Title: Olavi Maununpoika Pariisissa - ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aialla
Author: Yrjö-Koskinen, Yrjö Sakari
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Olavi Maununpoika Pariisissa - ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aialla" ***


OLAVI MAUNUNPOIKA PARIISISSA

ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aialla.


Kuvaillut

YRJÖ KOSKINEN


Ote Mehiläisestä 1862, lisätty Todistus-kappaleilla.



Helsingissä,
Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainossa,
1862.



      Imprimatur: L. Heimbürger.



SISÄLLYS:

  I. Bakkalario-väitökset Pariisissa v. 1427.
 II. Suomalaiset oppineet ulkomailla ja opilliset seikat Suomessa.
III. Olavi Maununpoian ja hänen toveriensa ensimäiset
     oppivuodet Pariisissa.
 IV. Pariisin Yliopiston synty, sen laitokset, säännöt ja tavat.
  V. Ranskanmaan kärsimykset ja Pariisin surkeus.
 VI. Olavi Maununpoika Pariisissa.
VII. Myöhemmät Suomalaiset ulkomaiden Yliopistoissa.

Todistus-kappaieita.

1. Otteita Englantilais-kansakunnan tilikirjasta (Olavi Maununpoiasta).
2. Otteita saman kansakunnan pöytäkirjalta (Olavi Mauuunpoiasta).
3. Otteita saman kansakunnan tilikirjasta (vielä Olavi Maununpoiasta).
4. Otteita saman kansakunnan tilikirjoista (muista Suomalaisista).
5. Otteita Leipzigin Yliopiston jäsenkirjasta.



Olavi Maumnpoika Pariisissa.[1]



I.

Bakkalario-väitökset Pariisissa v. 1427.


Paaston aikana v. 1427 kaikuivat Pariisin Yliopiston koulut
tavallisista Bakkalario- eli Determinanti-väitöksistänsä. Taidetten
tiede-kunta (Facultas artium) eli oikeammin sanoen sen neljä
kansa-kuntaa kokoonnuttivat tähän vuoden aikaan maisterinsa sekä kunkin
maisterin valmistuneet opetus-lapset julkisiin väitös-harjoituksiin
Pahnojen kylässä (vicus Straminum), nyk. Rue du Fouarre, joka
Seine-virran etelä-rannasta ja Notre-Dame-kirkon lähisyydeltä ulottuu
lounaan päin. Saapuvilla oli kaikki mitä oppinutta ja arvosaa löytyi
tässä mainiossa tiedetten pesäpaikassa. Nuoret väittäjät, joiden nyt
piti opettajansa johdon alla astuman ensi kerta julkiselle
opin-näyttelölle, olivat jo ennen kulkeneet kansakuntansa Pedellin
seurassa ympäri kaupunkia, kutsumassa oppi-istuimen ja kirkon mahtavia
miehiä tähän juhlallisuuteen. Sillä nytpä heidän oli osoittaminen,
oliko kylläksi rohkeutta puhumaan ja väittelemään muidenkin edessä kuin
maisteriensä ja koulu-toveriensa. Ja nytpä heidän myöskin piti
osoittaman taitoansa semmoisille miehille, joiden suosiosta vasta
kävisi toivoa kirkollisia virkoja ja muita etuja. Tulipa siis
saapuville ei ainoastaan maistereita Yliopiston muista tiedekunnista,
jotka Taidetten tiedekunnan suhteen kutsuttiin "ylhäisemmiksi", koska
niiden jäsenet tavallisesti olivat ensin käyneet tätä muka alhaisempaa
tiedekuntaa, -- vaan kokoontuipa sinne myöskin kirkon ylimyksiä,
Arkiteineja, Messupappeja (cantores) ja tuomiokirkkojen Dekaaneja.
Väitökset alkoivat viimeistään tiistaina tai keskiviikkona jälkeen
ensimäisen Paasto-sunnuntain, ja nuorukaisen, joka tässä tilassa
kutsuttiin Determinantiksi, koska hän nyt ensikerran julkisesti esitti
väitös-pykäleitä (determinavit quastiones), piti joka päivä, niin kauan
kuin Paasto kesti, väittelemän kansakuntansa kouluissa sen maisterin
johdon alla, joka tähän asti oli valvonut hänen opetustaan. Kuitenkin
jo tähän aikaan nämä ikivanhat Paasto-väitökset olivat alkaneet
kadottaa suurta arvoansa; sillä tavaksi oli tullut antaa Determinantein
jo Joulun edellä pitää ikäänkuin koetusta varten yksinäisempiä
väitöksiä, ainoastaan muiden koululaisten läsnä-ollessa, ja tämä
valmistavainen temppu ruvettiin jo vähitellen pitämään pää-asiana,
jotta Paasto-väitökset muuttuivat ainoastaan muodoksi entisensä
suhteen. Mutta nytkin ne olivat kuitenkin nuorukaisten ensimäinen
julkinen taistelu korkean opin aseilla, eli niin sanoaksemme heidän
ensimäiset ritari-paininsa tieteiden kentällä, ja Pahnakatu kajahti
yltä-ympäri taistelijain kiivaista sana-sodista.

Mutta äsken mainittuna vuonna 1427 sattui nuorten Determinantien
joukossa olemaan vähintäin viisi miestä, joiden kotoperä oli
perimmäisessä pohjassa niillä seuduin, missä kaiken opin olisi pitänyt
paleltuman kylmän ja kolkan ilma-alan tähden, ja jossa, mitä pakkaset
olisivat säästäneet, se vähä olisi läheisten pakanain, -- kuten
Venäläiset kutsuttiin --, pitänyt jo aikaa hävittämän juurinensa
päivineen. Nämä nuorukaiset, näet, olivat Suomesta kotosin ja pyrkivät
nyt tieteellisen maailman pääkaupungissa niihin opillisiin arvoihin,
joita eivät voineet juuri lähempänä saavuttaa. Heidän nimensä luemme
Englantilais-kansakunnan tilikirjassa Determinanteina siltä vuodelta:
_Herra Henrikki Nikolaonpoika_ eli Klaunpoika, _Herra Gregorius
Haffuerlandh_ (Hafverland), _Herra Olavi Maununpoika_, _Herra Severinus
Holt_ ja _Herra Benediktus_ eli _Pentti Olavinpoika_, -- kaikki Turon
hiippakunnasta (diocesis Aboensis) ja kaikki väitellen Maisteri
Bernardus Emedalaisen johdon alla (sub magistro bernardho de emeda).
Seuraavana vuonna tapaamme heidät jo kaikki paitsi Herra Gregoriusta
Licentiateina, jonka jälkeen he juhlallisesti otettiin vastaan
Maisterien joukkoon ja tulivat täydellisesti nauttimaan kaikkia
yliopiston etu-oikeuksia.

Mikä kummallinen opin-into oli nämä nuoret miehet tänne asti saattanut
tuosta kylmien ja kontioiden maasta, joka näytti olevan kaukaista
Thuleakin kaukaisempi? Vastaus on selvä: Tämä maa ja sen kansa pyrki
par aikaa kaikin voiminsa sivistyneen maailman yhteyteen, ja sen
nuorukaiset olivat jo useita kertoja osoittaueet kykynsä omistamaan sen
aian korkeinta sivistystä.



II.

Suomalaiset oppineet ulkomailla Ja Opilliset seikat Suomessa.


Jo, näet, edellisen vuosisadan keskupaikoilta saakka oli tavattu
Suomalaisia milloin Pariisin Yliopistossa, milloin Pragissa tai sitten
vuodelta 1409 alkaen Leipzigissä, ja muutamatpa heistä olivat
ennättäneet nousta korkeimpiin yliopistollisiin arvoihin,
Rehtori-virkaan sekä kansakuntansa Prokuratoreiksi ja Rahavartioiksi
(Receptor). Asian oikeata laitaa ei käy ymmärtää, ellei muistuteta,
että Pariisissa, jonka Yliopisto mainioin oli ja ikäänkuin muiden
esikuva, Taidetten (eli, kuten me sanoisimme, Viisaustieteen)
tiedekunta oli jaettu neljään kansakuntaan jäsentensä ja opistolaisien
syntyperän suhteen. Ranskalais-kansakunta, joka suurin oli, käsitti
kaikki eteläiset maat; Normandialais- ja Pikardialaiskansakunnat
käsittivät pohjois-Ranskan ja Belgian; mutta Englantilais-kansakuntaan,
joka kuitenkin vähin oli, kuului paitsi Englanti myös koko Saksa ja
kaikki pohjoiset valtakunnat. Tässä viimeisessä kansakunnassa siis oli
Suomalaistenkin sia. Kukin kansakunta itse valitsi Prokuratorinsa
kuukaudeksi ja Rahavartiansa vuodeksi, mutta kaikki kansakunnat yhdessä
valitsivat Rehtorin kolmeksi kuukaudeksi. Kaikki nämä virat pidettiin
suurina luottamus-arvoina, ja niinkuin sanoimme oli meikäläisiä jo
monta kertaa tavattu näillä sioilla. Niinpä esm. jo v. 1347 Marrask. 25
p. oli Pariisissa eräs _Maisteri Konrad, kaniiki Turusta_ (Magister
Conradus de Suecia Canonicus Aboensis), valittu Englannin
kansakunnan Prokuratoriksi ja samassa koko tiedekunnan lähettilääksi
Paavin-istuimelle muutamassa riita-asiassa Jumaluusopin tiedekuntaa
vastaan.[2] Noin 19 vuotta myöhemmin eli v. 1366 tapaamme toisen
Turkulaisen kaniikin Rehtorina samassa yliopistossa. Se oli _Juhana
Pietarinpoika_ eli Johannes Petri, syntysin Westerosista Ruotsissa
mutta nyt jo Suomen puolelle muuttanut, jossa hän pian valittiin Turun
pispaksikin v. 1368 ja lyhyellä vaikutus-aiallansa osoitti suurta
katolista intoa ja toimeliaisuutta.[3] Ja nyt äskettäinkin, tuskin
kymmenen vuotta ennen näiden viiden Suomalaisen tuloa Pariisiin, oli
taas yksi heidän maamiehistään _Pietari Roodh_ Turusta noussut samaan
Rehtori-arvoon Kesäk. 23 p. 1416.[4]

Nämä Suomen miehet siis olivat erityiseen arvoon ennättäneet
opillisissa pyrkimisissään. Mutta muita oli monta, jotka palasivat
kotimaahan Maisteri-nimellä, joka ei ollut saatavana kuin kaukaisissa
ulkomaan oppipaikoissa ja antoikin tiedetten alueella saman arvon ja
kunnian kuin Ritari-nimi maallisissa tiloissa. Pispa Beroni Balkki oli
myöskin tämän arvon itsellensä ansainnut, ei tietoa missä opistossa.
Hänen seuraajansa Maunu Tavast, joka tätä nykyä levitti Turun hiipalle
loistetta, oli Pragissa tullut Maisteriksi. Tästä aiasta lähtien se
arvattavasti olisi pidetty kovin sopimattomana melkeinpä häpeänä koko
maallemme, jos Turun pispan-istuimelle olisi tullut miestä, jolla ei
tätä opillista arvonimeä ollut. Useat Turun kaniikit ja moni
kirkkoherra maaseuduillakin, -- nimitän Suomalaisen nimensä tähden
Nikolao Karhun Mynämäellä --, kantoivat tämän ulkomailla ansaitun
kunnia-nimen, ja Suomen oppilaiset eivät suinkaan olleet harvinaisia
ulkomaan Yliopistoissa, varsinkin Leipzigissä ja Pariisissa.

Niinkuin tiedämme, kaikki oppi tähän aikaan, jos kohta maallinenkin
aineeltansa, kuitenkin viimeistä lukua tarkoitti kirkollista
vaikutus-alaa, ja kirkon isännät Suomessakin eivät voineet olla
huolettomia niiden kasvatuksesta, joiden piti täyttämän papilliset
virat sekä ylhäiset että alhaiset heidän hiippakunnassansa. Turun
pispat, joiden hengellisen hallituksen alle koko Suomi kuului, olivat
siis jo aikasin asettaneet omaan lähisyyteensä kouluja, joissa
tarpeellinen pappisopetus annettiin. Varmaan tiedämme, että tähän
aikaan Suomessa löytyi vähintäin kolme koulua, joista Turun
kathedrali-koulu epäilemättä oli vanhin ja tärkein, mutta myöskin
Wiipurin koulu ja Dominikaanein luostari-koulu Turussa tarjosivat
ajan-mukaista opetusta. Jälkimäisestä erittäin tiedämme, että siinä
löytyi v. 1418 myöskin yksi Lector Sententiarum, s.t.s. Viisaus-tieteen
opettaja. Kathedrali-koulussa oli Koulu-mestari (Scholasticus)
luultavasti ainoana opettajana, ja alisissa luokissa saivat
edistyneemmät oppilaiset opettaa. Oppilaiset kutsuttiin silloin ja
vielä monta aikaa jälkeenkin päin Teineiksi (sanasta: Diaconi, s.o.
palvelijat), mutta latinan kielellä aina Scholares, ja olivat enimmältä
osalta talonpoikaista säätyä, koska papisto oli naimasta kielletty ja
äpärä-lapsia ei päästetty kirkollisiin virkoihin. Nämä köyhät Teinit
saivat loma-aikoina kulkea määrätyillä pitäjillä kokoilemassa
elatus-varoja; sillä kerjääminen ei pidetty häpeänä, kun se muka
Jumalan kunniata tarkoitti. Oli myöskin luonnollista, että rahvaan piti
näitä nuoria opin-vesoja auttaman, koska nyt talonpoikaisen säädyn
omatkin lapset pääsivät tällä tiellä kirkon arvollisiin virkoihin; ja
sopihan kansan sen lisäksi iloita siitäkin, että muka Katolisen uskon
lahja oli sille suotu, kuten sen-aikuisessa virressä laulettiin:

    Ergo, plebs Finnonica,
    gaude de hoc dono,
    quod fact' es Catholica!

se on:

    Siis nyt kiitä onnen lait
    Suomen rahvas aina,
    Kun Katolis-uskon sait.

Kuitenkin kun kirkolliset virat alkoivat antaa rikkautta ja muuta
mahtavuutta, rupesivat aatelisetkin panemaan lapsiansa näihin
oppilaitoksiin, ja näin köyhä ja rikas yhtyivät samoilla
koulupahnoilla; -- sillä koulu-_penkeistä_ emme vielä saa puhua.
Eroitus oli vain se, että rikkailla oli vara jatkaa tieteilemisiaan
ulkomailla, kun kotimainen koulu oli läpi-käyty, mutta köyhän täytyi
enimmästi kohta ruveta papilliseen virkaan, niin pian kuin tarpeellisin
opin-sauna omassa maassa oli kestetty. Silläpä alkoikin tähän aikaan
ainoastaan suuri-sukuisia yletä korkeampiin kirkollisiin virkoihin, ja
muiden muassa nykyinen Turun pispakin Maunu Tavast kuului jo
syntymältänsä maamme mahtavien lukuun.

Varsin todennäköistä on, että Suomen kouluissa juuri se määrä opetusta
annettiin, mikä oli oppilaiselle tarpeellinen päästäkseen Taidetten
tiedekuntaan ulkomaan Yliopistoissa. Tämmöinen opetus jakaantui kolmeen
luokkaan: 1:ksi, Sisäluku ja Kirjoitus, jonka ohessa teroitettiin
alkupuolta Donaton Latinaista kielioppia (De octo partibus),
sovitettuna Katonin Distikhoihin. 2:ksi. Laveampaa kielioppia,
nimittäin Latinan kielen säännöttömyydet, sekä Lauseoppi (Syntaxis) ja
Runomus-oppi (Prosodia), johon tarpeesen ainakin Ranskan maalla
käytettiin erästä Alexander de Villa-Dei'n tekemää oppikirjaa, ja
harjoitukseksi Latinaisia runoniekkoja sekä muinoisia että uudempia.
Lisäksi harjoitettiin sen aian Rhetorikaa, s.t.s. opetettiin ne
lause-tavat, joita piti käyttämän kirjoittaessa jollekulle suurelle
herralle, tai pispalle, tai kapitulolle, j.n.e. Epäillä kentiesi
täytyy, opetettiinko Suomessa myöskin Luvunlaskentoa, joka kutsuttiin
nimellä Algorismus ja muutoin tavallisesti kuului tähän luokkaan.
3:ksi, Vihdoin tuli Logikan eli Ajatusopin alkeet kirjasta Summulae,
joka oli lyhennetty Pietari Espanjalaisen Organon nimisestä teoksesta.
Että Laulu-opetusta sen ohessa annettiin, on luonnollista, koska tämä
taito oli niin tarpeellinen sikäläisessä jumalanpalveluksessa. Kaikki
oppikirjat täytyi koululaisen itse kopioita ja sitten lukea ulkoa.
Kaikki opetus kävi latinaksi, myös sisä-luvussakin ja kirjoittamisessa,
sillä äidinkielet pidettiin joka paikassa halpa-arvoisina. Oppilaisen
oli velvollisuus aina ja joka paikassa käyttää tuota tieteen ja opin
ainokaista kieltä, eikä päässyt suinkaan rankaisematta, jos hän tästä
poikkesi omaan muka raakalais-puheesensa (barbaricum). Vitsa muutoinkin
pidettiin kaikkien tarpeellisimpana opetus-aseena, jolla myöskin
nuorille papeille teroitettiin terveellinen nöyryys ja siivo. Asia ei
pidetty minään häpeänä; se oli sen aian käsityksen mukaan ei ainoastaan
rangaistusta vaan myös syntisen lihan kuolettamista, ja iloisesti
lauloivat teinit:

    Felix ludus,
    in quo nudus
    Scholaris verberibus
    non succumbit,
    nec decumbit
    Magistri livoribus.

    Ergo gaude, plaude, laude! j.n.e.;

eli niinkuin Hemminki Maskulainen somasti suomentaa:

    Opin sauna
    Autuas aina,
    Koska vitsoill' vihdoillaan, j n.e.

Millä iällä tämä alkeis-opetus tavallisesti oli suoritettu, ei käy
tarkkaan määrätä. Pariisin alkeiskouluissa eli Pedagogioissa, joissa
arvattavasti täytyi olla vireämpää oppi-liikettä, oli koulunkäynti
usein 12:n tai 13:n iällä päätetty; mutta epäillä täytyy, että Suomessa
niin aikasin valmistuttiin, saati että niin nuoria koululaisia olisi
ulkomaille lähetetty lukujansa jatkamaan. Saammehan siis epäilemättä
lisätä joitakuita vuosia niiden iälle, jotka täältä Suomesta lähtivät
Pariisiin. Arvattavasti oleskelivat Pariisissa ainoastaan 2 vuotta
ennen Bakkalario-tutkintoansa, ja koska aina jo seuraavana vuonna
tulivat Licentiateiksi ja siihen tarvittiin 21 vuoden ikä, niin eivät
lie 18 vuotta nuorempana tänne tulleet. Mutta sittenkin olivat
nähtävästi kovin nuoria ja kokemattomia tullaksensa tuohon suureen
kanpunkiin, joka jo silloinkin oli turmeluksen markkina-paikkoja.
Luonnollista ja tarpeellista siis oli, että he ensi-alussa tulivat
jonkun erityisen hoidon alle, ja yleinen tapa olikin, että niinä
kahtena vuotena, joiden kuluessa valmistuivat Bakkalario-tutkintoonsa,
joku Maisteri valvoi sekä heidän opetustaan että muuta elämätään. Usein
tämä holhous kesti siihen asti kun olivat Licentiati-tutkintonsa
tehneet. Paitsi sitä olivat useat maat ja paikkakunnat perustaneet
Pariisissa Kollegioita, joissa joku määrä opistolaisia sai vapaan
elannon ja asunnon tarkkojen sääntöjen alla. Ruotsin valtakuntaa
varten, johon Suomikin kuului, oli aikanaan ollut kolme semmoisia
Kollegiota, nimittäin: Ruotsin eli Upsalan Kollegio, Linköpingin ja
Skaran, mutta kaksi olivat varmaankin jo rappiolle tulleet, eikä
tietoa, oliko kolmaskaan enää voimissa. Ainakin mainitaan v. 1392, että
ne kaikki samoin kuin Tanskankin kollegio seisoivat tyhjinä.
Englantilais-kansakunta sitten tavallisesti jätti niiden huoneet
hyyrylle taikka antoi ne asuttaviksi Tanskan ja Ruotsin sekä
arvattavasti Suomenkin opistollisille. Mahdollista siis on, että
meikäläiset vielä silloinkin asuivat yhdessä kohden. Linköpingin
Kollegion asema oli "ad cornum Cervi" eli rue Saint-Hilaire,
-- siis Genoveva-vuoren pohjois-rinteellä, lähellä nykyistä
College-de-France'a. Muut seisoivat samoilla lähistöillä; sillä
yleensähän koko tämä Genoveva-luostarin ja Pikkusillan (Petit-Pont)
väli oli täynnänsä Yliopiston kouluja ja kollegioita.[5]



III.

Olavi Maununpoian ja hänen toveriensa ensimäiset oppivuodet Pariisissa.


Ne viisi Suomen nuorukaista, jotka nähtävästi vuoden 1425 paikoilla
olivat aloittaneet Pariisinkäyntiänsä ja nyt v. 1427 suorittivat
ensimäiset oppi-kokeensa, eivät suinkaan lie turvattomina tulleet tähän
kaukaiseen oppi-paikkaan; sillä yksi heistä, _Olavi Maununpoika_, oli
Turun pispan oma sisaren-poika, josta eno aikoi Suomen kirkolle
kasvattaa ankaran pylvään, kentiesi itsellensä seuraajankin. Mitä sukua
taas Olavi Maununpoian toverit olivat, ei käy tarkkaan sanoa. Etevin ja
rikkain heistä näkyy olleen Henrikki Klaunpoika, jonka viikkokaudet
kulut arvattiin 10:ksi solidoksi, kun taas Gregorius Hafverland'in ja
Olavi Maununpoian eivät olleet koin 8, ja Severinus Holtin sekä Pentti
Olavinpoian ainoastaan 6. Tapa, näet, oli antaa jokaisen Determinantin
valalla ilmoittaa elatus-kustannustensa määrä viikkokaudelta ja sen
mukaan määrätä heidän maksonsa kansakunnan rahastoon. Viikkokulujen
määrään luettiin kaikki, mitä kukin tavallisesti kulutti ja menetti,
erottamalla ainoastaan asuntonsa hyyryä ja palvelijan palkkaa. Se summa
mikä näin oli saatu kutsuttiin opistolaisen "kukkaroksi" (bursa) ja
kerrottiin niin monen-vertaiseksi maksoksi, kuin tarve kulloinkin
vaati. Rikkaita ja köyhiä löytyi siihenkin aikaan sekasin opistolaisten
joukossa, ja useinpa tavattiin niitäkin, jotka kerjäämällä elättivät
henkensä opin tiellä, joiden "kukkaro" siis oli tuiki tyhjä (cuius
bursa nichil) ja jotka tästä syystä pääsivät kaikesta maksosta,
väitellen ala-Determinantina jonkun rikkaamman siassa Paaston
loppu-puolella. Mutta harva Suomalainen lienee niin huonojen varojen
nojassa uskaltanut tänne tulla, ja nämä puheen-alaiset olivat
nähtävästi kaikki hyvinkin varakkaita. Jos ei kaikki muu todistus
puuttuisi, sopisi arvata että se heistä, jolla vahvin kukkaro oli, lie
kuulunut Djaeknien mahtavaan sukuun, eikä ollut mikään muu kuin se
Henrikki Klaunpoika, mikä 15 vuotta myöhemmin oli Suomessa ritarina,
valtaneuvoksena laamannina  sekä Naantalin luostarin ensimäisiä
hyväntekijöitä.

Kun nuorukaiset olivat Pariisiin tulleet, olivat jo edellänsä tavanneet
muita maanmiehiä, sekä niitä, jotka vielä seisoivat oppilaisten
luokassa, että semmoisiakin jotka opettajina saattoivat johdattaa
heidän ensimäisiä askeleitaan. Eräs Konrad Henrikinpoika Turun
hiippakunnasta pääsi Licentiati-arvoon ja Maisteriksi samana vuonna
kuin Olavi Maununpoika Determinantiksi tuli. Mutta muitakin Suomalaisia
löytyi par'aikaa, jotka olivat Yliopiston etevimpiä miehiä. Juuri tätä
nykyä yksi Suomalainen, nimeltä Jaakko Pietarinpoika Roodh, loisti
erinomaisella opilla Taidetten tiedekunnassa. Oliko hän sama mies kuin
se Pietari Roodh, jonka jo 1416 nä'imme Yliopiston Rehtorina, en ota
päättääkseni, vaikka kyllä todennäköistä on; mutta v. 1427, Lokak. 10
p., hän mainitaan aloittaneen tähtitieteellisen luennon Campano
Novalralaisen teoksesta: "Theoria Planetarum". Luento tapahtui
Karmeli-veljesten kouluissa, nyk. Palace Maubert, puolipäivän
aikaan, ja koska aine oli erinomainen ja arvollinen, niin Tiedekunta
hänelle osoitti suosionsa, lukemalla häntä Johtajamaisterien (s.t.s.
provessorien) joukkoon, vaikka hänen luentonsa ei ollut varsinaisia
eli Tiedekunnan tavalliseen määrään kuuluvia.[6] Samana vuonna tämä
Turkulainen Maisteri Jaakko Pietarinpoika, nimeltä "de Rode" oli
ollut Englantilais-kansakunnan rahavartiana, mutta semmoinen virka
kesti ainoastaan vuoden, ja Syyskuussa jo oli valittu hänen siaansa
Maisteri Bernhardus Emedalainen, jonka johdon alla meidän nuoret
maamiehemme edellisenä Paaston aikana olivat väitelleet. Kun nyt
samat Suomalaiset seuraavana vuonna tulivat Licentiateiksi, niin
tämä heidän oppi-kokeensa ei enää tapahtunut Bernardon, vaan juuri
Suomalaisen Maisterin Jaakko Pietarinpoian alla.[7]

Sopii melkein ajatella, että alustakin asti tämä Jaakko Pietarinpoika
oli ollut se, jonka johdon alla Olavi Maununpoika toverineen olivat
oppia viljelleet Pariisissa, eikä ole aivan vaikea arvata syy, minkä
tähden Bakkalario-kokeissa toinen muukalainen Maisteri hetkeksi astui
heidän varsinaisen Maisterinsa siaan. Kuten nä'imme, sattui Jaakko
Pietarinpoika silloin olemaan kansakunnan rahavartiana, ja tämän viran
kanssa seurasi Englantilaisessa kansakunnassa oikeus ja velvollisuus
olla kahden muun Maisterin kanssa tutkijana Bakkalario-tutkinnossa,
joka tapahtui Joulun-edellisten väitösten ja Paastoväitösten välillä
lopulla Tammikuuta. Mutta oli säätty, että tutkijoilla ei saanut olla
omia opetuslapsia tulkittavien joukossa. Tätä sääntöä oli kuitenkin
mainitulla tavalla helppo kiertää ja lienee kyllä monesti kierrettykin.

Emme tässä voi jättää kysymättä, mitä nuorelta opistolaiselta
vaadittiin hänen Bakkalario-tutkintoonsa. Tähän löydämme jonkinmoisen
vastauksen Determinanti-valassa, joka sisälti, että valan-tekijä oli
vähintäin 14 täyttänyt, että hän kaksi vuotta oli kuullut
ajatus-opillisia luentoja joko Pariisissa tai jossakussa
muussa Yliopistossa, jolla vähintäin oli kuusi provessoria eli
Johtajamaisteria (regentes), ja että hän lisäksi oli seurannut useita
luentoja määrätyistä teoksista Porphyriolta, Priskianolta ja
Aristoteleelta, sekä Boetiolta ja Donatolta, vieläpä kaksi vuotta
kuunnellut Maisterien väitöksiä ja itse sill'aikaa väitellyt kouluissa.
Kuitenkin kansakunta saattoi vapauttaa näistä ehdoista; sillä
Bakkalario-tutkinto ei seisonut Tiedekunnan päätöksen alla, vaan oli
jokaisen kansakunnan yksityinen asia. Kun Joulun-edelliset väitökset
olivat tehdyt, tapahtui tutkinto Rahavartian sekä vanhimman
Johtaja-maisterin ja vanhimman muun Maisterin edessä, joiden
piti asettaman kysymyksiä Kieliopissa, Pietari Espanjalaisen
"Parva-logicalia'ssa", sekä Porphyrion Introductionissa ja Aristoteleen
Elenkhoissa. Tutkinnon jälkeen kansakunnan Prokuratori kokosi tutkijain
antamat äänet ja kirjoitti läpi-käyneiden nimet luetteloon, jonka alle
tutkijat kirjoittivat nimensä ja Prokuratori pani sinettinsä. Tämän
luettelon luki kansakunnan Pedelli julkisesti, ja Bakkalariot
tekivät tavallisen valansa Prokuratorin edessä. Sitten tulivat
Paasto-väitökset, joista jo alussa olen puhunut.

Toista laatua oli Licentiati-tutkinto; sillä tämä seisoi koko
Tiedekunnan alla ja tutkijoita valittiin kaikista neljästä
kansakunnasta. Licentiati vannoi valalla, että hän oli vähintäin 21 v.
täyttänyt ja naimaton, että hän oli Determinantiksi eli Bakkalarioksi
tullut Pariisissa tai jossakussa muussa Yliopistossa, jolla vähintäin
oli 12 provessoria, että hän kahdesti oli Pahnojen kylässä väitellyt
useita Maisteria vastaan, ja että hän vähintäin kolmatta vuotta oli
oppia käynyt Pariisissa Taidetten tiedekunnassa. Vala sen ohessa
sisälti, mitä luentoja hän oli sill'aikaa seurannut, nimittäin
muutamista Porphyrion ja Boetion kirjoista sekä Nikomakhon
siveys-opista, vieläpä Luonnon-opista ja Sielu-opista, ja sata lukua
Määräystieteestä ja Tähtitieteestä. Lisäksi hänen piti par aikaa
kuunteleman Metaphysikaa. Tutkinto tapahtui joko "alhaalla" (examen
inferius), s.t.s. Notre-Dame-kirkon Kanslerin edessä Seine-saaressa,
taikka "ylhäällä" (examen superius), Genovevan Kanslerin edessä
Genoveva-vuorella. Molemmilla oli sama Paavin antama valta suomaan
Licentiati-arvoa, s.t.s. oikeutta opettamaan Pariisissa ja joka
paikassa (Privilegium docendi hic et ubique). Mutta jälkimäinen oli
enemmin sidottu Tiedekunnan mielivaltaan, ja hänen tutkintonsa oli se
oikea Tiedekunnan tutkinto. Tosin Notre-Dame'nkin Kansleri otti
avuksensa yhden tutkijan kustakin kansakunnasta, mutta vaali oli hänen
omassa vallassaan ja tutkijat pysyivat siinä virassa niin kauan kuin
kuuluivat Taidetten tiedekuntaan taikka kunnes itse pyysivät eronsa.
Sitä vastoin Genovevan Kansleri oli itse valalla sidottu Tiedekuntaan
ja jätti aina oman tutkintonsa jälkeen asian vielä vahvistettavaksi
kansakuntien valitsemille tutkijoille.

Koko tämä tutkinto "ylhäällä" tapahtui seuraavaan tapaan. Kansleri,
joka oli Genovevan-luostarin kaniikia ja itsekin Maisteri, valitsi
pysyväiseksi tutkijaksi yhden Maisterin kustakin kansakunnasta ja
esitti hänen tiedekunnalle, jonka edessä tämä valittu teki valan oikein
täyttää velvollisuuksiaan. Näiden tutkijain tutkinto alkoi
Kynttilänpäivän huomenisna (Helmik. 3 p.) ja ne Bakkalariot, jotka
onnellisesti olivat käyneet tämän ensimäisen koettelemuksen läpi,
jaettiin uutta tutkintoa varten luokka-kuntiin, 10 kussakin luokassa,
niin että yksi luokka-kunta oli tutkittava kunakin kuukautena.
Kuukauden luokka vielä jaettiin kahteen osaan, joista kumpikin sisälti
3 Ranskalaista, 2 Pikardialaista ja 1 Englantilaisen. Jos jollakulla
kansakunnalla ei ollut kylläksi Bakkalarioita täyttämään määrätyitä
sioja, niin sovitettiin siaan muista kansakunnista otetuita, jotka
sitten olivat olevinaan Ranskalaisia, Normandialaisia, Pikardialaisia
tai Englantilaisia (Gallicati, Normannizati). Jokainen luokkakuva ja
luokan-osa astui vuorostansa Tiedekunnan eteen ja vannoi valan ei antaa
mitään lahjaa Kanslerille eikä tutkijoille; sillä asianomaisten
rehellisyyteen ei ollut juuri luottamista. Sitten jokainen kansakunta
valitsi tutkijan, ja nämä neljä tekivät suljettujen ovien takana
tutkintonsa, jonka jälkeen Kansleri kuukauden lopulla antoi
Licentiati-arvon sekä Apostolisen siunauksen niille Bakkalarioille,
jotka olivat läpitse päässeet.

Mutta nyt oli vielä yksi temppu jälille. Licentiatin piti juhlallisesti
anomaan muilta Tiedekunnan Maistereilta päästäkseen heidän
yhdyskuntaansa ja samalla vannoman noudattaaksensa Tiedekunnan sääntöjä
ja järjestystä. Tämä juhlallisuus, joka tavallisesti tapahtui samana
vuonna kuin Licentiatiksi oli tultu, kutsuttiin _Inception_ s.t.s.
aloittaminen. Ensin Maisteriksi pyrkijä, kansakuntansa Pedellin
seurassa, kulki Pahnojen kylän kaikki koulut, kysymässä kunkin
kansakunnan Maistereilta, tahtoivatko suvaita että hän aloittaisi
opettaja-virkansa. Kun maisterit olivat siihen antaneet suostumuksensa
(placet), hän Rehtorin edessä teki valan, luvaten kunniassa pitää
Yliopiston, Tiedekunnnn ja kansakuntanakin oikeudet, säännöt ja
luvalliset tavat. Viimein vihdoinkin, määrättynä päivänä, hän suurella
juhla-menolla kulki kansakuntansa kouluihin Pahnojen kylässä. Se
Maisteri, jonka johdon alla hän tähän saakka oli oppia viljellyt, piti
hänelle juhlallisen puheen ja pani hänen päähänsä maisteri-hytyrän.
Tästä lähtien hänen nimensä eteen aina pantiin sana: Magister
(Maisteri), ja entinen arvonimitys; Dominus (Herra) heitettiin. Hän
olisi nyt ollut tämän juhlan jalkeen velvollinen väittelemään 40 päivää
perätysten; sillä niin hänen valansa tässä tilassa kuului. Mutta,
vaikka se joka kerralla vannottiin, ei ollut enää tapa sitä tehdä, ja
vähää myöhemmin otettiin tämä pykäle pois valasta.

Nämä kolme temppua: _Determinantiuden, Licentiatiuden ja Inceptionin_,
-- suorittivat  vv. 1427 ja 1428 Olavi Maununpoika ja kaikki hänen
toverinsa paitsi Herra Gregorius Hafverlandia; sillä kussakin tilassa
erittäin mainitaan heidän nimensä kansakunnan tilikirjassa. Myöhemmin
eivät muut tule ollenkaan näkyviin kuin Olavi Maanunpoika, eikä hänkään
nyt muutamiin vuosiin. Mitä hän sill'aikaa lienee toimittanut, saatamme
asiain yleisestä tilasta helposlti arvata.

Päästyänsä Maisteriksi moni saattoi palata kotimaallensa, missä kirkon
viroissa koettivat saada takasin suuria oppi-kustannnksiaan. Toiset
taas jäivät vielä Pariisiin. Taidetten tiedekuntaan, jonka oikeita
jäseniä nyt olivat. Heidän vaikutus-alansa oli tässä kahtalainen; mikä
alkoi nyt itse pitää luentoja kansakuntansa kouluissa, pyytäen
kansakunnaltansa siihen lupaa ja saaden Johtaja-maisterillisen eli,
kuten sitä kutsuttiin, Regenti-arvon; mikä taas alkoi seurata muiden
tiedekuntien luentoja, tullaksensa kerran esm. Jumaluus-opin
Maisteriksi eli Tohtoriksi. Useimmiten tehtiin kumpaakin kerrallaan, ja
Maisterit, jotka aamulla päivän noustessa olivat opettanoet Pahnojen
kylässä, riensivät tavallisesti kohta sen jälkeen Luostarien
oppisaleihin tai isompiin kollegioihin, kuuntelemaan Sententiariojen
Jumaluusopillisia luentoja. Mutta vaikka näin olivat oppimisia
Jumaluus-opin tiedekunnassa, kuuluivat kuitenkin Taidetten tiedekuntaan
ja sen kansakuntiin; sillä kunkin Tiedekunnan jäseninä olivat
ainoastaan saman Tiedekunnan Maisterit, mutta ei oppilaiset. Näitä
omituisia seikkoja täytyy meidän vähäistä tarkemmin katsella. Tahdon
seuraavassa luvussa puhua pari sanaa Pariisin Yliopiston synnystä sekä
omituisista tavoista ja oloista Olavi Maununpoian aikoihin.



IV.

Pariisin Yliopiston synty, sen laitokset, säännöt ja tavat.


12:nnen vuosisadan alussa löytyi Pariisissa niinkuin muillakin
pispanistuimilla ylimmäisenä opetus-laitoksena eräs kathedrali-koulu,
jossa yksi Notre-Dame-kirkon kaniikeista opetti nuo vanhastaan
tavalliset "vapaat taiteet" (artes liberales), nimittäin: Trivium eli
kaunopuheisuuden kolme tietä: Kielioppia (Grammatica), Puhe-oppia
(Rhetorica) ja Ajatus-oppia (Logica), -- sekä Quadrivium eli viisauden
neljä tietä: Luvunlaskentoa, Mittaus-tiedettä, Tähti-tiedettä ja
Musiikkia. Tuomio-kapitulon Kansleri eli Notario, johon virkaan aina
haettiin oppinutta miestä, oli myöskin velvollinen valvomaan
Kathedralikoulun järjestystä, ja jos muita kouluja syntyi
hiippakunnassa, tulivat nekin Kanslerin katseluksen alle. Tämmöinen oli
opetuksen laita Pariisissa vielä v. 1100 paikoilla.

Mutta siihen aikaan oli syntynyt varsin uusi ja erinomainen liike
ihmiskunnassa. Se tympeys, joka sata vuotta aikasemmin oli painanut
ihmisten mieliä, heidän odottaessaan maailman loppua muka Kristikunnan
tuhat-vuotisen ikäkauden perästä, -- tämä tympeys nyt oli täydellisesti
haihtunut, ja joka haaralla puhkesi uusi elämän voima. Ristiretket
olivat alkaneet, kaupungit ja kunnat sekä Italiassa että Ranskassa
rupesivat vapauttansa valmistamaan ja samalla aikaa tieteeliisetkin
harrastukset heräsivät suurempaan intoon kuin mitä tähän asti oli
maailmassa nähty. Italiassa oli muinainen Romalais-oikeus äskettäin
saatu valoon vuosisatojen unohduksesta, samaan aikaan oli myöskin
Paavillisista Säännöistä (Decretales) tehty tieteellinen koko eli tuo
niin kutsuttu Kirkollinen oikeus, ja molempia lajia oikeutta opetettiin
varsinkin Bolognassa, johon pian alkoi kokoontua ääretön paljous
opettajia ja oppilaisia. Samalla lailla Lääkitys-oppi kokoonnutti
oppilaisia Salernoon eteläisessä Italiassa. Tiedemiehet ja heidän
oppilapsensa pian yhtyivät keskinäiseen liittoon yhteisiä asioita
varten, hengelliset ja maalliset valtiaat antoivat heille tärkeitä
etu-oikeuksia ja näin syntyivät nämä tieteelliset yhdys-kunnat, jotka
kutsumme Yliopistoiksi. Keskiaian latinaksi niitä kutsuttiin milloin:
Studinm Generale (yleinen oppilaitos), milloin Universitas (oikeastaan:
Universitas magistrorum et Scholarium, opettajain ja opetettavain
yhdyskunta).

Juuri näillä aioin oli Pariisissa Ajatus- ja Väitös-tieteen opetus
noussut suureen valtaan. Vv. 1102 ja 1136 välillä oli mainio Abelardo
opettanut Dialektikaa milloin Notre-Damen koulussa milloin Genovevan
vuorella, ja oppilaisia oli tulla tulvaillut kaikista maista hänen
luentoihinsa. Abelardon esimerkki kiihoitti muita, ja pian oli
Genoveva-vuoren pohjois-rinne, jossa siihen asti ei ollut kuin
aitauksia, tullut täyteensä kouluja, missä opetettiin Trivium ja
Quadrivium, mutta olletikkin Dialectikaa eli Väitös-tiedettä, joka
pidettiin kaikista tieteistä etevimpänä ja nimenomaan kutsuttiin
Taiteeksi (ars). Samasta oppi-innosta yleni myös Jumaluus-tieteellinen
opetus Notre-Dame-kirkon vanhassa koulussa, ja Pariisi alkoi tulla
Jumaluus-opin pääpesäksi. Mutta koko 12:nnen vuosisadan kuluessa ei
vielä ollut mitään keskinäistä yhteyttä opettajain välillä, eikä
ensi-aluksi myöskään tarvittu mitään lupaa opettajaksi ruveta. Asian
oma pakko toimitti tähän muutosta. Kirkko ei voinut sallia, että kuka
hyvänsä alkaisi opettaa nuorisolle uusia ja usein vaarallisia asioita;
siis Tuomiokapitulon kansleri anasti oikeuden antaa tai kieltää
opettamisen lupaa, eli tuota niinkutsuttua "licentia docendi". josta
nämä luvan-saanect nimitettiin Licentiateiksi. Tällä lailla kuitenkin
opettajat olivat kokonansa joutua kirkollisen hallituksen alle, ja kun
kuningas Philip-Augusti sen lisäksi v. 1200 eroitti Maisterit ja
oppilaiset Pariisissa kaupungin maallisen hallituksen alta laskien
heidät Tuomiokapitulon valtaan ja tuomioon, niin tämä kirkollinen valta
opetuksen asioissa näytti olevan rajaton. Mutta tämä valta pian osoitti
niin tylyjä tapoja, että opettajain täytyi yhdistää voimansa sitä
vastustaaksensa. He kääntyivät paavi Innocentio III:nnen tykö, ja tämä
vv. 1208 ja 1209 antoi heille oikeuden yhtyä lailliseksi yhdyskunnaksi
omilla etu-oikeuksilla, säännöillä ja hallitus-menoilla. Näin syntyi
Pariisin Yliopisto (Studium Parisiense, Universitas Parisiensis), eikä
aikaakaan ennenkuin se melkein täydellisesti oli erinnyt kirkollisen
vallan alta. Kaikkien ensiksi onnistui Taidetten tiedekunta (Facultas
Artium, Artistae) päästä itsenäiseen tilaan. Notre-Dame'n kansleri
tosin vastakin antoi opettamisen lupaa, mutta saman oikeuden
Genoveva-luostarinkin Kansleri saavutti Taidetten opettamista varten,
ja itse Tiedekunta otti heidän päätöksensä vahvistettavaksi. Nämä
Yliopiston sisälliset seikat muodostuivat muodostumistaan 13:nnen
vuosisadan kuluessa.

Näin oli Pariisin mainio yliopisto syntynyt ja levittänyt alaansa
kahden puolen sitä muinaista maantietä, joka Romalais-aioista asti oli
Pikkusillasta kiertänyt kaakkoon ja etelään, seuraten nykyisiä katuja
Rue Galande, Place Maubert ja Rue de la Montagne de S. Geneviève.
Kaupungin muuri oli nyt jo siirretty toiselle puolelle Genovevan
luostaria (nyk. Pantheon), sulkien koko entisen Latinais-seudun (Pays
Latin) muinaisjäännöksinensä vanhan Lutetian äidillisiin helmoihin.
Nämä paikat, missä Konstantino Suuri tai hänen isänsä oli rakentanut
sen komean palatsin, jonka raunioita vielä vähän näkyy, ja missä
kapinalliset legionit olivat huutanoet Julianon keisariksi, olivat nyt
muuttaneet Korkean opin taistelutantereksi, ja joutuivat melkein
kokonaan Yliopiston valtaan.

Oikeastansa Pariisin Yliopisto ei sisältänyt yhtä ainoata yhdys-kuntaa,
vaan koko seitsemän kappaletta, jotka tavallisissa tapauksissa
seisoivat vallan erillänsä. Nämä olivat: Jumaluus-opin tiedekunta,
Lainopin tiedekunta (Facultas Decretorum), Lääke-opin tiedekunta, ja
Taidetten tiedekunnan neljä Kansakuntaa. Näistä Lainopin ja Lääkeopin
tiedekunnat olivat kovin vähäpätöisiä, mutta muut sitä mahtavammat.
Jumaluus-opin tiedekunta ei kuitenkaan lie ylipäänsä lukenut paljon
enempää kuin 100 opistolaista, lukematta ne jotka kuuluivat
kerjääjämunkkien veljyyteen; mutta Taidetten tiedekunnassa
näyttää opistolaisten lukumäärä nousseen melkein 900:aan,
nimittäin Ranskalais-kansakunnassa noin 400, Pikardialais- ja
Normandialais-kansakunnissa lähes 200 kummassakin, ja Englantilaisessa
kansakunnassa noin 60. Lisäksi tekivät Bakkalariotkin melkoisen
lukumäärän, Jumaluus-tiedekunnassa noin 70, mutta Taidetten
tiedekunnassa arviolta 270. Hallitus ei täällä niinkuin Bolognassa
ollut Opistolaisten käsissä; sillä nämä pysyivät ala-ikäisyyden arvossa
(in statu pupillari) siihen asti kun olivat Maistereiksi tulleet.
Ainoastaan Maisterit, sekä ne jotka luentoja pitivät (Regentes), että
nekin jotka eivät pitäneet luentoja (Non-regentes), saivat kansakunnan
tiedekunnan asioissa olla osalliset. Regentiä näyttää olleen ylipäänsä:
Ranskalais-osakunnassa 60, Pikardialais- ja Normandialais-kansakunnissa
25 kummassakin ja Englantilaisessa 11, tai niillä paikoin.
Jumaluus-opin Regentimaisterit näyttävät nousseen noin 40:een. Nämä
numerot eivät anna mitään tarkkaa määrää, mutta osoittavat edes
jonkin-moisesti Tiedekuntien ja Kansakuntien keskinäistä suuruutta.
(Ks. Thurot, de l'organis. de l'Univ. de Paris. sivv. 41, 92, 136, 139
(additions, siv. 3, 4). Hän arvelee opettajat ja oppilaiset yhteensä
1700:ksi.)

Jumaluus-opin, La'in-opin ja Lääke-opin tiedekunnat valitsivat kukin
esimiehensä (Syndicus Jumaluus-opillisessa, Decanus muissa
tiedekunnissa) vuodeksi tai kahdeksi vuodeksi, mutta kukin kansakunta
valitsi joka kuukaudelta Prokuratorin, joka kuitenkin saattoi tulla
jatketuksi. Paitsi sitä oli kullakin kansakunnalla rahavartiansa, joka
ainakin Englantilaisessa kansakunnassa valittiin joka vuosi Matheuksen
päivänä (Syysk. 21 p.). Kukin kansakunta toimitti ja voimissa piti omat
koulunsa eli luku-salinsa, teki itsellensä omat säännöt, hallitsi omat
raha-asiansa ja palveli erinäisiä suojelus-pyhiä. Mutta yhteisiäkin
asioita oli heillä joitakuita, esm. Taidetten tiedekunnan etu-oikeudet
ja ne seikat jotka koskivat Licentiati- ja Maisteri-arvoihin. Näissä
tiloissa kaikki kansakunnat olivat yhteisenä tiedekuntana ja valitsivat
yhteisen esimiehen, joka kutsuttiin Rehtoriksi. Rehtori, jonka virka
ensiaikoina kesti ainoastaan kuukauden mutta sitten aina kolme
kuukautta, asetettiin sillä lailla, että jokainen kansakunta määräsi
valitsija-miehensä (Intrans) ja nämä neljä valitsivat tähän ylimmäiseen
virkaan jonkun Maisterin Taidetten tiedekunnasta. Kun Taidetten
tiedekunta yhteisissä asioissaan neuvoa piti, niin kukin kansakunta
keskusteli erinänsä ja antoi Prokuratorinsa kautta äänensä, mutta
Rehtoripa nämä neljä ääntä yhteen sovitti. Tästä näkyy, että koko
Taidetten tiedekunta ei ollut mikään yhdyskunta vaan ainoastaan
liittokunta. Mutta Taidetten tiedekunnan Rehtori oli myöskin koko
Yliopiston esimies. Tämä etevyys tuli arvattavasti siitä, että
Taidetten tiedekunta oli Yliopiston alkuperäisin ja lukusin osa ja
kaikkien ensiksi oli vapautunut kirkollisen vallan alta. Rehtori siis
oli Pariisin kaupungin mahtavia ja koko Yliopiston edusmies. Kun
kaikkien Tiedekuntien ja kansakuntien yhteisiä asioita oli
keskusteleminen, niin Taidetten tiedekunnan Pedelli kulki kutsumassa
muutkin Tiedekunnat kokoon, tätä käskyä kansakunnat ja Tiedekunnat
noudattivat. Rehtori esitti keskusteltavan asian ja nyt kaikki
seitsemän yhdyskuntaa lähtivät eriksensä päättelemään. Päätettyänsä
antoivat kukin äänensä Prokuratorien ja Dekanien kautta, ja nämä
seitsemän ääntä sovitti Rehtori yhteen. Mutta yhdyskuntien itsenäisyys
oli kuitenkin niin suuri, että valttämattömästi vaadittiin äänten
yksmielisyys, jos päätöstä piti tuleman. Sama vaatimus oli Taidetton
tiedekunnankin päätöksissä ja pöytäkirjoissa luetaan alinomaa, ett'ei
muka yksikään ainoa vastustanut (nemine penitus reclamante).

Joka nykyaikoina ajattelee Yliopistoa, se näkee hengissänsä komeita
rakennuksia, missä kruunun palkkaamat opettajat toimittavat virkansa
kruunun tekemien asetusten johdosta. Ei mitään semmoista löytynyt tässä
muinaisessa Pariisin Studiossa. Opettajat saivat määrätyn maksonsa
kultakin oppilaiselta ja saattoivat sen ohessa nauttia tulot
jostakusta kirkollisesta virasta kotiseuduillaan. Lisäksi jokainen
kansakunta jakoi muutamissa vuotisissa tiloissa jonkun rahasumman
Regenti-maistereillensa. Joka vuosi ne Maisterit, jotka tahtoivat
opettamaan ruveta, pyysivät kansankunnaltaan kukin koulunsa eli
lukusalinsa. Nämä Taidetten tiedekunnan koulut olivat melkein kaikki
Pahnakadun varsilla (vicus Straminis, rue du Fouarre), jonka suut
vuodelta 1403 alkaen olivat suljetut salvoilla, ett'ei ajokalut
pääsisi oppiharjoituksia häiritsemään. Erinäinen vartia (claviger)
avasi ja sulki nämä salvat, mutta kaikkien koulujen avaimet taas
Ranskalais-kansakunnan Pedelli säilytti. Koulujen sisustus oli mitä
halvinta olla taitaa. Perässä seisoi matalan lavan päällä pulpetti ja
istuin, jossa Maisteri istui, puetettuna mustaan kauhtanaan, jonka
päähine oli vuorattu oravinahoilla (cum caputio fourrato de minutis
variis). Mutta oppilaiset istuivat itse permannoilla, jotka
tavallisesti peitettiin oljilla tai ruohoilla. Tämä nuorukaisten
alhainen asema pidettiin itse opetukselle niin tärkeänä, että kun
aiottaisin oli ruvettu penkkiä toimittamaan, kaksi kardinalia eri
aioilla (1366 ja 1452) katsoivat tarpeelliseksi kieltää tämmöisen
ylöllisyyden, joka vain muka ylpeyttä synnyttäisi, -- ja samate
Suomenkin kouluissa, joihin samaa vahingollista tapaa näkyy siirtyneen,
veisattiin valitusta:

    "En quondam timuistis
    magistros, dum sedistis
    vos in pulveribus"; --

suomeksi:

    Kas, muinoin eli nöyryys,
    kun vielä, selkä köyryss',
    pahnoissa istuttiin.

Pahnat myytiin itse koulu-kadulla, joka arvattavasti siitä oli saanut
nimensäkin. Mikä tämmöisten kontujen komeus saattoi olla, on helppo
ajatella. Joka 19:nnellä vuosisadalla katselee Sorbonnen lukusaleja,
havaitsee kenties, että siivon puolesta muinaiset tavat eivät ole
kokonaan hävinneet. Itse rakennukset olivat arvattavasti yhtä
halpa-muotoiset kuin sisustuskin. Ainoastaan suuremmat kollegiot,
jotka olivat yksityisten kustannuksella rakennetut varsinkin
Jumaluus-oppilaisten asunto- ja oppi-paikoiksi, sekä luostarit ja
kirkot, joita jo löytyi koko joukko täällä Genoveva-vuoren ja
Seine-virran välillä, lienevät tarjonneet komeampaa ulkomuotoa ja
avarampia saleja. Näissä luostareissa ja kollegioissa pidettiin
tavallisesti kaikki suuremmat yliopistolliset kokoukset ja juhlat. Kun
koko Yliopisto tuli yhteen, oli kokous-paikkana Pyhän Mathurinon
luostari lähellä niitä Romalais-kylpyhnoneen jäänöksiä, joiden päälle
Cluny'n abboti myöhemmin rakensi komean asuntonsa. Taidetten tiedekunta
kokoontui joko samassa luostarissa tai Juliano-köyhän kirkossa (S:t
Julien-le-Pauvre) lähellä Pikkusiltaa; ja samate osakuntienkin
kokoukset tapahtuivat mainituissa paikoissa tai milloin missäkin.

Luonnollista on, että tavat ja menot kantoivat sitä jumalista muotoa,
joka on keskiaialle niin omituinen. Kollegioissa, joiden asujamet
seisoivat ankarien, vaikka usein rikottujen sääntöjen alla, löytyi
tavallisesti omat kappelit, joissa jumalan-palvelusta vietettiin.
Kansakunnat ja Tiedekunnat taas viettivät useita erinäisiä juhlia
vuoteensa, messuilla ja muilla katolisilla menoilla. Niinpä esm.
Kynttilänpäivä (Dies Purificationis), sekä Katrinan ja Nikolaon päivät
(Marrask. 25 ja Jouluk. 6 pp.) olivat semmoisia juhlia, joissa
jumalanpalveluksen jälkeen jaettiin kansakunnan kassasta rahaa
Regenti-maistereille. Samalla lailla kukin kansakunta kunnioitti
myöskin erityistä suojeluspyhäänsä, joka Englantin kansakunnassa näkyy
olleen pyhä Edmund, eräs Cambridge'n entinen pispa. Että nämä
kirkolliset juhlamenot olivat loistavia ja sen aian raha-arvon suhteen
tyyriitäkin näemme kansakunnan tilikirjoista; sillä paljastansa
vaksikynttiiöihin kulutettiin toisinaan noin kahdeksan-kolmatta
solidoa, eli, lähes yhtä paljon kuin tavallisen varakas opistolainen
kulutti kuukautiseen elatukseensa. Mutta emme kuitenkaan saa luulla,
että tämä jumalisuuden muoto istui aivan syvässä. Messun ja muiden
kokoustensa jälkeen meni koko kansakunta, s.t.s. Maisterit ja
olletikkin Regenti-maisterit, tavallisesti kapakkaan, jossa syötiin
suuhunsa ja juotiin sydämmeensä, mitä kansakunnan kassaan oli jälille
jäänyt. Näissä kassoissa ei koskaan tehty mitään säästöä, vaan useammin
rahavartia sai itse lisätä omasta kukkarostaan. (Se on tästä
yhdyskuntien köyhyydestä kuin Crevier (IV 54) sanoo: "La doctrine
et la vertu, voilà leurs richesses". Kauniisti kyllä!) Yhteisistä
asioista valitettavasti ei pidetty suurta huolta, vaikka taas
kansakunnan pidoissa uskollisesti saapuvilla oltiin. V. 1417 täytyi
Englantilais-kansakunnan päättää, että ne Maisterit, jotka eivät tulisi
kokoukseen, eivät myöskään saisi kokouksen jälkeen kapakkaan tulla; oli
muka havaittu, että edelliseen paikkaan kokoontui vain 4 tai 5, mutta
jälkimäiseen 30 (Thurot, main. kirj., siv. 32.). Paitsi näitä
kansakunnallisia pitoja löytyi muutoinkin runsaasti tilaisuutta
juominkeihin. Uudet Maisterit tekivät vanhoille Maistereille
tuliais-pitonsa (pro jucundo adventu) ja samalla lailla
opistolaistenkin joukossa nuo vasta-tulleet "kelta-nokat" (becs jaunes.
bejauni, joista Virsikirjammekin N:o 267 tietää veisata: "Beanit nyt
elävät ilkiäst") olivat pakotetut laittamaan täysi-sulkaisille
toverilleen hupainen iltanen (bejaunium). Ylipäänsä sekä opettajat että
oppilaiset rakastivat paljon kapakoita, mutta riitaantuivat usein
hinnasta kapakoitsijan kanssa. Aian tavat olivat meteliset ja
Englantilais-kausakunnan jäsenet kuuluu olleen enemmin kuin muut
taipuvaisia kahakoihin ja juopumukseen. Koko Taidetten tiedekunnassa,
missä itse opettajat iältänsä olivat melkein samalla tasalla kuin
oppilaisetkin ja edelliset usein tavattiin osallisina jälkimäisten
vallattomuuksissa, oli aina yltäkyllin meteliä ja melua. Mutta myös
Jumaluus-opinkin arvolliset herrat eivät suinkaan olleet vilppiä
vailla. Näin asian ollessa, ei suinkaan syyttä laulettu:

    "Madame la Haute science
    à Paris s'en vint, ce me semble,
    Boire les vins de son celier"; --

se on:

    Rouva Korkia-oppisuus Käypi
    Pariisiss' asioitaan: --
    Juomassa viinit kellaristaan.

Luonnollista on, että Yliopisto usein kyllä riitaantui kaupungin
hallituksen kanssa niiden häiriö-tekojen tähden, joita Yliopiston
jäsenet tai alamaiset harjoittivat. Yliopiston etuoikeuksia oli sekin,
että kaupungin vouti (prevôt) ei saanut ketään siihen kuuluvaa miestä
rangaista; mutta tätä sääntöä ei aina voitu noudattaa. Tästäpä ankaria
riitoja. Sattui esm. tapahtumaan, että opistolainen oli pannut
palvelijansa viiniä hakemaan. Tämä riitaantui kapakoitsijan kanssa
hinnasta ja sai selkäänsä. Sen kuultua, hänen isäntänsä suuttuu
silmättömäksi, kokoilee muita toveriaan ja nyt mennään miehissä
kapakkaan, missä pöydät ja penkit särjetään ja itse kapakoitsijaa
piestään hengettömäksi. Naapurit rientävät avuksi. Prevôti tulee
sotamiehineen; -- aljetaan piirittää pahantekijäin asuntoa. Viimein
tappelun perästä, jossa muutamat kahden puolen ovat henkensä
heittäneet, otetaan mokomat opilliset herrat voudin talteen. Mutta nyt
yltyy koko Yliopisto; luennot tauotetaan, opettajat oppilaisineen
uhkaavat jättää Pariisin hyvästi ja siirtyä muualle, missä muka heidän
oikeuksiaan pidetään paremmassa arvossa. Tästäkös Pariisille ahdinkoa;
sovintoa ruvetaan hieromaan ja asian loppu on se, että pahantekijät
jätetään Yliopiston tuomion alle, missä pääsevät vitsoilla, kun
olisivat ansainneet hirsipuun.

Oli tapa sanoa, että moni joka Pariisiin lähti hakemaan seitsemän
taidetta, ei löytänyt kuin seitsemän kuoleman-syntiä, ja että Pariisi
oli sukkela pyytämään sieluja pauloihinsa. Mutta kaiken sen ohessa oli
Pariisi kuitenkin korkean opin pää-pesä, ja siitä syystä sinne yhä
tulvasi nuorukaisia kaukaisimmista maista. Siihen aikaan ei vielä
tietty mitään nyky-aian kulkuneuvoista ja posti-laitoksista, ja
kaukaisuudet siitä syystä olivat vielä suuremmat, kuin mitä ne
matkamitan tähden olisivat olleet. Tosin kansakunnat valitsivat
itsellensä Pariisin porvarien seasta _lähettäjöitä_, joiden piti
toimittaman kaikki lähetettävät opistolaisten ja heidän kotimaidensa
välillä; mutta epäillä täytyy, ulottuiko tämä lähetys-toimi niin kauas
kuin Suomenmaahan saakka. Luultavaa on, että Turun ja Hansa-kaupunkien
välillä lähetys-toimi valvottiin Suomesta päin, ja että ainoastaan
loppumatka oli Pariisilaisten lähettäjäin holhottavana.

Mutta jos Pariisin kaukaisuus ja Pariisin tavatkin näytti estävän
Suomalaista sinne tulemasta, niin Pariisin omituinen surkea tila juuri
Olavi Maununpoian aikaan oli kolmantena kammona, eikä suinkaan
vähimpänä. Meidän täytyy itse aineemmekin tähden poiketa katsastamaan
tätä Ranskan surkeutta näinä vuosina.



V.

Ranskanmaan kärsimykset ja Pariisin surkeus.


Kansakuntien historiassa tapahtuu toisinaan, että kansallis-henki
näyttää ikäänkuin paenneeksi ja ruumiin osat alkavat hajota
katoovaisuuden omaksi. Kaikki kansalliset vitsaukset, tapain turmio ja
varain menetys, ulkonainen sota ja sisällinen eripuraisuus, karttuvat
tämmöisinä aikoina karttumistansa, Jumalan vihan kaikki maljat ovat
silloin ikäänkuin vuodatetut maan yli, ja sen kansan viimeinen tuomio
näyttää lähestyvän. Mutta silloin tapahtuu myöskin toisinaan, että
kansallisuuden syvimmistä kätköistä kuohuu ylös joku ennen salattu
elämän-lähde, joka vuodattaa uutta jäntevyyttä raukeneviin jäseniin.
Semmoista esimerkkiä osoitti Ranskan maa ja kansa alkupuolella 15:ttä
vuosisataa.

Minun ei tulo tässä kertoa tämän surkeuden synty ja moninaiset vaiheet,
kuinka kuninkaallisen huoneen jäsenet olivat väijyneet toisiansa
verisellä kostonhimolla, kuinka maan ylimykset ja itse kansakin näissä
riidoissa olivat hävittäneet toisiansa ryöstöllä ja murhalla, ja kuinka
vihdoin valtakunta oli heitetty muukalaisten saaliiksi, jotka
muukalaiset sittenkin osasivat paremmin ja järjellisemmin hallita kuin
maan oikeat isännät. Mutta muukalainen hallitus on aina kansallisen
vapauden surma, ja tällä onnettomalla aialla, jolloin Olavi Maununpoika
Ranskaan tuli, tuskin enää löytyikään Ranskanvaltaa. Pariisissa ja koko
Pohjois-Ranskassa vallitsivat Englantilaiset, aseiden oikeudella ja
kuninkaallisen lapsen Henrikki VI:nnen nimellä, jonka nerokas setä,
Bedford'in herttua, taitavalla kädellä ohjasi Englannin asiat
mannermaalla. Tämän Englannin herruuden liittolaisena seisoi Ranskan
mahtavin vasalli, Burgund'in herttua, joka isänsä murhan tähden oli
yltynyt leppymättömään vihaan valtakunnan oikeata perillistä vastaan.
Tämä valtaperillinen taas, Kaarlo VII, oli tosin vielä herrana
etelä-puolella Loire'a, mutta häntä itseänsä hallitsi kehno, keskenään
kapinoitseva, mielittelijä-joukko ja hänen sydämmessään näkyy asuneen
tylstyttäväinen epä-luulo omaa la'illista syntyänsä vastaan. Näin
rikki-raadellussa maassa kesti sota yhä vuosikaudet, ei tarkka ja
järjestetty sota, jonka perästä rauhaa jos jommoistakin olisi ollut
odotettavana, vaan hajallinen ja näännyttävä sissi-sota, joka riudutti
maan voimat niinkuin auttamaton hivutus-tauti. Vihdoinpa Bedfordin
herttua loppu-vuodelta 1428 näytti aikovan viimeisellä iskulla lopettaa
Ranskalta hengen ja kärsimiset. Hänen sota-joukkonsa marssivat Loire'a
vastaan ja pian oli Orleansin kaupunki suljettu ankaralla
piirityksellä.

Silloin tuli pelastus arvaamattomalla, ihmeenkaltaisella tavalla. Koko
kansakunnassa tapahtui paraikaa joku mahtava hengellinen pöyristys.
Jokainen tunsi ja tiesi, että isänmaan viimeistä onnea ratkaistiin,
mutta inhimillistä apua ei kukaan enää toivonut, ainoastaan
ylen-luonnollisesta avusta odotettiin pelastusta. Yli koko maan, myös
Englantilaisten valitsemassa osassa oli alkanut syntyä hengellisiä
heräyksiä, ja itse Pariisissa pidettiin taivas-alla katumus-saarnoja.
Sen ohessa ihmisten sielut riehuivat ennustuksista ja aaveista.
Kansallis-henki ikäänkuin kokosi kaiken kimmonsa, näyttääkseen että
vielä elon-voimaa oli jälillä.

Tämä kansallis-henki oli vihdoinkin löytänyt väli-kappaleensa. Eräässä
maa-kylässä Champagnen maakunnassa, Ranskan valtakunnan äärimmäisellä
rajalla, eli tätä nykyä 17 vuotias talonpoikainen tyttö, Johanna Darc,
jota henget ja näyt jo aikoja olivat kehoitelleet lähtemään isänmaata
pelastamaan. Vihdoin ei enää oma ujous eikä ominaisten rukoukset
voineet estää häntä tottelemasta ääniänsä. Hän tiesi muka olevansa
Jumalan valitsema neitsyt, Ranskan pelastaja, ja hän lähti.
Maaliskuussa 1429 hän tapasi kuninkaan Chinon'issa, ja kaksi kuukautta
myöhemmin hän oli vapauttanut Orleans'in. Tämän perästä oli
Englantilaisten onni Ranskassa kukistunut. Orleansin neitsyt (la
Pucelle d'Orleans) oli luvannut karkoittaa muukalaiset pois koko
Ranskanmaasta, ja häntä vastaan eivät taitavimmat sotapäälliköt mitään
voineet. Sortuneen kansan luottamus oli uudesta herännyt, ja
urhollisuus sen ohessa. Koko Ranska ajatteli samoin kuin sen
pelastaja-neiti: "soturien tulee tapella ja Jumala antaa voiton".

Vuoden päivät johdatti Orleans'in neitsyt Ranskan vapauttamista.
Kuningas ja kuninkaan kehnot neuvon-antajat jo alkoivat kyllästyä tähän
avun-tekijään, jota sotaväki ja kansa seurasi innostuneella
kunnioituksella. Silloin tapahtui, että Johanna Darc v. 1430
Toukokuussa joutui Compiegnen edustalla vihollisten valtaan ja vietiin
jonkun aian perästä Rouen'iin tutkittavaksi. Se hengellinen oikeus,
joka tämän tutkinnon toimitti, kantaa hyvin tunnetun nimen. Se oli Pyhä
Inqvisitioni, tuo kaikista ihmisellisistä laitoksista hirmuisin, joka
jumalisuuden varjolla niin epälukuisia julmuuksia on harjoittanut.
Tuomareina istui tällä kertaa Ranskan etevimpiä hengellisiä miehiä, ja
itse Pariisin Yliopisto suostui ja kehoitti tuomioon. Mutta "La
Pucelle", Ranskan pelastaja, tuomittiin uskon-hylkynä. kapinoitsijana
ja noitana hyljättäväksi kirkon helmoista, ja poltettiin elävänä
Toukok. 30 p. 1431.

Vaan se henki, minkä sankari-neitsyt oli herättänyt kansassa, ei ollut
sillä kuoletettu. Tosin ei vapauttamisen työ enää edistynyt semmoisella
nopeudella kuin Neitsyen johdattaessa, mutta askel askeleelta täytyi
Englantilaisten peräytyä. Kuitenkin pysyi Pariisi ja sen Yliopisto
vielä viisi vuotta Englannin vallassa. Tämä väli näyttää olleen
Yliopistolle kääntymyksen ja katumuksen aika, ja ilomme on nähdä
maamiehemmekin osallisena tässä uudistuksen toimessa. Että hän sitä
vastoin olisi jotakin osaa ottanut Neitsyen kuolemaan, en ole saattannt
keksiä. Arvattavasti hän silloin vielä oli liian vähäpätöinen jäsen
tässä korkea-oppisessa seuruudessa, ja oikeastansa ainoastaan
Jumaluus-opin ja Lain-opin tiede-kunnat olivat mainitussa asiassa
antaneet lausetta, vaikka koko "armas Yliopisto" (alma Universitas) oli
tavallisuutta myöten tehnyt Rehtorin kautta muka yksimielisen
päätöksen.

Ja samatekkuin Yliopistossa ennätti itse Pariisin kaupungissakin mielet
näinä viitenä vuotena puhdistua. Tällä Ranskan sydämmellä ei suinkaan
ollut vähin osallisuus Ranskan hairahduksissa, mutta nyt se myöskin oli
kantanut osansa kärsimyksistä. Toista kymmentä vuotta oli Pariisi nyt
ollut Englantilaisten vallassa. Tosin oli sisällisten lahkokuntain
vihat sill'aikaa ennättäneet unohtua, mutta kaupunki ei saannt takasin
iloista muotoansa ja voimiansa muukalaisten hallituksen alla. Huoneet
monessa paikoin seisoivat tyhjinä ja kukistumaisillaan, ruoho kasvoi
katuloilla, nälkä tuon-tuostakin raivosi jääneessä väestössä ja sudet
söivät ihmisiä itse muurien sisä-puolelta. Surkeuden esimerkkiä oli
sekin yksi, että eräs asetus v. 1429 vähensi kapakkojen lukumäärän
60:sta 34:ksi. Ilot ja hullutukset saivat jäädä unohduksiin,
ja "Aasi-juhlan" tai "Hulluin-laivan" siassa nyt näyteltiin
"Kuoleman-tanssia" (Danse Macabre), joka näytti kuvailevan aian
onnettomuutta:

    "Morto nihil melius; vita nil pejus iniqua".

    Ei parempaa kuin kuolema, eik' elämää poloisempaa.

Ihmekö siis, että Pariisi hartaalla halulla alkoi kääntyä takasin omaan
kansalliseen hallitukseensa, ja kaupunki niinkuin Yliopistokin
syyttivät ainoastaan erästä Englantilaista lahkokuntaa entisistä
teoistaan. Taidetten tiedekunnan Englantilaisessa kansakunnassa, johon
Suomalaiset kuuluivat, tapaamme selvän todistuksen aian muuttumisesta.

Jo v. 1376 oli tämä kansakunta päättänyt pyytää kuninkaalta saadaksensa
muuttaa nimensä, koska ainoastaan vähin osa sen jäsenistä enää olivat
Englantilaisia. Tästä päätöksestä ei silloin näy syntyneen mitään (Ks.
Crevier IV, siv. 74.). Mutta Toukokuusta lähtien v. 1431, siis samalla
aikaa kuin Orleans'in Neitsyt surmattiin, alkaa kansakunnan pöytä- ja
tilikirjoissa näkyä nimi: _Saksalainen_ kansakunta (natio Almaniae, la
nacion dalemaigne). Molemmat nimet käytettiin vielä jonkun aikaa
vaihetellen; mutta kun kerran Ranskan valta vihdoin oli perinyt takasin
vanhan pää-kaupunkinsa, hävisi nimi: Englantilainen kansakunta (natio
Anglicana), ennen pitkää. Tulen vielä kertomaan, kuinka Englantilaiset
vihdoin ajettiin Pariisista ja kuinka kaupunki ja yliopisto tekivät
sovintonsa oikean kuninkaansa kanssa. Tässä toimessa tapaamme Olavi
Maununpoian Yliopiston lähettiläiden joukossa. Mutta ensin tulee minun
mainita, mitä tointa hän sitä ennen oli oppineessa seuruudessaan
pitänyt. Sillä enin osa hänen vaikutustaan sattuu siihen surkeaan
aikakauteen, jonka yleistä luonnetta tässä olen kokenut kertoa.



VI.

Olavi Maununpoika Pariisissa.


Niin yksityisistä asioista, kuin erään muukalaisen maisterin
vaikutuksesta Pariisin opistossa, emme tosin saa odottaa paljon muistoa
säilyneeksi; kun muutamia kertoja tapaamme hänen nimensä mainittuna
kansakunnan pöytä- ja tili-kirjoissa taikka lueteltuna Yliopiston
Rehtorien joukossa, täytyy enimmästi tytyä näihin kuiviin ilmoituksiin.

Niinkuin jo on puhuttu, valitsi jokainen kansakunta joka kuukaudeksi
prokuratorinsa, mutta vuoden aiaksi Rahavartiansa, ja nämä virat siis
rippuivat kansakunnan yksityisestä luottamuksesta. Sitä vastoin kaikki
kansakunnat yhteisesti valitsivat Yliopiston Rehtorin kolmeksi
kuukaudeksi ja tämä vaali tapahtui seuraavalla tavalla. Kukin
kansakunta määräsi yhden valitsijan, joka kutsuttiin _Intrans_, ja
kaikki valitsijat tulivat yhteen Pyhän Julianon kirkossa tai jossakin
muussa kokouspaikassa toimittamaan varsinaisen Rehtorin-vaalin. Näin
tapahtui neljästi vuoteensa, tavallisesti Maalisk. 24, Kesäk. 23,
Lokak. 10 ja Jouluk. 16 pp. Kuinka arvollisena tämä virka pidettiin,
voimme arvata niistä monituisista riidoista, joita vaali toisinaan
synnytti; sillä joskus tapahtui, että torasta syntyi tappelu, ja että
Yliopisto muutamat päivät pysyi "kaksi-päisenä", kun kansakunnat
jakaantuivat kahden Rehtorin välillä. Mutta kun kansakunnat oikein
olivat sopineet vaalista, niin tämä Taidetten tiedekunnan valitsema
Rehtori oli koko Yliopiston esimies ja puheenjohtaja, joka
kaikissa juhla-tiloissa sai siansa Kardinaalien rinnalla ja
Parlamentti-neuvosten edellä.

V. 1432, Jouluk. 15 p., valittiin Yliopiston _Rehtoriksi_: "Olavi
Mannunpoika Englannin kansakunnasta" (Ks. Bulaeus, V siv. 921: "Olauus
Magni Angl. Nat... 15 Dec. 1432".), ja hänen virkansa kesti seuraavan
Maalisk. 24 päivään, jolloin taas toinen tuli siaan. Että tämä mies ei
ole mikään muu kuin puheen-alainen Suomalainen, on epäilemätöntä.
Englannin kansakunta ei ollot niin suuri, että kaksi sen-nimistä
yhtaikaa olisi voinut siinä löytyä, ja jos semmoinen seikka olisikin
sattunut, olisi silloin luultavasti meille säilynyt Olavi Maununpoian
sukunimi, jota nyt ei tavata missään, ei kotimaisissa eikä ulkomaisissa
lähteissä. [Merkillistä on, että hän näyttää käyttäneen nimen: "Magni
eli Maununpoika", sukunimen asemesta, niin että toisinaan allekirjoitti
ainoastaan: "Magnj". -- Ranskaksi kirjoitettiin hänen nimensä: "Maistre
Olawa Magni". -- W.G. Lagus'en arvata (Finska Adelns gods, siv. 72),
olisi hänen isänsä ollut eräs _Magnus Diekn_ "aff Rungo", mutta
senlaista miestä ei muualta tavata.]

V. 1433 Maaliskuussa oli maanmiehemme erinnyt lyhyesti kunniastaan ja
näyttää nyt lähteneen kotimaahan; sillä Toukok. 19 p. hän tavataan
Suomessa, talous-asioitansa järjestämässä. Hän silloin nimittää itsensä
"kirkko-papiksi Kyrksletissä" (Ks. Porthan, Chron. Ep. siv. 531)  josta
näemme, että hänellä nyt jo oli kirkollinen virka, jonka saatavat sai
nauttia eläkkeeksensä sillä aikaa kun tieteilemisensä kestäisi
ulkomailla. Sinne hän jo pian palasikin ja tavataan ainakin
Marraskuussa samana vuonna Pariisissa, missä kansakunta hänen valitsi
_Prokuratorikseen_.

Tämmöinen vaali tapahtui eri kansakunnissa ja eri aikakausina vähän eri
tavalla, milloin koko kansakunnan yhteisellä äänestyksellä
(capitatium), milloin taas niin, että kukin maakunta, johon kansakanta
jakaantui, antoi yhden äänen vaalissa, taikkapa myös vuorotellen
määräsi omista jäsenistään Prokuratorin. Niinpä myös Englandtilainen
kansakanta ennen v. 1331 oli ollut jaettuna kahteen maakuntaan
(provinciae), joista toinen käsitti varsinaiset Englantilaiset, toinen
kaikki muut eli yksitoista valtakuntaa. Kumpikin näistä oli vuorostansa
antanut kansakunnalle Prokuratorin. Mutta koska tällä tavoin liian
suuri etu oli Englannin-sukuisilla, hävitettiin tämä kahtiajako ja
vaali muutettiin yhteiseksi. Sittemmin tosin taas mainitaan toinen jako
kolmeen maakuntaan: Ylisten, Alisten ja Saarelaisten (Altorum, Bassorum
et Insularium), mutta tämäkin lienee Olavi Maununpoian aikana jo ollut
tauotettu, eikä ainakaan koskenut Prokuratorin vaaliin (Ks. Thurot,
sivv. 20, 22; Bulaeus V, siv.  865.).

"Marraskuun 18 p. (in octava Sancti Martini) v. 1433, kokoontui
kunnioitettava Englannin kansakunta Pyhän Mathurinon tykönä kahta asiaa
varten, ensin valitsemaan Prokuratorin ja toiseksi anomusten ja
loukkausten tähden (super supplicationibus et injuriis). Valittiin
yksimielisesti Prokuratoriksi Maisteri 'Olauus Magnj', joka anoi että
toimituksissaan hänelle kansakunta tahtoisi olla avullinen,
puolustavainen ja suosiollinen, johon myönnyttiin. Samaten Maisteri
Albert Worden [Tämä oli Utrektin hiippakunnasta (Trajectensis
dioecesis) ja kutsutaan muutoin 'natus de Campis'], entinen Prokuratori
anoi, että häntä pidettäisiin otollisena, suosittuna ja hyväksittynä
(gratus, avoatus et recommendatus); siihenkin anomukseen suostuttiin".

Näin luetaan Euglannin kansakunnan pöytäkirjassa. Että tässä mainittu
"Olauus Magnj" on juuri kansalaisemme Olavi Mannunpoika, emme ensinkään
tarvitse epäillä; silla päälläkirjoituksena seisoo: "Procuratio M.
Olauj Magnj de regno Suecie Civitatis aboensis" s.o. "Kuinka
Prokuratoriksi valittiin Maist. Olavi Maununpoika Ruotsin
valtakunnasta, Turun kaupungista".

Tässä virassaan tuli hän nyt pysymään yhtämittaa vähintäin seitsemän
kuukautta; sillä hänen vaalinsa uudistettiin kuukausi kuukaudelta
Kesäkuuhun asti. Syksyllä 1434 hänen taas tapaamme samassa virassa
ainakin Syyskuussa ja Lokakuussa. Täydellisiä luetteloita kunkin
kuukauden vaalista ei anna pöytäkirjat, emmekä siis voi tietää oliko
hänen Prokuratori-virkansa välilläkin kestänyt.

Mutta nyt oli hän Matheus'en päivänä (Syysk. 21 p.) 1434 valittu
myöskin kansakunnan _Receptoriksi_ eli _rahavartiaksi_, ja otti
entiseltä rahavartialta Albert Worden'ilta vastaan kirjat ja avaimet.
Rahaa ei ollut vastaan otettavaa mitään; päin-vastoin. jäi kansakunta
Wordenille velkaa 2 frankia [Franki (francus) sisälsi 16 solidoa.
Tavallisesti kuitenkin luettiin libroja; jokainen libra sisälsi 20
solidoa.]

Olemme jo ennen nähneet, mistä kansakunnan rahasto kokosi varansa ja
mihinkä ne kulutettiin. Tavallisimmat kulut olivat: Regenti-maisterien
saatavat (distributiones), joista luultavasti joku isompi osue luopui
Prokuratorille ("domino Procuratori pro jure consueto"), -- Pedellien
palkat ("duobus Bedellis"), muutamien juhlapäivien viettämiset ja
kansakunnan pito-ateriat ("pro prandio nationis"). Juhlapäivät tulivat
toisinaan hyvinkin tyyriiksi kansakunnalle. Eräs ruoka-kauppias
(espicier) antoi Olavi Maununpoialle kuitin 27 solidosta ja 2
denariosta, jotka maksettiin niistä maalatuista vaksi-kynttilöistä.
mitkä kansakunta oli käyttänyt Kynttilänpäivän viettämisessä ("pour le
jour de la purification"). Samaten Pyhän Edmundinkin juhlana polteltiin
kynttilöitä ja soittoja (pro cercis et tedis). Lisäksi tuli semmoisissa
tiloissa palkinnot veisaajoille ja urkuin-soittajalle, kirkon ja
kynttiläjalkain puhdistaminen, y.m. Koko vuotinen kulu oli tavallisesti
vähän kolmatta kymmentä "libraa", ja saalis töin-tuskin riitti tätä
täyttämään. Niinpä nytkin kansakunta jäi Olavi Maununpoialle velkaa
lähes kolme libraa.

V. 1435, Pyhän Matheus'en päivänä (Syysk. 21 p.) oli Olavi Maununpoika
virkavuotensa täyttänyt ja hänen jälkeensä nyt taas valittiin Maisteri
Albert Worden. Kansakunta oli pieni ja siitä ehkä saamme selittää
sen, että samat miehet niin usein valittiin takaisin näihin
luottamusvirkoihin. Niinpä Olavi Maununpoika jo kaksi päivää myöhemmin
valittiin yksimielisesti _Prokuratorin_-virkaan, joka hänelle
jatkettiin Lokak. 21 ja Marrask. 19 pp.

Mutta Jouluk. 16 p. 1435 oli taas kansakunta koolla Pyhän
Juliano-Köyhän tykönä, valitaksensa toista Prokuratoria siaan; sillä
maisteri Olavi Maunnnpoika oli samana päivänä kuin hänen virkansa
viimein jatkettiin, siis Marrask. 19 p., valittu koko Yliopiston
_Rehtoriksi_, eikä siis sill'aikaa voinut olla yksityisen kansakunnan
Prokuratorina. Siaan valittiin Maisteri Robert Esschench Zwollista
Utrechtin hiippakuntaa.

Siis nyt maamiehemme jo toisen kerran oli päässyt
Yliopiston korkeimpaan kunnia-virkaan, ja toisen kerran luemme
Rehtori-luettelossa: "Olavi Maununpoika Englannin kansakunnasta"
[Ks. Bulaus, V siv. 921: "Olauus Magnus Angl. Nat... 16 Nou. 1435". --
Tässä on kaksi virhettä: 1:ksi, seisoo _Magnus_, pitää oleman _Magni_.
Niinpä seisookin Bulaeus'en aineistossa (V:nnen osan lopussa): "Olauus
Magni Rector Universitatis an. 1435"; -- 2:ksi, pitää "16 Nou."
luultavasti oleman "19 Nou."; sillä kansakunnan pöytäkirjat ovat
epäilemättä tässä kohden luotettavammat.] Mistä syystä häntä oli
valittu jo kuukautta ennen tavallista aikaa, ei ole selitetty, lieköhän
sitten hänen edeltäjänsä Pikadialainen Johannes de Courcellis kesken
virka-aikaansa kuollut, vai lähtenyt pois Yliopistosta. Olkoon miten
oli, niin Olavi Maununpoian Rehtorinvirka tällä tavoin tuli kestämään
vähän viidettä kuukautta.

Tästä toimesta hän ei vielä ollut vapaa, kun kansakunta Maalisk. 18 p.
1436 teki hänen väliaikaiseksi rahaston-hoitajaksi Worden'in siaan,
joka kansakunnalta lupaa pyysi matkalle lähteä. Kuukautta myöhemmin hän
vielä näistäkin askareista temmattiin toiseen toimitukseen, joka
tosiaan olikin paljoa painavampi ja paljoa enemmän taitoa kysyi. Tämä
toimitus oli Yliopiston lähettäjäiset kuninkaan tykö, jotka nyt
seurasivat aian valtiollisista seikoista. Ottakaamme vielä kerta nämä
seikat silmän alle, niinkuin ne olivat alkuvuodella 1436.

Jo vuoden päivät oli Pariisi elänyt levottomassa toivon ja epätoivon
vaiheessa. Sota yhä kesti ja Ranskan pääkaupunki oli vielä muukalaisten
vallassa, mutta rauhan kaipaus alkoi jo luutua joka haaralla, jopa itse
valtiastenkin neuvoissa. Burgundin herttua oli nyt vihdoinkin alkanut
kallistua Ranskan puolelle, ja kun hän v. 1435 vietti pääsiäisen
Pariisissa, rukoili häntä sekä Yliopisto että kaupunki, että hän, joka
tässä kohden niin paljon voisi, ottaisi edistääksensä rauhan tointa.
Tätä varten kokoontuikin Heinäkuussa sovittajia Arras'iin, mutta
Englanti ei tahtonut suosiolla luopua siitä ihanasta valtakunnasta,
jonka oli miekalla valloittanut. Kuitenkin tapaukset jo riensivät
lopulle. Redford'in herttua, Englantilaisvallan todellinen pää, kuoli
Syyskuussa, ja Burgundin herttua kohta sen jälkeen teki täydellisen
sovinnon Ranskan kanssa. Vielä tärkeämpi asia oli kuitenkin se, että
itse Kaarlo VII jo oli joutanut parempien neuvon-antajain valtaan. Nyt
alkoi Ranskalaisuus herätä joka haaralla ja useat pikku kaupungit
Pariisin lähistöillä tulivat Kaarlon-puolisten haltuun. Kohtapa näiden
ja Pariisilaisten välillä syntyi salainen liitto.

Aamulla varhain, perjantaina pääsiäis-viikolia, Huhtik. 13 p.,
ilmaantui Ranskan sota-päällikkö Richemont pienen joukon kanssa
etelä-puolella Pariisia. Porvarit hänelle avasivat Saint-Jacquesportin
ja huudolla: "rauha, rauha! eläköön kuningas ja Burgundin herttua!"
töytäsi ratsuväki kaupunkiin. Tässä oli jo porvaristo ennättänet lyödä
Englantilaiset pakoon, jotta ainoastaan Bastille-linnoitus enää oli
näiden vallassa. Sekin heitettiin 17 p.

Ilo oli ylinnä kaupungissa ja yliopistossa. Jälkimäinen päätti Huhlik.
20 p. tehdä juhlallisen saattovaelluksen, vaksi-kynttilät käsissä,
Pyhän Katharinan luoksi Teinien-laaksossa (ad S. Catharinam de Valle
Scholarium). Paljoa tärkeämpi oli sen päätös panna lähettiläitä
jokaisesta tiedekunnasta ja kansakunnasta käymään kuninkaan puheilla.
(Ks. Bulaeus, V siv. 435: "Solemnis Ambassiata de qualibet Natione et
Facultate". Myös Englantilais-kansakunnan Pöytäkirjat, lehti 54,
esisivulla. Että Yliopistolla tätä aikaa olisi ollut 4000 maisteria ja
koululaista, kuten "le Bourgeois de Paris" vakuuttaa, ei ole oikein
todennäköistä; ks. Thurot'in luvunlaskut ylempänä.) Totta puhuen, oli
Pariisin Yliopistolla, tällä kuninkaan "nöyrimmällä tyttärellä", koko
joukko anteeksi anottavia menneeltä rauhattomuuden aialta, ja
lähettiläiden virka oli kyllä mureellinen, varsinkin sen kansakunnan
puolesta, joka vielä kantoi Englantilais-nimen. Kansakunta valitsi
Olavi Maununpoian, ja tämä seikka täydellisesti vahvistaa ylempänä
lausutun luulon, että hänellä ei lie mitään osallisuutta ollut Johanna
Darc'in tuomiossa; sillä arvattavaa on, että sen-karvaisia miehiä ei
nykyiseen toimeen lähetetty. Hänen matka-rahaksensa annettiin 6 frankia
ja 12 solidoa. Kuinka hän tämän uskotun toimensa täytti, ei erittäin
mainita; mutta että lähettiläät suotuisesti otettiin vastaan ja heidän
asiansa hyvin kävi, havaitsemme jo siitä, kun kuningas Toukokuussa
vahvisti Yliopiston kaikki vanhat edut ja oikendet.

Kesän kuluessa v. 1436 emme taas keksi mitään jälkeä Olavi
Maununpoiasta, mutta arvata sopii, että hän silloin uudesta kävi
kotimaassaan. Tämä tosin on paljas arvelu, mutta saapi jonkun
todennäköisyyden seuraavasta teko-asiasta. Syyskuun 24 p. hän taas
ilmestyy Englannin kansakunnan pöytäkirjoissa. Kansakunta silloin on
ko'olla Navarran kollegiossa ja valitsee -- tiesi kuinka monennen
kerran -- Maisteri Olavi Maununpoian Prokuratorikseen. Mutta se ei enää
ole paljastansa "Magister Olauus Magnj"; lisäksi liitetään jo uusi
virkanimi, joka likemmin sitoo häntä kotimaahan ja on ensimäinen aste
siihen Suomen kirkon hallitukseen, johon häntä jo arvattavasti
edeltä-käsin on aiottu; -- häntä nimitetään: "Archidiaconus ecclesie
aboensis in regno Suechie", s.o. Turun seurakunnan Arki-teini Ruotsin
vallassa (Tällä tavoin täytetään osaksi yksi aukko Porthanin
luettelossa Turun Arkiteineistä. Chron. Ep. siv. 513, luettelee: Magnus
Laurentii  vv. 1429-1434, ja Sigurdus Johannis vv. 1439-1448; välille
siis tulee Olavi Maununpoika, jonka Arkiteineydestä ei ole tietoa
ollut. V. 1438 on hän jo Tuomioprovasti; ks. Porthan, Chron. Ep. siv.
531.) Todennäköistä on, että tämmöistä virkaa ja nimeä ei lahjoitettu
kuin saapuvilla olijalle, ja tästä syystä arvaan hänen nyt Suomessa
käyneen, vaikka muita todistuksia siihen kokonansa puuttuu.

Tämän perästä tapaamme vielä pari kertaa mainion maanmiehemme nimen
Pariisin Yliopiston toimissa. Se Prokuratori-virka, joka Syyskuussa
1436 oli hänelle uskottu, jatkettiin vielä Lokakunssa ja Marraskuussa.
Mutta kun taas Joulukuun 19 p. kansakunta kokoontui Pyhän Maturinon
tykönä "joko valitsemaan uutta Prokuratoria tai jatkamaan entistä" --
kuten sanat kuuluvat --, niin yksimielisesti valittiin Jumaluusopin
Bakkalario Maisteri Albertus Worden. -- Tämä näyttää osoittavan että
Olavi Maununpoika vielä oli saapuvilla, vaikka jostakin syystä häntä ei
valittu. Luultavinta on, että hän jo valmisteli lopullista lähtöä
Pariisista; sillä tämän perästä häntä ei enää siellä mainita. Todella
olikin jo aika hänen tehdä isänmaallensa hedelmällisiksi ne tiedon ja
kokemuksen varat, mitkä hän niin pitkällä oppi-aialla oli ulkomailla
kokoillut. Jos arvaamme hänen olleensa Pariisissa kahta ajastaikaa
ennen Bakkalario-vaitöstään ja nyt kevään puolella 1437 jättäneen
Yliopiston hyvästi, niin hänen oppi-aikansa oli kestänyt 12 vuotta.
Suomi ja vanha pispa Maunu, jotka niin runsaasti olivat kustantaneet
hänen oppiansa, vaativat jo täydellä oikeudella hänen takasin,
ryhtymään viinatarhan työhön omassa kotimaassansa.

Olen jotenkin täydellisesti maininnut niitä monituisia virka-toimia,
joita Olavi Maununpoika näinä edellisinä vuosina oli Pariisissa
täyttänyt, ja lukija on siitä voinut havaita, josko Juustenin kronika
syyttä hänestä sanoo, että hän oli "sulava puhuja ja suuressa maineessa
Ranskalaisten, varsinkin Pariisilaisten seassa" (Juusten, Chron. Ep.:
"Rhetor extitit facundissimus. Iste apud Gallos et praecipue
Parrisienses celebris erat famae".) Mutta samam kronika myöskin
mainitsee hänen saavuttaneen muutamia opillisia arvoja, joista en vielä
ole mitään puhunut. Niistä on lisääminen pari sanaa, koska ne
todistavat, että se luottamus, minkä kansakunta ja Yliopisto niin asein
olivat hänelle lahjoittaneet, ei perustautunut ainoastaan hänen
toimelliseen käytökseensä ja puheenlahjaansa, vaan myöskin opilliseen
taitoon ja kelvollisuuteen.

Ensiksi tietää Juusten mainita, että Maununpoika oli, ei ainoastaan
"Pariisilainen Maisteri", vaan myös "Pyhän Jumaluusopin Bakkalario".
(Juusten, Chror. Ep.: "Magister Parisiensis, et in sacra Theologia
Baccalaureus". -- Tahdon tässä muistuttaa, että sanan oikea muoto ei
ole _Baccalaureus_ vaan _Baccalarius_. Sana ei ole latinainen, vaan
keskiaikainen, ja merkitsee: _nuori mies, oppipoika_. Se on sama sana
kuin vanhan ranskan: _Bachelier_, ja nykyisen englannin: _Bachelor,
nuori naimaton mies_. Vertaa Ducange, § Baccalarius.) Minä vuonna hän
oli saavuttanut tämän arvon, ei käy enää selville saada; sillä
Pää-pedellin luettelo tältä aialta on hukkunut. Kuitenkin arvaisin,
ettei hän vielä loppu-vuodella 1436 kantanut sitä nimeä; sillä se
silloin luultavasti näkyisi kansakunnan pöytäkirjoissa, kun häntä
Prokuratoriksi valittiin. Mutta jos hän vasta alkuvuodella 1437 olisi
tullut Jumaluus-opin Bakkalarioksi, kuinka voimme selittää sen, että
häneltä oli kulunut 9 vuotta Taide-Maisteriuden ja Jumaluusopillisen
Bakkalario-arvon välillä, kun tavallisesti tämä väli ei ollut kuin 6
vuotta? Katselkaamme vähää tarkemmin nämä opilliset seikat.

Taidetten tiedekunnan maisteri, joka oli niin sanoakseni provessorina
siinä tiedekunnassa, kävi itse -- kuten jo olen maininnut -- oppia
Jumaluus-tiedekunnassa, kuunnellen niitä luentoja jotka luostareissa
tai isommissa kollegioissa pidettiin milloin Pyhästä Raamatusta,
milloin Pietari Lombardon arvollisesta kirjasta: _Liber Sententiarum_.
Kuuden vuoden perästä hän saattoi tulla tutkintoon Jumaluus-tiedekunnan
eteen, edistettynä seitsemän Jumaluus-opin Maisterin kautta. Tähän
vaadittiin lisä-ehtoina 25:n ikä, aviollinen synty ja virheetön ruumis;
neljä Jumaluus-opin Maisteria tutkivat hänen tietoaan, jonka perästä
hän teki Bakkalario-valansa ja sai ruveta Bakkalarioharjoituksiin.
Ensi-aluksi hän yhtä hyvin pysyi jäsenenä Taidetten tiedekunnassa.

Tässä Bakkalario-arvossa oli kolme astetta. Alinen luokka nimitettiin:
_Cursores_ ja nämä pitivät luentoja Pyhästä Raamatusta. Kolmen vuoden
perästä saivat ruveta luettamaan Lombardon kirjasia ja kutsuttiin tästä
syystä: _Sententiarii_; siihen kului vuosikausi ja nyt olivat oikein
valmiita Bakkalarioita eli _Baccalarii formati_. Sitten tarvittiin
kolme vuotta _licentiatiksi_ tullakseen, ja vuoden päivät valmistaessa
ne temput, joilla päästiin Jumaluus-opin _Maisteriksi_ eli
_Tohtoriksi_. Oikeastansa ei Licentiatius ja Maisterius seuranneet
mistään lisätystä opista, vaan enämmin ansio-vuosista, mutta olivat
erinomaisen tyyriit arvot niiden pitojen ja muiden kulujen tähden,
jotka juurtunut tapa oli niihin liittänyt. Ett'ei Olavi Maununpoika
näihin arvoihin tullut, on epäilemätöntä, vieläpä todennäköistä sekin,
ett'ei Bakkalario-arvonsa ylennyt ensimäistä luokkaa edemmäs. Jos nyt
arveluni tässä kohden on oikea, niin hän siis oli Bakkalarioksi
tullakseen kuluttanut 3 vuotta enemmän kuin tavallista oli. Tähän
seikkaan voimme löytää jonkunmoisen selityksen.

Juustenin kronikan mukaan oli Olavi Maununpoika Pariisissa ollessaan
ollut ei ainoastaan Yliopiston Rehtorina, vaan myöskin _"Lector
Ethicarum"_ ja _"Pedagogista"_. Kumpikin näistä viroista antoi työtä
paljon, ja niidenpä kuluttamiksi saamme epäilemättä lukea ne
kolme vuotta, jotka näyttävät olevan kadonneina maanmiehemme
Jumaluus-opillisista pyrinnöistä. Tahdon lyhyesti selittää, mitä laatua
nämä toimet olivat Olavi Maununpoian aikana.

Jo aikasin oli Siveys-tiede aljettu pitää erinomaisen tärkeänä
oppi-aineena Yliopistoissa, ja Aristoteleen Ethikaa ruvettiin vaatimaan
niiltä, jotka Maistereiksi pyrkivät. Lopulla 14:ttä vuosisataa päätti
Taidetten tiedekunta, että jokainen kansakunta vuorostaan määräisi
Maistereistansa yhden, joka kaksi vuotta perätysten kaikkina
pyhäpäivinä pitäisi luentoja Aristoteleen Ethikasta kaikkien
kansakuntien Bakkalarioille. Tämä niinkutsuttu _Lector Ethicarum_ oli
siis ainoa Tiedekunnan opettajista, jonka kuulijat eivät yksistään
olleet hänen omaa kansakuntaansa. Virka oli muutoin hyvin edullinen;
sillä paitsi lunnaat niistä todistuksista, jotka Bakkalariot,
mennessään Licentiati-tutkintoon, häneltä tarvitsivat, sai hän
toisinaan jonkun palkinnon kansakunnaltansa. Lopulla 15:ttä vuosisataa
koko virka taas hävitettiin erinäisistä syisiä. Mutta Olavi Maununpoian
aikana se vielä näkyy olleen paraassa vaikutuksessaan.

Myöskin Pedagogista eli -- kuten tavallisesti sanottiin -- _Pedagogus_
oli opettajan-tapainen, mutta peräti toista laatua kuin äsken mainittu.
Hän oli joku Maisteri, joka hyyräsi itsellensä huoneet ja maksoa
vastaan otti lapsia koulutettaviksi ja elätettäviksi siihen asti että
valmistuivat Yliopistoon. Tämmöinen internati-laitos, vaikka alkuansa
yksityinen asia, tuli kuitenkin pian Yliopiston katseluksen alle,
varsinkin siitä syystä, että oppilapset usein koulu-aiankin jälkeen
jäivät Pedagogin hoimeisin, toisinaan siihenkin asti kunnes suorittivat
Licentiati-tutkintonsa. Tämä Pedagogi-laitos vihdoin lopulla 16:ttä
vuosisataa vaikutti suuren muutoksen Taidetten tiedekunnan
oppi-järjestykseen. Enin osa oppilaisista asui jo Pedagogi-laitoksissa
tai Kollegioissa, ja Regenti-maisterit, jotka ennen olivat pitäneet
luentonsa Pahnakadun varsilla, alkoivat nyt käydä näissä internateissa
opettamassa. Vuodesta 1452 alkoivat Pedagogit jo asuttaa ja elättää
tykönänsä ne Maisterit, jotka laitoksessa opettivat, ja kun viimein --
vuoden 1524 paikoilla säättiin, että jokainen Maisteri, joka tahtoi
täydellisesti nauttia Tiedekunnan oikeuksia, oli velvollinen asumaan
jossakin hyvä-maineisessa kollegiossa tai Pedagogi-laitoksessa, niin
Yliopiston entinen opetustila oli hävinnyt. Niinkuin näemme, ei ollut
tämä muutos vielä Olavi Maununpoian aikana aivan kauas ehtinyt. Luennot
vielä pidettiin Pahnojen kylässä, missä kansakunnat jakoivat kouluja
Regenti-maistereilleen. Mutta suurin osa Opistolaisia lienee jo asunut
internateissa, Pedagogien holhouksen alla.

Olemme nyt seurauneet Olavi Maunupoikaa kaikilla niillä aloilla, joilla
hän Pariisissa ollessaan näkyy vaikuttaneen. Että hän Suomeen
palattuansa nousi Tuomioprovastin ja Pispanvirkoihin, on tunnettu asia,
mutta hänen vaikutuksensa sillä alalla ei kuulu nykyiseen aineesemme.
Sitä vastoin sopii vielä tässä luetella muutamia muita maanmiehiä,
jotka Katholis-aikakauden lopulla kävivät ulkomaan Yliopistoissa.



VII.

Myöhemmät Suomalaiset Ulkomaiden Yliopistoissa.


Minä en voi antaa läheskään täydellistä luetteloa niistä Suomen
miehistä, jotka Katholis-aian lopulla kävivät ulkomailla
oppiansa lisäämässä; sillä erityisiä tieto-lähteitä on minulla
ainoastaan Pariisin ja Leipzigin Yliopistoista, eikä nekään varsin
täydellisiä. Edellisessä paikassa löytyy vielä tallella pari
Englantilais-kansakunnan tilikirjaa, ja vaikka nämä eivät ole oikein
ehjinä eikä muutenkaan juuri täydellisiä, tapaamme kuitenkin niissä
tuolloin tällöin jonkun Bakkalarion tai Licentiatin, joka nimitetään
olevan "Turun hiippakunnasta" ja siis Suomalainen. Leipzigin
Yliopistossa taas löytyy tosin luettelo kaikista, jotka sen
perustuksesta saakka v. 1409 ovat siihen jäseniksi ruvenneet; mutta
vaikka tämä lähde siinä kohden näyttää olevan hyvinkin täydellinen,
ovat sitä vastoin sen antamat tiedot tavallisesti niin lyhyitä, että
niistä toisinaan ei ole mitään apua ensinkään. Niinpä esim. nimet
"Thomas de Abo" tai "Magnus de Svecia" saattoivat olla täydellisenä
tuntomerkkinä siinä ahtaammassa keskuudessa, jossa nämä miehet silloin
elivät, mutta ei anna paljo mitään osviittaa meille, joiden tulee hakea
heidät Tuomas-nimisten seasta Turun kaupungissa, tai koko Ruotsin
vallan Maunujen seasta.

Mutta kuinka vaillinaiset ja vähäpätöiset nämä tiedot ensi katsannolla
näyttävät olevankin, ne kuitenkin sisältävät muutamia uusia
teko-asioita, jotka ainakin vähän selkoa lisäävät Suomen senaikuiselle
historialle. Tahdon mainita muutamat tärkeimmät.

Se on tietty asia, että kaikki Suomen pispat Katholis-aian lopulla ovat
Maistereita olleet, ja melkein kaikista myöskin tiedetään, missä olivat
tämän arvon saavuttaneet. Mutta tarkempi aianmääräys tulee vasta niistä
lähteistä, jotka äsken olen maininnut. Olen jo kylläksi puhunut Olavi
Maununpoiasta, jonka pispan-virka ulottuu vv. 1450-1460 välillä. Hänen
jalkeisistään nyt pari sanaa.

_Konrad Bitz_ tiedetään Leipzigissä tulleen Maisteriksi, ja
Leipzigin jäsenkirjasta hän löydetäänkin: "Cunradus Bitz de Abbo",
sisään-kirjoitettuna v. 1438 talvi-puolella, s.t.s. lopulla vuotta 1438
tai alussa vuotta 1439. Milloinka hän Maisteriksi oli tullut ei
erittäin mainita; mutta arvattavasti se tapahtui alkuvuodella 1442,
koska siihen tarvittiin tavallisesti kolme vuotta.

_Maunu Nikolaonpoika Särkilahdelta_ tiedetään Pariisissa saaneen
Maisteri-arvon. Saksan-kansakunnan tilissä vuodelta 1455-6 (Syyskuusta
Syyskuuhun) luetaan Bakkalariojen seassa: "Dns Magnus Nicolai dioc.
Aboens.", ja hänen kukkaronsa arvataan 8:ksi solidoksi. Että hän vuotta
myöhemmin eli alkuvuodella 1457 tuli Maisteriksi, on melkein varma,
vaikka tilikirja siinä kohden on vaillinainen.

_Lauri Mikkelinpoika Suurpää_ tiedetään Pariisilaiseksi Maisteriksi ja
löytyy mainitussa tilikirjassa v. 1472-3 Bakkalariona, joilloin hänen
kukkaronsa on 7 solidoa.

_Johannes Olavinpoika_, joka myöskin kehutaan Pariisilaiseksi
Maisteriksi ja vv. 1506-1510 välillä hallitsi Suomen kirkkoa, löydetään
Bakkalariona v. 1481-5 ja Licentiatina, sekä Incipientinä v. 1485-6,
s.t.s. alku-vuodella 1486. Hänen kukkaronsa on 5 solidoa.

_Arvid Kurki_ ei tosin Juusten'in kronikassa kanna Maisterin nimeä,
mutta on kuitenkin sillä nimellä muualla mainittu, vaikka tietoa ei ole
ollut, missä Yliopistossa hän on oppia käynyt (Ks. Porthan, Chron.
Ep., siv. 652. --). Tästä asiasta antaa Saksan-kansakunnan tili-kirja
Pariisissa seuraavat tiedot. V. 1485-6 tuli Bakkalarioksi: "Heruidus
Korke Turun hiippakuntaa, jonka kukkaro arvattiin 13 solidoksi".
Seuraavana hän mainitaan Incipientinä eli Maisterina ja kutsutaan
silloin "Dns Arvidus Korke". Hänen kukkaronsa erinomainen vahvuus astuu
kohta silmiimme. Se tapahtui aika harvoin, että niin varakasta miestä
tarjousi kansakunnan veroitettavaksi.

Jos nyt menemme katsastamaan niitä Turun Tuomioprovasteja, mitkä eivät
sittemmin ylenneet Pispan-istuimelle, niin tapaamme niistäkin ainakin
kaksi, jotka Pariisissa saivat Maisteri-arvon. Niinpä _Henrikki
Freese_, joka vv. 1460-1465 välillä oli Tuomioprovastina, tuli
v. 1450-1 Bakkalarioksi ja mainitaan seuraavanakin vuonna tilikirjoissa
Maisteriksi, jolloin sanat: "Sequuntur quae exposita sunt -- -- --:
ltem pro magistro Henrico Fres", näyttävät osoittavan, että kansakunta
oli jotain maksanut hänen edestään. Hänen kukkaronsa oli 8 solidoa. --
Toinen Tuomioprovasti, joka myöskin tavataan Pariisissa, on _Paavali
Skeel_ (Tuomioprovastina vv. 1513-1516). Tämä, aikanansa hyvin tunnettu
mies, syntynyt vapasukuisista vanhemmista, oli jo v. 1497 paik. pispa
Maunu Särkilahden sihtieri ja mainitaan silloin Taidetten Maisteriksi.
(Ks. Grönblad, Nya källor till Finl. medeltid, I, siv. 100: -- "Paulus
Scheel, secretarius episcopi Aboensis et actu Archipresbiter in
ecclesia Aboensi -- -- ex utroque parente nobilis -- -- in artibus
magister".) Eräästä ulkokirjoituksesta näkyy, että häntä myöskin
kutsuttiin "Paulus Lingonis" (Ks. Grönblad, sam. kirj., siv. 626, eräs
kirje vuodelta 1514, jonka ulkokirjoitus kuuluu: "Magnifico viro,
domino Paulo Lingonis, preclarissimarum artium liberalium magistro
necnon ecclesie Aboensis preposito meritissimo".), ja juuri sillä
nimellä hänen tapaamme Saksan-kansakunnan pöytäkirjoissa. Bakkalariojen
joukossa v. 1488-9 on Herra "Paulus Linguonis" Turun hiippakunnasta ja
hänen kukkaronsa arvataan 4 solidoksi. Seuraavana vuonna häntä myöskin
mainitaan sekä Licentiatina että Maisterina. Hänen edeltäjänsä Henrikki
Wenne oli tosin hänkin ollut sekä Maisteri että Kanonisen oikeuden
Licentiati, (Ks. Grönbl., sam. kirj. siv. 128, ulkokirjoitus.) mutta
missä hän oli oppinsa ja arvonsa saanut, en ole voinut keksiä. Eräs
"Heinricus Nicolai" Turun hiippakunnasta mainitaan tosin Pariisissa
samoina vuosina kuin Paulus Linguonis (Skeel), mutta että hän olisi
sama mies kuin Wenne, ei käy todistaa, varsinkin kun Wennen isän nimeä
ei tunneta.

Tuomioprovastien jälkeen tulee vuoro puhua Arki-teineistä ja
Kaniikeista, ja niiden luokasta käypi luetella esm. _Johannes
Maununpoika_, joka v. 1431-2 tuli Pariisissa Bakkalarioksi, sen jälkeen
Licentiatiksi, ja siis oli Olavi Maununpoian yht'aikaisia. Hänestä
vihdoin tehtiin Turun Arki-teini v. 1448. -- Leipzigin Yliopistoon taas
sisään-kirjoitettiin samaan aikaan kuin Konrad Bitz eräs _Pietari
Maununpoika_, joka sittemmin tavataan Turun kaniikina ja Kemiön
kirkkoherrana. Paitsi näitä tavataan Pariisissa tai Leipzigissä monta
muuta Suomen miestä, joiden myöhemmistä oloista ei tietoa ole, -- ja
Suomen pappien joukossa taas tavataan monta, jotka kantavat
Maisteri-nimen [Wallenius, de Fennis summos in Philos. honores ante
conditam acad. Ab. adeptis, Turku 1810; ja Jac. Hällstén, Fala quae
fuerunt literarum in Fennia Medio aevo, Helsinki 1837, antavat sen
aikaisten tietojen mukaan luettelon Suomen muinaisista Maistereista],
vaikk'ei käy selville saada, missä Yliopistossa ovat sen ansainneet.
Sillä Pariisi, Prag ja Leipzig eivät enää olleet ainoat oppipaikat,
missä Suomen miehet hakivat sivistystään. Köln, jossa vanhastaan oli
löytynyt Jumaluusopillinen akatemia, oli jo v. 1388 saanut
Yliopistonsa. Vähää myöhemmin, v. 1391, syntyi Erfurtissa samanlainen
laitos, ja kaikkien lähinnä Suomenmaata oli Rostokin v. 1419 perustettu
Yliopisto, joka kuitenkin vielä sata vuotta myöhemmin kutsuttiin
paljastaan Gymnasioksi. Jos tähän lisäämme Löwen'in Yliopiston vuodelta
1426 ja Greifswaldin vuodelta 1456, niin on luultavasti lueteltu kaikki
ulkomaiset oppilaitokset missä meikäläisten oli tapa käydä. Vihdoin oli
Sten Sture vanhempi v. 1477 laittanut jonkunmoisen Yliopiston Upsalaan,
joka lähisyytensä tähden olisi Suomalaisille ollut kyllä mukava
oppipaikka. Mutta siinä ei nä'y annetun korkeampaa oppia kun
Bakkalario-arvoon, ja jos saamme luottaa erään Suomalaisen lauseesen,
joka v. 1514 sieltä lähti Leipzigiin, oli Upsalassa käynti siihen
aikaan paljas aian-hukka, muka "opettajien hajallisuuden tähden"
(propter magistrorum discontinuitatem). [Ks. Grönblad, Nya källor, siv.
628: kirje Jasper Juhananpoialta. Hän on jo Upsalassa tullut
Bakkalarioksi, mutta kuitenkin katsoo tarvitsevansa kolme vuotta
Maisteriksi tullakseen: "Item proposueram continuare studium in eo loco
(universitate Lipczica) pro magisterio per triennium".]

Toiselle puolelle Itämerta oli siis vielä jokaisen lähteminen, joka
tahtoi yletä tiedossa ja taidossa, ja tämmöiset menot tulivat monelle
köyhälle Suomen poialle kyllä tyyriiksi. Asian tarve kuitenkin keinot
keksi. Ne jotka tämmöisten oppimahojen perästä olivat nousseet Suomen
kirkon korkeihin virkoihin, koettivat kiitettävällä hellyydellä auttaa
ja edistää köyhiä nuorukaisia, jotka samaa opin-tietä astuivat, ja
kirkollisista saatavista näyttää joku määrä olleen säättynä näiden
oppilaisten avuksi. [Ks. Porthan, Chron. Ep. siv. 399: Lohjasta,
Vihdistä ja Kyrksletistä ko'ottiin niinkutsuttu opistolaisvoi (Student
smöret).] Sulattavaa on lukea muutamia kirjeitä, joilla nuo
kotimaastansa eroitetut nuorukaiset kiittävät Turun hengellisiä isiä
heidän lähettämistä anteistaan. "Niinkuin öljy lievittää ja vahvistaa
ruumiin jäseniä, kun ne taudista ovat toipumallansa, niin teidän
suosiollinen lahjanne on nuorta henkeäni iloittanut, virvoittanut ja
vahvistanut sekä kukoistamaan saanut". Kerrankin muka, kun Jumala suopi
heidän palata tästä maan-pakolaisuudestansa isänmaahan, uudistettuina
tiedoissa ja hyvissä avuissa, lupaavat itse teoissaan osoittaa syvää ja
harrasta kiitollisuuttansa. Sillä välin he tavallisesti pitävät
velvollisuutenaan antaa hyväntekijöillensä milloin mitäkin uutisia
maailman menoista ulkomailla. Yksi kertoo, mitä hän on kuullut muista
ulkomailla oleksivista kansalaisista, toinen taas antaa tiedon
kauheasta maanjäristyksestä Turkinmaalla tai muusta merkillisestä
tapauksesta, jos kohta uutinen sattuu olemaan jo kolmen vuoden vanha,
-- ja joka ei mitään uutta tiedä, lupaa kirjoittaa, niinpian kuin tulee
saamaan jotakin luotettavaa asiaa onkehensa (Ks. Grönblad, Nya källor,
sivv. 557, 561, 624, 626-632). Kirjeet luultavasti tulivat Kansalaisten
kauppahaaksilla meren yli Suomeen, missä ne luettiin ei suinkaan
vähemmällä lemmellä kuin matkustavaisten maanmiesten lähetykset
nyky-aikana.

Mutta jo on aika lopettaa; kuitenkin tahdon vielä lisätä ainoan
viimeisen muistutuksen. Me nykyajan Suomalaiset, jotka asumme 19:nnen
vuosisadan päivä-rinteellä, taivumme niin ylen helposti pitämään
halpana ne riennot ja pyrkimiset, jotka elähyttivät esi-isiämme neljä
sataa vuotta takaperin. Semmoinen taipumus meissä tulee paljon
ajattelemattomuudesta. Muistaman pitää, että jokainen aikakausi
Suomenkin historiassa on täyttänyt omituisen siansa, ja Suomen
keski-aialla on ollut varsinaisena tehtävänä siirtää meidänkin kansamme
sivistyneen maailman keskuuteen. Tämä tapahtui isoksi osaksi
sen-aikaisen opin, s.o. kirkollisen opin kautta, emmekä siis ihmetellä
voi, että tämä keski-aikamme on niin erinomaisen kirkollinen. Kuinka ne
miehet, jotka tällä tiellä johdattivat Suomen kansaa, saivat
aian-mukaisen kasvatuksensa ulkomailla, siihen olen tässä koettanut
antaa muutamia vähiä selityksiä.



Todistus-kappaleita.


1.

Otteita Englantilais-kansakunnan tilikirjasta vv. 1425-1401 välillä
Ranskan valtio-arkistossa (Archives de l'Empire), Section
administrative, H 2587.

Lehti 3, jälki-sivu.

"Anuo dnj milCCCC vicesimo sexto congregata nacione anglicana ut moris
est in die s:ti Mathei apostoli (Syysk. 21 p.) in s:to mathurino ad
eligendum receptorem, fuit electus concorditer mgr Jacobin Petrj aliter
(?) [käsikirjoituksessa seisoo: alr. tai als.] de rode."

Muist. Prokuratorina oli silloin Bernardus Emeda.

Lehti 4, esi-sivu.

'Anno Domini MCDXXVII s. usum romanum (?) sequuntur determinantes.
Primo determinavit Dns Johannes de reym sub magistro bernardho de emeda
cuius bursa X s., pro stol. I. X s.

Item Dns Henricus nycholai aboens. dyoces. sub eodem cuius bursa ...
X s., pro stol. L s.

Item Dns gregorius haffuerlandh dioces. aboens. sub eodem cuius bursa
... VIII s., pro stol. L s.

Item Dns olauus magni dyos. aboens. sub eodem cuius bursa ... VIII s.,
pro stol. L s.

Item Dns seuerinus holt dyos. aboens. sub eodem cuius bursa ... VI s.,
pro stol. XL s.

Item Dns benedictus olaui dyos. aboens. sub eodem cuius bursa ... VI
s., pro stol. XL s.

-- -- -- -- --

Sequuntur licenciati -- -- -- -- --

Item licentiatus et dns conradus henrici dyos. aboens. sub Johanne
Johannis cuius bursa ... VIII s.'

Lehti 4, jälki-sivu.

'Sequuntur nomina incipientium -- -- -- -- --

-- -- -- Item Dns conradus henrici dyos. aboens. sub eodem (mgro Joh.
Joh:is) cuius bursa ... VIII s.'

Lehti 5, esi-sivu.

'Sequuntur misie facte et receptoria m:ri jacobi petri de Abo.

Primo in die electionis ejus pro prandio nacionis III lb. -- -- --

In festo s:ti Edhmundi in distributionibus et aliis in missa ... XII s.

In prandio nacionis post missam V libr. XVI s. III d.'

Lehti 6. esi-sivu ja jälki-sivu, on Bernardo Emedan tilit, joka
valittiin Receptoriksi v. 1427 Matheus'en päivänä. Siinä luetellaan
ensin Licentiatina ja sitten Incipientinä: Seuerinus holt, Olauus
magnj, Benedictus olauj ja Henricus nycolai, kaikki "sub mgro Jacobo
Petri".

Lehti 15, jälki-sivu. Vuodelta 1432: -- -- -- -- --

'Item Determinauit Dns Jo. Magnj aboens. dios. cuius bursa IIII s. et
pro stol. egita(?) ab eodem recepi pro toto XXXXX s. paris.'


2.

Otteita Saksalais-kansakunnan pöytäkirjasta Pariisin Yliopistossa
vuosien 1424 ja 1465 välillä, joka säilytetään Opetus-ministeristön
Arkistossa Pariisissa, kokouksessa: Registres de l'ancienne Universté
de Paris: I serie, numerona 8, nimellä: Conclusions de la nation
d'Angleterre ou d'Allemaqne.

Lehti 50, jälki-sivulla, vuonna 1433.

'Procuratio M. Olauj Magnj De regno suec. Ciuitatis aboens.

ffacta congregatione venerate nacionis anglicane apud sanctum maturinum
in octava sancti martini episcopi et confessoris super duobus
articulis, p[rimus] super electione procuratoris et super
supplicationibus et injuriis. Electus fuit concorditer in procuratorem
mgr Olauus Magnj, Qui supplica:t vt in agendis nacio dignaretur eum
dirigere prorogando (?) sibi auxilium assistentiam et fauorem, quod
fuit concessum. Item mgr albertus Worden procurator antiquus
supplicabat, ut haberetur gratus auoatus et recommendatus -- -- --
concedebatur supplicatio'.

Lehti 51, esi-sivulla, vuosina 1433-4.

'Continuatio eiusdem:

ffacta congregatione nationis apud sanctum maturinum XVI decembr.
-- -- -- continuatus fuit procurator antiquus -- -- --

Continuatio eiusdem apud sanctum maturinum in octava epiphanie.

Continuatio eiusdem M. Olaui Mag. ap. st. mat. ipso die scolastice.

Continuatio eiusdem M. Olauj Magnj apud st. mat. decima die Marcii.'

Lehti 51. jälki-sivulla, vuonna 1434.

'ffacta congregatione nationis apud sanctos cosmam et damiam septima
die Aprilis -- -- -- continuatus fuit antiquus procurator -- -- --

Continuatio eiusdem apud st. matur. die quarta mensis Maij.

Continuatio ejusdem sexta die Junii apud s:tum Maturinum.

-- -- -- -- --

M. Olauus Magnj Dyoc. aboens. de Regno Swechie. ffacta fuit congregatio
apud sanctum maturinum jn crastino b:ti ludouii super tribus articulis,
primus ad eligendum procuratorem nouum vel continuandum antiquum Et quo
ad hunc articulum continuatus fuit antiquus videlicet M. Olauus Magnj'.
-- -- -- -- --

Lehti 53, esi-sivulla.

'Electio Mgri Olaui Magnj.

Anno d:nj MCDXXXV die XXIII septembris congregata fuit nacio in
collegto nauorre super duobus articulis, primus ad eligendum
procuratorem et electus fuit concorditer M. Olauus Magnj dyoc. Aboens.
de regno Suechie. 2:us articulus fuit con:nis super supplicationibus,
et quod ad istum supplica:t antiquus procurator, haberetur (?) gratus
etc. et concessa est eius supplicatio. Supplica:t etiam procurator
nouus ut daretur consilium auxilium etc. in agendis, concessa est et
sua supplicatio.

21 Octobr. continuatus fuit idem procurator M. Olauus Magnj.

Eodem anno XIX nouembr. congregata fuit nacio jn vico stuuae (Sanctae
Genoueae?) super tribus articulis, primus ad disponendum de officio
procuratoris et quod ad istum articulum continuatus fuit procurator
antiquus M. Olauus Magnj'. -- -- --

Lehti 53, jälki-sivulla.

'Sequitur substitutio Mgri roberti essench de Zwoll in procuratorem,
traiectens. dyoces.

ffacta fuit congregatio nationis anglicane apud sanctum julianum
pauperem anno MCCCCXXXV XVI die decembris super duobus articulis,
primus erat super substitutione alterius procuratoris, 2:us super
supplicationibus et injuriis. Quantum ad primum articulum mgr olauus
magnj antiquus procurator electus est in die continuationis sue in
rectorem, ideo nationi proposuit ut substitueret alium procuratorem et
concorditer substitutus est mgr robertus esscench in procuratorem de
Zwoll oriundus nullo contradicente'. -- -- --

Lehti 54, jälki-sivulla.

'Anno d:nj MCDXXXVI die XXIIII septembr. congregate fuit natio
anglicana in collegio nauarre super duobus articulis. Primus erat ad
eligendum procuratorem et receptorem nouos uel continuandos antiquos
-- -- -- -- -- Quoad primam partem primi articuli electus fuit
concorditer in procuratorem nationis M. Olauus Magnj Archidia:nus
eccle. aboens. in regno Suechie.' -- --

Lehti 55. esi-sivulla.

'ffacta fuit congregatio nationis anglicane anno eodem 22 die mens.
octobris apud s:tum maturinum -- -- -- Continuatus fuit procurator
antiquus'. -- -- --

Lehti 55, jälki-sivulla.

'Continuatio eiusdem M:i Olauj. ffacta fuit congregatio nationis
anglicane eodem anno sive MCDXXXVI XXIX die nouembris -- -- --
continuatus fuit procurator antiquus. -- -- --

Procuratio M:i Alberti Vorden. ffacta fuit congregatio nationis apud
s:tum maturinum die XIXa decembris ad eligendum nouum procuratorem uel
continuandum antiquum, et quantum ad hoc electus fuit concorditer mgr
albertus Vorden natus de campis bacca:us jn theo:a, qui supplica:t in
agendis daretur sibi auxilium, consilium, assistentia et fauor, quae
supplicatio fuit concessa'.


3.

Otteita Englantilais-kansakunnan tili-kirjasta vv. 1425-1461 välillä
Ranskan valtio-arkistossa (samasta, josta N:o 1).

Lehti 18, jälki-sivu.

ffacta fuit computatio per dominum receptorem XIII die mensis junij jn
collegio de auemoria cuius receptorium jn singulis ascendit usque ad
summam XVI lbrarum et VI s. misia vero ascendit usque ad summam XVII
Ibrarum XVIII s. et VIII d., et sic misia sua excedit receptorium per
summam XXXII s. et VIII d. Qui quidem computus fuit gratus auoatus et
recommen[da]tus nacioni et conscribitur receptor huius causa gratus
etc., et dedit idem receptor duobus bedellis ex conclusione I francum,
Et pro prandio nacionis exposuit eodem die vnum francum et sic nacio
debet receptori quatuor francos et VIII d. Jn cuius rei testimonium Ego
olauus magni protunc dicte nacionis procurator hanc scripturam propria
manu scripsi et signum meum manuale apposui Anno Dnj medXXXIIII, die
quo supra ... Olauus magni.

Lehti 19 esi-sivu.

ffacta fuit computatio per dominum receptorem ipso die beati Mathei
(Syysk. 21 p.) in collegio de auemaria Cuius receptorium post
nouissimam computationem extendit se vsque ad summam IIII lbrarum
paris. et IX s., misia vero extendit se ad summam II lbrarum XVI s. et
vnius albi, que cum prioribus IIII franc. et II alb. eidem receptori ex
resta prioris computi debit. faciunt VI lbr. paris. et III alb. et
defalcatis defalcandis remanet nacio obligata eidem receptori in summa
II franc. Qui reeeptor vna cum computo fuit gratus etc. Jn cuius
testimonium Ego Olauus magnj protunc procurator dicte nacionis signum
meum manuale huic scripto de nacionis uice apposui Anno quo supra ...
Magnj.

Lehti 19 jälki-sivu.

'Receptoria magistri Olaui magnj dyoc. aboen, de Regno Swechie.

Anno dnj mcdXXXIIII ipso die beati mathei apostoli et evangeliste
ffacta fuit congregatio nacionis anglicane super electione receptoris
et electus est M. Olauus magnj. Qui ab antiquo receptore vel recepis
praeter claues et libros nacio vero mansit obligata antiquo receptori
magistro alberto de Worden in duobus francis sicut cauetur in scripto
computato quod habetur in altera parte folii eiusdem reuertendo etc.'

Lehti 20, esi-sivu.

'Je Jaquet Derpy Espicier confesse auoir en et Recude maistre olawa
Magni Receueur de la nacion dalemaigne la somme de vint sept solz deux
deniers paris, qui deubz mestoient pour cire ouuree en cierges pointes
pour flambeaux de bougie pour le jour de la purification en ceste
presente année pour jcelle nacion. De laquelle somme de XXVII s. II d.
je me tiens a bien paie et en quitte ledit Receueur et laditte nacion.
Tesmoing mon seing manuel cy mis. le 6:e jour de feur:r. lan
CCCCXXXIIII.' ... Derpy. [Nykyisen aian-laskun jälkeen pitäisi oleman
v. 1435. Oli näet. muutamissa kohdissa tapa aloittaa vuotensa Maarian
päivistä. Maalisk. 25 p.]

Lehti 21, esi-sivu.

'Receptoria mgri alberti Worden bacea.i in theologia traiectens. dioc.
nati de campis.

ffacta congregatione nacionis anglieane die S:ti Mathei apostoli
(Syysk. 21 p.) Anno dnj mCCCCXXXV in camera dnj procuratoris propter
electionem noui receptoris et aliis punctis, electus fuit concorditer
nemine discrepante mgr albertus Worden baccalarius in theologia
traiectens. dioc. natus de campis qui fecit misias et receptas
sequentes et nullas pecunias recepit ab antiquo receptore mag:ro olauo
magni sed mansit obligata nacio antiquo receptori in summa II lib. XVI
s. III d. et I dirpl.'

Lehti 21, jälki-sivu, ja lehti 22, esi-sivu. -- -- -- -- --

-- -- -- Ola. magnj loco Alberti Worden.

'Nota. die marcii XVIII m. Albertus Worden receptor nacionis anglicane
cepit a nacione licentiam rece:di ad partes et obtinuit. Jn cuius locum
subrogatus fuit m. Olauus magnj qui suo tempore recepit que secuntur'.

-- -- -- -- --

'Item exposui per manus magistri roberti esschine magistro olauo magni
ambassatori nacionis et universitatis ad regem sex francos et duodecim
s.. VI fr. XII s.' -- -- -- -- --


4.

Otteita Englantilais-kansakunnan tili-kirjasta vv. 1425-1461 välillä
Ranskan valtio-arkistossa, Section administrative, H 2587, sekä
seuraavasta tilikirjasta H 2588.

Lehti 72 (62) [Lehtiin on itse kirjassa merkitty väärä
numero-järjestys; olen siis pannut sulkujen väliin oikean numeron],
jälki-sivu. [Syysk. 1449--Syysk. 1450]:

'Sequuntur nomina licentiatorum istius anni -- -- -- -- --

-- -- -- Dnus Andreas Monachi Dyoces. Aboens. cuius burs 4 s. I lib.'

Lehti 76 (66), esi-sivu. [Syysk. 1450--Syysk. 1451] Bakkalariojen
joukossa:

'Dnus Henricus frees aboens. dyoces. cuius bursa VIII s. II lib.

Item pro stolis ... II lib.'

Lehli 85 (75). jälki-sivu:

'Sequuntur ea quae exposita sunt per mgrum Jacobum gray receptorem
nationis anglicane anno 1451 post primum computum' -- -- -- -- --

-- -- -- Item pro mag:o henrico fres ... V s.'

Lehti 116 (106). esi-sivu. [Syysk. 1455--Syysk. 1456] Bakkalariojen
joukossa:

'Dns magnus nicolaij dyoc. aboen. cuius bursa VIII s. IIII lib. X s.'

Lehti 37. jälki-sivu. [Syysk. 1468--Syysk. 1469] Bakkalariojen
joukossa:

'Dns Heinricus Kanuti dyoces. aboens. cuius bursa valuit VII s. III
lib. XV s.'

Lehli 43, esi-sivu. [Syysk. 1469--Syysk. 1470] Licentiatien joukossa:

'Dns henricus Canutj dioc. aboens. cuius bursa valuit VII s. I lib.
XV s.'

Lehti 50, jälki-sivu. [Syysk. 1471--Syysk. 1472] Licentiatien joukossa:

'D. Jo. Danielis dioc. aboensis cuius bursa valuit IIII  s. I lib.'

Lehti 53, esi-sivu. [Syysk. 1472--Syysk. 1473] Bakkalariojen joukossa:

'Dns laurentius Michaelis Dioces. Aboens. cuius bursa valuit VII s. III
lib. XV s.' -- -- -- -- --

Conrardus suart Dioces. Aboens. cuius bursa valuit VII s. III lib.
X s.'

Lehti 94, esi-sivu. [Syysk. 1484--Syysk. 1485] Bakkalariojen joukossa:

'Dns Jo:s olaui de suecia dyoc. aboens. cuius bursa valuit V s. II lib.
XV s.'

Lehli 99, esi-sivu. [Syysk. 1485--Syysk. 1486] Bakkalariojen joukossa:

'heruidus korke dyoc. aboens. cuius bursa valuit XIII s. VI lib. XV s.'

Lehli 99. jälki-sivu. [Samalta vuodella]:

'Sequuntur recepta post primum computum et primo a licentiatis
Dnus Johannes Olaui de Swecia dyoc. aboens. cuius bursa valuit V s.
I lib. V s.'

Lehti 100, esi-sivu. [Samalta vuodella]:

'Sequuntur nomina incipientium -- -- -- -- --

-- -- -- Dns Johannes Olaui de Swecia cuius bursa valuit V s. I lib.
V s.'

Lehli 104, esi-sivu. [Syysk. 1486--Syysk. 1487] Incipientien joukossa:

'Dns Arvidus Korke cuius bursa val. XIII s. III li. V s. et ab eodem
pro jocundo aduentu et cappa rectoris II lib.'

Lehti 113, jälki-sivu. [Syysk. 1488--Syysk. 1489] Bakkalariojen
joukossa:

'Dns Laurencius ... dioces. Abboens. de regno dachie cuius bursa valuit
novem ... I lib. VI s.

Dns Paulus Linguonis dyoces. abboens. cuius bursa valuit quattuor s.
I lib. VI s.'

Lehti 114. esi-sivu. [Samalla vuodelta]:

'Sequuntur nomina duorum baccalariorum -- -- -- -- --

-- -- -- Dns henricus de svecia d. aboens. cuius bursa valuit
4 s. II lib. X s.

Sequuntur nomina licentiatorum -- -- -- -- --

-- -- -- Dns. Laurentius Ragualdj aboens. d. cuius bursa valuit
VIIII s. II lib. V s.'

Lehti 114, jälki-sivu. [Samalla vuodella]:

'Sequuntur nomina magistrorum huius anni -- -- -- -- --

-- -- -- Mgr Laurentius Ragualdj d. aboens. cuius bursa valuit VIIII s.
II lib. V s. et idem pro jocundo aduentu et cappa dni rectoris II lib.'

Lehti 118, esi-sivu. [Syysk. 1489--Syysk. 1490] Licentiatien joukossa:

'Dnus Heynricus de swecia Dyo. aboens. cuius bursa valuit 4 s. I lib.
-- -- -- -- --

-- -- -- Dns Paulus Linguonis Dyo. aboens. cuius bursa valuit
4 s. I lib.'

Lehti 118, jälki-sivu. [Samalla vuodella]:

'Sequuntur nomina magistrorum huius anni -- -- -- -- --

-- -- -- Magist:r Paulus Linguonis Dio. Aboens. cuius bursa valuit
4 s. I lib. et pro jocundo aduentu et cappa rectoris I lib.

-- -- -- Magist:r Heinricus nicolai Dyo. aboens. cuius bursa valuit
4 s. I lib. et pro jocundo aduentu et cappa rectoris I lib.'

5.

Otteita Leipzigin Yliopiston jäsenkirjasta; kirjain a merkitsee
kesä-jaksoa (semestre aestivum), kirjain b talvi-jaksoa (semestre
hiemale).

 1409 b. Saluo de abo.
 1410 a. iohannes mathye de abo.
 1415 b. Heynricus andree de abo.
 1414 a. Mgr Johannes de Wyborg pragensis.
         Karolus bonde de abo.
         Jacobus Rode de abo.
         Johannes Hugemvalt de abo.
         heinricus lenpe de abo.
 1415 b. Thordo thordonis.
 1419 b. Hugo Stenonis de Swecia.
 1422 b. Thomas de abo.
 1424 b. Petrus Brant de swecia.
         Andreas Horn de Swecia.
 1424 a. Jacobus Tirpe de swecia.
 1437 a. Tordo bonde.
 1438 a. Thomas nicolai de abo.
         Magnus petri de abo.
         Magnus Zimonis de abo.
         Kanutus benekini de abo.
         Gelacus gotschalk de abo.
         Nicolaus swert de abo.
 1438 b. Petrus magni de abbo.
         Cunradus bicz de abbo.
 1439 a. Petrus branth de swecia.
 1441 b. gherhardus lathanj de swecia.
         Jacobus wasman de swecia.
 1446 a. Johannes lassahan de Swecia.
         Ingemundus wesman de swecia.
 1469 a. Johannes ganszow De Swetia.
 1475 b. Dominus petrus haquini swecus de abiszker.
 1483 a. Johannes de wyborgk baccalarius.
         Petrus de Obo.
 1488 a. laurencius de findlandia.
 1490 a. Albertus Glöb de wiborgia.
 1509 a. Johannes Driwer de swecia.
 1514 a. Jaspar Joannis de abo.
         Petrus Brasko de lewcopia regni Schwetie.
 1516 a. Olauus Phase de Schuecia.
 1545 a. Raynaldus Olauj Phace Suecus.
      b. Nicolaus Krume Suecus.
 1573 a. Christianus Micaelis Agricola Aboensis in Suecia.
 1578 a. Olaus Kruse Suecus.
         Laurentius Fortelius Suecus.
 1579 b. Achatius Todt Suecus.
         Ericus Scepper Suecus.
 1585 a. Joannes Benedicti Montanus Suecus.
 1588 b. Georgius Laurencij Finlandius.
 1595 a. Nicolaus Boije Suecus.
 1598 a. Daniel Theodori Fabrivillensis Suecus.



Viitteet:


[1] Päälähteinä: Egassius Bulaeus (du Boulay), Historia Universitatis
Parisiensis, IV ja V osa; painettu Pariisissa 1670. -- Crevier,
Histoire de l'Université de Paris; painettu 1761. -- Charles Thurot,
de l'organisation de l'enseignement dans l'Université de Paris
au Moyen-age. Paris et Besançon 1850. -- Englantilais- eli
Saksalais-kansakunnan tilikirjat Ranskan valtioarkistossa: Section
Administrative H 2587, 2588. -- Saman kansakunnan pöytäkirjoja
Opetusministeristön Arkistossa Pariisissa: Registres de l'ancienne
Université de Paris, I serie, N:o 8.

[2] Ks. Bulaeus, IV siv. 953.

[3] Ks. Bulaeus, IV siv. 394; Crevier II siv. 483. Johannes Petri
Canonicus Aboensis valittiin Rehtoriksi Kesäk. 23 p. 1366, mutta
ennenkuin hänen virkansa kolme kuukautta olivat kuluneetkaan, valittiin
jo Syysk. 16 p. toinen hänen siaansa. Rauskalaiset kirjaniekat
arvelevat, oliko hän sillä välin kuollut vai äkisti palannut
kotimaahansa. Ett'ei hän Pariisiin kuollut vaan tuli Turun pispaksi,
näemme Juusten'in kronikasta: "Decimus quartus D. Johannes Petri, qui
fuit Rector Universitatis Parisiensis". Porthan, joka ei ole nähnyt
Bulaeus'en teosta eikä nähtävästi Crevier'inkään äsken viitattua
paikkaa, luulee Juusten'in erehtyneen, ja arvelee Johannes-pispan
olleen ei Rehtorina vaan Regentti-maisterina. Ei ole epäilemistäkään,
että Porthan on väärässä. -- Juhana Pietarinpoian virkavaikutuksesta
Pariisissa mainitaan, että hänen toimellansa saatiin Parlamentilta
sääntö, joka kielsi Genoveva-vuoren teurastajat saastuttamasta
Opisto-seutujen ilmaa, terveydelle ja puhtaudelle vahingoksi.

[4] Ks. Bulaeus, V siv 920: "Petrus Roodh de Aho nat. Ang.".

[5] Upsalan kollegio oli ollut "in vico Serpentis",  s.o. Rue Serpente.
-- Skaran huone mainitaan vielä 1466 "in vico Brunelli supra scholas
Decretorum" ja nimitetään myös "Domus ad imaginem nostrae Dominae".
Vicus Brunelli on Clos-Bruneau, lähellä Rue du Mont Saint-Hilaire ja
Rue des Carmes. Siinä olivat Oikeustieteen koulut sekä muutamia
taidettenkin kouluja, mitkä eivät mahtuneet Pahnakadun varsiin. Vertaa:
Thurot, siv. 128; Crevier, II siv. 451.

[6] Ks. Thurot, slv. 81: "un Finlandais, Jacques Pierre Roodh" -- --.
Viitataan Englantilais-kansakunnan pöytäkirjoihin. Niissä luultavasti
seisoo: _Jacobus Petrj_, ja Genitivossa: _Jacobj Petrj._ Hyvin
mahdollista on, että Bulaeuskin on Rehtori-luettelossaan erehtynyt
kirjoittaen _Petrus Roodh_, kun piti oleman _Jacobus Petri Roodh_.

[7] Englantilais-kansakunnan tilikirjojen mukaan.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Olavi Maununpoika Pariisissa - ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aialla" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.