Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Luonnon lapsia - 4-näytöksinen huvinäytelmä
Author: Lassila, Maiju
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Luonnon lapsia - 4-näytöksinen huvinäytelmä" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



LUONNON LAPSIA

4-näytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

MAIJU LASSILA



Helsingissä,
Suomalainen Kustannus-O.Y. Kansa,
1912.



HENKILÖT:

 Jukka, tukkilainen.
 Pirkka, hänen morsiamensa.
 Vänni, ikämies.
 Rokka Leena, tukkilaisten emäntä.
 Jutikka, Pirkan isä.
 Lotta, Pirkan äiti.
 Ella, mustalaisvaimo.
 Ulla, mustalaistyttö.
 Junnu, Ullan isä.
 Feda, Ullan sulhanen.
 Saku, tukkilainen.
 Heili, Sakun morsian
 Hessu, Ellan sulhanen.
 Jorri, Niku, Häkki y.m. tukkilaisia, mustalaisia ja kylän väkeä.



Ensimäinen näytös.


Ukko Jutikan tupa. Jutikka makaa penkillä mahallaan.

LOTTA (Veisaa virsikirjasta, haikeasti):

    Ma oon kuin ruusunen
    tai kedon kukkainen:
    kukoistan täällä hetken,
    siks' kunnes päätän retken.

JUTIKKA (Nousee istumaan. Haukottelee). Hoh-hoo-ii!... Haukottaapa tämä
vielä... Eikö häntä liene tullut kylliksi asti maatuksi.

LOTTA. No mitäpä hyötyä tuota nyt sitte on eto herkusta kuin unesta...
Jos tuota nyt vähä vähemmällekin jäisit... Ei sillä paljaalla unella
ihminen taivaasen pääse.

JUTIKKA. Ka eipä sillä.. (Ryhtyy tupakkaa panemaan) Tupakatkin ovat
tässä lopussa.

LOTTA (Jatkaa omaa puhettansa, kuin itsekseen nurkuen). Onkin tässä
koko talo kuin kuollut... Kuka nukkuu ja kuka torkkuu, niin jotta ei
enää elävää sielua tunnu olevan koko talossa.. (Ottaa ompeluksensa)
Syntikö tuo sitte niin painostanee kaikkia, vai mikä hänessä
nukuttanee...

JUTIKKA. Se tää kevät painostaa, kun ilmat alkavat lämmitä... vaikka ei
olisi syntiäkään.

LOTTA (Haukottelee). Tarttuupa tuo haukotus näkyy vielä minuunkin
(Pujottaa rihmaa neulan silmään) Eikä häneen tule edes ihmisiä käymään,
jotta toki tuo enin uni menisi pois.

JUTIKKA. Ka pitihän sen Vännin tulla tähän tästä Pirkasta puhumaan...
Vaikka eipä tuota näy tulevan... Se siellä myllymatkalla otti siitä
puheeksi.

LOTTA. Se Antti Vännikö?

JUTIKKA. Se... Sen eukon kuolemasta jo tuleekin se lesken vuosi
menneeksi.

LOTTA. Ihanko se sitte tosissaan siitä puhui... tästä Pirkasta?

JUTIKKA. Ka mitäpäs hän siitä muuten... Sanoi jo kevättyöt olevan
tehdyt, niin sanoi jotta joutaa tästä nyt niistäkin asioista
keskustelemaan. (Hetken päästä) Ja onhan sillä Vännillä hyvä talo, ja
muutenkin on siivo mies... Eikä sitte hätyytä tästä konnun velasta.

LOTTA. Vai jo se Vänni puhui!... Vaikka meneppä näiden rikkaiden
puheisiin luottamaan. (Vetäsee säiettä) Ja mikäpä kiire tuolla Pirkalla
vielä onkaan!... On tässä hänelle työtä kotonakin.

PIRKKA (Tulee kamarista tukka hajalla, kampuupuuhissa). Kuka hän lienee
kaksi piitä kammasta katkaissut!

JUTIKKA (Kuin itsekseen toistellen). Hyvä... hyvä talohan sillä on...
Antti Vännillä.

LOTTA (Pirkalle). Huolisitkos sinä, Pirkka, siitä... jos se tosissaan
ottaisi?

PIRKKA (Oudostuen). Kestä?

JUTIKKA. Ka siitä Vännistä.

PIRKKA. Siitä ukko Vännistäkö?

LOTTA. Ka siitä Antista.

PIRKKA. Pyh!... No johan minä nyt huolisin vanhasta ukosta!...
Mokomastakin hyvästä!

JUTIKKA. Eipä sillä ole vielä täyttä kuuttakymmentäkään... Vännillä
(taputtelee savuja piipustansa).

LOTTA (Kuin itsekseen nuristen). Mikähän lienee tässä velkauttannakin
ihmisen silmiä ja korvia myöten... vanhoilla päivillään.

JUTIKKA. Ei... ei ole vielä kuin vähä yli viidenkymmenen Vännillä ikää!

PIRKKA (Hyräilee):

    Lammen laineet leikkivät
    niin kuin pienet lapset

(Purasee punaisen lettirihman poikki)

    ja mun ovat iloni
    hajallaan kuin hapset.

JUTIKKA (Jatkaa omaa puhettaan). Ja vanhempipa se tämmöiset asiat
yleensäkin ymmärtää paremmin kuin nää nuoret...

PIRKKA (Kertaa, pankolle kampaamaan istahtaen, hyräillen puoliääneen):

    Ja mun ovat iloni
    hajallaan kuin hapset.

Ah tuo tukkakin!... On vanunut, kun jäi illalla laittamatta!

JUTIKKA. Ja rikas talo on vielä... Eikä entisellekään emännälleen pahaa
sanaa puhunut... Vänni.

PIRKKA (Jyrkästi). No en huolisi vain Vännistä... en vaikka hänet
voissa paistaisi ja vehnäjauhoissa vierettäisi... Ennen toki ottaisin
ensimäisen, joka vain ovesta tähän tupaan tulee.

JUKKA (Tulee Sakun kanssa pitkävarret lapikkaat olalla. Saku juo
korvosta). Tämäkö se on lopultakin sen rikkaan Jutikan talo?

LOTTA. Ka tämä Jutikkahan tätä on vielä tässä isännöinyt.

JUTIKKA (Piippuaan selvitellen). Jutikkahan tätä on isännöinyt...
taloa.

JUKKA. No mitäs siinä sitte muuta kuin kampsut penkille ja miehet
taloon vieraiksi (Viskaa pieksut penkille) Ompa siinä tyttö kuin
kukka!... Ja pankolla vaan istuu ja tukkaansa kampaa... Emännälläkö se
näin kaunis tyttö on?

PIRKKA (Ynseäksi tekeytyen). Mitäs se sinulle kuuluu... tuntemattomalle
miehelle.

JUTIKKA. Ka tämän meidän ämmän tyttöhän se on. (Itsekseen.) Tuota
piipun pahennusta kun reistailee!

PIRKKA (Jatkaa omaansa kuin itsekseen). Jokainen itse kauneutensa
tietää... ei siinä tarvitse ivata!

JUKKA. Kas, kas sitä emännän tyttöä, kun se on vielä ylpeä... Mutta
kannattaakin se näin korean tytön ylpeä olla, kun taitaa vielä olla
ainoa tytär talossa ja isän kontu on kuin kylä ja talo on kuin linna...
Annas kun istun tänne pankolle jo likemmäksi ja lämmitytän tätä kylmää
kuvetta (Istahtaa Pirkan lähelle.)

LOTTA. Tämäpä vasta reilu mies on! Mistä tämä näin reilu vieras oikein
on?

JUKKA. Mistäkö on tämä mies?... Luusta ja lihasta, suonista ja pahoista
juonista ollaan, Räyringistä tullaan ja tukkijoelle mennään.

PIRKKA (Leikillä, ynseästi). Mhyy... vielä siinä viisastelee!.. (Viskaa
tukkaansa hartioilleen) Ikään kuin nyt ei olisi tuommoisia ennen nähty.

JUKKA. No jos on nähty, niin ei ole otettu...

PIRKKA. Kun ei ole huolittu... Noita nyt tuommoisia saisi tästä kylästä
vaikka joka hiussuortuvalle!

JUKKA. O-hoh!

SAKU (Kintturemeliään tiukentaen). Se on ylpeä tyttö... On siinä
sinulle täksi kesäksi kosimista.

JUKKA. Niinhän ne kuuluvat kaikki tämän pitäjän tytöt olevan
olevinansa, mutta se on vain hampaiden tällä puolen se olevinaan olo...
Hyvä niistä silti hellu tulee, kun ne kerran tukkipojan morsiameksi
asti ehtivät päästä.

JUTIKKA (Suinailee Jukan pieksuja). Vai Räyringistä nämä vieraat
ovat!... Kuka siellä Räyringissä näin hyviä pieksuja tekee?

SAKU. Se on koko Räyrinki yhtä suutaria... Tällä Jukallakin syntyy
pieksut, kun se vain saa käsiinsä vähä pikilankaa ja naskalin tyngän..
(Kohentaa housujaan kauluksesta) Nahkastakaan ei ole paljon väliä, jos
sitä on tai ei.

LOTTA. Ä-hää!... Vai Jukka tämän nimikin vielä on!

SAKU. Jukaksihan ne haukkuvat tätä.

JUTIKKA. Vai Jukaksi haukkuvat! (Suinaa pieksuja tarkemmin) Vai Jukaksi
haukkuvat... Hyvä niissä on tuokin ompelus ja malli.

JUKKA. Paljaaksi Jukaksi vain haukkuvat herjat... Entäs mikäs tämän
emännän tyttären nimi on?

LOTTA. Pirkkahan se on.

JUKKA (Nykäisee kyynäspäällään Pirkkaa). Kuule Pirkka! Mikä sinun
nimesi on?

PIRKKA (Sysää leikillä, nyäisten kyynäspäällään). No!... Etkö kestä
siivolla!... Alkaa jo siinä nykiä.

JUTIKKA (Lopettaa pieksujen suinailun). Hyvät... hyvät on pieksut
siinä... Saa reittä myöten mennä veteen, eikä kastu.

HUUTO (ulkona). Jutikka hoi!... Onko se Jutikka itse siellä tuvassa?

JUTIKKA (Rientää avaamaan akkunaa. Itsekseen). Kuka siellä tiellä nyt
huutaa. (Kovasti, ulos) Kuka siellä huutaa minua?

HUUTAJA. Minähän se... Oletko sinä kotona?

LOTTA. Jos se on se Varilan vävy akkoineen, niin sano jotta et ole
kotona... Se tulee siihen taas kahvia vahtimaan!

JUTIKKA (Huutaa ulos). Mitäs sinulla on asiaa?

HUUTAJA. Se Vänni on hevosineen täällä tiellä. Olisi tahtonut sinun
kerallasi puhua.

JUTIKKA. Ka käske tulla tupaan... Kotonahan minä olen.

HUUTAJA. Sepä puhuisi siitä Pirkan asiasta, eikä tahtoisi itsensä tytön
kuullen vielä alottaa.

JUTIKKA. No sano, jotta minä tulen sinne, kun tässä vain ennätän pistää
hatun päähäni! (Lotalle) Se olikin tämä Juoperin Matti, joka huusi..
(Hattuaan etsien) Missähän se minun hattuni on, niin minä menen sen
Vännin puheille.. (Sakulle) Onkohan se siinä vieraan alla... se hattu.

SAKU (Nousee longottaen). On siinä näkyy hatun näköistä. Kenenkähän
lienee... kun on siihen alle jäänyt.

JUTIKKA. Siihempähän on jäänyt vieraan alle.. (Oikoo hatun ja panee
päähänsä) Alkaakin jo vanheta hattu... Nikulan kaupasta ostin kahdella
markalla jo toissa vuonna ja sanoi Nikula sen ikänsä kestävän, mutta
eipä näy senkään puheisiin olevan luottamista. (Lähtee.)

LOTTA (Lähtee jälestä). Kuulehan Jutikka, kun minä vähä sanon...
ennenkun nyt päätät!

PIRKKA (Yrittää kieltää). Äiti hoi...

LOTTA (Keskeyttäen, mennessään). No mitä sinä nyt siihen vielä
sotkeennut... ennen aikojaan... (Ovessa) Ikäänkuin nyt isäsi ei sitä
paremmin ymmärtäisi! (Poistuu.)

JUKKA. Sulhastako ne lähtivät tälle ylpeälle tytölle haastattamaan?...
Hä, Pirkka?

PIRKKA. No mitäs se sinuun kuuluu!...

JUKKA. O-hoh... sitä nuoren neidon ynseyttä... Onko se sulhanen jo
oikein viisas vanhuuttansa?

PIRKKA (Hypähtää ylös). No se asia ei kuulu syrjäisille! (Akkunasta)
Isä hoi!

JUTIKKA (Ulkona). No?

PIRKKA. Sano sille Vännille, jotta menköön kissan häntään koko ukko!
(Menee kamariin.)

JUKKA. Saakelin nätti tyttö ja kerrassaan reilu luonnoltansa!

SAKU. Se on tämän saman Jutikan tyttö, jota ne jo siellä Patanassa
kehuivat kauniiksi... tyttöä nimittäin.

JUKKA (Harmittelee). Saakurin tyttö, kun livahti pois... Tuonnekohan se
kamariin nyt aikoo kätkeytyäkin? (Koputtaa ovelle) Pirkka hoi...
Pirkka!... Vastaa nyt edes, Pirkka!

PIRKKA (Kamarista). No enkä vastaa... Elä huudakaan turhaa!

JUKKA. Ah kun sinä rupeat ylpeäksi! Tule pois, Pirkka, ja istu pankolla
tukkipojan silmän ilona... Pirkka... Kuulehan, Pirkka, kun minä sinulle
laulan. (Laulaa reilusti):

    Aina mun kultani akkunalla
    on kukkinut punainen kukka.
    Kultani on niin iloinen
    Ja hieno on hällä tukka.

ULLA (Saapuu, kertaa lauluun tarttuen):

    Kultani on niin iloinen
    Ja kaunis on minulla tukka.

JUKKA. He-hei!... Ulla!... No mistä viskasikin sinut mustalaisista
ihanimman!... Ja minnekä sinä henttusi heitit.

ULLA (Reippaasti laulua jatkaen, tehden tanssiliikkeitä laulun
tahdissa):

    Koivu niin kauniisti viherjöipi
    ja käki se koivussa kukkuu.
    Vaan koivun juurella teltassaan
    mun armaani rauhassa nukkuu.

(Kertaa hyvin nopeasti, pyörähdellen):

    Vaan koivun juurella teltassaan
    mun kultani rauhassa nukkuu.

Kuule Jukka kun minä sinulle supatan: Tässä talossa on tyttö, joka on
iloinen kuin lintu ja kaunis kuin kukka. Anna sinä Ellan lempi nostaa,
niin se lintu lentää polvellesi ja (pyörähtää reippaasti) noin on
silloin iloista elämä... Mutta kuulehan kun minä sinulle supatan
toiseen korvaan. (Saku vetäytyy penkille syrjälleen loikomaan.)

JUKKA. No valehtelehan nyt... Tähän oikeaan korvaan.

ULLA (Jukan korvaan). Sitä kaunista lintua rakastaa vanha Vänni, joka
ei ole sitä vielä nähnytkään.

JUKKA. Elä nyt uskottele... Jotta ei ole nähnyt.

ULLA. No totta on kuin tuhman vala! Kaksi on kappaletta maailmassa,
joita ei Vänni ole koskaan nähnyt, nimittäin tämän talon tyttöä ja
päänsä takapuolta... Vasta talvella muutti Räyringistä tänne Vännin
taloon, sai talon omakseen ja ukko Vännin nimekseen, mutta Pirkkaa ei
ole ukko saanut vielä katsahtaakaan, ei silmän herkuksikaan.

SAKU. Se onkin sitte se entinen Salmelan talon ukko sieltä
Räyringistä... Sehän se möi talonsa ja muutti tänne.

JUKKA (Lyö näppiä ja viheltää kuten hoksattuansa asian). No nyt minä
jo!

ULLA. No mitä?

JUKKA. No nyt minä jo ymmärrän!... Nyt minä jo älyän Vännin vehkeet...
Ilmanko se jo Räyringissä asuessaan itse oli tarjonnut lainaa tälle
Jutikalle, kun tämä oli saanut maksaa kymmenen tuhatta sitä Kolokankaan
entisen renttuherran takuuta... Ukko, joka ei olisi antanut muille
viittä penniä velaksi, vaikka häneltä olisi mustalaisen voimalla ja
sitkeydellä apua rukoillut!

ULLA. No ilmankos se olisi muuttanut Räyringistä tänne ihan talon aitan
oven eteen!... Nyt ota, Jukka, lintu lennosta kiini ennen kun se ansaan
tarttuu!

    (Suinailee Pirkan huivia.)

SAKU. Vai täällä se Vänni nyt eukkoa onkii... Se jo kosi kaikki
Räyringin tytöt ja lesket. Leskiltä sai rukkasia ja tytöiltä
uuniluutaa. (Muuttaa sänkyyn venymään) Tuossa on pehmeämpi venyä!

JUKKA. Vai täällä tuo ukko-höperö häärää! (Jutauttuu leuvasta Ullaa.
Nopeasti) Kuulehan, Ulla!

ULLA (Lyö leikillä huivilla). No!... Elä nipistä toisen omaa!

JUKKA. No elähän nyt suutu joutavasta... Ei se suu pussaten pahene,
eikä tyttö likistellen... Nostiko Ella Pirkkaan lempeä... Vännille
nimittäin?

ULLA. Nosti... Ja nousee... Viisikolmatta markkaa antoi Ellalle Vänni.

SAKU (Jukalle). Nostata sinäkin (Vetäytyy peiton alle) Jukka!... Tässä
on hyvä maata!

ULLA (Viskaa huivin orrelle. Kuin itsekseen, hyräillen):

    Koskahan mun kultaseni
    mulle punahuivin tuo.

(Ryhtyy tukkaansa laittelemaan asettaen hivusneulan huuliensa väliin.)

JUKKA (Miettien). Minkä hiton jutkun sille Vännille tekisi tässä
(Rutosti Ullalle) Kuulehan, Ulla! Ruvetaanpas yksissä neuvoin Vänniä
vastaan.

ULLA (Jatkaa itsekseen hyräilyään. Ottaa huivineulan suustaan ja
asettaa sen tukkaansa):

    Jos hän tuo sen punahuivin
    kesäksi hän talven luo.

JUKKA (Jatkaa pyyntöään). Vai mitä, Ulla?

ULLA (Kertaa iloisena, nopeasti):

    Jos hän tuo sen punahuivin
    kesäksi hän talven luo.

JUKKA (Jatkaa). Ulla!

ULLA. No mitä nyt?

JUKKA. Jotta liitytään yhtenä Pekkana Vänniä vastaan.

ULLA. Pitäisikö Pirkan lempi sinuun nostaa?...

JUKKA. Lemmet minä itse nostan ja tyttöjä on joka sormelle jo
ennestäänkin. Mutta Pirkka on Vännistä vapautettava. Siinä ei auta
Vännin kukkaro, ei tuppi... No, Ulla!

ULLA (Äkkiä). Ja paljonko annat, jos liittoon rupean? (Odottaa
vastausta) No?... Kaivele taskusta rahoja!

JUKKA (Kokoo rahoja liivin taskusta, kuin itsekseen). Reikä, pahennus
on tainnut taskussa olla. (Näyttää) Tuossa ovat viimeiset pojan pennit.

ULLA (Lukee katseellaan). Yksi... viisikolmatta... kaksi... kaksi ja
puoli. (Avaa hameensa taskun) No pistä tuonne hopearahat, niin oitis
puhun Pirkan puolellesi.

JUKKA. No oli menneeksi! (Työntää kätensä hameen taskuun.)

ULLA. So, so! (Lyö leikillä poskelle.)

SAKU. Ä-häh!... Saitko.

JUKKA. Rakkautta se on vain tytön lyönti ja myöntymystä neitosen
vastaan-vikinä.

ULLA. No tule nyt, niin mennään tästä Ellan luo. (Vie käsivarteen
tarttuen) Ja vävy sinusta tulee tähän taloon ennen kun tukit meressä
ovat heinäpielekset ahoilla. (Menevät.)

SAKU (Vetäytyy peiton alle umpikorviin). Nukuttamaan rupeaa. Sekö tuo
Viitalan Heikin ruoka painostanee!

PIRKKA (Tulee koristautuneena, hämmästyen). Voi, voi!... Joko ne nyt
menivät pois! (Katsoo ikkunasta, harmissaan) Sehän se äiti, kun ei
pyytänyt niitä jäämään tähän asumaan!... Ihan kuin tässä ei olisi tilaa
ollut! (Kääntyy pois akkunasta. Tekeytyen) No menkööt!... Oli siinä
olevinaan!... Ikään kuin nyt ei olisi ennen parempiakin nähty!

LOTTA (Palaa). Joko ne tukkilaiset nyt menivät... Ja joutivatpa nuo
mennäkin siitä itseään kehumasta... ja ylpeilemästä.

PIRKKA (Harmissaan). No mitäs te ette aikanaan pyytänyt taloon asumaan!

LOTTA. No kukapa nämä kaiken maailman kulkijat tietää mitä ne ovat...
Vaikka heillä lie omalla puolellaan jo miten isot joukot elätettävinä!

PIRKKA (Viskaa kauniin nauhan kaulastaan pöydälle, itsekseen). Äs!
Tuonkin vielä turhaan panin!

LOTTA. Olisit tuon nauhan antanut olla nyt kaulassasi... Ja panisit
vaikka sen ristiruutuisen hameen päällesi... Kuka tietää mitä vieraita
tähän kohta tulee!

PIRKKA (Akkunassa. Nauraa ääneensä). No, voi tokiinsa!

LOTTA. Mitä sinä nyt siinä naurat.

PIRKKA (Kuin itsekseen). Kun se on vielä niin hassun näköinen koko ukko
(Nauraa) Ei... Pois minä menen ennen kun se tulee (Lähtee kiireellä)
Koko kyläkin tuolla jo nauraa!

LOTTA (Pidätellen). Pirkka... Pirkka hoi... Mitä sinä nyt siitä jo
pakenet... Ei tuo nyt syö.. (Yksin jäätyään) Voi, voi sitä tytön
hänksäkköä!... Kun se taas rupeaa siinä sitä omaansa ajamaan.

JUTIKKA (Tulee Vännin kanssa). Tässä... tässähän sitä vain asutaan...
Ka käy peremmä.

VÄNNI (Katselee tupaa ympäri seiniä). Onhan tässä sinulla iso tupa...
Onko tämä monta syltä kanttiinsa?

JUTIKKA. Onhan tämä siinä puolen viidettä paikoilla.

VÄNNI (Mittaa sylillään seinää jonkun sylivälin likipitäen, ulompana
seinästä). On siinä seinää yli viiden oikein roima sylen... On... on
siinä jo tupaa puolessa kuudetta sylessä pienen perheen asua... sillä
mitäpä sillä liialla tuvankaan koolla ihminen tekee! (Niistää nenäänsä)
Tuokin nenä on taas ruvennut reistailemaan... Mikä häntä sitäkin
alituiseen tukennee!

JUTIKKA. Olisihan tässä tätä puuta painaa... jalkoja lepuuttaessa.

VÄNNI (Istahtaa sängyn reunalle. Saku vetäytyy taaemma). Onpa tässä
saanut istua jo, jotta jalat tahtovat jo sen istumisen paljoudesta
koukkuun kangistua... (Kääntää puheen) Eipä se muutoin meidänkään talon
tupa tarvitse suuruudessa tämän tuvan rinnalla punastua... Kun ei liene
vielä suurempikin... Niin että mitäpäs siinä on Pirkalla sen enempää
ajatteluja. Ei hän kaupassa menetä.

JUTIKKA. Ka mitäpäs se hänen ajattelustaan enää paraneekaan. Kun mikä
on kerran sanottu, niin se on sanottu.

VÄNNI. Ka mitäpäs ne nää alaikäiset osaisivatkaan ajatella. (Kääntää
puheen) Siinä laitetaankin siitä toisesta kammarista tapissierikamari,
niin ei hänellä siinä ole mikään hätä ollessa ja eläessä.

JUTIKKA. Ka mikäpäs hänellä siinä on... rikkaassa talossa. Eikä tämä
Pirkka muutenkaan niin nirpukas ole, jotta se ei oikeaan tyytyisi...

VÄNNI. Joko sillä on miten paljon sitä ikää... tällä Pirkalla?

JUTIKKA. Mitenkäs paljon sillä onkaan sitä? (Huutaa kamariin) Pirkka
hoi!... Paljonko sinulla on jo sitä ikää? (Avaa kamarin oven) Pirkka
hoi!... Ka eihän sitä olekaan täällä... Minnekähän tuo tyttö nyt joutui
(Lotalle) Muistatkos sinä, Lotta, miten paljon sillä on jo niitä
vuosia?

LOTTA. Ka saman ikäinenhän se on kuin tämä Puumalan Antin tyttö... Ja
eikös sitä silläkin ole jo kahdeskymmenes menemässä?

JUTIKKA (Vännille). Ka se on sen Puumalan tytön ikäinen... Ei ole
tullut kirkon kirjoista tarkemmin kysytyksi.

VÄNNI. Paras ikäpä tuo sitte on hänelläkin jo naimisiin mennä. Ja onhan
siinä mulla vielä niitä rahojakin muutama parikymmentä tuhatta... Niin
jotta mikäpäs hänellä on siinä emäntänä ollessa!

JUTIKKA. Ka mikäpäs siinä on...

VÄNNI. Viljelyksiä kun vielä siihen lisää ja sen Hautakosken suon ottaa
viljankasvuun aina sinne Törmän Pekan rajaan asti, niin kelpaa siinä
Pirkan elää leipoa. (Lähtee pankon luo) Taas tuo nenä pahuus rupeaa
tukkeutumaan.. (Niistää) Ah tuo ryökäle!... Minkälaista peliään se
hyväkäs siinä tänä päivänä pitää... Turisuttaa ja tärisyttää kuin ei
parempaa tehtävää olisikaan kuin sitä vain selvitellä. (Menee penkille
istumaan) Kun hänet nyt sattuisi näkemään, että tietäisi käyvätkö
hänelle sen Anna-vainajan vaatteet.

JUTIKKA. Ka tämän äitinsä kokoinenhan se on... Vai onko sinua vähä
pitempi?

LOTTA (Pankon edustaa lakasten). No eiköhän hänelle nyt tässä kokoa
ole... yhdelle tytölle!

VÄNNI. No sittepä se on asia selvä siltäkin puolen!... Tottapa se
silloin oli korkeudessa jo niin määrätty. (Tarkastelee Jukan pieksuja)
Tottapa se oli siellä määrätty, kun se niin kävi. On siinä
pitkävartiset pieksut! (Mittaa jalkaansa vasten) Reiteen asti näet
ulottuu varsi... On siinä tuhlattu nahkaa!

JUTIKKA. Tukkilaisten pieksuja... Tässä poikkesivat äsken, niin liekö
heiltä unehtunut... pieksut. Eihän sitä tään talollisen kannata niin
pitkiä pitää.

VÄNNI. Pitkät ovat varret... Ketähän nuo tukkilaiset olivat, kun on
niin pitkät pieksun varret?

JUTIKKA. Ka sanoivathan ne tässä nimensäkin... Lieköhän jäänyt tälle
Lotalle muistiin...

LOTTA. Niitähän ne sanoivat olevansa tämän Vännin entisiä
kotipuolelaisia... sieltä Räyringistä... Eikös sen toisen nimi ollut
Jukka?... Vai mikä Jakka se oli?

VÄNNI. Se on sitte niitä Niittykosken köyhän talon poikia.
(Mustasukkaisena) Ja muuten hyvin huono mies, se Jukka... huono mies ja
suuri valehtelija ja kova naisiin menijä... Kaikki Räyringin tytöt on
jo pahoille teille mukanaan vietellyt. Yksi tyttöjen itku vain kuuluu
koko Räyringistä.

LOTTA. Vai semmoinen vehnänen se on!... Ilmankos se tässä jo kehui ja
jo tuttavaksi tekeytyi.

VÄNNI. Semmoinenhan se on... Kiittää siinä luojaa isä, joka siltä
tyttärensä suojelee... Tätä kunnollista maantyötä kun ei viitsi tehdä,
niin tukkijoella toki juoksentelee.

JUTIKKA. Johan sen näki eleistäkin, jotta laiska se on.

POIKA (Ovelta). Vännin ruuna on päässyt irti ja juoksee maitokuorman
kanssa pitkin tietä.

VÄNNI (Syöksyy kengät kädessä ulos). Ruunako!... Prtuu... prtuu...
Hattu!... hattu lempo (Kääntyy hattuaan sängystä ottamaan)... Prtuu...
perhana... (Viskaa kengät pois) Kaataakohan tuo sen maitokuorman...
(Ulkona, kovasti) Ptruu, ruuna... Ottakaa kiini heittiö!

LOTTA (Jutikalle, hätäillen). Mene nyt sinäkin siitä apuun... Mene nyt
sukkelaan ennen kun kaataa maidot!

JUTIKKA (Ulos kiirehtien). Mikä sen nyt päästikin irti...

LOTTA (Rientää perässä). Saavatkohan nuo tuon kiini ennen kun se kaataa
maidot!

SAKU (Nousee, haparoi ensin hatun otsalleen, nousee seisomaan,
venyttelee ja haukottelee). Pitäisi tässä lähteä ulkona pistäytymään
(menee veltosti), niin näkee miten niiden Vännin maitojen kanssa on
käynyt.

ELLA (Ovessa, tullen Pirkan kanssa). Pirkka-kulta!... Elä usko mitä
ihmiset sanovat, vaan mitä kortit sanovat, sitä Pirkka aina usko...
Tulehan kun povaan sinulle!... Kaikki haastan, niin kuin on alussa
määrätty sinulle tapahtuvaksi.. (istahtaa pankolle) Vaikka tässä pankon
kolkalla katsomme millainen on kohtalo sinulla... Istu siihen,
kultasirkku! (Kortteja seottaen) Muu joukko jäi sinne Teerisen
taloon... Kohta tulevat kaikki tänne... Nosta nyt tuosta kahdesti,
Pirkka.

PIRKKA (Nostaa). No... Vain jos nyt vaan valehtelet, niin... Voi miten
on huonoja värejä.

ELLA. Ensin on huonoja värejä, sitte tulee hyviä värejä... Tulee
rakkauden värejä. (Huutaa) Ulla! (Ulla tulee) Ota, Ulla, tuosta emännän
perunoita ja laita kattila tulelle... Pane jotta riittää lapsillekin
(Ulla ryhtyy perunan keittoon) Noin on iloiset kortit sinulla... Tuossa
on ruutuverinen mies... Se tulee maata myöten vetten takaa... Tuossa
ovat pahat kielet välissä ensin... Mutta sitte taas selviää kaikki.
(Ullalle) Ota, Ulla, suolaa emännän säiliöstä ja pane suola
potaattiveteen, niin maistuvat perunat paremmilta. (Povaa) Tässä on
välillä vanha ristiverinen, rikas mies... Mutta ei se ole se oikea
sinulle... Sen kanssa olisi sinulla noin paljon mustaa murhetta
maailmassa... noin paljon suuria suruja... Ja yhä vain mustia värejä...
Hhuu! (Viheltää, ihmetellen.)

PIRKKA (Nauraa). Voi, voi kun sinä Ella puhut hullutusta!... No entäs
sitte?

ELLA. Nyt ilmestyy taas se ruutuverinen... Tuossa yhtyvät tiet ja nyt
on noin paljon iloista väriä... Yhtä iloa on koko elämä. (Ullalle)
Hoihkase sitte, Ulla, Teerisen talolle, jotta tietävät tulla tänne
murkinalle.. (Povaa) Noin se nuori ruutuverinen rakastaa sinua,
Pirkka... Tässä on kihlasormus... tuossa ovat hääkortit ja herttaässä
ja tässä avioliitto ja lapset... Ja tämä ruutuverinen kulkee vettä
myöten airoton vene aluksena ja vene on pyöreä kaikin puolin.

PIRKKA (Huudahtaen). Ella!... Nyt minä tiedän: Jukka on käskenyt sinun
povata...

ELLA. Jukka!... Ella ei puhu käskettynä. Kortit puhuvat käskemättä...
Kortti ei koskaan valehtele.

PIRKKA. Elä väitä... elä väitä yhtään... Tukkilaisella on pyöreä puu
aluksena ja Jukka on tukkilainen. (Viskaa Jukan pieksut) Tuossa ovat
sen pieksutkin vielä jälellä... Vieläkö kiistät. (Menee kamariin.)

LOTTA (Palaa). Sinne näet kaatuivat Vännin maidot... Eikä ollut
miehistä sen verran apua, että olisivat aikanaan ottaneet hevosen
kiini... Potaattiako se tää Ulla keittää...

ELLA. Potaattia, hyvä emäntä... Joukko on syömättä Teerisen talossa,
niin käskin Ullan keittää perunoita... Anna, hyvä emäntä, reikäleipää
tästä vartaan nenästä.. (Ottaa leivän) Luoja hyvä isä siunatkoon
sinulle sijaan... Ja hyvän antakoon sulhasen nuorelle tyttärelle...
Hoihkase, Ulla, joukko jo tänne! Hyvät ovat sinulla leivät, emäntä.

JUTIKKA (Palaa). Se on se Vännin hevonen liika lihava, kun ei kestä
huonoissa pitimissä... Tietäähän ne rikkaan syöttiläät...

ULLA (Huutaa ovelta). Ho-hoi! Tulkaa syömään! Potaatit ovat kohta
kypset! (Saku palan. Nykäsee Ullaa kylestä) No (Lyö) Etkö pidä kurissa
kynsiäsi! (Ryhtyy Ellan kanssa ruokaa laittamaan)

JUTIKKA. Hyvä toki, että ei itse Vänni sattunut kärriin ja tappanut
itseään siinä rytäkässä!.. (Jorri tulee) Siinäpä tulee vähä mojakka
mies!

JORRI (Saapuu mojakkana, lakki otsalla, olalla nuora, josta riippuu
selässä palvattu lampaan jalka, edessä kaksi reikäleipää. Ripustaa
nuoran orren päähän). On tässä talo hyvällä paikalla... Kenenkä talo
tämä on?

LOTTA. Tämän Jutikanhan tämä on.

JORRI. Läksin tänä keväänä tälle tukkijoelle, niin arvelin pistäytyä
taloon, kun sattui näin tienvarrelle.

LOTTA. Mhyy!...

JUTIKKA. Vai taloon poikkesit! (Lampaanjalkaa tarkaten) Paljonko
tuommoisesta lampaan käpälästä maksoit?

JORRI. Ka toista markkaa. (Muuttaa puhetta, ryhtyen tupakan panoon) Saa
nähdä miten nyt täällä onnistaa... Niillä toisilla tukkijoilla
joutuivat kaikki miehet naimisiin... Ainoastaan yksi meni hukkumalla
viime kesänä. (Pirkka palaa.)

LOTTA. Eikös tällä vieraalla itsellään vielä ole sitä eukkoa?

JORRI. Mitäpäs sillä tekee... Olisi vain lisänä syömässä... (Sakulle)
Tukkilainenko sitä sinäkin olet?

SAKU. Tukki.

JORRI. Saa nähdä minkälaisia palkkoja ne nyt rupeavat maksamaan, kun on
tämmöiset raha-ajat!

JUKKA (Saapuu). Saiskohan matkapojat näin hyvässä talossa niin kuin
sitä yösijaa ja mahan täytettä rahan edestä?

JUTIKKA. Eipä tässä ole liikoja tiloja... Pienet suojat ovat ja iso oma
joukko on.

SAKU (Jukalle). Se Vänni äsken morkkasi meitä... Se kosii tään ukon
tytärtä!

JUTIKKA. Ja kuka näitä kirjattomia kulkijoita uskaltaa pitääkään... Jos
lienevät mitä niitä Räyringin naisten pilaajia.

JUKKA. No kun ei, niin ei... Ei se mies koskaan sijaansa sure, vaan
helluaan se ikävöi.. (Viskaa kengät olalleen) Sen kun kengät olalle...
Ja kun, Pirkka, tulet tukkijoelle, niin peli siellä vinkuu ja kiikut
heiluvat ja vettä ja iloa on köyhällekin antaa... He-hei!... Sielläpä
on iloa taloon tulee... Ei nyt tässä talossa tupa tyhjänä haukottele,
eikä leipä syöjäänsä itke.

Mustalaislapsijoukko töytää tupaan. Poika soittaa huuliharppua. Toiset
ryhtyvät heti suorastaan hippasille, juoksennellen ympäri tupaa, ja
huudahdellen: hippa! hippa! hippa! Lapsien perästä työntyy muu joukko
alkaen touhuta ja puhella yhtä aikaa:

ELLA. Saitko sinä mitä Teeriseltä?

KAISA. Sain leivän ja kyrsän... Ja Junnulle sain Heikin vanhat
housut... Maitoa ei antanut emäntä ja voin valehteli lopussa olevan.

ELLA. Valehtelee! Uudessa tuvassa sanoivat jotta äsken on kirnuttu
Teerisellä... Ja vanhaa voita on hinkki aitassa jälellä... Ottakaa
emännän suoloja vakasta ja alkakaa ruuan ääreen kokoontua ja siunatkaa
kukin ruokahalunne, jotta ei liikoja kuluisi!

ULLA. Ota, Juiju, kattila tulelta ja kaada pois potaatti-vesi siitä...

JUNNU. Yhäkös ne ovat potaatit kiehumassa, vaikka jo äsken hoihkasit
syömään tulla?

JUIJU. Sanka polttaa!... Antakaa rättiä tänne, tuokaa rättiä tänne!
Antakaa räsyä rutosti tänne, muuten polttaa käden rakoille sanka
pakana... Ota Ulla emännän rätti uuninkolosta.

ULLA. Siinä on emännän pyyhinriepu. Kaada vesi kuiviksi ihan... Katko,
Juiju, sinä leipiä muruiksi. Minä otan padasta perunoita.

JUKKA. Niin sitä elää ja iloita pitää.

Eräs poika koettaa kätkeytyä Jutikan taa, joka seisoo keskellä tupaa.
Toinen ahdistelee häntä, ottaaksensa hippaa. Niin kiertävät he
Jutikkaa, joka hokee: Kah... kah... kah... Tämäpä vasta elämää on!

LOTTA (Alkaa hosua huivilla toisia hippasilla olijoita). Etkö sinä,
Ella, kiellä noita pentuja jo... Särkevät jo koko talon muruiksi.
(Huutaen) Ella... Ella hoi!

ELLA (Hosuu huivilla Jutikan ympäri juoksijoita). Ettekö jo herkiä
pakanat siinä isännän ympäri juoksemasta!

TUKKILAISET (Työntyvät ovesta tupaan). He-hei!

HÄKKI. Täälläpä vasta oikea elämä alkaa!

    (Eräs mustalaistyttö tukistaa muuatta poikaa.)

JUTIKKA (Siunailee). No jo nyt on koko talo nurin!



Toinen näytös.


Tukkijoella. Metsä. Iso kattila vivussa. Eräässä oksassa leipä. Käki
kukkuu.

Jorri venyy ruohokossa mahallaan. Toiset lyövät korttia hänen
hartioillaan.

HÄKKI. Nosta, Saku! (Saku nostaa) Ruutu valttia!

SAKU (Lyö kortin hartiaan). Noin sitä lähdetään!

PUHURI (Lyö). Ja eikä surra!

VEKI (Lyö). No ei!

NIKU. Kellä on maata.

HÄKKI. Minulla on. (Lyö) Nakki!

SAKU. Tikki!

NIKU. Pietti.

JORRI (Mahallaan, päätään kohottamatta) Piettikö tuli?... Sakulle?

SAKU. Piettihän tuo tuli... Tuli tuo häjy!.. (Lohduttautuen) Vaikka
voitinpa minä eilen neljäkymmentä penniä.

LAULU METSÄSTÄ (Saku sekaa kortteja):

    Kerta se näkyy punainen talo
    kaunihin koivikon takaa
    ja tapissieri kammarissa
    se kultani kerran makaa.

HÄKKI. Jukka laulaa...

NIKU. Hittoko sille Jukalle on nyt tullut! Se ei ole enää ihan
ennallaan.

SAKU. Jukka on rakastunut.

HÄKKI. Elä nyt!... Jukkako?

NIKU. Kehen se rakastui?

SAKU. Pirkkaan... Vaikka se ei sitä itse sano.

HÄKKI (Jorrille, joka nousee istumaan) Hei!... Pöytä nousee istumaan
(Naurua.)

NIKU. Kunhan ei lähtisi pöytä tästä vaikka hilsun hakuun (Naurua.)

JORRI (Istuu hattu silmillä, polvet pystyssä). Siihen Jutikan tyttöönkö
se Jukka rakastui?... siihen jota se ukko Vänni kiertää?

SAKU. Siihen... Mutta voittaa se Jukka. Ei se tyttö Vännistä huoli.

JORRI. Onhan se Jutikalla siinä joutava tyttö... Mutta onpa sillä
Vännilläkin paljon rahaa ja hyvä ori... se Löötin Antilta ostettu.

HÄKKI. Ori!... Sinä siinä olet ori. (Naurua) Ei se nyt tyttö hevosesta
välitä.

JORRI. Ja ottaisi Jukka sitte vaikka sen Viitalan tytön... tahi sen
Tostulan Jullun lesken. Sillä on neljä lehmää ja oma mökki.

SAKU. Elä jorise siinä joutavia!... Vanha mies!

HÄKKI. Saku suuttuu Viitalan tytöstä... Se jo sille viime pyhänä osti
vyyhden rinkeliä.

KAIKKI TOISET (Nauraen). Sa-ku...

JORRI. Onko se totta Saku?

SAKU (Närkästyneenä). Haista halivilivoo! (Menee kojuun.)

NIKU. Ei Saku sano.

JORRI (Sakun lähtiessä kojuun). Saku lähtee silmiään pesemään... ensi
pyhää varten.

HUUTO. Ruhka Niittykoskessa!

TOINEN HUUTO (Toisaalta). Ruhkalle miehet... Ruhkalle!

HÄKKI (Huutaa vastaan). Tullaan!... No lähdetään sitte miehet ja
puretaan ruhka! (Lähtevät.)

JORRI (Pystyyn vääntäytyen). Pahan hengen pölkyt, kun eivät
lepopäivääkään pyhitä. (Mennessään) Kulkevat vain ja vielä ruhkia
tekevät!

JUKKA (Tulee, viskaa keksinsä maahan). Yö on taas valvottu, mutta ei se
tämä työ väsytä, vaan tämä muu... Mutta hittopa heitä surkoon!... Jos
tyttö menee, niin jäähän Jumalan ilma! (Istahtaa kivelle) Jumalan ilma
ja tukkityöt.

LAULUA METSÄSTÄ:

    Auki akkuna olla nyt joutaa.
    Minun kultani järvellä soutaa
    ja mä aattelen häntä nyt vain!
    Hältä viestin ma illalla sain.

JUKKA. Ei... ei ole tuo Pirkan ääni.

HUUTO METSÄSTÄ. Sa-ku... Viitalan Heili siellä laulaa!

LAULU:

    Aalto ruuhta jo rantahan kantaa.
    Sulle, kultani, tahdon ma antaa
    mitä mulla nyt hellää on.
    Sinun tähtesi oon iloton.

JUKKA. Heili... Heili siellä laulaa Sakullensa, mutta ei kuulu minulle
ehkä kullan laulu milloinkaan.

MIESTEN HUUTO. Ho... hoi!...

TOINEN PITKÄ HUUTO. Ruhka meni!

KOLMAS. Hu-raa!

JUKKA (Reipastuen). Hiis heistä ruhkista ja pölkyistä nyt! Ja hiis
turhista suruista. Mikä tulee, se tulee.

ELLA (Saapuu). No!

JUKKA. No... Ella!

ELLA. Ja allapäin mies kuin päätautinen halsualaisen hevonen! Heitä nyt
surut hitolle! Hyvä siitä tulee asiasta. (Huomaa leipävasun ja ryhtyy
sieltä valitsemaan kannikoita säkkiinsä) Leipäkannikoita on toki
vasussa... Herra siunatkoon leipävasua!... Onkohan nämä tukkilaisten?

JUKKA. Mätä vain säkkiisi... Toista se maa miehelle kasvaa... Saitko
sinä mitä tietoja?

ELLA (lukee kannikoita). Neljä... viisi... kuusi... Sain... Kaikki tuon
sinulle tiedot... Seitsemän, kahdeksan... Ja oikeat tiedot tuon sinulle
Jukka... Suorastaan Pirkan suusta sain ne lämpimältään... Yhdeksän...
kymmenen... yksitoista... Siunatkoon herra sitä vasua vielä kerran!
(Sitoo säkin suuta kiini.)

JUKKA. No mitä se Pirkka sanoi?... Heitä nyt jo hiiteen se leipäsäkki!

ELLA. Pirkka sanoi että... Reikä näet on jo tuossa säkissä... Pirkka
sanoi, jotta Vänni on uhannut ensin panna velan hakuun... sitte ajaa
asian tuomioon... sitte ryöstätyttää talon ja ajaa perheen mieron
tielle, jos ei tyttö hänelle taivu... Nyt näet että tarvitaan siinä
Ellankin apua. Ja Ella ei sinua yksin heitä, sillä sinä olet Ellalle
ollut hyvä.

JUKKA. Saakeli, että minulla ei ole tuota rahaa niin kuin on tuota
köyhyyttä... että minä näyttäisin ukolle.

ELLA (Istahtaa nurmelle polvet pystyyn). Mutta Pirkka ei mene ukolle...
Pirkka ennen tulee tukkijoelle, ennen kuin menee ikälopulle ukolle...
Pirkka minulle niin itse sanoi. Ja terveiset lähetti sinulle... Ja
rakasta sinä vaan Pirkkaa, niin kaikki käy niin kuin kortissa oli
ennustettu. Kortti ei koskaan valetta sano.

JUKKA. Viis sinun korteistasi!... Mutta toista se on tämä mitä Pirkka
puhuu... Tulimainen, jos minulla olisi nyt ne kymmenen tuhatta!

ELLA. Elä sinä hätäile!... Elä sure eläkä kiivastu tyhjän takia!...
Aina se tyttö omansa etsii. Vasta vanhana akkana viisastuu tyttö niin,
jotta ottaa vanhemmankin. Nyt hän on nuori. Luonto vetää häntä nyt
paraaseen poikaan. Vuota sinä vain, Jukka. Kohta istuu tyttö tuossa
polvellasi.

JUKKA. Istuu!... Mitäpä siitä istumisesta, kun menisi tytöltä isän
talo... Ei... ei tässä nyt tuhmuus auta! Kunpa toisit koko kuormallisen
älyä tänne.

JORRI (Vetää isoa leipäsäkkiä perästään, takaperin läheten, puhelee
itsekseen). Siinä sitä on taas pojille uutta leipää... jotta kelpaa
sitä popsia. Ja kun se tääkin viisaus leivästä tulee, niin oikeastaan
tässä on säkillinen tätä tukkilaisen viisautta. (Kompastuu Ellan
selkään)

ELLA. Uh... Sinä pakana, kun selkään tulet!... Yh!

JORRI (Kiroilee ylös nousten). Kehno!... En paremmin sano!... Kun on jo
tietkin täynnä akkoja ja muita mustalaisia!

ELLA (Riitelemällä). Ei, tollo, taaksensa katso ja astuu suoraan toisen
niskaan... Hyi, sinä, mokoma elävä!

JORRI (Puolustautuen). Selän oli siinä katkaista.. (Pitelee sivujaan)
Istuu keskelle tietä!... Eikä ole Leenakaan kirkosta tullut, jotta
hieroisi terveiksi sivut!

ELLA. Eh... Kun vielä on olevinansa.

JUKKA. Elä viitsi riidellä Ella!... Tulehan tänne, kun minä vähä sanon
sinulle! (Menee.)

ELLA (Jorrille vihaisena). Eh, sinä vanha kuotus! (Menee.)

JORRI. Pääsipäs toki niin vähällä eroon akka-pakanasta... Mutta taisipa
se sivuunkin sentään ottaakin se lankeaminen... Niin jotta saa toki
hierottaa, kun Leena tulee. (Poistuessaan) On siitä joskus tuosta
lankeemuksestakin etua ihmiselle!

SAKU (Saapuu Heilin kanssa). Ja tuleehan meille jo hyvä elämän alku:
Nää tukkijoen tienestit kun lisää entisiin, niin voi jo ostaa lehmän ja
mökin ja syksyllä sitte vietämme häät. (Ottaa konttinsa kiven takaa)
Vai mitä Heili?

HEILI (Ujona). Miten vain...

SAKU. Leenakin on kirkossa nyt!... Tulehan, istutaan tähän kiven
viereen... Tässä on pehmyt nurmikko.

HEILI (Istahtaa Sakun viereen). No, istutaan vain. (Saku suutelee) Et
saa! (Pyyhkäsee kämmenselällä suunsa.)

SAKU. Juhannussa sitte jo mennään kihloihin ja syksyllä naimisiin.
(Antaa rinkeliä) Täällä on vielä näitä viimepyhäisiä rinkelejä...
Katkaise siitä itsellesi Heili... Minä annan täältä voita. (Avaa
voirasian ja nuuhkasee sen sisustaa) Katkaise nyt vain, Heili!

HEILI (Tottelee, ujona). Olisipa tässä välttänyt muutenkin. (Haukkaa
rinkeliä) Mistä sinä näitä ostit?

SAKU. Nikulan kaupasta. (Tarjoo askia) On täällä voitakin, jos
haluat... rinkelin kanssa.

HEILI. En minä... Välttää tämä ilmankin...

SAKU. Tämä on hyvää, verestä voita... Saarukan emännän kirnuamaa... Ota
nyt vain!

HEILI (Kaapaisee rinkelillä voita). No.

SAKU. Ota nyt enemmän.

HEILI (Kaapaisee vielä). No... Nyt jo välttää. (Rykäisy metsässä.)

SAKU. Perhana!... Sieltä tulee joku... Tule, mennään tuonne
jokirannalle... Siellä ei ole ketään häiritsemässä... (Katsoo) Se on
meidän Ruoka-Leena... Ota sinä se rinkelivyyhti! (Lähtevät vasemmalle.
Saku riiputtaa konttia mukanaan.)

LEENA (Saapuu oikealta pieni hernesäkki selässä ja kaksi palvattua
lampaan jalkaa kädessä. Heittää säkin kattilan luo). Siinä häntä nyt on
hernettä muutamaksi päiväksi koko roikalle. (Tarkastelee lihaa) Kolme
markkaa näet otti jalasta se Juoperi... Mutta onhan se hyvää
rokkalihaa. (Haistelee) Suolaisellehan tuo haisee. Joutavatpa he siinä
riippua. (Ripustaa lihat oksaan ja ryhtyy keittopuuhiin) Tulevatkin
kohta miehet sieltä Harjukoskelta syömään... Joutaapahan jo ruveta
siinä soppa vähän kerrassaan kiehumaan. (Katsahtaa kattilaan)
Riittääkin tuota tuossa... niin että ei tarvitse vettä lisätä...
(Poistuessaan) Ja syökööt vähemmän ja juokoot vettä suorastaan joesta
viljemmältä.

PIRKKA (Saapuu, istahtaa kivelle, nypläilee arpaheinää ja hyräilee):

    Pien' aalto rantaan rientää
    ja siihen nukahtaa.
    Vain haudan tyyneydessä
    mun syömein rauhan saa.

JUKKA (Saapuu, pysähtyy). Pirkka!.. (Pirkka luo katseensa maahan)
Pirkka!

PIRKKA (Maahan katsoen). Hyvä päivä!

JUKKA. Niinkö minun olisi pitänyt tervehtiä sinua... minun lintuni ja
minun pulmuni ja minun kuk... (Yrittää syleillä.)

PIRKKA (Keskeyttäen). No!.. (Lyö leikillä heinällä) Tuosta saat...
telmäjä!

JUKKA. No niin!... Kukapa nyt enää surra osaisikaan!... Pääskynen se
tuo kesän taloon ja tyttö ilot kullallensa... En uskonut sinun
uskaltavan tänne tulla. (Levittää sylinsä taas) Annahan kun sylei...

PIRKKA (Asetellen). No... no!... no... no... no! Istuhan nyt tänne ja
ole siivolla vähä aikaa. (Tekee tilaa vierellensä) No istu nyt tuohon
noin!

JUKKA (Istahtaa). No istun sitten... Istun ja olen onnellinen, kun on
kulta vierelläni... Mutta miksi olet taas suruinen, Pirkka?

PIRKKA (Suruisena). Niin... no!

JUKKA. No mitä, kultani?

PIRKKA (Huoaten). Ka tiedäthän sinä sen... Eikös se Ella sinulle jo
puhunut?

JUKKA (Kuohahtaen). Ah!...

PIRKKA. Vahtii minua alituiseen, jotta näkisi minkä näköinen minä
olen... Nytkin pääsin vain onnen kaupalla pois talosta ennen kun se
ennätti tulla!

JUKKA. Ah, tätä köyhyyttä nyt! Miksi minun pitää juuri nyt köyhä
olla!... Mutta odota, Pirkka! Kaikki voi vielä kirkastua!

PIRKKA. En minä muusta niin surisi, mutta äitiä on sääli... Se kun yhä
vain valittaa, jotta kontu menee, jos en siitä huoli.

JUKKA (Kuin jatkaen omaa puhettansa). Odota vain eläkä sure... Kaksi
vuoroa teen työtä tukkijoella: yöt ruhkalla ja päivät lautalla ja joka
pennin säästän. Syksyllä sitte Ameriikkaan ja kun siellä ponnistaa yöt
ja päivät hiilikaivoksessa ja kahdeksankaan taalaa, eli neljäkymmentä
markkaa päivässä irrottaa, niin kohta siinä on koossa Vännin velka...
Ja kun on kerran isän talo lunastettu, niin silloin on etäällä hätä...
Itse me elämme vaikka paljaalla kalliolla, kunhan on taivasta sateen
suojana palanen ja seinänä pikkunen ilman pieltä... Vai mitä, Pirkka?

PIRKKA (Huokaa, miettiessään). Niin!

JUKKA. Heitä siis surut hitolle! Ei se päivä ainiaaksi pilveen peity.
(Kietoen kätensä vyötäisille) Sinä minun iloni ja minun onneni ja
(suutelee) ja (suutelee) minun ystäväni...

PIRKKA (Estellen). Et saa!

JUKKA (Yrittää suudella). Minun!...

PIRKKA. Tsyt... Joku! (Hypähtää seisaalleen.)

JORRI (Selitellen). Tätäpä minä vain Rokka-Leenan kattilaa tulin
katsomaan... jotta joko se soppa joutuu.. (Tarkastaa kattilaa)
Ja johan se näkyy kiehuvan.

JUKKA. Se on oikein!... Pidä sinä Jorri vain rokasta huoli... Ja kule
aina ummessa silmin, jotta et näe liikoja, Jorri!

JORRI. Ka mitäpä tässä on näkemistäkään!... Tuolla jokirannallakaan ei
ole tällä kertaa muita pussaajia kuin Saku ja se Viitalan Antin tyttö.

PIRKKA. Onko Heili siellä!... Minä menen Heilin luo!

    (Lähtee oikealle.)

JUKKA. Ja minä Sakun (Lähtee jaiestä.)

JORRI. Se on Heili täällä toisaalla päin... (Itsekseen) Ne menevät
omalle rannalleen! (Tarkastaa lihat) On siinä Leenalla hyvää rokkalihaa
nyt... Viime viikolla olikin jo Leenalla niin huono ruoka, jotta eikö
nuo jo lienekin sen tähden ruvenneet pusuilla herkuttelemaan... koskapa
on joka kiven takana jo hilsuttaja. (Sytyttää piippuaan ja astuu sen
johdosta Leenan kanssa vastatusten) Kah...

LEENA. Herra isä siunaa sitä Jorria... Eikö sillä nyt ole enää silmiä
päässä, kun tuolla tavalla töksähtää tulijaa vastaan!

JORRI. Onhan ne nää silmät... mutta sivut ovat kipeät, niin sitä sen
tähden töksähtelee... Jos Leena ennen syöntiä joutaisi niitä vähä
hieroa lykkimään...

LEENA. No voi, voi sitä Jorri-rukkaa, kun sen sivut ovat aina vain avun
tarpeessa... Tukki-ruhkaako sinä nyt taas niin väänsit, vai pölkkyäkö
nostit, jotta sivut vääntyivät?... Jorri-rukalta!

JORRI. Eipä se nyt ollut nostamista... Minä vain muuten ainoastaan
lankesin.

LEENA (Kauhistuen). No ilmankos minä näin unta Jorrista, jotta Jorria
uhkaa joku iso vaara ja jotta hyvä olisi silloin että olisi miehellä
ystävä, joka toki kohentaisi... Koskiko se kovasti?... Ja mihinkä se
nyt lankesi Jorri?

JORRI. Ka mustalaisen akkaan...

LEENA. Häh?

JORRI. Ka Ellahan se istui selin tuossa keskellä tietä tään Jukan
kanssa, niin en älynnyt ja lankesin... Ja sitte arvelin, jotta
tottapahan se Leena hieroo vielä tämän kerran.

LEENA. No johan se nyt ei Leena hieroisi tukkijoen parasta miestä!...
Hieroohan se toki Jorrin!... Ja on siitä Leenasta ollutkin jo turva
toiselle miehelle maailmassa, vaikka eipä ole vain Leena kenenkään
kauppoihin kietounut, vaikka olisi sillä ottajia ollut... Kuule! Käy
nyt pilko vähän keittopuita, niin minä sillä aikaa käyn huuhtasen nämä
sinun alushousut... Tässä on kirves! Minä tulen sinun kanssa yhtä
matkaa rantaan asti. (Lähtevät.)

ULLA (Syöksähtää oikealta). Eihän sitä Pirkkaa näy täällä. (Huutaa)
Pirkka!... Jos olet täällä, niin elä tule... Vänni tulee!...

    (Ryhtyy soppakattilaa hämmentämään.)

VÄNNI. Soppaako sinä keität?

ULLA. Soppaa... Minä olen nyt tukkilaisten emäntänä.

VÄNNI. Meilläkin siinä akat eilen keittivät lammaslihasoppaa... Niitä
oli viime kesäisiä lammaslihoja, niin mitäpä heistä enää säästää... kun
rupesivat matoutumaan... Eikös sitä Jutikkalan Pirkkaa ole täällä
näkynyt?

ULLA. Pirkkaako?

VÄNNI. Niin... Sitä Jutikan tyttöä... Se on nyt minun hilsu.

ULLA. No näet nyt!... Kun Ulla ennusti sinulle, niin eikös tullut
Pirkka hilsuksesi!

VÄNNI. Ka tulihan se.

ULLA (Tuo kapustalla soppaa). Kuule, Vänni! Koita tuosta, onko tässä
sopassa suolaa! (Vänni maistaa kapustasta) Onko siinä?

VÄNNI. On se rasvaista soppaa. (Ryntäitään pyyhkien) Mutta puhutaan se
asia loppuun: Eikös se Pirkka ollut täällä?

ULLA. Just'ikään oli tässä ja kotiinsa kiireellä lähti... Luuli sinun
siellä odottavan.

VÄNNI. Tuota tytön viikaletta... kun nyt jo ennätti taas kotiinsa
lähteä!

JUTIKKA (Saapuu). Onko se täällä?

VÄNNI. On se ollut, mutta kotiinsapa se on jo lähtenyt täältä... Ja
tämä Junnu-mustalaisen tyttö on otettu tähän tukkilaisille siksi
rokka-Leenaksi.

JUTIKKA. Mhyy!

VÄNNI. Tämä... tämä on nyt rokka-Leenana tukkijoella. Ja näkyypä tää
osaavankin soppaa keittää.

JUTIKKA. Ka mikäs hänen on osatessa!... Entäs onko se Jukka niminen
mies vielä täällä?

ULLA. Jukkako täällä!... Jukka lähti jo toissa päivänä Ameriikkaan...
Ei se enää tämän puolen hilsuista huoli.

VÄNNI. Ka eipä hän niitä saisikaan!... Minä ostin Tunkarin Mikolta sen
kotitalon velkakirjan ja syksyllä pannaan ryöstöön talo.

JUTIKKA. Ka mitäpä siinä sitte muuta kun lähdetään kotiin. Kun Pirkka
ei kerran ole täällä.

VÄNNI. Ka tottapa hänet kotona tapaa! (Lähtevät.)

ULLA (Ottaa pari tanssiaskelta. Nauraa). Ukko on aina hauska
lempiessään. (Viulun soittoa) Äs!... Feda! (Ryhtyy soppaa hommaamaan.)

FEDA (Tulee takaapäin, panee viulun kivelle. Suutelee takaa). Täälläkö
sinä minun sirkkuseni... (Suutelee) Sinä minun keväinen käkeni. (Ulla
ei ole tietävinäänkään) minun.. (Kiertää eteen) Miksi et luo minuun
katsettakaan?... Oletko kylmennyt minulle? (Tarttuu käsivarteen,
hellästi) Ulla!

ULLA (Muka ynseäksi tekeytyen). Joko on isältä lupa?

FEDA. Ah, se isä!

ULLA (Irrottaa käsivartensa). No kun ei, niin pysy sitte yhä erossa.

FEDA. Tuhat puuttuu lunnaista vielä... Mutta elä sinä sure, Ulla, sillä
mustalaisen maailma on iloinen ja sen isänmaa on iso ja rikas... Katso
sinä Ulla tätä sinun Fedasi viulua!... Siitä ne sävelet sinkoovat!...
Kuukauden kun on kultasi vielä isossa kaupungissa soittamassa
itsellensä keisarille, niin maksetut ovat lunnaat isälle ja hopeaiset
helyt minä vielä ostan kullalleni ennen kuin teemme yhteisen teltan...
Kuule miten ihanasti se Fedasi viulu vinkuu, Ulla! (Soittaa.)

ULLA (Tekee soiton mukana joitakin sulavia tanssin tapaisia liikkeitä).
Mutta katso, eikö ole tyttökin ihana, jos on kaunis soittosikin!

FEDA. Ihana... ihana olet sinä Ullani... sinä mustalaisen morsian, ja
iloinen on hänen elämänsä (Laulaa):

    Kaunis kukka, kaunis lintu,
    kaunis linnun laulu on,
    mutta kahta kauniimpi on
    mustalaisen morsion.

(Ulla kertaa viime säkeet yhdessä, häviten kuin huomaamatta, heittäen
lentomuiskun mennessänsä.)

Kah... Minnekä se lintu hävisi!... Tuuliko vei ihanan tytön... Ah...
Isä-ukkonsa tulee sieltä!

JUNNU (Saapuu, tiukankaulain kädessä). Sampalta ostin nuo hevosen
tiut... Kymmenen markkaa otti kahdesta tiuku-tusinasta!... Mutta
saakoon Samppakin kerran kylliksensä!

FEDA (Lyö Junnua olalle). Kuule Junnu!

JUNNU. Ka niin kuin sanoin: Tuhat markka kun vielä tuot, niin tyttö on
omasi.

FEDA. Ahne sinä olet Junnu, kuule... Ahne olet rahalle, kuten kuolema
ihmiselle. Mutta ei se paljon ole semmoisesta tytöstä!

JUNNU. Ja kaupan tekijäisiksi vielä tusinan tiukuja ja äidille
hopeaiset korvarenkaat!... Sanaansa ei peräytä Junnu.

FEDA. Kaikki olet sinä saava ja vielä paljon sen lisäksi... Niin että
mitäs siinä sitte muuta on kuin kättä päälle vielä kerran.

JUNNU. No tuohon käteen. (Poistuvat käsikädessä) Mennään tästä
Harjukosken kautta Jylhälle suoraan...

LEENA (Palaa, ripustaa housut kuivamaan). Joutavatpa ne tuossa riippua
ja kuivaa... Jorrin housut... (Huokaa) Hyvä mieshän se Jorri on... Ja
kun tässä minullakin on jo tätä ikää yli neljänkymmenen kahdeksan
vuoden, niin mitäpäs minä enää valitsen... Mieshän se on Jorrikin...
Eivätkä minusta enää tällä iällä sen paremmat herrat huoli... Missä hän
nyt vain viipynee! (Huutaa) Jorri!... Jorri hoi!

JORRI. Hoi!

LEENA. Tule jo pian niin Leena hierasee ne sivut terveiksi ennen kun
tässä tulee syömäaika. (Itsekseen, laitellen hieromasijaa) Vaikka
tuossa nurmikolla häntä hieraista höyräyttää... (Tekee voileivän) Ja
antaa hänelle vaikka voileivän, ennen kun muut tulevat... Ei tätä
kallista voita kannata kaikilla syöttää.

JORRI (Saapuu piippu hampaissa ja halkotaakka selässä). Siinä on
halot... Vaikka tästä paidan päältä hieroo Leena. (Riisuu takkinsa ja
liiviinsä) Tulee se silläkin terveeksi... (Rupeaa mahalleen) Tässä
onkin nurmikko lojua. (Vetelee savuja mahallaan venyen) Joko se Leena
joutuu?

LEENA (Hääräten). No joko se nyt on mahallansa!... Kun minä olisin
antanut tästä voilevän hierojaisiksi, niin ei tuo voi siliä!

JORRI. Ka voihan sen tässäkin syödä, voileivän... Anna tänne.

LEENA. Tässä on! Verestä leipää ja tuoretta voita. (Laskeutuu
hieromaan. Jorri voitelee sormellaan voileivän ja ryhtyy syömään) Mistä
kohti ne ovat kipeät sivut?

JORRI. Ne ovat vähä joka paikasta... niskasta kantapäähän asti.

JUKKA (Palaa). Taasko se Jorri hierottaa?

LEENA. Ka mikäpä sen Jorrinkaan muu auttaa kuin turvautua vain tämän
Leenan apuun, kun vaiva rupeaa ahdistamaan, eikä apua eikä ystävää
muualta mistään näy... Ja eikä se Leena oikealta mieheltä koskaan
apuaan kiellä. Talvet hieroo ja kuppaa ja kesät keittää rokkaa
tukkijoella ja sillä tavallapa tuo Leena vain leivissä pysyy ja vielä
on köyhällekin kupponen kahvia antaa.

JORRI. Onhan tää Leena hyvä hieroja!... Ja hyvä voileipä tämä on.

LEENA. Kohentaisit, Jukka, vähä niitä puita kattilan alla... Ja
hämmennä vähä sitä kattilaa, jotta eivät potaatit pohjaan pala...
Vaikka eipä sitä monikaan sitte arvaa mikä turva se olisi Leenasta
talossa kaikenlaisten onnettomuuksienkin sattuessa... Sillä eipä sitä
kukaan tiedä, koska sitä jalkansa kiveen loukkaa ja saa sivunsa
kipeiksi... Sitä kun onkin nykyään jo ansa ja paula joka polulla...
Milloinhan on mitäkin estettä olemassa.

JORRI. Sieltä ylempää... Ihan sieltä likeltä niskaa hiero.

LEENA. Ei... ei sitä tiedä milloin sitä yksinäinenkin mies jo
tarvitseisi ijäisen ystävän apua... Ja eikä se silloin viime hetkellä
ole enää otettavissa, kun ei kuka ole älynnyt aikanansa siinäkin
asiassa valvoa ja rukoilla... Sillä niinpä sitä sanassakin sanotaan,
että parempi se on naida kuin palaa.

JORRI. Nyt sieltä nivuslihojen luota... Niin.

LEENA. Ei... ei sitä tiedä hetkeään tässä maailmassa... Ja johan tämä
Jorrikin on ikämies.

JUKKA. Johan tämä Jorri on siinä ijässä...

JORRI. Sieltä... sieltä... niin!... Hyvä... hyvä hieroja tämä Leena on.

LEENA. Ja onhan tässä jo iän pitkään kokoontunut yhtä ja toista
muutakin kavetta: On tässä tämä oma rokkakattila ja mitä muuta
tukkijoellakin tarvitaan aina kahvikuppeja myöten... Ja siihen lisäksi
on sitä vähä rahojakin säästynyt: Kolmeen sataan markkaan on kylässä
lainana ja omassa säilössäkin on jo toista sataa markkaa ja neljättä
tynnöriä ruista ja neljän tynnörin verta otraa... Niin jotta jo sillä
viljan puolellakin menisi kaksihenkinen pere talven yli... Ja
tottapahan sitte taas luoja konstit neuvoisi millä eteenpäin elää.

JUKKA. Hyvä elämän alkuhan se jo olisi.

LEENA. Ja eikä sitä toisekseen tiedä milloin tää yksinäinenkin mies
sattuu kuolemaan, niin silloin on myöhä katua että jäi sekin askel
tekemättä ja kokematta, miltä se maistuu elämä oman ystävän kanssa...
Mitenkä paljon sitä on jo tälläkin Jorrilla ikää?

JORRI. Niin ikääkö?

LEENA. Niin... Sitä ikää?

JORRI. Ka enpä minä kumminkaan mene naimisiin... niin jotta mitäpä
sillä on silloin iällä väliä.

LEENA (Hämmästyneenä). Mitä?

JORRI (Nousee istumaan). Jo nuo sivutkin taas vetreytyivät... Mikäpä
tässä on nyt eläessä... kun vielä syödäkin saa. (Kellon soittoa.)

HUUTO. Rokkakello soi!... Syömään!

TOINEN HUUTO. Ho-hoi!

LEENA (Saamistaan rukkasista harmistuneena). Herra isä siunatkoon!...
Niinkö se nyt taas päivä meni siinä tuon selkää hangatessa, jotta ei
ennättänyt kunnolla ruokaa laittaa... Saa tässä kaikkien sivut hangata
ja hoitaa, ikään kuin niistä sen parempaa sitte heruisi!... Tule,
Jukka, niin nostetaan tämä kattila pois tulelta! (Nostavat) Siinä häntä
on nyt lientä... Jos lie tuon liemen latkijaakin!

    (Tukkilaiset saapuvat kuppinensa.)

HÄKKI (Soppaa kauhalla haroen). He-hei!... Nyt on Leenan sopassa
lihaakin!

NIKU. Elä nyt!

HÄKKI. No totisesti!... Kokonainen hämähäkki.

JORRI. Se on erehdyksessä hukkunut sinne!

HÄKKI. Ilmankos se jo lihalle haisee koko metsä!

LEENA. Vielä siinä vätystätte!... Lihaa sitä vain pitäisi olla
kokonainen hevosen raato joka päivä miestä kohti, vaan kunhan tulee
maksusta kysymys, niin ilman edestä se Leena saa vielä hartiatkin
hieroa... Tuo tänne se kapusta, niin minä itse mätän. (Mättää soppaa)
Elä läikytä sitä... Järvellinen pitäisi vettäkin panna yhteen ainoaan
soppaan ennen kun riittäisi mokomille syömäreille.

PEKURI. Hyvä soppa on Leenalla aina.

PUHURI. Hyvä... Puhtaasta jokivedestä on keitetty... Ja onhan tässä
lihan makunakin toki tukkipölkkyjen pihkanhajua.

LEENA. No syö nyt siinä vain, eläkä mukise enää.

JORRI. Ja hyvän muijanhan tästä Leenasta saisi... Vaikka tämä Puhuri
hänet ottaisi... Kolme sataa on rahaakin ja siihen vielä talven elot.

LEENA. Vielä siinä sinäkin virnistelet!... vanha kahmu!... Kukahan tuo
nyt kunnon akka sinustakin enää ristiksensä huolisi!

HÄKKI. Leena on nyt kiivaalla päällä...

NIKU. On... Reippaalla mielellä on Leena.

PUHURI. Mustalaisia.

SAKU. Niinpähän tulee!

    (Mustalaiset saapuvat. Hälinää.)

ELLA. Herra siunatkoon syöjiä ja syötävääkin. (Suinaa kattilaa)
Soppaako se Leena on keittänyt väelle...

JORRI. Tule, Junnu mustalainen, syö tästä yhdestä kupista... kun
sinulla on oma lusikka ryytäissäsi...

JUNNU (Totellen). Ota, eukko, ropeeseen soppaa ja syö siitä Ellan
kanssa.

HÄKKI. No nythän tässä on jo perettä enemmältäkin... Ja sieltä vielä
Pirkka ja Ulla tulee!... Ja tuolta Joppa-mustalaisen kaksoistytöt... On
nyt joukkoa.

    (Sanotut tulevat.)

NIKU. Ja Saku tulee helluinensa (Saku ja Heili tulee.)

FEDA (Saapuu). He-hei!... Terve joukkoon tukkilaiset.

MIEHET. Feda!

HÄKKI. Nyt tässä ilo alkaa! Soita Feda viulua!...

PUHURI. Ja Ulla tanssimaan!... Tästä alkaa oikea tukkilaisten elämä.

ULLA. Eh hoh! Ilmanko luulet tytön tanssivan ja syömättä laulavan
linnun!

FEDA. Jos markka miehestä Ullalle, niin soitan... Ja laulunkin laulan.

HÄKKI. No vaikka viisi!

TOISET. Vaikka viisi!

HÄKKI. Anna nyt tulla vain... On rahaa näillä pojilla.

LEENA. No kyllähän siinä kehua osaatte!

NIKU. On rahaa... ja joessa on pölkkyjä joista toista tulee.

USEAT. Soita... Soita Feda!

ULLA. No soita niille!

FEDA (Soittaa). Tanssi Ulla, mutta ei paljoa... Sen kuin silmän
voiteeksi vähäsen! (Soittaa ensin, mutta sitten ryhtyy myös laulamaan
Ullan tehdessä luontevia tanssiliikuntoja):

    Hopeaiset helyt kerran kullalleni tuon.
    Hälle minä hellät tunteheni suon.
    Tanssi tyttö rukka, tanssi sinä vain,
    silloin kun sa olet nuori, armahain.

(Kertaa.)

    Tanssi tyttö rukka, tanssi sinä vain,
    silloin kun sa olet nuori, armahain!

TUKKILAISET. Hyvä!... Hyvä!... Hyvä... Uudestaan!



Kolmas näytös.


(Metsäinen kukkula juhannusaattona. Tukkilaiset makaavat pitkin nurmea.
Saku istuu kivellä ja soittaa hanuria. Miehet heräävät yksitellen
alkaen kohottautua istualleen).

JORRI (Kohottautuen istumaan, haukotellen). Hanuriako sinä soitat?

SAKU (Säveltä muuttaen). Hanuria.

HEIKKI (Pitkällään, ääneensä haukotellen). Ho-hoi!... Noustavapa tästä
olisi!... Eikö tuo kohta se työkellokin jo rämpättäne! (Nousee
istumaan.)

NIKU (Virutteleikse pitkällänsä. Haukottelee). Oh-hoi... hoh-hoi.
(Nousee) Noustava... noustava tästä on... Maistuikin tuo uni ihan
taivaan autuudelta!

    (Toisetkin nousevat, istuen polvet pystyssä tai kykyllänsä.)

JORRI. Kun olisi ihminen virkamies jolla on kova palkka, niin silloin
ei tarvitsisi kuutena päivänä viikosta tehdä mitään ja ainoastaan
seitsemäntenä päivänä sitte lepäisi kaikista teoistansa... Pätisi se
silloin elää!

PUHURI. Pätisi se silloin... elää!

NIKU. Pätisi se... elää!

HÄKKI. Pätisi! (Haukottelee. Työkello soi.)

VIHURI (Terhistyen). No mitäpäs siinä sitte muuta, kun noustaan ja
aletaan lappautua pölkky-apajalle... Se onkin siis tänään
juhannusaatto, niin jotta puolelta päivältä päästään tänne kokolle
(Kaikki tekevät lähtöä.)

JORRI (Sakuun vilaisten). Sitä Viitalan tyttöäkö sinä Saku ajattelet?

SAKU (Närkästyen). Syö susun pusut!

NIKU. Saku suuttuu Heilistään...

JORRI. Ei se näy olevan toisen akattoman miehen hyvä yksinään olla...
Niin kuin tämän Jukan ja Sakunkin!

(Lähtee, laulaa lähtiessään huonosti jorisemalla):

    Minun kultani akkunan alla
    tupakka kauniisti kukkii... (Naurua)... ja kukkii.

HÄKKI. Jorri laulaa!... Ja onkinhan se aikamoista jörötystä! (Menee.)

VIHURI. Tuleehan sitä ääntä Jorristakin (Menee.)

NIKU. Tulee! (Menee.)

HEILI (Saapuu. Ujona). Täälläkö sinä olet?

SAKU. Ka tulithan sinä... Minä jo pelkäsin että narrasit vain, etkä
tule... Siitäkö sinä Peltoniemen lehmishaan kautta tulit?

HEILI. En... Siinä kun on Teerikankaan iso härkä, niin minä pelkäsin
jotta se puskee ja kiersin Tastulan kautta.

SAKU. Eihän se olisi sinua puskenut! Olisit vain tullut siitä suoraa...
Tuli oikein hyvä mieli kun tulit... Sanoitko sinä isällesi?... Tästä
naimisiin menosta?

HEILI (Puseroaan nypläillen). Sanoin.

SAKU. Mitä se sanoi siihen?

HEILI. Eihän tuo mitään. Kysyi vain sinusta jotta: Jaksaakos se
akkaansa elättää.

SAKU. No mitäs sinä sanoit?

HEILI. Jotta jaksaa... Eikä se sitte enää sanonutkaan muuta kuin jotta:
no ottakoon sitte.

SAKU. Vai kysyi se sitä elättämistä. Mikäs minun on jaksaessa sinusta
huolta pitää!... Entäs mitä äitisi sanoi?

HEILI. Eihän tuo mitään erikoista sekään... Kysyi vain jotta: onko se
sen Malakias Vinnilän poikia sieltä Räyringistä... Ja minä vain sanoin
jotta: eikö tuo liene.

SAKU. Se oli väärin... Olisi pitänyt sanoa, jotta minä olen sen Juppa
Vinnilän... Se Malakias Vinnilän poika on juoppo.

HEILI. Ka mistäpä minä tiesin... kun et sanonut.

SAKU. Hyvästipä tuo sitte meni, kun ukko ei ollut vastaan. Nyt vain
ostetaan kihlat, niin asia on valmis... Lähde tänne ruokapaikkaan.
Minulla on siellä vehnäistä... Tahi kuulehan ensin. (Panee hanurin
maahan ja suutelee) No nyt mennään. (Ottaa hanurinsa mennessänsä) Oli
se hyvä, jotta näin selvästi meni.

HEILI. Olihan tuo!

    (Menevät, Saku soittaa mennessänsä ja Heili pyyhkii
    hihallaan suunsa.)

PIRKKA (Saapuu. Istahtaa kivelle). Niin!... Muilla on nyt iloista olla,
kun on juhannus ja muuta... Minä yksin saan suruja kantaa. Koivut ovat
vihreimmillänsä ja kesä kauneimmillansa, mutta ei se nyt näytä minusta
entiseltä. (Kätkee päänsä käsiinsä.)

LOTTA. Pirkka... Täälläkö sinä olet Pirkka?... Kun minä etsin koko
aamun... Tule nyt, hyvä lapsi kotiin, eläkä nyt rupea suremaan..
(Nykäsee) Kuule, Pirkka!... Tule nyt kotiin, Pirkka!

PIRKKA. Ei... ei!... Antakaa minun nyt, äiti, olla yksinäni!

LOTTA (Suruissaan). Ka eihän se isäsikään sitä itsensä tähden niin
tahtoisi, mutta eipä se ole helppo hänelläkään jäädä joukon kanssa
mieron tielle... nyt kun on jo voimatkin menneet, eikä ole tervekään,
jotta pystyisi elämään toisen työllä.

PIRKKA (Itkee). Minkäs minä sille voin, kun en kerran jaksa häntä
kärsiä... Vanha ja höperö ukko!

LOTTA (Liikutettuna). Elä nyt itke, Pirkka rukka... Mene tiedä, jos hän
ei sinua huolisikaan, kun saisi nähdä... Eihän tuo nyt syö, jos tuolle
näyttäytyisit ja sanoisit itse.

PIRKKA. Oi... oi minua onnetonta... oi minua onnetonta!

LOTTA (Säälien, rauhottelee). Koettaisit nyt vain tyyntyä ja olla
ennallasi... Eivät nämä tämmöiset asiat yleensä ole semmoisia kun ne
alussa näyttävät... näissä meikäläisissä köyhissä oloissa. Sitä luulee
toisen olevan kultaa ja sitte myöhemmin näkeekin, jotta ei se ollut
muidenkaan arvoinen... (Pyyhkäsee huivin nurkalla silmiänsä) Tietää sen
itse kukin, kun on sitä kerran kokenut.

PIRKKA (Surullisena huoaten). Olkoonpa nyt miten hyvänsä, mutta en minä
häntä vaan siedä silmieni eteen... (Itku kurkussa) Ja minkä minä sitte
sille voin!

LOTTA (Yrittää jatkaa omaansa). Niin se oli tämä meidänkin liitto isäsi
kanssa alussa... Mutta näkyvätpä nuo ajat muuttuvan. (Äänettömyys)
Tulisit nyt vain kotiin.

PIRKKA (Päättävästi). Ei... ei äiti!... Jättäkää nyt minut yksin
vähäksi aikaa... Kyllä minä sitte tulen kun on aika.

LOTTA. Voi hyvä isä sentään!... Kun nyt et toki itsellesi mitään pahaa
tekisi...

PIRKKA. Ei... ei, äiti... En minä tee mitään... Menkää nyt vain edellä,
niin kyllä minä tulen sitte.

LOTTA (Lähtee itsekseen huoaten). Hyvä isä mikä murhe tästä nyt pitikin
tulla... vielä vanhoilla päivillänsä!

PIRKKA (Yksinään). Mhyh... Näyttäytymään!... (Ynseästi) Voi, voi!

JUKKA. No Pirkka!... Valkenipa taas päivä minullekin, kun löysin,
kultani, sinut! (Istahtaa viereen) Ja taas nuo ihanat silmät
kyynelissä... Tule lintuni ja anna minun kuivata pois kyyneleesi. Nyt
on Juhannus tulossa! Elä sure!... Kyllä se meillekin kerran vielä
kumottaa onnen kuu. (Syleilee) Sinä minun lintuseni... minun kaikkeni
maailmassa!

PIRKKA (Pyyhkäisee suortuvan otsaltansa, väsyneenä). Ei... Olehan
nyt... (Irrottautuu) Ei minusta ole iloa sinulle...

JUKKA (Riemuiten). Sinustako?... Minulleko?

PIRKKA (Keskeyttäen). Istuhan nyt ja ole tyyni, ja puhu
rauhallisesti... Kuulehan nyt!... Panehan nyt kädet noin. (Työntää
Jukan kädet polvelle)

JUKKA. No?... (Odottaa) No Pirkka?

PIRKKA (Väsyneesti). Niin... Ei mitään... Kaikki on vain niinkuin
ennenkin... Tiedäthän sinä sen.

JUKKA (Huokaa). Ah... Ennallansa on kaikki huono. Setälle kirjotin
Ameriikkaan, jotta hankkisi työpaikan, ja vuottelen nyt vastausta
häneltä... Ja sitte minulla on vielä toinen välikeino, mutta sitä en
minä nyt vielä sano sinulle... Mutta ehkä kohta kuulet. Ulla antoi
erään neuvon.

PIRKKA (Välinpitämättömän näköisenä). Mikä se on?

JUKKA. Elä nyt kysy vielä... Mutta jos onnistuu, niin sitte ei lopu
onni meiltä eikä ilo näiltä mailta... Ja jos ei se vetele, niin toisen
täytyy onnistua. Tulehan tänä iltana tänne Juhannuskokolle!

PIRKKA. Niin... kun se takkiainen ei taas jälestä tulisi... Yhähän se
vain perästä pyörii.

JUKKA. Heitä se huoli nyt vaan minulle. Ennenkun kokko palaa, niin on
ehkä jotakin tehty, niin että saat rauhassa iloita muiden mukana.

PIRKKA (Huoaten). Ah... Suruiset taitavat ilot tulla... Mutta
olkoon!... Äiti odottaa. (Lähtee) Minä sitte tulen ehkä iltasilla...
Tule vastaan Törmän Juhon veräjälle.

JUKKA. No tuohon käteen, kultaseni! (Yksinään) Ellan olisi pitänyt jo
joutua tänne... Saa nyt nähdä suostuuko asiaan rokka-Leena. Epäilin
hieman ruveta, mutta nyt taas, kun näin hänet kyynelissä, olen valmis
vaikka mihin. Säälikin jo ajaa siihen.

ELLA (Saapuu paperossi suussa). Kintut olivat repeillä kanervikossa,
kun juoksin tuosta ahon poikki suoraa tietä. Verille olivat pohkeet
mennä. (Imasee savut) No mitä kuuluu, kultaseni?

JUKKA. Ei kuulu Ella erikoista... No entäs sinulle?

ELLA. Hyviä kuuluu... oikein hyviä kuuluu... Kaikki menee niinkuin
voilla voideltu olisi... Ei jää sinulle kohta estettä pienintäkään...
ei surua vähäistäkään.

JUKKA. Suostuukos rokka-Leena?

ELLA. Leena suostuu... Leena on iloinen, jos saa Vännin mieheksensä...
Ja sillä on päätetty koko asia. (Imasee savut) Ei tuosta enää savuja
lähde. (Viskaa tyngän pois.)

JUKKA. Mutta entä Vänni! (Poleksii paperossin tynkää) Se hylky on nyt
silmät auki.

ELLA. Vänni ei tiedä, ei niin mitä... Pirkkaa hän ei tunne... Leenaa
hän ei tunne. Hän kosii Leenaa Pirkkana ja sitte on jo myöhä
peräytyä... Vieraat miehet panemme oitis varalta ja silloin on Vänni
kiini ja Pirkka vapaa. Ja sinulle on tie auki jos kunne mennä... No
sieltä jo tulee Ulla hametta tuoden.

ULLA (Saapuu). Siin' on Leenalle Pirkan vaatteet. Itseltään pyysin
tytöltä, mutta en sanonut mitä varten. (Kaivaa taskustaan) Ja täss' on
maalit jolla maalataan Leenan posket punaiseksi... Ihana tulee Leenasta
morsian vielä. Niin tulee ihana, jotta sinäkin, Jukka, rakastuisit. Ja
täällä... (Kaivaa rahan taskustaan, asettaa kämmenelleen, ojentaa Jukan
nähtäväksi) ja täällä katso mitä on Jukka.

JUKKA. Rahaa.

ULLA (Lyö toisella kädellään rahan päälle). Viisimarkkanen on ja
Vänniltä juur'ikään saatu. (Pyörähtää ympäri) Ja arvaa mistä hyvästä
sain?

JUKKA. No?

ULLA. Kun lupasin hänet tänä iltana tuoda Pirkan luo ja näyttää hänelle
tytön ja nyt minä vien hänet maalatun Leenan luo ja sanon: siin' on
Pirkka. Kosi vain kiireesti, ukko.

JUKKA (Nauraa). Kunhan tästä vain ei tulisi hiton ihana juttu!

ELLA. Elä sinä pelkää... elä epäröi! Kaikki on menevä hyvästi... Lempi
on jo nostettu Leenaan ja Leena jo nostatti lemmen Vänniin. Ja silloin
on jo asia valmis.

HUUTO. Jukka hoi.

JUKKA. No.

ULLA (Lyö toisella kädellään kämmeneen, jossa on raha). Vänniltä
saatua... että näyttäisin hänelle tänä iltana Pirkan.

HUUTO. Tule avuksi aukaisemaan puomia!

JUKKA. Tullaan! (Itsekseen) Kaikki saakelin puomit pitää nyt minun
avata. (Ullalle) No laita nyt sitte asiat loppuun. (Mennessään)
Kunhan... kunhan en vain olisi nyt jo joutunut mustalaisen metkuille!

ELLA. No siellähän se jo Leena tulee!... Terve tuloa, Leena-kulta!...
Siunausta toivotan, Leena, lemmellesi!

LEENA (Pudottaa kanervat helmastaan maahan). Toin noita kanervan
hyväkkäitä omalta osaltani kokon tarpeeksi, kun sattui matkalla ja kun
tässä nyt semmoinen asia on tulossa... Onko se Vänni käynyt jo
puhumassa!

ELLA. On. Vänni rakastaa sinua. Sinun nyt vain pitää olla viisas,
muuten ei tehohde lempi.

LEENA. Viisasko?... Herra isä siunatkoon... ihanko minun nyt vielä
pitää olla viisas etovertaisen asian takia... Eikö se nyt jo se konsti
tehonnut?

ELLA. Tehoitsee se, tehoitsee... Mutta siinä tarvitaan vielä, jotta
itse osaat olla taian mukaan.

ULLA (Neuvoo). Ensiksi sinun pitää pukeutua näihin vaatteisiin.

LEENA. Niihinkö... Onhan minulla oma ristiraitainen kirkkohame ja
sit...

ELLA (Keskeyttäen). Mutta tähän pukuun on nostettu lempi... Älyätkö!...
Se ei muussa hameessa tehoitse... Ota nyt se puku oitis.

LEENA (Haistelee pukua). Tavalliselta naisen vaatteeltahan tämä
haisee... Ei tässä mitään sen kummempaa lempeä ole.

ULLA. No sinä et ymmärrä sitä... Eikä sitä saa kyselläkään, muutoin se
taika ei auta.

LEENA (Suostuu pukeutumaan). No hyvä isä siunatkoon, mihinkä villiin
tässä pitää ihmisen joutua vielä vanhoilla päivillänsä... Ikäänkuin
noita sulhasia nyt ei vähemmällä saisi... Kun tääkin -- tukkijoen Jorri
on ihan hulluna minun perästä, semmoinen kasottunut vanhapoika, mutta
se hänestä huolikoon, konnuttomasta miehestä... Mutta tällä Vännillähän
tällä on toki hyvä talo ja karja ja muutenkin kun on isäntämies, niin
mitäpä tämä näin ikäihminen sen parempaa tarvitseekaan.

ULLA. Mutta puhua sinä et saa silloin muuta kuin vain yhden sanan, kun
se kysyy.

LEENA. Sus siunatkoon!... Enkö minä saa puhua?... (Viskaa jo vaatteet
pois) Vähättelen minä toki moisesta miehestä, jos se ei puhua anna!

ELLA (Oikaisee). Saathan sinä muulloin... saat jos kuinka paljon, vaan
ei kosiessa... tahi taika ei auta.

ULLA. Sitte jälestä päin pidä ukkoa niin tiukalla, jotta ei tee mieli
enää uusiin naimisiin, jos sinusta leskeksi jäisi.

LEENA (Kokoilee vaatteet taas). No johan hänen nyt tarvitseisi uusiin
naimisiin... Välttää se kun jo saa kaksissakin naimisissa hänen lainen
mies olla... On näitä toisia, jotka eivät pääse kunnolla yksiinkään
ennenkun jo kuolema tulee ja korjaa pois... Ja niinhän ne sitäkin
Jorria kehuivat, jotta sitä ei saa naimisiin vaikka voissa keittäisi,
vaan pehmenipä tuon senkin sydän kun Leena sivut hieroa nöplötteli.

SAKU (Tulee). Leena hoi... Huttukattila palaa pohjaan. (Poistuu.)

LEENA (Säikähtää). No kaikki hutut tässä nyt unohtuvat!... Eivätkä
nekään miehen tolvanat älyä sen vertaa, jotta hämmentäisivät...
(Mennessään) Tule, Ulla, neuvomaan, miten nämä rytkyt päälle pannaan.

ULLA. No... minä tulen... (Ellalle) Pidä Ella Vännistä huolta.

JUKKA. No, Ella! Mitens se menee?... Saako Vänni lintusensa?

ELLA. No kun Ella on luvannut, niin silloin ei seula vettä vuoda, jos
ei se asia tapahdu!...

JUKKA. No ihanko puhut valehtelematta?

ELLA (Lyö reiteensä). No tuossa paikassa istuu Vänni satimessa!... Ja
siinä satimessa kun istuu, niin ei enää toiseen pyri.

JUKKA. No ei... Totisesti ei pyri!

ELLA. Hys!... Jorri tulee... Mennään tänne vähän supattamaan.
(Menevät.)

JORRI (Yksikseen). Hyvä se on tuo pyhäpäivä olemassa, mutta on se
tääkin palkanmaksupäivä yhtä hyvä... jos ei ole parempikin. (Raaputtaa
leukansa alusta) Kun saa tuota rahaa. (Haukottelee) Mitenhän rikkaaksi
sitä paisuisikin, jos olisi joka päivä litviikkipäivä.

VÄNNI (Saapuu). Mistäs se tämä mies on kotoisin.

JORRI. Känsälästäpä sitä vain.

VÄNNI. Vai sieltä...

JORRI. Sieltä.

VÄNNI. Sieltä Känsälästähän se isä-ukko kuuluu ostaneen aikoinaan sen
hiirakon tamman, jonka sitte möi mustalaisille... Mikä viisikymmentä
vuotta hänestä jo tullee aikaa.

JORRI. Vai sieltä se sekin... Sekös sinä olet se vanha Vänni?

VÄNNI (Raapii kainaloansa). Ka sitä Vännin taloahan minä olen tässä jo
asunut kohta hyvän osan vuotta... Vaikka siinä ruojassa on niin kalliit
ne verot, jotta papillekin menee jo eloa, jotta sillä syöttäisi koko
karjan sikojakin... Mutta jonkunhan sitä pitää sitäkin asua.

JORRI. Ka pitää... Ja se sian liha onkin nyt kallista tavaraa... Niin
hyvä liha saisi olla niin huokeaa, jotta sitä kannattaisi syödä
surkumatta... Entäs miten ne ovat tämän Vännin naimiskaupat?... Tokko
se Jutikan tyttö tulee?

VÄNNI. Ka siinähän se on menossa asia... Niitä kauppoja on siinä
hierottu pitkin kevättä ja nythän se pitäisi lopultakin päättää.

JORRI. Kyllähän se taitaisi hyvä olla naimisissakin olla, jos ei
tarvitseisi sitä eukkoa elättää ja jos se ei riitelisi... Vaikka eikö
sitä yleensä naimisiin joutunut sitte siunaile, jotta ainoastaan
yksinään se on tään ihmisen hyvä olla?

VÄNNI. Ka sepä on sen päälle, miten se kullekin siinä eukon otossa
onnistaa... Toisille onnistaa hyvästi ja toisille huonosti, niin kuin
kaikessa muussakin kaupassa.

JORRI. Ka niinpä se on... Vaikka minua eivät ole vielä
kaupoissa pahasti pettäneet muut kuin se Harjun Viku, joka petti
piippukaupassa... Mutta minä pysynkin loitolla kaikista akoista...

VÄNNI. Eri... eri lailla se onnistaa siinäkin kutakin.

JORRI. Eri... Kun nyt onnistaisi sinun näin vanhoilla päivilläsi
saamaan hyvän hierojan, niin sitte se kelpaisi elää, kun on itselläsi
oma talo... Ja tämä rokka-Leena se olisi siinä asiassa pehmytkätinen...
Mutta etpä sinä taitaisi siitä Leenasta huolia.

VÄNNI. Eipä siitä... vanhasta ämmästä... Ja kun tämä on kauppakin jo
päättymässä tämän Jutikan tytön kanssa. (Tynnörin kumina kuuluu.)

JORRI. Tynnöriä jo siellä palikoivat... Se on rahan merkki tuo.

HUUTO. Litviikille!... Hei miehet litviikille!

JORRI (Lähtiessään). Ahkeruus on ilomme, herra kapteini!

JUTIKKA. No, (silmäilee ympäriinsä) eikö sitä tyttöä ole täälläkään?

VÄNNI. Eipä sitä... Mutta tässä sattui mies joka on kotoisin samasta
Känsälästä, mistä isä-ukko hiirakon tamman osti, niin sen kanssa meni
tässä aika puhellessa.

JUTIKKA (Harmittelee). No minnehän tuo tyttö kaivaantui taaskin!... Kun
se tänne sanoi lähtevänsä ja... Ihan on ihmeessä sen tytön kanssa!

VÄNNI. Löytyypä se nyt... Se on sen mustalaisen Ullan kanssa
kävelemässä ja Ulla lupasi tuoda sen tänne... Kyllä se Ulla nyt sanansa
pitää, kun sai rahaa.

JUTIKKA. No sittehän siinä ei enää muuta ole kuin päätä vain asia
itsensä Pirkan kanssa!... Isän suostumus, kuten sanottu, on ja
silloinpa siinä ei muuta enää tarvitakaan.

VÄNNI. Ka mitäpäs siinä muuta!

JUTIKKA (Lähtien). Minä tästä lähdenkin sitte jo saunapuita laittamaan,
jotta saa kylpeä koko tämän mokoman asian päälle.

VÄNNI. Tule sitte kun on asia lopussa, niin tulee lujempi, kun itse
olet.

LAULU METSÄSSÄ:

    Oi, ystävä kallis,
    tule armaasi luoksi!
    Kuka mun täten sallis
    ikävöidä sun vuoksi.

ULLA (Ilmestyy). Eikö laula ihanasti tyttösesi.

VÄNNI. Onkos se Pirkan laulu?

ULLA. No kenenkäs se on!... Eikö laula ihanasti?

VÄNNI. Laulaa tuo pakana... luiluttaa.

ULLA. No anna sitte markka, niin tuossa paikassa on tyttö tuossa
kivellä!... Anna, anna eläkä siinä... tahi.

VÄNNI. No... No tuossa on markka!

ULLA. Anna vielä toinen!

VÄNNI. Elä nyt enää!... Sinä kiskot jo!

ULLA (Pyörähtää, nenäkkäästi). No muuten en tuo tyttöäsi... Saat istua
yksinäsi!

VÄNNI. No elähän nyt!... Elähän nyt suutu... kun minä kaivan täältä
kukkarosta. (Lukee) Viisikymmentä... ja kolme kymmentä... ja markka...
He nyt!

ULLA (Lukee rahat). No nyt saat mennä vähäksi aikaa tuonne... Minä
sitte viittaan.

VÄNNI (Vastaan väkistellen). Minnekä tuonne?... Eikös sitä tässä sovi?

ULLA (Kärttyiseksi tekeytyen). No tuonne metsään, jotta ei näy... Sillä
aikaa minä tuon Pirkan tänne... istutan tytön tuohon kivelle ja silloin
kosi... Saku ja Niku saavat olla vierasmiehet jotta ei tyttö pääse
perääntymään...

VÄNNI. Eipä sitä ilkeä niiden aikana.

ULLA. Äs sinua vanha hullu... Ne ovat piilossa tuolla näreikössä, että
vain kuulevat asian... Mene nyt, eläkä mukise enää... Minä käyn sitte
sanomassa! (Työntää.)

VÄNNI. No.

    (Menee. Saku ja Niku tulee.)

SAKU. Minnekä me!

ULLA. Tuonne... tuonne noin jotta ei ukko näe... No hyvä on. (Huutaa.)
Leena!... Tänne Leena.

LEENA (Tulee nuoreksi maalattuna ja puettuna). Herra isä tätä
rylliä!... Ihanhan minä olen kuin mikäkin pahan hengen kuvatus.

ULLA. No. Hiljaa nyt!... Huivi noin silmille... Koeta nyt sanoa tytön
äänellä: ei saa,

LEENA (Kainosti). Ei saa!

ULLA. Vielä paremmin!... Niin kuin nuori tyttö! No.

LEENA. Ei saa!

ULLA. Ja nyt: Rakastan!

LEENA. Rakastan!

ULLA. Ja: En tiedä.

LEENA. En tiedä.

ULLA. No nyt istu tuohon kivelle... (Asettelee) Noin... Eläkä vain
katsahda Vänniin, tahi muutoin ei auta yhtään taika. (Poistuu. Palaa
Vännin kanssa) Siinä se nyt on... Nyt jos et jo itse osaa, niin sitte
et ole mies etkä mikään... No... Mene nyt. (Sysää, Poistuu.)

VÄNNI (Istahtaa piippu hampaissa kivelle selin Leenaan, kyynärpäät
polviin nojaten ja niin että selät tulevat vastatusten. Kotvasen
kuluttua rykäisee). Yh-hy-yh-hy.

LEENA (Rykäisee samoin). Yh-hy-yh-hyh!

VÄNNI (Yhä selin istuen, piippuaan imeksien). Yskäkös se on sinussakin?

LEENA (Tytön äänellä). Yskä.

VÄNNI. Tää on niin yskäistä aikaa, tää juhannuksen aika.

    (Äänettömyys)

LEENA (Rykäsee). Yh-hy-yh-hyh!

VÄNNI. Yskäistä... yskäistähän tämä on tämä aika... Jokos ne on
poikineet kaikki teidän lehmät?

LEENA. En minä tiedä.

VÄNNI. Meillä on vielä se punikki poikimatta... Mutta kohtapa se sekin
poikii.

    (Äänettömyys.)

LEENA (Rykii taas). Yh-hy-yh-hy-yh!

VÄNNI. Kovapa on yskä sinussakin.

    (Kääntää kätensä taakseen, se sattuu Leenan käteen
    ja hän alkaa sormellaan hutkuttaa sen kämmentä.)

LEENA. Ei saa kutkuttaa!

VÄNNI (Vilkaisee taaksensa). Kohta... kohta se viimeinenkin lehmä
poikii. (Nojaa selkänsä Leenan selkään) Mukavapa tämä onkin tässä
istua!

LEENA. No... ei saa!

VÄNNI (Kääntyy viereen istumaan). Ka mitäpäs tämä pitkittäen paranee...
Jos kerta rakastaa niin pitää rakastaa järkiään, eikä istua koko
ikäänsä selätysten... Niin jotta rakastatkos sinä minua?

LEENA. Rakastan.

VÄNNI. No mikäs siinä on sitte enää esteenä kun vain itse Jutikka
tulisi. (Huutaa) Jutikka... Onko se Jutikka siellä.

JUTIKKA (Vastaa). Täällä tulee.

    (Ulla, Saku ja Niku saapuu.)

VÄNNI. Ka!... Tässäpä nämä ovat vierasmiehetkin, jotka voivat todistaa,
jotta asia on peruuttamattomasti vahvistettu.

NIKU. Niin on.

SAKU. Niin... Luja on liitto.

ULLA (Leenalle). Tulehan kun minä sanon. (Vie käspuolesta pitäen
kiireesti pois) Tule sukkelaan!

JUTIKKA (Saapuu). No miten se on asia?

VÄNNI. No se on päätetty... Ja tässä ovat vierasmiehetkin. Saavat
todistaa, jotta se sinun velkasi saa olla perimättä minun kuolemaan
asti kun vain korot maksat.

JUTIKKA (Ihmeissään). No hyvästihän se asia sitte päättyikin. (Muuttaa
ääntään) Ne nää nuoret tytöt aina alussa vähä reistailevat, mutta ajan
oloon ne sitte ottavat ja viisastuvat... Johan minä sen sanoin sinulle.

VÄNNI. Hyvästihän tämä päättyi... (Pyyhkii hikeä otsaltaan) Hyvästi
päättyi tämä asia.

JUTIKKA. Minäpä tästä lähdenkin sitte viemään eukolle sanan, niin on
asia ihan selvä. (Lähtee. Leena palaa, istahtaa kivelle.)

VÄNNI (Istahtaa Leenan viereen). Tämä onkin ihana päivä.

LEENA. Onhan tuo.

VÄNNI. On tämä ihana päivä!... Kasvavat nuokin toukoviljat hyvästi.
Eikö mennä vähä kävelemään?

LEENA. Minnekä.

VÄNNI. Ka vaikka mentäisi katsomaan sitä Mikko Juoperin mutasuota... Se
kaupittelee sitä. Ja tarvitaanhan se talossa oma suo, josta saa mutaa.

LEENA. No mennään vain.

    (Lähtevät. Saku, Niku ja Ulla nauravat.)

NIKU. No kyllä nyt Vänni viisastuu, kun sitä rokka-Leena vuodenkaan
lempii.

SAKU. Tule... Mennään kertomaan sakin pojille!

NIKU. Mennään. (Menevät.)

JUKKA (Saapuu. Lyö Ullaa olalle). No-han?

ULLA. Niin tarttui ukko kuin tappura tervaan... Katsohan: lapiolla
näyttelee tuolla suon mutaa kultaselleen. (Nauravat.)

JUTIKKA. Oikea lintu sinä, Ulla, olet! Kultaiset korvarenkaat pitää
sinun kerran saada palkaksesi... Ja nyt sen kun Pirkalle sana ja tänä
iltana sitä pitää kokolla iloa olla... Tule, Ulla, Fedasikin on tullut
kaupungista ja odottaa sinua Teerisen Matin uudessa tuvassa. (Tarttuu
Ullan käsivarteen, vie, laulaen):

    Ja nyt on meillä Juhannus.
    Ei huolen haituvaa.

(Ulla yhtyy)

    Viulu soi ja joka neito
    armahansa saa.

JORRI (Tulee vanhahkon Hessu mustalaisen kanssa, jatkaen puhettaan.
Hessulla on nuorallinen tiukuja olan yli). Vai vielä sinä olet toki yhä
leskenä... Täällä nyt menevät kaikki naimisiin niin jotta yksi ryske
vain kuuluu... Mutta paras se on, että pysyt poikamiehenä... Ei siitä
Ellastakaan sinulle mitään etua olisi.

HESSO. Ka menisipä tuo eukko jo mukina... menisi velihopea... Oma on
hevonen ja omat on reslat, ja hyvät on tiuut hevosella. Mutta ei ole
vain sattunut sopivaista.

JORRI. Eihän niistä akoista sopivaa saa... Senpä tähden tässä minunkaan
ei tule otetuksi.

HESSO. Menisi, menisi vaimo, veli-hopea. Ja taitaa vaeltaakin näillä
mailla Ella?

JORRI. Ka tätähän se Jutikan tyttöä toimittaa Jukalle.

HESSO. Omat... omat on, veli, reslat ja hevoset ja puukkoja tiukukauppa
rahaa tuottaa. Puuttuu vain puhemiestä... Etkö taitaisi sinäkin siksi
sopia? (Tarjoaa nuuskaa.)

JORRI. Enpä minä ole sinä ollut... Minä olen aina naimisiin joutumista
pelännyt! (Nuuskaa. Aivastaa) Pakana kun on väkevää!

HESSO. Mieti nyt asiaa veli-hopea. Ei ole muuta sopivaa miestä näillä
mailla ja hyvin on nirpukas ottaa Ella. Ja kolkko se on talvella
eukotta ajella.

JORRI. Ka voipi- (Aivastaa) voi- (Aivastaa) Tuo pakana kun
aivastuttaa... Voipihan tuota miettiä sitäkin. (Lähtöä tehden) Vaikka
syömäänhän tästä on lähdettävä. Huttu jähtyy. Tule sinne ruokapaikkaan
vaihtamaan poikien kanssa puukkoja. Siellä on hyviä puukko- ja
piippuhuijareita.

HESSU (Lähtee). Kernaasti tulen veli... Ja siellä sitte lähemmin
Ellasta sovimme. (Viulun soittoa vasemmalta.)

ULLA (Oikealta, puiden lomassa. Kuuntelee). Se On Feda. (Heittää
lentomuiskun. Korjaa kutrejaan ja nauhojaan) Noin nauha ihanaksi... Ja
kutri pois korvan taakse. (Katsoo peiliin) Nyt olet ihana, Ulla!

FEDA (Tulee oikealta, kultaiset korvarenkaat näpissä, käsi kohona.
Laulaa, läheten askel askeleelta, korvarenkaita näytellen):

    Kaupungista minä kullalleni ostan
    kultaiset korvarenkaat.
    Tyttöni kaunihin polvelleni nostan
    ja hellät laulut minä hälle laulan.

Ulla, minun iltojeni ilo ja kaunis kukka minun poluillani.

ULLA (Lähestyy, tarjoaa korvalehtensä). No tuohon!

FEDA (Suutelee korvalehteä). No siihen suutelo!

ULLA. Ei kun rengas... No!...

FEDA (Rengasta korvaan pannessaan):

    Ja yhdessä ajan minä kultani kanssa
    ja tiut ne ihanasti soivat.
    Tyttöni silmät ne hellästi loistaa
    ja kuu jo tähdet maita hopeoivat.

ULLA. No kas niin... Toiseen korvaan toinen rengas. (Kääntää toisen
korvansa.)

FEDA (Rengasta pannen). Kultaan minä vielä kerran tyttöni puen ja
hopeaisiin helyihin hevoseni... Ja yhdessä ajamme sitte talvisiakin
teitä ja vapaa vihuri viheltelee ja minä kultaani näin... (Suutelee
nopeasti)

ULLA (On olevinaan kova). No!... Joko on isältä lupa?

FEDA. Ei ole mutta tulee... Kohta ovat tuhannet täydet. (Nostaa Ullaa)
Kas näin, sinä minun oma Ullani... Näin minä nostan tyttöäni...

ULLA. Heitähän nyt... heitä nyt. (Kaivaa pikkuista pyöreää peiliä
taskustaan) Kyllä sinä olet hyvä Feda! (Katsoo peiliin, korjailee
renkaitaan ja kutrejaan ja hyräilee sanatonta äskeistä säveltä. Äkkiä.)
Olenko minä kaunis, Feda?

FEDA. Sinäkö? (Yrittää ottaa kiini.)

ULLA (Pakenee). No... no!... Siivolla!... Istu nyt tuohan kivelle..
(Komentaen) No heti!

FEDA. No täytyy totella, kultaseni, sinua. (Istahtaa) No-hon!

ULLA. Nyt sormet silmille... Hyvästi... jotta et näe... Et saa katsoa!
No kun niin mielesi tekee. No! (Suutelee nopeasti ja livahtaa pakoon.)

FEDA (Kotvan kuluttua). Vielä... Ulla... Ulla!... Tahi minä otan sormet
silmiltä pois!

ELLA (Saapuu, huudahtaen). Feda!... Ja sormet silmillä istuu yksinään.

FEDA (Hämmästyy). Minnekäs se Ulla meni!

ULLA (Metsässä). Kuk-kuu... kuk-kuu!

FEDA. Sinä vallaton... sinä iloinen keväinen käkeni. (Yrittää lähteä.)

ELLA. Elähän mene... Tuliko Hesso tänne?

FEDA. Hesso tuli... Ja kuule Ella. (Lyö olalle) Hessulla on nyt jo oma
hevonen ja Hesso on heittänyt juomisen pois. Sinä et saa hylkiä Hessua,
Ella.

ELLA (Ynseänä). No-oo!... Ikään kun en minä muita saisi.

FEDA. Sinun tähtesi sepäksi opetteli Hesso. Kauhavan puukkoja takoo,
niillä ja tiuilla rahaa kokoaa ja sinua rakastaa Hesso. (Tarttuu
käsipuoleen) Tule Ella!... Mennään etsimään Hesso sinulle.

ELLA (Väkistelee mennessänsä). Eläkä nyt vie väkisin!.. (Kauvempana) Eh
sinä!

SAKU (Tulee Heilinensä, iso rinkelivyyhti kaulassa, hanuri kädessä).
Tule istu tähän pölkylle... Tää on joesta tuotu pölkky... Katkaise
tästä rinkeli... no. Minulla on vielä toinen vyyhti huomiseksi.

HEILI (Taittaa rinkelin). Suurkiitosta!

SAKU. Nyt se saa Jukkakin sen Pirkan... Se sitä rakastaakin kovasti
(Vetäsee sävelen) Entäs onkos sillä sinun sisarellasi jo sulhanen...
Annilla?

HEILI. Ei sillä vielä!...

SAKU. Siellä Räyringissä olisi sillekin hyviä poikia... Sekin Leppäahon
Oska...

HEILI. Mhyy!

SAKU. Siellä Räyringissä ovatkin pojat parempia kuin täällä Tastulassa,
mutta Tastulan tytöt taas ovat Räyringin tyttöjä paremmat... Onko se
rinkeli hyvää?

HEILI. On.

JORRI (Tulee, heittäytyy tyytymättömänä mahalleen nurmikolle). Pilaavat
naimisiin menolla koko elämän.

SAKU. Mikä sinulle tuli, Jorri?

JORRI (Kuin itsekseen nuristen). Leenankin villitsivät, jotta heitti
hutun palamaan pohjaan! Pilasivat koko Juhannuksen.

SAKU. Elä ole milläsikään, Jorri... Minä annan rinkeliä.

    (Tukkilaisia saapuu.)

NIKU. Jorri!... Nouse pois, Jorri, siitä tieltä!

HÄKKI. Jor-ri!... Nouse pois... tytöt tulevat kohta! (Potkaisee hiljaa
kylkeen) No Jorri... Nouse pois! (Jorri painaa päänsä nurmeen.)

PUHURI. Ei se nouse... Vieretetään se syrjään.

HÄKKI. No! Vieritetään, pojat, pölkky pois!

TOISET (Vierittäen). Hoi!... hoi hoi... Vielä kerta. No-oin!

    (Tytöt saapuvat juhlapuvuissa, poikia joukossa.)

JORRI (Itsekseen, mahallaan). Huomenna ei enää ole rokan keittäjääkään.

HÄKKI. Mitä se Jorri nurisee?

SAKU. Jorri suuttui kun Leena vietiin... Jukka on tuolla. (Huutaen)
Jukka! Tule tänne! Täällä ovat jo tytöt!

JUKKA (Ohi mennen). Kohta tulen. Pirkan vaan käyn kutsumassa. (On
kompastua Jorrin jalkoihin) Äs, sinä pötkylä!... Nouse jo hitolla ylös
siitä!

HÄKKI. No nyt ne ilot alkavat, kun Vännikin on akan saanut. Viulut
soimaan ja tytöt tanssimaan!

SAKU. Vänni tulee!

VÄNNI (Saapuu hikeä pyyhkien). Lämpimiksi löi nämäkin ilmat nyt. Kun
antaisi tämmöisiä ilmoja vielä enemmän, niin tulisi siitä tuota karjan
ruokaa.

HÄKKI. No Vänni!... Mitens ne kaupat vetelevät?

VÄNNI. Ka mikäpäs niillä on... Onhan se punakkaposkinen tyttö... vaikka
se ääni on vähän Jaakopin ääni niin kuin leski-ihmisellä. (Naurua.
Jorri kohottautui istualleen.)

HÄKKI. Se on yskä vain tytössä.

TOISET. Yskä... yskä se on.

VÄNNI. Ka tottapa se lie yskä. (Raapii korvallistaan) Tuhatta markkaa
näet tahtoo se Juoperin Mikko mutasuostaan, vaikka muta haisee
paljaalle ruosteelle!

PUHURI. Vai tuhatta!

VÄNNI. Tuhatta... Se on rahalle ahne se Mikko.

JORRI. Sieltäpä se meidän Leenakin tulla pölähtää vielä!

TUKKILAISET. Hei!... Leena!

HÄKKI. Meidän Leena! Ja majaako jo muuttaa!

LEENA (Tulee hernesäkki vasemmalla olalla. Toisella olalla muuta
kantamusta ja kattila kädessä. Heittää, tavarat maahan). Kokosin nuo
vähät kapineet ja ruuan jäännökset pois, kun tässä oma talous on
tulossa, ja niissäkös oli kantamista. (Hamettaan suuttuneena
levitellen) Ja nuo pahan hengen rytkyt vielä, vieraat hameet, en heitä
paremmin sano, kun niissä ei sovi kunnolla juoksemaan, vaan kaikki
kintut jo niihin sotkeutuvat, ja olin jo vähällä jäädä Känsälän pojan
hevosen jalkoihin. Mutta pelastuipa hänestä toki vielä. (Vännille) Joko
sinä Vänni söit? (Vänni katsahtaa vihaisesti) Kuule Vänni!

YKSI TYTÖISTÄ (Huudahtaen). Jutikkalan Pirkka tulee!

TOISET TYTÖT. Pirkka!... (Pyöräyttelevät Pirkkaa.)

SAKU. Nyt kun vain Jukka tulisi!

VÄNNI (Itsekseen). Tässä on tainnut olla mustalaisen peli!

LEENA (Jatkaa äskeistä). Etkö sinä Vänni kuullut?... Joko sinä söit...
(On langeta hameeseensa) No pahan hengen rykäle tuo hame!... Sehän se
mustalaisen tyttö villitsi tällä tavalla kuvattelemaan Ikäänkuin tämä
Vänni nyt ei olisi huolinut ilman näitä vieraita hamerytkäleitä!...
Niin, joko sinä Vänni söit?

VÄNNI (Myrtyneenä). Tässä on tehty jutku!

JUKKA (Saapuu). Terve pojat ja terve tytöt!

TUKKILAISET. Terve!

JORRI. Onko sinulla, Jukka, antaa tupakkaa?

JUKKA (Viskaa tupakkakukkaron). On! Siinä on sinulle tupakat, Jorri...
Ja nyt iloitaan kun on meidän Leena rikkaan isännän miehekseen
saanut... Nostetaan pojat Leenaa!

MIEHET. Nostetaan, (Nostavat) Eläköön!

LEENA (Hämmästyy, yrittäen siunailla). Senkö!

MIEHET (Nostavat). Eläköön!

LEENA. Senkö täyteistä!

MIEHET (Nostavat). Elä-köön!

LEENA (Ankarana). Senkö täyteistä tämä nyt on tämmöinen peli... Toisen
miehen morsianta keikuttavat ja hypittävät... Ikään kun se nyt vanha
akka punniten enää paraneisi!

VÄNNI (Julmistuen). Tässä on harjoitettu petosta... Mutta minä puran
kaupat!

LEENA (Silmät suurina). Häh!

VÄNNI (Ärjäisten). Minä puran kaupat!... Ja pois lähden jo koko
sakista!... Pitäkää akkanne!

LEENA. Mitä? (Vilkuilee neuvotonna.)

HÄKKI. Se hylkää sinut.

VÄNNI (Poistuen). Heittiöt!... En paremmin sano!

LEENA (Hätäillen). Vänni!... Vänni hoi... Kuule Vänni!...

VÄNNI (Metsään häviten). Enkä kuule!

LEENA. Entäs vierasmiehet?... Häh! (Rientää jälestä) Kuule Vänni!
(Loitoten) Niinkö luulet saavasi vietellä naisen ja sitte sen hylätä
(Naurua. Etempää) Vänni... Vänni hoi!

HÄKKI. No nyt se ilo alkaa!

VÄNNI (Metsässä, huutamalla aivan). Ja ruunun miehillä minä panetutan
kiini kaikki jotka ovat petoksessa osalla olleet... Ja Jutikan talon
pitää mennä että naukuu. (Naurua.)

LEENA. Entäs vierasmiehet?... Häh? (Naurua) Entäs vierasmiehet?
(Naurua.)

JUKKA. Tästä tulee vielä lemmon himphamppu!... Mutta tuli mikä tuli!
Nyt on juhannus, eikä se tukkipoika osaa surra arkenakaan! Tanssimaan
nyt tytöt ja pojat... Pidetään aikanansa iloa, sillä huomenna me jo
olemme päivää vanhemmat... päivää lähempänä me hautaa ja pölkky merta
ja sahaa! Tanssitaan!

KAIKKI. Tanssitaan... Tanssitaan!

HÄKKI. Piiriin tytöt ja pojat... Ottakaa kukin parinne! Tule sinä,
Maiju, minulle.

NIKU. Tule Elli minulle...

JUKKA (Nostaa Pirkan kättä). Ja tämä tyttö on nyt tämän pojan.

JORRI. Ja Viitalan Antin tyttö Sakun. (Heili tulee.)

SAKU. Niin on... Osaatko sinä Heili tätä tanssia?

HEILI. Eikö tuota osanne!

JUKKA. Tule Jorrikin tanssiin... Ota vaikka Hessu pariksesi niin et
tarvitse pelätä pikiytymistä.

JORRI. Ka tule Hessu... niin hytkytetään!

HESSU. Hytkytetään veliseni!

JUKKA. No nyt!

(Laulavat, piiri pyörii):

    Kevät kukkia kasvattaa
    ja armas armasta lempii
    ja onnettansa se olla saa
    joka arkana empii.

(Parittain polkan tahdissa)

    Siksi tanssimme että heiskuu,
    kepeänä se tyttö leiskuu
    pojan reippahan kainalossa
    ja ai jai jai kainalossa.
    Ja pois on huolet ja murheet.

(Kertaavat loppuessa laulaen polkan säveltä sanoilla: "ralla, ralla,
ralla, rallaa" ja tanssivat polskaa.)

JORRI (Toisten jo tauottua, hytkyttelee Hessun kanssa paikoillaan
hiljaa, kädet toistensa olalla. Hessulla piippu suupielessä). Kyllä
tään nyt jo, Hessu, näkee, jotta ei tästä pyykistä moni mies nahkaansa
naimatonna pelasta.



Neljäs näytös.


Metsä. Mustalaisleiri. Lapsivitvi. Ella souvattaa sitä nuorasta. Junnu
nukkuu nurmikolla. Vyön kude meneillään.

ELLA (Laulaa):

    Tuuti lasta, tuuti, aa!
    Tuuti pikkarainen!
    Vapahana heilahtaa
    vitvi, nuku vainen.
    Ihanasti tiuku soi,
    vilkkuu kaunis illan koi.
    Tuuti, aa, tupukkaa!
    Nuku unta rauhaisaa!

Hei! Nouse jo, Junnu, makaamasta ja tule lasta tuudittamaan, niin saan
kutoa vyötä tässä. (Nykäisee kylestä) Hei, Junnu! Nouse ja souvata
Juijun lesken lasta tässä. Heitti siihen pienoisensa, pyysi minun
liekuttamaan.

JUNNU (Virutteleiksi pitkällään). Nukkuukos se?

ELLA. Nukkuu... Äiti itse povuulle lähti... Liekuta pienoista nuorasta
tuosta.

JUNNU. Ka joutaa tästä liekuttamaan. (Liekuttaa. Järeällä äänellä):

    Tuu... tuu... tuu... tuu!
    Aa... aa... aa ..-. aa!

JORRI (Saapuu Hessun kanssa. Hessulla puukkokimppu kädessä, hopeahelyt
kaulassa). Tuommoista siitä tulee jos menet naimisiin... Saat ruveta
souvattamaan... Niin jotta minä puhemiehenä jo ajoissa varotan sinua...
jotta et sitte minua syytä!

HESSU (Nostaa peitteen lapsen silmiltä). Tää on, taitaa, Juijun lapsi.

JORRI. Niin jotta peräänny nyt, Hessu, aikanansa... tästä Ellan
kaupasta!

ELLA (Vyötä kutoen). Eh!... Siinä on puhemies!... Kun alkaa jo vetää
vastakynttä!

JORRI. Ka sittenpähän ei syytä... kun tunnollisesti tekee!... Ja mikäs
hänen, Hessun, on yksinäänkin eläessä!

ELLA. Eh sinä, vanha poika!... Et sinä ymmärrä, mitä se on vaimo miehen
reessä! Monet huolet hälventää ja monet paidat pesee miehellensä...
Tyhjä se on vaimotta miehen reki ja autio on eukotta teltta. Eh, sinä
Jorri!

JORRI. Onpa siinä eukossa elättämistäkin.

ELLA. Sinä et, Jorri, älyä miten se asia on. Kyllä se eukko itsensä
elättää ja huolen pitää miehestäänkin.

JORRI. Ja sitte vielä riitelee... ja laittaa lapsia... Niin jotta elä
usko, Hessu, mitä tää Ella kehuu.

ELLA. Paljoko Hessu maksoit hevosesta?

HESSU. Puoli kolmatta sataa rahassa ja parin vielä puukkoja annoin.

JORRI. On se sitte hyvä hevonen.

HESSU. Seitsenvuotias on hepo... Lihava on ja vähillä heinillä talvella
elää.

JUNNU. Onko se miten iso?

HESSU. Yksitoista korttelia vuohosesta sä'än rajaan... Iso on ja lihava
ruuna, harja tuuhea ja lautaset leveät.

JUNNU. Hyvä hevonen on.

JORRI. Hyvä on... Pätisi tämän Hessun sillä poikamiehenäkin ajella.

(Leiriin, töytää joukko mustalaislapsia, ollen hevosilla; toiset ovat
hevosina, toiset ajavat, piiska kädessä. Yksi ryömii nelinkontin,
toinen ratsastajana sen selässä. Hälinää ja huutoa. "Hei"
huudahduksia).

ELLA. Sikiöt... Sikiöt siinä... Ah mitä elämää pitävät, pakanat!...
Ettekö jo asetu siinä siivommalle ja heitä sitä huutamista. Ettekö
herkeä häjyt. (Tukistaa yhtä) Eh sinä!

TUKISTETTU. Voi... voi!... Elä tukista!

ELLA. Annan minä teille toisillekin. (Lapset pakenevat, kun hän niitä
hapuilee) Annan minä teille, kun vain kenen kiini saisin.

JORRI. Tuommoista siitä tulee Hessu... Niin jotta ajattele, ennen kun
otat tään Ellan... Kun aikanaan pitää varansa, niin sitte ei ole
katumista.

ELLA. Niin kun et itse, Jorri, olisi lapsena ollut... Ei, Jorri!
Lapsessa on vanhemman turva ja eukossa miehen onni ja ilo... Sinä et
vain älyä sitä.

HESSU. Ka kun tällä Ellalla itsellään ei ole vastaan, niin mitäpäs
näistä Jorrin vastustelemisista... Panemme hynttyyt yhteen rekeen!

ELLA. Mitäs sinä, Junnu, sanot siihen?

JUNNU. Ka mitäpä sanot. Eihän näihin Jorrin estelyihin ole uskomista.
Ja terve ja hyvä mieshän tää on, Hessu... Hyvä oli entisellekin
vaimollensa.

HESSU. Ei oltu Ellin kanssa yhtään kertaa torasilla.

ELLA (Kokoo vyön kudoksen). No tulehan tänne syrjään vähäsen, niin saan
rauhassa kysellä vähäsen. (Menevät.)

JORRI (Itsekseen). Eihän se uskonut minun sanojani... On taas yhtä
miestä vähemmän maailmassa.

LEENA (Tulee Ullalle riidellen). Sinun, pahan hengen, villitystähän se
oli kaikki... Mikä hätä minulla olisi ollu tukkilaisille emännöidessä.
Ja olisi niitä ollut tarjolla semmoisiakin, jotka eivät olisi
peräytyneet! No olisi kyllä ollut... Vaikka olisin Jorrin ottanut, niin
ei olisi ollut mikään hätä eläessä... Mutta nyt saa jututa ja käräjöidä
ennen kun saa asian kunnolla päättymään ja menettää vähät varasi
vieraille miehille ja tuomareille.

ULLA. No ota Jorri... Tuossahan se on.

LEENA (Huomaa Jorrin. Itsekseen). Sekö pahuus senkin siihen heitti!

ULLA. Ota nyt!

JORRI (Haparoi hatun eturaivollensa). Enpä minä mene naimisiin. (Ryhtyy
puhelemaan Junnun kanssa.)

ULLA. No nyt sen kuulit!

LEENA (Räkättää). Mhyy!... Ikäänkuin nyt sinustakin vielä huolisi
kuka... Kasattunut vanhapoika!... Tokko lie ihmiskirjoissakaan enää!

ULLA. Elä nyt suutu Leena.

LEENA (Suuttuu). Suutun kyllä... Uhallakin suutun, enkä lepy enää sinä
ilmoisna ikänä. Ja vallesmannilla panetan mustalaisetkin kiini!

ELLA. Mikä riita ja elämä täällä on!

LEENA. Mikä!... En paremmin siunaa!

JORRI. Se tää Leena vain katuu... kun ei leskenä pysynyt.

ELLA. Elä sinä huoli, Leena... Tehdään vain uudet taiat, niin kyllä
Vännin sydän sulaa. Ja rakkautta on vielä talossasi enemmän kuin
rikkautta...

LEENA. Onhan sitä!... Saa tässä olla ja elää häväistynä... Mutta sen
minä sanon jotta nähdä siinä pitää Jukan ja jokaisen, joka siinä on
osalla ollut, jos ei vain Vänniä laki ja oikeus pane pysymään asiassa
loppuun asti. Minä juttuan asian keisariin ja sinatyöriin asti.

ELLA (Rauhottelee). Tulehan, Leena, tänne telttaan... Tule tänne,
kultaseni, niin supatetaan kahden kesken... Selviää se asia silloin...
Tule kulta-Leena tänne. (Tarttuu käsipuoleen.)

LEENA (Mennessään). No elä nyt siinä kynkästä revi ja kisko... Osaan
minä itsekin mennä. (Häviävät telttaan.)

ULLA (Lyö näppiä). No nyt ne vasta alkavat ilot!

JORRI. Ka semmoistahan siitä tulee!

JUTIKKA (Saapuu tuohtuneena). Eikös sitä Vänniä näy täällä?

ULLA (Viattomana). Ei... Vänniäkö?

JUTIKKA. Kun se kuului aikoneen tänne tulla tohtoroittamaan tällä
Junnulla hevostansa. (Kävelee harmissaan) No voi minua poloinen poika!
Mihin leikkiin piti joutuakin näiden tukkilaisten tähden!... Nyt uhkaa
Vänni myöttää talot ja vielä vetää vastuuseen petoksesta!... Kun häntä
saisi edes itseään puhutella! (Pyyhkii hikeä) Ihan tässä löylyssä jo
hikoaa ihminen.

ULLA. Annahan kun minä katson kättäsi isäntä.

JUTIKKA (Närkästyneenä). Mene siitä!... Samassa köydessä sitä sinäkin
olet... Ruunun kyydillä pitäisi lähettää mustalaiset pois koko
Tastulasta. (Lähtee) Kun nyt vielä saisi mistä sen Vännin kiini! Jos
hän vielä sopisi asian!

JUNNU. Tästä taitaa tulla iso ötäkkä vielä.

JORRI. Ka selviäisipä se jos Jukka heittäisi tämän Jutikan tytön ja
ottaisi vaikka sen Antti Viitalan toisen tytön. Se on Vänni kova mies.

ULLA. No sieltähän sitä Vänniä nyt tuodaan. (Telttaan) Ellaa... Vänni
tulee.

HÄKKI (Taluttaa Nikun kanssa Vänniä, joka voihkaa). Pahasti... pahasti
taisi nyt käydä Vännille... Koskeeko se yhä.

VÄNNI. Koskee se... (Voihkaa) Taitaa olla koko selkä poikki. (Ähkää.)

ELLA (Teltan ovella). Herra isä avita!... Mikä sille Vännille tuli?

VÄNNI. Ka hevosen jalka oli kipeä, niin se lankesi tänne tullessa ja
kaatoi kärryt... (Ähkää) Ja selkä taisi katketa!

ELLA (Touhuten). Rientäkää avuksi Vännille ystävät!... Nouda sinä,
Ulla, sidettä tänne. (Tuo penkin. Ulla lähtee telttaan, palaa oitis)
Pankaa Vänni siihen pitkällensä!... Nosta sinä Niku jalasta. (Nostavat)
Niin! Tule, Junnu, kopeloi miten on Vännille käynyt. (Junnu kopeloi
selkää.)

VÄNNI. Kopeloi... kopeloi, Junnu... Jos osaisit vetää selän
sijoillensa... (Ähkää. Ulla puhelee Ellalle) Voi miten se koskee... Ei
niin kovasti... Voi... voi!... Oi!... Mitenkä sille on siellä käynyt.

JUNNU. Se on sijoiltansa niukahtanut... Kun olisi viruttaa jaloista!...
Tulisitte avuksi miehet!

ELLA (Viittaa Ullalle). Ei... Pahemmaksi selkä siitä tulee... Kun olisi
hyvä hieroja mistä saada! Se se lykkisi lihat paikoillensa.

JORRI. Ka hieroohan se Leena!

HÄKKI. Niin... Onhan se Leena.

VÄNNI (Ähkien). Vaikka tulisi mistä apu.

ULLA. Leena... Leena hoi!... Tule hiero!... Muuten Vänni kuolee kohta.

LEENA (Hämmästyy). No paha henkikö siihen Vänniin nyt meni... kun se on
tuolla tavalla kuolemassa! Sivutko siltä ovat sijoiltaan menneet?

HÄKKI. Sivut ovat nyrjähtäneet... Hiero, Leena.

LEENA (Voitokkaana). Näin se käy, kun mies pahalle hengelle ohjakset
antaa ja hylkää laillisesti kihlatun morsiamensakin... Johan minä
sanoin silloin, jotta et siitä pitkälle potki, kun jo rangaistus
tulee... Ja niinpäs tulikin jotta tupsahti... (Kopeloi selkää) Mistä se
selkä on poikki?

VÄNNI. Joka paikkaan koskee... Kun saisi sijoillensa vielä... (Leena
alkaa hieroksia.)

JORRI. Onhan tää Leena hyvä hieroja... Kyllä tää selän parantaa.

HÄKKI. Kyllä... Parantaa tämä! (Ryhtyy Nikun kanssa puhelemaan.)

LEENA. Kun sitä eläisi ihminen ristityiksi, eikä antaisi lihan ja
maailman viettelyksille tilaa sydämessänsä, niin moni onnettomuus jäisi
tulematta... Mutta tottapa se ei se vanha Aatami anna... Rupeaako se
auttamaan?

VÄNNI. Helpottaa se jo... Menisit, Junnu, suinaamaan sen hevosen
jalkaa, vieläkö siitä kalu tulee.

JUNNU (Lähtee). Tule Ella avuksi... Ulla, souvata pienokaista!

JORRI. Hyvä... hyvä muijahan tämä Leena on... Ei ollut Leenan sopissa
moittimista, vaikka se ei niihin liikoja lihoja tuhlannut...

LEENA. Helpottaako?

VÄNNI. Hyvää se tekee... Jo se alkaa vähä vetreytyä... Kun vain se
hevosen jalka paraneisi!... Sehän se ruoja kaatoi liikatessaan.

JORRI. Ja onhan tällä Leenalla vielä rahojakin... Eikös niitä ollut yli
neljä sataa silloin?

VÄNNI. Mistä se Leena on niin paljon koonnut?

JORRI. Ka tämä on ahkera ihminen, tämä Leena.

LEENA (Kaikerrellen). Mitäpä näistä köyhän rahoista on ja muista
ahkeruuksista jos ei säästää osaa... Vaikka omiapa ne viidettä sataa
olivat... Mutta nyt viime viikolla toki sattui kuolemaan se sisar Kaisa
ja siltä jäi niitä miehensä peruja neljättä tuhatta ja siihen vielä
omat lehmät... Niin jotta onpa tässä nyt jo mitä toisellekin antaa...
Vieläkö se kolottaa?

VÄNNI. Helpottaa se vain vähä kerrallaan... Niin jotta neljättä
tuhattako jäi peruja Kaisalta sinulle?

LEENA. Ka siinäpä noita jäi kolmetuhatta kahdeksan sataa käteisessä. Ja
eikä ole enää puutosta vaatteistakaan. Kun ovat omat rytkyt Kaisan
vaatteiden lisänä, niin on siinä vaatetta, jotta omillaan pääsee
hautaan asti... Ja hyvälypsyiset lehmäthän ne olivat ne Kaisan
lehmät... Vieläkö jomottaa?

VÄNNI. Ei se enää jomota... Mitenkä monta niitä olikaan... lehmiä?

LEENA. Ka kaksi aikaiseen poikivaa nuorta lehmää ja siihen vielä pientä
karjaa ja iso sika... Tulehan nyt Niku vetämään jaloista ja Häkki
kainaloista, niin se nyrjähtänyt nivel menee tuossa paikkaa
paikoillensa... Ota tästä näin Häkki. (Nikulle) Ota tuosta... tuosta
nilkasta ja pidä varasi että et sivulle vedä... Nyt!... Hyvin
tasaisesti. (Painelee miesten vetäessä selkää) Minä tässä painelen
samalla.

HÄKKI. No! Vedetäänhän nyt. (Vetävät.)

LEENA. Ihan näet rusahti kun meni paikoillensa!... Nyt se on terve!
(Vänni nousee istumaan, hieroo molemmin käsin sivujaan) Silmätkin tässä
ovat pesemättä. Vaikka olisi märkä riepu, jolla heitä sipuisi. (Etsii
riepua.)

JORRI. Se olisikin tää Vänni kuollut ilman Leenaa.

HÄKKI. Kuolluthan se olisi!

JORRI. Kuollut... Tämä Leena toki pelasti.

NIKU. Onnihan se on Vännille, että on Leena!

JORRI. Ka onni...

VÄNNI (Junnulle, joka palaa). Tuliko siitä jalasta vielä kalu?

JUNNU. Terve tuli jalasta... Vuohosimesta vain oli nyrjähtänyt...
Sijoillensa vetäsin jalan Ellan kanssa!

LEENA (Pyyhkii märällä rievulla kasvojaan). Olisi... olisihan tässä nyt
ottajiakin... Mutta mikäpä hätä tässä on yksinäänkin eläessä... Ei
tarvitse kenenkään housuja pestä, eikä paikata ukon paitoja... Ja kun
hyvilleen rupean niin avaan vielä oman kaupan kirkonkylään ja elän
jotta keikahtaa siinä.

JORRI. Säästäväinen myöskin tämä Leena on.

HÄKKI. Onhan tämä!

JORRI. On.

VÄNNI. Ka mitäpäs siinä sitte on!... Kun on se hevosenkin jalka terve,
niin pistäännytään tässä Leenan kanssa pappilassa... Tule pois Leena!

LEENA (Tekeytyy hämmästyneeksi). Hyvänen aika!... Väkisinkö se nyt jo
vie!... Eikä tässä nyt enää itsellä sanan valtaa olekaan!

ELLA (Työntää). No mene, mene nyt siitä, kun Vänni on valmis... Mene,
mene nyt, Leena!

LEENA. No tämä nyt vasta kyytiä on... Kun ei nyt siunaamaankaan jouda.

VÄNNI. Tottapahan pappi sitte siunaa... Tule nyt vain pois, niin pääsee
huoletta ja voi alkaa ne heinätyöt.

ULLA (Työntää). Mene, mene nyt Leena!

LEENA (Mennessään). No tämmöiseen kyytiinkö tämä nyt päättyikin koko
juttu!

ELLA. No siunatkoon siinä enää ihmistä moiseen joutumasta, kun selvisi
tästä kunnialla!

JORRI. Tule pois Häkki ja Niku... niin ei sotkeennuta itse asiaan!
(Lähtevät.)

ULLA (Ellalle). No Ella? Otitko sinä Hessun?

ELLA (Salaillen). No! siinä!... Kaikki sinun urkkia pitää... Aaa!...
Siinähän se Fedakin on jo!

ULLA (Riemastuen, mennen vastaan):

    Minun kultani kaupungista
    helyt kaunihit tuopi.

FEDA (Jatkaa):

    Ja joen rannalla tuokkosesta
    kultansa maljan hän juopi.

(Heittää muiskun)

No nyt Junnu!... Täydet ovat lunnaat tytöstäsi ja sata on vielä kaupan
päälle... Tuoss' on rahat, lue, Junnu!... Paljon rahaa, mutta enemmän
arvoinen on tyttösi Junnu. Tule kun nostan sinua, kultaseni... Hei!
(Nostaa) Kaunis olet kuin kukka aholla ja kepeä kuin mustalaisen
mieli!... Silkistä minä sinulle kerran teltan teetän!

ULLA. En huoli minä silkistä, kun olet sinä minulla! Soitat mulle
viuluasi, niin savuina haihtuvat huolet ja iloiten päivät vaeltavat.

JUNNU. Täydet ovat lunnaasi, Feda. Ja nyt! (Yhdistää kädet) Kestäköön
lujana liitto! (Poistuu.)

ULLA. No nyt Feda... (Suutelee.)

FEDA. No nyt. (Yrittää suudella.)

ULLA. Ei enää... Ohoh... Hyvää aina tiputellen!

FEDA. Sinä iloinen lintunen... Mutta olkoon! Saan minä vielä sinut
povelleni! Ja nyt Ella! Nyt kutsu tänne koko joukko ja kutsu koko kylän
väki. Tänä iltana pitää leirillä iloa olla... No Ella! Mene ja hae oma
Hessusi tänne iloille.

ULLA (Hoputtaa). Mene... mene Ella, hae Hessusi iloille oitis!

ELLA. Eh sinä!... Minkämoisen teet ilon remakan.

    (Lähtee.)

FEDA. No kas niin! Tulepas nyt kultaseni, istu tänne vierelleni.
(Istahtavat puun juurelle) Istu ja ole iloinen. Ulla... Komeat toin
sinulle kihlat kaupungista. Hopeaisissa helyissä pitää tyttöni tänä
iltana loistaa... Kah... Sieltä tulee Akun poika huiluinensa... Antaa
pojan soitella meille ajan kuluksi. (Poika istahtaa kivelle, selin
heihin ja soittaa huilua.)

FEDA (Antaa sormuksen).

ULLA (Panee sormuksen sormeensa. Ojentaa kätensä suudeltavaksi).

FEDA (Antaa rannerenkaan).

ULLA (Panee sen käteensä. Suutelee itse rannettansa. Saa toisen
rannerenkaan. Suuteluttaa rannettansa. Saa kolmannen. Suuteluttaa
poskeansa. Saa sormuksia. Suuteluttaa toista poskeansa. Saa kauniit
nauhat. Syleilee Fedaa. Saa hopeaiset helyt, vyöt ja kaulanauhat ja
suutelee Fedaa. Nousee. Ottaa muutamia tanssiaskelia. Feda sieppaa
hänet vihdoin tanssista syleilyihin. Soitto lakkaa, soittaja poistuu.)
No nyt Feda! Minä menen pukeutumaan helyihisi, nauhoihisi, keveämpiin
hameisini ja illalla sitte!

FEDA. Illalla sitte tyttöseni! Pukeudu ihanaiseksi, kukkaseni. Minä
menen, haen joukkoa koolle. Ella on apuna. Tukkilaisilla on tänään
loppujuhla! Juhlikoot sen meidän mukana. Lähde siis sä, kultaseni!

    (Heittää sormisuukon, saa saman vastaan. Lähtee.)

ULLA. Nyt minä olen kuin lintunen, joka on saanut kauniit sulat ja
löytänyt keväällä viherjöivän varvun. (Menee telttaan.)

LAPSEN ÄITI (Tulee, vie lapsen vitvistä pois). Yksin näet ovat
heittäneet lapsen siihen oman onnensa nojaan!

PIRKKA (Katselee). Minä en tiedä mitä varten Ella tänne kutsuu, kun
täällä ei edes ketään ole... Sanoi Jukan olevan täällä. (Istahtaa.
Huokaa) Oi joi! Minä jo luulen kaiken selkenevän, mutta nyt on kaikki
entistä pahempana taaskin. (Miettii suruissaan) Ah!... Miksi minulle
tämä suru piti tulla kannettavaksi! (Rautakangen soittoa.)

HUUTO. Työ loppui!... Loppiaiselle tukkilaiset!

PIRKKA (Pelästyen). Mitä!... Joko loppui tukin lasku!... Ja nyt siis
lähtee Jukkakin pois. (Aikoo itkeä.)

JUKKA (Saapuu). Pirkka!... Jo nyt suret liika myöhään. Kaksi asiaa on
nyt lopussa, nimittäin surut ja tukkityöt... Nyt jo päivä pilvestä
pääsee ja huolistansa pojan heila.

PIRKKA (Suruissaan). Niin... Sinä jaksat olla iloinen!

JUKKA (Istahtaa rinnalle). Pakostakin tulet sinäkin iloiseksi, kun
minä... (Näyttää rahatukkua) Mitäs tämä on, Pirkka?... Katso eikös se
ole rahaa!... Noin. (Selailee seteleitä) Katsohan!

PIRKKA (Kääntäen katseensa maahan). Mistä sinä sait?

JUKKA. Keisari tekee rahaa tukkipojalle... Kuulehan kun luen. (Ottaa
kirjeen taskustansa) Kirjoitin setälle, kuten sanoin, ja hän se nyt
vastaa... Kuulehan. (Lukee) Kirjoitit että olet rakastunut. (Nykäsee
kyynäspäällään) ja että mitä minä siitä arvelen... ja että... olet...
Ja että tyttösi on kaunein kukka maailmassa.

PIRKKA (Hymähtäen). Hyi... Mitä sinä nyt kirjoitit tuolla tavalla!

JUKKA. Ja että hän on... hm... on iloinen kuin lintunen ja puhtaampi
kuin enkeli!

PIRKKA. Voi, kun olet häjy! (Hyvillään. Nuhdellen).

JUKKA. Ja kun hän on sitä Jutikan sukua ja jos on äitiinsä tullut, niin
on hän myöskin hyvä ja hellä... Ja siksipä puno sinä vain paula
lujaksi. Sinä olet... No tätä minä en lue!

PIRKKA. Lue, lue vain... No mitä sinä olet?

JUKKA. Olet kunnon poika... Kas sitä setää! (Lukee) Ja kun minulla
itselläni on näistä asioista kokemusta ja kun on näitä rahoja siunannut
minulle, niin lähetän sinulle ne tarvittavat tuhannet. Ja nyt: Nyt
maksa Jutikan velka Vännille ja ota tyttö itsellesi ja...

PIRKKA. Ihanko se on totta!

JUKKA. Elähän hätäile vielä. (Lukee) Ja kun otat hänet helluksesi, niin
tee niin kuin minä tälle meidän muijalle teen, kuten tästä kirjeestä
näet, eli toisin sanoen: anna hänelle oikein iloiset pusut! Niin,
Pirkka... (Aikoo suudella) Anna hänelle!...

PIRKKA (Hypähtää pakoon. Veitikkamaisesti). Hyi sitä setää!... Kuka nyt
kirjoittaa semmoisesta!

JUKKA. Pirkka!... Ettäkö en minä sinua kiini saisi, kun tästä ottamaan
rupean... Kun setä käskee, niin totella pitää. (Lähtee kiini ottamaan.
Alkaa leikkisä juoksu penkin ympäri.)

PIRKKA (Ilakoiden). Et saa... et saa... et saa...

JUKKA. Maltahan sinä... Ettäkö en saa... Ettäkö. (Sieppaa kiini) Kun...
(Suutelee) kun setä käskee, niin... (Suutelee.)

JUTIKKA (Ankarasti). Mitä tämä elämä on... Pirk-ka!

ÄITI (Nuhtelee). Mitä sinä nyt Pirkka annat tuolla tavalla!

PIRKKA. Niin... kun se!

JUTIKKA. Sinun pitää muistaa, että vielä se on isä elossa ja se, joka
näkee, taivaassa!

JUKKA. Kuulehan Jutikka!

JUTIKKA (Kovana). Minä en kuule nyt!

JUKKA. Kuulehan yksi sana!

JUTIKKA (Jyrkästi). Enkä kuule!

LOTTA. Kuule tuota nyt!... Et tuosta paljaasta kuulemisesta pahene!

JUTIKKA. Se vielä puuttuu, jotta rupeaa suorastaan hätyyttelemään...
kun ensin on pannut pyörälle tytön pään ja nurin koko paikkakunnan!
(Ankarasti) Ruunun miehille minä annan asian.

JUKKA (Näyttää rahatukkua). Katsokaa tätä!

JUTIKKA (Jyrkästi). Enkä kat.. (Huomaa) Mitä se on?... Se tukku?

JUKKA. Rahaa! Paljasta rahaa vain!

LOTTA. Kuulisit tuota nyt!... Mene tiedä mitä hän vielä sanoo... Onhan
tämä reilu poika!

JUTIKKA (Lauhtuneena, mutta ynseästi). On!... Koko kylän on
villinnyt... Mikä tästä vielä lopuksi perii!

JUKKA. Ei muu kuin hyvät häät ja iloinen elämä... Kuulehan Jutikka nyt!

JUTIKKA. No mitä.

JUKKA. Puhutaan loppu lyhyesti. Tässä on rahat! Maksa velka Vännille.
Elä isäntänä konnullasi ja sano tuolle Pirkalle, jotta: mene, hyvä
tyttö, sen tukkilaisen kelkkaan, kun se nyt sinut kuitenkin muutoin
väkisin veisi!

JUTIKKA. (Selaillen rahoja). Mi... mitä?... Oikeaa rahaako tää on?

JUKKA. No keisarin on kuva ja päällekirjoitus ja rehellisellä pelillä
on saatu joka penni. Mutta nyt ei ole enää aikaa saivarrella, sillä
kohta täällä ilo alkaa. Nyt siis, Jutikka, sano sanasi pian!

JUTIKKA (Raapii korvallistansa). Ka, mitä sinä Lotta arvelet tästä?

LOTTA. Mitä minä nyt tästä... vanha ihminen! Oma asiansa Pirkan...
tehköön itse mitä tahtoo!

JUTIKKA. Ka eihän tää Lotta sano vastustavansa... Jos tuo Pirkka kerran
tahtoo!

JUKKA. Ja Pirkka (Avaa sylinsä.)

PIRKKA (Lennähtää syliin). Ja Pirkka tahtoo!

JUTIKKA (Ihmeissään). Mutta tämäpä nyt vasta hyvästi päättyi... Lempoko
tässä oli välillä... Ja... Onkohan tämä ihan totta. (Tarkastelee
rahoja.)

LOTTA. Onko se?

JUTIKKA. On... Totta tämä on... Oikeaa rahaa... Kun nyt vain löytäisi
Vännin. No... olkoon nyt onneksi tyttö sinulle! (Lyö kättä Jukalle.)

LOTTA. Ka olkoon onneksi sinulle, Pirkka... Jo tuota saitkin surra...
Tulehan tänne kun minä vähä supatan. (Vie Pirkan syrjään, korjailee
sen pukua ja puhelee.)

JUTIKKA. Kun nyt sen Vännin saisi käsiinsä... Lotta, minä menen sitä
Vänniä etsimään ja maksan sen velan.

SAKU (Tulee Heilinensä). Vänni ajaa tänne pappilasta... Se on
panetuttanut itsensä Leenan kanssa kuulutuksiin. (Hämmästys.)

JUTIKKA. Mitä!... Leenanko kanssa!

SAKU. Yhtä aikaa satuimme sinne... Tulehan, Heili, nyt purkamaan näitä
kihlatavaroita. (Rupeaa kyykylleen. Purkaa paketista huiveja ja
kangasta Heilille.)

JUTIKKA (Katsoo). Sieltäpähän näkyy ajavan Vänni pappilasta päin... No
johan nyt on koko maailma nurin narin menemässä, kun Vännikin on
viisastunut!

JUKKA. Ei. Se on nyt jo oikein päin menemässä. Äsken se oli nurin, kun
Jutikan tytär oli menossa Vännin rekeen... Tukit olivat ruhkassa, mutta
se ruhka alkaa jo hajota. Käyn haen tänne tukkilaiset ja sitte se
laukeaa koko ruhka. (Lähtee.)

HESSU (Saapuu Ellan kanssa). Tässä on entisen vaimo-vainaajan peruja
sinulle... Tässä on hopeasolki... tässä hopeavyö... Ja tässä uutta...
kaunein kihlahame, mitä on nähnyt mustalainen!... Pue yllesi, Ellaseni!

LOTTA. No meneekös se tääkin Ella jo miehelle!... Mene nyt!...
Leski-ihminen sinäkin!

ELLA (Hametta pukien). Ka ei, hyvä emäntä, se vaimon ole hauska yksin
vilussa värjötellä... Kaksin on reessäkin aina somempaa olla ja
rattoisampi taipaleella... Kun itsekin leskenä olisit, niin arvaisit
sen lesken mielen. Jos on paha miehelässä, niin on pahempi miehetönnä!

JUTIKKA. Ja mikäs tällä Hessullakaan on vielä eukkoa ottaessa!... Kun
tässä kaikki muutkin akottuvat... Ja noin korean hameenkin osti vielä
hilsullensa! .. No olkoon sitte onneksi Hessullekin!

ELLA (Ihailee hamettansa). Eh, kun ovat iloiset värit!... Pois menee
suru sydämestä, kun on moinen hame yllä... Hyvän antoi kohtalo miehen
minulle. (Taputtaa Hessua poskelle) Kovin olet, Hessu, hyvä
Ellallesi... Kunpa vaan jatkuisi vuosia sinulle. Ei meiltä rakkaus
kesken lopu eikä pane leipää halla. (Tukkilaiset tulevat
pyhävaatteissa) Hei... Meidän pojat!

JUTIKKA. Siinäpähän ovat pojat.

JORRI. Tässä.

HÄKKI. Tässä ovat pojat!

JUTIKKA. Ja sieltä tulee tyttöjoukko... Tässäpä nyt markkinat tulevat!
(Saapuu sekaisin kylän väkeä pyhäpuvuissa ja juhlapukuisia mustalaisia)
Tässä... tässäpä markkinat alkavat!

JUKKA. No nyt on kaikilla heila... Ei puutu enää muuta kuin loppuilot,
niin silloin on maailma vihdoinkin valmis... ja täydellinen ihmisonni.

SAKU. Puuttuu tästä vielä Vänni!

JORRI. Ka tuossapa tuo Vänni tulee Leenoinensa!

VÄNNI. Hyvästipä se lykästi siellä pappilassa... Tällä Leenalla on
rikkaita sukulaisia kuollut joka kylässä... Siinä rovasti kun selaili
niitä kirkon kirjojaan, niin huomasi, että se Ameriikassa kuollut rikas
Aku Vintturi, jonka perillisiä itse kuvernööri etsii, onkin tämän minun
Leenan entinen setä ja jotta se perintö jää tälle Leenalle... yli
kolmekymmentä tuhatta.

LEENA. No mitä näistä nyt jo ilmoittelee... joutavista perinnöistä...
Vaikka saatpa tuota nyt iloinen olla, kun sait minut omaksesi... Et
tarvitse ihan paljasta eukkoa kotiisi viedä.

VÄNNI. Ka mitäpäs tässä on nurehtimista!

JUTIKKA. Ja tästä saat lisää rahaa... Minä maksan sen velkani sinulle.

VÄNNI. Sepä saa nyt olla perimättä aina minun kuolemaani asti... kun
vain maksat korot jos jaksat ja sitte loput tälle Leenalle, kun minusta
aika jättää.

JUKKA. Ei... Ota pois vain velkasi.

VÄNNI (Jyrkästi). Enkä ota... Kun Vänni kerran minkä sanoo, niin se
pitää.

LEENA. Niin se pitääkin mies olla, jotta se ei turhia pyörähtele!...
Semmoinen mies se kun eukollensakin lupaa rakastaa ja kuuliainen olla,
niin se on sitä myös, eikä aina omaa päätänsä nosta!

JUTIKKA. No nythän on ihmeinen aika, kun ei enää rahakaan kelpaa
ihmisille. (Feda saapuu.)

VÄNNI. Anna tuolle vävyllesi, jotta pääsee elämän alkuun... Sillä hyvä
ja reilu miehen alku se on vaikka se on semmoinen kuin nää muutkin
tukkilaisvetelykset.

FEDA. No se oli oikein tehty... Hurratkaa Vännille tukkipojat!

JUKKA. Nostetaan Vänniä.

MIEHET. Nostetaan! (Nostavat) Eläköön... Elä-

LEENA (Estää). Ettekö herkeä sitä viskomasta... Menkää matkaanne siitä!
Keikutatte ja pudotatte vielä ja katkaisette taas sivut! Tule pois,
Vänni, tänne minun suojiin. Ja siunaa jo itsesi näistä maallisista, kun
olet kerran oman osasi saanut!

JUKKA. No heitetään Vänni kullallensa... Mutta missä se on se minun oma
lintuseni! (Näyttää sormuksiaan) Pirkka! Katsoppas sinä näitä oman
kullan kihlakaluja ja tule ja pistä pikkusormesi tuohon lemmen
paulaan... Näin ovat ihanat kihlakalut. (Laulaa):

    Kultani sormessa kihlasormus
    kerran kun kauniisti loistaa,

(Pistää sormuksen Pirkan sormeen. Useat jatkavat):

    niin ei mikään, ei milloinkaan
    voi multa onnea poistaa. (Kertaavat:)

ULLA (Tulla helähtää helyissänsä):

    Ja kultaiset kihlat ja punaiset nauhat
    kultani mulle jo osti.
    Hän minut silkkiseen telttaansa vei
    ja hellähän onnehen nosti.

USEAT (Kertaavat):

    Hän minut silkkiseen telttaansa vei
    ja hellähän onnehen nosti.

VÄNNI. No nyt se on kaikilla tää kulta.

FEDA. Kaikilla on kulta, mutta minun kultani se on sittekin kaikista
paras.

SAKU. Elä nyt.

LEENA (Vännille. Nyäisten). No kehu nyt sinäkin omaasi, Vänni!

VÄNNI. Ka mitäpä tää paras kehuen korjautuu! Ja nyt kun on kaikilla
kulta ja minulla niistä kaikkein paras, niin nyt tanssitaan!

VÄKI. Tanssitaan... Tanssitaan... Tanssitaan!

JORRI (Kuin itsekseen). Ka iloitkoot nyt... Kyllä sitä aina tämmöisen
ilon perästä rupeaa itkuakin kuulumaan...

FEDA. Tanssi sinä tyttöseni, kun sinun kultasi soittaa sinulle...
Ihanintansa soittaa Fedasi sinulle. (Soittaa. Ulla tanssii yksinänsä
jonkun sulavan liikkeen.)

SAKU (Tanssin lopussa Heilillensä). On se kaunis tuokin Fedan heili.

JUKKA. Ja nyt kaikki Ullan avuksi... Tanssitaan tukkilais-
mustalaistanssi!

VÄKI. Hyvä!... Tanssitaan... Tanssitaan!

    (Yleinen kaunis mustalaistanssin tapainen tanssi.
    Vanhemmat katselevat syrjässä seisten sitä.)

JUKKA (Tanssin lopussa). Näin ne loppuvat tukkityöt ja näin
naimattomien ilot, kun kukin kultansa saapi!

JORRI (Menee näyttämön yli sen etupuolitse, kuin itsekseen puhuen ja
pidellen piippua suunsa edessä, valmiina suuhun pantavaksi). Hyvä että
minä toki pelastin oman nahkani tästäkin pesusta naimatonna!





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Luonnon lapsia - 4-näytöksinen huvinäytelmä" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home