitä
            Puolta pitä,
            Hään ei soa. --



III.

JUOMARIN LAULU.[341]


(Tapaillemus[342] Frédmannin 58:sta kirjuttamuksesta.)

              Musta on mielein,
              Kylmä on kielein,
                  Surussa ompi suu, -- pling, plang!
              Tuskain on tuima,
              Kulkuin on kuiva,
                  Murhe on vielä muu, -- pling, plang!
    Joka tahtoo kunniansa näyttää,
    Niin hään hyvin ihtiänsä käyttää,
    Jos hään minun pulloin pienen täyttää, -- plingeli, plingeli,
                                                 plingeli, plang!

              Viritän virttäin,
              Ihtiäin hirtän,
                  Itkus' on ilo suur', -- pl. pl.
              Vaikia vaiva
              Kalloini kaivaa,
                  Peätäin se serköö juur', -- pl. pl.
    Voi, mun veljet, veikkaiset ja veikot,
    Huonot ollettekin työ, ja heikot,
    Kuin ei löyvyk soitot eikä seikot, -- pl. pl. pl. pl.

              Povessain polttaa
              Viina, ja oltta
                  Halajaa minun pään, -- pl. pl.
              Keijuiset riehuu,
              Lentää ja liehuu,
                  Minnekkäs minä mään? -- pl. pl.
    Voi mun sytäin, voi mun sieluin rukka!
    Olit muinon niin kuin Vuohenkukka;
    Nyt on viina saattanut sun hukkaan, -- pl. pl. pl. pl.

              Mitäs ma laulan!
              Kuiva on kaulain,
                  Tuokepas tänne, tuo! -- pl. pl.
              Jolla ma huuhtan,
              Suurustan suutain,
                  Josta ma kerran juon, -- pl. pl.
    Hyvä lanko laita laskut täynä,
    Tuoppas tänne voita, leipä, säyne!
    Eikös siitten laulut laillen käyne, -- pl. pl. pl. pl.

              Nyt mull' on mielein,
              Kevyt on kielein,
                  Viina mun virkuks' tei, -- pl. pl.
              Jos ma nyt saisin
              Naisen, niin naisin,
                  Ottaisin vaimon -- hei! -- pl. pl.
    Huolet huonommat ma hänell' heittäis'n,
    Ite viljasta ma viinan keittäis'n,
    Jolla murheet kaikki muka peittäis'n, -- pl. pl. pl. pl.

              Pullos' on puutos,
              Mieles' on muutos,
                  Isäntä kulta hoi! -- pl. pl.
              Missäs on maljais?
              Kallis on kaljais,
                  Jota ma tuanon join! -- pl. pl.
    Virvoita minut viinallais vielä,
    Elässä tuota kultaisein kiellä,
    Elkätte Veikot seis'koo mun tiellä! -- pl. pl. pl. pl.

              Tuhlajat tunkii,
              Juomarit suinkin
                  Viereeni veteiksen; -- pl. pl.
              Varkaat ja vorot,
              Riijat ja torat
                 Välillen veljeisten, -- pl. pl.
    Onnetoin ma olen tähän tullut,
    Viinallen ma olen tullut hullu;
    Hyväst' mun veljet, hyvästi mun pulloin! -- pl. pl. pl. pl.



IV.

JUOPUMUKSET ja JUONITTELEMUKSET.[343]


(Vallollinen tapaellemus Frédmannin 18:stä kirjuttamuksesta.)

        Miehet ne huutaa ja huiskaa,
        Kukin hyö kannunsa puistaa;
        Juostenpa juoksoopi suista
        Paljasta puhasta Ruista.
    Tommi pa tuo oli kelpo mies,
    Tuopa tuopin yksin koitti;
    Joi niin hilpeest' ett hiukset oil hies',
    Ja kaikki hään juomassa voitti. --

        Ryypättiin yhtä ja toista,
        Puhuttiin näistä ja noista,
        Huasteltiin maista ja soista,
        Juteltiinpa joista. --
    Lassipa lausuupi sanoilla näin:
    "Täss' on kaikki _paara kara_" --
    Pyöritti silmänsä pöytähän päin,
    Ja sanoi: _Lät laasena vara!_

        Nousipa riita ja huuto,
        Leikistä veljekset suuttuu,
        Ilo se itkuksi muuttuu,
        Viina se kulkussa juuttuu.
    Yks' sitä toista nyt korvallen löi.
    Tuostapa kapinat kauhiat karttui;
    Ne jotka joivat, ja ne jotka söi,
    Kaikki sen tukkahan tarttui.

        Ukot ne painia heittää,
        Puisteloo nyrkkii ja päitä;
        Jutteloo niitä ja näitä,
        Kukin puoltans väittää.
    Sipinpä sierammet juoksemaan jäi,
    Pekalta piä oli puhki ja rikki,
    Lassipa lausuupi sanoilla näin:
    Kossar vi ska tricka!

        Viina se rikoillen vuotaa,
        Kukin hyö kannunsa tuottaa;
        Jotk' olit suuttuneet suotta,
        Toisiansa juottaa.
    Vuahi se valuupi parrasta pois,
    Viina se veljeisten viiksistä tippuu;
    Ne jotk' ei käyvä nyt eneä vois,
    Toisisak kaulasta riippuu.

        Ilossaan istuivat räivät,
        Syötihin lihat ja leivät;
        Juomaan veikkoiset jäivät
        Kaiket pitkät päivät.
    Viimeinpä viinasta puutoksen sait,
    Ukot oil surussa, suut oli vaiti,
    Olvet ne loppui, ja kaljat oil kaik',
    Ja kukin oil rahansa paitti.



V.

TUONEN TURVA.


(Tavoittelemus Frédmannin 21:stä Kirjuttamuksesta).[344]

       Niin hiihtäkämme hiljalleen,
       Ja jouvum' juominkista pois!
       Kyll' viinoa ois viljalt' viel',
       Niin paljon kuin myö jois. --
    Vaan heitä veikko jäähyväis,
    Ja kiiruhta nyt kesken pois!
    Sill' kuolo kuontois kuoppaan veis;
    Niin pian kuin se sois.
          Jo Tuoni sinun tolhois tuo,
          Niin puista pulloisi, ja juo!
          Ja juo, ja juo, ja juo, ja juo,
          Niin kauan kuin hään suo.

       Ja sinä nuori nauro-suu,
       Ja punaposki Sulhais-mies,
       Ja sinä vanha vaivaisuus,
       Joll' hauta jo on ies; --
    Ja sinä, joll' on viekas kiel',
    Ja sinä, joll' on viisas piä,
    Ja sinä, joll' on vehä miel',
    -- Ei yks'kään tähän jiä.
          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.

       Jos tulit Luojalt' luovuiksi,
       Viinasta viisauttais tuot;
       Ja jouvut muka juovuksiin
       Niin usein kuinsa juot.
    Ja sinä Runoniekka -- hoi!
    Joka niin viisan virren teit;
    Jo kuolo kantelettais toi,
    Ja virttäis hautaan vei.
          Jo Tuoni sinun tolhois tuo, &c.

       Ja sinä joka suarnassais,
       Et oikeen opi toimella;
       Vaan joka soarnaat soalistais
       Kaikella voimalla.[345]
    Ja sinä, jok' et kuulla voi,
    Vaan viinoo liiaks' liikuttaa;
    Jo kuollo sullen sanan toi,
    Ja kirstuis kiiruttaa.
          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.

       Ja sinä meijän Tuomari,
       Kuin sait mun viinan sakoillen;
       Vaik' olet ite juomari,
       Ja armas akoillen.
    Ja sinä ruma Ruunu-mies,
    Sie varkaat kaikki varoitat;
    Vaikka sa ite kuka ties
    Ruunua varastat.
          Jo tuoni sinun tolhois tuo &c.

       Ja sinä Soan-sulhainen,
       Joka pavossa moata sois:
       Kuulespa hyvä kultainen,
       Karaise luontohois.
    Ja sie kuin Tyttölöitä hait,
    Ja juoksit jouten kaiket yöt;
    Ja josta naiset nauron sait,
    Kuin tunnettiin sun työt.
          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.

       Ja sinä kaunis Kauppias,
       Jonk' suu on suloinen ja suur;
       Ja joka out niin laupias,
       Vaik' olet viekas juur.
    Sie olet monta pettänyt,
    Ja veijanut kuin kelpo-mies;
    Ja kunniaisi jättänyt,
    Kussa sa voiton ties't.
          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.

       Ja sinä jok' ett puolta piek,
       Kuin toista pahoin suatetaan;
       Ja vaikka ite syypiä liet,
       Jos oikeen aatellaan.
    Ja sie kuin oot niin kuuluisa,
    Ja pität kunniaisi suurr';
    Ja kuitenk' kaikkein luulessa,
    Oot kelvotoinen juur.
          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.

       Ja sinä joka verassa,
       Oot ylpiä ja pöyhkiä;
       Ja sinä joka velassa,
       Oot köyhin köyhiä.
    Ja sinä saita, joka ois't
    Niin ahnas aina rahan piäll';
    Tyhjennäppäs nyt kukkarois,
    Jo tarvitaan sa tiäll'.
          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.

       Ja sie kuin muita moittelet,
       Ja joka panettelet muit';
       Kas nyt sun kuolo koittelee,
       Ja tukkee kiin sun suit'.
    Ja sinä joka luulla voit,
    Ja toisell' pahan sanan sait;
    Ja sinä joka kontin toit,
    Kas nyt sie olet vait.
          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.

       Ja kaikki kateet tulkaat tänn',
       Ja kastakaatte kulkunne;
       Jos teill' on vihat välillänn',
       Niin tuohoon[346] sulkoo ne!
    Vaan kunniata näytäkee,
    Nyt tällen talonmiehelle;
    Ja teijän velka täytäkee,
    Hyvällä mielellä!
          Jo tuoni teijän tolhot tuo, &c.

       Myö kostelem' ja kiitämme
       Isäntee ja Emäntee myös,
       Ja vielä kerran siittenkin
       Myö ylistäm' sun työs;
    Nyt pois myö hiljain hiihtämme,
    Niin heitetään näin kelpo kest';
    Ja viimen juom' ja kiitämme,
    Hyvästi nyt! -- suas täst'!...
          Jo tuoni meijän tolhot tuo,
          Sill' puistam' pulloimme ja juom'!
          Ja juom'! ja juom'! ja juom'! ja juom'!
          Niin usein kuin myö suom'!



SANAUKSIA NOSSILTA.[347]


I.

RAKKAUS.

    Ei makeempoo ouk kuin Rakkaus; se tuottaapi meillen
    Taivaan ja moan; ja simo on sappena sill'. --
    -- Niin uskoopi Nossis: se jok' ei suant Kyprilta suuta,
    Häntä ei tunnek: sen kukka on kavonut pois.


II.

THYMARETA.

    Voi pahuus, kuin soreeks' oil tehty Thymaretan kuva!
    Silmästä paistaapi hyvyys ja hiljaisuus myös;
    Piskakin heilutti häntäns, ja katteli kuvaan,
    Luullen ett' häänkiin nyt entisen emänteens' näi.



MUUTAMIIN MEIJÄN MOAMIEHIIN ELÄMYKSIÄ.[348]


    Kuitenk itse kuolemassa,
    Säilyyvät siviät miehet
    Eläävät erons' perästä.

                  _Paul Remes_.

Jokainen kunniallinen mies kunnioittaa _rehellisyyttä, kunniallisuutta,
urhollisuutta, totuutta, hyvyyttä, viisautta_, tahi kaikkia niitä
avuja, jotka koroittaa meitä yliten muita luotuja, yliten meijän oman
tavattomaks joutuneen suvun; ja jotka kohoittaa meitä likemmäksi sitä
taivaallista ymmärrystä, sitä Jumalista viisautta ja hyvyyttä, joihen
osallisiksi myö olemme luovut.

Mutta koska näitä tapoja ei löyvyk itekseen, vaan ikään kuin henkemme
suljettunna luonnollisissa piiroksissa, niin täytyy meijän kunnioittoo
niitä miehiä, kussa tällaiset hyvät tavat osoittaiksen; ja jotka
harjoittaavat heitä ei omaksi voitoksensa, vaan yhteiseksi hyvyyveksi.
Sillä kuin kunnioitamme näitä ihmisiä, niin osotamme myö kunniamme
niillen hyvillen tavoillen kuin ilmoittaiksen heissä, ja julistamme
sillä, että myö heitä arvossa pitämme, ja itekkin tahtoisimme heitä
nouattoo.

Samalla tavalla kokee joka kunniallinen kansa, että tarinamuksessansa
tarkoittoo niitä miehiä jotka ovat rajuuttanneet ihtiänsä muista,
hyvillä tavoilla ja käytöiksillä, ja jotka usein ilmauntuuvat ikään
kuin valaistut henket sen roakan kansan seassa. Heijän elämäkerta
osotetaan sen eistä muillen esimerkiksi, että sillä vaikuttaa kansan
sivistymistä ja hyvistymistä.[349]

Myö olemme jo lapsuuesta alkaan, tullut tuntemaan jaloja miehiä muissa
maissa, myö olemme kuulleet mainittavan mainioista ja kuuluisista
Greekkalaisista ja Ruomalaisista uroista, jotka heijän ruummillisessa
luonnossa piirittivät yhtä taivallista henkee; ja jotka ehkä ihmisinnä,
olivat henkensä puolesta, aivan Jumalantapaisia. Myö olemme siitten
vähittään tavanut semmoisia muissakin kansoissa, joihen tarinamus on
tehty meillen tietyksi, mutta ei ykskään ole vielä puhunut mitään
meijän omistamme; niin kuin muka ei meissä löytyisi semmoisia miehiä,
joita saatettaisiin osottoo muillen esimerkiksi _hyvyytessä,
rehellisyytessä, hurskautessa, urhollisuutessa_, ja muissa hyvissä
tavoissa. Tästä tuloopi että myö rakastamme näitä vieraita
kansoja, kussa sellaisia miehiä on löytynyt; mutta ouvoistamme ja
halvenamme[350] meitä ihtiämme, koska ei semmoisia tavatak meissä. Yksi
kansa joka pitää ihtensä halpana, se alentaa ihtensä päivä-päivältä
vielä halvemmaksi, ja vajuu viimeisellä muihenkin pilkan ala. Että
kehua ihtiänsä, on kyllä yksi kunnoton tapa; mutta että pilkata tahi
polkea ihtiänsä, on vielä ouvompi. Myö tahomme seneistä nouvattaa
kohtullisuutta, ja kiittää mitä meissä on kiitettävätä, ja moittia mikä
on moitittava. Meijän tarkoittamus oisi, että puhuttaissa hyvistä tahi
urhollisista miehistä, ottoa esimerkkimme omistamme, eikä aina turvaita
muihiin vierahihin.

Paitti sitä, niin se ompi meijän suurin velvollisuus, että kiitoksella
mainita ja muistossamme johtata niitä miehiä, jotka ovat vaikuttanneet
hyvyyttä ja kärsinneet meijän etessämme. Se on se ainua ja vähin
palkinto, jota taijamme heillen antoa; se on se ainoa kostaminen, jota
hyö meiltä voativat. Sillä mitenkä myö taitaisimme ies toivoa, että
meijän omat työt ja vaivat pitäis muilta tulla luetuiksi meillen
ansioksemme, ellei myö ite kunnioitak ja arvele niitä miehiä, jotka
ennenkin ovat hyvyyttä meillen toimittaneet. Ja koska iankaikkinen
kokemus toistaa, että ne jotka ovat olleet avulliset ja auttaneet
toisia, ovat harvoin tulleet toisilta autetuiksi;[351] niin myös, että
ne jotka juuri enin ovat rakastaneet omiansa ja isämoatansa, ovat
tulleet vähin omiltansa rakaistetuiksi, niin tahomme eroittoo meitä
heijän joukosta, jotka kosk' eivät taija itek vaikuttoo jotaik
hyvyyttä, niin katehtiivat ja paheksiivat muihen ansioita, ja viskoavat
vettä heijän korvilleen, jotka ovat auttaneet heitä avannoista, ja
nostaneet heitä kuin konnia mättähälle.

Eikös kaiken moailman tarinamus opeta meitä, että ne viisahimmat,
parraaimmat ja jaloimmat miehet ovat usein tulleet eleäissänsä
vihoitetuiksi, vainotetuiksi ja vahinkoitetuiksi; usein myöskin
surmatuiksi. Eikös ihmiset jo niinnä vanhempina aikoina kivittäneet
ennustajoitansa,[352] ristin-naulittivat Vapahtajansa, ja murhaisivat
opettajoitansa, ja -- eikös vielä meijänkin ajoilla ou nähty
heijän paikka paikoin ahistelevan ja hätyyttelevän oppineita ja
kansan-valaistajoita?? Vasta myöhempänä, kuin ovat löytäneet näijen
viattomuutta ja omoo tyhmyyttä, -- silloin vasta katuuvat käytöiksensä,
ja seisoovat itkusilmin heijän hauvalla, joita ennen olivat pilkanneet
ja irvistelleet. Sellainen on ihmisten luonto, ja sellainen meijän
tapamme! Myö emmö tunnek hyvän-tekiäitämmö ennen kuin myö heitä
kaipoamme, ja vasta heijän kuoltua kunnioittamme myö heijän nimensä, ja
pystyyttelemme muka muisto-pylväitä heillen kunniaksi, että sillä ikään
kuin lepyyttäisimme ja suostuttelisimme heijän varjoa.[353] Senpä
tautta on moni uljas mies tullut kotonansa pilkatuksi ja isämoaltansa
pois-kajotetuksi, kosk' eivät hyö siinä ymmärtänneet häntä arvossansa
pitää; ja tultua muihen maihin, tavanut siinä sitä hyvyyttä ja
suosiota, kuin olisivat kotona ansaineet. Mutta viisaus, hyvyys ja
siveys eivät ehikkään palkoa ja palkintoa, (sen eistäpä heitä myöskin
harvoin palkitaan);[354] hyö ehtiivät ainoastaan siaa, moailmassa, kussa
saisivat hiljaisuuessansa ja rauhassa harjoittoo ihtiänsä, omaksi
suosioksi ja ihmiskunnan hyvyyveksi.

Myö tahomme seneistä tapaella niitä miehiä, jotka ovat ennen
vaikuttaneet hyvyyttä meijän moassamme, tahi jotka ovat eläissänsä
muita onnistanneet ja hyvyyvellänsä tarkoittaneet hyötyttä sitä
yhteistä kokonaista kansoo. Jos eivät aina ouk voittaneet tätä heijän
aivotusta, vaan usseen, ehkä tyhjään yrittäneet; niin elkäämme syytäkä
heitä tästä heijän tarkoittamuksen nouvattamattomuutesta, sillä heijän
aivotukset ovat ainian meijän silmissämme yhtä ylistettäväiset ja
kiitettäväiset; mutta suruilkamme ainoastaan, että heissä ou puuttuna
sitä jaloutta ja voimallisuutta, kuin oisi tähän ehkä vaaittu, ja jota
ei löyvyk meissä luonnottomasti (ylinluonnollista), ja päivittäkämme
ainoastaan niitä ulkonaisia tapauksia, jotka ovat näitä heijän hyviä
aivotuksia kumottaneet, ja joihen välttäminen ei käy ihmisten
käsiin.[355]

Mutta ne ovat ehkä varsin harvat, jotka ovat tulleet siihen
tilaisuuteen, että ovat tainneet vaikuttoo jotaik varsinaista koko
kansakunnan hyväksi; meijän täytyy myös seneistä kunnioittoo heitä,
jotka hiljaisuutessa ja yksinäisyytessänsä harjoittaavat näitä avuja,
ja ainoastaan paheksia etteivät hyö ouk tulleet pantuiksi semmoisihin
paikoin kansakunnassamme, kussa heillen oisi käynyt enemmin aikoin
soaha, tällä heijän hyvällä hartauvellansa.[356]

Tästä myös tuloopi, että voaitaan _enemmin_ niiltä, jotka istuissaan
ylhäisillä paikkeillansa, käyttäävät koko kansan onnea käsihinsä; ja
jotka ussein taitaavat _hyvällä sanallansa_ vaikuttoo enemmin hyvyyttä,
kuin kaikki muut, mahtinensa;[357] ja sitä vastoin heiltä toas
_vähemmin_, jotka ovat alhaisimpana, ja josta suurin osa mateloo niin
kuin maot mullassa, huoleissansa mitä hyö huomena suuhunsa pistäisivät.

Mutta niin kuin moni saattaa löytyä, joka ylhämmäisellä paikalla ei ouk
vaikuttana mitään hyväksemme, niin saattaa myöskin löytyä moni, joka
alaisemmalla paikalla on vaikuttanut varsin paljon kansakunnan
hyväksi,[358] ja heistä luemme erinomattain Paltamon muinoista Rovastia
_Joh. Cajanusta_.



JOHANNES ANDREAE CAJANUS.


Paltamon Muinonen Rovasti. Syntynyt v. 1626; kuollut v. 1703.

Pohjanmaa on aina ollut kuuluisa muista Suomen maista hänen oppineista
ja ankareista Pappeista, jotka ovat siitäkin mainittavat että hyö ovat
harjoittaneet omoo kieltänsä, ja tarkoittanneet tietoa omaan
tarimamukseen.[359] Hyö ovat etesmänneennä aikoinna olleet ehkä ne
ainuat koko Suomessa, jotka eivät ouk istuineet varsin tuppi-suunna
kahellen mitenkä ajat ja ihmiset toinen toisesek perästä poisvaipuuvat.
Kuin toiset torkkumalla viettel' pois päivänsä, tahi hukuttivat ikeänsä
yhtätyytyväisyytessä muusta kuin omasta elämästänsä, niin hyö ottivat
ajastaan tarkan vaarin ja kirjuttivat muillen muistiksi niitä
merkillisempiä tapauksia niinnä päivinnä.[360] Se on heitä kuin meijän
vielä nytkin tuloo kiittää, siitä vähästä tiiosta, joka on meillä
meijän tarinamuksestamme, ja meijän täytyy ainoastaan surkutella, että
suurin osa heijän kirjutoksista ovat jo kavonneet ja joutuneet hukkaan,
tahi salataan vielä painamatak vanhoin paperien pankoissa.

Niistä jotka enin ovat näin ikuistanneet ihtiänsä, ja ansaineet että
tulla meiltä kunnioitettavaksi, on epäilemätäk Paltamon muinonen
Rovasti Juho Antinpoika _Cajanus_.[361]

Tämä merkillinen mies, joka oli 9:sääs Rovasti tässä pitäjässä,
oli Greve Bráhin muinoisen Vouin Antti Cajanuksen poika, joka
oli vapaallisesta sukuperästä, koska häntä ennen kuhuttiin
_Gyllenhjerta_,[362] ja sanottiin olleen syntynyt Uuella-moalla
Kyrkslön pitäjässä.

Tämä hänen Juho niminen poikansa oli syntynyt v. 1626. Hänen
yksinäisestä elämästä ei tunnetak muuta, kuin että hän v. 1642, eli 16
v. vanhana, erkani Oulun koulusta ja läksi Upsalan Opistoon, kussa hään
oli 6 aastaikoa. Vuonna 1648 tehtiin häntä Turussa papiksi, ja pantiin
kappalaiseksi Paltamohon. V. 1659 tehtiin häntä Kirkkoherraksi ja
Rovastiksi Kajanan läänissä, Salossa, Siikajoilla, Pieliksessä,
Kuopiossa ja Iisalmessa. V. 1672 istui hään Herroinpäivilla
_Tukhulmissa_, ja v. 1702 oli hään papin-kokouksessa Oulussa. V. 1703
kuoli hään, 76 aastaikoa ja 4 kuuta vanhana,[363] Nuoruuessansa oli
hään paljon matkustannut vieraita maita. Vaimoksensa oli hään ottanut
Kirkkoherran tyttären Pyhäjoelta _Anna Juhon-tyttären Mathesiuksen_,
joka synnytti hänellen kaks poikoa, _Eerikki ja Juho_. Hään käytti
heitä kumpaisiakiin Upsalan Opistossa. Juho tehtiin 21 v. vanhana
Opettajaksi (till Professor) Turun Opistossa, ja kuoli aivan nuorra.
Hänen sanotaan tehneen meijän virsi-kirjassa virren, joka alkaa: _Etkös
ole ihmis parka_. Eerikki tehtiin papiksi Paltamoon. Ja hään sai
kokeaksensa sitä kovaa onnea, joka ei vielä ennättänyt periä isän
hyvyyttä. "Hyvyys tekiin ihmisillen uhriksi", isä pelaistiin, vaan
poika tavattiin. Häntä raateltiin aivan pahasti vihollisilta
sota-aikoina v. 1716-20. (lue Mnemosyne, v. 1821, Januarii månad).

Olkoon tämä sanottu _Cajanuksen_ yksinäisestä elämästä, hänen
kansallisesta on enemmin puhumista. Myö taijamme kiittää häntä ei
ainoastaan mainioksi papiksi, mutta myöskin verrattomaksi
kansallaiseksi.

Myö neämme hänestä esimerkin, että se joka on virassansa nöyrä, se on
myöskin muussa työssä tarkka ja toimellinen. Hään osottaa meillen, että
se joka tahtoo vaikuuttaa hyvyyttä maailmassa, hään on mies soamaan
sitä aikaan, ilman toisetakkin; tahi hään totistaa, että yksi
yksinäinenkin kunnollinen mies kansakunnassamme, tekööpi toisinaan
paljoa enemmin hyvyyttä ihmisissä, kuin monet autuammat ja ylhäisemmät.
Sillä hään teköö ei ainoastaan mitä häneltä voaitaan (mitä hänen
virkansa voatii), mutta hään teköö vielä paljon voatimatakkin,
(semmoista kuin ei tule hänen virkase tehä).

Meijän täytyy seneistä ensin puhua hänen papillisista töistä, ja
siitten toimittoo hänen kansallista ansiota, tahi mitä hään teki paihti
viransa.

Hänen virantöistänsä emmö tunnek muuta, kuin mitä hään ite mainihtee
yhessä kirjassansa annettu Turun Papin-neuoittelemuksellen siitä 9:stä
päivästä Huhtikuussa v. 1698. Josta nähään että hään mainittuna vuonna
oli jo 50 vuotta ollut tässä pitäjässä pappina, ja kärsinyt monta
vaivoo ja vastusta, sekä vihollisilta, suurinna sota-aikoinna; kuin
rauhavuosinna, omilta jumalattomilta sanan-kuulioilta. Ilman tätä oli
hään 33 vuotta toimittanut Rovastin ammattia Kajanassa, Salossa,
Siikajoella ja Saloisten kaupunnissa; että myös Kuopiossa ja
Iisalmessa (joita silloin luettiin Viipuriin hippakuntaan). Hänen
kuuluistamus-toimeuksista[364] vuonna 1696, selitämme hänen
erinomattain harjoittaneen näistä paikoista pois-hävittääksensä
sitä vanhoo taikausta, ja muuta turhuutta, joka vielä löytyi
pakanallisuuesta. Muuta ei myö tunnetak hänen virkansa puolesta. Mutta
hänen toiset kansalliset ansiot ovat monta isommat, ja ne on ne jotka
ovat erinomattain ikuistaneet hänen nimensä, ja tehnyt häntä
ylistettäväksi vielä tulevinnakin aikoina.

Niinnä päivinnä poiskirjuteltiin[365] sotamiehiä Kajanasta, niin kuin
muistakin Suomen moakunnista; ei ainoastaan sota-aikoina, mutta myöskin
rauhavuosinna, joita kuletettiin kauvaks pois vieraisiin maihin,
suureksi vahinkoksi ja rasitukseksi tällen laveallen, synkälle, ja
vähä-kansattullen moallen. Sillä kuin ainuat ja parahat kyntö-miehet
näin vietiin muuvannek, niin heijän talot ja tilat köyhtyivät,
ja joutuivat autioiksi. Esteäksensä tätä, ja auttoaksensa
moa-viljelemusta[366] parempaan toimeen, puhutteli hään moa-miehiänsä,
että mänivät siihen kauppaan, jotta tarjoivat ruunullen vissiä
erinnäistä maksua, peästäksensä siitä pakosta, miehiänsä muka
poislaittamasta; sillä muka eholla, että lupaisivat ite pitää huolta,
heijän ruoan suojeloksesta. Sillä -- sekä se oli Ruunullen voitoksi,
että peästä matkan takoo kulettamasta vierasta väkee tähän äkkinäiseen
ja synkiäiseen moahaan, kussa heijän kostaminen oisi tullut sekä
vaikeeksi että kalliiksi muonan puutoksesta, että myös varsin ilman
mitään toimetak, tämen lumen ja pakkaisen vallassa, -- sekä se oli
asujamillenkin evuksi, että varjelessa omia tiettyjä maita, soaha pysyä
kotonansa, ja aina sillä välillä taloansa kahtoa.

Tähän lupaukseen antoivat hyö v. 1681, ja tekivät yhen kirjallisen
liitoksen, joka v. 1683 ja 1686 tuli Kuninkaalla vahvistetuksi ja
peätetyksi. Tämän sisällä-pito oli, että Kainunmoa tästäpäin
peästättiin miehiä sotaan laittamisesta, sillä eholla, että hyö
täytivät näitä 8 paikkoo;[367] nimittäin:

1:ksi, Että joka talosta tahi sauvusta ilman laillisia ja
vara-laillisia[368] veroja, maksoa vuosittain ruunullen 2 talaria
hopeassa, ja puoli leiviskää kapa-haukia.

2:ksi, Että aina voimassaan pitää Kajanan linnoo, ja rakentaa mitä
hänen varustamiseksi tarvitiin.

3:ksi, Että sota-aikoina pitää 150 miestä linnan varaksi, ja että
yhteisesti urhollisesti varjella rajansa.[369]

4:ksi, Jos löytyisi kussa talossa enemmin kuin 3 miestä, niin piti yks
heistä uuestaan ottaman autioiksi jäänneitä taloja, tässä moassa, tahi
likempi meren rantoo.

5:ksi, Ettei muista maista ottoo mitään karkulaisia moahansa, eikä
heitä suojella ja salata.

6:ksi, Että laittoo ja voimassaan pitää valtamoantietä Säresniemen ja
Oulun välillä.

7:ksi, Että tehä, ja aina voimassaan pitää, kahta hoahta (lodjor), yhen
100 Tynnörin vetävän, toisen vähä pienemmän; että niillä kulettaa
tykkiä ja muonoa Säresniemeltä Kajanaan.

8:ksi, Että vanhan tavan jälkeen, kustaik talosta tuua puolen sylen
kuivia puita, linnan tarpeeksi, eli maksoa 16 hopiäyriä kuparissa.

Kuin _Cajanus_ oli soanut tämän asian toimeen, niin hään toimitti
toisen vielä kauniimman. Hään ei tyytynyt siihen, että hään sai pitää
miehet kotona, hään tahtoi myös että hyö rauhassa piti soaha moatansa
viljellä, ja tehä töitänsä rasittamatak.

Koska Kainumoa oli niistä moakunnista Suomessa, kussa ei löytynyt teitä
eikä paljon kyliä, sillä talot oli harvaan toisistaan, tehtyt mehän
korpeen, mihin peättyi, niin sinnek ei sota-aikoinakaan laitettu
kunnolista väkee, kosk' eivät vihollisetkään tainneet isolla
sota-rahvalla tässä liikua. Tämä moa heitettiin sen eistä aina
itekseen, ilman turvammatak, omin neuvosiek. Tästäpä tapahtui että
yksinäisiä vallattomia kokoon-liitettyitä voroja tuli joukottain
Venäjän puolelta, murtaisiivat yli rajan, ja murhaisivat, polttivat ja
ryöstivät kaikki mitä vaan taisivat, jolla kiiruhtivat pois omaan
moahaan ennen kuin toiset ennättivät heitä vastuttoo. Vainoataksensa
tätä, Kainulaisetkin liittiivät yhteen, ja palaisivat Venäjän puolelle,
kussa hyö toas vuorostansa tekivät tulella ja raualla kaikki puhtaaksi.
Nämät murhamiset ja ryöstämiset olivat useen julmemmat kuin oikeet
tappelukset, sillä tässä ei ainoastaan tavoitettu miehiä ja miekkoja,
vaan vuotatettiin viatointa verta, koska eivät seälineet vaimoja eikä
lapsia; sillä joita heistä eivät tappaneet tahi alentaneet, niin veivät
myötensä vieraisiin maihin. Tällä tavalla oli Kajanin maa, se jossa
tehtiin kauhiimmat julmuuet sota-aikoina. Cajanus piti mielessänsä
estääksensä tätä, ja hään oli mies sitäkin tekemään. Hänen ansiolla
Kainulaiset näyttäävät yhtä esimerkkiä, joka on Tarinamuksessamme
varsin merkillinen.

Tätä käytti hään sillä tavalla, että hään hyvällä puheellansa sai sekä
täänpuolimmaiset että tuonpuolimmaiset papit että talonpojat, niin
Suomalaisiin kuin Venäläisiin molemmin puolin rajoa, tekemään
keskenänsä yhen liitoksen, jossa kumpaisetkin lupaisivat, että aina
elee rauhassa ja ystävyyessä välillänsä, eikä sota-aikoinakaan rasittaa
ja hävittää toisiaan, vaan elää suosiolla ja sovinolla. "Tapelkoon
Kuninkaat jos tahtoovat, ja riitelköon hyö muka jotka ovat
riitauntuneet, mutta mitä myö näissä kaukaisemmissa rauhallisissa
moan-kylissä, ruvemme heihin asioihin puuttumaan. Kyntäkäämme myö
peltoamme, ja viljelkäämme mehtiämme, ja elköömme surmata toisiamme
ilman syytä, ja viatointa verta vuotattaa."

Koska olivat näin välillänsä tehneet tämmoisen _raja-rauhan_, niin
pyysivät molemmin puolin hallituksen-suostumusta. Sekä Zaar Pietari
että Koarle Kuninkas (suuret Sota-sankarit kumpaisetkin) antoi siihen
suostumuksensa, ja ilomielellä peättivät yhtä asiata, joka vakuutti
heijän alammaisten onnellisuutta, ja oli heillen kumpaisellenkin
otollinen.[370]

Tästä seuraisi, että kuin soat hävitti ja turmeli muita Suomen maita,
niin oltiin tässä rauhassa ja tyyvennössä; kuin muissa moakunnissa
tappoivat toisiansa, niin tekivät tässä kauppoa välillänsä, ja elivät
ystävyytessä ja suosiolla, niin kuin eivät oisik muka tienneet mitä
muualla tapahtui. Cajanukselle oli se suosio tästä hänen hyvästä
työstänsä, että hään näki Kainun moan vuosittain tullevan enemmin
viljellyksi ja viljakkaaksi, että hänen moa-miehet siunauksillansa
muisteliit hänen hyvät-teonsa, ja ettei hänen syntymä-moatansa koko
hänen elinaikanansa rasitettu soan julmuuelta, eikä kostutettu
veljeisten eikä vihollisten verellä. Vasta 9 vuotta hänen
kuoltua purettiin Kajanin Tullariloihen kelvottomalla käytöksellä tämä
rajan rauha. Sillä koska Venäläiset[371] vuonna 1712 (parraana
sota-aikana) tulivat vanhan tavan jälkeen Kajanin markkinoillen,
pitämään kauppoansa, niin Tullarit ottivat pois heiltä paljon sarkoa ja
kankasta, josta ne olivat jo viimeisenä vuonna tulli-rahan maksaneet.
Tästä keänsivät hyö takaisin, ja vainoataksensa tätä, tulivat kohta
jälleen, suuren joukonsa kanssa, ja ryöstivät ja hävittivät koko
kaupunkin, ja ympärin olevaisen moa-kunnan. Jota sotaa seneistä
Suomessa kuhuttiin kankas-sota. Olkoon tämä sanottu Kajanista ja
Cajanuksesta! Muuta ei ouk tullut meillen tietyksi _Cajanuksen_ töistä;
vaan tämäkin on jo kyllä, että ansioittaa[372] hänellen kunnian, tulla
luetuksi Suomen parraisten ja kunniallisten kansallaisten joukkoon.



ELIAS BRENNER.


Kuninkaallinen Linnan-Pikkupiiruttaja [373] ja Lain-istuja
Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä,[374] s. 1647 -- k. 1717.

Iso-Kyrön pappilassa Pohjan-moalla, syntyi tämä mies s. 18 p.
Huhti-kuussa v. 1647.[375] Hänen isä _Isak Heikinpoika Brenner_ oli
Rovasti tässä Kyrössä, ja naitu _Susanna Werenbergin_ kanssa, joka oli
tämän _Eliaksen_ äiti.

Tätä nuorta _Brenneriä_ koulutettiin ensin Joensuun-Kaupunkissa,[376]
mutta sillä välillä, niin kuin nuon jouto-aikoina,[377] niin hänen isä
opetteli häntä tuntemaan meijän kansan Vanhuksia, jotka hään
ite muka oli kuullut siltä noapurissa vankeuvessa istuineelta
_Messeniukselta_.[378] Kuin poika oli 15 vuotta vanha, laitettiin häntä
Upsalan Opistoon tietojansa enentämään.[379] Ne kauniit aljet,[380]
joita hään tässä osotti, sekä kuviin piiruttamisessa (i figur-teckning)
että vanhain tiijustelemisessa (i antiquariska forskningar) yllytti
sitä nyt äsköttäin asetettua Vanhain-Kootusta[381] että v. 1668 s. 18
p. Kesä-kuussa ottoo _Brenneriä_ joka kuhuttiin "_antiquitatum
studiosus_" (Vanhain-oppiva) Piiruttajaksensa[382] _Staphan Bromannin_
perästä, joka nyt viskattiin virattomaksi, koska hänen kanssa ei soatu
mitään aikaan. Sitä vastoin toas _Brenneriä_ kiitettiin mainioksi,
"koska kaikki mitä hään teki, teki hään hyvästi". Virkoa hänellen kyllä
annettiin, vaan ei palkkoa.[383]

Hään aloitteli Viran-toimituksensa sillä, että hään vielä samana
vuonna piirutteli kaikki Upsalan kaupunnin vanhat jäännökset ja
muisto-merkit, johon erinomattain luettiin ne vanhat hauta-kivet
Upsalan Tuomio-kirkossa.[384] V. 1669 s. 24. p. Huhti-kuussa läksi hään
yhessä joukossa _Hadorphin_ ja Vallan-Peä-Kirjuttajan (Riks-Kansleren)
Gréve _Magn. Gabr. de la Gardien_ kanssa _Vester-Gylliin_, että siinä
piiruttelemaan kaikkia vanhan-aikuisia jäännöksiä; Tästä häntä siitten
laitettiin yksinään _Öster-Gylliin_, samalla asialla. Tällä tiellä oli
hään piiruttanut kaikki hautakivet Linköpingissä, Vrétassa,
Skéningissä, Vadstenassa ja Bjelbóssa m.m. samaten myös Skárassa,
Gúdhemissa, Várnhemissa ja muissa merkillisemmissä paikoissa; joista
_de la Gardie_ kuhtui häntä luoksensa Lecköiin Vester-Gyllissä, että
siinä muka piiruttamaan kaikki ne Runa-kivet (run-stenar) jotka löytyi
niillä säytyvillä. Jota kaikki _Brenner_ teki hänen mielen-hyväksi; ja
josta palkkoa hänelle luattiin, vaan on vielä antamata. Takaisin
tultuansa Tukhulmiin näistä hänen matkoistansa, joita hään omalla
kustennoksella oli tehnyt, antoi hään Vanhain-Kootuksellen kaksi
kirjoa, puolen arkin loajuelta, joissa hään oli kaikki nämät vanhukset
piiruttanut; joista yksi sisällensä piti Vest-Göthan jäännökset, toinen
Öst-Göthan.[385] -- V. 1670, s. 16 p. Heinä-kuussa sai hään Kootuksen
käskyä, että lähteä uuestaan Östgötha-moahan, tiiustelemaan niitä
paikkoja, jotka viimein jäivät häneltä käymätäk. Niin tapahtuipa
silloin, että koska Kuninkas Koarle XI:nees, joka niinnä aikoinna
oleskeliin Vadstenan suljetuksessa,[386] sai kuullaksensa että Brenner
oli näillä tienoilla, niin hään lähetti häntä hakemaan. Tämän nuoren
Vanhain-Kirjuttajan täytyi nyt Kuninkaansa eissä näyttää kuviansa.
Siinä seisoi Suomen-poika selittävä muka suu-sanallansa taulujansa
Kuninkaan kuulla, joka kiitti heitä hyviksi, ja kehoitti Brenneriä
näissä hänen askareissansa. Tällä tavalla sanoopi _Gezelius_ (joka
kaikissa tahtoo ylistää Kuninkastansa ja hänen Vanhain-Kootustansa)
tämän nuoren Pohjalaisen ensin tulleen Kuninkaaltansa tunnetuksi. Mutta
Kunink. Vallan-Säilyksen käsi-kirjoituksissa[387] ei kuuluk niin.
Kuninkaallinen Runomus-, Tarinamus- ja Vanhain-Opiston Kirjuttaja,[388]
Herra Opettaja Liljegrén, jonka ansiot ovat niin monet ja suuret,
näissä Vanhoin selittämisessä, on enemmin tarkoittanut totuutta
asiassa, kuin kunniata. Se on häntä, jota minun tulee kiittää näistä
tarkemmista tievoista Brennerin elämästä, joita ei muissa kirjoissa
tavatak, ja joita hään isolla huolella ja kiivauella on yhteen hakenut;
ja se on hään, joka Vallan-Säilyksen kirjoissa on toimittanut asian
näin: "sinä 16 p. Heinä-kuussa v. 1670 laitettiin Brenneriä Vadstenaan,
että siinä tehä kuvituksia, joita näytettäisiin Kuninkaallen,
kuin hään oli tänne tuleva. Kuvat teki hään siihen myöskin valmiiksi,
ja niitä käytettiin Kuninkaan eissä että selittää tämän paikan
merkillisyyttä.[389] Ansio luettiin tästä _Hadorphille_ (joka kulki
Kuninkaan joukossa), ja Brenneriä heitettiin palkihtemata, ja piettiin
arvoamatak."

Syksyllä samana vuonna, s. 15. p. Syys-kuussa laitettiin häntä
Vanhain-Kootukselta Suomeen piiruttamaan tämän moan Vanhuksia, kussa ei
vielä yksikkään ou heitä tiiustellut; hään läksi Tukhulmista s. 13 p.
Loka-kuussa, ja tuli Turkuun s. 3. p. Marras-kuussa. (Näin luetaan
Gezeliuksessa). Mutta uskottavampi on, että hään pyysi lupaa
peästäksensa kotiin, pahoillaan muka koska häntä heitettiin näin
arvoomatak, ja perintöän kuulustellaksensa. Että asia mahtoi olla
näin selitetään siitä, että takasin tultuansa ei annettu hänelle,
hänen vuosillista palkkoakaan kokonaan, eikä ollenkaan mitään
matkan-kustennosta;[390] ja vielä lisäksi, niin otettiin häneltä virka
sillä välillä pois, ja annettiin _Jaako Hartlingillen_. Sellainen oli
hänen lähetös-palkka![391] Suomessa viipyi hään nyt perätyksin kaksi
vuotta. Hään ei malttanut kauan olla kotona, sillä hänen rakkaus
Vanhoja tiiustelemaan vietteli häntä ympäri moata, jossa hään
ylös-kirjutti ja kokoili kaikkia, mikä oli meijän Tarinamustamme
jollakulla tavalla valaiseva. -- Samana vuonna piirutti hään vielä
Turun Tuomiokirkossa ne vanhat muistomerkit, jotka siinä löytyi, ja
jotka kohta sen perästä Kirkon tuli-palossa mäni turmiollen. -- V. 1671
ja 1672 kävi hään monessa muussa paikassa heitä piiruttamassa.[392]
Koska hänen Isä oli näillä ajoilla kuollut, niin hänen täytyi myös
seisahtua kotona selvittelemään perillisten asioita. Kuin hään palaisi
Ruottiin, vei hään tästä myötensä suuren soalin tiiustuksia,
kirjoituksia ja kuvituksia,[393] ja antoi Kuninkaallisellen
Vanhain-Kootuksellen ison joukon näistä hänen kuvituksista
käsikirjoituksista ja nahka-kirjottamuksista, joita hään oli
Suomessa kokoellut.[394] Pois eroitettu virastaan, rupeisi hään nyt
pikku-piiruttamisella henkeensä elättämään. Mutta Vanhain-Kootus
havaisi kohta itekkin että hyö _Brennerissä_ kavotti parraan
Piiruttajansa ja toimellisimman miehensä; ja Hadorphinki täytyi
jo ite valittoo, ettei heijän työt joutunut minnekkään laiskuuen
tautta.[395] Hyö rupeisivat seneistä kiusoamaan häntä uuestaan
rupeamaan Vanhain-Kootuksen palvelukseen; johon se myös suostui
Vallan-Peäkirjuttajan Gréve _M. Gabr. de la Gardien_ yllyttämisellä.

Kuin Kuninkas Koarle XI:nees v. 1673 piti Vallan-tietä matkustaman
(skulle göra sin Eriks-gata) niin _Brennerillen_ annettiin käskyä, olla
hänen joukossansa Vanhoja muka selittämässä ja kuvittamassa. Sillä
tavalla sai hään Hänen seurassansa ruuan rahatak, ja matkansa ilman
maksutak. Kulkeissaan ympärin Skånen, Hallannin ja Vest-Göthan maita,
piirutti hään Kuninkaallensa kaikkia Vanhuksia, joita heissä
tavattiin.[396] Sillä ajalla kuin Kuninkas viipyi Malmöin kaupunnissa,
laitettiin muutamia nuorukaisia hänen joukostansa Köpenhaminaan, joihen
seurassa oli meijän _Brenner_. Sillä tiellä hään piirutti niitä
vanhuksia, joita hään löysi tässäkin valtakunnassa. Koti-tiellä hään
keäntyi tautiin Kalmarissa. Tukhulmiin tultuansa, otti hään toisen
kerran jäähyvästin tästä hänen Vanhain-piiruttajan ammatistaan, ja otti
toas oman pyyhikkaansa;[397] ja rupeisi nyt Rahantietomusta[398] varsin
lueskelemaan. Hänen kirjoitukset tässä tietomuksessa, ovat vielä nytkin
suuresta arvosta, ja osottaa yhtä laveata oppimusta. Tästä päivästä
hään ei eneä tehnyt niin mitään tällen Vanhain-Kootuksellen, joka oli
jo monestia heittänyt häntä vaivoistaan ja töistään kostamatak,[399]
vaan rupeisi nyt ite töitänsä ulos-antamaan. Näinnä aikoina auttoi hään
myös Celsiusta Helsingin Runa-nenien piiruttamisella. Kuninkas,
joka nyt oli paremmin tullut tuntemaan tätä miestä, rupeisi nytkin
arvoomaan hänen ansioita, mutta kuitenkin heitettiin häntä
vielä 10 vuotta auttamatak. Vasta v. 1684, niin häntä tehtiin
Linnan-Pikkupiiruttajaksi, perästä vanhan Fransmannin _Pierre
Tignaque_, ja oli Ruohtalaisista miehistä se iho-ensimmäinen tässä
toimituksessa. Hään kuvaili kaikki ne Kuninkaallisten ja muihen
Valtamiesten[400] kuvat, joita näinnä aikoina laitettiin muillen
vieraisillen maillen, ja joilla lahjoitettiin sekä Kuninkaita että
heijän Sanan-Toimittajoitansa.[401] Näitäk toimittamata, niin hään
myöskin monta vuotta oli Vapamerkin-Piiruttaja Kuninkaan
Kirjutteluksessa.[402] Tässä toimituksessa mietteli hään ja
Vapa-Tietomuksen vaatimuksia myöten[403] valmisteli kaikkia niiten
vapamerkkiä, jotka näinnä aikoina tehtiin Vapasukullisiksi, ja piirutti
heitä heijän Vapa-Kirjoihiin. Joita tehtiin aivan monta. Vielä nytkin
löytyy Kuninkaallisessa Vapa-Huoneessa[404] enemmin kuin 500
Vapa-merkkiä, jotka ovat hänen tekemiä.[405] Mutta hään oli nyt jo
monta vuotta harjoittanut Raha-tietomustansa, ja piiruttanut sekä
puussa että kuparissa kaikki Ruotin vanhan-aikuiset rahat. Hään tahtoi
omalla kustennoksellansa painuttoo tätä hänen kirjoansa, vaan sitä
lupaa hänelle ei annettu, sillä _Hadorph_ juonitteli kauan tätä vastaan
Valta-Kirjuttajan[406] _Lindsköldin_ kautta, joka kaikissa piti hänen
puolta. Sillä oikeutta myöten, se oisi ollut Vanhain-Kootuksen asia
että toimittoo sellaista kirjoa, ja olletikkin Hadorphin, joka oli
heijän Kirjuttaja. Mutta mitäpä hyö taisivat, heissä ei löytynyt
sellaista miestä, ja Brenneria olivatten jo suututtanneet, ettei hään
eneän lahjoittanut heijän portaita toimellansa. Monta vastusta
voitettua, sai hään viimeisellä v. 1686 Kuninkaalta valta-luvan[407]
että yksin omalla kustennoksella painuttaa tätä hänen Raha-kirjoansa,
joka ulos-annettiin v. 1691 Ruotin kielellä, ja samana vuonna myöskin
Latinan kielellä.[408] Näitä näytettiin Kuninkaallen, niin kuin
koitteeksi. Kuninkas kahtoi näitä niin hyviksi, että hään anto hänellen
600 taleria hopeassa vuosilliseksi apu-rahaksi,[409] siihen kunnekka
avauntuis hänellen joku virka Vanhain-Kootuksessa. V. 1692 sai hään
käskyn Kuninkaalta, ettei lopettaa vaan vielä harjoittaa tätä hänen
kirjan painuttamista. V. 1693, s. 13 p. Heinä-kuussa tehtiin häntä
Lainistujaksi K. Vanhain-Kootuksessa _Peringerin_[410] perästä, joka
peäsi _Hadorphin_ jälestä Kirjottajaksi ja Vanhain-Selittäjäksi;[411]
ja sai sen Kuninkaallisen armon, että piteä hänen entisen
Linnan-Pikkupiiruttajan palkkansa.[412] Kuninkas joka aina enemmin ja
enemmin rupeisi häneen mieltymään, makso hänellen nyt ne kustennokset
joita hään oli tehnyt niissä vanhoissa kupar-piirutoksissaan, ja että
kehoittaa ja keventää tämän kirjan painuttamusta ja seuramusta[413]
lupaisi hään maksoaksensa ne kustennokset, jotka tähän vielä
tarvittiin. -- V. 1698, s. 18. p. Heinä-kuussa annettiin hänellen myös
yhks Kuninkaallinen rahan-auttamus (ett Kongl. Stipendium); ja alussa
1700 vuuen luvulla, niin häntä käskettiin aivostelemaan[414] niitä
kunnia- ja muisto-rahoja, jotka lyötettiin Kuninkaan Koarle XI:nen
monesta voitosta. Se on sen eistä meijän Brenneriä, jota meijän tulee
kiittää niistä monista kauniista kunnia-rahoista, jotka näinnä aikoina
lyötettiin, ja jotka löytyy kuvaellut Nordbergin Tarinamuksessa K.
Koarle Kakstoistkymmeneesta. Tästä hänen mielen-älystä, ja muutoinkin,
kostoaksensa hänen isoja ansioita ja monenvuotista palvelusta, koroitti
Koarle häntä Vapasukulliseen seätyyn;[415] jota tehtiin Benderin
kaupunnissa Turkin moalla, s. 10. p. Maalis-kuussa v. 1712. Brenner
piti vanhan nimensä ilman muuttelematak; (häntä sisäänkirjutettiin v.
1719, niihin vapasukullisiin kirjoin N:o 1464 alle.)

Mutta nyt rupeisi jo hänen ikä loppumaan; hään oli jo 70 vuotta vanha.
Hään lopetti päivänsä s. 16. p. Tammi-kuussa v. 1717, ja moahan
laskettiin K. Riddarholmin kirkossa. Hänen keralla sammui tästä
Kootuksen-Seurasta halu ja taitavaisuus[416] Vanhoja tiiustella, ja
siinä siassa syntyi juonittelemuksia, nioittelemuksia, ja virkoin
kilvoittelemuksia.[417]

Kahisten oli hään ollut naimisessa; ensimmäisen kerran v. 1676, Neito
_Erengerd Stammin_ kanssa, joka kuoli 1679; toisen kerran Neito _Sophia
Elisabeth Weberin_[418] kanssa, joka Oppisuutensa suhteen on tullut
kuhutuksi: "den lärda Fru Brenner". Sillä hään oli ajallansa kuuluisa
ympäri monta maata, sekä hänen monenkielentuntemisestaan että hänen
kunnolisesta runomuksestaan. Hään sepitti laulujansa ei ainoastaan
Ruohin kielellä, mutta myöskin Saksan, Frankriikin, Spanian, Italian ja
Latinan kielillä, sillä taijolla, että häntä niinnä aikoina piettiin
parasna Runottarena.[419] Ei ainoastaan Europassa, mutta yksinkin
Amerikassa, tehtiin hänellen kiitosvirsiä, hänen nimen kunniaksi ja
ylistökseksi. Jos hään oli avara laulun-töissä, niin hään ei ollut
saitakaan avion-kokeissaan. Hään synnytti Elisa vainoollen
viisitoistakymmentä lasta, perettä kyllä köyhälle miehelle.

Brennerin sekä painetuita että painattamattomia kirjoituksia ja
piirutuksia, löytyy osittain nimitetyt kirjassa _Holmia Litterata_
p. 6, ja jälkimmäisissä, ja p. 110; osittain taas mainitut
käsikirjoituksissa Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä, kussa Opettaja
Liljegrén on heitä tiiustanut ja ilmoittanut. Hyö ovat seuravaiset:

1) Monumenta Templi Cathedr. Upsal. Näistä ovat ainoastaan ne ennen jo
mainitut P. Briitan ja hänen Isänsä hauta-kivet, kupariin piiritetyt.

2) Monumenter afritade i Öster-Göthland. Nämät säilytetään
käsikirjoituksinna.

3) Monumenter afritade i Wester-Göthland. Nämätkin löytyy painamatak K.
Kirjan-kootuksessa.

4) Gamble Monumenter i Stoor-Furstendömet Finlandh, affriitadhe anno
1671 och 1672 aff Elia Brennero; Ostrobothniensi. Tällä nimellä
löytyypi yks osa näistä yhteen-sioittu Franskan kanteen K.
Kirja-Kootuksessa; ja nimitös, kirjutettu Brennerin omalla käillä.[420]
Näistä hänen piirutuksista löytyy yks toinenkin kappale irtonaisissa
lehissä, niinikkään ite Brenneriltä tehty. Se näyttää niin kuin
häänellä oisi ollut mielessään antoo heitä muuannek -- ehkä Turun
Opiston Kirjan-Kootuksellen.

5) Monumenta Varnhemmensia. Nämät löytyy käsikirjoituksena, muihin
paperien joukossa Peä-Peräänkahtojan (Öfwer-Inspektorens) Nescherin
Kirjan-kootuksessa[421]

6) Nomenclatura trilinguis, et genuina Specimina colorum simplicium.
Holmiae 1680, puol.

7) Thesaurus Nummorum Sveo-Gothorum Vetustus. Studio indefesso Eliae
Brenneri L annorum spatio collectus secundum seriem temporum
dispositus, et e tenebris in lucem protractus; painettu 1691, ja 1732,
nelj.[422]

8) Gamla Danska och Norrska mynt, som utwisa dessa rikens särskildta
wapen; painettu 1696, puol.

9) Afritade Gullringar, m.m. funne wid Wäst Skåne, pain. 1696. puol.

10) Comment. de nummis Svio-Goth. tam antiqu. quam modernis, ynnä monta
muuta, joka tuottaa meillen valaistusta meijän pohjoisessa
Tarinamuksessamme ja rahoissamme.

11) Nummophylacium s. brevis index num. Sveo-Goth. jemte många
utländska konungars mynt.

12) Göthiske konungarnes, i Italien och Spanien, mynt.

13) Fordna Swea Riddare-Orden, stuckne i koppar.

14) Berömlige Swenska Mäns och Qwinnors mynt, afritade.

15) Relatio Hist. de valore monet. Vet. Sv. G. Ynnä
laskettelemista (jemte uträckning) miten sakot Kunninkaan Christopherin
Lain jälkeen piti 17 vuos-sa'an lopulla luettaman. Sisään annettu
Lain-Toimituksellen (till Lag-Comission) s. 22 p. Marras-kuussa v.
1698. Painettu Saksan kielellä kirjassa Nettelbl. Schwed. Bibl. IV. B.
ja Köhlerin Münzbelustigung 1748, s. 229. ja Ruohin kielellä Loenbomin
Sw. Arkif, T. 3. s. 118. tällä nimitöksellä: Betänkande om Böters
jemkande i nya Lagen, efter det myntets wärde i skrot och korn, som
gängse war, då gamla Balkar gjordes.

16) Om de mynt, som lades under Slottet efter branden 1697.

17) Yksi iso joukko Vapasukullisia Vapa-merkkiä, ynnä Kuninkaallisia ja
muita yksiläisiä muotoja (enskildta porträtter) joita pietään osittain
alkuperänä painamatak, osittain ovat jo toisilta ulos-annetut ja
toimitetut.

Brennerin kuva löytyy monessa kohassa piirutettunna, ensinnik hänen
kirjassansa Thesaurus Nummor. Sv. Goth. toisessa painossa; kussa se on
karkiasti eikä varsin hyvästi tehty, neljännen osan lehen loajuellen
(in 4:to).[423] Tästä hään on siitten myöskin piirutettu paljon
pienemmäksi yhellen kuustoistkymmenellen osan lehen loajuellen (in
16:to). Mutta se paras kuva hänestä on totta-kaikki se, joka löytyy
kirkossa Mustasaaren kaupunnissa, ja joka on häneltä iheltään tehty,
yhessä hänen esivanhemmiensa kanssa, yhessä muka kuvauksessa;[424] ja
josta löytyy yks pikkuus[425] kupariin piiritetty. Tämä kuva, joka
tässä liitetään, on tehty tästä pikkuisesta, neljästi suuremmaksi,
jonka suurentamisesta ja kivellen piiruttamisesta minun tulee kiittää
Herraa R. Ekmannia.

Tämä _Brennerin_ suku on kotoisin _Kalahten_ kylästä, _Nerpisten_
pitäjässä Pohjanmoalla, jossa tämän Ukon-ukko nimellä _Mathaeus_, oli
Talonpoika, ja eli v. 1480 ja 1516. Lainistujan isä, nimeltä _Isak
Brenner_, joka oli Rovasti Isossa-kyrössä, oli syntynyt Mustasaaren
kaupunnissa uutena Jouluna v. 1603, ja k. 1670, s. 31. p. Heinä-kuussa.
Siinä oli myöskin hänen isänsä että ukkonsa ollut perätyksin Rovastina.



ERIK SLANG.


 Peä Majuri.[426]
 (s. ...; k. 1642.)

Suomessa syntyi tämä urhollinen Sotasankari alussa 1600 vuuen luvulla;
mutta missä paikassa, eli minnä vuonna, sitä emme taija varsin sanoa.
Hänen Isänsä oli Linnanisäntä[427] Narvassa, ja muinonen kuuluisa
Sota-Evesti[428] Suomessa, nimellä _Claes Eerikinpoika Slang_, ja hänen
äitinsä nimi oli _Elin Juhontytär Boose_.

Tämä heijän poikansa tuli nuoruuvessansa ylöskasvatetuksi Kuninkaan
_Gustaf Adolphin_ hovissa, ja osotti jo lapsuutessansa uron uhkeutta,
ja mieltä aika-miehen.

Urhollisuuellansa ja uskollisuuellansa koroitti hään ihtensä niistä
alimmaisista viran-toimituksista Peä-Majuriksi, ja oli yksi niistä
verrattomista Sota-Uroista, jotka Saksan 30 vuotisessa soassa, teki
Gustaf Adolphin nimee niin kuuluisaksi ja ylistettäväksi.

Hään seuraisi häntä vuonna 1630 Saksan moahan, ja silloin oltuvassa
soassa käytti ihtensä niin miehullisesti, että häntä ylönnettiin yhestä
virasta toiseen, kunnekka hään vuonna 1635 tehtiin Evestiksi
Henken-Rykmentissä,[429] joka silloin kuului Kenral Banérin armeaan.
Banér rakasti tätä _Slangia_ varsin paljon siitä hänen jaloista
sota-käytöiksistään, kuin myös niistä moneista viisaista laitoksista,
joita hään aina osotti viran toimituksissaan.

Näinnä ja seuravinna vuosinna, niin hään puolestansa paljon vaikutti
sitä, että ne monet linnat ja varuistukset[430] Saksan moassa annettiin
Ruohtalaisillen, joissa tappeluksissa hään ussein moahan hakkaisi koko
Rykmenttilöitä vihollisia. V. 1636 niin hään oli niinikkeen siinä
tuimassa _Vittstockin_ tappeluksessa, tässä jossa Saksilaiset[431]
tulivat juuri pahoin käytetyiksi. -- V. 1640 niin hään tuli _Salfeldin_
piiritöksessä niin pahasti vikuutetuksi, että hänen täytyi antoa
leikata poikki yhen käsivarrensa. Mutta ei hään siitäkään vielä
huolinut, toisella hään teki kuitenkin täyven toimensa, ja peloitti
vielä monta poikoa. -- V. 1641 samoisi hään Böhmin moahan, liehuisi
ympäri maita, ja kussa hään vihollisiansa yhytti, siinä hään heitä
hakkaisi ja lämmitti.

Koska Banér oli lähättänyt isoja sota-joukkoja pois luotaan, sekä
vihollisia kaikottamaan, että muonoa hankkimaan, josta hänen oma
armeansa tuli sillä välillä varsin vähätetyksi, niin Keisarin väki,
joka kuulessaan tätä, oli varoissaan, karkaisi äkkiästi hänen piälle,
ja oisivat ilman Slangia tappanut koko hänen sotarahvaansa, joka oli
talveksi muka hajotettu varsin laveasti, tässä avonaisessa moassa.

Mutta ikään kuin Slangi sai vähä haisua tästä heijän kokkauksestansa,
niin hään läksi 3 hevoisväin Rykmenttilöihen kanssa, jotka oli pantu
Pfaltzin viho-viimisillen rajoillen, kiiruhtamaan tähän hätään. Mutta
kuin hään tuli _Neuburgiin am Wald_, niin hään tuli siinä vihollisilta
piiritetyksi, ja yltä-ympärin suljetuksi. Kuitenkin murtaisiin hään
ulos, leviten koko Saksalaisten armean, ehkä hänellä ei ollut
jalkaväkee niin rahtua; ja kulki tiehensä Banéria tapoamaan. Kuin hään
tuli lähes _Regensburgia_, niin hään aatteli siinä tehäksensä jotakuta
varsinaista, ja mieli miekallansa reväistä heiltä tätä heijän
linnaansa.

Tässä aivotuksessa jouvutti hään kiiruhusti väkensä Donauin virran
yliten; voan hään oli tuskin piäsnyt toiseen rantaan, ennen kuin jää
hajoisi, ja virta avauntui. Siihen liittoon kulki myös 15 Keisarillista
Rykmenttiä Regensburgin sivuitten, Banéria tavoittelemaan; mutta kuin
kuulivat tästä Slangin tulosta, niin seisahtuivat samassa, ja kiänsivät
häntä vastaan. Mutta urhollisuus ja mielen-hartaus oli Slangillen
suottu, ja ne oli ne avut jotka eivät milloinkaan häväisi häntä -- ei
kuolemassakaan. Vaikka hään nyt oli joka puolelta suljettu, ja sekä
vesiltä että vihollisilta kullenkin kulmallen salpattu, niin hään
tuosta ei hätäyntynyt, vaan piätti tapelakseen niin kuin poika, ja
ruveta kalliiksi henken-kaupallen. Siinä tarkoituksessa veti hään
ihtensä vanhan muurin taakse, josta hään kyllä teki vihamiehillensä
monta vahinkoa. Kuin Saksilaiset olivat jo ampuneet muurin hajallaan,
niin manaisivat _Slangia_ hevois-miehinensä antaimaan. Mutta vielä
vainen! Hään sanoi, ei antavase niin kauvan kuin hänellä vielä oli tätä
toista kättä, jolla hään heitä kuritti. Kuus kertoo niin viholliset
koittelivat, että väki-rynnäköllä sisääntunkeita tähän hajalleen
ammuttuun rauniohon, mutta kuuesti tulivatten Slangilta takaisin
syöstätyiksi, yhellä aivan vilpittömällä ja järjähtämättömällä
syvämmen-uskauksella.[432]

Hyö herkeisivät silloin häntä ampuamasta, koska näkivät minkälaisen
veitikan kanssa heillen oli tässä tekemistä, ja arvaisivat että nälkä
piti häntä kuitenk viimeinkin niännyttämän, sekä hevoisia että miehiä.

Kuin olivat jo 4 vuorokautta nähneet nälkeä, ja syöneet
hevoisen-roatoja, ja mitä suuhunsa saivat, niin täytyi _Slangin_
antaman ihtensä armon ja uhkauksen piälle. Häntä vietiin silloin
vankina Regensburgiin, niin kuin voiton muka kunniaksi. Tällä tavalla
oli hään verrattomalla käyttämisellänsä pelaistanut koko Ruotin armean
turmiosta ja kuoleman käsistä;[433] sillä että hään tässä viivytteli 15
vihollisten Rykmenttiä, niin Banérillen annettiin aikoa että koota
armeansa heijän kaukaisista talvi-majoistansa, ja asettaa heitä
tappelukseen vihollisiansa vastaan.

Koska _Slangi_ piäsi vankeutestaan, niin oli Banér jo sillä välillä
kuollut. Hään palveli Ruunua Sota-Asettajan[434] Torstensonin komennon
alla, kunnekka häntä viimein ammuttiin _Leipzigin_ tappeluksessa v.
1642; jossa Keisarilliset saivat kovasti kyllä kostata hänen toista
kättänsä, ynnä hänen henkensä. Näin kuoli _Erik Slang_ niin kuin
sankari kuolla tulee, isänmoan hyväksi, ja Suomalaisten kunniaksi.
Vihollistensa voitettua lopetti hään henkensä, vielä aivan nuorena,
sota-tiellä. Kaiken elinaikanansa osotti hään uskollisen alamaisen
velvollisuutta, ja urhollisen ja valpaan kulettajan[435] tapoja, jotka
hänen totisesta Jumalanpelvosta saivat suurimman arvonsa. Suomalaiset,
olkoon hänen nimensä meillen muistoksi, että ansio on arvattavana, ehk'
ei aina tähiltä tokaistu!

Kuolema valmisti hänen vihkimistä, ja viskaisi valjupäitä lillukkoita
hänen Sulhaisvuoteellansa. Hään oli kihlattanut morsiammeksensa neijon
Agneta af Waldeck, jota myös tehtiin hänen perilliseksi.

       *       *       *       *       *

Slangin suku hävisi tämän _Eerikki Slangin_ kanssa, joka oli viimeinen
tätä nimellistä. Muutoin on tämä yks vanha Suomen-suku,[436] josta

a) _Håkan Tidemansson_ on se ensimmäinen kuin tunnemmo. Hään oli
Eerikin Ukon-Ukko, ja eli vuonna 1505. Häntä kuhuttiin Herra _Wiurulaan
ja Balkiseen_.[437] Hään oli kahesti naitu; ensin, neito _Walborg
Flemmingin_ kanssa,[438] ja siitten _Lucia Flemmingin_ kanssa.[439]
Hänen poikanssa oli

b) _Bertil Håkansson Slang_, Herra Balkiseen ja Liljaan, naitu _Anna
Ollintyttären_ kanssa Nääsistä; mistä hään lie Slangin nimen ottanut,
on tietämätöin. Hänen poika oli

c) _Eerik Bertilsson Slang_, Herra Balkiseen ja Mälkkilään.[440] Hään
kantoi Dálan Rykmentin Lippua Kuninkaan Gustaf I:sen peijaisissa. Hään
oli Linnanisäntä Hämeenlinnassa ja Hämeen Läänissä; v. 1583 oli hään
Linnanisäntä Käkisalmellen, ja Vara-Merikäyttäjä[441] Narvan ja Suomen
vesillä; että myöskin moalla Sota-Evesti. Hään oli naitu _Karin
Eerikintyttären_ kanssa Mälkkilään.[442] Hänen poikansa oli

d) _Clas Eriksson Slang_, Herra Laukoon ja Lahti-pujoon.[443]
Hään oli vuonna 1604 Piäratustaja[444] yhessä Suomalaisessa
Hevoisväissä; v. 1612 tehtiin häntä Linnanisänneksi
Pähkinälinnassa;[445] v. 1613 s. 29 p. heinäk. Vara-Isännäksi Narvassa.
Yksi varsin urhollinen Sota-Evesti oli hään tämän-aikuisessa Venäjän
soassa. V. 1616 pantiin häntä Suomen asioin valvottajaksi ja
Selittäjäksi,[446] pitämään maan-tutkimusta[447] Säksmäin
kihlakunnassa. --  V. 1618 niin hään oli Piä-Sovittajana[448] rajan
panossa Venäjän ja Ruohin välillä. -- Häntä tehtiin siitten
Vapasukulliseksi, ja sisäänkirjutettiin v. 1625 vapakirjoihin, N:o 106
alla.[449] Hänellä oli vaimoksensa _Elli Juhon tytär Boose_, Laukohon,
joka vielä eli leskenä v. 1647.[450]

       *       *       *       *       *

Olkoon tämä sanottu _Slangista_ ja hänen miehullisuutestansa; mutta
hään ei ollut se ainua meistä, joka näinä aikoina tuli kuuluvillen
urhollisuuestaan. Suomalaiset ikustivat nimensä tässä 30:nen vuotisessa
soassa heijän kauniista käytöksistään ja kauheesta urhollisuuestaan,
josta olivat muita kuuluisammat, ja koko Ruohtalaisesta armeasta
mainittavat. Viholliset, jotka hämmästyivät heijän uhkeutesta, eivät
alussa tieneet mitä väkiä hyö olivat (se oli ensimmäisen kerran kuin
meitä vietiin sotaan Saksan moahan). Etteivät olleet Ruohtalaisia,
eroittivat kielestä, mutta mitkä olivat -- sitäpä ne arvelivat.
Hyö tuntuivat heitä seneistä _Agmen Horribilis Hakkapaelorum_,
(_Hakka-peälelläisten hirmuista joukkoa_), siitä Suomalaisesta sanasta
_Hakka-peälle_, jolla hyö kuulivat heitä soan nuhinassa kehuittavan
toisiansa. Sillä se oli vissi, että hyö seisoivat kuin muurit, ja
kuhunpäin keäntyivät, niin levittivät kuoleman ympärillensä. Tästäpä
moni jo luuli heitä varsin luonnottomiksi, kosk ei heillä ollut se
luonto kuin muilla, että voaroissa paeta. Sen vahvistamattoman
Saksalaisten kansan sanotaan seneistä pitänneen heitä Noitinna ja
Velholoinna, koskeivät luo'it heihin pystynyt, tahi velloittanut heijän
mieltänsä; ja uskonneen muka heijän taikauksillaan soanneen kaikki tätä
aikaan.[451] Sitä vastoin ne ymmärteväisemmät heistä kiitti heijän
käytöstään; ja kuin kirjuttivat tästä soasta, tahi puhuivat siitä
Jalosta Kuninkaasta, jota tässä ammuttiin, niin missä voan nimittivät
Suomalaisia, niin ylistivät heitä aina muita uhkempia. Myö tahomme
esimerkiksi ainoastaan kerroittaa mitä yks Hollannilainen oppinut
meistä sanoo, puhuttaissa _Gustaf Adolphista_ ja hänen armeasta:
"_Stabant Finni tui, ut exili corpore, ita valido, compacto,
inconcusso, vi atque animo, qui mille passus supra corpus emineret;
reverentia unius ac honesta paupertate invicti. Qui ut mortem metuant
aut hostis caussa loco abeant, non magis expectandum, quam ut elementa
rerum viribus humanis cedant. Animae ingentes, inconcussae atque
immotae, quae, cum libertate vestra ac victoria ex hoste, vitam pariter
ac vota terminatis; vos ego, tanquam immortalitatis nostrae formas ac
effigies complector; qui, quod scriptor Romanorum severissimus, de
vobis ad invidiam prope omnium in terris gentium pronuntiat, adversus
homines, adversus Deos securissimi, rem difficilimam jam olim assecuti
estis, ut ne voto quidem opus habeatis. Quare aut demens aut ignarus
rerum sit, qui contemnendam esse mortem vobis svadeat, quam metuendam
esse, nondum didicistis; qui nec morte amittetis, quod non habetis; nec
habetis, quod cum morte caeteri amittunt; qui ut domi paupertatem, ita
opulentiam in hoste habetis: nec ut caeteri ubique nummo, sed virtute
et cetera et hunc paratis_", (lue: _Heinsii Panegyricus Gustavo Magno
consecratus_, painettu _Leiden_ kaupunnissa Hollannin moassa v. 1687
p. 22).

Suomeksi niin tämä kuuluisi näin: "Seisoivatpahan sinun Suomalaiseis,
niin kehnot kuin olivat ruummiiltansa, niin voimakkaat, lujat ja
järähtämättömät olivatten voimastaan ja syvämmestään, joka kohottiin
tuhatta askelta heijän ruummiitansa ylemmäksi; voittamattomat
kuuliaisuuellansa yhellen, ja kunniallisella köyhyyellänsä. Että nämät
pelkäisivät kuolematansa, eli vihollisensa tautta paikaltansa niin
liikahtaisi, ei ouk enemp toivomista, kuin että luonto luopuisi
liitoksistaan ihmisten vehkeihen kautta. Jalot, järskähtämättömät, ja
muuttumattomat urot, jotka vapauellanne ja voitollanne vihamiestänne
ylitten, yht aikoo toimitatten elämätänne ja toivotustanne; teitäpä
minä sen eistä syläilen meijän kuolemattomuuen kuvinna ja osottojoina.
Työ -- niin kuin Ruomalaisten enin uskottava Tarinoittaja teistä
lausuupi, kateeksi pian kaikillen ihmiskunnillen moailmassa, --
vakuutetut ihmisiä ja Jumaloita vasten, ootten jo muinonkin
nouvattaneet vaikeihimman asian, ettei tarvitakkaan yhtä toivotusta.
Sen tähen se on hullu ja mieletöin, joka tahtoisi vakuuttoo teitä
kuolemata säikähtämästä, jonka pelkämistä etten ou vielä oppineet. Työ
-- jotk' etten kuoleman kautta kavotak sitä, jota teillä ei ouk; ja
joilla ei löyvykkään sellaista, jota muut kuolemallansa kavottaavat; --
jotka, niin köyhät kuin oletten kotonanne, niin äveriät outten
vihollistenne ylitten; tätä ja muuta käsitätten, ei niin kuin muut
rahallansa, kussakin paikassa; mutta urhollisuuellanne." Tällä tavalla
ylistivät meitä muut vieraat kansaat! Se on seneistä outo, ettei
Ruohtalaiset, heijän Tarinamuksessa, nimitäk meistä niin mitään. Mutta
tunsippahan heijän Kuninkas meitä arvata. Hänen sanotaan seneistä
rakastanneen meitä enin muista, ja aina luottaneen Suomalaisiin
isoimissa henken paikoissa.



DANIEL CAJANUS ELI SE PITKÄ SUOMALAINEN.


 s. 1704; k. 1749.

_Daniel Cajanus_ tahi "se pitkä Suomalainen" (Den långa Finnen) kuin
häntä myöskin kuhuttiin, on tullut kuuluvillen ympärin moailmata
pituuestansa. Hään mahto olla syntynyt Pohjan moalla, Paltamon
pitäjässä, kussa hänen isä _Anders Jeremiaksen-poika Cajanus_ oli
Kappalainen. Tämä hänen _Daniel_ niminen poika oli 4 kyynäriä ja 4
tuumaa pitkä,[452] ja matkusti ympäri Europoo näyttäitemässä rahan
etestä. Tultua Preussin moahan, niin Kuninkas _Fredrik II_ samassa
pestuutti häntä sotamieheksensä, ja pani häntä siihen isoon
Gardiinsa.[453] Mutta _Cajanus_ oli Saulina muihen joukossa, ehkä
nämätkin olivat pisimmät miehet, kootut ympärin Europoa. Kuninkas ei
tainut sen eistä häntä pitää, vaan anto piirittää hänen kuvansa, jonka
se pani seisomaan yhteen saliin Postdamin kaupunnissa.[454]
Kuin Cajanus oli kyllästynnyt, että näin kulkea ympärin maita,
näyttelemässään, niin hään koottua paljon rahaa, viimen seisahtui
Harlemin kaupunnissa Hollannissä, jossa hään rupeisi elo-leiväksi,[455]
kunnialliseen taloon, kussa hään myös kuoli s. 27 p. Helmi-kuussa v.
1749, viisviienelläkymmenellä aastajallansa. Häntä hauvattiin s. 3:tena
päivänä Maaliskuussa; ja kuin hänen kirstua mitattiin, niin se oli 4
kyynärtä 2 korttelia ja 1 tuumaa pitkä, tahi 5 tuumaa vajoo 5
kyynäretä; leveyveltään se oli 1 kyynärä ja 9 tuumaa. Hään heiti
jälestänsä paljon rahaa. Hään lahjoitti 12,000 _gylleniä_[456]
Lutherilaisten lapsi-huoneellen Harlemissa, 6,000 _gylleniä_ niillen
Uuistetuillen Franskalaisillen pakolaisillen (till de Reformerta
Franska flyktingarne), ja 1,500 gylleniä Mennoniittiläisten
seurakunnallen[457] tässä kaupunnissa. Hänen sisari, jonka ei myöskään
sanottu olleen niitä pieninpiä, läksi Hollandiin perimään hänen muuta
tavaruuttansa. Hänen vanhemmat olivat nuon kohtalaiset, pituueltansa,
eikä koko hänen suvussansa löytynyt yhtään erinomattain pitkää miestä;
ja mitä hänen ylöskasvattamiseen tuloo, niin ei sekkään ouk millään
tavalla ollut erinomainen.[458]



JUOSEP MATINPOIKA NIVALA

yksi 112 vuuen vanha ukko.

 s. 1640; k. 1752.


    Pi'ä tapais, niin elät kauvan.

                     Suamal. Sananl.

Vaikka _Cicero_ kyllä sanoopi: _"Nihil turpius est, quam grandis natu
senex, qui nullum aliud habet argumentum, quo se probet diu vixisse,
praeter aetatem;"_ niin luulemme kuitenkin että se on ansioksi
luettava, kunnialla peästä pitkään ikeen. Ne on varsin harvat, jotka
nykyisin eläävät ylitten 80 tahi 90 vuotta, ja se oisi nyt ihmeeksi
mainittava, peästä 100:aan vuoteen. Moni luuloo, ei ilman perustukseta,
että meijän huikentelevaisuus, meijän viina-juominen ja irtonainen
elämä, lyhenteepi ennen aikoa meijän ikäämme; ja se on aivan tosi, että
kuta enemmin myö erkaneemme siitä yksinkertaisesta luonnollisesta
elämisestä, sitä enemmin myö myöskin eroitamme meitä siitä elämästä ja
i'ästä, joka oisi meillen luonnollinen. Meijän monet murheet ja huolet,
jotka eneneevät sitä myöten kuin vajoamme pois yksinkertaisuutestamme,
ynnä ne monet mielen-tarkoittamiset, joilla karaistaan meijän
ajatuksemme, kuluttaavat ja menettäävät ja paljon meijän henkellistä
voimallisuuttamme;[459] meijän hellä ja arka ylöskasvattaminen, joka ei
karaise meitä jo nuoruutessamme, teköo meitä huonoiksi ja heikoiksi
ruummiiltamme, että kärsiä niitä vaivoja ja vastuksia jotka ovat meitä
kohtavia, ja meijän ylönpalttinen ja tavatoin elämä on jo usseen ennen
aikoja lopettanut meijän päiviämme. Sillä ehkä ennen aikana löytyi
vähemp ihmisiä kuin nyt, niin tavattiin kuitenkin heissä usseempia
i'ällisiä kuin nykyisin. Silloin löytyi niitä, jotka elivät 140:neen ja
150:neen vuoteen, jota pitäisimme mahottomana, ellei meillä vielä
löytyisi selviä totistuksia. Tämä Nivalan ukko ei ouk suinkaan heihin
luettava, mutta se oli kuitenki i'äkäs kyllä, että tulla mainittavaksi,
erinomattain koska se oli meijän moamiehemme.

_Juosep Matinpoika Nivala_ syntyi Kalajoen pitäjässä Pohjan-moalla v.
1640. Häntä tehtiin jo nuorena sotamieheksi, ja oman puheensa perästä
oli hään seuranut moamiehiänsä Jemtlanniin, josta hään muutaman vuuen
peästä, tuli takaisin Suomeen, ja piti asuntonsa Nivalassa [460],
vero-tilallansa, Pitisjärven kylässä, Kalajoen pitäjässä. Kuin hään oli
105 vuuen vanha, niin hään nai yhen 60:nen vuotiaisen vanhan
piian,[461] jonka kanssa hään eli muutamia vuosia varsin terveennä ja
onnellissa. Hään oli vielä niin virkku ja virin vanhuuellansa, että
hään niinnä viimeisinnä aikoinnakin vielä hiiskutti metässä linnun
pyyvöllä, ja kulki vesillä kalanpyyvyksillä, joka elämän-laita aina
häntä huvitti. Joka suvi hään kävi muihen joukossa heiniä tekemässä, ja
sillä välillä niin hään kaiket kesät liehui käsiverkoillansa
lammikoissa. Talvella hään kävi mehässä puun-hakkuussa, ajo ite
puitansa kotiin, ja pilkoi heitä pihallansa. Tällä tavalla eli hään
109:sen vuuen vanhaksi, varsin terveennä ja ilman mitään vaivatak.
Mutta silloin hänen täytyi vanhuuen voimattomuuesta, vaan ei mistään
muusta tauvista, maata vuotehella, jossa hään muihen korjulla vielä eli
3 vuotta, kunnekka hään Marras-kuussa v. 1752, täytettyä 112 vuotta,
lopetti päivänsä. Hään oli ollut kasvoltaan pieni tansakka ukko. Hään
on enin aikanansa ei syönyt muuta kuin paljasta olkista ja petäistä
leipeä hapa-maijon kanssa. Se tapahtui hänellen kuin monellen
muillenkin i'ällisellen, että hään vanhuuellaan ilmaan mitään
kolottamista kavotti hampaitansa, joihen siaan kasvoi toisia uusia,
niin että hänellä 109:sen vuuen vanhana oli kaikki hampaat suussa --
siitä päivästä hyö eivät eneä lähteneet.

Vuonna 1754 eli niinikkään yksi toinen vanha mies Paltamossa, joka
silloin oli jo 113 vuuen vanha,[462] milloin hään siitten lie kuollut
ei myö tiiätäk.



GUSTAF LEVANUS.


Kirkkoherra Suomalaisten ja Ruohtalaisten Seurakunnassa Pietarissa
(s. 1696; k. 1749) ja sen Pietarissa olevan Suomalaisen Seurakunnan
ensimmäinen alku.

Kirkkoherra _Levanus_ oli syntynyt Suomessa, vuonna 1696; hänen isänsä
oli pappi. Häntä koulutettiin ensin Turussa, mutta koska Venäläiset
vallottivat koko Suomen muata, niin hään mäni Upsalaan, ja siinä
lopetti lukemistansa. Rauhan perästä, joka tehtiin _Nystadissa_ vuonna
1721, läksi hään tästä mänemään Eestin muahan, jossa hänen veljensä oli
pappi Liholan[463] pitäjässä. Hään rupeis ensin Wapaherra
_Nierothillen_ lapsen-opettajaksi, kunnekka hään vuonna 1725 tuli
Wiipuriin, jossa hään oli Tuomio-Rovasti _Melartopaeusta_ auttamassa,
saarnamaan sekä Ruohtia että Suomea. Tämä teki häntä jo toissa
vuonna papiksi, niin kuin nimitetty Kirkkoherra Toksovassa.[464]
Hään oli aivan suurella hartauella ja suosiolla toimittanut tätä virkoa
vuotta seihtemettä, kuin häntä jo kuhuttiin Kirkkoherraksi Pietariin,
Törnin vainajan perästä. Hään yhisti jälleen ne toisistaan jo
erkanevaiset Suomalaiset ja Ruohtalaiset jäsenät, ja vihittiin heijän
Kirkkoherraksi sinä 2:ssa pänä Helmi-kuussa vuonna 1733. Hänen
mielentaipumisella, ja hyvätahtovaisuutella, voitti hään kumpaistenkin
sytämmet, ja saatti toas ystävällisyyttä ja rakkautta heijän välillä.
Tämä hänen viisas ja kiitettävä käytös on tuottanut hänen nimensä
ikuisuuteen, ja hänen pitäjämiesten povessa perustanut yhtä suloista
mielen muistoa.

Että välttää sitä hämmenystä, joka tapahtui siitä että
yhellä rupeamalla piettiin sekä Suomalaista että Ruohtalaista
Jumalanpalvelusta, niin piti hään vuorottain yhtä ennen puoltapäiveä,
toista jälkeen. Hään rupeisi myös ensin oikeita Kirkonkirjoja tässä
pitämään, ja haki Kirkkoherralle oikeen vissin määrätyn palkan; Kirkon
rahat, jotka ennen ovat olleet papin lukon takana, pani hään kirkon
etusmiehen vastauksen peälle, ja teki monta muuta sellaista
hyvintarkottavaista asetusta. Kaikista hänen huolenpioista, on hänen
murheensa, että saaha Seurakunnallensa uutta kirkkoa, suurin luettava.
Sillä Jumalanpalvelus piettiin vielä nytkin Maidelinin huoneissa. Hään
sai jo Toukokuussa vuonna 1733 yhtä avonaista paikkoo merijoukon
suarella[465] täksi tarpeheksi. Keisaritar Anna antoi myös 500 Ruplaa
aluksi tähän rakennukseen, samaten tekivät monet muutkin valloista,
jotka avarasti auttoivat tätä asiata lahjoillansa ja antimisellansa.
Ilman sitä, niin koottiin myös rahoja Riigasta, Reävelistä ja Narvasta,
kollektiin kautta.[466] Sillä tavalla tehtiin nyt puusta yhtä
rist-kirkkoa hänen toimituksella, jota vihittiin sinä 19 päiv.
Touko-kuussa vuonna 1734.[467] Nyt nautti tämä Seurakunta tyytyväisyyttä
ja tyyväntöä, onnellissa oltuvana; mutta tämä ei kestännyt kauvemmin jos
10 vuotta korkeimmiltans; sillä v. 1744 niin nousi taas uutta
villitystä ja vihaamista, yhen muakulkian tautta, nimitty _Esaias Aron
Nordenberg_, joka sinä vuonna tuli Pietariin. Hään sanoi olevansa
Juutilainen, ja olleensa lähetös-pappina[468] Suomalaisissa. Sillä
nimellä hään oli kulkenut läviten Saksan, Juutin ja Ruohin maita, ja
kussakin paikassa ymmärtännyt hankkia itellensä kauniita totistuksia
hänen kunniallisesta ja siivollisesta elämänkäytoksestä. Näitä nähen,
Levanus otti häntä huonehensa, niin kuin yksi niäntyvä ja huonoillen
jälillen jo joutunut virka-kumppali, salliva häntä myöskin
saarnatakensa Suomen kielellä.

Mutta tätä tehässä vietteli hään kaikki Suomalaiset
puolehensa, niin että ne yksin mielin pyysivät häntä papiksensa,
"Kirkkoherran-Apulaisen" nimellä. Levanus ja se Ruohtalainen seurakunta
oli kyllä seisoava tätä vasten, mutta Suomalaiset kävivät tästä lakia,
ja riitelivät tuosta asiasta Oikeuspitoksessa Viron ja Eestinmaan
asioista (vid Justitie-Kollegium öfwer Lif- och Estländska ärenderna).
Siinä käyttivät hyö asiansa niin, että suostuttihin heijän pyytöksiin,
ja piätettiin että Suomalaisillenkin Seurakunnan jäsenillen oli lupaa
ottoo pappia itekseen, niin hyvin kuin Ruohtalaisillenkin. Tuostapa
tuli nyt käskyä Levanuksellen Tammi-kuussa vuonna 1745, että vihkiä
häntä Seurakunnan-Apulaiseksi. Tämäpä käsky vasta sytytti sitä vanhaa
vihaa ja vainoo jäsenien välillä, sillä Ruohtalaiset eivät ollenkaan
suvaineet sitä, että Suomalaisille piti annettaman omaa pappia. Hyö
suuttuivat sen eistä aivan suuresti heihiin, ja erkansivat nyt
tykkänänsä pois Suomalaisista, jotka myös hylkeisivät heitä
puolestansa, ja ottivat Nordenbergia papiksensa.

Mutta Levanus joka surkutti suuresti tätä Seurakunnan hajoamista, koki
kaikella tavalla tutkia tätä miestä, ja kuulustella hänen töitä ja
tapoja. Tiiustellen tätä, kirjutti hään sekä Ruohtiin että Danmarkkiin,
kuulustella hänen kuluja ja käytöksiä. Kuinpa nyt siellä joutuivat
kirjat takaisin, niin saatiin ilmin hänen monet juonet ja koiruukset,
joilla hään oli juoksut ympärin maata, ja maailmata veijanut[469].
Näitä kaikkia laitettiin lailisesti sisähän mainittuhun Oikeuspitohon,
josta kyllä _Nordenberg_ tuli poisheitetty viralta,[470] mutta ne jo
toisistaan eroitut seurakunnat eivät eneä tulluna yhteen. Tämä kävi
Levanuksellen niin karvaasti mielestään, että hään murehtissa tätä,
kiäntyi pitkälliseen tautiin, josta hään kuoli Helmi-kuussa vuonna
1749.

G--nd.



BUCHARIN TARTTARILAISTEN KUNINKAAN CHAN ZIGAN AREPTANIN[471]
MERKILLINEN ANOMUS ZAAR PIETARILTA.

(Suomen Tyttärillen omistettavaksi).


Maalis-kuussa vuonna 1718, tuli Pietariin yks lähettämys[472]
Astrakanin kaupunnista, lähetetty Bucharin Tarttariloihen Kuninkaalta,
rukoillemaan Zaar Pietaria, _soahaksensa häneltä muutamia satoja
Suomalaisia tyttölöitä_,[473] _ostamalla tahi muulla kaupalla_; sillä
_Chan_, (heijän Kuninkansa) koska hään oli havainna, että tämä kansa
oli sanken urhollinen ja uskollinen, halaisi soahaksensa siitä sikiän
omaankin moahaansak, että hään aikoa myöten mahtaisi heistä kasvattaa
aika Sotamiehiä ja Tappelus-uroja.

Tämä hänen pyytäminen tuli moahan lykättyksi, kuitenkin houkutteli
hänen lähettämiä kahta Suomalaista renki-miestä, että täksi tarpeheksi
seurata heitä sinnek heijän omahan moahan. -- Lienekö hyö siellä
siitten mitään aikaan soaneet?[474]



TIIUSTUKSIA KUUSTON LINNASTA.

(ynnä yks kahtomus hänen jäännöksistä.)


Kuuston[475] linna, josta nyt ainoastaan muutamat rauniot ovat
jälellen, oli yksi niistä vanhemmista Suomenniemen linnoista, joita
tunnemme; ja on sen eistä meijän vanhassa tarinamuksessamme mainittava.
Poavin aikana, jollon Piispoillen ei ollut ainoastaan henkellinen
valta, mutta myöskin iso valta maallisissa asioissa, niin nähtiin
heijän usein palkihtevan ja pestuuttavan isoa sota-rahvasta, varustavan
itelleen vahvoja linnoja, ja toisinaan uskaltavan ihtensä sotaan
laillisen hallituksensa vastaan.[476] Kuin Ruohin Piispoillen oli
tällaiset isot laitokset, niin ei piek ouoistella, jos heijän vertaiset
Suomessa nouvatti samat tavat. Se oli näillenkin monta tarpeellisempi,
asettaa itelleen varustettuja linnoja, koska ne Suomalaiset
pakanalliset kansat useen hätyyttivät heitä, heijän hoviloissansa,
ja tappoivat heitä kotonaan, tahi veivät heijät myötensä
surmataksensa.[477]. Vielä siittenkin niin Venäläiset, jotka jo
rupeisivat lauttoillansa kuleksimaan pitkin Suomen rantoja
pillomuksiaan muka tekemään, peloittivat heitä paljon näinnä aikoina.
Sen tähen kuin Ruohtalaiset rakensivat _Turun_ linnoo itellesek
varustukseksi, niin Suomen Piispat varustelivat ihtensä _Kuuston_
linnassa. Se ensimmäinen joka oikeen rupeisi pyytämään tätä
_linnaksi_, oli Suomen yheksääs Piispa nimeltä _Ragvaldus_ (kotoisin
Ahvenen-moasta)[478] joka v. 1317 suuren kustennoksen kanssa anto
perustoo tätä paikkoa asunnoksi ja varjelloksi itelleen ja
jälkeentulevaisilleen. Mutta, tahi se oli tehty puusta, ja huonosti
varustettu, tahi se ei lie ollut vielä oikeen valmis, koska yks joukko
Venäläisiä, jotka vuuen peästä (v. 1318) kävivät meijän rantojamme
rappoamassa, taisivat tähän tunkeita, ja siinä tulella hävittää kaikki
Turun Hippakunnan vanhat kirjutokset ja koreukset (klenodier).[479]

Mutta jos _Ragvald_ oli se ensimmäinen joka asetti tätä linnaksi, niin
oli tässä jo kuitenkin ennen häntä asuna Suomen Piispoja, jota nähään
yhestä vanhasta kirjasta, kirjutettuna v. 1295, jota Piispa _Magnus
Thunsson_,[480] oli tästä paikasta ulos-antanut.[481] Tämän tulipalon
perästä ei nimitetäk mitään tästä linnasta, ennen kuin vasta 100 vuuen
peästä, jollon Piispa _Magnus Olai Tawast_,[482] anto uuestaan
sitä ylösrakentaa ja tehä vahvemmaksi ja sovelliammaksi.[483]
Mutta Piispa Conrad Bitzin[484] aikana, niin palo tämä linna toas
peri-pohjin tulipalossa, jollon vahinkoksemme, ne tarpeellisemmat ja
ainuat kirjat meijän maan asioistamme keäntyivät poroksi. (Messenius
luuloo tämän tapahtunneen nuon vuonna 1470).[485] Mutta Piispa anto toas
uuestaan sitä ylösrakentoo, ja tietti kahta vahvemmaksi ja suuremmaksi.

Mutta koska _Kuuston_ linna Piispa _Arvid Kurkin_ paettua,[486] (ja
ehkä Juuttilaisiltakin jo käsitettyä) tuli v. 1523 ynnä ne toisetkin
Suomen linnat ja kaupunnit takaisin otetuksi Kuninkaan Kustav
ensimmäisen väeltä, _Flemmingilöihen_ komenon alla, niin näyttää kuin
oisi Kuninkas peättänyt, että tämä linna, joka ei ollut Turun-linnasta
jos nuon peninkuormoo,[487] oli yksi joutava laitos, ja vastukseksi
niillen sen alla kuuluvillen talonpojillen, tätä voimassaan piteä
ja korjata, koska se hänen käskyn peällä tuli v. 1528 Turun
Linnan-Isännältä _Magnus Svensonilta_, hajotetuksi ja maahan
rävitetyksi.[488] Niin nyt maata myöten purettiin tätä muistomerkkiä
Suomen Piispoin vanhasta vallasta ja jaloutesta. Nyt kuin tätä paikkoo
nähään, niin ei se nävyk muullen kuin yksi kivi-rauniollen, ja
uskottaisiin mahottomaksi tässä muinon olleen tällaisia varuistuksia ja
vehkeitä.[489]

Kahtomus[490] tästä paikasta, joka on tässä liitetty, on tehty ja
minullen ystävällisesti annettu Herra Luettajalta _Grafströmilta_, joka
v. 1826 oli Ruotista matkustanut Suomeen, tervehtimään omaisiansa,
jotka asuivat _Radelman_ herraskartanossa, varsin lähes tätä paikkoa,
ja jota hovia nähään taaksempana tässä kahtomuksessa, vesien takoo.
Nykyisin on Kuuston saari taipaleen kautta yhistetty Kuuston niemeen,
mutta uskottava on että se on ennen ollut soarenmoa, sillä tämä
taipalen paikka, joka on aivan kapee, on varsin matala, ja ainoastaan
tehty koalin- ja potatin-maiksi. Soaren toisessa peässä on tehty yksi
pieni kylpy-huoneh, johon yksi pieni polku viepi pitkin rantoo; ja
johon valkamaan lasketaan halki selän, kuin Piikisten kirkolta tullaan
tähän. Tämä Kuuston hovi, jok ei nävyk tässä kuvauksessa, ja joka nyt
on tehty Turun Rykmentin Evesti-asumapaikaksi (öfwerste boställe wid
Åbo Läns Reg.), makoo vähäisen matkanpeähän rannasta ylöspäin, siinä
sakkeessa kuusikossa, jota nähään vasemmallen käillen. Lahti, joka
eroittaa Kuuston soarta tästä niemen-moasta, ei ouk sen syvämpi, että
eläimät kulkoovat sen ylitten, jonka tähen tähän on pantu yksi
juotto-aita, lahen poikki. Tässä moisiossa löytyy yks valittu
puistikko-maa (trädgård), jossa kasvatetaan omenoita ja muita
moan-hetelmiä, varsin hyvästä loavusta.[491]

G--nd.



TIIUSTUKSIA SIITÄ MUINOSESTA SUOMALAISESTA SUVUSTA, NIMELTÄ FINCKE.


Jos mielimme milloin hankkiaksemme mitään tarkempoo tietoa meijän
omassa tarinamuksessamme, eli meijän esivanhemmistamme, niin
meijän täytyy kaikella tavalla ahkeroittoo selvittelläksemme ja
harjoittaaksemme niitä tietoja, jotka heistä jo löytyy, ja hakeaksemme
uusia. Näissä aivotuksissa ei meijän piek laiminlyyä niitä pieninpiäkin
tietoja tiiustellaksemme, liioitenkin vanhoista ajoista, joista niin
väheä nyt eneän ouk meillen jälellen, ja kussa yksi vähäinenkin
ilmoitus eli selittäminen on voitoksi luettava, ja piettävä suuresta
arvosta. Myö olemme tässä tarkoituksessa, vanhoja kirjankootuksia
kahellessamme, aina tiiustelleet ellei heissä löytyisi jotakuta
Suomalaista, tahi Suomalaisia koskevata, ja harvoin olemme tehneet tätä
varsin tyhjään. Se oisi toivottava että meijän nuoremmat moamiehemme,
jotka tuloo vieraita maita liikkumaan, ja siinä heijän kirjankootuksia
näkemään, ottaisivat sen vaivan peällensä, kuulusteluksensa jos ei
heissäkin oisi jotaik einettä ehtiäksemme, jotta myö sillä saisimme
vähittäin ylöshaetuiksi niitä tietoja, joita vielä on mahollista soaha.

Niistä vanhoista paperiloista joita olen tällaisissa perkauksissa
käsittänyt, on yksi -- joka tuottaa meillen tiiustuksia siitä vanhasta
_Finkin_ suvusta Suomessa -- aivan merkillinen, ja jota tapaisin yhessä
vanhassa paperin-pankossa Kunink. Kirjankootuksessa tässä Tukhulmissa.
Ja vaikka se ei ou peä-asiassa varsin valaiseva, niin se on kuitenkin
ensin sytyttänyt meissä innon, tarkemmin tästä tiiustella, ja
moamiehillemme toimitella niitä tietoja, joita olemme soaneet.

Tämä paperi eli käsikirjotus sisällensä pitää I:ksi Turun muinosen
Moaherran _Jer. Wallenin_ kirjutosta K. Kirjutos-Kokouksellen[492]
niistä _Finckilöihen_ hauassa Ulfsbyin kirkossa löytyneistä vanhoista
vapamerkkilöistä, ynnä yhtä rumasti heistä tehtyä kuvausta, annettu
Turussa s. 25. p. Lokak. v. 1765; ja 2:ksi Lainistujan Kuninkaallisessa
Vanhain-Säilyksessä Kirjuttajan Herra _Samuel Gagneruksen_ vastausta,
eli selitöstä tästä asiasta, annettu Tukhulmissa s. 15. p. Toukok. v.
1767 (vasta puolentoista aastajan peästä), jota selitöstä se on pannut
Kun. Kirjankootuksessa tallelle.

Nämät toimeukset kuuluuvat sanoista sanoin, näin:

    Kopio.

    Herr Landshöfdingen _Wallens_ Bref, af Åbo den 25:te October
    1765, til Cancellie-Collegium, angående de uti Finckeska Grafwen
    i Ulfsby Kyrka, igenfundne Wapen.[493]

    Hos Edra Excellencer samt Kongl. Mj:ts och Riksens Höglofl.
    Cancellie-Collegium finner jag mig icke böra undgå, at
    wördsammast anmäla, at Fincke ätten warit af de äldsta adeliga
    Slägter här i Storförstensömet Finland och ägt, ibland flere
    frälsegods, äfwen _Sonnäs_ Alodial-Säterij uti Ulfsby Sokn och
    Björneborgs Lähn, i hwars Moderkyrka wälbemålte Famille låtit
    anlägga en upmurad Graf, then Herrar Proster och Kyrkoherdar i
    samma anseenliga Församling, hwarunder jämnwäl Björneborgs Stad
    lyder, haft tillika med Sonnäs Sätesgårds-ägaren behörig omsorg,
    at wid makt hållas.

    Uppå benämde _Finckeska Grafften_, är en mans och qwinno-bild
    uthuggen. Öfwer mansbilden är å samma grafften uthugget Gustaf
    Finckes namn och öfwer qwinsbilden, Engrid Boijes.[494]

    Och som Sonnäs Sätesgårdsägaren warit, ifrån äldre tider
    tilbakas, ägare af berörde Finckeska graf; så är ock grafwen
    nyligen kommen uti Öfwerstens och Riddarens af Kongl. Maj:ts
    Swärds Orden, Högwälborne Baron Johan Hastfers samt des Frus,
    Högwälborne Friherrerinnans Margaretha Stackelbergs ägo genom
    thet köp the, för par åhr sedan widpass, slutit om Sonnäs
    Sätesgård och the therunder ludande tillhörigheter, med nu
    warande Kongl. Maj:ts och Riksrådet samt Riddare af Kongl.
    Nordstjerne-Orden, Högwälborne Herr Carl Hermelin, som innehade
    samma gods. Herr Öfwersten och Friherren Johan Hastfer hafwer
    altså nu låtit ränsa grafwen och borttaga den mull, som därstädes
    under mångårig tids förlop samlat sig; Men så snart arbetsfolket
    blifwit där et och annat tekn til waps och Bokstäfwer utaf
    förgylt Silfwer warse, lemnade Han Herr Prosten och Kyrkoherden
    Doctor Michael Lebell bud därom, med anmodan, att Herr Prosten
    wille taga sig omsorgen, at låta noga wid sjelfwa städningen
    tilse, om och hwad af dylika gamla gårdtekn där kunde finnas.

    Bemällte Herr Doctor och Prost lät, i anledning däraf, sig wara
    angeläget, at i nogaste måtto leta och utröna alt hwad i den
    grafwen wore at uphitta: och, som genom den granskningen Twå lika
    Wapn igenfunnos teknade med G.F. Twå andre med E.T.D. hwilket
    wapn är mig obekant, samt twå andre med T.H. äfwen mig okände
    wapn.[495]

    Utom des äro äfwen Twå större Bokstäfwer, neml. I.B.[496] samt
    2:ne bokstäfwer af mindre figure, neml. G.F.G.F. samt Chifren N:o
    5[497] i mullen igenfunne, hwaraf fuller slutas kan, at därstädes
    måst warit flere Chifrer, ehuru de ej kunnat igenfås och lära,
    wid grafwens ränsning i fordna tider, wara förkomne, eller ock
    af dem, samt ränsat grafwen, af ensaldighet, såsom til äfwentyrs
    ifrån kistorne lossnade, borttagne.[498]

    Men ehuru därmed ock må wara beskaffadt: så lärer det finnas
    ostridigt, at grafwen, den där i denna dag kallas Finckeska
    grafwen, hört til bemälte Adliga Ätt, och at Lijk hade af
    Fincke-Ätten och Finckarnas Fruer måtte blifwit där begrafna,
    änskönt Boije-Ättens nu bruklige wapn, icke funnits igen i
    grafwen, där dock Ingrid Boije, hwars Bild och namn är uppå
    ofwannämde grafsten uthuggen utmed Gustaf Finckes bild och namn,
    ofelbart warit hans äkta maka; hwilken saknda torde härröra af
    samma öde, som saknanden af de felande Chifrer, hwilka, utan all
    twifwel, warit til, ehuru de blifwit förkomne och nu saknas.

    Och alldenstund desse mines-märken förtjäna wåra tiders och
    följaktligen wår efterwerlds wård, hwarom äfwen Kongl. Placatet
    af år 1666 stadgar: så finner jag mig skyldig aldra-ödmjukast
    hemställa, om icke edre Excellencer samt Höglofl. Kongl.
    Cancellerie-Collegium pröfwa billigt, samt med högstnemälte
    Kongl. Placat enligt, at genom Riks-Archiwi försorg utrönas må,
    hwilkendera af Adlige Ätternes wapn i Riket, de twå E.T.D. samt
    T.H. tecknade äro, wara måge? Och om icke både de samme, så wäl
    Finckeska Ättens minnesmärken måge blifwa infattade i tillständig
    ordning, tillika med de 6 förgyldte Silfwer-Bokstäfwer, uti en
    förgyld koppar, eller ekträdsrahm, och häftas med en Järnmåla
    uppå en faster Järnkrog på en wägg uti Finckeska grafwen?[499]
    Och at behörig berättelse därom uti Kyrkoboken må införas? eller
    hwad Edre Excellenser samt Höglofl. Kongl. Cancellie-Collegium
    täckes därom gunstigt förordna.

    Åbo Lands-Cancellie den 25:te October 1765.

                                                Jer Wallen.
                                                G. Malm.


    Pro Memoria.

    I anledning af de Silfwerplåtar med Adeliga wapn, som uti
    Finckeska grafwen i Ulfsby Kyrka äro igenfundne, har man varit
    angelägen om, at utur Historien och Genealogiske Samlingar,
    upleta de familier och personer, som fordom fört dessa wapen.[500]

    Det första wapne-paret tilhörer den fordna Finckeska familien,
    och torde följande korta anmärkningar tjäna til någon uplysning.

    Uti Konung Eric den XIV:des tid äro 2:ne Finkar, _Jöran och
    Gustaf_, mycket af Historien bekante. Den förre, eller Riks-Rådet
    Jöran Fincke stickades åhr 1563 den 15:de Febr. tillika med flere
    Herrar, til Hessen, uti et Giftermålswers för Konung Eric, m.m.
    som kan ses af Messenii Scond. Illustr. Tom. 6:to p. 12.[501]
    Dal. Sw. R. Hist. III Del. I B. p. 557. 597.[502] Stjernm. Sw.
    och Göth. Höfd. Minne 1 D. p. 330. 28 &c.[503]

    Den sednare, eller Riks-Rådet Gustaf Fincke sändes med Bengt
    Gylte af K. Eric, uti et Statsärende, till Ryssland, åhr 1563.
    Med denna Messenii berättelse instämmer äfwen Herr Hof-Cancellern
    Dalin uti Sw. R. Hist. III Del. I B. p. 555[504] där det heter.
    Riks-Råden Bengt Gylte och Gustaf Finke, woro ibland andra,
    skickade till Muscow. Uti en not härunder tillägges, at Gustaf
    Fincke war Ståthållare i Finland: och at han gementligen stockade
    Konung Eric Finske klippare. Uti Tegels Hist. Reg. Erici
    XIV, p. 36 nämnes han af åhr 1566 Ståthållare öfwer Finland,
    Österbotten och Åland: Och Cancellie-Rådet von Stjernman gör här
    rätteligen[505] den anmärkning, at han varit gift med Merta Sten
    Jacobs-sons dotter till Porckala, som förde en beväpnad arm med
    en lilja.

    Hwad man eljest om Riks-Rådet Gustaf Finke kan säga, är det, att
    han i K. Eric XIV:des tid, warit i stort anseende, och af sin
    Konung mycket älskad, hwartill de Finske klippare torde hafwa
    bidragit.[506]

    Wore icke åhrtalet 1617 utsatt på de i grafwen fundne
    Silfwerplåtar, hade man stor anledning at tro, det dubbla
    bokstäfwerne G.F.G.F. tilhörde dessa Bägge Riks-Råden Georg
    Fincke[507] och Gustaf Fincke, som har ock kunnat warit begrafne:
    Men nu gör åhret, i det stället, den saken aldeles otwiswelaktig,
    at denna Sednarens Son Gödrick Fincke här ligger begrafwen, och
    at de Finckeska wapnen tecknade med G.F.G.F. tilhört hans kista,
    hade såsom prydnad och åminnelse hos efterwerlden. Med denna
    Fincke gick famillen ut,[508] och det så, at hvarken namn eller
    wapn blifwit uptagne i den adliga Matrikel, och de wapne-Böcker,
    som i sednare tider blifwit utfärdade.

    Herr Landshöfdingen och Riddaren Baron Tilas är af den mening,
    at denna Fincke hetat Gödric, efter fader-fadren; men om namnet
    Gustaf aldeles finnes utsatt på grafstenen, är klart, at stenen,
    som Herr Landshöfdingen och widgår, bör äga witsord. Är Initial
    Bokstafwen G. allena utsatt, är så mycket mera troligt, at den
    betyder Gödrick, som jag af de här uti Kongl. Antiquites Archiwo
    befintlige Finska Slägt Böcker,[509] äfwen funnit denna Fincke
    hafwa hetat Gödrick[510] och, efter grafstenens innehåll, warit
    gift med Ingeborg Boije, en Dotter af Nils Boije till Gennäs,
    Fältöfwerste uti Konung Eric den XIV:s tid.

    Hwad det andra wapne-paret, tecknadt med T.H. angår, är nog
    säkert, at det, efter Herr Landshöfdingens tanka, tilhörer
    Tönne Henricsson (Wildeman). De betänkligheter, som i början, i
    anseende til någon olikhet med Wildemanska wapnet i Sedercroniska
    wapne-boken mig härwid förekommo, förfallo alldeles wid åtankan
    deraf, at de gamle warit nog okunnige uti Heraldiska Reglorne,
    och at graveurerne i stället för en i sednare tider antigen och
    stadgad Blaçon, efter egen phantasie fylt och utstofferat Wapnen.

    Wapneplåtarne märkte med E.T.D. äro utan twifwel, efter Tönne
    Henricssons Fru, Elisabeth Thomas Dotter (Riiting), och meddela
    tillika någon uplysning om beskaffenheten af det fordna
    Riitingska wapnet, som härtils warit mindre bekant. Med detta bör
    dock icke Riitingska wapnet med en open stor Bok sammanblandas,
    som fördes af Doctor Nils Riiting, hwilken lefde uti K. Carl
    Knutsons tid, och åhren 1453 och 1454 tillika med Riddaren Erik
    Eriksson (Gyllenstjerna) höll Räfsta ting i Jönköping, Skara och
    Örebro, m.m.

    Föröfrigt kunna genom det, som Herr Landshöfdingen Tilas
    projecterat om Wapne-Silfrets omgörande til Socknebuds-kalk,
    eller dylikt, med Inscription, 2:ne fördelar på en gång vinnas.
    Både kyrkan och Historien hafwa då nytta deraf: och wapnen blifwa
    icke dess mindre ifrån glömskan och förgängligheten bewarade,
    helst då de ock tillika, såsom afritade til storlek och figurer,
    nu försvaras uti Kongl. Antiquitets Archiwo.

    Stockholm d. 15 Maji 1767.

                                                 Samuel Gagnerus

Jos nyt tarkemmin tutkistelemme näitä Gagneruksen selityksiä, niin
löyvämme, että jos hänen aatos ainoastaan oli nimittää niitä, jotka oli
ennen näitä Liikisten kirkon-moassa löytyneitä vapamerkkiä kantaneet,
niin hään tässä aivotuksessa oli tehnyt kyllä, ilmottaissaan ettei
_Gustaf_, mutta _Gödrik Fincke_, oli naitu _Ingeb. Boijin_ kanssa, ja
ettei nämät hopeet tainut olla Kustan kirstusta (joka tais kuollut
vuuen 1566:en lopulla, tahi alussa vuen 1567, kosk ei siittempänä
hänestä mitään mainitak),[511] mutta Gödrikin, joka mahto kuolla vasta
v. 1617, niin kuin heissä luetaan; selittäissä myöskin mitä
kirjotus-nenät T.H. ja E.T.D. piti, Moaherra Tiilaksen aatoksesta,
merkihtemän. Mutta jos hään, (niin kuin hään tässä ite sanoo), on
siihen mielensä tarkoittannut, että tarinamuksesta ja vanhoista
suku-kirjoista tiiustella näitä _Finkin_ nimellisiä, eli antoa meillen
yhtä selvempätä tietoa tästä vanhasta Suomen suvusta -- niin hään tässä
aivotuksessa, ei ou tehnyt niin mitään, asian valaistamiseksi; sillä
kaikki mitä hään meillen toimittaa, löytyy jo ennen neissä häneltä
nimitettyissä kirjoissa painettunna ja toimitettunna.[512] Hään osottaa
sälkiesti, ettei hään tuntenut muita kuin nämät kahet, _Jöran ja Kustav
Fincke_; ja kolmaas _Gödrikki_, jota hään tunsi ainoastaan nimeltään.

Siinä aivotuksessa, että taitaisimme tarkemmin toimittoo jotaik
tästä vanhasta Suomalaisesta suvusta, olemme Kuninkaallisessa
Vallan-Säilyksessä lävitten luenneet kaikki vanhat _Päivä-kirjat_
(Diarier) enemmin kuin 60:nen vuuen eiten, eli vuotesta 1547 vuoteen
1620,[513] ja pistänyt muistiin kaikki mitä Finckilöistä heissä
puhuttiin. Ilman sitä olemme me niin ikään tässä K. Vallan-Säilyksessä
lävitten luskuttelleet _Pito-kirjat_ (Registraturen) näistä ajoista,
kussa muka Finkin nimeä tavattiin;[514] ja olemme sekä siitä vanhasta
_Suomalaisesta Sukukirjasta_ (joka on vielä jälellen) ja _Stjernmannin
Höfd. Minne_, 2:sta osasta (jotka kumpaisetkin, käsikirjoituksina
löytyy Vallan-Säilyksessä), vaan liioitenkin ijan-vanhoista
kirjoituksista, jotka löytyypi K. Vapaus-Huoneen Holhottamuksessa,[515]
yhteen-haenneet niitä tietoja, jotka heissä tavataan näistä
_Finckilöistä_; siinä muka toivossa, että meijän moa-miehet kuulisivat
mielellään jotakuta toimitettavaksi näistä meijän esivanhemmistamme ja
vanhoista ajoistamme.

Myö tunnemmo jo sekä _Aegid. Girsin_ Tarinamuksesta Kuninkaasta
_Eerikki XIV:nestä_[516] että _Er. Joh. Tegelin_ Tarinamuksesta samasta
Kuninkaansa[517] että niistä moneista Suomalaisista Herroista,[518]
joita hänen koroitus-päivällänsa (på dess kröningsdag) s. 29. päiv.
Kesäk. v. 1561 tehtiin Tähti-niekoiksi (dubbades till Riddare)[519] oli
_Kustav ja Jöran Fincke_. Että nemät olivat veljekset selitetään
Stjernmanilta, joka sanoopi kumpaisestakin, että heijän isä oli
Linnanisäntä _Gödrik Niileksenpoika Rangonen_ Pernoon,[520] ja heijän
äitinsä _Margaretha Kustantytär Slatte_, Lienistä. Sillä tavalla niin
tämä Finkin suku, joka kolmatta sattoo aastaikoa siitten oli kuuluisa
ympäri koko Suomenmoata, ei ou muuta kuin paljaita _Rangoisia_ tahi
_Rongaisia_ (isänpuolesta) ja Finckilöitä emänpuolesta. Ja näistä
samoista Ronkaisista on myös siitten emän-puolesta syntynyt se Suomessa
kuuluisa Vapaherrallinen _Hornin_ sukukunta.[521]

Niistä käsikirjoituksista, jotka löytyy K. Vapa-huoneessa[522] ja jotka
ovat minusta vanhimmat ja peällenluotettavammat, selitetään että tämä
uusi Finkin suku, on ollut näin:

1) _Jöns Rangonen_ (eli niin kuin myö häntä kuhtuisimme: Ronkainen[523]
Heikkilään, ja Melkkilään, luetaan tämän suvun esi-vanhiimmaks.[524]
Hään oli nainut _Johannaa Pentti-Lydikinpojan_ tytärtä, joka oli siitä
vapasuvullisesta _Dieknin_ suvusta;[525] Hään eli 1440 vuuen luvulla,
eli nuin yhellä ajalla kuin _Gödik Fincke_ (joka oli hänen nuotensa) ja
Miekkamies _Olof Tavast_ (joka oli tämän Finkin lankomies, ja jonka
sisaren-tytär oli naitu tämän _Jönsin_ pojan kanssa). Ehkei tunnetak
mikä mies tämä Rangonen lie ollut, niin on kuitenkin arvattava, että se
mahto olla kunnioitettu mies, koska se sekä oman että pojan naimisen
kautta joutui heimolaiseksi kolmellen niillen ylhäisemmillen
Suomalais-sukukunnillen, nimittäin _Finkin Tavastin_ ja _Djeknin_.
Hänen lapsista tunnetaan kaks poikoo, nimittäin _Jöns Jönsinpoika_
Heikkilään, ja _Niiles Jönsinpoika_ Rangonen, joka oli nainut _Katarina
Finckin_ Pernoon, yksi sen vanhan _Gödik Finkin_ tyttäristä.

Stjernman sekoittaa nämät nuoteet (swärfäder) välillänsä, eli
oikeemmittain, hään teköö heistä molemmista, yhen miehen, ja kuhtuu
tämän suvun esivanhinta _Gödik Rangoseksi_, joka on häneltä varsin
hullusti.[526] Siinä Suomalaisessa sukukirjassa, joka löytyy K.
Vallan-Säilyksessä, nimitetään _Gödik Finckiä_ tämän suvun alottajaksi
eli esivanhemmaksi[527]; sekin on viärin, sillä se oli sen esivanhin
emän-puolesta, vaan ei isän-puolesta. Tätä tekivätten hyö vissiinik
ehkä siitä syystä, että lukivat muka ikään kuin häpeeksi aloittoo näin
kuuluisan suvun yhestä Ronkaisesta;[528] seneistäpä häntä ei mainitak
missään -- ei hänen nimeensäkkään. Ja hänen poikaansa Niilestä (jota
siinä villitykseksi kuhutaan "Niils Finke") tehtiin tämän Gödikin
Finkin pojaksi; mutta se oli hänen vävynsä. Palmsköld kuhtuu häntä toas
_Johannes Rengon-poika: "Johannis Rengonis filius de Melkila, Armiger
vixit 1444; uxor. -- Johanna Benedicti filia."_ Peringsköld kuhtuu
häntä ensin Raugonen (jota luulisimme olevan kirjotus-virhe) vaan
siitten aina Rangoseksi: _"Jöns Raugonen (till Poicho[529] som till
husfru ägde Johanna, Bengt Lydikasons dotter, som i sitt wapn förde ett
ankar"_[530] ja toisessa kohassa kuhtuu hään häntä: _"Jöns Rangonpoika
till Melkilä."_ Hänen poikansa oli:

2) _Niils Jönsinpoika Rangonen_ Melkkilään, joka on tähän asti viärin
kuhuttu (sekä Stjernmanilta että muilta) _Nils Gödrikson Rangonen_, ja
jota siinä Suomal. Sukukirjassa kuhutaan _Nils Gödikson Fincke_. Hään
oli Miekkamies, ja mahto olla aika vimpa, koska se sai sen köllö-nimen
_Wåghals_ (Uskaltaja).[531] Hään eli nuon v. 1485, ja oli nainut niin
kuin jo sanottiin sen vanhan Gödikin tyttären, ja sillä yhisti tämän
_Finkin ja Rangosen_ suvulliset, eli tämän _uuven ja vanhan_
Finki-kunnan omaiset. Hänellä ei tainut olla muuta kuin tämä yks poika,
nimittäin:

3) _Gödik Niileksenpoika Rangonen_, Pernoon. Hänen sanotaan vasta ensin
kuhtuneen ihtesäk _Finckeksi_, äitinsä ja äijänsä (morfar)
nimelliseksi. Stjernman kuhtuu häntä "Linnanisännäksi", eikä nimitäk
missä linnassa se oli Isäntänä, eli mistä se on tätä tietoonsa ottanut.
Peringsköld sanoo että se oli Linnanisäntä Hämeenlinnassa, mutta ei --
minä vuonna.[532] Vaan koska hänen nimeänsä ei löyvyk v. Stjernmannin
luetoksessa (förteckning) Hämeenlinnan Linnanisännistä, eikä myös Turun
Tiiustuksissa (Åbo Tidningar) vuonna 1785, kussa heistä niinikeän
mainitaan, niin on uskottava, että jos hään oisikkin siinä ollut, niin
se mahto olla varsin lyhyt aika, koska häntä ei eneä muistetak.
Luotettavampi on sen eistä mitä Palmsköld hänestä puhuu, joka sanoo
hänen olleen Linnanisäntänä _Kroneborgissa_ v. 1520.[533] Mutta siitten
on toinen kysymys, mitä linnaa hään tällä nimellä tarkoittaa? Ettei
tässä maha olla kysymys _Kronobergin_ linnasta Smålannissa, arvaamme
siitä, että koko hänen suku, sekä ennen häntä että jälkeen, asui
Suomessa, kussa heillä oli hoviloita ja kartanoita. Eikä hänen
nimeänsäkkään mainitak siinä luetoksessa näistä Kronobergin
Linnanisännoistä, joka löytyy v. Stjernmannin Höfd. Minne I:sessä
Osassa.[534] Mitäpäs meijän siitten muuta täytyy, kuin uskoa että
Palmsköld tällä nimellä ymmärtää Hämeenlinnoo, liioitenkin koska tämä
linna vanhoina aikoina on toisinaan tullut näin kuhutuksi.[535]

Tällä _Gödik Finkillä eli Gödik Rangoisella_ oli toverina, niin kuin jo
sanottiin _Margaretha Kustantytär Slatte_[536] Lienistä, jota hään nai
v. 1518, joka vielä eli v. 1538, ja jonka kanssa hänellä oli 7 lasta; 4
poikoo ja 3 tytärtä. Nimittäin: 1) _Göstaf Fincke_, Sonnäsiin;[537] --
2) _Johanna Fincke_,[538] -- 3) _Jöran Fincke_, Pernoon; -- 4) _Kárin
Fincke_,[539] -- 5) _Margaretha Fincke_,[540] -- 6) _Nils Fincke_,[541]
ja -- 7) _Brítha Fincke_.[542]

4) _Jöran Gödikinpoika Fincke_ Pernoon, josta on jo ennen p. 409
puhuttu, sai v. 1547, s. 7 p. Tammik. Kuninkaalta Kustav. I:seltä
Virmon mehtämoat piteäksensä, v. 1552 oli hään Linnan-asettaja
(Hof-Marskalk[543] ja Lainjulistaja (Lagman) Ölannissa, -- v. 1561,
s. 29 p. Kesäk. tehtiin häntä veljensä kansa Tähti-niekaksi, Kuninkaan
Eerikin istumellensä noustessaan; ja v. 1562 Valta-Neuoksi. Kuin
Kuninkas oli Tammikuussa v. 1563 lähättänyt hänen veljensä _Kustav
Finken_ Venäjäseen, niin lähätti hään tämän Helmikuussa mainitunna
vuonna mänemään Danmarkin kautta Hessiin, naima-kaupoillensa[544]
Mutta tultua Köpenhaminaan, viskattiin häntä ja hänen matka-toverinsa
arastiin, kussa häntä piettiin monta vuotta. Kuninkas koitteli kyllä
monestin kirjoillansa[545] soahakseen häntä sieltä poislunastetuksi,
mutta se oli tyhjä. Se näyttää kuin hään oisi vasta v. 1567 tullut
sieltä irtilasketuksi, koska ei puhutak hänestä, ennen tätä vuotta.
Silloin (Kesäkuussa) käskettiin häntä koetteskentelemaan (mönstra)
sota-rahvasta merimaissa (i Skärgården), ja (Marras-kuussa) pitämään
huolta heijän palkihtamisesta, että myös luettamaan hopeita
Kuninkaallisessa ja valtakunnan rahastossa (Bank, Skattkammare). -- v.
1568, s. 3 p. Jouluk. tehtiin häntä Lainjulistajaksi Pohjos-Suomen,
Satakunnan, Pohjanmoan ja kaiken Ahvenanmoan ylitten. Se näyttää kuin
oisi hään kohta sen perästä kuollut, kosk' ei hänestä siitten mitään
mainitak. Hään oli nainut _Maalin Olli-Pekanpojan tytärtä (Örnfodt)_
Vartetorppaan,[546] jonka kanssa hänellä ei mahtana olla mitään
lapsia, koska ei heistä missään mainitak.[547].

_Kustav Gödikinpoika Fincke_ Porkkalaan,[548] mahto olla tämän Jöranin
vanhempi veli. Hänestäkin on jo ennen puhuttu. Häänki oli muinon,
Kuninkaan Kustav I:sen hallituksen-aikana, yksi kuuluisa Peämies
Suomessa. Häntä tehtiin v. 1542, s. 17 p. Syysk. Linnanvouviksi sekä
Tukhulmin linnassa että kaupunnissa, -- v. 1545 s. 29 p. Kesäk. (?)
tehtiin häntä jo toisen kerran Linnanvouviksi tässä peäkau-punnissa. --
v. 1545 s. 29 p. Kesäk. Linnanvouviksi ja Selvittäjäksi (Hjelpredare)
Viipurissa, eli niinkuin häntä myös silloin kuhuttiin: "Luutnantiksi",
-- v. 1547 Piämieheksi (Höfwidsman) Savonlinnassa, jossa hänellä ensin
oli _Ture Persson_ (Bjelke) viran-kumppalina, vuoteen 1557. Tätä virkoo
piti hään vuoteen 1559, -- v. 1559, s. 3 p. Syysk. sai hään ylimmäisen
käskyn (högsta befallningen) tahi toimituksen ja hallituksen kaiken
Suomenmoan ylitten, Herttua Juhon pois-ollessa Englannissa, -- v. 1561,
s. 29 p. Kesäk. tehtiin häntä veljesek kanssa Tähti-niekaksi. Samanna
vuonna s. 16 p. Syysk. Peä-Linnanisännäksi (Öfwer-Ståthållare)
Reävälissä tahi Tallinan kaupunnissa, -- v. 1562, Holhottajaksi
Suomessa, ja Ruotsin Valta-Neuoksi, -- v. 1563 Lähettämäksi (Såndebud)
Venäjään, kussa hään peätti kahen vuotisen vara-rauhan (stillestånd).
Tultua sieltä takaisin, toimitti hään vielä tätä holhottamisen virkaa
Suomessa v. 1564, 1565 ja 1566, jollon häntä nimitettiin
Linnanisännäksi Suomenmoan, Pohjan-moan, ja Ahvenanmoan ylitten, ja
joinna vuosinna hänellä oli paljon tekemistä sota-aluksien
varustamisella ja Saltpetterin valmistamisella Suomessa.

Hään oli v. 1545 nainut _Mätta[549] Sténsdotteria Ille_, joka kanto
kilvessänsä yhen varustetun käsivarren, jonka käissä oli yksi
kielikukka (Lilja ), ja jollen se oli huomenlahjaksi antanut Pernon
kartanota. Hänellä oli hänen kanssaan 7 lasta, 4 poikoo ja 3 tytärtä;
nimittäin 1) _Anna Fincke_,[550] -- 2) _Gödik Fincke_ Sonnäsiin, josta
kohta hoastetaan enemmin, 3) -- _Jöran Fincke_, josta ei mitään
tunnetak, -- 4) _Sten Fincke_, josta kohtakin mainitaan[551]. -- 5)
_Olof Fincke_, Porkkalaan, ei hänestäkään mitään tiiätäk, -- 6)
_Elisabeth Fincke_[552], -- ja 7) _Ingeborg Fincke_[553].

Ehkä se on ikään kuin asiaan kuulumatoin, luettoo kaikkia niitä
kirjoituksia, jotka ovat Kuninkaalta ja Vallan-Hallitukselta lähätetyt
tällen _Kustav Finkillen_, niin tahomme kuitenkin tehä tätä
poikkennosta eli erkanemusta meijän aikeistamme, koska hyö ei
ainoastaan toista tämän miehen isoa tointa, mutta myöskin joksi osaksi
valaisee meijän tarinamustamme näillen ajoillen,[554] ja viittoopi
tietä muillen, mistä soannoovat tiiustuksia näistä aikuisista asioista.
Milloin tämä Kyösti Fincke kuoli, on tietämätöin, vaan uskottava on,
että se tapahtui vuuen 1566:en lopulla, tahi v. 1567:en alussa, koska
siitä päivästä hänestä ei mainitak niin mitään. Sillä että se oli jo
kuollut v. 1569, selitetään siitä kuitti-kirjasta, jota Juho kuninkas
anto mainittuna vuonna s. 20 p. Heinäk. hänen leskellensä, niistä
hopeista joita hään oli lahjaksi antanut Kuninkattarellen (lue Åbo Tid.
1784 n. 11).[555]

5) _Gödrik Kustanpoika Fincke_ Porkkalaan, tais olla Kustav Finkin
vanhin poika.[556] Stjernman, joka kuhtuu häntä Herra Sonnäsiin, sanoo
(Höfd. Minne II. D. p. 333, 422) että hään oli _Jöran Finkin ja Málin
Pérsdotterin_ poika; mutta tässä hään toas erehtyy. Sillä ilman sitä,
että Jöran Finckiä kuhuttiin Herra Pernoon (josta on arvattava, että
hänen poikansakkin oisi pitänyt tulla näin kuhutuksi) ja Kustav
Finckiä, Herra Sonnäsiin ja Porkkalaan, ja ilman sitäkkin että tämän
Gödrikin kirstun hopeet löyettiin Sonniläisten suku-hauvassa, joka myös
osittain toistaa hänen olleen Sonniläisten suku-polvesta, niin luetaan
aivan selvästi niissä tiijustuksissa, jotka löytyy K. Vapa-Huoneessa,
että myös siinä Suomal. Sukukirjassa K. Vallan-Säilyksessä, että
"se oli Kustanpoika." Häänki oli yksi kuuluisa mies Suomessa.
Nuoruutessaan oli hään palvellut Sota-väessä, ja oli tullut Loden
tappeluksessa Viron-moassa niin pahoin ammutuksi, että se keänty
elinaikaasek roajanrikoksi eli vaivaiseksi.[557]. v. 1575 oli hään jo
Sota-Evesti, ja tais jo silloin olla Viipurissa Kuninkaan
Käskynkäyttäjä. -- v. 1583 oli hään Linnanisäntä Savonlinnassa, jota
virkoo hään piti 16 vuotta perätyksin, eli aina syksyyn v. 1599 jollon
häntä kuhuttiin Tukhulmiin, -- v. 1595 oli hään laitettu Kuninkaalta
raja-panoon Ruotin ja Venäjän välillen, -- v. 1598, sanoopi Stjernman
hänen olleen Peä-Linnanisäntänä (General-Ståthållare) Suomessa, kussa
hänellä oli paljon tekemistä Ruunun vero-rahoin kanssa. Hään eli vielä
Maalis kuussa v. 1616, koska Kuninkaan viimeinen kirja on annettu
hänellen sillä kuulla. Hään tais kuolla v. 1617[558] niinkuin oli
kirjutettu niihin kirstu-hopeihin, joita hänen hauassa löyettiin, ja
joissa luetaan nämät sanat: _"O Jesu min lass dir mien Sele dir bifolen
sien."_

Hään oli kahiste naitu, ensin _Ingeborg Boijin_ kanssa Gennäsiin, joka
oli _Hannu Laurinpojan_ leski Isnäsiin, ja sen jo ennen (p. 417)
mainitun Valta Neuon ja Lainjulistajan, m.m. _Niiles Eerikinpoika
Boijin_ tytär: ja siitten _Eilin Flemingin_ kanssa, Sota-Evestin
_Herman Pekanpoika Flemingin_ tytär, Lahtiseen, joka siitten sai
mieheksensä Linnanisännän ja Sota-Evestin _Arvid Eerikinpoikaa Stålarm_
Syvämmoahan ja Grabbackaan. Muita ijällisiä lapsia ei mahtant olla
tällä Gödik Finkillä, kuin yksi tytär, nimeltä _Margréta_, joka hänellä
oli ensimmäisen vaimonsa kanssa, ja joka, niin kuin on jo ennen
sanottu, tuli naituksi _Evert Koarlenpoika Hornin_ kanssa
Kankkaan,[559] jonka kanssa hänellä oli yksi poika, _Kustav Horn_.

Näin sammui jo toisen kerran, miehen puolella, tämä Finkin suku
Suomessa, joka jo v. 1380 ensin tuli koroitetuksi Vapasukulliseen
seätyyn, Valta-Ruhtinaalta _Bo Jönsson Grípiltä_, ja joka kanto
kilvessänsä kahta paria valkoisia malkoja tahi orsi-puita (eli
nytteitä) punaisessa vainiossa, ja yhtä valkoista Peippuista
kummallakin puolella niihen peällimmäisten malkoin (kaho kuvaukseen,
sekä näistä hänen kirstun hopeista, että Brennerin piirutoksia X. Taul.
N. 2).[560]

_Sten Fincke_ Pepotiin oli Kustav Finkin toinen poika, ja Götrikin
veli. Hänestä ei tunnetak muuta, kuin että häntä v. 1594, s. 13 p.
Heinä-kuussa tehtiin Linnanisännäksi Hämeenlinnaan. Hään mahto _Claës
Flemingin_ ja niihen muihen Suomalaisten Herroin kanssa piteä
Kuninkaansa Sigismundin puolta, koska Herttu _Koarle_ tultua Elo-kuussa
v. 1597 Suomeen, manaisi häntä tulemaan Turkuun hänen puheellensa s. 18
p. Marras-kuussa, soahaksensa häntä sillä tavalla kynsihisek. Jos hään
tuli tahi ei, on tietämätöin; mutta arvattava on, ettei hään ottanut
korvihinsa hänen käskyänsä, koska Herttu tultua toisen kerran Turkuun,
v. 1599, hakkuutti häntä ja monta muuta Suomen herroista, jotka hänen
sanansa peälle uskalsivat ihtensä hänellen. Sillä koska tämä
julma-luontoinen Herra Syys-kuussa mainittuna vuonna ollessaan Turussa,
Helsinkissä ja Viipurissa, oli antanut kussakin paikassa poikk-hakata
niiten isoimmiin Suomen Herroin päitä, niin hään tultua takaisin
Turkuun, lupaisi armonsa niillen Turun linnassa olevillen
Suomalaisillen, jos hyö muka hyvällän antaisivat hänellen linnansa.
_Arvid Eerikinpoika (Stålarm)_, joka oli linnassa Peä-isäntänä, uskoi
siihen, koska Herttu Koarle oli kirjallisesti vahvistanut tämän
lupauksensa, jott' ei yksikään heistä, jotka linnassa olivat, pitänyt
niin millään tavalla tulla mihin vastaukseen, ei henkensä eikä
tavaroinsa puolesta. Mutta hään oli tuskin laskettu linnaan, ennen kuin
hään viskaisi heijät kaikki vankeuteen, ja rupeisi heijän päitä
tasoittamaan. Hään hakkuutti silloin yhtenä päivänä ilman tätä
_Finckiä_, 10 muita Vapasukullisia Suomalaisia herroja,[561] ja
naulatti toissa pänä heijän päitä Turun Neuo-Huoneen tahi Raastupan
muurillen, että sillä muka peloittoo niitä jotka vielä pitivät
Kuninkaansa puolta.

Tämä _Sten Fincke_ oli naitu _Brita Flemingin_ kanssa Pepotiin, joka
oli Turun Linnanisännän _Péder Johansson Flemingin_ tytär Friskalaan,
synnytetty Ture Pédersonin leskeltä, Pepotiin.[562] Merkillinen on,
ettei tästä _Stén Finkista_ mainitak niin mitään siinä Suomal.
sukukirjassa, ehkä siitä syystä että häntä näinä aikoina piettiin
moapetturina (såsom en landsförrädare).[563]

Näitäk löytyi vielä muita _Finckilöita_, vaan kennen poikia olivat, on
tietämätöin. Heistä oli yksi nimeltä _Eerik Fincke_, joka oli
Sotaherra, ja jollen Kuninkas v. 1571 laitto kirjan, että hänen piti
kulettaman Smålannin sotamiehiä Suomeen.[564] Toinen oli _Jaakko
Fincke_, joka oli Kauppias Flensburgissa, ja joka mahto olla yksi rikas
mies, koska Kuninkas v. 1594 kirjutti hänellen, että hänen piti soaha
viljoja niistä kaloista, jotka hään oli jo eiltä-käsin antanut
Ruunullen.[565] Kolmas oli _Lyder Fincke_, joka v. 1526 oli Peämiessä
ja Voutina kaiken Ölannin ylitten;[566] ja neljäs oli _Jeppe Fincke_,
joka eli v. 1440, ja josta vastapäin enemmin. Palmsköld mainihtee myös
yhtä _Henrik Finckiä_, jolla ois ollut yks tytär, nimeltä _Kristina
Heikintytär_, jonka oisi nainut yksi _Hans Lydeke_. Tästä nähään että
tämä ennen aikana meijän moassa kuuluisa _Finkin_ suku mahtoi myöskin
olla väkirikas (talrik), ehkä sitä nyt tuskin tunnetaan nimeltään.
Vexionius Gyllenstolpe luki v. 1650 tätä sukua niihen sekaan, jotka
olivat jo pois-sammuneet.[567] Jos se vapasukullinen suku
_Finckenberg_[568] lie millään tavalla lähtenyt tästä Finkin
sukukunnasta ei tunnetak.[569]

Näillä sanoilla olemme tahtoneet yhteen-hakea, valaista ja lisätä niitä
vähiä tietoja, jotka jo ennen löytyy meillä tästä vanhasta Finkin
suvusta, ja joita Gagnerus vähä kyllä on meillen toimittanut.[570] Että
nämät tiiustukset ovat tulleet meiltä sokaisesti toimitetuksi, eli
ikään kuin viskoitetuksi hujan-hajan, on tullut siitä, että aloitimme
ensin selittää ja toimittoo Valdénin ja Gagneruksen kirjutokset, josta
tulimme jo ikään kuin eiltäkäsin puhumaan muutamista näistä
sukullisista. Että meijän tutkistelemiset monellen ehkä näyttää
laveammat kuin oisi tarvittu, on mahollinen; mutta vanhoja selittäissä,
on parempi kaks sanoo peällen, kuin yks vajoollen.

G--nd.



TIIUSTUKSIA MUUTAMISTA SUOMALAISISTA VANHOIN-JÄÄNNÖKSISTÄ PIIRITETTYNNÄ
v. 1671 ja 1672. ELIAS BRENNERILTÄ.


Kukiin valaistu kansa on aina osottanut yhtä isoa huolta, että
säilyttää ja kunnioittoo niitä vanhoja jäännöksiä ja muistomerkkiä
jotka ovat jäänneet jälellen heijän esi-vanhemmista. Ne ovat ikeän kuin
rakkineet ja alustimet heijän tarinamukseen, jotka nioitteloo vanhuuen
ajat nykyisiin, ja sioitteloo tätä uutta kansoo siihen vanhaan; ne ovat
meillen puhuvaiset pylvet, jotka toimittaavat sitä eismännyttä, ja
muistuttaa meijän lapsillemme meijän moavanhemmien töitä ja tapoja.
Koska _Omamoan-Tarinamus_ kansakunnissamme on yhtä verrattava kuin
_koti-muistaminen_ yksinäisissä ihmisissä, niin pitäisi näihen
vanhoin-jäännösten olla (meillen yhteisillen) yhtä suloiset, kuin nuo
vanhat kotonaiset paikka-kunnat (niillen yksisillen) jotka, ehkei
heissä ouk itessään suurempata arvoa, kuin muuissa moan-paikoissa, niin
soavat kuitenkin meijän silmissämme monen suuremman, koska ne juohuttaa
meijän mieleemme niitä muinoisia nuoruuen aikoja, -- sitä onnelista ja
viatointa lapsuuen ikeä. Tällä tavoin on kukiin rapakivi ja
kataja-pensas meijän koti-kylässämme varsin suloinen mielessämme, ja
meijän muistossamme kallis, koska sillä on ikeän kuin jokuu korkeampi
merkitys meijän syvämmellemme niistä moneista pienistä lapsen
kokkaisista ja kujeeista, joista hyö meitä muistuttaavat. Samalla
tavalla on meijän _Vanhoin-Jäännösten_ kanssa, eivät sunkaan hyökään
ouk verrattavina Egyptiläisten tahi Greekkalaisten muisto-merkkilöihin;
mutta heissä on kuitenkin, meillen Suomalaisillen, yksi isompi ja
erinomainen arvo, jos heihin voan oikeen ymmärtäisimme. Sillä ne ovat
ne naulat ja vaarnat joihen ympärillä meijän Tarinamus viritetään,
ja joihen päällä riippuu se tieto kuin löytyy Suomalaisista
kansoista[571]. Niin kuin meijän Tarinamus ei ylety vanhoin kansoin
tasallen, niin eivät myöskään meijän Vanhoin-Jäännökset ouk varsin
vanhat ja harmoo-päiset. Hyö ovat kaikki lähteneet ehkä siitä ajasta
kuin keäntymme Ruotsin vallan-alaisiksi, ja suurin osa on vasta siitä
Poavilaisesta ajasta luettavia.

Niin yhtä-tyytyväiset kuin olemme olleet meijän Tarinamuksestamme, niin
huolimattomat olemme myöskin olleet niistä Vanhoista Jäännöksistä,
jotka ovat ennen löytyneet, ja vielä ehkä löytynnöön meijän
moassamme.[572] Mutta myö toivoomme että mielet muuttuisi, ja että
meijän moamiehet kerrankin tarkoittaisi ajatuksiansa näihinkin
asioihin, ja isommalla huolella ja paremmalla toimella kuin tähän
asti suojelisi ja arvossa pitäisi näitä heijan moa-vanhimmien
jättöksiä.[573] Mutta siihen astikka, ja ennenkuin tämä tapahtuu, niin
tahomme kostella ja kunnioittoo niitä meijän yksinäisiä moa-ystäviämme,
jotka omalla kustenoksella ja omalla mielen-älyllä ovat ikeän kuin jo
eiltäpain pitänneet tästä huolta, ja joita meijän tuloo kiittää, ettei
kuitenki kaikkia ouk jo pimeyteen ja uneukseen peitettynnä. Näistä
miehistä on se jo ennen nimitetty Lain-istuja Kuninkaallisessa
Vanhain-Säilyksessä, _Elias Brenner_, erinomattain mainittava. Myö
olemme jo ennen 344:nellä puoliskolla hoastaneet mitenkä hään v. 1671
ja 1672 läksi Suomeen ylöshakeaksensa ja ylöskuvaillaaksensa niitä
Jäännöksiä, jotka vielä silloin oli meijän moassamme jälellä; ja
mitenkä häntä, kostoksi tästä, heitettiin palkattomaksi ja
virattomaksi. Myö olemme myös 330:nellä ja 333:nellä p:lla
muistuttaneet, että se on usseen (ellei aina) ansion totisen tapa,
tulla näin kateuvelta ja kiitämättömyyeltä kohtatuksi, ja vasta
kuoltuansa kosteltuksi. Myö oumme jo koittaneet tehä oikeutta
_Brennerin_ nimelle, ja juurittoo hänen muistonsa meijän mielehemme,
myö tahomme tässä myös kokea että soattaa näitä häneltä pelastetuita
piirutoksia isompaan ilmiin, että sillä kavahtoo heitä hukkumasta, ja
levittää heitä kansalliseen hyötytykseen.[574]

Se on jo sanottu, että hään tullessaan Suomesta, toi sieltä myötensä
yhtä isoa joukkoo Kuvituksia, käsi-kirjoituksia ja nahkakirjoja, jotka
kaikki hään lahjoitti Kuninkaallisellen Vanhain-Kootuksellen. Näistä ei
eneän löyvyk yhtään sipaletta K. Vanhain-Säilyksessä, eikä myös K.
Vallan-Säilyksessä [575]. Ne ovat hajotetut ympäriseen hujan hajan,
mikä mihin, kuka kuhun. Kuninkaallisessa Kirjankoossa olen minä jo
löytänyt suurin osan näistä hänen piirutoksistaan, mutta ei niin sanoo
heijän selittämiseksi;[576] ainoastaan paikka, kussa kukiin on löyetty,
on häneltä heihin alakirjutettunna.[577] Mihin ne kuvat lie joutuneet,
jotka näistä puuttuu, on tietämätöin. Sanotaan ettei niinnä
aikoinna pietty niin tarkasti lukua näistä julkisista (publika)
Kirjoin-säilyksistä; ja että ikeän kuin hiiret syövät elon
Ruunun vilja-hinkaloista, niin sanotaan myös olleen vissiä
paperin-paraita,[578] jotka veivät kirjoja Ruunun kirjastoista,
ja kantoivat heitä toisten lukon taakse. Miten liennöön?
Mutta se näyttää kuin suuri osa näistä vanhoista kopioista ja
nahka-kirjoituksista, joita _Brenner_ toi Suomesta mu'assaan, nyt
löytyisi Peä-Peräänkahtojan[579] _Dan. G. Nescherin_ kirjoissa,
kussa hyö huuto-kaupalla kohta tulloon pois-myötettäväksi.[580]

Mitä nyt tuloo muistettavaksi näihin piirutoksiin vanhoista
Suomalaisista Jäännöksistä, jotka löytyy K. Kirjankoossa, ja joita
meiltä tässä nyt toimitetaan,[581] niin meillä on ollut heistä suurin
vastuus, ensinnik että ite heihin ymmärtää, ja siitten selittää heitä
muillen. Meijän on täksi tarpeheksi täytynyt lävitten luskutella monta
monuista kirjan-paikkoa, ja tiiustella ja välillensä verroitella
kaikki niitä vanhoja kootuksia, joita olemme käsittänyt; ja kuitenkin
on monta paikkoo jäänyt meiltä käsittämätäk ja selittämätäk.
Vanhoin-valaistaminen on ehkä yksi niistä vaikkeimmista ja
kiitämättömistä opin-aineista; ei ainoastaan siitä, että hukuttaavat
paljon aikoo, ja että se vähinkin tieto ja valistus, jota heitä ehkä
soataisiin, ussein tuloo maksamaan meillen paljon työtä ja vaivoo,
mutta siitä, että kaikki meijän vaivamme ja työmme monestin keäntyy
tyhjäksi, ja kahotaan ehkä vielä monelta irvi-hampaalta nauron
alaiseksi.[582] Moni mies pitää ehkä tällaisia tiiustelemisia
joutavoina ja lukioita väsyttävöinä, moni ehkä kahtoo heitä
peällen-luotettavattominna eikä mihin kelpoavaisinna; mitenkäpä hyö
muuten taitaavat, jotka mittuuttaavat kaikkia meijän hyötymisiä rahalla
tahi puntarilla? Ja kosk ei aina vanhuuen ajat hyvin sovitetak näihiin
nykyisiin, niin ovat myös vanhuuen toimittajat[583] tulleet muista
kajotetuiksi, erinomattain niiltä joihenka huinkentelevaisuus aina
halajaa tätä uutta.[584]. Suottakos siitten sanotaan: "joka yöllä käyp,
luullaan varastavan; joka vanhoja puhuu, luullaan valehtelevan."
_Vanhuus ja pimäys_ on monessa yhteen verrattavat. Myö hoiperoimme
kummassakin -- harva selittää tien ja totuuen; kuitenkin meijän pitäis
heitä hakea, jos mielimme johon-kuhun yhtyä.

Meijän aikomuksemme ei ouk että asettaa meijän ajatuksiamme muillen
uskon-kappaleiksi, myö tahomme ainoastaan, puhuissamme Suomalaisista
Jäännöksistä, visseyten puuttehessa, sovittoo meijän selityksiämme --
ikeän kuin hätä-varaksi, kunnekka soataneen toisia parempia. Sillä myö
uskoomme että paljaat kuvat, ilman toimittamatak, ovat ikeän kuin
sian-saksoo heillen, jotka eivät heihin ymmärräk; ja että lukiamme
ennen soisivat jonkun tievon heistä, jos kohta puuttuvaisenkin, kuin
että oisivat varsin ilman niin minkäänlaisetak.

Nämät muistomerkit, jotka tässä kuvaillaan, ovat erinomattain vanhoja
hautakiviä, asetettuja merkillisten moamiesten muistoksi, vanhoja
vapa-merkkiä[585] ja muita kuvituksia kirkkoloista ja linnoin
muuriloista, vanhoja rahoja muinon Suomessa tehtyjä, ja muita
sellaisia, jotka muistuttaa meitä meijän vanhuutestamme, ja jotka,
tarkoittamisellansa Tarinamuksehemme, taitaisivat jossa-kussa enentää
meijän tietojamme näistä ajoista. Ne johtatukset ja apu-keinot,
jotka meillä ovat olleet näitä selittäissä, ovat erinomattain ne
kirjotus-sanat, joita meijän Poavilaiset vanhimmat ovat heihin
kirjuttanneet,[586] ja ne vapa-merkit, jotka löytyy heihin
piiritettynnä.[587] Paikasta, kussa heitä on tavattunna, ei ouk ollut
meillen mitään apua näitä tiiustellessamme, koska meillä ei ou ollut
tilaisuutta, että ite heissä kuulustella, jos heistä mitään
tietäisivät;[588] mutta sitä vastoin olemme vanhoista kootuksista
ja suku-johtauksista selittäneet vähä yhtä ja toista; ja mikä on
jäännyt meiltä selittämätäk, sitä olemme heittäneet muillen
selitettäväksi, ja ainoasti jollon-kullon uskaltaneet, että nuon
arvolta eteen-asettaa meijän _luuloamme_.



Turun Papis-miehen Niiles Antin-pojan hauta-kivi
Turun Peä-Kirkossa.[589]


Tämä hauta-varjo[590] näyttää olevan kaikkiin vanhin, niistä
hauta-kivistä, jotka v. 1671 löytyi Turun Peä-Kirkossa.[591]
Ei ainoastaan ne hänessä jo pois-kuluneet kirjoitukset, mutta myös
hänen yksinkertaisuus teoltan, toistaa tätä. Ja vaikka ei hänessä
tavatak mitään vuos-lukua, joka ylös-valaistais meitä hänen ijästään,
niin se näyttää kuitenkin kuin se oisi asetettunna nuon arvolta
14-- saan luvulla.

Mitä niihin häneen kirjutettuihin sanoin tuloo, niin emme ouk varsin
hyvät selittämään niitä kaikkia, eikä Brennerkään mahtanut heihin
ymmärtää, koska se piirutti heitä niin selittämättömästi. Alkusanat
kuuluupi näin: "lapis nicolai andreae presbyteris aboensis" (_Turun
Papis-miehen Niiles Antinpojan hautakivi_); vaan jos siitten
luettaisiin: "et[592] filius ejus sepultus" (_ynnä hänen poikansa
hauattunna_) on tietämätöin. Tässä tarkoituksessa kahomme ouoksi, että
niinnä aikoina julettiin niin julkisesti puhua yhen Poavilaisen papin
lapsista; josta arvelemme tämän miehen ehkä elänneen ennen vuotta 1248,
tahi ennen Skenningin papin-kokousta, kussa kielettiin kovasti pappia
olemasta pois akkoin puuttumasta.[593]

Myö olemme keli-paljon haenneet, jos oisi niinnä aikoina löytynnä
Turussa yhtä Pappia sillä nimellä; voan emme ouk sellaista missäkään
käsittännyt.[594] Ja koskei hänen nimeensäkkään löyvyk ylös-pistettynnä
siinä papillisessa veli-kunnassa,[595] jota Piispa Magnus Olai asetti
Turussa v. 1449, ja kussa kaikki Turun sen-aikuiset papit lie olleet
osallisia, niin on arvattava, että tämä _Niiles Antinpoika_ mahto eleä
näitä aikoja ennen, liioitenkin koska siitä päivästä jo ruetaan soamaan
tarkempia tiijustuksia meijän Kirkko-Tarinamuksessamme.[596]

Mitä toas siihen vapamerkkiin tuloo, joka nähään keskellä kiveä, niin
ei sekkään paljon valaise tätä asiata. Että se on yksi niistä
yksinkertaisemmista ja vanhemmista vapa-merkkilöistä näkööpi jokainen;
voan kennen sukukunnan -- en saata varsin sanoa.[597] Kyllä se on
kaikitekkin näöltään, semmoinen kuin sen peri-vanhan[598] suku-kunnan,
jota kuhumme _Natt och Dág i längden_, jonka vapamerkki oli toinen
puoli musta, toinen valkee, pitkinpuolin; ja joka meijän pitännöön
eroittoo siitä nykyisestä sukukunnasta, jota vielä kuhutaan _Natt och
Dág_. Sillä se vanha vapamerkki ei ollenkaan löyvyk Ruohtalaisissa
vapa-kirjoissa, koska tämä suku, joka oli paljon Suomessakin
ulos-siirtynyt, ja joka vasta 300 vuotta myohämpänä tuli Kuninkaallisen
Ruohtalaiseen Vapa-Huonehesen sisään-kirjutetuksi,[599] oli jo sitä
ennen poismuuttanut tätä vanhoo vapamerkkiänsä yheksi poikki-teloin
jaetuks kilveksi, jonka ylä-puoli oli valkoinen, ja alapuoli
sininen (?) (kaho p. 87, _Olai Magni Historia_).[600] Tämä heijän
Vapamerkki tuli siittenkin kerran vielä muutetuksi, nimittäin ylä-puol
keltaiseksi, ja ala-puoli siniseksi, sinertävillä ristiin-juotetuilla
juovilla (kaho p. 1. _Carlsköldin_ vapa-kirjassa). Mutta ei sillä hyvä,
että muuttivat vapamerkkilöitänsä, hyö muuttelivat myös nimensä. Yksi
tästä suku-kunnasta, nimeltä _Nils Bóson Natt och Dág_ Eksjöiin ja
Penningebyiin,[601] oli jo v. 1459 pois-muuttanut vanhan sukunimensäk,
ja ottanut ihellesäk Stúriloihen nimen, joihen kanssa se oli suvussa
emän-puolesta;[602] mutta piti kuitenkin omoo vapamerkkiänsä vielä
hyvänä, kunnekka yksi toinen samasta suvusta, nimeltä _Sten Arvidsson
Natt och Dág_, sai v. 1720 luvan, Valtakunnan vapa-suvulliselta
seävyltä, ylös-ottoaksensa niiten vanhoin Ruotissa jo ulos-sammuneihen
Stúriloihen nimeä ja vapamerkkiä (joihen kanssa hänenkin luultiin
olleen sukuisin emän-puolesta), ja pois-sevoitti sillä tavoin suvunsa
heihin.[603]

Mitä nyt tuloo näistä Suomalaisista _Natt och Dágiloista_ sanottavaksi,
niin heitä on mahtanut ennen olla paljon meijänkin moassa, koska heitä
rajuutettiin siitä Ruohtalaisesta Suku-polvesta. Schönefelt[604]
eroittaa heitä oikeen eri-nimellä ja kuhtuu heitä "Natt och Dag i
Finland", mutta ei häänkään puhuk heistä sen koommin, ei heijän
Vapamerkkilöistään eikä heijän polvi-laskuistaan. Lie hään siitten
tällä nimellä tarkoittannut niitä _vanhempia_ vai _nuorempia_. Hään
nimittää myöskin erittäin sitä sukua "Natt och Dag i längden;" mutta ei
hään siitäkään, jos ainoastaan nimen nimittää. Että nämät _nuoremmatkin
Natt och Dágit_ oli jo 14:nellä saan luvulla löytynyt Suomessa,
selitetään Olli Maunuksenpojan Tarinamuksesta niistä pohjoisessapäin
löytyvistä kansoista.[605]

Mutta kaikista näistä puheista ei kuitenkaan selitetäk mikä mies tämä
_Niiles Antinpoika_ lie ollut, jonka hauta-varjo tässä näytetään.[606]
Että se oli korkeasta suvusta on arvattava, ja että se oli yksi _Natt
och Dág_, on uskottava. Mutta kosk' emme ouk olleet miehet, soaha
hänestä mitään tieteäksemme, niin tahomme nimittää niitä ylhäisempiä
Herroja tästä suvusta, jotka ovat muinon olleet kuuluisat Suomessa; ja
joihen kanssa hään on ehkä ollut sukuisin.

Näistä on ensinnik se muinonen Suomenmoan Peä-mies _Koarle
Näskonungsson_ (Natt och Dag)[607] joka v. 1317 oli Valta-Neuo ja
Miekkamies, ja joka jo v. 1323 kuhuttiin "_Capitanus Finlandiae_."
Hään kuhtui ihtesäk v. 1327 "_Capitaneus Finlandensis_" yhessä
kauppa-kirjassa _Sténsbölen_ kartanosta Porvon pitäjässä, jossa hään
kirjuttiin vieras-miessä. -- V. 1330 kuhuttiin häntä "_Advocatus super
Finlandiam et Alandiam_" yhessä lahja-kirjassa (gåfwobref) yhestä
talosta _Önnebyin_ kylässä, Ahvenan-moalla. Ja yhessä Peätös-kirjassa
(dome-bref) annettu Hattulassa v. 1333, siitä äsken nimitetystä
Sténsbölin moisiosta, kuhtuu hään ihtesäk "_Carolus Näskonungsson,
Miles_." Hään eli vielä v. 1349, jollon hään möi 2 1/2 Örtug moata
Valdemarin soaressa, Tukhulmissa, Papittarillen (åt nunnorna,
prestinnorna) St. Claran suljetuksessa.[608]

Toinen oli _Stén Bóson (Natt och Dag)_ Göksholmaan ja Rinkestaholmaan,
joka v. 1371 oli Miekkamies ja Valta-Neuo. V. 1384 oli hään yksi
Valta-Ruhtinaan _Bó Jonssonin_ jälkiseätoksen Toimittajoista (en iblanb
Exekutorerna af Riks-Drotsen Bo Jonsons testamente) -- v. 1390 oli hään
Lainjulistaja Nerkissä ja Vallan-Asettaja -- v. 1405 oli hään Kuninkaan
Laintoimittaja[609] Suomessa. Hään eli vielä v. 1406; mutta v. 1411 oli
hään jo kuollut. Hään oli nainut, 1:sin _Ingeborgia (Örnfot)_,
Valta-Neuon _Koarle Maunuksenpojan_ (sen vanhemman) tytärtä Brobyiin,
ja 2:seksi Ingeborgia Koarle Byrjenpojan tytärtä.

Kolmas oli Miekka-mies _Bó Bóson (Natt och Dág)_ joka v. 1436 oli
Lainjulistaja Pohjos-Suomessa, ja joka makoo hauattunna Upsalan
Peä-Kirkossa. Hänen vanhemmat oli Laintutkia ja Vara-Lain
julistaja[610] _Bó Niclisson_ (Natt och Dág, se nuorempi)
ja hänen ensimmäinen puoliso _Ingeborg Jöns-Niileksenpojan
Svarte-Skåningintytär_.



Yhet Rauta-häkit, jotka muinon sulkivat Piispa Maunus Ollinpojan
(Tavastin) hautakammiota Turun Peä-Kirkossa.[611]


Tässä kuvaellaan yhet rautaiset häkit (ett jerngaller) jotka muinon oli
pantu ikeän kuin oveksi tahi varjoksi sen Turun Peä-Kirkossa löytyvän
_Tavastin_ kuhuttavan _hauta-kammion_[612] eteen; eli niin kuin sitä
muutenkin nimitettiin: "Herran ruumiin t. Ristuksen ruuumiin kammio";
(_Sacellum Corporis Domini, vel Corporis Christi_). Tämä kammio oli
asetettu Piispalta _Maunus Olai Tavastilta_ v. 1421,[613] ja häneltä
juhlallisesti sisään-vihitetty (pyhitetty) v. 1425 kunniaksi meijän
Pyhän Vapahtajan nimen, niin kuin luetaan näissä kirjutuksissa, jotka
ovat varsin somasti sovitetut näihin Rauta-häkkilöihin; ja jotka
kuuluuvat näin: _anno domini mcdxxv magnus olai episcopus fecit fieri
hoc opus_, joka Suomeksi oisi: "vuonna 1425 meijän Herran (Syntymästä)
tietti[614] Piispa Maunus Ollinpoika tätä työtä." Näihen alla seisoo
toisilla kirjutos-nenillä (med annan stil) Ruotiksi: "HJELP MARIA"
(_auttakoon Maaria_).[615] Jos ne toiset koreukset, joita nähään näihen
perästä, mitä merkihtennöön, on tietämätöin,[616] vai lie ainoastaan
pantu sinne, soreuteksi. Yhessä silmukassa nähään nenä R.[617] toisessa
yksi _käsivarsi_, joka on Tavastin vapa-merkki. Yksi sellainen nähään
myös näihen häkkilöihen alla, mutta tehtynnä vähä isommaksi.

Turun Kirkon tuli-palossa v. 1681 jollon kaikki muut vanhat jäännökset
paloi poroksi, niin nämät Rauta-häkit jäivät palamatak. Samaten myös
tulipalossa v. 1738, ja jos emme vaan petyk muistossamme, niin
muistamme meijän nähneen heitä vielä näinnä viimäisinnä vuosinna,
Turussa ollessamme. Mutta jos ovat tässä viimen-syksysessä varsin
onnettomassa tulipalossa, kussa kaikki muut kirkon kaunistukset
(prydnader) paloi puhtaaksi, vielä jäänneet seisalleen, siitä ei ouk
tullut meillen mitään tietoa.



Piispa Conrad Bitzin Hauta-Varjo Turun Peä-Kirkossa.[618]


Tämä Hauta-kivi on ollut Piispa _Conrad Bitzin_ hauvalla, niin kuin
sanat hänessä luetaan: _Sepulcrum venerabilis patris domini conradi
episcopi aboensis; obiit anno mcdlxxxix xiii die martii_; joka oisi
Suomeksi: "Hauta arvollisen Isän, Turun Piispan, Herra Conradin (joka)
kuoli vuonna 1489, s. 13:nä päivänä Moalis-kuussa." Vähä alempana
nähään _Bitzin vapamerkkiä, joka oli yksi musta pukki, punaisilla
sarvilla, kultaisessa vainiossa_.[619] Vapamerkin ylä-puolella on
kuvattu _Piispallinen kypärä_, ja ala-puolella _kaks ristiä_.

Tämä hautakivi, joka koroitettu moasta[620] seisoi Piispan haualla Pyhä
Pietarin ja Pyhä Poavalin Kammiossa, tais jo v. 1681, tahi 1738 tulla
turmeltuksi Kirkon tuli-palossa, kosk' ei hänestä mainitak niin sanoo
_Bilmarkin_ Juttelemuksessa _De Sacellis Sepulcr. in Templo Cath.
Aboënsi,_ painettu Turussa v. 1778. Tästä Brennerin kuvasta Piispan
hauta-kivestä on Rhyzelius uloskirjoittanut ne häneen kirjutetut sanat,
joita luetaan hänen _Episcoposcopiassa_, josta siitten _Porthan_ vainoo
on ottanut kopionsa, puhuissaan tämän Piispan elämästä.[621] Se kopio
tästä hauta-kirjutoksesta,[622] jota luetaan _Spégelin_ Swenska
Kyrko-Historien, 2 Del. p. 306. ei ouk varsin toimellinen.[623]

Tämä Piispa _Conrad Bitze_,[624] josta olemme jo ennen puhuneet, oli
niin kuin ne muutkin Poavilaiset Piispat aivan harras ja perso
lävittämään Papin-valtaa Suomessa.[625] Hänen isänsä oli se vanhaksi
kuhuttava _Hinrik_ (eli niin kuin se myös muutamilta kirjutetaan:
_Eerik Bitze_,[626] joka Porth. kuhtuu "Herra Viikiin", luulessaan
v. Stjernm. kuhtuneen häntä "Herra Nynäsiin", puhuissaan hänen
pojan-pojasta) ja hänen äitinsä oli _Anna_, Turun Linnanisännän _Olaus
Lydikinpojan_ (Djäknin) tytär.[627] Niistä K. Vapahuoneessa löytyvistä
Peringsköldin kootuksista (kollektioner) nähään että hänen isällä oli
ollut 5 lasta, 4 poikoo ja 1 tytär, nimittäin 1) _Claes Bitze_,[628]
2) _nuori Eerik Bitze_;[629] 3) Piispa _Kort Bitze_, 4) _Brita
Bitze_[630] ja _Knút Bitze_.[631]

Mitä tämän Suomen Piispan elämän keinosta tuloo sanottavaksi, niin
tahomme sitä tässä lyhykkäisyytessä toimittoo. Häntä tehtiin (v. 1451?)
Oppiaksi[632] Leiptzigin Opistossa Saksan-moassa.[633] Minkä
perustuksen peälle Rhyzelius sanoo (Episcop. p. 338) hänen käyneen
Ruomissa, ja olleen Peä-pappisinna[634] Bernhardinin Pappisten luonna
Senaen Papin-suljetuksessa Frankriikissa -- on tietämätöin. Juusten
(Chr. p. 25.) Spégel (p. 305.) ja Messenius (Scond. T. X. p. 20.) jotka
pitäävät samoo puhetta, ovat ehkä synnyttäneet tätä, selittämisellänsä
yhtä lukematointa paikkoo Palmsköldin käsikirjoituksissa (Porth.
Chr. p. 549). Sitä vastoin niin tiiämme varmemmin, hänen olleen
Peä-Rovastina[635] Turussa v. 1450-1460, jona vuonna häntä Piispaksi
tehtiin Poavilta Piukselta II:lta. Messenius (niin myös Rhyzelius)
sanoopi että hään s. 13. p. Elok, v. 1462, asetti t. vahvisti Naantalin
Papin-suljetusta, ja siihen i'äksi sisään-salpais sekä Papit että piiat
Brigittan Papin-kunnasta (af Brigittiner Orden). Mutta Vadstenan
Papin-suljetuksen vanhoista Päiväkirjoista vuotesta 1462, p. 119.
selitetään, että hään kolmen heijän veljeisten avulla,[636] sai sinä
vuonna (?) paremman menon ja järjestyksen asettaneeksi Naantalissa,
kussa Pappiset olivat ruvenneet niskoittelemaan, ja soattaneet jo
suuren hämmänöksen välillensä. Soatua näitä riitauntuneita ja
eksyttäväisiä veikkais-miehiä oijaistunneiksi, sisään-sulki hään heitä
Pyhän Salvádorin sanan perästä, polvipäiviksi, näihin henkellisiin
karsinoihin.

Hänen muista töistään luetaan että hään asetti _Kaikkein Pyhäin Kammio_
(_Sacellum Omnium Sanctorum_) jota hänen sanotaan pyhittäneen[637] ynnä
ykstoistkymmentä muita Kammioita, tässä Turun seurakunnassa, kussa
hään myös kahella uuella laulumiehellä lisäisi niitä 10 entisiä
Kammion-laulajoita.[638] Hään anto hiekalla täyttää ja tasoittoo sen
vuorisen kirkko-moan, ja panetti ne muurit hänen ympärillensä joita
vielä nytkin tässä nähään. Sanotaan hänen myöskin asettaneen yhen
poto-huoneen[639] Pappiloillen, ehkei se mahtanut kauan voimassaan
pysyä, koskei tuosta siitten mitään mainitak.

Hään anto monta asetusta Pappisillen heijän otoistaan ja soatavistaan,
monta myöskin ojennusta heijän velvollisuuestaan ja toimituksistaan.
Samaten harjoitti hään myös niiten nuortein opetusta, niin paljon kuin
näillä ajoilla oli toivomista. Hään kielsi kovast ne Henkelliset
Peä-neuoitteliat (Kanikerna) olemasta pois kaupunnista, ja anto heillen
eläkkeiksi _köyhäin tivunti_,[640] jota hään v. 1486 yhen hänen
julistuksensa kautta pois-omisti moa-kirkkoloista. Hään on myös
mainittava sen eistä, että hään ensin hänen Hippakunnan hyväksi anto
painuttoo yhen Messu-kirjan (_Libri Messales_) jonka hään ulosjakoi
Pappiloillensa ja Seurakunnillensa, nouattaaksensa parempata
järjestystä heijän Jumalanpalveluksessaan. Tämä kirja, joka
variten-vasta sovitettiin niillen Suomalaisillen seurakunnillen siltä
Henkelliselta Opettajalta[641] Parisissa nimeltä _Daniel de Egher_,
tuli v. 1488 painetuksi _Barth. Ghotanilta_ Lybekin kaupunnissa; ja on
se ensimmäinen, (kirjan-painumisen ilmauntumisesta),[642] ja se ainua,
joka ennen uskon-uuistamustamme (före reformationen) on tullut
painetuksi meijän Jumalanpalvelluksen johtamiseksi.[643] Että meijän
Piispa oli näissä töissä kiivas ja toimellinen, on siitäkin arvattava,
että Strengnäsin _messukirjaa_ vasta painettiin vuotta ennen, sen saman
_Ghotanin_ luonna.

Myö olemme jo ennen kuulleet ettei hään malttanut olla puuttumasta
Hallituksiin menoin. Hään piti aina vahvast Kuninkaan Christianin
puolta, ei ainoastaan sillä, ettei hään v. 1465 antanut Kuninkaalle
Koarle Knútinpojalle_ Raseborgin_ linnoo (lue p. 394) mutta myös siinä,
että hään ite läksi v. 1463 Suomesta Tukhulmiin Christianin avuksi,
kussa hään näillä rauhattomilla ajoilla tuli ynnä Kuninkaansa kanssa
sisään-piiritetyksi niiltä Linköpingin Piispalta _Kettil Váselta_
nostetuilta talonpojilta, jotka riensivät yhteen irti-peästääksensä
sitä vankeuteen pantua Peä-piispoo _Jönsi Pentinpoikoo_ (Oxenstjerna)
Upsalasta. Bitzi oli tällä hänen puoltamisellansa soattanut omaisiansa
henken-pauloihin, jotka pitäin hänen puolta, kaikki tuli tässä
sota-kapinassa surmatuiksi, mutta ite hään ei ainoasti säilyttänyt
henkensä, mutta käytti myös asiansa niin, että hään K. Koarlelta sai
piteä virkansa, ja uskottavaisuutensa (sitt förtroende).

Hänen aikana (v. 1463) Venäläiset murtaisiivat Suomeen, ja tekivät
pillojansa Karjalassa, liioitenkin Jääskin pitäjässä (Porth. Chr. p.
578).[644] Hänen aikana tuli _Savon Linna_, eli niin kuin sitä silloin
kuhuttiin Olofsborg, ylösraketuksi ja varuistetuksi siltä kuuluisalta
Viipurin Peämieheltä ja Ruotin Vallan-Hallihtialta _Eerik Akselinpoika
Totilta_,[645] joka v. 1477 toimitti näitä varjelus-verkkiä yhellä
soarella Haukive'en ja Ruokove'en välillen, kussa kaksi vuotta ennen
oli ainoastaan puusta tehtyjä varustuksia;[646] ja joka soari silloin
kuului Juvan pitäjäseen, joka pitäjä toas luettiin kuuluvan Seäminkin
seurakuntaan.[647] Hänen aikana (v. 1470?) palo Kuuston linna, niin
kuin jo 396:nellä p:lla sanottiin; ja sekä Messenius (Scond. T. X. p.
21) että yksi vanha Ajan-luettaja (Kronograf) Turussa, sanoopi Turun
kirkon palanneen kahesti hänen aikanansa, nimittäin iskitulella v.
1464, ja tulen varoittamattomuutella v. 1473.[648] Hänen aikana
rakennettiin myös monta kirkkoa kivestä, ja tehtiin moni uus
pitäjä.[649]



Vapaallisen Herran Frédrik Frésen hauta-varjo Turun Peä-Kirkossa.[650]


Tästä miehestä ei tunnetak paljon muuta, kuin mitä sanat toimittaa,
jotka luetaan hänen hauta-kivellä, ja jotka kuuluuvat näin: _"anno
domini m'ccc'l'IIII' ipso die sancti georgii martyris obiit honorabilis
vir fredericus frese cujus anima requiescat in pace"_; joka oisi
Suomeksi, "Vuonna Vapahtajan syntymästä 1354[651] juuri Pyhän
Kärsiäjän[652] Yrjön päivällä,[653] kuoli kunnioitettava mies Frédrik
Frése jonka henki levätköön rauhassa."

Se kuvaus kuin nähään keskellä kivee, mahtaa olla Frésilöihen
vapa-merkki, jota ei tunnetak, koska sitä ei löyvyk K. Vapa-Huoneessa
Tukhulmissa, eikä tavatak K. Vapa-kirjoissa sisään-piiritettynnä. Tätä
_Frésen_ sukua ei soa millään tavalla sekoittoo, sen _de Frésen_
kuhuttavan suvun kanssa, joka kantaa kilvessänsä yhen avonaisen
Rautalakin, ja joka vasta 1700 vuosluvun alulla muutti Ruotsiin
Brehmistä, kussa yksi _Juho de Frése_ luetaan tämän suvun
esivanhimmaksi, ja joka eli nuon v. 1350.

Tästä Suomalaisesta Frésen suvusta, ei löyvyk sen parempata tietoa K.
Vapaus-Huoneen kirjoissa, kuin nämät puuttuvaiset (ja ehkä viheliäiset)
sanat: "Fridericus Frese,[654] dog 1354, gift 13..." (Hänen poika):
"Georgius Frese, Riddare f. 13..." (Tämän tytär): "Christina Frese,
gift med Clas Henriksson Horn till Åminne, Sweriges Rikets Råd och
Lagman i Söder-Finland, f. 14..., d. 15..." Siitten seisoo kohta sen
alla tämmöinen muistutus: "Detta öfwerensstämmer ej med stamtaflan
öfwer Adeliga Ätten Horn af Kanckas".[655]

Tästä seuraisi, että tämä suku, joka alotetaan _Fredr. Fresestä_, oisi
jo Suomessa sammunut, miehen puolesta, hänen poikansa kautta. Mutta
ettei asia mahak olla niin, selitetään meijän omista vanhoista
kirjoistamme, sillä tahi hänellä on ollut muita poikia kuin tämä Yrjö,
tahi on toas tällä ollut muita lapsia kuin tämä tytär, koska tämä suku
vielä loistaapi Suomessa myöhäisempinnä aikoina. Myö luetaan niissä
vanhoissa Turun Seurakunnan Pito-kirjoissa (Åbo Församlings Registratur
fol. 205 & fol. 124), että yksi mies nimeltä _Frédrik Arnikanpoika
Fresekä_ (hänen nimensä kirjutetaan muuten monella tavalla, _Freseca,
Fryske, ja Frisk_) oli v. 1416 Hartika Dykerin kanssa ala-kirjuttanut
Taivasalon muinoisen Rovastin _Helwich Stoltefothin_ seätos-kirjaa,
kussa hään pyhä _Yrjön kammiollen_ pois-lahjoitti _Ravasen_ tilaa
Hyrvinsalossa, Moarian pitäjässä; ja jota taloo, hänen nimen muistoksi,
vielä nytkin kuhutaan _Friskalaksi_ (Porth. Chr. p. 440, 442). Myö
luulemme tämän _Frédrik Fresecan_ olleen saman miehen, kuin se joka
siitten kirjutettiin _Fredrik Fréseksi_, joka eli vielä v. 1449, ja
josta kohta tullaan enemmin puhumaan. Sillä kumpaisestakin puhutaan,
jott' ei heillä ollut mitään erinomaista virkoo, molempiin sanotaan
olleen varakkaita miehiä, ja elänneen melkeen yhellä ajalla.[656] Tämä
sama _Frédric Fresekä_ oli siitten veljensä kanssa, _Jaakko_
nimellinen, v. 1419 vielä vahvistanut tämän heijän heimolaisen
_Helwichin_ vainaan jälkeen-seätöstä. Tästä hänen veljen nimestä
selitetään vielä paremmin tämän Fresekä ja Frése olleen sama mies.
Piispa _Maunus Olaijin_ (Tavastin) kirjutoksesta v. 1449, jolla hään
Turussa asetti _Kolmen Kuninkaan Veljellisyyteksi_ kuhuttavata
papillista yhteyttä,[657] nähään että yks _Frédric Frees_ oli silloin
porvali Turussa, ja mahto olla mahtava mies, koska hään oli yksi tämän
Veljellisyyven asettajoista (Porth. Chr. p. 475). Hänen nimensä
kirjutetaan toisessa kohassa "Fredericus Frese" (Chr. p. 477). Yksi
toinen näistä asettajoista, oli _Jaakko Fresen t. Freese, e. Frés_ joka
silloin oli Peä-neuo[658] Turussa, ja joka mahto olla hänen veljensä,
(josta arvoomme näihen olleen samat miehet, jotka v. 1419 kuhuttiin
Fresekä), kolmaas oli vielä _Henrik Frése_, joka oli Rovastina (Chr. p.
476, 603) ja joka mahto kuolla v. 1465 (Chr. p. 614). Ilman näitä,
nimitetään meijän vanhoissa kirjoissa myös yhtä miestä nimeltä _Arnold
Fresekäson_ (Arnaldus Fresykini) joka oli lahjoittanut _Hamarken_ talon
_Pyhä Yrjön kammiolle_ Turun Peä-Kirkossa (Porth. Chr. p. 798). Mutta
mikä mies hään lie ollut, tahi millonka hään lie elänyt, ei tunnetak,
kuitenki se näyttää meistä kuin hään oisi ollut sen äskön mainitun
_Frédrik Arnikanpojan Fresekän_ isä, eli tämän _Frésen_ isä, jonka
hautavarjo tässä kahotaan.

Tään parempia tiiustuksia, emme ouk olleet hyvät hankkimaan, tästä
suvusta.



Tähtimiehen ja Hämeenlinnan Linnanisännän Olli Tavastin
Hauta-poasi, Turun Peä-Kirkossa.[659]


Keskellä tätä kivee nähään _Tavastin_ suvun _vanha_ Vapamerkki,[660]
yksi rautapaijassa puettu käsi-varsi purpurin-punaisessa vainiossa,
joka merkki on yhteinen Stålarmiloihenkin suvullen, koska hyö ovat
lähteneet yhestä juuresta.[661] Ympärillä luetaan namät sanat: "_anno
domini mcccclx in crastino sancti petri de cathedra obiit nobilis vir
olavus thawasth miles orate pro eo_",[662] joka oisi Suomeksi: "Vuonna
Herran (syntymästä) 1460 Istuimellansa istuvan[663] Pyhä Pietarin
toissa pänä kuoli vapasukuinen mies Uolov Thavast, Tähtikäs, rukoilkaa
hänen etessä." Tämäkin kivi mahto jo 1681:nen vuuen tuli-palossa
murentua, kosk' ei siitä päivästä hänestä eneän puhutak.

Tämä _Olli Niileksenpoika Tavast_ Porkkalaan (joka oli se _nuorempi_
sillä nimellä) oli myös ollut aikanansa mahtava mies Suomessa, ei niin
paljon omasta toimestaan, kuin enemmin ehkä siitä korkeasta suvusta,
josta hään oli syntynyt. Sillä paihti hänen isänsä _Nisse t. Niki
Ollinpoika Tavast_, joka oli myöskin mainittu mies,[664] niin Piispa
_Maunus Olai_[665] oli hänen setänsä, _vanha Gödik Fincke_ (josta jo
puhuttiin p. 420, 421, 422) ja Valta-Neuo _Niiles Ollinpoika_
(Stjernkors) Särkilahteen (joka oli Piispa _Maunus Niileksenpojan_ isä)
oli hänen lanko-miehensä; Lainjulistajat Etelä-Suomessa _Eerikki Bitze_
(josta puhuttiin p. 477) ja _Jeppe t. Jaakko Pekanpoika_. Kuin myös
Lainjulistaja Pohjos-Suomessa, _Henrik Clausson_ (josta mainittiin p.
476), olivat hänen vävynsä; ja paitti näitä oli hään tätilöinsä kautta,
soanut paljon heimolaisia Suomen ylhäisemmasta seävystä.

Tästä _Olli Niileksenpoijasta_ Porkkalaan, ei tunnetak muuta, kuin että
hään (Peringsköldin puheen perästä) oisi v. 1446 ollut Miekkamies, ja
v. 1455 Tähtimies ja Linnanisäntä Hämeenlinnassa, kussa toimituksessa
hään vielä oli v. 1458.[666] Hänen muista töistään mainitaan
Stjernmanilta, jotta hään v. 14... oli ynnä vävynsä _Henrik Claussonin_
kanssa peättänyt yhen 9:sen vuotisen rauhan Venäläisten kanssa.[667]
Vuonna 1439 sai hään setältänsä Piispa _Maunukselta_ 400 Markkoo
rahassa, lahjaksi, että sillä muka lunastoo _Porkkalan_ kartanoa[668]
niiltä toisilta yhtä-perillisiltä (medarfwingar).[669] Vuonna 1440
alakirjutti hään lankomiehensä _Göd. Finkin_ seätöstä, kussa hään _Juho
Ollinpojan_ murhasta poislahjotti _Pyhä Annan Kammiollen Kärkesnäsin_
tilan ja _Bölin (Räfvebölin?)_ torpan Savun pitäjässä, joita hään oli
niinikeän perinyt vaimonsa kautta (p. 421. Porth. Chr. p. 448, 449).

Tämä _Uolov Niileksenpoika Tavast_ oli nainut[670] _Christinaa_,
Valta-Neuon ja Miekkamiehen _Rötger Ingosen_ tytärtä,[671] jonka kanssa
hänellä oli 3 lasta, nimittäin -- 1) _Mätta Ollintytär Tavast_
Porkkalaan, josta jo puhuttiin p. 431, ja joka oli _ensin_ naitu
Lainjulistajan Etelä-Suomessa _Eerikki Erkonpoika Bitzen_ kanssa,
jollen se synnytti Lainjulistajan _nuorempi Henr. Bitzen_; ja _siitten_
Valta-Neuon ja Lainjulistajan Etelä-Suomessa _Jaakko Pekanpojan_
(_Ille_)[672] kanssa, jollen se synnytti Linnanisännän Stén Jepinpojan
(lue p. 431) -- 2) _Niiles Ollinpoika Tavast_ Sonnentakaan, joka oli
nainut _Anna Sunentytärtä_ Laijilaan, jolla hänellä oli poika _Heikki
Niileksenpoika Tavast_ josta siitten suurin osa tästä suvusta levisi.
Tämä Niiles peri v. 1467 Tätiänsä Katrinaa Niileksentytärtä. -- 3)
_Lucia Ollintytär Tavast_, josta on jo puhuttu, ja joka tuli naineeksi
Tähtimiehen ja Lainjulistajan _Henrik Clausonin_ (Djekne)[673] kanssa
Koskiseen. Hään on ereyksessä monelta tullut luetuksi sen vanhemman
_Olli Niileksenpojan_ tyttäreksi, tahi Piispa _Maunus Ollinpojan_
sisareksi, ja ilman minkäänlaisetak perustuksetak tehty Piispa _Olli
Maunuksenpojan_ emäksi.[674]

Koska olemme puhuneet tämän Tähtimiehen Olli Tavastin tyttäristä, niin
tahomme myös jotaik puhua hänen siskoistaan. Jotka oli -- 1) _Elin
Niileksentytär Tavast_, joka v. 1439 sai setältänsä Piispa Maunukselta
100 Nobloo lahjaksi (Porth. Chr. p. 431). Hään oli naitu Vapamiehen
_Niiles Ollinpojan_ kanssa Särkilahellen (Stjernkors[675] ja eli vielä
leskenä v. 1467. Hään oli perillistensä kanssa myöskin lahjoittanut
taloja Pyhäin-Henkein Kammiollen (Porth. Chr. p. 624). --  2) _Lucia
Niileksentytar Tavast_, joka sai samana kertana Piispalta, hänen
setältänsä, 200 Markkoo, ynnä 50 Markkoo hänen tyttärelle, nimellä
Metta. Näijen nimiä ei ollenkaan löyvyk yhessäkään niissä K.
Vapa-huoneessa löytyvissä polvi-laskuissa. -- 3) _Katarina
Niileksentytär Tavast_, joka silloin myöskin sai setältänsä 200 Markkoo
tilan-ostoksi, ja joka naitiin vanhallen _Gödik Finkillen_ (josta on jo
puhuttu p. 421, 422, 495).[676] Ilman näitä 3 siskoja, oli hänellä myös
2 veikkoa. Heitä ei nimitetäk Piispan lahjutos-kirjassa, mutta muissa
vanhoissa suku-johtauksisa; voan millä perustuksella, sit' emme
tunnetak. Nämät oisi ollut 4) _Jaakko Niileksenpoika Tavast_ naitu
Ragnillan kanssa Villjasiin, Laitilassa, ja 5) _Jönis (Niileksenpoika?)
Tavast_ joka oli myös osallinen Kolmen-Kuninkaan Veljellisyytestä, ja
joka oli jo v. 1447 Poavilainen Peä-Neuoittelia Turussa, -- v. 1454
niin hään oli Pappi Ristuksen Ruumiin-Kammiossa, kussa toimituksessa
_Maunus Niileksenpoika_ (Stjernkors) peäsi hänen jälestä v. 1464. --
Vuonna 1466 läksi hään sukulaisten suostumuksella samoamaan Pyh.
Ristuksen hauvallen, ja sillä tiellä hään mahto jäähä, kosk ei hänestä
kuuluna sen koommin (Porth. Chr. p. 605, 804).



Piispa Maunus Ollinpojan (Tavastin) hauta-varjo Turun Peä-Kirkossa.


Tämä kivi -- kussa nähään yksi poikki ja pitkinpäin jaettu kilpi, jonka
2:sessa ja 3:nessa vainiossa (fält) nähään yhtä käsivartta
(Tavastiloihen vanhoo vapamerkkiä) ja 1:sessä ja 4:nessä yhtä
Piispallista ristiä, ja jonka ylitten on pantu Piispallinen kypärä, --
se peitti muinon sen kuuluisan Suomalaisen Piispan _Maunus Tavastin_
hautaa, joka oli asetettu Pyhän Ristuksen Ruumiin-Kammiossa Turun
Peä-Kirkossa; jota kammiota siitten hänen muistiksi kuhuttiin
_Tavastiloihen hauta-kammioksi_. Sillä ilman hänen hautansa, joka
seisoi keskellä tässä kammiossa, varsin Altarin rapun kohalla, niin oli
siinä muitakin hänen sukulaisia hauattunna. Sillä hänen vasemmalla
puolla nähtiin hänen jälkeentuliansa (efterträdare) ja sukulaisensa
Piispa _Uolov Maunuksenpojan_ hauta, ja oikealla, hänen veljensä
tyttären-pojan Piispa _Maunus Niileksenpojan (Stjernkorsin)_ hauta. Myö
luulemme tässä Kammiossa myös olleen sen äsken mainitun Tähtimiehen
_Olli Tavastin_ hauvan, paihti monta muita tästä suvusta.[677]

Tämä hautakivi, joka vielä Brennerin ajalla (v. 1671) seisoi
paikallansa, ja tuli silloin häneltä kuvailtuksi, tuli siitten tästä
pois-nostetuksi sen turmion perästä, joka kohtaisi tämän kirkon
1681:nen vuotisessa tulipalossa, ja muutetuksi muuannek. Sitä nähtiin
viimen jo rikki murettunna, oikealla käellä kammion sisä puolella
kirkko-muuriin kiinijuotettunne. (Porth. Chr. p. 511).

Niin kuin tässä nähään, niin ei ollut tässä kivessä mitään,
kirjutettunne -- ehkeivät tienneet mistä piti soamaan sanoja, kunniaksi
näin kuuluisan miehen -- eikä sitä tarvittu, koska Piispa oli jo ite
tämän Kammion rauta-oviloihin kirjuttanut nimensä, niin kuin jo
II:sessa Taulussa luettiin. Mutta Piispa _Maunus Niileksenpoika_ ei
kuitenkaan sallinut temmoisen miehen töitä olla ilman toimittamatak,
hään tietti seneistä Flanderin moassa, Hollannissa, yhtä isoa
taulua[678] kuparista, kussa luettiin Piispoin _Maunus Ollinpojan ja
Olli Maunuksenpojan vehkeistä_. Tämän taulun, joka v. 1489, s. 1 p.
Huhtik. pystytettiin Ristuksen Ruumiin-Kammiossa, kussa se v. 1681
tulipalossa suli vaskeksi, sanotaan Brennerin myös kopioittaneen, ehkei
sitä nyt löyetäk hänen kirjuitoksissaan. Mutta koske se löytyy
toimitettunna sekä Bångin muisto-puheessa tästä Tavastin suvusta
(painettu Tukhulmissa v. 1756), että myös Leuraeuksen Juttelemuksessa
_de Sacellis sepulcralibus in Templ. Cath. Ab_. (painettu Turussa v.
1778 p. 20) niin tahomme tässäkin sitä luettoo. Se kuuluupi näin:
"_Anno Domini MCCCCLII die IX Mensis Martii obiit Reverendus in Christo
Pater et Dominus, D:nus MAGNUS D.G. Episcopus Aboënsis, hujus capellae
Fundator, qui sedit annos quadraginta_"; joka oisi Suomeksi:
"Vuonna 1452 Herran (syntymästä) s. 9:nä päivänä Maalis-kuussa, kuoli
Ristuksessa Arvollinen Isä ja Herra, Jumalan armolla Turun (muinonen)
Piispa Herra Maunus, tämän Kammion asettaja, joka istui (Piispana)
neljäkymmentä vuotta." Siitten luetaan samassa taulussa Piispa
_Uolovista_: "_Anno Domini M.CD.LX die XXIV mensis Febr. obiit
Reverendus in Christo Pater ac Dominus OLAVUS, D.G. Episcopus Aboensis.
Orate pro istis et ceteris Christi fidelibus, ut requiem habeant cum
beatis_." Joka on suomeksi: "Vuonna Herran (syntymästä) 1460 s. 24:nä
päivänä Helmik. kuoli Ristuksessa, Arvollinen Isä ja Herra
OLAVUS, Turun Piispa armolla Jumalan. Rukoilkaa näihen ja muihen
Ristin-uskovaisten etessä, jotta heillä oisi lepoa Autuallisten
seassa."

Ehkä myö oomme jo ennen puhuneet tästä Piispasta, niin koska se oli
kaikista meijän vanhoista Poavilaisista Piispoista, se kaikkiin
kuuluisampi, sekä hänen töistään että tavoistaan, niin tahomme tässä
vähä laveammasti toimittoo hänen elämän-kertansa. Hänen isä oli se jo
ennen mainittu Kuuston Linnan muinonen Peämies ja Mynämäen pitäjän
Käskynhaltias (Wasall) _Olli Niileksenpoika Tavast_, (se vanhempi,
sillä nimellä) joka Bångin ja Palmsköldin puheen perästä, oisi ollut
naitu yhen _Katrína Finken_ kanssa, ja joka jo oli kuollut ennen v.
1402 (Porth. Chr. p. 433).

Niissä vanhoissa K. Vapa-Huoneessa löytyvissä Suku-kirjoissa ei luetak
hänellä olleen enempee kuin kolmet lasta kaikkiaan, nimittäin:
_Waldemar, Niiles ja Maunus_. Mutta Bångin lausumuksien peälle
heitettiin niistä uusista Vapa-Huoneen kirjoista _Valdemari_ joukosta
pois, jonka siaan pantiin _Lucia_, joka oli sen nuoremman _Olli
Niileksenpojan_ tytär, ja josta jo on puhuttu p 476, 498. Että nämät
polvilaskut ovat kumpaisetkin varsin vialliset ja puutoksen-alaiset,
neämme Piispa Maunuksen omasta jälkeen-seätöksestä, eli oikeemmittain
hänen lahjutos-kirjasta vuotesta 1439, kussa hään nimittää näitä hänen
lähimmäisiä perillisiä; ja joihen luetaan olleen 1) Veli _Jönis
Ollinpoika_, joka sai yhen tilan _Väsilässä_ Halikon pitäjässä, ja
_Quidjan_ kartanon Paraisin pitäjässä, jonka se sai yhessä vaimonsa
kanssa, puoleksi kumpainen.[679] -- 2) Veli _Lassi (t. Lárens)
Ollinpoika_, jota hään myös yhessä kohin kuhtuu _Larens Olofsson_,
jolle hään anto Koti-talonsa, Alasjoen Mynämäen pitäjässä, sillä eholla
että se piti siitä vuosittain maksaman meärätyn veron Ristuksen
Ruumijn-Kammiollen.[680] -- 3) Sisar _Margaréta_, joka sai Piispalta
100 Markkoo rahassa, paihti 200:a'an Markan eistä tiloo Nappaassa,
pojallensa _Uolovillen_.[681] -- 4) Sisar _Brigitta_, joka sai 100
Markkoo tilan ostoksi.[682] -- 5) Sisar _Ragnilda_,[683] joka silloin
jo lie ollut kuollut, koska ainoastaan mainitaan hänen pojasta _Matti
Martinpojasta_. -- 6) Sisar _Katarína_, joka sai 200 Markkoo.[684] --
7) Sisar _Christina_, joka sai yhen 300:an maksavan tilan
_Häslabergissa_, Paimion pitäjässä. Ilman näitä niin hään nimittää
vielä _Ingeborg Hakontytärtä_, joka sai yhen tilan _Väntiälässä_,
Lieton pitäjässä; _Margitte Tvásintytärtä_, joka sai yhen tilan Vehmaan
pitäjässä -- liekkö hyö siitten olleet sisaren lapsia tahi
veljenlapsia. Mutta yhtä veljen nimeltä Valdemar hään ei missään nimitä
-- lie hään siitten kuollut jo ennen, vai lie hänellä ei ollunakaan
sellaista.

Tämän Suomalaisen Piispan muista esivanhemmista olemme jo puhuneet,
puhuissamme Tähtimiehen _Olli Tavastin_ hautakivestä, myö peäsemme
seneistä tässä puhumasta heistä, ja tahomme ainoasti hoastoo tästä
Piispasta.

Piispa _Maunus Ollinpoika_ oli syntynyt s. 14 p. Lokak. v. 1357[685]
Alasjoen talossa Mynämäen pitäjässä, jonka talon hänen isä oli ostanut
250 Markalla, ja jota vielä nytkin hänen muistiksi kuhutaan
_Tavastilaksi_. Niin kuin oli tapa jo niinnäkin aikoina, että koska oli
muualla parempia opinlaitoksia kuin kotonamme, niin läksi tämä nuori
Tavasti vieraisiin maihin harjoittaaksensa oppimuksiansa.
Juusten sanoo hänen tulleen tehtyksi Tietous-Oppiaksi Práagin
kaupunnissa Böhmin moassa, varsin niinnä päivinnä, jollon _Johannes
Huss_ siinä julisti oppinsa. Hään mahto jo nuorra osottoo isoa tointa
ja miehen alkua, koska Kuninkas Eerikki XIII:nääs mieltyi häneen, niin
että hään teki häntä Peä-Kirjuttajaksensa (_Cancellarius_) ja kuhtui
häntä "_warum elskelige cleric_", kirjassaan v. 1405, kussa hään anto
hänellen _Tokelan_ tilan Mynämäen pitäjästä.

Ennen kuin häntä Piispaksi tehtiin, toimitti hään v. 1411, 1412, ja
1413 Peä-Kirkonpalveluksen (Arkidiakonatet) Turussa. Rhyzelius sanoo
hänen jo ennen Piispa _Björnin_ kuolemista tulleen lähätetyksi
Kuninkaalta Eerikiltä Poavin luokse, muissa asioissa, ja silloin
Ruomissa v. 1412 tulleen Poavin Juho XXIII:sen käskyn perästä,
Piispaksi voijeltuksi, hänen Hippakunnan anomuksensa peällä. Tullessaan
sieltä toi hään myötensä 3 poavilaista kirja-tulloa (Påfwel. bullor)
annettuna v. 1412; kussa luattiin _ensimmäisessä_, 100:a'an päivän
synnin-peästöstä (aflat, aflösning, _indulgentiae_) kaikillen totisesti
katuvaisillen ja (syntiänsä) tunnustavillen (_omnibus vere penitentibus
et confessis_) jotka kullalla, rahalla, tahi muulla neuolla, osotti
avunsa niillen köyhillen Turun koulussa, että muissa tämän
Hippakunnan kouluissa, oleskelevillen koulu-pojillen, heijän lukuin
harjoittamiseksi. _Toisessa_ luattiin 500:a'an päivän synnin-peästöstä,
ja _kolmanessa_ 400:a'an päivän peästöä, niillen kaikillen, jotka
avaruuellansa ja hyvyyvellänsä, lahjoillansa tahi antimellansa, ovat
jollakulla tavalla toimittaneet jotaik evullista eli hyövyllistä
tällen Turun Peä-seurakunnallen (_Ecclesia Cathederalis_)[686].
Ilman näitä herkku-kirjoituksia -- jotka niinnä aikoina oli
tarpeelliset taivuttoo valaistamattoman kansan mieltä Jumalallisuuteen,
joka on sekä ensimäinen alku opetuksiin, että myös heijän ylimäisin
tarkoitus -- niin hään suusanallansa valaisi Poavia muistakin meijän
moan asioista, josta ne kirja-tullot, jotka siittenpänä julistettiin,
toistaa, ja joilla tarkoitetaan järjellisyyttä moallisissa että
henkellisissä harjoituksissa. Tullessaan sieltä, piti hään talvea
Parísissa, ja tultuansa takaisin Ruotsiin, kävi hään Kuninkasta
tervehtimässä, joka suosioitteli häntä mieli-hyvyyvellänsä, antain
hänellen elinaikaasek Kuninkallisen veron kaiken Maskun pitäjästä.
Rikas muutoinkin tavaroisuutestaan, (sekä irtonaisissa että
kiintonaisissa) ja luotu yhellä mielellä, joka oli täynnä tointa ja
ymmärrystä, oli se hänellen huokiampi kuin yhöllenkään muulla aikoin
soaha sellaisia vehkeitä, jotka eivät muuten oisi kävestynnyt. Ei
yksikään Suomen Piispoista, ei Poavilaisista eikä Lutheruksellaisista,
ouk vaikuuttanut niin paljon seurakunnan hyväksi, kuin hään, eikä
ainoastaan omalla varalla, mutta myös kehoituksillansa ja
yllytyksillänsä, joilla se muitakin innoitteli seurata hänen
esimerkkiänsä. Niinnä aikoina luettiin kuuluvaksi Jumalallisuuteen ja
siveyteen, ei niin paljon hyvyyven harjoittamista, kuin Pappiin ja
kirkkoin lahjoittamista; kussa asiassa Piispakin oli muita avarampi.

Esimerkin hänen palavasta uskosta ja peripoavilaisuutesta (ägta
Catholicism, påwiskhet) osotti hään jo 12:nellä vuuellansa Piispana
ollessaan, jollon hään 63 vuotta vanhana[687] läksi poavilaisten
tavalla käyen-jalan samoamaan Ristuksen hautaan, tekemään siinä
rukouksiansa, lupauksiansa, ja Jumalan-palveluksensa -- ilmankos
siitten Poavi kiitti häntä kahessa hänen kirjassansa, hänen
hurskautestaan ja hartautestaan.[688] Kotiin lähtiissään toi hään
myötensä Venedigin kaupunnista monta kallista kirjoo,[689] ja muita
kirkko-koreuksia,[690] Turun Seurakunnan kunniaksi ja kaunistukseksi.
Myö taijamme puhua hänen ansiosta, kolmessa tarkoituksessa, nimittäin
hänen _papillisesta_ ansiosta, johon luetaan kaikkia hänen toimituksia
viran puolesta; hänen _yksinäisestä_ ansiosta, johon luetaan hänen
yksinäiset tavat ja käytökset; ja hänen _vallan-hallittavaisesta_[691]
ansiosta, johon kuuluu hänen kansallinen ansio laillisessakin
tarkoituksessa, koska hään sillä ylhäisellä virantoimituksellansa
vaikuutti paljon maallisissakin asioissa, hallituksen menoin
puuttumisellansa.

Hänen papilliset ansiot ja virantoimitukset ovat aivan monet ja suuret.
Heistä luetaan ensinnik, että hään v. 1421 asetti _Ristuksen Ruumiin
Kammion_ Turun Seurakuntaan, (kussa ensin piettiin 1, voan siitten 6,
joka-päivällistä messua) jonka voimassaan pitämiseksi hään lahjoitti 5
taloa, osittain perinto-tiloja, osittain myös osto-tiloja;[692] ja
jonka pappia hään ei ainoastaan palkannut omalla kustennoksellaan,
mutta tietti hänellen kivisen kartanon, ja lahjoitti tätä Kammiota,
kalliilla puvulla, kuvilla ja muilla koreuksilla. Kuin tätä Kammiota
v. 1425 sisään-vihittiin, niin hään lahjoitti sitä taas, ilman näitä
viis ennen-nimitetyjä taloja, 10:nellä uuella tilalla. Eikä hään vielä
siihen tyytynnä, mutta antoi vielä v. 1439 tällen samallen Kammiollen
6 taloa.[693] Ja ettei hänen lähimmäiset sukulaiset pitännyt siitä
pahastua, tahi ruveta hänen kuoltuansa pois-riitelemään näitä tiloja,
lunastamisen oikeuella (genom bördes-rätt) niin hään lepyyttelläksensä
heitä, lahjoitti heitä kuttookin kartanoilla ja hoviloilla, tahi
suostutti heitä muuten valmiilla rahalla.[694] Vielä siittenkin niin
hään aikoa myöten lisäisi näitä antimiansa uusilla lahjoilla,[695] ja
yllytti muitakin lahjoillansa auttoo tätä uutta Kammiota,[696] jonka
pyhä-pitämisestä ja lahjoin-auttamisesta hään oli v. 1440 vaikuttanut
yhen poavillaisen kirja-tullon, kussa luvattiin kaikillen tämän Kammion
palvelioillen ja lahjoittajoillen 5 vuotista synnin-peästöstä, ja yhen
verran niistä heijän peällen-pantuista poastoista (_quinque annos
Indulgenciarum et totidem quadragenas de injunctis eis penitenciis_).
Mutta koska se kuuluu ikään kuin kunniaksi jalon miehen, ei ainoasti
mitä hään ite toimittaa, mutta myös mitä hään soap muita toimittamaan,
niin meijän tuloo nimittämään, että se oli hänen puheella, kuin
Peäkirkon-palvelia _Juho Anundinpoika_ perusti _P. Juhannuksen
Kammion_,[697] Turun Peäkirkkoon, jonka asettamiseksi Piispa _Björn_
oli ensin antanut neuonsa että suostumuksensa. Hänenkin aikana
(v. 1416) niin Taivaansalon Pitäjänpappi (Curatus) _Hewich Stoltefoth_
lahjoitti _Pyh. Yrjön Kammion_;[698] ja hänen aikana mahto myös
_Ristuksen uskollisten Sieluin-Kammio_[699] tulla asetetuksi, tässä
Turun seurakunnassa. Uskottava on myös että se oli tämän Piispan
toimituksella, kuin Turun porvali _Hinza Knapp t. Knaap_ asetti
(v. 1414?) _Pyhän Pietarin ja Poavalin Kammion_.[700] Niinikkään on
uskottava että _Pyh. Annan ja Pyh. Antin-Kammio_,[701] kuin myös _Pyh.
Neitsyn t. Papis Kammio_,[702] että myös _Kolmen Kuninkaan
Kammio_,[703] tulivat kaikki hänen ajallansa ja hänen neuollansa
asetetuiksi, koskei heistä puhutak ennen häntä? Mutta se ei ollut
ainoasti uusia Kammioita, jotka hänen aikanansa asetettiin, pyhitettiin
ja lahjoitettiin; ne vanhatkin saivat monet uuvet evut. Sillä monta
niistä vanhoistakin Kammioista tuli hänen aikanansa uusilla lahjoilla
enennetyksi, niin kuin e.m. _Pyh. Laurentiuksen Kammio_[704] ja
_Pitäjän-Kammio_.[705]

_Peäkirkon-palveluksen virka_ (Arkidiakonatet) joka ensin tuli
asetetuksi Piispa _Björn Balkin_ aikana (nuon 1389 vuoen paikoilla,
Messeniuksen arvion jälkeen), sillä, että hään niistä Piispan istumen
alla kuuluvista tiloista, lahjoitti 4[706] Peäkirkon-palveliallen
-- tuli Piispa _Tavastilta_ enennetyksi ja uusilla veroilla
lisäitetyksi.[707] Hään lisäisi myös 4:llä uuella näitä 6 entisiä
poavilaisia _Papis-Neuoittelioita_,[708] ja eneni ne 6 entiset
_Kammion-laulajat_ 4:llä uuvella.

Mutta ei sillä ainoasti, että hään asetti uusia Kammioita ja
papintoimituksia, hään lisäisi myös heijän töitä ja viran-toimituksia.
Niin peätti hään e.m. että ne hetket, jollon laulettiin Vapahtajan
kärsimisestä ja ristipuuhun naulattamisesta (_horae de Sancta
Cruce et passione Dominica_) piti asetettaman vissiksi _henkellisiksi
laulu-hetkiksi (horae canonicas)_[709] kokonaisessa hippakunnassa, ja
että ne kaikki jouto-hetket, jotka löytyi Aamurukouksen (_Missa
Aurorae_) ja puolipäivän-soarnan (_Missa Summa_) välillä, piti
sovitettaman yksinäisiksi _henken-messuiksi_, niin ettei yhtäkään aikoo
pitänt kulutettaman ilman rukouksetak, alusta jumalanpalveluksen aina
loppuun. Että kehoittoo ne pitkän- ja pahan-matkantakaiset, (joilla oli
vaikia peästä kirkollen), tulemaan pyhä-päivinä sinne, lahjoillansa ja
rukouksillansa, toimitti hään v. 1441, 7:än Ruohtalaisten Piispoin
kautta, yhen kirja-tullon, kussa luattiin 40 päivän synnin-peästöä
kaikillen niillen Suomen Hippakunnan asujamillen, jotka nimitetyillä
juhla-päivillä kävivät kirkossansa, tahi muuten kirkollen ja papillen
osottivat hyvä-tahtoansa. Palkitaksensa sitä vahinkoa joka sekä
Venäläisten että muihen vihamiesten kautta on tapahtunut tällen
peäseurakunnailen, joka e'esmänneinnä aikoina jo kahestikkiin on
tullut tulenturmiolla vahinkon-alaiseksi -- toimitti hään v. 1443,
Poavin-Neuoittelialta _Alexanderilta_ Damaskosta, ilman sitä jo p. 517
mainittua kirjantulloa Ruumiin-Kammion hyväksi, yhtä toista, kussa
luattiin 7 vuotista synnin-peästöä (ja aina saman verran niistä
heijän peällen-pantuista poastoista) kaikillen tämän Seurakunnan
hyväntekiöillen ja lahjoittajoillen. Yhessä toisessa kirjan-tullossa,
annettu samana vuonna Báselin Peä-Neuoittelemukselta (Synod) luattiin
niinikkeän 2 vuotista synnin-peästöä niillen, jotka jollakulla tavalla
auttovat tätä Kirkkoa entiseen voimallisuuteen. Yhessä kolmannessa
Poavi-kirjassa, annettu s. 1 p. Kesäk. v. 1445 Poavilta _Eugeniukselta_
IV:neltä, luattiin heillen niin-ikkään 7 vuotista peästöstä
(Porth. Chr. p. 463, 464).

Koska _Turun kirkko_, (jota hään oli kaunistanut monella kalliilla
koreuksella) oli ynnä Papiston palanut siinä onnettomassa tulipalossa,
joka v. 1429 hävitti tätä Turun kaupuntia, niin Piispa 30 vuuen sisällä
oli ylösrakettanut tämän Kirkon vielä julkeemmaksi kuin ennen, ikään
kuin hään (v. 1431?) loajemmaksi levitti ja varusti _Kuuston linnoo_.
Hänen papilliseen ansioon on myöskin kuuluva, että hään isolla huolella
ja toimella, ellei varsin alusta perustanut, niin kuitenkin uuestaan
asetti ja lahjoitti _Naantalin Papistoa_, Brigittan veljellisyyestä,
joka tuli toimeen hänen aikanansa,[710] ja että hään tietti kivestä
_Piispa-kartanon_ Turun kaupunnissa, kussa ennen häntä, Pispoilla ei
ollut mitään asuntoa.[711] On myöskin uskottava mitä Scarin luuloopi
(Juttelemuksessansa de S. Henrico P. 2. Aphor. X. m.c. p. 14)
nimittäin, että se oli hään, joka ulkomoalla tietti sen kauniin
hauta-varjon, joka on pantu Piispa _Henrikin_ hauan-paikalle
Nousiaisten kirkossa; koska hään on pannut tähän vapa-merkkinsä.[712]
Eikä se kielläk tässä jo ennen olleen jonkun hautapylvään, jonka Piispa
_Juho Pekanpoika_ oisi siihen toimittanut. (Porth. Chr. p. 16. 349,
471).

Jos tämä mies oli kiivas ja toimellinen asettamaan Hippakunnassansa
parempia menoja henkellisessä tarkoituksessa, niin se ei ollut
veltokaan että laiminlyyä valvoataksensa ja enentääksensä niitä
moallisia etuja, jotka oli hänellen tulevia. Hään rupeisi toas Padisen
papiston kanssa riitaan siitä vanhasta _isännän-oikeutesta (Jus
Patronatus) Porvon pitäjäseen ja hänen kappelihin_, kuin myös _Lohen
kalastamisesta Helsingin_ joessa, joka muinon oli kuuluva Turun
Piispoillen, mutta heiltä että Ruotsin Kuninkoilta pois-annettu tällen
suljetuksellen;[713] ja jota oikeutta hään v. 1428 lunasti jälleen,
sillä että hään maksoi tälle Papistollen 100 Engl. Nobloo.[714] Samalla
tavalla voitti hään v. 1438 Turun Seurakunnallen _Medelbyin_ (Solnan
pitäjässä) ja _Kakunäsin_ tilat Uplandissa, jotka Piispa Hemming
v. 1354 oli soanut Kuninkaalta Maunukselta, ja siitten antanut Turun
Kirkollen ja Piispoillen; mutta jotka tilat ovat siitten toas tulleet
veityksi Kuninkaan kartanoin alle, koska olivat heitä lähes.[715] Hään
ratkaisi niinikeän yhen vanhan riijan Piispa-istumen ja muutamien
talonpoikien välillä Pytheen pitäjästä, _Lohenkalastamisesta
Kymin-koskessa_, kussa hään ei ainoastaan Piispoillen voittanut tätä
kalastamista, (t. kalan-veroa) mutta sakoitti myös näitä talonpoikia
heijän kova-korvaisuutestaan.[716] Tästä Piispan puolen-pitämisestä
moallisissakin asioissa, mainitaan häntä isolla kiitoksella Poavilta
Martti V:neltä kirjoituksissaan v. 1417 ja 1419, annettu yks Reävälin
Piispallen, toinen Skáran ja Strengnäsin Piispoillen (lue p. 513).

Mitä hänen _yksinäiseen_ elämiseen ja mielen luontoon tuloo,
niin hänen tavat jo ilmoittaiksen näissä hänen papillisissa vehkeissä.
Että se oli poavilaisen tavalla (ulkonaisesti, t. peältä-nähen)
henkellinen, osottaa ei ainoasti hänen hartaus virantoimituksissaan,
ja hänen into harjoittoo järjestystä jumalanpalveluksessa, ja
parempia papillisia menoja hänen Hippakunnassaan; mutta myös hänen
papisvallan-levittämisestä, ja matkustamisesta luvattuun moahaan
(förlofwade landet) m.m. Mutta että se oli syvämmellisestikkiin
henkellinen ja hyväluontonen toistaa hänen yksinäinen elämäkerta,
hänen hoivauttamiset köyhistä ja vaivaisista, hänen avaruus
sukulaisiansa vastaan, m.m. Juusten sanoo hänen käyttäneen ihtesäk
jumalanpalveluksessa ja rukouksissansa isolla mielen-nöyryytellä,
henkellisyytellä ja vilpistelemättömyytellä,[717] ja hänen elämänsä
olleen kunniallinen, hurskas, ja harjoitettu hyvyyteen, niin että hänen
nimensä oli ollut kunnioitettu ja kuuluisa, ei ainoasti omassa
moassaan, ja meijän kuuluvissa, mutta myös Venäjässä ja muissa
kaukaisemmissa kansoisa.[718] Se oli arvattava että yksi mies, niin
isolla toimella kuin tämä, piti näinä poavilaisina aikoina (jollon
Piispoilla ei ollut ainoasti henkellistä, mutta myös moallista valtoo)
vaikuttaman paljon moallisissakin asioissa, vielä liiaksi kuin hänellä
itellään oli varoo ja rikkautta, joka turvais tätä hänen valtoosak.
Ilman että paljon erehtyä uskallamme peättää, että ne kunnolliset
asetukset, joita Hallitus julistaa moan ja kansakunnan hyväksi,
ovat erinomattain otetut Virkamiesten ja Valtamiesten puheen
peälle; josta tahtoisimme Suomen peämiesten, ja erinomattain tämän
Piispan, kunniaksi luettoo niitä otollisia asetoksia, joita
tehtiin näinnä aikoina Suomessa Laillisessa (i Civilt) tahi
Valta-hallittavaisessa (i Politiskt) ja Valta-toimittavaisessa
(i Statistiskt) tarkoituksessa.[719] Niistä Kuninkaallisista
julistuksista, jotka jollaa tavalla ovat muita merkillisemmät
Suomalaisissa Valta-asioissa[720] luetaan e.m. että kuin Suomalaiset
valittivat Kuninkaansa luonna, että paihti Ruunun veronsa, joka heillä
oli maksettavana, niin Linnanisännet, jotka olivat soaneet moan
piteäksensä (i förläning) eli jotka oli soaneet Kuninkaalta luvan
ylöskantoo tätä Ruunun-veroa, (että sillä suorittoo sitä velkoo, jota
heillä oli Ruunulta soamista) ottivat erittäin 1 1/2 mitan Riistoa,
paihti heiniä, kustakin talosta, _Nimismiehen_ veron nimellä (Länsmans
gäld); niin peätti Kuninkas v. 1414, että 1 hopiäyri kustakin savusta
oli hänen mielestä kyllä Nimismiehillen (Åb. Tid. 1784. p. 193).
Ja kuin tuli toas kanteita aina Danmarkiin, Kuninkaan korviin, jotta
Valtamiehet neänyttivät moakuntoo; ja ettei ainoasti ne ylhäisemmät
Valtamiehet, mutta ne alaisemmatkin Virkamiehet voattivat heiltä sekä
kyytimistä että ruokkimista heijän matkoillansa, maksamatak, kuin myös
eläkkeitä ruoka-veroiksi (gengärd) -- ja päivätöitä enemmin kuin oli
heille luvattu, niin Kuninkas anto Köpenhaminassa v. 1419 sen peätöksen
Turun-Leänin lähettämillen, ettei moakunnan ilman rahatak tarvint
elättee eikä kyyitä muita kuin Kuninkasta ja Kuninkatarta, tahi heitä,
jotka oli siihen häneltä soaneet valta-luvan; ja että Ruunu-miesten
piti omin-neuoin ja ilman moakunnan rasittamatak ylöskantaman Ruunun
soatavia ja maksuja. Ja mitä toas näihin Ruunu-veroin tuloo, niin
peäteettiin että kaikki loisi-miehet ja koturit (enlopesmän) piti kukin
varansa myöten auttoo Talonpoikia näissä Ruunun veroissa, sitä myöten
kuin 4 Vouvilta ja moakunnalta valittua arvutos-miestä tätä meäritti.
Peätettiin myös, että se osa Ruunun veroista, jonka suorittamiseksi ei
löytynyt talonpojilleen rahoja (werdh öre), piti soaha maksoo
moan-viljoilla -- ei Voutiloihen mieltä myöten, mutta sen hinnan
jälkeen, jonka 4 arvotusmiestä, kummaltakin puolelta, siihen panivat.
Peätettiin vielä että ne asujammet, jotka asuivat kaukana linnoista,
vesiin ja syvämmaihin takana, ja joilla kesällä oli paha peästä
kaupunkiloihen[721] piti soaha maksoo verojansa talvella, ilman
koroittamatak, sitä myöten kuin 4 arvotus-miestä valitut kummastakin
puolesta kahtoisivat hyväksi (Åb. Tid. 1784. p. 377). Tämmöiset
asetukset oisi ylistättävät vaikka minä aikana, ja kunnioittaavat aina
sekä Valtian että Hallituksen. Mutta kaikista näistä peätöksistä, niin
on Hallituksen julistamus v. 1436 merkillisin, kussa alennettiin koko
Suomen-moassa,[722] 3:nen osan Ruunun veroista, (ikään kuin
oli jo ennen tehty) Ruotissa. Sen sanan peälle, että heijän sanottiin
tulleen _liian koroitetuiksi_. Syyksi tähän altiiks-antamisuuteen
(eftergift) Ruunun puolesta, sanottiin että Suomalaiset ovat aina
ennenkin osottaneet uskollisuutta ja kuuliaisuutta heijän laillisen
esivallansa vasten, ja nytkin luvanneet, ettei ottoo toisen Peämiehen
itellesäk, kuin minkä hallitus heillen antoi. Tämä veron-huojelus
vahvistettiin v. 1441, Kuninkas Christopherilta (Åb. Tid. 1785. p. 62).
Mutta oikeuellisessa (i juridiskt) tarkoituksessa ei ouk mikään asetus
niin suuresta hyövytyksestä Suomenmoallen, kuin K. Eerikin julistus v.
1435, kussa hään Suomen moakunnan valittamisella, ja heijän
virkamiesten kehoittamisella, pani Suomen Laki-kunnan (Lagsaga)
kahtiaksi, kosk ei yks Lainjulistaja ennättänyt vuotessa käyttää
oikeutta niin laviassa moassa.[723] Peätettiin sen eistä että tästä
puolen piti Suomenmoassa asetettaman 2 Laki-kuntoo _Pohjos-Suomen_[724]
ja _Etelä-Suomen_[725] jonka Lainjulistajoilla, kumpaisellakin, oli
oikeus olla osallisia Kuninkaan valittamisessa. Mutta ei sillä kyllä:
hään peätti samana päivänä että piti Suomessa kerran vuuessa pitettämän
yksi _Moa-Oikeus_ (Lands-Rätt) kussa tutkistettiin ei ainoastaan
kanteita Ruunumiesten ja muihen virkamiesten vastaan, mutta kussa
tuomittiin Kuninkaan nimessä niitä asioita, joita ei ratkaistettu
Moa-Käräjäissä ja Laki-Käräjässä.[726] Tämä _Moa-Oikeus_[727] joka oli
yksi _Valta-Oikeus_ (Högsta Domstol) ja jonka siaan siitten pantiin
Hov-Rättilöita, oli jo ennen asetettu, (koska sitä jo mainitaan
v. 1407, 1415, m.m.) mutta sai nyt uuen voiman ja järjestyksen. Sitä ei
pie sevoittoo _Valta-Käräisihin_ (Räfste- t. Rättare-Ting) joka myös
oli yksi Valta-Oikeus, joka muinon piettiin niinikkään Kuninkaan
nimessä, erinomattain että tutkistella Valta- ja Virka-miesten
käytöksiä, Ruunun- ja Veron-asioita, m.m.

Tämän Piispan muista ansioista luetaan myös että hään viisauellansa
ja hyvällä puheellansa sai tauvotetuksi ja sammutetuksi sitä
voaran-alaista kapinoitsemista (uppresning) joka oli ilmauntunut
Satakunnassa, voan josta nostelemuksesta muuton ei tunnetak niin mitään
meijän vanhoista kirjoistamme. Mainitaan myös hänen kunniaksi, että
hään v. 1421 oli pantu ensimäiseksi Peä-Piispan voalillen, ehkei hään
siihen virkaan soanut Kuninkaalta suostumusta.

Näistä hänen moneista ansioista niin Kuninkaat piti hänestä paljon, ja
ottivat hänen sanansa varteen niissä tarkeemmissa asioissa. Hänen
täytyi vielä 93:lla vuuellansa (v. 1449 ja 1450) viipyä talvi-kauen
Tukhulmissa, (kussa hään myös v. 1448 oli soapuvilla Kuninkaan Koarlen
koroittamisessa) että siinä neuoillansa olla Kuninkaallen avuksi.

Hänen kuolemasta, hautaamisesta, ja hautavarjosta on jo ennen puhuttu.

(Vastapäin enemmin).



ANNA MARÍA.

Pakina


Suomenettu Walter Scotin Ivanhoesta.

(Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla).

    Anna María, jo hämärät helviä!
    Kuules mun kultain -- jo päivänmä neän!
    Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selviä;
    Hoi, Anna María! -- Nouseppas joh!
       -- No, niin nouseppas joh!

    Anna María, jo oamu on käissämme,
    Mehtämies torvellans tojotteloo;
    Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme,
    Ylös, mun kultaini! nouseppas joh,
       -- No, niin nouseppas joh!

    Voi Tybalt mun kultain, kuin unta ei suonnut;
    Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'!
    Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonnut,
    Niin kuin se salainen suloinen yö,
       -- Kuin se suloinen yö.

    Niin laulatkoon linnut, kuin usmat on pois,
    Ja soittakoon sarvet -- niin monta kuin ois!
    Kuin unein ei haviäis; Jopa tuo jäi!
    Ja Tybalt mun kultain, sun unessain näin,
       -- Sua unessain näin!

                                  G--nd.



Muistutus.


Siitä, että tämä kirja on kirjutettu Savolaisten puheen-murrella, niin
se tuntuu monellen ehkä vaikiaksi tätä ymmärtämään; mutta jos tahotten
vähänkään vaivata ihtenne, että, lukiissanne tätä, peräänoatteleman
tätä puheen-eroitusta, jos tahotten karaista mielenne sanoin että
ymmärtämyksiin tarkoittamuksella, niin hoksatten kohta mitä etten
luullut ymmärtävänne, ja löyätten ettei eroitus ouk niin suuri, kuin se
ensin teillen näyttäiksen.

Tämä Savon-puhe erotaksen muusta Suomen puheesta jo -- 1:sinnik,
eänestään, joka kuuluu pitemmällen, leviämmällen ja täyemmällen, sekä
eännellisissä että eänettömissä puustavissa, -- 2:ksi, monen, niin
eänettömän kuin eännellisenkin, puustavin pois-heittämisellänsä tahi
pois vaihtamisellansa -- 3:neksi, monen sanan eri-taivutoksellansa ja
eri-taipumisellansa -- 4:ksi, löytyy Savon puheessa monta äkkinäistä
sanoo, jota muualla ei tunnetak, vaan joita kuitenkin arvataan asian
laijasta. Löytyy myös moni sana, joka Savon kielellä merkihtee toista
tykkänään, eli jolla tarkoituksensa puolesta on vastaluontoinen
(motsatt) merkitys. Niin e.m. mitä Savossa kuhutaan _rihmoiksi_
kuhutaan Turussa ja Hämeessä _lankoiksi_; ja mitä toas Turussa ja
Hämeessä kuhutaan _rihmaksi_, kuhutaan Savossa _nauhaksi_, j.n.e. Niin
e.m. merkihtee likistellä Savossa, _hyväillä, halailla, rakastaa_,
(kesk. Esip. XI p) mutta Hämeessä, _puristaa, kinnittää, supistaa_. Jos
moni paikka sen tähen kuuluu teillen ouollen, niin elkeä tuosta
naurakee ja suutanne irvistellä, sillä merkitykset ovat monellaiset.
Samalla tavalla löytyy sanoja muissakin Suomalaisissa puheenmurteissa,
joilla on toinen merkitys kuin tavallisesti. Niin e.m. merkihtee
_laittaa_, Turun tienoilla, _moittia_: ja _tapella_ merk. Porvon
ympärillä _torua_; joka sana toas Kuopiossa mainitaan _kantelemiseksi_,
yksi sana, jolla on toinen merkitys muualla. Niin merkihtee e.m.
_rieska_, Turussa, _maitoa_; mutta Hämeessä ja Savossa, _leipeä_
(happamatointa ja otraista) sellaista kuin Turussa huhutaan _rieväks
leiväksi_, j.n.e. Näistä erinnäisistä puheen-parsista ei soahak selvee
tietoa, ennen kuin Suomenkieli ennättää tulla enemmän korjatuksi ja
ylösharjoitetuksi.



Prenumeranter[1]


I FINLAND.

a) Uti Städerne.

     Björneborg.

 Gyllenbögel, Anders, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr.
 Hällfors, Henr. Joh., Kollega. Subskr.
 Lindeström, G.M., Studerande. Subskr.
 Palander, J.D., Apothekare. Subskr.

     Borgå.

 Hirn, Joh., Stads-Kapellan.
 Homén, G.W. Filosof. Kandidat.
 Homén, Joh. Fredr., Gymn. Adjunkt.
 Relander, Adolph, Gymnasist. Subskr.
 Roschier, Herman, Gymnasist. Subskr.
 Schroeder, Aron Joh., Gymnasist. Subskr.
 Swahn, G.A., Gymnasist. Subskr.
 Wallenius, Henr., Gymnasist. Subskr.
 Weckman, Carl Joh., Pastors Adjunkt... 2 Exempl.
 Wiren, Adam, Gymnasist. Subskr.
 Zitting, Jakob, Gymnasist. Subskr.
 Zitting, Joach, Gymnasist.

     Ekenäs.

 Helsingius, Zachr. Wilh., Kronofogde. Subskr.
 Laurell, Edward Joh., vice Pastor och Kapellan. Subskr.
 Lindstedt, Erik Joh., Färgare. Subskr.
 Silfverberg, Simon, Lo-Garfvare. Subskr.

     Fredrikshamn.

 Bergenheim, Edvard, Filos. Doktor och Lector.
 Gripenberg, Odert, Löjtnant och Inspektor vid K. Finska
    Kadett-corpsens Elementar-skola.
 von Knorring, Frans, Lektor.
 Krogius, Lars, Häradshöfding.
 Norström, Gust. Magn., Första Krets-Skollärare.
 Pesonius, Olof, Kyrkoherde.
 Pfaler, C.G., Filos. Magister.
 Schatelowitz, Gustaf, Kaptén, k.
 Tamelander, Joh. Aug., Stabs-Kaptén vid K. Finska Kadett-corpsen,
    Riddare.
 Thesleff, P., Chef för Kejs. Finska Kadett-corpsen, General-Major
    och Riddare.
 Wegelius, Gust. Ad., Språklärare vid K. Finska Kadett-corpsen.
 Wrede, R.F.G., Student.

     Gamla Carleby.

 Krank. Christ. David, Kofferdi-Skeppare.
 Libeck, Gust., Apothekare.
 Nordling, Carl Joh., Prost.
 Stening, Carl Anton, Tullförvaltare.
 Winge, Hans Pehr, Borgmästare, Lagman och Riddare.

     Heinola.

 Von Goes, Carl, Post-Inspektor och Kolleg. Assessor.

     Helsingfors.

 Agricola, Georg, vice Häradshöfding.
 Alopaeus, Henr. Gabr. Revisor.
 Clayhills, N.J., Kolleg. Assessor och Riddare.
 Edelheim, Fredr. Wilh., Stads-Råd, Lagman och Riddare.
    Ledamot af Kejs. Senaten för Finland.
 Falck, And. Henr., Verkl. Stats-Råd, Lagman och Riddare,
    Ledamot af Kejs. Senaten för Finland.
 Gyldenstolpe, Carl E., Geheime-Råd och Riddare,
    vice Ordförande vid Kejs. Senaten för Finland.
 von Haartman, Lars Gabr., Verkel. Stads-Råd och Ridd.
 Hiising, Carl Gerh., Lagm. och Ridd., Ledam. af Kejs.
    Senaten  för Finland.
 Hisinger, Jak. Wilh., Verkel. Stats-Råd, Lagm. och Ridd.,
    Ledam. af Kejs. Senaten för Finland.
 Ladau, Gust., Verkel. Stads-Råd, Post-Direktör och Ridd.
    Ledam. af Kejs. Senaten för Finland.
 Melartin, Er. Gabr., Theol. Doktor, Professor och Ridd.
 Merlin, Carl, Collegii-Råd och Riddare.
 Molander, A.J., Öfver-Direktör och Riddare
 Munck, A.F., vice Häradshöfding.
 Orraeus, And. Wilh., Lagman och Riddare, Ledamot af Kejs.
    Senaten för Finland, k.
 Orraeus, A. Dorothea, (född Wigelstjerna) Lagmanska, k.
 Peron, Filos. Mag. och Banko-Kassör.
 Pihlflyckt, F., Syssloman.
 Richter, Carl Fr., Hof-Rätts-Råd och Ridd., Ledamot af
    Kejs. Senaten för Finland.
 Saelan, And., Skollärare.
 Stichaeus, Joh. Fredr., Stads-Råd, Referend. Sekreterare och Ridd.,
    Ledamot af Kejs. Senaten för Finland.
 Tamelander, Carl G., Öfverste Löjtnant.
 Tawast, Joh. Wilh., Hof-Råd.
 Tawast, Raphael, Plats-Major i Helsingfors.
 Törnqvist, P. Referend. Sekret. och Riddare.
 Walheim, Joh., Referend. Sekret., Häradshöfding och Ridd.,
    Ledam. af Kejs. Senaten för Finland.
 Wetterhoff, Georg Ad, vice Häradshöfding.

     Keksholm.

 Calonius, S.C., Häradshöfding.
 Godenhjelm, Bernd A., vice Häradshöfding.
 Löfberg, W. Krets-Skollärare.
 Meron, Simon, Borgmästare.
 Siponius, Joh., Kronofogde och Guvernam. Sekretare.
 Zitting, Joh. Magnus, Förste Krets-Skollärare.

    Kuopio.

 Alopaeus, Magn. Gabr., Rysk Språk-lärare.
 Aminoff, Carl Henr., Kommissions-Landtmätare.
 Bergh, Joh. Fredr., Adjunkt.
 Engdahl, E. Em., Kammarskrifvare.
 Gottlund, Mathilda Sophia, Mansell.
 Gottlund, Ullr. Soph., (född Orraeus) Prostinna.
 Laurel, Gust. Fredr., Öfver-Masmästare, Filos. Mag.
 Linqvist, Aron, Scholaris.
 Lybecker, G., Baron, Löjtnat vid H.K.M. Svit.
 Pesoinen, Olof, torpare i Haminalax.
 Salonius, Gust., Borgmästare, k.
 Sjöblom, Gabr., Handlande.
 Tuovinen, Pål, Smed och Skattebonde i Maninga.
 Wahlstén, J.H., Konrektor.
 Wenell, Aron, Rektor.
 von Wright, Henr. Magnus, Major.
 von Wright, Magnus, Studerande.
 von Wright, Wilhelm, Studerande.
 von Wright, Wilhelmina, Fröken.
 von Wright, Fredrika, Fröken.
 von Wright, Rosalie, Fröken.

    Lovisa.

 Björkstén, R., Handlande.
 Neclair, Gust., Rektor.
 Neovius, Fredr., Konrektor.
 Sirén, Herman, Kollega.
 Wiberg, Pehr, Auditör.

    Ny Carleby.

 Calamnius, Fredr., Borgmästare.
 Castrén, Erik, Kyrkoherde.
 Sjöstedt, Fredrik, Kyrkoherde.
 Stenbäck, C. Fredr., Kontrakts-Prost.
 Topelius, Zachr., Provincial-Läkare och Riddare.

    Nyslott.

 Antell, Sam. Henr. Studerande.
 Fuchs, Anna Sophia, (född von Nandelstadt), Majorska.
 Lyra, Fredr., Elementar-lärare.
 Masalin, Gustaf, Apotekare.
 Masalin, Henrik, Förste Krets-Skollärare.
 Tykén, Joh., Förste Krets-Skollärare.
 Walldén, Erik, Munsterskrifvare.

     Nådendal.

 Forselius, Gust., Komminister.

     Sordavala.

 Boehm, Thom., Handlande. Subskr.
 Björk, Jak. Wilh., Adjunkt. Subskr.
 Hasselblatt, Br. Wilh., Hof-Rätts-Auskultant. Subskr.
 Hasselblatt, L., Häradshöfding. Subskr.
 Laurenius, Henrik, Titular-Råd. Subskr.
 Löfström, Gust., Kapellan. Subskr.
 Merlin, Henr., Fanjunkare. Subskr.
 Wikman, Gabr., Sergeant. Subskr.

     Tammerfors.

Hellén, Herm., Stadspredikant.
Kiander, Thom. Tim., Filos. Mag. och Pedagog.
Lundahl, Joel, Handlande.

     Torneå.

 Berger, A., Kommissions-Landtmätare o. Ridd. Subskr.
 Castrén, E.C., Nådårs-predikant. Subskr.
 Fellman, Jak., Kyrkoherde i Enara och Utsjoki.
 Heickell, Carl, Pedagog. Subskr.
 Junnelius, Er., Handlande. Subskr.
 Matlein, B.J., Länsman i Sodankylä. Subskr.

     Uleåborg.

 Bergbom, Gust., Handlande.
 Bergström, Joh., Handlande.
 Carsström, Isak, Konsul och Handlande.
 Enbom, J.H., Kamrér och Landt-Räntmästare.
 Engman, Gustafva, Mamsell.
 Engman, J.J.
 Fellman, Joh. Abr., Handlande och Rådman.
 Franzén, Joh., Handlande.
 Hasselblatt, H.H., Lagman och Borgmästare.
 Hedman, Petter, Handlande. Subskr.
 Högvall, O., Kofferdi-Skeppare. Subskr.
 Imberg, M., Färgare. Subskr.
 Levonius, Gustaf, Stads-Fiskal.
 Liljeqvist, Kronofogde.
 Lithovius, Joh. P., Studerande.
 Neuman, Henr., Kofferdi-Skeppare.
 Niska, Claes, Handlande.
 Niska, Jon. And., Handlande, k.
 Niska, John, Handlande.
 Nylander, Abr., Handlande.
 Nylander, And., Handlande.
 Petrelius, J.A., Handlande.
 Sundborg, Joh. And., Urmakare.
 Toppelius, G., Stads-Fysikus och Professor.
 Törnqvist, Lars Henr., Studerande.
 Wacklin, Fredr.
 Wahlberg, H.E.
 Wegelius, Henr., Theol. Dokt. och Fält-Prost.

     Wasa.

 Aeimelé, Chr., Medisine Doktor.
 Aminoff, Henr. Gust., Hof-Rätts-Notarie.
 Asp, C.H. Hof-Rätts-Assessor.
 Barck, Nils Magn., Hof-R. Not. och vice Häradshöfding.
 Boy, C.J., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding.
 Ervast, Henrik, vice president och Riddare.
 Fagerström, A.E., Hof-Rätts-Assessor.
 Forssell, C.H., Hof-Rätts-Assessor.
 Gottsman, J.F., vice Advokat-Fiskal.
 Hammarin, A.F., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding, k.
 Hjelt, E.A., Lands Sekreterade.
 Järnefält, Ol. Anders, vice Lands-Kamrér.
 Kellander, Ad. Fredr., vice Lands-Sekreterare.
 Ladau, O.R., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding.
 Långhjelm, Fredr. Gust., vice Lands-Kamrér.
 Mellin, C.R., Baron.
 Monselius, David, Hof-Rätts-Råd.
 Roschier, Er. Gust., Advokat-Fiskal.
 Roschier, O.M., Hof-Rätts-Sekretare.
 Sadelin, P.U.S., Rektor Scholae.
 Stenbäck, Jos., Hof-Rätts-Aktuarie och vice Häradsh.
 Sundius, R.W., vice Häradshöfding.
 Ticcander, Joh., Extra Hof-Rätts Fiskal.

     Wiborg.

 Alopaeus, Krono-Länsman.
 Europaeus, And. Joh., Öfver-lärare vid Gymnasium.
 Gjös, F. Kaptén.
 Keldan, Prest.
 Lagervall, F., Kaptén.

     Wilmanstrand.

 Barck, Fredr. Henr., Löjtnant.
 Saelan, Dan., Kapellan och vice Pastor i St. Andrae.
 Soldan, Carl Gust., Kronofogde.
 Stråhlman, Jak. Alex., Kyrkoherde i Vilmanstrand och Lappvesi.

     Åbo.

 Ahlqvist, C.H., Studerande af Viborgska Nation.
 Ahrenberg, Carl Wilh., Stud. af Boreal. Nat.
 Akiander, Math., Stud. af Vib. Nation.
 Alcenius, J.J., Filos. Mag. och Med. Kand. Subskr.
 Alopaeus, M.E. Stud. af Vib. Nat.
 Amnorin, O., Häradshöfding.
 Appelgren, C., Provisor.
 Arvidson, Sten Sture, Filos, Kand.
 Aspelund, J.C., Handlande.
 Aspelund, O.C., Handlande.
 Avellan, Carl A., vice President och Riddare.
 Avellan, Carl Fredr., Hof-Rätts-Sekreterade.
 Bergbom, Reinh., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Bergroth Joh. Mich., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
 Björkbom, A., Häradshöfding.
 Bonsdorff, Jak., Theol. Dokt., Professor och Riddare.
 Borenius, H.J.
 Brander, Ernst Fredr., Hof-Rätts-Råd.
 Brunér, J. Lagman och Häradshöfding.
 Cajander, N.P., Handlande.
 Cajanus, Lars Herm., Studerande.
 Carger, A.H.G., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Cavén, Math., Handlande.
 Cavonius, G.A., Studerande.
 Cederstein, Pehr Isak, Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
 Colérus, F.J., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
 Ehrström, C.R., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Fahlander, Leonh., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Finckenberg, Berndt Fredr., Hof-Rätts-Råd och Ridd.
 Forsander, J.W. Handlande.
 Forsell, G.T., Handlande.
 Friman, Gust., Viktualiehandlande.
 Frosterus, Abr., Stud. af Österb. Nation. Subskr.
 Frosterus, Nils, Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Furuhjelm, H.W.W., Studerande.
 Gadolin, Gust., Theol. Doktor. Dom-Prost och Riddare.
 Geitlin, Gabr., Stud. af Boreal. Nat.
 von Gerdten, O.R., Hof-Rätts Auskultant.
 Gestrin, Gabr. Kommerse-Råd.
 Grotenfelt Adolf, Hof-Rätts-Notarie.
 Gyldén, N.A., Stud. af Wib. Nat.
 von Hellens, Lars G., Hof-Rätts-Asessor.
 Hellman, C. G., Viktualiehandlande.
 Heurlin, J. W., Stud. af Vib. Nat.
 Holmberg, O., Hof-Rätts-Assessor.
 Hornborg, Carl Aug., Stud. af Satakunta Nat.
 Hummelin, J.E., Viktualiehandlande.
 Hästesko, Gust., Län-Bokhållare.
 Julin, E., Apothekare.
 Julin, John, Assessor.
 Kalm, Math., Med. Doktor och Akad. Adjunkt.
 Keckman, Carl Abr., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Keckman, Carl N., Mag. Docens.
 Kekoni, L. Abr., Victualiehandlande.
 Kingelin, Abr., Handlande.
 Landtman, Joh. Ad., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
 Lang, Ad. Reinh., Studerande.
 Langell, Fredr., Post-Inspektor och Kollegii Assessor.
 Leidenius, Gabr. Wilh., Stud. af Boreal. Nat.
 Lemberg, G.A., Häradshöfding.
 Lindfors, Adolph, Handlande.
 Lindh, Dan., Filos. Mag.
 Linsén, Sam. Jak., Assessor och Landt-Räntmästare.
 Lode, Otto Joh., vice Häradshöfding.
 Lohman, Aug., Hof-Rätts-Notarie.
 Lundqvist, Carl, Stud. af Boreal. Nat.
 Mechelin, Carl Fredr., Stud. af Vib. Nat.
 Molander, Torsten, Hof-Rätts-Notarie.
 de la Motte, C.R., Häradshöfding.
 Mennander, J.H., Stud. af Nyl. Nat.
 Munck, B.R., Studerande.
 Niska, Erik, Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Nordensvan, Wiktor, Studerande.
 Nordström, J.J., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand.
 Norring, J.G., Stud. af Vib. Nat.
 Ollonqvist, J.M. Handlande.
 Paldani, Bernd, vice Häradshöfding.
 Paldani, Nils, Hof-Rätts Ext. Not.

Pinello, Nils, Filos. Mag.
 Pipping, Fredr. Wilh., Professor, Bibliothekarie o. Ridd.
 Pomoell, Gust., Hof-Rätts Assessor.
 Randelin, J., Guldarbetare.
 Rein, G., Mag. Docens.
 Renvall, Gust., Prost. Subskr.
 Sacklén, Nils Gust., Hof-Rätts-Assessor.
 Sallmén, C.J., Handlande.
 Sallmén, E.W., Häradshöfding.
 Salovius. And. Joh., Studerande.
 Schroderus, G.H., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Schröder, C. Studerande.
 Sevon, Chr., vice Lands-Kamrér.
 Sillström, And. Wilh., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
 Sjöman, Sten Edvard, Stud af Boreal. Nat.
 Sjöström, Ax. Gabr., Akad. adjunct.
 Snellman, And., Handlande.
 Stenbäck, C.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Stålström, Ad., Handlande.
 Sundberg, Carl Gust., Hof-Rätts Extr. Not.
 Sundvall, C.G., Hof-Rätts Kanslist.
 Sundvall, Joh. Math., Filos. Adjunkt.
 Tamelander, Bror Ad., Hof-Rätts-Fiskal.
 Tamelander, Fredr. Reinh., Polis-Mästare.
 Tamelander, Wiktor Mauritz, Studerande.
 Tengström, Jak. Theol. Doktor, Erke-Biskop och Ridd.
 Ticklén, J.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Tihleman, Georg Ad., Hof-Rätts-Notarie.
 Trapp, Carl, vice Häradshöfding.
 Trapp, Rob., Hof-Rätts Extr. Notarie Subskr.
 Walleen, J.G., Garfvare.
 Wallenius, Aug. Wilh., Med. Licent.
 Wallenius, Iwar Ulr., Akad. Adjunkt.
 Wegelius, Henr, Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Widenius, Carl Fredr., Filos. Mag.
 Widenius, Henr., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand.
 Wikström, Math. Wilh., Stud. af Satak. Nat.
 von Willebrand, A.F., President och Riddare.
 Winter, J.P., Hof-Rätts-Råd.
 Wirzenius, Carl, Borgmästare.
 Åkerman, C. & F., Handlande.
 Åkerros, Gust., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
 Öijer, Carl, Extr. Hof-Rätts Notarie. Subskr.
 Österman, Matts, Slagtare.

Från Landsorterne.

a) Inom Åbo Stift.

[Minä soan tässä nöyryymmästi kunnioittoo Suomen Peä-Piispoo ja Turun
Papis-Neuoittelemusta, heijän hyvätahostaan lähättämään minun
Ilmoitus-sanat (anmälan) moa-pitäjillen; yksi ystävällisyys, jota
toisessa en tavannut.]

 Alftan, Gust., Sergeant.
 Alm, Anders, Adjunkt i Messuby S:n och Teisko Kapell.
 Bergroth, Carl Henr., Filos. Mag., Kyrkoherde i Ruovesi. 2 Ex.
 Castrén, Chr. Joh., Kapellan i Ijo.
 Chydenius, Carl Fredr., Sockne Adjunkt.
 Elfving, Carl Gust., Kyrkoherde i Lohteå.
 Forssman, Carl Henr., Prost i Sjundeå.
 Fortell, Frans Isak, Adjunkt i Hyrynsalmi.
 Frosterus, Carl Jak., Kyrkoherde i Muhos.
 Frosterus, Erik Joh., Kontr. Prost och Ridd., Kyrkoherde i Ilmola.
 Frosterus, Erik Joh. Abr:n, Kyrkoherde på Carlön.
 Granfelt. C.G., Kaptén i Birkala.
 Grönfors, Garfvare i Kangasala.
 Hanelles, Sal., Filos. Kand. och Jordbrukare.
 Helenius, Carl, Kyrkoherde i Pöyttis.
 Hipping, And. Joh., Kyrkoherde i Vihtis.
 Hirn, Gabr., Filos. Mag., Kontr.-Prost och Kyrkoherde i Kimitto.
 Hårdh, Carl Henr., Kommissions-Landtm. i Uleåborgs Län.
 Jansson, Joh., Kapellan i Kalajoki S:n och Haapajärvi Kapell.
 Ignatius, Carl Andr., Fil. Mag. Kyrkoh. i Halikko.
 Ignatius, Bengt Jak., Theol. Dokt., Kontr. Prost o. Ridd.

Johansson, Thore Matts, Kyrkovärd i Rusko.
 Juntunen, Isak, Bonde från Kianno by af Suomussalmi Kapell och
    Hyrynsalmi Socken.
 Konsin, Henr., vice Pastor och Kapellan i Längelmäki.
 Kumlin, M. Sockne Adjunk.
 Liljenstrand, Abr., Filos. Mag., vice Kontr.-Prost och
    Kyrkoherde i Kangasala.
 Lybecker, Gust., Friherre, i Virmo S:n o. Mietois Kap.
 Meurman, C.O. Kaptén, i Kangasala.
 Montin, Isak, Kyrkoherde i Siikajoki.
 Rancken, E., Kapellan.
 Rydman, A.G., Häradsskrifvare i Ned. Sääksmäki Härad.
 Rönnbäck, Prost och Theol. Doktor.
 Setelä, Joh. Henriksson, Skattebonde i Kuumo.
 Sipelius, Carl Dettlof, Filos. Mag., Kyrkoherde i Saltvik.
 Snellman, Henr., Theol. Dokt. Kontr.-Prost och Riddare.
    Kyrkoherde i Wasa och Mustasaari.

 Strandberg, C.H., Filos. Mag., Kyrkoherde i Loppis.
 Sundvall, Isak, Lagman i Töfsala.
 Tamlander, Claes Joh., Kapellan i Akkas.
 Tolpo, Martin Joh., Prost och Kyrkoherde i Sagu.
 Törnudd, And. Gust., Kapellan i Lohteå S:n och Toholampi Kap.
 Wallenius, Josef, Lagman, i Hvittis.
 Wegelius, Dav. Joh., Kyrkoherde Eura-Åminne.
 Wegelius, Esaias, Kyrkoherde i Keuru.
 Wellenius, Isak Joh., Kapellan i Eura S:n och Kiukas Kap.
 Wessell, Abr., Kyrkoherde i Kyrkslätt.
 Vitikkala, Rusthållare i Kuumo.

Åkerman, Wilh., Prost och Kyrkoherde i Hattula.

b) Inom Borgå Stift.

 Adam Johansson, Bondeson från Nikinoja by af Mäntzälä Socken.
 Henrik Thomasson, Skattebonde från Haaviston-Erola i Pyttis.
 Hoffrén, J.R., vice Pastor i Strömfors, k.
 Hukkainen, Häradsdomare i Randasalmi.
 Jeremias Paulsson, Bonde från Haapala By i Elimä Sock.
 Jung. Gust., Fältkamrér, i Leppävirta, k.
 Mats Eriksson, Bondeson från Haavisto i Pyttis.
 Strömmer, Joh. Mårten, Kapellan i Jyveskylä.

     Jokkas.

 Fabritius, Lisett, (född Leopold), Kapténska.
 Grotenfelt, Herman, vice Häradshöfding.
 Homén, Margr. Lovisa, Mamsell.
 Suomalainen, Henrik, Inspektor.
 Teitinen, Göran, Rusthållare i Taipale.
 Teitinen, Matts, Smed och Skattebonde i Taipale.
 Witting, Otteljana, Mamsell.

     Lampis.

 Blåfjeld, Gust. Ad., vice Häradshöfding.
 Cleve, Joh. Fredr., Häradshöfding.
 Forssell, Lars Reinh., vice Häradshöfding.
 Lindberg, C.A., vice Häradshöfding.
 von Platen, F.A., Protokoll-Sekreterare.
 Waldens, W.E., Hof-Rätts Auskultant.

     Mäntyharju.

 Berner, Anders, Gymnasist.
 Forsström, C.M., Expeditions Befallningsman.
 Godenhjelm, Carl Gust., Kommissions-Landmätare.
 Godenhjelm, Adolf Fredr., Direktör och Riddare.
 Hirn, Fredr., Landmätar-auskultant.
 Kroijerus. E.J., vice Lansman.
 Majorin, G., Klockare.
 Niklander, Erik, Nådårs Predikant.
 Stenius, D.C., vice Pastor.
 Stierwald, Carl Fredr., Student.

     Nastola.

 Glansenstjerna, Gust. Magn., Öfverste-Löjtnant.
   [Myö uskallamme tässä, Herra Evest-Luutnantin suostumisella,
   kopioittoo ne sanat mitkä hään oli kirjuttanut Peälletarjoituskirjan
   laijassa (i marginalen) kussa hään, toistukseksi hänen isämmoan
   rakkautesta ja moamiehellisesta suosiosta, sanoo lyhyvesti, mutta
   somasti: "_Ur Finne. Kan icke Finska. Älskar Fäderneslandets
   Wänner_."]
 Ticcander, Tob. Jak., Komminister.
 Utter, Carl Gust., Assessor.

I INGERMANLAND.

     St. Petersburg.

 Ehrström, Carl Gust., Filos. Dokt, Prost och Riddare.
    Kyrkoherde vid Svenska Församlingen i St. Petersburg.
 Finnander, Zacharias, Pastor i Duderhoff.
 Finnér, Erik, Pastor i Strelna. Subskr.
 Grundstroem, Pastor i Kattila. Subskr.
 Nodén, P. Pastor i Peterhoff.
 Sirén, C.W., Pastor vid Finska Församlingen i St. Petersb., Riddare.
 Sjögren, And. Joh., Filos. Doktor.
 Weber, Berndt, Apothekare. Subskr.
 Zandt, G.F., Filos. doktor och Komminister.

I ESTLAND

     Pernau.

 Rosenplänter, Joh. Henr., Pastor i Pernau.

I SWERIGE.

[Tämä kirja ei ouk ollutkaan tarjottu Peällentarjotettavaksi Ruotsissa.
Ainoasti muutamat minun Tuttavat, joilla tästä oli tietoa, ovat
nimellänsä muistaneet minua.]

     Stockholm.

 Brakell, Gust. A., Banko-Kommissarie.
 Burman, Fahle, Riksdags-Fullm. från Norrbotten. Subskr.
 Ekman, Robert Wilhelm.
 Ekström, C.U., Prost och Kyrkoherde på Mörkö.
 Finnberg, G.W.
 Franzén, Fr. Mich., Theol. Dokt. och Prof.,
    Kyrkoherde i St.  Clarae Församling.
 von Gerdten, A.G., Öfverste och Riddare, Ståthållare på Strömsholm.
 Hedman, Joh., Krydkramhandlande. Subskr.
 Hård, Adolph.
 Invenius, Joh., Fällt-Sekreterare. Subskr.
 Lefrén, P., Öfverste och Ridd., Guvernör på Carlberg.
 Lindström, Erik, Målare. Subskr.
 Meinander, Durre, Provisor. Subskr.
 Montgommery, Gust., Öfverste-Löjtnant o. Ridd. Subskr.
 Munck, Bror Gust. Reinh., Löjtnant. Subskr.
 Smolander, Joh., Mantals-Skrifvare.
 Strömmer, Henr. Joh.
 van Suchtelen, P., Grefve, General och Ridd. m.m.
    Kejs. Rysk Minister Plenipot.
 Tesche, Petter Joh., Löjtnant. Subskr.

     Upsala.

 Aminoff, Gregorius, Studerande af Finska Nationen.
 Aminoff, Zacharias, Studerande af Finska Nationen.
 Baer, Adolf Fredr. Studerande af Finska Nationen.
 Löwenhjelm, C.A., Studerande af Verml. Nat. Subsk.
 von Törne, Petter Reinh., Stud. af Finsk. Nat., k.
 von Törne, Joh. Ulr., Studerande af Finska Nationen.
 Romansson, Henr. Wilh., Professor och Med. Dokt.
 Räisäinen, Joh., Studerande af Norrska Nationen.
 Räisäinen, Matts, Studerande af Norrska Nationen.
 Zetterström, Carl, Professor och Med. Dokt. Subskr., k.

     Gottland.

 Andersin, Gust., Kaptén och Tyg-Officer. Subskr.
 Carpelan, C.M., Friherre, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr.
 Wilkman, Gust., Sergeant vid Kongl. Vend. Art. Reg. Sub.

     Wermland.

 Bjurbäck, Olof, Theol. Dokt. och Biskop, L.N.O., k.
 Jerdin, Joh., Magist., Kyrkoherde i Ny och Dalby.

Wermländska Finskogarne.

     Dalby Finskog:

 Hartikainen, Anders Persson, i Neuvola.
 Havuinen, Henrik Andersson, Fjärdingsman i Skallbäck.
 Havuinen, Henrik Nilsson, i Krigsberget.
 Honkainen, Joh. Danielsson, i Hjerpliden.
 Honkainen, Bertil Danielsson, i Medskog.
 Hämäläinen, Olof Mattson, i Hjerpliden.
 Hyytiäinen, Erik Henriksson, i Nikkarila.
 Kalainen, Elias Olofsson, i Roviomäki.
 Kuosmainen, Jonas Henriksson, i Murtolehto.
 Kymöinen, Lars Larsson, i Halsjön.
 Muhoinen, Olof Olofson, i Aspeberget.
 Puttoinen, Anders Henriksson, i Nikkarila.
 Räisäinen, Henrik Henriksson, i Kymölä.
 Siekinen, Pål Danielsson, i Aspeberget.
 Sikainen, Kersti Mattsdotter, i Antinaho.
 Tarvainen, Olof Olafsson, i Rögden.
 Veteläinen, Daniel Danielsson, i Ukonhauta.
 Vilhuinen, Anders Henriksson, i Vilhula.

     Fryksände Finskog.

 Himainen, Sigfrid Persson, i Mangen.
 Hyytiäinen, Anders Andersson, i Våhlberget.
 Hämäläinen, Matts Olsson, i Stengårds Utskog.
 Karttuinen, Jan Halstensson, i Karttula.
 Kirnuinen, Petter Andersson, i Niipimäki.
 Kituinen, Henrik Olsson, i Myrgubben.
 Kähköinen, Jan Jansson, Nämndeman, i Kähkölä.
 Manninen, Per Johansson, i Ratssjöberget.
 Nunalainen, Anna Mattsdotter, i Snårberget.
 Orainen, Nils Nilsson, i Norra Leksvattnet.
 Orainen, Olof Nilsson, i Sarvilampi.
 Reituinen, Matts Mattsson, i Fagerberget.
 Riekinen, Anders Sigfridsson i Mammola.
 Sikainen, Carl Carlsson, i Norra Lekvattnet.
 Soikkainen, Per Jansson, i Haikola.
 Tarvainen, Anders Andersson, i Nubben.

     Gräsmarks Finskog.

 Ikoinen, Matts Henriksson, i Södra Ängen.
 Norilainen, Jan Pålsson, i Fiskarekärn.
 Norilainen, Matts Mattsson, Skolmästare i Fiskarekärn.
 Puuppoinen, Olof Mattson i Puuppola.
 Riekinen, Sigfrid Sigfridsson, i Suurola.
 Suuroinen, Johan Johansson, i Suurola.
 Suuroinen, Matts Jansson, i Långkärn.

     Gunnarskogs Finskog.

 Kahilainen, Henrik Andersson, i Bogen.
 Riekinen, Nils Sigfridsson, i Pennala.
 Riekinen, Anders Andersson, i Kössilä.
 Soikkanen, Johan Johansson, i Stora Bogen.
 Suhoinen, Jan Olsson, i Närkilä.

     Mangskogs Finskog.

 Kukkoinen, Erik Eriksson, i Riitaho.

     Ny Finskog.

 Hartikainen, Henrik Henriksson, Nämndeman, i Flatåsen.
 Havuinen, Lars Mattson, i Monkamäki.
 Hämäläinen, Henrik Henrikson, i Rämälä.
 Ruohtalainen, Christer Olofsson, i Karvala.
 Räisäinen, Matts Olsson, i Vaisila.
 Vaisinen, Brita Andersdotter, i Svenshögden.

     Östmarks Finskog.

 Haljainen, Staffan Jönsson, i Sikala.
 Hotakka, Per Jakobsson, i Sparkberg.
 Häkkinen, Erik Henriksson, i Saunoila.
 Hämäläinen, Matts Henriksson, i Glekärn.
 Kauttoinen, Jakob Jansson, i Runsjöviken.
 Kiiskinen, Staffan, i Lillskogshögden.
 Lehmoinen, Henrik Henriksson, i Kronskogen.
 Moijainen, Bengt Mattson, i Poalala.
 Moilainen, Anders Andersson, i Purustorpet.
 Oinoinen, Henrik Andersson, i Oinola.
 Porka, Anders Olsson, Nämndeman, i Runsjön.
 Porka, Johan Johansson, i Vasikkamäki.
 Puuppoinen, Anna Jansdotter, i Hvitkärn.
 Tenhuinen, Johan Johansson, i Tenhula.
 Valkoinen, Anders Hansson, i Ärnsjön.

I Svenska Lapmarken.

 Fjellner, Anders, Präst o. Missionär i Svenska Lappmarken.
 Laestadius, Lars Levi, Kyrkoherde i Karesuvanto.

I NORRIGE.

Norrska Finskogarne.

     Aasnaes Finskog.

 Honkainen, Johan Mathisen, i Kirkkomäki.
 Kuosmainen, Henrik Olsen, i Haukamäki.
 Piesainen, Ole Andersen, i Piesala.
 Soastainen, Paul Erichsen, i Östra Vermunden.
 Veteläinen, Anders Andersen, i Halkoijen.

     Brandvolds Finskog.

 Hotakka, Matts Larsen, i Jaakkola.
 Hotakka, Anders Henrichsen, i Ronkaisentorppa.
 Hähme, Mathis Morthensen, i Grasberget.
 Liukkoinen, Lars Larsen, i Liukkola, k.
 Navilainen, Peder Henrichsen, i Tröen.
 Oinoinen, Erich Olsen, i Salmi.
 Orainen, Morthen Henrichsen, Skolmästare, i Lehtomäki.
 Orainen, Henrich Henrichsen, i Lehtomäki.
 Porka, Anders Andersen, i Naimaho.
 Räisäinen, Paul Pedersen, i Öijern.

     Elverums Finskog.

 Suuroinen, Ole Mathisen, i Ulvimäki.
 Vauhkoinen, Mathis Henrichsen, i Haunamäki.

     Grue Finskog.

 Hähmä, Paul Morthensen, i Kalnäs.
 Karhinen, Thomas Andersen, i Hyytiälä.
 Kiiskinen, Abraham Larsen, i Kalsjöninmäki.
 Kuikka, Johan Mathisen, i Samulinkankas.
 Lehmoinen, Daniel Halversen, i Räfhultet. Riddare af Kongl.
    Danska Dannebrogsmans-Orden, och för tapperhet i fält,
    begåfvad af Prins Carl Aug. med en hedersvärja.
 Lehmoinen, Ole Andersen, i Poalala.
 Mulikka, Erich Olsen, i Mulikkala.
 Mulikka, Henrich Olsen, i Kalnäs.
 Multiainen, Lars Pedersen, i Sarvimäki.
 Multiainen, Lars Andersen, i Koarlola.
 Navinen, Johan Pedersen, i Orala.
 Pasainen, Ole Olsen, i Norra Löfberget.
 Poalainen, Ole Mathisen, i Norra Askogsberget.
 Räisäinen, Peder Olsen, i Tvegsberget.
 Räisäinen, Anders Olsen, i Räisälä.

     Hoffs Finskog.

 Lehmoinen, Halver Larsen, i Harmoamäki.
 Navilainen, Ole Thomsen, i Röykä.
 Räisäinen, Ole Pedersen, i Roatikkala.
 Veteläinen, Bertha Olesdotter, i Fallet.

     Trysilds Finskog.

 Siekkinen, Ole Danielsen, i Lutua.

     Vaalers Finskog.

 Käiväröinen, Morthen Morthensen, i Risberget.
 Käiväröinen, Syver Syversen, i Grabergsmoen.

     Vingers Finskog.

 Haikoinen, Johan Henrichsen, i Värälä.
 Karhuinen, Thorbjörn Thorbjörnsen, i Kankas.
 Kirnuinen, Peder Henrichsen, i Yöperinmäki.
 Kuikka, Ole Mathisen, i Ämtilä.
 Orainen, Erich Henrichsen, i Viikero.
 Orainen, Johan Johansen, i Orala.
 Soikkainen, Erich Erichsen, i Autiomäki.



Viitteet:


[1] Syy minkätähen tämä Peällentarjojoihen luetus
(Prenumerations-förteckning) kirjutetaan Ruotiksi, on, että
Peällentarjojoilla on suurin osa Ruohtalaisia nimiä, ja että moni vielä
kahtoisi ehkä ouoksi kuulla kunnia-nimensä (karakter) Suomennetuksi. Ne
joihen nimensä lopulla mainitaan "Subskr." ovat ainoasti tämän kirjan
peälle-kirjuttaneet (subskriberat); ja ne joita merkitään merkillä: k.,
ovat siittempänä kuoleman kautta meistä pois-erkaneet, mutta joihen
peällekirjoitus-oikeus tuloo hyväksi luettavaksi heijän perillisillen
tahi tämän heijän peällentarjoitus-kuitin omaisillen.

[2] _Toimittaja_ (kirjan-toimittaja) Författare, egentligen Utgifware.

[3] _Tieto_, theoretisk kunskap; Tietomus, Wetenskap, Litteratur
(objektive).

[4] _Taito_, praktisk kunskap; _Taitomus, t. Taitaus_, skön konst.
Se on arvattava, ettei Suomalaiset vanhuutesta tunteneet muita
taitauksia, kuin _runomista_ (poesi) ja _soittamista_ (musik); mutta se
on uskottava että kielen ja mielen harjoittamisella, sytyttäisiin
meissä halu toisiakin nouattamaan.

[5] _Ymmärtämys, Begrepp_.

[6] _Oppimus, Lärdom, Litteratur_ (subjective).

[7] _Oma-rakkaus_ on monessa tarkoituksessa ei ainoastaan _luvallinen_,
mutta myös _luonnollinen ja tarpeellinen_, sillä se hoitteloo ja
johtattaa meitä hyvyyteen. Ne kirjan toimittajat, jotka kiittäiksen
vapaaksi kaikesta oma-rakkautesta -- elkööt pisteekkää nimeensäkkään
kirjaan! Yksi semmoinen luonnollisen ja kohtuullisen oma-kunnian
_pois-heittäminen_, oisi meijän mielestä kamala ja suvaihtamtoin; sillä
myö luemme aina niitä kirjoja mielullisemmin, kussa heijän tekiätä
meillen _ilmoitetaan_, ja kussa hänen nimensä on ikään kuin yksi takaus
hänen sanastaan. Sitä vastoin luemme vähemmällä mieloisuuella niitä
kirjoituksia, kussa Toimittajat ovat _nimittämättömät_ (anonyma); sillä
_rehellisyys_ aina paljaistaa ihtesäk, mutta _koiruus_ kätkäiksen, ja
piiloitteleiksen salaisuutessa.

[8] Minä olin, niin kuin suurin joukko meijän vallasväestä,
ylöskasvatettu Ruohtalaisessa kielessä, joka vielä nytkin tahtoo
voittaa minua puheessaini. Sitävastoin olen minä ite aina harjoittanut
tätä Suomalaista puhetta; ja koska en ole syntynytkään Suomalaisessa
pitäjässä, niin tämä on aina ollut mulle kankia ja vaikia oppiaksein.
-- Oikeen puhua sitä minä en taija vielä nytkään.

[9] Hään luetti jo silloin yhellen ja toisellen pitäjän Herroista,
näitä hänen ensimäisiä aljeitansa, jotka kohta siitten (v. 1810)
painettiin Turussa, nimeltä _Kirjoituksia Jac. Juteinilda_, I:nen Osa.

[10] Minä olen siitten vanhempana, muistellessain tätä, kahtonut
ouoksi, että hään hoastatteli minua, lassa ollessain, tällaisista
asioista, johon tarvitaan miehen mieltä; mutta "_oraassa on laihon
alku, Pojassa miehen mukama_." Se on moni ehkä joka irvisteleksen
näistä lausumuksista minun lapsillisesta ijästäin, joilla minä ainoasti
olen tarkoittanut selittee mitenkä minä olen tullut johtatetuksi tällen
Suomalaisellen tiellen, jollen minä nyt jo tahtoisin johtattoo muita.
Jotka piteävät halpana puhua pienemmistä asioista, kuin oisi suurempia
puhuttavia, eivät muistanek että lapsestakin kerran viruu mies, ja
"_mitä lassa kuullaan lausuttavan, juohtuu miessä mieleen_." Se joka
näistä nerkästy, muistakoon mitenkä Cornelius alkaa esipuhettansa,
puhuissaan varsin näistä pienistä asioista: _Non dubito fore plerosque,
Attice, qui hoc genus scripturae, leve, et non satis dignum...
judicent, cum relatum legent, quis musicam docuerit Epaminondam. Sed hi
erunt fere expertes litterarum_...

[11] Yksi heistä oli _Mikko Torvelainen Kaskista_, yksi uhkia parta-suu
uro, joka oli mainio Karhun-tappaja, ja joka kanto syämmesäk alla isoja
arpeita heijän torahampaaistaan. Toinen oli _Pentti Väisäinen
Lemetistä_, niinikään yksi tarkka mehtä-mies ja kuuluisa ketun-pyytäjä;
jonka seurassa minä olin jo monesti ennen vietellyt yötä
metän-korvessa.

[12] Nämä Runot löytyy painettunna I:sessä Osassa _Pienistä Runoista
Suomen pojillen ratoksi_, N:o X, ja II:sessa Osassa N:o XI, josta ne
siitten painettiin _v. Schröterin_ _Finnische Runen_ p. 66 (keskustele
_Diss. de Proverbiis Fennicis_, p. 11).

[13] Silloinpa se ajatus ensin nousi minussa _ettei tälläisiä Runoja
pie heittee uneukseen_; ja peätin iteksein, että kokoella heitä,
pelastaksein heitä häviämästä. Samalla tavalla hain minä siitten myös
vanhoja _Sananlaskuja, Arvotuksia, Satuja, Loihteita_ ja muita
senkalttaisia vanhan-aikuisia kansallisia puheita, kussa kansan mieli
ja tavat ilmoittaiksen, ja kussa _Runomus ja kielenhenkitär_ (Språkets
genius) tavataan elävänä. Tämä Suomenkielen suosio nousi siitten vielä
synkiämmäksi, koska sain lukeaksein _Porthánin_ ja _Gananderin_
kirjoituksia. Seneistä, kuin siitten näin _Geijerin_ ja _Afzeliuksen_
"_Swenska Folkwisor_", joista pitivätten niin paljon, ja minä heihin
kehnoin lopsutoksiin vertaisin meijän Suomalaisia Runojamme, niin
aattelin itekseen, että mullapa on oarteet -- teillä homeet.

[14] Tämä pelko tullaksensa _kanteen-alaiseksi_ ja manatuksi lailliseen
_esi-vastaukseen_ heijän loihtimisistaan tahi runoloistaan, on Savossa
aivan suuri, ja perustaiksen sen peälle, että olivat muinon tulleet
näistä sakoitetuiksi ja rankaistetuiksi (lue tästä esipuhetta
_Väinämöisessämme_).

[15] Heijän tapa oli seneistä poisheitteä muutamia sanoja, alinomattain
niitä _synkimmiä_, sillä hyö luulivat että jos voan yksi sana puuttuisi
näistä heijän loihtuluvuistaan, niin heistä ei ois mitään apua. Mutta
kuin minä tätä keksin, niin minä luetin heitä uuestaan, eivätkä silloin
muistaneetkaan samoja sanoja heittee, voan heittivät toisia, jotka
mulla oli jo pistetty paperille. Sillä tavalla tuli viimen kaikki sanat
kirjaan.

[16] Minä olen monestin perästäpäin mielessäin muistuttanut minun
Vanhemmien _hyvyyttä_ minua vastaan, jotk' eivät millonkaan
kieltäneet minua soamasta tällaista _muistutos-juomista_ näillen
Runo-laulajoillen..

[17] _Juvalla_, niinkuin niissä muissakin pitäjissä Savossa, on aina se
tapa, että ne _pitkämatkan-takaiset_ tuloovat jo lauantaina kirkollen
ripillen kirjuttaimaan, lapsiansa kastamaan, kuolleitansa hautoamaan,
soataviansa maksamaan ja muita asioista toimittamaan, kuin että myös
levätäksensä tästä heijän pitkästä käymisestä. Pyhä- ja juhla-oattoina
ovat seineistä pappilat että kirkko-kylät täpötäynnä _kirkko-miehiä_,
jotka piteävät siinä yötä. Tässä kirkko-rahvaassa tapaisin minä aina
_Runon_- ja _Virren-tekiöitä_, ja muita _laulu-miehiä_; mutta enin
viljelin minä näitä _Suomalaisia lauluja_ syksyllä ja talvella
(käräjä-aikoina) jollon minä _käräjä-miehiä_ laulatin; samaten myös
keväillä ja syksyllä (rippi-koulun-aikoina) jollon minä laulatin sitä
_nuorta kansoo. Vanhoja kivullisia ja potevaisia_, jotk' eivät kyenneet
kirkollen, voan joihen sanottiin taitavan vanhoja Runoja, läksin minä
ite hoastattamaan, poski-kylissänsä.

[18] Hyö kävivät usseen mun luonain yö-kunnissa, laulelemassa, kuin
eivät päivillä joutaneet tulla. Hyö saivat aina silloin mieltensäk
myöten _tupakoija ja pakinoija_. Ja vaikka se monesti tuntui mullen
mielikarvaksi olla heijän parissa, ja kuuleskella heijän joutavia
lopsutoksia, niin minä kuitenkin tein tätä mielelläin toivotessain että
joukossa aina kuulla parempiakin vanhanaikuisia puheita. Se joka tahtoo
oppia tunteaksensa kansoin tapoja ja juohtumuksia, hänen täytyy rueta
heijän mukaiseksi, johon voaitaan mielentaipumista, ja heijän tapoin
tointumista.

[19] _Se ainua_ kehoitus ja huvitus kuin minulla on tähän asti ollut
tästä minun monen-vuotisesta työskentelemisestä ja harjoittamisesta,
ja jotama myös luen _kaikkiin-suurimmaksi_, on _minun vanhemmien
mieli-suosio_. Minun _Isä_ vainooni, joka ensin puhumatak kahteli näitä
minun kokemuksia, antoi siitten ei ainoastaan suostumuksensa heihin,
mutta mieltyi heihin niin, että hään viimeisellä rupeis jo itekkin
ylösharjoittamaan tätä meijän Suomalaista puhettamme; jota
kielen-rakkautta _Rühsin tutkimus ja Juttelemus Sanan-laskuistamme_
erimomattain sytyttivät hänessä. Myö ruettiin nyt kumpainenkin
harjoittamaan tätä kieltämme, hään _Henkellisissä_, minä _Opillisissa_
aineissa. Hään oli jo monin kerroin (monta vuotta jo ennen) Ruotiksi
uuestaan toimittanut Pyhän Roamatun kirjoituksia (sillä se oli hyvin
kielentaitava itäläisten puheessa) mutta nyt heitti hään tätä työtä ja
rupeisi keäntämään heitä Suomeksi. -- Yksi selvä toistus tästä hänessä
ilmauntuneesta palavasta rakkautesta Suomen kieleen on hänen monet
salanimelliset (krypto-nyma) kirjoitukset Suomen kielestä. Tämä rakkaus
oli hänessä niin palava, että hään jo ensimäisenä vuonna (v. 1820)
koska rupeisi kielestämme puhumaan, kirjutti 4 selitös-kirjutosta tästä
Suomalaisesta puheesta; kussa hään nimitti ihtensäk milloin
"_Savolaxbo_" milloin "_Fennoni Amicus_." Nämät löytyy painettunna
_Mnemosynessä_ v. 1820, N:o 14, 15, 30, 33, 34, 43, 44. (S.v. painutti
hään "_Saarnansa, Laskiais-Sunnuntaina, pidetty Juvan kirkossa_,
v. 1820"). Toissa vuonna, (v. 1821) painutti hään niinikeän aatoksensa
siitä _kansallisesta mieli-valaistamisesta, ja pappiloihen
toimituksista_, joka oli hänen viimeinen kirjutos, ja kussa hään
kirjutti ihtesäk "_Folk-wän_"; ja semmoisena se eli ja kuoli. Mutta
hään ei ollut ainoasti kirjuttanut meille oatoksiansa, hään oli myös
mies heitä käyttämään. Se oli täksi henkelliseksi ja kansalliseksi
mieli-valaistamiseksi, kuin hään mieli uuestaan paremmaksi Suomeksi
toimittoo, ja omalla kustennoksella painuttoo koko Roammatun. Koetteksi
tästä painutti hään Turussa vielä samana vuonna kirjansa: _Försök till
en omarbetad Finsk tolkning af Apostlarnes Sändebref, jemte
Anmärkningar öfwer nu brukliga Finska öfwersättningen, af Math.
Gottlund, Prost och Kyrkoherde i Jockas. Åbo_ 1821, 8:o sid. 384; josta
kirjasta enin osa paloi Turun viimen-syksysessä tuli-palossa, paihti
niitä kirjan-kappaleita (Exemplar) joitama tuotin tänne Ruotsiin,
näillen Norin ja Ruohin Suomalaisillen; ja josita minä nyt olen
laittanut ne viho-viimmeiset takaisin Suomeen. Ilman tätä kirjoo oli
hään jo lähättänyt Turkuun painettavaksi hänen _Suomennoksia koko
Vanhasta Testamestistä_; mutta hään kuoli jo syksyllä samana vuonna,
parraassa i'ässänsä, suureksi vahinkoksi meijän kielellemme ja
kansakunnallemme. Merkillinen oli että ehkä myö nouatimme erilläistä
kirjoitus-tapoo, hään sitä vanhoa, josta minä olin erkanut; niin ei myö
tästä niin milloinkaan riitauntunna välillemmö, mutta kumpainenkin
nouatimme tyyvennössä omoo mieltämme. -- Mutta se ei ollut ainoastaan
minun Isäin joka suostui näihin minun Suomalaisiin vehkeihin; minun
_Äitikin_ mielistyi heihin niin, että hään (joka ennen oli kehno
kielessämme) lukemisellansa näitä mun ja Isän vainajan kirjoituksia,
tuli selväks Suomalaiseksi; ja anto suostumuksensa ei ainoasti näillen
minun Suomalaisillen matkustamisillen, mutta on myös rahalla auttanut
minua näissä minun kirjan-kustennuksissa.

[20] Tätä Kirjan-tutkimusta luetaan _Swensk Litter. Tidning för år_
1817, N:o 19, 22, 24, 25, 26, 49, 50, 51. Tämän _Tutkimisen_ kautta
tulin minä jo ennen aikaini näihin asioihin puuttumaan, ja kuin kerran
olin alun tehnyt, niin oisin myös loppua tarkoittannut. Säkä tästä
minun Tutkimisesta _Litteratur Tidningissä_, että muutamista
lauluin-sipaleista, joita minä (v. 1817, 1818, 1819) painutin
_Atterbomin ja Bruzéliuksen Kalenderilöissä_, kuhuttiin minua jo kerran
_Phosphoristiksi_; yksi sana, joka itestään ei merkihte mitään, voan
joka paljon avistaa tyhmiin miehiin päissä. Se on ihmeh ja nauretettava
mitenkä hyö monestin reuhoavat tyhjästä; mutta se on surkuteltava, että
näitä ymmärtämättömiä tavataan ylhäisemmässäkin seävyssä. Niin e.m. on
yksi meijän muinoisista Moaherroista (olkoon nimittömätöin!) sättinyt
minua _Jakobiniksi_, ainoastaan sen perustoksen peälle, että minä olin
_Paukarlahen_ kestkiivärissä päiväkirjassa kirjuttanut nimein
_Suomeksi_ (!?).

[21] Ehkä nämä heijän puheet kuului kyllä välillensä soveltumattomiksi
(oförenliga, inkonsekvanta) niin havaihtin minä siitten, että
kumpainenkin heistä puhuivat totta; mutta että yksi puhui yhestä
Suomalais-mehästä, toinen toisesta. Sillä koska vielä löytyy näitä
Suomalaisia, ainoast tässä Ruotsissa, enemmin kuin 50:nessä pitäjässä,
ja 7:ssä erinnäisessä moakunnassa (Prowincer) niin on arvattava että
asian-hoarat soattaa olla varsin monellaiset.

[22] Sillä jos nämät Suomalaiset oisivat e.m. asunneet 300 oastaikoa
Ruotissa, pois-eroitetut Suomesta, niin on arvattava että se eroitus,
joka nyt osoittaiksen heijän ja meijän puheemme välillä, oisi yhtä,
kuin jos luettaisiin tätä kielen-muutosta 600:lla oastajalla omassa
moassamme; koska kumpaisetkin kansat, pois-eroitettuansa, eri-kohalla
ja eri-tavallaan ovat ulos-venyttäneet kielensä -- varsin sen tautta
vielä ennemmin.

[23] Sillä se oli arvattavana, että jos samat Runot laulettiin heijän
moassa, kuin lauletaan meijän moassa, niin olivat jo tulleet Suomessa
lauletuiksi, ennenkuin nämät sieltä läksivät; ja mikä nyt heitä
eroittaa on se aika ajanluvussa, jota mainittiin.

[24] Minä samoisin silloin jalkaisin, ja iho-yksinäin, lävitten niitä
synkiä mehtiä, kussa nämät Suomalaiset asuskelevat. Sillä tavalla
tiiustelin minä sinä kesenä niitä Suomalaisia, jotka asuuvat
_Svärdsjöin, Rättvikin, Oren, Orsan ja Móran_ pitäjässä, _Öster-Dálin_
moakunnassa; ja niitä, jotka asuuvat _Malungin, Äppelboin, Jernan,
Näsin, Flódan, Grangärdin ja Säfsin_ pitäjässä _Vester-Dálin_
moakunnassa. _Gestrikinmoan_ Suomalaisista, kuulustin minä heitä jotka
löytyi _Boldnäsin, Ofvansjöin, ja Ockelboin_ pitäjissä. Helsinginmoan
Suomalaista tiiustelin minä ainoasti niitä eteläisempiä; nimittäin
niitä, jotka asuuvat _Altan, Ofvanákerin, Ferlan, ja Ytter-Hógdálin_
pitäjissä, kuin myös heitäkin, jotka asuivat _Svégin ja Lill-Herrdálin_
pitäjässä, _Herjeådálin_ moakunnassa. Mutta kaikki _Helsinginmoan_
pohjoispuolimmaiset, _Medelpadin_, ja _Ångermanninmoan_ Suomalaiset,
jäivät silloin multa käymätäk. Takaisin-tullessain kävin minä
pohjois-puolimmaisia _Vermlanninmoan_ Suomalaisia kahtomassa; nimittäin
heitä, jotka asuuvat _Gustávan, Gäsbornin, ja Remmin_ pitäjissä; kuin
myös niitäkin, jotka löytyi _Hellforsin, Ljusnarsbergin,
Skinskattebergin ja Nya-Kopparbergin_ pitäjissä, _Vestmanlannin_
moakunnassa. Josta kaikesta soahan vastapäin enemmin kuulla.

[25] Muutamia tiiustuksia näistä _Dálan Suomalaisista_ painutin minä jo
_Mnemosynessä_ Syyskuulla v. 1821. Että tarkoittoo Hallituksen
huolen-pitoa heistä näillä valaistuksilla, painutin minä heihin omat
nimitöslehet (tittel-blad) ja annon heitä sekä Upsalan Opiston
Peä-Kirjuttajallen (Kanzler) Hänen Kuninkaallisellen Korkeuellensä
Peä-Prinsillen (Kron-Prinsen) että muutamillen niillen isoimmillen
valtamiehillen (Stats-män): josta siitten kuulin että moniat näistä
pitäjin virka-miehistä oisi soanneet käskyn antamaan tästä
selitöksiänsä; mutta olen tietämätöin -- läksikö tuosta mitään muuta.

[26] Sillä se oli luku-ajan lopulla, ja muutamia päiviä ennen
Tietous-Oppian Koroittamusta (_Filosofie Magister Promotion_).

[27] Heitä painettiin Savon puheen-murrella, nimellä: _Pieniä Runoja
Suomen Pojillen ratoksi_. I:nen Osa. Näitä poislahjoitin minä Suomessa
monta satoo, ilman rahatak, jott' ei maku näihin vanhoin Runoin
pitännyt varsin pois-häviämän meijän moastamme, niin kuin ovat jo
monesta paikoin tehneet; ja jotta meillä oisi jotaik tukkeeksi sitä
tulvoa vastaan huonoista veisu-remputoksista, joka vuosittain kuohuu
Turun kirjanpajasta. Koska nämäkin Runot (niin kuin suurin osa
meijän vanhoista lauluistamme) oli paikka-paikoin murtuneita ja
katkaistuneita, niin täytyi minun jatkella heitä monessa kohin omilla
sanoilla (werser) samalla perustuksella kuin muut Runo-laulajat.

[28] Tätä painettiin nimellä: _Dissertatio de Proverbiis Fennicis,
Praes. Joh. Tranér_. P.I. 7 1/2 Arkkia 4:o.

[29] Eikä siinä kyllä, että minä _kirjutin_ hänellen näitä; minä
keänsin heitä myös Ruotiksi (koska se oli selvä Ruohtalainen) ja anno
hänellen muita tarpeellisia valaistuksia, joita hään pisti
esi-puheessansa ja muistutuksissansa.

[30] Hyö auttovat häntä, ei ainoastaan keäntäissä näitä Runoja
Saksaksi, ja heijän muistutuksiansa kirjuttamisessaan, mutta
painuttivat hänelle myös (hänen kustennuksella) koko kirjan; sillä ite
hään ei tainut painon-ojennustakaan (korrekturen) lukea. Se on
merkillinen mitenkä kiitämättömyys myös osoittaiksen oppineissakin. Ei
siinä ainoastaan, ettei hään mullen, eikä heillenkään antanut yhtään
kirja-kappaletta (exemplar) kostoksi meijän vaivastamme, jota toinen
oisi jo tehnyt varsin mielellään (myö saimmo rahallammo ostoo omia
käsitekojamme) mutta hään moittii vielä minua kirjassansa p. 138, minun
kirjuttaneen Suomea _tavattomasti_, ja ymmärtäväisten mieltä myöten
varsin _pysyymättömästi_. Se näyttää ehkä kuin minä kertoisin tätä
pahuuellain, tahi tätä paheksissain -- voan vielä vainen! Sillä vähä
kyllä minä hänen puheitansa suren, vielä vähemmin näiten
"_ymmärtäväisten_ mieltä"; se on se vähin, jota hyö taitaavat sanoa
minusta, minun moittamiseksi. Mutta totuus pitäis kerran
paljastettaman: eikä ainoasti kiitämättömyys yhellä puolella; mutta
myös turha-kiittäminen toisella. Sillä kun luetaan kaikkia niitä
joutavia kiitoksia, jotka annetaan tällen _Schröterillen_ sekä _Upsala
Litter. Tidningissa_ v. 1820, N:o 14, että _Mnemosynessä_
v. 1820, N:o 18, m.m. paihti monessa kohin Saksalaisissa
Tietosanomissa, kussa tämä kirja on tuottanut hänelle kuuluisan nimen,
-- niin en taija olla mainihtematak, ettei hään, mutta kahet meijän
moamiehet, Herrat A. ja P. (jotka silloinkin olivat Upsalan Opistossa)
ovat tästä ansaineet meijän kiitoksiamme. Ja kuin kiittelivät näitä
hänen _vanhoja Runojansa_, niin eivät lie arvelleet heijän olleen
monessa paikoin _minun tekemiä_ -- yksi kunnia, joka ei millään tavalla
ouk minullen tuleva, ja jotama tämän kautta sanon pois luotaan.

[31] Minä matkustin sillon niinikkään ilman toveritak, ja paljasta
jalka-tietä, _Vermlannin_ ja _Norin_ syvämmaita; kussa minä puhuttelin
ensin ne Suomalaiset, jotka asuuvat _Stáfnäsin, Gilbergan, Långserúdin
ja Glávan_ pitäjissä (_Gilbergan_ kihlakunnassa), ynnä ne jotka asui
_Sillerúdin, Silbodálin, Karlandan ja Järnskógin_ pitäjissä,
_Nórdmarkin_ kihlakunnassa. Siitten kävin minä myös kuulustamassa
niitäkin Suomalaisia, jotka asuuvat varsin rajan-varrella; nimittäin
_Kölan, Edan, Gunnarskógin ja Mangskógin_ pitäjässä, _Jössin_
Kihlakunnassa; _Gräsmarkin, Fryksin ja Ostmarkin_ pitäjässä,
_Fryxdálin_ kihlakunnassa, ja _Exhäradin, Nyin ja Dálbyin_ pitäjässä,
_Elfdálin_ kihlakunnassa. Siitten läksin minä näistä Vermlannin
Suomen-mehistä Noriin tahi Norjaan, kuulustamaan heitäkin, jotka sielä
löytyi; jossa tapaisin paljon näitä Suomalaisia, erinomattain _Meskóin,
Vingerin, Brandvaalan, Grúin, Hovin ja Aasnäsin_ pitäjissä _Sollöerin
ja Oudálin_ Vouti-kunnassa; ja _Vaalan Elverumin ja Tryssildin_
pitäjissä _Öster-Dálin_ Voutikunnassa, _Hédemarkin_ Amtista,
_Aggerhúsin_ Moakunnassa. Näistä kaikistakin tullaan vastapäin enemmin
puhumaan.

[32] Heitä painettiin nimellä: _Pieniä Runoja, Suomen pojillen ratoksi.
Toinen Vihko. Upsalassa annettu Em. Bruzéliuksen kirjan-pajasta,
vuonna_ 1821, 1 1/2 Arkkia 12:o.

[33] Minä olin jo ensimäisenä vuonna tuottanut heillen Suomesta 2074
monen-loatuista kirjoo, joista 1425 jaettiin heillen ilman rahatak ja
mitään maksutak, ja 649 kohtuullisella hinnalla (lue tästä minun
Lokakuussa v. 1822 Upsalassa painettua kirjutosta "_Niillen Norin
rajoilla asuvillen Suomalaisillen_", joka löytyy liitettynnä niihin
kirjakappaleihin, minun Isän vainajan keännöksistä _Apostoleitten
kirjoista_, joitama tuotin tänne Ruotsiin, ja joista minä niinikkään
lahjoitin suurin osan näillen Suomalaisillen). Heijän hyväksi annoin
minä vielä Marraskuussa samana vuonna painuttoo Upsalassa yhtä
Suomalaista kirjan-luetosta (Bok-katalog) kaikkiin niiten Suomalaisten
kirjoin peälle, joita olin sinne kaupaksi lähättänyt, ja kussa hinta
oli ulospantu Ruotin rahoissa. Tämä _luetos_, jota jaettiin ympärin
koko Suomalais-mehän kannatti tämmöisen nimitöksen: "_Suomalaisia
kirjoja, jotka kaupaksi löytyy Talonmiehen Poavo Räisäisen luonna
Oijerin kylässä, Bergon (t. Brandvaalan) Suomalaisissa, Norissa_."
Siittenkin ovat hyö monestin soaneet kirjoja Suomesta, yksinkin _Turun
Viikko-Sanomia_, joita hyö kahtena vuonna nouattivat postin kautta,
kolmet kappaletta. Näihen Suomalaisten puolella, tuloo minun tässä
kiitoksella mainita sekä Keis. _Suomen Biblatoimitus-kuntoo_ (K. Finska
Bibel-Sällskapet) joka heillen lahjoitti 100 kokonaista Suomalaista
Roamatusta, ja 100 Suomal. Uusitestamenttilöitä, että _K. Suomen
Evankéljumintoimitus-kuntoo_ (K. Finska Evangelie-Sällskapet) joka
lahjoitti heillen 1000 kappaletta heijän kirjuitoksistaan; kuin myös
_K. Suomen Talontoimitus-kuntoo_ (K. Finska Hushållnings=Sällskapet)
joka niinikkään lahjoitti heillen 300 kirjankappaletta heijän
kirjoistaan.

[34] Tämmöinen avonnainen (in blanko) ja vapa-valtainen lupa, että
heijän nimessänsä tehä ja vaikuttoo mieltäin myöten, oli annettu mulle
6:lta 100:lta Suomalaiselta Talonpojalta, rajan varrella, jotka asuivat
yhtä 12 peninkuorman pitkeä ja 3 ja 4 penink. läveä mehteä, joihen
perät teki 8,000 henkee. Mutta ettei Ruohtalaiset pitänneet närkästyä
siitä, että minä, joka olin vieraasta moasta, olin soanut niin monen
tuhannen heijän moamiesten parasta hakeaksein, niin en pannut
millonkaan oman nimein heijän kirjoin alle, muuten kuin kirja-tekiänä,
voan pistin mieltäin myöten näihen joukosta 12 niiten nimiä, joitama
tunsin rehellisinnä ja ymmärtäväisimminnä miehinnä.

[35] Tätä olen minä myös pitänyt, ja tehnyt tässä tarkoituksessa
enemminen kuin ykskään muu. Sillä jos ei kaikkia heijän anomuksia ouk
tulleet myötistetyksi, niin on kuitenkin jotaik jo tehty heillen
hyväksi, ja on uskottava että aikoa myöten muutkin heijän puutokset
tuloo autetuiksi.

[36] Nämä heijän pyytökset oli erinomattain, että Norjan-puolen
Suomalaiset piti soaha sisään-lunastoo tilojansa ja maitansa, ja panna
heitä Ruunun-veroillen, että myös mehissänsä ylös-ottoo uusia taloja.
Ruohin-puolen Suomalaiset, jokta myös pyysivät soahaksensa
mehän-juuresta synnyttää uusia tiloja, rukoilivat soahaksensa veronsa
alenetuksi niiltä kehnoimilta tiloiltaan. Yhessä pyysivät hyö
molemmis-puolin rajan, että saisivat yhistää ihtesäk vissiin pitäjäisiin,
ja omaan kihlakuntaan, kussa saisivat toimiittoo Jumalanpalveluksensa
omalla kielellään. Ja koska heijän Ruohtalaiset riita-toverit ovat
tathoneet varsin tehä näitä heijän kanteitansa tyhjiksi, niin pyysivät
että ensin yksi Tiiustamus-Toimitus (_Undersöknings-komité_)
rehellisiltä, kunniallisilta ja Suomea ymmärtäväisiltä miehiltä piti
heijän kotonaan tästä asiasta istutettaman. Tästä asian juttelemisesta
luetaan 1823 vuotisessa Herroin-päivin toimituksissa, joista yksi osa
on painettu _Mnemosynessäkin_ Eloo-kuussa v. 1823.

[37] Se oli arvattava, että niin monessa pitäjässä, niin monessa
erinnäisessä kihlakunnassa, ja vielä erinnäisissäkin valtakunnissa,
piti asian laita olla erilläinen; tästä tuli että jos nämät
kirjoitukset piti olla täyelliset, niin nämä monenkalttaiset selitökset
nousi äijän paljoks, ja kohoisi kokonaiseksi kirjaksi. Tämä joka oisi
pitänyt olla kevennökseksi sillen tulevallen Tiiustamus-Toimituksellen,
luettiin hänen Peä-istujalta, Koarloistahan Moaherralta, varsin
suureksi vaivaksi näitä läviten lukeaksensa (lue hänen _Betänkande_
tässä asiassa. Painettu Koarloistaassa v. 1824 p. 5). "_Ain on aikaa
vireällä, kiire laiskalla kotona, jos ei muutoin-niin makuullen_."

[38] Sanottiin muka että myö juoksutettiin valeh-puheita, (vaikka
kakkia näytettiin toteen) ja että nämä asiat oli tulleet nostetuiksi
yhen nuorukkaisen syvämmen-hillittämättömyytestä (_entusiasm,
excentricitét_) tahi rakkautesta Suomen kieleen. Sillä tavalla hyö tätä
sevoittivat ja sotkivat. Ja sanoivat vielä minun tehneen tätä ainoasti
oma-hyötymiseksi, (vaik en tähän päiväänkään ouk ottanut heiltä niin
tenkoo, kaikesta minun monesta vaivastain ja kirjutoksistain). Ja kuin
eivät muuten soaneet tätä asiata moahan-tallatuksi, niin valehtelivat
että nämä menot ei olleet minun omiain, voan vieraita tarkoittamuksia
jonkun toisen hallituksen. Tätä sanottiin salaisesti että julkisesti,
suullisesti että kirjallisesti, kunnekka saivat heitä siihen uskoon; ja
kaikki vikain oli siinä, että minä olin _vieraasta moasta_.

[39] Kaikissa näissä vastauksissa niin oli mulla Hänen Kuninkaallisessa
Korkeuvessa Peä-Prinsissä yksi vahva turva. Ilman hänetäk, niin tiesi
hänet mitenkä oisi käynyt.

[40] Hänen tarkoitus oli monessa paikoin soveltuva meijänkin kanssa.
Häänkin rupeis jo kirjuttamaan _Savon puhetta_, mutta nouatti kuitenkin
_vanhoja kirjoitus-tapoja_; voan -- _"ei ouk puolesta, kuin ei
kokonaisesta_!" Siinäkin eroitti hään ihtesek, että hään kirjutti
ainoasti sille _roa'alle_ kansalle; myö, sille valaistummalle. Hään
tahtoi aloittoo valaistamisensa kansan _juuresta_, mutta siinä hään
pettiin; sillä kaikki valaistus tuloo _ylältäpäin_, ei _altapäin_.
Seneistä jos tahomme valaistoo kansakuntoamme, niin ruetkamme ensin
valaisemaan heitä, joill' on enemp' mieltä; tuosta soavat siitten
toisetkin, joill' on vähämp'. Ne monet moittimiset, jotka tehtiin hänen
kielestään (ja jota nyt tehtäneen minunkin puheestain) ja ne monet
nuhtelemukset ja varoitukset, jotka tuolta teältä annettiin hänen
kirjutoksestaan, teki häntä yhtätyytyväiseksi (_liknöjd_) koko
asiastaan; että hään heitti sitä sipo-sillään. Hänen kaunis aivotus,
että valaista meijän mieltämme, ja harjoittaa meijän kieltämme,
käytetään nyt toisilta, yhellä tavalla, joka häpäisee meitä kaikkia.

[41] Kuitenkin olen minä outtanut heiltä tätä kirjallista apua (bidrag)
aina loppuun asti tästä kirjan-painamisesta, soahaksein heiltä ies
muutaman sanan tähän pistetyksi; ja olen sen tautta nimelläin
merkittänyt omia tekojain, että eroittoo heitä muista; yksi neuo, jota
ei oisi tarvittu. Mutta sitä-vastoin olen minä tässä olevassa
Kuninkaallisessa Moalamus-Opistossa (Målare-Akademin) tavannut monta
nuorta Suomalaista, jotka ovat olleet varsin hyvätahtoisat auttamaan
minua näihen kuviin kuvittamisella ja kivellen piirruttamisella. Tästä
heijän vaivastaan ja toimestaan, jolla ovat merkillisella tavalla tämän
kirjan kaunistaneet, soan minä heitä tässä julkisesti kostella, ja
kiitoksella mainita veljekset _Magn. ja Wilh. von Wright_ Kuopiosta,
_Henr. Joh. Strömmer_ Pieleksestä, _Rob. Ekman_ Uuesta-kaupunnista, ja
_Ad. Hård_ Kuopiosta.

[42] Minä oisin kyllä välttänyt moittimuksia, jos oisin kirjuttanut
tavattomasti vanhalla tavalla, ja oisin ehkä käsittänyt rahallista
voittoa, jos oisin painuttanut tavallisilla kirjoitus-nenillä
(bokstäfwer) talonpojiltakin luettavaksi. Mutta mikä oisi ollut voitto
minun puolesta, oisi kielen puolesta ollut kavotus.

[43] Se on moni joka lukoo minun _nuoruuttain_ mullen viaksi, ja sanoo,
että minun oisi pitänyt seästää näihen asioin toimittamista vanhoillen
ajoillen, jollon mulla oisi enemp' mieltä ja ymmärrystä. Toiset, jotka
ovat olleet vielä enemmin yksi-pintaiset, ovat sanonneet, että se on
juuri hävittömästi ja oma-rakkautesti (egenkärt) multa tehty, rueta
näin vanhoja kielen-piiroksia musertamaan, ja niskoittelemaan vasten
kaikkia vanhoja kirja-tapoja; ja ovat peättäneet minun tehneen tätä
ainoastaan halataksein sillä _kuuluisan nimen_. Mutta hyö eivät ehkä
tuntenek että se joka ainoasti tahtoo _kunnioitetun nimen_, niin hänen
pitäis nouattaman kaikkein mieltä; hänen pitäis keänteä ihtesek, niin
kuin kaislat, tuulen mukaan, voan ei tuulen vastaan; eli hänellä ei
piek olla mitään omoo oatosta, mutta hänen pitäis olla yksi
mielen-noutaja muihen oatoksista ja tahosta. Se ei ouk seneistä mikään
_nimen-kuuliaisuus_, eikä mikään _oma-rakkaus_, joka on minua tähän
yllyttänyt, kussa minua moititaan, voan ei kiitetäk. Minä olen jo
itekkin arvellut, käypkö minun poika-miessä näin rueta nutustelemaan
sekä vanhoja että nykyisiä kirja-seppiä, ja pujottaa meijän kielemme
uusiin pauloin? Sillä yhellä puolella nähessäin kuuluisia ja ylhäisiä
Suomalaisia kielenkirjuttajoita, joihen etessä kansa kumartaiksen,
ikeän kuin näillen heijän vanhoillen kirjoitus-tavoillen -- niin minua
hirvittää; ja nähessäin, toisella puolla, minua iho-yksinään,
ilman minkään-laisetak turvatak, ja takanain Suomen Kielitär
(_Språk-gudinnan_) istuavan surussain suu-kahleissaan -- niin minua
peloittaa: pitäiskö minun tähän pulmaan rueta, vai oisiko paras ehkä
olla hänestä pois järkiään. Mutta jos minun omain paras oisi voattinut
multa tätä viimeistä, niin meijän kielen paras voatiipi sitä
ensimäistä. Ja koska yksi hyvä aikomus ei millonkaan piek lykättämän
huomeseksi (sillä tavalla on jo moni hyvä asia jeännyt tekämätäk), ja
koska se on multa tietämätöin kuinka pitkä ikä mulle on luotu, tahi
kuinka kauan minun piti varttuman tätä päiviäin vanhenemista, niin se
oisi ollut tyhmästi tätä outtamaan. Ja koska minä olen havainnut, että
ne kauniimmat, isommat ja voimallisemmat työt ovat usseemmittain tehty
ihmisiltä heijän nuoruutessaan, vaikka vasta vanhana ovat siitä tulleet
kuultuiksi ja kunnioitetuiksi, niin aattelin ettei ouk vikoo
nuoruutessa, eikä vanhuuen varttumista. Ja kuin kahotaan näitä omia
vanhojamme, ja kysytään, missä ne työt ja vehkeet, joita ovat
aikoinsoaneet, missä ne viisauen ja vanhuuen hetelmät, joista aina
puhutaan, ja jotka meillen kypsyttäisivät? niin löyetään, että ne
joilla on ansioita näyttää, ovat jo nuoruutesaan heitä hakena (sillä:
"_joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin_"), toiset toas,
jotka ovat seästäneet ihtesek vanhuuteen, heillä ei ouk muuta kuin
vanhuus ja huonous jälellä, sillä heijän suurin viisaus on ollut
puuttumattomuutessa. (Ilmankos sanotaan, "joka jeäpi terältä, niin se
jeäpikin hamaralta"). Ja koska se vielä käynnöön minunkin kanssain
samalla tavalla, että tultua vanhaksi, soaha omoo parasta
valvoataksein, jollen yhteistä uhrataan (jota nykyisin _viisauteksi_
mainitaan) tahi keäntyä huonoksi ja heikoksi, kussa puuttuu uskallusta,
koska voima on vajoolla, niin minä olen ei ainoasti kiiruhtanut näihen
toimittamista, mutta paheksin että olen jo näin kauan näitä laimin
lyönyt.

[44] Ja ilman tätä kaikkia -- kuka meistä ei tunnek niitä luulioita ja
korvan-kuiskuttajoita, niitä sala-kuuntelioita ja sanan-juoksuttajoita,
jotka vihalla ja kateuella lukoo viattomiakin paikkoja viaksensa,
ainoasti että toisen vahinkoittamisella hyötyttää ihtesek; ja jotka
ovat ehkä jo varoissaan minuakin tavoittamassa.

[45] Minä en puhuk kaupuntiloista eikä meijän isommista virkamiehistä,
kussa tavataan ymmärrystä, joka painaa paljon; mutta tässä on puhe
moa-kylistä ja kokonaisesta kansasta. Jos tutkistelemme meijän
Moisi-miehiämme monessa paikoin, eli moa-junkkarimme, kuin heitä ennen
kuhuttiin (ja joks saisimme heitä vielä kuhtua) -- kuinka monta heistä
nouattaa kirjallisia harjoituksia ja mielen-valaistusta? Minä tunnen
pitäjäitä, kussa löytyy toista ja kolmatta kymmentä hoviloita tahi
moisioita, ja kussa ei 10:nessä vuuessa ostetak yhtä uutta kirjoo --
sitä vähemmin luetaan. Määppäs heitä puhuttelemaan? Hoasteloovatko hyö
muuta kuin Hevoisistaan ja Koiristaan, tahi pelloloistaan ja Sioistaan,
eli korttiloistaan ja juominkiloistaan? (Tätä ymmärtää kaikki
Talonpojatkin). Ja meijän nais-väki -- eihän heilläkään ouk (monessa
paikoin) muuta puhetta, kuin toisten voatteista ja puheista, jota ne
välillään kertoavat ja juoksuttaavat. Eikä se ouk heijän syy, se on
meijän, jotka ei ouk tuottaneet heillen mielullisempia huvituksia,
emmekä itäk näihin suostuk. Niin se oli muutamia vuosi-kausia siitten,
ellei asiat nyt lie muuttuneet. Sanotaan ehkä, ettei meill' ouk varoo
hukuttoo rahojamme kirjoin. Vai ei! Mutta jos tulisi puhe juomisesta ja
pelistä -- kyllä siitten rahoja löytyis, ikään kuin muihin joutaviin
laitoksiin, jotka huvittaavat meijän turhaisuutta (fåfänga). Se oisi
toivottava jos toimelliset miehet, moalla, asettaisivat isoimmissa
moa-pitäjissä laina-kirjastoja (Lån-bibliothek) joilla huvittais ja
hyövyttäis moa-miehiänsä.

[46] Tätä on sanottu heillen kunniaksi, voan ei häpeeksi; sillä se
vältää meistä kävytmielisyyttä ja huikentelevaisuutta. Mutta jos tämä
mielen-jäykkäys ainoasti vajuisi paljaasta valaistamattomuutesta, niin
ei ouk meillen mitään kehumista.

[47] Muutamia vuosia siitten, ei löytynyt Suomessa kuin yks ainua
kirjanpaja Turussa (sillä se joka oli Voasassa, ei painant paljon), nyt
jo löytyy 9; nimittäin 3 Helsinkissä, 2 Turussa, 1 Porvossa, 1
Viipurissa, 1 Oulussa, ja 1 Voasassa. Niin että kyllä ois Painajoita,
jos ois kirjuttajoita ja lukioita. Mutta jos toas kahotaan mitä on
painettu, niin se on enemp kyllä kokouestaan, kuin eesmännäinnä
aikoina, miten liennöö sisällä-pioistaan.

[48] Ennen annettiin Suomessa ainoasti yhet Viikko-sanomat, nimittäin
_Åbo Tidning_; mutta näinnä vuosinna on jo annettu 7; nimittäin
_Finlands Allmänna Tidning, Mnemosyne_ (jota on lopetettu) _Åbo
Morgonblad_ (jota pois-kielettiin) _Åbo Underrättelser, Åbo Tidning,
Turun Viikko-sanomat, ja Wiburgische Wochenblatt_. Ja se on uskottava,
että näistä uusista kirjanpajoista ilmistyy vielä muitakin.

[49] Tätä selitetään e.m. siitä, että kuin v. 1776 aloitettiin Turussa
toimittoo yhet Suomalaiset Sanoma-lehet nimellä "_Suomen-kieliset
Tieto-sanomat_"; niin nämät aikomukset kohtais niin paljon vastusta, ja
niin vähä osto-miehiä, että kuin olivat painaneet 4 Numerota, niin
herkäisivät pois koko laitoksesta. Sitä vastoin kuin _Becker_ v. 1820
painutti Sanomiansa, niin hään sai toista tuhatta peällen-tarjojoita,
ja sanotaan, että ainoasti Ilmolan pitäjässä oisi talonpojat
nouattaneet 120 kappaletta näitä lehtiä. Pahuus, että yksi asia, joka
sai niin hyvän alun, piti soaha niin kunnottoman lopun!

[50] Näistä esteistä ja vastuksista ovat ne isoimmat, niinkuin tässä
seuraa: Koska minä Lokakuussa v. 1826 aloitin painuttoo tätä _Otavoain
Ecksteinin_ kirjanpajassa Tukhulmissa, niin siinä oli niin vähä näitä
paino-neniä (stil, typer) koska siinä painuttiin muitakin kirjoja
niillä samoilla, ett'en tainut soaha kuin puolen Arkia kerrallaan
pujotetuksi. Ja koska Suomenkieli oli heistä äkkinäinen, ja varsin
vaikia painonojennuksistaan, niin eivät yks'kään tahtoneet siihen
mielellään ruveta; voan heittivät minun työni muita jälemmäksi. Minun
täyty juoma-rahoilla läpyyttää heitä, ilman en oisik tullut
mihinikkään. Tällä tavoin en tainut soaha jos puolen Arkin viikossa
painetuksi niin että koko ensimmäisenä vuonna ei painettu muuta kuin 30
kokonaista Arkkia. Jos sehik oisi kaikki ollut I:stä osoo, niin oisi
ollut hyvä, mutta minä alotin toistakin osoo yht' aikoo (heitä
painettiin vuorotellen) koska olin sitäkin luvanut aikaisin valmiiksi.
Syksyllä v. 1827 loppui multa paperit, jota olin ite ostanut
(luulessain sillä soavain sitä helpommalla hinnalla) ja koska nyt piti
samalta Paperin-kauppialta ostoo enemmän, niin ei ollutkaan hänellä
eneän sellaista. Hään oli sillä välillä pois-myönyt kaikki tätä
loatuista paperia, eikä löytynyt sellaista (sinistä) koko kaupunnissa
ostoksi. Minä sain nyt vasta tietäksein, että se oli tuotettu
_Lesseboin_ paperin-pajasta (Pappersbruk) lähes _Vixionin_ kaupuntia
_Skånassa_, ja ettei sellaista ol't soaha ennen kuin ens' keväellä,
mertä myöten. Mitäs minun nyt piti tekemän! Pitikö minun varttuman
siihen, vai pitikö mun ottoo tois-loatusta valkoista paperia, joka
yksissä kirjoissa näyttää varsin rumallen? Minä outin aina Touko-kuuhun
(v. 1828) toivoissain ennen syksyä kuitenkin soavain kirjain
painetuksi. Sillä tavalla mäni multa kaiken talvi hukkaan. Kuin tuli
uutta paperia, niin silloin olin toas ilman rahatak, eikä tässä
rahatoin piäsek mihinikkään. Ne rahat, jotka minun piti Suomesta soaha,
viipyivät ylin aikaasek; ja oisin seisonut siinä, ellei minä oisik
soanut lainaksi muutamilta teällä asuvilta Moamiehiltä. Sillä tavalla
rupeis toas Otavan painaminen. Ettei pitännyt käyä näin hitaisesti,
voan jotta piti joutua, painutin minä häntä nyt kahessa kirja-pajassa,
nimittäin toisen Osan vanhalla paikalla ja tätä ensimmäistä
_Norstedtin_ luonna, Poikineen (Norstedt & Söner). Tässä painaminen
kävi muutamia viikkoja oikeen uhosti (riskisti) voan tämä paino oli
asetettu varsin K. Tietomus-Opiston (K. Wetenskap Akademins) varaksi
(sitä sain vasta silloin tietä). Opistolle tuli siitten niin paljon
Allakkoita ja muita tarpeellisia kirjoituksia painettavaksi, jotka oisi
pitännyt jo Juhannukseksi joutua valmiiksi, että kaikkein muihen täytyi
jeähä sipo-sillään. Sillä lailla seisautettiin minua toas aina
Elo-kuuhun, jolloin toas aloitin. Siit päivästä se on käynyt solkenaan,
ilman esteitäk. Mutta ei siinä kyllä! Vähäkös mulla oli tekemistä
näihen kuviin, piirustoksiin ja soittamuksiin kanssa, jotka ovat
antaneet mullen paljon toimittamista. Ja ilman sitä niin minun on vielä
sillä välillä täytynyt kaiket päivät istua K. Kirjastossa (Kongl.
Bibliotheket) ja K. Valta-Säilyksessä (K. Riks Arkifwet) tahi K.
Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqwitets Arkifwet) ja K. Vapa-Huoneen
Säilyksessä (K. Riddarhus Arkifwet) luskuttella ja tiiustella meijän
Vanhojamme (Häfder) joka työ ei miestä lihoitak. Iltaisilla ja
yö-kausilla on ollut tekämistä kyllä että kirjuttoo valmiiks Suomeksi,
ja luskuttella painon-ojennuksia. Koska minä nyt jo epäillen jos Otavat
joutuuvat tänä syyssä Suomeen, niin olen minä vielä lisäksi ruvennut
painuttamaan _Väinämöiset_ ja _Valaistajata_, jotta lähättäisin heitä
eiltäpäin. Kuin tähän vielä pannaan, ett'en ouk soanut olla huoletoin
omasta henkestäin ja aikoin-tulemisestain, niin löyätten veikkoiset,
että mulla on ollut työtä kyllä, ja huolta monellaista. Mutta ei
nämätkään ouk olleet ne ainokkaiset vastukset! Sekin on ollut vaikia
mullen, että minun on täytynyt vieraassa moassa, eroitettu pois
omiltamme, synnyttää tämän Otavan. Sillä kuinka ussein eikös mulla oisi
ollut tarvista keskustella moamiehiämme meijän kielestämme ja hänen
tavoistaan, sekä uusiin sanojen synnyttämisessä, että vanhoin
tarkoittamisessa, kuin että muutenkin neuoitella muissa asianlaitoissa.
Kuin muut vanhemmatkin kirjantoimittajat aina ensin antaavat
kirjoituksiansa muillen heijän tuttavillen ja ystävillen, lukeaksensa
ja oijaistaksensa, ennen kuin hyö heitä julistaavat, niin mulla ei ouk
ollut ykskään, joka ois ies ottanut heitä kahtoaksein, eli joka oisi
neuoillansa minua jossa kussa oijaistannut. Heijän neuonsa oli
ainoastaan: "ettei puuttua koko työhön"; ja kuin en ottanut tätä
totellaksein, niin heillä ei ollut muuta mullen antoa. Se ei ouk
minulle ainoasti, mutta Moamiehillemme karsas kahtoa, että yksi kirja,
joka on kokonansa omistettu heijän kieleensä ja Tarinamukseensa, on
painettu vieraassa moassa. Mutta se ei ouk minun syyni! Minä olen
ehtinyt kirjankustentajata Suomessa, soahaksensa tätä siellä
painetuksi; mutta en ole soanut. Minun on seneistä täytynyt painuttoo
sitä Ruotissa, omilla kustennoksillain ja rahan-neuoilla. Tok ei ouk
mikään niin paha, kussa ei löyvyk toisella puolella hyvyyttäkin. Jos
oisin painuttanut tätä kirjoo Turussa, tahi jos oisi joutunut valmiiksi
siihen meärättyyn aikaan, ja lähätetyksi Turkuun, niin se oisik nyt
kaikki porona ja tuulen nojalla.

[51] Minä olen itekkin jo niin kyllistynyt niihin moniin pieniin
juoksu-kirjoin (strö-skrifter) jotka ovat näillä ajoilla ruvenneet
mielyttämään yhteistä kansoo, ja joilla ovat ikään kuin jo
pois-taivunneet meijän mielemme vaikkeimmista ja isoimmista
harjoituksista -- ja jotka, jos eivät paljon maksak, eivätkään myös
paljon hyövytäk -- niin ett'en minä mitenkään tahtoisi tulla luetuksi
heijän joukkoon, jotka kirjuttaavat ainoasti rahoin tarkoitukseksi, ei
valaistuksen harjoittamiseksi. Sillä hyö tavoittaavat niitä aineita,
jotka tänä päivänä meitä mielyttäävät, voan jotka huomena jo
unoutetaan, koska heillä ei ollut muuta arvoa kuin hetkellistä.

[52] Minä olen kuullut monen nauravan ja sanoavan Suomalaisten kielen
ei kelpoavan mihinikkään, eikä auttavan heitä opillisissa aineissa.
Semmoiset puheet on aina pistänyt minun vihaksein, sillä hyö ikään kuin
tarkoittaa, että Suomalaiset ovat muita kehnompia, ja silloin vasta
tuloovat kunnollisiksi, kuin rupeevat muihin kieliin pauloin. Kuin olen
nähnyt mitenkä muista vieraista kielistä ammenetaan oppimuksia, niin
olen aina oatellut, eiköshään Suomen kielestä millonkaan haettaisik
jotaik tietäksennä.

[53] Näistä, niin ne varakkaammat ja rikkaammat aina ovat saijimmat,
sillä hyö piteävät rahastaan enemmin kuin mielen-henkellisyytestään; ja
ne toas jotka halaajavat ymmärryksen valaistamista, ovat ehkä vielä
meijän moassa kovin harvat.

[54] Sillä jos lasketaan lukua, niin tällaista hienoa paperia ja
pränttiä maksaa vähinnik Arkki 5 killinkiä Pankossa; se tekisi jo
40:nestä arkista 4 Riksiä 8 killinkiä Pankoossa. Siitten näitä kuvia
maksais vähinnik kappale 16 killinkiä, se tekisi 13:stä, 4 Riks. 16
kill; näitä vanhoin-piirutoksia ei otetak jos 6 kill. Kappale, se
tulisi 3 Riksiä; ja soittamus-lähet 40 kill., -- ei sekkään ouk paljo.
Sitomisesta ja niomisesta 6 kill. Niin se tekisi tästä I:stä Osasta 12
Riksiä 14 kill. Pankkoa -- neätse mihinkä se jo ampuu? Ja se oisi
siittenkin kohtuullinen hinta. Kahoppas e.m. niin Ruotsissa maksetaan 3
R. Pankkoa kirjasta "Ett år i Swerige", kussa on ainoasti 6 tällaista
kuvoo (ei ollenkaan parempoa) ja yks painettu Arkki; eikä se ouk
kahottu kalliiksi, koska sillä on toista tuhatta Peällentarjojoita. Jos
kahotaan toisella puolella meren, niin maksetaan Vironmoalla 5 Ruploo
kustaik osasta Rosenplänterin Viron kielisistä kirjoista (_Beiträge zur
genauern Kenntniss der ehstnischen Sprache_) jotka ovat painettu paljon
karkeammalla ja huonommalla sekä paperilla että painolla, ja joka on
ainoasti 10 arkkia ilman mitään kuvitak; joka teköö 50 kopeekkoo joka
Arkista, eli 10 kill. Pank., joka on kahta kalliimmaksi, kuin Otavasta.

[55] Koska minä pitän kaikkia Peällentarjojoitaini niinnä miehinnä,
jotka ovat tahtoneet ei ainoasti etees-auttaa tätä meijän kielen
harjoittamista ja mänestymistä, mutta jotka minuakin kohtaan ovat
osottaneet uskallisuutensa ja luottamuksensa, niin minäkin, omasta
puolestain, tahon osottoo heillen kiitollisuutta ja kostoa, sillä, että
kirjuttelisin heijän mielekseen, ja alennan heillen tätä kirjan-hintoo
niin paljon kuin suinkin on mahollinen. Eikä siinä ainostaan, mutta
tahon vielä vastakinpäin pitää paljon heijän ystävyytestään, ja heillen
halventoo muitakin Suomalaisista kirjoistain, niin kauan kuin ovat
ahkeraat lunastamaan tahi ostamaan tätä _Otavataini_. Sitävastoin niin
Peällen-kirjuttajat (Subskribenterne) tämä kirja ei oukkaan tarjottu
peällen-kirjuttamiseksi, eli oikeemmittain, ne Peällentarjojat, jotk'
eivät ouk peällentarjottamus-rahaansa sisään-lähättänyt ovat kieltä
ehkä rakastaneet, ehkei kuitenkaan niin paljon, että oisivat
uskaltaneet rahansa (yhen Riksin) eiltä-käsin -- vai lie minua ehkä
luulleet? Sekin on luonnollinen, sillä _vahinkosta viisaaksi tullaan;
ja kerran viisas petetään, voan ei toista_. Mutta heitä, jotk' eivät
ouk niin paljon uskaltanneet äiti-kielensä suhteen, eikä enemmäksi
arvanneet isä-moatansa kuin tätä pientä rahan-tarjomusta, heitä emme
myökään taija mikskään lukea; voan mielisimme kallistoo heille hinnan
vielä isommaksi kuin Ostajoillen, ja sitä moar' tekisimme, ellei
saattais olla mahollinen, jotta toimittajoissa oisi viheliäisyyttä.
Muut Osto-miehet, jotka tahtoovat ensin kahtoa, _haisooko hyvällen_,
ennen kuin rupeevat tuota ostamaan -- heijän tuloo minua kiittää, voan
en minä heitä, sillä hyö tarkoittaavat omoo hyötymistä, voan ei toisen
auttamista. Sekin on luvallinen, vaikk' ei kiitollinen; sillä _parempi
kahtoa, kuin katoa_. Mutta sillä tavalla niin moni väikkylä, (niin kuin
minäki) jäisi kehoittamatak, ja kielen-asia harjoittamatak. Sillä
_alussa apua tarvitaan, lopulla kiitos seisoo; auta miestä mäessä, elä
mäen alla, ja auta sitä joka avun tuntoo_!

[56] Vaikka se on näin rikas luonnostaan, niin se on kuitenkin varsin
köyhä ja puuttuva opillisessa aineissa, koska sitä ei ouk vielä siihen
käytetty. Minun olen seneistä täytynyt ei ainoasti antoo monellen
sanallen lavempata tarkoitusta, kuin ennen, mutta olen täytynyt myös
sepittää monta satoo uusia sanoja ja puheen-mutkia. Minä olen
ymmärtämyksein myöten hakenut heitä ei vieraasta puheesta, mutta
omasta, niin että heitä mälkeen ymmärtäisimme ilman selittämätäk;
kuitenkin olen minä, huojennukseksi lukemisessa, ensin selittänyt heitä
Ruotiksi, että sillä paremmin peähän tarkoittoo heijän merkitystä. Että
nämät sanat ovat monestin tulleet pitkiksi, ei pie teitä närkästee, se
on meijän Suomenkielen luonto, että rakastaa pitkäisyyttä. Meijän
vanhat Roamatun suomentajat ovat ne ensimmäiset ja viimeiset, jotka
ovat niinikkään omasta kielestämme sepittäneet uusia sanoja, kussa
heitä puuttui puheessamme, erinomattain henkellisissä asioissa (niin
kuin e.m. _voanhurskas, pitkämielinen, kaikkivaltias_, m.m.).
Seneistäpä heijän keännökset ei haisek vieraalta, niinkuin monen muun,
voan kiitetään hyviksi ja kunnollisiksi. Siitä ajasta ovat kaikki
meijän Suomenkieliset kirjantoimittajat (joista ei ouk yks'kään varsin
mainittava) synnyttäneet sanojansa näistä vieraista kielistä, sillä
että ovat suomentaneet, ei heijän merkitystä, ainoasti paljaat sanat
(niin kuin e.m. _ojennus-nuora, ylös-rakennus, peäläkatsannos,
ylönluonnollisesti_, m.m. _rättesnöre, uppbyggelse, åsigt,
öfwernaturligt_) tahi sillä, että ovat ainoasti antaneet näillen
vieraillen sanoillen Suomalaisen taivotuksen (niin kuin e.m.
_bookstavi, breivi, tyyris, falski, flikka, förklaaran, groovi, gongi_,
m.m.). Tällä tavoin ovat hyö ei harjoittaneet kielemme, mutta ainoasti
tärvänneet häntä, ja tuottaneet sisään näitä muukalaisia sanoja, jotka
paikka-paikoin ovat jo ruvenneet poistunkemaan omia vanhojamme.
Seneistä on syntynyt meillen uusi työ, syseä heitä ulos kielestämme, ja
jälleen-omistaa näitä omiamme, joka monellen ehkä näyttää ouoksi, jotka
ovat jo kerran heihin tottuneet. Mutta erittäin on pois-sysätä näitä
vieraita, erittäin on synnyttää näitä uusia; yks on keviä tehä, toinen
vaikia. Mitä niihin meiltä tehtyin sanoin tuloo, niin meijän aivotus ei
ouk sunkaan, asettaa heitä mainittavina (klassiska) sanoina, myö oumme
ottaneet heitä ikään kuin hätä-varaksi, koska emmö ouk soana
sen-parempia; ja olemme heittäneet heitä jälleen, kuin on löyetty uusia
parempia: toistukseksi, ettemme piek heistä mitään mahtia, voan
heitämme kullenkin oikeutta hakeaksensa parempia, jos löytää; joka aina
oisi voitoksi ja lisännökseksi meijän kielessämme.

[57] Tätä olemme erinomattain osottaneet, sekä koettelemuksessamme että
selittää _vanhoin Suomalaisten viisautta_, e.m.p. 15, 151, 161, 163,
173, m.m. että myös meijän oatoksessamme _Uskomuksesta_ ja
_Valaistuksesta_, e.m.p. 193, 195-197, 455, m.m. Vaikka tätä on vielä
tehty varsin vähä, ettei väsyttäisimme lukioitamme kovin paljon
ymmärtämyksen tarkoittamisella opillisissa asioissa, niin olemme
kuitenkin näyttäneet että sitä käypi tekeminen, kunkin asian-laitoa
myöten.

[58] Niin olemme e.m. suomentanneet yhen kappalen _Homeruksen_ 4:stä
_Iliadin_ versyn-kootuksesta (p. 241-249), yhen ison joukon _Anakreonin
Lauluista_ (II. Osa, p. 131-161); niin myös _Sapphon Runomuksia_ (II O.
p. 169-180) ja _Nossin Sanauksia_ (I O. p. 326; II O. p. 162) m.m. Myö
olemme myös tavoittanut toimittoo Moa-miehillemme Ruohtalaisten
Runomusta, ei tyhmällä sanan-keännöksellä (niin kuin tapamme on ollut)
mutta hänen henkensä ja luonnonsa tavoittamisella; joka enin
osoittaiksen _Bellmannissa_, heijän kuuluisammassa ja kansallisemmassa
Runojassa (mest nationella _Skald_).

[59] Myö olemme ottaneet tavaksemme (tagit för princip) että eleä
suosiossa ja tyyvennössä muihen Suomalaisten kielen-kirjuttajoihen
kanssa, jos kohta erilläiset mielet ja oatokset meitä eroittaisi; ja
peättäneet ettei moittia eikä soimata ketään heistä -- ei sen-puolesta,
niin kuin ei heijänkin töissä löytyisi mitään moitittavata; mutta
sen-eistä ett'emme tahok tora-sanoilla häväistä ja alentoo ne ainoat
jotka ovat uskaltanneet puuttua meijän-kieleemme, eikä sytyttää vihaa
ja vainoa välillemme, kussa yksi yhteinen rakkaus pitäis meitä
yhistämän. Että rueta niin kuivilla sanoilla syyttää ja nuhtella, niin
kuin tehtiin _Strahlmannin, Beckerin ja Fellmannin_ kanssa, oisi
ainoastaan että peloittoo heitä rupeemmasta yhteen työhön, kusssa
heillä ei oisi muuta kuin pilkkoamista viljelläksensä. Niin
rauhallisesti kuin elämme kansallisessa elämässä, niin rauhallisesti
tahomme myös eleä opillisissa aineissa, ja sallia kunkin piteä omat
luulonsa ja arvonsa. Mutta jos meitä ensin tavoitettaneen ja sormella
tarkoitettaneen, eli jos meitä tahotaan tappeluhun kielen-kankahalle,
niin silloin ei eneän autak rauhassa istuminen; silloin meijänkin
pitäis paljaistaa miekkojamme -- "_mies se joka puolensa piteä_!"
Meijän on seneistä jo täytynyt vasten tahtoamme (2:sessa Osassa p. 226.
j.s.) veteä tuima tupestamme, ja rueta miekkoin-kapinaan; voan se ei
ouk meijän syy -- se on heijän, jotka ovat meitä tähän nostanneet,
moittimisellaan meijän kirjoitus-tapojamme.

[60] Minä olen kuullut oppineita miehiä, sekä Upsalassa että tässä
Tukhulmissa, ja muissakin Ruotin kaupuntiloissa, jotka kummiksii kuin
kuuloovat minun puhuvan Ruohtia (_koska olen Suomesta_); minä olen
nähnyt heitäkin, ylhäisemmistä kansan seävystä, jotka ovat pitänneet
ihmeksi että Suomessa soitetaan, ja tansitaan, ja heitetään
korttiloita; tahi, että meillä eletään, niin kuin muuallakin
moailmassa. Semmoisia hulluja luuloja heill' on (jo vanhuuesta) ollut
Suomesta ja Suomalaisista. Jokainen tuntoo ne monet tarinat
_Suomalaisista Ryökinöistä ja Mamsellilöistä_, jotka ovat tässä tehtynä
heijän nauroksi ja pilkaksi, ja joita moni irvihammas, joka on siellä
käynyt ja hyvännä pietty, siitten tässä lasketteloo ja valehteloo.
Mutta mitäsmä näistä! Se on vielä ouvompi ettei löyvyk ykskään Oppiva
Upsalassa jok'ei muuta tiiä, kuin että Suomalaisessa Opistossa luetaan
ja opetetaan kaikkia Suomeksi, ja että tämä kieli kirjutetaan kaikissa
meijän lain-asioissa (enkä minä sano sitä ouoksi, että näin uskoovat;
se on ouompi ettei ouk näin tehty). Tämä heijän tietämättömyys ei ouk
ainoasti kansastamme, mutta myös moastamme. Kuin lähetään Viipuriin,
niin laittaavat terveyksiä Ouluun. Mistä tämä tuloo ellei siitä, että
olemme ite laimin-lyöneet valaista meitä, että muita, meijän omistamme.
Ruohtalaiset ovat tottuneet ettei Suomesta kuulla muuta kuin
kaikkumista (ett echo) heijän omasta viisautestaan; ja kusta kaikku
kuuluu, siinä on aina tyhjyys ja onto.

[61] Ja kuitenkin eivät tahtonneet hänestä luopua, vaikk'ei häntä
ymmärtänneet. Jokainen muistaa niitä kauheita sota-kapinoita, jotka
nousi uskon-muutoksestamme (reformation). Ei ainoasti Poavilaiset ja
Pappiset paniivat tätä vasten, mutta tuhmat talonpojatkin valittivat
itkulla, että messua laulettiin Ruotiksi; sanoivat: "ennen sitä tok
piettiin isonna pyhyytennä (helgedom) mutta nyt lauleloo tätä joka mies
mehtään männessään." Ja minkälaiset heillä siitten oli messut ja
rukoukset? Ne oli sian-saksoo. Niin e.m. oli yksi, tämmöinen: "_Arje
Maje, Domer i dike, Buller i amen, Maja i more, Meckel i brore, Messe
ree, Böcker bree, Guds ord, Amen_"! joka lie ollut rumennettu näistä
Latinalaisista sanoista: _Ave Maria! Gratias Domino dico. Mariam oro,
mecum labora, misere_. (lue: _Fernows Beskr. öfwer Wermland_).

[62] Jos vähänkään oivaltaisitten, niin ymmärtäisitten, ettei ilman
muutoksetak soahak mitään parempata aikaan, sillä ilman vanhoin rajoin
levittämisellä, ja vanhoin tavoin hävittämisellä, seisoisitten aina
yhellä kohalla, kunnekka ruettaisiin verkaisillaan vajenemaan
taakseppäin. Jos vähänkään siirtämme silmämme ympärillemme
moailmassa -- miten isoja muutoksia eikös ouk tapahtunut siitä
uskon-uuistamustamme (efter Reformationen)! Miten monta uusia kansoja
ja kieliä eikö ouk, kussakin moailman kolkassa jo ilmistynneet, jossa
ennen oli onttoja syvämmaita, tahi juuri kesyttömiä (wilda) ihmisiä; ja
miten paljo eikö meijän omat oatoksemme, monessa asiassa, ovat jo siitä
päivästä muuttuneet! Koska Poavin valta kerran laukeis, eli koska
katkeis ne kahleet, jotka sulki tätä henkellistä viisautta tyhmiin
ulkonaisiin menoin, ja myö tulimmo tuntemaan ettei kaikki autuus ouk
uskoa Poavin peälle, eikä Latinan kielessä kaikki meijän viisaus; eli
koska havaihtimme että kävi Jumalata rukoellemaan kaikilla kielillä,
eikä ainoastaan pappiloin kautta, mutta myös omalla suulla että
syämmellä -- niin mitä tapahtui? Ei ainoastaan ihmisten _henkellisyys_
ja _Jumalanpalvellus_ toimitettiin nyt kullakin kielellä (joka tapahtui
300 vuotta siitten) mutta koska elämmö yhessä moailmassa, kussa myös
tarvitaan _moallista viisautta_, niin rupeisivat nyt kukin tätäkin
toimittamaan omalla puheellansa. Greekan ja Latinan kielet, jotka muita
vanhempia, jo kauan oli yksinään loistaneet Opillisissa aineissa,
heijän täytyi nyt heittee tätä kunniatansa, muillenkin nuoremmillen. Ne
isommat kansat ylös-harjoittivat ensin kieltänsä, jossa asiassa
kirjanpainamisen-ilmistys autto heitä merkillisella tavalla.
Sillä lailla tuli _Franskan, Saksan ja Englannin_ kielet muita
kuuluisammaksi; ja milt' eivät jo tahtoneet oppimuksiin seurasta ikeän
kuin pois-tunkeita niitä pienempiä kieliä. Niin että moni luki
viisauteksi, oppia ainoasti näitä kieliä, joilla itekseen ei ouk mitään
ansiota, ellei heistä jotaik viljelläk. Mutta kuta enemmin valaistus
leveni, sitä enemmin tuli ihmiset tuntemaan, ettei yksi kieli ouk
paremp kuin toinenkaan, voan että ovat kaikki soveliat toimittamaan
ihmisillen sekä henkellistä että moallista viisautta. Ja nyt nähtiin,
joka hoaralta, niitä pienempiäkin kansoja, kuhik ottavan kielestänsä
voarin. Se on meijän ajalla kuin tämmöinen yhteinen kieliin
ylös-harjoittaminen moailmassa on levinyt, ja oisi meille häpiäksi,
jos myö aina oisimme muita myöhäisempiä, hyvissä harjoituksissa.
Se on Englannin Biblan-Toimitokset (Bibelkomitéer) jotka
erinomattain, ja enin, ovat tähän tarkoitukseen vaikuttaneet. Heijän
Biblan-levittämisellä ja kirjapajoin-asettamisella, ovat hyö
levittäneet moailmassa ei ainoastaan tätä _Jumalista sanoo_, mutta ovat
sillä myös sytyttäneet ihmisten _ymmärrystä ja ajatusta_, ja antaneet
tällen ymmärryksellen tilaisuutta kirjallisesti toimittaaksensa, ja
tulla muilta käsitetyksi. Myö neämmö vaikutoksen tästä, heijän omissa
kansan-istuttamuksissa (kolonier) sekä Pohjos-Amerikassa että Indiassa,
jotka ovat paisuneet ja vointuneet, ei ainoasti rikkautessa ja
avaruutessa, enemmin kuin moni muu vanha valtakunta, mutta myös
tievollisissa aineissa jättänyt monta heistä jälellensä. Ei ouk missään
moailmassa Tietomukset tulleet niin nopeen levitetyiksi, kuin näissä
maissa. Siinä kussa ei ollut ennen yhtä Kirjanmerkkiä, siinä
kirjutetaan nyt monella kielellä, ja monelta kansalta. Kuin kuullaan
mitenkä ne kesyttömät (wildbarne) Indian ja Kanadan maissa, jo
ylös-harjoittaavat omoo puhettansa, niin se oisi häpiä jos myö
Suomalaiset, jotka jo niin kauan olemme virkistyneet vieraalla
valaistuksella, vielä viivyttelisimme harjoittoo omoamme. Johan meijän
heimolaiset _Ungerilaiset_ (joihen kieli niinikkään on ollut moahan
poljettu aina tähän astikka) ovat heijän viimeisissä Herroin-päivissä
peättäneet, että 5:en vuuen sisällä toimittoo kaikkia heijän
lain-asioitansa omalla kielellään; ja myö -- myö vielä kainustelemme
tätä, ja luulemme mahottomaksi käyttää meijän kieltä kirjallisesti.

[63] Moni soattaa ehkä luulla, että vaikka olemme laimin lyöneet
harjoittoo Suomea, niin olemme kuitenkin harjoittaneet Ruohtia, josta
ansioista meille on kosto tuleva Ruohtalaisilta; mutta, niin kuin
Latinan kieli ei ouk viljellyt mitään hyövytystä eikä mitään hyvyyttä
siitä, että sitä käytettiin tietollisissa aineissa ympäri koko
moailmata (nopeemmin se oli hänellen vahinkoksi ja tärvämiseksi) niin
on Ruotinkin kieli ei viljellyt mitään etua siitä, että sitä on
Suomessa käytetty -- kylläpä sitä arvataan palkastamme! Niin kuin
nauretaan meijän Ruohtalaisesta puheesta, niin nauretaan myös meijän
Ruohtalaisista kirjoista ja kirjuttamisesta. Lue e.m. Tutkimus
_Aurasta; Sw. Litter. Tidning_ 1817, p. 331, 332 m.m. heijän Tutkimus
Terpsichoresta; lue Kometen 1827, N:o 17, 23, m.m.

[64] Lue Pappiloihen ja Porvaliloihen juttelemuksia, viimeisissä
Herroin-päivissä (v. 1823) niistä Vermlannin Suomalaisten pyytöksistä,
soahaksensa Suomalaista Jumalanpalvelusta; jotka löytyy painettunna
kirjassa _Preste-Ståndets Protokoller wid Riksdagen_ 1823 (för d. 3
Martii) p. 567-584; samt (för d. 23 Maj) III B. p. 319-329.
_Borgerskapets Protok_ II B. P. 1098-1108. _Bih. Till samtl. Stånd.
Prot. 8:de Saml_. P. 303-309, m.m.

[65] Lue meijän oatoksiamme Uskomuksesta ja Valaistuksesta, ynnä heijän
vaikuttamisesta kansakunnissamme e.m. p. 202, 209, m.m.

[66] Tätä huuetaan joka paikassa, kussa voan tuloo puheh hänen
harjoittamisesta.

[67] Mitähään, jos tulisi käsky, että _kaikki pitäis kirjutettaman
Suomeksi_! Minun mielein ihastuu paljaasta tästä oatoksesta.
Mutta niihin aikoin taitaa vielä olla kauka, eikä nähtävät
tään-ikäisiltä. Kuitenkin toivotamme, että oisivat lähestymässä, ja
pitäisimmö sitä isommaksi iloksemme, jos oisimmo tällä kirjallamme
heitä jouvuttaneet, tahi ehkä jo aloittanneet.

[68] Tällä henkellisellä viljalla on sama luonto kuin sillä
moallisella: kuta enemmin sitä kylvetään ja karhitaan, (harjoitetaan)
sitä enemmin siitä viljellään ja ravitetaan. Kirjuttajat ovat
kyntö-miehet, lukiat ovat viljellys-miehet, ja Tietomukset on tämä
henkellinen siemen, jota kylvetään, ja josta siitten viljellään
viisautta ja valaistusta. Se on harva meistä joka levittää tätä
pelto-moatamme, tahi enentää meijän ymmärrystämme uusilla tiejoilla; ne
muut käyttäävät ainoasti tätä vanhoo siementä, joka aina muuttuu uueksi
eloksi, kylvettyänsä.

[69] Niin kauan kuin eivät valtamiehet itek maltak olla ryyppeämätäk,
tahi kirjoin puuttumatak, niin elkööt kielteäk tätä nauttimista
alimmaisillensa! Se on luonnotoin ja mahotoin. Sillä kussa viljaa
löytyy, siinä löytyy myös viinoo, ja kussa ymmärrystä tavataan, siinä
tavataan myös tietoa (Tietomuksiin tarkoittamista). Kumpainen
virvoittaa meitä, ja on terveellinen; mutta kumpainenkin meitä
juovuttaa, ja on voarallinen. Kielolla hyö meitä himoittaa, mutta
luvallisella nauttimisella, huvittaa.

[70] Eikös se oisi parempi että painaisimme ite kirjojamme, kuin että
ostoo heitä rahallamme toisilta? Eikös olisi luonnollisempi harjuttoo
omoo kieltämme, kuin että harjoittoo yhtä _vierasta_.

[71] Mistä se tulee, että monesti käytämme viisautemme hullusti,
ja villittelemme meitä joutavilla juoneilla? Vika on meijän
yksinpuolisessa ylös-kasvattamisessa. Meissä tarkoitetaan (yhellä
puolla) kyllä _ymmärrystä_ ja moninnaista _viisautta_; mutta ei
harjoitetak kyllä tätä _mielellistä valaistusta_ (henkellistä
viisautta) jotta tietäisimme oikeen käyttää tietojamme. Ja koska
sen-eistä käytetään heitä pahoin, niin lykätään Tietomuksiin syyksi.
Toisella puolla: niin uskomus tarjoo meille toas tätä _henkellistä
viisautta_ (henkellisyyttä) mutta laimin lyö että harjoittoo meissä
sitä _moallista_, joka moallisillen on yhtä tarpeellinen -- sillä ilman
sitä ei tullak aikaan. Kuin käyttivät henkellisyytensä ymärtämättömästi
14 ja 15 saan vuosluvun hurjuuttelemisessa, niin eipä tätä sillon
luettu uskomuksen viaksi; mutta vika luettiin hänen veärässä
käyttämisessä.

[72] Moni on seneistä neuonut minua, ett'ei puhua mitään _oma-kielen
rakkautesta_, voan sanoa minun ainoasti tehneen tätä _leikiksi_, ja
ikään kuin lystin vuoksi, kielen-koitteeksi. Mutta minä tunnustan
vilpittömästi (sillä minun suussain ei piek kahta kieltä löytyä) ettei
mikään muu, kuin tämä _palava Suomenkielen rakkaus_ on minua tähän
kehoittanut, sillä kukapa leikin vuoksi rupeisi tällaisiin
kustennoksiin.

[73] Jopa on mullenkin moni sanonut: "mikä nyt rupee vielä
uutta opettelemaan, ja vaivata ihtemme äkkinäisillä sanoilla?"
(_Laiskat aina töitänsä luetteloo_). Mutta hyö eivät muistanek, ettei
opetetak mitään vaivatak! Sillä _ei kauhalla mieltä peähän ajetak, voan
vaivalla_; ja tämä on yksi vaiva, joka ajallansa tuottaa huvituksensa.

[74] Koska valaistus ensin leveni ranta-mailla ja _Turun_ ympärillä,
niin se oli arvattava, että heijänkin kieli ensin tehtiin
_kirjakieleksemme_; mutta koska se nyt on levinyt aina _Savoon,
Karjalaan ja Pohjanmoahan_, niin on uskottava että heijänkin puheet
tuloo aikoa myöten käytetyiksi kirjoissamme. Tämä on yksi varsin
luonnollinen asia, ja se oisi luonnotoin, ellei niin tapahtuis.

[75] Se on kyllä tosi, että kussakin kielessä löytyy vissiä piiroksia,
joita se nouattaa, ja joita ovat asettaneet _Lakiloiksi_. Mutta näihen
Lakiin pitäis sovitettaman kielemme mukaan; voan ei kieli näitä Lakia
mukaan. Sillä vaikka Laki pitäis olla kuollut ja muuttumatoin, mutta
koska kielet ovat elävät ja muuttuvaiset, niin täytyy näihen
Lakiloihenkin olla muutoksen alaiset.

[76] Viimeksi minä vielä kerran kysyn teiltä: onkos siitten
Suomen nykyinen kirjakieli _yksi tahi yhteinen_? (tässä muka
tarkoituksessa). Ei ikeän! Eri Suome on Roamatussa, eri on
Virsikirjoissamme, eri on toas Runoissamme; toista puheen-murretta
nouvattaa Ganander, toista Judén; toisellaista kirjuttaa Strahlman ja
Hornborg, toisellaista toas v. Becker ja Rénvall; eri Suomea luetaan
Turun Viikko-Sanomissa, eri toas Oulun Viikko-sanomissa. Mitä
siitten teköö heijän kielet yhteiseksi? Se on heijän _tavattomuus
kirjuttamisessaan_; hyö noutaavat kaikki (vähämpi toinen, toinen
enämpi) sitä vanhoa kirjoitus-tapoa, ja kirjuttaavat näitä muukalaisia
puustaavia, jotka ei ikeän löyvyk meijän kielessämme (puhtautessaan)
voan joihin olemme jo niin tottuneet, että luulemme meijän kielen
luontomme varsin seisoavan heissä. Tämä heijän yhteinen virhe luetten
heijän ansiokseksi, ja minun ansioini, että olen heistä puhistannut
kieleini, luetten mullen viakseni.

[77] Minä olen kuullut monen, muuten ymmärtävän miehen, sanovan, että
_puhua soattaa monella tavalla; mutta ainoasti kirjuttaa yhellä_ (?);
ja pian kaikki ovat peättäneet, että _olkoon kirjakieli yksi_ (joka
oisi yhteinen kaikillen) _mutta puhutkoon ja luetkoon kukiin omalla
tavallaan_. Tämä kuuluupi kyllä kaunisti korvillemme, mutta on
ymmärryksellemme kamala. Sillä tämmöinen käytös ei synnytäk niistä
moneista kielen murreistamme yhtä _yhtenäistä kieltä_, mutta se siittää
ja synnyttää tästä yhtänäisestä kielestämme monta _erinnäistä_
kielen-loatua. Eikös se aseta meillen ensin yhtä eri kieltä, jolla
_kirjutetaan_, jos meillä on kirjakieli itekseen (ja jota saattaisi
kuhtua _kirjakieleksi_); toinen, jolla _lauletaan_, koska meijän Runot
lauletaan toisella kielen-murrella (ja jota soattaisi kuhtua
_Runo-kieleksi_). Kolmaas, jolla luetaan tätä meijän kirjutettua
kieltämme, jos sitä muka luetaan toisella tavalla kuin kirjutetaan (se
oisi _luku-kieli_). Neljäs oisi jota _puhutaan_, ja jota ei
sovitettaisik kirjoin, koska se erkanee kirjakielestä (se oisi
_puhe-kieli_) -- ja oisi erillainen kussa moakunnassa.

Minun oatos on aina, niin kuin olen jo ennen sanonut: _jos puhutaan
eritavalla, niin kirjuttakaamme myös eritavalla; sillä niin kuin kieli
on piiros meijän ajatuksellemme, niin on kirjutos piiros meijän
kielellemme_. Jos meijän ajatus ja hänen piirokset ovat monellaiset,
niin täytyy myös meijän kirjutos (kirjuttamiset) ja hänen piirokset
olla monellaiset; ja elkeä antako vietellä teitä niiltä, jotka puhuuvat
yhestä yhteisestä kielestä; sillä vasta silloin se on yhteinen, kuin se
sisällänsä sulkee kaikkia meijän kielen-murteitamme. -- Moni on
sanonut mulle, ettei _Ruohtalaiset, eikä muut kansat ouk ottaneet
kirjoitus-kieleksensä kaikkia heijän puheen-murteitansa_. Mitäs myö
Ruohtalaisista tahi muista! Seneistäpä heijän kieli on itestään köyhä
ja puuttuvainen, että ovat poisheittäneet monta hänen piiroksistaan. Se
on vierastanut omoo luontoansa, ja lainanut rikkauttansa muista
kielistä. Mutta kahotkepas Greekankieltä! Se oli somin ja rikkain
kaikista, jotka ovat tulleet kirjutetuiksi. Minkätähen? Sentähen, että
hyö ottivat kaikkia puheen mutkiansa kirjaasek, ja harjoittivat kaikkia
puheen-murteitansa. Mitäs siitten kerskatten minua, että olen
kirjassain noutanut tätä Savon puhetta, joka on kaikista rikkahin
ja kaunin? Moni on sanonut mullen (kuin on tullut tästä puheeksi)
että "_meijän pitää nouattoo sitä vanhoo kirjoitus-tapoo (!?)
ja siihän ainoastaan lisätä niitä sanoja ja sanantaivotuksia, jotka
löytyy Savolaisten puheessa, ja jotka puuttuu meijän nykyisessä
kirjakielessämme_." Syntyispä siitä hyvä sanan-höllötös, jos tähän Turun
tai Hämeen Suomeen sevotettaisiin Savolaisten sanan-taivutoksia,
kirjutettuna vieraalla puheen-murrella. Se oisi yhtä, kuin että pukea
tyttölapsi aika-miehen voatteihin.

[78] Minä oun kuullut monen, joka aina ottaa Ruotin kielen
esimerkiksensä, koska kysymys tuloo kielen-kirjuttamisesta (ehkeivät
muita kieliä tuntenek) -- siinäkin kirjutetaan monella tavalla yksi
sana, e.m. _Johan, John, Jonas, Jönis, Jöns, Jusse, Jösse, Jutte,
Janne, Jan, Jankus, Johannes_; eikä se meitä siksi villitä.

[79] Se on mahollinen että minä olen näissä joskus erehtynyt, voan
toivon että tulla ymmärtäväisimmiltä valaistetuksi ja oijaistetuksi --
ei pikaisuuella, eikä irvistelemisellä, mutta mielen tyyneyellä. Sillä
tavoin tahon minä juuri mielelläin ottoo niitä muistutuksia vastaan,
jotka mullen annettaneen, olkoon siitten suullisesti tahi
kirjallisesti. Kuitenkin tahtoisin minä tehä yhtä välipuhetta, joka
oisi että kaikki tutkimiset, moittimiset, ja muistuttamiset tästä
kirjastain, _tehteisiin Suomeksi_ -- ei Ruotiksi. Sillä tavoin ylös
harjoittaisimme näillä meijän keskenäisillä juttelemisillamme tätä
meijän omoo puhettamme, ja hakisimme kahellaisen voiton, sekä _kielen_
että _asian_ puolesta. Ainoasti sillä eholla, tahon minä annaita
jonkuun vastaukseen; muita Ruohtalaisia moitti-puheita mänöövät minun
korviain sivuihten, ja jeävät multa vastoamatak.

[80] Asian valistukseksi tahon minä nimittää, että minä olen syntynyt
_Pyhteen_ pappilassa Uuvellamoalla, varsin Ruohtalaisessa kylässä,
josta minä yhen vuuen vanhana muutin vanhemmain kanssa _Porvon_
kaupunkiin, kussa minun Isäini oli Pitäjä-pappina. Tässä minua
kasvatettiin peri-Ruohtalaiseksi, (sillä Porvo on niitä Ruohtalaisia
pitäjäitä Uuellamoalla). Minun Isäin, joka oli lähtenyt Talonpojan
seävystä, ja ollut nuoruutessaan ummikko Suomalainen, koetteli kyllä jo
lapsuutessain harjoittoo minussa Suomenkieltä. Hään otti täks-vuoksi
Askolan kappelista yhen peri-Suomalaisen pojan, jonka hään anto mullen
leikki-toveriksein. Minä olin silloin 6 tahi 7 vuotinen. Mutta mitenkä
se kävi? Ensin ujostelimme toisiamme, ja kuin oltiin jonkun ajan
yksissä ollut, niin tuli Mikko Ruohtalaiseksi ennenkuin ykskään luuli,
ja minä olin ainoastaan tarkoittannut muutaman sanan peähäin, hänen
Suomalaisesta puheestaan. Minä olin 9:sän vuuen vanha, kuin minun Isäin
muutti Savoon, varsin Suomalaiseen pitäjäseen, mutta siinäkin elimmö
kauan tietämättömyytessä tästä meijän kielestämme; sillä minun
Vanhemmat oli ottaneet myötensä, kaikki palvellus-väkeänsä,
Uuvelta-moalta, ja keskenänsä hoastelivat aina Ruohtia, niin kuin on
tapa valloissa -- erinomattain, koska minun Äiti oli Suomen kielessä
heikko. Koska minua jo silloin kaiket päivät Ruotiksi luettiin ja
kirjaan taivutettiin, niin ei annettu mulle tilaisuutta oleskelemaan
orjiin ja alusväen joukossa, kussa kuultiin tätä Suomen puhetta. Sillä
josma jollonkullon lupa-aikoina pistimme pereentupaan, niin en
malttanut siinä kauan, ennen kuin piti jo joutua pois ruuallen tahi
läksyillen. Näinnä aikoina puhkistui viimeinen Suomen-sota, joka
vaikutti muutosta sekä siinä kansallisessa että yksinnässessä elämässä.
Silloin ei ollut eneän aikoo istua kirjan eäreen. Kuin muut olivat
huoleessaan heijän henkistään ja omaisuutestaan, niin myö lapset olimme
varsin ilman huoletak, ja heitettynnä omin valloillemme. Se oli näinnä
vallattominna aikoina, kuinma muihen Poikiin kanssa riehuisin metessä,
milloin marjoja poimimassa, milloin linnun-pesiä pelmuttamassa, milloin
toas eksieroomassa ja sotoa pitämässä, toisinaan leikin vuoksi,
toisinaan täyvessä toessa, kuin minä, tolppariloihen ja alusväen lasten
seassa, opettelin tätä Suomalaista puhetta, jota mun kohta piti toas
heittee. Sillä rauha oli tuskin tehtynnä ennen kuin minua jo laitettiin
pois Kaupunkiloihin; ja siitä päivästä, on minun täytynyt iteksein,
ikään kuin salakähmässä, harjoittoo tätä kieltä. Minä tiiän, että moni
ehkä moittii näitä lausumisia omista käytöksistäin; mutta _toinen aika,
toinen mieli_! Eiköö myö nyt mielellämme kuuneltaisi millä lailla
_Ganander, Porthan, Lencquist_, m.m. ovat ensin tulleet oppimaan ja
rakastamaan tätä Suomenkieltä, jota ne miellen toimittivat. Sillä ne
pienimmätkin asiat, heijän elämästään, kahotaan nyt kalliiksi, koska
arvataan heijän ansioita, meijän kielen ylösharjoittamisessa.

[81] Yhtä selvempätä toistusta, tästä heikkoutestain Suomalaisessa
puheessa, ei tarvitak, kuin 1:nen paino näistä _Pienistä Suomalaista
Runoista_, jotka ovat niin tuhratut kielen ja kirjoitus-virheillä,
ett'en tiiäk itekkään hävästääkö hyö minua, vai naurattaa; ja jotka,
elleivät oisik minua innoittelleet oppimaan tätä kieltä paremmaksi,
niin oisivat kokonaan poistaivuttaneet minun mielein häneen pystymästä.
Se oli tämä äkkinäisyys ja hoiperoittelemus kielessä, joka, vielä
aloitellessain tätä _Otavoa_, teki häntä kymmenesti työläisemmeksi,
kuin muuten oisi ehkä ollut.

[82] Minä olen kyllä ottanut monta Suomalaista kirjoa lukeaksein, voan
en ole tavannut yhtäkään, joka oisi oikeen toimittanut meijän kielen
henkitärtä, sillä hänen muka omalla elävällä valollansa ja
luonnollansa. Minä olen meijän Suomalaisissa kirjoissamme kyllä tavanut
Suomalaisia sanoja, mutta pujotetut Ruohtalaisiin kirjoitusneniin
(bokstäfwer) ja sovitetut vieraisiin ajatusjuotoksiin, eli outoin ja
kielemme vastaan sopimattomiin sanan-tapoin; sanottu sanalla, heissä on
kyllä ollut ulkonainen suomalaisuus, mutta sisältä ovat haisuneet
vieraasta olennosta. (Liekö siitten vika minussa, vai heijän
puheen-murteissa.) Seneistäpä minä myös olen heistä luopuna, eikä
tahtonut heitä ies lukea, etten sillä soastuttaisi omoo puhettaini,
jota minä tahtoisin juuri varjella tästä vieraasta mausta. Ainoasti
Roamattu on minusta ollut se paras kirja, kussa kielemme on käsitetty,
mutta oisko se paljon -- se, joka jo niin montaa kertaa, ja niin
monella miehellä, on tullut korjatuksi? -- eikä sekkään ouk ilman isoja
virheitä ja puutoksia.

[83] Myö luemmo sitäkin kauneuteksi kielessämmä, että hänessä löytyy
monta näitä tointuvaisia kaks-eännellisiä eäniä, e.m. _ai, au, ei, eu,
eä, oa, oi, ou, ua, ui, yö, äy, öy, ia, iu, ie_, m.m. jota muut
kuhtuuvat puheen-leveyteksi ja kielen-roakauteksi; mutta jota myös
pitämme täyellisyyteksi ja kieli-somaisuuteksi; sillä jos ne
_eänelliset puustavit_ (vokalerna) arvataan eli verroitetaan niin kuin
_eänet_ (tonerna) kanteleessa, niin nämät _kaks-eänelliset_
(diftongerne) ovat ikeän kuin _sointumiset_ soittelossa (ackorderne på
ett instrument.)

[84] Minä uskoisin, että jos puhuttaisiin Hämeen Suomea niin heikosti
kuin suinkin mahollinen, niin siitä tulisi selvee Turun Suomea.

[85] Se on aina tapa, että kaikki uusi ja äkkinäinen tuloo mainituksi
ja merkkitetyksi; jokainen mittuuttaa sitä omalla voaksallansa,
peukaloillansa ja ymmärryksellänsä. Niin on tehty tästä minun
kirjastainkin, josta puheet on kuullut monellaiset, sekä tällä että
toisella puolella meren. Tässä Ruotsissa puhutaan, että meijän Hallitus
kustentaa minut ja minun kirjaini, soahaksensa Ruotsin kieltä häviämään
Suomesta, että sillä enemmin eroittoo näitä kansoja toinen toisestaan.
Minua on tehty ainoasti palkkamieheksi toisen työssä. Tätä on sanottu
minulle suullisesti isommiltakin virkamiehiltä. Minä en tarvihekkaan
toeksi näyttää näihen puhein valetta; se on jo hyvin näytetty
niistä laitoksista, jotka ovat voarin-otetut Suomessa, hänen
vastaan ottamiseksi, ja jotka toistaavat siellä käyneen toisia
_kontti-puheita_.

[86] Tämä on varsin selvä; sillä meijän kokonainen _Ymmärrys ja Tieto_
on vihtoinkin perustettu _Keksimuksen_ piällä (på sinlig åskådning,
contemplation); ja koska nyt keksimiseen vuaitaan muallisia ja silmiltä
(tahi muilta ihmisen aistimilta) käsittäväisiä asioita, niin on
arvattava, että myöskin _henkellisiä_, täytyy näiltä tulla kuvailtuksi,
ennen kuin heitä ajattelemuksen tarkoittamisella (_genom tankeförmågans
reflection, inre riktning_) selitetään Ymmärrykseltä; joka heiltä
poisriisuu (abstraherar) ne mualliset ja puutoksen alaiset kuvaukset,
ja ainoastansa tarkoittaa ja paljastaa tätä heijän henkellistä tietoa
ja totuutta.

[87] Wid deras trosbekännelse, Religionsbegrepp.

[88] Se on tämä _sokia usko_, joka yksinkertaisessa ihmisessä on
yhtä vaikuttava, kuin ymmärryksen _valo_ ja visseyten _tieto_,
valaistuneissa.

[89] Heitä kuhutaan silloin meijän pyhässä Raamatussa
_epäjumalan-palvelioiksi_.

[90] Se on mainittava, ja varsin merkilliseksi luettava, että kansoihen
vanhoissa puheissa ja tarinoissa, ei millonkaan lykätä Jumalan syyksi,
meijän tulleen luotuiksi näin heikoiksi ja vihelliäisiksi, vuan
sanotaan aina Hänen luonneen meitä hyviksi ja onnellisiksi; mutta että
myö ite varoittamattomuuellamme (_genom wår oförsiktighet_) ja
tottelemattomuuellamme oommo kavottanna meijän onnemme. Ruamatussa
puhutaan jo mitenkä Eeva oli pikainen puremaan siitä kielletystä
hetelmästä, ja sillä suatti turmelluksen muailmaan. Greekkalaisten
tarinoissa puhutaan mitenkä Proteys pikaisuuellansa ei malttanut olla
Pandoran kielettyä vakkoa ilman avoomata, ja sillä kavotti ihmiskunnan
onnelisuutta. Sanotaan että kaikki hyvät onnet lensivät silloin
taivaiseen, ainoastansa toivoit saivat kannen pohjalla seisahtuneeksi.
Suomalaisilla on samat tarinat, hyö lausuvat Runoissansa että oisivat
muka olleet onnelliset, jos Jompainen ja Väinämöinen olisi pohjan
vesillä Samman käsittänneet; mutta kovin hätäiset, kajottivat hyö
lauluillansa häntä pakoon, ja sillä hävitti meijän onnea. Tästä Samman
pavosta, luetaan näin:... "_Lensipä Sammas pilveen. Löi nuori Jompainen
miekalla kaksi varvasta Sammalta poikki. Yksi lensi mereen, toinen
suatiin muallen. Joka lensi mereen, siitä tuli suolat mereen; joka
suatiin mualle, siitä tuli heinät muallen; kuin ois useemmat suanut,
niin ois vilja tullut ilman kylvämätä_." (Lue tästä: _Dissert. de
Proverb. Fenn_. p. 10. Not. 6, ja Topeliuksen _Suomen kansan vanhoja
Runoja_. II. Osaa, 15 p.).

[91] Tämä heijän luotu onnellisuus, oli se onnisto (paradis) josta
Raamattu puhuu; jota ihminen turhuuvellansa kavotti, ja johon hään nyt
palaja piästäksensä.

[92] _Tarinamus_, historie.

[93] _Jäänöksiä_, Ruiner, ålderdomssmärken.

[94] Eikä myö muuta tarvitak, kuin ainoastansa verroitella näitä meijän
viimeisiä aikojamme, ja tiiustella niitä Runoja joita vanhat
laulelivat, ja niitä huonoja pahapäiväisiä remputoksia jotka nyt
lauletaan, liioitenkin Hämeen ja Turun läänissä, niin nähään kyllä
mihinpäin Viisaus vaipuu.

[95] e.m. Jaapan ja Kiinan asujammet, muita mainihtemata.

[96] Ruohtalaiset, Ruijalaiset ja Juutilaiset ovat jo puolestansa
kokenut käsittää ja ilmiksi suattaa heijän esivanhemmien opin-keinoja;
mutta ei ouk ykskään vielä uskaltanna puuttua meijän Suomalaisten.
Jos päivä paisto Ruotin rannoilla, mikä se siitten meijän maita
pimitti? Oisiha se uskomatoin luulla olleen silloin yötä toisella
puolla järven.

[97] Ruomalaisten rikkautta, ylpäyttä ja hekkumata vastaan hänelle oli
ehkä syytä kyllä, pitämään meitä puutteen allaaissa.

[98] _Vanhuukset_, Häfder.

[99] Tästä heijän _Taikausopista_ tuloo enemmin puhuttavaksi
kirjassamme kuin mainitaan: _Försök att förklara Taciti omdömen öfwer
Finnarne_, m.m.

[100] _Tietomus_, wettenskap.

[101] Tämä heijän _taikaus-oppi_ piettiin niinnä aikoinna muissakin
valtakunnissa suurimmassa arvossa -- ei niin kuin nyt nauron allaaissa.
Silloin laittoivat muilta mailta lapsiansa Suomeen, näitä oppimaan, ja
kuninkaat ite harjoittelivat näitä opin-keinoja. _Odin_ joka oli
kaikista Ruotin Uroista viisahin ja enin oppinut -- hänen viisaus oli
taikauksissansa, jotka hänen sanotaan oppineen _Gylfeltä_ Juottalaisten
(tahi Suomalaisten) kuninkaalta. Tästäkin jo nähään että tämä
taikaus-oppi, silloin luettiin _isoimmaksi viisauveksi_, ja että se
_harjoitettiin Suomalaisilta_.

[102] _Velhoimisen_ ymmärtämys (_sjelfwa begreppet af charlataneri_)
osottaa (_förutsätter_) jo yhtä tietoa (_kunskap_) jota Noijat muka
ovat osavoinaan. Että muut kansat ovat tulleet siihen uskoon, että
_Suomalaisilla oli yksi iso viisaus_, totistaa että _näillä mahto ennen
aikana olla jota kuta erinäistä tietoa_, jota ei muut käsittäneet. Jos
meijän Poppamiehet ei eneä piäsö sen perillen vaan ovat petturia, niin
siitä nähään että tämä tieto on _kansasta kavona_, ja sevoittu ja
sotkettu turhuuvella ja hulluuvella.

[103] Yksi selvä tieto tästä heijän taikaus-opista, on paljon valaiseva
meijän vanhoja aikojamme, ja meijän esivanhempiamme. Meillä oisi
mielessämme että tuonempana ottoa tätäkin toimittaaksemme.

[104] _Piiros_, form, begränsning.

[105] Selvemmän tiion näistä, suamme selityksessämme Tacituksesta.

[106] _Ruohtalaisessa Oppimus-Tievustuksessa_ (i Swenska
Litteratur-Tidningen). Lue näitä Tiiustuksia v. 1817, p. 371-382.
Tätäkin oisi jo moni mielellään moittinut jos oisi vuan käsi käynyt
parempoa pannakseen. Luepas v. Schröterin _Finnische Runen_,
esipuheessa IX. p. ja _Oskyldigt Ingenting_, Åbo 1821, p. 68 & 76.
Tässä sanotaan minua pois kieltäneen Suomalaisille olleen _Salauksia_
(Myther), ehkä se oli minä joka _ensin tätä ilmoitin_. Sillä _Salaus_
merkitsee minun mielestään yhen _luonnollisen tavan (ett sinligt sätt)
että selittää, tahi salata henkellisiä asioita, taivaallisia toteita,
ja käsittämättömiä tapauksia_ -- ei että palvella epäjumaloita, uskoa
heitä, ja rukoilla joutavia kuvia, nimiä, ihmisiä, tahi muita
seittyisiä; niin kuin muut tätä pitäävät. (Lue Gananderia, m.m.)

[107] V:sä Osassa, p. 43-66. Tästä oli muutamat sipaleet otettu, ja
Ruotiksi toimitettu Sanomien _Åbo Underrättelser_ ensimäisissä
numeroissa, v. 1824.

[108] Tätä nähään siitä, ettei tämä niin kuin muihen kansoihen
Viisaus-Opit ilmisty muallisella tavalla tahrattu ja sotkettu
pimeyvellä ja mieli-sokeuvella, vaan osoittaiksen ymmärrykseltä
käsitetty, ja toimitettu opetuksissa ja neuvomisissa. Senpä tautta
suomalaisilla ei vanhuutessakaan löyvätty _Jumalan kuvia_, eikä
_huoneita_, eikä _uhria_, eikä _palvellusta_, eikä _uskomusta_
(_troslära, religionsbekännelse_). Sillä kaikki suljettiin heijän
viisauven opissa; ja se toimitti kaikkia.

[109] _Ymmärtämys_, begrepp.

[110] _Sanantapa_, konstruktion. Se on merkillistä että Suomen kielessä
ei löyvy sitä sanoa: _jag äger_; joka toimitetaan puheella: _minulla
on_ (jag har); vaan näissä vanhoissa sananlaskuissa, niin ei aina
löyvy tätäkään. Sillä, tahi se on poisheitetty lyhyyvän ja someuven
tautta, tahi sitä ei tarvittu eikä tahottu, e.m. _Tekeminen, luotut
lapset; syöminen, tehtyt evähät_.

[111] E.m. Suomalaiset sanoovat: _Pouta pilvien perästä, suvi suuresta
lumesta_, Ovidius: _Nube solet pulsa, candidus ire dies_; Suomalaiset:
_Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy_; Publius: _Bonum ad virum
cito moritur iracundia_, etc.  Muita tällaisia välitöksiä löyvät jos
lueskentelet _Diss. de Prov. Fenn_. p. 29-40. Muistettava on myös, että
nämät Suomalaiset Sananlaskut ei oukkaan seittyisiä kuin monen muihen
kansan, e.m. Ruohtalaisten. Sillä heijän ovat ainoastaan joutavat sanat
jotka pistetään puheissa, irvistelemiseksi (på ironi, skämt), vaan ei
opetukseksi; eikä heissä löyvy sitä jaloa aatosta, (den höga idée)
eikä sitä suloista juohtumusta (den sköna poesi) kuin meijän
vertauksissa, jotka osottaavat sivistys-puheita (moraliska sentenser,
sedespråk) ja muita oivallisia opetuksia. Sen eistä se on myös
mahotoin että Ruohtalaisten sananlaskuista valmistella jota kuta
kokonaista tahi varsinaista, joka toimittais heijän Opinkeinoja. Ne
ovat suurin osa niin harjattomat ja roakat, että käypi karvasti heitä
kuunnella valaistuneilla korvilla, niin kuin, e.m.: _Den som ger så att
han tigger, han skall slås så han ligger_ (?) -- _Hårdt mot hårdt, sa'
käringen då hon bet i sten_ (!) -- _När tranan går i dans med
stod-hästen, får hon brutna ben_ (?) Semmoisia suat koko kontillisen,
jos tahot lukea Grubbin _Penu proverbiale_.

[112] Että hyö oisivat kukin, eri paikallansa, tahi erinäiseltä
Suomenkansalta harjoitettu, -- siihen uskoon ei o mikä meitä
vuatimassa.

[113] Se ensimäinen kootus jota tunnemme, on Laurentius Petri _Liber
Proverbiorum Fennicorum_, lisätty hänen pojalta Gabriel Tammelinilta,
ja vihtoin Henric Florinin toimituksen kautta Turusa painettu v. 1702.
8:o, tällä nimityksellä (_under denna tittel_) _Vanhain Suomalaisten
Tavaliset ja Suloiset Sanan Laskut, mahdollisuden jälken monilda
cootut, ja Nyt vastudest ahkerudella enätyt_. Näistä mahtaa suurin osa
olla koottu Turun ja Porin liänissä, koska heillen ei ouk ollenkaan se
luonto ja tarkoittamus kuin niissä peri vanhoissa. Siitten painattimmo
myö sitä jo mainittua Juttelemustamme, Upsalassa v. 1818. Samanna
Vuonna toimitti Judén Viipurissa yhtä isoa koottusta, nimellä:
_Valittuja Suomalaisten Sanan laskuja_. Mutta näihenkin joukossa oli
veitty äijän paljo Ruohin kielestä suomenettuita, jotka ei paljon
toimita mitään. Mutta se on meistä lystin, että hään v. 1816 painatti
Viipurissa _Uusia Sanan Laskuja_ (?) jotka kaikki ovat (jos ei
erehtymme) hänen omia tekemiä. Myö olemme jo osottanut että se sana
Sanalasku toimittaa vanhuutta ja jota kuta kansasta vajunutta (l. Diss.
de Prov. Fenn. p. 22). Ehkä näihen joukossa muutamat saattaa olla
toiset vanhempia, toiset nuorempia, niin täytyyvät kuitenkin kaikki
vanhuueltansa olla ikään kuin vahvistettu. Että kirjuttoo yhöllen
kansallen Sananlaskuja, oisi yhtä kuin että tarjota housujansa
Väinämöisellen; ja että nimittää heitä _uusia_, on yhtä sopimatoin kuin
sanoa näitä olevan Seppä Ilmarisen ompelemia.

[114] Koska suurin osa näistä sanalaskuista, on vertauksia, ja
vertaukseen tarvitaan kahta asiata (jotka välillänsä verroitetaan),
niin ovat hyö myöskin kaheltapäin otettavat.

[115] Ne toiset Toimittajat ovat ainoastansa heitä koonneet, mutta ei
mikskään tarkoittelleet.

[116] M. merkihtee muistuttamuksessa (i noten, anmärkningen).

[117] Se on merkittäväksi, että ehkä minä olen jo kuullut kolmatta
tuhatta näitä vertauksia ja sananlaskuja, niin en ole vielä yhessäkään
kuulut _Perkelen_ nimeä ies mainittavan -- hään joka taikaus-opissamme
on piettävä peäparraaina. Tämäkin jo totistaa, että nämät molemmat opit
ovat toinen toistansa vasta-kälkäiset (_hwarandra alldeles motsatta_).
Silläpä tämä osottaaksen Jumalisuuellansa, ja tavataan pian joka
sanassa valastusta, viisautta, ja totista jumalisuutta. Muistettava on
myöskin, ettei näissä puhuta _Moariasta_ (joka osottais Poavilaisten
oppia) harvoin _Kristuksesta_ (joka tarkoittaisi meijän Lutheruksen
oppia), sillä nämätkin opit ei oukkaan, niin kuin vanhoin opin-keinot,
sananlaskuissa suljetut, mutta ainoastansa kirjoissamme toimitetut.

[118] _Alii_: riistan.

[119] Tällä sanalla osottaavat meijän esivanhemmat, ettei Jumala ole
luonut ihmistä pahaksi, vaan että hään ite tavattomuuellansa (_genom
sin osedlighet, odygd_) on joutunut turmellukseen.

[120] _Miehellä_ tässä merkitään _ihminen_, koska miehet ovat meijän
sukukunnassamme, ensimäiset. Tällä sananlaskulla toimittivat hyö että
ihmiskunta (_menniskoslägtet_) ei oo kovin paha, vaan ei varsin
hyväkään.

[121] M. tyytymättömyyttä ja mielen huikentelevaisuutta.

[122] _Om dess lifstid_.

[123] Tämä ja jälkimäinen vertaus osottaa tietämättömällä tavalla yhtä
toista elämätä, yhtä tulevaista; tahi että ihmisen henkellinen luonto
ei ouk luotu kuolevaksi.

[124] _Om Själsgodheten, det moraliskt Goda, Dygden_.

[125] "Sika salmen uineeksi", yks somea puheenparsi, jota merkihtee
jota kuta kehnoa käytöstä.

[126] Tässä on puhet _syvämmellisestä_ rakkautesta (_etherisk kärlek_)
ei _Luonnollisesta_ (_fysisk kärlek_) jota _haluksi ja himoksi_
kututaan. Luontokappaleitten rakkautesta, sanotaan puheenparressa:
_Himo on Hirvelläkin, halu Huavalinnullakin_.

[127] _Om Sinnes-ilskan, det moraliskt Onda, Synden, Lasten_.
Että Suomalaiset näillä ajoilla mahto olla viisaammat ja enemmin
valaistut, nähään siitä ettei heijän juohtumiset (_inbillning,
föreställning, fantasi_) ollut niin roakat ja moahan vaipuvaiset, kuin
monen muihen kansan. Sillä puhuttaissa synnistä ja pahuutesta, hyö
eivät tarvihtanna kuvaella ja vertaukseksi vetää tulisia kekäleitä,
hiiltyvä helvettiä, ja sarvipäitä perkeleitä. Hyö juttelivat niin kuin
vanhanaikuiset oppineet ainoastaan pahuuvesta itekseen puhuttu, ilman
mitään kiihkousta, (_exentricité, pathetisk ytterlighet_).

[128] _Moittimisesta_ (_Om kritiker_) sanotaan: "Joka vanhoja kiittää,
se nykyistä moittii."

[129] D.w.s. _Tiden är det äldsta och Rymden det största_.
(Detta innehåller deras lära om Tid och Rum).

[130] D.w.s. _Ex nihilo nihil fit_. (Detta innehåller
kausalitets-begreppet -- att allt måste hafwa sin orsak.)

[131] D.w.s. _In nihilum nihil revertitur_. (Detta innehåller
annihilations-begreppet -- att ingenting kan egentligen förswinna,
utan blott till former upplösas).

[132] D.w.s. _Omne vivum ex Ovo_. De trodde således icke på någon
_generatio aequivoca_. (Detta innehåller deras begrepp om
propagations-läran). Alii: "Touko."

[133] D.w.s. _att djuren handla utan att kunna reflektera deröfwer
utan att deraf formera ett begrepp, eller derpå grunda ett annat_.
(Detta innehåller deras karakters skillnad emellan förnuftiga warelser
och blotta djur).

[134] D.w.s. att Planeterne och Stejrnorne hafwa sina bestämda banor
och omlopps-tider. (Detta innehåller deras begrepp i Uranografin, eller
läran om de himmelska Kropparne). Minä kuulin Norin Suomalaisissa yhen
toisen vertauksen, joka tarkeemmin osotteloo _Otavaista_; nimittäin:
_Seihtemän tähtiä Otavassa, kaheksan vannetta olt'-tynnärissä_.
Merkillistä on että vanhoilla Suomalaisilla oli monet omat nimet
isoimmillen tähti-sikerillen.

[135] Sanotaan myös: "_kuumeeksi kuu kehässä, sateheksi päivä-sappi_."

[136] Sanotaan myös "Rinnassa on Särellä sappi" j.n.e.

[137] _Hänen puvusta_: "Tuntoohan Kuninkaan kyperästä, herrasmiehen,
hatusta."

[138] Tässä on puhe vanhoista ajoista, silloin koska hyö matkusti
isolla joukollansa, ja sillä rasitti moata.

[139] _Uhkaus_ merkihtee tässä, stränghet; _armo_, mildhet.

[140] _Om dess principer_.

[141] Tässä tarkoitetaan tyttölöitä, kuin hyö kutjailleeksen,
kurmaelleeksen tahi ketkasteleeksen (_kokettera, wisa sig behagsjuka_).

[142] Vanhoin aikoina ei ollut vaimoilla muuta arvoa, kuin sen
vähän minkän saivat miehiltänsä, joka usein oli varsin hiukka.
Miten halvassa arvossa muinon pitivät piikojansa nähään monestakin
paikasta, vaan liioitenkin siitä, että sanoivat: "Ei ole Vuohi eläin;
Piika, ihminen; Harakka, lintu; eikä tuohinen, astia."

[143] Muutamat sanoovat _pikaisuus_; kumminkin saattaa olla oikeen
sanottu.

[144] Tässä ymmärretään, ettei pie ruvetak omiin piikoihin tahi
renkihin pauloin.

[145] _Yksin-vaimoisuus_, monogyni.

[146] _Yksin-naimisuus_, monogami.

[147] Nimittäin, _laiskan Vaimon_.

[148] _Armottomista lapsista_, lue: _Surusta ja murheesta_; _Köyhistä
lapsista_, lue: _Rikkautesta ja köyhytestä_.

[149] Oisi ehkä parempi sanoa: "iäreen, emän, leipoessa."

[150] _Om traditioner, fornsägner_.

[151] _Sana_ merkihtee tässä: _strof, rad, wers; hyryä bebetyder ett
slags onomatopojetiskt anklang af ord, som alludera på hwad som blifwit
sagt i föregående wers_.

[152] _Kuokka-vieraista_; "Ei niin pieniä pitoja, jos ei
kuokka-vieraita."

[153] Sillä _ottaissa_ on hänelle rahoo, vaan ei _ottamatak_.

[154] Sanotaan myös: "Tuppurainen Tappurainen takaus-mies"; ja:
"Tuppuraissa tappuraissa takaus-mies."

[155] "Ei luontaan lisä lykkää" (_mera will mera ha_).

[156] _Rannan-kiertolainen_, Wiking, korsar, sjöröfware.

[157] Ymmärretään omoo poikaa talossa.

[158] _Taituri_, konstnär, artist; _Tekiä_, fabrikör; _Kaluntekiä_,
handtwerkare.

[159] _Ompelia_, Skräddare.

[160] "Varhain myllyyn, myöhän kyytiin."

[161] Pitkästä koukusta, sanotaan sanaksi: "Halikon kautta Ruohtiin."

[162] Ymmärretään _Tapio_ (metän kuninkas) tahi _Anni_ (metän miniä).

[163] Merkihtee, se on siitten "muka myöhä" (_post festum_).

[164] Merkihtee, että käypi rahalla muallakin kalan pyytöminen.

[165] Kosken laskian sanat, purrellensa.

[166] Taitaa merk. että se joka panoo puolen-siemenet, niin suapi
puolenkin kasvusta.

[167] Mitenkä tätä Suomessa soattaneen sanoa? ehkä se tapahtuu Virossa,
ja eteläisimmissä maissa, missä Suomalaisia löytyy? Sanomme myös:
"Ei peätöintä Juhannusta."

[168] T. veneetöinkin, venehetöinkin, muatoinkin.

[169] Sanotaan myös: "Rohkia rokan särpää", j.n.e.

[170] _Mielenluonto_, karakter.

[171] _Luoja_. Koska häntä mainittiin, sanottiin aina, että hään oli se
"_totinen Luoja_" jolla sanalla hyö tahtovat ikään kuin eroittoo häntä
pois muista Luojista, joita hyö muuten nimittivät _Luonnottaret_ ja
Synnyttäret, ja joilla ymmärrettiin _luonnon vaikutuksia_, jotka
synnyttäävät monillaisia uusia äkkinäisiä luotuja, ja joihen
luonnollisen voiman hyö tekivät runoissansa eläväksi ja henkelliseksi.

[172] Häntä piettiin myös voimakkaanna, koska kaikissa häneltä apua
anottiin. Mutta hänen voimansa näyttää ainoastaan olleen hyvyyttä
vaikuttamisessa, ei pahuutta rankaisemisessa, koska hyö taikausten
ajoilla panivat pahan hänen rinnallen voimallisuutessa, ja luulivat
heijän Noitiinsa ja Velhoinsa taitavan voimuutessansa kilvoitella
Jumalan kanssa, niin kuin vielä kuullaan siitä vanhasta sananlaskusta:
_Kaks kovoo koitteloo, Susi ja Hevoisen varsa, meijän poika ja Jumala_.
Että heijän Velhot ja Noijat, taikausten ajoilla vielä harjoittivat
tätä luonnollista viisautta, nähään siitä sanasta: _ken pahat sanoopi,
se taivahan tähet lukoopi, meren allot arvoapi_. Ja että heillen
luettiin voimallisuutta ei ainoastaan myrskyjä pahoja säitä sekä
soahaksensa että hävittääksensä, mutta myöskin ajan-juoksuja pitellä ja
vuosiaikoja viivytellä, nähään siitä sanasta jossa hyö ikään kuin jo
epäileevät heijän voimoa, ja ovat ikkään kuin ristin uskoon
taipuvaiset. _Joka laittaa pahaa laittakoon suvesta talven; joka
kiittää hyvää, kiittäköön hyvät Jumalat_.

[173] Ne sananlaskut jotka tarkoittais tähän (13, 14, 709), ovat kaikki
syntyneet siitä päivästä kuin keäntyime Ruohtalaisten käsihin, eikä ouk
perivanhoiksi luettavia.

[174] Se sana _Jumalan-pelko_ (Gudsfruktan), joka on Ruohin kielestä
suomenettunna on vielä nytkin vieras meijän korvissamme, ej ainoastansa
siinä, että se ikään kuin pelottais meitä yhestä hyvästä isästä, mutta
se kuluu vielä ouvommaksi, niin kuin oisi muka ite Jumala joka
pelkäisi. Ettei meijän _Jumalan pelvosta_ ollut meillen pakkoo, nähään
Tacituksestakin, joka kirjuttaa meistä: _Securi adversus Deos ... ut
illis ne voto quidem opus esset_.

[175] _Uhramiset_ ja muut kirkko-menot oomme myö vasta myöhäisempinnä
aikoinna tullut tuntemaan. Tämä Ruohin kielestä Suomeksi murrettu sana,
osottaa jo kyllä että myö heiltä ensin oomme oppina näitä toimituksia.
Sillä heijän oil tapa ihmisiäkin uhrata lepyttelläksensä heijän
Jumaloitansa (lue Tacitusta, Sturlesonnia ja muita).

[176] Yhessä vanhassa Ruohtalaisessa satussa hoastetaaa kyllä, että
Biarmilaisilla tahi Permiläisillä oli yksi kirkko pyhitetty
Jumalallensa, jossa ne palvelivat hänen kuvaansa, valettu kullasta.
Mutta niin kauan kuin se ei ouk väheekään tarinamuksessamme totistettu,
niin kauan kuin ei kansassamme eikä kielessämme löyvy yhtä ainuaakaan
jälkee, joka tarkottais siihen, niin myö täytymme pitää tätä, niin kuin
monta muutakin paikkoo näissä heijän satuissa, aivon valhena ja
joutavana.

[177] Meijän nykyisessä uskomuksessamme on _Perkele_ pantu sen
Raamatussa puhutun _Saatanan_ virantoimituksellen, ja soanut muka hänen
ammattinsa, ensin että vietellä ihmis-poloisten sieluja, ja siiten että
tulella vaivutella heitä helvetissä (?).

[178] Kts. viite 117.

[179] Mutta se ei ollut ainoastaan vihamiehiä kuin hyö tarkoittivat,
hyö tavoittivat myös muita ihmisiä, ja luulivat hänen kavalluuellansa
luvattomalla tavalla keäntävänsä toisen vahinkoa omaksi voitoksensa.

[180] Eiköhään nämät sanat ja muut semmoiset jotka vielä löytyy meijän
henkellisissä kirjoissa, ja joita ehkä ennen aikana tarvihtivat
kolkutellakseen roakoin korvihin, soattaisi soveliammilla sanoilla
muuttaneeksi nykyisen valaistetun ajan vaatimusta jälkeen! tahi
eiköhään se nykyinen ihmiskunta ou jo niin valaistu että se käsittää
henkellisiä asioita ilman näitä roakoja puheita, jotka itekseen ei
toimitak mitään. Toivomme totella että ne Suomessa säätetyt
_Toimitukset_ (komiteer), joihen tarkottamus oisi, soahaksensa meijän
Suomalaisen kirkko-kirjan käsi-kirjan ja katkesmuksen paremmin
korjatuksi ja oijaistuksi, ja jotka jo monta vuotta tässä aivotuksessa
ovat näitä lukenneet luskutelleet -- mahtaisi viimeinkin soaha näitä
asioita junkaan.

[181] Myö neämmö ainoastansa hänen vaikutoksia, hänen viisautta ja
voimallisuutta, niin kuin myö luonnossakin käsitämme Jumalan.
Myö havaamme kyllä siitä ruumillisesta syntymisestä ja kuolemasta, että
henki vaipuu yhestä luonnollisesta piiroksesta, ja ilmauntuu toiseen,
vaan ei se siksi saata kavota tahi iäksi hävitä, tahi kiäntyä tyhjäksi.

[182] Minkä tähen meitä kuhutaan _Jumalan lapsiksi_, tahi sanotaan
olevan _häneltä luovut, ja hänen kaltaisia_, ellemme hänestä oisi
soanneet jonkun osallisuuen meijän luotuissa. Meijän ruumis muistuttaa
meitä että myö olemme moallisia, muistuttakoon meitä myös meijän
henkemme että myö oommo henkellisiä. Se on tämä henkellinen luonto
meissä, joka teköö meitä Jumalan mukaisiksi, ja josta meitä kuhutaan
hänen kuvaksensa! Mutta ilman tätä ruumista, joka kiinittää meijän
henkeemme moahan, niin meijän ymmärrys lentäisi niin kuin meijän
ajatuksemme taivaaseen, alku-ymmärrystänsä kohti, ja oisi luonostansa
vapa, niin kuin on kaiken ymmärryksen luonto; vaan jos ei meissä oisi
toas tätä henkee, joka kohoittaa ja nostaa meijän ajatuksia pois näistä
moan laksoista, niin oisimme järjettömät luontokappaleet, joita ei
mullasta eroittaisi; ja oisimme kokonansa katovaiset ja muutoksen
lain-alaiset niin kuin on kaikkein moallisten luonto. Ihminen on sen
eistä se kauniin kappale luomisessa, hään on se panta joka siotteloo
Jumalata moailmaan, ja jossa yhellä puolella, tavataan sekä
taivaallista henkellisyyttä, että toisella, moallista viheliäisyyttä.
Hään seisoo portaalla taivaan ja moan välillä, ja se on annettu hänen
omaan valtaansa jos hään tahtoo nousta taivaiseen, tahi laskeita
moahan.

[183] Senpä tautta koska ei myö _luonnollisella_ tahi kuin se
Raamatussa kuhutaan "_omalla_" ymmärryksellämme taija tuntea
Jumalatamme, niin voaitaan kaikissa Jumalan uskomuksissa, _uskoa_
enemmin kuin _ymmärrystä_. Ja se on tarpeellisin niillen, joill' on
vähä tätä ymmärrystä eli mielen valaistusta. Viisaat toas ja kirjan
oppineet, jotka ajatuksillansa ja ymmärryksen tarkoittamisellansa
sanoovat muutenkin käsittävänsä näitä taivaan tosia -- hyö _uskoovat_
näitä ymmärtävänsä. Sillä tavalla se on heissäkin _usko_ joka
vaikuttaa, ehkä se ei ouk tätä sokeata tahi yksinvakaista uskoa;
mutta yhtä mielessä valaistettua ja ymmärryksellä tarkoitettua.
Ne raukat, joill' ei ouk tätä yksinkertaista uskoa, eikä toas
ymmärrystä kyllä käsittämään tätä valaistettua, (ja niitä löytyy ehkä
monta kyllä), hyö ovat kaikista luovuista luettavat onnettomiksi.
Hyö keäntyyvät kuin meren kaislat mihin tuuli painaa, ja heissä puuttuu
se oma syvämellinen luottamus, se henkellinen johtatus ja lohtutus,
joka koroittaa heitä yliten kaikkia luontokappaleita, ja onnistaa heitä
heijän onnettomuutessansakin. Hyö epäilleevät kaikkia mitä hyö eivät
käsitä sillä heijän vähällä ymmärryksellänsä; hyö ovat kahappäin
uskovaisia, jos Jumalata ollenkaan löytyy, jos löytyy maailmata ja
ihmisiä toin perään sanottu. Hyö ovat tietämättömiä, jos löytyy heijän
omaa olentoansa, ellei vaan kaikki liene yksi viettelevä uni, yksi
tyhjä mielen-pettäminen.

[184] Tämä meijän luonnollisen piiroksen poisheittäminen tapahtuu
meijän ruumillisessa kuolemassa. Ja tästä tulee, että ne viisahimmat ja
valaistuneemmat miehet, niin myös kuin ne paraimmat ja urhollisimmat,
jotka eläissään aina ovat enemmin harjoittanneet tätä henkellistä, ei
milloinkaan kajoo kuolematansa; vaan juuri sen silmiin-nähen
harjoittaavat hyvyyttä, ja nouvattaissa jaloja vehkeitä, uskaltaavat
ihtiänsä henken vaaroin (654, 283): ja kuin kuoloovat, niin kuoloovat
hyvällä suosiolla ja leppeellä syvämmellä, ikään kuin toivoissa toista
parempata (53, 55). Sitä vastoin ne taas, jotka kaikissa ovat enemmin
seuranneet tämän moailman menoja, ja joihin mieli sen eistä ei
milloinkaan ouk puuttunna henkellisiin töihin, hyö pelkäävät
kuolematansa ikään kuin pirua, sillä heillä on aina ollut vähä siitä
henkellisestä uskalluksesta; ja hyö kuoloovat usseemmittain
kauhistuksella ja sisällisella vaikeutella, ikään kuin peljätessä
jotakuta pahempata (53).

[185] Millä tavalla tämä piti tapahtua ei selitetä, koska eivät
Jumalastakaan puhuneet, että se oli pahuutta rankaiseva, ja vainoava
kova-korvaisia ja hänen käskynsä kuulemattomia; (sillä vainoomisen
luonto ei ollut heijän mielestä sopiva Jumalan hyvyyteen).
Sanottiin ainoastansa: _peljäten pahat mänöövät_. Se oli tämä heijän
oma pelko, joka heitä ajeli ja ahisti, se oli tämä heijän omantunnon
rauhattomuus, jok' ei antana heillen lepoa, eikä yö-rauhoa, tämä oli se
tulinen helvetti joka jo eläissä poltti heijän poveansa, ja kaluisi
heijän syvämmiä; ja tämä oli se rankaistus, jonka pahuus ite myötensä
tuottaa.

[186] Suomen kielessä ei löyvyk sitä sanaa _dygd_ joka alustapäin
(_ursprungeligen_) merkihtee hyvyyttä tahi mielen nouvattamista
_Jumalata vastaan_; eikä myös sitä sanaa _synd_, joka merkihtee
pahuutta tahi rikosta Jumalan tahtoa vastaan. Se näyttää niin kuin
Suomalaiset eivät oisi tehneet tätä erotusta; vaan että hyö pitivät
hyvyyttä _ihmisiä vastaan_, hyvyyveksi _Jumalatakin vastaan_, ja
pahuutta luotuja vastaan, pahuuveksi heijän _luojaansa vastaan_. Tahi
toisilla sanoilla: mitä hyö kahtovat _hyvyyveksi moalla_, sitä lukivat
myös _hyvyyveksi taivaassa_; ja mikä oli _pahuus moalla_, se oli
_pahuus taivaassakin_.

[187] Sanottiin kyllä: _pettää paha valansa_; mutta näillä sanoilla ei
kuitenkaan tarkoitettu semmoisia, jotka oisivat varsin tahallaan
tehneet _veärän valan_; mutta ainoastaan sellaisia koiruus-miehiä,
jotka pahasta tavasta ovat heittäneet heijän valansa (lupauksensa)
pitamätä. (Tässä mahtaa puhe olla erinomattain naiman-kaupoista).

[188] _Tuonela_, on siitä ehkä soanut nimensä, että sanottiin heijän
vienneensä kuolleitansa _tuonek t. tuonne_ (kylmiin kartanoihin), josta
siitten rupesivat kuhtumaan paikkoo kuhun heitä vietiin _tuonelaksi_.

[189] _Manala_, tahi _maan-ala_ on samalla tavalla nimensä soanut siitä
että heijän kuolleita laskettiin _maahan_ tahi _maan ala_ (alle).

[190] Yhessä laulussa, kussa lausutaan yksinäisen miehen kerran
ajanneen rahtain kirkkomoan sivuitten, sanotaan Keijuisen tahi
Männinkäisen eli kuolleen ihmisen varjon nousseen hänen tarakkaan, ja
lausuineen: _Kuu paistaa, kuollut ajaa, tuonelassa häitä juuvaan --
etkös pelkää?_ Vaan tämä laulu mahtaa olla nykyisempiä, ja Ruohista
ehkä Suomenettunna. Mutta taikausten ajoilla, koska kyöpelit ja muut
hoamut ilmistyivät, silloin puhuivat jo kuolleistakin; vaan ej
silloinkaan vielä heitä nimitetty minkään toimittavaisiksi, mutta
luultiin olleen nukuksissa, koska noijat tulivat heijän luita ja
ruumiita koluuttelemaan, uskoissaan soavaan sillä jotakuta aikaan.

[191] _Kalmistot_ (benhus) merkihti semmoisia paikkoja, kussa
säilytettiin kuollein luita, ja kusta _kalma_ (kuolluin paha haisu)
kävi nenään. Muutamissa on _kalma ja kuolema_ yhtä toimittavaiset.

[192] Näin kauniisti vertaisivat hyö heitä, ainoastaan niin kuin
vuoteillansa makoovia. Tämäkin osottaa, että hyö vielä kerran piti
havahtua ja nousta, ehk ei eneä tällä heijän luonnollisella piiroksella
(1120, 1121).

[193] Lue tästä: _Vanhoin Suomalaisten ajan-luvusta_ (Otavassa II:ssa
Osassa, 48 p. ja jälkimäisiä).

[194] Se näyttä niin kuin varkaillen oisi muinon ollut henkellinen
rankaistus (104. Pien. Run. II. O.V.) mutta tämäkin saattaa olla
asetettunna Ruotin vallan aikana.

[195] _Luonnollinen vallollisuus_, naturligt oberoende, natur-frihet.

[196] _Vallattomuus_, oförrätt, wåld.

[197] _Luonnollinen Laki_ (Natur-rätten, den naturliga lagen) tahi
_luonnollinen oikeus_, kuin sitä myöskin kuhutaan, on se tietomus joka
osottaa meillen minkälaisia myö olemme Jumalalta luovut, tahi
minkällaisia myö olemme hänen eissä; ei missä arvossa myö olemme
ihmisten silmissä. Elikkä se on se oppi, joka toimittaa meillen
minkälainen ansio ja arvio on meillen tuleva ihmisinä, ei alamaisina
eikä valtamiehinä. Tämä oppi joka yksin puolin koroittaa ne alhaiset ja
onnettomat moailmassa, ja toisin puolin alentaa ne muka ylhäiset ja
onnelliset, teköö meitä kaikkia tasapäisiksi Jumalamme eissä. Mutta
että luulla tällaisen tasauven ja yhtävertaisuuen olevan tässä
moailmassa toivottavan, tahi sopivan, tahi ies mahollisen, se oisi että
kukistaa koko meijän kansallista elämätä (_Samhällslifvets bestånd_),
ja ettei lainkaan ymmärtää mihin nämät opin-keinot tarkoittaavat.

[198] Yksi toinen vertaus on myös: "_opiksi ikee, vaan ei eleek_," joka
vielä selvemmin osottaa, että tämä nykyinen ikä ei ouk tehty meillen
eleäksemme (ikuiseksi, ainuaksi), vaan ainoastaan opiksemme
(koettelemukseksemme, harjoittelemukseksemme). Yksi juuri tarkka sana!

[199] _Myötäinen_ ja (plural.) _myötäiset_, niin myös, _myötyys_
medgång.

[200] Tämä meijän luontomme, että aina olla omin varoisek, eikä
luottaita muihin (josta siitten myös seuraa, ettei kaikkia uskoa eikä
puhua) ovat Ruohtalaiset kuhtuneet _luulemukseksi_ (misstänksamhet) ja
_salamielisyyteksi_ (förbehållsamhet), ja saattaa ehkä niin olla. Tässä
myö heistä eroitamme meitä: sillä hyö ovat puheissansa, käytöksissänsä
ja tavoissansa julkinaiset (öppna), niin että ne monestin paljastaavat
ihtiänsä ehkä liiaksikin. Tämä on yks kaunis tapa, joka osottaa heissä
rehellisyyttä ja kunniallisuutta (jos se vajuu syvämmestä); mutta jos
se vajuu kielenkantimesta, tahi mielen-keveyvestä, niin se ei toimitak
muuta, kuin että ovat loskariloita (skrodörer), liian-puheliaita
(pratmakare), veltto-luontoisia ja pehmyt-mielisiä.

[201] Se on vielä nytkin yksi tapa Suomalaisten mielen-luonnossa (ett
nationaldrag, karaktersdrag), ettei joutavat jaaritokset ja
irvistelemiset heitä mielytä. Siinäkin eroittaiksen hyö muista monesta,
_etteivät naura tyhjästä_.

[202] Tästä meijän kankeasta ja jäykästä, tahi kiivaasta ja kovasta
luonnostamme, löytyy myös meijän kielessämme montaa sanaa jotka
merkihtee tään-tapaisia mieliä, jotk eivät taivuk muihen mukaan, vaan
ovat kovia ja taipumattomia; niin kuin e.m. _jäykkä-niskainen_
(hallstarrig), _uppi-niskainen_ (uppstudsig) _kovakorvainen_ (ohörsam),
_kylmä-kiskoinen_ (ofördragsam), _eripurainen_ (egensinnig),
_iteppäinen_ (envis), _vastahakoinen_ (motspänstig), _suuri-syväinen_
(stormodig), _äkäpertty, äkäpässi, syvämikkö, jurrikka_, m.m.

[203] Kaikki mitä tässä puhutaan meijän tavoista ja
mielen-luonnostamme, tarkoittaa erinomattain sitä talon-pojallista
kansoo, vaan tapoo myöskin ussein herrasmiehiä. Kuitenkin sanotaan
Savon herroin, liioitenkin vanhalla rajalla, ennen tulleen jo
muilta Suomalaisilta rajuutetuksi, heijän _roivaillemisesta ja
valehtelemisesta_, jolla ne tultua rantamaillen toimittivat muka
koti-vehkeitänsä.

[204] Sanotaan myös: _Hullu kiitti miestänsä, mielipuoli naistansa_: ja
_Hullu kiitti hevoistansa, miespuoli akkaase_. Tämä on yksi kaunis tapa
meissä, _ettemme kiitä ihtiämme eikä omiamme, eikä myös vanhojamme_;
joka osottaa ei ainoastaan, ettemme ole paisuvaisia eikä ylpeileväisiä;
mutta myös että meissä vielä löytyy sitä miehullisuutta, urhollisuutta,
ja luonnollista voimallisuutta, joka jo monelta puuttuu. Sillä yksi
urhollinen mies, ei se kehu milloinkaan uhkeuttansa (hänen käytökset
osottaavat tätä jo kyllä): samaten yksi urhollinen kansa -- ei sekkään
tuosta pöyhistelete eikä isoinna käyttelete. Vasta kuin _voima ja
uskallus_ (joka aina luottaiksen voiman peälle) on hänestä kavonna,
silloin vasta rupiavat tuosta puhumaan ja pauhamaan, että sillä
saattaisivat muitakin muka uskomaan tätä vielä löytyvän heissä; ja jos
eivät muuta taija, niin hoasteloovat ies esivanhemmistansa, jott' eivät
heijän ansiosta jäisi varsin osattomiksi. Silläpä on jo niin monaisten
sekä luettu että laulettu siitä _pohjoisen voimallisuuesta_, siitä
_rauta-kivisestä moasta_, ja _niistä vanhoin Jööttiläisten uhkeuesta_,
että mahtaisivat tuosta jo kerran kyllästyä, ja ite osottoo jotaik
jaloutta.

[205] Näistä heijän Runoista käytettiin heitä ussein oikeuteen, ja
tahottiin muka laulajat sakoillen näistä heijän runon-teoistansa. Nämät
toas luulivat ettei heillen tuosta pitänyt olla sakkoa, kuin olivat
vaan vetäneet oman nimensä virteen, jonka tähen sitä myös usseemmittain
tavataan siihen liitettynnä.

[206] Tästä meijän hitaisuutesta ja hiljaisuutesta meitä syytetään
_kehtoomattomiksi_ (flegmatiska), ja _pitkällisiksi_ (långsamma); ja
kyllä se on tosi, etteime suinkaan joutavasta löyhistele, emmäkä
tyhjästä hätäile. Meijän luonnossamme löytyy merkkillisellä tavalla
yhistettynnä yksi _ulkonainen jäykkäys ja yksi sisällinen tulisuus_,
joka ikään kuin yhtaikoo meissä muistuttaa näitä kylmiä pohjan-maita
kussa asumme, ja niitä lämpöisiä iän-mantereita kusta olemme lähteneet.

[207] Otavan II:ssa Osassa, 60:nellä puoliskolla muist.

[208] Tätä on monikin tainnut jo liian paljon ottoo tavaksensa, koska
heitä tuosta varotetaan ja nuhtellaan.

[209] Tämä heijän _koti-rakkaus_ ei ollut mikään isänmaanrakkaus;
sillä ehkä nämät syntyyvät ja kasvaavat yksissä, ja ikään kuin
yhestä juuresta, niin hyö kuitenkin eroittaiksen toisista
eri-tarkoituksillansa. Yksi heistä ei kasvata muuta kuin pieniä
pähkineitä omallen suullen; mutta toinen kantaa hetelmiä, jotka
kypsyyvät vielä tulevinna aikoinakin, ja tuottaa meillen siunauksia
meijän sikiellisten. Että rakastaa sitä _yhteistä kansoo_, tahi sitä
_yhteistä isämme-maata_, sitä eivät hyö ennen ymmärtännä, ja moni ehkä
ei vielä nytkään sitä oikeen ymmärrä. Sillä niin kauvan kuin olimme
Ruohin vallan alla, niin minkä mieli ei palana omaan hyötymiseen, niin
sen syväntä poltti se Ruohtalainen nimi, ja ne Ruohtalaiset käytökset,
Oma kansa piettiin halpana ja jaloin poljettavana, ja nouvattaissa
vieraita tapoja heitettiin omat unoukseen. Kansan kieli ja valaistus
jätettiin sipo sillään seisomaan omillen kannoillensa, ilman
harjoittamata, sillä mitä hänestä harjoitettiin, harjotettiin vieraalla
kielellä, että sillä oisivat tekevöinään meitä muka muukalaisiksi.
Meijän mielestämme ja meijän muistostamme poistaivutettiin kaikki, joka
oisi valistannut meitä meijän vanhoistamme, tahi tarkoittannut tietoa
omasta tarinamuksestamme. Kaikkia sevoitettiin ja sotkettiin siihen
Ruohtalaiseen nimeen; niin että jos nyt tahtoisimme tiiustella meitä
ihtiämme, niin meijän täytyy vainehtia niitä jälkiä jotka vielä ehkä
löytyisi näijen kirjoissansa ja heijän tarinamuksessansa. Mutta
siitäkin ovat hyö jo tarkasti poispyyhittynnä; sen eistä eroittua
heistä, seisomme tässä varsin avopäinä, tietämättömät mistä olemme
lähteneet. Meijän tuloo sen eistä kiitoksella kostella heitä, jotka
suurella vaivalla ovat kokeneet tahi vielä kokeevat säilyttää meillen
näitä meijän muistojamme, pelastain heitä heijän kavotuksesta ja hakiin
heitä valkeuteen. Jos sen eistä Ruohtalaisten muinoot Ruhtinat yllytti
meitä luopua omistamme, ja tunkiissa meillen tapojansa vaativat meitä
hylkeämään ihtiämme, niin se olkoon heillen anteeksi, sillä hyö
näyttivät meillen muuten hyvyytensä ja laupeutensa; eikä kielistä
niinnä aikoinna pietty suurta lukua, joina eivät paljon pitäneet
henkestäkään. Mutta se oli tämä heijän mielikarvaus kieltämme vastaan,
ja meijän oma huolimattomuus, joka vahinkoitti meitä juurin
juuressamme, ja joka eroitti sen valaistun kansan meistä pois meijän
moarahvahasta. Tämä jäi uskollisesti seisomaan omillen anturoillensa,
vaan tuo nouvattaissa vieraita tapoja, vieraistui pois joukostamme. Jos
sen eistä Ruohtalaiset halaisivat meitä nieltäksensä, sillä että
tahtoivat tehä meijän ihteyttämme (_individualitet_) tyhjäksi, niin se
on nykyisten aikoin valaistusta, jota meijän tuloo kiittää, etteivät
voittajat eneä syö voitettujansa suuhunsa, tahi uhraa heitä
Jumaloillensa niin kuin muinon tekivät (ja jota vielä joskus tapahtuu),
eivätkä tie heitä (niin kuin muullon) varsin orjaksensa, ryöstettyä
heiltä vapautensa, lainsa, nimensä, puheensa, moansa, valaistuksensa --
ainoastaan henken heillen tuskin heittävänä; mutta että niitä nyt
turvataan henkellisellä vakauvella (_med personlig säkerhet_) ja
suojellaan ja varuistellaan laillisella asetoksella, annettua heillen
tilaisuutta harjoitella omoo parasta, ja kieltänsä että valaistustansa
tarkoitella; tekiin heitä sillä niin onnellisiksi alamaisiksi, niin
vapaisiksi kansallisiksi (medborgare) kuin on suinkin mahollinen.

[210] Tämä on yksi kaunis tapa meissä, ettei _liukkaalla kielellä
ketään kiusata tahi lepyytellä_; ja se on kunniaksi meillen, ettei koko
meijän kielessämme löyvyk yhtä sanoo, joka juuri merkihtee _smickra,
smila_, (liukastella, viekastella). Samaten ei myöskään löyvyk meissä
sitä tapaa että _kaikkia joutavia kuuleskella_ (vara nyfikna), joka on
varsin vasten meijän vakaista luontoamme; senpä tähen ei
kielessämmekään löyvvk yhtä sanoo, joka merkihteis _nyfikenhet_,
(uteliaisuus).

Mutta koska olemme nimittänyt näitä meijän hyviä tappjamme, niin emme
myöskään saata salata niitä kehnompia, tahi luulla ettei meissäkin
löyvyk viheliäisyyttä. Suomalaisilla on ensinnik se paha tapa että hyö
_luuloovat ja soimaavat toisiansa_; kuitenkin eivät tiek sitä pahuuella
eikä pilkan vuoksi, (niin kuin on muualla nähty). Toinen paha tapa
löytyy meissä myös: _myö olemme harvoin yhtä-pitäväiset_. Tämä vika on
nähty muissakin muuten urhollisissa kansoissa. Greekkalaiset (vanhassa
tarinamuksessamme) ja Puolalaiset (tässä meijän nykyisessä) hyökin ovat
aina näin välillään juonittelleet ja riitauntuneet. Tämä tuloo ehkä
meijän eripuraisuutesta. Muut kansat ovat myös totistaneet meijän
olevan _pikaisia_ (häftiga, hastiga, snarstuckna) _iteppäisiä_ (envisa,
egensinniga) ja _jäykkä-luontoista_ (buttra, trumpna). Eikä sitä saata
salata, että meillä on karkia luonto, jos sitä kerran nostetaan. Mutta
jos tällainen kiivas luonto taivutettaisiin hyviin tarkoituksiin, niin
se oisi pystyvä ja saattaisi paljon aikaan, ja oisi tämä into hyvä
soaha meistä vielä yhen mainittavan kansan. Mutta niin kuin tämä luonto
nyt usseen osottaiksen meissä, nimittäin taipumattomuuella joutavissa,
niin se on luettava meillen nauroksi vaan ei kunniaksi.

Kuitenkin niin kaikeista meijän virheistä meijän _yhtätyytyväisyys_
(liknöjdhet) ja _kehtoomattomuus_ (flegma) on suurin luettavaksi,
se on häijyn heistä kaikista, ja yksi sikiä laiskuutesta ja
mielenvalaistamattomuutesta; eikä sitä saata muuten hävittää, ellei
paremmalla toimella ja mielen valaistuksella.

[211] Tämä _hoivauttamisen tapa_ (vårdande egenskap) kuhutaan meijän
uskomuksessamme, _Jumalan edeskatzomus_ (Guds försyn), tahi _Jumalan
sormi_ (Guds finger).

[212] Rühs I D. p. 3, 187. III D. p. 133. Että nimittää niitä kaikkia
jotka kiittää meitä urhollisiksi, oisi että täyttää kirjan tykkenään;
myö tyytymme sen tähen ainoastaan tähän.

[213] Rühs, I D. p. 182, 187.

[214] l.c. II D. p, 38. III D. p. 133. Boëthii bref. lue Mnemosyne
1821. p. 272.

[215] Rühs, II D. p. 38. I D. p. 3. III D. p. 133, 134

[216] l.c. II D. s. 38. III D. p. 133. Mnemosyne 1821. s. 269, 270.

[217] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133.

[218] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133, 139.

[219] l.c. I D. s. 9. III D. s. 133, Eikä alunkaan utelevaiset
(nyfikne) Rühs II D. 38.

[220] l.c. II D. s. 38. III D. s. 140.

[221] Meijän Suomen vaimoväki on aina tullut kunnioitetuksi heijän
puhtautesta sekä voatteissansa että ruuissansa. (Rühs, III D. s. 134.
Mnemosyne 1821. s. 269). Yksi kiitettävä tapa joka juuri koroittaa
heitä meijän silmissämme. Erinomattain ovat Karjalaiset ja Pohjalaiset
tässä olleet kuuluisammat.

[222] Tätä Suomalaisten kovuutta vaimojansa vastaan, mahtaa ehkä moni
pitää to'istuksenna heijän ennen olleen varsin roakoja, koska se tapa
usseemmittain tahtoo nouvattaa raakoja kansoja, että alentaa
vaimojansa. Mutta myö piämme tätä (ikään kuin heijän kylpemistä, ja
monta muuta tapaa) to'istukseksi heijän tulleen iästäpäin, ja
nouvattaneen itäisten tapoja. Siinä vielä tänä päivänäkin vaimot
pietään varsin kovassa kurisa.

[223] Meijän täytyy tunnustoo, että ehkä nämät vertaukset eivät
suinkaan ihaillut heitä, mutta nopeemmittain alensivat ja häväisivät,
niin hyö eivät kuitenkaan olleet varsin ilman tarkoitusta.

[224] Eikä Suomalaiset olleet ne ainokkaiset, jotka näin vaimoissansa
polkeisivat ihtiänsä. Muut kansat ovat niinikkään ilkaistelleet, ja
ovat juuri tahtoneet totistuksilla vahvistaa näitä heijän lopsutoksia;
lue e.m. _Disp. qua probatur mulieres homines non esse_. Parisiae 1593.
12:o.

[225] Tästä on vielä nytkin se puheen-parsi meijän kielessämme: "_joko
hään on naiman-kaupoissa_?" Lue muuten tästä Paul. Juustenin Chronic.
Episc. Finl. p. 70; Rühs Finland och dess invånare, I:a Del. p. 16. --
Swensk Litter. Tidn. 1817, p. 343.

[226] Että sen eistä heillen uskaltaa talon hallitusta, luettiin vasten
huoneen-lakia, ja häpiäksi olla heijän kurituksen alla.

[227] _Pieniä Run_. II:ssa Osassa XI:nessä kappalessa.

[228] "_Naura hyvällä, naura pahalla, naura naisen kuolemalla_,"
(vertaus).

[229] _Viattomuus_, oskuld.

[230] Sillä se oli muka uskottava, että se joka _matkan peästä_ haki
itellensä vaimoa, ei soanut häntä likempänä, vaan oli kajottu (afskydd)
oman kylän tyttäriltä. _Koto-naimisesta_ lue viite 144.

[231] Tämä sananparsi ei ouk suinkaan Savolaisten mieltä myöten sopiva,
sillä hyö kahtoovat ihanaisiksi _suuria hilpeitä_ (riskiä) tyttölöitä,
jotka ovat hyvin työn-tekeväisiä, ja joista on hyviä työmiehiä toivoo.
Hyö halajaavat _valkee-verisiä_ (ljuslåtta, blonda) ja _punapintaisia_
(rödbrusiga); vaan kajoovat pieniä musta-kulmaisia (_brunetta_).
(Pieniä Run. I Osa, 11 k.)

[232] Myö olemme tällä koettelemuksella ainoastaan tahtonna näyttää
millä tavalla näitä vanhoja sananlaskuja pitää käytettämän jos heistä
tahomme hakea jonkun evun valaistokseksi meijän tarinamuksessamme. Ne
jotka tahtoovat tätä laveammasti nouvattoo, niin olemme heillen hyväksi
asettanneet yhen _sisälläpion_, josta hyö numeroijen osottamisella
aivan huokiasti taitaavat ihtiensä johtattaa.

[233] Mutta se ei ollut ainoastaan sananlaskuissa, jossa meijän
esivanhemmat säilyttivät meillen viisautensa, sillä niitä löytyy
kansassamme muitakin opin-puheita jotka ovat vajunneet meijän
vanhoistamme, ja joissa tavataan samoo tarkoitusta, nimittäin meijän
mielen-valaistusta. Nämät ovat pitempiä puheita, jotka ovat tehtyt
ikään kuin luvun tavalla, että hyö sillä pysyttelisivät heitä meijän
muistossamme. Näistä on e.m. yksi joka opettaa meitä miten monta kuuta
eläimet käyvät tiinehennä, ja joka on siitä merkkillinen, että se ikään
kuin asettaa elävät eäntänsä myöten vissiin joukoihin tahi sukukuntiin,
jonka (eänen) vaarin ottamista meijän nykyiset luonnon-tutkisteliat
ovat tykkenään laimin lyöneet. Se kuuluu näin:

    _Kymmenen kuuta naurava_ (ymmärretään Ihminen).
    _Kaksitoista-kymmentä kuuta hirnuva_, (Hevoinen).
    _Kymmenen kuuta ammuva_, (Lehmä).
    _Viisi kuuta vinkuva_, (Sika),
    _Neljä kuuta popottaja_, (Jänis).
    _Kolmet viikkoo kaakottaja_, (Kana).
    _Neljä viikkoo kotkottaja_, (Hanhi).
    _Seihtemän kuuta mököttävä_, (Vuohi).
    _Kuusi kuuta meäkyvä_, (Lammas).
    _Kuusi kuuta reäkkyvä_, (Kettu, Koira).
    _Neljä kuuta naukuja_, (Kissa).

(Martini _Hodeg. Lingu. Fenn. & Petraei Brev. inst. Lingu. Finn_).
Mutta tämä luku mahtaa olla heiltä veärin kirjutettu. Minä on kuullut
tämän luvun Savossa toiseppäin, nimittäin: "_Kasi kaks; Koira kolm;
Neito (sika) neljä; Villur (lammas) viisi; kymmenen Lehmoinen
ementineen_."

Yksi toinen tällainen puheen-liitos joka niinikkään muistuttaa meitä
vähä yhtä ja toista, kuuluu näin:

    Mikä yksi? Minä tässä.
    Mikä kaksi? Kaks silmää peässä.
    Mikä kolme? Kolmet jalkoo pa'alla.
    Mikä neljä? Neljä nänneä Lehmällä.
    Mikä viisi? Viis sormee käissä.
    Mikä kuusi? Kuusi kaplasta reessä.
    Mikä seihtemän? Seihtemän tähtiä otavassa.
    Mikä kaheksan? Kaheksan vannetta tynnörissä.
    Mikä yheksän? Yheksän reikee ihmisessä.
    Mikä kymmenen? Kymmenen kynttä varpahissa.

Kolmas, on yks joka on jo tehtynnä Runon tavalla, ja näyttää kuin oisi
variten vasta rakettu Runon-piirokseksi (_till ett schema för runor_).
Se alkaa: _oli meillä olli-malli, olli-mallista matikka_ j.n.e. Tästä
olen minä kuullut monet erintapaiset luvut (_olika läsearter_). Niin se
kyllä ensimältä näyttää, kuin tämäkin oisi ainoastansa yksi tyhjä
lopsutos, mutta kuin tarkemmin ajatellaan, niin se osottaa meillen yhtä
aina-seuravaa järjestystä, (_serie_) joka juoksoo ikään kuin ihtensä
yhteen, tahi jolla ei ouk alkua eikä loppua. Eli se toimittaa meillen
ymmärtämystä _iankaikkisuutesta_.

[234] Moni mahtaa ehkä luulla, jos Suomalaisilla vanhuessa oli
tällainen luonnollinen viisaus ja mielen-valaistus niin, oisiha se tok
pitänyt olla jossa kussa paikassa mainittunna, ja tullut tietyksi
muilta äkkinäisiltäkin kansoilta. Myö vastoamme siihen mitä myö
22:nella puoliskolla (_pagina_) jo sanoimme, ja muistuttamme vielä
siitenkin, meijän aivotuksemme ei olleen muijen vieraisten puheita
meistä kerroitella (ehkä myö vastapäin tulemme tuostakin puhumaan)
mutta että meijän kielestämme ja meijän omista vanhoistamme tiiustella
meitä ihtiämme.

Vaan saisimme nuon arvolta sanoa, että Ruomalaistenkin vanhat
Tarintajat (_Historiker_) toimittivat kirjoissansa pohjossa päin
olleen kansoin joukossa niitä jotka elivät yhtä hiljasta ja
onnellista elamätä, ja jotka ovat tullut kuultuiksi muista heijän
_Rehellisyytestänsä_. Sillä paihti sitä mitä _Tacitus_ meistä puhuu
(joka eli 90 vuotta jälkeen Vapahtajan syntymistä) sanova meistä:
_illis voto quidem non opus sit_; niin näyttää kuin hään näillä
sanoilla oisi tarkoittannut sitä mitä _Plinius_ (joka eli 60 v.
jälkeen. Vap. synt.) kirjutti Hyperboræilöistä (peri-pohjalaisista),
koska hään sano, että Riphaein (Uralin) tunturiin tuolla puolla, aina
pohjoiseen hamaan, löytyi yksi _onnellinen_ kansa, aivan _kuuluisa_
heijän kummituksista: _Pone eos montes ultraque aquilonem gens felix
(si credimus) quos Hyperboræos appellavere, annoso degit ævo, fabulosis
celebrata miraculis_ (Hist. Nat. Lib. IV. c. XII). Se näyttää juuri
kuin Plinius oisi tällä puheella tavoittannut sitä mitä _Strabo_ (joka
eli 20 v. jälkeen Vap. synt.) lausui niistä Scythilöistä (_Scythit l.
Tschudit_, merkihti Suomalais-sukuiset kansat) jotka hään muista
rajutti siitä heijän _hyvyytestänsä_, josta hyö ovat tulleet muilta
_mainituksi_: _De iis loquor, qui moribus utuntur probissimis. Sunt
enim quidam de vagis seu nomadibus Scythis, qui.... justitia omnibus
hominibus sunt superiores, quorum et Poëtae meminerunt_. (Rer.
Geograph. Libr. Paris 1620. fol. p. 302). _Jornandes_ (joka eli 500 v.
jälkeen Vap. synt.) on se ensimäinen, joka ikään kuin kerroitessa
samoja sanoja, selittää Suomalaisista: _Finni Mitissimi_, Scanziæ
cultoribus _omnibus mitiores_ (De Gethis. Cap. 3).

[235] _Puheen-pulma_, Logogriphus (_ordgissning, charad_).

[236] Yhellä ajalla jolla pauhataan niin paljon valistusta vastaan,
kuin muinon sotivat uskomusta vastaan, oisi minusta luonotoin ettei
tästä jotaik puhua. Sillä se joka _hylkee valaistuksensa_, tahi sallii
sitä pimentymään, se on myöskin hyvä _luopumaan uskomuksestansa_ ja
antoo sitä muihen pilkan alle; sillä minä uskon puolestani, että ne
molemmat yhtä halullisesti tarkoittaavat ihmiskunnan _yhteistä
hyvyyttä_, ja ettei yks _totinen uskomus_ ouk aateltava ilman
_mielen valaistamiseta_, eikä toas yksi _totinen valaistus_ ilman
_henkellistä uskomusta_. -- Sillä ikään kuin yksi _yksinvaltainen
henkellisyys_ keäntyy _henkelliseksi hurjuuteksi_ (fanatism), tahi
_henkelliseksi orjuuteksi_, (hierarki), niin vaipuu myöskin yksi
_yksintoikoinen valaistus_ joutaviin _ajatus-juohtumuksiin_ (sophismer,
kabbalistiska spitsfundigheter, grillfängerier), tahi turhiin
_sanoinjuonittelemuksiin_ (logomakier, ordstrider). _Valaistus_ (sekä
se luonnollinen että henkellinen) osottaiksen sillä, että se kokee
hakea ihmisillen selkeyttä, ymmärrystä ja tietoa kaikissa asioissa,
jotka jollakulla tavalla enentää ja lisee meijän ymmärrystämme,
valaisee meijän mieltämme, sivistää meijän tapojamme ja onnistaa meijän
elämätämme. Sen _tarkoittamus_ on että tehä ihmisiä ymmärtäväisiksi,
hyviksi ja onnellisiksi, ja sen luonto että ihmisissä levittää
rakkautta, yhtäläisyyttä ja tietoa. Tästä hänen _sulasta luonnostansa_
hään ej kanna salavihoo kellenkään, sitävähemmin hään ketään soimoo ja
panettele, ei tyhmyyttä eikä turhuuttakaan, (ehkä hyö ovat hänen
pahimmat vihamiehensä), vaan nopeemmittain hään heitä seälii ja hyviksi
harjoittaa. Tästä hänen rehellisyytestä ja totuullisuutesta, hään ei
myöskään pelkeä muita joutavia oppia, eikä muihen kavaluutta ja
juonittelemista häntä vastaan; vaan vaeltaa sitä suoroo tietä, jota
hään on pantu vaeltamaan.

_Valistamattomuus_ taas on sen tapainen, että koska se ei itek ymmärrä
mitään, niin se ei myöskään salli muihenkaan mitään ymmärtämään. Sen
valta on perustettu pimeytessä, jossa hään on ite yksinvaltias ja siinä
hään pimeenpeässä luuloo ja pelkee kaikkia joihen kuvat ovat häntä
valkoisemmat, uskova muka heijän olevan outoja kapeita (_spöken_),
jotka tavottaavat häntä. Sen eistäpä hyö häntä peloittaa ja juuri
hirvittää ikään kuin valkoisia vaatteita, jotka yöllä peloittaa
pelkuria ja kehnosti opetettuita lapsia. Tästä tuloo että
valaisemattomuus ei ainoastaan _pelkää_, mutta myöskin _vihoo ja
vainoo_ kaikkia niitä opin-aineita, jotka tuottais hänellen valkeutta,
sillä ne silloin hävittäis hänen oman luontonsa, paljastais hänen
tyhmyyttä, ja pesisivät häntä valkoiseksi. Tästä tuloo että
valaistuksen levittäminen moailmassa on aina käynyt niin hitaisesti ja
voatinut monta vuos-satoja vaeltamiseksi, sillä valaisemattomuus on
aina sotina urhollisesti häntä vastaan; ja sitä hyvyyttä mitä muutamat
oli valaistuksellansa jo moailmassa matkaan saanneet, sitä ovat monta
olleet hävittämässä ja moahan sotkemassa. Sillä tavalla on aina hyvyys
ja pahuus, valaistus ja valaisemattomuus, valkeus ja pimeys olleet
vastatuksin, ja ovat aina näin olevat.

Kuin _Ristin usko_ ensin onneksi koko ihmiskunnan levitettiin
maailmahan, että sillä soaha sen vanhan pakanallisen pimeyven hänestä
häviämään, niin nähtiin kyllä mitenkä hyö silloin jo pelmuisivat tätä
vasten. Pitkälliset vihat ja vainot rasitti ne ensimmäiset kastetut, ja
monta tuhatta heistä tapettiin ja surmattiin heijän saarnansa ja
uskonsa tähen, jota hyö kaikki kärsivät tyynellä syvämmellä, heijän
uskomuksen uskollisuutensa kautta.

Samalla tavalla on myös se _luonnollinen mielen-valaistus_, tahi
tietomuksiin harjoittaminen ja levittäminen moailmassa, tullut
valaisemattomukselta vastuutetuksi ja vainotetuksi, sillä sekin oli
siitä luonnosta, että se tarkoitti hävittää tätä hänen tyhmyyttänsä ja
pimeyttänsä. Senkin harjoittajat täytyi sen eistä myöskin monestin
vuotattaa verensä, oppinsa ja opetuksensa suhteen; ja hyö kärsivät tätä
kärsivällisyytellä totuuen rakkautensa tautta.

Koska kesk-ajan mielen-sokeuvesta ihmiset taas rupesivat mieltymään,
niin nähtiin heissä vielä kauvan sekä se henkellinen että
luonnollinen valaistus vaipununna siihen ymmärtämättömyyteen, joka on
valistamattomuksen omainen. Hyö olivat jo kumpaisetkin soanet
hänen luontonsa, että _pelätäk ja vainota_ muita uskovaisia ja
opin-johtattajoita. Silloin muka kuin papit ja ne henkelliset
toimittajat juhlallisesti heijän uskon kunniaksi elävinä poltivat niitä
_petturiloiksi_ (kättare) mainittavia eri-uskoisia; silloin Tuomaritkin
ja lain-toimittajat poahtaisivat ja tulessa paistattivat niitä
_taikuriloiksi_ (trollkarlar) kuhuttavia villitettyjä ihmis-poloisia.
Vasta monen ajan peästä, ja miehen monen ansiolla, oli tietomukset taas
tullut niin paljon harjoitetuiksi, valaistus niin paljon levitetyksi,
ja uskomukset niin jälleen puhistetuiksi, ettei hyö eneä tuomihtineet
kuolemaan ja kavotukseen niitä, joihen aatokset ja uskomukset olivat
toiseppäin. Mutta nykyisinnä aikoinna ovat ihmiset toas ruvenneet
kuhisemaan ja sohisemaan. Hyö ovat nyt vuorostansa ruvenneet pelkeämään
varsin tätä valaistusta, joka teki heitä onnellisimmaksi ja
ymmärtäisimmiksi, ja ovat peättäneet tietomuksen ja valaistuksen olevan
kansakunnissamme varsin vaarallisen ja vahinkollisen. Hyö ovat sen
eistä nyt ruvenneet julkisesti poltamaan niitä kirjoja kussa näitä
opetuksia heillen johtatettiin, sanoten heijän olevan manatuita ja
kirotuita pahuuven sikiöitä -- ikään kuin muinon kalttaisivat pieniä
viattomia lapsia, joita syytettiin yhteyttä pitänneen perkelen kanssa.
Etteivätten ne ouk valkeutesta lähteneet jotka tätä saarnaavat, nähään
kyllä, mutta hyö ovat pimeyvestänsä nyt taas uskaltanneet lähteä
valkeuen kanssa sotaan. Näin on nyt toas valaisemattomuus ruvenna
ihmisiä vallottamaan ja tekemään heitä orjiksi pimeyven pauloin. Mutta
se on ainoastaan yksi yhteen-liitetty vallatoin joukko (_sekt_) joka
näitä juonia harjoittaa ja levittää omaksi mielen-nouteeksi
(_intresse_); ja se on jo myöskin havaittu, että hallitukset niissä
valtakunnissa joissa näitä suvaihtaan, ovat jo olleet, tahi heti
tulleet, rauhattomilta rasitetuiksi.

[237] Ne ymmärtäväisemmät pitäävät Jumalan kaiken luonnollisenkin
voiman ensimmäisenä alkuna. Tahi ne ymmärtämättömät äkkäävät ainoastaan
yhtä selittämätöintä voimallisuutta (jumalatansa) kussa se luonnollinen
järjestys moailmassa (_serien, kedjan af de skapade tingen_) on heijän
silmissä ikään kuin katkaistu; sitä vastoin ne ymmärtäväiset
selittäävät tätä voiman jaloutta ja viisautta (Jumalata) ite tässä
järjestyksessä ja joka jumalainuassa hänen pannoissa ja liitoksissa.

[238] Että ihmiset aina kuvailleevat Jumalansa oman muotoisensa, on
meijän mielestämme yksi merkillinen tapaus, joka ikään kuin saloapäin
toimittaa, että hyö lukoovat häntä kaltaisekseon, ikään kuin Jumala loi
heitä omaksi kuvaksensa.

[239] Oppineet ovat olleet kovin kiivaat ja mielettömät, kuin ovat
uskoneet yksintoikoisien rukoilleen ainoastaan paljaita kuvia, ja sen
tautta kuhtuneet heitä _luonottomiksi Jumalanpalvelioiksi_ (onaturliga
Gudsdyrkare, afgudadyrkare); samaten ovat myös ne vähemmin valaistut
puolestansa, olleet pikaisia ja ymmärtämättömiä, kuin ovat peättänneet,
Oppineitten, jotka luomisessa käsittäävät Jumalatansa, pitänneen
_kaiken luonnon Jumalana_, ja sen eistä (siinä tarkoituksessa)
nimittäneet heitä _luonnollisiksi Jumalanpalvelioiksi_ (naturliga
Gudsdyrkare, naturdyrkare, pantheister). Ne valaistut ja viisaat
vaeltavat keskellä sitä väliä, ja eroittaavat ne sisimäiset
ymmärtämykset heijän ulkonaisista piiroksista, sitä henkellistä
(_ideella, andeliga_) maallisista aineista (_materiella, sinliga_).

[240] Tahi kaikkein henkellisten (alla förnuftiga warelsers) _luoja,
rakastaja ja pyhittäjä_.

[241] Paitsi Jumalan Poika, joka on ilmoittana ihtensä meillen
luonollisella tavalla -- häntä olemme kuvaellut hänen ihmisen
haamussansa.

[242] E.m. _persona_ (henki), _Isä ja Poika_ (yhtaikoo).

[243] Se on aivan luonnollinen (_naturligt_), ettemme millonkaan taija
tulla varsin tuntemaan Jumalaamme, ja oisi muka hävittömästi vaatia,
että myö ihmisen ymmärryksellä käsittäisimme Jumalan henkellistä
luontoa, tahi hänen ymmärrystä. Eihään myö siitten oltaiskaan ihmisiä
jos saattaisimme luojamme näin peripohjin tutkistella. Mutta tästä ei
seuraa etteime hänestä pie tarkoittoo meijän ymmärrystämme; senpä
tautta se on meillen antanut ymmärryksen valoa, että myö sillä
mahtaisimme selittää hänen viisautta, hänen jaloutta, hänen tahtonsa ja
olentonsa, niin paljon kuin suinkiin on mahollista; vaan ei että pyrkiä
sinne jonn ei meijän ymmärrys ylty. Ikään kuin se on kuurollen mahotoin
että soiton soitumisesta (_klang, samljud_) tulla tietäväksi, tahi että
selittää sokeellen päivän valoa, niin se on myöskin mahotoin että ilman
henkellistä ymmärrystä (ymmärrystä henkellisistä) käsittää Jumalan
viisautta ja jaloutta. Ja tähän voaitaan luonnottomia ymmärtämyksiä
(_öfwersinnliga begrepp_), vaan ei luonnollisia nimiä.

[244] Ne uskomukset kuhumme _viisaat ja avulliset_ jotka onnistaavat
koko ihmiskunnan, jotka harjoittaavat hyvyyttä ja rakkautta moailmassa,
ja lähestyttää meitä meijän Luojaamme. Mutta _ouvoiksi ja turhiksi_
kuhumme niitä, jotka poistaavat meistä näitä tarkoittamuksia, tahi
eksyttelöövät meitä heijän käsittämisestä.

[245] Myö löyvämme näissä muutoksissa, että _ulkonaisuus ja turhuus_ on
tullut heitetyksi, ja _sisällisyys ja henkellisyys_ tarkoitetuksi.
Tahi toisinpäin, ne _ulkonaiset salvokset ja piirokset_ ovat itestään
lauenneet ja pois-vaipuneet, ja sen sisällisen ymmärryksen _vapaus_,
ynne sen hänen peällen luotettu uskon-vakaus, tullut vakuutetuksi ja
perustetuksi.

[246] Tämä on se korkein tarkoittamus kaikessa meijän elämässämme,
nimittäin että tehä meitä täyvellisemmiksi ja ymmärtävämmiksi. Tämän
tarkoittamuksen tautta, joka tarkoittaa että valaista ja onnistaa sitä
yhteistä ihmiskuntoo, on jo niin monet tuhanneet hyviä ihmisiä
vuottaneet verensä ja henkensä heittäneet, kärsinneet veäryyttä,
vaivoja ja rasitoksia, ja kuitenkin yhtä rakkaat, osottanneet hyvyyttä
vihamiehillensäkin. Tämän tarkoituksen tautta -- että harjoittoo
hyvyyttä ja rakkautta ihmisissä, että levittää moailmassa valaistusta
ja totista onnellisuutta -- pitäis vielä ihmiskunnan hyväksi, monta
tuhatta viattonta uhrattaman, ja ihtiänsä uhrata -- pitäis ihmisten
vielä elämiin monta-monuista aikaa ja ihmis-ikeä -- pitäis vietä
ihmisten monin kerroin lankiaman epä-uskoon, turhiin menoin, suuriin
syntiin, ja nouattaman isoja villityksiä. Miksi? -- Siksi, että
heijän joukko on vielä isompi, jotka harjoittaavat pahuutta, ja
jotka omaksi voitoksensa ettiskelevät että ihmisissä levittää
pimeyttä ja mielen-sokeutta, tehän tätä huikentelevaisuuellansa ja
mielettemättömyellänsä, tahi saastaisuuellansa ja saittaisuuellansa,
eläin sillä turmioksi itellen että muillen. Eikös myö luetak joka
päivä, mitenkä kussakin kansakunnassa, liioitenkin Europan
luoteisimmissa valtakunnissa, _pimeys ja valistus_ ovat olleet,
vastatuksin, ja kuinka hyö sielä ovat taas ruvenneet ihmisiä
innoittelemaan. Se on tämä henkellinen mielen-orjuus ja vapaus (josta
siitten myös seuraa laillinen orjuus ja vapaus: tästä toas seuraa
puheen ja painon orjuus ja vapaus) jotka kussakin hallituksessa ovat jo
väk-karttua vetänneet, ja jotka nyt toas Frankriikin, Spanjan ja
Portugalin maissa ovat tukka-nuotaisillaan.

[247] _Vastaan-peätetty uskomus, den protestantiska Religionen;
uuistettu, den reformerta_.

[248] _Yhtäläisyys_, Jemnlikhet. Tästä _henkellisestä yhtäläisyytestä_
seuraa siitten myöskin _laillinen yhtäläisyys_. Josta on arvattava että
kansoihen _laillinen vapaus ja yhtäläisyys_ on viimeinkin perustettu
heijän _uskomuksensa_ peälle; sillä minkälaiset heijän aatokset ovat
_henkellisissä asioissa_, sellaiset ovat myöskin _moallisissa_.
Kussa uskomus on _yksinvaltainen_ (despotisk), siinä on myöskin
_yksinvaltainen hallitus_; ja kussa toas löytyy yksinvaltainen
hallitus, siinä löytyypi ussein _yksinvaltaisuus_ (despotism), ja kussa
tämä löytyy, siinä ej kansallinen valaistus menesty; sillä valaistus
aina tuopi myötensä ymmärtämystä _yhtäläisyytestä ja vapautesta_. Eikä
muut kansat ook oikeen arvaneet ja ansaineet vapauttansa, kuin
_valaistuneet_; sillä valaisemattomissa tämä heijän _vallollisuus_
välleen muuttaisiin _vallattomuuteksi_. Soannoonhan seneistä kahtoa jos
Portugalin valtakunnassa yksi _asetoksen-alainen_ hallitus
(konstitutionell Statsförfattning) jääpi pysyväiseksi, ellei tämä
heijän poavilainen uskomus tule monessa paikassa oijaistuksi ja
vapaallisemmaksi; sillä meijän tietyviksi ei ouk vielä poavilaisissa
maissa yksi asetoksen-alainen hallitus mänestynyt. Sitä vastoin kussa
kansassa löytyy yksi rauhallinen ja vapaallinen _uskomus_, siinä
myöskin aina tavataan yksi kansallinen ja yhtäläinen _asetus_ eli
_hallitus_. Ja ellei sitä tavatak nimestään, niin sitä kuitenkin
tavataan luonostaan; niin kuin e.m. Danmarkissa, kussa Hallitus on
kyllä nimeltään _yksinvaltainen_, mutta kuitenkin luonostaan aivan
vapainen ja kansallinen. Koska pohjos-Amerikassa ei löyvyk
minkäänlaista _peä-uskomusta_ (Stats-Religion, hufwudreligion) vaan
kaikki uskot ovat yhtäläiset ja yhestä arvosta, niin seuraa myöskin
siitä, ettei siinä milloinkaan taija löytyä yhtä _peä-valtiasta_
(Monark, yksi-valtias), sitä vähemmin yhtä _yksin-valtiasta_ (despot),
niin kauan kuin asian laita on muka tällainen; vaan että kaikki
asujammet täytyy olla _yhtäläiset ja varsin vapaat_. Se oisi muuten
mahotoin asettaa tässä yhtä omoo hallitusta, ilman tällaista ehota, ja
tulevaiset ajat soanoovat totistoo jos tämmöinen outo ja merkillinen
Hallitus on hyvä jäämään seisalleen. Sillä muissa maissa _yhtäläinen
uskomus_ on ollut se ensimäinen peä-tarkoittamus, vaan tässä
_yhtäläinen hyötytys_. Muualla ovat perustanneet hallituksensa ja
lakinsa _henkellisyyen_ peälle, mutta tässä ainoastaan _laillisuuen_
peälle (_på laglikmätighet_).

[249] Tästä seuraapi myös että kaikissa Poavilaisissa maissa, kussa
valaistus paihti uskomuksensa on ilmistynnä, siinä ovat hyö toisiaan
vastaan ponnistavaisia; sillä heijän _uskomus_ (joka tarkoittaa
henkellistä orjuutta) ei salli tätä _mielenvalaistusta_ (joka
tarkoittaa henkellistä vapautta). Sen eistä ovat hallitukset heissä
kahen riitauntunehen käsissä. Sillä jos pitäävät uskomuksensa puolta,
niin heijän täytyy vastuuttella ja ikään kuin alaspainaa valaistusta,
vapausta ja tietomusta; jos tahtoovat toas näitä suojella, niin heijän
täytyy helpoittoo sitä henkellistä orjuutta, josta papit taas
paheksiivat. Sitä vastoin muissa ristityissä maissa, kussa ei löyvyk
tällaista _orjallista uskomusta_, siinä on sekä _mielen- että
henkellinen-valaistus_ yhäppäin taipuvaiset, siinä käyvät hyö
käsityksin, ja onnistaavat yhteistä kansoo. Ei siinä hallitus eikä
uskomus pelkeä tietomusta, vapausta ja mielen valaistusta, mutta
nopeemmin hyö heitä harjoittaavat.

[250] Näistä uskon-nouattajoista on erinomattain ne _Jesuiittilöiksi_
mainittavat henkelliset velhot, ne enin rauhattomat. Ehkä näitä ei
löyvyk meijän maissa, niin löytyy kuitenkin niitä jotka ovat julenneet
sanoa valistuksen olevan meillen juuri vahinkollisen (_Mnemosyne_ 1820.
N:o 100, 104), kuitenkin hyö ovat varsin harvat, eikä heitä ouk ykskään
malttana kuuleskella. Se kunnioitettava Toimitus jonka huolessa meijän
Suomalaiset Opin-laitokset äsköttäin ovat olleet uskotut, on heijän
nöyrymmässä koettelemuksessa (_förslag_) Keisarin armollisimmaksi
suostumukseksi suonneet, että Suomessa piti asetettaman 4 lukistoa
(_Gymnasier_), 13 peä-koulua (_Trivial-Scholor_), 13 isompaa koulua
Tyttölöihin neuoittelemiseksi, ja ilman näitä, yksi alutos-koulu
(_pedagogi, elementarskola_) Bell-Lancasterin tavan jälkeen kussakin
kaupunnissa; ja samalla opetus-tavalla, 200 pitäjän-koulua kussakin
hippakunnassa, eli yhteseen 400 pitäjän-koulua. Ja vielä siittenkin
että kuhunkin lukistoon ja peäkouluun piti pantaman yksi Suomen kielen
opettaja, jotta saattaisimme tätä vähittäin harjoitetuksi ja parempaan
kuntoon.  Se on meijän onneksemme ja kunniaksemme, että tällaiset
asetokset ovat tulleet toimeen; ja että kansan paras on tullut
annetuksi haltuun tällaisten miesten, joita ei myö eikä meijän lapsemme
taija tästä täyvellisesti kyllä kostella.

[251] _Villiturkit_, barbaresker, Marockaner.

[252] Mitä on sanottu kansan _henkellisyytestä_, on myöskin sanottava
kansan _valistuksesta_, joka on luonnostansa henkellinen.
Sillekin on annettu omat holhotukset, joihin ei muut maalliset menot
puutuk.

[253] _Vapa-valtainen Hallitus_, Fri-Stat; _Yhteen-liitetyt
vapa-valtaiset Hallitokset_, förenta Staterna i Norra Amerika.

[254] Nämät yhteen-liitetyt vapavaltaiset Hallitukset ovat pituueltansa
430 Ruohtalaista peninkuormoa, ja leveyeltänsä 260 penink. eli hyö ovat
47,190 peitto-peninkulmaa (_qwadramil_), josta moasta Indialaisilla
vielä on 2/3:tta osoo; tahi hyö ovat yhteisesti 7 kertaa isommat kuin
koko Ruohti (joka on 3,871 peitto-penink.) ja Nori (2,828 p. pen.)
yhteiseen (6,699 p. pen.).

[255] Nämät yhteen-liitetyt Hallitukset pohjos-Amerikassa ovat
moailmassa ne ainuat Ristilliset kansakunnat (_samhällen_) jotka ei
nouvata yhtä vissiä peä-uskomusta, ei Ristillistäkään, mutta jotka
juuri kieltää ja epuusteloo, ettei milloinkaan sellainen valta-uskomus
pie heissä löytyä (Swea VII. H. p. 165; IX. H. p. 17; XH. p. 13). Ne
vanhimmat Hallitukset pitivät kuitenkin Ristilliset uskomukset
parainna, erinomattain sen vasta-peätetyn; mutta näinnä aikoina
kahtoovat tätä asiaa niin vähästä arvosta, että Louisianan
perustus-laissa ei uskomuksesta ollenkaan mainitak, ja Columbiankin
perustus-laki, joka alkaa näillä sanoilla: "Jumalan nimeen"; niin ei
puhutak sen kopoisen-koommi tästä heijän Jumalasta. Mississippin ja
Tennesseen perustus-laki voatii ainoastaan ikäin kuin ehonna (_ett
wilkor_) peästäksensä Lailliseen virkaan (_ett civilt embete_), että
pitäis muka uskoman _Jumalan löytyvän_, ja rankaistuksen että
kostamisen perästä tämän elämisen. New-Englannin perustus-laki suostuu
siihen, että jos jokuu uskomus ei salli tunnustajoitansa tekemään
valaa, tahi vannomaan sen Jumalan nimeen jota tunnustaavat, (jos muka
tuntoovat ketään) niin on kyllä kuin hyö ainoastaa teköövät
vahvistuksen (_försäkran, affirmation_) kussa ei Jumalata mainitak.
Tällainen on myös se vala jota Hallitus-liitoksen isoin hoivauttaja
(_högsta styresman_) tekööpi. Tuomarit tahi lain-tutkiat, ja
peäkokouksen että lain-asettamuksen osalliset (_Kongressens och
Lagstiftningens medlemmar_) teköövät ainoastaan varman lupauksen että
_voimassansa piteä liitoksen perustus-lakia_, sillä kansakunnan (tahi
lain ja hallituksen) tarkoitus on heijän mielestänsä, niin kuin myös
Liitoksen asetuksessa luetaan: "_että vahvistaa (turvata) oikeutta ja
sisällistä tyyvennyyttä (t. vakautta), että pitää huolta yhteisestä
varuistamuksesta (t. varjelemuksesta), ja eis-auttaa yhteistä parasta
ja hyötytystä (hyvyyttä)_."

Sen eistäpä se on peä-kokoukselle kovasti kiellätty julistamasta yhtä
lakia, kussa yksi uskomus koroitettaisiin peä-uskomukseksi, tahi jolta
toinen uskomus tulisi millään tavalla estetyksi hänen julkisesta
toimituksesta, ja ettei yhelläkään ouk oikeutta pakottaa toista
vastaan-luontonsa kuuleskelmaan yhtä Jumalanpalvelusta, joka ej ouk
hänen uskoansa tahi mieltänsä myöten sopiva.

Tästä henkellisestä vapautesta ja yhtäläisyytestä, niin peä-kokous
valihtee päiväksi mieltensä myöten yhen papin, milloin yhestä
milloin toisesta uskomuksesta, soarnamaan tahi pitämään heillen
ilta-rukouksensa. Tästä tapahtui kerran Virginiassa, nimittäin vuonna
1817, että koska papit aina nouvattaavat yhtä vissiä uskomusta, niin
suurin osa Ala-huoneesta (_pluraliteten i Underhuset_) ei suvainna
itelleen mitään pappia soarnomaan, koska lukivatten sitä vasten lakia,
että ainoastaan nouvattaa yhtä uskomusta; josta myös jäivät sinä
päivänä ilman rukouksetak. Tästä heijän henkellisestä että laillisesta
yhtäläisyytestä tapahtui myöskin kerran, nimittäin vuonna 1823, että
yksi Juudalainen (_Jude_) nimellä Mardoch Noach tehtiin New-Yorkissa
_High Sheriffiksi_ eli ylimäisiksi peälys-mieheksi. Tästä heijän
henkellisestä vapautesta on selittävä, että ainoastaan New-Yorkin
kaupunnissa löytyi v. 1824, 150,000 henkee, 97 kirkkoa 16:nestä
erinnäisestä uskomuksesta, ja kaikellaisista kielellisistä.
Jos tämmöinen _henkellinen vapaus_ pohjos Amerikassa vierastuisi
(skulle urarta) _uskomus-yhtätyytyväisyyteksi_, tahi (joka oisi vielä
pahemmin) _uskon-vallattomuuteksi_ ja varsin _uskottomattomuuteksi_,
niin kuin moni jo varoo, silloin myöskin seuraisi tapoin pahennamus, ja
koko Hallituksen kavotus.

[256] Meijän aatos ei ouk suinkaan, ettei uskomusta ollenkaan tarvitak,
tahi että se on muka yhtä, olkoonpa tuo minkälainen tahaan.  Myö
luulemme sitä vastaan että se on _varsin tarpeellinen_, niin
valtakunnissa kuin yksinäisissäkin ihmisissä. Sillä kussa ei löyvyk
_uskomusta_, siinä ei myöskään löyvyk _henkellisyyttä_, koska
henkellisyyen (ehkä sisällinen luonnostansa) täytyy ilmauntua jonkuun
ulkonaisen piiroksen alla, tahi jollakulla tavalla tulla ihmisillen
toimitetuksi. Tämä tapahtuu niissä erinnäisissä uskomuksissa.
Myö luulemme seneistä, että uskomus on kansakunnissamme _kaikkiin
tarpeellisin_, mutta että hänen ulkonaiset piirokset eivät ouk yksinään
hyvät kiinittää ja yhistää muita ihmisiä kuin valaistamattomia, jotka
pitäävät näitä juuri henkelisinä; ja että sitä vastoin _henkellisyys_
(uskomuksiin henkellinen, sisimmäinen luonto ilmautunna meijän
syvämmessämme) yhistää kaikkia ja kaikkia kielellisiä. Sen eistä
ihmiset ennenaikana (mielen-valaisemattomuutessansa) pitivät sotoo ja
vihoo keskenänsä, ja tappoivat toisiansa ainoastaan uskomuksen
ulkonaisesta puvusta ja piiroksesta; mutta nyt eläävät hyö
(mielen-valaistuksellansa) rauhassa ja ystävyytessä muihenkin
uskollisten kanssa, jotk eivät pue uskomuksensa samoihin piiroksiin
kuin hyö.

[257] Tämä näihen vapavaltaisten Hallitusten yhteinen liitos ja
hallitus-meno on rakettu sen perustoksen peälle, että kaikki ihmiset
syntyyvät vapauteen, ja että kaikki vapaat ihmiset ovat yhtäläiset ja
samasta arvosta, koska ovat luonnolta soaneet samat oikeuvet (_Swea_
XH. p. 11); sen eistä ei yhtään heistä, ei syntymisellänsä eikä muulla
ulkonaisella kunniallansa eli kauneuellansa, pietäk muita ylhäisempänä.
Kansa asettaa seneistä itek lakinsa, ja ulos-valihtee toimitusmiestensä
kautta (_genom sina ombud_) isommat virkamiehet, sekä lailliset että
sotalaiset (_civila och militäriska_) ja piteä heitä velkapeännä
laillisesti vastoamaan viran-käyttämisestänsä. Nämät soavat siitten
valita niitä alaisempia virkamiehiä. Samalla tavalla kansa
yksinään valihtee ja palkihtee pappiansa ilman Hallituksen siihen
puutumatak. Sitä vastoin eivät papitkaan soa puolestansa puuttua
hallitus-toimituksiin. Ehkä tämä liene syy että moni on heistä tullut
sieltä takaisin, valittain heijän tyytymättömyyttänsä.

Tällainen on kunkiin vapavallan yksinäinen hallitus, mutta yhteisesti
heitä hallitetaan peä-kokoukselta, joka on heijän yhteinen peähallitus,
ja johon hyö kukiin lähettelöövät _puolistajoitansa_ (representanter).
Peä-kokous on jaettu kahteen _toimituskuntaan_ (departementen)
tahi kahteen _huoneseen_ (twenne hus); joista yks kuhutaan
_lain-asettamuksen kunta_ (lagstiftande magten, corpsen) tahi
_ala-huone_ (underhuset) jonka velvollisuus on että asettaa ja oijaista
hallituksen lakia; toinen, _lain-toimittamuksen kunta_ (lagskipande
magten, corpsen) tahi _ylä-huone_ (öfver-huset) jonka asia on että
oikein käyttää ja toimittaa lakinsa, ja jonka käsiin seneistä
laillinen valta on uskottu. Heijän peämies kuhutaan _praesidentiksi_
(esi-istuja) joka on vapa-vallan ylimmäinen virkamies, ja jonka käsissä
on _toimitus-valta_ (werkställande magten). Kansa valihttee häntä aina
4:en vuuen peästä uuestaan, niin myöskin molemman huonein osalliset,
nimittäin _Ala huoneen_ aina 2:hen vuuen peästä, ja _Ylä-huoneen_ 6:en
vuuen peästä.

Näihen vapavaltaisten hallitusten tavalla ovat näinnä vuosinna ne
muutkin Amerikan valtakunnat eroittaneet ihtiänsä Spanjan ja
Frankriikin vallasta, ja asettaneet ihtiänsä tällaisiin vapavaltaisihin
hallituksiin kuin nämät yhteen-liitetyt pohjaiset; ainoastaan siinä hyö
erkaneevat näistä, että pitäävät poavin uskon peä-uskomukseksensa.
Sillä tavalla on nyt pian koko Amerika asetettu vapavaltaisiin
valtakuntiin. Nimittäin (pohjos Amerikassa) Mexico joka tehtiin
vapavallaksi v. 1821, ja kussa löytyy 6,600,000 henkee; _ne
yhteen-liitetyt vapavaltaiset hallitukset Amerikan navalla_ (i central
Amerika) jotka tehtiin vapaaksi v. 1821 ja joissa löytyy 1,300,000
henkee; ja (etelä-Amerikassa) _Columbia_ joka tehtiin vapavaltaiseksi
v. 1811, kussa löytyy 3,145,000 henkee; _Peru_ jota vapautettiin v.
1818, kussa löytyy 1,300,000 henkee; _Bolivia_ joka peäsi vapaaksi v.
1824, kussa löytyy 600,000 henkee; _Ne yhteen-liitetyt vapavaltaiset
maakunnat Platan kymin ympärillä_, jotka vapautettiin v. 1810, ja
joissa löytyy 2,100,000 henkee; _Paraguay_ joka tekiin omin valtaiseksi
v. 1809, ja kussa löytyy 600,000 henkee; _Chili_ tuli vapavallaksi v.
1818, siinä löytyy 1,000,000 henkee ja _Hayti_ (_St. Domingo_) yksi
Vestindian soaren-moa joka v. 1794 tuli vapaaksi ja joka on yks
vapa-valta negrilöistä ja mulattiloista (tahi mustista ja
turpasuisista) joita luetaan 1,000,000.

[258] Vuonna 1584 anto Kuninkatar (_Drottning_) Elisabeth Englannissa,
luvan Walter Ralighille että omistaa kaikkia niitä maita pohjos
Amerikassa, kussa ej muut ristityt ollut vielä majojansa asettaneet.
Mutta koko tämä hänen toimitus kävi tyhjään, samaten myös v. 1587,
ja 1590. Vasta v. 1603 seisahtuivat Englannilaiset näissä maissa;
v. 1609 laitettiin heillen peälysmies; v. 1618 kajottivat sieltä
pois Hollannilaisia, ja v. 1625 muutti sinnä paljon väkee
Englannista Kuninkaan Carle I:sen ymmärtämättömän käytöksen tautta.
Vuonna 1773 s. 21. p. Joulu-kuussa puhkeisivat kapinat Bostonin
kaupunnissa. Sinä 5. p. Joulu-kuussa v. 1774 kokontuivat kustakin
niistä 13:nestä isoimmista moakunnista valitut miehet peäkokoukseen
(_till en congress_) Philadelphian kaupunkiin, kussa ne peättivät että
henken-aseilla pitää puoltansa. V. 1775, s. 19 p. Huhti-kuussa tulivat
Englannin sota-joukolta kohtatuiksi. Sinä 1. p. Touko-kuussa tekivät
yhteisen liiton (_ett förbund, en union_) välillänsä, ja ottivat
s. 18 p. Heinäkuussa Washingtonnia peämieheksensä; s. 23 p.
Elo-kuussa kuulutti Englannin Kuninkas heitä uppiniskaisiksi ja
metelin-nostajoiksi. Vuonna 1778 niin Frankriiki ja Spania vakuutti
heijän vapautta, ja v. 1783, täytyi ite Englannikin siihen suostua.
Ne 13 ensimäiset hallitukset olivat: _Virginia, Massachusetts,
Maryland, Rhode-lsland, Connecticut, Nord-Carolina, Syd-Carolina,
New-Hampshire, Pensylvania, New-York, New-Jersey, Delavare ja Georgia_.
Siitten on vielä syntynyt 11 uutta, nimittäin: _Vermont, Kentucky,
Tennessee, Ohio, Louisiana, Indiana, Mississippi, Illinois, Alabama,
Maine, ja Missouri_. Ilman näitä luetaan tähän vielä 7 maan-kappaleita
(_distrikter, territorier_), nimittäin: _Florida, Michigan, Arkansas,
Columbia, Missouri, Oregan tahi Länsi-maa (westra territ.) ja
Luve-maa (Nordwestra territ.)_.

[259] Että mahtaisimme selittää miten paljo kansa on näissä maissa
läsäyntynyt, niin mainitaan että Baltimooressa, kussa ennen
nostelemusta (före revolutionen) tahi 50 vuotta siitten ainoastaan
löytyi 5,000 henkee, siinä löytyy nyt 62,700, New-Orleanissa jossa
vielä v. 1783 muutamat sala-kauppiaat (smyghandlare, lurendrägare)
ainoastansa asuskelivat, siinä löytyypi nyt 27,000 henkee; ja
New-Yorkissa jossa samana vuonna luettiin 26,000 henkee, luetaan nyt
150,000. Ne jotka vuotesta 1790 vuoteen 1815 muuttivat tähän, oli
yliten 123,000 henkee, tahi nuon 5,000 vuosittain. Siitä päivästä ne
ovat aina lisentyneet, niin että yhellä vuuella (v. 1817) muutti tähän
22,240 henkee, josta suurin osa oli Englannista (VIII. H. p. 114),
kussa ne henkelliset riitaukset pakotti monet tuhannet muuttamaan
majansa niihin maihin, kussa laillista että henkellistä vapautta
piettiin arvossa. Jos luettaisiin kaikkia niitä, jotka ovat muista
maista vajuneet näihin vapa-valtaisiin Hallitoksiin, ynnä niitä mustia
orjia, joita Afrikasta tähän kuletettiin, niin se näyttäisi kyllä
uskottomaksi. Puolen verran heistä sanotaan jälleen muuttaneen tästä
muuvanne, ja niistä jotka asuuvat rannoilla olevissa hallitoksissa,
pois-muuttaavat vielä nytkin vuosittain 60,000 niihin kaukaisempiin
maakuntiin, kussa löytyy heillen enemmin tiloo ja vapautta. Siitä
kansan-luvusta kuin tehtiin vuonna 1820, niin löyettiin että koko
yhteinen väkikunta oli jo silloin 10,123,477 henkee, joista 7,883,835
oli valkoisia tahi Europasta lähteneitä; 238,029 vapaallisia painetuita
(mustia ja vasken-karvaisia); 1,544,971 orjia; ja 456,642 Indialaisia
eli tään-moan sukuisia. Näistä valkoisista oli 7,060,000
Englannilaisia, ja 823,835 muita kielellisiä, yksinkin Suomalaisia.
Mainittuna vuonna oli kansatus (befolkningen) niissä erinnäisissä
hallituksissa, niin kuin seuraa, nimittäin: Mainessa 298,566;
New-Hampshiressa 241,158; Vermontissa 235,764: Massachusettissa
522,475; Rhode-Islandissa 83,479; Connecticutissa 275,598; New-Yorkissa
1,377,652; New-Jerseyissä 277,575; Pennsylvaniassa 1,049,458;
Delawaressa 72,749; Marylandissa 407,400; Virginiassa, 1,065,366;
Nord-Carolinassa 638,889; Syd-Carolinassa 503,191; Georgiassa 356,489;
Floridassa 18,000; Alabamassa 162,901; Mississippissä 95,448;
Louisianassa 157,507; Tennesseessä 427,813; Kentuckyssa 504,307;
Ohiossa 584,520; Indianassa 154,064; Illinoissa 63,917; Michiganissa
17,967; Luuve maassa 19,109; Missourissa 67,086; Arkansassa 28,980;
Missourin maakappalessa 200,000; Oreganissa 120,000; Columbiassa
33.039. Näistä hallituksista niin New-Hampshiressa, Vermontissa,
New-Jerseyissä, Pennsylvaniassa, Delawaressa, Virginiassa, Kentuckyssa
ja Columbiassa, ei mahak eneä löytyä yhtään Indialaista, mutta niissä
toisissa heitä vielä löytyy, muutamissa enemmin, muutamissa vähemmin.
Ainoastaan Luoteen, Missourin, ja Origanin maalikappaleissa ei löyvyk
muita, kuin paljaista Indialaista, paitti muutama linna joka on näihen
vieraisten käsissä.

[260] _Pelto- ja puisto-maat_, sädesfält och trädgårdar.

[261] Näihen hallituksiin sisään-tulot oli kahen vuuen eistä
(v. 1823-1825) yhteisesti 75,986,657 Dollars, ja heijän pois-kauppaus
(_export-handel_) 25,337,157 Dollars, (yksi dollars on likimmittäin
samassa arvossa kuin 1 Riksi hopeassa). New-Yorkissa löytyi v. 1824,
14 rahastoa (_bankar_) kussa peäsumma (kapitalet) oli 17,000,000
Dollars; 10 meri-varjotus kuntoa (_Sjö-Assekurans-Sällskaper_)
joihen peä-summa oh 4,650,000 Dollars; 24 tuli-varjotus kuntoa
(brandförsäkrings-societeter) joihen peä-summa luettiin 9,850,000
Dollars. Sinä vuonna löytyi 65 laivoo, jotka kantovat 15,831 tynnäriä.
Vuonna 1824, niin oli yhteinen sotaväki 30,000 miestä, nimittäin 20,619
miestä pestättyä väkeä (_linie-troppar_) ja 9,381 moan-väkeä
(_province-troppar_) joihen kostaminen teki vuuessa 9,922,782 Dollars.
Ilman heitä niin oli samana vuonna 1,053,387 miestä nosto-väkeä
(_miliser, bewäring_) (_Neue Allgemeine Geographische und Statistische
Ephemeriden_ XVI B. p. 413, 414, m.m).

[262] Mitä näihen yhteen-liitetyihen Hallituksiin opin-keinoista ja
tietomuksien asettamuksista (wettenskapliga stiftelser) oisi
sanottavoo, niin oisi mahotoin voatia että näissä näin äsken
syntyneissä valtakunnissa, kussa ulkonaiset soat että sisälliset riiat
ja kapinat ovat tähän asti heitä rasittaneet, kussa niin monen miljonan
ihmisten, kaikkein kielellisten ja kaikkein uskollisten, yksinäinen
että yhteinen paras on ollut sovitettavana ja haettavana, että tässä
mahottomassa kansoin kuhinassa, kaikki oisi muka jo sillä jalalla, kuin
tavataan vanhoissa valtakunnissa. Viisauen harjoittaminen ja Uskomuksen
holhottaminen on täytynyt pysähtyä ja jäähä muita myöhemmäksi,
erinomattain koska hengellisyyttä ja kansallista valaistusta ei
kaivattu, vaan löytyi jo itestään kansassa levitettynnä, sillä hyö
toivat heitä kukiin myötensä mistä tulivat. Se on uskottava, että kuin
soavat aikoa tuonempana, niin eivät suinkaan laimin lyö näitäkin
harjoitella. Hyö ovat jo asettaneet Akademioita ja muita Opetus-kouluja
nuorillen; ja ettei valaistus ouk heistä häviämässä, mutta nopeemmin
heissä leviämässä, nähään siitä, että kuin ennen vapauttansa ei annettu
heillen muuta kuin 2 aviisia (tievustuksia, tieto-sanomia) niin
annettiin kohta vapaaksi tultuansa 39, joista 33 oli Englannin
kielellä ja 6 Franskan kielellä. Siitten ovat hyö vuosittain
enentyneet. Vuonna 1810 annettiin 158 tasanvaltaista tievustusta,
(_republikanska tidningar_) erinnäisillä kielillä, 157 yhteen-valtaista
(_federalistiska_) ja 49 mitettömöö sanomoo, (_neutrala tidningar_) eli
yhteseen 364 tietosanomoa. Vuonna 1823 painettiin yhteen-luettu 538
tievustusta, ja nykyisin sanotaan heijän vuuessa olevan 640. Moni on
kyllä pitänä tätä tiion liian levittämistä kansakunnissamme (jota
liioitenkin tieto-sanomien kautta harjoitetaan) hallituksillen
vaaralliseksi, koska sillä hallituksen menot tuloo kaikillen tietyiksi,
niin hyvimmät kuin huonommatkin. Niinpä pitivät ennenkin Jumalisen
sanan levittemisen vahinkolliseksi Poavillen ja hänen Piispoillensa,
koska uskomuksen harjoittamisella usein kuorittiin heijän tyhmyyttä ja
vilpeyttä. Yksi uskomus joka on toimituksessansa julkinen, eli kussa ej
pietäk mitään salassa, ja yksi hallitus joka on käytöksissänsä
julkinen, eli kussa ei mitään peitetäk, ovat kumpaisetkin yhtä
kunnioitettavat ja rakkaat. Samaten yks kansa joka uskaltaa puhua ja
kuulla puhuttavaksi totuutta ilman viipistelemätä, sekä maallisissa
että henkellisissä, sekiin osottaa sillä mielenvalaistusta, ja totistaa
että elätään valaistuilla ajoilla. Sillä _totuus_ on aina ylistettävänä
missä sitä vaan löytyy. Ennen asettivat hänellen temppelilöitä, ja
rukoilivat häntä Jumalana, nykyisin on hään ite assettanut temppelinsä
rehellisten syvämmissä -- kunnioitakamme häntä siinä, kussa löyvämme
hänen asuskelevan! Että _totuuen harjoittaminen_ on tarpeellinen
valtakunnan vakauveksi, on jo vanhat havanneet. Tämän käsittämiseksi
ovat ne jalommat valtiat ennen vanhuutessa pueneet ihtiänsä
yksinkertaisiin talonpoikaisiin voatteihin, että sillä tavalla muihen
joukossa kuulla tuntemattomina mitä kansa heistä, heijän hallituksesta
ja virkamiehistä puhui, ottain siitä vaaria ja opetuksiansa; Sitä
vastoin ne kehnommat suljivat ihtensä vaimoväin joukkoon ja
turvaiksivat palvelioihinsa, jotka kantain konttia ja valleita
rehellisten kansalaisten peälle, sillä kuiskutteli heijän herransa
korvia, ja heijän mielettelemisella toimitteli valtakunnan hallitusta.
Nykyisin eivät valtiat tarvihte käyvä totuutta kuuntelemassa muihen
oven takoo, niissä valtakunnissa kussa on jokaisellen lupa annettu
peästä heijän puheillen, ja kussa löytyy puheen ja painon vapaus. Siinä
soavat hyö oppia tuntemaan alamaisten aatoksia ja virkamiestensä vikoja
ja ansioita, näistä heijän tieto-sanomista. Sen eistä ovat ne
viisahimmat ja valaistummat valtiat näinnä aikoinna juuri suojellut ja
kalliksi arvannut tämän painon-vapauven, eikä siitä pölähtänyt eikä
närkistynyt jos jolonkullon heistäkin jota kuta oisi mainittunna; Sitä
vastoin ne heikommat, jotk eivät uskala antoo käytöksiänsä tulla
muillen ilmiksi, tahi jotka pelkeävät tullaksensa moitituiksi, hyö ovat
varsin asettaneet tämän painon vapauven kahleissa ja vahvoissa
rauoissa, salpataksensa muka sillä alamaistensa korvia totuutta
kuulemasta; mutta hyö ei taija sitä siittenkään salata, sillä asiat
tuloo kuitenkin tietyiksi; vaan hyö salpaavat sillä ainoastaan omat
korvansa, kuulemasta totuutta alamaisiltansa. Kuitenkin halajavat hyö
sitä kuuleskella! Ja koskeivät uskala kuunnella sitä julkisesti, niin
kuunteloovat saloapäin. Hyö ovat täksi tarpeheksi asettaneet yhtä
_sala-kuria_ (hemlig polis) joka juoksuttaa heillen muihen puheita,
usein ehkä veärin kuultuja ja pahoin selitetyjä, usein ehkä toisinpäin
keänättyjä, ja monestin ehkä kuulustajoihen omilla lisättynnä.

[263] _Ilmoitus_, upptäckt.

[264] _Moa-kaari_, hemisfer. (Otava. II. Osa. 50 p.)

[265] Tämä kokemus, että _vapaus_ antaapi _voiman_ (ehkä _voima_
siitten vuorostansa täytyy hallita _vapautta_, ikään kuin hyvä lapsi
vanhempansa) on nähty jo vanhuuesta. Sillä tavalla Ruomikin ensin
perustettiin, että kaikellaiset kielelliset ja mielelliset saivat siinä
vapautensa, josta siitten syntyi se kansa joka monessa vuos-saassa
hoitteli koko maailmata.

[266] _Tieturi_, wetenskapsman; _Taituri_, konstnär.

[267] P. _Hallitus-meno_, Regerings åtgärd.

[268] _Uskomus-rauhallisuus_, (tolerans, religions fördragsamhet).
_Rauhallinen_, (tolerant); _rauhatoin_, (intolerant).

[269] _Taranko_ (Taganrog) on yks kaupunki musta-meren rannoilla.

[270] _Sanaus_, (epigram). Tämä ja ne jälkimäiset sanaukset ovat ne
iho-ensinmäiset koettelemukset, että Greekkallaisten tavalla, Suomeksi
kirjuttaa lyhyväitä somia ajatuksia.

[271] Se tyytymys _siveyteen ja hyvyyteen_ joka ilmauntui kokonaan
tämän Nuorukaisen olennossa, ja jolla hään mielytteli ja suosioitteli
kaikkia ympärillänsä, on vakuuttanut minua, että hään suosiolla ja
leppeellä silmällä on vastaan-ottava näitä pieniä heinän-heikkaleita,
joita minä hänen muistoksi olen uskaltannut asettaa hänen hauvallensa.

Neito _Agnes Louise Godenhjelm_ oli syntynyt v. 1803 Gröndalin hovissa,
Mäntyharjun pitäjässä Savossa, ja kuoli 19 vuuen vanhana, yhestä
veri-paiseesta hänen rinnassansa (_bröstböld_) joka lopetti hänen
päivänsä sinä 5:enä päivänä Marras-kuussa v. 1822 Tyllilän moisiossa
samassa pitäjässä, suureksi suruksi ja mielikarvaksi kaikillen jotka
tunsivat hänen kauneutta, siveyttä, ja mielen-tyyneyttä.

[272] Oppiva Turun Opistossa (_Studeranden wid Åbo Universitet_) _Ulrik
Wilhelm Hasselblatt_, syntynyt Sortavalan kaupunnissa Karjalassa,
tuli kesällä vuonna 1825 veljensä kanssa Tukhulmiin, jalkaansa
poikki-leikkuuttamaan, koska yksi liha-keäpä (_whit-swelling_) oli
polven kohalla tärvänyt koko jalan. Otettua meiltä jää-hyväiset,
pois-sahattiin häneltä reisi polven ylä-puolelta, suapuvilla
ollessaini. Ilman pitelemätä, ilman järähtämätä, ja varsin ilman
minkäänlaisetak kujerokseta kahteli hään ite vilpittömästi tätä
ruumiinsa raatelemista, ja ouvoksi kaikkein lässä-olevaisten kannatteli
kärsimistänsä, ei lapsen tyhmeyellä, mutta Uron uhkeuella. Perästä
tämän toimituksen hään ei väikistynnä siihen tavalliseen jälkitautiin,
mutta virkistyi päivä-päivältä, niin että kaikki -- yksin Leäkäritkin
pitivät häntä kohta terveksi tulevana. Mutta pari viikon peästä niin
hänen korjajan varottamattomuuella valmistettiin tapaturmauksen kautta
(_genom en olyckshändelse_) kuolema hänellen uuvesta, josta ei eneä
ollut pelastusta. Hään kuoli s. 23 p. Loka-kuussa Kuninkaallisessa
Seraphimin poto-huoneessa (_Lasaretissä_), ja hauvattiin s. 26 p.
samassa kuussa Klaran kirkolla, 19:nellä vuuellansa. -- Siihen
katkistuivat kaiket meijän hyvät liitoksemme! Hään oli muka luvanut
että terveeks tultuansa, tulla mun luoksein Upsalahan, että siinä
yhessä työskentellä Suomen kielen harjoittamisessa. Suomalaiset,
jokainen meistä jok on kielessämme rakas, se on rakas mielessämme,
vuotakaamme yhen veljellisen kyynelen hauvalla tämän nuoren
Karjaleisen!

[273] Oppiva Upsalan Opistossa _Pehr Reinhold von Törne_ oli syntynyt
Poason hovissa, Heinolan pitäjässä Savossa s. 16:nä p. Touko-kuussa
vuonna 1803. Hänen isänsä oli muinonen Savon Jalkaväin-Rykmentin Majori
_Johan Reinholdt von Törne_, ja hänen äitinsä _Hedvig Sophia von
Essen_. Jos luettaisiin hänen vanhojansa (_hans anor_) niin hään isänsä
puolesta oli suvussa sen kuuluisan Suomalaisen sankarin _Carl
Armfeltin_ kanssa, joka ikusti ihtensä (_förewigade sig_) Kyron
tappeluksessa, ja joka oli hänen isän-äitin-isä.

Törnen nuorra ollessa kuoli häneltä vanhemmat, josta hänen täytyi ite
pitää huolta ihestään. Hään tuli v. 1821 Upsalan Akademiaan tietomuksia
harjoittaaksensa, ja tässä juurtuvat hänessä ne taivut (_de anlag_)
jotka oisivat aikoa myöten soattaneet hänestä miehen, johon ei ollut
moni verrattava. Mutta ehkä hään ei ennettänä siihen lailliseen ikään,
niin hään oli kuitenkin elänyt kyllä, että rakkautensa tautta totuuteen
ja hyvyyteen, tulla meiltä mainituksi ja kaivatuksi. Kesällä vuonna
1825 keäntyi hään keuhko-tautiin, josta hään peäsi Tukhulmissa s. 12:nä
p. Tammikuussa v. 1827. Häntä kannettiin ystäviltänsä Johannin
kirkolle, jossa lepo-kammio oli hänellen asetettu, ja johon häntä
pantiin s. 15:nä p. samassa kuussa 24:nellä vuuellansa. Suomen-niemi,
jokainen nuorukainen joll on syvämmen-lämpeyttä ja isämmaan-rakkautta,
ja jota näin ennen aikanansa lasketetaan hautaan, on yksi toivo joka
katoa, yksi nuori tähti joka sammuu sinun taivaallais -- Ole
murheessais ja istuta yksi kaipo-kukkainen hänen muistiksensa!

[274] _Sanan-vaihetus_, Ordbyte, (anagramma).

[275] Nämät olivat _Smyrna, Kolophon, Chios, Argos, Athén, Rhodos ja
Salamis_.

[276] _Voitto-runo_, segersång, hjeltedikt, epos.

[277] _Suojatar_, skyddarinna, Patronessa.

[278] _Emoinen t. Jumalatar_, Gudinna. Vanhanaikuisia vaimoja, joita
vanhat pitivät Jumaloinaan.

[279] _Iliadi_, kuhutaan sitä kirjoa, jossa Homerus lausuupi _Ilion_
kaupunkin kymmenvuotisesta piirittämisestä, ja hänen viimeisestä
hävittämisestä.

[280] _Rapsodia_ eli _Kokous_. Homeruksen laulut ovat jaetut vissiin
kokouksiin; joissa kussakin puhutaan erinomaisia merkillisiä tapauksia.
Iliadissa niin hyvin kuin Odysseassakin löytyypi 24 tällaisia
erinnäisiä _versyn-kootuksia_, joista kukiin sisällänsä pitää nuon
viiesta saasta -- aina yheksään sataan värsyyn.

[281] _Episodi_ eli _Poikennos_, on Greekan kielestä sepitetty sana,
jolla ymmärretään sellaista puhetta, joka ej o piäasiaan puuttuva,
mutta ainoastans siihen kuuluva niin kuin yks erinäinen, hänestä kyllä
lähtevä, vaan itekseen kuitenkin luettava, pakina; jokapa näin
erilläns, on piä-asiaan sovitettava, koska se jolla kulla tavalla on
hänestä puhuva. Niin ovat tässäkin, Hektorin ja hänen vaimonsa
keskinäiset lausumiset, ei suinkaan sotaan koskevia, vaan omaan
elämänkeinoon, kuitenkin heitä siihen liitetään, koska ne ovat soasta
mainihtevia.

[282] _Mittaaminen_, metrisk indelning; _mittamus_, Metrik, läran om
meter; _mittaus_, meter.

[283] _Karaistus_, rytm;

[284] E.m. _hyvyys, pataan_, näissä on _into_ ensimmäisessä polvessa,
mutta _paino_ toisessa. _Painon_ sais ottoo heistä pois, ja heitä
ymmärretään kuitenkin; vaan jos _into_ otetaan, niin heitä ei ymmärek
ykskään.

[285] _Into_, en kort, skarp accent, (_acutus_).

[286] _Paino_, en lång accent utan aspiration, (_gravis_).

[287] _Kuus-niveliset värsyt_, hexametrar, kuhutaan ne värsyt, kussa
löytyy kuus niveltä. Yks _niveli_, wersled, takt (_pes_), kuhutaan ne
erinnäiset meärätyt osat värsyssä. Kussakin nivelessä löytyy taas
vissiä _polvia_, noter (i takten), stafwelser (i ordet), jotka ovat
yksinäisiä puheen tahi soiton eäniä.

[288] _Leikkaus_, cäsur, taktstreck, wersafmätning.

[289] Kuitenkin olemme myö koitteeksi leikanna yhen värsyn
sanoin-jakaamisella, nimittäin:

    Vaan lie heit | kehoitta- | -neet ja yl- | -lyttänyt |
    omahat mielet.

[290] Dactylus, kuhutaan yksi kolm-polvinen niveli, kussa ensimäinen
polvi on pitkä, vaan toiset molemmat lyhyvet, e.m. juoksulla,
syömäri.

[291] Spondeus, kuhutan yksi kaks-polvinen niveli, kussa molemmat
polvet ovat pitkät, e. m. moahaan, juoksoo.

[292] _Lovistan_, skandera, efter metrikens reglor prononcera.

[293] Koiton vuoksi olemme heittänyt 4 _spondeusta_ yhessä värsyssä:
e.m.

    Pùhuttu | Hektor | maasta | rauta | làkinsa | òtti.

[294] _Anapaestos_, kuhutaan yks kolm-polvinen niveli, kussa ne
molemmat ensimmäiset polvet ovat lyhyvet, ja se viimeinen pitkä, e.m.
kuninkaan, kirjuttaa.

[295] Ainoastaan 493 versyssä löytyy neljä näin katkaistuita sanoja,
vaan hyö ovat kielessämme jo kaikki tavalliset. -- Koska Suomen
kielessä ei pietäk _painosta_, niin suurta lukua kuin _innosta_, sillä
se tapahtuu ussein että samat polvet, toisinaan painetaan, toisinaan
puhutaan painamatak, niin kuin myös vanhimmissakin Runoissa ussein
lyhyviä pitkistetään, ussein taas pitkiä lyhenetään, niin on meijänkin
toisinaan täytynyt asettaa pitkiä polvia lyhyvien paikoillen, niin kuin
tässäkin, kussa _syntyneet ja syntynyt_ ovat yhtä muka lovistettavat.

[296] Homeruksen Ruohtalaiset kiäntäjät, ovat Ruotiksi toimittaneet
tämän sanan, puheella: _hjelmbuskwinkande_ (Tranér ja Ingelgrén), tahi:
_med fladdrande buske på hjelmen_ (Wallenberg).

[297] _Pyrrhichius_, merkihtee yhtä kakspolvista niveltä, kussa
molemmat polvet ovat lyhyvet.

[298] Se on varsin mahotoin että meijän kielellä käsittää muihen
vierain kansoin Runomuksia ja Opin-keinoja, ellei me vähä taivutak
meijän kieltämme heijän mukaan tahi helpoitak ne meijän vanhat
piirokset. Niin ovat myös Ruohtalaisten ja muihenkin kansoin täytynyt
tehä.

[299] _Runomus_, poesi, skaldekonst.

[300] _Vanhat kansalliset laulamukset_, gamla folk-melodier.

[301] _Soittamus_, musik. _Kansallinen soittamus_, national-musik.

[302] _Plinius_ sanoo Hyperboræiloista: _Apollinen praecipue colunt_;
ja _Saxo Grammaticus_, nimittää meistä: _incantationum studiis
incumbunt_; joka toistaa että meijän vanha _Runomus_ oli jo silloin
muuttunut _Loihtumiseksi_.

[303] _Puhe_, merk. tässä kohassa _puhumus_, _lukemus_, prosa.

[304] _Puhkaus_, uttryck.

[305] _Sointu_, ackord. _Sointua_, ackordera, stämma tillsammam.

[306] _Viulu_, fiol. Ikään kuin hyö ovat hyljänneet heijän
kantelettansa, niin ovat myös hyljänneet heijän vanhoja kauniita
runojansa, ja lauleloovat nyt ruokottomia ja hävittömiä lorpotuksia,
kuissa ei löyvyk kielessä eikä laulussa miitän kunnollisuutta.

[307] _Soitikas, t. soittelo_, Musikaliskt instrument.

[308] Se on piiroksestaan melkeen yhen-näköinen kuin _Dávidin harppu_,
jota luetaan yheksi niistä vanhimmista soitteloista joita tunnemme.

[309] Yksi yksinkertaisempi soitikas on tuskin aateltava.
Ei naulattu eikä liimattu, vaan yksi koppa koverrettu puusta, johon
pohja tuohella kuvotaan kiini. Ne vaskiset kielet näyttää olevan
myöhäisemmän ajan (lue _Swensk Litter. Tidn_. 1817, p. 340).
Kuitenkin se on niin soma-eäninen, ettei parempia eikä syvämpiä
sointuja soahak mistään, se on ainoastaan siinä puuttuvainen, ettei se
annak muuta kuin 5 eäntä kaikkiaan. Se joka tässä nähään kuvailtu, sen
ostin minä talon-mieheltä _Tuomas Teitiseltä_ Taipalen kylässä Juvalla,
joka oli ite sitä tehnyt. Enkä minä saata sitä kovan kalliiksi sanoa,
sillä se tahtoi tuosta _kuus markkoo_ (4 kill. riksel.). Tään-näköiset
ovat kaikki ne kantelet jotka minä olen Savossa nähnyt, ilman niitä
jotka ovat moninkieliset, ja joita ainoastaan herroissa tavataan.
Savossa löytyy harva kylä kussa ei ouk kantele talossa. Turunmaassa,
Uuvellamaalla ja Hämeessä eivät eneä tunnek hänen nimensäkkään.

[310] Lue _Swensk Litter. Tidn_. l.c.

[311] _Ala-uloinen_, melankolisk,

[312] _Lauhkia-eäni_, moll-ton.

[313] Ainoastaan kahet olen minä näistä kuulut laulettavia, nimittäin
N:o 2 ja 3. Siihen ensimmäiseen soitoon laulettiin: Jo _tuleni kotiin_,
etc; ja siihen toiseen: _Kulu päivä kuusikolle_, etc; (lue _Schröterin
Finnische Runen_, p. 90. n. 5, 6).

[314] _Meärätöin eäni_, partikulieradt ljud.

[315] Meillä löytyy kahellaiset paimenen sarvet, yks on tehty
_Pukin-sarvesta_ ilman pulikata, (utan propp) ja toinen on
_Lehmän-sarvesta_, jossa on ylä-peässä puusta tehty pulikka.
Kumpaisessa on 5 reikee tahi lävee, eivätkä anna usempoa eäntää, jos
tuskin 5 kaikkiaan, eikä nekään ouk aina yhteläiset, tahi meärätyt.
Samaten ei löyvyk meijän vanhemmissa kanteleissamme muta kuin 5 kieltä
kaikkiaan, ja 5 eänteä. Ne ovat tehyt varsin sarvein mukaan, joka
osoitta että hyökin ovat aivan vanhat. Sen eistä mitä soitetaan
sarvella pullittamisella, sitä soitetaan Kantelella sormittamisella; ja
_koska kumpaiset_ ovat ainoastaan viiskielelliset (pentachordos) niin
ovat myöskin kaikki nämät laulut ainoastaan viis-eäniset.

[316] _Karjan-kaitsia_, herde, boskaps-idkare.

[317] Merkillinen on, että muutamat Schveitziläisten (e.m. heijän
Kuh-Ränzen) ja Tyrollilaisten vanhoista laulamuksista jotka ovat
tulleet meijän tietyviksi, ovat melkeen yhtäläiset luonnostaan, kuin
meijän paimenen-soitot.

[318] Sen ensimmäisen näistä, kirjutin minä tässä Tukhulmissa,
Oululalaisilta merimiehiltä. Ja muistan kuullein samanlaisen soiton
Norjan Suomalaisissa (på Norrska finskogarna).

[319] Yksi meijän tolpparista, vanha _Hanno Laitinen_
Syvänmaan-Hännilästä, jota piettiin isona tietäjänä, soitteli heitä
kantelellansa. Häneltä ja kirkkomäin tyttölöiltä olen minä saannut
viiettä kymmäntä tällaisia vanhoja soittoja, osittain paimenen
loilotuksia, osittain muita vanhoja laulamuksia. Erinomattain saan minä
tästä kostella _Liisaa Puraista, Anna Kaisa Leinoista, Maija ja Anna
Liisaa Kiukasta_, ynnä heijän veljensä _Aato Kiukasta_, joka niin ikään
soitti heitä kantelellansa. Siitten ovat Herrat _Dráke ja Barkenbóm_
tässä Tukhulmissa heitä leviten kahtona ja oikoina, sitä myöten kuin
minun renki-poika _Tahvo-Immoinen_ (niinikkään Juvalta kotoisin)
lauleli heitä, heijän kuulla.

[320] Tästä tuloo että nämät laulut näyttäiksen monellen ehkä
yksin-mukaisiksi (enformiga); niin kuin moni ehkä kahtoopi heijän
soittamusta yhtä-eänelliseksi (monotonisk).

[321] Merkillinen on, että kaikki meijän vanhemmat laulut olivat
runot, ja että _runo ja laulu_ on vielä nytkin usein merkihtevä yhtä.
Sana _raunen, runen t. rynen_ merkihtee Saksan kilellä yhtä
puoskaroittamista, tahi yhtä sellaista sanoin-sopottamista, jota
Egyptin muinoiset papit, Persan tietäjät, ja Gymnosophistat Indiassa
ennen ruukkaisivat heijän rukouksissansa ja kahtouksissansa. (Zedlerin
Universal-Lexicon, T. XXX. p. 1133. T. XXXII, p. 1821).

[322] _Viis-neljäinen niveli, t. viis-polvinen niveli_, fem fjerdedels,
fem-noters-takt.

[323] _Vaihos_, repris, stroph, ombyte af takt (i musiken).

[324] _Vaihtaus_, variation; _vaihtama_, varietet.

[325] _Sana_, vers, stroph, ombyte af rad (i poesien).

[326] Samalla tavalla tavataan sanoissakin useemmittain ainoastaan
_kaksi sanaa_ kussakin värsyssä. Mainittava on myös, että kuin kahet
sanat eli värsyt (jotka aina ikään kuin seuraavat yhessä) lovistetaan
yhteen, niin synnyttäävät _kuusnivelöksen_ (en hexameter).

[327] Nimittäin sillä tavalla, että kukiin kieli kahesti koputetaan;
niin kuin olemme soitto-lehessämme osattanut.

[328] Kolmet näistä tavallisista Runon vaihtauksista luetaan Rühsin
_Finland och dess inwånare_, viimeisessä osassa, soitto-lehessä (_å
musik-bilagan_). Se joka tavataan v. Schröterin kirjassa, kuhuttu
_Finnische Runen_, ei ouk kansallinen.

[329] Sparrmanin _Resa i Afrika_.

[330] _Soitto-johtaus_, musikalisk skala.

[331] _Viserrös_, drill.

[332] _Heläjäminen_, rulad, passage.

[333] Suomalaiset nimittäävät useen Lehmiänsä sillä päivällä jollon
syntyyvät; niin e.m. (viikauven-päivistä) _Moatik', Tiistik', Kestik',
Torstik', Perjaka, Lauker'; Sunter'_ (nimi-päivistä) _Aner', Petrik',
Tuomik', Ristik'_ m.m. (juhla-pävistä) _Peästik', Heluna, Juhlik'_,
j.n.e.

[334] _Muksa_, merkihtee Tyttöä Norjan Suomalaisissa.

[335] Äitiä kuhutaan _munnaksi_, Norjan Suomalaisissa.

[336] _Mutti_, on yks hutun (puuro) laji, joka keitetään Ruotin ja
Norjan Suomalaisissa. Lue Swensk. Litter. Tidn. 1817. p. 800.

[337] Tämä soma soitto jotama muinon kuulin Moision ja Ilamäin tyttöin
soittavan sarvillansa, sanottiin olevan niistä vanhemmista paimenen
soitoista Juvalla. Mutta koska ainoastaan ensimmäinen vaihos on minusta
paimensoittoihin mukainen, niin olen minä heistä ikään kuin eroittanut
hänet, ja kirjuttanut sille sota-sanoja, koska muka ne ensimmäiset
nivelet käyvät niin ramakasti ja urhollisesti, kunnekka raukenoovat
niissä viimeisissä aivan laukeeksi.

[338] Minä en ole kuullut eläissäin muita kuin kaks suomalaista
Juoma-laulua; yksi oli Ruotista käätty ja alko: _Jos sull' on yksi
ystävä niin juo, ole ystävyyteis pysyvä ja juo!_ toinen oli yks runo,
vaan vasta näitä aikuisia, joka alkoi: _Viinast' on valitus-virsi, runo
ruoka kultaisesta_ (Pieniä Runoja I, osassa) joka siitten on tullut
lisätyksi ja kerroitetuksi. (Turun Viikko Sanomat, v. 1826).

[339] Henkellinen rakkaus suljetaan siinä luonnollisessa, ikään kuin
henki ruumiissa, kuitenkin heitä hyvin eroitetaan, sillä se
luonnollinen ei ouk henkellinen.

[340] Lauletan sillä tavalla kuin Ruohtalaisten laulu; _Här är ock en
fyllehund! Mina bröder -- Lambo_.

[341] Lauletaan kuin: _Hjertat mig klämmer, Sorligt jag stämmer_.

[342] _Tapaillemus_, Imitation. _Kirjuttamus_, Epistel.

[343] Lauletaan kuin: _Gubbarne satt sig att dricka_.

[344] Lauletaan kuin: _Så lunka wi så småningom_.

[345] Mitä tässä sanotaan Papista ja muista virka-miehistä, niin
se on sanottu heistä leikin-vuoksi, heijän muka juominkissa; --
ymmärtänöönhän hyö leikki-puhetta!  -- _Tolho_, stoft.

[346] Nimittäin, punsi-maljaiseen.

[347] Nossis oli yksi kuuluisa Runotar (_Sångmö_) Greekalaisissa.
(Lue: Otava II Osaa, p. 162. m.) -- _Simo, t. mesi_, håning, nektar.

[348] _Elämys_, Biografi, lefwernesbeskrifning.

[349] _Hyvistyminen_, förädling, moralisk förbättring.

[350] _Halventaa_, förringa, förakta.

[351] Tämä kuuluu kyllä ouvollen; vaan niin se kuitenkin tapahtuu.
Seneistä, työ jotka tietten hyvyyttä ihmisillen, elkeeten ajatella
jotta hyö (aina) kostaavat teitä! Jos työ sitä luuletten, tahi, jos
toimitatten hyvyyttänne (ainoastaan) että tulla jollakulla paremmalla
palkatuiksi; niin työ, jotka tahoitten muita sillä hyvä-syvämmellänne
pettää, tuletten ite petetyiksi. Sillä hyvyyven palkinto on _omassa
tunnossamme_, vaan ei toisten puheissa eikä muihen arvoksissa.
Sen eistä ei sanotak ilman syytä, meijän _uhravan ihtiämme_ ihmisillen;
sillä kuin haemme heijän parasta, niin kavotamme usein omaamme. Tästä
tuloo, että ne parraammat, kunnollisemmat ja kunniallisimmat miehet
usein ovat vähässä varassa, sillä hyö kahtoovat sitä ouvoksi
ettei käyttää rahansa hyviin harjoittamuksiin, tahi ettei auta
lähimmäistänsä, hänen hätässänsä. Hyö pitäävät tavaransa ainoastaan
yhtenä välikappaleena (såsom ett medel) että sillä vaikuttaa moailmassa
hyvyyttä, eivätkä seneistä heitä pitele eikä kiinitä, vaan mänettäävät,
koska hyö taitaavat heillä muita hyötyttää. Sitävastoin ne toas, jotka
kaikissa ensin kahtoovat omaan kukkaroon, hyö eivät suinkaan toimitak
hyvyyttä muillen, ja jos jollon-kullon jotakin toimittaisivat, niin hyö
sillä kuitenkin tarkoittaavat _omoo voittoansa_, tahi teköövät sitä
ainoastaan _ulkokullaisuuteksensa_. Hyö pitäävät rahansa isoinna
peätarkoittamuksena, johon hyö pyrkiivät ajatuksillansa, ja jonka
käsittämisessä hyö ovat hyvät kaikkia muuta altiiksi antamaan
(uppoffra). Tästä myöskin tuloo, että ne saijimmat ja saastaisimmat
ihmiset, aina usein ovat varakkaammat ja rikkahimmat; tahi toisinpäin
sanottu, että ne rikkaat ja varakkaat aina useemmittain ovat ahnaat ja
itarat. Kuin kuulet seneistä ketään mainittavaksi mainion rikkaaksi,
niin elä aina ajattele hänen rahojaan, vaan muistappas myös niitä
monta, jotka ehkä hänen rikkautensa tautta ovat tulleet köyhytetyiksi
ja vaivatetuiksi, ja kiitä ihtiäis ettet sinä ole näitä niänyttänyt; ja
kuin toas kuulet ketään köyhtyneeksi, niin elä häntä alena:
kuulustappas perään, jos ei hään sinun tahi sinun veljeisi tähen ou
joutunut köyhyyteen, ja ole nöyrä häntä auttamaan, jos taijat! Myö
tavamme sentähen köyhäin ja alhaisten joukossa (usseen) usseempia hyviä
ja hyvä-tahtoisia ihmisiä, kuin rikkain, pajaristen ja äväriäisten
parvessa. (Lazaruksen ja sen rikkaan tarina opettaa meitä, että
ennenkin moalimassa on ollut niin). Kaikki _älyrit_ (snillen, genier)
_tietyrit ja taiturit_ ovat niin ikkään usein köyhät ja varattomat,
joka on luonollinen; sillä hyö arvoavat tietoansa ja taitoansa enemmin
kuin rahaansa, ja mänettäävät tätä heihin. Tästä seuraa, että niillä
joll ois varoo, ei ouk ymärrystä sitä käyttää; ja ne taas jotka
ymmärtäisivät sitä käyttää, niillä taas ei ouk varoa. Kuin kuulet
seneistä autuan ja rikkaan myöskin olevan muillenkin avullisen, niin
osota hänellen kahesti kunniataisi, sillä hään on voittanut
luontoansakin.

[352] _Ennustaja_, Prophet.

[353] Tämä meijän katumus, on meissä yksi hyvä merkki, ja osottaa että
se kansa, joka näin kunnioittaa heijän muinoisia hyväntekiöitä, on jo
vaeltanut yhtä askeletta etemmäksi valaistuksen tiellä, kuin olivatten
koska nämät heijän uro-vainaat heissä löytyivät. Tästä seuraa että
tällaiset miehet, missä hyö voan ilmistyyvät, niin _eläävät ennen
aikasek_, tahi ne käyvät heijän aikuisiansa eitten. Senpä tautta heijän
iälliset eivätkään heitä tunnek, vaan nauraavat heillen ja pitäävät
pilkka-puheita heijän käytöksistään.

[354] Se on tosi kyllä, että se _totinen hyvyys ja ansio_ harvoin
palkitaan, tuskin tunnetaan. Sillä se vaikuttaa usein salassa muihen
tietämätäk. Vasta kuin varsin voaitaan, silloin se uskalluksella astuu
eteen, ja viattomuuen suojelemisella, tahi pahuuen paljastamisella
ottaapi totuuen turvataksensa; josta hään ussein tuloo pahoilta
vihoitetuksi, ja viimäinkin ehkä vikuutetuksi. Sillä tavalla _uhraa
'hyvys' ihtensä hyväksi muillen_, ja niin se on tehnyt iankaiken. Kutka
siitten palkitaan ellei hyvät? Heitä (usseemmittain) jotka kaikkiin
näkyvillä luetteloovat töitänsä, ja lukoovat vielä muihenkin omiksi;
heitä, jotka ulko-kullaisuutella kaunistaavat ihtiänsä heijän silmissä
joilta palkka on muka tuleva; eli jotka teköövät hyvyyttä ei _hyvyyven
tautta_ (rakkautesta hyvyyteen) vaan _palkinnon tautta_; tahi niitä,
joita luullaan puolestamme taipuviksi, ja kelpooviksi joksi kuksi
omaksi voitoksemme. Sillä harvoin kyllä hyvyyttä palkitaan hyvyyven
tähen, ellei siinä sivussa ouk joku _toinenkin tarkoittamus_ joka
huvittaa meijän joutavaisuuttamme eli omaa hyötytystämme (som
tillfridsställer wår fåfänga eller egennytta). Millä heitä siitten
palkitaan? Ulko-kunniallisuuella, tahi semmoisilla aineilla, jotka
muihen moallisten silmissä antaavat heillen arvoa, vaan jotka eivät
kuitenkaan heijän omissa, tahi muihen ymmärtäväisten, (yksin) ouk hyvät
tuottamaan heillen mitään ansiota. Sen eistä jos nämät ulkonaiset
kunnia-merkit eivät katoa jo ennen heijän kuoltua, niin häviävät
silloin, ja poisriisutaan ikään kuin ne voatteet, joissa hyö ovat
koreillunnaan. Sitä vastoin, niin _totinen ansio ja kunnia_ vasta
silloin ilmistyy, kuin ne ulkonaiset piirokset katoovat. Tätä
_sisimmäistä kunniata_ ei annetak meillen (muilta) ellei me (ite) ouk
sitä ansainneet; ja jos ei sitä annetak _ennen_ kuolematamme, niin
annetahan _jälkeen_; ja ellei sitä annettaiskaan, niin se on kuitenkin
meihin tuleva; sillä totuus aina omaansa perii. Minkä tautta heitä
vasta kuoltuansa näin kunnioitetaan? mahtaa ehkä jokuu aatella. Sen
tautta etteivät ihmiset arvoo ansiota, ellei se ouk kullassa kuvattu,
eivätkään tahok tuntea sitä toisessa, koska se heissä muka puuttuu; sen
eistä, että silloin jo rikkainkin livistäjät (smickare) ja köyhäin
kielen-lakkarit (bak-dantare) homehtuuvat kukiin hauvassansa. Silloinpa
vasta totuus aukaisoo suutansa, ja silloin vasta kansankin mielet ja
silmät avauntuuvat.

[355] Se on näissä heijän voaroissa ja vastuksissa, kuin jaloja miehiä
vasta koitellaan ja tunnetaan; sillä myötäisissä taitaa ehkä jokainen
olla mies puolestansa.

[356] Ilman näitä varsin hyviä ja ylistettäviä ihmisiä, niin tahomme
myöskin puhua muista, jotka jonkun muun syyn tähen ovat olleet muita
merkillisempiä; tahi joihen ruummiillisessa eli henkellisessä luonnossa
tavataan jotakuta erinäistä ja äkkinäistä, eli joihen elämä jostakusta
tapauksesta tuottaa valaistusta meijän tarinamukseen.

[357] Se ei ouk ainoastaan näistä meijän ylhäisimmistä virkamiehistämme
joista meijän tuloo puhumaan, sillä heillä löytyy kyllä ylistäjöitä
muutenkin; myö tahomme nopeemmin hoastoo niistä alhaisemmista ja
yksinäisistä moa-miehistämme, jotka ovat ansainneet tulla meiltä
ylistetyiksi; ja meijän täytyy ainoastaan valittaa, että moni mies joka
oisi ehkä ensin arvon ansaihteva, tuloo muita myöhämmäksi, koska meillä
tässä puuttuu ne tarkemmat tievot heijän elämäkerrastansa, joita
tarvittaisimme.

[358] Sillä missä vaan _into ja voima_ löytyy, siinä hyö ovat myöskin
vaikuttavaiset; ja missä näitä ei tavatak, siinä heitä tyhjään haetaan.

[359] Näistä ovat erinomattain, Vhaelin, Gananderin, Porthanin,
Messeniuksen, Juustenin, Calamniuksen, Salamniuksen, ja monen muihen
nimet, mainittavat. Ylikynteen sanottu, niin Pohjalaiset ovat olleet
parraat Suomalaiset, hyö ovat tähän astikka enin rakastanneet
Isämmoatansa, ja omoo puhettansa. Kuin vallasväki muualla Suomessa
eivät milloinkaan puhuk Suomea keskenänsä, vaan Ruotia, niin
Pohjolaiset nouattaavat Suomea heijän jokapäiväisessäkin puheessaan,
sekä kaupunkiloissa (erinomattain Oulussa, Kokkolassa, Salossa ja
Kajanassa) että muualla. Tästä ehkä tulee, että hyö pitäävät muita
Suomalaisia ikään kuin halvempana ja ansionsa alla; tästä tuloo, että
hyö vanhoinna sota-aikoinna olivat kaikista enin urholliset ja
vihollisiansa vastaan vasta-sotivaiset, ja hallitukseensa uskolliset.

[360] Tästä tuloo että meillä on parempaa tietoa Pohjanmaasta,
kuin muista Suomalaisista maista, erinomattain sota-ajoilla.
Savossa ja Karjalassa minä en tunnek yhtään, joka näinnä aikoinna oisi
jolla kulla tavalla harjoittanut hakeaksensa tietoa meijän
tarinamuksesta eli kielestämme. Se oisi toivottava, että meijän
toimellisemmat miehet, tästäpuolin enemmin tarkoittaisi näitä asioita,
ja pistäisivät kirjaan kaikkia mikä on valaistusta meillen tuottava,
niin yhessä kuin toisessakin; jott' ei eneä saatettaisi meitä syyttää
kehtamattomiksi laiskuriloiksi ja huolimattomiksi kapeiksi, niin kuin
on moni meistä ehkä ollut. Se on surkuteltava kyllä kahtoa, miten
kelvottomasti myö monestin käytämme näitä meijän vanhoja kirjojamme,
joissa löytyisi moni tarpeellinen tieto ja selitys vanhoista
ajoistamme. Ei siinä kyllä, että viholliset ovat heitä hävittäneet ja
polttaneet, mutta myö turmelemme heitä vielä itekkin. Minä tiijän e.m.
että Lain-tutkian _Malénin_ kuoltua Savossa, niin kaikki kihlakunnan
vanhat peätökset ja lain-toimeukset (rättegångs-handlingar) (kussa
löytyyvät kaikki Savon vanhat lain-asiat) jätettiin hujan-hajan hänen
perällisten korjuun, varsin tuulen nojalle. Ne jotka hänen perästä
tulivat siihen virkaan, eivät ouk vielä sieltä hakenneet näitä vanhoja
tois-sata vuotisia paperia, jotka jo lähes 30 vuotta ovat olleet näin
heittiollen heitettynnä. Niitä makuutetaan vielä nytkin yhessä vanhassa
pahapäiväisessä lukottomassa vaunu-majassa (wagnslider) _Sairilan_
hovissa, _Mikkelin_ pitäjässä, kussa heitä linnut ja muut sonnittaa ja
panoo tärviöllen. Eiköhään joku sielä oisi niin armahtavainen ja
hankkisi heillen parempata korju-paikkoa, kosk' eivät hyö sitä tie
joihen pitäis.

[361] Näistä hänen kirjutoksista on erinomattain mainittava hänen
_visitions-akt_ af år 1701, (_festo Mariae annunciationis_), joka
löytyy Turun Papin-neuoittelemuksen kirjan-säilyksessä (arkif); ja
jossa hään antaapi monet tarkat tievot Pohjanmaasta. Se oisi
toivottava, että kaikki sellaiset vanhat selistykset (beskrifningar)
tulisi painetuksi.

[362] _Er. Castrénin beskrifning om Cajaneborgs Län_, p. 43.

[363] Yksi nimeltä _Ericus Wallenius_ sanotaan pitänneen
_ruummis-saarnan_ hänen yliten, jota painettiin v. 1706 Turussa tällä
nimitöksellä (under denna titel, benämning): "Christillinen Ruumis
Saarna, cosca -- Herr Joh. Cajanuksen ... ruumis lepocammioons, ja
hautaan johdatetuxi ja lasketuxi tuli", 1703. (_lue Keckmans
förteckning å Finska skrifter_ p. 18); mutta kovaksi onneksemme, niin
ei sitä ouk soatu käsihimme. Siinä ehkä löytyisi selvämpee tietoa hänen
elämästä.

[364] _Kuuluistamus-toimeus_, visitations-akt.

[365] _Poiskirjuttaa_, utskrifwa, proskribera.

[366] _Moa-viljelemus_, åkerbruk.

[367] _Paikka_, punkt.

[368] _Vara-laillinen_, extra-ordinär.

[369] Näitä 150 miestä, joita pitivät sota-aikoina kostentaman, niitä
kustentivat ja palkihtivat hyö rauhallisinna aikoinakin, ynnä heijän
upserinsa; sillä tavalla, että talonpojat talonsa ja varansa myöten
meärätteleiksen heijän kustentamiseksi. Tämä meärätteleminen (rotering)
tehään aina uuvestaan 10:nen vuuen peästä, sitä myöten miten talot ovat
varakkaat. Heijän upserin palkkaamiseksi, maksetaan joka tilasta 1/12
tynnäriä riistoa. Eikä sen isompata väkee tässä millonkaan ouk ollut.
Ilman tätä, niin maakunta äksierattiin kahestin vuuessa, niin ikään
omalta Katteiniltansa, jota tehtiin aina vuoteen 1733. Silloin moaherra
Rålamb epusti tätä, ehkä maakunta aina oli sitä halainut. Henki-pano
kirjoista nähtiin, että ilman talon-isäntiä löytyi 800 nuoria miehiä,
jotka heijän hihtemisensä ja tarkka-ampumisensa suhteen, oisi ollut
kyllä, näitä ahtaita mehtä-rotkoja varuistelemaan ja salpamaan. Vuona
1790 oli tämä nosto-rahvas (bewäring) jo kohonna 1500 mieheksi.

[370] Jos yksi yksinäinen mies jollon kullon toisella ajalla oisi
uskaltanut puuttua semmoisiin töihin, niin hään oisi jo kohta yheltä
valaisemattomalta hallitukselta tullut nosteliaksi (för en
upprorsmakare) luultuksi, ja sala-kurilta käsitetyksi, ja pantuksi ehkä
semmoiseen paikkaan, kuhun ei kuu eikä päivä paistaisi hänen peälle.
Niin se kävi _Brennerin_ kanssa (yksi toinen Suomalainen pappi); kuin
hään sai tietäksensä niitä juoneita, jotka salassa viritettiin Koarle
XII:nen vastaan, ja joilla hänen ikeensä viimeinkin lyhenettiin, niin
hään varoitti Kuninkastansa, ja ilmoitti hänelle koko asian. Mutta
Kuninkas ei uskonut häneen. Seneistä kuin se oli tapettu, niin
Brenneriäkin tavoitettiin, ja tuomitettiin kuolemaan. Häneltä hakattiin
peä poikki Tukhulmissa s. 4. p. Heinäkuussa v. 1720, Sepä oli hänellen
palkaksi uskollisuutestansa: "_Onni toisen autuahan, toisen vaivaisen
vanhinko_."

[371] Tällä sanalla ei ymmärretäk aina ummikko-Venäläisiä, vaan Venäjän
puolella asuvia Suomalaisia ja Karjalaisia, jotka ovat Greekan uskoon
kuuluvaisia. Moni kuhtuu heitä myös _Ischoriloiksi_, koska suurin osa
heistä asuu Ischoran kymin tienoilla. Ne heistä jotka asuuvat
Inkerin-moassa, pienissä kansakunnissa muihen Suomalaisten välillä,
kuhtuuvat ihtesek _Inkrikoiksi_, ja puhuuvat kaikki varsin selvee
Suomea.

[372] _Ansioittaa_, göra förtjent.

[373] _Kuninkaallinen Linnan-Pikku-piiruttaja_, Kongl.
Hof-Miniaturmålare.

[374] _Lain-istuja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä_, Assessor wid
Kongl. Antiqvitets-Arkifwet.

[375] _Gezelii Biogr. Lexicon_, I D. s. 131. Mutta _And. Ant. v.
Stjernman_ nimittää, että se oli syntynyt s. 8. p. Huhti-kuussa.
(_Matrikel öfver Sw. Rik. Riddersk. och Adel_ II D. p. 1083).
Yhtäpä tuo meillen liene minä päivänä se oli syntynyt, mutta hakeaksein
parempoo perustusta, olen minä Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä
(i Kongl. Riks-Arkifwet) perään-ehtinyt niitä käsikirjoituksia, jotka
näistä ajoista löytyy. Vaan siinäkin seisoo yhessä kohassa, että se oli
syntynyt s. 8:na päivänä, vaan toisessa toas, että se oli syntynyt s.
18:nä.

[376] _Joensuu-kaupunki t. Uuven Koarlenkylä_, Ny-Karleby.

[377] _Jouto-aikoina_, under skol-ferierna.

[378] Mikä _Messenius_ tämä mahtoi olla, on tietämätöin, mutta on
uskottava, että se oli se nuorempi. Sillä Lain-istuja _Joh. Messenius_
viskattiin jo v. 1616 vaimoneen ja Lapsineen ikuiseen vankeuteen
Kajanin linnaan, jossa häntä suljettiin 19 aastaikoa. Irti-laskettunna
v. 1635, muutti hään Oulun kaupunkiin, jossa hään asui kunnekka
hään kuoli v. 1637. Hänen poikansa Vallan-Tarinamus-Kirjuttaja
(Riks-Historiographen) _Arnold Messenius_, täytyi ynnä isänsä, kauan
istua vankeutessa. Peästettiin kyllä vihtoin ulos, vaan pantiin
v. 1624 Tukhulmissa toas arastiin. Sieltä laitettiin häntä v. 1626
Käkisalmellen, jossa häntä piettiin 12 vuotta vankeutessa.
Laskettiin sieltä v 1640; koroitettiin isoimmiin virkoin, ja tehtiin jo
v. 1648 Vapa-sukulliseksi; mutta tuli kohta sen perästä toas
vankeutetuksi, ja v. 1651 Tukhulmissa leikatuksi, ynnä hänen 17 vuotias
poikansa, nimeltä _Joh. Messenius_, joka silloin jo oli Kuninkaallinen
Kirjuttaja (Kongl. Sekreterare).

[379] Matkustaminen muissa maissa, on iankaiken pietty parahainna
johtauksenna soahaksensa hyviä ja tarpeellisia tietoja; tahi
kunnollisia ja valaistuja kansallaisia. Europan hallitukset ovat
seneistä monella tavalla ei ainoastaan kehoittaneet viisauen
harjoittamista omassa moassa, vaan rahoilla auttaneet alamaisiansa
ehtimään sitä muualtakin. Erinomattain ovatten raha-auttamuksilla
kehoittaneet oppiviansa ja nuorempia moamiehiänsä vieraissakin
Opistoissa tietoansa lisentemään. Että tällaiset matkustamiset ja
tietomuksiin harjoittamiset muissa maissa, jo vanhoinnakin aikoina
luettiin tarpeelliseksi, nähään siitä, että ne muinoiset Greekkalaiset
käyttivät aina nuorukaisiansa koulussa muissa maissa, kuin olivat
kotona ensin lopettaneet opetuksensa; samaten Ruomalaiset, ja muut
valaistut kansat. Myö vielä pistämme siihen, ja sanoomme olevan varsin
mahottoman, että käymätäk vieraissa maissa, oikeen rakasta
isämmoatansa. Sillä silloin vasta sitä tunnetaan ja arvataan, koska
sitä muihen maihen kanssa verrataan; ja myö uskaltamme sanoa, että ne
miehet, jotka enin ovat harjoittaneet isämmaan parasta ja hyvyyttä,
ovat kaikki nuoruuessansa käyneet muissa maissa. Sillä ilman tätä, hyö
eivät tuntisikkaan omia puutoksiansa, sen vähemmin osaisi heitä auttoo.
Myö otamme ite Zaari _Pietaria_ Venäjän vallan perustajaa mainioksi
esimerkiksemme.

[380] _Aljet_, lärospån.

[381] _K. Vanhain-Kootus_, Antiqvitets-Collegium, asetettiin Upsalassa
v. 1667, jonka asettamiseksi valitettiin 7 miestä; joihen joukossa
Hadorphia tehtiin osalliseksi; nimellä: "Kirjuttaja Kuninkaallisessa
Vanhain-Säilyksessä" (Sekreterare i Kongl. Antiq. Arkifwet).

[382] _Piiruttaja_, ritare, figurtecknare.

[383] Tämä kaikki sanottiin _Hadorphin syyksi_, joka oli kyllä
toimellinen ja kiivas Vanhoin koottamisessa; mutta muuten juonikas ja
yksin-valtias. Hään keänsi kaikki kunniaksensa mitä _Brenneri_ teki,
(sillä hänen omasta piiruttamisestaan ei ollut mitään) ja piti
ite kunnian että palkan. Samaten antoi hään nimessänsä ulos
_Rim-Krönikorna_ v. 1674, _Olof den Heliges Saga_ v. 1675, m.m. ehkä
jokainen kyllä tietää ettei hään kelvana paino-ojennustakaan
(korrekturen) lukemaan.

[384] Näistä Brennerin _Monumenta Templi Cathedr. Upsal_. on
mainittavat, "Pyhä Brigittan, ja Birge Pedersonin tahi Brigittan isän
hauta-merkki" Upsalan kirkossa, jota hään on siitten piiruttanut
kuparissa; ja "Pyhä Eerikin taulu", joka oli pantu hänen hauvan yliten
Upsalan kirkossa, kuvaellen tämän Kuninkaan isoimmat vehkeet, tehtynnä
sekä puol-kuvauksessa (i basrelief) että maalauksissa, monessa
osa-kunnassa (i många fördelningar). Jota kaikki _Brenneri_ aivan
kauniisti paineihinsa kanssa kuvaili. Alku-perä (originalet) on jo
kavonnut, mutta taulu on uuestaan Holmilta piirutettu ja painettu
kirjassa _Monum. Upsal_. 1: 186.

[385] Näistä, niin hauta-kivein kuvat vielä löytyy Kunink.
Kirjan-Kootuksessa N:o F. b. 5; vaan Runa-kiviin piirutokset tavataan
_Nescherin_ luomia, Vest-Göthan merkillisytein seassa (bland West.
Göth. märkwärdigheter). _Brennerillen_ luvattiin tästä 300 talaria
hopeassa, vuosilliseksi palkaksi.

[386] _Suljetus_, Kloster: _Papin-suljetus_, munk kloster; _piikoin
suljetus_, nunne-kloster.

[387] _Kunink. Vallan-Säilyksen käsikirjoituksia_, Kongl.
Riks-Arkifwets Manuskripter.

[388] _Kunink. Runomus-, Tarinamus- ja Vanhain-Opiston Kirjuttaja_,
Kongl. Witterhets, Historie och Antiqvitets-Akademiens Sekreterare.

[389] Hauta-kivet tässä Vadstenan kirkossa, joita hään piirutti, oli 64
kappaletta, jotka siitten tulivat puuhun kuurmatuiksi, ja joista
ainoastaan otettiin 4 tahi 5 painosta (aftryck) kaikkiaan, joita
muutamissa Kirjan-Kootuksissa säilytetään ja näytetään kalliinna
harvauksina (rariteter). -- _Merkillisyys_, märkwärdighet.

[390] Lue muist.[399]

[391] _Gezelius_ nimittää, että hään ite Tukhulmiin tultuansa otti
erotustansa (afsked) ammatistaan, koska se ei häntä kuitenkin
elättänyt, ja rupeisi Pikku-piiruttajaksi, joka oli hänen mielestä
hyötyllisempi (?).

[392] Ne merkillisimmät näistä hänen kuvista, joita hään piirutti aivan
tarkasti meärän-laskemisen jahtauksella (enligt en Geometrisk skala) on
e.m. -- _Pyhä Henrikin_ muisto-merkki Nousisten kirkossa, jota hään
piirutti v. 1672, ja jota hään siitten anto _Sartoriuksen_ piiruttaa
kupariin; -- Ruhtinaan _Birger Jarlin_ kuva, joka oli tehty
Hämeenlinnan linnassa, ja joka on niin ikään siitten piiritetty
kupariin, ja löytyy myöskin painettu kirjassa _Svecia Antiqua &
Hodierna_; -- _Viipurin pata_, joka on vielä painamatak; -- _Pyhä
Eerikin_ kuva Naantalissa, jota piirutettiin kupariin v. 1677, ja
sisään-liitettiin yhteen Juttelemukseen Pyhästä Eerikistä; Yksi kuva
_Pyhästä Henrikistä_ ja muutamista Suomalaisista talonpojista, joka
löytyi Iso-Kyrön kirkossa Pohjan-moalla, ja jota siitten on puuhun
piirutettu, vaan ei ulosannettu, m.m.

[393] _Kuvitus_, teckning.

[394] _Nahka-kirjoittamus_, pergament-skrift. Näistä vanhoista
Suomalaisista kirjoista, joita hään oli tuonnut sieltä myötensä, oli:
_Ansgarii Lefwerne_ (Ansgariuksen Elämä) jonka hään löysi Turun
kirkossa, poisviskattu vanhoin lapioihen ja luutoin joukkoon.
Tämä kirja jonka luullaan olleen Linköpingin Piispan Nikolauksen
tekämä, painettiin siitten _Örnhjelmiltä_ sekä Ruotiksi että Latinaksi,
nimellä _vita Ansgarii gemina_. -- _Chronicon de Sancta Brigitta_. --
_Juusteni Chronicon Episcopor. Finland_. (Käsi-kirjoituksessa). --
_Adagia Fennonica_; mutta mihin hyö ovat joutuneet, on tietämätöin. --
_Dissertatio epistolaris_, jossa näytetään, että Suomalaiset sanat
ovat emä-sanoja (stamord) Ruohtalaisessa kielessä. Ei tätäkään kirjoo
eneä löyvetäk. Nämät ja muut semmoiset vanhat kirjat antoi hään
Vanhain-Kootuksellen, josta annettiin hänellen osa hänen kahen
vuotisesta palkasta. Suureksi vahinkoksemme niin on suurin osa
näistä meijän Vanhoin tuntemisessamme tarpeellisista kirjoista jo
joutuneet hukkaan. Minä olen heitä ehtinyt Kuninkaallisessa
Kirjankootuksessa (Kongl. Bibliotheket) tässä Tukhulmissa,
että Kunink. Vallan-Säilyksessä (Kongl. Riks-Arkifwet) ja Kunink.
Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqvitets-Arkifwet) -- mutta tyhjään.
Ainoastaan muutamia näitä Brennerin piirutoksia olen minä ynnä muita
Suomalaisia kirjutoksia käsittänyt pois-salaistuna vanhoin paperien
pankoissa Kuninkaallisessa Kirjan-Kootuksessa tässä Tukhulmissa, kussa
heitä löyettiin hänen virka-kumppalinsa Kirjotus-Neuon (Kansli-Rådet)
_Peringsköldin_ käsikirjoituksissa. Meijän, ja meijän Suomalaisessa
Tarinamuksessammc arvossapiettävä, maamiehemme Kunink. Kirjuttaja
_A.I. Arwidsson_, on näissä ylöshaetessa, kaikella tavalla osottanut
minulle avullisuuttansa ja hyvä-tahtoonsa. Nämät _Brenneri_ vainaan
kuvaukset, sisällensä pitää piirutoksia sellaisista vanhoista
kuvista, joita hään löysi kuvailtuna vanhoissa kirkko-muuriloissa,
ikkunoissa ja seityisissä, liioitenkin vanhoilla hauta-kivilöillä.
Ne ovat yli-kynteen pienemmiin ja suuremmiin kanssa yhteen-luettu
kaheksatta kymmenettä. Meijän aivotuksemme oisi, että tilaisuuttamme ja
vähä varoamme myöten, tässä meijän Otavassamme heitä moamiehillemme
toimittoo, että sillä mahtaisimme heitä pelastaa kavotuksesta.

[395] Lue: _Hadorphs Concept Memor. till K. Colleg. d. 30 Maj 1671_.
6:101.

[396] Näistä on erinomattain mainittavat, _Varnhemin_ kirkon vanhat
muistomerkit, joita hään myöskin anto Vanhain-Kootukselle.

[397] _Pyyhikas_, pensel.

[398] _Rahan-tietomus_, Numismatik, wetenskapen om mynt.

[399] _Hadorph_ kirjuttaa ite tästä Gréve _de la Gardielle_ (joka piti
Brennerin puolta) näin: "_jag kan ingen hjelp och resepenning för
Ritaren bekomma, utan spisar honom (Studenten Brenner) med godt
hopp_." (Lue: Hadorps bref af d. 12:te Juli 1670).

[400] _Valtamies_, Statsman.

[401] _Sanan-Toimittaja_, Minister.

[402] _Vapamerkin-Piiruttaja Kuninkaan Kirjutteluksessa_, Wapenmålare
wid Konungens Kansli.

[403] _Vapatietomuksen vaatimuksia myöten_, enligt Heraldikens reglor.
_Vapa-kirja_, Adels-diplom, bref.

[404] _Vapa-Huone_, Riddare-Huset.

[405] Nämät, että myös kaikki _Brennerin_ piirutokset, ovat merkilliset
ei ainoastaan heijän soreesta kuvittamisesta, mutta myös sen kauniin ja
korean painin tautta, jota hään on ollut hyvä heillen antamaan, ja
josta hyö vielä nytkin toist'-sata vuotta vanhat, näyttäävät kuin
oisivat vasta äsken tehtyt.

[406] _Valta-Kirjuttaja_, Stats-Sekreterare.

[407] _Valta-lupa_, privilegium.

[408] Se ulos-annettiin nimellä: _Thesaurus Nummorum Svio-Gothorum_,
&c.

[409] _Apu-raha, t. elo-raha_, pentio, underhåll.

[410] Tämä _Peringer_ tuli vielä samana vuonna koroitetuksi
Vapasukullisuuteen, ja kuhuttiin _Peringsköld_. Häänki on mainittava
rakkautensa suhteen Vanhuksia tiiustella; sekin kuvitteli ja kirjutteli
kaikkia vanhoja jäännöksiä. Mutta sekä kuvittamisessa että
piiruttamisessa ei hään, eikä _Hadorph_ ouk _Brennerin_ kanssa
verrattava.

[411] _Vanhain-Selittäjä_, Antiqvarius.

[412] Lue: Kongl. Resol. d. 16 Sept. 1693.

[413] _Painuttamus_, tryckning; _seuramus_, fortsättning.

[414] _Aivostella_, uttänka, uppfinna, föreslå.

[415] Hänen Vapa-merkki osottaa yhen osan Vanhain-Kootuksen
kiinitöksestä (af Ant. Koll. sigill), nimittäin yhen _Phoeniksen_.

[416] _Taitavaisuus_, skicklighet. Kunink. Vallan-Säilyksen kirjoissa,
annetaan _Brennerillen_ tämä kiitos: "i sina arbeten war han aldeles
outtröttelig och ytterst noggrann... Han war särdeles skicklig, helst
han gjorde wäl, hwad han gjorde."

[417] _Juonittelemus, nioittelemus_, intrig, kabal;
_viran-kilvoittelemus_, tjenstsökeri, lycksökeri.

[418] Hään oli Kauppamiehen _Niklas Weberin_ ja hänen vaimonsa
_Christina Spoorin_ tytär; syntynyt Tukhulmissa v. 1659, s. 29. p.
Huhti-kuussa, ja kuollut v. 1730, s. 14. p. Syys-kunssa.
(lue _Act. Litt. Sv_. vuonna 1731, p. 18). Hänen kuva löytyy liitetty
hänen kirjassansa, ja muutenkin kuvailtu yhessä miehensä kanssa, (lue:
viite 424).

[419] Ensimäinen kokous näistä hänen lauluistansa painettiin
Tukhulmissa v. 1713, heissä ei löyvyk muuta kuin paljasta Hiä-,
Nimipäivällisiä- ja Hauta-virsiä, tahi muita seittyisiä Surun ja Onnen
toivotuksia. Toinen osa heistä painettiin v. 1732.

[420] Tämän hänen oman käsitekonsa olemme kivelle piiruttaneet, ynnä
hänen monet kuvaillukset.

[421] Tämä kaunis Kirjan-kootus tuloo nyt kohta huutokaupalla (genom
auktion) myötäväksi ja hajotettavaksi. Se oisi hyvin jos joku ostaisi
nämät meijän Moamiehen kirjutokset, Turun Opiston Kirjankootuksellen.

[422] Tämä kallis ja arvattava kirja sisällensä pitää 580 aivan
kauniisti kupariin piiritettyjä Ruohtalaisia, muisto- ja kunnia-rahoja,
ynnä muita kulta-, hopia- ja vaski-rahoja, ynnä heijän selistystä
Latinaksi.

[423] Tämä kuva, joka näyttää olevan tehty hänen vanhuuellansa, ei ouk
ollenkaan sen näköinen kuin se jonka hään oli ite tehnyt v. 1693, ja
jota luulemme uskottavammaksi.

[424] Tämä _Brenneri-suku-kuvaus_ mahtaa olla varsin soma, jos saisimme
peättää sitä myöten, mitenkäs se on kuparissa kuvailtu. Keskellä nähään
Vapahtajan muoto, jonka yliten on kirjutettu: _jehovah_, ja jonka
ympärillen on tehty kaikkiin Brennerien kuvat. Nimittäin -- 1)
Lainistujan Ukon-isä, Mustasaaren muinonen Rovasti _Martinus Matinpoika
Brenner_, syntynyt Nerpissä v 1516; Kuollut Vaasassa v. 1595. -- 2)
Hänen poikansa Vaasan entinen Rovasti _Henrik Martinpoika Brenner_,
syntynyt Vaasassa v. 1552, ja kuollut samassa paikassa v. 1616; -- 3)
Hänen poikansa Iso-Kyrön Kirkkoherra _Isak Heikinpoika Brenner_,
syntynyt Vaasassa v. 1603, kuollut Iso-Kyrössä v. 1670. -- 4) Hänen
poikansa Lainistuja K. Vanh. Säilyksessä Elias Isakin-poika Brenner,
syntynyt Iso-Kyrössä v. 1647. -- 5) Hänen vaimonsa _Soph. E. Brenner_,
syntynyt Tukhulmissa v. 1659. Kaikkien näihen alla on siitten Latinaksi
kirjutettu: _Proavo avoque ecclesiae hujus Pastoribus quondam
dignissimis, qui et centesimo abhinc anno decretum conciilii
Upsaliensis ambo subscripsere nec non patri charissimo monumentum
posuit Elias Brenner Reg. Colleg. Antiquit. Assess. et Reg. in Min.
Pict. P. A:o MDCXCIII_.

[425] _Pikkuus_, Miniatyr.

[426] _Peä-Majuri_, General-Major.

[427] _Linnan-isäntä_, Ståthållare.

[428] _Sota-Evesti_, Krigs-Höfding.

[429] _Henken-Rykmentti_, Lif-Regementet.

[430] _Varuistus_, festningswerk, förskansning.

[431] _Saksilaiset, Saksin-moa_, Saxare, Saxen; tällä nimellä
eroittamme heitä _Saksalaisista ja Saksan-maasta_, Tyskar, Tyskland.

[432] _Uskaus_, mod, tapperhet; _Uskallus_, wågsamhet; _Uskallisuus_,
tillförsigt, förtröstan, säkerhet; _uskollisuus_, trofasthet, trohet.

[433] Lue: _Stockholms Dagl. Allahanda 1776, N:o 13; Gezelii Biogr.
Lexicon, III D. s. 60; Gyllenstolpes descriptio Sveciae, Lib. VIII,
cap. VI_.

[434] _Sota-Asettaja_, Fältmarskalk.

[435] _Valpas kulettaja_, waksam Anförare.

[436] _A. v. Stiernemans Genealog. Matrikel öfwer Swenska Riddersk. och
Adeln_, Stockh. 1770, 8:o p. 94.

[437] _Balkisten_ Herraskartano on Vehmaan pitäjässä Turun läänissä.

[438] Hänen vanhemmat oli Kenral _Henrik Clausson Flemming_, Herra
Viurulaan ja Balkiseen, ja hänen toverinsa _Brita Henriksdotter Risbet_
Nääsistä.

[439] Hänen isä oli Linnanisäntä _Joachim Flemming_, ja hänen äitinsä
_Ingeborg Stjernkors_.

[440] _Mälkilän moisio_ on Iso-Lohjan pitäjässä, Uuvella-maalla Turun
läänissä.

[441] _Vara-Merikäyttäjä_, Vice-Amiral. _Merisoturi_, Vikinge.

[442] Jonka isä oli Lainjulistaja, siitten Käskyn-käyttäjä,
(Befallningsman, Befallningshafwande) Hämeenlinnassa, nimellä _Erik
Bergen_, Herra Hyväkylään ja Mälkkilään, joka ensin piti 5 kantaisen
tähen kilvessänsä ja ristin rautalakissansa, mutta siitten otti
äitinsä nimen _Spåra_, ja hänen sotamerkinsä.

[443] _Lahtipujon_ moisio on Hämeen läänissä

[444] _Piäratustaja_, Ryttmästare.

[445] _Pähkinä Linna_, Nöteborg.

[446] _Selittäjä_, Comissarie, Utredare.

[447] _Moa-tutkimus_, Jordranfakning.

[448] _Piä-Sovittaja_, Hufwudmedlare, reglerare.

[449] _V. Stjernm. Matr. öfwer Sw. Ridd. och Ad. I D. p. 256.
Finska Ad. och Riddesk. Hist. Praes. J.F. Wallenius. Åbo_ 1827.

[450] Hänen isänsä oli _Juho Pertunpoika Boose_ Lahenpujosta ja
Korunasta, hänen vaimonsa oli _Ingeborg Heikin tytär_.

[451] Lue: Schefferi Lapponia.

[452] Sekä Tuneld (Geographie öfwer Konunga-Riket Swerige IV D. p. 129)
että myös Gjörvell (Det Swenska Bibliotheket I D. p. 53) sanoopi että
se oli 8 jalkaa ja 4 tuumaa pitkä; mutta Castrénin Juttelemuksessa
_Beskrifning öfwer Cajaneborg_ p. 15 ja 16, seisoopi, että sanottiin
hänen olleen 3 kyynärtä ja 3 1/2 (puoli neljättä) korttelia pitkä, eli
puolta korttelia vajoo 4:een kyynäreen. Nämät puheet ei ouk oikeen yhtä
pitäväiset. _Castréni_ toimitti mitenkä hään on kuullut puhuttavaksi;
vaan ne toiset, sitä myöten kuin häntä Harlemissa mitattiin. Se on
mahollinen, että jos se kotoa lähtiissänsä, oli nuori ja kasvavainen,
jotta hään oisi pois-ollessansa vielä kasvanut muutaman tuuman; tahi,
että jos miittuutivat häntä kuoleena, että se oli kuoltuansa virunut,
niin kuin sanotaan tapahtuvan; on myöskin mahollinen, että tässä
ymmärretän Hollannilaisten mittuutta, joka on vähempi meijän. Olkoonpa
tuo miten tahaan, niin oli hänellä pituutta kyllä.

[453] Kuninkas _Fredrik II_ eli _Jaloinen_, kuin häntä myöskin
kuhutaan, valitti ne pisimmät miehet kaikista hänen Rykmenttilöistään,
ja asetti heitä yheksi erinäiseksi väeksi. Mutta ei ainoastaan sillä,
että hään valihti heitä omasta valtakunnastansa, hään maksoi myöskin
isot rahat soahaksensa heitä muista maista. Näihin joukkoon pestaisi
hään myöskin _Cajanusta_, mutta se ei kelvanut, koska se oli ikään kuin
_Jättiläinen_ muihen seassa.

[454] Hään oli kuuluisa ei ainoastaan pituueltansa, mutta myöskin
voimaltansa. Hänen sanottiin olleen kauhian väkevä, mutta niin
hiljainen ja tyynnä-tapainen, ettei häntä mitenkä saatu suuttumaan.
Yhen toisenkin voipaan sanotaan silloin olleen Preussissa, ja tulleen
rinnustelemaan tämän Suomalaisen kanssa. Mutta _Cajanus_ ei tahtona
häneen puuttua. Toinen rupesi tuosta vielä enemmin häntä kiistelemään,
ja sanotaan hänen viimein yllyttäneen häntä mänemään siihen
kauppaan, että hyö piti kerran kukiin soaha antoa toinen toisellensa
korva-puustin. Viskattiin arpoo, ja Preussilainen sai vuoron ensin
paiskataksensa. Silloin sanotaan hänen antaneen _Cajanuksellen_
semmoisen aika kajauksen, että hään oli vähältä koatua; mutta kuin tämä
siitten suutuksissaan sukaisi toista korvalleen, niin sanotaan hänen
laskenneen häntä niin, että se mäni henkettömäksi. Tämän sanotaan
olleen syyn, minkä tähen _Cajanuksen_ täytyi peät-suoroo paeta pois
Preussin maasta.

[455] _Elo-leipä_, Fri-bröd.

[456] _Gyllen_ on yksi pieni hopea-raha Saksan maalla, joka teköö
meijän rahassa 44 killinkiä pankkoossa. Hään lahjoitti sillä tavalla
pois 11,625 Riksiä Pankkoossa.

[457] _Mennoniittiläisten seurakunta_, (Mennoniternas diaconat).
_Mennoniitit eli Uuestaan-kastetut_, nouatti yhtä uskon-erkamusta.

[458] Tämä Daniel Cajanuksen silkki-takki (kappa) löytyy vielä
Pohjan- moalla tallella.

[459] Tästä on moni aprikoinut, että myö tällä meijän lyhyellä i'ällä
kuitenkin vaikutamme ja toimitamme enemmin, kuin moni meijän
esivanhemmista, sillä heijän pitkällä i'ällänsä. Jos lienöön niin!
Mutta kyllä moni vielä nytkin löytyy, josta ei saata sanoa muuta, kuin
että hään on ollut muka elossa.

[460] Salméns _Beskr. öfwer Kalajoki Socken under P. Kalms praesidium.
Åbo_ 1754 p. 18. Jos hään oisi ollut Jämtlannissa Suomen armean kassa
v. 1718, niin hään olis silloin jo ollut 78:nen vuuen vanha ukko. Se on
uskottavampi että hään v. 1656, kuusitoistkymmenellä vuuellansa, muutti
ehkä muihen Suomalaisten kanssa Ruottiin, koska Venäläiset silloinkin,
_Zaar Alexei Michailowitschin_ hallituksen alla, hävittivät Pohjan
maita; ja että kuin toiset seisahtuivat siihen, niissä heijän synkissä
mehissä, niin tämä keäntyi Suomeen takaisin.

[461] _Stockholms Post-Tidender år 1753, N:o 19_; seisoo että hään 105
vuuen vanha, mäni _kolmannen kerran_ naimiseen, yhen 60 v. vanhan piian
kanssa (hään oli sen eistä jo ennen ollut kahesti naitu).

[462] Lue: _I Jesu namn! Historisk och Deconomisk beskrifning öfwer
Kajaneborgs Län, under Per Kalms praesidium, af Erik Castrén. Åbo_
1754, p. 10.

[463] _Leal-Socken_.

[464] Tämä pitäjä on 10 peninkuormoa Pietarista. Häntä tahottiin sinne
yksinmielisesti, sekä hänen opetuksensa suhteen, kuin että myös hänen
kunniallisesta elämästänsä. Vulmahtia annettiin hänälle siltä
henkelliseltä Synodilta.

[465] _På Amiralitets-holmen_.

[466] Se on juuri merkillinen, etteivät Ruohista eikä Suomesta antaneet
mitään apua tähään aivotukseen, ehkä se oli heijän maamiehillen
hyväksi, kuin tätä tehtiin.

[467] Tätä tehtiin Saksan kielellä, _Nazziukselta_, Saksan Seurakunnan
Kirkkoherralta.

[468] _att han warit missionär i Finnmarken_.

[469] Saatiin nyt tietoa, että hään oli koulusta ruvennut Sotamieheksi,
ja sillä lailla tullut monta maata liikkumaan. Sitä vastoin niin hään
kyllä puolestansa näytti heillen yhtä kirjallista totistusta, että hään
Trondheimin kaupunnissa Norissa oli tullut tehtyksi papiksi Rovastilta
ja Konsistorin-Neuvolta (Consistorial-Rådet) _Paul Roggersilta_ (jotapa
kirjaa perästä-päin löyvettiin olevan hänen oman tekemänsä); mutta
Köpenhamina-Piispan _Herslebin_ kirjuttamisesta havaittiin, että yhtä
Nordenbergin nimellistä ei millonkaan ole käynyt Köpenhaminan
kouluissa, eikä yhtä Konsistorin-Neuvoa _Roggers_ ollenkaan löytynyt
Trondheimissa. Viimeisellä löysivät myös Nordenbergin luomia sitä
painitinta (pitschaft) jolla hään muka oli seilanut tätä nimitettua
papintotistusta. Sanalla sanottu, hään oli yksi _suuri koira_.

[470] Ensin Oikeus myötistyi siiheen että, hänen anomuksellansa,
annettiin hänelle lupaa, lähteä Saksan muahan parempia totistuksia
itellensä hankkimaan, ja pantiin yhtä Papismiestä nimeltä _Henr.
Skyttenius_ että niin kauvan hänen siassansa olla viran toimituksessa.
Mutta koska Nordenberg ei tullunakaan vuuen piästä takaisin, niin kuin
hänelle oli miärä tulla, niin antoi Oikeus hänen virkaansa tällen
_Skytteniuksellen_, joka tehtiin Suomalaisten Kirkkoherraksi
joulu-kuussa vuonna 1747. Näin eroitettiin nyt Suomalaiset pois
Ruohtalaisista, ja tehtiin heistä eri-seurakuntaa, ja sillä loppui ne
pitkälliset riiat, jotka molemmispuolin oli heitä yllyttäneet.
Nordenberg tuli jonkun ajan perästä kyllä takaisin, vaan ilman mitään
totistusta, jonka tähen hänen myös täytyi lähteä tästä pois. Hään läksi
silloin Stettiiniin kaupunkiin, ja oisi siinäkin viisastellut ihelle
virkoa, vaan tuli ajallansa poisi-ajetuksi. Hään tuli vielä siittenkin
yhen kerran Pietariin, toivoten Suomalaisia houkutellakseen, mutta ne
eivät eneä häneen puuttuneet, jos täytyi hään järkiään lähteä tästä
pois, eikä o siitä päivästä hänestä mitään kuuluna. (_Gjörv. Hist. och
Polit. Mercurius; V D. p. 677; -- Büschings Geschichte der Evang.
Lutherischen Gemeinen im Russischen Reiche; Th. 2 (Altona 1767, 8:o)
sid. 74. -- Gezelii Biogr. Lexicon; II D. sid. 105_).

Tämä Pietarissa oleva Ruohtalainen ja Suomalainen seurakunta oli
alustapäin ainoastaan yksi yhtyys niistä Suomalaisista ja
Ruohtalaisisia sota-vankiloista, joita pantiin tänne työllen,
rakettaisa tätä uutta kaupuntia Nevan rannalla; ja joillen annettiin
omat papit, heijän muka henkelliseksi ravinnokseksi.

[471] Tämä heijän suloinen ja helläsyvämminen Kuninkas, muutti siitten
nimensä _Kontaschiksi_, joka heijän kielellä oli merkihtävä yhtä _jaloa
Valtiasta. Bucharian_ valtakunnat, jotka nyt ovat Venäläisten
hallituksen alla, kuhuttiin _Aleksander Magnuksen_ aikana
_Sogdianaksi_, ja jaetaan _pienempään ja surempaan_, joihen luetaan,
suurin osa Tarttarian maista. Tämä loaja valtakunta eli maakappale,
levittääksen Turkestan ja Kalmukkiloihen maista pohjoisesta, aina
Indiaan, etelään; ja Persan vallasta ja Kaspinmerestä loutehesta, aina
Mongalin ja Chinan synkiöihin. Kalmukkilaisten ja Tarttarilaisten
kansat asuskeleevat iässäpäin näitä avonaisia maita. Heijän uskomus on
Muhametin opista erkaneva. Heijän piäkaupunit ovat (Suuressa
Buchariassa) _Buchara_ ja _Walikk_, jotka kumpaisetkin luetaan Moskuan
toista mokomin suuremmaksi (?) ja (Pienemmässä Buchariassa) _Jerken_ ja
_Kaschgar_.

[472] _Lähettämys_, Beskickning, Legation; _Lähettämä_, Sändebud.

[473] Miksei hään Tarttarin piioillen pyytänyt Suomalaisia sulhaisia?
mahtaa ehkä joku meistä kysyä; --  Tiesi hänen! Mutta uskottava on,
että silloin ois hänen anomus ehkä käynyt paremmin toimeen.

[474] Tämä tarina on otettu kirjasta: _Das veränderte Russland_.
Siinä luetaan ensin (I:ssä Osassa 254:llä puoliskolla) että hään pyys
"_Ruohtalaisia tyttölöitä_", mutta tämä on yks ereys, sillä Zaarilla ej
ollut Ruohtalaisten kanssa mitään tekemistä, sitä vähemmin heijän
likkoja myyksentellä; sillä jos hään kohta oisi soanut Ruohtalaisia
vankiakin (niin kuin hään sai) niin ne oli miehiä, vaan ei vaimoja.
Mutta Chan kuhtui Suomalaiset Ruohtalaisiksi, siitä, että heitä
luettiin Ruohin valtakuntaan. Silloin olevassa soassa vietiin Suomesta,
niin kuin muulloinkin, monta tuhatta lasta ja vaimoa Venäjäseen, jossa
heitä hajotettiin ympäri tätä laveata moata (ja joista meijän
vastappäin tuloo ehkä enemmin puhua). Yks osa heistä jaettiin suurillen
hoviloillen ja moisioillen alusväeksi, yhen osan veivät Kasakat
myötensä omahan moahan, josta heitä osittain kaupustettiin
Turkkilaisillen, osittain muuallenkin. Tällä tavalla oli vihtoin myös
Bucharilaiset tulleet heitä tuntemaan, ja heijän Herransa kahtomaan
tätä kauppaa evulliseksi. Että tässä ei maha olla puhe Ruohtalaisista,
nähään myös siitä, että tämä kirja itekkin toisesa kohassa oikaisoo
tätä paikkoo, selittävän tämän asian sillä, että se sanoo hänen
tahtoneen "Ruohtalaisia, eli _oikeimmittain Suomalaisia_" (p. 326)
Olipa tuo kummin tahan! Anomus on kuitenkin aivan merkillinen.

[475] Tätä nimeä, (jolla nimitettiin sekä linnoo että soarta, ja josta
koko kappeli on siitten nimensä soanut) kirjutetaan meijän nykyisissä
kirjoissa _Kustö_, niin kuin se oisi muka tullut näin kuhutuksi Ruotin
sanoista kust ja ö; mutta tämä on viärin. Vanhoissa kirjoissa sitä
kirjutettiin _Cuusto_, joka nimi oli yhteen-veitty sanasta _kuusisto_
(granskog); ja niinpä sitä ennenkin kirjutettiin Turun läänin vanhoissa
Maavero-kirjoissa (_Porth. Chron. Episc. Finl_. p. 605).

[476] Niinpä nähään heijän jo Suomessakin ruvenneen Kuninkaansa vastaan
niskoittelemaan. Niin e.m. rupeisi jo Piispa _Conrad Bitze_ yhtenä
aikana ponnistelemaan Kuninkas _Carl Knutsonnia_ vastaan; eikä
antanutkaan hänellen _Raseborgin_ linnoo, jota hään v. 1465 häneltä
pyysi. Niin että Kuninkaan täytyi koko kesäkauven säilytteä ihtensa
_Dominicanarein_ pappilaisten luonna Turussa (hos Dominicaner-munkare i
Åbo) _Rhyzelius_, p. 338.

[477] Ilman Piispaa _Henrikkiä_, joka oli se neljäs Piispa Upsalassa,
ja joka ensin yllytti _Eerikki_ kuninkasta, tulemaan Suomeen,
miekallansa levittämään Ristin oppia, ja joka kostoksi tästä, tuli
tapetuksi sinä 19 p. Tammi-kuussa v. 1157, yheltä Suomalaiselta
talonpojalta, nimellä _Lalli_, jota hään vaati kirkko-rankaistukseen,
yhestä hänen murhan töistä, niin se ei käynyt paremmin hänen
jälkeen-tuliallen. Sillä _Rodolphus_ tahi _Rolf_, joka oli se
ensimmäinen Suomen Piispa (syntynyt Vester-Göthlannissa) tuli v. 1178
pois vietyksi ja surmatuksi Kuurolaisilta, jotka sinä vuonna
rosmaillivat ja hävittivät meijän rantamaita, joka tapahtui viienellä
vuoella, siitten kuin se tuli Suomalaisillen soarnoamaan.

[478] _Ahvenanmoa, Åland_. Tämä _Ragvald_, joka kuoli v. 1321, oli
9 vuotta ollut Piispana (v. 1312-1321).

[479] _Porth. Chron_. p. 14, 216, 217. _Rhyzelii Episcoposcopia
Svio-Gothica_, p. 331. _Rhyzelii Sveog. munita_, I D. p. 115, sequ.

[480] Tämä _Magnus Thunsson_ oli se 8:saas Piispa Suomessa, ja se
_ensimmäinen Suomalainen_ joka oli piäsyt tähän _piispa-virkaan_.
Se oli syntynyt _Märtälän_ kylässä _Ruskon_ kappelissa, ja kuoli v.
1308, oltua 17 v. Piispana (v. 1291-1308). Hään muutti Piispa-istumen
v. 1300 _Räntamäestä_ Turkuun, eli niin kuin sitä ennen kuhuttiin
_Unikankareeksi_.

[481] _Porth. Chron_. p. 183, 216.

[482] Tämä _Magnus Ollinpoika Tavast_, joka oli se 16:nees Piispa
Suomessa, oli syntynyt s. 14 p. Loka-Kuussa v. 1357 _Alasjoen_ tahi
_Tavastilan_ kylässä Virmon pitäjässä, ja kuoli s. 9. p. Maalis-kuussa
v. 1452, 95:nellä vuuellansa. Hään oli 37 vuotta Piispana Suomessa
(vuuesta 1413 vuoteen 1450) ja oli yks niistä merkillisemmistä
Poavilaisista Piispoista meijän moassa, jonka tähen meillä oisi
mielessämme vastapäin hänen elämästä jotaik puhua.

[483] _Rhyz. Episc_. p. 334. _Porth. Chron_. p. 20, 465, _Messenii
Scondia_ T. X. p. 19.

[484] Tämä _Conrad Bitze_. joka oli 19:nees Piispa Suomessa, tais olla
syntynyt Turussa, kussa hänen isä _Henrik Bitz_ oli Katteinina, hään
kuoli _Kuuston_ linnassa sinä 13. p. Maalis-kuussa v. 1489, ja
hauattiin Turun kirkossa. Hään piti Piispan virkaa 29 vuotta, eli
vuuestä 1460-1489. Tässä _Kuuston_ linnassa lopetti myös Piispa
_Johannes Olai_ päivänsä s. 9. p. Heinäkuussa v. 1510, sillä että hään
syyvässänsä tukehtui. Siinä kuoli myöskin Piispa _Frat. Bero Gregorii
Balk_ s. 29. p. Kesäk. v. 1412.

[485] Scondia. T. X. p. 21. Chron. Rhythm. Finland., p. 38; _Porth.
Chr_. p. 26, 585. _Rhyz. Episc_. p. 338.

[486] Tämä _Arvid Kurck_, jonka sanotaan olleen syntyneen Laukossa,
luullaan olleen _Jeppe Kurkin_ poika, ja _Niiles Kurkin_ pojan-poika,
joka oli yks kuuluisa Hallitus-Neuvo (Stats-Råd) Ruotissa. (Porth. Chr.
p 651) Hään oli se viimeinen Poavilainen Piispa Suomessa. Koska se
Danskalainen meri-sotilas _Severin Norby_ v. 1522 vapautti Turun
linnoa, niin täytyi tämä Piispa paeta Ruotiin; mutta hukkui
joukkoinensa tiellä. Tästä puhuu _Tegel_ hänen Tarinamuksessansa Kyöstä
kuninkaasta p. 36, näin: _"Samma tiidh (då Norby uphäfde belägringen
för Åbo) måste Biskop Arffuedh i Åboo rymma, och gaff han sigh först
til Raumo, ther han hadhe sitt Skep liggiandes, och så sjödeles tädhan
och til Ulffsby (Björneborg). Men effter han ther icke säker och frij
bliffua kunde, och fick altijdh tijdender, at sienderna drogho
allastädes omkringh och föchte effter honom, gaff han sigh medh mångha
aff then Finska Adel, Frwer och Jungfrwer, som aff fruchtan och
räddhoga flydde för samma Konung Chrtistierns tyranniske påbudh skuld,
til sjöss, och achtade sigh åth Swerige til Konung Gustaff. Men them
kom en gräseligh stoor storm och owåder uppå, så at the alle med skep,
folck och godz förginges och bleffue borta, utan för Öregrund i Wiggian
(Grepen lahessa)."_

[487] Kuustoo joka kuuluu Piikisten pitäjään, luetaan 5 neljännestä
Turusta, (maantietä myöten) itä-etelään.

[488] _Porth. Chron_. p. 730. -- Mutta uskottavampi ehkä on, että
kuninkas teki tätä vähänteeksensä Suomen Piispan-valtaa. Siinäkin ehkä
tarkoituksessa hään jokoi hänen Hippakuntaa kahtiaan, ja teki v. 1554
Viipurissa toisen Hippakunnan istumen. _Kuusto_-linnan hävittämisellä,
hään ei heittänyt tilaisuutta Turun Piispoillen varustaksensa
sotamiehillä ja sotavarjelluksilla.

[489] Ehkä tämä soari ei ouk sen pitempi kuin yhtä kiven heittämistä,
niin nähään kuitenkin että tässä ennen aikana on pietty oikeata
Sotaväkeä, linnan varaksi; ja ettei heitä ollut vähä joukko, on siitä
arvattava, että Piispa _Johannes Olavi_ (syntynyt Pargas pitäjässä)
joka oli toinen Piispa _Bitzen_ perästä, eipä soanutkaan tätä linnoa
sen kuolleen Piispan _Laurentiuksen Michaelin_ (sota-) rahvaalta
(_familiares_) ellei hään heillen maksanut 200 Ruotin _markan_-rahoja
(joka tais olla maksamatak heijän palkastaan). Eikä näinnä aikoina
käynyt Piispoin kanssa niskoitella, ellei suuren voiman kautta. Tämän
sanan familiares on Messenius (Scondia X. T. p. 23, & Chron. Rhyth. p.
43) ja Rhyzelius (Episc. p. 340) selittänyt sillä, että se oisi muka
merkihtenyt sen autuahan Piispan sukulaisia ja omaisia, mutta siinä
ovatten erehtyneet, sillä _Episcopi familiares_ kuhuttiin heitä, jotka
olivat heijän palveluksessa, ja saivat palkkansa heiltä (Porth. Chron.
p. 647). Näihen sotamiesten peämies, kuhuttiin _Praefectus Custoensis_,
(häänki sai palkansa, ei Kuninkaalta vaan Piispalta). Tätä nähään
yhestä kirjasta Piispalta _Hemmingiltä_, kirjutettunna Turussa v. 1356,
kussa yksi nimeltä _Johannes Pedherson_ kuhutaan Linnanisäntä Kuustossa
(Bih. till Åbo Tidn. 1785, p. 25, och följ. Porth. Chr. p. 262).
Niinikään oli Piispa _Magnus Olai Tavastin_ isä vainaa, nimeltä _Olaus
Nilsson Tavast_, tässä linnassa Isäntänä, Piispa _Hemmingin_ aikana (v.
1339-1367).

[490] _Kahtomus_, vue, utsigt. -- _Luettaja_, Lector.

[491] _Tunelds Geographie_, 6:te Uppl., 8:de Del., p. 49.

[492] _Kunink. Kirjotus-Kokous_, Kongl. Kansli-Kollegium.

[493] Myö tahomme kiitoksella mainita tätä Turun muinosta Maaherroa,
siitä huolenpiosta, jolla hään on kavotuksesta säilyttänyt näitä
vanhoja muistomerkkiä; niin myös muistelemme kiitollisuuellamme
sitä silloin olevata ylistettävätä Sonnäsin isenteä, ja sitä
kunnioitettavata Rovastia, jotka mielensä tarkoittivat näitä _vanhoja_
ilmin-hakeaksensa; ja soisimme että meijän muut moamiehet ottaisivat
heijän esimerkkiä opiksensa.

[494] Se oisi ollut valaistukseksi asiassa soveliampi, jos Moaherra
oisi kirjuttanut aivan samat sanat kuin oli kiveen piritetyt, eikä
heitä ruvenut selittämään. Sillä niinkuin perästäpäin soahan kuulla,
niin se ei ollut _Gustaf Fincke_, mutta _Gödrik Fincke_, joka oli
naitu tämän _Ingrid Boijen_ kanssa. Senpä tautta on uskottava, että
hauta-kivellä ainoastaan luettiin alku-nenät näistä nimistä, nimittäin
G.F. ja I.B. joista G.F. ei merkihtenyt _Gustaf Finckiä_, mutta
_Gödrikkiä_.

[495] Näitä kolmellaisia vapamerkkiä olemme tässä kuvailleet varsin
semmoiset kuin heitä tavattiin kuvailtunna yhellä paperilla, joka oli
sisäänpistetty siihen kopioon tästä Moaherran kirjotuksesta, jota
löysimme Kunink. Kirjan-Kootuksessa. Ainoastaan että olemme tehnyt
heitä _puolen pienemmiksi_. Mutta jos ne kuvat jotka löytyi siinä,
olivat yhtä suuret, tahi (uskottavampi ehkä) pienemmät, kuin ne
hopeiset vapa-merkit, joita hauvassa löyettiin, siitä meillä ei ouk
mitään tietoa.

[496] Myö olemme tässä, niinkuin muuallakin, uskollisesti
peräänkirjuttanut sitä kopiota, joka löytyy K. Kirjan-koossa, ehkei
hänessä monessa paikoin löyvyk järjellisyyttä.

[497] Tätä Chiffern N:o 5, ja ne tässä viimeks mainitut Kirjotus-nenät
ei löyetäk näissä paperiloissa kuvailtunna. Hyö ovat jo vissiinik
joutuneet hukkaan.

[498] Jos tämä aatos on Moaherran omainen, niin oli hään oikeen asian
arvanut; mutta merkillinen on, ettei hään, eikä pitäjän Rovasti tienyt
paremmin tästä selittää. Silläpä tästä nähään ettei kumpainenkaan
tuntenut J.A. Forteliuksen juttelemusta _de primis initiis
Björneburgi_, joka oli painettu 33 vuotta ennen tätä, ja kussa luetaan
15:nellä puoliskolla, että silloin (v. 1732) löytyi tässä Liikisten
(tahi Ulfsbyin) kirkossa yhtä leipä-rasiaista (oblat-ask) jonka peällä
oli tämmöinen kirjotus: _"Denna asken är gjord af silfwer, som är
funnit uti Högwälborne Herrarnas salig Herr Finckarnas graf, hwilka äro
begrafne år 1139 (?) och med Högwälborne Herr Carl Horns omkostnad
efter dess Förfäder å nyo försärdigat år 1684."_ Tästä nähään että oli
jo ennenkin otettu hopeita tästä hauasta, ja sulattu kirkon tarpeiksi.
-- Oisikkohan jo tämä rasiainen Rovasti _Lebellin_ aikana (v. 1765)
katonut, tahi hänen kirjutos tummentunut? Minkä perustuksen peälle tämä
_Carl Horn_ kuhtuu _Finckilöitä_ esivanhemmiksensa, soahaan kohta p.
411. paremmin kuulla; sillä Peä-Sota-Asettaja (General-Fältmarsaken)
_Evert Koarlenpoika Horn_, herra Kankkaan, Porkkalaan ja Sonnäsiin, oli
naitu _Margaretha Finkin_ kanssa Porkkalaan ja Anttiseen, joka oli tämä
_Gödrik Finkin_ tytär. Mitä toas tähän vanhaan vuos-lukuun tuloo
(1139), niin _Porthan_ vainoo jo kyllä tuossa piti tora-puhetta, ja
peätti tämän olevan kirjotusvian rasiaisessa, eli painovirheen
juttelemuksessa; eli yksi häpäisevä tietämättömyys kirjan
toimittajalta, näistä vanhoista asioista, ellei hään tahtonut meitä
tahallaan petteä (Porth. Chr. p. 329, 469, 470) koska hään mainihtee v.
1139, joka muka (_Porthanin_ aatoksesta) pitäis olla 1439, tahi 1539.
Myökin uskomme että tässä jossakussa mahtaa olla erheys, vaan tahomme
kuitenkin muistuttoo, että ennen tätä _Finkin_ sukua (joka alotti
_Gödr. Nilsson Finkin_ kanssa, lopulla 1400 vuuen luvulla) niin oli
Suomessa yksi toinen vanhempi suku samalla nimellä, joka mahto sammua
jo kahta polvea ennen tätä _Gödr. Nilssonina_, koska sanotaan hänestä,
että hään otti itellesek tätä _Finkin_ nimeä, hänen Ukkovainaansa
perästä (_efter sin Mor-Far_) joka sillä tavalla mahto olla se
viimeinen peru siitä _vanhasta Finkin_ suvusta (_Stjerneman, Swea och
Götha Höfd. Minne_. I D. p. 330. II D. p. 327. Tämä toinen osa, joka
enemmitten sisällensä pitää Suomenmoan muinoisista peä-miehistä,
on vielä painamatak, ja säilytetään kasikirjotuksinna Kunink.
Vallan-Säilyksessä. Se oisi toivottava, että tämä kirja, josta
ainoastaan yksi vähäinen osa on painettu Turun vanhoissa Tiiustuksissa
v. 1785, tulisi painon kautta ulos-annetuksi). Tästä nähään että
_Finckilöitä_ on hauvattu jo 1200 ja 1300 vuosiin luvulla, ellei jo
ennenkin. Että tämä vanhakin _Finkin_ suku (joka taisi hävinnä jo
lopulla 1300, tahi alulla 1400 vuuen luvulla) on mahtanut olla
kuuluisa aikanansa, on siitäkin arvattava, että Piispa Magnus Olai
Tavastin isä, nimeltä _Olof Niileksenpoika Tavast_ (joka oli Kuustossa
Linnan-isäntänä vuosien 1339 ja 1367 välillä) oli naitu yhen
_Catharinan Finkin_ kanssa. (_Bång Schema familiae Tavastianae_,
painettu Tukhulmissa 1756. -- Porth. Chr. p. 423).

[499] Oisihan tämä tainnut tapahtua ilman Kunink. Kirjotus-Kokouksen
kyselemätäk. Tarpeellisempi oisi muka tietää jos ei Liikisten vanhoissa
kirkon-kirjoissa löyvyk näistä asioista mitään kirjutettuna, ja mitä
heissä seisonnoon.

[500] Tästä _Gagneruksen_ tarkautesta, että Tarinamuksesta ja vanhoista
suku-kirjoista tahi polven-juoksuista ylöshakea niitä suku-polvia,
jotka ovat muinon näitä nimiä kantaneet, tulemme kohtsillään enemmin
puhumaan; ja tahomme ainoastaan nimittää, ettei hään meijän mielestämme
ouk ollut ollenkaan halukas (angelägen) näitä tietoja hakeaksensa. Eikä
se ou kumma, sillä se on arvattava, että hään joka oli Ruohtalainen ei
pitänyt paljon huolia Suomalaisten asioista.

[501] Koska harvat ehkä meijän lukioista ovat siinä tilassa, että näitä
nimittyjä kirjoja käsittää, ja kuitenkin tahtoisi ehkä kuulla, mitä
heissä seissoo näistä Finckilöistä, niin tahomme tässä näitä paikkoja
luettaa. _Messenii_ Scond. Illustr T. VI., p 12. _"Transmissis in
Moschoviam legatis hoc tempore, Benedicto Gylte ac Gustavo Finchio,
Tyrannum invitat ad foedus contra Polonum, velut hostem utriusque
communem ... Rex Ericus xv Febr. per Daniam suos destinat legatos
Stenonem Ericium, Gabrielens Christierni, Liberos regni Barones, et
Georgium Finchium, in Hassiam abituros, Christinamque Lantgravii
filiam, sibi conjugem postulaturos."_

[502] _Dalin, Swea Rik. Historia_ II Del. I B. p. 557: "Som han
(K. Eric XIV) från Hessiska Hofwet i sit frieri fådt benägna swar,
så skickade han nu (v. 1563) trenne Riksens Råd, at det samma
fullborda. Dessa woro Sten Erikson (_Lejonhufwud_) Gabr. Christerson
(_Oxenstjerna_) och Jöran Fincke. Då Ambasaden kom till Köpenhamn, lät
K. Fredric arrestera dem allesamman, och insätta dem på Kallundborgs
slått, ty han ville ej blott hindra ägtenskapet, utan äfwen få en
förewändning till krig." Tätä kerroitetaan uuestaan p. 597. "Sten
Erikson Lejonhufwud, Gabr. Gabr. Christerson (Oxenstjerna) och Jöran
Fincke, desse tre woro fängslade under sjelfwa freden, som
Ambassadeurer till Cassel."

[503] _Stjernman_, Swea och Götha Höfdinga Minne 1 D. p. 330: "_Jöran
Fincke_ till Pernou förde i wapn twå sparrar öfwer hwarandra, och
hwardera sidan om öfwesta sparren en liten Sparf eller Talgore
(eiköhään se liene Peipponen?) år 1552 Hof-Marskald samt tillika Lagman
på Öland, år 1561 Riddare i Kon. Eric d. XIV:s Kröning, år 1562
Riks-Råd, år 1567 i Junii månad befullmäcktigad att mönstra Knektarne i
skären, år 1568, d. 3. Dec. Lagman öfwer Norra Finland, Satagunden,
Österbottn och hela Åland. Gift med Malin Olofsdotter, som sedan fick
Lasse Jespersson. Son af Gödric Nilsson _Rangonen_ som först kallade
sig _Fincke_ och Margaretha Gustafsdotter Slatte." Siitten luetaan p.
24. "År 1542, d. 7. Sept. fick Ture Persson till Kråkerum wår
befallningsman på Stockholm, med desse efterskrefne Wåre trogne Män,
Råd och Tjenare, neml. Herr Eric Fleming till Quidja och Göstaf Fincke,
Wårt och Cronens Slått Stockholm, och Stockholms Stad till getreuer
hand och uti en ärlig Slåttsslåfwen."

[504] Dalin, Sw. R. Hist. III D. B. I, p. 5555: "Riks-Råden Bengt Gylte
och Gustaf Finke, med Herman Anrep, Joh. Winter, Hans Boisman och Frans
Jericho skickades (1563 vuuen alussa) till Muscow med tillräckeliga
föreskrifter; och Storförsten samtyckte strax ej allena den förra
Freden, utan ock, hvad Lifland angick, et stillestånd på tu år, då
emedlertid hwardera Riket skulle behålla hwad det nu innehade." (Jemf.
Tegels Erich XIV:s Historia, p. 70). Siitten luetaan erittäin yhessä
muistutuksessa tästä _Finkistä_: "Han war Ståthållare i Finland.
Gemenligen skickade han K. Erich Finska klippare."

[505] Oisi lysti tietää minkä puolesta Gagnerus sanoopi: "Han
(Stjernman) gör rätteligen den anmärkning"... niin kuin mitä hään
hänestä muuten sanoopi, ei oisikkaan totuullista. Stjernmanilla on se
vika, ettei hään tässä kohassa nimitäk mistä hään on näitä tietojansa
soanut, se on seneistä ollut mahotoin, sekä meillen että
Gagneruksellen, sanoa, ovatko hyö oikeet tahi ei.

[506] Tämä arvotus, että ne Suomalaiset hevoiset, joita Fincki lähätti
Kuninkaallensa, oisi erinomattain taivuttanut Kuninkaan mieltä _Finkin_
puoleen, mahtaa olla Gagneruksen oma aatos, ja seisoopi hänen
nimessänsä. Muistettava on, että Fincki oli jo silloin koroitettu
isoimmiin virkoin, ennen kuin hään näihin hevoisiin puuttui.

[507] Muistettava on, ettei hänen nimensä milloinkaan kirjutettu Georg,
vaan _Jöran_, ja niinpä Gagneruskin kirjuttaa sitä toisensa paikassa.

[508] _Gödrik Fincke_ oli se viimeinen peru tästä suvusta miehen
puolella, vaan vaimon puolelta niin se vasta sammui myöhämpänä sillä
hänellä oli yksi tytär, nimeltä _Margaretha Fincke_, joka tuli naituksi
Sota-Asettajan _Evert Koarlenpoika Hornin_ kanssa Kankkaan, ja jollen
hään synnytti yhtä poikoo, nimeltä _Gustaf Horn_, joka siitten tehtiin
Valta-Neuoksi, Peä-Luutnantiksi ja Sota-Asettajaksi. Tämä _Margaretha
Fincke_ eli vielä vuonna 1634.

[509] Näitä _Suomalaisia suku-kirjoja_ olen minä paljon hakenut sekä K.
Kirjankootuksesta, että K. Vallan-Säilyksestä, soaha muka heitä
kahtoaksein. Stjernmankin nimittää lopussa 2:sessa osassa hänen
kirjassaa _Sw. Ridd. och Ad. Matrickel_, (puhuttaissa niistä
käsikirjoittuksista, joita hään tehessä tätä kirjoo oli seuranut):
"Finsk Adelig Slägtbok af år 1598. -- en annan dito af år 1640." Näitäk
nimittää hään vielä (Sw. och Göth. Höfd. Minnne II D. p. 352) "se
Finska gamla slägtboken" ja toas p. 324: "se min Finska Slägt-Bok, p.
91" näistä, niin sitä ensimäistä ei ollenkaan löyetty, mutta sitä
vastoin löyettiin yhtä toista vanhoo Suomalaista suku-kirjoo, joka oli
varsin puuttuvainen. Se mahto olla se toinen, vuotesta 1640, koska
siinä tavattiin myöhempiä vuos-lukuja, niinkuin e.m. v. 1635. Eikä
siinä tavattu muuta kuin _Göstaff Finkin_ suku-polvea, suorastaan,
senpä tähen siinä ei mainitak niin sanalla hänen veljestä _Jöranista_,
eikä sisaresta _Kaisasta_; muutenkin niin siinä ei luetak muuta, kuin
paljaat nimet. --  Muita kirjoja ei löyetty.

[510] Hänen nimensä kirjutetaan _Gödik, Gödick_ (vanhemmissa
kirjuitoksissa), ja _Gödrik ja Götrik_ (nuoremmissa).

[511] Se viimeinen Kuninkaallinen kirja, joka löytyy hänellen laitettu,
on annettu siitä 3:nesta päivästä Juolukuussa v. 1566.

[512] Löytyyppähän vielä paljoa enempi, kuin oisi vaan hakenut.
Mitä hään tässä heistä sanoo, on muutenkin niin vähä, että se enemp
sytyttää meissä mielen parempia tiiustuksia hakeaksemme, kuin että se
näillä kyllästyttäisi meitä.

[513] Näistä niin puuttuu _Päivä-kirjat_ vuosista 1523-1548 ja
1602-1611; mutta _Pito-kirjat_ ovat täyvelliset, vuotesta 1523.

[514] Minun tulee tässä kiittää sekä K. Tietomus-Opiston Kirjuttajaa,
Opettaja _Liljegrénia_, että myös K. Vallan-Säilyn Kirjuttajaa
Kirjotus-Neuvoa _Sundelia_, siitä heijän mielisuosiosta, jolla hyö ovat
minullen uskaltanneet näitä ja muita vanhoja käsikirjoituksia.

[515] _Kuninkaallinen Vapaus-Huoneen Holhottamus, Kongl.
Riddarhus-Direktionen_. Tässä minä en taija olla kostelematak niitä
miehiä, jotka Vapaus-Huoneessa ovat osottaneet minullen ystävällistä
nöyryyttä, näitä paperia hakiissa; ja jotka ovat Kirjoitus-Neuvo
_Hartmansdorff_, Kenraal _Melin_ ja Vapaus-Huoneen Kirjuttaja,
Huoneen-Herra (Kammar-Herren) _Lagerheim_.

[516] Painettu Tukhulmissa, v 1750. p. II.

[517] Painettu Tukhulmissa v. 1751. p. 35.

[518] Ne muut Suomalaiset Herrat, joita silloin tähillä tokaistiin, ja
joita kuhtumme _Suomalaisiksi_, ei sen puolesta että olivat aina
Suomessa syntyneet, mutta koska heillä oli Suomessa virantoimituksia,
olivat:

1) _Jöran Ericsson (Gyllenstjerna)_, joka v. 1556 oli Linnanisäntä
Viipurissa.

2) _Ture Persson (Bjelke)_, Salestadiin ja Kråkerumiin, joka oli naitu
Grevinnan _Sigrid Sturen_ kanssa, ja tämän suvun esivanhin (stamfader).
Hään oli Linnanvuoti (Slåttslåfwen) Savolinnassa, vuuesta 1555 aina
Helmikuuhun v. 1557.

3) _Nils Antinpoika Boije_, Gennäsiin. Hään oli v. 1553 Linnanisäntä
Suomessa, ja kuhuttiin v. 1565, "Konungens förtrogne man och Secrete
Råd." Samana vuonna s. 25 p. Toukok. tehtiin häntä Linnan-isännäksi
Viipurin linnan, kaupunnin ja leänin ylitten. Kohta siitten
Sota-Evestinnä Juuttilaisia vastaan, omisti hään väkirynnäköllä, ja
tulella hävitti Vardbergin kaupunkia s. 28. p. Elok. mainittunna
vuonna; ja sai siinä vankiksensa sen kuuluisan Sotasankarin _Pontus de
la Gardien_ (tämän suku-kunnan esivanhin). Sinä 15 p. Syysk. samana
vuonna vallotti hään myös Vardbergin linnoa, poiskajotti Juuttilaiset,
ja poltti ja hävitti koko Hallannin. Mutta v. 1566 niin Kuninkas
suuttui häneen, kosk hään ei tainnut sisään-tunkeita Bohusin linnaan;
vaan suostui häneen jälleen, hänen vanhuuensa ja entisen uskauksensa
suhteen. -- Vuonna 1568, s. 19 p. Toukok. tehtiin häntä Peämieheksi
koko Suomenmoan ylitten; ja s.v. Lainjulistajaksi Etelä-Suomessa. Hään
oli naitu _Brita Hornin_ kanssa, Valta-Neuon _Christer Clausson Hornin_
tytär Åminneen, hänen vaimonsa _Ingeborg Siggesdotter Sparren_ kanssa,
Sundbyiin.

4) _Claes Fleming_, Vapaherra Vijkiin, Herra Svidjaan ja Quidjaan,
Kuninkaallinen Valta-Neuo ja Tähtikäs. -- V. 1563, s. 28. p. Elok. sai
hään käskyn pitämään huolta Kuninkaan Juho III:nen säilyttämisestä
Turun linnassa, ja johtattamaan häntä sieltä Ruotsiin. --
v. 1574, s. 12. p. Tuokok. pantiin häntä Peä-käskynkäyttäjäksi
(Öfwerste Befallningshafwande) Suomessa -- s.v. s. 9 p. Lokak.
Peä-Käskynkäyttäjäksi Viipurin linnassa ja kaupunnissa. Hään oli
Ruotsin Vallan-Asettaja (Riks-Marskalk), ja piti vahvast Kuninkaan
Sigismunnin puolta, Herttua Koarlea vastaan. Hään tuli viimen
Pohjalaisilta yhellä noito-nuolella (Girs.) ammutuksi, josta hään kuoli
v. 1597, s. 13 p. Tuokok. ja hauattiin Porvon-kirkkoon. Hään oli naitu
_Ebba Stenbokin_ kanssa, Vapa-herra _Gustaf Olssonin_ tytär Torppaan.
Hänen isänsä oli Tähtikäs, Valta-Neuo ja Lainistuja Etelä-Suomessa,
_Eric Joachimsson Fleming_ Svidjaan ja Quidjaan (joka kuoli
Joulu-kuussa v. 1538), ja hänen äitinsä _Hebla Siggesdotter Sparre_
Byestadiin.

[519] Heitä tehtiin muka osallisiksi _Pyhä Salvadorin Kunnasta_
(Riddare af S:t Salwadors Orden). Tämä Tähti-kunta tais olla se ainua,
jota vanhoina aikoina annettiin.

[520] _Stjernm. Höfd. Minne_. I D. p. 330; ja II D. p. 327. Tätä kertoo
hään vielä uuestaan muistutuksissansa Tegelin Tarinamukseen p. 35. Se
on paha ettei Stjernman niin sanalla ilmoitak, mistä se on tätä
tietoansa ottanut, eli mistä se on tämän Rangosen nimeä käsittänyt;
mutta koska hään kolmessa kohassa kirjuttaa varsin yhellä tavalla, niin
totta hänellä mahto olla joku vissi perustos. Jos nyt saisimme luotaita
siihen, niin jokainen kuulee että tämä nimi oli yksi varsi selvä
Suomalainen nimi, ja oisimme muka nopeet uskomaan, että se mahtaa ehkä
olla _Ronganen t. Ronkainen_, yksi vanha sukunimi, joka vielä nytkin
löytyypi meijän talonpojissa, ei ainoastaan pian kussakin pitäjässä
Savossa, mutta myöskin yltä-ympäriseen Ruijan ja Ruotin Suomalaisissa,
niin kuin 2:sessa osassamme saahan kuulla. Mutta Palmsköld (joka on
ollut muita tarkempi toimittamaan hänen sukuunsa), kuhtuu häntä
"_filius Rengonis_;" jolla hään ei ymmäräk yhtä sukunimeä, vaan yhtä
ristimä-nimeä, sillä hään kuhtuu hänen isänsä: "Rengo Niileksen poika."
Joka nimi taitaa ehkä tarkoittaa Rengon pitäjä, eli Rungon kyleä.

[521] Nimittäin sillä tavalla, että _Jöns Ronkainen_ oli Vapaherran
Marienburgiin, Herran Kankkaan, Porkkalaan, Sonnäsiin m.m. Valta-Neuon,
Peä-Luutnantin ja kaiken Ruotin ja Suomen Hevoisväen Kenraalin,
Inkerin-maan ja Kekisalmen Peä-Holhottajan, Sota-Asettajan m.m. Greve
_Gustaf Evertinpoika Hornin_, äijin-isän-ukon-ukko (Morfars Farfars
Farfar).

[522] Koska myö oumme usseen tullut mainihtemaan näitä K. Vap. Huoneen
käsi-kirjoituksia, niin tahomme heitä varsin nimittää, niillen hyväksi,
jotka ehkä tahtoisi tästä tarkemmin tiiustella. Hyö ovat muka 4
erinnäistä kootusta vanhoista suku-juoksuista (kollektioner af gamla
genealogier); nimittäin 1) _Palmsköldin_, josta löytyy VI siettä (Band)
2) _Peringsköldin_, josta löytyy III sit. 3) _v. Scantzin_, josta myös
on III sit. 4) Dalinin, jotka ovat niin perivanhat, ettei heitä eneä
saata lukeakkaan, hyö ovat irtonaiset, keärityt vihkoihin. K.
Vapa-Huoneen omissa suku-juoksuissa ei tavatak tällaisia vanhoja
sukuja.

[523] Se joka tuntoo mitenkä Ruohtalaiset pois-murtaavat meijän
Suomalaisia nimiä tahi sanoja, hään ei kahtoisi ouoksi, jos
uskaltaisimme tätä toisinpäin selittää.

[524] Jos tahtoisimme, niin saisimme tätä sukuu vielä kaks polvee
vanhemmaksi, sillä tämä _Jöns Ronkaisen_ ukko vainaa oli _Miekkamies_
(wäpnare, a wapn) _Niiles Ronkainen_ Heikkilään, jonka Palmsköld sanoo
elänneen v. 1424 (eiköhään se mahtant olla vanhempi? koska Jönsiä, joka
oli hänen pojan-poika, jo mainitaan v. 1444). Palmsk. kirjuttaa
hänestä; _"Nicolaus Rengonis filius de Heijkele, armiger, vixit a.
1424."_ Hänen poikaansa kuhtuu hään _Rengo Niileksenpoika_, josta se
sano: _"Rengo Nicolai filius, armiger de Heijkele 1430."_ Peringsköld
joka jo häntäkin mainihtee, kuhtuu häntä: "Rengo Nilsson i Heykele."

[525] Tämä _Pentti Lydikinpoika_, joka toas oli naitu _Valborg
Jönsintyttären_ kanssa, oli v. 1411 Laintutkia Piikisten kihlakunnassa;
ja v. 1437-1439 Linnanisäntä Hämeessä. Häänkin mahto olla rikas mies,
koska hään poislahjotti _Hadilan_ tilaa, Nousisten pitäjässä,
_Kuokkalan_ tilaa Lempelän pitäjässä, ja _Kuljun_ tilaa Birkkalan
pitäjässä m.m. niillen Turun kirkossa löytyvillen Papiskammioillen
(Porth. Chr. p. 482, m.m. Åbo Tid. 1785 p. 232).

[526] Hänen sanansa peälle on siitten muutkin erehtynneet.

[527] Häntä kuhutaan siinä "_Gamble Gödik Fincke_," että sillä eroittoo
häntä hänen tyttären pojasta, ja hänen tyttären-pojan-pojanpojasta,
joihen nimet myöskin oli _Gödik Fincke_; -- vai lie hään ehkä elänyt
niin vanhaksi, että hään siitä oli soanut tätä nimeänsä. Millonka hään
lie elänyt, ei varsin tunnetak, ainoastaan että hään v. 1440 hänen
vaimonsa suostumuksella lahjoitti _Kärkesnäsin_ kartanoo ja _Bölin_
torppoo Pyhä Annan Kammiollen Turun kirkossa, että sillä sovittoo
_Jusse_ Ollinpojan omaisia, jonka se on tapa-turmasest tullut
surmamaan. (Porth. Chr. p. 448). Niissä Vapa-Huoneessa löytyvissä
kirjoissa, seisoopi että hään oli Herra Pernoon ja Villnäsiin (till
Wilias) ja että se oli nainut Tähti-niekan Olof Tavastin sisarta,
nimeltä _Katrina Nilsdotter_ (Tavast). Muuton niin puheet hänästäkin
vähä eroittaiksen. Palmsk. sanoo: _"Gödericus Finke de Huilias vel
Villnäs, Equ. Aur. ex Livonia ortus, vixit in Finlandia 1460."_ Pering.
sanoo toas: _"Göd. Finke till Perno och Wilias i Remotalle socken (?)
gift med Katrina Nilsdotter till Porkkala, Olof Tawastes Riddares
syster"_, ja toisessa kohassa: _"Gödik Finke den gamle till Willas,
gift med Katrina Nilsdotter, som lefde enka 1467"_. Vuonna 1446 niin
Göd. Finke vielä eli, ja istui Vapamiessa yhessä riiassa Piispa
Tavastin ja muutaman Pyhteen pitäjän miesten välillä (Åbo Tid. 1785 p.
67. Porth. Chr. p. 433.)

Hänellä ei ollut mitään poikoo (seneistäpä se siihen loppui, se vanha
Finkin suku) ainoastaan kolmet tytärtä; yksi _Kaisa_, joka nai tätä
Niiles Ronkaista; toinen, _Margretha Gödikintytär Fincke_, joka oli
Ivar Maunuksenpojan mummo (Farmor); ja kolmaas _Elin Gödikintytär
Fincke_, Villnäsiin, joka nai Philippusta Ivarinpoikoo Bröötorppaan,
joka kantoi kilvessänsä kolmet punaista tulileimausta, sinisessä
vainiossa (trenne röda eldslågor i blått fält); ja jonka kanssa
hänellä oli yksi tytär _Elin Philipsdotter_, joka naitiin Turun
Linnanisännellen Herman Maunuksenpoika Flemingillen, Villnäsiin ja
Moisioon, joka oli sen kuuluisan Vapaherran Liperiin ja Hermansaareen
Claes Hermanninpojan Flemingin isän-ukko.

Minkähän perustuksen peälle Palmsk. sanoo, että tämä _Gödik Finke_ oli
syntynyt Vironmoassa? sillä Finkin _vapauskirjasta_ joka oli annettu v.
1380 Vallan-Ruhtinaalta _Bo Jonsonilta_, ei sitä selitetäk. Se kuulupi
näin: _Thet skal allom mannom witerlikt wara, at jac Bo Jonson Drotze i
Swerike, kennis oppenbarlika mäth thässo mino opna brefue, at jac
hafuer ont oc gifuit thessom brefföraren minom äskelikom Swen Finke alt
thet gotz han her til antiggia köpt älla mät rät fangit hafuer af
skatgildoghe jordh, huar thet hälzt ligger i Åbo Biskopsdöme af allum
arlicom scatwm, aläghnom oc marcagieldom oc af allom thunga lidugt,
löst och frelst, swa at han scal minom Herra Konungenom oc Cronone oc
mic a mins Herra weghna ther aff tjänist göra, pc. Datum Hampne Sker,
anno MCCCLXXX primo in octauis corporis Christi nostro sub sigillo
praesentibus appenso in pendenti_. (Lagerbr. III D. p. 785). Se mahto
olla sama mies, _Finkin_ nimellinen, joka 10 vuotta ennen alakirjutti
Turun porvalin _Henrik Närffuin_ lahjoitos-kirjaa Katarinan Kammiollen
(Porth. Chr. p. 352) ja jonka sisari tahi täti saattaisi ehkä olla se
_Karin Finke_, joka Bångin puheen perästä oisi ollut naitu Olof
Niileksenpoika Tavastin kanssa, joka oli Pispa Tavastin isä, ja eli
vielä v. 1370.

[528] Se on moni meistä, joka on vielä nytkin niin tyhmä, että se
poisvaihtaa Suomalaisen nimensä muuksi vieraaksi; luulevansa sen
haisevan paremmallen. Semmoiset narrit löytyyvät vähä kussaik, jotka
muka hylkeävät omansa, ja nouvattaavat vierasta.

[529] Tämä sana: _till Poicho_, mahtaa olla niiten Ruohtalaisten
kirjuttajoihen toimittama, jotka eivät ehka tienneet mitä se sana poika
piti merkihtemän, vaan luulivat sitä talon nimeksi. Hänen nimeänsä
kirjutettiin vissiin _Jöns Rangosen_ poika (niin kuin sitä luetaan
toisessa kohassa). Sillä myö neämmö vanhoista kirjoista, että näinnä
aikoina oli tapa näin nimiä kirjuttoo. Niin e.m. luetaan yhessä Pentti
Lydikkäisen kirjoissa vuotesta 1460, seuravaiset nimet: "Jusse Parpan
poyca", ja "Olaff Tyrvompoyca." (Porth. Chr. p. 483).

[530] Niin Ugglakin sanoo (_Sw. R. Rådslängd_ p. 52) että sen
vapamerkki oli yksi ylöspäin keänetty riippuri (ankare) ynnä yksi 6
säistävä tähti, (joka oli _Skalmiloihin_ vapamerkki). Mutta jos niin
oli, niin se oisi ottanut toista vapamerkkiä, kuin hänen isänsä
(_Lydikke de Kyrn_), ja hänen veljensä (_Clavus Lydikkeson_), jotka
kanto _Djeknilöihen t. Djäkninlöihen_ vapa-merkkiä: yhtä anovata
ihmistä, punaisessa kauhtanassa, ja Kotkan mustan muotosella. Muutoin
tahomme muistuttoo, että tämä _Lydikke_, jonka jo moniaat ovat ilman
minkäänlaisetak toistukseta tehneet Vestphalalaiseksi, on mahtanut ehkä
olla Suomalaisesta suvusta. Savossa löytyy vielä nytkin yksi
talonpojallinen suku, nimeltä _Lyytikäinen_, jonka kirjutetaan
_Lyydikäiseksi_; ja Tarinamuksestamme tunnetaan, että ennen aikana
piettiin Turussa ja Hämeessä tällaisia Savolaisia suku-nimiä. Porth.
Chr. p. 482.

[531] Palmsköld sanoo hänestä: _"Nicolaus Johannis filius de Melkila,
Armiger, cognomento Wåghals, vixit a. 1484; uxor: Catarina Finke de
Vilnäs."_ Peringsköld: _"Nils Jönsson Rangonen, hwilkens husfru war Fru
N... Finke, Gödrike Finkes dotter."_

[532] Peringsköld kirjuttaa hänestä: "Gödrik Nilsson Finke till Perno,
Ståthållare på Tawastehus, upptog sin morfars namn, och hade till
husfru Maragaretha Slatte, Herr Göstaf Anderssons dotter till Sonnäs."

[533] Palmsköld sanoopi: _Gödrik Finke de Perno, Gubernator Ditionis
Chroneburgensis 1520, cognomen suppetit ex familia materna.
Uxor: Margareta Gustavi filia Slatte de Sonnes, vixit 1538, nupta
1518_.

[534] Stjernmannin _Höfd. Minne_ I:nen Osa p. 334. Hään alkaa luettoo
heitä vasta vuotesta 1543.

[535] Niin e.m. luetaan siinä vanhassa Rijm-Chrönikassa p. 545: "The
drogo in för Kronaborg. Man plägar thet Tawastahus kalla." Että
Hämeenlinna myös vanhoinna aikoinna kuhuttiin _Tavasteborg_, nähään
samasta kirjasta p. 23. "Thet Huus thet heter Tawastaborg, The Hedne
hafwa än therföre sorg." (Keskust. _Porth. Chr_. p. 120).

[536] Tämän _Margareta Slatten_ isä, oli Miekkamies _Kustav Antinpoika
Slatte_ Lienista, joka eli v. 1481, ja jonka vaimo oli _Briita, Pekka
Svärdin_ (sen nuoremman) tytär, Sonnäsiin.

[537] Tästä _Kyösti Finkistä_, josta on jo ennen puhuttu, luetaan
koht'sillään enempi.

[538] Tästä _Johanna Gödikintytär Finkestä_ ei tunnetak mitään,
liennöön kuollut nuoruutessaan.

[539] Tämä _Kaarin Gödikintytär Fincke_ tuli ensin naituksi _Thomas
Jönsinpoika Rijtingin_ kanssa, Gesterbyiin, (jota Stjernman,
esipuheessansa Werwingin Tarinamukseen, kuhtuu _Thomas Jönsson Starck_)
joka oli Käskynkäyttäjä (_Befallningshafwande_) Turun Linnassa vuuesta
1536 vuoteen 1547; ja siitten nai hään Valta-Neuoa Nils Krummea,
Orrbyholmaan, joka v. 1565 oli Linnanisäntä Tukhulmissa, ja kuhuttiin
usseemmittain: "unga Herr Nils Krumme." Tämä _Kaarin Fincke_, joka
vielä eli v. 1599, on kirjuttanut yhtä 3 arkin kokoista selistystä
(_beskrifning_) Kuninkaan Koarle IX:sän molemmasta matkustamisesta
Suomeen (lue esipuhetta Werwing. Tarin. p. 18), jotka ei ollut hänellen
suloisemmat kuin muillenkaan Suomalaisillen.

[540] Tämä _Marketta Gödikintytär Fincke_ oli ensin naitu _Eerik
Håkansonin_ kanssa, Viorelaan, ja siitten _Joh. Boeklerin_ kanssa.
(Peringsk.)

[541] Tästä _Niils Finkestä_ ei tunnetak niin mitään.

[542] Tämä _Briita Gödikintytär Fincke_ oli ensin naitu _Martti
Simonpojan_ kanssa Poikolaan (till Poiko), ja siitten _Perttu
Jönsinpojan_ kanssa, Rekuun. Hään kuoli lapsetak. (Peringsk.)

[543] Peringsköld kuhtuu häntä: "K. Eriks Råd och Hofmästare", joka
ehkä lie oikeempi.

[544] Kuin Kuninkas Eerikki oli ensin yht-aikoo kosioinut sekä
Kuninkatarta _Elisabethoa_ Englannissa, että Kuninkatarta _Marioa_
Skottlannissa, ja tältä viimeiseltä jo soanut hänen suostumuksensa,
niin hään yht-äkkiästi heitti heijät kumpaisetkin, ja rupeis pyytämään
Moa-Grévin Philippuksen tytärtä, _Kirstiä_, Hessistä. Ja koska hään
häneltäkin oli luvan soanut, niin lähätti hään näitä miehiä sinnek,
peättämään tätä naiman-kauppoa.

[545] Vielä v. 1565 kirjutti Kuninkas sekä _Frédrikillen_ (Danmarkin
Kuninkaallen) että Finkillen, tästä asiasta, ja tarjoi hyvän summan
hänen lunastokseksi, mutta ei siitä lähtenyt niin mitään.

[546] Tämä _Malin Ollintytär Örnfodt_, eli niin kuin häntä myös muualla
kututaan _Örneben_, tuli siitten naituksi Leskimiehen _Lasse
Jesperinpojan_ kanssa (_Cruuse_) Årebyiin, Wernestadiin, m.m. joka
v. 1558 oli Voutina Helsinkin moassa. Tämä Málin eli vielä leskenä
v. 1588. Peringsköld ja Palmsköld kuhtuu hänen iseänsä "Olof Persson
till Bjurum", ja toisessa kohassa kuhutaan tätä hänen tytärtänsä "Malin
Olofsdotter på Lindön", josta hänen miestäkin jo yhessä kohin
nimitetään "_Jöran Fincke på Lindön_."

[547] Että paremmin selittää tämän _Jöran Finkin_ viran-toimituksia,
tahomme ainoasti lyhykäisyytessä nimittää sisälläpion niistä hänellen
lähätetyistä Kuninkaallisista kirjoituksista, joista kopiat löytyy
niissä Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä löytyvissä vuosillisissa
Pito- ja Päivä-kirjoissa. Näitä Kuninkaallisia kirjoituksia aloitetaan
usseemmittain sillä sanalla: "Öppet bref till Herr Jöran Fincke" ja
ovat niin kuin tässä seuraa. Nimittäin: vuonna 1547, _d. 7 Jan. till
Göran Fincke att behålla Wirmo skogsbygd uti Åbo län_. --  vuonna 1553,
_d. 12 Nov. att förskicka till K.M. et wisst besked på Finska Adeln_.
-- vuonna 1554, _d. 14 Dec. att afstyra Adelns stämpling med bönderna
wid Elfsborg, att hindra K. M:ts fiskare_. --  vuonna 1562, _d. 11 Jul.
att återbetala de af Räntekammaren till låns tagne 200 mark örtugar_.
-- vuonna 1565. _d. 29 Apr. anbelangandes dess ranconering från
Danmark_. -- vuonna 1567, _d. 27 Nov. att tillika med Hertig Carl och
Hertig Johan beställa om krigsfolkets aflöning, item, att inventera
sölf-kammaren, och sedan skicka H.M. oförfalskadt Register derpå;_ --
Vuonna 1568 _d. 3 Dec. Fullmagt, att wara Lagman öfwer Norra Finland,
Satagunden, Österbotten och hela Åland_. -- _d. 17 Nov. Creditis, att
efter dess medgisne instruction förhandla med Allmogen uti Uppland_. --
_d. 22. att oförsumligen komma till H. Maj:t_. -- vuonna 1574, _d. 21
Jun. till Jöran Fincke på dagön, att skaffa kalk till Stockholm_.
(Mutta eiköhään tämä jo lienee toinen mies tykkänään, samalla nimellä,
e.m. _Jöran Kustanpoika Fincke_?).

[548] Jos tämä _Kustav_ oli vanhin Gödikin poijista, niin se tais
syntyä nuon v. 1519, tahi 1520. Niissä vanhoissa vallan Pito- ja
Päivä-kirjoissa, Stjernmannin Höfd. Minne 2:sessa Osassa p. 420, 374.
m.m. kuhutaan häntä Herraksi _Porkkalaan_; mutta Vapahuoneen kirjoissa
kuhutaan häntä ainoastaan Herraksi Sonnäsiin; ja toas Stjernm. Höfd.
2:sessa Osassa p. 327, Tégelin Tarinamuksessa p. 35, m.m. sanotaan
häntä Herraksi _Pernoon ja Sonnäsiin_; ja Ugglan _Sw. Riks. R. Längd,
IV. afd_. p. III, m.m. mainitaan häntä Herraksi _Porkkalaan ja
Sonnäsiin_; j.n.e. Se näyttää kuin hään oisi äitinsä emän-puolesta
soanut _Sonnäsia_, isänsä emän-puolesta _Pernoa_, ja vaimonsa puolesta
_Porkkalaa_.

[549] Hänen nimensä kirjutetaan sekä _Mätta, Maetta, Mettä_, että
_Merta_. Hänen isä oli Linnanvouti Savonlinnassa _Stén Jepin_- e.
_Jaakon-poika_ (_Ille_) Porkkalaan, joka Palmsköldin puheen perästä
oisi v. 1518 ollut Linnanisäntänä Viipurissa, ja v. 1509, nainut _Anna
Knuutintytärtä_ Laukkoon, jollen se anto huomenlahjaksi (_morgongåfwa_)
Porkalan kartanota, jota se oli perinyt äitiltänsä _Merta
Ollintyttäreltä (Tavast)_.

[550] Tämä _Anna Kustantytär Fincke_ Röfvarenäsiin, tuli naituksi
_Salmund Illen_ kanssa, joka tehtiin Peä-Käskynkäyttäjäksi Käkisalmeen
s. 25 p. Kesäk. v. 1590, ja samana pänä myös yhen Suomalais Jalkaväen
Rykmentin Evestiksi. -- V. 1599, s. 5 p. Huhtik. pantiin häntä K.
Sigismundin Käskynkäyttäjäksi Castelholmaan ja Ahvenanmoahan, kussa
hänen täytyi antaita vankiksi Herttu Koarlen sotioillen, ja tuli
vielä samana vuonna 1599 s. 10 p. Marrask. Koarlen käskyn perästa
poikki-leikatuksi, ja ynnä muihen Suomalaisten vankiloihen kanssa
teilatuksi (steglad) eli passaihin nauloitetuksi, Korpalan vuorella,
varsin Turun linnan kohalla.

[551] Muutoin se näyttää, kuin yksi toinenkin mies nimeltä _Stén
Fincke_ oisi elänyt jo nuon v. 1470 t. 1480, joka oli naitu _Anna
Totin_ kanssa (Åke Axelinpojan Totin tytär) joka oli leskenä _Hannu
Skiählin_ perästä (lue tätä Totin suku-johtausta, Peringsköldissä).

[552] Tämä _Elisabeth Kustantytär Fincke_ Prestkullaan, mahto olla yksi
mainio vaimo, koska se oli neljästi naitu, ensin _Jaakko Myhrin_
kanssa, siitten v. 1581 _Abraham Maunuksenpoika Illen_ kanssa
Prestkullaan ja Sjölahteen, jonka kanssa hänellä oli yksi tytär _Metta
Aapontytär Ille_, joka kuoli v. 1632 ja joka oli naitu Moaherra Herman
Claesson Flemingin kansa; ja yksi poika _Måns Aaponpoika Ille_, joka
nai Hebla Slangia, Eerik Pertunpoika Slangin tytärtä Balkiseen, eli sen
ennen mainitun Sota-sankarin Eerik Slangin tätiä; jonka kanssa hänellä
oli poika _Kustav Ille_, joka kanto vapamerkissänsä yhen rauta-sinisen
käsi-varren rusko-keltaisessa vainiossa, ja käessa yhen valkoisen
kielikukan. Tämä _Elisab. Fincke_ nai kolmaisin _Claes Flemingiä_ (?)
ja neljännesti _Henrik Erkonpoikoo Räf_. Sjölahteen, yksi vapatoin mies
(ofrälse man). --  Se eli vielä leskenä v. 1627.

[553] Tämä _Ingeborg Kyöstäntytär Fincke_ tuli naituksi _Måns
Nilssonin_ kanssa, Gammelbackaan.

[554] Nämät Kuninkaalliset kirjutokset _Kust. Finkillen_, ovat
seuravaiset. -- Vuonna 1545, d. 23 Juni, fullmaktsbref för Eric
Fleming, Hr. Knut Anderson, Jon Olson, Björn Claeson, Jöns Westgöthe
och Göstaf Fincke, till att handla med Ryssarne. -- 29 Jun. Bref till
Måns Nilsson, att han utan allt skonsmål gifwer sig till Wiborg och
anammar slottsslåfwen utaf Nils Krabbe, samt öfwerandtwandar den åt
Gust. Fincke, -- den 16 Nov. Till Måns Nilsson och Gustaf Fincke, att
de vela hafwa grann akt och tillsyn med K. Maj:ts slott Wiborg, så
länge till dess K.M. kunde förse en annan förståndig man i staden igen.
-- Vuonna 1546, d. 3 Juni, att han (Gustaf Fincke) och andre gode män
förskaffe de bonder af Tjust rätt och skäl på den del de fordra.
-- Vuonna 1547, d. 1 Jan, Till Befallningsmannen på Wiborg, Gust.
Fincke 1:o angående Ryska rågången; 2:o om Länsmans-räntan,
-- d. 1 Jan. angående wärdering och betalning af en tomt i Wiborg,
-- d. 8 Jan. att afgöra en arftwisst emellan Lasse Lifländare, och
Bertill samt Erik Håkansöner, -- d. 1 Martii. Att icke tillstädja
matvarors utförsel, -- d. 12 Apr. Att ransaka angående någon köpejord,
som skall tillhöra Joh. Pederson, -- d. 15 Aug. Angående 1:o en
upptagen gård i Urumarcken; 2:o Om böndernas utlagor I spanmål och
tjära för legofolk; 3:o D:n salpetter-sjuderiet; 4:o Om de begärda
Bysse-skyttar; 5:o Att bruka det större båsmannen wid skatte-gäddornas
inwägande, -- d. 22 Sept. Angående krigsfolkets aflösning,
-- d. 23 Dec. Swar om kläde till knecktarnes behof i Nyslotts län.
Vuonna 1549, d. 6 Martii. Att inkomma med räkenskaperne, samt försälja
spanmålen. -- Vuonna 1550, d. 18 Apr. Att låta komma Kongl. Maj:ts och
kronans spanmål ifrån Wiborg till Åbo. -- Vuonna 1551, d. 5 Junii. Till
befallningsmannen på Nyslott G.F. att låta bönderne bekomma spanmål för
penningar, -- d. 22 Aug. Swar: 1:o angående Friemarkens (?) upodlande;
2:o om Redfogdarnens upbörd och räkningar; 3:o att behålla fisket wid
Lamaforss (Lammasforss?); 4:o Att låta weta hwad som wid gränsen
förefaller, -- d. 14 Dec. Att låta bönderne i dess fågderi utgöra
hjelpen till Wiborg, efter mantalen. -- Vuonna 1552, d. 14 Martii, att
förskaffa några dugliga karlar till gränsens förswar emot Ryssland; 2:o
att icke tillständiga Ryske köpmän en fri handel; 3:o att lägga någon
jord till Nykyrka Prästebohl; 4:o att låta en klocka emot betallning
komma till berörde kyrka, -- d. 8 Maj, att låta Peder Rauthia i
Kalajoke by och Olof Tilkane i Pihajärwi (Pihlajärwi?) by, återbekomma
den jord, som deras grannar dem afhändt. -- Vuonna 1553, d. 22 Jan,
angående några oordningar i Skepps wäsendet. -- Vuonna 1554, d. 10 Nov.
att förete de skäl och bevis, hwaruppå han innehafwer Storgården uti
Ulfsby och Broskärs. -- Vuonna 1555, d. 12 Nov. Swar angående nödige
anstalter till afwärjande af Ryssarnes infall, -- d. 18 Nov. Angående
det till Sawolax ankommande folkets förläggande och underhåll, samt
nödiga anstalter till landets förswar, -- d. 6 Dec. Angående nödiga
anstalter till afwärjande Ryssarnes infall i Finland, -- d. 18 Dec.
Swar 1:o angående utskrifningen i Nyslotts län och Sawolax. 2:o om
anstalter wid lägret i Lappwesi; 3:o om bråtars fällande, -- d. 30 Dec.
Swar 1:o angående armeens underhåll; 2:o Att tillsckicka K.M. ett klart
register på de soldater, som ankommit från Österbotten. -- Vuonna 1556,
d. 8 Jan. Swar angående hö och andra behof för krigsfolket i Finland,
-- d. 17 Jan. Att utwälja några tjenliga ställen till afwelsgårdar i
Nyslotts län, så ock låta alla timmermän i länet förfärdiga sköldar. --
25 Jan. Att ofördröjligen förständiga K.M. hwad förnummit om Ryssarne,
som infallit i Euråpeå, -- d. 30 Jan. Swar angående det folk, som
blifwit skickat till Wiborg från Nyslotts län, -- d. 27 Febr. Att hafwa
bättre uppsigt med Fogdarna. -- 1 Martii. 1:o Angående någre af
Ryskarne upbrande byar i Tawisalmi socken; 2:o on de bråtar som blifwit
sållde i Nyslotts län. 3:o angående tillförsel af allmogen till K.
Maj:ts armee, -- d. 10 Apr. Swar: 1:o angående frid eller stillestånd
med Ryssarne; 2:o Om afwelsgårdarnes upprättande; 3:o Att inkomma med
omständelig berättelse huru skatten utgöres i Nyslotts län; 4:o Att
låta reparera ett förfallet torn på Wiborgs slot, -- d. 16 Maj.
Angående krigsfolkets förläggning och förplägning, -- d. 29 Maj. Swar
1:o Angående byggnaden på Nyslott, 2:o Om några bönder, som blifwit
ihjälslagne af Ryssarne; 3:o Om räkenskapen för berörde gårdar, till
dess Fogdar blifwit förordnade, 5:o Att K.M. will låta komma några
qwarn- och fiske-byggare till Nyslotts län, -- d. 10 Aug. 1:o angående
afwelsgårdarnes anläggande och skattläggning i Nyslotts län; 2:o om
Bysseskyttar och Skytt (?) ifrån Wiborg; 3:o Huru förfaras skall med
dem, som röfwat och plundrat i Ryssland; 4:o Angående underwisning för
de nyss antagne Fogdar. -- Vuonna 1559 d. 24 Aug. 1:o Angående gårdens
indrifwande af Nyslotts län; 2:o Att göra föreställning hos
höfdingsmannen på Keksholm, om de swedjor Ryssarne fälla öfwer gränsen,
blifwande K.M. wid den gamla rågången, till dess en ny blifwer
fastställd; 3:o angående Henrik von Röllen, hwilken uti Nyslott befallt
nederbryta några hus, men sedermera rest bort, och ej återkommit; 4:o
Angående några ålfiskare till Nyslott, hwarom K.M. låtit afgå
befallning till dess Befallningsman på Stockholms slott.
-- Vuonna 1561, d. 19 Sept. Instruction till Göstaf Fincke,
Öfwerståthållare i Rewel, -- den 11 Oct. Instruction för Gust. F.
Öfwerståthållare i Liffland, -- d. 10 Febr. 1:o att beställa om
kalksten till Wiborgs byggning; 2:o om afwelsgårdar i Nyslotts län; 3:o
om Redfogdarne; 4:o om nödtorftigt uppehälle med foetalie-persedlar
till Nyslott, -- d. 5 Maj. 1:o Angående Ridderskapets och Adelns samt
Menigemanns hyllningsed, såwäl i Swerige som Finland; 2:o om gardens
utgörande öfwer hela riket, till den tillstundande kröningen,
-- d. 16 Sept. att han begifwer sig till Rewel, att emottaga och
förvalta Öfwerståthållare-beställningen under Herr Lars Flemings
sjukliga tillstånd, af den instruction, som med det första skall
öfwersändas, -- d. 15 Nov. att han ändtligen fullbordar den legation
till Hertig Magnus af Ösel, -- d. 16 Nov. att det är K. Maj:t behagligt
att han de fetaliepersedlar till Liffland förskickat hafwer. -- Vuonna
1562 d. 28 Febr. Till Gubernatorn i Finland Gust. F. att förhandla med
Adeln uti Finland, det de skola begifwa sig till Rewel och tjena till
fot, till dess deras hästar kunna komma öfwer, -- d. 2 Maj. swar om den
munstring som han haft med Adeln i Finland, och huru de skola sin
rustning hålla, -- d. 10 Juni. om Finska Adelns rusttjenst, Herr Claes
Christerson till undsättning för Pernou, om så behöves, -- d. 6 Juli.
Om några klippare, som med det första af alla landsändar i Finland
utgöras skulle. -- 29 Juli. om Städsfolk, som han hit till
Bergsbrukningen förskicka skulle, -- d. 25 Aug. Att han förskaffar till
Rewel, till Eric Håkansson och Eric Hinriksson, alla förafskedade
Fogdar och Fogbeskrifware uti Liffland, -- d. 14 Oct. Att han skall
begifwa sig åt Ryssland, -- d. 4 Nov. Att han ändtligen så lagar, att
den spanmål, som Fogdarne lefwerera skulle, måtte komma till
Helsingfors, -- d. 4 Nov. Att han med sin Fru och barn begifwer sig hit
till fröken Annas bröllop, som stå skall d. 20 Decemb, -- d. 17 Nov.
Swar om de lägenheter han berättar, som der äro i Finland, med fiskeri
och qvarnställen, -- d. 25 Nov. Anbelangande Fogdarnas återstående
räkenskaper i Finland, -- d. 10 Dec. Att hans beställning med
utgårdshästarne, desslikes med bönderne i Tawastehus län, om
tillföringen till Helsingfors, är K.M. behagligt. -- Vuonna 1563 d. 13
Jan. Instruktion, Att å K. Maj:ts wägnar förrätta några angelägna wärf
hos Ryske Zaren Ivan Wasillivitz, -- d. 6 Febr. anbelangande
Skepps-utredningen, -- d. 6 Febr. angående till hvilka orter Fogdarne
uti Finland, deras spanmål lefverera skola, -- d. 22 Sept. om den gård,
som utaf Finland utgöras skulle, -- d. 2 Oct. Att han slotten uti
Finland med foetalie wäl försörja skulle, -- d. 22 Nov. Anbel. den gård
af Finland utgöras skall. -- Vuonna 1564 d. 2 Febr. Att i tid beställa
om de förnödenheter, som till Skeppsflottans behof i Finland kunna
behöfwas, hwilken kommer att gå ut med första öppet vatten, -- d. 17
Febr. Att på 4 månaders tid, med alla nödtorfter affärdiga
Skeppsflottan i Finland hit öfwer till Stockholm, -- d. 23 Febr. att
låta granneligen uppspana några borgare, som woro förpassade ifrån
Stockholm åt Finland och Rewel, att uppköpa spanmål till Skeppsflottans
behof nu i år, och dem skyndsammast hit tillbaka förskicka, -- d. 23
Martii Att låta örlogskeppen i Finland följas åt innom skärs hit till
Stockholm. - d. 23 Martii. Angående det folk och hästar, som menige man
i Nyslott och Tavastehus län utgöra skola, -- d. 30 Apr. Hwarföre de
(Han och Lars Fleming) så länge fördröjt med Skeppsflottans ifrån
Finland öfwerförande hit till Stockholm, -- d. 10 Maj. (till
Öfwerståthållaren i Finland Gust. F.) att det är K.M. misshagligt, det
han icke beställt om skeppsflottans utredning i Finland, -- d. 13 Juni.
Att han ursäktas för dröjsmålet med Skeppsflottans utredning ifrån
Finland; alldenstund det icke varit hans, utan deras försummelse på
skeppen, -- d. 10 Sept. Att han skall förskaffa dagswerken till Wiborgs
flotts befästning, -- d. 4 Nov. Att han med Fogdarne i Finland
beställer en hop segel-lärft och wallmar, samt det till Stockholm
förskickar, -- d. 24 Nov. Att han lägger sig winer om det
saltpettersjudningen i Finland måtte komma på gång, hwarest lägenhet
dertill finnes, -- d. 7 Dec. Att han hit öfwer till Swerige förskickar,
de ifrån Liffland komne, och der i Finland till Borgläger förlagde
Swenske knektar. -- Vuonna 1565, d. 27 Jan. Att han så beställer, det
alla uti Helsingfors, Åbo, Wiborg och flerstädes i Finland befindtliga
Örlogsskepp, måtte med alla nödorfter blifwa utrustade, och hit till
Stockholm förskickade, på det de med den öfriga skeppsflottan, måtte
nästkommande wår följas åt emot fienderna, -- d. 26 Febr. Att
Örlogsskeppen i Finland med alla tillbehörigheter, måtte med första
öppet vatten komma hit öfwer, -- d. 13 Martii. att hitförskicka de
örlogsskepp som lägga uti Finland, -- d. 6 Apr. om spanmålen den han
hit till Stockholm, till Skeppsutredningen förskicka skulle, -- d. 9
Apr. Att utspana och ransaka, hwilka till skeppsflottan äro utskrefne,
och sig hemligen till Åland och Finland undanstungit hafwa, -- d. 28
Apr. Om den undskyllan, hwarföre han de örlogsskepp i Finland äro, icke
hafwer kunnat hit till Sverige förskicka, -- d. 28 Apr. Att han
tilllägger de fattige frälse män i Finland, som icke förmå hålla
Rosstjenst, att tjena i sommar till fot, och komma hit öfwer väl
utrustade, -- d. 6 Maj. Anbel. dess undskyllan, hwarföre han icke
kommit saltpettersjudningen i gång, -- d. 6 Maj Instruction att hafwa
uppseende öfwer saltpettersjudningen i Finland, -- d. 28 Juni. Om det
sjöfolk som i Wester-Göthland antagas skall, -- d. 16 Juli. Att han
Swenska myntet icke skulle utsläppa utaf riket, -- d. 19 Juli. Den
foetalie han till Liffland förskicka skulle. -- Vuonna 1566, d. 1 Febr.
Att handla med Fogdarne öfwer Finland, Österbotten och Åland, om en
gård till Skeppsflottans utredning, äfwen som i fjol, -- d. 12 Febr.
angående den fiendtlighet Moscoviterne skola hafwa i sinnet att
företaga emot Liffland och Finland, -- d. 13 Febr. Att det är K.M.
behagligt, det han beställer om Skeppsbyggningen i Åbo, -- d. 28 Maj.
Att han med det allraförsta läter Fogdarna framfordra dagswerken till
Refle flotts byggning, -- d. 9 Aug. Att de (Fogdarne) förskicka alla
der i landet befindtlige landsköpman till Calmare, -- d. 19 Aug. Om
förfordringen till Skeppsflottans utredning med hampa och tjära.
-- d. 25 Oct. Huru han om gårde-spanmålen, utföringen på myntet,
tafwarna, penningarna och annat mera beställa skulle, -- d. 29 Oct. Att
han skyndar Legaterna fort ifrån Wiborg och till Ryssland, samt hwad
som han emellertid beställa skulle, -- d. 3 Dec. Huru han om
Bysseskyttarne, Utgårdshästarne och Skeppsutredningen till det Narwiske
farfatten, beställa skall.

Ilman näitä nyt nimitettyjä Kuninaallisia kirjoituksia Finkillen, niin
löytyy myös K. Vallan Säilyksessä kopioita _Finkin kirjoituksista
Kuninkaallen_, niin kuin em. vuotesta 1555 dat. Nyslott d. 27 Oct. En
widlyftig raport fr. Ture Person och Gustaf Fincke, jemte en
planritning å lägenheten kring Jäskis kyrka. En annan dito af den 4
Dec. -- En dito af den 14 Dec. -- En dito af den 16 Dec. --
En dito af den 30 Dec. m.m. Samaten vuotesta 1566, niin löytyypi
Vallan-Säilyksessä yksi iso kirja, puolen arkkia loajueltaan (in folio)
joka ei sisällensä piek muuta kuin kopioita _Finkin ja Ture Personin_
(Bjelkin) kirjoista ja sananlaitoista (raporter) Kuninkaallen, jossa
paljon puhutaa sekä heijän moakunnasta, että sota-rahvaasta, ja muista
sota-laitoksista. Toinen osa tästä kirjasta, joka toas sisällänsä pitää
Kuninkaan vastauksia heillen, kantaapi tällaisen nimitöksen: "Thenne
Efterskreffne Book lyder ock inneholler vissa afskrifter och Copier
öfwer breff, instructioner och befallningar, som jag Thure Persson till
Salstadh haffuer bekommith och undfånget utaff Stormächtige Furste och
Herre Göstaff Sweriges Göthis och Wändis Konung, wår Nådige Herre,
sedan det jag med Erligh och Wälbördig Man Göstaff Fincke till Porkala
bleff förordnat Slåttlåfwen på Nyslått."

[555] Palmsköld kirjuttaa hänestä: "Göstaff Fincke till Gesterby
afsomnade 1566 och blef begrafwen Catharinas dag uti Kimitto kyrka." Se
oli niin muoton mahotoin että hänen kirstun hopeet oisi löyetty
Liikisten kirkkomoassa.

[556] Se mahto olla syntynyt nuon 1546:en vuuen tienoilla.

[557] Lue: Registraturen för år 1589; H.H. p. 66.

[558] Palmsköld on sen eistä ei toimittanut varsin tarkkaan hänen
kuolema-vuottansa, koska hään sanoo: _Gödericus Finke de Porkala, R.M.
Sveciae Senator et Marschallus, Gubernator ditionis Nyslott anno 1596,
1603, 1612; cum illo periit illustris familia Fincorum in Svecia anno
1618_.

[559] Hyö olivat jo kihlatut v. 1611 (Åbo Tid. 1784. p. 22) vaan naivat
vasta v. 1613. Peä-Sota-Asettaja _Evert Horn_ tuli jo v. 1615. s. 25 p.
Heinä-kuussa kuoliaksi ammutuksi Venäjässä, Pleskovin linnan
piiritässä.

[560] Se mahtaa seneistä olla puhasta valetta mitä Bång lasketteloo
kirjassansa: Den wälborna Tawastiska släcktens ättaretal, Stockh. 1756,
kussa hään sanoopi Finckilöihen vapamerkin olleen _yksi Sianpeä
valkoisessa vainiossa_, (jota se kertoo Palmsköldin suku-johtauksesta)
ja josta se kirjuttaa näin: "Olof Niclison Tawast upptog sin Frus,
de gamble Finckars sköldemärken, ett swart Gylte hufwud i hwitt
fält, sådant som Assessor Brenner afritat det i Åbo Domkyrka,
litet förrän kyrkan brann." Tämä Olli Tavast ei ollutkaan naitu
_Finckilöihen_ kanssa, sillä hänen ensimäinen vaimo oli Kristina
Rötker-Ingonpojan tytär, eli niin kuin häntä toisilta kuhutaan
_Kristina Rötker-Jyrginpojan_ tytär Spurilaan (Jägerhornin suvusta?)
jonka äiti oli _Briita Jönsintytär Galle_, ja joka kuoli lapsetoinna;
hänen toinen vaimo oli _Ingeborg Valdemarintytär_, joka eli v. 1485.

[561] Ne muut jotka silloin mestattiin, oli Vapaherra _Johan Claësson
Fleming_ Quidjaan, yksi nuori mies, joka ei ollut tehnyt niin
minkäänlaista Herttua vastaan, mutta Koarle kanto hänellen salavihoo
siitä, että hänen isänsä _Claes Fleming_ ei taipunut Hertun puolellen.
Toiset, jotka hakattiin, oli: _Hartvik Henriksson, Christer Mattsson
Björnram_ (Stjernman kuhtuu häntä Christer Månsson); _Michel Påvelsson
Munk, Nils Ivarsson, Olof Clausson_ (joka oli Claus Flemmingin
sala-poika), _Jacob Möl, Hans Inis, Sigfrid Sigfridsson, Eskil
Jacobsson ja Herman Hansson_ (Stiernman kuhtuu häntä Herman Jacobsson);
ilman näitä hakattiin myös 3 tarkka-ampujata (byssskyttar,
skarpskyttar) ja 5 sotamiestä. Heillen kaikillen luettiin
henken-rikoksi, että olivat pitänneet heijän lailisen Kuninkaan
Sigismundin puolta, jollen olivat valallansa vahvistaneet
uskollisuuttansa. (_Werwings Carl IX:s Hist. I D. p. 468; Stjernm. Sw.
och Göth. Minne, II D. p. 403; Swenske Mercurius för Septemb. månad
1757, p. 278; Hertig Carls Slaktarebenck, m. fl_.)

[562] Peringsköld sanoo että hään kuoli lapsitoin, mutta Palmsköld
sanoo että hänellä oli yksi tytär, joka oli ensin naitu _Ivar
Arvidssonin_ kanssa, joka tuli yhessä appensa kanssa leikatuksi, ja
siitten _Olof Anderssonin_ kanssa, joka oli jo ennen häntä pitänyt; ja
kolmasti _Jaakko Eekin_ kanssa, yksi vapatoin mies. Mutta tästä
emme ou soaneet mitään sälveä.  Sillä niissä Herroissa, jotka hakattiin
Turussa silloin kuin _Finckiä_ leikattiin, ei ollut mitään _Ivar
Arvenpoikoo_ (ellei hään lie ollut roaka sotamies). Sitä vastoin niin
poikki-hakattiin Viipurissa muutamia viikkoja jo ennen, eli s. 30 p.
Syysk. v. 1599, yhtä _Ivar Arvidssonnia (Tavast)_ Kurjalaan, ynnä
isänsä kanssa _Arvid Heikinpoikaa (Tavast)_ Vessundaan, joka oli
Linnanisäntä Viipurissa, ja uskollisesti palvellut Kuninkastansa 30
aastaikoa. Hänen poikansa _Ivari_ oli nainut _Anna Pekan tytärtä_
Peipotiin, (hänen sukunimeensä ei mainitak -- lie hään siitten ollut
Tytär-läntämä Finkillen) jonka kanssa hänellä oli yks poika _Stén
Ivarsson_, jonka nimi ikään kuin tarkoittaa tätä onnetointa Finckiä.

[563] Niistä K. Vallan-Säilyksessä löytyivistä Kuninkaallisista
kirjoituksista ovat seuravaiset toimitetut tällen _Sten Finkillen_,
nimittäin: -- Vuonna 1594, d. 27 Julii. Ordres till Herr Sten Fincke,
angående de Finske Ryttarnes frihet på deras hemman. -- Vuonna 1595.
d. 24. ... Om allmogens i Tavastehus län friwilliga Rikshjelp.
-- Vuonna 1597. d. 3 Oct. Att ej inrymma de upproriske på Tavastehus.
--  d. 12 Oct. komma till Hertig Carl i Åbo d. 18:de i samme månad.
d. 18 Oct. Ordres att släppa löst det krigsfolk, han på Tavastehus
anhållit. Näistä, niin se äsken mainittu manaus-kirja, jolla Herttu
paituutti häntä Turkuun, on aivan merkillinen, ja kuuluu näin:
"Stämpningsbref för Herr Fincke och de andre, som oppå Tavastehus woro,
af Åbo d. 12 Oct. åhr 1597. Wår gunst och nåde, Wij twifle inthet at i
ju hafuer förnummit synnerligen thu Steen Fincke af thet bref wij
senest läth skrifue tig till för hwad orsak skuldh wij oss hijt i
Landzenden begifuit hafue, nembligen till at afskaffe allt obeståndh,
willor och oreedho, som här uthi landet igenom Claes Flemmings och hans
medhjelperes obegripelige och olaglige Regiementhe kommit war, och
hjelpe landet till Roo och eenighet igien; Dock efther wij icke hafue
någon förklaring ifrån ider bekommit, hwad i ähre tillfinnes at giöre,
och om i wele medh oss och the andre Riksens Stender wele giöre et i
saken til Konungl. Maj:t och Riksens gagn och bäste. Derföre ähr wår
alfwarlige wilie och förmaning at i begifue idher hijt till oss, och
låther oss ider uthtryckelige mening förnimme, ändteligen så lagendes
at i allersidst then 18 dag thenne månedh her tillstädes hoos oss ähre,
så frampt at hwar thet icke skier då wele wij komme och piske ider så
at i inthe skole tacke oss, och i måge sedhan sware och undgielle medh
lijf och godz, till all then skade och bekostnat som der midh skier,
der i måge wedhe ider efterrätte. Datum ut supra. Carolus."

[564] Nimittäin: Vuonna 1571, _d. 9 Nov. Fullmakt för Herr Eric Finck
att beställa om de Småländske knektarnes inqwartering omkring
Westerwik, -- d. 5 Dec. Att sända de knektar, som i Westerwik liggandes
äro, till Finland_ (Registr. 1571, p. 123, 135).

[565] Nimittäin: Vuonna 1594, _d. 23 Nov. till Handelsmannen Jacob
Finck om spanmåls undfående för lefwererad sill till kronan_. (Register
1594, p. 216.).

[566] Stjernm. _Höfd. Minne_ I D. p. 287, 326

[567] Vexionius Gyllenstolpe. _Epitome Descr. Sv. Goth. Fen_. L. VIII.
c. 6.

[568] Tämä suku oli jo kuuluisa Suomessa v. 1460, yhestä miehestä,
nimeltä _Heikki Finkenberg_, jonka jälkimäisistä (efterkommande) yksi
vapasuvullinen _Claes Ollinpoika Finkenberg_ Suomesta tuli v. 1627
sisään kirjutetuksi Ruohtalaiseen Vapahuoneiseen, N. 159 ala.
Tämä suku, joka meijän nykyisessä Suomalaisessa Vapa-Huonseessa löytyy
sisään-kirjutettunna N. 8:san ala, kantaa kilvessänsä yhen pystö-kuun
jonka koukerossa on yksi 6 säistäinen tähti.

[569] Viimeiseksi tahomme myös nimittää, että löytyy Ruotissa yksi
vanha kansan-tarina eli satu, yhestä Finkin nimellisestä, joka pakina
on ehkä niistä vanhimmista, ja ehkä keätty Saksan kielestä Ruotiksi.
Mutta tässä jaaritoksessa -- kussa ei ouk niin sanoo totuullista, vaan
kussa tavaksi niihen aikoin pilkka-suihen, puhutaan puita heiniä -- ei
löyvyk niin minkäänlaista tiiustusta tästä Finkin suvusta. Tämä satu,
joka nimitetään: "En nöjsam och kostelig Historia om Policarpus, som
äfwen kallas Riddar Fincke", osottaa kuitenkin tämän Finkin nimen
vanhuutta, koska se on kahottu hyväksi johtattamaan kansan mieleen jota
kuta kummitosta.

[570] Myö olemme myös harjoittaneet selitteäksemme mikä mies _Tönne
Henriksson Vildeman_ oisi ollut, jonka Gagnerus sanoo olleen naitu
_Elisabet Thómasdotter Rijtingin_ kanssa, ja joihen vapamerkit myös
löyettiin Liikisten kirkkomoassa, mutta yhtä tällaista miestä
ei ollenkaan löyyk _Vildemannin_ polvilaskussa Vapa-Huoneen
Suku-johtauksissa, eikä myös siinä Suomal. Suku-kirjassa joka löytyy
K. Vallan-Säilyksessä, ja jossa niinikeän puhutaan tästä Vildemanin
suvusta. Yhtä _Elisabeth Thómasdotteria_ emme myös ouk olleet hyvät
löytämään. Että hänen isänsä _Thómas Jönsson Rijting_, joka vuotesta
1536 vuoteen 1547 oli Käskyn-käyttäjä Turussa, oli vaimonsa puolesta,
Finckilöihen kanssa sukuisin, nähtiin jo 426:lla p:lla, (sillä se oli
nainut Karin Gödikintytärtä Finckiä); se ei ollu siitten kumma jos
heijän lapsia hauvattiin heijän äitinsä suku-hautaan. Muita hänen
Tyttäriä ei tunnetak, kuin yksi nimeltä _Sára Thómasdotter Rijting_,
joka oli nainut _Eerikki Johonpoika Stålarmin_ Grabbackaan ja Rekuun,
jonka kanssa hänellä oli yksi tytär _Kárin Stålarm_, joka oli nainut
_Henrik Tönnessonin (Vildeman)_ Nääsiin, Tjusterbyiin ja Sjögårdiin,
joka v. 1608 oli Linnanvouti Tukhulmin linnassa. Hänen isä oli _Tönne
Ollinpoika (Vildeman)_ Tjusterbyiin ja Lappträskiin, joka ensin nai
_Helga Slatten_, ja siitten _Briitta Heikintytär Risbetin_ Nääsiin ja
Härkänään. Tään parempata selitöstä emme ouk hyvät antamaan -- liehään
siitten Gagnerus ottanut tiiustuksiansa mistä tahaan! Vildemannin
vapamerkki, jota nähään Vapakirjoista, ei paljo eroitetak tästä; jos
tämä toinen lie _Rijtingin_ vapakko emme saata varsin sanoa.

[571] Se on moni joka sanoo Suomessa ei löytyvän mitään Vanhoja
Jäännöksiä. Se on oikeen sanottu, jos sillä sanalla ymmärretään vanhoja
pakanallisia temppelilöitä, hautakammioita, tahi muita sellaisia
käsitekoja; mutta laveammassa sanan-tarkoituksessa (i widsträckatare
mening) meillä on Jäännöksiä kyllä, ja ehkä enemmin kuin yhölläkään
muulla kansalla; sillä ne vanhat eivät ouk ainoastaan käsillänsä
ropottaneet, hyö ovat myöskin ajatuksillansa työskentelleet, ja sillä
tavalla on joka _Runo ja Sananlasku_, joka on heistä jälellen, yksi
_Vanhan-Jäännös_, joka muistuttaa meitä heihin. Jos oikeen tiiustelemme
meijän _kielen rakenosta_, (joka on yksi piiros meijän vanhoin
ajatuksesta ja mielen-juohtumisesta), niin se on kaikista se kauniin ja
isoin Jäännös, jonka ovat meillen heittäneet, korjataksemme, -- yksi
kieli, joka on tarkempi ja suloisempi kuin ykskään muu, ja jolta
merkillisyytensä ja eri-mukaisuutensa suhteen, seisoopi omilla
kannoillansa, ikeän kuin yksi pylväs, jonka peä on pilvessä.

[572] Semmoinen varoitus ja rankastus, kuin se viimeinen tulipalo
Turussa, joka yhtenä yönnä söi suuhusek kaikkia mitä myö kahessa eli
kolmessa vuos-saassa olimme seästäneet ja säilyttäneet, mahtaisi
herättää meitä siiheen perään-aattelemiseen, että tiiustella ja
kuvaella kaikki meijän vanhat muistomerkit, että jos vahinko tapahtuis,
niin oisi kopiot ies jälellä, jotta tietäisimme mitä meilläkin muinon
on ollut. Samaten myös niiten yks-ainusien ja tarpeellisien kirjoin
kanssa, jotka jollakulla tavalla valaisoo meijän omoo Tarinamustamme;
saisi heistäkin olla kopio jokuu toisessakin kohassa. Tämä oisi ehkä
tarpeellisempi, kuin hakea heiniä ja luusiipiä Mustan-meren rannoilta,
ja muita sellaisia aikomuksia.

[573] _Jättös, t. jätteet_, efterlemning, reliqvier.

[574] Se näyttää kuin Brennerin aikomus oisi ollut matkustamaan
lävitten koko Suomen-niemen, Vanhoja kuulustella; mutta että hänen
aikaisek ei ylettynt jos vähään osaan. Se oisi hyvä jos joku laskeisiin
hänen lavuillensa, tiiustelemaan muitakin Suomen paikkoja, ja joka
toimittais sitä mielen-rakkautesta, eikä ajaisi paljaan palkan eistä,
niin kuin nyt usseen tehhään.

[575] _Kuninkaallinen Vanhain-Säilys_, Kongl. Antiqvitets Arkifvet;
_Kuninkaallinen Vallan-Säilys_, Kongl. Riks-Arkifvet.

[576] Se on uskottava ettei Brenner ole kirjuttanut mitään selitystä
näistä hänen kuvapiirutoksistan, sillä oisihan sitä tok' jossa-kussa
pitänyt löytyä.

[577] Näitä hänen alakirjutettuja sanoja tahomme muistutuksissamme
juuri sanasta sanaan toimittoo.

[578] _Para_, Bjära, Smör-hare.

[579] _Peräänkahtoja_, Inspektor; _Peä-Peräänkahtoja_, Öfwer-Inspektor,
General-Inspektör.

[580] Kirjan-luetos (Bok-katalog) näistä Nescherin vainaan kirjoista,
joka juuri näinnä päivinnä on painettuna, osottaa kyllä että tämä
meijän luulomme ei ouk varsin ilman perustuksetak (lue tätä
kirjanluetosta n. 65 käsikirjoituksista puolen arkia loajueltaan) ja
toistaa mitä olemme jo ennen kuulut puhuttavaksi (lue 350 p.m.)
nimittäin, että 23 erinäistä selitystä, ja lähes 200 piirutuksia
Vanhoin-Jäännöksistä Vester-Götlannissa, ilman niitä piirutoksia jotka
hään v. 1670 teki Öster-Götlannissa, ja jotka kaikki hään anto
Vanhain-Kootuksellen -- nyt löytyyvät näissä Nescherin kirjoissa (lue
n. 68 ja 89 mainitussa kirjaluetoksessa). Se on kyllä outo mitenkä
tällaiset kalliit ja tarpeelliset paperit ovat Vallan- ja Kunink.
Vanhain Säilyksestä joutuneet yksinäisen miehen korjuun.

[581] Näistä Brenneri vainaan Suomalaisista piirutoksista löytyy K.
Kirjastossa 2 kappaletta (2:ne Exempl.) kumpainenkin ite Brenneriltä
piirutettunna. Yksi heistä on ainoastaan tehty irtonaisissa lehissä,
ilman painimatak (ofärglagda); toinen on kirjaksi siottu, ja kantaa
tällaisen nimen: _Gamble Monumenter i Stoor-Förstendömet Finlandh,
affritadhe Anno 1671 och 672 aff Elia Brennero, Ostrobothniensi_. Hyö
ovat yhteen-luettu pienempien ja suurempien kanssa 80:tta kappaletta,
kuvaeltut seuravaisista kirkkoloista; nimittäin _Turusta, Räntämäeltä,
Nousista, Naantalista, Maskusta, Raisiosta, Lemusta, Sjundosta,
Lohjalta, Esbosta, Porvosta, Pärnosta, Pyhteeltä, Vekkälahelta,
Viipurista, Hollolasta, Hämeenlinnasta, ja Iso-Kyröstä_, paihti
muutamia kuvituksia _Turun, Viipurin ja Hämeenlinnan_ linnoista. Näistä
niin ne Iso-Kyrön kirkossa löytyväiset kuvitukset ovat ne ainuat, jotka
ovat painin kanssa kastettuna, niin kuin heitä tässäkin toimitetaan.
Vapa-merkkilöistä on moniat häneltä painettuna siinä nioitetussa
kirjassa, sitä myöten kuin ne heissä nähtävät juovat merkihteevät;
mutta niissä irtonaisissa lehissä ovat kaikki painimatak; ja koska
heijän karvat jo selitetään juovista, niin emme tässäkään ruetak heitä
painimaan. Mitä näihin meijän kuviin-piirutoksiin tuloo, niin ne ovat
Brennerin kuviin kanssa varsin yhtämukaiset, josta minun tulee kiitteä
ensinnik Herra _M. v. Wright_, joka heitä kopioitteli, ja siitten Herra
_H.J. Strömmer_, joka piirutti heitä kiveen.

[582] Se on valaistamattomien ja ymmärtämättömien ihmisten tapa, että
piteä tällaisia _vanhoin-tiiustelemisiä_ (fornforskningar) jotka
tarkoittaavat _mäntyjä aikoja_, joutavina; ikeän kuin piteävät kaikkia
tarkoituksia, joilla vaikutettaisiin tahi tarkoitettaisiin jota kuta
_tulevillen ajoillen_, sopimattominna ja mielettöminnä, koska molemmis
puolin yltyyvät heijän mielensä ja heijän aikaasek sivuihten. (Sillä
mitenkä ne jotka ainoasti eläävät _tälle ajalle_, eläisivät yhellen
toisellen; koska ei nekään, jotka kaikissa ehtivät ensin omoo
hyötytystä, jouvak työskentellä toisiin hyväksi). Se on selvä,
että ne jotka pelkeä ja kajoo ymmärrystä ja tietomusta (kosk ei sitä
heissä löyvyk, eikä seneistäkään heitä hyövytäk) kajoavat näitäkin
tieton-harjoituksia, jotka sinnepäin tarkoittaavat. --  Seneistäkös lie
siitten Suomessakin niin kauan kaivattu miehiä, jotka harjoittaavat
valaista meijän Vanhoin-Jäännöksiämme? Jos sen eistä Tietomukset (jotka
ovat ymmärryksen valastajat, ja johon myöskin Tarinamus on luettavana)
tarkoittaavat kaikki puolestansa _tietoa_ (johon voaitaan ei ainoastaan
yhtä nykyistä asian tuntemista, mutta yhtä ikuista tiiustelemista) ja
_hyötytystä_ (ei moallista, mutta henkellistä, ei ainoastaan meijän
ijällisillen, mutta myöskin meijän jälkeen-tulevillen), eli jos
Tietomukset ovat luonostaan _ikuiset ja henkelliset_, niin kuin kaiken
Tievon ja Totuuen alku, -- niin se on näissä kokeeissa, kussa kukin
Tietomus-harjoittaja, vaan erinomattain Tietouksen ja Tarinamuksen
Toimittajat, Vallan ja Lain-asettajat, Kansan ja mielen-valaistajat,
eli toisella sanalla kaikki vanhuuven ja tulevaisuuven tarkoittajat
juuri selvästi osottaavat, että heissä löytyy yksi elävä henki, eli
yksi _henkellinen luonto_, joka ei ouk suljettu tään aikuisiin
piiroksiin, vaan joka kohoittaa ihtesäk niitä rajoja ylitten, jotka
maallisillen pimittää sitä taivaallista, ja koetteloo sekä eistäpäin
että takoopäin ylös-nostoo meijän ymmärryksellemme sitä vaipaa, joka
peittää ja kieltää meijän luonnollisia aistimia (sinliga organer)
käsittämästä sitä luonottomatonta, sitä ikuista, ite _Totuuen ja
Ymmärryksen_ -- valmistaaksemme meitä sillä _ikuisuuteen_. Se on tämä
henki, joka ei ainoastaan koroittaa meijän ajatuksiamme, mutta heissä
myöskin kohoittaa meitä ihtemme ylitten tämän hetkisen elämisen -- joka
toistaa että meissä löytyy jota-kuta kuolematointa ja tämän elämisen
ylitten yltyvätä; ja jota ei käy rajoilla piirittee. Sillä tavalla
toimittaa jo tässäkin elämässä kukiin totuullinen Tietonharjoittaja
_ikuisuuttansa_ (tässä muka tarkoituksessa), josta heitä, ja kaikkia
_Hyviä_ (henkellisesti eläviä, heijän mielen ansiolla; vaan ei
ymmärryksen valolla) eroitetaan niistä moan kapeista, joihen ajatukset
ei kohoitak heitä mullasta, mutta jotka (käytöksillänsä) mateloo
luonnollisuutessaan ikeän kuin eläimet, ja lopettaa elämänsä, ikeän
kuin päivänsä, ikuisella unella ja mielen-tyhjyyvellä.

[583] Vanhoin-selittäjässä löytyy ikeän kuin muissakin opin-hoaroissa,
moni houkka ja heikko-peä; mutta -- mitäs myö heistä puhumme?

[584] Heijän mieli, joka on tylsäytynnyt tyhjän-noutamisesta, ei pystyk
tällaisiin tiiustelemisiin, ikeän kuin heijän ymmärys ei yltyk
semmoisiin ajatus-tarkoituksiin, joita voaitaan Tietoukseen (Filosofi).

[585] Vähä kyllä myö puhumme näistä vapamerkkilöistä heijän
vapaallisuutensa suhteen, sillä myö arvelemme ainoastaan sitä
Vapaallisuutta, joka osoittaiksen sisällisesti, ihmisen töissä ja
tavoissa -- ei sitä ulkonaista nimen pukemista ja merkittämistä; mutta
myö hoastelemme heistä ainoasti sen valaistuksen tautta, joka heijän
tarkoittamisella, syntyisi ehkä meijän Omamoan Tarinamuksessamme.

[586] Näistä sanoista on moniat ollut niin pois-kuluneet, ettei heitä
ouk tainut lukea ykskään.

[587] Mitä näistä vapa-merkkilöistä tuloo sanottavaksi, niin suuri osa
heistä on niin vanhat, ettei heitä eneän tunnetak, liioitenkin koska
monet heistä on tainneet jo sammua ennen vuotta 1625, jollon se
Ruohtalainen Vapa-Huone, kuhun heitä sisään-kirjutettiin, asetettiin;
monet ovat myös muustakin syystä jäänneet siihen ylös-panematak,
alinomattain koska suurin osa meijän vanhoista Suomalaisista
vapasuvullisista, eivät kuulleet Ruohtalaiseen Vapa-Huoneesen, mutta
oli yksi peru niistä muinoisista Saksalaisista ja Virolaisista
Tempel-Herroloista, joihen vapaallisus oli Saksan maissa perustettu.
Kuin tähän vielä luetaan että näissä vapa-merkkilöissä harvoin
selitetään muuta kuin ainoastaan kilpeä, joka monessa oli pian
yhölläinen, ja jotka ainoastaan eroitettiin Rauta-kyperästä,
Sarviloista, tahi Kyperä-vaipasta (Hjelmtäcket), ja ettei heissäkään
painia paljon eroitetak, niin löyetään miten vaikkia se on näitä
selittää, liioitenkin koska usseen pois-vaihtelivat välillensä
vapamerkkilöitänsä, ja kantoivat vieraita äkkinäisiä, tahi muuten
muuttelivat omiansa.

[588] Minä olen kyllä kirjuttanut moneen paikkaan, tätä
kuulustellaksein, mutta en ouk soanut vastausta, joka toistaa miten
kylmäkiskoiset meijän moa-miehet vielä ovat näissä töissä.

[589] Brenner ei kirjuta tästä kivestä mitään muuta, kuin ainoastaan
nämät sanat: "I Åbo D. Kyrka."

[590] _Hauta-varjo_, Grafwård; _Hauta-kivi_, Grafsten.

[591] _Peä-Kirkko_ (tahi _Tuomio-Kirkko_), Dom-Kyrka.

[592] Tässä jääpi yksi sana, välissä, toimittamak.

[593] Mutta tässä tarkoituksessa kahomme toas ouoksi, ja varomme olevan
uskottomattoman, että tämä kivi oisi muka ollut se ainoa Turun
kirkossa, joka vielä v. 1671 oisi ollut jälellä näistä vanhoista
ajoista; ja jota niin muoton oisi yksinään jäänyt murentumatak näissä
kauheissa Turun kirkon tuli-paloissa, jotka tapahtui v. 1318, 1429,
1458 (1464, 1473?) 1546 ja 1656, kussa kaikki muut kirkon kaunistukset
-- joit' eivät Juuttilaiset v. 1509, ja Venäläiset v. 1318 hävittänneet
tahi vienneet myötensä -- paloi tuhkaksi. Mutta kysytään siitten,
tokkos Turun kirkko on niin vanha, tahi oliko se jo 1248:nen vuuen
tienoilla rakettu? Sitä emme saata sanoa, ainoasti että v. 1229
peätettiin jo että muuttoo pois kirkko Rantamäeltä (kussa Brenner
niinikkään vielä v. 1671 tapais yhen vanhan hautakiven vuotesta 1291?
-- kaho X Taul. kuv. 1) Turkuun, eli niin kuin sitä muinon kuhuttiin
_Unikankareesen_. Millonka tätä tehtiin ei varsin tunnetak, mutta
1258:nen vuuen teinoilla jo mainitaan tästä uuesta Turun kirkosta
(Porth. Chr. p. 193). Jos sen eistä tämä Turun pappi oisi ollut naitu
ennen v. 1248, niin se oisi vielä saattanut eleä monta myöhempänä.
Toiseksi niin nämät kirjoitus-nenät eivät teoltakaan näyk olevan
niin vanhan-aikuiset, jos heitä verroitetaan siihen toiseen
kiven-kirjoitukseen joka löytyi Rantamäellä.

[594] Yksi nimellinen _Niiles Antinpoika_ oli v. 1303 _Praefectus
Finlandiae_ (Peämies Suomessa) mutta se on mahotoin, että näillä
sanoilla tarkoitetaan häntä.

[595] _Kunta_, Sällskap, Orden, Gille, _Veli-kunta t. Veljellisyys_
Brödraskap, _Papillinen Veli-kunta_, ett Presterligt Gille.

[596] _Kirkko-Tarinamus_, Kyrko-Historie.

[597] Muistettava on myös, että jos tämä vapa-merkki kahottaisiin
kohallansa (niin kuin heitä aina kahotaan) niin silloin kirjutos
alkaisi ala-peästä kivee (jota en muualla ouk nähnyt); ja jos toas
kivee asetettaisiin kirjutoksensa mukaan, niin silloin toas vapamerkki
keäntyisi ylös-alaisin (joka oisi vielä sopimattomampi). Se näyttäis
ehkä silloin, kuin sillä kuvaeltaisiin yhtä Piispaan kypärätä (en
Biskopsmössa).

[598] Että tämä suku on _vanha_, arvataan siitä, että ne Ruotsin
muinoiset Kuninkaat _Sverker den Gamle_ (joka kuoli 1155) jonka isä
_Erik Årsäll_ oli vanhuuellansa ottanut Ristin uskoa, ja kasteessa
kuhtunut ihtesek _Kol t. Koarle_ -- kuin myös hänen poikansa _Koarle
Sverkersson_ (joka kuoli 1168) ja toas hänen poikansa _Sverker den
Unge_ (joka kuoli 1210) -- sanotaan kaikki olleen tästä _Natt och
Dagin_ suvusta, ehkeivät kantaneet tätä suku-nimee, joka otettiin
tavaksi vasta myöhöisämpinnä aikoina. K. Vapa-Huoneen polvi-laskuissa,
alotetaan tämä suku vasta v. 1220 yhestä _Pentti Matinpojasta_, joka
oli ollut Kuninkaan _Eerikki Läspin_ Valta-Neuo.

[599] Tämä (nykyinen) _Natt och Dagin_ suku tuli v. 1625 Ruohtalaiseen
Vapa-Huoneesehen sisään-otetuksi 13:nen N:on alla, josta suvusta
siitten yksi nimeltä _Åke Axelsson Natt och Dag_ tehtiin v. 1652
Vapaherraksi 23:nen N:on alle. Se oli silloin Valta-Neuo ja
Lain-julistaja Nerkissä, ja sai vapa-moaksensa muutamia taloja ja
vero-tiloja Iin pitäjässä Pohjan ruoalla.

[600] Saattaa ehkä myös olla madollinen, että hyö ovat perinpohjin
eri-sukuja, vaikka heitä on vanhoissa polvi-laskuissa yhteen veittynnä.

[601] Hään oli silloin Valta-Neuo Ruotissa.

[602] Hänen isänsä oli _Bó Sténson (Natt och Dág)_ joka v. 1440 oli
nainut _Kárin Svennintytärtä Stúre_, jonka isä oli Tähti-mies ja
Linnanisäntä Faeholmassa, Danmarkissa, _Sven Sténson Stúre_, joka oli
Herttu Albrechtilta soanut isoja pito-maita Hallannissa, Nerkissä ja
Vester-Norrlannissa; ja joka oli Valta-Hallihtian _Svante Stúrin_
isän-äitin-isä (lue _Schönefeltin matrikel_).

[603] Seneistäpä kaikki nykyiset Vapaherrat nimeltä _Stúre_, ovat
kaikki isänsä puolesta paljaita _Natt och Dagiloita_, ja ovat
eroitettavat niistä vanhoista Stúriloista, joita muinonkin kuhuttiin:
_Orms-Söner_.

[604] Lue _C.F. Schönefelts Matrikel öfwer ointroducerade af Riddersk.
och Adeln I D_. joka kirja löytyy käsikirjoituksenna K. Vapa-Huoneessa.

[605] Lue _Olai Magni Historia de Gentibus Septentrionalibus, Romae
1555. Lib_. II. c. 25. p. 87. Kussa hään puhuu niistä vanhoista Hangöin
kallioloissa sisään-hakatuista Suomalaisista vapa-merkkilöistä, joita
hään jo silloin kuhtui "_vetustissima_" (varsin vanhoja) ja joista hään
kuvittaa 7 kappaletta, nimittäin: _Vanhoin Stúriloihen, Natt och
Dágiloihen_ (poikki-puolin), _Wásaloihen, Gyllenstjernilöihen,
Tottiloihen, Roosiloihen, Lämaloihen_ ja yhen tunnettoman. Näitä
kaikkia on hään asettanut vempelen näköiseen poukkamaan, ja keskellen
pannut Ruotin vallan vapamerkin (kolmet ruunua).

[606] Tämä hautakivi mahto jo 1681:nen tahi 1738 vuuen tulipalossa
hävitä, koskei siitä mainitak niin mitään Lauraeuksen Juttelemuksessa
_de Sacellis Sepulcr. in Templ. Cath. Aboënsi_. Kussa ainoastaan
sanotaan yhen Lainistujan Natt och Dágin (hänen Ristimä-nimeänsä ei
nimitetäk) olleen hauattunna Piispa Tavastin hauta-kammiossa.

[607] Lue: _Åbo Tidn. 1785. Bib_. p. 181. Siinä ei eroitetak, jos hään
oli _Natt och Dag pitkinpäin tahi poikkipuolin_; mutta mahtoi se olla
_pitkinpäin_, koska yksi hänen jälkimmäisistä nimeltä _Niclis
Ærengislesson_ kuhuttiin _Natt och Dag i längden_.

[608] Tällä _Koarle Näskonungssonilla_ oli yksi veli _Ærengisle
Näskonungsson_ (Natt och Dag) joka v. 1312 oli Miekka-mies, Ruotin
Valta-Neuo ja Vallan-Asettaja, ja yksi Roskildin Rauhan-Toimittajoista
(en ibland Freds-Kommissarierna wid Roskilska freden). Häntä tehtiin v.
1323, Vallan-Asettajaksi Norissa, ja v. 1324 Ruhtinaaksi Ruotissa.
Hänellä oli yksi poika _Ærengisle Ærengislesson_, joka oli Miekka-mies,
ja jonka jälkimmäisistä arvelemme sitä _Niclis Ærengislessonnia_,
jota nimitettiin "Natt och Dag i längden", joka oli nainut
_Karin Knútintytärtä_, ja jolla oli Tukhulmissa monet talot,
jotka se pois-lahjotti niillen tässä kaupunnissa löytyivillen
Papin-suljetuksillen. Häänki mahto olla Suomen-sukuja, koska hään v.
1420 piti Valta-käräjät Turussa (_Åbo Tidn_. 1789 p. 321. v. 1785 p.
233. Porth. Chr. p. 508), ja luetteli jälkiseätöksessänsä yhtä Jeppe
Finckiä, omaiseksensa. Yksi _Ærengitzle Nielsson_ (ehkä hänen poikansa)
oli v. 1447 alakirjuttana yhtä vanhaa sovintokirjaa _Göd. Finkin ja
Juho Ollinpojan_ veljeisten välillä (Porth. Chr. p. 448). Tämä _Niiles
Ærengislesson_ mahto kuolla nuon v. 1440, koska hään silloin teki
jälkiseätöstänsä (sitt testamemte). Sekä hään että _Ærengisle
Niclisson_, oli kumpaisetkin v. 1436 ylös-pantu heijän joukkoon, joita
Kuninkaan Christofferin koroitus-päivällä v. 1441 piti tehtämän
Tähti-niekoiksi (Porth. Chr. p. 607). Myö aprikoime ellei tämä
Turun muinonen Pappi lie ollut varsin tästä sukupolvesta. Hänen
ristimä-nimensä _Niiles_ on aivon _Stúriloihen_ (eli niiten nuortein
Natt och Dágiloihen) kuin myös niiten vanhoin _Natt och Dágiloihen_,
kaima-nimi. Mutta yhtä _Antin_ nimellistä, joka oisi ollut
hänen isänsä, ei löyetäk koko tässä sukukunnassa; niissä muka
polvi-laskuissa, jotka luetaan Vapa-Huoneen nimi-kirjoissa (Matriklar).
Mutta meijän tuloo muistuttoo, että hyö ovat ylikynteen varsin
puuttuvaisia ja viallisia, erinomattain vanhoista ajoista.
Vuonna 1336 niin oli yksi nimeltä _Ærengisle Andersson_ Suomenmoan
Peämies, eli niinkuin heitä silloin kuhuttiin "_Advocatus
Finlandensis_." Hään kuhtuu ihtesek yhessä vanhassa Peätöskirjassa
Stensbölin kartanosta, vuotesta 1335 -- _Advocatus Aboënsis_, ja
puhuu siinä suurella kunnialla siitä ennen mainitusta _Koarle
Näskonungssonista_, jota hään kuhtuu "_Nobilis Miles, Dominus Carolus,
Antecessor meus_." Mitä sukuja hään lie ollut on tietämätöin, mutta myö
aprikoime ellei hään voan lie ollut näitä yksiä vanhoja _Natt och
Dágiloita_, jota hänen ristimä-nimensä ikään kuin toistaa. Jos
uskaltaisimme tätä peätteä, niin silloin oisi _Antinki_ nimee tavattu
tässä suvussa, ja saattais muka olla mahollinen, että hänellä oisi
ollut yksi veli, tahi veljen-poika nimeltä _Niiles Antinpoika_, joka
oisi ollut Pappina Turussa -- ellei tämä oisi elänyt, niin kuin äsköin
arveltiin, jo monta aikoa ennen.

[609] Kuninkaan _Lain-Toimittaja_ (Konungens Domhafwande t.
Dom-innehafwande) kuhuttiin niitä Valta-Herroja, jotka Kuninkaan siassa
ja Kuninkaan nimessä pitivät _Valta-käräjät_ (Räfste-ting) Suomessa.
Eli kuin näitä hävitettiin -- ne jotka pitivät _Moan-oikeutta_ Turussa
(Lands-Rätten i Åbo). Että hään v. 1405 piti Valta-käräjät Suomesssa,
luetaan Porth. Chr. p. 418, 508, ja Stjernm. Höfd. Minne I D. 2 B. K I.
p. 98 &c.  Samaten sanotaan (yhessä Lainjulistajan _Claus Flemingin_
kirjassa, annettu v. 1412) hänen myöskin pitänneen Valta-käräjöitä
Ulfsbyin (Porin) kaupunnissa Suomessa v. 1410, jota Porthan arveloopi
kirjotus-virheksi vuosluvussa, luullen tämän tarkoittavan v. 1405 (Chr.
p. 418).

[610] _Vara-lainjulistaja_, Under-Lagman. Tämä Miekkamies _Bó
Niclisson_ (se nuorempi) Åkeröiin oli v. 1434 Laintutkia Vaxalassa --
v. 1459 Vara-Lainjulistaja Öster-Göthlannissa, ja v. 1461 Kuninkaan
Vouti-mies (_Fogathe_) Vedboin Kihlakunnassa ja Rumleborgin Läänissä.

[611] Brenner: "_I Åbo Domkyrkia på ett jerngaller för Biskop Magni
Olai graaf_."

[612] _Kammio, Kirkko-kammio_ Chor; _Hauta-kammio_, Grafchor.
Ennen Poavin aikana piettiin Turun kirkossa monta erinäistä kammiota,
kussa piettiin Jumalanpalvelusta, eli oikeemmittain, kussa seisoi yksi
altari, jonka luonna Pappiset vissinä päivinnä vuotessa pitivät
messujansa ja rukouksiansa, hyväksi niiten sieluillen, jotka ovat näitä
laitoksia seättäneet, ja heitä lahjoillansa ja antimillansa asettaneet.
Yhtenä aikana löytyi jo 18 tällaista kammiota Turun kirkossa, joista
suuri osa palkihtivat omia pappia ja messu-miehiä; mutta kakkia näitä
hävitettiin Kuninkaan Kustav I:sen aikana, jollon tätä Poavin uskomusta
pois-heitettiin. Siitä päivästä nimitettiin näitä kirkko-kammioita
paljaiksi _hauta-kammioiksi_, koska heissä ainoastaan hauattiin heijän
ja heijän lapsiin ruumiita, jotka olivat heitä asettaneet, vaan ei eneä
piettynä mitään henki-messuja. Piispa Tavastin muista jumalallisista
laitoksista oli yksi tämän _Ristuksen Ruumiin kammion_ asettaminen.
Siinä häntä myös hauattiin, josta tätä siitten kuhuttiin "_Tavastin
hauta-kammioksi_." Tämä kammio oli suljettu eli varuistettu näiltä
rautahäkiltä, josta kuvat tässä nähään.

[613] Lue _Porth. Chron_. p. 429.

[614] Tämä sana _fecit fieri_ (oli antanut tehä, tiettänyt) on yksi
Suomalaisuus (_Fennicism_) tässä Piispan Latinassa, joka toistaa hänen
ei ainoastaan olleen selvän Suomalaisen; mutta myös Latinata
kirjuittaissaan nouattanneen Suomalaista mielen-juohutusta. Sillä
Ruomalaiset oisivat epäilämätäk (ikeänkuin Ruohtalaisetkin)
kirjuttaneet _fecit, posuit_ (reste t.e. stenen, minneswården). Ehkä se
oisi viallisesti sanottu, sillä Seppä teki (_fecit_) mutta Piispa
tietti (_fecit fieri_). Jos oisivat varsin tahtoneet tätä asioa
eroittoo, niin oisit kirjuttaneet tahi toimittaneet tätä apu-sanoilla
(med hjelp-verber) e.m. _curavit_, lät resa. Mutta Suomalaisessa
kielessä ei tarvitak sellaisia apu-keinoja, hänessä löytyy ikeän kuin
Hebrealaisessa ja Arabian kielessä, tätä eroitusta puheessa (ja
ajatuksessa) toimitettu eri-sanantaivuttamuksella (uttryckt genom en
särskild konjugationsform) jota Hebrean kielessä kuhutaan "_Verbum
Hiphil_", ja jota myö Suomeksi soattaisi kuhtua _Tiettävä-Toimitussana
(Verbum Permissivum, t. Effectivum, t. Transitivum)_.

[615] Yksi kopio tästä kirjutoksesta luetaan myös Opettajan _Joh.
Bilmarkin_ Juttelemuksessa "De Sacellis Sepulcralibus in Templo
Cathedrali Aboënsi_", Alexand. Lauraeuksen_ vastoomisella, Turussa
1772, p. 20. ja yksi toinen kopio löytyy niin ikeän Jonas Bångin "_Den
Wälborna Tawastiska Släcktens ättare-tal_", Stockh. 1756.

[616] Ei Porthankaan osanut näitä selittää; lue Chron. p. 511. m. 495.

[617] Joka nenä ehkä merkihtee sanaa "Regina" (_Kuninkatar_): jotta
ois: "Auttakoon Moaria Kuninkatar."

[618] Brenner: "_I Åbo D. Kyrckia_."

[619] Että tämän Piispan vapamerkki on ollut yksi semmoinen
taka-jaloillansa pystyssä seisova pukki, jota tässä nähään,
arvataan ei ainoastaan tästä hänen hautakivestä, mutta myös siitä
vapamerkin-piirutoksesta, joka hänen kunniaksi oli tehty Pargasten
pitäjän kirkko-laipioon. Sellainen Pukin-kuva on myöskin muinon ollut
kuvattu hänen muistiksensa siinä Piispan-penkissä, jonka hään oli
tiettänyt Savun kirkossa (lue _Christ. Cavanderin_ Juttelemusta _Petr.
Kalmin_ hoivauttamisen alla, "_Beskrifning öfwer Sagu Socken_." Åbo
1753, p. 3; ja _Mart. N. Tolpon_ Juttelemusta _Alg. Scarinin_
hoivauttamisen alla, "_De initiis Rei Litterariae in Svethia_", Aboe
1750, p. 83 etc. keskustele Porth. Chron. p. 571). v. Stjernman
sanoo kyllä, yhessä kohassa, puhuttaissa Piispan veljen-pojasta,
Lainjulistajasta Etälä-Suomessa _Henrik Bitzestä_, hänen vapamerkkinsä
olleen _mustan veneen valkoisessa vainiossa_ ("en swart båt uti hwitt
fält"; lue Åbo Tidn. 1785. Bih. p. 197). Mutta myö arvelemme ellei
tässä lie paino-virhe, ja että se olla pitäis: "en swart bock uti hwitt
fält." (Keskustele Porth. Chron. p. 545). -- Uggla sanoo taas näihen
_Bitziloihen_ vapamerkin olleen _yhen Hirven_, ja rautalakissa 4
sisään-pistettyä nuolta (Uggla, _Sw. R. Rådslängd_ n. 663. p. 65);
mutta ei häänkään nimitäk minkä perustuksen peällä hään tätä sanoopi.
Koskei tämä _Bitzin_ suku löyvyk K. Ruohtalaisessa Vapa-Huoneessa
sisään-otettu, eikä hänen vapamerkkinsä heijän vapakirjoissa
piiritetty, niin meijän täytynnöön ottoo kirjaamme mitä ovat tästä
kirjuttaneet, että siitä tutkia totuuen.

[620] _Porth. Chron_. p. 26.

[621] _Porth. Chron_. p. 586.

[622] _Hauta-kirjutos_, Grafskrift, Epitaphium.

[623] Se kuuluupi näin: "_Sanct. Venerabilis Patris, Domini Conradi;
Episcopi Aboënsis, anno_ 1489 den 13 Martii."

[624] Ruotiksi kirjutettiin hänen nimensä usseemmittain
(sanan-supistamisella) aivan lyhykkäisesti: "Biskop Koort, Korth, ja
Kort."

[625] Piispa, joka oli myöskin ollut yksi osallinen Kolmen Kuninkaan
Veljellisyyestä, Turussa, ei laimin-lyönyt piteä kirkkonsa puolta, eli
valvoa hänen hyötymisestään, kussa oli voan mitään etullista
soatuvilla. Niin kuin Peä-Rovasti pisti hään jo v. 1459 nimensä hänen
enonsa _Arvidh Claussonin_ jälkeen-seätöksen ala, kussa hään _Kolmen
Kuninkaan Kammiollen_ (altari Trium Regum) poislahjoitti tilansa
_Sorkisten_ kylässä Euran pitäjässä (Porth. Chr. p. 456). Samana vuonna
alakirjutti hään myös saman enonsa lahjutos-kirjan, kussa hään _Pyhän
Ristuksen ruumiin Kammiollen_ (Altari Corporis Christi) pois-anto
tilansa Pärkiö Vehmaan pitäjässä (Porth. Chr. p. 434). Vuonna 1484
alakirjutti hään niin-ikeän Vapamiehen _Járl Jönssonin_ seätöksen,
kussa hään sovinoksi _Hárald Ollinpojan_ murhasta, anto tilansa
_Kivikylä_ Virmon pitäjässä _Kaikkein Ristuksen Uskollisten Henkein
Kammiollen_ (Altari Animarum Christi Fidelium) (Porth. Chr. p. 442.),
monta muita mainihtamatak. Ite hään ei seätänyt kirkollen paljo mitään,
jos ainoastaan toimitti isän vainoonsa tahtoa (_Åbo Tidn_. 1785 p 199.
keskustele Porth. Chr. p. 551 & 622).

[626] Tämä _vanhaksi_ mainittu _Eerik t. Henrik Bitze_, on nimensäk
suhteen paha eroittoo hänen pojasta ja pojan-pojasta, jotka kantovat
saman nimen, ja joihen kanssa häntä ehkä sevoitetaan. Hänen sukunimensä
kirjutetaan monella tavalla, sekä _Biidz, Büdz, Bitz, Bytz, Bitzr,
Bitze että Bisse_ (Porth. Chr. p. 543, 481,) ja se näyttää kuin
sillä tarkoitettais yhtä kuin sanalla Bässe, (jota hään kantaa
vapamerkissänsä). Juusten kuhtuu tätä Piispan iseä "_famosus Miles,
quondam Capitaneus Castri Aboënsis_." Hään oli jo v. 1420 Miekkamies
(_Armiger_) ja v. 1441 Tähtimies (_Miles_). V. 1437 oli hään Laintutkia
Halikon kihlakunnassa, jota virkoo hään piti aina vuoteen 1453,
jollon häntä myös kututaan Laintutkiaksi Vehmaan kihlakunnassa.
Samana vuonna mainitaan häntä myös Lainjulistajaksi Pohjos-Suomessa,
ja vuonna 1455, 1456 ja 1457 kuhutaan häntä jo Lainjulistajaksi
Etelä-Suomessa (Lagman i Sudhersinne Laghsagu); ja v. 1449 häntä jo
nimitetään Ruotsin Valta-Neuoksi, jollon häntä s. 31 päivänä
Heinä-kuussa Visbyin kaupunnissa alakirjutti Kuninkaan Koarle VIII:nen
ja Christian I:sen sovintoa Gottlannin soaresta (_Hadorph efter
Rimkrönikan_ p. 156.) von Stjernman sanoo hänen myös v. 1452 olleen
Turun linnan ja moakunnan Peämiessä (_Åbo Tidn_. 1785. Bih. p. 198.
Porth. Chr. p. 544). Hään eli vielä v. 1458, vaan oli jo kuollut ennen
v. 1467, ja oli ollut osallinen siitä Turussa löytyvästä henkellisestä
_Kolmen Kuninkaan veljellisyytestä_ (Porth. p. 476, 545). Hänen iseensä
ei tunnetak, ja hänen äitinsä (jonka nimee ei muistetak) oli Turun
ensimmäisen Peä-Rovastin (Domprost) _Heikki Maunuksenpojan_ sisar. Hään
oli kuolemaisillaan, jälkeen-seätöksessänsä, pois-lahjoittanut tilansa
_Kuirilahen_ kylässä Paraisten pitäjässä, sillen Turun Peäkirkossa
asetetullen Pyhä Pietarin ja Pyhä Poavalin Kammiollen (Porth. Chr. p.
445. Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 199). -- V. 1435 oli hään vierasmiessä
alakirjuttanut appensa _Clauus Lydikinpojan_ seätös-kirjoo, jolla
hään Papis-kammiollen (eli niin kuin sitä muinonkin kuhuttiin,
"Neitzyn-kammiollen") Turun Peä-kirkossa, poislahjoitti _Hukasten_
taloo Lemun pitäjässä, m.m. (Porth. Chr. p. 453); ja v. 1438, oli hään
niin ikeän ala-kirjuttanut Turun Peä-Rovastin Matti Ollinpojan
lahjutos-kirjan, jolla hään Pyhä Annan Kammiollen poisanto _Littoisten_
tilan Nummen pitäjässä (Porth Chr. p. 448). Samana Vuonna istui hään
Laki-miessä (såsom bisittare eller nämd i Konungens dom) Moan
Oikeutessa (wid Lands-Rätten) jota piettiin Turussa, ja kussa häntä
kuhutaan Laintutkia Vehmaan kihlakunnassa (Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 63).
Vuonna 1449 vahvisti hään niin kuin Turun muinoisen Peämiehen _Heikki
Gärdshaghin_ vainaan lasten holhottaja (förmyndare,) sen kauppa-kirjan,
jolla hään oli eläissänsä myönyt tilansa _Keykalan_ kylässä Kalvolan
pitäjässä Hämeenlinnan Vouvillen _Engelbrecht Jaakonpojallen_, 60
markkaan (Porth Chr. p. 525).

[627] Porth. Chr. p. 481, 453, 543. Tämä _Anna Claus-Lydikintyttären_
(Djäkne) isä, oli se _Clauus t. Niiles Lydhekeson_, jota jo
p. 424 nimitimme, ja jonka v. 1407 sanotaan olleen Laintutkiana
Pohjos-Suomessa, ja v. 1414 ja 1420 Voutina (_Foghot, Fogda_) Turun
linnassa. V. 1420, 1429, 1430 ja 1434 kuhutaan häntä myös tämän linnan
Peä-mieheksi (_Höwitsman_); ja v. 1442 _Capitaneus Castri Aboënsis_
(Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 191, 192). Hänen sanotaan tulella
yläs-polttaneen oman vaimonsa nimeltä _Christina Jonisedotteria_, joka
vielä eli v. 1435. (Porth. Chr. p. 453). Ilman tätä Annaa, joka mahto
olla nuorin hänen lapsistaan, oli 7 muita; nimittäin: -- 1) Tähtimies
_Henrik Clauson_ (Djäkne) Koskiseen, joka oli Valta-Neuo ja
Lain-julistaja Pohjos-Suomessa (_Lagm. i Norrsinne Laghsagu_) voutesta
1449 vuoteen 1458, naitu _Lucia Ollin-tyttären_ (Tavastin) kanssa; --
2) _Arffwidh Clausson_ Nynäsiin, Tähtimies ja Valta-Neuo, naitu
_Ingeborg Arend-Pentinpojan_ tyttären kanssa; -- 3) _Tönne (t.
Antonius) Clausson_; -- 4) _Britha Clausdotter_, Herreilään (?) naitu
_Heikki (Pekanpoika) Svärdhin_ kanssa, joka eli v. 1420, ja jollen se
synnytti yhen tyttären, nimeltä _Ragnild_; -- 5) _Karin Clausdotter_
Kankkaan, ensin naitu v. 1407 _Jaakko (Niileksenpoika) Kurkin_ kanssa,
jollen se synnytti yhen pojan _Claes Kurck_ Laukkoon, joka eli v. 1466;
ja siiten _Heikki Ollinpoika Hórnin_ kanssa Åminneen, joka oli
Hórniloihen Peävanhin (Stamfader, Ättefader); -- 6) _Elin Clausdotter_,
joka oli naitu _Herman Flemingin_ kanssa; -- 7) _Anna Clausdotter_,
josta äsken puhuttiin; -- 8) _Cecilia Clausdotter_, naitu _Claus
Pekanpoika Flemingin_ kanssa Peningebyiin, joka oli Tähtimies ja
viimäinen Lainjulistaja kokonaisessa Suomen-moassa; hään eli vielä v.
1405, ja oli niiten Suomalaisten Flemingilöihen Peä-vanhin
(Peringsköld).

[628] _Claes Bitze_, jolla oli yksi poika _Knút Bitze_ Öhrestadiin,
naitu _Brigitta Christjern-Pentinpojan_ (Oxenstjernan) tyttären kanssa
Salestadiin.

[629] Tämä _nuoreksi_ kuhuttava _Eerik Bitze_ Viikiin, joka myös oli
osallinen Turun Papin-veljellisyytestä (Porth. Chr. p. 476) ja jonka
Porth. p. 545, ja 638 sanoo olleen Lainjulistajana Etelä-Suomessa v.
1462 ja 1463, oli naitu Tähtimiehen _Olli Tavastin_ tyttären kanssa,
nimeltä _Märeta_, jonka kanssa hänellä oli kaks lasta (Porth. luettaa
p. 638 yhtä _Antin_ nimellistä, kolmaneksi); -- 1) _Anna Eerikintytär
Bitze_, joka oli naitu _Olli Jönsinpojan_ kanssa., Laijsiin, ja -- 2)
_Heikki Erkonpoika Bitze_, Nynäsiin (Porth. p. 637 kuhtuu häntä
Tähtimies _nuori Henr. Bitze_ Nynäsiin) joka oli naitu _Anna (Hannon
tytär) Totin_ kanssa Bjurumiin, jota usseemmittain kuhuttiin "_Finska
Anna på Åkerön_," ja joka synnytti hänellen kaks lasta, _Eerik ja
Kirsti_. Tämä _Anna_ tuli siitten naituksi _Clemet_ (Pentinpoika)
_Hogenskildtin_ kanssa Åkeröiin (kuhuttu _Huitfelt_), ja kuoli vasta v.
1549. Tämä _Henrik Bitze_ joka oli Lainjulistaja Pohjos-Suomessa v.
1489, 1490, 1499, 1504 ja 1506, ja jonka Uggla kuhtuu Miekka-mieheksi
Viikiin, ja sanoo olleen Peämiessä Turussa vuotesta 1480 vuoteen 1485,
ja kantaneen vapamerkissänsä yhen hirven -- oli v. 1499 Tukhulmissa
alakirjuttanut K. Christian I:sen Kuninkaan-vaalia (Hadorph p. 367).
Hään on tullut Porthanin luulon perästä (Chr. p. 545; Åbo Tidn. 1785,
Bih. p. 198.) sevoitetuksi ukkosek kanssa, joka oli hänen nimellinen.
Sillä kaikki mitä v. Stjernman puhuu _Henr. Bitzestä_, niin se puhuu
enin tästä _nuoremmasta_, ehkä hään nimittää häntä vanhaksi, ja
villitteloo sillä sekä ihtesek että muita. Se on tässä, niin kuin
moneissa muissa lopen-vanhoissa asioissa, työläästi käsittää totuutta
vielä liiaksi kuin yhtäläiset nimet meitä ereyttää.

[630] _Briita Bitze_ Benkkalaan, tuli naituksi _Olli Drákin_ kanssa.

[631] _Knút Bitze_, Häänki mahto olla osallinen siitä toanon mainitusta
Papillisesta veljellisyyestä (Porth. Chr. p. 477).

[632] _Oppia_, Magister; _Tietous-Oppia_, Filosofie-Magister t.
Filosofie-Doktor.

[633] Tämä kuuluisa Opisto, josta on jo tullut niin monta valaistuneita
miehiä moailmaan, ja kussa Tievot ja Taijot vielä paraittain sekä
harjoitetaan että suojeletaan, tuli ensin asetetuksi v. 1409.

[634] _Peä-pappinen_, Abboth, kuhuttiin ylimmäinen Pappi heijän
papin-suljetuksissa.

[635] _Peä-Rovasti_, Domprost.

[636] Näiten Vadstenan Pappisten nimet oli _Magnus, Richard, ja Magnus
Håkansson_.

[637] Mitä sillä sanalla _pyhittää_ (consecrare) tässä ymmärtänneen, en
saata varsin sanoa. Sillä koska näissä Kammioloissa jo ennen häntä
piettiin Jumalan-palvelusta, niin eivät mahtaneet olla pyhittämätäk.
Uskottava on jotakuta kirkossa tapahtuneen, joka heijän mielestä
soastutti Seurakunnan, jota nyt uuestaan pyhitettiin -- niin kuin tapa
tahtoo olla Poavilaisissa.

[638] _Kammion-laulaja_, Chor-prest, _Choralis_. Turun kirkossa
piettiin Poavin aikana 6 nuorta Pappia, jotka laulelivat
Jumalan-palveluksissa. Milloin heitä ensin asetettiin on tietämätöin;
mutta v. 1355 heitä jo mainitaan. Ja se näyttää kuin kukiin heistä oisi
ollut ikeän kuin Apulainen t. Lukkari auttamassa muka laulamisellansa
niitä ylhäisempiä Turun Pappiloita heijän jumalan-palveluksessaan
(Porth. Chr. p. 453, 473.) näiten lukua enenettiin siitten aikoa
myöten. Piispa _Maunus Ollinpoika_ (Tavast) lisäisi näihin 4 uutta,
joihin Piispa _Conradus Bitze_ vielä lisäis 2, jotka piti joka päivä
lauleleman Neitty Moarian laulu-hetket (_horas canónicas_) ja joillen
hään anto palkaksi papin-soatavat Nummisten pitäjästä. Niinpä jo yhtenä
aikana luettiin 12 Laulu-Pappia Turun kirkossa (Porth. Chr. p. 553).
Ilman sitä vara-soalista (extra inkomst) joka jumalan-palveluksessa,
hautaisissa ja muissa semmoisissa toimituksissa, oli heillen tuleva,
niin heijän vuosillinen palkka luettiin kullenkin 10 markaksi rahassa,
paihti 20 markkoo, ruokaneuoiksi, 9 mittaa (_spann_) rukiita
eläkkeeksi, ja 14 mittaa ohria olveksi (Porth. Chr. p. 474). _Yksi
mitta_ oli eri-maakunnissa ja erillä ajoilla erilainen, mutta nuon
arvaten luettavaksi pitävä 24:nestä 32:neen kappaan.

[639] _Poto-huone_, Hospital, sjukhus.

[640] Tämä _Köyhäin Tivunti_, johon luettiin neljäs osa Kirkko-rahoista
ja Pyhä Henrikin otosta, ja joka kussakin seurakunnassa alussa
annettiin Kirkko-vaivaisillen, oli jo ennen Ruotissa niinikeän
pois-annettu näillen poavilaisillen Papis-Neuoittelioillen,
(_Canonici_).

[641] _Henkellinen Opettaja_, Theologie Professor.

[642] Kirjan-painaminen, joka on se isoin ja avullisin taito, johon
meijän ymmärrys on yltynyt, tietomuksiin harjoittamiseksi ja
ihmiskunnan henkelliseksi valaistukseksi, ilmauntui 49 vuotta tätä
ennen Saksan-moassa, kussa yksi vapasukuinen mies nimeltä _Johan von
Sooyenloch_, eli muuten myös kuhuttu _Gänsefleisch vom Gutenberge_,
tahi niin kuin häntä jokapäiväisessä puheessa kuhutaan _Guttenberg_,
rupeisi ensin monen kokemuksen perästä, kuurmaelemaan kirjotus-neniä
irtonaisiin puupalaisiin, joita hään asetti lomaksuttain sanoiksi.
Ja koska puu oli arka kulumaan, niin hään kirjutti näitä neniä
ly'y-palaisiin, joihen peälle hään siitten painutti paperinsa.
Tällä tavoin tuli v. 1439 se ensimäinen kirjan-paino toimeen
Wittenbergin kaupunnissa. Koska hään näihin kokemuksiin oli hukuttanut
kaikki omaisuutensa, otti hään Appensa kumppaliksensa, joka oli yksi
rikas kulta-seppä Mayntzin kaupunnista, nimeltä _Johan Faust_. Tämäpä
otti toas kaks muita toveriksensa, nimittäin veljensä _Jaakko Faust_ ja
yhen pappisen, nimeltä _Schöffer_, joka v. 1452 rupeisi valamaan näitä
neniä tinaan, ja kohta siitten kovempaankin kasariin (metall).
Viekkauellansa ja kavaloilla juonillansa omisti _Faust_ tämän
rehellisen _Guttenbergin_ kirja-pajaa, ja lopetti v. 1462 sen
ensimmäisen Roamatun painamista Latinan kielellä, josta hään sai paljon
rahoo, alinomattain Parisissa; suureksi harmiksi Pappisillen, jotka
Roamatun kopioittamisella oli tähän saakka viljellut paljon rahoja.

[643] Tässä Suomalaisessa _Messukirjassa_ on alku-lehellä (på
tittel-bladet) puu-kuurmauksilla (i träd-snidt) kuvaeltu yksi
istuvainen Piispa, jolla on kypärä peässä, ja oikeassa käessä kirja,
vasemmassa Pispan-sauva, joka jaloillansa poljee yhtä miestä, joka
makoo pitkällänsä, kerityllä peällä, pitävä myssynsä vasemmassa käessä,
ja oikeassa kirveensä. Tämä kuvaus joka tarkoittaa Ristin uskon
ensimmäistä levittämistä Suomessa, ja joka tarinamuksessamme muistuttaa
meitä Piispa Henrikin pyhittämistä kuoltuaan -- näyttää niin kuin se
ois muka kopioitettu siitä Hauta-kivestä jota Piispa Tavast asetti
Peä-Piispan (Erke-Biskop) Henrikin hauallen Nousisten kirkossa, ja
josta siitten on malli (modell) otettu niihin malauksiin jotka oli
tehty Iso-kyrön kirkossa Pohjan moalla, josta tullaan puhumaan
XXIII:ssä Taulussa.

[644] Näistä so'ista puhutaan aivan vähä meijän Tarinamuksessamme,
koska heitä piettiin enemmin rajan murtamisella kuin oikeellä
soan-käymisellä. Heitä piettiin aina vuoteen 1468, jollon tehtiin
vara-rauha, mutta ei se pitänt jos 5 vuotta; sillä v. 1473 puhkeisi
toas sota, ja muuttui aina julmemmaksi kumpaisellakin puolella, eikä
helpount _Eerik Akselinpojan_ sisään-murtaamisella Venäjäseen v. 1480,
eikä _Stén Stúrin_ soan-käynöllä v. 1488.

[645] Tämä _Eerik Axelsson Tott_ (josta vasta tullaan enemmin puhumaan)
oli sama mies joka näinä aikoina ensin varusteli Viipurin kaupunkia
kivi-muuriloilla (lue XX Taulu).

[646] Nämät puu-varustukset tehtiin v. 1475, paraassa sota-aikana, ja
juuri vihollisten kuuluvissa, niin kuin _Tott_ tästä ite kirjuttaa:
"och när arbetis folket moste fara efter sand, steen och kalck, då
måste jag hafwa en roote med hwar pråm, och 12 eller 14 mine egne
tjänare med harnesk oc hwärjor för Ryssarnes skuld." (Porth. Chr. p.
594).

[647] Lue Porth. Chr. p. 581. Åbo Tidn. 1793, N:o 15. Juvan pitäjä,
joka jo v. 1442 sai oman Papinsa, luettiin silloin kappelina Savilahen
tahi Mikkilin pitäjäseen (lue Åbo Tidn. 1784, p. 385. Porth. Chr. p.
515.) mitenkähän se oisi siitten eneän tullut kuuluvaksi Seäminkiin?

[648] Se on kumma ettei Juusten puhuissaan tämän Piispan ajoista, niin
sanalla nimitäk näistä Turun kirkon tuli-paloista. Tahi hyö eivät
olleet varsin turmiolliset (förhärjande) tahi luettaa hään heitä
siihen, jonka hään sanoo tapahtuneen iski-tulella v. 1458 Piispa
_Olaijin_ aikana, ja josta toas ei Messenius, eikä tämä vanha
ajan-laskettaja, tiijä niin mitään.

[649] Niin e.m. tuli _Iin_ pitäjä vasta vuuen 1475:nen tienoilla
eroitetuksi _Kemistä_; ja _Akkas_ v. 1483 eroitetuksi _Seäksmäestä_.

[650] Brenner: "_I Åbo D. Kyrckia_."

[651] Tämä vuosiluku on vissiinik viärin kirjutettu, ja pitäis olla
1454, niin kuin kohta kuullaan.

[652] _Kärsiäjä_, martyr, _Pyhät kärsiäjät_, de heliga martyrer.

[653] _Yrjön t. Yrjän-päivä_, oli s. 24 p. Huhti-kuussa.

[654] Mikä mies hään lie ollut, ei heissä selitetäk, eikä myös hänen
isänsä nimeä.

[655] Tämä _Hórnin_ suku-juoksu (stamtafla), joka myös löytyy niissä
vanhoissa Péringsköldin, Åkersteinin, v. Schantzin ja Palmsköldin
polvi-laskuissa (Genealogier), selittää että Vapa-mies _Clas
Heikinpoika_ Hórn Åminneen, joka v. 1485 oli Laintutkia Halikon
kihlakunnassa, ja v. 1487, 1488, 1490, 1499, 1508, 1510 ja 1514
Lainjulistaja Etelä-Suomessa, ja v. 1499 Ruotsin Valta-Neuo -- oli
naitu _Christina Frillen_ kanssa Hoapaniemeen, joka oli Lainjulistajan
Etelä-Suomessa _Christian Håkansson Frillen_ tytär. Palmsköld, joka
myös kertoo tätä, sanoo että tämä _Hórn_ oli vielä toisen kerran naitu
_Christina Antintytär Karplanin_ kanssa. Merkillinen on että vaikka
hänellä oli kaksi vaimoa _Kirstin_ nimellä, niin eivät kuitenkaan
ykskään heistä ollut _Frésen_ sukuisia, ellei heijän nimet lie viärin
toimitetut. Mahollinen oisi ehkä myös, tällä _Hórnilla_ olleen vielä
kolmaaskin vaimo, samalla kaima-nimellä. Jos otamme ajan-luvusta
vuoaria, niin havaimme kohta että tässä mahtaa jossa kussa olla
erehtys. Sillä jos tämä _Frese_ oisi elänyt 1300 vuosien alulla (niin
kuin luetaan hänen hautakivessä) niin mitenkä hänen pojan-tytär oisi
ollut naitu tämän Hórnin kanssa, joka vielä eli 1500 vuosien alulla,
eli oisikkohan kolmet suku-polvea ylettänyt kahteen sataan aastaikaan?
Sillä tahi tässä on tehty _Frési_ 100 vuotta vanhemmaksi (kuin hään
olla pitäis), tahi se on sevoitettunna siiheen nuorempaan _Frésiin_
(joka on muka yhtä) tahi ymmärretään tässä yhtä toista _Hórnia_ kuin
tätä äsköin mainittua; ehkei yhtä toista sillä nimellä ouk ollut
Lainjulistajana Etelä-Suomessa. Myökin oisimme uskomoisillamme että
yksi _Frése_ oli naitu yhen Hornin kanssa. Mutta jos tämä oli _Claes_
nimeltään, eli jos hään oli Lain-julistaja Etelä-Suomessa, sitä emme
saata sanoa (Pahuus kuin ei niissä Vapa-Huoneen kirjoissa nimitetäk
minkän perustuksen peällä hyö ovat näitä puheita kirjaan pistäneet).
Meijän luulo luottaiksen sen peälle, että Maskun pitäjän kirkon
ikkunassa oli muinon moalattu _Hórnin_ ja _Frésin_ vapamerkit
rinnattain, josta arvattaisiin, että hyö ovat olleet naimisen kautta
yhistetyt, ja että hyö ovat tässä pitäjässä asunneet, tahi että heillä
tässä on ollut tiloja ja kartanoita (kaho XX:nees Taulu N:o 2 ja 3).

[656] Koska myös tämä kaikki ikeän kuin passoisi tähän _Fredr.
Fréseen_, jonka hautakivi tässä kahellaan, vaan joka nyt luetaan 100
vuotta vanhemmaksi, niin milt' emme epäile Brennerin tässä lukenueen
veärin, ja vuosluvun ehkä olleen MCCCCLIIII, liioiten koska tämä
kivikin näyttää olevan teoiltaan niiten toisten kanssa yksi-ikuinen,
vaan ei sunkaan vanhempi; ja koskei Brennerin aikana löytynyt Turun
kirkossa muitakaan hauta-kiviä 1300 vuos-luvulta, jotka kaikki ehkä lie
murentuneet Turun kirkon tuli-palossa v. 1458 (Juusten; mutta v. 1464,
1473? Messenius) niin on uskottava ettei tämäkään ouk niin vanha kuin
hänessä luetaan. Se näyttää kuin Brenner oisi jo itekkin tätä arvannut,
sillä siinä nioitetussa kirjassa on hään kirjuttanut vuos-luvuun:
"MCCCCLIIII" niinikään luetaan myös tätä vuoslukua yhessä vanhassa
puu-kuurmauksessa tästä hauta-kivestä. Mitä taas Vapa-Huoneen
kirjoitukseen tuloo, kussa luetaan v. 1354 niin se ehkä luottaiksen
tämän Brennerin vanhimmaisen piirutoksen peälle, jonka olemme
kopioittanut.

[657] _Kolmen Kuninkaan Veljellisyys (Fraternitas Trium Regum)_
kuhuttiin sitä papillista yhteyttä tahi veljellisyyttä, josta jo
puhuttiin p. 375, 377.

[658] _Peä-Neuvo_, Borgmästare. Hään oli ollut Peä-neuona v. 1431,
1439, 1448 ja 1449; ja luettiin olleen Saksalaisesta suku-perästä
(Chr. p. 598).

[659] Brenner: "_I Åbo D. Kyrckia_."

[660] Tämä Vapamerkki muutettiin siitten yheksi mustaksi Yötyr-peäksi
valkoisessa vainiossa. Mutta milloin, eli keltä, tätä tehttiin, on
tietämätöin. Bång sanoo kyllä (Palmsköldin puheen peälle; kaho p. 441):
"Olof Niclisson Tawast upptog sin Frus, de gamble Finckars
sköldemärken, ett swart Syltehufwud i hwitt fält, sådant som Asessor
Brenner afritat det i Åbo D. Kyrka, litet förrän kyrkan bran." Mutta
näissä puheissa on niin paljon valetta, ettemme ollenkaan heihin
uskotak. Sillä -- ensinnik niin tämä _Olli Niileksenpoika Tavast_ ei
ollut naitu Finckilöihen kanssa -- toiseksi, niin Finckilöihen
vapamerkissä ei ollut mitään Sian peätä -- kolmanneeksi, niin nähään
vielä tästä _Olli Niileksenpojan_ hauta-kivestä, jotta ei hään vielä
kuolemaisillaankaan ollut pois-muuttanut sitä vanhoo suku-merkkinsä, ja
-- neljänneeksi niin näissä Brennerin piirutoksissa ei löyetäk yhtä
sellaista kuvattua Kössin-peätä, josta tässä puhutaan. Tämä vanha
merkki ei vielä ollut sen eistä tämän Ollin aikana pois-heitettynnä;
mutta 100:a'an vuuen peistä oli jo muutos tapahtunut. Sillä _Arvid
Heikinpoika Tavast_ Wessundaan, joka v. 1568 oli Linnanisäntänä
Viipurissa, ja josta ja p. 444 puhuttiin, (ja joka oli tämän _Ollin_
pojanpojan-poika) kanto vapamerkissänsä yhtä Posson peätä. Hänen
aikanansa korjattiin taas tätä Tavastiloihen vapamerkkiä. Sillä v.
1588, s. 24 p. Kesäk. niin Herttu Koarle, kunniaksi tämän miehen
pitkällisestä ja uskollisesta palvelluksesta, paransi hänen
vapamerkkinsä, sillä tavoin että, ympäri tätä Karjun peätä pantiin yks
sininen vanne kuhun oli vuorottellen pujotettu 4 punaista syväntä ja 4
punaisia luotia (kulor) -- kostoksi samasta uskollisuuestaan tuli hään
monian vuuen peästä Viipurissa poikki-hakatuksi. Tällainen tuli myöskin
v. 1625 tämä vapamerkki sisään-kirjutetuksi niihen Ruohtalaisiin
Vapa-kirjoin (N:o 64) hänen pojaltansa _Germund Arvinpoiku_ Tavastilta
Kurjalaan. Ruotissa on nykyisinnä Peä-Luutnanti m.m. Gréve _Joh. Henr.
Tavast_, sekä hänen Vapaherrallisessa (N:o 321) että Grévillisessä (N:o
129) Vapamerkissänsä, uuestaan ylös-ottanut sitä _vanhoo_ kolmatta
satoo aastaikoa jo poishyljättyä suku-merkkiä.

[661] Sillä tämän _Olli Tavastin_ isän-ukko, eli Piispa _Maunus
Tavastin_ ukko vainaa, oli Herra _Niiles_ nimeltään; josta Palmsköld
kirjuttaa: "_Nicolaus Tavast Magnus, Finlandiae vir potens, habitans in
Tavastia, circa annum 1340_" (Geneal. Saml. p. 3937). Mutta silloin
hään jo mahto olla keli vanha, sillä hänen pojan-poika Piispa _Maunus
Olai_ oli syntynyt v. 1357. Hänellä oli kolm poikoo, -- _Olli
Niileksenpoika_ (_Tavast, se vanhempi_, sillä nimellä; ja tämän
nuoremman Olli Niileksenpojan ukko) joka oli _Tavastiloihen_
Peä-vanhin, ja jota Juusten kuhtuu: _Nobilis et famosus Vasallus in
Paroecia Wirmo_ (Porth. Chr. p. 17, 423) joka oli Valta-Neuo ja
Tähti-niekka v. 1370, ja kuollut jo v. 1402 (Porth. Chr. p. 433) ja
josta on jo ennen p. 398 ja 422 puhuttu; -- toinen oli _Fader
Niileksenpoika_, joka oli _Stålarmiloihen_ Peä-vanhin, ja joka oli
naitu _Brita Rochelsdotterin_ kanssa, ja eli v. 1370 ja 1400; --
kolmaas oli _Sune Niileksenpoika_, joll' oli poika _Sune Sunesson_,
Miekkamies ja Laintutkia Taivaansalossa v. 1402, Vehmaassa v. 1418;
Valta-Neuo v. 1435, ja Lainjulistaja Pohjos-Suomessa ja Ahvenan-moalla
v. 1437 (ja 1455?). Tästä selitetään mitenkä _Tavastit ja Stålarmit_
ovat ennen kantaneet yhtä Vapamerkkiä, vaikka eri nimellä. Kumpaisetkin
suvut oli muinon kuuluisat ja voimakkaat Suomessa, niin että löytyi
harva kirkko, kussa ei ennen aikana tavattu heijän vapamerkkiänsä
nimittäin yksi varusteltu käsivarsi, milloin keännetty oikeallen
puolellen, milloin (usseemmittain) vasemallen, osottava milloin
kämmenensä, milloin toas puistelevan nyrkkiänsä.

[662] Yksi kopio tästä hauta-kirjutoksesta tavataan Porth. Chr. p. 636.
Yksi toinen kopio, jota luetaan Alex. Lauraeuksen Juttelemuksessa Joh.
Bilmarkin hoivauttamisen alla, (kuhuttu: _de Sacellis sepulcralibus in
Templ. Cath. Aboënsi_ p. 21), on varsin viallinen, ja kuuluupi näin:
"_Anno Domini MCCCCLXI crastino F:i Petri de Cathedra Nobil. Vir Olavus
Tawast, Miles hoc obiit: Orate pro eo_." von Stjernman ja Uggla eksyyvät
vielä enämmin, kuin sanoovat hänen kuolleen jo v. 1445.

[663] _Istuimellansa istuvan_ Pyhä Pietarin päivän eli niinkuin
Ruotiksi kuhutaan tätä päivää: "Sancte Pehr i stolen," ja Latinaksi:
_Petrus in Cathedra_, oli yksi päivä jota poavilaiset rajuuttivat
kunniaksi Pyhä Pietarin istumisesta Poavin-tuolilla -- niin kuin
puhutaan heijän satuissa. Tämä tulisi meijän luvun perästä s. 24
päivänä Helmi-kuussa.

[664] Tämä _Niiles Ollinpoika Tavast_ (joka oli Piispa Tavastin veli)
tuli s. 7 p. Jouluk. v. 1407 koroitetuksi Vapa-sukulliseen seätyyn,
Kuninkaalta Eerikiltä Pommerista, hänen Turussa ollessaan. Hään eli
vielä v. 1415 ja 1423. Hänen perillisistä mainitaan yhtä Vapamiestä
nimeltä _Heikki Tavast_, joka v. 1457 sai Valta-Hallihtialta _Eerikki
Axelinpojalta_ vapaallista vapautta (_frälse-frihet_) niihen verotiloin
peälle, joita hään oli ostanut talonpoijilta _Halisten_ kylässä
Räntamäen pitäjässä, ja _Hekkialan_ kylässä Nummen pitäjässä (Porth.
Chr. p. 420, 421).

[665] Tästä Suomen Piispasta, josta on jo vähä mainittu p. 396, 461,
468, 482 tullaan koht-sillään enemmia puhumaan VI:nessa Taulussa.

[666] Keskustele Porth, Chr. p, 636. v. Stjernman, joka myös luettaa
häntä Hämeenlinnan Linnanisännistä, sanoo hänen jo olleen siinä
Linnanisäntänä v. 1444, jä tässä virassa kuolleen v. 1445 (lue
Görwells' Sw. Mecurius v. 1757, Sept. p. 270; Porth. Chr. p. 521, 636;
Ugglas Rådslängd III Afd. s. 55). Mutta tässä ensimmäisessä puheessa ei
mahak ehkä olla parempata perustusta kuin siinä viimeisessäkään.

[667] Lue Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 192; Porth. Chr. p. 521: Koko tästä
rauhasta ei tunnetak meijän Tarinamuksessa niin mitään, ei ies minä
vuonna sitä tehtiin. Myö soamme vastapäin tilaisuutta että kirjassamme
_Handl. till uplysning i Finlands äldre Historie_ toimittoo, jota siinä
viis-vuotisessa vara-rauhassa, jota tehtiin Viipurissa v. 1468,
nimitetään että se entinen rauha oisi muuten loppunut v. 1469, s. 1 p.
Toukok. Jos nyt varoisimme tämän rauhan olleen tätä äsköin nimitettyä
9:sän vuotista, niin se oisi tehtynnä Toukokuussa v. 1459, ja oisi
tapahtunut vuotta ennen tämän Tavastin kuolema-vuotta. Hänen lankonsa
_Heikki Niileksenpoika_ Diekn, kuoli jo syksyllä v. 1459.

[668] Tämä Porkalan Herras-kartano (Janakkalan pitäjässä?), oli
vanhuuestaan ollut _Tavastiloihen_ moisio, mutta tuli tämän Ollin
sisaren kautta, (nimeltä _Katrina Niileksentytär Tavast_ Porkkalaan)
annetuksi hänen avio-miehellensä, sillen _vanhallen Gödik Finkillen_
(lue p. 421) jolta se nyt (v. 1439) lie tullut takaisin-lunastetuksi,
koska se siitten tämän Ollin tyttären kanssa, (nimeltä _Märta
Ollintytär Tavast_ Porkkalaan), annettiin hänen toverillensa,
Valta-Neuollen ja Lainjulistajallen Etelä-Suomessa, _Jaakko
Pekanpojalle_ (Ille) Storgårdiin. Sillä tavalla tuli tämä hovi jo
kuuluvaksi _Illilöillen_. Hänen poikansa, Linnanisäntä _Stén Jepinpoika
Ille_ Porkkalaan, anto tämän talon v. 1509 huomen-lahjaksi vaimollensa
_Anna Knútintyttärellen_ (Kurck) Laukkoon (lue p. 431). Hänellä oli
yksi tytär, _Mätta Sténsdotter Ille_ Porkkalaan, jota naitiin
Peä-Linnanisännellen ja Suomenmoan Holhottajallen _Kustav Gödikinpoika
Finkillen_ (lue p. 430, 431); jonka kautta tämä kartano tuli jo toisen
kerran kuuluvaksi _Finckilöillen_ (niillen muka nuoremmillen). Kustan
pojan-tyttären kautta, nimeltä _Margaréta Gödikintytär Fincke_
Porkkalaan ja Auttiseen, joka naitiin Sota-Asettajallen _Evert
Koarlenpoika Hórnillen_ Kankkaan (lue p. 405, 411) tuli tämä
Herras-kartano viimen kuulumaan _Hórniloillen_.

[669] Lue Porth. Chr. p. 431. Piispa lahjoitteli samana pänä kaikkia
omaisiansa kartanoilla eli rahoilla, sillä eholla etteivät milloinkaan
oisi katehtivoinnaan sitä asennosta, jolla Piispa v. 1421 perusti _Pyhä
Ristuksen Ruumiin Kammiota_ Turun Seurakunnassa, monen talonsa
pois-lahjoittamisellansa.

[670] Peringsköld sanoo hänen olleen kahestin naitu, nimittäin toisen
kerran, _Ingeborg Valdemarsdotterin_ kanssa (kaho p, 441) mutta siinä
hään mahtaa erehtyä.

[671] Tämä _Rötgert t. Rotgert Ingosen t. Ingonpojan_ isä oli
Valta-Neuo ja Miekkamies _Ingo Ollinpoika_ (Peringsk.) jonka omaisia
lie ollut Vapamies _Jonis t. Jöns Ingonen_ joka v. 1418 ja v. 1432
istui lakia (tingtade) Laintutkian _Niiles Dieknin_ siassa, ja joka oli
jo ennen v. 1449 myönyt _Montiskalan_ kartanoa ynnä muita tilojansa
Raision pitäjässä Pyhän Annan suljetuksellen samassa pitäjässä,
800:taan Markkaan; ja josta heitä siitten syöstätiin Naantalin
papin-suljetuksen ala (Portk. Chr. p. 449, 486.)

[672] Tämä _Jaakko t. Jeppe Pekanpoika_ (Ille) Storgårdiin oli
Lainjulistaja Etelässä-Suomessa v. 1477 ja 1485. Hänen isänsä oli
Miekkamies _Pekka Axelinpoika_, jonka toveri oli _Ingeborg
Valdemarsdotter_, joka niin muotoin oli tämän Olli Tavastin
tyttären-anoppi, ja jota Peringsköld mahtaa eräyksissä kuhtua hänen
puolisoksi.

[673] Tämä _Henrik Clauusson_ (t. _Heikki Niileksenpoika Djekne_) oli
muinon yksi niistä kuuluisammista Lakimiehistä (Lagkloke) Suomessa.
Häntä ei piek sekoittoo hänen kaimansa kanssa, nimeltä _Heikki Djekne_,
joka v. 1374 oli Vara-Lainjulistajana Medelpadissa (_Stjernm. Höfd.
Minne_ 1 D. p. 78, 126, 128, 139, 162, 170, 211, 224, 357 & c. Porth.
Chr. p. 479); eikä häntä myös piek kuhtua _Fågelnäbiksi_ niin kuin
Stjernman häntä nimittää lehen-laijassa (i marginalen. Lue Åb. Tidn.
1785. Bih. p. 193) villitetty ehkä siitä syystä, että _Dieknilöihen_
vapamerkki löytyy Peringsköldin käsikirjoituksissa kuvaeltunna melkeen
yhelläiseksi kuin _Fågelnäbbilöihen t. Fågelhufvudloihen_ (jota nähään
kuvaeltuna XI:ssä Taulussa, N:o 2). Tämä Heikki, jonka isä oli se
_Niiles Lydikinpoika Djekne_ (josta jo luettiin p. 424, 475, 476) oli
jo v. 1437 Peämies Turun linnassa (Åb. Tid. 1785. p. 192) -- v. 1441
oli hään jo Tähtiniekka (Porth. Chr. p. 482. b) -- v. 1445, 1446 ja
1447 oli hään Laintutkiana Ala-Satakunnassa, ja vuoesta 1449 vuoteen
1458 Lainjulistajana Pohjos-Suomessa, joista vuosista vielä löytyy
monta hänen peätöstä (Porth. Chr. p. 527. 482. b) -- v. 1449 julisti
hään lakinsa (höll han Lagmans-Ting) Birgelan kylässä Raision
pitäjässä (Porth. Chr. p. 485) ja v. 1450 oli hään muijen
Valta-Neuoloihen kanssa Arbogan kaupunnissa, kussa hään vakuutti
Kuninkasta, Koarlea Knútinpoikoo heittämään Norin hallitusta
Kuninkaalle Christjernille. Hään oli myös osallinen siitä Turussa
löytyvästä Kolmen-kuninkaallisesta Veljellisyytestä (Porth. Chr.
p. 476); ja oli näinä aikoina käynyt Appensa Tähtiniekan _Olli
Tavastin_ kanssa Venäjässä, perustamassa yhtä 9:sän vuotista
rauhoo (Åb. Tid. 1785. Bih. p. 192). Hään oli varsin avara
pois-lahjoittamaan kirkkoloillen ja Papis- suljetuksillen tavaransa
ja talojansa. Sekä tästä hänen antamisuutesta että muutenkin myös
hänen lupauksestaan, salpataksensa vaimoneensa papis-suljetukseen,
Piispa Maunuksen kuoltua, (Porth. Chr. p. 482. b) luultaisimme hänen
olleen varsin jumalallisen. Hänen muista toimistaan tunnetaan, että
hään v. 1435 alakirjutti hänen isänsä jälkeen-seätöstä, kussa hään
Papis-kammiollen Turussa anto ynnä _Hukasten_ tilan Lemun pitäjästä,
yhen kauppa-puoin ja yhen kartanon Turun kaupunnissa, paitti 100
Englannilaista Nobloo, jonkun tilan ostoon. Siitten vaihto hään v.
1437 tämän Kammion suostumisella _Olli Antinpoika Tolkin_ kanssa, ja
anto hänellen, ilman tätä mainittua kaupunnin kartanota, 400 Markkoo
Ruotin rahassa, ja 10 kuorman alaista niittua, jonka vastaan hään
sai tällen Kammiollen _Grotelan_ kylee Kuumon pitäjästä (Porth. Chr.
p. 453, 454). Vuonna 1448 anto hään _Ajosinpeän_ kartanon Maskun
pitäjästä sillen äsken asetetullen _Kolmen Kuninkaan Kammiollen_,
jollen se myöskin v. 1449 hänen Vaimonsa suostumisella lahjoitti
yhen kartanon Turun kaupunnissa, ynnä _Atolan_ (Attulaby) tilan
Nousiaisten pitäjästä ja _Sorsalan_ tilan Mynämäen pitäjästä
(Dissert. de dotat. Alt. p. 9). Samana vuonna vahvisti hään niin kuin
yksi _Heikki Gärdzhaghin_ vainajan lasten-holhottajoista, sitä p.
475 jo mainittua kauppa-kirjoo; ja kuoli v. 1459 (Porth. Chr p. 800,
482, 483) ehkä Uggla sanoo hänen vasta kuolleen v. 1462. Vuonna 1453
kirjutti hään Koskissa, jälkeen- seätöksensä, kussa hään vahvisti
näitä hänen entisiä asennoksia, ja annettua vaimollensa puolen
osan _Koskista_ ynnä kaikkia hänen osto-maita niillen säytyvillen,
pois-lahjoitti hään hänen suostumisellaan (koska hänellä ei ollut
mitään lapsia) tavaroisuutensa (sin förmögenhet) niin kuin tässä
seuraa: -- _Peä-Kammiollen_ (Hög-Altaret) Turun Peä-Kirkossa, yhen
salonin (?) -- _Kolmen-Kuninkaan Kammiollen_ Turun kirkossa, paihti
kartanonsa pohjos-puolella kaupunnissa, _Atolan_ talon Nousiaisten
pitäjästä, ja _Sorsalan_ talon Mynämäen pitäjästä (joita hän jo
anto v. 1449) anto hään _Synkalan_ talon Vihin pitäjästä, ynnä yhen
kalkin, joista 2 ikuista henken-messua piti hänestä piettämän. --
_Pyhän-Henkein Kammiollen_, yhen kolm-jalkaisen pa'an. -- _Pyh.
Henken Huoneellen_ (Helge Ands huset) 2 Lehmeä, 2 Lammasta, 2 L.
Rukiita, ja 2 Liikkiöä. -- _Poto-Huoneellen_ (Spitalet) sitä samoo.
-- _Pyh. Laurentiuksen Kirkollen_ Vehmaassa, yhen Hevoisen. -- _Pyh.
Uolovin Kirkollen_ Ylälässä, yhen Kammio-kauhtanan (Chor-kappa)
ja yhen 16:nen kuorman alaisen niityn _Latvassa_, jota hään
oli ostanut _Heikki Heikalalta_ 12:lla Markalla. -- _Naantalin
Papis-suljetuksellen_ (jollen se oli jo ennen antanut puolen Aijlosen
talosta) yhön kullatun vyön, ja yhön soaren nimeltä _Lethis_. --
_Pyh. Uolovin Suljetuksellen_ Turussa, yhen niitty-moan _Letzalassa_,
ja hänen isoimman kupari-kannunsa. -- _Raumon Suljetuksellen_,
puolen sälytyksen (Läst) Rukiita, 2 Lehmeä, ja 2 Liikkiöä. --
_Musta-Veljeisten Suljetuksellen_ (Swart-brödra Klostret) Viipurissa,
yhen hopea-maljan. -- _Harmaa-Veljeisten Suljetuksellen_ (Grå-brödra
Klostret) samassa kohin, yhen kulta-sormuksen. -- _Pyh. Brigittan
Suljetuksellen_ Kesoin kaupunnissa (t. Reävälissä) 20 Markkoo,
jotka hänen piti soaha _Claus Pekanpojalta_ Reävälissä, kahesta
hevoisesta. -- _Musta Veljeiksillen_ Kesoissa, yhen harmaan hevoisen.
-- _Pyh. Henrikillen_, hänen parhan Ruunansa ja Rauta-paijansa. --
_Pyh. Henrikin hauallen_ Nousiaisessa, yhen hurstin t. peitteen.
-- _Koarle Kuninkaallen_, yhen valkean ja ruuninkarva-kirjavan
Hevoisen. -- _Piispa Uolovillen_, yhön pöytä-liinan, ja hopea-vaipan.
-- Hänen siskonpojalle Peä-Rovastillen Opp. _Kort Bilzille_, yhen
hopea-lukotun kannun (kansa?) -- Peä-Kirkonpalveliallen Turussa, yhen
hopea-maljan. -- Opp. _Arvid Jaakonpojallen_, yhen maksankarvaisen
käymärin (gångare). -- Opp. _Maunus Valdemarinpojallen_, yhen
hopea-tuopin, ja yhet parit Herkiä. -- Veljellensä _Arvid
Niileksenpojallen_, hänen hopea-vyönsä (kullattumatoin), ja yhen
mustan varsan. -- Herra _Niiles Naebbille_, yhen pienen hopea-vakan
(silf-kosa). -- Herra _Niiles Mullillen_, yhen hopea tuopin. --
Herra _Niileksellen_ Pietarsoaressa, hänen mustan kauhtanansa,
Niätän-nahoilla kalsattuna (befodrad). -- Herra _Knútillen_
Vehmaassa, yhen Härän, ja yhen mustan kauhtanan. -- _Rötkerillen_
Vehmaassa, yhen rihla-pyssyn, yhen pa'an, yhen kattilan, yhen kannun
ja 4 lammasta -- Herra _Heikki Vilmarillen_, yhen sänky-voatteen,
yhen parin Härkiä, ja yhen kannun. -- _Olli Dúsillen_ yhen ...
sänkyn, yhen kannun, yhen pa'an, yhen kattilan, 2 Lehmeä, ja yhen
Härkä-parin. -- _(Heikki?) Plátallen_, 2 Härkeä. 4 Lammasta. --
_Pekka Karpalaisellen_, hänen hopia-peä lukkoisen veihtensä. --
_Ovikonpojan_ perillisillen Vihin pitäjässä, yhen niityn, jonka hään
osti _Plátalta_ 6:lla Markalla. (Åb. Tid. 1785, Bih. p. 193. _Åbo
Stifts Predikare-Bröders och Nådend. Klost. bref_ T. VI. p. 1362.
Yksi käsikirjutos, joka löytyy K. Vallan Säilyksessä, Tukhulmissa).

[674] Lue Porth. Chr. p. 424. m. 379; p. 456. m. 702. p. 484. m. 448.
p. 529. --  Gr. Hallenii Dissert. praes. Alg. Scarin de _Virmoëns. in
Fennia Territ_. p. 70. Rhytzelius p. Bång, m.m. Tämä _Lusi Ollintytär
Tavast_ anto leskänä v. 1485, 2 taloa _Tursanperän_ kylässä Virmon
pitäjässä, ja _Thorosin_ talon Nousiaisen pitäjässä, joita hään oli
soanut huomenlahjaksi mieheltänsä, Papin-suljetuksellen Naantalissa,
kussa hään asetti sitä ensimmäistä (?) henken-messua; ja möi v. 1490
_Saustilan_ taloonsa Valta-Hallihtiallen _Stén Stúrillen_ (Rancken:
_Hist. Coenobii Nadhendal_. P. I. p. 25. n. h.). Tästä hänen pitkästä
lesken-ijästä, arvoomme hänen naineen varsin nuoreenna, ja hänen
lapsettomasta elämästä, ja hänen toverin kivullisuutesta uskottaisimme
hänen miehensä naineen vasta vanhuuellaan.

[675] Tämä _Niiles Uolovinpoika_ (Stjernkors) Särkilahellen (joka oli
Piispa _Maunus Niileksenpojan_ isä) oli v. 1435 Miekkamies ja
Valta-Neuo, koska hään Långholmassa alakirjutti Valta-Neuoloihen
yhistys-kirjan (föreningsbref) Kuninkasta Eerikkiä vastaan; -- v. 1437
oli hään Linnanisäntä Suomenmoassa, kussa hään silloin Turussa vahvisti
yhtä tilan vaihosta; -- v. 1440 alakirjutti hään Lankomiehensä sen
vanhan _Göd. Finkin_ seätöstä Kärknäsin talosta (josta mainittiin p.
421, 495) -- v. 1441 istui hään Calmarin kokouksessa, kussa hään muijen
Valta-Neuojen kanssa alakirjutti sitä liitosta, jota tehtiin Ruotsin ja
Norin välillä. Että hään oli muutennik uskottu mies, nähään siitä, että
hään Kuninkaan siassa istui Peä-Istujana (såsom Präsident) tahi
Sanan-soattajana (såsom Ordförande) siinä Moa-Oikeutessa jota pietiin
Turussa v. 1438, 1440 ja 1446 (Åb. Tid. 1784. p. 361; 1785. p. 63, 69.
Porth. Chr. p. 612). Mutta jos se oli hään eli hänen Appensa _Niiles
Uolovinpoika_ (Tavast, se vanhempi) joka jo v. 1415 istui samassa
toimituksessa, ja jota kuhutaan Tähtimieheksi, sit' emme saata sanoa
(lue Åb. Tid. 1785. p. 56. Porth. Chr. p. 506). Tämä Stjernkorsin isä,
nimeltä _Olli Pekanpoika_, oli v. 1410 tullut koroitetuksi
vapasukuiseen seätyyn Flensborgin kaupunissa.

[676] Peringsköldin käsikirjoituksissa luetaan hänen olleen naitu
Lainjulistajan Pohjos-Suomessa _Hartvik Jaakonpojan_ kanssa, mutta
eikös se lie eräys, sillä tämä oli naitu _Ingeborg (Maunuksentytär)
Flemingin_ kanssa -- ellei hään ollut kahesti naitu.

[677] Sillä se oli aina ikeän kuin yksi eho (ett wilkor) niiltä, jotka
asetti ja kustensi tällaisia Kammioita, että heistä ja heijän
sukulaisista piti vuosittain piettämän vissiä henken-messuja
(själa-messor) ja että heijän ja heijän omaisiansa piti siihen tulla
hauoitetuiksi, koska pitivät ikeän kuin avullisemmaksi peästäksensä
levollen hyvin lähes alttariloita. Koska nyt Piispa Tavasti asetti tätä
Kammiota, niin on arvattava, että hänen ja hänen lähimmäisiä sukalisia
piti siinä myös soaha hauta-kammioitansa. Siitten näillä meijän
nykyisen uskomuksen ajoilla hauattiin tässä Kammiossa yhtä ja toista
Suomalaisista peä-uroista.

[678] Tästä "kuparin taulusta", ovat puheet vähä erinnäiset. Juusten
kuhtuu sitä "kuparin kiveksi" (_Lapidem Aeneum_), Spégel kuhtuu sitä
"yheksi isoksi" ja Rhyzelius "yheksi kalliiksi Kupari-pylveksi" (den
store, kostbare, Kopparstoden), Messenius kuhtuu sitä yhessä kohassa
"Kuparin-harkoksi" (kopparhäll) ja toisessa kohassa "Kupari-poasiksi"
(_lamina aenea_), Bång nimittää sitä "Kupari-kiskoksi marmoran kivessä"
(en kopparplå i marmor). Näistä kaikista on arvattava, että tämä mahto
olla yksi hauta-muisto, kussa kirjutos oli yhessä kuparin taulussa,
jonka kaihteet (_ramas_) tahi ympärykset oli kivestä. Ja ettei tämä
seisona hauvan peällä, vaan oli pystytetty seinälle heijän hautoin
yliten, toistaa tämen olleen semmoisen, kuin kirkkoloissa usseen
nähään, tehtynnä puoli-kuvauksessa (basrelief).

[679] Tämä _Jönis Ollinpoika Tavast_ oli naitu yhen _Marthan_ kanssa,
joka oisi ollut _Pentti Lydikkäisen_ sisar, ja jonka kanssa hänellä oli
lapsia. Tämä Jönsi oli jo kuollut v. 1439 (Porth. Chr. p. 423 keskust.
p. 431, 432). Häntä ei pie sevoittoo Papismiehen _Jönsi Tavastin_
kanssa (p. 502) joka lie ollut hänen veljensä poika. Hään tais olla
vanhin (t. nuorin?) näistä lapsista, koska se sai Alasjoen osaksensa,
jota se tilan-vaihtolla anto Piispallen. Porthán sanoo p. 433 _Niilon_
olevan vanhemman, joka Piispalta sai Alasjoen.

[680] Tätä _Lassia Ollinpoikoo_ (Tavastia), ei toas pie sekoittoo sen
_Laurentiuksen Tavastin_ kanssa, joka poikansa _Bartholdin_
suostumuksella, sanoi vuonna 1393 myöneesek _Syvälahen_ talonsa Turun
Peä-kirkollen (Porth. Chr. 423, 433).

[681] Tämä _Margaréta t. Marketta_ (Ollintytär Tavast?) oli naitu yhen
_Buckin_ kanssa, jota nimee toisinansa myös kirjutetaan _Buk ja Bok_.
Hänen kanssa oli hänellä poika nimeltä _Olli Bock_. Tämä Bokin suku --
jonka vapamerkissä on ollut yksi _pukki_ (Vallenius Finsk. Ad. Hist. p.
38) ja jonka vapakirja oli joutunut hukkaan sota-aikoina, Kuninkaan
Eerikki XIV:nen ja Juho III:nen ajalla -- oli asunut _Buckilan_ (t.
_Pukkilan?_) hovissa, josta heitä kuhuttiin _Bock Buckilaan t. Bock
från Finland_, että sillä eroittoo heitä _Bockiloista_ Ruotissa ja
Virossa. Yksi nimeltä _Hans Bock_, Herttu Koarlen Parvi-soattaja
(Ryttmästare) tuli v. 1599 ammutuksi Marttilan pitäjässä, niiltä
Sigismunnin puolta pitäviltä Suomalaisilta, (Werwing p. 462, 463). Yksi
toinen _Háns Buck_ Buckilaan, kuoli v. 1656 ja makoo hauattunna Piikien
kirkossa (v. Stjerm. Matrik. I D. p. 323). Tästä Suomalaisesta
sukupolvesta tuli v. 1633 yksi nimellä _Sven Matinpoika Buck_
Buckilaan, sisäänkirjutetuksi Ruohtalaiseen Vapa-huoneeseen N:o 247
alle, ja sai nimekseen _Bockille_. Hänen jälelliset ovat jo kaikki
pois-nukkuneet. Yksi toinen nimeltä _Johan Jyrgen Bock_; joka oli
Luutnanti Viipuriväin Jalka-Rykmentissä, tuli s. 10 p. Marrask. v. 1689
koroitetuksi vapaallisuuteen, nimeltä _Gyllenboek_, hänen isänsä
Kattein _Samuel Bokin_ ansiosta, joka oli istunut vankeutessa Moskvassa
(Tilas Matr. öfwer Dintr. Ad.) Jos nämät _Gyllenbokit_ (joihen suku ei
löyvyk sisäänkirjotettu Ruoht. Vapa-Huoneessa) lie millään tavalla
suvussa niiten _Gyntherbockiloihen_ kanssa, jotka vielä nytkin löytyy
vanhassa voittomoassa, ei soatetak sanoa. Ilman näitä löytyy vielä yksi
toinen sukupolvi näistä _Bockiloista_, josta yksi _Pentti_, ja hänen
poikansa _Lennardt Bock_, kuhuttiin Herroiksi Kyrkoslättiin. Tämän
ukon-ukko oli _Esbjörn Torkelinpoika_ Näsiin ja Sonnaan, joka oli
nainut _Markettoo, Sven Aaponpojan Sommen_ tytärtä; ja jonka poika
_Sven Esbjörninpoika_ oli nainut yhtä _Baggia, Bröms Hallsteninpojan
Baggin_ tytärtä (Peringsk.)

[682] Tämä _Birgitta_ (Ollintytär Tavast?) oli _Ärengisle Heikinpojan_
kanssa.

[683] Tämä _Ragnilda_ (Ollintytär Tavast?) oli naitu Vapamiehen _Martti
Aaponpojan_ kanssa. Hyö antoivat yhessä v. 1423 tilansa _Rungon_
kylässä Piikien pitäjästä Ristuksen Ruumiin-Kammiollen (Porth Chr. p.
434). Heillä oli yksi poika _Matti Martinpoika_ (Kurck?), jonka Porth.
p. 423 luuloo ollen sama mies _Matti Martinpoika_, joka v. 1433
kuhtui ihtesek Vapamieheksi, ja v. 1437-1446 oli Lainjulistajana
Etelä-Suomessa (Porth. Chr. p. 527). Hänen peätoksistään löytyy vielä
monta, vuoesta 1437 vuoteen 1446.

[684] Tämä _Katarina_ (Ollintytär Tavast?) oli kolmasti naitu;
nimittäin ensin Turun Kauppa- ja Neuo-miehen _Jönis Gudvastesonin_
kanssa, joka oli myönyt yhen autio-tilan Piispallen, 80 Markkaan; ja
siitten Kauppa-miehen _Heikki Mörtin_ kanssa, joka eli v. 1425; ja
viimen _Olli Syltan_ kanssa, joka eli v. 1441. Tämä _Katarína
Ollintytär_, eli vielä v. 1455.

[685] Rhyzelius p. 334; keskust. Porth. Chr p 423.

[686] Näistä Poavillisistä kirjoista oli ensimäinen alakirjutettu
yheltä; toinen, viijeltä; ja kolmaas, neljältä Poavin-Neuoittelialta
(_Kardinaler_), joista jokainen helpoitti 100:a'an päiv. peästöstä
puolestansa, paihti yksi nimeltä _Johannes Ulixbonensis_, joka oli
kirjuttanut nimensä kahen kirjan ala, ja sillä tavalla peästyttännyt
200 päiveä.

[687] Rhyzelius sanoo hänen lähteneen matkalle v. 1420, ja tulleen
takaisin jo v. 1421; mutta Porthan arveloopi ellei se lie ollut
mahotoin yhessä aastajassa tehä tällaisen pitkän ja vaaran-alaisen
matkan.

[688] Nämät kirja-tullot oli annetut v. 1417 ja 1419, että kostella
häntä siitä kiivautesta, jolla hään moallisissakin asioissa oli
valvonut ja puolta pitänyt kirkkoinsa ja pappiloinsa etua.

[689] Mitä kirjoja hään sieltä lie tuonut on tietämätöin, totta kaikki
_henkellisiä ja poavillaisia_. Juusten kuhtuu heitä "_plurimos
Theologiae et Juris libros_" (jolla tässä ymmärtännöön, kuuluvia -- _ad
Jus Canonicum_). Näistä henkellisistä, nimittää hään _Evankieliumin ja
Epistolan kirjat (Evangeliare et Epistolare)_; joista hään puhuu, että
olivat tehtynnä varsin somasti, ja hopealla peälle-juotettuna. Miten
isossa hinnassa kirjat niinä päivinä piettiin, ja miten kalliiksi tuli
yksisillen heitä ostoaksensa, arvataan e.m. siitä, että Mynämäen
pitäjä anto Piispallen Kintikkalan tilan, yhestä kirjasta nimeltä
_Legendarium_; ja v. 1439 oli yksi Messu-kirja niinikkään myöty
Loimijoen kirkollen 80 Markkaan, ja toinen löytyi vielä Turun kirkossa,
joka oli 100:an Markan maksava (_10 Markkoo luettiin 1:ksi naulaksi
puhasta hopeata: en lödig mark silfwer_) lue Åbo Tid. 1789. p. 337.
Porth. Chr. p. 432, 489.

[690] Näistä luettiin Viina-pikari, Leipä-lautainen (patén) ja
kaula-kahleet (halsband) puhtaasta kullasta, yksi varsin kallis ja iso
Risti-kuvainen (krusifix) hopeesta, Pöytä-liinoja (Altar-dukar),
Messu-paitoja ja kauhtanoita (Mäss-skjortor) m.m. Niin myös oli hään
hopeilla lukoittanut Pyh. Henrikin vainoon peä-kallon ja käsiluut, niin
kuin tapa oli poavilaisissa tehä, niiten hurskaisten ja pyhiksi
julistettuihen miesten kanssa, joihen luita ja ruotoja kahottiin
paremmaks kultoo. Mutta koska nämät hopeet ovat tulleet vihollisilta
pois-siepatuiksi, ja kuitenkin vielä näytetään tätä pyhee käsivartta,
joka on ruohonpäinen peältä-nähen, niin Porthan arveloo: ellei Heikki
vainajan luut jo lie tulleet pois-viskatuiksi, ja jonkun toisen, (e.m.
Piispa _Hemmingin_) pantu siaan. Yhtäpä se meillen teköö kennen hyö
lienöön, "Ei _Pekka_ ouk _Poavoa_ pahemp".

[691] _Vallan-hallittamus_, Politik; _vallan-hallittavainen_, politisk;
_Vallan-hallittaja_, Politikus.

[692] Ne tilat, jotka hään v. 1421 antoi tällen Kammiollen, oli -- 2
taloa _Karlisbyin_ kylästä, Mynämäen pitäjästä -- yks talo
_Lenakkalasta_, ja yks talo _Halosista_, samasta pitäjästä -- ja yks
talo _Palttilan_ kylästä, Untamalan pitäjästä.

[693] Nämät tilat olivat -- 1) yksi autio-tila, jota hään 80:nellä
Markalla oli ostanut vävyltänsä _Jonis Gudvastasonilta_. -- 2) Yksi
talo _Ronakalliossa_, jonka hään oli vaihtanut _Olli Nyagrannilta_,
Kintikkalan tiloa vastaan, jonka hään oli soanut Mynämäen
Seurakunnalta. -- 3) _Rungabyin_ talo, Piikiän pitäjässä, jonka hään
oli ostanut Peä-Rovastilta _Uolovilta_ ja hänen Siskoiltansa (_Elliltä
ja Birgittalta_) 200:lla Markalla. -- 4) _Nuolimaan_ tila Lieron
pitäjästä, jonka hään oli ostanut varsin autiona, Lieron kirkolta,
30:nellä Markalla puhtaassa hopeassa. -- 5) _Gripalan_ tila ja _Kulhun_
torppa, Pöytyen pitäjästä, jotka hään niin ikään oli ostanut autioina
2:lla Markalla ja 30:nellä valmiilla rahoilla (paihti 4 Markkoo, jotka
hään oli erittäin maksanut niitystä) -- 6) Koti-talonsa _Alasjoki_,
jonka hään oli tilan-vaihtolla soanut veljeltänsä _Jöns Ollinpojalta_,
ja jonka hään nyt antoi Kammiollen, sillä eholla, että hänen veljensä
_Lassi Ollinpoika_ ynnä hänen perillisiänsä piti soaha asua siinä;
josta heijän piti vuosittain maksaman tällen Kammiollen, 1:n leiviskän
vaksia, piispan elinaikana; mutta 2 läiviskee, hänen kuoltuaan; ja
erittäin Papillen 1:n Tynnörin oltta, ynnä muonoa ja kauhnoa (med kost
och foder) lue p. 507.

[694] Näistä hänen seätös-kirjoista, joita luetaan Porth, Chr. p. 431.
j.s. löyämme että hään samana kertana (sinä 9 p. Heinäk. v. 1439)
lahjoitteli sukulaisillensa, niin kuin tässä seuraa: -- 1) Hänen
veljensä (sen äsken mainitun _Niki Ollinpojan_) pojallen _Olli
Niileksenpojallen_ 400 Markkoo, _Porkkalan_ hovin lunastukseksi.
-- 2) Veljensä tyttärellen _Elina Niileksentyttärellen_ (joka oli naitu
_Niiles Stjernkorsin kanssa_) 100 Nobloo. (Yksi _Nobla_ oli yksi
Englannilainen raha, joka kulki silloin 4 1/2 Markkana; Porth. Chr. p.
389). -- 3) Sen sisärellen _Lusi Niileksentyttärellen_ 200 Markkoo, ja
hänen tyttärellen _Metallen_ 50 Markkoo. -- 4) Veljen toisellen
tyttärellen _Kajsa Niileksentyttärellen_ Porkkalaan (joka oli nainut
vanhan _Göd. Finkin_) 200 Markkoo tilan ostoksi. -- 5) Veljellensä
_Jönsi Ollinpojallen_ antoi hään yhen tilan _Väsilän_ kylässä, Halikon
pitämästä; ja vielä siittenik anto hään hänellen ja hänen vaimollensa
_Martha Lydikintyttärellen_ puoleksi kumpaisellenkin, yhen tilan
_Quidjassa_, Parasten pitäjästä, jonka hään oli ostanut _Peder
van Lindeniltä_ ja hänen vaimoltansa, 400:lla Markalla. --
6) Sisaren-pojallensa Matti Martinpojalle... 7) _Ingeborg
Hokanintyttärellen_ yhen tilan _Väntiälän_ kylässä Lieron pitäjästä.
-- 8) _Marketta Twásintyttärellen_, yhen tilan Vehmaan pitäjästä. Nämät
mahto olla hänen sisaren-lapsia. -- 9) Sisarensa (?) _Birgittan_
miehelle 100 Markkoo, tilan-ostoksi. -- 10) Sisarellensa (?)
_Marketallen_ 100 Markkoo, jolla hänen miehensä _Buk_ piti ostaman
tiloo -- ja hänen pojallensa _Olli Bukille_ anto hään 200:'an
Markan eistä tiloo _Nappaassa_. -- 11) Sisarellensa _Katarína
Ollintyttärellen_ 200 Markkoo, joka hänen kautta annettiin hänen
miehillensä _Heikki Mörthille_ ja _Olli Syltalle_ -- 12) Sisarellensa
(?) _Kirstille_, yhen talon _Hästabergin_ kylässä, Paimion pitäjästä,
josta oli annettu _Niiles Skyttille_ Paimiosta 300 Markkoo. Piispa
kuhtuu neitä kaikkia tässä kirjassansa _Siskoiksensa_, ja saattaa ehkä
niin olla; mutta on muistettava, että tapa oli niinnä aikoina kuhtua
muitakin vaimollisia omaisia _siskoiksi_, liioitenkin jos olivat
saman-ikuisia eli nuorempia.

[695] Niin e.m. antoi hään v. 1441 tällen Kammiollen _Paimalan_ talon
Räntämäen pitäjästä, jota hään niin ikään oli ostanut omalla
rahallansa. Ja v. 1442 anto hään vielä _Heikkilän_ talon Mynämäen
pitäjästä, jota hään oli ostanut Turun seurakunnalta.

[696] Niin anto e.m. v. 1423 Miekkamies _Martti Aapon-poika_ ja hänen
vaimonsa _Ragnilda Ollintytär_ tilansa _Rungon_ kylässä, tällen
Kammiollen. V. 1429 anto _Hinza Levalahen_ leski _Ingeborg_, ja hänen
poikansa, Piikiän pitäjän Pappi (Curatus) _Larens Hinzanpoika_, tilansa
_Korkyalassa_ Paimion pitäjästä. Samaten teki v. 1441 _Henrik Skytte_
(t. Skitthe) joka oli tämän Kammion ja lahjoituksen Toimittaja
(_praebendatus_) koska hään osti ja lahjoitti tähän _Petäsmäen t.
Sylttilän_ tilan Pöytyen pitäjästä. V. 1448 anto Navun pitäjän Pappi
_Petrus Ollinpoika Ymmalan_ talon Maskun pitäjästä; ja v. 1459 anto
Tähtimies _Arvid Niileksenpoika Pärkiön_ talon Vehmaan pitäjästä
tällen samallen lahjoituksellen. Tällä tavoin oli tällen _Ristuksen
Ruumiin-Kammiollen_ annettu 34 taloa, jotka maksoivat vuosittain
verossa: 140 eli 150 Tynnöriä Rukiita, 60 e. 70 Tynn. Ohria, 8 Tynn.
Kauroja, 8 Tynn. Nisuja e. Vehneitä, saman verran Rokkia, 50 e. 80
Leiv. Voita, 12 e. 15 Tynn. Maltaisia, 9 e. 27 Lammasta, 26 Markkoo
rahassa. Ilman tätä niin läksi vielä Savun pitäjästä 12 Leiv. Voita, 1
Tynn. Hailia, 40 Markkoo rahassa; ja Janakkalan pitäjästä 20 Markkoo
rahoo, ilman villoja ja 40 rekee heiniä (Porth. Chr. p. 434, 692).

[697] _Pyh. Juhannuksen Kammiollen_ (Sacellum, Altare et
Praebenda, Johannis Baptistae et Johannis Evangelistae) anto Turun
Peäkirkonpalvelia _Juha Anundinpoika_, nuon 1416:nen vuuen tienoilla,
paihti talonsa Turun kaupunnissa ja _Terirannan_ kuhuttavan niittynsä,
seuravaiset tilat: -- 1) _Rahkamalan_ talon Vehmaan pitäjästä.
-- 2) _Juvan_ talon Maskun pitäjästä, ja -- 3) kahet talot _Sopolassa_
(samassa pitäjässä?) -- 4) _Hydenvainion_ tilan Ruskon pitäjästä, ynnä
hänen tilansa _Mertiälän_ kylässä. -- 5) _Hesleberghin ja Mayankalman_
talot, ynnä hänen tilansa _Marianvarin_ kylässä, Paimion pitäjästä.
-- 6) Yhtä taloa _Laukkoossa_, toinen _Totkyrajärvessä_, Vesilahen
pitäjästä. Tällen Juhannuksen alttarillen annettiin niinikään v. 1439
_Raunistulan_ taloo Rantamäen pitäjästä. Yksi nimeltä _Matti
Antinpoika_ Arelahesta, antoi tähän v. 1467 _Nummispeän_ tilan Mynämäen
pitäjästä. Niin että tämän Kammion verot ja sisään-tulot luettiin
16:nestä talosta 80 e. 90 T. Rukiita, 50 e. 60 T. Ohria, 14 T. Kauroja,
30 e. 50 L. Voita, 22 Markkoo rahassa, paihti Herneitä, Papuja ja
Vehneitä, 40 kuorm. Heiniä; ja Pyhteen pitäjästä 120 L. Voita, 1 T.
Lohta, ja 20 Mark. rahassa (Porth. Chr. p. 437-439),

[698] _Pyh. Yrjön-Kammio_ (Praebenda et Altare S:cti Georgii) mahtaa
olla yksi niistä vanhemmista Kammioista Turun Seurakunnassa, koska yksi
nimeltä _Henrik Tempil_ -- joka oli ennen ollut Koulumestarina Turussa,
vaan siitten jo v. 1325 Pitäjänpappi Turun seurakunnassa, ja v. 1336
Pitäjänpappi Tenhulassa -- oli jälkeen-seätöksessänsä v. 1355
lahjoittanut tätä alttaria taloillansa _Turussa ja Linithassa_ (?) ynnä
kaikellaisilla muilla irtonaisilla tavaroilla. Se on seneistä outo,
että Juusten sanoo tämän Kammion tulleen asetetuksi vasta Piispa
Tavastin aikana yheltä Oppialta _Jaakko Dilmarukselta_ Taivaansalosta,
ynnä hänen _Frédrik_ nimiseltä veljeltänsä. Lie hään sillä tarkoittanut
Taivaansalon muinosta Pitäjänpappia nimeltä _Helwich Stoltefothia_,
joka v. 1416 (?) anto tällen lahjuitoksellen (jollen vanhuuesta oli jo
annettu 4 taloa) _Ravasten_ tilan Hyrvinsalon kylässä Vårfruin
pitäjästä; jota seätös-kirjoo hänen serkuksen-pojat veljekset _Frédrik
ja Jaakko Arnikanpojat Fryske_ oli vahvistaneet v. 1419 (Porth. Chr. p.
281, 440).

[699] _Ristuksen uskollisten Sieluin-Kammio_ (Altare et Praebenda
Animarum Christi fidelium; Ruotiksi: Själa Altaret) sai vuoesta 1424
vuoteen 1499, 15 eli 18 taloa alasek, jotka annettiin _Niilekseltä ja
Pentiltä Lydikinpojilta, Laurentiukselta Ingemundinpojalta_ (joka oli
Pitäjänpappi Savussa) ja hänen veljeltänsä, Miekkamieheltä _Olli
Ingemundinpojalta; ja Jarl Jönsinpojalta_, joka v. 1484 anto Kivikylän
Mynämäen pitäjästä, tähän alttariin (eli pöyällen).

[700] _Pyh. Pietarin ja Pyh. Poavalin Kammio_ (Altare et Praebenda
Sanctorum Petri et Pauli) asetettiin ensin v. 1414 Turun kaupunnin
Porvalilta (Borgare) _Hinza Knaapilta_, joka tähän anto vanhan
kartanonsa _Aningaisissa_, kuhuttu _Ylä-Aningais t. Arola_ (Ywrä
Amynghos) ja pelto-osansa kahessa talossa _Lämpeleysessä_, ynnä yhen
kauppa-puoin Turun kaupunnissa. Hänen perillinen _Heluik_, Pitäjänpappi
Taivaansalossa, anto 2 osoo Arolan tilasta Ylä-Aningaisessa, josta
hänen leski _Gréta Svartha Berthilsonsdotter_ siitten anto kolmannenkin
osan. Vuonna 1454 anto Miekkamies _Pentti Lydikinpoika_ talonsa Turun
kaupunnissa tällen Kammiollen, jollen Tähtimies _Henr. Bytz_ oli
niinikkään jo ennen v. 1467 antanut tilansa Kuirilahen kylässä Paraisin
pitäjästä. Pyh. Pietarin ja Pyh. Poavalin Kammion verot luettiin 3:esta
talosta: 26 T. Rukiita, 16 T. Otria., 2 T. Vehneitä, 2 T. Kauroja, 4 L.
Voita, 2 1/2 L. Villoja, 16 Markkoo rahassa, ilman Herneitä (Porth.
Chr. p. 444).

[701] _Pyh. Annan ja Pyh. Antin-Kammio_ (_Altare S. Annae et S.
Andreae_) sai jo v. 1416 _Henrik Lokanäsin_ leskeltä, _Gertrud
Thorer-Longhintyttäreltä_, porvaritar (borgarinna) Turussa, hänen
tilansa lähes Turun Papin-suljetusta, (jonka hään oli ostanut _Peder
Finneltä_), ynnä 100 Markkoo rahassa, lahjaksi.  -- V. 1438 anto
Upsalan Peä-Rovasti _Matti Ollinpoika_, (joka oli Suomalaisesta
suvusta) _Littoisen_ tilan Nummen pitäjästä tällen Kammiollen, niistä
100:asta Markasta, joita hään oli soanut tämän Kammion Toimittajalta
_Antti Elovinpojalta_. -- V. 1447 anto _Gödik Fincke Käresnäsin_ tilan
ja _Bölen_ torpan Savun pitäjästä tällen Kammiollen, jollen myös
Vapamies _Jöns Ingonen_ möi Vapa-tilansa (Mettelä?) Raision pitäjästä
800:taan Markkaan. Tämän Kammion verot luettiin 10:nestä tilasta: 24 T.
Rukiita, 14 T. Otria, 1 T. Vehneitä, 2 T. Kauroja, 1 T. Rokkia, 27 1/4
Markkoo rahassa, 2 T. Olutta; ja Hauhon pitäjästä: 20 Markkoo rahassa.
Tämän Kammion kanssa niin _Pyh. Annan_ kuhuttavan _Veljellisyys_
(Fraternitas Sanctae Annae) tais olla yhistettynä, josta muuten ei
tunnetak paljon mitään.

[702] _Pyh. Neitsyn-Kammio_ (Praebenda Divae Virginis) eli niin kuin
sitä siitten kuhuttiin _Papis-Kammio_ (Altare et Praeb. Clericorum)
että eroittoo sitä yhestä toisesta _Neityn Kammiosta_, (Praeb. Beatae
Virginis) sai v. 1435 Vapamieheltä _Clauus Lydikinpojalta_ lahjaksi
yhen kauppa-puoin aukion (_torg_) etelä-peässä, ja yhen kartanon
Turussa (ostettu muinon _Matti Skalenberghiltä_), ja _Hukaisten_ tilan
Lemun pitäjästä, ynnä 100 Engl. Nobloo tilan-ostoksi. Näillä rahoilla
ja tällä kauppa-puoilla vaihto siitten hänen veljensä (_Pentti
Lydikinpoika_) ja hänen poikansa (_Heikki Niileksenpoika_) tämän
Kammion Toimittajoihen suostumisella, yhen tilan _Olli Antinpojalta_
_Grotilabyin_ kylästä Kuumon pitäjästä, jonka ne v. 1438 lunasti tällen
Papis-Kammiollen. Vähee ennen oli Piispa _Maunus_ niinikkeän ostanut
tällen Papislahjoituksellen valmiilla rahalla Kuralan talon Nummen
pitäjästä. V. 1458 anto Strängnäsin Peä-Rovasti _Olli Juhonpoika_ (joka
oli Suomessa syntynyt) hänen puisto-moansa (_trädgård_) Turun
kaupunnissa tällen samallen Kammiollen, jonka verot luettiin 7:ästä
tilasta, 40 T. Rukiita, 20 T. Ohria, 5 T. Kauroja, 26 M. Rahassa, ilman
Voita ja Villoja. Birkkalan pitäjästä läksi 18 T. Rukiita, saman verran
Otria, ja 20 M. rahoo. Kaupunnin taloloista annettiin 2 1/4 M. rahoo.

[703] _Kolmen Kuninkaan Kammio_ (Altare Chorumque Trium Regum).
Piispa _Maunus Ollinpoika_ asetti ensin v. 1447 tämän Kammion, ja v.
1449 _Kolmen Kuninkaan Veljellisyyteksi_ (Fraternitas Trium Regum)
kuhuttavan papillisen eli henkellisen yhteyven, jollen Tähtimies
_Henrik Clauusson_ v. 1448 lahjoitti _Ajoisinpeän_ talonsa Maskun
pitäjästä, ja v. 1449 _Atalan_ tilansa Nousisten pitäjästä, ja Sorsalan
tilat Mynämäen pitämästä, ynnä hänen kaupunnin kartanonsa. Hänen
veljensä _Arwidh Clausson_ anto v. 1459 tilansa _Sorkisten_ kylässä
Euran pitäjästä. Samaten anto heijän setänsä _Pentti Lydikinpoika_
myllynsä ja kalavetensä _Kuokkalassa_ Lempälän pitäjästä, ynnä ne
siihen kuuluvaiset moat ja mannut, tällen lahjoituksellen, jollen se v.
1448 hänen vaimonsa _Vappo Juhontyttären_ suostumisella anto _Hadilan_
talon Nousiaisten pitäjästä. Tämän Kammion ja Veljellisyyen verot oli
6:esta talosta 22 T. Rukiita, 13 T. Ohria, 8 T. Kauroja, 2 T. Vehniä t.
Nisuja, 4 T. Herneitä t. Rokkia, 7 1/4 Markkoo rahassa.

[704] _Pyh. Laurentiuksen Kammio_ (Altare S. Laurentii). Millonka tätä
asetettiin, tahi keltä se on lahjojansa soanut, ei tunnetak, ainoastaan
että tästä ensin mainitaan 1404:en ja 1405:en vuosien kirjoissa. Sen
verot oli 11:nestä tilasta 50 e. 60 T. Rukiita, 30 e. 40 T. Otria, 2 T.
Vehniä, 12 T. Kauroja, 1 T. Herneitä, 19 L. Voita, 3 L. Villoja, 25
kuorm. Heiniä, 1 T. Oltta; ja Vehmaan pitäjästä 36 T Rukiita ruuan
veroksi, ja tivunnissa 24 T. Rukiita, 12 T. Otria, 3 T. Kauroja, 3 T.
Herneitä, 60 L. Voita ja 14 M. rahoo, paihti vehneitä.

[705] _Autuan Neitsyn Kammio_ (Altare Beatae Virginis. Ruot. Wår fru
Altare) jolla ymmärrettiin "Neitsyn Moarian" on kaikista Kammioista
ehkä vanhin Turun seurakunnassa. Sitä kuhuttiin myös _Pitäjän
Kammioksi_ (Altare Parochiale, Ruot. Sockna Altare); jonka Toimittaja
oli Turun pappi (_Curatus Aboënsis_), joka myös oli sen ensimmäisen
Turussa asetetun koulun holhottaja. Niistä jotka ovat lahjoillansa tätä
Kammiota rikastaneet (rikta) mainitaan: -- Turun entinen
Papis-Neuoittelia (Canonicus) _Winik_, joka veljensä _Heikin_
suostumukselta v. 1343 anto _Trulszhuwtin_ (?) tilan Tenhulassa, ja
_Brusabyin_ ja _Myösundan_ tilat Kemiöissä; -- Turun Papismies
(Presbyter) _Heikki Juhonpoika_ anto v. 1344 muutamat talot _Linithan_
(?) ja _Vesikosken_ soareissa. -- _Ärengisle Thúrinpoika_ anto v. 1351
_Lithjoen_ tilan Lieron pitäjästä -- _Gunno Sadhlamestare_ anto v. 1357
kartanonsa _Vessundan_ kylässä Hattulan pitäjästä. -- Tämän Kammion
Toimittaja _Birger_ anto v. 1359 kartanonsa _Skúrun_ kylässä Puojon
pitäjästä. Ilman sitä niin anto Kuninkas _Maunus_ jo v. 1350 tällen
Kammiollen muutamia taloja Korosummissa (?), joilla Lain julistajan
_Holmger_ (rikoksiensa tähen) oli täytynyt häntä lepyyttää.
-- V. 1460 anto Tähtimies _Narvo Ingialdinpoika_, joka oli Voutina
Suomessa, tilansa _Methossa_ (?) Porvon pitäjästä, ja yhen tilansa
Pernon pitäjästä, ynnä yhen tilan, jonka hään oli ostanut _Olli
Thädekomaghilta_, tällen Kammiollen niistä 7 soviskoista (_läster_)
Rukiita, joita hään oli sillen velikoo. -- V. 1448 anto niinikkään
Turun Porvali _Pentti Pekanpoika_ kartanonsa tässä kaupunnissa tällen
Pitäjän Kammiollen, jonka verot oli 6:sta talosta: 22 T. Rukiita, 9 T.
Otria, 2 T. Kauroja, 2 T. Herneitä, 6 L. Voita, 2 L. Villoja, 7 M.
rahoo; ja. Lieron pitäjästä 36 T. Rukiita, 6 Lammasta, 10 M. rahoo; ja
Turun kaupunnista 50 M. rahoo. Ilman tätä oli hänellen vihkimisistänsä
ja hautoamisistansa 12 e. 15 Markkoo, ja kaupunnin huoneista 10
Markkoo, paihti 6 R. heiniä.

[706] Nemät 4 talot oli kaikki Savun pitäjästä, nimittäin 2 taloa
_Padhasin_ kylästä, ja _Ylistaron ja Hembölen_ talot Lappmarkin
kylästä.

[707] Ensimäinen _Peäkirkonpalvelia Heikki Maunuksenpoika_ anto v. 1402
tähän toimitukseen tilansa _Norrmark_ Liikisten pitäjästä; sitä ennen
oli jo _Lusi Jaakontytär_ v. 1398 antanut tilansa Pyhän Halikon
pitäjästä, samaan tarkoitukseen. Mutta palkan kehnouen tähen, oli tämä
virka jo heitettävänä, ellei Piispa _Tavast_ oisi antanut tähän, ilman
näitä 4 ennen mainittuja Piispan-tiloja, tivuntinsa Nousiaista ja yhen
talon _Nummisten_ kylässä samasta pitäjästä. Pyh. Henrikin tiloista
anto hään _Vessundan_ tilan Hattulasta, ja yhen toisen talon lähes
Nousiaista, ynnä _Monosen_ tilan Lemun pitäjästä. Siitten anto myös
Peäkirkonpalvelia _Juho Aunuksenpoika_ v. 1422 tilansa _Björnaby_
Sundin pitäjästä Ahvenanmoalla, tällen Kammiollen, jota Piispa _Maunus
Nicolai_ lahjoillansa vielä lisäisi, niin että soatavat oli 19:neltä
asujamelta, nuon 50 T. Rukiita, 40 T. Otria, 40 T. Maltaisia, 4 T.
Nisuja, 8 T. Kauroja, 4 T. Herneitä, 30 L. Voita, 61 Mark. rahoo.
Paraisten pitäjästä annettiin Ruoka-neuoiksi 20 T. Rukiita, ja 30 e. 40
T. Tivuntia, 120 L. Voita, 24 Lammasta, 20 M. rahoo; Saltvikin
pitämästä 28 Mark. rahoo; Tivuntia 90:neltä asujamelta Sundin pitäjästä
(jotka v. 1541 ainoasti maksoi 5 T. Rukiita ja 8 T. Otria, joka oli
varsin vähä); Tivuntia vanhasta Nousista 6 T. Rukiita ja yhen verran
Otria, m. m. paihti 24 T. Riistoo Ruuan-otoista.

[708] Niistä Pappisista, jotka peäseurakunnassa
toimitti Jumalanpalveluksen, niin ne ylimmäiset kuhuttiin
_Papis-Neuoittelioiksi_ (Kaniker, Canonici, Capitulares). Heitä
asetettiin ensin 4 Räntamäessä, Piispa Catilluksen aikana, joihen virka
oli olemaan Piispallen varaksi, koska tutkistettiin henkellisistä
asioista, tahi muista semmoisista, kussa heijän neuo oli tarpeellinen.
Hyö asettivat Piispansa kanssa yhen Henkellisen Neuoittelemuksen
poavilaisina aikoina, ja toimittivat ne isommat ja evullisimmat
papisvirat kaupunnissa. Hyö saivat monestin myös ne parraammat
moanpitäjät, lahjoitukseksensä (till präbende) kunnekka ihmiset
ennättivät lahjoittoo heillen tilojansa. Piispa _Benedictus_ lisäisi
heitä 2:hella uuvella kumppalilla, johon Piispa _Maunus_ vielä lisäisi
4, niin että heitä oli jo 10. Kuin tähän luettiin _Peä-Rovasti_ ja
_Peäkirkonpalvelia_, jotka oli heitä ylhäisempiä, niin siinä
henkellisessä neuoittelemuksessä luettiin 12 jäsentä ilman Piispatak --
ikään kuin siinä laillisessa oikeutessä, jossa istui 12 Lautamiestä,
paihti Peättäjätäk (Domare).

[709] _Henkelliset laulu-hetket_ (Horae Canonicae) oli vissit hetket
vuorokauessa, jotka ne vanhat Kirkko-isät (_Kyrko-Fäderne_) oli
asettaneet messuiksi ja lauluiksi Pyh. Neitsyn ja Vapahtajan kunniaksi.
Heitä luettiin 9 vuorokauessa, nimittäin _Aamurukous_ (Matutina t.
Aurorae), _ensimäinen laulu_ t. messu (Prima), _Kolmaas_ (Tertia),
_Kuuees_ (Sexta), _Yheksääs_ (Nona), _Ehto t. ilta_ laulu (Vespera),
_yhistämys_ (Completorium). (Porth. Chr. p. 462).

[710] Minä vuonna _Naantalin Papisto_ tuli asetetuksi, ei taijetak
varsin sanoa. Tunnetaan ainoastaan että se tapahtui nuon 1438:nen vuuen
tienoilla, koska Hallituksen peätöstä annettiin Telgin kaupunnissa
mainittuna vuonna s. 26 p. Toukok. kussa peätetään että tämä Papisto
piti rakenettaman _Sténbergin_ tilalla Maskun pitäjässä (josta se
siitten muutettiin _Helgåiin_ Perniön pitäjässä, ja sieltä vielä
Raision pitäjäseen). Jonka tähen veikkais-miehet _Åke ja Laurentius_
läksivät Vadsténan Papistosta Suomeen, jo s. 14 p. Lokak. mainittuna
vuonna, vastaan-ottamaan niitä lahjoja ja tilanmaita, jotka oli annettu
tällen uuellen Papistollen (Porth. Chr. p. 450) Messenius (Scond.
T. X p. 18) ja Rancken (_de Coenob. Nad_. P. 1) sanoovat kyllä,
tämän Papiston ensin tulleen asetetuksi v. 1393 (lue T. X
p. 17) tahi v. 1400 (lue T. XV p. 69) _Karinkylässä_ Maskun pitäjässä,
josta se siitten v. 1413 oisi muutettu _Sténberghiin_, ja sieltä toas
_Helgåiin_ Perniön pitäjässä. Tiesi hänet mitä hyö tässä ymmärtänöön?
Ellei näillä sanoilla tavoitetak sitä Piijastoa (_Nunnekloster_) jonka
Juusten sanoo Piispan _Björn Balkin_ jo asettaneen _Koroisissa_ (in
Corois); mutta mitä paikkoo hään sillä tarkoittaa, on tietämätöin.
Aatokset ovat tästäkin olleet monellaiset. Muutamat ovat luulleet että
Korois oisi yhtä kuin _Kors-Kloster_, jonka Rhyzelius luuloo olleen
lähes Turun kaupunkia, koska hään sanoo (_Notit. Monasterior_.)
Messeniuksen sanan-keäntämisellä: "_År 1393 hafwer han (Bisk. Björn)
icke långt ifrån Åbo anlagt, och år 1400 fullbordadt Corois- eller
Kors-Kloster åt Jungfruer eller Nunnor_." Puheetkin kuuluu vielä
käyvän, Turun tienoilla olleen jonkun Suljetuksen, josta jäännökset
piti vielä näkymän. Porthán luuloo (p. 484) näihen olleen jäännöksiä
_vanhasta Piispan-kartanosta_, koska Messeniuskin sanoo Suomen
Piispoin, ennen Tavastia, asunneen ulkopuolen kaupunkia _Koroisissa ja
Karaisissa_ (jolla tarkoitettanneen _Kaarista_) mutta eihään se kielläk
Piijastonkin ennen olleen niillä seytyvillä. Vastovius on kirjassansa
tällä sanalla (_Corois_) tarkoittanut sitä Suljetusta, joka löytyi
_Kökarin_ soarella Föglön pitäjässä Ahvenan-moalla, koska hään
kirjuttaa: "_Coenob. Korense in Alandia Virg. a Berone Balk Episcopo
fund. anno 1400_." Rhyzeliuskin sanoo jo yhessä kohin (_Monasterol.
Sviog_. L. VIII. c. V. p. 306) tämän _Kökarin_ Suljetuksen tulleen
kuhutuksi "_Kors-kloster_" (_Coenobium S. Crucis_) vaikka se toisessa
kohin (L. VIII. c. IV.) toistaa hänen olleen _Papiston_ voan ei
_Piijaston_ (keskust. Porth. Chr. p. 407, 450).

[711] Mistähän lie Rhyzelius ottanut sitäkin, että hään tietti uuen
_Papis-Neuoittelemuksen Huoneen_?

[712] Tätä hautavarjoa kuvaellaan XVI:ssa Taulussa.

[713] Padis oli yksi Papisto (_Kloster_) Viron moassa Cistercienin
papinkunnasta, joka silloin kuului Reävälin Hippakuntaan.
Kuninkas Maunus Erkonpoika oli jo v. 1350 ollessaan Turussa antanut
tällen suljetuksellen ijäksi piteäksensä Lohive'et Helsingin joessa,
että sillä sekä kostella näihen pappisten nöyryyttä häntä vastaan, kuin
myös että sillä onnistaa (_salig-göra_) niiten Kuninkaallisten ja
heijän sukulaisten sieluja. Samasta syystä anto hään Hapsalassa v. 1351
samallen Papistollen isännän-oikeutta Porvon seurakunnan ylitten, jota
hään vielä vahvisti samana vuonna kahella kirjalla, annettu Turussa,
josta yks oli alakirjutettu Turun Papis-neuoittelemukseltakin, ja kussa
Pernon ja Sibbon pitäjät, (jotka silloin olivat kappelia Porvon alla)
annettiin näillen samoillen Pádisen pappisillen; jotka samassa toimitti
sinne yhen heijän veljensä, ottamaan soataviansa (joka ei kohonut jos
30 Markkoo, kaikkiaan) ja toimittamaan Jumalan-palvelustansa. Tätä
kaikkia vahvistettiin vielä siittennik monta kertoo, nimittäin
Kuninkaalta _Eerikki Maunuksenpojalta_ v. 1357, Kun. _Albrechtilta_ v.
1371, ja K. _Eerikiltä Pommerista_ v. 1399. Mutta Piispa _Hemming_ oli
antanut tähän suostumuksensa ainoastaan sillä eholla että Kuninkaan
piti seättämän 2 uutta Papis-neuoittelian-virkoa Turussa, joihon
asettamiseksi se lahjoitti _Tessjöin_ tilat m.m. Pyhteen pitäjästä; sen
eistä koska K. _Albrecht_ jälleen Ruunullen omisti näitä tiloja, (josta
nämät Papisneuoitteliankin virat taukoisivat) niin Piispakin rupeisi
ite toimittamaan isännän-virkoo Porvossa, josta synty monet pitkälliset
riijat Pádisen pappisten kanssa; joista vielä kiskotettiin Piispa _Juho
Pekanpojan_ aikana. Piispan _Juha Westfalin_ saivat hyvällä sopimaan;
mutta Piispa _Björnin_ aikana nostettiin uusi riita, jota taas
sovitettiin, kunnekka Piispa _Tavast_ teki tästä uuen jutun, josta
nämät riijat viimein ratkeisivat. (Åb. Tid. 1785. Bih. p. 94. ja Porth.
Chr. 21, 465, 487). Pádisen pappisilla oli muinon muitakin tiloja
_Kyrkslätin ja Ingon_ pitäjässä Uuvellamoalla, mutta heitä olivat jo
ennen (v. 1407) myöneet Viipurin Linnanisännälle _Thord Rörikinpoika
Bondille_ 80 Markkaan Riigan rahoissa.

[714] Nämät rahat maksettiin sillä tavalla, että heillä ostettiin kaks
taloo Papiston noapurissa, nimittäin _Harolve ja Uusikylla_, jotka
annettiin tällen Papistollen sillä eholla, että jos tämä heijän sovinto
jollon-kullon tulisi niiltä lailiselta tahi henkelliseltä oikeuelta
rikoitetuksi, niin piti Turun Piispoillen maksettaman näitä rahoja
takaisin, tahi anettaman näitä tiloja.

[715] Koska Kuninkaskartano (_Ladugården_) ei tainut olla ilman näitä
tilanmaita, niin Kuninkas anto 3 Ruununtiloa Suomessa Turun Piispoillen
ja Seurakunnallen tilan-vaihtoksi, joista ainoastaan kaks mainitaan,
nimittäin _Vanhalinna_ Lieron pitäjästä, ja _Katavakankari_ Piikkiön
pitäjästä.

[716] Turun Piispoillen oli vanhuutesta annettu puolen kaikesta
kalastamisesta _Kymin-koskessa_, josta puolesta Kuninkas Maunus peästi
heitä v. 1357 maksamasta, Ruunullen sen 1/4 osan, joka oli Kuninkaallen
tuleva kaikista näistä kalavesistä. Mutta _Pyhteen_ miehet -- jotk'
eivät osanneet pyytä Lohta muuten kuin nuotalla tahi verkoilla
(_otavilla_) ennen kuin _Bothe Pentinpoika_ (joka v. 1438 oli Viipurin
Peämiehen _Iwar Niileksenpojan_ Voutimies) teki Ahvenankoskessa
ensimäisen merran (_mjärdh, laxpatan_) -- eivät antaneetkaan tästä
merrasta osoo Piispaallen, jos ainoasti nelikon vuoessa. Josta hään
paituutti heitä Pyhteen käräisiin, kussa peätettiin heijän maksamaan
puolen soaliistansa. Mutta talonpojat eivät ottaneet tätä totellakseen;
josta Piispa manaisi heitä Moa-Oikeuteen Turussa v. 1428. Ja kosk'
eivät siihenkään tulleet, niin tuomittiin jokainen heistä 40:nen Markan
sakoillen, ja maksamaan Piispallen takaisin kaiken sen Lohen, jonka
ovat häneltä omistaneet, ja antamaan hänellen tästäpuolesta puolen
kala-soalin kaikista niistä Lohen-karsinoista, jotka tulisi tähän
koskeen salvetuiksi. Mutta talonpojat nostivat uuen riijan, ja
juoksuttivat kesellä v. 1446 (?) kanteitansa ite Kuninkaallen
Tukhulmissa, joka toissa vuonna laitto Lainjulistajan Uplannista
_Pentti Juhonpojan_ Salistahan, ja Turun linnan Peämiehen _Maunus
Grénin_, tutktistelemaan tätä asiata. Kuin ruettiin tästä juttua
tekemään Moa-Oikeuessa Turussa v. 1447 (1442?) ja Talonpojat näkivät,
että rupeisi käymään heille pahoin, niin sovittivat pois koko asian,
johon sovintoon Maa-Oikeus anto vahvistuksensa (Åb. Tid. 1785. Bih. p.
63-68. Porth. Chr. p. 466).

[717] _Vilpistelemättömyys, t. Vilpittömyys_, wärdighet, alwarlighet
(mielenvakaus).

[718] Juusten sanoo hänestä: "_in horis et orationibus dicendis multam
gravitatem, devotionem, magnamque diligentium adhibere consuevit...
Vitam honestam, castam, et multum temperatam habebat. Nomen ejus
famosissimum, et fama laudabilis non solum in sua dioecesi et vicinis
partibus, verum etiam apud Ruthenos et multas externas gentes, longe
lateque per regiones remotissimas magnifice et honorifice
divulgabatur_" (Just. Chr. p. 19, 23).

[719] _Valta-toimitus_, Statistik; _Valta-toimittavainen_, Statistisk;
_Valta-toimittaja_, Statistikus.

[720] _Valta-asia_, Stats-ärende.

[721] Niin kuin toistukseksi näihen aikoin _kansan-puutoksesta ja
moan-harjoittamattomuutesta_, sanotaan ei muita asujammia asunneen Savon
ja Pohjanmoan pisimissä ja pohjoisemmissa maissa, Hämeen ja Satakunnan
pohjois-puolimmaisilla pohjilla, (liioitenkin koko Rautalammin
kihlakunnassa, ja Ruovein, Ikalisten ja Keurun pitäjissä) -- jos
ainoastaan yksinäisiä vaeltavaisia Lappalaisia, jotka siinä syöttivät
Porojansa. Sysmän kirkolta Hämeessä aina Savilahen (t. Mikkilin)
kirkollen, joihen välillen luettiin 18 peninkuormoo ei löytynyt niin
ainuata asujanta. Mutta täytyi Piispan (että muihen reisuvaisten)
kulkeissaan tätä väliä, moata paljaalla nurmella, tahi talvisella
tanterella, kunnekka se, soahaksensa parempata yö-majoa, istutti (nuon
v. 1440) yhen lampuoin Vahvajärvessä (joka nyt kuuluu Hirvensalmen
pitäjäseen); kussa hään oli osittain perinyt vähä moata vanhimmiltansa,
osittain myös ostanut Karjalaisilta ja Hämäläisiltä; ja jota paikoo K.
Christoffer, Piispan anomuksella, vapautti kaikista Ruununveroista (Åb.
Tid. 1785. Bih. p. 57). Kuin moa oli näin asumatoin ja kansatoin, niin
on arvattava että muut laitokset oli sitä myöten kehnot. Moantietä e.m.
ei löytynyt jos ainoasti rantamailla, mutta piti matkamiesten kulkea,
pieniä polkuja myöten, käytäviä milloin jalkaisin, milloin rahtaisin,
tahi souattoo vesiä ja virtoja, joihen taipaleita ja moan-kannaksia
ylitten heijän täytyi veteä veneitänsä (Porth. Chr. p. 518).

[722] Kuin Kuninkas Eerikki v. 1407 kävi Suomessa, pakotti hään
Suomalaisia, että ikään kuin Ruohtalaisetkin, maksoo heijän vuosillisen
veronsa rahassa, eikä moan-viljoissa, niin kuin ennen. Tätä tehtiin
sillä tavalla, että heijän vilja-verot arvattiin rahan hinnassa, joka
teki joka _Jousesta_ (Krok) 2 Markoo, _Savusta_ (Rök) 5 M. ja
_Kokonaisesta Verotilasta_ (helt bohl) 10 M. Sen ajan rahan arviossa
(kurs) luettiin 6 t. 8 M. yhteen naulaan puhasta hopeeta, ja 4 M.
yhteen Engl. Noblaan. Ja peätettiin vielä, että ne tilat, jotk' eivät
kyänneet veronsa maksoo, eivät tulleet Ruunun veloistansa huutokaupalla
poismyötyiksi, eikä tehtyiksi Ruunun-autioiksi (kronowräkte); mutta
että niihen toisten piti heijän eistäkin suorittoo veronsa. Sillä
tavalla niin ne huonot tilat, ja ne laiskat asujammet, tulivat
vastukseksi niillen toisillen nöyrillen, josta synty suuri hämmennös,
niin että ne köyhät talot veivät ne varakkaammat myötänsä
onnettomuuteen, jotta koko kylät tulivat viimen autioiksi. Tämä tuntui
Suomen asujammillen vielä raskaammaksi, koska raha-arvio aleni.
Sillä kuin yksi _Turun-raha_ (moneta Aboënsis), suuremmasta
kokoisuutestaan, ennen teki 6 hopiäyriä (_penninkiä_), niin että 4
Turun-rahaa teki 1 hopiäyrin hopeessa, tahi 1/8 Markkoo, niin sitä
kohta poljettiin niin, että se ei tehnyt jos 4 _peninkiä_; niin että
tarvittiin jo 6 Turun-rahoa yhtään hopeaäyriin hopeissa. Moakunta joka
ei hoksaisi tätä, valitti että heijän verot ovat (vuotesta 1419?)
tulleet tehtyiksi 3:nen osan suuremmaksi. Eikä hallituskaan, joka tutki
asian, älynt että verot oli yhtäläiset, vaikka raha-arvio oli alenettu
(siitä että rahoja löytyi runsahampi, niin oli hinta moanviljoilla
nousnut) voan peätti, että kolmaas osa verosta piti Suomessa
poisheitettämän. Voan koska heillä ei ollut tuostakaan suurta apua,
mutta olivat armottomat ja tilastaan pois-joutuneet, niin vähenettiin
heijän verot vielä sillä tavalla, että koska kaikki Kirkko- ja
Vapa-moat (jotk' eivät maksaneet tätä veroa) oli toisista
poiseroitettu, niin kaikkia Ruunun- ja Veron-tiloja vähenettiin sillä,
että 5:ääs Savu t. 5:ääs Orava heitettiin heistä pois, jonka perästä
heijän piti nykyisissä rahan-arviossa maksaman veronsa. Sillä tavalla
piti nyt talon verot kussakin seurakunnassa sovitettaman uuestaan,
rehellisten ja kunniallisten arvotus-miesten mieltä myöten (Åb. Tid.
1784. p. 204, 217. Porth. Chr. p. 494. j.s.). Hirsiä ja muita tarpeita
Linnoin rakennokseksi, jota ennen maksettiin rahassa, Vouviloillen,
pois-heitettiin myös, Piispan sanan pealle, näistä heijän
raha-veroistaan.

[723] Viimeinen Lainjulistaja yhteisessä _Suomenmoassa_, eli
_Itämoalla_ (Österlandet) niin kuin sitä silloin kuhuttiin, oli
Tähtimies _Clauus t. Niiles (Pekanpoika?) Fleming_, (joka oli naitu
_Cecilia Niileksentytär Djeknin_ kanssa?). Hään kuoli v. 1425. Josta
vuotesta vuoteen 1434, ei tunnetak muuta, kuin että yksi _Pekka
Fleming_ oli mainittuna vuonna tämän viran toimittajana.

[724] _Pohjos-Suomen Lakikuntaan_ (Norr-Finske Laghsagu) kuului _Pohjos
Suomi_ soarineen, _Koko Pohjanmoa, Ylä- ja Ala- Satakunta, ja
Ahvenanmoa. Sune Sunenpoika_ pantiin v. 1437 hänen ensimäiseksi
Lain-julistajaksi. Tämä Sune Sunenpoika oli Piispa Tavastin serkku eli
nepa; hään oli Lainjulistaja vuotesta 1437-1446. Peringsk. sanoo hänen
elänneen vielä v. 1455, jollon Helin sanoo hänen olleen Lainjulistajana
Ahvenanmoalla (Porth. Chr. p. 527).

[725] _Etelä-Suomen Lakikuntaan_ (Sudher-Finske Laghsagu) luettiin
_Etelä-puoli Suomenmoata_, soarineen, _Uusimoa_, ite ja lue _Karjala_
(johon luettiin _Savonkinmoata_) ja _Hämeenmoa. Matti Martinpoikoa_
tehtiin v. 1437 hänen ensimmäiseksi Lainjulistajaksi, jota hään oli
vielä v. 1446. Lue tästä. Åbo Tid. 1783. p. 340. Porth. Chr. p. 503.

[726] _Laki-Käräjät_ (Lagmansting) lue tästä Åb. Tid. 1783. p. 329.
Porth. Chr. p. 504.

[727] _Moa-Oikeus_ (Land-Rätten) heitettiin Suomessa v. 1446, jonka
perästä toas piettiin, niinkuin vanhoina aikoina, Valta-Käräjät
(Räfste-Ting). Nämät vanhat _Valta-Käräjät ja Herroin-Käräjät_
(Alshärjar-Ting), jotka oli vielä heitä vanhemmat, heitettiin siitten
pois, eli oikeemmittain yhistettiin niissä nykyisissä _Valta-päivissä_
(Riksdagar) eli _Herroin-päivissä_ (Herredagar) kuin heitä myös
kuhutaan, -- koska heitä istutettiin vanhoina aikoina ainoastaan
Valta-Herroilta. Tässä _Moa-Oikeuessa_ istui ensin (Peä-miessä?) Turun
Piispa ynnä muutamia hänen Papis-Neuoittelioita, ja niin monta
Valta-Neuoja kuin Suomessa löytyi; ja siitten Lainjulistajat ja kaikki
Laintutkiat, ja Voutiloita mitkä Suomessa löytyi. Siitten istui
Kuninkaan nimeessä, siinä yksi hänen _Valta-Neuoista_ jonka variten
tähän toimitukseen valitaan, ja jolla on laki-istumukseksi (till nämnd)
(Kuninkaan Laissa) puolen virkamiehiä, toisen puolen talonpoikia.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Otawa, Osa I - eli Suomalaisia huvituksia" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.