Title: "Rojohoppe" viimene reis - Uussi raumlaissi jaarituksi
Author: Nortamo, Hjalmar
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book ""Rojohoppe" viimene reis - Uussi raumlaissi jaarituksi" ***


"ROJOHOPPE" VIIMENE REIS

Uussi raumlaissi jaarituksi


Kirj.

HJ. NORTAMO



WSOY, Porvoo, 1921.



SISÄLLYS:

 "Rojohoppe" viimene reis
 Tasala Vilkk opettle fransklaist paini
 Kuik Katavkari Efraim lukema opes
 Tasala muarin dalongaupp
 Linnalan gorsteeni
 Katavkari Efraimin golm juttu
 Priki Efrosiina



"Rojohoppe" viimene reis


I

Niingon gaikk vanhema raumlaiset tundeva ja tiätävä, ni se Aguksen
gapteen ol semne viheljäine, ettei hän osann järjell hantteerat stää
ainett, ko met tähä aikka mailma Raumall litra-aineks sano, muttkom
bist ittes, vaevana, hyvi usse semsse reedaha, ettei hänest aigottaisin
dahtonn oli mihinkkä -- Mutt jokattell meill o meijä vikan ja niingo
sanott Aguksen gapteen ol paha litrarna. Sendähde frou oliki ai fölis,
kon gapteen reisuijas tek ussemitte Saksaha, -- Flensburihi, Lyybekkihi
ja Appenraadehe -- mutt välist Englanttihingi saakk. Aguksen gapteen
omist näättäk piänem barklaevan, go ol "Hoppet" nimeldäs. Vanh ja huan
se jo sillo ol, ko hän se ost, ja "Rojohoppeks" stää kaupunglaisten
geske sillo jo valla nimitetti, mutt ko se ol alkkuas vahvast rakenett,
niingon gaikk astjas siihe aikka mailma rakenetti, niin goos se ai vaam
bysys ja reisuj sill yhtmittan dehti, niin go sanott. -- Sillaill
oikke.

No sitt käve syksyll viis vuatt niitten göyhätte vuassitte jälkke nii,
ett frou saerastus, juur ko alos ol täydes lastis ja valmis lähtemä.
Eng mnää lainkka ihmettell, ett frou saerastus, sillett kyll sendä o
liiaks vaaditt vaimihmiseld, ett hänem bitä vuaskaussi laevas olema.
Mitäst semne suvell mittä olis, mutt keväsi ja syksysi siäll o mond
kertta niin dylkkjä olo, ett miähengi o siint täys kärsimine saatikk
sitt vaimihmse. Ei heijä ruumis stää kest ja siin ruppevakki sitt
gleinimboltte ja kynsilise ja heimeroodtaudi ja jumal tiäs mikk käymä
heijän gimppuhus vähä nässist. Ja nii ain gäve Agukse frouangi. Maihi
hänen däydys jääd ja konei hän sillaills sitt saann ollk kapteeni
kaittimas täll reisull, ni hän lähett sana, ett mnää tliisi hänem
buheilles. Mnää meni ymmärettävästengi, ja ko siin ens ol puhelt yht ja
toist mailma menost, ni hän sano: "Kuule Kalkke, ny o asja lait nii,
etten mnää pääs fölihin däll reisull. Eks snää, kos ole semne jämtt
miäs, menis konstiks 'Hoppehen' dällk kertta. Mnää olsi sendäm bali
levoliseve sillaillk, ko se styyriki o, niingos tiädä, vähä nii ja näi
niis ryyppasjois."

-- Nii händ, semne oikke hän o, vanh Ilose Heikk, kyll hän vaan
dunneta, jua ja prällä merell ja mais ja o stää paitt täynn
kaikengaldassi koerangurej, mnää sanosi. -- Ei siin ol eno settätäs
pali pareve, mitä kapteenihi ja styyrihin dlee. Mutt jos frou luule,
ett o joksikki hyädyks, ett mnää mene heijä fölisäs, niin gyll mnää
valmis ole lähtemä.

-- Niin, gyll oikke olis yks siunatt asi, josas mensi.

-- No, mene, mene mnää, vaikk kyll niin dosi o, ett em mnää menn
meinannk, ko mnää tiädä, ett Tasala Vilkk om boosun ja Hakkri Iiro
timberint tällk kertta "Rojohoppes" -- -- -- antteks "Hoppes" mnuum bit
sanoma.

-- Sans snää "Rojohoppe" vaa. Mutt kuule, eiköst ne ol hyvi merimiähi
kumbakin, Dasala Vilkk niingo Hakkri Iiroki?

-- Ova. Kyll "Rojohoppes" täll haava o mitä merimiähen daittoho ja
kokemuksehen dlee semnem besättning, ett semne o harvas laevas. Se
teijän gapteeniki, vaikk hän -- mnää sano sen deill oitis päi silmi --
o semne väkevätte orj, ni se sanovas sendän gaikk, ett semmost ei olt
toist bestikki tekemä ja höyde ottaman go hän. Ja hän deke se ja
räknöitte kaikk ulos, vaikk hän o niin gännis, ett hän duski seisomas
pysy.

-- Nii, nii, san muut, Kalkke. Hyvä miäs hän olis gaikim bualin, gon ei
hänell olis stää vikka.

-- Hyvä oikke; miästem barhait. Eik paha kettä muut ko ittiäs vasta. --
Ja taitav merimiäs o styyriki, o vanh ja tottunn niingon Dasala Vilkk
ja Iiroki.

-- No, mutt ei asjas sitt hullumallk kandill ol.

-- O vak kyll sendä vaa, frou hyvä, sillett kon golms semmostakki miäst
ko Ilose Heikk ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro joutuvas sama reissuhu
samall aloksell, niin, diätäk frou, niit ei kaittik kukka ja kyll siin
vissin goerangurej tehdä niim bali, ettei sill ol mittä määrä. Kyll vaa
o semnem baikk, ett pelkkä mnää stää reissu. Mutt jos -- niingon jo
sanosi -- o joksikki lohdutukseks frouall, ett mnää mene fölihi, niin
gyll mnää lähde.

-- Kyll mnää ole niin giitoline, etten stää sannot taed, josas lähde
heijäm barisas.

-- Lähde mnää, lähde händ, mutt kuulkkast, kyll mar "Hoppe"
asikureeratt o?

-- O oikke ja täydest hinnast.

-- Se o hyvä se, sillett mnää ajattle, ett me joudu enemäst pääst
praksiissi seilaman, gon gapteen semne o eik styyr ol oikke
naplikatsuunis sisäll.

-- Oi voi sendä, auningoitteks snää semssi, ett te mäkke seilatt?

-- En juur semmostakka, mutt kaikki täyty ajatellk, ko semsse reissuhu
lähdetä.

Ja nii mnää sitt elokuu lopull 1872 joudusi nii merkilisell matkall,
ettän muista se, niingauan gon elä, vaikk moni muu reis jo pakkaki
unhottuma. Ja eiköst oli niingo ylhäld näht, ett kaikest mnuu
vastambyristelemisestän hualimatt met taas oli yhdes buuris, mnää ja
Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro.


II

Ol ihmelisen gaunis ja tyven aamu, ko "Rojohoppe" väki siins seittmä
aikka ol koos kanali vahtkopin dykön. Haminast kuulusivat tutu ääne:
väkipyärätten kitkumise ja ankkurpeletten gilaukse ja ainasent taustan
niill äänill näin dyäaikans sadotte girvette ja mookrette isku. Välist
nes satusiva viäl puttoma yhtaikka ja sillo ol niingo hiittem bäämiäs
olis lyänn nyrkkis haminan galljoihi. Joukkoho sekosiva miäste
veissavall äänellk kohotetu oohii-oohei-huudos, se viimene hei nii
lyhkäsen ja terävän, ett tämsis toimis valla outoki olis ymmärtänn, ett
nys se väeryhm kokko kaiken darmos yhtesse, voimakkassem bonnistuksehe.
Mnää kuulustli hetke aikka tätä tyä jättläisvirtt, kuulustlin, guik
kaikk nämä äänet teräväst kajativa haminan galljoist, ja mnää nautesi
siit. Se ol musiikki mnuun gorvisan ja mnää saa ne ääne muiston ja
miälkuvituksen avull viäläkkin kosk hyvänäs toistuma -- --.

Pali ol väkki meit saattamas, äidej, muiji ja morssemi. Mnää huamasi,
ett kokillakki -- yks nuar pois Vasaraisild -- ol morssi, vaikk hän
vast toisse reissuhus läks. Ei ne muus stää huamannukka, mutt mnää
näin, go häm bist ittes makasiini nurkan daa ja ko hän dul siäld, ni
hänell ol yks pari uussi sukki poviplakkris. Ja semse ova varma merki
niis asjois. Iiro ymbärs kiäpus niim bali vaimväkki, etten mnää ruvenn
heit räknöittemängä, ja Tasala Vilkk puhel hulluijas niingo ainakki. Je
enemä siins sitt naurettin go itketti. Nii ett paremi semmost hulivili
seora se ol ko "Rojohoppem" besättning.

Ko sitt kaikk sälä ol saatt laeva issom baattihi, ni Iiro käsk
kaikkette miäste menns siihe istuma. Hän ja Tasala Vilkk oliva näättäk
puhunnp pari kolm nuart poikka, ko seisosivas siin ja kattliva meijä
lähtöän, vetämäm baatti köydest kanaali suuhu. -- "Haaluvee poja!"
sanos Iiro sitt, hyppäs paattihi ja rupes veissama.

    Merimiäste läksilaul

    Ulos mailmaha viä
    Meijä jäljetön diä
    Merell laudottem bääll.
    Kauas pois pala miäl,
    Kauas sinn, misä auring ai lämmindäs lua,
    Misä huajuvap palmu meill varjoas sua.
    Ko siällt tarppeks o olt, ni mek kotti jällt tlee.
    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

    Meri käy, must o yä,
    Puijep paukku ja lyä,
    Köyde vingu ja soi.
    Kapteen huuta: "Ohoi,
    Ylös mastoihi reivaman goht joka miäs,
    Ny o viimene hetk meijän dullk kukatiäs!"
    Jumal tiätä, jos koska mek kotti jällt tlee.
    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

    Meri rynnist ja riäh,
    Nous ja vahtopäis kiäh,
    Katkas köyde ja puu,
    -- Nii me vastusta snuu!
    Meijä rohkeutt vasta snuu voimas ei aut.
    Jos es voitto meills sua, meill o aaloisas haut.
    Brassip piukkan, gyll kerra mek kotti jällt tlee!
    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

    Nii ett flikk, älä itk,
    Vaikk se matk o niim bitk,
    Yli valdmeren gäy,
    Misä rannoj ei näy.
    Jumal hallitte aalo ja taeva ja maa,
    Jos hän dahto, ei kualem meit saalikses saa.
    Älä itk, rakas flikk, kyll mek kotti jällt tlee
    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

    Kyll se muuttu se retk;
    Aika riämune hetk.
    Niingon gompassi neul
    Meijä astian geul
    Käändy pohjossi. Lämmiä maa jäävät taa,
    Kodoranna me nähds saa ja syndymämaa.
    Ilo sillo o suur, ko mek kotti jällt tlee.
    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.

Joka värsy lopp-puale me veisasin gaikk yhdes ja oikke juhlaliseld se
kuulusiki. Vilkk komens joka pojan, gon ganaalim barttall ongell istus,
tranuma meijäm baattian ja ol stää tytyväiseve mitä enemä hän sai
fiirat fongliina matka varrell uusill miähe aluill. Ja kyll niit
kartus; tiätä sen, go niit poja nolkej o ai niim bali kanaalin diäll.
Viime heit ol kolmattkymmend meijäm baattian vetämäs ja ko he välist
karasivakki, ni me meni nii ett vesi kohis fööris. Iiro veisas vooro ja
soitt vooro harmonikka. Vilkk ol suu messingis ja kamalan dytyväine ai
vaa. Mutt oliva aim bojakkin dytyväissi, ko Vilkk hamina sillan gorvas
anno heillk kakstoist markka tasittavaks ja sanos: "Tosa on deillp,
poja. Näättäk, merimiäs o herr ja häne vaimos o frou, ain go mais
olla."

Kapteen ja styyr ja pari miäst oliva jo enne meit buuris ja ko ol hyvä
tuul näi aamuste, ni olivak kaikk valmistukse lähtö vartem bian dehdy.
Luutsjöösiki liähus jo fokkmaston dopis ja pia me oli nii valmi, ett me
vaa odoti luutsi. Kapteen ol jo kerjennt troppris ottama eik styyrikä
oikke selkki oll. Ja konei luuts tuli niim bian gon gapteen doevos, ni
hän giros ja sanos: "Pahukse luutsip, pelavak kortti eik hoidt toindas.
Mutt mitä me heit odota. Seili auk vaa ja ankkur ylös, ni mnää seilam
bahus soikkon glyyvarbummi heijä akknastas sisäll ja käänän gorttpaka
heijä nokkas all. Kyll mar hes sillo sitt meijängi huamatteva."

Ja kyll "Rojohoppes" nys semnem bestättning ol, ett se tämse oorteli
vähä äkkin däyttänn olis.

"Täst tlee lysti", sanos Iiro ja huus miähill: "Pankkast äkkin dyä
käymäm, boja!" Ja Vilkk hirvittel niingo susi kuuvalos.

Kaikeks onneks luuts tliiki juur ko ankkri hiivatti ja nii se odotett
lyst men miäste noka siutt.

"Rojohoppeks" stää meijä laevatan haukutti, mutt mnää oli se mond
kertta nähnt täydes seilis ja tiädä, ett se nykki ol vähä komjas
parsell, ko se joka riät levjän juhlalisest niingo joeksin läks
mertkyndämä. -- Ja mikä sen gaunemb nähtäv onkkan go laev täydes
seilis!

Pia oliva väkipyärä laann natisemast ja kaikk brassik kiinitety ja mes
seilasi ulos, nii ett vaht kohis fööris. Nojattim bäi reelinkki ja
katelttin go Rauma hamin ja kirkondorn katosiva enemä ja enemä
näkyvist. Kokkiki jätt rua laittamises, seisos kabysi oves ja kattel
päin Getungalljo, ja ko mnääkin gäänsi silmän sinnppäi, ni mnää näi
yhde nuare flika haahmom biirtyvän girkast taevast vast nii selkkjäst
kom baperist leikatt kuva olis ollk kiinitett sinisellp pohjall. Siäll
oikke seisos koki morssi ja huiskutt liinatas -- ja itk. Mnää tiädä,
ett hän itk. Siäll Lonsin Getungalljoll o mond kyyneld vuadatett, surun
gyynli ko laeva ova lähtenn ja ilon gyynli ko laeva ovat tullk kotti.
Siäld ne ensmäiseks aim balja silmi näke, ko net tleeva, ja siäld niit
taita seorat, siks ett ne näkyvist kattova. Sill olis paljo juteldava,
sill Lonsin Getungalljoll, jos se taedais ilmotta, mitä niitte
vaimihmste miäles o liikkunnk, ko se harjald läpi vuassadatte ovak
kauas ulos merellk katell.


III

Meill ol plankklast, ko meijäm bit viämä Londoho ja siäld ol oordel
baarlastis Flensburihi ja sitt kappaltavar-lastillk kotti. Hyvä tuuld
meillp piisas ai Oolandi merehe saakk, mutt siällk käänys tuul
syydvestihi, nii ett mes sai ruvet kryssämä. Ol nii verkkast tuuld,
ettem mep pali knuupuj tehn ja yhtäkki meijä rinnallan ol tuulem
bualell yks luvilainem brigi. Niingo eri kylätte nuartten geske ai o
semmost härnämist ja pilapuhett ja välist tappluksen grähinäki, nii o
eri kaupungitte laevatte väe välilläkki ai semmost piänd nälkkimist,
vaikk sitt jäll ollan gamalast yht maat, ko joku ulkmaalaine yrittä
kränittämä. Merell luvilaise ova ain goittann uskotell, ettei
raumlaissi saad mastoho menemä, jos ei heill ens siirappi annet, ja
raumlaises sanova, ettei luvilaisill ol mittän diätto styyrbuurist ja
baabuurist, muttko merkittevä ne asjas samallt tavallk, ko niihi
aigoihin, go he elukoit Ruattihi laahasiva. Ja ko siin ny rinnasi
seilatti ja meill ol pari miäst viäl bramraagall seilin gans vähtämäs,
ni siäld luvilaiseld huuta yks miäs: "Ovakk raumlaises siirappi saannk,
kosk ova mastohon giivenn?"

"Älä siälls siirapist kohis, muttkom biukot niit snuu nuarias siäll
musta härjäm bualell, ettäs pääsep paremi ylös tuulehe", huus Iiro
takasi, vaikkei luvilaisell mittä elukoit buuris oll, muttko seilas
puulastis niingo mekki.

-- "Teit taita olis siäll miähi Sorkast, Kollast ja vaevasist
Vasaraisist", kysytti luvilaiseld.

-- Kyll tääll o miähi monest hyväst kyläst, mutt ei yhtä siäld, ko
isänäs syksysin, go heild kysy, mitä heili o myytvän, vastava muhkjast
"Rukkit kaiketakki", mutt keväsim barkuva:

    Ei ol jumal armattakko
    muut ko sammli ja kuusehakko.

Ja kyll Iiro se viimesem barkusiki, nii ett kaikk meijä väki ol valla
vääränäs naurust. Mutt luvilaisek kiukuttliva ja jos ei vaa olis vesi
meijä välillän oll, niin dakka mnää se, ett siin olis tapelt ja vähä
viätävän davalls sittengi.

-- Pahuksem bitsknypylä, huus yks luvilaine meill viime, ja sitt heijän
dliikin giiru laevatas käändämä. Mutt heijä laevas ol semne, ettei se
menn oikke nässist yli staagi, muttko hakkas siinp paikallas, ko se
olis pitänn kiärttä ymbärs vasttuulehe. "Rojohoppe" teki sen dembu vähä
nässist ja Iiro huus luvilaisill: "Misäst se teijän goivune mookrin o,
ett kapteen sais hakat teijän sikaruuhen guano ylös tuulehe?"

Vaik luvilaise vissi ovat toimeljast, kelvolist väkki ja niingo
raumlaisekki yht hyvi mert kyndämän gom belloijaski, ni he nys siin
vissi olsiva jatkannp pistlemissiäs vaikk kuik kaua, mutt ko
"Rojohoppe" ol pareva seilaman gryssis, niin dull välimatk niim
bitkäks, ettei puhe kuulunn enän doisest aloksest toissehe. Ja ko ehto
tul, ni em me nähnp prigist enä haimeitakka. Tuul ol ruvenn näättäk
friskama ja ko mep pääsi Itämerell, ni se ol paisunnp pualmyrskyks.
Kyll me ny hyvä faartti tei ja meijän däydys vähenttäs seilejäkki
hiuka. No, ja kon goko yä siin ol kryssät, niin gäve nii, ett me näi
maat styyrbuuris, kom bäev rupes valknema.

-- Ain helkkrisäk me oikke mahda oll, sanos styyr, ko hän se huamatt.

-- Matala suara ettippäi baabuuris! -- huus uutskiikk samas ja meijän
dul vähä jumalaton giiru käändämän, gom baabuuris parin golmen gaabeli
matkam bääs meri murrus kalljoihi, nii ett valkone vaht lens mone
syllän gorkkeuttehe. Onneks "Rojohoppe", niingo mnää jo sanosi, ol
käppi käändämä ja nii me läksi sitt painamam bois siit vaaralisest
paikast. Mutt kon daas ol vähä aik kuljett toisellk kyljell, ni
uutskiikk huuta: "Mait suara ettippäi ja baabuuris!"

-- Mihin durkasen gattlaha me ny ole joutunn, puhel styyr.

-- On ain dämä klookku, pidäis mar Itämeres sendä liänd piissama,
tuumal Vilkk. Ja Iiro ja muu väkik kattlivas silmäs seljälläs, ko maat
rupes näkymä jo kolmellp pualell. Mutt ei siin ollukka aikka
vauhkotell. Styyr komens vähendämä seilej, nii ett laev juur ja juur
tottel ruarias.

Kapteen ol siit saakk, ko me Rauma haminast läksi, oli yhtmitta tropis,
nii ett me eppälin, go siinf fundeeratti mitä pahust nyt tehdä, ettei
äij taeva merkeist ja sekstandeist ja semsist alstandeist mittän
diädäis. Mutt viime styyr sanos, ett koiteta nys sendä, ei stää tiäd,
vaikk se tämä asjan glaarais sittengi. Ja sitt talutetti äij ulos
kajuutist ja annetti hänellk kaikk semsek kaluk, kom bestikin dekkohon
darvitti. Ja kon hän siin hetke ol kiikroinn ja sanonns styyrill, ett
kirjot ny ne ja ne numrasep paperill, ni hän hoipproitt kajuuttihi
jäll. Siäll hän sitt räknöitt ja kattel karttat ja merikortej eik oll
aikkakan gulunn, ni hän sano: "Helkkris, poja, me ole Riigabuhtis,
pankka äkkin gurs nordvästihi!"

Met tein dyät käsketty, mutt styyrman sanos, ett äij tek ittelles
tavalist vahveman droppri semse rasitukse jälkke ja nukus sitt niingo
marjaskarh. Ja kyll mes sitt jo korteistakki rupesi ymmärtämä, misä
oltti ja ett äij meill oikkjan gursi ol andann.

Pia mes sitt jäll oll Itämeres ja kon duul koht sen jälkken gäänys
myättäseks, ni mep paino aika hyämy Sundi kohde. Kyll meit vähäm
belgutt lähtip Pohjamerellk, kon gapteen ai vaan droppas ittiäs, nii
ettem me händ nähnykkän go harvimitte. Muttko hän siinäkki reedas
bestikin dek, ni me lepysi vihdo viime ja ko Jumal sitt viäl anno meill
ai vaa myättäst tuuld, ni me olin gaikk ilossi ja hyväll humöörill.
Styyr ja Vilkk ja Iiro tekiväk kaikenkaldast jekku väli meijä lystiksen
ja väli meijä harmiksen. Ja kerra nep pahukses siällp Pohjameres
panivas semse lystin doime, ett ol vähäll, ettei nep poja olis joutunns
Siperjahan, gon gottit tultti.

Ol näättäk nii, ett ko mes siins seilaskli, ni yks päev uutskiikk
ilmotta, ett englandilaine sotalaev o näkyvis styyrbuuris. Se ol komjas
nelimastone ja sen gurs ol nii, ett se kulk poiki meijä. Niingon
diädätt, ni o vanh laki merells semne, ett ko sotalaev lähene
kaupplaeva, niin gaupplaevan däyty ensmäiseks tervettä flagullas. Mutt
mitä meijä styyr, ko ol hiukan gännis kans, olis hualinns semsist.

-- O seki sendä vallam bäi seini, ett kaupplaevatten, go raha tiänavat,
täyty ensin dervettä noit sotalaevoj, ko valla lystikses tosa kronava
ja haaskava raha, puhel styyr, ko ol tull halvdäkild kattoma miästen
doimei.

-- Ni händ, meinas Iiro, valla väärä peli oikke semne o.

-- Mitäst muut ko väärä, vahvist Vilkk heijäm buhes.

-- Ei ollat tiätvännäs merimiästen davoist, sanos styyr siihe, muttko
menkkä ruffihi ny joka miäs paitt se, ko ruaris o. Katotast, mitä se
engelsman siit tykkä.

Mitäst täst, me menin gaikk ruffihi ja styyrman pist ittes kajuuttihi.

Engelsman tul likemäks ja likemäks ja ko se ol pääss semsell hollill,
ett se arpel meijä selittäväs häne signaalis, ni se kysys, mitä
natsuuni me ole. Mutt ei styyr mittän gomentto andann, kattel kajuuti
akknast vaa ja nauro hirvittel. Engelsman odott hetke aikka, muttkon em
met tiättom bistänn häne merkeijäs, ni hän ammus yhde ganunalaukaukse.

Jos ei se meijä styyr olis olls semne ylönannett ko hän ol, taikk jos
hän olis oll edes valla selkki, ni hän olis jo tull järkkihis ja
ymmärtänn, ett ny olikin dosi käsis, muttko hän ol semnen go hän ol, ni
hän sekott asja viäl pahemaks. Ko näättäk Iiro kysys: "Joko mnää vedä
flagu ja tervetä?" ni styyr sano kiukustunnun: "Flagu! Ved sinn jotta,
mutt älä flagu!"

No, kyll mar tet tiädätt, kumne junkkar tua Iiro o. Eiköst se julmett
saanukki jostan gässis vanha niinmatta, mist mahdo saadakka, ja yks
kaks meijän gaffeli nokkaha nous paha, rikken niinmatas, nous ja lask
kolmk kertta ja jäi sitt siihe fleijama.

Olsitt nähnk kuis sinns sotalaevan däkill ilmestys miäst. Toppihi lens
signaal: "Pyssäkkän goht!" ja ko meijä styyr sanos: "Paineta ettippäim
boja vaa", ni siäld sotalaevast ammutti jäll ja tällk kertta oikken
dodem bääll. Meijä fokkmastom bramstong tul alas däkkihi, nii ett
krapsatt vaa.

Ny vast nep poja ymmärsivä, ett täsä olikin dosi käsis. Mep prasasin
goht seilip pakkihi ja styyr ja Iiro ja Vilkk, kon dämä lystin doime
olivap pann, oliva vähäm bleikej poikki, ko he näkivä, ett sotalaevast
pantti sluupp vesill.

-- Mitä jumal siunakko nyt tehdä? huakkal styyr, mutt Iiro järk juaks
vähä turkase liukast, niingo ainakkin, go hän ens ol pann jongun
glummin doime ja sitt joudus paikkama stää. Hän gokos kaikk meijä
alokse flagu yhte läjähän däkillk, komens joka miähe seisoma vesipyts
kädes ja sitt hän viritt flagup palama ja käsk meijä muittem bittä
vaari, ettei valu vallalles pääss.

-- Jaa, mutt snuun gnupisas ongi järkki vähä enemän go mones muus,
sanos styyrman, ko rupes ymmärtämä Iiro vehke.

-- Stää sama ova muukki sanonn, vastas Iiro, hyppäs ko helkkar se
flaguläjä ymbärs ja kähjäs stää ai joukko. Ja ennengo engelsmanni
sluupp ol pualmatkall laevatte väli, nii ei meijä flaguistan oll jälill
muut ko ruuppe. Ne Iiro kokos yhtem bakkloodaha ja nost sen gajuuttihi
ja sitt skrubatti se paikk däkist, misä flagup poldetu oliva.

Sitt mes seisoskli muin miähin vaa ja nojasi ittiän reelinkki vasta.
Panttim baraadtrapp ulos baabuurim bualellk, ko engelsmannit tliiva
likemäks, ja styyr seisos valmin ottamas heit vasta.

-- Mitä meriryävrej te oikke olett ja olettak tek kapteen! kysys meijä
styyri se englandilaine meriupseer, ko heijäm bäälysmiähen ol.

-- Suamest olla, eng mnää olk kapteen. Kapteen o gippi, vastas styyr.

-- Vai nii, vai ryssi te olett, mitä te meinatt tollf flagulls sitt?

-- Em me mittä ryssi ol. Suamlaissi me ole. Raumlaissi olla. -- Ja mitä
toho flaguhun dlee, niin vähä riätas oikke se o, mutt ei meill ol muut.
Käve näättäk nii, ett meijä flagup palovak kaikk. Ol pudonn valungipin
niitte joukkom -- biipust taikk mist ol mahtannp pudot -- Ja kon dep
pakotitt meijä flagama, vaikk ei meillf flaguj oll lainkka, ni me
hissasin duangi sitt paremam buuttes.

Ei engelsman ottann ens oikke uskoakses styyrim buheit, muttko styyr
nikkas Iiroll ja Iiro toi nef flagutte jätte engelsmanni ette, ni hän
giros ja käsk miähes ottama alas se meijä niinmattan. Ja ko se tul
alas, ni het tramppasivas se ens jalkkattes all ja paiskasivas se sitt
merehe.

Kyll styyr käsk heijän dullk kajuuttihingi ottamam biänen glasi, mutt
ei se englandilaine upseer siihe suastunn, muttkon gomens miähes
sluuppihi jäll ja sitt he läksivä.

Mep prässäsi seilin jällen duulehe ja läksim bainaman Londot kohde vaa.
Mutt styyr ol nii miälisäs, ett hän anno pualen gorttli rommi miäst
pääll ja mep pidim biäne juhlan goko klummim bääll. Iirot kehusivak
kaikk ja kyll hänes tiättvästengi ny äijä ol. Hän soitteskel harmonikka
ja met tansasin däkill ja Iiro meinas ai joukko, ett piänet tämses
solkkna ova, o niist pahemistakki seljett. Ja kyll se vissin dosi
oliki, se puhe, sillett jos Iiro vaa jongum bahuden dehn o, niin gyll
se julmett ittes ain o glaarannk kans niist. Moni o vähemist joutunnk
kuukausräkningillk kistus istuman daikk Kakolas päeviäs viättämä. Ja
ilma Iirot me olsin gukatiäs tämä flagujutun dähde joutunns Siberjaha
joka sorkk. Nii ett ei se ihme ol, ett me ny lysti pidin, go siit
olttin gunnjallp pääst.

Mnää sain goko lopu matka neulot uussi flaguj "Rojohoppesse" ja
vähitelle mnuull olivakki sitt darppelisema heist valmin, nii ett
"Rojohoppe" ol juhlalises mundeeringis, ko me yks kaunis päev
bugseerpaati hännäs pääsi Londoho ja kiiniti aloksen drossim
bollareihin Gomersiaaldokas.


IV

Ei meijän gapteen Londosakkan davoijas muuttan. Hän makas enemäst pääst
kajuutis vaa ja ott troppri sillon dällö, nii ett häm bysys tasases
kännis. Ja styyrman ei ollp pali pareve, mutt ol hän sendä liikkell ja
pari päevä se jälkken, go me oll Londohom bääss, ni hän sano mnuull:
"Hoids snää nyk, Kalkke, nämä lossaukse ja baarlasti lastamise. Kyll
mnää sitt ne raha-asja hoida ja lähetä vekselin gottik, ko frahtraha
makseta meill. Mutt buuris em mnää kerkkeis pali oleman, go mnuull o ni
jumalattomast toind mais."

Niin, diätä se, ett hänellt toind ol. Käve suamlaisis laevois. Buurist
buurihin gäve, joi ja hurras vooro siäll ja vooro mais, ko hän sai
kässis semssi kambraatej, ko olivas samaluandossi, ko hängi.

Nii ol mnuulls sitt pali murhett niskoillan, muttko mnää oll Agukse
frouall luvannp parastan dehd ja pittät talom buald, ni mnää koitim
bann asjat toime nii hyvin gon daisi. Kyll kaiket siin olis taitann
huanomingin gäyd, jos ei mnuull olis oll niim bali appu Vilkust ja
Iirost. Mnää oikke ihmettli, ett nep poja eliväs sillk kertta ni
ihmsiks. -- Nii händ, ihmsiks oikke elivä ja puheliva joukko, ett kon
gerran gambraateiks o ruvett, ni ollan gambraatej ja autetan doinen
doistan niim bali ko jakseta. Ei ne julmetuk käynnp pali maisakka; pari
kertta olivak koko lossaukse ja baarlasti lastaukse aikan lystäilemäs
kaupungis. Hiuka fiiris oliva molemillk kerroillk, ko he buurihim
balasiva ja viimesellk kerrall Vilkk ol ostann ittelles lakeernahkasep
pualsaappas, semsek ko hep patiineiks sanosiva, ja Iiro roikott buurihi
elävän gilpkonna. Vilkk meinas, ett kattleva mar Rauma ämmäs silmäs
seljälläs, ko hän uusis kirkksaappaisas kadullk kävele. Hän vetiki nek
koht buurihim bäästyäs jalkkahas, kävel pisin däkki ja ihmettel
saappattes komeutt.

-- Katost, Kalkke, kui nek kiildävä. -- Pahus soikkon, go mnuum bartan
ajat täyty, nii em mnää tarvitt mittäm beili, muttkom bane saappan
naagelpengill ja kraapi leukan siljäks. Ja kyll snääki saa lainat mnuu
saappaitan siihe doimituksehe.

Semssi Vilkk puhel. Ja Iiro kehus kovasten gilpkonnatas.

-- Tämne hiljanen, giltt elukk. Juur mnuu luandosen; ei puh mittän, go
häärä hissuksis vaa eik tiättos pist, jos händ trambatangi. Vetä pääs
vaan donnk kuare all ja meina, ett trosikoikka nys sengim baha henget,
trosikoikka ja kiusakka niim bali kon dahdott, kyll mnää sen gärsi
vastam bulittamat -- Ja nättruakanengin guulu olevas.

Peräten dytyväissi oikkem boja olivak kaupoihis ja tytyväine oll
mnääkin, gon guuli, ett Vilkk oikkjastas ol meinannp ostap papukaija ja
Iiro marakati, muttko Vilkk ol saappattem buuttes ja Iiroll ol liia
vähä raha, ni he olivap pysänn näihin gaupoihi. Ja hyvä oliki, niingon
jo sanosi, sillett kyll meille ol tarppeks hullutteljoit jo endselläs
buuris, nii ettei meill lainkkan darvitt papukaijoi eik marakatej
seorkuntta lissämä. Se mnää sanosingi heill ja ko Iiro sitt ol uittannk
kilpkonnatas hän sanos ett stää täyty ai joukko uitta -- ja Vilkk ol
vetänp patiinis pois jalast, ni he meniväk kaunist nukkuma.

Sillaill oikke. Kovast kaunist oikke Vilkk ja Iiro Londos elivä ja
autiva mnuu, ko mnuull niin gamalast vähti ol. Ja siit kokkpojast
mnuullk kans ol hyvim bali appu. Se ol erinomasen giltt poik ja käppi
poik kaikis toimeisas. Järkki sillk kans ol vähä enemängin go häne
virasas olis tarvittukka ja se anno välist semssi vastauksi, ett Iiroki
ihmettel.

Nii siins sitt vaan gäve, ett vaikk kapteen makas kajuutis litramisen
doimes yhtmitta ja styyr nähtim buuris sillon dällö vilaukseld, ni
meill vähä kolmatt viikko se jälkken, go me oll Londohom bääss, ol
plankklast lossatt ja baarlast sisäll. Styyr ol lähettänn näti summa
raha Agukse frouall ja ol pannk kaikk paperik klaariks, nii ett me nys
sitt oll viimest ehtot Londos ja odotim bukseeri seoravan aamun. Mnää
oll ilone, ett me näi oll saannk kaikk asjan glaariks paremin go mnää
oll uskaldannt toivoakka ja tykkäsi, ett mnää ny oll hyvi ansannp pittä
yhde hiukka lystiäkki muutteks.

-- Mennäst maihi, mnää sitt sanosingi Vilkku ja Iirot, kom bäevän dyä
olivak kaikk tehdy.

-- Mennä vaa, vastasiva he. Sillaill oikke he vastasiva eng mnää muut
vastaust odottannukka. Kyll nep poja vaa oliva valmis semssi reisuihi.
Ja ko sitt ol fundeeratt, mihi oikke mennä, ni Vilkk ja Iiro meinasiva,
ett heijä miälestäs olis kaikkjast lysteve mennk kattoma stää Tyssandin
guvakapinätti. He olivak käynns siäll jo kerra, mutt hes sanosiva, ett
kyll he miälelläs tleeva viäl toisengin gerra sinn. Siäll o -- hes
sanosiva -- nii ihmelise hyvin dehdyj ihmisten guvi vaksist, ett niit
kattle vaikk kuik kaua. Kaikketten guninkkatte ja inssinöörette ja
kapteenetten guvi siäll o, ja kaikengaldaste ihmiste je elävätten guvi,
kon gattomise väärti vaa ovas, siäll o, juttliva he. Mitäst täst.
Mnuungi miälen rupes tekemä nähd kaikki näit merkilisyksi. Yhtäkki mes
sitt panim byhävaatte yllen, käskettin gokk kuljettajaks ja nii mes
sitt läksi. Ja ko mek kaikk olim bääss sluuppihi, nii Vilkk sano:
"Kuule kokk, vrikast snää tämä sluupp tonnt toispual joe."

-- Em mnää taed vrikat, vastas kokk.

Semnen daitmattomus harmitt Vilkku ja hän diuskas: "Kumne merimiäs snää
ole? Olek kerra jo Saksas käynn ekkäs oss vrikat."

-- Ei sinn vrikate mentt, vastas kokk, ott aerok kättes ja rupes
soutama meit toist rantta kohde.

Se ol nii nässist kokild vastatt, ettei Vilkk ymmärtänn nuhteitas
jatka, muttko istus ja ihmettel koki viissautt. Iiro nauro krikott
fööris ja mnuullakki ol täys tyä pidättä nauruan.

Muttko ranttaham bäästi, ni Vilkk kuiskas mnuun gorvahan: "Pahukse
näppär poik, tua meijän gokk. Me ota se föli." Ja odottamat mnuu
vastaustan Vilkk pist markan gokin gouraha ja sanos: "Mep pistoova snuu
ihmeit kattoma ja sitt snää saas soutta laevaha jäll ja tlee meit sitt
ottaman, go me huuda."

Nii mek kolme sitt, kokkpoik neljänden, läksi stää Vilku ja Iiron
gabinätti kattoma. Ja kyll mnuun däyty sanno, ett ihmelinem baikk se
oliki ja pali siäll ol kattomist; niim bali ett oikkem bää pyärällp
pakkas. No, ko mes siälls sitt kävele ja kattle niit ihmeit ja Vilkk
sano ai joukkon gokill, ett kat nyp poik, es snää tämmöst Vasaraisill
nää, ni met tlee yhte salihi. Siins sali seinäs ol luukun dapane aukk
ja siit näk niingo avara aukkja ja aukkjall jotta villej ihmissi
telttas ymbärs. Mutt em mnää kerjenn niit villej kattlema, muttko yht
herra, ko seisos siin luukun doisells syrjällk kiri kädes ja vauhkottel
niit villej hängi. Mnää kato ja kato stää vanhambualist herra siin
hetke aikka ja ko se ol niin dutu näköne, ni mnää sanosi Iiroll ja
Vilkull: "Kattokkast poja, eiköst tua ol kapteen Frööber Raumald?"

-- Jaa, mutt nääks vissi, o oikke se kapteen Frööber Raumald, sanos
Iiro. Ja Vilkk lisäs: "Kuis se pahus tänn Londoho jo on gerjenn?"

Mitäst täst, mnää, ko ole Frööberi vanhoj tutuj, oijensin gäten, meni
händ kohde ja sanosi: "Päevä, päevä, kapteen, olettak tekkin dääll?"
Mutt ei se paha ollt tiätvännäs eik ottann mnuun gättän tervettäkses,
muttko seisos siin vaan gon dorpa oikki ja vahtas siit luukust sisäll.
Mnää käänsi itten ymbärs ja meinasi sanno Iiroll ja Vilkull: "Näättäk,
kui ylppjäks Frööberim bahus on dull", mutt Iiro ja Vilkk naurova nii
ett vesi tiukus heijä silmistäs ja kokkpoik purskatt krikottama ja koko
seorakund siin huanes nauro hirvittel mnuu. Sillo vast mnää rupesi
eppälemä, ett Iiro ja Vilkk oliva mnuun gekann. Mnää katosi viäl kerra
oikke nuugast stää herra ja eiköst se paha olis seki vaa vaksist teht
eik mikkä ihmne. Mutt niin durkase luanikkast teht ja juur niingon
gapteen Frööber ilmelävän. Kyll Vilkk ja Iiro ja kokkpoik ny hyväll
humöörill oliva ja Vilkk puhel, ett tlee mar siit lysti, ko met
talvellk kalaaseis juttlen, guis snää kapteen Frööberi Londos näi. Mnää
oll diättvästengi hiuka harmeisan, go mnuulls semnen glumm ol
tapattunn. Mutt ko siäll ol niin gamalam bali semmost hauska
kattlemist, nii mnuungim baha miälen haihdus vähitelle ja me meni sitt
kaiki huanest huanehe ja kattli niit ihmeit.

Mep pysäsi sitt yhte huanehen gattlema Englannin guningasperhett, kon
gans ol teht sinn vaksist ja vähä kamala hyvi sittengi. Vilkk, ko jo
endsellk kertta ol heit tarppekses katellp, pist ittes siuhuanehe ja
yhtäkki hän dlee siäld kovallk kohinall ja sano: "Ei mutt pojat,
tulkkast tännk kattorna! Tääll vast kaikkjam barhami värkätt otus
ongi!" No me läksi sitt Vilkum beräs siihe siuhuanehe ja siälls seisos
yks neeger täysis sotatamineis: punane guldlangoillk koristett jakk
yll, polvhousut, turkklaine lakk tupsuines pääs ja keihäs kädes ja
miäkk vyäll.

-- Eiköst ol vähä jumalattoma hyvin deht, kohis Vilkk ja syynäs stää
neegeri edest ja takka ja siuild, kyykistys alas ja kattel se sääri ja
varppaitakki ja vaikk joka huanes ol plakaatej seinäs, misä sanotti,
ettei kuvi saap pidell, ni hän men ja pitel se reitt polve yläpualeld.
Mutt sillo se neeger humauttiki Vilkku korvall, nii ett hän lens tois
pualls sali ja ol niingo uitett kuko, ko hän nous ylös ja sanos:
"Mennäm bois poja. Ei kureist ol."

Tiähes mes sitt läksingi, mutt kyll siihe ol vähitellen dullk koko
joukk väkki, ko näkivä Vilku erhetykse ja ne nauroiva oikke makkjast,
ko me meni heijä siuttes niit ihmeit pakko.

Kadull Vilkk anno kokillt taas markan, gäsk häne menn buurihi ja sanos
hänell viimeseks: "Kas niin, gokk, men ny, mutt muist se, ett ne ihme,
ne vakskuvas snää saa muista, mutt mitä siällk kapinätis tapadus, se
snuu om baras unhotta, ettes millä muatto vaan gohis niist asjoist
mittä."

-- Kyll mnää pidän dämä miälesän ja jos mnuu muistom bakkais herämä
liia valppaks, niin gyll kiildäv markan gappal se jäll nukutta.

-- Niin, daikk kepp, sanos Vilkk ja katos kokki nii yrmjäst, ett se
saiki vähä äkki jala alles ja men menoijas.

Mutt meijä Vilkk käsk yhte oikke fiinihin drahtöörihin dodi juama. Em
me yht sana puhunns sinn mennes eng siälläkkä, ennengon dodiklasi
meillt tuatti. Istutti vaam böydä ääres ja kateltti stää väe vilinä
meijä ymbrillän. Muttko me oll saannk kukin glasin ja ol otett piän
siämaus niist, ni Vilkk sanos: "Tiädättäk, pojak, ko mnää kerran
Gatavkari Efraimin gans olin guvillp Pajukaris, siällk kotonurkis, ni
yks mnuu svartinguvistan heldes ankkurnuarastas ja pääs tuulajoll. Siin
ol yks hahkpari uiden dulos meijän guvillen ja me vauhkottli stää nii,
ett se naaras-svartin guva ol pääss jo pitkä matkam bäähä, ennengo me
huamasi, ett se ol pääss vallalles. Mutt juur ko mes se äkkäsi, ni me
näen, go yks koeras-svartt tlee sen guvan dyyijö, ui siippe harillas se
ymbärs, nouse pystö vedes, hakka siippeijäs, pröystäle ja hyväle stää
kuva. Stää peli kest iso aikka ja me nauron gojus, nii ett me oll valla
vääränäs. 'Siinäs saikki semse morsseme, kom bane herroj harmittama',
puhel Katavkari Efraim ja nauro taas. -- Mutt tiädättäk, ong ihme, ett
ihmisten gonsti eksyttävä järjettömä luandkapplen, gon doine ihmnengi
eksy toise ihmsen döit kattlesas, niingo esimerkiks snää Kalkke tänäpä."

-- Nii, ja saa toise ihmse nii hulluks, ett hän luule laillse ihmsen
guvaks, niingo esimerkiks snuun gäve tänäpä, puhel Iiro.

Vilkk katos luinatt pahast Iirot, ryyppäs hyvän gulauksen glasistas ja
sanos: "Nii, niingo mnääki Iiron davall eksysi. Mutt mnää tahdosi vaa
sannos se, ett vääri met tein, go mes stää svartti nauro."

-- Vääri oikken det teitt, puhel Iiro, ja kos toiste menek kuvill,
Vilkk, ja svartt tlee snuun guvilles, ni älä amms stää, muttko nous
ylös kojusas, kumar ja san, ett jos snää oles se svartt, kos eksysik
kerra luuleman guva oikkjaks linnuks, ni ann antteks, ett me nauro
snuu. Se o reedu peli semne ja nii snää pääses synnindaakastas.

Sillo Vilkk suutus, löi nyrkkis pöyttä nii ett naaprikki rupesiva meit
kattlema ja sanos: "Se o nys sendä ihmelinem baikk, ettes snää Iiro
ymmär otta mittä asja vakavald kannald, muttko snuun däyty aim buhells
semmost hullu pila ja pistellt toist."

-- Mitästis siit huali. Kyll mar snää Iiron diädä, koiti mnää puheli
Vilkku lepyttäksen. Mutt Vilkk kattel vaa Iirot silmkulma rypys, sylk
ja ryyppäs pari kertta klasistas, ennengo hän jatko: "Nii, mnää tahdo
vaan dulls siihe, ettei semne ol mikkä nauru asi, ei ol oikke ett
naureta stää, kon doine ihmne eksy toisen döit vauhkotellesas. Ja
sentähde mnää tykkä, ett me ole valla hissusis niist asjoist, kon dänäp
ehtost on dapattunn ja se luppaukse me vahvista uudellk klasill. --
Siihe mnää olen däsä tahtonnt tull."

-- Mnää olsi ymmärtänn ilma näit pitki jaarituksi, ett snää, Vilkk
park, siihen dullt tahdo, mutt kuule, mittä luppaust em mnää kumminga
ol viäl andann ja kyll asi semne o, ett snää saat tehdp pöydä vähän
gurkasen gorjaks, ennengo semne luppaus mnuuld lohkeka.

Ei Vilkk tämsest Iirom buhes oikken dykänn, mutt mikäst häne muuka
autt, muttkom bannp pöydän gorjaks. Kyll hän Iiron duns ja tiäs, ett se
paha muuto olis saattann häne nauru alaseks Raumall. Nii ett aika
kalasi hän siins sitt toimem baniki. Oikken dukkaham bakkasiva jo
menemän gaikk net trahtainendi, ennengo me läksi siäld trahtöörist.
Mutt kyll mek kaikellk kunjalls sendäm buurihin dlii. Kokk ol valvonn
ja odottann meit ja tul koht paateines ko me huusi: "Hoppe, ohoi!"
Ja ko Iiro sitt viäl ol uittannk kilpkonnas ja Vilkk kehunn
lakeernahkassias, ni me hain gukin goijin ja nukusin gaikist eksymisist
ja vakskuvist ja mailma viättelyksist.


V

Ko "Rojohoppe" väki rupes toimeihis seoravan aamun, ni huamatti, ett
yks miäs ol kadonn. Sillaill oikke, yks matruuseist ol tehns sen
gahkomaisen dyä, ett ol karann. Ei sembualest, ole mnääkin garannk
kerra laevastan, mutt kyll mnää sai siit kerrast niin darppeksen, etten
doist kertta enä tehns stää eng neuvois kettä muutakka stää tekemä, jos
vaa joingin dlee karamat toime. Sillett kyll se sannot täyty, ett
joskus joutu niin dylyttem bäälysmiästen gans tekemissihin, daikk niim
bahast vuatavaha astjahan, daikk nii huanollp provjandill, ettei aut
muu kom bistäk kipaka alles ensmäises haminas ja antta ittes jongu
runnari armoill. Ja se pakka kyll olema stää viimest.

Nii händ, yks miäs ol lykänn liässuhu juur hulluttas ja ko "Rojohoppes"
ol muutongi vähämbualsest väkki ja ko met tiäsi, ett meill olivak kovas
syysilma edesän, ni meijän däydys saad uude miähe sijaha. Ja kyll niit
ai saa semses kyläs ko Londo o. Ei oll aikkaka, nii meill ol uus miäs
buuris. Komjas ja frisk miäs oliki, josta siäld Viipurim bualest
kotosi. Ko me muuk kaikk oll raumlaissi, ni ei sunkka häne oikke lyst
oll oll meijä joukosan. Semsis olois pakka ihmsen gans kummingi alus
olema juur niingo viära elukan gans isos garjas; kaikk stää pakkava
yrmimä ja kolhima, jos ei juur teois niin gummingi sanois ja silmätten
gatanos. Nii ett semsep piäne asja mnää kummingi ensmäis päevinp pääti
olevas syyns siihe ett hän niin govast hiljane ol. Hyvä merimiäs hän
näytt olevas, käppi ja töihis tottunn. Kyll mnää se näi jo ko mep
pukseerill läksi Londost. Me hurrasi lähteisän, mutt ei se uus miäs --
Fretu häne nimes ol -- suutas avann, hääräs vaan doimeisas ja vaevo
häneld sai "kyll" taikk "ei" vastaukseks, ko händ puhuttel. Niin ett
kyll hän siins suhtes kummingi raamatu jälkke el ja ol. Niingo sanott,
mnää ajattli, ett se ol semmost ensaikkast oudoksumist ja tuumali, ett
kyll mar hän puhelemangi viäl ruppe. Mutt mitä hulluj kans. Meill ol
kova vasttuuld ja me oli jo oll mond päevä kryssill, mutt ei Fretuld
puhe vaa luistann ja sillo mnääki jo äkkäsi, ett semne hissuksis
olemine guulus häne luanttohos. Toise olivas se jo aikka huamann ja
ristinn häne Mykk-Fretuks.

Olkko sitt semnen, go hän on, gosk hän hyvin dyäs teke, mnää ajattli ja
styyr ol sama miäld. Mutt skansis rupesiva miähe valittama, ett olo
tundu vähä saastase ilkkjäld, ko o yks joukos semne, ettei sana suustas
saa muttko venuttamall. Ja yks päev tlee Iiro mnuun dyän ja sano:
"Oleks huamann ett mykkän oleminen darttu?"

-- No snuull o snuu juttus, mnää sanosi.

-- On gyll mnuull mnuu juttun, mutt eks snää ny jo saa järkkehes, ett
kaikk miähek kulkevat täsä laevas nii äänettömink ko Eegyptim bapi
muino sanottin gulkennu. Niin dämä meijä "Rojohoppen" on go se lendäv
hollandlaine, jong däkild ei kuulp puhett, ei laulu, muttkon galppja,
mykä, aavet toimittavak kaikk tyä. Juur semssi me ole. Pahus soikko,
mnää huamatte ett mnuungim buhelahjan hiljaksis hipu olemattomihin, gon
kaikk muukkin däsä mykiks muuttuva.

-- No, kyll snää ole pauhannukki mailmas, ei olis vahingoks, vaikkas jo
lakkaisikki, mnää vastasi ja läksin doimeihin.

Mutt ko mnää oikke rupesi asjoist vaari ottama, niin gyll Iiro tott ol
puhunn. Kauhja hiljaseks oikken goko besättning ol muuttunn. Puhusiva
vaa se mitä välttämätönd ol. Styyr ol kans se huamann ja sanos mnuu:
"Tiädäks, Kalkke, mnää tlee hulluks täsä, konei enä yht sana kuul, jos
ei rupp yksnäs juttlema." Ja sitt hän löi jalkkatas däkkihi ja huus
miähill: "Jos ett tep pahuksem boja vaa rupp puhelema, ni mnää annan
deills semsen giäru, ett muistatt se. -- Kas nii nyp pistetä veisuks."
Mutt ei siäld mittä äänd ruvennk kuuluma. Ei miähe edes suutas nauruhu
vetänn. Iiroki, go ai nii hyvä pauhama ol ollk, kävel ettit takasi siin
meijä viäresän ja vauhkottel ylös mastoihi.

-- Pahustaks snää siint trasikoitte -- huus styyr kiukuisas ja mitä
snää siäll mastos nää?

-- Em mnää siäll mittä erikoist juur nää. Kattle vaa jotta sopiva enda.
Meinam bistä itten se jatkoks kuivuma. Ei tämsest elämästäkkä mittä ol.
-- -- Mnää luule, ett tost kryssmaston gaffelin glunfallist tlee hyvä.

-- Ei, kuule, jät se mnuull. Pys snää föörim buales vaa.

Semssi jumalattomi se pari juttel, ko oliva molemas sama maat
kaikengaldasis koerangureis. Ja sitt he rupesivat fundeerama, ett eik
stää Mykk-Frettu, ko se niim bali paha ol pannt toime, sais viskat yli
buuri niingo Joona muinom baiskatti, vaikk hän vissi vähemä syyline ol
ko Mykk-Fretu.

Me olin dämsis olois krysänn liki viiko hyvi heikos tuules ja nys se
tuul lopus valla, juur ko me olim bääss keskellp Pohimert. Sillaill
oikke. Stilti mes sai ja semse stilti, ett stää kest neli päevä. No,
niingo jokane merimiäs tiätä, niin gyll stää sendä oleskle melkke
miälusemi vaikk kuip pahas ilmas kom bitkaikkases stiltis. Siink
katotangi, gui aik saadan guluma ja lisseks tundu nii ikäväld, ko ei
laev lainkka ettippäin guli. Nek kaks ensmäist päevä, ko mes siins
stiltis makasi, mek kuurasi ja skrubasin gaikk paika "Rojohoppes" niim
buhtaks, ett se vallan giils ja välkys, kaikk enda mek kiärsi niin
gauneihin gimbuihi, ett niit ol lyst katto ja styyr lähett meijä ai vaa
viäläkki yhdest puhdistuksen ja laittamisen doimest toissehe. Mutt
kolmandem bäevä aamusten, go styyr tlee ahterdäkill, ni me seisoskli ja
makkasklin doimettomink, ko em me enä ymmärtänn, mitä olis teht. Ja kon
gaikk sitt viäl olivap puhumattomi, nii olo tunnus todestakkin
dylkkjäld.

-- Pahustak tes siäll laiskottlett, poja, huus styyr, ko hän ol hetke
meit katell.

-- Ei ol mittän dyät, vastasi mnää, ko vanhin joukos oli.

-- Vai ei olt tytä. -- Laevas o ain dyät.

Ja sitt styyr kattel ymbrilles ja fundeeras, ming tyä hän meill annais.
Muttko hän näk, ett kaikk se jo ol teht ja hyvin deht, ko hän ol meijä
määräksem bann, ni hän ol hetke vähä nolo näköne. Hän gattel rigihi ja
täkkihi, hak ja hak jottan gorjamist taikk puhdistamist kaippava paikka
ja tul ai noloma näköseks, konei hän löytänns semmost. Mutt viime häne
gasvos kirkastusiva ja hän huus: "Kuurakka ankkur, poja!" Ja sitt häm
bist ittes vähä liukkast kajuuttihi.

No, ol sekin doimitust, ko laeva ankkri kuuratti, mutt kon gäsk kerra
ol semne, ni mek kuurasi se. Met tahkosi stää hiki hatus ja pani se
sitt niin girkkaks, ett se ol niingo hoppjast teht Ja Iiro sanosiki,
ett ei Vilku lakeernahkassi ny enä tarvinnp peilink käyttä, muttkon
goko besättning istu ankkri ymbärs ja aja siimp partas.

Neljändenp päevän aamupuall mes se ankkrin gimbust pääsi ja styyr ol
koko ajan, go mes stää kuurasim, bitänn ittes kajuutis. Eik händ nykkä
näkyvis oll. Me olin daas laiskan ja ko mes siins sitt kuki nurkasas
aikkatan viätä, ni mnää kuule veissu ahterdäkild. Samas tlee Iiro, ko
ol oll bakill, ja sano: "Kuuleks snää mittä?" "Kuule händ", -- vastasi
mnää -- "joku veissa ahterdäkill ja mnää luule, ett se o Mykk-Fretu, ko
se men sinnppäi juur."

Vähitellen gokkonusivak kaikk miähes siihe meijä ymbrillen, ko hekki
olivak kuull semmost ihmelist, ett "Rojohoppes" veisatti jäll.

Iiro läks sitt styyrillekki ilmottama näit suuri uutissi ja yhdes styyr
ja hän menivä vissemäks vahvudeks hissuksis kattoma, ettei se kumminga
mikkä aave ollk, ko siäll veisas. Mutt eikä ollukan go Mykk-Fretu oikke
se ol. Seisos rati viäres ja veisas ja kaunist se veisasiki.

Mitäst täst, mef fundeerama, ett ollek se päälsem bäätteks tull
hulluks. Ja siihem bäähä mek kaikk vihdo viimem hakkasin dleema. Kaikk
muup paitt Iiro. Se poik sanos, ett pladatast nys sendä vähä
almnakkaki, ennengon doist sendä hullun girjoihim banna.

-- Almnakka! -- ihmettel styyr.

-- Ni juur, almnakka oikke -- vastas Iiro -- mnää päätä, ett
Mykk-Fretull o morssi ja ett tänäpä o se morsseme nimipäev. Semse
rakkauden gohinat tekevä ihmse ai enemän daikk vähemä hulluks.

No mek kattlema almnakka ja kyll Iiro se verra oikkjas ol, ett ny
vaimihmse nimipäev ol. Ol Fredriikkam bäev. Mutt ei sill meijä
miälestän olis sembualest sanott, ett se Mykk-Fretu morsseme nimipäev
ol ja ett hänell morssjand olika. Iiro pit kummingi asjas pääll ja
ahdist Mykk-Fretut kysymyksilläs. Ja tunnust niingon dunnustiki se
sitt, ett hänell morssi ol ja ett se nimi ol Fredriikka. -- Nii ett
siins se nyk kuulett, kui viisas miäs se Iiro olis, konei se vaa olis
niin govast kureijas täynn.

Ko styyr sitt sai kuull, ett o Mykk-Fretu morsseme nimipäev, ni hän
sanos: "Tiädättäk, poja, mnää ole niin gauhjast kärsinns siit saakk, ko
Londost lähdettin, gon de olett puhelahjannk kadottann ja liikkunn
niingon gala vedes äänettömint täsä laevas. Mutt semnem beli saa oll
lopp ja ny oteta vahing takasi. Hei, kokk, kaffepann pääll ja te miähe,
vetäkkän gaikk flagu mitä 'Rojohoppes' o ylös ilmoihi, ny me viätä
Fredriikkam bäevä ja se viätetäm bulskast. Rommi saatt kans, poja."

Ei ol aikkaka, ni "Rojohoppe" ol flaguis hakkspröötist klyyvarbummi
nokkaha saakk. Iiro soitt harmonikka, toiset tansasiva ja Mykk-Fretu
veisas. Ja rommpunsej tyhjenetti.

Siin ol meijä lähettyvillän maann holkotells stiltis yks oululainem
barkk ja ko siäld nähti, ett met täydes flagus oll, nii he lähetiväp
paati ulos kysymä, mitä juhla me viätä.

-- Fredriikkam bäevi me viätä, vastas styyr ja kom biän aik ol kulun,
ni ol oululainengin däydes flagus ja täydes juhlaviätos niingo mekki.
Kolme aikka ehtopual tlee yks hollandlaine lastvalulaev siihen, gysy,
mitä juhla me viätä ja ko me oll sanonn, ett Fredriikkam bäevä
kaiketakki me viätä, ni se toppas masinis, vet kaikk flagu ylös ja
rupes juhla viättämä seki. Sitt siihe meijä rymssyhyn dul jongu
ihmelisen duulen gare avull, jost em met tiätänn mittä, yks dansklaine
skuunar ja viimetteks yks englandlaine lastvalulaev. Kaikk nek
kysysivä, mitä kovast merkilist juhla me viätä ja ko hes saivak kuull,
ett mef Fredriikkam bäevi viätä, ni hekkim bistiväk kaikk flagus
fleijama. Ja nii meit sitt ol siink kaks valulaeva ja kolms seillaeva
keskellp Pohimert Fredriikkam bäevä viättämäs. Ja komjast se viätetti,
se o viss asi se. Kapteeni ja styyrik kävevä buurist buurihi ja väki
kans ja viinej ja rommi ja muut sesukust trahtmentti ol niingo Itämert.
Kyll ny ol ilo ja äänd juur tarppeks ja pahimban riähus se Mykk-Fretu.
Se puhel nii, ettei sild suuvooro ruvenn millän gurills saama ja voi
turkanen, go se osas veisuj. Niit se vetel yhden doises perä, toinen
doistas kaunema, nii ett ne ulkmaalaisekki ihmettlivä, mist me nii
ilose ja hauska miähe oll saann.

Ehtost sitt, ko auring jo rupes lasku tekemä, istus se oululaine
gapteen meijä styyrin gans ja joivat todi. Meijä äij ol jo aikka "tuu
blokk" oll -- ymmärtä sen, gon ei hän yht selkkjä päevä oll nähns siit
saakk ko Raumald lähdett ol. Nii oikke ja ko sitt meijä styyr ja se
oululaine siin istusiva, ni meijä styyr ruppe selittleemän, guip pali
mes se Mykk-Fretun dähden gärsinn oll.

-- Ong teill Mykk-Fretu buuris? -- huus se oululaine gapteen -- mnää
tahdo se miähen goht kässihin ja näytä sillk kaikk taevan dähde. Se
kiusas, pahus, mnuu samallt tavall ja sai mnuun gans hummama yhdem
bäevän, go maihin dultti ja siälls se karas koht ja vei julmett viäl
yht ja toist muittengi miästen davara fölisäs. Tänns se miäs ja
paikall!

Muttko Mykk-Fretut ruvetti hakema, ni ei händ mistä löytynn, ei
yhdestäkkä laevast. Eik oll ihmekän, go se englandilaine valulaev oliki
jo lähtenn, nii ett vaa sau näys taevarannall ja me ymmärsi, ett siäll
Mykk-Fretuki men. Ruvetti sitt kattlema ett olik meild mittän gadonn.
Ja ol oikke. Vilku lakeernahkase oliva menns sem bitkän diä. Vilkk pit
kamala meno, hän men däkillp, pudist nyrkkiäs päi stää englandilaist
laeva ja takas, ettei Mykk-Fretu ol hyvä ollk, ko he joskus näkevät
toinen doises.

Mutt Iiro sanos: "Nii, niin, gattel snää vaan daevarantta. Siäll ne ny
menevä, Mykk-Fretu ja snuu lakeernahkases. Mutt koit rauhottu ja
lohdutta ittiäs sill, ettei se viänns stää mnuun gilpkonnatan sendä."

Mutt ei semne lohdutus langenn oikke hyvä maaha Vilku sydämes. Eikän go
vähällp pit, ettei Iiro saannf fliiteihis lohdutustes palkaks.

Siin ei kerjettykkä sendän gauan turhist puhett pitämä, sillett jumal
anno meillt tuule ja hyvän duule annoki. Mastois ja brasseis meill ny
ol kylliks tyät niingo niillt toisillakki eik ollt tiimakan gulunns
siit, kon duul algo, ni ylimäine isä ol hajottann meijäk kaikk
Fredriikkam-bäevä viättäjä eri suunill niingo yhde höyhenduko.


VI

Hyväll onnell ja myättäsillt tuulill mes sitt siins syyskuu viimesinp
päevinp pääse Flensburihi.

Siäll ol niingon davalist ussema raumlaist alost haminas ja ko he
olivak kerjenns sinn enne meit, ni mes sai huanom baika "Rojohoppell".
Me joudusi makkama liki redi, nii ett ol vaevaloinem bääst maihi ja me
ymmärsi, ett baarlasti lossaus niingon gappaltavara lastauskin dliis
semsis olois nii ilkkjäks toimitukseks, ett meijän davallt taikk
toisellt täydys saadp paremam baika.

Ko meijän gapteen ai vaa makas kajuutis, litramisen doimeis, ni styyr
ny hyppämä joudus näis asjois. Hän gäve kaikengaldaste virkmiäste
dyköns selittämäs, ett mep paremam baikan darvitte. Mutt he vastasiva,
ettei het taeds stää asja autta ja jos ei joku niist muist raumlaisist
suast vahettamam baikka meijän gansas, ni mes saa maat siink, ko me
makka. Kyll styyr sitt käveki niillt toisill raumlaisills semmost
vahetuskauppa esittämäs, mutt ei nek ko naurova ja sanosiva: "Pys snää
Heikk vaa siäll, misäs ole, ni snuust o vähimä harmi."

Mutt meill oliki semne styyr, ett ko se jotta asja ajama rupes, ni ei
hän stää keske jättänn. Ja ko ei hän nys saann virastoild appu, ni hän
rupes fundeerama, ett hän hankki itt ittelles avu. Hän gäsk Vilku ja
Iiro sinn hyttihis puheilles ja ko nep pojas siäll oliva hetke aikka
lyänn viissap pääs yhte ja juannk klasi ja pariki, ni het tliivak
kaikk däkill jäll suu messingis ja silmäk kiildävin. Styyr ol
pyhävaatteisakki ja sanos mnuu: "Otast neli miäs lissä ja tul mnuu ja
Vilku ja Iiron gans. Mennä maihi yks hiukk."

Mitäst täst. Mnää siivosi ittiän yhde eine ja käski neli miäst olema
valmi lähtemä maihi. Ja sitt lähdetti. Iiro ja mnää sousi ensmäist pari
aeroj, ne neli muut miäst kaks aim barias, Vilkk ol fööris ja ahteris,
ko ol peitett, niingom bruukata, laevaflagull, istus styyr ja pit
ruari. Päev ol hyvä jouko ehtopualellk, ko mes sitt läksi ja
juhlaliseld näyttiki vissin, go mes siins sousin, gosk muistakki
laevoist meijä menoan niin gateltti. Eik oll ihmekä ett kateltti,
korjoj miähi me olin gaikk, vaikkan se itt sano ja tottunns soutama
oikke sillaill juhlalisellt tavallk, ko merellp pruukata. Ja kyll meijä
styyr ol se poik, ko ymmärs tehd meijä viäl enemängi huamatuks. Siin
makas, näättäk, juur jämt meijän diällän yks hollandlinen goff, semnen
bualiks galjaasiks ja pualiks skuunariks rigatt asti, ko o rakennett
nii syvälls sprongill, ett ahter ja föör ovak kovast korkkjall ja
keskkoht liki vede raja.

-- Kuulkkast poja, sanos styyr, ko ruvettin dleema liki stää koffi,
vaikk tua pahus tosa juur meijän diällän makka, ni en sunkka mes sen
dähde gurssian muut yhtä einett.

-- Muttko mitä sitt tehdä? -- kysysi mnää.

-- Mennä se ylitte, ett kihatta vaa, vastas styyr.

Ja sitt hän neuvos meit, ett juur ko meijäm baattin dlee sen goffin
gylkke, ni Vilkk hyppä fongliin gädes koffin däkill ja met toisep peräs
ja sitt vedetäm baatt koffim boiki ja jatketa matka.

Ol niill vaam belej, niillp pojill. Ja se ol valla erinomane geksind
kaikkette meijä miälest. Eng mnää usk, ett missä sotalaevas olis pantt
se styyri oortel paremin däyttänttöhön, go mes sem bani. Vähä nässist
me hyppäsim baatistan goffihi, vedi se ylös toiseld reelingild, laahasi
se yli däki ja laski se vesillt toisellp pualell, hyppäsin guki
vanhallp paikallen ja jatko matkata. Ei hollandlaisist oll ainoatakka
miäst täkillk, ko mep pääsin goffin gylkke, muttko hek kuulivas sen
gamalan golinan, go meijäm baatt poiki heijä däkkis vedetti, ni het
tliiva ylös däkill ja oliva nii hämmästynny, ettei hes sana suustas
saann. Vast hetkem bääst he ymmärsivä, mitä ol tapattunn ja hakivas
spaakej ja muit asseit kässihis, mutt sillo me jo olin gapple matkam
bääst koffist ja sousi muin miähin mait kohde. Eik meijä styyr edes
päätäs taappäin gäändänn, mutt ko ol juur jämtt niingo ei mittä olis
meijän diällän oli. Mutt kyll toisis laevois nauretti ja nauro mekkin,
go me olim bääss niin gauas, ettei hollandlaise nähn eik kuull meit.

Ko me maihin dlii, ni styyr vei meijä yhte semssem baikkaha, misä sai
olutt, ei mittä muut ko olutt ja käsk meijä juads stää sortti liänd
häne räkningilläs niim bali ko meit halutt. Itt hän sanos meneväs hiuka
asjoilles kaupunkkihi. Met tein dyät käskettyjä ko mes siin hetke aikka
oll istunn ja niit olupurkej -- sakslaises sanova niit seidleiks --
tyhjendänn, niin dlee yks ja toine sakslaisist kysymä, ett mist me
olen, go me nii nätist niit seidlej kallistle.

Iiro, kon gaike mailman giäli solkka, sanos, ett suamlaissi me ole.
Mutt kon ei hes siit näyttänns se viissamaks tleeva, ni Iiro lisäs, ett
me ole Raumald ja kyll hes sillo sitt tiäsivä, mist me oll ja tliivat
tervettämä meit ja praakkama meijän gansan. Ja kyll Iiro heillk kaikk
asjas selitt. Ko hek kysysivä, ett misä me olutt olin dottunn juama
näin gauhjast, ni hän sanos, ett em me olutt jua muttko harvo, mutt
tätä liänd, ko näis purkeis o, me nimitän galjaks ja stää me jua ain
gotonk, ko meijä jano o.

Vai niin, vai niin, ihmettliväs sakslaise. Se mahta ollp patentt kylä,
se Raum.

-- No, se saatt usko, kehuskel Iiro. Ymmärtä se siitäkki, ettett tet
tiäd mittä Suamest, mutt Rauman det tiädätt ja kyll nii vaa ongi, ett
kyll se Raum on govas graadis Suamemaas.

Rupes jo hiuka hämyttämän, go styyr tul takasi ja toi yhde herra
fölisäs. Em mes stää ens tundennukka, muttko se tul meit kaikki
tervettämä ja mainitt meijä jokatte nimeldän, ni me rupesi händ
kattlema vähä nuugemi ja viime mnuu lykkäs miälen, ett tua ei olk kukka
muu ko Ankkri Abbe. Ja Ankkri Abbe oikke se oliki. Hän ol mond vuatt
olis siälls Saksas apteeki herrant taikk jossan gaupas ja styyr ol
laahann hänen dännk, ko hän ymmärettävästengi osas saksa ja tanskan
giäld yht hyvin go suamiakki. Vaikken mnää stää sillo viäl ymmärtänn,
ett hän enimitte sendähde meijä seoran jatkoks tuatti. Vast jälkkembäi
se asi mnuulls selkes.

Styyrill ja Ankkri Abbell ja Vilkull ja Iiroll ol sitt kamala
kuiskuttlemist kesknäs ja mnää ajattli itteksen, ett kyll nuap poja
meijä viäl raudoihin doimittava, mutt em buhunns sendä mittä.

Ei oll juur pimi mutt ei pali muutakkan, go styyr makso meijän
drahtamenttin ja kraapeki hiukam bäätäs, ko hän se makso. Ja sitt
lähdetti. Mutt ny istusiki Abbe styyrim baikall. Sitt mes sousi se
raumalaise astjan dyyijön, go likimbän ol. Abbe preijas se ja ko vaht
tul reelingill, ni hän gäsk se menn hakeman gapteenin daikk häne
jälkkes korkkjamas graadis oleva miähem buuris, jos kapteen olis mais
sattunn olema. Ei vaht ymmärtänn yhtikäm behu Abbem buhett, enemppä ko
mekkä, Vilkku ja Iirot lukku ottamat, ko oliva asjois sisäll, niingo
mnää auningoitti. Mutt severra vaht sendä ymmärs, ett hän men kapteeni
hakema ja sill Abbe sitt sanos tanskan giäli: Vaer god og flytte bort
deres Skib, vi begynder at skyde fra Faestningen. -- Javool, javool,
vastas kapteen ja Abbe nost hattuas ja komens meijä soutamam bois.
Sillaill mes sitt sousi yhdest raumlaisest aloksest toissehe ja jokatte
niitten gyljes Abbe luk ramariikkas'. Vihdoviime me läksi "Rojohoppet"
kohde. Mutt ennengo mes sinnp pääsingä, ni mek kuulen, gui ne muu
raumlaise hiivava ankkreijas ja ruppevas siirtämä aloksias sinnppäin go
mekki makasi. Styyr komens meijängi hiivama ankkrin, mutt se sija ett
net toise varppasiva aloksias ulospäin haminast, ni me varppasi
"Rojohoppet" sisällppäi.

-- Olettak te hulluks tull? -- huus meijä styyr "Thoran" gapteenillk,
ko se meijän guuluvillen dul.

-- Mitä mar me mittä hulluttle, mutt meill annettin diät, ett
fästingist ruveta ambuma maali sem baika ylitt, misä me makasi ja
käsketti meijä siirttä aloksen vähäm gorjum bualehe. Kääns snääki
ymbärs vaa!

-- En mar käänäkkä. Olis kumjaline lopp "Rojohoppell", jos se ammutais
säpäleiks kanuunoill ja kosk te jätätt hyväm baikkan, ni mnää menen
deijä sijallen, gäy kuik käy.

Ja sitt styyr nyhjäs Vilkku ja Iiro kylkke ja sanos: "Näättäk, poja,
järk se sendä on go mailma hallitte." -- Ja sitt häm bist ittes Abben
gans kajuuttihim bitämä juhla.

Seoravan aamun äkkäsivä ne muu raumlaise, ett meijä styyr ol heit
nokast vetänn ja pitivä vähä kamala meno, ko he yks toises peräs tliiva
"Rojohoppehe". Mutt styyr ol mais, kapteen ol litras ja ei he meist
miähist mittä urakka ymmärettävästengä saann. Kyll hes sitt koittiva
vahingotas viraomaisellekki välittä, mutta siäll nauretti vaa heill ja
sanotti ett pahustak jätitt hyvä paikkatan.

Nii händ. Kyll me vaa sillp paikall olis sain, go me oll ittellen
vilpill hankkinn ja taas käve lossaus ja lastuas niingo äksäst vaa. Ja
taas olttim biakkoist valmi lähtemä.

Siilo sano Vilkk yks ehtopual mnuull ja Iiroll, ett hän mene maihi ja
kysys, jos met tlee fölis. Kyll Iiro tiätystengin goht valmis ol, mutt
mnää oll hiuka vasthakone ja kysysi Vilkuld, mitä asja hänell nys sitt
maihi o.

-- Osta uude lakeernahkase ittellen, vastas Vilkk. Tiädäks, kyll semses
sendän gomja ova jalas.

-- Ova händ, puhel Iiro, eik Tasalan dalo isänä sovikka kaikengaldasep
pottboorik koippeisas kirkkoho ja häihi ja maahaspanjaissi ja muihi
semssi juhlallissin doimituksihi menn. Nii ett valla oikke ongi, ett
Vilkk ittelles lakeernahkase osta jällk, kosk ne vanha viätti.

Kyll nep poja sem bäähäs olivas saann, ett he maihi menevä ja ko mnää
tiäsi, ett he ussemittem bakkasiva vähä liia hurjast elämä mais ja raha
haaskama, ni mnää meni heijän gansas.

Ko mes siins sitt lähtö tei ja Iiro astus paattihi, ni mnää näi, ett
hänem boves ol kovast pullillas.

-- Pahustak snuulls siällp povellas o? -- mnää kysysi.

-- Se gilpkonn gaiketakki. Ajattles ny, ett hän raukk ei ol mais oll
eik ruahon gortt nähns siit saakka, ko me Londost läksi. Mitästis itt
sanoisi, josas jouduisis semsis olois oleman guukausräkningill.

-- Ole mond kertta ollk kuukausräkningill merell ruahongortt näkemät.

-- No nii, no nii, mutt es snää syäkkä ruahoj ja nääks se teke vähä
suure eron däsä kysymykses. -- Täyty ain goittap pann ittes se oleno
sijahan, go on gysymykses. Nii ett koitast nyk kattot tätäki asja sild
kantild, ko jos snää olsikkin gilpkonn.

-- Mnää en rupp täsä snuu hullutustes tähden gilpkonnaks muuttuma, mutt
se mnää sano, ett o vallan durha laahat kaikengaldassi elukoit fölisäs,
ko maihi mennä lakeernahkassi pualsaappait ostama. -- Heit snää se vaan
dakasim buurihi.

Mutt ei stää enäm buurihim baiskatuks saannk, ko Vilkk ol andann
miähill merki, ett hes saava ruvet soutama. Me oll jo kapple matka
"Rojohoppest", ko mnää käskyn anno Iiroll.

Mnää en dykänn lainkka siit, ett se kilpkonn föli otettin, go Iiro ol
siit saakka, ko Londost lähdetti opettans stää kulkemam beräsäs
sillaill, ett Iiro pan nuara se ymbärs ja kokk, kon gaikengaldasist
semsist kureist tykkäs, haukuttel stää sitt semsill ruill, joist se
parhaten dykkäs, kulkema Iirom beräs. Ja ko he aikas oliva sen gans
pelann nii eiköst kulkenukki se kaunist Iirom beräs. -- Järkki semsengi
elukam bääs sendä o ja me oll mond kertta naurannk, ko Iiro kävel
däkill ja talutt nuarast kilpkonnatas. Mutt huano faartti se pari
sillon dek, ko semnen gilpkonn o hiukam bitkälöine liikunoisas.

Niingo luanolist o, mnää pelkäsi, ett kyll se Iiro ny vissi ruppe
hullutleema Flensburin gaduills se elukkas kans ja sendähde mnää olsin
dahtonn, ett se olis jätett buurihi. Mutt niingo sanott, fölihi se
sittengin dul. Mnää pidi sitt Iirot vähä silmällk, ko niihi suutrettem
buadeihi mentti. Mutt kaunist hän gulk se elukk povesas ja kraape stää
joukko leua ald, ko se pist pääs ulos ja kattel Flensburi.

Ilma mittä suuremppi kommeluksi ja klummej mes sitt saingi Vilkull uude
lakeernahkase. Vilkk vet nek koht jalkkas ja hän dykkäs, ett ne oliva
melkken gomjamak ko ne Londolaise. Ja Iiro sanos ett hän deke vaikk
valas sem bääll, ettei keisrilläkkä ol fiinemppi saappait. -- Vilkk ol
kovast ylppi saappaisas, eritottengin, go se frouaki sanos, ett asi o
juur niingo Iiro sano.

-- Jaaha, ny o sitt meijä asjan glaar, mnää sanosi ja ny mennän dakasim
buurihi.

-- Ei mar nii sendä menn, sanos Vilkk, kamalaki olis, jos ei näit vähä
niingon grymbätäis kans.

-- Krymbätä oikke ne, tuumal Iiro, ei niill muuto mittä onni ol. Ei ne
edellisekkä sillaills sunkka olis menn, jos olis vähä harjalissi
huamatt ryypät, ko Vilkk ne ost.

Siihe fiirihi he ny asjap paniva ja sitt mentti yhten drahtöörihi. Koht
ko sinnt tultti, ni Iiro ott kilpkonnas povestas ja sidos sen
dalutusnuaran doisem bään dooli selkkähän gii juur niingo hän ol nähnk
koeratten gansakki menedeltäväs semsis paikois. Ja stää toimitust nes
sakslaisek, ko meijä ymbrillän oliva, jo ihmettlivä ja naurova. Koko
sali väki meit kattel, nii ett mnuu harmiks pist. Mutt viäl pahemppa
tul, ko siäld lähdetti. Iiro puhel, ett kyll häne luandkapples
jalvotellakki ny jo tarvitte ja ko Vilkk ol sama miäld ni Iiro talutt
kilpkonnatas ens läpi sali ulos ja siit kadull. Hiljaksis siinns sitt
kuljetti juur ningo ruumissaatos ja piäni poja nolkej ja flikoj
kokkonus kulkema meijäm beräsän aika lium. Vilkk poikkes välill yhtem
buadihi ostama harjaliste aineit koko skansi väell ja mes seisosi ja
odottli händ väkki ymbrillän. Ja ko Vilkk tul puadist, nii lähdetti
jälls stää vendava marssi hamina kohde. Mutt viime Vilkkukin dykkäs,
ett meijän darvittis menn vilppami sendä ja mnää ajattli, ett ny o sitt
tämäkin gomelj lopp, ko Iiro joutu pistämä se elukkas povehes jäll.
Mutt mitä viäl. Ei hän stää lainkkam bovehes pann, eikän gon gääns se
väärimbuali ja vet stää sillaillp peräsäs. Ja se ol sem bikku väe
miälest nii erinomanen geksind, ett ne hurrasiva ja mäikkäsiväk, ko me
jatko matkatan. Mek kuljin geskellk kattu ko siäll ol enemä ruuma ja
vähä kamala klopina se kilpkonn pit, ko Iiro stää nuarast tranus. Ol
juur niingo hän olis puufatti taik kauklot peräsäs laahann. Viime
sekott poliis ittes siihem belihi ja Iiron däydys pistäs sen gilpkonnas
povehe ja sai kova varotukse viäl, ett hän ol väen gokkouksen doimem
bann. Oikke hävet sai niit pahuksi, stää Vilkku ja Iirot mnää meina.

Buuris Vilkk pan sitt aika suuren galaasin doime niill aineillk, ko hän
siuttmennes ol ostanns siäld puadist. Yli pualyä ne hurrasiva ja
veisasiva, mutt mnää pisti itten gorjihin ja nukusi jo aikka ennengo
hep päätivä Vilkum batinetten grymppämise. Kovast niit uussi
lakeernahkassi siins sitt kehutti ja Iiro vakutt, ett kyll niill nyp
pareve onn on go niill endsillk, ko ne näin grymbätä. Mutt semne onn
niill ol, ett ko Vilkk aamust heräs ja rupes kuahama lakeernahkassias,
niin doine vaa löydetti mutt ei toist. No, ko hes stää siins sitt
hakeva, ni Iiro löys kilpkonnas Vilkun gistun dakka ja ihmettel kovast,
ett se siäll ol, vaikk hän sem besofattihi uima ol pann yässeks ja
pistännp pesofatin gorjis all. Hän vetiki sitt pesofati näkyvihi ja
siin uiskendel se Vilkun doine lakeernahkane eik mikkän gilpkonn. Nii
ett semmost siit sitt tull, ko niit niin govast grymbätti, niit
lakeernahkassi.

Kyll Iiro sai kuull Vilkuld ja muild yhde ja toisen giäräm buhen, go
hän nii erhettyn ol ja stää paitt Vilkk sanos, ett hän saa maksa nes
saappak, ko hän doise niist kelvottomaks ol liottann. Mutt ei Iiro
semsist tiättos pistänn. Naureskel vaa, vaikk kyll niin dosi o, ett
kyll hän nes saappa maksa olis joutann, sill ett ei Vilkk niill enä
herrastellt taitannk, kon doinen giils, ni ett se olis paistann vaikk
kaevold kotti ja eteläst pellom bäähä ja toises ei oll enä fasuuna
einett enemppä ko Enkkeli Sjaanan gengäs.

Semse oikke ne ny oliva. Vilkk pan ne ai joukko rinnasin, gattel niit
ja pudist päätäs ja kerra semsse mynstringi jälkke me oll sillo jo
lähtennf Flensburist -- hän men gabyssihim, bistä nek kokin gätte ja
sano: "Tostas saa juhlsaappa ittelles, pid hyvänäs."

Kokk kiit ja ol ilone. Ei häm, boik park, tiätänn, mimsse juhlaha hän
nes saappat tul tarvittema. Käve näättäk nii, ett ko me olim bääss niim
bitkälttä et Huubori fyyr ol juur peilatt, ni rupes käymä niin gova
tuul, ett meijän däydys vähenttäs seilej. Ja ko meill ny ol yks miäs
vähemän, go se Fretu ol liässuhu lykänn, niin gokin däydys ai autta
meit, ko enemä voima tarvitti. Ja miälelläs hän auttiki, hän ol hyvä
merimiähe alk ja men miälelläs mastoho. Nii hän nykki ol sitt isso
bramseili pärjämäs, kon gova tuulembuusk nytkäs seili hänen gäsistäs ja
seil löi häne samas pois raagald ja pärtist. Kyll jung, ko häne
viäresäs ol raagall, huamatt se ja koitt saad hänehen gii, mutt ei se
onnistunn. Häm butos ja ko laev samas tek everhaalningi, ni hän men ens
päi isso staagi ja putos siit däkkihi. Pyärtynnyn me hänen ganno
skanssihi. Hänen dul vert suust ja nokast ja ko hän goitt puhelit taikk
ko hän joudus yskimä, ni stää vert tul valla loiskimall. Kyll me
ymmärsin, go me händ tutkesi, ett häneld mond kylkluut poikk ol ja ett
häne sisikundas ol pahast loukkandunn. Ja ymmärs hän vähitelle ittekki,
ett hänellk kualem edesäs ol. Pualpäevä aikans seoravanp päeväns se
jälkken, gon gokk raagald pudonn ol, tlee Vilkk mnuun dyän bakill ja
sano: "Kyll kokk ny vissim bia loppu ja hän hoke niin gamalast josta
sukist. Em mnää ymmär, ong semne höyrimist vai mitä se o. Me olen gyll
pannt toises sukakki häne jalkkahas, mutt ei se aut. Menest nys snääki
händ kattoma, josas saisi häne leppymä." -- "Saan gyll vaa", mnää
sanosin, go oll nähn hänen dleevas siäld makasiinin dakka, sillon go
lähdetti. Mnää meningi sitt skanssihi ja näin goht, ettei kokill oll
montta hetki enä jälill eik oll ihmekän, go stää vert ai vaan dul häne
sisikunnastas. -- -- -- "Suka", kuiskas hän, go hän näk mnuu. Mnää
nyäkäytim bäätän, meni häne gistus tyä ja rupesi hakema siäld niit
sukki, ko mnää tiäsi, ett oliva ne oikkja. Viime mnää löysingi ne. Ne
olivak käärös muist erinäs vaattette all yhdes kistu nurkas. Ja ko mnää
ne vein gokill, ni mnää näi häne silmistäs, ett hän ol saannt toevos
täytetty. Mnää vedi suka häne jalastas ja pani sijaha nek, ko mnää oll
hakenn. Kokk ott sitt mnuun gätten gii ja sanos: "Kiitoksi -- -- --
terveksi". Siins samas veri rupes tleema vallan guahute häne sisäldäs.
Häne ruumis nytkäytt pari kertta, hän oijens ittes ja ol kuall.

Meill ol kova syydväst sinä päevän ja stää kest pari päevä se
jälkkengi. Mutt sitt tuul tyynys, ja Itämeri makas kirkkank kom beil
meijä ymbrillän. Taevas ol pilvitön ja syysauring paist oikke lämmjäst.
Me vaatetin goki ruumi hänem barhaimppi vaatteihis, muttko jung rupes
vetämän goki jalkkaha niit saappait, ko Vilkk ol andann hänell, ni
Vilkk sanos: "Ei niit pannakkan, guuleks jung, häne jalkkas!" -- "Nii,
muttko hän, vainaja tykkäs niist niin govast", vastas jung. -- "Vai
nii, vai tykkäs hän niist, -- odotast hiuka." Ja ko Vilkk se ol sanonn,
ni hän avo kistus ja vet siäld esill juur uude lakeernahkasep
pualsaappa, anno ne jungill ja sanos: "Pan nämäk koki jalkka ja annt
tänn ne endse. Nek kelppavak kyll mnuull, ne o juur niingo mnuu siälun.
Toinem bual on giildäv ja kaunis, mutt toine huan ja viheljäine. -- Ne
uudet turmeldumattomas sopivap paremin gokill juhlsaappaiks."

Mnää ja Iiro kääresi sitt koki ruumi smärttinkkihi ja neulosi se lailes
kii, ko me ens olim bann runssast vanha kättinkki jalkpäähän bainoks,
ja stää tehdesän me ihmettlin, guis se Vilkk sendä o ykspäinen, go se
mittä meillp puhumat ol käynn mais ostamas kolmanen gerra laakernahkase
ittelles. Mutt stää em me lainkka ihmetell, ett hän anno ne parhamas
saappas koki jalkka, sillett sanottakko Vilkust, mitä sanotangi, ni
hyväluandone miäs hän om bohjaldas, parhamppi miähi mitä pruukata.

Ol juur lyätt kahdeksan glassi, ko me oll saannk kaikk valmiks koki
hauttamist varte. Se osas oll sunnundapäev, nii ett meillk kaikill ol
kaksingertane syy pann itten juhltamineihi. Flagu vedettim bualtankkoho
ja se laudoist tehdy alustam bää, jong pääll ruumis makas, pantti
reelingill. Toist päät kannativap pari miäs. Ko sitt ol veisatt:

    Koskan kaikki päivän päätän
    Ann mun autuast nukkua j.n.e.,

ni styyr siunas ruumi. Alustan doist päät kohotetti sitt nii, ett
ruumis luiskatt merehe ja ko me viäl oll veisann: "Sun haltuus rakas
isäni", ni ol hauttaus toimitett. Ja se tek kyll kaikes lyhykäisydesäs
yht juhlalise vaikutukse meihin gaikkihin go ikänäs joku hauttaus
maall. -- Heikk maining keinuttel meijä laevatan. Lännes palo taevas ja
laskuas tekevä auringo sätte loivap pitki merem bintta levijä, hohtavan
diä meijä aloksestan daeva ranttaha saakk. Kaukanp pohjosten gulmall
makas niingom bilve sein. Se ol Suame rand ko siäll häämött, syndymmaa
rand, kon ei kokk enä koska saann nähd. Häne siälus ol vaeldannt
toisillp, paremill maili ja häne ruumis me oll nyk kätkenns syvyksihi
mere helmaha.


VII

Kokin gualem vaikutt se, ettei meijä miälen oll nii riuskas ko enne. Ei
Vilkk enä hulluijas jahdannt tapas jälkke ja Iiro ol yht hissuksis ko
hänen gilpkonnaski. Ja yhdes se pari ny lepohetkiäs viättiki. Semmost
paremi ikävä ja ykstoikkost olo se ol eik se siit sunkka hauskemaks
tull, ett vanhin matruus, Tyykilä Juhan Henrik ennustel yhtmitta
semmost, ett "Rojohoppe" tällk kerrall viäl mäkke mene. Hän ol siin
miäles sendähde, ett hän Flensburi rannas ol nähnk, kui rota juur enne
meijä lähtijän oliva jättänn "Rojohoppe" ja kulkennp pisin
giinnitystrossej maihi. Ja ko mek kaikk ymmärsi, ett semse merki ei
tiäd hyvä, ni me ol ai vaa synkjäll miälellk, ko mes siink kryssäskli
läpi Oolandi merem Bohjalahtehe. Aino miäs buuris, ko ei muuttann
miäldäs eik tavoijas ol kapteen. Hän makas kajuutis ja litraskel kaikes
hiljasudes.

Ko me oll Oolandi mere jättännt takapualellen, ni mes sai myättuuld ja
nii erinomasen gaunist ilma, ettei meill oll olis semmost, muttko sinä
päevänk, kon gokk haudatti. Ja nii mes sitt yks ehto rupesi lähenemä
Rauma. Met tei jo pilkka Tyykilä Juhan Henriki ennustuksist ja hän
meinas ittekki, ett näky ai ne vanha merki välist pettävängi. Mutt juur
ko me rupesi näkemä Sandkarim bookin daevarannall, niin duul käänyski
lounasse, ilm löi sakkjaks ja hetkem bääst meill ol täys myrsk ja
rakkeit ja lund tul, nii ettei silmiäs tahtonns saad auk pidetyks. Tul
pimiki samas ja ny ei meijä auttann enä yrittäkkä sisäll Rauma
haminaha, muttkom bäätim byssy ulkon meres, siks ett päev jäll valknis.
Met tei slaagej ja koitt hiljakses pääst pohjost kohde, ett meills sitt
aamust olis oll hyvä tuul painttas sisäll Valkkikarin gautt. Kyll me
uskost logasin diättäksen vähä, misä oltti, mutt olik sitt mahtann
ruahtukk menn logihin, daikk olik "Rojohoppe" logis vika, muttko mes
sydänyä aikant tei slaagi mait kohde, nin guulus läpi myrsky ja
aalotten gohina vähä kamal kolaus. Se pan meijä aloksen valla värisemä
ja me ymmärsi ett me oll mennk karill. Mutt silmäräpäykse aikka näytt
viäl sendä niingo "Rojohoppe" olis luiskattanns se yli. Nii onnelisest
ei kuitengan gäynnykkä. Keskkohdaldas se tartus lujast kiip pohjaha,
mastot taitusivas samas poikk niingo ruagon gorre ja "Rojohoppe"
kallistus pahast. Meillt tul kamal kiiru kaapat trossi ja köyde ja ko
se ol teht, ni "Rojohoppe" nous taas pystöhö ja kiäpautt ymbärs kivell,
nii ett se tul makkama föör päi aaloj, niingo se olis tahtonnk kerra
viäl uhmat niit.

"Se o oikke 'Rojohoppe', käänd rind päi niit", puhel Vilkk, kon girves
kädes tul mnuu viärem bakill. "Tämä on gamal paikk; Kalkke, mnää
pelkkä, ett koko laev taittu poikk, ko se nii vanh ja käyrselkäne jo o.
Ols snää tääll ja koit saadk kaikk muukkin dänn, mnää lähden gapteeni
hakema."

Taas hän ol kadonnp pimeytte mnuu viärestän ja mnää käski joka miähen,
go mnää sain gässihin, dullf föörihin go mnuu, niingo Vilkungi miälest
etupual ny makas laajemald ja lujemim bohjas. Vähitelle me olingin
gokkondunn baki suajaha gaikk muup paitt kapteen ja Vilkk.

-- Oleks Vilkku nähn? -- kysy Iiro kon dul viimesen.

-- Olen, se men gapteeni hakeman dänn.

-- Se mnuungim bit tekemä, mutt ei ahterihim bääs enä. "Rojohoppe" on
daittunn isomasto ja kryssmasto välist, nii ett meri lyä siit se ylitt.
Kyll o Vilkk vissi menns sem bitkän diäs niingon gapteeniki.

Siihem bäätöksehe met tliin gaikk, ko mes siink kokkonusim baki alle
yhte rymssyhym byssyäksens sulill. Ja sitt meills seoras monem bitkän
diiman gärsimine. Läpittmärjis vaatteis viils vilu läpi luitte ja
ytimitte ja miäles makas se kamal ajatus, ett kosk menevä hajalles ne
laudak, ko meijä viimesent turvan ova. Ja mitä tua päevä valknemine
fölisäs? Ong sillonga viäl pelastus mahdoline? Tämsek kysymykse meijä
miälesän liikusivak, ko mes siinp pimjäs hengen edest taistli. Mutt
vastaust em mes saann niihin gysymyksihi. Meijä ymbrillän ulvos vaa
myrsk, niingon gaikk hornam bedo olis vallalles päästett ja kiukuisas
siit, ett "Rojohoppe" uskals tehd vastrintta, riähusiva vahtpää aalo
meijä ylitten ja mursivap palam balaseld meijä suajastan.

Mutt päev sengi yä jälkke vihdo viime rupes valknema ja ko samas lakas
pyryttämästäkki, ni me näi, ett meill ol baabuurim bualell mettä kasvav
luat ja vähitelle rupes näkymän galljoj ja karej styyrbuurim bualell ja
vihdo viime perämbuale suunall luat luado viäres. Ja ko valknemistas
valken, ni meijä sydändän oikke viils, ko me näi se hävityksen
gauhistukse, ming alaseks meijä "Rojohoppe" ol joutunn. Katkastuj
köydej, stangoj ja spiiroj makas se ymbärs ja hakkasiva sen gyljej.
Bräädgong ol föörim bualellp paikotelle säilynn, paikotellem bualiks
vallallas ja suurimaks osaks kadonn. Perämbualell oliva vahingo viäl
suurema. Koko ahterdäkk ol kajuuteines päevines tiäsäs. Ja kaiken dämä
hävityksen geskeld nousiva murtunette mastotten dymbät taevast kohde.
Karette rannoill ajel osa meijä lastian ja laevast vallalles lähtenyit
ossi. -- Mutt kapteeni ja Vilkku ei näkynn missä.

Vähitelle rupes myrsk tyrendymä ja pian dultti maist meit auttama. Ko
mek kysysi, misä me oll, ni hes sanosiva, ett me oll Springarin
gareill, Iso Enskärin dykön ja ett he ovat Talloora ja Anttoora
luadoist. Nii ett pahast me oll eksynnk kursistan. Mutt ei oll ihmekä
semses ilmas.

Ko mes sitt sanosi, ett meild on gapteen ja yks miäs kadoksis ja
kysysin, diätäväk he niist mittä, ni hes sanosiva, ettei he ol niit
nähn, mutt ett he olivat tullesas nähn ahterdäkin gajuuteines makkavas
likemäks mannermaat "Blumman" grundill. Ko he olivat tullk krysäte, ni
ej heijä olis sopinn menn liki stää, mutt ei he mittä elomerkki siäld
oll nähn. Ol kans oll viäl hiuka hämy sillo. -- "Mennes kuljeta juur se
siutt", lisäsivä he, "ja sillo saadan darkastas seki osa laevast."

Hyväs myättuules mes sitt paino niin dyhjin miähin, ettei meill ollk ko
vaatte yllän, Anttoorat kohde. Jo kaukka me näi "Rojohoppe" ahterdäkin
gajuuteines karill. Siälls se makas keskell mereselkkä niingo joku
tukklautt kopeines eik mittä elävä olentto näkynns sill. Vast sitt ko
mep pääsi melkke se rinnall, ni Vilkk pistä pääs ulos skailetist ja
kysy: "Olettak tek kaikk jälill?"

-- Ole oikke. Misäst kapteen o?

-- Kyll hän däällk kans o. Me ole juur ottannp piäne aamudropprin däsä
syyskylmäs. Mutt kyll mes sendä jo miälelläs tämä asumukse jätängi.

Me oti sitt heijäm baattihi ja meni Anttooran daloho. Ja ko mes siäll
oll huilanns sem bäevä ja lämmitell ittiän, ni me nukusi yän hyvi
jälkken gaike rasitukse. Seoravan aamun mes sitt Bastuskeri rannast
kuljetetti Reposaarehe ja siäld mep pääsi viäl samanp päevän valulaevas
Raumall. Aguksen gapteeniki ol ny ensmäisen gerra se jälkken go
reissuhu lähdetti valla selkki. Hän ol viimesen dilka litra-ainestas
nauttinn Anttooras. Jalkasi mes sitt haminast läksin gukin gottihin
gaupunkkihi. Siäll ei enne meijän duloan ymmärrettävästengän diädett
viäl mittä "Rojohoppe" haaverist, mutt kyll se tiät nyp pia levis
ymbärs kaupunkki. Eik kukka ihmetell, ett meijä ol nii vanha aloksen
gans käynn huanost siin myrskys. Kaikk vanha ihmses sanosiva, ett se ol
kovimppi, mitä he muistiva. Oltti ilossi vaa, ett miähep pelastusiva.
Eik Aguksen gapteenika surs stää, ett häne "Rojohoppes" menn ol. "Se ol
vakutukses", sanos hän, "ja se sai tällaillp pali kunnjalisema lopun,
go jos se olis laahatt Korkkjangari ulknokkaha mätänemä muittem
braakette joukos." Nii ett kaikk tydysivä ossahas pian gylläkki, kaikk
muup paitt yks nuar flikk, kon gäve viäl saman ehton mnuun dykönän
guulemas, mitä kokk ol puhell ennen gualematas. Häne sydämehes jätt
"Rojohoppe" viimene reis ainaseks muisto unelmoidu onne särkymisest ja
hän läks itketen, gukatiäs ensmäise suure surus murtaman mnuun dykköän.

Mutt yks kova vaikk vähemä raskas hetk mnuull ol viäl edesän. Seoravanp
päevän lähett näättäk Agukse frou mnuu hakema.

Ei oll hängäm bahoillas "Rojohoppe" menettämisest ja reisu rahalisse
voittoho hän ol hyvingin dytyväine. Mutt nuugast hän dahdos selgo saadk
kaikest, mitä reisus ol tapattunn. Ja ko mnää oll asjap pääst päähä
selittänn, ni hän vihdo viime, niingo mnää oll odottannukkin, gysys:
"Ja kui mondast kertta kapteen ol kännis reisu aikan?"

"Ei ollf, frou hyvä, ko yhden gerra", mnää vastasi. Mnää ajattli, ett
se ol semne vastaus, etten mnää sillp pahottannt turhambäite froua
miäld eng sillaill valetellukka. Sillett valett mnää ole ain garttann
eik kukkan daedakkan dulls sanoma mnuust, ettän olsi aluttomi kokkom
bann.



Tasala Vilkk opettle fransklaist paini


En mnää händ ymmär, mitä se Vilkun gans oikke ruvetan dekemän, go se
kaikk uudek konsti ja tavak koht onkkehes otta niingo mikäki hapo.
Ajatelkkast ny vaan dämmöstäkki asja, ko mnää ny juttlen deill.

Ol näättäk nii, ettei Vilkk olik käyn Anundlas ussemppam bäevä ja ko
mnää siit ymmärsi, ettei asja ny oll laillses maneeris, ni mnää pisti
itten ehtohämys Tasalaha. Ja nii oikke ol, ko mnää auningoitti. Huanos
karssas ol kaikk, kon diädättäk Vilkk makas sängys, pää niin
dollattunn, ett hänen galjuunastas näys vaa silm ja hiuka doist
suupiäld ja toinen gontt ol stötätt tyynyill ja sandpusseill ja
kamalast kapaloitt seki. Sängy viäres hänell ol tool ja sem bääll ol
koko rykmentt tropp-potuj ja kalitoopp ja klasi ja lusikk ja jumal tiäs
mitä sälä. Nii ett lasareetild oikke se näytt, se Tasala sali täll
haava. Eritottengin gon ei koko salis näkynnp paitt sänkky ja tooli
sängy viäres mittä muit meeblej ko yks toinen dool viäl akkna all.

-- Oleks snää kippi, kysysi mnää Vilkuld vihdo viimen, gon ens oll
ihmetell niit hänen dolloijas pääs ja jalas ja hiukan gatell ymbrillen.

-- En, en mnää kippi ol, vastas Vilkk, hiuka loukkandunn vaa.

-- Vai oles snää loukann ittes -- -- -- Händäst meeblis sitt. Mihi ne o
joutunnk, kon dääll o niingo ulosmittaus olis käynnt teill?

-- Ulosmittaus! Tiäd vähä! Em mnää usk, ett kukkan dlee sanoma, ettei
Tasala Vilkk olis velkkatas maksann ilma ulosmittaust. -- Vai ong
snuull mittä saamist mnuuld? -- -- Ulosmittaus!

-- No, mutt kamala säserällp päälls snää ny olekki. Oleng mnää sanonn,
ett tääll o ulosmittamas käytt, muttko ett tääll näyttä semseld, kon ei
tääll meeblej tämä enemppä ol. -- Mihi ne ova muutetu?

-- Ei niit mihinkkä muutett ol. -- Ne ovas snikkrill.

-- Vai snikkrill. -- Kuingast mnää se ymmärä? -- Olip ne hyväs kunnos
kaikk, ko mnää tääll viimen gäve.

-- Olivak kyll nes sillo viäl kunnos. Mutt ny ei ne ol enä. Niit
jouduta ny vähä rukkama.

-- Niin, domsist snuum buheistas em mnää tul hullu harmamaks, nii ett
kyll mnää tahdoisin guulls snuu selittäväs oikke lailes, kuit tämä asja
lait oikke o.

-- Saa se selittäkki. -- Ist ny -- -- ai helkkris -- -- älä sillt
toolill ist! -- Mnää pelkkä, ett seki on gonttpual, vaikk se ehjäld
näyttä. -- Mutt ei hes saann niit kaikki yhdellk kertta kulkema
snikkrill. -- -- -- Nii händ, ei täsä mailmas saa ai ulknäkköhö luatta.
-- -- Kuule, tyhjennt tämä tool, kon däsä sängy viäres o ja ist sem
bääll. Se o ehi, mnää takka se.

Mnää oll näättäk yrittänn ottas sen dooli siäld akkna ald. No nii, mnää
tyhjensi sitt kaike sälä sild toolild, ko sängy viäres ol, istusi ja
sanosi Vilkku, ettän ole valmis kuulustlema häne selitystäs. Ja ko
Vilkk sitt ol saanns sen goippes häne miälesses tällinkihi, ni hän
algo:

-- Nii, nääks Kalkke, ei täsä jutus mittä se ihmelisemppä ol, ko ett
mnää ole ruvenn harjottlema semmost fransklaist paindlemist.

Ymmärtä se, ett mnuu naurutt semne selitys. Mnää nauro niin, etten
vähäld aikka ruvenn henkkiän dakka saama.

Vilkk katos mnuu vähä turkasen giukusest hetke aikka ja sitt hän sanos:
"Pahustak snää siink krikota?"

-- Mitäst mnää muut teen go naura. Kuule, Vilkk, lakk ny jo semsist
kureist. Ajattlest nys sendä, ett snää ole jo vanh miäs. Kyll snuuld ny
jo saava jäädp paindlemise. Olkko hes sitt fransklaissi taikk
sakslaissi, taikk ammeriikkalaissi.

-- Vanh miäs! Mikä vanh mnää ole! Kuis snää semssi jahta! En ol viäl
kuudengymmneviidengä, en isold aikka. Ja mikä semne sitt o miähe iäks?

-- No, niin. Ihmelisest kyll snää oles säilynns se ikkäseks miäheks ko
snää ole, ja kiit Jumala siit. Mutt kuule, mitä hyätty snuull o semsest
paindlemisen daedost?

-- Jaa, ett mitä hyätty siit o? No, kyll snää kans kysele, niingos
olsis silmä ummes kävell näin viimesin vuasin. Eks snää ol huamannk,
kumse aja ny ova? -- -- Snää kävele esimerkiks kadull ja fundeeraskle
yht ja toist ja olek kukatiäs hyvingin dytyväine maalisse olohos. -- --
Nii, sillaills snää siink kävelek, ko snuu vastas tlee joku julmett,
kon dainautta snuu nyrkilläs päi silmi, nii ettäs nääk kaike mailman
gomeeti ja planeeti hyppävä edesäs. Josas ny oles semnen, go esimerkiks
snää, kodes tiäd yhtikäm behu fransklaisest paindlemisest, ni snää olet
tytyväinen ossahas. Mutt josas taedaf fransklaist paindlemist, nii snää
otas se ilkkeme niskoihin gii ja lyäs sen gattuhu, nii ett tuul viä
palase.

-- Kyll mar asi vaa nii ongin gos sano -- Sillaill oikke -- En mittän
diäd. Taita mar ollp perätengi hyädylinen dait se fransklaine
paindlemine.

-- Nii, gyll mnää se vaa nää, ett snuull on doist kiäles ja toist
miäles; ett snää sanalls sanott sisimäsäs pane mnuu semse vähävitin
girjoihi, mutt älä tee stää, Kalkke. Kyll asja lait on diädäks sendä
nii, ett snää täsä kaahottlek, kodes ymmär otta aja merkeist vaari. Es
snää vaevanen diäd yhtikä mittän gäsivarsotteist ja olkvarsotteist. Es
snää tiäd, kuis sillat tehdä Lindéni otteis ja jos joku ahdista snuu
dubla Nelsonill, ni mnää ajattle, ettes snää lainkkan diäd, mitä sillon
dehdä.

-- Kyll oikke asi nii ongi, ett em mnää stää tiäd.

-- No, älä siins sitt hirvittel, muttkon goit otta esimerkki mnuust.

-- Kyll mnuuld taitava ne asja jääd jo. Mutt ihmelisem bali snää jo ole
ovenn, ko snuum buhesasikki jo o niit paindlemise ammattihin guuluvi
sanoj niim bali, etten mnää ymmärp pualiakka siit mitä snää sano.

-- Nii -- siinäs se ny nää. Kaikki stää oppe, ko vaa o oppemise halu
ihmses, nääks.

-- Sillaill oikke. -- Mutt kukast snuu opettajas o oll?

-- Suutar-Jokko. Mnää ole, nääks, jo kauan dätä paindlemise oppi
fundeerann. Ja sitt tuana yks päev, ko mnää näi Suutar-Jokko, ni mnää
kysysi, jos hän ruppeis niingo opettama mnuu. Ja kyll se poik vaa
valmis ol siihen doimehe. Hän dul tänns sitt yks ehto, kattel tätä
huanett ja sanos: "Vähä ahdast täällt tlee, mutt ko nua meeblis
siiretän göökkihi, niin gyll tämä päis käy."

Muttko mnää sanosi siihe, niin gos hyvi ymmärä, ett ei niit köökkihi
sunkka viäd, sillett kyll muar sitt kamala rymyli nostais, ni hän
vastas: "No, viädä nep pihalls sitt siks aikka."

No, ymmärtä se, ettei semnengä mnuu miälestän hyvä konst oll. Kuka
tällaills syksyll meeblis pihall veis, konei tiäd, kosk tlee sade ja
siin ne ovas sitt pilall. -- Eks snääkin dykk nii?

-- Tykkän gaiketakki. -- Tämsill märjill ilmoill ne aukkeisiva yhtäkki
liimauksest ja siin nes sitt olsiva.

-- Sillaill oikke. Ja sendähde mnää sanosingi Jokkoll, ett anneta
meebli ollp paikallas ja paineskella varovast.

-- No, mitäs Jokko siihe vastas?

-- Kyll se ens ol vähä fundeeravaise näköne, mutt sitt se silmä
rupesivak kiildämäm bääs ja se vastas: "Niingos sanosi. Painella
varovast."

Ja sitt hän rupes näyttämä mnuullk kaikk otte. -- Mutt es snää, Kalkke
park, taedt tiättä edes stää mitä otteill meinata. Ja niitte ottette
nimityksi es snää kukatiäs olk koskan guullukka. Niit ongin diädäks
vähä kamalam bali.

-- Se ongi sitt vähä ihmelist. -- -- -- Nii händ, engä mnää näis asjois
lainkkan gii ol.

-- Mnää arva se, miäs park. -- No nii, ja ko hän ol ne otte mnuulls
selittänn, ni mnää riisusi vaatten ja vedi uimhousu jalkkan. -- Ne
oliva Jokko omasutt, ne uimhousu. Ei mnuull nääks semssi ol. Mutt hän
ol ottann nef fölihis mnuu varte. Ahta ne mnuull oliva, niingos ymmärä
ja ne ratkesivakki sitt.

-- Älä ny hulluijas. Vai alastomint tep paindlitt.

-- Kuingast sitt. -- -- Oi voi sendän, go snää olet tiätmätön näis
asjois. -- Nii, nääks, mnää oll alaston, uimhousu vaa jalas. Ei Jokko
riisunn muttko jakkus ja liivis, ko hän -- niingo hän sanos ja niingon
dosi ongi -- om bali enemän dottunnt tämssem bisnessihi.

-- Jaa-a, ja kuingast sitt käve?

-- No, sitt me algo. Ja se ol tiädäks aika touhu ko meijä lisseks
täydys pittä niin gova murhett meebleist.

-- Ymmärtä se, ett siink krahin gäve.

-- Käve siink krahin. Se snää saa usko. Ja, tiädäks, kyll nek konstis
sendäm bali ihmist auttava. Ko se Suutar-Jokkom bahus paiske mnuu
niingon ginnast, vaikk mnää vissi ole händ vahveve ja vähä aika laills
sittengi. -- Mutt se o se konst nääks, ne otte ja nes silla ja muus
semse, joist es snää tiäd yhtikä mittän, gon dekeväs se, ett heikomb
miäs voitta vahvema.

-- Kyll mar tait ja harjotus pali semsesäkkin doimes vaikutta. Kyll
mnää se uskongi.

-- Vaikutta se, vaikutta händ. Pahuksest oikke se Jokko mnuu viskel ja
vaikk mek kyll koiti -- niingo sanott -- ol varovaissi, nii eiköst
katkennukki siins sendän gondip parild toolild.

-- No, mutt miksett jättännk kesken goko paindlemist, kon de huamasitt
ett meebli nii vaaras oliva?

-- Oi voi, sendän Galkke. Nys snää juttlet taas juur niingo semne
juttle, kon ei tiädp paindlemisest yhtikä mittä. Luuleks snää, ett
paindlemises kerkke semssi huamattema. Ei siint toolin gondej katell,
muttkom bidetä vaari vastustajain biänimistäkki meiningeist --
Jälkkembäi mekkin vast niitten doolitte haaveri huamatti.

-- Vai sillaill. -- No, ja kuingast sitt käve?

-- Annast oll ny, ni mnää juttle. -- Nii, sitt käve nii, ett mnuu rupes
harmittama se, ett Suutar-Jokko mnuu siinp pyärittel ko vippri. Mnää
pasasingi sitt pääll ja pisti yhtäkki ämmängouku joukkoho ja yks kaks
Suutar-Jokko makas laattjas niingom blaastarklapp. Se ol vähä aika
täräys tiädäks ja kaattuisas hän vet kumohom biirongi. Ja kaikk muarim
bosliindoka ja vaasivärki menivä vallan gräämiks.

-- Kas sillaill. -- Sitt tek kaiketakki vihdo viime lopetit se lysti.

-- Niin, gyll mnää lakann olsi ja huusingi Jokkoll ett: "Lakata ny jo.
Kyll mares se nääk kuka täsä lopuldakki vahveve meist o." -- Mutt hän
ol kiukkune ja sanos: "Vai prakinguris snuullt tleeva miäle." Ja sitt
hän nost mnuu ylös ilmoihi ja viipott mnuu ymbärs ja paiskas mnuu stää
pöyttä vastan, gon dosa akkna all ol. -- Kylläs tiädäs, se pöyt, jong
päälls se "Lilli" häkk ol, se mnuun grensiskan häkk. -- No, se pöyt
kaadus ja mnää kans ja "Lilli" ja häkk joudusiva mnuu allen. Ja Jokkom
bahus hääräs mnuum bäällän ja sanos, ett hän vissim baina mnuu
harttemen laatjaha, nii ett nek kerrangi laattjas ova. Eik se paha
hualinn lainkka, vaikk mnää hoilasi, ett semne o valla mahdotond, ko se
häkk mnuu allan o. -- Nii ei se vaa lakann, muttkom bains ja pains. Ja
voi turkanen, go se satus, ko se linnu häkk ai vaa siäll mnuu allan ol.
Mep potkesi siins sitt, nii ett pöyt ja tooli lendlivä ymbärs mailma ja
konei Jokko vaa lakannp painamast mnuu harttemian laattjaha, nii mnää
rupesi vihdo viime huutama appu. Mikäst muuka mnuu autt?

-- Ei mikkä. Kyll mar jokane Jokkon diätä. -- No tliik kukka appuhu?

-- Tul oikke. Meijä muar tul. Hän ol onneks kerjennk kottik kirkost --
se ol viimis sunnunda, nääks, ko mep paindli -- ja hän dul koht
salihin, go hän mnuu huuton guul. Vähäm beljästynny näköne hän ens ol
mutt sitt hän girkasiki vähä kimjäst "Ryävreit!" siäppas katkennun
doolin gontin gättehes ja vet sill Jokkot päähä, nii ett siihen dul
aika aukk. Ja sillo Jokkon däydys hellittäkki ottes ja hän giros ja
läks pois. Ja kyll vaa sai mennäkkin, go mnuu ol toine nilkkan
venattann ja pääsän ol läpi ja seljäsän seittmändoist haava, ko se
linnuhäki rautlanga olivak kraappinn. Kylläs se ymmärräk, kui semne
rikken häkk kraappi. Ja jos es ymmär, ni menk kattoman donnk kakluuni
loukkoho, niis nää, ettei semse rustingim bääll ol hyvä maat, kon doine
sitt viäl koitta rutista harttemi laattjaha niim bali ko jaksa.

Mnää meningi sitt kakluuni nurkkahan gattoma ja kyll mnuu se sannot
täyty, ett kamalas reedas oikke se "Lilli" häkk ny ol. Se ol niingo
joku seonn rautlangvyht täynnk katkennuj paikoj ja joku noppul siällt
tääll.

-- Nii semne se ny o, puhel Vilkk siäld sängystäs, semne oikke, mutt ko
mnää täst kerkke, ni mnää ota se reperatsuuni alaseks ja kyll siit hyvä
jällt tlee.

-- Em mnää stää oikke usk, ett snää siit enä kalu saa, mutt koit vaa.
Ei "Lilli" ilma häkki toimen dul.

-- Snää oles sitt aika höperö -- -- -- Ei "Lilli" mittä häkki enä
tarvitt. "Lilli" on guall. Ymmärräk kaiketakki snää se. Ko hän mnuu
allen joudus. Hän men niim blitiks, kom blitiks mennt taita.

-- Älä nyk kamaloitas! -- Kyll täälls sitt kuulem vahingoj tull o. Mutt
semmost siit hulluttlemisest tlee.

-- Nii händ. Tul oikke siin ensmäises harjotukses yks ja toinen glumm,
niingos nää. Mutt tämä sali on todestakki liia ahdas. Ensmäisellk
kerrall me menengin donnt tallim barsill.

-- Kui, mitä snää sano? -- Meinaks snää jatkat tätä toimitust?

-- Meinan gaiketakki. -- Kuingast sitt. -- Ei sunkka aljettu tyät keske
myäs jätet.

Sillo mnää suutusi. Ja ong ihme, ettän suutusi. Ja mnää annoingi sitt
semse ripitykse Vilkull, ettei hän semmost olis saanukka isso aikka.
Kyll mnää se vissin dakka. "Paindel ny", mnää lopeti saarnan, "paindel,
siks ettäs olep palottann joka luun, go snuu syndises kropasas o ja
ruupus saadan goot säkkihi ja viäd Nummell." Ja sitt mnää läksi.

Mutt kuistilt tull Tasala muar mnuu vasta. Ja ko hän näk ett se oll
mnää, ni hän rupesi itkemä ja selittämän, guik kauhja semne
fransklainem baindlemine sendä o. -- "Ajattles, Kalkke", hän sanos,
"kon gaikk meijä sali meeblin ova ny vialoise ja rikkeme. Kaikk muup
paitt sänkk. Ja kaikk nep posliinvauvasek, kom biirongim bääll oliva,
ova nuuskun. Nekki mnää mummu vainald pere. -- Ja 'Lilli' park sitt!
Tiädäks, ko hän vaevane men niim blitiks, ett hän ol juur niingo
viherjäine sametingappal ja siink kaks prikkusilmä nääks, Kalkke. -- --
Oi voi sendä. Ja Vilkk meina jatka ai vaa stää paindlemistas, ko hän
däst parane. -- Kuule, Kalkke, eks snääkä sais hänem bäätäs käändymän
däsä asjas. Kyll mnää hyvän galaasim bansin doime, josas saisi Vilku
miäle muuttuma."

-- Niin, gyll mnää parastan goita, muar kuld, mutt kyll mar te Vilkun
diädätt, kumme hän on, go hän gerra jotta om bäähäs saann. -- Mnuun dul
muari oikke surk.

-- Nii händ, ykspäine oikke hän on -- -- gamala ykspäine, huakkal
muar. Ja ko se Iiroki o reisus. Mnää luule, ett hän glaarais tämängi
asja.

-- No, jos nii on gon de luulett, ni ei sitt hättä ol. Sillett kyll
Iiro koton o Saksareisustas, ennengo Vilkk noild hiilild nouse. Se o
viss asi se.

-- Niing snää luule, sanos muar ja ol oikke ilose näköne jäll.

Mutt mnuu harmitt hiukan, go muar, niingon kaikk muukkin, durvas
Iirohon, go hän hädäs ol, vaikk hän muuto ol ensmäissi klummima Iirot,
ko niikses tul.

Vaikk kyll asi nii o, ett Iiro siit Vilku fransklaisest paindlemisest
lopun dek, ko hän gottit tul. Ja vähä nässist sittengi. Mutt siit saada
jutellk kukatiäs joskus toiste.



Kuik Katavkari Efraim lukema opes


I

Keväste sinä vuank, ko mes suve siällk Katavkaris asusi, ol Katavkari
Efraim yks päev siin Vapum bäevä aigoint tullk kaupunkki kaloj myymä.
Em me olis sillk kertta sopinn hänen gansas, ett hän olis meitäkkin
gattoman dull. Muttko mek kaikin golme siin ehtopualpäevä istun Dasala
salis ja valmistie stää Katavkarihi muuttoan, niin dleeki hoipproitte
Efraim ovest siäll vähä kamalas reedas. Kasvo hänell oliva veres ja
nyrkis saves, lakki ei oll lainkka ja häne vaattes oliva valla rikk
revity.

-- "Kumses reedas snää ny olekka?" -- kysys Vilkk ja: "Mist jumal
siunakko snää tlee?" -- huusi mnää. Mutt Iiro ei kysells stää eik tätä,
muttko men gamarihi ja palas siäld vähä äkkim besofati ja
saippoangappal ja handuukk kädesäs ja rupes pesemä ja ruakkoma Efraimi.
Ja vast sitt ko hän siin ole hetken duhkann ja vähdänn, ni hän sanos:
"Kas nii, nys snuun galjuunguvas o jäll jomsesakkin gunnos. Ruppest nys
selittämä asjatas meill. -- Pahus ko harmitta, etten olis snuu fölisäs,
sillett mnää ymmärrä, ett snää ole olik kalaasis ja tapplukses."

-- Snää ole järk miäs, snää Iiro, sanos Efraim. Snää ymmärä merkeist
asja vähä ihmelise hyvi. -- Sillaill oikke, ryypänn oikke mnää ole ja
tapellk kans. Tapellt tämän gaupungim bolisetten gans. Jaa-a, olsis
snää, Iiro, viäl oll mnuun gansan, ni olsi mar me nep plangann. -- Ei
sild, ett he nykkä ossatas vaill jäivä, ei maare. -- -- Mutt andakkast
ryypp miähell. Se mnää ole hyvi ansann.

-- Selkkäs snää ansann ole, mutt es ryyppy, mnää sanosi. Ole jo
muutongi niin däynnk kon gäki. Ja tiädäks, mitä siit tlee, kon
gaupungim bolisej vastusta ja pahom bitele. Linna siit tlee. Kakola
reis snuull o edesäs niin daatust ko aamen girkos.

-- Olkko sitt, se ei mnuu harmit ja stää em mnää pelkk. Mutt
ajatelkkast, ett mitä sano Maij. -- Jaa-a, o nes sendä ihmelissi
värkej, ne vaimihmse. Selittäkkäst mnuulls se asi, jos taedatt, ett
mnää esimerkiks em belkk poliisej, eng linna, eng esivalloj eng
perhnoj. Mutt stää meijä Maija mnää pelkkä, pelkkä nii durkasest. Ja
nes sanovas sendä, ett vaimihmine o heikomb asti ja ett mnää ole
vahvimppi miähi näillk kulmkunnill. Ja tommost vaimihmsen dröntti mnää
pelkkän, go olis näis kouris juur jämt niingo munan guar, jos mnää
voimian näyttämä ruppeisi. Ymmärättäk tes semmost? Ett sunkka
ymmäräkkä. Ja ett olk kukatiäs näit asjoit koska ajatellukka. Mutt mnää
ole stää vähä mond kertta ajatell. Ja fundeerakkast nyt tekki stää ja
selittäkkä mnuullt tämä ihmeline asi, jos taedatt.

-- Em mes semssi nys selittleemä rupp, Vilkk vastas. Täsä ovap pali
painavamma asja kysymykses. Selit snää ny vaa meill, Efraim, millaills
snää oikke oles sohinnt täll reisullas.

-- No, kyll mnää se juttle alust loppuhu saakk. -- Andakkast mnuu ens
virittäp piippun. -- Nii, se ol nii se asi, näättäk, ett mnää toi
hiukan galoj kaupunkkihi. Ei niit pali oll, jokune säynäs, kymmengund
lahna ja pari haukki. Piän säkiline niit ol. Mutt hyvä hinna mnää niist
sai. Ja sitt mnää toimiti Maija asjak kaikk reedust ja oman gans. --
Nii händ, ja sitt mnää tykkäsi, ett kosk jumal o andann meill näi
ihmelisen gauni ilma ja kosk nyk keväki jäll on dulos, ni sais mar
ihmne sendäm biäne ryypyngi otta miäles kevenykseks, ko siäll luados on
goko talve elänn yksnäisydes. -- Nii, stää Maija em mnää tiättävästengä
ot räkningeihi ja flikk om balvlukses ja poik o merell. Tuliki juur
preiv häneld siäld jostan doiseld puald mailma. Hyvim boik jaksa ja
tiädättäk, mnää luule, ett hänest tlee viäl vahveve miäs ko mnää ole.
Sill ett vaikk mnää se itt sano, ni voimi mnuull o niingo vähäs
kyläs -- -- --

-- No, no pysyst ny laillses kursis, ko snää asjatas selitä, Vilkk
sanos. -- -- Nii, snää tykkäsi, ett tarvitais piän ryypp, kon dalve
siutt om bääst.

-- Sillaill oikke. -- Ja mnää osti halstoopi ja Koevkari Anselm ost
halstoopi ja sitt Kaskisto Nikokin dul siihe ja hänell ol pott plakkris
jo enne, ja meill ol pali juttlemist ja hyvän gunttoho mep
praakkasingin gaikk asja. Mutt sitt nek toisek kiperysivä ja nukusiva.
Mutt mnää otin sänttin ja läksin Guninkkangattu Tarvosaart kohde. --
Mnuu om baattin näättäk Ota rannas. -- Ja auring paist niin girkkast,
kaupungin gukose veteliväk kilppa nuattias ja leivone visertel ja ihmse
oliva nii ilose näkössi, ett mnääkin dykkäsi, ett om mar tämä mailm
sendä ihan ja pisti vähä niingon drallitukseks, ko mnää siink
kryssäsklin Darvosaart kohde. Ja kaikk olis menn valla erinomasest, jos
ei se poliisim baha, ko hek Kekälfalesmanniks mainitteva, olis tulls
siihe ja sanonn, ettem mnää saa veisat.

-- Soo-o, vai em mnää saa veisat, mnää vastasi. Kuulest, kuik kukosek
kiljuvat täällk kaupungis ja kuulest kui leivone visertä ja sillo ei
ihmnen, go sendä o luamkunna herraks määrätt, sais veisat. Mnuu
miälestän snuu järjesjuaksus o hyvi vailnaine ja josas nyt tahdo
viissast menetell, ni rupp trallittama mnuun gansan. Mutt jos snuuld
puuttuva laulumboske, niin gyll mnää trallittle snuungim bualestas.

-- Eiköst tämä kaikk oll järkmiähem buhett ja paikallas sanott. Mutt
luulettak, ett se kekälfalesmannim bahus tul järkkihis. Ei maaren go
men hakema appu ja yks kaks mnuull ol kolmp poliissi niskasan. Mutt nek
kaks muut oliva nii hyvänahkassi kambraatej, ett ko hek kaunist pyysivä
mnuun dleema heijän gansas hiuka raastuppaha, ni mnää sanosi: "Saa kyll
tullakki, mutt menkkä edellt taikk tulkka mnuum beräsän, go, näättäk,
teijä seoran ei ole oikke hyväs maines, tiämäs." Ja sitt lähdetti ja
kaikk olis taas menn valla luanikkast, jos ei torill olis sattunn
olema jottan gaupungi herroj. Sillongost Belsebuub lens siihen
Gekälfalesmannihi, niingo se sikalaumahangi enne muino lens, ja hänen
dek vissi miäles näyttä voimias niill herroill. Kara pahus niingo
mikäkim beto mnuun graivärkeihin gii ja ruppe nyhjimä ja repimä mnuu
raastuvan drapuj ylös. "Kuule mitä snää siin ny meina, miäs?" -- mnää
sanosi ja heitin Gekälfalesmanni yli trapungaittette, nii ett yks
tuaksaus ol. Ja kaittet tekivä hänells seora. Mutt sillongost siin
rymyl nous. Kaikk kolm oliva mnuu niskasan ja oikke lujast siin
oteltti. Mnuu vaatten revittin dämsiks, mnuu sänttim baiskatti jumal
tiäs mihi, raastuvan drapus siirysiväs sinnt torin geskkohdam baikoill
ja viime mnää telosi nep poliisi yhte läjähä ja kallisti ne raatuvan
drapuk kaunist heijä ylittes. Ja sitt mnää läksin garama. Karasi sinn
Vanhangirkongattu päi, meni läpi Taka-Amblam biha ja siäld yli aedatte
Naulamäkkehe. Päträmäell mnää vast pysäsim buhaldama yhde eine. -- Ja
mitä mnää sillo nää? Eiköst yks niist poliisettem bahuksist olit taas
mnuu hännäsän. No, mnää odoti händ ja ko hän dul mnuun dyän, ni mnää
kysysi, ett mitä hän oikke meina. Ei se mittä vastannk, kon dul oitis
mnuum bäällen. "Soo, soo poikan", sanosi mnää, "vai mnuu sylyhyn snää
tuppa. No, tul vaa." Ja sitt mnää löin gäsivarten häne ymbrilles ja
rutisti händ hiuka. Kamala mustaks sen daulvärkk sillo muutus, silmäs
seisosiva ulkonp pääst ja natisiva ai hänen gylkluuski hiukan, go mnää
händ siins sylysäm bidi. Ja ko mnää sitt olin darppeks miälestän händ
hyvänp pitänn, ni ei hän ens oikke ruvenn henkkiäs takka saama, eik
häne miäles enä lainkkan dehnk karat mnuu hännäsän. Eikän go hän läks
kiltist kävelemän gottippäi eik taanes kattonn. -- Ja mnää meni
Vetiskön danhvall ja siäld mnää tliin Durun diät uuden girkkmaa ja
Luistingalljo siutt tänn ja täsä mnää ny ole.

-- Niin, däsä oikke snää ole, Eifram, mnää sanosi. Mutt kyll täst
kamala jälklaskut tleeva. Esivallall ovap pitkäk käsivarre ja kyll snää
sen gourihi viäl joudu, vaikkas ny olek karkkum bääss.

-- Kyll oikke asi nii on, gon Galkke sano, vahvist Vilkk mnuum buhen.
Ja josas tahdo yässeks kotti, niin dee oikke aika mutk. Ment tuald
Sikahaan daitte ja pappia haa läpitt Ottaha.

-- Jaa, ett mnää läksisin gotti ilma sändeijän! Se o vale se! Ne mnää
mene ens hakema siäld torild. Kyll Maij muuton gamalast äkseerais.

Kyll mes sitt sain gamalast selittä asja Efraimill, ennengo hän ymmärs,
ett häne ol paras jättä sänttis kokkomat. Eik hän niist meiningeistäs
olis lainkka luapunn, jos ei Iiro olis luvann hakki häne sänttis ja
tuad ne Ottaha.

Mutt ei Efraim ymmärettävästengäm belastann nahkatas lai ja oikkeuden
gynsist. Pari viikko se jälkke -- me asusi sillo jo mekkin Gatavkaris
-- häne asjas ol esill raastuva oikkeudes ja sakko tul niim bali, ettei
Efraim taitann ajatellakka niitte maksamist, muttkon kahdellk kymnellp
päeväll vett ja leippä Kakolas häne nek kuitat täydys. Nii ett se häne
edesäs nys sitt ol, juur niingo me oll ennustannukki.


II

Me olin gans kaupungis sinä päevänk, ko Efraimi asi edes ol ja odottli
händ Tasala salis. Ja ko hän viime sitt nörköksis palas reisuldas, ni
mep pääti, ett mennä vast seoravanp päevänk Katavkarihi, ni o Maijakin
gerjenn vähä rauhottuma. Kyll mes se vaan diäsi, ett niit semssi
ihmissi ol, ko Maijall ilmotivak kiiruman gautt, kuip pali rangastut
Efraim ol saann. Ja ko se päätös sitt teht ol eik meill oll muutakkan
doimitust, ni me meni ulos kaupunkkihi.

Kävelttin dorill ja siäld mentti jokiranttaha. Mutt juur ko mep pääse
Rautlan gulmaha, ni ruppevak kirkongellos soima ja väkki mene kirkkoho.

-- Mennäst mekkin girkkoho. Taedais mnuu sydämen siäll huajenttu,
tuumal Efraim.

-- Mennä vaa, mes sanosi ja ihmettli, ett kirkomeno ova arkkipäevän.

Sillaill oikke siins sitt käve, ett me ennem bitkä löysi itten girkost
vetelemäs saarnvirtt muu seorkunnan gans. Oikke hyväm baikangi mes sai
sen gäytvä syrjäs, ko o liki saarnastooli. Mutt ensmäisellp paikall em
mep pääss penkkihin, gom bengi ove viäres istus Priian Gruna ja käsk
meijä mennp pengim beräll vaa häne siuttes. No, em met tiättvästengän
girkos ruvenn äkseerama hänen gansas, muttko menim berällp penkki ja
nii mes sitt istusi, niingo sanott, ja veisasi hurauti stää virtt. Ja
sitt provast pit saarna ja vähä komja saarnam bitiki, nii ett Vilkk
sanosiki: "Kyll se poik vaa saarnat ossa, ko se tahto". Muttko saarn ol
päättynn, niin dleeki siäld papim bengild sakaristo ovipiälest vähä
mond pappi ja yhdell ol kulttane rist rinnas.

-- Mikkäst juhlat tääll ny oikke ova? -- kysysi mnää Ryty Jankkeld, ko
istus mnuun dakanan.

-- Pispandarkastukse ova ja tua vanh, valkotukkanen, go o rist
kulttasis käädyis rinnas, o arkkipisp. -- Kas nii, ny ruveta seorkunna
lukutaitto ja kristiuskon dundmust tutkima.

-- No, mutt tämä ny viäl tarvitti, sanos Vilkk, kon guul, mitä Ryty
Jankke sanos. Ja sitt hän guiskas meill: "Mennäst pois nyp poja ja vähä
liukkast". Mutt em mep pääss pois. Priian Gruna ol lyännp pengi ove
lukkuhu eik häm bäästänn meit siuttes avama stää. Eng me pengi
ylittengän gehdannk kiivet. --

-- Kyll meijä nyp paha peri, tuumal Vilkk ja kraape päätäs. Mutt Iiro
sukels vähä äkkim bengi all. Mnuungim bäähän lens jo se ajatus, ett
mnää tee vissi saman dembu ja mnää luule, ett Vilkk ajattel juur niingo
mnääkin, gosk hän gattel nii surkkja näkösen sinn laattjall päi. Mutt
ennengo mek kerkesi mittäm bäätöst tekemä, ni yks viäras papp pistä
jongu rukkouskirja mnuun gätten ja käske mnuu lukkis sisäld. No, kyll
mnää sen gonsti ossa ja luingi sitt vähä puhtast. Mutt yks toinem bapp
men Vilkku luettama. Se osas anttak kirja väärimbäi Vilkull ja Vilkk
mörätt koht, vähä kiukkusest "En mnää tämssi pookstaavej ol ikä
nähnykkä." Ja vast sitt kom bapp ol hänellk kirjan gäändän oikkippäi,
hän rupes lukema ja hyvi hän lukiki. Tiätä se, hän go semnen girimiäs
o. Mutt Efraim bark ei osann lukkis sisäld ja hän sanosikin goht, ett
stää konsti ei ollk koska hänell opetett. Muttko ulkko ruvetti luettama
meit, ni Efraim vei voito meist niingo ei mittä. Se poik osas vähän
gatkesmukse ja ruaklu'u ja aamu- ja ehtorukkoukse vähä hyvi, mutt me en
osann niit yhtikäm behu. Ja meit nuhdeltti sitt kovast, mnuu ja Vilkku
huanost ulkkolukemisen daedost ja Efraimi sisäldluvun taedom buuttest.
Ymmärtä se, ett semne harmitt ja stää pahemi viäl, ko Iiro siällp pengi
all nytke meit housundrumbust koko aikkan, go meit klummitti. Mnää
potkasingi suutuksisan stää kerra, mutt toist kertta em mnää tehns
stää, sillett vastaukseks mnuum botkassemissehen se pur mnuu säärehen,
ett satus vähä jumalattomast, vaikk mnuull oliva vars-saappa jalasan.
Vihdo viimen dul sitt viäl meijä oma provastiki siihe ja sano: "Mikä
pahapolv teijä mnuu häppjäksen johdatt tänäpän girkkohon, gonett
muuloistengan gäyt tääll, muttko joskus aikkatten dakka. -- Ja snää
Efraimikin, gos ole niingo mikäki mull. Es oss edes sisäld lukki. --
Kuule, kesken gaiken, gerkkeisiks snää tekemä mnuullp paati
mittmaarjaks?"

-- En gerkk, herr provast hyvä, ko mnuullt tleevat täsä Kakola reisu ja
muuk kiiru etten. -- Ja mitä siihe lukemisen daittohon dlee, ni häppi
oikke se o ja suur häppi ongi, etten mnää stää ovenn ol. Mutt händäst,
josan ruppeisi viäl yrittämä.

-- Älä puhel, ei snuust semssehe valmist tul, mutt kyll snää jua ja
tapplek; kyll snää siihe valmis ole.

Sill hyvällp provast sitt jätt meijä. Ol se yks harmiloinen girkkreis.
Mutt päätys seki vihdo viime ja me läksin Dasalaha jäll. Meit harmitt
oikke aika tavall, etten me oll lähtennk koht vaam bainaman Gatavkarit
kohde, niim bian go Efraim raastuvast pääs. Mutt se ol ny nii sallitt,
ett meijäm bit tämse häppjä viäl saama niskahan. Mnää anno osaldan
oikke aika pyhke Iirolls siit, ett hän mnuu säärehem burr ol, mutt Iiro
sanos hyvi viattoma näkösen: "Mitäst mnää sitt tehn olsi? Kon dek
kohtlitt mnuu niingon goera, ni mnää vastasin gon goer. Kyll te muuto
mnuu potkinn olsitt."

-- No oisis sitt nipistänn edes. Muttkos ruppep pureman doist.

-- Nipistänn! Kuule Kalkke, älä viit järjettömi puhell. Mitä snää
luule, ett siit olis oll hyätty, jos mnää olsi nipistänns snuu
säärehen, go snuull olivap pitkvartises saappa jalasas? -- Ei siin
auttann muu kom buremine. Ja miksett pistännt tekki ittiän bengi all
niingo mnääki, ni olsitt pääss koko häppjästän. Olett tes sendä aika
Jaakossi. Ja nys sitt koko kaupung hirvittle ja naura teit, niingo
oikke ongi. Sillett peräte heikot tes sendä uskongapplis olettakki. Em
mnää olis luullukka, ett te nii huanoj olett niis asjois.

Semssi se Iiro pauhas ja olis pauhann, jumal tietä, kuik kauva, jos ei
Vilkk olis sanon hänell, ett hän o juur tarppeks pöyhinns stää juttu.

Ja sitt mep pääti, ett mep painangi goht Katavkarihim bois kaikist
harmeist.

Mutt Katavkari Efraim ei ollp puhunns sanaka siit saakk kon girkost
tultti. Hän istus ja fundeeraskel vaa. Ja vast sitt ko me oll Otast
lähtennp paatillan seilaman Gatavkari kohde jälle, ni hän yhtäkki löi
nyrkkis polvehes ja sanos: "Jaa-a, poja, ny o semne värkk, ett mnää
opettle itten lukema. Mnää näytä meijäm brovastill, ett Katavkari
Efraim teke muutakkin go jua ja tapple. Ja arkkipisp ja konstuurjumiki
seiso viäl silmäs seljälläs pääs, kon dämä boik luke kirja niingo
villitt."

-- Se o oikke, Efraim, ja mnää ruppe snuu opettajakses, sanos Iiro
siihe.

-- Snää! -- ihmettel Vilkk, es snää kettä opet. Mnää se olen, go
Efraimi lukema opeta.

Ja sitt he, Vilkk ja Iiro, rupesiva riitlemä siit opettaja virast juur
turhambäite, sillett kyll mnää se ymmärsi, ettei kumbika heist semssen
doimehen gelvann. Ja sentähde mnää sanosingi heill, ett kyll mnää se
vira ota hoittaksen.

Mutt sillo nep pahukse rupesiva molema moittima mnuu ja tekivä mnuust
prääkkmiähe yhtäkki. Turkanen go mnuu harmitt ja mnää annoingi heijän
guullk kunnjas. Ja nii mes siins sitt olsi riidellk kukatiäs maat meno
aigoihi saakk, jos ei Vilkk, ko ruaris istus, olis unhottank koko sen
doimes ja päästännp paati sillk kivellk, ko siin Heinäste ulknoka
eteläm bualell o. Oikke aika faartti mes se nokkaha meningi ja siin me
nys sitt istusi nii lujast, ett saatti menn joka miäs yli buuri
lykkämäm baatti tiähes sild kiveld ja siint toimes riit unhotusiki vähä
likki. Kyll Vilkk vähä häpes, ko hän niin dutu vedealase give niskaham
baati ol päästänn ja hän goitt pärjät ittes sill, ett hän rupes
ihmettlemän, guis se kivi ai o eri paikas ko enne. -- Mutt kyll se vaam
baikkas pitä, ei siit mihinkkäm bääs. Nii ett ei Vilkun gränittämise
auttann händ lainkka. Eik hän gaua semillp puheill yrittännykkän
gunnjatas pelasta, muttko ol vai ja häpes. Ja nii mes sitt oll
unhottannk koko Efraimin duteeramise hankkek, ko mep pääsin
Gatavkarihi.


III

Mutt nek kon ei unhottans stää lukemise opettlemist oliva Efraim ja
Iiro, niingo me vast kuukaude verra jälkkembäi sai nähd. Kyll me mond
kertta oll ihmetell, ett Efraim ja Iiro ain, go Efraimill ol aikka,
läksivä uiduksell, vaikkei hek koskan galoj saann niill matkoillas. Ja
stää mek kans oll ihmetell, ett Efraim viimesin aigoin ol ruvennp
puhelema niin glookust. Ei hän sanonn esimerkiks: "Hyvä päevä", muttko
sekös sanoma "h, y, hy, v, ä, vä, hyvä" ja niim boispäi. Mutt kaikkjast
hullunppa meijä miälestän ol, ettei Efraim enä soutann nii miälelläs ko
enne. Hän aristel piom bohjias juur niingo joku mamsell, ko joutu aerok
kättes ottama. Kyll me händ tohtroittingi ja huuslagasin gaikin davoin,
geiti hänellk kaikengaldassi kleinivoitteit ja suansalvoj ja voitli
hänem biombohjas ja viäl hänen gäsivarteski ai olkpäihi saakk, mutt ei
meijän gokkamisestan vaa mittä appu oll. Eik ole ihmekä. Kyll mes se
sitt jälkkembäi ymmärsi, mingtähde ne meijä erinomase lääkken valla
hukka menivä.

Ol näättäk nii ett runssast kuukaus se jälkken, go meills se klumm
siäll Rauman girkos tapahdus, tlee yks sunnunda-aamu, ko me viäl
makasi, Efraim virskiri kädes meijä huanessen, ja sano: "Ei sunkkan
deill mittä stää vasta ol, ett mnää luen deillt tämäm bäevä
evangeeljumi?"

-- Kuis snää sanosi? -- kysys Vilkk, nous istuma sängysäs ja rupes
kaevaman gorvias. Eng mnääkä hetke aikka saanns sana suustan, mutt
vähitelle mnää algo sendä auningoitteman, gui asja oliva ja sanosi
Efraimill: "Lue vaan, kyll mek kuulustle."

Ja eiköst siirtännykki Efraim toolim böydä viäre, istus sillp, pan
virskirjas pöydäll ja rupes lukema. Tankkas se siin yhde eine ja luk
jongu sana vääringi joukko, mutt ylipäätäs se selkes siit toimituksest
sillt tavall, ett me oll valla ihmeisän. Maijaki ol tull ovest sisällk,
ko hän guul Efraimi lukevas. Hän seisos käde ristis ovipiäles, notkist
aim bolveijas ko vapattaja nimi mainitti ja pyhkeskel silmiäs joukko.
Ja ko Efraim ol lopettann lukemises, ni hän men Efraimin dyyijöm, ban
doisen gäsivartes hänen gaulahas ja pist toisen gätes Efraimin gättehe
ja kiitt händ. Ja sitt hän läks kiiruman gautt kaffett laittama meillk
kaikill.

Ja sinä aikank, ko mes sitt paiskasi siin vaatte yllen, Efraim selitt,
kui he Iiron gans oliva ain, go heill joutlast aikka ol oll, soutann
yhdellp piänell ulkkarill ja kui Iiro ol vähitelle opettann hänell ens
pookstaavi ja sitt yhdistämä niit sanoiks. -- "Ja kyll siin vaam brässi
oll o, se saatt usko. Ja klopo mnää ole saann nii jumalattomast" --
lopett Efraim juttus.

-- Kui, ong se Iiro klopoakkin gäyttänn? -- kysysi me.

-- Kuingast sitt. -- Ja sendähde mnuum biom bohjan nii argoiks käynn
ova.

-- No, oles snää, Iiro, sendä oikke aika vekar, sanos Vilkk, ko hän se
ol kuuli.

Siihe saakk ei Iiro ollp puhunns sanaka. Hän ol vaan gatellk kattoho
muin miähin. Mutt kyll hänest nyp puhett läks. "Vai aika vekar mnää
ole", hän sanos, "aika vekar eik mittä muut, ko mnää ole Efraimi lukema
opettann. -- Vai oleng mnää aika vekar sendähde, ettän olen glopo
käyttänn? -- Soo-o. Ja kuingast teit sitt, snää Vilkk ja Kalkke, o
opetett lukema yht ja toist? -- Klopo siin o vingunn vähä turkasest ja
olis saann vinkku viäl enemängin gosk tes semse häppjä seorkunnall
olett hiljakkoisten doimittann huanon daitonn tähde ulkkolukemises.
Klopo tet tarvittisitt viäläkki ja jos teis olis se oikki katuvaine ja
nöyr miäl, niin dep pyydäisitt mnuu opettaman deit uudestas yht ja
toist kon de olett päästänn unhottuma. Mutt jos te mnuu siihen doimehem
byydätt, nii diätäkkä ett klopo tes saatt ja oikke runssast. Se o a ja
o mnuun goulusan."

-- Kuulest tota, Kalkke, sanos Vilkk sillo, annetang sill ryhäm bääll?

Kaikeks onneks tul Maij samas sisäll ja toi meillk kaffett. Muttkon
gaffe ol juatt, ni Maij oijens molemak kätes Iirollk, kiitt händ ja
sanos: "Kyll snää aika hulivili taeda oll, mutt hyvä sydän snuulls
sendä o. Eng mnää koska unhot, ett snää olet tua meijä Efraimi lukema
opettann."

Ja Iiro seisok nokk pystös ja sanos: "Kyll Efraimi opettak kelpas, ko
se o nii hyväpäine miäs, niingo jokane siitäkki ymmärtä, ett hän
guukaudes lukema o ovenn. -- Mutt niit on doissi, ko ova niin
govapäissi, ettei metäst tahd löyttä niim bali pajuvarvuj, kon darvitan
glopoihi heijä opettamisesas ja seki hiukk, mikä heijäm bäähä saa
suurell vaevall ajetuks, ei pys siällk kauemppa ko hyvämbualne
saunhöyr."

Ol onn ettei Iiro kattom mnuu ja Vilkku ko hän nämä viimeses sanas
sanos, sillett jos hän olis piänimälläkkän davall andann ymmärttä, ett
hän meinas meit, ni häne olis lopuldakkin gäynn huanost -- Mutt hän
ymmärs välttäs se vaara ja pia mek kaiki istusi ja join gaffett jäll ja
puhelin gaike mailma asjoist. Ilosell humöörill me olin gaikk ja
palanajan dakka tulttin daas siihe erinomassen dapauksehe, ett Efraim
ol ovenn lukema. Postillaki haetti esill ja me luim bäevä saarnast
kapple vooron jälkke. Se ol oudomppa ko evangeeljumi Efraimill ja
sendähde saarna lukeminen gäveki sitt häneld hiukan gankkemi. Mutt hän
sanos, niingon dosi oliki, ett kyll se tait vaam barane päev päeväld,
ko harjottle ja Kakolas hänell o aikka harjotell viäl enemän gon goton.

Ja nii mes sitt tliin gaikk, Maijaki, siihem bäätöksehe, ettei se
Efraimin Gakola reis lopuld ollukka nii onneton, ko se alus näytt.


IV

Ei Efraimin darvinnukka sitt kaua odottas stää Kakola reissuas. Pari
päevä enne mittmaarja tul, näättäk, falesmann Katavistoho vaatima nes
sako Efraimild.

-- Mnuull olis täsä saatva snuuld, hän sanos Efraimill, sakoj,
todistajattem balkoj ja vahingongorvauksi yhdeksäsata
kuuskymmendkahdeksa markka seittmängymmendkuus penni kaikkjanas.

-- Mnää usko se, vastas Efraim, mutt mist mnää semse summa ota. Ja kon
ei raha piiss, niin gärsikkö ruumis. Nii ett lähdetäm bainaman
gaupunkki kohde vaa. Kyll mnää sitt siäld Kakolaha jatka.

Ja sitt he läksivä. Maij itk oikke aika tavallk, ko Efraim hänell
hyväst jätt ja lohdutt händ. -- "Älä yhtä hual Maij", hän sanos, "aikas
kutaki, sanos ämm, ko joulyän gatiskas ol."

Sillaill oikke, leikiks oikke Efraim koitt lyädk koko reisu, vaikk mek
kyll näi, ett sendä ol haikki jättäk kotos ja juur heinängorju ajaks.

Ja ko sitt rannast lähdetti, ni Iiro pist Efraimin gätten gnyytilise
sualassi silakoj, rullam bikanelli ja pualen garduusi Jaakobstaadin
"gänn poot" ja sanos: "Syäs sualast, Efraim, ja naut tupakki niim bali
kos jaksa, ennengos vesikoppihi mene, sillett suala ja tupakki miäs
siällp pahimin gaippa."

Nii händ, hyvä neuvo ja tarppelisem brovjandi Efraim fölisäs sai, ko
hän reissuhus läks ja kiitolisell miälell hän nek kaikk vasta ott. Eik
oll aikkaka, ni hän istus hiuksek kerittynp päänahka myäde vesikopis,
ja kaippas, niingo Iiro ol ennustannukki, suala ja tupakki, nii ett
sydänd karvastel. Mutt aik kulus häneld sendä joingin, go hän stää
lukemisen gonstias parans ja hän ol koko mestar lukema sisäld, ko
hänell yks kaunis päev sanotti, ett hän o rangastukses kärsinn ja saa
lähtik kotti.

Kotti! -- Niin, gyll häne miäles sinnt tek niim bian go suingi. Kottik
Katavkarihi merem barttall aalotte loiskna kuulema ja laillse ruam
barihi! -- Mutt, ajattel hän, kon gerran Duru reis tekemä o joudutt,
niin doimitetast kaikk asjas samallk kertta.

Hän hak ens sendä yhde vanhan duttva huusholli siäld Turust, tilas
ittelles aika fatilise halastuj peruni ja sualassi silakoj, toopim
biimä, kyrsä leippä ja voit. Ja ko silaka ja peruna olivat tarppeks
kiahunn ja kaikk se, mitä hän ol tilannt, tuatti häne ettes, ni hän
gattel stää rua runssautt ens iso aikka ja annos sydämes ilot. Sitt
vast häm ban gätes ristihi, luk ruaklu'u ja pist kaikk liiveihis.

Aterjastas vahvistunnun ja voimistunnun hän läks kaupunkkihi ja kysel
ihmisild, ko hän vastan dliiva, misä arkkipisp asu. Ja kyll ne vaa sen
diäsivä ja neuvosiva händ, ett siälls se asu tuamiokirkon dakan. Eik
oll aikkaka, ni hän ol arkkipispan göökis ja sanos piikallk, ko siin
rua laittamisen gohinois ol, ett hän dahdois arkkipispam buheill.

-- Kukast te olett sitt? -- kysys piik silmä ymbyijärsinp pääs.

-- Katavkari Efraim mnää ole siäld Rauman gulmild. Vaikk vesikopist
mnää nyt tlee, niingos mnuum dukastanikki nää. Ja kyll arkkipisp mnuun
dunde, hän ol fölis sillon, go mnuu klummitti Rauman girkos sendähde,
etten mnää osanns sisäld lukki.

-- Vai niin -- -- -- mutt arkkipisp -- ei ol nyk koton.

-- On gaiketakki hän sendän gotimais, ettei hän reisuis ol? -- Kyll
mnää istun duall ulkon ja odota, siks ett hän dlee. -- Mihi aigoihi hän
dulle?

-- Kyll hän -- tota noin, gyll hän o reisus eik tulk kotti ennengo
viikom bääst.

-- No, ol se ny vast harmin gappal. -- Ei sitt tulk koko värkist
mittän, gon em mnää taed odotta niin gaua. -- Mutt ei siins sitt mikkä
aut. -- -- Hyväst ny vaa sitt.

Ja nii Efraim läks suru sydämes pois arkkipispan dalost. Mutt portillt
tul yks herr händ vasta. Hän gatos stää hetke ja samas hän duns, ett se
ol juur se papp, ko händ ol luettanns siäll Rauman girkos ja torunn
händ siit, ettei hän sisäld lukkit taitann. Efraim tul nii iloseks,
ettei hän muistann lakkias päästäs otta, muttkon graappas sem bapin
gätten giip, pudist stää oikke aika tavall ja sanos: "Hyvä päevä,
terveksi siäld Raumam bualeld. -- Kuingast pastor -- taikk taedatt ollp
perätem brovast -- voi?"

-- Kiitoksi, hyvi vaa, mutt kukast te olett?

-- No, mutt ettäköst te mnuu sitt tunn, vaikk tep pari kuukautt takasi
mnuu ripititt ja vähä lujast sittengi siäll Rauman girkos? -- Katavkari
Efraim mnää ole.

-- Vai nii -- Ming tähde mnää teit ripiti, sitt?

-- Kon em mnää sisäld lukki osann. Nii händ. En osann lukki yhtä einett
sisäld. En aat olis tundenn, vaikk se kadull vastan dull olis. Mutt ny
mnää ole opetell itten lukema. Ja sendähde mnää meinasi menn
arkkipispald pyytämä vähä niingo uutt lukusedeli.

-- Eik hän ottannt teit vasta sitt?

-- Kyll mar hän mnuu vasta olis ottann. Mutt hän guulu olevas matkoill
eik tulk kotti ennengo viikom bääst. -- Sillaill oikke. -- Nii aim
biikflikk tuallk köökis juttel. -- Ja se ol vahing. Mutt ol mar hyvä,
ettän sain deijän gässihin, ni saada se mnuu asjan sendä joingin
glaarattu. Vaikk kyll se oikkjastas arkkipispa edes selitettäv olis
ollk, se arkkipisp päämiäs siint toimitukses ol, misä mnää häväsi
itten.

-- Tulkka ny mnuun gansan. Kyll täsä on dapattunn joku erhetys. Ei
arkkipisp matkoill ol. Mnää koitan doimitta nii, ett tep pääsett hänem
buheilles.

Molema hes sitt menivä oikke isost trapust sisäll. Ja ko Efraim koht
kuistill ott lakkis pois pääst, ni se häne seorlaises, se papp, katos
händ vähä pitkäst ja kysys: "Koskast te Raumald läksitt?"

-- Kyll siit o aikka neljätt viikko. -- Näättäk, mnää tlee viimetteks
vesikopist.

-- Stää mnääkin däsä kattle. -- Varkkauden dähdeng tes siäll olitt?

-- Älkkäm bahus soikko, sendä semmost luulk. En olk koska viäl tehn
erhetyst toise ja oman davara välill. -- Ei, juapmuksest ja tappluksest
mnää vesikopis istusi. Ja se o häppi kyll jo seki. -- Tul niit Raumam
boliisej hiukan golhituks. Mutt ne ovak kans nii säseräluandost väkki.

-- Nii, semmost siit juapumuksest tlee.

-- Semmost oikke. Mutt kyll asi sendä semne o, ett ilma stää
trankkamist sillk kertta em mnää sunkka olis lukema ovenn. -- Ja ny
mnää meinangim bittä vaari, ettei viin enä koskam bääs mnuu villittemä.

-- Se o oikke, se.

Siinp pauhatesas he olivat tull arkkipispa salihi. Ja sitt se papp käsk
Efraimi odotta siks, ett hän ensin gäy arkkipispam buheill. Hetkem
bääst häm balas sitt jälle ja vei Efraimin doisse suure salihi. Siin
huanes ol pöyt keskell laattja ja pöydäm bääs istus arkkipisp kulttane
rist rinnas ja kummallakim bualellp pöyttä ussemam bappi.

Efraim kumars ja notkist polveijas, sanos hyvä päevä ja rupes koht
asjatas selittämä arkkipispall.

Ko Efraim ol sanottavas sanonn, ni arkkipisp puhel vähä aikka hiljaksis
sem bapin gans, ko ol Efraimi saattannt tänn ja sitt se papp ott yhden
girjam böydäld ja käsk Efraimi lukkis sisäld. Ja Efraim luk ja vähä
puhtast sittengi. Se jälkke händ kuulusteltti ulkkolukemises ja
kaikellk kunnjall Efraim sengi äksaamin guittas.

-- Hyvä on, sanos arkkipisp ja nyäkkäs päätäs Efraimill. Ja sitt
arkkipisp ja nep papi juttliva jällk kesknäs piäne aikka ja vihdo viime
yks niist papeist kysys; "Mimseldäst tundu nyk, kon de lukkit taedatt?"

-- Ihmeliseld tundu, vastas Efraim. Mnää olen diädättäk merellk
kulkennp pali ja pali ihmelist nähn, mutt kyll nep pookstaavis sendän
gaikist ihmeist voito viävä. Kon ei heit olk kon gakskymmend ja viis
taikk kakskymmend ja kahdeksa, jos oikke nuugast räknätä, ja heijä
avullas saada sendäm baperimbalasep puhuma meillk kaikengaldast, mitä
Suamen giälellp puhhut tahdota.

-- Nii ja mitä kaike mailman giälillt tahdota sanno, lisäs yks papeist
siihe Efraimim buhesse.

-- Älkkä ny! -- jatko Efraim. -- Näättäk, stää em mnää ol viäl tull
ajatelluksikka. Jaa-a, o se sendän glookku. Tomsep piänek krääki ja
koukup paperimbalasem bääll ja semne voim! Se, kon ei heit tunn, luulis
heijä valla siki sokin grookituks kirjaha, mutt mitä viäl. Sillk, ko
heijän dunde, he juttlevas, saarnava ja opettava. Saava meijä surust
itkemä ja ilost riämuttema, vihast vimmastuma ja rakkaudest taipuma ai
se jälkken gui heit kesknäs siiretä ja järjestetä. Sanota ett piänist
suurek kokkom banna ja se on dosi puhe, mutt ei missä niin dosi ko
näittem bookstaavette suhte. -- Nii händ. Ja ko mnääkin, dämä ikkäne
miäs viäl opesi heijän dundema ja ymmärtämä, mitä hep puhuva, ni se o
sendän gaikkjan glookumppa.

-- Kui vanhast te olett sitt? -- kysys joku niist papeist.

-- Neljängymmne ja kahde mnuum bidäis täyttämä siinp Pertum bäevä
nurkis. Sillaill oikke. En ol mikkä eilisem bäevän deerem boik mnääkä
enä. Em maarka. -- Jaaha, mutt ny mnää pauhangi valla liia gaua. Mnuu
on giiru kotti lähtemä ja kiiru taita olit teijängi herr arkkipisp ja
pastorit taikk provastit taikk mitä mahdatt ollk karahtääristänn. --
Händäst se lukusedel, kyll mnää sen gans tahdoisi.

Ei Efraim oll huamann, ett yks papeist ol ollk kirjottamisen doimeis
koko ajan, go hän siinp pauhas. Ja nys se papp oijens iso raamatu ja
pitkäm baperliuska arkkipispall ja käsk Efraimi odotta yhde hiuka, ni
häne asjas pannan gunttoho. Sitt arkkipisp kiijott jotta se raamatun
ganttehe ja siihem paperiliuskalla ja papp anno ne molemas se jälkke
Efraimill. "Täsä o snuu lukusedelis", hän sanos, "ja tämä raamatu
arkkipisp anda snuull lahjaks, niingon dähän ganttehe on girjotett."

Efraim ott vasta lukusedeli ja raamatu, noikkas ja notkist polveijas
arkkipispallp, pan raamatum böydäll ja rupes ens tarkastama
lukusedeliäs. Ko hän näk siin vallan gokonaissi ristej, ni hän laskutt
sen dytyväisenk kokko, hak rahakukkaros liivis poviplakkarist ja pan se
sinn. Sitt hän ott raamatun gässihis ja ko hän hetke aikka ol syynänns
stää kirjotust, ko sen gannes ol, ni hän sanos: "Nii, gyll räkning o
semne, ett kirjotust en mnää viäl oss lukki ja sendähde mnää pyydäisi,
ett mnuull luetais, mitä herr arkkipisp tähä on girjottann."

Sillo se vanh Efraimin dutt niist papeist ott raamatun gättes ja luk:
"Efraim Katavistolle palkinnoksi hyvästä lukutaidosta. Edvard
Bergenheim."

-- Kiitoksi pali, mond tuhanen giitost, sanos Efraim ja kumars niingo
ennengi arkkipispall. Mutt kon ei hän se jälkkengä lähtennt tiähes, ko
seisos vaam baikallas ja kraape nisktukkatas, ni häneld kysytti, ong
hänell viäl jotta asja.

-- Kyll olis viäl semmost asja, ett eng mnää sais viädk kiitokse herr
arkkipispam bualest sill mnuu opettajallen, sill Hakkri Iiroll.

-- Mikäst miäs se sitt o, kysytti Efraimild.

-- Merimiäs hän o ja pali nuareve mnuu. Mutt lukkis se poik ossa ja
opettak kans, ko vaa o ihmsells semsep piom bohja ett kestä se
opetukse, sillett klopo hän anda runssall mitali opetuslapsilles.
Sillaill oikke. Mnää tiädä sen, go ole sen goulun gäynn. Mutt kiitokse
hän sendä mnuu miälestän o ansann.

Ja sillaills siins sitt käve, ett arkkipisp anno Efraimill uuden
destmendi ja käsk häne viäds se Iiroll lahjaks. Sengin ganttehen
girjotetti, ming tähde se ol annett.

Ny oliva Efraimin gaikk asjas sitt reedas. Hän men arkkipispan dyä ja
sitt kaikette niittem bappeten dyyijö oikken gädest kiittämä ja hyväst
sanoma. Ja sitt hän läks kirjak kainlos hyväll miälell jalkasi Rauma
kohden dramppama.

Ilma mittän gommeluksi hän golmanell voorkaudells se jälkkem bääs
Raumall ja siäld yks Kaunissaare äij ott hänem baattihis ja jätt häne
Gatavkari ulknokka. Jalkasi hän sillaills sitt viimese osa matkatas
jällen gulk ja tul ovest sisäll juur sillon go me muu oll ruvenn ehtot
syämä. Hän dervett meitt, pan kirjas höölpengill ja lakkis naulaha,
istus pöydä viäre, vet puukkon dupestas ja rupes syämä niingo mekki. Em
mep puhunn mittä, ei Maij enemppä ko me muukka eik Efraim myäs. Sitt
vast ko aterjald päästi, ni Efraim sanos: "Roskreis, mutt tul hän
dehdyks. -- Nii, mnää meina stää vesikopireissu. Se mnuu reisun sinn
arkkipispam buheill ol erinomase luanikas reis."

-- Kuik, kävekköstis snää arkkipispan dykönäkki, kysys Maij.

-- Käve händ; kuingasteten olis käynn?

-- Mitäst snää siälls sitt tei?

-- No, uutt lukusedeli tiätystengi hakemas. -- Ja miälelläs se mnuull
annettin, go mnää ny olen, diädättäk, koko mestar sisäld lukema. Kyll
meijäm brovastiki viäl se saa nähd, ko mnuun dukkan vaa on gerjennk
kasvama niim bali, ettän gehta menn hänen dyyijös. Uude lukusedeli mnää
häneldäkki vaadi ja näytä hänell, ett ossa se Katavkari Efraim sendä
muutakkin dehdk ko juad ja tapell.

-- Vai oles snää arkkipispan dykönäkkin gäynn, ihmettel Maij. -- Olik
siällk kyll komja?

-- Ol siäll. Huanekki oliva yht korkkjak ko vesikopi huane ja fiini ja
puhdast huusholli muuton gaikim buali.

Ja sitt Efraim selitt meillk kaikk, mitä siäll arkkipispan dykön ol
tapattunn ja näytt meills se raamatun, go hän ol saann. Ja montten
gertta Vilkk sai lukki Maijalls sen girjotuksen, go siink kannes ol.
Maij ihmettel ja me ihmettli. Oikken gattesse meijäm bakkas käymä
Efraimi suur menestys. Ja Iiro sanos, ett kyll ny vaa Raumam bolisi ova
vaaras, ko hän enskerrallk kaupunkki lähte, kosk vesikopi reis tomssen
gunnjaha johta.

Mutt sillo Efraim sanos Iiroll: "Mnää luule, ett snää pääsek kunnjaha
vähemättäkki. Ko, nääks, arkkipisp käsk tervettä snuu ja lähett snuullt
tämä uuden destmendi. Ja sen ganttehen girjotetti ja jotta. Luestis ny,
mitä siins seiso."

Ja Iiro luk: "Merimies Isak Hakkarille, Efraim Katavkarin ansiokkaalle
opettajalle muistoksi. Edvard Bergenheim."

Ymmärtä se jokanen, go Iiron dunde, ming näköne Iiro ol, ko hän se ol
lukenn. Hän gattel meit niingo jottan girko vaevassi ja maa madoj. Eng
me viittinnykkän gauan gärssi hänen ylppelemistäs, muttko oti lakkin ja
läksi ulos ja makasi, mnää ja Vilkk, niittlados se yässe.

Seoravanp päevän Iiro ol jo unhottan ylendymises ja kyll hän muutongim
bian goerangureillas ja hurjall elämälläs turmel sen gunnjan, go hän
arkkipispald ol osakses saann.

Mutt Efraimist tul oikken gova lukumiäs. Ensmäisill lukuvooroill
ihmettel koko seorkund hänen daittoas. Ja ko sitt jäll muutama vuaden
dakka tliiva uudep pispangeräjä, ni ei seorkund oikken dahtonns silmiäs
uskok, ko se näk, kui arkkipisp ja ne oudop papi nyäkkäsiväp päätäs
Efraimill ja kohtliva händ niingo vanha tuttu ainakki.



Tasala muarin dalongaupp


Jaahah -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus on darjott. --
Hastell heilutt vasara ja pauhas jäll -- tuhaneseittmäsataviiskymmend
ja kuus -- olettak te ny vallam böhkössi, kodett ymmärt talost paremppa
hintta maksa. -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus -- -- ong se
mikkän dalo hind!

-- Kyll mar siin vaan darppeks on domsest rytiskäst, tuumal
Suutar-Jokko. Kuulu vuatavangin go seul.

-- Kuulu vuatavas, tiuskas Hastell, vuata kaiketakki se. Kyll se muuto
jo aikka sitt olis vett täynn oll. -- Mutt asutt siin o ja asuta
viäläkki -- Tuhane seittmäsataviiskymmend ja kuus -- -- Ensmäine. --
Ole mnää näit talossi mond myynnt tääll Raumall, mutt en dotisestakka
näin gamala huano hinttaha tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus -- --
toine. -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus kolmas -- no,
lissäkkäst, hyvä ihmse -- tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus toine
-- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus kolmas -- -- no, lissäkkäst,
hyvä ihmse.

-- Viiskymmend penni pääll, kirkas Tasala muar, ko ol käynn navetos
lehmi kattomas ja tykkäs, ett hän anda vähä faartti niitten dalo
huutajatte meiningeill. -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus
markka ja viiskymmend penni -- Eik kukka ann enemppä -- -- ensmäine --
doine -- --

-- Jumal armattakko, huakkal Tasala muar -- --

-- Kolmas! huus Hastell samas ja löi vasaras pöyttähä, nii ett komis
vaa. -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus markka viiskymmend penni.
-- Se ol Tasala muari huut. -- Se muar teke ai hyvi kaupoj. Onneks
olkko vaa!

Ja vaikk Tasala muar ol valla valkonen daulvärkistäs, vaikk polve
värisivä häne allas, leuk tärräs ja sydän hakkas ko riivatt hänem
bovesas, nii hänell ol sendä viäl severra sissu jälill, ett hän sai
vastatuks Hastellill: "Kiitoksi pali." -- Mutt sitt olivakki häne
voimas kuiti, hän duns, ett hänem bäätäs rupes pyäryttämä ja vaikk hän
oikkjastas oll tull lehmä ostama aupsjoonist, ni hän jätt kaikk kauppas
sikses ja läks kiiruman gautt kottip, pist valu hellaha ja kaffepannum
bääll. Sitt hän ott virskirjan gättes, pan glasip päähäs ja rupes
jumala sana lukema. Mutt ei siit tahtonnt tull mittä. Klasi löivä
yhtmitta hikisiks ja ajatukse ei pysynns sanas, muttkom balasiva ai vaa
siihem gamalahan gysymyksehe, ett mitä sano Vilkk, kon dämnen glumm
tapadus. Häm byhkeskel klasisilmiäs, luk taas kapple matka, yritt ja
goitt, mutt pookstaavip poukkroittiva häne silmättes edes ja ei hän
saann niist mittä muut kokkon go se ainase: "Mitä mahta Vilkk sanno?"

Tunnus oikke hyväld, kon gaffepann samas kiähus ylitte ja sai häne
ajatukses käändymä askreihis. Hän nost pannu hellaaukom barttallp, pist
suurukse siihe ja tul siihem bäätöksehe, ett hän on nys siin reedas,
ettei hän saak kaht tyät tehty yhtaikka. Hän ott klasis pois päästäs ja
rupes vahtamam bannuas. -- Mutt eiköst se klumm sittengi olit taas häne
miälesäs, nii ett kaffepan jällem bääs kiähuma ylitt ja hän sai lisät
suurust siihe.

No, mutt pitäköst mnuu nys sitt järken mistaman dämse maalise vahingon
dähde -- ja niingo ei Vilkk olis itt tehn mond pali pahemppa klummi ja
ehdon dahdo sitt viäl. -- Niin juur, mitä mnää sitt semsist huali. Ja
ny rupes muar ajattlema, ett hän anda Vilkullk kymne sana takasi
yhdest, jos Vilkk händ toruma ruppe. Se ajatus lohdutt muari yhde eine
ja hän rupes koittama muistak kaikk nek koerangurik, ko Vilkull ol
takanas. Ja kyll hän niit vaa muist. Koko roukki nii kartus ja
ensmäisen gerra elämäsäs hän ilott siit, ett Vilkull ol niim bali
syntti niskoillas. Näis ajatuksis hän jäll ol nii harttast kii, ett
vähällp pit, ettei kaffepann taas olis pääss kiähuma ylitt. Mutt juur
viimeses nipus hän äkkäs vaara ja sai pannus pärjätyks hella-aukoin
barttall. Häm ban glaarninkki siihe ja hetkem bääst hänell ol tass
kuuma kaffett sormettes nokas, häm bur sokerim balast muruse, puhals
tassihi, nii ett höyr pitkäns soitton lens päin gööki akkna, ja ryyppäs
kaffettas. -- O se kaffe sendä yks siunatt lääke, puhel muar
ittekselles, ja ko hän daas ott virskirjan gättes, ni ajatuksep
pysysivä valla hyvin goos. Ny vast hän huamatt, ett hän äskö hädisäs ol
ruvennj lukema stää rukkoust, jong päällkirjotus o: "Rukous, koska
ukkoinen jylise." No, olkko menneks, ajattel muar, kyll mar täsä talos
vaa ukkonen gäymä ruppeki, go Vilkk saa kuull, ett mnää olen dalo
aupsjoonist huutann. Jaa-a, mitä mahta se Vilkk sannok, ko mnuulls
semnen glumm tul, mitä mahta sanno. Eng mnää vaevane, syndine saannp
pittäs suutan gii. Paha polvik mnuum ban se 50 penni siihe lissämä.
-- -- Kas nii, siinäl mnää ny jäll ole, tiuskas muar oikken guuluvall
äänellk, kaai ittelles toisen gupin gaffett ja ko hän se ol juann, ni
häm bäätt, ett nys se rukkous luetangim bääst päähä.

Mutt ei siit nykkä mittän dull. Muar ei ollk kerjenn viä montta sana
lukeman, gon gööki ovi aukes ja Vilkk tul sisäll.

-- No, om mar hyvä, ett teill on gaffett, muar, puhel Vilkk. Ny maistu
kupp kaffett ja pariki oikke hyväld, ko olen duall haminas rehkinn, nii
ett paikat tunduvas semsild, ko olsi oikk aika selksauna saann -- Ja
nii hyvä kaffett, kon deill o. Jaa-a, sano mnää se vaa, ettei semmost
kaffett keitäkkän gukka mui kon de. Kelppa meijä sendä elä ja oll. Mnää
ole skuunarillai dehnk kaks hyvä reissu ja kerkken dekemän gaks viäl.
Ja raha tlee niingo roska. -- Kaatakkast toinen gupp. -- Jaa-a, ja niin
gaunist ilma, ko meill ny o.

Vilkun gehumine ja tytyväisys oikke viilsivä muari sydänd ja hän
ajattel ittekselles: "Tosa snää nyk kehu mnuu ja ole ilone ja hyväll
miälell, mutt mitästis sanok, kos kuule, mimse glummi mnää olen dehn."

Ei muarill oll aavistustakka, ett Vilkk jo tiäs koko asja. Ol näättäk
nii, ett ko Vilkk ja Anundilan Galkke ja Hakkri Iiro olivat tull
haminast, nin gaikk heijän duttvas oliva jahdann heills siit muarin
dalon gaupast ja Iiro ol sanonn: Kyll ny vaa nii on gäynn, ett muar o
saannt talo erhetykses, ko hän aupsjooneis ai se viiskymmend penniäs
lissä. -- Nii ett ny o sitt muar kiikis. Ja ny mes saan giusat händ
yhde eine -- -- -- Kuule Vilkk, älä ny olt tiätvännäs koko asjast,
muttkon gatota joku aik, kuis se muar tämä jutun gestä. Mnääkim bistä
itten ehtost Tasalaha, ettän nään, gui hän huakkale, ko hän semse
suuren gaupa on dehn. Ja snää Kalkke tleet tiämäs kans.

Mutt siihem buhesse ol Vilkk vastann: "Älä snää Iiro luulekka, ett mnää
anna vanha äitin ollt tuskas ja levottomudes snuu lystikses, muttko
mnää klaara se asjan goht eik hänem bidp paha sana kuulema sen dähde."

Ja ny hän istus sitt Tasalan göökis, joi kaffett muarin gans ja
fundeeraskel, millaill hän oikke sopevall ja lohduttavallt tavall
ruppeis stää muarin dalongauppa sortteerama.

Kon doinen gupp kaffett sitt ol juatt, ni Vilkk huamatt virskirja siink
köökim böydäll ja ny hänells selkes, kui hän sais sladin gässihis
laillsellt tavall. Hän ott virskirjan gättehes ja sanos: "Te olett
näämäs lukenn jumala sana näi aikasi enne maat meno."

-- Ole händ.

-- Ja, "rukous, koska ukkoinen jylise". -- No mutt muar, näin gaunill
ilmall!

-- Lui, mist kiri aukes.

-- Mnuu miälestän deijän darvittis lukkis siit Jumala miähest Saulist.

-- Kui nii?

-- No, ko hän, niingo me raamatus lue, läks hakema aasin damma ja sai
kuningaskunna. Valdkunna ja kuninkkan gruunu ja muup parselli. --
Sillaill oikke.

-- Mitä snää sill meina? Muar katos pitkäst Vilkku.

-- Meina stää vaa, ett tekki menitt ostama lehmä ja saitt talo.

-- Jumal siunakko! Joko snää sen diädä? -- -- Eiköst tämä olk kamala?

-- Ei lainkka.

-- Kuis snää sano. Ja es snää ols suuttunn. -- Mutt vahingos se mnuullt
tul. -- -- Ja muar rupes itkemä.

-- Mitä tes semssi itkett. -- Tlee vahing viissallekki, tyhmälls se o
ain doises kädes. -- Mnää meina, ett mnuu sormetten nokas se ain
geikku.

-- Nii oikke, vahing oikke meillt tul, mutt kuule, jos mnää mensi vanha
Redarstaatin dyyijö ja pyydäisi, ett hän doimitais sen gaupa myttyhy ja
ett se pannais uudestas aupsjoonihi.

-- Nii, ja sitt koko kaupung naurais ja tekis pilkka teist. Ei, muar,
ei stää tehd.

-- Siunakko. -- Mikäst snuu ajatukses sitt o?

-- Mnuull o semne ajatus, ett se pidetä.

-- Meinaks vissi nii. -- Mutt kuule, ko hes sanova, ett se o nii
ijangaikkine rytisk.

-- Vai nii hes sanova. Vai sanova, ett se o rytisk. -- Kyll mnää näytä
heill rytiskä. Mnää olen dänä suven niingo mnää jo sanosin, dehn nii
hyvi reisuj, ett mnuull o vara pittäs se talo, kon de olett ostann ja o
mnuull viäl vara panns se semssen gunttohongi, ett he valla ihmettleväs
stää. -- Ja nys se asi on glaar. -- Älkkä yhtä surkk, muar. Kaupp on
deht ja hyvä kaupp se ongi.

-- Oi voi sendä. Es snää usk, kumsest taakast mnää olem bääss. O
mnuulls sendä -- -- -- raar poik, meinas muar lisät, mutt äkkäsiki
samas, ett jos hän se sano, ni hän saa kukatiäs kuulls se montten
gerttan, go Vilkk klummimist tarvitte. Ja sendähde hän sanosiki vaa: "O
mnuulls sendä hiukan gaffettakki viäl pannus. Juastis nyk kolmas kupp."
-- Ja Vilkk pist kolmanen gupi liiveihis ja puhel hulluijas niingo
ennengi. Vilku miäl ol hyvä ja muari sydän ol kevendynn -- Tasalan
gööki ylitt liikus rauha ja tytyväisyde heng.



Linnalan gorsteeni


Pali stää Hakkri Iirot o moititt ja semsep puhe hänest ova liikkellk
koko Rauman gaupungis ja viäl maakunnasakki, ett hän o niit suurimppi
junkkrej ko maa päälläs kanda. -- Sillaill oikke. -- Ja jos vaan
gaupungis jotta jekku on deht ja pantt kaikk asja riipi raapi, niin
gyll sillon gans koht huudeta, ett se o Hakkri Iiron döit, tämäki;
kenestis muun, go se Hakkri Iiro hultteme. -- Eng mnää tahd lainkka
hänem bualestas alvoseerat; kyll asi semne ongi, ett yks ijangaikkinen
giusangappal hän mond kertta ongi ja seotta oikke hän sillon dällö
muitte ihmisten doimtukse nii, ettei niist tahd mittän dolkku saad.
Mutt pane ai se poik joskus asja hyvängi reedaha ja vähä turkase
nässist sittengi. Pane händ. Niingo esimerkiks ne Linnalan dalon
gorsteeni. Ei maar niitäkkä vaan gukka muu ko Iiro olis nii äkki
uudestas muuratuks saann, eik nii ihmelise yksingertasellt tavall.

Asja lait ol näi. Linnalan gapteen ol semne miäs, ett alokses häm bit
nii hyväs kunnos, ett harvall miähell ol asti semses reedas. Ai stää
krubatti ja kuuratti ja maalatti ja taklaust tervatti ja plisatti ja
kläädätti ja uudistettingin, go nii hyväks katotti. Nii ett kyll
Linnalan gapteenin guunar vaa hyväs kunnos ol, niingo sanott. Mutt
hänen dalos kaupungis ol se sija vallam bäim bilivinni. Ol niingon ei
häne hualembitos olis piisann molemppihi, astjaha ja taloho. Ja nii sai
sitt talo jäädt tarppelissimppikin gorjauksi vaill. Eik semsis olois
sitt ihme ollukka, ett se vähitelle rupes olema juur jämt niingo
harakam besä. Sillett, niingo jokanen diätä, ko vaan dalo pitämä
joutunn o, ni yhtmittast korjamist ja silmällp pitto talo vaati. Kyll
se muuton gässihi luhistu taikk uhka kummingi luhistu. Ja nii ol
Linnalangi lait. Satte oliva aikka päevi hakanns siit maali helkkrihi,
seinäp pullistusivap paikotelle ulospäi, paikotelle ne olivas
sisällppäin guapall, fuarlauda sauma hirvittliiväp pahast, akkunluuku
oliva vino ja siällt täällk killus niist joku vaa yhdells saranall. Ei
ollk katokan gehuttavas kunnos. Mutt kaikkja surkkjamas reedas olivas
sendän gorsteenis siint talos. Tuule ja satte ja pakase oliva hakannt
tiiliskive niis vallalles ja siirtänn ne jongu verram bois
paikoildaski, nii ett korsteeni oliva ny valla vinkkräs ja vänkkräs ja
ihmissi oikkem belgutt, ko he Linnala siutt kulkiva. Eik oll ihmekän,
gosk Puandi Fretta kerra jo ol saanukki nyrkin gokkosen diiliskiven
gapplen gnuppihis, ko hän lehmätäs syätt siin Linnala rännsteenis. --
No, se saatt usko, ett kyll Linnalan gapteen sillo sai kunnjas kuullf
Frettald. Mutt ei asi siit parandunn. Ko Fretta kiukust kihiste ol
nuhdesaarnas pitänn ja vihdo viime sanos: "Kuule, snää Linnalan guato,
lait snää vaan gorsteenis kunttoho -- mitästis olsis sanonn, jos mnää
ny makkaisi hengettömänp pää vallan gräämin", ni ei Linnalan gapteen go
nauro vaa ja sanos: "Ei, Fretta, ei niitten gorsteenette laittamissehe
raha haaskat; nes saava oll niingo ne ova. Riduillp pual mailma toimen
dlee. -- Ja mitä siihen dlee, ett snää olsik kuall, ni vähäst tua, mene
niit laevoijakki."

Semne ykspäine ja jumalatone miäs oikke se Linnalan gapteen ol ja
korsteenej ei korjatt, muttko net tliivap päev päeväld vaa ai
viheljäisemäks. Eik ollt takkeit, vaikk ne joku kaunis päev olsivap
pudonnukki jongu niskaha ja tehn valla roineit, jos ei Iirot olis oll.

Iiro ol näättäk kerra seilej neulomas Linnalas ja sillo Linnala frou
sano Iiroll: "Kuule, Iiro, snää kos ossa ihmisten gans puhell ja saa
yht ja toist toime, eks snää sais stää meijä äijäm bäät käändymä siihe
fiirihi, ett hän annais laitta nua meijän gorsteeni. Tiädäks, mnää
häppen, go ne semses reedas ova ja saatta niitten dähde viäl joku
vahingokin dapattu."

"No, stää em mnää ihmettel, ett te häppett", vastas Iiro, "mutt ei siin
äijän gans puhelemine aut, toisellt tavallt tätä asja sortteerat täyty
ja kyll mar se klaarata, klaarata händ. Jättäkkä se vaa mnuu halttuhun.
Mutt älkkä odottakk, ett se asi huame valmis o. Jongum bäevä odottat
täyty, ennengon gaikk valmiks saada."

Sillaill oikke Iiro sanos. Ei se poik silmäräpäystäkkä eppäl, ettei hän
semsest toimest selkkeis. Ja se juur ihmelisind oliki, sillett ei koko
Rauman gaupungis olis stää miäst, ko olis uskaldann ilma luppa mennp
pitelemä Linnalan kapteenin gorsteenej. Linnalan gapteen ei oll näättäk
vaa ykspäine ja häij, mutko hän ol lisseks vahvimppi miähi koko
kulmakunnall ja käppi päällk käymä.

Mutt semse ei merkinn mittä Iiroll. Hänell ol järk apunas.

Sillaill oikke. -- Ja yks aamu, ko Iiro tiäs, ett Linnalan gapteen läks
Nihattulaha auksioonihi, ni häm bistä ittes istuma Orelli sillall. Istu
siin ja poltta piippuas ja kattle pikku poikki, ko ongesivas särjej ja
seivej siinp Pihlmanin guljus. No, ja ko hän siins sitt o istunnt tiima
ja kukatiäs pariki, niin dlee yks maangylä miäs kävellen gaupunkkihi ja
sano hyvä päevä Iiroll.

"Jumal' andakko", vastas Iiro, "mistäs snää olek kotosi?"

"Eorjoe Maadeld."

"Vai nii, vai Maadeld snää ole. Mitäst asja snuull o gaupunkkihi?"

"Olen dyä haus."

"Vai nii, vai tyät snää hae."

"Nii händ, ei sunkkam batruunill olis antta mnuull jottan doind."

"No, olis kyll vaa, ei täsä kaupungis tyäst puutett ol. -- Kuule,
ossaks snää muuraustyät?"

"En, gyll o niin goohot, ett em mnää ols stää tyät koskan dehn."

"Se o vahing se. -- Mutt ei sill väli ol; saas snää kummingi muuri
hajalles, jos tarvita."

"Miks en sais."

"No niin, dleestis nys sitt mnuun gansan."

Ja sitt he läksivä, Iiro ja hänen dyämiähes. Menttin Guninkkangattu
alas ja kom bäästi Linnalan gohdall, ni Iiro viä miähes toispuallk
kattu, näyttä niit Linnalan gorsteenej ja sano: "Niingos nää, ni ova
nuak korsteeni vähä jumalattoma huanoiks pääss, nii ett snää saa reppi
ne alas."

"Ova ai näämäs peräte viheljäise. -- Kyll mar mnää ne vaa äkki alas
ota. -- Mutt mitäst siit tyäst maksetam balkka."

"Markk tääll om bäeväs maksett ja talo ruak. Se o nykyne markkong."

"Kyll mnää siihe vaan dydy."

"No, se o hyvä. Mutt pan liukkast käymä. Ehtoks pitä kaikk oleman deht.
Ja käsk meijäm biik appuhu, josas apulaist tarvitte. -- Nääks, mnää en
gerkk ny oleman gotonk, ko mnuun däyty menn haminaha. -- Sillaill
oikke. Ja niingo sanott, pan äkkin gäymän dämä tyä, niis saa enemängin
doimitust mnuuld."

"Kyll mnää vaam barastan goita."

"No nii, se o hyvä. Ja ko mnää tleen gotti haminast ehtoste, ni mnää
maksa snuum balkkas. -- Hyväst nys sitt siks aikka! -- Jaa, mutt
meinasi valla unhotta viäl yhde asja. Nääks, täsä mnuun dykönän asu
mnuu setän, hän o hiukam bäästäs seonn ja hänellt tlee usse semmost
älli, ett hän luule olevas tämän dalo isänd. Ja jos hän niingo
sekkanuis snuun doimeihis ja ruppeis isänäks täsä, ni älä kränit vasta
lainkkan, go myänk kaikk ja ol häne miäles jälkke. Siit hän dykkä
kovast -- Nii oikke ja hyväst ny."

"Jumala halttu."

Iiro men menoijas ja Maade miäs men gadom bääll ja ott ens kaikk nek
kive alas, ko hän gynsi vallalles sai. Ja pali hän niit sillaills
saiki. Ja sitt hän men göökkihi ja pyys piigald vasara ittelles ja
kysys, ett kosk talos suurust syädä.

"Kell kahdeksa", sanos flikk ja kysys, ett mikäst miäs hän on, go noi
vaan dlee vasara hakema ja suurukse aikka kysymä. Miäs selitt asjas ja
flikk meinas, ett om mar hyväki, ett kapteen viime on dull niim bali
järkkihis, ett hän anda uudek korsteenit tehdt talohos.

"Tlee mar frouaki vaa iloseks, ko hän sen guule. Frou ei ol näättäk nyk
koton. Se men vähä asjoilles kaupunkkihi", lopett flikk puhes. Ja Maade
miäs men dyätäs jatkama.

Kaks korsteeni Linnalas vaa oliki ja niim berstandunnu ne oliva, ett
miäs sai häthättä ne alas ajetuks. Pualpäeväks se tyä ol teht ja
jälkkem bualem bäevä miäs kanno tiile alas kadolt ja viide aigoin hän
ol saannk kaikk valmiks. Häm bist tupakki piippuhus ja istatt kuistim
bengill ja odott isänttätäs päevpalkka maksama. Frouakin dul siihe ai
joukko juttlema hänen gansas ja ol kovast tytyväinen, go ne huanok
korsteeni ny oliva alas otetu.

Kell kuuden gorvis tul sitt Linnalan gapteen gottip, pist heoses
tallihi, vet rattas vahehe ja meinas menns sisäll huaneihis. Muttko hän
näk se miähe siink kuistill, ni hän gysys: "Mikäs miäs snää ole?"

"Tyämiäs vaa. -- Jumal andakko hyvä päevä kans sendä."

"Jumal andakko. -- Snää olet tyät hakemas."

"Nii oikke. -- Ole sendän däsä jo semmost piänd tyät toimittannukki ja
odota isänttä kotti, ettän saam balkkan."

"Vai nii. -- Frouak snuun dyähö o ottannt tänn?"

"Ei, kyll isänd mnuun doimeihim buhus."

"Isänd! Mnää tämän dalo isänd ole."

"Sillaill oikke, isänd oikken de olett. Kukast sitt isänd olis", vastas
miäs, ko muist Iiro varotukse.

"Nii no, ja mnää en ols snuu pyytänn mihinkkän dyähö. Mitäs tyät snää
olet tehns sitt?"

"Oti alas nuas saastase viheljäisek korsteenit tuald kadom bääld",
vastas miäs, sylk ja näytt piipuvarrellas ylöspäi.

"Oti alas meijän gorsteeni! Aim bahustak snuull on dekko niitten gans",
huus Linnalan gapteen ja karas kadullk kattoma, ett olik se miähe
jutuis perä kans.

Ja ol oikke. Sill oikke ol Linnalan gado hari. Ei ollt trönttiäkkä
jälill Linnalan gorsteeneist.

Linnalan gapteen suutus vähä kamalaste. Taulvärkk punasen, kaulsuanep
pullistunnun ja silmä ymbyrjäisinp pääs hän hyppäs tasajalkka se Maade
miähe edes ja kysys, kene luvall hän o hävittänn Linnalan gorsteeni.

"Isänä luvall", vastas Maade miäs hyvi levolisen.

"Isänä luvall. -- Eks snää kuull, ett mnää ole dämän dalo isänd."

"Kuuli händ, -- olett händ tet tämän dalo isänd. -- Kuingastetett
olis."

"Kuule miäs; snää ole hull."

"Saatta kyll niingi oll, mutt o niit muitakki hulluj täsä."

"No, mutt snää nyt vast olekki aika vekar. -- Tiädäks, mnää mene
hakeman geppin ja anna snuullp päevpalka."

"Niin gyll paras ongi."

"Kui, mitä snää sanosi? -- Siunakko sendä, snää ole vissi Seilist
karann ja tleet tänn hajottaman gunnjaliste ihmisten gorsteenej. --
Kristiina, Kristiinaa --!"

Linnalan gapteen ol niim bois ittestäs, ett hänen däydys huutta
frouatas appuhu, niingo ai ennengin, go oikkem brindullk kaikk asja
oliva.

No, mitäs tästä, frou tul, kuulustel ens, mitä kapteenill ol juttlemist
ja rupes sitt tutkima stää Maade miäst ja kyll asjast selk tul ja
ymmärs frou jo sengi, ett kuka se miähe ol lähettännt töihi, mutt siit
ei hän hiiskattanns sanaka.

Mutt Linnalan gapteen kävel ettit takasin guisti edes, kirol ja
pärmänttäs ja sanos ai joukko: "Turkane sendän, go mnää tiädäisin, guka
tämän dyä on dehn!"

Ja Maade miäs siunas ja kläppäs ja meinas, ett kyll hän on guull, ett
kaikk kaupungi ova oikkem brakkrettem bessi, mutt ei mar hän dämmöst
luulls sendä ihmsillt tehtäväs tääll. Ja sitt hän men frouan dyyijö,
näytt peuklollas yli olgas stää kapteeni, ko ähkys ja puhgus kiukuisas,
ja kuiskas frouan gorvaha: "Mutt tua miäs tosa, ei sunkka se sendän
däysjärkine ol?"

Mutt kapteen guuliki se, ott Maade miähe niskoihin gii, nost häne ylös,
pudist händ vähä kamalaste ja huus: "Vai hullun girjoihi snää viäl
mnuum bistä!" -- Ja siin olis tapattunn vallan gauhjoit, jos ei frou
olis tull välihi.

Ja ko sitt jäll ol asjoit hiuka sortteeratt, ni selkes ko selkeski siin
vihdo viime, ett se miäs, kon dyähö ol käskenns se Maade miähe, ol
ilmottann, ett Linnalan gapteen o vähä viti eik nii vähäkä.

Ymmärtä se, ett kapteen ol viäl enemä suuttunnk, ko hän semssi viäl sai
kuuli, eik oll ihmekä, ett hän darjos keppi sill Maade miähellk, ko se
kysys kapteenild, ett eik kapteen sitt maksakka hänellp päevpalkka.

Muttko frou ol hetkem buhellk kapteenin gans ja selittänn, ett he
joutuva vallan gamalam bilka alaseks, jos tua miäs nys saa menns
sillaillp pois talost ja jutellk kaikill ihmsill, mimmost jekku hänell
ja Linnalan gapteenill on deht.

"Nii, niin, gyll oikke asi nii ongi", möris kapteen, makso Maade
miähellt täydem balka ja anno viäl puale markka ylirahaki, ett miäs
pidäis suus kii.

Ja miäs kiitt kovast ja vannos kova vala, ett hän mene stää päät
Eotjoell eik ikänäs enä pist nokkatas Rauman gaupunkkihi. Ja sem buhes
hän on bitännykki.

Mutt Linnalaha muuratti uudek korsteeni eik oll ihmekkä, sillett ei
ilman gorsteenej missän doimen dulla. Ja kon gerran gorsteenit tehti
uudestas, niin gorjattin goko taloakki yhde eine.

Linnala frou ol kovast tytyväine, kiitt Iirot ja varott, ettei hän vaa
ilmotais, ett hän se ol, ko nek korsteeni hajottama määräs. -- "Ei,
frou hyvä", vastas Iiro, "em mnää semsist mittän gohis. Em mnää ols se
luandone, ett mnää kerskailisi hyvist töistän, vaikk mnää niit pali
tee. Sendähde mnää olengi vähä semses huanos huudos, ko mnuum bahat
tyän vaan dunnetuks tleeva. Mutt sill ei ol väli. Eiköst sanasakki
sanot, ett josas tee jongu hyvän dyän, ni älä ann vaseman gäden diättä,
mitä oikki teke."



Katavkari Efraimin golm juttu


Se, ko yks nelikymmend aastaikka takasim baatill liikkell ollesas
poikkes Katavkarihi ja joudus jutuihin Gatavkari Efraimin gans, sai
hyvim bian diättä -- jos ei hän jo enne stää tiätänn ett se luado
ulknokkaha joku viiskymmend vuatt takasi yks fransklaine skuunarbarkk
ol ajannk karill ja menns säpäleiks. Se nyk kyll ei ol mikkä ihmeline
asi, sill ett ei se fransklaine oll -- jumal parakko -- aino asti, ko
sen garin gylkke ol uponn, eritottengin gon gova syydvest paino pääll.
-- Ei maaren, gyll niit aloksi siin ol hävinn nii ennen go jälkkengi se
fransklaise, mutt tämä fransklaises skuunarbarki lait ol se, ett sillt
tiädetti ollu lastinp paljast rommi. Ja juur sendähde Efraim siit
juttel kaikillk, ko vaan dahdosiva häne jutuijas kuull.

-- Nii händ, päätt Efraim aim buhes, ajatelkkast vaa stää rommim
baljoutt, ko siäll ny vallan durhambäite makka merem bohjas;
ajatelkkast kui mond kertta siit sendä sais lämmityst tämne miäs ko
mnääkin, go joudu däsä syyskylmilläkki verkoinen rähjämä ulkmeres. Ja
ko hes sitt viäl jahtava, ett romm ja se sukuse liäme ovas semssi, ett
hep paraneva ja tleeva maukkamaks, mitä kauemi heit säilytetä. --
Eiköst tämmöst ol oikken gamal ajatell? Eik se verran go yht halstoopim
böhkö siäld ols saatt ylös, vaikk kyll on goitett ja vaikk siäll merem
bohjas tiättvästengi om böhkössi ja kruusej ja tynnrej vaikk ming verra
ja kaikk täynns stää parast vestindia rommi. -- -- Hohho, sendä!

Semssi oikke se Katavkari Efraim juttel kaikillk, kon Gatavkarihin
dliiva. Eik stää sitt lainkka ihmetellt tarvitt, ett hän se jutum
bauhas Moso handelsmannill ja Riikolan gapteenill ja Lella Sambullk, ko
hes sinnk Katavkarihin dliivak koko suveks linnustleema ja kalastama.
Ja vaikk hek, ko oliva vanhoj raumlaissi ja tunsivak kaikk kari ja
grundi Rauma ulkpualell, Löökki ja Pirskeri myäde, ja vaikk he oliva
montten gerttan guullk kaikk ne jutuk, ko niist pauhatti, ni hek
kuulustliiva harttast Efraimi. Ja Lella Sampp vilkautt silmä Moso
handelsmannillk, ko Efraim tul juttus lopumbuall ja vesi suupiälis
huakkal: "Ajatelkkast, hyvä herras, stää rommim baljoutt, ko siäll ny
makka merem bohjas."

"Nii, ja kui hyvä se ny olis, ko se o niin gaua siäll maann
umbsulkkemes", pist Moso handelsman välihin, go hän diäs, ett se viäl
enemä harmitt Efraimi.

"Älkkä muut sanokk, handelsman hyvä! Nii händ, semset tavarat tleevak
kuulem paremaks, mitä kauemi heit saa takanas pidetyks. Ei ne ol niingo
esimerkiks vaimihmisek, kon dleevak katkeramaks ja kirppjämäks vuas
vuadeld ja viime -- --"

"Vai siins snää jahta ekkäs ann herratte oll rauhas! Lait ittes
porstokamarihi; siäll o ehto pöydäll ja sia valmis. Älä siinp proht, ko
syä ja men maat", keskeytt Efraimim buhen Gatavkari Maij, kon dul juur
ehtoaskreildas ja ol kuull Efraimi meiningi vaimihmsist.

"Siins se ny näätt", kuiskas Efraim viärailles, "ja vaikk mnuu
miälestän vaimihmssi ylipäätäs täyty pittäp piukill ohjaksill, nin
däyty heijä miäldäski välist noudatta. Ni ett jos täst vissim bistäis
ittes porstokamarihi syämä ja maat." -- Ja siihe Efraim sillk kertta
jätt suviviäras.

Mutt kyll siihe juttuhu siit fransklaisest skuunarbarkist suve mitas
palatti mond kertta ja kon gaunist ilma ol, ni menttin gaiki sinnk kari
ulknokkaha ja laahattin dragi paati hännäs ja koitettin gähjät ja
koperoit merem bohi pitkills saitoill. Mutt turha toimitust se ol, ko
siinp paikka ol kyll suuri kivej pari sylläm bääs, mutt niitte viäres
kymmengund sylttä vett. Dragi ott ain giveihin gii ja saitoj ol paha
hantteerat nii syväs vedes.

Eik Efraimills semsis olois muut hyätty tulls siit fransklaise lastist,
ko ett hän sai jutells siit ja ajatellk, kui hyvä se romm olis, ko se
sais kässihis.

Mutt kon guukaus ol kulunns siit ko ne viäras sinnk Katavkarihi olivat
tull, ni Efraimill ol jo toinengi jutt pauhattavank, ko hän gaupungis
käve kaloj myymäs, taikk ko verkoill olttin, daikk ko joku eksys
Katavkarihin gattoman, guis siäll eletti. Ja se ol hiuka lystelisemä
sorttine se jutt.

Asja lait ol näättäk nii, ett ko Moso handelsman ja Riikolan gapteen ja
Lella Sampp tliivas sinnk Katavkarihi suveks asuma, ni heill ol jos
jotaki sälä fölisäs. Ja kaikkjast hullumppa ol Efraimi miälest se, ett
Moso handelsman ol laahannf fölisäs hirmutte suuren gori ja siink koris
ol neli kana ja komjas kuko. Moso handelsman ol näättäk kovast nuuga
ruakas kans. Montta lai stää pit olema ja tuarett ja hyvä ja
eritottengin kanamuni pit hänell olema. "Ne ova hyvä ruakka ja ilma
niit ei saa munatodiakkan doime", meinas Moso handelsman, niingon dosi
ongi. Vaikk ei Efraim sendä oikke sama miäld ollk, ko hän ol tottunnk
käyttämän geväsi hahga ja svarti ja prakutte muni, ko häne miäles
semmost ruakka tek ja muin vuade aigoin hän ol ilma munaruakka. Mutt
Moso handelsman ol tottunnt toissi reklemendeihi ja sendähde hän ol
kanase ja kuko fölisäs ottann. Ja hyvi se herrasväki siäll luados rupes
toimen dleema. Kuko kiljus kilppa kalakaijatte ja louvetten gans ja
kana munesiva niingo hullu. Mutt viime yks niist kanasist hak ittelles
semsem besäpaika, ett Moso handelsman ei löytänns stää, vaikk hän gui
olis hakenn. Viime se jäi pois pitkiks aigoiks ja ko se sitt tul syämä,
ni se kotkott ja ol kiukkune ja kaikist merkeist näys, ett se ol ruvenn
hautoma. Ja kon dämnen doim ol valla vasto Moso handelsmanni
meiningeit, ni hän nappas sen gii, liottel stää kylmäs vedes ja kiros
ja haukus stää. Mutt ei siin mikkä auttann. Kana pit asjas pääll vaa.
Ja kon golm viikko ol kulunn, ni hän ol saannt tyäs tehty ja munist
olivat tullp poja. Mutt siunakko sendä, mimmost sekalaist seorkuntta
nep poja oliva. Asja lait ol näättäk nii, ett vaikk ei Moso handelsman
oll löytänns stää kanambessä, ni Riikolan gapteen ja Lella Sampp
tiäsivä, misä se ol ja nämä julmetu olivap pistännk kana all pari
svarti muna ja -- mikä kamalimppa ol -- pari hyyppemengi muna
kanamunatte joukko. Kana ol vallam bäästäs seonnk, ko yks osa hänem
bojistas koht pist ittes merehe ja uisiva ja sukeldliva siäll, yks osa
kulk emäs hännäs, niingon ganamboikattem bitäkin dekemä, ja kaks istus
pesäs ja ain gon gana tul liki, ni ne avovas suus, nii ett se ol niingo
viide leivä uun ja kana kaadus hännälles, ko häm belkäs vissingi, ett
ne niälevä häne hööhmines päevines. Eik oll ihme, ett kana niit
tarhpöllöm boikki pelkäs. Niit pelkäsivä ihmsekki ja Katavkarin goer,
ko muuto ol vähä kiukkusesorttine elukk, pist händäs takakondettes väli
ja läks ulvote mettä eik tull kottis syämängä ennengo vast voorkaudem
bääst ja sillongi vallan gyyrysilläs ja pelgo hallus.

No ymmärtä se, ett Moso handelsman ol kiukkunen, go hän dämsen garja
isänäks ol joutunn. Ja ko sitt viäl jongu ajam bääst koko Rauma
ymbrystäs tiädetti, mimssi kanamboikki hän gasvatta, ni ei ol lainkka
ihme, ett häm bäätt kosta Riikolan gapteenill ja Lella Sambull. Sillett
kyll hän goht ymmärs, kukk hänest jekku olivat tehn.

Mutt Moso handelsman ol viisas miäs, eik häm bitännt turha kiirutt
saadakses velkas kuittessen gapteenill ja Sambull. Ei maakan go
hissuksis ja perimbohjasest hän gostoas valmist. Ens hän sous Saukom
Betterin dyä ja lainas häneld semse vanha-aikkasem, blattingillp
päälystetyn gannu savikruusi ja pist se likkoho yhte lahtehen, go ol
pohjaldas nii ruahone ja roskane, ett oikke yllytt stää katell. Ja ko
hän guukaude ja vähä toistakki ol stää siällp pitänn ja käändänn ai
joukko, ni se ol nii meriruahoill ja knäkingengill ja merisuutreill ja
muillk kuatoillp peitett, ett olis luulls se sata vuatt merembohjas
ollu. Ja sillo se ol häne miälestäs valmis. Hän doimitt sitt kaupungist
kannun gaikkja huanomppa rommi, semmost ko makso 80 penni halstoopp ja
kaas sen gruussihi. Sitt hän ott piirongiloodast Riikolan gapteenin
gulttases simisettknapi ja kukkrostas penningapple juaksevald vuadeld
ja pist nekkin gaikk siihen gruussihi. Sitt häm bam brundin gruusi
suull ja kiärs ruastunnu rautlanga se ylitt. Ja ko sitt Riikolan
gapteen ja Lella Sampp yks ehto siin Jaakom bäevä jälkken, go
angerjaissiakki ruppe parhate saama, meniväp pitkäsiima laskema juur
niillp paikoill, mihi se fransklaine ol mäkke menn, ni ei Moso
handelsman mennf fölihi lainkka. Mutt tuskin gapteen ja Sampp olivas
saanp pitkäsiimatas laskettu niim bali, ett het tliivak kari nokan
doisellp pualell, ni Moso handelsman pist rommkruusis ja dragim
baattihis ja läks hakeman gapteeni ja Sampu reivin gässihis. Eik hänen
gauan dragat tarvinnukka, ennengo hän sai siit osa ylös, ja ensmäisen
goukun, go hän gässis sai, hän giinitt oikke lujast siihem
blattingverkkohon, gon gruusi ymbärs ol. Ja ko se ol teht, ni -- läggoo
-- pitksiim kruuseines yli buurin daas ja Moso soutaman Gatavkarihi,
nii ett vesi paatin geulas kohis. Hän naureskel ittekses oikke
makkjast, ko hän siins sous ja hän ol kerjenns syämä ehtot ja pistämä
ittes peito all maat, ennengo net toisek kottit tliiva.

Ko sitt seoravan aamun menttim bitkäsiima kokema, ni Moso handelsman ol
ensmäine miäs paatis ja Efraimikin dul fölihin, gonei hänell mittä
muutakkan doimitust rookann oll. Stää aljetti sitt kokema siit pääst,
mihi se lopetett ol ja kaloj tul hyvi. Mutt ain gon dul joku kräks
ylös, ko ol tarttunns siimahan daikk kon dul semnen givi, ko ol pantt
siimam bainoks, ni Riikolan gapteen, gon gokemisen doimeis ol, sanos:
"Jaaha, ja täsä tlee nys sitt se Moson gala, se o häne osas saalist."
No, ko siins sitt ettippäi mentti, niin dul viime se rommkruusingin
voor. Riikolan gapteen, kon duns, ett siäll joku paina kovaste mutt ei
lainkka nytk, sanos jo aikka enne, ett nyt tlee sitt taas semne Moson
gala. Mutt ko hän ja ne muu näkivä, mikä siäld oikkjasjas tul, ni he
istusivap pitkä aikka suu auk ja silmäs seljälläs pääs, ennengon
gapteen viime sai sanotuks: "Ei, poja, ei tämä olekka Moson gala."

"Oi nyt turkim bippur sendä", ihmettel Efraimiki, "mistäs tomnen gruus
meijä reivihin dull o?"

"Mist se tull o", vastas siihen gapteen suu messingis. "Ymmärräk
kaiketakki snää se, ett tämä o ny yks piän osa siit fransklaise
lastist."

"Jaa, mutt niin gyll ongi", päätiväk kaikk muukki ja sitt kapteen
sanos: "Ja ny hurrata miähe ja oikke lujast."

Ja sitt hurratti ja Moso kirkas lujemin gon gaikk muu. Eik kalasaalist
enä sanott sanaka, vaikk ol saatt aika joukk ahvnerohjakkoit, neli viis
nätti haukki ja kaks kaunist angerjaist. Eikä niist ny lukku pidett,
muttko stää vaa ihmeteltti, ett heills semne onn ol, ett hes saivas
stää vanha fransklaist rommi ison gruusilise.

Ja viimem bäätetti sitt, ettei stää kruussi avetakkan goht, muttkom
bannan doimem biän galaas ja käsketä neli viis kaupungim barhait
herroj, provast, pormestar, tohtor ja Patolan gapteen maistama stää
tavara, ko he oliva merembohjast onginn. Siihe astikk säilytettin
gruussi visust kapteenim biirongiloodas lukun dakan.

Vihdo viime lähen sitt se päev, ko ol määrätt stää kalaasimbitto varte.
Kaikkette suureks ikäväks Moso handelsman edelisen ehtons sendä sanos,
ett häneld mene koko kalaas hukkan, go hän on gäskett Vuatlaha häihi,
eik taed niist jäädp pois. Ja pyhävaatteihi hän ittes pistiki ja läks
viäl hämys soutaman gaupunkki kohde. Mutt siutt mennes häm boikkes
Saukom Eetterin dyä ja sanos: "Mnuu pyydettin gäskemä snuu kalaassihi
huame ehtost Katavkarihi". Ja Saukom Better kiitt kovast ja lupas menn.

Mutt Riikolan gapteen ja Sampp ja Katavkari väki olivas seoravan aamun
jo aikasi liikkell. Kapteem bist ittes oikkem byhävaatteihi, mutt ko
hänem bit panema simiseti rinnoilles ja kraivärkik kaulahas, ni ei hän
löytännk kuldknapeijas mistä, vaikk hän olis kui niit hakenn. "Se Mosom
bahus o vissi ne lainann", sanos hän viimen, go hän aikas ol turha
hakenn. Ja Sampp ol sama miäld ja meinas: "Nii se kyll ongi --
ilmangost se ol ni velikulla näköne, go se läks."

Ei siin nys sitt mikkä muu auttannk, kon gapteenin däydys oll
arkkipäeväsis paedarustingeis, ko hän ranttaha men viärait odottama.
Eik hänen gaua odottat tarvinnukka, ennengom bormestar ja tohtor ja
Patolan gapteen tliiva. Riikolan gapteen tervett heit ja pyys kovaste
antteks, ett hän ei oll oikkem byhätällis, ko se Moso raat men eilä
ehtost häihi ja lainas omi lupines simisetin gnapi. Ja sama hän sanos
provastillk, kon dul siins samas viherjäises paatisas mast pystös
fööris mutt ilma seili niingo ainakki.

Kon gaikk viäras sitt näi olivak kokkondunnk Katavkarin duppaha ja pari
kuppi kaffett ol juatt ja puhelt yhde eine ilmoist ja kalastuksest ja
laevafrahdeist, niin dua Katavkari Maij todivehkes sisäll ja Riikolan
gapteen otta piirongiloodast se rommkruusi, ni ruahosen ja roskasenk ko
se ol merem bohjalt tull, ja pitä sitt piänem buhe ja selittä mingtähde
nämäk kalaasip pidetä ja mimmost tavara heill on darjottavan.

No siinäköst sitt puhe rupes käymä ja siins sitt ihmetelttin gapteeni
ja Sambu erinomast kalaonni, tehtin dodej ja ryypätti ja kradeerattin
davara hyvys.

"Nii, em mnää händ ymmär", puhel pormestariki, "em mnää händ ymmär, ett
tämä parema makust olis, kom boikattem buadist esimerkiks ostett romm
-- siäld mnää ai rommin osta -- mutt joku toine maku täsä rommis
kyll o."

"Toine maku kyll siin o", kiirutt Riikolan gapteen siihe sanoma, "toine
maku oikke, mutt niin durkase fiin maku. Veli olis hyvä ja maistais vaa
oikke nuugast. Täyty pittäs stää vähä aikka suusas, ennengo se niäle.
Sillaills se erinomase hiäno maum barhate huamatte." Ja äijä maistliva
ja pitivä vähä aikka todi suusas, ennengo he niäliväs se ja oliva juur
niingon ganasek, ko ne juava. Ja päätökseks tul, ett fiini rommi se o,
oikken durkase fiini.

Ja Riikolan gapteen hiäros kässiäs ja kerskail, ett hän o niim bali
rommin gans klutann, ett ko hän sano, ett tämä o yläpuallk kaikkette
rommette, ni se saa uskot todeks. Eik äijäs stää puhett vastam
bannukka, muttko ussjama heist pistiväs stää liiveihis niingo gäe.
Katavkari Efraim ei viittins stää todi piänis ryypyis nauttiakkan, gon
gaas hurautt ain goko klasilise niäluhus, maiskuttel huulias ja ol
onneline.

Ja nii ol sitt ilo ylimälläs Katavkari salis, ko Saukom Better
ehtohämys astus sisäll ovest.

"Päevä Petter, snää tlee niingon gäskett", huus Riikolan gapteen, pist
klasim Bettrin gätte ja käsk häne juads semmost ainett, jong verttast
ei hän goska enne olis saann. Ja sitt kapteen selitt Pettrill, mill
ihmelisellt tavall he olivat tätä rommi kässis saann.

"Älkkä ny hulluijan, ol nyk koohot sendä", ihmettel Petter, ryyppäs
klasistas, rupes stää kruussi syynämä ja sanos viime: "Mnuun gruusin
oikken dämä o, kyll mnää stää koht omaksen gattli, mutt en oll valla
viss, ko se noin gamala rohjone o."

"Snuun gruusis! Älä ny iisuttel", sanos Riikolan gapteen. "Tiädäks,
tämä kruus o maann viiskymmend vuatt merembohjas."

"Ei mar olekka. Kyll mnää tee vaikk valan sem bääll, ett tua
plattingtyä o mnuun gäsistän lähtenn ja kruus on gans mnuu. Eik siit
olp pali päällk kuukauden, go Moso handelsman se mnuuld lainas."

Vähitelle rupesivak kaikk kokkonduman Betteri ymbärs, ko hek kuuliva,
mist kysymys ol. Mutt jos Petter pit lujast asjas pääll, niin gyll pit
Riikolan gapteenikin giis siit, ett kruus ol siit fransklaisest
skuunarbarkist. Ja viimen gapteen sanos: "Älä siin jaarittel, muttko
laiteta snuull uus klasi, ett järkes selkke."

Mutt sillon ol romm jo nii vähihin gulunn, ett kon gapteen gallist
kruussi, ni hän guull jottan grapina kruusi sisäld. Ja ko hän gallist
enemä ja enemä, niin gruusi sisäld tul ens yks hänen guldknapeistas ja
sitt toinen ja viimem benningappalki.

"No mutt siins snuun gnappis ova", huus Sampp, -- "ja katost tota
penningappald, se on däld vuadeld -- -- -- Oi nyt tuhane juhanest! Oi
stää Moso julmettu!"

"Pids suus kii ny", huus kapteen, mutt se ol jo liia hiljast. Kaikk
oliva yhtäkkin dull asja jäljill. Ja nykköst siin nauretti. Nauretti
stää, ett Moso ol nii nätisten gekann Riikolan gapteeni ja Samppu ja
heitt kaikkiakki. Mutt kapteen ei naurannk, kon gattel luinauttel
silmkulma rypys ja sanos Sambull: "Saastane Moso, olis se täsä, niim
byssy mnää otaisi ja ammuisin goko ladingi läpi sen girotun gallo."

Mutt kaikeks onneks ei Moso olls saapvill. Hän ol, niingo sanott,
aikanas korjannk koippes.

Ja pia se jälkke juteltti Raumall ja kaikis Rauma luadois Riikolan
gapteeni ja Lella Sambu fiinist rommist ja unhotetti valla Moso
handelsmannin ganamboja.

Mutt Katavkari Efraim ei unhottann niitäkkä ja jos ny vaa menett
Katavkarihi, nii Efraimill on golm juttu teill juteldavann.



PRIKI EFROSIINA.


    Kun laivan runko ryskyy ja ylt'ympäri käy hyrsky, ohii ohei!
    Ja köydet vinkuu, purjet lyö, kun pauhaa lounasmyrsky, ohii ohei!
    Niin merimies se riemuitsee hän haalaa ja hän hissaa,
    Vaan maamies raukka värisee ja pysyy kammarissa.
    Hei hiivuvee hurraa. Ja sen prikin nimi oll Efrosiina!

    Niin paljon olen nähnyt, minä vanha pikipaita, ohii ohei!
    Oon ihaella saanut noita viljavia maita, hei hii ohei!
    Miss' viinipuut ne kasvaa sekä kukkii tullpaanit.
    Oon nähnyt pohjoisnavan, nähnyt kaikk' meritiaanit.
    Hei hiivuvee hurraa. Ja sen prikin nimi oll Efrosiina.

    Nyt kertoella tahdon, jos te kuuntelette hiljaan, ohii ohei!
    Mun seikkailuni, kun ma kerta purjehdin Priksiljaan, ohii ohei!
    Mull' oll silloin kapteenina Johan Sötersunti
    Ja tyyrmannina oll riuskas Jonas Vesterlunti.
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Kun Lontooseen me pääsimme, ma henttuja sain kaksi, j.n.e.
    Nyt kiitän onneain, ett' pääsin niistä vapahaksi, j.n.e.
    Ja Jenny oll toinen näistä Lontoon simasuista,
    Sen toisen nimi oll -- voi sun hitto kun en muista!
    Hei hiivuvee hurraa. Mutta prikin nimi oll Efrosiina.

    Kun Lontoosta me läksimme, he kulki rantaa pitkin, j.n.e.
    Ja kyynelillään kostuttivat kaikki laituritkin, j.n.e.
    Ma lohduttelin heitä: "enhän kahta ottaa taida
    Ja sitäpaitsi lupasin ma Iiskin Miinan naida".
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Kun Atlantille päästiin, alkoi tuulla, salamoida, j.n.e.
    Ja kapteenimme käski silloin prikin ankkuroida, j.n.e.
    Mut ankkurimme tarttui siinä valaskalan selkään,
    Ja sitten sitä mentiin, että vieläkin ma pelkään,
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Se vauhti oll kamalata, kokkipoika huusi, j.n.e.
    Ja virsikirjaa luki joka ainoa matruusi, j.n.e.
    Mut konstaapeli kysyi: "eikö lokata jo saisi?"
    "Ei", sanoi silloin tyyrmanni, "se vauhdin laimentaisi".
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Ja vuorokautta seitsemän näin mentiin kamalasti,
    Ol' virsikirjat luettuna miltei loppuun asti, j.n.e.
    Kun valaskala pyörähtihe ympäriinsä juuri
    Ja ankkurimme heltis, siit ol' ilo meille suuri.
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Mut kapteenimme kiroili: "nyt hullusti on laita, j.n.e.
    Ma turhaan katson kiikariin, ei missään näy maita"; j.n.e.
    Vaan tyyrmanni se iski silloin nyrkillänsä pöytää:
    "Ei hätää, kyllä Efrosiina Priksiljahan löytää!"
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Vaan kapteeni se hikoili ja huokas tuskissansa, j.n.e
    Hän katsoi taivaan tähtiä ja merikorttejansa, j.n.e
    Ja kun hän vihdoin julisti: nyt ollaan Bremenissä,
    Niin Riion kirkontornit alkoi olla näkyvissä,
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Ja Riio se on paras kylä koko maailmassa, j.n.e.
    Siell' heilan saa sen värisen kuin kullekin vaan passaa, j.n.e.
    Ja väri pitää paikkansa, ei lähde huuhtomalla,
    Ei virty auringossa, sillä se on nahan alla.
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Kun Riiosta me lähdettiin, niin kaikki intiaanit j.n.e
    Ja neeker'tytöt, spanjuurit ja mustat muriaanit j.n.e
    Ne pussas mua hurjasti ja pudistivat kättä
    Ja sanoivat, ett' heidän on niin ikävä mun jättää,
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Sitt' loppui meiltä vesi, sillä ilma oll kuuma, j.n.e.
    Mut viinitynnyreitä oll täynnä prikin ruuma, j.n.e.
    Ett' samppanja käy kaljasta, sen pojat pian keksi,
    Me mateerata käyttää saimme puuron kasteheksi.
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Kun kotio me saavuimme noin päästä yhden vuoden, j.n.e.
    Niin ystäväni tuli puuriin uutisia tuoden, j.n.e.
    He sanoi Iiskin Miinan mua laanneen vuottamasta.
    Hän oll toisen ottanut ja tuuditteli lasta.
    Hei hiivuvee j.n.e.

    Mä silloin hiukan suutuin, sanoin: "tuhat tulimaista!" j.n.e.
    Ja päätin mielessäni, etten koskaan usko naista, j.n.e.
    Vaan poikamiesnä kuljeksin ma läntehen ja itään.
    Ja lemmin, kun ei muuta mull' oo tehtävätä mitään.
    Hei hiivuvee hurraa! Ja mun henttuni on priki Efrosiina.





*** End of this LibraryBlog Digital Book ""Rojohoppe" viimene reis - Uussi raumlaissi jaarituksi" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.