| By Author | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Title | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Language |
|
Download this book: [ ASCII ] Look for this book on Amazon Tweet |
Title: Setä Pitkäsääri
Author: Webster, Jean
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Setä Pitkäsääri" ***
SETÄ PITKÄSÄÄRI
Kirj.
Jean Webster
Englannista ["Daddy-Long-Legs"] suomentanut
Tyyni Haapanen-Tallgren
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1918.
_Sinulle_.
"Sininen keskiviikko".
Joka kuukauden ensimäinen keskiviikko oli Ihan Kamala Päivä --
se päivä oli kauhea odottaa, tuima kestää ja hyvä unohtaa pian.
Joka lattian piti olla tahraton, joka tuolin tomuton, joka vuoteen
rypytön. Yhdeksänkymmentä seitsemän pientä vikuroivaa orpolasta oli
hangattava puhtaiksi, kammattava ja napitettava vastatärkättyihin
puuvillamekkoihin, ja kaikki yhdeksänkymmentä seitsemän oli
opetettava käyttäytymään hyvin ja sanomaan "Kyllä, sir", "Ei, sir",
aina kun Johtokunnan Jäsen puhui.
Se oli tuskallinen päivä, ja Jerusha Abbot parka, joka oli vanhin
orpolapsi, sai kantaa kuumimman helteen. Mutta tämänkertainen
ensimäinen keskiviikko laahautui vihdoin loppuunsa, kuten sen
edeltäjätkin. Jerusha pääsi pujahtamaan ruokakomerosta, jossa oli
levittänyt voileipiä orpokodin vieraille, ja palasi yläkertaan
suorittamaan säännöllistä työtään. Hänen erikoishuolenaan oli huone
F, jossa yksitoista pientä palleroista, neljästä seitsemään, piti
hallussaan yhtätoista pientä, riviin asetettua vuodetta. Jerusha
kokosi holhokkinsa, oikaisi heidän rypistyneet mekkonsa, kuivasi
heidän nenänsä ja lähetti heidät järjestyneessä ja halukkaassa
rivissä ruokasalia kohti, jossa heillä oli edessään autuas
puolituntinen leivän ja maidon ja luumuvanukkaan ääressä.
Sitten hän lysähti ikkunalaudalle ja painoi jyskyttävät ohimonsa
kylmää lasia vastaan. Hän oli sinä aamuna ollut liikkeellä viidestä
saakka, tehnyt jokaisen käskyjä, saanut toreja ja sysäyksiä
hermostuneelta johtajattarelta. Mrs. Lippett ei kulissien takana aina
säilyttänyt tuota tyventä ja mahtavaa arvokkuuttaan, joka uhkui hänen
olemuksestaan, kun Johtokunnan Jäsenet ja naisvieraat tulivat taloon.
Jerusha katseli ulos yli leveän, jäätyneen ruohokentän, suuren,
rautaisen aitauksen, joka oli orpokodin rajana, alas aaltoilevalle
harjanteelle, jossa siellä täällä oli siroteltuina maakartanoita, ja
kylään, jonka savupiiput kohosivat alastomien puiden keskeltä.
Päivä oli päättynyt -- täysin onnellisesti, mikäli hän tiesi.
Johtokunnan Jäsenet ja tarkastuskomitea olivat tehneet kierroksensa
ja lukeneet lausuntonsa ja juoneet teensä ja kiirehtivät nyt kotiin
omien iloisten takkavalkeittensa ääreen unohtamaan vaivalloiset
pikku turvattinsa taaskin kuukaudeksi. Jerusha kumartui eteenpäin
ja katseli uteliaana -- ja hieman surullisena -- tuota vaunujen
ja automobiilien virtaa, joka vieri orpokodin portista ulos.
Mielikuvituksessaan hän seurasi ensin toisia, sitten toisia
ajoneuvoja suuriin taloihin siellä täällä pitkin mäenrinnettä. Hän
kuvitteli itse istuvansa tuollaisissa vaunuissa, turkistakki yllä ja
höyhenillä koristettu samettihattu päässä, taaksepäin nojautuneena,
ja sanovansa ajajalle välinpitämättömästi: "Kotiin." Mutta kodin
kynnyksellä kuva sumeni.
Jerushalla oli mielikuvitus -- mielikuvitus, joka vielä tuottaisi
hänelle ikävyyksiä, niin oli Mrs. Lippett sanonut, jollei hän olisi
varuillaan -- mutta niin vilkas kuin se olikin, ei se voinut viedä
häntä porttikäytävää pitemmälle taloihin, joiden sisälle hän olisi
tahtonut päästä. Poloinen, kiihkeä, seikkailunhaluinen pikku Jerusha
ei koko seitsemäntoista vuoden iässään ollut jalallaan astunut
tavallisen talon sisäpuolelle; hän ei osannut kuvitella jokapäiväistä
elämänmenoa noiden toisten ihmisolentojen parissa, jotka elivät
elämäänsä häiriintymättä orpolapsista.
Je-ru-sha Abbot
sinua tarvitaan
kansliassa
ja paras on
että lähdet kohta!
Tommy Dillon, joka oli ollut mukana kuorossa, tuli laulellen portaita
ylös ja pitkin käytävää, ja hänen loilotuksensa tuli äänekkäämmäksi
mikäli hän lähestyi huonetta 7. Jerusha riistäytyi irti ikkunasta ja
kävi jälleen kohtaamaan elämän vaikeuksia.
"Kuka tarvitsee?" katkaisi hän Tommyn laulun, äänessä terävän levoton
sävy.
Mrs. Lippett kansliassa
ja taitaa olla vihainen.
Ah-amen!
lauloi Tommy hurskaasti, mutta hänen äänensä ei ollut kokonaan
pahanilkinen. Paatuneimmassakin orpolapsessa oli myötätuntoa
hairahtunutta sisarta kohtaan, joka kutsuttiin kansliaan vihastuneen
johtajattaren eteen, ja Tommy piti Jerushasta, vaikka tämä väliin
ravistikin häntä käsivarresta ja miltei hankasi pois hänen nenänsä.
Jerusha lähti pitemmittä puheitta, mutta hänen otsallaan oli kaksi
yhdensuuntaista viivaa. Hän pohti mielessään, mikä nyt oli voinut
mennä hullusti. Eivätkö voileivät olleet kyllin ohuita? Oliko
pähkinäkaakuissa kuoria? Oliko joku naisvieras nähnyt reiän Susie
Hawthornin sukassa? Oliko -- oi kauhua! -- joku noista F-huoneen
pikku enkeleistä "höystänyt" Johtokunnan Jäsentä?
Pitkässä alaeteisessä ei ollut vielä sytytetty valoja, ja kun Jerusha
tuli alas, oli viimeinen Johtokunnan Jäsen lähtemäisillään ovesta,
joka vei porttikäytävään. Jerusha ehti saada vain aivan epämääräisen
vaikutelman miehestä -- ja se vaikutelma oli pelkkää pituutta. Mies
huiskutti kädellään autolle, joka odotti kaartuvassa käytävässä. Kun
auto lähti liikkeelle ja lähestyi, kulkien pienen matkaa eteenpäin,
niin sen häikäisevät etulyhdyt loivat hänestä kovan varjon eteisen
seinälle. Varjossa näkyi hullunkurisen pitkät käsivarret ja jalat,
jotka venyivät pitkin eteisen lattiaa ja ylös seinille. Se oli
totisesti kuin suunnaton, huiskuttava setä pitkäsääri. [Engl.
sana _Daddy-Long-Legs_ merkitsee myöskin erästä pitkäjalkaista
kovakuoriaista.]
Jerushan huolestunut ilme vaihtui nopeaksi nauruksi. Hän oli
luonnostaan aurinkoinen sielu, ja oli aina tarttunut kiinni
pienimpäänkin hauskutuksen mahdollisuuteen. Jos niin painostavasta
tosiseikasta kuin eräästä Johtokunnan Jäsenestä voi saada jotakin
hupia, oli se kerrassaan odottamaton onni. Hän tuli kansliaan aivan
virkistyneenä ja astui Mrs. Lippettin eteen hymyilevin kasvoin. Hänen
ihmeekseen oli johtajatarkin, jollei nyt suorastaan hymyssäsuin, niin
ainakin huomattavan ystävällinen; hänen kasvoillaan oli miltei yhtä
hauska ilme kuin se, minkä hän puki ylleen vieraskäyntejä varten.
"Istu, Jerusha, minulla on jotakin sanottavaa sinulle."
Jerusha istahti lähimmälle tuolille ja odotti miltei henkeä
pidättäen. Auto suhahti ikkunan ohi. Mrs Lippett katsoi sen jälkeen.
"Kiinnititkö huomiosi herrasmieheen, joka juuri lähti?"
"Minä näin hänen selkänsä."
"Hän on meidän mahtavimpia Johtokunnan Jäseniämme ja on lahjoittanut
suuria rahasummia orpokodin ylläpitoa varten. Minulla ei ole lupa
mainita hänen nimeänsä, hän erityisesti pani ehdoksi, että saisi
pysyä tuntemattomana."
Jerushan silmät hieman levisivät; hän ei ollut tottunut siihen että
hänet kutsuttiin kansliaan keskustelemaan johtajattaren kanssa
Johtokunnan Jäsenten päähänpistoista.
"Tämä herrasmies on kiinnittänyt huomionsa useihin meidän poikiimme.
Muistatko Charles Bentonin ja Henry Freisen? Heidät molemmat kustansi
korkeakouluun Mr. -- hm -- tämä Johtokunnan jäsen, ja molemmat ovat
kovan työn ja menestymisen avulla maksaneet takaisin rahan, joka
oli niin jalomielisesti kulutettu. Muuta maksua ei tämä herrasmies
halua. Tähän saakka hänen ihmisystävällisyytensä on kohdistunut vain
poikiin; en ole koskaan kyennyt herättämään hänessä vähintäkään
mielenkiintoa laitoksen tyttöihin, ansaitsivat he sen sitten miten
tahansa. Hän ei välitä tytöistä, sen voin sanoa sinulle."
"Ei, ma'am", mumisi Jerusha, koska näytti siltä että tässä kohden
odotettiin jonkinlaista vastausta.
"Tämänpäiväisessä kokouksessa otettiin puheeksi kysymys sinun
tulevaisuudestasi."
Mrs. Lippett antoi pienen hiljaisuuden seurata puhettaan ja jatkoi
sitten hitaalla ja rauhallisella tavalla, joka pani hänen kuulijansa
äkkiä pingoittuneet hermot äärimmäisen ankaralle koetukselle.
"Tavallisesti, niinkuin tiedät, ei lapsia pidetä täällä kun he ovat
täyttäneet kuusitoista vuotta, mutta sinun suhteesi tehtiin poikkeus.
Olit lopettanut meidän koulumme neljätoistavuotiaana, ja koska olit
suoriutunut hyvin opinnoissasi -- et aina, se minun täytyy sanoa,
käytöksessäsi -- päätettiin antaa sinun käydä oppikoulua kylässä.
Nyt lopetat senkin, ja tietenkään ei orpokoti enää voi vastata
elatuksestasi. Nytkin jo olet saanut kaksi vuotta enemmän kuin
useimmat."
Mrs. Lippett sivuutti sen tosiseikan, että Jerusha oli näinä kahtena
vuonna tehnyt kovaa työtä elatuksensa puolesta ja että laitoksen etu
aina oli ollut ensi sijalla ja hänen kasvatuksensa toisella. Päivinä
sellaisina kuin tämäkin hänen täytyi jäädä kotiin puuhaamaan.
"Niinkuin sanoin, otettiin puheeksi kysymys sinun tulevaisuudestasi,
ja päiväkirjasi tutkittiin -- tutkittiin perinpohjin."
Mrs. Lippett suuntasi moittivan katseen syytettyjen penkille, ja
vanki näytti syylliseltä, koska sitä nähtävästi odotettiin -- ei
siksi että hän olisi voinut muistaa mitään silmäänpistävän mustia
sivuja päiväkirjassaan.
"Tietenkin olisi luonnollisin menettelytapa sinunlaisesi suhteen
toimittaa sinulle paikka, jossa voisit ruveta tekemään työtä, mutta
sinä olet menestynyt koulussa erinäisissä opinhaaroissa; näyttääpä
siltä että edistymisesi englanninkielessä on ollut loistavaa.
Miss Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaamme, on myöskin
kouluneuvoston jäsen; hän on keskustellut äidinkielen opettajasi
kanssa ja puhui kokouksessa puolestasi. Hän myöskin luki ääneen
kirjoittamasi lastun nimeltä 'Sininen Keskiviikko'."
Jerushan syyllinen ilme ei tällä kertaa ollut teeskennelty.
"Minusta tuntuu että osoitit hyvin vähän kiitollisuutta saattaessasi
naurunalaiseksi laitoksen, joka on tehnyt niin paljon puolestasi.
Jollet olisi onnistunut olemaan sukkela, epäilen, tokko sinulle olisi
annettu anteeksi. Mutta sinun onneksesi Mr. --, se on, tuo herra,
joka äsken lähti -- näyttää omaavan ylenmääräisen huumorin lahjan.
Tuon nenäkkään paperin perusteella hän on tarjoutunut lähettämään
sinut korkeakouluun." [Alkukielellä _college_, amerikkalainen
oppilaitos ylemmän koulun ja yliopiston välillä.]
"Korkeakouluun?" Jerushan silmät levisivät suuriksi.
Mrs. Lippett nyökäytti päätään.
"Hän jäi keskustelemaan kanssani ehdoista. Ne ovat tavattomat. Tuo
herrasmies on epävakainen, minun täytyy sanoa. Hän uskoo että sinussa
on omintakeisuutta, ja aikoo kasvattaa sinusta kirjailijan."
"Kirjailijan?" Jerushan mieli turtui. Hän kykeni vain toistamaan Mrs.
Lippettin sanat.
"Se on hänen toivomuksensa. Tuleeko siitä mitään, sen on tulevaisuus
osoittava. Hän antaa sinulle hyvin runsaan koulurahan, melkein
liiankin runsaan sinunlaisellesi tytölle, joka ei koskaan ole saanut
mitään kokemusta rahan käsittelystä. Mutta hän on suunnitellut asian
yksityiskohtia myöten, enkä katsonut voivani tehdä mitään ehdotuksia.
Sinä jäät tänne vielä kesäksi ja Miss Pritchard on ystävällisesti
tarjoutunut valvomaan pukuvarastosi täydentämistä. Maksu ylläpidosta
ja opetuksesta suoritetaan suoraan korkeakouluun, ja lisäksi saat
niiden neljän vuoden aikana, jotka siellä olet, kolmekymmentäviisi
dollaria kuussa käsirahaa. Se tekee sinulle mahdolliseksi päästä
samaan asemaan kuin muutkin opiskelijat. Rahat lähettää tämän herran
yksityissihteeri sinulle kerran kuussa ja siitä hyvästä on sinun
kirjoitettava kuittauskirje kerran kuussa. Se on -- sinun ei tarvitse
kiittää häntä rahasta, hän ei tahdo että siitä mainitaan, mutta sinun
tulee kirjoittaa kirje, jossa kerrot opintojesi edistymisestä ja
jokapäiväisen elämäsi yksityiskohdista. Juuri sellaisia kirjeitä kuin
kirjoittaisit vanhemmillesi, jos he eläisivät."
"Nämä kirjeet on osoitettava Mr. John Smithille ja lähetettävä
sihteerin kautta. Herran nimi ei ole John Smith, mutta hän haluaa
pysyä tuntemattomana. Sinulle hän ei koskaan tule olemaan muuta
kuin John Smith. Syy miksi hän tahtoo kirjeesi on se, että hänen
mielestään mikään ei siinä määrin kehitä luontevaa kirjallista
sanontaa kuin kirjeiden kirjoittaminen. Koska sinulla ei ole
perhettä, jonka kanssa olisit kirjevaihdossa, haluaa hän sinua
kirjoittamaan tällä tavalla, ja hän tahtoo myöskin seurata
edistymistäsi. Hän ei koskaan aio vastata kirjeisiisi eikä
vähimmälläkään tavalla kiinnittää niihin huomiota erikseen. Hän
vihaa kirjeiden kirjoittamista eikä tahdo saada sinusta taakkaa.
Jos joskus sattuisi jotakin sellaista, joka saisi vastauksen
näyttämään välttämättömältä -- kuten siinä tapauksessa että sinut
karkoitettaisiin koulusta, mikä nyt toivottavasti ei sentään tapahdu
-- voit kääntyä Mr Griggs'in, hänen sihteerinsä, puoleen. Nämä
kirjeet kerran kuukaudessa ovat ehdottomasti välttämättömiä sinun
puoleltasi; ne ovat ainoa maksu mitä Mr. Smith pyytää, niin että
sinun tulee olla yhtä säännöllinen niiden lähettämisessä kuin jos
maksaisit laskun. Toivon että kirjeesi aina ovat kunnioittavia
sävyltään ja herättävät luottamusta kehitykseesi. Sinun tulee muistaa
että kirjoitat John Grier Homen Johtokunnan Jäsenelle."
Jerushan silmät etsivät ikävöiden ovea. Hänen päänsä oli kiihtymyksen
huumassa, ja hän vain toivoi pääsevänsä Mrs. Lippettin typeryyksiä
pakoon ja ajattelemaan. Hän nousi ja astui kokeeksi askelen
taaksepäin. Mrs. Lippett pidätti häntä kädenliikkeellä; tässä oli
tilaisuus saarnaamiseen, jota ei saanut jättää käyttämättä.
"Minä uskon että olet edes kunnollisesti kiitollinen tästä perin
harvinaisesta onnesta, joka on tullut osaksesi? Ei monikaan tyttö
sinun asemassasi saa koskaan sellaista nousun tilaisuutta maailmassa.
Sinun tulee aina muistaa --"
"Minä -- kyllä, ma'am, kiitos. Minä luulen -- jos siinä on kaikki --
että minun pitää mennä neulomaan paikka Freddie Perkinsin housuihin."
Ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja Mrs. Lippett jäi katsomaan siihen
leukapielet auki, saarna tulossa jo keskellä ilmaa.
MISS JERUSHA ABBOTIN KIRJEET MR. SETÄ PITKÄSÄÄRI SMITHILLE
215 FERGUSSEN HALL,
24 p. syyskuuta.
_Rakas kiltti Johtokunnan-Jäsen-joka-lähetät-orpoja-korkeakouluun!_
Täällä minä olen! Matkustin eilen neljä tuntia junassa. Se on
lystikäs tunne, eikö totta? En ole koskaan ennen ollut junassa.
Korkeakoulu on suurin, hämäännyttävin paikka maailmassa -- eksyn
joka kerta kun lähden huoneestani. Kirjoitan sinulle kuvauksen
myöhemmin, kun pääsen hiukan selville kaikesta, ja sitten kerron
myös koulutunneista. Ne alkavat vasta maanantai-aamuna, ja nyt on
lauantai-ilta. Mutta minä tahdoin kirjoittaa kirjeen heti ihan vain
tutustuakseni.
Tuntuu hullulta kirjoittaa kirjeitä ihmiselle, jota ei tunne. Minusta
tuntuu hullulta ylipäänsä kirjoittaa kirjeitä -- en elämässäni ole
kirjoittanut muuta kuin kolme tai neljä, niin että anna anteeksi, jos
nämä eivät ole vallan mallikelpoisia.
Ennenkuin lähdin eilen aamulla, oli Mrs. Lippettillä ja minulla hyvin
vakava keskustelu. Hän sanoi minulle kuinka minun tulee käyttäytyä
lopun ikääni, ja varsinkin kuinka minun tulee käyttäytyä ystävällistä
herraa kohtaan, joka tekee hyväkseni niin paljon. Minun pitää katsoa
että olen Hyvin Kunnioittava.
Mutta kuinka voi olla hyvin kunnioittava ihmistä kohtaan, joka
haluaa nimekseen John Smith? Etkö nyt voinut keksiä nimeä, jossa
olisi hiukan personallisuutta? Voisin yhtä hyvin kirjoittaa kirjeitä
Rakkaalle Mr. Vaatenaulakolle tai Rakkaalle Mr. Ripustimelle.
Olen ajatellut sinua aika paljon tänä kesänä. Kun kaikkien näiden
vuosien jälkeen joku vihdoinkin välittää minusta, tuntuu kuin olisin
saanut jonkinlaisen perheen. Tuntuu kuin kuuluisin jollekin nyt, ja
se on hyvin mieluisa tunne. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että kun
ajattelen sinua, on mielikuvituksellani hyvin vähän raaka-ainetta.
Enhän tiedä muuta kuin kolme asiaa:
I. Sinä olet pitkä.
II. Sinä olet rikas.
III. Sinä vihaat tyttöjä.
Voisin kenties panna nimeksesi Rakas Mr. Tyttövihaaja. Mutta se on
miltei loukkaavaa minua kohtaan. Tai Rakas Mr. Rikas-mies, mutta
se on loukkaavaa sinua kohtaan, niinkuin muka raha olisi ainoa
merkillinen sinussa. Sitäpaitsi on rikkaus niin perin ulkopuolinen
ominaisuus. Ehkä et saakaan olla rikas kaiken ikääsi; tekeehän niin
moni oikein viisas mies vararikon niin että helisee. Mutta pitkä sinä
ainakin tulet olemaan kaiken ikääsi! Niinpä olenkin päättänyt panna
nimeksesi Rakas Setä Pitkäsääri. Toivon ettet pahastu. Se on vain
yksityinen lempinimi -- emme sano sitä Mrs. Lippettille.
Kymmenen kello soi tuossa tuokiossa. Päivämme jakaantuu
kellonsoittojen mukaan. Me syömme ja nukumme ja luemme
kellonsoittojen mukaan. Se on hyvin elähyttävää, minä olen koko ajan
kuin virma varsa. Kas niin! Valot sammuksiin. Hyvää yötä.
Huomaa miten täsmällisesti tottelen sääntöjä -- kiitos olkoon
kasvatukseni John Grier Homessa.
Mitä kunnioittavimmin
JERUSHA ABBOTT.
_Mr. Setä Pitkäsääri Smithille_.
Lokakuun ensimäisenä.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minä pidän korkeakoulusta ja minä pidän sinusta, kun lähetit minut
tänne -- olen hyvin, _hyvin_ onnellinen, ja niin kiihdyksissä joka
hetki että tuskin osaan nukkua. Et voi kuvitella, kuinka erilaista
täällä on kuin John Grier Homessa. En uneksinutkaan, että maailmassa
olisi tällainen paikka. Säälin jokaista, joka ei ole tyttö eikä voi
tulla tänne, ja olen varma että se korkeakoulu, jossa sinä poikana
olit, ei voinut olla näin hauska.
Huoneeni on ylhäällä tornissa, jossa oli tarttuvien tautien osasto
ennenkuin uusi sairaala rakennettiin. Samassa kerroksessa tornia asuu
kolme muuta tyttöä -- eräs yläluokkalainen, joka käyttää silmälaseja
ja pyytää meitä aina olemaan vähän hiljempaa, ja kaksi keltanokkaa,
Sallie McBride ja Julia Rutledge Pendleton. Salliella on punainen
tukka ja pystynenä ja hän tuntuu oikein ystävälliseltä, Julia taas
on kotoisin New Yorkin ensimäisistä perheistä eikä ole huomannut
minua vielä. He asuvat yhdessä, ja yläluokkalaisella ja minulla on
oma huone kummallakin. Tavallisesti keltanokat eivät voi saada omaa
huonetta; ne ovat hyvin harvinaisia, mutta minä sain pyytämättä.
Otaksun että majoitusmestarin mielestä ei ollut oikein pyytää
kunniallisesti kasvatettua tyttöä löytölapsen huonetoveriksi. Näet
että etuja on monenlaisia!
Huoneeni on lounaisnurkassa ja siinä on kaksi ikkunaa ja näköala.
Kun on kahdeksantoista vuotta elänyt silmälläpidon alaisena
kahdenkymmenen huonetoverin kanssa, tuntuu rauhoittavalta olla yksin.
Nyt vasta minulla on ensimäinen tilaisuus tutustua Jerusha Abbottiin.
Luulen että rupean pitämään hänestä.
Luuletko että sinä rupeat?
Tiistaina.
Nyt järjestetään keltanokkain koripallo-puolueita,ja jos hyvin käy,
pääsen minä mukaan. Minä olen kyllä pieni, mutta kauhean vikkelä
ja jäntevä ja sisukas. Kun toiset hyppivät ilmaan, voin minä
pujahtaa heidän jalkojensa väliin ja siepata pallon. Harjoituksissa
on julmetun hauskaa -- niitä pidetään ulkona urheilukentällä
iltapäivisin, ja ympärillä ovat puut punaisina ja keltaisina ja ilma
on täynnä kuihtuvien lehtien tuoksua, ja kaikki nauravat ja huutavat.
Nämä ovat onnellisimmat tytöt mitä koskaan olen nähnyt -- ja kaikista
onnellisin olen minä!
Aioin kirjoittaa pitkän kirjeen ja kertoa kaikesta mitä opin
(Mrs. Lippett sanoi että tahdoit tietää sen), mutta kello löi
juuri seitsemän, ja kymmenen minuutin päästä minun pitää olla
urheilukentällä voimistelupuvussa. Etkö sinäkin toivo että pääsen
mukaan?
Sinun alati
JERUSHA ABBOTT.
P.S. (Kello yhdeksän)
Sallie McBride juuri pisti päänsä ovestani. Näin hän sanoi:
"Minun on niin ikävä kotiin etten suorastaan voi olla. Onko sinun?"
Minä hymyilin hieman ja vastasin ei, luullakseni suoriutuisin siitä
asiasta. Koti-ikävä ainakin on vaiva, josta minä olen säästynyt. En
ole koskaan kuullut että kellään olisi orpokoti-ikävä, oletko sinä?
Lokakuun kymmenes.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Oletko koskaan kuullut Michel Angelosta? Hän oli kuuluisa taiteilija,
joka eli Italiassa keskiajalla. Jokainen näytti tietävän hänestä
englannin kirjallisuuden tunnilla, ja koko luokka nauroi, kun minä
luulin häntä arkkienkeliksi. Nimi kuulostaa arkkienkeliltä, eikö
totta? Pahinta täällä korkeakoulussa on se että odotetaan ihmisen
tietävän niin hirveän paljon sellaista mitä ei koskaan ole oppinut.
Se on ajoittain hyvin kiusallista. Mutta nyt, kun tytöt puhuvat
asioista, joista en ole koskaan kuullut, vaikenen visusti ja katson
tietosanakirjasta.
Tein kamalan erehdyksen ensimäisenä päivänä. Joku mainitsi Maurice
Maeterlinckin, ja minä kysyin onko hän keltanokka. Tuon jutun tietää
nyt koko koulu. Mutta viisi siitä, tunnilla olen ihan yhtä sukkela
kuin kuka muu tahansa -- ja sukkelampikin kuin muutamat!
Huvittaako sinua kuulla kuinka olen kalustanut huoneeni? Se on
sinfonia ruskeata ja keltaista. Seinäpaperit ovat vaaleankeltaiset,
ja minä olen ostanut keltaiset ikkunaverhot ja tyynyt ja mahonkisen
kirjoituspöydän (käytettyä tavaraa kolmella dollarilla) ja korituolin
ja ruskean maton, jossa on mustetahra keskellä. Panen korituolin
tahran kohdalle.
Ikkunat ovat korkealla, tavalliselta istuimelta ei niistä näe ulos.
Mutta minä irroitin peilin, joka oli kiinnitetty piirongin päälle,
päällystin yläpinnan ja siirsin koko vehkeen ikkunan eteen. Se on
aivan sopivan korkea ikkunapenkiksi. Vedät laatikot portaiksi ja
kiipeät ylös. Erittäin mukavaa.
Sallie McBride auttoi minua valitsemaan tavarani seniorien
huutokaupasta. Hän on asunut koko ikänsä talossa ja ymmärtää
kalustamista. Et voi kuvitella kuinka lystiä on käydä ostoksilla ja
maksaa oikealla viiden dollarin setelillä ja saada vaihtorahaa -- kun
ei elämässään ole omistanut muuta kuin pari senttiä. Minä vakuutan
sinulle, Setä kulta, että osaan antaa arvoa tuolle kuukausirahalle.
Sallie on maailman hauskin ihminen -- ja Julia Rutledge Pendleton
vähimmän hauska. Hullua minkälaisia yhdistelmiä majoitusmestari
voi tehdä huonetoverien asettelussa. Sallien mielestä kaikki on
vitsikästä -- vieläpä hurmaavaa -- ja Julia on kyllästynyt kaikkeen.
Hän ei koskaan tee pienintäkään ponnistusta ollakseen ystävällinen.
Hän uskoo että jos sitä vain on Pendleton, pääsee yksin tuon
tosiseikan perusteella taivaaseen ilman pitempiä tutkintoja. Julia ja
minä olemme syntyneet vihamiehiksi.
Ja nyt otaksun että olet hyvin kärsimättömänä odottanut tietoja
opinnoista.
I. _Latinaa:_ Toinen Puunilaissota. Hannibal joukkoineen leiriytynyt
Trasimenus-järvelle viime yönä. He valmistivat väijytyksen
roomalaisille, ja tämän aamun neljäntenä vartiona syttyi taistelu.
Roomalaiset peräytyvät.
II. _Ranskaa:_ 24 sivua "Kolmea muskettisoturia" ja kolmas
konjugatsioni, säännöttömät verbit.
III. _Geometriaa:_ Lopetettu lieriöt; päästy kartioihin.
IV. _Englantia:_ Koeaine. Tyylini selvyys ja suppeus paranee päivä
päivältä.
V. _Terveysoppia:_ Ruuansulatus päästy loppuun. Sappi ja haima
tulevaksi kertaa. Sinun, opin tiellä,
JERUSHA ABBOTT.
P.S. Toivon ettet koskaan maista alkoholia, Setä? Sillä on hirvittävä
vaikutus maksaasi.
Keskiviikkona.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minä olen muuttanut nimeni. Olen vielä "Jerusha" luettelossa,
mutta kaikkialla muualla olen "Judy". Eikö olekin perin surkeata,
kun saa itse antaa itselleen ainoan lempinimen, minkä koskaan on
omistanut? En sentään kokonaan keksinyt Judy-nimeä. Freddy Perkins
sanoi minua siksi ennenkuin osasi kunnolla puhua. Soisin että Mrs.
Lippett olisi hieman nerokkaampi valitessaan pikkulapsille nimiä.
Hän etsii vihoviimeiset nimet puhelinluettelosta -- Abbott-nimen
voit nähdä ensi sivulla -- ja ristimänimet hän haalii sieltä
täältä. Jerushan hän löysi eräästä hautakivestä. Olen aina vihannut
sitä, mutta Judystä melkein pidän. Se on niin typerä nimi. Se
kuuluu sellaiselle tyttötyypille, joka minä en ole -- pienelle,
herttaiselle sinisilmälle, jota koko perhe hemmottelee ja pilaa ja
joka pääsee elämän läpi ilman mitään huolia. Eikö kelpaisi olla
sellainen? Oli minulla mitä vikoja tahansa, ei kukaan ainakaan voi
moittia minua siitä että perheeni olisi hemmotellut minua! Mutta on
verrattoman vitsikästä kuvitella että niin on. Ole hyvä ja sano minua
tulevaisuudessa aina Judyksi.
Tahdotko tietää jotakin? Minulla on kolme paria
kauriinnahkakäsineitä. Ennen olen joskus saanut kauriinnahkatumppuja
joululahjaksi, mutta en koskaan oikeita hansikkaita, joissa on viisi
sormea. Vedän ne käteeni ja koetan niitä joka viides minuutti. Saan
ponnistaa kaikkeni, etten käyttäisi niitä tunnilla.
(Päivälliskello. Hyvästi.)
Perjantaina.
Mitä ajattelet, Setä kulta? Englannin opettaja sanoi että viime
aineeni todistaa tavatonta omaperäisyyttä. Hän sanoi, se on totinen
tosi. Niin kuuluivat hänen sanansa. Se ei tunnu mahdolliselta, vai
tuntuuko, kun ottaa huomioon kasvatukseni näinä kahdeksanatoista
vuotena? John Grier Homen tarkoitus (jonka sinä epäilemättä tunnet ja
sydämestäsi hyväksyt) on muuttaa nuo yhdeksänkymmentä seitsemän orpoa
yhdeksäksikymmeneksi seitsemäksi kaksoseksi.
Tavaton taiteellinen valmiuteni kehittyi varhaisina vuosina, kun
piirtelin liidulla kuvia Mrs. Lippettistä puuvajan oveen.
Toivon etten loukkaa tunteitasi, kun arvostelen nuoruuteni kotia?
Mutta olethan sinä kuitenkin paremmalla puolella, niin että jos käyn
liian nenäkkääksi, voit aina lakkauttaa rahalähetyksesi. Tämä ei
kuulosta erittäin kohteliaalta -- mutta ethän voi odottaa minulta
mitään tapoja: löytölasten koti ei ole mikään nuorten hienojen
neitien viimeistelylaitos.
Tiedätkö, Setä, työ se ei ole, joka täällä korkeakoulussa käy
vaikeaksi. Se on leikki. Puolet ajasta en tiedä mistä tytöt
puhelevat, heidän leikinlaskunsa näyttävät palautuvan johonkin
menneisyyteen, johon kaikilla muilla paitsi minulla on osallisuutta.
Minä olen muukalainen maailmassa enkä ymmärrä kieltä. Se on
viheliäinen tunne. Minulla on ollut se kaiken ikääni. Oppikoulussa
tytöt seisoivat ryhmissä ja katselivat minua. Olin kummallinen ja
erilainen ja jokainen tunsi sen. Voin _tuntea_ että "John Grier Home"
oli kirjoitettu kasvoilleni. Ja sitten muutamat armeliaat sielut
pitivät asianaan tulla luokseni ja sanoa jotakin kohteliasta. _Minä
vihasin heitä kaikkia_ -- armeliaita kaikista enimmän.
Kukaan täällä ei tiedä että minut on kasvatettu orpokodissa. Kerroin
Sallie McBridelle että äitini ja isäni ovat kuolleet ja että eräs
kiltti vanha herra on lähettänyt minut korkeakouluun -- mikä on
siihen asti täyttä totta. En tahtoisi että pidät minua pelkurina,
mutta minä tahdon tulla samanlaiseksi kuin muutkin tytöt, ja siinä se
iso suuri ero on, että tuo kauhujen koti kangastaa lapsuuteni päällä.
Jos voin kääntää sille selkäni ja sulkea sen muistostani, luulen että
minusta voi tulla yhtä hauska kuin kuka muu tyttö tahansa. En usko
että on mitään todellista, sisäpuolista eroa, uskotko sinä?
Joka tapauksessa pitää Sallie McBride minusta.
Sinun alati,
JUDY ABBOTT
(o.s. Jerusha.)
Lauantai-aamuna.
Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja se tuntuu oikein
epäreippaalta. Mutta etkö voi arvata, että minulla on aine
kirjoitettavana maanantaiaamuksi ja kertaus geometriassa ja hyvin
aivastuttava nuha.
Sunnuntaina.
Unohdin panna tämän postiin eilen, ja niinpä lisään vielä hävyttömän
jälkikirjoituksen. Täällä kävi tänä aamuna piispa, ja _mitä luulet
hänen sanoneen?_
"Raamatun laupiain lupaus on tämä: 'Köyhät teillä aina on luonanne.'
Köyhät asetettiin tänne, jotta me pysyisimme armeliaina."
Köyhät, huomaa, ovat siis eräs laji hyödyllisiä kotieläimiä. Jollei
minusta olisi tullut sellainen virheetön nuori neiti, olisin
jumalanpalveluksen jälkeen mennyt ja sanonut hänelle mitä minä
ajattelin.
Lokakuun 25 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minä olen mukana koripallopelissä, ja sinun pitäisi nähdä mustelma
vasemmalla olkapäälläni. Se on sininen ja mahonginruskea ja siinä on
pieniä oranssinkeltaisia juovia. Julia Pendleton pyrki mukaan, mutta
ei päässyt. Hurraa!
Näet kuinka halpamainen mielenlaatu minulla on.
Koulussa sujuu paremmin ja paremmin. Minä pidän tytöistä ja
opettajista ja tunneista ja urheilukentästä ja siitä mitä syömme.
Meillä on kahdesti viikossa jäätelöä eikä koskaan ohrajauhovelliä.
Sinähän tahdoit kuulla minusta vain kerran kuussa, eikö niin? Ja
minä olen syytänyt sinulle kirjeitä harva se päivä! Mutta olen
ollut niin kiihdyksissä kaikista uusista seikkailuistani että
minun on _täytynyt_ puhua jollekin, ja sinä olet ainoa tuttavani.
Anna anteeksi vuolauteni, kyllä tästä pian rauhoitun. Jos kirjeeni
väsyttävät, voithan aina heittää ne paperikoriin. Lupaan etten nyt
kirjoita ennen marraskuun puoliväliä.
Marraskuun 15 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Kuule mitä olen oppinut tänään. Katkaistun säännöllisen pyramidin
vaipan ala on yhtä kuin apoteema kerrottuna pohjain piirien
keskiarvolla.
Se ei kuulu todelta, mutta totta se on -- minä voin todistaa sen!
Et ole koskaan saanut kuulla vaatteistani, vai oletko, Setä? Kuusi
pukua, kaikki uusia ja kauniita ja minua varten ostetuita -- eikä
perittyjä joltakin isommalta. Kenties et tajua mitä huippua se
merkitsee orpolapsen elämässä. Sinä olet antanut ne minulle, ja
minä olen hyvin, hyvin, _hyvin_ kiitollinen. On hieno juttu saada
koulusivistystä -- mutta ei se ole vielä mitään verrattuna siihen
häikäisevään kokemukseen että omistaa kuusi uutta pukua. Miss
Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaan, on ne valinnut eikä Mrs.
Lippett, taivaan kiitos. Minulla on iltapuku, neilikanpunaista
silkkiä (olen suorastaan kaunis siinä), ja sininen kirkkopuku,
ja päivällispuku punaista harsokangasta itämaisin reunakoristein
(tekee minut mustalaistytön näköiseksi), ja toinen päivällispuku
vaaleanpunaista puolisilkkiä, ja harmaa kävelypuku ja arkipuku koulua
varten. Se ei kai olisi mikään äärettömän suuri pukuvarasto Julia
Rutledge Pendletonille, mutta Jerusha Abbottille -- voi taivas!
Nyt varmaan ajattelet, mikä tyhjänpäiväinen, pintapuolinen pikku
hupakko se tyttö on, ja mikä rahanhukka sentään onkaan kouluttaa
tyttölasta.
Mutta, Setä, jos kaiken ikäsi olisit kulkenut isoruutuisissa
pumpulipuvuissa, osaisit antaa arvoa tunteilleni. Ja kun pääsin
kylän oppikouluun, jouduin toiseen kauteen, joka oli vielä pahempi
kuin ruutuisen pumpulikankaan aika. Köyhäinlaatikon kauteen. Et voi
käsittää kuinka minua hirvitti tulla kouluun noissa viheliäisissä
köyhäinlaatikko-puvuissa. Olin ihan varma, että joutuisin istumaan
sen tytön viereen, joka ennen oli omistanut pukuni, ja että hän
kuiskisi ja tirskuisi ja näyttäisi sitä toisille. Vihamiesten pukujen
käyttäminen on niin katkeraa, että se jäytää sielua. Jos kulkisin
loppuikäni silkkisukissa, en usko että tuo arpi siitä haihtuisi.
VIIMEINEN SOTATIEDONANTO!
Uutiset sotanäyttämöltä.
Neljännessä vartiossa torstaina marraskuun 13 p. Hannibal löi
roomalaisten etujoukot ja johti kartagolaisen armeijan yli vuorien
Casilinumin tasangolle. Kohortti kevytaseisia numidialaisia hyökkäsi
Quintus Fabius Maximuksen jalkaväen kimppuun. Kaksi taistelua ja
pieni kahakka. Roomalaiset ajettu pakosalle raskain tappioin.
Saan kunnian olla
Erikoiskirjeenvaihtajanne rintamalta
J. ABBOTT.
P.S. Minä tiedän etten saa odottaa vastauksia kirjeisiini, ja minua
on varoitettu rasittamasta sinua kysymyksillä, mutta sano minulle,
Setä, vain tämän kerran -- oletko kauhean vanha vai vain pikkuisen
vanha? Oletko täysin kalju vai vain hiukan kalju? On hyvin vaikeata
ajatella sinua, kun olet abstraktinen kuin teoreemi geometriassa.
Edellytetään pitkä rikas mies, joka vihaa tyttöjä, mutta on hyvin
jalomielinen eräälle aika nenäkkäälle tytölle. Minkä näköinen hän on?
R.S.V.P. [Ransk. _Réponse s'il vous plait_-- 'pyydetään vastausta'.
Suom. muist.]
Joulukuun 19 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Et ole vastannut kysymykseeni, ja se oli hyvin tärkeä.
OLETKO SINÄ KALJU?
Minä olen tarkkaan määritellyt minkä näköinen olet -- hyvin
tyydyttävästi -- kunnes pääsen päälaellesi, ja siihen takerrun
kiinni. En voi ratkaista, onko sinulla valkoinen tukka vai musta
tukka vai harmaalle vivahtava vai eikö sinulla kenties ole tukkaa
ollenkaan.
Tässä on muotokuvasi.
Mutta siinä on ongelma, pitääkö minun panna kuvaan tukkaa?
Haluatko tietää minkäväriset silmät sinulla on? Ne ovat harmaat, ja
kulmakarvasi pistävät esiin kuin porttikäytävän katto (tuuheiksi
sanotaan sellaisia romaaneissa), ja suusi on suora viiva, jolla on
taipumusta kääntyä alaspäin suupielistä. Katsos vaan, kyllä minä
tiedän! Olet äreä vanha ukkeli, jolla on temperamenttia.
(Rukouskello.)
9.45 i.p.
Minulla on uusi, järkähtämätön laki: en koskaan, en koskaan lue
läksyjä illalla, oli sitten miten monet kirjalliset kokeet tahansa
aamulla. Sen sijaan luen ihan tavallisia kirjoja -- minun täytyy,
ymmärräthän, kun takanani on kahdeksantoista tyhjää vuotta. Sinä
et usko, Setä, minkälainen tietämättömyyden kuilu minun sieluni
on, itsekin vasta rupean toteamaan sen syvyyksiä. Tytöt, joilla on
kunniallinen perhe ja koti ja ystäviä ja kirjasto, tietävät kuin
itsestään asioita, joista minä en ole koskaan kuullut puhuttavan.
Esimerkiksi:
En ollut lukenut _Hanhiäitiä_ enkä _David Copperfieldiä_ enkä
_Ivanhoe'ta_ enkä _Tuhkimoa_ enkä _Sinipartaa_ enkä _Robinson
Crusoe'ta_ enkä _Jane Eyre'ä_ enkä _Liisan seikkailuja ihmemaassa_
enkä sanaakaan Rudyard Kiplingiltä. En tietänyt että Henrik VIII oli
naimisissa useammin kuin kerran ja että Shelley oli runoilija. En
tietänyt että ihmiset ennen vanhaan olivat apinoita ja että Eedenin
puutarha on kaunis taru. En tietänyt että R.L.S. oli Robert Louis
Stevenson ja että George Elliot oli nainen. En ollut koskaan nähnyt
Monna Lisan kuvaa enkä (se on totta, mutta sinä et usko sitä) ollut
koskaan kuullut puhuttavan Sherlock Holmesista.
Nyt tiedän kaiken tämän ja paljon muuta lisäksi, mutta näet nyt
kuinka paljon minun on ehdittävä. Mutta voi kuinka se on hauskaa!
Kaiken päivää odotan iltaa, ja sitten kirjoitan ovelleni "varattu"
ja pukeudun sievään punaiseen kylpypukuuni ja turkistohveleihin ja
kasaan kaikki tyynyt selkäni taa vuoteelle ja sytytän messinkisen
koululaislampun viereeni ja luen ja luen ja luen. Yksi kirja ei
riitä. Luen neljää yhtä aikaa. Juuri nyt on esillä Tennysonin runot
ja "Vanity Fair" ja Kiplingin novellit ja -- älä naura -- "Pikku
naisia". Huomaan olevani ainoa tyttö koko korkeakoulussa, jota ei ole
kasvatettu "Pikku naisten" merkeissä. Sitä en ole sentään sanonut
kenellekään (se leimaisi minut _liian_ kummalliseksi). Menin kaikessa
hiljaisuudessa ostamaan sen yhdellä dollarilla kahdellatoista
sentillä viime kuukausirahastani, ja kun ensi kerran joku mainitsee
limonit, tiedän mistä hän puhuu!
(Kymmenen kello. Tämä on hyvin katkonainen kirje.)
Lauantaina.
_Sir_,
Minulla on kunnia ilmoittaa tuoreita tiedonantoja geometrian
vainiolta. Perjantaina saimme loppuun parallelipipedit ja siirryimme
katkaistuihin prismoihin. Huomaamme tien epätasaiseksi ja hyvin
jyrkäksi.
Sunnuntaina.
Joululupa alkaa ensi viikolla, ja matkalaukut ovat esillä. Käytävät
ovat niin täynnä että tuskin kulkemaan pääsee, ja jokainen on
sellaisessa kiihtymyksen kuohunnassa että läksyt menevät aivan
hunningolle. Minulle uhkaa tulla hauska loma-aika, eräs toinenkin
keltanokka, jonka koti on Texasissa, jää tänne, ja suunnittelemme
pitkiä kävelyitä ja -- jos vain on jäätä -- aiomme oppia
luistelemaan. Sitten on vielä koko kirjasto luettavana -- ja kolme
tyhjää viikkoa sitä varten!
Hyvästi nyt, Setä, toivon että sinä tunnet itsesi yhtä onnelliseksi
kuin minä. Sinun alati
JUDY.
P.S. Älä unohda vastata kysymykseeni. Jollet tahdo vaivautua
kirjoittamaan, käske sihteerisi sähköttää. Hän sanokoon vain:
Mr. Smith on aivan kalju
tai
Mr. Smith ei ole kalju
tai
Mr. Smithillä on valkoinen tukka.
Ja ne kaksikymmentä viisi senttiä voit vähentää kuukausirahastani.
Hyvästi tammikuuhun asti -- ja hauskaa joulua!
Joululuvan loppupuolella.
Tarkka päivämäärä tuntematon.
Pyryttääkö siellä missä sinä olet? Koko maailma, minkä minä näen
tornistani, verhoutuu valkeaan, ja lumihiutaleet liitelevät maahan
suurina kuin linnunmunat. On myöhäinen iltapäivä -- aurinko laskee
juuri (kylmänä ja keltaisena) vielä kylmempien sinipunervien
kukkulain taakse, ja minä istun ikkunapenkilläni käyttäen viimeistä
valoa kirjoittaakseni sinulle.
Viisi kultarahaasi olivat yllätys! En ole tottunut saamaan
joululahjoja. Olet jo antanut minulle niin kauhean paljon --
kaiken mitä minulla on, tiedät -- etten juuri tunne ansaitsevani
ylimääräistä. Mutta pidän niistä silti aivan yhtä paljon. Tahdotko
tietää mitä ostin rahallani?
I. Hopeakellon, kannettavaksi nahkaremmissä ranteella, jotta
tulisin kertauksiin ajoissa.
II. Matthew Arnoldin runot.
III. Kuumavesipullon.
IV. Laivamaton (tornissani on kylmä).
V. Viisisataa arkkia keltaista konseptipaperia. (Aloitan
kirjallisen toimintani sangen pian.)
VI. Synonyymisanakirjan. (Kirjailijan sanavaraston lisäämiseksi.)
VII. (Minua ei juuri haluta tunnustaa sinulle tätä viimeistä kohtaa,
mutta teen sen sentään.) Silkkisukat.
Ja nyt, Setä, älä koskaan sano etten kerro sinulle kaikkea.
Eräs hyvin alhainen vaikutin, jos sinun täytyy sekin tietää, sai
minut ostamaan silkkisukat. Julia Pendleton tulee aina huoneeseeni
lukemaan geometriaa, ja hän istuu jalat ristissä vuoteellani ja
käyttää silkkisukkia joka ilta. Mutta odotas vain -- kun hän palaa
lomalta, menen minä hänen huoneeseensa ja istun hänen vuoteelleen
silkkisukissa. Sinä näet, Setä, mikä viheliäinen ihminen minä
olen -- mutta olenhan edes rehellinen, ja tiesithän jo orpokodin
päiväkirjastani, etten ole täydellinen, etkös tietänytkin?
Palataksemme asiaan (niin aloittaa englannin opettaja joka toisen
lauseensa), olen _hyvin_ kiitollinen seitsemästä lahjastani.
Kuvittelen että ne tulivat laatikossa perheeltäni Californiasta.
Kello on isältä, matto äidiltä, kuuma vesi-pullo isoäidiltä -- joka
aina pelkää minun vilustuvan tässä ilmanalassa -- ja keltainen paperi
pikkuveljeltäni Harryltä. Sisareni Isabel antoi minulle silkkisukat
ja täti Susan Matthew Arnoldin runot, Harry setä (pikku Harry on
saanut nimensä hänen mukaansa) antoi minulle sanakirjan. Hän olisi
tahtonut lähettää suklaatia, mutta minä tahdoin kaikin mokomin
synonyymejä.
Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, että joudut näyttelemään koko
perheen osaa?
Ja nyt kerron sinulle joululuvastani, vai huvittaako sinua vain
kasvatukseni sellaisenaan? Toivon että annat arvoa hienonhienolle
merkitysvivahdukselle sanassa "sellaisenaan". Se on viimeinen lisäys
sanavarastooni.
Texasilaisen tytön nimi on Leonora Fenton. (Melkein yhtä hauska
nimi kuin Jerusha, eikö totta?) Minä pidän hänestä, mutta en niin
paljon kuin Sallie McBridesta; en koskaan tule pitämään kenestäkään
niin paljon kuin Salliesta -- paitsi sinusta. Minun täytyy aina
pitää sinusta kaikkein enimmän, koska olet koko perheeni käärittynä
yhdeksi. Leonora ja minä ja kaksi sofomoria olemme kävelleet
pitkin maita mantereita joka ikisenä kauniina päivänä ja tutkineet
koko lähitienoon, yllämme lyhyet hameet ja kudotut takit ja lakit
ja kädessä kiiltävät kepit, joilla saa hutkia. Kerran kävelimme
kaupunkiin -- neljä penikulmaa -- ja poikkesimme ravintolaan, jossa
korkeakoulun tytöt käyvät päivällisellä. Paahdettuja rapuja (35
senttiä), ja jälkiruuaksi tattarikakkua ja vaahterasiirappia (15
senttiä). Ravitsevaa ja halpaa.
Se oli niin mainion hauskaa! Varsinkin minulle, se kun oli niin
kauhean erilaista kuin orpokotikomento -- olen kuin karannut
pahantekijä joka kerta kun pääsen koulun rajojen ulkopuolelle.
Ennenkuin ajattelinkaan, olin jo ruvennut kertomaan toisille, miltä
minusta tuntui. Kissa oli melkein ulkona laatikosta, kun sieppasin
sitä hännästä kiinni ja työnsin sen takaisin. On hirveän kovaa, kun
ei saa kertoa kaikkea mitä tuntee. Olen luonnostani hyvin avomielinen
sielu, ja jollen saisi kertoa sinulle, pakahtuisin suorastaan.
Meillä oli viime perjantai-iltana nekkukekkerit, jotka
Fergussenin emännöitsijä pani toimeen meille jälkeenjääneille
kollegiumihuoneessa. Meitä oli kaikkiaan kaksikymmentä kaksi,
keltanokat ja sofomorit ja juniorit ja seniorit kaikki hyvässä
sovussa. Keittiö on hyvin suuri, kuparipannut ja kattilat riippuvat
rivissä kiviseinällä -- pieninkin kipponen on suunnilleen pesuammeen
kokoinen. Neljäsataa tyttöä asuu Fergussenissa. Johtajamme, jolla
oli valkea esiliina edessä ja valkea myssy päässä, haki vielä
kaksikymmentä kaksi valkeata esiliinaa ja myssyä -- en osaa kuvitella
mistä hän löysi niin monta -- ja me kaikki muutuimme kokeiksi.
Se oli suunnattoman vitsikästä, vaikka nekuista ei tullutkaan ihan
ensiluokkaisia. Kun keittäminen oli lopullisesti päättynyt, ja me
itse ja keittiö ja ovenlinkut kauttaaltaan tahmeina, järjestimme
kulkueen, yhä esiliinat edessä ja myssyt päässä, jokaisella kädessä
iso haarukka tai kauha tai paistinpannu, marssimme läpi tyhjien
käytävien opettajahuoneeseen, missä puolentusinaa professoria ja
opettajaa vietti rauhallista iltaa. Pidimme heille serenaadin laulaen
koululaulujamme ja tarjosimme virvokkeita. He ottivat vastaan
kohteliaina, joskin pidättyväisinä. Jätimme heidät imemään nekkujaan,
tahmeina ja sanattomina.
Näet siis, Setä, että kasvatukseni edistyy!
Etkö todellakin ajattele että minusta pitäisi tulla taiteilija eikä
kirjailija?
Loma päättyy kahden päivän kuluttua, ja minusta on hauskaa nähdä
tytöt taas. Tornini on sentään hieman yksinäinen. Kun yhdeksän henkeä
asuu talossa, joka on rakennettu neljällesadalle, niin kyllä tyhjä
väliin kolisee ympärillä.
Yksitoista sivua -- Setä parka, mahdat olla väsynyt! Aioin tästä
vain lyhyen pienen kiitoskirjeen -- mutta kun kerran pääsen alkuun,
näyttää kynäni olevan aika liukas.
Hyvästi nyt, ja kiitos että olet ajatellut minua -- olisin täysin
onnellinen, jollei taivaanrannalla näkyisi pieni uhkaava pilvi.
Helmikuussa tulee tutkinnot.
Rakkaudessa
JUDY.
P.S. Kenties on sopimatonta tuo "rakkaudessa"? Jos on, niin anna
anteeksi. Mutta jotain ihmistä minun täytyy rakastaa, ja muita ei ole
valita kuin sinä ja Mrs. Lippett. Näethän nyt että sinun täytyy pitää
se hyvänäsi, Setä kulta, sillä en minä Mrs. Lippettiä voi rakastaa.
Aattona.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Sinun pitäisi nähdä kuinka tässä koulussa nyt tehdään työtä! Olemme
unohtaneet että lupaa on koskaan ollutkaan. Viisikymmentä seitsemän
säännötöntä verbiä olen päntännyt päähäni neljänä viime päivänä --
jospa ne vain pysyisivät siinä tutkintoon asti.
Muutamat tytöt myyvät koulukirjansa, kun ovat lakanneet tarvitsemasta
niitä, mutta minä aion säilyttää omani. Kun olen suorittanut
loppututkinnon, panen koko oppini riviin kirjahyllylle, ja
kun tarvitsen jotakin yksityiskohtaa, löydän sen sieltä ilman
pienintäkään empimistä. Paljon helpompaa ja tarkempaa kuin koettaa
säilyttää sitä päässään.
Julia Pendleton pistäytyi tänä iltana kohteliaalle vierailulle ja
viipyi hyvän tunnin. Hän otti puheeksi perhesuhteet, enkä _voinut_
ajaa häntä pois. Hän tahtoi tietää mikä oli äitini tyttönimi --
oletko koskaan kuullut nenäkkäämpää kysymystä tehtävän henkilölle,
joka on lähtöisin löytölastenkodista? Minulla ei ollut sisua vastata
etten tiedä, vaan tarrauduin ensimäiseen nimeen minkä sylki suuhun
toi, ja se oli Montgomery. Sitten hän tahtoi tietää, kuulunko
Massachusettsin Montgomery-sukuun vai Virginian Montgomery-sukuun.
Hänen äitinsä oli Rutherford. Perhe tuli meren yli Noakin arkissa ja
oli naimisen kautta sukua Henrik VII:lle. Isän puolelta suku palautuu
Aatamiakin kauemmaksi. Hänen sukupuunsa ylimmillä oksilla keikkuu
jalosyntyinen perhekunta apinoita, joilla on silkinhieno karva ja
poikkeuksellisen pitkät hännät.
Aioin kirjoittaa sievän, iloisen, hauskan kirjeen tänä iltana, mutta
olen liian uninen -- ja liian häkärässä. Keltanokan osa ei ole
onnellinen.
Sinun, tutkinnon partaalla,
JUDY ABBOTT.
Sunnuntaina.
_Rakkahin Setä Pitkäsääri!_
Minulla on kerrottavana kauheita, kauheita, kauheita uutisia, mutta
minä en aloita niillä, vaan koetan ensin saada sinut hyvälle tuulelle.
Jerusha Abbott on alkanut olla kirjailija. Runo nimeltä "Tornistani"
ilmestyy helmikuun _Kuukauslehdessä_ -- etusivulla, mikä on hyvin
suuri kunnia keltanokalle. Englannin opettaja pistäytyi luonani
toissailtana kappelista tullessaan ja sanoi että se on viehättävä
pikku kappale, lukuunottamatta kuudetta riviä, jossa on liian monta
jalkaa. Minä lähetän sinulle jäljennöksen, jos viitsit lukea sitä.
Maltahan, enkö voisi keksiä mitään muuta hauskaa. Ahaa! Minä
opettelen luistelemaan ja osaan liukua jo aika kunnioitettavasti
omin neuvoin. Olen myöskin oppinut kiipeämään köyttä voimistelusalin
kattoon ja hyppäämään rekin yli kolme jalkaa ja kuusi tuumaa --
toivon pian pääseväni neljään jalkaan.
Kuulimme tänä aamuna hyvin mieltäylentävän saarnan, jonka piti
Alabaman piispa. Tekstinä oli: "Älkää tuomitko, ettei teitä
tuomittaisi." Hän puhui, kuinka välttämätöntä on antaa anteeksi
toisten erehdykset, ja kuinka emme saa masentaa ihmisiä kovilla
tuomioilla. Olisin suonut sinunkin olevan kuulemassa.
Tämä on aurinkoisin, häikäisevin talvi-iltapäivä, jääpuikot
putoilevat havupuista ja koko maailma uupuu lumitaakan alle -- paitsi
minua, ja minä uuvun surujen taakan alle.
Nyt uutisiin -- rohkeutta, Judy! -- sinun täytyy kertoa.
Oletko _varmasti_ hyvällä tuulella? Minä sain reput matematiikassa ja
latinan proosassa. Otan nyt yksityistunteja ja yritän uudestaan ensi
kuussa. Olen pahoillani jos se on sinulle pettymys, mutta toisaalta
en välitä hituistakaan, koska olen oppinut niin paljon sellaista,
jota ei mainita vuosikertomuksessa. Olen lukenut seitsemäntoista
romaania ja suuret pinkat runoutta -- todella välttämättömiä
romaaneja niinkuin _Vanity Fair_ ja _Richard Feverel_ ja _Liisan
seikkailut ihmemaassa_. Niin myöskin Emersonin _Esseet_ ja Lockhartin
_Scottin elämä_ ja ensimäinen osa Gibbonin _Rooman keisarikuntaa_,
ja puolet Benvenuto Cellinin _Elämää_ -- eikös hän olekin huvittava?
Hän vain kuljeskeli joutilaana ja silloin tällöin tappoi miehen ennen
aamiaista.
Näet nyt, Setä, että olen paljon viisaampi kuin jos olisin ahtanut
itseni täyteen latinaa. Annatko anteeksi tämän ainoan kerran, jos
lupaan etten enää koskaan saa reppuja?
Sinun, säkissä ja tuhassa,
JUDY.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Tämä on ylimääräinen kirje keskellä kuukautta, koska tunnen itseni
aika yksinäiseksi tänä iltana. On kauhea myrsky, pyry pieksee
torniani. Kaikki valot pihalla ovat sammuksissa, mutta minä olen
juonut mustaa kahvia enkä voi nukkua.
Minulla oli tänä iltana illalliskutsut, joihin kuului Sallie ja Julia
ja Leonora Fenton -- ja sardiineja ja paahdettua leipää ja salaattia
ja vaahtokakkua ja kahvia. Julia sanoi että oli ollut hauskaa, mutta
Sallie jäi auttamaan astiain pesussa. Voisin hyvin hyödyllisesti
käyttää osan ajastani latinaan tänä yönä -- mutta, siitä ei ole
epäilystä, olen hyvin haluton latinan oppilas. Olemme lopettaneet
Liviuksen ja De Senectute'n ja luemme nyt De Amicitiaa (lue Damn
Icitia).
Olisiko sinulla mitään sitä vastaan, jos pikkuisen aikaa joutuisit
esiintymään isoäitinäni? Salliella on isoäiti ja Julialla ja
Leonoralla kummallakin kaksi, ja he kaikki vertailivat niitä tänä
iltana. En tiedä mitä kernaammin ottaisin kuin isoäidin, siinä olisi
niin kunnianarvoisa sukulaissuhde. Niin, jollei sinulla todellakaan
ole mitään sitä vastaan -- Kun eilen kävin kaupungissa, näin kaikkein
herttaisimman myssyn Clunyn pitsiä, koristellun lavendelin värisillä
nauhoilla. Aion lahjoittaa sen sinulle kahdeksantenakymmenentenä
kolmantena syntymäpäivänäsi.
!!!!!!!!!!!!
Kappelin tornikello se lyö kahtatoista. Luulen että minun lopultakin
on uni.
Hyvää yötä, Mummu.
Rakastan sinua sydämestäni.
JUDY.
Idus Martiae.
_Rakas S.P.S_.
Luen latinan proosaa. Olen lukenut sitä. Olen lukeva sitä. Olen ollut
lukeva sitä. Uusi tutkintoni tulee ensi tiistain seitsemännellä
tunnilla, ja minä pääsen tai KUOLEN. Saat siis odottaa kuulevasi
ensi kerralla, että olen terve ja onnellinen ja ehdoista vapaa, tai
ruhjoutuneena.
Kirjoitan kunniallisen kirjeen, kun kaikki on ohi. Tänä iltana olen
tuimasti iskenyt Ablativus Absolutukseen.
Sinun -- kiireessä,
J.A.
Maaliskuun 26 p.
_Mr. S.P.S. Smith_.
Sir, ette koskaan vastaa kysymyksiin, ette koskaan osoita vähintäkään
mielenkiintoa mihinkään, mitä teen. Olette luultavasti kauhein
noista kauheista Johtokunnan Jäsenistä, ja syy miksi kasvatatte
minua ei ole suinkaan se että välittäisitte minusta rahtuakaan, vaan
Velvollisuudentunne.
En tiedä mitään Teistä. En tiedä edes nimeänne. On hyvin kuivaa
kirjoittaa Käsitteelle. En muuta usko kuin että heitätte kirjeeni
paperikoriin lukematta niitä. Tämän jälkeen kirjoitan vain luvuistani.
Tutkintoni latinassa ja matematiikassa olivat viime viikolla.
Läpäisin molemmissa ja olen nyt päässyt ehdoista.
Vilpittömästi Teidän
JERUSHA ABBOTT.
Huhtikuun 2 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minä olen ELUKKA.
Ole niin kiltti ja unohda tuo kauhea kirje, jonka lähetin viime
viikolla -- olin hirveän yksin ja onneton ja kurkkukipuinen
sinä iltana, kun kirjoitin. En tietänyt sitä, mutta olin juuri
sairastumassa sikotautiin ja vilutautiin ja tiesi mihin kaikkeen
samalla kertaa. Olen sairaalassa nyt, olen ollut täällä kuusi päivää,
ja tänään minun ensi kerran annetaan istua ja pitää kynää kädessäni.
Ylihoitajatar on _hyvin mahtava_. Mutta minä olen koko ajan ajatellut
tuota asiaa, enkä tule terveeksi ennenkuin olet antanut minulle
anteeksi.
Tässä on kuva itsestäni sellaisena kuin nyt olen, kääre pään
ympärillä sidottuna kaniinin korviksi.
Eikö tämä herätä sinussa myötätuntoa? Kielenalussylkirauhaseni ovat
olleet turvoksissa. Ja minä olen lukenut terveysoppia koko vuoden
enkä ole kuullut puhuttavankaan kielenalussylkirauhasista. Kuinka
hataraa onkaan oppi! En voi kirjoittaa enempää, minua melkein alkaa
puistattaa, kun olen liian kauan ylhäällä. Ole niin kiltti ja anna
anteeksi, kun olin nenäkäs ja kiittämätön. Minut on kasvatettu
huonosti.
Rakkaudessa
JUDY.
SAIRAALASSA.
Huhtikuun 4 p.
_Rakkakin Setä Pitkäsääri!_
Eilen illalla juuri pimeän tullen, kun istuin vuoteessani
katsellen ulos sateeseen ja olin kauheasti kyllästynyt elämään
suuressa laitoksessa, ilmestyi hoitajatar tuoden pitkää valkeata
laatikkoa, joka oli osoitettu minulle ja joka oli täynnä _kaikkein
herttaisimpia_ vaaleanpunaisia ruusunnuppuja. Ja vielä paljon
hauskempaa oli, että se sisälsi kortin, johon oli kirjoitettu hyvin
kohtelias tervehdys vitsikkäällä pienellä pystykäsialalla (mutta se
oli hyvin luonteenomainen). Kiitos, Setä, tuhannesti kiitos! Sinun
kukkasi ovat ensimäinen oikea, todellinen lahja, minkä elämässäni
olen saanut. Jos tahdot tietää minkälainen vauva olen, voin kertoa
että makasin vuoteessa ja itkin, kun olin niin onnellinen.
Nyt kun varmasti tiedän että luet kirjeeni, alan kirjoittaa paljon
hauskempia, niin että ne kannattaa panna talteen ja sitoa punainen
nauha ympärille -- mutta ota toki pois tuo yksi inhottava ja polta
se. En siedä ajatella että olet lukenut sen.
Kiitos että teit iloiseksi hyvin sairaan, pahantuulisen ja onnettoman
keltanokan. Luultavasti sinulla on koko joukko rakastavia omaisia ja
ystäviä, etkä tiedä miltä tuntuu olla yksin. Mutta minä tiedän.
Hyvästi nyt -- minä lupaan etten enää koskaan ole inhottava, sillä
nyt tiedän että olet todellinen henkilö, ja lupaan myöskin etten
koskaan vaivaa sinua kysymyksillä.
Vieläkö vihaat tyttöjä?
Sinun alati
JUDY.
Kello 8, maanantaina.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minä toivon että sinä et ole se Johtokunnan Jäsen, joka istui
rupisammakolle? Sammakko meni rikki niin että pamahti -- kerrottiin
minulle -- niin että kai hän oli niitä lihavampia Johtokunnan Jäseniä.
Muistatko pieniä vedenkaato-kuoppia ristikkokansineen John Grier
Homen pesutuvan ikkunoissa? Joka kevät, kun sammakko-kausi
alkoi, hankimme kokoelman sammakoita ja pidimme niitä noissa
ikkunasyvennyksissä, ja silloin tällöin niitä tipahteli pesutupaan
aiheuttaen hyvin hupaista liikettä pesupäivinä. Meitä rangaistiin
ankarasti tämänlaatuisesta toiminnastamme, mutta kaiken masennuksen
uhalla sammakoita kokoontui vaan.
Ja eräänä päivänä -- no niin, en tahdo väsyttää sinua
yksityiskohdilla -- mutta jollakin tavalla joutui lihavin, suurin,
_mehukkain_ sammakko erääseen noita suuria nahkatuoleja, joita on
Johtokunnan Jäsenten huoneessa, ja sinä iltapäivänä Johtokunnan
Jäsenten kokouksessa -- Mutta lyönpä vetoa että olit itse siellä ja
muistat lopun.
Kun pitkän ajan kuluttua intohimottomasti muistelen tapausta,
sanon että rangaistus oli ansaittu ja -- jos oikein muistan --
asianmukainen. En tiedä miksi olen niin muistelevalla tuulella
-- jollei siksi että kevät ja rupisammakkojen ilmaantuminen aina
herättävät vanhan voitetun vaiston. Ainoa seikka mikä pidättää minua
hankkimasta kokoelmaa on se että sitä ei ole kielletty missään
säännöissä.
Rukousten jälkeen torstaina.
Arvaa mikä on lempikirjani? Juuri nyt, tarkoitan, sillä se muuttuu
joka kolmas päivä. "Wuthering Heights". Emily Bronté oli aivan nuori
kirjoittaessaan sen eikä ollut koskaan käynyt Haworthin kirkkomaata
kauempana. Hän ei ollut elämässään tuntenut ketään miestä -- kuinka
hän _osasi_ luoda miehen sellaisen kuin Heathcliff?
Minä en osaisi, ja minä olen aivan nuori enkä ole koskaan ollut
John Grier Homen ulkopuolella -- minulla on ollut tarkalleen samat
edellytykset. Väliin valtaa minut hirveä pelko, etten olekaan nero.
Olisiko se sinulle kauhea pettymys, Setä, jos minusta ei tulisikaan
suurta kirjailijaa? Keväällä kun kaikki on niin kaunista ja vihreätä
ja puhkeavaa, tekisi mieleni kääntää selkäni läksyille ja juosta ulos
leikkimään tuulten ja ilmojen kanssa. Ulkona kentillä on tuhansittain
seikkailuja! On paljon hauskempaa elää kirjoja kuin kirjoittaa niitä.
Uuhh!!!!!!
Se oli huuto, joka lennätti Sallien ja Julian ja (harmistuneeksi
hetkiseksi) seniorin tänne eteisen poikki. Sen aiheutti tämännäköinen
tuhatjalkainen: paljon pahempi vain. Juuri kun olin lopettanut
viime lauseen ja ajattelin mitä senjälkeen sanoisin -- läiskis!
-- se putosi katosta ja laskeutui viereeni. Minä pudotin kaksi
kuppia teepöydältä koettaessani päästä pois. Sallie löi sitä
hiusharjani selkäpuolella -- sitä harjaa en enää koskaan voi käyttää
-- ja tappoi pääpuolen, mutta häntäpään viisisataa jalkaa juoksi
piirongin alle ja pääsi pakoon. Tämä huone, kiitos sen korkean iän
ja murattipeittoisten seinien, on täynnä tuhatjalkaisia. Ne ovat
hirvittäviä elukoita. Mieluummin löytäisin vaikka tiikerin vuoteeni
alta.
Perjantaina.
Niin kauhean paljon harmeja! En kuullut herätyskelloa aamulla,
sitten katkesi kengännauha, kun koetin pukea oikein vikkelästi, ja
kauluksennappi putosi niskaani. Myöhästyin aamiaiselta ja myöskin
ensimäiseltä tunnilta. Unohdin imupaperin, ja säiliökynäni vuoti.
Trigonometriatunnilla opettajan ja minun välillä oli erimielisyyttä
eräästä pikkuseikasta, joka koski logaritmeja. Kun katsoin kirjasta,
huomasin että hän oli oikeassa. Meillä oli lampaanlihamuhennosta
ja olutjuustoa päiväateriaksi -- vihaan kumpaistakin, ne maistuvat
orpokodilta. Posti ei tuonut minulle mitään muuta kuin maksettavia
laskuja (vaikka täytyyhän minun sanoa etten koskaan saa mitään
muutakaan, perheeni ei ole sitä laatua, joka kirjoittaisi).
Englannintunnilla saimme odottamattoman kirjallisen tehtävän. Näin se
kuului:
En muuta pyytänyt,
ei kiellettykään muuta.
Siit' Elon tarjosin,
suur kauppias murti suuta.
Brazil? Hän väänsi nappia
ja katsoi olan taa.
Vaan, rouva, eikö muuta
nyt teille näyttää saa?
Se on runo. En tiedä kuka sen on kirjoittanut ja mitä se merkitsee.
Se oli yksinkertaisesti kirjoitettuna mustalle taululle kun tulimme
luokkaan, ja meitä käskettiin kirjoittamaan siihen selitys. Kun luin
ensimäistä säkeistöä, luulin keksineeni jonkinlaisen ajatuksen. --
Mahtava Kauppias oli jumalaisolento, joka jakaa siunausta palkaksi
hyveellisistä töistä -- mutta kun pääsin toiseen säkeistöön ja
huomasin hänen vääntelevän nappia, tuntui olettamukseni suorastaan
herjaavalta, ja muutin mieltä kiireesti. Muu luokka oli samassa
kadotuksessa, ja siinä me istuimme kolme neljännestuntia paperit
tyhjinä ja mielet yhtä tyhjinä. Koulusivistyksen hankkiminen on hyvin
väsyttävä toimitus.
Mutta siihen ei päivä päättynyt. Pahempaa oli tulossa.
Satoi niin että emme voineet pelata golfia, vaan meillä oli
voimistelutunti sen sijasta. Vierustoverini löi kyynäspäähäni
intiaaninuijalla. Tulin kotiin ja huomasin että uusi sininen
kevätpukuni oli tullut, ja hame oli niin kapea etten voinut istua.
Perjantai on siivoomispäivä, ja palvelustyttö oli sekoittanut kaikki
paperit pöydälläni. Meillä oli jälkiruuaksi hautakiveä (maitohyytelöä
vaniljalla maustettuna). Meitä pidettiin kappelissa kaksikymmentä
minuuttia myöhemmälle kuin tavallista kuulemassa puhetta
naisellisista naisista. Ja sitten -- juuri kun olin huokaisten
asettunut nauttimaan hyvinansaittua virvoitusta "Erään naisen
muotokuvan" ääreen, tuli Ackerly-niminen tyttö -- taikinakasvoinen,
kuolettavan ikävä, pääsemättömän typerä tyttö, joka istuu vieressäni
latinan tunneilla, koska hänen nimensä alkaa A:lla (jospa Mrs.
Lippett olisi antanut minulle nimen Zabriski) -- tuli kysymään,
alkaako maanantain läksy pykälästä 69 vai 70, ja viipyi TUNNIN. Hän
on juuri mennyt.
Oletko koskaan kuullut noin masentavaa tapausten sarjaa? Ei ne ole
elämän suuret huolet, jotka vaativat luonnetta. Kuka tahansa voi
kohota ratkaisukohtaan ja uhmata musertavaa murhenäytelmää, mutta
päivän pienten sattumain kohtaaminen naurusuin -- minä todellakin
uskon että se kysyy _mieltä_.
Juuri sentapaista luonnetta minä aion kehittää itsessäni. Aion
kuvitella että koko elämä on kuin peli, jota minun on pelattava
niin taitavasti ja kauniisti kuin suinkin osaan. Jos häviän, aion
kohauttaa olkapäitäni ja nauraa -- niin myöskin jos voitan.
Joka tapauksessa aion olla oikea urheilija. Et koskaan enää kuule
minun valittavan, Setä kulta, vaikka Julialla on silkkisukat ja
tuhatjalkaisia tippuu seinistä.
Sinun alati
JUDY.
Vastaa pian.
Toukokuun 27 p.
_Setä Pitkäsääri, K. H.!_
Paras Sir, olen saanut kirjeen Mrs. Lippettiltä. Hän toivoo että
minä menestyn hyvin sekä käytöksessä että opinnoissa. Koska minulla
luultavasti ei ole muutakaan kesäpaikkaa, sallii hän minun palata
takaisin orpokotiin ja tehdä työtä ylläpitoni edestä kunnes koulu
alkaa.
MINÄ VIHAAN JOHN GRIER HOMEA.
Kuolisin mieluummin kuin palaisin sinne.
Vilpittömästi Teidän
JERUSHA ABBOTT.
_Cher Oncle Jambes-longes_,
_Vous êtes un_ kunnon mies!
_Je suis très heureuse_ maatalosta, _parsque je n'ai jamais_ ollut
maalaistalossa _dans ma vie_ ja olisi ollut sietämätöntä _retourner
chez_ John Grier, _et_ pestä astioita _tout l'éte_. Vaara pyörii että
_quelque chose affreuse_ olisi tapahtunut, _parsque j'ai perdu ma
humilité d'autre fois et j'ai peur_ että olisin räjähtänyt _quelque
jour_ ja lyönyt rikki joka kupin ja kulhon _dans la maison_.
_Pardon brièvefé et_ paperi. _Je ne peux pas_ lähettää _des mes
nouvelles parsque je suis dans_ ranskantunnilla _et j'ai peur que
Monsieur le Professeur_ panee minut lukemaan _tout de suite_.
Hän pani!
_Au revoir,
Je vous aime beaucoup_.
JUDY.
Toukokuun 30 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Oletko koskaan nähnyt tätä leikkikenttää? (Tämä on pelkästään
retoorinen kysymys. Älä anna sen vaivata itseäsi.) Se on taivaallinen
paikka toukokuussa. Kaikki pensaat ovat kukassa ja puiden vehreys
on niin nuori ja herttainen -- vanhat männytkin näyttävät niin
raikkailta ja uutukaisilta. Ruohokentällä vilkkuu keltaisia
kevätkukkia ja sadottain tyttöjä sinisissä ja valkoisissa ja
vaaleanpunaisissa puvuissa. Jokainen on iloinen ja huoleton, sillä
kesälupa lähestyy, ja kun se on edessä, ei tutkintojakaan oteta
laskuun.
Eikö ole onnellista olla sellaisessa mielentilassa? Ja ah, Setä!
Minä olen onnellisin kaikista! Siksi etten enää ole orpokodissa,
enkä kenenkään lapsentyttö tai koneellakirjoittaja tai kirjanpitäjä
(sellainen olisin ollut ilman sinua, niinkuin tiedät).
Minä kadun nyt kaikkea entistä pahuuttani.
Minä kadun että koskaan olin nenäkäs Mrs. Lippettille.
Minä kadun että koskaan läjähyttelin Freddie Perkinsiä.
Minä kadun että koskaan panin suolaa sokeriastiaan.
Minä kadun että koskaan irvistelin Johtokunnan Jäsenten selän takana.
Aion olla hyvä ja herttainen ja kiltti kaikille, koska olen
niin onnellinen. Ja tänä kesänä aion kirjoittaa ja kirjoittaa
ja kirjoittaa ja alkaa olla suuri kirjailija. Eikö se ole ylevä
kanta? Oi, kyllä minä kehitän itsestäni kauniin luonteen! Se hieman
näivettyy pakkasella ja kylmällä, mutta se kasvaa nopeasti, kun
aurinko paistaa.
Niin on jokaisen laita. Minä en hyväksy sitä teoriaa, että surut ja
pettymykset ja vastoinkäymiset muka kehittäisivät siveellistä voimaa.
Onnelliset ihmiset juuri ihan säkenöivät ystävällisyyttä. Minä en
luota misantrooppeihin. (Hieno sana! Olen juuri oppinut sen.) Sinä et
ole misantrooppi, vai oletko, Setä?
Aloin kertoa sinulle leikkikentästä. Soisinpa että tulisit pienelle
käynnille ja antaisit minun kävelyttää sinua ja sanoa:
"Tuolla on kirjasto. Tässä on kaasusäiliö. Goottilainen rakennus
vasemmalla on kimnaasi, ja tudorilais-romaaninen sen vieressä uusi
sairaala." Oo, minä olen mestari näyttelemään paikkoja ihmisille.
Olen harrastanut sitä kaiken ikääni orpokodissa, ja täällä olen
tehnyt sitä kaiken päivää. Puhun täyttä totta.
Ja lisäksi Miehelle.
Se on suuri elämys. En ole koskaan ennen puhellut miehen kanssa
(paitsi ehkä jonkun Johtokunnan Jäsenen, ja heitä ei oteta lukuun).
Anteeksi, Setä. En aio loukata tunteitasi kun puhun pahaa Johtokunnan
Jäsenistä. Minä en katso sinun todella kuuluvan heihin. Jouduit
Johtokuntaan ihan sattumalta. Johtokunnan Jäsen sellaisenaan on
lihava ja pönäkkä ja hyväntahtoinen. Hän taputtaa päälaelle ja
käyttää kultaisia kellonvitjoja.
Se on kuin lutikka kesäkuussa, mutta se on olevinaan Johtokunnan
Jäsenen kuva -- kenen tahansa paitsi sinun.
Mutta palatkaamme asiaan:
Olen kävellyt ja puhellut ja juonut teetä erään miehen kanssa. Ja
hyvin hienon miehen sittenkin -- Mr. Jervis Pendletonin Julian
perheestä, hänen setänsä, lyhyesti (pitkästi, pitäisi minun ehkä
sanoa, sillä hän on yhtä pitkä kuin sinä). Ollessaan kaupungissa
asioilla hän päätti pistäytyä korkeakouluun tervehtimään
veljentytärtään. Hän on Julian isän nuorin veli, mutta Julia ei tunne
häntä kovinkaan läheisesti. Nähtävästi setä Jervis vilkaisi häneen
kun hän oli pikkulapsi, päätti ettei pidä hänestä eikä sen koommin
ole kiinnittänyt huomiotaan häneen.
Joka tapauksessa hän nyt oli tullut korkeakouluun ja istui
vastaanottohuoneessa hyvin säädyllisesti, hattu ja keppi ja
hansikkaat vieressään, ja Julialla ja Salliella oli seitsemään
asti kertaus, josta he eivät voineet karata. Niinpä Julia
syöksyi huoneeseeni ja rukoili minua kävelyttämään häntä ulkona
leikkikentällä ja jättämään hänet kello seitsemältä Julian haltuun.
Minä lupasin, kohteliaasti mutta innottomasti, koska en välitä
paljonkaan Pendletoneista.
Mutta hän osoittautuikin lauhkeaksi kuin karitsa. Hän on oikea
ihminen -- ei ensinkään Pendleton. Meillä oli hyvin hauskaa, ja siitä
alkaen olen ikävöinyt setää. Onko sinulla mitään sitä vastaan että
sanon sinua Sedäksi? Minä uskon että setä voittaa isoäidinkin.
Mr. Pendleton muistutti hiukan sinua, Setä, sellaisena kuin olit
kaksikymmentä vuotta sitten. Huomaat että tunnen sinut perinpohjin,
vaikka emme ole koskaan tavanneetkaan!
Hän on pitkä ja laihahko ja hänellä on tummat kasvot ja äärettömän
hauska alapuolinen hymy, joka ei koskaan tule oikein esille, mutta
juuri ja juuri kaartaa hänen suupielensä ylöspäin. Ja hänellä on
taito saada toisesta tuntumaan kuin olisi tuntenut hänet jo pitkän
aikaa. Hän on hyvin toverillinen.
Me kävelimme korkeakoulun alueen alusta loppuun, nelikulmiosta
urheilukentälle, sitten hän sanoi olevansa väsynyt ja tahtovansa
teetä. Hän ehdotti että menisimme korkeakoulun ravintolaan -- se on
aivan urheilukentän vieressä mäntykäytävän päässä. Minä sanoin että
meidän pitäisi mennä takaisin Julian ja Sallien luo, mutta hän sanoi
ettei hän tahdo veljentytärtensä juovan liian paljon teetä, se tekee
heidät hermostuneiksi. Ja niin karkasimme ja joimme teetä ja söimme
kaakkua ja hilloa ja jäätelöä ja leivoksia sievän pienen pöydän
ääressä ulkona parvekkeella. Ravintola onnistui olemaan tyhjä, koska
kuukausi on lopussa ja taskurahat vähissä.
Voi kuinka meillä oli hauskaa! Mutta hänen täytyi rientää junalleen
melkein heti kun olimme palanneet ja hän näki Juliaa tuskin
ollenkaan. Julia oli raivostunut minulle kun en tuonut häntä takaisin
ajoissa -- hän näyttää olevan tavattoman rikas ja miellyttävä setä.
Minulle oli huojennus kuulla että hän on rikas, sillä tee ja kaikki
muu maksoi kuusikymmentä senttiä mieheen.
Tänä aamuna (nyt on maanantai) saapui kolme suklaatirasiaa Julialle
ja Sallielle ja minulle. Mitä ajattelet siitä? Saada makeisia
mieheltä!
Alan tuntea olevani tyttö eikä löytölapsi.
Soisinpa että tulisit juomaan teetä kanssani jonakin päivänä ja
antaisit minun nähdä, pidänkö sinusta. Mutta eikö olisi kauheata,
jollen pitäisi? Tiedän sentään että pitäisin.
_Bien!_ Lähetän sinulle tervehdykseni.
"_Jamais je ne t'oublierai_."
JUDY.
P.S. Katsoin peiliin tänä aamuna ja huomasin ihan uuden hymykuopan,
jota en ole nähnyt koskaan ennen. Se on hyvin omituista. Mistä luulet
sen tulleen?
Kesäkuun 9 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Onnellinen päivä! Olen juuri lopettanut viimeisen tutkintoni --
terveysoppia. Ja nyt:
Kolme kuukautta maalaistalossa!
En ensinkään tiedä minkälainen laitos on maalaistalo. En ole
elämässäni käynyt sellaisessa. En ole koskaan edes nähnyt sellaista
(paitsi junan ikkunasta), mutta minä tiedän että tulen pitämään siitä
ja tulen pitämään siitä että olen _vapaa_.
En vieläkään ole tottunut elämään John Grier Homen ulkopuolella. Kun
vain ajattelenkin sitä, kulkevat kiihkeät pienet väreet edestakaisin
pitkin selkääni. Minusta tuntuu kuin minun pitäisi juosta kovemmin ja
kovemmin ja yhtäpäätä katsoa olkani yli ollakseni varma ettei Mrs.
Lippett juokse perässäni käsi ojossa valmiina viemään minut takaisin.
Minun ei tänä kesänä tarvitse välittää kenestäkään, vai tarvitseeko?
Sinun nimellinen auktoriteettisi ei harmita minua vähääkään, olet
liian kaukana voidaksesi vahingoittaa. Mrs. Lippett on kuollut iäksi,
mitä minuun tulee, ja Semplejä kai ei ole pyydetty pitämään huolta
siveellisestä hyvinvoinnistani, vai kuinka? Ei ole, siitä olen varma.
Olen aivan täysikasvuinen nyt. Hurraa!
Jätän sinut nyt ja menen pakkaamaan matkalaukkuani ja panemaan
suvikorjuun kolme laatikollista teekattiloita ja astioita ja
sohvatyynyjä ja kirjoja.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Tässä on terveysopin kokeeni. Luuletko että olisit päässyt läpi?
LOCK WILLOW FARM,
Lauantai-illalla.
_Rakkakin Setä Pitkäsääri!_
Olen vasta juuri tullut enkä ole vielä avannut matkalaukkuani, mutta
en jaksa odottaa, vaan minun täytyy heti sanoa sinulle kuinka paljon
pidän maataloista. Tämä on taivaallinen, taivaallinen, _taivaallinen_
paikka! Talo on nelikulmainen niinkuin näkyy:
Ja _vanha_. Sata vuotta tai niin. Toisella puolella on veranta,
jota en osaa piirtää, ja herttainen kuisti päädyssä. Kuvassa se
ei tosiaankaan pääse oikeuksiinsa -- nuo esineet, jotka näyttävät
höyhenhuiskuilta, ovat vaahteria, ja nuo täplikkäät, jotka
reunustavat käytävää, ovat humisevia mäntyjä ja lehtikuusia. Talo
sijaitsee kukkulan huipulla ja katsoo kauas peninkulmittain yli
vihreiden niittyjen toiseen vuoriviivaan asti.
Tällaista maata on Connecticut, kuin sarja Marcellen aaltoja,
ja Lock Willow Farm on juuri aallon harjalla. Ennen oli edessä
aittarakennuksia, jotka pilasivat näköalan, mutta ystävällinen tuli
taivaasta iski niihin ja poltti ne tuhaksi.
Ihmiset ovat Mr. ja Mrs. Semple ja palvelustyttö ja kaksi
miespalvelijaa. Palvelusväki aterioi keittiössä, Semplet ja Judy
ruokasalissa. Meillä oli savustettua silavaa ja kananmunia ja
keksejä ja hunajaa ja omenatorttua ja piirakkaa ja hedelmähilloa
ja juustoa ja teetä illalliseksi -- ja paljon keskustelua. En ole
eläissäni ollut niin huvittava; kaikki mitä sanon, näyttää tuntuvan
lystikkäältä. Luultavasti se johtuu siitä etten koskaan ennen ole
ollut maalla, ja kysymyksiäni leimaa kaikinpuolinen tietämättömyys.
Ristillä merkitty huone ei tarkoita sitä, missä murha tapahtui, vaan
sitä missä minä asun. Se on suuri ja nelikulmainen ja tyhjä, siinä
on hurmaavat vanhanaikaiset huonekalut ja ikkunat, jotka täytyy
pönkittää haoilla ja vihreät kultareunaiset varjostimet, jotka
putoavat alas, jos kosket niihin. Ja suuri nelikulmainen mahonkipöytä
-- aion viettää kesäni käsivarret levällään sillä pöydällä ja
kirjoittaa romaania.
Oi, Setä, minä olen niin kiihdyksissä! En malta odottaa päivänvaloa
tutkiakseni kaikkea. Kello on nyt puoli 9, ja aion juuri sammuttaa
kynttilän ja koettaa mennä nukkumaan. Me nousemme viideltä. Eikö
se ole verratonta? En voi uskoa että tämä todella on Judy. Sinä ja
hyvä Jumala annatte minulle enemmän kuin ansaitsen. Minusta täytyy
maksuksi tulla hyvin, hyvin, _hyvin_ hyvä ihminen. Minusta aikoo
tulla. Saat nähdä.
Hyvää yötä,
JUDY.
P.S. Kuulisit sammakkojen kurnuttavan ja pikku porsaitten vinkuvan --
ja näkisit uuden kuun! Minä näin sen oikean olkani yli.
LOCK WILLOW,
Heinäkuun 12 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Kuinka sihteerisi sattui tietämään Lock Willow'sta? (Tämä ei ole
mikään retoorinen kysymys. Olen kauhean utelias tietämään.) Sillä
kuule nyt: Mr. Jervis Pendleton omisti ennen tämän maatilan,
mutta on nyt lahjoittanut sen Mrs. Semplelle, joka on hänen vanha
hoitajattarensa. Oletko koskaan kuullut hullummasta yhteensattumasta?
Mrs. Semple sanoo häntä vieläkin "Master Jervieksi" ja kertoo, kuinka
herttainen pieni poika hän oli. Hänellä on rasiassa Master Jervien
hiuskihara pikkulapsi-ajoilta, ja se on punainen -- tai ainakin
punertava!
Olen suuresti noussut Mrs. Semplen silmissä senjälkeen kun hän sai
tietää että tunnen Master Jervien. Paras mahdollinen suositus Lock
Willow'ssa on se että tuntee yhdenkin jäsenen Pendleton-perhettä. Ja
koko perheen kerma on Master Jervie -- voin ilokseni sanoa että Julia
kuuluu alempaan sukuhaaraan.
Talo käy yhä hauskemmaksi ja hauskemmaksi. Ajoin heinäreessä eilen.
Meillä on kolme suurta sikaa ja yhdeksän pientä nassua, ja sinun
pitäisi nähdä niiden syövän. Ne _ovat_ sikoja! Meillä on laumoittain
pieniä kananpoika-lapsia ja ankkoja ja kalkkunoita ja helmikanoja.
Mahdat olla hullu kun asut kaupungissa, vaikka voisit asua maatalossa.
Minun jokapäiväisenä työnäni on munien metsästys. Eilen putosin
orrelta aitan ylisillä, kun koetin ryömiä pesään, jonka musta kana
oli piilottanut. Ja kun tulin sisään polvi naarmuissa, sitoi Mrs.
Semple sen sideharsolla mumisten kaiken aikaa: "Voi nyt sentään!
Ihanhan se oli kuin eilispäivänä kun Master Jervie putosi tuolta
samalta orrelta ja sai naarmuja tähän samaan polveen."
Maisema ympärillä on täydellisen kaunis. Siinä on laakso ja joki ja
paljon metsäisiä kukkuloita, ja kaukana etäisyydessä suuri sininen
vuori, joka suorastaan sulaa suussa.
Me kirnuamme kahdesti viikossa ja kerman säilytämme maitokamarissa,
joka on rakennettu kivestä ja jonka alapuolella virtaa puro.
Muutamilla lähiseudun maanviljelijöillä on separaattori, mutta me
emme välitä sellaisista uudenaikaisista aatteista. Voi olla hiukan
vaivalloisempaa antaa kerman nousta astioissa, mutta siitä tulee
siksi paljon parempaa että kannattaa. Meillä on kuusi vasikkaa, ja
olen valinnut nimet jokaiselle.
1. Sylvia, koska se syntyi metsissä. 2. Lesbia, Catulluksen Lesbian
mukaan. 3. Sallie. 4. Julia -- täplikäs, sekarotuinen eläin. 5. Judy,
minun mukaani. 6. Setä Pitkäsääri. Ethän suutu, vai suututko, Setä?
Se on puhdasrotuinen Jersey ja hyvin lauhkea luonnoltaan. Se on
tämännäköinen -- huomaat itse kuinka nimi on paikallaan.
Minulla ei vielä ole ollut aikaa aloittaa kuolematonta romaaniani,
talo antaa minulle liiaksi puuhaa.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Olen oppinut leipomaan piparkakkuja.
P.S. (2) Jos aiot ruveta kasvattamaan kananpoikia, salli minun
suositella Buff Orpingtoneja. Niillä ei ole verikyniä.
P.S. (3) Soisin voivani lähettää sinulle kimpaleen kaunista, tuoretta
voita, jota kirnusin eilen. Olen taitava maitotyttö!
P.S. (4) Tässä on kuva, joka esittää Miss Jerusha Abbottia, tulevaa
suurta kirjailijaa, ajamassa kotiin lehmiä.
Sunnuntaina.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Eikö se ole hullunkurista? Aloitin kirjettä sinulle eilen
iltapäivällä, mutta olin ehtinyt kirjoittaa vasta päällekirjoituksen
"Rakas Setä Pitkäsääri", kun muistin että olin luvannut poimia
sinivatukoita illalliseksi, ja lähdin pois ja jätin paperiarkin
pöydälle, ja kun tänään tulin takaisin, mitä luulet minun löytävän
istumasta keskellä sivua? Oikean todellisen Setä Pitkäsäären!
Nostin sitä hyvin kauniisti jalasta ja pudotin sen ulos ikkunasta.
En mistään hinnasta tahtoisi vahingoittaa ketään hänen sukuunsa
kuuluvaa. Ne muistuttavat minua aina sinusta.
Tänä aamuna vedimme esille linjaalirattaat ja ajoimme Centren
kirkkoon. Se on herttainen pieni valkoinen puukirkko, jossa on torni
ja kolme doorialaista pylvästä päädyssä (tai kenties joonialaista --
minä sekoitan niitä aina).
Sievä, unettava saarna, jonka aikana kukin veltosti huojutteli
palmunlehtiviuhkaansa, ja ainoa ääni, papin ääntä lukuunottamatta,
oli heinäsirkkojen sirinä ulkona puissa. Heräsin vasta kun huomasin
seisovani ja laulavani virttä, ja silloin kaduin katkerasti, kun en
ollut kuunnellut saarnaa -- olisin tahtonut tietää enemmän sen miehen
sieluelämästä, joka voi valita sellaisen virren. Näin se kuului:
Oi jätä maiset puuhasi,
käy taivaan riemuun kanssani.
Tai iäks jäät, oi ystävä,
saat helvetissä hiiltyä.
Olen huomannut ettei ole viisasta keskustella uskonnosta Semplein
kanssa. Heidän Jumalansa (jonka he ovat muuttumattomana perineet
etäisiltä puritaani-isiltään) on ahdas, järjetön, oikeudenvastainen,
halpa, kostonhaluinen, tekopyhä Olento. Taivaan kiitos että minä
en ole perinyt Jumalaa keneltäkään! Olen vapaa tekemään Hänet
sellaiseksi kuin haluan. Hän on lempeä ja myötätuntoinen ja
mielikuvitusrikas ja anteeksiantava ja ymmärtävä -- ja Hänellä on
huumorin tajua.
Pidän Sempleistä äärettömän paljon: he ovat käytännössä niin
verrattomasti parempia kuin teoriassa. He ovat parempia kuin heidän
oma Jumalansa. Sanoin sen heille -- ja he hämmentyivät kauheasti.
Heidän mielestään minä herjaan -- ja minun mielestäni he! Olemme
jättäneet jumaluusopin keskusteluistamme.
Nyt on sunnuntai-iltapäivä.
Amasai (miespalvelija), purppuranpunainen nauha kaulassa ja kädessä
kirkkaan keltaiset kauriinnahkahansikkaat, hyvin punakkana ja
sileäksi ajeltuna, on juuri lähtenyt ajelulle Carrien (palvelustytön)
kanssa, jolla oli suuri, punaisilla ruusuilla koristettu hattu
ja sininen musliinipuku ja tukka käherrettynä niin tiukalle kuin
mahdollista. Amasai on kaiken aamua pessyt rattaita, ja Carrie jäi
pois kirkosta muka keittääkseen päivällistä, mutta itse asiassa
silittääkseen musliinipukunsa.
Kahden minuutin päästä, kun tämä kirje on valmis, aion
syventyä erääseen kirjaan, jonka löysin ullakolta. Sen nimi on
"Intiaanipoluilla", ja etusivun poikki on kirjoitettu lystikkäällä
pikkupojan käsialalla:
Jervis Pendleton.
Joka tämän puhaltaa
korvillensa kohta saa.
Master Jervie vietti täällä kerran kokonaisen kesän oltuaan
sairaana, kun hän oli noin yksitoistavuotias, ja silloin hän
jätti "Intiaanipoluilla" kirjan tänne. Se näyttää hyvin luetulta
-- likaisten pikku käsien jälkiä näkyy useasti! Ullakon nurkassa
on myöskin vesipyörä ja tuulimylly ja kaaripyssy ja muutamia
nuolia. Mrs. Semple puhuu hänestä niin alituisesti että alan uskoa
hänen todella elävän -- ei aikamiehenä, jolla on silkkihattu ja
kävelykeppi, vaan hauskana, likaisena, pörrötukkaisena poikana, joka
juoksee portaissa kauhealla ryskeellä ja jättää ruokakaapin ovet
auki ja aina pyytää namusia. (Ja saa myöskin, jos oikein tunnen Mrs.
Semplen!) Hän näyttää olleen seikkailunhaluinen pieni sielu -- ja
urhea ja rehellinen. Vahinko vain että hän on Pendleton, hän oli
tarkoitettu paremmaksi.
Huomenna alamme puida kauraa; tänne tulee höyrykone ja kolme
ylimääräistä miestä.
Mieltäni pahoittaa kertoa että Voikukka (kirjava, yksisarvinen
lehmä, Lesbian äiti) on tehnyt häpeällisen teon. Se meni
hedelmätarhaan perjantaina ja söi omenia puitten alta ja söi ja söi
kunnes ne menivät sille päähän. Kaksi päivää se on nyt ollut ihan
sikahumalassa! Mitä kerron, on täyttä totta. Oletko koskaan kuullut
mitään niin sopimatonta?
Sir,
Pysyn alati
kiitollisena orponanne,
JUDY ABBOTT.
P.S. Intiaaneja ensimäisessä luvussa ja rosvoja toisessa. Pidätän
henkeäni. Mitä _voikaan_ olla kolmannessa? "Punainen Haukka putoaa
kahdenkymmenen jalan korkeudesta ja kuolee." Sellainen on luvun nimi.
Eikös Judyllä ja Jerviellä ole hauskaa?
Syyskuun 15 p.
_Rakas Setä!_
Minut punnittiin eilen jauhovaa'alla aitan nurkassa. Olen lisääntynyt
painossa yhdeksän naulaa! Salli minun suositella Lock Willow'ta
hyvänä parantolana.
Sinun alati
JUDY.
Syyskuun 25 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Katso minua -- olen sofomori! Tulin viime perjantaina. Oli ikävä kun
piti jättää Lock Willow, mutta hauska saada taas nähdä leikkikentät.
Totisesti _on_ mieluisa tunne palata johonkin tuttuun. Alan kotiutua
korkeakouluun ja olla tilanteen herra; itse asiassa alan kotiutua
tähän maailmaan -- ikäänkuin todella kuuluisin siihen enkä olisi
juuri ryöminyt sisään kärsimyksen portista.
En usko että vähimmässäkään määrässä ymmärrät mitä nyt koetan sanoa.
Henkilö joka on kyllin tärkeä ollakseen Johtokunnan Jäsen ei voi
käsittää miltä tuntuu henkilöstä, joka on kyllin mitätön ollakseen
löytölapsi.
Ja nyt, Setä, kuule tätä. Kenen kanssa luulet minun asuvan? Sallie
McBriden ja Julia Rutledge Pendletonin. Se on aivan totta. Meillä on
lukuhuone ja kolme pientä makuuhuonetta -- _voilà!_
Sallie ja minä päätimme viime keväänä että kernaasti asuisimme
yhdessä, ja Julia päätti jäädä Sallien seuraan -- en voi kuvitella
miksi, sillä he eivät ole hituistakaan samanlaiset, mutta Pendletonit
ovat luonnostaan vanhoillisia ja vierovat vaihtelua. Joka tapauksessa
olemme nyt täällä. Ajattele Jerusha Abbottia, John Grier Orpokodin
entistä asukasta, erään Pendletonin huonetoverina! Tämä on
kansanvaltainen maa.
Sallie on ehdolla luokkapresidentiksi, ja elleivät kaikki merkit
petä, tulee hän valituksi. Ilma on täynnä vehkeilyjä -- näkisitpä
vain minkälaisia poliitikkoja olemme! Oi, minä sanon sinulle,
Setä, että kun me naiset saamme oikeutemme, täytyy teidän miesten
ollakin varuillanne, että voisitte pitää omanne. Vaalit tulevat ensi
lauantaina, ja illalla panemme toimeen soihtukulkueen, voitti kuka
voitti.
Olen aloittanut kemiaa, hyvin tavaton opinhaara. En ole koskaan
nähnyt mitään sensuuntaista. Molekyylit ja atoomit ovat siinä
aineksina, mutta kykenen puhumaan niistä tarkemmin vasta ensi kuussa.
Otan myöskin todistelutaitoa ja logiikkaa.
Niin myöskin koko maailman historiaa.
Niin myöskin William Shakespearen näytelmiä.
Niin myöskin ranskaa.
Jos tällaista jatkuu vielä monta vuotta, tulee minusta kerrassaan
älykäs.
Olisin mieluummin valinnut kansantalouden kuin ranskan, mutta en
uskaltanut, sillä pelkäsin että jollen uudelleen valitsisi ranskaa,
ei ranskanopettaja päästäisi minua läpi -- kun ihan nipinnapin
onnistuin selviytymään kesäkuun tutkinnosta. Mutta minä sanon että
valmistukseni oppikoulussa ei ollut juuri asianmukaista.
Luokalla on eräs tyttö, joka livertelee ranskaa yhtä nopeasti kuin
englantia. Hän oli lapsena vanhempiensa kanssa ulkomailla ja kävi
kolme vuotta luostarikoulua. Voit ymmärtää kuinka hän loistaa
meihin muihin verrattuna -- säännöttömät verbit ovat hänelle
paljasta leikkiä. Soisin että vanhempani olisivat työntäneet minut
ranskalaiseen luostariin, kun olin pieni, eikä löytölastenkotiin. Oi
ei, ei sentään! Silloin en kenties koskaan olisi tutustunut sinuun.
Tunnen mieluummin sinut kuin ranskankielen.
Hyvästi, Setä. Minun täytyy nyt pistäytyä Harriet Martinin luo, ja
keskusteltuamme kemiallisesta tilanteesta, vaihtanemme pari ajatusta
lähenevän presidentinvaalin johdosta.
Sinun politiikassa
J. ABBOTT.
Lokakuun 17 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Oletetaan että uima-allas voimistelusalissa olisi täynnä
sitruunahyytelöä, voisiko ihminen, joka yrittäisi uida siinä, pysyä
pinnalla vai uppoisiko?
Meillä oli sitruunahyytelöä jälkiruuaksi, kun tämä kysymys tuli
esille. Väittelimme tulisesti puolen tunnin ajan, ja kysymys on
vielä ratkaisematta. Sallie luulisi voivansa uida siinä, mutta minä
olen ihan varma että maailman paras uimari uppoisi. Eikö olisi
hullunkurista hukkua sitruunahyytelöön?
Kaksi muuta kysymystä pitää pöytämme mielenkiintoa vireillä.
1. Minkä muotoisia ovat huoneet kahdeksankulmaisessa talossa?
Muutamat tytöt väittävät kivenkovaan että ne ovat nelikulmaisia,
mutta minä uskon että ne ovat samanmuotoisia kuin pannukakun palaset.
Etkö sinäkin?
2. Oletetaan suuri, ontto, peililasista tehty pallo, jonka keskellä
istuu ihminen. Missä kohden peili lakkaisi kuvastamasta hänen
kasvojansa ja alkaisi kuvastaa hänen selkäänsä? Mitä enemmän
ajattelee tuota ongelmaa, sitä enemmän sotkeutuu. Sinä näet mitkä
syvät filosofiset mietteet täyttävät joutohetkemme!
Olenko kertonut vaaleista? Ne olivat kolme viikkoa sitten, mutta niin
nopeata on elämämme, että se mikä tapahtui kolme viikkoa sitten,
on jo vanhan ajan historiaa. Sallie tuli valituksi, ja meillä
oli soihtukulkue, jossa kannettiin lippua "McBride ainiaaksi",
ja orkesteri, jonka muodosti neljätoista soittokonetta (kolme
huuliharppua ja yksitoista kampaa).
Olemme nyt hyvin tärkeitä henkilöitä huoneessa 258. Juliaan ja minuun
heiastuu hyvä osa kunniasta. Onhan suorastaan yhteiskunnallisesti
arvokasta asua samassa talossa kuin presidentti.
_Bonne nuit, cher_ Setä.
_Acceptez mes compliments_,
_Tres respectueux_,
_Je suis_
_Votre_ JUDY.
Marraskuun 12 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Me annoimme keltanokille eilen selkään koripallossa. Tietysti olimme
mielissämme -- mutta oi, jospa voisimme antaa selkään junioreille!
Olisin kernaasti kauttaaltaan musta ja sininen ja pysyisin sängyssä
viikkokauden sideharsokääreissä.
Sallie on kutsunut minut joululuvaksi kotiinsa. Hän asuu
Worcesterissa, Massachusetts. Eikö se ollut kilttiä? Lähden niin
mielelläni. En elämässäni ole ollut yksityisperheessä, paitsi Lock
Willow'ssa, ja Semplet ovat täysikasvuisia ja vanhoja eivätkä tule
laskuihin. Mutta McBrideilla on talontäysi lapsia (ainakin kaksi
tai kolme) ja äiti ja isä ja isoäiti ja angora-kissa. Siis aivan
täydellinen perhe! Matkalaukun pakkaaminen ja lähteminen _on_
hauskempaa kuin jääminen kouluun. Olen kauheasti kiihtynyt tästä
aikeesta.
Kello on seitsemän -- minun täytyy rientää harjoituksiin. Minä tulen
esiintymään kiitosjuhlanäytelmässä. Prinssinä tornissa, samettiviitta
yllä, keltaisin kutrein. Vitsikästä, vai mitä?
Teidän
J.A.
Lauantaina.
Tahdotko tietää minkä näköinen olen? Tässä on Leonora Fentonin ottama
valokuva kaikista kolmesta.
Vaalea, joka nauraa, on Sallie, pitkä, joka istuu nenä pystyssä, on
Julia ja pieni, jonka hiukset lentävät silmille, on Judy -- hän on
luonnossa kauniimpi kuin tässä, mutta aurinko paistoi silmiin.
"STONE GATE"
WORCESTER, MASS.
Joulukuun 31 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Aioin kirjoittaa sinulle ennemmin ja kiittää sinua jouluksi
lähettämästäsi pankkiosoituksesta, mutta elämä McBridella vie
ihmisen kokonaan, eikä tunnu mahdolliselta että voisin viettää kaksi
minuuttia peräkkäin kirjoituspöydän ääressä.
Ostin uuden puvun -- sellaisen, joka ei ole välttämätön, mutta jota
kyllä tarvitsen. Joululahjani on tänä vuonna Setä Pitkäsääreltä --
perheeni lähetti vain rakkaat terveisensä.
Minulla on ollut hurmaava joululupa Sallien luona. Hän asuu isossa
vanhanaikaisessa tiilitalossa, jossa on valkeat räystäskoristeet
kadun puolella -- juuri sitä lajia talo, jota niin uteliaana katselin
kun olin John Grier Homessa, enkä voinut käsittää minkälainen se
oli sisältäpäin. En luullut koskaan näkeväni sellaista omin silmin
-- mutta täälläpä olen nyt! Kaikki on niin mukavaa ja viihtyisää
ja kodikasta, kävelen huoneesta huoneeseen ja ahmin huonekaluja
silmilläni.
Se on aivan verraton koti lapsille, jotka siinä kasvavat; siinä on
varjoisia soppia piilosillaoloa varten ja avonaisia takkoja nallien
paukahuttamista varten ja ullakko, jolla telmiä sadepäivinä ja
liukkaat kaidepuut, joiden alla on mukava tasainen kumpu, ja suuri
avara aurinkoinen keittiö ja hauska lihava aurinkoinen kokki, joka
on palvellut perheessä kolmetoista vuotta ja aina säästää kimpaleen
taikinaa lasten leivottavaksi. Juuri sellaisen talon näkeminen saa
ihmisen toivomaan että voisi uudelleen tulla lapseksi.
Entä perhe sitten? En uneksinutkaan että se voisi olla niin hauska.
Salliella on isä ja äiti ja isoäiti ja suloisin kolmivuotias
pikkusisar, jonka pää on yhtä kiharaa, ja keskikokoinen veli, joka
aina unohtaa kuivata jalkansa, ja iso, kiltinnäköinen veli Jimmie,
joka on junior Princetonissa.
Meillä on sanomattoman hauskaa pöydässä -- kaikki nauravat ja
laskevat leikkiä ja puhuvat yhtä aikaa eikä meidän tarvitse siunata
ruokaa. On helpotus kun ei tarvitse kiittää Jotakin joka suupalasta
minkä syö. (Pelkään että puhun kovin jumalattomia, mutta niin sinäkin
tekisit, jos olisit lausunut niin monta pakollista kiitosta eläissäsi
kuin minä.)
Miten paljon olemmekaan tehneet -- en osaa alkaakaan kertoa sinulle
kaikesta. Mr. McBride omistaa tehtaan, ja aattoiltana laitoimme
kuusen työläisten lapsille. Se oli pitkässä pakkaushuoneessa, joka
oli koristettu ikivihreällä ja rautatammen lehdillä. Jimmie McBride
oli pukeutunut joulupukiksi, ja Sallie ja minä autoimme häntä
lahjojen jakamisessa.
Mutta voi taivas, Setä, mikä hassu tunne! Huomasin olevani yhtä
hyväntahtoinen kuin Grier-kodin Johtokunnan Jäsen. Suutelin
herttaista, tahmeanlikaista pikku poikaa -- mutta en luule sentään
taputtaneeni ketään päähän!
Ja kaksi päivää joulun jälkeen he pitivät tanssiaiset omassa
talossaan MINUN KUNNIAKSENI.
Ne olivat ensimäiset oikeat tanssiaiset, missä koskaan olen ollut
-- korkeakoulua ei lasketa, siellähän tanssimme vain me tytöt
keskenämme. Minulla oli uusi valkea iltapuku (sinun joululahjasi
-- monet kiitokset) ja pitkät valkoiset hansikkaat ja valkoiset
silkkikengät. Ainoa vajaa kohta täydellisessä, äärimmäisessä,
ehdottomassa onnessani oli se että Mrs. Lippett ei voinut nähdä
minua, kun johdin kotiljongia Jimmie McBriden kanssa. Ole hyvä ja
kerro se hänelle, kun ensi kerran käyt J. G. H:ssa.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Olisitko kauhean pahoillasi, Setä, jos minusta loppujen lopulta
ei tulisikaan Suuri Kirjailija -- tavallinen tyttö vain!
Lauantaina klo 6.30.
_Rakas Setä!_
Lähdimme tänään jalkaisin kaupunkiin, mutta auta armias, kuinka
satoi! Pidän talvesta enemmän kun se on oikea talvi ja kun sataa
lunta eikä vettä.
Julian miellyttävä setä kävi katsomassa meitä taaskin tänä
iltapäivänä -- ja toi viiden naulan suklaalaatikon. Huomaat että on
edullista olla Julian huonetoverina.
Viaton lörpöttelymme näytti huvittavan häntä ja hän jäi odottamaan
myöhäisempää junaa saadakseen juoda teetä lukuhuoneessamme. Meillä
oli julmetusti puuhaa ennenkuin saimme luvan. Vaikeata jo on saada
pitää seuraa isille ja isoisille, ja mitä veljiin ja serkkuihin
tulee, on se miltei mahdotonta. Julian täytyi vannoa notarius
publicuksen edessä että Mr. Jervis on hänen setänsä ja saada
piirikunnan kirjurin todistus asiasta. (Enkö tunne lakiasioita?) Ja
sittenkin epäilen tokko olisimme saaneet pitää teekutsujamme, jos
dekanus olisi sattunut näkemään kuinka nuorekas ja hauskannäköinen
setä Jervis on.
Joka tapauksessa tarjosimme teetä ruskeiden sweitsiläisten
juustovoileipien kera. Hän auttoi tekemään niitä ja söi neljä.
Kerroin hänelle että olin viettänyt viime kesän Lock Willow'ssa, ja
meillä oli hauska juttuhetki Sempleistä ja hevosista ja lehmistä ja
kananpojista. Kaikki hevoset, jotka hän tunsi, ovat kuolleet, paitsi
Grove, joka oli ollut pikku varsa hänen viime käyntinsä aikana --
ja nyt Grove parka on niin vanha että hädintuskin jaksaa nilkuttaa
laitumella.
Hän kysyi vieläkö piparkakkuja säilytetään keltaisessa ruukussa
sinisen lautasen alla ruokakomeron perimmäisessä kaapissa -- ja
niin niitä säilytetäänkin! Hän tahtoi tietää vieläkö hevoshaassa
kivikasan juurella on murmelieläimen kolo -- ja siellä on! Amasai
sai tänä kesänä kiinni suuren, lihavan, harmaan -- lapsenlapsi
kahdennessakymmenennessä viidennessä polvessa sille, jonka Master
Jervis otti kiinni pikku poikana.
Sanoin häntä "Master Jervie'ksi" vasten kasvoja, mutta hän ei
näyttänyt loukkaantuvan. Julia sanoo ettei hän koskaan ole
nähnyt setäänsä niin ystävällisenä, tavallisesti tämä on sangen
luoksepääsemätön. Mutta Julialla ei ole hituistakaan tahdikkuutta, ja
miehet, sen olen huomannut, vaativat sitä aika paljon. He kehräävät,
jos heitä silittää oikeaan suuntaan, ja sylkevät, jos silittää
väärään suuntaan. (Tämä ei ole juuri hieno vertaus. Tarkoitan
kuvannollisesti.)
Me luemme parhaillaan Marie Bashkirtseffin päiväkirjaa. Eikö se ole
ihmeellinen? Kuule tätäkin: "Viime yönä valtasi minut epätoivon
puuska, joka ilmeni voivotuksissa ja joka vihdoin sai minut
heittämään ruokasalin kellon järveen."
Se saa minut melkein toivomaan etten olekaan nero; nerot mahtavat
olla hyvin väsyttäviä ympäristölleen -- ja kauhean tuhoisia
huonekaluille.
Taivas, kuinka sataa! Saamme uida kappeliin tänä iltana.
Sinun alati
JUDY.
Tammikuun 20 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Onko sinulla koskaan ollut herttaista tyttölasta, joka pienenä
varastettiin kehdosta?
Ehkä minä olen se tyttö! Jos olisimme romaanissa, olisi ratkaisu
sellainen, eikö totta?
On todella hirvittävän hullunkurista kun ei tiedä kuka on
-- jännittävää ja romanttista. On niin äärettömän paljon
mahdollisuuksia. Kenties en ole amerikkalainen: niin monet ihmiset
eivät ole. Voin suoraan polveutua vanhoista roomalaisista, tai voin
olla viikingin tytär, tai voin olla venäläisen maanpakolaisen lapsi,
jonka oikea paikka olisi siperialaisessa vankilassa, tai voin olla
mustalainen -- se ehkä olenkin. Minulla on hyvin _kuljeskeleva_
sielu, vaikka minulla tähän asti ei juuri ole ollut tilaisuutta
kehittää sitä.
Tunnetko tuon yhden häpeällisen tahran elämänurassani -- kun kerran
karkasin orpokodista, koska minua syytettiin kaakkuvarkaudesta? Se
on kyllä merkitty kirjoihin jokaisen Johtokunnan Jäsenen vapaasti
luettavaksi. Mutta totisesti, Setä, voiko muuta odottaakaan?
Kun panet nälkäisen yhdeksänvuotiaan pikkutytön ruokakomeroon
kiillottamaan veitsiä, kaakkuvati vieressään, ja lähdet pois ja jätät
hänet yksin, ja hetken päästä äkkiä kurkistat sisään, niin etkö
odotakin näkeväsi hänen, suutaan hieman kaakunmuruissa. Ja kun sitten
ravistat häntä kyynäspäästä ja lyöt häntä korville ja lähetät hänet
pois pöydästä kun vanukas tulee ja sanot kaikille muille lapsille
että se tapahtuu siksi että hän on varas, niin etkö odotakin hänen
juoksevan tiehensä?
Juoksin vain neljä peninkulmaa. He saivat minut kiinni ja veivät
minut takaisin, ja viikon ajan olin joka päivä sidottuna kuin mikäkin
ilkeä pentu aitaukseen takapihalla sillä aikaa kun toiset lapset
olivat välitunnilla.
Siunatkoon, tuohan on kappelikello, ja kappelin jälkeen minulla on
komitean kokous. Olen pahoillani, sillä aioin kirjoittaa _oikein_
hauskan kirjeen tällä kertaa.
_Auf wiedersehen_
_Cher_ Setä,
_Pax tibi!_
JUDY.
P.S. Yhdestä asiasta ainakin olen täysin varma. Minä _en_ ole
kiinalainen.
Helmikuun 4 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Jimmie McBride on lähettänyt minulle Princetonin lipun, joka on suuri
kuin huoneen seinä.
Olen hyvin kiitollinen, kun hän on muistanut minua, mutta en
tiedä mitä maailmassa tekisin sillä. Sallie ja Julia eivät anna
minun ripustaa sitä seinään; huoneemme on tänä vuonna kalustettu
punaiseksi, ja voit kuvitella miltä näyttäisi, jos lisäisin siihen
oranssia ja mustaa. Mutta se on niin kaunista, lämmintä, paksua
vaatetta, enkä mitenkään tahtoisi hukata sitä. Olisiko hyvin
sopimatonta tehdä siitä kylpyvaippa? Vanha kylpyvaippani vanui
pesussa.
Viime aikoina olen kokonaan laiminlyönyt kertoa sinulle, mitä
opin, mutta vaikka et voikaan sitä kuvitella kirjeistäni päättäen,
täyttävät opinnot aikani kokonaan. On hyvin hämmennyttävää tulla
oppineeksi viidessä aineessa yhtaikaa.
"Todellisen opiskelijan tunnusmerkki", sanoo kemian professori, "on
intohimoinen kiintymys yksityiskohtiin."
"Varokaa ettette anna katseenne takertua yksityiskohtiin", sanoo
historian professori. "Seisokaa niin kaukana että voitte saada
käsityksen kokonaisuudesta."
Huomaat siis kuinka taidokkaasti meidän on luovittava kemian ja
historian välillä. Pidän historiallisesta metodista enimmän. Jos
sanon että Wilhelm Valloittaja purjehti Englantiin 1492 ja Kolumbus
löysi Amerikan 1100 tai 1066 tai koska se nyt oli, on se pelkkä
yksityiskohta, johon opettaja ei takerru. Se antaa historian
kertauksiin varmuuden ja turvallisuuden tunteen, joka kokonaan
puuttuu kemiasta.
Kello lyö kuusi -- minun täytyy mennä laboratorioon katsomaan
pientä happo- ja suola- ja alkalivalmistetta. Olen polttanut
lautasensuuruisen reiän keskelle kemia-esiliinaani suolahapolla. Jos
teoria pitäisi paikkansa, pitäisi minun pystyä neutralisoimaan tuo
reikä hyvällä väkevällä ammoniumilla, eikö totta?
Tutkinto ensi viikolla, mutta kuka pelkää?
Sinun alati
JUDY.
Maaliskuun 5 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Nyt puhaltaa maaliskuun tuuli, ja taivas on raskaiden, mustien,
kiitävien pilvien peitossa. Varikset männyn latvoissa pitävät kovaa
meteliä. Se on juovuttavaa, virkistävää, _kutsuvaa_ ääntä. Tahtoisi
lyödä kirjat kiinni ja lähteä ulos kukkuloille juoksemaan tuulen
kanssa kilpaa.
Meillä oli viime lauantaina paperimetsästys yli viiden peninkulman
matkalla rämeistä maata. Kettu (jonka muodosti kolme tyttöä ja
muutama pussillinen konfettia) lähti puolen tuntia aikaisemmin
kuin kaksikymmentä seitsemän metsästäjää. Minä olin yksi
kahdestakymmenestä seitsemästä, kahdeksan tippui tielle, ja me
lopetimme kahdeksanatoista. Jäljet veivät yli mäen, läpi viljapellon
ja halki rämeikön, jossa meidän oli kevyesti hypättävä mättäältä
mättäälle. Tietysti puolet meistä vajosivat nilkkoja myöten.
Hukkasimme jäljet ja menetimme kaksikymmentäviisi minuuttia tuohon
suohon. Sitten erästä kukkulaa ylös läpi metsien ja sisään ladon
ikkunasta! Ladon ovet olivat lukossa ja ikkunat korkealla ja aika
pienet. Minä en sano että se oli kauniisti tehty, sanotko sinä?
Mutta me emme kiivenneet sisään, me luovailimme ladon ympärillä ja
keksimme jäljet, jotka jatkuivat matalan katoksen kautta pensasaidan
huipulle. Kettu luuli että olimme nyt joutuneet kiikkiin, mutta me
ilkuimme sitä. Sitten suoraan eteenpäin kaksi penikulmaa pitkin
epätasaista vainiota, jolla oli kauhean vaikea seurata jälkiä,
sillä konfetteja alkoi olla harvassa. Sääntönä on että niitä pitää
olla ainakin kuuden jalan etäisyydellä toisistaan, mutta ne olivat
pisimmät kuusi jalkaa mitä koskaan olen nähnyt. Lopuksi, kahden
tunnin tuiman juoksun jälkeen seurasimme Monsieur Foxin jälkiä
Crystal Springin keittiöön (se on maatalo, jonne tytöt ajelevat
bobsleigh-kelkoilla ja heinävaunuilla syömään kananpoika- ja
vohveli-illallisia) ja löysimme kolme kettua rauhallisina syömästä
maitoa ja hunajaa ja leivoksia. He eivät olleet luulleet että
tulisimme näin kauas, he luulivat meidän vielä roikkuvan ladon
ikkunoissa.
Kumpikin puolue väitti voittaneensa. Minusta me voitimme, eikö
sinustakin? Koska kerran saimme heidät kiinni ennenkuin he olivat
päässeet takaisin urheilukentälle. Oli miten oli, me yhdeksäntoista
heittäydyimme kuin heinäsirkat huonekaluille ja vaadimme hunajaa.
Sitä ei ollut niin paljon että kaikki olisivat saaneet, mutta
Mrs. Crystal Spring (se on lempinimemme hänelle, hänen oikea
nimensä on Johnson) toi ruukullisen mansikkahilloa ja kannullisen
vaahterasiirappia -- sitä oli tehty viime viikolla -- ja kolme
ruskeata kyrsää.
Pääsimme takaisin korkeakouluun vasta puoli seitsemäksi -- puolen
tuntia liian myöhään päivälliselle -- ja menimme suoraan sisään
pukeutumatta, ja ruokahalumme oli sanoin kuvaamaton! Sitten jäimme
kaikki pois iltarukouksesta, koska jalkineittemme tila riitti syyksi.
En ole vielä kertonut tutkinnosta. Läpäisin kaikissa aineissa
äärimmäisen helposti -- tunnen salaisuuden nyt enkä aio enää koskaan
saada reppuja. En kuitenkaan voi saada loppututkinnossa kiitettävää
tuon typerän latinan proosan ja geometrian tähden keltanokkavuonna.
Mutta minä vähättelen. Mitäs siitä niin kauan kun on onnellinen? (Se
on sitaatti. Olen lukenut Englannin klassikkoja.)
Klassikoista puhuen, oletko lukenut "Hamletin"? Jollet ole, tee
se heti paikalla. Se on _suorastaan päihdyttävä_. Olen kuullut
Shakespearestä kaiken ikäni, mutta minulla ei ollut aavistustakaan
että hän kirjoitti todella niin hyvin, epäilin aina ettei hän ole
maineensa veroinen.
Minulla on eräs hurmaava leikki, jonka keksin kauan sitten, kun
ensiksi opin lukemaan. Joka ilta kun menin levolle, kuvittelin
olevani henkilö (kaikkein tärkein henkilö) kirjassa, jota sillä
hetkellä luin.
Nyt olen Ofelia -- ja niin järkevä Ofelia! Pidän Hamletia hyvällä
tuulella koko ajan ja lellittelen ja torun häntä ja panen hänet
nostamaan takinkauluksensa pystyyn, kun hän on vilustunut. Olen
kokonaan parantanut hänet synkkämielisyydestä. Kuningas ja kuningatar
ovat molemmat kuolleet -- tapaturmassa merellä, ei tarvittu
hautajaisia -- ja nyt Hamlet ja minä hallitsemme Tanskanmaata ilman
minkäänlaisia vaikeuksia. Panemme kuningaskunnan kauniisti työhön.
Hän pitää huolta hallituksesta ja minä hyväntekeväisyydestä. Olen
juuri keksinyt ensiluokkaisen orpokodin. Jos sinua tai jotakin
muuta Johtokunnan Jäsentä haluttaisi käydä tarkastamassa sitä, olen
mielihyvällä kuljettava teitä ympäri. Ajattelen että teillä voisi
olla paljon hyödyllisiä ehdotuksia.
Olen alati, sir
armollisimmin Teidän
OFELIA,
Tanskan kuningatar.
Maaliskuun 24 tai kenties 25 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minä en luule että voin päästä taivaaseen -- minulla on niin kauhean
paljon hauskaa täällä, eikä olisi kunniallista saada sitä myös
jälestäpäin. Kuule mitä on tapahtunut.
Jerusha Abbott on voittanut novellikilpailussa (25 dollarin
palkinto), jonka _Kuukauslehti_ panee toimeen joka vuosi. Ja hän on
sofomori. Kilpailijat ovat enimmäkseen senioreita. Kun näin nimeni
lehdessä, en ollut uskoa sitä todeksi. Ehkä minusta lopultakin tulee
kirjailija. Soisin vain ettei Mrs. Lippett olisi antanut minulle niin
typerää nimeä -- se kuuluu niin kirjailijattarelta, eikö totta?
Minut on myöskin valittu kevätnäytelmään -- "Miten haluatte"
esitetään ulkoilmassa. Minusta tulee Celia, Rosalindin serkku.
Ja vihdoin: Julia ja Sallie ja minä lähdemme ensi perjantaina New
Yorkiin erinäisille kevätostoksille ja viivymme siellä koko illan
ja menemme seuraavana päivänä teatteriin "Master Jervien" kanssa.
Hän kutsui meidät. Julia asuu kotona perheensä luona, mutta Sallie
ja minä asumme Martha Washington Hotellissa. Oletko koskaan kuullut
mitään niin jännittävää? En elämässäni ole ollut hotellissa enkä
teatterissa, paitsi kerran kun katolinen kirkko piti juhlan ja kutsui
orpolapset, mutta se ei ollut oikea näytelmä eikä sitä lasketa.
Ja mitä luulet meidän menevän katsomaan? "Hamletia". Ajatteles sitä!
Olemme lukeneet sitä neljä viikkoa Shakespeare-tunneilla ja osaan sen
ulkoa.
Olen niin jännittynyt kaikesta mikä on tulossa että tuskin osaan
nukkua.
Hyvää yötä, Setä.
Tämä on hyvin hauska maailma.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Olen juuri katsonut kalenteria. On 28 päivä.
Toinen jälkikirjoitus.
Näin tänään raitiovaunun kuljettajan, jolla oli toinen silmä ruskea
ja toinen sininen. Eikö hän olisi sopiva roisto salapoliisijuttuun?
Huhtikuun 7 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Voi taivas! Eikö New York ole suuri? Worcester ei ole mitään
siihen verrattuna. Aiotko kertoa että tällä hetkellä elät keskellä
tuota sekasortoa. En usko että kuukausiin toivun noiden kahden
päivän hämmennyttävästä vaikutuksesta, jotka vietin siellä. En voi
ruvetakaan kertomaan sinulle kaikesta ihmeellisestä, jota näin, mutta
otaksun että tiedät sen itsekin, koska kerran asut siellä.
Mutta eivätkö kadut ole hauskoja? Ja ihmiset? Ja kaupat? En ole
koskaan nähnyt niin ihastuttavia tavaroita kuin siellä on ikkunoissa.
Ihan tekee mieli omistaa koko elämänsä vaatteiden käyttämiseen.
Sallie ja Julia ja minä olimme yhdessä ostoksilla lauantai-aamuna.
Julia meni ylellisimpään paikkaan mitä koskaan olen nähnyt; valkeat
ja kultaiset seinät ja siniset matot ja siniset silkkiverhot ja
kullatut tuolit. Kerrassaan kaunis neiti, jolla oli keltainen tukka
ja musta silkkinen laahuspuku, tuli tervehtimään meitä, huulilla
tervetuliaishymy. Luulin että olimme kohteliaalla vieraskäynnillä
ja aioin tarjota käteni, mutta näyttikin siltä että olimme vain
ostamassa hattuja -- ainakin Julia. Hän istuutui peilin eteen ja
koetti tusinaa, toinen toistaan ihastuttavampia, ja osti kaksi
kaikkein ihastuttavinta.
En voi kuvitella suurempaa iloa elämässä kuin istua peilin edessä
ja ostaa hattu, jonka on valinnut tarvitsematta ensin ajatella
hintaa! Siitä ei ole epäilystäkään, Setä, New York nopeasti turmelisi
sen hienon stoalaisen luonteen, jonka John Grier Home on niin
kärsivällisesti rakentanut.
Ja kun olimme lopettaneet ostoksemme, kohtasimme Master Jervien
Sherryssä. Otaksun että olet ollut Sherryssä? Kuvittele sitä ja
kuvittele sitten John Grier Homen ruokasalia vahakangaspöytineen
ja valkeine saviastioineen, joita ei _voinut_ saada rikki, ja
puuvartisine veitsineen ja haarukkoineen, ja koeta ymmärtää miltä
minusta tuntui!
Söin kalaa väärällä haarukalla, mutta tarjoilija hyvin ystävällisesti
toi minulle toisen niin ettei kukaan huomannut.
Ja päiväaterian jälkeen menimme teatteriin -- se oli häikäisevä,
ihmeellinen, uskomaton -- näen siitä unta joka yö.
Eikö Shakespeare ole ihmeellinen?
"Hamlet" on paljon parempi näyttämöllä kuin luettuna tunnilla. Pidin
sitä arvossa ennenkin, mutta nyt, voi taivas!
Jollei sinulla ole mitään sitä vastaan, luulen että mieluummin rupean
näyttelijättäreksi kuin kirjailijaksi. Etkö antaisi minun jättää
korkeakoulua ja mennä teatterikouluun? Ja sitten lähettäisin sinulle
aitiopaikan joka näytäntööni ja hymyilisin sinulle ramppivalojen
yli. Mutta ole kiltti ja pidä punaista ruusua napinlävessäsi, niin
että varmasti hymyilen oikealle miehelle. Olisi kauhean pulmallinen
erehdys, jos rupeaisin antamaan merkkejä väärälle.
Tulimme takaisin lauantai-illalla ja söimme päivällistä junassa
pienten pöytien ääressä, joilla paloi neilikanpunaiset lamput.
Neekeripalvelijat tarjosivat. En ole koskaan ennen kuullut että
junassa tarjotaan aterioita, ja tulin varomattomasti maininneeksi sen.
"Missä ihmeessä sinä sitten olet kasvanut?" sanoi Julia minulle.
"Eräässä kylässä", sanoin nöyrästi Julialle.
"Mutta etkö sinä sitten koskaan ole matkustanut?" sanoi hän minulle.
"En ennenkuin tulin korkeakouluun, ja silloin oli matka vain
satakuusikymmentä penikulmaa emmekä syöneet", sanoin minä hänelle.
Minä alan suorastaan herättää hänessä mielenkiintoa, kun puhun
niin hullunkurisia. Koetan kaikin mokomin olla puhumatta, mutta
ne pujahtavat suustani kun olen ihmeissäni -- ja ihmeissäni
olen suurimman osan ajasta. On huimaava kokemus, Setä, viettää
kahdeksantoista vuotta John Grier Homessa ja sitten äkkiä tulla
sinkautetuksi MAAILMAAN.
Mutta minä alan tottua. En enää tee sellaisia kommelluksia kuin
alussa, eikä minun enää ole epämukava olla toisten tyttöjen kanssa.
Ennen ihan kiemurtelin kun ihmiset katselivat minua. Minusta
tuntui että he uusien pukujeni harhakuvan läpi näkivät ruutuiset
pumpulivaatteet niiden alla. Mutta minä en anna pumpulipukujen enää
häiritä rauhaani. Ne ovat jo menneen talvenlumia.
Unohdin kertoa sinulle kukistamme. Master Jervie antoi meille
jokaiselle suuren kimpun orvokeita ja kieloja. Eikö se ollut
kultaisesti tehty? En ole koskaan suurestikaan välittänyt miehistä --
päättäen Johtokunnan Jäsenistä -- mutta alan muuttaa mieltäni.
Yksitoista sivua -- onpa se kirje! Rohkeutta! Aion lopettaa nyt.
Sinun alati
JUDY.
Huhtikuun 10 p.
_Rakas Mr. Rikas-Mies!_
Tässä on viidenkymmenen dollarin pankkiosoituksenne. Hyvin paljon
kiitoksia, mutta minusta tuntuu etten voi pitää sitä. Kuukausirahani
on siksi suuri että sillä saan kaikki hatut mitä tarvitsen.
Olen pahoillani että kirjoitin kaiken tuon typerän lörpötyksen
muotikaupasta -- koko asia on vain siinä etten koskaan ollut nähnyt
mitään sellaista.
En kuitenkaan kerjännyt! Enkä tahtoisi ottaa vastaan enemmän
armeliaisuutta kuin välttämätöntä on.
Vilpittömästi teidän
JERUSHA ABBOTT.
Huhtikuun 11 p.
_Rakkahin Setä!_
Oletko kiltti ja annat anteeksi kirjeen, jonka kirjoitin sinulle
eilen? Kaduin vasta kun olin jo pannut sen postiin ja koetin saada
sen takaisin, mutta tuo typerä postilaatikon tyhjentäjä ei suostunut
antamaan sitä.
Nyt on keskiyö, olen valvonut tuntikausia ajatellen mikä Mato minä
olen -- mikä tuhatjalkainen Mato -- ja se on pahinta mitä osaan
sanoa! Olen sulkenut lukuhuoneen oven hyvin hiljaa, jotten herättäisi
Juliaa ja Salliea, ja istun sängyssä kirjoittaen sinulle historian
muistiinpanovihosta revitylle paperipalalle.
Tahdoin vain sanoa sinulle että olen pahoillani, kun olin niin
epäkohtelias pankkiosoituksesi suhteen. Tiedän että tarkoituksesi
oli ystävällinen, ja mielestäni olet herttainen vanha olento, kun
näet niin paljon vaivaa niin viheliäisen kappaleen kuin hatun tähden.
Minun olisi pitänyt palauttaa rahat paljon kohteliaammin.
Mutta joka tapauksessa minun oli palautettava ne. Minun laitani on
aivan toinen kuin muiden tyttöjen. He voivat ottaa toisilta aivan
luonnollisesti. Heillä on isät ja veljet ja tädit ja sedät, mutta
minulla ei voi olla sellaista suhdetta keneenkään. Minusta on hauska
kuvitella että sinä kuulut minulle -- leikkiäkseni vain tuolla
ajatuksella -- mutta luonnollisesti tiedän ettet kuulu. Olen yksin,
todella yksin -- selkä vasten seinää taistelen maailmaa vastaan -- ja
henkeäni vähän salpaa kun sitä ajattelen. Karkoitan sen mielestäni ja
kuvittelen edelleen, mutta etkö näe, Setä? Minä en voi ottaa vastaan
enempää rahaa kuin minun täytyy, sillä jonakin päivänä minun täytyy
maksaa se takaisin, eikä edes niin suuri kirjailija kuin minusta
aikoo tulla kykene uhmaamaan _suorastaan hirvittävää_ velkaa.
Pitäisin kauniista hatuista ja tavaroista, mutta en saa pantata
tulevaisuuttani niiden maksuksi.
Annathan anteeksi, annathan, kun olin niin töykeä? Minulla on
inhottava tapa kirjoittaa ihan välittömästi niinkuin ensi hetkessä
ajattelen ja sitten panna kirje postiin peruuttamattomasti. Mutta
jos joskus tunnun ajattelemattomalta ja kiittämättömältä, en koskaan
tarkoita sitä. Sydämessäni aina kiitän sinua elämästä ja vapaudesta
ja riippumattomuudesta, jotka olet antanut minulle. Lapsuuteni
oli sellainen pitkä, synkkä kapinan ponnistus, ja nyt olen niin
onnellinen jokaisena päivän hetkenä että tuskin uskon sitä todeksi.
Tunnen olevani kuin kertomuskirjan keksitty sankaritar.
Kello on neljännestä yli kahden. Hiivin varpaillani ulos ja vien
tämän postiin. Saat sen seuraavassa postissa toisen jälkeen, joten et
kovin pitkää aikaa ehdi ajatella minusta pahoja.
Hyvää yötä, Setä,
rakastan sinua aina,
JUDY.
Toukokuun 4 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Katselmuspäivä viime lauantaina. Hyvin näkemisenarvoinen tilaisuus.
Ensin oli kaikilla luokilla juhlakulkue, joka tyttö oli puettuna
valkoisiin, senioreilla oli sini- ja kultakirjavat jaapanilaiset
päivänvarjot, ja junioreilla valkeat ja keltaiset liput. Meidän
luokalla oli punaiset ilmapallot -- hyvin vitsikästä, varsinkin kun
ne yhtäpäätä irtaantuivat ja lensivät pois -- ja keltanokilla oli
vihreät paperihatut, joissa oli pitkät liehuvat töyhdöt. Olimme
myöskin tilanneet kaupungista soittokunnan sinisissä univormuissa.
Niin myöskin kaksitoista ilveilijää, kuten klovneja sirkuksesta,
huvittamaan katselijoita kilpailujen välillä.
Julia oli puettu lihavaksi maalaisherraksi, jolla oli valkoiset
kesävaatteet ja viikset ja turpea päivänvarjo. Patsy Moriarty
(Patricia, totisesti. Oletko koskaan kuullut sellaista nimeä? Mrs.
Lippett ei olisi voinut keksiä parempaa.) joka on pitkä ja laiha, oli
Julian vaimo, ja hänellä oli hassunaikainen vihreä myssy toisella
korvalla. Nauruaallot seurasivat heitä pitkin kulkueen koko matkaa.
Julia esitti osansa suurenmoisen hyvin. En olisi uneksinutkaan että
jossakin Pendletonissa olisi niin paljon taipumusta komiikkaan --
pyydän anteeksi Master Jervieltä; en kuitenkaan pidä häntä oikeana
Pendletonina niinkuin en pidä sinua oikeana Johtokunnan Jäsenenä.
Sallie ja minä emme olleet mukana juhlakulkueessa, koska otimme osaa
kilpailuihin. Ja mitä arvelet? Voitimme molemmat! Ainakin jossakin.
Koetimme pituushyppyä ja hävisimme, mutta Sallie voitti seiväshypyssä
(seitsemän jalkaa kolme tuumaa) ja minä voitin viidenkymmenen metrin
juoksussa (kahdeksan sekuntia).
Läähätin aika lailla lopussa, mutta oli suunnattoman hauskaa kun koko
luokka huojutti ilmapalloja ja hurrasi ja kirkui:
Kuinkas kävi Judy Abbottin?
Aivan hyvin.
Kenen kävi hyvin?
Judy Abbottin!
Sellaista, Setä, on tosi maine. Sitten sai marssia takaisin
pukeutumistelttaan ja tulla hierotuksi alkoholilla ja saada sitruuna
imettäväkseen. Näet että olemme hyvin ammatinmukaisia. On hyvin
hienoa voittaa luokalleen palkinto, sillä se luokka, joka voittaa
eniten palkintoja, saa vuodeksi urheilumaljan. Seniorit voittivat
sen tänä vuonna seitsemän palkinnon enemmistöllä. Urheiluseura antoi
päivälliset kaikille voittajille voimistelusalissa. Meillä oli
paistettuja rapuja ja suklaajäätelöä, josta oli muodostettu pieniä
koripalloja.
Istuin puolen viime yötä ylhäällä lukemassa "Jane Eyreä". Oletko sinä
niin vanha, Setä, että voit muistaa kuusikymmentä vuotta taaksepäin
ajassa? Ja jos voit, sano, puhuivatko ihmiset silloin tuolla tavalla?
Kopea Lady Blanche sanoo palvelijalle: "Lopeta jo lorusi, tolvana,
ja tee niinkuin sanon." Mr. Rochester puhuu metallikannesta ja
tarkoittaa taivasta, ja mitä taas tulee hulluun naiseen, joka nauraa
kuin hyena ja sytyttää vuodeverhoja tuleen ja repii morsiushuntuja
ja _puree_ -- se kaikki on puhtainta melodraamaa, mutta siitä viisi,
luet ja luet ja luet. En käsitä kuinka kukaan tyttö on voinut
kirjoittaa sellaista kirjaa, varsinkin kukaan tyttö, joka on kasvanut
hautausmaalla. Noissa Brontëissa on jotakin, joka tenhoo minua.
Heidän kirjansa, heidän elämänsä, heidän henkensä. Mistä he saivat
sen? Kun luin pikku Janen kärsimyksistä köyhäinkoulussa, suutuin niin
että minun täytyi lähteä ulos kävelemään. Ymmärsin tarkalleen miltä
hänestä tuntui. Koska olen tuntenut Mrs. Lippettin, voin nähdä Mr.
Brocklehurstin.
Älä raivostu, Setä. En tahdo sanoa että John Grier Home on
samanlainen kuin Lowoodin laitos. Meillä oli yllinkyllin ruokaa ja
vaatteita, tarpeeksi pesuvettä ja lämmin kellari. Mutta on olemassa
yksi kuolettava yhtäläisyys. Elämämme oli ehdottoman yksitoikkoista
ja vailla tapahtumia. Ei koskaan tapahtunut mitään hauskaa, paitsi
että saatiin jäätelöä sunnuntaisin, ja sekin oli säännöllistä.
Kaikkina kahdeksanatoista vuotena, jotka vietin siellä, sattui vain
yksi ainoa seikkailu -- kun halkovaja paloi. Meidän piti nousta
keskellä yötä ja pukeutua ollaksemme valmiita, jos talo syttyisi.
Mutta se ei syttynyt ja me menimme takaisin sänkyyn.
Jokainen ottaisi mielellään hieman yllätyksiä, se on täysin
inhimillinen pyyntö. Mutta minulla ei ollut ainoatakaan ennenkuin
Mrs. Lippett kutsui minut kansliaan kuulemaan että Mr. John Smith
aikoi lähettää minut korkeakouluun. Ja silloinkin hän ilmoitti
uutisen niin vähitellen että töin tuskin hämmästyin.
Tiedätkö, Setä, mielestäni tärkein ominaisuus ihmiselle en
mielikuvitus. Se tekee hänelle mahdolliseksi asettua toisten ihmisten
asemaan. Se tekee hänet ystävälliseksi ja myötätuntoiseksi ja
ymmärtäväksi. Sitä pitäisi viljellä lapsissa. Mutta John Grier Home
heti tukahutti pienimmänkin tuikkeen. Velvollisuudentunne oli ainoa
ominaisuus, jota rohkaistiin. Minä en luule että lasten pitäisi
tuntea tuon sanan merkitystä, se on sietämätön, vihattava. Heidän
pitäisi tehdä kaikki rakkaudesta.
Odota kun saat nähdä sen orpokodin, jonka pää minusta tulee! Se on
mielileikkini iltaisin ennenkuin menen nukkumaan. Suunnittelen sen
pienimpiä yksityiskohtia myöten -- ateriat ja puvut ja opinnot ja
huvitukset ja rangaistukset, sillä myöskin minun erinomaiset orponi
ovat joskus pahoja.
Mutta joka tapauksessa heistä tulee onnellisia. Mielestäni
jokaisella, tuli hänelle sitten miten paljon huolia tahansa kun
hän kasvaa suureksi, pitäisi olla onnellinen lapsuus takanaan. Ja
jos minulla joskus on omia lapsia, yhdentekevää miten onneton itse
saatan olla, en anna heillä olla mitään huolia ennenkuin he kasvavat
suuriksi.
(Kappelikello soi -- lopetan tämän kirjeen joskus.)
Torstaina.
Kun tänä iltapäivänä tulin laboratoriosta, istui teepöydän ääressä
orava, joka nakerteli manteleita. Tällaisia vieraita me harrastamme
nyt kun on tullut lämmin ilma ja ikkunat ovat auki --
Lauantai-aamuna.
Kenties luulet, koska eilen illalla oli perjantai eikä mitään
läksyjä täksi päivää, että vietin miellyttävän, hiljaisen lukuillan
Stevenson-painoksen ääressä, jonka ostin palkintorahoillani? Mutta
jos niin luulet, et koskaan ole käynyt tyttö-korkeakoulussa, Setä
kulta. Kuusi ystävää pistäytyi luokseni laittamaan vaahtokakkua, ja
yksi heistä pudotti kakun -- kun se vielä oli nesteenä -- keskelle
parasta mattoamme. Emme koskaan saa sitä sotkua lähtemään.
En ole viime aikoina maininnut oppituntejani; kyllä ne jatkuvat joka
päivä. On sentään huojennus jättää ne sikseen ja keskustella elämästä
suurin piirtein -- tosin ovat keskustelumme sangen yksipuolisia,
mutta se on oma syysi. Vastauksesi on tervetullut milloin vaan
suvaitset.
Olen kirjoittanut tätä kirjettä kolmena päivänä, ja pelkään että nyt
_vous êtes bien_ kyllästynyt.
Hyvästi, kiltti Mr. Mies.
JUDY.
_Mr. Setä Pitkäsääri Smith!_
Sir, luettuani logiikkaa ja jaoitusoppia, olen päättänyt omaksua
seuraavan kirjeiden kirjoittamis-muodon. Se sisältää kaikki
välttämättömät tosiseikat, mutta ei mitään turhaa monisanaisuutta.
I. Meillä on tällä viikolla ollut kirjalliset kokeet:
A. Kemiassa.
B. Historiassa.
II. Uusi makuusali on rakennettu.
A. Sen aineet ovat:
(a) punainen tiili,
(b) harmaa kivi.
B. Siihen mahtuu:
(a) yksi dekanus, viisi opettajatarta,
(b) kaksisataa tyttöä,
(c) yksi taloudenhoitajatar, kolme kokkia, kaksikymmentä
tarjoilijatarta, kaksikymmentä sisäkköä.
III. Meillä oli tänään jälkiruuaksi sokerileivoksia.
IV. Minä kirjoitan erikoisainetta Shakespearen näytelmäin lähteistä.
V. Lou McMahon liukastui ja kaatui tänään koripallopelissä ja:
A. Nyrjäytti olkapäänsä.
B. Sai naarmun polveensa.
VI. Minulla on uusi hattu, jossa on koristeena:
A. Sininen samettinauha.
B. Kaksi sinistä sulkaa.
C. Kolme punaista pumpulaa.
VII. Kello on puoli kymmenen.
VIII. Hyvää yötä.
JUDY.
Kesäkuun 2 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Et ikinä osaisi arvata, mitä hauskaa on tapahtunut.
McBridet ovat pyytäneet minua viettämään kesää leiriinsä
Adirondacksissa. He kuuluvat jonkinlaiseen klubiin ihastuttavan
pienen järven rannalla keskellä metsiä. Klubin jäsenillä on hirsistä
tehtyjä mökkejä siellä täällä puitten välissä, ja he soutelevat
kanootilla järvellä ja tekevät pitkiä kävelyitä metsäpolkuja
pitkin toisiin leireihin ja pitävät tanssiaisia kerran viikossa
klubihuoneustossa -- Jimmie McBriden luona on eräs korkeakoulutoveri
osan kesää, joten näet että meillä kyllä on miehiä, joiden kanssa
tanssia.
Eikö ollutkin herttaista että Mrs. Mc Bride kutsui minut? Nähtävästi
hän piti minusta kun olin siellä jouluna.
Suo anteeksi kirjeen lyhyys. Tämä ei ole mikään oikea kirje; tahdoin
vain antaa sinun tietää että kesäni on turvattu.
Sinun
_hyvin_ tyytyväisessä mielentilassa
JUDY.
Kesäkuun 5 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Sihteerisi on juuri kirjoittanut minulle että Mr. Smith pitää
parempana etten ota vastaan Mrs. McBriden kutsua, vaan palaan Lock
Willow'hon kuten viime kesänä.
Miksi, miksi, _miksi_, Setä?
Sinä et ymmärrä asiaa. Mrs. McBride tarvitsee minua, varmasti ja ihan
totta. Minä en ole vähääkään vaivaksi talossa. Minusta on apua. He
eivät ota mukaansa monta palvelijaa, ja Sallie ja minä voimme tehdä
paljon hyötyä. Se on minulle verraton tilaisuus oppia kodinhoitoa.
Jokaisen naisen pitäisi ymmärtää sitä, ja minä olen perehtynyt vain
orpokodin hoitoon.
Leirissä ei ole ketään meidän ikäisiämme tyttöjä, ja Mrs. McBride
tarvitsee minut seuralaiseksi Sallielle. Aiomme opiskella paljon
yhdessä. Aiomme lukea kaikki ensi vuoden englannin ja yhteiskuntaopin
kirjat. Opettaja sanoi että siitä olisi suuri apu, jos voisimme
kesällä lukea ne läpi, ja on niin paljon helpompi muistaa, jos luemme
yhdessä ja keskustelemme niistä.
Jo eläminen samassa talossa kuin Sallien äiti on sivistävää. Hän
on mielenkiintoisin, hauskin, toverillisin, viehättävin nainen
maailmassa; hän tietää kaikki. Ajattele kuinka monta kesää olen
viettänyt Mrs. Lippettin seurassa ja kuinka osaan antaa arvoa
vastakohdalle. Sinun ei tarvitse pelätä että minä ottaisin liian
paljon tilaa, sillä heidän talonsa on venyvä kuin kummi. Kun heillä
on paljon vieraita, pystyttävät he telttoja pitkin metsää ja
lähettävät pojat ulos. Siitä tulee niin hauska, terveellinen kesä,
kun saa olla ulkoilmassa joka hetki. Jimmie McBride opettaa minua
ratsastamaan hevosen selässä ja melomaan kanoottia ja ampumaan ja
-- oi, niin paljon sellaista mitä minun pitäisi osata. Se olisi
sellainen hauska, iloinen, huoleton aika, jonkalaista minulla ei ole
koskaan ollut, ja minä luulen että jokainen tyttö ansaitsee kerran
elämässään sellaisen. Tietysti teen aivan niinkuin sinä käsket, mutta
ole, _ole_ niin kiltti ja anna minun mennä sinne, Setä. En ole
koskaan halunnut mitään niin hartaasti.
Tämä ei ole Jerusha Abbott, tuleva suuri kirjailija, joka kirjoittaa
sinulle. Se on vain Judy -- eräs tyttö.
Kesäkuun 9 p.
_Mr. John Smith!_
Sir: Saanut kirjeenne tämän kuun seitsemänneltä. Noudattaen
määräyksiänne, jotka olen saanut sihteerinne kautta, lähden täältä
ensi perjantaina viettääkseni kesän Lock Willow'n maatalossa.
Toivon aina saavani olla
(Miss) JERUSHA ABBOTT.
LOCK WILLOW,
Elokuun 3 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
On jo lähes kaksi kuukautta siitä kun viimeksi kirjoitin, mikä ei
kaunista minua, sen kyllä tiedän, mutta minä en ole rakastanut sinua
paljon tänä kesänä -- sinä näet että olen suora!
Et voi kuvitella kuinka pettynyt olin, kun minun piti luopua McBriden
leiristä. Luonnollisesti tiedän että olet holhoojani ja että minun
pitää kaikissa asioissa ottaa huomioon toivomuksesi, mutta en voinut
nähdä mitään _syytä_. Se oli niin ilmeisesti parasta, mitä olisi
voinut tapahtua minulle. Jos minä olisin ollut Setä ja sinä Judy,
olisin sanonut: "Siunatkoon, hyvä lapsi, mene kaikella muotoa ja
pidä hauskaa, näe paljon uusia ihmisiä ja opi paljon uutta, elä
ulkoilmassa ja tule terveeksi ja vahvaksi ja virkistyneeksi kovaa
työvuotta varten."
Mutta ei sinne päinkään! Vain pari riviä sihteeriltäsi, joka määrää
minut Lock Willow'hon.
Määräystesi personattomuus se loukkaa tunteitani. Minusta tuntuu että
jos välittäisit minusta hiukankin samaan suuntaan kuin minä sinusta,
lähettäisit minulle joskus omalla kädelläsi kirjoitetun tervehdyksen
noiden typerien koneellakirjoitettujen sihteerin kirjelippusten
asemasta. Jos saisin pienimmänkin vihjauksen siitä että välität,
tekisin mieliksesi ihan vaikka mitä.
Minä tiedän että minun piti kirjoittaa hauskoja, pitkiä,
yksityiskohtaisia kirjeitä odottamatta koskaan vastausta. Sinä täytät
osasi sopimuksesta -- minä saan kasvatukseni -- ja otaksun että minä
en täytä omaa osaani sinun mielestäsi!
Mutta, Setä, se on kova sopimus. Niin on, ihan totta. Olen niin
kauhean yksin. Sinä olet ainoa ihminen, josta voisin välittää, ja
sinä olet niin varjomainen. Sinä olet vain kuviteltu mies, jonka
minä olen keksinyt, ja luultavasti oikea _sinä_ ei ole vähääkään
sellainen kuin minun kuvittelemani _sinä_. Mutta sinä lähetit minulle
tervehdyksen kerran kun olin sairaana, ja nyt, kun tunnen itseni
kauhean unohdetuksi, haen korttisi esille ja luen sen uudelleen.
Huomaan etten sano sinulle ollenkaan sitä mitä aioin sanoa, mikä oli
seuraavaa:
Vaikka tunteeni vieläkin ovat loukatut, sillä on hyvin nöyryyttävää
tulla nostelluksi ja siirrellyksi mielivaltaisen, taipumattoman,
järjettömän, kaikkivoivan, näkymättömän Sallimuksen käden kautta,
niin kuitenkin, kun joku ihminen on ollut niin hyvä ja jalomielinen
ja ajatteleva kuin sinä tähän asti olet ollut minua kohtaan, otaksun
että hänellä on oikeus olla mielivaltainen, taipumaton, järjetön,
näkymätön Sallimus, jos häntä haluttaa, ja siispä -- annan sinulle
anteeksi ja olen iloinen taas. Mutta hauskaa ei vieläkään ole saada
Sallien kirjeitä, joissa hän kertoo kuinka hurmaavaa siellä leirissä
on!
Oli miten oli -- vedämme verhon sen asian eteen ja alotamme alusta.
Olen kirjoittanut ja kirjoittanut tänä kesänä, saanut valmiiksi neljä
lyhyttä kertomusta ja lähettänyt ne neljään eri aikakauskirjaan. Näet
nyt että koetan olla kirjailija. Olen vakiinnuttanut työhuoneekseni
nurkan ullakolla, joka oli Master Jervien leikkihuoneena sadepäivinä.
Se on viileä, tuulinen nurkka, jossa on kaksi ullakkoikkunaa, ja sitä
varjostaa vaahtera, jossa asuu perhe punaisia oravia kolossaan.
Parin päivän päästä kirjoitan hauskan kirjeen ja kerron kaikki talon
uutiset.
Me tarvitsisimme sadetta.
Sinun kuten ainakin
JUDY.
Elokuun 10 p.
_Mr. Setä Pitkäsääri!_
Sir: kirjoitan teille pajupuun toiselta oksalta laidunmaalta lammikon
rannalta. Alapuolella kurnuttaa sammakko, heinäsirkka sirittää
yläpuolella ja kaksi pientä "pirunkorentoa" kiitää ylös ja alas
rungon ympärillä. Olen ollut täällä kokonaisen tunnin; oksa on hyvin
mukava, varsinkin kun olen päällystänyt sen kahdella sohvatyynyllä.
Tulin tänne mukanani kynä ja kirjoituslehtiö toivoen voivani
kirjoittaa kuolemattoman novellin, mutta olen ollut aivan hukassa
sankarittareni kanssa -- en _voi_ saada häntä käyttäytymään niinkuin
tahtoisin, ja niinpä olen hyljännyt hänet hetkiseksi ja kirjoitan
sinulle. (Ei siitäkään sentään ole suurta huojennusta, sillä enhän
minä saa sinuakaan käyttäytymään niinkuin tahtoisin.)
Jos olet tuossa kauheassa New Yorkissa, soisin voivani lähettää
sinulle kappaleen tätä ihastuttavaa, tuulista, aurinkoista maisemaa.
Seutu on sadeviikon jälkeen kuin taivas.
Taivaasta puhuen -- muistatko Mr. Kellogin, josta kerroin viime
kesänä -- Cornersin pienen valkean kirkon kappalaisen? No niin, tuo
vanha sielu-parka on kuollut -- kuollut keuhkotulehdukseen viime
talvena. Minä kävin kuutisen kertaa kuulemassa hänen saarnaansa ja
perehdyin hyvin hänen jumaluusoppiinsa. Hän uskoi loppuun saakka ihan
samat asiat kuin matkansa alussakin. Minusta tuntuu että miestä,
joka voi ajatella aivan samalla tavalla neljänkymmenen seitsemän
vuoden ajan muuttamatta ainoatakaan käsitystä, pitäisi säilyttää
erikoisuutena museossa. Toivon että hän saa nauttia harpustaan ja
kultakruunustaan, hän oli niin täysin varma niiden saamisesta!
Hänen tilallaan on nyt nuori, hyvin suuriluuloinen mies. Seurakunta
on vielä sangen epäilevällä kannalla, varsinkin se puolue, jota
diakooni Cummings johtaa. Näyttää kuin tulossa olisi hirveä hajaannus
kirkossa. Me emme välitä uskonnollisista uudistuksista tällä seudulla.
Sadeviikon loppupuolella istuin ullakolla ja hekkumoin kirjoissa --
Stevensonia enimmäkseen. Hän itse on paljon mielenkiintoisempi kuin
kukaan hänen kirjojensa henkilö, lyönpä vetoa että hän teki itsestään
sellaisen sankarin, joka näyttäisi hyvältä painettuna. Etkö luule
että oli juuri hänen tapaistaan tuhlata kaikki isältään perimänsä
kymmenentuhatta dollaria purjeveneeseen ja lähteä purjehtimaan
etelämerille. Hän toteutti itse seikkailevan maailmankatsomuksensa.
Jos isäni olisi jättänyt minulle kymmenentuhatta dollaria, tekisin
samoin minäkin. Vailiman ajatus tekee minut suorastaan villiksi.
Tahtoisin nähdä tropiikin. Tahtoisin nähdä koko maailman. Minä
kyllä vielä näenkin -- ihan varmasti, Setä, kun minusta tulee suuri
kirjailija tai taiteilija tai näyttelijätär tai näytelmänkirjoittaja
-- tai mikä suuruus minusta näyttäytyy tulevan. Minulla on kauhea
vaeltamisen jano; kun vain näenkin kartan, tekee mieleni panna hattu
päähän ja ottaa päivänvarjo ja lähteä. "Minä näen ennen kuolemaani
etelän palmut ja temppelit."
Torstai-iltana hämärissä, portailla istuen.
Hyvin vaikeata saada mitään uutisia tähän kirjeeseen! Judy on viime
aikoina käynyt niin filosofeeraavaksi että hän tahtoo keskustella
laajapiirteisesti maailmasta yleensä eikä alentua puhumaan arkielämän
jokapäiväisistä pikkuseikoista. Mutta jos sinun _pitää_ saada
uutisia, niin kuule siis:
Yhdeksän pikku porsastamme kahlasi viime tiistaina puron yli ja
karkasi, ja vain kahdeksan tuli takaisin. Emme tahdo väärin syyttää
ketään, mutta me epäilemme että Dowdin leskellä on yksi enemmän kuin
pitäisi.
Mr. Weaver on maalannut latonsa ja kaksi aittaansa kirkkaan
keltaisiksi -- hyvin ruma väri, mutta hän sanoo sen kestävän.
Brewereilla on vieraita tällä viikolla, Mr. Brewerin sisar ja kaksi
sisarentytärtä Ohiosta.
Eräs Rhode Island-punaisistamme nakutti esiin vain kolme kananpoikaa
viidestätoista munasta. Emme voi kuvitella mikä sitä riivasi. Rhode
Island-punaiset ovat minun mielestäni hyvin arvoton rotu. Pidän
enimmän Buff Orpingtoneista.
Bonnyrigg Four Cornersin uusi postivirkailija joi joka pisaran
jamaikalaista inkivääriolutta mitä heillä oli varastossa -- seitsemän
dollarin arvosta -- ennenkuin hänet saatiin ilmi.
Vanha Ira Hatch potee luuvaloa eikä enää voi tehdä työtä. Hän ei
koskaan säästänyt mitään kun palkka oli hyvä, joten hänen nyt on
elettävä kaupungin kustannuksella.
Ensi lauantai-iltana on koulutalossa jäätelöillanvietto. Tervetuloa
perheinenne!
Minulla on uusi hattu, jonka ostin kahdellakymmenellä viidellä
sentillä postitoimistosta. Tässä on viimeinen muotokuvani, lähdössä
haravoimaan heiniä.
On niin pimeä ettei enää näe, mutta jopa uutisetkin loppuivat.
Hyvää yötä!
JUDY.
Perjantaina.
Hyvää huomenta! Kerrankin uutinen! Mitä ajattelet? Et koskaan,
koskaan, koskaan arvaisi kuka on tulossa Lock Willow'hon. Kirje Mrs.
Semplelle Mr. Pendletonilta. Hän on pyörämatkalla Berkshires'in läpi
ja on väsynyt ja tahtoo levätä siistissä hiljaisessa maatalossa --
jos hän jonakin iltana kiipeää Mrs. Semplen portaita ylös, onko tällä
silloin huone valmiina hänelle? Hän viipyy kenties viikon tai kenties
kaksi tai kenties kolme, kun hän nyt ensin näkee kuinka rauhallista
täällä on.
Mekös olemme häkärässä! Koko talo siivotaan ja kaikki ikkunaverhot
pestään. Minä ajoin tänä aamuna Cornersiin ostamaan uutta
vahakangasta sisäänkäytävään ja kaksi kannua ruskeata kattomaalia
eteistä ja takaportaita varten. Mrs. Dowd on tilattu huomiseksi
pesemään ikkunoita (hetken tärkeys saa meidät unohtamaan epäluulomme
porsaan suhteen). Saatat ajatella, päättäen toimenpiteistämme, ettei
talo jo ennestään ollut tahraton, mutta minä vakuutan sinulle että
se oli! Olkoot Mrs. Semplen rajoitukset mitkä tahansa, mutta hän on
TALOUDELLINEN.
Mutta eikö tuo ole juuri sen miehen tapaista, Setä? Hän ei anna
kaukaisintakaan vihjausta siitä, päätyykö hän portaillemme tänään
vai kahden viikon päästä. Saamme alituisesti pidättää henkeämme
kunnes hän tulee -- ja jollei hän kiirehdi, voi sattua että siivot on
tehtävä uudestaan.
Tuolla Amasai odottaa häkkirattaitten ja vanhan Groven kanssa.
Ajelen yksin, mutta jos voisit nähdä vanhan Groven, et olisi levoton
turvallisuudestani.
Käsi sydämellä -- jää hyvästi.
JUDY.
P.S. Eikö se ole sopiva kirjeen loppu? Sain sen eräästä Stevensonin
kirjeestä.
Lauantaina.
Hyvää huomenta taas! En saanut tätä _koteloiduksi_ eilen ennenkuin
postimies tuli, ja niinpä lisään vielä jotakin. Meille tulee posti
kerran päivässä kahdentoista aikaan. Kirjeidenkanto maalla on oikea
siunaus maanviljelijöille. Postimiehemme ei ainoastaan jakele
kirjeitä, vaan toimittaa meille asioita kaupungissa, viisi senttiä
asiasta. Eilen hän toi minulle kengännauhat ja _coldcream-rasian_
(aurinko poltti nahan nenästäni ennenkuin sain uuden hattuni) ja
sinisen Windsor-kaulanauhan ja kenkämustetta, kaikki kymmenellä
sentillä. Se oli tavattoman hyvä kauppa, kiitos tilaukseni laajuuden.
Hän kertoo meille myöskin, mitä Suuressa Maailmassa tapahtuu.
Muutamat ihmiset hänen matkansa varrella tilaavat päivälehtiä, ja hän
lukee niitä tallustellessaan eteenpäin ja kertoo uutiset sellaisille,
jotka eivät tilaa. Niin että jos Yhdysvaltain ja Jaapanin välille
tulee sota, tai jos presidentti murhataan, tai Mr. Rockefeller
antaa miljoonan John Grier Homelle, ei sinun tarvitse vaivautua
kirjoittamaan, minä kuulen sen kuitenkin. Ei merkkiäkään vielä Master
Jerviestä. Mutta sinun pitäisi nähdä kuinka talomme kiiltää -- ja
kuinka huolellisesti pyyhimme jalat ennenkuin astumme sisään!
Toivon että hän tulee pian, kaipaan ihmistä jonka kanssa puhua.
Mrs. Semple, sanoakseni totuuden, käy hieman yksitoikkoiseksi. Hän
ei koskaan anna ajatusten katkaista keskustelunsa vuolasta virtaa.
Omituisia nämä ihmiset täällä. Heidän maailmansa on juuri tämä
ainoa mäennyppylä. He eivät ole hituistakaan yleismaailmallisia,
jos tiedät mitä tarkoitan. Se on aivan sama juttu kuin John Grier
Homessa. Siellä rajoitti ajatuksiamme rauta-aidan neljä sivua,
mutta en välittänyt siitä niin paljoa, kun olin nuorempi ja kun
minulla oli niin kauheasti työtä. Hetkenä jolloin olin saanut kaikki
vuoteet kuntoon ja pikkulasten kasvot pestyiksi ja olin mennyt
kouluun ja tullut kotiin taas ja pessyt heidän kasvonsa uudestaan
ja parsinut heidän sukkansa ja paikannut Freddie Perkinsin housut
(hän repi ne elämänsä jokaisena päivänä) ja lukenut läksyni jossain
välissä -- olin kypsä menemään sänkyyn, enkä huomannut mitään
keskinäisen ajatustenvaihdon puutetta. Mutta oltuani kaksi vuotta
keskustelurikkaassa korkeakoulussa, kaipaan sitä, ja olen iloinen kun
saan tavata jonkun, joka puhuu minun kieltäni.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Salaatti ei ole vähääkään menestynyt tänä vuonna. Oli niin
kuivaa kesän alussa.
Elokuun 25 p.
No, Setä, Master Jervie on täällä. Ja niin hauskaa on meillä ollut!
Ainakin minulla, ja luullakseni hänellä myöskin -- hän on ollut
täällä kymmenen päivää eikä näytä mitään lähtemisen merkkiä. On ihan
häpeällistä millä tavoin Mrs. Semple lellittelee tuota miestä. Jos
tuo kunnon rouva hemmotteli häntä yhtä paljon kun hän oli pikkupoika,
en ymmärrä kuinka hänestä on voinut tulla niin mukava mies.
Hän ja minä syömme pienen pöydän ääressä verannalla tai väliin puiden
alla tai -- kun sataa tai on kylmä -- parhaassa vierashuoneessa.
Hän vain määrää paikan missä tahtoo syötävän ja Carrie tipsuttelee
hänen perässään kantaen pöytää. Jos siitä on ollut hirveästi vaivaa
ja astiat on täytynyt kantaa kovin kauas, löytää Carrie sokerirasian
alta dollarin.
Hän on kauhean hauska ja toverillinen mies, vaikka sitä ei ikinä
uskoisi, jos näkisi hänet vain sattumalta. Hän on ensi näkemältä
kuin todellinen Pendleton, mutta sellainen hän ei suinkaan ole.
Hän on aivan niin yksinkertainen ja teeskentelemätön ja herttainen
kuin suinkin voi -- tuntuu hullulta kuvailla miestä tällä tavoin,
mutta se on totta. Hän on äärettömän hauska suhteessaan talonpoikiin
täällä, kohtelee heitä toverillisella tavalla, joka riisuu heidät
heti aseista. He olivat hyvin epäluuloisia alussa. He eivät pitäneet
hänen vaatteistaan! Ja minä sanon että hänen vaatteensa ovatkin aika
ihmeelliset. Hän käyttää polvihousuja ja urheilupaitaa ja valkoista
flanellipukua ja ratsastuspukua leveine housuineen. Aina kun hän
tulee näkyviin yllään jotakin uutta, kävelee Mrs. Semple hänen
ympärillään paistaen ylpeydestä ja tarkastaa häntä joka puolelta ja
vaatii häntä tarkoin katsomaan mihin istuu, ettei vain saisi tomua
vaatteisiinsa. Se vaivaa häntä kauheasti. Hän sanoo Mrs. Semplelle
aina:
"Mene nyt siitä, Lizzy, ja pidä huolta omista töistäsi. Ei sovi enää
lellitellä minua. Olen kasvanut suureksi."
On kauhean hullua ajatella että tuo suuri, iso, pitkäsäärinen mies
(hän on melkein yhtä pitkäsäärinen kuin sinä, Setä) on joskus istunut
Mrs. Semplen sylissä ja tämä on pessyt hänen kasvojaan. Erityisen
hullua kun näkee Mrs. Semplen sylin! Hänellä on kaksi syliä nyt, ja
kolme leukaa. Mutta Master Jervie sanoo että hän kerran oli laiha ja
vikkelä ja reipas ja pääsi juoksemaan nopeammin kuin hän.
Voi kuinka meillä on ollut seikkailuja! Olemme tutkineet ympäristön
penikulmain laajuudelta, ja minä olen oppinut kalastamaan
vitsikkäillä pikku kärpäsillä, jotka on tehty höyhenistä. Niin
myöskin ampumaan rihlapyssyllä ja revolverilla. Niin myöskin
ratsastamaan -- vanhassa Grovessa on hämmästyttävä määrä elämää. Me
syötimme sille kauroja kolme päivää, ja se pelästyi vasikkaa ja oli
vähällä juosta tiehensä minun kanssani.
Keskiviikkona.
Kiipesimme Pilvitöyräälle maanantai-iltapäivänä. Se on vuori täällä
lähellä, ei hirveän korkea vuori -- ei mitään lunta huipulla --
mutta on sitä vain aika hengästynyt kun pääsee huipulle. Alemmat
rinteet ovat metsien peitossa, mutta huipulla on vain kivikasoja
ja aukeata kangasmaata. Viivyimme auringonlaskuun asti ja teimme
tulen ja keitimme illallisemme siellä. Master Jervie keitti, hän
sanoi osaavansa paremmin kuin minä -- ja hän osaakin, koska hän on
tottunut leirielämään. Sitten tulimme alas kuunvalossa, ja päästyämme
metsäpolulle missä oli pimeä, sähkölampun valossa, joka oli hänen
taskussaan. Se oli niin verratonta! Hän nauroi ja laski leikkiä koko
matkan ja puhui mielenkiintoisista asioista. Hän on lukenut kaikki
ne kirjat mitä minä ikinä olen lukenut, ja paljon muita lisäksi. On
hämmästyttävää kuinka paljon erilaisia asioita hän tietää.
Lähdimme pitkälle jalkapatikalle tänä aamuna, ja rajuilma yllätti
meidät. Vaatteemme olivat likomärkinä ennenkuin pääsimme kotiin --
mutta mielemme ei kastunut vähääkään. Olisitpa nähnyt Mrs. Semplen
kasvot, kun tupsahdimme hänen keittiöönsä.
"Oh, Master Jervie -- Miss Judy! Tehän olette likomärkinä! Oi, voi!
Mitä minun pitää tehdä! Tuo uusi kaunis puku on vallan pilalla."
Hän oli kauhean hullunkurinen, olisi luullut että me kumpikin olimme
kymmenvuotiaita ja hän hätääntynyt äiti. Minä jo hetkisen pelkäsin
ettemme saisi hilloa teen kanssa.
Lauantaina.
Aloitin tämän kirjeen aikakausia sitten, mutta minulla ei ole ollut
sekuntiakaan aikaa lopettaakseni sen.
Eikö ole hieno tämä Stevensonin ajatus:
The world is so full of a number of things,
I am sure we should all be as happy as kings.
[Maailma on niin täynnä kaikkea hyvää, olen varma että saisimme
kaikki olla onnellisia kuin kuninkaat.]
Se on totta, tiedätkös. Maailma on täynnä onnea ja avara kulkea
ympäri, jos vain haluat ottaa varteen juuri sen mikä sattuu tiellesi.
Koko salaisuus on siinä että osaa olla _joustava._ Maalla varsinkin
on niin äärettömän paljon hauskaa. Voin kulkea kenen tahansa maitten
yli ja katsella kenen tahansa näköalaa ja pulikoida kenen tahansa
purossa ja nauttia kaikesta ihan yhtä paljon kuin jos omistaisin maan
-- eikä minun tarvitse maksaa veroa.
* * * * *
Nyt on sunnuntai-ilta, kello noin yksitoista, ja luulin pääseväni
ihanaan uneen, mutta join mustaa kahvia päivälliseksi, siis -- ei
mitään ihanaa unta minulle!
Tänä aamuna sanoi Mrs. Semple Mr. Pendletonille hyvin päättävässä
sävyssä:
"Meidän on lähdettävä täältä neljännestä yli kymmenen ehtiäksemme
kirkkoon yhdeksitoista."
"Hyvä on, Lizzie", sanoi Master Jervie, "käskekää valjastaa vaan, ja
jollen ole pukeutunut, saatte lähteä jäämättä odottamaan."
"Kyllä me odotamme", sanoi Mrs. Semple.
"Niinkuin haluat", sanoi hän, "mutta älkää antako hevosten seisoa
liian kauan."
Mrs. Semplen pukeutuessa hän käski Carrie'a pistämään päiväaterian
eväskoriin ja minua hän käski kömpimään kävelyvaatteisiini, ja me
pujahdimme ulos takaovesta ja menimme kalastamaan.
Se häiritsi taloa kauheasti, sillä sunnuntaisin Lock Willow syö
päivällistä kello kaksi. Mutta hän tilasi päivällisen seitsemäksi --
hän tilaa aterioita milloin haluttaa vain, ihan kuin paikka olisi
ravintola -- ja se esti Carrie'a ja Amasaita pääsemästä ajelulle.
Mutta hän sanoi että se oli sitä parempi vain, eihän ole säädyllistä
että he menevät ajelemaan ilman kaitsijaa, ja joka tapauksessa hän
tarvitsi hevoset itse viedäkseen minut ajelemaan. Oletko koskaan
kuullut mitään niin hullua?
Ja Mrs. Semple parka uskoo että ihmiset, jotka menevät kalastamaan
sunnuntaina, joutuvat perästäpäin pihisevän kuumaan helvettiin!
Häntä vaivaa kauheasti se ajatus, että hän ei opettanut poikaa
paremmin, kun tämä oli pieni ja avuton ja hänellä oli hyvä tilaisuus.
Sitäpaitsi -- hän olisi tahtonut näytellä Mr. Pendletonia kirkossa.
Mutta kalassa me olimme kuin olimmekin (hän sai neljä pientä kalaa)
ja me paistoimme ne nuotiotulella päivä-ateriaksi. Ne putosivat
paahdinvartailtamme yhtäpäätä tuleen, niin että ne maistuivat hiukan
tuhkaisilta, mutta me söimme ne. Tulimme kotiin kello neljä ja
lähdimme ajelemaan kello viisi ja söimme päivällistä kello seitsemän
ja kymmeneltä minut lähetettiin nukkumaan -- ja täällä minä olen ja
kirjoitan sinulle.
Alkaa minun sentään tulla hiukan uni. Hyvää yötä. Tässä on sen ainoan
kalan kuva, jonka minä sain.
_Laiva hoi, Kapteeni Pitkäsääri!_
Seis! Kiinni! Ohei, ohoi, ja pullo rommia -- tänne! Arvaa mitä minä
luen? Keskustelumme kahtena viime päivänä on ollut pelkkiä laivoja
ja merirosvoja. Eikö "Aarresaari" ole mainio? Oletko lukenut sitä,
vai eikö se ollut vielä ilmestynyt kun sinä olit poika? Stevenson sai
vain kolmekymmentä puntaa, kun kirja ilmestyi vihkoina -- minä en
usko että kannattaa ruveta suureksi kirjailijaksi. Ehkä minusta tulee
opettajatar.
Anna anteeksi että kirjeeni ovat niin täynnä Stevensonia, mieleni
askartelee hänessä paljon nykyään. Hän käsittää Lock Willow'n koko
kirjaston.
Olen kirjoittanut tätä kirjettä kaksi viikkoa ja ajattelen että se
nyt mahtaa olla tarpeeksi pitkä. Älä koskaan sano, Setä, etten minä
kirjoita yksityiskohtaisesti. Soisin että sinäkin olisit täällä,
meillä olisi kaikilla niin hauskaa yhdessä. Tahtoisin että eri
ystäväni tuntisivat toisensa. Aioin kysyä Mr. Pendletonilta tunteeko
hän sinut New Yorkissa -- mielestäni hän voisi, te varmaan liikutte
samoissa korkeissa yhteiskuntapiireissä ja molemmat harrastatte
uudistuksia ja sen semmoista -- mutta enhän voinut, kun en tiedä
oikeata nimeäsi.
Hassuin asia mitä ikänä olen kuullut, etten tiedä nimeäsi. Mrs.
Lippett sanoi minulle jo ennakolta, että olet oikullinen. Minä
luulisin niin!
Kiintyneenä
JUDY.
P.S. Lukiessani tämän läpi huomasin ettei se ole kokonaan
Stevensonia. Siinä on myöskin pari kolme ohimenevää vihjausta Master
Jervie'iin.
Syyskuun 5 p.
_Rakas Setä!_
Hän on lähtenyt, ja me kaipaamme häntä! Kun on tottunut ihmisiin tai
paikkoihin tai elämän muotoihin ja ne sitten äkkiä temmataan pois,
jää jäljelle kauhean tyhjä, kalvava tunne. Mrs. Semplen keskustelu on
nyt mielestäni sangen maustamatonta ravintoa.
Korkeakoulu alkaa kahden viikon päästä ja olen oikein iloinen
päästessäni taas lukuihin kiinni. Olen sentään tehnyt aika lailla
työtä tänä kesänä -- kuusi novellia ja seitsemän runoa. Ne jotka
lähetin aikakauskirjoihin, tulivat kaikki takaisin kohteliaan
nopeasti. Mutta siitä en välitä. Se on hyvää harjoitusta. Master
Jervie luki ne -- hän toi postin, enkä voinut sille mitään että hän
sai tietää asian -- ja hän sanoi että ne ovat _kauheita._ Niistä kävi
ilmi ettei minulla ole pienintäkään aavistusta, mistä puhun. (Master
Jervie ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta.) Mutta viimeinen,
jonka tein -- pikkuinen kyhäelmä vain, aihe korkeakoulusta -- ei
hänen sanojensa mukaan ollut huono, ja hän antoi kirjoittaa sen
koneella, ja minä lähetin sen erääseen aikakauskirjaan. Se on ollut
heillä nyt kaksi viikkoa, ehkä he miettivät asiaa.
Näkisitpä taivaan! Kaiken yllä on mitä kummallisin oranssinvärinen
valaistus. Tulee myrsky.
* * * * *
Juuri sinä hetkenä alkoi pudota pöyristyttävän suuria pisaroita,
ja kaikki ikkunaluukut alkoivat ryskiä. Minä juoksin sulkemaan
ikkunoita, ja Carrie lensi ullakolle sylillinen maitokannuja
käsissään pantaviksi paikkojen alle, mistä katto vuotaa -- ja
sitten, juuri kun olin taas tarttumaisillani kynään, muistin että
olin jättänyt tyynyn ja viltin ja hatun ja Matthew Arnoldin runot
hedelmätarhaan puun alle, ja syöksyin hakemaan niitä. Kaikki olivat
likomärkinä. Runojen punainen kansi oli värjännyt sisäpuolen,
"Doverin rannikkoa" huuhtovat tästälähin punaiset aallot.
Myrksy maaseudulla on kauhea häiriö. Täytyy aina ajatella mitä
kaikkea onkaan ulkona ja menee pilalle.
Torstaina.
Setä! Setä! Mitä ajattelet? Posti tuli juuri ja toi kaksi kirjettä.
1. -- Novellini on otettu vastaan. 50 dollaria. _Alors!_ Minä olen
KIRJAILIJA.
2. -- Kirje korkeakoulun sihteeriltä. Olen saanut kahdeksi vuodeksi
stipendin, joka vastaa täysihoitoa ja lukukausimaksua. Se on
perustettu oppilaita varten, jotka ovat osoittaneet "huomattavaa
edistystä englanninkielessä ja yleistä etevyyttä muissa aineissa".
Ja minä olen saanut sen! Hain sitä ennen lähtöäni, mutta ei minulla
ollut aavistustakaan että voisin sen saada, kun keltanokka-työni
matikassa ja latinassa oli niin huono. Mutta näyttää siltä että
olen parantanut maineeni. Olen hirmuisen iloinen, Setä, koska nyt
en enää ole sellaisena taakkana sinulle. Kuukausiraha on kaikki
mitä tarvitsen, ja ehkä voin ansaita senkin kirjoittamalla tai
yksityistunneilla tai jollakin.
Minä _ikävöin_ takaisin kouluun ja työhön.
Sinun alati
JERUSHA ABBOTT,
Novellin "Kun sofomorit voittivat pelin" tekijä. Myytävänä kaikissa
sanomalehtikojuissa, hinta kymmenen senttiä.
Syyskuun 36 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Koulussa taas ja yläluokkalainen. Lukuhuoneemme on tänä vuonna
parempi kuin koskaan -- etelän puolella ja kaksi suurta ikkunaa --
ja oi, niin hienosti kalustettu! Julia rajattomine kuukausirahoineen
saapui kaksi päivää aikaisemmin ja joutui oikean kalustamiskuumeen
valtaan. Meillä on uudet seinäpaperit ja itämaiset matot ja
mahonkituolit -- ei maalattua mahonkia, joka viime vuonna riitti
tekemään meidät onnellisiksi, vaan oikeata. Se on hyvin ylellistä,
mutta minusta tuntuu kuin en kuuluisi siihen, olen kaiken aikaa
hermostunut pelosta että pudotan mustetahran väärään paikkaan.
Ja, Setä, kirjeesi odotti minua täällä -- anteeksi -- tarkoitan
sihteerisi kirjettä.
Tahdotko ystävällisesti sanoa minulle järkevän syyn, miksi en ottaisi
vastaan tuota stipendiä? En ymmärrä vastustustasi vähääkään. Mutta
missään tapauksessa ei vastustelustasi ole pienintäkään hyötyä,
sillä olen jo ottanut stipendin -- enkä aio muuttaa mieltäni. Tämä
kuulostaa hieman nenäkkäältä, mutta en tarkoita sitä siksi.
Otaksun että kun kerran olet ruvennut kasvattamaan minua, tahtoisit
kernaasti lopettaa työsi ja panna sievän pisteen diploomin muodossa
loppuun.
Mutta katsohan nyt sekunnin verran asiaa minun kannaltani. Minä
saan kiittää kasvatuksestani sinua aivan yhtä hyvin kuin jos
antaisin sinun maksaa kaiken, mutta en ole aivan yhtä velkaantunut.
Tiedän ettet tahdo minua maksamaan rahaa takaisin, mutta minä aion
kuitenkin tahtoa tehdä sen, jos suinkin voin, ja tuon stipendin
saaminen helpottaa asiaa suuresti. Odotin saavani viettää lopun
elämääni velkojeni maksamisessa, mutta nyt meneekin vain toinen puoli
loppuelämästäni siihen. Toivon että ymmärrät asemani etkä pahastu.
Kuukausirahan otan vieläkin hyvin kiitollisena vastaan. Tarvitaankin
rahaa, jos tahtoo elää Julian ja hänen kalustonsa tasalla! Soisin
että hän olisi kasvatettu yksinkertaisemmille tavoille tai ettei hän
olisi huonetoverini.
Tämä ei juuri ole kirje, aioin kirjoittaa paljon -- mutta olen
päärmännyt neljä ikkunaverhoa ja kolme oviverhoa (olen iloinen
kun et voi nähdä pistojen pituutta) ja kiillottanut messinkiset
kirjoitusneuvot hammaspulverilla (hyvin vastahakoista työtä) ja
sahannut poikki teräslankaa kynsisaksilla ja pakannut auki neljä
kirjalaatikkoa ja ripustanut kaksi matka-arkullista vaatteita (ei
tunnu uskottavalta että Jerusha Abbott omistaa kaksi matka-arkullista
vaatteita, mutta se on totta!) ja siinä välissä toivottanut
viisikymmentä rakasta ystävää tervetulleiksi takaisin.
Avajaispäivä on iloinen tilaisuus!
Hyvää yötä, Setä kulta, ja älä ole vihoissasi, vaikka kananpoikasi
tahtoo kaaputtaa itse itselleen. Hänestä kasvaa kauhean ponteva pieni
kana -- jolla on hyvin päättäväinen kaakatus ja paljon kauniita
höyheniä (kaikki sinulta saatuja).
Kiintyneenä
JUDY.
Syyskuun 30 p.
_Rakas Setä!_
Vieläkö sinä nytkin jumpittelet tuosta stipendiasiasta? En
ole koskaan nähnyt miestä niin itsepintaista ja kovakorvaista
ja järjetöntä ja järkähtämätöntä ja härkäpäistä ja
kykenemätöntä-tajuamaan-toisten-ihmisten-näkökantoja kuin sinä.
Sinä pidät parempana etten muka ota vastaan lahjoja vierailta.
Vierailta! -- Ja mikä sinä sitten olet, jos saan luvan kysyä?
Onko maailmassa ketään, jota tuntisin vähemmän? En tuntisi sinua,
jos tulisit kadulla vastaan. Näet nyt, jos olisit ollut järkevä,
ymmärtäväinen ihminen ja kirjoittanut sieviä, rohkaisevia, isällisiä
kirjeitä pikku Judyllesi ja tullut silloin tällöin taputtamaan häntä
päähän ja sanomaan että olet iloinen, kun hän on niin kiltti tyttö.
-- Silloin hän ehkä ei olisi ilkkunut sinua vanhalla iälläsi, vaan
olisi totellut pienintäkin toivettasi niinkuin kuuliainen tytär
ainakin, jollaiseksi hänet oli tarkoitettu.
Vierailta tosiaankin! Te elätte lasitalossa, Mr. Smith.
Ja sitäpaitsi se ei ole mikään lahja, se on palkinto -- olen
ansainnut sen kovalla työllä. Jollei kukaan olisi ollut tarpeeksi
etevä englanninkielessä, ei komitea olisi jakanut stipendiä
ollenkaan, muutamina vuosina on käynyt niin. Siis -- Mutta
mitä kannattaa väitellä miehen kanssa? Te kuulutte, Mr. Smith,
sukupuoleen, jolta logiikan taju puuttuu. On vain kaksi keinoa, jos
tahtoo saada miesväkeä järkiinsä: täytyy joko mielistellä tai olla
epämiellyttävä. Minä en alennu mielistelemällä yrittämään miehiltä
sitä mitä haluan. Senvuoksi minun täytyy olla epämiellyttävä.
Minä kieltäydyn, sir, luopumasta stipendistäni, ja jos vielä pidätte
ääntä asiasta, en tahdo ottaa vastaan kuukausirahaakaan, vaan väsytän
ja hermostutan itseni pilalle antamalla yksityistunteja typerille
keltanokille.
Se on minun uhkavaatimukseni. Ja kuule -- minulla on vielä uusi
ajatus. Koska niin pelkäät että minä, ottamalla vastaan tämän
stipendin, riistän koulunkäynti-mahdollisuuden joltakin toiselta,
tiedän keinon siihen. Voithan käyttää rahan, jonka olisit kuluttanut
minun hyväkseni, jonkun toisen John Grier Homen pikku tytön
kasvattamiseen. Eikö se ole mielestäsi hyvä ajatus? Mutta, Setä,
_kasvata_ uutta tyttöä niin paljon kuin tahdot, mutta älä toki _pidä_
hänestä enemmän kuin minusta.
Toivon ettei sihteerisi loukkaannu, kun kiinnitän niin vähän huomiota
ehdotuksiin, joita hän tekee kirjeissään, mutta jos hän loukkaantuu,
en voi sitä auttaa. Hän on hemmoteltu lapsi, Setä. Olen säyseästi
taipunut hänen oikkuihinsa tähän saakka, mutta tällä kertaa aion olla
LUJA.
Sinun,
päättävästi,
täysin ja peruuttamattomasti ja
maailman loppuun saakka iki-jyrkkänä,
JERUSHA ABBOTT.
Marraskuun 9 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Lähdin tänään kaupunkiin ostamaan kenkämustetta ja pari kaulusta
ja puserokankaan ja putken orvokkivoidetta ja kappaleen hienoa
saippuaa -- kaikki hyvin tarpeellisia, en voisi enää päivääkään olla
onnellinen ilman niitä -- ja kun aioin maksaa vaununkuljettajalle,
huomasin kukkaron jääneen toisen hameeni taskuun. Niinpä minun täytyi
astua alas ja odottaa seuraavaa vaunua, ja myöhästyin voimistelusta.
On kauheata kun on kaksi hametta eikä yhtään muistia!
Julia Pendleton on kutsunut minut luokseen joululomaksi. Miten
tämä vaikuttaa teihin, Mr. Smith? Kuvitelkaa Jerusha Abbottia John
Grier Homesta istumassa rikkaitten pöydässä. En käsitä miksi Julia
tahtoo minut sinne -- hän näyttää suorastaan kiintyneen minuun viime
aikoina. Totta puhuakseni lähtisin paljon mieluummin Sallien luo,
mutta Julia pyysi minua ensiksi, niin että jos jonnekin lähden,
täytyy minun lähteä New Yorkiin eikä Worcesteriin. Minua hieman
hirvittää ajatus, että joudun kohtaamaan Pendletoneja _en masse_,
ja sitten minun täytyy saada paljon uusia pukuja -- niin että Setä
kulta, jos kirjoitat että tahtoisit minut jäämään kauniisti kouluun,
mukaudun toiveisiisi herttaisen tottelevaisena kuten ainakin.
Luen tyhjinä hetkinä "Thomas Huxleyn elämää ja kirjeitä" -- se
on hauskaa, kevyttä luettavaa silloin tällöin. Tiedätkö mikä
archaopteryx on? Se on eräs lintu. Ja stereognathus? En ole itsekään
varma, mutta luullakseni se on jokin puuttuva rengas, lintu jolla on
hampaat tai lisko jolla on siivet. Ei, se ei ole kumpaakaan, katsoin
juuri kirjasta. Se on mesozoinen nisäkäs.
Olen valinnut kansantalouden tänä vuonna -- hyvin valaiseva aine. Kun
olen lopettanut sen, alan tutkia hyväntekeväisyyttä ja uudistuksia,
ja silloin, Mr. Johtokunnan Jäsen, tiedän tarkalleen kuinka
orpokoti on järjestettävä. Etkö usko että minusta tulisi verraton
äänestäjä, jos minulla olisi äänioikeus? Täytin kaksikymmentä yksi
viime viikolla. Kauhean tuhlaileva maa, joka heittää pois sellaisen
rehellisen, sivistyneen, itsetietoisen, älykkään kansalaisen kuin
minä olisin.
Sinun alati
JUDY.
Joulukuun 7 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Kiitos että annoit minulle luvan lähteä Julian luo -- otaksun että
vaitiolo on myöntymisen merkki.
Ah kuinka olemme olleet seuraelämän pyörteissä! Johtajan tanssiaiset
olivat viime viikolla -- tämä on ensimäinen vuosi, jolloin kukaan
meistä saa olla mukana, sillä vain yläluokkalaiset pääsevät niihin.
Minä kutsuin Jimmie McBriden ja Sallie kutsui hänen huonetoverinsa
Princetonista, saman, joka oli viime kesänä heidän leirissään
-- hirveän hauska, punatukkainen poika -- ja Julia kutsui erään
new-yorkilaisen herran, joka ei ollut erittäin mielenkiintoinen,
mutta seuramiehenä moitteeton. Hän on sukua De la Mater Chichesterien
kanssa. Kenties se merkitsee jotakin sinulle? Minua se ei valista
vähääkään.
No niin, vieraamme saapuivat perjantai-iltapäivällä ja joivat teetä
seniorien käytävässä ja syöksyivät sitten hotelliin päivälliselle.
Hotelli oli niin täynnä että he nukkuivat riveissä biljardipöydillä,
niin he kertovat. Jimmie McBride sanoo että ensi kerran kun hänet
kutsutaan illanviettoon tähän korkeakouluun, hän ottaa mukaansa
teltan Adirondackista ja pystyttää sen urheilukentälle.
Puoli kahdeksan he palasivat takaisin presidentin vastaanottoon
ja tanssiaisiin. Meidän tilaisuutemme alkavat aikaisin! Olimme
järjestäneet miesten nimikortit ennakolta, ja joka tanssin jälkeen
jätimme heidät ryhmiin alkukirjaimen mukaan, niin että heidän
parinsa löytäisivät heidät helposti ensi tanssissa. Jimmie McBriden
esimerkiksi piti seisoa kärsivällisesti M-ryhmässä kunnes hänen
vuoronsa tuli. (Ainakin hänen olisi pitänyt seisoa kärsivällisesti,
mutta hän vaelteli koko ajan ympäri ja sekaantui R- ja S-ryhmiin ja
kaikellaisiin muihin kirjaimiin.) Huomasin hänet hyvin vaikeaksi
vieraaksi, hän murjotti kun sai tanssia vain kolme tanssia minun
kanssani. Hän sanoi että häntä ujostuttaa tanssia tyttöjen kanssa,
joita ei tunne!
Seuraavana aamuna laulukuoromme antoi konsertin -- ja kenen luulet
kirjoittaneen hauskan uuden laulun, joka oli sepitetty tilaisuutta
varten? Jerusha Abbott sen kirjoitti. Se on totta. Hän sen teki. Oi,
minä sanon sinulle, Setä, sinun pikku löytölapsestasi tulee kohta
perin huomattava henkilö!
Joka tapauksessa olivat nuo kaksi iloista päiväämme suunnattoman
hauskat, ja luulen että miehetkin nauttivat. Muutamia heistä ensin
kovasti hirvitti joutua tuhannen tytön seuraan, mutta he perehtyivät
hyvin nopeasti. Kahdella Princeton-pojallamme oli hauska aika --
ainakin he kohteliaasti sanoivat meille niin, ja he ovat kutsuneet
meidät tanssiaisiinsa ensi keväänä. Me lupasimme tulla, niin että älä
pane vastaan, Setä kulta!
Julialla ja Salliella ja minulla oli kaikilla uudet puvut. Tahdotko
kuulla niistä? Julian oli kellertävää silkkiä, kirjailtu kullalla, ja
kukkina hänellä oli purppuranpunaisia orkideoja. Puku oli kuin _uni_,
tuli suoraan Parisista ja maksoi miljoonan dollaria.
Sallien oli himmeän sininen, kirjailtu persialaisella koruompelulla,
ja sopi hyvin hänen punaiseen tukkaansa. Se ei maksanut ihan
miljoonaa, mutta oli aivan yhtä vaikuttava kuin Julian.
Minun oli himmeän punaista _crepe de chine'ä_ ja koristettu
kellertävillä pitseillä ja vaaleanpunaisella silkillä. Ja minulla
oli tulipunaisia ruusuja, jotka J. McB. lähetti (Sallie oli sanonut
hänelle, mikä väri hänen piti hankkia). Ja meillä kaikilla oli
satiinikengät ja silkkisukat ja harsoliinat, kullakin värinsä mukaan.
Nämä muoti-yksityiskohdat mahtavat tehdä sinuun syvän vaikutuksen.
Ei voi olla ajattelematta, Setä, kuinka väritöntä elämää miesten
on pakko elää, kun muistaa että harsokangas ja venetsialainen
pitsi ja käsi-koruompelu ja irlantilainen virkkaus kaikki ovat
heille vain tyhjiä sanoja. Kun taas nainen -- harrasti hän sitten
vauvoja tai mikrobeja tai miestänsä tai runoutta tai palvelijoita
tai suunnikkaita tai puutarhanhoitoa tai Platonia tai bridgeä --
pohjimmaltaan ja aina harrastaa pukuja.
Luonnon ainokainen kosketus tekee koko maailman sukulaisiksi. (Tämä
ei ole alkuperäistä. Sain sen eräästä Shakespearen näytelmästä.)
Mutta palatkaamme asiaan. Tahdotko että kerron sinulle salaisuuden,
jonka olen hiljattain keksinyt? Ja lupaatko ettet pidä minua
turhamaisena? Kuule sitten:
Minä olen kaunis.
Minä olen, se on totinen tosi. Olisin kauhea idiootti jollen tietäisi
sitä, kun huoneessa on kolme peiliä.
YSTÄVÄ.
P.S. Tämä on noita ilkeitä nimettömiä kirjeitä, joista lukee
kirjoissa.
Joulukuun 20 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minulla on vain hetkinen aikaa, koska pitää käydä kahdella tunnilla,
pakata matkalaukku ja pukurasia ja ehtiä kello neljän junaan -- mutta
en voi lähteä kirjoittamatta sinulle paria sanaa, jotta tietäisit
kuinka suuresti iloitsen joululahjalaatikostani.
Minä pidän turkiksista ja kaulakoristeesta ja Liberty-huivista ja
hansikkaista ja nenäliinoista ja kirjoista ja kukkarosta -- ja
kaikkein eniten pidän sinusta! Mutta Setä, eihän sinun _pitäisi_
hemmotella minua sillä tavalla. Olen vain ihminen -- ja lisäksi
tyttö. Kuinka voin vakavasti kiinnittää mieleni opintiehen, kun
häiritset minua moisilla maailmallisilla turhuuksilla?
Minulla on nyt vahvat epäluuloni siitä, kuka oli se ainoa John
Grier Homen Johtokunnan Jäsen, joka antoi joulukuusen ja jäätelön
sunnuntaisin. Hän oli nimetön, mutta hänen töistään minä tunnen
hänet! Sinä ansaitset olla onnellinen kaikkien hyvien tekojesi tähden.
Hyvästi nyt, ja oikein hauskaa joulua.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Lähetän pienen ystävyydenosoituksen minäkin. Luuletko että
pitäisit hänestä jos tuntisit hänet?
Tammikuun 11 p.
Aioin kirjoittaa sinulle kaupungista, Setä, mutta New York on paikka,
joka vie ihmisen kokonaan.
Minulla oli mielenkiintoinen -- valaiseva -- aika, mutta iloinen olen
etten kuulu sellaiseen perheeseen! Totisesti mieluummin ottaisin John
Grier Homen taustakseni. Oli kasvatuksessani mitä epäkohtia tahansa,
ei siinä ainakaan ollut mitään turhaa vaateliaisuutta. Nyt tiedän
mitä ihmiset tarkoittavat kun sanovat että asiat painavat heidät
alas. Tuon talon aineellinen ilmakehä oli musertava, en vetänyt
syvää henkäystä ennenkuin olin pikajunassa paluumatkalla. Kaikki
huonekalut olivat täynnä kaiverruksia ja päällystetyt ja ylelliset,
ihmiset, joita tapasin, olivat kauniisti puettuja ja matalaäänisiä
ja hyvinkasvatettuja, mutta totta on, Setä, että siitä saakka kun
tulimme aina lähtöhetkeen asti, en kuullut sanaakaan oikeata puhetta.
En usko että ainoakaan ajatus koskaan on astunut päätyovesta sisään.
Mrs. Pendleton ei koskaan ajattele muuta kuin jalokiviä ja
ompelijoita ja seuraelämän vaatimuksia. Hän sitten näyttää olevan
erilainen äiti kuin Mrs. McBride! Jos minä joskus menen naimisiin ja
saan perheen, teen sen niin McBridelaisten kaltaiseksi kuin suinkin
voin. En mistään maailman rikkauksista antaisi lapsistani kehittyä
Pendletoneja. Ehkä ei ole kohteliasta arvostella ihmisiä, joiden
vieraana on juuri ollut? Jos ei ole, suo anteeksi, ole hyvä. Tämä on
sanottu aivan tuttavallisesti, näin meidän kesken.
Näin Master Jervien vain kerran, kun hän kävi talossa teenjuonnin
aikana, ja silloin minulla ei ollut tilaisuutta puhua hänen kanssaan
kahden. Se oli todellinen pettymys kaiken sen hauskan jälkeen, mitä
meillä oli ollut viime kesänä. En luule että hän paljonkaan välittää
sukulaisistaan -- ja olen varma että he eivät välitä hänestä! Julian
äiti sanoo että hän on epävakainen. Hän on sosialisti -- ei hän
sentään, taivaan kiitos, anna tukkansa kasvaa eikä käytä punaisia
kaulanauhoja. Julian äiti ei voi käsittää, mistä hän on saanut
kummalliset mielipiteensä, perhe kun on kuulunut Englannin kirkkoon
sukupolvien ajan. Hän viskaa rahojansa kaikenlaisiin hupsuihin
uudistuksiin sen sijaan että kuluttaisi niitä sellaisiin järkeviin
asioihin kuin purjealuksiin ja autoihin ja polo-poneihin. Ostaa hän
sillä sentään makeisiakin! Hän lähetti Julialle ja minulle laatikon
kummallekin jouluksi.
Tiedätkö, minusta aikoo tulla sosialisti myöskin. Ethän pahastu, vai
kuinka, Setä? Sosialistit ovat aivan toista kuin anarkistit, he eivät
tahdo räjäyttää ketään ilmaan. Luultavasti on minulla siihen oikeus,
minähän kuulun proletariaattiin. En ole vielä ihan päättänyt minkä
ryhmän sosialisti minusta tulee. Aion perehtyä asiaan sunnuntaina ja
selitän periaatteeni ensi kirjeessä.
Olen nähnyt kuormittain teattereja ja hotelleja ja kauniita taloja.
Mielessäni pyörii yhtenä sekasortona onyksia ja kultausta ja
mosaikkilattioita ja palmuja. Olen vielä aivan hengästynyt, mutta
iloinen olen päästessäni takaisin korkeakouluun ja kirjojeni ääreen
-- luulen että pohjaltani olen oikea opiskelija; tämä akateemisen
rauhan ilmakehä on mielestäni paljon raikkaampi kuin New York.
Korkeakouluelämä on hyvin tyydyttävä elämänmuoto, kirjat ja opinnot
ja säännölliset tunnit pitävät ihmisen niin virkeänä henkisesti,
ja kun ajatus väsyy, pääsee voimistelemaan ja urheilukentälle,
ja aina on ympärillä iloisia ystäviä, jotka ajattelevat samoja
asioita kuin itsekin. Kulutamme kokonaisen illan vain puhumiseen --
puhumiseen -- puhumiseen -- ja menemme nukkumaan hyvin ylennetyin
tuntein, ikäänkuin olisimme pysyväisesti ratkaisseet jonkun painavan
maailman-ongelman. Ja joka raon täytteeksi on aina niin paljon
kaikenlaista pötyä -- hassunaikaista pilaa vain pikku asioista, joita
sattuu tapahtumaan -- mutta hyvin tyydyttävää. Me annamme arvoa
omille vitseillemme!
Ei ne ole isot ilot, jotka eniten merkitsevät, vaan se että
tekee suuren numeron pienistä -- minä olen keksinyt onnen tosi
salaisuuden, Setä, ja se on siinä että elää _nykyhetkessä_. Ei
saa aina ikävöidä menneisyyttä eikä odottaa tulevaisuutta, vaan
täytyy ottaa juuri tästä hetkestä talteen niin paljon kuin suinkin
voi. Se on kuin maanviljelystä. On olemassa ekstensiivistä ja
intensiivistä viljelystä -- no niin, minä aion tästälähin harrastaa
intensiivistä elämää. Aion nauttia joka sekunnista ja aion _tietää_
että nautin siitä kun kerran nautin. Enimmät ihmiset eivät elä, he
vain juoksevat kilpaa. He koettavat ehtiä johonkin rajapatsaaseen
kaukana taivaanrannalla, ja juoksun kuumuudessa he niin hengästyvät
ja läähättävät etteivät ollenkaan näe sitä kaunista, tyventä seutua,
jonka läpi kulkevat, ja ensimäinen seikka minkä he tietävät, on se
että he ovat vanhoja ja väsyneitä, ja silloin ei merkitse mitään,
ovatko he saavuttaneet rajapyykin vai ei. Minä olen päättänyt
istahtaa tien varrelle ja kasata yhteen koko joukon pieniä iloja,
silloinkin jollei minusta tule Suurta Kirjailijaa. Oletko koskaan
tuntenut moista naisfilosoofia kuin miksi minä olen kehittymässä?
Sinun alati
JUDY.
P.S. Tänä iltana sataa kissoja ja koiria. Kaksi koiranpentua ja yksi
kissanpoika on juuri tipahtanut ikkunalaudalle.
_Hyvä toveri!_
Hurraa! Minä olen Fabiaani.
Se on, sosialisti joka on halukas odottamaan. Me emme tahdo
yhteiskunnallista vallankumousta vielä huomenaamulla, se olisi
liian järkyttävää. Me tahdomme että se tulee vähitellen kaukaisessa
tulevaisuudessa, kun olemme kaikki valmistuneita ja kykenemme
kestämään romahduksen.
Sillävälin meidän täytyy valmistua panemalla toimeen uudistuksia
teollisuuden alalla, kasvatuksessa ja orpokodeissa.
Veljellisellä rakkaudella
JUDY.
Maanantai, kello kolme.
Helmikuun 11 p.
_Rakas S.P.S.!_
Älä loukkaannu vaikka tämä on niin lyhyt. Se ei ole kirje, se on vain
_rivi_, jonka tarkoituksena on sanoa sinulle että aion kirjoittaa
kirjeen hyvin pian, kun vain tutkinnot ovat ohi. Ei ole välttämätöntä
ainoastaan että pääsen läpi, vaan että pääsen läpi HYVIN. Minulla on
stipendi, joka velvoittaa.
Sinun, kovassa työssä
J.A.
Maaliskuun 5 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Presidentti Cuyler piti tänä iltana puheen, jossa moitti nykyistä
sukupolvea vallattomaksi ja pintapuoliseksi. Hän sanoi että olemme
kadottaneet vanhat vakavan pyrkimyksen ja oikean opiskelun ihanteet,
ja että tämä höltyminen ilmenee varsinkin epäkunnioittavassa
suhtautumisessamme järjestyneeseen arvovaltaan. Me emme enää osoita
asianmukaista kunnioitusta ylempiämme kohtaan.
Minä palaan kappelista hyvin vakavana.
Olenko liian tuttavallinen, Setä? Pitäisikö minun kohdella sinua
arvokkaammin ja etäisemmin. Kyllä, ihan varmaan minun pitäisi. Minäpä
alan uudestaan.
* * * * *
_Hyvä Mr. Smith!_
Teille on varmaan mieluisaa kuulla että suoriuduin menestyksellä
keskivuoden tutkinnoistani ja aloitan nyt uuden lukukauden työtä.
Jätän kemian -- saatuani loppuun kvalitatiivisen analyysin
oppimäärän -- ja alan nyt lukea biologiaa. Lähestyn tätä ainetta
hieman epäröiden, koska olen ymmärtänyt että joudumme leikkelemään
onkimatoja ja sammakoita.
Äärettömän mielenkiintoinen ja arvokas luento pidettiin viime
viikolla kappelissa roomalaisajan jäännöksistä etelä-Ranskassa. En
ole koskaan kuullut valaisevampaa esitystä asiasta.
Luemme Wordsworthin "Tintern Abbey" runoelmaa Englannin
kirjallisuuskurssimme yhteydessä. Mikä verraton teos, ja kuinka
tarkoin siinä ilmenee hänen käsityksensä panteismistä! Viime
vuosisadan alkupuolen romanttinen liike, joka esiintyy runoijain
sellaisten teoksissa kuin Shelley, Byron, Keats ja Wordsworth,
miellyttää minua paljon enemmän kuin klassillinen liike sen edellä.
Runoudesta puhuen, oletko lukenut Tennysonin viehättävää pikku
kappaletta nimeltä "Locksley Hall"?
Olen käynyt voimistelussa hyvin säännöllisesti viime aikoina. On
pantu toimeen valvojasysteemi, ja sääntöjen laiminlyöminen aiheuttaa
hyvän joukon epämukavuutta. Voimistelusalissa on hyvin kaunis
uima-allas sementtiä ja marmoria, erään entisen oppilaan lahja.
Huonetoverini, Miss McBride, on antanut minulle uimapukunsa (se vanui
niin ettei hän enää voinut käyttää sitä) ja alan nauttia opetusta
uimisessa.
Meillä oli ihastuttavaa vaaleanpunaista jäätelöä jälkiruuaksi eilen
illalla. Ainoastaan kasvikunnasta saatuja värejä käytetään ruuan
värittämiseksi. Koulu vastustaa innokkaasti, sekä esteettisistä että
terveydellisistä syistä, aniliinivärien käyttöä.
Ilma on viime aikoina ollut ihanteellinen -- kirkasta
auringonpaistetta ja pilviä ja tervetulleita lumipyryjä silloin
tällöin. Minä ja toverimme olemme nauttineet kävelyistämme sekä
tunnille että tunnilta -- varsinkin jälkimäisistä.
Uskoen, paras Mr. Smith, että tämä kohtaa teidät hyvässä terveydessä
kuten tavallisesti,
olen edelleen
mitä sydämellisimmin teidän
JERUSHA ABBOTT.
Huhtikuun 24 p.
_Rakas Setä!_
Kevät on tullut taaskin! Sinun pitäisi nähdä kuinka ihastuttava
leikkikenttämme on. Minusta voisit tulla katsomaan sitä itse.
Master Jervie tipahti tänne viime perjantaina -- mutta valitsi
mahdollisimman epäsuotuisan ajan, sillä Sallie ja Julia ja minä
juoksimme parastaikaa asemalle. Ja minne luulet meidän olleen
lähdössä? Princetoniin, tanssiaisiin ja pallopeliä katsomaan, jos
suvaitset! En kysynyt sinulta saanko mennä, koska minulla oli
sellainen tunne että sihteerisi vastaisi ei. Mutta kaikki kävi
täysin säännöllisesti, meillä oli lupa koulusta, ja Mrs. McBride
oli kaitsijana. Oli hurmaavan hauskaa, mutta jätän yksityiskohdat
sikseen, ne ovat liian lukuisat ja monimutkaiset.
Lauantaina.
Ylhäällä ennen päivänkoittoa! Yövartija herätti meidät -- kuusi
meistä -- ja me keitimme kahvia kattilassa (et ole koskaan nähnyt
niin paljon sakkoja!) ja kävelimme kaksi penikulmaa Yhden Puun
Kukkulan huipulle katsomaan auringonnousua. Viimeisen rinteen saimme
ryömiä! Aurinko miltei nolasi meidät! Ja ehkä luulet ettei tullut
ruokahalua aamiaiseksi!
Hyvänen aika, Setä, minulla näyttää olevan perin haihatteleva tyyli
tänään, tämä sivu on tulvillaan huutomerkkejä.
Aioin kirjoittaa pitkät jutut puhkeavista puista ja uudesta
tuhkakäytävästä urheilukentällä ja inhottavasta biologialäksystä,
joka meillä on huomiseksi ja uusista kanooteista järvellä ja
Catherine Prentiss'ista, jolla on keuhkotulehdus, ja Prexy'n
Angora-kissanpojasta, joka karkasi kotoa ja on ollut täysihoidossa
Fergussen Hallissa kaksi viikkoa, kunnes eräs palvelustyttö
vei sen takaisin, ja kolmesta uudesta puvustani -- valkeata ja
vaaleanpunaista ja sinistä musliinia ja samanvärinen hattu jokaiseen
-- mutta olen liian uninen. Puolustan itseäni aina sillä, eikö
totta? Mutta tyttökorkeakoulu on eloisa paikka ja päivän päättyessä
väsyttää! Varsinkin kun päivä alkaa auringon noustessa.
Kiintyneenä
JUDY.
Toukokuun 15 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Kuuluuko hyviin tapoihin, kun istuu raitiovaunussa, tuijottaa suoraan
eteensä eikä nähdä ketään muuta?
Hyvin kaunis nainen hyvin kauniissa samettipuvussa astui
raitiovaunuun tänään ja istui viisitoista minuuttia kasvot ihan
ilmeettöminä ja tuiotti varoitukseen yleisölle. Minusta ei ole
kohteliasta olla tietämättä kenestäkään muusta ikäänkuin itse
olisi ainoa tärkeä henkilö paikalla. Joka tapauksessa siinä
menettää paljon. Sillävälin kun hän oli vaipunut katsomaan tuota
typerää varoitusta, minä tutkin koko vaununtäyttä mielenkiintoisia
ihmisolentoja.
Mukanaseuraava kuva esiintyy tässä ensi kertaa. Se on kuin hämähäkki
langan päässä, mutta se ei suinkaan esitä sitä, vaan minua, kun
opettelen uimaan voimistelusalin uima-altaassa.
Opettaja kiinnittää nuoran vyöhöni renkaaseen ja ripustaa nuoran
väkipyörään kattoon. Se olisi hyvä systeemi, jos vain voisi
täydellisesti luottaa opettajansa rehellisyyteen. Mutta minä aina
pelkään että hän laskee nuoran irti, ja niinpä kiinnitän toisen
silmäni levottomana häneen ja toisella uin, ja mielenkiinto näin
jakaantuneena en edisty siinä määrin kuin muuten edistyisin.
Hyvin epävakaista ilmaa on ollut viime aikoina. Satoi kun aloitin ja
nyt paistaa aurinko. Sallie ja minä menemme ulos pelaamaan tennistä
ja saamme niin ollen vapautta voimistelusta.
Viikkoa myöhemmin.
Minun olisi pitänyt lopettaa tämä kirje aikoja sitten, mutta sitä
en ole tehnyt. Ethän suutu, Setä, ethän, vaikka en juuri ole
säännöllinen? Minusta todellakin on hauska kirjoittaa sinulle, se
antaa minulle sellaisen kunnianarvoisen tunteen, ikäänkuin minulla
olisi perhettä. Tahtoisitko että kertoisin sinulle jotakin? Sinä
et ole ainoa mies, jolle kirjoitan kirjeitä. On kaksi muutakin!
Olen tänä talvena saanut kauniita pitkiä kirjeitä Master Jervieltä
(päällekirjoitus on kirjoitettu koneella, niin ettei Julia voi tuntea
käsialaa). Oletko koskaan kuullut mitään niin sopimatonta? Ja joka
viikko tai suunnilleen saapuu hyvin tuhruinen epistola Princetonista,
tavallisesti kirjoitettuna keltaiselle lehtiöpaperille. Joihin
kaikkiin vastaan nopeasti kuin liikemies. Näet nyt -- en ole niinkään
erilainen kuin muut tytöt -- saan kirjeitä minäkin.
Kerroinko että minut on valittu jäseneksi seniorien draamalliseen
klubiin. Hyvin _recherché_ yhdistys. Vain seitsemänkymmentä viisi
jäsentä tuhannesta. Voinko mielestäsi johdonmukaisena sosialistina
kuulua siihen?
Minkä luulet nykyään kiinnittävän huomiotani yhteiskuntaopissa?
Minä kirjoitan (_figurez vous!_) ainetta Turvattomien Lasten
huoltamisesta. Opettaja sekoitti aiheet ja jakoi ne umpimähkään, ja
tämä lankesi minun osalleni. _C'est drôle ca n'est-ce pas?_
Päivälliskello soi. Panen tämän postiin kun kuljen laatikon ohi.
Kiintyneenä
JUDY.
Kesäkuun 4 p.
_Rakas Setä!_
Hyvin työteliästä aikaa -- diploomienjako kymmenen päivän päästä,
tutkinnot huomenna, paljon luettavaa, paljon pakattavaa, ja maailma
ulkona niin ihastuttava että sydäntä vihloo kun pitää olla sisällä.
Mutta mitäs siitä, lupa on tulossa. Julia matkustaa ulkomaille
tänä kesänä -- jo neljättä kertaa. Siitä ei ole epäilystä, Setä,
onni ei jakele lahjojaan tasaisesti. Sallie, kuten tavallisesti,
lähtee Adirondacksiin. Ja mitä luulet minun aikovan tehdä? Saat
arvata kolme kertaa. Lock Willow'hon? Väärin. Adirondacksiin Sallien
kanssa? Väärin. (Sitä en yritä enää koskaan, menetin rohkeuteni viime
kesänä.) Etkö voi arvata mitään muuta? Et ole juuri kekseliäs. Kerron
sen sinulle, Setä, jos lupaat olla tekemättä vastaväitteitä. Varoitan
sihteeriäsi etukäteen, olen järkähtämätön.
Aion viettää kesän merenrannalla Mrs. Charles Patersonin luona ja
opettaa hänen tytärtään, joka aikoo korkeakouluun ensi syksynä. Tulin
hänen tuttavakseen McBridein kautta, ja hän on hyvin viehättävä
nainen. Annan tunteja latinassa ja englannissa myöskin nuoremmalle
tyttärelle, mutta minulle jää vähän aikaa itseänikin varten, ja
ansaitsen viisikymmentä dollaria kuussa! Eikö se tunnu sinusta aivan
suunnattomalta summalta? Hän tarjosi sen, minä en olisi kehdannut
pyytää enemmän kuin kaksikymmentä viisi.
Lopetan työni Magnoliassa (se on paikka, missä hän asuu) syyskuun
ensimäisenä, ja vietän jäljelläolevat kolme viikkoa luultavasti Lock
Willow'ssa -- minusta olisi hauskaa nähdä Semplet taas ja kaikki
ystävälliset eläimet.
Miten tämä ohjelma vaikuttaa sinuun, Setä? Minusta tulee aivan
riippumaton, niinkuin näet. Sinä olet pannut minut jaloilleni ja
luulen että osaan melkein kävellä omin neuvoin nyt.
Princetonin diploomienjako ja meidän tutkintomme sattuvat ihan
yhteen, mikä on kauhea isku. Sallie ja minä niin toivoimme ehtivämme
niihin, mutta tietysti se on aivan mahdotonta.
Hyvästi, Setä. Nauti kesästäsi ja tule syksyllä takaisin levänneenä
ja valmiina alkamaan uutta työvuotta. (Noin sinun pitäisi kirjoittaa
minulle!) Minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä teet tänä kesänä
tai millä tavoin huvittelet. En voi silmilläni havaita ympäristöäsi.
Pelaatko golfia vai metsästätkö vai ratsastatko vai istutko vain
auringossa ja mietiskelet?
Joka tapauksessa, oli miten oli, pidä hauskaa äläkä unhoita Judya.
Kesäkuun 10 p.
_Rakas Setä!_
Tämä on vaikein kirje mitä ikinä olen kirjoittanut, mutta olen
päättänyt mitä minun on tehtävä, eikä ole mitään peräytymisen
mahdollisuutta. On hyvin herttaista ja suurenmoista ja kultaista
että tahdot lähettää minut Europpaan tänä kesänä -- hetkiseksi aivan
hurmaannuin siitä ajatuksesta, mutta selvä järki sanoi kohta ei.
Olisi sangen epäloogillista jos kieltäytyisin ottamasta rahojasi
koulua varten ja sitten käyttäisin ne pelkkiin huvituksiin! Sinä
et saa totuttaa minua liian moneen ylellisyysseikkaan. Ihminen ei
kaipaa sitä mitä hänellä ei koskaan ole ollut, mutta on kauhean
kovaa olla ilman sitä ja sitä kun on ruvennut pitämään niitä ominaan
luonnollisen oikeuden mukaan. Eläminen Sallien ja Julian seurassa
panee stoalaisen filosofiani hirveälle koetukselle. Heillä molemmilla
on ollut kaikkea siitä saakka kun he olivat pikkulapsia, he pitävät
onnea aivan asiaankuuluvana. Maailma, niin he ajattelevat, on heille
velkaa kaiken mitä he tarvitsevat. Ehkä onkin -- ainakin maailma
näyttää tunnustavan velkansa ja maksavan sen. Mutta minun on toista,
minulle se ei ole mitään velkaa, ja sen se sanoikin heti alussa.
Minulla ei ole mitään oikeutta tehdä velkaa luottoa vastaan, sillä
aika on tuleva, jolloin maailma lakkaa tunnustamasta saataviani.
Huomaan ponnistelevani vertauskuvien meressä -- mutta toivon että
saat selvän tarkoituksestani. Joka tapauksessa minulla on hyvin
voimakas tunne siitä että ainoa kunniallinen mitä voin tehdä on
opettaa tämän kesän ja ruveta elättämään itseäni.
* * * * *
MAGNOLIA.
Neljä päivää myöhemmin.
Juuri näin paljon olin ehtinyt kirjoittaa, kun -- arvaa mitä
tapahtui? Palvelustyttö toi Master Jervien kortin. Hänkin matkustaa
ulkomaille tänä kesänä, ei Julian eikä hänen perheensä kanssa,
vain aivan itsekseen. Kerroin hänelle että sinä olit tarjonnut
minulle ulkomaanmatkan erään rouvan seurassa, joka on kaitsijana
tyttö-retkikunnassa. Hän tietää sinusta, Setä. Se on, hän tietää
että isäni ja äitini ovat kuolleet ja että eräs ystävällinen herra
on lähettänyt minut korkeakouluun. Minulla ei suorastaan ole ollut
rohkeutta kertoa hänelle John Grier Homesta ja kaikesta muusta.
Hän luulee että sinä olet holhoojani ja täysin laillinen vanha
perheystävä. En ole koskaan kertonut hänelle etten tunne sinua -- se
tuntuisi liian hassulta!
Joka tapauksessa hän kaikin tavoin tahtoi minua lähtemään Europpaan.
Hän sanoi että se oli välttämätön osa kasvatustani ja etten
saanut ajatellakaan kieltäytymistä. Hän sanoi myöskin että hän
olisi Parisissa samoihin aikoihin ja että karkaisimme kaitsijan
luota silloin tällöin ja söisimme päivällistä kahden hauskoissa,
vitsikkäissä ulkomaan ravintoloissa.
No niin, Setä, tämä totisesti houkutteli minua! Minä melkein horjuin,
ja jollei hän olisi ollut niin jyrkkä, olisin ehkä taipunut kokonaan.
Minut voi houkutella askel askeleelta, mutta minua ei _voi_ pakottaa.
Hän sanoi että olen tyhmä, hupsu, järjetön, eriskummallinen, typerä,
itsepintainen lapsi (ne ovat vain muutamia hänen solvaavista
adjektiiveistaan, loput menivät korvieni ohi), ja etten ymmärrä mikä
on minulle hyvä, ja että minun pitäisi antaa vanhempien ihmisten
päättää. Me melkein riitelimme -- en ole varma vaikka olisimme
riidelleet kokonaankin!
Joka tapauksessa pakkasin kapsäkkini nopeasti ja tulin tänne.
Mielestäni oli parempi nähdä sillat liekeissä takanani ennenkuin
lopetin kirjeeni sinulle. Nyt ne ovat kokonaan tuhkana. Täällä
olen Cliff Top'issa (Mrs. Patersonin huvilan nimi), matkalaukkuni
on jo avattu ja Florence (pikku tyttö) kamppailee jo ensimäisen
deklinatsionin kanssa. Ja siitä lupaakin tulla kamppailu! Hän on
aivan harvinaisen hemmoiteltu lapsi, minun täytyy opettaa hänelle
ensin kuinka sitä oikein opiskellaan -- hän ei ole elämässään
keskittynyt mihinkään vaikeampaan kuin jäätelöön ja soodaveteen.
Käytämme hiljaista kallionurkkaa kouluhuoneena -- Mrs. Paterson
toivoo että olen heidän kanssaan ulkoilmassa -- ja minä sanon että
_minusta_ on vaikeata keskittää ajatuksiani, kun edessä on sininen
meri ja laivoja purjehtii ohi! Ja kun ajattelen että itse voisin olla
tuollaisessa laivassa, matkalla vieraisiin maihin -- mutta minä _en
tahdo_ sallia itseni ajatella muuta kuin latinan kielioppia.
Prepositsionit _a_ tai _ab, absque, coram, cum, de, e_ tai _ex, prae,
pro, sine, tenus, in, subter, sub_ ja _super_ vaativat ablatiivia.
Näet nyt, Setä, että olen jo uponnut työhön, vaikka kiusaus
alituisesti väikkyy silmieni edessä. Älä ole vihoissasi, ole kiltti,
äläkä ajattele etten pidä arvossa ystävällisyyttäsi, sillä sen teen
-- aina -- aina. Ainoa tapa millä koskaan voin maksaa velkaani
sinulle on se että minusta tulee Hyvin Hyödyllinen Kansalainen.
(Ovatko naiset kansalaisia? Tuskin vain). Joka tapauksessa Hyvin
Hyödyllinen Henkilö. Ja kun katselet minua, voit sanoa: "Minä annoin
tuon Hyvin Hyödyllisen Henkilön maailmalle."
Se kuuluu hyvältä, eikö kuulu, Setä? Mutta en tahdo johtaa sinua
harhaan. Minut valtaa usein sellainen tunne, etten ole ollenkaan
huomattava, on lysti suunnitella elämänuraa, mutta kaiken
todennäköisyyden mukaan minusta ei tule hituistakaan erilainen kuin
kukaan muu tavallinen ihminen. Ehkä lopetan menemällä naimisiin
urakkamiehen kanssa ja inspiroin häntä hänen työssään.
Sinun alati
JUDY.
Elokuun 19 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Ikkunastani näkyy ihastuttava maaseutu -- meriseutu oikeammin -- ei
muuta kuin vettä ja kallioita.
Kesä kuluu. Vietän aamupäivät latinan ja englannin ja algebran ja
kahden tyhmän tyttöni seurassa. En käsitä kuinka Marion voi päästä
korkeakouluun tai jäädä sinne, jos pääsee. Ja mitä tulee Florenceen,
hän on toivoton -- mutta oi, mikä pieni kaunotar! Minä en luule
että merkitsee mitään, ovatko he tyhmiä vai ei niin kauan kun ovat
kauniita. Ei kuitenkaan voi olla ajattelematta, kuinka heidän
keskustelunsa väsyttää heidän tulevia miehiänsä, jolleivät he onnistu
saamaan tyhmiä miehiä. Luullakseni se on aivan mahdollista, maailma
näyttää olevan täynnä typeriä miehiä, olen tavannut heitä joukottain
tänä kesänä.
Iltapäivällä kävelemme kallioille tai uimme, jos nousuvesi on
paikallaan. Minä osaan uida suolaisessa vedessä erinomaisen helposti
-- näet että kasvatuksestani on jo hyötyä!
Kirje on tullut Mr. Jervis Pendletonilta Parisista, aika lyhyt,
tiukka kirje. En ole vielä aivan saanut anteeksi sitä etten suostunut
seuraamaan hänen neuvoaan. Joka tapauksessa, jos hän ehtii takaisin
ajoissa, hän tulee pariksi päivää tapaamaan minua Lock Willow'hon
ennenkuin koulu alkaa, ja jos olen hyvin kiltti ja suloinen ja
tottelevainen, pääsen (minulla on syytä otaksua) armoihin taas.
Myöskin kirje Sallielta. Hän tahtoo minua heidän leiriinsä kahdeksi
viikoksi syyskuussa. Täytyykö minun pyytää lupaa, vai enkö jo ole
päässyt sille asteelle että saan tehdä niinkuin tahdon? Olen,
aivan varmaan -- olen seniori, kuten tiedät. Tehtyäni työtä koko
kesän tunnen tarvitsevani hieman terveellistä virkistystä, tahdon
nähdä Adirondacksin, tahdon nähdä Sallien, tahdon nähdä Sallien
veljen -- hän opettaa minua melomaan kanoottia -- ja (tulemme nyt
päävaikuttimeeni, joka on halpamainen) tahdon että Master Jervie
tulee Lock Willow'hon eikä tapaa minua siellä.
Minun _täytyy_ näyttää hänelle että hän ei voi sanella minulle
käskyjään. Sitä ei voi kukaan muu kuin sinä, Setä -- etkä sinäkään
aina! Minä livistän tieheni.
JUDY.
MCBRIDEN LEIRI.
_Rakas Setä!_
Kirjeesi ei tullut ajoissa (voin ilokseni sanoa). Jos tahdot
määräyksiäsi toteltavan, täytyy sinun katsoa että sihteerisi
toimittaa ne perille vähemmässä kuin kahdessa viikossa. Kuten huomaat
olen täällä, ja olen ollut jo viisi päivää.
Metsät ovat hurmaavat, samoin leiri, samoin ilma ja samoin McBridet
ja koko maailma. Olen hyvin onnellinen!
Jimmie tuolla huutaa minua soutelemaan. Hyvästi nyt -- valitan
että olen ollut tottelematon, mutta miksi sinun pitääkin olla niin
itsepintainen siinä ettet antaisi minun leikkiä hiukan? Kun olen
tehnyt työtä koko kesän, ansaitsen kaksi viikkoa. Olet kauhean
härkäpäinen.
Kuitenkin -- rakastan sinua vielä, Setä, huolimatta kaikista
virheistäsi.
JUDY.
Lokakuun 3 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Koulussa taas ja seniorina -- myöskin _Kuukauslehden_ toimittajana.
Ei tunnu mahdolliselta, vai tuntuuko, että niin rikkiviisas henkilö
vielä neljä vuotta sitten oli John Grier Homen asukas? Amerikassa
päästään eteenpäin nopeasti!
Mitä ajattelet tästä? Lock Willow'hon lähetetty ja tänne palautettu
kirjelippu Master Jervieltä. Hän on pahoillaan, mutta huomaa
mahdottomaksi käydä Lock Willow'ssa tänä syksynä, hän kun on
suostunut lähtemään purjehdusmatkalle eräiden ystäviensä kanssa.
Toivoo että minulla on ollut hauska kesä ja että nautin maallaolosta.
Ja hän tiesi koko ajan että olin McBridella, sillä Julia oli kertonut
sen hänelle! Teidän miesten pitäisi jättää vehkeilyt naisille, teidän
kosketuksenne ei ole kyllin keveä.
Julialla on arkullinen mitä ihastuttavimpia uusia pukuja -- iltapuku
sateenkaarenväristä Liberty-silkkiä, joka kelpaisi vaikka paratiisin
enkeleille. Ja minä kun luulin että omat pukuni tänä vuonna ovat
ennakkotapauksettoman (onko sellaista sanaa?) kauniit. Jäljensin
Mrs. Patersonin pukuvarastoa huokean ompelijan avulla, ja vaikka
puvuistani ei tullutkaan vallan alkuperäisten kaksoissisaria, olin
täysin onnellinen kunnes Julia avasi tavaransa. Mutta nyt -- minä
elän nähdäkseni Parisin!
Rakas Setä, etkö iloitse kun et ole tyttö? Varmaan ajattelet että
tuo hälinä mitä pidämme vaatteistamme, on ehdottomasti typerää? Niin
onkin. Siitä ei ole epäilystä. Mutta se on kokonaan teidän miesten
vika.
Oletko koskaan kuullut oppineesta Herra Professorista, joka halveksi
tarpeettomia koristeita ja suosi järkeviä, tarkoituksenmukaisia
pukuja naisilla? Hänen vaimonsa, joka oli kuuliainen sielu, omaksui
reformipuvun. Ja mitä luulet professorin tehneen? Hän karkasi
kuorotytön kanssa.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Palvelustyttö meidän käytävässämme pitää siniruutuisia
pumpuliesiliinoja. Aion hankkia hänelle ruskeita niiden sijalle ja
hukuttaa siniset järveen. Eräs muisto kylmää minua joka kerta kun
näen ne.
Marraskuun 17 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Hirmuinen halla on vahingoittanut kirjallista mainettani! En tiedä
kerronko siitä sinulle vai enkö, mutta hauska olisi sentään saada
hiukan myötätuntoa -- hiljaista myötätuntoa, ole hyvä: älä revi
haavaa auki viittaamalla siihen ensi kirjeessäsi.
Olen kirjoittanut kirjaa, iltaisin koko viime talvena ja kaiken kesää
kun en opettanut latinaa kahdelle typerälle lapsukaiselleni. Lopetin
sen juuri kun koulu alkoi ja lähetin eräälle kustantajalle. Hän piti
sitä kaksi kuukautta ja uskoin varmaan että hän ottaisi sen, mutta
eilen aamulla tuli pikalähetys (kolmenkymmenen sentin lunastus)
ja siinä se tuli takaisin, mukanaan kirje kustantajalta, hyvin
kohtelias, isällinen kirje -- mutta suora! Hän sanoo huomanneensa
osoitteesta että olen vielä korkeakoulussa, ja jos tahtoisin kuulla
neuvoja, kehottaisi hän minua kohdistamaan kaiken tarmoni opintoihin
ja odottamaan kunnes olen saanut oppiarvoni ennenkuin rupean
kirjoittamaan. Hän liitti mukaan arvostelijansa mielipiteen. Näin se
kuului:
"Juoni kaikkea muuta kuin uskottava. Luonnekuvaus liioiteltu.
Keskustelu luonnotonta. Huumoria aika paljon, mutta ei aina maultaan
parasta. Käskekää häntä yrittämään edelleen, niin hän voinee aikanaan
kirjoittaa oikean kirjan."
Ei ollenkaan imartelevaa, vai onko, Setä? Ja minä kun luulin tekeväni
huomattavan lisän amerikkalaiseen kirjallisuuteen! Minä luulin
ihan todella. Aioin yllättää sinut kirjoittamalla suuren romaanin
ennenkuin olin päässyt korkeakoulusta. Kokosin ainekset sitä varten
Julian luona viime jouluna. Mutta uskon kyllä että kustantaja on
oikeassa. Luultavasti kaksi viikkoa ei riittänyt suuren kaupungin
tapojen ja elämän tarkkaamiseen.
Otin sen mukaani eilen iltapäivällä kun lähdin kävelemään, ja kun
tulin kaasuhuoneelle, menin sisään ja kysyin koneenkäyttäjältä
enkö saisi käyttää hänen uuniansa. Hän avasi kohteliaasti oven ja
minä sulloin kirjani omin käsin sisään. Minusta tuntui kuin olisin
polttanut oman lapseni!
Menin levolle eilen illalla äärimmäisen masentuneena, ajattelen ettei
minusta koskaan tule mitään ja että olet viskannut rahasi hukkaan.
Mutta mitä luulet? Tänä aamuna heräsin kaunis uusi aihe mielessäni,
ja olen kaiken päivää suunnitellut henkilöitäni aivan niin
onnellisena kuin saatoinkin olla. Kukaan ei koskaan voi moittia minua
pessimistiksi! Jos maanjäristys tänään nielisi mieheni ja kaksitoista
lastani, heräisin huomenaamuna hymyillen ja alkaisin katsella mistä
saisin uuden perhekunnan.
Kiintyneenä
JUDY
Joulukuun 14 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Näin kauhean hassua unta viime yönä. Olin menevinäni kirjakauppaan
ja myyjä toi minulle uuden kirjan nimeltä "Judy Abbottin elämä ja
teokset". Saatoin nähdä sen ihan selvästi -- punaiset vaatekannet ja
kannessa John Grier Homen kuva ja oma kuvani nimilehdellä ja alla
"Vilpittömästi teidän Judy Abbott". Mutta juuri kun aioin katsoa
hautakirjoitustani lopusta, heräsin. Se oli hyvin harmillista! Olin
melkein saamaisillani selville kenen kanssa menen naimisiin ja koska
kuolen.
Eikö sinusta olisi jännittävää jos todella voisit lukea elämäsi
tarinan -- kaikkitietävän tekijän ihan totuudenmukaisesti
kirjoittamana? Ja kuvittele että saisit lukea sen vain sillä ehdolla
ettet koskaan unohtaisi sitä, vaan kulkisit elämän läpi tietäen
ennakolta tarkalleen, miten kaikki mitä teet, tulee päättymään ja
voiden tunnilleen määrätä kuolemasi hetken. Kuinka monella ihmisellä
luulisit olevan rohkeutta lukea sellaista kirjaa? Ja kuinka monen
luulisit voivan hillitä uteliaisuuttaan ja olla lukematta, silläkin
uhalla että heidän senjälkeen olisi elettävä ilman toiveita ja ilman
yllätyksiä?
Elämä on yksitoikkoista parhaimmillaankin ollen; pitää syödä
ja nukkua niin usein. Mutta kuvittele kuinka _kuolettavan_
yksitoikkoista se olisi, jollei mitään odottamatonta voisi tapahtua
ateriain välissä. Siunatkoon, Setä, tuohon tuli mustetahra, mutta
olen kolmannella sivulla enkä viitsi alkaa uutta arkkia.
Jatkan biologia-opintojani tänäkin vuonna -- hyvin mielenkiintoinen
aine. Luemme tätä nykyä ravintosysteemiä. Sinun pitäisi nähdä kuinka
herttainen kissan pohjukaissuolen läpileikkaus on mikroskoopissa.
Olemme myöskin päässeet filosofiaan -- mielenkiintoista, mutta perin
aineetonta. Minä pidän enemmän biologiasta, jossa tutkimuksen esineen
voi kiinnittää pöytään. Kas siinä taas! Ja taas! Tämä kynä itkee
vuolaasti. Suothan anteeksi sen kyyneleet.
Uskotko sinä vapaaseen tahtoon. Minä uskon -- ehdottomasti. En
ensinkään voi yhtyä filosoofeihin, joiden mukaan jokainen toiminta
on ehdottomasti välttämätön ja automaattinen tulos etäisten syitten
kasaantumista. Se on epänormaalisin oppi mitä koskaan olen kuullut
-- eihän ketään siis saisi moittia mistään. Jos ihminen uskoisi
fatalismiin, saisi hän luonnollisesti vain vaipua istumaan ja sanoa:
"Tapahtukoon Jumalan tahto", ja istua siinä kunnes kupsahtaisi
kuolleena maahan.
Minä uskon ehdottomasti omaan vapaaseen tahtooni ja omaan
toteuttamiskykyyni -- ja usko se on, joka siirtää vuoret. Saat nähdä
että minusta tulee suuri kirjailija! Minulla on neljä lukua valmiina
uudesta kirjastani ja viisi suunniteltuina eteenpäin.
Tämä on hyvin sekava kirje -- särkeekö päätäsi, Setä? Luulen että
lopetamme nyt ja rupeamme laittamaan vaahtokakkua. Vahinko etten voi
lähettää sinulle maistiaisia, niistä tulee tavattoman hyviä, sillä
meillä on oikeata kermaa ja kolme palloa voita.
Sinun, kiintyneenä
JUDY.
P.S. Harrastamme nykyään fantasiatansseja voimistelutunnilla. Kuvasta
voit nähdä missä määrin muistutamme oikeita tanssijattaria. Se joka
rivin päässä juuri suorittaa sulavaa hyppyliikettä olen minä.
Joulukuun 26 p.
_Rakas, rakas Setäni!_
Eikö sinulla ole järkeä ollenkaan? Etkö _tiedä_ ettet saa antaa
yhdelle tytölle seitsemäätoista joululahjaa? Ole hyvä ja muista että
olen sosialisti -- tahdotko tehdä minusta raharuhtinaan?
Ajattele kuinka hankalaa jos meille joskus tulisi riita! Minun
täytyisi vuokrata kuorma-ajuri palauttamaan lahjojasi.
Olen pahoillani kun kaulaliina, jonka lähetin sinulle, on niin kovin
epätasainen. Kudoin sen omin käsin (kuten epäilemättä voit päättää
sisäisestä päivänselvyydestä). Käytä sitä kylminä päivinä ja napita
takkisi hyvin.
Kiitos, Setä, tuhat kiitosta. Mielestäni olet kultaisin mies mitä
koskaan on elänyt -- ja mielettömin!
JUDY.
Tässä on nelilehtinen apila McBriden leiristä, se tuo sinulle hyvää
onnea uudelle vuodelle.
Tammikuun 9 p.
Tahdotko tehdä jotakin, Setä, joka turvaa iäisen autuutesi? Täällä
on eräs perhe, jonka tila on hirveän toivoton. Isä ja äiti ja neljä
näkyvää lasta -- kaksi vanhinta poikaa on lähtenyt maailmalle
etsimään rikkautta eikä ole lähettänyt mitään siitä kotiin. Isä
on tehnyt työtä lasitehtaassa ja saanut näivetystaudin -- se on
kauhean epäterveellistä työtä -- ja on nyt lähetetty sairaalaan.
Siihen menivät kaikki heidän säästönsä, ja perheen ylläpito on nyt
vanhimman tyttären niskoilla. Hän on kaksikymmentä neljä vuotta
vanha ja ompelee 1:50:n päiväpalkalla (silloin kun voi sen saada)
ja tekee koruompelua iltaisin. Äiti ei ole erittäin vahva ja on
äärimmäisen saamaton ja jumalinen. Hän istuu kädet ristissä,
kärsivällisen alistumisen perikuvana, sillävälin kun tytär tappaa
itsensä ylityöllä ja edesvastuuntunteella ja huolilla. Tyttö ei
käsitä kuinka he pääsevät lopputalven yli -- enkä minäkään käsitä.
Sadalla dollarilla saisi vähän hiiliä ja kenkiä lapsille niin että he
pääsisivät kouluun, ja jäisikin vielä vähän säästöä niin että hänen
ei tarvitsisi murehtia itseään kuoliaaksi kun joku päivä kuluu ilman
että hän saa työtä.
Sinä olet rikkain mies minkä tunnen. Etkö luule että saisit
säästetyksi sata dollaria? Se tyttö ansaitsee apua paljon paremmin
kuin minä koskaan olen ansainnut. Minä en pyytäisi muuten kuin tytön
tähden, en paljonkaan välitä siitä miten äidin käy, hän on sellainen
vanha kala.
Minua raivostuttaa kun ihmiset pyörittävät silmiään taivasta kohti
ja sanovat: "Ehkä se kaikki on vain parhaaksi", vaikka ovat aivan
kuollakseen varmat että niin ei ole. Nöyryys eli alistuminen eli
miksi suvaitsette sitä nimittää, on yksinkertaisesti voimatonta
velttoutta. Minä kannatan taistelevampaa uskontoa!
Me saamme hirvittäviä läksyjä filosofiassa -- koko Schopenhauer
huomiseksi. Professori ei näytä käsittävän että luemme muitakin
aineita. Hän on omituinen vanha otus, kulkee kasvot kohti pilviä ja
räpyttelee häikäistyneenä silmiään, kun sattumalta kohtaa edessään
kiinteätä maata. Hän koettaa silloin tällöin keventää luentojaan
leikkipuheilla -- ja me hymyilemme parhaamme mukaan, mutta vakuutan
sinulle että hänen vitsinsä eivät naurata. Kaiken aikansa oppituntien
välissä hän viettää pohtimiseen, onko aine todella olemassa vai
kuvitteleeko hän vain että se on.
Olen varma että ompelijatyttöni mieleen ei juolahdakaan muuta kuin
että se on!
Missä luulet uuden romaanini olevan? Paperikorissa. Voin itse nähdä
että siitä ei ole mihinkään, ja kun rakastava tekijä toteaa sen,
_mikä_ olisikaan arvostelevan yleisön mielipide?
Myöhemmin.
Kirjoitan sinulle, Setä, tautivuoteelta. Kaksi päivää olen maannut
nielurisat turvoksissa, kuumaa maitoa voin niellä, mutta siinä
kaikki. "Mitä ajattelivatkaan vanhempanne kun eivät otattaneet pois
noita rauhasia teidän vielä ollessanne lapsi?" halusi lääkäri tietää.
Siitä ei minulla totisesti ole aavistusta, mutta epäilen mahtoivatko
he paljonkaan ajatella minua.
Sinun
J.A.
Seuraavana aamuna.
Luin tämän juuri läpi ennenkuin suljen sen.
En ymmärrä _miksi_ näen elämän niin sumun vallassa. Kiirehdin
vakuuttamaan sinulle että olen nuori ja onnellinen ja tulvillani
elämää, ja luotan että sinä olet samoin. Nuoruudella ei ole mitään
tekemistä syntymäpäivien kanssa, hengen _virkeyden_ kanssa vain, niin
että vaikka hiuksesi ovatkin harmaat, Setä, voit silti vielä olla
poika.
Kiintyneenä
JUDY.
Tammikuun 12 p.
_Rakas Mr. Ihmisystävä!_
Rahakirjeesi perhettäni varten tuli eilen. Tuhannet kiitokset!
Karkasin voimistelusta ja vein sen heille heti päiväaterian jälkeen,
ja olisit nähnyt tytön kasvot! Hän oli niin ihmeissään ja onnellinen
ja huojentunut että näytti melkein nuorelta, ja hän on vain
kaksikymmentä neljä. Eikö se ole surkeata!
Mutta nyt hänestä tuntuu kuin kaikki hyvä tulisi samalla kertaa.
Hänellä on vakinaista työtä kahdeksi kuukaudeksi eteenpäin -- joku
menee naimisiin, ja hän saa ommella kapiot.
"Kiitos hyvän Jumalan!" huudahti äiti tajutessaan sen tosiseikan,
että tuo pieni paperipalanen oli sata dollaria.
"Ei se ole hyvältä Jumalalta ollenkaan", sanoin minä, "se on Setä
Pitkäsääreltä." (Mr. Smith'iltä, sanoin.)
"Mutta hyvä Jumala sen pani hänen päähänsä", sanoi hän.
"Vielä mitä! Minä itse sen panin hänen päähänsä", sanoin minä.
Mutta joka tapauksessa, Setä, uskon että hyvä Jumala palkitsee sinua
sopivalla tavalla. Ansaitset kymmenen tuhannen vuoden armahduksen
kiirastulesta.
Kiitollisena sinun
JUDY ABBOTT.
Helmik. 15 p.
_Suvaitkoon Teidän Korkea-arvoisin Majesteettinne!_
Tänä aamuna nautein eineeksi kylmää kalkkunapiirakkaa ja
hanhenpaistia, ja lähetin noutamaan kupin teetä (kiinalaista juomaa),
jota en ole koskaan ennen maistanut.
Älä hermostu, Setä -- en minä ole menettänyt järkeäni, minä
vain lainailen Sam'l Pepys'iä. Luemme häntä Englannin historian
yhteydessä, alkuperäisiä lähteitä. Sallie ja Julia ja minä
keskustelemme nyt 1660:n kielellä. Kuule tätä:
"Menin Charing Crossiin nähdäkseni kun Majuri Harrison hirtettiin,
hukutettiin ja revittiin kappaleiksi: hän itse näytti niin reippaalta
kuin sellaisissa olosuhteissa suinkin saattaa." Ja tätä: "Syönyt
päivällistä erään naisen kanssa, joka kantaa kaunista surupukua
veljensä jälkeen, joka eilen kuoli pilkkukuumeeseen."
Hiukan aikaista alkaa huvitella, eikö totta? Eräs Pepysin ystävä
keksi hyvin ovelan tavan, millä kuningas saattoi maksaa velkansa
myymällä köyhille ihmisille vanhoja pilaantuneita elintarpeita. Mitä
sinä, uudistusten mies, ajattelet siitä? En usko että olemme meidän
päivinämme niin huonoja kuin sanomalehdet väittävät.
Samuel oli yhtä jännitetty vaatteistaan kuin kuka tyttö tahansa,
hän tarvitsi pukeutumiseensa viisi kertaa enemmän aikaa kuin hänen
vaimonsa -- se näyttää olleen aviomiesten kulta-aikaa. Eikö tämä
ole liikuttava alku? Näet että hän todella oli rehellinen. "Tänään
tuli kotiin hieno kultanappinen kamelottipukuni, joka maksaa minulle
paljon rahaa, ja rukoilen Jumalaa että kykenisin suorittamaan laskun."
Anna anteeksi että olen niin täynnä Pepystä, kirjoitan hänestä
erikoisainetta.
Mitä ajattelet, Setä? Itsehallinto-yhdistys on kumonnut kello
kymmenen säännön. Nyt saamme polttaa tulta kaiken yötä jos tahdomme,
sillä ehdolla vain ettemme häiritse toisia -- emme siis saa huvitella
suuremmassa määrin. Tulos on kaunis kuvaus ihmisluonteesta. Nyt kun
saisimme olla ylhäällä niin kauan kuin tahdomme, emme enää tahdo.
Päät alkavat nuokkua yhdeksältä, ja puoli kymmenen kynät putoavat
hervottomista käsistämme. Kello on puoli kymmenen nyt. Hyvää yötä.
Sunnuntaina.
Juuri palannut kirkosta -- saarnaaja Georgiasta. Meidän täytyy pitää
varamme, sanoo hän, ettemme kehitä älyämme tunteellisen luontomme
kustannuksella -- mutta minun mielestäni se oli köyhä, kuiva saarna.
Yhdentekevää mistä osasta Yhdysvaltoja tai Kanadaa he tulevat tai
minkä nimellisiä he ovat, aina saamme saman saarnan. Miksi maailmassa
he eivät mene poikakorkeakouluihin ja vaadi oppilaita varomaan, ettei
liian ahkera henkinen työ lannista heidän miehistä luontoansa?
Nyt on kaunis päivä -- kylmä ja jäinen ja kirkas. Heti päivälliseltä
pukeudumme Sallie ja Julia ja Marty Keene ja Eleanor Pratt
(ystäviäni, mutta sinä et tunne heitä) ja minä lyhyisiin hameisiin ja
kävelemme yli maitten mantereitten Crystal Springin taloon syömään
kananpaisti- ja vohveli-illallista, ja sitten pyydämme Mr. Crystal
Springiä tuomaan meidät kotiin häkkirattailla. Meitä odotetaan
takaisin seitsemäksi, mutta aiomme tänä iltana venyttää määräajan
kahdeksaksi.
Hyvästi, hyvä Sir.
Saan kunnian piirtää olevani
vilpittömin, alamaisin, uskollisin ja
tottelevaisin palvelijanne
JUDY ABBOTT.
Maaliskuun 5 p.
_Rakas Mr. Johtokunnan Jäsen!_
Huomenna on kuukauden ensimäinen keskiviikko -- väsyttävä päivä John
Grier Homessa. Kuinka he huokaavatkaan helpotuksesta kun kello tulee
viisi ja te taputatte heitä päähän ja poistutte! Mahdoitko sinä
(henkilökohtaisesti) koskaan taputtaa minua päähän, Setä? En usko --
muistissani ei tunnu olevan muita kuin lihavia Johtokunnan Jäseniä.
Vie kotiin rakkaat terveiseni -- todella rakkaat. Tunnen suoranaista
hellyyttä sitä kohtaan, kun katson taaksepäin neljän vuoden usvan
läpi. Kun ensin tulin korkeakouluun, olin ihan katkera, kun minulta
oli riistetty normaalimuoto lapsuutta, joka toisilla tytöillä oli
ollut, mutta nyt ei minusta tunnu enää vähintäkään sellaiselta. Pidän
tapaustani hyvin tavattomana seikkailuna. Se on kuin edullinen asema,
jossa saan seisoa syrjässä ja katsoa elämää. Kun nyt täysikasvuisena
astun elämään, avautuu minulle perspektiivi maailmasta, joka kokonaan
puuttuu toisilta, keskellä mylläkkää kasvatetuilta ihmisiltä.
Tunnen joukottain tyttöjä (Julia esimerkiksi), jotka eivät koskaan
tiedä että he ovat onnellisia. He ovat niin tottuneet onnen
tunteeseen että heidän aistinsa ovat turtuneet sille, mutta minun
on toista -- minä olen täysin varma elämäni jokaisena hetkenä että
olen onnellinen. Ja minä aion olla edelleen -- yhdentekevää mitä
epämiellyttävää tapahtuu. Aion katsoa epämiellyttäviä asioita
(myöskin hammassärkyä) mielenkiintoisiksi kokemuksiksi ja olla
iloinen kun tiedän miltä ne tuntuvat. "Oli taivas ylläni mikä
tahansa, minulla on rohkeutta uhmata kaikkia onnen vaiheita."
Älä sentään ota tätä uutta rakkauttani J.G.H:ta kohtaan liian
kirjaimellisesti. Jos minulla olisi viisi lasta kuten Rousseaulla,
en jättäisi niitä löytölastenkodin portaille ollakseni varma että ne
kasvatetaan yksinkertaisesti.
Sano ystävälliset terveiseni Mrs. Lippettille (se on luullakseni
totuudenmukaista, rakkaat olisi sentään vähän liian vahvaa) äläkä
unohda kertoa mikä kaunis luonne minusta on kehittynyt.
Kiintyneenä
JUDY.
LOCK WILLOW,
Huhtikuun 4 p.
_Rakas Setä!_
Huomaatko postileiman? Sallie ja minä kaunistamme Lock Willow'ta
läsnäolollamme pääsiäisluvan aikana. Päätimme että parasta mitä
voimme tehdä kymmenenä päivänämme oli tulla paikkaan, jossa on
hiljaista. Hermomme ovat nyt sillä asteella etteivät ne kestäisi
enää ainoatakaan ateriaa Fergussenissa. Päivällinen huoneessa, jossa
on neljäsataa tyttöä, on oikea tulikoe, jos on väsynyt. Hälinä on
sellainen ettei voi kuulla pöydän toisella puolella istuvien tyttöjen
puhetta, jolleivät he pane kättään megafoniksi ja huuda.
Me samoilemme yli kukkulain ja luemme ja kirjoitamme, ja meillä
on hauska, levollinen aika. Kiipesimme tänä aamuna "Pilvitöyrään"
huipulle, jossa Master Jervie ja minä kerran keitimme illallista --
tuntuu mahdottomalta että siitä on jo lähes kaksi vuotta. Saatoin
vielä nähdä paikan, missä tulemme savu on noennut kallion. On
omituista kuinka muutamat paikat liittyvät muutamiin ihmisiin, eikä
koskaan voi palata niihin ajattelematta heitä. Tunsin olevani perin
yksin ilman häntä -- kaksi minuuttia.
Mitä luulet minun toimineen viime aikoina, Setä? Rupeat uskomaan
että olen parantumaton -- minä kirjoitan kirjaa. Alotin kolme
viikkoa sitten ja ahmin sitä nyt täysin siemauksin. Olen keksinyt
salaisuuden. Master Jervie ja tuo kustantaja-ihminen olivat oikeassa,
kirjailija on uskottavin kun kirjoittaa asioista, jotka tuntee.
Ja tällä kertaa kirjoitan jostakin jonka tunnen -- tyhjentävästi.
Arvaa mikä on toiminnan paikka? John Grier Home! Ja siitä tulee
hyvä, minä uskon nyt että siitä tulee -- siinä kerrotaan vain pikku
mitättömyyksistä, joita tapahtui joka päivä. Olen realisti nyt.
Olen jättänyt romantiikan, mutta palaan siihen myöhemmin, kun oma
seikkailurikas tulevaisuuteni alkaa.
Tämä uusi kirja tulee valmiiksi -- ja ilmestyy! Saat nähdä vain.
Jos oikein tahtoo jotakin asiaa ja koettaa koettamistaan, saa sen
lopuksi. Olen koettanut neljä vuotta saada kirjettä sinulta -- enkä
ole vielä menettänyt toivettani.
Hyvästi nyt, Setä kulta.
(Minusta on hauska sanoa sinua Setä kullaksi, se kuuluu niin hyvältä.)
Kiintyneenä
JUDY.
P.S. Unohdin kertoa Lock Willow'n uutiset, mutta ne ovat perin
murheellisia. Hyppää tämän jälkikirjoituksen yli jollet tahdo
tunne-elämääsi aivan kuohuksiin.
Vanha Grove-parka on kuollut. Se tuli niin huonoksi ettei voinut enää
purra ja heidän täytyi ampua se.
Viime viikolla tappoi kärppä tai näätä tai rotta yhdeksän kananpoikaa.
Yksi lehmistä on sairas, ja meidän piti kutsua eläinlääkäri Bonnyrigg
Four Cornersista. Arnasai valvoi koko yön syöttääkseen lehmälle
liinaöljyä ja whiskyä. Mutta meillä on kauhea epäluulo, että sairas
lehmäparka ei saanut mitään muuta kuin liinaöljyä.
Hempeämielinen Tommy (kirjava kissa) on kadonnut, pelkäämme että se
on joutunut satimeen.
Maailmassa on paljon huolia!
Toukokuun 17 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Tämä tulee olemaan äärimmäisen lyhyt, sillä olkapäätäni särkee kun
vain näenkin kynän. Luentomuistiinpanoja kaiken päivää, kuolematonta
romaania iltaisin, siinä on liian paljon kirjoittamista.
Diploomienjako ensi keskiviikosta kolmen viikon taa. Minusta sinä
voisit tulla tekemään tuttavuuttani -- vihaan sinua jollet tule!
Julia kutsuu Master Jervien, joka kuuluu hänen perheeseensä, ja
Sallie kutsuu Jimmie McBriden, joka kuuluu hänen perheeseensä, mutta
kenen minä voin kutsua? Sinut vain tai Mrs. Lippettin, ja hänestä en
huoli. Ole hyvä ja tule.
Sinun, rakkaudessa ja kirjoituskouristuksessa,
JUDY.
LOCK WILLOW,
Kesäkuun 13 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minä olen ulosoppinut! Diploomini on piironkilaatikon pohjalla kahden
parhaan pukuni kanssa. Diploomienjako oli kuin ennenkin, muutama
sadekuuro kriitillisinä hetkinä. Kiitos ruusunnupuistasi. Ne olivat
herttaiset. Master Jervie ja Master Jimmie molemmat antoivat minulle
ruusuja, mutta jätin heidän ruusunsa pesuvatiin ja pidin sinun
ruusujasi kädessäni luokkakulkueessa.
Tänne Lock Willow'hon olen tullut kesäksi -- kenties ainiaaksi.
Täysihoito on halpaa, ympäristö hiljainen ja sopiva kirjalliseen
elämään. Mitä muuta voi kamppaileva kirjailija toivoa? Olen
hullaantunut kirjaani. Ajattelen sitä joka hetki valveilla ollessani
ja näen siitä unta yöllä. Kaikki mitä tarvitsen on rauhaa ja lepoa ja
paljon aikaa työhön (ja ravitsevia aterioita silloin tällöin).
Master Jervie tulee elokuussa viikoksi tai niin, ja Jimmie McBride
pistäytyy silloin tällöin kesän kuluessa. Hänellä on nykyään
toimi eräässä pankkiiriliikkeessä ja hän matkustaa maaseudulla
myyden sitoumuksia pankeille. Hän aikoo yhdistää "Maanviljelijäin
Kansallispankin" ja Cornersin ja minut samaan matkaan.
Näet siis ettei Lock Willow'sta kokonaan puutu seuraelämää.
Odottaisin että sinäkin joskus ajaisit ohi autollasi -- mutta tiedän
nyt että se on toivotonta. Kun kerran et tullut diploominjakooni,
olen repinyt sinut sydämestäni ja haudannut ainiaaksi.
JUDY ABBOTT, A.B.
[Artium Baccalauraeus, alin yliopistollinen oppiarvo.]
Heinäkuun 24 p.
_Rakkakin Setä Pitkäsääri!_
Eikö ole hauskaa tehdä työtä -- vai etkö koskaan tee? Se on erikoisen
hauskaa kun työ on sellaista jota tekee mieluummin kuin mitään muuta
maailmassa. Olen kirjoittanut niin nopeasti kuin kynästä lähtee
joka päivä tänä kesänä, ja ainoa riitani elämän kanssa on se että
päivät eivät riitä kaikkien niiden kauniiden ja arvokkaiden ja
mielenkiintoisten ajatusten kirjoittamiseen, joita ajattelen.
Olen lopettanut kirjani toisen osan ja aloitan kolmatta huomenaamuna
kello puoli kahdeksan. Se on herttaisin kirja mitä koskaan olet
nähnyt -- se on, ihan totta. En osaa ajatella mitään muuta. Tuskin
maltan aamulla pukea ja syödä ennenkuin aloitan, sitten kirjoitan
ja kirjoitan ja kirjoitan kunnes äkkiä olen niin väsynyt että
ihan herpaisee joka paikasta. Sitten menen ulos Colinin (uuden
paimenkoiran) kanssa ja kuljen pitkin maita ja saan uuden varaston
ajatuksia seuraavaksi päiväksi. Se on kaunein kirja mitä koskaan olet
nähnyt -- oi anteeksi, minähän sanoin sen jo.
Ethän pidä minua itserakkaana, vai pidätkö, Setä kulta?
Minä en totisesti ole itserakas, mutta nyt juuri olen innostuneessa
asteessa. Kenties myöhemmin olen kylmä ja arvosteleva ja nyrpistän
nenääni. Ei, sitä en varmaankaan ole! Tällä kertaa olen kirjoittanut
oikean kirjan. Odota vain kunnes saat nähdä!
Koetan hetkisen aikaa puhua jostakin muusta. En kai ole vielä
kertonut, vai olenko, että Amasai ja Carrie ovat menneet naimisiin
viime toukokuussa? He ovat vieläkin täällä palveluksessa, mutta
mikäli minä voin nähdä, on avioliitto pilannut molemmat. Carrie
aina ennen nauroi kun Amasai toi mutaa jaloissaan tai varisti
tuhkaa lattialle, mutta nyt -- kuulisit vain kuinka hän toruu! Ja
hän ei enää käherrä tukkaansa. Amasai, joka ennen oli niin halukas
toimittamaan mattoja ja kantamaan puita, murisee jos jotakin
sellaista ehdotetaan. Hänen kaulanauhansakin ovat nykyään aivan
likaisen värisiä -- mustaa ja ruskeata, vaikka ne ennen olivat
kirkkaanpunaiset. Olen päättänyt etten koskaan mene naimisiin. Se vie
ihmistä ilmeisesti alaspäin.
Uutisia ei talosta juuri ole. Eläimet ovat kaikki mitä parhaassa
terveydentilassa. Siat ovat tavattoman lihavia, lehmät näyttävät
tyytyväisiltä ja kanat munivat hyvin. Harrastatko kananhoitoa? Jos
niin on, salli minun suositella verratonta pikku kirjasta "200 munaa
kanaa kohti vuosittain". Ajattelen ostaa hautomakoneen ensi keväänä
ja ruveta kasvattamaan kananpoikia. Näet nyt että olen pysyväisesti
asettunut Lock Willow'hon. Olen päättänyt jäädä tänne kunnes olen
kirjoittanut 114 romaania kuten Anthony Trollopen äiti. Sitten katson
täyttäneeni elämäntyöni ja voin vetäytyä syrjään ja matkustaa.
Mr. James McBride vietti viime sunnuntain luonamme. Päivälliseksi
kananpojanpaistia ja jäätelöä, hän näytti pitävän arvossa
kumpaistakin. Olin kauhean iloinen kun sain nähdä hänet, hän
hetkiseksi muistutti minulle että suuri maailma vielä on olemassa.
Jimmie paralla on kova työ sitoumuksiensa kaupittelusta.
"Maanviljelijäin Kansallispankki" Cornersissa ei huolinut niistä
vaikka ne tuottavatkin kuusi prosenttia korkoa ja väliin seitsemän.
Luulen että hän lopulta palaa kotiin Worcesteriin ja ottaa jonkun
toimen isänsä tehtaassa. Hän on liian avomielinen ja luottavainen ja
hyväsydäminen onnistuakseen koskaan liikemiehenä. Mutta kukoistavan
overall-tehtaan johtajan toimi on hyvinkin miellyttävä asema, eikö
totta? Tätä nykyä hän nyrpistää nenäänsä overalleille, mutta hän on
palaava niihin vielä.
Toivottavasti annat arvoa sille seikalle että tämä kirje on hyvin
pitkä kirjoituskouristusta potevan kirjoittamaksi. Mutta minä
rakastan sinua vielä, Setä kulta, ja olen hyvin onnellinen. Kaunis
maisema ympärillä, yllinkyllin syötävää, mukava vanhanaikainen vuode
ja riisi valkoista paperia ja puolen litraa mustetta -- mitä muuta
voi kaivata maailmassa?
Sinun kuten ainakin
JUDY.
P.S. Postimies on juuri tuonut erään uutisen lisää. Saamme odottaa
Master Jervie'a tänne ensi perjantaina viettämään viikon päivät
luonamme. Se on hyvin mieluisa uutinen -- pelkään vain että
kirjaparkani tulee kärsimään. Master Jervie on hyvin vaativainen.
Elokuun 27 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Missä sinä olet, minä tahtoisin tietää?
En koskaan ole saanut tietää missä osassa maailmaa asut, mutta
toivon ettet ole New Yorkissa tällä kauhealla ilmalla. Toivon että
olet vuoren harjanteella (mutta ei Sweitsissä, jossakin lähempänä),
katselet lunta ja ajattelet minua. Ole hyvä ja ajattele minua. Olen
niin yksin ja tekee niin hyvää kun minua ajatellaan. Oi, Setä, soisin
tuntevani sinut! Silloin voisimme tehdä toinen toisemme iloisiksi,
kun olemme onnettomia.
En usko että enää kauan jaksan olla Lock Willow'ssa. Ajattelen
muuttamista. Sallie on saanut paikan Bostoniin ensi talveksi. Eikö
sinusta olisi mukavaa jos minä menisin sinne hänen kanssaan ja
vuokraisimme yhteisen työhuoneen. Minä kirjoittaisin sillä aikaa kun
hän on toimessaan ja iltaisin saisimme olla yhdessä. Illat ovat hyvin
pitkät kun ei ole ketään muuta puhetoveria kuin Semplet ja Carrie ja
Amasai. Tiedän etukäteen että Boston-ajatukseni ei miellytä sinua.
Voin jo nyt lukea sihteerisi kirjeen:
'_Miss Jerusha Abbott_.
Arvoisa Neiti,
Mr. Smith pitää parhaana että jäätte Lock Willow'hon.
Vilpittömästi Teidän
"ELMER H. GRIGGS.'
Minä vihaan sihteeriäsi. Olen varma että mies, jonka nimi on Elmer H.
Griggs, mahtaa olla inhottava. Mutta ihan totta, Setä, minä luulen
että minun on sittenkin mentävä Bostoniin. En voi jäädä tänne. Jollei
pian tapahdu jotakin, hyppään kaivoon sulasta epätoivosta.
Siunatkoon kuinka on kuuma! Kaikki ruoho on palanutta ja purot ovat
kuivina ja tiet pölyiset. Ei ole satanut viikkokausiin.
Tästä kirjeestä voisi päättää että minulla on vesikauhu, mutta ei se
sitä ole. Minä vain tahtoisin perheen.
Hyvästi, rakkahin Setäni.
Soisin tuntevani sinut.
JUDY.
LOCK WILLOW,
Syyskuun 19 p.
_Rakas Setä!_
Jotakin on tapahtunut ja minä tarvitsen neuvoa. Tarvitsen sitä
sinulta enkä keneltäkään muulta maailmassa. Eikö olisi mahdollista
että saisin tavata sinut? On paljon helpompi puhua kuin kirjoittaa,
ja pelkään että sihteerisi voisi avata kirjeen.
JUDY.
P.S. Olen hyvin onneton.
LOCK WILLOW,
Lokakuun 3 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Omalla kädelläsi -- ja aika vapisevalla kädellä -- kirjoitettu
lippunen tuli tänä aamuna. Olen niin pahoillani kun olet ollut
sairas, en olisi vaivannut sinua omilla asioillani, jos olisin
tietänyt sen. No niin, minä kerron sinulle huoleni, mutta siitä on
aika vaikeata kirjoittaa, ja se on _hyvin yksityistä_. Ole hyvä äläkä
säilytä tätä kirjettä, vaan polta se.
Ennenkuin aloitan -- tässä on tuhannen dollarin pankkiosoitus. Tuntuu
hullunkuriselta, eikö totta, että minä lähetän pankkiosoituksen
sinulle.
Mistä luulet minun saaneen sen.
Olen myynyt kertomukseni, Setä. Se ilmestyy jaksottain seitsemänä
vihkona, ja sitten kirjana! Voisit ajatella että olen villinä ilosta,
mutta minä en ole. Olen täysin apaattinen. Tietysti olen iloinen,
kun voin ruveta maksamaan sinulle -- olen vieläkin velkaa yli
kaksituhatta. Se tulee kyllä vähitellen. Älä nyt ole kauhea ja mukise
vastaan, ole niin kiltti ja ota se, kun sen lähettäminen tekee minut
niin onnelliseksi. Olen sinulle velkaa paljon enemmän kuin pelkkää
rahaa, ja sitä velkaa suoritan edelleen kaiken elämäni olemalla
kiitollinen ja pitämällä sinusta.
Ja nyt toiseen asiaan, Setä. Ole hyvä ja anna minulle maailmanmiehen
neuvo, joko sitten luulet sen olevan minulle mieleen vai ei.
Sinä tiedät että minulla aina on ollut hyvin erikoinen tunne sinua
kohtaan, sinä ikäänkuin olet edustanut koko perhettäni, mutta ethän
ole pahoillasi, vai mitä, jos kerron sinulle että minulla on hyvin
paljon erikoisempi tunne erästä toista miestä kohtaan. Voit kai
arvata ilman suurtakaan vaivaa kuka hän on. Epäilen että kirjeeni jo
hyvin kauan ovat olleet hyvin täynnä Master Jervie'a.
Toivon että voisin saada sinut ymmärtämään minkälainen hän on ja
kuinka täydellisen hyvin sovimme yhteen. Ajattelemme kaikesta
samalla tavoin -- pelkään että minulla on taipumusta muodostelemaan
omat ajatukseni hänen ajatustensa mukaan! Mutta hän onkin melkein
aina oikeassa -- hänen pitääkin olla, tiedäthän, sillä hänellä on
neljäntoista vuoden ennätys minusta. Toisissa asioissa hän kuitenkin
on kuin, mikäkin suuri poika, joka tarvitsee huolenpitoa -- hän ei
älyä käyttää kalosseja, kun sataa. Hän ja minä aina pidämme samoja
asioita lystikkäinä, ja se merkitsee niin paljon; on kauheata kun
kahden ihmisen huumorin taju on vastakkainen. En usko että mikään
silta voisi viedä sen kuilun yli!
Ja hän on -- Oi, niin! Hän on vain oma itsensä, ja minä kaipaan ja
kaipaan ja kaipaan häntä. Koko maailma tuntuu tyhjältä ja kipeältä.
Vihaan kuutamoa, koska se on kaunis ja koska hän ei ole täällä
näkemässä sitä minun kanssani. Mutta ehkä sinäkin olet rakastanut
jotakin ja tiedät? Jos olet, ei minun tarvitse selittää, jos et ole,
en voi selittää.
Sentapaiset ovat tunteeni -- ja olen kieltäytynyt menemästä naimisiin
hänen kanssaan.
En sanonut hänelle minkätähden, olin vain mykkä ja onneton. En
keksinyt sanoa mitään. Ja nyt hän on mennyt pois kuvitellen että
tahdon mennä naimisiin Jimmie McBriden kanssa -- enkä minä ollenkaan
tahtoisi, en voisi kuvitellakaan että menisin naimisiin Jimmien
kanssa, hän ei ole kyllin täysikasvuinen. Mutta Master Jervie ja
minä jouduimme kauheaan väärinkäsitysten sekasortoon ja loukkasimme
kumpikin toistemme tunteita. Syy miksi lähetin hänet pois ei ollut
se etten välittäisi hänestä, vaan se että välitän hänestä niin
paljon. Pelkäsin että hän vielä katuisi -- ja sitä en minä voisi
kestää! Minusta ei ollut oikein että minunlaiseni ihminen, jolta niin
kokonaan puuttuu esi-isät, joutuisi naimisiin sellaiseen perheeseen
kuin hänellä on. En ollut koskaan kertonut hänelle orpokodista ja
minua inhotti selittää hänelle etten tiedä kuka olen. Minä voin olla
_kauhea_ niinkuin tiedät. Ja hänen perheensä on ylpeä ja minä olen
ylpeä minäkin!
Tunsin myöskin olevani jollakin tavoin sidottu sinuun. Kun minut on
kasvatettu kirjailijaksi, täytyy minun ainakin koettaa tulla siksi.
Ei olisi juuri kaunista ottaa koulusivistys vastaan sinun lahjanasi
ja sitten mennä pois eikä käyttää sitä. Mutta nyt kun alan kyetä
maksamaan takaisin, tunnen että olen osittain vapautunut tuosta
velasta -- sitäpaitsi luulen että voisin edelleenkin olla kirjailija
vaikka menisinkin naimisiin. Nuo kaksi ammattia eivät ehdottomasti
sulje pois toisiansa.
Olen ajatellut asiaa hyvin paljon. Tietenkin hän sosialistina omaksuu
epäsovinnaiset käsitykset asioista, ehkä hänestä ei olisi niin
vaikeata mennä naimisiin proletariaattiin kuuluvan kanssa kuin jonkun
toisen miehen mielestä olisi. Kun kaksi ihmistä niin täsmälleen sopii
yhteen ja he aina ovat onnelliset yhdessä ja yksinäiset erillään,
ei heidän ehkä pitäisi antaa minkään maailmassa tulla välilleen.
Tietysti _tahtoisin_ uskoa niin. Mutta kuulisin mielelläni sinun
mielipiteesi, johon mikään tunne ei vaikuta. Sinäkin luultavasti
kuulut Perheeseen ja katsot asiaa maailman näkökannalta etkä vain
myötätuntoisin, inhimillisin silmin -- näet nyt kuinka urhoollisesti
esitän asian sinulle. Entä jos menisin hänen luokseen ja selittäisin
että esteenä ei ole Jimmie, vaan John Grier Home -- olisiko aivan
kauheata jos tekisin niin? Siihen vaadittaisiin paljon rohkeutta.
Olisin melkein mieluummin onneton loppuikäni.
Tämä tapahtui lähes kaksi kuukautta sitten, enkä ole kuullut
sanaakaan hänestä senjälkeen kun hän oli täällä. Aloin juuri jo
tottua murtuneeseen sydämeen, kun sain Julialta kirjeen, joka
mullisti taas kaikki. Hän sanoo -- hyvin sivumennen -- että "Setä
Jervis" oli joutunut olemaan kokonaisen yön ulkona myrskyssä
metsästysretkellä Kanadassa ja että hän senjälkeen on sairastanut
keuhkotulehdusta. Enkä minä tietänyt sitä. Olin vain loukkaantunut,
kun hän oli sillä tavoin kadonnut tyhjyyteen ilman sanaakaan. Minä
luulen että hän on aika lailla onneton, ja minä tiedän että itse olen!
Mitä minun olisi oikeinta tehdä sinun mielestäsi?
JUDY.
Lokakuun 6 p.
_Rakkakin Setä Pitkäsääri!_
Tietysti minä tulen -- puoli viisi iltapäivällä ensi keskiviikkona.
_Tietysti_ osaan luoksesi. Olen ollut New Yorkissa kolme kertaa enkä
ole aivan pikkuvauva. En voi uskoa että nyt todellakin saan nähdä
sinut -- olen vain _ajatellut_ sinua niin kauan että tuskin tuntuu
siltä että olet käsinkosketeltava ihminen lihaa ja verta.
Sinä olet kauhean hyvä, Setä, kun viitsit vaivata itseäsi minun
tähteni, vaikka et ole oikein terve. Ole varovainen äläkä vilustu.
Nämä rankkasateet tekevät ilman hyvin kosteaksi.
Kiintyneenä
JUDY.
P.S. Mieleeni juolahti kamala ajatus. Onko sinulla hovimestari? Minä
pelkään hovimestareita, ja jos vain sellainen avaa oven, pyörryn
siihen paikkaan. Mitä osaan sanoa hänelle? Et maininnut minulle
nimeäsi. Pitääkö minun kysyä Mr. Smithiä?
Torstaiaamuna.
_Kaikkein rakkakin Master-Jervie-Setä-Pitkäsääri Pendleton-Smith!_
Nukuitko sinä viime yönä? Minä en. En niin hiventäkään. Olin liian
ihmeissäni ja kiihtynyt ja huumautunut ja onnellinen. En usko että
koskaan enää voin nukkua -- enkä syödä myöskään. Mutta minä toivon
että sinä nukuit, tiedäthän että sinun pitää, jotta tulisit pikemmin
terveeksi ja voisit tulla luokseni.
Rakas Mies, en siedä ajatella kuinka sairas olet ollut -- ja koko
aikana en minä ole tietänyt siitä. Kun tohtori eilen saattoi
minut vaunuihin, kertoi hän että kolmen päivän aikana oli oltu
ilman toivoa. Oi, rakkahin, jos se olisi tapahtunut, olisi valo
sammunut maailmasta minulta. Otaksun että joskus -- kaukaisessa
tulevaisuudessa -- toisen meistä täytyy jättää toinen, mutta silloin
meillä ainakin on ollut onnemme ja on muistoja, joista elää.
Aioin reipastuttaa sinua -- ja sen sijaan minun täytyykin
reipastuttaa itseäni. Sillä vaikka olenkin onnellisempi kuin koskaan
uneksin voivani olla, olen myöskin totisempi. Pelko, että sinulle
saattaisi tapahtua jotakin, viipyy varjona sydämelläni. Aina ennen
voin olla kevyt ja huoleton ja välinpitämätön, koska minulla ei
ollut mitään kallisarvoista menetettävänä. Mutta nyt -- minulla
tulee olemaan Iso Suuri Huoli kaiken loppuikääni. Aina kun olet
poissa luotani, ajattelen kaikkia autoja, jotka voivat ajaa ylitsesi
tai kylttejä, jotka voivat pudota päähäsi tai kauheita salakavalia
bakteereja, joita voit niellä. Mielenrauhani on iäksi mennyttä --
mutta enpä koskaan ole juuri välittänytkään vain pelkästä rauhasta.
Ole hyvä ja parane -- pian -- pian -- pian. Tahdon saada sinut
aivan lähelle, niin että voin koskettaa sinua ja tuntea että olet
käsinkosketeltava. Sellainen pieni puolituntinen meillä vain oli
yhdessä! Pelkään että ehkä olenkin nähnyt unta. Jospa edes olisin
perheesi jäsen (hyvin etäinen neljäs serkku), niin saisin tulla
katsomaan sinua joka päivä ja lukea ääneen ja pöyhiä tyynyäsi ja
tasoittaa nuo kaksi pientä ryppyä otsaltasi ja saada suupielesi
kääntymään iloiseen hauskaan hymyilyyn. Mutta sinähän olet iloinen
taas, etkö olekin? Sinä olit iloinen eilen ennenkuin jätin sinut.
Tohtori sanoi että mahdan olla hyvä hoitajatar ja että sinä näytit
kymmenen vuotta nuoremmalta. Toivon että rakkaus ei tee kaikkia
kymmentä vuotta nuoremmiksi. Välittäisitkö minusta vielä, rakas, jos
osoittautuisinkin vain yksitoistavuotiaaksi?
Eilispäivä oli ihmeellisin päivä mitä olla saattaa. Jos eläisin
yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanhaksi, en koskaan unohtaisi
pienintäkään yksityiskohtaa. Se tyttö, joka lähti Lock Willow'sta
aamun koittaessa, oli hyvin erilainen henkilö kuin se joka palasi
takaisin illalla. Mrs. Semple herätti minut puoli viideltä.
Hypähdin pimeässä pystyyn täysin hereillä, ja ensi ajatus, mikä
syöksyi aivoihini, oli tämä: "Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären!"
Söin aamiaista keittiössä kynttilänvalossa ja ajoin sitten viisi
peninkulmaa asemalle kesken loistavinta lokakuun väritystä. Aurinko
nousi matkalla, ja vaahterat ja kuusamat hohtivat punaisina ja
oranssinvärisinä ja kiviseinillä ja viljapelloilla kimmelsi huurre.
Minä _tiesin_ että jotakin tulisi tapahtumaan. Koko matkan junassa
pyörät lauloivat: "Sinä saat nähdä Setä Pitkäsäären." Se antoi
minulle niin turvallisen tunteen. Minulla oli niin luja usko Sedän
taitoon panna asiat oikealle tolalle. Ja minä tiesin että jossakin
oli eräs toinen mies -- rakkaampi kuin Setä -- joka ikävöi nähdä
minua, ja minulla oli jotenkuten sellainen tunne että ennen päivän
loppua saisin nähdä hänetkin. Ja katso mitä tapahtui!
Kun tulin taloon Madison Avenue'n varrella, näytti se niin suurelta
ja ruskealta ja uhkaavalta etten uskaltanut mennä sisään, vaan
kävelin sen ympäri kootakseni rohkeutta. Mutta minun ei tarvinnut
pelätä vähääkään, hovimestarisi on sellainen kiltti, isällinen vanha
mies, että hän sai minut heti olemaan kuin kotonani. "Onko tämä
Miss Abbott?" kysyi hän, ja minä vastasin: "On", niin että minun ei
tarvinnutkaan kysyä Mr. Smithiä. Hän käski minun odottaa salongissa.
Se oli hyvin tumma, upea, miehinen huone. Istuin suuren nojatuolin
reunalle ja sanoin yhä itsekseni:
"Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären! Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären!"
Sitten mies tuli takaisin ja pyysi minua astumaan kirjastoon. Olin
niin kiihtynyt että totisesti jalkani hädintuskin kannattivat. Oven
ulkopuolella hän kääntyi kuiskaamaan: "Hän on ollut hyvin sairas,
Miss. Tämä on ensimäinen päivä, jolloin hänen on lupa olla ylhäällä.
Ettehän viivy niin kauan että hän kiihtyy?" Hänen sanojensa sävystä
tunsin että hän pitää sinusta -- ja mielestäni hän on kultainen
vanhus!
Sitten hän koputti ovelle ja sanoi: "Miss Abbott", ja minä menin
sisään ja ovi sulkeutui takanani.
Oli niin hämärä kun tulin loistavasti valaistusta eteisestä, että
hetkeen aikaan saatoin tuskin mitään nähdä, sitten näin suuren
nojatuolin tulen edessä ja välkkyvän teetarjottimen pienemmällä
tuolilla sen vieressä. Ja minä totesin että eräs mies istui isossa
tuolissa tyynyjen varassa, viltti polvillaan. Ennenkuin voin pidättää
häntä hän nousi -- aika epävarmasti -- ja nojautui tuolin selkään ja
katsoi vain minuun sanattomana. Ja silloin -- ja silloin -- näin että
se olit sinä! Mutta sittenkään en vielä ymmärtänyt. Luulin että Setä
oli tuottanut sinut sinne yllätykseksi minulle.
Sitten sinä nauroit ja ojensit kätesi ja sanoit: "Rakas pikku Judy,
etkö voinut arvata että minä olin Setä Pitkäsääri."
Silmänräpäyksessä kaikki valkeni minulle. Oi, mutta kylläpä olin
ollutkin typerä! Sata pikku seikkaa olisi voinut sanoa sen minulle,
jos minulla olisi ollut älyä. Minusta ei tulisi mikään hyvä
salapoliisi, vai tulisiko, Setä? -- Jervie? Miksi pitää minun sanoa
sinua? Paljas Jervie tuntuu niin epäkunnioittavalta, ja minä en voi
olla epäkunnioittava sinulle!
Se oli hyvin hurmaava puolituntinen ennenkuin tohtori tuli
lähettämään minut pois. Olin niin häikäistynyt kun tulin asemalle
että olin vähällä astua St. Louis'in junaan. Ja sinä olit aika
häikäistynyt sinäkin. Unohdit tarjota minulle teetä. Mutta olemme
molemmat hyvin, hyvin onnellisia, emmekö ole? Ajoin takaisin Lock
Willow'hon pimeässä -- mutta oi kuinka tähdet välkkyivät! Ja tänä
aamuna olen käynyt Colinin kanssa kaikilla paikoilla, joilla sinä
ja minä olemme olleet yhdessä, ja muistellut mitä sanoit ja miltä
näytit. Metsät tänään ovat kuin hehkutettua pronssia ja ilma on
hallainen. On _kiipeämis_ilma. Soisin että olisit täällä kiipeämässä
kukkuloita minun kanssani. Ikävöin sinua kauheasti, Jervie kulta,
mutta se on onnellista ikävää, saammehan pian taas olla yhdessä.
Me kuulumme toisillemme nyt oikein ja totisesti eikä se ole mitään
kuvittelua. Eikö tunnu omituiselta että minä vihdoinkin kuulun
jollekin? Se tuntuu hyvin, hyvin suloiselta.
Ja minä en koskaan anna sinun olla surullinen pientä hetkeäkään.
Sinun, alati ja alati
JUDY.
P.S. Tämä on ensimäinen rakkauskirje minkä koskaan olen kirjoittanut.
Eikö ole hassua että osasin?
*** End of this LibraryBlog Digital Book "Setä Pitkäsääri" ***
Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.