Title: Puhe kunniaseppeleestä
Author: Demosthenes
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Puhe kunniaseppeleestä" ***


PUHE KUNNIASEPPELEESTÄ

Kirj.

Demosthenes


Kreikankielestä suomentanut sekä
johdannolla ja selityksillä varustanut

Tri Walter J. Snellman



Oulussa,
Pohjolan Kustannus-Osakeyhtiö,
1917.



SISÄLLYS:

      Esipuhe.
   I. Historiallinen johdanto y.m.
  II. Puhe kunniaseppeleestä.
 III. Suomentajan selityksiä.



Esipuhe.


Kuunnellessani Tübingenin yliopistossa talvikautena 1909/10 professori
tri _Wilhelm Smidin_ luentoja, jotka m.m. koskettelivat Demostheneen
pitämää puhetta kunniaseppeleestä ("Erklärung v. Demosthenes'
Kranzrede"), heräsi minussa ajatus, että tämä merkkiteos olisi
liitettävä myöskin suomalaiseen kirjallisuuteen. Sillä tietääkseni
tuota puhetta suomeksi ei ole muuta ilmestynyt, kuin muutamia tri _K.S.
Laurilan_ julkaisemia pieniä otteita: §§ 8-17; 297-324 ("Kuuluisia
puhujia ja puheita" II s. 27-38, 1914). Ajatustani toteuttamaan ryhdyin
jo Tübingenissä, mutta tämä työni on keskeytynyt monien muiden
tehtävien tähden.

Työssäni on minulla ollut käytettävinäni seuraavat painokset
johdantoineen, selityksineen: _Friedrich Blassin_ toimittama v. 1890,
_Anton Stitzin_, 1898 sekä _Anton Westermann--Emil Rosenbergin_,
1903, mitä viimeksi ilmestynyttä painosta tekstiin nähden olen
suomennoksessani seurannut. Myöskin on ollut välttämätöntä tutustua
Aiskhineen puheeseen Ktesiphonia vastaan, mikä aiheutti Demostheneen
kyseenalaisen puheen. _A. Weidnerin_ v. 1878 toimittama painos
johdantoineen, selityksineen on minulla tässä suhteessa ollut
oppaanani.

Paitsi ylläolevia lähteitä sekä omia mainituissa luentotilaisuuksissa
tekemiäni muistoonpanoja ja saamiani vaikutelmia, ovat apuneuvojani
olleet _Jacobs--Oberbreyerin_ ("Universal-Bibliothek") ja
_Westermann--Uhlen_ ("Langenscheidsche Bibliothek") tunnetut
saksankiel. käännökset johdantoineen, selityksineen, muuta
mainitsematta.

Tehdäkseni tämän julkaisun niin yleistajuiseksi kuin mahdollista, olen
johdannossani koettanut lukijaa tutustuttaa niihin historiallisiin
oloihin ja yleiseen tilanteeseen, jotka edellyttivät ja aiheuttivat
Demostheneen esiintymisen. Useimmat hänen mainitsemansa palkkain ja
henkilöiden nimet tulevat esityksessäni jo esille. Tuo murroskausi
Kreikan historiassa sekä perehtyminen silloin vallitseviin puolueisiin
ja niiden edustajiin on meillekin monessa suhteessa opettavaista.
Myöskin alustava yleissilmäys Demostheneen kyseenalaisen puheen
sisällykseen sekä vertaileva katsaus hänen ja hänen kilpailijansa
puhujaluonteeseen ynnä muu selostus, mikä tuota aikanaan niin kuuluisaa
"turnausta" jotenkuten valaisee, lienee paikallaan. Itse tekstiin
liittyvät asiaselitykset, jotka tavataan yhdessä jaksossa kirjan
lopussa, olen koettanut supistaa mitä vähimpään, välttämättömimpään.
Paikallaan olevat numerot viittaavat niihin. Suomennoksessa on niin
paljon kuin mahdollista tahdottu säilyttää Demostheneelle ominaista
puhesävyä, tarkkaa yhdenmukaisuutta alkukielen kanssa ynnä selvyyttä.
Tämän ohessa myöskin suomenkielen vaatimuksia, sujuvaa, luontaista
kielenkäyttöä on tarkasti koetettu aina silmällä pitää.

Oulussa, lokakuulla 1917.

_Walter J. Snellman_.



I.

Historiallinen johdanto y.m.



Noin puolitoista vuosisataa oli siitä kulunut, kun Kreikan pieni kansa
ihmeellisellä voittoisalla taistellullaan oli torjunut Persian
jättiläisvallan hyökkäykset ja samalla pelastanut itselleen vapauden ja
uudet kehitysmahdollisuudet tulevaan sivistyselämäänsä. Vuosituhansien
takaa tuo taistelu vielä tänäänkin herättää samaa ihailua, ja me näemme
siinä rohkaisevan ihanteen, mitä kansa heikoillakin voimilla voi saada
aikaan, kun sitä elähyttää uhrautuva, palava isänmaanrakkaus, korkealle
kohonneen, monipuolisen sivistyksen valveuttama tietoisuus
kansalaisvelvollisuuksista sekä ennen muuta elävä vapaudentunne, jonka
vaikutuksesta kansalaisten elpynyt itsetajunta, urhoollisuus, sitkeys
ja tarmo saavat ennen aavistamattoman voiman.

Mutta toiselta puolen tarkastaessamme Kreikan kansan historiallisia
vaiheita tämän valtavan voimainponnistuksen jälkeen tunnemme
mielessämme monessa suhteessa pettymystä. Tosin meidän edelleen täytyy
ihmetellä niitä lukuisia unhottumattomia saavutuksia, jotka kansan
luova nero sisäisestä olemuksestaan kaikilla sivistyselämän eri
aloilla toi ilmi, siinä määrässä, että on ollut syytä tunnustaa
muinaiskreikkalaisten määränneen "totuuden ja kauneuden lait kaikille
ajoille ja kaikille kansoille". Mutta näiden loistavien ominaisuuksien
ohella on huomattavissa heikkouksia, jotka ratkaisevasti vaikuttivat
onnettomalla tavalla kansan tulevaisuuteen. Kreikkalaisten
yhteiskansallinen tietoisuus ei koskaan päässyt selvään tajuntaan,
vaan pysyi heikkona, mistä sitten ajan pitkään koitui turmio:
kansallisen itsenäisyyden häviö. Nuo eri heimojen muodostamat pienet
kaupunki-yhteiskunnat olivat kyllä omiaan huippuunsa itsenäisesti
kehittämään erikoisia yksilöllisiä taipumuksia, mutta samalla ne
myöskin hajoittivat kaiken yhteistunteen: kukin ahersi ja toimi vain
omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Tämä taas lakkaamatta johti
sisäisiin eripuraisuuksiin ja riitoihin, valta-aseman tavoitteluun ja
kansalaissotiin, jolloin omanvoitonpyynti sekä keskinäinen kateus ja
viha tekivät ihmiset sokeiksi yhteishyvän vaatimuksille. Näin tietysti
muodostui otollinen maaperä ulkoa tulevan vallanpyytäjän heidän
asioihinsa sekautua. Tällainen oli yleinen tilanne, kun Makedonian
kuningas _Philippos II_ (382-336) astui kreikkalaisten heimojen
muodostamalle näyttämölle.

Tämä mies, Makedonian suuruuden perustaja, oli nuorena ollessaan
panttivankina Theebassa perehtynyt kreikkalaiseen sivistykseen ja sitä
hän kaikin tavoin hallitsijaksi tultuaan koetti istuttaa myöskin
kansaansa. Samalla hän itsekin läheltä oli nähnyt kreikkalaisen elämän
varjopuolet, ja niin hänessä vähitellen heräsivät nuo suurensuuntaiset
tulevaisuuden suunnitelmat, liittää yhteen kaikki kreikkalaiset heimot
ja näiden avulla sitten ryhtyä mahtavaan kostoretkeen Persian
suurkuningasta vastaan. Saatuansa valtakuntansa sisällisen järjestyksen
ja rajat turvatuiksi sekä "makedonialaisen falanginsa" kuntoon,
Philippos aluksi valloitti Makedonian ja Thraakian rantamailla olevia
kreikkalaisia kaupunkeja ja siirtokuntia. Pian hän sai aiheen sekautua
myöskin varsinaisen Kreikan asioihin. Thessalian aleuadit näet
kutsuivat hänet avukseen phokilaisia vastaan. Voitettuaan heidät
Philippos oli valmis tunkeutumaan Keski-Kreikkaan, mutta ateenalaiset,
jotka jo ennen olivat hänen kanssaan sotatilassa, estivät hänet siitä.

Philippoksen valloituspuuhat olivat täten välttämättä johtaneet siihen,
että hänen ja ateenalaisten välit rikkoutuivat. Kuningas, joka ei
tahtonut Kreikan valtioita perinpohjin kukistaa, eikä heidän
kansallistuntoaan kipeästi loukata, oli valmis, päästäkseen
tarkoitustensa perille, suuriinkin myönnytyksiin. Kun lähetystöt
molemmin puolin olivat keskusteluja välittäneet, saatiin rauha hänen ja
ateenalaisten kesken toimeen joksikin aikaa. Mutta tämä ei kuitenkaan
ollut pitkällinen Philippoksen jatkuvien valloituspuuhien tähden. Hän
sai uudestaan theebalaisten kutsusta aiheen ryhtyä phokilaisia vastaan
n.s. "pyhään sotaan", koska heitä syytettiin siitä, että olivat
anastaneet Delphoin temppelin pyhää maata. Lyötyään nämät Philippos
pääsi heidän sijalleen amphiktyonineuvoston jäseneksi (346) ja siis voi
tehokkaasti siitä lähtien ottaa osaa kreikkalaisten heimojen välisiä
asioita koskeviin neuvotteluihin. Niinpä häntä piankin taas
kehoitettiin rankaisemaan Lokris-maakunnassa olevan Amphissan asukkaita
samasta syystä kuin muka phokilaisia. Philippos hävitti mainitun
kaupungin, mutta ei tyytynyt vielä tähän, vaan otti haltuunsa myöskin
Elateian, Keski-Kreikan avaimen. Tämä aiheutti uudestaan sodan
ateenalaisten kanssa. Näiden onnistui silloin liittoonsa yhdyttää
myöskin theebalaiset, torjuakseen hänen kreikkalaisten -- eikä suinkaan
vähimmässä määrässä ateenalaisten -- vapautta uhkaavia hankkeitaan.
Mutta onni ei ollut suotuisa. Philippos voitti liittolaiset
ratkaisevasti Khaironeian luona (338), missä tuhansien kaatuneiden kera
myöskin Kreikan vapaus ainaiseksi kätkettiin hautaansa. Kaksituhatta
ateenalaista sotavankia kuningas jalomielisesti päästi menemään kotiin.

Tämän jälkeen Kreikan valtiot sopivat Philippoksen kanssa ja valitsivat
hänet ylipäällikökseen Persiaa vastaan aloitettavaan sotaan, mutta
kesken varustustöitään Philippos kaatui murhaajan kädestä.

       *       *       *       *       *

Sen vaaran lähetessä, minkä Philippoksen puolelta olemme nähneet
uhkaavan ateenalaisten vapautta ja itsenäisyyttä, Ateenan johtavien
miesten mielestä erilaiset toisistaan poikkeavat menettelytavat olivat
mahdollisia. Nämä pukeutuivat varsinkin seuraavaan kahteen
periaatteiltaan jyrkästi eroavaan muotoon: joko tuli tyyneesti
tunnustaa Makedonian kasvava valta-asema ja toiselta puolen oikein
oivaltaa kaikkien silloisten Kreikan valtioiden sisäinen ja keskinäinen
rikkinäisyys sekä käyttää kaikki tarjona olevat voimat Ateenan
sisäiseksi kehittämiseksi ja kohottamiseksi sekä lopullisesti yhdessä
Philippoksen kanssa ryhtyä taisteluun persialaisia vastaan; taikka tuli
tinkimättä huolehtia ateenalaisten kaikkia helleenein heimoja
käsittävästä valta-asemasta, ryhtyä kostosotaan Makedoniaa vastaan ja
ensi sijassa tehdä tyhjäksi se eri valtioita koskeva liittosopimus,
jossa Philippoksella oli päätösvalta, ja vahvistaa muista eristetyn
Ateenan vastustuskykyä, tekemällä uusia liittoja, sekä vihdoin uskaltaa
ratkaiseva taistelu ylivoimaisen vihollisen kanssa.

Edellistä mukautumispuoluetta edustivat Eubulos, Phokion, Philokrates
ja ennen muita _Aiskhines_; jälkimmäisen, vastustuspuolueen johtajat
taas olivat Hypereides, Lykurgos sekä kaikista innokkain _Demosthenes_.

Demosthenes (384-322) oli tulisella intohimolla ja horjumattomalla
vakaumuksella antautunut puolustamaan isänmaansa itsenäisyyttä ja
vapautta, käyttäen tässä apunaan verrattoman puhekykynsä teräviä,
vastustamattomia aseita. Voitettuaan uskomattomalla sitkeydellä
luontaiset heikosta ruumiinrakennuksesta johtuvat esteet, hän
perinpohjaisten harjoitusten ja ahkerain opintojensa kautta vihdoin oli
kehittynyt sellaiseksi, että jälkimaailma syystä pitää häntä ei
ainoastaan kreikkalaisten, vaan melkeinpä koko vanhan ajan etevimpänä
puhujana.

Puhetaito olikin tähän aikaan välttämätön, jos mieli menestyksellä
jossakin julkisessa toimessa esiintyä. Laki- ja valtiomiehiltä sekä
sotapäälliköiltä tuota kykyä ehdottomasti vaadittiin. Niinpä
Demostheneella siis oli täydelliset edellytykset siihen, että hänen
sanansa paljon painaisivat kansalaisten neuvotteluissa ja että hän
voisi näiden uskottuna luottamusmiehenä isänmaan vapauden ja
menestyksen asiaa parhaiten kaikista ajaa.

Isänmaallisen, Kreikan itsenäisyyttä valvovan puolueen johtomiehet
olivat jo kauan huomanneet Philippoksen todelliset hankkeet, että ne
tarkoittivat helleenein ikivanhan vapauden sortamista. Varmasti
tietoisena tästä Demosthenes piti eri tilaisuuksissa kuuluisat
valtiolliset, n s. _philippiläiset_ puheensa.

Valtiollisten puheitten sarjassa on kuitenkin hänen _kunniaseppelettä
koskevalla puheellaan_ tärkein sija. Se oivallisesti paljastaa
Demostheneen koko valtiollisen toiminnan, valaisee silloisia
historiallisia oloja puolueriitoineen ja intohimoineen, puhe, joka aina
on ollut jälkimaailman ihailun esineenä ja selvänä todistuksena m.m.
siitä, ettei rehellisestä vakaumuksesta kovina koettelemustenkaan
aikoina koskaan saa luopua.

       *       *       *       *       *

Mainitusta puheesta toimittamansa painoksen johdannossa _H. Blass_
aluksi lausuu seuraavasti: "Demostheneen pitämä puhe kunniaseppeleestä
ei ole ainoastaan suurenmoisimman puhetaidon häviämätön muistopatsas,
vaan se on myöskin mitä oivallisin historiallinen muistomerkki".

Edellisessä on jo huomautettu niistä kahdesta eri valtiollisesta
suunnasta, jotka Ateenassa Philippoksen toimintaan nähden olivat
edustetut. Kaikella voimallaan Demosthenes oli esiintynyt tuota
vallanpyytäjää vastaan. Sitä enemmän on ymmärrettävissä hänen katkera,
säälimätön, kaikkia kaunopuheisuuden keinoja hyväkseen käyttävä
tuomionsa ja vihansa tuli niitä omia kansalaisia kohtaan, jotka
Philippoksen toimenpiteitä uskalsivat puolustaa. Demostheneen etevin
valtiollinen vastustaja oli Aiskhines, hänkin kuuluisa puhuja.
Kyseenalaisesta puheesta ja niistä oloista, jotka sen välittömästi
aiheuttivat, selostettakoon tarkemmin seuraavaa.

V. 337, kesäkuussa t. toisten laskujen mukaan toukokuussa, Demosthenes
teki kansankokouksessa ehdotuksen, että Ateenan kaupungin ja sataman
varustukset olisivat perinpohjin uudistettavat, ja että tämä tehtävä
olisi jaettava kymmenen phyleen l. paikka- ja heimokunnallisen
yhdyskunnan kesken, mitkä kukin alueellaan heti kokoaisivat tarvittavat
rahavarat sekä valitsisivat keskuudestaan rakennusmestarin ja
rahavarainvartijan. Demosthenes valittiin näihin toimiin oman kuntansa
puolesta. Hän sai käytettäväkseen melkein 10 talenttia (noin 60,000
Smkk.) ja lisäksi omista varoistaan hän lahjoitti 3 talenttia. Täten D.
suoritti paljoa enemmän, kuin mitä kansanpäätös oli määrännyt. Hänen
isänmaallinen uhrautuvaisuutensa sai pian julkisen tunnustuksen. Eräs
puolueystävä Ktesiphon ehdotti neuvostossa, että Demostheneelle
myönnettäisiin kultainen seppele ja tämä julkikuulutettaisiin lähinnä
seuraavissa suurissa Dionysoksen juhlanäytelmissä, kiitollisuuden
osoitteeksi hänen hyödyllisestä toiminnastaan valtion hyväksi.

Tämä ei miellyttänyt makedonialaista puoluetta. Sen etevin edustaja
Aiskhines (synt. 389 e.Kr. alhaisesta suvusta, otti osaa valtiolliseen
toimintaan v:sta 347, karkoitettiin maanpakoon 330, kuoli Rhodoksessa
314) syytti esityksentekijää kansankokouksessa lainvastaisesta
menettelystä. Lain mukaan näet tilivelvolliselle virkamiehelle ei
saanut myöntää kunniaseppelettä. Demosthenes oli tähän aikaan
näyttämörahaston hoitaja eikä hän vielä ollut tiliä tehnyt
varustustöitäkään koskevasta toiminnastaan. Kun Aiskhines suoritti
lainmukaisen, asian lykkäyspyyntöä koskevan valansa, että hän tulisi
valittamaan neuvoston päätöksen ja sen esittäjän toimenpiteen johdosta,
ei kansa voinut tuota päätöstä vahvistaa, ja siten seppelöiminen
toistaiseksi raukeni sikseen. Tuntemattomista syistä jutun seuraava
käsittely kuitenkin tapahtui vasta v. 330. Ehkäpä monessa suhteessa
ulkonaiset suotuisat olot, jotka voivat taata asian menestyksen,
rohkaisivat makedonialaista puoluetta, että heistä silloinen hetki
näytti olevan otollinen asiansa ajamiselle. Aleksanteri suuri oli
suorittanut kuuluisan voittokulkunsa ja Kreikan siellä täällä, viimeksi
Spartassa, elpyneet itsenäisyyspyrinnöt oli tukahdutettu, joten
makedonialainen vaikutus siis näytti olevan ylimmillään.

Elokuussa v. 330 tuo kuuluisa oikeudenkäynti vihdoin alkoi. Tavaton
kansanjoukko sekä kansalaisia että muukalaisia oli keräytynyt
seuraamaan asiain menoa. Olivathan molemmat vastustajat aikansa
kuuluisimpia puhujia sekä mahtavain puolueiden vaikutusvaltaisimpia
johtajia ja vastakkaisten valtiollisten suuntien edustajia, joiden
perusteluja puoleen ja toiseen kaikki olivat halukkaat kuulemaan.

Ensin _Aiskhines_ esiintyi syyttäjänä. Oli selvää, että Ktesiphonia
asia ei paljon koskenut, vaan Demosthenes oli tuo varsinainen
vastustaja, jonka kimppuun tuli käydä. Tämähän oli niin pitkät ajat
erinomaisella tarmolla ollut hänen kaikkien suunnitelmiensa tiellä ja
puolustanut yhteisen isänmaan itsenäisyyttä Makedoniasta päin tulevia
hyökkäyksiä vastaan. Myöskin sen jälkeen, kun Ateena, samoin kuin muut
Kreikan valtiot, jota ei oltu voitu välttää, oli tullut Makedonian
valta-asemasta riippuvaksi, Demosthenes oli vähentymättömällä voimalla
antautunut yhteishyvän palvelukseen. Kun viimeinen vapaudentaistelu
onnettomasti oli päättynyt, ja isänmaanystäväin voima lamautunut,
näytti Aiskhineen mielestä otollinen hetki tulleen, kukistaakseen tuon
vihatun vastustajansa ja täydellisesti tyhjäksi tehdäkseen hänen
valtiollisen vaikutuksensa. Tässä mielessä hän esiintyi. Aiskhineen
meidän päiviimme saakka säilynyt puhe Ktesiphonia vastaan sekin
taiteelliseen sommitteluunsa nähden on antiikisen puhetaidon
mestarinäyte, mutta toiselta puolen usein hillitsemättömän intohimon
sokaisema. Katkeamatta virtaa hänen katkeran puoluevihansa myrkyttämä
sanatulva vastustajaansa vastaan, ja kaikki keinot olivat luvallisia
kostonhimon tyydyttämiseksi. Eivät mitkään Demostheneen valtiollisista
toimenpiteistä saaneet armoa hänen edessään: Philippoksen edessä D. oli
muka madellut, oli kaikilta ottanut vastaan lahjuksia, häpeällinen
rauha oli ollut hänen tekonsa, phokilaisten ja theebalaisten onneton
kohtalo hänen omallatunnollaan, s.s. kaikesta onnettomuudesta, joka
Kreikkaa oli kohdannut, hän oli vastuunalainen. Tämä oli irvikuva, mikä
liioittelunsa kautta, ensinkään oivaltamatta Demostheneen ihanteellista
historiallista käsitystä, jo semmoisenaan tuomitsi itsensä.

Saatuaan tällaisen taisteluvaatimuksen, Demosthenes ei hetkeäkään
empinyt ryhtyä siihen käsiksi. Sillä lukuunottamatta sitä, että hän oli
Ktesiphonin luonnollinen puolustaja, ja että ateenalaisten
perinnäistapana oli rangaista pienimmätkin mieskohtaiset solvaukset,
Demostheneelle ei mikään tilaisuus voinut olla toivotumpi kuin se,
missä hän sai puolustaa koko valtiollista toimintaansa alusta loppuun
saakka. Kaikkien valheiden lointen katkontaan tuskin olisi tarvittu D:n
puhevoimaa, mutta toiselta puolen taas ainoastaan hänen kaltaisensa
puhdas ja siveellisesti arvokas luonne, joka varmasti uskoi ajamansa
asian oikeuteen, voi päästä päämaalinsa perille, huolimatta
herkkäuskoisesta, horjuvasta ja kiihoitetusta kuulijakunnasta. Puhujana
Demosthenes oli verrattomasti suurempi ja etevämpi Aiskhineesta.
Sattuvasti häntä on verrattu jättiläiseen, joka taistelee kääpiön
kanssa. Mitäpä voikaan syyttäjän heleästisointuva mahtipontinen
puheääni vaikuttaa puolustajan ristiin rastiin salamoivien
ukkoseniskujen rinnalla, varsinkin kun jälkimmäinen viimeksi sai
käyttää puhevuoroaan. Aiskhines oli kyllä, kuten _Weidner_
vertaillessaan molempia puhujia toisiinsa huomauttaa, hyvän opetuksen
saanut ja lahjakas, mutta ei kuitenkaan hyvin kouluutettu nerokas
puhuja. Hänen puheensa oli vaatimatonta ja yksinkertaista, aina
hillittyä ja lauseopillisesti täsmällistä. Se ei ollut rikasta eikä
kyllin monipuolista, päinvastoin yksitoikkoisuuskin sekä sanavarastoon
että lauseiden ja lausejaksojen rakenteeseen nähden ikävystytti
toisinaan kuulijaa. Kun Aiskhineelta puuttui luontainen, helposti
sujuva ja helposti liukuva kieli -- ainoastaan hänen heleästisointuvaa
ääntänsä kiitetään -- niin puhe usein sai joko liian laajan, aiheesta
kauas poikkeavan opettavaisen sävyn, taikka oli juhlallisen
mahtipontista. Ajatuksen ja puhetavan rikkautta, jossa Demosthenes
oli mestari, Aiskhines ei voinut hyväkseen käyttää eikä
sanasukkeluuksiakaan, missä edellinen voi kilpailla itse Aristophaneen
kanssa. Taidekeinot, joita Aiskhines hallitsee, ovat vähäiset ja
Demostheneen rinnalla mitättömät. Kertomaan ja kuvailemaan hän on
taitava, mutta Demosthenes on tässäkin etevämpi, koska hänen
esityksensä on elävämpää ja henkevämpää. D. voi aineistonsa jakaa ja
järjestää niin, että se palvelee hänen tarkoitusperiään, hän tuntee
psykoloogiset lait, hän paloittelee ja kertaa samoja asioita, miten
milloinkin hänen tarkoituksiinsa soveltuu. Hyvin vaikuttavasta
perusteesta Demosthenes ei helposti luovu, vaan esittää tilaisuuden
sattuessa tämän yhä uudestaan ja uudestaan aina vereksessä muodossa.
Aiskhineelta puuttui kyky uudistaa saavuttamiansa hyviä vaikutelmia,
kehittämänsä näkökohdat hän liian pian jättää, niin että ne joutuvat
unhotuksiin.

Myöskin se, että Demosthenes täydellisesti hallitsee aihettaan,
suuresti vaikuttaa, että hän jo alusta pitäen on varma voitostaan ja
puhuu mukaansatempaavalla voimalla. Aiskhines hänkin on mahtipontinen,
mutta vain opettavaisessa tarkoituksessa. Demosthenes hallitsee
ajatuksiaan, kuten sotapäällikkö eri aselajeja, Aiskhines marssii esiin
raskasaseisena ja painokkaana kuin mikäkin hopliitta. Demostheneen
puheet olivat tosin huolellisesti valmistettuja, mutta, hänen
käyttäessään hyväkseen kaikkia taidekeinoja, ne ovat ikäänkuin
välittömiä, keinoteottomia, hetken synnyttämiä luomia. Aiskhines
varmaan opiskeli vähemmän, mutta siitä huolimatta hänen puheissaan
näkyy paljoa enemmän vaivaloisen opiskelun jälkiä. Jokainen hänen
ajatuksensa ja käyttämänsä sanakuva painuu helposti mieleen.
Demosthenes kuohuu kuin koski ajatuksia, johtopäätöksiä ja sanontatavan
sukkeluuksia, kaikki juoksee häneltä keveästi ja runsaasti, jota
vastoin Aiskhines, kehittääkseen jotakin aihetta, tekee pitkiä
kiertoteitä ja tarvitsee apunaan, perustellakseen jotakin asiaa,
kaavamaista oppineisuutta, jotta tunnettujen oppilauseitten turvin
voisi kehittää ajatuskulkuaan. Milloin hän perustelullensa saa tukea
asiakirjoista tai jostakin kertomuksesta, se on usein epäonnistunutta;
milloin taas perustuksia puuttuu, esitys on vähän vakuuttavaa, koska
mieskohtainen arvostelu silloin liian peittelemättä käy ilmi.

Myöskin Demostheneen puheella, niin muodollisesti täydellistä kuin se
onkin, on varjopuolensa. Näihin kuuluvat hänen persoonalliset
hyökkäyksensä Aiskhinesta vastaan (vars. §§ 129 seur., 258 seur.),
jotka ovat vielä törkeämmät jälkimmäisen D:ta koskevia kuvauksia. Tosin
tämä jotenkuten on puolustettavissa, koska Aiskhines ensin itse oli
D:ta solvaissut, ja toiselta puolen silloisissa ateenalaisissa
siveellinen tunne jo oli niin tylsistynyt, ettei ilman räikeitä keinoja
toivottava tulos ollut mahdollinen. Myöskään Demosthenes,
paljastaakseen vastustamansa valtiollisen suunnan heikkoja puolia
taikka omia peitelläkseen, ei aina rajoitu pelkkiin tosiseikkoihin,
vaan muodostelee niitä omien tarkoitusperiensä mukaan. Kuitenkin hän
täten yleensä on samoin menetellyt kuin muutkin kreikkalaiset puhujat,
eivätkä hänen viisastelunsa, ne kun palvelevat hyvää asiaa, ole sitä
laatua, että ne mitenkään heikentäisivät sitä totuuden vaikutusta,
minkä hänen puheensa kauttaaltaan tekee. Myöskään Demostheneen puheella
kaiken tarmon ohella ei aina ole ylen suurta ehdotonta todistusvoimaa,
ja monta oikeaa huomautusta ei olisi tarvinnut niin monesti kerrata,
kuten esim. sitä tosiseikkaa, että Aiskhines nyt vasta esiintyi
Demosthenesta vastaan eikä varemmin, mikä hänen velvollisuutensa olisi
ollut (72 kertaa!). Varsin heikko Demostheneen kannalta oli myöskin se
oikeusperuste, johon Ktesiphonia vastaan kohdistuva syyte nojautui,
arvelee _Rosenberg_. Jos Aiskhines olisi pelkästään tuohon kohtaan
syytöksensä rajoittanut, niin olisi todennäköisesti Ktesiphon tuomittu,
ja Demosthenes seppeleensä menettänyt. Mutta tämä ei tyydyttänyt
Aiskhineen vihaa. Intohimonsa sokaisemana hän syytti Ktesiphonia,
paitsi ensimmäisestä hänen muka lainvastaisesta ehdotuksesta, vielä
toisestakin laittomuudesta (vert. § 121), joka oli etsitty ja
vähäpätöinen, sekä vahingoitti asiaansa, kohdistaessaan koko puheensa
kärjen vastustajansa valtiollisen toiminnan tarkastamiseen, jotta siten
voisi todistaa, miten Demosthenes joka suhteessa oli arvoton osakseen
saamaan puheenalaista kunnianosoitusta. Niinpä oikeusperuste samassa
jäi syrjään eikä asia enää koskenut Ktesiphonia, vaan Demosthenesta,
joka puolestaan ei suinkaan jättänyt sopivaa tilaisuutta hyväkseen
käyttämättä. Kuten taitava sotapäällikkö hän oikeusperusteen
käsittelyn, voimansa heikon puolen, sijoitti keskustaan (§§ 111-121) ja
melkein yksinomaan rajoittui torjumaan itseään vastaan tehtyjä
hyökkäyksiä.

Näin ollen asian lopullinen päätös ei voinut olla epävarma. Olihan
Demosthenes, kuten _Weidner_ huomauttaa, kansansa ylpeys, isiltä
perityn, kauniin ihanteen marttyyri, helleenisen vapauden
esitaistelija, vihatun kansallisvihollisen vastustaja. Tosin hänen
politiikkansa ei vienyt toivottuun päämäärään, vaan kansa oivalsi
kuitenkin sen ihanteellisen tarkoitusperän ja tämän elähyttämänä se
tahtoi olla kiitollinen johtajalleen siitä, että hän oli valtion
kunnian pelastanut.

Aiskhineen poliittinen maine oli epäilyksenalainen, samoin kuin myös
hänen pyrintöjensä rehellisyys. Rauhanvälittäjänä hän oli tehnyt useita
palveluksia valtiolle, mutta hänen ansiotyönsä muistuttivat Ateenan
heikkoudesta ja onnettomuudesta. Ainoastaan se, joka kieltäymystä ja
itsensähillitsemistä osasi arvostaa, voi ymmärtää Aiskhinesta. Mutta
nuohan tosioloisesti eivät ole kansan syvien rivien hyveitä. Pahinta
oli myöskin se, että häneltä puuttui vakaumuksellista rohkeutta
pelkäämättä ja empimättä tunnustaa ja puolustaa ajamaansa
kieltäytymisen asiaa; hänen puheissaan piilee jotakin salaperäistä ja
hillittyä, melkeinpä ihmispelkoa, josta syystä hänen periaatteensa
eivät ole olleet hänen oman kansansa eivätkä liioin historian suosimia.

Myöskin Demostheneen puolue oli suurempi ja mahtavampi kuin Aiskhineen.
Edellisellä oli ollut pitkät ajat valta käsissään, ja moni, joka D:n
menettelyä ei ennen ollut hyväksynyt, tahtoi nyt, ateenalaisen
itsetietoisuuden elähyttämänä, hänen periaatteitaan kannattaa, kun
valtion kunnia näytti olevan vaaranalainen.

Oikeusasiassaan Aiskhines, kuten arvatakin sopi, hävisi. Hän ei
saavuttanut edes lainmääräämää viidettä osaa annetuista äänistä ja
menetti sentähden oikeuden vastedes syyttäjänä esiintyä. Lisäksi hän
sai maksaa 1,000 drakmaa sakkoa. Aiskhineen valtiomiesura oli silloin
ainaiseksi päättynyt. Hän lähti vapaaehtoisesti maanpakoon ja asettui
loppuiäkseen Rhodos-saarelle, tyydyttääkseen siellä retoorisia
harrastuksiaan.

       *       *       *       *       *

_Blassin_ ja _Stitzin_ mukaan selostamme vielä Demostheneen
kyseenalaisen puheen sisällystä, mikä suunnitelmansa, kokoonpanonsa ja
muodon puolesta voittaa kaikki muut hänen tuotteensa, tarkemmin
seuraavasti.

Puheeseen sisältyy kaikkiaan neljä osaa: _johdanto, valmistava osa,
pääosa_ sekä _loppulause_. Tämä ei täydelleen vastaa oikeuspuheen
suunnittelua, koskapa sen mukaan toisena osana pitäisi olla _kertomus_.
Lainvastaista esitystä koskevissa valitusasioissa tuo osa kuitenkin voi
jäädä pois, syystä että se pääasiallisesti jo sisältyy sekä "pääosaan"
että sitä "valmistavaan osaan".


Johdanto (§§ 1-9).

Johdanto (§§ 1-9) alkulauseineen (§§ 1-8) vastaa laveudeltaan suuren
puheen vaatimuksia ja on rakenteeltaan erittäin sopusuhtainen, alku ja
loppu ovat keskenään, vieläpä samoja sanojakin kertaamalla, tarkoin
yhdenmukaiset, samoin kuin myöskin molemmat keskustan muodostamat
kohdat lähentelevät toisiaan sekä laajuudeltaan että sisällykseltään.
Demosthenes on tässä puheensa osassa osoittanut erinomaista taitoa.
Kaikissa jaksoissa on sama lopputarkoitus, että kuulijat olisivat
hyvänsuopeita ja puolueettomia häntä kohtaan. Puhe on sävyltään milloin
juhlallista, esim. rukouksissa, jotka aloittavat ja lopettavat tämän
osan, milloin siveellistä laatua, vedoten ihmisluontoon ja sen
heikkouksiin, milloin vaikuttavaa ja harrasta, mutta aina sävyisää ja
hillittyä, kuten puolustuspuheen johdannon tuli olla. Tämän ja
seuraavan jakson liittää toisiinsa selostava esitys (§ 9), mikä viittaa
seuraavaan, kuitenkaan yksityiskohtiin kajoomatta.


Valmistava osa (§§ 10-52).

Perinpohjaisempi ja tarkempi selostus tapahtuu myöhemmin pääosan
edellä, nytkin paloittain, ja muut osat seuraavat edelleen aina tarpeen
mukaan, kuten Demostheneen tapa kauttaaltaan on. Sen johdosta, että
valmistava osa pistäytyy väliin ja pääosalla on oma jäsentelynsä,
oikeusperusteen käsittely ikäänkuin häviää keskelle pääosaa, ollessaan
valtiollisten kertomusten ja muiden niihin liittyvien asianhaarain
puitteissa. Toistaiseksi oikeusperusteesta yleensä ei ole puhetta, kun
toisia seikkoja tuli kosketella ennen varsinaisen aiheen käsittelyä. On
selvää, että vastustaja itse oli syypää, että se näin myöhään tulee
esille, koska hän oli oheenliittänyt niin paljoni omaan valitukseensa
kuulumattomia vieraita aineksia, joista puolustajan ensin tuli
selviytyä. Puhuja koskettelee aluksi yksityiselämäänsä (§§ 10-11) aivan
lyhyesti, kajoomatta yksityisseikkoihin; toiseksi hän moittii yleensä
sitä kieroa menettelyä, joka ilmenee Aiskhineen tekemissä
valtiollisissa syytöksissä (§§ 12-16); lopuksi puhuja kajoo yksityisiin
syytöksiin, jotka ulottuvat hänen valtiollisen toimintansa alkuaikaan
ja varsinkin Philokrateen rauhaan saakka (§§ 17-52). Viimeisen jakson
aloittaa erityinen selostus (§ 17) Hellaan valtiollisesta asemasta
ateenalaisten ja Philippoksen välisen sodan ensi aikoina. Helposti
näkee, että tällöin valtiomies kelvottomien syyttäjäin jälkeen on
saanut puheenvuoron. Mutta samalla voi huomata, ettei ole puhe
pelkästään puolustuksesta, vaan kahden puolueen toiminnan
arvostelemisesta, johon liittyy yhtä paljon hyökkäystä ja syytöstä.
Onpa juuri rauhantekoa ja heti senjälkeistä aikaa koskevassa puheen
osassa syytöksillä sijansa siinä määrässä, että Demosthenes itse
lopullisesti (§ 50) niistä pidättäytyy, huomauttaen uudestaan, että
kaikki on ollut vain itsepuolustusta.


Pääosa (§§ 53--251).

Demosthenes luettaa syytöskirjelmän ja sommittelee sitte jäsentelynsä:
ensin hän koskettelee syytöskirjelmässä noudatetun järjestyksen mukaan
valtiollisia ansioitaan, joiden kimppuun on käyty, sitten
lakisäännöksiä (§§ 53-59). Näin hän heti voi jatkaa siitä, missä hän on
keskeyttänyt, ensimmäisen ja toisen sodan välisestä rauhasta lähtien.
Eri ajanvaiheita koskeva jako on likimailleen sama kuin Aiskhineella.
Mutta samalla kuin Demostheneen tulee puolustaa toisella ajanvaiheella
noudattamaansa vastustuspolitiikkaa, joka vei uuteen sotaan, hän ryhtyy
aivan uusiin yleisiin ja yleiskatsauksellisiin selostuksiin, jotka hän
suorittaa mitä suurenmoisimmalla ja mukaansatempaavimmalla tavalla,
kunnes vihdoin kajoo yksityiskohtiin ja varsinkin yksityisiin
saavutuksiinsa, jotka oikeuttavat seppelöimisen. Myöskin tällöin
sivumennen hän ahdistaa Aiskhinesta (§ 82). Sensijaan hän huolellisesti
ja uudestaan erittäin pontevasti tekee selkoa siitä valtiollisesta
suunnastaan, joka on näyttäytynyt olevan jatkona ateenalaisten aina
seuraamaan politiikkaan (§§ 95-101). Sitten kosketellaan myöskin
trierarkista lakia, jonka puhuja sisäpolitiikan alalla on saanut aikaan
(§§ 102-109), ja nytpä, välittömästi ennen kolmatta ajanvaihetta, hän
odottamatta sen keskeyttää, viitaten samalla jo tarpeeksi ansioihinsa
(§ 110). Puhuja itse painostaa, että hänellä on vielä muita ja
suurempia ansioita; kuitenkin neuvostonpäätöksen laillisuus on
järjestään todistettava, eikä noiden tarpeeksi tunnettujen ansioiden
esittämisellä ole mitään kiirettä. On päivänselvää, että kaiken sen
jälkeen, mikä jo oli esitetty, ja mikä vielä toivottavasti oli tulossa,
kuulijat eivät vallan suurta huomiota kiinnittäneet asian lailliseen
puoleen, johon Demosthenes nyt kajoo. Hän itse käsitteleekin asiaa
pintapuolisesti, enemmän oikeus- kuin lakiasiana; sillä siitä, mitä
syyttäjä laista on puhunut, ei kukaan ihminen mitään ole voinut
ymmärtää, hän arvelee. Eipä todellakaan paremmin olisi voinut peitellä
heikkoa kohtaa. Puhuja tosioloisesti koskettelee kaikkea ja kuitenkin
sellaisessa paikassa ja sellaisessa yhteydessä, ettei kukaan ollut
taipuvainen häneltä vaatimaan enempää syventymistä asiaan. Niin paljon
riippui suunnittelusta, ja siitä Aiskhineskin oli hyvin tietoinen. --
Toista, seppeleen julkaisemista koskevaa kohtaa käsitellessään, hän
vain on katsonut tarpeelliseksi luettaa sitä koskevan säädöksen
täydellisesti (§ 120), ja niinpä hän koko todistuksestaan jo on
suoriutunut ja voi ryhtyä ahdistamaan vastustajaansa ja hänelle
solvauksista maksaa omaksi oikeutetuksi hyvityksekseen, ikäänkuin hän
jo olisi puheensa lopussa. Todellakin olisi yksinkertaista kuulijaa tuo
ulkonainen muoto hetkisen voinut pettää. Vakavuus saa vähäksi aikaa
antaa sijaa liialliselle pilanteolle, jolloin Demosthenes puhuu
Aiskhineen perheestä (§§ 129-130); mutta pianpa vakavuus palaa
takaisin. Edelleen rauhanajalta tehdään syytöksiä Aiskhinesta vastaan
hänen valtiollisesta toiminnastaan ja joudutaan uuden sodan aikoihin.
Silloin puhuja äkkiä taas on hirveän vakava ja juhlallinen, kun hän
tulee tuon rikollisiin vehkeisiin, joiden kautta sota puhkesi Amphissaa
vastaan (§ 140). Täten samalla pääkertomusta jatketaan, ja nyt on
huomattavissa, miten vastustajan persoona jo tätä ennen oli astunut
etualalle. Nytpä tämä on toimivana henkilönä ja pitkät ajat tapahtumia
määräämässä, aivan samoin kuin ennen toisen ajanvaiheen kuluessa
Demosthenes. Kertomus lokrilaisen sodan synnystä, mikä saattoi
Philippoksen, amphiktyonein sotapäällikkönä, Hellaaseen, on
johdannolla, asiakirjoilla sekä melkoisen pitkällä (§§ 141-159)
jälkilauseella varustettu. Jokaisen piti olla selvillä siitä, ettei
puhuja vielä ollut päässyt loppuun ja ettei hän theebalaisen liiton
suhteen tulisi vaikenemaan. Niin hän taas jättää Aiskhineen, kun asiat
siten vaativat, käydäkseen käsiksi omiin tekoihinsa. Myöskin Theeban
kanssa solmittu liitto oli Demostheneen esityksen mukaan perinnäistä
politiikkaa, mutta todellinen suhde molempain valtioiden välillä aina
tähän saakka oli ollut perin nurinkurista ja melkein parantumatonta
(§§ 160-168). Sitte seuraa tuo kuuluisa kuvaus, minkä hämmästyksen
Ateenassa Elateian miehittäminen aiheutti, miten yleensä oltiin
neuvottomia, mitä Demosthenes silloin neuvoi, mikä aiheutti liiton
Theeban kanssa. Tämä kuvaus siihen kuuluvine liitteineen muodostaa koko
puheen tärkeimmän kohdan, ja juuri sen tähden tuohon kertomukseen yhtyy
niin seikkaperäisiä selostuksia (§§ 188-210). Kun palauttaa mieleen,
että tuota liittoa lopullisesti seurasi tappio, vaikkapa se toiselta
puolen voimallisesti hidastuttikin Philippoksen hyökkäystä ja pitkät
ajat pysäytti sodan, sen tähden Demosthenes huolimatta tuosta
onnettomuudesta kaikin tavoin koettaa säilyttää ansionsa
tahraamattomana. Hän huomauttaa, ettei silloin mikään muu neuvo ollut
mahdollinen (-- § 191), että seuraukset, joista hän ei ollut
vastuunalainen, kuitenkin aina olivat olleet jossakin määrin
suotuisammat (-- § 195), ettei varsinkaan syyttäjän, joka silloin oli
hiljaa ja toimetonna, olisi nyt pitänyt syytöksineen esiintyä, jotka
ainoastaan osoittivat hänen epäisänmaallista mielenlaatuansa (-- §
198). Edelleen, vaikka edeltäpäin lopputulos olisi tiedettykin, Ateena
ei olisi toisin voinut toimia menneisyytensä sekä jälkimaailman kunnian
tähden (-- § 205), eikä tämä oikeusjuttu koske niin paljon
Demosthenesta kuin kaupungin kunniaa (-- § 210). Nyt taas on
kertomukselle tilaa: miten Demostheneella Theebassa oli hyvä onni,
miten tuo solmittu liitto saatiin aikaan, ja mitä se vaikutti, ja miten
Demosthenes väsymättömien ponnistustensa tähden ansaitsee seppeleen.
Kertomus ei voinut pitemmälle jatkua; mutta puhe ei ole vielä läheskään
lopussa. Sitten Demosthenes luo yleissilmäyksen ja tekee tiliä,
nojautuen taitavasti erääseen Aiskhineen käyttämään vertaukseen, mistä
onnettomuuksista kaupunki tuon sodan aikana on varjeltu hänen
toimestaan. Edelleen D. laveammalti tarkastelee, miten hän tuon
poikkeuksellisesti epäedullisen aseman, missä Ateena suhteissaan
Philippokseen jo ennestään oli, sai muuttumaan oleellisesti parempaan
päin, huolimatta omien varojensa mitä suurimmasta niukkuudesta, ja
huomauttaa lopuksi, ettei hän suinkaan mitenkään ole vastuunalainen
tappioista, eikä häntä itseäkään voida pitää lyötynä (-- § 247). Sitten
hän tekee lopputilin: hänen ansionsa, jotka oikeuttavat Ktesiphonin
esityksen, on täten toteennäytetty; myöskin se tapa, miten kansa
taistelun jälkeen käyttäytyi, osoittaa, kuinka se arvosteli hänen
ansioitaan. Sekin oikeuttaa tehdyn ehdotuksen; kansa edelleen seurasi
hänen johtoaan ja vapautti hänet monilukuisissa oikeusjutuissa (-- §
250, tai pienine liitteineen, 251).


Loppulause (§§ 252-324).

Tästä lähtien puheen viimeinen neljännes soveltuu hyvin loppulauseeksi.
Aristoteleen mukaan (Rhet. III, 19) tämän puheenosan tarkoitus on
neljää laatua: herättää suosiollista mielialaa puhujaa kohtaan,
epäsuosiollista mielialaa vastustajaa kohtaan; edelleen kohottaa
tunteita ja intohimoja; kolmanneksi korostaa tai halventaa asioita;
neljänneksi luoda jälkikatsaus pääkohdittain. Ensimmäistä ja neljättä
tarkoitusperää kyseenalainen puhekin tässä osassa noudattaa, varsinkin
ensimmäistä. Sitä varten molempain vastustajain elämä otetaan huomioon.
Aiskhines oli pitänyt kaupungin ja helleenein kaiken onnettomuuden
syynä sitä kovaa kohtaloa, joka Demosthenesta seurasi. D. sitävastoin,
puhuttuaan ensin ylimalkaan onnesta ja kohtalosta, kajoo omiin
persoonallisiin elämänvaiheisiinsa ja vielä enemmän vastustajansa.
Hyvin perusteellisesti hän tuo esiin, mitä vielä tuon suuren
näyttelijän häväisemiseksi oli jäänyt sanomatta. Myöskin omat ansionsa,
miten hän oli edistänyt yhteishyvän harrastuksia, y.m. tuontapaista hän
tämän ohella paljastaa. Koko tässä puheensa jaksossa, kuten
loppulauseen tapaiselle yleiskatsaukselliselle ja kokoovalle osalle
sopiikin, hän yleensä asettaa miehen miestä vastaan. Palatessaan sitten
takaisin valtiollisiin asioihin, hän selvästi viittaa kohta
lopettavansa puheen (§ 270) ja kajoo vielä kerran siihen, miten hänen
oma kohtalonsa on vaikuttanut yleiseen tilanteeseen (-- § 275). Seuraa
sitten vertailu molempain valtiomiesten ja puhujain välillä.
Demosthenes käyttää puhelahjansa valtion eduksi, Aiskhines itsekkäisiin
tarkoituksiin; edellisellä ei ole mitään muita pelastuksen toiveita
kuin kansalaisillakaan, jälkimmäisellä on turvapaikkansa Ateenan
ulkopuolella. Tämän tähden kansalaiset ovatkin valinneet Demostheneen
puhumaan kaatuneiden muistoksi, eivätkä Aiskhinesta, kun he tunsivat
molempain mielenlaadun. Jälkimmäinen on taas selvästi paljastanut
kaupungista vieraantuneen mielialansa myöskin nykyisessä puheessaan,
mainitessaan taistelusta ja muutenkin (-- § 293). Seuraa sitten eri
saavutusten keskinäinen vertailu. Toisella taholla Aiskhines
hengenheimolaisineen, tuo kavaltajain joukko, joiden nimiä Demosthenes
tässä luettelee suuret joukot häpeälle alttiina, on Hellaan orjuuden
aiheuttanut. Demosthenes sitävastoin ja hänen toimestaan Ateena ovat
tuosta kavalluksesta pysyneet erillään, ja juuri se on hänen suurin
ansionsa, jonka johdosta hän vaatii seppelöimistä. Mutta onpa hänellä
todellisia tuloksiakin osoitettavissa: kaupunki ja maa varustettiin
sotavoimilla ja liittolaisjoukoilla, eikä muureilla; hän on täyttänyt
kaikki tehtävät, joiden suorittamista silloinen tilanne vaati
ateenalaiselta valtiomieheltä. Aiskhines sitävastoin ei ole sallinut
kaupungin vähääkään hyötyä puhetaidostaan eikä lopullisesti
rahastansakaan (-- § 313). Seuraa sitten viimeinen vertailu
Demostheneen ja ennen eläneiden suurten ateenalaisten valtiomiesten
välillä. Puhuja aluksi tahtoo esiintyä vaatimattomana, mutta toivoo
itselleen kuitenkin lopullisesti tavallaan paikan noiden rinnalla,
samalla kuin hänen vastustajallaan on sopiva paikka vanhain vääräin
ilmiantajain luona. Sitten hän jälleen vertaa itseään silloin eläviin
henkilöihin, Aiskhineeseen ja hänen tovereihinsa, varsinkin ottamalla
huomioon, miten molemmin puolin on käyttäydytty, jonka pohtimista hän
tähän saakka varovaisesti on välttänyt. Myöskään nyt hän ei paljon eikä
kovin julkisesti siitä puhu. Vihdoin D. rukoilee jumalia kaupungin
puolesta, välittämättä paljon omasta menestyksestään.



II.

Puhe kunniaseppeleestä.


(1 §) Ensin, oi Ateenan miehet,[1] minä rukoilen kaikkia jumalia ja
kaikkia jumalattaria, että minun osakseni tulisi tässä riita-asiassa
teidän puoleltanne niin paljon hyväntahtoisuutta, kuin minä puolestani
kaupungille ja teille kaikille lakkaamatta osoitan, toiseksi, että
jumalat herättäisivät teissä semmoisen mielialan, mikä ennen kaikkea
teille itsellenne sekä teidän velvollisuudentunnollenne ja maineellenne
on tärkeätä: ettette vastustajaani pitäisi neuvonantajana siinä, miten
teidän minun esitykseni tulee ottaa korviinne (sillä sehän olisi
hirveätä), vaan lakeja ja valaanne, jossa kaikkien muiden säädösten
ohessa myöskin on määrätty: samalla tapaa tulee kuunnella molempia
riitapuolia. Näin ei pelkästään vapauduta ennakkoluuloista, eikä
ainoastaan osoiteta yhtäläistä hyvänsuopeutta, vaan samalla sallitaan
kunkin asianomaisen käyttää hänen haluamaansa ja valitsemaansa
oikeudenkäyntijärjestystä sekä puolustustapaa.

Yleensä minä tässä riita-asiassa monessa suhteessa olen huonommassa
asemassa kuin Aiskhines, mutta varsinkin, Ateenan miehet, kahteen ja
mitä tärkeimpään näkökohtaan katsoen; ensiksikin, etten riitele (hänen
kanssaan) meille molemmille samanveroisista asioista. Sillä minulle
teidän suosionne menetys ja tuolle häviäminen valitusasiassaan ei ole
yhtä tärkeätä, sillä minullehan[2] -- en huoli kuitenkaan puheeni
alussa lausua mitään vastenmielistä, tuo taas syyttää minua
tarpeettomasti. Toiseksi, mikä kaikille ihmisille on luonteenomaista,
panetteluja ja syytöksiä kuunnellaan mielellään, itseään ylistäviä taas
vastenmielisesti; senpä tähden tuolle on suotu se, mikä herättää
mielihyvää, minun osakseni taas se, suoraan sanoakseni, mikä kaikista
tuntuu tukalalta. Mutta jos, tässä suhteessa varovaisesti
menetelläkseni, en puhu omista toimistani, näyttäisi siltä, etten olisi
voinut torjua syytöksiä enkä osoittaa, minkä perustuksella vaadin
kunnioitusta. Jos taas käyn käsiksi siihen, mitä olen tehnyt ja
valtiomiehenä toimittanut, on minun pakko usein puhua itsestäni. Koetan
kuitenkin suorittaa tämän niin maltillisesti kuin mahdollista. Mihin
itse aihe (minut) pakottaneekin, siihen oikeuden mukaisesti tuo on
syypää, joka tämmöisen riita-asian on aloittanut.

Arvelenpa, että kaikki te, Ateenan miehet, ehkä myönnätte tämän
riita-asian koskevan minua ja Ktesiphonia yhteisesti sekä ansaitsevan
yhtä suurta mielenkiintoa minun puoleltani. Sillä työlästä ja ikävää,
varsinkin jos vihamies sen jollekin aiheuttaa, on kaikenlainen ryöstö,
mutta ikävintä olisi kadottaa teidän hyväntahtoisuutenne ja
ihmisystävyytenne, koskapa niiden omistus on kaikista tärkeintä. Kun
siis juuri tämä riita-asia koskee tätä, minä pyydän ja rukoilen teitä
kaikkia samalla tapaa kuuntelemaan puolustustani syytöksiä vastaan
puolueettomasti, niinkuin lait säätävät, joiden, kuten tuo teitä
kohtaan hyvänsuopa ja kansanystävä lainsäätäjä Solon alusta pitäen
arveli, tuli olla voimassaan teitä tuomareita velvoittavan valan eikä
pelkästään kirjoitetun kirjaimen tähden. (Näin hän teki) ei
epäluottamuksesta teitä kohtaan, mikäli ainakin minusta näyttää, vaan
nähdessään, että vastaajan olisi mahdoton torjua niitä syytöksiä ja
soimauksia, joiden kautta kantaja saadessaan ensimmäisenä käyttää
puhevuoroa pääsee voittopuolelle, ellei teistä tuomareista jokainen
tunnollisesti noudata, mitä hurskaus jumalia kohtaan vaatii, ja
hyväntahtoisesti kuuntele myöskin viimeksi puhuvan oikeusperusteita,
sekä esiintyessään kummankin riitapuolen suopeana ja puolueettomana
kuuntelijana, sikäli tee kaikesta johtopäätöstä.

Kun minun siis tulee tänään, kuten näyttää, (8 §) tehdä tili sekä koko
yksityiselämästäni että siitä, mitä valtiomiehenä yhteiskunnan hyväksi
olen toiminut, tahdon taas rukoilla jumalia sekä uudestaan anoa teiltä,
ensiksi, että suotte minulle tässä riita-asiassa niin paljon
hyväntahtoisuutta, kuin mitä minä lakkaamatta kaupunkia ja teitä
kaikkia kohtaan olen osoittanut, toiseksi, että (jumalat) auttaisivat
teitä kaikkia tässä oikeusjutussa tekemään semmoisen päätöksen, mikä
olisi omiansa sekä edistämään yhteiskunnan arvoa että tyydyttämään
jokaisen yksityisen omaatuntoa.

(9 §) Jos Aiskhines olisi syytöksensä kohdistanut vain siihen, mitä
hänen oikeushaasteensa tarkoitti, niin minäkin puolestani ryhtyisin
heti itse (neuvoston) ennakkopäätöstä[3] puolustamaan. Mutta kun hän
muuhun yksityiskohtaisesti kajotessaan ainakin yhtä paljon on käyttänyt
sanoja ja enimmäkseen valheellisesti on minua soimannut, on mielestäni
välttämätöntä ja samalla oikeuden mukaista, oi Ateenan miehet, ensin
lyhyesti puhua tästä, ettei kukaan teistä asiaankuulumattomien puheiden
tähden epäsuopeasti kuuntelisi minua haastetta koskeviin
oikeusperusteisiin nähden.

Kaiken sen suhteen, mitä hän minua yksityiselämässäni on koettanut
panetellen halventaa, tarkatkaa, kuinka yksinkertainen ja oikeuteen
perustuva puolustuspuheeni on. Jos minä teidän mielestänne olen
sellainen mies, jollaiseksi tuo syytöksissään minut on kuvannut (enhän
missään muualla ole elänyt kuin teidän parissanne), älkää kärsikö
puhettani, älkää siinäkään tapauksessa, että valtiomiehenä olisinkin
suorittanut perin hyvin kaiken julkisen toimintani, vaan nouskaa ja
tuomitkaa minut heti! Mutta jos te arvelette ja päätätte, että minä
olen paljoa kelvollisempi tuota ja polveudun paremmista ihmisistä, enkä
itse omaisineni ole huonompi ketään kunnon kansalaista, ollakseni
puhumatta mitään loukkaavata, niin älkää uskoko tuota muissakaan
asioissa, sillä onhan selvää, että hän kaikkea samalla tavalla on
valehdellut, vaan suokaa minulle nytkin samaa hyväntahtoisuutta, jota
aina useissa oikeusjutuissa tätä ennen olette osoittaneet. Niin
pahansuopa kuin oletkin, Aiskhines, olit kuitenkin liian yksinkertainen
olettaessasi, etten puheessani sitä koskettelisi, mitä hallinnon alalla
olen suorittanut ja valtiomiehenä toimittanut, vaan kääntyisin suoraan
panetteluihisi. Näin kuitenkaan en menettele; niin typerä en ole.
Päinvastoin tulen lähemmin tarkastamaan julkista elämääni koskevia
valheitasi ja panettelujasi; tuota sinun hillitöntä häväistyspuhettasi
taas käsittelen myöhemmin, jos nämä läsnäolevat toivovat kuulla sitä.

Syytökset epäilemättä ovat lukuisat, ja muutamista lait säätävät kovia,
vieläpä ankarimpia rangaistuksia; vireillä olevan jutun pelkkä
tarkoitus onkin vihamiehen tavoin röyhkeästi panetella sekä loukata
että häväistä ja samalla tahrata, y.m. kaikkea tuontapaista. Jos nuo
syytökset ja tehdyt kanteet todellakin olisivat oikeat, ei valtiolla
olisi niitä vastaavaa rangaistuskeinoa käytettävissä, ei likimainkaan.
Sillä ei keltään saa riistää oikeutta esiintyä kansan edessä ja käyttää
puhevaltaansa, eikä sitä sovi tehdä häpäisevässä ja vihamielisessä
tarkoituksessa, sillä se olisi jumalien nimessä väärin sekä vastoin
valtiosääntöä ja oikeutta, oi Ateenan miehet. Päinvastoin hänen olisi
pitänyt heti minuun sovelluttaa lakien mukaiset rangaistukset niistä
rikoksista, joita hän muka näki minun tekevän valtiota vastaan,
varsinkin jos ne olisivat olleet niin raskauttavat, kuin mitä hän nyt
surkean mahtipontisesti on näytellyt ja seikkaperäisesti paljastanut;
jos hän huomasi toimintani aiheuttavan syytteen tekemistä, olisi hänen
pitänyt ilmiantaa minut ja sillä tapaa saattaa teidän tutkittavaksenne;
jos taas olin jotakin lainvastaista esittänyt, syyttää minua
lainvastaisista toimenpiteistäni. Sillä eihän mitenkään ole
mahdollista, että hän minun sijastani mieluummin olisi tahtonut syyttää
Ktesiphonia, mutta olisi jättänyt minut itseni oikeuteen haastamatta,
jos hän kerran olisi arvellut voivansa toteennäyttää syytöksensä minua
vastaan. Ja jos hän jossakin muussa suhteessa, kuin mitä hän nyt on
vastaani kantanut ja paljastanut, taikka ylimalkaan miten hyvänsä olisi
huomannut minun väärin menettelevän teitä vastaan, olisihan joka
tapauksessa ollut lakeja ja rangaistuksia ja tilaisuutta haastaa
oikeuteen ja tätähän kaikkea olisi sopinut käyttää minua vastaan; ja
kun hän kerran julkisesti olisi näin menetellyt ja siten
edellämainittuja keinoja kohtaani sovelluttanut, olisi hänen
syytöksensä ollut sopusoinnussa hänen toimenpiteittensä kanssa. Sen
sijaan poikettuaan suoralta ja oikealta tieltä ja vältettyään itse
tosioloihin liittyviä todistusperusteita, hän näyttelijän tavoin
esittää kuluneilta ajoilta niin monet kokoon haalimansa syytökset,
häväistykset ja panettelut. Edelleen hän kyllä syyttää minua, mutta
haastaa tämän täällä oikeuteen, ja samalla kuin vihamielisyys minua
kohtaan on hänellä todellisena perusaineena koko oikeusjuttuun, hän
toiselta puolen ei koskaan siihen julkisesti minua vastaan ole
ryhtynyt, vaan koettaa nähtävästi toiselta riistää kunnian. Mutta, oi
Ateenan miehet, kaiken muun lisäksi, jota voitaisiin esittää
Ktesiphonin puolustukseksi, on myöskin mielestäni, vieläpä mitä
pätevimmillä syillä, mainittava se, että oikeuden mukaisesti meidän
itse tulisi keskenämme suoriutua välillämme vallitsevasta
vihamielisyydestä eikä jättää keskinäistä taisteluamme,
vahingoittaaksemme sen sijaan jotakin toista henkilöä ketä tahansa.
Sehän olisi jo ylenmääräistä vääryyttä.

Kaikki syytökset poikkeuksetta on tehty siis, kuten jo tästä voidaan
huomata, sekä laittomasti että vastoin kaikkea totuutta; kuitenkin
tahdon niitä jokaista erikseen tarkastaa, varsinkin mitä hän rauhaan ja
lähetystöön nähden on minua vastaan valehdellut, esittäen syykseni
sen,[4] mitä hän itse yhdessä Philokrateen kanssa on toiminut. On,
Ateenan miehet, välttämätöntä ja samalla asianmukaista mieleen
palauttaa, miten tapahtumat noihin aikoihin kehittyivät, voidaksenne
itsekutakin arvostella vallitsevien olosuhteiden valossa.

Phokiinsodan syttyessä, johon minä en ollut syypää (sillä enhän silloin
vielä ottanut osaa valtiolliseen elämään), te ensin olitte sitä mieltä,
että toivoitte phokilaisten pelastuvan, vaikka huomasittekin, etteivät
he oikein menetelleet, theebalaisten kärsimyksistä taas, olivatpa ne
mitä laatua tahansa, te iloitsitte, teillä kun oli pätevä syy ja täysi
oikeus heitä vihata; sillä Leuktran luona saavuttamansa menestyksen
jälkeen he olivat kohtuuttomasti käyttäytyneet.[5] Tämän lisäksi koko
Peloponneesos oli hajaantunut eri puolueisiin, eivätkä ne, jotka
vihasivat lakedaimonilaisia, olleet kyllin mahtavia tuhotakseen heidät,
eivätkä ne, jotka heidän avullaan ennen hallitsivat, enää olleet
vaikutusvaltaisia kaupungeissaan, vaan sekä näiden että kaikkien muiden
kesken vallitsi ääretön eripuraisuus ja sekasorto. Nähdessään tämän
(sillä se oli yleensä tunnettua) Philippos lahjoi kaikkialla kavaltajat
sekä saattoi kaikki pois suunniltaan ja kiihoitti toisiansa vastaan.
Sitten käyttäen hyväkseen teidän erehdyksiänne ja ymmärtämättömyyttänne
hän itse varustautui ja varttui kaikkien vahingoksi. Kun kaikille oli
selvää, että theebalaisten, jotka ennen olivat niin kopeat, pitkällisen
sodan näännyttäminä silloin pulassaan pakostakin täytyi turvautua
teihin, tarjosi Philippos, ettei tämä tapahtuisi eivätkä kaupungit
liittyisi toisiinsa, teille rauhaa sekä noille apuaan. Mikä oli häntä
siihen avustamassa, että hän oli saamaisillaan teidät saaliikseen, kun
te melkein vapaaehtoisesti annoitte pettää itsenne? Entä muiden
helleenein menettelytapa, aiheutuiko se kelvottomuudesta vai
tietämättömyydestä, vai oliko se molempaa, kun he eivät aineellisesti,
eivät persoonallisesti eivätkä millään muullakaan tapaa avustaneet
teitä, käydessänne keskeytymätöntä ja pitkää sotaa, vieläpä kaikkien
eduksi, kuten tositapahtumat ovat osoittaneet? Tämän tähden te täydellä
syyllä luonnollisesti olitte suutuksissanne ja valmiit kuuntelemaan
Philipposta. Niinpä silloin solmittu rauha saatiin aikaan siten, eikä
minun välitykselläni, kuten tuo valheellisesti syyttää. Puolueeton
tarkastaja on huomaava, että noiden rikoksellisuus ja siinä sivussa
lahjain vastaanotto ovat syynä nykyiseen pulaan. (21 §) Ja tämän kaiken
minä tahdon totuuden nimessä tarkasti tutkia ja läpikäydä. Tulkoonpa
tässä sitten vääryyttä päivänvaloon kuinka paljon tahansa, se
kuitenkaan ei minua koske. Näyttelijä Aristodemoshan se oli,[6] joka
ensimmäisenä puhui ja mainitsi rauhasta; agnusilainen.[7] Philokrates
taas, sinun hyvä ystäväsi eikä minun, oi Aiskhines, vaikkapa valheesta
halkeaisitkin, kannatti asiaa, laati ehdotuksen sekä myi itsensä
yhdessä edellisen kanssa sitä tarkoitusta varten; asian puolesta
esiintyivät sitten Eubulos ja Kephisophon,[8] jumala ties mistä
syystä (en kajoa siihen tällä kertaa); minä en puuttunut enkä
sekaantunut asiaan. Mutta kuitenkin, vaikka asianlaita oli tämä
ja on tosioloisestikin semmoiseksi näyttäytynyt, hän oli niin
häikäilemättömän hävitön, että uskalsi väittää juuri minun olleen
syypään rauhaan, vieläpä olin muka estänyt valtiota yhteistoiminnassa
helleenein liittokokouksen kanssa sitä solmiamasta.[9] Mutta
tottatosiaan -- miksi sinua puheessani oikein nimittäisinkään? --
milloin sinä tämän johdosta ilmaisit mielipahaasi, vaikka olitkin
saapuvilla ja näit minun valtiolta muka riistävän sellaisen edun ja
sotaliiton, kuin nyt esität, taikka milloin sinä astuit esiin
selittääksesi ja julistaaksesi sitä, mistä minua nyt syytät? Ja jos
minä olisin myönyt itseni Philippokselle, estääkseni helleenein
yhdistymistä, eihän sinun olisi tarvinnut olla vaikenematta, vaan
huutaa, todistaa ja ilmaista se näille. Tätäpä sinä et koskaan tehnyt,
eikä kukaan kuullut sinun siitä sanaakaan hiiskuvan. Eihän silloin
lähetystöä mihinkään helleeniläiseen valtioon toimitettu, vaan kaikkien
suhteen oltiin jo vanhastaan selvillä, eikä hän näistä oloista ole
sanaakaan totta puhunut. Paitsi tätä hän vaiheittensa kautta vielä
solvaisee valtiota mitä suurimmassa määrässä. Sillä jos te itse,
samalla kun kehoititte helleenejä sotaan, toimititte lähettiläitä
Philippoksen luo rauhasta keskustelemaan, silloin te, kuten
Eurybatos,[10] ette menetelleet valtion hyväksi ettekä myöskään
kelvollisten kansalaisten tavalla. Mutta näin ei ole asianlaita, ei
ensinkään. Sillä missä tarkoituksessa te tuohon aikaan olisitte
kutsuneet heidät (helleenit) luoksenne? Rauhanko tähden? Mutta sehän
kaikilla jo oli. Vai sodanko tähden? Mutta tehän itse neuvottelitte
rauhasta. Siispä alusta pitäen minä en ollut opastajana enkä syypäänä
rauhaan, eikä muussakaan, mitä hän on päälleni valehdellut, selvästi
ole vähääkään totta.

Tarkatkaa sitten edelleen, mihin toimenpiteisiin kumpikin meistä päätti
ryhtyä, kun valtio oli solminnut rauhan. Sillä siitä myöskin tulette
näkemään, kuka Philipposta kaikessa avusti, kuka taas teidän hyväksenne
toimi ja koetti valtion etua valvoa. Minähän neuvostossa tein
ehdotuksen, että lähettiläiden pitäisi mitä pikimmin purjehtia niihin
seutuihin, missä he kuulisivat Philippoksen oleskelevan, ja saada
häneltä valallinen vakuutus; mutta nuo esityksestäni huolimatta eivät
pitäneet sitä suotavana. Mitä se merkitsi, oi Ateenan miehet? Sitä
tulen kohta selostamaan. Philippokselle oli edullista pitkittää aikaa
valantekoon niin paljon kuin mahdollista, teille taas sitä jouduttaa
mitä pikimmin. Minkä tähden? Sen tähden, että te ette ainoastaan siitä
päivästä, jolloin vannoitte, vaan vieläpä siitä, jolloin toivoitte
rauhan syntyvän, olitte keskeyttäneet kaikki sotavarustukset, Philippos
taas erittäin ajoi tätä asiaa jo kauan sitten, arvellen, kuten totta
olikin, saavansa varmasti pitää hallussaan kaiken sen, mitä valtiolta
ehtisi riistää ennen valantekoa; sillä eihän kukaan hänen mielestään
sen takia tulisi rauhaa rikkomaan. (27 §) Kun minä siis, Ateenan
miehet, tätä aavistin ja edellytin, tein minä kirjallisen esitykseni
(purjehtia sinne, missä Philippos oleskeli, ja saada häneltä vala mitä
pikimmin), jotta se tapahtuisi vielä silloin, kun thraakialaisilla,
teidän sotatovereillanne, oli hallussaan Serreionin, Myrtenonin ja
Ergiskeen seudut,[11] joista tuo nyt vasta pilaa teki,[12] ja ettei
Philippos anastettuaan tärkeimmät paikat pääsisi Thraakian
vallitsijaksi eikä voisi hankittuaan paljon varoja ja sotamiehiä tämän
jälkeen helposti toteuttaa muitakaan hankkeitaan. Tästäpä ehdotuksesta
hän ei puhu mitään eikä liioin sitä luetuta; kun minä neuvostossa olin
sitä mieltä, että lähettiläiden tuli päästä kansan puheille, tuo minua
siitä nyt soimaa.[13] Mutta mitä minun olisi pitänyt tehdä? Olisiko
pitänyt ehdottaa, ettei päästettäisi puheille heitä, jotka olivat
saapuneet, keskustellakseen teidän kanssanne, vai kieltää teatterin
urakoitsijaa heille osoittamasta kunniapaikkaa? Mutta he olisivat
istuneet kahden obolin paikalle, jos päätöstä ei olisi tehty.[14]
Olisiko minun siis pitänyt suojella valtion pieniä etuja, mutta uhrata
sen koko olemassaolo, kuten nuo ovat tehneet? Ei suinkaan. Otapa siis
ja lue minulle se päätös, jonka tuo on kokonaan sivuuttanut, vaikka
hyvin tiesi siitä.

    _Päätös_. (29 §) (Mnesipholoksen ollessa arkonttina
    hekatombaión-kuun[15] 30 p:nä Pandionis-phyyleen päällikkyyden
    aikana esitti Paiania-kuntaan[16] kuuluva Demosthenes,
    Demostheneenp., seuraavaa: Kun Philippos oli lähettiläitä
    lähettänyt rauhasta keskustelemaan ja saanut aikaan yhteisesti
    hyväksytyn sopimuksen, päätti neuvosto ja Ateenan kansa heti
    kaikista ateenalaisista valita viisi lähettilästä, jotta
    ensimmäisessä kansankokouksessa päätetty rauha tulisi
    lopullisesti voimaansa, valittujen taas tuli viipymättä
    matkustaa sinne, missä kuulisivat Philippoksen oleskelevan,
    sekä mitä pikimmin häneltä saada valallinen vakuutus ja
    myöskin puolestaan antaa se hänelle hänen Ateenan kansan
    kanssa tekemiensä rauhansopimusten mukaan, ottamalla huomioon
    myöskin molempien liittolaiset. Lähettiläiksi valittiin
    Anaflystos-kuntaan kuuluva Eubulos, Kothokidai-kuntaan kuuluva
    Aiskhines, Ramnus-kuntaan kuuluva Kephisophon, Phlya-kuntaan
    kuuluva Demokrates sekä Kothokidai-kuntaan kuuluva Kleon.)[17]

Kun silloin tein tämän ehdotuksen ja pidin silmällä valtion enkä
Philippoksen etua, nuo oivalliset[18] lähettiläät taas edellisestä
eivät paljon välittäneet, vaan viipyivät Makedoniassa kokonaista kolme
kuukautta, kunnes Philippos tuli Thraakiasta, kukistettuaan kaikki,
vaikka he kymmenessä, vieläpä kolmessa, neljässä päivässä olisivat
voineet saapua Hellespontoon sekä pelastaa seudut, otettuaan valan,
ennenkuin hän olisi ehtinyt anastaa ne. Sillä meidän läsnäollessamme
hän joko ei olisi niihin kajonnut, taikka me emme olisi päästäneet
häntä valalle, ja niinpä hän olisi menettänyt rauhan eikä olisi voinut
saavuttaa molempia etuja, ei rauhaa eikä maa-alueita.

Tämä siis oli ensimmäinen lähetystöä koskeva Philippoksen salajuoni,
noiden vääryyttä harrastavien ihmisten lahjonta, jonka johdosta minä
sekä silloin että nyt ja aina edelleen myönnän olevani noiden sekä
vihamies että vastustaja. Mutta tarkatkaapa toista heti välittömästi
seuraavaa, tätä suurempaa ilkityötä. Kun näet Philippos oli rauhan
vannonut, vallattuaan sitä ennen Thraakian noiden avustaessa, koska
eivät noudattaneet ehdottamaani kansanpäätöstä, osti hän taas nuo
puolelleen, ettemme[19] ennen lähtisi Makedoniasta, kuin hän oli
valmiiksi varustautunut phokilaisia vastaan aikomaansa sotaretkeä
varten, jotta te, meidän ilmoittaessamme tänne hänen matkahankkeistaan
ja varustuksistaan, ette lähtisi liikkeelle ja kolmisoutulaivoillanne
purjehtisi Pylaihin,[20] sulkeaksenne, kuten ennenkin, vuorensolan,
vaan että hän, teidän kuullessanne tästä meidän ilmoittaessamme, jo
olisi solan toisella puolen, eikä teillä siis enää olisi mitään
tekemistä. Vaikka Philippos oli ennättänyt saavuttaa tällaisia etuja,
hän kuitenkin niin levottomasti pelkäsi yrityksissään epäonnistuvansa,
jos te päättäisitte auttaa phokilaisia ennen heidän häviötään, että hän
palkkaa tuon hylkiön itselleen, ei yhdessä toisten lähettiläiden
kanssa, vaan yksinään hänet omasta puolestaan, sellaista teille
sanomaan ja ilmoittamaan, jonka kautta kaikki menetettiin. Minä vaadin
ja pyydän, oi Ateenan miehet, teitä koko oikeudenkäynnin aikana
muistamaan, että jos Aiskhines syytöksissään ei ensinkään olisi
poikennut alkuperäisestä haasteesta, en minäkään puhuisi mistään
muusta, mutta kun hän sen ohella on tehnyt kaikkia mahdollisia
syytöksiä ja soimauksia, täytyy minunkin jokaista syytöstä erikseen
puolustuspuheessani lyhyesti kosketella. Mitä puheita hän sitten piti,
joiden kautta kaikki menetettiin? Hänen mielestään muka ei saanut
hätäillä sen johdosta, että Philippos oli kulkenut Pylain vuorensolan
läpi; kaikki näet tapahtuisi toiveittenne mukaan, jos pysyisitte
rauhallisina, ja kahden kolmen päivän perästä te muka kuulisitte hänen
muuttuneen niiden ystäväksi, joiden luo hän vihollisena oli tullut,
niiden viholliseksi taas, joiden luo hän ystävänä oli tullut. Sillä
sanat eivät, hän virkkoi, vahvista ystävyydensiteitä -- hän puhui näet
sangen ylevästi -- vaan yhteiset edut. Philippokselle ja phokilaisille
sekä samoin teille kaikille olisi muka hyödyllistä vapautua noista
tunnottomista ja tukalista theebalaisista. Tätä hänen puhettaan
muutamat mielihyvällä kuuntelivat silloisen theebalais-vihan tähden.
Mitä seurasi sitten tämän jälkeen heti siinä tuokiossa? Phokilaiset
hävisivät ja heidän kaupunkinsa kukistettiin, te taas, vaikka olitte
pysyneet alallanne sekä noudattaneet tuon neuvoja, heti tämän jälkeen
pakenitte kaikkine kampsuinenne maaseudulta,[21] Aiskhines sai rahaa,
ja tämän lisäksi theebalaisiin ja thessalialaisiin kohdistunut viha
kääntyi Ateenaa vastaan, mutta kaikesta, mitä tapahtunut oli, Philippos
sai niittää kiitosta. Tämän vakuudeksi lue minulle Kallisteneen esitys
sekä (37 §) Philippoksen kirje. Näistä molemmista selviää teille
kaikki. Lue!

    _Päätösehdotus_. (Kun Mnesiphiloksen ollessa arkonttina
    strategit ja neuvoston valiokunta olivat kokoontuneet neuvoston
    suostumuksesta maimakterion-kuun 21 p:nä,[22] teki Eteonikoksenp.
    Phaleronin kuntaan kuuluva Kallisthenes[23] seuraavan esityksen:
    Älköön kukaan ateenalainen minkään tekosyyn varjolla viettäkö
    yötään maaseudulla, vaan kaupungissa ja Peiraieuksessa, paitsi
    niitä, jotka on määrätty varustuksissa vartijoina olemaan.
    Jokaisen näistä tulee lakkaamatta vartioida hänelle uskottua
    asemaa, eikä tule poistua päivin eikä öin. Ken tätä esitystä ei
    noudata, hän tulee syylliseksi valtionkavalluksesta määrättyihin
    rangaistuksiin, jos jotakin voittamatonta estettä puolestaan ei
    voi toteennäyttää. Esteen pätevyyden ratkaiskoon komentava
    sotapäällikkö, valtiontaloudenhoitaja sekä neuvoston sihteeri.
    Myöskin maaseudulta kaikki tavara on mitä pikimmin pois vietävä,
    (120 §) stadion päästä kaupunkiin ja Peiraieukseen, 120 stadiota
    etäämmältä Eleusikseen ja Phyleseen sekä Aphidnaan ja Ramnusiin[24]
    ja Sunioniin).[25]

Näilläkö toiveilla te rauhan teitte vai tätäkö teille tuo palkkalainen
lupasi?

Lue kirje, jonka Philippos tämän jälkeen lähetti.

    _Kirje_. (Makedonian kuningas Philippos tervehtii Ateenan
    neuvostoa ja kansaa. Te tiedätte meidän kulkeneen Pylain läpi,
    kukistaneen Phokiin ja sijoittaneen vartiostoja niihin
    kaupunkeihin, jotka vapaaehtoisesti meihin liittyivät; ne taas,
    jotka eivät alistuneet, olemme väkivallalla valloitettuamme
    hävittäneet ja asukkaat myyneet orjiksi. Kuullessani teidän
    varustautuvan auttamaan heitä, kirjoitan teille, ettette enemmän
    näkisi vaivaa noiden tähden; sillä mielestäni se on varsin
    kohtuutonta menettelyä, jos te rauhan tehtyänne kuitenkin
    johdatte sotavoimanne minua vastaan, ja näin te toimitte, vaikka
    phokilaisia ei otettu huomioon meidän yhteisissä sopimuksissamme.
    Niinpä, jos ette pysy sopimuksissamme, te ette muuta voita kuin
    etusijan vääryydenteossa.)[26]

Te kuulette, kuinka selvästi hän teille lähettämässään kirjeessä
esittää ja määrittelee liittolaisilleen:[27] "Tämän olen tehnyt vastoin
ateenalaisten tahtoa ja heidän mielipahakseen, niin että, jos te,
theebalaiset ja thessalialaiset, viisaasti menettelette, te
viimeksimainittuja pidätte vihollisinanne, minuun taas luotatte". Tosin
hän ei käyttänyt näitä sanoja, vaan hänen tarkoituksensa oli kuitenkin
siitä huomauttaa. Täten hän siis tämän jälkeen äkkipikaa riisti nuo
puolelleen, etteivät he ensinkään edeltäpäin nähneet eivätkä
aavistaneet, mitä seurauksia siitä oli, vaan sallivat hänen saada
kaikki valtaansa; tämän johdosta nuo kurjat saavat kärsiä nykyisiä
onnettomuuksia. (41 §) Se mies, joka tämän luottamuksen saavuttamiseen
oli hänen avustajansa ja taistelutoverinansa ja joka tänne ilmoitti
valheita ja petti teidät, se mies nyt valittaa theebalaisten
kärsimyksiä ja esittää ne surkeina tapahtumina, hän, joka on syypää
sekä noihin että phokilaisten onnettomuuksiin ja kaikkeen muuhun, mitä
helleenit ovat kärsineet. Onhan luonnollista, että sinä, Aiskhines,
tapahtumain johdosta olet pahoillasi ja säälit theebalaisia, kun
sinulla on kiinteimistöjä Boiotiassa sekä viljelet heidän maatansa,
mutta minä puolestani olen hyvilläni, että näiden onnettomuuksien
toimeenpanija niin pian vaati minut itselleen luovutettavaksi.

Niinpä olen kajonnut asioihin, joista todennäköisesti parhaiten heti
sopii puhua. Palaan takaisin siis todistamaan, miten noiden vääryydet
ovat aiheuttaneet nykyiset olot.

Kun Philippos oli pettänyt teidät noiden avustaessa, jotka lähetystön
jäseninä olivat myyneet itsensä ja teille valheellisesti kaikki
ilmoittaneet, ja edelleen myöskin nuo onnettomat phokilaiset oli
petetty ja heidän kaupunkinsa hävitetty, mitäpä sitten tapahtuikaan?
Nuo ilettävät thessalialaiset ja lyhytnäköiset theebalaiset pitivät
Philipposta ystävänään, hyväntekijänään sekä pelastajanaan. Hän oli
heille kaikki kaikessa; eivätkä he ensinkään ottaneet kuullaksensa
mitään, jos ken jotakin muuta tahtoi heille neuvoa. Te taas olitte
harmissanne tapahtumien johdosta ja vastenmielisesti säilytitte
kuitenkin rauhan; sillä ettehän olisi voineet toisin menetellä.
Myöskään muut helleenit, jotka oli harhaan vedetty ja toiveissaan
petetty, samoin kuin tekin, eivät rikkoneet rauhaa, ja näin he
menettelivät, vaikka heitä vastaan tavallaan jo kauan sitten oli sotaa
käyty. Kun näet Philippos kiertomatkallaan kukisti illyrilaiset ja
triballilaiset vieläpä muutamia helleeneinkin valtioita ja sai
haltuunsa paljon ja suuria sotavoimia, ja kun jotkut eri valtioiden
kansalaisista, joista tuo on muudan, rauhan suojassa menivät hänen
luokseen ja lahjottiin, silloin hän oli sotajalalla kaikkien kanssa,
joita vastaan tuolla tapaa vehkeili. (45 §) Jos te sitä ette
huomanneet, se on toinen asia eikä koske minua. Minäpä sen edeltäpäin
sanoin ja varmasti vakuutin aina sekä teille että siellä, minne minut
lähetettiin. Valtiot kärsivät siitä, että muutamat valtiollisessa
toiminnassaan ja palveluksessaan ottivat vastaan lahjuksia ja olivat
rahalla vieteltävissä, yksityiset taas sekä suuri yleisö osaksi eivät
aavistaneet tätä, osaksi viehättyivät hetkellisesti suotuisasta
asemasta ja levollisuudesta, ja kaikki potivat sellaista sairaalloista
mielikuvitusta, ettei kukaan luullut onnettomuuden ainakaan häntä
itseään kohtaavan, vaan että muiden ollessa vaarassa oma asema tulisi
olemaan turvallinen aivan heidän oman mielensä mukaan. Niinpä
tapahtui, kuten luulen, että yhteinen kansa suuren ja sopimattoman
kevytmielisyytensä tähden menetti vapautensa, johtajat taas, jotka
arvelivat myyvänsä kaikki, paitsi itseänsä, huomasivatkin ensimmäisinä
myyneen itsensä. Sillä lahjoja vastaanottaessaan nimitettiin heitä
ystäviksi ja tuttaviksi, nyt he sitä vastoin saivat kuulla olevansa
imartelijoita, jumalien vihollisia sekä kaikkea muuta, mikä heihin
soveltui. Ei näet kukaan, Ateenan miehet, menetä rahojaan, samalla
pitäen silmällä myöskin pettäjän etuja, eikä enää muissa asioissa käytä
kavaltajaa neuvonantajanaan, saavutettuaan sen, minkä vuoksi hän hänet
osti, sillä eihän kukaan siinä tapauksessa olisi petturia onnellisempi.
Niinpä ei ole asianlaita. Ei ensinkään. Miten sitten? Kun se, joka
tavoittelee valta-asemaa, on tullut olojen valtijaaksi, hän on myöskin
niiden herra, jotka häntä siihen ovat avustaneet, ja huomattuaan
silloin näiden kelvottomuuden hän nyt vihaa, epäilee ja häpeällisesti
kohtelee heitä. Harkitkaa seuraavaa. Sillä vaikka näiden tilanteiden
aika onkin ohitse, järkevillä kuitenkin aina on tilaisuutta tarkata
tosiseikkoja. Niin kauan Lasthenella[28] oli ystävän nimi, kunnes hän
oli kavaltanut Olynthoksen; niin kauan Timolalla, kunnes oli syössyt
theebalaiset turmioon; niinikään larissalaisilla Eudikoksella ja
Simoksella,[29] kunnes olivat saattaneet Thessalian Philippoksen
valtaan. Sitten on koko maa tullut täyteen karkoitettuja ja häväistyjä
sekä kaikkea pahaa kärsiviä. Miten on käynyt sikyonilaisen
Aristratoksen, miten megaralaisen Perilaan? Onhan heidät syrjäytetty?
Tästä myöskin mitä selvimmin ilmenee, että ken suurimmassa määrässä
koettaa isänmaataan suojella sekä enimmän tuollaisia ihmisiä vastustaa,
hänpä, Aiskhines, saa aikaan, että teikäläisillä kavaltajilla ja
palkkapalvelijoilla on tilaisuus lahjojen vastaanottamiseen, ja että te
olette hyvinvoipia ja palkattuja näiden monilukuisten täällä
läsnäolevien ja teidän pyrintöjänne vastustavien avulla, sillä omasta
puolestanne te jo kauan sitte olisitte syösseet itsenne turmioon.[30]
Vaikka minulla olisikin vielä paljon sanottavaa silloisista
toimenpiteistä, arvelen kuitenkin jo puhuneeni enemmän, kuin
tarpeellista olisi ollut. Siihen tuo on syypää, joka päälleni on
tahrannut ikäänkuin pohjasakan omasta kelvottomuudestaan sekä
vääryyksistään, joista minun välttämättä tulee puhdistautua niiden
edessä, jotka ovat noiden tapahtumain jälkeen eläneet. Tämä on ehkä jo
ikävystyttänyt teitä, jotka hänen lahjottavuudestaan tiesitte,
ennenkuin minä siitä sanaakaan virkkoin. Hän tosin kutsuu sitä
ystävyydeksi ja tuttavuudeksi, sanoopa hän vielä jossakin kohdassa
puhettaan näin: "hän joka moittii minua Aleksanterin tuttavuudesta".
Sinuako Aleksanterin tuttavuudesta? Mistä sen olisit hankkinut taikka
miten ansainnut? En Philippoksen tuttavaksi enkä Aleksanterin ystäväksi
voi sinua kutsua -- niin pois järjiltäni toki en ole, siinä tapauksessa
viljanleikkaajia ja ketä muuta palkkalaista tahansa tulisi kutsua
palkanmaksajain ystäviksi ja tuttaviksi. (Mutta niin ei ole asianlaita;
ei ensinkään; mitenkä sitten?) Päin vastoin minä nimitän sinua, samoin
kuin kaikki nämä täällä, ensin Philippoksen, sitten Aleksanterin
palkkalaiseksi. Jos et sitä usko, kysy heiltä; minäpä kuitenkin
mieluummin sen teen puolestasi. Onko Aiskhines mielestänne, oi Ateenan
miehet, Aleksanterin palkkalainen vai tuttava? Sinä kuulet, mitä he
sanovat.

Tahdonpa puolustautua myöskin itse haastetta vastaan sekä tehdä selkoa
toimenpiteistäni, jotta Aiskhines, vaikkapa hän sen tietääkin,
kuitenkin kuulisi, minkä tähden sanon olevani ansiokas saamaan en
ainoastaan minulle jo ennakkopäätöksestä myönnettyjä kunnialahjoja,
vaan vielä paljoa suurempiakin kuin ne. Ota haaste esille ja lue se.

    _Haaste_. (Kairondoksen arkonttina ollessa elaphebolion-kuun 6
    p;nä[31] Kotokidai-kuntaan kuuluva Aiskhines, Atrometoksenp.,
    syytti arkontin luona Anaphlystos-kuntaan kuuluvaa Ktesiphonia
    Leostheneenp., lainvastaisesta menettelystä, koska hän oli
    tehnyt lainvastaisen esityksen, että Paiania-kuntaan kuuluva
    Demosthenes, Demostheneenp., olisi kultaisella kunniaseppeleellä
    seppelöitävä, ja ilmoitus siitä julistettava teatterissa
    Dionysoksen suurissa juhlanäytelmissä, uutta murhenäytelmää
    esitettäessä, että kansa tahtoi kultaisella seppeleellä
    seppelöidä Paiania-kuntaan kuuluvan Demostheneen, Demostheneenp.,
    hänen oikeamielisyytensä ja hyväntahtoisuutensa tähden, jota hän
    aina on osoittanut kaikkia helleenejä sekä Ateenan kansaa kohtaan,
    kuin myöskin hänen kuntonsa tähden, ja sen tähden että hän aina
    työssä ja puheessa on tarkoittanut kansan parasta sekä ollut
    altis tekemään hyvää kaikin voimin, (55 §) minkä kaiken tuo
    valheellisesti sekä lainvastaisesti on esittänyt, ensiksikin,
    koska lait eivät salli valtionarkistoon sijoittaa vääriä esityksiä
    koskevia asiakirjoja, eivätkä toiseksi salli seppelöidä sellaista
    henkilöä, joka on tilivelvollinen (Demosthenes näet on muurin
    rakennustyön johtaja sekä teatterirahaston hoitaja), eikä
    seppelöimistä saisi julistaa teatterissa Dionysoksen
    juhlanäytelmissä uutta murhenäytelmää esitettäessä, vaan siitä
    on ilmoitettava neuvoston kokoushuoneessa, jos neuvosto määrää
    seppelöimisen, jos taas valtio, Pnyksin kukkulalla[32]
    kansankokouksessa. Rangaistus viisikymmentä talenttia. Haasteen
    todistajat: Ramnos-kuntaan kuuluva Kephisophon, Kephisophoninp.,
    sekä Kothokidai-kuntaan kuuluva Kleon, Kleoninp.)[33]

Nämä siis hänen syytöksensä ovat esitystä vastaan. Niinpä minä alun
pitäen, ottaessani lähtökohdakseni juuri tämän, luulen teille tekeväni
selväksi, että puolustukseni kauttaaltaan on oikea; sillä noudattamalla
tällöin juuri valituskirjelmässä käytettyä järjestystä, minä puhun
kaikissa kohdissa jokaisesta seikasta erikseen vuorollaan enkä jätä
mitään tahallani mainitsematta. Sen seikan ratkaisu, mikä haasteeseen
sisältyy, että minä näet työssä ja puheessa aina valvon kansan parasta
ja olen altis kykyni mukaan tekemään hyvää, jonka johdosta saavutan
kiitosta, mielestäni riippuu julkisesta valtiollisesta toiminnastani.
Sillä tätä tutkittaessa tulee ilmi, onko tuo Ktesiphonin minua koskeva
esitys ollut todenmukainen ja perusteltu vai silkkaa valhetta. (58 §)
Sekin, ettei hän esittänyt seppelöimistä, "sitten kuin olisin tilin
tehnyt", ja että hän määräsi seppelöimisen teatterissa julistettavaksi,
sekin arveluni mukaan kuuluu julkiseen toimintaani, katsoen siihen,
ansaitsenko seppelettä ja siitä johtuvaa julkista tiedonantoa kansan
edessä vai en. Vieläpä mielestäni on viitattava myöskin niihin
lakeihin, joiden mukaan hän oli oikeutettu tätä esittämään. Siten, oi
Ateenan miehet, olen päättänyt totuuden mukaisesti ja suoraan pitää
puolustuspuheeni ja käynpä siis käsiksi siihen, mitä olen toimittanut.
Älköön kukaan olettako puheeni syrjäyttävän varsinaista syytöstä, jos
kajoan helleenien ulkoasioihin ja niiden selostukseen. Sillä ken
moittii puheenalaisessa esityksessä sitä, että minä sanoin ja töin olen
parasta tarkoittanut, ja väittää, ettei se ole totta, hänpä on
aiheuttanut sen, että kaikki julkista toimintaani koskevat esitykset
välttämättä oleellisesti kuuluvat tähän oikeusjuttuun. Edelleen kun
valtionhallinnossa on useita eri suuntia, valitsin minä helleenein
ulkoasioita koskevan alan, joten olen oikeutettu todistusperusteenikin
sieltä ottamaan.

Mitä Philippos ehti itselleen anastaa ja saavuttaa, ennenkuin minä
esiinnyin valtiomiehenä ja kansanpuhujana, jätän mainitsematta; arvelen
näet, ettei tuo ensinkään koske minua. Mutta mitä esteitä hänelle
koitui siitä päivästä lähtien, jolloin minä ryhdyin asiain johtoon,
sitä tulen muistelemaan ja selvittelemään, valaisemalla asiaa sen
verran, mikä johdatukseksi on tarpeen. (61 §) Suuria etuja, oi Ateenan
miehet, Philippoksella oli tarjona. Sillä ei ainoastaan muutamien, vaan
yleensä kaikkien helleenein kesken oli ilmestynyt niin runsaasti
pettureita sekä lahjottavissa olevia ja jumalain vihaamia ihmisiä,
ettei kukaan koskaan varemmin semmoista muista tapahtuneen. Saatuaan
näistä itselleen avustajia ja kätyreitä, hän menetteli siten, että nuo
jo ennestäänkin keskenään huonoissa väleissä olevat eripuraiset
helleenit joutuivat yhä ikävämpään asemaan, toiset hän petti, toiset
lahjoi, toiset taas kaikin tavoin turmeli sekä hajoitti useihin
puolueisiin, vaikka kaikille olisi ollut vain edullista estää häntä[34]
tulemasta mahtavammaksi. Kun tilanne oli tällainen, ja kaikki helleenit
vielä lisäksi eivät mitään tietäneet tuosta uhkaavasta ja kasvavasta
onnettomuudesta, tulee teidän, Ateenan miehet, harkita, mikä
toiminta- ja menettelytapa valtiolla silloin oli valittavana, sekä
vaatia minulta tilintekoa siitä; sillä minä asetuin silloin
valtiohallinnon etunenään. Olisiko valtion pitänyt, oi Aiskhines,
itseluottamuksestaan ja arvostaan välittämättä yhdessä rintamassa
thessalialaisten ja dolopilaisten[35] kanssa avustaa Philipposta
saamaan helleenit valtaansa sekä näiltä riistämään heidän esi-isiltä
perimänsä edut ja oikeudet? Vai pitikö sen olla tätä tekemättä (sillä
olisihan se todellakin ollut kauheata), mutta toiselta puolen
välinpitämättömästi nähdä sen tapahtuvan, mitä se huomasi tulossa
olevan, jos ei kukaan estäisi, ja luonnollisesti aavisti jo kauan
sitten? Minäpä muuten mielelläni kysyisin siltä, joka kiivaimmin
moittii silloisia valtiollisia tapahtumia, mihinkä puolueeseen hän
olisi tahtonut valtion liittyvän, siihenkö, joka oli syypää helleenein
onnettomuuksiin ja häpeään, mihin thessalialaiset liittolaisineen
mahtoivat kuulua, vai siihenkö, joka rauhallisesti salli tämän kaiken
tapahtua oman yksityisen etunsa toivossa, mihin puolueeseen
arkadialaiset, messeenialaiset sekä argolaiset saattaisi lukea. Mutta
näistäpä useat tai oikeammin kaikki ovat huonommin suoriutuneet kuin
me. Sillä jos Philippos heti voittonsa jälkeen olisi mennyt tiehensä ja
sitten pysynyt alallaan, ensinkään loukkaamatta ketään sekä omista
liittolaisistaan että muista helleeneistä, olisi moite ja syytös ollut
paikallaan niitä vastaan, jotka vastustivat hänen toimiaan. Mutta jos
hän kaikilta samalla tavalla on riistänyt heidän arvonsa, valtamahtinsa
sekä vapautensa, vieläpä heidän valtiosääntönsä, mikäli se hänen
vallassaan oli, olettehan te silloin tehneet kaikista kunniakkaimman
päätöksen, seurattuanne minun neuvojani?

Mutta palaanpa tuohon takaisin. Mitä olisi, Aiskhines, valtion pitänyt
tehdä, nähdessään Philippoksen tapaisen miehen yrittävän itselleen
hankkia helleenein herruuden ja yksinvallan? Tai mitä minun olisi
valtiomiehenä pitänyt puhua eli esittää Ateenassa (sillä tästähän
sangen paljon riippuu), minun, joka tiesin, että isänmaa joka hetki
siihen päivään saakka, jolloin minä astuin puhujalavalle, aina taisteli
maineen ja kunnian ensimmäisistä palkinnoista ja oli enemmän uhrannut
omaisuutta ja miehiä maineenhalun ja yhteishyvän harrastuksen tähden,
kuin kaikki muut helleenit omien etujensa tähden, minun, joka toiselta
puolen näin, että Philippos itse, jota vastaan taistelimme, vallan ja
herruuden saavuttamiseksi oli menettänyt silmänsä, murtanut solisluunsa
sekä ruhjonut kätensä ja jalkansa[36] ja vielä lisäksi oli valmis
uhraamaan ruumiistaan minkä jäsenen tahansa, jonka kohtalo vain
tahtoisi häneltä riistää, elääkseen jäljellä olevine ruumiinosineen
kunnialla ja mainehikkaasti. Eikä varmaan kukaan olisi rohjennut
väittää, että hänessä, joka oli kasvatettu Pellassa,[37] tuolla siihen
aikaan niin vähän tunnetulla, mitättömällä paikkakunnalla, niin suuri
mielenlujuus olisi syntyperäistä, että hänessä heräisi halu ja
harrastus tavoittelemaan helleenein yliherruutta, yhtä vähän kuin että
toiselta puolen tekään, kaikesta siitä huolimatta, mitä joka päivä
kuulitte ja näitte esi-isienne mainetekojen muistoja, olisitte niin
kelvottomia, että vapaaehtoisesti itse tarjoaisitte ja luovuttaisitte
vapautenne Philippokselle. Ei kukaan olisi sitä väittänyt. Ainoa
välttämätön menettely oli siis se, että te oikeuden mukaisesti
ryhdyitte vastustamaan kaikkea, mitä hän vääryydellä oli saanut aikaan.
Tämän te alussa teitte, kuten oikein ja kohtuullista oli, minä taas
tuota kirjallisesti esitin ja neuvoin siitä ajasta lähtien, jolloin
ryhdyin valtiolliseen toimintaani. Myönnän sen. Vai mitä minun olisi
pitänyt tehdä? Sinultapa tätä kysyn syrjäyttäen kaiken muun,
Amphipoliin, Pydnan, Potidaian,[38] Halonnesoksen;[39] näitä en
muistele yhtäkään. Niinikään Serrionin ja Doriskoksen[40] suhteen
(70 §) sekä Peparethoksen[41] hävityksestä ja kaikesta muusta
vääryydestä, mitä valtio sai kärsiä, en tahdo mitään tietää. Kuitenkin
sinä olet väittänyt, että minä tätä puhuessani herätin vihaa
ateenalaisia vastaan, vaikka tätä koskevat päätökset olivat Eubuloksen,
Aristophonin ja Diopeitheen[42] aiheuttamat eivätkä minun, mikä sinun
pitäisi tietää, sinun, joka niin kevytmielisesti puhut, mitä vain
mielesi tekee. Näistä seikoista minä en nyt puhu. Mutta kun Philippos
anasti Euboian ja tahtoi käyttää sitä suojavarustuksena Attikaa
vastaan, hätyytti Megaraa sekä valloitti lisäksi Oreoksen ja hävitti
Porthmoksen,[43] ja kun hän määräsi Philistideen Oreoksen,
Kleitarkhoksen Eretrian yksinvaltiaaksi, kukisti Hellespontoksen,
piiritti Byzantionia ja hävitti toisia helleenein kaupunkeja, toisiin
sijoitti maanpakolaisia, menettelikö hän väärin, tehdessään kaikkea
tätä, rikkoiko sopimukset ja riistikö vapauden vai ei? Pitikö jonkun
helleeneistä esiintyä vastustamaan häntä hänen tätä tehdessään vai ei?
Mutta jos tämä ei olisi ollut tarpeen, vaan Hellas nähtävästi olisi
joutunut, kuten sanotaan, mysialaisten saaliiksi,[44] siitä huolimatta,
että ateenalaiset vielä elivät ja olivat olemassa, minun puheeni tämän
johdosta olisi ollut turha, turha myöskin se menettely, jota kaupunki
minun kehoituksestani noudatti, ja kaikki tehdyt vääryydet ja
erehdykset tulkoot silloin minun syykseni. Jos taas jonkun piti
esiintyä tätä vastustamaan, kelläpä muulla kuin Ateenan kansalla se
velvollisuus oli, ja silloinhan minä ryhdyin valtiolliseen toimintaani
ja häntä ehkäisemään, nähdessäni hänen tahtovan tehdä orjikseen kaikki
ihmiset, sekä lakkaamatta huomautin ja varoitin, ettei hänen
sallittaisi tätä toteuttaa.

Hän taas, oi Aiskhines, anastettuaan kauppalaivoja[45] varmaan rikkoi
rauhan eikä kaupunki. Ota esille päätökset sekä Philippoksen kirje ja
lue järjestään. Sillä niistä käy selville, mihin kukin on syypää.

    _Päätös_. (Neokleen ollessa arkonttina, boedromion-kuulla,[46]
    pidettiin strategein[47] kutsusta kansankokous, ja silloin
    kyprolainen Eubulos, Mnesitheoksenp., esitti seuraavaa: Koska
    strategit kansankokouksessa ovat ilmoittaneet, että Philippoksen
    sotapäällikkö Amyntas oli Makedoniaan vienyt maihin ja siellä
    vartioituna pidätti laivanpäällikön Leodamaan sekä kaksikymmentä
    hänen mukanaan seurannutta laivaa, joiden tuli olla
    Hellespontokseen toimitettavan viljalähetyksen turvasaattona,
    piti prytanein ja strategein huolehtia, että neuvosto kutsuttaisiin
    kokoon ja valittaisiin lähettiläitä, jotka menisivät Philippoksen
    luo ja neuvottelisivat hänen kanssaan laivanpäällikön ja laivojen
    sekä sotamiesten luovuttamisesta. Jos Amyntas oli tehnyt sen
    tietämättömyydestä, kansa ei syyttäisi häntä mistään. Jos hän taas
    oli tavannut Leodamaan rikkovan hänelle määrättyjä ohjeita, niin
    ateenalaiset, tutkittuaan asiaa, tulisivat rankaisemaan häntä
    rikoksen laadun mukaan. Mutta jos kummassakaan tapauksessa ei
    mitään vääryyttä ole ollut, vaan joko lähettäjä t. lähetetty
    omasta aloitteestaan on ymmärtämättömästi menetellyt, tulee
    siitäkin ilmoittaa, jotta kansa saatuaan tiedon asiasta
    neuvottelisi, mitä olisi tehtävä.)[48]

(75 §) Tämän päätöksenhän Eubulos aiheutti, enkä minä, sitä seuraavan
Aristophon, seuraavan Hegesippos, Aristophon, Philokrates, edelleen
muut päätökset Kephisophon ynnä kaikki muut.[49] Minä näiden suhteen en
toiminut mitään. Lue!

    _Päätös_. (Neokleen arkonttina ollessa, boedromion-kuun viime
    päivänä kun prytanit ja strategit neuvoston suostumuksesta olivat
    itselleen esityttäneet kansankokouksen päätökset, he tulivat
    neuvotteluissaan siihen tulokseen, että kansa oli päättänyt valita
    lähettiläitä Philippoksen luo toimittamaan takaisin laivat ja antaa
    heille kansankokouksen päätöksen mukaisia ohjeita. Valittiin
    seuraavat henkilöt: Anaphlystos-kuntaan kuuluva Kephisophon,
    Kleoninp., Anagyros-kuntaan kuuluva Demokritos, Demophoninp.,
    Kothokidai-kuntaan kuuluva Polykritos, Apemantoksenp. Prytanit
    kuuluivat Hippothontis-phyleeseen. Kollytos-kuntaan kuuluva
    Aristophon esimiehenä johti puhetta.)[50]

(76 §) Kuten minä nyt vetoan näihin päätöksiin, osoita sinäkin,
Aiskhines, minkä esittämäni päätöksen nojalla minä olen syypää sotaan.
Mutta sitäpä sinä et voi tehdä; sillä jos sinulla siihen olisi ollut
tilaisuutta, olisit sellaisen päätöksen ennen muuta esiin tuonut. Eipä
edes Philipposkaan minua ensinkään syytä sodasta, vaan siitä hän soimaa
muita. Lue Philippoksen oma kirje!

    _Kirje_. (Makedonialaisten kuningas Philippos tervehtii
    ateenalaisten neuvostoa ja kansaa. Teidän lähettiläänne
    Kephisophon ja Demokritos sekä Polykritos saavuttuaan luokseni
    ovat neuvotelleet niiden laivain luovuttamisesta, joita johti
    Laomedon. Kauttaaltaan näytätte minusta olevan erittäin
    herkkäuskoisia, jos arvelette minulta jääneen huomaamatta,
    että nuo laivat vain tekosyyn varjolla lähetettiin turvasaatoksi
    viljalähetykselle Hellespontoksesta Lemnokseen, mutta tosioloisesti
    avustamaan minun piirittämiäni selymbrianilaisia,[51] vaikka niitä
    ei oltu otettu huomioon meidän välillämme yhteisesti solmitussa
    ystävällisessä liittosopimuksessa. Ja tämän olivat ilman Ateenan
    kansan myötävaikutusta laivanpäällikölle antaneet toimeksi muutamat
    arkontit ja muut yksityiset henkilöt, jotka kaikella tavalla
    tahtoivat, että kansa lakkaisi osoittamasta minulle ystävyyttä ja
    ryhtyisi sotaan, sekä paljoa mieluummin pitivät tämän toteutumista
    kunnianasianaan kuin selymbrianilaisten auttamista. He myöskin
    olettavat, että tämmöinen menettely tuottaisi heille etuja. Mutta
    minusta tämä ei näytä hyödyttävän teitä eikä minua. Sen tähden
    lähetän teille takaisin luokseni saapuneet laivat, ja vastaisen
    varalta, jos ette salli päälliköittenne ilkeämielisesti
    politikoida, vaan rankaisette heitä, koetan minäkin tunnollisesti
    säilyttää rauhan. Jääkää hyvästi.)[52]

Tässä hän ei missään ole Demosthenesta maininnut eikä mitään syytöstä
minun suhteeni tehnyt. Minkä tähden hän sitten moittiessaan muita ei
muistellut minun toimiani? Sen tähden, että hän olisi mieleen
palauttanut omat pahat tekonsa, jos olisi jotakin minusta maininnut.
Sillä niihin minä kävin käsiksi ja kohdistin vastustukseni. Niinpä
ensiksi ehdotin lähetystön toimitettavaksi Peloponneesokseen, niin pian
kuin hän oli ohi pujahtanut Peloponneesokseen, ja Euboiaan, kun hän
Euboiaa hätyytti, samoin Oreokseen, ja niinikään ehdotin Eretriaan
sotaretkeä enkä lähetystöä, kun hän oli yksinvaltiaita määrännyt niihin
kaupunkeihin. Tämän jälkeen toimitin kaikki ne sotaväenlähetykset,
joiden avulla Kherronesos ja Byzantion sekä kaikki liittolaiset
vapautettiin. Sen tähden teidän osaksenne tuli mitä ihanimpia
palkintoja, ylistystä, kunniaa, mainetta, seppeleitä ja kiitosta niiden
puolelta, jotka olivat hyvää saaneet nauttia. Ne loukatuista, jotka
silloin teihin luottivat, pelastuivat, ne taas, jotka eivät välittäneet
siitä, mitä te niin usein edeltäpäin kehoititte heitä tarkkaamaan,
tulivat vakuutetuiksi siitä, että te ette ainoastaan olleet
hyvänsuopeita heitä kohtaan, vaan myöskin ymmärtäväisiä ja
kaukonäköisiä ihmisiä. Kaikki näet tapahtui, mitä te ennustitte. Ei
kukaan ole tietämättä, kaikista vähimmin sinä, että Philistides jakeli
paljon rahaakin, omistaakseen Oreoksen, paljon Kleitarkhos,
omistaakseen Eretrian, paljonpa itse Philipposkin, jotta hän saisi
pitää hallussaan nuo tukikohdat teitä vastaan ja ettei häntä mitenkään
muista toimistaan syytettäisi eikä kukaan tarkastelisi, mitä vääryyttä
hän teki. (82 §) Nuo Kleitarkhoksen ja Philistideen lähettiläät, jotka
silloin tänne saapuivat, vierailivat sinun luonasi, Aiskhines, ja sinä
kestitsit heitä. Ne, jotka valtio karkoitti pois, koska he olivat
vihollisia eivätkä puhuneet sitä, mikä oli oikein ja sopivaa, olivat
ystäviäsi. Niinpä ei mitään tällaista (minun lahjomistani) tapahtunut,
vaikka sinä minua parjaat ja sanot minun olevan ääneti saadessani
rahaa, huutavan taas menettäessäni sitä. Sinä kylläkään et niin
menettele, vaan huudat omistaessasi rahaa etkä lakkaa koskaan, jos
eivät nämä sinua saa vaikenemaan tuomittuaan tänään sinut menettäneeksi
kansalaisoikeutesi. (83 §) Kun te silloin olitte seppelöineet minut ja
Aristonikos oli sen ehdottanut sanasta sanaan, kuten Ktesiphon nyt, ja
seppelöiminen oli teatterissa julki kuulutettu, ja minun osakseni siis
tulee nyt jo toistamiseen tällainen kuuluttaminen, sinä, Aiskhines, et
mitään vastaan väittänyt, vaikka olit saapuvilla, etkä ehdotuksen
tekijään nähden mitään valittanut. Otapa ja lue minulle tämäkin päätös!

    (84 §) _Päätös_. (Khairondoksen, Hegemoninp., ollessa arkonttina,
    gamelion-kuun[53] 24 p:nä, jolloin Leontis-phylee johti
    valtionhallitusta, Phrearroi-kuntaan kuuluva Aristonikos esitti
    seuraavaa: Koska Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes,
    Demostheneenp., Ateenan kansalle ja useille liittolaisille jo
    ennen on osoittanut paljon ja suuria hyviätöitä ja myöskin tätä
    nykyä heitä auttanut ehdottamillaan päätöksillä sekä vapauttanut
    muutamia Euboian kaupunkeja ja lakkaamatta on osoittanut
    hyväntahtoisuuttaan Ateenan kansalle sekä puhuu ja toimii kaikin
    voimin niin hyvin itse ateenalaisten kuin muiden helleenein
    hyväksi, Ateenan neuvosto ja kansa on päättänyt jakaa erityisen
    kunnianosoituksen Paiania-kuntaan kuuluvalle Demostheneelle,
    Demostheneenp.:lle, seppelöidä hänet kultaisella kunniaseppeleellä
    ja sen julki kuuluttaa teatterissa, uutta murhenäytelmää
    esitettäessä, ja seppelöimisen kuuluttaminen on annettu toimeksi
    hallintoa pitävälle phyleelle sekä kilpatuomarille. Esitti
    Phrearroi-kuntaan kuuluva Aristonikos.)[54]

Onko teissä ketään, joka tietäisi valtion kärsineen häpeää tuon
päätöksen johdosta tai joutuneen ivan esineeksi, minkä tuo nyt
välttämättä sanoo tapahtuvan, jos minut seppelöidään? Jokainen
toimenpide, kun se vielä tuoreeltaan on kaikkein nähtävissä, saa
ansaitun palkkionsa: yleisen tunnustuksen, jos se on oivallinen,
rangaistuksen taas päinvastaisessa tapauksessa. Kaikki tietävät, että
minä silloin sain osakseni kiitosta, en moitetta enkä rangaistusta.

Siis aina noihin aikoihin saakka minun vaikutukseni valtion hyväksi
joka suhteessa on ollut mitä parhain, kuten yksimielisesti myönnettiin,
koska suullisesti ja kirjallisesti ajamani asia neuvotteluissanne
voitti sekä ehdotukseni toteutuivat, ja koska näistä edelleen
valtiolle, minulle ja teille kaikille aiheutui kunniaseppeleitä,
jumalille taas uhrimenoja ja juhlakulkueita teidän puoleltanne,
tunnustukseksi nauttimistanne hyvistä töistä.

Kun te siis Philippoksen Euboiasta karkoititte laivoillanne, minä --
vaikkapa joku tästä pakahtuisikin -- valtiotaidolla ja päätöksilläni,
etsi hän toisen keinon hätyyttääkseen kaupunkiamme. Nähdessään, että me
kaikista kansoista enimmän olimme riippuvaiset viljavarain tuonnista,
hän tahtoi päästä vallitsemaan viljankuljetusta. Niinpä purjehdittuaan
Thraakiaan hän vaati ensin byzantionilaisia, jotka olivat hänen
liittolaisiaan, yhtymään sotaan teitä vastaan, mutta kun he eivät
siihen suostuneet, vaan kielsivät, kuten totta olikin, sellaisilla
ehdoilla ryhtyneensä aseliittoon, hän alkoi piirittää kaupunkia
luotuaan suojavarustuksia ja sijoitettuaan sotakoneitaan sitä vastaan.
Mitä teidän näissä oloissa olisi pitänyt tehdä, jätän kysymättä (sillä
se on kaikille selvä). Mutta kuka silloin auttoi byzantionilaisia ja
pelasti heidät? Kuka esti Hellespontoksen menettämistä noina aikoina?
Te, Ateenan miehet. Kun mainitsen teidät, tarkoitan valtiota. Kuka
puhui, kirjoitti ja toimi valtion hyväksi sekä perin säästämättä
itseään antautui ajamaan näitä asioita? Se olin minä. Kuinka suurta
hyötyä tästä taas oli kaikille, sitä minun suullisesti ei enää tarvitse
selvittää, vaan tosioloisesti olette sen saaneet kokea. Sillä silloin
puhjennut sota, puhumatta siitä kunniasta ja maineesta, minkä se
tuotti, salli teidän elää elintarpeisiin nähden paljoa rikkaammissa ja
helppohintaisemmissa oloissa kuin rauhan vallitessa, jota nuo kunnon
miehet vastoin isänmaan etuja säilyttivät tulevaisten toiveittensa
tähden. Pettäkööt nämä heidät ja saakoot he osansa siitä, mitä te,
jotka parasta toivoitte, jumalilta rukoilitte, mutta älkööt puolestaan
saattako teitä siihen tilanteeseen, mikä heidän tarkoituksensa oli. Lue
noille sekä byzantionilaisten että perinthiläisten[55] päätökset
kunniaseppeleistä, joilla he näiden tapahtumain johdosta kaupunkimme
kaunistivat.

    _Byzantionilaisten päätös_. (Hieromneemooni[56] Bosporikhoksen
    ollessa esimiehenä Damagetos, saatuaan neuvostolta puhevuoron,
    lausui kansankokouksessa seuraavaa: Kun Ateenan kansa kuluneina
    aikoina aina on ollut hyväntahtoinen ja tehnyt suuria palveluksia
    byzantionilaisille ja heidän liittolaisilleen sekä heimolaisilleen
    perinthilaisille, ja myöskin nykyisenä aikana, kun makedonialainen
    Philippos sodalla ahdisti maata ja kaupunkia, karkoittaakseen
    byzantionilaiset ja perinthiläiset heidän asuinpaikoiltaan sekä
    polttaakseen ja hävittääkseen sen, on tullut heidän avukseen 120
    laivalla, mukanaan viljavaroja, sota-aseita ja raskasaseista
    sotaväkeä, ja siten pelastanut heidät suurista vaaroista sekä
    entiselleen palauttanut isänmaan valtiosäännön ja lait sekä haudat,
    byzantionilaisten ja perinthiläisten kansalaiset ovat päättäneet
    myöntää ateenalaisille naima- ja kansalaisoikeuden, maanomistus- ja
    asumaoikeuden, kunniasijan julkisissa kilpailuissa, pääsyn
    neuvostoon ja kansankokoukseen, toimitettuaan sitä ennen uhrimenot,
    sekä niille, jotka tahtovat kaupungissa asua, täyden vapauden
    valtion rasituksista. Sitä paitsi on päätetty pystyttää
    Bosporoksen rannalle kolme 16 jalan korkuista patsasta, mitkä
    esittävät byzantionilaisten ja perinthiläisten kansan seppelöivän
    Ateenan kansaa; edelleen, että lähetettäisiin juhlalähetystöjä
    Hellaan juhlakokouksiin, isthmialaisiin, nemealaisiin,
    olympialaisiin ja pythialaisiin, sekä julki kuuluttaa miten me
    seppelöimme Ateenan kansan, jotta kaikki helleenit saisivat
    tietää ateenalaisten mielenjalouden sekä byzantionilaisten ja
    perinthiläisten kiitollisuuden.)[57]

Lue myöskin Kherroneesoksen asukkaiden päätökset seppelöimisestä.

    _Kherroneesolaisten päätös_. (Ne kherroneesolaiset, joiden
    kotipaikkana on Sestos, Eleus, Madytos, Alopekonnesos,[58]
    seppelöivät Ateenan neuvoston ja kansan kultaisella seppeleellä,
    joka on 60 talentin arvoinen, sekä perustavat templin
    kiitollisuuden jumalattarelle ja Ateenan kansalle, joka
    kherroneesolaisille on tehnyt kaikkein suurimpia hyviä töitä,
    vapauttamalla heidät Philippoksen vallasta ja antamalla heille
    takaisin isänmaansa, lakinsa, vapautensa, pyhättönsä. Myöskin
    tämän jälkeen he lakkaamatta ovat kiitollisia ja tekevät hyvää
    voimiensa mukaan. Tämä päätettiin yhteisessä neuvostossa.)[59]

Niinpä minun huolenpitoni ja valtiotaitoni avulla ei ainoastaan
Kherroneesos ja Byzantion pelastunut, Hellespontos estetty joutumasta
Philippoksen valtaan, ja kaupunkimme tämän johdosta niittänyt kunniaa,
vaan myöskin kaikille ihmisille tuli selväksi valtiomme jalomielisyys
sekä Philippoksen kelvottomuus. Sillä kaikki näkivät, että hän piiritti
byzantionilaisia, vaikka oli heidän asetoverinsa. Mikäpä voi olla tätä
häpeällisempää ja törkeämpää? Te taas, joilla nähtävästi olisi ollut
paljon ja oikeutettua aihetta moittia heitä, siihen nähden miten he
entisinä aikoina olivat teitä kohtaan ymmärtämättömästi menetelleet,
ette ainoastaan olleet muistelematta entisiä pahoja tekoja ettekä
hylänneet vääryyttä kärsiviä, vaan esiinnyitte pelastajinakin, josta
kunniaa ja hyväntahtoisuutta saitte kaikilta. Myöskin kaikki tietävät,
että te olette seppelöineet useita valtiomiehiä. Mutta tuskinpa kukaan
voisi mainita toista valtiomiestä ja puhujaa, paitsi minua, jonka
toimesta valtio on seppelöity.

(95 §) Puhuakseni edelleen myöskin siitä, miten Aiskhines on soimannut
euboialaisia ja byzantionilaisia, palauttaessaan teidän muistoonne,
mitä ikävää he mahdollisesti olivat teille aiheuttaneet, tahdon
huomauttaa, että tuo oli väärää ilmiantoa ei ainoastaan sen tähden,
että se oli valetta, sillä siitähän itse varmaan olette vakuutettuja,
vaan myöskin sen tähden, että siinäkin tapauksessa, jos tuo olisi ollut
tottakin, ainoastaan minun valtiollinen toimintani olisi ollut
hyödyllinen.

Vielä tahdon mainita jonkun esimerkin teidän oivallisista töistänne
valtion hyväksi ja teen sen aivan lyhyesti. Sillä niin hyvin yksityisen
henkilön kuin valtion tulee kauttaaltaan koettaa suunnitella tehtävänsä
aina parhaimpien tarjona olevien esikuvien mukaan. Niinpä te, Ateenan
miehet, silloin kun lakedaimonilaiset maalla ja merellä vallitsivat ja
pitivät hallussaan käskynhaltijoineen ja varusväkineen Attikan
ympäristöä, Euboiaa, Tanagraa, koko Boiotiaa, Megaraa, Aiginaa, Keosta
sekä muita saaria, marssitte Haliartokseen, vaikka kaupungilla ei ollut
laivoja eikä muureja, ja palasitte muutamia päiviä myöhemmin takaisin
Korinthokseen,[60] vaikka silloisilla ateenalaisilla olisi ollut paljon
aihetta muistella, miten korinthilaiset ja theebalaiset Dekeleian
sodassa heitä loukkasivat.[61] Mutta tätäpä he eivät tehneet, eivät
suinkaan. Molemmissa tapauksissa he silloin eivät kuitenkaan toimineet
hyvien tekojen vaikutuksesta eivätkä toiselta puolen olleet huomaamatta
vaaroja. Tämänpä tähden he eivät hylänneet niitä, jotka pakenivat
heidän turviinsa, vaan kunnian ja maineen vuoksi tahtoivat antautua
vaaroihin, neuvotellen keskenään oikein ja jalomielisesti. Sillä
kuolema on jokaisen ihmisen elämän loppu, koettakoonpa hän sitte miten
tahansa kammioonsa sulkeutua ja itseään suojella. Kunnon miesten tulee
aina tavoitella kaikkea kaunista ja, hyvä toivo kilpenään, ylevästi
kärsiä, mitä jumala suoneekin. Näin tekivät teidän esi-isänne, näin
vanhemmat teistä, vaikka lakedaimonilaiset eivät olleetkaan heidän
ystäviään eivätkä hyväntekijöitään, vaan olivat paljon ja suuresti
heidän kaupungilleen vääryyttä tehneet. Siitä huolimatta ateenalaiset
tahtoivat estää theebalaisia, pelkäämättä heidän silloista
mahtavuuttaan ja mainettaan, kun nämä Leuktran[62] voittonsa jälkeen
yrittivät surmata heidät. Ateenalaiset eivät tahtoneet harkita, mitä ne
ihmiset olivat tehneet, joiden puolesta he antautuivat vaaraan. Juuri
tällä te kaikille helleeneille osoititte, että te siirrätte toiseen
tilaisuuteen vaikka mistä rikoksesta tahansa teille tulevan hyvityksen,
ja että jos taas joku vaara uhkaa muiden menestystä ja vapautta, te
ette muistele näiden pahoja töitä ettekä kaunaa mielessänne kanna. Eikä
tämä ole ainoa tilaisuus, jolloin näin olette käyttäytyneet. Kun
theebalaiset uudestaan tahtoivat anastaa Euboian, te, muistelematta
mitä vääryyttä Themison ja Theodoros teille olivat tehneet Oropokseen
nähden, ette sitä sallineet, vaan autoitte näitäkin,[63] silloin ensi
kerran kolmen hierarkin tehdessä kaupungille palvelustaan
vapaaehtoisesti, joiden joukossa minäkin olin.[64] Mutta näistä
asioista puhun myöhemmin. Tosin käyttäydyitte oivallisesti
pelastaessanne saaren, mutta paljoa oivallisempaa oli, että te
luovutitte noille, jotka olivat teitä vastaan rikkoneet, rehellisesti
kaikki takaisin, vaikka olitte päässeet vallitsemaan sekä heitä
itseänsä että heidän kaupunkiansa, ensinkään välittämättä kärsimistänne
vääryyksistä, milloin vain teidän apuanne luottamuksella oli pyydetty.
Lukemattomat toiset tapaukset, jotka voisin luetella, jätän
mainitsematta, meritaistelut ja muut sekä entiset että teidän omat
sotaretkenne, mitkä kaikki helleenein vapauden ja pelastuksen tähden
valtio on suorittanut.

(101 §) Kun olen nähnyt kaupungin näin monessa ja tärkeässä tapauksessa
tahtovan taistella toisten kansain etujen puolesta, mitäpä olisikaan
minun pitänyt kehoittaa tai neuvoa silloin tekemään, kun neuvottelu
tavallaan koski kansalaisia itseään? Tietysti minun, jumalan nimessä,
olisi pitänyt muistella niiden pahoja tekoja, jotka tahtoivat pelastua,
ja etsiä tekosyitä, joiden perustuksella me jättäisimme heidät kaikki
tuhottaviksi. Olisihan jokainen voinut täydellä syyllä surmata minut,
jos olisin yrittänyt puheellani edes vähänkään tahraamaan kaupungin
silloin nauttimaa hyvää mainetta. Sillä te ette olisi semmoiseen tekoon
ryhtyneet, sen tiedän tarkoin. Jos näet olisitte tahtoneet, mikäpä
olisi ollut esteenä? Olihan teillä vapaat kädet? Olisivathan nämä
olleet valmiit teitä neuvomaan siihen?

(102 §) Tahdonpa palata uudestaan siihen, mitä minä heti tämän jälkeen
valtiollisella alalla toimin. Samalla tarkatkaa tässä jälleen, mikä
valtiolle oli edullisinta. Kun näet huomasin, oi Ateenan miehet, että
meidän meriasiamme olivat joutuneet hunningolle, ja rikkaat olivat
melkein jättäneet suorittamatta pienetkin maksunsa, jotavastoin
keskisäätyyn kuuluvat ja köyhät kansalaiset taas olivat menettäneet
senkin mitä omistivat, ja vielä lisäksi valtio tämän johdosta oli ollut
hyväkseen käyttämättä edullisia tilaisuuksia, esitin lakiehdotuksen,
jonka mukaan pakotin edelliset noudattamaan oikeutta, jälkimmäiset taas
vapautin kärsimästä vääryyttä, sekä sain aikaan, että valtio oikealla
ajalla oli varustautunut, mikä oli tärkeintä. Tämän johdosta syytettynä
minä esiinnyin oikeudessa teidän edessänne ja vapautettiin kanteesta,
eikä syyttäjä saanut vaadittua äänimäärää.[65] Kuinkahan paljon
arvelette summoriain esimiesten[66] taikka toisen ja kolmannen
varallisuusluokan minulle halunneen maksaa, jotta en ensinkään olisi
tätä lakiehdotusta tehnyt, taikka että ainakin syytevalaa
vannottaessa[67] olisin sallinut sen raueta? Niin paljon, että minua
hävettää siitä teille, oi Ateenan miehet, puhua. Tämän he täydellä
syyllä tekivätkin. Sillä entisten lakien mukaan he suorittivat maksunsa
aina osuuskunnittain, johon kuului 16 henkeä ja silloin heillä
itsellään oli pieniä taikka ei minkäänlaisia kustannuksia, mutta köyhiä
kansalaisia sitävastoin he nylkivät. Minun lakiesitykseni mukaan taas
jokaisen tuli suorittaa maksunsa omaisuutensa mukaan, ja niinpä silloin
esiintyi kahden laivan trierarkkina se, joka tätä ennen 16:nnella
osalla oli ottanut osaa yhden kustannukseen. Eivätkä he enää
nimittäneet itseänsä trierarkeiksi, vaan veroamaksaviksi. Jotta tämä
olisi rauennut siksensä, eikä heidän olisi tarvinnut täyttää
velvollisuuttaan, olisivat he olleet valmiit antamaan mitä tahansa.
Luepa ensin minulle tuo päätös, jonka tähden jouduin syytteenalaiseksi,
sitte luettelot, toinen edellisen lain, toinen minun ehdottamani lain
mukaan. Lue!

    _Päätös_. (Polykleoksen ollessa arkonttina, boedromion-kuun[68]
    16:na p:nä Hippothontis-phyleen pitäessä valtion hallintoa,
    Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., esitti
    uuden trierarkkeja koskevan lakiehdotuksen entisen lain asemesta,
    joka määräsi trierarkkein suoritettavat verot. Neuvosto ja kansa
    hyväksyivät sen noudatettavaksi. Phylen-kuntaan kuuluva Patrokles
    nosti kanteen Demosthenesta vastaan lainvastaisesta menettelystä,
    ja kun hän ei saavuttanut laillista äänimäärää, hän maksoi
    500[69] drakmaa.)[70]

Lue myöskin tuo kaunis luettelo!

    _Luettelo_. (Trierarkeiksi määrätään joka 16:s henkilö
    veroamaksavista yhdyskunnista, 25:stä 40:een ikävuoteen
    saakka, varustamaan yhtä kolmisoutulaivaa, kukin suorittaen
    yhtä suuren osan menoista.)[71]

Otapa esille, verrataksesi tähän, minun lakini mukainen luettelo!

    _Luettelo_. (Trierarkeiksi valitaan jokainen, jonka omaisuus on
    arvioitu 10:ksi talentiksi,[72] varustamaan yhtä kolmisoutulaivaa.
    Jos omaisuus on arvioitu suuremmaksi, olkoon suoritus suhteellinen
    korkeintaan kolmea laivaa ja yhtä varalaivaa varten. Saman
    laskuperusteen mukaan muodostakoot 10 talentin veroyhdyskuntia ne,
    joiden omaisuus ei nouse tähän määrään.)[73]

Arveletteko todellakin minun vähän auttaneen köyhiä, tai rikkaiden
päässeen pienellä maksulla, tarvitsematta täyttää velvollisuuttaan?
Enkä ole ylpeä ainoastaan sen tähden, etten sallinut tämän asian raueta
sikseen, ja että syytettynä pääsin vapaaksi, vaan siitäkin, että esitin
hyödyllisen lain, joka myöskin käytännössä on koetuksen kestänyt. Koko
sodan aikana, jolloin minun lakini mukaan laivaretkiä pantiin toimeen,
ei yksikään trierarkki rukoillut suojelustanne kärsimänsä vääryyden
tähden, ei yksikään etsinyt turvapaikkaa Munikhiassa,[74] eivät ketään
laivavarustuksen esimiehet[75] vanginneet, ei yhtään merellä anastettua
kolmisoutulaivaa mennyt valtiolta hukkaan, eikä jäänyt tänne yhtään,
joka ei olisi voinut lähteä purjehtimaan. Mutta entisten lakien
voimassa ollessa kaikkea tätä tapahtui. Syynä siihen oli se, että
köyhien piti suorittaa yleisiä maksuja. Tämä taas usein heille oli
mahdotonta. Minä sen sijaan laivavarustuksen siirsin köyhiltä
varallisille. Kaikki silloin tapahtui, kuten pitikin. Myöskin juuri
siitä ansaitsen kiitosta, että koko suunnittelemani valtiollinen
toiminta valtiolle on tuottanut kunniaa, mainetta ja mahtavuutta.
Vihamielistä, katkeraa ja pahansuopaa toimintani ei koskaan ole ollut
eikä liioin kelvotonta eikä valtiolle arvotonta.

(109 §) Sekä kaupunkia erittäin että kreikkalaisia yleensä koskevassa
politiikassani olen noudattanut samaa periaatetta, kuten seuraavasta
ilmenee. Sillä sisäisissä asioissa en ole pitänyt rikkaiden suosiota
tärkeämpänä yleisen kansan oikeuksia enkä taas Kreikan ulkoasioissa
mieltynyt enemmän Philippoksen lahjoihin ja ystävyyteen kuin siihen,
mikä yhteisesti kaikille helleeneille oli edullista.

(110 §) Mutta arvelenpa, että minun vielä on puhuminen julkisesta
tiedonannosta sekä tilivelvollisuudesta. Sillä edellisestä esityksestä
luulen käyneen selville, että olen parasta koettanut saada aikaan ja
että olen ollut teille hyväntahtoinen sekä valmis hyvää tekemään.
Kuitenkin vielä jätän mainitsematta pääkohdat valtiollisesta
toiminnastani ja vaikutuksestani, koska oletan, että minun ensin
järjestään tulee puolustautua itse lainvastaisuuden syytteestä, ja kun
edelleen olen vakuutettu siitä että jokainen teistä muutenkin on
tietoinen valtiollisista toimistani, vaikka niistä en mitään
puhuisikaan.

(111 §) Niitä puheita, joita tämä piti, aivan sekoittaen kaikki, mikä
koski oheenliitettyjä lakimääräyksiä, en totta tosiaan luule teidän
ymmärtävän, yhtä vähän kuin minäkään useita niistä voin käsittää.
Lyhyesti ja suoraan tulen selvittämään oikeusperusteet. Kaukana siitä,
että väittäisin olevani vapaa tilivelvollisuudesta, jota tuo äsken
panetellen koetti minua vastaan todistaa, myönnän päinvastoin koko
elämäni ajan olevani vastuunalainen siitä, mitä olen teidän hyväksenne
joko yrittänyt tahi valtiomiehenä toimittanut. Mutta siitä, mitä omista
varoistani vapaaehtoisesti olen kansalle antanut, en päivääkään myönnä
olevani tilivelvollinen (kuuletko, Aiskhines?), samoin kuin ei kukaan
muukaan siinä asemassa olisi, kuulukoonpa sitten vaikka arkonttein
9-miehiseen virkakuntaan.[76] Onko olemassa lakia, joka olisi niin
vääryyttä puoltava ja epäinhimillinen, että, puhumattakaan kaiken
kiitoksen riistämisestä siltä, joka omilla varoillaan on tehnyt
ihmisystävällisen ja anteliaan teon, se tämän jättäisi ilmiantajain
huostaan ja määräisi näiden tarkastamaan tiliä siitä, mitä hän on
antanut? Ei sellaista lakia ole ainoatakaan. Mutta jos tuo väittää
olevan, osoittakoon sen, minä puolestani tyydyn kohtalooni ja vaikenen.
Sepä kuitenkaan ei ole mahdollista, Ateenan miehet, vaan väärin hän
ilmiantoi minun jaelleen rahoja näytelmärahaston esimiehenä,
väittäessään: "hän on ylistänyt tuota tilivelvollista". Eipä ensinkään
siitä, mistä olin tilivelvollinen, vaan siitä, mitä lahjoitin, sinä
väärä ilmiantaja! "Mutta johdithan myöskin muurien rakentamista."
Siitäpä juuri minua oikein kiitettiinkin, että tein kustannuksia,
laskua esittämättä. Sillä laskuhan vaatii tiliä ja tarkastusta, lahja
taas syystä ansaitsee kiitosta ja ylistystä. Sen tähden tämä on
tehnytkin esityksensä minuun nähden. Helposti voin monella esimerkillä
todistaa, että tätä eivät ainoastaan lait näin ole säätäneet, vaan onpa
se ollut myöskin teidän perinnäistapanne. Ensinnäkin te usein
kunniaseppeleellä palkitsitte strategi Nausiklesta[77] siitä, mitä hän
omista varoistaan oli uhrannut. Toiseksi Diotimos[78] seppelöitiin, kun
hän oli kilpiä lahjoittanut, niinikään edelleen Kharidemos.[79]
Viimeksi on kunnioitettu avustuksistaan tätä Neoptelemosta,[80] joka on
saapuvilla, ollessaan useiden yleisten töiden johtajana. Kummallista
olisikin, jos jonkun hallintovirkamiehen ei sallittaisi valtiolle omia
varojaan lahjoittaa tuon virkansa tähden, taikka että hän lahjoistaan,
saamatta osakseen mitään kiitollisuutta, olisi tilivelvollinen. Jotta
minä tässä puhun totta, ota ja lue minulle näitä asioita koskevat
päätökset.

    _Päätöksiä_. Phlya-kuntaan kuuluvan Demonikoksen ollessa
    arkonttina Boedromion-kuun[81] 26:na päivänä Phrearroi-kuntaan
    kuuluva Kallias esitti neuvoston ja kansan suostumuksella, että
    neuvosto ja kansa päättäisi seppelöidä Nausikleen, raskasaseisten
    päällikön, koska hän, silloin kun ateenalaisten 2000 miestä
    käsittävä raskasaseisten joukko oli Imbros-saarella avustamassa
    siellä asuvia ateenalaisia, omista varoistaan suoritti palkan
    raskasaseisille eikä perinyt sitä kansalta takaisin, syystä että
    Philon, joka oli valittu taloudenhoitajaksi, myrskyn vuoksi ei
    voinut purjehtia ja maksaa heille. Seppelöiminen oli myöskin
    julki kuulutettava Dionysoksen juhlanäytelmissä uutta
    murhenäytelmää esitettäessä.

    (116 §) _Toinen päätös_. Phrearroi-kuntaan kuuluva Kallias
    esitti prytanein ehdotuksesta neuvoston suostumuksella seuraavaa.
    Koska raskasaseisten päällikkö Kharidemos, joka oli lähetetty
    Salamikseen, sekä ratsujoukon päällikkö Diotimos omalla
    kustannuksellaan varustivat nuoret miehet 800:lla kilvellä, kun
    viholliset olivat aseista riisuneet joukon sotamiehiä joen
    rannalla tapahtuneessa taistelussa, niin neuvosto ja kansa on
    päättänyt seppelöidä Kharidemoksen ja Diotimoksen kultaisella
    seppeleellä sekä tämän julki kuuluttaa suurissa panateenalaisissa
    juhlissa[82] kilpakisojen aikana ja Dionysoksen juhlanäytelmissä
    uutta murhenäytelmää esitettäessä. Kuuluttamisesta tulee
    tuomarein, prytanein sekä kilpatuomarein huolehtia.[83]

Näistä jokainen, Aiskhines, oli tilivelvollinen hoitamastaan
hallintovirasta eikä siitä, mistä heitä seppelöitiin. Samoin oli
minunkin laitani. Sillä epäilemättä minullakin tässä suhteessa on samat
oikeudet kuin muilla samanlaisissa asioissa. Kun minä lahjoitin,
kiitetään minua siitä, enkä lahjoistani ole tilivelvollinen. Kun minä
virkaa hoidin, tein myöskin siitä tiliä enkä lahjoistani. Mutta,
jumalan tähden, minä olen virkani väärin hoitanut! Miksi et silloin
heti syyttänyt, vaikka olit läsnä, kun logistat[84] minut saattoivat
oikeusviranomaisten luo?

Jotta te siis näkisitte, tämän itsensä minun hyväkseni todistavan, että
seppelöimiseni on ehdotettu sen johdosta, mistä en ole tilivelvollinen,
ota ja lue ääneen koko minua koskeva päätös. Sillä niistä kohdista,
mihin hän neuvoston ennakkopäätökseen nähden[85] ei kajonnut, ilmenee
muussakin suhteessa hänen väärän ilmiannon tapainen syytöksensä.

    _Päätös_. (Euthykleen ollessa arkonttina, pyanepsion-kuun[86]
    21:nä p:nä, Oineis-phyleen hallintokautena, anaphlystios-kuntaan
    kuuluva Kesiphon, Leostheneenp., esitti seuraavaa. Koska
    Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., tultuaan
    muurien rakennuksen esimieheksi, myöskin omista varoistaan on
    kustantanut töitä varten kolme talenttia ja lahjoittanut ne
    kansalle sekä myöskin teatterirahaston hoitajana on lahjoittanut
    kaikkien phylain teatterirahastoihin sata minaa uhrimenoja
    varten, Ateenan neuvosto ja kansa on päättänyt ylistää
    Paiania-kuntaan kuuluvaa Demosthenesta, Demostheneenp.,
    kuntoisuudestaan ja jalomielisyydestään, jota hän aina on
    osoittanut Ateenan kansaa kohtaan, sekä seppelöidä hänet
    kultaisella kunniaseppeleellä ja julki kuuluttaa seppelöimisen
    Dionysoksen juhlanäytelmissä uutta murhenäytelmää esitettäessä.
    Kuuluttamisesta tulee palkintotuomarin huolehtia.)[87]

Täten sinä et ensinkään minua ole syyttänyt siitä, mitä olen
lahjoittanut, vaan siitä sinä päälleni kannat, mitä neuvosto on
tahtonut minulle jakaa. Siis lahjain vastaanottoa pidät laillisena,
vaan kiitollisuuden osoittamista sen johdosta lainvastaisena, johon
syytöksesi kohdistuu. Onko, jumalain nimessä, ketään toista ihmistä
niin perin kelvotonta ja jumalia vihaava sekä niin parjaushaluista?
Sellainen tämä mies on, vai mitä?

Puhuakseni taas teatterissa tapahtuvasta kuuluttamisesta, sivuutan sen
seikan, että tuhansista jo tuhannesti on samaa julistettu, ja että
minut itsekin usein tätä ennen on seppelöity.[88] Mutta, jumalain
nimessä, oletko, Aiskhines, niin typerä ja tylsäpäinen, ettet voi sitä
ymmärtää, että seppele seppelöitävälle tuottaa saman kunnian, missä
tahansa siitä ilmoitetaankin, ja että seppelöivien vuoksi taas olisi
hyödyllistä, että kuuluttaminen tapahtuisi teatterissa? Sillä kaikki
tämän kuullessaan saavat aihetta hekin tekemään hyvää valtiolle ja
ylistävät kiitollisuutta osoittavia enemmän kuin seppelöitävää. Sen
tähden valtio on säätänyt sellaisen lain. Ota ja lue minulle itse laki.

    _Laki_. (Jokaisen maalaiskuntaan kuuluvan henkilön seppelöimisestä
    on aina kuulutettava juuri hänen omassa kotikunnassaan, mutta jos
    Ateenan kansa tai neuvosto seppelöi jonkun, tulee siitä kuuluttaa
    teatterissa Dionysoksen näytelmän aikana.)[89]

Kuuletko, Aiskhines, lain selvästi määräävän (121 §) "paitsi jos kansa
tai neuvosto päättää joitakin seppelöidä, niistä se julistakoon?" Mitä,
sinä viheliäinen, siis väärin ilmiannat? Miksi puheissasi saivartelet?
Miksi et niin ollen niele aivastusjuurta? Etkö häpeä tehdä kannetta
kateuden tähden, vaikka et ole mitään vääryyttä kärsinyt, ja muutella
lakeja, poistamalla osia niistä? Nehän on julkiluettava täydellisinä
tuomareille, jotka ovat vannoneet tuomitsevansa lakien mukaan.
Edelleen, huolimatta siitä, että näin toimit, puhut kuitenkin
kansanystävälle sopivista ominaisuuksista, kuten se, joka kirjallisella
sopimuksella on tilannut miehen kuvapatsaan ja sitten saa vastaanottaa
sen toisenlaisena, kuin ehdoissa oli määrätty, taikka ikäänkuin
kansanystävät tunnettaisiin heidän puheistaan eikä heidän töistään ja
valtiollisesta toiminnastaan. Sinä näet huutaa paapatat kuin
vaunusta[90] ja laskettelet hävittömyyksiä, jotka soveltuvat sinulle ja
sinunlaisille ihmisille, mutta eivät minulle. Kajoonpa tähänkin sivu
mennen, Ateenan miehet. Mielestäni parjaus poikkeaa syytöksestä siinä,
että jälkimmäinen perustuu rikkomuksiin, joille lakien mukaan on
määrätty rangaistuksia, parjaus taas sisältää solvauksia, joita niiden
laatuun katsoen vihollisten on tapana keskenänsä käyttää. Minä oletan,
että esi-isämme eivät ole perustaneet näitä tuomioistuimia sitä varten
että, teidän kokoonnuttua tänne, syytäisimme toisiamme vastaan
yksityiselämäämme koskevia törkeitä ruokottomuuksia, vaan jotta
saisimme selville, onko joku tehnyt vääryyttä valtiota vastaan.

Vaikka sinä tämän tiedät, Aiskhines, herjaat minua kuitenkin
mieluummin, kuin syytät. Toden totta hän liian pian ei saa tästä
selviytyä. Kajoonpa siihen nyt jo ja kyselen häneltä vähäsen. Kummanko
viholliseksi, Aiskhines, sinua ehkä sanotaan, valtionko vai minun?
Tietysti minun? Mutta kuitenkin sinä vetäydyit syrjään niissä
tilaisuuksissa, jolloin olisit voinut minulle lakien mukaan
kansalaistesi vuoksi vaatia rangaistusta, jos olin rikkonut, nim.
tilinteossa, rikoskanteissa ja muissa syytöksissä. Siinä sitä vastoin
missä minä joka suhteessa olin turvattu, lakien, kuluneen ajan ja asian
vanhentumisen sekä entisten monilukuisten eri seikkoja koskevain
tuomioitten nojalla ja siitä syytä, ettei koskaan ole todistettu
minun tehneen teitä kohtaan vääryyttä, mutta jossa välttämättä
yhteiskunnallista toimintaani koskevan arvostelun piti enemmän tai
vähemmän kohdata valtiota itseään -- siinä sinä silloin astuit
tielleni? Varo, ettet ole vain Ateenan vihollinen tositeossa, minun
vain näennäisesti.

Koska kaikki ovat selvillä siitä, miten tässä asiassa tunnollisesti ja
oikein on tuomittava, minun täytyy, kuten kohtuullista on, vaikka minua
parjaukset eivät miellytä, solvausten johdosta puhua hänestä itsestään,
kuitenkin ainoastaan sitä, mitä ei voi välttää, torjuakseni hänen monet
valheensa, sekä osoittaa, kuka hän on ja mistä hän polveutuu, hän kun
niin helposti ryhtyy parjaamaan ja pilkkaa muutamia sanontatapojani,
vaikka hän itse on puhunut sellaista, jota jokainen kunnon ihminen
vieroisi julkilausua. Sillä jos Aiakos tai Radamanthys tai Minos[91]
olisivat syyttäjänä eikä tuo kielenpieksäjä, torirähisijä tai
konnamainen kirjuri, luulenpa, ettei hän silloin tätä puhuisi eikä
sepittelisi sellaisia voimasanoja, kuin jos hän murhenäytelmässä
huutaisi: "oi maa ja aurinko ja hyve",[92] taikka muuta sentapaista,
eikä toiselta puolen taas vetoaisi taitoon ja sivistykseen, josta hyvä
ja paha tunnetaan. Sillä näin kait olette kuulleet hänen puhuvan. Mutta
mitäpä sinua hylkiötä ja sinuntapaisia ihmisiä hyve koskee? Mitä
käsitystä sinulla on hyvästä ja pahasta? Mistä tai miten olisit sen
saanut? Mitä oikeutta sinulla on puhua sivistyksestä, sillä ei
yksikään, joka sitä todellakin omistaa, lausuisi tuollaista itsestään,
vieläpä hän toisenkin puhuessa häpeästä punehtuisi. Ne taas, jotka,
kuten sinäkin ovat sivistystä vailla, mutta tylsämielisinä luulevat
sitä omistavansa, voivat kyllä puheellaan kuulijain korvia loukata,
mutta heidän vakaumukseensa he eivät voi vaikuttaa.

(129 §) Vaikka en suinkaan epäröi, mitä minun sinusta ja sinun
puoluelaisistasi tulee sanoa, olen kuitenkin kahdella päällä, mitä
ensiksi mainitsisin, sitäkö, miten isäsi Tromes palveli orjana Elpidaan
luona, joka oli alkeisopettajana Theseuksen temppelin viereisessä
koulussa, paksut kahleet jaloissa ja kaularauta yllään, vai miten
äitisi keskellä päivää eräässä hökkelissä ruoko-uroon pyhätön
vieressä vietti tuottavia häämenojaan ja kasvatti sinut, tuon kelpo
nuorukaisen ja oivan kolmannen luokan näyttelijän? Kaikkihan tämän
tietävät sanomattanikin. Entä edelleen, (puhunko siitä) miten
laivuri-soittoniekka Phormion, Phrearroi-kuntaan kuuluvan Dionin orja,
häneltä tuon kauniin elinkeinon riisti pois.[93] Mutta, Zeuksen ja
muiden jumalain nimessä, pelkään, etten vain puhuessani sinusta, kuten
sinusta puhua sopii, itse käyttäisi (130 §) sanoja, jotka minulle eivät
sovi. Jätänkin siis ne seikat siksensä ja alan kertoa hänen
elämänvaiheistaan. Hän näet ei polveutunut niistä, joiden luona hän
oli, vaan niistä, joita kansa kammoksuu.[94] Sillä vasta myöhään --
myöhäänkö, sanon? Vasta eilen tai toissapäivänä hänestä on tullut
ateenalainen ja puhuja, ja lisäämällä kaksi tavua hän Trometoksen
sijasta sai isäkseen Atrometoksen, äidikseen taas upealta sointuvan
Glaukothean, jonka nimenä yleensä tiedetään olleen Empusa,[95] mikä
nimitys nähtävästi johtui siitä, että hän voi tehdä ja suvaita mitä
tahansa. Mistäpä muualta? (131 §) Mutta siitä huolimatta olet niin
kiittämätön ja luonteeltasi kelvoton, että vaikka näiden avulla orjasta
olet päässyt vapaaksi ja kerjäläisestä rikkaaksi, sinä kuitenkaan et
ainoastaan ollut osoittamatta heille kiitollisuuttasi, vaan möit itsesi
ja toimit julkisesti heitä vastaan. Kuitenkin jätän mainitsematta, mitä
hän mahdollisesti kumminkin on puhunut valtion hyväksi ja ainoastaan
palautan muistiinne, missä hän sen vihollisille selvästi on tehnyt
palveluksia.

Ken teistä on tietämättä, että kansalaisoikeus riistettiin
Antiphonilta, joka saapui kaupunkiin luvattuaan Philippokselle polttaa
laivaveistämöt? Kun minä hänet olin tavannut lymyilevän Peiraieuksessa
ja vienyt kansankokoukseen, tuo panettelija sai aikaan hänen
vapautuksensa huutaen ja rähisten, että minä kansanvaltaisessa
yhteiskunnassa tein kauheata (väkivaltaa), kun muka rääkkäsin
onnettomia kansalaisia ja ilman valtuutusta tunkeuduin heidän
koteihinsa. Ja jos Areiopagoksen[96] neuvosto huomatessaan tämän ja
nähdessään teidän niin sopimattomaan aikaan sattuneen erehdyksenne ei
olisi päässyt tuon miehen jäljille ja vangittuna tuonut häntä jälleen
teidän luoksenne, tämä suurenmoinen puhuja olisi hänet riistänyt teidän
käsistänne ja päästänyt menemään, ja siten tuo olisi salaa pois
pujahtanut ja välttänyt rangaistuksen. Silloin te kidutettuanne häntä
surmasitte hänet, kuten hän ansaitsikin. Senpä tähden ryhdyttyänne
yhteistoimintaan Areiopagoksen neuvoston kanssa ja myönnettyänne sille
päätösvallan, tämä tunsi Aiskhineen silloiset vehkeet ja hylkäsi hänet
heti kuin kavaltajan sekä määräsi Hypereideen puhumaan puolestanne,
silloin kun te olitte ymmärtämättömiä, josta syystä juuri niin paljon
olette laiminlyöneet yhteishyvää koskevia etuja -- ja olitte valinneet
edellisen edustajaksenne Delos-saarella olevaan pyhättöön. Äänestyskin
toimitettiin alttarilta,[97] eikä tuo hylkiö saanut yhtään ääntä. Että
tämän oikein kerron, kutsu esiin asianomaiset todistajat.

    _Todistajat_. (Demostheneen hyväksi todistavat kaikkein puolesta
    Sunion-kuntaan kuuluva Kallias, Phlya-kuntaan kuuluva Zenon,
    Phaleron-kuntaan kuuluva Kleon, Marathon-kylään kuuluva Demonikos
    seuraavaa: Kun kansa kerran oli valinnut Aiskhineen edustajakseen
    amphiktyonein kokoukseen Delos-saaren pyhättöä[98] koskevissa
    asioissa, me neuvoteltuamme pidimme Hypereidestä arvokkaampana
    puhumaan kaupungin puolesta, ja Hypereides lähetettiin sinne.)[99]

Kun siis neuvosto erotti Aiskhineen edustajantoimesta ja määräsi toisen
hänen sijalleen, se samalla osoitti tuon olevan kavaltajan ja
pahansuovan teitä kohtaan.

Siinä siis eräs tämän nuoren miehen tuontapaisia valtiollisia
toimenpiteitä, aivan samoja -- onhan totta? -- joista hän minua
syyttää. Muistelkaapa vielä toista. Kun Philippos lähetti
byzantionilaisen Pythonin ja yhdessä hänen kanssaan kaikkien
liittolaisten lähettiläät häpäisemään kaupunkia ja osoittamaan sen
tehneen vääryyttä, silloin minä en väistynyt tuota uhmailevaa Pythonia,
joka teitä niin paljon moitti, vaan nousin vastustamaan häntä enkä
pettänyt kaupungin oikeuksia, vaan näytin toteen Philippoksen vääryyden
niin selvästi, että hänen asetoverinsakin esiintyivät kannattaen minua.
Mutta tämä[100] yhtyikin häneen ja todisti isänmaataan vastaan, vieläpä
laverteli pelkkiä valheita.

Sekään ei riittänyt, vaan myöhemmin hän jälleen tavattiin seurustelevan
vakoilija Anaksinoksen kanssa Thrasonin talossa. Mutta ken kahden
kesken seurusteli ja neuvotteli vihollisten lähetin kanssa, hänpä itse
oikeastaan oli vakoilija ja isänmaan vihollinen. Että myöskin tämän
puhun totuuden mukaisesti, kutsu esiin avukseni asianomaiset
todistajat.

    _Todistajat_. (Teledemos, Kleoninp., Hypereides, Kallaiskhroksenp.,
    sekä Nikomakhos, Diaphantoksenp., todistivat Demostheneen hyväksi
    ja vannoivat strategein edessä tietävänsä Kothokidai-kuntaan
    kuuluvan Aiskhineen, Atrometoksenp., tulleen yöllä Thrasonin
    taloon ja neuvotelleen yhdessä Anaksinoksen kanssa, joka
    todistettiin olevan Philippoksen vakoilija. Itse todistukset
    annettiin Nikioksen läsnäollessa ekatombaion-kuun[101]
    3:na p:nä.)[102]

Tuhansia muita esimerkkejä, joita hänen toiminnastaan voisin luetella,
syrjäytän. Sillä näin on asianlaita. Paljon voisin sitä paitsi vielä
toteennäyttää, miten tuo noina aikoina vihollisia selvästi avusti,
minua vastaan taas vehkeili. Mutta tämä ei juurru tarkoin teidän
muistiinne eikä herätä ansaittua suuttumusta, vaan te olette niin
sanoakseni luontaisen välinpitämättömyytenne mukaan täydellisesti
sallineet jokaisen mielin määrin runnella ja muuten panetella sitä,
joka puhuu teidän etujenne puolesta, uhraten sen, mikä olisi
kaupungille parasta, solvausten herättämän nautinnon ja viehätyksen
tähden. Sen tähden onkin aina helpompi ja turvallisempi palkan edestä
vihollisia avustaa kuin asettua niiden rintamaan, jotka teidän
hyväksenne toimivat valtiollisella alalla.

(139 §) Mutta onhan toki kauheata, että hän ennen sodan julkista
puhkeamista on avustanut Philipposta isänmaata vastaan, oi maa ja
jumalat,[103] onhan toki? Sallikaa vain, jos tahdotte, sallikaa se
hänelle. Mutta kun laivoja kieltämättä jo riistettiin, Kherronesosta
hävitettiin, ja tuo mies marssi Attikaan, eikä tilanne enää ollut
ensinkään epäilyksen alainen, vaan ilmi sota oli puhjennut, on vaikea
osoittaa, mitä tuo herjaava runoseppä silloin teidän parhaaksenne
toimi, eikä liioin tavata yhtään vähäpätöistä tai tärkeämpää Aiskhineen
tekemää lakiehdotusta valtion hyväksi. Jos hän sitä väittää, näyttäköön
tämän toteen, niin kauan kuin tiimalasissani[104] vielä vettä on.
Mutta eipä ole yhtään ehdotusta. Kuitenkin piti välttämättä tapahtua
toinen näistä kahdesta seikasta: joko hänellä ei ollut mitään
muistuttamista ehdotuksiani vastaan eikä sen tähden tehnyt mitään
toista vastaehdotusta, taikka harrastaen vihollisten etuja hän ei
tahtonut julkisesti esittää parempia ehdotuksia, kuin mitä nuo olivat.

(140 §) Mutta kun hän hautoi mielessään valtion vahingoittamista, oliko
hän silloinkin mitään puhumatta tai esittämättä? Päinvastoin, silloin
ei kukaan muu esiintynyt. Kaikkea muuta onkin valtio, kuten näyttää,
voinut sietää, ja tuo on saattanut salaperäisesti vehkeillä; mutta
kerranpa hän menetteli tavalla, joka vei voiton kaikelta entiseltä.
Silloin hänen sanatulvansa oli loppumaton, kun hän puhui amphissalaisia
(lokreja) koskevien päätösten puolesta vääristelläkseen totuuden. Mutta
tuo hänelle sentään ei onnistunut. Mitenpä se olisi ollutkaan
mahdollista? Et koskaan voi puhdistautua silloisista konnantöistäsi,
puhupa sitten kuinka paljon tahansa.

(141 §) Manaan teidän eteenne, Ateenan miehet, kaikki jumalat ja
jumalattaret, jotka suojelevat tätä Attikan maata, sekä pythiläisen
Apollonin, joka esi-isien ajoilta on kaupungin suojelusjumalana, ja
rukoilen kaikkia näitä suomaan minulle onnea ja menestystä, jos nyt
teille puhun ja myöskin silloin kansalle puhuin totta, heti kun näin
tämän hylkiön tuohon toimeensa ryhtyvän (minä huomasin sen, huomasin
paikalla); mutta riistäkööt ne minulta kaiken elämänilon
nauttimisoikeuden, jos vihasta tai omanvoitonpyynnöstä häntä
petollisesti syytän.

Minkä tähden siis tätä niin vannon ja vakuuttamalla vakuutan? Sen
tähden että minä kuitenkin pelkään teidän pitävän häntä liian
vähäpätöisenä suorittamaan niin paljon pahaa, huolimatta
valtionarkistossa minulle tarjona olevista asiakirjoista, joiden
perustuksella tämän selvästi voisin todistaa, ja vaikka teidän
muistossanne tiedän säilyvän tuon ilkityön. Tämähän jo varemminkin
tapahtui, silloin kun hän kerrottuaan tänne valheellisia juttuja syöksi
onnettomat phokilaiset perikatoon. Sillä hän se puolestaan myöskin
avusti amphissalaisen sodan puhkeamista, jonka johdosta Philippos tuli
Elateiaan ja valittiin amphiktyonein johtajaksi,[105] tuon sodan, joka
mullisti kaikki helleenein olot, ja Aiskhinespa yksin on kaikille
aiheuttanut mitä suurinta kurjuutta. Kun minä myöskin silloin heti otin
jumalat todistajiksi ja huusin kansankokouksessa: "sinä, Aiskhines,
saatat sodan Attikaan, amphiktyonein sodan", niin toiset, jotka
keskenään olivat sopineet häntä kannattavansa, eivät sallineet minun
puhua, toiset taas ihmettelivät ja olettivat minun aiheettomasti häntä
syyttävän mieskohtaisesta vihasta. Kuulkaa nyt, Ateenan miehet, koska
silloin minua estitte, mitä luonnetta nuo tapahtumat olivat, mitä
varten niitä yhdessä puuhattiin ja miten ne suoritettiin. Samalla
tulette myöskin huomaamaan, kuinka hyvin olot oli järjestetty, ja
tulette suuresti perehtymään yhteisten asiain menoon sekä näkemään,
kuinka taitava Philippos oli.

Philippoksen mielestä sodalla ei ollut mitään päämäärää eikä loppua,
jos hän theebalaisia ja thessalialaisia ei saisi kaupunkimme
vihollisiksi. Mutta vaikka meidän sotapäällikkömme surkeasti ja
huonosti kävivätkin sotaa häntä vastaan, kuitenki sota- ja
vapaajoukkomme hänelle tuottivat sanomattoman paljon kärsimyksiä. Maan
tuotteista näet ei mitään voitu viedä ulos eikä mitään tarpeita ulkoa
tuoda. Silloin hän ei vielä ollut merellä meitä voimakkaampi eikä hän
voinut tulla Attikaan, kun thessalialaiset eivät yhtyneet häneen
eivätkä theebalaiset sallineet hänen marssia maansa läpi. Tosin hänen
onnistui taistelussa voittaa kaikki meidän häntä vastaan lähettämämme
päälliköt, yhdentekevää keitä he olivat -- siitä ei sen enempää --
mutta sotanäyttämön luontoon ja meille molemmille tarjona oleviin
apuneuvoihin nähden hän oli alakynnessä. Jos hän pelkästään oman
vihansa tähden thessalialaisia tai theebalaisia olisi kehoittanut
marssimaan meitä vastaan, hän hyvin ymmärsi, ettei kukaan silloin siitä
olisi välittänyt; mutta jos hän näyttäisi puoltavan heidän yhteisiä
etujaan ja valittaisiin päälliköksi, hän toivoi helposti toisia
pettävänsä, toisia taivuttavansa. Entä edelleen? Hän koetti --
katsokaa, kuinka taitavasti -- kaikin tavoin vetää amphiktyonit sotaan
ja saada aikaan ikävää häiriötä heidän kokouksessaan. Sillä hän oletti
näiden heti noissa selkkauksissa tarvitsevan hänen apuansa. Jos taas
joku hänen omista lähettämistään hieromneemooneista[106] tai hänen
liittolaisistaan sekasortoa aiheuttaisi, hän arveli sen herättävän
epäluuloa, ja theebalaiset sekä thessalialaiset ynnä kaikki muut
olisivat varuillaan, mutta jos joku ateenalainen tai joku teistä hänen
vastustajistaan sen tekisi, hän itse helposti pysyisi salassa. Niin
tapahtuikin. Miten hän nyt toimi? Hän lahjoo tämän miehen. Kun tätä
luuloni mukaan ei kukaan edeltäpäin tietänyt eikä aavistanut,
kuten tuollaista teillä tavallisesti tapahtuu, hän ehdotettiin
pylagorokseksi,[107] ja kun kolme tai neljä häntä oli äänestänyt, hän
julistettiin valituksi.[108] Saatuaan kaupungilta tällaisen
luottamustoimen hän saapui amphiktyonein luo ja laiminlyötyään ja
syrjäytettyään kaikki muut asiat hän koetti toteuttaa ainoastaan sitä,
jota varten hän oli ostettu. Hän sepitteli ja esitti sulosointuisia
puheitaan ja vanhoja juttuja siitä, mistä Kirran alueen pyhittäminen
oli johtunut, sekä sai helposti nuo oppimattomat ja lyhytnäköiset
ihmiset, hieromneemoonit, päättämään, että se seutu olisi
tarkastettava, jota amphissalaiset omanaan väittivät viljelevänsä,
mutta jota tuo taas sanoi pyhäksi alueeksi, eivätkä lokrilaiset
esittäneet rangaistusehdotusta[109] meitä vastaan eivätkä muutakaan,
mitä hän totuudesta poiketen teille sepittelee. Tämän tulette
seuraavasta huomaamaan. Lokrilaisten ei suinkaan ollut sallittu,
meitä oikeuteen haastamatta, toteuttaa kaupunkiamme koskevaa
rangaistusehdotustansa. Kuka meidät sitte on haastanut? Minkä
viranomaisen luona? Mainitse, kuka sen tietää, osoita se! Mutta sitäpä
sinä et voi, vaan kaikki on turhanpäiväisiä verukkeitasi[110] Kun
amphiktyonit siis tarkastelivat maata tuon miehen opastuksen mukaan,
lokrilaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja olivat vähällä
heittokeihäillään kaikki surmata, muutamia hieromneemooneista he
vangitsivatkin. Kun täten syytös ja sota amphissalaisia vastaan kerran
oli saatu aikaan, Kottyphos[111] ensiksi johti amphiktyonein
sotajoukkoa, mutta kun toiset eivät ensinkään saapuneet, toiset
saapuivat taas mitään toimittamatta, niin seuraavassa amphiktyonein
kokouksessa muutamat sitä varten hankitut, jo ennestään kelvottomat
ihmiset Thessaliasta ja muista valtioista saivat Philippoksen
päällikönvaalin hyväksytyksi. Myöskin he olivat keksineet kauniita
verukkeita. Sillä he sanoivat, että heidän joko itse piti verottaa
itseään, varustaa palkkasotureita ja rangaista niitä, jotka eivät
tuolla tapaa menetelleet, taikka valita hänet. Mitäpä pitkistä
puheista? Hän valittiin näin päälliköksi. Koottuaan sitten heti tämän
jälkeen sotavoimansa ja marssittuaan Kirran alueelle, hän kirralaisille
ja lokrilaisille pian sanoi jäähyväiset ja miehitti Elateian. Jos
theebalaiset tämän nähtyänsä eivät heti olisi muuttaneet mieltänsä ja
tulleet meidän puolellemme, koko tuo puuha olisi tulvavirtana vyörynyt
kaupunkimme päälle. Niinpä ainakin sillä hetkellä he pidättivät hänet,
ja siitä teidän, oi Ateenan miehet, tulee ensi sijassa kiittää jonkun
teitä kohtaan hyvänsuopean jumalan armollista suojelusta, toiseksi
myöskin minua, mikäli tapahtumat riippuvat yhden miehen voimista. Anna
minulle nuo päätökset ja silloisia aikoja koskevat tiedot, milloin
mikin suoritettiin, jotta tietäisitte, kuinka suuria hankkeita tuo
hylkiö päässään hautoi saaden aikaan häiriötä, kärsimättä itse
kuitenkaan rangaistusta. Lue minulle päätökset.

    _Amphiktyonein päätökset_. (Pappi Kleinagoroksen ollessa
    esimiehenä pylagorokset ja amphiktyonein valtuutetut päättivät
    kevätkokouksessa seuraavaa: koska amphissalaiset astuvat pyhälle
    maalle, kylvävät ja käyttävät sitä laidunmaanaan, niin tulee
    pylagorosten ja valtuutettujen tarkastaa se, erottaa pylväillä
    sen rajat sekä kieltää amphissalaisia vastedes menemästä sille
    alueelle.)[112]

    _Toinen päätös_. (Pappi Kleinagoroksen ollessa esimiehenä
    pylagorokset ja amphiktyonein valtuutetut sekä amphiktyonein
    yhteiskunta päättivät kevätkokouksessa seuraavaa: koska
    amphissalaiset jaettuaan keskenään pyhän alueen viljelevät ja
    käyttävät sitä laidunmaanaan, ja koska he, kun heidät oli
    estetty sitä tekemästä, aseellisina saapuivat paikalle sekä
    väkivallalla estivät helleenit yhteisesti neuvottelemasta vieläpä
    haavoittivatkin muutamia, niin tulee arkadialaisen Kottyphoksen
    lähettiläänä mennä makedonialaisen Philippoksen luo ja pyytää,
    että hän tulisi Apollonille ja amphiktyoneille avuksi eikä sallisi
    jumalattomien amphissalaisten loukata jumalaa. Tämän johdosta
    amphiktyonein neuvottelukokoukseen osaaottaneet helleenit
    valitsevat hänet täysivaltaiseksi päällikökseen.)[113]

Lue myöskin silloisia aikoja koskevat tiedot, milloin tämä tapahtui. Se
oli näet juuri siihen aikaan, jolloin tuo toimi pylagoroksena. Lue.

    _Aikamääritelmä_. (Mnesitheideen ollessa arkonttina,
    anthesterion-kuun[114] 16:na p:nä.)[115]

Annapa kirje, jonka Philippos lähetti Peloponneesoksessa oleville
liittolaisille, kun theebalaiset eivät totelleet häntä, jotta selvästi
siitäkin näkisitte, että hän salasi hankkeittensa todellisen
tarkoituksen, hyökkäyksensä Hellasta, theebalaisia ja teitä vastaan,
vaikka olikin harrastavinaan yhteistä parasta ja toimivinaan
ampbiktyonein päätösten mukaan. Se, joka hänelle tarjosi tällaisia
tilaisuuksia ja tekosyitä, oli tuo. Lue.

    _Kirje_. (Philippos, makedonialaisten kuningas, tervehtii
    aseliitossa olevain peloponneesolaisten demiurgeja[116] ja
    valtuutettuja sekä kaikkia muita liittolaisia. Koska ne
    lokrilaiset, n.s. otsolit, jotka asuvat Amphissassa, loukkaavat
    delphoilaisen Apollonin pyhättöä ja ase kädessä samoillen
    hävittävät pyhää maa-aluetta, niin tahdon teidän kanssanne
    avustaa jumalaa ja torjua pois ne, jotka rikkovat ihmisiä
    velvoittavia jumalallisia säädöksiä. Sen tähden kokoontukaa
    aseellisina Phokikseen, mukana ruokavaroja neljäksitoista
    päiväksi, meidän ajanlaskumme mukaan loos-kuun[117] kuluessa,
    ateenalaisten ajanlaskun mukaan boedromion-kuun[118] kuluessa,
    korinttolaisten panemos-kuun.[119] Ne, jotka eivät koko
    sotavoimallaan tule saapuville, pidämme keskinäisten
    liittosopimustemme perustuksella rangaistukseen syyllisinä.
    Jääkää hyvästi!)[120]

Te näette, miten hän salasi omat vaikuttimensa ja pakeni amphiktyoneja
koskevain verukkeiden suojaan. Kuka häntä nyt avusti näissä hänen
hankkeissaan? Kuka hänelle tarjosi tilaisuutta tuollaisiin
perusteluihin? Kuka on eniten syypää kaikkiin onnettomuuksiin? Kaiketi
tämä? Älkää kuitenkaan väittäkö, oi Ateenan miehet, kylämatkoillanne,
että Hellas tällaista on kärsinyt yhden ihmisen tähden. Ei yhden, vaan
useiden kelvottomain tähden, joita on joka paikassa, maa ja jumalat
paratkoon! Näistä on eräs tämä tässä, (159 §) jota minä puolestani, jos
totuuden suoraan saa lausua, empimättä pitäisin yhteisenä ruttona, mikä
tämän jälkeen kaiken häviön on aiheuttanut, koskipa se sitten ihmisiä
tai maita ja kaupunkeja. Se, joka kylvön on tehnyt, on syypää siitä
kehittyneeseen pahaan. Minä ihmettelen, miten te, nähtyänne hänet, ette
heti inholla käännä pois katseitanne. Mutta paljon on vielä teissä,
kuten näyttää, pimeyttä peittämässä totuutta.

Kosketeltuani tuon toimenpiteitä isänmaata vastaan, (160 §) osuin nyt
siihen, mitä minä itse vastustaessani noita ihmisiä valtiollisella
alalla olen toimittanut. Monesta syystä sopisi teidän, kuten
kohtuullista on, minua kuunnella, mutta varsinkin olisi häpeällistä,
jos te, Ateenan miehet, minun niin paljon vaivaa nähdessäni ja
puuhatessani teidän hyväksenne, ette sietäisi kuulla puhuttavankaan
siitä. Sillä minä näin, että theebalaiset ja melkeinpä tekin
Philippoksen kannattajien vaikutuksesta, jotka kummallakin taholla
erittäin olivat hänen turmelemiaan, sallitte hänen valtansa kasvaa,
mikä yleensä molemmille oli vaaranalaista ja vaati suurta
tarkkaavaisuutta, minä näin, että te ette ensinkään kiinnittäneet
siihen huomiotanne ettekä olleet varuillanne, vaan valmiit
toisianne[121] vihaamaan ja loukkaamaan. Silloinpa lakkaamatta koetin
tarkoin valvoa, ettei tuo tapahtuisi. Enkä minä yksin vain omasta
päästäni olettanut, että se menettely oli hyödyllistä, vaan minä
tiesin, että Aristophon ja edelleen Eubulos[122] kaiken aikaa tahtoivat
solmita ateenalaisten ja theebalaisten kesken ystävyysliiton, ja vaikka
he muissa asioissa usein vastustivatkin toisiaan, he siinä kuitenkin
olivat yksimielisiä. Näiden ympärillä sinä heidän eläessään
liehakoitsit kuin kettu imarrellen, nyt taas kuoleman jälkeen heitä
tietämättäsi syytät. Sillä siitä, mistä minua theebalaisiin nähden
moitit, sinä enemmän kuin minua syytät noita miehiä, jotka ennen minua
tuon aseliiton hyväksyivät.

Palaanpa tuohon takaisin. Kun tämä oli aiheuttanut amphissalaissodan,
ja hänen muut avustajansa yhteistoimin olivat herättäneet vihan
theebalaisia kohtaan, Philippos marssi silloin meitä vastaan, ja juuri
siitä syystä nuo hylkiöt yllyttivät puheenalaiset kaupungit vihaamaan
toisiaan, ja jos me emme ennen olisi vähän kavahtaneet, emme koskaan
olisi voineet toipua. Näin pitkälle nuo olivat johtaneet asiat. Mikä
teidän suhteenne silloin toisiinne oli, tulette huomaamaan, kuultuanne
seuraavat päätökset ja vastaukset.

    _Päätökset_. (Heropythoksen ollessa arkonttina
    elaphobolion-kuun[123] 24 p:nä p:nä Erekhtheis-phyleen johtaessa
    hallintoa päätettiin neuvoston ja strategein suostumuksella
    seuraavaa: Koska Philippos toisia naapurein kaupunkeja on
    valloittanut, toisia paraikaa piirittää ja varsinkin valmistautuu
    hyökkäämään Attikaan, ensinkään välittämättä meidän
    liittosopimuksistamme, aikoen rikkoa valansa ja rauhan sekä
    keskinäiset valalliset vakuutuksemme, neuvosto ja kansa on
    päättänyt lähettää lähettiläitä hänen luokseen neuvottelemaan
    hänen kanssaan sekä kehoittamaan häntä ensiksikin säilyttämään
    meidän kanssamme hyvän sovun ja liittosopimukset; päinvastaisessa
    tapauksessa taas kehoitamme häntä myöntämään kaupungille aikaa
    neuvotteluun sekä tekemään aselevon thargelion-kuuhun[124]
    saakka. Neuvoston jäsenistä valittiin lähetystöön Anagyrus-kuntaan
    kuuluva Simos, phyleeläinen[125] Euthydemos ja Alopeke-kuntaan
    kuuluva Bulagoras.)

    _Toinen päätös_. (Heropythoksen ollessa arkonttina
    munykhion-kuun[126] viime päivänä päätettiin ylipäällikön
    suostumuksella seuraavaa: Koska Philippos koettaa vieroittaa
    theebalaiset meistä ja toiselta puolen on varustautunut koko
    sotajoukollaan hyökkäämään Attikaa lähinnä oleviin seutuihin,
    välittämättä meidän ja hänen välillämme voimassa olevista
    sopimuksista, neuvosto ja kansa on päättänyt lähettää hänen
    luokseen airueen ja lähettiläitä, vaatimaan ja kehoittamaan häntä
    tekemään aselevon, jotta kansa voisi neuvotella olosuhteiden
    mukaan. Sillä tätä nykyä se vielä ei ole päättänyt ottaa osaa
    sotaan, jos sille vain suodaan kohtuullisia ehtoja. Neuvoston
    jäsenistä valittiin lähetystöön Nearkhos, Sosinomoksenp.,
    Polykrates, Epiphroninp., sekä airueeksi Anaphlystos-kuntaan
    kuuluva Eunomos.)[127]

Lue myöskin vastaukset.

    _Vastaus Ateenalaisille_. Makedonialaisten kuningas
    Philippos tervehtii ateenalaisten neuvostoa ja kansaa. Minä
    hyvin tiedän, mikä teidän kantanne alusta pitäen minua kohtaan
    on ollut ja kuinka innokkaasti te olette tahtoneet saada
    puolellenne thessalialaiset ja theebalaiset, vieläpä
    boiotialaisetkin. Mutta kun nämä eivät ole niin ajattelemattomia,
    että sallisivat teidän määrätä heidän kantaansa, vaan menettelevät
    omien etujensa mukaan, niin te äkillisen mielenmuutoksen jälkeen
    olette lähettäneet minun luokseni lähettiläitä ja airueen ja
    muistutatte sopimuksista sekä pyydätte aselepoa, vaikka minä en
    mitenkään ole teitä loukannut. Kuitenkin kuultuani teidän
    lähettiläitänne minä suostun vaatimuksiinne ja olen valmis
    tekemään aselevon, jos te syrjäytätte väärät neuvonantajanne
    ja osoitatte heille ansaittua ylönkatsetta. Jääkää hyvästi!

    _Vastaus theebalaisille_. Philippos, makedonialaisten kuningas,
    tervehtii Theeban neuvostoa ja kansaa. Olen saanut teidän
    kirjeenne, jossa te olette todellakin vakuuttaneet minulle
    sovintoa ja rauhaa. Minä kuitenkin tiedän, että ateenalaiset
    kohdistavat teihin kaiken harrastuksensa, tahtoessaan saada
    teidät suostumaan vaatimuksiinsa. Ennen minä epäilin, että te
    tahtoisitte noudattaa heidän toiveitansa ja yhtyä heitä
    kannattamaan. Mutta nähtyäni, että te olette tahtoneet säilyttää
    rauhan minun kanssani mieluummin kuin seurata toisten mielipiteitä,
    olen tästä iloinnut ja kiitän teitä sitä enemmän monesta syystä,
    mutta erittäinkin sen tähden, että te näissä asioissa olette
    paraiten valvoneet turvallisuuttanne ja osoitatte suosiotanne
    minun asiaani kohtaan. Tämän toivon teille paljon merkitsevän, jos
    vain edelleen noudatatte tuota periaatetta. Voikaa hyvin![128]

(168 §) Muodostettuaan täten kaupunkien välisen suhteen semmoiseksi
sekä kattaen hyväkseen tällaisia päätöksiä ja vastauksia Philippos
saapui sotavoimineen ja valloitti Elateian,[129] ikäänkuin me ja
theebalaiset emme koskaan voisi enää olla keskenämme yhteistoiminnassa,
tapahtuipa sitte mitä hyvänsä. Tiedätte tosin kaikki, mikä melu silloin
kaupungissa syntyi. Mutta sallikaa minun sentään lyhyesti teille
esittää ainoastaan pääkohdat.

Oli ilta. Sanansaattaja tuli prytaneille kertomaan, että Elateia oli
valloitettu. Siinä tuokiossa nämä kavahtivat ylös kesken syöntiään,
ajoivat väen myymälöistä torille ja sytyttivät palamaan heidän pajusta
nivotut kojunsa, toiset lähtivät kutsumaan strategit saapuville,
hälyyttivät kaikkialla, ja kaupungissa meluttiin. Seuraavana päivänä
prytanit kutsuivat neuvoston raatihuoneeseen, te taas marssitte
kansankokoukseen, ja ennenkuin edellinen oli loppuun neuvotellut ja
tehnyt ennakkopäätöksensä,[130] kaikki kansa oli jo asettunut istumaan
ylhäällä oleville paikoilleen.[131] Kun sitten neuvosto saapui sinne ja
prytanit esittivät, mitä heille oli kerrottu, sekä johtivat esiin
sanansaattajan puhumaan, kuuluttaja tämän jälkeen kysyi: kuka pyytää
puhevuoroa? Ei kukaan astunut esiin. Kun kuuluttaja useita kertoja
uudisti kysymyksensä, ei sittenkään kukaan esiintynyt, vaikka kaikki
strategit sekä kaikki puhujat olivat saapuvilla, ja yhteinen isänmaa
äänekkäästi kutsui puhumaan menestyksensä puolesta. Sillä se ääni,
minkä kuuluttaja lakien mukaan kajahutti, on syystä pidettävä isänmaan
yhteisenä äänenä. Kuitenkin jos niiden, jotka tahtoivat pelastaa
kaupungin, olisi pitänyt esiintyä, niin kaikki te ja muut ateenalaiset
olisitte nousseet ja astuneet puhujalavalle. Sillä minä tiedän, että te
kaikki tahdoitte pelastaa kaupungin. Jos rikkaimpien olisi pitänyt
esiintyä, heitä olisi ollut kolme sataa. Jos taas niiden, jotka samalla
olivat sekä hyvänsuopeita kaupungille että rikkaita, niin ne olisivat
astuneet esiin, jotka tämän jälkeen suorittivat valtiolle suurimmat
maksut; he näet sen tekivät isänmaanrakkaudestaan ja koska heillä oli
varoja siihen. Mutta tuo hetki ja tuo päivä luonnollisesti vaati ei
ainoastaan hyvänsuopaa ja varakasta, vaan myöskin sellaista miestä,
joka alusta pitäen oli seurannut tapahtumia ja oikein voi arvostella,
mistä syystä ja missä tarkoituksessa Philippos noin toimi. Sillä joka
tätä ei tiennyt eikä kauan ennen tarkoin ollut tutkinut, olipa sitten
miten hyvänsuopa tai rikas tahansa, hän kaikesta tästä huolimatta
kuitenkaan ei voinut ymmärtää eikä neuvoa teitä, mitä oli tehtävä.
Sellaisena miehenä, jota tilanne vaati, minä tuona päivänä näyttäydyin
ja astuin esiin sanoen teille sen, mitä teidän vielä tänään
tarkkaavaisesti tulisi kuunnella kahdesta syystä: ensiksikin, jotta
tietäisitte, että minä kaikista puhujista ja valtiomiehistä olin ainoa,
joka kovissa koettelemuksissa en jättänyt asemaani, johon
isänmaanrakkauteni minut oli sijoittanut, vaan keskellä yleistä pelkoa
puhuin ja kirjallisesti esitin sekä tarkoin tutkin, mitä teidän etunne
vaati; toiseksi, jotta te uhrattuanne nyt vähäsen ajastanne
saavuttaisitte paljoa enemmän kokemusta koko vastaiseen valtiolliseen
menettelyynne nähden. Minäpä siis esitin seuraavaa: "Minusta ne, jotka
kovin parkuvat, ikäänkuin jos theebalaiset kokonaan olisivat
Philippoksen käytettävissä, eivät tunne nykyistä tilannetta. Sillä jos
asianlaita olisi niin, minä hyvin tiedän, että me siinä tapauksessa
emme kuulisi hänen olevan Elateiassa, vaan rajoillamme. Kuitenkin olen
vakuutettu siitä, että hän on tullut, valmistaakseen Theeban olot
itselleen suopeiksi. Miten tämä on ymmärrettävissä", jatkoin minä, "sen
saatte minulta kuulla. Ne theebalaiset, jotka olivat joko rahalla
houkuteltavissa tai muuten petettävissä, hän kaikki on saanut
pauloihinsa. Niitä taas, jotka alusta pitäen olivat häntä vastustaneet
ja vieläkin ovat toisella kannalla, hän ei koskaan voi taivuttaa. Mitä
hän siis tarkoittaa ja minkä tähden hän on valloittanut Elateian?
Kehoittaakseen ja rohkaistakseen ystäviään, osoittamalla lähellä olevan
sotavoimansa ja järjestämällä lähistölle aseelliset miehensä ja
säikähdyttääkseen taas vastustajiaan, jotta he joko pelosta saataisiin
taipumaan vastoin tahtoansa taikka väkivallalla siihen pakotettaisiin.
Jos me siis tällä hetkellä", jatkoin minä, "pidämme parempana muistella
sitä, mitä ikävyyksiä theebalaiset mahdollisesti meille ovat
aiheuttaneet, ja epäilemme heidän pitävän vihollisten puolta, silloin
ensiksikin me tulemme tekemään sen, mitä Philippos toivoisi, toiseksi
pelkään, että nekin, jotka nyt ovat vastustavalla kannalla, yhtyisivät
häneen, ja kaikki sitten yksimielisesti olisivat Philippoksen puolella
ja yhdessä ryntäisivät Attikaan. Mutta jos te kuitenkin noudatatte
mieltäni ja tahdotte esitystäni tarkata ettekä vain puoluesyistä
vastustaa mitä minä puhun, toivon teidän olevan vakuutettuja puheeni
tarkoituksenmukaisuudesta ja torjuvan pois kaupunkia uhkaavan vaaran.
Mikä siis minun neuvoni on? Ensiksikin, että tällä hetkellä pelko
tykkänään on heitettävä pois, toiseksi, että mielenmuutos on tarpeen ja
että kaikki huolenpito on kohdistettava theebalaisiin. Sillä nämä ovat
onnettomuuksia paljoa lähempänä kuin te, ja vaara uhkaa heitä ensi
sijassa. Sitten tulee kaiken asekuntoisen väestön, sekä jalka- että
ratsumiesten, mennä Eleuksikseen ja kaikille osoittaa teidän itsenne
olevan aseilla varustettuja, jotta teidän kanssanne samanmieliset
theebalaiset voisivat samalla tapaa vapaasti puhua oikeuden puolesta,
nähdessään että myöskin te olette valmiit hyökkäyksen varalta
avustamaan niitä, jotka ovat päättäneet taistella vapauden puolesta,
samoin kuin Elateiassa oleva sotavoima on niiden tukena, jotka
Philippokselle myyvät isänmaansa. Tämän jälkeen käsken valita kymmenen
lähettilästä, joilla yhdessä strategein kanssa tulisi olla täydellinen
määräysvalta sekä ajasta, milloin retkelle on lähdettävä, että myöskin
muussa, mikä matkaa koskee. Miten lähettiläiden sitten Theebaan
saavuttuaan tulee käyttäytyä (kehoitukseni mukaan)? Kiinnittäkää nyt
tarkoin koko huomionne puheeseeni. Teidän ei sovi theebalaisilta mitään
pyytää (sehän olisi tilanteeseen nähden häpeällistä), vaan teidän tulee
luvata heille apuanne, jos he suurimman vaaran uhatessa sitä
vaatisivat, me taas voimme paremmin kuin nuo olla varuillamme. Jos he
tämän hyväksyvät ja noudattavat ehdotustamme, me olemme saavuttaneet,
mitä tahdomme, ja näin toimimme valtion arvoa vastaavalla tavalla;
mutta jos tämä ei sattuisi onnistumaan, he voisivat erehtyessään
syyttää itseään, me sitävastoin emme olisi tehneet mitään häpeällistä
tai alentavaa". Puhuttuani näin ynnä muuta sen tapaista istuuduin. Kun
kaikki sen hyväksyivät eikä kukaan väittänyt mitään vastaan, minä en
ainoastaan puhunut tätä, vaan myöskin ehdotin päätettäväksi, enkä
ainoastaan ehdottanut päätettäväksi, vaan myöskin vastaanotin
lähetystoimen, enkä ainoastaan vastaanottanut lähetystointa, vaan
myöskin taivutin theebalaiset; sanalla sanoen minä olen asian vienyt
perille alusta loppuun saakka ja olen tykkänään teidän hyväksenne
uhrautunut valtiota uhkaavien vaarojen aikana. Tuo minulle silloin
tehty päätös.

Minkä henkilön osan sinä, Aiskhines, tahdot minun sinulle antavan,
minkä itselleni tuona päivänä? Tahdotko, että minulla olisi
Bataloksen[132] osa, kuten sinä minua herjaten ja pilkaten kutsut,
sinulla taas jonkun uroon, joka ei olisi tavallinen ihminen, vaan
joku näyttämön sankareista, Kresphontes tai Kreon tai Oinomaos,[133]
jota sinä Kollytoksessa[134] niin pahoin pitelit? Niinpä minä,
Paiania-kuntaan kuuluva Battalos, silloin tuotin isänmaalle paljoa
enemmän kunniaa kuin sinä, Kothokidai-kuntaan[135] kuuluva Oinomaos.
Sinustapa ei missään ollut hyötyä, minä taas täytin kaikki kunnon
kansalaisen velvollisuudet. Lue minulle tuo päätös!

    _Päätös_ (_Demostheneen_. Nausikleen ollessa arkonttina
    Aiantis-phyleen pitäessä hallintoa skirophorion-kuun[136] 16 p:nä
    Paiania-kuntaan kuuluva Demosthenes, Demostheneenp., esitti
    päätettäväksi seuraavaa: Koska makedonialaisten kuningas
    Philippos kuluneena aikana selvästi näyttää rikkovan Ateenan
    kansan kanssa tekemänsä rauhan sopimukset, välittämättä
    ensinkään valoista ja siitä, mitä kaikki helleenit pitävät
    oikeana, ja koska hän anastaa kaupunkeja, jotka eivät mitenkään
    hänelle kuulu, vieläpä asevoimalla on kukistanut muutamia
    ateenalaistenkin kaupunkeja, vaikka Ateenan kansa puolestaan
    hänelle ei ollenkaan ole tehnyt vääryyttä, ja koska hän tätä
    nykyä yhä enemmän vain menettelee väkivaltaisesti ja raa'asti:
    sillä myöskin muutamiin helleeniläisiin kaupunkeihin hän asettaa
    vartiostoja ja kumoaa heidän valtiosääntönsä, toisia hävittää
    myytyänsä asukkaat orjiksi, toisiin sijoittaa helleenein
    asemesta muukalaisia asumaan, johtaen nämä heidän pyhätöilleen
    ja haudoilleen; kuitenkin tämä kaikki on sekä hänen syntyperänsä
    että oman luonteensa kanssa aivan sopusoinnussa, hänen, joka
    siten käyttää ylenmäärin hyväkseen nykyistä suotuisaa onneaan
    ja on unohtanut, miten hän itse pienestä ja mitättömästä
    odottamatta on mahtavaksi paisunut. Niin kauan kuin Ateenan
    kansa näki hänen ahdistavan ainoastaan muukalaisia ja hänen
    oman käskyvaltansa alaisia kaupunkeja, se tuota loukkausta piti
    omakohtaisesti jotenkin vähäpätöisenä. Mutta nyt nähdessään,
    että toisia helleenein kaupunkeja ylpeästi kohdellaan, toisia
    kukistetaan, sen mielestä on hirveätä ja esi-isäin maineelle
    arvotonta välinpitämättömästi katsella, miten helleenit joutuvat
    orjiksi. Sen tähden Ateenan neuvosto ja kansa on päättänyt
    toimeen panna rukous- ja uhrimenoja ateenalaisten kaupungin ja
    maan suojelusjumalille ja -sankareille ja tarkoin säilyttäen
    muistossaan miehuulliset esi-isät, jotka helleenein vapauden
    turvaamista pitivät suuriarvoisempana omaa isänmaataan,
    työntää vesille kaksisataa laivaa ja määrätä laivanpäällikön
    purjehtimaan aina Pylaihin saakka ulottuville ulapoille ja
    jalka- ja ratsuväenpäällikön johtamaan jalkaväen ja ratsuväen
    muodostamat sotavoimat Eleusikseen, niinikään se on päättänyt
    lähettää lähettiläitä muihin helleenein valtioihin, varsinkin
    theebalaisten luo, sen tähden että Philippos on lähinnä heidän
    maataan, ja kehoittaa heitä huolehtimaan omasta ja muiden
    helleenein vapaudesta, Philipposta ensinkään pelkäämättä. Ateenan
    kansa näet ei tulisi muistelemaan entisiä pahoja tekoja, jos
    kaupungeilla on ollut keskinäisiä vihamielisiä suhteita, vaan
    se tulisi avustamaan sotavoimalla, varoillaan sekä ampuma- ja
    muilla aseillaan, tietoisena siitä, että helleeneille itselleen
    on mainehikasta keskenään taistella valta-asemasta mutta että
    esi-isien sekä maineelle että miehuudelle olisi arvotonta, jos
    vierassyntyinen mies heitä hallitsisi ja riistäisi valta-aseman.
    Sillä Ateenan kansa ei pidä Theeban kansaa vieraana sukulaisuuden
    eikä heimolaisuuden puolesta. Se muistelee myöskin omien
    isiensä hyviä töitä theebalaisten esi-isiä kohtaan. Sillä
    Herakleen pojathan,[137] joilta peloponneesolaiset olivat
    riistäneet heidän isiltäperityn valtakuntansa, he palauttivat
    takaisin, voitettuaan taistelussa ne, jotka koettivat vastustaa
    Herakleen jälkeläisiä. Myöskin Oidipus[138] ja muut hänen
    kanssaan karkoitetut ovat luonamme saaneet suojan ja paljon
    muita mainehikkaita ystävyyden osoituksia on meidän puoleltamme
    theebalaisten ja muiden helleenein osaksi tullut. Sen tähden
    Ateenan kansa ei nytkään tule alttiiksi jättämään theebalaisten
    ja muiden helleenein etuja. Se näet on päättänyt heidän
    kanssaan solmita sekä asetoveruuden että avioliittoa koskevan
    liittosopimuksen sekä itse antaa ja vastaanottaa valallisia
    vakuutuksia. Lähettiläät olivat: Paiania-kuntaan kuuluva
    Demosthenes, Demostheneenp., Sphettos-kuntaan kuuluva Hypereides,
    Kleareroksenp., Phrearroi-kuntaan kuuluva Mnesitheides,
    Antiphanoksenp., Phlya-kuntaan kuuluva Demokrates, Sophiloksenp.,
    sekä Kothokidai-kuntaan kuuluva Kallaiskhros, Diotimoksenp.)[139]

(188 §) Tämä oli Theebaa koskevan sovinnollisen suhteemme ensi alku ja
järjestäminen, kun sitä ennen nuo olivat saaneet aikaan molempien
kaupunkien välisen vihan, vihollisuuden ja epäluulon. Kaupunkia
uhkaavan vaaran tuo päätös haihdutti kuin pilven. Oikeamielisen
kansalaisen velvollisuus olisi ollut silloin kaikille huomauttaa siitä,
jos hän jotakin parempaa olisi voinut esittää, eikä nyt moittia. Sillä
valtiomies ja väärä ilmiantaja, jotka ylimalkaan eivät mitenkään ole
toisiinsa verrattavissa, eroavat keskenään varsinkin seuraavasti.
Toinen ilmaisee ajatuksensa ennen tapahtumia ja on sekä onneen että
olotilaan nähden vastuunalainen ei ainoastaan niille, jotka hän
puolelleen on taivuttanut, vaan vieläpä jokaiselle, joka tiliä vaatii.
Toinen taas on ääneti silloin, kun pitäisi puhua; jos taas jotakin
onnettomuutta tapahtuu, hän saattaa sen pahaan huutoon.

Silloin siis hetki oli, kuten sanoin, otollinen sen miehen esiintyä,
joka rehellisesti huolehtii valtiosta, se oli rehellisten puheiden
hetki. Minä menen niinkin pitkälle, että myönnän olleeni väärässä, jos
joku vielä nytkin jotakin parempaa voi neuvoa, taikka jos ylimalkaan
joku muu menettely kuin minun valitsemani olisi ollut mahdollinen.
Sillä jos vielä tätä nykyäkin joku on huomannut jonkun toimenpiteen,
jonka toteuttaminen silloin olisi ollut hyödyksi, niin myönnän, ettei
se olisi saanut jäädä minulta huomaamatta. Mutta jos ei ketään nyt ole
eikä silloin ollut eikä vielä tänä päivänäkään kukaan voi mitään muuta
esiintuoda, niin mitä olisi valtiomiehen silloin pitänyt tehdä? Kaiketi
valita paras, mitä silloin oli nähtävissä ja toimeen pantavissa.
(191 §) Tämänpä, Aiskhines, juuri tein, kuuluttajan kysyessä: "kuka
tahtoo julkisesti puhua", ei: "kuka tahtoo entisten tapahtumain
johdosta syyttää", eikä: "kuka voi tulevaisuudesta mennä takaukseen?"
Kun sinä kansankokouksessa tuona hetkenä istuit äänetönnä, silloin minä
esiinnyin ja puhuin. Koska et silloin mitään esittänyt, osoita ainakin
nyt ja sano, mikä neuvo, jota minun olisi pitänyt hyväkseni käyttää,
tai mikä valtiolle otollinen hetki on jäänyt minulta huomaamatta? Mihin
aseliittoon, mihin yritykseen minun paremmin olisi pitänyt saattaa
kansalaiset osallisiksi?

Mutta entisyys aina kaikkialla saa mennä menoaan eikä siitä suinkaan
enää kukaan neuvottele. Tulevaisuus tai nykyisyys sitävastoin vaatii
valtiomiestä olemaan asemellaan. Silloinhan onnettomuudet näyttivät
osaksi olevan odotettavissa, osaksi jo tapahtuneen, ja niiden valossa
tarkastele valtiollisen toimintani suuntaa äläkä panetellen minua syytä
entisten tapahtumain johdosta. Sillä kaikki päättyy niin kuin jumala on
tahtonut, valtiomiehen toiminnan suunta juuri paljastaa hänen
tarkoituksensa. Älä siis syytä minua siitä, jos Philippos sattui
voittamaan taistelussa, sillä jumalan kädessähän asian loppupäätös oli
eikä minun. Mutta osoita minulle ensin, milloin en kaikkea, mikä
inhimillisesti ajatellen oli tarjona, käyttänyt hyväkseni enkä oikein,
huolellisesti ja innokkaasti voimieni mukaan sitä toimittanut,
tai etten ryhtynyt kunniallisiin ja valtion arvoa vastaaviin
välttämättömiin toimenpiteisiin -- vasta sitten syytä minua. (194 §)
Mutta jos puhjennut myrsky tuli ylivoimaiseksi ei ainoastaan meille,
vaan myöskin kaikille muille helleeneille, mitäpä silloin olikaan
tehtävissä? Asianlaita oli sama, kuin jos joku tahtoisi haaksirikosta
syyttää laivan isäntää, joka turvallisuuden varalta oli kaikki tehnyt
ja laivansa varustanut kaikella, mistä pelastuksen luuli riippuvan,
mutta jonka laivan myrsky sittenkin yllätti, niin että varustuksetkin
vahingoittuivat, vieläpä kokonaan ruhjottiin. "Mutta enhän minä
johtanut laivaa", hän voisi sanoa; samoin minäkään en ollut
sotapäällikkönä enkä kohtalon herra, vaan tuo vallitsi kaikkea.
Harkitsepa ja tarkastele seuraavaa. (195 §) Jos sallimus siitä
huolimatta, että taistelimme yhdessä theebalaisten kanssa, meille oli
suonut tuollaisen tuloksen, mitäpä olisikaan silloin ollut
odotettavissa, jos nuo eivät olisi olleet sotatovereinamme, vaan
menneet Philippoksen puolelle, jonka hyväksi tuo silloin kaiken äänensä
korotti! Ja jos taistelun riehuessa kolmen päivämatkan päässä Attikasta
kaupungissa niin suuri vaara ja pelko syntyi, mitähän olisikaan ollut
odotettavissa, jos tuo sama onnettomuus olisi kohdannut itse maata?
Tiedäthän, että yhden t. parin, kolmen päivän aika kansalaisille
runsaasti antoi tilaisuutta järjestyä, kokoontua ja huoahtaa kaupungin
pelastuksen puolesta. Muuten silloin -- ei ole tarvis huomauttaa,
miltä kaikelta koettelemukselta me säästyimme jonkun jumalan
hyväntahtoisuudesta ja siitä syystä, että kaupunki oli ikäänkuin
suojattu tuolla aseliitolla, jota sinä syytät.

Tämän kaiken esitän teille, tuomarit, ja ulkopuolella seisoville
kuuntelijoille näin seikkaperäisesti, kun taas tuolle hylkiölle olisi
riittänyt lyhyt ja selvä esitys. Sillä jos sinulle yksin tulevaisuus
oli aivan selvä, niin olisihan sinun silloin pitänyt puhua, kun valtio
neuvotteli näistä asioista. Jos taas edeltäpäin et voinut mitään
aavistaa, olet vastuunalainen, kuten kaikki muutkin, tuosta
tietämättömyydestäsi. Miksi siis sinä minua tästä enemmän ahdistat kuin
minä sinua? Sen tähden puheestani selviää, että minä olin paljoa sinua
parempi kansalainen (muuhun en vielä kajoa), minä kun uhrauduin sen
puolesta, mikä kaikille näyttäytyi edulliselta, enkä huolehtinut enkä
välittänyt omasta vaarastani, sinä taas et mitään muuta parempaa neuvoa
esittänyt (sillä muuten kehoitustani ei olisi noudatettu), etkä
itsekään tarjoutunut mitenkään puheenalaista asiaa edistämään, vaan
menettelit, kuten kelvoton ja valtiolle vihamielisin ihminen, ja vaikka
näin olit toiminut, olet vielä tahtonut seurauksia arvostella. Samaan
aikaan kuin nuo valtion periviholliset, Aristratos Naxos-saarella ja
Aristoleos Thasoksessa,[140] tuomitsevat Ateenan ystäviä, Aiskhineskin
Ateenassa syyttää Demosthenesta. (198 §) Kuitenkin se, joka helleenein
onnettomuuksista vain mainetta ja etuja itselleen tahtoo niittää, on
paremmin ansainnut kuolla kuin syyttää toista. Se, jolle samat
olosuhteet ovat edulliset kuin valtion vihollisille, ei voi olla suopea
isänmaataan kohtaan. Tämän sinä selvästi olet osoittanut niin hyvin
elämälläsi ja teoillasi kuin valtiollisella toiminnallasi ja toiselta
puolen myöskin toimettomuudellasi. Jos jotakin suoritetaan, mikä teistä
näyttää hyödylliseltä, silloin Aiskhines on ääneti. Mutta jos jotakin
epäonnistuu tai ei tapahdu, kuten olisi pitänyt, silloin Aiskhines
ilmestyy, aivan niinkuin suonenkatkelmat ja kouristukset silloin
kiihtyvät, kun ruumista joku onnettomuus on kohdannut.

Koska hän niin suuresti tapahtumain lopputulosta painostaa, tahdon
puolestani huomauttaa eräästä seikasta, niin oudolta kuin se
näyttääkin. Älköön kukaan Zeuksen ja muiden jumalain nimessä
rohkeuttani ihmetelkö, vaan harkitkoon myötätuntoisesti mitä puhun. Jos
näet tulevaisuus kaikille olisi ollut vallan selvä ja kaikki sen
edeltäpäin olisivat tienneet, ja sinä, Aiskhines, olisit sitä huutaen
ja kirkuen julkikuuluttanut ja vakuuttanut, sinä, joka et kuitenkaan
sanaakaan suustasi päästänyt, niin ei silloinkaan kaupunki olisi
saattanut toisin menetellä, jos se isien tai tulevan sukupolven
maineesta tahtoi välittää. Meistä näyttää yrityksissään siltä
puuttuneen onnea, mikä on yhteistä kaikille ihmisille, kun jumala sen
sallii. Jos taas valtio vaatiessaan kaiken johdon silloin käsiinsä
tuosta valta-asemastaan olisi luopunut, olisi sitä syytetty siitä, että
oli jättänyt kaikki Philippokselle alttiiksi. Sillä jos taistelutta se
olisi hylätty, minkä puolesta esi-isämme olivat antautuneet mihinkä
vaaraan tahansa, silloin jokainen olisi kironnut sinua, mutta ei
valtiota eikä minua. Millä silmillä olisimmekaan silloin jumalan
nimessä katselleet kaupunkiin saapuneita ihmisiä, jos olot olisivat
muodostuneet nykyiseen tilanteeseensa, Philippos olisi valittu
johtamaan ja määräämään kaikkea, mutta toiset, estääksen sen
toteutumista, ilman meitä olisivat yhtyneet vapaustaisteluun, sen
sijasta että kaupunki entisinä aikoina toki ei koskaan pitänyt
maineetonta turvallisuutta mainehikkaista taisteluista johtuvia vaaroja
parempana? Tietäköön jokainen helleeni ja muukalainen, että niin hyvin
theebalaiset kuin ennen heitä mahtaviksi paisuneet lakedaimonilaiset,
vieläpä itse persialaisten kuningaskin sangen mielellään ja suopeasti
sallivat kaupungin ryhtyä mihin yrityksiin tahansa ja säilyttää mitä se
omisti, kunhan se vain noudatti määräyksiä ja myönsi jollekin toiselle
helleeneistä valta-aseman? Mutta tämä ateenalaisille luonnollisesti ei
ollut esi-isien perinnäistavan mukaista, ei siedettävää eikä
luonteenomaista. Ikimuistoisista ajoista ei kukaan ole voinut koskaan
taivuttaa kaupunkia liittymään niihin, jotka mahtavuudestaan huolimatta
tekivät vääryyttä, ja alistumaan orjana palvelemaan turvallisessa
asemassa, vaan se on aina lakkaamatta antautunut vaaroihin ja
taistellut valta-aseman, kunnian ja maineen puolesta. Tätäpä juuri te
pidätte niin kunniakkaana ja luonteenne mukaisena, että esi-isistänne
eniten ylistätte niitä, jotka siten ovat toimineet. Syystäpä kyllä.
Sillä jokaisen täytyy ihmetellä kuntoa niiden miesten, jotka
kärsivällisesti jättivät kaupungin ja astuivat laivoihin, ollakseen
noudattamatta toisten käskyjä, ja valitsivat päällikökseen
Themistokleen, joka neuvoi niin tekemään, mutta Kyrsiloksen, joka oli
kehoittanut mahtikäskyjä tottelemaan, he taas kivittivät, (205 §)
samoin kuin hänen vaimonsakin meidän vaimomme.[141] Sillä ateenalaiset
eivät silloin kaivanneet neuvonantajaa tai sotapäällikköä, joka heidät
saattaisi orjuuteen, olkoonpa sitten heidän asemansa muuten ollut
kuinka onnellinen tahansa, eivätkä he tahtoneet elääkään, jos eivät
vapaina saaneet elää. Jokainen heistä arveli syntyneensä ei ainoastaan
isäänsä ja äitiänsä, vaan myöskin isänmaataan varten. Mikä eroitus on
olemassa näiden välillä? Se, joka luulee syntyneensä ainoastaan
vanhempiansa varten, odottaa kuolemaa sallimuksen määräämänä ja
luonnollisena olotilana. Ken taas myöskin isänmaalleen on syntynyt, hän
on valmis vaikkapa kuolemaan, jotta ei tarvitsisi nähdä sen orjuudessa
elävän, ja hän pitää niitä röyhkeyden ja häpeän ilmauksia, joita
orjailevassa valtiossa täytyy kärsiä, kuolemaakin kauheampina.

Jos minä nyt yrittäisin väittää, että minun onnistui johtaa teidän
ajatuksenne oikeaan suuntaan esi-isäin arvoa vastaavalla tavalla,
jokainen voisi syystä minua moittia. Julkisesti näet tahdon vakuuttaa,
että juuri tuo valtiollinen suunta oli teidän oma valitsemanne, ja
osoitan, että valtiolla jo ennen minua oli tuo mielenlaatu, mutta
toiselta puolen myöskin sanon itse ottaneeni osaa kaikkien yritystenne
suoritukseen. Kun tuo taas syyttää minua kaikesta ja käskee teidän
ankarasti kohdella minua, ikäänkuin olisin syypää valtiota
kohdanneisiin kauhuihin ja vaaroihin, hän koettaa tällä hetkellä
minulta poistaa kunnian, mutta tosioloisesti hän ainaiseksi teiltä
riistää jälkimaineen. Sillä jos te tulette tuomitsemaan tuon, sen
tähden ettei minun valtiollinen toimintani ole parhaaksemme koitunut,
osoittaudutte te erehtyneenne ettekä kärsivän onnettomuuksia epäsuopean
kohtalon kolhimina. Mutta te, Ateenan miehet, ette suinkaan erehtyneet,
antauduttuanne vaaroihin kaikkien vapauden ja menestyksen puolesta,
ette totta tosiaan, sen vannon niiden esi-isiemme nimessä, jotka
Marathonin luona eivät vaaroja pelänneet, jotka Plataian luona
taistelivat ja Salamiksen ja Artemisionin luona ryhtyivät
meritaisteluun, vannon useiden muiden sankarein nimessä, jotka lepäävät
julkisissa haudoissaan, sankarien, jotka valtio hautasi katsoen
täydellä syyllä heidän kaikkien yhtä hyvin ansainneen saman kunnian,
Aiskhines, eikä ainoastaan niiden, jotka onnen suosimina voittivat.
Sillä kaikki täyttivät urhoollisten miesten tavalla velvollisuutensa,
jokaisen osaksi taas tuli jumalan suoma kohtalo. Edelleen sinä, kirottu
asiakirjain kaupustelija, tahdot näiden luopuvan kunnioituksestaan ja
ystävyydestään minua kohtaan sekä puhut voitonmerkeistä, taisteluista
ja entisistä urotöistä, ikäänkuin tällä nykyisellä riitakysymyksellä
olisi mitään tekemistä noiden asiain kanssa. Mutta missä mielessä minun
sitten, sinä kuulu näyttämösankari,[142] olisi pitänyt astua
puhujalavalle esiintyessäni valtion neuvonantajana asiassa, joka koski
sen korkeimpia etuja? Puhumaanko jotakin, joka olisi ollut omiansa
alentamaan esi-isien arvoa? (210 §) Syystä olisin silloin ansainnut
kuoleman. Sillä ei teidänkään, Ateenan miehet, sovi yksityisiä ja
valtiollisia oikeusasioita tuomita saman periaatteen mukaan, vaan
jokapäiväiseen elämään kuuluvissa yksityisasioissa teidän tulee ottaa
huomioon erityiset niitä koskevat lait ja tosiseikat, valtiollisten
asiain käsittelyssä taas tarkata, mitä esi-isien kunnia vaatii. Myöskin
saadessanne virkasauvanne ja -merkkinne,[148] jokaisen teistä tulee
samalla muistaa, että tarvitsette valtiolle sopivan mielenlaadun
astuessanne tuomitsemaan valtiollisissa oikeusasioissa, jos te muuten
arvelette, että teidän tulee toimia esi-isien arvoa vastaavalla
tavalla.

Mutta kajottuani esi-isien mainetöihin olen poikennut kyseenalaisista
päätöksistä ja toimenpiteistä. Tahdon näin ollen palata takaisin
siihen, minkä silloin jätin.

Kun me tulimme Theebaan, tapasimme Philippoksen ja thessalialaisten
sekä muiden liittolaisten lähettiläät saapuvilla, meidän ystävämme
olivat pelonalaisia, tuon taas rohkeita. Että minä tätä en oman hyötyni
vuoksi puhu, lue kirje, jonka me lähettiläät silloin heti lähetimme.
Kuitenkin tuo panetteluissaan niin liioittelee, että jos jotakin
edullista tapahtuu, hän väittää olosuhteiden vaikuttaneen sen, eikä
minulla siinä muka ollut mitään ansiota; sitävastoin olin kohtaloineni
syypää kaikkeen, mikä toisin päättyi. Niinpä minä valtiomiehenä ja
puhujana hänen mielestään en mitään näyttänyt vaikuttavan puheista ja
neuvotteluista aiheutuneisiin toimenpiteisiin, jotavastoin aseiden ja
sotaretken tuottamiin onnettomuuksiin olen yksin syyllinen. Onkohan
häikäilemättömämpää tai ilkeämpää panettelijaa tavattavissa? Lue kirje!

_Kirje_.

Kun theebalaiset olivat kutsuneet kokoon kansankokouksen, he johtivat
nuo[144] ensin esiin, nämä kun olivat liittolaisia. Tultuansa sitte
esille he pitkissä puheissaan suuresti ylistivät Philipposta, meitä
taas ankarasti syyttivät muistellen kaikkea sitä, mitä te joskus olitte
toimineet theebalaisia vastaan. Sanalla sanoen, he vaativat heitä
olemaan Philippokselle kiitollisia hänen tekemistään hyvistä töistä ja
rankaisemaan meitä heidän kärsimästään vääryydestä. Heidän tuli
vaihtoehtosesti joko sallia noiden (makedonialaisten) marssia heidän
alueensa läpi teitä vastaan tai yhdessä heidän kanssaan hyökätä
Attikaan; samalla he myöskin huomauttivat, että heidän neuvojensa
seurauksena todennäköisesti Attikan sekä eläimet että ihmiset ja muu
omaisuus tulisi kuulumaan Boiotialle, meidän puheistamme taas johtuisi,
että Boiotiaa sodalla hävitettäisiin. Myöskin he tämän lisäksi paljon
muuta puhuivat, mikä kauttaaltaan tuohon kohdistui. Mitä me
sitten tähän vastasimme, sen kertomista sanasta sanaan pitäisin
kunnianasianani, syrjäyttäen kaiken muun koko elämässäni. Mutta pelkään
kuitenkin, että näiden seikkain esitys tuntuisi turhanpäiväisesti teitä
rasittavan, mielestänne nuo ajat jo ovat olleet ja menneet ja niiden
mukana silloiset tapahtumatkin hukkuneet ikäänkuin vedenpaisumukseen.
Kuulkaa sentään, mitä me neuvoimme heille ja mitä he vastasivat meille.
Otapa ja lue se!

_Theebalaisten vastaus_.

Tämän jälkeen he kutsuivat ja lähettivät hakemaan teidät. Te lähditte
liikkeelle ja tulitte avuksi. Jättääkseni välillä olevat seikat
siksensä, he ottivat teidät niin ystävällisesti vastaan, että,
raskasaseisten ja ratsumiesten majaillessa ensin kaupungin
ulkopuolella, päästivät tuon sotajoukon kaupunkiin ja koteihinsa
lastensa sekä puolisoittensa luo, mikä kalleinta heille oli.
Tuona päivänä theebalaiset antoivat kaikille ihmisille mitä
mainehikkaimman kolminkertaisen todistuksen teidän miehuudestanne,
oikeamielisyydestänne ja itsennehillitsemisestä. Myöskin tahtoessaan
mieluummin taistella yhdessä teidän kanssanne kuin teitä vastaan, te
heidän mielestään olitte Philipposta urhoollisemmat ja teidän asianne
paremmin oikeutettu. Niinikään jättäessään teidän käsiinne mitä he ja
kaikki paraiten tahtovat suojella, lapsensa ja vaimonsa, he ovat
osoittaneet luottavansa teidän itsehillintäänne. Kaikessa tässä he
teitä, Ateenan miehet, näyttivät oikein arvostelleen. Eikä kellään
ollut edes perusteetontakaan aihetta mistään teitä moittia, kun
sotajoukkonne oli marssinut kaupungin sisään. Niin maltillisesti
käyttäydyitte. Otettuanne osaa ensimmäisiin taisteluihin, te, ensin
joella[145] ja myöhemmin talvisessa kahakassa[146] kahdesti olitte ette
ainoastaan nuhteettomia, vaan myöskin ihmeteltäviä järjestyksessänne,
varustuksissanne ja innossanne. Tämän johdosta muut teitä ylistivät,
itse taas toimititte jumalille uhri- ja juhlamenoja. Mielellänipä
kysyisin Aiskhineelta, oliko hän silloin mukana ottamassa osaa uhreihin
ja iloitsemassa kansan kanssa, kun tämä tapahtui ja koko kaupungissa
kaikkialla oli harrasta intoa, riemua ja ylistystä, vai istuiko hän
kotonaan alakuloisena vaikerrellen ja suutuksissa yleisen onnen
johdosta. Sillä jos hän silloin oli saapuvilla ja yhtyi toisten iloon,
kaiketi hän nyt käyttäytyy kauheasti tai oikeammin jumalattomasti,
vaatiessaan teitä päättämään, että se ei olekaan parasta, mitä hän
itse, pyytäen jumalat todistajiksi, piti sellaisena, teidän, jotka
jumalien nimessä olette valanne vannoneet. Jos hän taas ei ollut
saapuvilla, totta totisesti hän moninkerroin on ansainnut kuolla, jos
hän suri nähdessään sen, minkä johdosta muut iloitsivat? Lue minulle
myöskin nämä päätökset.

_Uhrimenoja koskevat päätökset_.

Näin te silloin toimititte uhrimenoja, theebalaiset taas arvelivat
pelastuksestaan saavansa kiittää teitä, ja tilanne oli muuttunut niin,
että ne, jotka arvelivat, että apua oli pyydettävä noiden ihmisten
toimenpiteiden tähden, itse nyt voivat muita auttaa seuraamalla minua.
Mutta millaista ääntä Philippos silloin piti ja miten hän sen johdosta
oli levoton, näette hänen Peloponneesokseen lähettämistään kirjeistä.
Ota ja lue ne minulle, jotta huomaisitte, saivatko mitään aikaan minun
mielenlujuuteni, harhaiskuni ja vaivannäköni sekä monet ehdottamani
päätökset, joita tuo nyt ivaa.

(219 §) Tosin teillä, Ateenan miehet, ennen minua on ollut mainioita ja
eteviä puhujia, tuo tunnettu Kallistratos,[147] Aristophon,[148]
Kephalos, Thrasybulos[149] y.m. lukemattomia. Mutta kuitenkaan ei
kukaan noista ole koskaan kokonaan antautunut mihinkään valtion parasta
tarkoittavaan toimenpiteeseen, vaan toinen teki päätösehdotuksen ja
valittiin lähettilääksi, toinen valittiin lähettilääksi, mutta ei
ehdottanut mitään päätöstä. Sillä jokainen noista tahtoi rauhassa elää
ja vielä lisäksi myöskin turvapaikan, mihin vetäytyä, jos jotakin
onnettomuutta tapahtuisi. Miten siis sinulla, joku ehkä sanonee, oli
niin paljo voimaa ja uskallusta ennen muita, että voit yksin suorittaa
kaiken? Tätä en tahdo väittää, vaan minä olin niin vakuutettu valtiota
uhkaavan vaaran suuruudesta, ettei se näyttänyt minulle antavan
ensinkään tilaisuutta ajattelemaan omaa turvallisuuttani, vaan siinä
oli yltä kyllin, jos ei mitään jäänyt suorittamatta, mikä oli tehtävä.
Itse puolestani olin vakuutettu siitä, mahdollisesti lyhytnäköisesti,
mutta olin kuin olinkin vakuutettu, ettei kukaan olisi omiansa paremmin
ehdotuksia tekemään ja niitä perille viemään kuin minä, ja ettei kukaan
lähettiläänä innokkaammin ja tunnollisemmin toimisi kuin minä. Sen
tähden olin valmis kaikkeen. Lue Philippoksen kirjeet.

_Kirjeitä_.

(222 §) Tämmöiseen asemaan minun valtiotaitoni saattoi Philippoksen,
Aiskhines. Sellaista ääntä hän nyt piti, hän, joka tätä ennen ylpeästi
oli valtiolle niin monta korskeata puhetta suustaan päästänyt. Tämän
tähden nuo ansiosta ovat minut seppelöineet, ja sinäkään, vaikka
olitkin läsnä, et sitä vastustanut, Diondas[150] taas, joka teki
vastaehdotuksen, ei saavuttanut vaadittavaa äänimäärää. Otapa minulle
esille nuo päätösehdotukset, jotka silloin hyväksyttiin, Aiskhineen
tekemättä vastaehdotusta.

_Päätöksiä_.

Nämä päätökset, Ateenan miehet, sisälsivät sanasta sanaan samaa, mitä
ennen Aristonikos,[151] nyt taas Ktesiphon täällä ehdotti. Eikä
Aiskhines myöskään itse vastustajana esiintynyt eikä kannattanut
vastaesitystä. Silloin hän kuitenkin olisi voinut syyttää Demomelesta,
joka tuota ehdotti, sekä Hypereidesta[152] paljoa suuremmalla syyllä
kuin tätä (Ktesiphonia), jos hän muuten täyttä totta nyt minua syyttää.
Minkä tähden? Sen tähden, että tuo voi vedota noihin ja oikeuksien
päätöksiin sekä siihen, ettei hän syyttänyt heitä, vaikka he tekivät
saman ehdotuksen kuin hän, eivätkä lait salli valittaa asiain johdosta,
jotka laillista tietä ovat loppuun suoritetut, ja lisäksi vielä monesta
syystä. Silloin olisi itse asia semmoisenaan päätetty, eikä
edellämainittuja ennakkopäätöksiä olisi ollut sen hyväksi olemassa.
Mutta silloin hän luuloni mukaan ei voinut niin toimia, kuten nyt, että
hän syytää esiin vanhoilta ajoilta ja useista päätöksistä kokoon
haalimiansa häväistysjuttuja, joita ei kukaan tänään tuntisi eikä voisi
edeltäpäin aavistaa esitettävän, ja että hän on puhuvinaan jotakin
tärkeää saatettuaan sekaisin asiain kehityskulun ja sovitettuaan
tapahtumiin vääriä vaikuttimia oikeitten sijasta. Tämä ei silloin olisi
ollut mahdollista, vaan kaikkien puheiden olisi pitänyt olla
todenmukaisia, kun tositapahtumat olivat niin lähellä, joista jokainen
teillä vielä oli hyvässä muistissa ja melkein tavoiteltavissa. Sen
tähden hän on välttänyt tosiasioihin perustuvia tutkimuksia ja tullut
tänne muka pannakseen toimeen, kuten minusta näyttää, puhekilpailun
eikä minun valtiollisia toimiani koskevaa tarkastusta, ja niinpä asia
koskeekin vain sanoja eikä valtion hyötyä.

Sitten hän viisastelee ja sanoo, ettei teidän tule ottaa huomioon tuota
kotiperäistä mielipidettänne, joka teillä oli tänne tullessanne, vaan,
niinkuin te tilinlaskua pitäessänne, vaikka luulettekin tilintekijällä
rahoja olevan jäljellä, kuitenkin olette tyytyväisiä, jos laskut tasan
päättyisivätkin tekemättä mitään ylijäämää, samoin tulee teidän nyt
yhtyä siihen, mitä hänen puheestaan käy ilmi. Tarkatkaa edelleen,
kuinka löyhää perusteiltaan kaikki näyttää olevan, mikä ei totuuden
kanssa ole yhtäpitävää. Sillä juuri tuolla sukkelalla esimerkillään hän
on myöntänyt, että teidän käsityksenne mukaan minä puhun isänmaan, hän
Philippoksen puolesta. Hän näet ei koettaisi saada mielenmuutosta
teissä aikaan, jos meistä ei olisi olemassa tuollaista käsitystä.
Myöskin tulen helposti osoittamaan, että hän ajaa väärää asiaa
vaatiessaan teidän muuttamaan mielipiteenne, en rahatilejä esittämällä
(sillä tuollainen laskutapa ei voi tosiasioita ensinkään valaista),
vaan lyhyesti muistoonne palauttamalla jokaisen seikan ja käyttämällä
teitä, jotka itse kuulette asian, samalla sekä tuomareina että
todistajina. Sillä minun valtiotaitonihan, jota tuo syyttää, on saanut
aikaan, että theebalaiset, kuten kaikki luulivat, eivät hyökänneet
maahamme Philippoksen kanssa, vaan yhdessä meidän kanssamme
taistelivat, torjuakseen pois hänet; edelleen että sota ei raivonnut
Attikassa, vaan viisisataa stadionia kaupungista Boiotian rajamailla,
että merirosvot Euboian taholta meitä eivät ryöstäneet ja raastaneet,
vaan Attika koko sota-ajan meren puolelta sai olla rauhassa;
että Philippos ei anastanut Bysantionia eikä saanut valtaansa
Hellespontosta, vaan bysantionilaiset taistelivat meidän kanssamme
häntä vastaan. Onko tämä tosiolojen selostus sinusta siis verrattava
laskutileihin? Vai onko se päinvastoin tarkastamatta kuitattava, ettei
ikuisiksi ajoiksi pysyisi muistissa? Tämän ohessa en vielä sitä ota
huomioon, että toiset saivat tutustua Philippoksen julmuuteen, joka
kaikkialla oli nähtävissä, missä hän vain pääsi valtiaaksi, ja että te
kaikeksi onneksenne olette saaneet nauttia Philippoksen ystävyydestä,
jonka varjossa hän koetti toteuttaa myöskin muut vallanhimoiset
hankkeensa. Mutta tämän syrjäytän.

Sitävastoin arkailematta julistan, että oikea ja parjaushaluton puhujan
arvostelija ei tee tuollaisia syytöksiä, kuin mitä sinä nyt latelet,
keksiessäsi kaikenlaisia esimerkkejä ja matkiessasi erityisiä
puhetapoja ja ruumiinliikkeitä (sillä siitä tietysti, huomaathan,
helleenein kohtalo suuresti riippuu, käytänkö tätä vai tuota
sananpartta ja ojennanko käteni sinne vai tänne), vaan oikea
arvostelija tahtoo tosiolojen mukaan päättää itse, mitä apukeinoja ja
sotavoimia valtiolla silloin oli, kun minä ryhdyin asioihin käsiksi, ja
mitä minä tultuani johtoasemaan sille lisäsin, ja mikä asema
vastustajillamme silloin oli. Jos sotavoimia olisin vähentänyt, hän
olisi voinut osoittaa vian olevan minun puolellani, jos taas niitä
olisin lisännyt, hän ei olisi voinut parjata. Kun sinä olet tällaista
selostusta karttanut, minä puolestani tulen asiaa valaisemaan. Te
saatte myöskin nähdä, puhunko todenmukaisesti.

Kaupungin voimanlähteinä olivat silloin saaret, tosin eivät kaikki,
vaan pienimmät. Sillä ei Khios eikä Rhodos eikä Kerkyra ollut
puolellamme. Verotulot tekivät neljäkymmentäviisi talenttia ja nämä oli
jo edeltäpäin kerätty. Raskasaseisia ja ratsumiehiä oli ainoastaan
kotimaisia. Mutta se taas oli kaikista peloittavinta ja vihollisille
erittäin suotuisaa, että noiden toimesta (Aiskhineen ja hänen
kannattajainsa) kaikki naapurimme, megaralaiset, theebalaiset,
euboialaiset, olivat tulleet pikemminkin vihollisiksemme kuin
ystäviksemme. Tässä asemassa kaupunki silloin oli, eikä kukaan voi tätä
perättömäksi väittää. Tarkastakaa toiselta puolen, miten Philippos,
jota vastaan meidän piti taistella, oli asiansa järjestänyt. Ensiksikin
hän itsevaltiaasti hallitsi asetovereitaan, mikä sota-asioissa on
kaikista tärkeintä. Edelleen nuo olivat aina asestettuina. Toiseksi
hänellä oli rahaa yltä kyllin ja hän voi vapaasti mielitekojaan
tyydyttää, tarvitsematta edeltäpäin tehdä päätösehdotuksia ja
julkisesti neuvotella sekä alistua panettelijain tuomittavaksi ja
joutua syytteenalaiseksi lainvastaisesta menettelystä, eikä hän ollut
tilivelvollinen kellekään toiselle, vaan oli kuin olikin itsevaltias
johtaja ja herra kaikin puolin. Mitä sitten minulla oli, minulla, joka
olin hänen vastustajansa (sitäkin sietää oikeudenmukaisesti harkita)?
Ei mitään. Sillä ensiksikin te myönsitte noille hänen palkkalaisilleen
vapaan puhevallan samoin kuin minullekin, mikä oli ainoa oikeuteni, ja
aina kun nuo rähinällään minut voittivat (se tapahtui usein milloin
mistäkin syystä), silloin tekin siis olitte toimineet vihollisten
hyväksi. Mutta kaikesta tästä epäkohdasta huolimatta taivutin kuitenkin
teidän liittolaisiksenne euboialaiset, akaialaiset, korinthilaiset,
theebalaiset, megaralaiset, leukadilaiset sekä kerkyralaiset, joilta
saatiin yhteensä 15,000 palkkasoturia ja 2,000 ratsumiestä omien
sotavoimain lisäksi. Suoritettavan veroerän kohotin mitä suurimpaan
määrään. Jos sinä, Aiskhines, taas puhut joko theebalaisten tai
byzantionilaisten tai euboialaisten oikeutetuista vaatimuksista ja nyt
väität, että kaikkien olisi pitänyt suorittaa samat maksut, niin
ensiksikään et näy tietävän, että jo tätä ennen kaupunkimme varusti
niistä helleenien puolesta taistelevista kolmisoutulaivoista, joita
yhteensä oli 300, eikä se sen tähden luullut olevansa huonommassa
asemassa kuin muutkaan eikä tahtonut tuomita neuvonantajiaan, ollen
paheksumatta sitä, mikä oli tapahtunut (se olisikin ollut häpeällistä.)
Päinvastoin se kiitti jumalaa siitä, että oli voinut suorittaa toista
vertaa enemmän kuin muut kaikkien pelastukseksi, silloin kun yhteinen
vaara uhkasi helleenejä. Edelleen teet näille huonon palveluksen
parjatessasi minua. Sillä mitä varten siitä nyt puhut, mitä silloin
olisi pitänyt tehdä, kuin itse puolestasi, vaikka olitkin kaupungissa
ja neuvotteluissa läsnä, et mitään tuonsuuntaista ehdotusta tehnyt, jos
se muuten olikaan mahdollista silloisissa oloissa, jolloin meidän
vähemmän tuli noudattaa tahtoamme kuin yleisen tilanteen vaatimuksia.
Sillä olihan tuo jo valmiina tekemään vastatarjouksia ja viipymättä
vastaan ottamaan luotamme karkoitetut ja vielä lisäksi antamaan heille
rahapalkintoja.

Mutta jos minua syytetään hyvin suoritetuista toimenpiteistäni, mitä
arvelunne mukaan nuo jumalattomat ihmiset silloin olisivat tehneet
taikka sanoneet, jos minä kultavaa'alla olisin punninnut menoerät, ja
kaupungit olisivat luopuneet ja menneet Philippoksen puolelle, ja tämä
samalla olisi päässyt Euboian, Theeban ja Byzantionin valtiaaksi?
Tietysti väitettäisiin, että heidät oli jätetty oman onnensa nojaan ja
pois karkoitettu, vaikka ne olisivat tahtoneet meihin liittyä.
Edelleen, että "Philippos byzantionilaisten avulla on päässyt
Hellespontoksen hallitsijaksi ja samalla yksin määräämään helleenein
viljan tuonnista, theebalaisten aiheuttama ankara, rajaseuduilla
yltynyt sota on siirtynyt Attikaan, ja Euboian puolelta hyökkäävät
merirosvot ovat tehneet meriliikkeen mahdottomaksi". Näin todellakin he
puhuisivat ja paljon muuta tämän lisäksi. Oi, Ateenan miehet, väärä
ilmiantaja on kelvoton, kelvoton aina sekä kauttaaltaan parjaus- ja
moitteenhaluinen. Tuo hylkiö on luonteeltaan aivan kuin kettu, joka
alusta pitäen ei koskaan ole tehnyt mitään kunniallista eikä jaloa, tuo
perin surkuteltava apina ja maaseudun kiertelevä Oinomaos,[153]
köykäiseksi punnittu puhuja. Sillä mitä hyötyä sinun hirveästä
puhetaidostasi on ollut isänmaalle? Nytkö menneistä asioista tahdot
meille puhua? Ikäänkuin lääkäri, käytyään sairaiden potilaidensa luona,
ei ensinkään puhuttelisi heitä eikä neuvoisi, miten he taudistaan
voisivat päästä, vaan seuraisi mukana, kun jollekulle vainajalle
osoitettaisiin viimeistä kunniaa, ja hautakummulla lausuisi: "jos tuo
ihminen olisi toisin menetellyt, hän ei olisi kuollut". Mieletön,
vieläkö tahdot puhua? Niinpä tulette huomaamaan, etten minä ensinkään
ollut syypää myöskään valtion onnettomuuteen, jonka johdosta sinun,
katalan, pitäisi vaikeroida eikä rehennellä. Tarkatkaa seuraavaa. Mihin
tahansa minut lähettilääksi valitsittekin, en missään joutunut
alakynteen väitellessäni Philippoksen lähettiläiden kanssa enkä
voitettuna lähtenyt tieheni, en Thessaliasta, en Ambrakiasta, en
Illyriasta, en thraakialaisten kuninkaiden luota, enkä sanalla sanoen
mistään muualtakaan, en lopuksi Theebastakaan, vaan siellä, missä hänen
lähettiläänsä puheellani lyötiin, hän asevoimallaan hyökäten jälleen
pääsi voitolle. (245 §) Tästä nyt syytät minua etkä häpeä pilkata muka
tarmon puutetta sen miehen, jonka, kuten sinä vaadit, olisi pitänyt
olla Philippoksen sotavoimiakin väkevämpi? Ja pelkästään sanojeni
vaikutuksesta tämän tuli tapahtua? Enhän voinut hallita mitään muuta?
En sotamiesten sydämiä, en taistelevien onnea enkä sotapäällikkyyttä,
josta sinä vaadit minun tiliä tekemään. Niin nurjamielinen olet. Mutta
puhujan tilivelvollisuutta tutkikaa tarkoin. Siitä en tahdo kieltäytyä.
Mitä se sitten on? Tapahtumain alkusyyt ja seuraukset tulee tuntea,
niitä edeltäpäin aavistaa ja muille edeltäpäin ilmoittaa. Juuri niin
minä olen tehnyt. Edelleen myöskin jokaisen toimettomuus, vitkallisuus,
tietämättömyys ja riidanhalu, mitkä kansalaisten väliset epäkohdat
eivät ainoassakaan vapaassa valtiossa ole vältettävissä, on mitä
vähimpään poistettava ja sen sijaan intoa viritettävä yksimielisyyteen,
ystävyyteen ja velvollisuuden täyttämiseen. Tämänhän kaiken olen
suorittanut, eikä siinä kukaan koskaan ole havaitseva mitään
laiminlyöntiä puoleltani. (247 §) Jos siis joltakin kysyttäisiin, miten
Philippos pääasiallisesti pääsi päämääränsä perille, kaikki
vastaisivat: "sotajoukollaan sekä palkitsemalla ja lahjomalla
valtiomiehiä". Minä puolestani en ole ollut sotavoimiemme komentaja
enkä johtaja, joten siis en ensinkään ole tilivelvollinen tuohon alaan
kuuluvista toimenpiteistä. Mutta milloin lahjain vastaanotto tai
siitä kieltäyminen oli kyseessä, silloin minä Philippoksen olen
voittanut. Sillä samoin kuin ostaja on voittanut sen, joka rahoja
vastaanottaessaan hänen tarjouksensa on hyväksynyt, niin sekin, joka
kauppaan ei ole suostunut eikä lahjoista välittänyt, on ostajan
voittanut. Niinpä valtio, mikä minua koskee, on ollut voittamaton.

Tämän siis olin saanut aikaan ja lisäksi muuta samantapaista paljon
muun ohella, jonka vuoksi tuo (Ktesiphon) oli oikeutettu tekemään
minuun nähden puheenalaisen ehdotuksensa. Mitä aihetta te kaikki
puolestanne olitte hänelle siihen antaneet, tulen heti sanomaan. Heti
taistelun jälkeen keskellä kauhuja ja vaaroja kansa ensiksikin hyväksyi
kaupungin pelastusta koskevat ehdotukseni, vaikka se oli nähnyt ja
kuullut kaikki toimenpiteeni, kun taas toiselta puolen ei olisi ollut
ihmeteltävää, jos rahvas ei olisi ymmärtänyt menettelyäni, ja kaikki,
mitä kaupungin suojelukseksi olin tehnyt, vartiostojen sijoitus,
suojakaivokset, muureihin myönnetyt varat, toteutui päätösehdotusteni
mukaan. Toiseksi (249 §) kansa valitsi minut ennen muita hankkimaan
viljaa. Kun sitten liittoutuneet, jotka tahtoivat minua vahingoittaa,
olivat minua vastaan tehneet kanteensa, tilintekoa koskevat syytöksensä
ja ilmiantonsa ynnä kaikkea muuta tuontapaista, alussa tosin eivät
persoonallisesti, vaan toisten välityksellä, joten he itse siten
luulivat pysyvänsä salassa, minä syystä kyllä pelastuin kaikista noista
vaaroista ensiksikin jumalain avulla, toiseksi teidän ja muiden
ateenalaisten avulla. (Tehän epäilemättä tiedätte ja muistatte, kuinka
minut ensi aikoina joka päivä haastettiin oikeuteen ja miten he eivät
jättäneet hyväkseen käyttämättä Sosikleen[154] ymmärtämättömyyttä,
Philokrateen[155] panettelua, Diondaksen[156] ja Melantoksen[157]
raivoa eivätkä mitään muutakaan keinoa.) (250 §) Tämä on totuus ja se
on omiansa todistamaan valantehneiden tuomarein eduksi, jotka olivat
valanvelvoituksesta tietoisia. Kun te siis vapautitte minut vastaani
tehdyistä kanteista ettekä suoneet syyttäjille täyttä äänimäärää,
päätitte samalla minun parhaiten toimivan valtion hyväksi.
Suoriutuessani taas lainvastaisen menettelyn syytöksistä, olen
osoittanut, että ehdotukseni ja puheeni ovat olleet lainmukaisia. Kun
te hyväksyitte minun tilintekoni, olette myöntäneet minun oikein ja
lahjomattomasti suorittaneen kaikki. Kun siis asianlaita oli tämä,
millä nimellä Ktesiphonin sopii toimenpiteitäni todenmukaisesti
mainita? Tietysti sillä nimellä, mitä niistä hänen huomionsa mukaan
kansa, valantehneet tuomarit sekä järkähtämätön totuus käyttivät.

(251 §) "Niin tosiaankin", hän myöntää, "mutta onhan Kephalokselle se
mainehikasta, ettei häntä koskaan ole syytetty valtiollisesta
rikoksesta".[158] Se onkin jumalan tähden suuri onni! Mutta tokkopa
sitä oikeastaan vikana on pidettävä, että minua usein on syytetty,
mutta ei koskaan todistettu syypääksi vääryyteen? Kuitenkin, Ateenan
miehet, mitä tuohon (Aiskhineeseen) tulee, voisi minun osakseni tulla
sama maine kuin Kephaloksenkin. Sillä kirjallisesti hän ei koskaan
minua ole syyttänyt eikä jatkanut syytöstään oikeudessa, joten sinunkin
tulee myöntää, etten ole Kephalosta huonompi kansalainen.

(252 §) Kaikkialla täten hänen ymmärtämättömyytensä ja parjailunsa
tulevat näkyviin, erittäin selvästi siinäkin, mitä hän onnesta on
lausunut. Minä puolestani ylimalkaan pidän sitä ihmistä mielettömänä,
joka toista soimaa hänen kohtalostaan. Sillä jos se, joka ennen muuta
kehuu omia saavutuksiaan ja luulee olevansa onnellisimmassa asemassa,
on tietämätön, kestääkö hänen onnensa iltaan saakka, miten siitä sitten
voikaan puhua tai toista syyttää? Kun hän monen muun ohella myöskin
tästä kerskailee, niin tarkatkaa, Ateenan miehet, ja harkitkaa, kuinka
paljoa oikeammin ja inhimillisemmin minä puhun onnesta. Minä puolestani
pidän valtion onnea oivallisena, ja huomaan myöskin dodonalaisen
Zeuksen[159] sitä meille ennustavan; se kohtalo taas, joka nyt kaikkein
ihmisten osaksi tulee, on kova ja kauhea. Sillä onhan jokainen
helleeneistä tai barbaareista tähän aikaan saanut kärsiä suuria
onnettomuuksia? Mutta minä pidän valtion hyvänä onnena sitä, että me
olemme valinneet mainehikkaimman osan ja olemme niitä helleenejä
paremmassa asemassa, jotka ovat arvelleet lakkaamatta voivansa
onnellisina elää, jättäessään meidät kohtalollemme alttiiksi. Että
meitäkin onnettomuudet ovat kohdanneet, eikä kaikki ole tapahtunut
tahtomme mukaan, siinä arvelen kaupunkimme saaneen kokea kaikkien
ihmisten kohtaloa, joka meidänkin päällemme on tullut. Mitä taas
omakohtaisesti minun ja kaikkien meidän muiden onneen tulee, on
mielestäni oikein, että sitä arvostellaan yksityisolojen puitteissa.
Näin minä omasta mielestäni oikein ja todenmukaisesti arvostelen onnea
koskevia olosuhteita ja, kuten luulen, teidänkin mielestänne. Hän taas
puolestaan väittää, että minun yksityinen kohtaloni on enemmän
vaikuttanut kuin valtion yhteinen onni, pieni ja vähäpätöinen enemmän
kuin hyvä ja suuri. Miten tämä voisi olla mahdollista?

Jos sinä, Aiskhines, kuitenkin olet päättänyt kauttaaltaan tutkistella
onneani, niin tarkastele ensin omaa osaasi, ja jos huomaat minun
asemani olleen edullisemman, niin lakkaa parjaamasta sitä. Silmäilepä
siis onneasi heti alusta pitäen. Älköön, jumalan nimessä, minua kukaan
syyttäkö tylyydestä. Sillä minä pidän sitä mielettömänä, jos joku
toista häpäisee hänen köyhyytensä takia, taikka ylpeilee sen johdosta
että on rikkaudessa kasvatettu. Mutta tuon hylkiön häväistyksen ja
panettelun tähden minun täytyy kajota myöskin sellaisiin seikkoihin;
kuitenkin tulen niitä koskettelemaan, mikäli olosuhteet myöntävät, niin
lieveästi kuin mahdollista.

Minulle, Aiskhines, pojasta pitäen oli mahdollista saada tarvittavaa
kouluopetusta ja päästä sellaiseen taloudelliseen asemaan, ettei ollut
pakko köyhyyden tähden ryhtyä mihinkään häpeälliseen tekoon. Jätettyäni
taakseni poika-iän voin omaisuuteni mukaan toimia: kustantaa kuoroja,
varustaa sotalaivan, suorittaa varallisuusasteikkoni määräämiä veroja,
eikä minun tarvinnut jättää sikseen yksityistä eikä yleistä
anteliaisuutta, vaan saatoin hyödyttää sekä valtiota että ystäviäni.
Kun olin päättänyt antautua valtion palvelukseen, menettelin siten,
että sain usein kunniaseppeleitä isänmaaltani ja useilta muilta
helleeneiltä, ettekä tekään, minun vihamieheni, yrittäneet väittää,
ettei valitsemani valtiollinen suunta olisi ollut kunniakas. (258 §)
Tämmöinen kohtalo tuli minun osakseni eläessäni, ja vaikka voisin
paljon muutakin sanoa siitä, en tuohon tahdo kajota, vaan koetan olla
varuillani, etten loukkaisi ketään, jos ylpeilisin onnestani. Sinä
taas, kunnianarvoinen mies, joka muita halveksit, silmäile sinäkin,
millaista oma kohtalosi on ollut. Poikasena kasvoit suuressa
köyhyydessä, lakkaamatta työskennellessäsi isäsi kanssa
kouluhuoneustossa, hämmentäessäsi mustetta, pestessäsi sienellä
penkkejä ja lakaistessasi luokkahuonetta, etkä ollut vapaa poika,
(259 §) vaan palvelija. Mieheksi vartuttuasi sinä luit ääneen
rukouslauselmia äitisi loihtimistoimituksissa sekä avustit muuten
häntä; vyötit öisin vihittäviä hirvivasikan vuotaan, sekoitit
juomauhreja, puhdistit ja hieroit ihmisiä savella ja liidellä ja
noustuasi puhdistustyöstäsi käskit heidän sanomaan: "olen pahan
välttänyt, paremman löytänyt", samalla ylpeillessäsi, ettei kukaan siten
koskaan ole ulvonut, minkä minä puolestani uskon; sillä älkää luulko,
ettei hän osaisi ihmeteltävän heleästi ulvoakin, hän, joka niin
korkeassa äänilajissa huutaa. Päivin sinä johdit (260 §) sitten
kumina- ja valkopoppeliseppeleillä verhottuja juhlakulkueita pitkin
katuja, vaskenvärisiä käärmeitä pahoinpidellessäsi ja huiskiessasi
niitä pääsi päällä huutaen: "Euoi, Saboi", ja siinä sivussa tanssien:
"Hyes Attes, Attes Hyes". Samalla eukot sinua kutsuivat esilaulajakseen
ja johtajakseen, murattiseppeleen- ja korinkantajakseen y.m.
kunnianimillä, ja sinä sait palkaksesi leivoksia, rinkeleitä sekä
tuoreita hunajakakkuja.[160] Voisihan joku tämän johdosta täydellä
syyllä ylistellä itseänsä ja onneansa? Kun sinä kirjoittauduit
kansalaisten luetteloon[161] -- olkoonpa se sitten tapahtunut miten
tahansa (tuohon en kajoa) -- kun siihen kirjoittauduit, sinä valitsit
itsellesi heti sangen hauskan toimen, alempien virkamiesten kirjurin ja
palvelijan paikan. Erottuasi viimein siitä ja tehtyäsi kaikkea, mistä
muita syytät, silloin et suinkaan elämälläsi tuottanut häpeää entiselle
toiminnallesi, vaan tarjouduit palkkaa vastaan palvelemaan Simykasta
ja Sokratesta, noita n.s. "syvästi ähkyviä" näyttelijöitä,[162]
näyttelit kolmannen näyttelijän osaa ja varastit toisten
hedelmämaista viikunoita, viinirypäleitä ja öljymarjoja, kuin mikäkin
hedelmäinkaupustelija, ja sait sen johdosta enemmän iskuja kuin noissa
näytelmätilaisuuksissa, joita te elämän ja kuoleman uhalla toimeen
panitte. Sillä leppymätön ja katkera sota oli teidän ja katsojain
välillä, ja näiltä saamasi lukemattomat iskut oikeuttavat sinut
pilkaten sanomaan niitä kurjiksi, jotka eivät sellaisessa löylyssä ole
olleet.[163] Mutta sivuutanpa sen, minkä köyhyys ehkä on aiheuttanut,
ja käyn tarkastamaan sinun luonteesi ikäviä puolia. Ensiksikin sinä
valitsit sellaisen valtiollisen suunnan, kun näet kerran päähäsi oli
pälkähtänyt antautua sille alalle, että isänmaan onnen aikana elit
omasta puolestasi kuin arka jänis, pelokkaana ja vapisten, aina
odottaen kohtalon iskua pahoista töistäsi, joista olit tietoinen; mutta
milloin toiset olivat epäonnistuneet, silloin sinä näyttäydyit
rohkeaksi ennen muita. Mutta ken tuhansien kansalaisten kuoleman
johdosta uhmailee, minkä rangaistuksen tämä elävien puolelta onkaan
ansainnut? Paljon muuta hänestä minulla olisi sanottavaa, mutta jätän
sen siksensä. Sillä en ole tarpeeksi häikäilemätön, mainitakseni
kaikkea siivotonta ja ruokotonta, mitä hänen viakseen voisin osoittaa,
vaan ainoastaan sitä, minkä kosketteleminen minulle itselle ei ole
häpeäksi.

Vertaile nyt, Aiskhines, meidän elämänvaiheitamme toisiinsa
rehellisesti ja suopeasti! Kysy sitten näiltä, kummanko kohtalon kukin
itselleen tahtoisi valita. Sinä avustit koulussa, minä kävin koulua.
Sinä palvelit vihkiytymistilaisuuksissa, minä vihkiydyin. Sinä olit
kirjurina, minä puhujana kansankokouksessa. Sinä esiinnyit
näyttelijänä, minä katsojana. Sinä epäonnistuit, minä vihelsin. Sinä
toimit valtiomiehenä vihollisten hyväksi, minä isänmaan. Sanalla
sanoen, tänään minua arvostellaan, olenko seppeleen ansainnut, eikä
kukaan päälleni kanna mitään rikosta; sinua taas pidetään vääränä
ilmiantajana, ja ratkaistava on, saatko vielä tuota tointa harjoittaa,
vai tuleeko sinun siitä lakata, kun sinulle ei anneta viidettä osaakaan
äänimäärästä. Olethan siis eläessäsi saanut nauttia oivallista onnea,
sinä, joka minun kohtaloani moitit.

Esitä vielä todistukset valtiolle suorittamistani raha-avustuksista.
Näiden ohella lue minulle myöskin runosäkeet, joita sinä herjaat:

"Kidasta kuoleman mä tulin ja porteilta pimeyden."

"Tahtomattani, tietäös, onnettomuuksista ilmoitan".[164]

Niin, tuhon surkean sinulle kelvottomalle ennen muita jumalat
tuottakoot ja sitten kaikki nämä läsnäolevat sinulle, kurjalle
kansalaiselle ja näyttelijälle!

Lue todistukset.

_Todistukset_.

Minun suhteeni valtioon siis oli tällainen. Yksityiselämästäni taas
vaikenen, vaikkapa kaikki ette tietäisikään, että olen ollut valmis
palvelemaan, ollut ystävällinen ja tarvitseville avulias, enkä tahdo
siitä puhua enkä todistusta esittää, en sitäkään, että olen muutamia
vihollisistani vapauttanut, muutamia avustanut heidän tytärtensä
naittamisessa, enkä muutakaan sentapaista mainitse. Sillä minä
ajattelen seuraavaan tapaan. Minun mielestäni[169] se, joka on hyvää
kokenut, muistaa tämän aina, ja se, joka on hyvää tehnyt, unohtaa sen,
jos näet toisen tulee esiintyä rehellisen ihmisen tavoin, toisen taas
miehenä, joka ei ole pikkumainen. Muistella omia hyviä töitään ja
niistä puhua on melkein samaa kuin niitä parjata. Tällaista en tule
tekemään, en houkutuksestakaan, vaan olen tyytyväinen, miten minua
siinä arvosteltaneenkin.

(270 §) Tahdon näin ollen yksityiset oloni jättää sikseen ja vielä
vähäsen teille puhua julkisesta toiminnastani. Jos sinä, Aiskhines,
tämän auringon alla voit mainita ketään ihmistä, joko helleeneistä tai
muukalaisista, joka ensin Philippoksen ja sitten Aleksanterin
hallituksen aikana olisi ollut vahinkoa kärsimättä, mielelläni myönnän,
joko minun kohtaloni eli onnettomuuteni, miten sinä sitä nimittänetkin,
olleen syypään kaikkeen. Mutta jos useat niistäkin, jotka eivät koskaan
minua ole nähneet eivätkä ääntäni kuulleet, ovat kärsineet lukuisia ja
kauheita onnettomuuksia, eivätkä ainoastaan yksityiset henkilöt, vaan
myöskin koko kaupungit ja kansakunnat, niin onhan paljoa oikeampaa ja
todenmukaisempaa olettaa kaikkien ihmisten yhteisen kovan kohtalon sekä
tapahtumain ankaran ja onnettoman juoksun aiheuttaneen tämän kaiken.
Mutta tämän sinä nyt sivuutat ja syytät minua, joka valtiomiehenä
johdin kansalaisten asioita, vaikka tiedät tuon moitteen osittain,
joskaan ei kokonaan, kohtaavan kaikkia ja eniten sinua. Sillä jos minä
yleensä yksinvaltaisesti olisin asiat johtanut, teillä toisilla
puhujilla olisi aihetta syyttää minua. Mutta jos te kaikissa
kansankokouksissa olitte läsnä, ja valtio julkisesti tahtoi harkita
yhteishyvää koskevia asioita, ja jos neuvoni silloin kaikista näyttivät
parhailta ja varsinkin sinusta (sillä hyväntahtoisuudesta sinä minulle
et suonut toiveitteni toteutumista sekä kunniaa ja mainetta, jotka aina
toimiani seurasivat, vaan sen tähden, että tosiseikat sinut yllättivät,
ja oli selvää, ettei sinulla ollut mitään parempaa sanottavaa), niin
teethän nyt aivan väärin ja jumalattomasti, jos noita tapahtumia
soimaat? Ethän silloin voinut tätä parempaa esittää? Ainakin minusta
kaikki muut ihmiset näyttävät pitävän varmoina järkähtämättöminä
tosiseikkoina seuraavat esittämäni asiat. Jos joku tahallaan tekee
vääryyttä, seuraa sitä viha ja rangaistus, mutta joka vastoin tahtoaan
on erehtynyt, hän saa sen anteeksi rangaistusta kärsimättä. Ken taas
vääryyttä tekemättä ja erehtymättä on antautunut ajamaan kaikkien
mielestä hyödyllistä asiaa, onnistumatta siinä enemmän kuin kaikki
muutkaan, onhan väärin häntä sen tähden parjata ja soimata, (275 §)
vaan yhdessä hänen kanssaan tulee surra. Näin ollen kaikki tämä ei
näytä olevan ainoastaan kirjoitettujen lakien mukaista, vaan itse
luontokin kirjoittamattomine lakineen sekä inhimillisten tunteiden
perustuksella on sen niin määrännyt. Mutta Aiskhines on raakuudessa ja
parjaushalussa niin suuresti voittanut kaikki muut ihmiset, että hän
syyttää minua siitä, jota hän itse on onnettomaksi sattumaksi sanonut.

Mutta lisäksi hän on itse esittävinään kaikki puheensa vilpittömästi ja
hyväntahtoisesti, mutta minua hän käskee teidän varoa ja valvoa, etten
pettäisi enkä kavaltaisi teitä, koska minä muka olen kauhea ihminen,
keinottelija ja sofisti y.m., ikäänkuin kuulijat todellakin voisivat
olla huomaamatta, millainen mies se puhuja itse on, joka ensin omat
viat sälyttää toisen päälle. Minä näet tiedän teidän kaikkien tuntevan
tämän ja olevan sitä mieltä, että tuo kaikki paljoa paremmin soveltuu
häneen itseensä kuin minuun. Myöskin tiedän hyvin, että minun
puhetaitoni -- myönnettäköön se;[165] kuitenkin toiselta puolen
ymmärrän kuulijain enimmäkseen määräävän, millä menestyksellä puhujat
esiintyvät; sillä mikäli te osoitatte myötätuntoisuuttanne ja olette
hyvänsuopeita itsekutakin kohtaan, sikäli puhujakin tuntee olevansa
tehtävänsä tasalla. Jos siis minulla on tuontapaista kokemusta, tulette
kaikki huomaamaan, että aina sekä yleisissä että yksityisissäkin
asioissa olen esiintynyt teidän puolestanne enkä koskaan teitä vastaan;
mutta tuon taito sitävastoin on näyttäytynyt ei ainoastaan vihollisten
hyväksi, vaan myöskin kansalaisia vastaan pidetyssä puheessa, jos joku
häntä on solvaissut tai muuten loukannut. Hän näet ei käytä
puhelahjaansa oikein eikä valtiota hyödyttävällä tavalla. Sillä
rehellisen ja kunnon kansalaisen ei sovi yhteishyvää valvomaan
valituilta tuomareilta vaatia, että he tukisivat joko hänen kiihkoansa
tai vihaansa tai muuta sentapaista, eikä hänen sovi tuossa
tarkoituksessa tulla eteenne ja sallia varsinkaan sellaisen mielialan
olemustaan vallita; mutta jos siihen on pakko, on oloja tyynesti ja
sävyisästi arvosteltava. Milloin valtiomiehen ja puhujan sitten tulee
intohimoisesti esiintyä? Silloin kun vaara uhkaa valtion yhteisetuja,
kun kansa on tekemisissä vastustajainsa kanssa, vain siinä tapauksessa.
Tämä juuri on ylevämielisen ja kunnon kansalaisen velvollisuus. Ettei
hän koskaan minua ole vaatinut tilintekoon yleisestä eikä -- lisään
vielä -- yksityisestäkään rikoksesta, koskipa se sitten valtiota tai
häntä itseään, mutta että hän siitä huolimatta kuitenkin nyt on
valittanut seppelöimistäni ja ylistystäni vastaan sekä tuhlannut siihen
niin pitkiä puheita, kaikki tämä ei suinkaan todista lainkaan
suopeutta, vaan yksityistä vihaa, kateutta ja pikkumaisuutta. Se taas,
että hän on jättänyt siksensä taistelun minua itseäni vastaan, mutta
syyttää tuota (Ktesiphonia), osoittaa suurinta kelvottomuutta. Sen
tähden sinä minusta näytätkin, Aiskhines, panneen vireille koko tämän
oikeudenkäynnin, antaaksesi jonkunlaisen näytteen puhe- ja
esitystaidostasi etkä suinkaan aiheuttaaksesi minulle rangaistusta
vääryydenteosta. Mutta eivät sanat suinkaan eikä äänen sointu tuota
puhujalle kunniaa, vaan se, että hänellä on samat harrastukset kuin
kansan enemmistöllä ja että hän vihaa ja rakastaa samoja henkilöitä
kuin isänmaa. Kellä on tällainen mielenlaatu, hän kaikki sanottavansa
sanoo hyvänsuopeudesta. Mutta joka palvelee niitä, joiden puolelta
kaupunki aavistaa vaaran itseään uhkaavan, ei yhdessä kansansa kanssa
seiso samalla pohjalla eikä hänellä myöskään ole samoja tulevaisuuden
toiveita. Mutta huomaatko? Minähän harrastin kansan etuja enkä
tavoitellut erityistä tai yksityistä päämäärää. Niinkö sinäkin? Vai
miten? Sinä, joka heti taistelun jälkeen[166] lähettiläänä matkustit
Philippoksen luo, joka oli syypää silloisiin isänmaan onnettomuuksiin,
vaikka aina tätä ennen, kuten kaikki tietävät, olitkin kieltänyt
olleesi missään tekemisissä hänen kanssaan. Kuka siis on valtion
pettänyt? Tietysti se, joka toisin puhuu, toisin ajattelee? Ketäpä
kuuluttaja suuremmalla syyllä kiroaisi? Tietysti tuollaista henkilöä?
Sillä mistä suuremmasta rikoksesta puhujaa voitaisiinkaan syyttää kuin
siitä, että hän toisin puhuu, toisin ajattelee? Sinuthan on huomattu
tuollaiseksi. Siitä huolimatta kuitenkin kehtaat avata suusi ja
uskallat katsoa näitä silmiin? Arveletko, että he eivät tunne, mikä
miehiäsi olet? Vai luuletko kaikkien niin torkkuvan ja niin unohtaneen
menettelysi, etteivät muistaisi sinun sodan kestäessä kansalle
pitämiäsi puheita, jolloin vannomalla vannoit, ettei sinulla ollut
mitään tekemistä Philippoksen kanssa, vaan että minä muka
persoonallisen vihan takia sinua syytin sellaisesta, missä ei ollut
perää. Mutta niin pian kuin sanoma taistelusta oli saapunut, unohdit
heti entiset vakuutuksesi ja sen sijaan myönsit ja väitit olevasi
hänen ystävänsä ja tuttavansa, vaikka todellisesti olit hänen
palkkapalvelijansa. Sillä millä luonnollisella oikeudella tuo
vaskirummun päristäjättären Glaukothean poika, Aiskhines, olisi
Philippoksen seurustelukumppani tai ystävä tai tuttava? Sellaista
aihetta minä en lainkaan huomaa, vaan tuon palkkaamana sinä ryhdyit
turmelemaan kansalaistesi menestystä. Mutta vaikka sinä noin ilmeisesti
kaikkien todistusten mukaan olet ollut kavaltaja ja vaikka tapahtumain
johdosta itsekin olet tullut omaksi ilmiantajaksesi, sinä solvaiset ja
moitit minua siitä, johon kaikki muut voisit huomata paremmin
syypäiksi.

Paljon jaloa ja suurta, Aiskhines, valtio minun toimestani on päättänyt
ja perille vienyt, jota se ei ole unohtanut. Todistuksena siitä olkoon
myöskin seuraava. Kun kansa heti onnettomuuden jälkeen tahtoi jonkun
puhumaan kaatuneiden muistoksi, se ei sinua valinnut, niin
kaunisääninen kuin oletkin, vaikka olit ehdotettu, niinikään ei
Demadesta, joka vasta oli rauhan solminnut, ei Hegemonia eikä
ketään muutakaan teistä, vaan minut. Vaikka sinä sitten yhdessä
Pythokleen[167] kanssa raa'alla ja hävittömällä tavalla esiinnyit,
minkä Zeus ja muut jumalat antakoot anteeksi, ja syytitte ja parjasitte
minua, kuten nytkin, niin sitä mieluummin kansa kuitenkin valitsi
minut. Syyn tunnet hyvin; kuitenkin minäkin tahdon sen sinulle
ilmoittaa. Kansalaisille näet oli kumpikin tunnettua, sekä minun
hyväntahtoisuuteni ja tarmoni, millä tehtäväni suoritin, että myöskin
teidän kelvottomuutenne. Sillä mitä te vannoen olitte kieltäneet
onnellisissa oloissa, sen te myönsitte onnettomuuden kohdatessa
valtiota. Näin ollen niitä, jotka yhteisten onnettomuuksien sattuessa
pelkäämättä luulivat voivansa ilmaista todellisen mielenlaatunsa, jo
entuudestaan pidettiin vihollisina, mutta nyt he ilmeisesti olivat
sellaisia. Edelleen arvelitte olevan sopimatonta, että se, joka
kaatuneiden kunniaksi puhui ja ylisti heidän urhoollisuuttaan, oli
näiden vihollisten kanssa asunut saman katon alla ja syönyt samassa
pöydässä. Eikä liioin sopinut, että se, joka helleenein onnettomuuksien
johdosta murhaajain kanssa vietti ilojuhlia ja lauloi voittolauluja,
tänne tultuaan nauttisi kunniaa: ei sopinut näyttelijän tavalla vain
puhuen itkeä noiden miesten kohtaloa, vaan sydämessään piti tuntea
surua. Tämän mielialan he itsessään ja minussa huomasivat, vaan eivät
suinkaan teissä. Sen tähden he valitsivat minut eivätkä teitä. Eikä
ainoastaan kansa näin tehnyt, vaan myöskin kaatuneiden isät ja veljet,
jotka kansa silloin oli valinnut huolehtimaan hautajaismenoista,
menettelivät samoin; kun heidän näet olisi pitänyt panna toimeen
vainajain muistoksi suruateria jonkun kaatuneita lähimmän sukulaisen
luona, niinkuin yleensä tapana oli, he toimittivat sen minun luonani.
Ja syystä kyllä. Sillä vaikka sukuperänsä puolesta jokainen olikin
vainajia läheisempi kuin minä, niin valtiolliseen mielenlaatuun nähden
minä olin heille kaikille kuitenkin tutunomaisin. Sillä ken heidän
pelastuksestansa ja onnestansa niin suuresti oli huolehtinut, hänhän
syvimmin surikin heidän valitettavaa, ansaitsematonta kohtaloaan.

Luepa tuolle se kivikirjoitus, minkä kaupunki valtion puolesta päätti
heidän muistokseen piirtää, jotta näkisit, Aiskhines, että nimenomaan
tässäkin olet ollut ymmärtämätön ja jumalaton panettelija. Lue!

    _Kivikirjoitus_. (Kaukana isänmaastaan nämä kohottivat taisteluun
    aseensa ja torjuivat vihollisten ylpeyden; mutta taistellessaan
    he eivät säilyttäneet henkeään, vaan valitsivat Hadeen voittonsa
    ja urhollisuutensa yhteiseksi palkintotuomariksi, puolustaessaan
    helleenejä, ettei heidän tarvitsisi iestä niskalleen sijoittaa
    eikä sietää kauheaa orjuuden taakkaa. Isänmaa kätkee helmaansa
    useimmat kaatuneitten luut, koska Zeus näin on kuolevaisille
    määrännyt. Ainoastaan jumalat ovat erehtymättömät ja saavuttavat
    päämääränsä; ihmisten ei ole suotu välttää kohtaloaan.)

Kuuletko, Aiskhines? (Tässähän juuri sanotaan) "jumalat ovat
erehtymättömät ja saavuttavat päämääränsä". Ei valtiomiehestä, vaan
jumalista riippuvaksi se on tehnyt taistelevien onnen. Miksi siis sinä,
hylkiö, soimaat minua tästä ja latelet solvauksia, joita jumalat sinuun
itseesi ja puoluelaisiisi kohdistakoot.

Paljon muun ohella, josta hän minua on syyttänyt ja parjannut, oi
Ateenan miehet, olen sitä eniten ihmetellyt, ettei hän muistellessaan
silloisia kaupungin onnettomuuksia osoittanut hyvänsuopealle ja
rehelliselle kansalaiselle ominaista mielenlaatua, ei itkenyt eikä
mielessään kärsinyt muutakaan sentapaista, vaan äänekkäästi ja iloisena
huutaen täydestä kurkustaan hän luuli minua varmasti syyttävänsä, mutta
itse asiassa todistikin itseänsä vastaan, ettei hänellä ollut mitään
yhteistä muiden kanssa vaikeiden koettelemusten aikana. Kuitenkin sen,
joka hänen tavallaan hoki huolehtivansa laeista ja valtiosäännöstä,
olisi pitänyt, jos ei muuta, niin ainakin samaa surra ja samasta iloita
kuin kansa eikä valtioasioista puhuessaan liittäytyä vihollisten
puolelle. Näin sinä nyt selvästi olet menetellyt, hokiessasi, että minä
olin syypää kaikkeen ja valtio minun vuokseni sortui onnettomuuksiin,
vaikka te ette alkujaan minun hallitukseni ja politiikkani johdosta
ryhtyneet helleenejä avustamaan. (293 §) Sillä jos teidän puoleltanne
annettaisiin minulle se tunnustus, että te minun kehoituksestani
aloitte vastustaa tuota helleenejä vastaan paisuvaa valtaa, te
antaisitte minulle suuremman lahjan, kuin mitä kaikki muut ovat
saaneet. Mutta enpä minä puolestani tätä tahdo väittää (tekisinkin
väärin silloin teitä vastaan), ja toiselta puolen hyvin tiedänkin,
ettette sitä myöntäisi. Jos tämä ei olisi niin paatunut, hän minuun
suunnatun persoonallisen vihansa tähden ei loukkaisi ja alentaisi
melkoisesti teidän kunniaanne.

Mutta miksi tätä moitin, vaikka hän minua syyttää ja parjaa muusta
paljoa ilkeämmästä menettelystä? Sillä, kautta maan ja jumalien, ken
minua Philippokselle muka osoittamistani harrastuksista syyttää, hän on
valmis kaikkea väittämään. Kuitenkin, Herakleen ja kaikkien jumalain
nimessä, jos pelkästään totuutta silmällä pidetään ja kaikki valheesta
ja vihasta aiheutunut puhe jätetään syrjään ja rehellisesti tahdotaan
tarkastaa, kutka ne oikeastaan olivat, jotka kaikkien mielestä täydellä
syyllä olivat aiheuttaneet nuo onnettomuudet, niin samankaltaisia kuin
tämä on joka kaupungissa nähtävissä, mutta ei minun kaltaisiani. Oli
olemassa sellaisia, jotka Philippoksen vallan vielä heikkona ja
kauttaaltaan pienenä ollessa oman voitonhimonsa tähden, huolimatta
lukuisista varoituksista ja kehoituksista sekä parasta tarkoittavista
neuvoistamme, heittivät alttiiksi yhteiset edut, pettäen ja turmellen
kukin omat kansalaisensa, siksi kunnes olivat saaneet heidät orjiksi,
kuten[168] thessalialaiset _Daokhos, Kineas ja Thrasydaos_;
arkadialaiset _Kerkidas, Hieronymos ja Eukampidas_; argoslaiset
_Myrtis, Teledamos ja Mnaseas_; eelisläiset _Euxitheos, Kleotimos ja
Aristarkhmos_; messeenialaiset, jumalain vihaaman[169] _Philiadeen_
pojat _Neon ja Thrasylokhos_; sikyoonilaiset _Aristratos ja Epikhares_;
korinthilaiset _Deinarkhos ja Demaretos_; megaralaiset _Ptoiodoros,
Helixos ja Perilas_; theebalaiset _Timolas, Theogeiton ja Anemoitas_;
euboialaiset _Hipparkhos, Kleitarkhos ja Sosistratos_. Ei päivä
riittäisi, luetellakseni kaikki petturit. Kaikki nämä, oi Ateenan
miehet, ovat kukin omassa isänmaassaan aiheuttaneet samoja päätöksiä
kuin nuo täällä meillä, nuo hylkiöt sekä imartelijat ja kirotut
ihmiset, jotka kukin oman isänmaansa perinpohjin ovat tuhonneet ja sen
vapauden ensin Philippokselle, sitten Aleksanterille kevytmielisesti
alttiiksi jättäneet. Nuo ne henkilöt olivat, jotka onnellisuutta
arvostelivat vatsan vaatimusten ja häpeällisten himojensa mukaan, jotka
riistivät vapauden ja hävittivät itsenäisen, tyrannein mielivallasta
riippumattoman olotilan, mikä oli muinaisten helleenein onnen
päämääränä ja kulmakivenä.

(297 §) Tästä näin häpeällisestä ja ilkeästä salaliitosta tai
oikeammin, suoraan puhuakseni, katalasta helleenein vapauden
kavaltamisesta valtio on vapaa kaikkien ihmisten edessä minun
valtiollisten toimenpiteideni johdosta, samoin kuin minäkin olen vapaa
teidän edessänne. Vielä sitten kysyt, minkä ansion takia itselleni
vaadin tuota kunnianosoitusta? Tiedä siis, että silloin kun kaikki
valtiomiehet, sinusta lähtien, olivat ensin Philippoksen, sitte
Aleksanterin lahjomat, silloin minua ei mikään voinut kiihoittaa eikä
yllyttää, ei yleinen tilanne eivätkä houkuttelevat puheet ja suuret
lupaukset, ei toivo eikä pelko rahtuakaan poikkeamaan siitä, mitä pidin
isänmaalle oikeana ja edullisena; enkä koskaan teidän tavoin ole
menetellyt, kuten vaaka, joka vajoo oman edun puolelle, vaan aina olen
kaikissa neuvoissani noudattanut vain suoraa, rehellistä, lahjomatonta
vakaumustani ja saatuani aikalaisteni kesken tärkeimpäin asiain johdon
käsiini suoritin valtiomiehenä kaiken tämän puhtaasti ja rehellisesti.
(299 §) Tästä syystä vaadin itselleni kunnianosoitusta. Tuon muurin
rakennuksen, josta minua ivaat, ja juoksuhaudan arvelen ansaitsevan
kylläkin kiitosta ja ylistystä, mikä on aivan luonnollista. Kuitenkin
pidän tuota paljoa vähempiarvoisena valtiollista toimintaani. En
kivillä enkä tilleillä ole kaupunkia varustanut enkä eniten sellaisista
toimenpiteistäni ylpeile. Mutta jos tahdot muurin rakennustani
rehellisesti tarkastella, tulet huomaamaan aseita, kaupunkeja ja
paikkakuntia, satamia ja laivoja, vieläpä suuren määrän ratsuja ja
miehiä niitä puolustamassa. Nämä minä varustin Attikan suojeluksen
esimuuriksi, mikäli inhimillisesti käsittäen oli mahdollista; sillä
muurilla minä varustin koko maan enkä ainoastaan Peiraieusta tai
kaupungin ympäristöä. Myöskään Philippoksen tuumiin ja varustuksiin
nähden minä en joutunut alakynteen -- kaukana siitä, vaan liittolaisten
sotapäällikköjen ja sotavoimien täytyi sallimuksen tieltä väistyä. Mitä
todistuksia on tästä? Selviä ja ilmeisiä. Tarkatkaapa.

Mitä olisi hyvänsuopean kansalaisen silloin pitänyt tehdä, mitä
valtiomiehen, joka kaikella huolella ja innolla nuhteettomasti tahtoi
valtiota johtaa? Tietysti Attikan turvaksi varustaa meren puolelta
Euboia esimuuriksi, maan puolelta Boiotia, ja taas Peloponneesokseen
päin olevien paikkakuntain suojaksi miehittää siihen rajautuvat
lähiseudut. Edelleen huolehtia, miten viljavarain tuonti kaikkialla
meille turvallista tietä suoritettaisiin aina Peiraieukseen saakka?
Niinikään toiselta puolen lähettää apuväkeä ja, suullisesti ja
kirjallisesti ajamalla asiaa, koettaa säilyttää silloin ennestään
hallussamme olevat paikat, Prokonnesos,[170] Kherronesos ja Tenedos, ja
toiselta puolen huolehtia, miten olisi mahdollista hankkia uusia
ystäviä ja asetovereita, kuten Byzantion, Abydos,[171] Euboia?
Edelleen, miten vihollisilta riistettäisiin heidän suurimmat
sotavoimansa ja kaupungille taas hankittaisiin puuttuvia varoja? Tämä
kaikki saatiin aikaan minun ehdotuksistani ja valtiotaidollani. Jos
näitä neuvojani, oi Ateenan miehet, ilman kateutta tahdotaan
tarkastella, käy selville, että ne myöskin oikein ja perin
nuhteettomasti pantiin toimeen, ja ettei minun puoleltani yhtään
tilaisuutta mennyt ohitse, jota en olisi tuntenut tai hyväkseni
käyttänyt, laiminlyömättä mitään, mikä vain yhden miehen voimissa ja
päätettävissä oli. Jos taas jonkun jumaluusolennon tai sallimuksen
voima tai sotapäällikköjen taitamattomuus tai niiden kelvottomuus,
jotka teidän kaupunkinne kavaltivat, tai kaikki nuo tekijät yhdessä
saivat aikaan turmiota koko valtiossa, kunnes se sortui, mitä vääryyttä
Demosthenes silloin teki? Jos jokaisessa helleenein kaupungissa olisi
ollut yksikään henkilö, jolla olisi ollut sama asema kuin minulla
täällä meillä, jos Thessaliassa ja Arkadiassa olisi ollut ainoakaan
minun mielipiteitäni kannattava mies, niin ei yhdenkään helleenin
tuolla eikä tällä puolen Thermopylaita olisi tarvinnut kärsiä nykyisiä
onnettomuuksia, vaan kaikki olisivat voineet vapaina, itsenäisinä sekä
aivan huolettomina turvallisesti ja onnellisesti asua omassa
isänmaassaan, ja näistä niin suurista ja hyvistä eduista he olisivat
teille ja muille ateenalaisille voineet olla kiitollisia minun
valtiotaitoni johdosta. Jotta tietäisitte, etteivät minun sanani
läheskään kykene kuvaamaan tositoimiani, koska esityksessäni olen
tahtonut karttaa mahdollista vastenmielisyyttä kuulijain puolelta, ota
ja lue minulle ja muille julki ehdotuksieni mukaan tehty apujoukkojen
luettelo.

_Apujoukkojen luettelo_.

Tällaiset toimenpiteet soveltuvat kelvolliselle ja kunnon
kansalaiselle, ja jos ne olisivat onnistuneet, olisimme epäilemättä
kaikkein mielestä tulleet varsin mahtaviksi, ja täydellä syyllä; mutta
vaikka toisin kävikin, on meillä ainakin se lohdutus, että hyvä maine
on pelastunut eikä kukaan voi kaupunkia ja sen politiikkaa moittia,
vaan täytyy pahoitella kohtaloa, joka niin oli sallinut asiain päättyä.
Eipä hänen, jumalan tähden, olisi kaupungin etuja pitänyt alttiiksi
jättää eikä myydä itseänsä vastustajille ja isänmaan hyödyn sijasta
tehdä vihollisille palveluksia, hänen ei olisi pitänyt panetella sitä,
joka oli päättänyt sekä suullisesti että kirjallisesti tehdä ja
toteuttaa isänmaan arvoa vastaavia ehdotuksia, ei muistella ja
mielessään hautoa sitä, jos joku persoonallisesti joten kuten häntä
ehkä oli loukannut, eikä väärin ja kostonhimoisesti vetäytyä syrjään,
kuten sinä usein teet. Epäilemättä on kuitenkin joskus paikallaan,
oikein ja suorastaan valtiolle hyödyllistäkin vetäytyä syrjään,
niinkuin useat kansalaiset teistä empimättä tekevät. Mutta tämä ei
nauti sellaista lepoa -- kaukana siitä, vaan vetäytyen valtiollisesta
toiminnasta syrjään, milloin hänelle hyväksi näyttää (ja se tapahtuu
usein), hän vartoo, kunnes olette kyllästyneet tavallisesti esiintyvään
puhujaan tai jotakin onnettomuutta tai muuta ikävyyttä (paljohan
sellaista sattuu ihmisten kesken) on tapahtunut. Silloin, tällaisessa
tilaisuudessa hän äkkiä, kuten tuulenpuuska, lepotilastaan syöksyy
esiin ja siinä tuokiossa hän silloin puhuu kuuluvasti, sulloo yhteen ja
syytää ulos selvästi ja henkeään vetämättä sellaisia sanoja ja
puhetapoja,[172] jotka eivät lainkaan hyödytä eivätkä hyvää vaikuta,
vaan päinvastoin vahingoittavat jokaista kansalaista ja tuottavat
häpeää yhteiskunnalle. Varmaankin, Aiskhines, tällaisesta
harrastuksesta ja huolehtimisesta, jos se olisi rehellisestä ja
isänmaan etuja silmällä pitävästä sydämestä lähtenyttä, olisi koitunut
jaloja ja kauniita sekä kaikille hyödyllisiä tuloksia: kaupunkien
liittosopimuksia, uusia apulähteitä, kaupan kehittämistä, hyödyllisten
lakien säätämistä ja julkisten vihollisten vastustuskeinoja. Sillä
entisinä aikoina kaikkea tätä tutkittiin, ja myöskin lähinnä kulunut
aika on antanut monta esiintymistilaisuutta kelvollisille ja kunnon
miehille, joiden joukossa sinua ei tavata, ei ensimmäisenä miehenä, ei
toisena, ei kolmantena, ei viidentenä, ei kuudentena, sanalla sanoen ei
lainkaan missään, ei ainakaan silloin kun isänmaalle onni oli suopea.
Sillä minkä aseliiton kaupunki on solminnut sinun toimestasi? Mitä
avustusta se on saavuttanut, mitä luottamusta tai mainetta? Minkä
lähetystoimen, minkä palveluksen sinä olet suorittanut, joka
olisi lisännyt kaupungin kunniaa? Mitkä kotimaiset tai mitkä
yleiskreikkalaiset tai muukalaiset asiat sinun johdollasi onnellisesti
on perille viety? Mitä sotalaivoja, mitä ampumakoneita, mitä
laivaveistämöitä, mitä muurin rakennuksia, mitä ratsuväkeä sinä olet
saanut aikaan? Mitä sinä yleensä olet edistänyt? (312 §) Mikä
yleishyödyllinen enemmän varakkaita kuin vähävaraisiakaan koskeva
raha-asiallinen helpotus sinun toimestasi on toteutettu valtion
puolelta. Ei mikään. Mutta, hyvä ystäväni, vaikka oletkin kaikesta
tästä aivan osaton, olethan toki osoittanut hyväntahtoisuutta ja
uhrautuvaisuutta? Missä? Milloin? Sinä kelvottomin kaikista ihmisistä,
sinähän et silloinkaan esiintynyt, jolloin kaikki, jotka vain kerran
olivat äänensä puhujalavalta kohottaneet, ponnistelivat yhteisen
pelastuksen puolesta, sinä et mitään antanut, et silloinkaan, -- vaikka
et suinkaan ole vähävarainen, kun hiljakkoin Aristonikos,[173]
saadakseen kansalaisoikeutensa takaisin, pani toimeen yleisen
rahankeräyksen. Mitenpä tuo olisi ollutkaan mahdollista? Olithan
lankomieheltäsi Philomokselta perinyt rahaa enemmän kuin viisi
talenttia ja summoriain esimieheltä[174] saanut kahden talentin
suuruisen rahalahjan, vahingoittaaksesi laivanvarustusta koskevaa
lakiehdotustani.[175] (313 §) Mutta tämän tahdon syrjäyttää, jotta
siirtymättä asiasta toiseen itse pääsisin erilleni puheenalaisista
seikoista. Myöskin edellisestä selviää, että sinä et ollut mitään
antamatta köyhyyden vuoksi, vaan sen tähden, että varoit toimia niitä
vastaan, joiden asiaa kauttaaltaan ajoit. Missä sinä siis olet ollut
elinvoimainen, milloin loistelias? Silloin, kun piti esiintyä
näitä[176] vastaan, sinä olit kaikista kaunopuheliain, muistiltasi
paras ja oivallisin näyttelijä, tuo traagillinen Theokrines.[177]

Sitten olet muistellut ennen eläneitä kunnon kansalaisia ja jalosti
siinä teet. Kuitenkaan ei ole oikein, Ateenan miehet, että hän käyttää
hyväkseen ennakolta teidän hyvänsuopeuttanne kaatuneita kohtaan,
arvostelee ja heihin vertaa minua, teidän aikalaistanne. Sillä
tietäähän jokainen, että kaikkia eläviä enemmän tai vähemmän
kadehditaan, mutta kuolleita ei enää kukaan heidän vihollisistaankaan
vihaa? Vaikka asianlaita on tämä, minua kuitenkin arvostellaan ja
tarkastellaan niiden mukaan, jotka ennen minua ovat eläneet. Eihän
toki. Sillä se ei ole oikein eikä kohtuullista, Aiskhines, vaan sinun
tulee verrata minua itseesi ja mihin toiseen tahansa vielä elävistä
kätyreistäsi. Tarkkaa myöskin seuraavaa. Kumpi on kaupungille
mainehikkaampaa ja parempaa, käyttääkö ennen eläneiden suurenmoisia
hyviä töitä (sillä kukapa niiden suuruuden voisi määritellä)
välikappaleena nykyjään elävien ihmisten toimien halventamiseksi ja
tahraamiseksi, vai jakaako kaikille, jotka uskollisesti jotakin suurta
saavat aikaan, heille tuleva kunnia ja suosio? Vieläpä uskaltaisin
väittää, että minun valtiollisella toiminnallani ja politiikallani, jos
sitä joku tahtoisi tarkastella, on yhdenkaltaisia ja samoja päämääriä
kuin noilla silloin eläneillä ylistetyillä miehillä, sinulla taas
samoja kuin niillä, jotka silloin heitä panettelivat. Sillä selvää on,
että myöskin noina aikoina semmoisia oli olemassa, jotka pilkaten
aikalaisiansa ylistivät ennen eläneitä, mikä kauttaaltaan oli
kelvotonta ja sinun tapaistasi menettelyä. Tämän jälkeen sanot, etten
minä ensinkään ole noiden kaltainen. Sinäkö sitten heidän kaltaisensa,
Aiskhines, tai veljesi[178] tai joku muu puhujista? Minä puolestani
väitän, ettei kukaan teistä (ole heidän kaltaisensa). Päinvastoin sinä,
kunnian mies, puhutellakseni sinua kerran siten, vertaile eläviä
eläviin ja heidän aikalaisiinsa, niin kuin aina on tapana menetellä
kaikkien muidenkin suhteen, esim. mitä runoilijoihin, tanssijoihin ja
kilpataistelijoihin tulee. Philamnon[179] ei seppelöimättä lähtenyt
Olympiasta tiehensä, sen tähden että hän oli heikompi karystolaista
Glaukosta,[180] vaan hän seppelöitiin ja julistettiin voittajaksi,
koska hän taisteli paraiten niistä, jotka kilpailivat hänen kanssaan.
Niinpä sinäkin vertaa minua nykyjään eläviin puhujiin, itseesi ja
keneen toiseen tahansa. En ketään väisty. Silloin kun kaupungin tuli
valita se, mikä sille oli edullisinta, ja kaikki yleensä kilpailivat
isänmaanrakkaudesta, näyttäydyin minä paraiten puhuvan, ja kaikki
suoritettiin päätös- ja lakiehdotusteni sekä lähetystöjeni mukaan,
teikäläisistä sitävastoin ei kukaan koskaan esiintynyt, paitsi jos oli
tarpeen solvaista näitä. Kun sitten se tapahtui, mitä ei koskaan olisi
pitänyt tapahtua, eikä enää välitetty valtiomiehistä, vaan niistä,
jotka käskyjä alttiisti noudattivat ja olivat valmiit palkasta
pettämään isänmaan asian sekä imartelemaan muukalaista, silloin sinä,
samoin kuin jokainen näistä, olit asemassasi suurenmoisena ja
loisteliaana hevosenelättäjänä,[181] minä sitävastoin olin voimaton,
sen myönnän, mutta hyvänsuopeampi näille[182] kuin te. Kaksi
ominaisuutta, oi Ateenan miehet, tulee kunnon kansalaisella olla (sillä
siten sallittaneen minun itsestäni moitteettomasti sanoa): hänen tulee
onnellisissa oloissa isänmaalle säilyttää mainehikas ja etevä asema ja
kaikessa toiminnassaan alati rakkautensa sitä kohtaan. Sillä tämän
määrää luonnollinen taipumus, isänmaan mahtavuus ja voima taas on
muusta riippuvainen. Helposti tulette huomaamaan, että minä tälle
rakkaudelle aina olen ollut uskollinen. Tarkatkaa itse! En silloinkaan
koskaan luopunut rakkaudestani teihin, kun minut vaadittiin
viholliselle jätettäväksi,[183] kun minut tahdottiin haastaa
amphiktyonein[184] oikeuteen ja milloin uhkauksilla, milloin
lupauksilla koetettiin saada taipumaan ja kun nuo kirotut vastaani
yllytettiin kuin villipedot. Sillä heti alun pitäen olin valtiollisessa
toiminnassani valinnut suoran ja rehellisen tien, nim. edistää ja
kartuttaa isänmaan kunniaa, mahtavuutta ja mainetta sekä elää
ainoastaan niiden hyväksi. Enkä minä iloitse ja riemuitse muukalaisten
onnesta enkä touhua torilla ilmoitellen tuota ilosanomaa kättä
puristamalla niille, joiden luulen siitä edelleen kertovan sinne,[185]
samoin kuin en myöskään kauhuissani, valittaen ja allapäin kuule
kerrottavan valtion menestyksestä. Näin nuo jumalattomat kaupungista
tekevät pilkkaa, ikäänkuin eivät itseänsä samalla pilkkaisi, sekä
luovat katseensa ulospäin, kun he helleenein onnettomuuksissa
iloitsevat ja riemuitsevat muukalaisten onnesta ja pitävät tätä omana
voittonaan, jonka ainaista säilyttämistä muka on valvottava. (324 §)
Älköön siis yksikään teistä, kaikki te hyvät jumalat, tähän suostuko,
vaan päinvastoin lahjoittakaa myöskin näille parempaa mielenlaatua ja
ymmärrystä; mutta jos he ovat parantumattomia, hävittäkää heidät
sukupuuttoon perinpohjin niin mailla kuin merillä ja suokaa meidän
muiden mitä pikimmin vapautua uhkaavista kauhuista ja turvallisesti
päästä nauttimaan onnellista tulevaisuutta![186]



III.

Suomentajan selityksiä.


[1] Tarkoittaa kreikkalaisten tunnettua, kansalaisten muodostamaa
valamiesten eli heliastein tuomioistuinta. Ks. Tietosanakirja XIII, s.
247-248.

[2] Aljettu lause on äkillisesti keskeytetty, erikoinen sanontatavan
muoto: _aposiopesis_ (= mykistyminen). Puhuja aikoi sanoa: "minullehan,
samalla kuin menettäisin teidän luottamuksenne, koko valtiollinen
asemani joutuisi vaaranalaiseksi". Kyseenalainen kielenkäyttö tekee
puheen eloisammaksi.

[3] N.s. 500-neuvoston, jonka toiminta oli erittäin tärkeä
kreikkalaisten yhteiskuntaelämässä, tuli m.m. valmistaa kansalle
esitettäviä asioita, tehdä niistä ehdotuksia ja ennakkopäätöksiä.
Neuvosto oli puolestaan hyväksynyt Ktesiphonin esityksen ja puoltanut
sitä vahvistettavaksi. Aiskhines käytti silloin hyväkseen
valitusoikeuttaan.

[4] Ks. mitä historiallisessa johdannossa Philippoksen
valloituspuuhista ja hänen ateenalaisten kanssa solmimastaan rauhasta
on huomautettu. Philokrates oli Ateenan rauhanpuolueen innokkaimpia
kannattajia. Hän teki ehdotuksen, että Philippoksen luo lähetettäisiin
kymmenen lähettilästä keskustelemaan rauhan perusteista. Lähetystö,
jonka johtavia henkilöitä olivat Philokrates, Aiskhines ja Demosthenes,
matkustikin kuninkaan luo v. 346. Näin keskustelut saatiin vireille ja
niitä jatkettiin, kunnes päästiin yksimielisyyteen monen sovittelun
jälkeen. Ateena sai Kherroneesoksen ja Philippoksen valtaamat saaret
takaisin, mutta Thraakiasta Ph. ei voinut luopua, eikä rauhansopimus
myöskään koskenut Ateenan uusia liittolaisia, varsinkaan phokilaisia.

[5] Kun Pelopidas ja Epameinondas olivat kohottaneet Theeban Kreikan
ensimmäiseksi valtioksi, koettivat sparttalaiset asevoimalla saavuttaa
entisen valta-asemansa, mutta joutuivat tappiolle useissa taisteluissa.
Ateenalaisetkin olivat aluksi Theeban puolella, mutta peläten tämän
kasvavaa valtaa he tekivät rauhan, vieläpä liiton Spartan kanssa.
Kuitenkin Epameinondas sai spartalaisista loistavan voiton Leuktran
luona v. 371. Täten theebalaisten mahtavuus yhä paisui, mutta päättyi
myöskin pian edellä mainittujen etevien johtajien kuoleman jälkeen.

[6] Aristodemoskin kuului ateenalaisten v. 346 Philippoksen luo
lähettämään lähetystöön.

[7] Attikan maakuntaan kuuluvan Agnos-nimisen kunnan asukas.

[8] Ehkä sama henkilö kuin Ktesiphon, joka teki Demosthenen
seppelöimistä koskevan ehdotuksen. Toisten mukaan Paiania-kuntaan
kuuluva Aiskhineen mainitsema henkilö, joka myöskin teki erään
päätösehdotuksen; vrt. 75 §.

[9] Kaikkein helleenein liittovaltioiden edustajain olisi pitänyt
kokoutua Ateenaan yhteiseen neuvotteluun (vrt. Ai. 58 §).

[10] Tarkoittaa kelvotonta ihmistä. Tarinan mukaan sen niminen henkilö
oli eräs epheesiläinen, jolle Lyydian kuningas Kroisos oli antanut
rahoja, jotta hän kokoaisi sotaväkeä persialaisia vastaan, mutta tuo
antoikin saamansa varat Kyrokselle.

[11] Serreion (Serrion) on Thraakian eteläisellä rannikolla sijaitseva
paikka; Myrtenon ja Ergiske todennäköisesti samalla suunnalla.

[12] Aiskhines oli syytöspuheessaan tahallaan väärennellyt mainittujen
paikkain nimiä, ne kun hänen mielestään olivat vähäpätöisiä ja outoja
(Ai. 82 §).

[13] Aiskhines oli moittinut (Ai. 76 §) Demosthenesta m.m. siitä, että
hän oli häpeällisesti mielitellyt Philippoksen lähettiläitä,
päästämällä heidät kansankokoukseen esittämään sanottavansa, johon
ensin neuvoston olisi pitänyt antaa suostumus, sitten kun lähettiläitä
oli kuulustellut valtion juoksevia asioita hoitava valiokunta,
prytanit.

[14] Vierailla lähettiläillä oli teatterissa kunniapaikkansa, heille
osoitetut etusijat. Yleinen sisäänpääsymaksu oli kaksi obolia (1 oboli
= n. 16 p.), jonka varattomien puolesta valtio suoritti. Siis 2 obolin
sija oli tavallinen kansan käyttämä paikka, jonka jokainen voi
rahallaan lunastaa.

[15] Attikalaisen kalenterin ensimm. kuukausi, heinä- ja elokuu; saanut
nimensä _hekatómbaia_ (hekatón, bus = sata härkää käsittävä
uhritoimitus) juhlan mukaan. Kuukaudessa oli joko 29 t. 30 päivää kuun
kierroksen mukaan. Kuukauden viimeisen päivän nimenä oli _héne kai néa
(hémera t. selene)_ = edelliseen vuoteen (kuukauteen) kuuluva ja uusi
(päivä t. kuu), s.o. kuukauden viimeinen päivä oli myöskin seuraavan
kuukauden ensimm. päivä, kun uusi kuu silloin syntyi.

[16] Solonin (arkonttina v. 549 e.Kr., k. 559) laskemille perustuksille
Kleisthenes v. 510 rakensi Ateenan yhteiskuntalaitoksen uudelle
kansanvaltaiselle pohjalle. Ateenan kansa oli vanhastaan jaettuna
neljään heimoon (phyle), nämä taas sukuihin ja veljeskuntiin.
Tämän rinnalle Kleisthenes loi uuden jäsentelyn. Pienimmäksi
itsehallintokeskukseksi tuli kyläkunta eli _demos_. Demokset taas
yhdistettiin kymmeneen suureen osastoon, joita nimitettiin vanhalla
heimo (phyle)-nimellä. Kuhunkin phyleeseen tuli kolme toisistaan
erillään olevaa demosta: merenrannikolta, sisämaasta, Ateenan
läheisyydestä. Meidän kuntajakomme mukaan voisi phyleetä verrata ehkä
kihlakuntaan, demosta pitäjääseen (pitäjäkuntaan). Heimoittain
arvottiin demoksien esittämistä ehdokkaista jäsenet Ateenan
500-miehiseen valtioneuvostoon, 50 kustakin phyleestä. Yhden phyleen
edusmiehet (prytanit) olivat aina vuorotellen kukin noin 35-36 (38-39)
päivää (1/10 osa vuotta) neuvoston hallitsevana valiokuntana. (Vrt.
_Tudeer_. Kreikan kansa persialaissotien aikana, ss. 97-100; 13
selit.).

[17] Päätös on sulkujen kehyksissä, koska sitä monesta syystä ei pidetä
alkuperäisenä. Olen kuitenkin tämän päätöksen, samoin kuin muutkin
sentapaiset vastedes tavattavat liitteet, suomentanut, koska ne
esiintyvät käyttämässäni tekstipainoksessa ja muutenkin mielestäni aina
valaisevat yleistä tilannetta.

[18] Puhuja liittää ivallisesti kyseenalaisille lähettiläille
määräyssanan "oivallinen", vaikka hän tietysti tarkoittaa päinvastaista
ominaisuutta.

[19] Ensimm. persoona osoittaa, että puhuja, Demosthenes, itse oli
lähettiläiden joukossa.

[20] Tarkoittaa Thermopylain persialaissotien ajoilta kuuluisaa,
Lokris-maakunnassa sijaitsevaa ahdasta vuorensolaa, jota pidettiin
Kreikan avaimena.

[21] Tarkempi selostus seuraa heti alempana olevasta asiakirjasta.

[22] Attikalaisen kalenterin viides kuukausi, ehkä marraskuu;
_maimakterion_ johtuu sanasta _maimisso = maimáo_, myrskytä.
Päivämäärä, 21 p., on saatu laskemalla takaperin 10 p. koko kuukauden
päivistä (30 p.), kuten oli tapana menetellä, kun oli puhe kuukauden
viimeisestä dekadista (kymmenen päivää käsittävästä ajanjaksosta).

[23] Sen niminen puhuja mainitaan olleen niiden kansalaisten joukossa,
jotka Aleksanteri suuri Theeban hävityksen jälkeen vaati itselleen
jätettäviksi.

[24] Paikkoja Attikan maakunnassa.

[25] Vrt. 17 selitystä.

[26] Vrt. 17 selitystä.

[27] Philippoksen "liittolaisilla" tarkoitetaan theebalaisia ja
thessalialaisia. Hänen ateenalaisille lähettämänsä kirje olisi
oikeastaan pitänyt olla edellisille osoitettu.

[28] Olynthos, mahtava kreikkal. siirtokunta Khalkidikeen niemimaalla,
oli, samoin kuin kaikki helleeniset kaupungit, eri puolueiden
heikontama. Toiset arvelivat, että uskollinen liitto Makedonian kanssa
takaisi isänmaan onnen ja menestyksen, toiset eivät tahtoneet olla
missään tekemisissä tuon "halvan muukalaisen" kanssa, vaan toivoivat
yhdessä ateenalaisten kanssa voivansa vastustaa Philippoksen
hyökkäyksiä. Asia kuitenkin päättyi siten, että kuningas v. 348 sai
kaupungin valtaansa. Tällöin eräs makedonialaisen puolueen miehiä,
Lasthenes nimeltään, kerrotaan tehokkaasti avustaneen Philipposta.

[29] Puheenalaiset henkilöt, kuten edellinenkin, olivat
paikkakunnallaan makedonialaisen puolueen johtomiehiä ja ajoivat
kuninkaan asioita, usein voitonhimostakin.

[30] Esityksen syvästi irooninen sävy on huomattava.

[31] Attikalaisen kalenterin 9:s kuukausi, maalis- ja huhtikuu, jolloin
vietettiin metsästysjuhlaa, _elaphebólia_; johtuu san. _élaphos_,
hirvi, sekä _bállo_, heittää.

[32] Ateenassa sijaitseva kuuluisa kukkula, Akropoliksen ja
Areiopagoksen ohella, kansankokouksien paikka; johtuu ehkä kreikkal.
san. _pyknós_, tiheä (kansasta).

[33] Vrt. 17 selit.

[34] Tarkoittaa Philippos kuningasta.

[35] Vähäpätöinen kansanheimo Thessalian, Epeiroksen ja Aitohan
välisellä alueella. Dolopilaiset toimivat tavallisesti yhdessä
thessalialaisten kanssa. Molemmat olivat palvelleet persialaisten
palkkasotureina ja siitä syystä kreikkalaisten halveksimia;
kreikkalaisten nimeä he eivät ansainneet.

[36] Philippos oli monilla sotaretkillään, Thraakiaan, Illyriaan,
Skythiaan, usein tullut haavoitetuksi milloin milläkin tavalla.

[87] Pella oli tosin Makedonian suurin kaupunki, mutta muita Kreikan
pääkaupunkeja vielä paljoa pienempi ja mitättömämpi; sai vasta
Philippoksen toimesta suuremman laajuuden ja merkityksen.

[38] Philippoksen valtaamia tunnettuja kreikkalaisia kaupunkeja ja
siirtokuntia.

[39] Pieni ateenalaisten omistama saari Thessalian rannikolla.

[40] Vrt. 27 §; 11, 12 selit.

[41] Thessalian rannikolla sijaitseva saari, Halonnesoksesta länteen
päin.

[42] Kaksi ensin mainittua olivat tunnettuja Philippoksen kannattajia,
varsinkin myöhemmällä ajalla; ks. historiall. johdantoa. Viimeksi
mainitun valtiollisesta toiminnasta ei ole tietoja säilynyt.

[43] Euboian saarella sijaitsevia kaupunkeja.

[44] Sananparrellinen sanontatapa, mikä yleensä kuvaa aivan
auttamatonta tilannetta. Mysialaisista kerrotaan, että he kerran
kuninkaansa poissa ollessa olivat joutuneet naapurikansain tuhoavan
hyökkäyksen alaisiksi.

[45] Vrt. 139 §.

[46] Attikal. kalenterin kolmas kuukausi, syys- ja lokakuu. Sen kuun
kuluessa pidettiin _boedrómia_-niminen juhla Apollonin kunniaksi;
johtuu san. _boe_, huuto, ja _drameïn_, rientää.

[47] Strategin, sotapäällikön, toimi kuului alkujaan kolmannelle
arkontille, n.s. polemarkhokselle; vielä Marathonin taistelussa tämä
otti osaa päällikkyyteen, mikä on viimeinen asiaa koskeva tiedonanto.
Sen sijaan sota-asiat olivat jo varhain 10-miehisen, "strategein"
muodostaman, virkakunnan valvottavina, jota voisi verrata myöhemmän
ajan sotaministeriöön. Puheenalaisessa tekstikohdassa neuvottelevat
strategit ikävien, valtion turvallisuutta uhkaavien tapahtumain
sattuessa kansalaisten kanssa; vrt. 37 §.

[48] Vrt. 17 selit.

[49] Useimmat puheenalaisista henkilöistä jo ennen mainitut; vrt.
histor. johdanto sekä 4 selit., 21 §, 8 selit.; 29, 55, 70 §§, 29
selit.

[50] Vrt. 17 selit.

[51] Selymbria oli thraakialainen Propontiksen rannikolla sijaitseva,
Byzantionista länteen päin oleva kaupunki.

[52] Vrt. 17 selit.

[53] Attikal. kalenterin seitsemäs kuukausi, tammi- ja helmikuu; johtuu
san. _gaméo_, viettää häitä (häämenojen kuukausi).

[54] Vrt. 17 selit.

[55] Thraakialainen Propontiksen rannikolla sijaitseva, Byzantionista
länteen päin oleva kaupunki.

[56] Korkeimman virkamiehen nimi, joka oli oikeastaan uskonnollisten
menojen ohjaaja; johtuu san. _hierós_, pyhä, sekä _mnémon_, muistava
(pyhä havaintojentekijä).

[57] Vrt. 17 selit.

[58] Kaupunkeja thraakialaisella Kherroneesoksella.

[59] Vrt. 17 selit.

[60] Sillä välin kuin Spartan kuningas Agesilaos Vähässä-Aasiassa (395)
onnellisesti taisteli persialaisia vastaan, onnistui näiden
lahjomisilla ja houkutuksilla nostattaa hänelle vaarallisia vihollisia
kotimaassa. Boiotialaiset, korinthilaiset ja argolaiset yhtyivät
liittoon vallitsevaa valtiota, Sparttaa, vastaan. Myöskin nöyryytetty
Ateena liittyi heihin. Sparttalaisten päällikkö Lysandros riensi
silloin Boiotiaan, mutta voitettiin ja kaatui Haliartoksen luona
syksyllä v. 395. Seuraavana kesänä 394 taistelu Korinthoksen luona
päättyi liittolaisille onnettomasti. Tunnettua on, miten Agesilaos
sitten sotanäyttämölle riennettyään ratkaisevasti voitti viholliset
Koroneian luona Boiotiassa 394.

[61] Tarkoittaa tunnettua tilannetta peloponnesolaissodan ajoilta, jota
kutsutaan Dekeleian sodaksi, kun sparttalaiset miehitettyään Attikan
maakunnassa tuon nimisen linnoituksen hävittivät korinthilaisten ja
theebalaisten avustaessa laajalti maakuntaa.

[62] Vrt. 5 selit.

[63] Attikan pohjoisella rajalla ja Euboian meren rannalla sijaitsi
Oropoksen kaupunki, jonka omistamisesta ateenalaisten ja theebalaisten
välillä kauan oli ollut riitaa. Vihdoin se Eretrian vallanpitäjäin,
Themisonoksen ja Theodoroksen, avustaessa riistettiin ateenalaisilta.

[64] Valtionrasituksiin, joista varsinkin rikkaat saivat runsaimman
osansa, kuuluivat Ateenassa myös n.s. leituurgiat (joht. san. _léitos_
ja _érgon_ = julkinen palvelus), persoonalliset avustukset. Usein
yksityiset silloin kunnianhimosta tai päästäkseen kansan suosioon
koettivat toisensa voittaa ulkonaisessa loistossa ja komeudessa. Tämä
koski varsinkin uskonnollisten juhlain toimeenpanoa y.m. yleisten
menojen suoritusta. Suurimpia kustannuksia, varsinkin myöhempinä
aikoina, vaati kuitenkin se leituurgian muoto, jota kutsuttiin
trierarkhiaksi (johtuu san. _triéres_, alus, sekä _árkho_, johtaa).
Rikkaimpien kansalaisten tuli myöskin siten palvella valtiota, että he
hankkivat sille sota-aluksen (tav. n.s. kolmisoutulaivan) soutajineen
ja kalustoineen ja olivat sen ylipäällikkönä. Strategit (vrt. 47
selit.) nimittivät määrätyn luvun sopivia henkilöitä trierarkheiksi,
joilla sitten tuo puheenalainen velvollisuus vakinaisesti oli. Mutta
tämän ohella tärkeinä ajankohtina laivanvarustajat myöskin
vapaaehtoisesti voivat valtiolle palveluksiaan tarjota, kuten
Demostheneen mainitsemassa tapauksessa.

[65] Lain mukaan piti valittajan saada ainakin viides osa
tuomioistuimen jäsenten antamasta äänimäärästä ajamansa asian hyväksi;
muussa tapauksessa hän oli oikeuteen vetoamistaan väärin käyttänyt ja
siitä syystä ansainnut rangaistuksen, rahasakon, maanpaon y.m. Ks.
historiallista johdantoa Aiskhineen kohtalon suhteen.

[66] 1200 rikkainta kansalaista, jotka olivat velvolliset varustamaan
laivoja, oli jaettu 20 varallisuusluokkaan, symmoriaan (joht. san.
_symmoros_ = veronalainen kumppani), symmoriat taas alaosastoihin
(_syntéleia_ = veroamaksava yhdyskunta), joihin korkeintaan sai kuulua
16 henkeä. Jokaisen synteleian tuli kustantaa yksi laiva, jolle valtio
varusti tarvittavan kaluston. Rikkaimmat olivat symmoriain esimiehiä.
Nämä suorittivat ennakkomaksuja ja vuokrasivat laivan varustamisen
vähimmän vaatijalle, mutta kiskoivat sitten muilta synteleian-jäseniltä
niin paljon, ettei heidän itsensä ylimalkaan tarvinnut mitään
suorittaa. Täten syntyi se räikeä suhde, että rikkaimmat, joita rasitus
etupäässä olisi pitänyt kohdata, tykkänään siitä vapautuivat, vieläpä
muistakin mieskohtaisista suorituksista (ks. 64 selit.). Näiden
epäkohtain poistamiseksi Demosthenes teki kyseenalaisen, puheessaan
tarkemmin selostamansa ehdotuksen (vrt. _Lübkers_, Reallexikon der
klassischen Altertums, 7. pain., ss. 674-676).

[67] Ks. historiallista johdantoa.

[68] Ks. 46 selit.

[69] 1 drakhma = n. 1 Smk.

[70] Vrt. 17 selit.

[71] Vrt. 17 selit.

[72] 1 attikal. talentti (myöhempiaikainen Solonin hopeatalentti) oli
n. 5,660 Smk.

[73] Vert. 17 selit.

[74] Munikhia oli kolmas Ateenan satamakaupunki (Peiraieuksen ja
Phaleronin välinen), jossa oli Artemis-jumalattaren kuuluisa pyhättö.
Sen luona etsi turvaa ja lohdutusta vaivojakokenut meriväki.

[75] Laivavarustuksen esimiehiä (apostoleis; joht. san. _apostéllo_ =
lähettää pois, määrätä) oli Ateenassa 10 luvultaan. Heidän tuli valvoa,
että trierarkhit täyttivät velvollisuutensa; olipa heillä oikeus
vangitakin tehtävänsä laiminlyöneitä.

[76] Puhuja huomauttaa, että mainitsemassaan tapauksessa eivät itse
arkontitkaan, valtion korkeimmat virka- ja luottamusmiehet, olisi
tilivelvollisia, saatikka sitte hän, joka nyt vain tilapäisesti hoiti
yleisiä asioita.

[77] Nausikles oli ollut phokilaisille lähetettyjen apujoukkojen
päällikkönä (tark. alemp. tekstissä).

[78] Diotimos oli trierarkhina ja laivaston päällikkönä tehnyt
valtiolle hyviä palveluksia (tark. alemp. tekstissä).

[79] Kharidemos oli Euboian Oreoksen kaupungista kotoisin, mutta
myöhemmin Ateenassa saavuttanut kansalaisoikeuden. Urheana
palkkasoturien päällikkönä hän thraakialaissodan aikana oli
ateenalaisiakin avustanut (tark. alemp. tekstissä).

[80] Neoptolemos, rikas trierarkhi, oli semmoisena ja muutenkin
palvellut ansiokkaasti valtiota.

[81] Kts. 46 selit.

[82] Panatenaia-juhlamenot olivat ateenalaisten suurimmat,
Athena-jumalattaren kunniaksi jokaisen olympiadin (aina neljä vuotta
kestävän määrätyn ajanjakson) kolmantena vuotena, elokuun
keskivaiheilla, vietetyt kansanjuhlat. Juhlamenoihin kuului
uhritoimituksia, juhlakulkueita, kilpaleikkejä y.m. Ne olivat,
ateenalaisten kansallissankarin Theseuksen uudestaan järjestäminä, koko
attikalaista maata koskevan puhdistuksen muistojuhlana.

[83] Vrt. 17 selit.

[84] Logistat (s:sta logizomai = laskea) olivat Ateenan kaikkien
valtion rahavaroja käyttävien virkamiesten tilien ylitilintarkastajia,
varemmin 30, myöhemmin 10 luvultaan. Heitä avustamassa oli 10 eutynos
(s:sta _euthyno_ = ojentaa, saattaa tilintekoon) -nimistä tarkastajaa,
1 jokaisesta phyleestä. Paitsi 20 lautamiestä (_páredroi_ =
istuinkumppanit) oli heidän käytettävinään vielä 10 julkista
asianajajaa (_synégoroi_, s:sta _agoreúo_, puhekumppanit). Tilikirjat
olivat jätettävät logistoille, jotka puolestaan antoivat ne
eutynoksille seikkaperäisesti tarkastettaviksi. Jos laskut olivat
oikeat eikä määrätyn ajan kuluessa valitusta tehty, annettiin
tilinpäästö; päinvastaisessa tapauksessa logistat muodostivat
esimiehyytensä alaisen valamiesoikeuden, jossa yllä mainitut
asianajajat valtion puolesta esiintyivät syyttäjinä. Lopullinen päätös
kuului heliasteille (ks. 1 selit.). Puheenalaisessa tekstipaikassa
tarkoitetaan todennäköisesti valamiesoikeutta, jonka tuli antaa
Demostheneelle lopullinen tilinpäästö logistain ehdotuksesta (vrt.
_Lübker_, ss. 700-701).

[85] Vrt. 3 selit.

[86] Pyane(o)psion-kuu oli attikal. kalenterin neljäs kuukausi,
loka- ja marraskuu; silloin vietettiin Apollonin kunniaksi
Pyane(o)psia-juhlaa (s:sta _pyanos (kyamos)_, pähkinä, ja
_hépso_, keittää).

[87] Vrt. 17 selit.

[88] Vrt. 83, 84, 222 §§, joista käy ilmi Demostheneelle tätä ennen
suotu seppelkunnia. Käyttäessään "usein" sanaa puhuja sananmukaisesti
liioittelee joltisesti.

[89] Vrt. 17 selit.

[90] Tarkoittaa Dionysoksen juhlakulkueiden vaunuja, jolloin
vastaantulijat olivat ajajan pilan ja ivailun esineinä.

[91] Tarunomaisia henkilöitä, Zeus-jumalan poikia ja kuninkaita (ensin
main. Aiginan, kaksi viime main. Kreetan), jotka eläessään osoittamansa
rehellisyyden ja oikeamielisyyden vuoksi kuoltuaan pääsivät manalan
tuomareiksi.

[92] Aiskhines, joka murhenäytelmissä oli näyttelijänä esiintynyt,
käyttää syytöspuheensa lopussa (260 §) tällaisia epäonnistuneita,
mahtipontisia huudahduksia, joista Demosthenes sai hyvän aiheen
purevaan ivaansa.

[93] Ks. histor. johdantoa Demostheneen mieskohtaisista hyökkäyksistä
Aiskhineesta vastaan. Huomattava on, että edellinen tässä käyttää
pilanäytelmälle ominaista puhesävyä vastakohtana jälkimmäisen usein
murhenäytelmää lähentelevälle sanontatavalle. Tämä tulee muistaa, kun
yksityiskohtia tarkastellaan. Näemme silloin, ettei Demostheneskaan
ollut erittäin hienotunteinen sanoja valitessaan. Asia saa
selityksensä, kun ottaa huomioon, että intohimot molemmin puolin olivat
kovin kiihtyneet ja että oikeuspuheessa oli tapana käyttää kaikkia
keinoja vastustajan musertamiseksi. Tuomaritkin yleensä olivat
tottuneet tuontapaiseen aiheen käsittelyyn. Tehdäkseen puheensa
vaikutuksen yhä purevammaksi, puhuja tahallaan käyttää outoja,
kuvittelemiaan henkilö- ja paikannimiä, jotka hänen tarkoituksiinsa
soveltuvat, esm. _Tromes, "vapisija" (s:sta troméo, vapista); héros
kalamités_, "ruokojen ympäröimä uros", muuten tuntematon suuruus,
tarkoittanee ehkä puheenalaisen seudun ikävää, vesiperäistä luonnetta,
missä tuollaiset kasvit viihtyivät.

[94] Ajatus: hän ei polveutunut niistä, jotka hän vanhemmikseen
uskotteli, vaan kansan kiroamista orjista, jotka olivat päässeet
pujahtamaan kansalaisten joukkoon.

[95] Oikeastaan öisin liikkuva Hekateen lähettämä kummitus, jolla
lapsia peloiteltiin; tuota nimeä käytettiin myöskin kevytmielisistä
naisista.

[96] Ks. Tietosanak. II 528 s.

[97] Juhlallisin äänestystapa.

[98] Ks. Tietosanak. VII 230 s.

[99] Vrt. 17 selit.

[100] Tarkoittaa Aiskhinesta.

[101] Ks. 15 selit.

[102] Vrt. 17 selit.

[103] Vrt. 92 selit.

[104] Oikeudessa esiintyvillä oli rajoitettu aika käytettävänään, minkä
kuluessa heidän tuli sanottavansa esittää. Ajanmenoa osoitti n.s.
vesikello (_klepsydra_: s:sta _klépto_, kätkeä, ja _hydor_, vesi).

[105] Ks. historiall. johdantoa 9 s.

[106] Amphiktyonein liitot (s:sta _ámphi_, molemmin puolin, ja _ktizo_,
rakentaa, asua), jotka ovat niin tunnettuja Kreikan historiassa, olivat
alkujaan kreikkal. heimojen ja valtioiden välisiä liittosopimuksia
jonkun pyhäkön yhteiseksi suojelemiseksi. Varsinkin Delphoin pyhän
alueen ja Thermopylain solan suussa olevan Demeterin temppelin
turvallisuudesta oli näin yhteisvoimin huolehdittava. Liiton
muodostivat 12 Kreikan tärkeintä heimokuntaa. Sen tarkoituksena oli
myöskin liittovaltioiden yhteisten etujen ja kansainvälisten oikeuksien
suojaaminen. Kullakin näistä oli liiton eduskunnassa 2 ääntä.
Liittoneuvostossa eri valtioiden edustajat olivat nimeltään joko
hieromneemooneja (s:sta _hierós_, pyhä, ja _mimnesko_, muistaa; vrt.
56 selit.) tai pylagoroksia (s:sta _Pyla, Pylai_ = Thermopylai,
amphiktyonein kokous, ja _ageiro_, kokoontua.) Näiden edustajain
valtuudet eivät ole tarkkaan tunnetut; mahdollisesti edelliset
käsittelivät Delphoin pyhätön asioita, jälkimmäiset Demeterin.
Myöhemmin kun tällaista työnjakoa ei enää noudatettu, pylagorokset
olivat ehkä hieromneemoonein neuvonantajia. Kokouksia pidettiin
keväällä ja syksyllä (vrt. Tietosanak. II s. 356; Lübker, 77 s. ja
seur.)

[107] Ks. edell. selit.

[108] Aiskhines.

[109] Demostheneen pääsyytös Aiskhinesta vastaan kohdistuu siihen, että
hän Philippoksen kätyrinä päästyään ateenalaisia edustamaan
amphiktyonein neuvostoon aiheutti lokrilais-amphissalaissodan ja siten
valmisti kuninkaalle tilaisuuden sekautua Kreikan asioihin. Aiskhines
näet oli kuullut, kuten hän syytöspuheessaan itse esittää (116 §), että
amphissalaiset olivat syyttäneet amphiktyonein oikeudessa ateenalaisia
ja vaatineet heille 50 talentin sakkoa, koska he mediläisiltä ja
theebalaisilta saamastaan voittosaaliista olivat Apollonille
lahjoittaneet kultaisen kilven ja ripustaneet sen erääseen uuteen
temppeliin ennen tämän vihkimistä. Tästä ja vielä lisäksi erään
läsnäolevan amphissalaisen raa'an solvauksen tähden kovin närkästyneenä
Aiskhines oli ehdottanut, että liittoneuvoston toimesta olisi
tarkastettava, olivatko amphissalaiset todellakin vallanneet temppelin
pyhää aluetta, kuten kerrottiin. Tämä koski varsinkin Delphoin lähellä
olevan Kirran satama-aluetta, joka jo Solonin aikana hänen
ehdotuksestaan oli hävitetty ja jumalalle pyhitetty rangaistukseksi
asukasten ilkitöistä. Puheenalaista seutua amphissalaiset olivat
jälleen ryhtyneet rakentamaan ja viljelemään, josta heitä oli
rangaistava. Tunnettua on, miten tästä puhjennut sota sitten edisti
Philippoksen hankkeita.

[110] Sekä yleisissä että yksityisissä oikeusjutuissa piti valittajan
(_diokon_) noudattaa laissa määrättyjä muotoja, mitkä koskivat myöskin
amphiktyonein tuomioistuinta. Ensin oli haaste tehtävä (_klesis,
prosklesis_) julkisesti vastaajalle (_pheugon_) vierastenmiesten
(_kleteres_) läsnäollessa jonkun viranomaisen (_arkhe_) luona, jonka
toimintapiiriin asia kuului. Puheenalaisessa tapauksessa, Demosthenes
väittää, ei näin oltu menetelty, joten haaste itsestään raukesi
sikseen.

[111] Arkadialainen Kottyphos oli silloin neuvoston esimiehenä. Hänen
yrityksensä eivät johtaneet mihinkään tulokseen.

[112] Vrt. 17 selit.

[113] Vrt. 17 selit.

[114] Attikalaisen kalenterin 8:s kuukausi, helmi- ja maaliskuu;
_anthesteria_ (s:sta _ánthos_, kukka), oli kukkais- ja kevätjuhla, joka
tämän kuun kuluessa vietettiin Bakkhoksen kunniaksi.

[115] Vrt. 17 selit.

[116] Deemiuurgit (s:sta _demios_, koko kansaa koskeva, ja _érgon_,
työ, yleishyödyllistä tointa harjoittava, vapaa mies) olivat
doorilaisten ja akhaialaisten korkeimpia hallintoviranomaisia.

[117] Makedonialaisten kalenterin mukaan tarkoitti elokuun aikoja
(johto tuntematon).

[118] Ks. 46 selit.

[119] Doorilaisten syyskuu (johtuu ehkä s:sta _Pyánemos_ --
pähkinäkuukausi).

[120] Vrt. 17 selit.

[121] Ateenalaiset ja theebalaiset.

[122] Vrt. 70 §, 42 selit.; olivat varemmin sparttalaisten saavuttaman
valta-aseman jälkeen, peloponnesolaissodan päätyttyä aina Mantineian
taisteluun (362) saakka, boiotialais-puolueen kannattajia.

[123] Ks. 31 selit.

[124] Ateenalaisten 11:s kuukausi, touko- ja kesäkuu.

[125] Phyle oli tunnettu vuorensola ja luja linnoitus Ateenasta
pohjoiseen päin Boiotian rajamailla.

[126] Attikal. kalenterin 10:s kuukausi, huhti- ja toukokuu.

[127] Vrt. 17 selit.

[128] Vrt. 17 selit.

[129] Ks. histor. johdantoa 9 s.

[130] Ks. 3 selit.; vrt. 16 selit.

[131] Ks. 32 selit.

[132] Batalos tarkoittaa heikkoa, velttoa, hekumallista ihmistä.
Raihnaisen ruumiinrakenteensa vuoksi Demostheneella nuoruutensa päivinä
kerrotaan olleen tämä liikanimi.

[133] Kresphontes on Euripideen samannimisen murhenäytelmän sankareita;
_Kreon_ Sophokleen Antigoneen, Oinomaos taas Sophokleen samannimisen
draaman henkilöitä. Kaikki esiintyivät kolmantena henkilönä kreikkal.
näytelmän sommittelun mukaan. Näiden osaa oli Aiskhines n.s.
tritagoonistina (joht. s:sta _tritos_, kolmas, ja _agonistes_,
kilvoittelija) esittänyt. Sen tähden Demosthenes Aiskhinesta usein
pilkkaa tuolla nimityksellä: näyttelijäparka, "komeljantti".

[134] Kollytos oli Ateenaan kuuluva syrjäinen esikaupunki, jossa oli
maaseudun Dionysoksen näytelmiä varten teatteri.

[135] Demostheneen uhkealta sointuvan ja Aiskhineen vähäpätöisen
kotipaikkanimityksen vertaileva painostaminen sekin epäilemättä
vaikutti kuulijaan.

[136] Attikal. kalenterin 12:s kuukausi, kesä- ja heinäkuu (joht. s:sta
_skiron_, valkea päivänvarjostin, ja _phoréo_, kantaa).

[137] Tunnettua on, että kreikkalaisten kansallissankari Herakles
äitinsä puolelta polveutui Theebasta. Mitä tarunomaista Herakleen
jälkeläisten eli n.s. herakleidein satupiiriin liittyvää tapausta
puheenalaisessa tekstikohdassa tarkoitetaan, on vaikea lähemmin
selostaa. Myöhemmin, historiallisena, Demosthenesta lähellä olevana
aikana, jos annamme selitettävänämme olevalle sanontatavalle yleisemmän
merkityksen, ateenalaiset olivat avustaneet sparttalaisten sortamia
theebalaisia esim. silloin, kun Pelopidas, joka Ateenassa oli löytänyt
turvapaikan, myöskin sikäläisten ystäviensä kera kukisti sparttalaisten
Theebaan asettamat vallanpitäjät ja palautti isänmaalleen vapauden v.
379.

[138] Tunnettu tarunomainen, hirveitten rikosten murtama, onneton
Theeban kuningas, jonka vaiheista kuuluisa ateenalainen
murhenäytelmänkirjoittaja Sophokles on saanut aiheen kahteen
samannimiseen draamaansa. Jälkimmäisen mukaan, "Oidipus Kolonoksella",
tuo sokea vanhus jalon, uskollisen tyttärensä Antigoneen saattamana
saapuu maastaan karkoitettuna harharetkellään Ateenaan ja löytää täällä
vihdoin Kolonoksen kummun juurella Eumenidein lehdossa viimeisen
rauhallisen leposijansa ateenalaisten kansallissankarin ylevän
Theseuksen turvissa. Siunausta Oidipus on tuottava sille maalle, joka
hänet on sulkenut poveensa. Turhaan kiittämättömät omaiset nyt
koettavat saada hänet luokseen takaisin. Zeuksen koston jylinä ilmaisee
heille heidän viimeisen tuomionsa. "Koko runoteos ei ole ainoastaan
runoilijansa jumalain rakastaman kotipaikan ihmeellinen ylistysruno,
Ateenan kiitoslaulu -- -- vaan vielä tänäänkin se vähenemättömällä
lämmöllä puhuu sydänten kieltä". (_Baumgarten--Poland--Wagner_, Die
Hellenische Kultur, 2 pain., 443 s.).

[139] Vrt. 17 selit.

[140] Näilläkin saarilla, jotka aina v:een 338 olivat kuuluneet
ateenalaisten liittokuntaan, oli muodostunut makedonialainen puolue.
Tämän toiminnasta, johon puheenalainen tekstikohta viittaa, puuttuu
tarkempia tietoja.

[141] Tämä tiedonanto persialaissotien ajoilta on riidanalainen.
Toisten lähteiden mukaan tuo tapaus kuuluisi vähäistä myöhempään
aikaan, jolloin mainehikas Plataian taistelu suoritettiin. Myöskin
rangaistuksen kärsineen henkilön nimi vaihtelee. Muuten kivittäminen
tuohon aikaa tuskin lienee ollut harvinaista kansantuomion
toteuttamista, kun kiihoittuneet intohimot hillitsemättä olivat
päässeet vauhtiinsa.

[142] Vrt. 133 selit.

[143] Tuomarit tunnettiin virkasauvastaan ja erityisestä
virkamerkistään. Heitä oli kaikkiaan 5000 (varajäsenineen 6000), ja
heidät oli jaettu 10 osastoon, joista kukin muodosti oman
tuomioistuimensa. Näillä jokaisella oikeushuoneustoineen oli oma
numeronsa ja värinsä. Kukin tuomareista sai tuomioistuimensa väriä ja
numeroa vastaavan sauvan, sitäpaitsi pronssisen rahamerkin, johon
omistajan nimi ja hänen osastonsa numero oli merkitty.

[144] Tarkoittaa Philippoksen lähettiläitä.

[145] Kephisos-joki, joka virtaa pohjoisen Boiotian ja Phokis-maakunnan
läpi.

[146] Varsinaista talvea ei tarkoiteta, koska sotaretkeen ryhdyttiin
kevätkautena (v. 338); mahdollisesti Phokiin jylhässä vuoriseudussa
vielä vallitsi talvi-ilmasto.

[147] Etevimpiä ja kuuluisimpia puhujia Demostheneen nuoruudenaikana;
oli taipuvainen kannattamaan sparttalaisia heidän taistelussaan
theebalaisia vastaan aina Mantineian taisteluun saakka (362).

[148] Kts. 42 selit.

[149] Theebalaisia kannattavaan puolueeseen kuuluvia.

[150] Demostheneen kiivaimpia vastustajia; § 249 vrt.; 65 selit.

[151] Ks. 83, 84 §§.

[152] Demomeles ja Hypereides (vrt. histor. johd. 11 s.) eivät molemmat
voineet samaa ehdotusta tehdä, vaan asia on käsitettävä siten, että
jälkimmäinen jotenkuten täydensi edellisen esitystä. Tämä tapahtui
Aristonikoksen esiintymistä myöhemmin; vrt. 88 selit.

[153] Vrt. 133, 134 selit.

[154] Tuntematon henkilö.

[155] Eleusiksestä kotoisin oleva taitava toisinajattelevain parjaaja,
Demostheneen kiivas vastustaja.

[156] Vrt. 150 selit.

[157] Tuntematon henkilö.

[158] Aiskhines oli syytöspuheessaan (194 §) huomauttanut, että
Kephalos, tuo vanha tunnettu (vrt. 219 §, 149 selit.) kansanystävä,
itsetietoisesti oli vakuuttanut, että häntä ei koskaan ole syytetty
lainvastaisesta menettelystä, vaikka hän enemmän kuin kukaan muu oli
tehnyt uusia päätösehdotuksia. Toinen valtiomies taas, Aristophon (vrt.
70, 219 §§, 42 selit.), oli ylpeä siitä, ettei häntä koskaan oltu
tuomittu, vaikka oli syytetty 75 kertaa lainvastaisesta menettelystä.

[159] Demosthenes viittaa kuuluisaan Epeiroksessa sijaitsevaan Zeuksen
dodonalaiseen orakeliin mieluummin kuin Apollonin delphoilaiseen, mikä
Philippoksen vaikutuksesta todennäköisesti ei enää puolueettomasti
voinut mielipidettään julistaa.

[160] Vrt. Aiskhineen yksityiselämän kuvausta tätä ennen (129 §, 93
selit.). Puheenalaisessa kohdassa esitetty eloisa kuvaus, joka koskee
Vähästä-Aasiasta Kreikkaan koteutuneita orphilais-bakkholaisia
salamenoja, on todennäköisesti tosiolojen mukaista. Ne olivat valtion
puolesta julkisesti kiellettyjä, vaan kuitenkin yleensä suosittuja,
tyydyttäen silloista uskonnollista ja siveellistä mielialaa, räikeine
intohimoja ja mielikuvitusta kiihoittavine menoineen. Tietysti niiden
ihmisten mielestä, joilla oli vakavammat periaatteet, tuollaiset
kevytmieliset mellastajat eivät kunniaa niittäneet. Myöskin tätä
yleistä mielipidettä Demosthenes käyttää hyväkseen, musertaakseen
vihatun vastustajansa. Missä määrin puheenalainen kuvaus tosioloisesti
koski Aiskhineen vanhempia ja häntä itseään, on vaikea tietää.
Todennäköisesti puhuja liioitteli, kuten ymmärrettävää on.

[161] Vrt. 94 selit.

[162] Simykas ja Sokrates kiertelivät ympäri maaseutua antaen
Dionysoksen näytäntöjä. Demostheneen tiedonannon mukaan he olivat
palkanneet Aiskhineen (vrt. 133 selit.) kolmanneksi näyttelijäksi.
Puhuja nimittää noita miehiä "syvästi ähkyviksi" ehkä heidän
mahtipontisen, hullunkurisen esiintymisensä vuoksi.

[163] Aiskhines oli Demosthenesta syyttänyt pelkuruudesta (ks. Ai. 245
§). Vastatakseen tähän jälkimmäinen ivaten kuvailee edellisen kovia,
maaseudulla suorittamia naurettavia kahakoita.

[164] Edellinen on Euripideen Hekabe-nimisen näytelmän alkusäe.
Aiskhines oli tritagoonistina (vrt. 133 selit.) näytellyt Polydoroksen
haamun osaa. -- Jälkimmäisen säkeen alkuperä tuntematon.

[165] Anakoluutti-niminen erikoinen sanontatapa, missä aloitettu
lausemuodostus äkkiä toiseksi vaihdetaan, retorillinen kaunistuskeino
(vrt. 2 selit.).

[166] Kreikkalaisille onneton Khaironeian taistelu (ks. histor.
johdantoa 10 s.).

[167] Demades, Hegemon ja Pythokles olivat innokkaita Philippoksen
kannattajia ja puhujia.

[168] Vrt. 45 § seur. On huomattava, että Demosthenes "petturi"-sanaa
käyttäessään arvostelee oloja ja ihmisiä näkökannalta, jota enemmistö
ateenalaisia silloin edusti. Toiset, kuten esm. Isokrates, taas pitivät
pääasiana, että kaikki kreikkalaiset heimot ryhtyisivät kostosotaan
persialaisia vastaan, välittämättä ensinkään, kuka yrityksen etunenään
tulisi (vrt. histor. johd. 11 s.). Näin monikin tuli kuulumaan n.s.
makedonialaiseen puolueeseen, koska heidän vakaumuksestaan ainoastaan
Philippoksen johdolla tuo suuri päämäärä paraiten oli toteutettavissa.
Tietysti todellisiakin "pettureita" oli olemassa, joilla vain itsekkäät
pyrinnöt olivat kaiken toiminnan ohjeena.

[169] Vrt. 61 §.

[170] Propontiksessa sijaitseva saari.

[171] Hellespontoksen kapeimmalla kohdalla Aasian puolella oleva
kaupunki.

[172] Vrt. histor. johd. 15-18 ss.; 259 §.

[173] Aristonikos (ks. 83, 84 §§) oli ollut tilivelvollinen valvontansa
alaisista valtionvaroista, mutta huomatun vaillingin johdosta hän oli
tuomittu menettämään kansalaisoikeutensa. Saadakseen sen takaisin, hän
ystäviensä keskuudessa oli ryhtynyt rahankeräykseen puuttuvan summan
korvaamiseksi.

[174] Ks. 66 selit.

[175] Ks. 102 § seur., 66 selit.

[176] Tarkoittaa saapuvilla olevia Ateenan kansalaisia.

[177] Entinen näyttelijä ja Aiskhineen tapainen sykofantti, väärä
ilmiantaja. _Sykophantes_-nimitys (joht. s:sta _sykon_, viikuna, ja
_phaino_, osoittaa), jota Demosthenes usein käyttää vastustajastaan,
tarkoitti alkujaan henkilöä, joka ilmiantoi Ateenan kansalaisen ja
laillisesti syytti häntä viikunain maasta vientiä koskevan kiellon
rikkomisesta. Tätä ilmiantoa moni käytti väärin itsekkäissä
tarkoituksissa, ja siitä syystä sykofantti tuli huonoon huutoon.

[178] Aiskhineella oli kaksi veljeä, joista toinen oli esiintynyt
sota-, toinen siviilipalveluksessa.

[179] Tunnettu ateenalainen nyrkkitaistelija, joka äskettäin oli
esiintynyt.

[180] Edellistä vanhempi, myöskin kuuluisa atleetti.

[181] Puheenalainen sanontatapa on ehkä aiheutunut siitä, että juuri
edellä puhe oli kilpataisteluista. Hevosen omistus yleensä todisti
varallisuutta (vrt. 41, 131, 312 §§).

[182] Tarkoittaa saapuvilla olevia Ateenan kansalaisia.

[183] Sellaisen vaatimuksen teki Aleksanteri suuri Theeban hävityksen
jälkeen v. 335 (vrt. 41 §.).

[184] Vrt. 106 selit. Tämäkin oletetaan tapahtuneen Theeban hävityksen
jälkeen.

[185] Nim. Makedoniaan Aleksanteri suuren Aasiassa saavuttamista
voitoista.

[186] Huomattava on, että Demosthenes puheensa lopussa, missä erittäin
vakava ja juhlallinen sävy ilmenee, ei varsinaisesta, itseään
koskevasta aiheesta mainitse mitään (viimeksi 297, 299 §§:ssä).
Isänmaan ja kansalaisten elinkysymyksissä pienet mieskohtaiset pyyteet
saavat väistyä syrjään.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Puhe kunniaseppeleestä" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.