Title: Aeneidi
Author: Virgil
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Aeneidi" ***


AENEIDI

Kirj.

P. VERGILIUS MARO

Suomensi ja lyhyillä selityksillä varusti

K. Siitonen



Pietarissa,
Anton Lindebergin jaettavana,
1888.

Sortavalan Osake-Yhtiön kirjapainossa.



SISÄLLYS:

 Alkulause.
 Ensimmäinen laulu: Aeneaan tulo Karthagoon.
 Toinen laulu: Troijan hävitys.
 Kolmas laulu: Matka-sadut.
 Neljäs laulu: Dido.
 Viides laulu: Kilpaleikit.
 Kuudes laulu: Manala.
 Seitsemäs laulu: Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa.
 Kahdeksas laulu: Aeneaan liittolaiset.
 Yhdeksäs laulu: Sodan alku.
 Kymmenes laulu: Sota.
 Yhdestoista laulu: Sotilakko ja sodan jatko.
 Kahdestoista laulu: Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu.



Alkulause.


    Soisin Suomeni hyväksi,
    maani marjan kasvavaksi.

Publio Vergilio Maroni, jonka etevin teos, Aeneidi-kertomaruno,
tässä lukialle suomalaisessa puvussa tarjotaan, syntyi Andes-kylässä
lähellä Mantuan kaupunkia 15 p. Lokak. v. 70 e.Kr., Marko Licinio
Krasson ja Knejo Pompejon Rooman konsulina ollessa. Hänen isänsä,
Vergilius Maro, oli maanviljeliä ja hänen äidistään tiedetään
vaan, että hän oli nimeltään Maja. Seitsemännestä vuodestaan asti
Kremonassa koulua käytyänsä, lähetettiin runoilijamme nuorukaisena
ensin Milanoon ja sitten Neapoliin oppimaan, missä hän lakitieteen
ohessa harjotti varsinki roomalaisen ja kreikkalaisen kirjallisuuden
lukemista.

Eräs tapaus vaikutti silloin suuresti runoilijamme elämään. Se
oli seuraava: kun keisari Augustus oli v. 31 e.Kr. Aktion luona
saavuttamansa voiton kautta pääsnyt Rooman rajattomaksi hallitsiaksi,
palkitsi hän sotamiehiänsä heille maatiluksia lahjottamalla ja näiden
lahjotettujen maatilojen joukossa oli Vergilionki kotitila. Tämä
seikka pakotti hänet Roomaan lähtemään, maatilaa takasin puuhaamaan
ja siten tuli hän tutustumaan suosijansa Maecenaatin, Auguston
ystävän, kautta myös keisari Auguston kera, jonka avulla sai sitte
helposti perintötilansa takasin. Keisari Auguston suosio vaikutti,
että hän siitä lähtien saattoi huoleta runoilija-toimiinsa antautua.

Hänen ensimmäisenä tärkeämpänä teoksenaan pidetään "Paimenlauluja"
(Bukolika). Ne olivat idyllejä sekä saavuttivat aikanansa niin
suuren suosion, että niitä julkisesti Rooman theaattereissa luettiin
ja kerrotaan, että yleisö, runoilijamme sinne saapuessa, seisoalle
nousemallansa osotti hänelle erityistä kunnioitustansa. Paimenlauluja
sepittäessä oli Vergilion esikuvana kreikkal. runoilija Theokritos.

Vergilion toinen suurempi teos on hänen nelilauluinen oppirunonsa
"Maanviljelyksestä" (Georgika), jonka ensimmäisessä laulussa
hän puhuu maanviljelyksestä, toisessa -- puiden kasvatuksesta,
kolmannessa -- karjan- ja neljännessä -- mehiläistenhoidosta.

Vaan etevin hänen teoksistaan on Aeneidi, kertomaruno, jota
hänen sanotaan kirjoittaneen koko 12 vuotta. Kuuden ensimmäisen
laulun sepityksessä on hänen esikuvanaan ollut Homeron Odysseia
sekä varsinki neljännelle laululle rhodolaisen Apolloonion
"Argonauti-retken" kolmas laulu. Aeneidin jälkimäinen puoli
muistuttaa taasen Homeron sotais-henkistä Iliaadia ja vain jolloin
kulloin äsken mainittua Apolloonion teosta. Keisari Augustus oli niin
Aeneidiin mieltynyt, että hän tahtoi sen oitis luettavakseen, mikäli
vaan teosta valmistui, vieläpä Vergilion suunnitelmatkin siihen, mikä
vielä oli valmistumatta. Aeneidin alun ilmestyessä lauloi runoilija
Propertius:

    "Rooman jo väistykäten runojat, tekin väistyte Kreikan;
    syntyvän näen jalompaa, kuin Iliaadikan' on!"

Luultavasti uusia aineita Aeneidiin hankkiaksensa, -- sillä Vergilio
aikoi vielä sitä jatkaa --, läksi hän Kreikkaan, jolloin Megarassa
tutkimassa ollessaan, hän sairastui ja sen vuoksi täytyi kohta
lähteä kotiansa purjehtimaan, mutta kuoli, juuri kuin oli Italiaan
saapunut, Brundusiumissa v. 18 e.Kr., 52:lla ikävuodellansa. Hänen
ruumiinsa vietiin sieltä Neapeliin, jonka lähellä, Puteolin luona,
hänen hautansa vieläkin löytyy. Jos vielä mainitsemme, että hänen
ystävänään oli mainio roomalainen runoilija Horatius, niin olemme
maininneet tähdellisimmät seikat Vergilion elämäkerrasta, mitkä
hänestä nyky-ajalle ovat säilyneet.

Vergilion Aeneidi-lauluista ei tätä ennen ole ollut suomennettuna
muuta kuin l, 2 ja 4:s laulu, joista ainoastaan ensimmäinen
Suomi-kirjassa painettu laulu on kirjakaupoissa ollut saatavana. Tätä
puutetta olen suomennokseni kautta koettanut poistaa.

Suomentaessani olen pää-asiallisesti noudattanut A. Genetz'in
Savo-Karjalaisen Osakunnan "Koitar"-albumissa julkaisemia
kuusimitta-runon sääntöjä. Kuitenkin on minun joissakuissa kohdissa
niistä täytynyt poiketa. Nelitavuisissa sanoissa olen käyttänyt
viimeistä tavua korollisena, kuten esim. "huokaukset" j.n.e.
Yhdistettyjä kolme- ja nelitavuisia sanoja olen taas korkoon nähden
usein käyttänyt ikäänkuin muodostaisivat ne vain yhden sanan ja olen
niissä korkoa polkenut, niinkuin "sill'aikaa", "maanmiesten" y.m.

Nimien lausuntotavassa olen ylimalkaan noudattanut latinalaista
lausuntotapaa, mutta välisti myös meidän, esim. "Aasian"
(muistaakseni kerran vain "Asian", kuten Verg.) ja harvoin "Itaalian"
(enemmiten "Italian", kuten Verg.). Täyttä johdonmukaisuutta niiden
viljelyksessä samoin kuin yleensä Suomenkielen kirjoitustavassa en
ole parhaimmalla tahdollanikaan aina voinut saavuttaa.

Mitä nimien kirjoitustapaan tulee, olen oe:n muuttanut ee:ksi,
-- c:n, kerakkeen ja kovan ääntiön edellä, k:ksi, ph:n -- f:ksi;
mutta ae, joka on lausuttava kuin pitkä e, on jäänyt nimissä
latinaiseen muotoonsa, koska en tahtonut Aeneidin pääsankarin nimeä
toisenmuotoiseksi muuttaa.

Sekä telkkimenä (vahvikkeena) että ja-sanan asemesta olen usein
käyttänyt loppuliitettä -kin, samoin kuin latinankielessäkin Vergilio
itse on pleonastisesti käyttänyt tämän sukulaista enklitikaa -- qve;
tällä olen koettanut välttää tuota mitään merkitsemätöntä on-sanan
telkkimenä käyttämistä. Ki- eli -kin-liitteen viljelemistä ja-sanan
asemesta tapaa Kalevalassakin, ehkä harvoin (vertaa Kal. 41 runo,
s. 127-128).

Ennen ilmaantuneista Aeneidi-suomennoksista olen hyväkseni käyttänyt
M. Costianderin suomentamasta ja J.L. Krohnin korjaamasta Aeneidin
I:stä laulusta joko osaksi tai kokonaan seuraavat värssyt: 74, 90,
149, 158, 177-178, 189-191, 426, 436, 440-441, 46l, 488-489, 524,
539, 552, 566-567, 579, 703-704, 709, 713-714, 742, 745-746, 748-749
ja 755 (yhteensä 33 värssyä) sekä lehtori H. Hellgrenin 4 laulun
suomennoksesta värssyt 45, 482, 547-549, 56l, 571-572, 574, 592,
628-629, 640, 644, 685-693, 695 ja 700 (yhteensä 25 värssyä).

Suomentaessani olen pyytänyt pysyä tekstissä niin tarkkaan kuin
mahdollista. Paikottain olen kuitenki tahallani tekstistä poikennut
ja tämän olen tehnyt syystä, minkä tekstiäni alkukieleen vertaava
lukia itse on huomaava. Luonnon ääniä tapailevien värssyjen
suomennosta olen koettanut kyllä, vaan vakuutukseni on, että niiden
saaminen alkutekstin mukaiseksi on mahdoton; senkaltaisia ovat esim.
I, 53, II, 631, III, 557, VI, 573, VIII, 452, 596 y.m.

Koska olen vakuutettuna, että Suomenkielen varastossa on suuri joukko
kauneita ja sattuvia, mutta nykykielessä vain ani harvoin käytettyjä
sanoja, niin olen tekstilläni tähänki nähden koettanut kortiseni
vetää; näiden oudompien sanojen selityksen olen liittänyt kirjan
loppupuolelle.

Selvyyden vuoksi olen kunkin laulun varustanut ainehistolla ja
päällekirjoituksella, joita, kuten tietty, ei alkutekstissä ole.

Latinan kieltä tuntematonta lukiaa varten olen katsonut
tarpeelliseksi varustaa tekstin lyhyillä selityksillä, jotka
ovat enimmiten otetut H. Aminson'in "Kommentarier öfver Virgilii
Aeneis"-nimisen kirjan toisesta painoksesta, mutta osaksi myös
muualtakin.

Ennen kirjan viljelemistä pyydän minä lukiaa hyväntahtoisesti
korjaamaan haitallisimmat huomatuista vioista ja painovirheistä,
mitkä ovat nähtävänä loppuun liitetyssä paino- y.m. virhe-luettelossa,
ja johon vielä liitettäköön, että sana suhahtain siv. 329, v. 474 on
oleva suhahtaa; niiden välttäminen painopaikan kaukaisuuden ynnä
muiden syiden vuoksi on ollut tavallista vaikeampi. [E-kirjassa e.m.
virheet korjattu.]

Semmoisenaan, jommoiseksi sen olen voinut saada, tarjoan
suomennokseni Aeneidin tuttavuuteen haluavan yleisön käsiin.
Huomautukset, mitkä tapahtuvat sine ira et studio, s.o. kiukutta ja
kiivaudetta, otetaan kiitollisuudella vastaan.

Suomentaja.



ENSIMMÄINEN LADLU.

Aeneaan tulo Karthagoon.


Ainehisto.

Johdanto. -- Junon viha Troijalaisia vastaan (v. 1-50). -- Juno pyytää,
näitä hukuttaakseen, Aeolon päästämään myrskytuulet raivoamaan (51-80).
-- Myrsky (81-123). -- Neptunus asettaa myrskyn (124-156). -- Aeneaan
saapuminen Pohjois-Afrikan rantaan ja levähdys siellä (157-222). --
Venuksen valitus Juppiterille Troijalaisten kovan onnen vuoksi ja
Juppiterin lohdutus (223-304). -- Aeneas kohtaa Venuksen, joka hänelle
selittää, mihin maahan hän oli joutunut ja lähettää hänet -- pilvehen
kätkettynä -- Karthagoon (305-417). -- Karthago ja sen muhkean
temppelin Troijan sotaa kuvailevat kuvat (418-493). -- Ilioneyn anomus
Didolle suojelemaan Troijalaisia ja Didon leppeä vastaus (494-578). --
Aeneas, tullen näkyviin, kiittää tästä Didoa (579-612). -- Dido ottaa
ystävällisesti Aeneaan ja Troijalaiset vastaan ja käskee valmistamaan
juhlalliset pidot (613-656). -- Lemmetär neuvottelee poikansa kera,
kuinka he Didon hurmaisivat rakkaudella (657-696). -- Pidot Didon
hovissa (697-756).


    Oon se, ku paimenten soraluikulla soittelin muinoin
    laulua, sitt' eroten lehikoista ma naapuri-pellot
    saatoin tottelemaan ehk' kuinkin ahnetta herraa,
    -- maanmiesten hyväks työ, -- vaan nyt Mars'in kamalasta[1]
    taistelust' ynn' urohosta ma laulan, jok' ensinnä Troijan        1
    rannoilt' Italiaan, Lationkin äärille saapui,
    Salliman käskystä; paljonpa hän samos maita ja merta,
    tahdost' ylhäisten, vihan kantavan Junonki vuoksi:
    paljon kärsiä sai sodan aikana, siks kuni laittoi                5
    kaupungin sekä toi jumalat, Lation suku jost' on,
    albalais-isät, niin myös Rooman korkeat muurit.
       Kerroppa, oi Runotar, mikä syy tai loukkaus tenhon,
    tai mitä surren hän, jumal'ruhtinatar, sysäs miehen
    hurskaan, mainehikkaan niin moneen vaivahan, vaaraan?           10
    Moinenko täyttääpi viha myös jumalittenki mielet?
    Kaupunki olj ijäkäs, jota Tyron hallitsi kansa,
    Karthago, Italiast' etähällä ja suult' Tiberin vuon,
    mahtava aarteiltaan, aseleikkihin innokas varsin:
    Junon jot' yksinähän sanotaan yli kaikkia maita                 15
    hallinnehen, Samonkin yli saaren. Tääll' asehensa,
    täälläpä vaununsa olj; sen jo silloin kansoja tahtoi,
    kiiihkeäst' toivoi vallitsemaan, jos Sallima sois sen.
    Teukroin heimosta sill' oli kuullut nousevan kerran
    miehen, jon hajottaa oli määränä Punien muurit;                 20
    tästäpä kansan, laajalti hallitsevan, sodass' uljaan
    koituvan viel Libyan tuhoks; päättänehen täten Parkkain.
    Junopa, tuot' araksuin sekä muistaen entistä sotaa,
    jot' oli armahan Argonsa puolesta Troijassa käynyt,
    kun ei lähtenehet vihan syyt eik' katkerat murheet              25
    mielestä, mut Parisen yhä tuomio rintansa pohjaa
    kalvaa, halveksitun ihanuutensakin syvä loukkaus,
    ryöväillyn Ganymedesin arvo ja inhomans' kansa:
    suuttuen kaikesta täst' etähäll' Latiosta hän esti,
    heitellen Danaoin tylynkin Akhilleen karikkeita,                30
    Teukroja, ain' ulapalla; he kaikkia aavoja pitkin
    harhasivat, kuten onnensa ohjas, mont' ajast'aikaa.
    Näin tukalaa perustaa oli Rooman valtoa varsin.
       Tuskin purjehtineet olivat Sikulein näkyvistä
    halkoillen meren aaltoja vaahdokkait' ilomielin,                35
    kuin Juno, ikihaavoa kantaen rintansa alla,
    näin nimes: "Täytysikös mun aivoitukseni heittää?
    Teukrojen hallitsijaa muka Italiast' en ma pois sais?
    Sen muka kohtalo kieltää! Eikös Argivo-laivat
    polttaa voinut ja nää merehen upotellakin Pallas                40
    ainoan vimmatun Aijaan syyn sekä raivojen vuoksi?
    Pilvestä linkoillen tuo Juppiterin ukonnuolen
    laivat työns hajalleen, meret meuruellen vihureilla
    rinnoin raadelluin hänet henkivän tuulispäällä
    tempas ja sitten tuon kohen kallion särmeä paiskas.             45
    Vaan minä Juppiterin sisar, puoliso, myös jumalaisten
    haltiatar tätä kansaa vastaan niin monet vuodet
    taistella saan. Kenp' täst'edes Junon tahtoisi voimaa
    palvella, ken enähän häll' uhreja nöyränä tehdä?"
       Näitä kun haltiatar sydämessään kiihtyen mietti,             50
    Aeoliaan, vihurein kotihin tuli, raivoavaisten
    myrskyjen seutuun. Laajassa luolassa Aeolus täällä
    tuulet tuivertavat sekä myrskyiset väkipuuskat
    hallitsi, kahlein nää masentain sekä vankeudella.
    Harmissaan jyryten nämät vuoren telkien luona                   55
    hurjina pauhaavat. Yleväss' asuen hovissaanpa
    Aeolus hallitsee, vihat hilliten, mieliä tyyntäin:
    ellei niin tekis hän, nepä maat, meret, korkean taivaan
    tempaisi mukanaan ja ne niin sirottaisivat ilmaan.
    Vaan isä kaikenvoipa ne mustiin luolihin kätki,                 60
    peljäten tuot', ylevänki ne vuoren paadella peitti,
    määräsi heillen myös kuninkaan, joka vahvana voisi
    ohjia kiinnittää sekä laskea, käskyjen jälkeen.
       Junopa tuot' anoen on lausehin näin nimeellyt:
    "Sullen taivahisten isä kuin inehmoin soi herra                 65
    aaltoja tyynentää ja ne tuulella, Aeolus, nostaa;
    kansa, jot' en minä kärsi, nyt kyntää Tyrrhenin merta
    Iliot' Italiaan sekä voitetut vieden Penaatit:
    tuulet kiihottaos, ett' uppois laivojen keulat,
    tai aja nuo hajalleen sekä heittele ruumihit mereen!            70
    Toist' on kymmentä varreltaan sulonymfia mulla,
    joist ihanimman sulle ma annan Deiopean,
    liittäen tuon sinuhun avioll', omakses ijäks lausun,
    kanssas viettämähän vuoks ansiojes ikäpäiväs
    kaikki ja saattamahan isäks sun ihanaisien lasten."             75
       Aeolus vastaa: "Haltiatar, sun työsi on käskyn
    tutkia laatu, mut mun vain toivosi, käskysi täyttää!
    Mulle sa valtani suot, jumalainkin suosion saatat,
    sie minut myöskin teet jumalain aterjain osakkaaksi,
    vinhain myrskyinkin sä mun autoit hallitsijaksi."               80
       Näinpä hän lausuttuaan löi valtikall' ontelon vuoren
    syrjähän; ryntäsi tuulet nyt kuni riehuva joukko
    sinne, joss' auk' oli tie, rajuten vihurillansa mailla.
    Laskeupi merellen suvituuli ja myrskysä louna,
    myös itä, yhdessä nuo meren meuruavat syvänteetkin,             85
    rannalle vyöryttäen yhä karjaspäit' jyrinällä.
    Tästäpä miesten huuto ja köysien vinkuna syntyy.
    Äkkiä peittävät pilvet Teukroilt' taivon ja päivän;
    laskeutuu merellen nyt synkeä yö, sysimusta.
    Maannavat jyrskähtävät, särähtyy säkeneihinsä taivas:           90
    kaikkipa miehillen tuhon joutusan rientävän uhkaa.
    Aeneaan jäsenet vilust' äkkiä kohmehen käyvät.
    Huoaten nostaa hän molemmat kädet taivoa kohden,
    näin nimeten: "Oi, kolmasti, neljästi onnelliset ne,
    Troijan, joill' yleväin oli sallittu muurien luona              95
    kuoll' isien näkyviss'! Oi, sie Danaoin uros uljas,
    Tydeon poika, ma miks' en hukkua Ilioss' saanut
    enkä sun kättes kautta jo siellä mun henkeni heittää,
    joss' on julman Akhilleen keiholta kaatunut Hektor,
    voimakas Sarpedon -- sekä joss' Simoïs-joki huuhtoo            100
    aaltojens' all' urosten asehet sekä jäntevät ruumiit?"
       Näin hänen lausuissaan ulisten lyö pohjonen myrsky
    äkkiä purjeihin sekä laineit' tähtihin nostaa.
    Airot murskahuvat ja nyt kääntyvi keula ja laine
    laitahan roiskahtaa sekä jyrkkänä vuorena uhkaa.               105
    Nuo ovat aaltojen harjalla, näill' on maa näkyvissä
    lainetten välyksessä ja hiekalla telmivät tyrskyt.
    Kolmet temmattuaan Suvi töytäyttää salasärkkiin,
    särkkiin, joit' Itaalot meren keskus-alttariks kutsuu:
    hirveä harjannet ulapalla; mut laivoa kolme                    120
    seljältä Syrtteihin Itä tunkee (surkea nähdä),
    rannoillen sysäten, ja ne hiekan vallilla kiertää.
    Sen, joka Lykiolaiset, Oronteenkin vakamielen
    kantoi, jäljestä päin hänen nähden hirveä laine
    peittää: järkähtyy sekä suin päin aaltohon suistuu             115
    nyt perämies; mut paikallaan alus kertoa kolme
    kierryttyään vajos viimein ahneesen kurimukseen.
    Harvoja nähdään uiskelevan enähän ulapalla;
    uiskeli laudat vain, urosten asehet, varat Troijan.
    Ilionein tukevan aluksen ynn' urhon Akhaten,                   120
    myöskin Abaan sekä sen, ijäkäs samos jolla Aletes,
    voittaa myrsky ja kaikki ne liitteill' löyhentyneillä
    vett' imevät tuhokasta ja rappeuvat rakoloihin.
       Vihdoin suurella pauhulla kuohoavaks meren huomaa,
    hyisenkin rajusään Neptunus ja syöveri pohjain                 125
    liiaksi liikkuvan. Silloin aallon harjalta nostaa
    leppeän pääns' sekä kummastuen merellen tähystääpi.
    Huomaa Aeneaan alukset hajallaan yli seljän,
    aaltojen, taivonki uhkaaman tuhon vaarassa Teukrot.
    Kohtapa arvaa sen veli Junon kiukkujen syyksi.                 130
    Luokseen Lännen kuin Idän kutsui; näin nimes sitten:
    "Näink' ylen luotatten muka korkeahan sukuhunne?
    Maan sekä taivaan vain sekaluttain heitellä, tuulet,
    rohkeatten, jopa vain luvattain mokomat vesivuoret
    nostaa! Kyllä mä teit' --! Mut on hillittävät toki aallot.     135
    Ett' edespäin toki niin hyvin suoria moisista töistä!
    Tiehenne suoritkaa, kuninkaallenne viestinä vieden:
    ei merivaltaa häll' ole, vaan mull', Onnetar suonut,
    mullepa julman kolm'kärenkin! Hänen vallassa olkoot,
    Kaakkoinen, kotiluolanne; Aeolus kerskukohon siell'            140
    linnassaan sekä hallitkoon vihurein komeroita!"
       Näin nimeten nopeasti hän tyynentää meren kuohut,
    pilvetkin pimeät hajottain palauttavi päivän.
    Cymothoe sekä Triton työntävät kaikilla voimin
    laivoja särkiltä pois; heit' auttaa kolm'kärellään hän;        145
    aukaisee, tyventäin meren, Syrttien hiekkaset renkaat:
    sittepä rattaillaan meren selkää lentäen kiitää.
    Niinkuin suuressa kansassa joskus, noustua melskeen,
    rahvas kurja ja raaka kun raivoissaan elämöipi:
    soihdut jo lentelevät, kivetkin jopa; tuop' aseheita           150
    raivo: jos silloin nää osuvat näkemään uron hurskaan,
    ansiokkaan, niin ääneti kuulevat hörkössä korvat;
    mieliä johtaa hän sanoillaan, tyvennyttävi rinnat:
    näin asettui ulapan koko pauhina; katsoen sitten
    taas merellen, isä, pilvettömään siniseen ylä-ilmaan           155
    ohjailee hevoset sekä vaunussa lentäen liitää.
       Aeneaan väsyneet toverit, lähisimpähän rantaan
    pyrkien päästäkseen, Libyan maan kääntyvät seutuun.
    Pitkänpä vuonon pääss' sia on; sen luo satamaksi
    saari, jonk' rantoja vastaan törmättyään meren aallot          160
    murtuen haarouvat täst' tuon etäisiin lahermoihin.
    Laajat siellä ja tääll' ovat kalliot; taivasta kohden
    tunturit päällekkäin ylenee; mut vuorien juurell'
    laajalti on meri tyyn'; on vuorella aukea tanner
    välkkyävän salon keskellä; siellä on synkeän jylhä             165
    horhon kalve ja vastassa paatten kattama luola;
    -- tääll' ovat läikkyvät lähteet, luonnonki veistoa istuin
    louhessa: nymfien kotj. Ei laivoja oo väsyneitä
    tarvis ankkurihin tai nuorihin kytkeä täällä.
    Tännepä kokoon haalitun seitsemän laivansa kanssa              170
    Aeneas tuli: maallen päästyä riemastuneina
    rientävät kilpahan Teukrot rannoillen halutuille,
    hiekalle laskeakseen meren hyydyttämät jäsenensä.
    Ens' kypenenpä Akhates iskeä nyt pirahutti,
    tartuttain tulen lehtihin siitä hän kuivia otti                175
    luoksensa sytykkeitä ja liehtoi taulasta liekin.
    Veestäpä viljoa turmeltunutta ja jauhomaneuvot
    tuovat vaivoistaan väsyneinä ja aikovat sitten
    liekillä kuivattaa hedelmät ja ne paasilla survoo.
       Vuorelle Aeneas kavuten tähän aikahan katsoo                180
    aavallen ulapall' ylen ympäri, josko hän huomais
    tuulen vieminä Antheiaan tahi Frygialaisten
    haaksia, tai Kapyn tai aseheit' takakeulalla Kaikon.
    Ei näe laivaakaan, mut huomaa rannalla kolme
    hirveä harhoavan; heti näiden jälkehen seuraa                  185
    aimosa lauma, mi laitumenaan piti laaksoa laajaa.
    Hän pysähtyin käsilleen heti tempaa joutusat nuolet,
    joutsen ja keihäät, joit' oli kantanut kelpo Akhates;
    johtajat ensinkin kenokaulat ja haarukkasarvet
    kaataa, muitakin sitten, kaikottain koko joukon                190
    ampuen karkoittaa pakohon viheräisihin metsiin;
    eik' sinis hän lopeta, kunis kaatoi seitsemän aimo
    raavasta maahan ja näin sai kullekin laivalle yhden.
    Sieltä hän valkamahan läks, joss' omilleen jakoi saaliin.
    Viinejä, joit' oli oiva Acestes kaatanut leiliin,              195
    rannalla Trinakrian heill' antaen muonaksi matkaan,
    kaataa; sitten näin lohuttaa murehelliset mielet:
       "Oi toverit, kova kohtalohan jo on tuttumme vanha,
    oi kamalampia nähneet, suonee kai lopun luoja
    näillenkin, kiviriutat kun pauhavat nähdä jo saitte;           200
    Scyllan kauheat luodot ja Kykloopeinki te paadet
    saitte jo kestää! Uljastukaat sekä pankate mustat
    pois murehet! Ehk' joskus hauska on näitäkin muistaa.
    Kohtalojen monenlaisten ja niin monen rettelön kautta
    aijomme ain' Latioon ast', joss' on Sallima meille             205
    säätänyt rauhaisat majat; siellä on nouseva Troija.
    Mielenne karkaiskaat ilosempaa toivoen aikaa!"
       Lausui näin ja hän huolista sairaana sydämessään
    toivoa teeskeli, mut syvän murheens' rintahan kätki.
    Saaliisen käsin käyvät ja einetten varustukseen:               210
    taljoja kyljiltä nylkien, paljastavat sisälmykset;
    näit' osa pilkkoo, vartahasen palat värjyvät pistää;
    rannalle kattilan muut asettaa sekä laittavat valkeen.
    Voimia virkistävät aterjalla ja nurmella loikoin
    nauttivat viiniä kyllin ja riistaansa maukasta.                215
    Sitte kun poistettiin halu ruokaan, vietihin pöydät,
    ystävistään kadonneista he juttelivat pakinoiden,
    häilyen toivon kuin pelon kesken, heit' elävikskö
    vaiko jo uskoisivat kadonneiks eik' kuuluviks koskaan.
    Hurskas Aeneas erittäinkin tarkan Oronteen                     220
    surmaa huokasi tai Amykon tai muisteli kurjaa
    onnea Lykon ja urhon Gyaan sekä urhon Kloanthon.
       Hän jopa päätti, kun Juppiter nyt sinitaivolta katsoin
    merta purjehikasta ja siinteleväisiä maita,
    rantoja suuriakin sukukuntia, kannella taivaan                 225
    seisahtuu, Libyankin seutuhun katsehens' suuntaa.
    Hällepä mielessään täänlaisia huolehtivalle
    surren, kyynelten sulosilmissä kimmeltäessä,
    näin Venus lausuu: "Sie, joka ihmisten, jumalainkin
    kohtalot hallitset sekä peljästytät salamalla,                 230
    kuinkapa Aeneakseni niin sua vastahan rikkoi,
    kuinkapa rikkoivat Teukrot, joilt' onnettomilta
    Italian vuoks telkeillään koko maailman piiri?
    Varmahan Roomalaisia näist' on nouseva joskus,
    vuosien viertyä on Teukroin suvust' urhoja taasen              235
    syntyvä, jotk' ovat maat, meret saattavat valtahans'; niinhän
    sie lupasit. Mikä syy, oi taattoni, mielesi muutti?
    Tuo lohutuksena Troijan surkean sortuman vuoksi
    itselläin oli, onnella punnita onnettomuutta.
    Mut sama kuitenkin kova onni nyt vainovi heitä.                240
    Minkäpä vaivoillen lopun suot, oi valtias suuri?
    Saattihan Antenorkin, Akhivein keskeltä karkuun
    päästyä, tunkea onnellisest' Illyrialaisten
    lahden, Liburnein myös sydänseutujen kautta, Timavon
    virranki voittaa, jossa se pauhulla yhdeksän-suisna            245
    tunkeutuu merehen, vesin vieruja paisuvinensa
    painaen. Tänne hän kaupungin Paduan teki Teukroin
    suojaks, kansallekin sai arvon ja Dardanolaisten
    taistelut päätti; nyt tyynenä vienoa rauhoa nauttii.
    Vaan me sun heimos, joill' olet myöntänyt taivahan suojan,     250
    sitte kun hukkuivat alukset (kamalaa!), yhen kiukkuin
    vuoks hylätään, etähäll' ajetaan pois Italiasta!
    Hurskauden sekö palkka on? Näink' meit' autat sä valtaan?"
       Tällepä ihmisten isä kuin jumalain hymyellen
    muodolla, joll' yhä hän seestääpi myrskyt ja taivaan,          255
    suutelon tyttärelleen suo; sitten lausuvi näitä:
    "Poistaos pelkosi pois, Cytherea, on sukus onni
    muuttumaton; sä Lavinon vannotut muurit ja linnan
    näet sekä Aeneaan jalon viel' ylös taivahan tähtiin
    saatat; ei vähänkään ole mieleni muuttunut vielä!              260
    Aeneas, näet, -- kerron, kun sua tuo suru kalvaa,
    laajemmin julistain tulevaiset Salliman säännöt --,
    kestävä on kamalan sodan Italiassa ja julmat
    kansat on lyövä ja miehille luova lait sekä linnat,
    herrana kun Lation kesä löytääpi hänet kolmas,                 265
    kun kulunut on talvea kolm' Rutulein kukistuksest'.
    Poikapa Askanius, jota myös on kutsuttu Juloks,
    -- Uus hän olj, kun mahtava viel' oli Ilion valta --,
    kuukautten kuluessa se kolmetkymmentä vuotta
    hallitsee sekä vallan Lavinon linnasta siirtää                 270
    Alba-Longaan; sitte sen kiertää muurilla vahvaks.
    Kolme jo sataa vuott' on hoitanut Hektorin kansa
    Albaa, kun papitar kuninkaallinen, Mars'ista raskas,
    Ilia siittävi kaksoiset. Romulus siten syntyy;
    tää puetettuna kellertävän suden-, hoitajans', taljaan,        275
    vallan itselleen anastaa, perustain varustukset;
    kansanpa taas nimens' jälkehen Roomalaisiksi kutsuu.
    En rajotusta enk' heill' ajan määrää tahdo ma panna,
    vallan äärettömän heill' annan. Sittenpä Juno,
    nyt joka merta ja maata ja taivasta kiukuten kiusaa,           280
    toiseks muuttavi mielens' ja Roomalaisia vaippaan
    vaadehdittuja maailman herroina kanssani suosii.
    Niin on päätetty. On ajan viertyä joutuva aika,
    jolloin Assarakon suku on yli kuulun Mykenen,
    Ftian ja voitetun Argoksen yli hallitsemassa.                  285
    Kerran syntyvi Troijan heimosta kuulusa Caesar,
    jonk' on valtaa vaan meri, mainetta estävä tähdet;
    (Julius, johtunut tuo nimi on nimest' aimon Julon).
    Kerran Olympoon tään varakkaan Idänmaan tavaroista
    varmahan viet, johon uhraillaan lupauksia hälle.               290
    Silloin raukeavat sodat, ankehikkaat ajat poistuu.
    Muinais Usko ja Vesta ja Remon kanssa Qvirinus
    määräävät lakiloita ja rautasin kahlehin julman
    telkeävät Sodan portit. Tuo syäntyin perin julmaks
    istuupi kamaloill' asehillaan; ett' takoaan sa'at              295
    kytkevät vaskiset kahleet, siks verisuisna se raivoo."
       Näin nimeten lähettää sitt' taivolta Maijasta siinneen
    toimittamaan, ett' Teukrille maat sekä Karthagon nuori
    kaupunki auk' avattaisiin eik' heit' tietämätönnä
    onnesta Dido maaltansa häätäis. Tää läpi ilman                 300
    siivillä lennettyään Libyan pian rantahan saapui.
    Käskynsä täyttää; Puunialaisten siis heti mielet
    tahdosta lauhtuivat jumalan. Etenkin kuninkaatar
    leppeän, rauhaisen sydämen saa Teukroja kohtaan.
    Vaan vaka Aeneas, yli yön ajateltua paljon,                    305
    päivän koitossa tutkimahan läks outoa seutuu,
    millekä rannallen taas tuulen tuomana joutui,
    ketkäpä tääll' asukkaat, pedotkos (maa jylhälle näytti)
    vai inehmot, -- tovereinsa hän tiedoks tutkia päättää.
    Ontelon kallion suojahan lehtoiseen sekä jylhään               310
    lahteen, tihkeän metsän varjohon laivansa kätkee:
    itseppä kumpaakin levykärkistä keihästä kantain
    lähtee, mut jälessään vaan seuraa yksin Akhates.
    Hällepä yhtyypi lehon keskessä äitinsä vastaan,
    neitona muodoltaan sekä Spartan impyen kuosiin                 315
    vaadehdittuna, tai kuni Harpalyke hevot ohjaa
    thrakialaiset, ku juosten kiitävänkin Idän voittaa.
    Riippui metsästäjän tapahan olallaan soma jousi,
    vaan hajan liehumahan jäi suortuvans' tuulien valtaan;
    polvensa paljastui, kun vyöll' oli solmittu lieve.             320
    Ensiksi lausuu: "Nuoret miehet, o kertote mulle,
    näittekö eksynehen sisaristani täällä te jonkun,
    kantavan seljässä viintä ja täplikäst' ilveksen taljaa,
    taikk' ajavan kajotellen karjua vaahtoavaista?"
       Niin Venus; vastoamaan nyt näin Venuksen kävi poika:        325
    "En ole yhtään kuullut en nähnyt sun sisaristas,
    -- miks sua kutsuisin? -- oi neito; sill' ei ole kasvos
    eik' sulo-äänesi ihmisenlainen. O, hengetär varmaan,
    tai sisar Febon? Tai joku nymfain heimoa olnet?
    Suopusa oo, kuka lienetkään sekä tuskamme poista;              330
    neuvoos, minkäpä. taivahan alle nyt tai mihin maahan
    joudumme viimeinkin? Maan, kansan tuntematonna
    eksymme tännekkin kovan myrskyn vainoellessa.
    Uhreja täst' useoita me uhraamm' alttariloilles."
       Nyt Venus lausui: "Moinen kunnia mulle on liikaa.           335
    Punein neidollahan vain on tapa kantoa viintä,
    kääriä pohkeillen ylevän purppuraisen kothurnon.
    Punien valtion sie näet ynnä Agenorin linnan:
    tää Libyan on maata, mi voittamaton sodass' onpi.
    Valtiot' ohjaa Tyron linnasta veljensä tähden                  340
    paennut Dido. Suuri on vääryys, mutkaset vehkeet!
    Päällisin puolin vain siis kerron seikkojen juonen!
    Konnuiltaan Tyrolaisista rikkain täll' olj Sykhaeus
    puolisonaan; sitä onneton lemmitsi mahdottomasti;
    neitona Didon häll' isä soi sekä ens' aviolla                  345
    tuohon liitti; mut silloin Tyrossa hallitsi veljens'
    Pygmalion, rikoksilt' ihan verraton kaikista muista.
    Näiden keskuuteen tora syttyi. Tuopa Sykhaeon,
    kullan vimmasta hulluna julmasti alttarin eessä,
    huolien siskostaan vähät, aavistamattoman murhaa               350
    miekalla; kau'anpa tuo työns' peitti ja sairastavaisen
    lempivän valheitaan valaen, yhä toivolla petti.
    Vaan surevan unihin tuli haittaamattoman haamu,
    häll' osotellen kalveat kasvonsa ihmehen lailla:
    kauhean alttarin luona se miekoin puhkotun rinnan              355
    näytti ja tuon salaisen teon paljasti näin kokonansa.
    Käskee tään pakohon heti rientää pois kotimaalta,
    tien varaks julkaisten häll' aarnio-aartehet maasta,
    aartehiston ihan suunnattoman hopeaa sekä kultaa.
    Tuostapa kauhistuin Dido paon kumppanit hankkii.               360
    Yhtyvät julmaan joill' olj tyranniin kauhea kammo
    tai iso pelko; he ryöstävät, mitk' käsilleen osui laivat,
    kullalla lastatakseen; näin ahnehen Pygmalionin
    matkustavat merell' aarteet: nainen on kepposen päänä.
    Seutuun nää tulivat, joss' aimosat vallit sa nyt näet,         365
    jossa sä Karthagon näet nuoren nousevan ilmaan,
    paikkaa ostettuaan, -- min vuoksi sen on nimi Byrsa --
    vaan sen verta, min voisivat härjän vuodalla kiertää.
    Mut ketä its' oletten tai mistä te saavutte maasta,
    minnekä matkanne on?" Nyt näitäpä tiedustavalle                370
    huoahtain syvähän näin Aeneas nimeääpi:
       "Jos, oi haltiatar, mun ens' alust' alkaen täytyis
    kertoa, aikasikin sua myöntäis vaivamme kuulla,
    ennenpä taivahan Vesper illan vaipalla peittäisi
    Meidät vanhasta Troijasta (jos nimi Troijan on teille          375
    kuulunut koskaan), heitellyt meren aavojen kautta,
    rannalle täll' Libyan väkivaltanen paiskasi myrsky.
    Oon vaka Aeneas, ku Penaatit vien vihamiehilt'
    taltunehet aluksill'; on maineeni yli ilmain
    kuulu. Ma Italiaan pyrin; Juppiter on sukun' alku.             380
    Kaksikin kymmentä meill' oli laivaa, kun Frygi-merta
    laskin, viittailless' emon tietä, mun onneni huostaan;
    tuskinpa seitsemän nyt Idän myrskyltä meill' enähän jäi.
    Outona, köyhänä kuljeksin Libyan erämaita,
    Euroopan sekä Aasian hylkynä." Eip' valitustaan                385
    sietää voi Venus, mut täten poikoans' keskeyttääpi:
       "Kenpä sä lienetkään, en luule ma sun elon ilmaa
    hengittävän jumalain yli tahdon, kun tännekin pääsit.
    Matkasi jatka ja mee kuningattaren linnahan täältä!
    Sulle ma kumppanis säilynehiksi ja laivasi saavas              390
    ilmotan; sillä ne tuulten kääntyess' ehtivät suojaan,
    jos vain vanhemmat mull' ennustus-opin oikein
    neuvoi. Näetkös joutsenparven leikkiä lyövän,
    joit' oli Juppiterin ylä-ilmasta syöksyvä lintu
    taivolla vainossa; saavuttaneen' eli saavuttamassa             395
    heidät juuri sä nyt näet pitkässä sarjassa maata.
    Niinkuin nää palatessaan taivaall' leikkiä lyövät
    suihkavin siivin ladellen sekä sorjasti laulain,
    niinpä sun laivasi myös sekä varmat miehesi lienee
    valkamassaan tahi täysin purjehin rientävät sinne.             400
    Astuos vaan vakavast' edespäin, mihin tiesi sun viekin!"
       Virkki ja kääntyessään hoht kaulansa ruusuväreissä,
    ambrosiaa jumalallista tuoksui suortuvans' pitkät;
    jalvoilleen alas laskihe lieve. Hän julkasi kohta
    käynnillä haltiatart' ihan selvään. Niin pian kuin nyt         405
    äitinsä tunsi, hän surren kaipail erkanevaista:
    "Miks, oi julma, sa myös mua tyhjine haamunes peijaat
    poikoas niin usehin? Miks emme me yhtehen kättä
    liittää tai tosilauseit' taida kuulla ja vaihtaa?"
    Näin valitettuahan päin muureja suunnitti tiensä.              410
    Vaan Venus matkustavaiset synkkään pilvehen peitti,
    umpehen verhoillen, tiheään sumuvaippahan kätkein,
    ettei kenkään nähdä heit' tahi kohdata voisi,
    matkoa viivyttää tahi tutkailla tulon syitä.
    Ylvänä sitte hän läks Pafohon, näkemään ilomieliä              415
    huoneitaan sekä temppeliään, joss' saabealainen
    suitsutus tuoksusi hälle ja kukkais-kiehkurat tuoreet.
       Sillävälin polun johtoa myöten he riensivät matkaan.
    Vihdoin vuorellen kapuaat, ylemmäks joka linnaa
    nousevi, ynn' ylähält' tähystäät varustuksia täältä.           420
    Siin' hovit Aeneaan imeheks, mökit joss' oli ennen;
    portteja ihmeksii, hälinää, katujen kivitystä.
    Kiireessään väki hyörivi; muureja laittavat yhdet;
    linnoa vahvistavat käsin paasia vierettämällä;
    huoneellen tilan yks osa etsii, sen ojin kiertäin;             425
    tuoll' on tuomarien, pyhänraadin, senaatinki vaali;
    toiset kaivoivat satamaa ja teaatterillen muut
    korkeeta kivijalkaa veist, jätinmois-pilareita
    vuorista murs, joill' aikovat näyttölavaa koristella:
    kuin mehiläisetkin kevähän kukasrikkahass' maassa,             430
    päivän poudassa puuhaavat sekä vaurastuneita
    poikia saattavat tai kun noutavat kirkasta mettä,
    tuppaillen sulonektarillaan komeroitansa täyteen,
    taikkapa korjaavat tulevain takat tai sotarinnan
    tehtyä, nää urosain väen laiskan patsahast' estäät:            435
    kiehuvi työ, mesinummen haiskahtaa kukosteelta.
    "Onnelliset, oi, joiden jo nousevat muurit!" nyt lausuu
    Aeneas sekä linnan torneihin ylös katsoo.
    Kulkee pilvehen verhottuneena ja, yhtyen miehiin,
    hänt' ei (kummaa kas!) väen keskessä kenkänä huomaa.           440
       Kaupungin sisustass' oli sangen varjosa puisto,
    joss' olivat vihurein sekä myrskyn heittämät Puunit,
    löynnehet vasta nyt merkin tuon, vikevän hevon pään ja
    jost' oli ennustanut jalo Juno; olj näin, näet, kansaa
    niin sotamaine kuin elon-onnikin seurova aina.                 445
    Temppelin Junollen komean tähän sidonilainen
    Dido nyt laittoi, lahjoist' uhkean, suositun varsin;
    joll' oli vaskesta kynnys ja vaskiset olj ovipielet
    portaitten yli; vask'ovetkin narisit saranoillaan.
    Oottelemattoman puiston ilmaus laimensi vasta                  450
    pelvon; täälläpä Aeneas taas toivoa tohti
    onnellisuutta ja onnettomuudess' se mielensä rohkais.
    Sillä kun tähdystelee, kuningattaren joutumist' oottain,
    suuressa templissä kaiken ja kaupungin upeutta,
    taide-niekkojen kun käsitöitä hän suuria katsoo,               455
    ihmeekseen siell' Ilion taistelut järjestetyiksi
    huomas ja ehtineheks sodan, Atridain, Priamonkin,
    näillen julman Akhilleen mainehen maailman ääriin.
    Seisahtui sekä kyynelsilmin hän äänsi: "Mi paikka
    tai surujamm' mikä nurkk' ei viel' ole täynnä, Akhates?        460
    Tuoll' on, kas, Priamus! On täälläkin hurskahall' arvo;
    täälläkin liikuttaa voi sääl' inehmolliset mielet.
    Pelkosi poista; on onneksi joksikin meille se maine!"
       Näin nimes; hartaasti kuvauksien muotoja katsoin
    huokas ja antoi kyynelvirran kasvoja kastaa.                   465
    Sillä hän huomas, kuinkapa Hellenit Pergamon luona
    taistellen pakenee, mut Troijan nuoriso vainoo;
    tääll' ajoi taas Frygilaisia takaa uljas Akhilles.
    Täst' etemmäks vähän matkaa hän surukseen näki Rheson
    teltatkin lumivalkeat, joissa sen, ens'unessansa,              470
    tappoi Tydeolainen raivoillen verisesti,
    kuin hän vei tuliset hevot leiriins', ennenkun Troijan
    laidun ne syötti ja Xanthuksen joki eht janon jäähtää.
    Toisella puolellaan Troilus, kadotettua aseet,
    -- poijut parka, kun taisteluhun Akhilleen kera ryhtyi --,     475
    kiitääpi paeten; selällään ulos vaunusta roikkuin,
    ohjia sittenkin pitelee: maan pintoa laahas
    tukka ja kaula ja kaatunut keihäs uurteli multaa.
    Närkkähän Pallaksen sill'aikaa astuvat templiin
    Ilion naiset nyt hajahapsin tuoss'; suruharsoon                480
    vaadehdittuna, vaikerrellen he rintojans' löivät.
    Kylmänä haltiatar vain tuijottaa kohen maata.
    Kolmasti Ilion muurein ympäri raastettuansa
    Hektorin hengettömän möi ruumihin kullast' Akhilles.
    Silloin vasta hän aivan rintansa pohjasta huokas,              485
    kun näki loistokkaan asun, vaunut ja ystävän ruumiin,
    kun Priamon käsiään näki heikkoja nostavan maassa.
    Tunsipa itsensäkin päämiesten joukoss' Akhivein,
    joukkojakin Itämaan, asehet tuns Memnonin mustan.
    Tuolla Amazonien väen kuumois-kilpine johtaa                   490
    raivosa Penthesileia ja joukkojen keskessä kiitää,
    vyöllään kultaisellansa kiinnittäen sulorinnat,
    impi, jok' yhtymähän sotahan urosten kera rohkes.
       Näitä kun Aeneas imehtiipi nyt dardanolainen,
    kun ihastellen, hämmästyen yhä ääneti katsoo,                  495
    niin kuninkaatar, tuo ylen kukkea Dido jo templiin
    saa, jota jäljestä seuraa nuorien miehien joukko.
    Eurotan kuni varrella tai kuni Cynthian mäellä
    vie väkeänsä Diana ja kuin lukemattomat seuraa
    Luonnottaret sitä siellä ja täällä; hän kantavi viintä         500
    harteillaan sekä astuen kaikk' jumalattaret voittaa;
    hiljaisestapa riemusta paisuu rinta Latonan;
    semmoinen oli Dido, kun kansan keskessä kulki,
    kiirehti töit' ilosesti ja hallituksen asioita.
    Sitt' ovellen jumalattaren, temppelin holvien suojaan,         505
    suojaankin asetten hän valtio-istumell' istuu.
    Säätää oikeuden sekä lain, myös miehille töitä
    määräilee tasan tunnollisest' tahi arvalla päättää;
    äkkiä Aeneas väkijoukon kun tunkien huomaa
    tuovan Anthean, Sergeston sekä urhon Kloanthon,                510
    kuin myös muitakin, joit' oli aavalta synkeä myrsky
    heitellyt etärannoillen, ajaen erillensä.
    Tuostapa hämmästyi hän, tuostapa valtas Akhaten
    pelko ja riemu; he kiihkeesti kätehen käden liittää
    tahtoivat, vaan mieltänsä häiritsee epätieto.                  515
    Mielensä malttain katselevat utupilvestä, minkä
    onnen nyt saavuttais urohot, mihin jättivät laivat,
    miks tulivat? -- Valitut näet pursista kaikista miehet
    saapuivat anoen sekä huutaen pyrkivät templiin.
       Tultuahan sisähän, kun heill' lupa lausua suotiin,          520
    vanhin Ilioneys näin tyynellä mielellä alkaa:
    "Oi kuninkaatar, jollenka uuden laittoa linnan
    Juppiter soi, kopeoitakin kansoja hillitä lailla,
    Troijan miespoloset sua viskellyt merimyrskyin,
    pyydämme: hillitkös alukset poroks polttelemasta,              525
    hurskasta heimoa sääst' ynn' asjamme tarkkahan tutki!
    Emmepä ryöstelemään Libyan Penateita me tulleet
    tai merirosvoin moisina saalista pursihin viemään;
    ei ole voitettuin väki moinen ja röykkeä mieli.
    Paikka on, -- Hesperiaks sitä Kreikanmaan väki kutsuu,         530
    kuulusa maa, mahikas asehilta ja maan hedelmiltä,
    Eenotrit ovat sen asukkaita, -- nyt Italiaksi
    kutsuvan mainitahan väen päällikköns' nimen jälkeen.
    Tänn' oli matkamme;
    äkkiä kun Itä nousi ja myrskyäväisenä meidät                   535
    vei kariloille ja myrskyn pauhaavan vihureilla
    saattaen voimakkaiks meren aallot eksytti särkkäin
    keskehen. Muutamat vain tähän rannoillenne me saatiin.
    Mut mi on ihmisten suku tää? Mikä sallivi maa niin
    armotont' tapaa? Eip' edes siedetä rannalle nousta,            540
    seisahtaa evätään, sotahan yrittäin, lähimaahan.
    Jos ylenkatsotten inehmoin suvun tai aseheitaan,
    peljätkäät jumaloit' toki, jotk' hyvän kuin pahan muistaa!
    Meill' oli Aeneas kuninkaanamme; ei sitä kenkään
    hurskaamp' ollut eik' asetaidoltaan etevämpi;                  545
    täänpä jos miehen Sallima säästi ja viel' eloss' on hän
    eikäpä sortunut viel' ole Tuonen julmahan varjoon,
    varmaankin katusitten velvollisuutenne laimin
    lyöneenne! Viel' onhan Sicilian seutuvill' linnat,
    pientarehet sekä kuulusa Troijan heimost' Acestes.             550
    Kiskoa maallen suo siis tuulien murtamat laivat,
    hirsiä hankkia myös salomaista ja airoja veistää;
    sittenpä löyttyä taas kuninkaamme ja kumppanuksemme,
    lähdemm' Italiaan iloten Lation alueille;
    vaan jos onnemme raukes ja sunkin, oi isä Teukroin,            555
    peittänyt on Libyan meri eik' enähän ole toivoo,
    niinpä Sikulien raumaan, valmeihin asunnoihin,
    josta me saimme, Acestes valtian luo palajamme!"
    Näin sanel Ilioneys; muut suostumustaan sorinallaan
    näyttivät Dardanidat.                                          560
       Didopa vastas näin lyhyeen, alas silmänsä luoden:
    "Teukrot, poistote pois sydämestänne pelko ja huoli!
    Valtion nuoruus, vaaratki, näet, pakottaa mua näihin
    huolihin, vahtimahan rajat laajalti tarkkahan tuiki.
    Kenp' ei Aeneaan suvun, kenp' ei tuntisi Troijan               565
    kaupungin hyvät miehet ja semmoisen sodan kauhut?
    Eip' ole Puuneinkaan sydän niin kiven kalttanen eikä
    aurinko Tyrialaistenkaan niin kaukana paista!
    Suuren Hesperian jos, taikka Saturnus'en pellot,
    taikkapa toivotten Erykon rajat, taikka Acesteen               570
    saavuttaa, varallain teit' auttaen rauhassa lasken.
    Tai ehk! mieluummin asettuisitte kanssani tänne?
    Teidän on kaupunki silloin; maall' aluksenn' nyäskäätte!
    Yhdenpä arvon saa mult' Teukrot kuin Tyrilaiset.
    Joskopa Aeneas kuningas saman heittona myrskyn                 575
    saapusi tänne! Ma rantoja pitkin etsijät laitan,
    käskenpä myös hakemaan Libyan etäsimmätki nurkat,
    jos se ehk' kaupunkiin tahi metsihin eksynyt oisi."
       Näistäpä nyt sykähtää sydän niin urokkaisen Akhaten
    kuin isän Aeneaan; jopa pilvestä tahtovat varsin               580
    lähteä. Ensinnä näin nimes Aenealle Akhates:
    "Oi, jumalattaren poika, mi arvelu mielehes juontuu?
    Kaikkihan tallella on; alukset, toveris takasin sait!
    Yks vain puuttuu, jonk' meren aavalla seljällä näimme
    hukkunehen; mut muu tapahtuu emos lausuman jälkeen."           585
    Tuskin sen lausunut olj, kun äkkiä verhova pilvi
    usmana suoltuen, kirkkaan taivahan kannelle haihtui.
    Seisoo Aeneas, helosan valon loistossa hohtain,
    kasvoiltaan sekä harteiltansakin haltianmoisna;
    äitipä tään pojalleen suo nuoruuden verevyyden,                590
    loihtii hiustenkin ihanuuden ja luo sulon silmiin:
    niinkuin norsunluun tahi Paroksen kiven saattaa
    tai hopean somistaa hyvin juotettu keltanen kulta.
    Sitten Didon puolehen kääntyen äkkiä lausui,
    hämmästyttäen kaikkia: "Tuo, jota etsitte, täss' on            595
    Troijan Aeneas, Libyan rajusääst' avitettu.
    Oi sinä ainoa, vielä mi Troijan tuskia säälit,
    meitäkin kun, Danaoin karikkeita, ku mailla, merillä
    kaikkea tuskaa nähnehet oomme, sä köyhinä tahdot
    kaupungis, kotos suojahan ottaa; ei ole meidän                 600
    tarpehen kiittää, oi sua Dido, ansios jälkeen,
    eikäpä Dardanonkaan suvun maailmaan hajotellun!
    Sua jumalat, jos vainen hurskait' oottavi mikään
    ansiopalkka ja löytyy oikeuden omatunto,
    varmahan palkitsevat! Oi aikoa onnellisinta,                   605
    sie jona synnyit ja semmoiseks sinut vanhemmat saivat!
    Siks kuni laskeuvat merehen joet, siks kuni lankee
    laaksohon vuorten varjo ja kiiltävät taivahan tähdet,
    aina sun kunnias maine ja kiitollisuutemme kestää,
    missäpä vain asusin!" -- Nimes näin sekä Ilioneystä            610
    kätteli oikeallaan, vasemellaanpa Serestusta,
    sitte Gyaan sekä urhon Kloanthon jälkehen muita.
       Sidonilainenpa Dido hämmästyi näköään ens',
    sitt' täänmois-urohon epä-onnea; nytpä hän lausui:
    "Miks sua vaivaakin, jumalattaren poika, tok' aina             625
    vastus? Millinen voim' yhä outohon rantahan työntää?
    Ootko se Aeneas, min sai Venus kukkea tuonoin
    Troijan Ankhisell' Frygian Simoïs-joen luona?
    Muistanpa Teukron maastaan karkoitettuna tulleen
    Sidonihin, jost' taasen hän valtansa uudisti Belon             420
    turvissa. Silloinhan isä Belus Cyperin saaren
    ryösti ja voitettuaan sen sitten halttuhuns' otti.
    Siitäpä vuodesta ast' yhä Troijan kaupungin vaiheet
    tuntenut oon, nimes ynnä Pelasgeinkin kuningasten.
    Mainitsihan vihamieskin Teukroja kiittelemällä,                425
    syntynsäkin Teukron ikiheimosta koetteli johtaa.
    Siksipä nuoret miehet, tulkaatte majahamme!
    Kautt' useain koetuksien on muakin sama onni
    vainonnut, kunis mun soi seisahtuu tähän maahan.
    Oppinut oon, surut nähneenä, toki onnetont' auttaan!"          630
       Näin nimeää; sitt' Aeneaan hovihinsa jo saattaa,
    määrättyään jumalain ylistykseks temppeli-juhlan.
    Oiti hän rannallen lähettää parikymmentä härkää
    Aeneaan tovereille ja myös sata syöttilässikaa,
    ynn' emineen lihavaa karitsaa sata, tuohonpa Bakkhon           635
    riemastuttavat lahjat.
    Vaan kuninkaallinen linna jo kaunistetaan komeasti,
    suojiinsa komeoihin kun valmistetaan hyvät kestit:
    siell' ovat loistavat purppurakatteet, taidolla tehdyt,
    pöytäkin on hopeainen; tään on veistetty kultaan               640
    taattoin sankarityöt, eteväin tapauksien sarja,
    miessukujen kautt', ain' yhä muinaisest' alust' alkain.
       Aeneas, (sill' eip' isän rakkaus malttanut oottaa),
    laivoillen lähettääpi Akhaten joutuhun että
    kertois Askaniolle hän näitä ja tois hänet linnaan.            645
    Armahass' Askanioss' on vaan isän hartahin huoli.
    Lahjojakin, pelastettuja Ilionin häviöstä,
    tuomahan käskee, kultakoruistaan kankean viitan,
    siihenpä hunnun, jonn' oli neulottu kiehkura kasvi,
    Argolais-Helenan koristuksia, joit' oli tuonut                 650
    Spartasta Pergamohon, avioon evättyyn halutessaan;
    häll' imehdyttävät lahjat olj emons' antanut Leda:
    paits sitä valtikankin, jota Ilione oli muinoin,
    tuo Priamon tytär vanhin, kantanut, kaulanki koljeet
    helmistä, kultasen kaksjakosan ja timanttisen kruunun.         655
    Laivoilta hakemaan noit' oitis läksi Akhates.
       Uusiap' aikeita Cytherea nyt arvellen tuumii,
    keinoa, kuink' kävis, muuttaen muodon ja kasvot Kupido
    Askanion asemesta ja näin kuningattaren rinnan
    lahjoillaan lumoais ja sen lemmen leimuhun hurmais.            660
    On hovi mutkainen, kaksikielisetkin Tyrilaiset
    mielessä kuin viha Junon; se huoli hänt' yölläkin vaivaa.
    Siksipä lentosallen pojalleen hän näin puheleepi:
    "Poikani, voimani, sie mun ainoa mahtini suuri,
    sie, joka halveksit myös Juppiterin ukonnuolet,                665
    turvaiten sinuhun apuas anon, tenhoas vaadin!
    Tiedäthän miten kaikillen meren äärille veljes
    Aeneas ajelluks on tullut, närkkähän Junon
    kiukkujen vuoks; useastihan sie suruhin' otit osaa.
    Häntäpä Puunien Dido nyt luonaan viivytteleepi,                670
    lauseillaan imartain; mie Junon kestejä pelkään,
    ettei tässäkähän tapauksessa hän vihast' erkii.
    Vehkeillen siks ennen ma lemmen liekillä tahdon
    valloittaa kuningattaren, ettei muuttusi jollain
    lailla, mut Aeneast' kerallain sydämestänsä lempis.            675
    Kuinka sen tehdä sä voisit, nyt siitä mun tuumani kuule!
    Rakkaan taattonsa käskystä sidonilaisehen linnaan
    mennä mun armaihin kuninkaallinen poikanen aikoo,
    jätteitä meren, Troijanki liekkein lahjaksi vieden.
    Vaivutetun unehen ma Cytheran saarehen vien tuon,              680
    taikkapa Idalion mäen temppelihin hänet kätken,
    ettei juontani tietäis eik' sitä häiritä voisi.
    Vehkeillen siis muotoiseksensa yhdeksi yöksi
    vaihtuos, poikani, Askanion omistain tutut kasvot,
    että, kun ottaa sun sylihinsä hilpeä Dido,                     685
    herkkuinsa kuninkaallisten sekä viinien vaiheell',
    silloin kuin sepäellen sull' antaa herttaset suukot,
    lemmellä sen lumoat sekä rakkaus-kaiholla peijaat!"
       Rakkaan äitinsä käskyä totteli Amor ja siivet
    poisti ja ilkkuen käy teputtaa kuni poika Julus.               690
    Vaan Venus Askanion jäseneihin vuodatti unta
    rauhaisaa, hänet, armastellen rintoa vasten,
    vie ylös Idahan lehikkoon, johon meiranten hentoin
    kukkien kalveesen, sulosaan lemuhun hänet kätkee.
    Kuunnellen emoaan ilomielin jo kulki Kupido,                   695
    lahjoja Didolle vieden Akhateen kanss' upeoita.
    Heidän jo saapuessaan, kuninkaatar kullatun sohvan
    sorjilla patjoill' istui, laskeuneena sen keskeen;
    myös isä Aeneas ja jo Troijan nuoriso yhtyi;
    kaikki he laskeuvat purpuraisillen aluksille.                  700
    Palveliat käsivettä ja leipää nyt koriloissa
    tuovat, pyyhkimetkin ylen hienosta kankahast' tehdyt.
    Myös viiskymment' on sisäpiikaa, virkana joill' on
    ruokien laittaminen sekä alttari-liekkien hoito;
    olj sata piikaa muut', yhen verran yhdenikäistä                705
    palveliaa, jotk' kattavat pöydät ja täyttävät maljat.
    Tyrialaisistakin ilosuojihin yhtyvi monta;
    pyydettyinä he sohvihin istuivat koreoihin.
    Lahjoja Aeneaan sekä Juloakin ihaellaan,
    muotoa kaunoisen jumalan, sanojen somautta,                    710
    harsoa, huntua myös, johon neulottu kiehkura kasv' olj.
    Didopa varsinkin, tuo turmion aijotun uhri,
    ei voi täyttääkään haluaan, yhä kiihtyen katsoo
    lahjain nyt koreutta ja poikasenkin ihanuutta.
    Vaan kun jo Aeneaan, telien, oli kaulassa ollut,               715
    kun isän erhettyneen se olj täyttänyt rakkaudella,
    Didon luo meni. Tääpä nyt silmillään, sydämellään
    riippui tuossa ja tuon sylihins' sulk tietämätönnä,
    haltia millainen polost' uhkas! Äitiä muistain
    tuo vähitellen jo haihduttamaan rupeaapi Sykhaeon              720
    Didon mielestä, lempehen kiivahasen lumoellen
    unhottaneen sekä ammon aikoja tyynehen rinnan.
       Ruoalta päästyä kun levättiin sekä syrjähän pöydät
    vietihin, maljoja tuodaan, kukkasin kaunistetuita.
    Suojihin syntyypi häly: kaikahuviss' saliss' sointuu           725
    laulu ja kultaillultapa laelta jo kiiltävät kirkkaat
    kruunut, ja loisteellaan vaha-soihdut voittavat yösen.
    Didopa maljan, sen timanteista ja kullasta raskaan,
    vaatii, sitt' tämän viinillä täyttää; Belosta asti
    tuota jo heimonsa käytti; nyt hiljaisuus hoviss' syntyy:       730
    "Juppiter, vierasten lait määrännees taru kertoo,
    teeppä sä Puuneillen sekä Troijastakin eronneille,
    päivyt tää ilosaksi ja ainakin muistettavaksi!
    Lahjoittaos ilos Bakkho ja siekin ehtosa Juno!
    Viettööten tekin, Puunit, juhloa suosiollisna!"                735
    Virkki ja pöydällen kaas viiniä tilkan ja ensin,
    uhrattuaan, sitä hiukan huulillansa hän maistaa;
    rohkaisten ojentaa Bitiolle sen sitten. Se julma
    tyhjensi vaahtoavan pikarin ihan tilkkahan asti;
    muut ylimykset sen jälkeen. Kultasta kannelta soitti           740
    hapsikas Jopas niin kuin hänt' oli neuvonut Atlas.
    Lauleli retkiä kuun sekä auringon pimennykset;
    mist' on ihmissynty ja karjan ja vetten ja liekin,
    Arkturon, vesikkäin Hyadain, Otavais-parin tähtein,
    mintähden merehen niin varhain talvinen rientää                745
    aurinko, taikkapa yö miten niin lyhenee kesäsillä.
    Puunit innokkaast' taputtaat, heit' Dardanot seuraa.
       Näin koko yön puhellen monenlaisia onneton Dido
    vietti ja huomaamattahan täyttyi rakkaudella:
    paljon kons' Priamosta hän tieteli, Hektoristai kons',         750
    kons' mityset asehet oli, kun tuli Koittaren poika,
    milliset Diomedeen hevot ynnä min lainen Akhilles.
    "Noh, mut kertoileppa, o vieras, ens'alust' alkain",
    lausuu, "sie Danaoin kujehet, sukus onnettomuudet,
    ynn' omat seikkailus! Jopahan vuos seitsemäs vieree            755
    harhaellessasi sun nyt kaikkea maata ja merta!"


Viitteet:

[1] Neljässä alkuvärsyssä, joista monet epäilevät, tokko ne ovatkaan
Vergilion sepittämiä, viitataan runoilijamme sepittämiin teoksiin, nim.
paimenlauluihinsa (Bukolika) ja oppirunoihinsa maanviljelyksestä
(Georgika) sekä vihdoin käsillä oleviin Aeneidi-lauluihinsa. -- Mars
oli Roomalaisten sodanjumalan nimi.

V. 1. "Urohosta", nimittäin Aeneaasta, Ankhisen pojasta, joka oli
Troijan etevimpiä urhoja ja jonka Verg. otaksuu Rooman kansan
kanta-isäksi. -- "Troija" oli kaupunki, jonka Kreikkalaiset n. v. 1184
e.Kr. hävittivät Vähässä Aasiassa.

V. 2. "Latio" (lue: Laatsio) oli sen maakunnan nimi, johon Rooman
kaupunki oli perustettu.

V. 3. "Sallima" = Luoma, Kohtalo (roomal. Fatum) oli kaikkea johtava
salainen valta, jonka säännösten alle ajateltiin jumalainkin täytyvän
nöyrtyä.

V. 4. Juno, pääjumalan Juppiterin puoliso ja sisar, oli avioliittojen
suojelija ja jumalattarista ylin.

V. 7. "Albalais-isät", s.o. Alba-Longan kaupungissa asuneet
Roomalaisten esi-isät; Alba-Longan perustajaksi mainitaan Aeneaan
poikaa Askaniusta, mutta Rooman kaupungin perustajaksi tuli tään
jälkeläinen Romulus (n. v. 753 e.Kr.)

V. 13. Karthago oli ikivanhan Tyron kaupungin siirtolais-kaupunki,
jonka Tyrosta paennut tyytymätön joukko oli naisen Didon johdon alla
perustanut Libyan maakuntaan pohjois-Afrikassa (lähellä nykyistä
Tunis-kaupunkia); tämä tapahtui historian otaksumisen mukaan vasta
n. v. 880 e.Kr. -- Tiber (nyk. Tevere) on virran nimi, jonka varrelle
Rooma on perustettu.

V. 16. Samos oli eräs Kreikkalaisten asuma saari Egean meren
pohjoispuolella, jossa Junolle osoitettiin suurinta kunnioitusta.

V. 19. "Teukroin" s.o. Troijalaisten; näin nimitetään Troijaisia
välistä erään esi-isänsä Teukerin mukaan. -- V:ssä 19 ja 20
tarkoitetaan roomalaista sotapäällikköä Scipiota (nuorempaa),
joka v. 146 e.Kr. hävitti Junon suosiman Karthagon.

V. 22 "Parkat" = Onnettaret, joita oli 3, nimittäin: Klootho, joka
kehräsi, Lakhesis, joka mittasi, ja Atropos, joka katkasi elämän
onnen langan.

V. 24. Argos oli eräs Kreikan maan kaupunkeja; tässä, kuten usein
muulloinkin, runoilijamme käyttää osan nimeä kokonaisen, Kreikan
kansan asemasta. -- Troijan sodan kertoo taru syntyneen näin: Kun Ftian
kuningas Peleys ja merenneito Thetis viettivät häitään, kutsuttiin
kaikki jumalat ja jumalattaret vieraiksi paitsi riidan jumalatarta
Eris'tä, koska peljättiin hänen tapansa mukaan, häissä riidan nostavan.
Tuosta vihoissansa viskasi Eris hääsuojaan kulta-omenan, jolle oli
kirjoitettuna: "kauneimmalle." Jopa nousikin tästä riita, varsinkin
kolmen etevimmän jumalattaren, Junon, Minervan ja Venuksen kesken, koska
jokainen piti itsensä kauneimpana. Riidasta päästäkseen, päättivät he
sen jättää Troijan kuninkaan Priamon pojan Paris'en ratkaistavaksi, ken
heistä tuon kulta-omenan oli saapa. Tultuaan Pariksen luo, kun tämä oli
parhaillaan isänsä laumoja kaitsemassa, koetti jokainen heistä
lupauksillaan taivuttaa hänet puoleensa. Juno lupasi, jos hän
kultaomenan saisi, Parikselle kunniaa ja valtaa, Minerva, viisauden
jumalatar, viisautta, ja Venus (= Lemmetär), kauneuden jumalatar,
kauneimman puolison. Paris antoi kulta-omenan Venukselle. Kiitokseksi
tästä johti hän hänet Spartaan kuninkaan Menelaon luo vieraisiin, jolta
Paris sittemmin ryösti hänen puolisonsa, sen ajan kauneimman naisen,
Helenan, ja vei hänet Troijaan. Tätä vääryyttä kostamaan nousi koko
Kreikan kansa ja siitä sai Troijan sota alkunsa, joka 10 vuotta
kestettyään, päättyi Troijan hävityksellä.

V. 28. Ganymedesin, Troijan kuninkaan pojan, jonka Juppiterin kotka oli
ryöstänyt, teki Juppiter juomanlaskiakseen.

V. 30. "Danaoin", näin nimitetään Kreikkalaisia erään esi-isänsä
Danaus'en jälkeen. -- Akhilles, edellämainitun Peleyn poika, oli
kuuluisin kreikkalainen urho Troijan sodassa.

V. 34. "Sikulein" = Sicilian saaren asukkaiden näkyvistä, jossa Teukrot
harhamatkoillaan viimeksi olivat olleet.

V. 40. Pallas on Minervan kreikkalainen nimi.

V. 41. Aijax, Oïlein poika, oli häväisnyt Minervan templin Troijassa.

V. 51. Aeolia (lue: Eeolia) oli maakunta Kreikanmaan luoteiskulmalla.

V. 68. Ilio on Troijan toisintonimi. -- "Penaatit" oli kotijumalain
kuvia, joiden luultiin suojelevan kotia; kullakin perheellä samoin kuin
valtioillakin olivat omat suojelus-penaatinsa.

V. 71, Nymfit olivat jumalattarien palvelusneitoja.

V. 97. Tydeon poika oli kuuluisa kreikkalainen urho Diomedes, joka
kerran oli vähältä tappaa Aeneaan.

V. 99. Hektor, Priamon poika, oli urhoollisin Troijalaisista, jonka
Akhilles voitti ja kaasi.

V. 100. Sarpedon, Juppiterin poika ja Troijalaisien liittolainen;
hänet kaasi Akhilleen ystävä Patroklos. -- Simoïs oli erään virran
nimenä, jonka läheisyyteen Troija oli rakennettu.

V. 108. "Suvi" s.o. Etelätuuli.

V. 111. Syrtit, vielä nytkin saman nimiset lahdet Afrikan
pohjoisrannalla.

V. 114. "Hänen nähden", nim. Aeneaan. -- Orontes, Ilioneys, y.m.
tällä kohtaa mainitut olivat Aeneaan kansalaisia.

125. Neptunus, sama kuin Suomalaisten Ahti, oli meren jumala,
Juppiterin ja Junon veli; hänen valtansa merkkinä oli kolmikärkinen
hanko.

V. 144. Cymothoe ja Triton olivat meren neitoja, samaa kuin
Suomalaisten Wellamon neidot.

V. 161. "Lahermoihin" = lahdermoihin = lahdenpohjukoihin.

V.. 195. Acestes oli troijalaisen kuninkaan nimi Sicilian saarella,
jonka luona Teukrot olivat viimeksi vierailleet.

V. 196. Trinakria, s.o. kolmikärkinen, -- niin kutsuttiin Siciliaa
myöskin, sen kolmikulmaan vivahtavan muodon vuoksi.

V. 201. Scylla ja Kharybdis oli vaarallisten meren kurimusten nimenä
kummallakin puolella Sicilian ja Italian välistä, Messinan salmea. --
"Kyploopit" (s.o., "ympyräsilmät") oli julmien jättiläisien nimi,
joilla taru kertoo olleen vain yhden silmän (luultavasti tulivuorien
personifikationeja).

Värsyissä 220-222 mainitut olivat Aeneaan tovereita.

V. 242. Antenor purjehti Troijan hävityksen jälkeen pitkin Adrian
merta sen pohjoispäähän, jossa, Venetian tienoilla, nousi maalle ja
perusti pohjois-Italiaan Patavon (nykyisen Paduan) kaupungin.

V. 244. Timavo on erään joen nimi Pohjois-Italiassa.

V. 248. Dardanolaiset = Troijalaiset; Dardanus oli Troijalaisten
esi-isä.

V. 257. Cytherea oli Venuksen lisänimi, Cytheran saaren mukaan, jossa
häntä palveltiin.

V. 258. Lavino oli erään, Aeneaan Latioon perustaman kaupungin nimi.

V. 266. Rutulot olivat eräs kansa keski-Italiassa sekä Aeneaan
kiivaimpia vastustajoita, kun tämä saapui Italiaan.

V. 273. Mars on sodan jumalan nimi.

V. 275. Tarun mukaan oli susi sotaisen Romulon imettäjänä.

V. 284. Assarakos oli Ankhisen isänisä. -- Mykene oli erään kaupungin
nimi Argolin maakunnassa, Kreikassa; se oli Menelaon veljen Agamemnonin
asuinpaikka.

V. 285. Ftia, kaup. Thessaliassa, Akhilleen syntymäpaikka.

V. 286. Caesar = kuuluisa Julius Caesar.

V. 289. Olympo on kreikkalaisten mukaan paikan nimenä, jossa heidän
jumalansa asuivat (= taivas); Thessaliassa on myös samanniminen vuori.
 -- "Idänmaan tavaroista." Tällä tarkoitetaan Caesarin retkeä
Mithridateen poikaa Farnaacesta vastaan V. Aasiassa.

V. 292. Vesta oli yhteisen turvallisuuden ja yksimielisyyden jumalatar.
-- Remus oli Romulon veljen nimi. -- Qvirinon nimellä palveltiin
Romulusta tään kuoleman jälkeen jumalana.

V. 294. Sotaakin palveltiin jumalana. -- "Sodan portit" tarkoittaa
sodan jumalan Janon temppelin portteja, jotka vain sodan aikana
olivat auki.

V. 297. "Maijasta siinnyt" = Merkurio, Juppiterin ja Atlaan tyttären
Maijan poika, jumalitten airut.

V. 302. "Puunialaisten"; nimi on luult. latinalainen muoto
foinikialaisten nimelle; Karthago oli Foinikilaisten (l. Feniciläisten)
perustama.

V. 316. Harpalyke oli, tarun mukaan, erään naissotilaan, Amazonin
nimenä.

V. 317. Thrakianmaa oli kuuluisa hevosistaan. -- "Idän", s.o.
itätuulen.

V. 329. "Febon sisar" oli Diana, metsästyksen jumalatar.

V. 337. "Kothurno" oli korkea puolisaapas, jota käytettiin
metsästyksellä oltaissa.

V. 338. Agenor oli Didon esi-isiä.

V. 343-347. Venus, pysyäkseen tuntematonna, kertoo tässä kansan
tapaan, asialle luonnollista järjestystä noudattamatta.

V. 367. "Byrsa" (vert. "pörssi") merkitsee vuotaa; taru kertoo heidän
leikelleen vuodan hienoiksi remeleiksi, joilla saattoivat kiertää
suuren alan.

V. 374. Vesper on iltatähti.

V. 380. Dardarius, Troijalaisten esi-isä, oli Juppiterin ja Elektran
poika.

V. 394. "Juppiterin lintu" = kotka.

V. 403. Ambrosia oli jumalain hyvähajuinen voide, jolla he itseään
voitelivat; se oli myöskin heidän ruokanaan. Heidän juomansa nimenä
oli nektar.

V. 406. Tarun mukaan oli Aeneas Venuksen ja Ankhisen poika.

V. 415. Pafo oli kaupunki Cyperin saarella, Venuksen mielipaikka.

V. 416. Saba oli vanha kaupunki Arabiassa, vanhaan aikaan maailman
kuulu hyvänhajuisista lemuaineistaan.

V. 446. Sidon oli Foinikilaisten toisen pääkaupungin nimi.

V. 466. Pergamo oli Troijan linnan nimi.

V. 469, Rheso oli thrakialainen kuningas, Troijalaisten liittolainen.
Ennustuksen mukaan ei olisi Troijaa voitu valloittaa, jos hänen
hevosensa olisi saaneet juoda Xanthon joesta; ennenkuin sitä ehtivät,
varasti ne öiseen aikaan Tydeon poika Diomedes.

V. 474. Troilus oli eräs Priamon poikia.

V. 485-488. Priamo rukoili polvillaan Akhillesta, että saisi haudata
poikansa Hektorin ruumiin.

V. 489. Memnon oli mustien Afrikalaisten johtaja, Priamon sukulainen
ja liittolainen.

V. 490. Amazoneiksi kutsutaan erästä tarumaista sotaista naiskansaa,
joka oli myöskin Troijalaisien liittolaisia.

V. 498. Eurotas, virta Lakoniassa Kreikan maalla, jonka rannalla
Spartan kaupunki oli. -- Cynthia oli vuoren nimenä Delos'en saarella
Arkhipelagissa sekä oli, tarun mukaan, Apollon ja Dianan syntymäpaikka.

V. 502. Latona oli Apollon ja Dianan äidin nimi.

V. 530. Hesperiaksi kutsuivat Kreikkalaiset Italiaa sen vuoksi, että
sen asema oli heidän kotimaastaan länteen päin. (Hesper = ilta, länsi).

V. 532. Eenotrit olivat kreikkalaisia (Pelasgeja), jotka olivat
Kreikasta sinne siirtyneet.

V, 560. Dardanidat = Troijalaiset.

V. 569. "Saturnus'en pellot", s.o. Lation maakunta, jossa Juppiterin
isän Saturnon sanotaan ennen hallinneen.

V. 570. "Erykon rajat" = Sicilia, sen kuninkaan Erykon mukaan.

V. 590, "Äitipä", nim. Venus.

V. 592. "Paroksen kivi" tarkoittaa valkoista marmoria, jota saatiin
Paroksen saarelta (Arkhipelagissa).

V. 624. Pelasgit olivat Kreikanmaan alku-asukkaita.

V. 635. Bakkhus oli viinin jumala.

V. 658. Kupido (= Amor) oli Venuksen, ampumaneuvoilla ja siivillä
varustettu, sokea poika ja äitinsä apulainen.

V. 661. Tyyrolaiset, jotka olivat kauppaa käypää kansaa, olivat
kuuluisat kavaluudestaan.

V. 681. Idalion (myös Idalia) oli erään vuoren nimi Venuksen
mielikkisaarella Cyperillä.

V. 741. Tarun mukaan oli Atlas eräs Mauretanian kuningas ja
tähtitieteen oppinut, mutta joka sitten tuli muutetuksi Atlas vuoreksi.

V. 744. Hyadat, eräs pienempi, seitsentähtinen, V-muotoinen tähdistö,
jonka nousun luultiin tuottavan pitkällisiä sateita.

V. 751. "Koittaren (= Auroran) poika" tarkoittaa Memnonia, Troialaisten
liittolaista.



TOINEN LAULU.

Troijan hävitys.


Ainehisto.

Aeneas alkaa kertomuksensa Troijan hävityksestä (l-12). -- Puuhepo,
täynnään siihen kätkettyjä kreikkalaisia asekkaita; Kreikkalaisien
lähtö Tenedon saaren yksinäiselle rannalle kätköön (13-24). --
Troijalaisien erimielet puuhevon tarkoituksesta (25-56). -- Kreikkal.
Sion antautuu Troijalaisille ja kertoo, valheita keksien, omia kovia
kohtaloltaan sekä selittää hevon tarkoituksen (57-198).-- Laoko'onin
kuolema saattaa Troijalaiset hinaamaan puuhevon linnaan (199-253). --
Kreikkalainen laivasto palajaa ja Sion, aukaisten hevon teljet, päästää
siitä Kreikkalaiset ulos (254-267). -- Hektorin haamu herättää unesta
Aeneaan, joka huomattuaan Troijan tulipalot ja perikadon päättää
taistellen kuolla ja saapi joukon samanmielisiä kumppaneja (268-369).
-- He voittavat ensin yön pimeässä Androgeon joukkoineen, vaihtavat
aseensa kreikkalaisiin aseihin, mutta pelastaissaan Priamon vangittua
tytärtä kärsivät asevaihtonsa vuoksi tappion ja hajoavat toisistaan
(370-437). -- Taistelu Priamon hovissa ja naisten tuska siellä
(438-505). -- Priamon kuolema (506-558). -- Aeneas huomaa Helenan
piilopaikasta, tahtoo tälle kostaa Troijan häviön, mutta tulee äitinsä
Venuksen kautta tästä estetyksi, joka käskee hänen pelastamaan edes
omaisiansa, koska kaupunkia ei enää voitu pelastaa (559-633). --
Ankhises, joka ensin kieltäytyi lähtemästä matkan vaivoja kärsimään,
tulee ihmeitten kautta siihen saatetuksi (634-720). -- Pakomatkalla
eksyy Aeneaan puoliso Kreusa, joka, sittenkuin Aeneas kauan oli
turhaan etsinyt häntä, ilmestyy haamuna tälle ja tään lohduttaa
(721-795). -- Aeneas palajaa isänsä luo ja pakenee seuroineen vuorille
(796-804).


    Vaijeten Aeneahan nyt kasvonsa käänsivät kaikki.
    Kunnia-paikalta siis näin Aeneas isä alkoi:
    "Haikean murheen käsket uudistamaan, kuninkaatar,
    kuinkapa Troijan arvon ja kuin valitettavan vallan
    mullistivat Danaot sekä myös mitä näin minä kurjaa,              5
    jost' osan runsahan sain minäkin. Ken Myrmidolaisten
    tai Dolopein tai julman Odysseyn miehistä näitä
    kertois kyyneletöinnä? Taivaallenki jo rientää
    kostea yö sekä laskeva täht' unen huostahan vaatii.
    Vaan jos niin haluat ylen tietää kohtalojamme                   10
    lyhvehen kuullakses sekä Troijan sortumis-vaivaa,
    vaikkapa muistellakin kamoksuttaa, mieltäni karmii,
    mie alan." Onnen hylkäämät sekä taistossa lyödyt
    päämiehet Danaoin, monet vuodet tuhlattuansa,
    vuorenmois hevon ylhäisen Pallaan avittaissa,                   15
    valmistavat sekä kuusen lautoja liittävät kyljiks;
    sen selittäät kotimatkansa uhriks. Tää levis maine.
    Tuon lymypaikkoihin pimeöihin he miehiä kätkee
    arvalla nuo valiten sekä näin väellään asekkaalla
    vatsan täyttelevät kokonaan ja sen hirveät kuilut.              20
    On näkyvissä Tenedos, varsin kuulusa saari,
    aarrekas niin kauan kunis vain Priamon pysyi valta,
    nyt vaan lahti ja laivoillen ylen vaarakas paikka;
    tultua tänne, he kätkeyvät erämaisehen rantaan.
    Vaan mepä luulimme heidän jo purjehtineen Mykenaahan;           25
    siksipä ankehikkaan surun hylkääpi koko Troija.
    Portit aukaistaan: ilotellen Dorien leiriin
    rientävät katsomahan nuo hyljättyy meren rantaa.
    Täss' Dolopein väki, täss' oli julman Akhilles'en teltta,
    laivaston sija tuoss' sekä täss' oli taistelutanner.            30
    Kummeksii osa Pallas-impyen turmiolahjaa,
    ihmetellen hevon mittaakin. Esimmäisnä Thymeetes
    neuvoo saattamahan sisähän ja sen viemähän linnaan,
    -- viekkaudestako vai jo se niin oli Troijalle säätty.
    Vaan Kapys ynnä ne, joiss' oli valtias järkevä mieli,           35
    syöksemähän merehen kehoittaa koko viekkahan Kreikan
    lahjan-peljätyksen tahi maallakin tuon poroks polttaan,
    taikkapa, puhkaisten mahan, tutkimahan sisälmykset.
    Mielihin erkautuu monihin epätietonen kansa.
       Seurailless' isojen väkijoukkojen tuoll' esimmäisnä          40
    linnasta Laokoón alas rientää kuvaten sinne,
    huutaen kaukaa: "Voi poloset, mitä mielettömyyttä?
    Mennehiks vai vihollistenne luulette? Vai Danaoiden
    lahjat vilpittömiks mitkään? Sitenk' tuttu Odysseys
    on? Joko on tähän puuhun Akhivoja kätköhön pantu,               45
    taikk' on tää kone laitettu meidän muurien turmaks,
    huoneitten va'ontaan, ylähält' ett' linnahan päästäis,
    tai muu juoni täss' on. Teukrot, hepoa varokaatte!
    Kuinkapa lie, Danaoin mut lahjoja varsin ma kammoon!"
    Virkki ja voimakkaasti hän syöksee raskahan keihään             50
    hirviön kylkehen, sen nivottuunkin pullerovatsaan.
    Seisoo tuo vavahtuin ja sen vatsassa järkähtyneessä
    kuilut kaikahuvat ja sen ontosta huokaus kuuluu.
    Jos ois sallittu, eik' olis mielemme ollunna nurja,
    jos ois aukasemaan hevon kuilut saanunna kangin,                55
    Troija, sa seisosit viel, Priamonkin korkea linna!
       Miehyttä silloin, kas, selän taa kädet pantua kiinni,
    paimenet juur taluttaa Priamon luo dardanolaiset
    suurella pauhulla, joill' ihan outona antihe kiinni,
    että hän itsekin toimiskelis ja Akhivoja Troijaan               60
    laskis; siksipä valmistui pelotonna jo kaikkeen,
    pettelemään tai raukenemaan Manalan tuvill' itse.
    Rientää katsomahan joka suunnalta uuteliaana
    Troijan nuorisokin sekä vankia kilpahan pilkkaa.
    Kuuleppa siis Danaoin kujehet sekä yhdestä syystä               65
    tuntemahan opi kaikki!
    Sillä kun seisoi hän asetonna ja hämmästyneenä,
    niin frygiläis-väen keskessä katsoen ympärillensä:
    "Voi mikä maa mun tai meret mitkä mun viimeink' korjaa?"
    lausuvi. "Tai mikä onni mun koidon kohtavi vihdoin,             70
    joll' enähän Danaoin luon' ei ole turvoa yhtään,
    kiivahat Teukrotkin jota tahtovat hengiltä saattaa?"
    Tuopas huokaus liikutti mielet ja laimensi kaiken
    suuttumuksen. Puhumaan kehotamme nyt, mist' suvust' oisi,
    mik' asians' oliskaan, mihin voi noin luottoa vanki?            75
    Pelkonsa heittävinään tuo vihdoin näin nimes meille:
       "Kaikki ma sullen, oi kuningas, tosin kertoa tahdon,
    kuink' käviskään hyvähän; on Argos mun isänmaani;
    ensiksi vain tuon; eikä jos kurjaksi onni Sinonin
    saattoi, eipä se mun valetten sepäks tyhjien saane!             80
    Ehk' on joskus korvihis tullut belidolaisen
    Palamedeksen nimi, mainio mainehelt' aivan;
    tään viatonna Pelasgit antoivat tekosyillään,
    väärin kanneltuaan, telottaa siks, että hän sotaa
    vastusti; nytpä he kuollutta muistelevat surumiellä.            85
    Kun olin tään sukulainen, mun isäparkani laittoi
    taisteluhun, toveriksensa häll' ens' vuosista alkain.
    Siimes kuin hänen valtansa kesti ja hän kuningasten
    neuvotteluiss' oli, niin oli meilläi arvo ja mahti.
    Vaan kun sitten Ulysseen -- empä mä outoja kerro --             90
    tuon petosmestarin vainoamilla hän Tuonehen joutui:
    mielin murheellisn' apein elämääni mä vietin,
    äitellen sydämestäni ystävän onnettomuutta.
    En vähämielinen vaijennut, mut uhkasin kostaa,
    jos mun Sallima sois isänmaahani saapua joskus                  95
    voitokkaana; tää uhitus verivainonsa nosti.
    Tää kovan onnen olj alkuna; tästäpä hetkest' Odysseys
    uusilla kanteillaan pelottain, väkehen levitellen
    kieroja juoruja, -- näit' tamineita hän mestarin lailla
    käytti. Hän ei herennyt, kunis Kalkhaan hänt' avittaissa --    100
    Niin, -- mut miksikä taas tätä kurjuuttain peron turhaan?
    Miksikä viivyn? Jos samass' arvossa kaikki Akhivot
    teill' ovat, -- kyllin jo kuulitten; telotuksehen käykäät!
    Tuota Ulysses sois sekä teit' ylen kiittäs Atridat."
       Silloinkos halajamme me tietää, tutkia syitä,               105
    aavistamattammekaan tään vertaista kavaluutta.
    Pelkoa teeskellen tuo ulkokultaisena jatkaa:
       "Hankkeuneet usehin Danaot ovat hyljätä Troijan,
    rientää pois hereten isost' taistelustaan väsyneinä,
    -- oi, jos sen oisivat tehneet! -- vaan usehin merell' esti    110
    heit' menemäst' ylen ankara myrsky ja hirvitti Louna.
    Varsinkin kun tää hepo vaahtera-hirsist' olj saatu
    valmihiks, raivosivat koko taivaall' ulvovat tuulet.
    Eurypulon, epäellen, Feboa tietelemään nyt
    laitamme; tää pyhäköstäpä nää surulausehet tuopi:              115
    'Hurme ja immen uhri on tyyntänyt tuulet kun muinoin,
    oi Danaot, tulitten ens' kerrall' Ilion rantaan;
    Argivolais-veren, hengenki lyylimisin palaus taas
    pyydettäköön!' -- Tää tieto kun kansan korvihin ehti,
    mielemme lannistui, väristys vilu luihimme tunki,              120
    -- keitä nyt Sallimus ois kysynyt, ketä vaatis Apollo?
    Ithakolainenpa suurella pauhulla tietäjän Kalkhaan
    luoksemme saattaa, sitten julkasemaan jumalitten
    tahtoa pyytää meill'. Useat tätä taiturin julmaa
    kepposta kuihkasivat minullen, äkäten hänen tuumat.            125
    Kymmenen päivää tuo oli vait, ump'mielisnä kieltäin
    yhtään mainitsemasta ja Tuonelle uhroamasta.
    Vihdoin Ulysseen huutojen ahdistaessa hän lausuu
    niin, kuten suostuttu olj, sekä uhrattavaks minut määrää.
    Kaikkipa suostuivat: mitä itselle pelkäsi kaikki,              130
    sen sitä mieluummin minun raukan käänsivät surmaks.
    Vaan jopa koitui mun tuhon päivä ja jop' pyhät neuvot,
    suolatut jauhot ja aivenanauhat tuodahan mulle.
    Kahlehet katkaisten paennein Manan suusta ma myönnän,
    myös salavihkaan liejusen allikon ruokohin yöllä               135
    kätkeynnein, kunis ehtinehet olis lähteä matkaan.
    Eip' kotiain enähän niitäkään ole toivoa mulla
    nähdä, ei sulolapsia eik' ikävöittyä isää;
    ehkäpä heitäkin mun paon tähden kostonsa uhriks
    vaativat, mun katalan syyn raukkojen kuololla kostain.         140
    Siks sua ylhäisten, toden puhtahan tuntevien kautt',
    jos on rikkomatont' omatuntoisuutt' inehmoilla
    viel' olemass', -- sen kautt' anon, sääliös vaivoja näitä,
    säälippä mieltä, mi ansaimattomat kohtalot kärsii!"
       Uskoen kyyneltulvaa viel' tätä surkuttelemme.               145
    Ensin irrottamaan Priamus käsirautoja käskee,
    miehenki ahtaita siteheit'; täten lauhkana sitten
    lausuvi: "Kenpä sä lienetkään, jo nyt unhota Kreikka;
    meidän sä oot! Sanoppas vakahat todet mun kysymyksiin:
    Miks on tää jätinmois hepo tehtynä? Kenpä sen laittoi?         150
    Miks sen aikoivat, -- pyhäköksikö vai sotakoneeks?"
       Näin nimes. Vehkeilyyn se Akhivoin tottunut lailla
    tähtiä kohden nyt kädet kahleist' irrotut nostaa:
    "Teit' ijankaikkiset liekit, tenhonne loukkaumatta,
    vieraiks miehiksen' anon", -- hän nimeää, "pyhät veitset,      155
    kauheat uhrinkin sitehet, joit' uhrina kannoin:
    onhan sallittu mun valat Kreikalle vannotut korkeet
    rikkoa, on, hyläten vihatun suvun, kaikk' julistella
    aikehens'; eipähän mitkään nyt kotilait mua kiellä!
    Sie lupauksesi täyttäös, Troija, ja varjeltuneena              160
    vain sanoissas pysy, totta kun kerron ja oivasti kostan!
       On Danaoin koko toivo ja aljetun taistelun onni
    ainakin riippunut Pallaksesta. Mut rohkenivatpa
    tunnoton Diomedes sekä myös rikosseppä Ulysses
    Palladion tuhokkaan hänen temppelistään pyhimmästä             165
    ryöstää, korkean linnan vahdit surmattuansa;
    tempasivat kuvapatsaan, hurmehine käsinensä
    impyen rohkenivat jumalattaren nauhoja raastaa;
    onnipa muuttuikin Danaoin, -- täst' aivan se raukes,
    voimatki murtuivat, jumalattaren kun apu poistui.              170
    Tuotapa Pallas heill' ylen selvällä merkillä näytti.
    Tuskin leirihin olj kuva saatu, kun leimusi tulta
    silmissään vihasiss' sekä suolainen hiki kulki
    raajojans' pitkin; kolmasti itsekkin -- sepä kummaa! --
    näyttihe kilvekkäänä ja keihäällään heristellen.               175
    Rientämähän pakohon merellen heti käskevi Kalkhas,
    eik' hävittää Danaoin asehilla nyt voitavan Troija,
    elleivät taas Argossa uhraten jällehen toisi
    tenhon, min merellen mukahans' ons'laivone veivät.
    Nuo kotiaan jopa purjehtivat nyt Kreikkahan, että              180
    saisivat puolelleen jumaloilt' ase-onnen ja sitten
    äkkiä hyökkäisivät. Näin entehet selvitti Kalkhas.
    Loukatun palladion sijahan tämän valmistivat siks,
    että se ois lepytyksenä heidän ilkiö-työstään.
    Kuitenki siks hevon hirveän suureksi käskevi Kalkhas           185
    hirsistä veistelemään sekä laittamahan yläväksi,
    ettei tuo sopis portista eik' vois linnahan vietää,
    suojelemaan siten entuudestahan hurskasta kansaa.
    Sillä jos Pallaan lahjaa sormikin loukkais, silloin
    turmio tuost' Priamon peris vallan ja Frygialaiset             190
    (joska sen kääntäsivät jumalat tuot' itseä vastaan!).
    Vaan jos tuo käsillänn' ehk' nousisi linnahan tänne,
    silloin Aasia taas lähenis sodallaan Pelopidein
    muureja, teidänki kohtalo kääntyisi suvullemme."
    Näitäpä juoruten, taidollaan valapattonen Sinon                195
    valheit' uskomahan sai meidät ja kyyneliänsä,
    joit' ei Diomedes edes voittanut eikä Akhilles,
    kymmenenkään sotavuott' ei sortanut eik' tuhat laivaa!
       Tässäpä toinenkin tapaus, kamalaa kamalampi,
    kurjille olkes ja kauhisti mielemme aavistamatta.              200
    Laokoón, Neptunon arvalla määrätty pappi,
    uhrasi parhaillaan ison sonnin juhlallisesti;
    silloin laskihe kas! meren selvälle seljälle kaksi
    jättiläiskäärmettä (kertoakin kamalaa!) Tenedosta;
    kiemurrellen nuo tasarinnoin riensivät rantaan;                205
    aaltojen keskellä näitten rinnat kuin veriharjat
    pystöinään näkyvät ulapalla, mut muu perä viilsi
    merta ja hirmuiset selät käännellehtivät siellä;
    vaahtoillen edessään meri pauhas. Jo pääsivät rantaan;
    noill' lepänkiimasta loistelivat tulisilmät ja kielin          210
    luikerrellen, suitaan nää lipoivat sähäellen.
    Kauhusta vaaleina pakenemme; ne Laokoónin
    kimppuhun karkaavat. Ens' kahden poikasen ruumiit
    kietoopi käpyröihinsä kumpikin käärme ja raukkain
    syödä raatelevat nyt hentosia jäseneitä;                       215
    tempaavat isän sitte, kun keihästä kantaen riensi
    heill' avukseen sekä kietovat kääreihins' kainaloihin.
    Kahdesti suomuiset madot vyötäiset sekä kaulan
    kiertävät, pääns' sekä kaulansa kannattain ylähällä.
    Silloin pyytävi hän käsin raastaa solmuja auki,                220
    nauhoja näljästää kun jo visva ja tummea muihe;
    tästäpä taivaallen kohos huutonsa voivottavaiset,
    niinkuin ammuvi härkä, ku haavoitettuna poijes
    karkaapi alttarilta ja pois osumattoman puistaa
    kaulalta kirveen. Kumpikin käärme sitt' templihin väistyy,     225
    korkeahan tylyn Pallaan linnahan luikertamalla,
    siell' jumalattaren jalkoihin ala kilven ne peittyy.
       Tuostapa uudet huolet kaikkien kauhistuneihin
    mielihin nousee; syystä nyt lausuvat Laokoónin
    saanehen kärsiä rangaistusta, kun loukkasi pyhää               230
    puuta, syöstessään rikoksellisen peitsen sen selkään.
    "Temppelihin kuva saatettakoon, jumalattaren tenho
    pyydettäköön!" -- väki huutaa.
    Muureja siks hajotamme ja kaupungin varustusta;
    työhön ryhtyvät kaikki ja laittavat vierevät pyörät            235
    jalkoihin sekä kaulahan kiintävät hampusta köydet.
    Turmiokas kone täynn' asehikkait' astuvi muurein
    piirihin, ympärillään kun neidot ja poikaset laulaa
    virsiä, riemuten sormellansakin koskea köyteen;
    uhkaten liikkuu tuo sekä linnan keskelle vyöryy.               240
    Oi, isänmaani mun! Oi, jumalain koti, taistosta kuulut
    Ilion muurit! Neljästi seisahtuupi se portin
    kynnyksellä ja neljästi helskähti vatsassa aseet.
    Vaan kuni vimmastuneet vain hyörimme arvelematta,
    turmiohirviön viel' asetamm' ihan temppelin viereen!           245
    Nyt Kassandrakin taas rupes ennustamaan tulevaista,
    tahdosta mut jumalan ei Troijass' sit' uskonut kenkään.
    Voi poloset, ehk' viimeinen oli hetki jo tullut,
    templitkin koristamme me lehvillä juhlallisesti!
    Taivas kiertyypi merest' ehdittäin tähän aikaan                250
    yön, joka kietovi maan sekä taivaan suurenen vaippaans'
    Kreikan vehkeetkin; kotihins' eroten väki linnan
    vaikeni; uupunehet jäsenet uni sitkeä valtas.
       Ääneti mut lähestyi sotapursiss' Akaijan jo joukko
    kuutamon suopuisan tyvenyydessä saarelt' Tenedon,              255
    kulkien tuttuhun rantaan; kuin peräkeulasta liekki
    leimahti, niin tylyjen jumalain jopa auttama Sinon
    kirvottaa salahan hevon teljet ja kätketyt vatsaan
    Argivolaiset. Aukaistu hepo ilmahan laskee
    onkaloluolista heit': iloten alas vierevät maahan              260
    päälliköt Thessandrus, Sthenelus sekä julma Odysseys,
    luisuen pitkin köytt' alas maall', Akamas sekä Thoas,
    poika Akhillen Neoptelemus, esimmäisnä Makhaon,
    myös Menelauskin ja sen puuhevon seppä Epeos.
    Viinin kuin unen vaivuttamaan heti syöksyvät linnaan;          265
    vartiat surmaillaan: sitt' aukovat portit ja kaikki
    lasketahan sotamiehet ja muodostetaan sotarinta.
       Ehtipä aika, kun sairaillen inehmoill' uni vasta
    virvoitukseksi koitui, tuo jumalain paras lahja.
    Silmien' eess' unissain, kas, Hektor murheissansa,             270
    kyynelvirtoa vuodattain, nyt ollehen näytti,
    vaunujen raastaman kalttaisna, veriliejusta niin hän
    mustan' olj, kuin oli, kun pöhönnein läpi ohjat olj nilkkain.
    Millainen oli hän! Min verran Hektorist' tuosta
    muuttunut, jok' Akhilleen asuhun palas verhouneena,            275
    taikka kun laivoillen Danaoin hän linkosi tulta;
    parta olj tahrauneena ja visvasta takkusna hiukset,
    ruumiissaan syvät haavat, jotk' kotimuurien luona
    hän oli saanut. Mie valitellen ensiksi näytin
    urhoa haastatelleen sekä lausuin näin surullisna:              280
    "Oi, sinä Teukrojen toivo ja Troijan taattavin turva,
    miks noin kauan sä viivyit, kaihottu Hektor, ja mistä
    seudusta saavut? Kuink' ylen altisna niin usean sun
    miestesi kuolon ja linnan seikkojen, ihmisten vaivain
    jälkehen uupunehet sua näemme? Ken ilkimys kasvot              285
    kirkkahat tahrata noin tais? Miks näen haavoja näitä?"
    Turhia tieteleväll' eip' yhtään vastaust' anna,
    vaan nyt rintansa pohjasta raskaast' huoaten lausuu:
    "Jouduppas tult', oi jumalattaren poika, jo karkuun!
    Linnan jo ottanut on vihamies, jopa syöksyvi Troija!           290
    Sai Priamoll', isänmaalle jo loppu! Jos maat' isiemme
    ihmisvoimilla ois voin't auttaa, oisin sen tehnyt.
    Sullen uskovi Pergamo nyt pyhäköt, Penaansa:
    viekösi nuo satujes toveriks, niill' etsi ne muurit,
    jotka sa vahvoiks viel' perustat meren toiselle puolen!"       295
    Virkki ja tuop' käsissään pyhät nauhat ja mahtavan Vestan,
    huoneiden sisimmäst' ulos kantavi myös ikitulta.
       Silläpä aikaa nousevat linnassa surkeat huudot;
    ain' yhä suuremmiksi ne kiihtyvät, vaikk' etähällä
    puitten suojassa taattoni Ankhisen talo löytyi;                300
    äänet selkenevät ja jo kuuluvi miekkojen kalske.
    Pystyhyn kapsahdan unestain, katon harjalle kiipeen;
    tarkkahan kuunnellen ylähällä ma seison, ikäänkuin
    paimen hämmästynyt, joka kallion huipulla seisten
    kuulevi outoa ääntä, kun joskus viljahan liekki                305
    pääsevi, lounaisen rajutess' eli voimakas vuorten
    virta kun tulvaillen hävittää somat laihot ja pellot,
    töit' inehmoin tuhoten sekä kaataen metsiä maahan.
    Silloin vast' Danaon vala selkesi, selkesi juonet.
    Korkea Deifobon talo raunioks kaatuvi, liekkein                310
    voittaess' sen, Ukalegonin naapurinkin talo leimuu;
    liekeistä kumottaa avaralta jo Sigeon salmet;
    nousee miehien huuto ja torvien räikeät äänet.
    Hurjana tempaisen asehet; ehk' toivoa paitsi,
    mieleni kuitenkin teki yhtyä myös sodan pauhuun,               315
    linnasta kumppanit koottuan' yhteen. Raivo ja harmi
    mieleni valtaa; kuoll' asehissa nyt kaunihilt' tuntuu.
       Kas, paetenpa Akhivein keihäit' Othrysen poika
    Panthus, Febon temppelin pappi jo kiitävi tuossa;
    kantaen voitettuin jumalain kuvat, lapsensa lasta              320
    pienoistaan taluttain ovellen hän huimasti syöksyy.
    "Kuinka on, Panthus, valtion laita? Miss' linna on meidän?"
    Tuskinpa nuo nimesin, kuin huoaten hän täten lausuu:
    "Viimeinen tuli Troijan jo päivä ja turmion hetki!
    Mennyttä on suku Teukron, Iliokin sekä Teukroin                325
    verraton kunnia! Kaikki ne armoton Juppiter saatti
    Kreikkahan! Kaupungin palavaisen on herrana Kreikka.
    Aimoinen hevonen kesk'linnassa miehiä laskee
    miekkoineen sekä Sinon pilkaten liekkejä kylvää,
    voitosta ilkkuillen; mut muit' avoportista tulvaa,             330
    noit' tuhansii, joit' aimosta Kreikast' on tullunna koskaan;
    keihäillään muut kaupungin kadut sulkevat tukkoon;
    tihjä ja rautainen sotarinta jo välkkyvin säilin
    seisoo, valmisna murhaan; juuripa porttien valppaat
    vartiat vastustaa yrittäivät yön pimeässä."                    335
       Nää sanat kuultua, mie jumalitten tahdosta riennän
    tulta ja taistoa kohden, jonne mun synkkä Erinnys,
    jonneka ärjyntä vaati ja taivolle nouseva huuto.
    Seurahan' yhtyypi Ripeus, asekuulu Epytus,
    kuutamon paisteella tavatut Hypanis ja Dymaskin,               340
    yhtyy myös sotarintahan nuorellinenki Korebus,
    Mygdonen poikia. Juur' tähän aikaan Troijahan sattui
    hän tulemaan, ylen innokkaasti kun lempi Kassandraa;
    toi avunkin Frygilaisillen Priamon vävy kanssaan,
    tuo polonen, kun ennustavan ei morsiamensa                     345
    huolinut ennusteist'.
    Yhtehen saaneiks nuo kun näen sotahan halukkaina,
    näin alotan: "Oi kumppanukset, oi urhosat turhaan!
    Tahtonne teillä jos vankk' on seurata rohkenevaista
    suurihin vaaroihin (mikä onnemme ompi te näette:               350
    kaikk' jumalammekin templien alttarit hyljättyänsä,
    -- ainoa turvamme -- poistuivat; sytytettyä linnaa
    autatte:) kuolkame, rynnähtäin aseleikkihin oitis!
    Ainoa voitettuin menestys on -- hyljätä toivo!"
    Miehuullisten se mielissä nostavi raivon. Ihan kuin            355
    raatelevat sudet synkeän yön pimeässä, kun heitä
    ankara nälkänsä saattaa raivoaviks tahi jääneet
    kuivin suin penikat ikävöi: niin kuljemme varmaa
    kuoloa kohden nyt vihollisten keihojen tuiskuun
    keskehen kaupungin; kaikk' peittää yön sumuharso.              360
    Ken sen yön vois kertoa kauhut, ken telotukset
    mainita, kyyneliltään kuvaella ken malttasi vaivat?
    Vanha, jo vuos'satojen läpi vallinnut kaupunki sortuu;
    pitkin teitä ja temppelien, asuntoin oviloilla
    loikoovat joka paikassa kuollehet ihmisten ruumiit.            365
    Eivätkä yksin vaan osuneet verisaunahan Teukrot;
    kääntyypä povehen välist' urhous voitettujen ja
    suistua voittajan täytyy. On joka paikassa julma
    kauhu ja vakerrus sekä kuoleman kirjava taulu.
       Ensinpähän Danaoin ison mieskunnan etupäässä                370
    kohtaa Androgeos meit'; ystävikseen otaksuissaan
    tietämätönnä hän näin nimeää kuni kumppanillensa:
    "Joutuhun, miehet! Miks noin myöhään kuhnustelitte?
    Muut palavan Troijan typi tyhjäks jo kaikesta ryöstäin
    vievät; vai nyt vast' ylävilt' aluksilta te saatte!"           375
    Äänsi ja äkkiähän tuo, -- sill' epäeltävä kuului
    vastaus --, joutunehens' vihamiehien parvehen huomas.
    Hämmästyi sekä äänensä kanssa hän kulkunsa katkas.
    Aivan kuin joku kyylle kun tallaa ohdakemaassa,
    astuen aavistamatta, ja vaaleten väistyvi oitis,               380
    kun sähäellen se mustan, paisuvan kaulansa nostaa:
    Androgeos näin, meidät nähtyä, säikkyen poistui.
    Päällen hyökkäämme, asehilla he saarramme tarkkaan;
    paikan noit' äkinnäisiä ynn' ylen kauhistuneita
    sitt' telotamme ja työtämme ensin auttavi onni.                385
    Tästäpä onnesta innostuneena Korebus nyt lausuu:
    "Oi toverit, min tien menestys pelastukseksi ensin
    näyttävi meille ja Onnemme viittaa, seuraelkaamme:
    kilvet vaihdellen, Danaoin asut pankame päälle!
    Valheko, kuntoko, -- ken sodass' paljoa huolisi tuosta?        390
    Its' siten antavat meill' aseheitaan." Näin nimes; sitten
    töyhtösän Androgeon kypärin sekä kiiltävän kilven
    yllensä ottaen, vyöllensä laskee Argivo-kalvan;
    tään Ripeus ja Dymas teki: riemuten nuoriso kaikki
    verhottui samoten, vereksin asehin varustautuin.               395
    Oudoissa tamineiss' Danaoin väen keskessä kulkein,
    ryhdymme näin monihin aseleikkihin yön pimeässä,
    laitellen Danaoist' useankin Tuonelan maille.
    Jotkut puikahtavat aluksille ja pyrkivät rannan
    suojahan; arkaellenpa mut muut jätinmois-hevoseensa            400
    kiipeävät, takasin lymyten sen pullerovatsaan.
    -- Turha on onnea etsiä sen, jumalat jota vainoo!
       Tuolla kas! laahattiin Pallaan templin pyhästöstä,
    hiukset hajan, Priamon tytär, kaunis Kassandra; hän nosti
    silmiä kyynelikkäitä nyt vainen taivolle turhaan;              405
    silmiä vain, käsiänsä kun hentoja estivät kahleet.
    Tuot' ei sietänyt nähdä lemmitseväinen Korebus:
    siksipä raivoillen syöks' kuolohon joukkojen keskeen.
    Kaikki me seuraamme sekä ryntäämme sodan pauhuun.
    Nytkös päällemme korkean temppelin harjalta syöksyy            410
    kansamme keihojen tuisku ja syntyy kauhea murha,
    -- helleniläiskypäräin, asemuotomme hairauksesta.
    Joukkomme vaikerrus sekä ryöstetyn neitosen kosto
    saa Danaoin väen yhteen: hyökkää uljahin Aias,
    kumpikin Atreyn poika ja myös Dolopein koko joukko             415
    niinkuin tuulispään hajotessa, kun vastais-tuulet
    syöksyvät yhteen, länsi ja louna ja koittehenmoisna
    kiitävä kaakkoinen; salot ryskävät, kolm'kärellään kun
    Nereo raivoo, liikuttain meren syöveripohjat.
    Nuokin, jot pakohon pimeän yön synkeydessä                     420
    saimm' ajaneeks' kavalast' ja jo kaupunkiin hajotimme,
    kääntyvät nyt takasin, -- hepä ens' valekilvet ja keihäät
    huomaten julkasevat asullen rist'riitasen kielen.
    Meidät voittaapi väen paljous; ensin Korebus
    Peneleon käden kautt' ihan Pallaan alttarin luona              425
    kaatuvi; suistuupa Ripeus, eräs hurskahimmista
    Dardanolaisista kuin myös kohtuuden pitävistä:
    niin jumalain oli päätös. Sitt' Hypanis ja Dymaskin
    hukkuvat haavoitettuina omasiltansa; Pantho,
    ei suakaan pyhytes eik' auttanut nauha Apollon!                430
    Vannon Ilionin tuhan kuin kodin raunion liekin
    kautta sen, etten sortuissanne ma peistä, en vaaraa
    vältellyt Danaoin mitäkään; jos kuoloni oisi
    sallittu, oisin sen ansainnut! Hajoamme sen jälkeen;
    Ifito, Peliokin mun kanssani; Ifito vanha                      435
    olj ijältään, Odysseyn taas haavasta Pelio verkka;
    rientämähän Priamon hovihin sai haikea parku.
       Kiivahan tappelun tääll', ikähän kuin ei olis missään
    muualla taistoa eik' ketäkään tuho linnassa korjais,
    niin sodan raivoavan Danaoidenki pyrkivän suojiin              440
    näemme ja piirittävän jopa kynnystä saartavin kilvin.
    Seinille pystytetään tikapuut ja jo räystähill' asti
    kiipeävät nuo, kun vasemmillansa peitsiä vasten
    kilpiähän pitävät sekä oikeill' ottavat kattoon.
    Nytkös Teukrot kiskomahan toriloiden ja kattoin                445
    parraspuit' hajalleen, kun huomaavat lopun tulleen;
    näill' asehilla he aikovat kuolema-taisteluns' kestää,
    maahan hirsiä kultailluit', isien koristeita
    syösten: porttien suojaks säiline paljastetuineen
    muut asettauvat, noit tiheöin' sotarintone puoltaan.           450
    Puolustamaan kuninkaallista linnaa mielemme kiihtyy,
    miehiä auttamahan sekä voitettujen sotavoimaa.
       Löytyi kammio, joss' sala-ukset olj takateineen
    johdattavat Priamon kamareihin ja myös sivusuojiin;
    tuotapa onneton Andromakhe, kun valtamme kesti,                455
    seurata kulk' usehin niin luo apen kuin anopinkin,
    kantaen vaarillen sylissään pient' Astyanaktaa.
    Mie katon harjalle nousen, jostapa peitsiä turhaan
    paiskelivat Teukrot poloset käsillään tehomatta.
    Partaalla mäen töyryn olj pilvien korkea torni,                460
    jonkapa huipulta saatettiin koko Troija ja myöskin
    helleniläis-alukset ja Akhivojen leirinki nähdä;
    tuohon me kangeilla käsin käymme ja mist' ylikerrat
    huojuvat liitteistään, mepä sen sijoiltaan yläviltä
    riuhtaisten sysäjämme; se horjahtuen äkin syöks' ja            465
    räiskyillen kovin, läämältään Danaoin väen päälle
    kaatui. Astuvat muut sijahan taas, eik' kivet lakkaa,
    eikäpä muu aselaatu.
       Kynnykselläpä juur' ihan porstuan vastassa Pyrrhus
    riehui, kiiluillen asehilta ja vaskipuvultaan;                 470
    aivankuin valohon mujuruohoja nauttinut käärme,
    turvonneen alimaahan min piilotti jäähtävä talvi,
    vaan joka nyt ketun muutettuaan sekä uudesta kiiltäin,
    pöyhkeillen poveaan kohottaa, selän niljasen vääntää
    päivän paisteesen, lipoen hajakieline suutaan.                 475
    Silloin hirmuinen Perifas sekä kuski Akhilleen,
    knaappikin Automedon ynn' nuoriso Skyrian kaikki
    hyökkääpi hovihin sekä harjalle soihtuja linkoo.
    Hän etupäässäpä kirveen temmattuansa jo murtaa
    vahvat kynnykset, saranoiltaankin ovipuolet                    480
    vaskisilt' irroittaa; jopa hirttä hän veistettyänsä,
    puhkaisee raut'tammen ja laittaa aimosan aukon:
    näin näkyvät sisäsuojat ja aukenevat salit laajat,
    huoneetkin Priamon sekä muinoisten kuningasten;
    myös näkevät sotamiehien vahtaavan oven eessä.                 485
       Vaan sisäsuojissa syntyy tuskallinen sekasorto;
    naisten vaikerrus, valitus, polo suojien täyttää
    holveja, kirkkaihink' kohoaa ylös tähtihin parku.
    Suurissa suojissa haihattavat pelon vallassa äidit;
    suutelevat ovipieliä, sulkien noit' sylihinsä.                 490
    Pyrrhus ryntää kuin isäns' ennen; ei sulut eikä
    kestää vartiatkaan voi. Murtuvat puskurin eessä
    ukset kuin saranoiltaan järkytetyt ovipuolet.
    Tie väkisin avataan; Danaot likimmäisiä lyövät,
    päästyähän sisähän, sekä miehittävät hyvin paikat.             495
    Niinkuin vaahtosa virtakin, vallit murrettuansa,
    lähtee, kun, veden painolla särkien aarniosulvut,
    syöksyvi ärjähtäin vesivuorena niitylle, pitkin
    nurmea karjat talline vieden: Neoptelemon näin
    juur täten raivoavan tapossaan sekä kaksos-Atridat;            500
    näin Hekuban sadan minjänsä' kera, näin Priamonkin
    tahraavan verineen nyt vihkimäns' alttariliekit.
    Puol'sataa leposuojaa, -- lasten mielikki-paikat --,
    kullasta, voitettuin tavaroistakin hohtavat huoneet
    vaipuvat maahan; Kreikka sen vei, mikä liekiltä säästyi.       505
       Tietää ehk' halunnet Priamon mikä kohtalo kohtas?
    Kun näki kaupungin otetuks ja kun rikotuiksi
    portit, kun palatsiinkin tunkeunneiks vihollisten,
    turhaan vuosiltaan tutistessa jo yllehens' ukko,
    oudot ott' asehet sekä miekan uumille vyötti,                  510
    aikoen kuollakseen karata tiheään vihamiesten
    parvehen. Suojien keskessä, paljaan taivallan alla,
    aimosa alttari olj sekä vieressään ikivanha
    nuokkui laakeripuu, joka lehvine peitti Penaatit.
    Tääll' Hekuba sekä lapsensa toivotta alttarin luona,           515
    niinkuin myrskyis-sään rajun riehuiss' sukkelat kyyhkyt,
    yhdessä istuivat halaten jumalain kuvapatsait'.
    Vaan Priamon kun ottavan vahvoill' aijotut aseet
    huomasi, lausui: "Oi, mikä raivo sun puoliso parka
    sai sopahan pukeuntumahan? Tai minnekkä riennät?               520
    Ei avun tuon eik' semmoisten apumiehien oo tää
    puuttehess' aika, eik' auttaiskaan vaikk' Hektorikin tääll'
    läsn' olis. Tänne sä tullos; alttari kaikkia suojaa,
    taikkapa kuitenkin yhess' sorrumme!" -- Virkki ja luokseen
    hän veti vanhuksen sekä paikan alttarill' laittoi.             525
       Mutta kas! Pyrrhon murhaa karkuhun päässyt Polites,
    poikia yks Priamon, vihamiesten peitsiä välttäin
    kiitää kalteriloit' avaroita ja saapuvi tyhjään
    sintsihin haavoitettuna. Surman haavalla Pyrrhus
    tuot' tavottain ihan kinterillään, jo sen keihästi viimein.    530
    Tultua vanhempain näkyviin sekä kasvojen eteen
    kaatui, hurmehen koskehen vuodattaen elämänsä.
    Ei sitä sietää voi Priamus, vaikk' kuoleman kauhuin
    keskessä oljkin, eik' vihans' hillitä eikäpä ääntään.
    "Sullepa", huutaa, "moisesta rohkeesta rikoksestas,            535
    haltiat, taivahass' jos on moisista huolehtivainen
    oikeus, maksavat palkkasi ansaitun tekos jälkeen,
    koska sä mun näkemään nyt saatit poikani murhaa,
    kun siten surmallaan syväst' taaton loukkasit kasvot!
    Eipä se, syntyneheks' kehut josta sa itses, Akhilles           540
    ollut semmoinen vihamiehenäkään mua kohtaan,
    pyytäväll' arvoa soi se ja antoi Hektorin ruumiin
    kalpean haudattavaks sekä mun kotihin pojes laski."
    Vanhus, sen lausuttuaan, jopa viskaapi hötelöipi
    peitsensä; oitispa sen rämähtyin nyt ehkäsi vaski,             545
    josta se kilpistyin siten kilven jäi kupuralle.
    Hällepä Pyrrhus: "Airuenain puhumaan sinä riennä
    taaton Akhilleen luo sekä hällen hirveät työni
    kuin sukuheitosta Pyrrhuksesta sä kertoa muista!
    Kuole nyt!" -- Näin nimeten hän alttarin juurelle vanhan       550
    poikansa hurmehen liejussa liukuavan ukon kiskoi;
    tukkahan kietoi sitt' vasempansa, kun oikea tempas
    välkkyvän säilän ja sen sysäs kylkeen kahvahan saakka.
    Tää Priamon oli kohtalojen pää, sen lopun hälle
    Sallima määräsi, suotua nähdä sen sortuvan tuhkaan             555
    mahtavan Troijan, mi niin mont' Aasian maata ja kansaa
    ennen olj vallinnut. Venyi rannalla silvottu ruumis,
    pää oliltaan typistetty ja vartalo tuntematonna.
       Silloinkos minut valtaapi ylen hirveä kauhu:
    säikyn, kun rakas taattoni muoto mun mielehen juohtuu,         560
    kun kuninkaan ikivanhan julmasta haavasta näen mä
    henkensä heittävän; mielehen juohtuu hento Kreusa,
    niin kodin ryöstöt kuin pojut Juloa uhkiva vaara.
    Taakseni katson ja kuink' on luonani laita, ma tutkin.
    Kaikki jo hylkäsivät mun tai väsyneinäkin maahan               565
    tai tulen liekkiin sairahat ruumiins' paiskasivatten.
       Jop' olin yksin jäänyt, kun Vestan kynnyksen luona
    hiljaan istuinneen pakopaikkahan kätkeynneenä
    näen Helenan; palo luo valon kirkkaan, loimottavaisen
    harhoavaan sekä tuoss' erisuunnalle katselevaiseen.            570
    Teukrojen kostoa tää peläten tuhon Pergamon vuoksi,
    myös Danaoinkin rankaistusta ja hyljätyn miehen
    kiukkua, -- yhteinen isänmaansa ja Troijan Erinnys, --
    istuen kätkeytyy epäkelpoinen alttarille.
    Rintani leimahtaa vihan leimuun; mieleni kostaa                575
    tek' isänmaan kukistusta ja rankaista pahan naikon.
    Tuoko se vammatta nähdä Spartan sais, isänmaansa,
    tuok' kuninkaatar voiton riemuihin osan saada?
    Puolison, vanhemmat, kodin, tuo näkis lapsensa myöskin,
    Hion joukon kuin Frygllaisetki orjina eessään?                 580
    Miekkahan vei Priamon se ja Troija on ilmitulessa!
    Liiaksikin hikoellut on rantamme Teukrojen verta!
    Eipähän! Vaikkapa ei mitenkään ole mainehikasta
    naiselle kostaa eik' ylen voitto se kiitosta tuota,
    kuitenki ansainneen kurituksen ja herjanki poiston             595
    tähden kiitettäneen mua; mieltäni tuo ilahuttaa,
    sammuttaa vihan liekin ja tyydyttää sukun' haamut.
    Riensin jo miettien näitä mä mielellä raivoavalla,
    kun sulo-äitini entistään ihanampana saapui
    mun näkyviini ja loimosta kirkasna kiilteli yöllä,             590
    muodoltaan jumalattaren moisena, niin kuni näkyy
    sorjana varreltaan ylimmillen; mun, kätehein hän
    tarttuen, seisauttaa sekä näin rusosuullansa lausuu:
    "Poikani, miks' syvä tuska sun saattaa niin vihan vimmaan?
    Miksikä raivoot? Tai mihin poistui huolesi meistä?             595
    Etköhän katsois' ennemmin, mihin kätkisit vanhan
    taattosi Ankhisen? Eloss' onk' viel' vaimos Kreusa,
    poikaski Askanius? Heit' kaikkia Kreikan jo joukot
    kiertelevät joka suunnalt' ja jollei huoleni oisi
    estänyt, niin joko liekin tai ois miekan he uhriks             600
    saanehet. Ei sull' aatkela Tyndaron tyttären muoto
    eikäpä syyllinenkään Paris, vaan jumalain nämät kosto
    rikkaudet hävittää sekä Troijan syöksevi tuhkaan.
    Katsos: sillä mä väistää tahdon peittävän pilven
    tuon, joka nyt inehmois-näkös tylsyttää sekä märkää            605
    huuruvi usmaa; sie älä äitisi käskyjä pelkää
    noudattaa äläk' kieltäy neuvojans' seuroamasta!
    Tuollapa, jossa sä näet irt' paasista kiskotut paadet,
    joss' kiviröykyt näet sekasin, tuhan kuin savun tuprut,
    muurien liikuttaen alukset isoll' kolm'kärellänsä              610
    mellastaapi Neptunus ja niin sijoiltaan koko linnan
    syöksevi; Skaijanpa-porttien luon' on julminna Juno;
    riehuen tää varukseen puetettuna kutsuvi Kreikan
    joukkoja liittouneit' aluksilta.
    Linnan huipullakin kas! myös jo Tritonilan Pallas              615
    istuu, Gorgoineen kamaloine pilveltä loistain.
    Itsepä Ukkokin Kreikalle urhollisuutta ja voimaa
    suopi ja kiihoittaa jumalat aseheitamme vastaan.
    Riennä jo poikani karkuun: tee siten vaivoin' loppu!
    Missään en sua hylkää mie, kotis sun oviloille                 620
    varmahan vien." Sanoen täten yön katos tihjähän varjoon.
    Ilmauvat näyt synkeät mullen, myös jumalitten
    Troijallen vihamieliset, mahdikkaat tehovoimat.
       Näen koko Ilionin nyt liekkeihin vajonneeksi,
    näen hävitettävän juuresta saakka Neptunus'en Troija;          625
    kuin ijäkäs on tunturi-vuorilla saarni, kun tuota
    kilpahan veistettyään maamiehet kaatamahan jo
    käyvät, kirveellään tiheään pamahuttaen; nuokkuu
    lehvinehen vavahtain se ja latvoineen tutisneine
    taipuu, haavoihins' kunis sorruttuansa se viimein              630
    harjulta, poikki kun raksahtaa, rytisten jopa kaatuu.
    Laskeun, niin tulen kuin vihollistenki keskite päästen
    haltian johdolla; tien ase raivas ja valkea väistyi.
       Vaan kun jo saavuttiin isän huoneitten edustalle,
    vanhaankin kotihin, mun taattoni, jonka ma tahdoin             635
    vuorien seutuhun saattaa, mie jota ensinnä pyysin,
    kieltäy hukkunehen peräst' Troijan päiviäns' jatkaa,
    maanpaon tuskia kärsiäkseen. "Tepä, joiden on vielä
    vuosilta raitis ver'," -- nimeää, "sekä voimat on vahvat,
    joutukaten pakohon!                                            640
    Jos elon päiviä mun jumalat olis suonehet viettää,
    oisivat suojelleet kotin'. Jop' on liiakski nähdä
    tää hävitys sekä elää voitetun kaupungin jälkeen.
    Niinpä jo menkäätten, hyväst' jättäen kuollehen ruumiin!
    Kyllä mä kuoloni löydän; sääliihän vihamieskin                 645
    tai asuain halunnee hän. Helppo on haudatta jäänti.
    Ammoisest' ajast' ast' jumalain vihatessa jo vietän
    vuosia turhaan; siit' ast' kuin jumalain isä niin myös
    ihmisten kuningas salamoin muhun kirkkahin iski."
    Näitä hän jäykkänä virkki ja niin pysyi järkkymätönnä.         650
    Askanio, koko perhe ja puoliso armas Kreusa,
    kaikki me itkein nyt anelemm', ett'ei isä tahtois
    kaikkia sortumahan yhess' uhkaavan tuhon alle.
    Kieltävi taasen ja aikeissaan sekä suojissa kestää.
    Taas sotahan minä aijon kurjana kuoloa toivoin.                655
    Nyt mikä neuvo mun enään tai mikä auttasi onni?
    "Lähtien toivoitkos, isä, mun sinun voivani jättää?
    -- Taattoni, suustasko niin ylen raskas soimaus läksi?
    Jos eivät mitäkään täst' linnasta haltiat tahdo
    jäämähän, jos sinä mielehes juurrutit hukkuvan Troijan         660
    turmiohon sukus turmion liittää, -- on ovi auki
    kuolollen sekä saapuupa Priamon tapost' Pyrrhus;
    tää isän nähden kyll' isän kuin pojan alttarin luona
    surmaa. Täksikö, armas äiti, mun keskite keihäin
    kuin tulen autit, ett' kodissain vihamies minut kohtais,       665
    Askanion, isän niin myös vierestäinki Kreusan,
    toistensa verihin näkisin minä teurastetuiksi?
    Miehet, tänn' asehet! Jopa voitettuin tuho joutuu!
    Viekäätten Danaoin parihin, taas nähdä mun suokaat
    tappelut! Emmepä vain tänä päivänä kostota kuole!"             670
       Taasen miekkani vyötän ja kilven myös vasempaani
    kietoillen tanakasti ma aijon suojista rientää.
    Mutta kas! kynnykselläpä puoliso polvihin tarttui,
    niit' halaten, isällenkin nostaen pienosta lasta.
    "Jos sinä surmahan riennät, niin vie meidätki kanssas;         675
    vaan jos toivot viel' asehistas joitakin, ensin
    suojelkos kotis nyt! Kell' uskosit pienosen Julon,
    taaton ja sen, jota puolisokses olet kutsunut muinoin?"
    Näitäpä lausuillen koko huonehen itkulla täytti,
    kun äkist' ilmaantui näky kertoa ihmekäs meille:               680
    vanhempain surusain käsien välystäss' sekä kasvoin
    näyttää köykäinen tulenkärk' päälailta nyt Julon
    vuodattavan valoaan sekä hienohin hiuksihin koskein,
    liekillä polttamataan yhä välkkyvän tään ohimoilla.
    Säikäyksest' tutistenpa me tahdomme leimuvat hiukset           685
    puistaa, sammuttaa pyhän liekin, vettäkin luoden.
    Vaan isä Ankhises nyt riemulla silmiänsä tähtiin
    nostaa, taivasta koht' käsiään kurottaapi ja lausuu:
    "Juppiter kaikenvaltias, jos rukouksista huolit,
    katsaha meihin; vaan sen; ja jos sitä hurskautemme             690
    ansaitsee, isä, aut', tukien nämät ennustemerkit!"
       Tuskin lausuillut oli vanhus, kun vasen puoli,
    äkkiähän jylisten jyrähtää sekä taivahan tähti
    yön läpi loistaen lens' kuni kiitelevä tulisoitto.
    Tuon katon harjanteen yli laskeillen helosasti                 695
    näemme nyt sammuvan Idealaisehen metsähän, meille
    viitaten tietä; silloinpas vako pitkäurainen
    luo valon, laajaltikin rikin sauhua seutuhun huuruu.
    Tältäpä voitettu taattoni jalvoilleen kavahtaa jo
    ynn' anoen jumaloit' imehtiipi nyt tähteä pyhää.               700
    "Estettä en enähän tee; minnekkä viettekin, seuraan.
    Suojelkaat, isänmaan' jumalat, pojanpoikani, perhein!
    Teiltäpä enne se olj sekä teidän on vallassa Troija.
    Mie jopa taivun, enk' sua, poikani, seurata kieltäy!"
    Lausui; silloin seiniä pitkin jo roihuva liekki                705
    vyöryy ain' lähemmäks: tulen vaaran pauhu jo kuuluu.
    "Joutuhun, armahin oi isä, tarttuas kaulahan' kiinni;
    sun olallen' otan eik' oo mulle se vaivaksi käypä!
    Kuink' käviskään asiat, meill' yhteiset ovat vaarat,
    yhdetkin sadut kumpoa kohtaa. Pieni Julus                      710
    vieressä olkoon, vaan jäljestän' mun puoliso tulkoon!
    Palveliat, tepä kuulkaatten, jota lausun ma, tarkkaan!
    Ulkona kaupungist' on kumpu ja siell' ikitempli,
    joss' Cererin oli palvelus ennen ja vieressä vanha
    kypressi, -- tuo ikivanhastaan isien pyhä paikka;              715
    siihenpä paikkahan saakaamme joka suunnalta yhteen!
    Sie kätehes pyhäköt ota, taatto, ja huone Penaatit;
    väärinpä ois minun semmoisen sodan murhista äsken
    päästyä näihin koskea, siks kunis juokseva virta
    taas minut puhdistais!"                                        720
       Lausun ja harteillen leveillen ja kaulani ylle
    hurstin ja leijonan keltasen taljan mä heitän ja astun
    kuormani alle. Nyt oikeahan kätehein kävi pieni
    Julus, lapsen askelineen teputtain isäns' jälkeen;
    sitten puoliso seuras. Lähdemme synkkähän seutuun;             725
    jok' ei ennen huolinut keihäistä visotuista
    eikäpä kreikkaalais-vihollisten joukosta yhtään,
    tuulikin nyt peloittaa sitä, säpsähyttää joka ryske,
    seurastaan samaten kuin taakasta huolehtivaista.
    Pääsin jo portillen sekä välttänehen koko vaaran               730
    näytin; äkkiä kun jykeväinen poljenta kuuluu
    korvissain sekä taattoni tuijottain pimennoihin:
    "Poikani", huudahtaa, "nopeammin; jop' likeneevät,
    kiiltävät kilvet ja vask'puvutkin minä välkkyvän näen jo!"
    Tässäpä mun pelätess' en tiedä, mi lie pahan suopa             735
    loihtumus vienyt mieleni rauhan. Sillä kun kuljen
    mie salateitä ja tuttujen polkujen piiristä luovun,
    kurjalta voi! osumaltako puoliso armas Kreusa
    vietihin vai lie eksynyt tielt' tahi lie väsyneenä
    jäljelle jäänyt, -- en ole sittemmin nähnynnä häntä.           740
    Eikäpä kaihota mielehen' juohdukkaan kadonnutta,
    ennenkuin ijäkkään Cererin mäellen pyhäpaikkaan
    saavumme. Tännepä kaikkien yhtehen saatua, yksin
    hän oli vailla ja seuran ja lapsen ja miehensä jätti.
    Keit' inehmoist', jumaloistakin en vain syyttänyt, hurja?      745
    Tai mitä julmempaa näin Troijassa mellastetussa?
    Askanion, isän Ankhisen sekä Troijan Penaatit
    ystävien jätän huostaan, laakson notkohon kätkein;
    kaupunkiin palajan helokkait' aseheitani kantain.
    Uudistettavat taas ovat kohtalot kaikki ja Troijan             750
    keskitsen vaeltain on antauduttuva vaaraan.
    Ensin muurit ja portin synkeät käytävät kertaan
    taasen, jost' eronnut olin; uudestaan uroamme
    tarkkahan seuraan mie sekä tutkailen tähystellen.
    Kauhut, yksin äänettömyyskin mieltäni vaivaa.                  755
    Näinpä ma taas kotihin palajan, jos sinn' olis mennyt.
    Jop' olivat Danaot sen murtaineet joka suojaan.
    Leimuten parhaillaan tuli nous katon harjalle juuri;
    tuulenpa liehtoissa tuli voittaa, roihuen riehuu.
    Kauemmas menen, -- taas Priamon tulen linnahan, suojiin.       760
    Junon temppelin nyt etehistössä tyhjässä täällä
    arvotut vartiat, Fenix kuin myös julma Odysseys
    saalista vahtivat. Tänn' jokapaikasta Teukrojen aarteet,
    tännepä templien poltettujen kalut, lyylimäpöydät,
    kullasta raskahat maljat kuin sodass' saadutki vaatteet        765
    kootahan. Pitkissä sarjoiss' seisoivat liki näitä
    poikaset ynn' arat äidit.
    Vieläpä uskalsin huhoella nyt yön pimeässä,
    huudolla täytin tieni ja murheellisna Kreusaa,
    huoaten, ain' yhä uudestaan minä huutelin turhaan.             770
    Lakkaamattapa kaupungin läpi mun hakiessa,
    tuskaellessa, Kreusan onneton haamu ja varjo
    pitkänä varreltaan näkyviin tuli silmien' eteen.
    Kauhusta pystyhyn käi nivukset, kävi ääneni kurkkuun.
    Sitte hän näin nimeää sekä huoleni lausehin poistaa:           775
    "Miks' niin raivoisaan suruhun sinä vainua huolit,
    oi rakas puoliso? Ei jumalain tämä tahdotta ookkaan
    sattunut niin; sun ei ole sallittu kanssas Kreusaa
    viedä; sen ylevän Olympon epäs valtias itse.
    Pitkä on matkas, kynnettäväs meren ääretön selkä;              780
    Hesperian tulet maahan, lydialais-Tiber jossa
    tyynenä juoksee miesten oivien peltojen kautta.
    Siellä on onni ja valta ja myös kuninkaallinen vaimo
    määrätty sullen; Kreusas tähden jo kyyneles kuivaa!
    Myrmidolaisten tai Dolopein kopeoit' asunnoita                 785
    en minä näe enk' Akhivojen äideill' orjaksi joudu,
    mie jumalattaren minjä ja Dardanolainen --;
    vaan minut suur' jumalain emo näillen korjasi maille.
    Voi hyvin siis sekä hellitse lastamme rakkaudella!"
    Näin hän lausuttuaan mun itkevän, tahtovankin juur             790
    paljon lausua heitti ja vienoksi ilmaksi haihtui.
    Kolmasti koetan käsivarteni kietoa kaulaan,
    kolmasti väistyvi nyt käsin turhaan hairastu haamu,
    kerkiän tuulosen moisna ja lentoisan unenlaisna.
    Näin yön vietettyäin palajan tovereini ma luokse.              795
       Täälläpä ihmeeksein minä uuden kumppanijoukon
    löydän kasvanehen lukusaks, pakoteiltänsä kootun
    nuorison ynn' emot, miehet: se olj poloteltava parvi.
    Mielellään varoneen joka paikasta yhtehen saavat,
    valmeina, mihin maahan veisinki heit' ulapoitse.               800
    Vaan jopa Idalaismäen harjulta aurinko nousi,
    päiveä kirkastain; Danaot nyt vahtivat porttein
    pieliä eik' enähän avun toivoa mistäkän ollut.
    Väistyen onnelle siis isän nostin ja vuorelle läksin.


Viitteet:

V. 6, 7. Myrmidonit ja Dolopit olivat kreikkalaisia heimokuntia ja
Akhilleen alamaisia. -- Odysseys oli Ithakan saaren, varsinkin
viekkaudestaan ja kekseliäisyydestään kuuluisa kuningas.

V. 15. Pallas'eksi nimittivät Kreikkalaiset viisauden jumalatarta
(= Roomalaisten Minerva).

V. 21. Tenedos on saari muutamia virstoja Troijan rannikolta.

V. 27. "Doorit" olivat erästä kreikkal. heimoa, johon Sparta,
Argos y.m. kaupungit kuului.

V. 41, Laokoón oli Neptunon, meren jumalan, pappi.

V. 79. Sinon oli tään vangitun nuorukaisen nimi.

V. 82. Palamedes, Belon jälkeinen, Eubean viisaudestansa kuulu
kuningas, oli siitä syystä joutunut Odysseyn vihoihin, kun oli
viekkaudella pakoittanut tään osalliseksi Troijan sotaan. Tätä
kostaaksensa oli Odysseys kaivanut erään kirjeen, joka oli olevinaan
Priamolta, sekä rahoja Palameden teltassa maahan ja sitten
syytti tätä Troijalaisten liittolaiseksi ja kavaltajaksi. Odysseyn
kehoituksesta tutkittiin hänen telttansa ja kun kirje ja rahat
löydettiin, tuli Palamedes siitä syystä kivitetyksi.

V. 100. Kalkhas oli Troijan sodassa usein mainittu tietäjäpappi.

V. 104. Ulysses = Odysseys. -- Atridat s.o. Atreyn pojat Agamemnon
ja Menelaus.

V. 111. Louna = lounatuuli, vastainen Kreikkalaisille Troijasta kotia
aikoessa.

V. 114. "Feboa (= viisauden jumalaa) tietelemään", s.o. Febon
temppelistä Delfissä Kreikanmaalla, sen papittarelta neuvoa
(oraakkelivastausta) saamaan.

V. 116. Kun Kreikkalaiset aikoivat lähteä Troijan sotaan Auliin
satamasta, oli Agamemnon, tarun mukaan, surmannut erään Dianan hirven;
tästä suuttuneena herätti jumalatar pitkällisiä myrskyjä, jotka estivät
heidän matkaansa eivätkä laanneet ennen, kuin Agamemnon, oraakkelin
neuvon jälkeen, oli uhrannut jumalille tyttärensä Ifigeneian. --
"Lyylimisin" = uhrein avulla.

V. 155. "Pyhät veitset", s.o. uhrissa käytetyt veitset.

V. 161. "Oivasti kostan", s.o. näillä nyt seuraavilla tärkeillä
tiedoilla sinut palkitsen.

V. 165. Palladio oli sota-asuinen Pallaan kuvapatsas, joka, tarun
mukaan, oli pudonnut taivaasta ja talletettiin, kahleilla kiinnitettynä
Troijassa Pallaan temppelissä; sillä oli ennustettuna, että Troija
säilyisi niin kauan, kuin se kuvapatsas taltuisi siellä. Diomedes ja
Odysseys olivat sen sodan aikana onnistuneet Troijasta viemään.

V. 246. Kassandra, kaunein Priamon tyttäristä, oli, pyydettyään,
saanut ennustustaidon, mutta hänen ennustuksiansa -- Apollon tahdon
mukaan -- ei ollut kukaan uskova.

V. 263. "Esimmäisnä" nim. puuhevosta alas laskenut.

V. 275. Patroklus, Akhilleen ystävä, oli pukeutunut, Troijalaisia
pelottaakseen, Akhilleen tamineihin; Hektor hänet voitti ja tappoi.

V. 312. Sigeo on oikeittain niemi, joka pistää mereen juuri siinä,
jossa Hellesponton salmi yhtyy Eegean mereen.

V. 335. Erinnys = Raivotar; tässä samaa kuin raivo, sota-into.

V. 412. "Helleniläiskypärät" = kreikkalaiskypärät.

V. 419. Nereo oli meren jumala, Okeanon (= valtameren) ja Maan
poika, merenimpien isä.

V. 457. Astyanax oli Hektorin ja Andromakhen poika; nimi merkitsee
"kaupungin anastaja", "vallottaja."

V. 476. Skyria on eräs Egean meren saaria.

V. 491. Pyrrhus, jonka nimi oli myös Neoptelemus, oli Akhilleen
poika.

V. 492. "Puskuri" (aries) oli muinoisten kansojen sotakone, jolla he
särkivät muureja.

V. 501. Hekuba oli Priamon puoliso. Tällä parikunnalla sanotaan olleen
50 poikaa ja 50 tytärtä. "Sata miniää", tarkoittanee sekä Hekuban
poikien puolisoja että hänen omia tyttäriänsä.

V. 562. Kreusa, Priamon ja Hekuban tytär, Aeneaan puoliso.

V. 601. "Aatkela" = ikävä, katkera. -- Tyndaron tytär = Helena.

V. 612. Portit olivat muuten Junon suojeluksen alla, samoinkuin muurit
Neptunon ja linnat Minervan.

V. 615. Tritonilaiseksi kutsutaan tässä Pallasta hänen syntymäpaikkansa
Triton-järven mukaan Vähäis-Syrtin luona Pohjois-Afrikassa.

616. Gorgo Medusa oli sen hirviö naisen nimi, jonka kuva oli Pallaan
kilvessä ja jolla hiuksien asemesta oli käärmeitä. Tarun mukaan se
kivettyi, joka sai vain nähdä sen kuvan.

V. 625. "Neptunus'en Troja"; näin nimitetään Trojaa siksi, koska
Neptunus ja Apollo olivat, tarun mukaan, rakentaneet Trojan muurit.

V. 646. Kuten kuudennesta laulusta näkee, panivat vanhat muuten
erinomaisen arvon hautaamiseen.

V. 648. Tarun mukaan, oli Juppiter iskenyt Ankhiseen salamalla,
josta tää tuli vanhoilla päivillään halvatuksi.

V. 710. "Satu"-sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä seikkailua.

V. 714. Ceres, Cereri oli maanviljelystä suojelevan jumalattaren nimi.

V. 762. Fenix oli Akhilleen opettaja sotataidossa, Dolopein kuningas.

V. 781. Tiber-virtaa kutsutaan tässä lydialaiseksi sen vuoksi, koska
lydialaiset siirrokkaat olivat kuninkaansa Tyrrhenon johdon alla tään
virran luo asettuneet.

V. 788. Jumalain emo = Cybele.



KOLMAS LAULU.

Matka-sadut.


Ainehisto.

Aeneas lähtee kotimaastaan ja tulee Thrakiaan, jossa tahtoo perustaa
Aeneadain linnan, mutta tulee estetyksi tästä, kun saa ihmeen kautta
tietää, kuinka julmasti Priamon poika Polydorus täällä tuli surmatuksi
(1-59). -- Polydorolle hautajaiset pidettyään, he lähtevät purjehtimaan
ja saapuvat Delos-saarelle liittolaisensa, kuninkaan Anion luo, jonka
oraakkelista saavat hämärän neuvon, lähteä sinne, josta heidän
esi-isänsä muinoin olivat lähteneet ja jonka Ankhises kaimoellen
muisteli olevaksi -- Kreetan saaren (60-123). -- He saapuvat sinne,
perustavat kaupungin, jolle annetaan nimeksi Pergamo, mutta hirveä
rutto pakoittaa heitä täältäkin lähtemään; -- penaatit neuvovat Aeneasta
pyrkimään Italiaan, jonka neuvon Ankhiseski näkee oikeaksi (124-189).
-- Myrskyisen matkan jälkeen he saapuvat Strofadein saarille, jossa
taistelevat ilkeäin Harpyijain kera; Harpyija Celaeno ennustaa turmiota
Troijalaisille (190-267). -- Troijalaiset täältä lähdettyä, purjehtivat
Ithakan ohi Epiroon, Buthrotin linnaan, jossa Aeneas kohtaa odottamatta
Hektorin lesken Andromakheen ja tään nykyisen puolison, tietäjän
Helenon, -- maan kuninkaan (268-355). -- Helenus, pyydettynä, neuvoo,
kuinka Troijalaisien on pyrittävä Italiaan, neuvoo uhkaavia vaaroja
välttämään, Junon lepyttämään ja Sibyllalta neuvoa hakemaan (356-462).
-- Lahjoja jaettuaan toisilleen he eroavat; Teukrot tulevat Italiaan ja
sieltä Scyllan ja Kharybdin hirmut nähtyään tulevat Aetnan juurelle
(463-587). -- Polyfeemus ja muut Kykloopit (588-691). -- Ankhisen
kuolemaan päättyi Aeneaan kertomus (692-718).


    Aasian sitten kuin menestys, Priamon väki syytön
    tahdost' taivahisten menehtyi, suur Ilio kaatui,
    kunpahan Neptunon koko Troija jo nyt savus maassa:
    maanpakohon hakemaan muult' tahkolta auttoa maata
    luottehet meit' jumalain kehottaa; mepä siis rakennamme          5
    laivoja Antandron sekä Idanvuorien luona,
    tuumaillen, mihin kohtalo veis, mihin voisimme jäädä;
    miehiä haalimme ens kokohon. Heti kun kevät alkoi,
    niin rakas taattoni purjehtimaan käsk onnemme huostaan,
    niin isänmaani ma rannat ja valkamat itkien heitän,             10
    nurmetki, joill' oli Troija. Maanpakolaisna merelle
    kumppanien, pojan, suurtenkin jumalain kera lähden.
       Mars'illen pyhä maa asutaan avaroin' aroinensa,
    -- Thrakein maa, jota ankara hallitsi ennen Lykurgo,
    Troijan muinoinen kest'paikka ja ystävä-kansa                   15
    onnemme kestäissä. Tänn' ehdittyäin, lahenpohjaan
    muureja pystöitän ens Salliman tahtoa vasten,
    Aeneadaiks -- nimestäin nimen johtain -- niitä ma kutsun.
       Uhrasin Dionelais-emollen sekä muill' jumaloille,
    suojelijoin' alettuin yritysten; myös ylimmälle                 20
    taivahisten kuninkaallen rannalla kiiltävän härjän
    teurastin. Oli vieressä kumpu, min huipulla kasvoi
    kornellipensas ynn' oka-oksilta synkeä myrtti.
    Tuot' lähenin, kokien viherän vesan riuhtoa maasta,
    että mä peittäisin lehekkäisillä oksilla uhrit,                 25
    kun minä näen kamalan sekä oudon kertoa ihmeen.
    Sillä kas! puusta, min ensin ma, juuret saatua poikki,
    riuhtasin maasta, nyt tiukkuvat mustahkot veritilkat,
    tahraten visvalla maata. Mun silloin kylmävä kauhu
    voivuttaa jäsenet, veren' jäiseks hirmusta hyytyy.              30
    Taasenpa nyhkäistä koen toisen notkean varren,
    kosk' ihan tarkalleen salasyitä ma tutkia tahdon:
    kuoresta toisenkin taas vuotaa hirveä visva.
    Varsin hurmaillen, maan Nymfejä pyytämähän käyn,
    kuin isä Marsia, jonk' ovat suojassa Getojen nurmet,            35
    että he merkkejä onneksi sois, pahat entehet poistain.
    Mutta kun suuremmalla ma innolla kolmannen rungon
    kimppuhun käyn, kun ponnistan kohen hiekkoa polvin
    -- vaijennenk' vai kerronko --, kummun pohjasta kuuluu
    huokaus voivottavainen ja nää sanat korvihin ehtii:             40
    "Kurjoa, Aeneas, miks raastat? Jo kuollutta säästä,
    hurskaita käsiäs älä tahraa! Ei mua Troija
    oudoksi kantanut sull' eik' oksasta vaan veri tiuku.
    Karttaos julmia mait', oi ahnein rantoja karta!
    Mie Polydorus oon. Mun keihojen rautanen tuisku                 45
    haavotetun tähän peitti ja peitsien metsäksi kasvoi."
    Silloinkos epätietosa pelko mun mieleni valtaa;
    säikyn ja pystyhyn käy hivukset, käy ääneni kurkkuun.
       Täänp' Polydoron suurine kullat joukkonens' ennen
    onneton olj salahan Priamus Thrakein kuninkaalle                50
    antanut hoidettavaks, epäellessä voitosta Troijan,
    kun näki kaupungin joka suunnalta piiritetyksi.
    Tuopa, kun Dardanien väki murtui, onnemme väistyi,
    puolustain Agamemnonin asjaa, voitonki puolta,
    hyljäten oikeuden kokonaan, Polydorus'en murhaa,                55
    tään varat ryöstää. Oi, kirottuu rahan ahnehtimista,
    kuink' inehmoin sydänt' et sinä vimmoa vainen! Kun pelko
    luistani taukos, mie valituill' ylimyksille kansan,
    varsinkin isäll' ihmehet kerron ja neuvoa pyydän.
    Kaikill' on sama mieli nyt, hyljätä maan rikoksikkaan,          60
    saastutetun kest'paikan ja laivoill' lähteä matkaan.
    Maanpanijaiset siis Polydorolle laitamme oitis:
    haudankummuksi maata me luomme; jo seisovat Tuonen
    alttarit, synkkinä mustista nauhoista, kyparissost';
    itkevät naisetkin hajottaa hivuksens' tavan jälkeen.            65
    Kaadamme vaahtoavist' pikareistamme lämmintä maitoo,
    kuin myös uhrinkin verimaljat; hautahan hengen
    kätkemme, vihdoin "jäähyväst'!" korkeall' äänellä heittäin.
       Vaan kun jo saatimme luottoa aavaan, kun merenselkä
    tuulilta tyyn' on, lounakin hiljanen kun ulapalle               70
    kutsuu, työkkäävät toverit vesill' laivoja, täyttäin
    rannan. Lähdemme siis satamasta ja maat sekä linnat
    taantuvat. Viljellään pyhä tienoo keskellä merta,
    mielusa niin Neptunolle kuin emollen Nereidein,
    jonk' ajelehtivan pitkin rantoja ennen Apollo                   75
    kiinnitti vuorikkaan Gyaron ja Mykonus'en keskeen
    vankaks viljelymaaks sekä tuulten halveksijaksi.
    Tänne ma saan, väsyneit' tää tyynimpään satamaansa
    kätkee. Katselemaan heti lähdemm' Apollonin linnaa.
    Tääll' Anius, asukkain kuningas ja Apollonin pappi,             80
    jonk' ohimoo koristaa pyhä laakeriseppel ja nauhat
    yhtyvi meihin ja Ankhisen ijäkkään toverikseen
    tuntee. Kättä me lyömme ja suojihin kestihin lähtään.
    Näin anon sitt' ikitemplissä kalliollen raketussa:
    "Thymberilainen, suo koti meille ja suo väsyneille              85
    muurit, heimon ja kestävän linnan! Suojele uutta
    Pergamoa, joka Kreikalta jäi sekä julmalt' Akhilleelt'!
    Ken meit' ohjaa? Tai mihin meit' asumaan sinä käsket?
    Suoppas entehes, oi isä, meille ja mieltämme neuvo!"
       Tuskin nää nimesin, värisseen ovipielet kun näytti           90
    äkkiä, haltian laakeripuu vavisseen, koko vuorkin
    liikkuvan, kun pyhästön, auk' auveten, vonkuvan kuultiin.
    Nöyrinä vaivumme maahan ja nää sanat saamme nyt kuulla:
    "Ankarat Dardanidat, joka maa on ensinnä teitä
    kantanut es'isien suvun alkaiss', s'ottavi teidät               95
    taas hedelmällisnä vastaan. Tää hakekaat emo vanha!
    Täälläpä Aeneaan suku hallitsee yli kaikkein
    maiden ja lasten lapset ja vielä jot' syntyvät näistä!"
       Febus näin, -- mut silloinkos ilonen häly syntyy;
    missä se linnamme ois, sitä tahtoivat tieteä kaikki,           100
    -- Febus harhoavii mihin kutsus ja kääntyä käskis.
    Taattoni kaimoellen ikivanhoja nyt tarinoita
    lausuu: "Kuulkaatten ylimykset ja toivomme nähkäät!
    Juppiterin iso Kreetan saari on keskellä merta,
    joss' on Idan vuori ja meidän kansamme kehto:                  105
    aimoa linnoa on sata täällä ja valtiot uhkeet;
    täältäpä taattomme kuulu, jos oikein kuultuja muistan,
    Teuker ensin on tullut Rhetealaisehen rantaan,
    paikkaa vallalleen hakiess'. Ei Ilio viel' eik'
    seisnehet Pergamon linnat, vaan alangoll' asuntons olj.        110
    Täält' Cybeleen mäen suosija äit', Korybantien helskyt,
    idealainen lehto ja täält' alun sai salapalve;
    tääll' jumalattaren vaunuin valjahin leijonat käivät.
    Joutuhun lähkäme siis, jumalat johon käskevät meitä,
    tuulet viihdyttäkäämme ja menkäme Gnosian maahan!              115
    Eipä se kaukana oo, -- jos Zeys vain auttavi meitä,
    kolmas päivä jo laivamme Gnosian rantahan saattaa."
    Näin nimes; alttarillen sitt' uhras oikeat uhrit,
    härjän Neptunolle ja sullekin, kaunis Apollo,
    myrskylle mustan vuonan ja myötäistuulille valkeen.            120
       Idomeneyn urohon kotimaastaan pois ajetun jo
    lähtenehen huhu mainits ja Kreetan maat hylänneen sen,
    pois eronneen vihamiehen ja tyhjinä seisovan suojain.
    Heitämme Ortygian satamat nyt aavalle kiitäin,
    Naxon viinikkäät mäet kuin viheränkin Donusan,                 125
    Olearon ja Paron lumivalkean, myös hajanaiset
    Cykladat sivuamm', ihanat rikassaariset salmet.
    Kilvassa nouseepi merimiehien riemukas huuto:
    Kreetaan pyrkimähän kehottaa toverit isien luo.
    Kulkeissammepa auttoi kiihtyvä myötänen tuuli,                 130
    kunnes Kuretoin ikivanhaan saavumme rantaan.
    Kaihotun kaupungin varustuksia laittoa annan,
    Pergamoks sen nimitän sekä, kansan tuost' ilotessa,
    liettään lempimähän kehotan, tekemään jaloks linnan.
    Jop' oli veittyinä peräkeulat kuivahan rantaan,                135
    huolena nuortenkin oli uudismaat, aviot, jo
    annoin tontit ja lait, kun äkkiä jäytävä rutto
    taivahan turmioseudusta saa, hivuvuoden mi tuopi,
    turmiokkaan, niin puihin ja viljaan kuin jäseniinkin.
    Yks osa mieluisan elons' heitti, kun muut potilaina            140
    riutuivat; typi tyhjäks peltomme poutakin poltti;
    ruohot helvistyi, elon näivettynyt epäs vilja.
    Purjehtimaan isä taas meren toiselle puolelle neuvoo,
    Febon oraakkelin neuvotteluun sekä selkoa saamaan,
    min lopun seikoillen polosille hän soisi ja mistä              145
    vaivoillemm' avun etsimähän, mihin kääntyä käskis.
       Yö oli; jop' uni kaikk' elohikkaat valtasi mailla,
    kun frygilaiset Penaatit, nuo jumalain pyhät patsaat,
    joit' olin kaupungin palon keskestä kanssani vienyt
    Troijasta, näyttivät seisovan nukkuvan silmien eessä,          150
    mun unissain ihan selkeinä kumotuksesta, jolla
    tehtyjen akkunusten läpi täyskuu kirkasti niitä;
    sitten näin puhutellen he poistavat huoleni synkän:
    "Sen, mink' Ortygiaan samonneelle sull' laususi Febus,
    senpä hän täällä jo lausuu, meitä sun luoksesi laittain.       155
    Dardanian palon jälkeen seuraamme aseheitas,
    jotka jo laivoissas samosimm' meren myrskysän poikki;
    lapsesi vastaiset mepä tähteihin ylennämme,
    linnallekin ison vallan me suomme. Sä suurille suuret
    valmista muurit, säikkymätäs paon vaivoa suurta!               160
    Lähteös täältä; sill' ei sua käskenyt Delon Apollo
    näillen rannoill' eik' koko Kreetaan jäämähän. Löytyy
    tienoo, -- Hesperiaks sitä kutsuvat Helleniläiset, --
    muinaismaa, asehistakin kuulu ja maan lihavuudest':
    Eenotrit ovat sen asukkaat; sitä Italiaksi                     165
    kutsuvan mainitahan väen, päällikköns' nimen jälkeen.
    Nää asunnot omiamm' ovat; täälläpä Dardanus syntyi,
    taattokin Iasius, joist' alkunsa kansamm' on saanut.
    Nouse ja kerto'os nää ijäkkääll' isälles tosilauseet:
    hän hakekoon Korython sekä Ausonilaisien maita,                170
    Diktealais-ketoloita kosk' kieltää Juppiter sulta!"
    Näist' jumalain näkylöistä ja lauseist' oudoksuneena
    (unt' ei ollunna tuo, mut selvään kasvoni eessä
    näytin tuntevan luonani nauhaset, hiukset ja kasvot;
    siksipä mun koko ruumis kostui kylmästä hiestä;)               175
    vuoteelta kavahdan sekä nostan taivahasen päin
    mun käsivarteni, kun rukoellen puhtahat uhrit
    liesillä uhraan. Uhrin tehtyä riemuten annan
    tiedon Ankhisalle ja asjan tarkkahan kerron.
    Kahdakkaiseksi hän suvun myönsi ja myös epävarmaks             180
    kannan ja seikkojen vanhuuden vuoks erhettyneensä.
    Sitte hän lausuu: "Näistäpä vaiheist' ennusti mulle,
    Ilion kohtalot kestänyt poikani, vainen Kassandra.
    Tään suvullemme nyt muistelen säädyksi ennustaneensa,
    Hesperiaa usehin nimenneen sekä Italon valtaa.                 185
    Vaan maill' Italian ken Teukrojen saapuvan oisi
    uskonut? Tai ketä liikutti silloin loitsut Kassandran?
    Kuulkame Feboa, rankaistuin' hakien paremmuutta!"
    Lausui näin; mepä kaikk' iloten sanojaan hyväksymme.
       Hyljäten paikan tään, me nyt sinnekin heitämme jotkut;      190
    lähdemme purjehtimaan vaeltain aluksill' ulapalla.
    Mutta jo kun merell' aavall' olj laivat eivätkä mitkään
    maat enähän näkyneet, vaan ainoastaan meri, taivas,
    silloinp' päämm' yli nousee synkeä pilvi ja, tuoden
    myrskyn ja yön, pimentoon kamalimpahan peittävi aallot.        195
    Kohtapa kuohuttaa vihurit meren, julmia nostain
    laineita; hajalleenpa me heitellään ulapalla.
    Pilvet peittävät päivän ja taivahan kostea kätkee
    yö sekä välkkyen pilviä viiltelevät ukonnuolet.
    Eksymme tieltä ja synkässä myrskyssä harhaelemme.              200
    Nyt Palinuruskin erottaa epäs voivansa päivää
    taivahan yössä ja kiels meren keskellä muistavans' suuntaa.
    Päivää kolme me yön pimeäss' siten harhaelemme
    aavalla tietämätönnä ja tähditä yhtä mont' yötä,
    päivänä neljäntenäp' etähällä kun nousevan vihdoin             205
    näemme me kaukana maan sekä vuoret ja tupruvan sauhun.
    Purjeet lasketahan; käsin airohin käymme ja miehet
    soutavat ponnistain sekä kuohuttavat sinimerta.
       Myrskystä varjeltuneen Strafadein mun rannatpa ensin
    korjaavat. Strofadeiks nimitellään Kreikassa suuren            210
    Joonian saaristoo, joss' ompi nyt julma Celaeno,
    muutkin Harpyijat asumassa, kun Fineon huone
    suljettiin ja he täytyi hyljätä entiset pöydät.
    Ilkeämpää noit' ei ole hirmua, eik' ole noussut
    ruttoa julmempaa stygilaisvuost' eik' jumalainkaan             215
    vastusta. Linnuill' olj kavon kasvot ja saastasa sangen
    vatsan jälk, kädet koukkuiset sekä kalveat aina
    näljästä kasvot.
    Vaan kun saavuimme satamaan, tääll' oiti me näemme
    siellä ja tääll' aholoilla nyt härkäin pulskeat laumat,        220
    vuohiakin sekä karjan vahditta laidunta käyvän.
    Hyökkäämme vasamin, jumalat sekä Juppiterinkin
    kutsuen saaliimme osanottoon. Sittepä lahden
    rantahan laitamme pöydät ja kelposan atrian syömme,
    äkkiä kun Harpyijat vinhasti vuorilta lentäin                  225
    rientävät suurella pauhulla siivillään suhisuttain:
    eineen saastuttavat, soasten ruvennallansa kaikki;
    julmaa haisua paits oli äänensä ilkeä myöskin.
    Vuononpa taas perukassa me ontelon kallion alla
    puiden siimekseen pimeään sekä suojahan pöydät                 230
    laitamme, valkean alttarillen asetamme, kun taivaan
    kaikilta suunnilta taas salaiseen pakopaikkahan kiitää
    joukko se kirkuillen sekä saalihisen kävi kynsin,
    turmellen einettä suin. Sen vuoks sodan käymisehen ja
    taistoon turmiokkaan suvun kanssa ma kumppanit käsken.         235
    Niinkuin käskin, niin tekevät; siks kätköhön ruohoon
    pannahan miekat ja piilohon kilvet peitetähän. Niin
    kohta kun Harpyijain jymy kuuluu mutkasta rantaa
    pitkin, oiti Misenus kallion huipulta antoi
    torvella merkin. Syöks sotahan heti kumppanit outoon,          240
    miekalla haavoittaa meren ilkiölintuja pyytäin.
    Eivätpä untuvihin saa vammaa eivätkä selkään
    haavoa, vaan nopeaan paeta suhahtaat ale tähtein,
    jättäen puol'kalutun aterjan sekä ilkeät jälkens'.
    Istahtain kivilouhellen vain yksin Celaeno                     245
    ennustaen tuhoamme nyt nää sanat rinnasta raakkui:
    "Vieläkö härkäin surmast' ja teurastuksesta hiehoin
    nyt sotahan yritätten, Teukrot, vai sotahan viel?
    Vai kotimaastaan pois ajasitte te syyttä Harpyijat?
    Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat,        250
    joit' isä kaikenvaltias Febolle, Febos Apollo
    ilmotti mullen, nuo minä suurin Raivottarista
    julkaisen teill'! Italiaan pyritten, johon myötäis-
    tuulten auttaess' saavutte, pääsetten satamaankin;
    ette mut linnaanne varustuksilla vahvista ennen,               255
    ennenkun kauhea nälkä ja teurastuksenne vääryys
    teidät pöytiäkin saa jyrsimähän ikeninne."
    Äänsi ja lentämähän lehahtain hän metsihin poistui.
       Siiloinkos toverein veri äkkiä jäiseksi hyytyy --
    kauhusta mielemme lannistuu eik' taistelull' enään,            260
    vaan rukoellen, uhraten käskevät etsiä rauhaa,
    lie jumalattaret nuo tahi julmat, saastaset linnut;
    siis isä Ankhises, levitettyähän kädet, pyytää
    voimia tenhokkait' avukseen luvaten hyvät uhrit:
    "Haltiat poistootten uhat, moisen turmion estäin,              265
    hurskaita tuetkaat tyveneinä!" Käskevi touvin
    rannalta irroittaa sekä päästää hankkilusnuorat.
       Purjehet lounaallen levitellään; kuljemme aaltoin
    vaahdossa sinn', osottaa mihin tien perämies sekä tuuli.
    Jop' meren keskellä on näkyviss' salorunsas Zakynthos,         270
    Dulikios ja Samos sekä Neriton korkeat töyräät;
    kartamme lthakon riuttoja ynnä Laertesen valtaa,
    maan kiroten, joka kerran kasvatti julman Odysseyn;
    Leukaten vuorenkin heti talmaset kukkulat nähdään,
    myös merimiehien kammoma temppeli. Saavumme tänne;             275
    laskemme kaupungin vähäisen luo uuvuttuamme;
    ankkuri keulasta lasketahan, perä kääntyvi rantaan.
       Vihdoin päästyä siis ikävöittyyn maahan me käymme
    Juppiterin pyhästöön, joss' alttarill' uhreja poltamm':
    Aktion rannalla vietämme Troijan leikkejä. Kiiltäin            280
    öljystä, kilpoavat toverit, otellen kuni ennen
    paljasna. Niin monen Argivo-kaupungin ilahuttaa
    välttänehen, pakohon vihollisten keskite päästen.
    Vuotuis-kiertonsa taas sill'aikaa aurinko täyttää,
    talvenki pohjoinen uhotuuli jo kuohutti aallot.                285
    Kiipperän vaskisen kilven, kuulu Abas jota kantoi,
    uksen pielehen mie panen, täst' täten värsyllä kertoin:
    "Aeneas asehet nää Kreikalta voittanehelta!"
    Sitten valkamast' lähteä käsken ja istua teljoon.
    Kilpahan kumppanit aaltoja lyövät ja laskevat merta.           290
    Kohtapa Faiakilais-varustusten peittyvät huiput;
    Epiron rantoja kiertäen, saavumme Khaonilaiseen
    valkamahan sekä astumme korkean Buthrotin linnaan.
       Täältäpä kummallisin asiain huhu korvamme kohtaa,
    ett' muka hallitsis' Priamon poik' Argivo-linnaa,              295
    vallanneen Helenon Pyrrhon avion sekä vallan, --
    maalaisens' kera Andromakhen avioon ruvenneeksi.
    Hämmästyin sekä ihmehen lailla mun rintani syttyi
    innosta miest' tavata sekä moisia seikkoja kuulla.
    Lähtein laiturilt' astumahan, jätän rannat ja laivat.          300
       Andromakhe suruissaan juur' vuotuis-uhrit ja lahjat
    Hektorin tuhkallen lehoss' uhras kaupungin luona
    jäljennös-Simoïsjoen rannalla, haamuja kutsuin
    kummulle, turpehist' jonk' viherist' oli laittanut muistoks,
    alttariloita kaks vihkittyään syyks kyynelillensä.             305
    Vaan kun mun tulevan näki dardanolais-asehissa,
    hämmästyi sekä suurista ihmeist' äimistyneenä,
    jähmettyi imehtiissä ja lämmin luistansa poistui;
    vaipu' ja tuskin saa sanoneeks nää kotvasen jälkeen:
    "Sunko se muotosi on, jumalattaren poika? Sä itsek'            310
    tosjahan liet? Elätkös? Tahi jos suloinen elo poistui,
    missä on Hektor?" Virkki ja, kyynelten vuotaess', itkuin
    täyttääpi koko seudun. Tuskinpa murhehtivalle
    vastata voin sekä lausehist' oudoist' ällistyneenä
    änkytän: "Viel' elän, viel' elämää ylen kurjoa vietän!         315
    Pois epätietosi heitä; sä nyt näet erhettymättäs!
    Voi mikä kohtalo sun niin suuren puolison lesken
    kohtasi? Tai mikä sull' osui kyllin arvosa onni?
    Hektorin Andromakhe, Pyrrhonko sä vaimona viihdyt?"
    Luoden kasvonsa maahan hän murtunehin nimes äänin:             320
    "Oi Priamon sua impeä, toisia onnellisempaa,
    jonk' vihamiehen haudalla Troijan aimojen muurein
    all' oli käsketty kuolla, et nähnyt arpoa mitään,
    voittajan herrankaan et vuodetta tarvinnut peittää!
    Kun koti poltettiin, vedellyt usean meren kautta               325
    nyt Akhilleen sikiön kopeutta ja nuort' isomieltä
    kärsiä täydymme orjuudessa; se pyytäen sitte
    Ledan Hermioneeta ja Spartalais-avioita,
    palvelialleen mun Helenollen piiaksi antoi.
    Mut tämän ryöstetyn puolison tähden kiivastuneena              330
    suuressa lemmessään, pahan työn vuoks, raivoss' Orestes
    kohtaa, huolettoman, koti-alttarin luona ja murhaa.
    Pyrrhon kuoltua myös osa annettiin Helenolle
    vallasta; tää kedot Khaonilaisiksi kutsu ja kaiken
    Khaonin maaks nimes Troijan Khaonin jälkeen;                   335
    harjulle Pergamon tään sekä Ilion linnan hän laittoi.
    Mitkäs tuulet ja kohtalot ohjasivat sinun matkas?
    Tai mikä haltia toi sinut rantaamm' aavistamattas?
    Miss' on poikasi? Henkiikös elon ilmoa vielä?
    Jonka jo Troijassa sull' -- --.                                340
    Syvään maar kadonneen emon kaiho nyt poikasta vaivaa?
    Kuntohon muinoiseen sekä miehen mielehen tuota
    kaiketi innostaa isäns' Aeneas, enons' Hektor!"
    Näitäpä hän nimes itkein; kauan itkien turhaan
    vaikerehtaa valittain, Priamon vesa linnasta kunnes            345
    nyt Helenus uroskin useain toverein kera saapui;
    hänkin tuntevi meidät ja riemulla suojihins' saattaa,
    kyyneltä vuodattaen pakinoidessaan useasti.
    Astun ja Troijan pienoisen, ison Pergamon kaavaan,
    linnan löydän ja kuivuvan virran, jonka he Xanthoks            350
    kutsuvat, Skaijalaisenki portin pieltä ma halaan.
    Teukrot täss' sukukaupungin toveruuttapa nautti;
    pylvähistöss' yleväss' kuningas heit' ottavi vastaan.
    Nää hovin keskessä maljoja Bakkholle uhrasivat ja,
    ruokien kullan vallassa hohtaess', sarkkoja käytti.            355
       Yksi ja toinenkin jopa vierähti päivä ja tuulet
    vaativat purjehtimaan: kohotess' Suven palttina paisuu.
    Ennustajaa lähenen kysymään sekä tietelen näitä:
    "Troijasta syntynyt, oi jumalain ja Apollonin tulkki;
    sie Klaron laakeripuun sekä tähtien entehet tunnet,            360
    tunnet lintujen kieltä ja kiitävän lemmonki aanat,
    kerros, -- silläpä onnelliseks mun matkani muuten
    ennustus lupas: kaikk' jumalat tahollaan mua käski
    pyrkiä Italiaan, -- etähäisiä etsiä maita:
    oudon ja kertoakin kamalan Harpyija Celaeno                    365
    loiht vain turman ja ennusti hirmuisen tuhon meille,
    kauhean näljän, -- mitkäpä vaarat on välttäminen ens?
    Milläpä keinoin niin isot vaivat ma vältteä voisin?"
    Nyt Helenus ens hiehoja uhrattuaan tavan jälkeen,
    kun anonut jumaloilt' oli rauhaa, kun pyhäst' päästään         370
    irrotti nauhat ja kynnyksillesi, Febo, kun saattoi
    mun kädellään kovin tenhoa arkoavaisen, se sitte
    näitäpä ennustaa jumalaisesta suustansa pappi:
       "Oi jumalattaren poika, on selvää kulkevas merta
    auttaess' suurempain; näin kohtalot valtias herra              375
    säätää, vaiheet määrää, -- tää satujeisi on kulku:
    joukosta mie jotakin vain kerron, missä sä löydät
    varmaan tyynettä merta ja voit ausonialaiseen
    saapua valkamahan; sill' estää Sallimus muuta
    tietää nyt Helenon sekä kertomast' eittävi Juno.               380
    Ensin Italiaan, jonk' sie lähiseksi jo luulet,
    tietämätönnä kun sen likimäis-satamiin koet laskee,
    pitkä ja vaikea tie erottaa etähäisiltä mailta.
    Ensinpä notkuvat aironne Trinakrian ulapalla,
    nähtäv' on laivoill' ens Ausonian suolanen selkä,              385
    Tuonelan järvetkin sekä Circeen Aialais-saar,
    ennenkun vankalle maalle sa linnan laittoa voinet.
    Sen sanon merkiksi; tää syvähän sinä kätkeös mieleen!
    Kun sun huolehtiessas syrjäisen joen luona
    tammien suojassa sie sian aimosan rannalla löydät,             390
    kolmetkymmentä päätä mi makaa synnyttäneenä,
    valkosna vierren maass', utareissaan valkeat porsaat:
    siin' on kaupungin sija, tääll' lepo tuskist' on varma.
    Ällös kauhistu tuot', ett' teidän on purtava pöytään;
    pyytessä läsn' on Apollo ja Sallimus keksivi keinon.           395
    Näitäpä maita ja Italian rant'maata sa tuota,
    min lähisimmin meidän huuhtoilee meren kuohu,
    karttaos; tääll' asumass' joka linnass' on herjoja Kreikan.
    Tännepä Narykolaiset Lokrin linnansa laittoi,
    Sallention tääll' on kedot miehittänyt sotaväellään            400
    Lyktosta Idomeneys; tääll' on kuninkaan Filokteeton
    Melibolais-varustuksine pieni Petelian linna.
    Niinpähän kun meren toiselle puolelle pääsevät laivat,
    alttarit tehtyäs kun lupauksias rannalla täytät,
    purppuraviittaan verhottuneena sä hiuksesi peitä,              405
    ettei uhritulen jumalain ylisteeks palaessa
    mikään vastainen näky kohtais, häiriten enteet.
    Tää toverein tapa uhrata on, sinäkin sitä seuraa;
    hurskaina pysykööt täss' uskossa lastenki lapset!
    Vaan kun lähdettyäs' sun Sicilian rantahan saattaa             410
    tuuli ja aukeavat sull' ahtahat salmet Pelorin,
    etsiös maat', merellen vasenpuolisell' antaen kauas;
    oikean rannan ja sen meren aaltoja karta! Ne seudut
    muinoin irralleen väkivallalla, maan järistessä,
    -- niin ajan verkkainen väki saattaa kaikkea muuttaa, --       415
    kertovat haljenneen, vaikk' ennen kumpikin maa olj
    yhtenä; tunkeutui vesineen välihin meri, poistain
    Hesperian Sicilian rannast' ja sen erotettuj'
    linnoja kuin ketoloitaki huuhtovi myrskysä salmi.
    Scyllan halluss' on oikea ranta ja julman Kharybdin            420
    on vasen; kolmasti kuilun pohjasta tuo kurimukseen
    äkkiä särppää summalta vettä ja taasen sen ilmaan
    syöksähyttää takasin sekä parskuvi tyrskyä tähtiin.
    Vaan Scyllan pimeöin sopukoinensa kätkevi luola,
    kasvoja kurkottavan, joka laivoja särkkihin härppää.           425
    Ihmisen muoto on sillä ja immen kaunonen rinta
    vyöhönsä asti, mut muu osa haikalan muodoton ruumis,
    joss' ovat delfinin evät kiinnitetyt suden vatsaan.
    On parast' Trinakrilaisen Pakhynuksen kären väistää,
    aikaakin menettäin etähittäin kaukoa kiertää,                  430
    kuin vaan kerranki nähdä laajassa onkalossansa
    ilkeän Scyllan ja norppien huudosta kaikuvat riutat.
    Muuten jos Helenoll' käsitystä on vielä, jos sull' on
    luottamus pappihin, jos tosin täyttävi mielen' Apollo,
    sen, jumalattaren poika, ma ennen kaikkea muuta                435
    ilmotan sulle ja mie penäten yhä muistutan vainen:
    olletikin ison Junon tenhoa sie rukoellos,
    Junolle mielelläs lupauksia laula ja uhrin
    lahjones mahdikkaan jumalattaren voit'! Täten vihdoin
    voittaen pääset Siciliast', Italian tulet maahan.              440
    Tänne kun pääset ja Kumeen kaupunkiin sinä saavut,
    järvet haltiokkaiset, Avernonki pauhusat metsät,
    raivonki näet näkijän, joka rotkonnurkassa loihtii
    kohtalojas sekä lauseet kuin nimet lehdille piirtää.
    Mitkäpä piirtääkin tämä neitsyt lehdille enteet,               445
    itse ne järjestää sekä rotkon syrjähän jättää.
    Nuo pysyvät kohallaan eik' järjestyksestä poistu.
    Mutta kun liikahtaiss' saranan näit' tuulonen koskee,
    kun ovi hentoiset lehet näin seoittaa sekaluksiin,
    eipä hän silloin rotkon syrjihin sinkuvat ottaa                450
    eik' asettaa asemill' eli koota loihtuja kehtaa.
    Neuvotta poistuvat nuo vihastuin Sibyllan asunnoihin.
    Aikasi hukkaa niin ylen suureksi sie älä katso,
    vaikk' nureksis toverit, merellenkin vaikk' olis kiire
    purjehtimaan sekä myötäinen hyvin purjehet täyttäis,           455
    ett'et velholla käis sekä loitsuja lahjones pyytäis.
    Itse hän laulakohon tahallaan, suuns' aanoja antain!
    Tää sull' Italian väen, uhkaavat sodat myöskin,
    kartettavas sekä kestettävää miten on kukin vaiva,
    neuvoo, myös rukoeltuna tuottaa onnea matkaas.                 460
    Tää se on, jonk' on meidän sallittu lausua sulle.
    Mennös ja luo teoistaan sinä ilmahan mahtava Troja!"
    Sittekun näin puhunut myrysmies oli ystävällisnä,
    kultaisii sekä norsunluisia lahjoja käskee
    laivoihin kulettaa, kasaten aluksillemme suuren                465
    hopee-joukon ja Dodonalaisiakin patojansa,
    kolmenkertaisen raut'paidan, jonk' haat oli kultaa,
    oivankin kypärän nupun, joss' oli jouhinen töyhtö,
    Pyrrhuksen tamineit'. Isä-ukkokin lahjansa saapi.
    Antavi ratsut ja oppahat antaa;                                470
    airoston täyttää, myös varustaa asehin toverimme.
       Vaan jopa käskevi laivoja matkaan valmihiks saamaan
    Ankhises, ett'ei olis viivytyst' yltessä tuulen.
    Suuresti arvostain häll' lausuvi Febusen pappi:
    "Ankhises, kopean Venuksen joka saavutit lemmen,               475
    suosikki oi jumalain, kahest' Troijankin häviöstä
    suojeltu, -- sun Ausonian maa on; purjehdi sinne!
    Täydyt sen kuitenkin ohi kulkea viel' ulapalla,
    kosk' etähäll' on se Ausonian osa, jonk' lupas Febus.
    Lähteös, onnellinen", nimes, "joll' on niin jalo poika!        480
    Miksipä jatkan ja virmeäst' tuulesta viivytän haastain."
    Myöskin Andromakhe murehiss' erohetkellä varsin,
    kullanreunuksiset tuo vaattehet, tuo frygiläisen
    vaipan Askanioll' eik' lahjojen annista lakkaa;
    lahjoja luo kokohon komeoita ja lausuvi näitä:                 485
    "Ottaos nää, ett' oisivat muistoinas teoistamme,
    poikani, ett' todistaisi ne Hektorin puolison suurta
    lempeä sullen! Heimoltas ota viimeis-lahjat,
    oi kuva ainoa mun joka Astyanaktast' on jäänyt!
    Näin käsiään, näin silmiä hän, näin kasvoja kantoi;            490
    näin parahillaan miehuuden ikähänsä hän varttuisi"
       Heist' eroten, kohotessapa kyynelten minä lausuin:
    "Onnellisest' eläkäät, joill' on oma määrätty onni;
    seikasta seikkahan mut yhä kutsuvi kohtalo meitä!
    Teillä jo on lepo, eik' meren selkää kulkea pakko;             495
    ettekä Ausonian yhä kauas jääviä maita
    etsiä täydy. Xanthoksen kuvan, Troijanki näette,
    jonk' käsivartenne loivat, enteillä paremmilla,
    toivon, ett' vähemmin s'ois Helleniläisille tiellä.
    Vaan jos koskaan mie Tiberin lähinurmille saavun,              500
    jos saan nähdä mä myönnytetyt suvullein varustukset,
    niinpä me kaupungit sukulaiset ja myös sukukansat
    Epirossa ja Hesperiassa ja Dardanus joill' on
    es'isä, kohtalotkin samat, Troijan kummankin teemme
    yhdeksi mieleltään. Sepä lastemme huolena olkoon!"             505
       Lähdemme taas merellen ohitsen Ceraunien vuorten,
    jost' on Italiaan lyhin tie, lyhyin merimatka.
    Täälläpä laskevi päivä ja varjohon peittyvät vuoret.
    Vaivumme kaivatun maa-emän helmaan aaltojen luona;
    soudust' arvottuamm', eritenpä me hoidamme ruumeit'            510
    kuivalla rannalla; raajamme virkistää uni raukeet.
    Eip' yö hetkein viel' pakotuksesta ehtinyt puoleen,
    kunpa jo vuoteeltaan Palinurus virkkuna nousee,
    katsovi suunnat kaikki ja tutkivi tuulien voimaa;
    kaikki hän tyynellä taivolla vierevät tähdetki tarkkaa,        515
    Arkturon, sadekkaat Hyadat, molemmat Otavatkin,
    kullanmiekkahisenkin hän tähystää Orionin.
    Kaikkipa seijas-taivolla tyyneksi huomattuansa,
    antaa keulasta hän valomerkin; tiell' varustaimme;
    purjeiden levitettyä siivet me lähdemme matkaan.               520
       Koittipa tähtien sammuess' aamun rusko jo, kun me
    kaukoa siintävän vuorten ja alhaisen havaitsemme
    Italian. Nyt "Italia!" huus ensin Akhates:
    Italiaa ilohuudolla ystävät tervehtivätten.
    Tuoss' isä Ankhises ison kruunaapi pikarin ja                  525
    täyttäen viinillä sen hän kutsuu näin jumaloita,
    korkeella peräkeulalla seisten:
    "Maan, meren mahdikkaat jumalat sekä myrskyjen herrat,
    tuulella helpottakaat tien, suokaat myötäsen meille!"
    Yltyy toivottu tuuli ja valkamakin lähemmin jo                 530
    aukeutuu, jopa linnasta hohtaa Pallasen torni.
    Miehet köyttelevät, kokat kääntäen rantahan, purjeet.
    Niemellä valkama tääll' Idän myrskyjä estävi; särkät
    vaahdoten vastustavat meren suolasta hyökyä; itse
    kätkössä on; äkinjyrkkinä kalliot haaroa kaksi                 535
    laskevat niinkuin muurin ja rannasta tuompan' on templi.
    Neljäpä ratsua tääll' lumivalkosta nurmella näemme
    laajaa laidunta käyvän, -- kohtalojemm' esi-enne.
    Näin isä Ankhises: "Voi vieras maa, sodan tuotat;
    käytetähän sotahan hevot; sotaa tietävi lauma!                 540
    Kuitenki tottunehet ovat nuo nelijalkaset joskus
    valjahissai olemaan, ijes-ohjia yhdessä kantaan.
    Rauhanki toivoa on!" -- nimes. Sitt' asehelskyvän Pallaan
    suojaa tenhoisaa anomm'; ensin hän riemumme kuuli;
    alttarin eess' frygiläiseen vaippaan kätkemme päämme;          545
    suomain myös Helenon opetuksien tärkkien jälkeen
    nöyrinä Argivo-Junolle poltamme käsketyt uhrit.
       Viivyttämättä me taas, pian laillehen tehtyä uhrit,
    käännämme päin merellen alusraakojen nyt sakaroita;
    heitämm' Akhivojen huoneet ynn' epäluottosat nurmet.           550
    Täält' Herakleen Tarenton laht' nähdään, jos huhu oikein
    kertovi. Vastassaan jumalainen Lacinia nousee,
    laivoja hukkaava Scylaceum ja Kaulonin linnat.
    Kaukaa seljältä nähdähän tältä Sicilian Aetna,
    kauheankin meren ärjyn, jo kuohuvan kalliot kaukaa             555
    kuulemme kuin myös aaltojen rantahan murtuvan pauhun;
    tyrskyssä pohjankin mura aaltojen vaahtohon yhtyy.
    Nyt isä Ankhises: "Tuo varmahan ompi Kharybdis;
    tuoss' ovat paadet ja louhet, joit' Helenus käsk' karttaan.
    Ponnistaen nyäiskäät, toverit, nyt airoja kaikki!"             560
    Niinkuin käskettiin, tekevät; ens' hyrskyvän keulan
    kiertääpi Palinurus päin selällen vasemmalle;
    siks vasempaan koko joukko nyt pyrkivi tuulin ja airoin.
    Taivaallen kohoamme me aallon harjalla, sitten,
    aallon vyörtyä pois, Manalan tuvillen vajoamme.                565
    Onkalokuiluistaan kolm' kertoa ärjähti louhet;
    kolmasti syöksyvän tyrskyn me tähtihin parskuvan näimme.
    Sillävälin väsyneistä jo päivä ja tuulikin erkes;
    Kykloopein, tien tietämätönnä, me saavumme rantaan.
    Tuulten raivolta on tyven valkama, ihmehen laaja,              570
    vaan sen vieressä julmine syöksyne jyskivi Aetna.
    Tää välihin pikistä poroaan ylä-ilmahan suitsuu,
    pihkasta sauhua kuin myös valkosta tupruten tuhkaa;
    liekkein pallerojaan puhaltain tää tähtiä nuolee,
    paadet ja vuoren irt' revityt välihin sisälmykset              575
    lennättää kidastaan, sulat kalliot kiekkona paiskaa
    ilmoihin jyryten sekä kuilussaan syväss' kiehuu.
    On taru Enceladon panun polttaman ruumihin tällä
    painolla painettavan sekä hirveän päällensä pannun
    Aetnan louhikkaist' ukuroistansa syöksevän tulta;              580
    kun vaan tää väsyneen kylen muuttaa, niin koko saari
    jyrskähtäen järähtyy sekä sauhuun peittyvi taivas.
    Metsien keskessä tuon koko yön mepä ihmettä julmaa
    kärsimme, aavistamattamme, mik' jyryhyn olis syynä.
    Ei näkynynnä nyt tähtien tult' eik' taivahan kansi             585
    tähtiä tuikkinut, kun pimeäss' oli pilvessä taivas,
    kun sydän yö, ajaton, kuun synkkähän pilvehen peitti.
    Koittipa päivän seuraavan esimmäinen jo rusko,
    kun Rusotar oli poistanut taivaan kostean tahnan,
    äkkiä metsästä kuin ylen laihtunut, kalpea oudon               590
    miehen surkastunut näky ynnä tän ryöttysä ruokko
    ilmaantuu; käsiään, rukoellen, se rannalla nostaa.
    Katsomme: ilkeä tahra ja ruokoton parta on hällä;
    vaatteitaan oat kiinnitti, muuten olj Helleniläinen,
    pois kotoaan lähetettynä muinoin Teukroja vastaan.             595
    Tuo kun dardanolaispuvun huomas ja Teukrojen aseet
    kaukaa, säpsähtäen näöstänsä hän hiukkasen horjui,
    seisahti astuntaan; mut rantaa koht' heti syöksi,
    itkien, näin rukoellen: "Tähtien kautta ma pyydän
    kuin jumalain, tään taivaan hengittämän valon kautta;          600
    korjatkaat minut Teukrot ja minne tahdotte viekäät!
    Kyllin on tästäi. Kreikan laivoiss' olleni myönnän;
    myönnän vainonnein minäkin Troijan Penateita.
    Jostapa, jos rikoksemm' on niin ylenmääräsen suuri,
    paiskatkaat vetehen minut, mun upottain ulapalla!              605
    Jos hukun, mieluummin hukun ihmisten käden kautta."
    Näin nimes hän; halaellen polvia, polvissa riippui
    vierren. Käskemme, ken olis? kertoa, myös suvust' mistä
    syntynyt? Tunnustamaankin, onni mi vainosi häntä?
    Its' isä Ankhises käden nyt vähänkään epimättä                 610
    nuorelle miehelle soi sekä mieltään pantilla tällä
    rohkas. Näitäpä hän pelon poistaen lausuvi vihdoin:
       'Ithakon maast' olen onnettoman Odysseyn tovereita;
    mun nimen ompi Akhemenides, isän' ollessa köyhä,
    (oi, jos onni se kestänyt oisi!) mä Troijahan läksin.          615
    Tännepä, kun vapisten nuo jättävät kynnykset julmat,
    luolahan Kykloopin avaraan toverit minut heittää
    unhottaen. Kotinaan täll' on verisist' aterjoistaan
    visvanen hirveä rotko. Hän, kauhea, its' ylettyypi
    tähtihin (semmoisen jumalat tuhon poistote mailta!);           620
    vaikea nähdä hän olj, mut vaikeempi puhutella.
    Onnettomain sisälmyksiä söi se ja mustoa verta.
    Itse ma näin miten hän pari ruumista luvustamme
    julmalla kouralla taapäin temmaten keskellä luolaa
    paiskasi paateen, niin ett' parskunehest' verestänsä           625
    kostuivat ovet; näin miten hurmetta tiukkuvat raajat
    söi se ja lämpöiset jäsenet varis hampahissansa.
    Ei vaan kostoa paits; ei kärsinyt tuota Ulixes,
    eikä nyt tässäkähän unohtainnut Ithakolainen.
    Kerran ruoasta kun sekä viinasta voivuttuansa                  630
    taivutti kaulansa tuo unehen, yli luolansa roikuin,
    julmana, oksentain unissaan verivisvoa, jossa
    uiskelivat jäsenet, -- avuks suuria pyydettyämme
    siis jumaloita ja arpaa lyötyä, yhdessä kaikki
    hyökäten puhkomme keihään kärjellä hirveän silmän,             635
    hirveän otsan all' yksinähän joka piileksi hällä,
    Argivo-kilven taikkapa Febon auringon laisna;
    vihdoin näin iloten toverein mepä kostamme surman.
    Vaan paetkaat heti, oi poloset, sekä rannalta köydet
    pankate poikki!                                                640
    Sillä jon moisena onteloluolassaan Polyfemus
    vahtivi villasta karjaa ynn' nisät lypsävi, näillä
    mutkais-rannoill' löytyypi kamaloita Kykloopej'
    yltäänsä sadottain sekä korkeill' louhilla liikkuu.
    Kolmannen kerran kuun sakarat valollansa jo täyttyy,           645
    kun elämää petojen saloloissa ma vietän ja kuiluin
    yksiksein ukuroiss' asuen ma Kykloopeja katson
    hirveitä, peläten jalkain töminääns' sekä ääntään.
    Kurja on ruokani: marjoja, kornelleit' kivekkäitä
    antavat oksat ja ruokkivat ruohojen nyhdetyt juuret.           650
    Kaikkia tutkaillen, tään laivaston ensinnä rantaan
    näin tulevaksi. Ma tällen, keitäpä oisikin, päätin
    antaida; on kyllin ett' hirveän heimon ma vältin.
    Ennen te ottooten mun henkeni vain miten hyvään!'
    Tuskin lausunut nää oli, vuoren kun harjulla näemme            655
    karjansa keskessä liikkuvan vuorenmoisena itse
    kaitselijan Polyfemon ja pyrkivän tuttuhun rantaan,
    -- kauhean hirviön, aarniokkaan, pois jolt' oli silmä.
    Honkapa katkaistu kädessään tuken' olj sekä ohjas
    käyntiä; mut jälessään tuli villasat lampahat; ainoo           660
    tuo ilons' olj, tuo lohtua soi kovass' onnessa hälle.
    Sitten kuin merell' ehti ja yllätti korkeat aallot,
    visvaa silmästään revityst' valuvaa pesi täällä,
    voihkaten, hampaitaan kiristäin; meren keskelle astuu,
    vaan ei kylkiäkään ylävii viel kastele aallot.                 665
    Siitäpä karkaamme vapisten pakohon me nyt kau'as,
    miehen ansiokkaan pelastain sekä katkomme hiljaan
    köyden ja ponnistain merell' airoin soudamme kilpaan.
    Astuntaans', äkätessähän, tuo päin pauhua kääntää.
    Vaan kun ei kädellänsä se voinunna haapata kiinni,             670
    eik' ahistain syvängöll' ulapan voi vertoa vetää,
    nostaapi kamalan parun, jostapa kaikk' meren aallot
    järkähtyvät, pelästyi jota myös koko Italian maa,
    rotkoistaan syvimmistäkin kaikuen vongahti Aetna.
    Vaan Kykloopein kutsuttu kansa nyt metsistä, vuorten           675
    harjuilt' töytää valkamahan sekä täyttävi rannan.
    Aetnan veikkoja seisovan tuimin katsehin turhaan
    näemm', ylettyin yläpuolelle taivahan pilviä päältään,
    -- seurue hirmuinen: kuni harjulla tunturivuoren
    seisovat vänkeät tammet tai kävykkäät kyparissot,              680
    tai kuni Juppiterin ikimets' eli horho Dianan.
       Ankara pelkomme saattaa laskemahan heti köydet
    minn' hyvähän sekä myötäistuulille laivoja kääntään.
    Toist' opastus Helenon meit' käski: Scyllan ja Kharybdin
    keskess' on tie, joka meill' yhenlaista kuoloa uhkas,          685
    ellemme suunnalla kestäis; päätämme purjehet kääntää.
    Vaan kas! pohjoinen puhals nyt Pelorin ahingoilta
    kuin lähetettynä. Niin ohi kalliosuuta ma kuljen
    Pantagian, Megaran lahen, Thapsonkin alahikkaan.
    Näilläpä rannoill' luotsasi harhaillen takasin taas            690
    Akhemenides, kumppani onnettoman Odysseyksen.
       Ompa Sicilian lahdessa saari, mi suojavi vastoin
    myrskyjä Plemmyrion, nimekseen joll' antovat vanhat
    Ortygia; tänn' Alfeon joen elidiläisen
    tehneen kerrotahan salatien meren alla ja suullas              695
    sun, Arethusa, sicilialaisehen yhtyvän mereen.
    Kuin pitikin, maan suuria pyydämme auks jumaloita;
    sitten Helorin maan lihavan sivu, tulvanalaisen
    laskemme. Täältä Pakhynon korkeat louhet ja riutat
    myös sivuamme ja kaukana haamoittaa Kamarina,                  700
    jollen Sallima muutoksen kielsi, ja Gelonki nurmet,
    -- hirveän pyörtehikkään Gelan virrasta niin nimitetty.
    Sitten korkea Akragas aarniomuurinsa näyttää
    kauas, -- tuo tulisten hepojen ikisyntymä paikka --,
    tuulten suotua palmuhikas Selinuski sun heitän,                705
    kynnellen salasärkistään Lilybein vedet vaikeet.
    Sitt' Drepanon mun valkama kuin perin surkea ranta
    suojasi. Tääll' usean meren myrskyn kestänehen jo
    mun isän' Ankhiseen, -- surun', onnettomuuteni ainoon
    hoivan mie kadotan; parahin isä hylkäsit täällä                710
    mun väsyneen, voi, niin monest' turmasta säilynyt turhaan!
    Eip' Helenuskaan tietäjä, muista kun julmista neuvoi,
    ennustanut tätä murhetta, eikäpä julma Celaeno.
    Tää oli viimeinen suru, tää ison matkani loppu.
    Täältäpä lähtien mun ajoi haltia rantamillenne.               715
       Kaikkien kuullen näin isä Aeneas pakis yksin
    Onnen sallimistaan sekä matkoistaan täten kertoi.
    Vihdoin lakkas ja sen lopun tehtyähän levähtiihe.


Viitteet:

V. 6. Antandro oli merikaupunki Idan vuoriryhmän juurella.

V. 13. "Mars'illen pyhä maa", s.o. sotajumalalle Marsille pyhitetty
maa, Thrakia.

V. 14. Lykurgosta kerrotaan, että hän ajoi viinin jumalan Bakkhon
Thrakiasta pois sekä käski kaikki viinapensaatkin hävittää.

V. 19. "Dionelaisemo" = Venus, jonka sanotaan olleen Dionen tyttären.

V. 35. "Getojen nurmet" se osa Thrakiaa, jossa Getit (vertaa
Massagetit, Goothit) olivat asumassa.

V. 66-68. Vanhat sivistyneet kansat panivat yleensä hyvin suuren
arvon ruumisten hautaamiseen. Kreikkalaisten ja Roomalaisten luulon
mukaan ei haudatta jäänyt kuollut voinut saada rauhaa Manalassa.

V. 75. Delon saaren, jota tällä paikkaa tarkoitetaan, kerrotaan ennen
ajelehtineen pitkin merta, kunnes Apollo sen kiinnitti nykyiseen
olopaikkaansa.

V. 76. Gyaros ja Mykonus ovat Arkhipelagin saaria.

V. 82. Ankhises oli vähää ennen Troijan sotaa ollut Delon kuninkaan
Anion vieraana.

V. 85. Thymberilainen on Apollon liikanimiä.

V. 104. Kreeta on nyk. Kandian saaren vanhempi nimi.

V. 108. Rheteum oli erään niemen nimi Troijan luona.

V. 111. Cybele-jumalattaren palvelusta, jota johtivat hänen pappinsa
Korybantit, vietettiin salaisesti rajuilla asetansseilla ja
vaskikastanjettejen tahi cymbalein helskyissä eräässä lehdossa
frygilaisen Kybelen vuoren rinteillä. -- Cybele kuvattiin leijonain
vetämänä vaunuissa.

V. 115. "Tuulet viihdyttäkäämme" nim. uhraamalla. -- Gnosian
maa = Kreeta, jossa oli Gnosus'en kaupunki.

V. 121. Idomeneys oli eräs Kreetan kuninkaita, joka myös taisteli
Troijaa vastaan; kun kotia palatessa häntä kohtasi myrsky, lupasi hän
Neptunolle uhrata ensimmäisen, jonka kohtaisi, kotia päästyä. Se olikin
hänen oma poikansa. Kun hän sittenkin tahtoi lupauksensa täyttää, nousi
osa kansasta kapinaan häntä vastaan sekä karkoitti hänet pois maasta.
Idomeneys läksi seuralaistensa kera Italiaan.

V. 124. Ortygia oli Delossaaren vanhempi nimi.

V. 126. Paros saarelta saatiin oivaa valkosta marmoria. -- Naxos,
Dontisa, Olearon ja Cykladat ovat saaria Arkhipelaagissa.

V. 131. Kuretot olivat Kreetan vanhimpia asukkaita, jotka, tarun
mukaan, näkivät Juppiterin syntymän ja peittääkseen lapsen itkua sekä
pelastaaksensa tään, sen isänisän Saturnon (= ajan, omia lapsiansa
nielevän jumalan) vainolta, helisyttivät vaskilevyjä. Tästä kiitokseksi
teki jumalatar Cybele heidät papiksensa (Korybantit, Kuretit).

V. 156. "Dardanian" = Troijan.

V. 170. Korython oli erään Etrurian maan vuoren ja kaupungin nimi
(Keski-Italiassa).

V. 212. Siitä kuin Thrakialainen kuningas Fineos oli -- toisen
puolisonsa kehoituksesta -- sokaissut edellisestä aviostansa
syntyneiden lapsien silmät, sai hän rankaistukseksi Harpyijat
niskoillensa, joista hän pääsi vasta sitten, kun oli tehnyt hyvän
työn Argonauteille, jonka vuoksi nämät kiitollisuudesta ajoivat
Harpyijat Strofadein saarille Välimeressä.

V. 270. Zakynthos, Dulikios, Samos, Nerito, Ithaka ja Teukate ovat
kaikki saaria Joonian meressä.

V. 272. Laertes oli Odysseyn isä.

V. 275. "Merimiehien kammoma temppeli" sen tienoilla olevien
vaarallisten karien tähden.

V. 280. Aktio on se paikka, jossa Oktavianus (keisari Augustus),
Vergilion suosija, voitti meritappelussa Antonion ja anasti yksivallan
itselleen v. 30 e.Kr.

V. 287. Aeneas lahjoitti, ajan tavan mukaan, voitetun kilpensä
templille.

V. 291. Faiakilaiset olivat Korfun entiset kreikkalaiset asukkaat.

V. 303. "Jäljennös-Simoïsjoki", s.o. joki, jonka Andromakhe ja Helenus
olivat niin troijalais-Simoïsjoen muistoksi nimittäneet.

V. 321. Akhilles oli rakastunut Polixenaan, Priamon tyttäreen, ja pyysi
tätä puolisokseen. Vieteltynä Apollon temppeliin, muka morsiantaan
vastaan-ottamaan, murhasi hänet siellä Paris. Tästä syystä teloitti
Troijan valloituksen jälkeen Akhilleen poika Pyrrhus Polixenan tuon
hautakummulla.

V. 328. Ledan tyttärentytär Hermione oli kihlattu Oresteelle.

V. 331. "Pahan työn vuoks." -- Agamemnonin Troijan sodassa ollessa
vietteli Aigistho tuon puolison Klytaimnestran, jonka suostumuksella
hän tappoi Agamemnonin, juuri kun tää palas Troijan sodasta. Sama
kohtalo olis kohdannut Agamemnonin poikaakin Orestesta, ellei tään
sisar Elektra olisi hänet pelastanut. Orestes pakeni, mutta 8 vuotta
myöhemmin palasi hän jälleen ja murhasi Aigisthon sekä äitinsä. Äitinsä
murha ei suonut Oresteelle sinis rauhaa, kunis hän tuli Areopagin
(tuomarikunnan) tahi, toisten mukaan, Minervan tuomion kautta viastaan
vapautetuksi ja raivostaan päästetyksi.

V. 340. Andromakhe tahtoi kai jatkaa katkaistua lausettansa tähän
tapaan: "on synnyttänynnä Kreusa", -- vaan arvasi Aenean surullisesta
muodosta, ettei Kreusa enään ollutkaan elossa ja katkaisee sentähden
lauseensa.

V. 360. Klaros oli kaupunki Jooniassa V.-Aasiassa, jossa oli Apollon
temppeli. Täällä ennustettiin laakeripuun palamisesta; jos se rätisi
palaessaan, merkitsi se hyvää, -- muuten päinvastoin.

V. 361. Lintujen laulusta ja lennostakin ennustettiin.

V. 376. "Satu" sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä kummallisia
elon vaiheita (ruots. äfventyr).

V. 396. Etelä-Italian rantamailla, joita tässä tarkoitetaan oli niin
paljon kreikkalaisia siirtolaiskaupunkeja, että sitä sen vuoksi
kutsuttiin Suureksi Kreikaksi. -- Hiukan jälemmin mainitut paikat
olivat kaikki siellä. -- Naryko, Lyktos ja Melibea osoittaa
kreikkalais-siirtolaisten entisiä kotikaupunkeja joista he olivat
Italiaan tulleet.

V. 420. Scylla ja Kharybdis olivat kaksi merimiehille vaarallista
kohtaa Messinan salmen kummallakin puolella. Scylla (nyk. Scilla) on
korkea, pienempien karien ympäröimä kallio Italian puolella ja Kharybdis
(nyk. Kalofaro) on vaarallinen meren kurimus, joka, eräiden tuulten
vallitessa, synnytti ankaran meren kuohun. Tarun mukaan oli loitsija
Circe mustasukkaisuudessaan muuttanut Sardinian kuninkaan Forkon
tyttären Scyllan merihirviöksi. -- Kharybdis, Neptunon tytär, oli
varastanut eräitä Herkuleen härkiä, josta syystä Juppiter paiskasi
hänet salamallaan siihen merenkurimukseen, joka hänestä sai nimensä.

V. 441. Kumee oli kreikkal. kaupunki Kampaniassa.

V. 442. Avernon järvet luultiin olevan yhteydessä Manalan kanssa, siksi
sanotaan niitä "haltiokkaisiksi." Nimi merkitsee suomeksi "linnuton",
kosk'eivät mitkään linnut voineet viihtyä niiden luona, niistä
nousevien rutollisten höyryjen vuoksi.

V. 466. Dodona oli erään Epiron kaupungin nimi, jossa oli Juppiterin
temppeli ja ennustuspaikka (oraakkeli). Templin ympärille oli
kattiloita ripustettuna, joiden soinnusta sitten ennustettiin.

V. 506. Ceraunilais-vuoret pohjoispuolella kreikkalaista Epiroa
tunkevat Akroceraunian niemenä mereen, josta on lyhvin merimatka
Italiaan.

V. 525. "Pikarin kruunaamiseksi" nimittivät muinaiset roomalaiset
tapaa, koristaa uhratessa pikaria kukkaiskiehkuralla.

V. 534-35. "Itse", nim. kaupunki, "on kätkössä", niemen takana. Tämä
hamina oli lähellä nykyistä Otrantoa.

V. 551. Herakles (= Herkules) oli tarun mukaan Tarenton kaupungin
perustaja.

V. 552. Lacinia niemi, jolla muinoin oli Junon temppeli, oli vähän
matkaa muinaisesta kreikkal. kaupungista Krotonista.

V. 553. Scylaceum, nykyisen Sqvillacen kaupungin seutu Bruttiassa, oli
vaarallinen myrskyjensä vuoksi.

V. 578. Encelados oli eräs jättiläinen (Titaani), joka yritti
valloittaa taivaan, mutta jonka Juppiter löi ukonnuolellaan ja laski
Aetnan tulivuoren hänen vielä elävälle ruumiilleen.

V. 587. "Sydän yötä" sanotaan "ajattomaksi" tässä siitä syystä, kun ei
taivaan kappalten liikunnosta voitu päättää, min verran yötä olis
kulunut.

V. 687. "Pelorin ahingolta" s.o. Messinan salmesta.

V. 689. Pantagia on eräs pieni Sicilian joki, -- ja Thapsus on niemen
nimi Megaran lahden luona.

V. 693. Plemmyrion on myöskin niemen nimi, joka Ortygian saaren kera
suojelee kuuluisan Syrakuusan kaupungin sataman.

V. 695. Alfeus on joki Kreikan maan Elis-maakunnassa, jonka hoettiin
kulkevan meren alate ja yhtyvän sicilialaisen Arethusa-virran
lähteihin.

V. 698. Helorin merikaupunki oli Syrakuusasta etelään.

V. 699. Pakhynon niemi on Sicilian eteläisin kärki.

V. 700. Kamarina oli Sicllian etelärannalla. Tään kaupungin luona oli
suo, jota oraakkeli oli kieltänyt kuivattamasta. Siitä kiellosta eivät
asukkaat huolineet, mutta siksipä pääsivätkin viholliset tään suon
kautta kaupunkiin ja sen valloittivat.

V. 703. Akragas on vuoren nimi, jonka luona suuri, komeista
rakennuksistaan kuuluisa Agrigenton kaupunki muinoin oli.

V. 705. Selinus oli melkoinen kaupunki Sicllian lounaiskulmalla.

V. 706-707. Lilybeum ja Drepanum (nyk. Trapani) olivat kaupunkeja
Sicllian länsipuolella.



NELJÄS LAULU.

Dido.


Ainehisto.

Dido rakastuneena valittaa huoliansa sisarelleen Annalle, joka
kehoittaa tätä ottamaan Aeneaan puolisokseen (1-55). -- Didon rakkaus
(56-89). Juno kehoittaa Venusta suostumaan siihen, että Aeneas naisi
Didon, johon tämä suostuu sillä ehdolla, ettei Sallimalla olisi mitään
sitä vastaan (90-128). -- Dido ja Aeneas lähtevät metsästykselle; Junon
toimittamat häät (129-172). -- Maine kertoo tästä Didon entiselle
kosijalle Jarbaalle, joka sen vuoksi valittaa Juppiterille (173-218).
-- Juppiter käskee Merkurion viemään Aeneaalle jyrkän käskyn lähtemään
Libyasta, jonka Merkurio, laskeuttuaan ensin Atlaalle, toimittaa
(219-278). -- Aeneaan pula (279-295). -- Kuningattaren haikea murhe ja
Aeneaan teeskennelty tylyys (296-392). -- Aeneaan jo matkaan
varustautuessa kokee Dido, lähettämällä sisarensa Annan, edes viivyttää
matkaa, mutta kaikki turhaan (393-449). -- Dido päättää lopettaa
päivänsä, jota päätöstään edistävät luullut näkemänsä julmat aanat
(450-473). -- Aikomustansa salaten, pyytää hän sisartaan laittamaan
rovion sisälinnaan, jolla poltettaisiin, loihtia-naisen neuvon mukaan,
kaikki muistomerkit Aeneaasta ja hän siten loitsuneuvoilla pääsisi
tuskastaan (474-521). -- Didon mielenmyrsky yöllä (522-552). -- Aeneas
saa käskyn Merkuriolta lähtemään pois maasta, jonka tekeekin (553-583).
-- Didon epätoivo ja raivo aamulla nähdessään laivat jo merta
kyntämässä (584-629). -- Dido käskee eukon Barcen hakemaan Annan ja
tään poistuttua, nousee roviolle, jossa päättää miekalla päivänsä
(630-692). -- Juno säälien kuolevan tuskia lähettää Irin häntä niistä
vapauttamaan (693-705).


    Vaan kuninkaatar jo haavoitettuna raskahan kaihon
    tuntevi suonissaan sekä oudossa leimussa riutuu.
    Mielehen taas palajaa urohon avut, taas suvun suuri
    kunniakin; syvähän sydämeen puhe kuin jalo muoto
    juurtuvi vain eik' suo jäsenillensä rauhoa kaiho.                5
    Toisen päivän koi jopa Febon soihdulla valkas
    maita ja poisteli taivaan kannelta kostean tahnan,
    kun sisartaan yks'mieltä hän haaveksien puhuttelee:
    "Annani, siskoni, mitk' unelmat levotont' mua vaivaa!
    Kuinkapa arvohikas majallamme on tullunna vieras!               10
    Kuink' on muodoltaan jalo! Kuink' uros urheamieli!
    Ei ole uskoni turhaa, ett' jumalain suvust' on hän;
    varmahan uskon sen: pelokkuushan on kehnojen merkki.
    Voi, mit seikat hän koki, millaiset sodan käynnit
    kertoil! Ell'eip' ois luja mieleni enk' vakavast' ois           15
    päättänyt, etten naimisliittohon aijo ma käydä,
    sitten kuin ens'lempi mun kuolohon raueten petti,
    ell'eivät mua inhottais hääsuojat ja soihdut:
    ehkäpä ainoan tään vian alle ma lantua voisin!
    Anna, sen tunnustan ett' mieheni, koidon Sykhaeon               20
    kuoleman jälkeen, kun Penaatit velimurha se tahras,
    ainoa tää mun mieleni käänsi ja syömmeni saattoi
    horjumahan; taas entisen leimun jälkiä tunnen.
    Ennenpä toivosin tok' ahmaan mun nielevän taikka
    ett' isä kaikenvaltias mun Manalaan salamallaan,                25
    Tuonenki kalpeahaamujen yön syvän valtahan veisi,
    ennenkuin, Siveys, sua loukkaan tai lakis hylkään!
    Hän mun lempeni vei, joka ens' minut itsehens' liitti;
    hän sen myös pitäköön, -- omans' olkohon hautahan asti!"
    Lausui näin; hykertyin alas sitten purskahti itkuun.            30
       Annapa vastaa: "Oi sisar, armahisemp' elämääni,
    ainako nuoruuden kuluttaisit yksinäs surren,
    et sulolapsia sais, Venuksenkan' et auvoa tuntis?
    Tuostako tuhkan tai Manan haamujen huolivan luulet?
    Olkoon, ett'eivät surevaa kosijat ole saaneet,                  35
    ei Libyast' eik' Tyrosta muinoin; halveksit Jarbaan,
    päälliköt toisetkin, joit' Afrikan voittorikas maa
    tuottaa; oisitko myös miel'tehtosta lempeä vasten?
    Eikös mielehes juohdu, kennenkä sie asut mailla?
    Täältä Getulian linnat ja sortumaton sodass' kansa,             40
    saartavat raat Numidatki ja vierahill' ankara Syrtti;
    tuolt' erämaa vedetön sekä varsin raivosat Barkat.
    Vieläkö Tyrostakin sodan nousevaks mainita täydyn,
    uhkoa veljesikin?
    Luulenpa johdollaan jumalain sekä suosivan Junon                45
    Ilion laivojen ohjanneen kulun tuulella tänne.
    Millaiseks näkisit, sisar, linnas, min nousevan vallan
    moisesta liitosta! Teukroinkin asetten tukiessa
    millaiset urotyöt eik' Puunien kunnian nostais!
    Pyytäös vaan jumalain lupausta ja tehtyäs uhrit,                50
    huolehi vieraistas sekä keksiös viivytyssyitä:
    milloin pauhaapi meren myrsky, Orionin kuurot,
    milloin laivat on rikki ja lähtöä kieltävi taivas!"
    Mielen syttynehen täten lemmen leimuhun liehtoi,
    toivoa arvelevaisessa nosti ja karkotti kunnon.                 55
       Lähtevät temppelihin anomaan ens' alttariloilta
    rauhaa; uhraavat tavan jälkehen määrätyt lampaat
    kunniaks lain tekijän Cererin, Febon sekä Bakkhon,
    Junonpa varsinkin, avion sitehet joka hoitaa.
    Maljoa oikeallaan pitäen tuo kukkea Dido                        60
    viiniä valkoisen vasikan kaas sarvien keskeen;
    tai jumalain kuvien edess' alttarin rasvasen luona
    kulkee, viettää uhrissa päivän ja auotun raavaan
    rintahan tuijottaa, sisälmyksistä neuvoja urkkein.
    Voi povarein vähämieli! Mit' auttavat raivoa enteet,            65
    taikkapa templissä käynnitkin! Yhä vaan tuli vieno
    syö ydintään, sydämess' yhä vain kipu kalvava kiihtyy.
    Hehkuu onneton Dido ja kaupungiss' yhä häilää,
    hurmaellen, vasaman kuni haavasta hirv', johon kaukaa
    huolettomaan osui Kreetan lehtojen keskessä paimen,             70
    rautasen peitsensä vainotessaan ump'mähkähän lentoon
    paiskaten; tuo paeten samoaa salot, Diktonki vaaran
    oudat, mut kylessään tuhon tuottava riippuvi keihäs.
    Milloin Aeneaan mukanaan vie linnansa keskeen,
    näyttäen Sidonin aarteit' ynn' yrityksiä linnan;                75
    alkavi lauseen, mut puhe kesken taas pysähtyypi;
    milloinp' ehtoonnuttua, kestiä taas halajaa hän,
    pyytäen hartaast' Troijan vaivoja taasenki kuulla,
    taasenki tarkastuksine riippuvi kertojan suusta.
    Sitten kuin erottiin sekä laskevan kuun valo väistyy,           80
    tähdetki käskevät kun unehen aleten perätysten,
    yksinpä huolevi tyhjässä linnassa, tyhjähän sohvaan
    vaipuen; poiss'olevaa poiss'ollenki kuulevi, näkee.
    Tai sylihins', isän muodosta hurmaellenpa, Julon
    painaa, josk' edes näin vois suuren lempensä pettää.            85
    Ei aletut torit nouse, eivätkä huolehi nuoret
    toimistaan, tahi ett' sataman tahi sais varustukset
    vaimeiksi sotahan; työt seisovat kesken ja muurein
    hirveät huiput ja taivaan korkuhiset telineetkin.
    Vaan kun Juppiterin rakas puoliso huomasi Didon                 90
    lemmen turmiohon osuneen eik' arvosta yhtään
    huolivan, näin Venusta läheneepi nyt lausehin Juno:
    "Oivanpa kiitoksen sekä suuren saalihin saitte,
    sie sekä poikas! On tuo ylen suur, ylistettävä tenho,
    jospahan kaks' jumalaa yhen vaimon peijaten voittaa!            95
    En ole unhottanut sinun linnaamm' arkaelneesi,
    en ylevänkin Karthagon asunnoit' epäellees.
    Vaan mitä tarkoitat? Lopuks miksikä ottelus tähtää?
    Emmekö ennemmin avion sitehill' ikirauhan
    sääntäsi? Sen, jota oot halunnut sydämestäsi, sait nyt:        100
    lempeä hehkuvi Dido ja lempi jo luunsakin täyttää.
    Siis väki vallitkaamm' molemmat, samass' arvossa ollen,
    miehenäns' sitte hän palvelkoon Frygilaistakin vaikka
    huomenlahjatkin tyrolaiset ma valtahas annan."
       Hälle, -- kun vain puhuneen tämän teeskelymielellä huomas,  105
    vallan ett' Italian Libyan hän äärille kääntäis --,
    näin Venus alkavi vastauksensa: "Ken houkkopa tuota
    kieltäis, mieluummin ruveten kerallais sodan käyntiin?
    Jospahan vain asian, jota kerroit, Onnikin myöntäisi
    Sallimast' oon epävarmana vaan, jos Juppiter yhden             110
    aikosi kaupungin Tyron kuin Troijan lähökkäille,
    kansojen yhtyä jos hyväksyis, sekä liittoa laittaa.
    Sie olet puolisons'; sie rukouksella koetella mieltään
    voit. Mene; seuraan!" -- Näin kuninkaallinen Juno nyt lausuu:
    "Huolenan' olkohon tuo! Vaan milläpä lailla me aikeen          115
    voisimme täyttää, kuules, kun lyhyeen heti kerron.
    Onneton Dido ja Aeneas yhess' aikovat mennä
    korpehen metsästämään, kun huomenna juur' yleneepi
    Koitto ja taas sätehillään maan kehyksen kerittääpi.
    Pilvenpä ruittuisen, rakehikkahan syydän ma näiden             120
    päälle ja, metsästys-apajoin ritarjoukkojen outaa
    innolla kierrelless', ukonilmalla järkytän taivaan.
    Erkanevat toverit ja he peittyvät synkkähän yöhön:
    Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan.
    Läsn' olen siellä ja, jos sun tahtosi vankaksi jääpi,          125
    liitän nää avion sitehell', omaksens' hänet lausuin.
    Sielläpä olkohon häät!" Anovallen vastustamatta
    myöns' Venus, keppoisten sepityksilleen hymyellen.
       Kunpahan valtameren yleten vaan Koitar jo jätti,
    niin rusottaiss' sen läks paras nuoriso portista vieden        130
    harvat verkot ja paulat kuin levykärkiset keihäät,
    läks myös Massylian hevosmiehet ja vainusat koirat.
    Suojassa viivähtävää kuninkaatarta kynnyksen luona
    oottelevat ylimykset ja suitsijahan jymyjalka
    vaahdottaen pureksii, purpurasta ja kullasta hohtain.          135
    Vihdoin astuvi hän esihin, jälessään iso seura,
    kullan reunuksiseen puetettuna sidonilaiseen
    vaippahan; kullasta häll' on viine ja suortuvat solmii
    kulta ja purppuravaattehen kiinnittää soma solki.
    Tännepä myös frygilaistoverit sekä hilpeä Julus                140
    saapuvat. Itsekin Aeneas ihanampana muita
    seurahan yhdistyy sekä joukkoja järjesteleepi.
    Jommoinen on Apollo kun talv'asunnon Lykiassa,
    Xanthonkin joen hylkää, saapuen äitinsä Deloon,
    uudistamaan ilojoukkojahan; luon' alttariensa                  145
    Kreetat kuin Dryopit remuaa, sekasin Agathyrsit
    kirjotutkin; Cynthon kuin harjulle nousten se hiuksens
    liehuvat kaunistaa kukin sorjaks ja kullalla kruunaa,
    keihäät kuin olallaan heläjää: näin käi keveästi
    Aeneas, sulo loisteli näin näöstään ylevästä.                  150
       Sitte kun vuoristoon oli tultu ja korpehen jylhään,
    tiettömähän, pukit villit jo kallion huipulta kiitäin
    kiipasevat mäkilöilt' alas, hirvien laumakin laukkaa
    aukean tannermaan ylitsen nyt toiselta puolen;
    tupruttain paossaan tomupilviä, mäeltä se lähtee.              155
    Poikapa Askanius ilakoi hevollaan tulisella
    notkelmassa ja milloin näit' sivuaa tahi noita,
    pelkurien otusten sijahan hän vuorilta toivoo
    karjun vaahtoavan tahi leijonankin kohatakseen.
       Sillävälin jyrinällä jo suurella alkavi taivas              160
    synkistyä, rakehein kera ruittosakin sade puhkee.
    Troijan nuorison kanss' sekasin tyrolaistoverit ynn'
    arkaillen Venuksen pojanpoikakin dardanilainen
    nurmilta kaikkovat, kun vesi vuorilta koskina syöksyy.
    Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan.                  165
    Maa sekä naittaja Juno nyt antaa ensinnä merkin:
    leimuavat salamat, avion ylä-ilmakin tietää;
    vaikerehtain ulisee myös vuoren huipulla Nymfat.
    Päivä se turmiohon vei, tuo oli onnettomuuksiin
    alkuna. Sill' ei maineestaan eik' kunnosta huoli               170
    eik' enähän salalempenäns' kätkeä Dido sit' aijo;
    kutsuu sen avioks sekä näin nimittäin vian puoltaa.
       Äkkiä kulkeepi Libyan ison linnojen kautta
    Maine, se hirviö, jon vikevyydell' ei ole vertaa.
    Liikkeistään väkevöityy, matkasta voimansa karttuu;            175
    pelvosta pienenä ens, sepä kohta jo nousevi ilmaan,
    astuessaan mailmassa, jo peittävi pilvihin päänsä.
    Täänp' emo-Maan, jumalain vihan kiihoittaiss' sitä, viimein
    synnyttäneen sanotaan Ceeolle ja Enceladolle
    turmio siiviltään, jaloiltaan nopeaks sisareksi,               180
    -- hirviö hirmuinen, joll' untuvat kuin ovat tihjät,
    niin tiheät tähyssilmät on höyhenten all' (ime kertoo!),
    niin usein tuo suin suhajaa, höristää monin korvin.
    Taivon ja maan välystässä se lentää suihkavin siivin
    yön pimeäss', unehen eik' ummista silmiä vienoon:              185
    päivät vahtaellen sepä huonehen harjalla istuu
    tai torien kupuloilla, jost' kaupungit vavahuttaa,
    niin valettaan, pahoaan latellen kuin tottakin kertoin.
    Tää monenlaisella viestillä silloin kansoja täytti,
    tää iloten niin tehdyt kuin tekemättömät lauloi:               190
    tullehen Aeneaan, joka Troijast' on sukujansa,
    tällepä puolison arvon suonehen kaunihin Didon; --
    nyt koko pitkosen talven he keskenähän hekumassa,
    huoleti vallastaan, himon halvan orjina viettää.
       Näitäpä ilkeä haltiatar yhä miehien mieliin                 195
    kylvävi. Valtian Jarbaan luo heti kulkunsa suuntaa,
    tään sanomallaan kiihoittaa sydämen, vihat lietsoo.
    Ammon olj isä tään, emonaan garamantinen Nymfa;
    laajaan maahansa hän sata aimoa templiä laittoi
    Juppiterille ja alttariloit', ikitultakin sääs ja              200
    valvonnat jumaloill'; oli rasvaisna keto raavaan
    hurmeesta sekä seppelistään useoist' ovet kukki.
    Katkeran maineen kautt' tään syttyvi raivohon rinta;
    siks hoetaan jumalain pyhästössä sen alttarin luona
    paljon Zeyst' anoneen, käsiään ylös nöyränä nostain:           205
    "Juppiter kaikenvaltias, jolleka Maurien kansa
    atriat valmistaa ihapöydille, viiniä uhraa!
    Näetkö sä näit'? Tahi turhaankos salamain kuningasta,
    oi isä, pelkäämme? Vai syyttäkö pilvien leimut
    mieltämme kauhistavat? Jyrys taivahan turhako onkin?           210
    Naikkoinen, joka harhottuans' sai maassamme pienen
    kauppalan ostaneheks sekä jollen kynteä soimme
    rantaa, jonka me sallimme sääteä lait, -- aviomme
    hylkäs ja Aeneas tyrannin maakuntahans' otti.
    Tuopa nyt Paris akkamusmois sotajoukkions' kanssa,             215
    kiinnittäin hivuksiins', valuvaankin öljyä leukaans'
    Meeonimyssyn, -- tuo anastaa ylivallan; me lahjaa
    kantaa templihis saamme ja tyytyä tyhjähän arvoon!"
       Lausehin näin anovaista ja alttarihin ruvennutta
    kaikenvaltias kuuli ja nyt kuningattaren linnaan               220
    katsehen käänsi ja lemmestä arvons' unhottaneihin.
    Sitten Hermeellen puheleepi hän käskien näitä:
    "Joutuos, poikani, kutsuos tuulta ja laskeu siivin:
    Teukrojen johdattajaa, joka Karthagossa nyt viipyy
    eikäpä linnoistaan, joit' Onni on suonunna, huoli,             225
    muistuta ynn' nopeaan vie käskyni ilmojen teitä!
    Ei emo kaunihin hänt' ole huovannut tämänlaiseks
    meill' eik' kahdesti säilynyt Hellenitaistossa siksi,
    vaan olevan se, ku voimakkaan, sotasen kukistaisi
    Italian, Teukron suvun korkean taasen ku alkais,               230
    saattaisi koko maankin tottelemaan lakejansa.
    Ellei semmoisten asiain halu kiihota häntä,
    eikäpä kunniastaan hän kehtaa vaivoa nähdä:
    kieltäiskös isä Askanioltakin linnoja Rooman?
    Minkäpäs aikoo? Tai mitä toivoen hän vihollisten               235
    viipyvi maass' eik' ausonilaissuvust' eik' sure maista?
    Purjehtikoon: se on käskyni summa; se ilmota hälle!"
       Lausui. Käskyä tuo ylevän isän seurata aikoo:
    ensinnä jalkoihinsa hän kullatut anturat solmii,
    jotkapa siivin hänt' ylähällen tai meren poikki                240
    tai yli maan kuni kiitävän tuulen puuskassa vievät;
    ottaa sauvansa sitten, jolla hän Tuonesta kutsuu
    vainain sieluja tai muit' Tuonehen synkkähän laittaa,
    suop' unen, poistaa sen sekä kuolosta aukovi silmät;
    tuohonpa luottaen tuulilla kulkee, ui läpi synkkäin            245
    pilvien. Hän jopa lentäen Atlantin kovan huipun
    korkeat rintehet huomaa, tuon, tukena joka taivaan,
    Atlantin, min peittyvi synkkihin pilvihin aina
    kukkula mäntyinen, vihurit, satehet jota pieksää:
    niettää olkiahan lumivaippa ja leu'asta äijän                  250
    syöksyvät kosket ja jääss' on kankea, hirveä parta.
    Tännepä laukuillen tasasiivin Kyllenialainen
    seisahti; paistikkaan suhahtaa meren pintahan täällä
    kaijan lailla, mi kiertää pitkin rantoja, pitkin
    myös kalasärkkiä, laukuillen meren pinnalla aivan.             255
    Juuripa näin lens' nytkin taivon ja maan välystässä
    rantahan hiekkaisen Libyan tää äijänsä luonta,
    halkoillen vihureit' samotessa Kyllenialainen.
       Tultua siivikkäin jaloin afrikalais-majojen luo,
    linnaa Aeneaan näki vahvistamass', asunnoita                   260
    uudistamassa; sen vyöll' oli jaspistähtinen miekka,
    tyrialainenki purppuraviittansa hohtaen riippui
    harteillaan, rikas joit' oli antanut lahjaksi Dido;
    kultasill' langoillaan se olj tään puvun kirjonut taiten.
    Oitispa tiuskaa: "Karthagon perustuksia korkeen                265
    siekö nyt laitat ja armastellen sorjaksi pyydät
    linnaa, voi! oman valtasi hyödyn unhottaneena?
    Its' jumalain mun valtias tänne Olymposta laittoi
    kirkkaastaan, joka maan sekä taivaan voimalla hoitaa;
    käskien saattaan tään sanoman nopeaan läpi ilman:              270
    Minn' pyrit? Tai mitä toivoen sie Libyan venyt mailla?
    Ellei semmoisten asiain sua kunnia koske,
    etkä sä kiitokseksesi kehtaa vaivoa nähdä,
    katsos Askanioon kohovaan, perintönsäkin toiveet
    muistaos, Italian joka maan on saava ja Rooman                 275
    vallankin!" -- Näin lausuttuansa Kyllenialainen
    keskeyttäin puhettaan jopa ihmishahmonsa heitti,
    kauaskin näkyvistä jo ohvahan ilmahan haihtui.
       Tuostapa Aeneas ylen hämmästyy näkemästään,
    hiuksensa pöyristyvät sekä äänensä kurkkuhun tarttuu.          280
    Pois haluaa paeta, sulosetkin hyljätä seudut,
    säikähtäen jumalain manausta ja käskyä jyrkkää.
    Voi, mitä tehdä? Kuin puhuen kuningattaren raivon
    uskaltais asettaa? Kuin alkais ens' puhettansa?
    Miettehet lennellen nyt häilyvät sinne ja tänne,               285
    horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa.
    Tää ajatus epäröivästä näyttihe parhaimmalta,
    käskeä Mnestheon, Sergeston sekä urhon Kloanthon
    valmistamaan alukset salass', saamahan kumppanit rantaan,
    toimittamaan asehetkin; vaan mikä muutoksen syyn' ois,         290
    nuo salatkoot; sill'aikaa itse hän, kun paras Dido
    tiedotta olj eik' lempensä luullut murtuvan koskaan,
    koittais luoksensa päästä ja, kun sopivin olis aika,
    sen lepyttäis kuten vois parahittain. Oitispa kaikki
    käskyä noudattaa iloten sekä tehtävät täyttää.                 295
       Vaan kuninkaatar -- ken voiskaan lempivän petteä! -- vehkeit'
    aavistaa sekä oitis matkamme aikehet kuuli,
    -- hän, joka syyttäkin pelkäs. Ilkeä mainepa kertoo
    raivoavallen laivamme laitokset, eron hankkeet.
    Neuvotta riehuen vimmassaan koko linnoa pitkin                 300
    kiitääpi, kuni Raivotar, palveluksen alettaissa,
    hourii, kun sitä kiihoittaa kolm'vuotiset Bakkhon
    juhlat ja yöllä se äänen Cithaeronin ulvovan kuulee.
    Vihdoin Aeneaalle hän näin nimeten saneleepi:
       "Vieläkö peittääkin valapattoinen rikostyötäs               305
    voivasi toivoelit sekä varkain maastamme mennä?
    Eikö mun rakkautein eik' muinaiset lupaukses,
    eik' pidättää voi Didon aikoma hirveä kuolo?
    Vai joko talvellakin sie laivastoas varustellen
    rientäisit merellen Puhurin parahimpahan myrskyyn,             310
    julmuri? Kuinka? Jos et kedot oudot ja vierahat suojat
    etsiä täytys' ja viel' ikä-Troijakin seisosi, tokkos
    sittenkään rajullen ulapalle sä lähtisit laivoin?
    Mua pakenetkos? Näiden kyynelten, kätes kautta,
    kosk'en itsellein enähän, poloin, jättänyt muuta,              315
    naimisliittomme ynn' aletun avion anon kautta,
    sulta jos ansainnut olen minkään tai sinull' yhtään
    oon rakas ollut: huoneeni perihukkoa sääl' ja,
    jos rukouksista yhtähän huolit, -- heitä se aikees!
    Sun takias Libyan väki, paimentolais-tyrannitkin               320
    vainoavat mua, on Tyrit äissään; sun saman vuoksi
    sammui kainouskin, joka ennen mun tähtihin nosti,
    kunniakin --. Mihin kuolemahan minut hylkäsit, vieras?
    Tää nimi ainoastaank' enähän nyt puolisostain jäi?
    Miksipä viivyn? Ettäkö Pygmalion veli muurit                   325
    syöksisi maahan ja mun veis vankina Getulo Jarbas?
    Kuitenki jos mull' ennen sun pakoais edes saatu
    ois sikiös, jos mullen pienonen linnassa leikkis
    Aeneas, näöllään joka muistuttais sua mulle,
    enpähän vallan mie petetyks enk' hyljätyks näyttäis!"          330
       Lausui. Juppiterin tuo käskystä tyynenä katseens
    säilytti; ponnistaen surun rintansa alle hän painoi.
    Vihdoin vastaapi vähän: "Sull' en, joita sa paljon
    lausua voit luetellen, oi kuninkaatar, ma kiellä
    velkaunnein ylen, eik' mua harmita Didoa muistaa,              335
    kunnes on muistia mulla ja nää jäsenet elo täyttää.
    Nyt vähän asjasta lausun: en salavihkahan peittää
    aikonut tään paon, sit' älä usko, -- en puolison koskaan
    etsinyt soihtuja enkä mä tuohon liittohon tullut.
    Jos mun sallittaneen elon onneni huostassa viettää             340
    Salliman kautta ja ehtoni jälkeen huoleni hoitaa,
    ensinpä Troijan linnasta kuin omien sulosesta
    huolehin tähteest', ett' ylevät Priamon majat nousis,
    että mä voitettuin rakentaisin Pergamon uuden.
    Vaan nyt Italiaan isohon mua Grynen Apollo                     345
    pyrkiä, Italiaan Lykiankin käskivät arvat.
    Tääll' isänmaa, tääll' lempeni on! Sua foinikilaista
    naistakin jos ilahuttaa Karthagon linnoja nähdä,
    miks Ausonian maahan et Teukrojen soisi sa päästä?
    Onhan meilläkin oikeus etsiä muualta valtaa.                   350
    Taattoni Ankhiseen pelottaa ylen synkeä muoto,
    muistuttain mua maatessain niin kohta kun peittää
    varjolla kostea yö maat, tähdet kun kiiltävät nousee,
    huolettaa rakas Askaniuskin ja kärsimäns' vääryys,
    vallasta Italian jonk' estän ja Onnensa mailta.                355
    Nyt jumalitten airutkin, jonk' Juppiter laittoi
    -- pään molempain nimess' sen sanon! -- kiitäen ilmojen kautta
    käskyjä toi. Minä its' jumalan näin keskellä päivää
    astuvan linnaan; äänensä korvillaini ma kuulin.
    Heittäös tuskoittaa parullas mua, itseäs säästä!               360
    En tahallain pyri Italiaan."
       Näin puhuvaisehen syrjästä päin hän pitkähän katsoo
    silmin rauhattomin sekä kiirehest' astipa kantaan
    ääneti hänt' tähystää; vihastuin täten lausuvi sitten:
    "Ei ole haltiatar emos eik' sukus alkuna Teukro,               365
    petturi; vaan kivipaasistaan sinut synnytti julma
    Kaukaso, Hyrkanon sua tiikerit on imetelleet!
    Miks vihan kätkisin? Viel' tukalampaakos haen tuskaa?
    Huokasko itkustain edes? Vai värähyttikö silmääns'?
    Tai herahtik' edes kyynel? -- Säälikö lempeni tuskaa?          370
    Voih, mitä lausuisin ens'? Eikös mahtavin Juno,
    eik' isä Juppiter näit' enähän näe kostajan silmin?
    Ei kehenkään voi luottaa! Rannalle heitetyn, köyhän
    korjasin tuon, häll', mieletön, vallastaink' osan annoin;
    laivaston kadonneen sekä kumppanit turmiost' autin;            375
    -- haa, tuost' hulluksi voisin ma tulla! -- nyt arpa Apollon,
    nyt Lykian manat, nyt jumalitten airuen laittaa
    Juppiter julmia käskyjä tuomaan tuulien teitä!
    Tuo jumalain muka vaivaksi on, tuo huoli se heidän
    rauhansa vie! -- Sua en enähän pidä, enk' sanas kumoo.         380
    Purjehi Italiaan, mene vain, hae valtasi sieltä!
    Toivonpa, jos mitäkään voi hurskas pyyntö, sun saavas
    haaksirikossasi rankaistuksen ja muistella Didoo
    vielä sä saat usehin. Sua tunnon vaivalla kiusaan!
    Vaan vilu kuolema kun jäsenistäni henkeni viepi,               385
    sua yhä haamuna vainoon. Palkkasi saat, epäkelpo;
    sen saan kuulla ja tää huhu saapuu viel' Manalaanki!"
    Näin sanoen hän lausehet keskeyttääpi ja, ilmaa
    sairaana paeten, eroaa näkyvistä ja poistuu,
    jättäen pelvosta arvelevaisen ja mielivän paljon               390
    lausua. Ottaen vastaan raukean ruumihin piiat
    marmorisuojahan vievät ja laskevat patjalle rauhaan.
       Vaan jalo Aeneas, ehk' mielensä murhehtivaista
    lieventää teki, lohduttain sanoillaan surun poistaa,
    raskaast' huoaten suuresta lemmestä järkähtyneenä              395
    kuulevi kuitenkin jumaloita ja laivoill' lähtee.
    Teukrot jouduttavat jopa työtä ja korkeat laivat
    työnnetähän vesillen koko rannalla. Tervattu taika
    uip' jo; he tuovat metsistä lehtiset airojen aineet,
    pölkytki, kun paon kiire on, veistämätöinnä.                   400
    Näet koko kaupungissa sä rientävän muuttelevaisten,
    niinkuin muuraiset jyväko'on ison kimppuhun ryöstäin
    käyvät ja sen, ajatellen talvea, kätkevät talteen;
    pitkin nurmea käy jono tumma ja saalihin viepi
    ruohoss' ahdasta polkusta myöten; työntävi suurta              405
    ponnistaen olallaan osa aarta ja joukkoja toiset
    järjestävät, kurittain hitahait'; koko polvulla kiehuu
    työ. Oi, milläpä mielellä katselit, Dido, sä näitä!
    Kuinka sa huokailit, kun linnasta näit ylevästä
    laajalti puuhattavan satamassa, kun näit meren kaiken          410
    silmies eessä jo pauhaavan hälinäst' ilosesta!
    Armoton rakkaus, vain mihin et inehmoin sinä rintaa
    saata! Se itkuhun taas pakottaa, taas koetella käskee
    pyyntöä, taas anoen alistaa vihan lempensä alle,
    ettei koettamataan erohons' ast' jättäsi minkään!              415
       "Anna, sä riennettävän koko rannalla näet, miten kaikki
    yhtehen saa: jopa kutsuvat tuulia purjehet; laivain
    kokkihin kruunuja laittelevat iloten merimiehet.
    Tuskoa moista ma jos oon hankkia voinunna, voin myös,
    siskoni, kesteä sen. Oi, toimita kurjalle mulle,               420
    Annani, tää vain; sill' on vain sua tuo epäkelpo
    arvostanut, sull' uskonut on sydämens' salaisuudet;
    parhaimmin sopivan puhelaadun sä ynn' ajan tiedät!
    Mee, sisarein, kopeall' anoen vihamiehelle haasta!
    En Danaoin kera vannonut Troijan kansoa vastaan                425
    Auliissa, ma en myöskään laittanut laivoja Troijaan,
    en isäns' Ankhisen tuhan solvannut tahi haamun.
    Miks sanojain kovakorvaisna hän kieltävi kuulla?
    Minnekäs rientää? Koidolle armaalleen erolahjaks
    sois edes tään: odotelkoon tyyntä ja myötähist' tuulta!        430
    Entist' en enähän avioo, jonk' petti, ma pyydä,
    en ett' ilman jäis Lation sulomaita ja valtaa:
    aikoa tyhjää vain anon, raivollein levon hoivaa,
    kunnes kärsimähän opettaa kova onni mun kurjan.
    Armona ainoastaan sitä pyydän; siskoas sääli;                  435
    jos sen mulle sa teet, sen runsahast' sulle ma kostan!"
       Näin pyys; murhehtien sisar nää anomuksensa saattaa
    ain' yhä uudestaan. Mut tuot' ei liikuta mitkään
    itkut eik' mitäkään esitystä hän myöntyen kuule;
    Luoma sen kielsi ja leppeän miehen tukkesi korvat.             440
    Aivan kuin ijäkästä ja paksua tammea Alppein
    puuskat tuivertavat vihureillansa sieltä ja täältä,
    kilpahan koettaen kaataa; käy kohaus sekä kohta
    laajalti peittävät maata jo rungosta riivityt lehdet:
    mut on kalliollaan se: min verran latvone ilmaan               445
    nousee, niin syvält' työntää juurensa Tuontaki kohti:
    pyynnöillään uros näin alituisilla sieltä ja täältä
    ahdistetaan ja hän tunteepi jalomielisnä murheen,
    mut ei mielensä järky ja turhaan kyyneltä vuotaa.
       Silloin kohtalostaan epätoivossa onneton Dido               450
    kuoloa pyys eik' taivon kantt' enähän näkeväns' sois.
    Aikeessaan, elons' heittää, varsinki hänt' tukeaapi,
    kun näki lahjoja laskiessaan savutus-alttarille
    -- kertoilla kamalaa! -- pyhät nestehet mustuvan siellä,
    kaadetun viininki kun verivisvaks muuttuvan näkee.             455
    Ei puhu kellenkään näystään, edes ei sisarelleen.
    Paits' sitä linnassaan miesvainajans' muistoksi löytyi
    marmoritemppeli; -- tuota hän varsin hellästi hoiti
    kaunistaen sitehillä ja lehväis-kiehkurtamilla.
    Täältä hän ääniä kuullehens' luuli ja miehensä huudon          460
    kutsuvan häntä, kun maat yö synkeä peitti ja usein
    huuhkajan yksinähän katon harjalta hautaus-virttään
    voikuvan kuultiin, huutoja haikeit' ulvoen pitkään.
    Paljon on ennustajain sitä paits' pyhät entehet häntä,
    ennustaen kamalaa, pelotelleet. Hurmehtivaista                 465
    vaivaa Aeneaan tylymiel' unissaan; yhä yksin
    jäävänsä näyttää tai yhä seurata kulkevans' tietä
    loppumatont' Tyrolaisia etsien autosta maastaan:
    niinkuin Raivottarein väen näkee mieletön Pentheus,
    kahtena auringon sekä kahdeks' väittävi Theben:                470
    tai Agamemnonin poika Orestes, kun näytettäessä
    soihduin, mustinki käärmehin hän varustettua äitiins'
    templihin hirmuissaan pakenee, mut kostajat kohtaa.
       Kun siis raivonsa sai ylivallan, sortuen huoleen
    päätti hän kuolla ja itsekseen sen aikoa, tapaa                475
    miettivi; näin surevaa sisartaan puhutellen hän peittää
    aikeensa sekä kirkkahall' otsalla toivoa teeskel:
    "Löysinpä, Annani, keinon, -- onnitteles sisartaisi! --
    jolla ma saan hänet taas tahi lempensä paulasta pääsen.
    Okeanon rajan luon' on, laskevan auringon puolla,              480
    Aethiopein raja-äärillä paikka, joss' jättiläs Atlas
    käännyttää olallaan tulitähtisen taivahan kantta.
    Massyli-kansasta on papitar mull' laulettu sieltä,
    Hesperon templin vartia; tää lohikäärmehell' antaa
    ruokaa, tää pyhän puun omenoitakin vahtivi, mettä              485
    helmeävää levittäin, univalmunkin jyvä-appeit'.
    Tää, näet, loitsuillaan lupajaa kerittää surumielet,
    kuin vaan tahtovi, vaan muill' laittaa raskahat huolet;
    seisauttaa jokiveet, ta'a tähdetki taivahan kääntää;
    kutsuvi haamuja öillä ja maan näet jalkojes alla               490
    mylvivän, vuoriltakin alas astuvan saarnit. Ma vannon,
    armahin, kautt' jumalain ja sun kauttasi, siskoni, kuin myös
    kautt' ihapääs, ett'en tahallain minä loitsuhin turvaa.
    Sie salahan rovio sisälinnaan taivahan alle
    laittaos, miehen myös asehet, joit' tunnoton suojaan           495
    naulahan jätti ja vaattehet kaikk', avionki se vuode,
    jolla ma hukkaannuin, pane päälle! Sill' ilkeän miehen
    kaikkipa muistot loitsija polttoa käski ja neuvoi!"
    Vaikeni lausuttuaan; äkin kasvonsa kalpeus peittää.
    Eipähän luullut Anna nyt oudoill' lyylillä siskons'            500
    kuoloa peittävän eik' niin suureen raivohon mielens'
    saanehen, eik' pahempaa varo kuin erotessa Sykhaeon.
    Siks hänen käskyt hän täyttää.
       Vaan kuninkaatar, kun linnan keskessä taivahan alle
    laittoivat rovion pärehistä ja tammihaloista,                  505
    paikan sen seppelillään koristaa sekä lehvillä kruunaa
    -- hautansa, miekankin jätetyn asettaa yli paarein,
    vaattehet kuin kuvan, ei epätietoisna tulevasta.
    Alttarit seisovat siellä ja nyt papitar hajahapsin
    huutaapi jumaloit' useoit', Ereboo sekä Khaaoo,                510
    kolmenlais-Hekateta, kolm'muotosta neittä Dianaa.
    Vihmoi Avernon lähtenen myös mukaeltua vettä,
    kuun kumottaiss' hakien hepä niittävät vaskisin sirpin
    ruohoja tenhokkait', joiss' maitona on muju musta;
    myös haetaan hevon otsasta kiskottu onnenki kelme,             515
    tuon emän lemmeltä vieden.
    Jauhoja hurskaissa käsiss' alttarin luokse hän vei ja,
    riisuttuaan yhen jalkansa kengistä, vöin kerittyine,
    nyt anelee jumaloit' kuni kuoleva ynn' näkeväisii
    onnensa tähtiä; jos vaan lempivist' onnettomista               520
    huolivi ken jumaloista, hän muistoa, kostoa pyytää.
       Yö oli; uinostuneina jo nauttivat vienoa unta
    ihmiset mailla ja tyyntyivät meret raivot ja metsät,
    vierrenkin ratans' keskeltä siirtyvät tähdet ja kaikki
    maa asettui, elävät sekä kirjavasulkaset linnut,               525
    jotk' ovat läikkyvill' lammilla tai asuvat karumailla,
    ohdakkeisilla, -- kaikk' unt' yön tyvenessä he nautti,
    huolia lieventäen sekä unhottain elon vaivat,
    -- vaan ei raskasmielinen Dido nyt saavuta yhtään
    unt' eik' silmiinsä tahi rintaans' yön lepo saakkaan.          530
    Huolensa paisuvat vain, kons' yltyen rakkaus riehuu,
    kons' vihamielensä myrskyten kuohuu raivoavaisna.
    Näinpä hän hurmehtien sydämessänsä miettivi yksin:
    "Voih; mitä teen? Vai taaskos pilkaksi entiset yljät
    etsisin, paimentolais-avioitako taas tulis pyytää              535
    nöyränä, joihin jo niin monet kerrat halveksin mennä?
    Vai pitäs Ilion laivoja seurata, -- kaikkia Teukroin
    käskyjä? Ehkäpä siks, ett' auttamiain ilahuttais
    tai ett' entistä työtäni muistaen voisivat kiittää?
    Vaikka sen teen, ken sallisi mun? Aluksill' upeoille           540
    huolisko tuo vihatun? Voi onneton, etkö jo tunne,
    Laomedon suvun pattouden et vieläkän huomaa?
    Kuink'? Karaten jos seuraisin merimiehiä yksin
    riemutsevaisia? Taikk' ajasin takoaan koko Puunein
    joukolla; minkä ma Sidonin linnasta vein ulos äsken,           545
    -- taas merellenk' komentaisin sen tuulille purjehet antaan? --
    Kuole, kuin olet ansainnut; terä tuskasi poistaa!
    -- Sie, sisarein, minut kyyneltein, sinä vimmani tähden,
    ensin mun vaivoihin vajotit vihamieheni saaliiks.
    Miks viatoinn' en mie, avion osatoinnakin saanut               550
    viettää kuin elävät elämääni ja nää kivut päästä?
    -- En pitänyt lupausta, min tuhkalle tein ma Sykhaeon!"
    Näin valittaa yhä hän sydämestänsä murtunehesta.
       Korkeass' Aeneas peräkeulassa, lähtöhön aivan
    valmiina unt' otti jo toimittuaan asioistaan.                  555
    Tällepä ilmestyy levätessähän taas samanlaisna
    haltian muoto ja näin taas näyttihe muistuttavansa,
    Hermeen kalttaisna kokonaan, väriltään, puhunnalta,
    keltaseltai tukaltaan sekä nuoruuden ihaltansa.
    "Oi jumalattaren poika? Sä voitko nyt nauttia unta?            560
    Etkö sä mieletön näe, mitk' uhkaavat sua vaarat,
    etkö sä kuulekkaan huminaa Zefyrein mukahisten?
    Dido se rinnassaan tuhotöitä ja juonia miettii;
    kuolonsa päätettyään, vihan myrskystä mielensä kuohuu.
    Etköhän, kunnes voit paon täyttää, rientäsi poijes?            565
    Lankuista sinä näet meren viel sekavaksi ja julmat,
    loimottavat tulet näet sekä liekissä roihuvan rannan,
    näilläpä mailla jos siekoamass' sinut löytävi Koitar.
    Joutuhun arvelus heitä! On mutkikas, vaihtelevainen
    nainen ain'!" Näin lausuttuaan yön varjohon peittyi.           570
       Tuostapa Aeneas, pelästyksissään äkillistä
    hahmoa, nous unestaan sekä kumppanejaan havautti:
    "Nouskaatten heti miehet ja tuhtoillen ruvetkaatte!
    Irralleen pian purjeet! Haltia, korkean taivaan
    airut, kiiruhtamaan pakohon taas yllyttelee ja                 575
    katkasemaan pitoköydet. Seuraamme, pyhä airut,
    kenpä sä lienetkään, iloten taas käskysi teemme!
    Leppeenä tule auks sekä taivahalt' onnesat tähdet
    matkahan suo!" -- Näin lausuttuaan veti välkkyvän säilän
    huotrast' ja miekallaan sivaltain hän katkasi köydet.          580
    Kaikk' ilottaa sama into ja kahmaisten tavaran, he
    rientävät. Rannalta lähdetähän; meren laivat jo peittää:
    innolla soudetahan ja jo kuohutetaan siniselkä.
       Vaan jopa taas valoaan ihanaa sirotellessa maille
    nousee, jättäen Tlthonon kultasen vuotehen, Koitar.            585
    Niin pian kuin kuninkaatar päivän koittavan huomaa
    ikkunastaan, kun laivaston kiitävän pullehin purjein,
    rannaltai satamat aluksista jo tyhjäksi huomaa,
    kolmasti, neljästikin käsin kaunista rintoa lyöden,
    tukkaa keltaista repien: "Haa, Juppiter!" lausuu.              590
    "Pääsikö tuo menemään? Näin pilkkasko valtamme vieras?
    Miss' asehet? Miks' kaupungist' ei vainota häntä?
    Laivoja miks teloiltaan ei tempoa muut? Heti menkäät!
    Kaappaiskaat heti tulta ja purjehill', airoill' oitis!
    -- Voi, mitä lausun? Tai miss' oon? Mitä mieleni raivoo?       595
    Onneton Dido! Vastako nyt sua koskevat syntis?
    Silloin tuo sopi, kuin soit vallan! Haa lupaustaan!
    Haa vakitustaan, jonk' sanotaan isien Penateita
    kuljettavan sekä nostanehen olilleen isäns' vanhan!
    Enkös ottaen kiinn', repiä palasiks hänet voinut?              600
    Enk' upottaa merehenkin? Enk' toverinsa ja tuonkin
    Askanion telottaa, isällens' aterjaks asetella?
    -- Vaan epätietonen on sodan onni. -- No, olkohon; keitä
    säikkysin kuolohon aikoen? Leirin ma polttanut oisin,
    täytellyt toritkin tuliloilla, mie pojan, taaton,              605
    tuon koko matkuen kuin myös itseni tappanut oisin!
    Aurinko, sie joka maan valollas teot kirkastat kaikki,
    siekin nää minun huoleni tunteva, tietävä Juno,
    sie, Hekate, jota kaupungin kadull' ulvotahan öill',
    julmat Raivottaret sekä haltiat kuolevan Didon,                610
    näitä te kuulkaatten pahoill' antaen ansiopalkan;
    kuulkate nää rukoukset: jos täytyy ilkeä päänsä
    päästä valkamahan sekä saapua purjehin maille,
    Juppiter jos tahollaan sitä vaatii, tuon lopuks suokoon:
    taistolla häirittäköön suku julkia ynn' asehilla,              615
    syöstynä maastaankin, erotettuna Julonsa luonta,
    pyytäköhön apua sekä nähköön heimonsa kurjaa
    surmaa! Älköön, kun tukalan lakon sääntöjen alle
    antautuu, hän valtoa tai sulopäiviä nähkö!
    Haudata sortukohon soramaalle se aikoans' ennen!               620
    Tää rukoukseni, -- tään lopuks vuodattaen veren lausun!
    Silloin, Tyro, sa heimos kuin koko nousevan polven
    harjottaos sotahan sekä laittaos tää tuhallemme
    uhriksi! Älköhön kansoill' lempeä, liittoa olko!
    Kerranpa nouseepi eräs kostaja luistamme vielä,                625
    jok' kadottaa tulin, miekoin dardanilais-tulokkaita,
    nyt tahi vastedes, jolloin suo tähän voimia aika!
    Rantoja rannat, aaltoja aallot ja miekkoja miekat
    vastaelkoot! Sotikoot yhä itse ja lastenki lapset!"
       Lausui näin sekä kaikkia seikkoja hiljahan mietti,          630
    pyytäen min pikemmin vihatust' elämästänsä päästä.
    Barcelle, hoitajallen hän Sykhaeon lyhvehen lausuu,
    -- sill' omans' muinaisen isänmaan tomu musta jo peitti:
    "Käskes, armas hoitaja, Annan, siskoni tänne;
    pyydä kiiruhtamaan pesemään jokiveellä sä ruumiin,             635
    tuokoon myös elukat mukanaan sekä neuvotut uhrit;
    tulkoon niin! Sinäkin pääs' lyylimänauhoin peitä!
    Uhrit Plutollen nuo, jotka jo uhrata aijoin,
    täyttää mieleni on sekä huolillein lopun tehdä,
    antaen dardanilaisen pään rovion tulen valtaan!"               640
    Näin nimes. Ämmäpä tassuttain, min kerkesi, läksi.
       Vaan vapisten sekä julmast' aikehest' raivona Dido
    silmiltään verinen sekä poskeinsa vapistessa
    pilkukkaiden ja vaalistuen lopustaan lähisestä,
    syöksähtää sisälinnansa suojaan; tääll' ylevälle               645
    raivoten nouseepi roviolle ja Dardanilaisen
    miekan paljastaa; ei pyytänyt hän sitä tuohon.
    Täällä kun Iliolaispuvut huomaa, kun tutun vuoteen,
    viivähti itkemähän hyrähtäin sekä mielensä malttain,
    painaa patjalle pääns' sekä nää lopuks lausehet lausuu:        650
    "Jättehet oi suloset, kunis Onni ja haltia salli,
    ottakaten elo vastaan, mun vapahtain murehista!
    Oon elänyt sekä onneni suoman tieni jo päätin;
    kohtapa nyt Manalaan mun aimokas haamuni astuu.
    Kuulun kaupungin perustin, omat muurini näin jo;               655
    mieheni kostin ja veljeni rankaisin tihomielen;
    onnellinen, oi onnekas liianki, eivät jos koskaan
    koskenehet olis rantaan Dardanilaisien laivat!"
    Äänsi ja kasvonsa patjahan painain: "Kostota kuolen,
    kuolkame kuitenkin!" -- nimes. "Näin hyvä Tuonehen mennä!      660
    Nauttikohon ulapalt' tuo silmillään tätä tulta,
    hirveä Aeneas, mukanaan tuhon entehet vieköön!"
    Näin nimes; silloin tään näkevät juur lausuttuansa
    piiat syöksyvän miekkaansa sekä hurmehest' säilän
    höyryävän, kädetkin verisiks'. -- Heti suojissa huuto          665
    nouseepi; huhu hämmästyneessä sen linnassa kertoo;
    itkusta, voihkamisesta ja myös polotuksesta vaimoin
    huonehet voikahuvat, valituksia taivaski kaikuu:
    aivan kuin vihollisten päästyä syöksysi kaikki
    Karthago tahi muinonen Tyro ja raivosat liekit                 670
    temppelien, asuntoinki jo pitkin harjoja leimuis.
    Kuulevi häimertyin, hälinää levotont' aristuu ja,
    kasvojans' raadellen sisar kynsin ja rintoa nyrkin,
    joukon keskite juoksee lausuen erkanevalle:
       "Tuotako tuo olikin, sisar? Saatoitkos mua pettää?          675
    Tuotako tään rovion tulet, alttarit tarkottivatkin?
    Voi, mitä ensin ma, hyljätty, itken? Halvaksko siskon
    kuolosi seurahan katsoit? Suonut sen onnen mull' oisit,
    ett' molemmat sama tuska ja hetk' ois miekalla lyönyt!
    Siksikö viel, lavan tein käsilläin, jumaloit' isänmaamme       680
    pyysin, julman sun ett' erotess' siten, poissa ma oisin?
    Sie hukutit, sisar, mun sekä kansan ynn' ylimykset
    sidonilaiset ja linnas! Tuokate vettä, ma että
    huuhtosin haavan ja jos viel' yhtähän liikkuvi henki,
    suulla sen korjaisin!" -- Nimeten ylähälle jo astuu,           685
    tainnoksiss' olevaa sisartaan pitelee sylissänsä
    huokaillen sekä vaatteellaan veren kuivaten mustan.
    Raskait' aukaista koki silmiä Dido ja taasen
    vaipui; rinnassaan korisee syvä turmion haava.
    Kolmasti käsivarrelleen nojaten kohoaapi,                      690
    kolmasti putos vuoteelleen sekä sammuvin silmin
    päivän etsielee valoa ja sen löyttyä huokaa.
       Kaikenvaltias Junopa silloin, säälien pitkää,
    vaikeeta eron tuskaa, laitti Olymposta Irin,
    hengen taistelevan ett' irrottais jäsenistä.                   695
    Kun tahost' ei jumalain eik' ansaiten eron kuollut,
    -- vaan polonen elon katkasi äkkiä raivohon joutuin --
    eikä Proserpina viel' kiharaa ole poistanut hältä
    otsalta eikäpä pääns' Manan kätköhön vihkinyt vielä.
    Kastekas Iris siis läpi taivaan sahrami-siivin                 700
    lentävi kimmeltäen tuhansin värin päiveä vasten,
    sitt' yli pään pysähtyy: "Mie tään vihin vallalle Tuonen
    käskyn jälkehen uhriks ja ruumiistas sinut päästän!"
    Näin nimeten kädell' oikeallaan hän suortuvan leikkas.
    Kerrallaan eros lämpö ja ilmoihin elo haihtui.                 705


Viitteet:

V. 42. "Tuolt'" (nim. saartaa) "erämaa vedetön", s.o. Saharan suuri
erämaa. Karthagon hävityksen jälkeen (v. 146 e.Kr.) kerrotaan osan
Karthagolaisia paenneen Saharaan sekä perustaneen siellä Tombuktun
nykyjäänkin vielä löytyvän kaupungin sisä-Afrikaan.

V. 72. Dikton, vuori on Kreetan saarella.

V. 73. "Outa" = metsä.

V. 146. Delos-saarella, jossa oli oraakkeli, kävi neuvoa kysymässä
Kreetalaisia, Dryopeja (Kreikan maalta Parnasson vuoren tienoilta,
Epirosta ja Thessaliasta) sekä kirjottuja (= tatueerattuja) Agathyrsejä
Scythiasta; siis etelästä, lounasta ja pohjosesta.

V. 166. Maa, kaikkien emo, oli avioliiton suojelia; se antoi merkin
järistyksensä kautta, mutta Juno, alemman ilmakehän haltija, ukkosen
kautta. -- Juppiter vallitsi ylempää ilmakehää.

V. 167. Runoilijain mukaan tietävät luonnon esineetkin siitä, mitä
niiden läheisyydessä tapahtuu.

V. 168. Nymfain ulina, polotus oli paha merkki.

V. 178. Maa synnytti tyttärensä Maineen vihoissaan jumalille siitä,
että nämät surmasivat hänen lapsensa -- Titaanit, jotka, vuoria vuorten
päälle kasaamalla, yrittivät rynnätä taivaasen, pannaksensa Juppiterin
viralta pois.

V. 196. Jarbaan, Mauretaanian kuninkaan isä oli tarun mukaan Juppiter
Ammon, jolla oli temppeli Ammoniumin kosteikossa (nyk. Sivahin
oasissa), länteenpäin Egyptistä. -- Garammantilais-kansa asui nyk.
Fezzanin maassa.

V. 205. Zeys on Juppiterin kreikkal. nimi.

V. 217. "Meeonimyssy" = naispäähine, jota Troijalaisten entisten
naapurien, Lyydialaisien naiset kantoivat.

V. 222. Hermes (kreikkal. nimi) = Merkurius, jumalien airut.

V. 240. Merkuriolla oli, jumalaistarun mukaan, jaloissaan siivet,
joilla hän saattoi lennellä.

V. 246. Atlas oli Mauretaanian kuningas, jonka Perseus raivottaren
Medusan kuvalla muutti vuoreksi, mikä vieläkin kantaa Atlantin nimeä
(Afrikan luoteiskulmalla).

V. 252. Merkurius kutsutaan Kyllenialaiseksi siitä syystä, että hänet
oli synnyttänyt Atlantin tytär Maia Kylleeneen vuorella Arkadiassa
Kreikan maalla.

V. 303. Cithaeron on eräs vuori Boiotian maakunnassa Kreikanmaalla.

V. 345. Grynelaiseksi kutsutaan Apolloa Gryneijon kaupungin jälkeen
V. Aasiassa, jossa hänellä oli temppeli ja oraakkelipaikka, samoin kuin
(v. 346) Lykiassakin (Pataran kaupungissa).

V. 367. Hyrkania oli sen maan nimenä ennen, joka on Kaspian merestä
etelään päin, nykyisessä Persian valtakunnassa.

V. 462. Huuhkajan huudon luultiin ennustavan kuolemaa.

V. 469. Pentheus, Theban kuningas, oli maassaan kieltänyt Bakkhon
palveluksen, jonka vuoks jumalat tekivät hänet, tarun mukaan,
mielipuoleksi.

V. 473. Orestes kohtasi, murhenäytelmäin sepittäjäin mukaan, äitiään
paetessa templiin pyrkiessään, juuri tään ovien luona Koston
jumalattaret, hirveät raivottaret.

V. 480. Okeano tarkoittaa Atlantin valtamerta.

V. 484. Atlas-vuoren juurella oli, tarun mukaan, kultaisia omenia
kasvava puisto, jota vartioi Atlantin veljen Hesperon 3 tytärtä sekä
lohikäärme; tätä lohikäärmettä he syöttivät hunajalla ja unettavilla
valmun eli unikukan siemenillä.

V. 508. "Kuin kuvan", niin. Aeneaan vahakuvan.

V. 510. Erebus oli eräs Tuonelan jumaloita ja Khaos, Erebon isä,
tarkoittaa alkuperäistä tyhjää avaruutta.

V. 511, Hekateella oli 3-lainen muoto: taivaalla oli nimenänsä Luna
(kuu), maan päällä -- Diana ja Manalassa Proserpina.

V. 515. Vanhojen luulon mukaan on varsoilla syntyessään otsassa kelme
("onnenlakki"), jonka emä kohta nuolee pois.

V. 525. "Uinostuneina" = väsyneinä, rauenneina.

V. 535. "Paimentolais-avioitako",. s.o. avioitako paimenkansoja
hallitsevien kuningasten kanssa minun tulisi etsiä.

V. 542. Laomedon oli pettänyt Neptunon, Apollon ja Herkuleen.

V. 585. Tarun mukaan oli Tithonus, Laomedonin poika, Koittaren
puoliso.

V. 602. Niin teki Atreys, Agamemnonin ja Menelaonin isä, veljelleen
Thyestelle sekä Prokne puolisolleen Tereukselle.

V. 618. "Lakon" = sotilakon, välirauhan.

V. 620. Aeneaasta kerrotaan, että hän kaatui taistellessaan Etrurian
kuningasta Mezentiusta vastaan Numikon joen rannalla etteikä hänen
ruumistaan löydetty mistään.

V. 625. Viittaus kuuluisaan, urhoolliseen Karthagolaisten
sotapäällikköön Hannibaliin, joka toisen Puunialais-sodan aikana
ahdisti kovasti Roomalaisia, varsinkin Italiassa. Puunialaisia sotia
käytiin sekä maalla, -- kumpaisenkin sotivan puolen alueella, -- että
merellä.

V:jen 686-692 suomennos on, vähällä muutoksella, otettu lehtori
H. Hellgrenin Aeneidin 4:n kirjan suomennoksesta.

V. 698 Proserpina, Pluton, Manalan kuninkaan puoliso.

V. 699. Vasta sitten kun niin tapahtui, kuten tässä ja edellisessä
värsyssä on kerrottu, luulivat vanhat kuoleman taistelun loppuneen.



VIIDES LAULU.

Kilpaleikit.


Ainehisto.

Surun aavistuksia täynnään purjehtii Aeneas merellä, jossa taivaan
uhkaava muoto Troijalaisia pakoittaa kääntymään taasen Sicilian
saarelle, josta olivat Karthagoon saapuneet; siellä ottaa Acestes
heidät ystävällisesti vastaan (1-41). -- Aeneas viettää vuotuista
muistojuhlaa Ankhisen kunniaksi tämän haudalla, jossa saa nähdä
ennusmerkin kummusta nousevassa käärmeessä (42-103). -- Kilpaleikit
alkavat kilpasoudulla (104-243). -- Voittajien palkinto ja paadelle
joutuneen laivan palajaminen (244-285). -- Kilpajuoksu ja poikien
kiista palkinnosta (286-361). -- Taistelu Cestoilla Daretan ja Entellon
välillä (362-484). -- Kilpa-ampuminen ja Acesteen ammuttua nähty
ennusmerkki (485-544). -- Poikien kilparatsastus (545-603.) -- Juno
käskee Iriksen menemään meren rannalle kokoontuneiden, purjehdukseen
väsyneiden äitien luo; muuttauduttuaan Beroë-eukon näköiseksi, saa
Iris vaimot polttamaan laivoja, jonka kautta he muka säästyisivät
alituisesta inhottavasta purjehtimisesta (604-663). -- Tulipalosta
nouseva sauhu saa Askanion y.m. kilpaleikistä rientämään tulipaloon,
jota turhaan kokevat sammuttaa; vasta sitte kuin Aeneas oli rukoellut
Juppiteriä, sammui se ankaran sateen kautta, kun jo 4 laivaa oli
palanut (664-699). -- Aeneas suruissaan tästä saa Ankhisen haamulta
kehotuksen seuraamaan Nauten antamaa neuvoa sekä jättämään kaikki
heikot ja tyytymättömät Siciliaan (700-778). -- Venus pyytää Neptunolta
onnellista matkaa Troijalaisille, johon tämä suostuu; yksi vain oli
meren uhriksi joutuva (779-826). -- Palinuron hukkuminen (827-871).


    Silläpä aikaa Aeneas lujamiel meren selkää
    kulki jo laivoillaan sekä synkkiä aaltoja halkoi,
    nähden purjehtiess', Elissan miten koidon jo muurit
    liekistä loimottivat. Syyt' ei voi arvata, miksi
    nousevat semmoiset tulet; mut ison loukatun lemmen               5
    raskahat murheet kuin myös tieto, min raivokas nainen
    voi, surun aavistuksihin Teukrojen rintoja saattaa.
       Vaan kun jo ulkonivat urannoillen eivätkä mitkään
    maat enähän näy, mut joka suunnalta taivas ja vetten
    selkämä, nousipa tääll' yli heidän synkeä pilvi,                10
    tuoden myrskyn ja yön sekä synkistäen meren aallot.
    Tuoss' ylevält' peräkeulaltaan perämies Palinurus:
    "Voi, miks semmoiset ukonpilvet peittävät taivaan?
    Tai mitä Neptunus isä aijot?" -- Sen lausuttuansa
    käskevi purjehet koota ja vahvast' airoja käyttää;              15
    purjehet kaiten käännättää sekä lausuvi näitä:
    "Aeneas jalomiel, en, vaikkapa Juppiter taaten
    yllyttäis, täll' ilmalla saapuvan' Italiaan sois!
    Kääntyen synkkähän luoteen yltyen vinkuvat tuulet
    vastahakaan sekä pilvehen ilmakin pakkautuupi.                  20
    Emmepä taistella vastaan eik' edes suuntoa saata
    kannattaa. Kun Sallima käskevi meit', totelkaamme,
    matkustaen, mihin kutsuvi tuo! Ei kaukana täältä
    löytyvän luulen sicllialais-toverein sulorannat
    kuin satamat, jos oikein muistan ma tähtien merkit."            25
    Aeneas vaka ääns: "Minäkin näen vaativan tuulten
    tuota ja turhaan ponnistaivasi vastahan enään.
    Purjehdi toisehen suuntaan! Oisiko mielumpi mikään
    tai jonn' ennemmin väsyneet minä laskisin laivat,
    kuin joka maa elättää mull' Acesteen dardanilaisen,             30
    jok' isän Ankhisen luut kätkeepi povehensa!"
    Pyrkivät valkamahan näin lausuttuansa ja myöten
    lännelle kääntävät purjeet; kiitäen aavalla rientää
    laivasto, sitt' iloten jo se kääntyvi tuttuhun rantaan.
       Vaan imehdellen korkean vuoren huipulta katsoi               35
    ystävien alusten tulemista ja riensi Acestes
    vastahan, -- hirveä keihäältään, libyläisenki karhun
    vuodalta; Krimisson joest' dardanilais-emo siinneen
    tään oli synnyttänyt. Tuo entisen heimonsa muistain
    tervehtii palanneit' ilomiellä ja ottaen maansa                 40
    riistast' ystävälahjoin virvoittaa väsyneitä.
    Toisenpa päivän kun rusollaan Koi karkotti tähdet,
    kutsuvi Aeneas koko rannalta nyt toverinsa
    yhtehen saamaan; sitt' täten kummulta lausuvi heille:
       "Oivat Dardanidat, joill' on suku suur jumaloista!           45
    Kuukautten kuluessapa päättyvi vuosi jo siitä,
    kun jumalitten moisen taattomme ruumihin jätteet
    kätkimme maahan ja alttarit murheellen pyhitimme.
    Päivä jo ehti, jos en pety, murheellen yhä jonka
    juhlaillen omistan, kuten on jumalittenki tahto.                50
    Viettäisinkö sen maanpakolaisena Gaetulo-Syrtiss'
    tai tapoaisko se mun meren seljällä, linnassa Kreikan,
    ainapa vuotuiset lupaukset ja juhlasat retket
    toimittaisin ja alttarit lahjoillaan varustaisin.
    Saapumahan osuneet isän luiden ja tuhkien luokse                55
    oomme; en luule ma, ett' jumalain pait suontia taikka
    tahdottaan satamoihin me saavumme ystäviemme.
    Riemuillen siis nyt pitäkäämme me juhloa kaikki,
    tuulia toivoellen; perustettua kaupungin voimme
    uhrata vuosittain pyhäköss', omaks' häll' luvatussa!            60
    Troijassa syntynyt teille Acestes on pari härkää
    antanut laivoa kohden; tuokate atriallenne
    niin kotimaan kuin myös isäntämme Acesten Penaatit!
    Pait sitä yhdeksännen kun päivän loistava Koitar
    kuolonalaisille nousee, maan kenttäin sätehillään,              65
    määrään Teukroillen nopeain ens laivojen kilvan,
    juoksussa ken etevämpi ja ken väeltään urosamp' on,
    tai vasamoiltaan ken utalampi ja joutsella ampuin,
    Cestollakin ken uskaltaapi taistelun kestää,
    ansio-palkkiotaan odottain nuot olkohot läsnä!                  70
    Lehvillä kruunatkaat ohimonne nyt vaijeten kaikki!"
       Otsansa, lausuttuaan, hän äidin myrtillä verhoo;
    tään Helymus teki, tään ijältään myös vanha Acestes,
    poijut Askanius, jota muukin nuoriso seuraa.
    Hän kokouksesta täst' useain tuhanten kera läksi                75
    kummulle, ympärillään iso seuraavaisien joukko.
    Viiniä uhraten siell' kaks maljoa Bakkholle kaataa
    maahan, seuraten sääntöjä rieskaa kaksi ja uhrein
    vertakin kaks sekä heittäen purppurakukkia lausuu:
    "Terve, o terveppä taas mun taattoni, terveppä teille           80
    turhaan löydetyt tuhkat ja taattoni henki ja haamu!
    Ei ole sallittu Italian rajat, onnemme seudut,
    Ausonian, Tiberinkään oudon kanssasi löytää!"
    Nää nimes tuskin, kun iso, niljakas vyöryvi käärme
    haudan pohjasta nyt sen seitsemän väännettä tehden,             85
    kiertää hiljahan kummun ja alttarillen vetäyntyy,
    seljässään sinitummat pilkut; sen suomukset kiilsi
    kultais-täplien loistosta, niinkuin taivahan kaari
    heijastaa tuhannen värin loiston päiveä vasten.
    Nähtyä Aeneas pelästyy: tuo käärmepä vyörren                    90
    pitkänä maljain kuin välitsen koreain pikareiden,
    uhria maistaa viimeks ja taas takasin vahingotta
    kumpuhun laskeutuu sekä jättää maistamans' uhrit.
    Intosammin isälleen aletun hän jatkavi uhrin,
    häilyen, seudunko haltian vai isän palvelianko                  95
    luulisi ollehen tuon: tavan jälkehen teurasti kaksi
    lammasta, lutsua, kaks' myös hiehoa mustukkaselkää;
    viiniä maljasta kaas sekä Ankhisen jalon sielun,
    haamunkin luvatun tulemaan Manalasta hän kutsui.
    Tuovat kumppanukset, kenellen vara myöns, ilo-miellä           100
    alttarill' antimiaan kasaten, sekä hiehoja lyylii;
    paikalleen asetettua paat, nämät ruohossa roikuin,
    hiiliä vartaitten ala heittävät, paistavat lihaa.
       Jop' oli kaivattu päivä se tullut, kun yheksännen
    aamun toi Faeton hevot kirkkaana valoltansa;                   105
    maine ja kuulun Acesteen arvo jo naapurit saattaa
    liikkeellen, ilosesta jo joukosta täyttyvi ranta:
    aikovi Aeneast' osa nähdä ja taistella toiset.
    Kentän keskukseen näkyviinsä nyt ensinnä lahjat
    laitetahan, pyhät kolm'jalat, kiehkuratkin viheräiset          110
    voiton palkkioks, palmujen lehvät ja purppuravaatteet,
    myös asehet sekä kultaiset, hopeaiset talentit;
    leikkien aljentaa mäkitöyryltä räikkyvi torvi.
       Käypä jo kilpoamaan ens airoiltaan samanlaista
    neljä laivaa, kaikesta laivastost' etevintä.                   115
    Tuimaa soutajiltaan, nopeaa joht "Tursasta" Mnesteus,
    -- Mnesteus Italian asukas pian, Memmien jost' on
    heimo --, ja rungoltansa Gyas perin suurta "Khimairaa",
    kaupunkityötä, kolm'kertasta saarta, jot' Dardanon miehet
    soutavat, kolmessa kerrassaan tasan airoja nostain;            120
    Sergestus, nimen jost' on saanunna Sergion huone
    suurella kulki "Kentaurilla"; "Scyllaa" mut sinimustaa
    johti Kloanthus, jost' sukus johtuvi Rooman Kluentho.
       Vaahtoavaisten rantojen vastassa seljällä löytyy
    kallio, kuohuen jonk' yli aallot hyökyvät joskus,              125
    kun läns'tuulet talvisin kätkevät tähdet; se tyynen
    vallitess' ääneti on, kohottain meren läikästä kentän
    lokkien päivän paistetta suosivien ilopaikaks.
    Tännepä Aeneas isä tammen lehvästä laittoi
    osviitaks merimiehillen viherän vesan, että                    130
    kääntyä tietäsivät, kulun taivuttaen etähittäin.
    Sitten vuoroist' arpoellaan. Peräkeulalla kau'as
    purppuran, kullankin helotuksesta johtajat hohtaa;
    poppelilehvin kruunautuu muu nuoriso, jolla
    öljystä voidellust' olat kiiltelivät alastoinna.               135
    Istuen teljoillen he jo airoihin käsin käyvät,
    merkkiä ootellen, tähäten; sydäntään levotonta
    näännyttää epätieto ja voiton kiihtynyt kiihko.
    Sitten kuin heleän säveleen helähytti jo torvi,
    rientävät paikoiltaan heti kaikki ja nousevi ilmaan            140
    miehien huuto ja vahvasta soudusta vaahtovat salmet;
    viiltelevät vanoja tasavoimin ja kaikkea merta
    uurtavat airoillaan sekä kolm'kärillään kokillansa.
    Niinp' ei kilpaillen pari orhia kentteä riennä
    eivätkä kiitäen lähtemä-paikasta lennätä vaunuj'               145
    eivätkä niin ajurit, pudistellen ohjine norjin,
    valtoa valjakolleen suo, hurjasti huimien piiskoin.
    Nyt hälinästä ja pauhusta, miesten puoltessa kilpaa,
    raikuupi koko lehto ja ääntään rantojen vierut
    viertävät, vuoretkin vavahtuivat huudosta kaikuin.             150
       Rientävi ennen muit' esimmäisenä aavalle kiitäin,
    joukon pauhaellessa Gyas, jota sitte Kloanthus
    seuraa, airostolt' etevämpi, mut rungolta laiva
    on hidas. Näiden jälkehen yht'etähäll' yrittääpi
    "Tursas" ynnä "Kentaurus" valloittaa etupaikan.                155
    Nytpä on "Tursas" voitolla, nyt ohi voitetun rientää
    suuri "Kentaurus"; nyt tasakeuloin kumpikin kulkee
    pitkällä uurrellen talallaan meren suolasta selkää.
    Paatta jo nää lähestyivät ja saavuttivat rajapyykin,
    kun meren keskellä voitolle päässyt Gyas, jalo kattein,        160
    näin perämiehellensä Meneetelle kiivahast' ääntää:
    "Oikeallen mihin liiaksi poistut? Tänne sä käännä,
    rannoillen pyri, vaikk' käviskin vasempaan kihopaateen
    airojen lehdet; muut merell' olkoot!" Virkki. -- Meneetes,
    särkkiä kammoksuen, ulapallen laivansa kääntää.                165
    "Minnekä poistut?" Taas: "Pyri paasia kohti, Meneetes!"
    huutaen käski Gyas, kun hän takanansa Kloanthon
    huomaa ahdistamass' sekä suunnittavan lähemmältä.
    Pauhaavain karien ja Gyaan aluksen välitsen tuo
    väylää soutaapi vasempaa, sisemmin ohi rientää                 170
    täst' nopeaan, meren turvasan löytäen pyykin jo jättää.
    Nuoren miehenpä luissa nyt syttyi katkera harmi;
    poskilleen tipaht kyynel ja unhottaen oman arvon
    kuin toverein menestyksen, hän kuhnustavaisen Meneeten
    syöksevi päistikkään merehen alukselt' ylevältä;               175
    itsepä katteini perämiehenä käy peräruoriin,
    miehiä kiihoittaa sekä ruorilla rantahan kääntää.
    Tuskinpa päästyähän merenpohjasta verkkahan jälleen
    vanhanläntä Meneetes, veen puvustaan valuessa,
    kallion harjalle kiipes ja kuivalla paadella kykki.            180
    Tuotapa luiskahtavaa sekä uivaa nauravat Teukrot,
    nauravat rinnalt' tuon pudistellessa suolasta vettä.
       Kahdessa viimeisessä nyt syttyi riemusa toivo,
    -- Sergestossa ja Mnestossa, -- viivytetyn Gyaan voittaa.
    Saavutti Sergestus esipaikan ja paadelle joutui:               185
    ei sivu kuitenkaan koko laivalla pääsnynnä tuosta,
    vaan osaks; kilvaten rinnallaan lens "Tursahan" keula.
    Silloin astuen laivan keskellä kumppaniansa
    Mnesteus kiihoittaa: "Nyt ponnistaen nyäiskäätte,
    Hektorin kumppanit, jotka ma Troijan oon häviöstä              190
    kumppanikseni valinnut, nyt näyttäkäten sitä voimaa,
    nyt sitä mieltä, min näytitte Gaetulo-Syrtissä kerran,
    Joonian seljällä, luon' Malean vihurein kera taistoss'!
    Ensisijaa en, Mnesteus, pyydä, en taistele voittaa,
    vaikk' oi --! Kuitenki voittakohot, joill' soit sen Neptunus;  185
    viimeisnä palata hävettää; tuo voittote, veikot!
    Estöötten häpeä!" -- Nuo soutavat tarmonsa takaa:
    voimakkaist' tutajaa nykäyksistä vaskinen keula
    ynn' etenee meri. Raajoja, kuivia suitansa puistaa
    tihjähän läähätys: kaikkiakaan hiki virtana vuosi.             200
    Vieläpä sattumakin tuo miehille kaihotun voiton.
    Sillä kun kiivaudessaan keulan kallion puoleen
    Sergestus ylen kääns sekä väärää suuntoa laski,
    ulkoneviin hän, onneton, riuttoihin ravahutti.
    Kalliotkin tärähtyy: terävälläpä särkällä airot                205
    murtuvat ponnahtain, kun törmäten juuttuvi keula.
    Pystyhyn käy merimiehet ja myöhästyvät kovin huutain;
    puosha'at rautaiset sekä myös okakärkiset keksit
    kirvotetaan sekä poimitahan merelt' airojen tynget.
    Mnesteus riemuissaan sekä onnestaan utalampi,                  210
    joukon soutaissa väkevästi ja joukon avulla,
    kiitävi seljällen sekä laskeepi ulapalle.
    Niin kuni kyyhkyinen äkist' onkalostaan aristettu,
    jonk' koti kuin sulonen pesä kalliovinkeloss' ompi,
    lähteepi kedollen, pelotettuna siivillä vahvaan                215
    onkalossaan räpyttää, mut kohta jo ilmassa laukuin
    liitää selveä tietään, siipiä liikuttamatta
    joutusiaan: näin Mnesteus, juur näin Tursaski viimein
    aavaa kyntävät, näin omast' tenhostansa ne kiitää.
    Ensinnä jättää kallion kärjellä taistelevaisen                 220
    Sergeston matalaan vetehen sekä auksensa turhaan
    hoiloavan ynn' airojen tyngillä oppivan sovitaan.
    Sitte Gyaan sekä myöskin tuon jätinmoisen Khimairan
    saavuttaa; tämä jää, kun puuttuvi nyt perämiestä.
    Ainoa matkan päähän on jäänyt vielä Kloanthus;                 225
    tuota se, ponnistaen koko tarmoahan, tavottaapi.
    Siitäpä nousee huuto ja kaikki he vainoavaista
    puoltaen yllyttävät; ylä-ilmakin pauhusta kaikuu.
    Näit' äkä valtaa, jos oman arvon ja kunnian saadun
    eivät he säilyttäis; elons' voitosta tahtovat antaa.           230
    Onnensa noit' elähyttää; voivat, kun uskovat voivan.
    Ehkäpä oisivat nää tasakeuloin saanehet voiton,
    ellei, päin merellen kurottain kätens' kumman, Kloanthus
    ois anonut jumaloita ja heill' lupauksia tehnyt:
    "Haltiat, joitten on merivalta ja joiden ma kiidän             235
    aavaa, teillepä rannalla riemuellen härän valkeen
    laitan alttarillen, kuten oon luvannut, sisälmykset
    viskaan teill' ulapalle ja kaadan helmivät viinit!"
    Lausui. Tuotapa aaltojen alta nyt kuulevi kaikki
    Forkon ja Nereidein vedenjoukko; siks sen Panopeia             240
    neito ja Portunus isä vahvalla kouralla kulkuun
    tyrkkäsi. Tuo nopeamminpa tuulta ja lentoa nuolen
    kiitävi maallen ja piiloutuu syvähän satamaansa.
       Silloin Aeneas kaikk' kutsuttuaan tavan jälkeen,
    airuen suurell' äänellä voittaneheksi Kloanthon                245
    suo julistaa, koristain sen otsaa laakerilehvin.
    Kullekin laivallen suo kolmet hiehoa lahjaks
    hän valikoida ja viiniä kuin hopeaa ison summan.
    Antaa johtajillen erikoisia lahjoja: vaipan
    kullan kirjatun voittanehellen; tuon koristaapi                250
    melibelais pari purppurapäärmettä ympäritsensä,
    myös kudelmat, miten idalais-saloss' urhea poika
    hirviä keihäällään nopeoit' ajaen väsyttääpi
    tuimasti huohottain, min Juppiterin aselintu
    käyrillä kynsillään ylä-ilmahan Idalta ryösti;                 255
    turhaan palveliat ijäkkäät kätens' tähtiä kohden
    nostavat, turhaan koirien haukunta ilmahan kaikuu.
    Sitten sille, mi kunnollaan sai toisena voiton,
    haarniskan kudotun kolm'kertaa kultahaoilla
    sorjilla, Demoleolta min hän oli riistänyt itse,               260
    voitettuaan Simoïs-joen luon' ison Ilion juurell',
    lahjoittaa koristeeks uroholle ja taistossa turvaks.
    Tuskinpa tuot' olallaan monikertasta kantoa voivat
    palveliat Fegeus ja Sagaris; sen päällensä pannen
    ennen Demoleos ajoi juosten Teukroja takaa.                    265
    Kolmanneksi hän lahjoittaa pari vaskista pataa,
    suo hopeais-pikareit', ylen kauneita kuviltansa.
       Näin oli lahjottu kaikki ja, aarteiltaan kopeoina,
    purppuranauhoja nää ohimoillansa kantaen käivät,
    kun häin tuskin taidolla julmalta paadelta irti                270
    saatua, särkynehin terin, heikkona toiselta puolen
    voitota Sergestus toi laivansa naurunalaisen.
    Jommoinen useaan tien töyryllä löydetty käärm' on,
    jonk' yli vaskinen pyörä on kulkenut tai kivell' iskein
    tainnuksiin säpäleisenä jätti sen matkustavainen;              275
    ruumiillaan paokseen tuo turhaan kimmurteleikse;
    vielä sen julmina säihkävät silmät ja suuns' sähäessä
    kaulans' se nostaa, vaan osa haavoitettu sit' estää,
    solmuihin käpertyiss' sen ja myös jäseniins' sykertyissä:
    näinpähän soudullaan alus tuokin vengalsi vitkaan;             280
    purjehet nostaen, täysin se purjehin laskevi rantaan.
    Sergestollekin Aeneas suo määrätyn lahjan,
    mielissään pelastuksesta laivan ja kumppaniensa.
    Orjatar suodahan hälle, Minervan töitä mi tunsi,
    Kreetasta syntyinen Foloe ja sen kaks povilasta.               285
       Tään jalo Aeneas lopetettua taistelun lähtee
    kentän nurmikollen, jota jylhien vuorien lehdot
    piirittävät joka suunnalta; tääll' on theaatterin piiri
    laakson keskellä: tänn' useain tuhanten kera urho
    läksi ja laitellun lavan keskuspaikkahan istui.                290
    Täällä hän, ketkäpä tahtosivat ehk' kilpahan juosta,
    lahjoin mieliä kiihottaa sekä palkkiot määrää.
    Yhtehen saa joka suunnalta Teukrot ja myöski Sikaanot;
    ensinnä Nisus ja Euryalus;
    Euryalus oli nuoruuden verevyydestä kaunis;                    295
    sen oli ystävä Nisus; heitäpä seurasi sitten
    synnyltään kuninkaallista heimoa oiva Diores,
    Patron kuin Salius: joist' toinen Akarnan olj verta,
    toinenpa Arkadilainen heimoa tegealaista;
    tnnakrilaistakin miest' oli kaks, Helymus ja Panopes,          300
    vanhan Acesteen miehiä, kasvanehet salomailla;
    pait sitä muut monet, joist' ei kehtaa kertoa maine.
    Heidänpä keskessään sitt' Aeneas nimes näitä:
    "Pankate mielehen ynn' ilakoivin mielin se kuulkaat!
    Ei ole joukosta tästä nyt kenkään lahjata jääpä.               305
    Rautaista pari Kreetan keihästä kiiltävin kärjin
    annan ja myös hopeoidun kaksterä-kirvehen lahjaks.
    Kaikille tään saman palkkion suon. Etevintäpä kolme
    lahjoja saavat ja pääns' koristan ma olivien lehvin:
    sorjasilan hevosenpa on parhain voittaja saava,                310
    toinen Amazonien saa viinen, nuolia täynnään
    thraakialaisia; sen levä kultanen nauhana kiertää,
    hohtokivin sen hankkiluksen pidättää soma solki;
    kolmas tyytyköhön kypärään tähän argolilaiseen!"
       Näin nimes; nuo asemillehen käyvät ja kuultua merkin,       315
    kiistämö-kentällen heti kiitävät, lähtemön heittäin;
    rientävät myrskyn lailla ja pyrkivät merkkiä kohden.
    Ensinnä juoksi ja kiiteli kaukana kaikista muista
    Nisus kuin salaman tahi tuulen siivillä joutuin.
    Jälkehen tuon, mut pitkosen matkan päässäpä seuraa             320
    tuot' Salius lähimmäisnä; vaan vähän matkoa tästä
    kolmas on Euryalus;
    Euryalust' ehättää Helymus, vaan sen ihan jälkeen
    kinnertänsä jo koskee kas! jalallansa Diores,
    harteitaan olillansa; jos ois pitemp' ollunna matka,           325
    ois sivunnut hänet tai epävarmaks voittonsa tehnyt.
    Jop' olivat pian määränsä päässä ja juur väsyneinä
    nuo tulemaisillaan perillen, limaskaan verehen kun
    onneton Nisus liukahtuu, joka hiehojen uhrist'
    maahan olj vuotanut, tahraillen viherän nukan päältä.          330
    Täälläpä poika jo voitosta riemusa ei pysynytkään
    pystyssä, mut suin päin jopa, hoiperrettua, kaatui,
    syöksyen saastaiseen lokahan sekä raavasten visvaan.
    Eipä se Euryalust' unohda eik' ystävätänsä:
    nousten liukkahalt' tää Salion etehen vetäyntyy;               335
    hiekkahan pehmoiseen mahallensa jo keikahti tuokin.
    Euryalus vilahtaa sekä ystävän toimesta voittaa
    ensinnä, suosiohuutoihin, taputuksihin lentäin.
    Toisen saa Helymus sekä kolmannen lahjan Diores.
    Vaan koko suuren theaatterin kalterin, korviakin nyt           340
    ylhäisten isien Salius kovin äitellen täyttää;
    suomahan itselleen penäs kepposen ryöstämän voiton.
    Euryalustapa kyynelten sulo, suosio puoltaa;
    ain' avu mielusamp' on, jota ruumiin kauneus puoltaa.
    Suurella äänellään tätä puolustaa Dioreskin,                   345
    voiton saavuttanut, joka turhaan tullunna oisi
    voittohon viimeiseen, ens' voiton jos Salius ois
    saanunna. Aeneas isä lausuu: "Lahjanne jäävät
    varmoiksi, pojat, teill' eik' seppelten sääntöä kenkään
    muuta; mun sallittakoon hyvittää toverii viatonta!"            350
    Lausuttuaan ison gaetulilaisen leijonan taljan
    pörheän, kultaiskynsistä raskahan suo Saliollen.
    Nisuspa virkkoi: "Voitettuin jos palkka on moinen,
    kompastuneita jos säälit; min ansainneeksi sä palkan
    Nisus'en luulet? Parhaan palkkion saanunna oisin,              355
    ellei tuo samanen kova onni, mi olj Salioll', ois
    kohdannut muakin!" -- Nimeten tätä kasvonsa näytti,
    tahrauneit' jäseneitään. Nauroi hänt' isä parhain
    nyt sekä taidokkaan Didymaonin kilven hän tuomaan
    käskevi, jonk' oli Kreikan Neptunon templistä saanut.          360
    Oivalle nuorelle miehelle lahjotti tään jalon lahjan.
       Kun oli juoksu jo päätetty, lahjatkin jaettuina:
    "Nyt jos kuntoa, jos uroutta on rinnassa kellä,
    tulkoon, nostakohon ylös käet sekä hihnaset nyrkit!"
    Näin nimeten näkyviin asettaa pari kiistauslahjaa:             365
    voittaja saa vasikan, jota kaunisti kullatut nauhat;
    miekan kuin kypärän jalon voitettu saa hyvitykseks.
    Oiti Dares esihin jopa astahtaa lujavoima,
    miesten suuressa pauhussa nousten uhkoavaisna;
    tää vain kamppailla Paris'en kera uskalsi yksin;               370
    tää mäen luona, jossa on kaatunut Hektori kuulu,
    voitokkaan Buten jätinmoisen löi, joka kerskui
    Bebryciast' olevans' kotosin, Amykon sukulaisen;
    hiekalle keltaiselle hän sen kaas kuoleman kieliin.
    Tämmöinen olj Dares, kun uljasna nosteli päätään               375
    taistohon ensin, näyttäen suuria olkia ynnä
    huimien nyrkeillään hän tuimana ilmoa pieksi.
    Toist' haetaan täll'; eik' koko suuresta joukosta kenkään
    uskalla, pingottain remeleitä, nyt ryhtyä mieheen.
    Siis hyvillään kun voitosta luuli jo luopuvan kaikkein         380
    Aeneaan lavitsan luo malttia vaill' asettuu ja
    näin, pitäen vasemmallansa härkää, lausuvi täällä:
    "Oi jumalattaren poika, jos ei tohi taistohon kenkään
    käydä, mi loppun' on tällen? Kauanko outtoa täydyn?
    Käskeös korjata lahjat!" Suostumustaan tähän Teukrot           385
    julkasivat, luvatun elukan jätön urholle vaatein.
       Entellust' ikäpuoli Acestes nyt yllytti kiivaast,
    vieressään viherän lavan luona ku ruohossa istui:
    "Entellus, olit turhaan uljahin sie uroloita,
    siedät jos palkinnot senmoiset kilvata vietää.                 390
    Missäpä on jumalainen sun neuvojas mainio Eryx,
    josta sa kerskasit turhaan? Trinakrian yli kuulu
    mainehes missä ja nuo sinun suojissa riippuvat saaliit?"
    Tuo nimes näin: "Ei kiiton kiihk' eik' kunnian viel' oo
    pelvosta poistunut, vaan ijästäin hitahaksi mun saattaa        395
    jäähtynyt hurme ja heikoiks jäykistyvät käsivoimat.
    Jospa mull' oisi se nuoruus, luotellen johon kerskuu
    tuo epäkelpo ja jos mull' oisivat entiset voimat,
    enp' ois kaunista hiehoa enkä ma saalista etsein
    tullut; en lahjasta piittaa." Lausuttuansa hän sitte           400
    viskaisi kedon keskelle hirveän raskasta kaksi
    cestoa, joit' oli ennen käyttänyt ärhäkkä Eryx
    taistelussaan sekä näill' ylen nyrkkine paiskinut selkään.
    Nähdessä hämmästyvät: härän seitsemän aimoa vuotaa
    niin olivat kovat lyijystä, raudankin mukuroista.              405
    Hämmästyip' erittäinki Dares sekä kiisteli kauan;
    käänteli Aeneas jalomielikin sinne ja tänne,
    hihnain julmia pahkoja, painoakin imehellen.
    Ukkopa lausuvi nää sanat silloin: "Niin, mitä nuo on!
    Jospahan nähnynnä ois joku Herkulen hihnat ja leikit,          410
    jos hänen otteluaan kamalaa täll' rannalla juuri!
    Näitäpä lekkeit' ennen on kantanut veljesi Eryx.
    Verta sa nytkin näet sekä jälkiä murskatun aivon.
    Näillä hän vastusti Alceon poikaa; näitä mä käytin,
    kun veri raittiimpi toi voimia eik' pahan suopa                415
    vanhuus harmaata visannut ohimoilleni vielä!
    Vaan jos näit' aseheit' epäjää mult' Dares troalainen,
    hurskas Aeneas sitä suo, hyväksyy sen Acestes,
    ottelu näin tasatkaamme: ma Eryxin taljasta luovun;
    pelkosi poista -- ja dardanolais-remelit ota päältäs!"         420
    Näin nimes, harteiltaan kaks'kertasen viskaten vaatteen,
    paljastaen isot raajat ja suuret luut sekä jäykät
    jäntärehet, asettuu jätinmoisena keskelle kenttää.
    Heill' isä Aeneas nyt hihnat toi samanlaiset
    ynn' asehet tasa-arvoiset pani kummanki kouriin.               425
       Äkkiä varpailleen kavahtain molemmat asettuupi
    ynn' ylös ilmaan nostavat nyrkkinsä pelkeämättä.
    Iskusta poistavat taa päin kauas korkeat päänsä,
    kiemurtavat käsiään käsihin sekä alkavat taiston;
    jalvoilt' tuo keveämp' on ja nuoruuteensa hän luottaa,         430
    tää jäsenilt' tukevamp' on paljon, mut verkkahat polvet
    notkahtivat tutisten; isot raajat estävi ähky.
    Kauanpa keskenähän jakel iskuja sankarit turhaan,
    kauan paiskelivat kylen onttohon, rintoa varsin
    jyskyttivät: usehin kädet korviin ynn' ohimoihin               435
    paukahtivat sekä läimäyksistään ryskivät leuat.
    Seisoo Entellus vakahaisna ja liikkumatonna,
    vääjäten varrella vain sekä valppain' silmine iskut.
    Tuo kuni piirittämäss' olis korkeamuurista linnaa,
    taikkapa vuor'kastellia vastahan taistella täytyis,            440
    milloin pyrkivi näin tahi noin, oveluudella kiertää
    hän joka paikkaa hyökkäellen, monet koettaen turhaan.
    Nousten Entellus, kurottain ylös oikeans', iski:
    kiireellensä Dares tulevan tuhon ennalta oitis
    huomasi, -- siks nopeasti hän ruumihins' syrjähän väisti:      445
    tuulehen Entellus väkens' tuhlas ja päällenpä päätteeks,
    raskaast, raskas kun olj, hän suurine painone maahan
    rotkaht: niinkuin ontelopuu Erymantholla kaatuu
    taikkapa korkeall' Idalla juurilta kiskottu mänty.
    Teukrot, Sicilian nuorisokin ylös säälien hyppäs,              450
    huutonsa taivaallen kohotess'; ens riensi Acestes
    vanhaa ystävätään, polost', auttamahan ylös maasta.
    Vaan täst' ei hitahampana eik' pelotettuna urho
    taistohon huimemmin palajaa: viha kiihdytti voimat,
    kiihdyttää häpykin väkeänsä ja kuntonsa tieto;                 455
    päistikkään tasangolla Daresta hän kaikella vainoo
    riehuen; milloin oikea iski ja taas vasen milloin.
    Ei levähdyst' ole, ei loma-aikaa. Kuin rae rankka
    harjoilla rapajaa, niin urhokin tihjästi iskein
    kummallakin kädellään vain peihtos ja pohti Daresta.           460
    Eip' isä Aeneas suo kauemmas eistyä kiukun
    eikäpä Entelluksen raivota katkeramiellä,
    taistelun mut lopettain väsyneen pelastaapi Dareksen,
    sitten lohduttaen häll' lauhkana lausuvi näitä:
    "Voi polonen, mikä semmoinen kevytmiel tuli järkees?           465
    Etkö sä toiset voimat ja tarmonsa muutoksen huomaa?
    Nöyrtyös siis jumalallen!" Näin nimes, ottelun päättäin.
    Vaan tuon uskolliset toverinsa jo sairahin polvin
    horjuvan, päällään nuokkuvan kumminki puolin ja verta
    paksua sylkevän suusta ja hampaitten säpäleitä,                470
    laivalle vievät; muut keralleen kypärän sekä miekan
    ottivat; seppelehen sekä härjän Entellolle suovat.
       Tässäpä voittaja uljasmiel, härästään kopeellen,
    lausuvi: "Tunnustas, jumalattaren poika ja Teukrot,
    näitä ja arvatkaat mikä nuoressa ennen olj voima,              475
    minkäpälaisesta kuolostakin pelastitte Dareksen!"
    Virkki ja seisomahan osui eess' vasikan tasakärsän,
    -- tää oli tappelun palkkana siinä, -- ja heilauttain taa
    läimäsi oikeallaan kovat hihnansa sarvien keskeen
    aivan ja näin muserrettua luut löi murskaksi aivot.            480
    Härkäpä kaatui ja maass' vavahtain virui pitkosenansa.
    Tuo kovall' äänellä nää sanat virkkoi: "Sulle tän, Eryx,
    hengen suon paremman ma Dareksen kuoleman sijaan;
    tuohon ma voittaja lasken hihnat ja taitoni myöskin!"
    Kohtapa Aeneas käsk kilpailuun nopeoilla                       485
    nuolilla, ketk' vain tahtosivat sekä määräsi lahjat;
    maston pystyttää Sereston aluksest' tukevalla
    kourallaan sekä nuorahan solmiten lentävän kyyhkyn
    kiinnitti mastohon korkeahan, tähystys kohaksensa.
    Miehet yhtenen saavat ja arvat heitetyt korjaa                 490
    vaskisehen kypärään; jopa onnea toivotettaissa,
    Hippokoontes saa esivuoron, Hyrtakon poika;
    tuotapa laivain kilvassa voittanut Mnesteus seuraa,
    Mnesteus, seppeltään viherää joka päässänsä kantoi;
    kolmas on Eurytion, sun, kuulusin Pandarus, veljes,            495
    sie, joka muinoin, käskettäiss' sua rikkoa rauhaa,
    ensinnä paiskasit keihääsi Danaoin väen keskeen;
    pohjahan mut kypärän vihoviimeks Acestesen jääpi
    arpa, ku rohkesi kilpahan käydä nuorien kanssa.
       Oitipa jännittää väkevin käsillensä jo joutsens'            500
    eessään nyt joka mies sekä nuolia viinestä ottaa.
    Ensinpä jänteeltään suhahtain lens taivahan kautta
    ilmoa pieksellen keveää pojan Hyrtakon nuoli;
    saavuttuansa se sattuvi mastonpuun etupuoleen.
    Mastopa järkähtyi, räpisyttäen siipiä säikkyi                  505
    lintu ja siipeinsä suhinaa joka paikkahan kuuluu.
    Karskipa Mnesteus nyt viritettyne joutsine nousee,
    tähdäten korkeallen, tasan nostaa nuolen ja silmän;
    vaan kova-onninen ei osannut vasamoinensa itse
    lintuhun; katkasi vaan sitehet sekä liinasen nuoran,           510
    mastohon joll' ylävään oli kyyhkynen kytketty kiinni;
    lentäen ilmahan mut tuo synkkiin pilvihin pyrki.
    Silloin kiirehtäen vasamansa jo valmihin tähtäs
    kaarelt' Eurytion, velimiest' anoen avukseen ja
    taivaan kannella nähtyä riemutsevan sen ja siivin              515
    läiskyttävän, viel' ampui synkän pilvenki alta.
    Hengeti tää putoaa, elons heittäen tähtien tienoon,
    kieppuillen alas tuo mukanaan osuneen vasamankin.
    Jäljell' Acestes yksin jäi, kadotettuans' voiton;
    tähtäsi kuitenkin vasamansa hän myös ylä-ilmaan,               520
    taitoa näyttääkseen, isä, kaarenki kimmousvoimaa.
    Silloinp' äkkiä ihme ja suuria tietävä enne
    nähtihin; merkityksens' ison myöhempi kohtalo neuvoi;
    merkin sen kaihot tietäjät selvittivät ylen myöhään.
    Sillä kun kiidellen vasamans' säepilvissä hehkui,              525
    leimulla tien vaoten, katoaa tämä, sammuen ohvaan
    ilmahan; aivan kuin usehin myös taivahan tähdet
    irtaannuttuahan jälen jättäen, lentäen kiitää.
    Mielemme hämmästyi; jumaloita Sicilian kuin myös
    Troijan miehetkin anovat. Eip' ennettä kiellä                  530
    Aeneas jalo, vaan halaten ilomieltä Acestoo,
    suurilla lahjoillaan varustaa hänet, lausuen näitä:
    "Ottaos nää isä; sull' on Olympon valtias suuri
    moisilla enteillään erityisesti tahtonut antaa
    arvoa! Ankhisen ijäkkään tää muistona olkoon                   535
    maljanen, korkokuvin min ennen thraakialainen
    Ankhisell' isällein oli suurena lahjana Cisseys
    käskenyt antamahan syvän lempensä, muistonsa pantiks!"
    Laakerikruunulla kaunisti näin nimeten ohimot ja
    voittaneheks esimmäisenä kaikista julkas Acesteen.             540
    Ei hyvä Eurytion katehin hänen arvoa katso,
    vaikk' oli yksin linnun ampunut taivolta maahan.
    Sitte se lahjans' saa, joka katkasi köyden ja vihdoin
    tuo, joka nuolellaan nopeall' oli sattunut mastoon.
       Viel' ei Aeneas isä päättänyt leikit, mut kutsuu            545
    luokseen Epytideen, pojan keskenikäisen Julon
    vaaliamiehen ja kuiskasi uskotun korvahan näitä:
    "Mennös Julollen sanomaan, jos poikien joukko
    ynn' uvehet ovat luonansa ratsastuksihin valmiit,
    vaarinsa kunniaks että hän parvensa tois asehissaan!"          550
    Näin nimes. Lähtemähän koko tunkeunneen väen käskee
    pitkältä cirkolta, ett' avonaisina oisivat kentät.
    Poikaset saapuivat isien näkyviin somasesti
    ratsuja ohjaillen komeoita; Sicilian, kaikki
    Troijankin melus miehet, ihmetellen tulijoita.                 555
    Kaikilla kiehkura olj somanen tavan jälkehen päässä,
    kaikilla olj pari rautaiskärkistä, kornellipeistä;
    muill' olillaan helsk kaunihit viinet ja kaulassa riippui
    ketjut kultahiset, punotut ihan rintahan asti.
    Kiitää ratsastajain kolm' parvea; johtajinaan myös             560
    kolm' oli; poikaa seurasi kaksioista jokahista,
    loistaen johtajien somault', osihin jaoltaankin.
    Nuorison riemuavaa eräst' joukkoa pienonen johti
    äijänsä Priamon nimikaima, sun, kuulu Polites,
    poikasi, Italian kopeus, jota thraakialainen                   565
    valkeapilkkuinen hepo kantoi; täll' etujalkans'
    valkeat olj, kohos korkeallen myös valkea otsa.
    Toinen Atys, Ation suku josta Latinojen johtuu,
    pikku Atys, pojallen Juloll' ylen mielusa poika.
    Vihdoin muodoltaan ihanampana muita Julus,                     570
    Sidonin ratsastain orihilla, min kukkea Dido
    häll' oli lahjottanut syvän lempensä, muistonsa pantiks.
    Vanhan Acesteksen muu nuoriso Trinakrilaisten
    ratsastaa uvehilla.
    Kainoja näit' taputtain väki Dardanon vastahan otti,           575
    riemulla nähdessään ijäkkäin isien tutut kasvot.
       Sitten kuin iloset olivat omien ilotelleet
    silmiä ratsuillaan, kovin huutaen valmistuneille
    merkin Epytides suo, piiskallaan pamahuttain.
    Kiisivät nää erilleen tasasesti ja kolmehen parveen            580
    joukkonsa kirvottivat, vaan taas, komennettua, jälleen
    tieltänsä kääntyivät, karaten vihamiehinä päälle.
    Toisinpa hyökkäävät, sitt' taas peräyntyvät toisin,
    matkan pääss' erillään nämät vuorohon kaartelemalla
    kierrosta estävät, näin sodan vaiheita jälitellen:             585
    kons' paetess' selän paljastavat, kons' kääntävät keihään
    suuttuen, kons' kuni rauhan tehtyä kulkivat rinnan.
    Niinkuin kerrotahan Labyrinthoon korkean Kreetan
    veistellyks solateitä ja tään solakkeist' tuhansistaan
    tullehen eksyttäväks, ett' kaikkipa johtavat merkit            590
    huomioton, palaukseton harhaus turhaksi saattais:
    Teukroin näin pojatkin kulun mutkahiseks pujotellen
    leikiten teeskelivät pakoretkeä tai sodan pauhuu,
    niinkuin delfiinit, jotk' uiden kyntävät märkää
    Karpathin tai Libyan mert', aalloill' leikkiä lyöden.          595
       Nää kisajuoksut, nää tavat, taistelut toimehen ensin
    Askanius pani, Alban kun Longan muurilla kiersi,
    neuvoen viettään noita Latinojen vanhoa kansaa,
    niinkuin leikkiä hän löi Dardanojen kera ennen.
    Albaanit omiaan opast' taasen; täältä ne sitten                600
    sai iso Rooma, ne säilyttäen isien ylistykseks;
    "Troijaks" poikien joukkoa vieläkin ain' nimitellään.
    Tänn' ast' taistoja vietettiin isän kunniaks hurskaan.
       Tässäpä vilpistyen jopa onnemme muuttikin Luoma.
    Kun monenlaisilla leikillä viettivät haudalla juhlaa,          605
    taivaalt' Iriksen lähettääpi Saturnus'en Juno
    Ilion laivoillen sekä tuulella kulkuans' auttaa;
    paljoa aikoi hän, yhä tuskallens' saamatta hoivaa.
    Neitopa kiiruhtain tuhannen värin kiiltosta kaarta
    pitkin joutuhun kiis uroaan ja sit' ei näe kenkään.            610
    Huomaa suunnattoman väkijoukon ja rantoja tutkii:
    valkamat hän jätetyiks älyää sekä tyhjiksi laivat.
    Vaan etähäll' erillään eränäisellä rannalla Troijan
    vaimot Ankhisaa kadotettua itki ja kaikki
    katselivat, valittain, meren selkää. -- "Voi, miten paljon     615
    aavaa mert' on viel' edessämme!" -- he lausuvat kaikk' ja
    linnaa kaihoavat, meren vaivoihin väsyneinä.
    Näiden keskehen siis hyvin ymmärtäen vahingoittaa
    astuvi tuo, jumalattaren muodon ja vaattehet riisuin;
    niin on kuin Beroë, Tmarilais-Dorykleen ikä-eukko,             620
    joll' oli kuuluisa nimi, heimo ja kuulut olj lapset;
    dardanolais-emojen täänlaisna hän joukkohon yhtyy:
    "Koidot", -- lausuvi, "jotk' ei helleniläis-käden kautta
    hukkunehet sotahan isänmaan varustuksien luona!
    Oi suku kurja, mi on tuho, sun johon kohtalo määrää?           625
    Seitsemäshän kesä Troijan jo hukkuman jälkehen vieren
    kunpa me salmia, luotoja julmia, kaikkia maita
    kuljemme, tähtien tiet' osottaissa, -- kun laajoa merta
    pitkin Italiaa pakosaa haemm' aavalla kelluin.
    Täällähän on Erykon velirannat ja kelpo Acestes.               630
    Linnamme laitantaa mikä estäs ja sen varustusta
    kansalle? Oi isänmaa, Penatit vihamiehiltä turhaan
    korjatut! eivätkö mitkään muurit kutsuta Troijaks?
    Enkö mä missään näe joet Hektorin, Xanthon, Simoïn?
    Kanssani polttooten heti nuo kovan onnemme laivat!             635
    Sill' unissain näin ennustavan Kassandranki haamun
    soihtuihin palaviin osotelleen: 'Täält' hakekaatte
    Troijaa; tää kotonn' on!' -- nimes. Toimia aikamme on jo!
    Ei sovi viivyttää tätä ihmettä! Tuoss' on Neptunon
    neljät alttarit! Haltiakin suo soihdut ja innon."              640
       Lausuttuaan esimmäisenä tempasi ilkeän soihdun,
    nostaen oikeallaan ylös viuhkas, ja ponnistaen, sen
    linkos. Hämmästynyt sydän Ilion naisten ja mieli
    kiihoittuu. Nimes vain ijäkäs emo, ainoa Pyrgo,
    lasten niin useain Priamon kuninkaallinen amma:                645
    "Ei Beroë ole tää, ei rheteolainen, o äidit,
    puoliso oo Dorykleen: jumalallisen nähkäte arvon
    merkit ja silmäinsä tulisuutta ja millinen henki,
    millinen muotonsa on sekä äänensä sointu ja käynti!
    Juuripa äskettäin Beroëst' erotessa sen heitin                 650
    sairasna, harmitellen, ett' yksin hän luopua täytyis
    moisesta juhlasta eik' vois ansiokunnian suoda
    Ankhisellen." Näin nimes.
       Vaan emot horjuellen ens laivoja nurjilla silmin
    katsovat, häilyellen tuon maan haluns' kurjan ja myöskin       655
    valtion vaiheilla, johon Sallimus kutsuvi heitä,
    kun kohos siivillään koht' taivoa haltiatar ja
    leikkasi laukuillen ison kaaren pilvien alle.
    Silloin hämmästyen imehestä ja raivoavaisna
    huutaen tempoavat tult' temppelin alttariloilta;               660
    alttariloit' osa raast, mut muut risuloitten ja lehväin
    soihtuja sinkoavat. Tuli hillitön tuhtoja kalvaa,
    airoja, kuusisia peräkeulainkin koristeita.
       Ankhisen lavan ynnä theaatterin katsojien luo
    tuo sanan Eumelus alusten tulen vaarasta; itsek-               665
    kin näkevät sysisauhua mustaa tupruvan pilviin.
    Ensinnä Askanius kuten riemuten ratsastuskilpaa
    johdatti, niin päin riens heti leiriä hämmästynyttä
    ratsulla eik' voi säikähtyneet sitä hoitajat estää.
    "Mist' on tuo raju raivo ja minnekkä aijotte", kiljas          670
    "voi viheljäät emot? Ettepä vainoojain Danaoiden
    leiriä nurjaa, vaan oman toivonne poltatte. Teidän
    Askanius minä oon." Kypäränsä hän riisuen paiskaa
    jalkoihin, jota kantaen hän sotaleikkiä johti.
    Siinäpä Aeneaski jo riensi ja Teukrojen joukot.                675
    Nuo eri suunnillen yli rantojen sinne ja tänne
    kaikkoavat pelästyin, jos joihinki luolihin, metsiin
    pyrkivät peittymähän. Yrityksens' ja päiväkin vaivaa;
    tuntevat rauhottuin' omans'; rinnasta poistuvi raivo.
    Vaan yhä hurjemmin tulen loimotus laimentumatta                680
    raivos: kostean puun välyksissä jo tappura kytee
    sauhua tupruttain nokimustaa; syö tuli verkkaan
    laivoja; tää levittää koko ruumaankin hävitystä
    eik' urosten väki aut' eik' tulvittain veden kaanta.
    Silloin Aeneas jalo yltänsä reualsi vaatteen                   685
    ynn', avukseen jumaloit' anoessaan näin, kädet nostaa:
    "Juppiter kaikenvaltias, jos viel' et jokahista
    Teukroa inhoa, jos sun entinen laupeus huolii
    murheista inehmoin, tuli sammumahan aluksista
    saa, isä; tempoa pois tuhost' Teukroin kaiskerat asjat,        690
    taikkapa jääneenkin Manalaan vihas nuolella paiskaa,
    jos ma sen ansaitsen, kädelläs meit' hukkoa täältä!"
    Tuskin lausunut nää olj, kun sai tavaton rajumyrsky
    riehumahan, satehen valaen; jyrinästäpä maitten
    vuoret järkkyvät ynn' aromaat; koko taivoita syöksyy           695
    ryöppyvä, myrskyinen sade, tihjeä sohjua vihmoin;
    täyttyvät laivat jo vettä ja puoleks poltetut ruumat
    kostuvat; sammuupi koko valkea viimeks ja kaikki
    vaarasta säilyivät alukset, menetettyä neljä.
       Vaan isä Aeneas kovast' onnestaan murehissaan               700
    suuria ankeitaan sydämessähän sinne ja tänne
    miettivi häilyillen, Sikulein kedollenko nyt jäisi,
    entehet unhottaen, vai pyrkis Italian rantaan.
    Nautes tuoss' ijäkäs, jonk' ainoan tritonilainen
    Pallas neuvonut olj sekä varsin taitavaks tehnyt,              705
    näin osas selvittää, mitä haltiasten viha suuri
    tietäis kuin myös sen, mitä Salliman määräys vaatis.
    Lohduttaen täten Aenealle se lausua alkaa:
    "Menkäämme, jumalattaren poika, minn' onnemme viekin!
    Kuink' käviskään, joka kohtalo karsein voitettavamm' on!       710
    On jumalain sukulainen Acestes heimoa sulle;
    tää ota neuvottelus toveriksi ja taivuta liittoon;
    hälle ne heittäös, jotk' kadonneist' aluksist' ovat jääneet,
    joit' väsyttää sun aimosat hankkees ynn' yritykses:
    vanhukset sekä kammoavat merimatkoa äidit,                     715
    kaikki, mi heikkoa, vaaraa pelkääväistä on, luotas
    luovuta; suo, väsyneet ett' täällä jo saisivat suojan;
    kaupungin luvallas nimetkööt Acestaks nimeltänsä!"
       Näinepä lauseineen hänet lohdutti ystävä vanha.
    Mielensä johtuupi nyt kaikenlaisihin huoliin.                  720
    Vaan kuin synkeä Yö parivaunussa taivolle saapui,
    taivolta laskeunut isän Ankhisen kuva näytti
    silloin äkkiähän tähän laatuhun lausuvan hälle:
    "Poikani, mull' elämää sulosampi, kun viel' elon' kesti
    muinoin, kohtalojen opistossa sä koetettu poika!               725
    Tahdosta Juppiterin tulen tänn', aluksista ku liekin
    poisti ja taivaaltaan ylevält' teit' armahti vihdoin.
    Neuvoja kuunnelkos, joit' oivia soi ikävanha
    Nautes: miehet vain valitut, sydämet urohimmat
    viekösi Italiaan! Raju kansa ja yrmeä varsin                   730
    voittamises Latioss' on. Kuitenki tullos sa ensin
    Tuonelan alhaisiin tupihin, Manalan syvän kautta
    pyytäös, poikani, mun kera yhtyä! Eipä mua suojaa
    ilkeä horna tai surukas pimeys: ihanassa
    hurskaiden pariss' Elysioss' asun. Puhdas Sibylla              735
    tänne sun johdattaa monen raavahan uhrattuaisi.
    Silloin nähdä sä saat sukus kaiken ja myös varustukses.
    Voi hyvin! Kostea yö jopa matkansa puolehen joutuu;
    ankaran Koitonki ratsujen viel' minut entävi henkäys."
    Virkki ja ilmoihin hupihin kuni sauhu hän haihtui.             740
    Aeneas nimeää: "Mihin syöksyt? Oi, mihin riennät?
    Tai ketä kammoat? Taikka ken estää sun halausta?"
    Näitäpä lausuillen tuhast' kyyntynehen tulen liehtoo:
    Pergamo-Laren ja myös iki-Vestan hän alttarit uhrin
    jauhone täydellä suitsutusastiallaan pyhittääpi.               745
       Kohtapa kutsuu sitt' toverit, ylimyksen Acesteen;
    käskyn Juppiterin, isän armahan neuvoti kertoo
    heille ja myös mikä mielessään olis tuumansa tästä.
    Suostuvat arvelematt' eik' käskyjä kiellä Acestes.
    Siis emot kaupunkiin jätetään sekä kansa, mi tuota             750
    toivoo, joidenka miel ei kunniamainetta kaipaa.
    Itsepä uudistavat tuhot, myös tulen kalvamat hirret
    korjaavat aluksista ja laittavat airot ja köydet
    harvoina luvultaan, mut täynnäänsä sotakuntoo.
    Linnan Aeneas sill' aikaa aatralla määrää,                     755
    tontteja arpoo; Ilioks tään, mut tuon nimittääpi
    Troijaksi. Vallastaan ilahtuu troalainen Acestes;
    määrääpi torin, lait isien kokouksille säätää.
    Laitetahan Erykon mäen töyrälle, tähtien puoleen,
    temppeli idalilais-Venukselle ja määrätähän myös               760
    haudalle Ankhisen pyhä, kookas lehto ja pappi.
       Päivää yhdeksän jopa olj levännyt koko kansa,
    alttarill' lyylinyt olj, kun tyynnyttivät meren vienot
    tuulet ja taas merellen suhisten käsk virmeä Louna.
    Alkaa haikea itku jo pitkin lahtista rantaa,                   765
    päivän ja yön kuu he toisiahan halajaa hetahasti.
    Itsepä äiditki, joist' meren muotoki näyttihe ennen
    inhottavalt', ett'eivät sietänehet nimeäänkään,
    tahtovat lähteä kuin koko matkan vaivoja kestää.
    Ystävän lausehin Aeneas jalo lohdutteleepi,                    770
    kun sukulaisell' Acestoll' itkien heittävi heidät.
    Kolmet hiehoa hän Erykolle ja myrskylle lampaan
    uhrata käskeepi ja jo oitis päästeä touvin.
    Itsepä kaunistain olivin leheksillä nyt päänsä
    keulassa seisoopi ulommaisna ja maljoa pitää,                  775
    kaataen suolaiseen merehen lihat, helmivät viinit.
    Kiihtyen seuraa myötäistuuli jo matkustajoita.
    Kilpahan soutelevat merimiehet ja laskevat aavaa.
       Vaan Neptunollen Venus lausuvi huolehtivaisna,
    näin valituksiahan hänellen julistain sydämestään:             780
    "Junon kiukkuinen viha, kyllänsä saamaton rinta
    saattavat Neptunus minut ryhtymähän rukouksiin:
    ei ajan verkkaisuus eik' tyynennä hurskaus tuota,
    tuot' ei Juppiterin iso valt' eik' Kohtalo rauhaan
    taivuta. Ei frygilaisväen keskeltä kaupungin saaneen           785
    julmalla kiukullaan häviöön ole kyllin ja kaikkeen
    vaivahan vieneen: tää Troijan karikkeitakin, tuhkaa,
    luitakin vainoo. Syyt tähän raivoon hän selitelköön!
    Saatatpa itsekkin todistaa libyläis-selält' äsken,
    minkäpä äkkiä hän melun nostatti. Kaikk' meret sa'aten         790
    taivahan kanss', vihureihin aeolilaisihin turhaan
    luottaen rohkesi tään alallaiski!
    Kas, rikoksellahan myöskin vimmattuaan emot Troijan
    ilkeesti poroks laivoja poltti ja outohon maahan
    saattoi jättämähän toverit, kadotettua laivat.                 795
    Pyydän, sallittakoon, mitä jäi merest', turvassa kyntää
    purjehin; sallittakoon mun Laurentoin Tiber löytää,
    jos luvallist' anon, Parkat jos varustukset ne suovat!"
       Näitäpä nyt nimeää meren korkean valtias itse:
    "Täydellä syylläpä sie, Cytherea, mun valtahan luotat,         800
    jost' sukus johdat; sen ansaitsenkin. Montahan tyynsin
    tuppurisäätä ja taivaan kuin meren raivoa suurta.
    Xanthos kuin Simoïs todistaa, ett'ei vähemp' ollut
    maillakan' Aeneaksestas surun'. Kunpa Akhilles
    Troijan säikähtynytt' ajoi kansaa muurille saakka,             805
    kuololle uhraillen tuhannet monet, kun joet täyttyin
    huokasivat, eik' tiet' osannut eik' voinunna mereen
    syöksyä Xanthos, silloinhan Pelidaan urokkaasen
    Aeneaan väeltään, jumaloiltakin heikomman estin
    yhtymäst', tään sumupilvehen peittäin; vaikk' halasinki        810
    pelmuuttaa käsilläin raketun valapattosen Troijan
    muurit. Mieleni viel' sama on; sie pelkosi heitä!
    Huoleti astukohon, kuten toivot, hän Tuonelan maille!
    Yht' vain kaihota saa, jonk' aavall' on hukkua määrä;
    tuo pää vaan monien edest' uhrattakoon!"                       815
       Kun jumalattaren näin pakinoin iloseks teki mielen,
    vaunuhin valjastaa hevoset isä, tuimille pannen
    vaahtosat suitset ja ohjia höllittää käsissänsä.
    Vaunuill' liitääpi keveäst' ulapan siniselkää.
    Aallot laskeuvat sekä hyrskyvän akselin alla                   820
    tyynentyvät meren kuohut ja kaihtuvat taivahan pilvet.
    Tuotapa seuraavat monet muodot, hirveät tursaat,
    vanhuksen Glaukon väki, myös inolainen Palemon,
    Tritonitkin nopeat, koko Forkonkin sotajoukko;
    on vasemmalla Thetis, Melite, Panopeiakin impi,                825
    Neseia, Spio, myös Thalia kuin Cymodocekin.
       Tääll' isä Aeneaan murehellista mieltäpä vuoroin
    täyttävi väikkyillen ilo; joutuhun kaikkia käskee
    mastoja pystyttämään sekä raakohin hiivata purjeet.
       Kerrallaan tekevät sen; nyt vasemmat samall' aikaa,         830
    oikeat purjeet nyt avataan; raat yhdessä korkeet
    kierretähän, kunis laivasto löytää sattuvan tuulen.
    Ensinnä johtaapi tiheää regattaa Palinurus;
    kulkunsa ohjata tään mukahan on käsketty muita.
       Taivaan puol'välihin olj jo kostea yö kerennynnä,           835
    laskenehet olivat jäsenensä jo tyynehen rauhaan
    uupunehet merimiehet tuhtoill' airojen alle,
    keijuillen kevykäs Uni kuin tähtitarhasta laskeu
    karkoittain pimeän, yön haihuttaen sumuvarjot,
    sua hakien, Palinurus, ja sullen turmio-unta                   840
    tuoden. Haltia istuiksen ylevään peräkeulaan
    Forbon muodossa, hällen näit' tarinoin pakinoita:
    "Iasides Palinurus, vie meri itsekin laivat;
    tyynihän tuulosen henk' on, voisithan uinata hiukan.
    Painuta pääs levollen, pääst' vaivasta raukeat silmäs!         845
    Voinhan hetkisen sun asemestasi tointasi hoitaa."
    Tuskin nostain silmiä vastaapi Palinurus:
    "Munk' meren tyyneyteen tahi maininkiin levokkaasen
    yllytät luottamahan, -- tähän hirviöhön usaltaimaan?
    Aeneaan kell' uskosin mie, jonk' niin monet kerrat             850
    peijasi taivaan vaihtuva sees sekä pettävät tuulet?"
    Lausuen nää sanat kiinteämmin kävi vain peräruoriin,
    eik' vähänkään sitä hellitä, tuijottaen yhä tähtiin.
    Lehvän haltiatar kas! letheolaismehust' tuoreen,
    tenhoillun stygilais-unill' ottaen, löyhäyttääpi               855
    tuoll' ohimoita ja sulk teniväisen torkkusat silmät.
    Tuskinpa oottamaton uni hervoittaa jäseneit' tään,
    käy kun jo kimppuhun tuo, repien palasen peräsintä,
    vienohon paiskaapi vetehen hänet ruorinsa kanssa
    päistikkäin, tovereitansa turhaan huutavan aukseen.            860
    Itsepä lentäen tuo kohos lintuna ohvahan ilmaan.
    Laivasto kuitenkin mert' eellehen rauhassa kynti,
    kulkien Neptunus-isän suojassa kommeluksetta.
    Näin vaeltain Sirenein kariloita tää lähestyi jo,
    muinoin vaarahikkaita ja luist' useata valenneita,             865
    kun kohisten etähällä nyt äkkiä ärjähti riutat:
    silloin vast' isä huomaapi perämiehettä laivan
    harhoavan; yön aalloill' itse nyt joht alustansa,
    paljon huokaillen suruissaan toverin kovast' onnest:
    "Voi tyveneen merehen lopen luottanut, taivahasenki,           870
    oudolla hiekall', oi Palinurus, täydyt sä maata!"


Viitteet:

V. 3. Elissa on Didon foinikilainen nimi ja on semiläistä juurta
(vertaa esim. hepr. Elisabeth).

V. 38. "Krimisson joest'" = Krimissus-joen haltijasta.

V. 72. "Äidin myrtillä" s.o. Venukselle pyhitetyllä myrtillä.

V. 99. Vanhan ajan luulon mukaan sallittiin vainaiden haamujen saapua
niille uhreille, jotka heitä miellyttivät.

V. 122. "Kentauri", "Scylla" samoinkuin "Tursas" ja "Khimaira" olivat
kilpaavien laivojen nimiä.

V. 193. Malea oli Peloponneson eteläisimmän niemen nimi.

V. 240. Nereidit olivat Nereon, meren haltian, tyttäriä (= Vellamon
neitejä). -- Forkus oli Nereon veli, jolla oli oma haltiakuntansa. --
Panopeia oli eräs etevimpiä Nereidejä.

V. 241. Portunus, jonka alkuperäinen nimi oli Melicertes, oli Theban
kuninkaan Athaman ja Inon, Kadmon tyttären poika. Ino, paetessaan
mielipuolta miestään, syöksyi poikineen mereen ja he muutettiin meren
haltioiksi.

V. 251. Melibeea oli eräs thessalial. kaupunki, kuuluisa kauniista
purppurastaan.

V. 252. Vaippaan oli kudottu kuva, joka kertoi Trosin pojan Ganymedesin
elämästä ja vaiheista.

V. 271. "Terin", s.o. airojen terin l. lavoin.

V. 284. "Minervan töitä mi tunsi", s.o. oli taitava kotiaskareissa
niinkuin kehruu-, kutomis-, neulomis- y.m.s. töissä.

V. 373. Bebryciaksi nimitettiin erästä osaa Bithynian maakunnassa
V. Aasiassa. -- Amykus oli kuuluisa nyrkkisillä olija; hänet voitti
Argonautiretkellä matkustava Pollux.

V. 402. Eryx oli tarun mukaan erään sicialaisen kuninkaan Buteen
ja Venuksen poika, kuuluisa nyrkkisillä olija. Jouduttuaan nyrkkisille
Kreikkalaisten väkevimmän urhon Herkuleen, Alceon pojan, kera, tuli hän
voitetuksi ja tapetuksi.

V. 440. "Vuor'kastelli" = pienenläntä vuorilinna.

V. 448. Erymantho on metsäkäs vuori Arkadiassa Kreikanmaalla.

V. 449. "Korkeall' Idalla" s.o. Idan vuorella lähellä Troijaa.

V. 475. "Näitä", nim. käsien jäntäreitä.

V. 495. Troijalaiset ja Kreikkalaiset olivat kerran päättäneet
ratkaista Troijan sodan Menelaon ja Pariksen kaksintaistelun kautta,
jossa taistelussa oli Paris vähältä menettää henkensä, mutta pelastui
Venuksen auttaman paon kautta. Kun Menelaos vaati sovinnon ehtojen
täyttämistä, laukasi Pandarus, Minervan käskystä, salamyhkään nuolen,
joka haavoitti Menelaon. Tästä syystä alkoi sota taasen.

V. 514. "Velimiest'", s.o. v:ssä 495 mainittua Pandaroa, joka kaatui
taistelussaan Diomeden kautta.

V:ssä 524-528 mainitun ennustusmerkin otaksutaan merkinneen
Troijalaisten laivojen tulipaloa, josta kohta tulee olemaan puhetta.

V. 588. Tämän Labyrinthin rakensi kreikkalainen taituri Daidalos
(= suomeksi "taitava"), kuninkaan Minon käskystä erään hirviön
Minotauron talletuspaikaksi (vertaa Aen. VI, v. 24-29).

V. 735. Elysio oli vanhan ajan otaksumisen mukaan nimeltään se
seutu, jossa hurskaat kuoltuansa oleskelevat.

V. 739. Haamujen ei luultu voivan valoa sietää.

V. 744. Pergamo-Lares oli Troijan suojelushenki. -- Vestaa nimitetään
"ikuiseksi" siitä syystä, että hän oli vanhimpia jumalattareita ja jo
ikivanhoista ajoista palveltuna.

V. 797. "Laurentoin Tiber", s.o. Laurentojen maassa oleva Tiber.

V 807. "Huokasivat", nim. jokien haltiat.

V. 808. "Pelidaan". s.o. Peleyn poikaan, Akhilles'iin.

V. 809. "Jumaloitakin heikomman", s.o. jumalain suosion puolesta
heikomman.

V:ssä 823-826 mainitut ovat nähtävästi kaikki Ahdin ja Vellamon väkeä.

V. 833. Regatta = laivasto.



KUUDES LAULU.

Manala.


Ainehisto.

Aeneas saapuu Kumeen satamaan sekä lähtee heti Hekateen lehikkoon
Sibyllaa tapaamaan (1-13). -- Siellä Hekateen temppelissä Aeneaan
ihmetellessä Daedalon taitoisia töitä, saapuu Sibylla ja kehottaa tätä
tekemään lupauksia Apollolle, jonka Aeneas täyttää (14-76). -- Sibylla
ennustaa Aenealle tulevista suurista sodista (77-101). -- Aeneas
pyytää, isänsä haamun kehotuksen mukaan, päästä Manalaan isänsä
puheille, johon loitsija suostuu, sittenkuin tää olisi tuonut hänelle
kultaisen lehvän Avernon metsästä ja haudannut leilissä olevan kuolleen
(102-155). -- Torvensoittajan Misenon kuolema ja hautaus sekä
kultalehvän löytö kyyhkyjen avulla (156-235). -- Uhrattuaan Manalan
valloille, lähtevät Sibylla ja Aeneas Tuonelaan (236-263). Tuonen
hirveät tautien y.m. tursaiden haamut, Akherontin liejunen virta ja
ihmissielut sen rannalla pyrkimässä päästä vuon toiselle puolelle
(264-336). -- Palinuron kohtalot ja anomus (337-383). -- Sielujen
lautturi Kharon lauttaa yli Manan virran ja Kerberon tainnutus;
saapuminen lasten olopaikkaan ja Surukentille (384-449). -- Aeneas
kohtaa Didon, kreikkalaisia ja troijalaisia urhoja; Deifobo kertoo
Aenealle oman kuolemansa (450-534). -- Heidän puhellessa kiirehtii
Sibylla matkaa ja he saapuvat Hornan linnan luo, josta sivumennen
näkevät sen hirveät piinat (535-627). -- Sitten saapuvat autuaitten
maille, jossa Musaio saattaa Aeneaan Ankhisen luo (628-678). --
Ankhises iloitsee poikansa näkemästä ja kertoo hänelle sielujen
vaelluksen ja palajamisen ylä-maailmaan (679-751). -- Sitten näyttää
hän Aenealle tään etevimmät jälkeläiset sekä urhot, varsinkin Romulon,
Caesarin, Auguston, Numan, Tullon, Ankon, Katon, Scipioin, Fabricion,
Regulon, Fabius Kunktatorin y.m. jaloimpien roomalaisien haamut sekä
viimeksi Auguston jalon pojan Marcellon (752-893). -- Aeneas palajaa
norsunluisesta portista ylä-ilmaan (894-902).


    Näin nimeää valittain sekä laskien täysine purjein,
    Kumen eubealais-satamoihin saapuvi vihdoin.
    Kääntävät kokkia päin merellen, sitt' ankkuri vankka
    haaksia kiinnittää oallaan sekä rantoja keulat
    peittävät kaarekkaat. Heti kilpahan nuoriso-joukko               5
    Hesperiaan riens. Tääll' osa etsivi piikiven syihin
    kätkettyä tulenainaa; muut petojen pakopaikkaan,
    tihjähän metsään kiis sekä löyttyjä virtoja näytti.
    Vaan jalo Aeneas pyhästöön, jota suuri Apollo
    johtavi, julman Sibyllan syrjäiseen, eränäiseen,                10
    hirveähän ukuraan meni; tuon ison mielen ja sielun
    Febus hengellään, osottain tulevat, elähyttää.
    Nää Trivian lehikkoon menevät jo ja kultapalatsiin.
       Daedalon kerrotahan paetessaan Minoksen valtaa,
    siivillä rohjenneen ylös pilvihin liitäen nousta,               15
    hyisehen Pohjahan päin kun hän samos outoa tietä;
    vihdoin seisahtui keveäisn' yli Kalkidin linnan.
    Maahan saavuttuaan tähän, kohta sull' uhrasi, Febus,
    soutimens' siivekkäät sekä laittoi kookkahat templit.
    Androgeon tuho olj oviloissa ja myös miten täytyi               20
    Kekropidain joka vuos, -- oi kurjaa! -- seitsemän poikaa
    sakkona uhrata; tuoll' oli arvan heittojen urna:
    vastassa seisoopi merest' nouseva Gnosian seutu.
    Tääll' on Pasifaen häjy rakkaus Taurohon kuin myös
    tuon pimeän parituksen ilkeämuotonen taimi                      25
    on Minotaurus tääll', -- Venuksen iletyttävä muisto,
    tääll' iso työ solakkein sekä päättömät sokkelopolvut;
    muttapa armahtain kuningattaren lempeä suurta,
    Daedalus julkaisee tuon sokkelon matkat ja mutkat,
    langalla hänt' opastain salateillään. Moisehen työhön           30
    ois osas ollut sull', Ikarus, jos kyennyt surult' oisi.
    Kahdesti koettanut olj satujaan kuvaella hän kultaan,
    kahdesti vaipuivat isän kä'et. Perättäinpä he kaikki
    ois tähystelleet, elleip' ennalta mennyt Akhates
    ois palannut sekä myös Febon, Hekateen papitarkin,              35
    Glaukon Deifobe, joka näin nimeää kuninkaalle:
    "Ei sua katselemaan tätä aikasi myönnä; sä ennen
    karjasta uhraamaan käy seitsemän hiehoa nuorta,
    yht' usean valitun karitsan, kuten meit' tapa vaatii!"
       Näin puhuteltua Aeneast' (eip' vaaditut uhrit                40
    siksehen jää) papitar ylevään käsk templihin Teukrot.
    Kumeen kalliohon oli veistetty hirveä luola,
    jonn' avaraa sata johtavi tietä ja yhtä mont' usta;
    yht' monet kuului täältä Sibyllan vastauksetkin.
    Jouduttiin ovellen, kun lausuvi impi: "On aika                  45
    tutkia kohtalojas! Haa, haltia!" -- Näin puhuvalla
    äkkiähän väri, muotokin muuttaiksen oven eessä;
    pystyhyn pöyristyvät hapenensa ja rintansa huohuu;
    paisuttaa sydänt' tään raju raivo; hän suurelta näyttää
    eik' inehmoin tavall' äännä, kun hengellään lähemmältä          50
    kosketti haltia tuot'. "Lupauksihin ynn' anomuksiin
    taivutko, Aeneas?" -- nimes. "Taivutko? Eip' ovet suuret
    ennen synkeähän majahan avahu'!" -- Nimeten näin
    vaikeni. Voimakkain Teukroin läpi luidenpa kulki
    hyyväristys; kuningas, anoen sydämestänsä lausuu:               55
    "Febus, ainapa Troijan ailutta, vaivoja säälit,
    sie, joka dardanolais-Parisen avitit kädet, keihäät
    ruumihisen Akhilleen; niin monta jo laajoa maata
    kiertelevää ulappaa opastaissasi kuljin ja näin jo
    Massylonkin etähäis-suvut, Syrttein rannikko-nurmet.            60
    Vihdoin Italian yhä väistyvät löysimme rannat.
    Loppukohon jo nyt tuohon Troijaa vainonnut onni!
    Onpa jo kohtuus säästää Pergamon kansoakin, oi
    kaikk' jumalat, jumalattaret, joillen Ilion suuri
    kunnia olj epäsuotusa! Sie pyhä loitsija myöskin                65
    tunteva vastahiset, suo, (-- emp' ano vasten ma Luoman
    kieltoa valtaa --), Teukroillen Latioon asettauda,
    harhoavill' jumaloille ja tenhoillen samoville.
    Tästäpä Febollen ja Dianalle marmoritemplin
    laitan ja myös pyhäpäiviä Febon muistoksi määrään.              70
    Myös sinäkin pyhäköt isot meidän saat alueilla,
    joihin sun ennustukset ja kohtalojen sala-arvat,
    lausutut kansallein, asetan sekä määrätyt miehet,
    neito, ma sull' omistan. Älä vain pane lauluja lehtiin,
    ettei viehkurituulet leikkinähän pitäs noita!                   75
    Pyydän, ett' itse sä loihtisit." Näin nimennänsä hän päätti.
       Vaan nyt, sietämätään viel' Feboa julmana raivoo
    luolassaan papitar, jos mahtavan haltian voisi
    rinnastaan erottaa; sen voimemminpa se vaivaa
    vaahtista suuta ja raivoa rintaa hilliten ohjaa.                80
    Jop' asunnon sata aimoa porttia aukeni aivan
    itsestään ja tänlainen loitsijan vastaus kuului:
    "Oi sinä vihdoinkin meren suurista turmista pääsnyt,
    (vartoo mut isommat sua maalla), Lavinon jo maahan
    pääsevät Dardanidat; tää huolesi mielestä heitä;                85
    vaan ei tullehenkaan nämä sois! Sodat, hirveät taistot
    näen, verijoukoistaan Tiberin vuon vaahtoavaksi!
    Ei Simoïs, Xanthus ole sult, ei Dorien leiri
    puuttuva. On Latiossa jo syntynyt toinen Akhilles,
    myös jumalattaren poik'. Ei Teukroill' ankara Juno              90
    missään puutu, kun ahdingoss' anoen sinä pyydät
    Italian jotakin avuks kansaa taikkapa linnaa.
    Semmoisen pulan syynä on Teukroin ystävän vaimo,
    ulkohiset avioon yrityksetkin.
    Sie tukalill' älä nöyrry, mut uljaammin mene eelleen,           95
    minne sun Onnesi viekin! Sun menestyksesi alku,
    jot' et sä luulekkaan, Akhivein varustuksista urkee."
       Näilläpä lauseillaan pyhäköstänsä Kumen Sibylla
    julmista luomista laulaa, onkalossaan jyryellen,
    peitellen hämäriin toden; näinpähän raivoavaisen               100
    ohjia hallitsi, rintaa kiihottamalla, Apollo.
    Vaan kun raivonsa taukos ja tyyntyivät tylyt kasvons',
    alkavi Aeneas uros: "Eipähän pulmista ykskään
    uutena muodoltaan tahi outona nouse mull', impi,
    kaikki jo ennalta nuo otaksuin sekä ennalta mietin.            105
    Yhtä mä pyydän. Kun sanotaan Manan haltian tien tääll'
    löytyvän, synkän Tuonelan lammin tulviman tänne,
    -- enkö ma saattais täält' isän rakkahan kasvoja mennä
    katsomahan? Oi, neuvo'os tie, avaten pyhät portit!
    Sen läpi liekkien, peistenkin tuhanten uhatessa,               110
    tempasin hartehillein, viholisten keskeltä vieden;
    teilläni seurattuaan hän pitkin kaikkea merta
    kärsei kaikk' ulapan sekä taivaankin uhitukset,
    heikkona voimiltaan pait vanhuuden haperuutta.
    Hänpä se pyytäen käsk mua, että sun tultua luokses,            115
    hartaasti tätä pyytäsin sult'. Oi armahda, neito,
    poikaa kuin isäjään, anon! Voithan kaikkea; syytt' ei
    oo Hekate sua pannut hoitamahan Manan metsää;
    puolison haamun jos palauttaa voinut on Orfeus
    thraakialaiskitharan lumovain sävelsointujen kautta,           120
    -- jos Pollux pelastaa voi veljensä, vuorohon kuollen,
    kulkien ees takasin monet kerrat. Ma Theseyn, miksi
    mainitsisin Herakleen jalon? On jumalist' suku mullai."
       Näillä hän lauseillaan aneks, ryhtyen alttaripieliin,
    kun papitar puhumaan rupes näin: "Jumalain veren taimi,        125
    Ankhisen jalo poika, on helppoa Tuonehen mennä,
    päivät ja yöt selällään on Surman synkeä portti,
    vaan palata takasin sekä taas ylä-ilmahan nousta,
    -- siinäpä työ, sepä vaiva on! Harvat, joita on tyyni
    Juppiter hellinyt, loistava kuntokin korkeall' auttoi,         130
    tään jumalain pojat voivat. Sen ihan sulkevat metsät,
    mustanki liejuinen Kokytus sen kiertävi veellään.
    Vaan jos niin iso rakkaus, jos niin on halus harras
    kahdesti matkustaa Manalan vedet, nähdä jos mustan
    Tarttaron, kestääkin kamalan ilahuttavi vaivan:                135
    kuules, mi tehtävä on sinun ensin! Tuuhean puun on
    suojassa lehdiltä kuin myös varrelta kultanen virpi,
    Tuonelan Junollen pyhitetty, mut tään koko lehto
    suojaa, synkkien laaksojen varjolla siimestämällä.
    Ei, näet, ennen 00 Manalaan alas sallittu mennä,               140
    ennenkun nyhtänyt ois joku puusta sen kultasen lehvän.
    Lahjaksi itselleen sen kaunis Proserpina käski
    tuomahan. Nyhdettyäis sen pois, ei puutu silt' toinen
    kultanen virpi ja versoopi samast' ainehest' eelleen.
    Tarkkaan katsele siis ylähälle ja, löydettyäs sen,             145
    ottaos oikein! Mielellään se ja helposti lähtee,
    jos sua Sallima kutsuu: muuten et voimalla millään
    voittais, etkä sen katkoa vahvalla kalvallakaan vois.
    Paits' sitä ystävän hengetön ruumis haudata makaa
    -- voi, sit' et tiedä! -- ja saastuttaa koko laivaston kalmaan,  150
    juuri kun neuvoa etsit ja suojassamme sä viivyt.
    Tää sinä ensin vie majahansa ja hautahan kätke!
    Mustaa karjaa tuo'os; se ens'lepytyksenä olkoon!
    Niinpä sä vihdoinkin Stygian salon näet, eläville
    suljetun vallan." Näin nimes; vaijeten suunsa sitt' tukkes.    155
       Kasvoilt' Aeneas surevaisn', alas silmänsä luoden,
    astuvi luolast' tään eroten, sydämess' ajatellen
    himmeitä tapauksia. Tuotapa kelpo Akhates
    seuraten myös samanlaisissa huolissa jäljessä astuu.
    Paljon he keskenähän molemmat puhellen pakinoivat,             160
    kennenkä kuolleeksi tovereist' papitar nimes, minkä
    ruumihin haudattavaks. Kun hiekalle rannan Misenon
    nää tulevat, näkevät viheljäisellä kuololla kuolleen
    aeolilaisen Misenon, joll' ei vertoa ollut
    torven soitolla miehiä kiihottaiss' sodan intoon.              165
    Tää oli suuren Hektorin kumppani, jonk' kera aina
    karskist taisteluhun kävi torven ja peitsensä kanssa.
    Sitte kun tuolt' elämän oli voittaen vienyt Akhilles,
    dardanilaisen Aeneaan toveriks uros uljas
    yhtyvi eik' vähä-arvoisempaa nytkänä seuraa.                   170
    Vaan kun kerran käyrällä torvella kaiutti merta,
    mieletön, soittoonsa jumaloitakin kutsuen kilpaan,
    kiivastuen Triton urohon, jos uskoa voinee,
    kalliosärkältä kaapattuaan meren tyrskyhyn syöksi.
    Kaikki siks' suurella äänellään valittaat tämän luona,         175
    varsinkin jalo Aeneas. Valittainpa Sibyllan
    käskyjä toimittavat heti sitte ja laittavat puista
    polttolavan, mikä innolla taivaallen körötellään.
    Aarniometsään riennetähän, petojen olopaikkaan:
    männyt kaatuvat; jyskyy kirveell' isketty tammi;               180
    kiiloin halkoillaan sarapuut sekä rautasa-tammi;
    vuorilta vieritetään jätinmoisiakin jalavoita.
    Myöskin kiillottelee tovereitaan puuhissa näissä
    Aeneas etupääss', samanlais-aseheitansa käyttäin.
    Näitäpä itsekseen sydämessään huolien miettii,                 185
    korpea katsellen avaraa sekä näin aneleepi:
    "Jospa nyt kultaiseen puun oksahan viel' osusimme
    moisessa metsässä! Voi, kun liiaksikin oli totta
    kaikki, min olj papitar nimennyt sinust', oi sä Misenus!"
    Tuskin nää puhunut oli, kun pari kyyhkyä sattui                190
    taivolta lennellen tulemaan urohon ihan kasvoin
    alle ja nurmelle laskeumaan. Kun äitinsä linnut
    tuntevi riemastuin uros uljas, näin anel noita:
    "Johtootten, -- jos vain joku tie on, -- ja kulkunne ilman
    kautt' ojaskaat lehikkoon, joss' siimestää lihavan maan        195
    arvokas oksa! Sa vaikeiss' oi älä kohdissa luovu,
    haltiatar emon'!" Näin nimeellen hän pysähtyypi,
    katsoen, merkin min soisivat tai mihin aikosivat ne.
    Ruokaa noukkien nuo sen verran lensivät eelle,
    kunnes seuroavain selittää heit' taisivat silmät.              200
    Saavuttuaan väkevän hajusan Avernon syvänteen luo
    nousevat kiireesti sulan ilman kautta ja laukoin
    puulle he laskeuvat molemmat, halutuill' asemille,
    kullan välkyntä oksien kautta joss' ilmahan loisti.
    Niinkuin lehvällään vereksellään talvella naava                205
    kylmässä vehreytyy, joka loisena kasvavi puulla.
    kiertäen runkoa pyöreetä kuni keltanen köynnös,
    semmoinen oli tuuhean tammen kultasen lehvän
    kiilto ja näin kult'aaluva vienossa tuulessa helkki.
    Tarttuen Aeneas halukkaast äkistään hitahaisen                 210
    katkas ja sen sitt' ennustajan Sibyllan majailen tuo.
       Silläpä aikaa Teukrot Misenoa kaipasivat jo
    rannalla, heittäen sen tuhallen apeat hyvästinsä.
    Ensin tervaksisen sekä halvoistaan ylen suuren
    laittavat nää rovion: tämän syrjiä mustine lehvin              215
    peittävät, vaan etupuolen maanpanijais-kyparissoll'
    laittelevat sekä kaunistavat ylähält' asehilla.
    Nuot asettaa paat kiehumahan tulell' lämmintä vettä,
    vainaan ruumista muut pesevät sekä voitelevat sen.
    Haikeast itkien nää panevat roviolle sen raajat,               220
    siihenpä purppuravaatteet, vainajan tunnetut viitat
    lasketahan. Osa astuu hirmuisen lavan alle
    -- surkea toimi! -- ja kääntyen pois, isien tavan jälkeen,
    soihtuja tuon ala kannattaa. Kasotut lemulahjat
    poltetahan, pikareistakin kaadettu öljy ja ruoat.              225
    Sitten kuin tuhat hiipuivat, tuli raueten sammui,
    viinillä huuhtelivat tuhan jätteitä' janokkaita;
    poimitut luut Korynaeus vaskisehen pani urnaan.
    Kolmasti kantoi tää tovereilleen raikasta vettä;
    ripsuttain keveään vett' onnekkaan olivin puun                 230
    lehvin ja puhdistaen urohot, nimes "jäähyväst"-lauseet.
    Vaan jalo Aeneas imehen ison haudalle kummun
    laitti ja miehellen asehet pani, airon ja torven,
    tuulikkaan mäen juurelle: tästä nyt tuo Misenoksi
    kutsutahan, nimen vuos'satojen läpi kantaen aina.              235
       Tehtyä nää, nopeaan hän Sibyllan täyttävi käskyt.
    Löytyipä syvä, synkältä kuilulta hirveä rotko,
    louheikas, salon siimes ja synkeä lamp' jota suojas,
    jonk' yli turmiottaan ei voinehet lentävät mitkään
    matkaans' siivillä jatkaa: moinen, näet, kohos löyhkä          240
    mustista jurmistaan leveten kohen taivahan kantta:
    siksipä Helleniläiset Aornoksi kutsuvat paikan.
    Täälläpä juur papitar pysähdyttää hiehoa neljä,
    mustaa seljältään sekä otsalle viiniä valaa;
    sitt' ylimmäisiä karvoja sarvien keskeltä nyhtäin              245
    nuo pyhävalkeallen asettaa ens' uhriksi, huutain
    äänellään Hekateet', Manalassa ja taivolla suurta;
    toisetpa puukoin teurastavat sekä lämmintä leppää
    korjaavat pikareihin. Mustanpuuhavan vuonan
    Raivottarein emoll' Aeneas sekä tään sisarelle                 250
    suurelle uhras ja sulle, Proserpina, ehtysän lehmän,
    myös Manalan kuninkaalle hän synkät alttarit laittaa,
    liekille härkäinkin asettaa kokonaan sisälmykset,
    mittoihin palaviin sitt' öljyä paksua kaataa.
    Vaan kas! päivän koittehen juur sarastaissapa näyttää          255
    mylviä alkanehen maa jalkojen alla ja harjut
    metsäkkäät vavisseen, ulisseen penut varjossa, kun sai
    haltiatar. -- "Etemmäks, oi syrjälliset, etemmäksi!"
    loitsija huudahtaa, "koko lehdostakin eretkäätte!
    Lähde sä matkalles sekä huotrasta tempoa miekka;               260
    nyt kyky, Aeneas, kysytään, nyt rohkea rinta!"
    Näin nimeten avonaisehen rotkohon riehuen syöksyy.
    Johdattajaansapa uskaliain tuo askelin seuraa.
       Oi jumalat, Manan hallitsiat sekä hiljasat haamut,
    Khaos kuin Flegeton, laveat yön tyynehet mannut,               265
    sallittakoon mun kuultuja kertoa, tenhonne suokoon
    kertoa maan sydämeen, pimennoihin kätketyt seikat!
       Vaivalla nähden yön hämärässä he kulkivat yksin
    kautt' avarain Manalan majojen sekä kolkkojen seutuin:
    niinkuin on salotie epäselvänä, kun valollansa                 270
    niukasti kuu kumottaa sekä verholla peittävi taivaan
    Juppiter, kun värin poistaa synkeä yö esineiltä.
    Kynnyksen etenen Manalan esimmäisehen kuiluun
    tehnehet vuotehens' olj Surut, kostavat tunnonki Tuskat,
    kalveat Taudit tääll' asuvat sekä vaikea Vanhuus,              275
    Pelko ja syntiin johtava Nälkä ja ilkeä Köyhyys,
    -- kauhean muotoiset näyt katsoa --, Kuolo ja Vaiva;
    kuolon heimollinen Uni, myös rikoksellisen häijyt
    Ilkut ja turmiokas Sota vastaisen oven luona,
    raudasta Raivottarein lepopaikat ja mieletön Riita,            280
    niin hapenistoon kyyt, verinauhatki olj punottuina.
       Keskellä haaraantuu jalavan ikivanhan ja aimon
    oksat ja haarat, joill' unien sanotaan mitätönten
    laajalti ottanehen majan, tään takertuin joka lehteen.
    Pait sitä myös monet muut oven luon' oleksii pelotukset,       285
    ihmehet Kentaurit; Scyllat kaksmuotohiset ja
    myös Briareys, joll' olj sata kättä ja Lernanki käärme
    kauheestl' sähäjää ja tult' tuiskuttaapi Khimaira;
    Gorgonit, Harpyijat, kolm'päinenki hirveä haamu.
    Äkkiä Aeneas veti, kauhusta hämmästyneenä,                     290
    miekan ja paljastaen terän hän tulevaisia uhkaa;
    kimppuhan ois karannut ja, ell'ei opas taitava oisi
    neuvonut virvana henkien lentävän, tyhjien haamuin
    muodossa, ruumista paits, -- hosunut ois haamuja turhaan.
       Täältäpä johtaa tie Manalan Akheron joen luokse;            295
    laajassa kuilussaan kurimus mutavettänsä tyrskyin
    kuohuu, vyöryttäen Kokyton jokehen yhä hiekkaa.
    Nää vedet, virrat vallitsee tyly lautturi Kharon,
    hirveän törkyinen; tään leualla ruokoton parta
    riippuvi harmaana sekä silmänsä säihkyvät tulta;               300
    poimuisna oliltaan alas laskehti vyöttynä viitta.
    Tangolla ruuhtansa sauvovi itse ja seiliä hoitaa
    haamuja lauttaellessaan raut' aluksessahan ukko;
    vanha olj ukko, mut karski ja raitis olj haltian vanhuus,
    Täälläpä rannoillen koko joukko nyt tunkien syöksyi,           305
    äidit ja miehet ja myös jalomielisten urostenki
    kuollehet haamut, nuoret miehet ja impyet neitseet,
    lapset, jot laskettavan rovioll' emot täytyvät nähdä;
    niinkuin syksyn ens' pakastaissakin metsissä paljon
    lehtiä sinkoilee karisten tai maall' ulapalta                  310
    paljon lintuja kuin kokountuu, kun vilu talvi
    ajaa näit' meren taa, eteläisihin laittaen maihin.
    Seisovat näin anoen esimmäisinä lauttahan päästä
    nää, käsiään ojennellen, pyrkien toisehen rantaan,
    mut juro lautturi otti nyt näitä ja sittemmin noita,           315
    vaan muut häädellen etähälle hän rannalta estää.
    Aeneas imehdellen ja surkutellen väkijoukkoo,
    "Kerro, o immyt!" -- virkki, "mit' etsivi virralta kansa?
    Tai mitä toivovat henget? Tai min vuoksipa näitä
    rannalta häädetähän, mut nuo samovat mutavuolla?"              320
    Hällen näin lyhyeen pakinoi papitar ikäpuoli:
    "Oi vakahin jumalain vesa, Ankhisen sukutaimi,
    tässä sä näet Kokyton syvät veet sekä suon stygilaisen,
    jonk' nimehen jumalat varovat valarikkoa tehdä.
    Tää koko joukko, min näet, on, onneton, hautoa vailla;         325
    lauttur on Kharoni; nuot ovat, joita hän lauttavi, kuolleet.
    Ei ole sallittu heit' yli hirveän rannikon eikä
    vuon yli viedä, ennenkun luuns' levon haudassa saavat.
    Leijuen harhoavat sata vuotta he rantoja pitkin,
    siks kuni saliltahan, -- kuten toivovat --, vuon yli päästä."  330
    Poikapa Ankhisen pysähtyy sekä, seisoen, varsin
    harkitsee pallotellen noiden onnea kurjaa.
    Täällä hän näk' apehiss', ett' hautauskunnia puuttui,
    Leukaspin, lykilais-alusten perämiehen Oronteen:
    yhdessä Troijasta kulkeissaan yli raivosan seljän              335
    Lounas nää upottaa, hukuttain alukset sekä miehet.
       Kas! perämies Palinuruskin ajelehteli täällä:
    tuo Libyan joka matkalla äsken, kun tähtiä tutki,
    horjahtain peräkeulalt' aaltojen keskehen keikaht.
    Tuskin tään apean hämärässä hän synkässä huomas,               340
    hälle kun näin nimeää: "Ken haltia sun, Palinurus,
    tempasi meilt', upottain sinut aavan selkämän keskeen?
    Kerto'os! Sillä jok' ei mua pettänyt koskana ennen,
    vain täss' yhdessä kohdassa mieleni petti Apollo,
    kun meren ehjänä kulkevan sun sekä saapuvan lauloi             345
    ausonilais-alueell'. Onk' tää lupauksien täyttöö?"
    Mut tämä: "Ei sua Febon oraakkeli pettänyt ookkaan,
    Aeneas uros, eik' ulappaan mua haltia syösnyt.
    Sillä mä ruotelinkin osunnalt' äkist' temmatun irti,
    juuri kuin tähtiä tarkkailin sekä ohjasin suuntaa,             350
    syöksyen vein mukanain. Meren yrmeän kautta ma vannon,
    etten ma puolestain niin paljoa säikähtynynnä,
    kuin ett'ei alukses, kadotettuahan perämiehen,
    ruoriakin paits, paisuvahan meren raivohon hukkuis.
    Kolme' talvista yöt' avaran mua aavikon kautta                 355
    ankara Lounainen ajel veellä, kun harjalta aallon
    neljännen koiss' Italiaa selittää vähin saatoin.
    Uiden mie likeniimme jo maata ja suojassa oisin,
    ellei kauhea kansa mun märjistä vaattehist' verkan,
    tarttuvan kohmettunein käsin louhen suippohon särkkään         360
    tappanut tietämättään ois, mun otaksuin otukseksi.
    Nytpä mun aalto jo sai sekä rannalla tuutivat tuulet.
    Siis sua taivasten ihanan valon, ilmojen kautta,
    kautt' isäs, Julonki lapsesi kasvavan toivon ma pyydän,
    voittamaton, mua aut' täst' ankehest' taikkapa hautaa          365
    maahan, sillä sen voit, kun Velian valkamahan saat;
    taikka jos laatuhun käy jotenkin, jos valtias äitis
    näyttäis keinon, -- sill' en jumalain sua tahdota usko
    aikovan matkustaa tätä virtaa eik' stygi-suota --,
    suo kätes koidolle, vie mukahas minut toiselle puolen,         370
    ett' edes uuvuttuain levon paikassa mie lepäjäisin!"
    Senpä hän lausunut olj, kun nyt papitar nimes näitä:
    "Mistäkäs, oi Palinurus, sä sait niin kauhean kaihon?
    Soisitko haudatakin näkeväs stygilais-vedet, julman
    Raivottarein joen tai luvan saamatta rantahan päästä?          375
    Luovu jo toivostas, anoen jumalain sävyn muuttaa
    voivasi! Tää pane vain sydämees, kovan onnesi hoivaks,
    ett' asukkaat lähikaupunkein lavealta ja kaukaa
    taivahan ihmeitten pakost' täytyvät luus lepytellä;
    kummun nää ylentäät sekä kummulla laittavat uhrit,             380
    paikkakin saa ijäkseen Palinuruksen nimen kantaa!"
    Näin nimeten surun siirti ja hetken tuokioks poistui
    synkästä mielest' tään mure: maan nimitys ilahuttaa.
       Matkansa aljetun nää lopettaa, läheten joen luokse.
    Niin pian kuin näki lautturi Styxin virralta kaukaa            385
    heidän matkustavan salon tyynehen kautta ja rantaan
    pyrkivän, näin nimeää ens hän heill' ärjyen vastaan:
    "Kenpä sä lienetkään, asehissa kun vuollemme kuljet,
    lausuos seisahtuin sen sieltä jo, miksi sä saavuit?
    Haamujen seutu on tää, Unen, Yönkin uunnuttavaisen;            390
    väärin saattoa ois elävää Manalan venehellä.
    Enp' ilonnunna ma oo, ett' tulleen Alkidan saatoin
    järvellen enk' Theseost' enkäpä Perithoostai;
    vaikk' olivat jumalaiset nuo sekä voimilta ihmeet.
    Tuo käsin Tuonelan vartiankin on kahlehtinunna,                395
    vieden sen, vauhkounneen, kuninkaan valt'istumen luonta;
    nää kokivat Manalan kuningattarenkin pojes ryöstää."
       Näin amfrysialais-papitar tähän lyhvehen vastaa:
    "Moisia vehkeit' ei ole tässä, -- sä kiukkusi heitä --,
    eik' asehet väkivaltoa uhkaa! Luolassa suuri                   400
    vartia haukullaan Manan haamuja ain' aristelkoon,
    myös asukoon setäns' suojassa puhdas Proserpina aina!
    Troijan Aeneas, asehilta ja hurskaudelta
    mainio, laskeutuu isäns' luo Manalan pimennoihin.
    Jos sua ei tämän hellyyden kuva liikuta yhtään,                405
    vieläkö tään" (vesan näytti, min kätkenyt olj pukuhunsa)
    "tunnet sie vesan?" -- Tää sydämestään vei vihan kiukun.
    Eikäpä sen enempää. Tää kummeksien pyhän oksan
    arvosta lahjaa, min niin kauan olj aikoa sitten
    nähnynnä, kääntää tumman keulan ja rantahan tuopi.             410
    Sitte hän henget muut, jotk' istuivat lavitsoilla,
    häätää pois; tilan laitettuaan heti ottavi ruuheen
    aimosan Aeneaan. Narahtaa vene paikattu painon
    alla ja vuotaapi rakoloistahan viljalti vettä.
    Vihdoin saattaa vuon yli vaarata, miehen ja velhon             415
    laskevi ilkeähän mutahan sekä synkkähän kaislaan.
       Kerberus hirmuinen tääll' haukkua kolmekitaisna
    julmana järkyttää venyen ukurans' yläpäässä.
    Mut papitar, äkäten kyyn kaulojen paisuvan, tälle
    uunnuttavan mesikakkaran, loihditust' yrtistä tehdyn,          420
    viskaa. Tuo levittäin kolm' varsin ahnetta kitaa,
    heitetyn haappaisee sekä hirveän selkänsä maahan
    suoraksi oikaisee, yli rotkon julmana roikkuin.
    Aeneas pujahtaa sisähän, kun vartia nukkui,
    joutuhun kiiruhtaen yli pääsyttömän joen rantaan.              425
    Äkkiähän monet kuuluvat äänet ja ankara parku,
    henget joss' itkivät pienoisten poraten oven luona;
    näit' elämäns' kevähästä ja äidin rinnalta ryöstäin
    tempasi armoton päivä ja kuolohon synkkähän syöksi.
    Näidenpä vieressä nuo, jotk' syytt' ovat tuomitut kuoloon,     430
    mut ei myönnetä tuomio-arvatta viel' lepopaikkaa.
    Tuomari Minos tääll' urnaans' tärisyttävi, kutsuu
    kansan äänettömän esillen, rikokset, teot tutkii.
       Sittenpä seuraa noiden onnettomain olopaikka,
    jotk' ylen tuskastuin elämääns', ovat itsensä tappain,         435
    henkensä tuhlanneet. Voi, kuink' yläilmassa nähdä
    puutetta tahtosivat nyt ja vaivaakin tukaloista!
    -- Sallima vastustaa sekä suon ylen synkeä aalto
    estävi sen; Manalan joki käy välihin yheksästi.
       Eikäpä kaukana täält' eri suunnillen näkyvät nyt            440
    laajenevan Surukentät: tään nimen nuo ovat saaneet.
    Tääll' eränäispolut noit', joit' ankara rakkaus kalvaa
    julmalla hiukasemallaan, kätki ja myrttien metsä
    suojaa soi: vaan ei suruns' kuollossaankana poistu.
    Näilläpä mailla hän Faedran, Prokrin ynn' Erifylen             445
    näyttävän murheissaan tylyn poikansa haavoja näkee,
    Evadnen sekä Pasifaen; tuoll' Laodanna
    seuras ja muinoinen nuor mies, mut nainen nyt, Caenis,
    muotohons' oikeahan mi jo Salliman käskystä muuttui.
       Heidän keskessään verihaavaa kantaen Dido                   450
    suuressa metsässä harhaili: tään Dardano-urho
    niin pian kuin tapoaa sekä tuntevi varjojen kautta
    häämöttävän, kuten kun joku kuun juur syntyess' aivan
    luulevi nähnehen taikkapa huomaa pilvien kautta;
    kyyneltä vuodattain heti hellästi lemmellä lausui:             455
    "Onneton Dido, on siis tosiaan ihan kertonut mulle
    airut, kuollehen sun, elon miekalla päättäneheksi?
    Syyn' olin moiseen kuolohos siis! Kautt' tähtien vannon,
    kautt' jumalain ja jos löytyy Tuonessa uskoa yhtään,
    ett'en mie tahallain, kuninkaatar, lähtenyt maastas.           460
    Vaan jumalain mua käskyt, jotka nyt vaativat Tuonen
    nää karut seudut mun väeltään läpi yön pimennoiden,
    vaativat vallallaan enk' uskoa voinunna kuinkaan,
    ett' eron' ois sinullen niin raskahan tuottanut tuskan.
    Viivähdä hetkinen, oi, älä viel näkyvistämme haihdu!           465
    Miks pakenet? Sua viimeis-kerran voin puhutella."
    Näinepä lausehin Aeneas koki kiivastunutta,
    synkästi katselevaa lepytellä, kyyneliss' silmät.
    Tuo pois kääntyen silmine tuijottaa alas vainen
    eik' teho kasvoihins' enemmin puhe aljettu yhtään,             470
    kuin jos ois ukonpiitä hän taikka Marpesian vuorta.
    Vihdoin hän kavahtaa sekä närkästyen pakeneepi
    lehtohon varjoisaan, joss' entinen puoliso vastaa
    hällen huolillaan ja hänt' armastaa saman verran.
    Aeneas, hänen onnettomuuttansa nyt pahotellen,                 475
    seuraa kyyneltäen sekä kaivaten hänt' etähältä.
       Jatketahan täält' aljettu matka. Jo kenttien ääreen
    ennättivät, miss' olj olopaikkansa sankarit saaneet.
    Täällä hän kohtaapi Tydeon, asehiltansa kuulun
    Parthenopaeon ja Adrastonkin haalean haamun.                   480
    Tääll' oli ylhäisten luon' itketyt taistelun uhrit,
    Dardanidat: riviss' seisovan nähtyä pitkässä kaikki,
    huokaa: Glaukon, Medon näki, siinäpä Thersilokhonki,
    kolm' Antenoridaa, Cererin papin myös Polyfeeten,
    Idaeon aseheita ja vaunuja hoitavan täälläi.                   485
    Seisovat ympärillään monet haamut kumminki puolin.
    Eivätkä vain näkemään nämät tyydy, he tahtovat olla
    vaan yhä luona ja seurata, urkkiellen tulon syitä.
    Mut Danaoin ylimykset ja myös Agamemnonin joukot,
    kun näkevät urohon sekä varjossa kiiltävät aseet,              490
    suuresti peljästyvät: kuten muinoin pyrkivät laivaan,
    näin osa kiiruhtaa pakohon: osa nostavi heikon
    huudon, mut hiiaapi polo aivottu suuns' avattunsa.
       Tääll' Priamon pojankin, koko ruumiiltaan rusikoidun
    Deifobon näki hän, kovin raadellun näöltänsä,                  495
    kasvoiltaan, käsiltään, revityin ohimoisilta korvin:
    silpoillun nenänkin rumentaa häpeällinen haava.
    Tuskin arkoavan siis tunsi ja peittävän julmat
    naarmunsa, äänellään tutullaan kun näin nimeääpi:
    "Voimakas Deifobos, ylevän Teukron sukulainen,                 500
    ken sua vastaan niin ylen julmasti raivota saattoi?
    Tehdä ken semmoisen tihotyön voi? Viimeksi maine
    kertoili väsyneen Pelasgein telotuksesta laajast'
    yöllä sun sortunehen yli ruumisten kasan vihdoin.
    Tyhjän kummun reetealaisella rannalla silloin                  505
    tein sekä kolmastikin Manan henkiä huutaen kutsuin.
    Paikka se säilyttää asemainees. En sua voinut,
    ystävä, löytää enk' isänmaahan haudata enään."
    Deifobos tähän: "Et mitäkään sinä lyönynnä laimin,
    ystävä, kaikki sä mullen teit Manan haamulle tarkkaan.         510
    Vaan mua sallima kuin Helenan tuhokas rikos näihin
    vaivutti vaivoihin; nää mulle se muistoksi jätti.
    Sillä sen viimeisen yön kuink' ilotenpa me syyttä
    vietimme, tiedät: tuotahan täydymme liianki muistaa.
    Tuo kovan onnen kun hepo Pergamohon yleväiseen                 515
    pääsi ja vatsaltaan asemiehistä raskasna saapui,
    kuoroja teeskellen tämä johtavi naisia Troijan
    ympäri riehuillen; tulisoittoa aimoa kantoi
    hanki ja linnan huipulta Helleniläisiä kutsui.
    Silloin huolistaan väsyneen', unehen vajonneena                520
    vuoteellani lepäsin, polonen; mua maatessa painast
    raskas ja mieluinen lepo, tyynehen kuoleman laisin.
    Oivapa naikkoinen asehet vie suojista syrjään
    kaikki ja säiläni uskollisen pään aitakin peittää:
    suojahan kutsuupi Menelaon ja aukovi ukset;                    525
    tietysti toivossa ett' olis tää ylen miehelle mieleen,
    ett' täten entisten rikostensa hän poistasi muiston.
    Vaan mitä viivyn? Sängylle hyökkäävät: samass' seuraa
    Aeolides rikosseppä. O, kostootten Danaoille
    nää, jumalat, jos syystä mä rankaistustansa vaadin;            530
    vaan mitk' kohtalot sun elävän tähän saattivat, vuoroos
    kerto'os! Saavuitkos meren harhausmatkojes vuoksi,
    vai jumalatko sun laittoi? Taikka mi pakko sun käskee
    lähtemähän surusuojihin, päivättömään sumuseutuun?"
    Heidän näin pakinoin rusovaunuissaan jopa Koitar               535
    taivallan keskustan ohi matkustaa radallansa.
    Ehk' koko myönnetyn aikansa oisivat näin menetelleet,
    ellei muistuttaen ois kumppani lausunut lyhveen:
    "Ruhtinas, rientävi yö; valittain kulutamme me hetket!
    Tälläpä paikkaa tie eroaa erisuuntahan kahteen:                540
    oikea kulkeepi Manalan ison muurien juureen;
    tää tie Elysioon vie meidät, vaan vasen vaivaan
    johtaapi pahojen sekä Tarttarohon kamalimpaan."
    Deifobus nimeää: "Älä kiivastu, tietäjä suuri;
    erkanenhan, palajan pimentooni ma taas luvun täyttäin;         545
    mennös, sie ihanteemm', ole paljoa onnellisempi!"
    Tään vain lausuttuaan, puhuen takasin hän jo kääntyi.
       Katsoen Aeneas vasemman heti kallion juureen,
    huomaa linnotukset laveat, kolm'kertaset muurit:
    liekkine polttavineen nuo kiertävi ryöppysä virta              550
    -- Tartarolais-Flegeton, joka paukkuin paasia viskoo.
    Vastass' on iso portti ja vahvat timanttiset patsaat:
    ettei ihmisten mikähän väki eik' jumalain tuot'
    raudalla murtaa vois. Kohoaa raut'torneja ilmaan;
    istuen Tisifone, veriseen levättiin puetettu,                  555
    porttia vahtii yöt sekä päivätkin unetonna.
    Täältäpä voivotukset sekä hirveät ruoskien läiskeet
    kuuluvat, kahletten räminät sekä rautojen helskeet.
    Aeneas pysähtyi sekä hämmästyen melun kuuli:
    "Tää' rikosten mikä laatu? O, neitsyt, kerto'os, millä         560
    vaivatahan nuo? Tai mikä semmoinen polo kuuluu?"
    Nyt papitar näin lausua alkoi: "Kuulu sa Teukroin
    johtaja, ei rikosten asuntoon lupa puhtahallen oo
    astua, vaan Hekate, Manan lehdon mi käski mun hoitaa,
    its' jumalain vihat näytti ja mun läpi kaikkia johti.          565
    Täälläpä vallitsee Rhadamanthus ankara aivan,
    vilppiä rankaisten; hän tunnustamaan pakottaapi,
    jos eläessään turhaan ken ilakoi salanneensa,
    kuolohon myöhäiseen lykäten, tihotyöt tekemänsä.
    Kostosa Tisifone, varustettuna ruoskalla, huimii,              570
    soimaten äkkiähän rikoksellisiaan; vasemmallaan
    käärmeitään kokottaa kamalan sisarjoukkonsa kanssa."
       Vihdoin urkenivat naristen saranoill' äreästi
    portitkin kirotut. "Etehistössä millinen, näetkös,
    vartia istuupi? Mikä hirviö kynnystä vahtii?                   575
    Mustasta puolesta sa'ast' kidastansa mut hirveä Hydra,
    tuot' kamalamp', asustaa sisäpuolella. Tarttaros itse
    kahdesti riittääpi syvänköön, pimeyksihin antaa,
    niin kau'as kuin voi näkö taivaan kannelle kantaa.
    Tännepä paiskattiin salamalla Titaanien kansa,                 580
    entiset maan asukkaat, sekä viskattiin alikuiluun.
    Täällä mä Aloidat molemmat näin jättiläismielet,
    jotk' ovat aikonehet käsineen irt' taivahan kiskoo
    laajan ja Juppiterin ylivallastaan alas syöstä.
    Näin myös Salmoneon, joka julmasti palkita sai sen,            585
    ett' apinoinunna olj Olympon salamoita ja jyryy.
    Neljällä tää ajaen hevosella ja lampulla huiskain
    keskite Kreikan maan sekä Elisen kaupungin kautta
    matkusti riehuillen, jumalan nimen itselle vaatein,
    houkka, kun myrskyä kuin salamaakin matkimatonta,              590
    vaskella ynn' uvehein kapioin kumunnalla hän matki.
    Vaan isä kaikenvaltias tihjästä pilvestä keihään
    linkosi eikäpä vain tulisoihtuja tai savupärheen
    tulta, mut tuon yli niskoin hän rajumyrskyllä syöksi.
    Myös näin Tltyonin, Maan kaikkia holhovan lapsen,              595
    jonk' koko yhdeksän vakomaan yli roikuvi ruumis:
    käyrällä nuokallaan repien tält' hirveä kotka
    maksaa kuolematonta ja, rankaistukseksi, vatsan
    kasvavan pengastaa, ravintoo hakien ison rinnan
    alt' eik' kasvavillen vähinkään sisuksill' lepo suoda.         600
    Miksikä Ixiost' kertoisin, Lapithaist', Perithoostai?
    Vierähtämäisillään yli näitten, kallio musta
    ruhtoa uhkaa heit': edessään somajalkaset, kauniit
    pöydät loistelevat, katetut kuninkaan komeoilla
    herkuill': on sivullaan mut suurin Raivottareista              605
    vahtina; tää käsin koskeakaan ei pöytihin salli,
    naamansa mut uhaten kohottaa se ja kirkuvi suullaan.
    Tääll' oli toisiahan elinaikana väijyvät veljet,
    tai jotk' löi isiään tahi pettivät holhottiansa,
    tai jotk' aartehet löydettyään noit' käyttivät yksin,          610
    suomattaan niitäkään omilleen: näit' aimo olj parvi.
    Mestatut avjonki rikkojat, -- jotk' sotahan ovat kehnoon
    ryhtynehet sekä nuo, jotk' pettivät herransa luoton,
    rankaistust' odottaa sulettuina. Sä ällöspä urki,
    kuinka he rankaistaan, mikä sattuma miehiä syöksi!             615
    Toiset vierittävät kivimöhkää; pingotetuina
    rattain puoloihin muut riippuvat. Ain' ijät istuu
    istumistaan Theseys; Flegyas kova-onnisin huutaa
    suurella äänellään varottain, penäten pimennossa:
    'Oikeuden rikontaa varokaat, pelätkäät jumaloita!'             620
    Kultahan tää isänmaan möi, auttaen mahtavan herran
    valtahan, mut tuo lait rahanvoitosta muutti ja kiersi;
    vastoin luontoa tuo oli riistänyt tyttären onnen;
    hirveän vääryyden rohenneet ovat kaikki ja tehneet.
    En vois, vaikka mull' ois sata kieltä ja ois sata suuta,       625
    raudast' äänenikin, rikosten koko kertoa sarjaa,
    en nimityksiäkään luetella ma vois kuritusten!"
       Niin pian kuin nimes nää Febon papitar ikivanha:
    "Jouduppa matkahan taas sekä aivottu toimesi täytä!
    Kiirehtikäämmepä!" -- äänsi. "Kyklopien ahjossa tehdyt         630
    muurit jo näen sekä holviset portit toisella puolla,
    jonneka käskymme on nämät lahjat laskea maahan."
       Virkki ja vierekkäin vaeltain tiet' varjohikasta
    kulkevat matkansa päähän ja saapuvat nyt oven luokse.
    Astuvi Aeneas sisähän sekä ruumihins' huuhtoo                  645
    selvällä veellä ja kiinnittää vesan kynnyksen pieleen.
       Vihdoin tehtyä tään, jumalat kuten käskivät täyttäin,
    tienoihin tulivat ihaniin sekä Onnelan lehtoin
    horhoihin vihannoihin ja autuasten asunnoihin.
    Purppura-loistoineen tääll' alhoja verhovi kirkas              640
    taivas ja tääll' oma aurinko kuin omat tähdetki paistaa.
    Ottelukentällä harjoittaa jäseneltänsä yhdet,
    taistellen huvikseen sekä hiekalla painia heittäin;
    joukossa karkeli muut sekä laulelivat runojansa.
    Pitkässä viitassaan sulokkaasti thraakialainen                 645
    tietäjä soittaa seitsenkielistä kanteloansa,
    koskien sormilla tuot' tahi norsunluu-napulalla.
    Täälläpä Teukron olj suku vanha ja kuulusin heimo,
    urhokkaat urohot, paremman ajan tuottamat miehet,
    Uus, Assarakus sekä tuo, joka laitteli Troijan.                650
    Tyhjiä vaunuja ynn' urosten tamineit' imeht kaukaa.
    Pystyhyn pantuna maall' ovat peitset ja laidunta pitkin
    siellä ja tääll' hevot syö vapahaina. Mi olj eläessään
    intonsa vaunuihin, otelmiin ja mi huolensa kaita
    pulskeja orheitaan, se on huolenahan Manalassai.               655
    Toisten, kas, einehtivän näki ruoholla siellä ja täällä,
    -- riemulla laulelevan ilolaulua kuorossa toisten,
    keskellä laakerien lemulehtoa, syöksyvi missä
    koskena Eridanon läpi metsän vuostava virta.
    Tääll' oli joukot, jotk' isänmaan vuoks haavoja saivat,        660
    tääll' olivat papit, puhtaina pysyneet ijän kaiken,
    hurskaat tietäjätkin, nimenneet ku on Febolle mieleen,
    taikka jotk' kaunistivat elon taitein keksinnön kautta,
    tai muit' itseähän oli syyst' ikävöimähän saaneet.
    Kaikkien kaunistaa ohimoita valkea nauha.                      665
    Tulleit' ympärilleen puhutellen virkki Sibylla,
    varsinki Musaioo, kun keskessä aimosan joukon
    näkee tään olevan, yleten muist' hartehiltansa:
    "Henget autuahat sanokaat, sano tietäjä parhain,
    missähän Ankhises on paikassa? Juur hänen vuoksi               670
    läksimme, Tuonenkin isojen kymien yli kulkein."
    Verkkaan lausui näin täll' urho nyt vastaukseksi:
    "Ei asunnoit' ole kellään tääll': ovat lehtojen kalveet,
    rannikkokunnahat, vierutkin purojen vihannoivat
    vain majanamme. Mut jos halavoitsee mielenne tuota,            675
    nouskaatten yli harjun, kun mukavan polun näytän!"
    Virkki ja läks edespäin; osotettuahan ihanoita
    alhoja ylhäältä, mäkilöilt' alas johdatti sitten.
       Vaan isä Ankhises syvähän viheräisehen laaksoon
    henkiä telkeillyit', ylös aihelevaisia ilmaan,                 680
    tarkkahan katsasti parhaillaan sekä taas omiensa
    joukkoa laskemahan osui juur, sukuns' rakkahan kaiken
    Luomaa, onneakin urosten, tapojaan, urotöitään.
    Tää kun Aeneaan yli nurmen kulkevan luokseen
    huomaa, riemuiten molemmat kädet häll' ojentaapi,              685
    kyyneltä vuodattaen sekä nää sanat kuuluvat suustaan:
    "Saitko sa vihdoinkin? Isäs koettama hurskaus onk' jo
    voittanut vaikean tien? Jokos, poikani, suodahan nähdä
    kasvosi, kuullakkin tutun äänes, sua puhutella?
    Niinpä mä mielessäni otaksuin, niin koituvan luulin,           690
    aikoja arvaellen; eik' oo mua pettänyt huolein.
    Mitkäpä maat samonneeks, meret milliset purjehtineeksi
    näen sinut, poikani, kuink' isot vaaratkin kokeneeksi!
    Kuink' araksuin, ett'ei Libyan maa vaurioks sull' ois!"
    Tää nimeää: "Isä, oi usehin sinun murhekas haamus,             695
    jonka ma näin, minut pyrkimähän tähän tienohon käski.
    Siks ovat Tyrrhenilais-merell' laivat. Lyökäme kättä;
    suo, isä, -- ällös sie syleystämme väistykö poijes!"
    Näin nimetess', näköään nyt kasteli kyynelten tulva.
    Kolmasti koetteli tää käsiään hänen kaulahan kiertää;          700
    turhaan hairaistu käsistään hävis kolmasti haamu,
    köykäsen tuulosen moisna tai unen haihtuvan laisna.
       Silloin Aeneas etähäisessä laaksossa huomaa
    metsikön syrjäisen sekä myös lehikon huminoivan,
    Laetheon joen, jok' tyventen majojen ohi juoksee.              705
    Lenteli ympärillään lukemattomat kansat ja heimot,
    kuin mehiläisetkin, kesäpoudalla nurmilla kun nuo
    kirjavillen kukillen pysähtyy sekä kiertelevät taas
    valkois-liljoja, -- näin humajaa huristen koko kenttä.
    Äkkiä hämmästyy näkemästä ja tutkivi syitä                     710
    tiedoton Aeneas, mitk' oisivat nuo joet tuolla,
    tai mikä tunkeutuin väki täyttää rannikkomaita.
    Virkk' isä Ankhises: "Nuo henget, Sallima joillen
    toisia ruumeita suo, Laetheon joen veestä
    leutoja nesteitä' iki-aianki uuhetta juovat.                   715
    Aikoja sitten jo näistä ma tahdon kertoa sullen,
    näyttää tarkoilleen omies suvun tään luetellen,
    Italiaan osunnastasi ett' enemmin ilotseisit."
       "Voisk', isä, luullakkaan kenenkään inehmoist' ylähälle
    ilmahan kaipoavan, palataksensa taas hitahaisiin               720
    ruumeihin? Elämää miks, koidot, niin kovin kaipais?"
    "Sulle sen kertoilen enk' tietoa paits sua heitä,"
    alkavi Ankhises sekä kertovi laillehen kaikki:
       "Ensinnä taivas ja maat sekä vainiot viljahikkaatkin,
    kuun kehä kuumottavainen ja myöski Titanian tähdet             725
    hengellä elvytetään, jäseniink' sovitettuna toimi
    kaiken ko'on kuni aimoa ruumistaan elähyttää.
    Siit' on ihmisten, eläväin suku kuin elo lintuin,
    tursaink', jotk' alapuoll' asuvat meren marmori-pinnan.
    On tulinen noill' into ja taivahan voimista alku,              730
    niinkau'an kuin ei hitahaiks vahingolliset ruumiit,
    maahiset eik' jäsenet eik' tylsytä kuolevat raajat.
    Siitä ne pelkäävät, himoaa, surevat; ilotseekin
    eik' ylennyst' halaja sulettuin' onelmaans' pimitettyyn.
    Vaan kuin viimeinkin elost' täytyvi luopua hengen,             735
    eipähän onnettomain koko vaiv' eik' tarkkahan kaikki
    ruumihin puutukkaan kipu; on ihan välttämätöntä,
    että se karttuupi ajan pitkähän ihmehen lailla.
    Siksi he rankaistaan: tihotöittensä entisten vuoksi
    kärsiä saavat tääll'. Ripustellaan ilmahan yhdet               740
    tuulien turjuttaviks; muut äärettömän meren alla
    pestähän tarttunehest' törystään, tulellai kulutellaan.
    Kärsivi synneistään joka henki ja sitt' ylevään me
    harvat saavumme Elysioon, ilokentille päästen:
    kunnes täytettyään ajan määrän pitkonen päivä                  745
    tahran kasvettuneen on poistanut, saattaen sielun
    aetheripuhtaaksi, tulen kirkkahimman tapaseksi.
    Näitäpä kaikkia, vuostuhat kun on kiertynyt umpeen,
    Laetheon joen luo taas joukottain jumal' ohjaa:
    ett' ylä-ilmoihin palajaisivat muistamatonna                   750
    taas sekä ruumeihin palata halu alkasi olla."
       Näin nimes Ankhises; pojan niin myös viepi Sibyllan
    joukkojen keskellen sekä haastelevan väen seuraan:
    kummullen asettuu, osotellakseen koko joukon,
    nähdä jost' kaikkia vois, tulevaistenki kasvoja näyttää:       755
       "Kertoa aijon nyt mikä Dardanon heimoa vartoo
    kunnia, mitk' Italon suvustai viel' nousevat urhot,
    henget kuuluisat, jotk' suurentavat nimeämme,
    tarkkahan kertoelen sekä kohtalos julkasen sulle.
    Näethän valtikkahan nojauntuvan sankarin nuoren:               760
    vuorona ensin on valohon hänen nousta ja ilmaan
    nousevi hän, Italon jalohon verehen sekauntuin,
    albanolais-nimens' Silvius on ja on poikias nuorin:
    tään ijäkkäällen sulle Lavinia puolisos myöhään
    metsissä kasvattaa kuninkaaks, isäkskin kuningasten;           765
    täst' on heimonne Alba-Longassa hallitsevaisna.
    Seuraa tuota Prokas, Troijan suvun ylpeydeksi,
    myös Numitor, Kapyskin sekä sun nimikkonasi vielä
    Silvius Aeneas, asehilta ja hurskaudeltaan
    vertahias, saa Alban jos kerran hallittavakseen.               770
    Millaiset urohot! Mitä voimia uhkuvat, katsos!
    Tammesta kaunistaa ohimoita siks kunniaseppel.
    Sulle Nomenton nää, Gabion ja Fidaenanki linnan,
    nääpä ne vuorillen Kollatinon nostavat tornit,
    -- mainehest' kainouden ikikuulut, -- ja laittavat ylpeen      775
    Pometion, Inuon varustukset, Bolan sekä Koran.
    Näinpä ne maat nimitellään, jotk' ovat nyt nimetönnä.
    Katsos, aijalleen toveriks Marsin Romuluski
    yhtyvi; Assarakon verest' tuon kert' Ilion äiti
    synnyttää; näetkös, miten seisovi kumpikin töyhtö              780
    kiireellään, miten its' jumalain isä hänt' ylistääpi?
    Katsos, poikani, johdattaessa sen mainio Rooma
    vallassa maill' ylenee, ylevyydessäkin Olympolle;
    yhdellä muurillaan tuo seitsemän kumpua kiertää,
    urhoja tuotteliast': ihan kuin Berekynthia äiti                785
    kaupungein Frygian läpi ajaa kruunuhikkaana,
    kun, iloten jumalaissuvustaan, syleääpi lapslaumaans':
    kaikk' ovat taivahikkait', asekkait' ylä-ilmojen kaikki.
    Luoppas katseesi tähän, katsellen tätä heimoo,
    Rooman kansaas! Tää on Caesar ja kaikki Julon                 790
    heimoa on, avaran joka taivaan kannelle nousee.
    Täss' on mies, jota sie usehin luvatuks olet kuullut,
    keisari Augustus, jumalain sukulainen, mi saattaa
    kultaiset ajat taas Latioon, jotk' maill' on Saturnon
    ennen vallinneet; levittää Garamantiahan tää                   795
    valtans' ja Indiahan sekä maahan, mi ulkona tähtein,
    ulkona auringon radan on, joss' taivahan pönkkää,
    tähtihin kiilteleviin sovitettua, kantavi Atlas
    hartehillaan. Tulostansa jo nytkin Kaspian seutu
    peljästyy, jumalainkin vastauksista Meootein                   800
    maa, vavisten vavahtuu tätä Niilinki seitsemän suuta.
    Eip' Alcideskaan sen verran kulkenut maita,
    vaikk' ehätt' tuo vaskjalkasen hirven, ehk' Erymanthon
    lehdotki rauhottanut on, vaikk' on tappanut Lernan,
    eikä Liberkaan vaikka hän köynnös-ohjilla ohjas                805
    tiikeri-valjakkoaan, eroten Nysan mäkilöiltä.
    Empisitkös enähän teoillas laventaa oma arvos?
    Pelkoko estäsi seisahtumast' Ausonian maahan?
    -- Ken on kaukana tuo, olivin joka seppeltä kantaa
    uhratessaan? Rooman kuninkaan nivukset sekä harmaan            810
    parran ma näen. -- Tää kaupungillepa lait nimeääpi
    pienestä Kureesta; sepä pienestä maast' lähetettiin
    suurehen valtaan. Tuon on jälkehen nouseva sitten
    Tullus; tää isänmaan levon poistaa, johtaen miehet
    tyyntynehet sotahan sekä tyynehet joukkonsa voittoon.          815
    Vieress' on seurana täll' ylen kerskuva Ankus, jo nytki
    lii'aksi riemuissaan taputuksista kansallis-joukkoin.
    Tahdotko Tarkviniot kuninkaat, isomielenki Bruton,
    kostajan, nähdäkses, -- kuninkailt' otetut kurikimput?
    Konsuli-vallan tää ens saa sekä kauheat kimput,                820
    tää isä rankaisee omat poikansa siitä, kun uutta
    sotaa puuhasivat ihanan vapahduksensa vuoksi.
    Onneton! Kuinkapa tään teon katsookin sukupolvet,
    lemp isänmaan etevämp on ja kunnian ääretön kiihko.
    Katsos Drusotkin, Deciot etähäll' on ja kirveelt'              825
    tuima Torkvatus, myös takasin liput tuova Kamillus.
    Hengetpä, yhdenlais-asehista mitk' kättelemässä
    näet, yksmielisnä nyt, kun yö viel' estävi heitä,
    voi! metelin mink' keskenähän elon kun valohon vain
    pääsevät, millaiset sotarinnat ja tappelut aikaan              830
    saavat; Alppien valleilt' appi ja linnast' Moneekon
    laskeutuu, -- vävy vastahan käy Itämaan väkinensä.
    Älkäätten sotihin, pojat, mieltänne kääntäkö moisiin
    älkäätten isänmaatanne vastaan tarmosat voimat!
    Sääliös varsinkin sinä, jonk' on Olymposta heimos,             835
    heittäös keihäät sie kädestäs, joka vertani oot! --
    Voitettuaan Korinthon Kapitoliohon ylevään tuo
    voittaja vaununsa vie Akhivein kukistuksesta kuulu.
    Tää Argon hävittää, Agamemnonin myöski Mykeenan,
    Aeakonkin pojan ynn' Akhilleen väkevän sukulaisen;             840
    kostaa Troijan es'-isät, Pallaan temppelin tahrat.
    Mainitsematta ken jättäis sun iso Kato ja Kossus,
    ken suvun Grakkhoin; tai molemmat sodan ukkosen leimut,
    Scipiot, nuo Libyan tuhot, tai vähillänsäkin suuren
    Fabricion, tahi kylvävän sun vakoloihin, Serranon?             845
    Minnekkä johdatten Fabiot väsynyttä? Sä 'Suurin'
    oot; sie aikaillen taas kuntoon seikkamme saatat.
    Toiset laittanevat vask'patsahat luonnollisemmin,
    luulen ma; saakohon vaikk' elon muodon marmorihinki,
    tieteilkööt paremmin syyt taikkapa taivahan matkat             850
    piirrelkööt kynällään sekä ennustakoot kulut tähtein:
    voimalla, Rooman mies, sinä kansoja hallita muista!
    Olkohon taitonas nää: sotilakkojen määrätä ehdot,
    säästää lannistetuita, mut kukistaa kopeoita!"
       Näin isä Ankhises, johon viel' lisäs ihmehtijöille:         855
    "Kas, miten uljaana sotasaaliistansa Marcellus
    astuu, -- voittaja kuin kohoaa yli kaikkien miesten!
    Rooman vallan tää sekasorrossa suuressa saapi
    rauhottumaan, hävittää hevot Puunein, Gallian melskeen;
    kolmannet tää asehet ripustaa isällen Qvirinolle."             860
       Tässäpä Aeneas, kun yhdessä käyskelevän näk,
    miehen muodoltaan etevän sekä kiilt'asehiltaan,
    vaan murekas oli otsa ja silmänsä luonut olj maahan.
    "Ken, isä, tuo, joka tuoss' urohon jälest' astuen seuraa?
    Poikako vai joku tään sukulaisten heimoa suurta?               865
    Millainen häly on tovereilla! Se kuin kuva tuon on!
    Synkkä mut yö suruharsollaan tään peittävi päätä."
    Nyt isä Ankhises nimes kyynelten kohotessa:
    "Poikani, oi omies mitatont' älä murhetta tutki!
    Sallima näyttää tään vain maill' eik' kauemmin suokkaan        870
    viipyä. Lii'aksi teist' on näyttänyt heimonne Rooman
    voimakkaalt', jumalat, jos tää olis säilynyt lahja!
    Millaiset urosten porut kuulet, sä tantere Marsin,
    suuren kaupungin lähistössä ja milliset, oi, näet
    hautaiset, Tiberino, kun sie ohi kaivetun haudan               875
    kuljet. Eip' ykskään suvust' Ilion laillansa toivoon
    saattanut es'isiään latinaisia eikäpä koskaan
    Rooman maa jäsenestähän kestähän niin kopeoitse.
    Voi mikä hurskaus, voi mikä usko ja urhollisuuskin
    taistossa! Eipähän lannistumatt' ois käynynnä kenkään          880
    kanssaan ottelemaan, jos ois sotahan jalan urho
    saan't tahi kannuksill' olis vaahtoavan hevon kyljet
    uurtanut. Oi polonen poik', Onnes jos murtoa voisit!
    Sie olet Marcellus. Käsin tuokate liljoja täysin,
    purppurakukkia, ett' hajottaisin ja poikani haamun             885
    näill' edes lahjoillain hyvittäisin ja täyttäsin toimen
    tenhottoman!" -- Nuot näin vaeltaa joka paikassa Tuonen
    aavilla tuulekkaill' aholoilla ja katsovat kaikki.
    Vaan kun Ankhises pojan kaikkien kautta jo joht ja
    koittavan kunnian innostuksesta mielensä syttyi,               890
    vielä hän mainitsee sodat miehelle, jotk' hänen täytyy
    käydä ja Laurenton tarinoi väest' ynnä Latinon
    linnasta, kuinka hän myös joka pulman karttas ja välttäs.
       Kaks unen porttia on; yht' sarvihikkaaks hoetaan näist':
    tää tosihaamuillen keveäst' ulospääsynsä suopi:                895
    toinenpa kiiltää norsunluust' ylehens' valahkasta:
    täältäpä Tuonehikkaat unet turhat ilmahan laittaa.
    Sitten kuin oli Ankhises pojan ynnä Sibyllan
    saattanut, näin puhellen elefantien portista päästi:
    tää samoaa alusten luo täältä ja kumppanit etsii.              900
    Suorinta tietä Kajetan hän satamaan tuli sitten:
    ankkuri keulasta lasketahan, perät kääntyvät rantaan.


Viitteet:

V. 2. Kume oli Eubean saarelta Kalkis-kaupungista tulleiden
siirtolaisten perustama kaupunki Kampaanian maakunnassa etelä
Italiassa.

V. 4. "Keulat" = peräkeulat.

V. 13. "Trivia = kolmiteinen" on Diana eli Hekate (vertaa Aen. IV,
511). -- "Nää" -- nim. Aeneas seuralaisineen.

V. 14. Daedalos oli kuuluisa athenalainen taideniekka, joka oli
rakentanut Kreetan kuninkaalle Minokselle Labyrintin. Hän joutui kohta
kuitenkin Minoksen vihattavaksi, siitä, kun oli autellut tämän puolisoa
ja tytärtä heidän rakkauden seikoissaan; kun D. ei voinut meritietä
päästä Kreetasta pakoon, valmisti hän itselleen ja pojallensa Ikarolle
lentimet vahasta. Pakomatkalla, nuoruuden innossaan nousi Ikarus, tarun
mukaan, liian lähelle aurinkoa, jonka vuoksi hänen vahasiipensä sulivat
ja hän putosi mereen, joka vanhaan aikaan siitä syystä nimitettiin
ikarolaiseksi mereksi. Daedalus pääsi onnellisesti Siciliaan, josta
sitten tuli Kumehen.

V. 20. Androgeos, Minoksen poika, voitti usein Kreikkalaisten
yhteisissä kilpataisteluissa, jonka vuoksi kateelliset Athenalaiset
(= Kekropidat) hänet surmasivat. Tästä syntyneessä sodassa Minos heidät
voitti ja pakoitti heitä lähettämään Kreetaan joka vuosi 7 arvalla
valittua poikaa. Perille saavuttuaan suljettiin nämät Labyrintiin,
jossa joutuivat Minotaurus-hirviön uhriksi. Tään hirviön tappoi vihdoin
uros Theseys, Ariadnen, Minoksen tyttären avulla.

V. 24. Pasifae oli Minoksen puolison nimi.

V. 26. Minotaurus oli hirviö, puoleksi härkä ja puoleksi ihminen.

V. 28. "armahtain kuningattaren", oikeittain kuningattaren tyttären,
Ariadnen, lempeä. -- Daedalos neuvoi kiinnittämään lankakerän pään
oveen; langan ohjauksella Theseys sitten taisi tien löytää Labyrinton
sokkeloissa.

V. 36. "Glaukon Deifobe" = Glaukon tytär Deifobe.

V. 97. "Urkee" = lähtee, avautuu.

V. 119. Orfeon, Kreikkalaisten Väinämöisen, kerrotaan laulunsa ja
soittonsa voimalla herättäneen ylös kuolleista vaimonsa Eurydiken.

V. 121. Polluxilla, joka oli kuolematon, oli kuolevainen veli Kastor;
senpä vuoksi pyysi Pollux Juppiteriltä, että hän saisi vuorotellen joka
toiseksi päiväksi siirtyä Olymposta Manalaan, että hänen veljensä
Kastorkin saisi kuolemattomuutta nauttia. Juppiter suostui pyyntöön.

122. Thesey, kuuluisa athenalainen uros, koetti ystävänsä Perithoon
kera ryöstää Manalan kuningattaren Proserpinan; yritys ei onnistunut.
Perithoos surmattiin ja Thesey pelastui hädin tuskin Herkuleen
(= Herakleen) avulla.

V. 123. Herkules kävi kuninkaan Eurysteyn käskystä Manalan koiraa
Kerberoa noutamassa.

V. 132. Kokytus on eräs Tuonelan virtoja (nimi johtuu kreikkal. sanasta
"kookyoo" = itken).

V. 135. Tarttaros oli, Kreikkalaisten mukaan, pahojen piinapaikan nimi
Manalassa.

V, 192. Kyyhkyset olivat Venukselle pyhitetyt.

V:ssä 212-234 kuvaellaan Roomalaisten hautaamismenoja.

V. 234. Misenon mäki ja niemi on säilyttänyt nimensä nyky-aikaan asti;
sen nimi on nykyjäänki "Capo di Miseno."

V. 242. Aornos merkitsee suomeksi "linnuton" (lat. Avernus).

V. 247. Hekateella oli 3 nimeä: taivaalla Luna (kuu), maan päällä Diana
ja Manalassa Proserpina.

V. 252. Stygilais kuningas = Tuonelan kuningas, Pluto, maassa löytyvien
aarteiden valtias.

V. 265. Khaos oli kaiken luodun alku-aine; Nox (yö) ja Erebus (Manala)
olivat sen lapsia; nekin katsottiin personallisiksi olennoiksi. --
Flegeton, Pyriflegeton oli eräs Tuonelan virtoja (nimet johtuvat
kreikkal. sanasta "flegoo" = palan).

V. 286. Kentaurit olivat epäluomia, joiden yläpuoli oli ihmisen, mutta
alapuoli hevosen muotoinen.

V. 287. Satakäsinen Briareys, Uranon ja Maan poika, autti Juppiteriä
tään taistelussa Titaaneja (jättiläisiä) vastaan, josta hyvästä
Juppiter hänet pani voitettujen Titaanien vartiaksi Manalassa. --
Lernalaiskäärmeellä oli 50 päätä, joista jos yksi hakattiin, kasvoi
pari, kolme sen sijaan. Herkules tään tappoi siten, että hakattuaan
pään poikki heti tulella kärvensi haavan. -- Lerna oli erään suon
nimenä, Argon ja Mykenen välillä (vert. suon polttoa).

V. 288. Khimaira oli tultasuitseva sekasikiö, jonka ylä-osa oli
leijonan, keski-osa vuohen ja ala-osa lohikärmeen näköinen.

V. 289. "Kolm'päinenki (oik. kolmeruumihikas) haamu" tarkoittaa Spanian
ruhtinasta Geryonia; "kolm'ruumihikas" hän oli siitä kolmen miehen
voimasta minkä hänellä sanottiin olleen. Herkules hänet voitti ja
ryösti hänen karjansa.

V. 366. Velia on erään valkaman nimi Lukaanian maakunnassa
Etelä-Itaaliassa.

V. 381. Eräs niemi Etelä-Itaaliassa on vielä nytkin "Capo di Palinuro"
nimeltään.

V. 392. "Alkidan", s.o. Alkeyn pojan, Herkuleen (kreikk. sana alx,
alkis, josta nimi johtuu, merkitsee -- voimaa).

V. 395. Tuonelan vartiana oli 3-päinen koira, Kerberus nimeltään.

V. 398. "Amfrysialais-papitar" s.o. Amfrysian luona olleen Apollonin
elähyttämä papitar. Amfrysia on eräs joki Thessaliassa, jonka luona
Apollo paimensi, tarun mukaan, kuningas Admeton karjaa.

V. 431. Roomalaisten tapana oli valita arvalla lautamiehet (jyrymiehet)
tuomarille.

V. 432. Minos, Kreetan kuningas, ja tään veli Rhadamanthos sekä Aeginan
kuningas Aeakos olivat, tarun mukaan, tuomareina tuonelassa. Tuomarin
lautamiehillä oli kolme pientä liuskaa, joista yhdessä oli kirjain C.
(alkukirjain sanasta condemno = tuomitsen), toisessa A. (absolvo =
päästän, vapautan) ja kolmannessa N. L. (non liquet = asia ei ole
kyllin selvitetty). Mitä laatua näistä liuskoista enin urnaan
kokoontui, sen mukaan tuomari päätti. -- Tää oli Roomalaisten tapana
rikosasioita tuomitessa.

V. 445. Faedra, Theseyn puoliso (katso Aen. VII, 765). -- Prokris oli
Erekhteon, Fokis maan kuninkaan puoliso. Prokris oli kerran
mustasukkaisuudessaan kätkeytynyt pensaasen, vakoellaksensa sieltä
puolisoansa. Kun Erekhteo kuuli, että pensaassa jotain kahahti, ampui
hän sinne ja sattui puolisoonsa. -- Erifyle petti puolisonsa,
Amfiaraon, Kreikkalaisille, kun nämät vaativat Amfiaraoa mukaansa
ensimmäiseen thebalais-sotaan lähtemään ja Amfiarao oli heitä
lymyinnyt, koska hänen siinä oli, oraakkelin ennustuksen mukaan,
kaatuminen. Amfiaraon kuoleman jälkeen tappoi tään poika Alkmaeon, isän
käskystä, äitinsä.

V. 447. Kun Kapaneo, Evadnen puoliso, kaatui thebalais-sodassa, antoi
Evadne itsensä polttaa roviolla puolisonsa ruumiin kera. -- Laodomia,
Protesilaon puoliso, saatuaan kuulla, että puolisonsa oli ensimmäisenä
thebalais-sodassa kaatunut, pyysi jumaloilta, että sais vielä nähdä
edes puolisonsa haamun. Kun anomuksensa myönnettiin, kuoli hän tämän
halaukseen.

V. 448. Nainen Caenis pyysi Neptunolta, että saisi muuttua mieheksi ja
tulisi haavoittamattomaksi. Miehenä oli hänen nimensä Caenus.

V. 479. Tydeus, Oineon poika, otti osaa ensimmäiseen thebalais-sotaan,
jossa kaatui. Kuuluisa urho Diomedes oli hänen poikansa.

V. 480. Parthenopaeus ja Adrastus olivat kuninkaita, jotka myös olivat
taistelleet thebalais-sodassa. Adrastus oli ainoa niistä 7:stä Thebaa
vastaan taistelleesta kuninkaasta, joka, sodan loputtua, jäi eloon.

V. 481. "Ylhäisten" s.o. maan pinnalla asuvaisten.

V. 483. Glaukus, Medon ja Thersilokhos olivat muukalaisia ruhtinoita,
jotka olivat Troijan kera liitossa Kreikkalaisia vastaan.

V. 484. "Kolm' Antenoridaa" = kolme Antenorin poikaa (troijalaisia).

V. 485. Idaeus oli ollut Priamon kuskina ja aseitten kantajana.

V. 500. Deifobos, Priamon poika, nai veljensä Parisen kuoleman jälkeen
Helenan. Kun Troija valloitettiin, tappoi hänet Menelaos.

V. 505. Reeteon niemi on lähellä Troijaa (ks. Aen. III, 108). --
"Tyhjän (hauta-) kummun"; ilman tätä ei luultu kenenkään pääsevän yli
Tuonelan joen, Styxin.

V. 517. "Tämä" s.o. Helena.

V. 529. "Aeolides" s.o. Aeolon sukulainen, Odysseys.

V. 569. "Kuolohon myöhäiseen lykäten" = rikostensa tunnustuksen
siksehen jätttäen.

V. 573. "Urkenivat" = aukenivat.

V. 576. Hydra, louhikäärme, jolla oli 50 päätä.

V. 577. "Tuot kamalampi", s.o. kamalampi kuin se hirviö, joka oli
kynnyksellä vartioimassa.

V. 580. Titaanit olivat jättiläisiä, joiden kerrotaan kerran yrittäneen
vuoria vuorille kasaten, rynnätä taivaasen, anastaaksensa vallan
Juppiteriltä.

V. 591. "Vaskella", s.k. vaskivaunuilla, tahi, toisten mukaan, yli
vaskisen sillan.

V. 618. Theseys istui, tarun mukaan, kahlehdittuna kallioon. --
Flegyan, Lapithain kuninkaan, tappoi Apollo siitä syystä, kun tuo oli
polttanut Apollon temppelin Delfissä.

V. 595. Tityos, Juppiterin ja Elaran poika, oli Maan, kaikkia holhovan
äidin, kasvatuslapsi.

V. 601. Ixion ja Perithoos hallitsivat kumpikin Lapithain kansaa sekä
saivat, tarun mukaan, surmansa siitä, kun rupesivat rakkauden
seikkoihin jumalattarein kera.

V. 645-46. "Thraakialainen tietäjä" s.o. pappi, runoilija ja laulaja
Orfeus.

V. 651 "Imeht'" nim. Aeneas.

V. 659. "Vuostava" = jyrkkä.

V. 705, Manalan joen Laetheon nimi johtuu kreikkal. sanasta
"lanthanoo", joka merkitsee -- "unhotan."

V. 766-769. Näissä säkeissä mainitut olivat kuninkaita
Alba-Longassa, Rooman emäkaupungissa.

V. 779. Assarakus oli Dardanon poika 5:nnessä polvessa.

V. 790. Caesar (= Julius Caesar), itsevaltiaaksi pääsnyt Rooman
tasavallassa; hän murhattiin v. 44 e.Kr. Rooman senaatissa.

V. 793. Keisari (= Caesari) Augustus, jonka aikana runoilijamme
Vergilio eli, hallitsi Roomassa vuodesta 31 e.Kr. vuoteen 14 jälkeen
Kristuksen syntymän.

V. 795. Garamantia oli erään maakunnan nimi pohjois-Afrikassa (nyk.
Fezzan).

V. 800-801. Meootein maaksi nimitettiin maata Azovan meren rannalla.

V. 802-804. Alcides = Herkules, rauhotti Erymanthon lehdot sillä,
kuin tappoi siellä raivonneen hirveän villisian; Lernasta katso
Aen. VI, v. 287.

V. 805. Liber = viinin jumala Bakkhus, viiniköynnösten kasvatuksen
opettaja.

V. 806. Nysa oli eräs indial. kaupunki Merun vuorella (latinal. sana
"merum" merkitsee viiniä).

V. 809-813. Näissä värsyissä on puhe Rooman toisesta kuninkaasta,
rauhallisesta Numa Pompiliosta, joka oli kotosin Sabiinein
pääkaupungista Kuureesta. Numan ansiotyönä oli varsinkin uskonnollisten
menojen järjestys.

V. 813-815. Rooman kolmas kuningas. Tullus Hostilius, oli taasen
sotainen.

V. 816-817. Ankus Martius'en, Rooman neljännen kuninkaan, sanotaan
etsineen kansan suosiota varsinkin sentähden, että olisi sen avulla
voinut syöstä Numa Pompilion vallasta, johon hän luuli itsellään olevan
enemmän oikeutta kuin Numalla.

V. 819. "Kurikimput" = vitsakimput, niihin pistettyine kirveineen,
olivat kuningasten, diktaatorein, konsulien, praetorien y.m.
korkeimpain roomal. virkamiesten vallan merkkinä.

V. 821. "Tää isä", nim. vapauden jalo puoltaja Brutus, kuninkaan
Tarkvinius "Superbon" (= "Ylimielen", "Ylpeän") vallasta syöksijä ja
Rooman tasavallan perustaja v. 504 e.Kr., mestautti omat poikansakin
yhdessä muiden ylimyspoikien kera, kun havaitsi, että nämät oli
yhtyneet salaliittoon, auttaaksensa maanpakoon paennutta, ent.
kuningasta Tarkvinio Ylimieltä taasen valtaan. -- Yksi Drusoista voitti
mainion Karthagolaisten päällikön Hamilkarin, toinen oli kuuluisa
kansanpuoltaja (tribuuni). -- Deciot, isä ja poika; edellinen
päällikkönä latiinalais-sodassa Vesuvion tappelussa v. 340 e.Kr.,
jälkimäinen kolmannessa samniitilais-sodassa Sentinon tappelussa v. 298
e.Kr., pelastivat Roomalaiset sillä, että roomalaisen sotarinnan
perääntyessä hurjasti syöksyivät vihollisia vastaan, jossa kyllä
molemmat saivat surmansa, mutta sen kautta palauttivat sotarinnan
takasin ja saavuttivat Roomalaisille voiton. -- Manlius Torqvatus, joka
ennen oli tappanut kahdentaistelussa erään gallialaisen jättiläisen
sekä riistänyt tältä kultaisen kaulavitjan, (josta sai lisänimekseen
Torqvatus), oli konsulina latinolaissodan aikana kuoleman uhalla
kieltänyt kenenkään antautumasta kahdentaisteluun vihollisten kera.
Hänen oma poikansa, vaadittuna, ei tätä kieltoa totellut, vaan taisteli
erään latinalaisen päällikön kera, jonka hän voitti: siitä syystä antoi
Manlio mestata poikansa, vaikka kansa hänelle armoa rukoili. --
Kamillus, ehkä oli maanpakoon ajettuna, kokosi Roomasta Gallialaisia
paenneet kansalaisensa ja, tultuaan Roomaan diktaatoriksi määrätyksi,
pakotti entisen gallialaisen Brennon lakkaamaan Kapitoolion linnaa
piirittämästä sekä sitten löi tämän kokonaan ja toi Roomalaisilta
voitetut sotaliput takaisin.

V. 831-832. Tässä tarkoitetaan apen J. Caesarin sotaa vävyänsä
Pompeijoa vastaan. Caesar läksi tähän sotaan Galliasta (nyk.
Ranskanmaasta) Moneekon (nyk. Monakon) linnasta yli Alppien vuorten;
Pompeijus taasen kokosi joukkonsa Itämailta.

V. 837-838. L. Mummius, "Akhaikus" (= "Akaijalainen") kunnianimeltään,
jota t.p. tarkoittaa, voitti Kreikkalaiset Korinthon luona sekä lopetti
Kreikan valloituksen samana vuonna, jona Karthago hävitettiin (v. 146
e.Kr.).

V:ssä 839-840 tarkoitetaan luultavasti Lucius Aemilius Paulusta, joka
kävi v. 218 e.Kr. sotaa Illyriassa ja Kreikassa. -- Aeakus oli
Akhilleen isä.

V. 842. Kato oli siveydestään, opistaan, sukkeluudestaan sekä
isänmaanrakkaudestaan kuuluisa Roomalainen. -- Tämän Katon samaniminen
ja samanmielinen jälkeinen surmasi itsensä Utikassa, Pohjois-Afrikassa,
kun Rooma muuttui tasavallasta yksivallaksi.

V. 843. Grakkhon nimeltä mainitsee Rooman historia 4 kuuluisata miestä;
näistä Tiberius ja Cajus Grakkhus sai surmansa siksi, että he puolsivat
sorretun, köyhän kansan oikeuksia.

V. 844. Scipiot, Varhempi ja Myöhempi, olivat kuuluisia sotapäälliköitä
Puunilais-sodissa, joista Myöhempi hävitti Karthagon. -- Molemmat
olivat jaloja luonteeltaan.

V. 845. Fabricius, kohtuullisesta elämästään etevä Roomalainen, jota
Epiron kuningas Pyrrhus koki turhaan sekä säikyttää että lahjoella;
Pyrrhon sanotaan siksi lausuneen: "Ennen aurinko kääntyy radaltansa,
kuin Fabricius rehellisyydestään!" -- "Serranon" (= "Kylväjän")
lisänimen sai Attilius Regulus sentähden, että hän oli parhaillaan
kylvämässä, kun lähettiläät hänet kutsuivat diktaatorina
(itsevaltiaana) Rooman tasavaltaa hallitsemaan. -- Jouduttuaan
Karthagolaisten vankeuteen, lähettivät nää hänet Roomaan rauhaa
hieromaan, sitten kuin olivat häneltä lupauksen ottaneet, että hän
palaisi takasin. Roomassa Regulus rauhan asemesta päinvastoin kehoitti
sotaa jatkamaan ja palasi lupauksensa mukaan Karthagoon, jossa hän
kiduttamalla tapettiin.

V. 846. Jalosta Fabioin suvusta taisteli kerran 396 henkeä ominpäin
koko Veijin kaupunkia vastaan, vaan tulivat vihdoin vietellyiksi
sulkeuksiin ja surmattiin joka mies.

V. 847. Q. Fabius, lisänimeltään "Maximus Kunktator" (= "Suurin
Kuhnustelia"), pelasti Rooman juuri sillä, ettei hän antautunut
mihinkään suurempaan, ratkaisevaan tappeluun Karthagolaisten mainion
päällikön Hannibalin kera Italiassa, vaan väsytti tätä ja tään väkeä
partioretkillään, pienillä kahakoilla ja muonavarojen tuonnin esteellä.

V. 856. Marcellus samoin kuin v:ssä 842 mainittu Kossus sekä Romulus
olivat siitäkin kuuluisat, että päällikköinä olivat tappelussa
omakätisesti tappaneet vihollisten päällikön ja riistivät näiltä heidän
tamineensa, jotka voittajan tuli uhrata "jalona saaliina" (spolia
optima) Juppiterille tämän temppelissä Kapitooliolla. -- Tämä suuri
kunnia tuli vain näiden kolmen äsken mainitun osaksi.

V. 864. "Urohon" (nim. Marcellon) "jälest'". -- Tästä alkain puhutaan
Auguston nuorena kuolleesta, toivorikkaasta vävystä, Marcellosta.

V:t 894-897 ovat mukaelmia Odysseian XIX, v:istä 562-67, joissa
löytyy tämä sanaleikki: sanalla "norsunluinen", kuten Voss selittää, on
kreikan kielessä äänellistä yhtäläisyyttä erään toisen sanan kera, joka
merkitsee "peijaamista", mutta sana "sarvihikas" on taasen
"täyttämistä" merkitsevän sanan lainen. Paitsi sitä on aineellisessakin
katsannossa näillä se omituisuus, että silloin kuin sarvi-aine on
läpinäkyvää (sitähän on silmäterässäkin), ei norsunluu päästäkkään
lävitseen valkeutta, niin -- valkea kuin onkin.

V. 901. Kajeta = nyk. Gaeta.



SEITSEMÄS LAULU

Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa.


Ainehisto.

Troijalaiset, haudattuaan Aeneaan imettäjänä olleen Kajetan,
lähtevät purjehtimaan ja kulkien ohi loitsijan Circen maan, saapuvat
Tiber-virran suulle (l-36). -- Lation kuningas Latinus ja kolme
ennusmerkkiä tämän tyttärelle Lavinialle tulevasta ulkomaisesta
sulhosta (37-106). -- Harpyijain ennustus Teukroille pöytien kalunnasta
toteutuu, josta Aeneas päättää saapuneensa matkojensa päähän (107-147).
-- Aeneaan lähetit tulevat Latinon luo; tään hovin komeus (148-191). --
Ilioneys pyytää Latinoa Aeneaan liittolaiseksi (192-248). -- Latino,
nähden Aeneaassa Salliman lupaaman vävyn, suostuu mielellään heidän
anomukseensa sekä antaa niin heille samoin kuin Aeneaalle komeat lahjat
(249-285). -- Juno, havaiten harmikseen Troijalaisten jo pääsneen
Italiaan, päättää kylvää, Allekton avulla, sodan syitä Latinolaisten ja
Troijalaisten kesken (286-340). -- Allekto vimmaa ensin Latinon
puolison Amatan raivoon (341-403), sitten, tullen Ardeaan ja tekeytyen
vanhan papittaren Kalybeen näköiseksi, saattaa unessa Turnon
sotaraivoon (404-474) ja vihdoin saattaa Askanion haavoittamaan
Tyrrheon tyttären Silvian kesyn hirven, josta syntyy tappelu
Tyrrhenilaisten ja Troijalaisten välillä (475-539). -- Allekto,
täytettyään Junon tahdon, saa tältä käskyn poistua Manalaan (540-571).
-- Kansa vaatii Latinoa avaamaan Sodan portit, josta tämä kieltäytyy;
Juno itse sen tekee (572-622). -- Sotahan varustaiminen (623-640). --
Runoilija, pyydettyään haltiain apua, rupeaa luettelemaan Aeneaan
vastustajoita, jotka joukkoineen olivat: jumalain ylönkatsoja Mezentius
ja tään hyvä poika Lausus, Herkuleen poika Aventinus, jätinmoiset
Katillus ja Koras, Vulkanon poika Caekulus, Neptunon poika Messapus,
parvensa vertahinen Klausus, Agamemnonin poika Halesus, Eebalus, Ufens,
marruvilainen pappi Umbro, Hippolyton poika Virbius sekä varsinki
Turnus ja amazoni Kamilla (641-817).


    Hoitaja Aeneaan, Kaijeta, sa rantamillemm' oot
    jättänyt kuollessas ikimuiston; vieläpä nytkin
    kunnias seutua suojaa ynn' nimes hautasi paikkaa
    suuressa Hesperiass' osottaa, jos on tuoss' joku arvo.
    Hautaiset jalo Aeneas hyvin päätettyänsä,                        5
    haudalle tehtyäns' kummun, sittenkuin syvä tyyntyi
    aavikko, purjehtimaan läks taas sekä valkaman jätti.
    Tuulonen kiihoittuu yöks eikäpä matkoa kiellä
    kuutama kirkas, vaan valost' tuon kimaltain meri hohtaa.
    Circaelais-maan rantamitsenpa he soutavat ensin                 10
    lehtojen turmiokkain ohi, joss' rikas Auringon tytti
    lauluja kaijuttaa yhä, joss' upeoiss' palatseissaan
    polttavi yön valistukseks keedroa tuoksuavaa ja
    pirralla helskyttää ylen hienoista kudelmaansa.
    Täältäpä huokaukset, jalopeurojenkin ärät kuuluu                15
    kahletta vastustavain, sydän yölläkin karjahtavaisten;
    täälläpä harjakkaat siat ynn' ometoissahan otsot
    raivoavat sekä ulvovat suurien suttenki hahmot,
    mitk' oli ihmisten näöstään häjy haltia Circe
    julmilla yrteillä lumonnut pedon muotohon, nahkaan.             20
    Ett'eivät jalot Teukrot moisia hirmuja kärsis,
    ett'ei sais satamaan sekä julmille rantamill' laskis,
    purjehet Neptunus mukahaisilla tuulilla täytti
    ynn' ohi lietselän kuohujen, autellen paoss', saatti.
    Vaan jopa ruskoittaan rupes aava ja kannelta taivaan            25
    Koitar kultainen rusovaunuistansa jo loisti,
    tuulet kun tyyntyivät sekä tuulosen hiukkakin vaipui
    aivan ja marmorityynellä pinnalla loiskivat airot.
    Täälläpä Aeneas ulapalta jo aimosan lehdon
    huomaa. Keskite tään Tiber juoksullaan tyvenellä                30
    pyörtehineen nopeoineen, keltaishiekkojen kesken,
    tunkeutuu merehen; monet äärellään sekä yllään
    virran rannoillen, uran luo kotiunnehet linnut
    ilmoa helskyttivät säveleilläns' ja lehdossa lentel.
    Käskee kumppanejaan kulun muuttaa, käänteä keulan               35
    maalle ja riemuiten lask virtaan kalvehikkaasen.
       Suoppas, oi Erato, kuninkaista ja seikkojen vaiheist',
    entisestäi Lation tilast', ennenkuin väki vieras
    ausonilaisillen sai rantamillen esikerran,
    kerron ja taistelujen ens' alkua mielehen johdan!               40
    Neuvo'os, haltiatar, runojaa! Sodan julmasta kerron
    taistosta kuin kuninkaistakin, joit viha vei veritöihin,
    Tyrrhenain sotajoukosta, taistohonkin ruvenneesta
    kaikesta Hesperiast'. Isompain asiain näen juonen;
    suuremman alan työn. -- Kuninkaana jo rauhassa kau'an           45
    hallitsi vanha Latinus linnans' ja maans' levohikkaat.
    Faunon ja laurentolaisen immen Marikan me täänpä
    kuulemme vanhemmiks. Isä Faunon olj Pikus. Se kertoo
    sua isäksensä, Saturnus; sä oot suvun varhain alku.
    Suomasta hän jumalain oli poikaa vailla ja miehen-              50
    puolta, kun poikansa kuollunna olj elämäns' kevähässä.
    Yksin vaan elelee kotonaan tytär aimossa linnass';
    hälle kun miehelähän, avioon eht lähtemävuodet,
    kosjoivat koko Ausoniast', isostai Latiosta
    hänt' useat, kosioip' ihaninkin kaikista muista                 55
    Turnus, mainio es'isistään; kuninkaatarpa tuota
    toivoi saadakseen vävykseen erittäin halukkaasti.
    vaan kamaluuksilla sen epäjää jumalain monet aanat.
    Seisoi laakeripuu ylevän palatsin pihamaalla,
    lehvältään pyhä, arvostettu jo aikoja sitten,                   60
    minkä Latinus-taaton, kun alkoi linnoa laittaa
    Feebollen sanotaan omanneen, sen löydettyänsä;
    siitäpä johti hän myös nimen Laurento-maan asukkaille.
    Latvahan tään mehiläisparv -- ihme on kertoa -- tullen
    kirkkahan taivon tietä ja voimakkaast' tuhutellen,              65
    tihjänä istuiksen sekä toistensa koipihin tarttuin
    oksasta lehväkkääst' alaspäin parv äkkiä laskeis.
    "Ulkoa päin urohon tulevaksi me näemme", nyt lausuu
    tietäjä koht', "tuonpäiseltä suunnalta rientävät joukot
    näihin tienoihin, ison linnan hallitsiaksi!"                    70
    Paits sitä kun sytyttään rupes soihdullaan pyhäll' uhrit,
    jolloin juur isän luona Lavinia neitonen seisoi,
    näyttävät -- kauheeta -- tään suortuvat ottavan tulta,
    loistavatkin hamoset kokonaan sähisten palavilta,
    säihkelevän kuninkaallisen tukkansa kuin jalon kruunun          75
    kalleine kivineen: hän keltaisloistossa hohtain
    huuruten räiskyilee kipenöit' yli kaikkea suojaa.
    Ihmekkään näyn ennustavan kamaloit' otaksuillaan;
    sillä he ennustavat osaltaan sekä arvolta saavan
    kuuluksi tuon, mut kansaa uhkaavan sodan suuren.                80
       Vaan kuningas aristettuna entehilt' arpomatempliin
    läks isän Faunon, joss' salost' Albunean ylävästä
    neuvoa hän kyselee, joss' suurin lehtojen lähde
    pulppuilee pyhän veen sekä löyhkää varjossa huokuu.
    Täält' Italon suku, täält' koko Eenotrilaisien maakin           85
    ets epätiedossa neuvoa. Kun papitar tähän kantoi
    lahjat ja uhrattuin karitsain levitettyjen taljain
    päällä hän nukkui yön tyveness', odottain unelmoita:
    ihmehen laillapa hän monet väikkyvät aavehet huomaa,
    kuuleepi monet äänet ja nauttiipi jumaloitten                   90
    seuraa, Tuonelankin joellen alimmaiselle haastaa.
    Täällä Latinuskin isä luotteit' etsien itse
    nyt sata villaista karitsaa tavan jälkehen uhras;
    näiden vuodillen kasatuille hän laskihe sitten
    pitkälleen, kuin kuul äkistään lehikost' ylävästä:              95
    "Ällös sie tytärtäs avioon latinaisehen kihlaa,
    poikani, taikkapa turvai häihin aikomihinne;
    muu'alta päin vävyt saapuvat, joiden heimo on vievä
    tähtihin maineemme; näkevätpähän tään suvun lapset
    hallitsevansa ja kiertyvän jalkojens' alla sen kaiken,         100
    kumpaa kiertäess' Okeanoo min päivä on nähnyt!"
    Näit' isä Faunon oraakkeli-arpoja, yön tyvenessä
    saatuja neuvoja ei salannut sydämeensä Latinus,
    vaan jo ne lennellen yli ausonilaisien linnain
    laajalti kertoi maine, kun Laomedontien heimo                  105
    kiinnitti ruohoiseen rant'töyrähäsen aluksensa.
       Aeneas ylipäällikköin kera, kaunis Julus
    laskeuvat levollen ylevän puun oksien varjoon;
    laittavat eineitään sekä ruoholle ruokien alle
    laittelevat nisukyrsiä, -- heit' tähän Juppiter johti --,      110
    viljasan pöytänsä sitte he täyttävät maan hedelmillä.
    Syötyä ruokansa muun, kun käskevi heit' osunnainen
    puutos jäystelemään elon jäännöksen vähäsenki,
    kun käsin hampainkin nää tarttua rohkenivat nyt
    uhrinleipihin eivätkä pöytänsä kyrsiä säästä:                  115
    "Hei! vain täydymmekös jatustaa myös pöydätki?" virkkaa
    Julus suottaillen, -- tämän vainen. Se lausepa kuultu
    ensinnä vaivoillen lopun tek; ens lausuvan suusta
    sen isä huomas ja vaikeni Luomasta hämmästyneenä.
    Kohtapa lausuu: "Terve, o maa, min sääsi mull' Luoja,          120
    tervepä teillenkin Troan uskolliset Penaatimme!
    Täss' koti, täss' isänmaamm' on! Sill' isä mulle Ankhises
    näitä, -- nyt muistan, -- kohtalojen salauksina kertoi:
    'Muonas syötyä kun pakottaa sua, poikani, nälkä,
    tultuas oudoill' äärille, pöytiäkin kaluamaan,                 125
    niin kodin toivoa voit väsyneenä ja siellä sä muista
    oitis ens' asuntos rakentaa ja ne muurilla kiertää!'
    Tää olj se nälkä ja tää vihoviimeks ootteli meitä,
    onnettomuuksillen lopun tehden.
    Siksipä riemuiten juur auringon yletessä                       130
    tutkailkaamm', mikä maa tahi ketk' asukkaat ovat täällä,
    miss' ovat linnatkin, satamast' eri suunnille lähtein.
    Juppiterin pikarj olkohon tää! Rukouksilla taattoo
    Ankhisest' anokaat sekä viiniä pöytihin tuokaat!"
       Näinpä hän lausuttuaan, sitt' tammen lehvällä päänsä        135
    kaunistaa sekä paikan Henkeä kuin jumalista
    vanhinta Maata ja Nymfejä, outojakin tähän asti
    virtoja myös anelee, Kointähtiä sitte ja Yötä.
    Troijanki Juppiterii, frygilais-emoaan tämän jälkeen,
    kumpaa vanhempaans' alimaasta ja taivosta pyytää.              140
    Kolmasti selvään täss' isä kaikenvaltias korkeelt'
    taivaalta jyrähdytti ja välkkyvän, hohtavan kultaa
    jänkän, järkytetyn kädellään, yläkannella näytti.
    Tuost' leviää heti pitkin Teukrojen joukkoja maine,
    päivän joutunehen, jona nostavat aijotut muurit.               145
    Kilpaan valmistavat aterjoita ja oivasta enteest'
    määräävät iloten pikareita ja kruunuja viinin.
       Juuri kun huominen olj valollaan Koi alkanut maita
    kirkastaa jokapaikasta, -- kaupungin rajat, kansan
    rannatki tutkivat; täss' on Numikon lähtehen silmä,            150
    tää Tiberin kymi on; asukkaat tääll' urhot Latinot.
    Poikapa Ankhisen valiten sata airutta kaikest'
    kansasta, lähteä käsk kuninkaan yleviin varustuksiin,
    saattamahan Pallaan levon tarjousmerkkejä tälle,
    lahjoja viemään myös uroholle ja rauhoa pyytään.               155
    Joutuvat käskyjäns' täyttämähän sekä askelin kiirein
    lähtevät. Vaan matalall' ojall' itse hän muureja määrää,
    maiseman perkailee sekä rannalla ens'-asunnoita,
    leirin laatuhun, hän sakaroilla ja vallilla kiertää.
       Vaan jo Latinoin tornien huippuja, päätettyään tien,        160
    suojiakin näkevät sekä astuvat linnahan miehet.
    Poikaset kaupungin edustalla ja kukkea nuoruus
    harjottelei hevosilla ja tuhkassa vaunuja ohjaa;
    jäykkiä jousia nuo virittää tahi norjia käellään
    peitsiä paiskovat, nää kehottaa kisajuoksuhun, taistoon:       165
    ennalta ratsastaen hevosella kun kertovi airut
    hallitsiall' ikävanhalle vankkoja miehiä tulleen,
    outoja vaattehiltaan. Tää suojihin kutsua käskee;
    valtio-istuimell' its' istahtaapi hän sitten.
    Suuri ja aimohikas, satapatsahinen hovi jylhä                  170
    olj mäell' linnan, -- laurentolaisen Pikon palatsi,
    arvokas puistoistaan, pyhityksestä es'-isienki.
    Täälläpä valtansa saada ja ensin vitsansa nostaa
    hallitsiain oli määränä; tää hovinaan oli templi,
    tääll' aterjain pyhät paikat; teurastettua oinaan,             175
    tääll' isät istumahan yhä pitkiin pöytihin käivät.
    Myöskin muinaisten isien rivittäin kuvat vanhat
    ceederist' tääll' olivat, Italus isä ynnä Sabinus,
    viinin kylväjä, jonk' kuvan all' oli koukero sirppi,
    ukko Saturnus ja Januksen kaks'otsanen patsas,                 180
    seisoivat etehistössä muinaiset kuninkaatki,
    jotk' isänmaataan puollustaess', sodass' surmansa saivat.
    Paits sitä olj aseheit' templin ovipielillä paljon,
    kiipperät kirvehet riippuivat sekä voitetut vaunut,
    töyhtötkin kypäräin sekä porttein kookkahat teljet,            185
    peitset ja kilvet, myös sodass' saadut laivojen keulat.
    Auguri-valtikkaa piti istuen, lyhvähän mekkoon
    verhounneena, vaan vasemmallaan kilpeä kantoi
    orhien hiltijä Pikus; tuot' avioks halutessaan,
    koskien kultasin lehvinehen sekä myrkyllä muuttain,            190
    loiht' tikaks Circe ja tuon sulat kirjaili värikkäiksi.
    Templissä täss' jumalain sekä es'isien lavitsalla
    istuen Teukroja luokseen suojihin käski Latinus;
    sitten näin sisähän tuleville hän tyynenä lausuu:
       "Dardanidat sanokaat, -- mehän tunnemme niin kotimaanne     195
    kuin suvunkin; siis tiettyinä tuletten ulapalta --:
    mik' on asjanne? Tai mikä syy alukset, mikä puute
    niin monien merien läpi vei teit' Ausoni-rantaan?
    Tien erehdyksestäkös vai myrskyjen heittona tänne,
    -- jot' usehin merimiehet kärsiä saa syvängöllä --,            200
    virran rannoillen tulitten, satamaan pysähdyitte?
    Älkäte peljätkö vierailuu Latioss' eli kansaa
    kummastelko Saturnon, mi laitta ja kahlehitt' tyyn' on,
    alttihist muinoisen jumalan pysyen elinlaissa.
    Muistanpa vielä, -- vaikk' ajan vuoks jotenkin hämärästi --,   205
    ukkojen Aurunkkomaan hokeneen, ett' tienoita tältä
    syntynyt Dardanus olj Frygian varustuksill' ast' tullut
    thraakialais-Samohon, jota nyt sanotaan Samothrakeks.
    Täältäpä lähtenehen Korython, min Tyrrhenien maast'
    taivaan tähtihikkään hovi kultanen istumellensa                210
    ottaa; näin jumalain sekin kartutti alttarijoukkoo."
       Lausunut olj; vaan Ilioneys puhett' tään täten vastaa:
    "Oi kuningas, Faunon jalo taim', ei synkeä myrsky
    saattanut turvaumaan meren heittona maihinne meitä,
    eikäpä tähtönenkään tahi rannikko harhahan vienyt:             215
    vaan tahallamme ja tarkottain tähän kaupunkihinne
    läksimme maanpakolaisina vallasta, min näki muinoin
    suurimmaksi Olympon huipulta nouseva päivä;
    Juppiter on sukumm' alkuna; Juppiter Dardanon kansan
    es'isä on; kuningas, tuo Juppiterin sukulainen,                220
    Troijan Aeneas ovilles on laittanut meitä.
    Mimmoinen kamalasta Mykenesta puhkesi myrsky
    Troijan maan ylitsen, mill' onnella kumpikin puoli,
    Euroopan sekä Aasian maanosa, törmäsi yhteen,
    tietty on, vaikk' urannoill' erottais ketä keskellä neljän     225
    vyöhykkeen värin päivän polttama autio vyöhyt.
    Tuostapa tulvasta niin usean vaeltain meren kautta
    etsimme suojaa pient' isänmaan jumalille ja rantaa
    rauhaisaa sekä kaikkien omaa, vettä ja ilmaa.                  230
    Emmepä maallenne oo häpeäks' eik' heikkone teidän
    main', ei semmoisen teon kunnia raukene koskaan
    eik' Ausonit laskenehens' kadu Teukroja maahan.
    Aeneaan kautt' onnen ma vannon ja myös käden vahvan,
    koetetun niin levon aikana kuin sodass' ynn' asehissa,         235
    ett' useat ovat kansat (meit' älä halveksi, joskin
    ensinnä kannamme rauhan nauhoja, nöyrästi pyytäin!)
    meit' ovat liittoonsa halunneet, anoneet monet kansat.
    Vallallaan jumalain mut Luoma on maitanne meitä
    käskenyt etsimähän. Täält' Dardanus syntynyt on, näet;         240
    tänneppä vaativi, käskyillään pakottaapi Apollo
    tyrrhenalais Tiberin, Numikon pyhän lähtehen luokse.
    Pait sitä muinais-onnemme pieniä lahjoja sullen
    hän lähettää, pelastaa min Troijan liekistä voitiin.
    Tästäpä maljasta Ankhises isä alttarill' uhras;                245
    tää Priamon puku olj, kun sääntöjä hän tavan jälkeen
    kansoill' laati; hän suo pyhän kruunun ja valtikan ynnä
    vaatteita, töit Ilion naisten."
       Ilioneyn puhuessapa näitä, Latinus nyt katsoo
    tuijottaa ajatellen ja istuu liikkumatonna,                    250
    katsetta kääntäen sinne ja tänn'. Ei purppura kaunis
    hallitsiaan teho eik' teho valtikkakaan Priamon niin,
    min vert' tyttärens' harkitsee avioita ja häitä,
    min vert' arpaakin Faunon sydämessänsä miettii:
    tässähän tarjotahan vävy tuo etähäisestä maasta                255
    lähtenyt Salliman kautt', samanlaisella arvalla valtaan
    kutsuttu; tään hoetaan suvun kunnoltaan eteväksi
    koituvan, myös koko maankin ett' anastaisi se kerran.
    Vihdoin näin iloten nimes: "Ennettä, aikomustamme
    auttakohot jumalat! Mitä, Troijan mies, anot, suodaan;         260
    lahjoja halveksi en. Ei johdattaissa Latinon
    teilt' ole puuttuva maan lihavuus eik' aartehet Troijan!
    Tulkohon Aeneas, jos meitä hän niin himaroitsee,
    jos haluaa tutuks tulla ja kutsuttaa toveriksi,
    tulkohon, älköönk' ystävän kasvoja hän varoelko!               265
    Rauhamm' on tehty, kun vaan kuninkaan kätehen käten' yhtyi.
    Nää kuninkaallenne vastaukseks takasin te nyt viekää!
    On tytär mulla, jot' ei avioon oman maan asukkaalle
    antaa suo isänmaan monet temppeli-arvat ja taivaan
    ihmehet; ennustavat vävyn saavan maast' etähästä,              270
    jäävänkin Latioon tähän; nää suvullaan ovat meidän
    arvomme tähtihin vievät. Sen juuri ma vaativan Luoman
    tuumailen sekä suon, jos mieleni oikean arvaa."
       Näin nimes, sitt' orihit koko joukollen valikoi, joist'
    uhkeina kolm'sataa tallissa korkeass' seisoi.                  275
    Kaikille Teukroillen heti käskevi sarjassa johtaa
    purppurahan, koruloihin verhotut sukkelasääret.
    Näidenpä rinnalla riippui kultaiset koristukset;
    kullasta loistellen nuo kultaa keltasta järsi.
    Aeneaallen poiss' olevall' luvataan parivaunut,                280
    liekkiä huohottavat hevot, aetheri-heimosta siinneet,
    noitten laatua, joit' isältään salahan oli Circe
    loihtija vaihdokkaast' emäst' siitätellyt sekalaisiks.
    Näinepä lahjoineen ja Latinon viestine ratsain
    Aeneadat palajaa kopeoina ja rauhoa tuovat.                    285
       Vaan kas! taas palaten tuli Inakholaisesta Argost'
    Juppiterin tyly puoliso, kulkien ilmojen teitä,
    kun ilosen näki Aeneaan sekä Teukrojen laivat
    seelt' etähältä, Sicilian saaren Pakhynosta saakka.
    Suojia laitettavan näki, luotettavan jo nyt maahan,            290
    laivatkin hylätyiks. Pysähtyi surun katkeran tuntein.
    Päätänsä hän pudistellen näin sydämestänsä lausuu:
    "Haa, vihattuu sukua'! Frygilaisten Sallimallemme
    vastaist' onnea! Hukkuikos Sigeon ketoloilla,
    sainko sen vankeuteen otetuks? Onk' syttyen Troija             295
    miehiä kärventänyt edes? -- Siis tulen kuin sotajoukkoin
    keskite löysivät tien. Kai tenhoni uupuen vihdoin
    luopus' ja hylkäisin vihan ankaran kyllästyneenä?
    Rohkeninhan isänmaast' ajetuita ma seurata suuttuin
    kautt' ulapan, pakolaisia vainotakin ulapalla!                 300
    Tenhotta on maan, taivonki voimat Teukroja vastaan!
    Mink' mua voivat Syrtit, Scylla ja laaja Kharybdis
    auttaa? Pääsiväthän Tiberin haluttuun joen uumaan,
    huoleti myrskystä kuin minustai! Lapithain tylyn voihan
    kansan Mars hukuttaa; jumalain isä itsekin myönsi              305
    muinaisen Kalydonan Dianan kostojen uhriks.
    Syy Lapithain mikä tai Kalydonan olj kärsiä tuota?
    Vaan minä Juppiterin jalo puoliso koettelematt' en
    jättänyt oo niitäkään: mink' voin poloinen? Mihin kaikkeen
    käännynki, vie yhä Dardano voiton! Ell'ei ole kyllin           310
    tenhoni suur, niin noit' anon auks, mitä jäänyt on vielä:
    jos en voi jumaloita ma voittaa, taivutan Tuonen.
    Olkoon, ett'en ma voi Lation heit' estellä mailta,
    Sallittu ett' on järkähtämättä Lavinian nainti,
    vaan hidastuttaa, viivyttää nää seikat ma saatan;              315
    vielähän kumpaisen kuninkaan voin vainota kansaa!
    Täll' omiens' telotuksella yhtyköhön vävy appeen!
    Teukrojen kuin Rutuloin veri huomen on lahjanas, impi,
    kaasonas on sodan haltiatar! Ei vain tytär Cisseyn
    raskaana tulisoihdusta synnyttänyt aviossaan                   320
    tulta; on toinen Paris sekä tuommoinen Venuksellai
    poika ja taas kamalat tulet uudessakin Pergamossa."
       Niin pian kuin nimes nää, hän julmana laskihe maahan;
    kutsui Syöjättärein sisaren, surun tuovan Allekton
    mantuhisest', umeast' asunnosta, joll' on sodat julmat,        325
    vainot ja viekkaudet, tuhokkaat tihotyöt sydämellä!
    Inhoo tuot' isä Pluto ja inhoavat Manalanki
    siskot hirviötä: niin tihjähän muotoa muuttaa,
    niin kamalat ovat kasvons' ja niin kähykyistä se kiehuu.
    Tuotapa kiihoittaa sanoillaan, täten lausuen Juno:             330
    "Teeppäs palvelus tää minullen, Yön tuottama tytti,
    tää työ, että mun kunnia murtumatonna ja arvon'
    järkkymätön ois eik' avioihin voisi Latinon
    yhtyä Teukrot eik' asettuu Italoin rajallenkaan.
    Voithan veljetkin yks'mieliset taistohon saattaa,              335
    voit sytyttää vihaliekkeihin kodit, suojihin ruoskat
    voit, Manalan tulet pistää; on tuhannet nimet sulla,
    niin monet keinoski on vahingoittaa. Keksipä juoni,
    rikko'os solmittu liitto ja kylväös sie sodan syitä;
    nuoriso tahtokohon, halutkoon sotahan, ruvetkoonki!"           340
       Siitäpä Syöjättären mujuloitaan täynnä Allekto
    ens Latioon, Laurenton korkeahan tuli kansan
    valtian linnahan ynnä Amatan tyynehen suojaan;
    tuotapa puuhaavaa Teukroin tulon, Turnonki häitten
    tähden tuskottivat useat naishuolet ja harmit.                 345
    Tummista hiuksistaan tähän haltiatar jopa kärmeen
    heitti ja rinnan luo sisällen povehen tämän peitti,
    että hän raivoten hirmullaan pelottais koko perheen.
    Tuo pujahtain pukimen välihin sekä patjahan rinnan,
    koskemataan vähintään matelee sekä hourivan pettää,            350
    muuttaen myrkylliseks sydämen; kyy kaulassa muuttui
    kultaiseks isoks renkaaksi tahi pitkäksi nauhaks,
    kietoupi hivuksiins', jäsenilläkin liukkahast liikkuu.
    Vaan kunis ens hivurutto se, tarttuen kyyn mujuloista,
    tuntonsa turtuttaa sekä luillen tuo tulehduksen,               355
    eikäpä henk' koko rinnassaan viel' syttynyt liekkiin,
    leppeämmin nimes hän, valittain emojen tavan jälkeen
    tyttären vuoksi ja myös frygilaisten häittenki tähden:
    "Troijan maanpatollenko Lavinian suot avioksi,
    oi isä? Eik' tytärtäs, eik' itseäs sull' ole sääli?            360
    Etkö sä äitiäkään sääl, min ens tuulella jättää,
    pois merellen paeten, tytön vieden, se vilpikäs herja?
    Eik' Troan paimen näin Lakedaimonihin pujahtainnut,
    Ledankin Helenan eik' Troijan linnahan vienyt?
    Miss' omatuntosi on? Miss' entinen heimosi huoli,              365
    Turnollekin sukulaisille niin monest annettu toive?
    Maasta Latinoill' oudosta jos haetaan vävy, jos tuo
    varm' on ja jos isän Faunon huolettavat sua käskyt:
    kaikenpa maan, mikä on erällään erinäisenä meidän
    vallasta, vierahaks katson; tuot' osottaa jumalamme.           370
    Turnonki on, jos tutkitahan suvun ens perijuurta,
    Inakhus, Akrisius isinään, sukuns' alku Mykene."
       Turhaan tuhlattuaan nämät lausehet, kun hän Latinon
    huomaa vastustavan, kokonaan sisälmyksihin hivuu
    kärmehen myrkkysä rutto ja valtaa tään kokonansa:              375
    silloinp' onnettomin kamaloitten raivojen alla
    hulluna riehuu pitkin kaupunkia rajusasti.
    Lentäen niinkuin hyrräkin koukkuisan kepin alla,
    kun sitä kierryttävät pojat ympäri huonetta tyhjää,
    innolla leikiten, suuressa kierross'; se hyrräten kiertyy      380
    kiepoitettuna nauhalla: tuotapa pienosten joukko
    ymmärtämätt' imehtii sekä hyrrän lentoa katsoo;
    vauhtia läimäykset enentää: tuot' ei hitahammin
    juosnunna hän läpi kaupungin sekä julmien kansain.
    Vieläpä metsiinkin, nimittäin sitä taiaksi Bakkhon,            385
    raskaampaan rikokseen ruveten sekä hullummaks tullen,
    kiitää, tyttären siell' lehokkaihin vuorihin kätkee,
    Teukroin ett' aviost' hänet estäs ja häät hidastuttais.
    "Bakkhus ohoi!" -- hän kirkuen ansainneen tytön yksin
    huutavi sun. Sun kunniakses hänen pehmeät thyrsot              390
    ottavan, sull' tekevän kisajoukot ja hoitavan hiuksens,
    kertovi maine; nyt raivon vimmoamat emot tempaa
    mielissä yht'aikaa sama hulluus, lähteä ko'ista.
    Hyljättyään kotins', ulkona häiläsivät hajahapsin.
    Vaan muut kirkuillen ulinallansa täyttävät ilman;              395
    turkiksiin puettuina he kiehkurasauvoja kantaat.
    Itseppä keskessä hän kulettaa pikisoihtua riehuin,
    laulaen tyttärelleen sekä Turnolle häärunoloita;
    rauhattomin verikatsehin vilkkuillen äkist huutaa
    kirkuen: "Voi, emot! Ketk' Lation vain naisia ootte:           400
    säälii jos kenenkään sydän tuntehikas katalinta
    vainen Amataa, jos emon oikeuden suru vaivaa:
    päästäkäten tukan nauhat ja raivous-tanssihin käykäät!"
       Näin läpi korpien kuin petojen lymypaikkojen kesken
    Allekto kuninkaatarta Bakkhon vimmalla vaivaa.                 405
    Sitten kuin näki kyllin kiihyttäneen aluks raivon,
    mullistaneensa Latinon aikehen kuin koko perheen:
    oitis haltiatar häjy tummilla siivillä täältä
    lähtee urhokkaan Rutulon varustuksihin, -- mitkä
    akrisilais-Danaen sanotaan väelleen rakennelleen, --           410
    joutuhun leyhyttäin Eteläll'. Isät Ardeaks ennen
    paikkaa kutsuivat: "Suur Ardea" on nimens' nytkin,
    vaikka jo suuruus men'. Ylevissä sen suojissa Turnus
    nautti jo parhaillaan sydän yön miel'tehtosta unta.
    Päähänsä Allekto häjyt kasvot ja hirveän hahmon                415
    riisti ja muuttihen tuost' ijäkkään akan muotohon; otsan
    kurttuihin rumihin rypistäin, pani valkeat nauhat
    harmaihin hapeniins; pään seppelsi sitt' olivilla;
    Junon temppelin on papitar Kalybe olevinaan.
    Näin nimeten näkyviin hän nuorelle miehelle astuu:             420
    "Turnus, oisitko niin monet vaivat tuhlannut hukkaan?
    Sietäsitkös Teukroin pakolaisten valtios kiertää?
    Kieltävi sult' avion kuningas, sodan kautt' haetutkin
    myötähiset: etämailt' haetaan Lation perillistä.
    Mennös, pilkattu, torjumahan vast'mieliset vaarat,             425
    pelmuta Tyrrhenin kansat, Latinoille lepo tuota!
    Näitäpä sullen mun, makasit kun yön tyvenessä,
    ilmoittaan its kaiken voipa Saturnia käski.
    Siispä sä uljaasti sotahan väki valmista, taistoon
    linnasta lähtemähän, frygilais-päämiehine polta                430
    kaunistetut alukset, jotk' laskivat sorjahan virtaan!
    Tään jalo taivahisten väki käsk. Kuningaski Latinus
    jos epäjäis avios eik' huolisi käskyjä kuulla,
    vihdoin huomatkoon, kokekoon Turnon asehissa!"
       Nuoripa mies papitart' ivaten näin vuorohons alkoi          445
    vastaamaan: "Tiberin urahan alusten tulemasta
    ei, kuten sie otaksut, vihi kuuluvistan' ole jäänyt;
    moisia hirmuja mull' älä syöttele; eip' ole meitä
    unhottanut kuninkaallinen Juno.
    Vaan sua vanhuuden höperyys, äkinnäis tapauskin                440
    turhaan huolilla, oi emo, vaivaa; -- tää, kuningasten
    aikoess' otteluhun, papitart' tekokauhuin peijaa.
    Huolenas on jumalain kuvat, temppeliensäkin hoito;
    vaan sodass' ottelevat urohot sodast', rauhasta säätkööt!"
       Näistäpä lauseistaan vihan liekkihin leimaht Allekto.       445
    Mut puhuvan, urohon jäsenet äkist ottavi hirmu;
    silmänsä tyrmistyvät: niin Raivotar kyist' uhiseepi,
    niin oli muotonsa hirmuinen. Tuo silmiä kiertäin
    säihkyviä, hitahaista ja haastamahan yrittäivää
    muuta, sen esti, kaks kärmettä kiskaltain nivuksistaan,        450
    ruoskillaan sivahutti ja nää lisäs raivoavaisna:
    "Oon se, jot' vanhuuden höperyys, jota heikkous myöskin
    hallitsiain käetess' sotahan kamaluuksine peijaa.
    Katsos näit'! -- Olen Raivottarein sisaruksien seuraa,
    mie käsissäin sodat, surmanki kannan."                         455
       Miehyttä kohti hän näin nimeten tulen viskas ja oiti
    mustan kiiltelevät sytykkeet kytevät sydämess' sen.
    Hält' unen katkaisee iso hirmu ja luit', jäseneitä,
    pitkin ruumistakin hikitulv' valelee. "Tamineeni!"
    hurjana huutaa, näit' hakien sijaltaan, kamarista.             460
    Riehuu taistelun kiihko ja turmiokas sodan hulluus,
    varsinkin viha; aivan kuin risuvalkea, koska
    suurella räiskeellä viriää vask'kattilan alla,
    nestehet kun yli kuohuvat kiehuin, kun vesihöyry
    kiehuilee sisässään sekä vaahtoilee yli reunain;               465
    ei patahan sovi ves', mut mustana huuruvi ilmaan.
    Rauhan rikkonehen Lation kuninkaan tykö lähtöön
    nuoria urhojahan komentaa, varustautuen käskee
    suojella Italiaa, rajalt' torjua pois vihamiehen;
    vertahisen olevans' molempain, Teukroin ja Latinoin.           470
    Kun oli lausunut nää, jumalill' lupauksia tehnyt,
    toisiahan sotahan Rutulot jopa yllytti kilpaan.
    Tuotapa viehättää jalon muotonsa ryhti ja nuoruus,
    es'isät tuot' kuninkaat, tätä taas käsi kuulusa töistä.
       Silloin kuin Turnus Rutuloit' uromielellä täyttää,          475
    Allekto Teukroin luo stygilaisilla siivillä rientää,
    uusine vehkeineen tähystäin tilan, miss' soma Julus
    rannalla pyytämäss' olj satimilla ja joutsella riistaa.
    Koirihin tääll' äkistään rajun raivon Kokytian neito
    laittaa, koskettain otusvainulla kuonohon näiden               480
    hirveä vainoamaan tulisesti; se ensinnä syynä
    vaivoihin oli, tää sotahan väen kiihytti mielet.
    Löytyipä jalonmuotoinen, isosarvinen hirvi;
    temmattuaan emän nännistä, hirveä Tyrrheni-poikuus
    syötti ja Tyrrheus isä, jonk' kuninkaan oli karja              485
    hoidettavissa ja laajoill' laitumill' uskottu kainta.
    Käskyjä tottelevaa sisar Silvia hellästi varsin
    kaunisti, kierrellen tämän sarviin kiehkurat sorjat:
    hänp' elukkaa suki myös vesin puhtahin huuhdeltuansa.
    Tottunut tuo sivelyyn, emäntänsäkin pöydästä ruokaa            490
    saamahan, metsissä kuljeks, vaan takasin palas yöksi
    myöhään itsestään kodin tuttuihin veräjöihin.
    Metsästäväisen Julon raivosat koiratpa tuota
    vainosi harhoavaa, kun uimahan virtoa myöten
    olj osunut sekä rannan ruoholla hellettä poisti.               495
    Itsepä Askanius, haluten ylistyst' erityistä,
    käyrällä joutsella nuoltansa tähtäs eikäpä käeltään
    harhoavalt' apu haltian puuttunut, vaan suhahtain tuo
    vinhasti tunkeusi läpi vatsan kuin sisälmysten.
    Mut elokas satutettuna tuttuhun riens kotisuojaan,             500
    huudellen navettoon tuli, joss' ometan verissänsä
    täyttääpi valituksilla aivan kuin avun pyytäis.
    Yhtenen lyötyähän käsiään ens Silvia sisko
    kutsuu auttamahan sekä tuimia miehiä huutaa.
    Hällen (sill' lymys tyynissä metsissä tuo häjy rutto)          505
    äkkiä auks tulevat: tää kärvettyneen karahkan, mut
    tuo aseheks toi raskaan pahkurarangan: min vainen
    sai käsihin kukin, sen viha nuijaksi tek'. Väen kutsuin
    Tyrrheus, tammea nalkkine kuin ajetuin parahillaan
    neljäksi halkaisi, vihastuin kovin tempasi kirveen.            510
    Vaan häjy haltiatar, lymystään vahinkoon sopivaksi
    nähtyähän ajan, nous ometan katollen ylevälle;
    harjalta tää hätämerkin suo sekä Tarttaron äänen
    käyrällä torvellaan torahuttaa, jost' koko lehto
    äkkiähän vavahtui sekä raikuivat salokorvet.                   515
    Kuulipa tuon Trivian järv kauas, kuulipa Narin
    virtaki valkoinen rikinve'estä, Velinonki lähteet;
    tuost' arastuin emot painoi rintahans' poikasiansa.
    Silloin äänellen, min hirveä soi sotatorvi
    merkiksi, rientävät temmattuaan aseheks kuka minki             520
    joutuhun maanmiehet urokkaat; myös Troijanki miehet
    Askanioll' avonaisesta leiristä lähtevät auksi.
    Laitetahan sotarinnat. Eikäpä taistella enään
    maan tapahan kovin nuijin ja kärvennetyin karahkoinkaan:
    kaks'teräkirveellä sotivat sekä laajalti musta                 525
    seisoo miekkojen paljastettujen joukko ja aseet,
    päivän paisteessa kajastain valon pilvihin, kiiltää:
    niinkuin aalto kun ensin tuulella vaahtoell' alkaa,
    vaan vähittäin meri yltyy, aaltoja ain' ylemmäksi
    nostaa, pohjankin perukast' kunis pilvihin töytää.             530
       Nuoren miehenpä tuoss' eturinnasta viuhuva nuoli,
    -- Tyrrheon vanhimman pojan Almon --, jo kaatavi; sillä
    kulkkuhun kiinn' osui surman nuoli ja ääntimen kosteen
    tien tuo sulki ja hentosan vei elons' hurmehellansa;
    ympärillään urojen monet ruumiit, vanha Galaesus               535
    kaatui, rauhan kun vuoks välihin läks: mies mitä hurskain
    tää oli, ausonilais maa-konnuiltaan mitä rikkain.
    Lammas-kaatraa viis oli hällä ja viis oli laumaa
    laitumillaan sekä myös sadall' aatralla kynnätti maata.
       Näinpä kun taistellaan tasa-onnella kenttiä pitkin,         540
    voimakas Syöjätär täytettyään lupauksen, kun taiston
    sai veriseksi ja miestapot kuin myös tappelut alkuun
    sai, Hesperian jätti ja taivaan ilmojen kautta
    kulkien, Junolle voittajan ilkkuvall' äänellä lausuu:
    "Näets' jopa aikahan sain rajun riidan tappelun kautta!        545
    Koetappa taivuttaa sovintoon sekä liittoja laittaa,
    Teukroja kasteltuain Ausonian hurmehen vuolla!
    Vieläpä teen tämänkin, jos mulle on tahtosi tietty:
    taisteluhun rajakaupungit kavaluudella saatan,
    mieliä yllyttäin sodan turmiokkaan ikävällä,                   550
    ett' ylen ympäri rientävät auks; asehill' arot täytän."
    Junopa virkki: "Jo lii'aksikin petost' on sekä kauhuu!
    Saatuna on sodan syyt; käsikkäin asehill' otellaan jo.
    Jop' asehet veristää veri, jotk' käsihins' osauntui.
    Tämmöiset aviot sekä moiset viettäköhöt häät                   555
    kuuluisa Venuksen suku, its' kuningaski Latinus!
    Ei sua sallinut oo ylä-ilmoissa vapahasti
    liikkumahan isä tuo, joka suuren Olympomme johtaa.
    Lähteös täältä! Ma, jos jotakin jäis työkseni vielä,
    itse sen toimitan." Nää sanat hälle Saturnia lausui.           560
       Tuopa nyt kärmeistä sähäväiset siipensä nostain
    matkustaa Kokyton majahan, ylä-ilmasta lähtein.
    On kesk' Italiass' sija, juurella tunturivuorten
    kuuluisa, perin laajaltikin myös mainehelt' tuttu,
    Amsankton noro; tihjöill' oksilla tuon joka suunnalt'          565
    ahdistaa salon synkeä seinä ja keskellä pauhaa
    paaterojen kurimuksissa, vääntehiss' ärjyvä koski.
    Täältäpä näytetähän Manalan kamalan kidan reikä,
    onkalo hirmuinen, joss' ammottaen syvä jurmu
    Hornan ruttohiset avajaa kidat: Raivotar peittyi               570
    ilkein voiminehen tähän, taivon ja maan kevennykseks.
       Silläpä aikaa mut kuninkaatar Saturnia saapi
    täydelleen sodan alkuun. Paimenten koko joukko
    syöksevi kaupunkiin sotarinnasta, lyötyjä tuoden,
    poikasen Almonen, verisenki Galaesuksen hahmon;                575
    pyytävät hartaasti jumalain ja Latinonki turvaa.
    Läsn' oli Turnus myös käräjöidessä; hän palon, murhan
    kammoa kartuttaa: Troalaisia kutsutuks valtaan,
    etsittävän frygilais-suvun häit', ajetuks pojes itsens'.
    Joiden haltiokkaat emot Bakkholle tanssien metsät              580
    tiettömät harhoavat (sull' ei nimi ollut Amatan
    arvoton), nyt kokohon tulevat sekä pyytävät sotaa.
    Raivohon hurmaunneet heti vaativat taistoa julmaa
    kaikk' jumalain sekä Salliman ennusmerkkejä vasten.
    Joukossa seisovat luon' asunnon kuninkaansa Latinon.           585
    Hän epäjää kuni liikkumaton merikallio heitä;
    aivan kuin merikallio, tullessa ankaran myrskyn,
    ympärillään tuhanten kohaellessa kiivasten aaltoin,
    kestävi pohjallaan: karit, vaahtosat louhetki turhaan
    luonansa pauhaavat, revitäänk' kupehiltansa haura.             590
    Vaan kun ei enähän hän voinunna hullua mieltä
    voittaa, kun asiat kävivät kuten Junon olj tahto:
    taivaasen, jumaloihinkin vetoen isä vahvaan,
    ääntää: "Väistymme Luomalle! Meidät jo vie rajuilma!
    Itsepä nää rikokset verin syntisin saatte te maksaa,           595
    hurjat! Syytäs on, Turnus, tää! Saat hirveän koston:
    kerranpa viel' lähestyt anomuksillas jumaloita!
    Sill' olin saanunna rauhan ja täys menestys isänmaall' olj:
    nyt edes kuollakkaan levoss' en saa!" Lausuttuaan näin
    sulkeutui palatsiinsa ja asjoillen menons' antoi.              600
       Hesperilais-Lation tapa olj, jota albanilaiset
    linnat katsoivat pyhäks; tuotapa mahtavin Rooma
    nyt pyhittää, kun, lähteäkseen sotahan, varustaikse,
    josko se hankkeutuu sodan turmion Getojen maahan
    siirtää, Hyrkaniaan ja Arabiahan tahi lähtee                   605
    Indiahan, Koin puolehen, tai sotalippuja saamaan
    Parthien maalta. On kaks Sodan porttia (tää nimenään on),
    -- nää ovat uskollen pyhät kammosta kauhean Martin:
    näit' tuhat vaskista telkeä, rautaissulkua sulkee
    lakkaamatt'; eik' vartia Janus portilta poistu.                610
    Nuopas, kun isill' on sotahan totinen halu käydä,
    vyöhön Gabinon, Kvirinuksen levättiin puettautuin,
    itse konsuli vonkuvat portit auk' avajaapi;
    taistohon kutsuu hän, jota kutsua nuoriso seuraa;
    yhtenen vaskiset torvetki raikahuvat sulavasti.                615
    Näinpähän Aeneaan urohille Latinoa sotaa
    julkasemaan haluttiin sekä aukomahan sotaportit.
    Taattopa koskea kielsi ja kääntyen pois pakeneepi
    julmaa tointa ja kätkeytyy pimeään pakopaikkaan.
    Taivolta liihottain jumalain kuninkaatarpa silloin             620
    portteja töytäisi kädellään; saranoilta ne vääntäin,
    näin sodan rautaiset jo Saturnia murtavi portit.
       Riehuu Ausonia, tuo tyyni ja rauhakas ennen.
    Jalkaisin sotahan osa aikoo, toinenpa telmii
    korkeena pölyttäin ylevill' orihillansa; kaikki                625
    pyytävät aseita. Silokilvet ja kiiltävät nuolet
    voiteli ihralla yhdet, kun muut hihoi kirvestä sieraan:
    hauskaa kuunnell' on torvien ääntä ja lippuja kantaa.
    Viis hyvin vaurasta kaupunkii asekkaita nyt laittoi
    aikahan määrättyyn: Tibur ylpeä, vahva Atina,                  630
    Ardea, Krustumeri sekä Antemnae torikaski.
    Valmistetaan tukevat pääsuojat ja varvikkokimpun
    punoovat pajuloist'; osa vaskesta haarniskat takoo,
    säärystimet sileät tekevät vanuvast' hopeasta.
    Vannahan täällä ja sirpin kunnia, tuoll' koko aatran           635
    rakkaus poistui; liesillä karkasevat isäns' säilät.
    Kuuluu toitaus nyt; jopa käy sodan merkki, parooli.
    Tää kypärän majastaan hoputen haki, tuo ikenensä
    korskuvat saatettuaan hevot, kilven ja kolmenki kerran
    kullatun pantsarin otti ja taattavan säilänsä vyötti.          640
       Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, alkaen laulaa,
    ket kuninkaat sotahan kävivät, kutakin kenen joukot
    seurasivat ketoloit' tihittäin, mitä miehiä silloin
    Italon kaunis maa vihannoi, kiils mist' asehista!
    Sillä sen muistatten, jumalattaret, mainita voitte:            645
    meillepä tunkeus tuskin mainehen himmeä haimi.
       Ensin Mezentius, tuo jumalain ylenkatsoja julma,
    joukkonsa valmistain, käi Tyrrhenon rannalla taistoon.
    Vieressä poikansa olj Lausus, jota ei ihanampi
    ollunna kenkään, paits Laurentosta muotoa Turnon.              650
    Lausus, tuo hepojen masennuttaja kuin petojenkin
    pyydysmies, Agyllinan linnasta saatua turhaan
    toi tuhat miest': ois tään pitänyt paremman isän saada
    käskyjä kuulla, -- Mezentius ett'ei ois isäns' ollut.
       Voittosin sitt' orihin sekä kiehkuraltaan komeoine          655
    vaunuineen kedoll' ylvästää Herakles-uron poika,
    kaunis Aventinus, suku-merkkinä kilvellä mill' on
    käärmeitä satakunta ja käärmetten kiertämä Hydra;
    auringon valohon papitar hänet synnytti Rhea
    vuoren Aventinon salomaiss' salavuoteudestaan,                 660
    -- nainen, mi yhdistyi jumalaan, kun Laurento-seutuun,
    surmattuaan Geryon, tirynthinen voittaja saapui,
    kun pes Iberian härkiä tyrrhenolaisessa vuossa.
    Nää sotahan varustautuvat peitsin ja hirvein keihäin;
    pyörein taistelevat tikarein ja Sabellien piikkein.            665
    Jalkasin itse, ja kääreytyin ison leijonan taljaan,
    hirveän pörhöisen pani valkois-hampahinensa
    yllehen kallon ja näin kuninkaan hovihin esiyntyi
    julmana harteilleen Herakleen pääll' ottaen viitan.
       Sitten veljestä kaksi Tiburtus'en linnasta läksi,           670
    -- linnasta veljen Tiburtuksen mukahan nimetystä --
    Katillus sekä tuima Koras, sukuns joill' oli Argost';
    marssivat nää esimmäisinä tihjöjen keihojen keskeen,
    pilvestä syntynehet kuni huipulta korkean vuoren
    laskeuvat kaks Kentaurii, Homolen sekä Othryn                  675
    jääkkähän jättäen joutuun: suo samovaisille tilaa
    aarniometsä ja ryskyillen salon virvikkö väistyy.
       Eikäpä Praenesten rakennuttaja puuttunut siellä,
    -- mink' kuninkaan sienneeksi Vulkanosta laumojen keskeen,
    liedestä löydetykskin ain' uskonut on joka aika, --            680
    Caekulus. Seuraa tuot' talonpoikien aimosa parvi:
    jotk' ylevää Prenesteä miehet ja Junon Gabioin
    kennäsmaita ja jäist' Anienea kuin purokkaita
    Hernikko-louhia viljelevät, isä joit', Amasenus,
    sie elätät ja Anagnia runsas. Kaikilla heill' ei               685
    helskynehet asehet, sotavaunut ja kilvet, mut usein
    lennättää sinilyijystä kuulaa; peits-pariansa
    muu osa käyttääpi; kypärät kelt'taljasta sutten
    suojana pään heill' olj; jalastaan vasemmasta mut paljaat
    jäi jälet, toista kun vain kovanahkanen kurpponen peitti.      690
    Messapuskin, hepojen masennuttaja, poika Neptunon,
    jot'ei kenkänä voi kukistaa tulin taikkapa miekoin,
    aikojahan levokkaan väen kuin sodan unhottaneetkin
    joukot kutsuu äkkiähän sotahan, esill' ottain
    miekkansa. Nuo on Fescennien joukkoja, Aekvot, Faliskot,       695
    näill' kotinaan on Sorakten linnat, Flavinion kentät,
    lampi ja kukkulakin Ciminin sekä lehdot Kapenon.
    Astuivat tahilleen sekä laulelivat kuninkaastaan,
    aivan kuin säepilvissä joskus joutsenet valkeet,
    laitumeltaan palatess' sulosointusin joikuvat äänin            700
    pitkistä kauloistaan: heläjää joki, helkkyvät kauas
    Aasian järvetkin.
    Eikäpä luullunna ois vask'paitoja niin ison joukon
    voitavan yhtehen saada, mut taivaan lintujen pilven
    pyrkivän riekuillen meren seljältä rantojen suojaan.           705
    Katso, Sabinojenkin ikivanhasta heimosta Klausus
    johtaa parvea suurt', tuo itsekin parvensa moinen,
    josta nyt Klaudialais-suku on Latioon levennynnä
    korttelineen, kun Sabinoillen osa Roomasta suotiin.
    Siin' oli myös Amiternojen ruoti ja vanhat Kvintit,            710
    öljyä tuovan Muttiskan ja Ereton koko joukko:
    jotka Nomenton linnaa, ruusuis-maita Velinon,
    hirveän Tetrikon töyrästä taikkapa vuorta Severon,
    Kasperiaa, Foruloo tai vuota Himellan mi hoitaat;
    myös Fabarin, Tiberinkin juojat ja joitapa jäinen              715
    Nursia laitti, Hortinan luokat ja kansat Latinon,
    mitk' erottaa vedellään paha-onninen Allia-virta:
    niin monet kuin Libylais-ulapallakin nousevat aallot,
    talvisaikana kun raju Orion tyrskyhyn peittyy;
    taikkapa kuin kevähäll' ovat tihjät kypsyvät tähkät            720
    Hermon kentällä, keltasillai Lykian ketomailla.
    Helskyvät kilvet ja maa jaloissaan tutajaa töminästä.
       Troijankin nimellen vihamies, Agamemnonin poika,
    vaunuihin hevot valjastaapi Halesus ja julmaa
    Turnollen tuhat kansaa vie, jotk' kääntävät kuokkein           725
    viinikkäitä Massikomaita ja joit' yläviltä
    Aurunkomaan ukot vuorilta laittivat, luont' Sidicinan
    kentän ja jotka Kalest' olivat sekä laakasan virran
    Vulturnon asukas sekä myöski Satikulus tuima,
    Oskeinkin väki. Näill' ovat pyöreät linkomapeitset             730
    keinona; vahvalla hihnalla näit' tapa on varustella.
    Suojaa kilp vasentaan; käsikähmäks on viikatemiehet.
       Et sinäkään runostamm' ole mainitsemattamme jäävä,
    Eebalo, minkä Telon sanotaan Sebethon-kapehesta
    siittäneheks, ijäkkäämpänä Kaprin kun Telebolaisten            735
    seutua hallitsi; mut isän sarkoihin tytymättä
    poika jo silloin saattoi valtansa all' avaralta
    kansaa Sarrasten sekä Sarnon rannikkomaita
    ynnä Rufran, Batulon ja Celennan maan asukkaita,
    noit', yli joit' omenaisen Abellan katsovat muurit:            740
    taitavat linkoamaan vasamoitansa Teutoni-laihen;
    heidänpä peittävi päitä kiskottu korkkinen kuori,
    kilvet vaskitetut ovat, vaskiset välkkyvät miekat.
       Laittoipa sinut tappeluhun myös vuorinen Nersae,
    maineeltas etevän sekä taistelu-onnesta, Ufens;                745
    häll' oli vallan tyrmiä kansa ja tottunut varsin
    korvessa metsästämään, -- väki Aekvikulan aromailta.
    Maata he viljelevät asehiss', ovat alttihit aina
    uusihin ryöstöihin sekä ryöstöistään elelemään.
       Saapui Marruvilaisien kansasta pappikin taistoon,           750
    lehvällä onnekkaan olivin koristain kypäräänsä,
    Arhippon kuninkaan alamainen, urhein Umbro:
    kyyn suvullen, lohikäärmehillen kähyvill' äkeästi
    tää kädellään levittää uniloita ja taialla taisi
    kiukkuja laimentaa sekä taidolla tuskia poistaa.               755
    Vaan ei dardanolaisen keihään iskua tainnut
    hän parantaa eik' haavoiss' auks hänell' ollehet loitsut
    untelokkaat eik' Marsien vuorilta etsityt yrtit.
    Murhehtii sua Angvitian salo, Fucinon kirkas
    aalto ja päilyvä lampi.                                        760
    Läksipä taistelemaan myös Hippolyton soma poika,
    Virbius; tään etevän olj Aricia laittanut äiti,
    kasvatetun Egerian metsissä, tuoretten rantain
    luona', miss' olj Dianan runsas ja tyyntävä alttar.
    Hippolyton sanotaan, hänet kun emopuolensa vehkeet             765
    surmahan sai ja hän hurmeellaan isän tyydytti koston,
    -- kun hänet olj repineet hevot raisut --, ilmohin jälleen
    aetheri-tähteihin sekä taivaallen palanneeks, kun
    sai elohon hänet Paeonin yrtit ja lempi Dianan.
    Silloin kaikenvoip' isä, suuttuen ett' umeasta                 770
    Tuonesta ihmislaps joku saattoi noust' elon valoon,
    lääkkehen semmoisen sekä taian keksijän paiskas,
    Feeboksen pojan, nuolellaan Manalan suvannoille.
    Mutta Diana Hippolyton eränäis-asunnoihin
    hellänä korjas ja kätki Egeria-impyen metsiin:                 775
    yksin ett' italoisissa metsissä tuntematonna
    viettäisi eloaan, nimen muuttaen Virbius oisi.
    Siitäpä ast' kavioisetkin hevot templist' Dianan
    estetähän kuin myös lehikoista, kun rannalla nuoren
    miehen nuo, pelästyin merihirmuja, kaasivat vaunut.            780
    Poikapa kuitenkin tuliset hevosens' aromaiden
    kentillä lennättelee sekä vaunuiss' syöksyvi sotaan.
       Ensimmäisenä hyöriipi jaloryhtinen Turnus,
    kantaen aseita sekä päältään muist' ylemmäisnä:
    tään ylevän kypärän kolm'kertanen töyhtökäs kantoi             785
    harja Khimairaa, purskuavaa kidast' aetnahist' tulta;
    sen enemmin tuo riehuvan näytti ja suitsevan julmaa
    tulta, min hirveemmäks, verisemmäksi tappelu kiihtyi.
    Mut keveää kohovaisine sarvinehen Io kaunist
    kilpeä kullattua, -- se jo käyden karvahan muuttuu             790
    lehmäksi, -- tärkeä aine, -- ja immen olj vartian' Argus;
    tuossapa kaas silatust' isä Inakhus urnasta vettä.
    Seuraapi jalk'miehien parvi ja kaikilla kentill'
    Argosen miehet ja kilpesät taajenevat sotajoukot,
    laumat Aurunkkojen, Rutulot, veteraanit Sikanot,               795
    myös Sakraanien joukot ja kirjavat kilvet Labikoin;
    jotka sun korpiaskin, Tiberinus, ja rantoa pyhää
    kyntelevät, Numikon, Rutulein jotk' kumpuja kuokkii,
    Circeenkin ylänköitä, jotk' Anxurus Juppiter tienoot
    hallitsee, iloten viherästä Feronian lehdost',                 800
    ynnä miss' on Saturnon syvä lampi ja pohjalla laaksoin
    etsivi tiens, loristen merehen, tuo jäävilu Ufens.
       Volskein kansasta saapui viel' paits näitä Kamilla,
    johdattain ritarparvea vaskesta kiilteleväistä,
    naissotilas: ei rukkihin eik' Pallaan kudekoppaan              805
    neitosen tottunehet kädet, vaan kovat tappelut impi
    kestää voi sekä juoksullaan ohi tuulista kiitää.
    Leikkaamattoman laihonpa tää yli korsien latvain
    kiitänyt ois, vähintään tähät hentosat turmelematta;
    tai meren keskitenkin hän kuohuvill' aalloill' liehuin         810
    ois samonnut, nopeat jalat aavalla kastelematta.
    Tuot' imehtii koko nuoriso, suojista, pellolta rientäin,
    joukossa ootellen emot ihmettelee tulevaista,
    katsoo hämmästyen: kuninkaallinen purppuravaippa
    kuin koristaa ihanoit' olanpäit', miten kultaissolki           815
    hiuksia kiinnittää, miten kantaa Lykian viintä,
    paimenmyrtillä kuin koristettua keihästä käyttää.


Viitteet:

V. 5. "Hautaiset". nim. Kajetan, josta johtui Gaetan-kaupungin nimi.

V. 35. "Käskee", nim. Aeneas.

V. 37. Erato oli yksi 9:stä laulunhaltiattaresta (Musaista).

V. 47. Faunus oli eräs Italian alku-asukkaiden (Aboriginein) kuningas,
jota kuolemansa jälkeen palveltiin ennustavana metsäjumalana.

V. 55. Turnus, urhoollinen Rutulein kuningas, Daunon ja nymfan Venilian
poika ja Juturna-nymfan veli.

V. 63. Laurento-maan nimi johtuu runoilijamme mukaan, latinal. sanasta
"laurus" = laakeripuu (vertaa v. 59).

V. 82. Albunea on erään jokseenki korkealla olevan, rikinpitoisen
lähteen nimi; sen äyräillä oli nymfalle Albunealle pyhitetty lehto.
Lähteen nyk. nimi on Acqua solibrata d'Attieri.

V. 116, Vertaa Aen. III. 255-257.

V. 140. Nim. Ankhisesta ja Venusta.

V. 154. "Pallaan levontarjous-merkkejä", nim. Pallaalle pyhitetyn
öljypuun (olivin) lehvistä tehtyjä kiehkuroita.

V. 178-179. Sabinus, josta Sabinoin kansa johti nimensä, opetti
ensinnä viinipuita kasvattamaan ja hoitamaan.

V. 180. Janus'en sanotaan olleen samaan aikaan kuninkaana Latiossa kuin
Saturnuskin. -- Januksen temppelistä katso Aen. I, v. 293, 294.

V. 187. "Auguri-valtikka" oli hiukan yläpäästä taivutettu sauva, jota
lintujen lennosta ennustajat (Augurit) käyttivät.

V. 189. Nimi Pikus (= Picus) merkitsee myöskin tikkaa.

V. 209. Korythus oli, tarun mukaan, Dardanon veli ja seurakumppani,
tään lähtiessä Italiasta Samothrakeen. -- Etruriassa oli Korython
kaupunki (nyk. Cortona) nimitettynä hänen mukaan.

V. 304. Lapithat olivat vuorikansaa pohjoisessa Thessaliassa. Heidän
kuninkaansa Perithoon häissä syntyi verinen tappelu heidän ja
vierastensa Kentaurien välillä, jossa koko Lapithain kassa sai
surmansa. Tään riidan pani alkuun Mars kostoksi siitä, kun hän yksin
jumaloista jäi häihin kutsumatta.

V. 306. Oineos, aetolilaisen kaupungin Kalydonan kuningas, jätti kerran
Dianalle uhraamatta, ehkä kaikille muille oli uhrannut. Tätä
kostaakseen laittoi Diana rajun metsäsian (karjun) Oineon alueille,
joka teki paljon vahinkoa, kunnes Meleager sen tappoi.

V. 319. Cisseyn tytär Hekuba, Priamon puoliso, ollessaan Parisest'
raskaana näki kerran unissaan, että hän kantoi rintansa alla
tulisoihtua; tää oli enne Troijan sotaan, joka Parisen kautta oli
syttyvä.

V. 343. Amata oli Latinon puolison nimi.

V. 363. "Troan paimen", s.o. Paris, joka vei Ledan tyttären Helenan
Troijaan.

V. 390. Bakkhon juhlissa kannettiin, hänen kunniaksi, viiniköynnöksillä
ja muratilla kiehkuroittuja sauvoja ("thyrsejä").

V. 413. Hannibal hävitti Ardean perinjuurin.

V. 516. Ardeasta etäällä olevan Trivian (nyk. Lago di Nemi'a) järven
rannoilla oli Dianalle pyhitetty lehto. -- Nar (nyk. Nera) on pienonen
Tiberin lisäjoki, Umbrein ja Sabinoin maiden rajalla.

V. 517. Velino on pienonen järvi ja joki, joka laskee Narin jokeen.

V. 565. Amsanktus oli nimeltään eräs syvä korpinotko, jota ympäröi
outaiset vuoret ja jossa oli pahalta löyhkävä järvi; se oli Hirpinein
maassa, Apulian ja Kampanian välillä. Sen läheisyydessä on pohjaton
rotko (nyk. Bocca del Lupo), josta vielä nytkin pahalta löyhkäviä
kaasuja huokuu.

V. 604. Getojen maa = nyk. Unkari ja Rumeenia.

V. 606. Indiaan eivät Roomalaiset koskaan tulleet.

V. 607. Auguston aikana saatiin ne sotaliput takasin, mitkä Krassus
tappionsa kautta v. 53 e.Kr. oli Partheille menettänyt.

V. 610. Joka portin luona oli Janus'en kuvapatsas.

V. 612. Kvirinuksen viitta oli valkea, purppurareunainen. -- Gabinon
vyö tarkoittaa sitä pukeutumistapaa, että levätin (toogan) toinen lieve
nakattiin vasemman olan ylitse ja vedettiin ympäri oikean käden alatse
rinnalla kiinnitettäväksi.

V. 641. Helikon on eräs vuori Boiotiassa Kreikanmaalla, tarun mukaan
laulunjumalattarien olopaikka.

V 648. Tyrrhenon ranta = Etruria.

V. 652-653. Kaikki Lauson kera lähteneet kaatuivat sodassa.

V. 655. Näillä vaunuilla oli voitettu palkinto, palmulehvä,
kilpa-ajossa.

V. 657. "Suku-merkkinä"; taru kertoo Herakleen 8 kuukauden ijässä
kouraisneen sen kyyparin kuoliaaksi, minkä Juno, hänet surmatakseen,
oli hänen kätkyelleen lähettänyt.

V. 658. Hydra = vesikärme, lohikärme.

V. 660. Aventinon vuori oli eräs niistä 7:stä kukkulasta, joille Rooma
oli rakennettu.

V. 662. Tirynthinen voittaja = Tirynsistä, Argos-maan kaupungista
syntynyt voittaja, Herkules.

V. 666. "Leijonan taljaan", nim. Nemealaisen leijonan, minkä Herkules
tappoi.

V. 675. Kentaurit ovat tässä nähtävästi personifikatiooneja joko
tuuliaispäille tai lumikiepeille. -- Homole ja Othrys ovat
vuoria Thessaliassa.

V. 679-680. Kerrotaan, että kipinä kirposi Caekulon äitiin ja että hän
siitä tuli raskaaksi.

V. 682. Junolla oli Gabii-kaupungissa temppeli.

V. 684. Amasenus oli samannimisen virran haltia.

V. 696-697. Kaikki näissä värsyissä mainitut paikat olivat
Etelä-Etruriassa.

V. 709. Romulon aikana muutti Titus Tatius, Sabinojen kuningas,
ynnä osa tään alamaisia Roomaan.

V. 709. "Korttelineen" = se kaupungin osa Roomassa, mikä nimitettiin
Klausuksen mukaan.

V. 710-716. Näissä värsyissä mainitut paikat olivat Sabinoin ja
Latinoin maassa.

V. 717. "Paha-onninen" on Allia virta siitä syystä, kun Roomalaiset
kärsivät sen luona suuren tappion toisessa Puunilaissodassa.

V. 721. Hermon kenttä oli Hermos'en virran luona Lydiassa (V. asiassa),
jossa Lykiankin maakunta oli.

V. 726-740. Nimet tarkoittavat Etelä-Italian Kampanian maakunnan
paikkakuntia ja heimoja.

V. 734. "Sebethon", s.o. Kampaanialaisen joen Sebethon haltian
tyttärestä, "kapehesta."

V. 744-749. Näissä värsyissä on puhe Aekvi-heimosta, joka asui
Latiossa, länteen päin Fucino järvestä.

V. 750-760 on puhe Marsien sotaisesta heimosta, joka asui itäänpäin
Fucino-järvestä.

V. 751. Olivi = öljypuu.

V. 762. Vähän matkaa eteläänpäin Alba-Longasta on Aricia-järvi, jonka
rannalle oli rakennettu Dianalle pyhitetty templi ja lehto.

V. 765. j.s. Theseyn poikaan Hippolytoon oli tään emintimä Faedra
rakastunut; kun hän ei taipunut emintimänsä rikokselliseen rakkauteen,
syytti Faedra tätä siitä, mihin itse oli koettanut häntä vietellä.
Tästä suuttuneena sai Theseys isänsä Neptunon meritursaiden kautta
säikyttämään Hippolyton hevosia, jolloin Hippolyte tuli muserretuksi.
Mutta Diana antoi Aeskulapin, lääketieteen jumalan, hänet parantaa ja
vei sitte Egerian immen lehtoon, missä hän eli Virbius'en nimellä (nimi
on muodostettu sanoista vir -- mies ja bis = kahdesti, toistamiseen).

V. 769. Paeon = Apollon lisänimi, hänen lääketaitonsa vuoksi

V. 781. "Poikapa" s.o. äsken mainitun Virbius'en samanniminen poika.

V. 785-788. Turnon kiilloitettu kypärä näytti, hänen liikkuessa ja
päivän paistaessa, syöksevän tulta.

V. 789. Tarun mukaan Juppiter muutti, suojellakseen suosittuansa
Inakhon tytärtä Io'a Junolta, hänet lehmäksi. Juno sai kuitenkin tämän
lehmän valtaansa ja antoi sen satasilmäisen hirviön Argus'en
vartioittavaksi. Argus'en kyllä Merkurio tappoi, mutta Io sai sittemmin
kauan harhailla, kunnes tuli Egyptiin, jossa Juppiter hänet muutti
Isis-nimiseksi jumalattareksi.

V. 792. Inakhus, Argos'en ensimmäinen kuningas, tuli samannimisen
virran jumalana palveltavaksi.

V. 795-802 mainitut paikat ja heimot olivat Latiossa, Tiberin
eteläpuolella, Volskien heimon alueella.

V. 805. Pallas = Minerva, oli naistöiden suojelija.

V. 816. Lykialaiset V. Aasiassa olivat taitavia joutsimiehiä.



KAHDEKSAS LAULU.

Aeneaan liittolaiset.


Ainehisto.

Sotaa alottaissa, lähettää Latinus Venulon, Diomedestä liittoon anomaan
(1-17). -- Tiberino, Tiber-joen haltia, kehottaa Aeneasta lähtemään
arkadilaisen Evanderin liittoa pyytämään (18-65). -- Aeneas,
rukoeltuaan, lähtee laivoilla matkaan, jota Tiber virta tulvallaan
edistää; Aeneas saapuu Pallanteon linnan edustalle (66-101). --
Arkadilaisten parhaillaan uhratessa, saapuu Aeneas heidän luo ja pyytää
päästä Evandron puheille, jonne tään poika Pallas hänet saattaa
(102-125). -- Aeneas pyytää Evandroa liittoonsa, osoittaen, että he
ovat keskenään sukulaisia; Evandro, Ankhisen ystävä, suostuu tähän
(126-174). -- Evandro kertoo, kuinka Herkules tappoi hirviön Kakon,
Vulkanon pojan, joka oli varastanut Herkuleelta muutamia härkiä
(175-279). -- Uhri ja ylistyslaulu Herkuleen kunniaksi (280-305). --
Matkalla kaupunkiin Evandro kertoo entisistä maan vaiheista sekä
näyttelee Aenealle Rooman seudun merkillisyyksiä (306-358). -- Yömaja
Evandron hovissa (359-369). -- Venus pyytää puolisoaan Vulkanoa
valmistamaan Aenealle aseita, johon tämä suostuu (370-406). -- Aeneaan
asetten valmistus Vulkanon ja Kykloopein pajassa yöllä (407-453). --
Aamu; Evandron ja Aeneaan ylösnousu ja yhtyminen (454-468). -- Evandro,
kerrottuaan Mezentiuksen julmuuksista, kehoittaa Aeneasta etsimään tuon
kapinallisten alimaisten liittoa sekä puolestaan lupaa, poikansa
Pallaan johdon alla, lähettää voimiensa mukaisen apujoukon hänelle
(469-519). -- Venus, jylisyttäen sekä näyttäen aseita taivaalla, antaa
merkin, minkä Aeneas selittää Evandrolle (520-540). -- Uhrit,
varustaiminen ja lähtö sotaan (541-607). -- Venus lahjoittaa Aenealle
komean kilven y.m. aseita (608-625). -- Kilpeen kuvatut tapaukset
Rooman historiasta: Romulus ja Remus suden hoitamina; Roomalaiset
ryöstävät Sabinolaisten naisia; petollisen Metton rankaistus; Porsenna,
Kokles ja Kleelia; Manlio puoltaa Kapitooliota; Aktion meritappelu;
riemujuhla keisari Augusto Oktavianon Aktion voiton vuoksi y.m.
(626-731).


    Niinpian kuin sotalippuja Laurento-linnasta Turnus
    nouti ja äänellään rämeällään räikkyvät torvet
    ynnä läks liikkeellen tuliset hevot, helskyvät aseet,
    oitipa kiihoittuu sydämet; koko yhtyvi kohta
    hoppuellen Latio hätäisesti ja julmana raivoo                    5
    nuoriso. Päämiehet etevimmät, Messapus ja Ufens,
    myös jumalain ylenkatsoja etsi Mezentius liittoo,
    yltäänsä vähentäin avarat kedot viljelijöistään.
    Laitetahan Venulus ylevän Diomedesin linnaan,
    ett' avun pyytäs ja veis sanan: saapunehiks Latioon jo          10
    Teukrojen, -- tullehen Aenean aluksilla ja tuovan
    lyödyt Penaatit ja kertovan, ett' hänet ois kuninkaaksi
    määrännyt Onni ja kansoistai monet yhtynehiksi
    teukerilais-urohon, Latioss' isoks kasvavan maineens'.
    Aikeellaan mitä hän yrittäis, mitä, Onni jos myöntäis,          15
    tappelun seuraukseks haluais, ois selvempi hälle,
    kuin Turnus-kuninkaallen taikkapa myös Latinolle.
       Näin hoetaan Latioss'; sitä Laomedontinen urho
    kaikkea nähden, suuresti huolistuu sydämessään;
    mielensä häilyy milloin tänne ja konsapa tuonne,                20
    horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa:
    aivan kuin väräjää vask'maljassakin veden läikkä
    kiiltäen auringon tahi hohtavan kuun kuvasesta:
    laajalti heijastuu jokapaikkahan, kimmovi taivaan
    kannelle tai kimeltää katon harjankin kupuralla.                25
    Yö oli ynn' elokkait' väsyneitä jo kaikissa maissa,
    lintujen, raavasten suvutkin uni sitkeä valtas,
    kun isä Aeneas joen rannalla jäätävän taivaan
    kannen all', erittäin tuhokkaan sodan vuoks murenissaan
    uinaht ja myöhäisen jäsenillensä soi levon hoivan.              30
    Häll' ihavirrasta paikan haltia nyt Tiberinus
    poppelien lehikon välist' ukkona nousevan näytti;
    liinainen, sininen ohut vaate verhosi häntä,
    vaan hapeneitaan seppelsi röyheä ruoho; hän sitten
    näin oli lausuvinaan sekä näin nimeten surut poisti:            35
       "Oi jumalain sukulainen, ku Troijan kaupungin jälleen
    tuot' vihamiehiltä meill', iki-Pergamon varjelet vanhan,
    sie, jota Laurento-maa, Lation kedotkin jota kaipaa,
    -- varmahan on kotis täällä ja turvassa on Penatiskin;
    ällös luovu tai sodan uhkoa säiky! Jo kaikki                    40
    laannunna on jumalain vihan kiukku.
    Sulle jo, ett'et näit' unen kangastuksiksi luulis,
    rannan tammien suojassa löytyy aimosa lutsu,
    kolmetkymmentä päätä mi ilmahan tuotettuansa
    valkosna vierevi maass', utareissaan valkoset porsaat.          45
    Siin' on kaupungin sia, siell' lepo vaivast' on varma:
    kolmekymmentä vuott' on vierevä tästä, kun Alban
    linnan Askanius perustaa, nimeltään ylen kuulun.
    En epävarmoja kerro. Mut milläpä lailla nyt aikeen
    täyttää voit, ota vaarin, kun lyhyesti ma neuvon.               50
    Arkadit, Pallaksen sukulaiset, rantamillemme,
    seurattuaan kuninkaansa Evandron lippuja tänne,
    paikan määräsivät sekä laativat vuorille linnan,
    Pallanteon, nimittäin sen es'isän Pallas'en jälkeen.
    Nää sodass' aina Latinon kansan kanss' ovat; näitä              55
    pyytäös sie sotakumppanikses sekä tehkösi liitto!
    Suuntoa oikeeta sua rantojen keskite johdan,
    että sä airojen voimalla voittaisit ylävirran.
    Nous, jumalattaren poika, ja tähtien hälvetess' ensin
    nöyränä Junoa sie rukoellos ja uhkivan vainon                   60
    voittaos uhrauksillas! Mulle sa kunnian annat
    voitettuais. Minä oon se, min täydellä vuoksella huomaat
    virtaa ahdistavan sekä uurtavan runsahat pellot,
    keltainen Tiber, taivaallen rakastettavin virta.
    Mull' on nouseva suur koti tääll', pääkaupunkien pääks."        65
       Virkki ja, kätkeytyin heti haltia vuoksehen syvään,
    juumikkoon vajos. Aeneaan uni, yökin jo jättää.
    Nousi ja autere-auringon rusohohtosta koita
    katsellen, tavan jälkehen, kämmenillään jokivettä
    nostaa, sitten täänmoiset sanat ilmahan lausuu:
    "Nymfat, laurentolais-nymfat, suku joist' jokiloill' on,
    siekin, oi isä Thybris, sun pyhän virtasi kanssa,
    Aeneast' tuetkaat sekä vihdoin väistöte vaarat!
    Miss' sun lähtehes ois hyvähän, kun säälit sä meidän
    onnettomuuttamme, miss' ihanimpana maasta sä pulppuut,          75
    sua yhä arvostan sekä ain' sua uhrilla muistan,
    sarvikas Hesperian vesien jokivaltias: vaan sie
    auttaos ainoastaan sekä selvemmin vahvista merkkis!"
    Näin nimeää sekä laivoist' ottaapi pari purtta,
    airoin nää varustaa sekä myös toverit asehilla.                 80
    Vaan kas! äkkiähän sekä silmille kummaksi näyksi,
    metsästä valkea valkosineen kera porsahinensa
    nähdähän pitkällään viheräisellä rannalla lutsu:
    tään jalo Aeneas sull' uhraten, mahtavin Juno,
    teurastaa ja sen porsahineen lask alttariloilles.               85
       Sen koko yön kuluessa Tiber jopa laimensi tulvaa
    virran ja virtaillen ylöspäin pysähtyi siten tyynnä,
    ett' kuni rauhasa allikko taikkapa päilyvä lampi,
    muuttautuis vesipeiliks ja soudulta poistaisi vaivan.
    Rientävät tiell' aletullen siis tarinoin ilosesti.              90
    Vieree virralle tervattu taika, jot' ihmehti aallot,
    korpikin ihmettel eränäinen miehien kilpein
    välkettä kauas ja kirjavapurtten kulkua vuolla.
    Soutavat herkeämätt' yön, päivänkin väsymättä,
    kaarrellen isot niemet ja siimeksess' erilaisten                95
    puiden purjehtivat viheräin salojen suvannoilla.
    Kuumana päivä olj nousnut keskelle taivahan kantta,
    kun näkevät varukkeet etähällä ja linnan ja suojain
    harvahkot katot, nyt joit' taivahall' laajensi Rooman
    mahti, mut silloin Evandrus olj köyhän valtion päämies.        100
    Kääntävät keuloja päin heti kaupunkia lähetessään.
       Arkadilais-kuningas sinä päivänä uhria vuotuist'
    uhraamaan jaloll' Amfitryon pojallen, jumaloille
    kaupungin lehoss' sattui. Tään kera poika olj Pallas,
    aateliston koko nuorisojoukko ja köyhä senaatti                105
    suitsutti siellä ja alttaril' lämmin höyrysi hurme.
    Suurten kun alusten näkivät salojen pimennossa
    rantahuvan sekä airoill' ääneti soudettavaksi:
    kaikki he säikähyvät äkin näystä ja jättäen uhrit,
    jalvoilleen kavahtaa. Heit' urhea kieltävi Pallas              110
    uhria keskeyttään sekä kiitää, temmaten keihään,
    vastahan itse ja kaukaa huutavi mäeltä: "Mi saattaa
    syy, pojat, lähtemähän teill' uusille? Minne on aije?
    Miss' suku tai kotinn' on? Sodankos vai rauhanko tuotte?"
    Häll' isä Aeneas näin keulalla korkeall' lausuu,               115
    rauhaa tuovan olivin lehveä tarjoten käellään:
    "Teukroin heimoa näet ja Latinoin vastustajoita,
    joita he maanpakolaisia pois pakottais sodin ylpein.
    Etsimm' Evandroa nyt. Nämät viekäte, kertoen tulleen
    liittoa laatimahan Teukroin ylimys-lähetyksen!"                120
    Kuultuahan nimen niin ylen mainion hämmähti Pallas:
    "Ken", nimes, "lienetkään, puhumaan käy taattoni luokse,
    astuos vieraanamme sä meidän Penaatien suojaan!"
    Tarttuen tään kätehen, puristaa sitä hän hetahasti.
    Lehdon siimeksehen menevät sekä jättävät virran.               125
    Sitten Aeneas kuninkaall' laill' ystävän lausuu:
    "Oivin Arkadilainen, mua jota Luote on säännyt
    pyytämähän, ojentain sitehin varustettua oksaa,
    empä mä peljännyt, ett' oot Danaoin ylimys ja
    Arkadilainen ja ett' olet Atridain sukulainen;                 130
    vaan mua kuntoni kuin jumalain pyhät luottehet ynnä
    heimolliset isät, maillenkin sinun laajennut mainees
    luoksesi saattivat nyt sekä mielukas Salliman pakko.
    Ilion kaupungin ens'alkaja, Dardanus taatto,
    Atlaan tyttärest' Elektrast' siennyt, kuten kertoo             135
    Hellenit, Teukroin luo tuli. Elektran mahtavin Atlas
    olj isä tuo, tukeaa olillaan joka taivahan kantta.
    Taattonne Merkurius on, jonk' on siitetyn Maija
    valkean Kyllenan jäähuipulla synnyttänynnä:
    vaan Maijan, jos kuultua yhtäkän uskomme, Atlas,               140
    tuo Atlas isän' on, joka taivahan tähtiä kantaa.
    Kumpasenkin jakauntuu näin verest' yhdestä heimo.
    Näihin luottaen en lähettein minä enk' oveluuden
    kautt' ens tutkaillut sua; itseni niin kuten pääni
    huomahas heitin ja pyytäen liittoosi, tulin suojaas.           145
    Tuo sama Daunian heimo, mi vainoo sua sodallansa
    julmasti, meidät jos saisi se pois, ei puuttuvan luulis,
    ettei Hesperian kokonaan sais valtansa alle,
    vallottaen ylä-aavan ja sen, sisäpuolta mi huuhtoo.
    Ottaos, antaos liitto! On taistohon urheat rinnat              150
    meillä, on urheutt', tottunut nuoriso on urotöihin!"
       Näin nimes Aeneas. Tuo kasvoja, silmiäkin tään,
    aikojahan koko ruumistaan tähyst' tutkivin silmin.
    Sitt' täten vastaapi vähän: "Urhoisin Frygilainen,
    kuink' sua mielelläin otan vastaan, tunnenki jälleen!          155
    Kuink' isäs Ankhisen jalon lausehet, ääni ja kasvot
    muistuvat taas! Hesionen tervehtiess' sisar-valtaa
    muistan Laomedon Priamon samonneen Salaminiin,
    jolloin Arkadian jääkylmiä maita hän terveht.
    Silloinp' poskian' ens' utusillaan liemensi nuoruus;           160
    ihmettelin Teukroin päämiehiä, ihmettelinpä
    poikaa Laomedonin: mut kaikista suurinna kulki
    Ankhises. Mun mieleni nuoruuden halust' yltyi
    haastelemaan urohon kera kuin kätehen käden lyömään.
    Yhtyen mielelläin Feneon hänet linnahan saatin.                165
    Viinen oivallisen sekä Lykian nuolia mulle,
    kullanki raitahisen takin antoi hän erotessaan,
    myös parin suitsia, joita nyt Pallas-poikani käyttää.
    Siis jos liittohon pyydätte kättäni, teill' on se suotu;
    niin pian kuin valo alkaa maillen huomenna koittaa,            170
    lasken teit' avun saaneina', ilotan varollaini.
    Kuitenki vuotiset uhrit nää, joit' ei sovi jättää
    siksehen, tänne kun saitten ystävinä' kerallamme
    viettäkäten ja jo tottukaten tovereinn' aterjoihin!"
       Näin nimeten aterjat, pikaritki hän tuomahan käskee         175
    taasen ja nurmikko-istumellen urohot asettaapi;
    Aeneaan etevinnä hän vastahan ottavi, pyytäin
    vaahterasohvalle, leijonan taljalle takkuhiselle.
    Kilpahan nuoret miehet sitte ja alttaripappi
    härjänpaistia tarjoavat sekä sullovat merssiin                 180
    leivoksia Cererin maukkaita ja viiniä kaataat.
    Silloin Aeneas sekä Troijan nuoriso nauttii
    selkää aimokkaan härän ynn' ydelmyksiä uhrin.
       Vaan kun nälkä jo lakkas ja ruo'ankin halu tyyntyi,
    näin kuningas nyt Evandrus ääns: "Ei oo nämät juhlat,          185
    atriat vuotuiset sekä alttarit niin ison tenhon
    muinaisii jumaloita' tuntematon epä-usko
    säädellyt turhaan: julmista vaaroist', Teukeri-vieras,
    päästyä uhraamme yhä uhreja ansion jälkeen.
    Katsoppa aimoa paatta, mi nuokkuu rauneikolla,                 190
    kuink' erilleen ovat paiskotut louhet ja millinen ompi
    vuoren runnakko, min häviön teki paatero-syöksy.
    Tääll' oli syrjäinen, erittäin syväkuilukas luola,
    joss' asumass' oli peikon Kakus'en kauhea muoto;
    tänn' ei paistaa voinunna päivä, mut tuorehest' aina           195
    murhasta huurusi maa ja sen ilkeillä oviloilla
    naulatut miesten päät verivisvone kalvasna riippui.
    Peikon sen taatto Vulkanus olj; siks tulta se synkkää
    suustansa tupruttel jätinmoisena liikkuessansa.
    Saipa nyt kerran meilleki toivovillen avun aika,               200
    sai tulemaan jumalan, näet; suurin kostaja itse,
    Geryonin kolm'hahmoisen tapost', saalihistaanki
    ylpeä Alkides tuli, voittamiaan ajaen tänn'
    aimoja härkiä, joill' oli laitumenaan jokilaakso.
    Vaan Kakon ihan villitty mieli, ett' uskaltamatta              205
    tai kokematt' ei jäis rikoksen, petoksen joku laatu,
    neljäpä laumasta ruumiiltaan ylen uljasta härkää
    varkahin vie, yht' montakin hiehoa, kaunista varsin;
    sitte ne, ettei sorkista suoria jälkiä jäisi,
    hännästä luolahan raasti ja näin päinvastahisilla              210
    jäljillä ryöstetyt hän salas rotkoihin pimeöihin.
    Tuot' hakevaa ei mitkään merkit luolalle vieneet.
    Amfitryon pojan mutta jo laumoja kyllästyneitä
    niityltä liikkeellen ajellessa, kun lähtöä hankki,
    ammuivat eron vuoks härät nyt sekä täyttivät kaikki            215
    lehdotkin mölinällä ja jättivät mylvien kummut.
    Päästipä härjistä yks mörän, onkalossaan avarassa
    ammahtaen, sekä näin lymystään Kakon halun petti.
    Tuostakos Alkiden rajusappinen leimahti harmi
    raivoamaan: kätehens' asehet sekä pahkuranuijan                220
    tempaisee sekä kiitävi kukkulan huipulle juosten.
    Silloinkos Kakon näkivät vast' äimähtyneeksi,
    pelkurikskin toverimm': itätuultakin, näet, nopeammin
    pötk ukuraan pakohon, hädissään kuni siivillä lentäin.
    Vaan kun jo sulkeutui sekä, kahlehet katkoen, julman           225
    vieritti paaden, mi raudan ynn' isäns' sukkelin neuvoin
    riippui, hän vakavat näin porttinsa teljellä sulki.
    Kas, jopa raivoissaan Herakles tuli tuonne ja tutkein
    kaikk' ovipaikat, käänsihe katsellen sinne ja tänne,
    hampaitaan kiristäin. Vihan vimmassa kolmasti kaiken           230
    tutki Aventinon mäen; kolmast pyrkivi turhaan
    kallio-uksista, kolmasti väsyen noroll' istaht.
    Seisoi kalliokärk, joka suunnallen ylen jyrkkä,
    luolan harjanteelt' yleten, näöltään mitä korkein,
    -- lintujen ilkeiden pesillen soveljas olopaikka:              235
    tään kun harjune tuo vasempaan, joen puolehen nuokkui,
    ponnistaen päinvastahan järkytti oikealt' irti,
    kiskalti juurilta sen syvimmiltä ja äkkiä sitten
    työkkäsi: tästäpä työkkäyksest' jyrähtää ylin ilma,
    rantamat halkeevat sekä vuoks vavisten vavahtuupi.             240
    Onkalo, tuo Kakon hovi suuri, jo nyt näkyviin tulj
    aivan ja varjohiset onelmat kokonaan avauntuit:
    aivan kuin jos, maan revästen erilleen, joku voima
    mantuhiset majat aukoo, -- inhoks kun tuo jumaloille
    paljastaa Manan vallan ja varsin jos nähdähän julma            245
    kuilu ja haamut tuskaelee, valon päästyä sinne.
    Vastoin toivoans' siis äkistään valohon osunutta,
    vinkelossaan käsitettyä, oudosti möyryäväistä
    ylhäält' Alkides vasamoinensa vainoten käyttää
    kaikk' asehiks, hätöttäin karahkoilla ja myllynkiveinki        250
    moisilla paasilla. Vaan se, kun ei enähän pako ollut
    vaarasta mahdollist', ylen sauhua syöks kidastans ja
    -- kertoa kummaa -- mustahan sauhuun rotkonsa peitti,
    estäen näin näkemästä; hän tupruttaa ukurassaan
    sauhusta synkimpään tulehen sekotettua usvaa.                  255
    Eipä nyt malttanut Alkides: hypäten läpi liekin
    syöksi hän päistikkään, sakeinna miss' sauhua kiiri
    palloten, luolakin miss' iso mustassa huurussa kiehui.
    Täällä hän Kakuksen, pimeäss' tult' tuiskivan turhaan,
    kouristaa syleten ihan vääräks ja tuon kuristaa niin,          260
    ett' ulos purskahti silmät ja jäi verest' kuivaksi kurkku.
    Murtaen aukaistaan heti ukset ja synkeä suoja,
    kätketytkin härät kaikki ja kielletyt ryöstönsä taivaan
    saatetahan valohon sekä koivista hirveä raato
    raastetahan näkyviin. Hepä katsovat kyllästymättä              265
    julmia silmiä, hahmoa, rintaa pörheäkarvaa
    tään pedon viikkoisen sekä liekkiä syösnyttä kitaa.
    Siitäpä ast' on vietetty juhla ja myöhempi polvi
    riemulla päivää muisti ja ens sen Potitius alkoi,
    vaan Herakleen pyhästönpä Pinarion hoitavi huone.              270
    Tään hän alttarin lehtohon laitti, mi arvosimmaksi
    meill' yhä mainitahan sekä suurinna on olev' aina.
    Nuoret miehet, te siis avujen sen moisien muistoks
    lehvällä kruunatkaat nivuksenne ja, oikeall' ottain
    maljan, te yhteistä jumalaa anokaat, hetahasti                 275
    viiniä uhraellen!" Nimes: tään kakskarvanen peitti
    Herkules-varjollaan tukan poppel ja päässänsä liehui
    köynnös, mut oikeass' olj pyhä malja. Nyt joutuhun kaikki
    pöydälle uhraavat iloten, anoen jumaloita.
       Vaan jopa taivaan kiertyissä lähemmäks tuli ilta:           280
    astuivat papit, joist' etupäässä Potitius kulk ja,
    turkiksiin puettuina, he veivät tult' tavan jälkeen.
    Kestejä uudistavat sekä tuovat toisehen pöytään
    lahjansa oivat ja täysin maljoin täyttävät uhrit.
    Laulamahan Saliot nyt suitsevan alttarin luona                 285
    ryhtyivät, ohimoillansa kantaen poppelilehvää:
    tääll' oli poikien parvi ja ukkojen tuolla; he lauloi
    Herkuleksen urotöit': "emopuolen hän miten ensin
    hirviöt tappanut on, kädellään rutistain pari kyytä;
    kuinka hän taistoissaan isot kaupungit hajotellut,             290
    Troijan ja Eekhalion, on: kuin tuhat raskasta työtä
    Eurystheys-kuninkaan komennost', tylyn käskystä Junon
    kest. Oi voittamaton, kaksruumihit pilvien lapset,
    Hyleon ja Folon, kädelläs sekä Kreetanki peikon,
    sie Nemeon rytömaan all' leijonan kookkahan surmaat.           295
    Pelkäsivät stygilais sua allikot, Tuonenki vahti,
    luolassaan veristen kaluttuin yli luiden mi roikkui.
    Ei sua säikyttänyt näky mikään, ei iso Tyfeus-
    kaan asehissaan, eikä sun järkesi häimähtynynnä,
    Lernan kärmehenkin pääparvet kun sua kiersi.                   300
    Terve, sa Juppiterin totinen suku, sie jumaloitten
    kaunistus, tule, onnekas, meidän ja uhrisi luoks ja
    onnea tuo!" -- Näin laulelivat, muit' ennenpä Kakon
    mainitsevat ukuroita ja tuon tulen tupruttamista.
    Laulusta raikuupi koko lehto ja kunnahat kaikuu.               305
       Sittenpä kaupunkiin takasin tulevat koko uhrin
    loppuun saatettuaan. Kuningas ijält' asteli vanha,
    seurana vieressä täll' oli Aeneas sekä poikans;
    matkaa tehden se tiell' useoill' ilahutt' tarinoilla.
    Aeneas imehtii sekä valppain silmine katsoo                    310
    kaikkia, maisemihin ihastuin; ilotenpa hän tutkii,
    kuulevi entisten urosten erikois-tarinoita.
    Rooman linnan laittaja ruhtinas virkki Evandrus:
    "Näiss' saloloiss' asuivat kotimaiset Faunit ja Nymfat,
    myös suku miesten, mi syntynyt onkaloss' olj kovan tammen:     315
    ei heill' ollunna viljelyst' eik' lakiloit', osanneet ei
    härkiä valjastaa, tavaraa kasaten omans säästää,
    vaan hedelmät sekä vaivoin tuottava metsästys heitä
    ylläpit'. Ens tuli maahan Saturnus Olymposta taivaan,
    vainoa Juppiterin paetessa, kun vallasta luopui:               320
    tää suvun raan, levinnyt mikä olj mäkilöill' yleville,
    yhtehen liitti ja sääs lakiloita ja maan Latioksi
    kutsui, rannoillamme kun näillä hän turvassa piili.
    Vuos'sadat nuo, jotk' kultaisiks teki hallituksensa,
    vierivät: näin tyvenessä hän rauhassa kansoja johti,           325
    kunnes turmeltunut vähitellen ja huonompi aika,
    tappelun raivo ja aarteiden himo seurasi tuota.
    Nyt tulivat Ausonien parvet, Sikanien heimot,
    muuttipa nyt nimenkin useammin Saturnian seutu.
    Seurasivat kuninkaat, iso-ruumihikas, raju Thybris,            330
    josta me sitt' Italot Tiberin joellen nimen saimme;
    entisen, mut totisen nimens Albula hylkäs. Mun maasta
    pois ajetun isien, meren ääriinkin samovaisen
    Sallima kaikenvoipa ja onneni pakkosa Luoma
    näillen mailien vei, mua äitini, nymfan Karmentan              335
    peljättävät arist' aanat ja näiden luoja Apollo."
       Tuskin nää nimes, alttarin kun, edeten, osottaa ja
    portinkin, jota Rooman kansa nyt Karmentalaiseks
    kutsuupi Karmentan kunniaks, entisen Nymfan,
    onnea ennustaneen; sill' Aeneadain tulevaista                  340
    hän jaloutta ens' ennust ja Pallanteon ylevyyttä.
    Metsän sitt' aimoisen, Romulus uros min pakopaikaks
    määräs, ja jäisen Luperkalin näyttää kallion alta;
    näin on Lykaion Pan nimitettyn' Arkadien tapaan.
    Myöskin näyttävi Argileton kiro-metsän ja paikan               345
    kautt' opastaa, selitellen murhasta vierahan Argon.
    Vie sitt' Tarpeijon, Kapitolionkin mäkilöille,
    kullast' mi hohtavat nyt, mut synkkinä korpin' olj ennen.
    Arkoja kauhistutti jo nyt maamiehiä seudun
    kammo ja nytkin jo törmää, korpeakin kamoksuivat.              350
    "Lehdossa täss' eräharjulla tään", -- nimeää, "mäen asuu
    haltia yks, -- on tietämätöntä -- ken; Arkadilaiset
    Juppiterinkin luulevat nähnehen, kuink' useasti
    mustaa kilpeä puisti ja oikeall' yllytti myrskyn.
    Täss' parin linnan näet erisuunnille antavat muurit,           355
    näet ruhajoukon ja muiston merkkejä entisten miesten.
    Tään isä Janus ja tuon teki linnan Saturnus; on ollut
    Jänikulon nimi tällä, Saturnian mut nimi tuolla."
    Keskenähän puhellen majahan nämät köyhän Evandron
    astuivat sekä siellä ett' täällä he ammuvan karjan             360
    Rooman huomasivat toriloill', upeoill' Karinoilla.
    Kun majahan ehittiin nimeää: "Tähän suojahan astui
    voittaja Alkldes, -- hänet tää hovi vastahan otti.
    Rohkene, vieras, halveksia' varat siekin ja näyttäy
    haltian vertahiseks, ett'et köyhältä paljoa vaadi!"            365
    Virkki ja sitten hän majan ahtahan vei katos' alle
    kookkahan Aeneaan sekä tään hajotettujen lehtein
    päällä ja afrikalais-ohon taljalla nukkua suopi.
    Laskeup' yö, maan kätkien tummien siipiens' suojaan.
       Vaan Venus, säikähtynyt sydämest' emo ei ihan syyttä        370
    uhkasta Laurentoin, metelist' isostai levotoinna
    Vulkano-puolisolleen puhellen koruvuotehell' alkaa
    näin sekä lausehillaan jumalaista hän lempeä loihti:
    "Kun sodallaan kuninkaat argolaiset saarsivat Troijaa
    syystä ja linnan sortunehen vihollis-tuli poltti,              375
    auttamahan polosii en pyytänyt enk' asekertaa,
    taitosi töitä, kun, en sua, armahin puoliso, turhaan
    vaivoja mie näkemään halunnut 00, vaikkapa sangen
    suuresti velkaunnut olenkin Priamon pojillen ja
    Aeneaan usehin olen itkenyt onnettomuutta.                     380
    Suomasta Juppiterin Rutulein jo he pääsivät rantaan.
    Siis samanen anoen tulen sun tehovoimalta pyytään
    äitinä aseita pojallen. Nereon tytär onhan,
    onhan Tithononki puoliso liikuttaa sua voinut.
    Kas, mitk' yhtyvät kansat! Kaupungit sekä portit               385
    suljettuaan, hiovat tuhoks kalpoja heimollisillein."
    Näin nimes haltiatar; käsivarsillaan lumivalkein'
    arvelevaa poveaan veti lämmintä kohden. Hän oitis
    tuntevi entisen leimun ja mielusa lämpönen tunki
    ain' ytimiins' ast' ja voivutetuin läpi luittensa kiisi;       390
    niinkuin ukkoisen puhetessakin leimaus piirtää,
    välkkyellen valollaan, tulisen vaon pilvihin joskus.
    Kepposestaan iloten, sulons tunteva puoliso huomas
    voittanehens. Isä nyt nimeää ikilemmelle nöyrtyin:
    "Miks haet syit' etähält'? Mihin on minuhun sinun uskos        395
    poistunut, haltiatar? Jos moinen ois surus ollut,
    niin olis silloink' oikein ollunna Teukroja auttaa,
    ellei kaikenvoip' isä eik' olis Sallima Troijan
    tuominnut, -- Priamus vuos'kymmenet viel' pysynyt ois.
    Vaan nyt jos sotahan käkeät, jos aikehes tuo on,               400
    min vain taidostain sekä huolestain lupaella
    voin, mitä raudasta tai metallin sulatuksesta vainen
    saan, min voi tuli, palkeet, -- sen olet saapa. Sä lakkaa
    voimistas, anoen, epäellä!" Sen lausuttuansa,
    soi halutut sepäykset ja rauhallist' unost' etsi;              405
    vaipuen puolison rinnalle hän levon soi jäsenilleen.
       Sitte kun vietetyn yön kesk'mailla jo alkavi hoiva
    karkoittaa unosen, kun ensinnä vaimo, joll' onpi
    pakkona kehräellen elättää vähän tuottavan työn kautt'
    itseä, kiihdyttää tult' tuhkahan vaimentunutta;                410
    liittäen työllensä yötä hän harjoittaa valoss' soihtuin
    piikoja uurahast' työss', ett' puolison vuodetta voisi
    siviänä säilyttää sekä pieniä lapsia hoitaa:
    eip' tulen haltiakaan nyt myöhemmin aikoa tuota
    pehmeält' vuoteeltaan ylös kapsahtanut sepän töihin.           415
    Aeolian ja Sicilian rantaman vieressä nousee
    saar Lipare, tulivuorista korkea tupruavista:
    paukkuu rotko sen alla ja Kykloopein tulen syömät
    Aetnankin ukurat sekä voimakkaast' alasilla
    kalkkuvan kuullahan iskut ja viuhahtavan teräsraudan           420
    raudan raan sulatusarinoissa, kun ahjossa liekki
    hehkuvi. Vulkanon koti. Vulkanilais-nimi maallai.
    Tännepä nyt tulen haltia korkeast' taivahast' astui.
    Rautaa kalkuttaa Kykloopit onkalossansa
    Brontes kuin Steropes, jäsenilt' alastonki Pyrakmon.           425
    Juur käsillään oli muodostumass' ukonnuol osittain jo
    kiilloitettuna, joit' isä kaikelta taivahalt' usein
    paiskovi maihin, -- mut osa viel' oli keskeneräisnä.
    Myös raetten satehen kolm'joukkoa, ves'satehenki
    kolmet yhdistivät, tulen hehkuvan kolme ja tuiskun.            430
    Julmiakin salahmoita ja pau'anneen pelotusta
    työhön liittelevät, -- vihan vainoavain väläysten.
    Muu'alla Martillen sotavaunut ja kiitävät pyörät
    laitetahan, joill' yllyttää urohot, hovit taistoon;
    kilpeä aimoisaa, sekä myös asehet tylyn Pallaan                435
    kilpahan kiillottivat nämät, kyymois suomuja, kultaa,
    karmeita punotuit', jumalattaren rinnassa itsee
    Gorgoakin, joka pääss' sivallussaan silmiä mulkoi.
    "Kaikki ne pois! Hylätkäät", ääns, "syrjähän aljetut työnne,
    Aetnan Kykloopit, sekä huomatkaat tämä tarkkaan!               440
    Tehtävät on asehet uroholle. Nyt voimat on tarpeen,
    nyt kädet joutuisat, koko taitonnekin kyky tarpeen!
    Pois hidastus hylätkäät!" Eik' ääntänyt muuta, kun kaikki
    joutuummin käsiks käivät ja työn jakoivat tasasesti.
    Vellinä velluvi vaski ja kultametallikin, rauta                445
    haavoja tuottava ahjossaan avarassahan läikkyy.
    Valmistavat ison kilven, -- suojaks Latinojen kaikkein
    peitsiä vasten, -- ja seitsemän kertaiseksi sen laittaat
    raut'levyst'. Toisetpa palkeill' liehtoen ottavat, antaat
    tuulta ja muut vetehen taas kastavat tirskuvan vasken;         450
    moukarilyönneistään alasillen kiikkuvi luola;
    tahdilleen nuo voimakkaasti vuorottamalla
    paukuttavat sekä vahvoin pihdin kääntävät tönkkää.
       Taatto Vulkanus kuin näit' Aeolon rannalla puuhaa,
    Evandron matalast' majastaan herättää valo armas,              455
    aamuinen herättää katon harjalla lintujen laulu.
    Nousevi vanhus ja sitten ruumihins viitalla verhoo,
    tyrrhenilais-sidenauhoill' anturat jalkahan pauloo.
    Kiinnitti myös olaltaan sivulleen tegelaisenki miekan,
    vaan vasemmall' olalleen pani yllehen pantterin taljan.        460
    Koirat, kumpikin vartia, kynnykselt' ylevältä
    eessähän julkottaa, oman kulkien herransa kanssa.
    Vierahan Aeneaan majahan erityisehen urho
    astui, muistellen puhettaan, luvattuu apuansa.
    Eip' Aeneaskaan ylösnousnunna myöhemmin yhtään.                465
    Tuon oli seurassa Pallas ja tään kera kulki Akhates.
    Yhdyttyään kätt' antavat, istahtavat majan keskeen;
    tehtyä sen, tarinaa vapamielistä nauttivat sitten.
       Ensin näin kuningas:
    "Suurin Dardanien päämies, en, säilyessäs sun,                 470
    Troijan löytymist' enk' isänmaatanne voitetuks myönnä;
    niin ison arvonne suhteen meil' ovat taistelun auksi
    voimamme pienoiset. Tuolt' Tuscien sulkevi virta
    täält' hätöttää Rutulus, asehill' edess' vallimme helskäin.
    Vaan sull' aimoisten sukujen sekä suurien valtain              475
    joukot ma liitteä aijon, min onnesi oottamaton suo
    keinoks: sä juuri kun Salliman kutsumana tulet tänne.
    Ei ylen kaukana täält' on vanhoillen perustettu
    louhill' Agyllinan toripaikka, joss' Lydian kansa
    muinoin kuuluisa sodastaan asuks vuorill' Etruskein.           480
    Tuotapa kuuluisaa kuningas Mezentius sitten
    julmalla aseitten pakon vallalla hallitsi pitkät
    vuodet. Miks' kertoisin jumalattomat murhat ja julmat
    hirviön työt? Jumalat, sen kostote häll', omilleenki!
    Yhdistellyt se on eläväin kera kuollehet ruumiit,              485
    liitellen käsihin kädet, kasvoihin näöt yhteen
    vaivataksensa ja tiukkuavii verestään sekä visvast'
    näin kamalass' syleyksessä hengen heittohon piinas.
    Kansapa nyt väsyen vihoviimein hulluhun raivoons,
    piirittää asehillaan niin hänen kuin kotins myöskin,           490
    surmaa tään toverit sekä polttaapi palatsinki;
    tappelun aikana tuo pakohon Rutulein aromaille
    kiipas ja ystäväns Turnuksen avun löys asehista.
    Syystäpä raivoillen siis nousi Etruria kaikki,
    vaatien rankaisuun kuningast' sodall' alkanehella.             495
    Näille sun Aeneas tuhansille ma johtajaks annan.
    Sillä jo nurjailee koko rannalla tihjöjen laivain
    miehet ja liikkehell' lippuja vaatii; vaan ikä velho
    estävi ennustaen: 'Oi nuoriso oiva Meonein,
    vanhojen miesten kukka ja arvo, jotk' oikea harmi              500
    vei sotahan ja Mezentius syyllänsä kiihotti kostoon;
    ei ole Italolaiselle sallittu niin ison kansan
    voittaa, vaan saa johtajat kaukaa.' Etruskilainen
    väk asettuu, peläten jumalain varotuksia, tälle
    kentälle. Airuita minun luo sekä valtion kruunun               505
    valtikkoneen lähettää its' Tarkho ja jättävi merkit
    leirihin, ett' tulisin Tyrrhenoin valtoa ottaan.
    Vaan mua vanhuutein hidas, kylmä ja vuosista verkka,
    vallasta kieltää, on urotöihinki myöhähköt voimat.
    Poikaan' yllyttäisin, jos ei emons oisi Sabinost',             510
    ellei tää osaks ois isänmaans. Sie, jonkapa Onni
    vuosille, heimollekin hymyää, jota Sallima vaatii,
    toimehen käy, Teukroin, Italoink' ole urhosin päämies!
    Sulle mun Pallaksen sitä paits, mun lohtuni ynnä
    toivoni liitän, että sun johdattaissasi sotaa,                 515
    Martin toint' tukalaa kokemaan, näkemään sinun töitäs
    tottuis ynn' esivuosist' ett' oisit häll' ihanteena.
    Arkadilais-ritarii parisataa hälle mä annan,
    miehistön valitun: nimessään Pallas saman verran."
       Tuskin olj nää puhunut, kun katselivat ajatellen            520
    Aeneas, Ankhisen poika, ja kelpo Akhates:
    ois useat tukaluudet huolettaneet sydäntänsä,
    ellei ois Venus seijas-taivahalt' antanut merkin.
    Sillä nyt aavistamatt' ylä-ilmasta välkkyen leimaus
    tulj jyristen sekä äkkiä syöksyvän näyttihe kaikki,            525
    tyrrhenilaisenki torven räikkinä ilmassa soivan.
    Tutkelevat: ain' uudestaan jyry kauhea kuuluu.
    Aseita, se'espaikalta taivaan, pilvien kesken,
    poudassa kiiltelevän näkevät sekä helskyvän toisiins.
    Muut sydämessään hämmästyvät, mut Dardanon urho                530
    tunteepi jyrinän jumalattaren, äitinsä, enteeks.
    Hän nimeää: "Oi ystävä, sie älä tutkia huoli,
    tuo mink' kohtalon aanana ois; mua kutsuvi taivas!
    Tään lupas haltiatar emo antaa merkiksi mulle,
    jos sota puhkeisi, tamineita Vulkanonki tuoda                  535
    aukseni ilmojen teitä.
    Voi mikä kurjillen Laurentoillen tuho uhkaa!
    Kuinka sa syys sovittaa saat, Turnus! Kuin monet aaltois
    all' urosten kypärät sekä kilvet ja ruumihit huuhtoo
    saat, isä Thybris! Käyköhöt vain sotahan, lain rikkoin!"       540
       Kun oli nää sanat lausunut, nous sialtaan ylevältä;
    ensin Herkuleksen kytevii tult' alttariloita
    hän virittää, vähäsii Penateita ja eilistä Larii
    hilpeenä anoen; valituit' tavan jälkehen lampait'
    uhraapi nyt Evandrus ja Troijan nuoriso myöskin.               545
    Laivojen luo sitt' täält' tovereit' tavataksensa lähtee;
    heidän hän luvustaan, sodan jotk' olivat tovereinaan,
    kelpoja kunnoltaan valitseepi; muut vesitietä
    jäljestä seuraavat, samoten vähittäin alavirtaa,
    tietoa viemähän Askanioll' isäst' ynn' asioista.               550
    Teukroill' aikovillen Tyrrhenien kentille suodaan
    ratsut. Läks jalo Aeneas, min leijonan talja
    verhoo keltainen kokonaan helokynsistä kiiltäin.
       Äkkiähän vähän kaupungin läpi lentävi maine,
    Tyrrhenien kuninkaan urosten nyt lähtevän rantaan.             555
    Pelvosta kartuttavat lupauksia äidit ja kulkee
    vaaraa ennemmin pelko, mi suurentaa sodan uhkaa.
    Taatto Evandrus sitt' erovan kätehen ruvenneena
    itkusta kyllästymättään lausuvi näin halaellen:
    "Jospa mull' oi kuluneet sois Juppiter jällehen vuodet,        560
    jommoinen olin kuin sotarinnan ma Praenesten luona
    ensinnä kaasin ja voitettuain kasan kilpiä poltin,
    kun kuninkaan Herilon kädelläin minä Tuonehen työnsin.
    Kolmet henkeä hälle Feronia äitinsä antoi
    syntyissään -- kamalaa! Mun taistella kolmasti täytyi,         565
    kolmasti kaataminen olj; kaikkipa sittenki hältä
    henkensä tää käsi katkas ja yht' useat asehet riist.
    Empä mä ois sulosest' eronnut halauksestas koskaan,
    poikani, eikä Mezentius naapuri ois tätä päätä
    pilkannut koskaan, niin monet miekalla julmahan surmaan        570
    syösten ja niin usean urohon telottain seastamme.
    Vaan te, o ylhäiset, jumalain sinä johtaja, suurin
    Juppiter, armahtakaat, anon, arkadilais-kuningasta;
    kuulkaatten isän toivomukset: jos tahtonne ompi
    Pallaan säilyttää minullen, jos Sallima säästää,               575
    hengissä jos hänet näen sekä luokseni saapuvan jälleen,
    niin elämää anon, niin joka vaivan tahdon ma kestää:
    vaan kovall' onnella jollakin jos, oi Sallimus, uhkaat,
    sallittakoon jo nyt, nyt tukalan elon päätteä, kunnes
    on epätietosna murhe ja on tulevan epävarma                    580
    toivo, kun sua, rakas poikani, mun elon ainutta riemuu
    voin sepäellä, ett'ei joku synkempi viesti mun rintaa
    haavoittais!" -- Nää lausehet juur erotessansa taatto
    virkki ja palveliat majahan väsyneen pojes auttoi.
       Mut jopa läks avonaisista porteista ritarjoukko:            585
    Aeneas esimmäisien keskess', Akhateski kelpo,
    sitten Troijan muut ylimykset ja keskellä joukon
    Pallas viitassa kuin koreoiss' asehissansa nähdään:
    niinkuin Okeanon veden kastama nostavi Kointäht,
    -- mink' yli muiden tähtien suosiipi Venus tulta --,           590
    taivaallen pyhät kasvot ja haihduttaa syvät varjot.
    Seisovat valleilla arat äidit ja katsoen tuhkan
    pilveä seuraavat, väkeään vask'kiilteleväistä.
    Nää lehon kautta, mist' oikasutie lähimmittäin saattaa,
    matkustavat asehissaan. Nousee huuto ja parveen                595
    käytyä saa hepojen kapiot jymyhyn tomukummun.
    Caeriton jäävilun virran luona on jylheä korpi,
    laajalti uskonnoll' isien pyhä: vuorien vierut
    tuon rajottaa joka puolta ja kuusien vehreä korpi.
    Silvanoll' entisten Pelasgein sanotaan pyhitelleen             600
    lehdon ja juhlan niittyjen, karjankin jumalalle;
    nuo esimmäisn' asuneet on Latinoin maa-alueilla.
    Tään lähitienolla Tyrrhenineen salapaikkahan Tarkho
    leirihin käynyt olj: ylevält' ylängöltä sen nähdä
    saatettiin koko joukko, mi taajeni kenttiä pitkin.             605
    Tänn' isä Aeneas, sotahan valittunsakin joukko
    saapi ja, uuvuttuaan, hepojaan sekä itseä hoitaa.
       Vaan Venus haltiatar sulokas lomitsen yläpilvein,
    lahjoja kannellen tuli; tää erälaaksossa poikans
    kun etähäll' erillään joen viivästävän tykön' äkkää,           610
    lausuupi nämät lausehet, tullen vastahan hälle:
    "Siin' ovat nuo luvatut, minun mieheni taidolla tehdyt
    lahjani: Laurentolaisia sie kopeoit' älä pelkää
    kutsua taisteluhun heti, poika, äl' urhoa Turnoo!"
    Näin Cytherea lausuttuaan halas poikuettaan ja                 615
    hohtoiset asehet pani tuon etehen ala tammen.
    Tää iloten jumalattaren lahjasta, kunniastaankin
    moisesta ei voi kyllästyy tähystellessä tarkkaan
    kaikkea: ihmettelee sekä kääntääpi käsissänsä
    töyhtökäst', aimoisaa kypärää, joka kuultavi tulta,            620
    miekkaa turmaista', vask'kankeeta sotapaitaa,
    kookasta, veren karvaista kuni on panupilvi
    päivää vasten, kun tuo kimaltain kumottaa etähälle;
    myös sekotusmetallista ja kullasta säärystimeltään
    sorjia, peistä ja kertomatont' ihan laitosta kilven.           625
       Siin' Italoin osat olj, suvun Roomankin iloretket,
    tuntien tarkoin ennusteet, ajatkin tulevaiset
    piirrellyt tulen haltia; siin' koko Askaniuksen
    jälkeen nousevan heimon ja taistellut sodat kaikki.
    Laittanut olj virumaan viheräisessä luolassa Marsin            630
    hirmuisen suden; tään nisien luo myös pari poikaa
    loikovat leikitellen, elatusemoaan imeskellen
    pelvotta: tuo taapäin kenokaulansa kääntäen kumpaa
    vuorottain hyväjää sekä heidän ruumista nuolee.
    Rooman tään lähellen ja Sabinojen naisien ryöstön              635
    penkilt' teaatterin ynn' ilonäyttelyst' aimosan Cirkon
    liittänyt olj sekä äkkiä oudon, kiihtyvän taiston
    Rooman kuin Tatius-ukon närkkähän Kureksen kesken.
    Sitten nuo kuninkaat lopetettua keskenäns taiston
    Juppiterin älttäreiden luon' asehissa ja kantain               640
    maljoja seisoivat, rakentain, sian uhraten, liiton.
    Tuostapa ei etähäll' palasiks rajusat hevot Metton
    raastivat (-- oisitpa Alban mies pitänyt lupaukses!);
    miehenki valhekkaan sisälmyksiä viskovi Tullus
    metsähän tuossa ja kosteat orjantappurat verta                 645
    tiukkuvat. Tarkvinion ajetunkin käski Porsenna
    ottamahan sekä julmalla saarrolla ahdisti linnaa;
    puolustamaan vapauttaan Aeneaan suku riensi.
    Suuttuvan muotoiseks sen ja uhkaavanki sä oisit
    nähnynnä, sillan ett' hävittää on rohjennut Kokles,            650
    murtaen kahlehens' ett' kymin yl' läks Kleelia uimaan.
    Kuppurallaan Tarpeijon linnan vartia seisoi,
    Manlius, temppelin eess' ylevää Kapitooliot' puoltain;
    viel' Romulon hovin oljet äsken leikatut kattoi.
    Täälläpä kaakattain hopeainen ankkakin lensi                   655
    kultaisess' etisessä ja julkais gallien matkan:
    Gallit saapuivat läpi metsän ja ottivat linnan
    synkkyyden sekä varjosan yön hyvin peittoa käyttäin
    heill' oli kullan keltanen tukka ja keltaset vaatteet;
    hohtavat raitaisist' takistaan sekä valkosta kaulaa            660
    kiertävät kultaset vitjat ja kullakin kaks alppilaista
    keihästä kädess' säihki ja ruumeitaan isot kilvet
    peittivät. Tanssivatkin Saliot, alastoinna Luperkot
    myssyne viiksineen sekä taivolta puonnehet kilvet
    kalkutellut oli; kaupungin läpi uhreja veivät                  665
    vankkuriss' sorjissa hurskahat äidit. Täält' etähälle
    liittääpi Manalan majat, Tuonenki korkeat portit,
    myös rikosten kuritukset ja ruhtoa sun, Katuma,
    uhkaavan kiven alle ja Raivotart' kauhistuvaisen;
    hurskahat taas erilleen: näill' antamahan lait Katon.          670
    Näiden keskessä olj avaran meren, myrskysän hahmo
    kultanen; vaan meri valkosna vaahtosi myrskyäväisnä,
    ringissä myös delfinit hohdokkaat hopeasta
    pyörtelivät, meren tyrskyä halkoen purstohinensa.
    Keskessään vask'laivaston, sodan Aktialaisen                   675
    huomaa: järjestetyss' sotarinnass' sä nähnynnä oisit
    kiehuvan Leukaten kaiken ja kullasta kiiltävän laineet.
    Tappeluhun vei keisari Augusto tääll' Italoita,
    kansan, senaatin, Penaattein kanss', yleväin jumalainkin,
    korkeall' keulalla seisten; tään ilosill' ohimoilla            680
    kiils pari leimua, vaan ylipääns' isän nähtihin tähti.
    Toiselta suunnalta tuulin ja muin' jumaloine Agrippa
    johtaa korkeena väkeään: sodan ylpeä merkki
    kiiltävi päässä nyt täll', alusten anastuksesta, -- kruunu.
    Barbarijoukkoin täält' Antonius kirjavin asein,                685
    -- jok' Itämaan väen voittanut on sekä poutasan rannan,
    Aigypton, Itämaan väen myös mukanaan etäsimmän
    Baktran tuopi ja seuraa -- kauhu! -- Egyptistä vaimo.
    Yhtehen syöksivät kaikki ja vaahdottivat meren kaiken,
    pyörrellen ulappaa etähäis-alusten kokin, airoin.              690
    Saapuivat merellen; merell' uiden luulisit irti
    kiskottuin Cykladain tahi vuorien syösnehen yhteen:
    niin torikeuloist' taistelevat jätinmoisista miehet.
    Tappura-soihtuja käellä ja keihästen lentosta rautaa
    kylvetähän: punertuu meritaistost' Neptunuksen kentät.         695
    Keskessä valtiatar väkeään kotimaisella kutsuu
    kalkkaloll' eikäpä hän näe viel' takoaan pari kyytä;
    kaikenlais-jumalain imehet sekä haukkuv' Anubis
    vasten Neptunusta, Venusta sekä vasten Minervaa
    taistelevat. Mars tappelun keskustassapa riehuu                700
    rautahan kaivertu sekä ilmassa hirveät Kauhut
    viittoineen revityin', iloten myös kulk Erimieli;
    tuot' Sodan haltiatar verisin rusikoinensa seuraa.
    Näitäpä katsoen joutsen jännitti Aktiolainen
    pilvist' Apollo: säikähti tästä Egypti ja Indot,               705
    kaikki Arabialaiset, Sabaeotki läksivät karkuun.
    Myös kuninkaatarkin mukahaisilla tuulilla nähtiin
    purjehtivan, levittää komennettuans kaikki jo purjeet.
    Tuon tulevaisesta kuolosta kalvenneen sodan keskeen
    tehnynnä olj tulen haltia myrskyn ja Luotehen huostaan         710
    suoden, mut vastassaan iso ruumihisen, surevaisen
    Niilin, aukasevan syleään, koko viitalla kutsuin
    tummahan helmahans lannistetuita ja virtansa mutkiin.
    Vaan Caesar kolm'kkertaisess' iloretkessä kulkein
    Rooman muureihin, jumalill' Italoin iki-uhrin                  715
    sääsi ja kolmesataa pyhästöö mitä suurinta laittoi
    linnahan. Raikuivat ilost', tanssista, leikistä tiet nyt,
    kaikissa templeiss' on emojoukot, kaikissa uhrit;
    maall' alttareiden eess' vasikat makas uhria varten.
    Muhkean Febuksen tuo kynnyksellä nyt istuin                    720
    tutkivi kansojen lahjoja, kynnyksille ne ylpeill'
    antaen: pitkänä sarjana astuvat voitetut kansat,
    kieliltä kuin asehilta ja vaattehiltaan monenlaiset.
    Paimenten suvun tässä ja vyöttömät Afrikalaiset,
    täss' Lelegat, Karat sekä joutsikkaatki Gelonit                725
    Vulkano tek; jopa tyynemmin kulkivat Eufraten aallot,
    myös inehmoist' etäsimmät Monnit ja haarova Rheini,
    vallattomatki Dahaet sekä juonikas sillall' Araxes.
       Näitä hän Vulkanon yhä kilvessä, lahjassa äidin
    ihmeht ja, tietämättään asioist', ilotsee kuvioista;           730
    heimonsa sitt' olalleen osat, heidänki mainehen nostaa.


Viitteet:

V. 9. Diomedes, kuuluisimpia Troijan sodan urhoja, muutti sodan
jälkeen Etelä-Italiaan (Apuliaan), jonne perusti Argos Hippion nimisen
kaupungin, jonka nimi sitten muuttui Argyripa'ksi sekä vihdoin
nykyiseksi Arpi'ksi.

V. 83. Kolmasti tulee Aeneidissä puhutuksi "valkeasta emäsiasta
valkosine porsahineen virran rannalla" merkkinä, mihin kaupunki
(Alba-Longa) oli perustettava.

V. 103. "Amfitryon pojalle", nim. Herkuleelle.

V. 119. "Nämät". nim. sanat.

V. 130. Evander y.m. johtivat sukuperänsä Elektrasta, Atlaan
tyttärestä: samoin Aeneaskin johti sukunsa Atlaan toisesta tyttärestä
Maijasta. -- Nimi Evander, syntynyt kreikkalaisista sanoista, merkitsee
suomeksi: hyvämies.

V. 146. Daunus oli Turnon isä.

V. 157-158. Herkules vei mukanaan Hesioneen, Laomedon tyttären ja
Priamon sisaren, Kreikkaan sekä antoi hänet Salaminin kuninkaalle
Telamonille puolisoksi.

V. 276. Poppelia sanotaan "kakskarvaseksi" sentähden, koska sen lehdet
ovat toiselta puolelta tummemmat kuin toiselta. Poppeli oli Herkuleelle
pyhitetty.

V. 285. Saliot, joita Noman säännön mukaan piti olla 12, olivat Mars'in
pappeja. Heidän nimensä johtuu lat. sanasta "salire" = hypätä, koska
heidän tuli tanssia Mars'in kunniaksi määrätyissä juhlakuluissa.

V. 291. Herkules valloitti Troijan ja tappoi sen kuninkaan Laomedontin
siitä syystä, koska hän ei täyttänytkään Herkuleelle lupaustansa, antaa
tälle Trosin hevoset, kun Herkules oli pelastanut hänen tyttärensä
Hesionen. -- Eekhalian taas Herkules hävitti siksi, koska sen kuningas
Eurytus kieltäytyi antamasta tyttärensä Iolen Herkuleelle puolisoksi.

V. 293. "Kaksruumihit", s.o. Kentaurit, joiden ruumiin ylä-osa oli
ihmisen, mutta ala-osa hevosen muotoinen.

V. 294. Hylaeus ja Folos oli kahden Kentaurin nimiä. --
Kreetalais-peikko oli hirveä härkä, minkä Herkules ei tappanut, kuten
Vergilius otaksuu, vaan toi elävänä kuningas Eurystheylle.

V. 296. Tuonen vahti = Kerberus, jonka Herkules ryösti Manalasta ja toi
maanpinnalle.

V. 298. "Näky mikään", minkä Herkules näki Manalassa.

V. 322. Nimi "Latium" johtuu lat. sanasta lateo = olla peitossa,
lymyillä.

V. 343. "Luperkalin", nim. luolan. Nimi Luperkal, -- jonka arvellaan
johtuvan lat. sanoista lupus = susi ja arceo = estää ja joka siis
merkitsisi "susien estäjää". -- oli metsän jumalan ja karjan suojelian
Panin lisänimi, samoin kuin hän myös nimitettiin Lykaiolaiseksi erään
Arkadian vuoren Lykaion mukaan (kreikk. sana "lykos" merkitsee sutta).

V. 345. "Argileton" (= Argon kuoleman) lehto sai nimensä erään
argivolaisen Argosen murhasta siellä siitä syystä, kun Evanderin
alamaiset varoivat tään väjyvän Evanderin henkeä.

V. 346. Evander todisti viattomuuttansa Argon kuolemaan.

V. 347. Tarpeijo oli vuoren jyrkänteen nimenä, mistä kuolemaan tuomitut
pahantekijät syöstiin alas.

V. 354. Kilpeä puistellen, tärisyttäen luultiin Juppiterin saavan
ukonilman aikaan.

V. 358. Janikulon mäelle oli Evanderin linna rakennettuna, josta sitten
Rooma levisi muille (6) kummuille.

V. 361. "Karinoiksi" kutsuttiin Rooman komehinta kaupunginosaa.

V. 383. Nereon tytär, merenneito Thetis pyysi ja sai Vulkanolta aseita
pojallensa Akhilleelle.

V. 384. Tithonon puoliso Aurora sai myös Vulkanolta aseet Memnon
pojallensa (Aen. I, 489).

V. 479. Agyllan kaupungin perustajat olivat Pelasgeja, mutta tulivat
siitä karkoitetuksi, kun Lydialaiset siirtolaisina kuninkaansa
Tyrrhenon johdolla sinne saapuivat. Siitä lähtein sai kaupunki
nimekseen Caere.

V. 533. "Mua kutsuvi taivas!" nim. sotaan.

V. 553. "Helokynsistä" s.o. kullatuista kynsistä "kiiltäin."

V. 626. "Siin'" nim. kilvessä olivat Roomalaisten tulevaiset kohtalot
kuvaeltuna.

V. 631. "Pari poikaa", nim. Romulus ja Remus.

V. 635. Kun Roomassa oli naisista puute, panivat he toimeen
kansanjuhlan (cirkusleikit), johon kutsuivat Sabinolaisia vieraiksi.
Juhlan parhaillaan ollessa, karkasivat Roomalaiset silloin pahaa
aavistamattomien, aseettomien Sabinolaisten päälle ja ryöstivät heidän
naisensa. Tästä syntynyt sota päättyi siten, että osa Sabinolaisia
yhdessä kuninkaansa Tltus Tation kera muutti Roomaan asumaan.

V. 642. Alba-Longalainen Mettus Fuffetius, Roomalaisten liittolainen,
oli tehnyt salaliiton Rooman vihollisten kera ja meni tappelun aikana
vihollisten puolelle.

V. 646. Porsenna, Etrurian kuningas, koki sodalla pakottaa Roomaa
ottamaan taasen kuninkaaksensa Tarkvinius Superbon (= "Ylpeän"), jonka
Roomalaiset olivat ajaneet pois hänen väkivaltaisuutensa tähden.

V. 650. Kun kerran, piirityksen aikana, Roomalaiset täytyivät,
hyökkäyksen tehtyänsä, paeta ja Etrurialaiset heitä ahdistivat jo ihan
kintereillään, pelastuivat he vain siten, että Horatius Kokles kääntyi
sillalla yksin taistelemaan vihollisia vastaan ja taisteli niin kauan
kunis Roomalaiset ehtivät purkaa sillan hänen takanansa, jonka jälkeen
hän hyppäsi Tiberin virtaan ja ui omiensa luo. -- Kleelia, joka yhdessä
muiden roomalaisneitojen kera oli Porsennan panttivankina, pakeni ja ui
Tiberin yli Roomaan: Roomalaiset lähettivät hänet Porsennalle takaisin,
mutta Porsenna lahjoitti kunnioituksesta hänelle vapauden.

V. 652. Manlion, kun oli Tarpeijon linnaa vartioimassa, saattoi
ankkojen kaakatus havaitsemaan, että Gallit yrittivät yöllä päästä
linnaan, jolloin hän ajoi heidät takaisin.

V. 663. Saliot oli Marsin ja Luperkot Panin pappeja.

V. 664. "Taivolta puonnehet kilvet", joita oli 12, olivat Salioin
vartioittavina.

V. 668. Katilina, eräs roomal. senaattori, oli v. 63 e.Kr. koettanut
saada Roomassa kapinan aikaan ja siten anastaa itselleen vallan.

V. 670. Kato oli tapainsa puhtaudesta ja yksinkertaisesta elämästään ja
hehkuvasta isänmaanrakkaudestaan kuuluisa Roomalainen.

V. 675. Tästä värssystä alkaen kuvailee Vergilius Aktion tappelua
v. 31 e.Kr., jossa Augustus voitti vallasta hänen kera kilpailevan
Antonion sekä tään liittolaisen ja rakastetun Kleopatran, Egyptin
kuningattaren. Sen tappelun jälkeen, missä Augustus voitti varsinkin
taitavan meripäällikkönsä Agrippan neuvoilla, sai Augustus rajattoman
vallan Rooman tasavallassa. Agrippa sai, ansiojensa palkinnoksi, kantaa
laivankeuloja kuvaavilla koristuksilla kaunistettua kruunua (korona
rostrata'a).

V. 692. Cykladat ovat saaria Egean meressä.

V. 696. "Valtiatar", nim. kuninkaatar Kleopatra.

V. 697. Aktion tappelun jälkeen, välttääkseen vankeutta Roomassa, antoi
Kleopatra pari kyytä purra rintaansa.

V. 698. Anubis oli egyptiläinen epäjumala, jolla luultiin olleen koiran
pään, mutta ihmisen ruumiin.

V. 712. Koko viitalla liehuttaen, ikäänkuin peittääkseen lapsiansa sen
suojaan.

V. 725. Lelegat oli eräs pelasgilainen heimo Kreikassa ja
Vähä-Aasiassa. -- Karat = Kaarialaiset Vähästä-Aasiasta. -- Geloonit
olivat kotoisin Ukrainista Dnieperin rannoilta. --

V. 727. Morinit asuivat Belgiassa.

V. 728. Dahaet olivat eräs skythialainen kansa Kaspian meren rannoilta.
-- "Juonekas sillalle", s.o. ylen tulviva virta Araxes Armeniassa.



YHDEKSÄS LAULU.

Sodan alku.


Ainehisto.

Aeneaan poissa ollessa lähettää Juno Irin yllyttämään Turnoa sotaan
Troijalaisia vastaan, jota kehotusta Turnus oitis noudattaa (1-32). --
Kun Troijalaiset, Aeneaan käskyn mukaan, olivat vetäyneet muurien
suojaan, päättää Turnus polttaa heidän laivastonsa (33-76). --
Berekyntia muuttaa, Juppiterin luvalla, laivat yhtä moneksi meren
immeksi (77-122). -- Turnus rohkaisee tästä ihmeestä hämmästyneitä
Rutuloita, näyttäen, että laivojen poiston kautta on jumalatar tehnyt
Teukrojen paon mahdottomaksi. -- Teukrot saarretaan (123-175). --
Nuorukaiset Nisus ja Euryalus, havaittuaan että eräällä suunnalla
vihollisten leirissä olivat nuotiot kyyntyneet, tarjoutuvat Teukrojen
päälliköille lähtemään airueina Aeneaan luo; tarjous otetaan ilolla
vastaan ja suurien lupausten ja hartaiden toivotusten seuraamina he
lähtevät matkaan (176-313). -- Telotettuaan vihollisleiristä monta
nukkunutta Rutuloa, pääsevät he jo metsään, mutta, kohdattuaan
vihollis-parven ja jouduttuaan ilmi Euryalon saaliiksi saadun kypärän
välähyksen kautta, joutuvat siellä perikatoon (314-449). -- Rutulot,
aamulla vahinkonsa havaittuaan, pistävät Nison ja Euryalon päät
keihästen neniin sekä kuljettavat niitä Teukrojen näkyvissä; Euryalon
äidin murhe (450-502). -- Tappelu alkaa; Rutuloin taistelu kilpien
katos'alla; tornin kaatuminen (503-589). -- Askanius ampuu
tyhmänylpeän, kerskuvan Remusen, mutta saapi Apollolta käskyn,
jättämään sota miesten työksi (590-663). -- Jättiläiset Pandarus ja
Bitias aukasevat portin, surmaavat monta siihen ryntäävätä vihollista,
mutta saavat surmansa Turnuksen kädestä, joka päällepäätteeksi, porttia
suljettaessa, tulee erhetyksestä teljetyksi kaupunkiin (664-759). --
Sitten kuin Turnus oli pannut suuren verisaunan kaupungissa toimeen,
täytyy hänen, ylivoiman ahdistamana, vähitellen perääntyä virralle
päin, johon hän vihdoin hyppää ja uipi väkensä luokse (760-818).


_Turnus; Nisus ja Euryalus; Pandarus ja Bitias_.

    Vaan sill'aikaa kuin nämät toimitetaan salomailla,
    taivahalt' Iriksen lähettääpi Saturnia Juno
    rohkean Turnon luo. Ukon Pilumnon lehokkaassa
    lyylimä-laaksossa silloin istumahan osui Turnus.
    Hällepä on rusosuin nimennyt Thaumantias näitä:                  5
    "Turnus, toivovallen mitä ei jumaloist' olis kenkään
    sallia rohjennut, sen myöns sull' onnekas hetki.
    Aeneas toverit, sotaleirin ja laivaston jättäin,
    läksi Evandron valtiohon ja Palation maille,
    kaupunkeihinkin Korython etimmäisihin pyrkein                   10
    lydialais-maamoukkia läks kivottaan sotaleikkiin.
    Miks hidastat? Johan on hevot, vaunutki hankkia aika!
    Pois koko vitkailus! Mene, lyö sekasortohon joukot!"
    Virkki ja taivaallen pyräht lentohon laukuvin siivin,
    lennolla leimahuttain ison kaaren pilvien alle.                 15
    Nuoripa mies hänet tuns sekä tähtiin päin käden kumman
    nostaen lausehillaan täten seuraa erkanevaista:
    "Iris, taivasten sulo, ken sinut pilvistä mulle
    maallen laittanut on? Mist' tää niin hohtava loiste
    äkkiä nous? Avauntuvan näen minä keskeltä taivaan,              20
    taivolla tähtiä näen samovan. Moist' ennettä seuraan,
    kenp' oliskaan sodan vaatija!" -- Näin nimeten joen luokse
    astaht ja ammentaen sen kalvosta vettä hän paljon
    pyyntöjä laitteli ilmoihin, jumaloill' lupaellen.
       Vaan jopa läks avonaisille kentillen koko joukko,            25
    kirjavilt' tankeiltaan, hevosilta ja kullalta kiiltäin.
    Messapus etujoukkoja joht, jälimmäisiä taasen
    Tyrrheuksen pojat, vaan väen keskustaa komens Turnus,
    keikkuellen asehiss', yleten väestään koko päältään:
    nää samos aivan kuin tyvenest' ylenee syvä Ganges               30
    seitsemäst' tyynestä lähteestään tahi kuin vetäyntyy
    aimosa Niil takasin ketomailta ja uumahans siirtyy.
    Tällöin äkkiä tupruavan kuni tuhkasen pilven
    Teukrot huomaavat ketomailla ja nousevan kalveen.
    Tornilta vastaiselt' esimmäisenä huutavi Kaikus:                35
    "Miehet, ohoi! Mikä parvi se synkkänä pilvenä vyöryy?
    Aseihin heti! Tuokate keihäät! Muurille nouskaat!
    Saapumass' on vihamies!" -- Ryminällä siks suurella porttein
    taakse Dardanidat vetäyntyen täyttävät muurit.
    Näinp' eroten asekuntoinen oli käskenyt heille                  40
    Aeneas: sill'aikaa jos joku sattuis vaara,
    ett'eivät sotarintoa laittais, kentälle lähtis, --
    leirissä oisivat vaan hakien varustuksien suojaa.
    Siis ehk' kamppailuun viha, kunnia yllytti käymään,
    kuitenki sulkevat porttinsa kiinni ja täyttävät käskyt,         45
    tornien suojuksess', asehiss' odottain vihollista.
       Turnus kun kiireissään hitahan oli jättänyt joukon,
    kahdenkymmenen ratsastajan kera oottelematta
    linnalle sai: tään Thraakian valkois pilkukas ratsu
    toi sekä kultaista kypärääns koristelj puna töyhtö.             50
    "Ken kerallain vihollist' esimmäisn' on vainossa, miehet?
    Hei!" -- nimeää sekä sylkyttäen syöks ilmahan keihään
    tappelun alkeeksi kupeellen ja kentälle kiitää.
    Huudolla vastaavat toverins sekä julmasti ärjyin
    seuraavat, imehdellen Teukrojen arkoa mieltä,                   55
    ett'eivät kedon tanterellen eik' taistohon miehet
    käy, vaan leirissä piilevät. Kiivahast' täältä ja sieltä
    ratsain aukkoa etsiskelee se ja muuria tutkii.
    Niinkuin lampaitten navettaa susi nuuskivi täyttä,
    kun ulisee ometan luon', nähtyähän satehet ja                   60
    myrskyissäät, sydän yöll', -- emäns luona mut määkivät vuonat
    suojassa; vimmoissaan tää julmana, hurjana telmii
    vastoin varjelluita, kun pitkällinen nälän tuska
    kiihtyy äkkiähän, kun tään janoaa kita verta:
    näinpähän Turnollakin viha syttyy, leiriä, linnaa               65
    tutkiessaan, juur näin ytimensäkin harmista kiihtyy,
    arvelless' sisähän miten pääsis ja millinen keino
    teljetyt Teukrot sais alangolle ja kentälle saattais.
    Laivaston, mikä leirin vieressä kätkössä piili,
    vallilla piiritetyn sekä virrankin syvängöillä,                 70
    kimppuhun käy, tovereitaan karskeja käskien polttoon:
    tuimana leimuavan kätehen sitt' ottavi soihdun.
    Toimehen käyvät: Turnon läsn'olo kiihdytti heitä;
    turmiosoihduin siis koko nuoriso nyt varustautuu.
    Nuotiot raastetahan: valoaan pikimäist' tulisoitto              75
    luo, tulen tupruttaiss' sysikkään tuhan tähtiä kohti.
       Haltia ken, sano oi Runotar, niin hirveän roihun
    poistaa voi? Ken niin ison loimon laivoilt' estää?
    Vanha jo on tapaus, mut aina sen kertovi maine.
    Silloin kuin frygilaisella Idan vuorella laittoi                80
    laivoja Aeneas, käetess' samota ulapalle,
    kerrotahan Berekyntia-äidin Juppiterille
    suurelle nää sanat lausunehen: "Suo, poikani, mulle
    armahall' äidilles anomuksens, kun valtahan pääsit!
    Mull' oli mäntyinen salo, ainiahan rakastettu;                  85
    metsä se linnan huipulla olj ja mun lyylimäpaikka,
    vaahtera rankoiltaan sekä tummilta kuusilta synkkä:
    dardanolaiselle nää urollen, kun laivoja puuttui,
    mielesti soin, mut nyt levotont' iso huol murehuttaa.
    Pelkoni poista ja tään suo pyytävän äitisi voivan,              90
    ettei tuulispää hajalleen sais näit' eli myrsky.
    Onneksi olkohon noill', ett' töyryillämme ne tehtiin!"
    Hällepä vastaa poika, mi maailman tähtiä kiertää:
    "Oi mitä pyydätkään, emo? Tai mitäs etsit sä noilla?
    Voisiko kuolevien käsin laittamill' laivoill' antaa             95
    ainainen olemus? Epävarmoja vaaroja voisko
    turvassa Aeneas tuta? Moinen kell' ois jumaloista
    myönnetty valta? Mut kun pysyneet ovat loppuhun, joskus
    tultua ausonilais-satamiin, mikä tuulilta säilyi,
    päällikön Dardanojen mikä toi Laurentojen seutuun,             100
    hahmon turmehuvan otan niiltä ja nää meren laajan
    teen jumalattariks, että ne niin kuni Nereon Doto-
    tai Galatea-imp' aaltoa vaahtoavaa povin halkois."
    Näin nimes, vannoen sen stygiläisen veljensä virran
    kuin myös pihkasta loimottavain, syväkuilujen rantain          105
    kautta ja vannomallaan vapisuttaa kaiken Olympon.
       Päivä se sallittu nyt lähestyi, jopa ehtivät Onnen
    määräämät ajat, jolloin äitiä Turnuksen vääryys
    muistutti estämähän vihityist' aluksistansa liekin.
    Tällöin kummallinen näkimet valo häikäs ja nähtiin             110
    koitosta liihottavan yli taivaan penkerepilven
    Idan kuoroineen; sitt' aivan hirveä ääni
    taivolta raikuen Teukroin kuin Rutuloin väen huumas.
    "Teukrot, älkäätten varustaiko mun laivoja puoltaan,
    älkäätten sotahan ruvetko; meren ennenpä polttaa               115
    kuin pyhät puut voi Turnus! Olkaatten vapahat ja
    muuttukaten meren neidoiks!" Näin emo käski ja kaikki
    katkasevat nopeaan alukset sitehens satamassa:
    nuo delfinien laill' upottain kokat laimingin pohjaan,
    kätkeyvät sekä niin moneks muuttuvat -- ihmekäs kumma --       120
    hahmoks impyehen, kuin mont' oli vaskista keulaa
    rannalla seisonut ennen ja kiitävät täst urannolle.
        Mieli täst' äimistyi Rutulein, Messapuski itse
    säikähti korskuissa hevosten sekä vuo Tiberinki
    seisahtuu, käheäst kohaten palajaa ulapalta.                   125
    Mut ei rohkeamielisen Turnon lannistu uljuus;
    mieliä hän kivottaa vain sen uhemmin, toruenki:
    "Teukroja uhkaa nää imehet; näin Juppiter itse
    ainoan turvansa luovutti heilt'; ei keihoja, tulta
    tarvinneet Rutuloin! Näin on meri suljettu heiltä              130
    eik' paon toivoakaan oo; maailmast' osa toinen
    teljetty on, vaan maa käsissämm'; asehiss' italoisten
    kansain niin monet on tuhannet! Ei haltia-enteet,
    joist' Frygiläiset niin kehuvat mua kauhista yhtään!
    Kyllin on onnellen, Venukselleki suotu, ett' Teukrot           135
    pääsivät Ausonian elomaille. On mullakin arvat
    vastahiset, -- hävittää rikoksellista kansoa miekoin,
    ryöstetyn puolison vuoks; ei koske Atridoja yksin
    tuo suru eik' sotahan vain Spartalla oikeutt' ollut.
    -- Onhan mut kerranki hukkua kyllin? -- Kyll' olis ollut       140
    entinen synti, ett' inhonut ois sydämens koko naisten
    heimoakin. Tään vallin ja estetten ojanmoisten
    luottamus rohkaisee, vähän kuolosta suojelemalla,
    Teukroja viel. Mut eivätkös varustuksien Troijan,
    Neptunon käsin tehtyjen, liekkihin sortuvan nähneet?           145
    Teistä ken, maan valiot, siis lähtee muureja kangin
    murtamahan sekä mun kera pelkurileirihin hyökkää?
    Vulkanon tamineit' en kaipaa eik' tuhat laivaa
    tarvita Teukroja vasten. He liittohons saakohot vaikka
    kaiken Etrurian! Ei pimeytt' eik' Palladionkaan                150
    varkautt' arkaa, linnan vartioston telotusta
    tarvitse peljätä; emm' uvehen pimiään lymy vatsaan;
    päivällä, julkisest on paras saartaa liekillä muurit.
    Teenpä mä etteivät Danaoin ja Pelasgien kanssa
    luulisi taistelevans, joit' ehkäsi kymmenen vuotta             155
    Hektor! Te siis nyt, kuin osa parhain päiväst' on mennyt,
    iltaisin ilomiell', asiat hyvin tehtyä, miehet,
    ruumista holhoilkaat sekä taistohon valmihit olkaat!"
       Portteja vahtimahan yövartiollaan tämän jälkeen
    Messapoll' uskotahan sekä muureja liekillä saartaan.           160
    Neljäpätoist' Rutuloin asemiestä nyt muurien vahtiin
    arvotahan, kutakin joist' taas sata urhoa nuorta,
    purppuratöyhtöiltään sekä kullasta loistaen, seuraa.
    Vuorottain, eroten, nämät vahti ja nurmella loikoin
    viiniä appoivat vask'maljoja kallistamalla.                    165
    Nuotion leimutess', yön näin vartiajoukk' unetonna
    leikissä viettääpi.
    Muurilta katselevat tätä Teukrot, kun varustustaan
    miehittävät: varovasti he joutuun portteja sitten
    tutkivat, keskenähän varustuksia sillottavat ja                170
    korjaavat tamineita. Mnestheus ja tuima Serestus
    kiirehtivät, jotk' Aeneas isä hetkenä vaaran
    miesten johtajiks ynn' asiain esimiehiksi määräs.
       Pitkin muureja nyt koko joukko, ens vaarasta arpoin,
    vahtivi vuorottain, mitä kunkin vahdittavan' on.               175
    Porttia vahtaamass' on Nisus, Hyrtakon poika,
    taisteluss' urhein; tään nopeain vasamain sekä peisten
    taitavan Aeneaall' oli laittanut metsän-imp' Ida;
    kumppaninaan oli Euryalus, jota ei somemp' ollut
    Aeneadaist' ykskään, asekkaist' ei Dardanidaista;              180
    nuoruuden kevät niin verevytti sen kasvoja vielä.
    Toistensa ystävin' olj he ja yhdessä riensivät taistoon,
    yhdessä silloinkin molemmat oli vahtina porttein.
       Nisus ääns: "Jumalatkos juohtavat tään halun mieleen,
    Euryalus, vai kiihkonsakos jumalaks joka ainoon                185
    muuttuvi? Nyt sotahan tahi rohkenemaan isonmoista
    mieleni innostuu, lepohon eik' tyynehen tyydy.
    Näetkö sä kuin Rutulot ovat tulleet huolettomiksi?
    Nuotiot tuikkelevat himeäst: unehen he ja viinaan
    vaipuivat sekä laajalti seutu on hiljaan. Kuules               190
    arveluain ja mun nyt kohoaa mikä mielessä miete:
    Aeneaan haentaan isät kaikki ja kansakin vaatii
    miehiä laittamahan, jotk' veisivät tarkkahan tiedon.
    Jos mitä pyydän he sull' lupajais (-- sill' on teon maine
    kylliksi mull' --), aliten mäen tuon minä voivani luulen       195
    löyteä tien Pallanteon linnoituksia kohti."
    Hämmähti Euryalus, ison kunnian kiihkosta syttyin,
    sitt' toverilleen näin puhelee heti haltiokkaalle:
    "Kartteletkos urotöittesi sie toveriks mua, Nisus?
    Vai sua vaaroihin täänmoisihin laskisin yksin!                 200
    Ei mua niin sodantaitava kasvatellunna Ofeltes
    taattoni, korjattuaan minut argivolaisien kauhuin,
    Troijanki vaivojen keskeltä; enk' ole kestänyt kaikki,
    Aeneast' uromielt' enk' seurannut kovass' onness'?
    On ylenkatsomahan elon tässäkin rohkeutt', ett' tuon           205
    kunnian kaihoamas elollaan hyvin ostavan luulis!"
    Nisuspa näihin: "En mitenkään pelännyt sinust' tuota;
    väärin se ois! Ei! Niin tosin kuin mua Juppiter suuri
    voittoon auttakohon tahi ken hyvähän tätä silmin
    suosivin katsoo! Vaan kuten moisess' on vaarassa usein,        210
    jos joku haltia tai osumus mua kommelukseen veis,
    jäämähän soisin sun: ikäs on elohon sopivampi.
    Oispa ken, laahattuaan minut tappelust' tai rahall' ostain,
    maahan mun kätkisi; tai jos tuon tavan kieltäsi Onni,
    peijaiset tekis pois-olevalle ja kaunistas haudan.             215
    Enk' emolles sois ollani niin syvän, haikean murheen
    syynä, ku ainoastaan sua niin useoist' emoloista
    seurata rohkes, huolimataan majast' oivan Acesteen."
    Vaan tämä: "Turhaan sie sepität nyt vain verukkeita,
    sill' ei horjuillen minun mieleni asjasta luovu.               220
    Lähtään vaan!" -- nimeää. Heti vahteja nostatti. Nuopa
    astuvat vuoroonsa sijahan; vaht'paikkansa jättäin
    hän kera Nison jo lähtee etsimähän kuningasta.
       Kaikkia murheitaan nyt muut elokkaat unellansa
    mailla jo viihdyttivät sekä rintansa unhotti vaivan:           225
    Teukroin päälliköt mut etevimmät ja miehistö uljas
    valtion tärkeimmist' asioist' oli neuvottelussa,
    mik' olis tehtävä, ken sanan Aeneakselle veisi.
    Seisovat keihäihin nojaten sekä kilpiä kantain
    keskellä leirityksen avomaata, kun Nisus ja myöski             230
    Euryalus anovat esillen heti laskettavaksi;
    häiriön kannattavan asiansa. Ensin Julus
    kiirehtiväiset kohtas ja Nisuksen lausua käski.
    Hyrtakon poika nyt näin nimes: "Kuulkaat suosivin mielin,
    älkäätkä, mitä kerromme, punnitko vuottemme jälkeen,           235
    Aeneadat! Rutulot, unehen sekä viinihin voipuin,
    vaikenivat, sopivan kuin kepposeks keksimme paikan,
    miss' merenpuolisen portin luona tie hajauntuu;
    sielläpä tupruavat sysisauhua nuotiot kyynneet
    tähtihin. Jos, koettaaksemme onnea, sallitte mennä             240
    Aeneaan hakuhun Pallanteon linnahan meitä,
    kanss' erän tään näetten koht' aimoisan verilöylyn
    jälkehen saapuvamm'. Ei petä meit' tie kulkiessamme;
    sill' erälaaksojen notkossa metsästys-kulullamme
    näimm' esikaupungin sekä tunnemme kaiken jo virran."           245
    Täss' ijältään ijäkäs sekä vuosilta vanha Aletes:
    "Oi isänmaan jumalat, yhä joiden vallass' on Troija,
    ettepä kauttaaltaan suo Teukrojen joutua hukkaan,
    kun tätä mieltä ja tuot' uroutta jo nuorille soitte!"
    Näin nimeten halajaa sekä kumpaisen kätehen sitt'              250
    otti ja, kyynelten näölleen heruessa, hän virkki:
    "Miehet, minkäpä palkinnon teill' ansion jälkeen
    antaa voisimmekaan urotöistänne? Muist' ihanimman
    teille jo soi jumalat avussanne; mut varmahan myöskin
    palkitsee hyvä Aeneas sekä nuor ijältänsä                      255
    Askanius, joka ei tätä ansiot' unhota koskaan!"
    "Teille mä, joll' isän on palauksessa ainoa turva",
    jatkaa Askanius, "nimess' suurten Penaatien, Nisus,
    Assarakon, Larin, iki-Vestanki temppelin kautta
    vannon: min verran on onnea taikkapa toivoa mulla,             260
    uskon ma huostaanne, takasin isä vain hakekaatte,
    että mä taas hänet näen, hänen saarnata vaurion minkään.
    Maljaa kaks ihan hopeista sekä korkokuvaista
    annan, jotk' isän' otti, Arisban voitettuansa,
    kolmijalan parin myös ja talenttia kultasta kaksi,             265
    muinaismaljan, sidonilainen min lahjotti Dido.
    Vaan jos Italian osus valtikan voittaen saamaan
    taattoni halttuunsa sekä heittäis saalihist' arpaa:
    näitkö sä millinen olj hepo Turnon ja mill' asehilla
    kullasta hohdellen kulk? Kilven ja purppuratöyhtöt             270
    nuo osaksen' otan juuri, jo nyt sun lahjasi, Nisus.
    Kahdesti kuus sitä paits isä kaunisten äitien antaa
    henkejä, vankejakin sekä näiden kaikk' asehetki;
    tuohon, mit' on kuninkaalla Latinolla maata, mä liitän.
    Vaan sinut, jonk' elämää ikän' noudattaa lähemmältä,           275
    sun minä, oi jalo poika, jo kaikesta mun sydämestän'
    ystäväksein otan, kaikkien kohtalojen' osaveikoks.
    En sua paits mitäkään mun valtani arvoa nauti,
    enk' sodast', taistosta päätä, mut ain' sinuhun enin uskon
    töiss' sekä keskusteluiss'." Hänellen näin lausuvi vastaan     280
    Euryalus: "Mua päiv' ei ykskään vois urotöihin
    löytää innottomaks; sen vain sanon: myöntäköhön tai
    vastahan käyköhön Onni! Mut kaikkia lahjojas ennen
    yht' tätä vain anon: on Priamon ikiheimosta mulla
    äiti, jot' ei kova-onnista lähtemäst' estänyt kanssain         285
    Ilion maa eik' myös kuninkaankan' Acesteksen linna.
    Vaarasta tietämätönnä täst' tään minä jäähyvästittä
    heitän jälkeeni; sill' yö todistaa sen ja myöski
    sun kätes, etten voi emon itkua kesteä. Vaan sä
    lohduttaos surevaa, sitä pyydän, ja jäänyttä korjaa!           290
    Tään sinust' toivon mun suo kera viedä; sitt' ilosemmin
    kaikkihin vaaroihin menen!" Täst' Teukroin sydän heltyi,
    kyyneltä vuodattamaan, erittäinkin kelvon Julon;
    Sill' isäns rakkauden ajatus hänen liikutti mieltään.
    Sitten näin nimeää:                                            295
    "Kaikki, mit' oiv' yrityksesi ansaitsee, lupajan sull'.
    Äitiksein hänet teen; nimi vainen hältä Kreusan
    puuttuva on ja sun moiseks saannista suodahan hälle
    ei vähä kunnia. Seuratkoon mikä kohtalo hyvään
    työtäsi, -- vannon pääni ja sen, mink' kautt' isän' ennen      300
    vannoi: sulle ne, mitk' lupasin asiain menestyissä,
    nuo samat jää emolles, suvulleski, jos kuolisit heiltä!"
    Itkien näin nimeää sekä riist' olaltaan heti miekan
    kultaellun, mink' ihmehen laill' oli tehnyt Lykaon,
    Gnosi, ja sen somahan kätk norsunluisehen huotraan.            305
    Mnestheo Nisoll' leijonan pörheäkarvasen taljan
    suo, mut vankka Aletes tään kera raut'lakin vaihtaa.
       Lähtevät koht' asehissaan; näitä, kun läksivät, kaikki
    ukkojen, miesten ynn' ylimysten saattavi joukko
    portille toivehillaan. Nyt myös ihanainen Julus                310
    kuntoa miehellist' osottain sekä huolt' yli vuotten,
    saatettavaks isälleen heill' uskoi paljon, mut tuulet
    kaikki ne haihduttavat kuni sauhun pilvihin hukkaan.
       Lähtien kaivoksien yli käyvät ja yön pimeässä
    saapuvat leirihin nää vihollisten, ens usealle                 315
    surmaksi koituen. Nurmelle siell' unehen sekä viiniin
    nukkunehiks näkevät sekä rannalla pystyssä vaunut,
    miesten uinoavan ratasten, asetten sekä ohjain,
    viininki lekkerien pariss'! Ens nimes Hyrtakon poika:
    "Euryalus, rohetaanpa nyt! Käydäänpäs käsin asjaan.            320
    Täss' on tie! Sinä, ett' takoamm' ei vois joku nostaa
    kättänsä turmaksemme, nyt vahdi ja tirkistä tarkkaan!
    Tässä ma aukkoa teen sekä raivaan tien avaraksi!"
    Näin nimeten hän hillitsi äänens ja miekkoineen käi
    Rhamnekseen kopeaan koht'; tää yleväll' aluksellaan            325
    loikoen korskaili povestaan syvimmäst' unissansa;
    arvolta tää kuningas olj ja Turnon tietäjä mieluin,
    vaan ei ennustuskykyns surmaans saattanut estää.
    Palveliaa kolm, jotk' oli nukkunehet asehissaan,
    tappaa, myöski Remon asekantajan luont' orittensa              330
    yllätetyn ajajan pään nuokkuvan lyöpi hän miekoin.
    Sitt' erittää pään herrankin sekä jättävi ruumiin
    sätkelemään verissään. Tään tummaa hurmetta huuruu
    niin alunen kuten maakin. Myös Lamyron sekä Lamon,
    nuorenki Serranon, joka holvaellut oli vallan                  335
    juur sinä yön', -- ehon muodoltansa ja paljohon viiniin
    untunehen: oi onnellinen, jos hän koko yön sen
    holvaellut olis herkeämätt' ihan aamuhun asti!
    Niinkuin lammasläävässä nälkänen leijona riehuu,
    kun sitä vaivaapi kova puute: se raastavi purren               340
    pehmyttä rintaa, kauhistunutt', ärähtähi verisuisna:
    moist' oli Euryalon telotustyö, näinpä hän kiihtyin
    raivoo, alhaisimman kun rahvahan keskessä surmaa
    Fadon, Herbeson, Rheton kuten myös Abarin muut
    aavistamatta, mut Rheton valvonehen sekä nähneen               345
    kaikki, kun arkana hän ison tynnyrin suojassa piili:
    kuitenkin sysäs tään kohotessa, hän miekkansa kaiken
    rintahan tään sekä sen hänen hurmehestaan purppuraisna
    pois vetäs: henkensä heittää hän veren kanss' ylenantain
    kuollessa viiniä; tuo salamurhaa kiivahast jatkaa.             350
    Messapon tovereittenki luokse jo sai, näki jossa
    nuotiot tuikkelevan tukalasti ja lieatut ratsut
    rauhassa laidunta käyvän, kun lyhyeen täten Nisus,
    -- sillä jo lii'oin tään tapon kiihkossa viettyvän huomaa
    "Laatkaamme!" -- nimeää. "Meill' uhkaava valo koittaa.         355
    Kyllin jo rankaisimm'; auk tie vihollisten on kautta."
    Urhojen kauttaaltaan hopeaistamineita he paljon
    jättävät, maljoja, mattojakin, kudelmalt' ihanoita.
    Euryalus Rhamneen silat, kultaishelmisen vyönki
    otti, min ennen olj rikas tlburilais-Remulolle                 360
    Caedikus lahjoittanut, kun pois olevan kera yhtyi
    liittohon. Kuollen tuo sen kannettavaks pojalleen soi,
    mut tään kuoltua sen Rutulot sotasaalihiks saivat;
    turhaan nuot anast tää, ylevill' orillensa ne kiintäin.
    Messapon komean kypäränkin, töyhtöltä kauniin                  365
    päähänsä laski. Sitt' erjeten leiristä pääsevät turvaan.
       Vaan sill' aikaa ratsastajain etujoukko Latinon
    linnasta kulki, kun muu osa leirissään odott' aikaa,
    vastaust' Turnollen takasin kulettain kuninkaalta,
    kolm'satanen sotamiestä ja näitten johtaja Volski.            370
    Nää jopa sai lähemmäks varustuksia astuen leiriin,
    tiell' etähällä kun Euryalon vasempaan pujahtaivan
    huomaavat; kypäräns yön hälvenevän hämärässä
    pettää unhottaneen, välähtäin sätehistä. Se turhaan
    ei näky mennytkään, mut jo joukosta huutavi Volski:            375
    "Miehet seis! Miks kuljetten? Asehissa ket' ootte?
    Minnekkä matkanne on?" Häll' ei tule vastaust' yhtään,
    vaan salohon pakohon pyritään, yön etsien turvaa.
    Tietyillen urillen ritarit siks kääntyvät vastaan
    sieltä ja täältä ja sulkevat vahdeillaan ulospääsyn.           380
    Metsä olj, pensahistaan sekä tammista laaja ja synkkä,
    min tiheät kutiskot jokapaikassa täytti ja missä
    kaitainen ura joht palasten epäselvien kesken.
    Euruyalust' erämaan pimennot sekä raskahat saaliit
    estävät, arkuuskin hänt' eksytti oikealt' tieltä.              385
    Nisus jo pääs, vihamiehet jo, mieletön, olj sivunnunna,
    albalaisetki seudut, mitk' nimens myöhemmin saivat
    Albasta; nyt kuninkaan ne Latinon olj karjojen maina.
    Kun pysähtyi sekä pois olevaa toveriins' haki turhaan:
    "Euryalus, mihinkäs sinut seutuhun, onneton, heitin?           390
    Minnekkä lähden?" Taas koko eksyttävän salon tietä
    kulkevi hän sekanaista ja oijeti huomatut jäljet
    tutkivi taas palaten, vaeltain saloss' äänettömässä.
    Kapsetta kuuluvi vain hepojen sekä merkkejä miesten.
    Eik' kulunutkaan aikoa paljon, kun huuto jo kuului,            395
    kun näki Euryalon, johon nyt käsiks käi koko joukko,
    yön sekä paikan eksyttämään, äkinnäis metelistä
    häimertyneesen ja turhaa vastustust' yrittäivään.
    Min tekis? Kuinkapa tai asehilla mill' auttoa voisi
    ystävätään? Vai syöksyisk' itsekin miekkojen keskeen           400
    kuolemahan, soman kuoleman etsien haavojen kautta?
    Oieti voimakkain käsin sylkyttelee vasamaansa,
    katsellen ylös kuuhun ja näin nimeää rukoellen:
    "Auttaos, haltiatar, läsn'ollos nyt hädässämme,
    tähtien kaunistus, Lation salojenki sä turva;                  405
    jos isä Hyrtakus alttarilles jotakin mua ennen
    lyylinyt on, jos näit' its' oon lisännyt eräteiltä,
    templihis jos ripustin näit' tai panin pielihin pyhiin:
    parvea häiritä suo, kautt' ilmojen peitseni ohjaa!"
    Äänsi ja ponnistaen koko voimalla paiskasi keihään;            410
    keiho se lennellen yön halkaisee sumuloita,
    sattuvi Sulmonin selkähän takaapäin sekä siellä
    murtuvi, varsin särkynehin lävistäin sydämen tään.
    Syöksyvi hän verivirtaa purskuttaen sydämestään,
    jäähtyen, sätkellen erokamppailuss' ohimoitaan.                415
    Katselevat joka suunnalle. Tuo utalampana tästä
    toisen taas vasaman ihan korvansa juurelta paiskas.
    Kun hätiköivät, taas Tagus'en molempiin ohimoihin
    viuhahtain tuli keihäs ja aivoihin puhastuihin
    lämpöisnä takertui. Rajuaa tyly Volsk näkemättä                420
    keihään paiskelijaa, kera minkä hän vois käsin käydä.
    "Saatpahan sie verivirrallas edes maksoa mulle
    surman kumpasenkin!" -- nimeää sekä paljahin miekoin
    Euryalust' tavottaa. Mut nytkös vauhkona Nisus
    pelvosta parkaisee eik' kauempaa lymyhynsä                     425
    malttanut jäädä tai ison tuskans' kärsiä voinut:
    "Mie olen tehnyt sen, mua vastahan kääntöte miekan,
    oi Rutulot, koko vilppi on mun; ei rohjennut mitään
    tää eik' voinunna; vannon sen taivaan tähtien kautta;
    onnetont' ystävätään hän lii'aksi lempinyt vain on!"           430
    Tämmöistä nimes hän; mut voimalla syösty jo miekka
    tunkeutui läpi kyljen ja puhkasi valkosen rinnan.
    Suistuu Euryalus, jäseneit' ihanoita kun pitkin
    vuotavi hurme, kun hartehill' laskihe hervoton kaula:
    niinkuin purppura-kukkainen, min aatra jo nyhti,               435
    kuihtuen kuoleutuu tahi raukeepi unikukka,
    latvansa nuokuttain, sade kun sitä sattuvi painaan.
    Keskehen mut Nisus hypähtää sekä Volskia yhtä
    pyytävi olletikin, ain' Volskihin vain tähystääpi.
    Sen luo pakkauneet vihamiehet sieltä ja täältä                 440
    estävät hänt'. Tää ahdistaa yhä iskien säilin
    säihkyvin, sinnes kuin Rutulon sen parkuvan suuhun
    töytäs ja kuollessaan vihamieheltä katkasi hengen.
       Ystävän hengettömän yli kuoleman haavasta sitten
    suistuvi hän, näin vihdoin vaipuen tyynehen kuoloon.           445
    Miekkoiset molemmat! Jos voi mitäkään minun laulu,
    ei ikimuistostaan teit' aik' ole poistava koskaan,
    kunnekka Aeneaan suku vallitsee Kapitolin
    vahvoa vuorta ja kunnekka on Italoin isän valtaa!
       Voittanehet Rutulot anastettua riistan ja saaliin,          450
    kuollutta Volskia nyt valitellen leirihin veivät.
    Olj suru leirissäkin, kun kuolleheks löysivät Rhamneen
    niin monen muun ylimyksen surmansa saanehen kanssa,
    Serranon sekä Numan. Ruumisten, puoleksi kuollein
    miesten luo iso joukko nyt saapui, joss' vereksestä            455
    murhasta huurusi maa sekä vaahtosi virtana verta.
    Tuntevat saaleita omikseen, komean kypäränki
    Messapon, -- silat nuo niin suurella vaivalla saadut.
       Vaan jopa maillen taas ihanaa valoaan sirotellen
    nousee, Tithonin kultais-vuotehen jättäen, Koitar:             460
    päivän jo paistaissa, valollaan asiat kerittäissä
    Turnus kiihoittaa sotahan, asehissa jo itse,
    miehiä: itsekukin kokoaa vask'paitaset joukot
    taistohon, kiihottaen monenlaisin mainehin kostoon.
    Kiinnittävät myös (hirveä nähdä!) peitsien päihin              465
    Nison ja Euryalon päät; suurella huudolla noita
    sitte he seurasivat.
       Aeneadat urokkaat vasemmallen puolelle muurein
    järjestävät sotarinnan, sill' oikean suojeli virta;
    vahtien kaivannoit' avaroita he synkkinä seisoo                470
    tornien huipuill': liikutti heit' urosten ivatut päät,
    tunnetut liiankin, kun ne tiukkuvat mustoa visvaa.
    Kautt' aran kaupungin sill' aikaa siivekäs Maine
    kiitää kertomahan sekä Euryalon emon korviin
    ehtivi. Tuostapa koidon luist' eros äkkiä lämpö,               475
    sukkulat kirposivat käsistään kutomuksensa purkain.
    Kiitääpi katalainen ja oihkaten naisehikkaasti
    muureillen väen keskehen syöksyypi hajahapsin
    hurjana ens: ei miehiä tää eik' vaaroja eikä
    keihoja muista, täyttää mut valituksilla taivaan.              480
    "Täänk' sinust', Euryalus, näen vain? Vai sie minun myöhän
    vanhuuden tuki näin minut yksin jätteä taisit,
    julmuri! Eik' hätihin edes moisihin lähtenehelle
    jäähyvästiks katalaa emoaan puhutell' ole suotu!
    Oudolla maalla sa, voi, Lation verikoirien, lintuin            485
    saalihiks jäit virumaan! Sua en, emos, haudata saanut
    juhlallisest enk' sulkea silmäs enk' haavojas pestä,
    verhot' en vaatteella, mitä päivät ja yöt hätimmästi
    joudutin, naisekkait' asettain surujain kutomalla.
    Minnekä saan? Jäsenet mikä maa sekä silvotut raajat,           490
    runnotun ruumihin säilyttää? Tuonk', poikani, mulle
    itsestäs vain suot? Tätäkös merin, maisin ma etsin?
    Surmatkaat ma, jos säälitte yhtään, keihonne kaikki
    paiskatkaat minuhun, Rutulot, minut tappaen ensin,
    tai, jumalain isä valtias, armahda sie, sysätkös tää           495
    vainottu pää, vasamallasi paiskaten, Tuonelan maille:
    kosk'en muuten ma voi lopettaa katalaa elämääni!"
    Tuostapa itkustaan sydän heltyi, synkeä kuului
    kaikilta huokailus: lamauntuvat taistohon voimat,
    raueten ratk. Surun kiihottajan sen Idaeus ja Aktor            500
    Ilioneyn komennosta ja haikeast itkevän Julon
    tempoavat, käsillään hänet korjatakseen majahansa.
       Torvenpa hirmuinen torahdus remahtain etähältä
    raikuvi, seuraapi jota huuto, mist' taivaski kaikuu.
    Volskit ryntäävät rivittäin, katon kilvistä tehden,            505
    koettavat miehittää kanavoita ja muureja murtaa.
    Muut sisähän yrittää, tikapuillaan muurille nousten
    heikkona miss' sotarint' oli, miss' väen harvalukuisen
    keskestä paistavi päivyt. Kaikenmoisia Teukrot
    keihoja paiskovat noihin ja häätävät pois kovin nuijin         510
    suuressa taistelussaan opin saanehet linnoa puoltaan.
    Myöskin vierittävät ylen suuria paasia, jos ehk'
    murtaa takasivat katetun sotarinnan: mut kaikki
    koitokset kestävät nuo, ivaten tiheän katon alla.
    Eivätpä kestäkään, kun nyt ulospistävän louhen,                515
    hirmuisen ison Teukrot syöks, sitä vierreltyänsä:
    tää musertelj Rutuloit' avaralt', asehittenki peitteen
    murskasi. Eip' enähän Rutulot halunneet katos'alla
    taistella kauemmin, mut muurilta nakkausneuvoin
    pyytävät karkoittaa.                                           520
    Muualla päin näöltään kamalaisna Mezentius honkaa
    huiskutti etruskilaist', tult' tupruavaa lähetellen.
    Messapus, hepojen masennuttaja, poika Neptunon,
    muuria murtaapi, komentaa varustuksille portaat.
       Teit', oi Kalliope, anon, auttooten runoseppää,             525
    mitkäpä miekalla nyt telotukset ja kennelle Turnus
    surmaksi sai? Manalaank' urohista ken toisensa laittoi.
    Kanssani kertoelkaat sodan verrattomat tapaukset;
    sillä te muistatten, jumalattaret, voittekin muistaa!
       Korkea siltasa torni olj, laaja milt' olj näköpiiri,        530
    tärkeä paikaltaan; tätä kaikk' Italot koko voimin
    pyytävät valloittaa sekä kaikella voimalla syöstä;
    Teukrot puolustavat sitä louhein lohkarehilla,
    paiskoen peitsiäkin yhä akkunareijistä tihjäään.
    Ensiinnä nyt kytevän tulisoihdun viskasi Turnus,               535
    seinillen virittäin tulen; vahvasta tuulesta tuopa
    lautoihin leviää sekä kärventäen ovet jäytää.
    Säikähtyneet sisällään hätiköi sekä koettavat turhaan
    välttää onnettomuutta. Kun pakkauvat peräyntyin
    puolehen siihen, miss' ei palanut, niin painosta torni         540
    äkkiä syöks sekä räiskeellään jyrähdyttävi taivaan.
    Maahan paiskatahan puol'kuolleina, musertuissa
    hirveän joukon: nää vasamiins' lävistyivät ja noitten
    rintoja runteli hirret. Tuskinpa vainen Helenor
    kuin Lykus säilyivät, joist' olj ihan nuori Helenor.           545
    Meonilais-kuninkaalle Licymnia orjatar tään olj
    synnyttänyt salass'. Sitt' asehiss' evätyissä sen Troijaan
    laitti; häll' olj sapel kirkas ja puhdas, maineheton kilp.
    Tää kun Turnuksen tuhanten näki keskessä itsens,
    rintaman täällä ja tuolla Latinoja vahtoamassa,                550
    kuin peto, metsästäjäin tiheän rivin piirittäessä,
    peitsiä vastahan raivoelee sekä, surmansa tieten,
    ryntävi ynn', yli keihästen hypäten, samoaapi:
    nuoripa mieskin näin vihollisten keskehen hyökkää
    kuollakseen, miss' astalojen tihein oli parvi.                 555
    Paljoa sukkelamp' olj jalaltaan Lykus; tää vihollisten
    keihästen valitsen paeten pyrk vallille, koettain
    yllättää kädellään toveritten tarttua käteen.
    Takaa tuot' ajaen vasamoins, näin ärjyvi Turnus
    saavuttaessa häll': "Luulitko, houkkio, voivasi meidän         560
    karttaa sie käsiämme?" -- ja riippuvahan heti tarttui
    kiinni ja muurilt' tään ison lohkarehen kera tempas:
    aivan kuin jänösen tahi joutsenen valkearuumiin
    Juppiterin aselintu kun käyrihin kynsihins koppaa;
    tai karitsan navetasta kun martialais-susi ryösti,             565
    jot' emä määkien kaipaa. Nyt jokapaikassa nousee
    huuto: he hyökkäävät sekä hiekalla täyttävät hautaa;
    muut tulisoihtuja leimuava katonharjalle heittää.
    Ilioneys kivilöillä ja suurella lohkolla vuoren
    portille saavan Lucetion surmas, kun tulta se kantoi;          570
    Emathionin Liger, Korynaeonpa kaasi Asilas;
    tää oli keiholt' oiva ja tuo osas joutsella kau'as;
    Caeneus Ortygian sekä voittajan Caeneon Turnus;
    Turnus Ityn, Klonion, Dioxippon kuin Promolonki,
    myös Sagarin sekä korkean tornin puoltajan Idan;               575
    Privernon Kapys. Tuot' oli haavottanunna Themillan
    ens vähän keihäs; siks kätens, mieletön, kilpensä heittäin,
    haavan luo vedältää, kuin kiitäen siivekäs nuoli
    tään käden naulitsee sivullen sekä kylkehen tunkein
    hengittimet repi haavalla surman tuottanehella.                580
       Seisoipa komeoiss' asehissaan Arcens'in poika,
    loistaen tummassa purppurassaan sekä viitassa, neulan
    kirjoamass', soma muodoltaan; hänet olj isä Arcens
    laittanut, kasvatetun emon lehdoss', Symaethian virran
    luona, miss' ompi Palikon runsas ja tyyntävä alttar.           585
    Keihäät pantua poijes Mezentius viuhuvan lingon
    kolmasti kieputtaa pääns ympäri piukkein hihnoin,
    lyijyiskuulallaan sulatulla sitt', otsan sen kesken
    murskaten, hengettömäks hänet hiekan kaas somerolle.
       Nyt vast' Askanion sanotaan nopean vasamansa                590
    taistossa jännittäneen, joka ennen olj vain pelotellut
    arkoja raatelijoita, ja urhokkaan Numalaisen
    kaatanehen kädellään, nimi jonk' Remunen oli; Turnon
    nuoremman sisaren hän äsken olj vaimoksi saanut.
    Tää sopivat, sopimattomatkin sotarintaman eessä
    kirkuelee sekä uudesta arvostaan ylimiellä
    harppovi, itsestään rehennellen reuhoamalla:
       "Ettenkös häpeä taas vallilla saarretull' olla,
    muurilla kuoloa torjuen, oi Frygit kahdesti lyödyt?
    Kas, sodallaan miten vaativat vaan nuo meilt' avioita!         600
    Hiisikö sai teit' Italiaan vai toi joku hulluus?
    Ei tääll' Atridat oo tahi lörpöttäväinen Ulixes.
    Synnyltään karu heimo, me poikamme ens joen luokse
    viemme, ne karkaistaksemme ankaran kylmällä veellä;
    korvessa uurastavat pojat pyyntiä uuvuttavaista,               605
    joutsella ampuillen sekä ratsullaan huvitellen.
    Uurahat työssä ja niukkaan tyytyvät miehemme karskit
    milloin kuokkivat maat' tahi taistellen linnoja voittaa.
    Vietetähän asehiss' ikä kaikki ja härkiä lyömme
    laapurin nurjalla pääll' läpäten eik' korkea vanhuus           610
    tahtomme voimaa voi masentaa, urouttamme muuttaa.
    Harmaatkin hivukset katetaan kypärällä ja koota
    tuoretta saalist' ain' ilottaa sekä ryöstöstä elää.
    Purppuran, sahramin kirjoamat takit kiiltävät teillä;
    tansseja vaan haluaa yhätellen mielenne tyhjä;                 615
    haa, hihakkaat nutut noill' on ja myssyssä poskien peitteet!
    Hyi akat eik' urohot, jo te Dindymon vuorelle menkäät,
    miss' ulisten kaksäänistä tuttua loilua huilut
    uikuvat! Teit' emän Idan jo kutsuvi pilli ja rumpu;
    siis hylätkäät asehet urohill', eretkäät sodastanne!"          620
       Moistapa syytelevää, horivaa loruaan mitätöntä
    sied' ei Askanius, vaan kääntyen joutsella nuolen
    kohden suunnittaa, sitt' jännättyään heti joutsen
    seisaht, Juppiterii lupauksilla ens anoakseen:
    "Juppiter kaiken voipa, o auttaos urheat aikeet!               625
    Itsepä templihis tuon sull' lyylimälahjana juhlaks
    hiehon valkoisen, kult' otsan sull' alttarill' laitan,
    päätä mi kantaapi tasakorkeena emän kanssa,
    teikkovi sarvinehen sekä sorkilla hiekkoa potkii!"
    Kuuli ja taivahan nyt säkeheiseltä puolelta Taatto             630
    leimahuttaa vasemmalta; jo rapsaht surmanki joutsi.
    Vinhasti viuhahtain jopa lens ulos kiitävä nuoli:
    tää Remusen pään puhkas ja raudan luont' ohimonsa
    halkasi. "Mee, kopehin pakinoines nyt kuntoa pilkkaa!
    Tään Rutuloill' Frygit kahdesti lyödyt vastaukseks suo!"       635
    Askanius vaan tään. Sitä seuraa Teukrojen huuto:
    riemusta pauhaavat ylentäin urouttansa tähtiin.
       Päätyip' ilman kannelta kaunistukka Apollo
    katsomahan alas ausonilais väkehen sekä linnaan,
    pilvellä ollen ja näin nimeää ilosell' Julollen:               640
    "Onnea uljuutees, pojusein! Näin tähtihin noustaan,
    oi jumalain vesa, es'isäkin jumalain! Sodat kaikki
    syyst' asettuut, meill' Onni kun Assarakon suvun tuopi;
    Troija sull' ei ole kyllin!" Näin nimeten heti lasken
    kannelta taivon ja leijuvat liemingat hajottaa ja              645
    saapuu Askanion luo, muotonsa muuttaen vanhan
    Buten kalttaiseks. Tämä dardanilaisen Ankhisen
    knaappina ennen olj sekä perheen luottamusmiesnä;
    Askanion toveriks isä sitte sen määräs. Apollo
    kaikelta olj ukonlaisena, ääneltään, väriltään ja              650
    hiuksilta valkeiltaan, helinält' asehittenki julmain;
    kiivasta Juloa näin puhutellen hän nimeääpi:
    "Aeneaan poik', kyllin on, ett' Remusen vahingottas
    kaasit sä nuolellas: tämän sull' ens suuri Apollo
    myöntää kiitoksen eik' taitoas karsahin katso;                 655
    muutenpa sie sodast' erkane, poika!" Kun virkki Apollo,
    muodon lausuessaan inehmon hän jo heitti ja kau'as
    ilmahan ohkaiseen näkyvistähän haihtuvi heiltä.
    Huomasivat jumalan Teukroin ylimykset ja Febon
    peitset ja, väistyess' sen, heti helskehet tunsivat viinen.    660
    Tappelun siis halukkaan hepä Febon käskyjen jälkeen
    estävät Askanion, vaan itse taistohon jälleen
    astuvat, vaaroihin taas henkensä antaen alttiiks.
       Kaikkien linnotusten edustalla jo nousevi huuto:
    Joutsia jännittävät tulisesti ja keihoja viskoot.              665
    Peitsistä peittyypi koko maa; nyt kilvet ja ontot
    lyönnistä helskyävät kypärät: raju tappelu syntyy:
    aivan kuin samoellen lännestä, Kaurihin vuoksi
    ruoskitsee sade maata ja kuin rakehet rajusäällä
    rapsahtavat merehen, kun Juppiter hirveän lounais-             670
    myrskyn suo satehen, pisartain onspilviä taivaan.
    Pandarus kuin Bitias, pojat Alkanorin frygilaisen,
    jotk' oli saanunna Juppiterin salon impi Iaera,
    -- poikuehet kotimaana petäjäin sekä vuorien moiset --,
    portin aukasevat, mink' heill' oli uskonut päämies,            675
    ynn' usaltain väkehens, vihollista nyt kutsuvat linnaan.
    Tornien mut edustall' its' seisovat kumminki puolin,
    rautaisiss' asehiss' sekä päässään häilyvät töyhtöt;
    aivankuin kohoaa kymivirtojen kirkasten luona,
    sorjalla rannalla Pon tahi luon' Adigen ihanaisen              680
    ilmoihin paritammea, taajoja latvoja nostaen
    taivaallen sekä huojuvat huippuineen komeoine.
    Hyökkäävät Rutulot äkätess' avonaisiksi portit.
    Äkkiähän Kvercens ja Akvikulus oiv' asehilta,
    mielensä malttamaton Tmarus sekä urhea Haemon                  685
    kaikkine joukkoineen pakohon joko täytyvät painaa
    tai ihan portin kynnyksellen henkensä heittää.
    Kiihtyvät tuost' enemmin vihat mielissään sotasissa;
    nyt jopa Teukrotkin sinn' yhtehen joukossa saavat,
    rohkeevat käsikähmähän käyd', uloten etemmäksi.                690
       Turnolle johtajallen, joka muualla päin elamoitsi,
    miesten kammollen sanan airut tuo, -- vihollisten
    raivoavan erittäin tapossaan sekä aukovan portit.
    Aikehens hyljäten tää sekä suuresta harmista kiihtyin
    hyökkäsi Teukrojen portin ja veljien luo kopeoitten;           695
    ensin Antifaten, kun tää tuli ensiksi vastaan,
    kookkahan Sarpedon, emost' thebalaisesta kerson,
    peitsensä paiskaten, kaas: italoinen sardelli lentäin
    ohvassa ilmassa, vatsahan, näet, poven korkean alle
    sattuen kätkeytyy; kolo haavasta synkästä syyti                700
    hurmetta vaahtoavaa sekä lämmitti rinnassa rautaa.
    Sitt' Erymantin, Afiduon, Meropen kädellään kaas,
    kirkassilmäsenkin Bitiaan, urokkaan sydämeltään,
    keihoa paits; sill' ei olis keiholla henkensä mennyt;
    vaan tuli sylkyttäen jätinmoista nakkauspeistä,                705
    minkä hän kuin salaman syöks; ei härän vuotoa kaksi,
    eik' kova, kaksinkertanen, kultanen haarniskapaita
    kestänyt tuota, mut horjahtuen jäsenet isot sortui.
    Huoahti allansa maa, kun kalskuen kilp putos ylleen.
    Niinkuin eubealais-Baijaen meren rannalla joskus               710
    lasketahan kivi-arkku, min täyttänehet ovat aimo
    paasilla, ynn' urantoon sysätään; sepä syöksyen jurmuun
    näin katoaa sekä pohjaan töytättyään pysähtyypi:
    sakkautuu meri ynn' ylös mustaa työntävi multaa;
    jyrskeestään tutajaa iso Procida kuin kova peite               715
    Inarimen, mink' Juppiter laski Tyfeonin päälle.
       Kaikenpavaltias Mars uromielen ja innon Latinoin
    kartuttaa sekä rintoja kiihdyttää sota-intoon;
    mut lähettää paon Teukroillen sekä synkeän pelvon.
    Ylt'ylitsen käsiks käyvät, kun vain vara taistohon suotiin,    720
    haltia vimmainen kun heidän mielensä valtas.
    Kun maass' seljällään näki Pandarus veljensä ruumiin,
    onnenki muutoksen, kova onni mi valtasi seikat,
    suurella voimallaan saranalla hän kiertävi portin,
    ponnistaen tukevill' olillansa ja mont' omistansa              725
    linnasta sulkien pois tylyhyn siten taistohon jätti;
    vaan muut ryntääjät sisähän sulk, ottaen kanssaan,
    mieletön, kun Rutuloin ei joukon keskessä nähnyt
    hyökkäävää kuningasta ja täänkin linnahan telkes,
    aivan kuin rajun tiikerin arkojen lammasten keskeen.           730
    Äkkiä välkähti silmist' tään tuli outo ja aseet
    julmasti helskyivät; tutajaa kypärällänsä töyhtö
    hurmehikas sekä säihkyellen hänen leimuvi kilpi.
    Tuntevat muodon tään vihatun, järeät nivuset tään
    hämmästyen heti Aeneadat. Iso Pandarus silloin                 735
    ryntää ynn' äkäyntyen veljensä kuoleman vuoksi
    lausuvi: "Eip' ole täällä Amatan huomenpalatsi
    eik' isänmaan varustuksilla Ardea Turnoa suojaa!
    Leirin näet vihollisten etk' ulos pääse sä täältä!"
    Hällepä pilkkaellen ääns kylmällä mielellä Turnus:             740
    "Alkaos, jos sull' on uroutta ja taistelemaan käy;
    löytänehes Akhilleen Priamolle sa kertoa saat viel'!"
    Virkki. Hän oksiltaan oakkaan sekä karkeakuoren
    paiskaa, ponnistaen, min voimansa myönsivät, keihään.
    Ilmat vain vian saivat; sillä Saturnia Juno                    745
    tullen sen suunnitti pois, joten peitsensä porttihin tarttuu.
    "Vaan tät' et keihoa karta, mink' käsivoimani sulle
    laittaa enkä sun laillasi keihäshaavoja anna!"
    Näin nimes; korkeallen kavahtain hän miekkansa nostaa,
    miekalla kummanki sitt' ohimon välitsenpä kesk' otsan          750
    halkais ja tarpais hirveän haavan leukahan asti.
    Tuop' oli ryskettä! Suuresta painostaan vavahtui maa.
    Hervottomat jäsenet, verisetkin aivosta aseet
    vaipuvat, kuollessa tään, alas; vaan tasasin osin hällä
    sinne ja tänn' olallaan molemmin päin riippuvi päähyt.          755
    Kauhusta kalvistuin pakohon jopa kääntyvät Teukrot.
    Nyt jos voittajallen olis äkkiä juontunut mieleen,
    teljet murtaen, ystävät portista laskea linnaan,
    päivä se viimeinen olis kansalle kuin sodall' ollut!
       Raivopa kiivastunutta ja murhan mieletön kiihko             760
    vei vihamiehiä vastaan.
    Ensin hän Falerin sekä, polven taittaen, Gygen
    saavutti, peitsiäkin vedästyit' ulos paiskeli selkään
    karkurillen; suo häll' uroutta ja tarmoa Juno.
    Tään toveriks Hayn liitti ja kilven murtaen, Fegen;            765
    aavistamattoman Alkandron, sotahan kehottaiss' sen
    muureilla, Halion, Noemoin kuin Prytaninki;
    Lynceon vastustavan, tovereitaan auks hakevaisen,
    miekkaa heiluttaen luon' oikeapuolisen muurin
    kimppuhun käy, otellen joit' yhdellä iskulla heitti            770
    pään kypärän kera kauas. Sittepä myös petojenki
    ahdistajan Amykon, jota ei kokeneempoa ollut
    keihoja voitelemaan käsin eikäpä myrkyllä rautaa;
    aeolilais-Klytion, Runotartenki ystävän Krethen,
    Krethen, Lauluttarein toverin, joka lauluja aina,              775
    soittoakin kitharan sekä soitellen laulella suosi
    ain' uvehist', urosten asehista ja myös kahakoista.
       Vihdoin päämiehet tapon kuultuahan omiensa,
    yhtyvät Dardanidat Mnestheus ja tuima Serestus;
    harhoavan näkevät toverit vihamiehenki linnass'.               780
    Mnestheus nyt: "Mihinkäs pakenette ja aijotte?" lausuu.
    "Mitkäpä muurit muut, mitä suojaa teillä on vielä?
    Yksikö mies, maanmiehet, ja kaikkiakaan varustusten
    saartama vois mokomat tapot linnassa kostamattamme
    tehdä ja miehistämm' etevimmistä niin monet Tuoneen            785
    laittaa? Eik' isänmaat' polost', entisiä jumaloita,
    suurtakin Aeneast' eik' oo, köpelöt, häpy, armo?"
    Kiihottuen täst' urhostuvat sekä suurissa joukoin
    seisahtuvat. Vähitellenpä Turnus taistosta väistyy,
    pyrkien virrallen, osahan miss' suo kymi suojaa.               790
    Teukrot ankarammin tähän ärjyen kimppuhun käyvät,
    joukkoja tihjentäen. Kuni hirmuista jalopeuraa
    ahdistaa vasamoinehen suuttunut parvi, mut kouko
    säihkyen, tuijottain tulisest peräyntyvi eikä
    harminsa, kuntonsa voi pakohon eik' kääntyä vastaan,           795
    eik', ehk' tuot' tekis miel, urosten läpi keihojen saata
    tunkeuda: näin Turnuski vasten mielt' takauntuu
    kiiruhtamatt' takasin sekä mielensä kiukusta kiehuu.
    Vieläpä silloinkin pari kertaa vastahan hyökäht,
    kahdesti hämmästyneen väen sai pakohon sisälinnaan.            800
    Leiristä kiiruhtaen väki saapi nyt yhtenen kaikki.
    Vastustuksehen ei kehotella Saturnia Juno
    rohkene, ilmojen teitä kun Juppiter taivahalt' Irin
    laittoi saattamahan sisarelleen ankaran käskyn,
    Turnus jos Teukrojen ei varusteist' ylevistä nyt väistyis.     805
    Siks ei sankari tää enähän niin kilvellä kestää
    eik' kädellään voi: niin joka suunnalta heitetyt keihäät
    sortavat tuot'. Ohut ain' kalajaa ohimoittensa luona
    nyt sotalakki ja vaskisen haarniskan murtavat paadet,
    töyhtökin töytäistään laelt' eik' enähän tue kilpi             810
    lyönnistä, Teukrot kuin käsiks käi vihasemmin ja itse
    säihkeleväinen Mnestheus. Jop' hiki kaikesta juoksee
    ruumihist' tään pikivirtana, henkiä eik' enähän voi:
    ahdistaa väsynyttä jo ahdas henk' kuni ähky.
    Silloinp' päistikkäin hypäten lopuks hän asehissaan            815
    viskautui kymihin. Tämä keltasehen vetehensä
    ottavi syöksähtävän, vedellään sepä vienolla saattain
    hilpeän vei toverein luo, huuhdottuaan veret ensin.


Viitteet:

V. 2. Saturnia Juno s.o. Saturnon, ajan jumalan, tytär Juno. --
Iriksestä katso Aen. IV, 694. -- V. 3. Turnus oli Daunon poika ja
Pilumnon pojanpoika.

V. 5. Thaumantias = Thaumas'en tytär.

V. 10. Korytho oli eräs etruskilainen kuningas, joka oli perustanut
Korython kaupungin (nyk. Cortona'n).

V. 58. "Se", nim. Turnus.

V. 82. Berekyntia, vert. Aen. VI, 785.

V. 102-103. Doto ja Galatea olivat meren jumalan Nereon tyttäriä,
Vellamon neitoja.

V. 108. "Äitiä", nim. Berekyntiaa.

V. 264. Arisba oli eräs kaupunki V.-Aasiassa, jonka Troijalaiset ovat
valloittaneet ennen Kreikkalaisten tuloa sotaan heitä vastaan.

V. 307. Aseiden vaihtaminen oli ennen muinoin ystävyyden liiton
merkki.

V. 364. "Anast tää", nim. Euryalus.

V. 370. Volski, oikeittain Volscens, oli tään Rutulein parven päällikön
nimi.

V. 378. "Yön", tässä = pimeyden.

V. 383. "Palasten" = polkujen.

V. 511. "Suuressa taistelussaan j.n.e.", nim. Troijan 10 vuotisen
piirityksen aikana.

V. 519. "Nakkausneuvoin" s.o. vanhan ajan tykinmoisien nakkauskoneiden
(= vipukoneiden, viippaimien, "katapulttien" ja "ballistojen") avulla.

V. 584. Symaethia-virta (nyk. Jaretta) on Sicilian itärannalla.
-- Arcens'in äitinä sanotaan olleen nymfan Thallan.

V. 610. "Laapuri" oli sotakirveellä varustettu keihäs, = hellebardi.

V. 616. Hihoja nutuissa ja poskipeitteitä päähineissä pitivät muinaiset
kansat veltostumisen merkkinä (vertaa Aen. IV, 216).

V. 617. Dindymo oli erään Cybeleelle pyhitetyn vuoren nimi V.-Aasiassa.

V. 619. "Idan emä" = Cybele.

V. 642-643. Tässä paikassa viitataan keisari Auguston aikana
vallinneesen rauhaan Rooman valtakunnassa; Assarakus, josta Augusto
johti sukuansa, oli Dardanon pojanpojan Tros'in poika.

V. 668. Kauriin tähdistön taivaalle ilmaantuessa ovat Italiassa
sateiset ajat.

V. 698. "Italoinen sardelli" s.o. italialaisesta sardellipuusta tehty
peitsi.

V. 710. Baijaen kaupungin, joka oli Kampaanian maakunnassa ja
missä Rooman ylhäisö oleskeli mielellään Vergilion aikana kesäaikoina
maahovissa, olivat Eubean saarelta tulleet Kreikkalaiset siirtolaiset
perustaneet.

V. 716. Procidan saari on Neapelin lahden edustalla.

V. 716. Inarime, nyk. Ischian (l. Iskian) saari, myöskin lähellä
Neapelia, on syntynyt maanalaisen tulen vaikutuksesta; siellä oli
äskettäinkin suuri maanjäristys (v. 1886). -- Vergilio kertoo, että
Juppiter laski tään saaren Tyfeonin, erään jättiläisen päälle, tämän
rangaistukseksi. Vert. Aen. III, 578 ss.



KYMMENES LAULU.

Sota.


Ainehisto.

Kokouksessa Olympolla kehottaa Juppiter jumalia yksimielisyyteen
(1-15), jolloin Venus valittaa Juppiterille Troijalaisten kovaa onnea
ja Junon vainoamista (16-62), mutta Juno sen syytöksen torjuu, sanoen
Troijalaisien ja Venuksen itsensä olevan syypäät onnettomuuksiinsa
(62-95). -- Juppiter päättää kokouksen vakuutuksella, ettei hän tahdo
kumpaakaan heistä puoltaa, vaan on jättävä asian Kohtalon
ratkaistavaksi (96-117). -- Rutulot ahdistavat Troijalaisia, jotka
puolustaivat Askanion ja Mnestheon johdon alla (118-145). -- Sillä
aikaa Aeneas, saatuaan Etruskit liittolaisikseen, läksi Pallaan,
Tarkhon ja 30 laivan kera palausmatkalleen omaisiensa luo, jolla
matkalla kohtaa laivoista syntyneet merenimmet, joista Kymodokea kertoo
hänelle, millä kannalla asiat leirissä ovat (146-255). -- Aeneaan ja
hänen väkensä saapuminen rantaan (256-307), jota Turnus kokee turhaan
estää; tappelu rannalla (308-361). -- Pallas, tehtyään ihmeteltäviä
urotöitä, tulee kahdentaistelussaan Turnon kera tapetuksi (362-509).
-- Aeneas, saatuaan tiedon ystävänsä Pallaan kaatumisesta, kostaa
hirveästi tämän kuoleman, jolloin tappaa paitsi muita myös rikkaan,
aarteitaan turhaan tarjoilevan Magon, kopeilevan Haimonin, kerskuvan
Anxurin, Tarqviton, Ligerin ja Lukagon (510-605). -- Juppiter sallii
Junon pelastaa Turnon Aeneaan käsistä; Juno muuttuen Aeneaan näköiseksi
viekottaa Turnon laivaan ja vie hänet hänen isänsä Daunon linnaan
(606-688). -- Mezentius kaadettuaan paljon Troijalaisia ja
Tyrrhenilaisia, joutuu vihdoin kahdenkamppailuun Aeneaan kanssa, jossa
tulee haavoitetuksi ja pelastuu ainoastaan siten, että hänen poikansa
Lausus astuu hänen ja Aeneaan väliin (689-790). -- Lauson kuolema
(790-832). -- Mezentius murhehtii poikansa kuolemata ja lähtee, sitä
kostaakseen, jatkamaan ratsain tappeluansa Aeneaan kera, mutta saapi
siinä surmansa (833-908).


_Jumalten neuvottelu; Pallas ja Turnus; Aeneas, Mezentius ja Lausus_.

    Huonehet aukaistaan jopa kaiken voivan Olympon,
    kun jumalain isä ynn' inehmoin kuningas kokoukseen
    kutsuu tähtisehen majahans, jost' kaikkia maita,
    Teukrojen leiriäkin ylähält' tähystää ja Latinoin
    kansoja. Istahtavat avaroiss' saliloissa. Hän alkaa:             5
       "Suuret taivahiset, miks teidän tahtonne taasen
    muuttunut on, miks niin ylen kiistätte kiivahin mielin?
    Italiaa sotimast' olin kieltänyt Teukroja vastaan;
    mut tora millinen nous yli kieltonikin! Mikä pelko
    taistohon käskee näit' tahi noit' eli tarttua miekkaan          10
    vaativi? Saap' ikävöimätäkin sodan oikea aika,
    kun tyly Karthago kerran tuo varustuksihin Rooman
    surmoa suurta ja aukaisee uran alppien kautta:
    silloin sallitahan närin taistella, riistoa ryöstää.
    Nyt heretkäät tyvenen sovinnon rakentain iloksenne!"            15
       Juppiter näin lyhyesti; mut ei Venus kultanen vastaan
    lyhvähän lausuile:
    "Oi isä, oi ikinen inehmoin, jumalainki sä herra!
    -- sillä mit' oiskaan muuta, jot' auksemme voisimme pyytää?
    näetkö sä ilkkuvat kuin Rutulot, miten kulkevi Turnus           20
    parvinens, kuin uvehist' isostellen ja onnesta paisuin
    hyökkävi? Eip' enähän varusteetkana Teukroja suojaa!
    Nuo jopa porttienkin sisäpuolla ja harjalla muurin
    taistelevat, ett' tulvilleen verens' saa kanavatkin!
    Poissa on Aeneas sekä tiedota. Etkö sä heitä                    25
    koskahan saarrosta päästä? Taas varustuksia, Troijan
    syntyess', uhkailee vihamies; taas uus sotajoukko
    ynn' Aetolian Arpista nousee Teukroja vastaan
    Tydeon poika! Ma luulen haavoja saavani taasen;
    taas varoella ma, tyttäres, saan inehmoin tamineita!            30
    -- Jos luvattais sekä vasten tahtoa Dardanolaiset
    Italiaan sai: kärsiköhöt viastaan; sä et heitä
    tarvitse auttaa! Vaan jos seurasivat osoansa,
    ennusti mist' usehin jumalat sekä haamut; ken muuttaa
    käskyjäs uskaltaa tahi uusia arpoja säätää?                     35
    Virkkasin miks Erycinan rannalla poltosta laivain
    tai vihurein kuninkaasta ja tuulista raivoavista,
    nousnehist' Aeoliast', tai pilvistä lähtöä Irin?
    Vieläpä Tuonenkin, -- kun koettamataan tämä keino
    jäi hänelt' --, tää manajaa; ylä-ilmahan päästyä kohta          40
    Allekto Italian kesk'kaupunkein läpi riehui.
    -- Ei mua liikuta valtio, vaikkapa tuotakin toivoin,
    kestäess' onnen; voittakohot, kenen voittoa suot vain!
    Jos ei seutua oo mitäkään, mink' puolisos julma
    sois Teukroill', isä, sorretun Troijan sauhuavaisten            45
    jättein kautt' anon: vaarata sallittakoon asehista
    selvitä Askanion; -- pojan poikaani edes säästä!
    Aeneas samotkoon vain oudoill' aavilla keijuin
    tietä, min Onnensa soi hänen kuljettavaksensa; täänpä
    suojella vain sekä julmast' taistosta tahtosin poistaa.         50
    On Amathus mull', on Pafos korkea ynnä Cythera,
    Idalian hovit on: asehist' erotenpa hän hiljaan
    tääll' elons viettäköhön. Väkivallalla käskettäköön vain
    Karthago sortaa Ausoniaa; sitt' ei vihollista
    Tyron linnoill' oo ketäkään. Mitäkäs sitä auttoi                55
    taistelun turmasta pääsy, mit' Argoksen tulen väistö,
    -- niin useat avaran meren, maan mitä kestetyt vaarat,
    jos Latiossakin Teukrot Pergamo-onnensa saavat?
    Eik' paremp' ollunna ois, isänmaan tuhon jättehill' ett' ois
    jäänehet mannulle, miss' oli Troija? Xanthon, Simoïn taas       60
    kurjille jällehen ann', anon; ennemmin entiset suo taas
    Teukroill', oi isä, kohtalons!" -- Nyt kuninkaallinen Juno
    harmistuin nimes: "Miks mua äänettömyydestä vaadit
    luopumahan sekä julkasemaan salatun surun lausein?
    Kenp' inehmoista tai jumaloist' on käskenyt käymään             65
    Aeneast' otelmaan, -- kuningasta Latinoa vasten
    nousemahan? -- Tuli Italiaan pakost' onnensa, olkoon,
    Kassandran unen vimmoamaisna; mut tokkohan käskin
    leirinsä jättämähän tahi tuulille uskoa hengen?
    Tokkohan uskomahan pojalleen sodan johdon ja linnan?            70
    Yllytinkös levokkait' asukkaita ma Tyrrheniliiton
    rikkoon? Haltia ken petokseen joht? Julmako valtamm'?
    Junonko syytä se on tai pilvistä laitetun Irin?
    Väärin jos on Italoin kohovaa Troijaa tuliliekin
    saarrella, väärin jos Turnon on isänmaall' asuskella,           75
    jonk' emo haltiatar olj Venilia, taatto Pilumnus:
    saavatkos Lation tulisoihtuineen Frygit polttaa?
    -- vierahat maat kukistaa ikehens' ala? -- saalista ottaa?
    -- morsiantaan valiskellen sulholta kihlatun viedä?
    -- rauhan kätt' ojentaa, varustain selän taa tamineitaan?       80
    -- Kreikkaalais-käsist' Aeneaan sinä saat pelastella,
    pilvehen peitellä saat sekä tyhjähän usmahan miehen,
    laivatkin voit yht' usehiks meren immiksi muuttaa,
    -- väärinkö siis jos myös Rutuloill' avun suonehet oomme?
    Viestitä Aeneas on poissa; hän viestitä jääköön!                85
    On Pafos, Idalion sull', on yleväinen Cythera:
    miks käsin kaupunkiin sotasaan käyt, -- tuimihin miehiin?
    Vai mekö mullistaa Frygian ylen häilyvän vallan
    sult' yritämm'? Mekö? Ken polois-Teukrot Akhivojen valtaan
    heitti? Mi syyn' oli, ett' asehiss' oli noustava miesten        90
    Europan, Asian ja mi varkaus rauhansa rikkoi?
    Mun avittaissako Troijan liekkiö petteli Spartan?
    Annoinkos asehet, -- uhitinkos lemmellä sotaan?
    Silloin sun omistas sopi peljätä; nyt valitella
    väärin ja myöhäänkin alat, turhia artteja nostain!"             95
       Näin nimes Juno; silloin taivahiset erimielin
    yhtyivät hälisten pakinaan, kuni tuuloset ensin
    hiljahan kun humajaa lehikoissa ja viel' epäselvään
    tuulahtavat, julistain merimiehille kiihtymyst' tuulten.
    Nytp' isä kaikenvoipa, joll' on yli kaikkien valta,            100
    alkaa. Täst' tyventyi jumalain ylen korkea linna,
    vaikeni maa vavahtuin sekä vaikeni korkea taivas,
    vaipui tuulahuskin, tyventyi meri päilyväks pinnaks.
    "Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat!
    Kosk' kera Ausonilaisien ei voi yhtyä Teukrot                  105
    liittohon eikä se teidän arttinne loppua löydä;
    millainen hyvähän olis Kohtalo tai mikä toivo
    Teukrolla tai Rutuloll', en huol erotella ma yhtään:
    Kohtalon suomastakos Italot nyt saartavat Teukroin
    leiriä vain kokonaan erehtyinkös tahdosta Onnen.               110
    En vapahda Rutuloit'! Yrityksensä kullekin vaivan
    tai ilon tuo. Kuningas sama, Juppiter, kaikkia johtaa!
    Luoma on löytävä tiens'!" -- Stygilaisen sen veljensä virran
    pihkasta hehkuvien, syväkuilusten rantojen kautta
    vannoi, vannoessaan vapisuttaen kaiken Olympon.                115
    Näin lopettaa. Nous Juppiter kultais-istumeltansa
    sitte ja taivahiset välissään ovellen hänet saatti.
       Sillävälin Rutulot jokapaikassa porttien luona
    miehiä surmaavat sekä muureja saartavat liekin;
    vaan väki Aeneadain suletaan varustuksien keskeen              120
    eik' mitäkään paon toivoa oo. Ylä-tornissa koidot
    turhaan seisovat, muureja puoltaen harvalukuisna.

    -- 259 --

    Imbrason poik' Asius, Hiketaonin poika Thymetes,
    Assarakot molemmat, kera Kastorin vanhempi Thymbris
    olj eturinnassa. Näitä Sarpedonin kumpikin veljes,             125
    Klarus kuin Themon Lyciast' yleväisestä seuraa.
    Ponnistaen koko ruumiillaan kiviharkkoa kantoi,
    -- vuoresta melkoista palast', -- Akmon Lyrnesiolainen;
    eik' isomp' ollunna tuot' Klytius isä eik' veli Mnesthes.
    Nää vasamilla, mut puoltaen nuo sotivat kivilohkoill',         130
    liekkejä viskelevät sekä laittavat nuolia jänteill'.
    Itsepä keskellä näit' Venuksen mitä hartahin huoli
    dardanilainen poika, kas, paljahin päin somin vilkkaa,
    -- kuin diamantti, mi keltasehen on juotettu kultaan
    kaulailen koristeeks tahi pääll' eli niin kuni kiiltää         135
    norsunluu sovitettuna bux- tai oriko-puuhun
    taitavast; niskalle maidon valkeallen hivukset tään
    liehuvat kiinnittää soma, pehmonen kultanen rengas.
    Ismarus, sunkin myös näkivät suvut urheamielet
    haavoja annelleen sekä myrkkyis-nuolt' asetelleen,             140
    Meonien suvust' oivan, maan väkimultoa jossa
    miehet viljelevät sekä Paktolus kullalla kastaa.
    Siin' oli Mnestheus, jota eilinen kunnia saattaa
    kuuluks, ett' ajanut pakohon olj vallilta Turnon;
    siin' olj Kapys, nimens Kapua-kaupunki josta on saanut.        145
    Näin nämät taistelivat sodan armottoman kahakoissa,
    aavalla Aeneas ulapalla kun matkusti yöllä.
    Kun luont' Evandron hän ehti Etruskien leiriin,
    saa kuninkaan luo, julkaisee nimens, heimonsa hälle,
    mik' asians' olis, itse min toisi; Mezentius ketkä             150
    liittohons' sai sekä Turnuksen väkivaltasen mielen
    näyttää, ihmis-asjoihin mikäl' luottoa voisi
    muistuttaa, avun pyytäen. Vitkastamattapa Tarkho
    voimansa yhdistää, valan tehden. Huolesta päästen
    lydialais-suku nyt, jumalat kuten käsk, kävi laivaan,          155
    luottaen vierahasen päämieheens. Ens alus kulkee
    Aeneaan, kokassaan frygilais-jalopeuroja kantain,
    mut yläpuolla on näist' Troijan pakolaisille rakkain
    Ida. Täss' istuupi jalo Aeneas ajatellen
    vaiheit' taistelujen sekä Pallas tään vasemmalla               160
    istuen vieressään utelee joko tähdistä, synkän
    oppahist' yön, tahi maisin kuin merin kärsimiänsä.
       Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, laulua e'istäin:
    mitkäpä joukot rannoilt' tuscialaisilta seuraa
    Aeneast', alukset varustaa sekä kulkevi merta?                 165
       Massikus vaskisin "Tiikerineen" ens kynteli aavaa:
    tään muass' olj tuhat miehuista', jotk' Klusion muurit,
    Kosanki linnan jättivät; heill' oli peitset ja nuolet,
    viinet olj keveät olallaan sekä tappava joutsi.
    Siin' oli tuima Abas: tään verrattomiss' asehissa              170
    joukko olj kaikki ja kulta-Apollosta kiilteli keula.
    Sataa kuus häll' antanut olj Populonia äiti
    urhoa taisteluhun sopivaa; mut Ilvanpa saari
    kolmesataa, -- teräskaivannoistansa runsahist' oiva.
    Kolmas olj inehmoin, jumalain välitulkki Asilas,               175
    -- joll' elukkain sisälmykset ja taivahan tähdet olj tietyt,
    tiettynä lintujen kiel, salamain välähystenki enteet --,
    vie tuhannen miest' tuurihikast' tiheään sotarintaan.
    Alfealain' alultaan heit' tottelemaan komens Pisan
    linna Etrurian maalla. Seuraa kaunehin Astur,                  180
    Astur, ratsuhun ynn' upeiin tamineihin mi luotti.
    Liittävät sataa kolm yksmielisnä seuroavaista
    Caereten asukkaat sekä myös Minjon joen lietteet,
    Pyrgokin muinoinen sekä tautia tuova Graviska.
       En suakaan Ligurein sotapäällikkö urhein heitä              185
    mainitsematta Cinyra ja harvoja vievä Kupavo,
    jonka jo kiireellä somat joutsen-sulkaset nousee,
    teidän, o Rakkaus, syy sekä taattonsa muutoksen merkki.
    Kerrotahan Cyknon, surevan Faetoninsa armaan
    vuoksi, kun poppelien -- sisartens' -- lehikon varikossa       190
    laulel ja lempehens murheiseen haki laulusta hoivaa,
    laulaen linnun muodossa viettänehen ijäkkyyden,
    sitten maast' eroten hänen laulaen nousnehen tähtiin.
    Poikansa, laivalla seurassaan tasavuotinen joukko,
    airoin souduttaa jätinmoista "Kentauria"; tuopa                195
    halkoen suurella paaskokallaan mert', aaltoja uhkaa
    jyrkkänä, pitkällä kun taiallaan vakoaa urannoita.
       Myöskin vei isänmaan nyt ääriltä joukkonsa Oknus,
    Manton ennustavan sekä tuscialais-joen poika;
    muurit tää sinullen, nimenkin emon Mantuan antoi;              200
    Mantua, es'isistään rikas, vaan ei yks suku kaikkein.
    Kolmepa heimoa on, mut heimoss' on kansoa neljä;
    its' se on kansojen päänä ja Tuscien heimost' on miehet.
    Täältäkin viissatasen Mezentius vastahans' saapi;
    poikapa Benakon, kahilaista mi seppeltä kantoi,                205
    "Mincius"-laivassa vei vihamiehinä heit' ulapalle.
    Raskas "Aulestes" samoaa; sadall' airolla merta
    soutavat miehet ja vaahdottavat, samertain meren kalvon.
    Tuot' veti hirmuinen Triton, joka tummoa merta
    torvella säikyttää: pääst' uumenihinpa on uivall'              210
    karvaisen inehmon kuva, mut maha pyrstöksi päättyy:
    puol'inehmon alapuolella vaahtoo hyrskyen aalto.
    Kolmella kymmenell' laivalla näin useat ylimykset
    riensivät Troijan auks, meren kenttiä vaskella viilten.
       Jop' on taivaalta alennunna nyt päivä ja riensi             215
    öisissä vaunuissaan soma kuu kesk'kannelle taivaan,
    Aeneas kun, (sill' ei jäsenillensä suo suru rauhaa),
    ohjaa istuellen peräsintä ja purjetta hoitaa.
    Hällepä, kas, tien keskellä saa omien tovereinsa
    seurue vastaansa Nymfat, joit' ehto Cybebe                     220
    käskenyt olj meren vallitsemaan, nymfaiks aluksista
    muuttaessaan; tasakyljin he uivat ja aaltoja halkoi,
    yht' useoina kuin vask'keulaa rannall' olj ollut.
    Tunnettuaan kuninkaans etähält' tämän parvi se kiertää
    leikkien. Heistäpä nyt puhumaan paras Kymodokea                225
    takaa oikeallaan peräkeulahan tarttuvi, nostain
    selkänsä, vaan vasemmallaan hiljahan ui ulapalla.
    Sitten hämmästyneelle hän näin nimeää: "Jumalainen,
    valvotko Aeneas? Nous, antaos purjehet täydet!
    Oomme sun laivojas kaikk', ylängön pyhän hongista Idan         230
    tehtyjä, tulleita meren immiks. Kun meit' epäkelpo
    tuurillaan Rutulus sekä liekillä pohjahan pyysi,
    mursimme sun sitehes suruksemm', meren kautt' tavotellen
    vain sua. Uuden tään näön meill' emo säälien loiht ja
    loi meren immiks värjymähän ijät' aaltojen alla.               235
    Poikasi Askanius suletaan varustusten ja hautain,
    keihästen sekä taistelevaisten Latinojen keskeen.
    Etruskilais-väkineen jopa määrätyt paikkansa valtaa
    Arkadilais ritarmies. Välihin väkens vastahan panna,
    etteivät tulis leirihin, Turnon on luja päätös.                240
    Nouskosi siis sekä koin yletess' ens kumppanit käske
    kutsumahan sotahan, ota kilpesi, sulle min antoi
    verrattoman tulen haltia, kultasi min somaks reunat!
    Päiväpä huomeinen, jos et turhaksi mun sanan' usko,
    hirmuiset tapettuin Rutuloin kasat löytävi." Näin olj          245
    lausunut: oikeallaan erotessa hän korkean keulan
    työkkäsi, tuon hyvin tuntein. Tää vilaht aaltojen halki
    kiireemmin vasamaa sekä nuoltakin tuulien vertaa.
    Jäljessä joudutti matkoans muut. Imeht ymmärtämättä
    Aeneas, mut enne se kuitenki mieltänsä nostaa.                 250
    Taivasta katsellen hän lyhvehen näin aneleepi:
    "Idalais-jumalain sulo äiti, on Dindymon jolla
    linnat tornihikkaat sekä leijonaparj ikehessä,
    taistoissamm' ole, haltiatar, tukemm'; entehes tarkkaan
    täyttäen, auttaos sie Frygilaisia suosiollisna!"               255
    Sen nimes vainen hän; sill' aikaa rientäen koitti
    varhainen valokas jopa päivyt, karkottaen yön.
       Lippuja seuraamaan käsk ensinnä hän tovereita,
    tutkimahan tamineita ja taisteluhun varustaimaan.
    Vaan jopa kannattamaan rupes silmänsä Teukrojen leiriin,       260
    noustuahan ylös keulaan. Kun vasempaans pani sitten
    kilpensä leimuavan, ison huudonpa tähtihin Teukrot
    nostavat muureillaan: vihans yllytti karttunut toivo;
    peitsiä paiskoavat. Kuten synkkien pilvien alla
    strymonilais-kuret päästävät huudon, kun läpi ilmain           265
    lentävät riekuillen, etelää suhisten paetessaan.
    Mut Rutuloin kuninkaasta ja Ausonien ylimmistä
    kummalta näyttävi tuo, alukset kunis kääntyvän rantaan,
    kunnekka huomaavat meren täydeltä laivoja saavan.
    Töyhtöisän kypärän kärk leimuilee etähälle                     270
    päässänsä, kilpikin kultainen heloittaa heleästi:
    aivankuin verisetki kometat kirkkahan' yönä
    synkkinä säihkelevät välist' tai kuni Sirion leimu;
    tää mukanaan janon, tauditkin kipeöill' inehmoille
    tuopi ja synkistää valollaan pahan tietävän taivaan.           275
       Eipähän Turnuksen urokkaan täst' toivo se raukee,
    että hän puoltasi maan sekä saapuvat rannalta estäis.
    Miehiä sen uhemmin nimeten kehottaa, toruenkin:
    "Minkäpä toivoitten musertaa kädellänne, on tuolla.
    Nyt tapelkaat kuni miehet! Puolisoaan, kotoansa                280
    muistakohon joka mies; nyt tehtäköhön urotöitä
    kunniaks es'isien! Meren luo heti juoskame vastaan,
    kunnes maall' yrittäät sekä viel' enspääsynsä horjuu!
    Onni on urhoisten apu!"
    Näin nimes; sitten tuumivi, keitä hän vastahan veisi           285
    tai kenellen varustuksien saarron uskoa voisi.
       Sillävälin toverit ylevilt' aluksiltansa laskee
    silloill' Aeneas; muut vartosivat meren aallon
    hyökyämist' takasin, hypäten sinä hetkenä maalle;
    airojen neuvolla muut. Tähystellen rantoja Tarkho,             290
    miss' ei tyrskyä pohj' eik' pauhaa murtuen aalto,
    vaan meri esteettä kohinan enetessä miss' syöksyy,
    äkkiä kääntääpi kokat maall' anoen tovereita:
       "Oi valiot toverit, nyt tarttukaten hyvin airoon,
    soutootten ett' huojuvat laivat, maan vihollisten              295
    keuloilla halaiskaat, ett' itselle lois vaon laiva!
    En minä kammoa, jos alus särkyiskin satamassa
    moisessa, kun vaan pääsemme rantaan!" Sittekuin näitä
    lausunut olj Tarkho, toverit kovin airohin käivät,
    soutivat hyrskyelless' alusten Lation kohen kenttää,           300
    kunnes törmäsivät kokat maahan ja vaarata kaikki
    seisahtui satahangat. Mut ei sinun laivasi, Tarkho.
    Sillä kun, puututtuaan karihin, pahall' louhelle tarttuu,
    kauan se kiikkuillen pysyi, taistellen hyökyä vastaan,
    särkyvi sitte ja näin urohot luo aaltojen keskeen;             305
    airojen sirpalehet sekä uiskelevat tuhot heitä
    estävät, kompastuttavi jalkoja myös pako-aalto.
       Eipähän Turnuskaan hidastellut, vaan heti tempaa
    kaiken joukkonsa Teukroja vastaan marssien rantaan.
    Kuuluvat merkit. Ens maajoukkoja vastahan hyökkää              310
    Aeneas, kahakan alottaaksens, Latinoja kaatain,
    surmattuaan Theron, jätinmoisna kun miehistä ensin
    tää rupes Aeneakseen; tält' tuuralla vaskisen verhon,
    raskahan, kultaisen, soman kautta hän puhkasi kyljen.
    Sitte Likhaan telottaa, ulos leikatun kuollehest' äidist',     315
    Febus, sun pyhiäs, joka pienenä vältteä saattoi
    raudast' onnettomuutt'. Ei viikkoakaan kun jo Cisseyn
    tuiman ja suuren Gyaan, jotk' kaasivat miehiä nuijin,
    Tuonehen laittoi; ei Herakleen asehet vähänkään näit'
    eik' väkevät kädetkään tuenneet tahi äijä Melampus,            320
    kumppani Alkideen, kun tää teki vaikeat työnsä
    maalla. Mut, kas, Faron juur joutavia horistessa,
    paiskaten peitsensä suoraan ärjyvähän osui suuhun.
    Myös sinäkin, jonk' leukoja hienonen höytyvä valkas,
    ystävätäs Klytioota kun seurasit onneton Kydon,                325
    kaatuen dardanilais-käden kautt' olisit menehtynnä,
    lempesi unhottain, joka sull' oli nuoria kohtaan,
    kurja, jos kohdannut sa et ois veliparvea, Forkon
    poikia, seitsemän joit' luvult' olj sekä seitsentä peistä
    paiskasivat: kypäräst' osa, kilvestä muut takasin taas         330
    kimmahtavat; osittain osuvat Venus esteli armas
    ruumihist' tään. Vakavall' Aeneas Akhaatelle lausuu:
    "Annas peitsiä; jos osuneet ovat ennen Akhivoin
    ruumeihin Troijan kedoll', enp' ole paiskova turhaan
    nyt Rutuleihinkaan." Sitt' temmattuaan ison keihään,           335
    sen lähettää: tuo kiitäen Meonin vaskisen kilven
    lens lävitsen sekä haarniskan kuten myös poven puhkas.
    Täll' avuks Alkanor veli sai tukeaan velimiestä
    lannistuvaa kädellään: läpi tään olan lennettyänsä
    eellehen kiiteli peitsi ja hurmeisna piti suuntans;            340
    vaan sen jo oikea käs nivelist' olaltaan tehotonna
    häili. Nyt veljensä ruumihist' ottaen peitsen, Numitor
    tähtää Aeneahan: hänellenp' ei sallittu ollut
    sattumahan, mut suuren Akhaten reiden se mursi.
    Luottaen ruumihisen tukevaan tähän Kuresta Klausus             345
    riensi ja kurkkuhun löi Dryopin etähältäkin julman
    keihäänsä, väkeväst sysätyn; sepä haastavan äänen,
    hengenkin, lävistäin salitinluuns, salpasi; mut tuo
    suistuvi maahan päin, ylen antaen paksua verta.
    Kolmepa thrakialais-Borean ylevää sukukuntaa,                  350
    kolmet, joit' Idas-isä laittoi Ismaran maasta,
    kaatoi tappelujen kihinässä. Jo ehti Halesus,
    aurunkolais-sotajoukot ja sai Neptunonki heimo,
    mainio myös hevosista Messapus. Vuorohon koittaat
    toisians' karkoittaa; Ausonian portillakin jo                  355
    taistellaan. Kuni korkean taivahan vastaistuulet
    kiihtyvät taistelemaan rajultaan, väeltään tasavoimin:
    eivät ne toisiahan, -- ei pilvet eik' meri väistä;
    kauan häilyvi taisto, on jäykkänä vastassa kaikki:
    näinpähän Teukroinkin sotarinnat ja näin Lationkin             360
    yhtyvät, kun kävi mieheen mies sekä jalkahan jalka.
       Tällöin muualla päin, johon ympyräpaasia paljon,
    vierulta runkojakin revityit' oli tunkenut virta,
    arkadilais-väki tottumaton kävi jalkasin taistoon;
    kun, Latinoin näki ahdistaess', samovan pakohon sen            365
    -- koskapa heit' uvehistaan luopumahan rytömaa sai --,
    keinohon ainoahan, mikä jää pulahetkinä, ryhtyin,
    Pallas nyt anoen, toruenkin pyys urommaksi:
    "Minnekkä karkaatten, toverit? Urotöiden ja teidän
    johtajan Evandron nimen kautta ja saatujen voittoin,           370
    toivonikin vuoks kilpaamaan isän kanss' urotöissä:
    älkäät juoksuhun luottako! Raudalla raivata täytyy
    tie vihamiehien kautta. Miss' uhkaa miehien parvi
    tihjänä, sinn' isänmaa jalo teidät ja päällikön Pallaan
    vaativi. Ei jumalat, inehmolliset mut vihamiehet               375
    vainovi meit': yhenlaisia mieleltä, voimilta oomme.
    Kas, tuolt' estävi meit' ison aavikon pohjaton telki;
    maall' ei voi paeta: merehenk' vai Troijahan lähtään?"
       Näin nimeten vihamiehien parven keskehen syöksyi.
    Hällen vastahan ens kovan Onnen suomana sattui                 380
    Lagus: täänpä hän, kun ylen raskasta paatta se kiskoi,
    keihään paiskattuaan, lävistää, miss' erkivät rungon
    rangasta kylkienluut; takasin sitt' tempavi peitsen
    luihin tarttunehen. Käsikseen ei ehtinyt Hisbo,
    vaikkapa toivoi tuot'; tätä ennenpä syöksyvän kimppuun,        385
    kun varomattomast ystäväns julmasta kuolosta raivos,
    Pallas ehti ja kosteahan sysäs keuhkohon miekan.
    Käi Stheneloon käsiks sitte ja vanhasta heimosta Rheton
    Ankhemoloon, emopuolen mi rohkesi tahrata vuoteen.
    Kaaduitten tekin, kaksoiset, Rutuloin ketoloilla,              390
    Laris ja Thymber, Daucin niin yks'muotoset lapset,
    että he vanhempiaan hupahan erehdyksehen saivat;
    mut kamalamp' eromerkin Pallas nyt teki teille:
    sillä sun, Thymber, pääsi Evandron katkasi miekka;
    sun taas oikea käs haki, Laris, säileä turhaan,                395
    sormet kun hervottuneet varaten kävi kalpahan kiinni.
    Arkadit yltynehet torunnast', uron oivia töitä
    nähdessä, taistoon saa murehen, hävynkin sekatunne.
    Silloin vaunuissaan ohi rientävän Rhetesen Pallas
    surmaa. Tää välihoivapa suotiin Ilolle vielä.                  400
    Sillä hän Iloa koht' oli pahkunut raskahan keihään,
    mink', osuen välihin, sai Rheteus, uljahin Teuthras,
    sua paetess' sekä Tyreä-veljeäs; vaunusta suistuin
    kuollessaan Rutuloin ketomaita se potkivi jalvoin.
    Aivan kuin sopivaisena poutana, kiihtyess' tuulten,            405
    metsän pistääpi tulehen eri kohdista paimen;
    äkkiä vallattuaan välyksen leviää yli laajain
    kenttien yhtenä nyt tulen loimotus kammottavainen;
    leimujen leikkiä tää tytyväisenä istuen katsoo:
    näinpähän urhouskin tovereiden yhtehen yhtyy,                  410
    Pallas, sun avukses. Mut taistossa tuima Halesus
    syöksyvi tappeluhun sekä peittyy kilpensä suojaan.
    Tää telottaapi Ladonan, Feretan ja Demodokonki:
    oikean Strymonion käden, tään kohottais sitä suulle,
    katkasi säilällään välähyttäen; paadella Thoan                 415
    lyö näköhön, musertain verisiks niin luut sekä aivot.
    Aavistaen isä metsihin olj salannunna Haleson;
    vanhana kuolohon kun tää tummeat silmänsä sulki,
    valtasivat hänet Parkat, Evandron nyt vasamille
    määräten. Tään käsiksen kävi Pallas näin rukoellen:            420
    "Oi, isä Thybris, suo vasamalle, min viskata aijon,
    onnea, löytämähän tien rinnan kautta Haleson!
    Nää asehet, urohon tamineet sinun tammesi saapi."
    Kuulipa haltia näitä, kun suojas Imaust' Haleso,
    onneton, arkadilais-vasamallen jäi povens paljaaks.            425
    Vaan sodan urhea henk, Lausus, ei parvensa suonut
    lannistua tämänmois urohon kukistuksesta: tappaa
    ensin Abaan edestään, kahakan parahan tukisolmun.
    Kaatuvat Arkadian pojat, kaatuvat myöski Etruskit,
    Teukrotkin, jotk' kreikkaalais-käsist' turmansa vältti;        430
    yhtehen käy väki joukolta, johtajiltaank' tasavoimin.
    Ahtaa rintamoaan takajoukk'; ei kätt' tahi peistä
    voi vivahuttaa ahdingolt'. Täält' ahtavi Pallas,
    vastassa Lausus tuolt'; -- ei poikenneet ikäns paljon,
    ei näköns' uljaatkaan, mut heilt' oli kieltänyt Onni           435
    pääst' isänmaahansa takasin. Ei sallinut heitä
    keskenäns' ottelemaan its' mahtava herra Olympon.
    Kohtapa nää jalommalt' vihamieheltä kohtalons saavat.
       Turnon sillävälin sisar armas auttamahan käsk
    Lausoa; vaunuissaan nopeasti se kiis väen kesken.              440
    Kun näki kumppanit, ääns: "Jo on taistosta luopua aika!
    Yksin Pallasta vastahan käyn; mull' yksinpä Pallas
    suotakohon; halajaisinp' ett' täss' isäns katsomass' oisi!"
    Näin nimeää; toverit, kuten käski hän, kentältä taantuu.
    Vaan Rutulein pois mentyä reipas mies kopeoita                 445
    käskyjä tään imehtii sekä Turnon kookasta vartta
    katsovi hämmähtyin, tähystäin tätä synkkänä kaukaa.
    Näin nimeten meni vastoamaan nyt hän tyrannille:
    "Mua joko johtajan kiitetähän taminein otannasta,
    tai yleväst' erostan'. Isällein saman arvosta on se.           450
    Heittäös uhkat!" Näin nimeten kesk'kentälle astuu.
    Arkadien sydämessäpä mut veri kylmäksi hyytyy.
    Turnus vaunuistaan alas hyppäs ja jalkasin päätti
    kamppailla. Kuten leijona huomattuaan ylängöltä
    aikovan tappeluhun härän, kentällä seisovan, kaukaa            455
    kiitävi; semmoinen tulevan oli Turnonki muoto.
    Tään kun peitsensä kannatusmatkalle tullehen luuli
    Pallas ens käsiks käi, jos käynyttä heikommin voimin
    taistoon auttasi Onni ja näin ylä-ilmahan lausuu:
    "Kautt' isän kestityksen sekä pöytien, joihin sä saavuit       460
    outona, Alkides, anon; auttaos aijetta suurta!
    Nähköhön kuollessaan hän mun verisen asun hältä
    riistävän, voittajakseen minut nähkööt kuolevat silmäns'!"
    Urhoa kyll' Alkides kuuli ja rintansa pohjaan
    raskaan huokauksen pakottaa sekä katkerast itkee.              465
    Vaan isä lohduttain nimeää pojalleen nämät lauseet:
    "Määrätty kuolionsa hetki on kullekin; on elon aika
    kääntymätön, lyhyt kaikkein; mut se on kuntosan tointa
    mainettaan urotöill' edistää! Ison Troijanki muurein
    all' useat jumalain pojat kaatui; sielläpä syöstiin            470
    lapseni Sarpedon. Odottaa siis Turnoa kerran
    Luomansa, sallitun kun elon ehtivi hän rajapyykkiin."
    Näin nimeten Rutuloin ketomaille hän silmänsä suuntaa.
    Vaan Pallas koko voiminehen nyt peitsensä paiskaa,
    ontosta huotrastaan myös tempaa säihkyvän säilän.              475
    Sinne se kiitäen, miss' olanpäätä suojeli kilven
    pää, putoaa sekä, tien avaten läpi laitojen kilven,
    vihdoin raapaisee ison Turnon vartalohonki.
    Turnus taas terävän, raut'kärkisen peitsensä kauan
    viipattuaan, päin Pallasta heittää; sitt' täten lausuu:        480
    "Katsoppa, jos paremmin lie tunkeva peitsemme!" Sen vain
    virkki; mut kilvenpä, kuin monin kerroin raut' tahi vaski-
    kerrokset suojelikin häränvuotaa verhoamalla
    keskeltä puhkaisee hänen peitsensä voimakas vauhti
    pantsarinkin pidäkkeet sekä julmasti raastavi rinnan.          485
    Turhaan haavastaan hän tempaa lämpimän keihään,
    yhdessä seuraapi tätä tietä hurme ja henki.
    Haavahans sortuu: helskähtävät asehens ylitsensä,
    maahan kuin verisin suin suistuvi kuolemahansa.
    Tään luo seisahtuen nimes Turnus:                              490
    "Tarkkahan kertootten minun lausehet, Arkadilaiset,
    Evandroll': kuten ansaits, annan ma jällehen Pallaan.
    Haudan kunnia, peijaisista jos lohdutust' ompi,
    häll' luvataan. Häll' ei vähän arvosiks Dardanon kestit
    nouse!" Näin nimeten jalallaan vasemmalla hän tallaa           495
    hengettömään, isopainoisen vyön riistäess' siltä,
    piirretynkin tihotyön: miten häätaloss' yhtenä yönä
    miesten seurue murhattiin, sijans kuin veristettiin
    joitapa Eurytisen Klonus-poika olj veistänyt kultaan:
    saatua saalihiks sen iloten omistaapi nyt Turnus.              500
    Tietämätön tulevast' on kohtalost' ihmisen mieli
    määrääkin pitämään, kun sill' on myötänen onni!
    Aikapa Turnollekin saa, jolloin hartahast soisi
    Pallaan säilyneheksi ja saalista tuota ja päivää
    harmitteleepi! Vaan toverit valittain sekä itkein              505
    kilvelle nostettuaan, Pallaan pois joukossa vievät.
    Mink', oi, murheen, mink' isälles sinä kunnian tuotat!
    Tää ens päivä sun sai sotahan, tää myöski sun poisti;
    milliset kuitenkin Rutuloin kasat jälkehes heität!
    Moisen onnettomuuden ei huhu, mut vaka tieto                   510
    ehtivi Aeneall', olevan omiens liki hengen
    vaaraa, myös ajan, ett' Teukroill' paenneill' avuks rientäs.
    Miekalla hän lähimmät tuhoaa sekä peitsellä, kiihtyin,
    raivaa tien avaraks väen kaut', sua, ylpeä Turnus,
    uuteen otteluhun hakien. Pallas ja Evander,                    515
    kaikk' ovat mielessään: pitojuhlat, joihinka ensin
    vierahaks sai, lupauksensa suomat. Neljä hän Sulmon
    poikaa nuorta ja myös saman verran, jotk' kasvatti Ufens,
    ottaen kiinn' elävältä, ne Tuonelan hengille jääksii,
    ettäpä polttotavan tulen vangittujen veri kastais.             520
    Sitte Magoon etähäisehen paiskasi turmasan keihään.
    Tuo kumartuin sen väist'; ylitseen lens hirveä peitsi;
    polvia tään halaten, rukoellen sitt' ääntävi näitä:
    "Taattosi haamun kautta ja Julosi kasvavan toivon
    pyydän henkeni säästämähän isän kuin pojan vuoksi!             525
    Mull' on suur talo, on kuvattuu hopeaa isot joukot
    kätköön kaivettu maahan, on taottuu, takomatta
    kultaa kimpalettain. Tuo eihän voittoa Teukroin
    kääntäis eikä mun henkeni tuottane niin ison haitan."
    Näin nimes; Aeneas häll' lausuvi vastaten näitä:               530
    "Minkäpä kullan tai hopean talenteista sa kerroit,
    säästä ne lapsilles! Sodan keskustelut jo on Turnus
    ensinnä katkaisnut niin kohta kuin Pallaksen tappoi.
    Tään hyväksyy Ankhisen haamu ja poika Julus!"
    Näin nimeten kypärään vasemmallansa otti ja vääntäin           535
    pyytävän kaulan, hän miekkansa syöks ihan kahvahan asti.
    Poika olj Haimonin tuossa, se Febon, Diananki pappi,
    nauhoineen pyhä päähine suojasi jonk' ohimoita,
    kiillellen kokonaan puvust' ynn' etevist' asehista.
    Yhdyttyään ajoi tään kedollen, pudonneen tavatenpa             540
    hän telottaa sekä peittävi varjolla kuolon; Serestus
    vie otetut asehet olallaan, Mars, sull' ilo-uhriks.
    Taistelun uudistaa Vulkanon heimoa suurta
    Caekulus kuin myös Marsien vuorilta saapunut Umbro.
    Vastassa raivoo Dardanon poika. Hän miekalla hakkaa            545
    Anxurin vasemman käden, kilvenkin alas maahan.
    Tää puhunut jotakin isonmoist' olj ja karttuvan luuli
    tarmonsa lausehist', taivaasen kehuess' urouttaan;
    itselleen lupael ijäkkyyttä ja vuosia paljon.
    Vastahan Tarkvitus hypäten komeoiss' asehissaan,               550
    min salo-Faunollen Dryope imp' synnyttänyt olj,
    puuttui raivoavan etehen: tuo vauhdilla heittäin
    peitsensä, näin lävistää sotapaidan ja kookkahan kilven;
    sittepä pään, anovan tehomatta ja aikovan paljon
    lausua, hän sivaltaa alas maahan ja lämmintä runkoo            555
    vierrettäen, vihamiehen rinnan yl' lausuvi näitä:
    "Siinä sä maata saat, kuvatus! Sua ei paras äiti
    maahan peitä tai isänmaa jäseneitäsi multaa
    haudalla: lintujen ruoaksi jäät tahi, aavahan painuin,
    aalto sun vie sekä nälkäiset kalat nuolevat haavas!"           560
    Kohtapa Antaioo, Lukast', etevimpiä Turnon
    urhoja ahdistaa, Numaa ja Kamertesta nuorta,
    Volscensin uropoikaa; tää oli rikkahin mailtaan
    kansassa Ausonien sekä hallitsi tyyntä Amykloo.
    Niinkuin Aigeion, mink' kerrotahan sata kättä                  565
    käyttänehen sekä suusta ja rinnasta puol'satasesta
    liekkiä suitsuttaneen, kun Juppiterin ukonnuoliin
    kilpiä niin useoit' tärisytti ja paljasti miekkoj':
    Aeneas siten myös koko kentällä voittaen riehui,
    hurmeesta kunis lämpesi miekka. Kas, vielä Nifaeon             570
    neljähän hän hepohon sekä rintaa vastahan tähtäs.
    Vaan nuo, astuvan kun näkivät etähältä ja vahvaan
    ärjyvän, vauhkoutuin takasin peräyntyvät hurjast,
    kaatavat siin' ajurin sekä rantaan rattahat vievät.
    Silloin valkoisten hevosten parinensa Lukagus                  575
    keskehen saa ja Liger-velikin; veli ohjalla hoitaa
    orheja, tuima Lukagus mut paljasta kalpoa käyttää.
    Eipähän Aeneas täten raivoavaisia siedä;
    hyökkää näill' etehen, samoten kamaloin' vasamoineen.
    Jolle Liger:                                                   580
    "Et hepoloit' Diomeden, et vaunuja näe sä Akhilleen,
    et Frygian ketoloit': elämäs nyt kuin sota loppuu
    tuoss' ihan paikassa!" Mielettömän Ligerin tämän moisten
    lausetten kajahtaiss' etähälle, jo Troijanki urho
    vastintaan varustaa, lähettäin vihamieheen peitsen,            585
    kun ojentuu edustalle Lukagus ja nirkkoa käyttäin
    lyö hepojaan; tään juur ojentaiss' vasemman jalan, taistoon
    valmistuessa, jo säihkyvän kilven reunojen alta
    kiitävi keihäs ja tään vasemman kupehen lävistääpi;
    vaunuistaan tupertuin ulos kuoleva nurmelle suistuu.           590
    Hurskas Aeneas ääns katkerin lausehin hälle:
    "Ei hepojen hidas juoksu, Lukagus, sun vaunuja meille
    heittänyt eik' kumonneet vihamiehienkään peloitukset!
    Rattahilt' its' hypäten sinä valjakon hylkäsit!" Lausuin
    näin anastaa hevot. Kurkottaa käsiään veli parka               595
    häll' asetonna, kun vaunuist' olj myös vierähtänynnä:
    "Sun sekä niiden kautta, jot synnyttivät sinut moiseks,
    Dardano-mies elämään' edes säästä ja pyyntöni kuule!"
    Näin anovallen Aeneas: "Et lausunut äsken
    lausehet nää; siis kuole ja veljenä veljeäs seuraa!"           600
    Hengen sitt' olopaikan, rinnan miekalla puhkoo.
    Näin jakel pitkin kenttiä kuoloa dardanilainen
    johtaja, raivoillen veden tulvan tai rajun myrskyn
    laisna. Jo hyökkäävät ulos vihdoin, jättäen leirin,
    poikansa Askaniuski ja turhaan saarretut miehet.               605
       Juppiter Junollen sill' aikaa näin nimeääpi:
    "Oi sisarein sekä myös minun armahin puoliso, niinkuin
    luulen, auttaapi Venus, -- siin' et erhettynyt oo --,
    Dardanojen sotavoimaa, kun ei taistossa miesten
    käs ole vahv' eik' urhokas miel eik' kestävä vaarat!"          610
    Junopa nöyränä häll': "Oi miksikä, puoliso kulta,
    sairasta kiusaelet, miks nuhteitas varovaista!
    Jos olis lemmelläin sama voima, mi ennen, ja niinkuin
    vieläkin täytyis olla, sä et sitä kieltäis multa,
    kaikenvoipa, ett' taistosta Turnon pois pelastaisin,           615
    Daunolle ett' isälleen hänet saattaa vaarata voisin.
    Jääköhön, hukkukohon viaton verens Teukrojen kostoon,
    vaikka hän johtaakin sukuaan suvustamm' ylevästä,
    Pilumnus jonk' oli es'isä neljäs; vaikk' käsin runsain,
    vaikk' useasti hän suuria lahjoja templihis kantoi!"           620
    Häll' ylevän nyt Olympon valtias lyhvehen lausuu:
    "Kuolohon uhkaavaan anotaan jos viivytys-aikaa
    miehellen poloselle, jos tehdä sen voivani luulet:
    vie Turnus pakohon, hänet aut' tuhost' uhkoavasta!
    Tuohon ma myöntyä voin. Vaan jos joku suurempi toive           625
    kätkeyp' pyyntöihis ja jos sie koko taistelun luulet
    voivasi muuttaa johdattaen, niin turhia toivot."
    Junopa kyyneltäen: "Mut ehk, mit' et lausehin myönnä,
    myöntäisit sydämessäs ja Turnollen elons soisit!
    Nyt viatont' odottaa kova kohtalo, -- taikka ma aivan          630
    oon erehtynnä. O, ennen pettäköhön mua turha
    pelko ja kääntyköhön, kuten voi, parempaan sinun aikees!"
       Kun oli nää nimennyt, läks taivahan kannelta oitis
    ilman kautt' ajaen rajutuulella, pilvehen peittyin,
    Iliolais-sotarinnan ja luo Lation varustusten.                 635
    Sittepä haltiatar sumuloist' ihan ohkasen haamun
    Aeneaan näköiseks, (-- ett' ihme olj katsoa tuota! --)
    dardanolais-asehin varustaa, jälittäin urohon pään
    töyhtöä, kilpeäkin; tää tyhjiä lörpötteleepi
    järjettömyyksiä, Aeneaan kävellyst' apinoiden                  640
    kuollon jälkehen kuin hoetaan samovan kuvatusten
    tai kuten tuntoa hervottonutt' unen houraus pettää.
    Näin sotarinnan eess' iloten karehtiipi nyt hahmo,
    urhoa härnäellen vasamilla ja äänellä kutsuin.
    Turnus vainovi tuota ja kaukaa viuhuvan viskaa                 645
    peitsen; se kääntyen mut pakohon heti hoippasi poijes.
    Koskapa Aeneaan pakohon nyt mennehen Turnus
    luuli ja mielessään, raju, tyhjää toivoa kantoi:
    "Aeneas, mihinkäs pakenet? Älä kihlojas hylkää!
    Maata mun käestäni saat, jota merten kautta sä etsit!"         650
    Näin nimeten hän seuraa sylkytellen sapeliinsa
    paljasta eik' ilon aihettaan näe tuulien vievän.
    Sattui seisomahan alus, kytketty korkean vuoren
    särmähän, minnekkä vei tikapuut sekä laskettu silta;
    tällä Osinius olj kuningas Klusion mailt' tullut.              655
    Tänn' aran Aeneaan kuvatus lymyhyn paetessaan
    heittäytyi eik' Turnuskaan hitahampana vainoo,
    voittaen esteitä sekä kiidellen yli siltain.
    Tuskinpa laivahan ehti, kun katkas Saturnia touvin,
    -- laivan kun irtaunneen vei luoteella ulapalle.               660
    Aeneas juur poisolevaa hänt' etsivi taistoon,
    kohtaamans useat urohot Manalaan lähetellen.
    Eipähän köykäinen enähän kuva pyrkinyt piiloon,
    vaan ylös liidellen se jo mustahan pilvehen peittyi;
    Turnuksen mut tuulispää vie keskelle merta.                    665
    Katseli taa, osumaans imehdellen, ja kiittämätönnä
    säilymisestä hän tähtihin päin molemmat kädet nostaa:
    "Oi, isä kaikenvoipa, sa katsoitkos kovan onnen
    moisen mun ansainneen, nämät kärsimähän kuritukset?
    Minnekkä meen? Haa, mist' erosin? Karatenk' omillein saan?     670
    Näenkö mä Laurentolaisten taas varustukset ja muurit?
    Miksikä luulevatkaan urohot mua, joita ma johdin?
    Enkö mä heittänyt heit', oi leimaus, julmahan kuoloon?
    Nytkin harhoavan näen heitä ja syöstyjen voihkat
    kuulen. Haa, mitä teen? Tai missäpä pohjaton maa mun           675
    nielisi? Voi, tepä jos edes armahtaisitte, tuulet!
    Kallioriuttoihin, -- teit', Turnus, hartahast' pyydän --,
    viekäät, paiskatkaat alukset Syrttein kivisärkkiin,
    jonnekka ei Rutulot eik' vainois kielevä maine!"
    Näin nimeten sydämessään häilyvi sinne ja tänne                680
    mieletön, josko hän miekkahan moisen tahransa vuoksi
    syöksys ja miekan hirmuisen läpi kylkien työntäis,
    vaiko hän heittäytyis merehen sekä rannikon lahteen
    pyrkisi uiden ja sais taas Teukrojen kanss' aseleikkiin.
    Keinoa kumpaakin koki kolmasti; kolmasti suurin                685
    Juno sen esti ja, miehyttä säälien, häll' levon tuotti.
    Aalloill' lelluellen, vaoten mert', tuulien mukaan,
    hän isän Daunuksen ikivanhaan linnahan saapuu.
       Vaan nyt tuima Mezentius, Juppiterin kehotuksest',
    yhtyy tappeluhun karaten ilosiin Troalaisiin.                  690
    Hyökkää tyrrhenilais-sotajoukko ja kaikki he yhtä
    miest' tätä kiukuissaan useoin' vasamoinehen vainoo.
    Kallionmoisena hän, avaraan merehen mikä pistää,
    tuulien raivoillen avonaisna ja lainehill' altis,
    kaiken voiman ja taivaan kuin meren melskehet kestää,          695
    seisten järkkymätään: täten Dolikhaon pojan Hebron
    maahan kaas, kera tään Latagon sekä pelkurin Palmon:
    hän Latagoon nyt hirveän suurella paadella paiskaa
    aavistamattomallen ihan muotoon; Palmolta polven
    murskattuaan hitahaks pakohon teki; Lausolle antaa             700
    tään asehet olallen ja sen päähän kiinnitti töyhtön.
    Vieläpä Evantheen frygilaisen ja myöski Mimantan,
    kasvinkumppanuksen Parisen, min sai saman' yönä
    taatollen Amykolle Theano, kun soihdusta raskas
    Cisseis-kuninkaatar Parin: kotonaan Paris lepää                705
    linnassa, mut Lation maa kätkee oudon Mimantan.
    Aivankuin salokarju, min korkeilt' tunturilt' ajaa
    koirat raatelijat, jota on Vesulon näremetsä
    kauan suojellut tahi Laurento-lamp' elätellyt
    kaislistoillaan, -- kun tämä verkkojen keskehen puuttuu,       710
    seisahtuu öräten kamalasti ja harjansa nostaa:
    ei uroutt' ole kellään reimasti kimppuhuns käymään,
    vaan meluten, varoen vasamill' etähältä he vainoo;
    tuo vain käännäiksen joka suuntahan pelkeämättä,
    hampaitaan kiristäin sekä seljästä puistellen peitset:         715
    niin nekin, närkästyneet mi Mezentiukseen oli syystä,
    paljahin miekoin ei rohenneet hänehen käsiks käydä;
    kaukaa peitsillään sekä huudolla härsyttävät vain.
    Saapunut olj Akron, Korython ikikuululta maalta,
    helleniläis-mies, häät hopussaan joka siksehen heitti;         720
    tappelun tuoksinahan kun tään näki tulleheks kaukaa,
    jollenka töyhtön ja purppura-vaattehet morsian antoi:
    nälkäinen kuni leijona, kuljeksiess' erämaita,
    kun sitä vaivaapi kova nälkä, jos pelkurikauriin
    oljentuu näkemään tahi korkeasarvisen hirven,                  725
    irjuen irvistää hyvillänsä ja harjansa nostain,
    päällen syöstyähän revaltaa sisälmykset ja tällä
    hirveestä kidastaan kamalasti nyt vuotavi hurme:
    tuimasti näin tiheään vihollisten Mezentius parveen
    hyökkävi. Kaatuupi polonen Akron sekä potkii                   730
    mustaa maat' jaloillaan veristäin asetten säpäleitä.
    Vaan ei karkaavaa se Orodesta kaatoa kehtaa,
    eik' salavihkaan selkähän peitsellä paiskata haavaa;
    kiis etupuolelta vastaan, näin mies vastahan miestä
    käi, kavaluudessa ei ovelamp, mut voimilta vahvemp.            735
    Keihääsen nojaten lask jalkansa voitetun päälle:
    "Aimo Orodes, melkoinen sodan ponsi, jo kaatui,
    miehet!" Tuot' toverins' säestää ilosest pilaellen.
    Vaan tämä kuollen: "Et minust' ilvehdi kostota kauan,
    kenpä sä lietkin, voittaja; myös samanen sua onni              740
    oottavi, kohta kun suistua näillen saat ketoloille!"
    Vimmasta irvistäen Mezentius virkkavi hälle:
    "Kuole nyt; vaan jumalain isä kuin inehmoin kuningas on
    säädellyt minust'!" Tään nimeten veti ruumihist' tuuran.
    Tuon lepo pitkällinen sekä rautainen uni painaa                745
    silmiä; sulkeuvat näkimens ikipitkähän yöhön.
    Caedikus Alkathoön telottaa, Sakrator Hydaspen,
    Parthenion Rapo lyö sekä voimilta jänttärän Orsen;
    Messapus Klonion ja Lykaonilais-Ericeten:
    tuonpa, kun vauhkouneen hevon vaunuista putos maahan,          750
    tään jalk'miehen jalkasin. Lykialais-Agis saapui,
    jonka Valerus, ei osaton isiens urouusta,
    kaatoi; vaan Thronion Salius, Saliuksen Nealces,
    nuolelta, keihäältään etähällen kantavalt' oiva.
       Tuima jo Mars jaellut surujaan oli kumminki puolin,         755
    kuoloakin; samoten oteltiin, samotenpa nyt kaatui
    voittajat kuin tapanneet; ei kumpanenkaan ota karkuun.
    Juppiterin palatseissapa haltiat säälivät tyhjää
    kiukkua kumpaisen sekä ihmisvaivoja näitä;
    täältä Venus, mut tuoltapa katsel Saturnia Juno,               760
    kuin tyly Tisifone rajuaa tuhanten otelmassa.
       Vaan pudistain jätinmoista nyt peistä Mezentius astuu
    riehuen kentällen. Min verran suuri Orion,
    kun meren keskellen jalan käy syvimpäin syväreinkin
    halki ja, tiens avaten, oliltaan ulapast' yleneepi;            765
    tai ijäkkään sarapuun kuten vuorien huipulta nousneen
    juuret on maassa, mut pilvien keskehen kätkey latva:
    näinpähän aseineen kamaloine Mezentius astuu.
    Aeneas tätä vastaan, tään väkijoukossa nähden,
    hankkeu lähtemähän. Hän seisoo peljästymättä,                  770
    urhollist' odottain vihollista ja luottaen voimaans;
    laskettuaan näkemält' välimatkan, min peitsensä kantaa:
    "Oikea käs, jumalain, sekä peitsi, mink' aijon ma laittaa,
    nyt apun' olkohot! Ruumihist' Aeneaan minä herjan
    riistettyyn sotapaitahan, voiton merkiksi, Lausus,             775
    sua lupajan puettaa!" -- nimes. Kaukaa viuhuvan keihään
    heitti, mut kilpistyen tuo kilvestä lensi ja kauas
    oivaan Antenoriin osui, vatsan ja kylkien koskeen;
    Antenoriin, Herakleen toveriin, joka, Argosta lähtein,
    saanut Evandron luo olj ja Italo-linnahan jäänyt.              780
    Haavast' toiselle aijotust', onneton, syöksi ja katsoin
    taivahasen päin kuollessaan sulo-Argoa muistel.
    Syöksipä Aeneaskin jalo keihään: tuo läpi kilven
    kolmenkertaisen vask'kuoren ja liinasen peitteen,
    kolmetkin perättäin härän vuotaa puhkas ja tarttui             785
    vatsahan tään mut ei väkeään lamannut. Heti miekan
    Aeneas, äkätess' ilokseen vert' tyrrhenilaista,
    huotrasta tempaa, innolla käyden häärivän kimppuun.
    Huokasi raskaasti isä kultansa rakkaudesta
    Lausus, kun näki tuota, ja kyyneltä silmänsä vuosi.            790
    -- En sun armottomaa telotustasi tai urotöitäs
    aika jos myöhäinen tekoas on uskova moista,
    en sinust' ääneti oo, oi miehuinen jalomieli! --
    Tuo takasin peräyntyen kun rajarikkona poistui
    häintuskin sekä kilvessä vei vihamiehensä keihään,             795
    hyökkäsi poikainen, asetten välihin sekottaiden;
    kunpa jo Aeneas kätens nostanut olj sivaltaakseen,
    astaht tää ala miekan ja tuota hän viivyttämällä
    ehkäsi; seuraa tuost' toverein ilohuuto, kun poistui
    pois isä, jonk' oli suojellut pojan kilpi; he kaukaa           800
    paiskovat keihäitä sekä häiritsevät vihollista
    peitsillä. Aeneas rajuaa, pysyen ta'a kilven.
    Aivan kuin raemyrskyt syöksyvät puhjettuansa
    joskus ja kyntäjät tää saroiltaan hajalleen ajeleepi,
    kun vaellusmies, viljelijät kaikk' etsivät suojaa              805
    linnassa tai joen viemill', luolissai ison vuoren,
    mailla kun myrskyelee, ett' voisivat, laattua ilman,
    työtänsä jatkaa: näin joka suunnalta peitsien pilven
    lyömänä Aeneas, tapellessansa kun rajuaapi,
    kesti sen kaiken ja Lausoa toruu, Lausoa uhkaa:                810
    "Kuolemahan mihin syöksyt ja voimistas yli rohkeet?
    Rakkaus pettää sun varomattoman." Mut yhä vaan se
    mieletön hyökkää. Nyt jopa kiivaammin viha julma
    dardanilais-päämiehessä nousi ja Lausolle Parkat
    viimeis-säikehen kehräsivät, kun työns ison miekan             815
    Aeneas läpi miehukkaan ja sen kaikkine kätki:
    puhkasi miekkansa kilven ja sen tamineet kevykäiset,
    pehmeän viitankin, min kullalla kirjonnut äit' olj;
    rinnan tään veri täyttää; sitt' elo ilmojen kautta
    murheisn' erkani Tuonelahan sekä ruumihin jätti.               820
    Vaan kun kalvistuneen näköhön sekä muotohon katsoi,
    kasvoihin imehen haleoihin poika Ankhisen,
    huokasi raskaasti suruissaan ojentain kätens hälle,
    kun isän rakkauden ajatus hänen liikutti mieltä:
    "Milläpä sull', urotöistäs näist', oi onneton poika,           825
    milläpä Aeneas jalon luontosi palkita voipi?
    Saat asehes, joist' oot ilonnut; sinun vanhemmill' annan
    tuhkasi haudattavaks, jos tuo sua painavi huoli!
    Lohduksi olkohon tuo, polonen, katalaan erohos, ett'
    Aeneaan käden kautt' olet kaatunut!" Arvelevaisii              830
    kutsuvi hän tovereita ja maast' ylös auttavi häntä,
    tukkaa tään veren tahraelless' su'ittuu tavan jälkeen.
       Sillävälin Tiberin joen luona tään isä huuhtoi
    haavaansa jokiveellä ja puun tyvellen nojauntuin
    virvotti ruumistaan. Etähälläpä oksilla riippui                835
    vaskinen nyt kypäräns, vaan maall' asehet vetelehti.
    Aatelistost' etevimmät olj luonaan; itse hän karsein,
    huohottaen virumass' oli, kammatun partansa laskein
    rinnalle; Lausosta hän kyselee, lähettäin useoita
    kutsumahan takasin, surukkaan isän käskyjä viemään.            840
       Vaan toverit jopa kilvellä toivat ruumista Lauson,
    itkien, kelpoista sekä saanutta hirveän haavan.
    Itkun jo kaukaa kuul kovan onnen ouniva mieli.
    Mullalla harmahat tahraapi nivuksensa ja nostaa
    kumpaisen käden taivasta kohti ja ruumista halaa.              845
    "Semmoinenk' elämään halu mull' oli, poikani, että
    itseni e'est' vihamiehiä vastaan mennä sun sallin,
    mun sukuain? Sinun näittenkö haavojen kautt', isäs, säilyin,
    kuollostas elämään? Haa, nytkös kurjalle vihdoin
    maanpako on rasitukseks! Nyt vast' sain syvän haavan!          850
    Mie, oi poikani, sun nimes tahraelin rikoksilla,
    valtio-istumeltai isien vihan vuoksi ma syöstiin.
    Jos piti kärsiä mun isänmaan sekä kansani koston,
    kaikkehen surmahan mie elon syypähän antanut oisin.
    Nyt elän! Valkeutt' enk' inehmoin ole jättänyt vielä!          855
    Mut jätän sen!" Heti näin nimeten kohoaa kipeälle
    longalleen sekä vaikk' kipu suuressa haavassa vaivaa,
    lannistumatta hän käskeepi hevon tuoda; se häll' olj
    lohtuna ynn' ihanelmana kilpausvoittojens vuoksi.
    Murhehtivallen hän nimeää sekä alkavi näillä:                  860
    "Rhebus, jo kauan, -- jos mitäkään pysyvää inehmoill' on --,
    viivyimme. Veriset tamineet nuo voittaen tänäin,
    päänkin Aeneaan sinä tuot sekä Lausoni tuskain
    kostajan' oot kerallain; mut voittoa jos väken' ei saa,
    yhdessä kaadut. Ma en, näet, urhokkain, sinun luule            865
    sietävän vierasten komentoo eik' Teukrojen herraa!"
    Virkki ja selkähän kapsahtain asettui kuni ennen
    vankasti, temmattuaan molempiin käsihin teräkeihäät;
    hehkui päässänsä vaski ja myös hevosjouhinen töyhtö.
    Kentälle näin nopeaan karahuttaa. Mielessä kuohuu              870
    hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne;
    raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto.
    Kolmasti Aeneast' tämä korkea-äänisnä kutsui.
    Aeneas tuon tuns sekä näin iloten aneleepi:
    "Tehköön tuon jumalain isä kuin myös suuri Apollo,             870
    että sä kanssani käyt otelmaan!"
    Tään nimes vain sekä vastahan uhkaten käy vasamoineen.
    Vaan tuo: "Surmattuas pojan miks pelotat mua vielä,
    julmuri? Tää oli ainoa tie, joten mun hukuttaa voit.
    Surm' ei kauhuksi oo meill' emmekä hengistä huoli.             880
    Lakkaa, kuolemahan tulen nyt sekä sulle ma ens nää
    lahjaksi tuon!" Nimeten vasaman lähettää vihamieheen;
    heittävi toisen ja sitten taasenki toinen jo lentää
    kilpehen verrattomaan; mut kestää kultanen kilpi.
    Kolmasti ratsastain vasempaan hän kiertävi tuota,              885
    peitsiä heitellen; myös kolmasti Dardanon urho
    kilvellä vaskitetull' ison kiertää kanssansa metsän.
    Sittepä kun ikävistyy vitkasteluun, monen peitsen
    nyhtämiseen, epäsuhtanen taistelu kun ikävöittää:
    paljon arveltuaan jopa hyökkää viimeks ja viskaa               890
    taistelijan uvehen ohimoihin onsihin keihään.
    Pystyhyn keikahtaa hevonen sekä pieksävi ilmaa
    kapjoineen yli kaatuess' suistunehen ritarmiehen,
    kietoutuu sekä päistikkäin putoaa lapaluulleen.
    Taivaallen kohoaa Frygien ja Latinojen huuto.                  895
    Kiitävi Aeneas sekä huotrasta tään terän tempaa;
    sittepä ääns: "Miss' ompi, Mezentius julmuri, tuo sun
    hirmuinen väkevyys?" Mezentius vastasi, kunpa
    ilmahan katsellen näki taivon ja järkehen tointui:
    "Katkera oi vihamies, miks ärjyt ja kuoloa uhkaat?             900
    Ei häpeää ole kuolo enk' niin minä taistohon tullut,
    eikäpä keskeemme tätä liittoa Lausoni tehnyt.
    Ainoastaan anon tuot', vihamies jos sen voitetull' antaa:
    myöntäös haudattaa minun ruumis! Tiedänpä kansan
    julmasti närkästyneeksi; sen vimma sä estäös, pyydän;          905
    sallios poikani kanssa mun haudan kumppaniks yhtyy!"
    Näin nimeää, osans tietäen kaulansa miekalle suo ja
    aseillen heruvaan verehen hän henkensä heittää.


Viitteet:

V. 12-13. Viittaus Puunilaissotiin, varsinki toiseen.

V. 22-23. Katso Aen. IX, 727-778.

V. 28-29. Aetolilaisesta siirtolaiskaupungista Arpista Diomedes, Tydeon
poika; Diomedes ei kuitenkaan ruvennut sotaan, ehkä Venus sitä pelkäsi
(vert. Aen. XI, 226 ss.).

V. 30. Troijan sodan aikana, kuten Iliadi kertoo, haavoitti Diomedes
sekä Venuksen että Marssin.

V. 34. "Haamut", nim. Hektorin, Kreusan ja Ankhisen (vert. Aen. II,
270; 772; V, 722).

V. 36. Vert. V, 606, 759.

V. 37. Vert. I, 51.

V. 39-40. Vert. VII, 312, 324.

V. 51-52. Amathus, Pafos ja Idalia olivat kaupunkeja Cyperin saarella,
jossa Venuksella oli oma temppelinsä, -- Cytherasta vert. Aen. I, 680.

V. 142. Paktolus, Lydiassa (Vähässä Aasiassa) juokseva, kultahiekasta
rikas virta.

V. 154. "Huolesta päästen", (vertaa Aen. VIII, 479-503.)

V. 155. "Lydialais-suku", = Etruskit (vert. Aen. VIII, 479).

V. 157. "Kokassaan", nim. koristuksina, "frygilais-jalopeuroja
kantain."

V. 159. "Ida" (= Idavuoren halttiattaren kuva) "on yläpuoll'".

V. 166. Tiikeri oli Massikon laivan nimi.

V. 171. "Kulta-Apollosta kiilteli keula", s.o. laivan kokassa kiilteli
kullattu Apollon kuva.

V. 173. Ilvan saari = nyk. Elba.

V. 179. Pisa oli siirtolaiskaupunki, jonka Kreikanmaalta saman
nimisestä kaupungista Alfeon virran rannalta lähteneet siirtolaiset
olivat perustaneet. -- "Tottelemaan" nim. päällikköään Asilasta.

V. 189. Kun Faeton, Auringon poika, tuli Juppiterin nuolen kautta
tapetuksi, surivat hänen sisarensa sekä ystävänsä Cyknus tätä niin
katkerasti, että jumalat sääliväisyydestä muuttivat Faetonin sisaret
poppelipuiksi, mutta Cyknon joutseneksi (latinal. sana "cycnus" =
"joutsen").

V. 194. "Poikansa", edellisen yhden niminen poika.

V. 196. Kokkaan oli kiinnitettynä terävä paasi.

V. 198. Oknus oli ennustavan nymfin Manton ja tuscialaisen joen haltian
poika.

V. 202. "Kolmepa heimoa on" Mantuassa asumassa, nim. Kreikkalaisia,
Umbrilaisia ja Etruskilaisia.

V. 205. Benakon (nyk. Garda) järven haltian poika Mincius oli laivan
keulaan kuvattuna ja laiva sen mukaan nimitettynä (Mincio virta juoksee
Garda järven läpi).

V. 209. "Tuot' veti hirmuinen Triton", joka oli Aulesten laivan kokkaan
kuvattuna.

V. 239. "Välihin j.n.e.", nim. arkadialaisen Evandron lähettämän ja
troijalaisen, linnassa olevan väen väliin.

V. 252. "Idalais-äiti" s.o. Cybele.

V. 265. Strymon oli erään thraakialaisen joen nimi (nyk. Struma eli
Karasu).

V. 271. "Päässään", nim. Aeneaan päässä.

V. 273. "Sirion", s.o. Siriustähden (kaunehimman kiintotähden) "leimu."

V. 290. "Airojen neuvolla muut", nim. pyrkivät rantaan.

V. 313. "Vaskisen verhon", s.o. pantsarin, rintahaarniskan.

V. 316. "Pienenä" = vielä syntymätönnä, niinkutsutun
"keisarileikkauksen" kautta päivän valoon saatettu.

323. "Paiskaten", nim. Aeneas, "osui j. n. e."

V. 350. Boreas = Pohjantuuli.

V. 351. Ismara oli erään Thrakian maan vuoren ja kaupungin nimi.

V. 363. "Tunkenut virta" nim. tulvallaan.

V. 463. "Alkldes" = Alkeyn poika, Herkules.

V. 466. "Vaan isä", nim. Juppiter.

V. 517. Sulmo oli kahden samannimisen kaupungin nimi, joista toinen
oli Pelignien, toinen Volskien maassa.

V. 520. Samoin uhrasi Akhilleskin kaatuneen ystävänsä Patroklon
hautajaisissa Troijan luona sotavankeja tämän haamulle.

V. 526. "Kuvattuu hopeaa", s.o. koverretuin korkokuvin koristeltuja
hopeakaluja.

V. 544. Caekulosta ja Umbrosta vert. Aen. VII, 681; 752.

V. 564. Tyyneksi l. hiljaiseksi kutsutaan Amykloa, erästä etelä-Italian
merikaupunkia (Kajetan ja Terracinan välillä) siitä syystä, koska siinä
oli hengen uhalla kielletty puhumasta uhkaavista vihollisten aikeista,
koska ne usein olivat näkyneet turhiksi. Kun sitten Dorialaiset tulivat
kaupunkia valloittamaan, joutui se juuri tään vuoksi helposti
vihollisten haltuun.

V. 565. Aigeion on sama kuin Briareys (vert. Aen. VI, 287).

V. 619. "Isäns' neljäs" s.o. isänsä neljännessä polvessa
(isän-isän-isän-isä).

V. 646. "Se", nim. kuvatus.

V. 704. "Soihdusta raskas"; Paris'en äiti Hekuba, Cisseyn tytär, luuli
unissaan kerran olevansa soihdusta raskaana.

V. 708. Vesulus (nyk. Monte Viso), Alppien korkeimpia kukkuloita,
Meri-Alppien ja Kottisten-Alppien välillä.

V. 719. Korytho, vert. Aen. III, 170; IX, 10.

V. 739-41. Kuten tästä paikasta näkyy uskoi Vergiliuskin kuolevilla
välisti olevan kykyä ennustamaan; Oroden ennustus toteentui.

V. 861. Toisten painosten mukaan oli "jumalain ylenkatsoja" Mezentius
antanut hevosellen nimeksi: Phebus (= Apollo, vert. v. 875 ja 878).

V. 888. "Metsän"; siltä näytti kilpeen tarttuneiden keihästen paljous.

V. 902. "Keskeemme", s.o. sinun, Aeneaan, poikani tappajan, ja minun
kesken.

V. 904-905. Vertaa Aen. VIII, 481-495.



YHDESTOISTA LAULU.

Sotilakko ja sodan jatko.


Ainehisto.

Aeneas, pystytettyään muistomerkin sen vuoksi, että oli
kahdentaistelussa kaatanut kuninkaan Mezention, rohkaisee omiansa ja
lähettää suuren lähetyskunnan Pallaan ruumista sen kotimaalle viemään
(1-99). -- Kuolleiden hautaamiseksi välirauhaa anoville latinolaisille
lähettiläille Aeneas suopi 12 päivän sotilakon (100-138). -- Evandron
murhe poikansa kuolemasta (139-181). -- Troijalaiset ja Latinolaiset
osottavat viimeistä kunnioitustaan sodassa kaatuneille (182-224). --
Diomedeen liittoa anomaan lähetetyt lähettiläät palajavat tyhjin toimin
takasin siitä syystä, kosk'ei Diomedes tahtonut ryhtyä sotaan ilmesti
jumalain suosimain Troijalaisten kera (225-295). -- Latinon tästä
syystä kutsumassa neuvoskunnassa, näyttää Latinus olevansa taipuvainen
rauhaan Aeneaan kera, jota mieltä Drances kannattaa ja kehottaa,
ivaten, Turnoa luopumaan sodasta ja kosimisesta sekä pyytää kuningasta
rauhan tueksi antamaan tyttärensäkin Lavinian Aeneaalle puolisoksi
(296-375). -- Turnon kiivas vastaus Dranceelle ja hänen mielipiteensä
sotakannasta (376-444). -- Aeneas siirtää väkeänsä likemmäksi
kaupunkia; tämä seikka lopettaa sekä neuvottelun että sotilakon;
Turnus, uskottuaan ylipäällikön viran amazonille Kamillalle, lähtee
eräälle vuorisolakkeelle Aeneasta väijymään (445-531). -- Kerrottuaan
Kamillan elämänvaiheista, antaa Diana nymfinsä Opiksen toimeksi kostaa
Kamillaa pian kohtaavan kuolon (532-596). -- Kauan häilyvä ratsuväen
tappelu kaupungin edustalla (597-647). -- Sitten kuin Kamilla oli
tehnyt ihmeteltäviä urotöitä ja viettynyt komeasti varustettua
Khloreota vainoamaan, ampui hänet salavihkaan väijyvä Arruns kuoliaaksi
(648-835). -- Opis kostaa Kamillan kuoleman ja ampuu Arrunsin, tään
paetessa kotimaalleen (836-867). -- Troijalaisten Onnella tehty
hyökkäys päälliköttömäksi jäänyttä joukkoa vastaan saattaa nämät
pakenemaan, jolloin paljon väkeä musertuu kaupungin portista sisään
pyrittäessä. -- Kamillan kaatuminen saa Turnon liikahtamaan
väijymysasemaltaan; heti sen jälkeen lähtee Aeneaski vuorisolakkeen
kautta liikkeelle (868-915).


_Hautajaiset. -- Latinojen neuvottelu. -- Kamilla_.

    Nousten Okeanon sill' aikaa Koitar jo jätti.
    Aeneast', ett' aikaa maanpanijaisihin saisi,
    huoli ehk' kiiruhtaa, murehiss' ehk' kuollosta miel olj,
    päivänpä koittaissa jumaloill' lupauksensa täytti
    voitettuaan. Ison tammen, mist' oli karsitut oksat,              5
    pystytti haudalle, sen koristain komeoill' asehilla,
    voittonsa merkiks; Mezention päällikön hän asun suo sull',
    oi sodan valtias suur! Asettaa verest' tiukkuvat töyhtöt,
    miehen murretut peitset ja paikalta kahdeltatoista
    puhkotun haarniskan; vasempaan sitoi vaskisen kilven,           10
    kaulalle sen ripust miekan norsunluisenki huotran.
    Päällikköjen koko parvi kun suojellen seurasi häntä,
    riemastuneita hän näin kehottaa sitt' ystäviään:
    "Tehty jo suurin on työ, urohot! Pojes pankahat huoli
    jääneestä; esikois asehet kopean kuninkaanki                    15
    tuoss' ovat; onpa Mezentius mun käsivoimalta tässä!
    Matkamme on kuninkaan luo nyt ja Latinojen linnaan.
    Valmistakaat asehet, sodan loppua onnellist' toivoin,
    ett' epäröiviä ei joku este, kun lähteä taistoon
    määräävät jumalat sekä miehiä leiristä johtaa,                  20
    häiritsis tahi myöhempi arvelu heit' aristaisi.
    Sill'aikaa tovereiden hautaamattomat ruumiit
    viekäämme lepohon, erokunnian vainajill' antain!
    Menkäät vainaillen jalomielille, jotk' ovat meille
    ansainneet kotimaan verellään, 'hyväst'-lahjanne viemään!       25
    Ensinnä vietäköhön surevan Euvandrusen linnaan
    Pallas, jonkapa ei mitäkään vajahan avuloista
    kuolohon katkerahan vajottain vei synkeä päivä!"
       Näin nimes kyyneltäen sekä siihen suojahan kääntyi,
    miss' ikäpuoli Aceetes, mi arkadilaisen Evandron                30
    knaappina ennen olj, oli paarille pantua Pallaan
    ruumista vahtaamass'; eip' hän yht' onnellisesti
    kasvattilemmikkiään apulaisena seurata saanut.
    Siin' itk palvelijain koko joukko ja Teukerin kansa,
    itkivät naisetkin hivuksens hajottain tavan jälkeen.            35
    Vaan kun Aeneas ylevist' oviloist' tuli suojaan:
    raskaan huokauksen nämä tähdille nostavat, rintaans
    lyöden, ja haikeesta surustaan ylen voikuvi linna.
    Kun näki Pallaksen tuetun pään kalvahat kasvot,
    kun näki ausonilais-vasaminkin raastaman haavan                 40
    nuoressa rinnassa tään, näin kyynelten noustessa lausui:
    "Käikös kääntyessään parempaan kateheksi nyt Onnen,
    oi poloteltava poika, sa valtiotamme ett' et sais
    nähdä ja ett' et sais iloten palata kotimaahas?
    Enkä mä Euvandrost' isästäs erotessani hälle                    45
    tään luvannut, kun hän halaten mua matkahan laski
    vallottamaan ison maan sekä tuon erittäin varottaissa,
    miesten ankarojen olevan, sodass' yrmeän kansan.
    Ehkäpä parhaillaan, ylen paljoa toivoen turhaan,
    tehnee hän lupauksiakin, koristain alttareita:                  50
    kuollehen poikansa vainen, jok' ei taivahisilta
    tarvitse nyt mitäkään, surusaatossa tyhjässä tuomme!
    Onneton, poikasi julman kuolon nähdä sa vain saat!
    Vai on tää palauksemme, -- moisetko voittomme merkit?
    Vai tä mun toivoni suur? Mut etpä, Evandro, sa tahraa           55
    tuottavat haavat näe täll'! Et, isä, paennehen poikas
    vuoks surust' tarvitse toivoa surmaa! Mink', oi, turvan,
    Ausonia, kadotit sekä minkäpä sieki, Julus!"
       Näinpä hän itkettyään kohottaa valiteltavan ruumiin
    käski ja, määrättyään koko joukostaan tuhat miestä              60
    laittoi viimeis-kunnioitustaan häll' osottamaan,
    taatonkin suruhun osan ottoon: raskahan murheen
    hiukkanen lohtu, he min isä-raukallen velastuivat!
    Lehvillä lehdittävät muut paareja pehmeäks joutuun,
    liitellen sianvarsia tammenlehvihin yhteen;                     65
    lehdes-holvilla siimestävät myös laitetun vuoteen.
    Maalaisvuoteesen ylevään tähän lasketahan mies,
    niinkuin kukkanen, min on poiminut impyen sormi,
    orvokki hentoinen tahi hervotonkin hyacinthi,
    joit' ei viel' heleys eik' ehtinyt poistua muoto,               70
    mut enähänp' ei maa-emo ruoki ja voimia tuota.
    Sitten purppura-viittaa kaksi ja kullasta jäykkää
    toi häll' Aeneas, mitk' häll' oli, työst' ilotellen
    muinoin valmistanut käsill' itse' sidonilainen
    Dido ja langoin kultasineen oli kirjonut taiten.                75
    Yhtehen näist' urohon hän kunniaks viimeiseksi
    verhottaa sekä ruumiihin silmät vaipalla peittää;
    saamansa paits sitä laurentolais-kahakast' monet lahjat
    liittävi ynn' isoss' saatossa käskevi viemähän noita,
    annettuaan vihamiehiltä voitetut ratsut ja peitset.             80
    Niilt' oli kä'et selän taa sitonut, jotk' kuoleman uhriks
    Tuonell' olj jääksinyt, kastelemaan verellään rovioita.
    Myös vihamies-varuksin puetettuja tankoja, joihin
    piirrellyt nimet olj vihamiesten, käskevi viemään
    päällikköin. Talutettihinp' vanha Aceeteski koito,              85
    rintahan nyrkeillään joka löi, repi kasvoja kynsin,
    tai joka pitkosen pitkälleen alas heittihe maahan.
    Viedään myös Rutuloin veren kastamat vaunut ja jälkeen
    askeltaa sota-orj Aeton, koristuksia vailla,
    kuonolle kyynelten isojen pisarain heruessa!                    90
    Keihon kuin kypärän tuo toiset. Mut voittaja Turnus
    valtasi muut. Tätä seuraavat surusaatossa Teukrot,
    Tyrrhenit, Arkadien päämiehet lippuja laskein.
    Sitten kuin toverein iso saatto olj eistynyt loitos,
    seisahti Aeneas sekä näin syväst huoaten lausui:                95
    "Toisten kyynelien luo meit' äreän sodan Luoma
    kutsuvi. Voi ijäti hyvin sie, oi urhein Pallas,
    voi ijäti hyvin!" Nää vain lausuttuaan meni linnaan
    korkeahan sekä leiriä kohden käyntinsä käänsi.
       Vaan lähetit jopa kaupungista Latinojen saivat              100
    oksaa tarjoellen olivista ja pyytäen lupaa:
    ruumeita, mitk' kentillen oli kaatanut miekka,
    että hän hautaamaan lepohon lakon antasi heille;
    eip' enähän eronnein kera vainaajain sota oisi;
    joit' tovereiks, sukulaisikseen sanonut oli, säästäis.         105
       Näillen Aeneas hyvä, kun anoivat sopivaista,
    antaa suostumuksen sekä nää nimeää lisäks vielä:
    "Millainen kova Onni on kietonut teitä, Latinot,
    moisehen taisteluhun? Miks ette te sois toveriks meit'?
    Kuolleillen, sodan kautt' tapetuilleko pyydätte rauhaa?        110
    Mieleisest' elävillekin tuota ma tahtosin suoda!
    En olis tullut, jos Onn' ei säätänyt tänn' asuntoomm' ois;
    en sodi kansaa vastahan; mut kuningas ylenkatsoi
    liittomme, Turnuksen kun liittohon luottihe ennen.
    Oikeampaa olis, jos sotahan olis käynynnä Turnus.              115
    Jos sodan päättää tuo väellään, jos Teukroja häätää
    aikovi, niin kerallain sopi näiden yhtyä taistoon;
    jäis elämään, kenen soi elon haltia tai oma uljuus!
    Menkäte, pankaatten toverinn' eronneet rovioille!"
       Näin nimes Aeneas. Vaan ääneti kummeksivat ja               120
    toinen toisehen silmänsä luovat he hiiskahtamatta.
    Sitt' ijäkäs Drances, joka nuorta Turnusta vainos
    ain' närällään sekä kielittelyillään, vastaamaan näin
    ryhtyi: "Oi iso maineeltas, asehilta mut suuremp',
    Troijan mies, miten voin avuas ylistää ylen kyllin?            125
    Ihmettelenk' enemmin sävymieltäs vai urotöitäs?
    Tään kotikaupunkiin palaten iloviestinä viemme
    kiitollisna ja, jos joku Sallima soisi, Latinon
    teemme sun ystäväkses. Hakekoon muilt' liittoa Turnus.
    Vieläpä autamme muurein sallittujen rakennusta,                130
    kannamme paasiakin olallamm' asunnoks Troalaisten!"
    Näin pakis hän; muut suostumustaan osottaa sorinallaan.
    Päivää määräävät kakstoista ja, saatua rauhan,
    vaaratta Teukrot Latinojen kanss' sekasin läpi korven
    vuorilla kulkivat. Kaksteräkirveen iskemä kaatui               135
    ryskyen saarni ja kaatuvat pilvienkin-tasat hongat;
    ei lakata lemuvaisia keedroja, tammeja kiiloin
    halkomast' eik' vetämäst' sarapuit', ratasten naristessa.
       Maine jo kiidellen, -- surujen ylen kiitävä airut --,
    Euandron pelottaa kuin tään perehen sekä linnan,               140
    vaikk' oli Pallaast' äsken voiton viestiä tuonut.
    Portille Arkadit riensivät, muinoisen tavan jälkeen,
    temmattuaan tulisoihtuja; loitospa loistavi tiellä
    tervaksien rivi, kirkastain ketomait' avaralta.
    Teukrot vastaansa tulivat, surevaisien yhtyin                  145
    joukkohon. Sitten kuin emot linnahan astuvan näiden
    huomaavat, parullaan polotellen he täyttävät linnan.
    Eipä Evandroa nyt enähän voi hillitä kenkään;
    joukkohon riensi ja Pallaan laskettuin yli paarein
    heittäytyin hän jää virumaan valittain sekä voihkain.          150
    Kun hänen äänelleen soi tuskin tien suru vihdoin:
    "Etpä sä taatolles luvannut tätä, kun sua, Pallas,
    yrmeähän sotahan varovammin käymähän käskin!
    Tietämätön emp' ollut, min arvonen uus sotamaine,
    kuin ylen mieluinen ens'taistelun kunnia ompi!                 155
    Miehuisen opin onneton koetos ja äskösen taiston
    ankarat alkeet! Ei jumaloist' ole kuullunna kenkään
    mun lupauksia eik' anomuksia! Oi pyhin vaimo,
    miekkonen kuollessas, kun murheen tään siten vältit!
    Oon isänään ohi määrästän' elänyt sitä vastaan,                160
    kun jäin jäljelle. Joska mun, Dardanojen aseveikon,
    oisivat surmanneet Rutulot! Elon' oisin ma ennen
    antanut, jos minut tää komeus kotihin olis Pallaan
    tuon't asemest'. En syytä ma teitä, en liittoa, Teukrot,
    en toveruuttammekaan; tää vanhuudellemme onni                  165
    säättynä olj. Vaan ehk' ylen aikasin kohtasi kuolo
    poikaani, -- ilahuttaa kaatunehen tuhansittain
    Volskeja surmattuaan, Latioon Teukroj' avittaissaan.
    Peijaiskulkua en parempaa vois sulle ma, Pallas,
    hankkia, kuin se, min Aeneas hyvä soi, Frygit suuret,          170
    min soi Tyrrhenien päämiehet ja tää sotajoukko.
    Tuovathan urosten asut, mitk' kätes Tuonelle jääksii.
    Oispahan joutunehet aseheskin suurehen paaluun,
    jos ikä, jos sama vuotten tuottama tarm' olis ollut,
    Turnus! -- Vaan miks Teukroja viivyttelen sodast', utra?       175
    Menkäte kertoilkaat kuninkaallenne nää sanat tarkkaan,
    että mä jään vihattuun elämään, kun kuollut on Pallas,
    siihen on, näet sen, kätes syyn', isällen, pojallen mi
    Turnusen velkaa on. Tilapää tää ainoa ompi
    onnehes, kiitollisuutehes. En elon auvoja etsi;                180
    ei; ilon' on pojallein Manalassa sun kertoa kostos!"
       Koitar sillävälin sulosan valon kurjille tuotti
    kuolevillen, palauttaen näillen työt sekä vaivat.
    Jop' isä Aeneas, jopa rannan lahtehen Tarkho
    laittoivat rovion, johon kantoivat tavan jälkeen               185
    ruumeita toverein, -- jopa nyt, sytytettyäns' synkän
    loimotuksen, sakeaan savuhun lymys korkea taivas.
    Kolmasti leimuavaa rovioo komeiss' asehissaan
    marssivat kierrellen; kolm' kertaa hautaus-tulta
    ratsahin kylträsivät hyvästiks, valittain surullisna.          190
    Kastuu kyynelistään maa, kostuvat myös asehetkin.
    Taivaallen kohoaa urosten polo, torvien räike.
    Sittepä muut tapetuilta Latinoilt' temmatut saaliit
    viskaavat tulehen: kypäröit', useoit' sapeleita,
    ohjia, vaunujakin nopeoita; mut tuttuja toiset                 195
    lahjoja tuo: tapettuin katalat vasamat sekä kilvet.
    Tuonelle teurastetaan usean härän ruumihit tässä,
    harjakkaat siatkin sekä kaikilta kentiltä viedyt
    raavaat sorretahan tulehen. Koko rannalla sitte
    tuhkaa ystävien tähystäät, rovioo vahiskellen                  200
    puol' palanutt': erot' eivät he voi, kunis kastehikas yö
    tähtiin kiiluvihin tukevuutetun taivahan tuopi.
       Myöskin laittoivat monin paikoin koidot Latinot
    suunnattomat roviot sekä hautaavat useoiden
    miesten ruumeita, osittain taas nostaen vievät                 205
    maakuntaan lähiseen tahi kaupunkiin palauttaat.
    Muitten surmattujen sekasan, ison polttavat joukon
    nää lukematta ja kunniankaan tekemättä; nyt laajat
    pellot tuikkelevat jokapaikassa liekistä kilpaan.
    Kolmas päivä jo haihdutti taivolta hallasen varjon,            210
    surren kuin rovion syvähän seotuita he tuhkaan
    etsivät luita ja kattoivat varin maan kupuroin ne.
    Vaan jo Latinon kaupungin komeoiss' asunnoissa
    nouseepi kova parku ja sangen haikea murhe.
    Täss' emot, onnettomat miniät, sisarten surevaisten            215
    rakkahat rinnat ja myös pojatkin, jotk' orvoiks jäivät,
    kiroovat sodan julmuutta sekä Turnusen häitä!
    Käskevät itseä tuot' asehilla ja miekalla päättään,
    Italian joka valtaa, suurinta arvoa vaatii.
    Tään pahentaa tyly Drances ja kertoo yht' tätä vainen          220
    taistohon vaadittavan, yht' Turnusta kutsuttavan vain.
    Kiistoissaan tiheöissä nyt kuuluupi moni miete
    Turnonkin hyväks, tuot' kuningattaren arvo kun puoltaa,
    kannattaa useain myös voitonmerkkien maine.
       Näittenpä riitojen kuin melun kestäissä parahillaan,        225
    kas, ylen murheissaan lähetit Diomedesin linnast'
    tuovat vastauksen, ett'ei mitäkään koko moisten
    vaivojen kustannus tehonnut, ei antimet, kulta,
    eik' tehonneet isotkaan lupaukset; on liittoa muilta
    etsiminen nyt Latinoin tai Frygien kera rauhaa.                230
    Lannistaa kuninkaanki Latinon nyt ankara huoli.
    Onnesan Aeneaan jumalain avun ilmesti saavan
    -- muistuttaa jumalain viha kuin edessään vereksetkin
    haudat. Siks ison neuvoskunnan ja myös ylimykset
    kutsuen käskyllään kokoaa ylevään hovihinsa.                   235
       Yhtehen saavat nuo palatsiin monin tulvaten joukoin.
    Keskessä istuupi ijältään ylimmäisenä kuin myös
    suurinna vallaltaan, ei huoleta otsin, Latinus.
    Tääll' Aetolian linnasta tulleita läheteitä
    käskee kertomahan, mitä tiesivät, vaatien tarkan               240
    vastinehen perätysten. Tultua äänettömyyden,
    näin Venulus, totellen hänen käskyä, lausua alkoi:
       "Näimm', oi maanmiehet, Diomeden ja Argojen leirit,
    matkan kuljettuamme, me voitimme kaikk' osumukset,
    koskimme sen kätehen, joka Ilion rainasi linnan.               245
    Voittaja tää rakens Argyripaan, nimittäin kotosen tuon
    heimonsa jälkeen, Garganon Japygilais-ketomaille.
    Suojaan saavuttuamme, kun meill' lupa lausua suotiin,
    lahjamme tuomme ja myös isänmaan nimenkin nimeämme,
    millainen sota nous sekä syyn, miks tultihin Arppiin.         250
    Kuultua tään hän vastauksen tyvenen täten antoi:
       'Kansat, o miekkoiset sekä myöskin vallat Saturnon,
    muinois Ausonilaiset! Mi häiritsee lepoanne
    kohtalo, yllyttäen teit' outohon taistohon käymään?
    Ketkäpä kalvallaan vaan loukkasi Ilion maita,                  255
    -- siksehen heitän, min kärsimme luon' yleväin varustusten,
    keit' uroloit' upottelj Simois --, jokapaikassa saimme
    kärsiä syyn sovitukseks hirmuiset rasitukset,
    -- verratenkin Priamoon polojoukko! Sen näytti Minervan
    ankara myrsky ja Eubean paadet ja kosto Kafaren.               260
    Tuostapa taistelustaan, erirannoillen ajettuina,
    Proteon patsahill' ast Menelaus, Atreyn poika,
    harhasi, siks näki myös Aetnan Kyklopit Ulixes.
    Vallasta kertoisinko Neoptelemon, kumonnastak'
    Idomeneyn kodon? Maall' Libyan asunnostako Lokrein?            265
    Mahtavien Akhiveinpa Mykenoist' itsekin päämies
    puolison kelvottoman verukkeilt' on, päästyä kotiin,
    hukkunut; väärtäjämies anast Aasian voittajan vallan.
    Käi kateheks jumalain kai, alttarit ett' isänmaani,
    kaihotun puolison tai ihanan näkisin Kalydonan!                270
    Vieläpä vainoo meit' imehetkin, hirveät nähdä,
    kun kadonneet toverit pyräht ilmahan siivillä lentoon;
    lintuna lentävät nuo jokiloill' -- oi syntien julmaa
    rankaistusta! -- ja louhia täyttävät uikkuvin äänin!
    Tuotapa saatoinkin odottaa ma jo hetkestä siitä,               275
    kuin tavotin, vähämieli, ma ruumeita ylähäisten
    kalvalla, oikean kuin Venuksen käden haavotin naarmuun!
    Elkäätten enähän mua vietelkö moisehen taistoon!
    Pergamon kun hävitimm', meit' ei sotahan halut' yhtään
    Teukroja vasten; en vaivaa entistäkään ilomiellä               280
    muistele. Lahjanne, joit' isänmaastanne toitte te mulle,
    viekäte Aeneaall'! Olen julmia peitsiäns vasten
    taistellut kahakassa; siks uskokaten kokenutta,
    kilpine kuin kohoaa, miten tuimasti peitsensä paiskaa!
    Miestä jos vertaistaan kaks viel' olis kasvattanunna           285
    Ilion maa, ois Inakholais-varustuksihin tullut
    Dardanus, vuorostaank' olis onneans surrunna Kreikka.
    Minkä me viivyimme tylyn Troijan muurien luona
    Hektorin, Aeneaan se olj syy, ett' Akhivojen voitto
    häili ja kymmenenteenk' yhä vuotehen karkosi meitä.            290
    Kumpikin urhoudelt', asehilta on oivilta kuulu,
    mut avult' tää etevämp' on. Käykäte liittohon, jos vaan
    saatte sen; mut varokaat asetten osumist' tamineihins!'
    -- Tuossa nyt, oi parahin kuningas, kuninkaan sinä lauseet
    kuulit ja millinen on ajatus sodan tärkeydestä."               295
       Tuskin näin lähetit, kun Ausonien väen valtas
    riitainen, sekanen häly: niinkuin kosk' kivet estää
    kiivahan vuon sekä, sulkeutuiss' uran, syntyvi pauhu,
    kun lähirannoillen kohaellen syöksyvät aallot.
    Vaan kun tyyntyivät sydämet sekä sai levon kasvot,             300
    näin ylevält' tilaltaan kuningas, anoeltua, alkaa:
       "Soisinp' ennemmin isänmaan asioista, Latinot,
    päättänehemme, -- se ois paremp' ollut -- eikä nyt vasta
    yhtyä neuvotteluun, vihamies kun jo valleja vaartaa!
    Hankalahan sotahan jumalain suvun kanssa me saimme,            305
    lannistumattomien urosten kera, joit' ei mitkään
    uuvuta taistot, ett' tuurista ei tapanneinakan' erkii.
    Toivon, mi teill' Aetolien liitosta olj, pojes pankaat!
    On kukin itselleen paras toivo. Te vaaramme näette.
    Millainen hävitys on sortanut muun menestyksen,                310
    silmä sen huomaa, -- tuo käsihimmekin kaikki jo tuntuu!
    En ketäkään minä syytä. Min kunto on voinunna vainen,
    tehtynä on. Isänmaan koko voimalla taisteltu ompi.
    Siis nyt mielessäni mitä arvelen, mie epäellen
    kerron ja muutamin lausehin -- kuulkaat tarkkahan -- näytän.   315
    Vuon Tiberin ihan vieressä mull' ikivanha on sarka,
    läntehen päin mikä antaa aina Sikaanien maill' ast'.
    Aurunkot, Rutulot sen jylhiä kumpuja kylvää,
    sahroin kynnettyään, mut on raunikot maan' elukasten.
    Tään koko seudun ja korkean vaaran mäntysän korven             320
    suokaamme Teukroin sovitukseks ja tehkäme liiton
    välttävät ehdot, valtion heit' osakkaiks nimetkäämme;
    jääkööt, jos sitä nuo haluaa sekä tehköhöt linnan!
    Vaan jos muillen maille ja toisen kansan he luokse
    tahtovat päästä ja meidän mailtamme siirtyä poijes --,         325
    niin parikymment' tammist' Italian alust' teemme
    tai useampiakin, kuten tahtovat; on koko tarve
    aavikon luon'; nepä its' sanokoot alusten luvun kuin myös
    muodon; me vasket, ainekset sekä työväen suomme.
    Pait sitä, jotka mun viestini veisi ja laatisi liiton,         330
    lähtemähän puhujaa sata, heimoltaan Latiossa
    oivinta tahdon, tarjoamaan sotilakkoa meiltä,
    viemään lahjojakin, elehvantin luuta ja kultaa,
    hermelikaapun ja istumen, valtamme merkkinä heille.
    Kaikesta neuvotelkaat, tukaloit' asioitamme auttain!"          335
       Nyt Drances, joka olj äkeissä, jot' Turnusen arvo
    kierolla kiukulla kuin katehen kuvotuksilla vaivas,
    aarteiltaan rikas, kieleltään paremp, mut hidas käs olj
    taistossa, -- neuvotteluiss' ei katsottu arvottomaksi,
    taitava vehkeilyyn, -- hänet äitinsä korkea heimo              340
    aateliseks sai, mut isän puolelta tietymätön olj --,
    nousi ja lauseellaan täten syyttäen kiukkua nosti:
    "Kaikille selvästä seikasta, jok' ei ääntämme kaipaa,
    oivallisin kuningas, puhut. Kaikki sen tietäväns myöntää,
    Onni min kansalle tuo, mut lausua tuot' epäröivät.             345
    Lausua sallikohon se ja ylpeytens' pojes pankoon,
    min pahan johdon ja myös tapojen nurinpuolisten vuoksi,
    -- sen sanon mie, hän mull' asehilla ehk' kuoloa uhkais! --
    niin monen päämiehen on sortunut henki ja näemme
    kaiken kaupungin vajonneen suruhun: Frygilaisten               350
    leiriä härnää vain tä ja koikkavi pois, asehillaan
    taivoa vain pelottain! Viel' noihin antihis, mitkä
    viedä ja lausua Teukroillen isot käsket, sä yksi
    liittäös viel', parahin kuningas; älä suo väkivallan
    vaikuttaa kenenkään sinuhun, -- vävyll' oivalle tyttös         355
    muhkein' häineen suo, isä, näin rakentain ikirauhan!
    Vaan jos semmonen pelko jo mielet ja rintamme valtaa,
    niin rukoelkame itseltä hält', anoen lupoansa:
    myöntyköhön, kuninkaall', isänmaall' oman valtansa suokoon!
    Miks julk' vaaraan kumppaniparkoja niin useoita                360
    syökset, sä oi Lation sen moisien pulmien pää-syy?
    Ei sota onneksi oo; sult' rauhaa pyydämme kaikki,
    Turnus, ja rauhan myös vakavimman ainoan pantin!
    Ensinnä mie, vihamiehekses jota luulet ja tuona
    en varo ollani, kas anoen tulen: armahda kansaas,              365
    ylpeys heitä ja lyötynä lähde! Jo kylliksi näimme
    kuoloa, kun hajoten isot peltomme heitimme sikseen.
    Tai jos liikuttaa sua arvo, jos rohkeus täyttää
    rintasi, sulle jos niin on myötäis-valtio mieleen:
    rohkene taistelemaan kuni mies vihamiestäsi vastaan!           370
    Kaiketi, yhtys ett' Turnollen kuninkaallinen vaimo,
    henkemme halvat, me itkua, hautaa puuttuva rahvas,
    heittää kentille saamme! Jo sie, jos sulla on voimaa,
    jos isien uroutta on sulla, nyt vastusta häntä,
    ken sua paittauttaa!"                                          375
       Näistäpä lauseistaan ihan raivostuneena jo Turnus
    harmista oihkaisee, täten rintansa pohjasta lausuin:
    "Runsaspa lahja sull' on, Drances, puhumaan yhä silloin,
    kuin sotahan käsivartta on tarvis ja ensinnä saavut,
    kun halutaan kokoust'. Ei vaan hovi täytettävän' oo            380
    suurilla lauseillas, joit' uhkuvi suusi, kun vallit
    sua erottaa vihamiehest' eik' ojat aaltoa verta!
    Pauhaa vaan jyryten, tapas jälkeen, pelkuriks syytä
    vaan, Drances, mua, kosk' kätes niin isot Teukrojen joukot
    Tuonehen laittoi, kosk' ylimalkaan voittojes merkit            385
    kenttiä kaunistavat! Mitä uuras urhous voittaa,
    saatathan koittaa; eip' vihamiehiä oo etähältä
    meidän etsiminen; joka suunnalt' he saartavat linnaa!
    Vastahan lähtäänkös -- Mitä viivyt? -- Vai sinull' onkin
    kielessä liukkaassa sekä liukkaammiss' sapikoissas             390
    kaikki sun urhoutes!
    Vai minä lyötynä?! -- Voisk' ken ilkiö syyst' mua syyttää
    lyödyks, kun Tiberin verest' Iliolaisesta huomaa
    tulvoavan ja Evandron huoneenkin perin juurin
    sortunehen, asehistakin riistetyks Arkadilaiset?               395
    Ei mua nähnehet tuoks Bitias- eik' Pandarus-jätti
    eik' tuhannet, jotk' äsken voittaen Tuonehen laitoin,
    kun suletuks vihollisten vallien piirihin jouduin.
    -- 'Ei sota onneks oo!' -- Sitä Dardanolaisille laula,
    houkka, ja asjoilles! Sitä varten sie älä lakkaa               400
    pelkohon yllyttämästä ja kahdesti voitetun kansan
    voimia innostamast', alentain sotilaita Latinon!
    Myrmidonein päämiehetki nyt Frygien uroutta,
    Tydeon poika, Larisson Akhilleskin vapisee jo,
    Aufidon nyt jokikin kamaltuupi jo Adrian merta!                405
    Pelkuriuttakin hän pelajaa mun arttini vuoksi,
    tuo rikosseppä, ja näin koettaa pelollaan pahentaa syyn'!
    Ei tämä käs ole koskaan poistava tuommosen hengen,
    pelvosta luovu: se ain' asukoon ruhossaan mokomassa!
    -- Nyt sinun puoleesi sekä päätöksiis, isä, käännyn.           410
    Jos et toivoa voi mitäkään asetustamme enään,
    jos niin hyljätyt oomme ja jos, väen väistyess' kerran,
    lannistuimm' eik' onnemme voi sitä korjata yhtään,
    rauhaa sitt' anokaamm', ojentain käsiämm' asehitta.
    Vaikka, jos muinoisest' olis kunnosta jäänynnä hiukkaa,        415
    miekkoseks ennen muita ja tuskista kirvottuneeksi
    sen jalomieleksi katson, mi, ettei sais tätä nähdä,
    sortui kuolemahan, suin päin tupertuin toramaalle!
    Vaan varat meillä jos on, on koskematon sotajoukko,
    jos avuks kaupungit Italoin sekä kansat me saamme,             420
    jos Frygilaisillekin on kunnians maksanut paljon
    verta ja kuolleensa ovat heilläkin, jos sama turm' on
    kaikilla, -- miks häpeällisest' ens' yrityksestä säikymm',
    miks pelättää hätätorv meit', ennenkuin hätä onkaan?
    Paljon vierevät päivät kuin kaikk' kääntävä aika               425
    suunnittaa parempaan; usehin hymy-suinenpa Onni
    vaihtuen petti ja taas vakavaan asemaan monen autti!
    Jos ei auttaiskaan meit' Aetolilaiset ja Arppi,
    auttaahan Messapus, Tolumnius onnesa, joit' on
    johtajiks laittanut niin monet kansat; kohtapa seuraa          430
    kunnia niin Lation kuin Laurentomaan valioita!
    Volskien oivasta kansasta myöskin ompi Kamilla,
    ratsuväen etupäässä ja vaskesta hohtosten joukkoin.
    Vaan mua taistohon jos Teukrot kysyvät ihan yksin,
    jos sitä toivot ja niin ylen kaikkien onnea haittaan,          435
    -- ei näit' oo käsiäin vihaten niin kammonut Voitto,
    moisen ett' toivon eest' minkään koetuksesta väistyn.
    Uljaasti menen vastaan, vaikk' uros seisos Akhilles,
    Vulkaanon takomat tamineet ehk' tuo käsillensä
    saisikin! Teille, Latinollen apellen tämän hengen              440
    Turnus mie lupajan, joka en avultain ole kestään
    kehnompi. -- Aeneas mua kutsuu. -- Pyydän, ett' kutsuis,
    ettei mun asemesta, jos ois jumalain viha moinen,
    Drances kärsisi eikä se, kunnian oottaess', sais sen!"
       Näinpä he keskenähän asioist' epäselvistä väittäin          445
    harkitsivat, kun Aeneas sotarintansa siirti.
    Suurella huudolla, kas, palatsin läpi kiisi siks airut;
    tääpä se kaupungin pelotuksilla suurilla täyttää:
    rintaman laittanehen Tiberin joen puolelta Teukroin,
    Tyrrhenien myös joukon laskeunneen yli kenttäin.               450
    Äkkiä mielet häiritähän, heti kiihtyvi kansan
    rinta ja kiehahtaa rehahtain tulisimpahan kiukkuun.
    Vaativat aseita hoputen, "tamineit'!" -- pojat kirkuu.
    Nurkuvat, itkevätkin surullisn' isät. Riiteleväisten
    ankara pauhina nouseepi jokapaikassa ilmaan:                   455
    niinkuin istahtamaan kun jylhään metsähän sattuu
    lintujen parvia tai kuni pauhaten joutsenet joikuu,
    kaijuttain kalakkaasta Padusan virrasta soita.
    "Arvelkaat vain, kumppanukset", -- nimeää tilapäätä
    käyttäen Turnus, "ja istuen rauhaa vain ylistelkäät,           460
    kun nuo tunkeuvat asehissansa maahanne!" Tään vaan
    lausuttuaan ylös keikaht ja riens palatsist' ulos joutuun.
    "Käsk' asentoon, Volusus, heti Volskien joukot ja johda
    myös Rutulot!" -- nimeää. "Ritarjoukon sie asehissa
    viet Messapus ja veljes Koras ketomaill' avaroille!            465
    Linnan portteja vahtaelkoon osa, tornihin nouskoon;
    muut mihin käskenkin, kerallain kahakkaan varustaukoot!"
       Oitipa muureillen koko kaupungissa nyt juostaan.
    Neuvottelun isä itse ja aikehens suuret Latinus
    lykkää, harmistuen ajan ankeutt', toiseksi aikaa,              470
    katkerast' itseäns syytellen, ett' ei hyväksynnä
    Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon.
    Toiset porttien luon' väjyshautoja luovat ja tuovat
    paaluja, paasiakin. Toraht hurmekkaan sodan merkin
    räikkyen torvi. Jo muurien piirille kirjava joukko             475
    nous, emot kuin pojatkin: hädän suuruus kaikkia kutsuu.
    Linnahan korkeimpaan sekä Pallaan templihin lähtee
    äitien suuren seuran keskessä nyt kuninkaatar,
    lahjoja vieden ja impi Lavinia vieressä kulki,
    niin ison tuskan syy, sulot silmänsä alas luoden,              480
    Pyhää sauhua suitsuttain emot astuvat templiin;
    näin anovat surullisn' ylevän nuo kynnyksen luona:
    "Johtaja taistelujen, asevoipa Tritonia impi,
    murtaos, oi, kädelläs Troan liekkiön peitsi ja tuo sa
    kaataos maahan ja tappaos aimojen porttien alla!"              485
       Valmistihen sotahan nyt joutuhun riehuva Turnus.
    Jop' komean vask' suomuisen rutulois-pantsarinsa
    olj pukenunna ja kultaset säärystimensäkin jalkaan,
    verhota vain oli pääns; sivulleen oli vyöttänyt miekan;
    kullasta hohtaen näin yleväst' alas linnasta riens ja,         490
    korskeillen väestään, vihamiehens' jo toivossa voitti:
    kuin orikin, kun paulansa murrettuaan pakeneepi
    tallista vapauteen sekä aavalle kentälle päästen
    taikka se laitumellen sekä tammojen parvehen täyttää,
    tai vilahtain, tapans jälkehen, tää joen tuttuhun uomaan       495
    uimahan laukkaa; keikkuen korskuvi tää kenokauloin,
    harjalla vatkaellen lapojaan sekä kauloa vasten.
       Vastahan volskialais-väen keskessä hälle Kamilla
    sai sekä portin luon hevoltaan kuninkaatar nyt hyppäs;
    häntäpä seuraillen uvehilt' alas hyppäsi maahan                500
    myös koko joukko ja näin häll' lausuvi sitte Kamilla:
    "Ruhtinas, itsehens jos voi luottaa yhtäkän uljuus,
    vastustaa minä Aeneaan sotajoukkoa tohdin;
    yksin Tyrrhenien lupajan ritarjoukkoja vastaan
    mennä. Sä mun sodan suo ens' vaaroihin käsin käydä;            505
    sie ole jalkasin muurien luona ja valleja vahdi!"
    Näihinpä Turnus, julmahan impehen katsehen luoden,
    lausuvi: "Oi imp', Italian iha, kuinka ma voinen
    kiittää tai sua palkita? Onhan nyt sinun uljuus
    aivan verraton, kun mua seurata taistohon tahdot!              510
    Aeneas, kuten maine ja luotettavat vakojamme
    kertovat, ratsuväen keveän on laittanut, herja,
    ennalta häiritsemään ketomait'; its' ylheän vuoren
    harjun korpea myöten kaupunkia läheneepi.
    Mie sotasutkausta salon oijelvoisella ahtaall'                 515
    aijon, sulkeaksen' väelläin hänet kumminki puolin.
    Tyrrhenolais-sotajoukon kanssa sä käy kahakoimaan;
    kanssasi olkoon tuima Messapus ja myös Lation kuin
    Tlburilaistenki joukot; sie ota päällikön toimi!"
    Näin nimes; myös Messapoa kuin päämiehiä taistoon              520
    ystäviään kehottaa samall' lailla; sitt' taistohon lähtee.
       Notko olj mutkainen, sotavehkeihin soveljas ja
    väijymyksiin; tuot' ahdistaa salon lehtevän tihjät
    rintehet kumminki puolin; tääll' ojelvoinenpa johtaa,
    ahtaat myös solakkeet sekä turmasat tiet pujottaivat.          525
    Sen yläpuolla on vuoren harjulla, -- väijynnäks oiva --,
    tuntematon tasamaa sekä turvahiset pakopaikat,
    jos vasemmalt' tai puolelta oikealt' taistella tahdot
    tai pysähtyy ylängöille ja suuria paasia viertää.
    Tännepä korskea mies tutun seudun tieltä nyt kulki,            530
    valtasi paikan ja vaaralliseen salohon teki leirin.
       Opista sillävälin nopeaa yleviss' asunnoissa,
    seuransa neitsyitä sekä joukostaan pyhäst' yhtä,
    näin puhutellen Latonia murheissaan pakinoihin
    ryhtyi: "Taisteluhun rajuhun nyt saapi Kamilla,                535
    impyet, turhaan hän asehillammekin varustaupi,
    armahin lapsi; sill' eipä Dianalle lempi se ookkaan
    outoa eik' äkistään minun mieltäni liikuta lempeys.
    Vallastaan vihan vuoks erotettuna, min väkivalta
    vaikutti, Privernon ikilinnan kun jätti Metabus,               540
    pienoisen paetessaan tappelujen hälinässä
    vei pakohon mukanansa ja tään emon jälkehen kutsui
    Kasmillan nimest', puustavin poistettuansa, Kamillaks.
    Hän sylissään tätä kantaen, suurien vuorien jylhään
    korpehen matkusti, kun joka suunnalta nuolia tuiski,           545
    kun joka paikassa volskialais-sotaparvia kiehui.
    Tään paetessapa juur Amasenus vaahdoten tulvi
    äyräittens' ylimpäin yli; moinen pilvistä syöksi,
    näät, sade. Uimahan aikoessaan, laps kultansa tuota
    vain pidättää, pelättää rakas kantamus. Kaikkia yksin          550
    miettivällen äkistään tää miete nyt mielehen juohtui:
    keihään aimoisen, mitä kantamahan osui urho
    voimakkaass' kädessään, -- luja-oksasen kärvetyn tammen
    pinnalle tyttöisensä hän nyt vetäs niinillä kiinni,
    kiinnittäen mukavasti, ja peitsen keskehen laittoi;            555
    tuotapa viipottain kädessään näin taivolle lausuu:
    'Sullen, armas Latonia impi ja lehtojen turva,
    tyttösen tään omistan isänään, kun ilmojen kautta
    peitsehen turvaten hän vihamiest', anoen, pakeneepi!
    Haltiatar, omakses ota hän, anon, kun lähetän tään             560
    tuulihin vaarallisiin!' Näin virkki ja kaikella voimin
    paiskasi peitsen; viuhahti ilma ja vuolahan virran
    poikki jo peitsellä lens suhahtain katalainen Kamilla.
    Vaan Metabus lähemmin ison joukon ahdistaessa
    virtahan antautuu sekä keihään neitosen kanssa                 565
    riemuiten -- Trivian pyhän lahjan -- turpehest' ottaa.
    Ei mitkään asunnot hänt' eikäpä linnojen muurit
    suojelleet eik' hän sovintoon rajupäält' olis käynyt;
    yksinpä paimenten elämää vai vuorilla vietti.
    Korvessa tää tytärtään kuin myös petojen ukuroissa,            570
    laidunta käyvän tamman nännistä maitoa saaden,
    hoiti ja tään ohukaisille huulille lyps utareita.
    Kohta kun alkoi vaan laps askelta ottaen käydä,
    tää lelukseen häll' antoi keihäitä teräpäitä;
    pienosen harteillen sälyttäin pani nuolet ja joutsen.          575
    Kultaisen hius-neulan ja huntuisen asemesta
    riippuvat kiireheltään yli selkänsä tiikerin taljat.
    Hennolla tää kädellään jopa poikien peitsiä paiskoi,
    linkoakin pääns' ympäri kieputti piukkein hihnoin,
    strymonilais kuren kuin tai valkosen joutsenen tappoi.         580
    Turhaan tuot' useat emot Tyrrheni-kaupunkiloissa
    toivovat minjäkseen: tää tyytyen vainen Dianaan,
    neitona viettääpi asehissa ja impeydessä
    ain' eloaan. En sois, ett' ois hänet vallannut moinen
    taistelun into, kun Teukrojen kanss' sotahan sekauntuu;        585
    tää, minullen rakas, ois sisaristani yhdeksi tullut!
    Siis sinä, koskapa häntä jo katkera kuolema uhkaa,
    lähteös taivahalt' impi ja riennä Latinojen seutuun,
    jossa nyt surkea turmio-enteinen sota käydään!
    Ottaos nää sekä joutsesta laukase kostaen siihen,              590
    ken pyhän ruumiin haavoittaneekin, nuolella tällä;
    Teukroko tai Italus, verellään samall' lailla sen maksaa!
    Raukan ruumihin, lannistumattomatkin asehet vien
    pilven longassa hautaan, kätkien nuot isänmaahan!"
    Virkki; mut ilman köykäsen kautta se taivahalt' astui.         595
    Helskyen' mustahan sitt' vihuriin hänen hahmonsa haihtui.
       Muureja sillävälin läheneepi jo Teukrojen joukko,
    Etruskien päämiehet ja ratsuväen koko parvi,
    ryhmittäin jaetut luvultaan. Koko kentällä riehuu
    keikkuillen hevonen sekä piukkein' ohjinens hyppii,            600
    kääntyen sinne ja tänne; jo laajalti peitsien rautaa
    törröittää keto, hohdellen komeoist' asehista.
    Vastahan rientävi Messapus, nopeatki Latinot,
    myös Koras veljensäkin ja Kamillan impyen parvi,
    kaikki he ilmauvat kedollen tanahan käsillänsä                 605
    keihäitään ojentain etähälle ja näit' täristellen;
    miehien kiitäminen, hepojenkin korskunta kiihtyy.
    Nuolien heitäntämatkalle tultua nää molemmat nyt
    seisahtuvat, äkistään korottaat sotahuudon ja ärjyin
    kannustavat hepojaan: jokapaikasta äkkiä tuiskii               610
    keihäitä, tiheän lumen lailla, ja taivahan varjoo.
       Äkkiähän tanapeitsin Tyrrhenus ja tuima Akonteus
    yhtehen törmäävät sekä suurella ryskehell' ensin
    aikahan saa häviön, nelijalkaisten karahuttaiss'
    rintoja rintoihin. Alas syöstynä maahan Akonteus               615
    aivan kuin salamalt' tahi viippaimen ison kuulan
    kautt' etähällen lens sekä ilmahan henkensä heitti.
    Oitis horjahtuvat sotarinnat ja kilpens Latinot
    kääntyen viskaavat selän taa, hevot nurmille kääntäin.
    Vainoovat, Asilaan komentaiss' etujoukkoa, Teukrot.            620
    Porttien luo jopa saapuivat, kun taasen Latinot
    nostavat huudon ja taas hepojaan takasin palauttaat;
    nää paeten palajaa, kokonaan irt' ohjansa laskein.
    Niinkuin arjullaan meri vuorohon hyökyvi, milloin
    rannoillen etehenpäin roiskahuttaa yli riuttain                625
    vaahtosta vettä ja kuohahtaa sorallen etähälle;
    milloin taas nopeaan pakenee sekä kiehuen härppää
    vieritetyt kivet, kun vesin vyöryvin jättävi rannan.
    Kahdesti muurille päin Rutulot ajoi Tusceja takaa;
    kahdesti taas, selän suojaten, täytyvät katsoa taakseen.       630
    Vaan kun yhtyivät käsikähmähän kolmannen kerran,
    rintamat kietouvat ja kun mies soti miestänsä vastaan,
    silloin sortunehet valittaa; verivirrassa vyöryy
    ruumihit kuin asehet sekasin, urosten tapellessa,
    puoleks'ki kuolleet potk uvehet: raju ottelu nousee.           635
    Orsilohkos Remulon, kun kammosi ryhtyä mieheen,
    paiskasi keihäänsä hevoseen, osuen tämän korvaan.
    Lyönnistä jalvoilleen kavahtaa jymyjalka ja vatkaa
    haavasta tuskaillen, kavioit', ylös rintansa nostain.
    Maahan suistuvi tuo pudoten. Katillus Jollan                   640
    ynn' ison urhoudelta ja varreltaan, asehiltaan
    kaatoi Herminion, jonk' peitota keltanen tukka
    liehi ja peitota hartiot olj; ei säikytä haavat
    tuot'; asehill' oli altis. Tään isot hartiot keihäs
    puhkaisee sekä tuskasta kiertää koukkuhun miehen.              645
    Juokseepi jokapaikassa verta; he taistellen suovat
    kuoloa, haavoistaan urohon myös kuolon he saavat.
       Vaan kahakoiden keskess' amazoni-neito Kamilla,
    kantaen viint', avoks toisen rintansa jäädessä, raivoo;
    tää kädellään joko norjia peitsiä tihjähän paiskoi,            650
    taikkapa vahvaa kirvestä uupumaton kätens käytti.
    Helskää kultanen jouts olallaan, asehetki Dianan.
    Vieläpä kun pakohon ajetaan sekä poijes hän taantuu,
    kääntyen päin paetessaan joutsella nuolia ampui.
    Ympärillään valitut sisaret ja Larinasta neito,                655
    Tulla ja Tarpeija imp, joka vaskista kirvestä käytti,
    Italon tyttäret, joit' omaks kunniaksensa Kamilla
    oiviksi rauhan kuin sodankin kätyreiks valikoitsi.
    Niinkuin thrakialaiset Amazonit kun Thermodontin
    virran poikk', otellen koreoill' asehillansa, kiitää,          660
    Hippolyte sotanainen ja vaunussa Penthesileia
    kun palajaa sekä ympärillään iso neitojen joukko
    riehuvi kirkuillen, kuun moisine kilpine helskäin.
       Kennenkä peitsellä ens, kenen viimeks hirveä impi
    surmaat? Kuin monet ruumihit kuolohon syökset sä maalle?       665
    -- Euneon, Klytion pojan ensin, jonk' avonaisen
    rinnan puhkaisee iso varsinen peitsensä eestään.
    Kaatuu oksentain verisyöksyä tuo sekä maahan
    suistuupi verihins' sekä tuskissa kiemurteleikse.
    Nytpä Liriin, Pagasoonki hän yhtyi; näistä kun toinen          670
    ratsulta haavotetult' alas syöstyä ohjia korjaa,
    toinen auttamahan tätä saapuu suojuksetonna;
    syöksyvät päistikkäin molemmat. Tähän liitti Amastron --
    Hippotadeen; etähältä hän vainoten peitsellä kaataa
    Tereon, Harpalykon sekä Demofo'on sekä Khromin;                675
    kuin mont' paiskasikin kädellään vain keihoa, neito,
    niin mont' tappoi Teukronki miest'. Tamineins etähällä
    outone ynnä iapygilais-hevoll' Ornytus kulkee:
    tään sotilaan tukevii olanpäitäpä nyljetty hiehon
    taljanen peittää, päätänsä mut hukan hirveä kuono,             680
    valkosin hampaineen sitä peittivät myös suden leuat;
    suojanans maalainen käsissään oli nuija; se liikkui
    joukkojen keskessä päältään muist' ylettyin ylemmäksi.
    Tään erottain, joka helppoa olj sotilain paetessa,
    hän lävistää sekä närkästyneenä nyt lausuvi hälle:             685
    "Metsäänkös samonnees, Tyrrhenialainen, sä luulit?
    Päivä jo sai, mikä näyttääpi valeheks sanojanne
    naisien taistosta. Et vähäisen nimen sie isies vie
    hengille kuitenkaan, kun Kamillan peitseltä kaaduit!"
    Niin myös Orsilokhon sekä Buten, kaks jätinmoista              690
    Teukroa: kääntynehen pois Buten peitsellä iski
    pantsarin kuin kypärän välihin, miss' istuvan kaula
    paisti ja miss' olaltaan vasemmalt' alas laskehti kilpi.
    Kierrolla Orsilokhon jätin ahdistettuna välttää
    piirissä ahtaammassa sen, vainoten vainoavaista.               695
    Sitt' ison kirveensä uron luiden ja suojusten kautta
    varpailleen kavahtain anovaan, ylen pyytävähänkin,
    iskee, lämpösin' roiskuttain ajuneen hänen muotons'.
    Appenninneiltä sotilas osui Aunonki poika
    tään näkemään, näöstään mut säikähtyen aristuupi,              700
    -- huonoin ei Ligureista, kun pettää sattuma salli;
    kun ei juoksussa nähnynnä tää paon mahdollisuutta
    eik' kuningattaren ahdistavan pois kääntyvän huomaa,
    ryhtyi koettelemaan kavaluutta ja viekasta juonta,
    lausuen näin: "Mitä on erityistä jos luotat sä, nainen,        705
    voimalliseen hepohon? Pako heitä ja nyt tasamaalla
    rohkeneppas käsikähmähän käydä ja jalkasin taistoon;
    sittepä näet, kell' antaa kiitosta horjakka maine!"
    Virkki; mut tuo, sydäntyin sekä suuresti harmistuneena,
    ystävälleen hevon jätti ja yhdenlais-asehissa                  710
    pelvota kalpoineen, somin kilpinehen jalan vastaan
    läksi. Mut nuorekas mies, petoksella mi voittavans luuli,
    kiitääpi pakohon heti ynn' hevon kääntäen pois päin,
    kannuksillahan kiihdyttelee nopeaa elukkaansa.
    "Turha Ligur, kavaluudestas sinä tyhjähän kerskut,             715
    turhaan, veijari, sie kotimaasi nyt konstia koitit;
    ei sua pettävän Aunon luo petos ehjänä auta!"
    Näin nimes impi, kun jalkoineen tulisest nopeoine
    juosten hän sivuaa hevosen, edelt' ottaen ohjat,
    kimppuhuns käy sekä rankaisee verisest vihamiehen;             720
    kuin keveäst' ylevält' voi kallioltaan pyhä lintu
    lennolla saavuttaa ylevistäkin pilvistä kyyhkyn,
    pitää kiinn' otetun sekä käyrillä kynsillä raastaa,
    tään veren, untuvien revittyin' alas sinkotess' ilmaan.
       Huolimatonn' ei, näit' inehmoin isä ynn' ylähäisten         725
    katsellen yleväisnä Olympon huipulla istuu.
    Tyrrhenien Tarkhooisä kiihoittaa kamaloihin
    taistoihin, kivottain närän katkeran tutkasimilla.
    Siis sotahan sekä väistelevän väen keskehen Tarkho
    karrauttaa hevollaan, kehottain sanoillaan sotajoukkoo,        730
    myös nimeltään kutakin pakolaist' otelmaan palauttaa:
    "Oi mikä pelko, te ain' kevytmieliset, toimettomatkin
    Tyrrhenit, kuinkapa mielenne moinen valtasi arkuus?
    Nainenko teit' työns karkuritielle ja tään väen voitti!
    Kalpaa miks tahi näit' vasamoita me kannamme turhaan?          735
    Eivätpä lempeilyyn hitahat ole tai kisaleikkiin,
    taikka jos Bakkhon-tanssihin kutsuvi kaareva pilli,
    joss' aterjat odottaa sekä täysine maljone pöydät,
    -- tuo halunn' on ikä voimanne -- kun papit mielenne jälkeen
    uhroavat sekä runsas atria korpihin kutsuu!"                   740
       Näin nimeten hevosen väen keskellen karahuttaa,
    itsekin kuollakseen sekä raivoten käi Venulukseen;
    ratsulta tempasi pois kädellään syleten vihamiehen,
    tään sylissään sitt' aimolla voimalla joutuhun viepi.
    Huutopa taivaallen kohoaa; siks kaikki Latinot                 745
    katsovat tuot'. Tasangolla nyt tuimana kiitävi Tarkho,
    miehen ynn' asehet kulettain; sitt' tuon vasamasta
    kärjen katkaisee sekä etsivi paljasta paikkaa,
    minnekä kuolemanhaavaa löis; tenienpä se vastaan
    estävi kaulaltaan käden, voimilla voimia välttäin.             750
    Kuin ylähälle kun lentäen temmatun käärmehen kotka
    keltanen vie, kun tarttuen kynsin sen kietovi jalkaan;
    vaan mato haavoitettuna kiemurteleiks käperryksiin
    ynn' omat suomuksens törötyttäen suin suhajaapi,
    korkeallen kurottuin; tuo kuitenki käyrine nuokin              755
    hakkaa taistelevaa sekä siipinens ilmassa läiskää:
    saalihins tlburilaisenki näin juur joukosta Tarkho
    voittaen vie. Etevää esimerkkiä päällikön noutain
    Tyrrhenit hyökkäävät. Tuoss' Arruns kuollonomainen
    peitsellä kuin kavaluudella vilkasta vainos Kamillaa,          760
    ensin tutkaellen, mist' ois häll' ehtosin onni.
    Minnekkä riehuellen väen keskessä käänsihe neito,
    sinnepä Arrunskin samoaa sekä ääneti seuraa;
    mistäpä voittaen tuo palajaa vihamiehien luonta,
    sieltäpä nuorikin mies salahan nopeast hevot kääntää.          765
    Milloin täält' yrittää tahi tuolt', joka suunnalta koettaa
    kimppuhun käydä ja tarkkaa keihoa sylkytti, kehno.
    Pappipa muinoinen Cybelen Khloreus etähällä
    sattui kiiltelemään Frygian-komeoiss' asehissaan,
    kun hepoaan ajel vaahtoavaa, jota kaunisti loimi,              770
    kultais-haat sekä myös vask' suomut, sulkien moiset.
    Tummasta muhkeena purppurast' etämaisesta itse
    joutsestaan lykilaisesta laukas Gortynia-nuolii;
    kultaa olj kypäräns sekä kultanen jouts olallansa
    helskyi; myös solin kultasin keltaisest' sametista             775
    manttelin laskoksiin hän liehuvihin kokoaapi;
    yllään kirjottu takki ja polvill' olj haljakka-vaippa.
    Tuot' sota-impi, ett' temppelihin troalais-tamineita
    lahjoittais tahi itseäns ett' koristais otetulla
    kultapuvullaan, tuota hän vain kahakan hälinässä               780
    hurjana vainos ja kaiken joukon kautt' epimättä
    saalihiks tuon asun saada nyt naisen kiihkolla pyysi:
    väijytys-paikasta kun sopivan näki tullehen hetken,
    keihoa sylkyttää, jumaloit' anoen täten, Arruns:
    "Suurin haltia, templin Sprakten vahti, Apollo,                785
    sie, jota ens kumarramme ja jonk' ylistykseksi lieskan
    laitamme mäntyispuista ja, luottaen hurskauteemme,
    astumme, palvelias, tulen kautt' yli hiilien leimun;
    suo, isä kaikenvoipa sä, pois asetustamme poistaa
    tään häpeän! En saalista tai tytön voitosta pyydä              790
    arvoa enk' asettaan niitäkään; mull' arvoa muut työt
    tuottakohot! Kun vain rajurutto tä haavahan sortuis,
    niin kotikaupunkiin palajan minä mainehetonna!"
    -- Kuuli ja toiveistaan tahallaan osan onnistumaan suo
    Feebus; toisenpa taas osan haihdutti tuulien huostaan.         795
    Ruttohon kuolohon että hän kaatais raisun Kamillan,
    myöns anovalle, mut ett' isänmaan palaten näkis taasen,
    ei luvannut, hajottain etelän rajutuulihin äänens.
    Siispä kun viuhahtain kädestään lens ilmojen kautta
    keihäs, tarkastavat sekä tuimina katsovat kaikki               800
    Volskit nyt kuninkaatarta. Eipä hän tuulesta mitään,
    ei hälinäst' eik' ilmassa kiitäväst' astalast' äkkää,
    siks kunis tunkeutuin ota ottavi paljahan rinnan
    alle ja juo syvällen osuneena nyt impyen verta.
    Hämmästyneet sisaret saa yhtehen auttoaksensa                  805
    syöksähtyvää kuninkaatarta. Karkaa pelkuri Arruns,
    riemuhuns pelko kun yhtyi eik' enähän rohennut tää
    peitsehen luottaa tai vasamoin, käsin impehen käydä.
    Aivan kuin susi, ennen kuin sitä kostajat vainoo,
    vuorille korkeillen heti teittömillen pakeneepi,               810
    paimenen raadeltuaan tahi myös vasikan isonlaisen,
    tietäen rohkean työns sekä häntäns, sen alas laskein,
    luihuna painaapi mahalleen sekä metsähän pötkii:
    näinpähän Arrunskin näkyvistä nyt joutuhun poistui,
    turvaiten pakohon näin joukon keskehen kätkyi.                 815
    Kuollen imp' kädellään veti keihoa, mut poviluiden
    jää välihin syvähän tään haavaan rautanen nirkko.
    Vaipuu hän veretönnä ja kuolohon raukeat silmät
    synkkenevät; helo entinen purppuraposkilta poistui.
    Kuollen Akkalle näin sitt', yhdelle ystäviänsä,                820
    hän nimeää, johon ennen muitapa luotti Kamilla,
    jonk' kera vaihtoi myös surujaan --, sekä lausuvi hälle:
    "Voin tähän ast jotakin, sisar Akka, mut katkera haava
    heikentää, sumullaan pimennellen mun luonani kaikki.
    Riennä ja Turnollen nää viimeisn' neuvona saata:               825
    saisi ett' otteluhun sekä Teukroja linnasta estäisi
    Voi hyvin!" Näin nimetessään ohjakset kirpos ja maahan
    vaipui pyörtyen itsekkin. Koko ruumihistaan hän
    kylmeten kirvoittuu vähitellen ja kuollonomaisna,
    kaulan ja hervottoman pään lask, eroten asehistaan;            830
    huoahtain vast'mielisnä henkensä Tuonehen haihtui.
    Tähtihin kultaisiin yleten siks surkea parku
    nousevi; ärtyy vainen Kamillan kuoltua taisto;
    kerralla hyökkääpi koko Teukrojen tihjäkäs joukko,
    johtajat Tyrrhenien ja Evandron Arkadilaiset.                  835
       Vaan jo Dianan vartia vaarasen harjulla Opis
    istuvi ylhäällä sekä pelvota taistoja katsoo.
    Miesten raivoavain kun huutaissa parahillaan
    kaukana huomas Kamillan surkean kuolonsa saaneen,
    huokasi näin nimeten sydämestään hän syvimmästä:               840
    "Liiaks, o neitonen, liioin ankaran sie kurituksen
    sait, kun Teukroja vainota koettanut oot asehillas!
    Ei sua auttanut, ett' erilläs lehikoissa Dianaa
    palvelit aina ja harteillas ett' viintämme kannoit.
    Ei sua kuitenkaan kuningattares mainetta vaille                845
    heittänyt kuollessas eik' kuolosi unhotetuksi
    jää inehmoiss' eik' kostota kuollehes mainehes kerro.
    Ken hyvähän vaan haavall' on loukannut sinun ruumiis,
    sen sovittaa elollaan!" -- Olj juurella korkean vuoren
    muinois-Laurentoin kuninkaan Dercennuksen kumpu,               850
    tehtynä maankamaroist', yli mink' oli tuuheva tammi:
    tännepä haltiatar ihanin ens joutuhun lentäin
    seisahtui ja Arrunsia kummun huipulta vahti.
    Kun näki mieleltään ilosan sekä kerskoavaisen,
    "Syrjähän miks", nimeää, "pakenet? Tänn' ohjoa kulkus,         855
    tänneppä, hukkuva, vainen, Kamillan ett' arvosen saisit
    palkan! Diananko vain sinäkin saat nuolista surmas?"
    Virkki ja viinestä kultaisestapa lentävän nuolen
    Opis otti ja närkästyneenä nyt jännitti joutsen,
    hetkisen pingottain, kunis yhtyivät kera toistens              860
    kiipperät päät ja kun sai molemmat kädet taas ihan suoraks,
    rautasta kosk vasen nuolta ja jäntehell' oikea rintaa.
    Tuskin viuhahtavan vasaman suhahtain läpi ilmain,
    Arruns kuuli, kun ruumihisens samass' sai se jo nuolen.
    Kuolevan tuon toverit sekä huokuvan viimeisillään              865
    jättävät unhottaen virumaan kedon outohon multaan;
    siivinp' Olympoon taivahiseen läks lentäen Opis.
       Johtajan näin kadotettua läks ritarparvi Kamillan
    karkuhun, myös pakenee Rutulot sekä tuima Atinas;
    päälliköt eksynehet sekä yksin jäänehet joukot                 870
    suojaa etsivät, kun, hevot kääntäen, pyrkivät linnaan.
    Eikäpä Teukroin ahdistaessa ja tuodessa surmaa
    keihine kenkään kestää voi tahi näit' pysähdyttää;
    vaan väsyneill' olillaan nämä löysiä jousia kantaa;
    kiitäessään jymyää hepojen kapioist' tomukenttä.               875
    Vyöryy muurien luo pölypilvi jo synkkä ja musta;
    silloinp' vartiopaikoissaan emot, rintoa lyöden,
    haikean huudon nostavat taivahan tähtiä kohti.
    Jotkapa juosten ens avonaisihin syöksyvät porttiin,
    näit' takoaan sekanen vihamiesten vainovi joukko;              880
    eipä he kurjoa kuoloa vältä, mut kynnyksienki
    luon', isänmaan varustusten kuin kodin turvasan luonai
    kuolevat haavoihins. Osa sulkee heiltä jo portit
    eivätkä rohkene tiet' tovereill' avata' tahi linnaan
    laskea, tuot' anovaisia; syntyy surkein murha                  885
    porttia puollustavain sekä näihin syöstyjen kesken.
    Jääneinä ulos itkevien emojen näkyvissä,
    suin päin kaivoksiin osa, tungoksen tupatessa,
    syöstähän; valloilleen hevot laskien muut sokeasti
    porttihin murskauvat sekä ramppeihin vakavoihin.               890
    Vieläpä äiditkin varustuksilla kiivahimmasti
    -- heitä Kamillan es'kuva, lemp isänmaan kuten neuvoo
    heittävät keihäitä käsineen hötelöin; kovan tammen
    kangin kuin karastuin karahkoinkin matkivat rautaa,
    innoissaan haluten ens' kuoloa linnansa eestä.                 895
       Turnon sillävälin salossaan kamaloittavi julmin
    airut ja urhokkaan ylen rauhattomaks teki Akka:
    Volskien rintamien hajonneeks, eronneeksi Kamillan,
    tuimana hyökkääväin vihamiesten, auttaess' Onnen,
    kaikki jo vallanneen; jopa ehtivän linnahank' kauhun.          900
    Raivoten tuo, kosk' Juppiterin kova tahto sen vaatii,
    hylkää miehitetyt mäen töyrät ja korpesat vaarat.
    Tuskin olj näkyvistä hän pääsnyt, kentälle joutuin,
    kun isä Aeneas avonaisihin metsihin mennen
    nouseepi yli harjun ja synkästä korvesta lähtee.               905
    Kumpikin näin väkineen varustuksille rientävi joutuin
    eivätkä toisist' oo ylen pitkän matkan he päässä,
    kun näki Aeneas ketojen tomun vallassa aivan
    tupruavan etähällä jo Laurentolaisien joukot;
    julman Aeneaan tuns Turnuskin asehissa,                        910
    astuvan jalkaväen, hepojenkin hurskavan kuuli.
    Ehkäpä oisivat nää heti taistohon käynehet, jos ei
    Länteiseen merehen väsyneet uvehens olis Febus
    ruusunen kastanut, näin yön tuottaen mentyä päivän.
    Kaupungin edustall' asettuu he ja vahtivat linnaa.             915


Viitteet:

V. 3. "Kuollosta", nim. Pallaan.

V. 8. "Asettaa" haudalle aseet niin, että niistä tuli Mezention hahmo
hänen aseissa ollessa.

V. 196. "Katalat", "onnettomat" olivat vasamat sen vuoksi, koska
ne eivät voineet pelastaa niiden omistajaa kaatumasta.

V. 246. Diomedes (vert. Aen. II, 164) oli siirtynyt Apuliaan
(etelä-Italiassa) ja sinne perustanut Garganon vuoren luo Argyripaan
kaupungin, minkä hän nimitti kotikaupunkinsa "Argos Hippion"
(= "hevokkaisen Argon") mukaan.

V. 247. Japyx = luoteistuuli; "japygilaisiksi" kutsuttiin
ketoja, niillä vallitsevien luoteistuulien vuoksi.

V. 252. "Saturnon vallat", vert. Aen. VIII, 319.

V. 260. Minerva nostatti Eubean kaakkoisen niemen Kafaren (nyk. Capo
d' Oro'n) luona myrskyn, jolla hän tahtoi varsinkin tuhota lokrilaisen
Ajaxin (vert. Aen. I, 43-49), mutta jossa hukkui tai ajettiin merelle
muidenkin Troijasta palajavien Kreikkalaisten laivat.

V. 262. Proteus oli erään merenhaltian nimi, jonka luultiin oleskelleen
Faron saaren luona Niilin suulla Egyptissä. "Proteon patsahill' asti"
merkitsee tässä samaa kuin "äärimmäiseen kaakkoon asti", minne
Kreikkalaiset vanhimpina aikoina tulivat (Egyptiin).

V. 264. Neoptelemosta vert. Aen. III, 296, 319. 326-333.

V. 265. Idomeneystä katso Aen. III, 121-122, 401. -- Lokreista osa
siirtyi Kreikasta Etelä-Italiaan, toinen osa pohj. Afrikaan.

V. 266 ja 268. Agamemnonin, Kreikkalaisten päämiehen, puolison nimi oli
Klytaimnestra ja avionrikkojan nimi Aigisthos.  -- "Väärtäjämies" =
väärtimies, avionrikkoja.

V. 270. Kun Diomedes sai tietää, että häntäkin uhkasi Agamemnonin
kohtalo hänen puolisonsa Aigialean ja tään salalempiän puolelta, ei hän
palannutkaan kotiinsa Kalydonaan, vaan pakeni Italiaan. Troijan sodan
aikana oli Diomedeen isä paennut Kalydonasta Argoon.

V. 277. Vrt. Aen. X, 29-30.

V. 286. Inakholaisihin varustuksiin, linnaan, s.o. Kreikan maahan. --
Inakhus oli Argon kaupungin ensimmäinen ja oli Kreikanmaan vanhimpia
tiettyjä kuninkaita. "Inakholainen" merkitsee siksi ylimalkaan --
ikivanhaa, aikaisinta muinaisuutta.

V. 317. Sikaanien seutu oli Tiberin virran ja Laurento-maan välillä.

V. 375. Paittauttaa = manaa, kutsuu.

V. 395. Sapikka = eräs laatu kenkiä (peuran nahasta).

V. 405. Aufidus (= Ofanto) virtakin pakenee, Troijalaisien pelvosta,
Adrian merta, jonne se laskee. -- Virta on Apuliassa.

V. 458. Padusa (nyk. Po d' Argenta) on eräs Po-virran suuhaaroja.

V. 534. Latonia, = Latoonan tytär, metsästyksen jumalatar Diana.

V. 540. Privernon linna oli Volskien maassa (nyk. Piperno vecchio,
lähellä Amaseeno-virtaa).

V. 659. Thrakian nimellä tarkoitetaan tässä seutuja Mustanmeren luona,
sen pohjois- ja eteläpuolella; kaakkois-Venäjän aroilla asuvien
kansojen naiset ovat vielä nykyjäänkin kuuluisat erinomaisesta
ratsastustaidostaan. -- Thermodonti-virta (nyk. Terma) on Ponton
maakunnassa V. Aasiassa.

V. 661. Hippolyte ja Penthesileia olivat, sadun mukaan,
Amazoni-kuningattareja.

V. 721. "Pyhä lintu", Juppiterin mielilintu, kotka.

V. 727. "Isä" nim. Juppiter.

V. 767. Vergilius nimittää Arrunsia kehnoksi sen vuoksi, koska tämä ei
uskaltanut ryhtyä julkisesti Kamillan kera taistelemaan, vaan vainos,
Kamillaa salamyhkään kuni salapurija koira (vert. 809-813).

V. 913. "Länteiseen mereen" = länteiseen Atlantin valtamereen.



KAHDESTOISTA LAULU.

Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu.


Ainehisto.

Turnus ilmottaa alakuloiselle Latinolle ja hänen perheelleen aikeensa
ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä Latinus ja
Amata kokevat häntä luovuttaa (1-80). -- Tästä tiedon Aeneaalle
lähetettyään, katsastaa Turnus hepojaan ja aseitaan. -- Aeneas suostuu
Turnuksen tarjoukseen (81-112). -- Liitto taistelun ehdoista ja
seurauksista tehdään ja uhrilla vahvistetaan, mutta se rikkoutuu kohta
Junon yllyttämän Turnon sisaren Juturna nymfin juonien kautta
(113-265). -- Sen vuoksi syntyneessä tappelun tuoksinassa, missä moni
menettää henkensä, tulee Aeneaski haavoitetuksi ja täytyy vetäytyä
syrjään (266-323). -- Turnus kaataa paljon Troijalaisia sekä tekee
voitetuistaan pilkkaa (324-382). -- Iapis, Aeneaan lääkäri, saa
vihdoin, Venuksen avulla, nuolen haavasta pois (383-429). -- Lyhyesti
poikaansa kunnollisna ja urhoollisna pysymään kehotettuaan, palaa
Aeneas tappeluun ja turhaan Turnoa, jonka Juturna ajurin haahmossa aina
vei toisaalle, kahdentaisteluun vaadittuaan, on vähältä taasen tulla
haavoitetuksi; sen vuoksi hän närkästyy ja saa hirveän tapon aikaan
vihollisten joukossa sekä lopuksi lähtee Latinon kaupunkia hätyyttämään
(430-592). -- Kaupungin hätä; Amata, Latinon puoliso, tästä päättäen
Turnon kaatuneen, hirttää itsensä (593-613). -- Nähden kaupungin hädän,
päättää Turnus ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä
Juturna ei häntä enään saanut luopumaan (614-696). -- Turnus, joka
taistelun kiireissään oli siepannut oman miekkansa asemesta ajurinsa
miekan, joutuu sen mentyä poikki aseettomaksi, täytyy paeta ja
paetessaan pyytää kansalaisiltaan toista miekkaa; Aeneas,
polvihaavastaan hitaana, ajaa häntä takaa ja uhkaa tappaa sen, joka
Turnolle miekan antaisi. -- Aeneaan Faunon puuhun tarttunutta peistä
pois pyytäessä, antaa Juturna veljellensä miekan, jolloin Venuskin
irroittaa Aeneaan peitsen puusta (697-790). -- Juppiterin kehotuksesta
luopuu Juno vihastaan Troijalaisia vastaan sillä ehdolla, ettei
Troja-nimistä kaupunkia enään perustettaisi ja että Teukrot
muuttuisivat kieleltään latinalaisiksi (791-842). -- Juppiterin
lähettämän hirviölinnun peljättämänä täytyy Juturnan luopua veljeänsä
auttamasta (843-886). -- Turnus, liian suuren kiven viskattuaan, ei
jaksanutkaan saada sitä Aeneakseen sattumaan ja tulee Aeneaan peitsen
kautta haavoitetuksi, kaatuu maahan ja pyytää Aeneasta hänen henkeänsä
säästämään; Aeneas alkaa tuntea sääliä kaatunutta vihollistaan kohti,
mutta huomaa, Turnon kovaksi onneksi, tään olalla Pallaan hankkilusvyön
ja tästä kiivastuen pistää Turnon kuoliaaksi (887-952).


    Onnettoman sodan kautta kun huomaa Turnus Latinoin
    mielen lannistuneen ja hänt' täyttämähän lupaustaan
    ilmesti vaadittavan, hän raivoopi levotonna,
    kiihtyen mielessään. Kuten puunialais-ketomailla,
    rintaan metsästäjäin kädest' aimon saatua haavan,                5
    leijona taisteluhun varustaupi ja telmien vatkaa
    niskalla harjaa tuuheata' sekä pyytäjän keihään
    pirstoo tarttunehen pelotoinn', äräten verisuisna;
    näin juur kiihtynehen Turnon raju luontokin yltyy.
    Sitten näin nimeää kuninkaalle ja närkäsnä alkaa:               10
    "En enähän minä estele eik' arat Dardanot syytä
    taannuttamaan sanojaan saa eik' valaliittonsa kieltää.
    Käyn käsin. Laitappas, isä, uhraten laillinen liitto!
    Tai tuon aasialaisen Dardanon karkurin paiskaan
    Tuonelahan kädelläin (sen nähköhöt veltot Latinot),             15
    kaikkien erhetyksen kun yksin ma kalvalla torjun;
    tai maan voittakohon ja Lavinia puolisons' olkoon!"
       Tyynenä mieleltään nyt vastaa hälle Latinus:
    "Oi jalo miehuinen, jota kiivaammin sua uljuus
    yllyttää, mun velvollisuutena senp' enemmin on                  20
    neuvoa, senp' enemmin varottain koko vaarasi näyttää!
    Sull' isän Daunon valtiot on, useat ovat linnat
    vallottamanne; en kultaa enk' toveruutta ma kiellä;
    neitoja muitakin on Latiossa ja Laurento-maassa,
    jotk' ovat yht' etevät suvultaan. Suo vilppiä paitsi            25
    katkeran totuuden julistaan' ja se mielehes kätke!
    Entisist' yljistä kellenkään mua lapseni kihlast'
    ennustain jumalat sekä ihmiset kielsivät kaikki.
    Vaan sukulaisuus kuin sinun lempiminen minut saatti,
    puolison myös valitus kaikk' estehet poistamahan pois,          30
    kun kävin kiellettyyn sotahan lupaukseni rikkoin.
    Minlainen kova onni, mi tuomio tuost' mua, Turnus,
    vainovi, näet sinäkin, -- mitä vaivoja mie enin kärsin.
    Tuskinpa linnassakaan kaks kertaa lyötynä aivan
    Italian pelastimme me toivon, -- on vertamme lämmin             35
    viel' Tiberin joki, kentätkin isot valkosna luista.
    Miks usehin epäröin? Mikä raivo mun mieleni muuttaa?
    Heitä jos Turnon kuoltua tahdon liittohon voittaa,
    -- miks en säilyessään pikemmin lopettais kahakoita?
    Minkäpä heimommekin, Rutulot, mitä kertosi muukin               40
    Italia, sinut jos nyt sallisin syöksyä surmaan,
    -- Onni min estäköhön! --, kun lastani puolisoks pyydät?
    Muistappas sodan vaihettelusta ja armahda vanhaa
    taattoas, jonk' olet nyt suremaan kotihin etähälle
    jättänyt Ardeahan!" -- Pakinast' ei raivosa Turnus              45
    huolinut, mut enemmin vain lohdusta yltyen kiihtyi.
    Kohta kun harmiltaan hän lausua voi, täten alkaa:
    "Murhees, puolestain, parahin, jota kannat, ma pyydän,
    heittäös, kunnian kun etehen mun kuollani sallit!
    Emme mekään tehotont', isä, keihoa emmekä peistä                50
    visko ja juoksemahan veren saa myös meidänki isku.
    Kauas haltiatar emons poistuva on, joka multa
    karkoavan lymyttäis sekä kätkisi pilvien peittoon!"
       Vaan pelästyin kuninkaatar uudesta tappelun laista
    itki ja intoista vävyään est', uhkaten kuolla:                  55
    "Turnus, kyynelten sua kautta, jos arvo Amatan
    mieltäsi koskevi yhtään, sie minun ainoa toivo,
    vanhuutein kivun hoiva, Latinon arvo ja valta
    luona min on, johon myös koko huoneemme nojauntuu,
    -- yhtä ma pyydän: luopuos taistosta Teukroja vastaan!          60
    Kohtalot millaiset sua kohtaavat tapellessas,
    Turnus, ne kohtaavat muakin. Heti tään elon kurjan
    heitän enk' Aeneast' vävyn' nähdä ma vankina tahdo."
    Nää emon pyynnöt Lavinia kuuli ja kyynelillänsä
    poskia kostuttaa ihanoit': äkistäänp' punerrusta                65
    kuumana nousi ja kasvojen hehkuvien yli lensi:
    niinkuin Indian norsunluuta kun jos joku tahtoo
    purppurin kaunistaa, kuni valkein liljojen kesken
    hehkuvat ruusut; sen väriset oli neitosen kasvot.
    Rakkaus vaivaa tuota, kun neitohon katsehens luopi;             70
    kiivammin sotahan halajaa ja Amatalle lausuu:
    "Ällös kyynelilläs, anon, taikkapa uumoen moista
    sie mua saata, kun sodan yrmeän taistohon lähden,
    oi emo; eip' olekkaan minun vallassa kuoloan' estää!
    Viestini airut vie, Idmon, Frygien tyrannille,                  75
    s'ehk'ei mielehens oiskaan: juur kun huomenna Koitar
    rattahineen rusevin' ajaen alottaa rusotella,
    s'ett' ei Teukroja veis Rutuloin etehen! Sotilakko
    Teukroill' kuin Rutuloill' olev' on! Sodan taistomme päättää.
    Kentällä päätettäköön, omakseen ken Lavinian saapi!"            80
       Kun oli nää sanonut, hän äkkiä läks asuntoonsa,
    oivia vaadittuaan hepojaan etehens, ihannellen
    katsovi, jotka Pilumnolle lahjaks soi Orithyia;
    valkeudellaan nää lumen, juoksulla tuulenki voitti.
    Seisovat ympärillään vireät ajurit, taputellen                  85
    rintoa kämmenillään sekä kammaten jouhista harjaa.
    Sitte hän kullasta kuin valinvaskesta valkeast' tönkän
    pantsarin viskaisee olilleen sekä luoksensa ottaa
    miekan ja kilven ja myös punatöyhtöisen kypäränki:
    miekan, min Daunollen isäll' olj tulenvaltias herra             90
    tehnyt ja kiillottanut helokkaaks stygilaisella veellä.
    Voimakkaast' ison keihään tempavi sitte, mi pantu
    keskelle huonettaan oli aimoa patsasta vastaan.
    Aktorin Aurunkon tärisyttävi saalista norjaa
    näin nimeten: "Hei sie, mik' et kutsumustan' ole koskaan        95
    kieltänyt, keiho, jo aika nyt sai; sua, kuulusin Aktor,
    kantavi tää Turnon käsi; suo frygilais retusmiehen
    ruumihin kaataa, pantsarin suo musertaa simareiksi
    nyrkillä voimakkaalla ja tuhkassa tahrata myrrhaa
    tiukkuvat hiuksens, mitk' kiharoinunna on väri rauta!"         100
    Näin kun raivoelee, hänen kasvoillaan säkenöitsee
    kuumana kiivautensa ja silmänsä säihkyvät tulta:
    aivan kuin möräjää käetessänsä taistohon härkä
    hirmuisna, kuni tuimasti kiukuten sarvinehen tuo
    teikkovi puun tyvehen sekä ilmaa puskien peihtoo,              105
    näin sotahan varustautuen hiekkaisell' arinalla.
       Sillävälin emons' suomiss' Aeneas asehissa
    julmana valmistau sotahan sekä ihdasta kiihtyy,
    ett' sodan suostumuksen mukahan vois taistellen päättää.
    Hän toverein, apeanki Julon poistavi huolen,                   110
    kertoen sallimastaan sekä viedä Latinolle käskee
    vastaus tarkalleen urojaan sekä ehtonsa määrää.
       Juuri kun kirkastamaan valollaan rupes huominen päivä
    vuorten huippuja, auringon hevot kun ulapalta
    nousivat, maailmaan ihanaa valoaan sirotellen,                 115
    kenttää oit' otelmaan ison linnan muurien luona
    mittaillen Rutuloin sekä Teukrojen valmisti miehet,
    liesiä keskellen sekä yhteisill' jumaloille
    turpehest' alttarit. Muut sekä vettä ett' tultakin toivat,
    vyötetyt vyöllä ja myös ohimoillansa seppeltä kantain.         120
    Astuu ausonilaisväki ynnä sen keihäsät parvet
    porttien täydeltä tunkeuvat. Erilais asehissaan
    rientävi Teukrojen kuin Tyrrhenain nyt koko joukko;
    rautaan niin puetut kuin jos sotahan kova taisto
    heitäkin vaatis. Myös tuhanten kesk' kohdalla itse             125
    päämiehet, helottain purppurasta ja kullasta, kiitää,
    heimosta Assarakon Mnestheus ja urho Asilas,
    Messapokin hepojen masennuttaja, poika Neptunon.
    Merkin saatua kun joka mies heti paikkahans' astui,
    keihoja maahan kiinnittävät, asettaaksensa kilvet.             130
    Katselemaan emot lähtenehet, asuton väki ynnä
    heikot vanhukset toriloill', asuntoin katoksille
    kiipeävät; muut seisovat aimojen porttien luona.
    Junopa vuorelta nyt, jota Albanoks nimitellään
    -- vaan nimetön oli silloin, arvoa, mainetta vailla --,        135
    huipulta katsellen tähystää toramaata ja kumpaa
    parvea Laurentoin, Teukron ja Latinonki linnaa.
    Haltiatar heti näin, Turnon sisaren' lateleepi,
    naisjumalalle, mi järvet ja koskekkaat joet katsoo
    (Juppiter, auterien kuningas iso, hälle sen arvon              140
    antoi, siitä ett' uhrasi tää häll' impeytensä):
    "Oi jokien sulo nymfa ja mielellemme sä rakkain,
    tiedäthän että mä sull' Lation vain naisista niistä,
    jotk' ison Juppiterin ovat, harmiksein, kohounneet
    vuoteellen, majan oon luvannunna Olympossa antaa!              145
    Sull' osotan surus syyn, mua ett'et syyttäs, Juturna.
    Mink' vai Sallima soi sekä Onnettaret kunis salli,
    suosinut maata ma oon Lation, kotias sekä Turnoo.
    Miehuisen sotahan näen käyvän onnea paitsi,
    näen häll' Onnettarein kovan päivän ja turmasan vallan         150
    saavan. En tuot' otelmaa enk' liittoa katsoa saata.
    Veljes eestä sa, jos johonkin kykenet tehokkaasen,
    lähde; sen voit nyt! Ehkäpä kääntyis kurjien onni."
    Tuskin nää nimes, kun hyräht itkemähän jo Juturna,
    kolmasti, neljästikin kädellään sulorintahans lyöden:          155
    "Ei ole parkuhun aikaa", virkki Saturnia Juno,
    "joudu ja veljes, jos jotenkin voit, kuolemast' auta;
    tai sota kiihoita sekä laittama liittonsa särje!
    Puolestas minä vastaan." Näin kehotettua jätti
    horjuvan taistelemaan sydämens' surun katkeran kanssa.         160
    Sillävälin kuninkaat sekä aimosan kookas Latinus,
    neljäkäs-vaunuissaan samoaa, ohimoillansa kantain,
    kruunua kultaista', sädetten tusinasta mi kiilsi
    es'isän lailla Apollon; valkoisne parineen kiis
    Turnuskin, kädellään täristäin kaht' astalarautaa.             165
    Myös isä Aeneas, Rooman suvun alku, nyt kiiltäin
    kilveltä tahdikkaalta ja taivahisilt' asehiltaan,
    Askanius mukanaan, -- Rooman ison kasvava toivo,
    lähtevät leiristään; jopa valkeaviittanen pappi
    porsaan harjaksisen sekä nuorekkaan karitsankin                170
    toi sekä valmisti leimuuvill' alttareill' elukoita.
    Nää päin aurinkoon kohovaisehen kasvonsa kääntäin
    suolatut jauhonsa uhriksi tuovat ja raavasten otsaan
    miekalla merkitsevät, valaen pikareist' alttareille.
    Säilänsä Aeneas jalo paljastaen anel näitä:                    175
    "Aurinko vierasna miesnä ja tää anovalle nyt olkoon
    Maa, min vuoksi ma voin niin suuria vaivoja kestää,
    myös Isä kaiken voipa ja sieki, Saturnia-rouva,
    ollos haltiatar avuljaamp', anon; mainio Marskin
    sie, joka taivuttelet, isä, taistoja tahtosi jälkeen,          180
    lähteitä, suvannoit' anon, teit' ylä-ilmojen tenhon
    voimia, myös merenkin yli tumman joilla on valta!
    Voitto jos kääntyis ehk' Ausonien Turnuksen puoleen,
    lähteminen on voitettuin sitt' Evandrusen linnaan,
    pois eroten ketomailt' eik' koskaan taistohon enään            185
    Teukrot ryhtyä saa eik' vainota seutuja näitä.
    Vaan jos seurais Onni nyt meidän taisteluamme,
    kuin pikemmin minä suon, -- jumalat halun' jälkehen tehkööt! --
    en edes Teukroillen Italoit' alamaisiksi vaadi,
    en hae valtaani; lait yhteiset ijäks kaikeks                   190
    liittohon yhdistäkööt molemmat vapavaltaset kansat!
    Juhlista säädän mie, mut taistosta appi Latinus;
    appeni korkeinna komentaa, mull' laittavat Teukrot
    linnan, mut nimen kaupungille Lavinia antaa."
    Näin ens Aeneas; täten jatkoi sitte Latinus,                   195
    katsoen taivaallen, käden nostaen tähtien puoleen:
    "Vannon, Aeneas, myös Maan, Meren, Tähtien kautta,
    kaksois-lasten Latonan kautta, kaks-otsikko Janon,
    Tuonen valtiasten väen kautta ja hirveän huoneen,
    näit' Isä kuulkohon myös, salahmoine mi liittoja vihkii;       200
    kosken alttarihin, tulen vannoen tenhojen kautta:
    älköhön rauhaa tuot' Italoilt' eik' liittoa koskaan
    vietäkö, vaikk' kävis kuink' asiat; kenenkään mua voim' ei
    luovuta täst'; ei vaikkapa maan upottais meri pohjaans
    paisuen tulvallaan sekä taivaan Tuonehen paiskais:             205
    kuin vakavast' tää, (-- sill' oli valtikkaa pitämässä --),
    valtikka ei veso lehtiä eikä se varjoa koskaan,
    kerta kun metsästä pois on nyhdetty juurinehen se
    irt' emämaasta ja lehtens ja oksansa katkasi kirves:
    muinoin puu, mut nyt sepän käet vasetuin koristeineen          210
    sen somist, kannettavaks Italoin isillen takoessaan!"
    Näinepä lausehineen nuo keskenähän teki liiton,
    päällikköin näkyvissä ja sittepä uhraten lailleen
    tappavat raavaita tulehen sekä kiskovat näiltä
    pois sisälmykset ja täysillä maljoin täyttävät pöydät.         215
       Vaan epäsuhtaiseks jopa taistelu tuo Rutuloille
    näyttääpi, levotuuski jo valtaa kansassa mielet
    sen enemmin, jota selvemmin näkevät erotuksen.
    Verkalla astelullaan sitä eistävi Turnus, kun astui
    nöyränä alttarin luo anomaan, alas silmänsä luoden,            220
    poskin riuahtunein sekä nuorella muodolla kalpeus.
    Kohta kun tään jupinan enenneen näki sisko Juturna,
    kun näki muuttunehiksi jo kansan vaihtuvat mielet,
    joukkojen keskehen muututtuaan näöltään Kamertaksi,
    -- jonkapa es'isien iso sarja ja taattojen kunto               225
    sai nimen kuuluks ja jok' asehiss' oli ankara aivan --,
    joukkojen keskehen saa, asiain hyvin tietäen laidan,
    juorua kylvämähän monenlaista ja lausuvi näitä:
    "Ettenkös häpeä, Rutulot, yht' eestänne kaikkein
    laittaess' ottelemaan? Saman vertaiset luvultamme,             230
    voimilta emmekö oo? Tuoss' kaikk' on Evandron ja Teukroin
    hirveä joukko ja tuossa Etruskit Turnolle tuimat!
    Tuskin miehens' saa, meist' ottelis jos joka toinen!
    Nousevi arvollaan jumalain luo kyllä hän, joiden
    alttarill' uhrautuu sekä kansan suuss' yhä elää,               235
    mep' isänmaan kadotamme, on kärtsiä herroja meidän
    kuuleminen, jos nurmella huoleti loikuelemme!"
       Näistäpä lauseistaan jopa syttyi nuorien mieli
    syttymistään sekä joukkoihin leviääpi jo nurku.
    Muuttui Laurentolaiset jo tästä, jo myöski Latinot.            240
    Jotka olj itselleen ikävöinehet taistelun hoivaa
    onnena, tahtovat nyt kahakkaa, olemattomaks suoden
    liittoa, surkuellen Turnon tukalaa olokohtaa.
    Liittipä tuohon Juturna nyt viel' enemmin, -- ylähältä
    merkin antaess', oivempaa jota ollunna muut' ei                245
    mieliä häiritsemään Italoin sekä kummalla petti.
    Sillä kun Juppiterin kotk' kellertäväinen nyt aamun
    ruskossa lennellen vesilintuja vainos ja lintuin
    parvea pauhuisaa, äkistään vilahtain sepä vuon luo,
    joutsenen kaunoisen, tyly, käyrihin kynsihins' sieppas.        250
    Rohkeammiks Italot tulivat, kun lintujen parvi
    kääntyi riekuillen paostaan, -- ylen ihme olj nähdä! --
    siivillä taivaan kun pimittäin, vihollista he vainoo,
    yhtyen ilmojen kautt'; ylivoima kun voitti sen myöskin
    kuormastaan väsyen, eräns hellitti kynsistä kotka              255
    virtahan laskeimaan sekä häipyi ilmahan itse.
    Huutaen tervehtivät Rutulot tätä merkkiä silloin,
    hankkeutuin sotahan; nyt ensin Tolumnius velho
    lausuvi: "Tuoss' olj, jot' usehin anonut olen hartaast!
    Merkin tään jumalain hyväksyin käsitän; heti käykäät           260
    miekkahan johtoni all', oi kurjat, joit' tyly vieras
    taistolla kauhistaa kuni arkoja lintuja, teidän
    rannoillen asustuin väkisin! Merellenpä hän kohta
    haihtuva on paeten. Yks'mielisnä käykäte yhteen
    puollustamaan kuningastanne, jonk' ovat vienehet teiltä!"      265
       Virkki ja rynnähtäen vihamiehiä vastahan paiskas
    peitsen; jo viuhahtain väkäpuu lens ilmoa tarkkaan
    halkoen. Nousipa tuost' heti ankara huuto ja kaikki
    katsojat hämmähtivät sekä taisteluhun povet kiihtyi.
    Keihään kiidelless' osui yhdeksän ihaninta                     270
    veljestä seisomahan sitä kohti ja jotk' oli kaikki
    kantanut Arkadian Gylippon hyvä puoliso yksin;
    näistäpä yhden vyölle, miss' ommeltu vyö kohen vatsaa
    hierovi, missä sen päät solk yhtenen kiinnitteleepi,
    veljeksen ihanan näöltään, asehiltansa kauniin,                275
    puhkaisee kylk'luut ja sen keltais-hiekkahan kaataa.
    Veikotpa nyt, väki uljas, ja tappiostaan äkeissään
    oieti kalpansa paljastavat, osa tarttuvi peitsiin;
    sitten hyökkäävät rajuten. Heill' laurentojoukko
    vastahan rientää; täältäpä syöksähti taas kuni laine           280
    Teukrot, Agyllinat sekä Arkadien monet joukot.
    Yksi nyt valtaa vain halu kaikkia: tarttua miekkaan.
    Alttarit ryöstellään; koko taivaalla vasamoiden
    kiitävi synkeä pilvi ja rautainen sade syöksyy;
    uhraus-maljatki ryöstetähän. Pakeneepi Latinus                 285
    vieden karkotetut jumalat sodan pauhusta kanssaan.
    Vaunuja valjastavat muut tai hypäten hepojensa
    selkähän karkaavat sekä seisovat paljahin miekoin.
       Aulestesta Messapus, Tyrrhenein kuningasta,
    joll' oli kruununsa pääss', ylen toivoen sotkea liitto,        290
    säikäyttää hevollaan karahuttaen: tuo peräyntyin
    kaatuu alttarihin takanaan olevaan, katalainen,
    syösten raivolle ynn' olilleen. Vasamoin' tuli joutuun
    Messapus sekä löi anovaisehen pölkkyhikkäällä
    peitsellä korkeelta oriltaan jykevästi ja lausui:              295
    "Kyllänsä sai; tää on jumalillen suotusamp' uhri!"
    Ryntäävät Italot sekä ryöstävät lämpysän ruumiin.
    Alttarilt' kärventyneen kekäleen edestään Korynaeus
    tempaisee sekä lyömähän kiirehtiväisen Ebuson
    läimähyttää näköhön täll'. Leimaht tuon iso parta,             300
    antaen kärventyessänsä katkun. Vainotenp' itse
    äimistyneen vihamiehen tukkahan käi vasemmallaan,
    polvella ponnistaen sitt' tään alas lyykisti hän ja
    julmalla miekalla syöks povehen. Podalirius Alsoo
    paimenta, kun sotarinnan eess' ohi peitsien kiisi,             305
    vainoten ahdistaa, sapelin vetästen: sepä kääntyin
    kirveensä olan taa kohottain, tämän otsan ja leuan
    halkas ja pärskyttel verellään avaralt' tamineita.
    Silmätpä tään syvä rauha ja rautainen uni painaa,
    kun ijankaikkisehen suletaan näkimensä jo yöhön.               310
       Vaan vaka Aeneas käsiään ojentain asetonna,
    paljahin päin nyt näin omiaan koki hillitä huutain:
    "Minnekäs syöksytten? Mist' tuo närä äkkiä nousi?
    Hillitkäät vihojanne! Jo liitto on tehty ja kaikki
    määrätyt lait; mull' on vain oikeus taistohon käydä;           315
    sallikahat mun ja poistote pelko! Ma vahvalla käellä
    liittoni täytän; uhrit nää mull' on Turnuksen velkaa!"
    Näitäpä lausuessaan sanojaan parahillansa juuri,
    oikeni, kas, urohon nyt siuhuen siivekäs nuoli,
    -- tietämätöntä, sen syöks kenen käs tahi toiko sen tuuli      320
    kunnian moisen ken Rutuloill', jumalatk' eli onni,
    toimitti? -- Vaijennut on kuuluisan teon maine
    eikäpä haavast' Aeneaan kenkään kehununna.
       Turnus kun Aeneaan väen keskestä poistuvan huomaa,
    johtajat hämmästyneiks, äkinnäisestä toivosta kiihtyy:         325
    vaadittuaan hepojaan, asehensa, hän uljahast vaunuun
    kiirehtii hypäten, käsihin sitt' ohjakset tempaa.
    Kiidellen urosten monet laittavi ruumihit Tuoneen;
    murskaa vaivaisiks useoit' tahi vaunulla sotkee
    joukkoja tai vasamoin otetuin pakolaisihin paiskoo.            330
    Aivan kuin joen jääkkään Ebron luona kun kiitäin
    julmana kilpiä Mars kalisuttaa, kun hepoloitaan
    raivoja laskee hän sotahan; kuten nuo tasangolla
    Lännen kuin Etelän sivuaa; töminästäpä jalkain
    huokaa Thraakian ääri ja ympärillään tylyt Kauhun              335
    kasvot ynn' Närät, Vainot kiirehtivät kerallansa:
    hiest' täten huuruvia hepojaan ajel tappelun pauhuun
    urhea Turnus, kehnosti pilkkaellen tapetuita
    vastustajoitaan; pärskyttelee nopeast kaviot nyt
    hurmetten lätäköitä ja sotkevat hiekkahan verta.               340
       Vaan jopa surmasi hän Sthenelon, Thamyrin sekä Folon,
    yhtyen näihin, -- mut tuon etähältä, ja kaksoset kaukaa
    Imbrasidat, Glaukon ja Laden, joit' Imbrasus itse
    kasvattanut Lykiass' oli, nää varustain samall' lailla
    taistelemaan tahi myös hevollaan vihureist' ohi rientään.      345
    Muu'alla päin samos Eumedes sotahan parahillaan,
    Dolonin muinaisen sukulainen, taistossa oiva,
    ukkoa muistuttain nimeltään, isäjään ripeyltään,
    tuota mi tiedustamaan Danaoin varustuksia läksi,
    tohti mi palkaksensa Akhilleen vaunuja pyytää;                 350
    toisenpa palkan soi häll' uskaltamastansa Tydeen
    poik' eik' hän enähän halunnut Akhilleen hepoloita.
    Kun vaan tuon avokentällä kaukaa huomasi Turnus,
    pitkän matkan pääst' osaten hänehen vasamallaan,
    valjakon seisahuttaa sekä vaunuistaan alas hyppää,             355
    kaatunehen puol'kuollehen saavuttaa sekä pannen
    jalkansa kaulalle tään, tikarin anastaapi hän käestä,
    välkkyvän sen sitt' töytäten kaulahan näin nimes hälle:
    "Siin' ovat peltosi nuo, joit' Teukro sa taistellen pyysit;
    mittaa Hesperiaa syleten; sen palkanpa saa, jotk'              360
    uskaltavat muhun ryhtyä; näin rakennelkohot linnaa!"
    Näiden seurahan peitsensä paiskaten Asbuten laittaa,
    Khloreön, Sybarin ja Daretan, Tersilokhonkin,
    seljältä hurjistuneen hevosen pudonneenki Thymeten.
    Aivankuin Edonista kun vonkuen pohjonen tuuli                  365
    kiitääpi merellen sekä aaltoja rantahan vyörtää;
    minnekkä törmääkin vihurit, siin' haihtuvat pilvet:
    näinp' edest' Turnonkin, mihin kääntyi vain, väki väistyi,
    näin pois rimtama siirtyi; milloin kiidätti vauhti,
    milloin kääntyessään sai liehumahan kova tuuli                 370
    töyhtönsä. Kärsinyt ei Fegeus kopeaa ajoansa:
    vaan pysähtyin ratasten etehen hän oikeallansa
    ohjista kääns nopeain hepojen pois vaahtosat turvat.
    Längiss' se kun vedetään sekä riippuvi, tään avopaikkaan
    tunkeutuu iso keihäs ja, kakskerran sotapaidan                 375
    puhkoen, haavalla raamaisee keveäst' tämän pintaa.
    Kuitenki kilpensä kääntäen, käänsihe hän vihamiestä
    vasten ja puukkonsa paljastain pelastustahan etsi:
    pyörä ja akseli mut hänet ruhtoi vauhdilla maahan
    pitkälleen ja nyt jouduttuaan hänen luoksensa Turnus,          380
    sen kypärän alapään sekä haarniskan yläreunan
    keskeltä hakkaa pään sekä ruumiin hiekalle heittää.
       Voittosa Turnus näin kun surmaapi ketoloilla,
    silloin Aenean, Mnestheus ja vankka Akhates
    kuin myös Askanius vie hurmeisna varustuksiin,                 385
    vuorottain tukien hänen käyntiä pitkine sauvoin.
    Harmittelee sekä koettaa keihoa pirstounutta
    kiskoa irti ja min pikemmin avun tuomahan vaatii,
    laajalti leikkosivat ett' haavan ja pystyntäpaikan
    silposivat kokonaan, ett' taas palata sotahan sais.            390
    Vaan jopa eht, enimmän jota Febus suosi, Iapis,
    Iason poika, joll' olj erittäin hän suosiollisna;
    tällepä taitojans lahjaks soi ilon suopa Apollo,
    laulun, ennustuksen ja myöskin ampumataidon.
    Ett' tää sairastuneen isän vois elonlankoa jatkaa,             395
    kasvien tenhon ja lääkärityön siks tuntea tahtoi,
    ennemmin harjoittaen vain nöyränä tyynekäst' tointaan.
    Katkerast' ärjähtäen nojauntuu suurehen peitseen
    Aeneas, ison kumppanusten sekä itkevän Julon
    keskessä, kyynelillen välitöinnä. Tääpä nyt ukko               400
    paeonilais-tapahan puetett' taa käättyne vaattein,
    paljoa taitosineen koettaa käsineen sekä Febon
    tenhosill' yrtillä turhaan; turhaan nirkkoja koettaa
    irroittaa, yhä vain oli kiinn' oakas terärauta.
    Keinoa ei mitäkään suo Onn', eik' taatto Apollo                405
    auta ja hirmuinen melu kasvamistaan yhä kasvaa,
    kentällä kun lähestyy yhä vaara. Jo taivahan peittää
    tuhka, jo ratsastajat tulevat sekä tihjästi leirin
    keskehen tuiskuupi vasamoita. Nous ylä-ilmaan
    kumppanusten sotivain sekä kaatuvien suruhuudot.               410
    Säälien nyt Venus äit' pojan tautia ansiotonta
    kreetalais-Idan haki paltehelt' Diktamno-yrtin,
    mill' oli höytyvät lehdet ja kukkaset min puneroivat
    röyhyss'; ei mäkivuohille tuntematon tämä ookkaan
    ruoho, kun tarttumahan nuol lentävä selkähän sattuu.           415
    Tään Venus, verhottuaan koko muotonsa synkkähän pilveen,
    nouti ja lääkettä kaadettais somahan pikariin sen
    viskaisee, salahan parantain; sekottaa väekkäitä
    nesteit' ambrosian sekä tuoksuavaa panakeaa.
    Tälläpä rohdolla haavaa hautovi vanha Iapis                    420
    tietämättään, kun äkkiähän koko ruumihin tuska
    poistui, haavan pohjassa kun tyrehtyi veren vuoto.
    Kättä jo seuraellen vähintään hakaroimatta nuoli
    läksi ja uudestaan hänehen palas entiset voimat.
    "Tänn' asehet nopeaan urollen! Mitä seisot?" Iapis             425
    huutaa, mieliä ens kehottain vihamiehiä vastaan.
    "Ei tämä ihmisten avull' eikäpä taitoni työllä
    tullut, et, Aeneas, sinä säilynyt kätteni kautta;
    suurempi haltia autti ja suurihin sääst sua töihin!"
       Tappeluhun haluten tää pohkensa säärysti kultaan            430
    kumminki puolin ja, vitkailuu vihaten, haki peitsen.
    Kilpi kun toimitettiin käsilleen sekä pantsari selkään,
    Askanioo seväten halajaa käsillään hetahasti,
    sitten, suudeltuaan keveäst, kypärän läpi lausuu:
    "Kuntoa sie minust' oppios, poika, ja toimellisuutta;          435
    muist' opi onnea! Nyt sua mun käsi taistossa vielä
    puollustaa sekä auttavi kunniahan erityiseen.
    Laittaos sie, kun vaurastut ijältäs isommaksi,
    että sun kiihottais sydäntäs omies esimerkkii
    noudattamaan isä Aeneas sekä myös eno Hektor!"                 440
       Nää sanat lausuttuaan jalonmoisna hän portista läksi,
    aimoa keihoa sylkyttäen; kera suurien joukkoin
    Antheus, Mnestheus hyökkäävät sekä jättäen leirin
    tulvailee koko joukko. Jo peittyy pilvehen synkkään
    kenttä ja maa tutajaa jaloksiss' sotaväen töminästä.           445
    Vallilta vastaiselt' tulevan näki näiden jo Turnus,
    Ausonitkin näkivät, min vuoksipa hyytävä pelko
    luitansa karmi. Mut ennen muita Juturna Latinot
    kuuli ja äänestä tuns sekä säikähtyen pojes läksi.
    Kiitäen tuo mukanaan vie kentälle hirveän joukon:              450
    aivan kuin maan luo rajusään puhetessakin tuuli
    kiitävi kautt' ulapan: oi, aavistavat sitä kaukaa
    kalkien maalaisten sydämet; sepä tuo hävitystä
    puille ja viljelysten lakomista ja laajalti kaataa
    kaikk', edelt' päin vihurit ulisten kun lentävät rantaan:      455
    näinpä nyt Teukrojenkin päämies vihamiehiä vastaan
    joukkoja johtaa; tihjöihin rivihin joka mies käy.
       Ensinnä kalvalla löi urokkaan Thymbraeus Osirin,
    Arkhetion Mnestheus ja Epulon surmas Akhates,
    Ufensin Gyas; kaatui myöski Tolumnius pappi,                   460
    tuo, joka paiskasi ens vasaman vihamiehiä vastaan.
    Nousevi taivaallen iso huuto ja vuorohons kääntyi
    karkuhun päin Rutulot tomukkaina kenttiä pitkin.
    Hän pakohon samonneit' ei kehtaa kuolohon kaataa,
    eik' lähellen osuneit' eik' linkoavaisia peistä                465
    vainoa; Turnoa vain hän tihjässä synkeydessä
    etsivi katsellen sekä vain tätä vaativi taistoon.
    Tästäpä peljästyin sydämessähän impi Juturna
    Turnuksen ajurin, parahill' ajaessa, Metiskon
    puotti ja vaunuista' pojes vierähtäneen etäs jätti.            470
    Its' sijahan asettuu, käsihins' anast liehuvat ohjat,
    ruumihill', äänell' ynn' asehilla Metiskoa matkein.
    Kuin sinipääskyinen, kun se lentäen rikkahan herran
    kautt' isojen suhahtaa hovien, yleväink' etehistöin,
    kärpäsist' einettään hakien loruvaan pesähänsä,                475
    tyhjän pylvähistön läpi milloin, taikkapa lammen
    pinnan luo vilahtain: vihamiehien kesken Juturna
    näin samoten uvehin joka paikkahan ehtien kiitää;
    siellä ja täällä hän näyttävi veljeä riemuavaa vain
    eik' käsikähmähän yhtyä suo, yhä väistyen kauas.               480
    Kiertäen Aeneas samoaa hänehen osuakseen;
    urhoa vaaniessaan hajotettujen joukkojen kautt' hän
    huutaen kutsuu. Milloin vain näki hän vihamiehen,
    ehdittää koki tuot' uvetten nopeain samonnalla:
    oitispa vaunujahan nyt käänsi Juturnakin poispäin.             485
    Minkäpäs saattoi hän? Monenlaisessa harmissa turhaan
    kuohuvi, mieltä kun vaivaavat erisriitaset huolet.
    Messapus tähän, kun kädessään osui kantamahan kaht'
    norjaa, lentämähän keveää, teräskärkistä peistä,
    tarkkahan tähtäillen näist' yhden paiskasi lentoon.            490
    Vältti sen Aeneas alaspäin kumartuin sekä taasen
    laittihe taistelemaan; vain töyhtönsä nuppuhun koski
    peitsi ja löi hajalleen laeltaan hänen töyhtönsä tupsun.
    Väijymysten pakotuksesta kiihtyi harminsa aivan,
    kun poispäin hepojen näki taasen vaunuja vievän,               495
    Juppiterill' osotettua loukatun alttari-liiton
    hän jopa syöksähtää väkehen sekä julmana aikaan,
    Mars'in autelless', erotuksetta hirveän surman
    saapi ja irroittaa vihan ohjakset kokonansa.
       Ken Runotar kamalat tapaukset ne kertovi mulle,             500
    murhat, johtajien telotukset, jotka nyt vuoroon
    kentällä Turnus aikahan saa sekä vuorohon Troijan
    sankari? Näink' metelöiden kansojen yhtyä täytyi,
    Juppiter, joiden olj ikirauhassa määränä elää?
       Aeneas Rutulon Sukron -- tää taistelu vasta                 505

    -- 330 --

    Teukrojen hyökkäyksen pysähdytti -- jo vitkastamatta
    kylkehen haavottaa sekä, jost' on kiirehin kuolo,
    kalpansa töytäisee verisen läpi tään povisuojan.
    Turnus taas pudonneen Amykon sekä veljen Dioren,
    yhdyttyään jalan näihin, -- sen saapuvan nuolella kaukaa,      510
    -- tään tikarillansa löi; molempain päät, pantua poikki,
    vaunuilleen asettaa, mukanaan verissänsä ne vieden.
    Tuopa Talon, Tanain sekä urhon Cethegonki tappaa,
    kolmet kerrallaan, sekä myös polosenki Onyten,
    Ekhionin pojan, vaan emoltaan Peridljojen heimoo;              515
    tää Lyciasta, Apollonin kentiltä, laitetut veljet,
    nuorenki miehen Meneten, mi halveksi taistoa turhaan,
    Arkadiast'; täll' olj kalakkaan Lernan joen luona
    pyydykset sekä olj talo pien' eik' kenstien tuttu
    portti, mut vuokratullen tilailen hänen taattonsa kylvi.       520
    Aivan kuin tuliliekit, joit' on kuivahan metsään,
    laakeripuun huminoivahan lehtohon laskettu kerran;
    tai kuni syöksyessään alas vuoriston ylängöiltä
    koskena pauhaavat kymit, kun merehen nämä kiitää,
    raivaten itselleen uran; eip' molemmat hitahammin,             525
    Turnus ja Aeneas, sotahan samonneet; jopa riehuu
    rinnassa harmi ja voittamaton sydän määrätä raivoo,
    nyt jopa haavottamaan koko voimilla käydähän. Tääpä
    entisist' es'isistään, suvustaank' kopeoivan Murrhanon,
    josta Latinojen maan kuningasten johtuvi heimo,                530
    paadella suin päin aivan ja vauhdillakin kiven aimon
    syöksi ja maahan kaas. Yli tuon nyt ohjine, aisoin'
    rattahat vyöryivät; äkistään kavioinensa talloin,
    herraans' sullovans' ei hevoset äkänneet palasiksi.
    Rientävän Hyllon, urhoudest' ylen ylvästäväisen,               535
    kohtasi tuo ja sen kullattuun ohimoon osas peitsen;
    keihäs tää kypärän läpi aivoonsa pysähtyypi.
    Ei sua voimakas käs, urohin Danaoista sa Kretheu,
    Turnost' auttanut eik' tuenneet jumalansa Kupenkoo,
    tullessa Aeneaan; povens keihääsen tulevaiseen                 540
    puuttui eik' polost' auttanutkaan vask'kilpensä suoja.
    Aeolus, Laurentot näkivät torakentälle sunkin
    sortuvan ynn' avaralta sun peittävän selkines maata;
    kuolitpa, jot' ei saattanehet Argivojen parvet
    kaataa eik' Priamon alusmaankaan lyöjä Akhilles:               545
    kuolla sun määränäs täss' oli; Lyrnessoss' kotis suur olj,
    Idan vuoren luona, mut hautas Laurento-maassa.
    Kääntyvät taisteluhun sotajoukot ja kaikki Latinot,
    kaikkipa Teukrotkin, Mnestheus ja tuima Serestus,
    Messapus hepojen masennuttaja, urho Asilas,                    550
    Tuscien parvet, Evandronki arkadilais-sotaryhmät;
    puolestaan urohot koko voiminens' ottelevat nyt.
    Taistellaan joka paikassa hoivaa paits sekä rauhaa.
       Tällöin Aeneaall' emo kaunihin johdatti mieleen'
    pyrkiä kaupunkiin sekä linnan luo väen kääntää                 555
    joutuhun, säikyttämään äkist ryntäyksellä Latinot.
    Turnoa etsiessään kun tää väkijoukkojen kautta
    vei sotarintaa sinne ja tänne, hän kaupungin huomaa
    säästynehen sodan vitsauksesta ja nauttivan rauhaa
    syyttä. Häll' oit' ajatus isompaan yrityksehen nousee;         560
    johtajat Mnestheon, Sergeston sekä urhon Sereston
    kutsuen, knmmullen asettuu, johon muu väki Teukroin
    yhtehen sai eik' tihjänä kilpiä tai vasamoita
    riisu. Hän seisoen keskellä nyt mäkitöyryltä lausuu:
    "Tehkäte tahtoni viivyttämättä; nyt Juppiter auttaa;           565
    älkäätk' aikehen uutuuden vuoks verkemmin menkö!
    Kaupungin, sodan syyn, tänäpäivänä vallan Latinon,
    s'ellei taipua tahdo ja tunnusta tottelevansa,
    mie hävitän ja sen mahdin suitsevaks raunioks sorran!
    Täytyisk' ootella mun, kunnes suvatseis otelmaamme             570
    suostua Turnus ja taas masennettuna uutehen taistoon
    ryhtysi? Tuo pää, kumppanukset, sodan julman on pääsyy!
    Soihtuja tuokaatten heti liekillä liittoa vaatein!"
       Virkki ja kiivastuin sydämissään kaikk' samall' lailla
    ryhmihin astuvat, sitten tihjänä joukkona muurein              575
    luo tulevat. Hetikoht' tikapuut ja jo liekkikin nähdään.
    Erkauntuu osa porttien luo sekä vahteja tappaa,
    peitsiä heittävät muut sekä nuolilla peittävät taivaan.
    Its' esimmäisenä kättänsä muurien puolehen nostaa
    Aeneas sekä korkeall' äänell' Latinoa syyttää:                 580
    vannoo kautt' jumalain väkisin pakotettavans taistoon,
    kahdesti nyt Italot vihamiehinä rikkonehen jo
    toisenki liiton. -- Nous pelokkaiss' asukkaiss' erimieli
    täst'. Osa käskee kaupungin avata sekä portit
    Teukroill'; itsenkin kuninkaan varustuksille vievät;           585
    tuovat muut asehensa ja jatkavat puoltoa muurein:
    aivankuin mehiläisiä kun suletuks kivirotkoon
    paimen huomaapi ja sen sauhun katkulla täyttää;
    nää asioist' hädissään vaks'kennoisten sisäpuolla
    häärivät, kun huristen tuliseen he jo kiihtyvät kiukkuun;      590
    palloelee katollen savu musta; nyt kiivahast paaden
    hyrrätähän sisustass', savutuprun kieriess' ilmaan.
       Vielä se onnettuus väsyneelle Latinolle sattui,
    synkeähän suruhun mikä saattoi nyt koko linnan.
    Kun tulevan kuninkaatar, näet, vihollisten jo huomaa,          595
    nousevan muureillen sekä suojille tuiskivan tulta,
    vaan ei vastustavan Rutuloin näe eikäpä Turnon
    joukkojen; Turnuksen, polonen, kahakassa jo luuli
    kaatunehen; surustaan heti joutuen hän sekapäälle,
    itseäns' syyttää onnettomuuksien syyksi ja pääksi.             600
    Paljon, mieletön, lausuttuaan surussaan rajusassa,
    vaattehens kuollakseen purppuraisen riuhtovi rikki,
    kuollonsa hirmuisen punoen täst' ortehen paulan.
    Kun tapaturman tään sai kuulla Latinojen naiset,
    siitäpä raivostuin raast oiti Lavinia impi                     605
    keltaiskutrians kuin rusoposkians; sittepä luonaan
    muu väki; voikuuvat valituksista laajalti suojat.
    Täst' koko kaupungin läpi kulkee haikea maine.
    Mielet lannistuvat; revityin takin käypi Latinus,
    huumaunneen' avion tapaturmast' ja vaarasta linnan;            610
    tuhkaa tää sirottain, hajahapsians harmait' tahraa,
    katkerast itseä syytellen, ett'ei valinnunna
    Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon.
       Sillävälin tasangon takareunalla urhea Turnus
    harvoja harhoavaisia vainoo ain' hitahammin;                   615
    ain' vähemmimp' uvetten vikevyys on mielehen hälle.
    Outohin kauhuihin seotun tuon huudonpa hälle
    korvihins ilma jo toi sekä kauhisti kuuntelevaista
    linnan huumahtuneen polotus kuin haikea huuto.
    "Voi mua, kaupungin mikä semmoinen suru valtaa?                620
    Tai mikä semmoinen polotus nyt linnasta kuuluu?"
    Näin nimeää sekä seisahuttaa rajust ohjia kiintäin.
       Hällepä nyt ajajansa Metiskon muuttunut hahmoon
    sisko, mi vaunujahan, hepojaan sekä ohjia hoiti,
    vastaa näin nimeten: "Tätä tietä Teukroja, Turnus,             625
    seuratkaamme, miss' ensinnä voittohon tie avauntuu;
    muitakin on, jotk' puoltaa voi kädellään asunnoita!
    Hyökkää Aeneas Italoihin ja ahdistelee siell';
    tehdäänpäs verisauna nyt Teukroillen mekin vuoroon!
    Emmehän oo luvultamm' alemmat tai myös kahakoiden              630
    voitosta halvemmat!" Tähän Turnus:
    "Oi sisar, sun ma jo tunsin, kun häiritsit kavalasti
    äsköisen sopimuksen ja antauduit tähän taistoon;
    turhaan, haltiatar, petät nyt! Mut Olymposta kenpä
    sua lähettäin on tahtonut kestämähän nämät vaivat?             635
    Vaiko ett' saisit nähdä sa veljesi hirveän kuolon?
    Sillä min teen tai onni min suo enähän menestyksen?
    Nä'inhän silmien' eess' mua äänellään nimenneenki
    Murrhanon, jota mull' ei rakkahamp' ollunna kenkään,
    hukkuvan urhokkaana ja julmaan vaipuvan haavaans.              640
    Kaatui onneton Ufenskin, ett'ei häpeäämme
    nähdä' sais; Teukrot anast tään asehet sekä ruumiin.
    Sallisinkos hävittää, -- sepä viel' tapaturmia puuttuisi --
    suojamme? Eik' valeheks Drancen sanat mun käten' näyttäs!
    Vai paeta'! Vai tää maa Turnon sais paon nähdä!                645
    Siihenkö määrään ast' on kurjoa kuolla? Sä, Tuoni,
    oo minullen hyvä ees, jumalain kun suosio poistui!
    Sieluni hurskaana sekä tuon vian tietämätönnä
    luoksenne astuu eik' koskaan isillen häpeäksi."
       Tuskin nää nimes, kun vihollisten keskite rientää           650
    ratsulla vaahtoavalla Saces ajaen, näön jonka
    nuol oli murskannut sekä Turnoa pyytäen riensi:
    "Turnus, viimeinen olet turvamme; armahda kansaas!
    Riehuen Aeneas asehillaan syöstä nyt uhkaa
    korkeimmat Italoin varustukset ja nää havitella;               655
    soihdut jo lentävät huoneillen. Sinuhunpa Latinot
    silmänsä luovat; häilyypi kuningaski Latinus,
    ket' vävykseen nimittäis tahi kanssaan liittohon pyytäis.
    Ystävistäs sull' uskollisin kuninkaatarki itse
    päivänsä päätti ja poistui pois vihaten elämäänsä.             660
    Porttien luona nyt vainen Messapus ja tuima Atinas
    taistoa kannattavat; näist' seisovat kumminki puolin
    joukot tihjöinä, kuni raut'oras, veettyne miekoin
    törröttäen; sie vain avokentällä rattahin häilät!"
       Hämmästyi useain asiain ajatuksista vallan                  665
    Turno ja tuijottaen oli hiljaan. Mielessä kuohuu
    hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne;
    raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto.
    Sittenkuin suru lakkas ja mieleensä valo koitti,
    kiivastuen varustuksille silmänsä leimuavaiset                 670
    käänsi ja kaupunkia tähyst aimoa rattahiltansa.
    Vaan, kas, kerrosten välystässä jo liekkien pyörre
    aaltona taivaallen kohoaa sekä valtavi tornin;
    hirsistä liitellyist' tään tornin olj tehnyt Latinus,
    laittanut pyörätkin sekä tehnyt korkeat sillat.                675
    "Luoma jo voittaa mun, sisar; lakkaa estelemästä!
    Lähkäme, minnekä meit' kova Onni ja haltiat kutsuu!
    Aeneaan kera päätetty on käsin käydä ja kuollen
    voittoa vaiva; sä et mua näe enähän epäröivän,
    siskoni; raivota suo, anon, vaan tää raivoni ensin!"           680
       Virkki ja vaunuistaan nopeaan tasangolle hän hyppäs,
    raivaten tien vihollisten peitsien kautta ja siskon
    huolihins jätti ja kiidellen väen keskustan mursi.
    Kallion moisena, kun alas vuoren huipulta suistuu
    tää, kun irrottanut sen on tuuli tai sade rankka               685
    huuhtonut tai sen, vuotten vierressä, hellitti vanhuus;
    kiitävi jyrkäntöön isoll' vauhdilla hirveä louhi,
    maast' yhä ponnahtain sekä metsät ja karjat ja miehet
    allansa ruhtoellen: hajotettua parvien Turnus
    näin samos linnan muurien luo, joss' runsahimmin maa           690
    vuodatetust' verest' tiukkus ja keihäit' ilmassa viuhui;
    merkin annettuaan kädellään, hän huutaen lausuu:
    "Tauotkaat, Rutulot, ja jo estöte peitset, Latinot!
    Käyköön kuin hyvähän, se on Onneni; munpa on vainen
    liiton täyttäminen edestänne ja miekalla päätös!"              695
    Keskeltä erkanevat nyt kaikki ja paikkoa suovat.
       Vaan isä Aeneas, kun Turnon sai nimen kuulla,
    hylkääpi varustukset ja korkean linnanki sikseen;
    poistavi esteet kaikki ja jättävi puuhansa kesken,
    riemusta korskuillen, kovin helskyttäen asettansa:             700
    lailla Athon tai kuin on Eryx tahi itse kun pauhaa
    huiskuvin tammeineen sekä telmäelee lumisella
    huipullaan kohoten päin ilmoihin Apenninnus.
    Vaan jopa kilpaillen Rutulot sekä Teukrot ja kaikki
    katselemaan kävivät Italot, jotk' puolsivat linnaa             705
    ylhäistä kuin myös jotk' puskurill' linnoa särki,
    kaikki he lask' asehens' oliltaan. Imehtiipi Latinus,
    kuinka nyt maan eri suunnilla syntynehet oli yhteen
    saanehet aimoisat urohot otellaksensa miekoin.
       Mut nämät, tyhjäksi kun avauntuupi toratanner,              710
    viskattuaan vasamans' etähältä ja kiirehest juosten,
    ryhtyvät taistelemaan vask'kilpeinsä kumistessa.
    Allansa huokaa maa, kun tihjöjä iskuja miekoin
    tuiskuilee; väki ynn' urous täss' yhtenen yhtyy.
    Niinkuin suuren Silaan ylängöillä taikka Taburnon              715
    kun päin pyörähtäen vihamielin syöksyvi kaksi
    härkää taistelemaan: pelokkaina nyt paimenet väistyy,
    pelvosta ääneti on koko karja ja tuumivat hiehot,
    ken salon valtias ois ja ken johtoons sais koko karjan;
    suurella voimallaan jakelee nuo iskuja vuoroon,                720
    sarvin kun puskevat ponnistaen; verivirta jo kaulaa,
    kylkiä huuhtoo; mylvinästään koko korpikin raikuu:
    näin troalainen Aeneas sekä Daunian urho
    kilpine yhtehen sai, näin taivahan täyttävi kalske.
    Vaakaa kannattaa tasapainossa Juppiter itse,                   725
    laskettuaan molempain eri kohtalot sille hän katsoo,
    kenpä nyt tuomittais häviöön, mihin kuolema kääntyis.
    Hyökkää äkkiähän, koko ruumistaan kohotuttain
    varpahilleen Turnus sekä kalpoa nostaen iskee.
    Huudahtavat levotoinna Teukroin ynnä Latinoin                  730
    rintamat, jalvoilleen kavahtain. Mut petturi miekka
    murtuvi iskussaan sekä kiivahan pettänyt näin ois,
    ellei ois paennut. Pakenee Itätuult' nopeammin,
    kun näki joutavan kahvan ja myös kätens' suojattomiksi.
    Kiireissään, hoetaan, kun ensin rattahill' astui               735
    taistohon lähteäkseen, hänen, unhottaen isän kalvan,
    miekan temmanneen mukahans' ajurmiehen Metiskon.
    Sen ajan tuo kest, kun paeten sitä väistivät Teukrot;
    vaan kun Vulkanon jumalan sopahan tämä sattui
    ihmisten teko-miekka, se särkyi kuin lasi hapras               740
    iskusta; keltais-hiekalla kiiltelevät säpäleet vain.
    Siis hädissään paeten mihin milloink' juoksevi Turnus,
    kiidellen epäsääntöisesti nyt ristihin, rastiin.
    Sillä sen ympäritseen sulk Dardanojen kehä tihjä,
    sulkevi täält' iso suo, mut muurit korkeat tuolta.             745
       Myöskin Aeneas, hitahammaksi polvensa ehkä
    saattoi nuolen tuottama haava ja juoksuans' esti,
    arkoa innokkaast perävilkkaa seuraten vainoo:
    aivan kuin erämies, kun tää joen saartaman kohtaa
    tai punahöyhenten pelotuksilla teljetyn hirven,                750
    juosten vainovi tuota ja koiransa haukkumisilla;
    vaan tuo väijymysten sekä kammosta korkean rannan
    kiitäen risteilee tuhat kertaa; virkkupa Umber
    vainovi suu levällään sekä, saamaisillansa, luullen
    saanehen, haukkaisee erehtyin vain tyhjeä ilmaa.               755
    Tuostakos syntyypi melu; kaikuvat rannat ja lammet
    ympärillään sekä ryskeestään rytisee koko taivas.
    Tuo pakojuoksussaan Rutuloita nyt kaikkia soimaa,
    its' kutakin nimittäin sekä pyytäen taattua miekkaa.
    Tappaa Aeneas sitä vasten ja surmata uhkaa                     760
    oiti sen, ken avun sois sekä peljättää pelokkaita,
    estäväns kaupungist' uhaten; näin ähkyen vainoo.
    Juosten täyttävät viis kehystää sekä yhtäkin monta
    risteillen. Sill' ei nyt pyydetty pient' eli halpaa
    palkkaa, mut Turnon elämästä ja hengest' olj taisto.           765
    Katkeralehtinen tässä oliv, pyhä Faunolle, sattui
    seisomahan, mikä puu merimiehille kuulu olj ennen,
    jolle he, säilyttyään merivaarasta, lahjansa toivat,
    Laurentohengillen ripustain tähän lyylityt vaatteet;
    tään pyhän puun oli kaatanehet erotuksetta Teukrot,            770
    että he taistella ois typityhjällä kentällä voineet.
    Peitsipä Aeneaan oli täällä; sen tänn' oli vauhti
    tuonunna, kiinnittäen pysyväisesti norjahan runkoon.
    Ponnistaen kädellään koki temmata Dardanon poika
    peitsensä pois sekä vainota tällä, kun juosten sit' ei voi     775
    saavuttaa. Vaan tuskissansa siks pelvosta Turnus,
    "Faunus, armahtaos, anon", lausuu; "oi, parahin maa,
    säilytä peitsi, jos oon pitänyt teit' arvossa aina,
    joit' ovat loukanneet Teukrot sodallaan tihokkaalla!"
    Lausui; eik' jumalain apu tyhjähän toivottu ollut.             780
    Sillä nyt tempoen kauankin, ei norjasta puusta
    millään voimallakaan hajottaa voi puun rakoelmaa
    Aeneas. Kunis uuraast ponnistelee sekä puuhaa,
    muuttautuin ajurmiehen muotohon taasen Metiskon
    autti ja veljelleen toi kalvan Daunian nymfi.                  785
    Nymfille rohkeallen kun tuon Venus sallituks huomas,
    suuttuen riensi ja puun syväst' aukosta riuhtasi peitsen.
    Uljastunein' asehilta ja mieleltä vilkastuneina,
    miekkahan luottaen tää, mut tuo vasamaltansa tuima,
    seisovat vastakkain he nyt läähöttäen sotatyöstään.            790
       Junollen kuningas mut kaiken voipa Olympon
    lausuvi keltais-pilveltä taistoa katselevalle:
    "Puoliso, min lopun saa tuo? Tai mitä jäänevi vihdoin?
    Sankarin Aeneaan sinä tunnet ja tietäväs myönnät,
    taivaallen luvatuks sekä nousevan tähtihin luomans             795
    kautta. Mit' aijot? Tai jää-jänkällä toivossa miss' oot?
    Haavoittaa jumalaa kuni ihmistä onk' otollista?
    taikka onk' kalpaa, -- sillä min vois sua paitsi Juturna --,
    Turnolta vietyä tuoda ja voitettua väell' auttaa?
    Herkeä vihdoinkin sekä pyyntöihimme sä taivu,                  800
    elköhön semmoinen sua kalvako äänetön harmi
    elköönkä sulokasvoillas suru nähtäkö synkkä!
    Loppuhun saavuttiin. Oot maisin kuin merin voinut
    Teukroja ahdistaa, sodan hirmuisen viritellä,
    perheen solvaista sekä häiritä häät murehella:                 805
    muuta en koetella salli!" Olj Juppiter näin puhununna,
    haltiatar kun Saturnia muodolta nöyränä vastaa:
    "Kun tämä tahtosi mull' on tiettynä, Juppiter aimo,
    niin Turnon sekä maat olen murheeksein hylännynnä.
    Et mua ilmais-istumellain näkis istuvan muuten,                810
    siedellen sopivat, sopimattomat, mut tulisesti
    rintamass' seisoisin, tylyhyn sotahan Troat johtain!
    Käskin Juturnaa veikkoonsa katalaa, hyväks nähden,
    auttamahan, suurt' uskaltamaan elons vuoksi ma suostuin
    mut en taistelemaan, ei joutsin eikäpä peitsin:                815
    vannon sen stygilais-puronkin pään rauhattoman kautt',
    raskaimman valan kautta, mi määrätty on jumaloille!
    Vaan jopa taivun mie sekä taistelut suuttuen hylkään.
    Sulta sen vain, mitä ei laki ykskään Kohtalon kiellä,
    mie Lation anon puolesta, arvonkin omies vuoks:                820
    kun nyt onnellisell' aviolla jo laativat rauhan,
    -- olkohon --, kun lakiloita ja liittoja solmitahan jo --,
    ettei vanhat Latinot tarvitsis nimens muuttaa,
    etkä sa vaatisi heit' troalaisiksi muuttua koskaan,
    eikäpä muuttamahan puhettaan tahi vaattehen partta!            825
    Sill' Lation nimi, albalais-kuninkaat ijät' olkoot!
    Kuulusa kunnostaan Rooman ain' olkohon heimo,
    hukkukohon sekä hukkua suo niminensä jo Troijan!"
    Näin hymyellen häll' inehmoin sekä asjojen alku:
    "Juppiterink' sisar vainen ja toinen Saturnuksen lapsi         830
    kuohuttelee vihan moisia aaltoja rintansa alla?
    Kuitenki hillitse taas sinun turhaan alkanut raivos!
    Myönnän sen, mitä pyydät; alttihist taipuen suostun.
    Ausonit säilyttää kotikielen kuin tapans' saavat;
    niinkuin on, nimens' olkohon; yhdistettynä vainen              835
    Teukrot tääll' asukoot! Tavat, uhrienkin menot tuohon
    liitän viel' sekä teen Lation ihan yhdeksi kansaks.
    Heimo täst' Ausonien verehen sekotettuna nousee,
    jonka sa näet inehmot, jumalatkin hurskaudellaan
    voittavan eikäpä suo sull' arvoa muu suku moista!"             840
    Tuohonpa suostui Juno ja mieltään helpotti riemu.
    Sitten taivaalla eroten hän pilven jo jätti.
       Näiden päätyttyä Isä mielessä miettivi muuta,
    kuinka Juturnan hän erottais asehista nyt veljen.
    Kerrotahan olevan kaks kauheeta Rajutarta,                     845
    jotka on Tuonen Megaeran kanss' Yö hirveän synkkä
    yhdellä kerralla synnyttänyt sekä kielillä kyiden
    lahjonnunna ja suonunna noillen kerkeät siivet.
    Nää ovat Juppiterin, ylen ankaran herransa, suojan
    alla ja nää levittää kipujaan kipeöill' inehmoille,            850
    jos joskus jumalain kuningas kamalan ruton taikka
    kuoleman laittavi tai sodall' ansainneit' aristaapi
    linnoja. Näist' nopeaan lähett' taivaan kannelta yhden
    Juppiter, toimittamaan nyt Juturnalle ennettä käskein.
       Joutuhun tuo samoten, vilahtain kuni tuppuri maahan         855
    tai kuni joutseltakin läpi pilvien laukastu nuoli,
    hirveän myrkkysin' nestehineen varannut min on Parthi,
    Parthipa taikka Kydon, -- ja mi kuoloa armota tuottaa;
    oudost tää suhahtain nopeaan ohi varjojen kiitää.
    Näin kulk yön tytärkin sekä saapui nyt sotamaille.             860
    Kunpa se Ilion joukot ja Turnonkin väen huomaa,
    pienen lintuisen hän äkkiä muuttuvi muotoon,
    tuon, joka haudoilla tahi rauniokummulla joskus
    istuen suo pahantietävän voikunan yön pimeässä:
    muuttuen muotohon tään sepä Turnon kasvojen luona              865
    kirkuen lenteli rutto ja siipinens kilpehen läiski.
    Kammon hämmästys jäseneitä jo raukasi kumma,
    pörhistää tukan kauhu ja äänensä kurkkuhun tarttuu.
    Vaan kun Raivottarein suhinan tuns lennosta kaukaa,
    onneton kiskaltaa hajalleen hivuksensa Juturna,                870
    kynsine -- raadellen sisar kasvoja, nyrkkine -- rintaa.
    "Kuinkapa auttaa voi sisares enähän sua, Turno?
    Tai mitä jäi katalallen mull'? Elämääs miten voisin
    pitkittää? Miten vastustaa mokomaa kuvatusta?
    Täydyn jo rintaman jättää. Älkäätten pelotelko                 875
    arkaa, hirveät liekkiöt, tunnen ma siipenne läiskeen,
    äänenki murhaavan; mua ei petä ylpeät käskyt
    suuren Juppiterin! Täänk' impeydestä hän antaa?
    Miks elon ainaisen soi? Miksi on kuoleman ehto
    poistettu? Semmoiset surut jos minä vältteä voisin,            880
    varmahan veikon onnettoman toveriks Manalalle
    lähtisin. Kuolematon oon?! Jääkös mull' ilo mikään,
    kun, veli, puutut sie? Haa, joskapa pohjaton maa mun
    nielisi, että mä, haltiatar, tulisin Manalalle!"
    Näin nimeten sinivaattehellaan pään peitti ja raskaast         885
    huoahtain syvähän suvantoon jopa Tenhotar peittyi.
       Vastahan Aeneas käy sylkyttäen jätinmoista
    peistänsä puista ja näin vihastuin sydämestänsä lausuu:
    "Miksikä aikailet? Tai taas mitä, Turnus, sa aijot?
    Ei ravaten, asehillapa julmill' on taisteltavamme!             890
    Muutuppa vaikk' joka muotoon, paa kokohon mitä voit vain
    mielelläs tahi taidollas'; haluaisitko tähtiin
    töydätä taikkapa maan ukuroihinkin lymyttäidä!"
    Päätään tuo pudistain: "Mua ei kamalat sanas, julmur,
    säikytä, mut jumalat aristaa sekä Juppiter nurja!"             895
    Eik' enempää nimeten näki luonaan hirveän louhen,
    kallion sammaltuneen, olemaan joka kentällä sattui,
    pantuna pyykiks, se ett' torat ratkaisis ketomaista.
    Tuskin tuon kakstoistakin miestä nyt jaksaisi nostaa,
    jommoiset inehmot nykyjään maa tuottavi meille.                900
    Senp' käsin ruskavin nostaen paiskasi tää vihamieheen
    nousten korkeammalle ja täydessä juoksussa urho.
    Vaan ei juostessaan eik' käydessä itseäns tunne,
    kätt' ei nostaessaan tahi liikuttaiss' eto-paatta:
    polvensa notkahuvat, verikin jääkylmäksi hyytyy.               905
    Eip' urohon kivi tää, läpi tyhjää ilmoa vierren,
    kulkenutkaan koko matkaa eikäpä sattunut kohden.
    Aivan kuin unessai, kun silmiä raukea torkka
    painavi yöllä ja, juoksemahan haluten, sitä turhaan
    koettavan näytämme, kun kipeöinä juur yrittäissä               910
    vaivumm', eik' puhe kuulu, kun ruumihin tunnetut voimat
    pettävät eikäpä ään' eik' myös sanat tottele meitä:
    Turnolta, näin mitä keinoa taidolla koettikin, julma
    haltiatar menestyksen kiels. Siks häll' eri tunteet
    rintaa raatelevat. Rutuloita ja muureja katsoo,                915
    oottaapi pelokkaana ja peitsen ruhtovan pelkää;
    väistyä ei mihinkään eik' torjua voi vihamiestä,
    eik' näe vaunujakaan eik' myös ajajaa sisartansa!
    Arvelevaan Aeneas julmaa peistänsä viippaa;
    paikan katsoen etsittyään, koko ruumihillansa                  920
    paiskavi kaukaa. Muurienkaan ei puskurin koskaan
    sinkomat paadet niin rymisneet eik' ukkosen pauhu
    niin jyrisnyt. Kuni tuulispää lens synkeä peitsi,
    tuottaen hirmuista hävitystä; se pantsarin reunat
    puhkaisten sekä seitsenkertaiset nahat kilven,                 925
    tunkeus viuhahtaen yläreiteen. Horjuvin polvin
    sortui haavoitettuna kentällen iso Turnus.
    Nousevat nyt valittain Rutulot, kaikk' kukkulat kaikuu
    ympärillään sekä parkua kannattavat salot kauas.
    Nöyränä hän rukoellen silmiä, kättänsä nostaa,                 930
    pyytäen lausuu: "Tään olen ansainnut; ma en pyydä
    armoa; onneas käytä! Mut jos apean isän murhe
    liikuttaa sua voi, anon: -- on samanlain' isä ollut
    sullakin, Ankhises --, Daunon ijäkkyyttä sä sääli;
    mut taas ennen jos tahdot ruumiistan' elon ottaa,              935
    suo omillein mun! Sa voitit ja voitetun nostavan kättä
    Ausonit nähnehet on; sun vaimos Lavinia olkoon;
    tyytyköhön vihas tuohon!" Julmana olj asehissaan
    Aeneas, kun tuijotti tuohon ja hillitsi kättään;
    arvelevaa jopa ain' enemmin hänen lausehens' alkoi             940
    liikuttaa, näki kun yleväll' olallaan kovaks onneks
    ystäväns Pallaksen sapelvyön, mikä tuttuna varsin
    Soljiltaan kimaltelj: tuon haavoitettuans Turnus
    kaasi ja harteillaan vihamiehestä merkkiä kantoi.
    Sitte kun katsoessaan kamalan surun muiston ja saaliin         945
    huomasi hän, täst' kiehahtaen kamalan vihan raivoon
    näin nimes: "Verhottuin vain mun toverin varukseenko
    täällä sa säilyisit? Pallas sinut haavalla tällä,
    Pallas sun tuhoaa, verestäs näin ottaen koston!"
    Tuon nimeten vihamiehen rintahan julmana miekan                950
    kätkevi. Tään jäseneitä siks kirvoittaapi jo kylmyys,
    kun elo huokauksen kera, suuttuen, Tuonehen haihtui.


Viitteet:

V. 83. Orithyia oli Athenan kuninkaan Erekhteon tytär, jonka Thrakian
kuningas Boreas ryösti ja otti puolisokseen. -- Thrakia oli kuuluisa
hyvistä hevosistaan.

V. 94. "Aurunkon" eli aurunkolaisen Aktorin, eroitukseksi
samannimisestä troijalaisesta Aktorista (vert. IX, 500).

V. 106. Arina (vert. lat. arena) = hiekkamaa, hiekkaranta.

V. 115. Alkukielen mukaan kuuluu tämä värssy näin: "nousivat,
sieramistaan ylävist' tuhuttain valoansa."

V. 162. "Neljäkäs vaunuissaan", s.o. neljän hevosen vetämissä
vaunuissaan.

V. 198. "Kaksois-lasten Latonan", s.o. Latonan kaksoisten, Apollon ja
Dianan kautta.

V. 296. "Kyllänsä sai" (hoc habet) -- oli myös gladiaattorin puhetapa,
kun oli saanut vastustajansa kuollettavasti haavotetuksi.

V. 347. Homeron mukaan ei Dolon ollut juuri mikään sankari (Il.
X, 314-457); sillä kun hän yöllä vakomusmatkallaan Kreikkalaisten
leirissä joutui Odysseyn ja Diomeden vangiksi, ilmoitti hän, henkensä
pelastaakseen, näille kaikki, mitä he vain tahtoivat tietää. Diomedes
tappoi hänet sitten kuitenkin.

V. 365. Edoni-maa on thrakialaisen Strymonin virran luona.

V. 401. "Paeonilaistapahan" = lääkärein tavoin (vert. Aen. VII, 769).

V. 412. Diktamno yrtti (Origanum Dictamnus, Linn.) kasvaa Dikteellä,
joksi kutsutaan erästä kukkulaa Idan vuorella Kreetan saarella.

V. 419. Nimellä "Panakea", joka johtuu kreikkal. sanoista "pan" =
kaikki ja "akos" = tuska, tarkoitetaan jotakin kasvia, josta
valmistettu lääke muka voisi lievittää kaikki tuskat.

V. 515. Ekhion auttoi Kadmusta, kun tää perusti Thebeä.

V. 516. "Apollonin kentiltä" = hänelle pyhitetyiltä kentiltä. --
"Laitetut veljet"; näillä veljillä tarkoitetaan luultavasti Klarusta ja
Thermonia (vertaa Aen. X, 126).

V. 701. Athos on erään vuoren nimi Makedoniassa. -- Eryx luultavasti
vuoren nimi Siciliassa (vertaa Aen. I, 570).

V. 715. Silas on myös eräs metsänen vuori Bruttiassa (etel. Italiassa).
-- Taburnus on vuoren nimi, mikä on Kampania- ja Samnium-maakuntain
rajalla.

V. 753. Umber -- koiran nimi; Umbrian maa oli kuuluisa hyvistä
koiristaan.

V. 766. Oliv = olivipuu, öljypuu.

V. 858. Kydon s.o. Kydonin kaupungin asukas, Kreetan saaren
pohjoispuolella. Kydonit olivat taitavia joutsimiehiä ja nuolien
myrkyttäjiä.

V. 943. "Tuon", nim. Pallaan.



Oudompien Aeneidi-suomennoksessa käytettyjen sanojen selitys.


    Aaluva -- vesa, varpa.
    Aana -- enne, merkki.
    Aari -- suuri herneen jyvä.
    Aarnio -- suuri, vanha.
    Aarnio-aarre -- muinais-aarre.
    Aarniokas -- jättiläinen; hirveän suuri.
    Aarniometsä -- ikivanha metsä.
    Aatkela -- harmillinen, vihattu, vastenmielinen.
    Aava -- ulappa, meri.
    Aavikko -- ulappa, uranto.
    Ahtaa -- ahdistaa.
    Aikaella -- vitkastella, hidastella.
    Ailut -- tuska.
    Aimo -- kelpo, suuri.
    Aimosa -- kelpo, aika suuri.
    Aines -- materiaali, rakennusaine.
    Airut -- sanansaattaja.
    Alho -- laakso, noro, notko.
    Allikko -- seisova vesi, vesilutakko.
    Ange -- murhe.
    Ankehikas -- murheellinen.
    Ankeus -- murhe, ahdistus.
    Antura -- kenkä.
    Apea -- surullinen.
    Appoa -- mässätä.
    Arina -- liesi.
    Arina -- riutta, kuivakari; hiekkamaa (vertaa lat. arena).
    Arju, -- iso, kohaeleva laine.
    Arpa -- ennustus, luote.
    Artti -- riita.
    Arvella -- miettiä, ajatella, harkita.
    Asekas -- sotilas.
    Askeltaa -- astua.
    Astali -- keihäs.
    Asu -- varus, tamineet, asekerta, sotapuku.
    Asuton -- varukseton, aseeton.
    Auder -- höyry, kaasu; poutapilvi.
    Autto -- tyhjä, autio.
    Auvo -- riemu.
    Avio -- puoliso.
    Avittaa -- auttaa.

    Ehto, ehdon l. ehon -- oiva, kaunis.
    Ehtysä -- maho, hedelmätön.
    Ehättää -- ehdättää, saavuttaa.
    E'istää -- edistää.
    Eittää -- kieltää.
    Empiä -- arvella, epäellä.
    Enne -- ennustusmerkki,
    Ennuste -- ennustus.
    Entää -- saavuttaa, ehdättää.
    Epiä -- arvella, epäellä, empiä, estellä, kieltää.
    Epäkelpo -- kelvoton.
    Epäröidä -- epäellä, arvella.
    Erjetä, erkenen -- haaraantua, erkaantua.
    Erä -- saalis.
    Erälaakso -- yksinäinen, kaukainen salolaakso.
    Erämies -- metsästäjä.
    Etopaasi -- aika paasi.
    Etäs -- kau'as, etäälle.
    Evätä -- eittää, kieltää.

    Haalea -- tuhkan l. valkean harmaa.
    Haarniska -- sotapaita.
    Hakaroida -- estellä; tarttua kiinui.
    Halea -- kalman karvainen, kaamea.
    Haljakka -- kallis vaippa.
    Haltiokas -- hurmehtiva, innostunut.
    Halvot -- halot.
    Hankkilus -- olalta riippuvan miekan kannatusremelit.
    Hapenisto -- hiukset, tukka.
    Haperuus -- heikkous, hataruus.
    Harkita -- ajatella, miettiä, arvella.
    Harso -- läpikuultava, harvaraitainen vaate.
    Haura -- merenruoho.
    Hautaiset -- hautajaiset.
    Helosa -- kirkas, hohtava.
    Helvistyä -- kuivettua, näivettyä, pelehtyä.
    Hermelikaappu -- näädännahkainen levätti l. viitta.
    Hetahasti -- sydämellisesti.
    Hiiata -- pettää.
    Hiipua -- sammua, hiiltyä, peittyä tuhkalla.
    Hiivata -- vetää, laahata (merimiesten käyttämä sana).
    Hilpeä -- ilonen.
    Hiltijä -- hillitsijä.
    Himaroita -- halaita, haluta.
    Himeäst' -- sumeasti, himmeästi.
    Hivuvuosi -- ruttovuosi.
    Hoipata -- suurin askelin pötkiä.
    Hoiva -- lepo, rauha.
    Holvaella -- pilaella, ilkastella, laskea leikkiä.
    Horista -- lörpöttää, höpistä.
    Horho -- lehto, metsistö.
    Houkka -- hupakko.
    Houkkio -- mieletön, hupsu.
    Huiskua -- häilyä.
    Huiskuttaa -- häilyttää.
    Huotra -- miekantuppi.
    Hupa -- katoava; vähän; tyhjä.
    Hurme -- veri.
    Huuru -- höyry, kaasu.
    Huuruta -- höyrytä.
    Hyinen -- jäinen.
    Hykertyä alas -- painua alas.
    Hyöky -- rantaan murtuva aalto.
    Häikäistä -- sokaista.
    Häimertyä -- hämmästyä, ällistyä, oukkamustua.
    Hälvetä -- haihtua, vaaleta.
    Härnäellä -- kiusaella, suututtaa.
    Hätöttää -- vainota, ahdistaa.
    Häätää -- estää, ajaa pois.
    Höytyvä -- haituva, hieno karva, liemen.

    Iha -- sulo; ihanne.
    Ihanelma -- ihanne.
    Ihapöytä -- kaunis pöytä.
    Ihavirta -- soma virta.
    Ihta -- halu, kiivaus.
    Ijäkkyys -- vanhuus.
    Ikipitkä -- ikuinen.
    Iloviesti -- ilosanoma.
    Ime -- ihme.
    Inehmo -- ihminen.
    Irjua -- irvistää; karjua.

    Jatustaa -- vaivalla kaluta, syödä.
    Joikua -- huutaa joutsenen tavoin.
    Jurma -- syvänkö, kuilu.
    Jurmu -- äkkijyrkkä, syvänkö.
    Juro -- tyly.
    Juumikko -- syvänkö, äkkisyvä.
    Jymytä -- kumista, jylistä.
    Jänkkä -- synkkä l. rakehinen pilvi.
    Jännätä -- jännittää.
    Jänttärä -- tukeva.
    Jäystellä -- pureksia, kaluta.
    Jäytää -- kuluttaa, kalvaa.
    Jäähtää -- jäähdyttää.
    Jääjänkkä -- jäinen l. rakehinen pilvi.
    Jääksiä -- vihkiä, luvata haltioille.

    Kaaso -- morsiamen vaatehtija, morsiuspiika.
    Kaatra -- lammaslauma, lauma.
    Kahilainen -- kaislainen.
    Kaiho -- kateellinen.
    Kaihtua -- haihtua (pilvistä puhuen).
    Kaikota -- paeta.
    Kaikottaa -- huutaen eläviä karkottaa (metsästäessä).
    Kaimoella -- muistella, juohtaa mieleen vanhoja seikkoja.
    Kaiskera -- tukala.
    Kalki -- onneton.
    Kalkkalo (Aen. VIII, 697) -- eräs kastanjettejen laatuinen
        egyptiläinen soittokone, jota käytettiin  Isiksen
        palveluksessa sekä tanssiin ja leikkiin kehotettaessa.
    Kallioriutat -- kalliosärkät.
    Kalliovinkelo -- kalliohalkeema, kallioluola.
    Kalpa -- miekka.
    Kalve -- siimes, varjo.
    Kalvehikas -- siimeksikäs.
    Kamaltua -- kauhistua.
    Kapsahtaa -- nousta äkkiä, keikahtaa.
    Karahka -- tanko, seiväs.
    Karehtia -- liikkua.
    Karike -- jäännös.
    Karjaspää -- lakkapää, pauhaava aalto.
    Karju -- metsäsika, villisika.
    Karkella -- tanssia.
    Karrauttaa -- karahuttaa, ajaa täyttä laukkaa.
    Karski -- reipas.
    Karskisti -- uljaasti.
    Karu -- ynseä, kova, synkkä.
    Karumaa -- kivikkomaa.
    Katala; katalainen -- onneton.
    Kauttaaltaan -- läpikotasin, peräti, kokonaan.
    Keijua -- keinua, häilyä.
    Keikkua -- hyppiä.
    Keksi -- venheen haka, puoshaka, koukkukärkinen tanko.
    Kenokaula -- pystykaula.
    Kensti -- pöyhkeilevä, koreileva, dandy.
    Kerittää -- kirvottaa, irrottaa.
    Kerso -- äpärä, lehtolapsi.
    Kiemurteleita -- mutkailla, käpertäitä.
    Kieriä -- palloella (savusta puhuen).
    Kihopaasi -- kallio, jonka ympärillä vesi pauhaa.
    Kiintää -- kiinnittää.
    Kiipperä -- kaareva, käyrä.
    Kiiriä -- vyöryä, pyörteleitä.
    Kilpistyä -- kipertyä.
    Kimaltaa -- kiiltää, läikkyä, välkkyä.
    Kimmeltää -- kiiltää, loistaa.
    Kimpale -- möhkä, suuri pala.
    Kirjota -- koristaa (kirjavaksi).
    Kirvota, Kirvottua -- irrottua, pudota.
    Kiviharkko -- kivenlohkare.
    Kiviriutta -- särkkä, kariniemi.
    Kivottaa -- kehottaa, kiihottaa.
    Koikkia -- suurin askelin hoipata, pötkiä.
    Koito -- parka, onneton.
    Koitto -- itä (Aen. IX, 111).
    Koitua -- sattua, kääntyä.
    Koljeet -- käädyt, kaulaketjut.
    Komero -- ukura, luola, onelma.
    Kommelus -- pula.
    Kontu -- maatila.
    Korskaella -- kuorsata.
    Korskeilla -- kopeilla.
    Kothurnot -- korkeat saappaat, joita metsästäessä sekä
       murhenäytelmiä esiteltäessä käytettiin.
    Kotonen -- kotimainen.
    Kouko -- hirviö, peto.
    Kuihkata -- vihjaista, kuiskata.
    Kurkottaa -- ojentaa.
    Kurpponen -- karvakenkä.
    Kutisko -- pensaikko.
    Kuuro -- myrskyinen rankkasade.
    Kuvatus -- haamu, tenttu, kuvahinen.
    Kuvotus -- vatsanväänne l. katkominen, ellotus.
    Kylträtä -- tehdä kunniaa, asetta olkapään luo nostaa.
    Kymi -- virta, kemi.
    Kypene -- kipinä, säen.
    Kyyneltää -- vuodattaa kyyneleitä.
    Kyyntyä -- tuhkaan peittyä (tulesta puhuen).
    Käetä -- aikoa, ruveta.
    Kärtsä -- kiivas.
    Kätyri -- apulainen.
    Köpelö -- saamaton, hidas, kömpelö.

    Laapuri -- hellebardi, kirveellä varustettu keihäs.
    Laatia -- tehdä, laittaa.
    Laiminki -- peilityyni, läikkyvä vedenpinta.
    Lakko -- välirauha, aselepo.
    Lamauntua -- hervottua.
    Lantua -- taipua, nöyrtyä.
    Laukata -- juosta neliä.
    Leijua -- liihottaa, häilyen liikkua.
    Leikit, Leikkeet -- kalut, kapineet.
    Lekkeri -- ankkuri, viinilasku.
    Leppä -- veri.
    Lepänkiima -- verenhimo.
    Leuto -- lieviä, vieno (Aen. VI, 715, oikeitt. -- kivun poistava).
    Levätti -- viitta, vaippa.
    Lieattu -- sidottu (kammitsalla).
    Liekkiö -- veijari.
    Liementää -- liemenparralla varustaa.
    Lieminka -- ohkanen pilven haihtuva.
    Lohtu -- lohdutus.
    Loimo -- roihu, ilmivalkea.
    Lonka -- pilventönkkä.
    Lumikieppi -- lumivyöry, laviini.
    Luoma -- sallima, luote, kohtalo, onni.
    Lutsu -- emäsika.
    Lyykistää -- painaa alas.
    Lyylimälaakso -- uhrauslaakso.
    Lyyliä -- uhrata.
    Lähetti -- lähettiläs.
    Läikkä -- meren päilyvä, peilityyni pinta.

    Maininki -- läikkyvät aallot merellä kotvan aikaa jo tuulen laattua.
    Manaus -- manuutus, paittaus, muistutus, käsky.
    Mantu -- maa.
    Mantuhinen -- mainen, maahinen.
    Meuruella -- mellastaa.
    Miehuinen, Miehyt -- nuorimies, nuorukainen.
    Miel'tehtonen -- mielusa.
    Moinen -- semmoinen.
    Moukari -- suuri vasara, palja.
    Muihe, Muju -- myrkky.
    Mulkoa -- väännellä l. käännellä oudosti silmiä.
    Murehellinen -- murheellinen.
    Murskata -- musertaa.
    Mustanpuuhava -- mustanko.
    Myrysmies -- loitsija, poppamies; ennustaja.
    Myöhänkö -- myöhänläntä.
    Mörä -- örinä.
    Möyrytä -- örätä, öristä, murista.

    Naava -- puunsammal.
    Nirkko -- oas, teränhaka.
    Näljästää -- tehdä limaskaiseksi.
    Närä -- viha, pahansuonti.

    Ohto, ohdon l. ohon -- otso, karhu.
    Oieti -- heti, oitis.
    Ojelvoinen, Oijelvoinen -- polku.
    Oljeta, Oijentua -- sattua, päätyä.
    Ometta -- navetta.
    Onelma -- luola.
    Ontto -- onsi.
    Otelma -- tappelu, taisto.
    Otus -- elävä.
    Ouniva -- aavistava.
    Outa -- metsä.
    Ovela -- sukava, viekas
    Oveluus -- kavaluus.

    Paaterosyöksä -- paasien syöksy.
    Pahkua -- tähdätä, suunnata.
    Paittauttaa -- maimuttaa.
    Pakinoita -- puhella, tarinoita, jutella.
    Palas -- metsätie, polku.
    Pantsari -- rautanen rintapaita, sopa, sotisopa, haarniska.
    Panu -- salama, salahma.
    Parooli -- lunnassana, merkkisana sodan aikana.
    Parraspuut -- reunapuut.
    Patja -- tyyny, polstari.
    Pauanne -- jyrisijä, ukkonen.
    Peihtoa -- pieksää.
    Peijaiset -- hautajaiset.
    Peijata -- pettää.
    Peikko -- hirviö.
    Peitsi -- keiho, astala.
    Pelmuttaa -- hävittää, hajottaa.
    Peräruori -- laivan peräsin, ruori.
    Pirahuttaa -- sinkahuttaa, murentaa.
    Pohtaa -- lyödä, mutkia.
    Ponsi -- tuki, turva.
    Povarmies -- ennustaja, poppamies.
    Puikahtaa -- pujahtaa.
    Pulma -- pula, hätä.
    Puola; puolapuut -- rattaan rummusta lähtevät puut.
    Pyhäkkö -- templi, pyhä esine.
    Päilyvä -- rasvatyyni.
    Päähyt -- suuri l. aika pää.

    Raamaista -- raapaista.
    Raastaa -- raadella.
    Raat, monikko sanasta raaka -- maston poikkipuut.
    Raisu -- raivosa, virkku.
    Rajuta -- raivota.
    Rappeuta -- mennä rappiolle, pilalle.
    Rauma -- salmi.
    Rauneikko -- rauniokasa.
    Raunikko -- louhikko.
    Regatta -- laivasto.
    Rehahtaa -- puhjeta, syttyä.
    Remuta -- meluta.
    Retusmies -- mies parka, mies raiska.
    Reualtaa -- reväistä, kiskoa.
    Reuhata -- pauhata.
    Revaltaa -- repiä.
    Riuahtunut -- lakastunut, nurpistunut, kalvistunut.
    Riuhtoa -- repiä.
    Roihu -- ilmivalkea, hohku, loimo.
    Roihuva -- leimuava.
    Roikua -- maata, olla pitkällään.
    Ruhajoukko -- sora- l. rauniojoukko.
    Ruho -- linnun rintalasta; möhkömäinen.
    Ruitot -- rinnassa olevat sisälmykset.
    Runnakko -- syöksy.
    Ruoteli -- ruori, peräsin.
    Ruuhi -- venhe; ruumis-arkku.
    Ruuma -- laivanrunko, laivansisus.
    Rytömaa -- korpi, missä on paljon kaatuneita puita.
    Ryöppysä -- koskekas, pauhaava.
    Röyhy -- viuhka.

    Saada -- tulla, saapua, koitua.
    Saartaa -- piirittää.
    Saarto -- piiritys.
    Sakara -- ulos pistävä kärki, muurin hammas.
    Salitinluu -- kulkkuluu.
    Samertua -- röyheltyä.
    Samota -- kulkea,
    Sapikka -- kenkä (vert. ven. sapog).
    Sarastaa -- koittaa, valjeta.
    Sarkka -- malja.
    Satimet -- pyydysneuvot, pyydykset.
    Satu -- kohtalo, seikkailu.
    Sees -- kirkas taivas.
    Seestää -- kirkastaa.
    Sevätä -- halata, syletä.
    Siekata -- viipyä, vitkastella.
    Siimestää -- varjota.
    Simare -- säpäle, muru.
    Sintsi -- porstua.
    Sirottaa -- levittää.
    Siuhua -- viuhua (lentävän nuolen vaikuttamasta äänestä puhuen).
    Sohju -- tiheä, ruittoisa sade.
    Sopa -- sotapaita, haarniska.
    Soraluikku -- sorapilli, sorea ääninen pilli (ruots. skalmeja,
       saksal. Schalmei).
    Suistua -- syöksyä, kaatua.
    Suortuvat -- pitkät hiukset.
    Surkuella -- säälitellä.
    Suupua -- vaipua, kuolla.
    Suvanto -- syvä, tyyni paikka virrassa tahi järvessä.
    Sylkyttää -- heiluttaa, viipata.
    Syy -- suoni, juoni (esim. kivissä, puissa).
    Syväri -- syvä kohta.
    Säilä -- kalpa, miekka, sapeli.
    Säkeinen -- kirkas, paistava.
    Särähtyy -- leimuten repeytyy.
    Sävy -- mielilaatu, luonne.
    Sävymieli -- maltillisuus, ihmisellisyys, kohtuus.
    Säärystin -- sääripeite (raudasta t. teräksestä).

    Taajeta -- tihjetä, levitä.
    Taatto -- isä.
    Tahra -- häpeä.
    Takertua -- tarttua.
    Talja -- vuota, nahat, turkikset.
    Taika -- köli, aluksen pohjan-alainen puu.
    Talmanen -- utuinen, sumuinen, terheninen.
    Tamineet -- varus, asekerta, sotapuku.
    Tanaan, tanahan -- vaakasuoraan.
    Tehoa -- vaikuttaa.
    Tehovoima -- tenho, vaikuttava voima.
    Teikkoa -- leikiten puskea (kuten vasikka).
    Telineet -- rakennuspuitteet.
    Teliä -- halailla, syleillä (lasten keskuudessa käytetty sana).
    Tenho -- salainen voima, taika, vaikutin, lumous.
    Tenhoton -- voimaton, vaikuttamaton.
    Teniä -- kamppailla vastaan.
    Tihkeä -- tiheä, tuuhea.
    Tihomieli -- rikoksellinen.
    Tihotyö -- rikos.
    Tikari -- sotapuukko.
    Toramaa -- tappelutanner.
    Torkka -- torkkuminen.
    Touvi -- paksu köysi (laivoissa).
    Tuhto -- soutupenkki.
    Tuhutella -- humajaa, hurista.
    Tuivertaa -- huljuttaa, huiskuttaa, huojuttaa, häilyttää.
    Tukisolmu -- ponsi.
    Tulen-aina -- tuli-aines.
    Tuppuri -- tuulispää.
    Turjuttaa -- häilyttää.
    Turma -- perikato, hukka, tuho.
    Tursas -- kummallinen merihirviö, hirviö.
    Turtuttaa -- tehdä tunnottomaksi.
    Tutkasin -- pistin, tutkain.
    Tuurihikas -- keihäällä varustettu.
    Tyrehtyä -- pysähtyä, väsähtyä vuotamasta.
    Tyrmistyä -- kauhusta synketä, pimetä.
    Tyrmiä -- ynseä, tyly, juro.
    Täyttää -- juosta neliä.
    Tönkkä -- jäykkä.
    Törötyttää -- pystyttää.

    Udella -- kysellä.
    Uhittaa -- kehottaa, kivottaa.
    Uhkuta -- virrata, kummuta, juosta.
    Uhotuuli -- kylmä tuuli.
    Uitua -- niukua, voikua (niink. vesilinnut), ulista.
    Uinostunut -- rauennut, väsynyt.
    Uinota -- uneksia, nukkua, torkkua.
    Uksi -- ovi.
    Ukura -- luola.
    Umea -- pimeä, synkkä.
    Untelokas -- unettava, unta tuottava.
    Untuva -- nukka.
    Uoma -- virran ura.
    Upea -- komea.
    Uranto -- ulappa, aava, aukea meren selkä.
    Urhoinen -- urhoollinen.
    Urjeta -- lähteä, avautua.
    Usma -- sumu, utu, ume, terhen,
    Usva -- talma.
    Utala -- etevä, reipas.
    Utra -- poloinen, parka.
    Utunen -- haituva.
    Uuma -- joen väylä, uoma.
    Uumenet -- vyötäiset.
    Uumi -- vyötäre.
    Uunnuttava -- hervotuttava.
    Uunnuttavainen -- hervottavainen.
    Uve -- hepo, hevonen.

    Vaania -- vainota, etsiä.
    Valio -- uros, etevä, valittu.
    Varhain -- aikaisin.
    Varras -- paistihanko.
    Varuke -- linnoitus.
    Vauhko -- arka, suunniltaan joutunut.
    Vauhkouta -- suunniltaan joutua,
    raivostua, säikähtyä.
    Vaurio -- vahinko.
    Vieno -- hieno, pehmeä.
    Vieru -- ahde, rinne.
    Viha -- vihavoiminen, kipu (esim. raudan vihat).
    Viini -- nuolisäiliö, nuolikoppa.
    Viipata -- sylkyttää, häilyttää.
    Viippain -- tykkiä vastaava vanhanajan ampumakone,
       jolla kiviä lingottiin.
    Viitta -- takki.
    Vinha -- tuima, valtava, voimakas.
    Vinkelo -- rotko.
    Virva -- lentotuli, noidan nuoli, liekki, aarniovalkea.
    Virvikkö -- pensaikko.
    Viuhua -- suhista (niink. lentävä nuoli).
    Vivahuttaa -- kavahuttaa, liikuttaa.
    Vuo -- vuoksi, virta, kymi.
    Vuono -- lahti.
    Vuostava -- jyrkkä.
    Vyöhyke -- zooni, ilmanala, yksi maan 5:stä pää-ilmanalasta.
    Väikkyellä -- leijailla, häälyä, epäselvään näkyä.
    Väikkyvä -- heijuva, epäselvään näkyvä esine.
    Väkipuuska -- tuulispää.
    Vänkeä -- vahva, tukeva.
    Värjyä -- vapista, liikkua.
    Väylä -- purjehdusväylä, farvateri.
    Värätä -- väristä.
    Ydelmys -- ydin.

    Ylheä -- jylhä.
    Ylvästäväinen -- kerskuva.
    Yrmeä -- ynseä, karu, tyly, kova.
    Yrtti -- ruoho, hoitokasvi.
    Yönen -- yö.
    Ähky -- rinnan ahdistus, hengenahdistus.
    Äimähtyä -- hämmästyä.
    Äkätä -- havaita.
    Äreä -- ynsiä, ankara, tuima.
    Ärhäkkä -- kiivas, tuittusa.
    Äyräs -- reuna, ranta.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Aeneidi" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.