Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Uusi pirtti - 4-näytöksinen näytelmä
Author: Järventaus, Arvi
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Uusi pirtti - 4-näytöksinen näytelmä" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



UUSI PIRTTI

4-näytöksinen näytelmä


Kirj.

ARVI JÄRVENTAUS



Tampereella,
Kustannusosakeyhtiö Kirja
1918.



HENKILÖT:

 TARVANTOVUOMAN KALLA, köyhä tunturimökin isäntä.
 ELLI, hänen vaimonsa.
 KAARINA, heidän tyttärensä.
 NIMISMIES     |
 PAPPI         | Muotkan virkamiehiä.
 POLIISI       |
 OPETTAJA      |
 YLIOPPILAS.
 KIRJAILIJA.
 TIEVAN TOPI.
 KIRKKOVÄÄRTI.
 KATEKEETTA (kiertokoulunopettaja).
 1:NEN RAJAMIES.
 2:NEN RAJAMIES.
 1:NEN LAPPALAINEN.
 2:NEN LAPPALAINEN.
 PAPIN ROUVA.
 PALVELUSTYTTÖ.

Tapahtumapaikka: Länsi-Lappi, lähellä Norjan rajaa. Aika: nykyinen.



Ensimäinen näytös.


Tarvantovuoman Kallan pirtti, matala ja musta sekä jokseenkin ahdas;
seinät useasta kohti lahoneet ja pullistuneet sisään; katto niin
matalalla, että juuri sopii suorana seisomaan. Peräseinällä kapea
yksipuolinen ikkuna, kaksiruutuinen; alempi ruutu paikattu päreellä.
Ikkunan alla penkki ja yläpuolella hylly, jolla on rykelmä erikoisia
pulloja, toinen toistaan likaisempia; ikkunan vieressä naulassa
almanakka. Oikealla perempänä matala ovi ja etualalla ruijalainen
hellakamiini savutorvineen; kamiinin ja oven välissä penkki ja
vesisaavi; viimemainitun vieressä soikea arkkunen, "kiisa". Seinällä
vahvoja puutappeja nauloina, joissa riippuu pari vanhaa peskiä,
lapinlakki, kintaspari y.m. Vasemmalla etualalla pöytä, seinustalla
penkki ja perempänä seinä-sänky, pää katsomoa vasten; sängyn
yläpuolella hylly, jossa on pari kolme mustunutta kirjaa, paksu
raamattu sekä likaisia paperinpalasia. Vasemmalle vielä herättäjäkello
sekä navettakiilu, jossa on tuli. Peräseinällä ovensuussa toinen sänky,
jonka yläpuolella seinällä joitakuita poronvaljaita. Tuoleina
puupölkkyjä. Talvi-ilta, joulun edellä.

Elli lapinpuvussa, tuhruinen takki päällä vastaa taikinaa, joka on
pienessä kaukalossa pöydällä. Kalla vanha, laiha mies, ohut,
harmaantunut täysi-parta, päällä sininen, kulunut lapintakki, jalassa
paikkaiset sarkahousut ja vanhat poronnahkakengät (nutukkaat), jotka
ovat pauloilla kierretyt nilkoista kiinni; makoilee sängyssä.

KALLA. Elli, antiapa se tupakkakukkaro siitä kiisalta. (Elli heittää
taikinan vastaamisen ja vie kukkaron.)

KALLA (panee piippuun ja puhaltaa muutaman savun). Köyhyys on meillä,
äiti. Ei ole venäjänlehtiäkään ollut moneen kuukauteen. Putkenjuuria on
polteltu. Mutta odotahan, kun tulee se esivallan eläke, niin silloin me
poltamme parasta Ruijan tupakkaa.

ELLI. Voi, voi, kun sinä houraat. Eihän se ollut kuin leikkiä vain
polesalla [poliisi] ja papilla. Sinua hassuttaakseen sanoivat vain.

KALLA (nousee istumaan). Elä houraa, Elli. Kyllä minä tiedän. Totta se
puhe oli.

ELLI. Sinä olet tullut lapseksi, kun uskot sellaista. Etkö jo tunne
polesa-Simppaa sen vertaa?

KALLA. Tunnen kyllä ja tunsin isänsäkin. Isän poika hän on. Sen tiedän.
-- Enkä minä polesasta niinkään, mutta kun pappi lupasi kirjoittaa
keisarille, niin uskon, että kirjoittaa. -- Ja elinkeinoraha tulee,
saat olla varma.

ELLI. Pappikin puhui leikkiä.

KALLA (on heittäytynyt jälleen sänkyyn pitkäkseen). Pappiko? Elä jo!
Papin minä tunnen paremmin kuin sinä. Kristitty mies, ei hän valehtele.
Vai vielä jo... huihai!

ELLI. Saattaa se pappikin leikillään sanoa mitä sattuu.

KALLA (hypähtää sängystä ja kävelee edestakaisin). Sinulla on suuri
epäusko, Elli. Sinä et usko, että keisari antaa. Mutta saat nähdä, että
se antaa. Ihan vissiin! Minulleko ei antaisi? (Pysähtyy keskelle
lattiaa ja levittelee käsiään.) Minä olen puoliväliin viidettäkymmentä
vuotta asunut tunturissa ja tehnyt työtä kuin karhu. Kiveliöstä
raivannut pellot ja niityt -- viiden lehmän heinän -- rakentanut talon
tyhjin käsin. (Menee Ellin luo.) Muistatko, siinä oli työtä kun porolla
vedätimme rakennuspuita Kaikuvaaran alta? (Kävelee edestakaisin kädet
selän takana.) Tässä ovat käyneet kruununherrat joka vuosi, lensmannit,
papit ja polesat. On käynyt oman maan herroja ja ulkoriikin miehiä. Ja
katto on ollut pään päällä heillä. (Pysähtyy keskelle lattiaa.) Mitä
olisivat tehneet, jos ei täällä olisi taloa ollut? Kinoksessa olisivat
saaneet nukkua... kruununherrat. Nyt saavat pirtissä pötköttää
lämpimässä... heinävuoteilla. Kyllä esivalta tietää, että talo on ollut
tarpeellinen täällä... tunturissa... pakkasen kynsissä. Kyllä on
lensmanni puhunut maaherralle, että hyvä täällä on olla...
Tarvantovuomassa. (Menee istumaan jälleen sängyn laidalle.) Kyllä ne
kirjoittavat esivallalle, että antavat eläkkeen minulle, joka olen
nuoruuteni voimat kiveliöön haaskannut. (Sytyttää piipun, joka on sillä
välin sammunut.) Millä me elämme, jos ei esivalta astu apuun, nyt kun
vanhuus on tullut? En jaksa enää paljon työtä tehdä. Ei ole minusta
Ruijan rantaan raitojen kanssa. Eikä ole poikaakaan, joka lähtisi.
(Huoaten.) Oli poika, mutta Herra korjasi pois... pahasta maailmasta.

ELLI. Niin, niin, millä eletään. Se on selvä, että nälkäkuolema tässä
tulee, nyt kun me olemme vanhat. Mutta en minä usko siihen sinun
eläkkeeseesikään. Narrinaan pitävät sinua... maailman herrat.

KALLA. Älä puhu... pappi on totinen mies.

ELLI. Tiesi hänestä. Suruttomalta minusta tuntui.

KALLA. Sinä olet aina itsepäinen. Vai suruton! Kyllä se raamatut osaa.
Kuultiinhan se.

ELLI. Osaa mitä osaa. (Pyhkii kämmeniään takkinsa helmaan.) Ei kuulu
Kaarinaakaan riekoista. (Menee ikkunan ääreen.) Sinne jäi saura
[heinäpieles] vielä vainiolle. Et saanut sitä navettalatoon.

KALLA. En minä jaksanut. Pannaan huomenna. Kun eläkerahat tulevat,
otetaan renki ja ostetaan hevonen. (Nousee istumaan sängyn laidalle.)
Sitten rakennetaan uusi pirtti ja eletään niinkuin herrat! (Nousee
kävelemään.) Kolme hirsikertaa korkeampi, kuule, Elli, kolme
hirsikertaa... Pirtti kuin pappila! Oi, voi!

ELLI. Sinä olet tullut lapseksi uudelleen, äijä-riepu.

KALLA. Pirtti kuin pappila, oi, voi!

    (Kaarina tulee; lappalaispuvussa, päässä lapinmyssy ja
    hartioilla kirjava liina, vyöllä likainen kirjovyö sekä
    peskipuukko ja neulakolelo.)

KAARINA (heittää kaksi riekkoa penkille). Siinä on saalis. Kaksi
vaivaista riekkoa. Ei niihin lankoihin riekko käy; ovat liian paksut.

KALLA (käy Kaarinan eteen). Älä huoli, ostetaan uudet. Poro-Mikkalalla
on hienoa messinkilankaa. Ostetaan sitä ja jo käy riekko ansaan taas.
Odotahan, kun saadaan eläkeraha.

KAARINA (naurahtaa). Vai on isä taas eläkerahassaan. Ei sieltä taida
mitään tulla.

KALLA (nyökyttää päätään). Tulee, tulee, kyllä lensmanni tuo. Saat
nähdä.

ELLI. Tuo se... kunnankuitin kouraasi.

KALLA. Tuo se... kunnankuitin... ja rahat myös. Kyllä esivalta antaa
minulle... kiveliön raatajalle.

ELLI (puhaltelee hellakamiiniin). Ei ole kuivaa puuta taas ollenkaan.
Ei saanut kahvipannua lämpenemään.

KALLA (ottaa lakkinsa ja kintaansa). Minä lähden noutamaan, niin saa
Kaarina lämmitellä. (Menee.)

KAARINA (on heittänyt peskin yltään; istuu pöydän päähän).
Eläkerahastaan se isä taas uneksii.

ELLI (nousee kamiinin edestä ja panee leipiä paistinuuniin). Siitähän,
se. Minä en saata antaa anteeksi polesa-Simpalle, että hän äijää
hourautti tuolla tavoin. -- Mitä eläkerahoja niitä...

KAARINA. Mutta itse se isä sen alkuun pani. Sitä jo kuvitteli kesällä,
kun oltiin Keläsvuopiossa heinänteossa. Sanoi hakevansa valtiolta
eläkkeen, kun on vanhaksi tullut. Aikoi rakentaa uudet ladot...
sellaiset kuin on Suvannon papilla.

ELLI. Mitäpä siitä, vaikka olisi äijä kuvitellutkin, mutta kun Muotkan
herrat rupesivat lisää houruuttamaan, polesa etunenässä... ja sitten
vielä pappi päälle.

KAARINA. Kyllähän Simppa tunnetaan.

ELLI. Simpasta viis, mutta kun pappikin vielä.

KAARINA. Hän piti sitä leikkinä, mutta isälle se on täyttä totta.

ELLI. Sellainen suruton raukka. -- Joka lapinakalla joikuja laulattaa.

    (Kalla tulee puusylystä kantaen.)

KALLA (heittää puut kamiinin eteen). Sieltä tulee ajomiehiä. Joelta
kuului huutoa.

KAARINA (hypähtäen ylös). Rajamiehet!

ELLI. Jokohan ne nyt? Eikö se vasta ensi viikolla olisi niiden aika?

KALLA (lämmittelee käsiään hellan edessä). Ei ne kruununherrat siitä
välitä. Tulevat, milloin sopii.

    (Kaarina menee ulos).

ELLI (tuskaillen). Tulevat nyt, kun ei ole leipääkään kuin juuri omaksi
tarpeeksi.

KALLA. Kyllä niillä on eväät itsellään, huihai.

    (Kaarina palaa hengästyneenä).

KAARINA. Rajamiehet ne ovat! Siellä molitti Tievan Topi törmän alla.
Tunsin äänestä.

ELLI (harmistuneena). Nyt se leikki taas alkaa.

    (Ulkoa kuuluu kolinaa ja äänekästä puhetta. Porontiuku helähtelee
    väliin. Nimismies, pappi, poliisi, Tievan Topi ja kaksi rajamiestä
    työntyy sisään. Miehillä on peskit päällä, neljäntuulenlakit ja
    keltapunareunuksiset luhkat [peskin päällä oleva leveä suojus],
    joiden yli suopunki on heitetty.)

TIEVAN TOPI. Iltaa! Joko on Elli-mammalla kahvi valmis?

ELLI. Vai kurkkuun sinulle jo pitäisi kaataa ovessa.

NIMISMIES (tervehtii Kailaa ja Elliä laskien kätensä heidän
hartioilleen). Terve, terve! Terveisiä Muotkasta.

KALLA (toimessaan). Terve, Jumalan terve! (Tervehtii pappia.) Terve,
terve, Jumalan terve! On pappikin lähtenyt taas mukaan. Käykää
istumaan, hyvät vieraat. (Menee ulos).

    (Miehet riisuvat peskejänsä, kopistelevat lunta
    poronnahkakengistään ja puhaltelevat käsiinsä. Nimismies
    ja pappi istuvat vasemmalle. Kalla palaa puusylystä kantaen.)

KALLA (polvillaan hellan edessä; pistää puita takkaan, joka välistä lyö
savua sisään; papin puoleen kääntyen). Pappi se ei niin usein käy kuin
tämä lensmanni. Joka vuosi kaksi kertaa ja aina kovilla asioilla.
(Päätään kynsien.) Kruununkuitit... kunnankuitit... maantiemaksut,
semmoisia ne on hänellä asiat. Ja meidän tunturi-ihmisten täytyy maksaa
vain, ei auta. Ulosottaa muuten... armotta. Sillä on kova virka tällä
lensmannilla.

PASTORI (joka on sytyttänyt piipun). Eikö Kalla ole lukenut, että lain
virka on kuoleman ja puustavin, mutta evankeliumin virka elämän ja
rauhan?

KALLA (hyppää pystyyn). Ja ilon ja riemun ja autuuden! Kyllä kuulee,
että pappi on tullut taloon. Kuulee äänestä jo! (Papille.) Niin vain,
veljeni, niin se on, kuin sanot: elämän ja rauhan ja autuuden.
(Hykertelee käsiään ja kävelee edestakaisin, kunnes pysähtyy
nimismiehen eteen, joka on avannut eväslaukkunsa.) Jaa, lensmanni, sinä
se olet ollut alhaalla taas? Helsingissä?

NIMISMIES (suu täynnä leipää.) Joo, olenhan minä.

KALLA. No, mitä sinä siellä? Lisäopissa, vai?

NIMISMIES. Ainahan sitä oppiikin.

KALLA. Niinkuin sinä et osaisi jo tätä ulosottoa... köyhiltä ihmisiltä.
Hah, hah!

NIMISMIES. Kyllähän sitä sen... mutta on sitä muutakin.

KALLA. No mitä muuta? Eihän siinä lensmannin virassa muuta. Ota ulos...
ja lähetä voudille. Syytä käräjissä... varasta... ja lähetä linnaan.
Siinä se, hah, hah!

NIMISMIES. Kovinpa se Kalla halpana pitää nimismiehen viran.

KALLA. Halpana? Älä jo... en minä, mutta se kun on sellaista. Ota
ulos... lähetä voudille, hah, hah! -- Toista se on tällä papilla. Sillä
on sielut ruokittavina. Siitä on leikki poissa. Anna niille ruokaa,
etteivät kuolisi ja vastaa kaikkivaltiaalle Jumalalle viimeisellä
tuomiolla. Siitä on leikki poissa.

PASTORI. Sellaistahan se on.

KALLA. Kuolemattomat sielut... älä sie puhu.

NIMISMIES. Onko sillä emännällä maitoa?

ELLI. Ei ole lypsetty vielä. Kyllä saat, kun lypsetään.

KALLA. Kaarina menee lypsämään, kyllä Kaarina pian lypsää.

    (Nimismies keskeyttää syöntinsä. Kaarina ottaa
    lypsinkiulun ja menee ulos.)

KALLA (istuen pöydän päähän). Tässä on jauhot vähissä. Ei ole saatu,
kun ei ole Ruijaan päästy. Eukko on huolehtinut kovasti, mistä jauhoja
saadaan.

PASTORI (joka on istahtanut penkille akkunan eteen). Muotkassa on
jauhoja vaikka kuinka paljon.

KALLA (hypähtää ylös). Kuule, äiti, Muotkassa, kirkolla, on jauhoja! Ei
ole hätää. Saamme mennä kuin Jaakopin pojat Egyptiin. Huihai! (Pysähtyy
papin eteen). Minä olen sanonutkin eukolle, että älä huoli, kyllä
jauhoja saadaan. Minä luotan sanaan, jossa veisataan:

    En pelkää, vaikka piirittäis,
    mua monta tuhatt' miestä,
    ja juonens' kaikki virittäis
    mua Herra niistä tietää päästää.

Niin se on. Niin Taavetti veisasi. Eikö niin, pappi?

PASTORI. Joo, niinhän se on.

TIEVAN TOPI (joka on ottanut pastorin laukun). Puuroko se keitetään
papille?

PASTORI. Joo, pannaan puuro vaan.

TIEVAN TOPI. Montako kuppia niitä piti ollakaan?

PASTORI. Panehan kaksi.

KALLA (joka on kävellyt edestakaisin, on pysähtynyt 1:n rajamiehen
luo). Miten isäsi jaksaa?

1:n RAJAMIES. Hyvin, terveenä on.

KALLA. En ole nähnyt häntä moneen vuoteen. En pääse kirkolle enää; hyvä
jos Ruotsin puolelle, Suvantoon jaksan. Vanhuus on tullut.

1:n RAJAMIES. Niinhän se.

TIEVAN TOPI. Älähän huoli, Kalla, kun eläkerahat tulevat. Silloin ei
vanhuuskaan paina.

KALLA. Ole sinä vaiti! Saisit jo maksaa ne sivakat, jotka särit toissa
talvena. Ei pääse metsäänkään enää, kun on sivakat tärvelty.

TIEVAN TOPI. Enhän se minä särkenyt, vaan poliisi.

POLIISI (syöden). Sinä se olit.

KAARINA. Kyllä se oli Topi.

POLIISI. Älä huoli, Kalla, kun keisarin rahat tulevat, niin ostetaan
uudet sivakat.

KALLA (innostuen). Jo vain! Ostetaan uudet, Amerikan malliset.
(Kääntyen papin puoleen.) Joko on pappi kirjoittanut esivallalle?

PASTORI (hämillään). Enhän se minä... Eikö se ollut lensmannin asia?

NIMISMIES. Ei, papin se oli tehtävä.

POLIISI (iskien silmää nimismiehelle). Kyllä se pappi kirjoittaa. Se
kun se vain leikkiä puhuu.

ELLI. Joko rupesit taas äijää houruuttamaan?

POLIISI. Ei se mitään houruutusta.

ELLI (vihastuen). Vai ei! -- Kyllä sinä olet kaunis poliisi! Viitsit
vanhaa miestä kiusata. Et tiedä, millainen levottomuus meillä on, kun
se tässä uneksii ja hokee niistä eläkerahoistaan, niin ettei puusylystä
saa enää säretyksi.

KALLA. Kyllä pappi kirjoittaa... se on tietty ja lensmanni myös.
Keisari antaa kyllä... sillä on paljon rahaa.

PASTORI (vakavana). Kyllä se taitaa olla vähän vaikea...

KALLA. Vaikea? Huihai! Mikä vaikea se on, kun kirjoittaa osaat. Huihai.

POLIISI (nauraen). Papilla on niin paljon keisarille kirjoittamista,
ettei tahdo joutaa.

KALLA. Älä sie puhu...kyllähän papilla työtä on. Mutta siinä samassa
menee, samassa juuri.

TIEVAN TOPI. Jo vain... panee reunaan, että Tarvantovuoman Kallalle
uusi pirtti ja heti. (Hämmentää pataa.) Kovin tämä onkin jo rähjä.

KALLA (innostuen). Jo vain! kolme hirsikertaa korkeampi, että mahtuu
lensmannikin suorana seisomaan. Jo vain. Uusi pirtti... komea kuin
pappila.

ELLI (syrjään). Jo saivat taas äijän vauhtiin.

POLIISI. Ja kamariin kaakeliuuni, sellainen kuin Suvannon
nimismiehellä.

KALLA. Älä sie puhu... samanlainen. Ei savua sitten.

TIEVAN TOPI. Ja hyvät sängyt ja höyhenpolstarit.

KALLA (innostuen yhä enemmän). Jo vain! Kelpaa siinä sitten maata papin
ja lensmannin.

TIEVAN TOPI. Ja minun.

ELLI (halveksuen, puoleksi vihassa). Sinun... etkö lattialla saata...

TIEVAN TOPI. Herra se olen minäkin... papin kokki! Hah, hah! -- Nyt
saisi olla ryynit.

    (Pastori hakee ryynit esille ja antaa Topille.)

KALLA. Jo vain. Minä olen ajatellut jo ruveta vedättämään hirsiä uutta
pirttiä varten. Mitä herrat siitä arvelevat?

POLIISI. Joo. Vedätä sinä vaan. Kyllä rahat tulevat.

KALLA. Älä sie puhu. Niin minä teen. Minä palkkaan Morttasen Pieran
työmieheksi ja sitten me rupeamme yhdessä rytkäämään. Kalkuvaaran alla
on vielä sen verran rakennuspuuta, että uuden pirtin saamme. -- Vai
mitä lensmanni arvelee?

NIMISMIES. Mikäpäs siinä.

KALLA. Jo vain! Niin me teemme. Sieltä vedätämme, ja sittenkös tässä
alkaa kirveiden kalkutus. Kiveliö kuuntelee ympärillä ja ihmettelee,
että mitäs nyt Tarvannossa tehdään, kun niin kirveet kalkkaavat?
(Kävelee edestakaisin.) Jo vain. Täällä alkaa elämä taas, kun uusi
pirtti seisoo tässä enontörmällä. Kelpaa sitten tulla vaikka keisarin
käymään.

TIEVAN TOPI (hellan luota). Ei se taida keisari joutaa...
Tarvantovuomaan, hahahah!

KALLA. No jos ei keisari, niin maaherra. Herra se on sekin.

POLIISI (suu täynnä ruokaa). Herrapa... herra.

KALLA. Ja papin pitää kirjoittaa, että keisari lähettäisi rahat
Suvannon konttooriin, Ruotsin puolelle. Sieltä koulun Valfriiti ne
kyllä tulemaan panee.

POLIISI. Jo vain.

    (Kaarina palaa lypsyltä.)

KAARINA (kaataa maitoa litranmittaan). Tässä on maitoa lensmannille.

TIEVAN TOPI. Papin pataan myös maitoa.

KAARINA. Kyllä tästä liikenee.

2:n RAJAMIES. Saisinko minäkin vähän?

KAARINA. Jo vain. (Kaataa maitoa läkkituoppiin ja antaa 2:lle
rajamiehelle. Menee sitten hellan luo ja kaataa pataan maitoa.)

    (Nimismies ja pappi menevät pöydän luo. Kalla seuraa heitä.
    Elli, joka on häärinyt tuvan perällä, menee ulos.)

KALLA (kädet selän takana). Eikö sillä lensmannilla ole vielä akkaa?

NIMISMIES. Ei ole tullut vielä otetuksi.

KALLA (kynsien päätään; leikkisänä). Vai ei ole. No kyllä minä tästä
Kaarinan annan... Kaarina se joutaa lensmannille vaimoksi. Kyllä me
äidin kanssa kahdenkin... kun tullevat ne eläkerahat... Otamme rengin.
Tiermesjärven Jussa se vei jo Maaritan tästä... Kaarinan saa lensmanni.

TIEVAN TOPI. Kaarina, kuule, sinua naitetaan. Pääset Muotkaan
nimismiehen rouvaksi.

KAARINA. Ole vaiti!

2:n RAJAMIES. Isäsi kuuluu toimittavan sinua nimismiehelle.

KALLA. Ei se ole herrastapoja oppinut, mutta lehmät se lypsää ja vellin
keittää ja siinähän sitä on nokko [tarpeeksi].

KAARINA (joka on kuunnellut, punastuu korviaan myöten). No kyllä se on
hassu tuo isä.

POLIISI. Mitäs muuta kuin lähdet Muotkaan vaan. -- Taikka täällähän on
pappi... vihitään täällä.

TIEVAN TOPI. Ei se pappi kuitenkaan ennen syöntiä rupea. Hei, puuro on
valmis! Annapa, Kaarina, lautasta.

    (Kaarina hakee lautasen. Topi vie puuron pöydälle.)

KALLA. Ka se, siinä on puuro... ja niin valkoinen puuro. Mitä ryyniä ne
ovat?

TIEVAN TOPI. Mannaryyniä.

KALLA. Ja se on kokki tuo Tievan Topi. Keittää puuron kuin poika, heh!

TIEVAN TOPI. Johan sitä tälle ijälle on pitänyt oppia yhtä ja toista.
(Ottaa laukkunsa ja rupeaa syömään.) Minä se olisin myöskin maitoa
vailla.

KAARINA (katsoen lypsinkiuluun). Ei täällä ole enää kuin
kahvikupillinen.

TIEVAN TOPI. No anna sekään.

    (Kaarina kaataa maidon puukuppiin ja ojentaa Topille;
    laskee lypsinkiulun penkille ja menee ulos.)

2:n RAJAMIES (panee lankun syrjään). Nyt poroja metsään viemään.

POLIISI. Joo. Se on tärkeä.

1:n RAJAMIES. Jo vain. Lähdetään.

    (Poliisi ja molemmat rajamiehet lähtevät. Elli tulee.)

TIEVAN TOPI (Ellille, joka on mennyt hellan luo). Myykää emäntä yksi
leipä.

ELLI. Eikö sinulla ole itselläsi?

TIEVAN TOPI. On sitä vähän, mutta ostaisin lisää.

ELLI (antaa leivän). Tuossa on.

KALLA (astellen Topin luo). Vai leivän se Topi sai.

TIEVAN TOPI. Ostin, ostin.

KALLA. Niin vain. Eihän meidän ilman sovi... täällä tunturin kolossa.

TIEVAN TOPI. Eipä, ei. Mutta kun tulevat ne keisarin rahat, niin sitten
sopii antaa ilmankin.

KALLA (innostuen ja lyöden Topia olalle). Jo vain! Saat syödä, Topi,
niin paljon kuin vatsasi vetää. En peri maksua.

ELLI. Olehan tuossa!

KALLA. En peri maksua. Silloin on meillä leipää, äiti. Ei ole puute,
niinkuin nyt.

PASTORI (heittää syönnin ja panee tupakaksi; tarjoaa Kallalle.)
Pannaanpa tupakka.

KALLA. Oikeita paperirossia. En olekaan pitkiin aikoihin polttanut
oikeaa tupakkaa. (Huokaisten.) Putkenjuuria olen hakenut ja niitä
kuivannut, äijä-riepu. -- Tuollaisia. (Näyttää pastorille
tupakkakukkaroansa.)

PASTORI (katsellen Kallan tupakeita). Voi hyvänen. Miten näitä polttaa?

KALLA. Älä huoli. Savu niistä lähtee, niistäkin. (Hiljempaa
huokaisten.) Karvaita tahtovat olla.

    (Nimismies lopettaa syönnin ja menee ulos. Elli menee
    pöydän luo korjaamaan ruokia pois.)

TIEVAN TOPI (lopettaa syöntinsä ja sitoo kiinni laukkunsa). Odotahan,
Kalla, kun esivallan eläke tulee, niin saat poltella samanlaisia
sikaareja kuin Treijarin patruuna Juukean pohjassa.

KALLA (joka on istunut penkille ikkunan eteen papin viereen). Älä sie
puhu. Minä jo tässä Ellille sanoin, että kun esivallan eläke tulee,
niin ostetaankin parasta Ruijan tupakkaa. (Pastorin puoleen kääntyen.)
Kyllä se olisi, veljeni rakas, hyvä, kun tulisi se esivallan raha niin
pian kuin suinkin. (Osoittaa seiniä.) Katsohan, veljeni, noita seiniä.
Ne pullistuvat aivan sisään. Jonakin kauniina päivänä romahtaa koko
pirtti yhteen kasaan ja me jäämme kuin hiiret loukkuun.

PASTORI (katsellen huonetta.) Huonohan tämä on kovasti. Saisihan täällä
toki olla oikea talo matkamiesten tarpeeksi.

ELLI (kädessä puurolautanen, jossa on vähän puuroa). Syökö se pappi
tämän puuronsa huomenna?

PASTORI. No joo. Pankaahan sinne hyllylle.

ELLI (pitelee kädessään puurolautasta ja katselee sitä kauan). Niin
valkoista puuroa. (Asettaa lautasen hyllylle ja menee ulos.)

KALLA. Joo! Älä sie puhu! Matkamiesten tarpeeksi. Niin juuri. Täällä
ajaa lensmanni rajoja ja tarvitsee yösijaa. Täällä jutaa [kulkee] lappi
ympäriinsä ja lapsilla on koulupaikka Tarvantovuomassa. Kyllä olisi,
pappi, koulumiehellä huono tulla toimeen, jos pitäisi lapinkodassa
koulua pitää. Mutta nyt kootaan lapinlapset tähän meille joka vuosi ja
tässä saa koulumies niiden kanssa raajia. Varsin minä kamarin luovutan
koulumiehelle, kun hän tulee. -- On niistä sikiöistä kyllä kärsimistä.
Panevat Elliltä välistä viilit sekaisin. Mutta en minä siitä, huihai!
Kunhan saavat tässä olla, se on pääasia.

TIEVAN TOPI (joka on istunut penkille ja pannut tupakaksi.)
Näistä sopii papin juuri kirjoittaa keisarille, että
täällä ovat Lensmanni ja muut kruunun herrat sisällä.

KALLA. Älä sie puhu! Kylmä on kiveliö nukkumapaikaksi! Jo vain, kyllä
minä tiedän. Monesti olen markkinamatkoilla joutunut yötä taivasalla
olemaan. Älä sie puhu. Toista on sentään pirtissä, vaikka pahasessakin.
Vai mitä, pappi? Eikö ole niin?

PASTORI. Sepä tietty.

KALLA (lämmöllä). Ja ajattele sitten, veljeni, kun saamme uuden pirtin,
korkeamman ja tilavamman. Kuinka hyvä tässä sitten on olla. Jo kelpaa
papin ja lensmannin tänne tulla. Eivät muistu mieleenkään matkan
vaivat. Tuonne kauas joelle paistaa Ruijan lampun tuli uuden pirtin
ikkunasta. Sitä kohti on hyvä ajaa. Se on kuin Betlehemin tähti, joka
tietä näyttää. Ja kun perille pääsette, niin korkeasta ovesta astutte
sisään kookkaaseen, puhtaaseen pirttiin ja pakkastuulessa kohmettunutta
nenäänne hyväilee niin leppoisasti pirtin suloinen lämpö. (Lyö pappia
polvelle.) Se on toista se, pappi! (Nousee kävelemään edestakaisin.)

TIEVAN TOPI. Jo vain. Kylmä täällä tahtookin nyt ahdistaa.

KALLA (pysähtyen Topin eteen.) Sano muuta! Tuommoiset seinät. (Osoittaa
nurkkaan.) Katsohan, nurkat kuurassa.

    (Nimismies, poliisi ja rajamiehet tulevat.)

POLIISI (heittäen suopungin nurkkaan). Mutta jäkälää täällä vielä on.

KALLA. Älä sie puhu... Jäkälää sitä kyllä on. Kun olisi leipää yhtä
paljon, niin hätäkös tässä.

    (Elli tulee kantaen heinäsylystä.)

POLIISI. Kyllä sitä tulee leipääkin, kunhan tulee se esivallan eläke.
Saat lyödä raidon ja lähteä Muotkaan jauhoja noutamaan.

KALLA (innostuen). Niinkuin Jaakopin pojat Egyptiin! (Kävelee
edestakaisin kädet selän takana). Niinkuin Jaakopin pojat Egyptiin!

ELLI (levitellen heiniä lattialle; halveksivasti). Jaakopin pojat!

KALLA (innostuen). Jo vain! Elli ei meinaa uskoa, mutta niin se käy.
Eikö niin, pappi?

PASTORI (naurahtaa). Saattaapa käydä...

KALLA (edelleenkin innostuksen vallassa). Niin se käy! Niinkuin
Jaakopin pojat Egyptiin! Oi, voi!

    (Kaarina tulee heinäsylystä kantaen. Siirtää pöydän sängyn
    päähän ja levittää heinät pöydän paikalle. Noutaa ulkoa pitkän
    tyynyn ja risaisen raanun ja laittaa vuoteen valmiiksi.)

KALLA. Se on oikein, Kaarina. Laita vieraille vuodetta. Kyllä teitä jo
väsyttää?

NIMISMIES. Kylläpä jo alkaa väsyttääkin...

KALLA. Pitkä tänne on matka.

POLIISI. Onhan tätä... kaksikymmentä penikulmaa kirkolta.

KALLA. Mistä asti olette tätä päivää ajaneet?

PASTORI. Hirvasjärvestä.

KALLA. Ka se, on siinä matkaa.

    (Nimismies ja pastori riisuvat nutukkaansa, heittävät takit
    yltään, vetävät lapinlakit korvilleen ja paneutuvat maata.)

KALLA (pastorille). Niin vain, veljeni. Pää se pitää suojata.

PASTORI. Joo, päästä se matokin kuolee.

KALLA. Älä sie puhu...

    (Rajamiehet laittautuvat maata perälle, jonne Kaarina
    on kantanut heiniä ulkoa.)

KALLA (mennen hellan luo). Et sinä, äiti, antanut kahviakaan vieraille?

ELLI. En. Siihen jäi pannu, kun rupesivat keittojaan keittämään.

TIEVAN TOPI (lattialta). Elli on tullut visuksi.

ELLI (matkien). Vai visuksi. Eikö itselläsi ole kahvia mukana?

TIEVAN TOPI. On, on. Juodaan aamulla sinun kahvisi.

ELLI. Vai joisit.

    (Poliisi ja rajamiehet nauravat hiljaa. Kalla on sillävälin
    heittäytynyt sänkyynsä pitkäkseen.)

ELLI (puoliääneen). Ei se pappi pitänyt iltarukoustakaan.

TIEVAN TOPI. Pappi oli väsynyt.

KALLA (sängystä). Kyllä pappi huomenna pitää... raamatunselityksen.
(Miehet nukkuvat. Elli heittää sukankutimen ja siirtää kahvipannun
kamiinin alle. Kaarina heittäytyy ovisuusänkyyn vaatteet yllä.)
(sängystä). Äiti, annapa se tupakkakukkaro sieltä penkiltä.

    (Elli heittää hänelle kukkaron.)

KALLA (panee piippuun ja raapaisee tulta). Nyt poltetaan putkenjuuria,
mutta vielä tässä tupakat muuttuvat, kun tulee se esivallan eläke. Ensi
viikolla minä rupean ajamaan hirsiä, äiti.



Toinen näytös.


Korkea jokitörmä-niitty. Joen toisella puolen avara vuoma, jonka
laidalla kasvaa vaivaiskoivu-risukkoa. Taampana näkyy tuntureita.
Oikealla ränsistynyt, puoleksi sortunut lato, josta osa kattoakin
poissa. Sen vieressä uusi lato tekeillä, kolme puukerrosta jo valmiina;
ympärillä tarvepuita ja lastuja. Vasemmalla pajupensas, jonka juurella
on eväslaukku, kahvipannu ja kirjava vaateriepu. Aurinkoinen, kirkas
Lapin päivä heinäkuun lopulla.

Kalla ja Kaarina kahden. Kalla veistää latopuuta kyökkäisten kasvot
hiessä ja Kaarina haravoi heiniä vasemmalla. Molemmilla päässä, paitsi
tavallisia päähineitä, sääskilakit; vyöllä puukko ja pikiöljypullo.

KALLA (keskeyttää veistonsa ja pyyhkii hikeä otsaltaan). Lämmin päivä.
Jumalan aurinko paistaa meille, Kaarina. Olisi hyvä työtä tehdä, mutta
minua väsyttää.

KAARINA. Mikäs kiire meillä? Levähdetään, niin jaksat paremmin, isä.

KALLA. Levähdetään. (Istuu latopuulle ja voitelee pikiöljyllä
poskiaan.) Muuten olisi hyvä, mutta sääskiä on paljon. Tuntuu, kuin
olisivat tänä vuonna vihaisemmat kuin ennen.

KAARINA (nojaa haravaansa.) Minuapa ne eivät paljon ahdistele.

KALLA. Eivätkö? -- No se on hyvä, lapsi, etteivät ahdistele. (Huokaa,
katsellen ränsistynyttä latoa.) Lato kaatuu pian. Se on jo vanha.
(Katselee uutta latoa.) Uusi lato kohoaa. Se on jo hyvällä alulla.
(Osoittaen oikealle, etelää kohti.) Tuolta kaukaa Kalkuvaaran alta,
missä kasvavat viimeiset männyt, kiskotimme Morttasen Pieran kanssa
puut. Oli siinä porolla työtä, sillä korkea on tämä törmä. -- Sieltä
vedätimme äidin kanssa vanhan ladonkin puut.

KAARINA. Siitä on jo kauan.

KALLA. Neljäkymmentä vuotta. (Huokaa.) Silloin olimme me nuoria,
äiti ja minä. (Vilkastuen.) Me emme pelänneet tunturia, vaikka moni
varoitteli, ettei juuri kiveliöön pitäisi taloa tehdä. Mutta täällä oli
rauha... ja me rakastimme rauhaa. Emme viihtyneet kyläisessä kylässä.
Täällä oli kalaa ja riekkoa yllin kyllin... ja paljon me saimmekin.
Äiti oli taitava ansojen panija. Semmoisen kaarteen laittoi, että meni
siihen lintu, meni kuin itsestään aivan. (Katselee latoa.) Tuollainen
se nyt on, vanha ja ränsistynyt. (Vilkastuen.) Mutta odotahan, Kaarina,
kun uusi lato valmistuu. Saat nähdä, kuinka komea siitä tulee.
(Vilkastuu enemmän ja nousee seisomaan, viitaten pohjoista hohti.)
Tuonne kauas Jänissuvannolle se näkyy. Siellä pohottaa jo kulkijoita
vastaan. Saavatpa sitä rajamiehetkin katsella sitten ja ihmetellä:
"Siinäpä on Tarvantovuoman Kallalla uusi lato, komea kuin kirkko!"
Saapi lensmannikin nähdä, mitä vaikuttaa kruunun raha, kun se oikeaan
paikkaan kiveliössä pannaan. (Nauraen. Vakavammin.) Kunhan nyt tulee se
esivallan eläke, että saan Morttasen Pieralle velkani maksaa.
(Hykertelee käsiään.) Oi, voi! Nyt me työskentelemme taas. Ajattelemme,
Kaarina, että on meillä jo uusi lato valmiina. (Tarttuu kirveeseensä ja
veistää reippaasti, Kaarinan haravoidessa heiniä.)

    (Elli tulee.)

ELLI. No ei tule heinänteosta taas mitään, kun sinä sen latosi kanssa
houruat. Voi hyvänen aika, mihinkä pulaan sinä meidät vielä saatat.
Velkaa teet tuon uskosi päälle vain. Millä maksat sitten?

KALLA (keskeyttäen työnsä). Älä huolehdi, äiti. Kyllä velka maksetaan,
kun eläkerahat tulevat. Morttasen Piera on luvannut odottaa.

ELLI (kiivastuen). Odottaa! Odottaa se aikansa, mutta kun ei kuulu niin
hakee ulos. Lensmanni tulee ja myy avisuunissa kaiken ja sitten...
mihin sitten joudutaan? -- Paljon parempi olisi, että auttaisit
Kaarinaa heinänteossa. Olisihan lehmille ruokaa talveksi. (Tarttuu
haravaan ja haravoi kiivaasti.)

KALLA. Kyllä me heinääkin teemme. Poutapäivähän nyt on.

ELLI. On, on, mutta sadekin voi tulla yhtäkkiä. (Heittää haravansa.) En
minä jouda. Minulla on siellä taikina nousemassa. (Menee.)

KALLA (tarttuu viikatteeseen ja niittää tuokion; heittää sitten ja
oikaisee itseään.) Ohhoh! Selkä on jo huonoksi käynyt. Pitää taulalla
polttaa, kun kotiin päästään. Se auttaa. (Haukotellen.) Kovinpa
raukaisee. Minä panen pitkäkseni tuokioksi. Haravoihan sinä, Kaarina,
sillä aikaa. (Heittäytyy pitkäkseen pensaan kupeelle ja levittää rievun
silmilleen.) Äiti oli huonolla tuulella. (Nukkuu.)

KAARINA (haravoi hetken, mutta pysähtyy sitten; hätistellen sääskiä
pois silmiltään). Onpa niitä nyt. (Sivelee pikiöljyä poskipäihinsä ja
katselee nukkuvaa isäänsä.) Vanhaksi on isä tullut. Ei jaksa enää
paljoa. Täällä tunturin kolossa on aikansa kulunut, miehuutensa mennyt.
Tunturi veti häntä nuorena puoleensa äidin kanssa. Loihti esiin ihanan
rauhan... ja tänne tulivat vanhukset. Nyt on isän tunturi lumonnut
kokonaan. Ei laske enää kynsistään, kun on kerran saaliikseen saanut.
Taikonut on isä-vanhan mielen aivan. Kummia taikanäkyjään hänen
silmissään kuvasteluttaa... uusista, kauneista ladoista, uudesta
pirtistä ja navetasta. Semmoinenko on tunturi? (Katselee
tunturivyöhykettä.) Minäkin tunnen toisinaan sen kumman tenhovoiman.
Niin omituisella tunteella se väliin rintani täyttää. Kun olen talvella
riekonansoja kokemassa Wirdnitunturin alla, on kuin olisin näkevinäni
väkeä vuoreen painuvan. Silloin minä käsitän, kuinka tunturi vetää
puoleensa eikä päästä sitä, jonka on omakseen ottanut. Ja silloin minä
ymmärrän isän kohtalon: hänen henkensä on tunturin lumoissa. (Nostaa
kätensä silmilleen ja tähystää etäisyyteen.) Mutta kun näin kesäisenä
päivänä kuljen aurinkoista jänkää, missä suopursu kukkii ja Neitsyt
Maarian sänkyheinä väkevänä tuoksuu, silloinpa ymmärrän, mikä isän
tunturiin veti: se oli se leppoisa, raukaiseva rauha, jossa oma
ajatuskin äänellisiksi sanoiksi muuttuu. Ja silloin tunnen, että olisin
tehnyt samoin isän asemassa: muuttanut tunturien kätköön, pois
levottomista väylänvarsikylistä... tänne hiljaisuuteen. -- Mutta silti
tunnen toisinaan kummallista pelkoa, kun ajattelen, että minäkin ehkä
jään tänne... ainiaaksi näille rannoille, näitä jänkiä tarpomaan.
Silloin pelkään, pelkään ja haluaisin kauas pois... ihmisten
ilmoille... sinne, missä on muita nuoria, (Katselee haukkaa, joka
lentää korkealla.) Haluaisin olla haukka, joka ilmoja leijaa. Silloinpa
näkisin, mikä kirkkopaikka kaunein, minkä joen sillalla hauskimmat
tanssit. (Nostoa kätensä ylös ja nauraa.) Voi minua! Mitä sanoisi äiti,
jos kuulisi? Tanssit? Niin tanssit, tanssit! Muistanpa, kuinka kerran
Suvannossa muutamana kesäisenä sunnuntai-iltana pojat ja tytöt
tanssivat maantiensillalla. Siinä oli papin poika, valkolakki päässä,
siinä koulun Sigurd, nimismiehen Agneta ja kylän tyttöjä. Koulu-Pekka
soitti ja tytöt ja pojat tanssivat. Minä istuin aidalla koulun Ailen
kanssa ja katsoin. Olisin voinut katsoa koko yön, mutta äiti tuli pois
hakemaan. -- Ja sekös oli paha! Silloin kapinoin hengessäni, että olin
vain lappalaistyttö. Olisin halunnut olla herraslapsi, nimismiehen
Agneeta. -- Itkin ja nukahdin vihdoin koulumiehen kyökin lattialle...
ja näin koko yön unta papin pojasta ja nimismiehen Agneetasta. Oi-voi!
Oli sekin. (Nauraa.) Voi hyvänen! Heinät unohtuvat kokonaan. (Haravoi
ja hyräilee:)

    Kun Tshaimatunturi
    ruskossa illan ui,
    on aika paimenten
    vuoronsa vaihettaa...

    Kodalle Antras käy,
    palas [polku] on mutkikas,
    Mutt' keinon [tie] päässäpä
    jo Inker ikävöi...

(Huokaa ja pysähtyy mietteissään katselemaan vanhaa latoa. Tarttuen
jälleen haravaansa laulaa kovemmin:)

    On kota komea,
    avara jänkäaapa.
    Mutt' palas mutkikas
    ja renki Antras vain...

KALLA (herää ja nousee istumaan). Kuka veisaa? Sinäkö se olit, Kaarina?

KAARINA (vähän hämillään). Minä.

KALLA (nousee seisomaan ja tarttuu kirveeseensä). Ihmeellistä! Minä
näin juuri unta, että me olimme saaneet uuden ladon valimiksi. Täällä
oli paljon ihmisiä, niiden joukossa nimismies ja pappi. Nimismies tuli
luokseni, otti minua kädestä ja sanoi: "Kas niin, Kalla, nyt sinulla on
uusi lato. Ole nyt iloinen, sillä sinä olet tämän hyvin ansainnut!"
Mutta pappi sanoi: "Niin, meillä on syytä tästäkin Jumalaa kiittää.
Ehkäpä veisaamme virren." Ja sitten hän aloitti isolla äänellä: "Sä
kaunis kukoistava, Saaronin kukkanen." Siihen minä heräsin.

KAARINA (pysähtyy ja katsoo isäänsä hellästi). Ehkäpä se oli hyväksi se
uni, isä.

KALLA (innostuen, silmät loistaen). Se oli! Jumala se lähettää unetkin,
niinkuin ennen Jaakopille, joka näki taivaan tikapuut. Jumala lähetti
minullekin tämän unen, että olisin hyvässä turvassa ja odottelisin
kärsivällisenä... esivallan eläkettä. Oi-voi, Kaarina! Meille tulee
vielä hauska.

KAARINA. Niin uskon minäkin.

KALLA (veistää latopuuta). Haravoihan sinä, Kaarina. Minä tässä vähän
veistelen, että saamme nostaa tämän puun paikoilleen. Sitten rupean
minäkin niittämään taas.

KAARINA (joka on tähystänyt oikealle, etelää kohti). Tuolta tulee
vene... kaksi. Etumaisessa purje pystyssä, vaikka on aivan tyven.
Ketähän ne mahtavat olla?

KALLA (tähystellen). Ei erota vanhan silmä paljoa. Veneitä sieltä
tulee. -- Jos lienevät kartta-insinöörejä, jotka tulevat tuntureita
mittaamaan. Morttasen Piera kertoi Suvannossa kuulleensa, että
sellaisia pitäisi tulla tänä kesänä. -- Tiesi vain, outoja ne ovat.
Mitä lienevät... vieraita.

KAARINA (uteliaana). Tänne soutavat! Ketähän ne ovat?

KALLA. Tiesi vain. Olkootpa ketä hyvänsä...

    (Sillä välin on vene laskenut rantaan törmän alle. Kaarina
    juoksee törmän reunalle katsomaan ja palaa hetken päästä
    hengästyneenä.)

KAARINA. Siellä on nimismies ja pappi ja poliisi... ja kaksi outoa
herraa!

KALLA (heittää kirveen; ottaa lakin päästään ja pyyhkii hikeä otsaltaan
kyynärvarrella). Nimismies ja pappi?

KAARINA. Niin!

    (Nimismies, pappi, poliisi, ylioppilas ja kirjailija tulevat.
    Miehet ovat pieksusaappaissa ja helletakeissa, paitsi poliisi,
    jolla on tavallinen takki käsivarrella. Nimismiehellä housunpolvi
    revennyt. Hatuissa sääskiverkot, eväslaukut käsissä. Ylioppilaalla
    silmälasit.)

POLIISI. Päivää, Kalla! Terveisiä Muotkasta!

KALLA. Päivää! Jumal'antakoon! (Leikkisänä, kynsien päätään.) Jo on
tainnut vihollinen tulla Muotkaan, kun on virkakunta lähtenyt tunturiin
pakoon?

PASTORI (tervehtii Kallaa ja Kaarinaa). Onhan se selvä, että virastot
täytyy pelastaa vihollisen kynsistä. Niitä ei saa alttiiksi jättää.

KALLA (edelleenkin leikkisänä). Älä sie puhu, veljeni, sepä tietty.
Hahhah!

    (Vieraat tervehtivät.)

NIMISMIES. Me jo tuolta kaukaa näimme... suvannon päästä... että täällä
on Kalla heinänteossa. Poliisi se ensimäisenä tunsi Kallan.

POLIISI (osoittaen Kallan takkia). Joo, tuosta haljakasta.

KALLA. Älä sinä minun takkiani lasta [moiti]. Se on hyvä takki.

POLIISI. Hyväpä, hyvä. Mutta kauas se näkyy. (Mennen syrjään.) Me
keitämme tässä kahvit ja jatkamme sitten matkaa.

KAARINA. Minne te olette matkalla?

POLIISI. Arvaapa.

KAARINA. Mistäpä ne kruunun herrain asiat arvaa.

PASTORI. Me olemme lähteneet kalastusretkelle.

KALLA (ihmeissään). Kalastusretkelle? Eikö Muotkassa enää kaloja ole,
kun on pitänyt lähteä tunturiin pyytämään?

PASTORI. Onhan niitä sielläkin, mutta täällä on suurempia ja
lihavampia.

KALLA. No älä jo! Vai kalastamaan. (Kynsii leikkisänä päätään.)
Herra varjele niitä herrain päähänpistoja! Kalastamaan kahdenkymmenen
penikulman päähän.

POLIISI. Mikäs siinä? Onhan Jumala aikaa luonut.

KALLA. Älä sie puhu... mutta kun parhaana heinäaikana.

POLIISI. Eiväthän herrat työtä tee.

KAARINA (nauraen) Vai herrat! Mikä herra se sinäkin? Hah, hah!

POLIISI. No herrapa tietenkin! (Katselee ladon alkua.) Mitä se Kalla
rakentaa?

KALLA. Latoa, veljeni, uutta latoa. En saanut aikaani kulumaan muuten.
Ajattelin, että panenpahan alulle ja lopettelen sitten, kun eläkeraha
tulee.

POLIISI (iskien silmää nimismiehelle). Niin vain. Rakennahan sinä vain,
Kalla. Kyllä rahat tulevat.

KALLA (joka on tutkivasti katsellut ylioppilasta ja kirjailijaa). Joo,
niin vain, veljeni. -- Ketä nämä vieraat ovat?

NIMISMIES (osoittaen ylioppilasta). Tämä on minun veljeni.

KALLA. Vai veli!

POLIISI (iskien silmää ylioppilaalle). Se on tohtori.

KALLA (ihmeissään). Vai oikein jo tohtori... nuori mies.
(Osoittaa kirjailijaa.) No entä tämä toinen?

PASTORI. Se on sellainen mies, joka kirjoittaa värssyjä.

KALLA (vähän välinpitämättömänä). Vai sellainen. No kirjoita sinä
menemään vaan. Kyllä me luemme.

    (Poliisi tekee tulta ja puhelee vilkkaasti ylioppilaan
    ja kirjailijan kanssa. Nauravat.)

POLIISI. No nythän sopii Kallankin syynäyttää itsensä, kun tuli tohtori
juuri niittyrantaan. Eikö selkää ole kolottanut?

KALLA. No älä sie puhu! Sepä sattui, oikea Jumalan lykky. Kolottanut?
Kyllä sitä kolottaa alituiseen. Äsken juuri Kaarinalle vaitelin, että
pitää taas taulalla polttaa, kun kotiin päästään.

YLIOPPILAS. Taulallako isäntä polttaa?

KALLA. Taulalla. Se on vanhan kansan lääke.

KIRJAILIJA. Mutta eikö siinä selkänahka ole liian kovassa leikissä?

KALLA. Eikö mitä. Pian se paranee... taulan jälki.

POLIISI (Kaarinalle). Katsohan sinä, Kaarina, tuota pannua. (Kallalle.)
Tulehan, mennään tuonne ladon taakse, niin saa tohtori katsoa.

YLIOPPILAS. Jo vain! Katsotaanpas.

    (Miehet menevät nauraen vanhan ladon taa.)

POLIISI. Otahan paita pois.

KALLA. Älähän hätäile...

YLIOPPILAS ja KIRJAILIJA (yhteen ääneen). Voi tavaton! Ihan täynnä
arpia!

POLIISI. Viiden pennin ja kahden äyrin kokoisia.

NIMISMIES. On se kirjava.

KALLA. Älä sie puhu. Se onkin eri leikissä ollut se selkä. Ei olisi
tullut mitään puiden vedätyksestä, jos ei olisi taulaa käytetty. Siellä
olisivat latopuut vieläkin Kalkuvaaran alla.

KIRJAILIJA (ihmetellen). No kyllä on.

KALLA. No mitä tohtori arvelee? Eikö ole hyvä keino?

YLIOPPILAS. Tiesi hänestä. Ei tätä keinoa nykyajan lääketiede tunne.

KALLA (vähän kiivastuen). Se on esi-isäin oppia!

POLIISI (nauraen). Se on sitä tunturilääketiedettä!

KALLA (vetäessään paitaa yllensä, paidan sisästä). En minä anna suurta
arvoa sille akatemian opille... paremmin lääkkeissä kuin uskossakaan.
Ne eivät tiedä mitään... akatemian tohtorit.

    (Miehet tulevat esiin ladon takaa.)

KALLA. Meillä kävi kerran tyskäläinen tohtori ja minä käskin hänen
katsoa akkaa vähän, kun tämä oli siukkana. Mutta sekös oli
vastahakoista äijälle! Ei tahtonut millään ruveta. Soperteli vain:
"Mine ole semmunen tohturi, joka ei tiedä mittä..." Katsoihan se
viimein, kun minä uhkasin kovettua. Mutta ei hän tiennyt mitään.
"Semmunen tohtori, joka ei tiennyt mittä."

KIRJAILIJA. Jos se oli eläinlääkäri?

KALLA. Tiesi kissa! Tohtori se vaan oli. Hahhah!

KAARINA. Nyt tämä kiehuu. Annapa kahvipussi.

POLIISI (kaivaa nimismiehen laukusta kahvipussin). Keitähän hyvä kahvi.

KAARINA. Kyllä, kyllä.

    (Miehet ovat istuneet maahan. Pappi, ylioppilas
    ja kirjailija tupakoivat.)

KIRJAILIJA. Joko Kalla on vanha?

KALLA. Kahdeksaskymmenen alulla.

KIRJAILIJA. Onpa siinä ikää. -- Ja täällä olette asuneet aina?

KALLA. Täällä... puoliväliin viidettäkymmentä vuotta. -- Ja mikäs on
ollut asuessa nuorena, mutta nyt kun vanhuus on tullut, rapistuvat
paikat. (Osoittaen vanhaa latoa.) Tuossa on lato, jonka nuorena tein.

YLIOPPILAS. Jaa-a. Kyllä on jo vanha.

KALLA. Niin on... ja uusi pitäisi saada. Mutta mistä rahat? Ei ole
minulla, jollei esivalta astu väliin. Velkaa olen tehnyt, ei auta.

POLIISI (joka on Kaarinan kanssa kaatanut kahvin kuppeihin). Älä
huolehdi, Kalla, lato siitä tulee ja komea, jahka esivallan eläke
saapuu. Pappi on laittanut jo jouluna hakemuksen keisariin.

KALLA (innostuen ja nousten seisomaan). Älä sie puhu, veljeni! Niin
tulee. Minä jo tässä Kaarinalle muistelin, että tehdään sellainen lato,
joka näkyy jo Jänissuvannolle saakka. Kelpaa siihen sitten heiniä
heittää! Oi, voi! Älä sie puhu, veljeni! (Papin puoleen.) Eivät ole
vielä tulleet rahat?

PASTORI (heittäen savukkeenpätkän syrjään). Eivät ole vielä.

NIMISMIES. Sillä on keisarilla niin paljon papereita pöydällä, ettei
ole vielä joutanut sinun asiaasi tutkimaan.

KALLA. Älä sie puhu! Sepä tietty. Ovat sinne alimaiseksi sattuneet
minun paperini, niin ei niiden vuoro heti tule. Mutta tulee, kun
joutuu.

POLIISI. Tulee. Niin ottaa keisari kultapookaiset silmälasinsa ja
katselee Kallan anomusta ja puhelee: "Jaha, Tarvantovuoman Kalla...
eläke... asunut tunturissa puoliväliin viidettäkymmentä vuotta.
Jaha, kyllä tunnetaan. Siellähän on Muotkan nimismies sisällä
rajamatkoillaan." Soittaa ministerilleen: "Hei, Iivana
Hospodipamilujanohvi! Tarvantovuoman Kallalle 500 ruplaa vuotuista
eläkettä!" -- Kas niin, niin se lähtee!

KALLA. Jo vain! Kyllä sieltä lähtee!

POLIISI. Kahvi on valmis.

    (Miehet ottavat kuppinsa ja rupeavat juomaan.)

POLIISI. So, Kalla ja Kaarina! Ottakaa tekin.

    (Kalla ja Kaarina ottavat.)

KALLA (juodessaan). Olipa se somaa, kun sattui vieraita näin
odottamattomaan aikaan. Oikein tekee sydämelle hyvää nähdä taas
pitkästä kotvasta almaihmisiä [todellisia, oikeita ihmisiä]. Ei täällä
monesti näekään oikeita ihmisiä. Jonkun kinni-lappalaisen silloin
tällöin. (Laskee kupin maahan ja pyyhkii hihalla suutaan.)
Suur'kiitosta. Kosti Jumala. Hyvä kahvi.

KAARINA (laskee niinikään kupin maahan ja kiittää ujosti).
Suur'kiitosta.

KIRJAILIJA (ojentaa kuppinsa). Laskehan, Simppa, lisää! Hyvältä se
maistaa.

POLIISI (kaataa; kääntyen toisten puoleen). Toinen kuppi tietysti?

YLIOPPILAS. Se on selvä!

POLIISI (kaataa kupit täyteen). Siinä, Kalla, juohan pois! Ja sinä,
Kaarina, otahan sinäkin.

    (Miehet, Kaarina ja Kalla ottavat.)

KALLA (juodessaan). Kyllä on tainnut herroilla väliin kovallekin
ottaa... koskipaikoissa... Saitsikoskessa... ja Kingerpuskassa?

NIMISMIES. Kyllähän se väliin...

POLIISI. Saitsikoskessa meinasi jo nousta tie pystyyn. Jos en olisi
osannut niin hyvin valehdella, niin siihen olisi jääty... Nämä olisivat
lyöneet sauvoimet koskeen ja sitten... hyvästi makea maailma!

KALLA (nauraen). Kyllähän sen arvaa... hurrikkaat sauvojat. Ottaa se
tottuneellakin... hahhah!

KIRJAILIJA (laskien kupin viereensä maahan ja sytyttäen savukkeen).
Hyvä se onkin tämä polesa valehtelemaan. Ei ilmaissut kosken pituutta,
ennenkuin niskassa. Aina, kun uusi kähy näkyi edessäpäin, tuumi vain,
että "kyllä se pian loppuu." -- Piti läheltä, ettemme selkään antaneet,
kun maihin päästiin.

POLIISI. Joo. Olisitte saaneetkin lähteä yksinänne jatkamaan matkaa,
josta ei olisi tullut mitään. -- (Nauraen.) Oli näitä soma katsoa, kun
nuotiopaikalle päästiin. Selin istuivat toisiinsa eivätkä puhuneet
halaistua sanaa. Istuivat vain ja äköttivät, purren vihassa kukin
eväitään. Minua nauratti. Hahhah!

YLIOPPILAS (joka on myös pannut tupakan). Mutta sellaisissa paikoin se
kahvin vaikutus oikein tuli näkyviin. Kun oli saatu pari kolme kuppia
makoon, niin jopahan pehmeni paatunut sydän. Vähitellen käännyttiin
päin... ja tarina kulki entiseen tapaan. -- On se kahvi poikaa! Ei sen
arvoa ole oikein kaupungissa tiennytkään.

KALLA. Älä sie puhu. Kahvi on sydämen lääke. (Papin puoleen kääntyen.)
Ja pappi sauvoi myös?

POLIISI. Ei papista ole sauvojaksi, mutta hyvä seimiköyden vetäjä.

PASTORI (nauran). Äläs virka! Minulla on tuuman syvyinen ura
olkapäässä. Hahhah!

    (Nimismies menee rantaan veneiden luo, jossa kuuluu kolistelevan.)

KALLA (panee tupakaksi). Tietää se pappikin leikissä olleensa! Hahhah!
Onkin vähän toista kuin Muotkan kirkon saarnatuolissa. Hahhah!

    (Aurinko on sillävälin alennut. Tunturi jono hehkuu
    sinervänpunaisena.)

NIMISMIES (palaten rannasta). Meidän on aika lähteä. (Kallan puoleen
kääntyen.) Tässähän on talo lähellä?

POLIISI (viitaten pohjoiseen). Joo, tuon suvannon päässä.

KALLA. Joo, siitä rupeaa heti näkymään, kunhan menette vähän matkaa.

NIMISMIES. Me lähdemme.

    (Miehet nousevat ja kokoilevat kapineitaan. Nimismies, pappi
    ja poliisi jättävät hyvästit laskemalla oikean kätensä
    hyvästeltävän harteille; kirjailija ja ylioppilas jättävät
    hyvästit kädestä. Heittävät laukut selkäänsä ja painuvat rantaan,)

NIMISMIES (joka on jäänyt vähän jälelle). No hyvästi nyt, Kalla! Me
viemme terveisiä taloon.

KALLA. Vie, vie, veljeni! Illalla mekin tulemme Kaarinan kanssa.

NIMISMIES (heittää laukun selkäänsä). Jaa, jaa. (Menee.)

    (Kalla ja Kaarina menevät törmän reunalle katsomaan.)

KIRJAILIJA (veneestä). Hyvästi!

KAARINA (ujosti). Hyvästi.

KALLA. Menkää tervennä! (Palaa ladon kehän luo, Kaarinan jäädessä
törmälle katsomaan.) Vieraita yhtäkkiä vaan... ja niin hyviä uutisia.

(Veneessä laulavat kirjailija ja ylioppilas:)

    Oi, Lappi, sä onnen ja rauhan maa!
    Niin tummina tunturis hohtaa.
    Tääll' lohtua inehmon rinta saa, --
    Tääll' maailmat toisensa kohtaa.

KALLA (on tarttunut kirveeseensä, mutta pysähtyy kuuntelemaan laulua).
Veisaavat.

(Tällä välin on vene etääntynyt ja laulu kuuluu heikommin.)

    Ken aavisti, että niin pauhata vois
    sen tunturikurkkiot, kosket. --
    Ken aavisti, että niin hehkua vois
    sen tunturityttöjen posket.

(Kaarina palaa äkisti punastuneena ja tarttuu haravaansa.)

KALLA. Mitä ne veisaavat?

KAARINA (punaisena korviaan myöten; hämillään). Tiesi jo... mitä
laulanevat.

(Vene on etääntynyt kauas, mutta yhä kuuluu laulu, johon ylioppilas nyt
laulaa toista ääntä:)

    Oi, Lappi, sä onnen ja rauhan maa!
    Niin tummina tunturis hohtaa.
    Tääll' lohtua inehmon rinta saa. --
    Tääll' maailmat toisensa kohtaa...

(Laulu häipyy pois. Viimeisen säkeistön aikana ovat Kalla ja Kaarina
ryhtyneet työhönsä.)

KALLA (taukoaa veistämästä). Kuulitko, Kaarina, mitä polesa puhui?
Pappi on kirjoittanut minun eläke-rahastani.

KAARINA (haravoiden). Kuulin. Sehän on hauska.

KALLA (kirveeseensä nojaten). On se! On se pappi siunattu mies. Entinen
ei ruvennut millekään. Sanoi vain, ettei sitä saada. (Hymähtää
halveksivasti.) Miks'ei saada, kun haetaan. Keisari on armollinen ja
lempeä. Kyllä hän antaa. Mikä ettei... huihai! (Katselee ladon alkua
mietteissään ja huulet liikkuvat hiljaa.)

KAARINA (pysähtyen työssään ja tähystäen vasempaan, pohjoista kohden).
Tuolla menevät... suvannolla. Siellä käy viri. Purje on pystyssä.

KALLA (katselee suvannolle päin). Siellä menevät. Yöksi pääsevät
taloon. (Heittää kirveensä.) Oh, kun minua taas väsyttää. Panenpa vähän
pitkälleni. (Heittäytyy pitkäkseen äskeiselle paikalleen.)

KAARINA (haravoi tuokion vaitiollen). Kirjailija. Mikähän virkamies
se on...? (Naurahtaa itsekseen salaperäisenä.) Nuori mies...
sinisilmäinen.. ja niin kauniisti lauloi. (Naurahtaa taas ja haravoi)
Herra se kuitenkin on... näkee kasvoista. (Katsahtaa nukkuvaa isäänsä.)
Isä-raukka. Ei hän enää paljoa jaksa. Hetkisen vain, kun innostuu
mielikuvistaan, heilahtaa nuorekkaana, kunnes taas väsähtää. (Nojaa
haravaansa.) En minä henno hänen lempiajatustaan riistää. Se on hänen
vanhuutensa ilo, josta väsynyt mieli elää. Äiti vastustaa häntä, mutta
siitä on seurauksena vain toraa ja eripuraisuutta. En minä saata sitä
tehdä. Kuvitelkoon, miettiköön, haaveilkoon... esivallan eläkkeestä,
jota tuskin tulee. Mutta kun hän siihen niin vahvasti uskoo, niin
uskokoon. (Katselee hellästi nukkuvaa.) Isä-parka, tunturin lumoihin
joutunut. (Tarttuu haravaansa ja hyräilee:)

    Vei tunturinhaltija kerran
    satuvuoreen pienen lapsen
    ja näytteli aarteitansa:
    teki lapsesta hopeahapsen.
    Ei huomannut lapsonen laisinkaan
    kun haltija näytteli aarteitaan,
    että nuoruus haihtui
    ja vanhaksi vaihtui
    jo muoto, mi kerran kukkeudessaan
    elon onnea, armautta loisti.

    Ulospääsyä etsien lapsi
    satuvuorta ympäri kulkee.
    Mutt' haltija vanha ja viisas
    joka tien hältä visusti sulkee.
    Käy vuoressa lapsi ja vaikeroi,
    ulospääsyä löytää ei hän voi:
    Sillä entinen lapsi
    on harmajahapsi.
    Ja muotonsa, kerran min aateloi
    elon aamu, nyt ryppyjä täynnä.

(Sillä välin on aurinko alennut. Tunturijono hohtaa punaisena.
Lapinsirkku virittää iltavirtensä.)

KAARINA (on pysähtynyt katselemaan vuorten punerrusta; hurmaantuneena.)
Satuvuori! (Nostaa torjuen kätensä.) Taikavuori!

    (Katekeetta tulee, laukku selässä.)

KATEKEETTA. Iltaa! Mitä se Kaarina täällä haaveilee?

KAARINA. Koulumies! Iltaa! No mikä sinut tänne on tuonut?

KATEKEETTA. Olen lapinkyliä vähäni kierrellyt. (Huomaa Kallan.) Kallapa
on vaipunut.

KAARINA (herättelee isäänsä). Isä, täällä on koulumies.

KALLA (herää). Koulumies! No nytpä vieraita kulkee. Äsken oli tässä
Muotkan herroja iso joukko.

KATEKEETTA. Vai Muotkan herroja ne olivat. Minä näin veneet tuolla
suvannolla ja ajattelin, että ketähän matkailijoita ne mahtoivat olla.
(Huomaa ladon teoksen.) Jaha. Kalla on ruvennut rakentamaan. Latoako
sinä teet?

KALLA (nousee seisomaan). Latoa, uutta latoa. Kovin on ränsistynyt jo
vanha. Tässä Muotkan herrat juuri kertoivat, että pappi on kirjoittanut
jo jouluna keisariin. Pian tulevat rahat ja silloin on minullakin millä
maksaa Morttasen Pieralle ja ruveta uutta pirttiä rytkäämään.

KATEKEETTA. Vai jouluna. Mutta kauanhan ne viipyvät. Olisipa niiden
joulusta asti pitänyt ehtiä? Taitavat herrat sinua houruuttaa.

KALLA. Houruuttaa? Sinä et tunne pappia. Siellä ovat paperit keisarin
pöydällä, mutta ei ole keisari vielä ehtinyt niitä tutkia.

KATEKEETTA (puistaen päätään). Kyllä sinä olisit saanut ne jo, jos
tullakseen olisivat. Huihai! En minä saata uskoa koko juttua.

KALLA. Sinua vaivaa epäusko, koulumies. Sinä et tiedä, että keisarilla
on paljon työtä. Siinä monet riikin asiat, siinä ministerit ja muut
käskyläiset. Katso sinä: ei ole vielä kerinnyt.

KATEKEETTA. Kyllä se olisi kerinnyt, mutta minusta tuntuu koko juttu
sangen epäilyttävältä.

KALLA (vakuuttavasti). Sinua vaivaa epäusko, koulumies. Saat nähdä
sitten, kun eläkerahat tulevat. Saat nähdä sitten. Kun ensi talvena
tulet koulunpitoon, ajat Tarvannon sivu, ole varma siitä. Et tunne
paikkaa entiseksi enää. Ihmettelet vain, että kukahan on rakentanut
noin komean pirtin Lätäs-enon rannalle? (Vilkastuen.) Sivu ajat,
koulumies, ihan varmaan. (Hiljentäen ääntään.) Mutta minä sanon
sinulle, koulumies: aja sinä kohti vain sitä uutta pirttiä, vaikka
kuinka oudolta näyttäisi. Aja sinä kohti vain, sillä siellä asuu
Tarvantovuoman Kalla. Hih, hih!

KATEKEETTA. No sittenpähän nähdään. (Katsahtaa aurinkoa.) Minä lähden
nyt. Kyllä teille tietysti vielä yöksi mahtuu, vaikka on jo vieraita
ennestäänkin?

KALLA. Mahtuu vain. Mene rauhassa, veljeni. Me tulemme Kaarinan kanssa
kohta perässä.

    (Katekeetta menee.)

KALLA (tarttuen kirveeseensä; Kaarinalle). Lähdepä nyt luhtaa
niittämään lehmille, että pääsemme mekin tästä kotiin suorimaan.

    (Kaarina, joka on Kallan ja katekeetan keskustelun aikana
    haravoinut, heittää haravansa, ottaa viikatteen ja menee
    rantaan.)

KALLA (yksin; veistää jonkun aikaa, mutta heittää sitten ja istahtaa
latopuulle ja sivelee partaansa miettiväisenä). Niin...totta puhui
koulumies, että kauan ne viipyvät. Olisihan niiden pitänyt jo joulusta
asti ehtiä... Jokohan olisi pappi valehdellut minulle, vanhalle
miehelle? Sillä varmasti olisi koulun Valfriiti rahat lähettänyt, jos
olisi kirja Suvannon konttorissa. Onhan tästä tuontuostakin ollut
kulkijoita... Krapin Jussa, joka meni Poro-enolle kalastamaan... ja
Silmu-Heikki, joka meni Kaalaniittyyn... ja... Kyllä koulun Valfriiti
olisi sanoman pannut, jos olisi rahakirja Suvannon konttorissa...
(Katselee surullisena ladonalkua.) Millä minä maksan Morttasen Pieralle
velkani, jos ei esivallan eläkettä tule? Herra Jumala! Elli on
oikeassa. Nimismies tulee ja myy kaikki ja me saamme lähteä
maailmalle... kerjäämään. Sitä minä en kestä. Minä kuolen, jos pitää
minun näiltä rannoilta lähteä, missä olen miehuuteni päivät elänyt ja
työtä tehnyt. Tämä paikka on minulle rakas... se on minun maallinen
paratiisini. Täällä kukkui käki, kun tänne nuorina Ellin kanssa
tulimme. Täällä kuhersi riekko ja polskahti joessa kala. Täällä olemme
onnellisina eläneet. Oi, voi! (Painaa kädet silmilleen ja istuu vaieten
hetken aikaa; nousee sitten ylös ja tarttuu kirveeseensä.) Ei, sitä
minä en usko. Pappi on kristitty mies, sen minä uskon. Joka niin
lämpimästi saarnaa ja raamattua selittää, ei saata toista pettää. Sillä
pitäähän papin tietämän, että "jokaisesta turhasta sanasta jonka
ihmiset puhuvat, pitää heidän luku tekemän tuomiopäivänä." (Veistää.)

    (Kaarina palaa rannasta.)

KAARINA. Nyt on luhta veneessä. Me saatamme lähteä, isä.

    (Ottaa haravan ja kohoaa viimeiset heinät kasaan.)

KALLA (heittää työnsä). Tiedätkö, Kaarina, mitä minä äsken ajattelin?

KAARINA. No mitä?

KALLA. Ajattelin, että jos ei eläkeraha tulisikaan.

KAARINA (keskeyttää työnsä ja katsoo isäänsä surullisena). Sitä olen
minäkin toisinaan ajatellut.

KALLA (kuin heräten). Oletko sinäkin niin ajatellut, Kaarina?

KAARINA (hiljaa). Olen.

KALLA (ääni väristen). Etkö sinäkään usko sitä, Kaarina? (Katselee
Kaarinaa kasvoillaan tuska ja epätoivo.)

KAARINA (astuu isänsä luo ja tarttuu hänen käteensä). Voi, isä, uskon
minä sentään.

KALLA (liikutuksen vallassa; hellästi). Uskotko sinä, lapsi. (Taputtaa
Kaarinaa hiljaa olalle.) Sinä uskot, Kaarina. Minä uskon myös.

    (Kaarina kietoo kätensä isänsä kaulaan ja purskahtaa itkuun).

KALLA (kasvoilla kirkastuksen hohde; sivelee Kaarinan päätä). Älä itke,
Kaarina. Köyhyys loppuu ja uusi pirtti ottaa meidät avosylin vastaan.



Kolmas näytös.


Muotkan papin virkahuone, korkea, jokseenkin tilava. Peräseinällä kaksi
ikkunaa; ikkunoiden välissä kirjoituspöytä. Oikealla sivuseinällä ovi
ja matala kansliakaappi, jonka eteen on nostettu lyhkänen penkki;
kansliakaapin vieressä tavallinen nurkkauuni; oven ja kirjoituspöydän
välissä tuoleja perällä. Vasemmalla kirjahylly, jonka yläpuolella
poronsarvet, joissa riippuu peskipuukko, muutamia pienempiä puukkoja ja
viulunjousi. Kirjahyllyn näyttämön puoleisella kupeella riippuu viulu
ja kirjahyllyn edessä on soututuoli. Vasemmalla ovi ja kaksi taulua
seinällä: ylempänä Lutherin ja sen alla Napoleonin kuva. Oikealla
seinällä Kyyhkysen "Lappalainen ja poronsa". Pöydällä palaa lamppu.
Ilta.

Pastori päällä sarkatakki, jalassa säpäkkeet ja paulaiset vuotakengät;
tukka epäjärjestyksessä. Kirjoittaa.

PASTORI (kirjoittaa jonkun hetken, mutta heittää sen sitten ja kynsii
hermostuneena päätään). On se Lompolon pappi mahtavaksi tullut, kun
niin koppavasti kirjoittaa. (Ottaa pöydältä virkakirjeen ja lukee.)...
'Jos ei vuosikertomus ole täällä ensi lauantaina, on surullinen ja
samalla vastenmielinen velvollisuuteni ilmoittaa Tuomiokapitulille
Teidän huolimattomuudestanne, joka viime aikoina on tullut näkyviin
luvattomien ulkomaamatkain y.m. muodoissa...' (Heittää kirjeen
harmistuneena takaisin pöydälle.) Ätsh, kun sattuikin unohtumaan koko
vuosikertomus! Juuri kun oli aikomukseni ruveta sitä tekemään, tuli se
pororetki sinne Norjaan. Sen perästä unohtui koko roska, enkä ole sitä
muistanut ennenkuin "virkaveljen" kirje saapui. Ätsh! (Kynsii päätään
ja tarkastelee edessään olevaa vuosikertomus-kaavaketta.) Onko
yöjuoksua harjoitettu seurakunnassa? On siinäkin kysymys? "Yöjuoksua!"
Eihän Lapissa kesällä yötä olekaan. Aurinko paistaa yötä päivää
kuutisen viikkoa. (Kirjoittaa.) Ja tässä toinen: "Onko ylellisyyttä
tavoissa?" Hm! Sopisi tulla piispanherrain katsomaan Tarvantovuomaan,
millaisia herkkuja siellä syödään. Nahkapottua ja kalaa.... kalaa ja
nahkapottua; sitä... i variation... ja desertiksi -- nuollaan kynsiä.
Ohhoh! Kirjoitetaan nyt sille jotakin. (Kirjoittaa hetken ja katsoo
sitten kelloaan.) Oh, kello käy jo seitsemättä. Seitsemältä on
kirkonkokous. Ätsh! ( Kirjoittaa.)

    (Ulkoportailta kuuluu askeleita. Hetken päästä tömistellään
     eteisessä varovasti. Sitten haparoi käsi ovea pitkän aikaa.)

PASTORI (hermostuneena). Nyt sieltä tulee joku pitkäpiimäinen asiamies.
Ei pitänyt saada kirjoitustaan loppuun... ja seitsemältä kirkonkokous.
-- Eihän se pääse sisäänkään. Ätsh! (Menee ovelle ja avaa sen.)

    (Kalla peski päällä tulee varotellen, lakki kädessä.)

KALLA (pyyhkäisee pari kertaa päätään kädellä). Päivää, taikka ilta se
taitaa jo olla. Terveisiä Tarvantovuomasta. (Tervehtii pappia laskien
oikean kätensä papin harteille.) Terve, Jumalan terve.

PASTORI (vähän ilostuen). Tulipa harvinainen vieras... oikea
kaukalainen. Istu, istu, Kalla.

KALLA (istun viimeiselle tuolille oven suuhun; leikkisästi). Tulipa
vieras todellakin... lapinäijä tunturista.

PASTORI (istuu tuolille pöytänsä taa). No älähän nyt; vieras kuin
vieras. Et sinä ole minun aikanani käynytkään.

KALLA (tarkastelee huonetta joka suunnalta). Enpä ole. On papilla
täällä vähän toisenlaista kuin entisellä. -- Tuo kaappi on sama?
(Osoittaa kansliakaappia.)

PASTORI (hymähtäen). Se on seurakunnan kaappi.

KALLA. Menee papilta toiselle... perintönä. Niin vain. (Koettelee
kaappia.) Lompolon nikkarin tekemä taitaa olla? Mallista vähän tuntuu.

PASTORI. Tiesi hänet, kuka lie tehnyt.

KALLA (katselee ympärilleen ihmetellen; huomaa poronsarvet). Onpa siinä
kelosarvet... vanhan härän sarvet. (Huomaa taulut vasemmalla ja menee
varovaisesti taulujen eteen.) Lutheerus!

PASTORI. Ka, tunsipa Kalla.

KALLA (katsellen kuvaa hartaana). Joo, siinä on äijä itse. Lihava mies
se oli. Kirkkopostillan kannessa on vähän laihempi kuva.

PASTORI. Niinpä taitaa.

KALLA (katsellen yhä kuvaa). Joo, niin on. -- Sitä äijää se paavi
pelkäsi.

PASTORI. Taisipa se pelätä.

KALLA (vakuuttavasti). Pelkäsi. Se oli mies, joka sanoi totuuden
kaikille... kuninkaille ja keisareille.

PASTORI. Mistä se Kalla sen tietää?

KALLA. Postillan esipuheesta olen lukenut. (Katselee alimaista kuvaa.)
Pastoriko tässä?

PASTORI (naurahtaen). En se ole minä. Se on keisari Napoleon.

KALLA (ihmeissään). Vai itse keisari. Onko tämä nykyinen keisari?

PASTORI. Ei. Se oli Ranskan keisari.

KALLA (tarkastellen kuvaa). Vai Franskan. -- Morttasen isännän näköinen
vähän.

PASTORI. Taitaapa olla.

KALLA. Jo vain. (Lähtee varovaisesti astumaan takaisin, mutta huomaa
Kyyhkysen taulun ja pysähtyy sen eteen katselemaan kuvaa; ilostuen.)
Siinäpä on karasjokelainen!

PASTORI. Mistä se Kalla sen päättää?

KALLA (katselee kuvaa). No tuosta lakista. Se on Karasjoen mallia.
(Puoliääneen.) Suruttomia ne ovatkin... karasjokelaiset... alma
varkaat...

PASTORI (on ryhtynyt kirjoittamaan). Kuinka niin?

KALLA. No kun pitävät punaista lakkia. Se on suruttomuuden merkki.

PASTORI (kuulematta sen tarkemmin; yksikantaan). Niinpä taitaa.

KALLA. Jo vain. Helvettiin sillä pääsee. (Palaa paikalleen ja istuu
katsellen miettiväisenä pappia, joka kirjoittaa.)

PASTORI (kirjotuksensa lomasta). No mitenkä siellä Tarvannossa
jaksetaan?

KALLA. Siinähän menee... köyhyydessä kituutellen. Terveinä olemme
olleet sentään, Jumalan kiitos.

PASTORI. Kumma, että Kalla lähti näin pitkälle matkalle? -- Vaikka hyvä
kai nyt on keli.

KALLA. Piti lähteä. Niin huoleksi pakkasi. En saanut olluksi enää.
Koulumiehen kanssa tulimme yhdessä.

PASTORI (keskeyttäen kirjoituksensa). Mitä huolia niitä nyt sitten on?

KALLA (katsoen pastoria vakavana). Rupesi huolettamaan... se eläkeraha,
kun ei kuulukaan.

PAPIN ROUVA (huutaa viereisestä huoneesta). Alfred! (Pastori nousee ja
menee viereiseen huoneeseen.)

KALLA (yksin). Kirjoittanut se on pappi. Ei hätää... Olisi heti
sanonut... mutta ei puhunut mitään.

PASTORI (palaa takaisin huolestuneen näköisenä). Minulla on pikku poika
sairaana. Lääkäri sanoo, että se on lapsihalvausta. Se on vaikea tauti
ja sitä on täällä useassa paikassa. (Kooten ajatuksiaan.) Niin, mitä se
Kalla? Siitä eläkerahastako? (Katselee Kallaa tuskaisa ilme
kasvoillaan.)

KALLA (Pyöritellen lakkia kädessään). Niin, kun ei ruvennut kuulumaan,
vaikka pappi sanoi jo toissa jouluna kirjoittaneensa... keisarille.

PASTORI (on käynyt kovin hämilleen; siirtelee pöydällä olevia papereita
syrjään, eikä puhu mitään tovin). Niinhän minä taisin sanoa.

KALLA (innostuen). Joo, niin pappi sanoi, että kirjoitettu on, mutta ei
ole keisari ehtinyt vielä asiaa tutkia.

PASTORI (yhä edelleenkin hämillään ja hermostuneena). Niin... se nyt
oli... semmoista... että... että... (kynsäisee korvallistaan) että...
on ollut niin paljon asioita ja toimia, että... tuota...

KALLA (keskeyttäen, kasvot loistaen). Älä sie puhu, veljeni. Kyllä minä
käsitän, että ei se keisarin konttori ole juuri niinkuin nimismiehen
taikka papin. Siellä on kaikki riikin asiat... ja niitä on nokko. Älä
sie puhu! Jo minä tullessa ajattelinkin, että pappi, kristitty mies, ei
valehtele. Kirjoittanut on, ja niinpä arvasin oikein. Sitä sanoi
koulumieskin.

PASTORI (on punastunut korviaan myöten). Niin... katsohan... se asia on
nyt sillä tavalla... että...

    (Porstuasta kuuluu kolinaa. Ovi avautuu ja sisään astun
    kansakoulunopettaja, poliisi, kirkkoväärti, nimismies ja kaksi
    lappalaista. Opettaja pitkä mies, sarkapuvussa; kirkkoväärti,
    vanha mies, isonenäinen, ystävälliset silmät syvällä päässä,
    sileäksi ajeltu, paitsi että leuan alle on jäänyt partavihko.)

OPETTAJA (tervehtii ensiksi pastoria ja sitten Kallaa). Tjänare! Ka,
Tervannon Kalla! Sinuapa ei ole näkynytkään moneen vuoteen. Terve,
terve.

    (Nimismies, kirkkoväärti, poliisi ja lappalaiset tervehtivät
    ensiksi pappia sitten Kallaa.)

NIMISMIES. No olipa se, kun Kalla tuli Muotkaan!

KALLA. Joo. Pitihän sitä minunkin vielä ennen kuolemaani lähteä käymään
oman suohkanan [pitäjä, seurakunta] kirkko-paikoilla.

POLIISI. Yksinkö Kalla tuli?

KALLA. Koulumiehen kanssa.

POLIISI. Jaa, jaa... Mitenkä siellä jaksetaan?

KALLA (on vähitellen siirtynyt peremmäs huonetta). Tervennä, tervennä,
veljeni. Terveisiä laittoivat.

POLIISI. Kiitos, kiitos.

KALLA. Mikä kokous teillä nyt on?

KIRKKOVÄÄRTI. Kirkonkokous.

KALLA (vähän neuvotonna). Taitaa pitää minun mennä.

POLIISI. Älä mene. Seurakuntalainenhan se olet sinäkin.

    (Kirkkoväärti, nimismies ja opettaja ovat istuneet tuoleille,
    poliisi ja lappalaiset penkille kaapin eteen, Kallan jäädessä
    seisomaan keskelle lattiaa.)

PASTORI (katsellen hermostuneena ympärilleen). Kallako jäi istuimetta?
Istu nyt tuohon soututuoliin.

POLIISI. Sellaisessa et saakaan istua Tarvannossa. (Kalla istuu
varovaisesti soututuoliin.)

POLIISI (pastorille). Poikako on sairaana?

PASTORI. Niin... ja lapsihalvauksessa vielä. Tämä on jo kolmas päivä...
Saa nähdä, mitenkä käy... Olisi ikävää, jos se kuolisi.

KALLA (hartaasti). Lapsen onni kuolla pois... pahasta maailmasta.

PASTORI (hajamielisenä). Onhan se niinkin. (Selailee kookasta kirjaa.)
Jaa, ne olisivat nämä tilit ensiksi. (Lukee.) Tili Muotkan seurakunnan
kirkonkassan varoista kirkollisvuodelta 1/5 1911--1/5 1912. Säästöä:
lainassa velkakirjain mukaan 1570 markkaa. Tulot: kollehtirahoja 12
markkaa 56 penniä. Lahjoituksia: tuntemattomalta lappalaiselta 2
kruunua = 2 markkaa 80 penniä...

KALLA (väliin). Onpa uhrikin tullut.

PASTORI (jatkaa) ... yhteensä 15 markkaa 36 penniä. Velkaa ensi
vuoteen: viinikassalle 2600 markkaa...

KALLA (on kuunnellut tarkkaavaisesti; väliin) Ohoh! Onpa velkaa.

PASTORI (jatkaa) ... yhteensä 4185 markkaa 36 penniä. Sitten: velkaa
viime vuodelta viinikassalle 2074 markkaa 96 penniä. Vuoden menot
erityistilin mukaan 87 markkaa 19 penniä. Säästöä ensi vuoteen: Niila
Proksin maksamaton korko 7 markkaa 16 penniä. Lainassa velkakirjain
mukaan 1800 markkaa. Rahaa kassassa 212 markkaa 5 penniä. Yhteensä:
4185 markkaa 36 penniä. Muotkassa maaliskuun 15 p:nä 1912. Juhani
Kalttopää, kirkonisäntä. Puumerkki. -- Hyväksytäänkö?

MIEHET. Jo vain.

PASTORI. Muiden kassojen tilit luettiin jo viime kirkonkokouksessa,
jotenka ne ovat valmiit. Tämä oli keskessä ja siirrettiin sen vuoksi
tähän kokoukseen. Se on kyllä vähän lakia vastaan, mutta...

NIMISMIES. Mitä me täällä Lapissa.

KALLA (vakavana). Emme elä lain alla, vaan armon alla.

KIRKKOVÄÄRTI (puoliääneen). Sepä kumma!

    (Pastori, nimismies, opettaja ja poliisi nauravat hiljaa.)

PASTORIN ROUVA (viereisestä huoneesta). Alfred!

PASTORI (nousee). Odottakaahan, minä pistäydyn vähän. (Menee).

KIRKKOVÄÄRTI. Mikä se on toinen asia?

POLIISI. Eikö se ole siitä Tumperin hautarististä?

1:n LAPPALAINEN (murtaen suomea; pehmeästi). Niinpä se taisi olla.

PASTORI (palaa ja istahtaa pöydän ääreen). Sitten olisi toinen asia.
Niinkuin tiedämme, on tämän seurakunnan ensimäinen kappalainen pastori
Tornberg-vainaja haudattu Luusuajoen hautuumaahan. Hautaristi hänen
haudallaan on niin huono, että se pian kaatuu ja lahoo siihen. Olen
ajatellut pyytää kirkonkokoukselta viittä markkaa ristin uudistamista
varten. Luusuajoen koulumies on luvannut laittaa viidellä markalla
uuden. -- Mitä kokous arvelee?

    (Äänettömyys, jonka aikana kirkkoväärti panee tupakaksi ja
    Kalla istuen soututuolissa katselee Lutherin kuvaa hartaana.)

1:n LAPPALAINEN. No eikö sillä ole sukulaisia Ruotsissa? Minusta ne
joutaisivat hivin maksamaan.

KIRKKOVÄÄRTI (hyväksyvästi). Sepä kumma!

2:n LAPPALAINEN. Mie kans tukkaan samaa.

KALLA (on tarkkaavaisena kuunnellut lappalaisten puhetta). Se oli hyvä
pappi, Tumperi-vainaa. Minä muistan hänet hyvin. Sillä oli selvänä
molemmat, laki ja evankeliumi. Laitetaan risti pois!

POLIISI. Jo vain.

OPETTAJA. Minusta se on niin pieni asia. Emmeköhän päätä?

1:n LAPPALAINEN. Ei se ule pieni asia! Ilmankin uvat kunnan verut
suuret. Siihen panpin tihunti ja muut maksut. Mie vastustan.

2:n LAPPALAINEN. Mie kans!

PASTORI. Tässä taitaa tulla äänestys?

NIMISMIES. Meitä on enemmän, jotka kannatamme.

PASTORI. No se siis päätetään, että Luusuajoen koulumies tekee uuden
ristin?

KALLA. Päätetään pois. Tumperi oli hyvä pappi.

    (Pastori kopauttaa kynänvarrella pöytään).

1:n LAPPALAINEN. Onpa siis Kallalla nyt rahaa, kun teettäisi
hautaristitkin entisille papeille.

POLIISI. Kalla saakin valtion eläkkeen.

KALLA (nousee seisomaan). Älä sie puhu! Vaikka en saisikaan, niin
viimeisen viisimarkkaseni minä uhraan Tumperin muistoksi. Se oli hyvä
pappi!

1:n LAPPALAINEN. Kissa! Mie en rupea kuolleille maksamaan. Un sitä
tekemista elavienkin kanssa. (Nousee, ottaa lakkinsa ja lähtee.)

2:n LAPPALAINEN. Enkä mie! (Lähtee.)

KIRKKOVÄÄRTI (kopistaa porot piipustaan uunin suuhun). Turmeluksenpa
kiskoi, hah, hah!

PASTORI. Minä kirjoitan tämän pöytäkirjan tässä samalla. Älkää menkö,
että panette nimenne alle. (Kirjoittaa).

POLIISI. Ne ovat joka asiaa vastaan. (Kallan puoleen.) Lukkarissako
Kalla on majaa?

KALLA. Lukkarissa.

POLIISI. No mikä asia juuri sai sinut Muotkaan lähtemään?

KALLA (joka on mennyt poliisin viereen istumaan) Minä lähdin siitä
eläkerahasta. Tuntui, veljeni, niin pitkältä aika, kun ei kuulunut,
että rupesin jo ajattelemaan kummia.

    (Pastori katsahtaa poliisia hajamielisenä, tuskallinen ilme
    kasvoillaan ja jatkaa kirjoitustaan.)

POLIISI (iskien nimismiehelle silmää). Vai niin. No mitä ajattelit?

KALLA (alakuloisella äänellä). Ajattelinpa jo, että pappi on unohtanut
asian, taikka, ettei keisari välitä sellaisesta alinkokansasta kuin me
olemme, jotka tunturin kolossa asumme.

    (Nimismies ja opettaja keskustelevat.)

KIRKKOVÄÄRTI (nousee lähteäkseen). Minun pitää nyt mennä. Hyvästi!

PASTORI (hajamielisenä). Hyvästi... Niinkö oli kiire? Jää puumerkki
pois pöytäkirjasta.

KIRKKOVÄÄRTI. Minä panen sitten pyhäaamuna. Hyvästi! (Menee.)

OPETTAJA. Vai eläkettä se Kalla odottaa?

POLIISI. Joo. Keisarin eläkettä.

KALLA (opettajan puoleen kääntyneenä). Joo. Ajattele, opettaja rakas,
millä minä elän nyt, kun olen vanhaksi tullut. Akka on kivulias...
pitää olla metesiinit juuri alvaria. Ja ne maksavat. Sitten minä
äijä-riepu. -- En minä paljoakaan enää jaksa. Eikä ole minulla
poikaakaan, kun Jumala korjasi sen piennä pois... pahasta maailmasta.
Kaarina se auttaa kyllä, mutta Kaarinakin voi mennä naimisiin... kaunis
päivä. Talo kaatuu päälle; kyllä lensmanni sen tietää. Hengenvaara
siinä on. Ei ole varaa laittaa, ei ole kykyä. Suurella vaivalla vedätin
Morttasen Pieran kanssa hirsiä ja latopuita toissa talvena. Ja arvaat
sinä, että velkaa minulle tuli... seitsemänkymmentä kruunua. Millä minä
ne maksan? Ei, Kuolema tulee meille äidin kanssa, jollei armollinen
esivalta astu väliin. -- Mutta nyt on pappi kirjoittanut keisarille ja
pyytänyt minulle eläkettä vanhuuden päiviksi, minulle, joka olen koko
ikäni tunturissa asunut ja majaa pitänyt... kulkijoille. Kievari minä
olen ollut, vaikka en olekaan nimismiehen kirjoissa, mutta kievari
sittenkin. (Pysähtyy hetkeksi). Missä olisivat kruununherrat olleet
yötä ilman minun taloani? Sanopas, poliisi, missä olisit ollut?

POLIISI. Kinoksessa olisi täytynyt nukkua.

PASTORI (keskeyttää kirjoituksensa; syrjään). Voi hyvänen! Sille
pitäisi sanoa totuus.

KALLA. Kas niin, kinoksessa. Mutta olet pötköttänyt Tarvannon
pirtissä... heinävuoteella. Kas niin. (Pastorin puoleen.) Onko pappi
tästä kirjoittanut, että minä olen aina antanut kruununherroille
yösijan ja suojan?

PASTORI (epätoivoisena). Voi hyvänen aika, Kalla, kuulehan nyt kun...

PASTORIN ROUVA (huutaa hätääntyneenä viereisestä huoneesta). Voi,
Alfred, Alfred! Tule, tule!

PASTORI (rientää viereiseen huoneeseen). Sanokaa Kallalle totuus!

POLIISI. Kyllä ne on kalkki kirjoitettu.

OPETTAJA (nimismiehelle). Jokohan siellä on huonosti asiat? (Yrittää
viereiseen huoneeseen päin, mutta palaa takaisin.)

KALLA. Sepä tietty hyvä! Keisari tutkii asiat tarkkaan.

POLIISI. Saihan se minunkin isäni eläkkeen... 400 markkaa vuodessa.

KALLA (ihastuen). Saiko?

POLIISI. Jo vain. Pastori kirjoitti hakemuksen ja niin tulivat rahat.

OPETTAJA. Mutta vanha poliisi olikin kruunua palvellut.

KALLA (hypähtää pystyyn). No ketä minä olen palvellut?

OPETTAJA. Kalla ei ole virkamies.

KALLA (kiivastuen). Virkamies! Aina yhtä hyvä virkamies kuin vanha
poliisikin! Aina yhtä hyvä! Kruununtalon isäntä? Eikö siinä ole virkaa
nokko?

POLIISI. Jo vain. On varallakin.

KALLA (ääni väristen liikutuksesta; vähän hiljempaa). Älä sie puhu,
veljeni! Kruununtalon isäntä! Aina maksanut ulosteot... ja
maantiemaksut, vaikka tällä matkalla ensi kerran vasta maantien näin.
(Ääni voimakkaammin värähdellen.) Sinulla on hyvä puhua, opettaja, joka
kruununrahaa syöt. Mutta ajattele sinä minua, vanhaa miestä... lähes
puolisataa vuotta kiveliössä asunut... sairas vaimo... eikä apua
mistään... Elä siinä sitten... kymmenestä kynnestä... ja vielä... kun
et enää jaksa... työtä tehdä. Sinne lahovat rakennuspuut, kun en jaksa
työmiestä palkata. (Itkee.)

    (Miehet ovat käyneet vakaviksi. Opettaja puistaa surullisena
    päätään. Hämmästyneen näköinen palvelustyttö tuo kahvia ja
    yrittää tarjota Kallalle ensin, mutta menee sitten nimismiehen
    ja opettajan luo ja tarjoaa näille, tarjoaa sitten poliisille,
    mutta tämä siirtää tarjottimen Kallan eteen.)

POLIISI (vakavana) Otahan, Kalla, kahvia.

KALLA (pyyhkien silmiään; ääni vavahdellen). Suur' kiitosta. Kyllä minä
olen aina nähnyt, että sinä minulle hyvää suot, veli rakas. Jumala
palkitsee sinua viimeisellä tuomiolla. (Ottaa kahvia ja istuu penkille,
niiskauttaen vähäväliä nenäänsä.)

    (Palvelustyttö poistuu vasempaan.)

POLIISI (laskee kahvikupin pöydälle). Joo, älä huolehdi, Kalla. Pastori
kirjoittaa vielä kerran ja kiirehtii asiaa.

    (Opettaja puistaa päätä poliisille.)

POLIISI (vähän epäröiden). Tuodaan eläkeraha ensi kerralla, kuni
tullaan rajoille. (Puistaa nauraen päätään opettajalle.)

KALLA (vie kupin kirjoituspöydän nurkalle). Suur' kiitosta!
(Poliisille.) Kyllä minä uskon, että sinä tarkoitat hyvää. Ja Jumala on
sinua siunaava runsaasti. Ja vielä viimeisellä tuomiolla antaa
sinulle... elämän kruunun. (Vakuuttavasti.) Niin minä uskon. (Ottaa
lakkinsa ja tekee lähtöä.)

POLIISI. Joko lähdet?

KALLA (hymyillen; hiukan surumielisenä). Lähden, veljeni, kun sain
hyviä uutisia. Koulumies lupasi härän, sillä omani on vaipunut...
livikkä kun oli. Aion vielä Keinojärveen yöksi. Onpahan jo sitten
palanen kotia päin. (Hyvästelee poliisia.) Hyvästi, veljeni. Jumala
sinua siunatkoon kaikesta rakkaudesta. (Iloisemmin.) Minä odottelen
siellä kärsivällisesti. Hyvästi! Jumalan rauhaa. (Hyvästelee
nimismiestä.) Hyvästi, veli rakas, ja kiitos sinulle myös siitä, mitä
olet minun puolestani tehnyt. (Hyvästelee opettajaa.) Hyvästi, veli!
Jumalan rauhaa.

POLIISI. Vie nyt terveisiä.

KALLA (ovessa). Keveät ne ovat. Suur' kiitosta vain! (Menee.)

    (Viereisestä huoneesta kuuluu papin rouvan huuto; Voi| Alfred,
    se kuolee! Katso! Valittavaa itkua, johon yhtyy papin
    tyynnyttävä, vaikka hätäinen: Älä nyt, älä nyt!)

OPETTAJA (hätääntyneenä). Siellä taitaa olla hätä! (Lähtee viereiseen
huoneeseen päin, mutta samassa ilmaantuu pastori ovelle.)

PASTORI (hätäisesti). Voi tulkaa auttamaan! Vaimoni pyörtyi.

    (Nimismies ja opettaja kiiruhtavat viereiseen huoneeseen.)

POLIISI. Taisi pikku poika kuolla. (Menee varovaisesti viereisen
huoneen ovelle ja yrittää kurkistaa sisään, mutta perääntyy heti.)

PASTORI (hyökkää viereisestä huoneesta tukka aivan epäjärjestyksessä;
katselee hätäisenä ympärilleen). Missä Kalla on? (Huomaa poliisin.)
Missä Kalla on?

POLIISI (osoittaen ovea). Kalla lähti jo.

PASTORI (epätoivoisena). Lähti --? Sanoitteko hänelle totuuden?
(Poliisi hämmästyneenä yrittää sanoa jotakin, mutta pastori ei malta
kuunnella, vaan syöksyy ovelle. Huutaa). Kalla! (Rientää ulkoportaille,
jossa huutaa epätoivoisena.) Kalla! (Palaa takaisin ja vaikeroi.) Voi
hyvänen, voi hyvänen! (Muistaa samassa kuolleen poikansa.) Pikku Finn,
pikku Finn! (Menee kiireesti viereiseen huoneeseen väännellen
epätoivoisena käsiään.)



Neljäs näytös.


Kallan pirtti samassa asussa kuin ensimäisessä näytöksessä. Vasemmalla
seinällä etualalla ollut pöytä on siirretty peremmäs sängyn päähän.
Pöydän paikalla, päät seinää vasten nukkuvat nimismies ja pappi
heinävuoteella lapinlakit päässä ja risainen raanu peitteenä. Oikealla
sivuseinällä, hellakamiinin ja oven välissä riippuu puutapeissa yhteen
sidotuista pauloistaan kuusi paria kuivamaan pantuja poronnahkakenkiä
(nutukkaita); hellakamiinin tangossa niinikään pari nutukkaita
kuivamassa. Kaarina nukkuu vaatteet yllä ja lapinmyssy päässä perällä
oikealla ovensuu-sängyssä. Ikkunan alla heinävuoteilla nukkuvat 1:n ja
2:n rajamies, poliisi ja Tievan Topi, Viimeksimainitulla toinen polvi
pystyssä, täysissä vaatteissa muuten, paitsi että ovat sukkasillaan.
Kalla istuu sängyn laidalla sivellen miettiväisenä partaansa. Kiilussa
tuli. Aamuvarhainen. Talvi.

KALLA (nousee varovaisesti ja kävelee hiljaa nimismiehen ja papin
vuoteelle; pysähtyy kädet selän takana ja katselee nukkuvia;
puoliääneen). Siinä nukkuu pappi lensmannin kanssa niin makeasti kuin
kotonaan. Lattialla saavat vielä maata tämän kerran, mutta ensi
kerralla taitaa olla jo parempi nukkumapaikka. (Sivelee partaansa,
toinen käsi selän takana.) Minä teetän Morttasen isännällä uuden sängyn
ja maalautan sen viheriäiseksi. Se sopii hyvin uuteen pirttiin.
(Kävelee varovaisesti edestakaisin, kädet selän takana.) Aatamin-Aapo
lupasi tulla muurmestariksi... ja Nierivaaran Iiskunas rengiksi...
Tyyrispalkkainen se vähän on... 100 kruunua vuodessa ja peskinahat...
ja kaksi paria sisnakoita [parkitusta poronnahasta tehdyt housut]...
(Pysähtyy ja sivelee partaansa.) On siinä palkkaa... mutta nythän on
valtion eläkekin tullut. Kyllä siitä riittää... hyvin riittää. (Pannen
kätensä ristiin ja liikutellen niitä hiljaa ylös ja alas.) Oi, voi,
sitä armollista keisaria, kuinka oli hyvä, kun lähetti minulle,
köyhälle äijä-rievulle, eläke-rahan. Jumala palkitkoon häntä...
viimeisellä tuomiolla. Nyt ei muuta kuin kirveet heilumaan ja uutta
pirttiä tekemään. Minä tunnen itseni nuoreksi taas. (Menee papin ja
nimismiehen vuoteen ääreen ja katselee hellästi nukkuvia.) Oi, voi,
pappi, sinä olet siunattu mies, kun rahat hankit... ja olet niin
mukavasti vielä järjestänyt, että olet säästänyt tämän riemullisen
yllätyksen lähtöhetkeen. Jumala siunatkoon sinua... ja sinua nimismies
veljeni myös. (Kävelee rajamiesten vuoteelle.) Ja sinua, Tievan Topi,
sinuakin siunatkoon Jumala, taivaallinen Isä, vaikka oletkin paljon
pahaa tehnyt ja sivakat minulta särkenyt. Sinä se ilmoitit eilen salaa,
että papilla on rahat mukana. (Kävelee keskemmä huonetta.) Johan minä
arvasin, että ennakolta se oli päätetty, että vasta lähtöhetken
lyödessä rahat saan. Tahdoitte valmistaa minulle, vanhalle miehelle,
riemullisen hetken, että saan täällä teidän mentyänne polvillani
Jumalaa kiittää hänen suuresta armostaan. (Pyyhkii silmiään.) Minä
itken ilosta tänä aamuna, sillä olenhan herännyt... vanhassa
sängyssäni... aivankuin taivaalliseen iloon. Eivät murehduta minua nyt
mustat seinät enää (katselee seiniä) eikä nokinen katto (katsoo kattoa)
eikä tämä lattia (katselee lattiaa). Nyt tiedän saavani uuden pirtin,
jossa on puhtaat seinät... ja katto korkeammalla. Kiitetty Herra
olkoon! (Menee Kaarinan sängyn luo.) Kaarina, lapseni, sinä minun
maallinen oikea käteni. Oi, voi, sinä et tiedä vielä... (Herättelee
Kaarinaa.) Kaarina, nousepa riekon ansoja kokemaan.

KAARINA (herää ja nousee istumaan sängyn laidalle; hieroo silmiään).
Isä on jo noussut? Varhainenpa olet ollut. -- Missä äiti on?

KALLA. Äiti on jo lypsyllä.

KAARINA. No nytpä ollaan varhaisia, vaikka illalla valvottiin niin
myöhään.

KALLA. Älä puhu niin kovaa, etteivät herrat herää.

KAARINA (ottaa nutukkaansa hellakamiinin tangosta; istuu jakkaralle ja
henkii). Paljonko nyt on kello?

KALLA (mennen herättäjäkellon luo). Kohta kuusi.

KAARINA (kenkiessään). Tänäänkö rajamiehet lähtevät?

KALLA. Tänään. (Menee Kaarinan luo ja laskee kätensä hänen
olkapäälleen. Isällisesti.) Kaarina! Tiedätkö mitä tänäpäivänä
tapahtuu?

KAARINA (katsoen isäänsä ihmeissään). No mitä?

KALLA (salaperäisenä). Muistatko, mistä pappi iltarukouksissa puhui?

KAARINA (kummissaan). Muistan... joulutekstistä... 'Minä ilmoitan
teille suuren ilon...' Siitähän pappi puhui?

KALLA (edelleenkin salaperäisenä). Joo, siitä puhui... Mutta arvanpa,
minkä vuoksi hän juuri siitä puhui?

KAARINA (neuvotonna, ihmeissään). En minä osaa arvata... Se kun on
Jumalan sanaa.

KALLA. Pappi on valmistanut meille täksipäiväksi suuren ilon.
(Valoisasti hymyillen.) Papilla on eläkerahat mukana!

KAARINA (toivon ja pelon vaiheilla). Eläkerahat? Ovatko ne tulleet?

KALLA. Jo vain. Tievan Topi kertoi, että herrat ovat päättäneet antaa
ne lähtiessään.

KAARINA (kuin heräten). Siksi ne olivatkin eilen niin salaperäisen
näköisiä... ja iskivät toisilleen silmää.

KALLA. Siksi juuri.

KAARINA (ilostuen). No voi hyvänen aika! Tämähän on aivan kuin satua.
Ja minä olen sitä aina pitänyt vain rajamiesten houruutuksena.

KALLA (lempeästi nuhdellen). Sinä olet ollut epäuskoinen, lapsi.

KAARINA (kuin anteeksipyytäen). Niin olen ollut. (Pukee peskin
päällensä ja ottaa naulasta kintaat.) Tämä on kuin satua! (Menee ulos
ja kopistelee sivakoita pirtinseinustalla; laulaa hillitysti:)

    Kävi tunturinhaltijan viimein
    jo sääliksi hopeahasta.
    Vei linnaansa, kultaisen kiisan
    avas, lohdutti pientä lasta:
    "Ota aarre syliisi, lapsonen maan,
    ole onnekas, rikas ja riemukas vaan!
    Jopa murheesi haihtui.
    Ja muotosi vaihtui
    taas nuoreksi. Päivä on kirkkaimmillaan.
    Ota aarre: Kas vuori on auki!"

KALLA (kuunnellen Kaarinan laulua). Kaarina laulaa. Minä en osaa laulaa
suullani, mutta minun sydämeni laulaa ja veisaa. (Menee sänkynsä luo ja
ottaa hyllyltä paksun raamatun, jonka avaa.) En ole vielä lukenutkaan
tänä aamuna. Ja jos milloinkaan, niin nyt on annettava Herralle kunnia.
(Lukee hartaana.) "Ja Herran sana tuli hänen tygöns, sanoden: 'Mene
tästä pois ja käännä sinus itään päin ja lymytä sinus Kerithin ojan
tygö, joka on Jordanin kohdalla. Ja sinun pitää juoman ojasta ja minä
olen käskenyt kaarnetten elättää sinua siellä'." (Katsoo ylös
kirjasta.) Semmoinen se on Herran huolenpito. Profetalle lähetti Herra
kaarneen Keritin ojalle... ja minun luokseni papin, jolla on mukanaan
esivallan eläke. (Lukee.) "Hän meni ja teki Herran sanan jälkeen ja
meni ja istui Kerithin ojan tygönä, joka on Jordanin kohdalla. Ja
kaarneet toit hänelle leipää ja lihaa, huomeneltain ja ehtoona, ja hän
joi ojasta." (Nostaa kasvonsa kirjasta.) Ihmeelliset ovat Herran tiet!
Kysyttiinpä siinä uskoa Elialta, kun Jumala sanoi lähettävänsä kaarneet
häntä ruokkimaan... ja kysyttiinpä siinä uskoa minulta, kun keisarin
eläkettä odottelin. Kaikki panivat vastaan ja sanoivat minua
hulluksi... oma vaimo etupäässä. Mutta mitenkäs on käynyt? On
tapahtunut jälleen Vanhan Testamentin ihme. Kaarneet ovat tuoneet
kiveliöön, kuolevalle vanhukselle -- leipää, ja lihaa. (Pyyhkii
silmiään, lukee). "Niin tuli Herran sana hänen tygöns, sanoden: 'Nouse
ja mene Sarpathiin, joka on Sidonin tykönä ja pysy siellä: katso, minä
olen käskenyt leskivaimon sinua siellä elättää'." (Nimismies kääntää
kylkeä.) "Ja hän nousi ja meni Sarpathiin. Ja koska hän kaupungin
porttiin tuli, katso niin leskivaimo oli siellä ja haki puita. Ja hän
puhui hänelle, sanoden: 'Tuo minulle vähän vettä astiassa
juodakseni'..." (Nostaa päänsä kirjasta ja katsoo mietteissään eteensä;
lukee, ääni koveten). "Sillä niin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Ei
jauhot vakkasesta pidä loppuman, ja öljyä astiasta ei pidä puuttuman,
siihen päivään asti kuin Herra antaa sataa maan päälle'." (Nostaa
kasvonsa kirjasta ja katsoo eteenpäin kirkastunut ilme kasvoilla.)

TIEVAN TOPI (on herännyt lukemisen aikana; hieroskelee polveansa vähän
aikaa). Kalla se jo raamattua lukee ja me vedämme unta kuin tukit.
(Haukottelee pitkään ja painelee kylkeään.) Heinät soluneet yöllä alta
pois. On vähän kylki heltynyt. (Haukottelee.)

KALLA (on pannut raamatun hyllylle). Joo. Älä huoli, Topi, saat ensi
vuonna nukkua höyhenpatjoilla.

TIEVAN TOPI (haukotellen). Joo, niin vain;.. (Vähän vilkkaammin.) Eipä
se Elli luvannut minun nukkua.

KALLA (hymyillen valoisasti). Älä huoli, veljeni, Elli se kun vain
sanoi... leikillään. Sinulle pitää olla yhtä hyvä paikka kuin
muillekin. Olethan kuin taivaan sanansaattajana ensimäisenä tuonut
tiedon eläkerahoista.

TIEVAN TOPI (kömpii pystyyn ja kävelee herättäjäkellon eteen). Mitä?
Puoli seitsemän jo! Onpa sitä nukuttu. (Menee oikealle ja ottaa
seinältä nutukkaansa ja kenkii. Ottaa sitten papin ja nimismiehen
nutukkaat ja koettelee niiden sisustaa). Kuivat heinät.
Ei näitä tarvitse uudestaan heinittää.

KALLA (on tullut hänen luoksensa). Eiköhän olisi varminta heinittää?
(Kalla ottaa nutukkaan ja keskustelee Topin kanssa.)

TIEVAN TOPI. Menehän noutamaan, Kalla, puita, että saadaan kahvi
tulelle.

KALLA. Jo vain. (Menee.)

TIEVAN TOPI (yksin). Ihmeen rauhallisena se Kalla nyt onkin.
Ei remua yhtään niinkuin ennen. Sitä ne herrat eilispäivän
ihmettelivätkin. (Naurahtaa.) Mutta eivätpä tienneet, että se oli
kaikki minun ansiotani. Kyllä siitä olisi remu noussut, jos minä olisin
ilmoittanut äijälle asian todellisen laidan. Mutta kun kerroin, että
oli päätetty yllättää hänet antamalla rahat aivan lähtöhetkenä, on
ukkeli ollut kuin toinen mies. Odottelee muhoillen valtion eläkettä,
joka papilla on lompakossa. (Nauraa).

    (Kalla tulee puusylystä kantaen.)

KALLA (heittää puusylyksen lattialle; leikkisänä.) Mitä se Topi nauraa?

TIEVAN TOPI. Se kun vain tässä ilman... lystikseni.

KALLA (polvillaan kamiinan edessä; tekee tulta). Sydän, se kevenee, kun
ihminen on iloinen. Jo on minullakin, veljeni, ollut kepeä olo.

TIEVAN TOPI (asettaa kahvipannun tulelle). Niin, kun se eläke tulee.

KALLA (hartaana). Niin, veli, siitähän minä olen iloinnut ja Herraa
kiittänyt. Nyt on minulle käynyt niinkuin Sarpatin leskelle,
"ettei jauhot vakkasesta pidä loppuman eikä öljyä astiasta pidä
puuttuman." Sattuikin niin mukavasti se paikka äsken eteeni aukenemaan.
(Huokaa.) Joo, veljeni, suuri köyhyys meillä on ollutkin täällä
kiveliön kätkössä. Ei ole ollut venäjänlehtiä moneen aikaan... putken
juuria on poltettu. Ja jauhoistakin on ollut puutetta... suuresti.
Kovin niitä on vaanasti [vähän] ollut. Jos ei Morttasen isäntä olisi
lainannut, olisi pian tainnut nälkäkuolema tulla, veli rakas.
(Ilostuen.) Mutta auttoi Jumala sentään meitä vielä, kun toimitti niin,
että esivallan eläke tuli. Nyt on hätä Kalkuvaaran takana! Nyt me,
veli, kiitämme ja riemuitsemme. Oi, voi sentään! (Hykertelee käsiään ja
menee sängyn laidalle istumaan.)

TIEVAN TOPI (nauraa itsekseen ja puistaa päätään; syrjään). Kyllä
taitaa äijä kiittää, kunhan me tästä lähdemme. (Katsoo kahvipannua.
Syrjään, kuin itseään puolustellen.) Nimismies ja pappi olivat kovana,
ettei saa enää Kallaa houruuttaa, mutta eihän tässä tahdo malttaa...
(Kallalle.) Jo vain. Nierivaarassa kun Iiskon akka maksoi ristimärahaa,
otti pappi erehdyksessä väärän lompakon, josta yritti vastata.
Sellainen iso, ruskeankiiltävä lompakko olikin ja ihan täynnä
seteleitä. Se oli se keisarin lompakko. Pappi pisti sen kiiruusti
taskuunsa (vilkaisee papin ja nimismiehen makuupaikkaa kohden) ja otti
omansa... likaisemman ja kuluneemman, josta vastasi Iiskon akalle.
(Vilkaisee nimismiehen makuupaikkaa kohden uudelleen.)

KALLA (hengittäen syvään) "... Siihen päivään asti, kun Herra antaa
sataa maan päälle." (Nousee kävelemään, kasvot loistaen.) Jo vain!
Jumalan sade on ihmeellinen. Israel tarvitsi tavallista sadetta, kun
maa oli kuiva. Meille sataa keisarin rahoja suureen köyhyyteemme. Nyt
ei muuta kuin kirveet heilumaan vain! Minä palkkaan tusinan työmiehiä.

    (Kävelee muutaman askelen ja menee sitten sängyn laidalle
    istumaan. Vaipuu mietteisiinsä ja sivelee silloin tällöin
    partaansa.)

TIEVAN TOPI (on saanut kahvin valmiiksi ja kaatanut sen kuppeihin ja
asettanut tarjottimelle; menee nimismiehen ja papin makuupaikalle ja
herättelee). Kahvia. (Nimismies ja pappi heräävät.)

NIMISMIES (ottaa lapinlakin päästään ja heittää syrjään). Huomenta!
Jaha. Topilla on kahvi valmis. Joko porot on haettu?

TIEVAN TOPI. Ei ole vielä. Tuolla vasta poliisikin nouseskelee.

NIMISMIES (nuhtelevasti). Kylläpä te, kun ette ole poroja vielä
hakeneet. Menee puoleenpäivään lähtö.

    (Topi tarjoaa kahvia papille.)

POLIISI (venyttelee, haukottelee ja hieroo silmiään; unisena).
Huomenta! Porot ovat lähellä. Ei siinä pitkää aikaa mene.
(Haukottelee.) Onpa tullut nukutuksi. (Nousee seisomaan.) Ei Topikaan
herätä.

TIEVAN TOPI. Ei ollut käsketty.

POLIISI (herätellen rajamiehiä). So, miehet ylös! Päivä on puolessa!

    (1:nen rajamies murahtaa jotakin.)

KALLA (on noussut sängyn lautalta ja lähestynyt nimismiehen ja papin
vuodetta.) Hyvää huomenta! Hyvinkö on nukuttu?

PASTORI (joka myös on heittänyt lakkinsa). Huomenta, huomenta! Mitäs
tässä... Olen nukkunut kuin tukki. En ole herännyt kertaakaan koko
yönä.

POLIISI (rajamiehille, kovemmin). So miehet! Poroja hakemaan, että
päästään lähtemään.

    (Rajamiehet nousevat unisina ja haukottelevat. Ottavat
    nutukkaansa naulasta ja rupeavat kenkimään.)

POLIISI (1:lle rajamiehelle). Heitäpä ne minunkin nutukkaani.
(1:n rajamies heittää.)

KALLA (on istahtanut pölkkytuolille; papille). Jo oli, veljeni, mieleni
paha, kun jo niin lähdin pappilasta, etten hyvästiä muistanut sanoa...
viime keväänä. Vasta lähellä Keinojärveä havahduin kuin unesta ja
muistin, että olin hyvästeittä lähtenyt. Piti läheltä, etten takaisin
ajastanut.

PASTORI. Olisipa se ollut aivan turha mutka.

KALLA. Ei, ei. Kovin oli mieleni paha, kun juuri hyvästeittä lähdin.

    (Poliisi ja rajamiehet menevät. Elli tulee lypsinkiulu kädessä.)

ELLI (laskee kiulun penkille kamiinin viereen; katsoo hellanpesään ja
hellan eteen). Puut kaikki taas. Eikä rantteellakaan ollut säretyitä.
Kyllä on kiusa! (Ottaa padan ja rupeaa sitä pesemään.)

KALLA (ystävällisen nöyränä). Minä menen raatteelle hakkaamaan. (Ottaa
lakkinsa ja kintaansa ja menee.)

NIMISMIES (Topille, joka tarjoaa toiset kupit). Onko Kalla puhunut
mitään eläkerahasta?

    (Ulkoa kuuluu Kallan hakkuu.)

TIEVAN TOPI (yli olkainsa). Eikö mitä. Unohtanut on äijä koko jutun,

PASTORI (ottaa kupin). Ethän vain valehtele?

TIEVAN TOPI (varmana). Se on patentti! Ei mitään, (Panee tarjottimen
pöydälle).

ELLI (on ruvennut kamiinin syrjällä maitoa siivilöimään). Syövätkö ne
herrat ennen lähtöä?

PASTORI (nimismiehelle). Eikö syödä Nierivaarassa? Siellä saa viiliä.

ELLI (loukkaantuneena). On sitä viiliä meilläkin... vaikka eihän nämä
paikat niin häävit.

    (Elli menee ulos. Nimismies ja pappi rupeavat kenkimään.)

PASTORI. Onpa hauskaa, että Kalla ei ole mitään puhunut eläkerahastaan.
Minä koko matkan pelkäsin, että täällä myrsky nousee, kun tulemme.
Nierivaarassa minulla oli oikein paha olo.

NIMISMIES. Ei. Ihmeen rauhallinen hän onkin ollut.

TIEVAN TOPI (nauraen). Minusta on täällä ollut hyvin kuivaa, kun ei ole
saanut äijää houruuttaa. Paras ajankuluke Tarvannossa.

PASTORI. Kyllä on hyvä, että äijä on asian unohtanut. Minusta rupesikin
tuntumaan hyvin ilkeälle koko juttu.

NIMISMIES. Pahin on sentään vielä jälellä. Kunnankuitti on perittävä
ennen lähtöä... vanhan tavan mukaan.

TIEVAN TOPI (nauraa). Siitä se leikki nousee. Akka haukkuu silmät
korvat täyteen.

NIMISMIES. Joo. Elli tahtoo aina kimpastua.

    (Ulkona tohahtaa tuuli. Elli tulee tuoden puita.)

ELLI (heittää puut hellan eteen). Mihinkä se Kaarina on mennyt?

TIEVAN TOPI (hörppii kahvia huulet pitkällä). Kuka se tietää nuorten
tyttöjen reissut.

ELLI (äsähtäen). Ole siinä! (Asettelee pataa tulelle ja puuhaa hellan
ääressä.)

    (Kalla tulee sylissä suuri puutarakka.)

KALLA. Siellä tulee myrsky. (Heittää puusylyksen lattialle.)
Porotunturi on päänsä peittänyt. Se on paha merkki. (Istuu penkille
huokasemaan.) Minä olen neljänkymmenen vuoden aikana merkinnyt, että
silloin kun Porotunturi päänsä peittää, tulee ryöttä ilma. Siellä
heittelee jo lumia. Teillä on hankala mennä.

NIMISMIES. Meidän pitäisi joutua. Kiekerövuoma on paha eksyttämään
lumipyryssä.

KALLA. Jo vain. Sinne on moni poika eksynyt ja kiertänyt rengasta
tuntikaudet. Entinen pappi, se Kipene, oli kerran jäädä sinne, kun
lähti täältä iltamassa Nierivaaraan ajamaan. Minä varoittelin, kun
näytti niin uhkaavalta, mutta ei auttanut. Pappi lähti... ja jollen
minä olisi lähtenyt perään, niin sinne olisi jäänyt... pappi.

    (Ulkona tohtaa tuuli voimakkaammin.)

PASTORI. Meidän pitää kiirehtiä. Kunhan tulisivat ne porot.

    (Tievan Topi menee ulos.)

KALLA. Porot ovat tuossa lähellä. Heti ne ovat täällä, Eikö olisi paras
jäädä huomiseen?

NIMISMIES (nousee ja menee ikkunaan). Joo, siellähän tulee lunta
taivaan täydeltä. (Kallalle.) Ei meidän sovi jäädä. Asiat vaativat
lähtemään.

KALLA (on noussut seisomaan). No niin, menkää sitten terveinä. Kyllä
Jumala lähettää enkelinsä teille tietä näyttämään.

    (Topi, poliisi ja rajamiehet tulevat, viimemainitut
    yltäpäältä lumessa.)

POLIISI (lyö kintaitaan yhteen niin että lumi pölisee). Siellä tuli
myrsky. -- Nyt pitää panna toimeksi!

    (Kaarina tulee riekkotakka selässä.)

KAARINA (heittää riekot penkille). Voi hyvänen, minkälainen Herran
ilma!

KALLA (innostuen). Kas, kun tuli riekkoja, vaikka on vanhat langat!
(Hykertelee käsiään.) 'Ei jauhot vakkasesta pidä loppumaan eikä öljy
astiasta.'

NIMISMIES. Parasta on rakentaa porot heti.

POLIISI. Eikö syödä?

PASTORI. Nierivaarassa. (Pukee peskiä ylleen.)

    (Topi korjaa kapineita laukkuun, Kallan auttaessa häntä.)

NIMISMIES (kädessä kunnankuitti; epävarmana). Tässä... tuota... olisi
vähän maksettavaa... kunnan kuitti, 18 markkaa 17 penniä.

ELLI (kärsimättömänä). Sehän on aina sinun viimeinen työsi... ennen
lähtöä.

TIEVAN TOPI (kaivaen esiin kukkaronsa). Älä huoli, Elli. Tästä saat
rahaa. Minä maksan maitoni. -- Paljonko se tekee?

KALLA. Ei mitään maksuja, veljet rakkaat. Jumalan maksun päälle menkää.

PASTORI. Minulla on myös maito maksamatta.

KALLA (nostaen kätensä). Ei papin tarvitse maksaa! Eikä nimismiehen. Ei
kenenkään tarvitse maksaa. Kyllä Herra siunaa meille moninkertaisesti
takaisin.

TIEVAN TOPI. Paljonko se maito tekee?

ELLI. Anna mitä tahdot.

    (Tievan Topi maksaa.)

NIMISMIES. Minä maksan omasta ja papin puolesta. Kymmenen kruunua
tänne, niin ollaan selvät. Tuossa on kuitti.

ELLI (kärsimättömänä). Mistäpä niitä kymmenkruunusia meille tulee. Ei
meille sada myntteijä taivaasta.

    (Tievan Topi ottaa laukut ja kantaa ulos.)

KALLA (suuren innostuksen vallassa). Sataa, sataa, äiti! (Pujottaa
kätensä takin hihan läpi ja vetää esiin kukkaronsa, jonka tyhjentää
nimismiehen kouraan.) Tuossa on kaikki mitä minulla on.

    (Myrskytuuli kiskaisee oven auki.)

KALLA. Herra siunaa sitä ilmaa! (Menee ja vetää oven kiinni.)

NIMISMIES (Laskee). Tässä on 3 markkaa 27 penniä. Ei tämä riitä, Kalla
rakas.

KALLA (hätäillen). Elli, hae kukkarosi, että lensmanni saa rahat.

ELLI (vetää vastahakoisesti esiin kukkaronsa; antaa nimismiehelle
kymmemnarkkasen.) Joko riittää?

NIMISMIES. Vielä uupuu 60 penniä.

ELLI (kaivaa kukkaroansa). Sinä olet täyttymätön.

    (Poliisi, rajamiehet ja Topi tulevat.)

POLIISI. Porot ovat valjaissa.

NIMISMIES. Me olemme valmiit. (Menee Kallan luo ja hyvästelee, sitten
Ellin ja Kaarinan.) Hyvästi, hyvästi! (Menee.)

    (Poliisi, Tievan Topi ja rajamiehet hyvästelevät ja menevät.)

PASTORI (viimeisenä; hyvästelee). Hyvästi nyt Elli! Kiitos nyt
kaikesta. Tulkaa pian Muotkaan käymään.

ELLI (jurona). Kiitoksia.

KALLA (kasvot loistaen). Nyt minä saan sen!

PASTORI (hyvästelee Kaarinaa, joka ujosti niiaa; astuu sitten Kallan
luo, joka kasvot kirkastuksen hohteessa katselee häntä autuas hymy
huulilla; pysähtyy ja jää tuokioksi kummastuneena tuijottamaan Kallaa;
menee sitten hänen luokseen ja hyvästelee). Hyvästi nyt, Kalla! Jumalan
haltuun! (Laskee oikean kätensä Kallan harteille.)

KALLA (jonka kasvoja kirkastaa autuas hymy; riemullisena). Jumalan
haltuun, veljeni, ja kaikki synnit anteeksi. Saarnaa sinä, veljeni,
evankeliumia, niin että tunturit vapisevat!

    (Pastori laskee kätensä ja menee ovea kohti.)

KALLA (ilon ja epäilyksen vaiheella; hiljaa). Pappi, pappi...

PASTORI (pysähtyy ja kääntyy Kallan puoleen). Oliko Kallalla vielä
jotakin sanomista?

    (Ulkoa kuuluu nimismiehen huuto: Pappi, joudu!)

KALLA (ääni väristen sisäisestä liikutuksesta). Veljeni, veljeni...

PASTORI (kiusaantuneen ja epätietoisen näköisenä). Niin, mitä Kailalla
oli...?

KALLA (lämpimästi, sydämellisesti, kyyneleet silmissä). Pappi, veljeni
rakas... eläkeraha. Sinullahan on se nyt... mukanasi...

PASTORI (on käynyt aivan hämilleen; selvittää kurkkuaan eikä voi
pitkään aikaan puhua mitään; sitten käheästi). Voi, Kalla rakas...
(Ulkoa kuuluu myrskyn tohinan keskeltä nimismiehen huuto: Pappi, joudu
jo!...) Kalla rakas... se on ollut leikkiä meillä...

    (Kalla seisoo kalpeana eikä näytä tajuavan papin sanoja.
    Hänen huulensa liikkuvat hiljaa.)

PASTORI (astuen lähemmäs Kallaa). Voi, veljeni rakas... anna anteeksi
minulle! Se on ollut leikkiä alusta loppuun. Ei sellaisia eläkerahoja
keisari anna... eikä niitä ole haettukaan... Se oli leikkiä meillä...
anna anteeksi... Hyvästi nyt vaan! Jumalan haltuun jääkää! (Menee
kiireesti.)

KALLA (seisoo liikkumattomana, kuin jähmettyneenä, kasvoillaan kuoleman
kalpeus ja katselee ovea pitkän aikaa; astuu sitten askeleen taaksepäin
ja nostaa kätensä hitaasti ylös ja tarttuu tukkaansa; äärimäisen
epätoivoisena). Herra Jumala!... Leikkiä... alusta lappuun... Pappi on
valehdellut, ei ole kirjoittanutkaan... keisarille... (Ulkoa kuuluu
rajamiesten huutoa ja Tievan Topin joikkausta, joka vähitellen häipyy
myrskyn tohinaan. Kalla kääntyen Ellin puoleen, joka lautanen kädessä
seisoo hämmennyksissään.) Voi, äiti! Kuolema tulee meille! (Katselee
seiniä.) Tänne jäämme kuolemaan nälkään... ja viluun... Ei astu
esivalta väliin... (Kääntyy horjuen Kaarinan puoleen, joka on
kyykähtänyt lattialle nimismiehen vuodeheinille ja peittänyt kasvonsa
käsillään.) Voi, Kaarina, sinä minun oikea käteni!... Kuolema tulee
meille... Tähän pirttiin jäämme... ja täältä löytävät kiveliön
kulkijat... meidän ruumiimme. (Kouristaa kädellään rintaansa ja
katsellen äärimäisen tuskan vallassa lahoneita seiniä parkaisee
vihlovan epätoivoisesti.) Uusi pirtti!... Uusi pirtti...!

    (Pää retkahtaa velttona taaksepäin ja korahtaen
    kaatuu hän lattialle.)

KAARINA (on hypähtänyt ylös ja juossut isänsä luo; tarttuu hänen
käteensä ja vaikeroi). Isä, isä! (Peittää käsillä silmänsä ja jää
rajusti nyyhkyttäen kyyhöttämään polvilleen isänsä viereen.)

ELLI (laskee nopeasti lautasen kädestään kamiinan nurkalle ja menee
Kallan luo; kumartuen hänen puoleensa). Kalla! (Nousee äkkiä ja palaa
kauhu kasvoillaan entiselle paikalleen. Murtuneella, kyynelten
tummentamalla äänellä.) Isä on kuollut! (Kasvot saavat takaisin entistä
ankaruutta, vaikka niillä nyt risteileekin liikutuksen väre.) Ei muista
Muotkan pappikaan, että jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset
puhuvat, pitää heidän luku tekemän tuomiopäivänä. (Purskahtaa itkuun.)

    (Myrsky on temmannut oven auki ja syytää lunta sisään
    raivokkaina ryöppyinä. Myrskyn seasta kuuluu hukan
    valittava huuto: Vuooaa!)





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Uusi pirtti - 4-näytöksinen näytelmä" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home