Title: Paras vihollinen - "Setä Pitkäsäären" jatkoa
Author: Webster, Jean
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Paras vihollinen - "Setä Pitkäsäären" jatkoa" ***


PARAS VIHOLLINEN

"Setä Pitkäsäären" jatkoa


Kirj.

JEAN WEBSTER


Englanninkielestä suomensi

Tyyni Haapanen-Tallgren



Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1919.



                                                 STONE GATE, WORCESTER,
                                                     MASSACHUSETTS.

                                                        Joulukuun 27 p.

_Rakas Judy!_

Kirjeesi on tässä. Olen lukenut sen kahdesti, ja ihmetellyt. Onko
minun ymmärrettävä, että Jervis on antanut sinulle sellaisen
joululahjan, että saat muuttaa John Grier Homen mallilaitokseksi, ja
että olet valinnut minut rahojen käyttäjäksi? Minut, -- minä Sallie
McBride, orpokodin johtajattarena! Ihmisraukat, oletteko menettäneet
järkenne, vai oletteko antautuneet opiumin käyttöön ja onko tämä
kahden kuumeisen mielikuvituksen mellastusta? Minä olen pilkulleen
yhtä kykenevä pitämään huolta sadasta lapsesta kuin rupeamaan
eläinnäyttelyn johtajaksi.

Ja syötiksi tarjoat mielenkiintoisen skotlantilaisen tohtorin? Rakas
Judy -- niin myös rakas Jervis, -- minä näen lävitsenne! Minä tiedän
tarkalleen, minkälaatuinen perheneuvottelu on pidetty Pendletonin
kotilieden ääressä.

"Eikö olekin vahinko, ettei Salliesta ole tullut mitään sen enempää
sitten kun hän pääsi korkeakoulusta? Hänen pitäisi tehdä jotakin
hyödyllistä sensijaan että hän nyt tuhlaa aikaansa Worcesterin
tyhjänpäiväiseen seuraelämään. Sitäpaitsi [sanoo Jervis] hän alkaa
kiintyä tuohon viheliäiseen nuoreen Hallockiin, joka on liian
hauskannäköinen ja vastustamaton ja epävakainen -- minä en ole
koskaan pitänyt poliitikoista. Meidän täytyy kääntää hänen mielensä
johonkin kohottavaan ja vaateliaaseen työhön, kunnes vaara on ohi.
Haa, minä tiedän! Me panemme hänet hoitamaan John Grier Homea."

Oi, minä voin kuulla hänen puheensa yhtä hyvin kuin jos itse olisin
ollut läsnä. Kun viimein vierailin ihastuttavassa talossanne, oli
Jervisillä ja minulla hyvin juhlallinen keskustelu, joka koski (1)
avioliittoa, (2) poliitikkojen matalia ihanteita, (3) kevyttä,
hyödytöntä elämää, jota seurapiirien naiset viettävät. Ole kiltti
ja kerro hyveelliselle miehellesi, että otin hänen sanansa syvästi
sydämelleni ja että palattuani Worcesteriin olen viettänyt yhden
iltapäivän viikossa lukemalla runoutta Naisten Juoppoparantolan
asukkaille. Elämäni ei ole niin tarkoituksetonta kuin miltä näyttää.

Salli minun myöskin vakuuttaa sinulle, että mainittu poliitikko ei
ole vaarallisen läheinen, ja että hän joka tapauksessa on hyvin
miellyttävä poliitikko, vaikka hänen mielipiteensä tullitaksasta
ja verotuksesta ja ammattiyhdistyksistä eivät olekaan tarkalleen
samanlaiset kuin Jervisin. Halusi omistaa minun elämäni yhteiselle
hyvälle on perin herttainen, mutta sinun pitäisi katsoa asiaa
orpokodin näkökannalta. Eikö sinulla ole mitään sääliä noita
turvattomia pikku orpolapsia kohtaan?

Minulla on, jollei sinulla, ja minä kunnioittaen kieltäydyn asemasta,
jonka tarjoat.

Suostun kuitenkin ihastuneena kutsuusi ja tulen luoksesi
New-Yorkiin, vaikka minun täytyykin tunnustaa, ettei suunnittelemasi
huvitusluettelo minua erityisesti kiihdytä. Ole hyvä ja pane
New-Yorkin Orpokodin ja Löytölastenkodin sijaan pari teatterikäyntiä
ja oopperaa ja päivälliskutsut tai muuta sellaista. Minulla on kaksi
uutta iltapukua ja sini- ja kullankirjava vaippa, jossa on valkoinen
turkiskaulus.

Riennän pakkaamaan ne, niin että sähkötä nopeasti, jollet tahdo nähdä
minua itseni vuoksi vaan ainoastaan Mrs Lippettin seuraajana.

                                          Sinun kuten aina
                                     kauttaaltaan kevytmielinen
                                     ja aikoen pysyä sellaisena
                                           SALLIE MCBRIDE.

P.S. Kutsusi sattuu erittäin sopivaan aikaan. Viehättävä nuori
poliitikko nimeltä Gordon Hallock on New-Yorkissa ensi viikolla. Olen
varma että pidät hänestä kun tunnet hänet tarkemmin.

P.S.2. Sallie iltapäiväkävelyllä sellaisena kuin Judy tahtoisi nähdä
hänet:

    Niin kultaisia pikku poikia.
    Niin herttaisia pikku tyttöjä.

Kysyn vieläkin, oletteko molemmat tulleet hulluiksi?


JOHN GRIER HOME,

                                                  Helmikuun 15 p.

_Rakas Judy!_

Saavuimme lumimyrskyssä eilen illalla kello 11, Singapore ja Jane
ja minä. Ei näytä tavalliselta että orpokotien johtajattaret tuovat
mukanaan yksityisiä palvelijattaria ja kiinalaisia jahtikoiria.
Yövahti ja emännöitsijä, jotka olivat odottaneet tuloani,
hämmentyivät hirveästi. He eivät koskaan olleet nähneet Singin
näköistä, ja luulivat että aioin tuoda suden lammashuoneeseen.
Rauhoitin heitä sen koiruuden suhteen, ja tutkittuaan sen mustaa
kieltä yövahti yritti sanoa sukkeluuden. Hän tahtoi, tietää syötinkö
sitä mustikkapiirailla.

Oli vaikeata löytää mukava asunto perheelleni. Uliseva Sing
parka laahattiin vieraaseen puuvajaan ja sai vuoteekseen karkean
palttinakappaleen. Janen ei käynyt paljonkaan paremmin. Koko
rakennuksessa ei ollut ylimääräistä vuodetta, lukuunottamatta
viiden jalan pituista lapsen sänkyä sairaalassa. Jane, kuten
tiedät, lähentelee kuutta jalkaa. Sulloimme hänet sänkyyn, ja hän
vietti yönsä taitettuna kuin iso saranaveitsi. Hän ontuu tänään, on
vartaloltaan kuin väsähtänyt S-kirjain, valittaa julkisesti tätä
huikentelevaisen emäntänsä viime harha-askelta ja ikävöi aikaa,
jolloin taas tulemme järkiimme ja palaamme isällisen kotilieden
ääreen Worcesteriin.

Minä tiedän, että hän pilaa kaikki mahdollisuuteni päästä muun
henkilökunnan suosioon. Että hänen piti tulla tänne, on viheliäisin
ajatus, mitä koskaan on keksitty, mutta sinä tunnet kotolaiseni.
Kumosin heidän vastaväitteensä askel askeleelta, mutta heidän
viimeinen ehtonsa oli Jane. Jos otin hänet mukaani katsomaan että
söin ravitsevaa ruokaa enkä ollut valveilla koko yötä, sain lähteä --
toistaiseksi; mutta jos kieltäydyin ottamasta häntä -- oi herranen
aika, en ole varma olisinko koskaan enää saanut astua Stone Gaten
kynnyksen yli! Täällä siis olemme, ja pelkään ettei kumpikaan meistä
ole tervetullut.

Käsirumpu herätti minut kello kuusi tänä aamuna, ja makasin jonkun
aikaa kuunnellen sitä meteliä, minkä 25 pientä tyttöä sai aikaan
kylpyhuoneessa pääni päällä. Nähtävästi he eivät saa kylpyä -- kasvot
vain pestään -- mutta he läiskivät aivan kuin 25 pentua lammikossa.
Minä nousin ja pukeuduin ja tein vähän tutkimuksia. Olit viisas kun
et lähettänyt minua katsomaan paikkaa ennenkuin sitouduin.

Kun pienet holhokkini olivat aamiaisella, näytti olevan onnellinen
hetki minun esittäytyä, ja menin ruokasaliin. Kauhu kauhun jälkeen
-- nuo paljaat, likaisenharmaat seinät ja öljykankaalla peitetyt
pöydät tinakuppeineen ja puupenkit ja koristuksena vain tuo valaiseva
teksti "Jumala antaa!" Sillä johtokunnan jäsenellä, joka lisäsi tuon
viimeisen piirteen, mahtoi olla julma huumorin lahja.

Totisesti, Judy, en ole koskaan tietänyt, että maailmassa on
tällainen läpeensä ruma paikka; ja kun näin nuo rivit ja rivit
kalpeita, penseitä lapsia sinisissä univormuissaan, iski koko tämän
homman surkeus mieleeni niin voimakkaasti, että melkein luhistuin.
Näyttää aivan saavuttamattomalta päämäärältä että yksi ihminen voisi
tuoda päivänpaistetta sadoille pikku kasvoille, kun se mitä he
tarvitsevat on äiti kappaletta kohti.

Minä sukelsin tähän asiaan aika kevyesti, osittain koska sinä osasit
suostutella liian hyvin, ja enimmäkseen, sen tunnustan vilpittömästi,
koska tuo ivallinen Gordon Hallock nauroi niin raikkaasti sitä
ajatusta että minä muka kykenisin hoitamaan orpokotia. Te kaikki
yhdessä hypnotisoitte minut. Ja tietysti myöskin, kun aloin lukea
asiasta ja käydä kaikissa noissa seitsemässätoista laitoksessa,
rupesin innostumaan orpolapsiin ja tahdoin panna omat teoriani
käytäntöön. Mutta nyt säikähdän huomatessani olevani täällä; yritys
on niin suunnaton. Sadan ihmisolennon tuleva terveys ja onni on
minun käsissäni, puhumattakaan heidän kolmesta- tai neljästäsadasta
lapsestaan ja tuhannesta lapsenlapsestaan. Siinä on geometrinen
sarja. Se on kaamea. Kuka olen minä ryhtymään tällaiseen urakkaan?
Etsi, oi, etsi toinen johtajatar!

Jane sanoo että päivällinen on valmis. Syötyäni kaksi ateriaa
laitoksessasi, ei kolmannen ajatteleminen minua kiihdytä.


MYÖHEMMIN.

Henkilökunnalla oli lampaanlihamuhennosta ja pinaattia ja
saago-vanukasta jälkiruoaksi. Mitä lapsilla oli, en siedä ajatella.

Aioin kertoa sinulle ensimäisestä julkisesta puheestani, jonka pidin
tänään aamiaisella. Se koski kaikkia niitä ihmeellisiä uudistuksia,
joita John Grier Homessa tulee tapahtumaan, kiitos jalomielisen
Mr. Jervis Pendletonin, johtokuntamme puheenjohtajan, ja Mrs. Judy
Pendletonin, jokaisen pikku pojan ja tytön kiltin "Judy tädin".

Älä huoli mukista vastaan, vaikka annoinkin perhe Pendletonille
niin huomattavan sijan. Tein sen poliittisista syistä. Koska koko
laitoksen johtokunta oli läsnä, oli mielestäni hyvä tilaisuus
tehostaa sitä tosiseikkaa, että kaikki nämä mullistavat uudistukset
tulevat suoraan korkeimmalta taholta eikä minun kiihtyvistä
aivoistani.

Lapset lakkasivat syömästä ja töllistelivät. Tukkani silmiinpistävä
väri ja nenäni vallaton käänne ylöspäin ovat ilmeisesti uusia
ominaisuuksia johtajattaressa. Virkatoverini myöskin selvästi
osoittivat, että olin heidän mielestään liian nuori ja liian
kokematon niin määräävään asemaan. En ole vielä nähnyt Jervisin
ihmeellistä skotlantilaista tohtoria, mutta vakuutan sinulle että
hänen täytyy olla _hyvin_ ihmeellinen sovittaakseen nämä muut
ihmiset, varsinkin lastentarhanopettajan. Miss Snaith ja minä iskimme
varhain yhteen tuuletuskysymyksessä, mutta minä aion vapautua tästä
kauheasta laitoshajusta, vaikka palelluttaisinkin joka lapsen
pieneksi jääpatsaaksi.

Koska nyt on aurinkoinen, säkenöivä, luminen iltapäivä, määräsin tuon
vankilamaisen leikkihuoneen suljettavaksi ja lapset pihalle.

"Hän ajaa meidät ulos", kuulin erään tenavan mutisevan pinnistäessään
ylleen päällystakkia, joka oli kaksi vuotta liian pieni.

He yksinkertaisesti seisoivat pihalla kyyryisinä vaatteissaan ja
odottivat kärsivällisesti kunnes heidän sallittiin palata sisään. Ei
juoksua eikä huutoja eikä lumipalloja. Ajattele sitä! Nämä lapset
eivät osaa leikkiä.

VIELÄKIN MYÖHEMMIN.

Olen jo ryhtynyt mieluisaan tehtävääni -- kuluttamaan rahojasi.
Ostin yksitoista kuumavesi-pulloa tänä iltapäivänä (kaikki mitä
kylän rohdoskaupan varastossa oli), niin myös muutamia vilttejä ja
peittoja. Ja ikkunat ovat selkoselällään pikkulasten makuuhuoneessa.
Nuo poloiset pikku pallerot saavat nauttia aivan uudesta tunteesta --
siitä että kykenevät hengittämään yöllä.

On miljoonittain asioita, joita tahtoisin pohtia, mutta kello on
puoli yksitoista, ja Jane sanoo että minun _pitää_ mennä nukkumaan.

                                                  Käytettävänäsi
                                                  SALLIE MCBRIDE.

P.S. Ennenkuin sulkeuduin sisään, kuljin varpaillani käytävää pitkin
päästäkseni varmuuteen siitä että kaikki oli kunnossa, ja mitä luulet
minun näkevän? Miss Snaith sulkee hiljaa ikkunoita pikkulasten
makuuhuoneessa! Niin pian kuin löydän tuolle naiselle sopivan paikan
vanhainkodissa, vapautan hänet tehtävistään täällä.

Jane ottaa kynän kädestäni.

Hyvää yötä.

                                               JOHN GRIER HOME,


                                                      Helmikuun 20 p.

_Rakas Judy!_

Tohtori MacRae kävi tänään täällä tutustumassa uuteen johtajattareen.
Ole hyvä ja kutsu hänet päivällisille kun hän ensi kerran tulee
New-Yorkiin, niin näet itse, mitä miehesi on tehnyt. Jervis törkeästi
väärensi tosiseikkoja, kun sai minut uskomaan, että toimeni pääetuja
muka olisi jokapäiväinen seurustelu miehen kanssa, joka on niin
hienostunut ja loistava ja oppinut ja viehättävä kuin tohtori MacRae.

Hän on pitkä ja laihahko, hänellä on punertava tukka ja kylmät
harmaat silmät. Koko sen tunnin aikana, jonka hän vietti seurassani
(ja minä olin hyvin vilkas), ei ainoakaan hymyn varjo kirkastanut
hänen suunsa suoraa viivaa. Voiko varjo kirkastaa? Ehkä ei; mutta
oli miten oli, _mikä_ vaivaa tuota miestä? Onko hänellä jokin rikos
omallatunnollaan, vai onko tuohon vaiteliaisuuteen syynä vain hänen
luontainen skotlantilaisuutensa? Hän on seuraihmiseksi yhtä hyvä kuin
graniittinen hautakivi.

Sivumennen sanoen ei tohtorimme pitänyt minusta yhtään sen enempää
kuin minä hänestä. Hänen mielestään minä olen tyhjänpäiväinen ja
haihatteleva ja kauttaaltaan sopimaton tähän luottamustoimeen. Lyön
vetoa että Jervis on jo saanut häneltä kirjeen, jossa hän pyytää että
minut siirrettäisiin pois.

Keskusteluaiheesta emme olleet vähääkään yhtä mieltä. Hän käsitteli
laveasti ja filosofisesti laitoskasvatuksen haittoja riippuvaisessa
asemassa oleviin lapsiin nähden, minä taas kevyesti valitin sitä
rumentavaa tukkalaitetta, joka on vallalla tyttöjemme kesken.

Todistaakseni tämän väitteen, kutsuin sisään Sadie Katen, erityisen
käskyläis-orponi. Hänen tukkansa on vedetty taaksepäin niin kireälle
kuin olisi vääntämiseen käytetty ruuviavainta, ja palmikoitu
kahteen kovaan pieneen porsaansaparoon. Totisesti on orpolasten
korvia pehmennettävä. Mutta tohtori Robin MacRae viisi välittää
siitä pukevatko heidän korvansa vai eivätkö; heidän vatsoistaan
hän vain pitää huolta. Iskimme myöskin yhteen kysymyksessä
punaisista alushameista. Minä en käsitä kuinka kukaan pieni tyttö
voi säilyttää itsekunnioituksensa ollessaan puettuna punaiseen
flanellialushameeseen, joka on epätasaista tuumaa pitempi kuin hänen
siniruutuinen pumpulipukunsa, mutta tohtorin mielestä punaiset
alushameet ovat hauskoja ja lämpimiä ja terveellisiä. Minä ennustan
että uuden johtajattaren hallitus tulee olemaan sotaisa.

Mitä tohtoriin tulee, saa olla kiitollinen sentään yhdestä seikasta:
hän on melkein yhtä uusi kuin minä eikä siis voi opettaa minulle
laitoksen perimätapoja. En usko että olisin _voinut_ tulla toimeen
vanhan tohtorin kanssa, joka, päättäen niistä taitonsa näytteistä,
joita jätti taakseen, tiesi pikkulapsista yhtä paljon kuin
eläinlääkäri.

Koko henkilökunta on muuten ottanut huolekseen kasvatukseni orpokodin
hyvissä tavoissa. Itse kokkikin tänä aamuna selitti minulle lujasti
että John Grier Homessa _on_ ohrajauhovelliä perjantai-iltaisin.

Etsitkö kovasti uutta johtajatarta? Viivyn siksi kun hän tulee, mutta
ole hyvä ja löydä hänet pian.

                                                   Sinun,
                                                päättäväisenä,
                                                SALLIE MCBRIDE


                                   JOHTAJATTAREN KANSLIA,
                                        JOHN GRIER HOME

                                                Helmikuun 21 päivä.

_Paras Gordon!_

Vieläkö olet loukkaantunut, kun en tahtonut kuulla neuvoasi? Etkö
tiedä että punertavatukkaista henkilöä, jolla on irlantilaiset
esi-isät ja pisara skotlantilaista verta suonissa, ei voi pakottaa,
vaan häntä on johdettava lempeästi? Jollet olisi ollut niin
inhottavan itsepintainen, olisin kuunnellut kiltisti ja pelastunut.
Niinkuin asiat nyt ovat, tunnustan rehellisesti että olen viettänyt
viisi viime päivää katumalla riitaamme. Sinä olit oikeassa ja minä
väärässä, ja niinkuin näet, minä kauniisti myönnän sen. Jos koskaan
selviän nykyisestä pulmasta, saakoon sinun mielipiteesi johtaa
minua tulevaisuudessa (melkein aina). Voisiko kukaan nainen tehdä
täydellisempää peruutusta?

Romanttinen hohde, jonka Judy luo tähän orpokotiin, on olemassa vain
hänen runollisessa mielikuvituksessaan. Paikka on hirveä. Sanat
eivät voi kuvata kuinka se on ankea ja kolkko ja pahanhajuinen;
pitkät käytävät, paljaat seinät, sini-univormuiset, taikinanvalkoiset
pikku asukkaat, jotka eivät vähintäkään muistuta ihmislapsia. Ja
oi, tuo kauhea laitos-haju! Sekoitus märkiä pestyjä lattioita,
tuulettamattomia huoneita ja sadan ihmisen ruokaa, joka alituiseen
höyryää uunilla.

Ei ainoastaan itse laitos ole luotava uudestaan, vaan jokainen lapsi
yhtä hyvin, ja se on oikea Herkuleen työ sellaiselle itsekkäälle,
ylelliselle ja laiskalle olennolle kuin Sallie McBride. Minä luovun
samassa hetkessä kun Judy on löytänyt sopivan seuraajan, mutta minä
pelkään ettei se voi tapahtua ihan heti. Judy on lähtenyt etelään ja
jättänyt minut pälkähäseen, ja kun kerran olen luvannut, en tietysti
voi jättää hänen orpokotiaan noin vaan. Mutta minä vakuutan sinulle
että minun tällä välillä on ikävä kotiin.

Kirjoita virkistävä kirje ja lähetä kukkanen ilahuttamaan
yksityissalonkiani. Perin sen kalustettuna Mrs. Lippettiltä.
Seiniä peittää ruskean ja punaisenkirjavat paperit, huonekalut
ovat sähkönsinistä plyyshiä, lukuunottamatta keskipöytää, joka on
kullattu. Vihreä on vallitseva väri matoissa. Jos lähettäisit pari
vaaleanpunaista ruusunnuppua, täydentäisivät ne väriasteikon.

Olin todellakin inhottava tuona iltana, mutta sinä olet saanut koston.

                                         Katuvaisena
                                         SALLIE MCBRIDE.

P.S. Ei sinun olisi tarvinnut murjottaa tuon skotlantilaisen
tohtorin tähden. Miehessä on kaikki se jämeys mikä sisältyy sanaan
skotlantilainen. Vihaan häntä ensi näkemältä ja hän vihaa minua. Oi,
meille tulee hurmaavaa, kun saamme työskennellä yhdessä!


                                                     Helmikuun 29 p.

_Sinä parahin Gordon!_

Ponteva ja antelias sähkösanomasi on tässä. Minä tiedän että sinulla
on paljon rahaa, mutta ei sinun silti tarvitse hävittää sitä niin
kevytmielisesti. Kun tunnet olevasi niin pakahduttavan täynnä puhetta
että vain sata sanaa pitkä sähkösanoma estää räjähdyksen, muuta se
nyt edes yölliseksi sähkökirjeeksi. Orpolapseni voivat käyttää rahat,
jollet sinä tarvitse niitä.

Kas niin, hyvä herra, käytä hiukan tervettä järkeäsi. Tietysti
minä en voi livistää orpokodista sinun ehdottamallasi sangen
odottamattomalla tavalla. Se ei olisi kauniisti tehty Judya ja
Jervisiä kohtaan. Jos suot anteeksi selitykseni, ovat he olleet
ystäviäni paljon useampia vuosia kuin sinä, eikä minulla ole mitään
aikomusta heittää heitä hiiteen. Minä tulin tänne -- hm, sanokaamme
seikkailun hengessä, ja minun täytyy läpäistä yritys. Sinä et
pitäisi minusta, jos kuuluisin heikkoon sarjaan. Tämä ei kuitenkaan
merkitse, että tuomitsisin itseni elinkaudeksi: aion luopua heti kun
tilaisuus tarjoutuu. Mutta totisesti saisin olla hiukan mielissäni,
kun Pendletonit tahtoivat uskoa minulle näin vastuunalaisen toimen.
Vaikka sinä, hyvä herraseni, et sitä usko, omaan minä huomattavan
toimintakyvyn ja enemmän tervettä järkeä kuin pinnalle näkyy. Jos
haluaisin panna koko sieluni tähän yritykseen, voisi minusta tulla
repäisevin johtajatar mitä kellään 111:lla orvolla koskaan on ollut.

Otaksun että se sinusta on hullutusta? Se on totta. Judy ja Jervis
tietävät sen, ja siksi he pyysivät minua tulemaan. Näet siis, että
kun he ovat osoittaneet niin paljon luottamusta minulle, en voi
luopua heistä ihan niin mutkattomalla tavalla kuin sinä ehdotat. Niin
kauan kuin olen täällä, aion saada aikaan juuri niin paljon kuin
yhden ihmisen on mahdollista jokaisena 24:nä tuntina. Aion jättää
seuraajalleni paikan, jossa asiat nopeasti kulkevat oikeaan suuntaan.

Mutta sitä ennen älä sentään huoli pestä käsiäsi minusta siinä
uskossa, että minulla muka on siksi paljon työtä etten ehdi ikävöidä
kotiin, sillä niin ei ole laita. Herään joka aamu ja tuiotan Mrs.
Lippettin seinäpaperiin jotenkin häikäistyneenä ikäänkuin tämä
kaikki olisi pahaa unta enkä todella olisikaan täällä. Mitä ihmettä
ajattelin kun käänsin selkäni omalle kauniille, hauskalle kodilleni
ja hyville päiville, jotka oikeuden mukaan ovat minun? Yhdyn usein
mielipiteeseesi järkeni tilasta.

Mutta miksi, jos saan kysyä, sinun pitikin nostaa sellainen elämä?
Sinä et olisi nähnyt minua missään tapauksessa. Worcester on aivan
yhtä kaukana Washingtonista kuin John Grier Home. Ja minä sanon vielä
lisähauskuudeksesi, että kun koko tämän laitoksen lähitienoolla ei
ole ketään miestä, joka ihailisi punaista tukkaa, on Worcesterissa
monta. Senvuoksi, sinä miehistä vaikein, ole hyvä ja tyynny. En minä
tullut kokonaan sinun kiusaksesi. Minä tahdoin seikkailua elämääni,
ja oi taivas, taivas! minä saan sitä!

_Kirjoita_ pian ja ilahuta minua.

                                     Säkissä ja tuhkassa
                                           SALLIE.


                                                   JOHN GRIER HOME,
                                                   Helmikuun 24 p.

_Rakas Judy!_

Sano Jervisille että minä en ole liian pikainen arvostelujen
muodostamisessa. Minulla on lempeä, aurinkoinen, epäluuloton luonne,
ja minä pidän kaikista, melkein kaikista. Mutta kukaan ei voi pitää
tuosta skotlantilaisesta tohtorista. Hän ei hymyile koskaan.

Hän kävi tänään toisen kerran luonani. Pyysin häntä mukavasti
asettumaan erääseen Mrs. Lippettin sähkönsinisistä tuoleista ja
istahdin itse vastakkaiseen nauttiakseni värien sopusoinnusta.
Hänellä oli yllä sinapinvärinen puku kotikutoista kangasta, jossa oli
vivahdus vihreätä ja pieni pilke keltaista, "kanervasekoitus", jonka
asiana on elähyttää ankeata skotlantilaista kangasmaata. Purppuraiset
kengät ja punainen kravatti ametistineuloineen täydensivät kuvan.
Sanalla sanoen, sinun mallitohtorisi ei juuri ole omiaan kohottamaan
tämän laitoksen esteettistä sävyä.

Viisitoista minuuttia kestäneen käyntinsä aikana hän lyhyesti
haahmoitteli kaikki ne muutokset, joiden hän haluaa nähdä toteutuvan
tässä laitoksessa. _Hän_ mukamas! Ja mitkä, jos saan kysyä, ovat
johtajattaren velvollisuudet? Onko hän vain pelkkä nimihenkilö, joka
noudattaa talossakäyvän lääkärin määräyksiä?

McBriden ja MacRae'n diplomaattiset välit ovat katkenneet!

                                 Suuttuneena ystäväsi
                                       SALLIE.


                                            JOHN GRIER HOME,
                                                Maanantaina.

_Hyvä tohtori MacRae!_

Lähetän Sadie Katen tuomaan tätä kirjelippua, koska näyttää
mahdottomalta tavata teitä puhelimitse. Onko henkilö, joka sanoo
olevansa Mrs. McGur-rk ja sulkee puhelimen keskellä lausetta,
taloudenhoitajanne? Jos hän vastaa puhelimeen usein, en käsitä kuinka
potilaanne jaksavat sellaista potea.

Koska ette tullut tänä aamuna, niinkuin puhe oli, ja maalarit
tulivat, oli minun pakko valita iloinen laihonkeltainen väri uuden
laboratorionne seiniin. Uskon ettei laihonkeltainen ole mitenkään
epäterveellistä.

Jos teiltä liikenee hetkinen tänä iltapäivänä, olkaa ystävällinen
ja ajakaa tohtori Bricen luo Water Streetille katsomaan tuota
hammaslääkärin tuolia ja muita kojeita, jotka tarjotaan myytäväksi
puoleen hintaan. Jos hänen ammattinsa koko hupainen irtaimisto
olisi täällä -- jossakin laboratorionne nurkassa -- voisi tohtori
Brice suorittaa 111 uutta potilastaan paljon joutuisammin kuin jos
meidän täytyisi kuljettaa jokainen erikseen Water Streetille. Eikö
se teistäkin ole hyödyllinen ajatus? Se johtui mieleeni keskellä
yötä, mutta kun en koskaan ennen ole sattunut ostamaan hammaslääkärin
tuolia, pitäisin ammattimiehen neuvoa arvossa.

                                    Vilpittömästi teidän
                                         S. MCBRIDE.


                                                   JOHN GRIER HOME,
                                                   Maaliskuun I p.

_Rakas Judy!_

Lakkaa lähettämästä sähkösanomia!

Luonnollisesti tiedän, että sinä tahdot tietää kaiken mitä tapahtuu,
ja minä lähettäisin tiedonannon joka päivä, mutta en totisesti löydä
minuuttiakaan sitä varten. Olen niin väsynyt kun ilta tulee, että
ilman Janen ankaraa kuria menisin sänkyyn vaatteet yllä.

Myöhemmin, kun pääsemme vähän paremmin vauhtiin ja kun voin olla
varma että kaikkien apulaisteni hommat hurisevat eteenpäin, kunkin
kohdastaan, tulee minusta säännöllisin kirjeenvaihtaja mitä sinulla
koskaan on ollut.

Siitä on viisi päivää kun kirjoitin, eikö totta? Paljon on
tapahtunut noina viitenä päivänä. MacRae ja minä olemme laatineet
sotasuunnitelman, ja aiomme myllertää tämän paikan aina
liikkumattomia syvyyksiä myöten. Pidän hänestä vähemmän ja vähemmän,
mutta olemme julistaneet jonkinlaisen välirauhan työntekoa varten. Ja
se mies _on_ työntekijä. Olen aina luullut että minussa on tarpeeksi
tarmoa itsessäni, mutta kun jokin parannus on saatava aikaan,
ponnistelen läähättäen hänen vanavedessään. Hän on niin juro ja
sitkeä ja härkäpäinen kuin vain skotlantilainen voi olla, mutta hän
ymmärtää pikkulapsia, s.o. hän ymmärtää heidän ruumiillista puoltaan.
Hänellä ei ole enemmän personallisia tunteita heitä kuin yhtä monta
sammakkoa kohtaan, jotka sattuvat hänen leikkauspöydälleen.

Muistatko kuinka Jervis eräänä iltana noin tunnin ajan piti esitelmää
tohtorimme kauniista ihmisystävällisistä ihanteista? _C'est à rire!_
Mies katsoo koko J.G.H:n vain omaksi yksityislaboratoriokseen,
jossa hän voi tehdä tieteellisiä kokeilujaan rauhassa rakastavien
vanhempain vastarinnalta. Minä en hämmästyisi jos jonakin päivänä
näkisin hänen sekoittavan tulirokkobasilleja pikkulasten velliin
voidakseen koetella jotakin vastakeksittyä seerumia.

Talon henkilökunnasta vain kaksi tuntuu minusta todella päteviltä,
ja ne ovat pikkukoulun opettaja ja lämmitysmies. Näkisit vain kuinka
lapset juoksevat Miss Matthews'ia vastaan ja pyytävät hyväilyjä, ja
kuinka tuskallisen kohteliaita he ovat toisille opettajille. Lapset
ovat nopeita tajuamaan ihmisluonteita. Tulen hyvin noloksi, jos he
ovat liian kohteliaita minulle.

Niin pian kuin vähän pääsen ryhtiini ja tarkalleen tiedän mitä
tarvitsemme, aion panna toimeen eräitä laajakantoisia erottamisia.
Minua haluttaisi alkaa Miss Snaithista, mutta huomaan, että eräs
anteliaimpia johtokunnan jäseniämme on hänen setänsä, eikä häntä siis
juuri voi erottaa. Hän on epämääräinen, leuaton, vaaleasilmäinen
olento, joka puhuu nenän kautta ja hengittää suun kautta. Hän ei voi
sanoa mitään ratkaisevaa ja sitten lopettaa; kaikki hänen puheensa
jatkuvat epäselvään muminaan. Joka kerta kun näen tuon naisen, valtaa
minut melkein hillitön halu ottaa häntä olkapäistä ja ravistaa häneen
hiukan päättäväisyyttä. Ja juuri Miss Snaithillä on täydellinen
ylivalta seitsemääntoista 2-5-vuotiaaseen pikku palleroon. Mutta
joka tapauksessa, jollen voi erottaa häntä, olen toimittanut hänet
alhaisempaan asemaan ilman että hän itse huomaa tätä tosiseikkaa.

Tohtori on löytänyt minulle ihastuttavan tytön, joka asuu parin
kilometrin päässä täältä ja tulee joka päivä hoitamaan lastentarhaa.
Hänellä on suuret kiltit ruskeat silmät -- kuin lehmällä -- ja
äidillinen käytös (hän on juuri täyttänyt 19) ja lapset pitävät
hänestä. Lastenkamarin pääjohtoon olen asettanut hauskan ja mukavan
keski-ikäisen naisen, joka on kasvattanut viisi omaa ja jolla on
tottunut käsi pitelemään lapsia. Tohtorimme hänetkin löysi, sinä näet
että miehestä on hyötyä. Tämä nainen on muodollisesti Miss Snaithin
määräysten alainen, mutta on anastanut itselleen diktaattorivallan
hyvin tyydyttävällä tavalla. Voin nyt nukkua yöni pelkäämättä että
vauvani murhataan kykenemättömyydellä.

Sinä näet että uudistuksemme ovat alulla, ja samalla kuin koko sillä
älyllä, joka on käytettävänäni, mukaudun tohtorimme tieteellisiin
parannuksiin, jättävät ne minut kuitenkin joskus kylmäksi. Ongelma,
joka alituiseen vatkaa ja vatkaa ajatustani, on tämä: Kuinka voin
koskaan vuodattaa kylliksi rakkautta ja lämpöä ja aurinkoa noihin
viluisiin pikku olentoihin? Enkä ole varma että tohtorin tiede pystyy
siihen.

Eräs kiireellisimpiä _älyllisiä_ tarpeitamme juuri nyt on
pöytäkirjojemme laatiminen yhtenäiseen muotoon. Kirjoja on pidetty
aivan häpeällisen huonosti. Mrs. Lippettillä oli suuri musta
tilikirja, johon hän riipaisi umpimähkään tosiseikkoja, jotka osuivat
hänen tielleen, lasten perheistä, käytöksestä ja terveydestä, mutta
ajoittain hän ei viitsinyt viikkokausiin panna kirjoihin mitään. Jos
kasvattia hakeva perhe tahtoo tietoja lapsen vanhemmista, emme joka
toisessa tapauksessa voi edes sanoa mistä olemme saaneet lapsen!

    "Mistäs tulit, vauvani pieni?"
    "Sinitaivas aukes, siitä mun tieni,"

siinä tarkka kuvaus heidän tulostaan.

Tarvitsemme piiritarkastajan, joka matkustaa ympäri seutua ja
kokoo kaikki mahdolliset tilastot kananpoikiemme sukupuusta. Siitä
tulee helppo tehtävä, koska useimmilla heistä on sukulaisia. Mitä
arvelet Janet Ware'sta siihen hommaan? Muistat kai mikä mato hän oli
kansantaloudessa -- hän suorastaan ahmi taulukoita ja karttoja ja
kaavakkeita.

Saan myöskin ilmoittaa että John Grier Home parhaillaan on alistettu
hyvin etsivään ruumiilliseen tutkimukseen, ja kauhea totuus on, että
28:sta tähän saakka tutkitusta pikku rottaparasta vain 5 on kestänyt
kokeen. Ja nuo viisi eivät ole olleet täällä kauaa.

Muistatko rumaa vihreätä vastaanottohuonetta ensi kerroksessa?
Olen vähentänyt sen vihreyttä mahdollisimman paljon ja järjestänyt
sen tohtorin työhuoneeksi. Se sisältää kuppeja ja rohtoja ja
-- ammatinomaisin piirre kaikista -- hammaslääkärin tuolin ja
tuollaisen viehättävän sorvinkoneen. (Ostin ne käytettyinä tohtori
Bricelta, joka omien potilaittensa iloksi on hankkinut itselleen
valkeata emaljia ja nikkelilevyä.) Tuo sorvinkone näyttää oikealta
helvetinvehkeeltä, ja minä olen inhottava hirviö, kun olen tuottanut
sellaisen taloon. Mutta jokainen pieni uhri, joka päästetään tuolista
_täytettynä_, saa viikon ajan joka päivä tulla huoneeseeni ottamaan
kaksi suklaakappaletta: Vaikka lapsemme eivät olekaan silmiinpistävän
urhoollisia, huomaamme heidät hyviksi taistelijoiksi. Nuori Thomas
Kehoe puri tohtorin peukalon miltei kahdeksi kappaleeksi potkaistuaan
maahan pöydällisen työkaluja. J.G.H:n hammasten hoitajalta kysytään
ruumiin voimia yhtä paljon kuin taitavuutta.

       *       *       *       *       *

Tässä minut keskeytti hyväntahtoinen rouva, jolle oli näytettävä
laitosta. Hän kysyi viisikymmentä tyhjänpäiväistä kysymystä, kulutti
tunnin ajastani ja lopulta kuivasi kyynelen ja jätti dollarin
"pienille holhokkiraukoilleni".

Toistaiseksi eivät pienet holhokkiraukkani ole innostuneet näihin
uusiin parannuksiin. He eivät suurestikaan välitä tästä äkillisestä
raittiin ilman virtauksesta, joka on puhaltanut heihin eivätkä tästä
vedenpaisumuksesta. Minä vaadin käytäntöön kaksi kylpyä viikossa,
ja niin pian kuin saamme tarpeeksi ammeita ja pari ylimääräistä
vesihanaa, pitää heidän saada _seitsemän_.

Mutta olenpa sentään saanut toimeen erään hyvin suositun uudistuksen.
Jokapäiväistä ruokalistaamme on lisätty -- muutos, jonka aiheuttamaa
vaivaa kokki suree ja jonka aiheuttamaa siveetöntä menojen lisäystä
muu henkilökunta suree. SÄÄSTÄVÄISYYS suurin kirjaimin kirjoitettuna
on ollut tämän laitoksen johtavana aatteena jo niin monta vuotta että
siitä on tullut uskonkappale. Minä vakuutan ujoille työtovereilleni
kaksikymmentä kertaa päivässä, että kiitos puheenjohtajamme
anteliaisuuden, laitoksen tulot ovat tasan kaksinkertaistuneet
ja että minulla sitäpaitsi on suuria summia Mrs. Pendletonilta
välttämättömiin tarpeisiin, kuten jäätelöön. Mutta he kerta kaikkiaan
eivät voi päästä siitä tunteesta että näiden lasten ruokkiminen tällä
tavoin on kehnoa tuhlaavaisuutta.

Tohtori ja minä olemme huolellisesti tutkineet menneen ajan
ruokalistoja, ja meitä suuresti ihmetyttää se järki, joka on voinut
ne laatia. Tässä eräs tavallisimpia päivällisiä:

    Keitettyjä perunoita
    Keitettyjä riisiä
    Valkohyytelöä

Se minua ihmetyttää että nämä lapset sentään ovat jotakin muuta kuin
sata ja yksitoista tärkkelyksen jähmettämää kappaletta.

Kun katselee tätä laitosta, tekee mieli väärentää Robert Browningia:

    "Lie taivas; helvetti varmaan on;
    välillä John Grier olkohon!"

                                                  S. McB.


                                                JOHN GRIER HOME,
                                                     Lauantaina.

_Rakas Judy!_

Tohtori Robin MacRae ja minä olimme taaskin eilen sodassa hyvin
vähäpätöisestä asiasta (jossa minä olin oikeassa) ja siitä saakka
olen ottanut käytäntöön erikoisen lempinimen tohtorillemme. "Hyvää
huomenta, Vihollinen!" kuului tervehdykseni tänään, ja siitä hän
pahastui oikein juhlallisesti. Hän sanoo ettei hän halua itseään
pidettävän vihollisena. Hän ei ole vähimmässäkään määrin vastustajani
-- mikäli minä sovellutan menettelyni hänen toiveisiinsa!

Meillä on kaksi uutta lasta, Isador Gutschneider ja Max Yog, jotka
saimme Baptistinaisten Apuyhdistykseltä. Mistä ihmeestä luulet
noiden lasten keksineen moisen uskonnon? En olisi tahtonut ottaa
heitä, mutta nuo rouva parat pyysivät niin kauniisti ja maksavat
ruhtinaallisen summan 4 dollaria 50 senttiä viikossa lapselta. Heitä
on nyt 113, joten meillä on hyvin ahdasta. Minulla on puolen tusinaa
pikkulapsia annettavana pois. Löydä muutamia kilttejä perheitä, jotka
tahtovat ottaa kasvatin.

Sinä tiedät että on hyvin pulmallista kun ei muitta mutkitta
kykene muistamaan kuinka suuri perhe ihmisellä on, mutta minun
näyttää vaihtelevan päivästä päivään niinkuin karjamarkkinat.
Minua haluttaisi pysyttää se yhtäläisenä. Kun yhdellä naisella on
toistasataa lasta, ei hän voi omistaa niille sitä henkilökohtaista
huomiota minkä ne ansaitsisivat.


                                                         Sunnuntaina.

Tämä kirje on virunut pöydälläni kaksi päivää, eikä minulla ole ollut
aikaa kiinnittää postimerkkiä. Mutta nyt näyttää olevan edessä vapaa
ilta, joten lisään sivun tai pari ennenkuin lähetän sen hauskalle
matkalle Floridaan.

Alan juuri keksiä yksilöllisiä kasvoja lasten joukosta. Alussa
tuntui kuin en ikinä oppisi tuntemaan heitä, he näyttivät niin
toivottomasti samasta puusta veistetyiltä noissa sanomattoman rumissa
univormuissaan. Ole nyt hyvä äläkä kirjoita tähän että tahdot
lapsille uudet puvut heti paikalla. Tiedän että sen teet, olet jo
viisi kertaa sanonut sen minulle. Noin kuukauden päästä olen valmis
pohtimaan kysymystä, mutta juuri nyt on heidän sisäpuolensa tärkeämpi
kuin ulkopuoli.

Siitä ei ole epäilystä -- orpolapset kokonaisuutena eivät mene
minuun. Alan pelätä että tuo kuuluisa äidillisyyden vaisto, josta
saamme kuulla niin paljon, on jäänyt pois minun luonteestani. Lapset
sellaisinaan ovat likaisia, kuolaisia pikku olentoja, ja kaikkien
nenät kaipaavat pyyhkimistä. Siellä täällä keksin pahankurisen,
kujeellisen pikku yksilön, joka herättää mielenkiinnon pilkkeen,
mutta enimmäkseen he ovat vain yhteinen sekoitus valkeita kasvoja ja
siniruutuista pumpulikangasta.

Yksi poikkeus on sentään. Sadie Kate Kilcoyne erkani joukosta
jo ensimäisenä päivänä, ja lupaa pysyä esillä koko ajan. Hän on
erityinen pieni asiatyttöni, ja hän se hankkii kaiken jokapäiväisen
huvini. Mitään kujetta ei ole sinkautettu tähän laitokseen
viimeisen kahdeksan vuoden aikana, joka ei ole saanut alkuaan hänen
epäsäännöllisissä aivoissaan. Tämän nuoren henkilön tarina on minun
silmissäni varsin tavaton, vaikka ymmärränkin että se on hyvinkin
yleinen löytölapsipiireissä. Hänet löydettiin yksitoista vuotta
sitten erään Thirtyninth Street'in talon alimmalta portaalta, missä
hän nukkui pahvikotelossa, jonka kannessa oli leima "Altman ja Kump."

"Sadie Kate Kilcoyne, ikä viisi viikkoa. Olkaa hyviä hänelle", oli
siististi tekstattu kanteen.

Poliisi, joka nosti hänet siitä, vei hänet Bellevue'lle, jossa
löytölapset kastetaan työjärjestyksessä, "katolinen, protestantti,
katolinen, protestantti", täysin puolueettomasti. Meidän Sadie
Kate, huolimatta nimestään ja sinisistä irlantilais-silmistään,
tehtiin protestantiksi. Ja täällä hän kasvaa irlantilaisemmaksi ja
irlantilaisemmaksi päivä päivältä, mutta uskollisena kasteelleen hän
äänekkäästi protesteeraa kaikkia elämän yksityiskohtia vastaan.

Hänen kaksi pientä mustaa lettiänsä viittaa vastakkaisiin suuntiin,
hänen pienet apinankasvonsa ovat yhtenä kujeellisuuden virnistyksenä,
hän on vilkas kuin mäyräkoira, ja häntä on pidettävä toimessa joka
hetki. Hänen pahuutensa luettelo täyttää sivumääriä Tuomiopäivän
kirjassa. Viimeinen pykälä kuuluu:

"Narrannut Maggie Geer'in panemaan ovenrivan suuhunsa -- rangaistus:
iltapäivä vietettävä vuoteessa ja illalliseksi vesikorppuja."

Näyttää siltä että Maggie Geer, jonka suulla on tavaton
laajenemiskyky, sai ovenrivan sisään, mutta ei saanut sitä ulos.
Kutsuttiin tohtori, joka taitavasti ratkaisi ongelman voidellulla
kenkäsarvella. "Lukkosuu Meg'iksi" on hän ristinnyt potilaansa siitä
alkaen.

Voit ymmärtää että ajatuksiani tuskallisesti askarruttaa jokaisen
aukon täyttäminen Sadie Katen elämässä.

On tuhansittain asioita, joiden suhteen minun pitäisi kysyä neuvoa
puheenjohtajalta. Mielestäni oli hyvin epäystävällistä sekä häneltä
että sinulta sälyttää minun niskoilleni orpokotinne ja itse karata
etelään huvittelemaan. Olisi teille omiansa, jos tekisin kaikki
hullusti. Kun matkustatte siellä yksityis-ajoneuvoissa ja samoilette
kuutamossa palmurannoilla, olkaa hyvä ja ajatelkaa minua New-Yorkin
maaliskuun vihmassa, huolenani 113 pikkulasta, jotka oikeuden mukaan
ovat teidän -- ja olkaa kiitollisia.

                                       Olen (rajoitetun ajan)
                                            S. MCBRIDE,
                                     John Grier Homen johtajatar.


_Paras Vihollinen!_

Lähetän teille täten (eri kotelossa) Sammy Spier'in, joka katosi
aamulla teidän käyntinne aikana. Miss Snaith veti hänet päivänvaloon
teidän mentyänne. Olkaa hyvä ja tutkikaa hänen peukaloaan. En ole
koskaan nähnyt kynsiajosta, mutta minun lausuntoni mukaan tämä on
sellainen.

                                          Vilpittömästi teidän
                                               S. MCBRIDE,
                                       John Grier Homen johtajatar.


                                                     Maaliskuun 6 p.

_Rakas Judy!_

En vielä tiedä aikovatko lapset ruveta pitämään minusta vai eivätkö,
mutta he _pitävät_ koirastani. Ei koskaan ole näistä porteista
astunut olento niin suosittu kuin Singapore. Joka iltapäivä saa kolme
poikaa, joiden käytös on ollut virheetön, luvan harjata ja kammata
sen, kun taas kolme muuta hyvää poikaa saa tarjota sille ruokaa ja
juomaa. Mutta joka lauantaiaamuna saavutetaan viikon huippu, kun
kolme ylenpalttisen hyvää poikaa antaa sille saman vaahtokylvyn
käyttäen kuumaa vettä ja rasvasaippuaa. Etuoikeus Singaporen
palvelemiseen on kohta ainoa kiihoitin, mitä tarvitsen hyvän kurin
säilyttämiseksi.

Mutta eikö olekin ihan pateettisen luonnotonta, että tämä nuori
väki elää maalla eikä koskaan ole omistanut mitään lemmikkieläintä.
Varsinkin kun he, vielä enemmän kuin muut lapset, niin tarvitsevat
jonkun, jota rakastaa. Aion hankkia heille lemmikkejä tavalla tai
toisella, vaikka saisinkin kuluttaa uudet tulomme eläintarhaan. Etkö
voisi tuoda mukanasi paria alligaattorivauvaa ja pelikaania? Kaikki
elollinen otetaan kiitollisesti vastaan.

Tämä olisi oikeuden mukaan ensimäinen "Johtokuntapäiväni".
Olen syvästi kiitollinen Jervisille, joka järjesti vain pelkän
asiakokouksen New-Yorkiin, koska emme täällä vielä kelpaa paraatiin,
mutta me toivomme että huhtikuun ensimäisenä keskiviikkona voimme
tarjota jotakin näkyväistä. Jos kaikki tohtorin ajatukset ja muutamat
omani pääsevät toteutumaan, aukeavat johtokunnan jäsentemme silmät
vähän suuriksi kun näyttelemme heille taloa.

Olen juuri tehnyt ruokalistan ensi viikkoa varten ja asettanut
sen keittiöön harmistuneen kokin nähtäväksi. Vaihtelevaisuus on
sana, jota ei tähän saakka ole löytynyt J.G.H:n sanakirjasta.
Et voi uneksiakaan mitä hurmaavia yllätyksiä meillä on tulossa;
paahdettua leipää, ohrakakkuja, grahamsämpylöitä, maissiohukaisia,
riisivanukasta, jossa on paljon rusinoita, paksua kasvissoppaa,
makaroonia italialaiseen tapaan, polenta-kaakkuja sokerisiirapin
kera, omenakokkelia, piparkakkuja -- oi, loppumaton lista! Kun
suurimmat tyttömme ovat olleet apuna tuollaisten ruokahalua
kiihoittavien herkkujen valmistuksessa, kykenevät he jo melkein
pysyttämään tulevat miehensä rakastuneina.

Oi hyvänen aika! Tässä minä lörpöttelen tällaista hölynpölyä, kun
minulla on oikea uutinen varalla hihassani. Olemme saaneet uuden
työntekijän, oikean päärlyn.

Muistatko Betsy Kindredin, diploomi 1910? Hän johti lauluseuraa ja
oli näyttelijäin puheenjohtaja. Minä muistan hänet vallan hyvin,
hänellä oli aina niin ihastuttavia pukuja. No niin, jos suvaitset,
hän asuu vain kahdentoista kilometrin päässä täältä. Minä yllätin
hänet eilen aamuna sattumalta, kun hän ajoi autollaan kylän läpi, tai
pikemmin, kun hän hädintuskin säästyi ajamasta ylitseni.

En ole elämässäni puhunut hänen kanssaan, mutta me tervehdimme kuin
hyvinkin vanhat ystävät. Kannattaa omata silmiinpistävä tukka: hän
tunsi minut siinä paikassa. Hyppäsin hänen autonsa portaalle ja
sanoin:

"Betsy Kindred, 1910, sinun on nyt tultava orpokotiini ja autettava
minua tekemään luetteloa orvoistani."

Ja se hämmästytti häntä siinä määrin, että hän tuli. Hän on täällä
neljänä tai viitenä päivänä viikossa tilapäisenä sihteerinä, ja
minun täytyy jotenkuten onnistua pidättämään hänet kokonaan. Hän
on hyödyllisin ihminen minkä ikinä olen nähnyt. Toivon orpolasten
tulevan hänelle sellaiseksi tavaksi ettei hän enää kykene jättämään
niitä. Luulen että hän ehkä jää, jos maksamme hänelle kyllin suuren
palkan. Hän haluaa elää riippumattomana perheestään, niinkuin me
kaikki näinä rappeutumisen aikoina.

Kasvavassa innossani tehdä luetteloa ihmisistä tahtoisin panna
tohtorimmekin johonkin sarekkeeseen. Jos Jervis tietää jonkun juorun
hänestä, kirjoita se minulle, ole hyvä; mitä pahempi, sitä parempi.
Hän kävi eilen puhkaisemassa kynsiajoksen Sammy Spierin peukalosta
ja tuli sitten sähkönsiniseen vastaanottohuoneeseeni antamaan
ohjeita peukaloitten sitomisessa. Johtajattaren velvollisuudet ovat
moninaiset.

Oli juuri tee-aika, joten sivumennen pyysin häntä jäämään, ja hän
jäi! Ei saadakseen nauttia minun seurastani -- ei toki -- vaan koska
Jane samalla näyttäytyi kädessään vadillinen paahdetuita sämpylöitä.
Hän ei nähtävästi ollut syönyt päiväateriaa, ja päivälliseen oli
vielä aikoja. Sämpyläin lomassa (hän söi koko vadillisen) hän katsoi
soveliaaksi tutkistella valmistuneisuuttani tähän asemaan. Olinko
lukenut biologiaa korkeakoulussa? Kuinka pitkällä olin kemiassa? Mitä
tiesin yhteiskuntaopista? Olinko käynyt Hastingsin mallilaitoksessa?

Johon kaikkeen vastasin ystävällisesti ja avoimesti. Sitten
otin vapauden itse tehdä kysymyksen tai pari: kysyin vain mitä
nuoruuden harjaantumista oli vaadittu, jotta oli muodostunut
moinen loogillisuuden, täsmällisyyden, arvokkuuden ja terveen
järjen esikuva, jonka näin istuvan edessäni? Hellittämättömän
tutkistelun avulla sain irti pari hajanaista tosiseikkaa, mutta
kaikki täysin kunniallisia. Miehen vaiteliaisuudesta voisi päättää
että perheessä on ollut hirttotapaus. MacRae _père_ oli syntynyt
Skotlannissa ja tuli Yhdysvaltoihin ottaakseen haltuunsa oppituolin
Johns Hopkinsissa; poika Robin lähetettiin takaisin Auld Reekie'iin
kasvatettavaksi. Hänen isoäitinsä oli M'Lachlan Strathlachan'ista
(olen varma että se kuulostaa täysin kunnialliselta), ja loma-aikansa
hän vietti Ylämaissa metsästäen saksanhirviä.

Sen verran sain selville; sen verran eikä enempää. Kerro minulle,
minä pyydän, jokin juoru vihamiehestäni -- jokin häväistysjuttu
mieluimmin.

Miksi, jos hän kerran on niin kauhean tarmokas ihminen, hän hautaa
itsensä tähän etäiseen paikkaan? Luulisi että eteenpäinpyrkivä
tiedemies tarvitsisi sairashuoneen toiselle puolellensa ja
ruumiinavaushuoneen toiselle. Oletko varma ettei hän ole tehnyt
jotakin rikosta ja piileksi lain kättä?

Olen nähtävästi täyttänyt aika määrän paperia kertomatta sinulle
paljoakaan. _Vive la bagatelle!_

                                 Sinun kuten tavallisesti
                                          SALLIE.

P.S. Yksi seikka minua huojentaa. Tohtori MacRae ei itse valitse
vaatteitaan vaan jättää sellaiset toisarvoiset pikkuseikat
emännöitsijänsä, Mrs. Maggie McGurkin huoleksi.

Taaskin, ja peruuttamattomasti, hyvää yötä!


                                              JOHN GRIER HOME,
                                                Keskiviikkona.

_Paras Gordon!_

Ruususi ja kirjeesi ilahuttivat minua kokonaisen aamun, ja se
oli ensimäinen kerta kun lähentelin iloisuutta sitten helmikuun
neljännentoista, jolloin huiskutin hyvästit Worcesterille.

Sanat eivät voi kertoa kuinka painostavan yksitoikkoista laitoselämän
jokapäiväinen kiertokulku osaa olla. Ainoa valonpilkahdus koko
tässä tympeässä jutussa on se seikka, että Betsy Kindred viettää
neljä päivää viikossa luonamme. Betsy ja minä olimme samaan aikaan
korkeakoulussa, ja me keksimme silloin tällöin jotakin lystikästä,
jolle voi nauraa.

Eilen joimme teetä _hirvittävässä_ vastaanottohuoneessani, kun äkkiä
päätimme nousta kapinaan niin suurta tarpeetonta rumuutta vastaan.
Kutsuimme sisään kuusi rotevaa ja hävittävää orpoa, tikapuut ja
sangollisen kuumaa vettä, ja kahdessa tunnissa olimme saaneet
joka jäljenkin tuosta seinäpaperista pois noilta seiniltä. Et voi
kuvitella kuinka hauskaa on repiä paperia seiniltä.

Kaksi maalaria on parhaillaan työssä ja kiinnittää seinille parasta
mitä kylämme tarjoo, kun taas saksalainen verhoilija polvillaan ottaa
mittaa tuoleistani sitsikankaisia irtopäällisiä varten, jotka tulevat
kätkemään joka tuuman niiden plyyshipeitteestä.

Älä huoli hermostua. Ei tämä merkitse sitä että aion viettää koko
elämäni orpokodissa. Se tarkoittaa vain, että aion valmistaa iloiset
tervetuliaiset seuraajalleni. En ole uskaltanut kertoa Judylle,
kuinka vastenmielistä tämä kaikki minulle on, sillä en tahdo
synkentää Floridan taivasta, mutta kun hän palaa New-Yorkiin, odottaa
virallinen eronpyyntöni häntä jo eteisessä.

Kirjoittaisin sinulle pitkän kirjeen kiitolliseksi maksuksi
seitsemästä sivustasi; mutta kaksi pikku kultaani tappelee ikkunan
alla. Juoksen erottamaan heidät.

                                        Ystäväsi kuten aina
                                              S. McB.


                                                JOHN GRIER HOME
                                                  Maaliskuun 8.

_Rakas Judy!_

Olen itse kustantanut erään pienen lahjan John Grier Homelle --
uusinut johtajattaren yksityishuoneen. Näin heti ensimäisenä iltana,
etten minä eikä kukaan tuleva johtajatarkaan voisi olla onnellinen
Mrs. Lippettin sähkönsinisellä plyyshillä. Sinä näet, että pyrin
tekemään seuraajani tyytyväiseksi ja halukkaaksi viipymään. Betsy
Kindred oli apuna Mrs. Lippettin kauhujen kamarin uusimisessa,
ja yksissä neuvoin olemme luoneet sinfonian himmeän sinistä ja
kultaa. Varma ja tosi on, että se nyt on viehättävimpiä huoneita
mitä milloinkaan on nähty; sen näkeminen on taiteellista kasvatusta
orpolapsille. Uudet paperit seinillä, uudet matot lattialla (omat
kiitetyt persialaiseni Worcesterista nuhtelevan perheen lähettäminä).
Uudet verhot kolmessa ikkunassani, joista nyt on laaja ja viehättävä
näköala, minkä nottinghamilainen pitsikangas on tähän saakka
peittänyt. Uusi iso pöytä, pari lamppua ja kirjoja ja taulu tai pari
ja oikea avonainen takka. Mrs. Lippett oli antanut sulkea sen, koska
siitä tuli ilmaa huoneeseen.

En ole koskaan ennen kokenut, minkä eron ympäristön taiteellisuus
tekee ihmisen sielunrauhaan. Istuin eilenillalla ja katselin omaa
tultani oman uuden tulisuojukseni kauniitten, korkeitten reikien läpi
ja kehräsin tyytyväisyydestä. Ja minä vakuutan sinulle että se oli
ensimäinen kehruu, mikä on lähtenyt tästä kissasta senjälkeen kun hän
on astunut sisään John Grier Homen portista.

Mutta johtajattaren vastaanottohuoneen kalustaminen on pienin
tarpeistamme. Lasten yksityissuojat kysyvät niin paljon
perusteellista huomiota etten tiedä mistä alkaa. Pimeä pohjanpuolinen
leikkihuone on oikea häpeä ja pahennus, mutta ei sen häpeällisempi
kuin hirvittävä ruokasalimme tai tuulettamattomat makuuhuoneet tai
ammeettomat kylpyhuoneet.

Katsohan, asia on näin: ruumiillisista tutkimuksistamme on käynyt
ilmi se tosiseikka, että noin puolet lapsistamme ovat vähäverisiä
ja suurella joukolla on keuhkotautiset esi-isät ja vielä useammilla
juomarit. Heidän ensimäinen tarpeensa on happi pikemmin kuin
kasvatus. Ja jos kivulloiset tarvitsevat sitä, miksi ei se olisi
hyvää myöskin terveille. Minä tahtoisin että joka lapsi kesät talvet
nukkuisi ulkoilmassa, mutta jos antaisin sellaisen pommin pudota
johtokunnan jäsenten neuvospöytään, räjähtäisi koko talo.

Johtokunnan jäsenistä puhuen, olen tavannut Hon. Cyrus Wykoffin, ja
luulen totisesti, että pidän hänestä vähemmän kuin tohtori Robin
MacRae'sta tai lastentarhan opettajasta tai kokista. Näytän olevan
oikea nero keksimään vihollisia!

Mr. Wykoff saapui viime keskiviikkoiltana katsomaan uutta
johtajatarta.

Laskeuduttuaan mukavimpaan nojatuoliini hän ryhtyi viettämään
päiväänsä. Hän kysyi isäni ammattia, ja onko hän toimeentuleva mies
vai eikö. Minä kerroin hänelle että isäni valmistaa tehtaassaan
päällystakkeja, ja että myöskin näinä vaikeina aikoina päällystakkien
kysyntä on sangen hyvä.

Hän näytti huojentuneelta, hän hyväksyy päällystakkien hyötypuolen.
Hän oli pelännyt että olin tullut ministerin tai professorin tai
kirjailijan perheestä -- paljon korkeita aatteita ja tervettä järkeä
ei vähääkään. Cyrus uskoo terveeseen järkeen.

Ja miten olin harjaantunut tähän tehtävään?

Se, niinkuin tiedät, on hieman pulmallinen kysymys. Mutta
minä toin esiin korkeakoulusivistykseni ja muutamia luentoja
Ihmisystävyyden Koulussa, niin myöskin lyhyen toimeni korkeakoulun
siirtolassa Bostonissa (en kertonut hänelle että koko työni siellä
rajoittui takahallin ja portaitten maalaamiseen). Sitten esitin
yhteiskunnallisen toimintani isäni työntekijäin keskuudessa ja pari
ystävällistä käyntiä Naisten Juoppoparantolassa.

Johon kaikkeen hän murisi.

Lisäsin, että olin hiljattain opiskellut turvattomien lasten huoltoa
ja mainitsin ohimennen seitsemäntoista laitostani.

Hän murisi taaskin ja sanoi ettei hän suurestikaan perustanut tuohon
uudenaikaiseen tieteelliseen armeliaisuuteen.

Tässä kohden Jane astui sisään tuoden laatikollisen ruusuja
kukkakauppiaalta. Tuo siunattu Gordon Hallock lähettää minulle
ruusuja kahdesti viikossa kirkastamaan laitoselämän ankaruutta.

Johtokunnan jäsenemme aloitti vihastuneen kuulustelun. Hän halusi
tietää mistä olin saanut nuo kukat, ja keventyi ilmeisesti
kuullessaan etten ollut käyttänyt niihin laitoksen varoja. Senjälkeen
häntä halutti tietää kuka Jane saattoi olla. Olin ennakolta
aavistanut tämän kysymyksen ja päättänyt pamauttaa totuuden.

"Kamarineitini", sanoin minä.

"Mikä?" parkaisi hän kasvot ihan punaisina.

"Kamarineitini."

"Mitä hän tekee täällä?"

Ryhdyin ystävällisesti yksityisseikkoihin. "Hän korjaa vaatteeni,
kiillottaa kenkäni, pitää piironkilaatikkoni järjestyksessä, pesee
tukkani."

Luulin todellakin että mies läkähtyisi, ja niinpä armeliaasti
lisäsin, että suoritan hänen palkkansa omista yksityistuloistani
ja maksan laitokselle viisi dollaria viisikymmentä senttiä hänen
täysihoidostaan, ja että vaikka hän onkin suuri, hän ei syö paljon.

Cyrus lupasi että saisin käyttää jotakin orpoa kaikkiin laillisiin
palveluksiin.

Minä selitin -- kohteliaasti vieläkin, vaikka jo aloinkin väsyä --
että Jane oli ollut palveluksessani monta vuotta ja oli välttämätön.

Hän vihdoin lähti pois kerrottuaan minulle, ettei hän puolestaan
koskaan ollut löytänyt mitään vikaa Mrs. Lippettissä. Tämä oli
järkevä, kristillismielinen nainen, jolla ei ollut paljonkaan
haaveellisia aatteita, mutta sitä enemmän kykyä hyvään, vankkaan
työhön. Hän toivoi, että minä olen kyllin viisas sovelluttamaan
menettelytapani hänen esikuvansa mukaan.

Ja mitä, rakas Judy, ajattelet tästä?

Tohtori pistäytyi sisään pari minuuttia myöhemmin, ja minä toistin
Hon. Cyruksen keskustelun yksityiskohtaisesti. Ensi kerran koko
seurustelumme historiassa tohtori ja minä olimme yhtä mieltä.

"Mrs. Lippett totisesti!" murisi hän. "Mokomakin vanha höperö!
Antakoon Herra hänelle enemmän järkeä!"

Kun tohtorimme oikein kiihtyy, rupeaa hän puhumaan Skotlantia.
Viimeinen lempinimeni hänelle (selän takana) on Sandy.

Sadie Kate istuu lattialla kun kirjoitan, selvittelee
silkkilankavyyhtiä ja kerii sen sievästi Janelle, joka alkaa vallan
kiintyä tuohon pikku vesaan.

"Minä kirjoitan Judy tädille", sanon Sadie Katelle. "Mitä terveisiä
saan panna sinulta?"

"En minä ole koskaan kuullut Judy tädistä."

"Hän on tämän koulun jokaisen kiltin pikku tytön täti."

"Täti käskee häntä sitten käymään katsomassa minua ja tuomaan
namusia", sanoo Sadie Kate.

Niin sanon minäkin.

Parhain tervehdykseni puheenjohtajalle.

                                          SALLIE.


                                                      Maaliskuun 13.

MRS. JUDY ABBOTT PENDLETON.

_Arvoisa Rouva!_

Neljä kirjettänne, kaksi sähkösanomaanne ja kolme pankkiosoitustanne
on tässä, ja määräyksiänne tullaan noudattamaan juuri niin pian kun
työn rasittama johtajatar voi ehtiä.

Uskoin ruokasalihomman Betsy Kindredille. Sata dollaria myönsin
hänelle tuon kauhean huoneen uusimiseen. Hän otti luottamustoimen
vastaan, valitsi viisi kelvollista orpoa avustamaan työn
koneellisissa yksityiskohdissa ja sulki oven. Kolme päivää ovat
lapset syöneet pulpeteiltaan kouluhuoneessa. Minulla ei ole
aavistustakaan Betsyn hommista, mutta hänellä on koko joukon parempi
aisti kuin minulla, joten ei kannata sekaantua asiaan.

On oikea taivaallinen huojennus, kun voi jättää jotakin jonkun toisen
tehtäväksi ja olla varma, että se tulee tehdyksi! Kaikki kunnioitus
täkäläisen henkilökunnan iälle ja kokemukselle, mutta uusille
aatteille se ei juuri ole altis. Niinkuin jalo perustaja suunnitteli
John Grier Homen v. 1875, niin on sitä hoidettava vielä tänä päivänä.

Ohimennen sanoen, Judy kulta, ajatuksesi järjestää yksityinen
ruokahuone johtajattarelle -- jota ajatusta minä seuraarakastavana
sieluna ensin halveksuin -- on ollut pelastukseni. Kun olen
kuolemanväsynyt, syön yksin, mutta eloisina hetkinäni kutsun jonkun
virkailijan jakamaan ateriani, ja päivällispöydän tulvehtivassa
tuttavallisuudessa minä suoritan tehoisimmat vetoni. Kun käy
suotavaksi istuttaa raittiin ilman ituja Miss Snaithin sieluun,
kutsun hänet päivälliselle ja puhallan tahdikkaasti hieman happea
hänen voileipänsä ja vasikansylttyviipaleittensa väliin.

Vasikansyltty on kokkimme käsityksen mukaan laatuunkäypä _pièce de
resistance_ päivälliskutsuihin. Kunhan tässä ehdin, otan esille
kysymyksen sopivasta ravinnosta toimeenpanevalle henkilökunnalle,
mutta toistaiseksi on niin paljon tärkeämpää ajateltavaa kuin oma
mukavuutemme, että saamme tulla toimeen vasikalla.

Kauhea tömähdys on juuri sattunut oveni ulkopuolella. Joku pieni
keruubi näyttää potkaisseen toisen pienen keruubin portaita alas.
Mutta minä kirjoitan häiriintymättä. Jos minun on vietettävä päiväni
orpolasten parissa, täytyy minun viljellä hilpeätä huolettomuutta.

Oletko saanut Leonora Fentonin kihlakortit? Hän menee naimisiin
lähetyslääkärin kanssa ja asettuu asumaan Siamiin! Oletko
koskaan kuullut mitään niin hullunkurista kuin Leonora emäntänä
lähetyssaarnaajan talossa? Luuletko, että hän aikoo huvittaa
pakanoita pukutansseilla?

Ei sentään sen hassumpaa kuin että minä olen johtajattarena
orpokodissa ja sinä vakavana, vanhoillisena rouvana tai Marty
Keene seuraperhosena Parisissa. Luuletko että hän käy lähetystön
tanssiaisissa ratsastuspuvussa, ja mitä ihmettä tekee tukalleen? Se
ei ole voinut kasvaa niin pian, hänellä täytyy olla tekotukka. Eikö
totta, että meidän luokka tarjoaa hilpeitä yllätyksiä?

Posti tulee. Salli minun lukea hauska paksu kirje Washingtonista.

Ei niinkään hauska; oikein nenäkäs. Gordon ei voi päästä siitä
ajatuksesta että tämä kaikki on leikkiä, S. McB. ja 113 orpoa.
Mutta hän ei pitäisi sitä niinkään leikkinä, jos koettaisi parikin
päivää. Hän sanoo pistäytyvänsä täällä ensi käynnillään pohjoisessa
ja katsovansa kamppailua. Miten olisi jos jättäisin hänet työhön
tänne ja itse lentäisin New-Yorkiin ostoksille? Lakanamme ovat aivan
kuluneet, ja talossa ei ole muuta kuin 211 villapeittoa.

Singapore, sydämeni ja kotini ainoa lemmikki, lähettää kunnioittavan
tervehdyksensä.

Minä myös.

                                                  S. McB.


                                                 JOHN GRIER HOME,
                                                     Perjantaina.

_Rakkakin Judy!_

Näkisitpä vain mitä sata dollariasi ja Betsy Kindred ovat tehneet
tuolle ruokasalille!

Se on häikäisevä unelma keltaista väriä. Koska se on pohjanpuolinen
huone, päätti Betsy kirkastaa sitä, ja sen hän on tehnyt. Seinät
ovat kiillotonta vaaleankeltaista, ja friisinä on rivi pieniä
pehmeäturkkisia metsäkaniineja, jotka juoksevat pitkin katonreunaa.
Pöytäliinojen asemasta, joita emme voi kustantaa, meillä on
pellavaiset kaitaliinat, joihin on pitkin pituutta painettu hyppääviä
kaniineja. On myöskin keltaisia maljakoita, jotka tällä hetkellä ovat
täynnä pajukissoja, mutta jotka odottavat vuokkoja ja kieloja ja
voikukkia. Ja uusi pöytäkalusto, rakkaani -- valkoinen, koristeena
keltaisia narsisseja (niin luulemme), vaikka ne voivat olla
ruusujakin; talossa ei ole ketään kasvitieteilijää. Ihmeellisintä
kaikista, meillä on _ruokaliinat_, ensimäiset, mitä olemme
eläissämme nähneet. Lapset luulivat niitä nenäliinoiksi ja pyyhkivät
hurmaantuneina nenänsä.

Uuden huoneen avaamisen kunniaksi meillä oli jäätelöä ja kaakkua
jälkiruoaksi. On niin hauskaa nähdä nuo lapset muunlaisina kuin
säikähtäneinä ja välinpitämättöminä, että kohta julistan palkintoja
meluamisesta -- kaikille muille paitsi Sadie Katelle. Hän rummutti
pöytää veitsellä ja haarukalla ja lauloi: "Tervetuloa kultasaliin."

Muistathan tuon valaisevan tekstin ruokasalin oven yläpuolella --
"Jumala antaa". Olemme maalanneet sen umpeen ja peittäneet paikan
kaniineilla. Hyvä on opettaa niin helppoa uskoa tavallisille
lapsille, joilla on säädyllinen perhe ja katto suojanaan, mutta
ihmisen, jonka ainoa turvapaikka hädässä on puiston penkki, täytyy
oppia taistelevampi usko.

"Jumala on antanut sinulle kaksi kättä ja aivot ja maailman, jossa
saat käyttää niitä. Käytä niitä hyvin, niin saat mitä tarvitset;
käytä huonosti, niin joudut puutteeseen", siinä on tunnuslauseemme,
ja siihenkin tehdään rajoituksia.

Äskeisen lajitteluprosessin aikana olen vapautunut yhdestätoista
lapsesta. Tuo siunattu Valtion Apukomitea auttoi minua pääsemään
kolmesta pikku tytöstä; kaikki sijoitettiin oikein hyviin koteihin,
ja yksi otettiin laillisesti kasvatiksi, jos perhe pitää hänestä. Ja
perhe pitää, sen jo näin. Hän oli laitoksen mallilapsi, tottelevainen
ja kohtelias, kiharatukkainen ja helläsydäminen, pilkulleen se
pieni tyttö, jonka perhe tarvitsee. Kun kasvattiaetsivä pariskunta
valitsee tytärtä, seison vieressä sydän kurkussa, ja minusta tuntuu
kuin seuraisin kohtalon tutkimattomia aivoituksia. Niin pieni asia
kallistaa vaa'an. Lapsi hymyilee, ja rakastava koti aukee hänelle
koko elämäksi; hän aivastaa, ja se on iäksi mennyttä.

Kolme suurinta poikaamme on mennyt töihin maataloihin, yksi kauas
länteen KARJATALOON! Huhu kertoo että hänestä tulee _cow-boy_
ja intiaanisoturi ja jääkarhun metsästäjä, vaikka minä itse
asiassa uskon, että hänen on tyydyttävä maalaisen rauhaisaan
vehnänkorjuu-työhön. Hän marssi pois kuin mikäkin romaanisankari,
ja häntä seurasi surumielisin katsein 25 seikkailunhaluista poikaa,
jotka huoaten palasivat J.G.H:n turvallisen yksitoikkoiseen elämään.

Viisi muuta lasta on lähetetty oikeihin laitoksiinsa. Yksi
heistä on kuuro, yksi kaatuvatautinen ja muut kolme lähentelevät
tylsämielisyyttä. Ketään heistä ei olisi koskaan pitänyt ottaa tänne.
Tämä on kasvatuslaitos, emmekä me voi vahingoittaa kallisarvoista
kylvöämme pitämällä huolta aistiviallisista.

Orpokodit ovat joutuneet muodista pois. Mitä minä aion kehittää,
on ruumiin, sielun ja hengen kasvatuslaitos lapsia varten, joiden
vanhemmat eivät kykene pitämään huolta heidän hoidostaan.

"Orvot" on pelkkä lajinimitykseni lapsille; suuri osa heistä ei ole
vähääkään orpoja. Heillä on jäljellä vaivalloinen ja itsepintainen
isä tai äiti, joka ei tahdo allekirjoittaa luovutuskirjaa,
joten en voi antaa heitä ottolapsiksi. Mutta niiden, jotka ovat
käytettävissäni, olisi paljon parempi päästä rakastaviin koteihin
kuin olla parhaassakaan laitoksessa minkä minä ikinä voin saada
aikaan. Niinpä koetan sijoittaa heidät ottolapsiksi niin pian kuin
mahdollista ja etsin heille koteja.

Sinunhan pitäisi tavata paljon hauskoja perheitä matkoillasi; etkö
voisi saada joitakin niistä ottamaan kasvatteja? Poikia mieluummin.
Meillä on hirveä joukko ylimääräisiä poikia, eikä kukaan huoli
niistä. Puhuttakoon sitten vielä naisvihasta! Se ei ole mitään
verrattuna siihen miesvihaan, joka vallitsee ottolasta haluavien
vanhempien rinnassa. Voisin sijoittaa tuhansittain hymykuoppaisia,
keltatukkaisia tyttöjä, mutta hyvä eloisa poika siinä 9-13
välillä on hylkytavaraa markkinoilla. Näyttää yleensä vallitsevan
sellainen tunne, että he tuovat likaa jäljissään ja naarmuttavat
mahonkihuonekaluja.

Etkö luule että miesten klubit voisivat ottaa poikia kasvateiksi,
ikäänkuin onnen panteiksi? Poika voisi olla hoidettavana siistissä
kunnon perheessä, ja lauantai-iltaisin klubin eri jäsenet veisivät
hänet ulos. He voisivat ottaa hänet mukanaan pallopeleihin ja
sirkukseen ja palauttaa hänet kun ovat saaneet tarpeekseen,
aivan kuin lainakirjan. Se olisi suuriarvoista harjoitusta
nuorillemiehille. Puhutaan aina niin paljon siitä kuinka suotavaa
olisi kasvattaa tyttöjä äiteyteen. Miksi ei panna toimeen kursseja
isyys-kasvatusta varten ja anneta parhaitten herraklubien ottaa asia
huolekseen. Suostutko pyytämään Jervisiä puhumaan asian puolesta
eri klubeissaan, ja minä panen Gordonin virittämään kysymyksen
Washingtonissa. He molemmat kuuluvat niin moniin klubeihin, että
sillä tavoin meidän pitäisi saada sijoitetuksi ainakin tusina poikia.

                                      Olen edelleen
                                 113:n ikihuolekas äiti
                                         S. McB.


                                                JOHN GRIER HOME
                                                 Maaliskuun 18.

_Rakas Judy!_

Olen mieluisalla tavalla saanut hengähtää 113:sta äiteyshuolesta.

Kuka tulla tipahti eilen rauhaisaan kyläämme jollei Mr. Gordon
Hallock, matkallaan takaisin Washingtoniin hoitamaan kansakunnan
huolia. Ainakin hän sanoi tämän paikan olevan hänen matkansa
varrella, mutta kartasta pikkukoulun seinällä näen että se oli sadan
peninkulman poikkeus.

Ja voi taivas, minä olin iloinen kun sain nähdä hänet! Hän on
ensimäinen pilkahdus ulkomaailmaa senjälkeen kun sulkeuduin tämän
laitoksen vangiksi. Ja niin paljon hauskoja juttuja hän tiesi! Hän
tuntee sisäpuolen kaikesta siitä ulkopuolisesta minkä saa lukea
lehdistä; ja mikäli minä voin ymmärtää, on hän se seurapiirin keskus,
jonka ympäri koko Washington kiertää. Minä olen aina tietänyt, että
hän pääsee pitkälle politiikassa, sillä hänessä on vauhtia, siitä ei
ole epäilystä.

Et voi uskoa kuinka virkistyneeksi ja uudistuneeksi minä tunnen
itseni, ikäänkuin olisin tullut omaani takaisin oltuani jonkun aikaa
yhteiskunnallisessa maanpaossa. Minun täytyy tunnustaa että kaipaan
jotakin, joka osaa minunlaistani tyhjänpäiväistä puhetta. Betsy
livistää kotiin joka viikon lopulla, ja tohtori keskustelee kylläkin,
mutta oh, niin inhottavan johdonmukaisesti! Gordon jotenkin tuntuu
edustavan sitä elämää, johon minä kuulun -- jossa on maalaisklubeja
ja ajelua ja tanssia ja urheilua ja kohteliaisuuksia -- köyhää;
hupsua, typerää elämää, jos niin tahdot, mutta minun omaani. Ja
minä olen kaivannut sitä. Tämä yhteiskuntaa-palveleva toiminta
on teoriassa ihailtavaa ja pakottavaa ja mielenkiintoista, mutta
kuolettavan typerää yksityiskohdissaan. Pelkään etten ole syntynyt
oikaisemaan vinoa tässä maailmassa.

Koetin kuljettaa Gordonia ympäri ja herättää hänessä mielenkiintoa
pikkulapsiin, mutta hän ei vilkaissutkaan niihin. Hän ajattelee
että minä tulin vain hänen kiusakseen, ja niinhän minä tietysti
tulinkin. Sinun sireenin kutsusi ei olisi koskaan houkutellut minua
kevytmielisyyden polulta, jollei Gordon olisi niin epämieluisasti
ilakoinut ajatellessaan, että minä muka osaisin hoitaa orpokotia.
Minä tulin tänne näyttääkseni hänelle että osaan, ja nyt kun voin
näyttää sen, tuo peto kieltäytyy katsomasta.

Minä kutsuin hänet päivälliselle ja varoitin jo ennakolta
vasikansyltystä, mutta hän sanoi ei kiitos, minä tarvitsin vaihtelua.
Niinpä me menimme Brantwoodin ravintolaan ja saimme hiilillä
paistettuja rapuja. Olin kokonaan unohtanut että nuo elukat olivat
syötäviä.

Tänä aamuna kello seitsemän heräsin raivoisaan puhelinkellon
soittoon. Gordon soitti asemalta, hän oli lähdössä Washingtoniin.
Hän oli kerrassaan katumapäällä orpokodin suhteen ja puolusteli
itseään laveasti, kun ei ollut tahtonut katsoa lapsiani. Ei se sitä
merkinnyt ettei hän pitäisi orpolapsista, sanoi hän; sitä vain ettei
hän pitänyt niistä minuun rinnastettuina. Ja todistaakseen hyvät
tarkoituksensa hän aikoi lähettää niille laatikollisen pähkinöitä.

Tunnen itseni niin reippaaksi ja virkistyneeksi pikku pyrähdykseni
jälkeen kuin jos todella olisin ollut lomalla. Siitä ei ole
epäilystä, tunti tai niillä vaiheilla kiihdyttävää puhelua on
parempaa vahvistuslääkettä minulle kuin koko rasiallinen rauta- tai
strykniinipillereitä.

Olet minulle velkaa kaksi kirjettä, hyvä rouva. Maksa velkasi _tout
de suite_, tai lasken kynän kädestäni iäksi.

                                    Sinun kuten tavallisesti
                                             S. McB.


                                           Tiistaina, kello 5 i.p.

_Paras viholliseni!_

Minulle on kerrottu että kävitte meillä tänä iltapäivänä, kun minä
olin poissa ja pengoitte esiin erään häväistysjutun. Te väitätte
että lapset Miss Snaithin hoidossa eivät saa säädettyä määräänsä
kalanmaksaöljyä.

Olen pahoillani, jollei lääkemääräyksiänne ole noudatettu, mutta
teidän tulee tietää että on vaikea juttu kaataa tuota inhottavaa
pahanhajuista moskaa kiemurtelevan lapsen sisään. Ja Miss Snaithilla
on aivan liiaksi työtä. Hänellä on hoidettavanaan kymmenen lasta
enemmän kuin mitä oikeuden mukaan pitäisi langeta yhden naisen
osalle, ja siihen saakka kun löydämme hänelle uuden apulaisen on
hänellä hyvin vähän aikaa noihin oikullisiin yksityiskohtiin, joita
te vaaditte.

Sitäpaitsi, paras viholliseni, hän on hyvin arka moitteille.
Kun tunnette olevanne taistelutuulella, soisin että tuhlaisitte
sotaisuutenne minuun. Minä en välitä siitä, ihan päinvastoin. Mutta
tuo poloinen nainen on vetäytynyt huoneeseensa hysteerisen itkun
vallassa ja jättänyt yhdeksän vauvaa pantaviksi sänkyyn herra ties
kenen toimesta.

Jos teillä on jotakin pulveria, joka voisi rauhoittaa hänen
hermojaan, olkaa hyvä ja lähettäkää Sadie Katen mukana.

                                       Vilpittömästi teidän
                                           S. MCBRIDE.


                                                   Keskiviikkoaamuna.

_Hyvä tohtori MacRae!_

En minä mitenkään asetu ymmärtämättömälle kannalle; pyydän vain, että
tulette minun luokseni valituksinenne ettekä järkytä henkilökuntaani
noin tulivuorimaisesti kuin eilen.

Pyrin kaikin voimin noudattamaan kaikkia määräyksiänne -- lääkärin
määräyksiä -- tunnollisesti ja huolella. Puheenaolevassa tapauksessa
näyttää sattuneen jotakin laiminlyöntiä; en tiedä, mihin ovat
joutuneet nuo neljätoista käyttämätöntä pulloa, joista te nostitte
sellaisen äläkän, mutta minä otan selville.

Enkä monestakaan syystä voi lähettää Miss Snaithiä tiehensä noin vain
umpimähkään kuten te vaaditte. Hän saattaa eräissä suhteissa olla
kyvytön, mutta hän on kiltti lapsille, ja valvonnan alaisena kyllä
käy täydestä toistaiseksi.

                                Vilpittömästi teidän
                                     S. MCBRIDE.


                                                         Torstaina.

_Paras vihollinen!_

_Soyez tranquille._ Olen antanut määräykseni, ja tästä lähin lapset
tulevat saamaan kaiken kalanmaksaöljyn, mikä oikeuden mukaan kuuluu
niille. Itsepäisen miehen pitää saada tahtonsa läpi.

                                                     S. McB.


                                                    Maaliskuun 22 p.

_Rakas Judy!_

Orpokodin elämä on hiukan virkistynyt muutamina viime päivinä --
sitten kun suuri Kalanmaksaöljy-sota alkoi raivota. Ensimäinen ottelu
tapahtui tiistaina, ja sen minä ikävä kyllä menetin, kun olin neljän
lapseni kanssa lähtenyt pienelle ostosmatkalle kylään. Palasin ja
löysin koko orpokodin hysteerisen kuohunnan vallassa. Tohtorimme oli
käynyt talossa.

Sandyllä on kaksi intohimoa elämässään: toinen kalanmaksaöljy
ja toinen pinaatti, jotka eivät kumpikaan ole suosittuja
lastenkamarissamme. Joku aika sitten -- itse asiassa jo ennen minun
tuloani -- hän oli määrännyt kalanmaksaöljyä kaikille vähäverisille
lapsille ja antanut sitä varten ohjeet Miss Snaithille. Eilen --
epäluuloisena kuin skotlantilainen ainakin -- hän alkoi nuuskia
ympäri saadakseen selville miksi nuo pienet rottaparat eivät
lihonneet niin nopeasti kuin hänen mielestään olisi pitänyt, ja hän
kaivoi esiin innoittavan häväistysjutun. He eivät olleet saaneet
pisaraakaan kalanmaksaöljyä kolmeen kokonaiseen viikkoon! Silloin hän
räjähti, ja siitäkös nousi ilo ja kiihtymys ja hysteerisiä kohtauksia.

Betsy sanoo että hänen täytyi lähettää Sadie Kate pesutupaan
tekaistulle asialle, koska tohtorin puhetapa ei sopinut orpolasten
korville. Kun minä tulin kotiin, oli hän jo lähtenyt, ja Miss Snaith
vetäytynyt itkien huoneeseensa, ja neljäntoista kalanmaksaöljypullon
olinpaikka oli vielä tuntematon. Hän oli korkeimmalla äänellään
sanonut, että Missi kai oli syönyt öljyn itse. Kuvittele Miss
Snaithia -- hän joka on niin viaton ja leuaton ja vaaraton --
varastamassa kalanmaksaöljyä noilta avuttomilta orpolapsiraukoilta ja
ryypiskelemässä sitä yksityisesti!

Puolustuksekseen Miss Snaith intohimoisesti vakuutti että hän rakasti
näitä lapsia ja oli tehnyt velvollisuutensa niinkuin hän sen ymmärsi.
Hän ei uskonut että oli hyvä antaa lääkkeitä pikkulapsille; hän
arveli rohtojen tekevän pahaa heidän pienille vatsaraukoilleen. Voit
kuvitella Sandyä! Voi taivas, taivas! Ja minä kun en saanut olla
näkemässä!

No niin, myrsky raivosi kolme päivää, ja Sadie Kate juoksi pienet
jalkansa meikein poikki kuljettaessaan kirpeitä sanomia tohtorin
ja meidän välillä. Vain hätätilassa keskustelen hänen kansaan
puhelimessa, sillä hänellä on emännöitsijänä harmillinen vanha
äkäpussi, joka kuuntelee alakerran torvessa, enkä tahdo että John
Grierin häpeälliset salaisuudet leviävät maailmalle. Tohtori vaati
Miss Snaithin pikaista erottamista, ja minä kieltäydyin. Tietenkin
hän on epämääräinen, polttopisteetön, kyvytön vanha otus, mutta hän
rakastaa lapsia ja sopivasti valvottuna on hyvinkin hyödyksi.

Hänen korkeitten perhesuhteittensa tähden ainakaan en voi antaa
hänelle häpeällistä lähtöpassia kuin millekin juopolle kokille.
Toivon voivani ajan pitkään hälventää hänet täältä hienotunteisella
suostuttelutoiminnalla; ehkä saan hänet tuntemaan, että hänen
terveytensä vaatii talvea Kaliforniassa. Sitäpaitsi, tahtoi tohtori
mitä tahansa, on hänen käytöksensä niin määräävää ja itsevaltaista,
että ihan kunnioituksesta itseään kohtaan täytyy asettua toiselle
puolelle. Kun hän säätää että maa on pyöreä, minä viipymättä
vakuutan, että se on kolmikulmainen.

Vihdoin, kolmen mieluisasti pirteyttävän päivän jälkeen, koko juttu
asettui. Tohtorilta saatiin anteeksipyyntö (hyvin mieto) siitä
että hän oli ollut niin epäystävällinen neiti paralle; ja tältä
taas saatiin täysi tunnustus ja lupauksia tulevaisuuden varalle.
Nähtävästi hän ei ollut hennonut pakottaa pikku kultia syömään tuota
moskaa, mutta hyvin ilmeisistä syistä ei hän myöskään ollut hennonut
pahoittaa tohtori MacRaen mieltä, ja niinpä hän piilotti viimeiset
neljätoista pulloa pimeään nurkkaan kellariin. Sitä vain en käsitä,
kuinka hän aikoi lopulta vapautua saaliistaan. Voiko kalanmaksaöljyä
pantata?

MYÖHEMMIN.

Rauhanneuvottelut ovat päättyneet tänä iltapäivänä ja Sandy oli
juuri poistunut arvokkaasti, kun Hon. Cyrus Wykoff ilmoitettiin
saapuneeksi. Kaksi vihollista yhden tunnin sisällä on totisesti
liikaa!

Hon. Cy oli suunnattomasti liikutettu uudesta ruokasalista,
varsinkin kun kuuli että Betsy on kiinnittänyt nuo kaniinit omilla
liljanvalkeilla kätösillään. Kaniinien kiinnittäminen seinille,
myöntää hän, on sopivaa aherrusta naisille, mutta toimeenpaneva
asema kuten minun on hieman heidän horisonttinsa ulkopuolella. Hänen
mielestään olisi ollut paljon viisaampaa, jollei Mr. Pendleton olisi
antanut minulle niin vapaata valtaa tuhlata rahojansa.

Kun vielä olimme syventyneet katselemaan Betsyn seinäkoristeita,
kuului ruokahuoneesta hirmuinen romahdus, ja tapasimme Gladiola
Murphyn itkemästä viiden keltaisen lautasen raunioilla. Tuollaisten
romahdusten kuuleminen järkyttää hermojani riittävästi kun olen
yksin, mutta erikoisesti se järkyttää, kun vieraanani juuri on
epämiellyttävä johtokunnan jäsen.

Koetan vaalia tuota pöytäkalustoa parhaan taitoni mukaan, mutta jos
haluat nähdä lahjasi koko särkymättömässä kauneudessaan, neuvoisin
sinua rientämään pohjoiseen ja käymään John Grier Homessa viipymättä.

                                    Sinun kuten aina
                                         SALLIE.


                                                    Maaliskuun 26 p.

_Rakas Judy!_

Minulla on juuri ollut kohtaus erään naisen kanssa, joka tahtoo ottaa
kotiinsa pikkulapsen yllätykseksi miehelleen. Minun oli aika vaikea
saada häntä uskomaan, että koska mies kerran joutuu elättämään lasta,
olisi hienotunteinen huomaavaisuus kysyä häneltä neuvoa kasvatin
otossa. Hän väitti itsepintaisesti ettei se kuulu mieheen, koska
lapsen pesemisen ja pukemisen ja kasvattamisen vaiva tulisi hänen
itsensä osalle. Alan todellakin sääliä miehiä. Muutamilla heistä
näyttää olevan hyvin vähän oikeuksia.

Epäilen, että myöskin taistelunhaluinen tohtorimme on kotonaan
hirmuvallan uhri, emännöitsijänsä vallan päälle päätteeksi. On ihan
häpeällistä kuinka Maggie McGurk lyö laimin tuota miesparkaa. Minun
on täytynyt antaa hänet erään orpolapsen hoitoon. Sadie Kate istuu
tällä hetkellä hyvin perheenäitimäisenä kamiinimatolla ja ompelee
nappeja hänen päällystakkiinsa sillä aikaa kuin hän on yläkerrassa
hoitamassa pikkulapsia.

Sinä et ikinä sitä uskoisi, mutta Sandy ja minä olemme tulossa
ihan tuttaviksi karulla skotlantilaisella tavalla. Hän on ottanut
tavakseen kolkuttaa ovellemme tuossa neljän aikana iltapäivällä,
ollessaan kotimatkalla sairaskäynneiltään, ja tehdä kierros talossa
päästäkseen varmuuteen että meissä ei ole koleraa eikä vesikauhua
eikä mitään tarttuvaa, ja ilmestyä 4,30 kirjastooni pohtimaan
yhteisiä ongelmiamme.

Tuleeko hän katsomaan minua? Oi, ei, totisesti, hän tulee saamaan
teetä ja kaakkua ja marmelaadia. Miehellä on laiha ja nälkäinen
katse. Emännöitsijä ei anna hänelle tarpeeksi ruokaa. Niin pian kun
saan vähän lujemman otteen häneen, aion yllyttää häntä kapinaan.

Sitä ennen hän on hyvin kiitollinen saadessaan jotakin syötävää,
mutta oi, niin hullunkurinen seuratapa-kokeiluissaan! Alussa hän
piti kuumaa teekuppia toisessa kädessä, sämpylälautasta toisessa
ja etsi sitten nolona kolmatta kättä, millä syödä. Nyt hän on
ratkaissut pulman. Hän kääntää varpaat sisäänpäin ja panee polvet
yhteen, taittaa sitten ruokaliinansa pitkäksi, kapeaksi suikaleeksi,
joka täyttää raon niiden välissä ja muodostaa hyvin laatuunkäyvän
vale-sylin. Sitten hän istuu lihakset pingotettuina kunnes tee on
juotu. Minun pitäisi kaiketi hankkia pöytä, mutta Sandyn näkeminen
varpaat sisäänpäin on ainoa huvin pilke minkä päiväni tarjoo.

Postimies ajaa juuri sisään, mukanaan toivottavasti kirje sinulta.
Kirjeet ovat hyvin mielenkiintoinen keskeytys yksitoikkoisessa
laitoselämässä. Jos haluat pitää tämän johtajattaren hyvällä
tuulella, on sinun paras kirjoittaa usein.

       *       *       *       *       *

Posti tullut ja sisällys tarkastettu.

Lausu ystävällisesti kiitokseni Jervisille kolmesta alligaattorista
rämeikössä. Hän osoittaa harvinaista taiteellista aistia
postikorttiensa valinnassa. Seitsemän sivua pitkä kuvitettu kirjeesi
Miamista saapui samalla kertaa. Olisin erittäin hyvin erottanut
Jervisin palmupuusta ilmankin ilmoituslappuasi, koska noista kahdesta
palmupuu on niin paljon runsastukkaisempi. Sain myöskin kohteliaan
voileipä-kirjeen nuorelta mieheltäni Washingtonista, samoin erään
kirjan ja namusrasian. Lapsukaisten pähkinälaatikon hän on pannut
tulemaan pikalähetyksenä. Oletko koskaan nähnyt moista uutteruutta?

Jimmie ilahuttaa minua uutisella että hän tulee käymään luonani niin
pian kun isä voi päästää hänet tehtaasta. Poika parka vihaa tehdasta
niin! Ei siksi että hän olisi laiska; päällystakit vain kerta
kaikkiaan eivät huvita häntä. Mutta isä ei voi ymmärtää niin huonoa
makua. Rakennettuaan tehtaan hän tietysti on kehittänyt itsessään
suoranaisen päällystakki-intohimon, jonka olisi pitänyt mennä
perintönä vanhimmalle pojalle. Minusta on hirveän soveliasta että
olen syntynyt tyttäreksi; minua ei vaadita pitämään päällystakeista,
vaan saan vapaasti seurata mitä epätervettä uraa tahansa minkä
suvaitsen valita, kuten tätäkin.

Palatakseni postiini: sain ilmoituksen eräältä tukkukauppiaalta,
joka sanoo että hänellä on tarjolla poikkeuksellisen huokeita
kaurajauhoja, riisiä, vehnäjauhoja, luumuja ja kuivattuja omenia,
jotka hän on pakannut erityisesti vankiloita ja armeliaisuuslaitoksia
varten. Kuuluu ravitsevalta, eikö totta?

Sain myöskin kirjeen parilta maanviljelijältä, joista kumpainenkin
haluaisi väkevän, rotevan neljätoistavuotiaan pojan, joka ei pelkää
työtä ja jolle heidän aikomuksensa on antaa hyvä koti. Noita hyviä
koteja ilmaantuu sangen runsaasti juuri kun kevätkylvöjen aika on
tulossa. Kun tutkimme erästä sellaista viime viikolla, vastasi
seurakunnan pappi tavalliseen kysymykseemme: "Onko hänellä mitään
omaisuutta?" hyvin varovaisesti: "Minä luulen että hänen täytyy
omistaa korkkiruuvi."

Voisit tuskin uskoa että on olemassa sellaisia koteja kuin muutamat
tutkimamme, löysimme toissa päivänä hyvin varakkaan maalaisperheen,
joka asui sullottuna kolmeen huoneeseen, jotta heidän kauniin talonsa
toinen puoli pysyisi puhtaana. Neljätoistavuotias tyttö, jonka he
halusivat ottaa kasvatiksi saadakseen huokean palvelustytön, olisi
joutunut nukkumaan samassa pienessä huoneessa heidän kolmen oman
lapsensa kanssa. Heidän keittiö-ruokailu-seurusteluhuoneensa oli
meluisampi kuin mikään kaupungin köyhälistön asunto mitä koskaan
olen nähnyt, ja lämpömittari osoitti 28! Tuskin voi sanoa että he
_asuivat_ siellä, pikemmin he _kiehuivat_. Voit olla varma siitä,
että meiltä he eivät saaneet tyttöä!

Olen säätänyt erään horjumattoman lain -- kaikki muut ovat horjuvia.
Ketään lasta ei sijoiteta muualle, jollei kyseenäoleva perhe voi
tarjota parempia etuja kuin me. Tarkoitan, kuin me kykenemme
tarjoamaan muutamien kuukausien kuluttua, ehdittyämme muodostua
mallilaitokseksi. Minun täytyy tunnustaa että tätä nykyä olemme vielä
aika kehnoja.

Mutta joka tapauksessa olen hyvin _valikoiva_ kotien suhteen ja
hylkään kolme neljäsosaa tarjolla olevista.

MYÖHEMMIN.

Gordon on antanut kunniallisen hyvityksen lapsilleni. Hänen
pähkinälaatikkonsa on saapunut, se on päällystetty säkkikankaalla ja
on kolme jalkaa korkea.

Muistatko jälkiruokaa pähkinöistä ja vaahterasiirapista, jota saimme
korkeakoulussa? Me nyrpistimme nenäämme, mutta söimme. Minä otan
sen käytäntöön täällä, ja vakuutan sinulle, että me emme nyrpistä
nenäämme. On nautinto ruokkia lapsia, jotka ovat läpäisseet Mrs.
Lippettin järjestelmän; he ovat pateettisen kiitollisia joka pienestä
siunauksesta.

Et voi valittaa että tämä kirje on liian lyhyt.

                                   Sinun,
                               Kirjoituskouristuksen partaalla
                                          S. McB.


                                                    JOHN GRIER HOME,
                                       Perjantaita koko pitkä päivä.

_Rakas Judy!_

Sinua huvittaa kuulla että olen saanut uuden vihollisen -- tohtorin
emännöitsijän. Olen puhunut tuon ihmisen kanssa useita kertoja
puhelimessa ja huomannut, ettei hänen äänelleen ole ominaista
tuo pehmeä, matala sävy, joka on tunnusmerkillistä Vere de Veren
säädylle, mutta nyt olen nähnyt hänet. Tänä aamuna palatessani
kylältä tein pienen mutkan ja kuljin tohtorimme talon ohi. Sandy
on ilmeisesti ympäristönsä tulos -- talo on oliivinvihreä, siinä
on punainen taitekatto ja kaihtimet alhaalla. Olisi voinut luulla
että talossa juuri oli ollut hautajaiset. En ihmettele että elämän
viehättävät puolet ovat jotenkin jääneet huomaamatta tuolta
miesparalta. Tutkittuani taloa ulkoapäin olin utelias näkemään vetikö
sisäpuoli sille vertoja.

Koska olin aivastanut viisi kertaa tänä aamuna ennen aamiaista,
päätin mennä sisään ja kysyä häneltä neuvoa lääkärinä. Tosin
ovat lapset hänen erikoisalansa, mutta aivastus kuuluu kaikkiin
ikäkausiin. Niinpä marssin rohkeasti portaita ylös ja soitin kelloa.

Hiljaa! Mikä ääni tuolla katkaisee mässäyksemme? Hon. Cy'n ääni,
niin totta kuin elän, hän lähestyy portaita. Minun täytyy kirjoittaa
kirjeitä, minä en voi ruveta kuulemaan hänen harmillisia lorujaan,
siispä lennätän Janen ovelle ja käsken häntä katsomaan miestä lujasti
silmiin ja sanomaan että olen ulkona.

       *       *       *       *       *

Tanssi jatkukoon! Olkoon ilomme rajaton. Hän on mennyt.

Mutta nuo kahdeksan tähteä esittävät kahdeksaa vaatekomeron
pimennossa vietettyä tuskan minuuttia. Hon. Cy otti Janen
ilmoituksen vastaan ystävällisesti luvaten istua odottamaan.
Jonkajälkeen hän astui sisään ja istuutui. Mutta jättikö Jane minut
vaatekomeron ikävään? Ei, hän houkutteli miehen lastenkamariin
katsomaan mitä _kauheuksia_ Sadie Kate on tehnyt. Hon. Cy katselee
ilokseen kauheuksia, varsinkin Sadie Katen tekemiä. Minulla ei
ole aavistustakaan siitä mitä häväistysjuttuja Jane parhaillaan
paljastaa, mutta mitä siitä, hän on mennyt.

Mihin jäin? Oi niin, olin soittanut tohtorin ovikelloa.

Oven avaa suuri, roteva ihminen, jonka hihat ovat käärityt ylös.
Hän näyttää hyvin suorasukaiselta; hänellä on haukan nenä ja kylmät
harmaat silmät.

"Mitä asiaa?" sanoi hän, ja äänestä ilmeni että hän piti minua
vacuumöljy-kaupustelijana.

"Hyvää huomenta". Minä hymyilin ystävällisesti ja astuin
sisäpuolelle. "Oletteko Mrs. McGurk?"

"Se juuri", sanoi hän. "Ja te kai olette tuo uusi nuori nainen
orpokodista?"

"Niin olen", sanoin minä. "Onko hän itse kotona?"

"Ei ole", sanoi hän.

"Mutta tämä on hänen vastaanottotuntinsa."

"Hän ei pidä sitä säännöllisesti."

"Hänen tulisi pitää", sanoin minä ankarasti. "Olkaa kiltti ja sanokaa
hänelle, että Miss McBride kävi kysymässä häneltä neuvoa ja pyytäkää
häntä pistäytymään John Grier Homessa tänä iltapäivänä."

"Soo!" murahti Mrs. McGurk ja sulki oven niin äkisti, että hameeni
lieve jäi väliin.

Kun kerroin tämän tohtorille tänä iltapäivänä, kohautti hän
olkapäitään ja sanoi että se on Maggien viehättävä tapa.

"Ja miksi ette pane pois koko Maggie'a?" kysyin minä.

"Ja mistä saisin toisen paremman?" sanoi hän. "Ei ole leikin asia
pitää taloutta yksinäiselle miehelle, joka tulee aterioille niin
säännöttömästi kuin päivän 24 tuntia vain sallivat. Maggie antaa
vähän päivänpaistetta kotiin, mutta kykenee toimittamaan kuuman
päivällisen kello 9 illalla."

Yhdentekevää, minä uskallan lyödä vetoa että hänen kuumat
päivällisensä eivät ole herkullisia eikä hyvin tarjottuja. Hän on
kyvytön, laiska vanha äkäpussi, ja minä tiedän miksi hän ei pidä
minusta. Hän kuvittelee että aion houkutella tohtorin puolelleni
ja työntää hänet itsensä pois mukavasta asemastaan -- sukkeluus
sekin, mukamas! Mutta minä en aio päästää häntä harhaluulostaan;
tuolle vanhalle otukselle tekee hyvää olla vähän levoton. Keittäköön
miehelle parempia päivällisiä ja lihottakoon häntä vähän. Minun
ymmärtääkseni lihavat miehet ovat hyväluontoisia.

KELLO 10.

En tiedä mitä pötyä olen kirjoittanut sinulle pitkin päivää
keskeytysten välissä. On tullut ilta vihdoinkin, ja olen niin väsynyt
etten jaksa edes pitää päätäni pystyssä. Laulusi sanoo surullisen
totuuden: "Unessa onni ainoa."

Toivotan hyvää yötä.

                                               S. McB.


                                                           J.G.H.
                                                   Huhtikuun I p.

_Rakas Judy!_

Olen sijoittanut Isador Gutschneiderin. Hänen uusi äitinsä on
ruotsalainen nainen, lihava ja hymyilevä, sinisilmäinen ja
keltatukkainen. Hän valitsi Isadorin koko lastenkamarillisesta
vauvoja, koska tämä oli kaikista tummaverisin. Hän on aina pitänyt
tummaverisistä, mutta ei kunnianhimoisimmissa unelmissaankaan ole
voinut toivoa itse saavansa sellaista. Poika on nyt saanut nimen
Oscar Carlson, uuden enovainajansa mukaan.

Ensimäinen johtokunnan kokoukseni sattuu ensi keskiviikoksi.
Tunnustan etten odota sitä kovinkaan kärsimättömästi -- varsinkin kun
tärkeimpänä ohjelmanumerona on minun pitämäni avajaispuhe. Soisin
että puheenjohtajamme olisi täällä tukenani! Mutta yhdestä asiasta
ainakin olen varma. Minä en koskaan omaksu sitä Uriah Heep'imäistä
asennetta johtokunnan jäsenten suhteen, joka oli ominaista Mrs.
Lippettin käytökselle. Olen pitävä "ensimäisiä keskiviikkoja"
hauskoina seurustelutilaisuuksina, vastaanottopäivinäni, jolloin
laitoksen ystävät kokoontuvat keskustelemaan ja virkistymään, ja
olen hartaasti pyrkivä siihen ettei huvituksemme mitenkään häiritse
orpoja. Sinä näet kuinka olen ottanut sydämelleni tuon pikku Jerushan
onnettomat kokemukset.

Viime kirjeesi on saapunut, eikä siinä edes vihjata matkaan pohjoista
kohti. Eikö nyt jo rupea olemaan aika teidän kääntää kasvonne Fifth
Avenue'lle päin? Koti on aina koti. Etkö ihmettele skotlanninkieltä,
joka niin vuolaana virtaa kynästäni? Tutustuttuani Sandyyn on
sanavarastoni suuresti lisääntynyt.

Päivällisrumpu! Jätän sinut nyt ja omistan virkistävän puolituntisen
lampaanhakkelukselle. Me elämme syödäksemme John Grier Homessa.

KELLO 6.

Hon. Cy on käynyt talossa taaskin; hän pistäytyy täällä sangen
useasti toivoen saavansa minut kiinni _in delictu_, itse teosta. Minä
en pidä tuosta miehestä, en! Hän on punainen, lihava, turpea vanha
otus, ja hänellä on punainen, lihava, turpea sielu. Olin iloisella,
optimistisella tuulella ennen hänen tuloaan, mutta nyt en osaa tehdä
muuta kuin murjottaa lopun päivää.

Hän valittaa kaikkia niitä hyödyttömiä uudistuksia, joita innokkaasti
pyrin panemaan toimeen, sellaisia kuin hauska leikkihuone, kauniimmat
vaatteet, kylvyt ja parempi ruoka ja raitis ilma ja leikki ja
ilo ja jäätelö ja suudelmat. Hän sanoo, että teen nuo lapset
kykenemättömiksi siihen asemaan elämässä, johon Jumala on heidät
kutsunut.

Kaikki irlantilainen vereni nousi pinnalle, ja minä sanoin hänelle,
että jos Jumala on aikonut tehdä noista 113:sta pikku lapsesta
hyödyttömiä, tietämättömiä, onnettomia kansalaisia, minä halveksin
sellaista Jumalaa! Että me emme mitenkään kasvata heitä pois
säädystään. Me kasvatamme heitä juuri luonnollista säätyänsä varten
paljon tehoisammin kuin mitä perheissä keskimäärin tapahtuu. Me
emme pakota heitä korkeakouluun jollei heillä ole päätä, niinkuin
rikkaitten miesten pojat pakotetaan, emmekä pane heitä työhön
neljätoistavuotiaina jos he luonnostaan ovat kunnianhimoisia,
niinkuin köyhäin miesten pojat pannaan. Me pidämme heitä silmällä
tarkasti ja yksityiskohtaisesti ja otamme selville heidän
tasonsa. Jos lapsemme osoittavat taipumusta maatyöntekijöiksi ja
lastenhoitajiksi, opetamme heitä tulemaan mahdollisimman hyviksi
maatyöntekijöiksi ja lastenhoitajiksi, ja jos taas he osoittavat
taipumusta lakimiehiksi, kehitämme heistä kunniallisia, älykkäitä,
avosydämisiä lakimiehiä. (Hän on itse lakimies, mutta ei varmaankaan
avosydäminen.)

Hän murisi kun olin lopettanut huomautukseni, ja tuiotti kiinteästi
teehensä. Jonka jälkeen minä arvelin että hän kenties haluaisi toisen
sokeripalan, pudotin sen hänen kuppiinsa ja jätin hänet imemään sitä.

Ainoa keino tulla toimeen johtokunnan jäsenten kanssa on luja ja
jäntevä käsi. Heidät on pysytettävä paikallaan.

Oi siunatkoon, tuon läiskän paperin nurkassa teki Singaporen
musta kieli. Hän yrittää lähettää sinulle hellän suudelman. Sing
parka luulee olevansa sylikoira -- eikö ole traagillista erehtyä
kutsumuksestaan? Minä itse en aina ole varma siitä, että olen
syntynyt orpokodin johtajattareksi.

                                   Kuolemaan asti sinun
                                        S. McB.


                                          JOHTAJATTAREN KANSLIA,
                                             JOHN GRIER HOME
                                                Huhtikuun 4 p.

_Perhe Pendleton_,

Palm Beach, Florida.

_Hyvä Herra ja Rouva!_

Olen kestänyt ensimäisen tarkastuspäiväni ja pitänyt johtokunnan
jäsenille kauniin puheen. Kaikki sanoivat että se oli kaunis puhe --
vihollisenikin.

Mr. Gordon Hallockin äskeinen käynti sattui harvinaisen otolliseen
aikaan. Poimin häneltä monta hyvää ajatusta kuulijakunnan
kohtelemisesta.

"Ole leikillinen." -- Minä kerroin Sadie Katestä ja parista muusta
keruubista, joita te ette tunne.

"Pysytä puheesi kiinteänä ja sovelluta se kuulijakuntasi älyn
mukaiseksi." -- Minä katselin Hon. Cy'ta, enkä kertaakaan sanonut
mitään, jota hän ei olisi voinut ymmärtää.

"Imartele kuulijoitasi." -- Minä vihjasin hienotunteisesti, että
kaikki nämä uudet parannukset ovat mahdolliset kiitos verrattomien
johtokunnan jäsentemme viisaan aloitteen.

"Anna puheellesi korkea siveellinen sävy sekä vivahdus
intomielisyyttä." -- Minä viivyin näiden Yhteiskunnan pikku
suojattien turvattomassa tilassa. Ja se oli hyvin liikuttavaa --
viholliseni pyyhki silmästään kyynelen!

Sitten ruokin heitä suklaalla ja kermavaahdolla ja mehulla ja hyvillä
voileivillä ja lähetin heidät kotiin hyvätuulisina ja paistavina,
mutta ilman ruokahalua päivälliseksi.

Viivyn näin kauan voitossamme aiheuttaakseni teissä onnellisen
mielentilan, ennenkuin siirryn hirveään onnettomuuteen, joka oli
vähällä turmella koko tilaisuuden.

    Nyt seuraa satuni kauhistus,
    ja kasvoni peittää kalpeus.
    Vaikk' häipyi se ammoin,
    sitä muistelen kammoin
    tänä hetkenä vieläkin vaikeroin.

Oletteko koskaan kuullut puhuttavan pienestä Tammas Kehoe'stamme?
Minä en ole kuvannut Tammasta yksinkertaisesti siitä syystä että
hänen kuvaamisensa vaatii niin paljon mustetta ja sanavarastoa. Hän
on reima poika, isänsä poika, joka oli mahtava metsämies menneinä
aikoina. Tämä kuuluu kuin miltäkin ballaadilta, mutta sitä se ei ole,
olen itse tehnyt sen.

Emme voi totuttaa Tammasta pois perinnäisistä rosvonvaistoistaan.
Hän ampuu kananpoikia kaaripyssyllä ja pyydystää sikoja lassolla ja
leikkii härkätaistelua lehmien kanssa -- ja oi, on kovin hävittävä!
Mutta hänen konnuutensa kruunu sattui tuntia ennen johtokunnan
kokousta, kun meidän juuri piti olla niin puhtaita ja siistejä ja
miellyttäviä.

Nähtävästi hän oli varastanut rotanloukun kaurasäiliöstä ja
virittänyt sen puuvajaan, ja eilen aamulla hänen onnistui vangita
kaunis suuri haisueläin.

Singapore ensinnä toi tiedon tapahtumasta. Se palasi taloon ja
kieriskeli matoilla hurjasti katuen omaa osuuttaan jutussa.
Sillä aikaa kun huomiomme oli kiintynyt Singiin, nylki Tammas
toimellisena saaliinsa vajan yksinäisyydessä. Taljan hän kätki
takkinsa alle, kuljetti sen mutkikkaita teitä läpi koko rakennuksen
ja piilotti vuoteeseensa, josta ei luullut sen löytyvän. Sitten
hän meni -- määräysten mukaan -- alakertaan olemaan apuna jäätelön
hyydyttämisessä vieraille. Huomaatte että jätimme jäätelön pois
ruokalistasta.

Siinä lyhyessä ajassa, joka oli jäljellä, panimme toimeen kaikki
mahdolliset vastakiihoitukset. Noah (musta lämmitysmies) viritti
valkeita sinne tänne pitkin pihaa. Kokki huojutteli savuavaa
kahvipaahdinta läpi talon. Betsy pirskoitteli käytäviin ammoniakkia.
Miss Snaith sievästi tiputteli orvokkivettä matoille. Minä lähetin
hätäkutsun tohtorille, joka tuli ja sekoitti jättiläismäisen
kloorikalkki-liuoksen. Mutta vieläkin, yli, alta ja läpi kaiken muun
tuoksun, Tammaksen uhrin rauhaton haamu huusi kostoa.

Ensi kysymyksenä tuli kokouksessa esille, olisiko kaivettava kuoppa
ja haudattava, ei ainoastaan Tammas, vaan koko päärakennus. Voitte
nähdä kuinka hienosti minä esitin tuon kauhean tapauksen, kun kerron
että Hon. Cy meni kotiin naureskellen hupaista juttua sensijaan että
olisi murissut uuden johtajattaren kykenemättömyyttä käsittelemään
poikia.

                                             Kuten aina
                                             S. MCBRIDE.


                                                     JOHN GRIER HOME,
                                   Perjantaina, niin myös lauantaina.

_Rakas Judy!_

Singapore asuu vielä vaunuvajassa ja saa joka päivä karbolituoksuisen
kylvyn Tammas Kehoelta. Toivon että jonakin päivänä kaukaisessa
tulevaisuudessa lemmikkini kykenee palaamaan.

Sinua huvittanee kuulla että olen ottanut käytäntöön uuden tavan
kuluttaa rahojasi. Me ostamme tästälähin osan kenkiämme ja
ruokatavaroitamme ja rohtojamme paikkakunnan myymälöistä, ei aivan
yhtä halpaan hintaan kuin tukkukauppiailta, mutta alennuksella
sentään, ja kasvatus, jonka siitä saamme, on tuon eroituksen
arvoinen. Syy on tämä: olen tehnyt sen huomion että puolet
lapsistamme eivät tiedä mitään rahasta eikä sen ostokyvystä. He
luulevat että kengät ja ohrajauhot ja punaiset flanellialushameet ja
lampaanlihamuhennokset ja siniruutuiset pumpulipuvut leijuvat alas
suoraan taivaan sinestä.

Viime viikolla pudotin uuden vihreän dollarin setelin kukkarostani,
ja eräs kahdeksanvuotias vekara löysi sen ja kysyi saisiko hän
pitää tuon linnunkuvan. (Amerikan kotka keskellä.) Lapsi ei ollut
koskaan elämässään nähnyt seteliä! Aloitin tutkimuksen, ja huomasin
että tusinoittain tämän laitoksen lapsia ei koskaan ollut ostanut
mitään eikä nähnyt kenenkään ostavan mitään. Ja me aiomme lähettää
heidät kuusitoistavuotiaina maailmaan, jota kokonaan hallitsee
dollarien ja senttien kaupitteleva voima! Voi taivas, ajattelehan
sitä! Eivät he joudu viettämään suojattua elämää ikuisesti jonkun
toisen valvottavina; heidän on opittava tietämään kuinka saisivat
juuri mahdollisimman paljon irti joka pennistä, jonka onnistuvat
ansaitsemaan.

Ajattelin asiaa tuon tuostakin kokonaisen yön ajan ja lähdin kylään
seuraavana aamuna kello 9. Pidin neuvotteluja seitsemän liikemiehen
kanssa; tapasin neljä avointa ja auttavaista, kaksi epäröivää ja
yhden kerrassaan typerän. Olen tehnyt sopimuksen näiden neljän
kanssa -- ruokatavaroita, rihkamaa, kenkiä ja paperikauppatavaraa.
Korvaukseksi meidän melko suurista tilauksistamme he rupeavat itse
ja panevat puotiapulaisensa opettajiksi lapsilleni, jotka nyt saavat
käydä kaupoissa, tarkastaa varastot ja suorittaa omat ostoksensa
oikealla rahalla.

Kun nyt esimerkiksi Jane tarvitsee puolallisen sinistä silkkilankaa
ja metrin gumminauhaa, tepsuttelee kaksi pientä tyttöä, hopearaha
hallussaan, käsi kädessä Mr. Meeker'ille. He valitsevat silkin hyvin
huolellisesti ja tarkkaavat kateellisina puotiapulaista, kun tämä
mittaa gumminauhaa, ollakseen varmat ettei hän venytä sitä. Sitten
he tuovat takaisin kuusi senttiä, saavat kiitokseni ja palaavat
riveihinsä kihisten suorituksen riemua.

Eikö se ole pateettista? Tavalliset lapset tietävät kymmenen tai
kahdentoista vuoden iässä aivan itsestään niin paljon sellaista
mistä meidän pienet hautomakone-kananpoikasemme eivät koskaan ole
uneksineetkaan. Mutta minulla on monta suunnitelmaa tekeillä. Antakaa
minulle vain aikaa niin saatte nähdä. Jonakin päivänä minä saan
esittää noin jotenkin normaaleja vesoja.

MYÖHEMMIN.

Minulla on tyhjä ilta edessäni, joten pakisen vielä hiukan kanssasi.

Muistatko pähkinät, jotka Gordon Hallock lähetti? No niin, olin
niin suopea kun kiitin häntä niistä että se yllytti häntä uuteen
yritykseen. Hän on nähtävästi mennyt lelukauppaan ja antautunut
pidättymättä toimellisen myyjän käsiin. Eilen kaksi rotevaa
pikalähettiä laski eteiseemme ison korillisen kalliita turkkieläimiä,
jotka on rakennettu rikkaan lasten kulutettaviksi. Eivät ne nyt
ihan sellaisia ole, joita minä olisin ostanut, jos olisin saanut
tuhlata moisen omaisuuden, mutta vauvojeni mielestä ne ovat hyvin
likistettäviä. Tipuseni ottavat nyt mukaan vuoteeseen leijonia ja
elefantteja ja karhuja ja kirahveja. En tiedä mikä tulee olemaan
niiden sielullinen vaikutus. Luuletko että he kaikki suuriksi
tultuansa menevät sirkukseen?

Voi kauhistusta, nyt tulee Miss Snaith vieraisille luokseni!

                                            Hyvästi!
                                               S.

P.S. Tuhlaajapoika on palannut. Hän lähettää kunnioittavimmat
tervehdyksensä ja kolme hännän heilausta.


                                                   JOHN GRIER HOME,
                                                     Huhtikuun 7 p.

_Rakas Judy!_

Olen juuri lukenut lentokirjasen tyttöjen totuttamisesta käsitöihin
ja toisen, joka koskee soveliasta ruokajärjestystä laitoksissa --
oikeat suhteet munanvalkuaisainetta, rasvaa, tärkkelystä j.n.e.
Näinä tieteellisen armeliaisuuden päivinä, kun joka ongelma on
pantu taulukkoon, voi hoitaa laitosta ihan kartasta vain. En käsitä
kuinka Mrs. Lippett saattoi tehdä kaikki erehdyksensä -- oletettuna
tietenkin että hän osasi lukea. Mutta on eräs hyvin tärkeä laitostyön
haara, jota ei vielä ole käsitelty; ja minä itse kokoan tosiseikkoja.
Jonakin päivänä julkaisen lentokirjasen "Johtokunnan Jäsenten
käsittelystä ja valinnasta."

Minun täytyy kertoa sinulle hauska juttu vihollisestani -- ei Hon.
Cy:stä, vaan ensimäisestä, alkuperäisestä vihollisestani. Hän on
saanut uuden toiminta-alan. Hän sanoo aivan vakavasti (kaikki mitä
hän tekee on vakavaa, hän ei ole vielä kertaakaan hymyillyt) että
hän on pitänyt minua tarkasti silmällä sitten tuloni, ja että vaikka
olenkin harjaantumaton ja hullutteleva ja paha suustani (sic),
hän ei luule että minä todella olen niin pintapuolinen kuin miltä
ensin näytin. Minulla on miltei miesmäinen kyky tajuta jokin asia
kokonaisuudessaan ja iskeä suoraan ytimeen.

Eivätkö miehet ole hassuja? Kun he tahtovat sanoa suurimman
kohteliaisuuden mihin pystyvät, he yksinkertaisuudessaan ilmoittavat
naiselle että hänellä on miehen mieli. On eräs kohteliaisuus, jota
minä muuten en koskaan sano Sandylle. Minä en vilpittömin mielin voi
sanoa että hänellä on miltei naisellinen havainnon nopeus.

Niin, vaikka Sandy selvään näkeekin virheeni, hän kuitenkin arvelee
että muutamia niistä voisi auttaa; ja hän on päättänyt jatkaa
kasvatustani siitä niihin korkeakoulu sen jätti. Minun asemassani
olevan henkilön pitäisi olla hyvin perehtynyt fysiologiaan,
biologiaan, sielutieteeseen, yhteiskuntaoppiin ja rotujalostusoppiin;
hänen pitäisi tuntea mielenvikaisuuden, tylsämielisyyden ja
juomahimon perinnölliset vaikutukset; pitäisi kyetä suorittamaan
Binet'n koe ja tuntea sammakon hermosto. Tätä varten hän on asettanut
käytettäväkseni oman nelituhatniteisen tieteellisen kirjastonsa. Hän
ei ainoastaan tuo minulle kirjoja, joita hän tahtoo minua lukemaan,
vaan tulee ja tekee kysymyksiä ollakseen varma etten ole hypännyt yli.

Omistimme viime viikon Jukes-perheen elämälle ja kirjeille. Margaret,
rikollisten äiti kuusi sukupolvea sitten, perusti hedelmällisen
suvun; ja hänen jälkeläisensä, jotka enimmäkseen ovat vankiloissa,
ovat nyt luvultaan noin 1200. Moraali: pidä silmällä lapsia, joilla
on huono perinnöllisyys, niin tarkoin, ettei kukaan heistä voi saada
anteeksi, jos kasvaa Jukes-perheen jäseneksi.

Niinpä nyt, heti kun olemme lopettaneet teenjuontimme, Sandy ja
minä otamme esille Tuomiopäivän kirjan ja selailemme sen sivuja
huolellisesti etsien juomarivanhempia. Se on hupainen pieni leikki
hämy hetkenä, kun päivän työ on päättynyt.

_Quelle vie!_ Tule pian takaisin ja päästä minut siitä. Minä ikävöin
nähdä sinua.

                                             SALLIE.


                                                           J.G.H.
                                                  Torstai-aamuna.

_Rakas perhe Pendleton!_

Olen saanut kirjeenne ja tartun kynääni pidättääkseni teitä.
Minä en halua vapautusta. Minä peruutan sanani. Minä muutan
mieleni. Henkilö, jonka aiotte lähettää, tuntuu pilkulleen Miss
Snaithin kaksoissisarelta. Kuinka voitte pyytää minua luovuttamaan
lapsikultani kiltille mutta kykenemättömälle keski-ikäiselle
rouvasihmiselle, jolla ei ole leukaa? Pelkkä ajatuskin vihloo äidin
sydäntä.

Kuvitteletteko että tuollainen nainen voi hoitaa tätä virkaa
toistaiseksi? Ei! Tämänlaisen laitoksen johtajan pitää olla nuori
ja reipas ja ponteva ja voimakas ja kykenevä ja punatukkainen ja
lempeäluonteinen niinkuin minä. Tietysti minä olen ollut tyytymätön
-- kuka tahansa olisi kun kaikki on yhtä sekasotkua -- mutta se on
sitä mitä te sosialistit sanotte pyhäksi tyytymättömyydeksi. Ja
luuletteko että minä aion jättää kaikki ne kauniit uudistukset,
jotka olen niin huolellisesti pannut alulle? En! Minä en lähde tältä
paikalta ennenkuin löydätte johtajattaren, joka on Sallie McBridea
etevämpi.

Tämä ei sentään merkitse että panttaan itseni iäksi. Toistaiseksi
vain, kunnes kaikki saadaan jaloilleen. Niin kauan kun tuo pesevä,
tuulettava ja uudistava ajanjakso kestää, uskon vilpittömästi että
valitsitte oikean henkilön kun keksitte minut. Minä _rakastan_
suunnitelmien laatimista ja käskyjen jakelemista.

Tämä on kauhean sotkuinen kirje, mutta minä sinkautan sen matkaan
kolmessa minuutissa saavuttaakseni teidät ennenkuin lopullisesti
otatte tuon miellyttävän, kykenemättömän keski-ikäisen ihmisen, jolla
ei ole leukaa.

Minä pyydän, hyvä herra ja rouva, älkää toimittako minua pois
hommastani! Antakaa minun jäädä vielä muutamiksi kuukausiksi! Antakaa
minulle vain tilaisuus näyttää mihin kelpaan, ja minä lupaan että
sitä ette kadu.

                                               S. McB.


                                                            J.G.H.
                                                   Torstai-iltana.

_Rakas Judy!_

Olen sepittänyt runon -- voittolaulun --

    Robin MacRae
    tänään hymyili, hei!

Se on totuus!

                                                S. McB.


                                                    JOHN GRIER HOME,
                                                     Huhtikuun 13 p.

_Rakas Judy!_

Olen kiitollinen kuullessani että te olitte kiitollisia kuullessanne
että minä aion jäädä. En ollut sitä vielä huomannut, mutta minä
todellakin rupean jotenkin kiintymään orpolapsiin.

On hirveä pettymys kun Jervisillä on toimia, jotka pidättävät
teidät etelässä vielä niin paljon kauemmin. Olen pakahtumaisillani
puheenaineeseen, ja on niin harmillisen vaivalloista kirjoittaa
kaikki mitä tahtoisin sanoa.

Tietysti olen iloinen, kun saamme rakennuksen uusituksi, ja pidän
kaikkia ajatuksianne hyvinä, mutta minulla on muutamia erikoisen
hyviä itselläni. On hauskaa saada uusi voimistelusali ja makuuhallit,
mutta, oi, minun sieluni ikävöi mökkejä! Mitä enemmän perehdyn
orpokodin sisäiseen työhön, sitä selvemmäksi minulle käy että
ainoa laitostyyppi, joka voi kilpailla yksityisperheen kanssa, on
mökkijärjestelmälle perustettu. Niin kauan kuin perhe on yhteiskunnan
yksikkö, pitäisi lapsia jo varhain totuttaa perhe-elämään.

Ongelma, joka valvottaa minua tähän aikaan, on seuraava: Mihin panna
lapset siksi aikaa kun meidät rakennetaan uudestaan? On kovaa asua
talossa ja rakentaa sitä samaan aikaan. Miten olisi jos vuokraisin
sirkusteltan ja pystyttäisin sen pihalle?

Niin myöskin, kun syvennyn muutoksiimme, tahtoisin pari
vierashuonetta, jonne lapsemme voivat palata ollessaan sairaina
tai ilman työtä. Suuri salaisuus, miten voimme säilyttää pysyvän
vaikutuksen heidän elämäänsä, on siinä että pidämme heitä
huolellisesti silmällä perästäpäin. Mikä kauhea _yksin_-tunne
mahtaakaan vallata ihmisen, jolla ei ole mitään perhettä
häämöttämässä taustassa! Minä, jolla on tusinoittain tätejä ja setiä
ja äitejä ja isiä ja serkkuja ja veljiä ja sisaria, en voi tajuta
sitä. Minä olisin kauhuissani ja läähättävä, jollei minulla olisi
yllinkyllin kattoja, joiden turviin juosta. Ja nämä pienet hyljätyt
matoset, tavalla tai toisella täytyy John Grier Homen täyttää heidän
tarpeensa. Niinpä, rakkaat ihmiset, lähettäkää minulle puolen tusinaa
vierashuoneita, olkaa hyvä.

Hyvästi nyt, ja minä olen iloinen kun ette ottaneet tuota toista
naista. Pelkkä ajatuskin että joku toinen ottaisi haltuunsa omat
kauniit uudistukseni ennenkuin ne ovat edes suoritetut, herättää
kaiken vastustushalun mitä minussa on. Minä pelkään että olen kuin
Sandy -- en voi uskoa että mikään tulee tehdyksi hyvin jollei minun
käteni ole siinä mukana.

                                       Sinun, toistaiseksi
                                         SALLIE MCBKIDE.


                                                  JOHN GRIER HOME.
                                                      Sunnuntaina.

_Paras Gordon!_

Minä tiedän etten ole kirjoittanut hiljan; sinulla on täysi oikeus
nurista, mutta oi taivas, taivas! et voi kuvitella kuinka julmasti
kiirettä orpokodin johtajattarella on. Ja kaikki kirjoittamistarmoni
on tuhlattava tuohon ahmattiin Judy Abbott Pendletoniin. Jos kolme
päivää sattuu ilman kirjettä, hän sähköttää saadakseen tietää
onko orpokoti palanut; mutta jos sinä, kiltti mies, saat olla
ilman kirjettä, sinä vain lähetät meille lahjan muistuttaaksesi
olemassaolostasi. Näet siis että meille on suoranaista etua jos
laiminlyömme sinut usein.

Sinä varmaan olet pahoillasi kun kuulet että olen luvannut jäädä
tänne. He lopultakin löysivät erään naisen minun paikalleni, mutta
hän ei suinkaan ollut oikeata tyyppiä ja olisi kelvannut vain
toistaiseksi. Ja paras Gordon, totta on että kun minun oli sanottava
hyvästit tälle kuumeiselle suunnittelulle ja toiminnalle, Worcester
jotenkin tuntui sangen värittömältä. En voi sietää orpokotini
jättämistä jollen olisi varma että sijalle saisin yhtä kokemustäyden
elämän.

Minä tiedän minkä vaihtoehdon sinä osoitat, mutta älä huoli, ole
kiltti, älä huoli juuri nyt. Olenhan jo aikaisemmin sanonut että
tarvitsen vielä muutamia kuukausia päättämisaikaa. Ja sillävälin
minua miellyttää se tunne että olen hyödyksi maailmassa. Työ lasten
kanssa on jotenkin niin rakentavaa ja optimistista; se on, jos
suhtautuu siihen minun valoisalta näkökannaltani eikä skotlantilaisen
tohtorimme kannalta. En ole koskaan nähnyt ketään tuon miehen
kaltaista; hän on aina pessimisti ja sairaalloinen ja lamassa. Paras
on ettei liian hyvin tunne mielenvikaisuutta ja juomahimoa ja kaikkia
muita perinnöllisiä vikoja. Minä olen juuri sopivan tietämätön
ollakseni kevytsydäminen ja kelpaava tällaiseen paikkaan.

Minua ikuisesti liikuttaa ajatella kaikkia noita pieniä elämänalkuja,
jotka versovat joka suuntaan; lapsi-tarhassamme on niin paljon
mahdollisuuksia kaikenlaiseen kukoistukseen. Siinä on tietenkin
istutus aika sekavaa, mutta vaikka epäilemättä saamme korjata paljon
rikkaruohoa, toivomme myöskin löytävämme jonkun harvinaisen ja
kauniin kukan. Joko tulen hempeämieliseksi? Se johtuu nälästä --
ja siinähän päivällisrumpu jo soi! Saamme herkullisen päivällisen:
pihvipaistia ja porkkanamuhennosta ja salaattia ja jälkiruuaksi
raparperikakkua. Etkö tahtoisi syödä päivällistä kanssani? Minusta
olisi hurmaavaa saada sinut seurakseni.

                                  Mitä sydämellisimmin sinun
                                            S. McB.

P.S. Näkisit vain kuinka suuren joukon kodittomia kissaparkoja
lapsemme tahtovat ottaa kasvateiksi. Meillä oli neljä kun tulin, ja
kaikilla on senjälkeen ollut poikaset. En ole toimittanut tarkkaa
väenlaskua, mutta luulen, että laitos omistaa nyt yhdeksäntoista.


                                                    Huhtikuun 15 p.

_Rakas Judy!_

Haluttaisiko sinua tehdä vielä pieni lahjoitus J.G.H.lle viime
kuukausrahojesi ylenpalttisuudesta? _Bene!_ Tahdotko ystävällisesti
toimittaa seuraavan ilmoituksen kaikkiin pääkaupungin alempiarvoisiin
päivälehtiin:

HUOM.!

Vanhemmat, jotka aijotte hyljätä lapsenne! Olkaa hyvä ja tehkää se
ennen heidän kolmatta ikävuottaan.

En tiedä mikä teko hylkäävien vanhempien taholta olisi meille
suuremmaksi avuksi. Tuo pahan kitkeminen ennenkuin voi ruveta
istuttamaan hyvää on hidasta, masentavaa työtä.

Meillä on täällä eräs lapsi, joka on melkein nujertanut minut,
mutta minä _en tahdo_ tunnustaa, että viisivuotias lapsi on saanut
voiton minusta. Hänessä vaihtelevat juro murjotus, jolloin hänestä
ei saa irti sanaakaan, ja mitä rajuimmat sisunpurkaukset, jolloin
hän lyö rikki kaiken mitä käsillä on. Hän on ollut täällä vain
kolme kuukautta, ja sinä aikana hävittänyt melkein kaikki laitoksen
korutavarat -- mikä ei ohimennen sanoen ole suuri häviö taiteelle.

Noin kuukautta ennen minun tuloani hän veti liinan opettajakunnan
ruokapöydältä sillä aikaa kuin tyttö oli käytävässä soittamassa
rumpua. Soppa oli jo tuotu pöytään. Voit kuvitella sitä siivoa! Mrs.
Lippett melkein tappoi lapsen tuossa tilaisuudessa, mutta tappaminen
ei mitenkään vähentänyt hänen sisuansa, joka jätettiin minulle
koskemattomana.

Hänen isänsä oli italialainen ja äitinsä irlannitar; hänellä on
punainen tukka ja kesakoita ja kauneimmat ruskeat silmät mitä ikinä
on lähtenyt Napolista. Isän saatua surmansa tappelussa ja äidin
kuoltua viinaan tuo pikku piltti parka joutui tavalla tai toisella
meille; vaikka epäilen että hän kuuluisi Katolisen Huoltolaitoksen
piiriin. Mitä hänen tapoihinsa tulee -- oi taivas, taivas! Ne ovat
niinkuin odottaa voi. Hän potkii ja puree ja kiroilee. Olen antanut
hänelle nimen Naskali.

Eilen hänet tuotiin kansliaani kiemurtelevana ja ulvovana, syytettynä
siitä että oli lyönyt nurin erään pienen tytön ja ryöstänyt hänen
nukkensa. Miss Snaith istutti hänet tuoliin minun taakseni ja jätti
hänet siihen tyyntymään sillä aikaa kun minä jatkoin kirjoitustani.
Äkkiä minut lennätti pystyyn kauhea mäiskähdys. Poika oli lykännyt
suuren vihreän kukkamaljakon ulos ikkunasta ja särkenyt sen
viiteensataan kappaleeseen. Minä hyppäsin pystyyn niin äkkiä että
mustepullo putosi lattiaan, ja kun Naskali näki tämän toisen tuhon,
lopetti hän raivon mylvintänsä ja heitti päänsä taaksepäin ja alkoi
mylviä naurusta. Lapsi on _pirullinen_.

Olen päättänyt koettaa aivan uutta kurinpitokeinoa, jota en usko
hänen kokeneen koko pienen hyljätyn elämänsä aikana. Aion nähdä
mitä kiittäminen ja rohkaiseminen ja rakkaus vaikuttaa. Niinpä,
sensijaan että olisin torunut häntä kukkamaljakosta, otaksuin että
se oli vahinko. Suutelin häntä ja sanoin ettei hänen tarvinnut olla
pahoillaan, en välittänyt siitä vähääkään. Se hämmästytti häntä siinä
määrin että hän rauhoittui; hän suorastaan pidätti henkeänsä ja
töllisti, kun pyyhin hänen kyyneleensä ja rupesin kuivaamaan mustetta.

Tuo lapsi on nyt juuri suurin ongelma koko J.G.H:ssa. Hän tarvitsee
kaikkein kärsivällisintä, hellintä, henkilökohtaisinta huolenpitoa --
oikean äidin ja isän, niin myös pari veljeä ja sisarta ja isoäidin.
Mutta minä en voi sijoittaa häntä kunnialliseen perheeseen ennenkuin
olen parantanut hänen kielenkäyttöään ja hänen taipumustaan rikkoa
esineitä. Erotin hänet toisista lapsista ja pidin häntä huoneessani
kaiken aamua, Janen siirrettyä turvallisiin korkeuksiin kaikki
taide-esineet. Onneksi hän rakastaa piirustamista, ja hän istui
matolla kaksi tuntia askarrellen värikynien kanssa. Hän oli niin
ihmeissään, kun osoitin mielenkiintoa punavihreään jokilaivaan,
jonka mastossa liehui keltainen lippu, että kävi aivan arkipäiväisen
puheliaaksi. Siihen saakka en ollut saanut sanaakaan irti hänestä.

Iltapäivällä tohtori MacRae pistäytyi huoneessa ja ihaili jokilaivaa,
ja Naskalikos aivan pöyhistyi luomisen ylpeydestä. Sitten, palkaksi
siitä että Naskali oli sellainen kiltti pieni poika, tohtori otti
hänet autoonsa ajaessaan erään potilaan luo maaseudulle.

Naskalin palautti tarhaan kello viiden ajoissa surullisempi ja
viisaampi tohtori. Rauhallisessa maakartanossa poika oli kivittänyt
kananpoikia, lyönyt rikki kultakehykset ja riepoittanut Angora-kissaa
hännästä. Kun sitten lempeä vanha rouva oli koettanut saada hänet
kiltiksi mirriparalle, oli Naskali käskenyt hänen mennä helvettiin.

En siedä ajatella mitä muutamat näistä lapsista ovat nähneet ja
kokeneet. Tarvitaan vuosien auringonpaistetta ja onnea ja rakkautta
hälventämään ne kauheat muistot, mitä he ovat kasanneet pikku
aivojensa etäisimpiin nurkkiin. Ja lapsia on niin paljon ja meitä
niin vähän ettemme voi syleillä heitä tarpeeksi; meidän käsivartemme
ja sylimme eivät suorastaan riitä.

_Mais parlons d'autres choses!_ Nuo inhottavat kysymykset
perinnöllisyydestä ja ympäristön vaikutuksesta, joita tohtori
alituiseen hautoo, alkavat mennä jo minunkin vereeni, ja se on huono
tapa. Jos ihminen tahtoo olla joksikin hyödyksi paikassa sellaisessa
kuin tämä, ei hän saa nähdä maailmassa mitään muuta kuin hyvää.
Optimismi on ainoa sopiva suunta yhteiskunnallisen työn tekijälle.

"Lyö tornin kello keskiyötä" -- tiedätkö mistä tämä kaunis runosäe
on lähtöisin? "Cristabel'ista" englannin luennoilta. Herranen aika
kuinka minä vihasin sitä kurssia! Sinä, joka loistit englannissa,
pidit siitä, mutta minä en koskaan ymmärtänyt sanaakaan mitä siellä
sanottiin aina siitä hetkestä kun tulin luokkahuoneeseen siihen
asti kuin sen jätin. Oli miten oli, huomautus, jolla aloitin tämän
kappaleen, on tosi. Nyt _on_ keskiyö kamiinihyllyn kellon mukaan,
joten toivotan sinulle kauniita unia.

                                          _Addio!_
                                           SALLIE.


                                                    Tiistaina.

_Paras Vihollinen!_

Te tohtoroitte koko talon ja marssitte minun huoneeni ohi nenä
ilmassa, vaikka minä juuri odotin teetarjotinta, kolmijalalla
lautasellinen skotlantilaisia leivoksia, jotka olin tilannut
erikoisesti teitä varten rauhanuhriksi.

Jos olette todella loukkaantunut, luen tuon Kallikak-kirjan, mutta
minun täytyy sanoa teille että te ihan tapatte minut työllä.
Toimeliaana johtajattarena oleminen vie melkein kaiken tarmoni, ja
tuo teidän toimeenpanemanne yliopistollinen jatkokurssi on mielestäni
väsyttävä. Muistatteko kuinka suuttunut olitte eräänä päivänä viime
viikolla, kun tunnustin valvoneeni edellisenä yönä kello yhteen? No
niin, hyvä mies, jos minä suorittaisin kaikki ne määräluvut, joita te
vaaditte, saisin istua aamuun asti joka yö.

Tuokaa se nyt sentään. Otan tavallisesti puolen tunnin joutoajan
päivällisen jälkeen, ja vaikka olisinkin tahtonut vilkaista Wellsin
uusimpaan romaaniin, huvitan itseäni sensijaan teidän vähämielisellä
perheellänne.

Elämä on viime aikoina ollut aika jyrkkää.

                                       Kiitollisena teidän
                                            S. McB.


                                                JOHN GRIEK HOME,
                                                 Huhtikuun 17 p.

_Paras Gordon!_

Kiitos tulpaaneista, samoin kieloista. Ne sopivat erittäin hyvin
sinisiin persialaisiin maljakkoihini.

Oletko koskaan kuullut Kallikak'eista? Hanki kirja ja lue itse.
He ovat kaksihaarainen perhe New-Jersey'ssä, luullakseni, vaikka
heidän oikea nimensä ja alkuperänsä on taitavasti salattu. Mutta
joka tapauksessa -- ja tämä on totta -- kuusi sukupolvea sitten
eräs nuori herrasmies, jolle mukavuuden vuoksi annetaan nimi Martin
Kallikak, joi itsensä juovuksiin eräänä yönä ja karkasi joksikin
aikaa tiehensä vähämielisen kapakkatytön kanssa perustaen siten
pitkän sarjan vähämielisiä Kallikakeja -- juomareita, pelaajia,
porttoja, hevosvarkaita -- jotka ovat oikea vitsaus New-Jerseylle ja
ympäröiville valtioille.

Martin myöhemmin paransi tapansa, nai normaalin naisen ja perusti
toisen sarjan säädyllisiä Kallikakeja -- tuomareita, tohtoreita,
maanviljelijöitä, professoreita, poliitikkoja -- jotka ovat kunniaksi
paikkakunnalleen. Ja siellä nuo kaksi haaraa vieläkin ovat,
kukoistaen rinnan. Voit nähdä mikä siunaus olisi ollut New-Jerseylle,
jos jotakin repäisevää olisi tapahtunut tuolle vähämieliselle
kapakkatytölle, kun hän vielä oli lapsi.

Vähämielisyys näyttää olevan hyvin perinnöllinen ominaisuus,
eikä tiede kykene sitä voittamaan. Ei ole vielä keksitty mitään
leikkausta, jonka avulla voitaisiin sijoittaa aivot päähän lapselle,
joka ei saanut sellaisia alkuaan. Ja lapsi kasvaa, sanokaamme
yhdeksänvuotiaan aivot kolmekymmenvuotisessa ruumiissa, ja joutuu
helposti jokaisen kohtaamansa rikollisen leikkikaluksi. Vankilamme
ovat kolmannelta osaltaan täynnä vähämielisiä uhreja. Yhteiskunnan
pitäisi eristää ne vähämielisten maataloihin, joissa ne voisivat
ansaita leipänsä rauhallisella palvelustyöllä saamatta lapsia.
Silloin sukupolven tai parin kuluttua voisimme pyyhkäistä heidät
kokonaan pois.

Tiesitkö tämän kaiken? Se on hyvin välttämätön tieto poliitikolle.
Hanki kirja ja lue se, ole hyvä. Lähettäisin oman kappaleeni, mutta
olen saanut sen lainaksi.

Se on myöskin hyvin välttämätön tieto minulle. Näissä kananpojissa
on noin yksitoista, joita hiukkasen epäilen, ja olen _varma_ Loretta
Higgins'istä. Olen kuukauden ajan koettanut saada pari alkeellista
käsitettä mahtumaan tuon lapsen aivoihin, ja nyt tiedän missä vika
on: hänen päänsä on täynnä jotakin pehmeätä juustomaista ainetta eikä
aivoja.

Minä tulin uudistamaan tätä orpokotia sellaisten pikku seikkojen kuin
raittiin ilman ja ravinnon ja pukujen ja päivänpaisteen suhteen,
mutta, voi taivas! voit nähdä minkälaiset ongelmat minua kohtaavat.
Minun täytyy ensin uudistaa yhteiskunta, niin että se ei lähetä
epänormaaleja lapsia vaivoikseni. Anna anteeksi koko tämä kiihtynyt
puhe, mutta olen juuri joutunut tekemisiin vähämielisyys-aiheen
kanssa, ja se on pelottava -- ja mielenkiintoinen. Sinun asiasi
lainlaatijana on säätää lakeja, jotka karkoittavat sen maailmasta.
Ole hyvä ja ota tämä huomioon heti.

                              Niin on sinulle kiitollinen
                                      S. MCBRIDE.
                              John Grier Homen johtajatar.


                                                      Perjantaina.

_Hyvä Tieteen Mies!_

Te ette tullut tänään. Älkää viitsikö hypätä ylitsemme huomenna.
Olen lopettanut Kallikak-perheen ja olen pakahtua puheeseen. Eikö
teistäkin meidän pitäisi kutsua hermolääkäri tutkimaan näitä lapsia?
Onhan velvollisuutemme kasvattivanhempia kohtaan olla sälyttämättä
heille heikkomielisiä vesoja.

Tiedättekö, minua haluttaisi pyytää teitä määräämään arsenikkia
Lorettan yskään. Olen tutkinut hänen tapauksensa --- hän on Kallikak.
Onko oikein antaa hänen tulla täysikasvuiseksi ja perustaa 378:n
hengen sarja heikkomielisiä yhteiskunnan hoidettaviksi? Voi hyvä
Jumala! Minusta on inhottavaa myrkyttää tuo lapsi, mutta mitä voin
tehdä?

                                              S. McB.


_Paras Gordon!_

Sinä et harrasta vähämielisiä ja pahennut siihen että minä harrastan?
Hyvä on, minä pahennun yhtä suuresti sinun harrastuksesi puutteeseen.
Jollei sinua huvita kaikki tuollainen mitä onnettomuudeksi sattuu
olemaan maailmassa, kuinka voit tehdä viisaita lakeja? Sinä et voi.

Oli miten oli, täytän pyyntösi ja puhun vähemmän sairaalloisista
aineista. Olen juuri ostanut 50 metriä sinistä ja punaista
ja vihreätä ja laihonkeltaista lettinauhaa pääsiäislahjaksi
viidellekymmenelle pikku tyttärelleni. Aion lähettää pääsiäislahjan
myös sinulle. Kuinka miellyttäisi sinua sievä silokarvainen pieni
kissanpoika? Minulla on tarjolla seuraavat mallit:

Numero 3 on saatavana eri väreissä: harmaana, mustana tai keltaisena.
Jos ilmoitat minkä mieluimmin tahdot, panen sen heti tulemaan
pikalähetyksenä.

Tahtoisin kirjoittaa säädyllisen kirjeen, mutta on teeaika ja näen
erään vieraan olevan tulossa.

                                      _Addio!_
                                       SALLIE.

P.S. Etkö tunne ketään joka haluaisi kasvatikseen herttaisen
poikalapsen, jolla on 17 sievää uutta hammasta?


                                               Huhtikuun 20 p.

_Rakas Judy!_

Pennin kappale, pennin pari, kuumia vohveleita! Olemme saaneet
lahjaksi kymmenen tusinaa, lahjoittajana Mrs. De Peyster Lambert,
korkeakirkollinen, lasimaalaus-ikkunainen sielu, jonka tapasin
teekutsuissa pari päivää sitten. (Kuka vielä sanoo että teekutsut
ovat viheliäistä ajanhukkaa?) Hän kysyi kuinka kalliit pikku
orpolapseni jaksavat ja sanoi että minä teen jaloa työtä ja saan
siitä vielä palkkani. Minä näin vohveleita hänen silmissään,
istuuduin ja puhuin hänen kanssaan puolen tuntia.

Nyt menen henkilökohtaisesti kiittämään häntä ja kerron liikuttavan
seikkaperäisesti kuinka kovin suuressa arvossa kalliit pikku orponi
pitivät noita vohveleita -- jättäen kuvailematta kuinka kallis pikku
Naskali heitti omansa Miss Snaithin kasvoihin ja liisteröi hänen
silmänsä. Luulen että hyvällä rohkaisulla Mrs. De Peyster Lambertista
voidaan kehittää iloinen antaja.

Oi, minusta tulee ihan häpeämätön kerjäläinen! Omaiseni eivät uskalla
käydä luonani, koska verotan heitä niin julkeasti. Uhkasin pyyhkiä
isän pois tuttavaluettelostani, jollei hän heti lähetä 65 paria
päällyshousuja tuleville puutarhureilleni. Tänä aamuna sain saapuneen
tavaran toimistosta ilmoituksen, jossa minua pyydetään noutamaan
sieltä kaksi pakkalaatikkoa, lähettäjä J.L. McBride ja Kumpp.
Worcesterista. Näen siis että isä haluaa jatkaa tuttavuutta. Jimmie
ei ole vielä lähettänyt meille mitään, ja hänellä on suuri palkka.
Kirjoitan hänelle usein intomielisiä luetteloita tarpeistamme.

Mutta Gordon Hallock on oppinut oikean tien äidin sydämeen. Minä olin
niin herttainen kiitokseksi pähkinöistä ja eläintarhasta että nyt hän
lähettää jonkinlaisen lahjan harva se päivä, ja minun koko aikani
kuluu kiitoskirjeitten sepittämiseen, jotka eivät ole jäljennöksiä
aikaisemmin lähettämistäni. Viime viikolla saimme kaksitoista suurta
tulipunaista palloa. Lastenkamari on täynnä niitä; ne ovat jaloissa
joka askelella. Ja eilen saapui puolen bushelia sammakkoja ja ankkoja
ja kaloja uitettaviksi kylpyammeissa.

Lähetä, oo paras johtokunnan jäsenistä, ammeet, joissa niitä saa
uittaa!

                               Olen, kuten tavallisesti,
                                      S. MCBRIDE.


                                                          Tiistaina.

_Rakkahin Judy!_

Kevät mahtaa lymyillä jossakin; linnut palaavat etelästä. Eikö olisi
aika teidän seurata heidän esimerkkiään.

Seurapiirejä koskeva tiedonanto _Muuttolintu-uutisista_:

"Mr ja Mrs. Kultarintakerttu ovat palanneet matkaltaan Floridasta. On
toivottavaa että Mr ja Mrs. Jervis Pendleton palaavat pian."

Meidänkin myöhäisessä Dutchess Countyssamme tuuli tuoksuu vihreältä,
se herättää kaipuun ulos ja pois, samoilemaan mäkiä tai polvilleen
maahan muokkaamaan multaa. Eikö ole hassua, mitä maanviljelijän
vaistoja puhkeava kevät herättää kaupunkilaisimmassakin sielussa.

Olen viettänyt aamuni suunnittelemalla omia pieniä puutarhoja
jokaiselle 9 vuotta vanhemmalle lapselle. Suuri perunamaa on
tuomittu. Se on ainoa mahdollinen paikka 62:lle yksityispuutarhalle.
Se on siksi lähellä että sitä voi pitää silmällä pohjoisikkunoista
ja kuitenkin siksi kaukana ettei heidän puuhansa pilaa ylistettyä
ruohokenttäämme. Sitäpaitsi on maa hedelmällistä, ja heillä on
mahdollisuus onnistua. En tahdo että nuo pienet tipuparat kaapivat
maata kaiken kesää eivätkä lopulta löydäkään aarretta. Hyväksi
yllykkeeksi aion ilmoittaa että laitos ostaa heidän tuotteensa ja
maksaa oikeassa rahassa, vaikka ennustankin että meidät haudataan
retiisivuoren alle.

Minä niin tahtoisin kehittää itseluottamusta ja yritteliäisyyttä
näissä lapsissa -- kaksi sitkeää ominaisuutta, jotka puuttuvat
heiltä huomattavassa määrässä (lukuunottamatta Sadie Katea ja paria
muuta pahaa). Lapset, joissa on kylliksi sisua ollakseen pahoja,
ovat mielestäni hyvin lupaavia, mutta ne jotka ovat hyviä pelkästä
hitaudesta, ne juuri ovat toivottomia.

Pari viimeistä päivää olen pääasiassa omistanut paholaisen
manaamiseen Naskalista -- mielenkiintoinen tehtävä, jos voisin panna
siihen kaiken aikani, mutta kun on manattava ulos 107 muuta pientä
paholaista, hajaantuu huomioni pahasti.

Kauheinta tässä elämässä on, että mitä ikinä teenkin, kaikki ne muut
asiat, joita en tee, mutta joita minun pitäisi tehdä, riippuvat
helmoissani. Siitä ei ole epäilystä että Naskalin personallinen
paholainen tarvitsee yhden koko ihmisen koko huomion -- mieluimmin
kahden ihmisen, että he saisivat vuorotella ja levähtää joskus.

Sadie Kate juuri lennätti tänne lastenkamarista uutisen, että eräs
vauvoistamme on niellyt purppuraisen kultakalan (Gordonin lahja). Voi
siunatkoon, mitä kaikkia onnettomuuksia voi sattua orpokodissa!

KELLO 9 I.P.

Lapseni ovat sängyssä, ja mieleeni juuri juolahti eräs ajatus. Eikö
olisi taivaallista jos talvehtimisjärjestelmä vallitsisi ihmisvesojen
kesken? Olisi sula nautinto hoitaa orpokotia, jos saisi peittää
pikku kullat vuoteeseen lokakuun ensi päivänä ja pitää heidät siinä
huhtikuun 22:seen asti.

                             Olen, kuten aina, ystäväsi
                                       SALLIE.


                                                  Huhtikuun 24 p.

_Paras Jervis Pendleton!_

Tämä on täydennys yölliseen sähkösanomaan, jonka lähetin kymmenen
minuuttia sitten. Koska 50 sanaa ei riittänyt antamaan käsitystä
mielenliikutuksistani, lisään täten tuhannen.

Niinkuin jo tiedät saadessasi tämän kirjeen, olen erottanut voudin,
ja hän on kieltäytynyt eroamasta. Koska hän on puolta pitempi kuin
minä, en voi laahata häntä portille ja sulkea ulos. Hän tahtoo
johtokunnan puheenjohtajan tiedonannon, joka on väkevällä kielellä
konekirjoitettu viralliselle paperille. Siispä, rakas johtokunnan
puheenjohtaja, ole hyvä ja toimita hänelle kaikki tämä ensi tilassa.

Tässä seuraava kertomus tapahtumasta:

Koska meillä vielä oli talvikausi tullessani tänne ja maatyöt olivat
matalimmassa luoteessaan, olen tähän asti kiinnittänyt vain vähän
huomiota Robert Sterryyn, paitsi että pari kertaa olen todennut että
hänen sikoläättinsä kaipaavat puhdistusta, mutta tänään kutsuin hänet
sisään neuvottelemaan kanssani kevätistutuksista.

Sterry tuli, kuten pyysin, ja istahti kaikessa rauhassa kansliaani
hattu päässä. Ehdotin niin tahdikkaasti kuin suinkin mahdollista että
hän ottaisi sen päästään -- täysin välttämätön pyyntö, koska pieniä
orpopoikia juoksi edestakaisin asioilla ja "hattu päästä huoneissa"
on ensimäinen sääntömme miespuolisessa käyttäytymisessä.

Sterry noudatti vaatimustani ja terästäytyi vastustamaan mitä ikinä
saatoin haluta.

Minä siirryin käsillä olevaan aiheeseen, siihen nimittäin että
John Grier Homen ravinto tulevana vuonna on sisältävä vähemmän
yksinomaisesti perunoita kuin tähän saakka. Johon voutimme murisi
Hon. Cyrus Wykoffin tapaan, sillä erotuksella vain että se oli
vähemmän eteeristä ja sivistynyttä murinaa kuin mitä eräs johtokunnan
jäsen sallii itselleen. Minä luettelin maissia ja papuja ja sipulia
ja herneitä ja tomaatteja ja juurikkaita ja porkkanoita ja lanttuja
haluttavina vastikkeina.

Sterry huomautti että jos perunat ja kaalit kelpaavat hänelle, hän
arvasi että ne kelpaavat myös vaivaishoito-lapsille.

Minä jatkoin järkähtämättömänä että kahden tynnyrinalan suuruinen
perunamaa on käännettävä ja höystettävä ja jaettava kuuteenkymmeneen
yksityispuutarhaan ja että pojat saavat auttaa työssä.

Silloin Sterry räjähti. Kahden tynnyrinalan perunamaa oli koko tilan
hedelmällisin ja arvokkain maakappale. Hän arvasi että jos aioin
silpoa sen leikkipuutarhoiksi, joissa lapset saivat tuhertaa, niin
tulisin riivattu vieköön kuulemaan kunniani johtokunnalta. Tuo pelto
oli sopiva perunamaaksi, perunoita se oli aina kasvanut ja tulisi
edelleen kasvamaan niin kauan kuin hänellä oli mitään sanomista
siihen asiaan.

"Teillä ei ole siihen mitään sanomista", vastasin ystävällisesti.
"Minä olen päättänyt että tuo kahden tynnyrinalan pelto on paras
paikka lasten puutarhoiksi, ja te ja perunat saatte väistyä."

Silloin hänessä puhkesi talonpoikaisen vihan myrsky, ja hän
sanoi että hänet saa hirttää jos hän antaa noiden riivattujen
kaupunkilaisvekarain sekaantua työhönsä.

Minä selitin -- hyvin tyvenesti ollakseni punatukkainen henkilö
jolla on irlantilaiset esi-isät -- että tämän paikan tarkoituksena
oli yksinomaan näiden lasten etu, että lapset eivät ole täällä
käytettävinä paikan hyväksi; mitä viisautta hän ei tajunnut, vaikka
hienolla kaupunkilaiskielelläni olikin lievästi hillitsevä vaikutus.
Lisäsin että vaadin voudilta taitoa ja kärsivällisyyttä opettamaan
pojille puutarhan hoitoa ja yksinkertaisia ulkotöitä; että tarvitsin
miestä, jolla oli laaja myötätunto ja jonka esimerkki vaikuttaisi
innostavasti noihin kaupungin katujen lapsiin.

Sterry, joka käveli edestakaisin kuin vangittu murmelieläin, puhkesi
sanatulvaan viheliäisistä sunnuntaikoulu-käsityksistä, ja --
ylimenon kautta, jota minä en tajunnut -- siirtyi puhumaan naisten
äänioikeudesta yleensä. Ymmärsin että hän ei suosi tuota liikettä.
Annoin hänen todistella itsensä tyveneksi, ojensin hänelle sitten
pankkiosoituksen palkannostoa varten ja käskin hänen jättämään voudin
asunnon ennen puoltapäivää ensi keskiviikkona.

Sterry sanoo että hän on riivattu, jos lähtee. (Suo anteeksi nuo
monet _riivatut_. Se on tuon olennon ainoa laatusana.) Hänet on
pestannut tähän laitokseen johtokunnan puheenjohtaja, ja hän ei lähde
talosta ennenkuin johtokunnan puheenjohtaja käskee häntä lähtemään.
Minä en usko Sterry-paran todenneen että hänen tulonsa jälkeen on
uusi puheenjohtaja noussut valtaistuimelle.

_Alors_ tiedät koko jutun. Minä en uhkaa mitään, mutta Sterry tai
McBride -- tehkää valintanne, hyvä herra.

Aion myöskin kirjoittaa Massachusettsin Maanviljelysopiston
johtajalle Amherstiin ja pyytää häntä suosittelemaan hyvää,
käytännöllistä voutia, jolla on kiltti, kykenevä, iloinen vaimo
ja joka ottaisi kokonaan huolekseen meidän vaatimattomat 17
tynnyrinalaamme -- miestä, joka on oikea henkilö johtamaan meidän
poikiamme.

Jos saamme tämän laitoksen maanviljelyspuolen oikealle tolalle, pitää
sen tuottaa, ei ainoastaan papuja ja sipuleita ruokapöytään, vaan
myös kasvatusta käsille ja aivoille.

                                           Olen, sir,
                                      vilpittömästi teidän
                                           S. MCBRIDE,
                                   John Grier Homen johtajatar.

P.S. Arvelen että Sterry palaa jonakin yönä ja heittää kivilohkareita
ikkunoistamme sisään. Toimitanko ruudut vakuutukseen?


_Paras Viholliseni!_

Te hävisitte niin äkkiä tänä iltana etten saanut tilaisuutta
edes kiittää teitä, mutta tuon erottamisen kaiku tunkeutui aina
kirjastooni saakka. Olen myöskin nähnyt sirpaleet. Mitä ihmettä
teitte Sterry paralle? Kun katselin tarkoittavia olkapäitänne teidän
astuessanne vaunuvajaa kohti, valtasi minut äkkiä syvä katumus. En
tahtonut että tuo mies murhattaisiin, tahdoin vain että hänelle
puhuttaisiin järkeä. Pelkään että olitte vähän kovakourainen.

Oli miten oli, menettelynne näyttää tehonneen. Huhu kertoo että
mies on puhelimitse tilannut muuttovaunut ja että Mrs. Sterry tällä
hetkellä on nelinryömin lattialla ottamassa irti seurusteluhuoneen
mattoa.

Tästä huojennuksesta suuret kiitokset.

                                         SALLIE MCBRIDE.


                                                   Huhtikuun 26 p.

_Hyvä Jervis!_

Väkeväsanaista sähkösanomaasi ei lopultakaan tarvittu. Tohtori
Robin MacRae, joka on iso ja sisukas mies kun on tarvis tapella,
suoritti asian kauniin mutkattomasti. Olin niin kiehumatilassa että
heti kirjoitettuani sinulle soitin tohtorille ja kerroin koko jutun
uudestaan. Ystävällämme Sandyllä, olivat hänen vikansa mitkä tahansa
(ja hänellä on niitä), on tavaton varasto tervettä järkeä. Hän tietää
kuinka hyödylliset nuo puutarhat tulevat olemaan ja kuinka Sterry oli
pahempi kuin hyödytön. Niinikään hän sanoo: "Johtajattaren arvovaltaa
on pidettävä pystyssä." (Se on ohimennen sanoen kaunista kun se tulee
hänen taholtaan.)

Mutta oli miten oli, niin kuuluivat hänen sanansa. Ja hän ripusti
torven pois, pani autonsa käyntiin ja kiidätti tänne lainvastaisen
nopeasti. Hän marssi suoraan Sterryn luo hienon skotlantilaisen
raivon ajamana ja erotti miehen virasta niin pontevasti ja
täsmällisesti että vaunuvajan ikkuna tärähti sirpaleiksi.

Alkaen kello 11:sta tänä aamuna, jolloin Sterryn muuttokuorma ratisi
portista ulos, on suloinen rauha vallinnut J.G.H:ssa. Eräs mies
kylästä auttaa meitä niin kauan kuin toivehikkaina odotamme untemme
voutia.

Suo anteeksi että olen häirinnyt sinua huolillamme. Sano Judylle
että hän on minulle velkaa kirjeen eikä kuule minusta ennenkuin on
maksanut velkansa.

                                  Nöyrin palvelijasi
                                      S. MCBRIDE.


_Rakas Judy!_

Eilisessä kirjeessäni Jervisille unohdin toimittaa sinulle
kiitoksemme kolmesta tina-ammeesta. Taivaansininen, jonka sivuilla on
unikkoja, lisää erittäin loistavan värivivahduksen lastenkamariin.
Minä niin pidän sellaisista lahjoista pikkulapsille, jotka ovat liian
suuret nieltäviksi.

Sinua huvittanee kuulla että käsityöopetuksemme on hyvällä tolalla.
Höyläpenkit asetetaan vanhaan pikkulastenkouluun, ja kunnes
koulutalomme uusi osa valmistuu, kokoontuu pikkulastenkoulumme
etuhallissa Miss Matthewsin mainion ehdotuksen mukaan.

Tyttöjen ompeluluokat ovat myöskin käynnissä. Punapyökin alla on
penkkejä ympyrässä käsinompelijoita varten, kun taas isot tytöt
pyörittävät kolmea ompelukonettamme. Niin pian kuin he saavuttavat
jonkinlaista taitoa, ryhdymme kunniakkaaseen työhön, puettamaan
uudestaan koko laitosta. Tiedän että pidät minua hitaana, mutta on
totisesti aika työ valmistaa 180 uutta pukua. Ja tytöt antavat niille
paljon suuremman arvon jos saavat tehdä ne itse.

Voin myöskin kertoa sinulle että terveydellinen tilamme on noussut
korkealle tasolle. Tohtori MacRae on määrännyt voimisteluharjoituksia
aamuin illoin ja maitolasin ja hippaleikin koulutuntien lomassa. Hän
on myöskin ruvennut opettamaan lapsille terveysoppia ja on jakanut
heidät pieniksi ryhmiksi, niin että he voivat tulla hänen kotiinsa,
jossa hänellä on mallinukke, joka menee hajalle ja näyttää kaikki
sotkuiset sisälmyksensä. Lapset osaavat nyt lasketella tieteellisiä
totuuksia pienestä ruuansulatuksestaan yhtä sujuvasti kuin Hanhiäidin
runoja. Me olemme totisesti tulossa niin älykkäiksi ettei meitä enää
voisi tuntea. Ei voisi aavistaa että olemme orpoja kun kuulee meidän
puhuvan, olemme aivan kuin Bostonin lapsia.

KELLO 2 I.P.

Oi Judy, sellainen onnettomuus! Muistatko että muutamia viikkoja
sitten kerroin sijoittaneeni kiltin pikku tytön kilttiin
perheeseen, johon toivoin hänen pääsevän ottolapseksi. Se oli hyvä
kristillismielinen perhe, joka asui hauskassa maalaiskylässä, ja
kasvatti-isä oli kirkossa diakonina. Hattie oli tuollainen lempeä,
tottelevainen, naisellinen pieni otus, ja näytti kuin he olisivat
pilkulleen sopineet yhteen. Hyvä ystävä, hänet tuotiin tänä aamuna
takaisin koska hän oli _varastanut_. Häväistys häväistyksen jälkeen:
_hän oli varastanut ehtoollispikarin kirkosta!_

Kesti puolen tuntia ennenkuin tytön nyyhkytysten ja heidän
syytöstensä keskeltä sain selville totuuden. Näyttää siltä että
kirkko, jossa he käyvät, on hyvin uudenaikainen ja hygieninen,
niinkuin meidän tohtori, ja on ottanut käytäntöön yksityiset
ehtoollispikarit. Pieni Hattie parka ei ollut koskaan elämässään
kuullut ehtoollisesta; asia oli niin, että hän ei ollut tottunut
käymään kirkossa, sillä sunnuntaikoulu oli aina riittänyt hänen
yksinkertaisiin uskonnollisiin tarpeisiinsa. Mutta uudessa kodissaan
hän kävi kumpaisessakin, ja eräänä päivänä hänen mieluisaksi
yllätyksekseen kirkossa tarjottiin virvokkeita. Mutta hänet jätettiin
ilman. Hän ei kuitenkaan sanonut siihen mitään; hän on tottunut
jäämään ilman. Mutta kun he lähtivät kotiin, näki hän että pieni
hopeapikari oli sattumalta jäänyt penkille, ja otaksuen että se
oli muistoesine, jonka sai ottaa mukaansa jos tahtoi, hän pani sen
taskuunsa.

Se tuli esille kaksi päivää myöhemmin hänen nukkekaappinsa
kallisarvoisimpana koristeena. Hattie oli nähtävästi kauan sitten
huomannut nukenastia-kaluston jossain lelukaupan ikkunassa ja oli
siitä saakka uneksinut saavansa kerran oman kaluston. Ehtoollispikari
ei ollut, ihan samaa, mutta se vastasi. Nyt jos perheellämme olisi
ollut vähän vähemmän uskonnollista tunnetta ja vähän enemmän järkeä,
he olisivat palauttaneet pikarin aivan pahentumatta, vieneet Hattien
lähimpään lelukauppaan ja ostaneet hänelle vähän astioita. Mutta
sen sijaan he sulloivat lapsen kaikkine kapistuksineen ensimäiseen
mahdolliseen junaan ja työnsivät hänet sisään pääovestamme kuuluttaen
suureen ääneen että hän on varas.

Voin ilokseni kertoa että annoin vihastuneelle diakoonille ja hänen
vaimolleen niin perinpohjaisen läksytyksen että moista he eivät
varmasti koskaan olleet kuulleet saarnatuolista. Lainasin pari
voimakasta kohtaa Sandyn sanavarastosta ja lähetin heidät kotiin
kerrassaan nöyryytettyinä. Mitä pikku Hattie-parkaan tulee, on
hän taaskin täällä lähdettyään maailmalle niin korkein toivein.
Tuollainen häpeällinen palautus takaisin orpokotiin vaikuttaa
kauhean pahaa lapsen moraaliin, varsinkin kun hän ei tietänyt
tehneensä rikosta. Hän saa siitä sen tunteen että maailma on täynnä
salahautoja, eikä uskalla ottaa askeltakaan. Minun täytyy nyt
ponnistaa kaikki voimani löytääkseni hänelle uudet vanhemmat, jotka
eivät ole tulleet niin vanhoiksi ja vakaviksi ja hyviksi että ovat
kokonaan unohtaneet oman lapsuutensa.

Sunnuntaina.

Unohdin kertoa että uusi voutimme on tullut, Turnfelt nimeltään, ja
hänen vaimonsa on oikea sydänkäpy, keltatukkainen ja hymykuoppainen.
Jos hän olisi orpo, sijoittaisin hänet ottolapseksi minuutissa.
Emme saa jättää häntä käyttämättä. Minulla on kaunis suunnitelma:
rakennuttaa voudin taloon pieni lisärakennus ja perustaa hänen
herttaiseen hoitoonsa jonkinlainen hautomatarha, jonne voimme
sijoittaa uudet kananpoikamme päästäksemme varmuuteen, että heissä ei
ole mitään tarttuvaa ja poistaaksemme heistä mahdollisimman paljon
pahuutta ennenkuin päästämme heidät valloilleen toisten täydellisten
kananpoikiemme joukkoon.

Miltä tämä tuntuu sinusta? On välttämätöntä että laitoksessa, joka
on niin täynnä melua ja liikettä ja hälinää kuin tämä, on jokin
eristetty paikka, jonne voimme sijoittaa henkilökohtaista huolenpitoa
vaativia tapauksia. Muutamilla lapsillamme on perityt hermot, ja
heille määrätään hiljaista mietiskelyä joksikin aikaa. Eikö sanastoni
ole ammattitaitoinen ja tieteellinen? Jokapäiväinen seurustelu
tohtori Robin MacRaen kanssa on äärimmäisen kasvattavaa.

Näkisitpä vain porsaamme senjälkeen kun Turnfelt on tullut. Ne ovat
niin puhtaat ja ruusunpunaiset ja luonnottomat että ne eivät enää
tunne toisiansa ohikulkiessa.

Perunamaatamme ei myöskään voi tuntea. Se on jaettu nuoralla ja
puikoilla ruutuihin kuin shakkilauta, ja joka lapsi on aidannut oman
osansa. Siemenluettelot ovat ainoana luettavanamme.

Noah on juuri palannut kylästä, jonne hän pistäytyi hakemaan
sunnuntaipäivän lehtiä joutohetkensä huviksi. Noah on hyvin
sivistynyt ihminen, hän ei ainoastaan lue täysin hyvin, vaan käyttää
kilpikonnankuori-sankaisia silmälaseja lukiessaan. Hän toi myöskin
postitoimistosta kirjeen sinulta, kirjoitetun perjantai-iltana.
Huomaan ikäväkseni ettet välitä "Gösta Berlingistä" eikä Jervis
myöskään. Ainoa huomautus minkä voin tehdä: "Mikä loukkaava
kirjallisen aistin puute Pendletonin perheessä!"

Tohtori MacRaen luona on vieraana eräs toinen lääkäri, hyvin
surumielinen herra, joka johtaa yksityistä hermosairaalaa eikä usko
että elämässä on mitään hyvää. Mutta minä uskon että pessimistinen
maailmankatsomus lankee luonnostaan, jos joutuu syömään päivän
kolme ateriaa pöydässä, joka on täynnä synkkämielisiä. Hän kulkee
edestakaisin pitkin maailmaa etsien rappeutumisen merkkejä ja löytää
niitä kaikkialta. Puolen tunnin keskustelun jälkeen odotin vain että
hän pyytäisi katsoa kurkkuuni nähdäkseen onko minulla haljennut
kitalaki. Sandyn maku ystävien valinnassa näyttää muistuttavan hänen
kirjallista makuaan.

Siunatkoon, onpa tämä kirje!

                                Hyvästi!
                                  SALLIE.


                                         Torstaina, toukokuun 2 p.

_Rakas Judy!_

Sellainen hämmennyttävä tapahtumain vilinä! Koko J.G.H:n henkeä
salpaa. Olen sivumennen ratkaisemassa ongelmaa: mitä tehdä lapsille
sillä aikaa kun puusepät ja lyijynvalajat ja muurarit ovat täällä.
Tai pikemmin, kallis veljeni on ratkaissut sen minun puolestani.

Tänä iltapäivänä tarkastin liinavaatevarastoani ja tein sen
häpeällisen keksinnön että meillä on lakanoita vain juuri sen
verran että lapsille voi muuttaa joka toinen viikko, mikä näyttää
olevan järkkymätön tapamme. Kun vielä olin keskellä talouspuuhiani
avainkimppu vyöllä ja olin kuin keskiaikainen linnanrouva, kuka
työnnetään sisään jollei Jimmie?

Koska minulla oli äärettömästi työtä, painoin vinon suudelman hänen
nenälleen ja lähetin hänet katsomaan paikkaa kahden vanhimman
poikaviikarini kanssa. He kokosivat kuusi ystävää ja järjestivät
jalkapallopelin. Jimmie tuli takaisin lyötynä, mutta innoissaan ja
suostui pitkittämään vierailunsa viikon loppuun saakka, vaikkakin
tarjoamani päivällisen jälkeen hän päätti syödä seuraavat ateriansa
hotellissa. Kun istuimme kahvinemme tulen ääressä, uskoin hänelle
huoleni siitä mihin tipuseni pantaisiin siksi aikaa kuin heidän uusi
hautomonsa on rakenteilla. Sinä tunnet Jimmien. Puolessa minuutissa
oli hänen suunnitelmansa haahmoiteltu.

"Rakenna Adirondack-leiri tuolle pienelle tasangolle metsikön luo.
Voit tehdä kolme avointa telttaa, jokaisessa kahdeksan makuulavaa, ja
sijoittaa 24 vanhinta poikaa sinne kesäksi. Se ei sitten maksa kahta
senttiä."

"Niinpä kyllä", huomautin minä, "mutta maksaa enemmän kuin kaksi
senttiä palkata mies paimentamaan heitä."

"Täysin helppoa", sanoi Jimmie mahtavasti. "Minä kyllä löydän jonkun
korkeakoulupojan, joka mielellään tulee loma-ajakseen pelkkää
täysihoitoa vastaan, mutta silloin sinun täytyy antaa hänelle
tukevampaa ruokaa kuin minulle tänä iltana."

Tohtori MaeRae pistäytyi sisään yhdeksän tienoilla käytyään sairaalan
puolella. Meillä on ilmaantunut kolme hinkuyskätapausta, mutta kaikki
ovat eristettyinä eikä uusia enää tule. Mistä nuo kolme sen saivat,
on käsittämätöntä. Näyttää siltä että jokin pieni lintu kuljettaa
hinkuyskää orpokoteihin.

Jimmie heti iski häneen saadakseen tukea leirisuunnitelmalleen, ja
tohtori yhtyi häneen innokkaasti. He ottivat kynän ja paperia ja
rupesivat laatimaan piirustuksia, ja ennenkuin ilta oli päättynyt,
oli viimeinen naula paikoillaan. Mikään ei tyydyttänyt noita kahta
miestä jolleivät he saaneet mennä puhelimeen kello kymmeneltä
ja häivyttää erästä puuseppä parkaa unestaan. Hän ja hiukan
rakennuspuita on tilattu huomisaamuksi kello 8.

Vapauduin miehistä vihdoin puoli yhdeltätoista, ja lähtiessään he
vielä puhuivat kohtisuorista ja poikkihirsistä ja viemäreistä ja
kattokaltevuudesta.

Jimmie ja kahvi ja kaikki nämä rakennuspuuhat kiihdyttivät
minua siinä määrin että istahdin suoraa päätä kirjoittamaan
kirjettä sinulle, mutta luulen että sinun luvallasi jätän enemmät
yksityiskohdat toiseen aikaan.

                                    Sinun alati
                                      SALLIE.


                                                      Lauantaina.

_Paras Vihollinen!_

Tahdotteko syödä päivällistä kanssamme seitsemältä tänä iltana? Tulee
oikeat päivälliskutsut; me saamme jäätelöä.

Veljeni on löytänyt lupaavan nuoren miehen poikien paimeneksi. Ehkä
tunnettekin hänet -- Mr. Witherspoon, pankkivirkailija. Koetan
johdattaa hänet orpokotipiireihin helposti ja asteettain, niin että
_älkää_ toki mainitko mielipuolisuutta tai kaatuvatautisuutta tai
juomahimoa tai muita lempiaineitanne.

Hän on iloinen nuori seuraleijona ja tottunut hyvin valittuihin
ruokiin. Luuletteko että koskaan voimme tehdä hänet onnelliseksi John
Grier Homessa?

                                  Ilmeisessä kiireessä
                                        teidän
                                     SALLIE MCBRIDE.


                                                       Sunnuntaina.

_Rakas Judy!_

Jimmie tuli takaisin perjantaiaamuna kello 8 ja tohtori neljännestä
yli. He ja puuseppä ja uusi voutimme ja Noah ja kaksi hevostamme ja
kahdeksan suurinta poikaamme ovat olleet työssä siitä saakka. Koskaan
ei rakennustyö ole sujunut nopeammassa tahdissa. Soisin että minulla
olisi kaksitoista Jimmie'ä paikalla, vaikka sanon kyllä että veljeni
tekee työtä nopeammin jos isket kiinni häneen ennenkuin hänen intonsa
ensimäinen kärki on tylsistynyt. Hänestä ei olisi paljonkaan hyötyä
keskiaikaisen katedraalin siselöimisessä.

Lauantaiaamuna hän taas tuli ja hehkui erästä uutta ajatusta. Hän
oli edellisenä iltana hotellissa tavannut erään ystävänsä, joka
kuuluu hänen Kanadalaiseen Metsästysklubiinsa ja on kassanhoitajana
ensimäisessä (ja ainoassa) Kansallispankissamme.

"Hän on hurjan mukava poika", sanoi Jimmie, "ja juuri se mies jota
sinä tarvitset pitämään leiriä noiden tenavain kanssa ja iskemään
heihin tapoja. Hän on halukas tulemaan, jos saa täysihoidon ja
neljäkymmentä dollaria kuussa, sillä hän on kihloissa erään
detroitilaisen tytön kanssa ja tahtoo säästää. Sanoin hänelle että
ruoka on kehnoa, mutta jos hän nurkuu tarpeeksi, saatte luultavasti
uuden kokin."

"Mikä hänen nimensä on?" kysyin minä varovalla mielenkiinnolla.

"Hänellä on perin korea nimi. Se on Percy de Forest Witherspoon."

Minä sain melkein hysteerisen kohtauksen. Kuvittele erästä Percy de
Forest Witherspoonia paimentamassa noita kahtakymmentäneljää pikku
villi-ihmistä!

Mutta sinä tunnet Jimmien kun hän on saanut jotain päähänsä.
Hän oli jo kutsunut Mr. Witherspoonin päivälliselle luokseni
lauantai-iltana ja tilannut ostereita ja kyyhkyspaistia ja jäätelöä
kylän ruokakauppiaalta parantamaan vasikkaani. Asia päättyi niin että
minä annoin hyvin muodolliset päivälliset, Miss Matthews ja Betsy ja
tohtori kutsuvieraina.

Olin vähällä kutsua Hon. Cy'n ja Miss Snaithin. Aina siitä saakka
kuin olen tuntenut nuo molemmat minusta on tuntunut että heidän
välillään pitäisi olla jonkinlainen romaani. En ole koskaan nähnyt
kahta ihmistä, jotka niin täydellisen hyvin sopisivat yhteen. Cyrus
on leski ja hänellä on viisi lasta. Etkö luule että asiaa voitaisiin
järjestää? Jos hänellä olisi vaimo, joka kiinnittäisi hänen
huomionsa, hän ehkä hiukan kääntyisi pois meistä. Vapautuisin heistä
molemmista yhdellä iskulla. Se on luettava tulevien parannustemme
joukkoon.

No niin, meillä oli päivälliset. Ja illan kuluessa levottomuuteni
kasvoi, ei siitä, kelpaisiko Percy meille, vaan siitä, kelpaisimmeko
me Percylle. Jos hakisin läpi koko maailman, en mistään löytäisi
nuorta miestä, joka paremmin olisi omiaan voittamaan nuo pojat
puolelleen. Kun vain näkeekin hänet, tietää jo että hän tekee
kaikki hyvin, ainakin pontevasti. Hänen kirjallista ja taiteellista
kehitystään minä epäilen hiukan, mutta hän ratsastaa ja ampuu ja
pelaa golfia ja jalkapalloa ja purjehtii. Hän nukkuu mielellään
ulkoilmassa ja hän pitää pojista. Hän on aina halunnut tulla
tuntemaan orpoja, sanoo usein lukeneensa heistä kirjoissa, mutta ei
ole koskaan kohdannut sellaista kasvoista kasvoihin. Percy näyttää
liian hyvältä ollakseen totta.

Ennenkuin he lähtivät, Jimmie ja tohtori penkoivat jostakin lyhdyn ja
iltapuvuissaan johdattivat Mr. Witherspoonin kynnetyn pellon poikki
katsomaan tulevaa asuntoansa.

Ja minkälaisen sunnuntain olemme viettäneet! Minun täytyi jyrkästi
kieltää heidän rakennustyönsä. Nuo miehet olisivat olleet työssä
täyden päivän, vähääkään välittämättä siitä vahingosta, mikä olisi
tapahtunut 104:lle pienelle moraaliselle luonteelle. Nyt he ovat vain
seisoskelleet ja katselleet noita telttoja ja pidelleet vasaroitaan
ja ajatelleet mihin he löisivät ensimäisen naulan huomisaamuna. Mitä
enemmän tutkin miehiä, sitä enemmän totean että he eivät ole mitään
muuta kuin poikia, jotka ovat kasvaneet liian suuriksi saadaksensa
korvilleen.

Olen kauheasti huolestunut Mr. Witherspoonin ruokkimisesta. Hänellä
näyttää olevan pelottavan terve ruokahalu, ja näyttää kuin hän
ei voisi nielaista päivällistänsä muuten kuin iltapuvussa. Olen
pannut Betsyn hakemaan kotoansa arkullisen iltapukuja, jotta
yhteiskunnallinen arvomme pysyisi korkeana. Eräs seikka on suotuisa;
hän syö päiväateriansa hotellissa, ja olen kuullut että päiväateriat
siellä ovat hyvin ravitsevia.

Sano Jervisille että olen pahoillani kun hän ei ole mukana lyömässä
nauloja leiriimme. Tuolla tulee Hon. Cy polkua tänne päin. Taivas
pelastakoon meidät!

                                   Aina onneton
                                      S. McB.


                                                   JOHN GRIER HOME,
                                                     Toukokuun 8 p.

_Rakas Judy!_

Leirimme on valmis, tarmokas veljemme lähtenyt ja 24 poikaamme on
viettänyt kaksi terveellistä yötä ulkona. Nuo kolme kaarnapeittoista
telttaa lisäävät hauskan maalaisen piirteen pihamaahamme. Ne ovat
samanlaisia kuin meidän telttamme Adirondacks'issa, kolmelta puolelta
umpinaisia ja edestä avoimia, ja yksi on suurempi kuin muut, jotta
siihen sopisi yksityinen paviljonki Mr. Percy Witherspoonille.
Viereen rakennettu hytti, joka on vähemmän altis ilmoille, tarjoo
äärettömän asianmukaisen tilaisuuden kylpyyn, siinä kun on hana
seinässä ja kolme ruiskukannua. Joka teltassa on kylpymestari, joka
seisoo tuolilla ja antaa suihkun jokaiselle pikku hytisijälle, joka
astuu alle. Koska johtokunnan jäsenemme eivät _tahdo_ antaa meille
tarpeeksi kylpyammeita, saamme käyttää älyämme.

Nuo kolme telttaa ovat järjestyneet kolmeksi intiaaniheimoksi, ja
joka heimolla on päällikkö, joka vastaa sen käyttäytymisestä. Mr.
Witherspoon on kaikkien ylipäällikkö ja tohtori MaeRae lääkäri. He
vihkivät leirinsä tiistai-iltana asianmukaisilla heimoseremonioilla,
ja vaikka he kohteliaasti kutsuivat minut mukaan, arvasin että asia
oli puhtaasti miehinen ja kieltäydyin, mutta lähetin virvokkeita --
hyvin suosittu käänne. Betsy ja minä kävelimme illan kuluessa aina
jalkapallokentälle asti ja näimme vilauksen heidän mässäyksistään.
Urhot olivat kyykkysillään ympyrässä ison tulen ääressä, kukin
koristettuna omalla viltillään ja hurjalla höyhenvyöllä. (Kanamme
näyttävät hieman niukkapyrstöisiltä, mutta minä en ole tehnyt
epämiellyttäviä kysymyksiä.) Tohtori, hartioillaan navajo-viitta,
suoritti sotatanssia, Jimmien ja Mr. Witherspoonin lyödessä
sotarumpua -- kahta kuparikattilaamme, jotka nyt ovat iäksi
kuhmuttuneet. Kuvittele Sandyä! Se on ensimäinen nuoruudenpilkahdus,
minkä ikinä olen nähnyt tuossa miehessä.

Kello kymmenen jälkeen, kun urhot oli onnellisesti toimitettu
yöpuulle, tulivat nuo kolme miestä sisään ja vaipuivat hervottomina
kirjastoni mukaviin nojatuoleihin sen näköisinä kuin olisivat
uhranneet itsensä armeliaisuuden suuren asian marttyyreiksi. Mutta he
eivät pettäneet minua. He panivat toimeen koko tuon ilveilyn omaksi
yksilölliseksi huvikseen.

Toistaiseksi Mr. Percy Witherspoon näyttää viihtyvän. Hän aterioi
opettajakunnan pöydän yläpäässä Betsyn erityisen suojeluksen
alaisena, ja minulle on kerrottu että hän lisää huomattavasti
eloisuutta tuohon vakavaan seuraan. Olen koettanut vähän parantaa
heidän ruokalistaansa, ja hän ottaa vastaan kaikki mitä hänelle
annetaan täysin hyvällä ruokahalulla välittämättä siitä että
sellaiset totunnaiset pikkuseikat kuin osterit ja peltopyyt ja
pehmeäkuoriset ravut puuttuvat.

Ei näkynyt merkkiäkään yksityisestä oleskeluhuoneesta, jonka olisin
voinut asettaa tuon nuoren miehen käytettäväksi, mutta hän on itse
ratkaissut vaikeuden ehdottamalla siksi lääkärin laboratoriota.
Niinpä hän viettää iltansa kirjoineen ja piippuineen lojuen mukavasti
hammaslääkärin tuolissa. Ei monikaan seurapiirien mies olisi halukas
viettämään iltansa noin viattomasti. Detroitilainen tyttö on
onnellinen nuori olento.

Siunatkoon! Täysi autollinen ihmisiä on juuri saapunut katsomaan
laitosta, eikä Betsy, joka tavallisesti on emäntänä, ole täällä. Minä
lennän.

                                    _Addio!_
                                       SALLIE.


_Rakas Gordon!_

Tämä ei ole kirje -- en ole velkaa -- se on kiitos 65 parista
rullaluistimia.

Monet kiitokset.

                                      S. McB.


                                                     Perjantaina.

_Paras Vihollinen!_

Kuulin että olen menettänyt käyntinne tänään, mutta Jane on tuonut
perille terveisenne sekä _Kasvatuksen geneettisen historian_. Hän
sanoo että tulette muutaman päivän päästä kuulemaan mielipiteeni
kirjasta. Tuleeko siitä kirjallinen vai suullinen tutkinto?

Ja eikö mieleenne koskaan juolahda että tämä kehittämishomma on
hieman yksipuolista? Minä usein tulen ajatelleeksi että tohtori Robin
MacRaen henkinen minä myöskin voisi olla parempi jos se saisi hiukan
uutta kiiltoa. Lupaan lukea kirjanne sillä ehdolla että luette yhden
minun kirjoistani. Lähetän teille tässä _Nukkedialogit_ ja kysyn
mielipidettänne päivän tai parin kuluttua.

On työlästä tehdä Skotlannin presbyteeriläistä kevytmieliseksi, mutta
sitkeys tekee ihmeitä.

                                         S. McB.


                                                    Toukokuun 13 p.

_Rakas, rakas Judy!_

Puhu vielä Ohio-valtion joista! Keskellä Dutchess-Countya me elämme
ainaisessa märkyydessä. Viisi päivää sadetta, ja tässä laitoksessa
kaikki hullusti.

Pikkulapsissa on ollut kuristustautia, ja meidän on täytynyt
valvoa öitä heidän kanssaan. Kokki on ilmoittanut eroavansa, ja
seinäpapereissa on kuollut rotta. Kolme telttaamme vuotaa, ja
varhaisena aamuhetkenä ensimäisen sadekuuron jälkeen tuli 24
ryvettynyttä pikku intiaania, kääriytyneinä märkiin sänkyvaatteisiin,
värjöttäen ovelle ja pyysi päästä sisään. Siitä saakka on jokainen
pyykkinuora, jokainen kaidepuu ollut täynnä märkiä ja haisevia
vilttejä, jotka höyryävät mutta eivät ota kuivuakseen. Mr. Percy
de Forest Witherspoon on palannut hotelliin odottamaan auringon
ilmaantumista.

Kun on neljä päivää oltu sullottuina sisään ilman mitään sanottavaa
ruumiinharjoitusta, puhkeaa lasten pahuus punaisiksi täpliksi, kuin
tuhkarokko. Betsy ja minä olemme keksineet kaikki mahdolliset muodot
toimeliasta ja viatonta ajanvietettä, jota suinkin voi suorittaa niin
ahtaassa paikassa kuin tämä: olemme olleet sokkosilla ja piilosilla
ja tyynysotasilla, voimistelleet ruokasalissa ja myyneet liinaa
kouluhuoneessa. (Rikoimme kaksi ikkunaa.) Pojat ovat hypänneet
harakkaa hallissa niin että talon kaikki muurilaasti on irronnut.
Olemme siivonneet tarmokkaasti ja vimmatusti. Kaikki puuesineet on
pesty ja lattiat kiillotettu, mutta kaikesta huolimatta meillä on
vielä paljon tarmoa jäljellä ja hermomme ovat sillä asteella että
tahtoisimme lyödä toisiamme nyrkillä.

Sadie Kate on käyttäytynyt kuin pieni piru -- onko naispuolisia
piruja? Jollei ole, on Sadie Kate perustanut lajin. Ja tänään oli
Loretta Higginsillä -- niin, minä en tiedä oliko se jonkinlainen
kohtaus vai oliko se vain sisunpurkaus. Hän makasi lattialla ja ulvoi
hyvän tunnin, ja kun joku koetti lähestyä häntä, hän pyöri ympäri
kuin pieni tuulimylly ja puri ja potki.

Siihen aikaan kun tohtori tuli, oli hän jo koreasti uuvuttanut
itsensä. Tohtori nosti hänet ylös ja kantoi raukean ja nääntyneen
lapsen sänkyyn sairashuoneeseen, ja kun hän oli päässyt uneen, tuli
tohtori kirjastooni ja pyysi nähdä pöytäkirjoja.

Loretta on kolmetoistavuotias; niinä kolmena vuotena, jotka hän on
ollut täällä, on hänellä ollut viisi tällaista kohtausta, ja hän on
saanut niistä hyvän ja kovan rangaistuksen. Lapsen esi-isäluettelo
on seuraava: "Äiti kuollut juoppohulluuteen Bloomingdalen
Köyhäintalossa. Isä tuntematon."

Tohtori tutki tuota sivua kauan ja kulmat rypyssä ja pudisti päätänsä.

"Kun perittävänä on tällaista, onko oikein rangaista lasta, jonka
hermosto on pilalla?"

"Ei ikinä", sanoin minä lujasti. "Me korjaamme hänen pilaantuneen
hermostonsa."

"Jos voimme."

"Me ruokimme häntä kalanmaksaöljyllä ja päivänpaisteella ja löydämme
hyvän kiltin kasvattiäidin, joka säälii poloista pikku --"

Mutta sitten ääneni häipyi tyhjiin, kun kuvittelin Lorettan kasvoja,
onttoja silmiä ja suurta nenää ja avonaista suuta ja leukaa, jota ei
ole, ja kuituista tukkaa ja ulkonevia korvia. Kukaan kasvattiäiti
koko maailmassa ei voisi pitää lapsesta, joka on tuon näköinen.

"Miksi, oi miksi", vaikeroin minä, "ei hyvä Jumala lähetä orpolapsia,
joilla on siniset silmät ja kihara tukka ja hellä sydän? Voisin
sijoittaa miljoonan sitä lajia hyviin koteihin, mutta kukaan ei tahdo
Lorettaa."

"Minä pelkään ettei hyvällä Jumalalla ole mitään osuutta Lorettamme
lähettämisessä tähän maailmaan. Paholainen se on, joka pitää huolta
sellaisista."

Sandy parka! Hän on kauhea pessimisti ihmiskunnan tulevaisuuden
suhteen, mutta sitä en ihmettele, kun viettää niin ilotonta elämää
kuin hän. Hän näytti tänään siltä kuin olisi hänen oma hermostonsa
pilalla. Hän oli rämpinyt sateessa viidestä saakka aamulla, jolloin
hänet kutsuttiin erään sairaan lapsen luo. Panin hänet istumaan ja
toimitin teetä, ja meillä oli hauska, hilpeä keskustelu juoppoudesta
ja tylsämielisyydestä ja kaatuvataudista ja mielipuolisuudesta.
Hän ei pidä juomarivanhemmista, mutta tuntee yhteenkuuluvaisuutta
mielenvikaisten vanhempien kanssa.

Näin meidän kesken sanoen minä en usko hituistakaan
perinnöllisyyteen, edellytettynä että vauvat otetaan pois ennenkuin
heidän silmänsä aukeavat. Meillä on täällä aurinkoisin vesa mitä
ikinä on nähty; hänen äitinsä ja Ruth-tätinsä ja Silas-enonsa kaikki
kuolivat mielenvikaisina, mutta hän on rauhallinen ja kiihtymätön
kuin lehmä.

Hyvästi, rakkaani. Ikävää ettei tämä ole hilpeämpi kirje, vaikka
tällä hetkellä ei tapahdukaan mitään epämieluisaa. Kello on 11, ja
olen juuri pistänyt pääni käytävään, ja kaikki on hiljaista paitsi
että kaksi ikkunaluukkua paukkuu ja räystäät solisevat. Lupasin
Janelle mennä nukkumaan kymmeneltä.

Hyvää yötä, ja onni olkoon teidän molempien kanssa!

                                                  SALLIE.

P.S. Kesken huoliani on yksi asia, josta saan olla kiitollinen: Hon.
Cy on sairastunut pitkäaikaiseen keuhkokatarriin. Kiitollisuuden
puuskassani lähetin hänelle kimpun orvokeita.

P.S. Meillä on kulkutautina silmäluomen tulehdus.


                                                   Toukokuun 16 p.

_Hyvää huomenta, rakas Judy!_

Kolme aurinkoista päivää, ja J.G.H. hymyilee. Olen saanut lähimmät
huoleni kauniisti järjestymään. Nuo inhottavat viltit ovat
vihdoinkin kuivuneet, ja leirimme on taas tehty asuttavaksi. Teltat
on päällystetty laudoilla ja katto peitetty tervapaperilla. (Mr.
Witherspoon sanoo niitä kanakopeiksi.) Kaivamme kivettyä ojaa, joka
johtaa tulevat vedenpaisumukset tasangolta, jolla teltat sijaitsevat,
alas maissipeltoon. Intiaanit ovat palanneet villi-elämäänsä ja
heidän päällikkönsä on taas paikallaan.

Tohtori ja minä olemme ruvenneet mitä huolellisimmin pitämään
silmällä Loretta Higginsin hermoja. Ajattelemme että tämä
kasarmielämä ja sen alituinen liike ja hälinä on liian kiihdyttävää
ja olemme päättäneet että paras keino on panna hänet täysihoitoon
yksityisperheeseen, jossa hän saa paljon henkilökohtaista hoitoa.

Tohtori, joka aina keinon keksii, on löytänyt perheen. He asuvat
aivan hänen lähellään ja ovat hyvin hauskaa väkeä; olen juuri
palannut heidän luotaan. Mies on valurautamestari rautatehtaassa, ja
vaimo hilpeä olento, joka hytkyy kauttaaltaan, kun nauraa. He asuvat
enimmäkseen keittiössä, jotta vierashuone pysyisi siistinä, mutta se
on niin hauska keittiö että mielelläni asuisin siinä itse. Hänellä
on begonioita ruukussa ikkunalla ja hauska hyrräävä tiikerikissa
niinimatolla uunin edessä. Hän leipoo lauantaisin -- teeleipiä ja
piparkakkuja ja torttuja. Ajattelen suorittaa jokaviikkoisen käyntini
Lorettaa katsomassa lauantaiaamuisin kello 11. Nähtävästi minä tein
yhtä edullisen vaikutuksen Mrs. Wilsoniin kuin hän minuun. Hän oli
minun lähdettyäni uskonut tohtorille pitävänsä minusta koska olen
ihan yhtä tavallinen kuin hän itse.

Loretta joutuu oppimaan kotiaskareita, saa oman pienen puutarhan ja
tulee ennen kaikkea leikkimään ulkona päivänpaisteessa. Hänet pannaan
aikaisin sänkyyn ja hän saa hyvää ravitsevaa ruokaa, ja he pitävät
häntä hyvänä ja tekevät hänet onnelliseksi. Kaikki tämä kolmella
dollarilla viikossa!

Miksi ei voitaisi löytää sata sellaista perhettä ja panna kaikki
lapset täysihoitoon? Silloin tätä rakennusta voitaisiin käyttää
tylsämielisten hoitolana, ja koska minä en tiedä tylsämielisistä
mitään, voisin hyvällä omallatunnolla erota ja palata kotiin ja elää
onnellisena lopun ikääni.

Ihan totta, Judy, minä alan säikähtää. Tämä orpokoti saa minut
kokonaan, jos viivyn kyllin kauan. Alan niin kiintyä siihen etten
osaa ajatella enkä puhua enkä uneksia mitään muuta. Sinä ja Jervis
olette tuhonneet kaikki minun mahdollisuuteni.

Otaksutaan että vetäytyisin syrjään ja menisin naimisiin ja saisin
perheen. Sellaisia kuin perheet nyt ovat, en voisi toivoa saavani
muuta kuin enintään viisi tai kuusi lasta, ja kaikilla sama
perinnöllisyys. Mutta hyvänen aika, sellainen perhe tuntuu täysin
mitättömältä ja yksitoikkoiselta. Olette laitoksellistaneet minut.

                                     Moittivana sinun
                                      SALLIE MCBRIDE.

P.S. Meillä on täällä eräs lapsi, jonka isä on lynchattu. On sekin
kirpeä kohta ihmisen historiassa!


                                                       Tiistaina.

_Rakkakin Judy!_

Mitä on meidän tehtävä? Mamie Prout ei pidä luumuista. Tuollainen
vastenmielisyys halpaa ja terveellistä ravintoainetta kohtaan on
pelkkää kuvittelua, jota ei saisi suvaita hyvinhoidetun laitoksen
asukkien kesken. Mamie on saatava pitämään luumuista. Niin sanoo
kieliopin opettajamme, joka viettää päivällistunnin kanssamme
ja pitää silmällä hoidokkiemme moraalia. Yhden tienoissa tänään
hän marssitti Mamien kansliaani syytettynä siitä että tämä oli
kieltäytynyt, _ehdottomasti_ kieltäytynyt avaamasta suutansa ja
panemasta luumua sisään. Lapsi istutettiin tuolille odottamaan
rangaistusta minulta.

Nyt, niinkuin tiedät, minä en pidä banaaneista, ja olisi kauhean
inhottavaa jos minut pakotettaisiin nielemään niitä. Minkätähden siis
pakottaisin Mamie Proutia nielemään luumuja?

Koettaessani keksiä ratkaisua, joka näyttäisi ylläpitävän Miss
Kellerin auktoriteettia, mutta samalla jättäisi takaportin Mamielle,
minut kutsuttiin puhelimeen.

"Istu siinä kunnes tulen takaisin", sanoin minä, lähdin pois ja
suljin oven.

Puhelimessa oli ystävällinen rouva, joka tahtoi viedä minut autollaan
erään komitean kokoukseen. En ole vielä kertonut sinulle, että olen
koettanut herättää paikkakunnalla mielenkiintoa meidän hyväksemme.
Rikkaat tyhjäntoimittajat, jotka omistavat maatiloja ympäristössä,
alkavat nyt lappautua pois kaupungista, ja koetan saada heidät
apajaani ennenkuin liian monet puutarhajuhlat ja tenniskisat ovat
vallanneet heidän mielensä kokonaan. Heistä ei koskaan ole ollut
vähintäkään hyötyä laitokselle, ja minusta on jo aika herättää heitä
toteamaan läheisyytemme.

Kun palasin teenjuonnin aikaan, väijyi minua eteisessä tohtori
MacRae, joka pyysi eräitä tilastollisia tietoja kansliastamme. Avasin
oven, ja siinä istui Mamie Prout tarkalleen samassa paikassa minne
hänet oli jätetty neljä tuntia sitten.

"Mamie rakkahin!" huusin kauhuissani. "Ethän ole ollut tässä koko
tätä aikaa?"

"Olen", vastasi Mamie, "täti käski minun odottaa kunnes tulee
takaisin."

Tuo kärsivällinen pikku raukka oli ihan kallellaan väsymyksestä,
mutta ei edes vikissyt.

Minun täytyy sanoa että Sandy oli _kultainen_. Hän otti tytön
syliinsä ja kantoi hänet kirjastooni ja taputteli ja hyväili siksi
kunnes hän taas hymyili. Jane toi ompelupöydän ja kattoi sen tulen
ääreen, ja sillä aikaa kuin tohtori ja minä joimme teetä, söi Mamie
illallisensa. Otaksun että eräitten kasvattajien mukaan nyt, kun hän
oli läpeensä uupunut ja nälkäinen, olisi ollut psykologinen hetki
suostuttaa hänet luumuihin. Mutta sinä saat mielihyväksesi kuulla
etten tehnyt mitään sellaista ja että tohtori kerrankin kannatti
epätieteellisiä periaatteitani. Mamie sai elämänsä ihmeellisimmän
illallisen, jota kaunisti mansikkasyltti omasta yksityisruukustani
ja piparkakut Sandyn taskuista. Lähetimme hänet toveriensa luo
onnellisena ja virkistyneenä, mutta hänellä on vieläkin valitettava
vastenmielisyys luumuihin.

Oletko koskaan nähnyt mitään hirvittävämpää kuin tuo sielua-musertava
järjenvastainen tottelevaisuus, jota Mrs. Lippett niin innokkaasti
kasvatti? Se on oikea orpokotilais-asenne elämän suhteen, ja tavalla
tai toisella minun pitää musertaa se. Yritteliäisyys, vastuuntunne,
uteliaisuus, kekseliäisyys, taistelunhenki -- oi hyvänen aika! Soisin
että tohtorilla olisi seerumia, jolla voisi istuttaa kaikki nämä
hyveet orpolapsen vereen.

MYÖHEMMIN.

Soisin että tulisit takaisin New-Yorkiin. Olen valinnut sinut tämän
laitoksen sanomalehtiasianajajaksi, ja tarvitsemme pari kukitetuinta
kirjoitustasi juuri nyt. Täällä on seitsemän palleroista, jotka
huutavat kasvattivanhempia, ja sinun asiasi on kirjoittaa heistä
lehtiin.

Pikku Gertrude on kierosilmäinen, mutta herttainen ja helläsydäminen
ja kiltti. Etkö voi kirjoittaa hänestä niin suostuttelevasti että
joku rakastava perhe haluaa hänet vaikka hän ei olekaan kaunis? Hänen
silmänsä voidaan leikata kun hän on vanhempi, mutta jos hänellä olisi
kiero luonnonlaatu, ei mikään lääkäri maailmassa voisi sitä auttaa.
Lapsi tietää että jotakin puuttuu, vaikka ei elämässään ole nähnyt
elävää sukulaista. Hän kohottaa pyytävästi käsivarsiaan jokaista
ohikulkijaa kohti. Pane kynääsi kaikki paatos mihin kykenet, niin
saamme nähdä etkö löydä hänelle äitiä ja isää.

Ehkä voit saada jonkun New-Yorkin lehden ottamaan vastaan
sunnuntai-alakerran, joka käsittelee useita erilaisia lapsia.
Minä kyllä lähetän valokuvat. Muistatko kuinka paljon vastauksia
tuo "Hymyilevän Joe'n" kuva hankki Sea Breeze'n ihmisille? Minä
voin kyllä toimittaa yhtä vastustamattomia kuvia, sellaisia kuin
Naurava Nellie ja Loruava Lou ja Potkiva Pekka, jos sinä vain lisäät
kirjallisen aineksen.

Ja löydä hyvä ihminen sellaisia miekkosia, jotka eivät pelkää
perinnöllisyyttä. Alkaa olla vähän väsyttävää, kun tässä joka lapsen
tarvitsisi polveutua Virginian ensimäisistä perheistä.

                                Sinun, kuten tavallisesti
                                         SALLIE.


                                                       Perjantaina.

_Rakas, rakas Judy!_

Sellainen maanjäristys! Olen erottanut kokin ja emännöitsijän ja
hienotunteisesti antanut kieliopin opettajamme ymmärtää, ettei hänen
tarvitse tulla takaisin ensi vuonna. Mutta oi, jospa vain voisin
erottaa Hon. Cy'n!

Minun täytyy kertoa sinulle mitä tapahtui tänä aamuna. Johtokunnan
jäsenemme, joka on ollut vaarallisesti sairas, on nyt taas
vaarallisesti terve, ja pistäytyi vierailulle kuin hyvä naapuri
ainakin. Naskali asusti matolla kirjastoni lattialla hyveellisesti
askarrellen rakennuspalikkain kanssa. Olen erottanut hänet toisista
lastentarhan lapsista ja koetan Montessori-järjestelmää: oma matto
eikä mitään hermojen häiriötä. Imartelin jo itseäni asian hyvästä
edistyksestä; pojan sanavarasto on viime aikoina muuttunut miltei
sievisteleväksi.

Puolen tuntia kestäneen epävakaisen vierailun jälkeen Hon. Cy
nousi lähteäkseen. Kun ovi sulkeutui hänen jälkeensä (olen ainakin
kiitollinen että lapsi odotti sitä), Naskali kohotti vetoavat ruskeat
silmänsä omiini ja mutisi, tuttavallisesti hymyillen:

"Jeekatti, sill' on vasta saakurinmoinen naamataulu!"

Jos tiedät hyvän kristillismielisen perheen, jonne voisin
sijoittaa herttaisen viisivuotiaan pojan, ole hyvä ja ilmoita heti
allekirjoittaneelle.

                                   S. MCBRIDE,
                           John Grier Homen johtajatar.


_Rakkaat Pendletonit!_

En ole koskaan tuntenut teidän vertaisianne etanoita. Olette
vasta juuri ehtineet Washingtoniin, ja täällä minä olen jo päiviä
sitten pakannut matkalaukkuni, valmiina viettämään nuorentavan
loppuviikon _chez vous_. Pitäkää nyt jo kiirettä! Olen riutunut tässä
laitos-ilmakehässä niin kauan kuin ihmisen on mahdollista. Minä
läähätän ja kuolen jollen saa vaihdosta.

                              Tukehtumisen partaalla
                                     teidän
                                     S. McB.

P.S. Pistäkää kortti Gordon Hallockille ja ilmoittakaa että olette
siellä. Hän ihastuu saadessaan asettaa pääkaupungin ja itsensä
käytettäviksenne. Minä tiedän että Jervis ei pidä hänestä, mutta
Jervisin pitäisi voittaa perusteeton vastenmielisyytensä poliitikkoja
kohtaan. Kuka tietää? Minä itse voin jonakin päivänä joutua keskelle
politiikkaa.


_Rakas Judy!_

Saamme vastaanottaa mitä hämmästyttävimpiä lahjoja ystäviltämme ja
hyväntekijöiltämme. Kuule tätä. Viime viikolla M. Wilton J. Leverett
(kirjoitan suoraan hänen kortistaan) sattui autollaan ajamaan
rikkinäisen pullon yli porttimme edustalla ja tuli katsomaan laitosta
sillä aikaa kun hänen ajajansa korjasi pyörän. Betsy oli hänen
oppaanaan. Hän innostui älykkäästi kaikesta näkemästään, varsinkin
uusista leireistämme. Se on nähtävyys joka menee miehiin. Hän
lopetti riisumalla päällystakkinsa ja pelaamalla jalkapalloa kahden
intiaaniheimon kanssa. Puolentoista tunnin päästä hän äkkiä katsoi
kelloansa, pyysi lasin vettä ja kumarsi hyvästiksi.

Olimme kokonaan unohtaneet kohtauksen tähän iltaan saakka, jolloin
pikalähetti hilasi ovellemme lahjan John Grier Homelle Wilton J.
Leverettin kemiallisesta laboratoriosta. Se oli tynnyri -- tai
ainakin iso nelikko -- täynnä vihreätä suopaa!

Kerroinko sinulle että puutarhamme siemenet tulivat Washingtonista?
Kohtelias lahja Gordon Hallockilta ja Yhdysvaltain Hallitukselta.
Esimerkkinä siitä mitä entinen järjestelmä ei tehnyt, mainittakoon
että Martin Schladerwitz, joka on viettänyt kolme vuotta tässä
vale-maatalossa, ei parempaa tietänyt kuin että kaivoi kaksi jalkaa
syvän kuopan ja hautasi salaatinsiemenensä siihen!

Oi, et voi kuvitella kuinka äärettömän monella alalla me tarvitsemme
uudistusta, vaikka tietysti sinä jos kukaan voit sitä kuvitella.
Vähitellen saan silmäni selkoselälleen, ja asiat, jotka minusta
alussa näyttivät vain hullunkurisilta, nyt -- oi hyvänen aika!
Harhaluulot poistuvat. Kaikki hullunkurinen, joka tulee esiin,
näyttää sulkevan sisäänsä pienen murhenäytelmän.

Juuri nyt kiinnitämme hyvin tarkkaa huomiota tapoihimme -- ei
orpokoti-tapoihin, vaan tanssikoulu-tapoihin. Suhtautumisessamme
maailmaan ei tule olemaan mitään Uriah Heep'imäistä. Pikku tytöt
niijaavat kun antavat kättä, ja pojat ottavat lakin päästä ja
nousevat, kun joku naishenkilö seisoo, ja nostavat tuoleja
pöytään. (Tommy Woolsey lykkäsi Sadie Katen eilen soppalautasen
ääreen, hilpeydeksi kaikille katsojille paitsi Sadie Katelle,
joka on itsenäinen nuori nainen eikä välitä miesväen turhista
huomaavaisuuksista.) Alussa poikia halutti virnailla, mutta
huomattuaan kuinka kohtelias on heidän sankarinsa Percy de Forest
Witherspoon, he oivaltavat asemansa kuin pikku gentlemannit.

Naskali on vierailulla tänä aamuna. Viime puolen tunnin ajan,
jolloin minä olen ahkerasti riipaissut kirjettä sinulle, on hän
ollut majoitettuna ikkunakomeroon askarrellen hiljaa ja tuhottomasti
värikynillään. Betsy, _en passant_, juuri pisti suukon hänen
nenälleen. "Hyi hitto", sanoi Naskali, sävähti ruusunpunaiseksi
ja pyyhkäisi hyväilyn pois osoittaen hienoa miehekästä
välinpitämättömyyttä. Mutta minä huomaan että hän on palannut
punavihreään maisemamaalaukseensa koroitetuin innoin ja yritellen
viheltää. Me onnistumme vielä voittamaan tuon nuoren miehen sisun.


                                                        Tiistaina.

Tohtori on hyvin murisevalla tuulella tänään. Hän oli täällä juuri
kun lapset marssivat päivälliselle, jolloin hänkin marssi saamaan
näytteen heidän ruuastaan, ja voi taivas! paistetut perunat olivat
kärventyneet liiaksi! Ja mimmoisen äläkän tuo mies nosti! Se oli
ensimäinen kerta kun perunat olivat kärventyneet, ja sinä tiedät
että sellaista väliin tapahtuu parhaissa kodeissa. Mutta Sandyn
puhetavasta voisi päättää että kokki oli tahallaan kärventänyt ne
minun määräysteni mukaan.

Niinkuin jo ennen olen sanonut, tulisin erinomaisesti toimeen ilman
Sandyä.


                                                     Keskiviikkona.

Koska eilen oli ihmeen aurinkoinen päivä, päätimme Betsy ja minä
kääntää selkämme velvollisuuksille ja ajoimme eräiden Betsyn
ystävien hyvin erikoiseen kotiin, jossa joimme teetä italialaisessa
puutarhassa. Naskali ja Sadie Kate olivat olleet _niin_ kilttejä
lapsia kaiken päivää että viime hetkessä pyysimme puhelimitse lupaa
ottaa heidät mukaan.

"No se on tietty, tuokaa pikku kullat mukaan", kuului innostunut
vastaus.

Mutta Naskalin ja Sadie Katen valinta oli erehdys. Meidän
olisi pitänyt ottaa Mamie Prout, joka on antanut näytteen
istumistaidostaan. Säästän sinulta vierailumme yksityiskohdat. Huippu
saavutettiin, kun Naskali meni pyydystämään kultakaloja lammikon
pohjasta. Isäntämme veti hänet ylös sätkivästä säärestä, ja lapsi
palasi orpokotiin käärittynä saman herrasmiehen ruusunpunaiseen
kylpyvaippaan.

Mitä ajattelet? Tohtori Robin MacRae, katumapäällä siksi että eilen
oli niin keskitetyn epämiellyttävä, on juuri kutsunut Betsyn ja
minut illalliselle oliivinvihreään taloonsa ensi sunnuntai-illaksi
kello 7, katsomaan muutamia mikroskoopin valmisteita. Arvaan että
kestitykseen kuuluu tulirokkoistutus, pari alkoholin turmelemaa
kudosta ja tuberkelirauhanen. Nämä seuravelvollisuudet väsyttävät
tohtoria äärettömästi, mutta hän toteaa että jos hän tahtoo vapaasti
sovelluttaa teoriojansa tässä laitoksessa, hänen täytyy olla hieman
kohtelias sen johtajattarelle.

Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja minun täytyy myöntää että
se hyppii kevyesti aiheesta toiseen. Mutta vaikka se kenties ei
sisälläkään mitään suuriarvoisia uutisia, uskon sinun toteavan että
sen kirjoittaminen on vienyt jokaisen joutilaan minuutin kolmen viime
päivän aikana.

                                    Tulisessa touhussa
                                      SALLIE MCBRIDE.

P.S. Eräs siunattu ihminen tuli tänne tänä aamuna ja sanoi tahtovansa
ottaa lapsen kesäksi -- sairaimman, heikoimman, tarvitsevimman mitä
voin antaa hänelle. Hän oli juuri kadottanut miehensä ja tarvitsi
_vaikean_ tehtävän. Eikö se ole oikein todella liikuttavaa?


                                               Lauantai-iltapäivänä.

_Rakas Judy ja Jervis!_

Veli Jimmie (kovin meissä on alkusointua!), monien kerjuukirjeitteni
kannustamana, on vihdoinkin lähettänyt meille lahjan, mutta hän on
itse valinnut sen.

_Meillä on apina!_ Sen nimi on Java.

Lapset eivät enää kuule koulukellon soittoa. Sinä päivänä kun tuo
otus tuli, marssi koko tämä laitos rivissä sen ohi ja puristi sen
tassua. Sing parka on aivan poissa pelistä. Minun täytyy _maksaa_ jos
tahdon saada sen pestyksi.

Sadie Kate on kehittymässä yksityissihteerikseni. Minä panen hänet
kirjoittamaan kiitoskirjeet orpokodin puolesta, ja hänen kirjallinen
tyylinsä tapailee runsasta voittoa hyväntekijöiltämme. Hän joka
kerta pyytää uutta lahjaa. Olen tähän asti uskonut että Kilcoynen
perhe polveutuu Irlannin villistä lännestä, mutta alan nyt epäillä
että heidän lähteensä oli lähempänä Blarney Castlea. Panen mukaan
jäljennöksen kirjeestä, jonka hän lähetti Jimmielle, että itse
voit nähdä kuinka suostutteleva kynä tällä nuorella ihmisellä on.
Uskon ettei se ainakaan tässä tapauksessa tuota hänen ehdottamaansa
hedelmää.

_Rakas Mr Jimie!_

Paljon kiitoksia siitä kiltistä apinasta jonka annoitte. Sen nimi on
java koska se on lämmin saari meres se syntyi siinä korkeella pesäs
niikuin lintu mutta suuremmas sano tohtori.

Ensi päivä kun se tuli niin joka poika ja tyttö puristi sen kättä ja
sano päivää java sen käsi tuntu mukavalta se saa istua olkapäällä
ja panna kädet kaulan jos tahtoo. Se pitää sukkelaa ääntä niinkuin
kirois ja suuttu kun sitä vetää hännästä.

Me rakastame sitä niin ja teitä molempia.

Kun ensi kerran annatte lahjaa, antakaa elefantti. Nyt lopetan.

                                       Kunnioittaen
                                    SADIE KATE KILCOYNE.

Percy de Forest Witherspoon on yhä uskollinen pienille
seuraajillensa, vaikka minä siinä määrin pelkään hänen väsyvän että
vaadin häntä ottamaan usein lomaa. Hän ei ainoastaan ole ollut
uskollinen itse, vaan on tuonut rekryyttejä. Hänellä on laaja
tuttavapiiri lähitienoolla, ja viime lauantaina hän toi mukanaan
kaksi ystäväänsä, hauskoja poikia, jotka istuivat leiritulen
ympärillä ja kertoivat metsästysjuttuja.

Toinen heistä oli juuri palannut matkalta maailman ympäri ja
kertoi selkääkarmivia juttuja suurmetsästäjistä Sarawakissa,
joka on ahdas punainen seutu Borneon huipulla. Pikku urhoni
ihan huohottavat halusta kasvaa suuriksi ja päästä Sarawakiin
sodan poluille, suurmetsästäjäin jäljille. Laitoksen jokaista
tietosanakirjaa on katsottu eikä ole yhtäkään poikaa täällä, joka ei
osaisi ulkoa Borneon historiaa, tapoja, ilmanalaa, kasvikuntaa ja
sienikasvullisuutta. Soisin vain että Mr. Witherspoon toisi taloon
ystäviä, jotka ovat harjoittaneet suurmetsästystä Englannissa,
Ranskassa ja Saksassa. Nämä maat eivät tosin ole aivan yhtä _chic_
kuin Sarawak, mutta hyödyllisempiä yleissivistykselle.

Meillä on uusi kokki, neljäs siitä kuin minun hallitukseni alkoi. En
ole väsyttänyt teitä keittohuolillani, mutta laitokset eivät säästy
niistä sen paremmin kuin perheetkään. Tämä viimeinen on neekerivaimo,
suuri, lihava, hymyilevä, suklaanvärinen olento etelä-Karolinasta.
Ja rieskaa ja hunajaa on meille vuotanut sitten hänen tulonsa! Hänen
nimensä on -- etpäs arvaa? SALLIE, jos suvaitset. Minä ehdotin että
hän muuttaisi sen.

"Soo, missi, mutta mulla on ollut se nimi kauemmin kuin teillä enkä
minä osaisi tottua vastaamaan kun te huudatte 'Mollie!' Sallie se
juuri kuuluu mulle."

Sallie hän on ja Salliena pysyy, mutta eipä ainakaan tarvitse pelätä
että kirjeemme sekaantuisivat, sillä hänen sukunimensä ei suinkaan
ole niin plebeijimäinen kuin McBride. Se on Johnston-Washington,
yhdistysviiva välissä.


                                                   Sunnuntaina.

Suosituin leikkimme viime aikoina on keksiä lempinimiä Sandylle.
Hänen synkeä läheisyytensä on omiaan antamaan aihetta pilkkaan.
Olemme juuri keksineet uuden sarjan. "Lordi Cockpen" on Percyn
valinta.

    Lordi Cockpen on suuri ja ylpeä mies:
    koko valtion asioita hoitaa hän ties.

Miss Snaith sanoo inhoten "tuo mies", ja Betsy nimittää häntä
(takanapäin) "tohtori Kalanmaksaksi". Minun nykyinen suosikkini on
"Macphairson Clon Glocketty Angus McClan." Mutta tosi runollisessa
tunteessa Sadie Kate voittaa meidät kaikki. Hän on antanut tohtorille
nimen "Mr. Kohta pian". En usko että tohtori on innostunut
runoilemaan muuta kuin kerran elämässään, mutta tuon ainoan runon
osaa joka lapsi tässä laitoksessa ulkoa.

    Kohta pian jotakin hauskaa tapahtuu.
    Ole kiltti tyttö ja kauniisti avaa suu,
    Kalanmaksaöljys niele sä hymyten vaan
    ja piparkakku tulee ennenkuin arvaatkaan.

Juuri tänä iltana Betsy ja minä menemme hänen illalliskutsuihinsa,
ja minä tunnustan että me iloisen kiihkeästi odotamme saada nähdä
hänen synkän talonsa sisäpuolta. Hän ei koskaan puhu itsestään
eikä entisyydestään eikä kenestäkään itsensä yhteydessä. Hän
näyttää eristetyltä olennolta, joka seisoo jalustalla TIEDE, ilman
ainoatakaan pilkettä tavallisista kiintymyksistä tai tunteista tai
ihmisen heikkouksista, lukuunottamatta pahaa sisua. Betsy ja minä
suorastaan pakahdumme haluumme saada tietää minkälainen menneisyys
hänellä on takanaan, mutta kunhan vain pääsemme hänen talonsa
sisäpuolelle, kertoo se oman tarinansa salapoliisinvaistoillemme.
Niin kauan kuin ovea vartioi vihainen McGurk, näytti sisäänpääsy
kerrassaan toivottomalta, mutta nyt, katso! Ovi on auennut itsestään.

                              _Jatketaan_.
                                      S. McB.


                                                        Maanantaina.

_Rakas Judy!_

Me olimme tohtorin kutsuissa eilen illalla, Betsy ja Mr. Witherspoon
ja minä. Siitä sukeutui lopulta siedettävän hauska tilaisuus, vaikka
minun täytyy sanoa että se alkoi raskain ennusmerkein.

Hänen talonsa sisäpuoli on kaikkea mitä ulkopuoli lupaa -- en
elämässäni ole nähnyt sellaista sisäkuvaa kuin tuon miehen ruokasali.
Seinät ja matot ja verhot ovat raskasta tumman vihreätä. Musta
marmorinen tulisija suojelee paria mustaa savuavaa hiiltä. Huonekalut
ovat niin lähellä mustaa kuin huonekalut voivat olla. Koristuksina
on kaksi teräspiirrosta kiiltävän mustissa kehyksissä -- "Glenin
itsevaltias" ja "Hirvi hädässä".

Me koetimme kaikin voimin olla iloisia ja säkenöiviä, mutta oli kuin
olisimme syöneet illallista perhehaudassa. Mrs. McGurk mustassa
alpakassa, musta silkkiesiliina edessä, astua tömisteli pöydän ympäri
niin lujin askelin että hopea helisi ruokakaapin laatikoissa, ja
kantoi pöytään kylmiä, raskaita syötäviä. Hänellä oli nenä pystyssä
ja suupielet alaspäin. Hän ei ilmeisesti hyväksy herransa huvituksia
ja tahtoo pelottaa kaikki vieraat ottamasta koskaan enää vastaan
tohtorin kutsuja.

Sandy jotenkin hämärästi aavistaa että jokin on hullusti hänen
talossaan, ja kirkastaakseen sitä vieraittensa kunniaksi hieman
hän oli ostanut kukkia -- tusinoittain kukkia --- verrattomia
himmeänpunaisia Killarneyn ruusuja ja punaisia ja keltaisia
tulpaaneja. McGurk oli sullonut ne kaikki yhteen niin tiukalle
että ne mahtuisivat riikinkukonkeltaiseen maljakkoon ja paiskannut
maljakon keskelle pöytää. Laite oli suuri kuin bushelin mitta.
Betsy ja minä miltei unohdimme arvokkuutemme kun näimme tuon
keskikoristeen, mutta tohtori näytti niin viattomasti iloitsevan,
kun oli osannut hankkia kirkkaan kohdan ruokasaliinsa, että
tukahutimme hilpeytemme ja onnittelimme häntä lämpimästi mainiosta
väriyhtymästään.

Heti kun illallinen oli ohi, kiirehdimme helpottuneina hänen
omaan osaansa taloa, jonne McGurkin vaikutus ei tunkeudu.
Siivoamistarkoituksissa ei kukaan muu koskaan astu hänen
kirjastoonsa, vastaanottohuoneeseensa eikä laboratorioonsa kuin
Llewelyn, lyhyt, jäntevä, vääräsäärinen walesilainen, johon
yhdistyy ainoalaatuisella tavalla kamarineidon ja autonkuljettajan
ominaisuudet.

Kirjasto, vaikka ei suinkaan hauskin huone mitä olen nähnyt, ei
sentään ole hullumpi ollakseen miehen talossa -- kirjoja joka
puolella katosta lattiaan, ja ylijäämät pinottuina lattialle ja
pöydille ja kamiinihyllylle, puolen tusinaa upottavia nahkatuoleja
ja matto tai pari sekä taaskin tulisija mustaa marmoria, mutta tällä
kertaa siinä oli räiskyvä halkotuli. Koruesineinä hänellä on täytetty
pelikaani ja kurki, jolla on sammakko suussa, ja pölkyllä istuva
supieläin ja vernissattu metsästyskeihäs. Lievä jodoformin tuntu
leijailee ilmassa.

Tohtori itse keitti kahvin ranskalaisella keittokoneella, ja me
karkoitimme emännöitsijän mielestämme. Sandy todellakin teki
parhaansa ollakseen huomaavainen isäntä, ja minun täytyy ilmoittaa
että sanaa "mielipuolisuus" ei kertaakaan mainittu. Näyttää siltä
että Sandy keveämpinä hetkinään on kalastaja; hän ja Percy alkoivat
kilvan kertoa juttuja lohista ja taimenista, ja hän veti viimein
esiin kalaperhos-laatikkonsa ja ritarillisesti esitti Betsylle
ja minulle "hopeatohtorin" ja "Jack Scottin", joista tehdään
hattuneuloja. Sitten keskustelu siirtyi Skotlannin nummille, ja hän
kertoi kuinka hän kerran oli eksynyt ja vietti yön kanervikossa.
Siitä ei ole epäilystä, Sandyn sydän on ylämailla.

Pelkään että Betsy ja minä olemme tehneet hänelle vääryyttä. Vaikka
onkin vaikea luopua mielenkiintoisesta ajatuksesta, ei hän kenties
loppujen lopulta ole tehnytkään rikosta. Kallistumme nyt uskomaan
että hän on murtunut rakkaudessa.

On totisesti hirveätä että teen pilaa Sandy parasta, sillä huolimatta
luonnonlaatunsa synkästä kalseudesta hän on pateettinen miestyyppi.
Ajattele että täytyy tulla kotiin levottoman päiväkierroksen jälkeen
syömään päivällistä tuossa hirveässä ruokasalissa!

Luuletko että siitä olisi hänelle mitään iloa jos lähettäisin
taiteilijaseurani maalaamaan rivin kaniineja katon reunaan?

            Rakkaat terveiset, kuten tavallisesti.
                                     SALLIE.


_Rakas Judy!_

Etkö ikinä tule takaisin New-Yorkiin? Pidä kiirettä, ole hyvä!
Minä tarvitsen uuden hatun, ja olisin halukas ostamaan sen Fifth
Avenuen varrelta, ei Water Streetin. Mrs. Gruby, meidän paras
muotikauppiaamme, ei usko että on hyvä orjallisesti mukailla Parisin
malleja, vaan luo itse omat tyylinsä. Mutta kolme vuotta sitten
hän -- suurena myönnytyksenä sovinnaisuudelle -- teki kiertomatkan
New-Yorkin kaupoissa ja luo vieläkin mallejansa tämän käynnin
innoittamana.

Paitsi omaa hattuani täytyy minun myöskin ostaa 113 hattua
lapsilleni, puhumattakaan kengistä ja olkahihnoista ja paidoista
ja lettinauhoista ja sukista ja sukkanauhoista. On aika työ pitää
säädyllisesti puettuna tuollainen pieni perhe kuin minun.

Saitko tuon kappalekirjeen jonka kirjoitin viime viikolla. Et
suvainnut mainita sitä torstain kirjeessäsi, ja se oli sentään 17
sivua pitkä ja sen kirjoittaminen vei minulta _päiviä_.

                               Vilpittömästi sinun
                                   S. MCBRIDE.

P.S. Miksi et kerro mitään Gordonista? Oletko nähnyt häntä, ja
mainitsiko hän minua? Juokseeko hän jonkun kauniin Etelän tytön
perässä, joita Washington on niin täynnä? Sinä tiedät että minun
täytyy kuulla. Miksi pitää sinun olla niin typerän vaitelias?


                                                Tiistaina 4.27 i.p.

_Rakas Judy!_

Sähkösanomasi saapui tänne puhelimitse kaksi minuuttia sitten.

Kyllä, kiitos, minä saavun ilomielin torstaina 5.49. Äläkä tee mitään
sitoumuksia siksi iltaa, sillä minä aion istua ylhäällä puoleen yöhön
ja pakista John Grier-juttuja sinun ja puheenjohtajan kanssa.

Perjantain ja lauantain ja maanantain saan uhrata ostoksiin. Oi
niin kyllä, sinä olet oikeassa; minä omistan jo enemmän vaatteita
kuin kukaan häkkilintu tarvitsee, mutta kun kevät tulee, _täytyy_
minun saada uudet höyhenet. Tähän aikaan käytän iltapukua joka
ilta kuluttaakseni ne loppuun -- ei, ei ihan niin, vaan saadakseni
itseni uskomaan että vielä olen tavallinen tyttö huolimatta tästä
eriskummallisesta elämästä, johon olet minut työntänyt.

Hon. Cy tapasi minut eilen verhottuna Niilinvihreään harsokankaaseen
(Janen luomus, vaikka se näyttääkin parisilaiselta). Hän oli aivan
ällistynyt kun kuuli etten ollut lähdössä tanssiaisiin. Minä kutsuin
hänet jäämään ja syömään päivällistä kanssani, ja hän jäi! Me tulimme
toimeen oikein hyvin! Hän avartuu päivällispöydässä. Ruoka näyttää
sopivan hänelle hyvin.

Jos New-Yorkissa on nyt juuri menossa joku Bernard Shaw'n kappale,
luulen että voisin varata pari tuntia lauantaina aamupäivänäytäntöön.
G.B.S:n vuoropuhelu olisi niin elähyttävä vastakohta Hon. Cy'n
puheille.

Ei kannata kirjoittaa enää, minä odotan ja puhun.

                                                 SALLIE.

P.S. Oi hyvä ihminen, juuri kun aloin tajuta miellyttävyyden
väläyksiä Sandyssä, hän sai taas raivokohtauksen ja oli _inhottava_.
Meillä täällä laitoksessa on ikävä kyllä viisi tuhkarokkotapausta, ja
tuo mies käyttäytyy kuin jos Miss Snaith ja minä olisimme istuttaneet
lapsiin tuhkarokkoa tuottaaksemme hänelle vaivaa. On monta päivää
jolloin minä olisin halukas hyväksymään tohtorimme eronpyynnön.


                                                     Keskiviikkona.

_Paras Vihollinen!_

Lyhyt ja arvokas kirjelippusenne eilispäivältä on tässä. En ole
koskaan tuntenut toista ihmistä, jonka kirjallinen tyyli olisi niin
tarkalleen samanlaista kuin hänen puhuttu sanansa.

Ja te olisitte suuresti kiitollinen jos minä luopuisin mielettömästä
tavastani sanoa teitä "Viholliseksi". Minä luovun mielettömästä
tavastani sanoa teitä Viholliseksi juuri yhtä pian kuin te luovutte
mielettömästä tavastanne suuttua ja torua ja morkata niin pian kun
joku pikku asia menee hullusti.

Lähden täältä huomenna iltapäivällä viettääkseni neljä päivää
New-Yorkissa.

                                   Vilpittömästi teidän
                                       S. MCBRIDE.


                                        PENDLETONILLA NEW-YORKISSA.

_Paras Viholliseni!_

Toivon että tämä kirje tapaa teidät ystävällisemmässä mielentilassa
kuin olitte nähdessäni teidät viimeksi. Minä intomielisesti toistan
että noiden kahden uuden tuhkarokkotapauksen puhkeaminen ei johtunut
laitoksemme johtajattaren huolimattomuudesta, vaan pikemmin
vanhanaikaisen talomme onnettomasta rakenteesta, joka ei myönnä
riittävää eristystä tarttuvia tauteja poteville.

Koska ette suvainnut käydä talossa eilen aamulla ennen lähtöäni,
en voinut sanoa mitään poissaoloni varalta. Senvuoksi kirjoitan ja
pyydän teitä luomaan arvostelevan silmäyksen Mamie Proutiin. Hän on
täynnä pieniä punaisia pilkkuja, jotka voivat olla tuhkarokkoa vaikka
toivonkin että niin ei ole. Mamie pilkuttuu hyvin helposti.

Palaan vankilaelämääni ensi maanantaina kello 5.

                                              Teidän
                                            S. MCBRIDE.

P.S. Uskon että annatte anteeksi kun sen sanon, mutta te ette ole
sitä lajia tohtori, joita minä ihailen. Minä pidän pulleista ja
pyöreistä ja hymyilevistä.


                                                     JOHN GRIER HOME,
                                                        Kesäkuun 9 p.

_Rakas Judy!_

Te olette kauhea perhe herkän nuoren tytön nähtäväksi. Kuinka voitte
odottaa että palaisin tyytyväisenä takaisin laitoselämään katseltuani
tuollaisen kotoisen onnen ja rauhan perikuvaa, jota perhe Pendleton
edustaa?

Koko paluumatkan junassa, sensijaan että olisin käyttänyt hyväkseni
kahta romaania, neljää aikakauskirjaa ja yhtä suklaarasiaa, jotka
miehesi ajattelevasti oli hankkinut, vietin aikani kertaamalla
hengessä kaikki seurapiirini nuoret miehet nähdäkseni enkö voisi
löytää ketään yhtä hauskaa kuin Jervis. Minä löysin! (Vähän
hauskemmankin, luulisin.) Tästä päivästä saakka on hän merkitty uhri,
tavoiteltu saalis.

Minusta on sietämätöntä jättää orpokoti kun olen siihen niin
innostunut, mutta jollet halua siirtää sitä pääkaupunkiin, en näe
muutakaan keinoa.

Juna myöhästyi kauheasti. Me istuimme ja tuprutimme eräässä
vaihteessa sillä aikaa kun kaksi matkustajajunaa ja yksi tavarajuna
syöksyi ohi. Luulin että meistä oli jotakin särkynyt ja saimme
nyt paikkailla konettamme. Junankuljettaja oli tyynnyttävä, mutta
harvasanainen.

Kello oli 7.30 kun ainoana matkustajana astuin junasta vähäpätöiselle
asemallemme säkkipimeässä ja _sateessa_, ilman sateenvarjoa, ja tuo
kallisarvoinen uusi hattu päässä. Ei mikään Turnfelt vastassani, ei
edes vuokravaunuja. Tosin en ollut sähköttänyt tuloni täsmällistä
hetkeä, mutta kuitenkin tunsin itseni miltei unohdetuksi. Olin
jotenkin epämääräisesti kuvitellut että kaikki 113 olisi tuotu
asemasillalle siroittelemaan kukkia ja laulamaan tervetuliaislauluja.
Juuri kun selitin asemamiehelle että minä kyllä pitäisin silmällä
hänen sähkölennätinkonettaan sen ajan kun hän juoksisi odotussaliin
vastapäätä ja soittaisi minulle ajurin, pyörähti nurkan ympäri kaksi
suurta vaunulyhtyä, jotka tähtäsivät suoraan minuun. Ne pysähtyivät
9 tuumaa ennen kuin ajoivat minut kumoon, ja kuulin Sandyn äänen
sanovan:

"Hyvä, hyvä, Miss Sallie McBride! Minusta on jo aika teidän tulla
takaisin ottamaan lapsinulikat käsistäni."

Tuo mies oli kolmasti tullut minua vastaan siltä varalta että juna
johonkin aikaan saapuisi. Hän sulloi minut ja uuden hattuni ja
laatikkoni ja kirjani ja suklaani vedenpitävän kuominsa alle, ja me
ajaa räiskytimme pois. Ihan totta, minusta tuntui että tulin takaisin
kotiin ja minä vallan surin sitä että minun koskaan pitää lähteä
pois. Sillä hengessäni, näetkös, olin jo ottanut eron ja pakannut ja
lähtenyt. Pelkkä ajatuskin ettei ole jossakin paikassa loppuikäänsä,
panee elämän tuntumaan kauhean epävakaiselta. Siinä syy miksi
koeavioliitoista ei koskaan voisi tulla mitään. Täytyy olla se tunne
että on joutunut johonkin hommaan peruuttamattomasti ja loppuiäkseen,
jotta oikein voisi iskeä siihen kiinni ja todella koko sielustaan
koettaisi saada sen menestymään.

On hämmästyttävää kuinka paljon uutisia voi kerääntyä neljänä
päivänä. Sandy ei suorastaan osannut puhua kyllin nopeasti
kertoakseen minulle kaiken mitä tahdoin kuulla. Muiden samantapaisten
uutisten mukana kuulin että Sadie Kate oli viettänyt kaksi päivää
sairashuoneessa, ja oli hänen tautinsa tohtorin lausunnon mukaan
puolen ruukkua karviaismarjasylttiä ja taivas tiesi kuinka monta
piparkakkua. Hänen työnsä oli minun poissaollessani muutettu astiain
pesuksi opettajakunnan ruokakomerossa, eikä hänen hauras hyveensä
kestänyt nähdä niin paljon vierasperäisiä herkkuja rinnakkain.

Värillinen kokkimme Sallie ja värillinen miehemme Noah, josta on
niin paljon hyötyä, ovat aloittaneet sodan elämästä ja kuolemasta.
Alkuperäinen riita koski jotakin pientä sytytyskysymystä, johon
lisäksi tuli sangollinen kuumaa vettä, jonka Sallie viskasi ikkunasta
tähdäten tavattoman tarkasti ollakseen nainen. Voit nähdä mikä
harvinainen luonne orpokodin johtajattaren tulee olla. Hänen tulee
mahduttaa itseensä sekä pikkulasten hoitajan että poliisiviranomaisen
ominaisuudet.

Tohtori oli kertonut vain puolet kun ehdimme kotiin, ja koska hän ei
vielä ollut syönyt päivällistä siksi että kolmasti oli ollut minua
vastassa, pyysin häntä suostumaan John Grierin vieraanvaraisuuteen.
Aioin pyytää myös Betsyn ja Mr. Witherspoonin, jotta olisimme voineet
pitää toimeenpanevan kokouksen ja järjestää kaikki laiminlyödyt
työmme.

Sandy suostui imartelevan nopeasti. Hän syö mielellään päivällistä
perhehaudan ulkopuolella.

Mutta sain kuulla että Betsy oli rientänyt kotiin tapaamaan
vierailevaa isoisäänsä, ja että Percy pelasi bridgeä kylässä. Tuo
nuori olento on niin harvoin ulkona iltaisin että olen iloinen kun
hän joskus saa pienen hauskan vaihtelun.

Asia päättyi siis niin että tohtori ja minä söimme kahdenkesken
kiireessä kyhätyn päivällisemme -- kello oli silloin kohta 8,
ja normaali päivällisaikamme on 6.30 -- mutta tämä improvisoitu
päivällinen oli sitä lajia etten usko Mrs. McGurkin koskaan
tarjonneen hänelle sellaista. Sallie, joka tahtoi vakuuttaa
minua verrattomuudestaan, teki ehdottoman etelämaisen parhaansa.
Ja päivällisen jälkeen me joimme kahvia hauskassa sinisessä
kirjastossani tulen ääressä, ja tuuli ulvoi ulkona ja ikkunaruudut
jyskyttivät.

Meillä oli mitä sydämellisin ja viihtyisin ilta. Ensi kerran koko
tuttavuutemme aikana kosketin uutta kieltä. Hänessä on todella
jotakin puoleensavetävää, kun kerran tulee tuntemaan hänet. Mutta
tutustuminen vaatii aikaa ja tahdikkuutta. Hän ei ole mikään
vitsiniekka. En koskaan ole nähnyt noin ärsyttävän selittämätöntä
ihmistä. Koko ajan kun puhun hänen kanssaan tuntuu minusta siltä kuin
hänen suunsa suoran viivan ja puoliavoimien silmiensä takana olisi
patoutunutta, kytevää tulta. Oletko varma että hän ei ole tehnyt
rikosta? Hän onnistuu herättämään toisessa sen hurmaavan tunteen että
hän on tehnyt.

Ja minun täytyy lisätä että Sandy ei ole niinkään huono puhuja
kun hän kerran päästää itsensä valloilleen. Hänellä on kokonaisia
nidoksia kielensä päässä.

"Vähän tietää vanha vaimo, joka istuu takkavalkeansa ääressä, mitä
tuuli tekee Hurly-Burly-Swire'lla", huomautti hän, kun erikoisen
vihainen tuulenpuuska viskoi sadetta ikkunaruutuja vastaan. Se kuuluu
hyvältä, eikö totta? Minulla ei kuitenkaan ole vähintäkään aavistusta
sen merkityksestä. Ja kuule tätä: kahvikuppien välissä (hän juo
aivan liian paljon kahvia ollakseen järkevä lääkäri) hän sattumalta
mainitsi sen uutisen, että hänen perheensä tunsi R.L.S:n perheen ja
oli usein illalliskutsuissa Heriot Row'la n:o 17! Minä hoitelin häntä
kaiken iltaa hyvin hartaasti oikeassa

    Sä näitkö Shelleyn silmilläs,
    puhuiko suuri sulle

mielentilassa.

Kun aloitin tätä kirjettä, ei aikomukseni suinkaan ollut täyttää
sitä kuvauksella Robin MacRaen vastakeksitystä viehätyksestä; tämä
on vain jonkinlainen katuva itsepuolustus. Hän oli niin hauska
ja toverillinen eilen illalla että kaiken päivää olen kulkenut
tunnonvaivoissa ajatellessani kuinka armottomasti tein hänestä
pilaa sinulle ja Jervisille. Minä en todellakaan tarkoita kaikkia
niitä epäkohteliaisuuksia mitä sanoin. Noin kerran kuussa mies on
herttainen ja mukautuva ja miellyttävä.

Naskali on juuri ollut vierailulla, ja sen aikana hän hukkasi
kolme tuumanpituista sammakonpoikaa. Sadie Kate löysi yhden niistä
kirjakaapin alta, mutta toiset kaksi hyppäsivät pois, ja minä niin
pelkään että ne ovat paenneet sänkyni turviin! Minä soisin että
hiiriä ja sisiliskoja ja sammakoita ei olisi niin helppo kuljettaa.
Ei koskaan voi tietää mitä piilee täysin kunnialliselta näyttävän
lapsen taskussa.

Vierailuni Casa Pendletonissa oli kaunoinen. Älä unohda lupaustasi
kutsua minut pian taas.

                                   Sinun kuten aina
                                       SALLIE.

P.S. Unohdin parin vaaleansinisiä tohveleita sängyn alle. Oletko
kiltti ja pyydät Maryä käärimään ne pakettiin ja lähettämään minulle?
Ja pidä kiinni hänen kädestään kun hän kirjoittaa osoitteen. Hän luki
nimeni osoitekorteista "Mackbird".


                                                         Tiistaina.

_Paras vihollinen!_

Niinkuin kerroin, jätin New-Yorkissa paikanvälitystoimistoon
ilmoituksen saadakseni tottuneen lastenhoitajan.

    Palvelukseen halutaan: Lastenhoitaja, omaava niin suuren sylin,
    että siihen sopii 17 vauvaa samalla kertaa.

Hän tuli tänään, ja tällainen on sen naisen hieno vartalo, jonka sain!

Emme voi estää yhtäkään vauvaa luisumasta alas hänen polveltaan,
jollemme kiinnitä sitä lujasti hakaneuloilla.

Olkaa hyvä ja antakaa aikakauslehti Sadie Katelle. Luen sen tänä
iltana ja palautan huomenna.

Onko koskaan ollut kiltimpää ja tottelevaisempaa oppilasta kuin

                                         S. MCBRIDE?


                                                           Torstaina.

_Rakas Judy!_

Olen viettänyt kolme viime päivää ahkerasti panemalla alkuun kaikkia
noita viimeisiä uudistuksia, joita suunnittelimme New-Yorkissa. Sinun
sanasi on laki. Yleinen teeleipäruukku on hankittu.

On myöskin tilattu 80 leikkikalulaatikkoa. Se on mainio ajatus; joka
lapsella oma laatikko, jonne hän saa koota aarteensa. Personallisen
pikku omaisuuden hoitaminen auttaa heitä kehittymään kansalaisiksi,
joilla on vastuuntunnetta. Minun olisi pitänyt ajatella sitä itse,
mutta jostakin syystä se ei ole juolahtanut mieleeni. Judy parka!
Sinulla on heidän pienten sydäntensä ikävästä sisäinen tietoisuus,
johon minä en koskaan pääse, en kaikella sillä myötätunnolla, johon
suinkin kykenen.

Me teemme parhaamme saadaksemme tämän laitoksen tulemaan toimeen niin
harvoilla häiritsevillä säännöillä kuin mahdollista, mutta näiden
leikkikalulaatikkojen suhteen on yksi pykälä, jossa minä aion olla
luja. Lapset eivät saa pitää niissä hiiriä eikä sammakoita eikä
onkimatoja.

En osaa sanoa kuinka iloinen olen siitä että Betsyn palkka
koroitetaan ja että saamme pitää hänet kokonaan. Mutta Hon. Cy
Wykoff valittaa tuota askelta. Hän on tehnyt tiedusteluita ja saanut
selville että Betsyn omaiset täysin kykenisivät pitämään hänestä
huolta ilman mitään palkkaa.

"Ette tekään anna lakimiehen neuvojanne ilmaiseksi", sanon minä.
"Miksi hänen pitäisi antaa tottuneita palveluksiaan ilmaiseksi?"

"Tämä on armeliaisuustyötä."

"Siis työstä, jonka tekee omaksi hyödykseen, pitäisi saada maksua,
mutta työstä, joka tehdään yleiseksi hyväksi, ei pitäisi saada
maksua?" "Lorua", sanoo Hon. Cy. "Hän on nainen, ja hänen perheensä
tulisi pitää huolta hänestä."

Tämä avasi väittelynäköaloja, joihin en huolinut ryhtyä Hon. Cy'n
kanssa, ja niinpä kysyin oliko hänestä mukavampaa laittaa oikea
ruohokenttä vai heinäniitty rinteelle, joka vie alas portille.
Hän pitää siitä että häneltä kysytään neuvoa, ja minä ravitsen
tätä hänen haluansa niin paljon kuin voin kaikilla toisarvoisilla
pikkuseikoilla. Sinä näet että seuraan Sandyn ovelaa neuvoa:
"Johtokunnan jäsenet ovat kuin viulunkieliä: heitä ei saa vääntää
liian kireälle. Pidä mies hyvällä tuulella, mutta kulje omaa
tietäsi." Oi, tämän orpokodin taktiikka opettaa minua! Minusta tulisi
ihmeteltävä poliitikon vaimo.


                                                    Torstai-iltana.

Sinua huvittanee kuulla että olen toistaiseksi sijoittanut Naskalin
kahden hurmaavan vanhanpiian luo, jotka jo kauan ovat hoippuneet
lapsenoton partaalla. He vihdoin tulivat viime viikolla ja sanoivat
haluavansa koettaa jotakin lasta kuukauden ajan nähdäkseen miltä
tuntuisi.

He tahtoivat tietysti kauniin, punaiseen ja valkeaan puetun
korukapineen, joka polveutui suoraan _Mayflowerista._ Minä sanoin
heille että kuka tahansa voi kasvattaa _Mayflowerin_ tyttären
seuraelämän koristeeksi, mutta oikea urotyö on kasvattaa italialaisen
posetiivisoittajan ja irlantilaisen pesijävaimon poika. Ja minä
tarjosin Naskalia. Tuo Naskalin napolilainen perinnöllisyys,
taiteellisesti puhuen, voi vielä tuottaa loistavan sekoituksen, jos
oikea ympäristö vain pääsee tukahuttamaan kaikki rikkaruohot.

Ehdotin sitä heille kuin urheilun kannalta, ja he ryhtyivät leikkiin.
He ovat suostuneet ottamaan hänet kuukaudeksi ja keskittämään hänen
parantamisekseen kaikki säästyneen voimansa vuodet, jotta hänestä
tulisi sopiva kasvatti johonkin siveelliseen perheeseen. Heillä on
molemmilla huumorin lahjaa ja _toimeenpaneva_ luonne, muuten en olisi
ikinä uskaltanut ehdottaa tällaista. Ja minä uskon todellakin että
tämä tulee olemaan ainoa keino kesyttää nuorta tulensyöjäämme. He
antavat hänelle ne hyväilyt ja sen rakkauden ja huomion, joita hän ei
ole saanut väärinkäytetyssä pikku elämässään.

He asuvat viehättävässä vanhassa talossa, jossa on italialainen
puutarha ja huonekaluja, joita on valittu ympäri koko maailman.
Näyttää ihan pyhyyden loukkaukselta päästää tuo hävittävä lapsi
valloilleen tuollaiseen aarrekokoelmaan. Mutta hän ei ole särkenyt
täällä mitään yli kuukauteen, ja minä uskon että italialainen hänessä
vastaa kaikkeen tuohon kauneuteen.

Minä sanoin heille ennakolta ettei heidän pidä kauhistua mitään
julkeuksia, joita saattaisi pujahtaa hänen sieviltä pikkulapsen
huuliltaan.

Hän lähti eilen illalla hyvin hienossa autossa, ja luuletko etten
ollut iloinen sanoessani hyvästi pahamaineiselle nuorukaisellemme!
Hän on vaatinut juuri puolet tarmostani.


                                                    Perjantaina.

Kaulakoriste saapui tänä aamuna. Monet kiitokset, mutta sinun ei
todellakaan olisi pitänyt antaa minulle uutta; eihän emäntää voi
panna vastuuseen kaikesta mitä huolimaton vieras kadottaa hänen
talossaan. Se on aivan liian kaunis minun vitjaani. Aion lävistää
nenäni ceylonilaiseen tapaan ja kantaa uutta jalokiveäni niin että se
todella näkyy.

Minun täytyy kertoa sinulle että Percyllä on tekeillä hyvää,
rakentavaa työtä tässä laitoksessa. Hän on perustanut John Grier
Pankin, ja on laatinut kaikki yksityiskohdat hyvin ammatinomaisella
ja liikemiesmäisellä tavalla, joka on kokonaan käsittämätön minun
ei-matemaattiselle mielelleni. Kaikki vanhemmat lapset omistavat
kunnollisesti painetun pankkiosoituskirjan, ja heille kaikille
on maksettava viisi dollaria viikossa palveluksistaan, kuten
koulunkäynnistä ja talousaskareista. Sitten he maksavat laitokselle
(pankkiosoituksella) täysihoidostaan ja vaatteistaan, mihin heidän
viisi dollariansa menee. Se näyttää noidutulta renkaalta, mutta se
on todella hyvin kasvattavaa; he oppivat ymmärtämään rahan arvon
ennenkuin viskaamme heidät ulos voitonhimoiseen maailmaan. Ne jotka
ovat erikoisen hyviä läksyissään tai töissään, saavat ylimääräisiä
palkintoja. Päätäni särkee kun ajattelen kirjanpitoa, mutta Percy
huiskaisee sen syrjään pelkkänä pikkuasiana. Sen saavat parhaat
laskijamme suorittaa ja siinä harjaantua luottamustoimiin. Jos
Jervis kuulee joistakin pankkiviroista, anna minun tietää; minulla
on ensi vuonna tähän aikaan tarjolla harjaantunut pankinjohtaja,
kassanhoitaja ja maksujenlaskija.


                                                         Lauantaina.

Tohtorimme ei pidä siitä että sanon häntä "Viholliseksi". Se loukkaa
jotenkin hänen tunteitaan tai arvokkuuttaan, mutta koska minä olen
itsepintainen hänen vaatimuksistaan huolimatta, on hän vihdoinkin
kostanut keksimällä minulle pilkkanimen. Hän on antanut minulle nimen
"Miss Sally Lunn" [Sally Lunn = eräänlainen teeleipä. _Suom. muist_.]
ja hehkuu ylpeydestä suoritettuaan moisen mielikuvituksen lennon.

Hän ja minä olemme keksineet uuden ajanvietteen: hän puhuu Skotlantia
ja minä vastaan irlanniksi. Keskustelumme sujuu tähän suuntaan:

"Ehtoopäivää, tohtori. Kuinka on terveys tänään?"

"Oikein hyvin, oikein hyvin. Ja kuinka lapset jaksavat?"

"Oikein hyvin kaikki tyyni."

"Sepä hauska kuulla. Tämä kevätilma koskee ihmisiin. Liikkuu paljon
sairautta, tiemmä."

"Taivaan kiitos ettei se ole pysähtynyt tänne! Mutta painakaa puuta,
tohtori, ja olkaa kuin kotonanne. Eikö saisi olla kuppi teetä?"

"Vielä vai, nainen! En minä tahtoisi vaivata, mutta kuppi kuumaa ei
olisi pahitteeksi."

"Kas niin! Ei siitä ole vaivaa ollenkaan."

Sinun mielestäsi tämä kenties ei ole kovin pyörryttävä sukellus
kevytmielisyyteen, mutta minä vakuutan sinulle että ihmiselle, joka
on niin arvokas kuin Sandy, se on suoranaista mässäystä. Mies on
ollut taivaallisen hyvällä tuulella siitä saakka kun tulin takaisin;
ei ainoatakaan pahaa sanaa. Alan uskoa että kenties voin muuttaa
hänet uudeksi niinkuin Naskalin.

Tämä kirje mahtaa olla pitkä sinustakin; olen kirjoittanut sitä pala
palalta kolme päivää, aina kun satuin kulkemaan kirjoituspöytäni ohi.

                                     Sinun kuten aina.
                                         SALLIE.

P.S. Minä en sitten paljoakaan perusta sinun kiitetystä
hiusvoiteestasi. Joko ei apteekkari sekoittanut sitä oikein tai ei
Jane käyttänyt sitä varovasti. Se tarttui tyynyyn tänä aamuna.


                                                     JOHN GRIER HOME,
                                                          Lauantaina.

_Paras Gordon!_

Kirjeesi torstaipäivältä on tässä, ja äärimmäisen typerä on se minun
mielestäni. Tietysti minä en koeta karkoittaa sinua luotani helposti;
se ei ole minun tapani. Jos ollenkaan karkoitan sinut, tapahtuu
se äkkiä ja kauhealla romahduksella. Mutta minä rehellisesti en
huomannut että siitä oli jo kolme viikkoa kun viimeksi kirjoitin.
Anna anteeksi!

Saanpa minäkin, hyvä herra, vetää sinut tilille. Sinä olit New
Yorkissa viime viikolla etkä vain tullut katsomaan meitä. Luulit että
me emme saisi tietää siitä -- mutta me kuulimme -- ja loukkaannuimme.

Tahdotko tietää ääriviivat päiväni töistä? Kirjoittanut
kuukausikertomuksen johtokunnan kokoukseen. Ottanut vastaan tilit.
Tarjonnut päiväaterian Valtion Apukomitean asiamiehelle. Tarkastanut
lasten ruokalistat kymmeneksi päiväksi. Sanellut viisi kirjettä
perheille, joilla on meidän lapsiamme. Käynyt katsomassa pientä
heikkomielistä Loretta Higginsiä (anna anteeksi tämä viittaus;
minä tiedän että sinä et soisi minun mainitsevan heikkomielisiä),
joka on hoidettavana hyvässä hauskassa perheessä ja oppii tekemään
työtä. Tullut takaisin teelle ja neuvotellut tohtorin kanssa erään
keuhkotautisen lapsen lähettämisestä parantolaan. Lukenut artikkelin,
jossa puolustetaan mökkejä ja vastustetaan keskitys-järjestelmää
turvattomien lasten kasvatuksessa. (Me tarvitsemme mökkejä! Soisin
että lähettäisit meille muutamia joululahjaksi.) Ja nyt kello 9
aloitan unisena kirjettä sinulle. Tunnetko monta nuorta seurapiirien
tyttöä, jotka voisivat viitata niin hyödylliseen päivään kuin tämä?

Ai, minä unohdin mainita että varastin 10 minuuttia
tileistäni tänä aamuna ottaakseni vastaan uuden kokin. Sallie
Washington-Johnstonillamme, jonka keittämä ruoka olisi kelvannut
enkeleille, oli hirmuinen, hirmuinen sisu, ja hän piti kauhun
vallassa Noah-parkaa, yli-oivallista lämmitysmiestämme, siinä
määrin että tämä pyysi eroa. Emme voi olla ilman Noahia. Hän on
hyödyllisempi laitoksessa kuin itse johtajatar, ja niinpä Sallie
Washington-Johnstonia ei ole enää.

Kun kysyin uuden kokin nimeä, vastasi hän: "Minun nimi on Suzanne
Estelle, mutta minun ystävät sanovat minua Pulu." Pulu keitti
päivällisen tänään, mutta minun täytyy sanoa että häneltä puuttuu
Sallien hieno aisti. Olen kauheasti pettynyt kun sinä et käynyt
talossa Sallien aikana. Olisit vienyt mukanasi korkean käsityksen
taloudenhoidostani.

       *       *       *       *       *

Unisuus voitti tuossa kohden, ja nyt on kaksi päivää kulunut.

Laiminlyöty Gordon parka! Mieleeni on juuri juolahtanut ettet ole
saanut kiitoksia muovailusavesta, joka tuli kaksi viikkoa sitten,
ja se oli niin tavattoman älykäs lahja että minun olisi pitänyt
sähköttää kiitokseni. Kun avasin laatikon ja näin kaiken tuon hauskan
sotkuisen saviaineen, istuin siihen paikkaan ja loin kuvapatsaan
Singaporesta. Lapset rakastavat sitä, ja on kovin hyvä kun heidän
kasvatuksensa käsityö-puolta rohkaistaan.

Tutkittuani huolellisesti Amerikan historiaa olen päättänyt että
mikään ei ole niin suuriarvoista tulevalle presidentille kuin
varhainen, ehdoton ja pakollinen _kotiaskareitten_ suoritus.

Senvuoksi olen jakanut tämän laitoksen jokapäiväisen työn sataan
osastoon, ja lapset vuorottelevat viikottain läpi outojen töitten
sarjan. Tietysti he tekevät kaikki huonosti, sillä juuri kun he
rupeavat oppimaan, he siirtyvät johonkin uuteen. Meille olisi
äärettömän paljon helpompaa seurata Mrs. Lippettin epämoraalista
tapaa ja tuomita joka lapsi elinkautisesti hyvinopittuun
totunnaistyöhön, mutta kun kiusaus ahdistaa minua, palautan mieleeni
Florence Hentyn kaamean kuvan, hänen, joka kiillotti tämän laitoksen
messinkisiä ovenripoja seitsemän vuotta -- ja minä työnnän lapset
ankarasti eteenpäin. Minä suutun aina kun ajattelen Mrs. Lippettiä.
Hänellä on aivan sama näkökanta kuin Tammany-puolueen valtiomiehellä
-- ei vähintäkään tunnetta yhteiskunnan palvelemisesta; hänen ainoa
mielenkiintonsa John Grier Homea kohtaan oli että hän sai siitä
elatuksensa.


                                                Keskiviikkona.

Minkä uuden oppimisenhaaran luulet minun ottaneen orpokotiini?
Pöytätavat!

En koskaan ole aavistanut että olisi niin vaivalloista opettaa
lapsille kuinka pitää syödä ja juoda. Heidän lempitapansa on panna
suu kupin laitaan ja latkia maitonsa kuin kissanpojat. Hyvät tavat
eivät ole vain keikarimaisia koristeita niinkuin Mrs. Lippettin
hallitus näyttää uskoneen; ne merkitsevät itsekuria ja toisten
ajattelemista, ja lasteni pitää oppia niitä.

Tuo nainen ei koskaan antanut lasten puhua ateriain aikana, ja
minulla on ollut ihan kauhea työ ennenkuin olen saanut heistä
mitään keskustelua irti paitsi pelästynyttä kuiskailua. Niinpä
olen määrännyt tavaksi että koko henkilökunta, minä itse mukana,
istumme heidän kanssaan pöydässä ja johdamme puhetta hauskoihin ja
opettaviin suuntiin. Olen myöskin perustanut pienen, hyvin tarkan
harjoituspöydän, jossa pikku kultamme vuorotellen saavat olla viikon
ajan ankarassa opissa. Mieltäylentävä pöytäkeskustelumme sujuu tähän
tapaan:

"Niin, Tom, Napoleon Bonaparte oli hyvin suuri mies -- käsivarret
pois pöydältä. Hän omasi aivan pelottavan kyvyn keskittää mielensä
mihin tahtoi; ja sillä tavoin sitä saa aikaan -- älä kurkoita, Susan,
pyydä kohteliaasti leipää, niin Carrie antaa sinulle. -- Mutta hän
oli esimerkki siitä tosiseikasta että kun itsekkäästi ajattelee vain
omaa elämäänsä eikä toisten, joutuu lopulta turmioon -- Tom! Pidä
suusi kiinni kun puret -- ja Waterloon taistelun jälkeen -- jätä
Sadien torttu rauhaan -- hänen kukistumisensa oli sitä suurempi kun
-- Sadie Kate, sinä saat nousta pöydästä. Aivan yhdentekevää mitä
hän teki. Vaikka kuinka ärsytettäisiin, ei hieno nainen saa lyödä
herrasmiestä."

       *       *       *       *       *

On kulunut kaksi päivää lisää; tämä on samanlainen nivelikäs kirje
kuin ne joita kirjoitan Judylle. Et ainakaan, hyvä mies, voi valittaa
etten ole ajatellut sinua tällä viikolla! Tiedän että sinä vihaat
tätä ainaista orpokotipakinaa, mutta minä en voi sitä auttaa, se
on ainoa minkä tiedän. Minulla ei ole viittä minuuttia päivässä
sanomalehtien lukuun. Suuri ulkomaailma on pudonnut pois. Kaikki
mielenkiintoni on tämän pienen rauta-aitauksen sisällä.

                                 Olen tätä nykyä
                                    S. MCBRIDE,
                             John Grier Homen Johtajatar.


                                                       Torstaina.

_Paras Vihollinen!_

"Aika on vain virta, jossa minä kalastelen." Eikö sillä lauseella
ole filosoofinen, vapautunut, Kaikkeuden-Herramainen sointi? Sen
on sanonut Thoreau, jota minä tätä nykyä ahkerasti luen. Niinkuin
näette, olen kapinassa teidän kirjallisuuttanne vastaan ja olen
palannut omaani. Kaksi viime iltaa olen omistanut _Walden'ille_,
kirjalle, joka on mahdollisimman kaukana turvattomien lasten
ongelmasta.

Oletteko koskaan lukenut vanhaa Henry David Thoreau'ta? Teidän
todellakin pitäisi lukea, luulen että löytäisitte hänestä
sukulaissielun. Kuulkaa tätä: "Seuraelämä on yleensä liian
halpahintaista. Me tapaamme toisemme hyvin lyhyitten väliaikojen
perästä eikä meillä ole ollut aikaa saada mitään uutta arvoa
toistemme silmissä. Olisi parempi, jos olisi vain yksi asunto joka
neljännespeninkulmalla, niinkuin siinä missä minä asun." Hän on
mahtanut olla hauska, avomielinen mies ja hyvä naapuri! Minusta hän
jotenkin muistuttaa Sandyä.

Tämä kaikki kertoakseni teille että meillä on vieraana eräs
majoitus-asiamies. Hän aikoo sijoittaa neljä kananpoikaamme, ja yksi
niistä on Thomas Kehoe. Mitä arvelette? Pitääkö meidän uskaltaa?
Paikka, jota hän ajattelee pojalle on eräs maatila, joka sijaitsee
kieltolaki-osassa Connecticutia ja jossa hän saa tehdä kovaa työtä
täysihoidostaan ja asua maanviljelijän perheessä. Se kuuluu aivan
sopivalta, emmekä voi pitää poikaa täällä aina. Kerran hänet
kuitenkin on päästettävä ulos maailmaan, joka on täynnä viinaa.

Olen pahoillani kun riistän teidät pois tuosta hauskasta kirjastanne
_Dementia Praecox_, mutta olisin kovin kiitollinen jos pistäytyisitte
tänne ennen kahdeksaa neuvottelemassa asiamiehen kanssa.

                                    Olen kuten tavallisesti
                                          S. MCBRIDE.


                                                    Kesäkuun 17 p.

_Rakas Judy!_

Betsy on tehnyt mitä tunnottomimman kepposen eräälle kasvattia
hakevalle herrasväelle. He ovat matkustaneet Ohiosta
kiertomatkavaunuillaan sekä katsellakseen seutuja että poimiakseen
tyttären. He näyttävät olevan johtavia henkilöitä kaupungissaan,
jonka nimeä en tällä hetkellä muista, mutta se on hyvin merkitsevä
kaupunki. Siinä on sähkövalo ja kaasu, ja Mr. Johtava Henkilö on
niiden molempien ylitarkastajana. Pelkällä kädenliikkeellä hän voisi
syöstä tuon koko kaupungin pimeyteen, mutta onneksi hän on hyvä mies,
joka ei tahtoisi tehdä mitään niin julmaa, ei edes vaikka häntä ei
uudelleen valittaisi pormestariksi. Hän asuu tiilitalossa, jossa on
liuskakatto ja kaksi tornia, ja pihalla on saksanhirvi ja suihkukaivo
ja koko joukko kauniita, varjoisia puita. (Hänellä oli valokuva
taskussaan.) He ovat kilttejä, anteliaita, hyväsydämisiä, hymyileviä
ihmisiä ja hieman lihavia; näet siis kuinka mainiot vanhemmat heistä
tulisi.

No niin, meillä oli tarkalleen heidän unelmiensa tytär, mutta kun
he tulivat ilmoittamatta, oli hän puettuna flanelliseen yöpaitaan,
ja hänen kasvonsa olivat likaiset. He silmäilivät Caroline'a, eikä
hän tehnyt heihin mitään vaikutusta, mutta he kiittivät meitä
kohteliaasti ja lupasivat pitää hänet mielessään. He tahtoivat käydä
New Yorkin Orpokodissa ennenkuin tekisivät ratkaisunsa. Me tiesimme
hyvin että jos he näkisivät tuon erinomaisen lapsikokoelman, ei pikku
Caroline parkamme enää tulisi kysymykseen.

Silloin Betsy tuli väliin. Hän pyysi heitä ystävällisesti sinä
iltapäivänä kotiinsa teetä juomaan ja katsomaan erästä pikku
suojattiamme joka oli siellä hänen pienen veljentyttärensä vieraana.
Mr. ja Mrs. Johtava Henkilö eivät tunne juuri ketään täällä idässä
eivätkä ole saaneet kutsuja, joita pitäisivät arvonsa mukaisina,
joten he ihan viattomasti iloitsivat pienen seuravaihtelun
mahdollisuudesta. Heti kun he olivat vetäytyneet hotelliin
päiväaterialle, kutsui Betsy autonsa ja lennätti Caroline-vauvan
kotiinsa. Hän puki Carolinen pienen veljentyttärensä parhaaseen
vaaleanpunaiseen ja valkeaan koruommeltuun pukuun, lainasi
irlantilaisen pitsimyssyn, vaaleanpunaiset sukat ja valkoiset kengät
ja asetti hänet sievästi vihreälle ruohokentälle tuuhean pyökkipuun
alle. Valkea-esiliinainen hoitajatar (niinikään lainattu pikku
veljentyttäreltä) tyrkytti hänelle leipää ja maitoa ja koreita,
värikkäitä leikkikaluja. Kun vastaiset vanhemmat saapuivat, Caroline,
täynnänsä ruokaa ja tyytymystä, tervehti heitä ilon kuherruksella.
Siinä hetkessä kun heidän silmänsä sattuivat häneen, he ihastuivat
ja halusivat hänet omakseen. Heidän huomaamatonta mieltään ei
pimentänyt ainoakaan epäluulo, että tämä suloinen ruusunnuppu olisi
tuo aamullinen lapsi. Nyt, kun harvat muodollisuudet on toimitettu,
näyttää todella siltä että Caroline-vauva saa asua tornissa ja kasvaa
johtavaksi henkilöksi.

Minun täytyy todellakin, ilman enempiä viivyttelyitä, käydä käsiksi
tuohon polttavaan kysymykseen tyttöjemme uusista puvuista.

                                    Korkeasti kunnioittaen,
                                        Arvoisan Rouvan
                              nöyrin ja tottelevaisin palvelija
                                         SALLY MCBRIDE.


                                                       Kesäkuun 19 p.

_Rakkakin Judy!_

Kuule kaikkein suurinta uudistusta, sitä joka riemastuttaa sydäntäsi!

EI SINIRUUTUISIA PUMPULIPUKUJA ENÄÄ!

Aavistaen että tämä ylimysmielinen kartanoympäristö voi sisältää
arvokasta ravintoa orpokodillemme, olen viime aikoina liikkunut kylän
seurapiireissä, ja eräillä aamiaiskutsuilla eilen kaivoin esiin
kauniin ja ihastuttavan lesken, joka käyttää miellyttäviä, väljiä
pukuja, jotka hän piirtää itse. Hän uskoi minulle, että hänestä olisi
ollut kovin hauskaa ruveta ompelijaksi, jos hän vain olisi syntynyt
neula suussa eikä kultalusikka. Hän sanoo ettei hän koskaan voi nähdä
kaunista, huonosti puettua tyttöä ilman että tekisi mieli ottaa häntä
kädestä ja pukea hänet uudelleen. Oletko koskaan kuullut mitään
niin verrattoman sopivaa? Niin pian kun hän avasi huulensa, oli hän
merkitty ihminen.

"Voin näyttää teille 59 huonosti puettua tyttöä", sanoin minä
hänelle, "ja te saatte nyt luvan tulla kanssani ja suunnitella heille
uudet puvut ja tehdä heistä kauniita."

Hän vastusteli, mutta turhaan. Minä talutin hänet autolle, työnsin
sisään ja mumisin "John Grier Home" kuljettajalle. Ensimäinen
asukas, joka osui silmiimme, oli Sadie Kate, joka arvatenkin
oli juuri taputellut nekkuruukkua; ja loukkaava näky hän oli
esteettis-mieliselle ihmiselle. Tahmeuden lisäksi oli toinen sukka
syltyssä, esiliina napitettu ristiin ja toinen lettinauha hukassa.
Mutta -- kuten aina -- täysin huoletonna hän irvisti meille iloiset
tervetuliaiset ja tarjosi vieraalle rouvalle tahmean käpälän.

"No", sanoin minä voitonriemuisena, "nyt näette kuinka kipeästi
tarvitsemme teitä. Mitä voitte tehdä jotta Sadie Katestä tulee
kaunis?" "Peskää hänet", sanoi Mrs. Livermoore.

Sadie Kate marssitettiin minun kylpyhuoneeseeni. Kun hankaaminen oli
päättynyt ja tukka kiristetty lettiin ja sukka palautettu säädyllisen
korkealle, toin hänet uuteen tarkastukseen -- hän oli nyt täysin
normaali pieni orpo. Mrs. Livermoore käänteli häntä puoleen ja
toiseen ja tutki häntä kauan ja vakavasti.

Sadie Kate on luonnostaan kaunotar, villi, tumma, mustalaismainen
pikku velho; hän on kuin tuoreeltaan tuotu Connemaran tuulisilta
nummilta. Mutta voi, me olemme onnistuneet ryöstämään hänen
synnynnäisen oikeutensa tällä kauhealla laitos-univormulla!

Katseltuaan ääneti viisi minuuttia Mrs. Livermoore nosti silmänsä
minuun.

"Kyllä, rakas ystävä, te tarvitsette minua."

Ja me laadimme suunnitelmat siinä paikassa. Hän asettuu johtamaan
PUKU-komiteaamme. Hän valitsee avukseen kolme ystävää, ja he ja kaksi
tusinaa parasta ompelijaa tyttöjemme joukosta ja käsityönopettajamme
ja viisi ompelukonetta ryhtyvät muuttamaan tämän laitoksen ulkoasua.
Ja armeliaisuus on kokonaan meidän puolellamme. Me annamme Mrs.
Livermoorelle sen ammatin, jonka Sallimus ryösti häneltä. Eikö ollut
mainiota että löysin hänet? Heräsin tänään aamun koitteessa ja
pöyhistelin!

Paljon muita uutisia -- voisin siirtyä seuraavaan jaksoon -- mutta
aion lähettää tämän kirjeen Mr. Witherspoonin mukana, joka -- hyvin
korkeassa kauluksessa ja iltapuvuista mustimmassa -- on lähdössä
maalaisklubin latotanssiaisiin. Käskin häntä ottamaan mukaansa
hauskimman tytön, jonka kanssa hän tanssii, ja tuomaan hänet
satujenkertojaksi lapsillemme.

Eikö ole kauheata mikä laskeva ihminen minusta on tulossa? Koko ajan
kun puhun jonkun kanssa, ajattelen: "Mitä hyötyä voi sinusta olla
orpokodilleni?"

On vakavasti pelättävissä että nykyinen johtajatar niin innostuu
hommaansa ettei tahdo koskaan erota. Kuvittelen häntä väliin
valkotukkaisena vanhana naisena, jota rullatuolissa kuljetetaan
ympäri rakennusta, mutta joka vielä itsepintaisesti johtaa neljättä
sukupolveaan orpoja.

_Päästä_ hänet pois sitä ennen!

                                    Sinun
                                    SALLIE.


                                                     Perjantaina.

_Rakas Judy!_

Eilen aamulla, ilman pienintäkään varoitusta, pysähtyivät aseman
vuokravaunut ovellemme ja viskasivat portaille kaksi miestä, kaksi
pientä poikaa, tyttölapsen, keinuhevosen ja Teddykarhun ja ajoivat
sitten pois.

Miehet olivat taiteilijoita, ja pienokaiset olivat kolmannen
taiteilijan lapsia, joka oli kuollut kolme viikkoa sitten. He olivat
tuoneet pienokaiset meille, koska heidän mielestään "John Grier"
kuului niin jykevältä ja kunnioitettavalta eikä miltään julkiselta
laitokselta. Heidän epäkäytännölliseen mieleensä ei ollut kertaakaan
juolahtanut että tarvittiin joitakin muodollisuuksia, kun lapsi
sijoitettiin turvakotiin.

Minä selitin että me olemme täynnä, mutta he näyttivät niin
hämmentyvän ja pelästyvän että pyysin heitä istumaan siksi aikaa
kun sanoisin heille mitä heidän on tehtävä. Pienokaiset lähetettiin
lastenkamariin saamaan leipää ja maitoa sillä aikaa kuin minä
kuuntelin heidän tarinaansa. Noiden taiteilijain kertomuksessa
oli kohtalokkaan kaunokirjallinen tuntu, tai ehkä sen teki tuon
tyttölapsen naurun sointi, mutta oli miten oli, ennenkuin he olivat
lopettaneet, olivat lapset meidän.

En ole koskaan nähnyt aurinkoisempaa olentoa kuin tuo pieni Allegra
(emme usein saa niin hienoja nimiä eikä niin hienoja lapsia). Hän
on kolmivuotias, lepertelee lystikästä lapsenkieltä ja pulppuilee
naurua. Murhenäytelmä, jonka hän juuri on läpäissyt, ei ole
hipaissutkaan häneen. Mutta Don ja Clifford, kaksi tanakkaa viisi- ja
seitsenvuotiasta pikku miestä, ovat jo suurisilmäisiä ja pelästyneitä
elämän kovuudesta.

Heidän äitinsä oli lastentarhan opettajatar, joka meni naimisiin
taiteilijan kanssa, jolla oli pääomana innostus ja muutamia
maalipötkyjä. Hänen ystävänsä sanoivat että hänellä oli lahjoja,
mutta tietysti hänen täytyi viskata ne pois maksaakseen
maitokauppiaan. He asuivat summittaisesti vanhassa vinossa
ateljeessa, keittivät varjostimien takana, ja lapset nukkuivat
hyllyillä.

Mutta tässä kaikessa näyttää olleen hyvin onnellinen puoli -- paljon
rakkautta ja monta ystävää, kaikki enemmän tai vähemmän köyhiä, mutta
taiteellisia ja sukulaissieluja ja ylevämielisiä. Nuo hienot ja
kiltit pikku pojat osoittavat että heidän kasvatuksessaan on ollut
sellainen kausi. Heissä on jokin ilme, joka tulee aina puuttumaan
monelta lapseltani, huolimatta kaikista hyvistä tavoista, joita voin
ammentaa heihin.

Äiti kuoli sairaalassa muutamia päiviä jälkeen Allegran syntymän,
ja isä kamppaili eteenpäin kaksi vuotta, piti huolta poikueestaan
ja maalasi kuin hullu -- ilmoituksia, mitä vain -- pitääkseen heitä
katon alla.

Hän kuoli St. Vincentissa kolme viikkoa sitten -- liikarasitukseen,
suruun, keuhkotulehdukseen. Hänen ystävänsä ottivat huostaansa
lapset, myivät ateljeen kalustosta kaiken mikä oli säästynyt
panttilaitokselta, maksoivat velat ja rupesivat hakemaan parasta
mahdollista orpokotia. Ja -- taivas heitä auttakoon -- he löysivät
meidät!

No niin, minä pidätin taiteilijat päiväaterialla -- he olivat
miellyttäviä olentoja pehmeissä hatuissa ja Windsor-kaulahuiveissa
ja näyttivät itse aika kuluneilta -- ja lähetin heidät sitten
takaisin New Yorkiin luvaten kiinnittää äidillisimmän huomioni pikku
perheeseen.

Täällä he siis ovat nyt, yksi pikku olio lastenkamarissa, kaksi
lastentarha-huoneessa, neljä suurta pakkalaatikkoa täynnä tauluja
kellarissa ja varastohuoneessa matkalaukku, joka sisältää heidän
isänsä ja äitinsä kirjeet. Ja ilme heidän kasvoillaan, tuo
käsinkoskematon henkinen _jokin_, siinä heidän perintönsä.

En voi saada heitä mielestäni. Koko pitkän yön suunnittelin
heidän tulevaisuuttaan. Pojat ovat helpot, he ovat jo päässeet
korkeakoulusta Mr. Pendletonin avulla, ja etenevät kunniallisella
liikeuralla. Mutta Allegrasta en tiedä mitään, en voi keksiä mitä
toivoisin tuolle lapselle. Luonnollisinta olisi tietysti toivoa
jokaiselle herttaiselle pikku tytölle, että ilmaantuisi kaksi kilttiä
kasvatusvanhempaa korvaamaan oikeita vanhempia, jotka kohtalo on
häneltä riistänyt, mutta tässä tapauksessa olisi julmaa ryöstää hänet
veljiltä. Heidän rakkautensa vauvaa kohtaan on vihlova. He, näetkös,
ovat kasvattaneet hänet. En kuule heidän koskaan nauravan paitsi jos
Allegra on tehnyt jotain lystikästä. Poloiset pikku miehet kaipaavat
isäänsä hirveästi. Eilen illalla tapasin Donin, viisivuotiaan,
nyyhkyttämässä pikku vuoteessaan, koska ei voinut sanoa hyvää yötä
isälle.

Mutta Allegra on uskollinen nimelleen, onnellisin kolmivuotias nuori
neiti mitä koskaan olen nähnyt. Isä parka hoiti hänet hyvin, ja tämä
pikku kiittämätön on jo unohtanut menettäneensä isän.

Mitä voin tehdä näille pienokaisille? Minä ajattelen ja ajattelen
ja ajattelen heitä. En voi sijoittaa heitä muualle, ja tuntuu liian
hirveältä kasvattaa heitä täällä, sillä niin hyviä kuin meistä
tuleekin kun olemme ehtineet tulla uudistetuiksi, olemme sentään vain
laitos, ja asukkimme ovat juuri vain pieniä hautomakonepoikasia. He
eivät saa sitä personallista, touhuavaa hoitoa, jonka vain vanha kana
voi antaa.

On paljon mielenkiintoisia uutisia, jotka olisin voinut kertoa
sinulle, mutta uusi pikku perheeni on karkoittanut kaiken.

Lapsista on kyllä iloa, mutta ei niin vähän huolta.

                                           Sinun alati
                                             SALLIE.

P.S. Älä unohda että tulet vieraakseni ensi viikolla.

P.S.II. Tohtori, joka tavallisesti on niin tieteellinen ja tunteeton,
on rakastunut Allegraan. Hän ei edes vilkaissut tämän rauhasiin; hän
yksinkertaisesti nosti lapsen käsivarsilleen ja syleili häntä. Oi, se
tyttö on pikku noita! Mitä hänestä pitää tulla?


                                                     Kesäkuun 22 p.

_Rakkakin Judy!_

Saan ilmoittaa ettei sinun enää tarvitse olla huolissasi
palokalustomme riittämättömyydestä. Tohtori ja Mr. Witherspoon ovat
kiinnittäneet vakavimman huomionsa asiaan, eikä mikään tähän saakka
keksitty leikki ole osoittautunut niin hauskaksi ja hävittäväksi kuin
koehälyytyksemme.

Kaikki lapset vetäytyvät sänkyyn ja vaipuvat valppaaseen uneen.
Palokello soi. He hyppäävät pystyyn, pistävät kengät jalkaan,
sieppaavat päällimmäisen viltin sängystä ja käärivät sen kuvitellun
yöpaitansa päälle, asettuvat riviin ja marssivat halliin ja
portaisiin.

Seitsemäntoista pikku palleroamme lastenkamarissa on kukin yhden
intiaanin hoidossa, ja heidät kannetaan käärössä ulos riemusta
kirkuvina. Toiset intiaanit, niin kauan kuin ei tarvitse pelätä
katon putoamista, antautuvat pelastustyöhön. Ensimäisessä
hälyytystilaisuudessa -- Percyn toimiessa johtajana -- sullottiin
kahdentoista vaatelaatikon sisällys lakanoihin ja viskattiin
ulos ikkunasta. Minä ehdin käyttämään diktaattorivaltaani juuri
ennenkuin tyynyt ja patjat seurasivat samaa tietä. Meiltä meni
tunteja vaatteitten paikoilleenpanossa, sillävälin kuin Percy ja
tohtori, joiden mielenkiinto oli kokonaan hävinnyt, astelivat leiriin
piippuineen.

Tulevat hälyytyksemme saavat olla yhtä vivahdusta vähemmän
todenmukaisia. Minulla on kuitenkin ilo mainita sinulle, että
palopäällikkö Witherspoonin kykenevällä johdolla tyhjensimme
rakennuksen 6 minuutissa 28 sekunnissa.

Tuolla Allegra-vauvalla on keijukaisverta suonissa. Koskaan ei
ole tämä laitos pitänyt suojissaan moista lasta, lukuunottamatta
erästä, josta Jervis ja minä tiedämme. Hän on täydellisesti pannut
valtansa alle tohtorin. Sensijaan että tämä tekisi käyntejään kuten
vakava lääkäri ainakin, hän tulee kirjastooni käsi kädessä Allegran
kanssa ja puolen tuntia yhteen menoon ryömii matolla ja on olevinaan
hevonen, ja tyttötenava istuu hänen selässään ja potkii.

Tiedätkö, minä aion panna ilmoituksen lehtiin:

Luonteet uudistetaan nopeasti.

                                            S. MCBRIDE.

Sandy pistäytyi tänne pari iltaa sitten saadakseen vähän jutella
Betsyn ja minun kanssani, ja hän oli _säädytön_. Hän sanoi
kolme sukkeluutta ja istuutui pianon ääreen ja lauloi vanhoja
skotlantilaisia lauluja, "Mun lempeni puna, punaruusu on" ja "Tule
viittani turviin", ja "Kuka ikkunasta katsoo?", jotka eivät olleet
mitenkään kasvattavia, ja sitten hän tanssi muutamia askeleita.

Minä istuin ja tuiotin kätteni työhön, sillä totta on että minä sen
kaiken olen tehnyt kevytmielisellä esimerkilläni ja lainaamillani
kirjoilla ja toimittamalla hänelle niin kevyttä seuraa kuin Jimmien
ja Percyn ja Gordon Hallockin. Jos vielä saan työskennellä pari
kuukautta lisää, teen hänestä oikean ihmisen. Hän on jättänyt pois
purppuranpunaiset kravatit ja minun tahdikkaasta ehdotuksestani
valinnut harmaan puvun. Et voi aavistaa kuinka se pukee häntä.
Hänestä tulee oikein hienon näköinen niin pian kun saan hänet
lakkaamaan kantamasta pulleita esineitä taskuissaan.

Hyvästi, ja muista että odotamme sinua perjantaina.

                                               SALLIE.

P.S. Tässä on Allegran valokuva, Mr. Witherspoonin ottama.
Eikö hän ole kullanmuru? Hänen nykyiset pukunsa eivät koroita
hänen kauneuttaan, mutta parin viikon kuluttua hän saa siirtyä
neilikanpunaiseen kolttupukuun.


                                    Keskiviikkona, kesäkuun 24 p.,
                                                     kello 10 a.p.

MRS. JERVIS PENDLETON,

_Hyvä rouva!_

Kirjeesi on tässä, joka ilmoittaa ettet niinkuin lupasit voi tulla
luokseni perjantaina, koska miehelläsi on liikeasioita, jotka
pidättävät hänet kaupungissa. Mitä hölynpölyä se on? Onko tultu
siihen ettet voi jättää häntä kahdeksi päiväksi?

Minä en antanut 113 vauvan estää käyntiäni sinun luonasi, enkä näe
mitään syytä miksi antaisit yhden miehen estää sinun käyntisi minun
luonani. Tulen Berkshiren pikajunalle vastaan perjantaina niinkuin
sovittu oli.

                                         S. MCBRIDE.


                                                       Kesäkuun 30 p.

_Rakkakin Judy!_

Hyvin pikainen oli käynti, jonka meille soit, mutta kaikista pienistä
suosioista olemme kiitollisia. Olen kauhean iloinen, kun olit niin
ihastunut nähdessäsi mihin suuntaan asiat käyvät, enkä jaksa odottaa
kunnes Jervis ja arkkitehti tulevat ja aloittavat perinpohjaisen
repimisen.

Tiedätkö, minulla oli niin kummallinen tunne koko ajan kun olit
täällä. Minä en saa näyttämään todelta että sinä, rakas, ihmeellinen
Judyni, olet ihan totta kasvanut tässä laitoksessa ja tiedät
katkeralta sisäpuolelta mitä nämä pikku pallerot tarvitsevat.
Lapsuutesi murhenäytelmä täyttää väliin mieleni sellaisella vihalla
että tahtoisin kääriä hihani ylös ja taistella koko maailmaa vastaan
ja pakottaa sitä muuttumaan sopivammaksi paikaksi lasten elää. Nuo
skotlantilais-irlantilaiset esi-isäni näyttävät jättäneen perinnöksi
pelottavan määrän _sotaisuutta_ luonteeseeni.

Jos olisit pannut minut uudenaikaiseen orpokotiin somine, siisteine,
terveellisine mökkeineen, jossa kaikki sujuu eteenpäin hyvässä
järjestyksessä, en olisi voinut sietää sen täydellisen kellolaitoksen
yksitoikkoisuutta. Se vain saa minut jäämään, kun näen niin monta
seikkaa, jotka huutavat tekijää. Väliin, minun täytyy tunnustaa,
herään aamulla ja kuuntelen näitä laitos-ääniä ja haistan tätä
laitos-ilmaa ja ikävöin onnellista, huoletonta elämää, joka oikeuden
mukaan kuuluu minulle.

Sinä, rakas velho, lumosit minut, ja minä tulin, mutta usein yön
hetkinä lumouksesi ohenee, ja minä alan päiväni mielessä palava
päätös karata pois John Grier Homesta. Mutta minä lykkään lähdön
aamiaisen jälkeen. Ja kun tulen käytävään, juoksee yksi tuollainen
pallero minua vastaan ja pistää lämpimän, ryppyisen pikku nyrkin
ujosti käteeni ja katsoo minuun suurilla vauvan silmillään mykästi
pyytäen hiukan hyväilyä, ja minä tempaan hänet syliini ja likistän
häntä, ja sitten, kun katson tämän vauvan olan yli toisia hyljättyjä
pikku olentoja, tahtoisin ottaa kaikki 113 syliini ja rakastaa heidät
onnellisiksi. Tällainen työ lasten parissa on jotenkin hypnoottista.
Rimpuilit miten paljon tahansa, se saa sinut lopuksi.

Käyntisi näyttää jättäneen minut lavean filosofoivaan mielentilaan,
mutta itse asiassa minulla on pari uutistakin, jotka voin
viedä perille. Uudet puvut edistyvät, ja voi kuinka kultaiset
niistä tulee! Mrs. Livermoore oli ihastunut noihin erivärisiin
pumpulikangaspakkoihin, jotka lähetit -- näkisitpä työhuoneemme,
jossa kaikki on hujan hajan -- ja kun ajattelen kuuttakymmentä pikku
tyttöä, jotka aurinkoisina päivinä hyppelevät ruohokentällämme
punaisissa ja sinisissä ja keltaisissa ja lavendelinvärisissä
puvuissa, tuntuu minusta että meillä pitäisi olla varasto noettuja
silmälaseja tarjottavana katselijoille. Luonnollisesti tiedät että
muutamat noista loistavista valmisteista ovat hyvin haalistuvia ja
epäkäytännöllisiä, mutta Mrs. Livermoore on yhtä paha kuin sinä ---
hän ei suostu vaihtamaan. Hän on valmis tekemään toisen ja kolmannen
vaatekerran, jos tarvitaan. ALAS SlNIRUUTUINEN PUMPULIKANGAS!

Olen iloinen että pidit tohtorista. Tietysti me pidätämme itsellemme
oikeuden sanoa hänestä mitä haluamme, mutta tunteitamme loukkaisi
kauheasti, jos joku toinen tekisi pilaa hänestä.

Hän ja minä vielä valvomme toistemme lukuja. Viime viikolla
hän toi Herbert Spencerin _Synteettisen Filosofian systeemin_
silmäiltäväkseni, ja minä otin sen kiitollisena vastaan tarjoten
hänelle siitä hyvästä _Marie Bashkirtseffin Päiväkirjan_. Muistatko
kuinka me korkeakoulussa rikastutimme jokapäiväistä puhettamme
lainoilla Marie'sta? No niin, Sandy vei hänet kotiin ja luki
huolellisesti ja ajatellen.

"Niin", myönsi hän tänään tullessaan antamaan lausuntonsa, "se on
todenmukainen kertomus eräänlaisesta sairaalloisesta, itsekkäästä
personallisuudesta, jonkalaisia onnettomuudeksi kyllä on olemassa,
mutta en voi ymmärtää miksi te luette sitä, sillä Jumalan kiitos,
Sally Lunn, teillä ja Bash'illa ei ole mitään yhteistä."

Näin lähelle kohteliaisuutta ei hän koskaan ennen ole tullut, ja olen
äärettömästi mielissäni. Mitä Marie parkaan tulee, sanoo hän "Bash",
koska ei osaa lausua hänen nimeään ja halveksii liian suuresti
yrittääkseen.

Meillä on täällä eräs lapsi, erään kuorotytön tytär, itserakas,
itsekäs, turhamainen, teennäinen, sairaalloinen, valehteleva
pieni naikkonen, mutta hänellä on silmäripset! Sandy on saanut
mitä kiihkeimmän vastenmielisyyden tuohon lapseen, ja luettuaan
Marie-paran päiväkirjan hän on keksinyt uuden paljonsanovan
adjektiivin ilmaistakseen kaikki tytön harmilliset ominaisuudet. Hän
sanoo että tyttö on _bashimainen_, ja hylkää hänet.

Hyvästi, ja tule taas!

                                       SALLIE.

P.S. Lapsissani ilmenee hämmennyttävää taipumusta ottamaan ulos
kaikki pankkitalletuksensa ja ostamaan makeisia.


                                                      Tiistai-iltana.

_Rakas Judy!_

Mitä luulet Sandyn tehneen nyt? Hän on lähtenyt pienelle huvimatkalle
tuohon hermotautisairaalaan, jonka pää-hermosairas kävi täällä noin
kuukausi sitten. Oletko koskaan nähnyt tuon miehen kaltaista? Hän on
mielisairasten lumoissa eikä voi jättää heitä rauhaan.

Kun lähtöhetkenä kysyin häneltä neuvoja lääkkeitten suhteen, sanoi
hän:

"Ruokkikaa vilustunutta ja pitäkää vatsatautista nälässä älkääkä
uskoko tohtoreita."

Tämän neuvon ja muutaman kalanmaksaöljypullon varassa meidät
on jätetty omiin hoteisiimme. Tunnen itseni hyvin vapaaksi ja
seikkailuhaluiseksi. Ehkä sinun on paras rientää tänne taas, sillä
ei ole tietoa mitä iloisia mullistuksia minä voin panna toimeen, kun
olen irti Sandyn hillitsevästä vaikutuksesta.

                                                S.


                                                JOHN GRIER HOME,
                                                    Perjantaina.

_Paras Vihollinen!_

Täällä minä olen köytettynä mastoon sillä aikaa kuin te liehutte
pitkin maaseutua huvitellen mielisairaitten kanssa. Ja minä
kun juuri luulin kauniisti parantaneeni teidät sairaalloisesta
harrastuksestanne hermotautisiin! Se on suuri pettymys. Te olitte
viime aikoina jo melkein inhimillinen.

Saanko kysyä kuinka kauan aiotte viipyä poissa? Saitte luvan kahdeksi
päiväksi ja olette jo viipynyt neljä. Charlie Martin putosi eilen
kirsikkapuusta ja sai päänsä puhki, ja meidän oli pakko kutsua
tänne vieras lääkäri. Viisi pistoa. Potilas voi hyvin. Mutta me
emme tahtoisi olla riippuvaisia vieraasta. En puhuisi sanaakaan jos
olisitte poissa laillisesta syystä, mutta te tiedätte varsin hyvin
että kun viikon ajan olette seurustellut raskasmielisten kanssa,
tulette kotiin niin hirveän synkkyyden tilassa, kuolemaan saakka
varmana että ihmiskunta menee päin hongikkoon, ja minun niskoilleni
lankee raskas urakka saada teidät taas säädyllisen hilpeäksi.

Jättäkää mielisairaat harhojensa valtaan ja palatkaa John Grier
Homeen, joka tarvitsee teitä.

                               Nöyrin palvelijanne,
                               toivoen parastanne
                                     S. McB.

P.S. Ettekö ihaile runollista loppua? Se on lainattu Robert
Burnsiltä, jonka teoksia uutterasti luen ollakseni kohtelias eräälle
skotlantilaiselle ystävälleni.


                                                      Heinäkuun 6 p.

_Rakas Judy!_

Tohtori poika se vielä on poissa. Ei sanaakaan; hävinnyt avaruuteen
vain. En tiedä aikooko hän palata koskaan, mutta me näytämme tulevan
mainiosti toimeen ilman häntä.

Söin eilen päiväateriaa noiden kahden kiltin neidin luona, jotka
ovat ottaneet Naskalimme sydämelleen. Nuori mies näytti hyvin
kotiutuneelta. Hän otti minua kädestä ja tuli näyttämään puutarhaa
kuin isäntä ainakin, lahjoittaen minulle valitsemani sinikellon.
Päiväaterialla englantilainen hovimestari nosti hänet tuoliin ja
sitoi hänen leukalappunsa yhtä hienosti kuin jos olisi palvellut
täysiveristä prinssiä. Hovimestari on hiljan tullut Durhamin earlin
talosta, Naskali eräästä kellarista Houston-kadun varrella. Se oli
hyvin ylentävä näky.

Emäntäni kestitsivät minua perästäpäin otteilla pöytäkeskusteluistaan
kahden viime viikon aikana (ihmettelen ettei hovimestari ole
pyytänyt eroa; hän näytti kunnianarvoiselta mieheltä). Jollei tästä
mitään muuta tulisikaan, on Naskali ainakin varustanut heidät
hullunkurisilla jutuilla heidän loppuiäkseen. Vieläpä toinen
heistä ajattelee kirjoittaa kirjan. "Ainakin", sanoi hän pyyhkien
hysteerisiä kyyneliä silmistään, "olemme eläneet".

Hon. Cy pistäytyi luonamme 6.30 eilen illalla ja tapasi minut
iltapuvussa, lähdössä päivällisille Mrs. Livermooren taloon. Hän
huomautti lempeästi että Mrs. Lippett ei pyrkinyt olemaan mikään
seuraelämän johtaja, vaan säästi tarmonsa työhön. Sinä tiedät
että minä en ole kostonhimoinen, mutta en koskaan voi nähdä tuota
miestä toivomatta että hän olisi ankkalammikon pohjassa tukevasti
ankkuroituna kallioon. Muuten hän nousisi pinnalle ja kelluisi.

Singapore tervehtii sinua kunnioittaen ja on hyvin iloinen kun
et voi nähdä sitä sellaisena miltä se nyt näyttää. Häpeällinen
onnettomuus on turmellut sen kauneuden. Joku paha lapsi -- ja
minä en usko että se on poika -- on kerinnyt tuon elukkaparan
turkin aivan pilkulliseksi, niin että se nyt muistuttaa koinsyömää
shakkilautaa. Kukaan ei voi aavistaa kuka sen on tehnyt. Sadie Kate
on hyvin kärkäs käyttämään saksia, mutta hän on myöskin kärkäs
olemaan muualla! Sinä aikana jolloin leikkaaminen otaksuttavasti
tapahtui, istui Sadie Kate tuolilla kouluhuoneen nurkassa kasvot
seinään päin, niinkuin 28 lasta voi todistaa. Oli miten oli, Sadie
Katen jokapäiväiseksi velvollisuudeksi on tullut noiden pilkkujen
hoitaminen hiusvoiteellasi.

                               Olen, kuten tavallista,
                                       SALLIE.

P.S. Tämä on uusin muotokuva Hon. Cy'sta, piirretty luonnon mukaan.
Mies on eräissä suhteissa kiehtova puhuja: hän tekee eleitä nenällään.


                                                  Torstai-iltana.

_Rakas Judy!_

Sandy on tullut takaisin kymmenpäiväisen poissaolon jälkeen -- ei
mitään selitystä -- ja vaipunut syvään raskasmielisyyteen. Hän ei
siedä ystävällisiä ponnistuksiamme saada hänet vähän paremmalle
tuulelle eikä tahdo olla missään tekemisissä meidän kenenkään kanssa
paitsi Allegra-vauvan. Hän otti tytön taloonsa illalliselle tänä
iltana eikä tuonut häntä takaisin ennen puolta kahdeksaa, mikä on
aivan sopimaton hetki kolmivuotiaalle nuorelle naiselle. En tiedä
mitä tehdä tohtorillemme, hän tulee käsittämättömämmäksi päivä
päivältä.

Mutta Percy taas, hän on avomielinen, luottavainen nuori mies. Hän
on juuri ollut päivällisillä luonani (hän on hyvin täsmällinen
kaikissa seura-asioissa), ja koko keskustelumme oli omistettu
detroitilaiselle tytölle. Percy on yksin ja tahtoo puhua hänestä, ja
voi kuinka ihmeellisiä hän kertoo! Toivon että Miss Detroit on kaiken
tämän kauniin hellyyden arvoinen, mutta minua pelottaa. Percy otti
liivinsä sisimmistä kätköistä nahkakotelon ja käärien kunnioittavasti
auki kaksinkertaisen hopeapaperin näytti minulle viheliäisen
pienen olennon valokuvan -- pelkkää silmää ja korvarengasta ja
hiuskiehkuraa. Koetin parhaani mukaan näyttää onnittelevalta, mutta
sydämeni sulkeutui säälistä poika paran tulevaisuutta kohtaan.

Eikö ole hullua että hauskimmat miehet usein valitsevat pahimmat
vaimot, ja hauskimmat naiset pahimmat miehet? Otaksun että juuri
heidän hauskuutensa tekee heidät sokeiksi ja epäluulottomiksi.

Tiedätkö, mielenkiintoisin harrastus maailmassa on tutkia luonteita.
Luulen että minut oli aiottu kirjailijaksi, ihmiset niin pitävät
minua lumoissaan -- kunnes tunnen heidät läpi. Percy ja tohtori
ovat mitä viehättävin vastakohta. Voit joka hetki tarkalleen tietää
mitä tuo miellyttävä nuori mies ajattelee; hän on kirjoitettu
kuin aapiskirja suurin kirjaimin ja yksitavuisin sanoin. Mutta
tohtori! Hän voisi yhtä hyvin olla kirjoitettu kiinankielellä
mitä luettavuuteen tulee. Kuulee puhuttavan ihmisistä, joilla on
kaksoisluonne; hyvä, Sandyllä on kolminkertainen. Tavallisesti hän on
tieteellinen ja kova kuin graniitti, mutta silloin tällöin epäilen
että hän onkin kerrassaan tunteellinen ihminen virallisen kuorensa
alla. Päiväkausia yhteen menoon hän saattaa olla kärsivällinen ja
kiltti ja avulias, ja minä alan pitää hänestä, mutta sitten ilman
mitään varoitusta kesytön raju mies puhkeaa esiin hänen sisimmistä
syvyyksistään, ja -- oi taivas! olento on mahdoton. Epäilen aina että
hän joskus entisyydessä on kärsinyt kauhean kolauksen ja että hän
vielä hautoo sen muistoa. Koko ajan kun hän puhuu, on toisella se
epämukava tunne että hän jossain mielensä takasopukoissa ajattelee
jotakin muuta. Mutta tämä on ehkä vain minun romanttinen tulkintani
tavattoman pahasta sisusta. Joka tapauksessa hän panee ihmisen
ymmälle.

Olemme koko viikon odottaneet kaunista tuulista iltapäivää,
ja nyt se on tullut. Lapseni saavat iloita "leijapäivästä" --
lehtinen Jaappania. Kaikki kylliksi suuret pojat ja suurin osa
tyttöjä ovat hajaantuneina yli "Knowltopin" (se on tuo korkea,
kallioinen lammaslaidun, joka yhtyy maihimme idässä) ja lennättävät
omiatekemiään paperileijoja.

Minulla oli kauhea työ luvan maanittelemisessa äreältä vanhalta
herralta, joka omistaa tilan. Hän ei pidä orpolapsista, sanoo hän,
ja jos hän kerran antaa niille jalansijan maillansa, tulee niistä
ikuinen vitsaus. Kun kuulee hänen puhuvan, luulisi että orpolapset
ovat vaarallinen laji kovakuoriaisia.

Mutta puolen tunnin suostuttelun jälkeen hän muristen luovutti
lammaslaitumensa kahdeksi tunniksi sillä ehdolla ettemme jalallamme
astu lehmälaitumelle aidan toisella puolella ja lähdemme kotiin
heti kun aikamme on täysi. Lehmälaitumensa pyhyyden turvaksi on Mr.
Knowltop lähettänyt puutarhurinsa ja autonkuljettajansa ja kaksi
tallipoikaa vartioimaan sen rajoja niin kauan kun leijaleikkiä
kestää. Lapset ovat siellä vielä, ja heille on ihmeellinen seikkailu
juosta noilla tuulisilla kukkuloilla ja takertua toistensa
leijanyöreihin. Kun he tulevat hengästyneinä kotiin, odottaa heitä
yllätys piparkakkujen ja marjamehun muodossa.

Nuo säälittävät pikku vesat vanhoine kasvoineen! On vaikea tehtävä
saada ne nuoriksi, mutta minä uskon suorittavani sen. Ja on todella
hauskaa tehdä jotakin positiivista hyvän vuoksi tässä maailmassa.
Jollen kovasti taistele vastaan, toteutuu aikomuksesi tehdä minusta
hyödyllinen ihminen. Worcesterin seuraelämän kiihoittimet tuntuvat
minusta aika laimeilta verrattuina siihen anastavaan mielenkiintoon,
jonka aiheuttaa 113 elävää, lämmintä, kiemurtelevaa pikku orpoa.

                                  Rakkahin tervehdys!
                                        SALLIE.

P.S. Minä luulen, ollakseni täsmällinen, että tänä iltapäivänä
omistan 107 lasta.


_Rakas Judy!_

Koska nyt on sunnuntai ja kaunis kukkiva päivä, ja lämmin tuuli
puhaltaa, istuin ikkunassa, polvillani avoinna _Hermoston terveys_
(Sandyn viimeisin ravinnonlisä henkeni tarpeisiin) ja katseeni
maisemassa ulkona. "Taivaan kiitos", ajattelin, "että tämä laitos on
sijoitettu niin vallitsevaksi että ainakin voimme katsella ulos yli
rautamuurin, joka sulkee meidät sisäänsä."

Tunsin itseni hyvin häkkiinsuljetuksi ja vangituksi ja orvoksi,
ja päätin että oma hermostoni vaatii raitista ilmaa ja liikuntoa
ja seikkailua. Suoraan edessäni oli tuon tien valkea nauha, joka
sukeltaa laaksoon ja nousee kukkuloille toisella puolella. Aina
tulostani saakka olen ikävöinyt seurata sitä huipuille ja nähdä mitä
on noiden kukkulain takana. Judy parka! Lyön vetoa että sama kaipaus
täytti sinun lapsuutesi. Jos joku minun pikku tipusistani joskus
seisoo ikkunan ääressä ja katsoo laakson yli kukkuloille ja kysyy:
"Mitä niiden takana on?" soitan heti autoasemalle.

Mutta tänään kaikki tipuni hurskaasti hoitivat pieniä sielujaan
ja minä yksin vaelsin kaipuu sydämessä. Vaihdoin silkkisen
sunnuntaipukuni kotikutoiseen ja suunnittelin sillävälin keinoa miten
päästä noiden kukkulain huipulle.

Sitten menin puhelimeen ja pyysin julkeasti 505.

"Hyvää iltapäivää, Mrs. McGurk", sanoin hyvin lempeästi. "Saanko
puhutella tohtori MacRae'ta?"

"Odottakaa", vastasi hän hyvin lyhyesti.

"Ehtoopäivää, tohtori", sanoin minä. "Sattuuko teillä olemaan mitään
kuolevia potilaita, jotka asuvat tuolla kukkulain huipulla?"

"Ei ole, Jumalan kiitos."

"Sepä vahinko", sanoin minä pettyneenä. "Ja mitä itse teette tänään?"

"Minä luen _Lajien syntyä."_

"Sulkekaa se kirja, ei se sovi sunnuntaina. Ja sanokaa nyt, onko
autonne voiteessa ja valmis lähtemään?"

"Se on käytettävänänne. Tahdotteko että vien muutamia orpoja
ajelulle?"

"Vain yhden, joka potee hermostusta. Se on saanut päähänsä että sen
pitää päästä kukkulain huipulle."

"Autoni on suuri kiipeäjä. Neljännestunnissa --"

"Odottakaa!" sanoin minä. "Ottakaa mukaanne paistinpannu, joka on
sopivan kokoinen kahdelle hengelle. Minun keittiössäni ei ole mitään
pienempää kuin kärrynpyörä. Ja kysykää Mrs. McGurkilta voitteko olla
poissa illalliselta."

Sitten minä pakkasin koriin kappaleen silavaa ja muutamia munia ja
sämpylöitä ja piparkakkuja ja kuumaa kahvia termospullossa, ja odotin
portailla, kun Sandy hurautti näkyviin autoineen ja paistinpannuineen.

Meillä oli todellakin hauska seikkailu, ja hän iloitsi karkaamisen
tunteesta ihan yhtä paljon kuin minä. En kertaakaan antanut hänen
mainita mielenvikaisuutta. Panin hänen katsomaan avaroita niittyjä
ja tasalatvaisten pajujen viivaa, jonka takana kukkulat aaltoilivat,
ja hengittämään ilmaa ja kuuntelemaan varisten vaakumista ja
lehmänkellojen kalkatusta ja joen solinaa. Ja me puhelimme -- oi,
miljoonista asioista, jotka ovat kaukana orpokodistamme. Panin hänet
heittämään pois sen ajatuksen että hän on tiedemies ja kuvittelemaan
olevansa poika. Tuskin sitä uskoisi, mutta hän onnistui --- enemmän
tai vähemmän. Hän todellakin teki yhden tai pari oikein poikamaista
kepposta. Sandy ei ole vielä neljääkymmentä, ja hyvänen aika, onhan
se liian varhaista täysikasvuisuutta!

Me leiriydyimme jyrkänteelle, joka hallitsi näköalaa, kokosimme
risuja, teimme tulen ja laitoimme maailman _hauskimman_ illallisen
-- joku palanut risu oli räiskähtänyt paistettuihin muniin, mutta
hiilet ovat terveellisiä. Sitten kun Sandy oli polttanut piippunsa
ja "aurinko laski tavanmukaiseen länteensä", me kokosimme tavarat ja
palasimme kotiin.

Hän sanoo että se oli hauskin iltapäivä mitä hänellä vuosikausiin on
ollut, poloinen harhaanviety tieteen mies, ja minä uskonkin että se
on totta. Hänen oliivinvihreä kotinsa on niin epäkodikas ja kolkko
ja innostamaton etten ihmettele jos hän hukuttaa huolensa kirjoihin.
Niin pian kuin löydän hauskan, kodikkaan emännöitsijän, joka on
valmis astumaan toimeen, aion ruveta vehkeilemään Maggie McGurkia
vastaan, vaikka aavistankin että häntä on vielä vaikeampi saada
nostamaan ankkurinsa kuin Sterryä.

Ole hyvä äläkä vedä sitä johtopäätöstä että alan sopimattomasti
kiinnittää mieltäni pahantuuliseen tohtoriimme, sillä niin ei ole.
Asia on vain se että hän viettää niin ilotonta elämää että väliin
tahtoisin taputtaa häntä päähän ja pyytää häntä vähän reipastumaan;
maailma on täynnä päivänpaistetta ja osa siitä on häntäkin varten;
aivan samoin kuin tahtoisin lohduttaa sataa ja seitsemää orpoani,
niin paljon eikä enempää.

Olen varma että minulla oli joku oikea uutinen kerrottavana, mutta se
on täydellisesti kadonnut päästäni. Raittiin ilman suhina on tehnyt
minut uniseksi. Kello on puoli kymmenen, ja toivotan sinulle hyvää
yötä.

                                                  S.

P.S. Gordon Hallock on haihtunut ohueksi ilmaksi. Ei sanaakaan
kolmeen viikkoon, ei makeisia eikä täytettyjä eläimiä eikä
minkäänlaisia elonmerkkejä. Mitä ihmettä luulet tapahtuneen tuolle
huomaavaiselle nuorelle miehelle?


                                                   Heinäkuun 13 p.

_Rakkakin Judy!_

Kuule iloista sanomaa!

Koska tämä on Naskalin kuukauden 31 päivä, soitin hänen molemmille
suojelijattarilleen, kuten sovittu oli, järjestääkseni hänen
paluunsa. Minut kohtasi suuttunut kielto. Pitäisikö heidän antaa
pois herttainen pieni tulivuorensa juuri kun ovat saamaisillaan sen
olemaan sylkemättä tulta? He aivan vimmastuivat kun saatoin tehdä
moisen kiittämättömän vaatimuksen. Naskali oli suostunut heidän
kutsuunsa viettää kesän heillä.

Pukujen neulominen jatkuu yhä; kuulisit vain kuinka ompelukoneet
hyrisevät ja kielet käyvät neulomahuoneessa. Pelästyneinkin,
apaattisin, hengettömin pikku orpomme virkistyy ja saa mielenkiinnon
elämään, kun kuulee että hän tulee omistamaan kolme täysin yksityistä
omaa pukua, joista jokainen eri väriä, hänen itsensä valitsemaa.
Ja sinun pitäisi nähdä kuinka se edistää heidän ompelutaitoaan;
pienistä kymmenvuotiaistakin puhkeaa ompelijattaria. Soisin keksiväni
yhtä tehoisan keinon saada heidät innostumaan ruuanlaittoon. Mutta
keittiömme on äärimmäisen epäkasvattava; ymmärrät missä määrin
kahlitsee innostusta, kun täytyy keittää pari kappaa perunoita
kerrallaan.

Luultavasti olet kuullut minun mainitsevan että mielelläni jakaisin
tipuseni kymmeneen sievään pikku perheeseen, jokaisessa hauska
kodikas perheenäiti. Jos meillä vain olisi kymmenen somaa mökkiä
minne panna heidät, ja niissä kukkia puutarhassa ja kaniineja ja
kissanpoikia ja koiranpentuja ja kananpoikia takapihalla, silloin
olisimme täysin näytettäväksi kelpaava laitos eikä meidän tarvitsisi
hävetä kun nuo hyväntekeväisyys-asiantuntijat tulevat tarkastamaan
meitä.


                                                      Torstaina.

Aloitin tämän kirjeen kolme päivää sitten, jouduin kesken kaiken
puhumaan mahtavan ihmisystävän kanssa (50 pilettiä sirkukseen),
enkä ole senjälkeen ehtinyt tarttua kynääni. Betsy on ollut
Philadelphiassa kolme päivää, morsiustyttönä erään viheliäisen serkun
häissä. Toivon ettei useampi jäsen hänen perheestään aio mennä
naimisiin; se järkyttää J.G.H:ta kauheasti.

Ollessaan siellä hän urkki erästä perhettä, joka on pyytänyt
kasvattia. Tietysti meillä ei ole oikeata urkkimisjärjestelmää,
mutta väliin kun joku perhe putoaa suoraan syliimme, me mielellämme
panemme asian toimeen. Tavallisesti me olemme yhteistyössä Valtion
Apukomitean kanssa. Heillä on koko joukko tottuneita asiamiehiä,
jotka matkustavat ympäri maata ja ovat kosketuksissa perheitten
kanssa, jotka haluavat ottaa lapsia, ja orpokotien, joilla on niitä
annettavina. Koska he ovat halukkaat tekemään työtä hyväksemme, ei
hyödyttäisi vähääkään meidän käydä kaupustelemassa vauvojamme. Ja
minä tahdon sijoittaa niin monta kuin mahdollista, sillä minä uskon
lujasti että yksityiskoti on lapselle paras, edellytettynä tietysti
että olemme hyvin tarkkoja valitsemiemme kotien luonteesta. Minä
en vaadi rikkaita kasvattivanhempia, mutta minä vaadin kilttejä,
rakastavia, älykkäitä vanhempia. Tällä kertaa luulen että Betsy on
saanut onkeensa oikean perheitten helmen. Lapsi ei ole vielä annettu
eikä paperit allekirjoitetut, ja tietysti vaara pyörii aina että
kalamme voi tehdä äkillisen nykäyksen ja maiskahtaa takaisin veteen.

Kysy Jervisiltä onko hän koskaan kuullut philadelphialaisesta J.F.
Bretlandista. Hän näyttää liikkuvan rahamiesten piireissä. Ensi
kerran kuulin hänestä kirjeessä, joka oli osoitettu "John Grier
Homen Johtajalle, Hyvä Herra" -- se oli lyhyt, konekirjoitettu,
asiallinen kirje _hirveän_ asialliselta lakimieheltä, joka sanoo että
hänen vaimonsa on päättänyt ottaa kasvatiksi miellyttävän näköisen
ja terveen tyttölapsen, ikä 2-3 vuotta. Lapsen tulee olla orpo ja
amerikkalaista syntyperää, perinnöllisyydeltään moitteeton ja ilman
asiaansekaantuvia sukulaisia. Olisiko minulla tarjolla tällainen ja
voisinko auttaa asiassa? Kunnioittaen J.F. Bretland.

Lähempiä tietoja varten hän mainitsi nimen "Bradstreet". Oletko
koskaan kuullut mitään niin hassua? Voisi luulla että hän aikoo
avata talletustilin lastenkamarissa ja lähettää tilauksen meidän
taimiluettelomme mukaan.

Aloimme tavalliset tiedustelumme lähettämällä kyselykaavakkeen
eräälle pappismiehelle Germantowniin, jossa J.F.B. asuu.

Onko hänellä omaisuutta? Maksaako hän laskunsa? Onko hän hyvä
eläimille? Käykö hän kirkossa? Riiteleekö hän vaimonsa kanssa? Ja
monta muuta nenäkästä kysymystä.

Saimme ilmeisesti käsiimme pappismiehen, jolla on huumorin lahjaa.
Sensijaan että olisi vastannut tunnollisen seikkaperäisesti hän
kirjoitti ylhäältä alas poikki kaavakkeen: "Soisin että he ottaisivat
minut kasvatikseen."

Tämä näytti lupaavalta, joten B. Kindred ystävällisesti kiidätti
Germantowniin heti kun vihkiäisaamiainen oli ohi. Hänessä on
kehittymässä mitä hämmästyttävin salapoliisin vaisto. Lyhyen
seurakäynnin aikana hän osaa pöydistä ja tuoleista lukea perheen koko
moraalisen historian.

Hän palasi Germantovmista täynnänsä innostavia yksityiskohtia.

Mr. J.F. Bretland on rikas ja vaikutusvaltainen kansalainen, jota
ystävät sydämestään rakastavat ja viholliset (virkaheitot apulaiset,
jotka eivät epäröi sanoa että hän on _kova_ mies) syvästi vihaavat.
Hän on hieman epävakainen kirkonkäynnissään, mutta vaimo näyttää
säännölliseltä, ja hän antaa rahaa.

Vaimo on ihastuttava, hyväsydäminen, sivistynyt säätyläisnainen,
joka juuri on päässyt parantolasta koko vuoden kestäneen
heikkohermoisuuden jälkeen. Lääkäri sanoo että hän tarvitsee jotakin
voimakasta mielenkiintoa elämään, ja neuvoo ottamaan kasvatin.
Rouva olisi aina tahtonut kasvattia, mutta hänen kova miehensä
on itsepintaisesti kieltänyt. Mutta lopulta, kuten aina, lempeä,
hellittämätön vaimo on päässyt voitolle ja kovan miehen on ollut
pakko myöntyä. Vaikka omasta puolestaan olisikin mieluummin ottanut
pojan, Mr. Bretland luopui luontaisesta halustaan ja kirjoitti, kuten
yllä on kerrottu, tuon tavanmukaisen pyynnön -- pyysi sinisilmäistä
tyttöä.

Mrs. Bretland, joka lujasti oli päättänyt ottaa lapsen, on lukenut
kirjallisuutta jo vuosikausia, eikä mitään pikkuseikkoja ole lasten
ruokinnassa, joita hän ei tuntisi. Hänellä on valmiina aurinkoinen
lastenkamari, joka viettää lounaaseen. Ja kaappi täynnä salavihkaa
hankittuja nukkeja! Hän on itse ommellut niille vaatteet -- hän
näytti ne Betsylle tulvillaan ylpeyttä -- joten ymmärrät että tyttö
on välttämätön.

Hän oli juuri kuullut oivallisesta englantilaisesta hoitajattaresta,
jonka hän voisi saada, mutta hän ei ole aivan varma eikö olisi
parempi ottaa heti aluksi ranskalainen hoitajatar, niin että lapsi
voisi oppia kielen ennenkuin äänijänteet jäykistyvät. Hän myöskin
innostui äärettömästi kuullessaan että Betsy on käynyt korkeakoulun.
Hän ei voinut päättää lähettäisikö vauvan korkeakouluun vai eikö.
Mikä oli Betsyn rehellinen mielipide? Jos lapsi olisi Betsyn oma
tytär, lähettäisikö Betsy hänet korkeakouluun?

Kaikki tämä olisi hullunkurista jollei se olisi niin pateettista,
mutta minä en todellakaan saa mielestäni tuon yksinäisen naisparan
kuvaa, joka ompelee nukenvaatteita tuntemattomalle tytölle, jota ei
edes varmaan tietänyt saavansa. Hän kadotti omat vauvansa vuosia
sitten, tai oikeammin hänellä ei koskaan ollut niitä, ne eivät
eläneet ollenkaan.

Ymmärrät mikä hyvä koti tästä tulisi. Suuri määrä rakkautta odottaa
tuota pikku tipua, ja se on parempi kuin kaikki rikkaus mikä tässä
tapauksessa seuraa mukana.

Mutta nyt on pulmallisinta löytää lapsi, ja se ei ole helppoa,
herrasväki J.F. Bretland kun on niin kovin nimenomainen
vaatimuksissaan. Minulla olisi sopiva poikalapsi annettavana heille,
mutta tuo kaapillinen nukkeja tekee että hän on mahdoton. Pikku
Florence ei kelpaa -- yksi itsepintainen sukulainen elossa. Minulla
on suuri valikoima muukalaisia, joilla on sulavat ruskeat silmät --
eivät kelpaa ollenkaan, Mrs. Bretland on vaalea, ja tyttären pitää
olla hänen näköisensä. Minulla on monta herttaista pikku otusta,
joiden syntyperä on epämääräinen, mutta Bretlandit tahtovat kuusi
sukupolvea kirkossakäyviä esivanhempia ja kuvernöörin ylimpänä
huippuna. Minulla on myöskin kultainen pieni kiharapäinen tyttö
(ja kiharat käyvät yhä harvinaisemmiksi), mutta hän on avioton
lapsi. Ja se näyttää olevan ylipääsemätön este kasvattivanhempien
silmissä, vaikka itse asiassa se ei tee pienintäkään eroa lapsessa.
Hän ei kuitenkaan käy laatuun; Bretlandit pitävät jyrkästi kiinni
vihkimätodistuksesta.

On vain yksi ainoa lapsi sadan ja seitsemän joukosta, joka
tuntuu sopivalta. Pikku Sophiemme isä ja äiti saivat surmansa
rautatieonnettomuudessa, ja ainoa syy miksi hänkin ei kuollut oli
se että he juuri olivat jättäneet hänet sairaalaan, jotta jokin
paise leikattaisiin hänen kaulastaan. Hän on hyvää tavallista
amerikkalaista syntyperää, nuhteetonta ja mielenkiinnotonta joka
tavalla. Hän on väritön, sisuton, vinkuva pieni olento. Tohtori on
ammentanut hänet täyteen rakasta kalanmaksaöljyään ja pinaattiansa,
mutta ei voi saada häneen hilpeyttä.

Henkilökohtainen rakkaus ja huolenpito näyttää kuitenkin saavan
ihmeitä aikaan laitoslapsissa, ja hänestä saattaa puhjeta jotakin
harvinaista ja kaunista oltuaan parikin kuukautta istutettuna
uuteen maaperään. Niinpä eilen kirjoitin hehkuvan kuvauksen hänen
tahrattomasta perhehistoriastaan J.F. Bretlandille ja tarjouduin
saattamaan hänet Germantowniin.

Tänä aamuna sain sähkösanoman J.F.B:ltä. Ei sinne päinkään! Hän ei
aio ostaa tytärtä näkemättä sitä ensin. Hän tulee henkilökohtaisesti
tarkastamaan lasta ensi keskiviikkona kello 3.

Voi hyvänen aika, jos hän ei pidäkään lapsesta! Me käytämme nyt
kaiken tarmomme koroittaaksemme tuon lapsen kauneutta -- niinkuin
pennun, joka aiotaan viedä koiranäyttelyyn. Olisiko sinusta
hirvittävän suuri synti, jos punaisin hänen poskiaan aavistuksen
verran? Hän on liian nuori ottamaan sen tavakseen.

Taivas, minkälainen kirje! Miljoona sivua kirjoitettuna yhteen
hengenvetoon. Voit nähdä missä sydämeni on. Olen yhtä kiihtynyt
Sophien sijoittamisesta ulos elämään kuin jos hän olisi oma rakkahin
tyttäreni.

Kunnioittavat terveiset puheenjohtajalle.

                                           SAL. MCB.


_Paras Gordon!_

Se oli vihattava, typerä, halpamainen tekonen ettet neljään
viikkoon lähettänyt minulle virkistävää sanasta vain siksi että
minä luonnottoman kiireen aikana kerran annoin sinun odottaa
kolme viikkoa. Minua jo todella alkoi ahdistaa pelko, että olit
mulskahtanut Potomac'iin. Tipuseni kaipaisivat sinua kauheasti, he
rakastavat Gordon-setäänsä. Ole hyvä ja muista että olet luvannut
lähettää niille aasin. Ole hyvä ja muista myöskin että minulla on
paljon enemmän työtä kuin sinulla. On paljon vaikeampi johtaa John
Grier Homea kuin Edustajakamaria. Sitäpaitsi sinulla on kykenevämpiä
henkilöitä apunasi.

Tämä ei ole kirje, se on vihastunut vastalause. Kirjoitan huomenna --
tai huomisen perästä.

                                    S.

P.S. lukiessani kirjeesi uudelleen minä hiukkasen lepyn, mutta ällös
luule että minä uskon makeita sanojasi. Minä hyvin tiedän että sinä
vain imartelet kun puhut noin kauniisti.


                                                    Heinäkuun 17 p.

_Rakas Judy!_

Minulla on kertomus kerrottavana.

Tämä, muista se, on seuraava keskiviikko. Niin että puoli kolmelta
meidän pikku Sophiemme oli kylvetettynä ja kammattuna ja puettuna
kauniiseen pellavapukuun sekä annettuna luotettavan orpolapsen
hoitoon, jonka oli huolellisesti pidettävä hänet puhtaana.

Minuutilleen 3.30 -- en ole nähnyt toista niin epätoivoisen
säntillistä ihmisolentoa kuin J. F. Bretland -- kallisarvoinen,
ulkomaalaistyyppinen auto vieri tämän komean linnan portaitten
eteen. Kolme minuuttia myöhemmin ilmaantui ovelleni henkilö, jolla
on nelikulmaiset hartiat ja nelikulmainen leuka ja lyhyiksileikatut
viikset ja käytös, joka panee toisen pitämään kiirettä. Hän
tervehti minua vireästi "Miss McKosh'na". Minä oikaisin lempeästi,
ja hän rupesi sanomaan "Miss McKim". Minä osoitin tyynnyttävintä
nojatuoliani ja kehoitin häntä nauttimaan kevyitä virvokkeita
matkansa jälkeen. Hän suostui ottamaan lasin vettä (ihailen
kohtuullista isää), ja ilmaisi kärsimätöntä halua saada asiansa
toimitetuksi. Niinpä soitin kelloa ja käskin tuomaan pikku Sophien.

"Antakaa olla, Miss McGee!" sanoi hän minulle. "Näen hänet mieluimmin
hänen omassa ympäristössään. Lähden kanssanne leikkihuoneeseen tai
leikkikentälle tai missä vain pidätte nuoren väkenne."

Niinpä johdin hänet lastenkamariin, jossa kolmetoista tai neljätoista
vesaa siniruutuisissa koltuissa pyöriskeli patjoilla lattioilla.
Sophie, joka yksin sai nauttia naisellisten hameitten kunniaa, oli
pelastettu kyllästyneen orvon siniruutuisille käsivarsille. Lapsi
rimpuili ja tappeli päästäkseen alas, ja naiselliset hameet olivat
tiukasti kiedotut hänen kaulansa ympäri. Otin hänet syliini, silitin
hänen vaatteensa, kuivasin hänen nenänsä ja kehoitin häntä katsomaan
tuota herraa.

Lapsen koko tulevaisuus riippui viiden minuutin päivänpaisteesta, ja
sensijaan että olisi edes kerran hymyillyt, hän _vinkui!_

Mr. Bretland huojutti kättään hyvin happamesti ja maiskutti
hänelle suutaan kuin koiranpennulle. Sophie ei kiinnittänyt häneen
pienintäkään huomiota, vaan käänsi selkänsä ja hautasi kasvonsa
minun kaulaani. Mr. Bretland kohautti olkapäitään, otaksui että he
saattoivat ottaa hänet kokeeksi. Tyttö ehkä miellytti hänen vaimoaan,
hän itse ei missään tapauksessa kaivannut ottolasta. Ja me käännyimme
lähteäksemme.

Kuka tulla tepsuttelisi silloin suoraan hänen tielleen jollei tuo
pieni päivänsäde Allegra? Suoraan hänen eteensä se taaperteli,
pyöritti käsivarsiaan kuin tuulimylly ja putosi nelinryömin maahan.
Hän hyppäsi hyvin taitavasti syrjään jottei polkisi lasta, nosti sen
sitten ylös ja asetti seisomaan. Tyttö kietoi käsivartensa hänen
jalkansa ympäri pulputtaen naurusta.

"Isi! Nosta vauvaa!"

Hän on ensimäinen mies tohtoria lukuunottamatta, jonka lapsi on
nähnyt viikkokausiin, ja nähtävästi hän jotenkin muistuttaa melkein
unhottunutta isää.

J.F. Bretland nosti lapsen ylös ja kiikutti sitä ilmassa yhtä
kerkeästi kuin olisi sellaista tapahtunut joka päivä, ja haltioitunut
Allegra kirkui riemusta. Sitten kun hän osoitti haluavansa laskea
tytön maahan, tämä tarttui hänen nenäänsä ja toiseen korvaansa ja
rummutti molemmin jaloin hänen vatsaansa. Ei kukaan voisi syyttää
Allegraa eloisuuden puutteesta!

J.F. irtaantui hänen hyväilyistään ja tuli näkyviin tukka pörröisenä,
mutta leuka jämeänä. Hän laski tytön maahan, mutta piti hänen pientä
puristettua nyrkkiään kädessään.

"Tässä on minun tenavani", sanoi hän. "En usko että minun tarvitsee
etsiä kauempaa."

Minä selitin ettemme voi erottaa pikku Allegraa veljistään, mutta
mitä enemmän vastustin, sitä itsepintaisemmaksi kävi hänen leukansa.
Palasimme kirjastoon ja keskustelimme asiasta puolen tuntia.

Hän piti Allegran syntyperästä, piti hänen ulkomuodostaan, piti
hänen vilkkaudestaan, piti _hänestä_. Jos hänen piti saada tytär
vaivoikseen, tahtoi hän ainakin sellaisen jossa oli vähän pippuria.
Hänet sai hirttää jos hän otti tuon toisen vikisevän pikku
otuksen. Se ei ollut luonnollinen. Mutta jos antaisin Allegran,
hän kasvattaisi hänet kuin oman tyttärensä ja pitäisi huolta ettei
tytöltä mitään puuttuisi loppuikänään. Oliko minulla oikeutta
pidättää lapselta kaikki tämä vain hempeämielisten lorujen vuoksi?
Perhe oli jo hajaantunut, paras mitä nyt voin tehdä lapsille, oli
sijoittaa heidät erikseen.

"Ottakaa kaikki kolme", sanoin julkeasti.

Mutta ei, sitä hän ei voinut ajatellakaan; hänen vaimonsa oli sairas,
ja yhdessä lapsessa olisi hänelle aivan kylliksi.

Minäkös olin kauheassa välikädessä. Tämä näytti sellaiselta
onnenpotkulta lapselle, ja kuitenkin tuntui niin julmalta erottaa
hänet ihailevista pikku veljistä. Tiesin että jos Bretlandit
ottaisivat hänet lailliseksi lapsekseen, he parhaansa mukaan
koettaisivat katkoa kaikki menneisyyden siteet, ja lapsi oli vielä
niin pieni että se unohtaisi veljensä yhtä pian kuin oli unohtanut
isänsä.

Sitten ajattelin sinua, Judy, ja kuinka katkera olet aina ollut siitä
että orpokoti ei antanut sinun mennä, kun tuo perhe tahtoi ottaa
sinut kasvatiksi. Sinä sanoit aina että sinullakin olisi voinut olla
koti niinkuin muilla lapsilla, mutta että Mrs. Lippett varasti sen
sinulta. Varastinko minä nyt kenties pikku Allegralta kodin? Poikien
suhteen on aivan toisin, he voivat saada kasvatuksensa ja ruveta itse
pitämään huolta itsestään. Mutta tyttölapselle koti sellainen kuin
tämä merkitsisi kaikkea. Aina siitä saakka kuin Allegra-vauva tuli
meille, on hän minusta näyttänyt juuri samanlaiselta lapselta kuin
Judy-vauvan on täytynyt olla. Hänessä on kykyä ja elinvoimaa. Meidän
täytyy jotenkuten hankkia hänelle tilaisuuksia. Hänkin ansaitsee
osansa tämän maailman kauneutta ja hyvyyttä -- sikäli kuin luonto on
antanut hänelle kykyä pitämään sitä arvossa. Ja voiko mikään laitos
koskaan antaa sitä hänelle? Minä seisoin ja ajattelin ja ajattelin,
Mr. Bretlandin mitellessä lattiaa kärsimättömänä.

"Käskekää nuo pojat tänne ja antakaa minun puhua heidän kanssaan",
tahtoi Mr. Bretland. "Jos heissä on kipinäkään jalomielisyyttä,
antavat he ilolla hänen mennä."

Minä lähetin hakemaan heitä, mutta sydämelläni oli tukeva
lyijykimpale. He kaipasivat vielä isäänsä; tuntui armottomalta
temmata heiltä pois myöskin tämä kultainen pikku sisar.

He tulivat käsi kädessä -- kaksi tanakkaa, hienoa pikku miestä -- ja
seisoivat juhlallisen tarkkaavina, kiinnittäen suuret, ihmettelevät
silmät vieraaseen herraan.

"Tulkaa tänne, pojat. Minä tahdon puhua teille." Hän otti
kumpaistakin kädestä. "Talossa, jossa minä asun, ei ole yhtään
pientä lasta, ja vaimoni ja minä olemme päättäneet tulla tänne,
jossa on niin monta isätöntä ja äiditöntä lasta, ja ottaa yhden
niistä omaksemme. Se lapsi saa asua kauniissa talossa ja saa paljon
leikkikaluja ja on onnellinen kaiken ikänsä -- paljon onnellisempi
kuin voisi koskaan olla täällä. Minä tiedän että olette hyvin
iloiset, kun kuulette että olen valinnut pienen sisarenne."

"Ja emmekö saisi nähdä häntä enää koskaan?" kysyi Clifford.

"Saisitte kyllä, joskus."

Clifford katseli vuoroin minuun ja Mr. Bretlandiin, ja kaksi
suurta kyyneltä alkoi vieriä hänen poskilleen. Hän sysäsi pois Mr.
Bretlandin käden ja heittäytyi syliini.

"Ei saa antaa hänelle Allegraa! Ei saa! Täti kiltti lähettää hänet
pois!"

"Ottakaa kaikki!" pyysin minä.

Mutta hän on kova mies.

"En ole tullut ottamaan koko orpokotia", sanoi hän lyhyesti.

Silloin jo Don nyyhkytti toisella puolella. Ja kuka viskautui
keskelle tätä hälinää jollei tohtori MacRae, Allegra-vauva sylissään!

Minä esitin heidät toisilleen ja selitin asian. Mr. Bretland kurkotti
ottamaan vauvaa, ja Sandy piti sitä lujasti kiinni.

"Aivan mahdotonta", sanoi Sandy lyhyesti. "Miss McBride kyllä sanoo
teille että tämän laitoksen yhtenä sääntönä on ettei koskaan saa
erottaa perhettä."

"Miss McBride on jo tehnyt päätöksensä", sanoi J.F.B. jäykästi. "Me
olemme jo puhuneet asian selväksi."

"Olette varmaan erehtynyt", sanoi Sandy skotlantilaisimmillaan
ja kääntyi minuun. "Eihän aikomuksenne ole voinut olla suostua
sellaiseen julmuuteen?"

Tässä oli edessäni Salomonin tuomio -- kaksi itsepäisintä miestä
mitä hyvä Jumala koskaan on luonut riiteli pikku Allegrasta jäsen
jäseneltä. Lähetin kolme kananpoikasta takaisin lastenkamariin ja
palasin otteluun. Väittelimme äänekkäästi ja kuumasti, kunnes vihdoin
J.F.B. toisti kysymyksen, jonka itse olen usein tehnyt viitenä viime
kuukautena: "Kuka on tämän laitoksen pää, johtajatar vai talossa
käyvä lääkäri?"

Olin raivostunut tohtorille, joka oli pannut minut sellaiseen
asemaan tuon miehen edessä, mutta en voinut riidellä hänen kanssaan
julkisesti. Niinpä minun oli pakko lopullisesti ja ehdottomasti sanoa
Mr. Bretlandille että Allegra ei voi tulla kysymykseen. Eikö hän
tahtoisi ajatella Sophieta?

Ei, riivattu vieköön jos hän tahtoisi ajatella Sophieta. Allegra
tai ei kukaan. Hän toivoi minun käsittävän että olin raukkamaisesti
suostunut tuhoamaan lapsen koko tulevaisuuden. Ja sen loppulaukauksen
jälkeen hän peräytyi ovelle. "Miss MacRae, tohtori McBride, hyvästi
vain." Hän teki kaksi kohteliasta kumarrusta ja poistui.

Ja heti kun ovi sulkeutui iskimme Sandy ja minä yhteen. Hän sanoi
että ihmisen, jolla on olevinaan edes joitakin nykyaikaisia,
inhimillisiä näkökantoja lasten huollon alalla, pitäisi hävetä
jos hetkeäkään oli ajatellut mahdolliseksi sellaisen perheen
hajoittamista, ja minä syytin häntä siitä että hän tahtoi pitää
Allegran pelkästään itsekkäistä syistä, hän oli kiintynyt lapseen
eikä tahtonut menettää sitä. (Ja minä uskon että siinä on totuus.)
Oi, meillä oli uramme suuri taistelu, ja vihdoin hän poistui vielä
jäykempänä ja kohteliaampana kuin itse J.F.B.

Näiden kahden välillä tunnen itseni niin venähtäneeksi, kuin jos
minut olisi käytetty uudessa mankelikoneessamme. Ja sitten Betsy tuli
kotiin ja solvasi minua, kun olin heittänyt pois valituimman perheen
mitä olimme koskaan keksineet!

Tämä on siis kuumeisen toiminta-viikkomme päätös, ja sekä Sophie että
Allegra jäävät loppujen lopuksi laitoslapsiksi. Oi herranen aika!
Erota, kiltti ihminen, Sandy virkakunnasta ja lähetä minulle tilalle
saksalainen, ranskalainen, kiinalainen, jos sinua haluttaa -- mikä
hyvänsä muu kuin skotlantilainen.

                                     Väsyneenä
                                      SALLIE.

P.S. Lyön vetoa että myöskin Sandy tänä iltana ahkerasti kirjoittaa
kirjettä saadakseen minut erotetuksi. Minä en vastusta, jos sinua
haluttaa. Olen väsynyt laitoshommiin.


_Rakas Gordon!_

Olet kiero, koukkuileva, äkäinen, äreä, ilkeä, intikäs ihminen.
Huuti, poika, miksi en saisi puhua Skotlantia jos minua haluttaa?
Eikö nimessäni ole Mac?

Tietysti John Grier ihastuksissaan toivottaa sinut tervetulleeksi
ensi torstaina, ei ainoastaan aasin tähden, vaan oman herttaisen
aurinkoisen läsnäolosi tähden yhtä hyvin. Aioin kirjoittaa sinulle
peninkulman pituisen kirjeen menneitten laiminlyöntien korjaamiseksi,
mutta mitä se kannattaa? Saanhan nähdä sinut ylihuomenna, ja perin
hauska on kiusaantuneitten silmien nähdä sinut.

Älä, suutu, poika, kieleni tähden. Esi-isäni olivat Ylämaista.

                                              MCBRIDE.


_Rakas Judy!_

Kaikki hyvin John Grierissa -- lukuunottamatta yhtä katkennutta
hammasta, yhtä nyrjähtänyttä nilkkaa, yhtä pahasti naarmuttunutta
polvea ja yhtä tulehtunutta silmää. Betsy ja minä olemme kohteliaita,
mutta kylmiä, tohtorille. Harmillista kyllä on hänkin melko kylmä,
ja näyttää luulevan että lämpömäärän laskeminen on yksinomaan hänen
puolellaan. Hän hoitaa työnsä tieteellisellä, personattomalla
tavalla, täysin kohteliaasti, mutta jonkun verran irrallisesti.

Oli miten oli, tohtori ei häiritse meitä erittäin paljon tällä
hetkellä. Luonamme tulee pian käymään eräs paljon kiehtovampi henkilö
kuin Sandy. Edustajakamari lepää taaskin töistään ja Gordon nauttii
lomaa, josta hän aikoo viettää kaksi päivää Brantwoodin ravintolassa.

Kuulen ihastuneena että olette saaneet tarpeeksi merenrannasta ja
aiotte viettää lopun kesää meidän läheisyydessämme. Saatavissa
on useita tilavia kartanoita muutaman peninkulman päässä John
Grierista, ja Jervisille tulee olemaan hauska vaihtelu päästä kotiin
vain sunnuntaiksi. Mieluisasti käytetyn poissaolon jälkeen teillä
molemmilla tulee olemaan uusia ajatuksia lisättävänä yhteiseen
varastoon.

En voi pitemmältä lausua mietteitäni avioelämästä, koska minun täytyy
virkistää muistiani Monroen järjestelmän ja parin muun valtiollisen
kysymyksen suhteen.

Odotan kiihkeästi elokuuta ja kolmea kuukautta seurassasi.

                                         Kuten aina
                                           SALLIE.


_Paras Vihollinen!_

On hyvin anteeksiantavaista minun puoleltani kutsua teidät
päivälliselle tuon viimeviikkoisen tulivuorenpurkauksen jälkeen.
Olkaa hyvä ja tulkaa kuitenkin. Muistatteko ihmisystävällisen
ystävämme Mr. Hallockin, joka lähetti meille pähkinöitä ja
kultakaloja ja muita vaikeastisulavia pikkukapineita. Hän on
seurassamme tänä iltana, joten teillä nyt on tilaisuus ohjata hänen
hyväntahtoisuutensa virta terveellisempiin uomiin. Aterioimme
seitsemältä.

                                      Kuten aina
                                    SALLIE MCBRIDE.


_Paras Vihollinen!_

Teidän olisi pitänyt elää niinä aikoina jolloin joka ihminen asui eri
luolassa eri vuorella.

                                      S. MCBRIDE.


                                                 Perjantaina 6.30.

_Rakas Judy!_

Gordon on täällä ja on suhteessa orpokotiini kuin toinen mies. Hän
on keksinyt ikivanhan totuuden että tie äidin sydämeen käy lasten
ylistämisen kautta, ja hänellä ei ole muuta sanottavaa kuin kiitosta
kaikista 107:stä lapsestani. Yksinpä Loretta Higginsistä hän keksi
sanoa jotakin mieluista: hänestä on hauskaa että Loretta ei katso
kieroon.

Hän kävi ostoksilla kanssani tänä iltapäivänä ja oli hyvin avulias
lettinauhojen valitsemisessa parille tusinalle pikku tyttöjä. Hän
pyysi saada valita Sadie Katelle itse, ja monien empimisten jälkeen
hän keksi ottaa oranssinkeltaista toiseen lettiin ja smaragdin
vihreätä toiseen.

Kun juuri olimme syventyneinä tähän puuhaan huomasin erään viereisen
ostajan, joka näennäisesti askarteli hakasten valinnassa, mutta
pingoitti jokaisen korvansa kuulemaan meidän tyhjänpäiväistä
puhettamme.

Hänellä oli maalauksellinen hattu ja täplikäs harso, höyhenpuuhka
kaulassa ja niin uusimuotinen päivänvarjo etten uneksinutkaan häntä
tuttavakseni kunnes satuin näkemään hänen silmänsä ja niissä tutun
ilkeän välkkeen. Hän kumarsi jäykästi ja hyväksymättömästi, ja minä
nyökäytin takaisin. Mrs. Maggie McGurk seurapuvussaan!

Kuvassa on paljon hauskempi ilme kuin mitä hänellä tavallisesti on.
Hymyn aiheutti kynän horjahdus.

Mrs. McGurk parka ei voi ymmärtää mahdolliseksi mitään henkistä
mielenkiintoa jotakin miestä kohtaan. Hän epäilee että minä tahdon
mennä naimisiin joka ainoan kohtaamani miehen kanssa. Ensin hän luuli
että tahdoin temmata häneltä tohtorin, mutta nyt, nähtyään minut
Gordonin kanssa, hän pitää minua kaksiavioisena hirviönä, joka tahdon
heidät molemmat.

Hyvästi, jokin vieras lähenee.


                                                         11.30 i.p.

Olen juuri antanut päivälliset Gordonille vieraina Betsy ja Mrs.
Livermoore ja Mr. Witherspoon. Pyysin armollisesti myöskin tohtoria,
mutta hän kieltäytyi lyhyesti koska ei muka ollut seuratuulella.
Sandymme ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta!

Siitä ei ole epäilystä, Gordon on edustavin mies mikä ikinä on
hengittänyt. Hän on niin hauskannäköinen ja luonteva ja kohtelias
ja henkevä ja hänen käytöksensä on niin virheetöntä -- oi, hänestä
tulisi ihmeen koristeellinen aviomies! Mutta loppujen lopulta otaksun
että sitä joutuu elämään miehensä kanssa eikä vain näyttelemään häntä
päivällisillä ja teekutsuissa.

Hän oli poikkeuksellisen hauska tänä iltana. Betsy ja Mrs. Livermoore
molemmat rakastuivat häneen -- ja minä juuri pikkuisen. Hän huvitti
meitä pitämällä puheen parhaalla julkisella tavallaan, aiheena Javan
hyvinvointi. Meidän on ollut kauhean vaikea keksiä makuupaikkaa
tuolle apinalle, ja Gordon todisti kumoamattoman johdonmukaisesti
että koska olemme saaneet apinan Jimmieltä ja Jimmie on Percyn
ystävä, sen on nukuttava Percyn kanssa. Gordon on syntynyt puhujaksi,
ja kuulijakunta vaikuttaa häneen kuin samppanja. Hän osaa puhua yhtä
liikuttavan vakavasti apinasta kuin suurimmasta sankarista mikä
koskaan on vuodattanut verensä isänmaan puolesta.

Minä tunsin kyynelten kihoavan silmiini hänen kuvaillessaan Javan
yksinäisyyttä, kun se katseli yön tuloa hiilikellarissamme ja
ajatteli veljiensä leikkiä kaukana troopillisessa viidakossa.

Miehellä, joka osaa puhua tuolla tavoin, on tulevaisuus edessään. En
epäilekään etten joudu äänestämään häntä presidentiksi kunhan tästä
kuluu toiset 20 vuotta.

Meillä oli kaikilla hyvin hauskaa ja unohdimme kokonaan -- kolmen
tunnin ajaksi -- että 107 orpoa uinaili yläpuolellamme. Niin paljon
kuin rakastankin pikku kultia, on hauska päästä niistä eroon silloin
tällöin.

Vieraani lähtivät kymmeneltä, ja nyt kai täytyy olla puoliyön aika.
Tämä on kahdeksas päivä, ja kelloni on taas seisahtunut. Jane unohtaa
vetää sen yhtä säännöllisesti kuin perjantai tulee. No niin, minä
tiedän että on myöhäistä, ja velvollisuuteni naisena on nukkua
kauneuden tähden, varsinkin kun sovelias nuori kosija on saapuvilla.

Lopetan huomenna. Hyvää yötä.


                                                     Lauantaina.

Gordon on viettänyt tämän aamun leikkimällä orpokotini kanssa ja
suunnittelemalla älykkäitä lahjoja lähetettäviksi myöhemmin. Hän
arvelee että kolme siististi maalattua heimovaakunasalkoa lisäisi
intiaanitelttojemme viehätystä. Hän aikoo myöskin lahjoittaa kolme
tusinaa neilikanpunaisia kolttuja pikkulapsillemme. Neilikanpunainen
on väri, jota tämän laitoksen johtajatar suuresti suosii, sillä hän
on kuolettavasti väsynyt siniseen! Jalomielinen ystävämme huvittelee
itseään niinikään ajattelemalla kahta aasia ja satuloita ja pieniä
punaisia vaunuja. Eikö ole mainiota että Gordonin isä on antanut
hänelle niin runsaasti rahaa käytettäväksi ja että hän on tuollainen
hyväntekeväisyyteen taipuva nuori mies? Hän on tällä hetkellä Percyn
kanssa päiväaterialla hotellissa, ja luotan että hän siellä imee
itseensä tuoreita aatteita hyväntekeväisyyden alalta.

Kenties luulet etten ole nauttinut tästä keskeytyksestä laitoselämän
yksitoikkoisuudessa! Voit sanoa mitä vain haluat, rakas mrs.
Pendleton, siitä kuinka hyvin johdan orpokotiasi, mutta se on aivan
yhdentekevää, minulle ei ole luonteenmukaista pysyä niin alallani.
Minä hyvin usein tarvitsen vaihtelua. Juuri siksi Gordon, hänen
pulppuava optimisminsa ja pojan mielensä, on niin virkistävä,
varsinkin vastakohdaksi liian paljolle tohtorille.


                                                  Sunnuntai-aamuna.

Minun täytyy kertoa sinulle kuinka Gordonin vierailu päättyi. Hänen
aikomuksensa oli ollut lähteä neljältä, mutta onnettomana hetkenä
pyysin häntä jäämään 9.30 junaan, ja eilen iltapäivällä hän ja
Singapore ja minä teimme pitkän kävelyn kauas tämän orpokodin tornien
näkyviltä, ja pysähdyimme sievään pieneen ravintolaan tien varrella,
jossa saimme tyydyttävän illallisen: savustettua silavaa ja munia ja
kaalia. Sing ahtoi itseensä niin häpeällisesti että on ollut haluton
siitä saakka.

Kävely ja kaikki oli hauskaa ja hyvin mieluisa vaihtelu tässä
yksitoikkoisessa elämässä, jota vietän. Se olisi saanut minut hyvälle
tuulelle ja tyytyväiseksi pitkäksi aikaa, jollei myöhemmin olisi
tapahtunut jotakin äärettömän epämiellyttävää. Meillä oli kaunis,
aurinkoinen, huoleton iltapäivä, ja minä suren kun se pilattiin.
Palasimme takaisin hyvin epäromanttisesti resiinalla ja pääsimme J.G.
Homeen ennen yhdeksää; juuri hyvissä ajoin hänen lähteä asemalle ja
ehtiä junaansa. Niinpä en pyytänyt häntä sisään, vaan kohteliaasti
toivotin hänelle hyvää matkaa porttikäytävässä.

Käytävän sivussa talon varjossa seisoi muuan auto; minä tunsin sen
ja arvelin että tohtori oli sisällä Mr. Witherspoonin luona. (He
usein viettävät iltansa laboratoriossa.) No niin, lähdön hetkellä sai
Gordon onnettoman päähänpiston pyytää minua jättämään tämän orpokodin
hoito ja sensijaan ryhtyä hoitamaan erästä yksityistaloa.

Oletko koskaan moista kuullut? Miehellä oli ollut koko iltapäivä ja
peninkulmittain tyhjiä niittyjä missä pohtia tuota kysymystä, mutta
sensijaan hänen piti valita paikaksi meidän kynnysmattomme.

En oikein tiedä mitä sanoin, koetin keveästi torjua asian ja
jouduttaa hänet junaan. Mutta hän ei tahtonut tulla keveästi
torjutuksi. Hän asettui tukevasti ovipieltä vastaan ja tahtoi
välttämättä saada asian selväksi. Minä tiesin että hän myöhästyisi
junasta ja että tämän laitoksen joka ikkuna oli auki. Miehet eivät
koskaan vähääkään ajattele mahdollisia kuulijoita, nainen se aina
ajattelee mikä on sopivaa.

Koska hermostuneen kiihkeästi tahdoin päästä hänestä vapaaksi,
pelkään että olin aika jyrkkä ja tahditon. Hän alkoi suuttua, ja
silloin jokin onneton sattuma sai hänen katseensa osumaan autoon.
Hänkin tunsi sen, ja ollen hurjalla tuulella hän alkoi tehdä pilaa
tohtorista. "Se vanha mulkosilmä", sanoi hän, ja "koipeliini", ja oi,
hirvittävän määrän sopimattomia, typeriä asioita.

Minä selitin hänelle vakuuttavan tosissani etten hiventäkään
välittänyt tohtorista, että hän oli mielestäni juuri niin
hassunkurinen ja mahdoton kuin suinkin saattoi, kun äkkiä tohtori
nousi autosta ja astui luoksemme.

Minun olisi ollut hyvin mukava haihtua maan päältä sinä hetkenä!

Sandy oli ihan ilmeisesti vihoissaan, niinkuin hän hyvin saattoi
olla, mutta täysin kylmä ja hillitty. Gordon oli kuuma ja
pakahtumaisillaan kuviteltuihin vääryyksiin. Minä olin hämmentynyt
tästä täysin typerästä ja tarpeettomasta häiriöstä, joka äkkiä nousi
eteemme syyttä suotta. Sandy pyysi minulta moitteettoman kohteliaasti
anteeksi että oli huomaamattomana kuunnellut, kääntyi sitten
Gordoniin ja kutsui hänet jäykästi autoonsa luvaten ajaa asemalle.

Minä pyysin häntä jäämään. En tahtonut aiheuttaa mitään typerää
riitaa heidän välilleen. Mutta he kiipesivät autoon kiinnittämättä
minuun vähintäkään huomiota ja, huristivat tiehensä jättäen minut
kaikessa rauhassa seisomaan kynnysmatolle.

Minä lähdin sisään ja menin vuoteeseen ja makasin valveilla
tuntikausia odottaen kuulevani -- en tiedä minkälaisen räjähdyksen.
Kello on nyt 11, ja tohtori ei ole näyttäytynyt. En tiedä kuinka
maailmassa osaan olla kun hän tulee. Kai minun pitää piiloutua
vaatekaappiin.

Oletko koskaan kuullut mitään niin tarpeetonta ja typerää kuin koko
tuo tilanne? Otaksun nyt että olen riidellyt Gordonin kanssa --
enkä totisesti tiedä mistä, -- ja tietysti välini tohtorin kanssa
menee nyt aivan hunningolle. Sanoin kauheita asioita hänestä, --
sinä tiedät kuinka typeriä minä osaan puhua, -- asioita, joita en
vähääkään tarkoittanut.

Soisin että nyt olisi eilen tähän aikaan. Panisin Gordonin lähtemään
neljältä.

                                           SALLIE.


                                              Sunnuntai-iltapäivänä.

_Paras tohtori MacRae!_

Kauhea, typerä, viheliäinen juttu tuo eilisiltainen! Mutta teidän
täytyy tuntea minut jo siksi hyvin että tiedätte etten ikinä tarkoita
kaikkea sitä hassutusta mitä puhun. Kielelläni ei ole mitään yhteyttä
aivojeni kanssa, se vain käydä vilisee ihan itsekseen. Mahdan näyttää
silmissänne kauhean kiittämättömältä kaiken sen avun jälkeen, mitä
olette antanut minulle tässä oudossa työssä, ja kärsivällisyyden,
mitä olette (silloin tällöin) osoittanut.

Minä annan arvoa sille tosiseikalle etten olisi ikinä saanut tätä
orpokotia sujumaan ilman teidän pätevää tukeanne taustassa, ja
vaikka väliin, niinkuin itsennekin täytyy tunnustaa, olette ollut
aika kärsimätön ja pahantuulinen ja vaikea, en ole kuitenkaan
koskaan moittinut teitä siitä, enkä todellakaan tarkoittanut kaikkia
noita sopimattomuuksia mitä sanoin teistä eilen illalla. Olkaa
hyvä ja antakaa anteeksi epäkohteliaisuuteni. Minusta olisi hyvin
sietämätöntä menettää ystävyytenne. Ja me olemme ystäviä, emmekö ole?
Minusta on hauska ajatella niin.

                                       S. McB.


_Rakas Judy!_

Minulla ei totisesti ole aavistustakaan, olemmeko tohtori ja
minä sopineet riitamme vai emmekö. Lähetin hänelle kohteliaan
anteeksipyyntökirjeen, jonka hän otti vastaan hiljaisena kuin hauta.
Hän ei tullut lähellemme ennenkuin tänään iltapäivällä, ja hän ei
ole edes silmän räpytyksellä viitannut onnettomaan rettelöömme.
Puhuimme yksinomaan ichthyoli-voiteesta, jonka piti parantaa ihottuma
erään vauvan päänahassa; sitten, koska Sadie Kate oli läsnä, kääntyi
keskustelu kissoihin. Näyttää siltä että tohtorin maltalaisella
kissalla on neljä poikasta, ja Sadie Kate ei rauhoitu ennenkuin on
saanut nähdä ne. Ennenkuin tiesin mitä tapahtui huomasin lupaavani
viedä hänet katsomaan noita viheliäisiä kissanpoikia kello 4 huomenna.

Jonkajälkeen tohtori kumarsi välinpitämättömän kohteliaasti ja
poistui. Ja siihen asia nähtävästi päättyy.

Sunnuntainen kirjeesi on tullut, ja kuulen ihastuksissani että olette
ottaneet talon. Tulee olemaan ihanaa saada sinut naapuriksi niin
pitkäksi aikaa. Uudistustemme pitäisi edistyä pikamarssissa, kun sinä
ja puheenjohtajamme olette vierellämme. Mutta minusta näyttää että
sinun pitäisi päästä tänne ennen elokuun seitsemättä. Oletko varma
että kaupungin ilma tekee sinulle hyvää juuri nyt? En ole koskaan
nähnyt niin harrasta vaimoa.

Kunnioittava tervehdykseni puheenjohtajalle.

                                           S. McB.


                                                 Heinäkuun 22 p.

_Rakas Judy!_

Ole hyvä ja kuule!

Kello 4 vein Sadie Katen tohtorin taloon katsomaan noita kissoja.
Mutta Freddy Howland oli juuri 20 minuuttia sitten pudonnut portaita
alas, joten tohtori parhaillaan oli Howlandin talossa askarrellen
Freddyn solisluun kanssa. Hän oli jättänyt meille sanan, että
istuisimme odottamaan, hän tulisi pian takaisin.

Mrs. McGurk työnsi meidät kirjastoon ja tuli sitten -- jottei
jättäisi meitä yksin -- itse sisään muka kiillottamaan messinkiä. En
käsitä mitä hän luuli meidän voivan tehdä. Ehkä olisimme karanneet ja
vieneet pelikaanin.

Minä asetuin lukemaan kiinalaista tilannetta koskevaa kirjoitelmaa
_Century'stä_, ja Sadie Kate harhaili ympäri kuin utelias pieni
makiapina tutkien laveasti kaikkea minkä löysi.

Hän alkoi täytetystä flamingosta ja tahtoi tietää mikä teki sen niin
suureksi ja mikä teki sen niin punaiseksi. Söikö se aina sammakoita,
ja oliko se loukannut toisen jalkansa? Sadie Kate naksuttaa
kysymyksiä säännöllisen itsepintaisesti kuin kahdeksan päivän kello.

Minä hautauduin lukuuni ja annoin Mrs. McGurkin pitää huolta
Sadiesta. Lopuksi, päästyään puoliväliin huonetta, hän tuli erään
pienen tytön valokuvan luo, joka oli nahkakehyksissä keskellä
tohtorin kirjoituspöytää. Se oli omituinen, keijukaismaisen kaunis
lapsi, joka hämmästyttävästi muistutti pientä Allegraamme. Tämä
valokuva olisi saattanut olla Allegran kuva viisi vuotta vanhempana.
Olin huomannut sen sinä iltana kun olimme illallisilla tohtorin
luona, ja aikonut kysyä kuka hänen pikku potilaistaan se oli. Onneksi
en kysynyt!

"Kuka tuo on?" kysyi Sadie Kate osoittaen kuvaa.

"Se on tohtorin pieni tyttö."

"Missä se on?"

"Se on kaukana isoäitinsä luona."

"Mistä tohtori sai sen?"

"Hänen vaimonsa antoi sen hänelle."

Minä ponnahdin kirjastani kuin sähköiskun saaneena.

"Hänen vaimonsa!" huusin minä.

Seuraavana hetkenä raivostuin itseeni siitä että olin puhunut, mutta
olin hämmentynyt niin täydellisesti. Mrs. McGurk oikaisihe ja kävi
äkkiä perin puheliaaksi.

"Ja eikö hän ole koskaan kertonut teille vaimostaan? Tämä tuli
mielenvikaan kuusi vuotta sitten. Kävi niin että häntä ei ollut
turvallista pitää talossa, ja tohtorin täytyi panna hänet pois. Se
vei melkein hengen tohtorilta. En ole koskaan nähnyt kauniimpaa
naista kuin hän oli. Minä luulen ettei tohtori vetänyt suutansa
hymyyn vuosikausiin. Sepä sukkelaa ettei hän ole puhunut siitä
teille, vaikka te olette niin hyvä ystävä!"

"Luonnollisesti se ei ole aihe, josta hän välittäisi puhua", sanoin
kuivasti ja kysyin mitä kiilloitusjauhetta hän käyttää messinkiin.

Sadie Kate ja minä menimme ullakolle ja pyydystimme kissanpojat
ominpäin, ja onnellisesti ehdimme pois ennenkuin tohtori tuli
takaisin.

Mutta tahdotko kertoa minulle mitä tämä merkitsee? Eikö Jervis
tietänyt, että hän on naimisissa? Se on kummallisin seikka mitä
koskaan olen kuullut. Ajattelen totisesti, niinkuin McGurk ehdottaa,
että Sandy olisi sattumalta voinut mainita että hänellä on vaimo
houruinhuoneessa.

Mutta tietysti se on hirveä murhenäytelmä ja arvelen että hän ei
saata puhua siitä. Ymmärrän nyt miksi hän niin sairaalloisesti
pohtii perinnöllisyyskysymystä -- lyön vetoa että hän pelkää pikku
tytön puolesta. Kun ajattelen kuinka paljon olen hullutellut tuosta
asiasta, pelkään että olen haavoittanut häntä hirveästi, ja olen
suuttunut itseeni ja suuttunut häneen.

Minusta tuntuu kuin en koskaan enää tahtoisi nähdä tuota miestä. Auta
armias minkälaiseen vyyhteen olemme toimittaneet itsemme!

                                             Sinun
                                             SALLIE.

P.S. Tom McCoomb on kaatanut Mamie Proutin muurilaastipurtiloon
-- sellaiseen jota muurarit käyttävät. Mamie on kärventynyt. Olen
lähettänyt hakemaan tohtoria.


                                                    Heinäkuun 24 p.

_Paras Rouva!_

Minulla on kerrottavana kauhea häväistysjuttu John Grier Homen
johtajattaresta. Älä päästä sitä sanomalehtiin, ole niin hyvä. Voin
kuvitella höystettyjä yksityiskohtia tutkimuksessa, jonka jälkeen
johtajatar eroitetaan "Julmuuden" vuoksi.

Istuin auringonpaisteessa avoimen ikkunani luona tänä aamuna lukien
herttaista kirjaa Froebelin lastenkasvatus-teorioista -- ei koskaan
saa menettää malttiansa, pitää aina puhua lempeästi pienokaisille.
Vaikka he saattavat näyttää pahoilta, eivät he todellisuudessa
sitä ole. He joko eivät voi hyvin tai ei heillä ole mitään
mielenkiintoista tehtävää. Älä koskaan rankaise, kiinnitä vain heidän
huomionsa muuhun. Minä kehitin itsessäni hyvin rakastavaa, ylevää
mielialaa kaikkea tätä ympärilläolevaa nuorta elämää kohtaan, kun
äkkiä huomioni kiinnitti ryhmä pieniä poikia ikkunan alla.

"Uh, John -- älä kiusaa sitä!"

"Anna sen mennä!"

"Tapa se pian!"

Ja yli heidän vastalauseittensa kohosi jonkun hädässäolevan eläimen
tuskallinen vikinä. Minä heitin Froebelin pois, juoksin portaita alas
ja syöksyin heidän kimppuunsa sivuovesta. He näkivät minun tulevan
ja hajaantuivat oikealle ja vasemmalle paljastaen näkyviin John
Cobdenin, joka parhaillaan kidutti hiirtä. Säästän sinulta inhottavat
yksityiskohdat. Käskin erään pojista hukuttamaan elukan pian! Johnia
tartuin kaulukseen, ja laahasin tuon kiemurtelevan ja potkivan pojan
kyökin ovesta sisään. Hän on iso, kömpelö kolmetoistavuotias poika
ja hän tappeli kuin pieni tiikeri ja tarrautui joka ovenpieleen
kulkiessamme. Epäilen olisinko tavallisissa oloissa osannut käsitellä
häntä, mutta tuo 1/16 irlantilaista, mikä minussa on, oli kaikki
pinnalla, ja taistelin kuin hullu. Me töytäsimme keittiöön, ja etsin
nopeasti jotakin kuritusvälinettä. Pannukakun-kääntäjä oli ainoa
työkalu, joka sattui silmiini. Otin sen ja löin lasta kaikin voimin
kunnes olin muuttanut sen kyyristyväksi, vinkuvaksi armonpyytäjäksi
siitä tappelevasta pikku kerskurista, mikä se oli ollut neljä
minuuttia sitten.

Ja kuka syöksyi silloin äkkiä keskelle tätä purkausta jollei tohtori
MacRae! Hänen kasvonsa olivat kalpeat hämmästyksestä. Hän tuli
luoksemme ja otti pannukakun-kääntäjän kädestäni ja nosti pojan
jaloilleen. Johnnie pääsi nopeasti hänen taakseen ja tarrautui
häneen! Minä olin niin suuttunut etten todellakaan voinut puhua,
siinä kaikki että saatoin olla itkemättä.

"Tulkaa, me viemme hänet kansliaan", sanoi tohtori vain. Ja me
marssimme pois, Johnnie pysytellen mahdollisimman kaukana minusta ja
ontuen huomattavasti. Jätimme hänet kansliaan, menimme kirjastooni ja
suljimme oven.

"Mitä ihmettä lapsi on tehnyt", kysyi tohtori.

Silloin minä yksinkertaisesti laskin pääni pöydälle ja rupesin
itkemään! Olin aivan lopussa sekä henkisesti että ruumiillisesti;
olin tarvinnut kaikki voimani saadakseni pannukakunkääntäjän
tehoamaan.

Nyyhkytin hänelle kaikki veriset yksityiskohdat, ja hän sanoi etten
saanut ajatella niitä, hiiri oli kuollut nyt. Sitten hän haki minulle
vettä juotavaksi ja käski minun itkeä kunnes olin väsynyt; se tekisi
minulle hyvää. En ole varma etteikö hän taputtanut minua päähän!
Joka tapauksessa se oli hänen parasta ammattikäytöstään. Olen satoja
kertoja nähnyt hänen käyttävän samaa kohtelua hysteerisille orvoille.
Ja tämä oli ensimäinen kerta viikon aikana kun olimme sanoneet
toisillemme muuta kuin muodollisen "hyvää huomenta!"

No niin, heti kun olin sillä asteella että saatoin nousta istumaan
ja nauraa, kostuttaen silmiäni silloin tällöin märällä nenäliinalla,
aloimme tutkia Johnin tapausta. Pojalla on sairaalloinen
perinnöllisyys, sanoo Sandy, ja hän saattaa itse olla hieman
viallinen. Meidän täytyy käsitellä tätä tapausta kuin tautia yleensä.
Normaalitkin pojat ovat usein julmia; lapsen moraalinen tunto on
kehittymätön 13 vuoden iässä.

Sitten hän ehdotti että hautoisin silmiäni kuumalla vedellä ja
palaisin arvokkuuteeni. Sen teinkin. Ja me kutsuimme Johnnien sisään.
Hän seisoi -- omasta halustaan -- koko kohtauksen ajan. Tohtori puhui
hänelle -- oi, niin järkevästi ja kauniisti ja inhimillisesti! John
esitti puolustuksekseen että hiiri on vitsaus ja se pitää tappaa.
Tohtori vastasi että ihmisrodun menestys vaatii monen eläimen
uhraamista, edun vuoksi, ei koston, mutta että uhrin pitää tapahtua
mahdollisimman tuskattomasti. Hän selitti hiiren hermorakenteen
ja huomautti kuinka tuolla pienellä eläinparalla ei ollut mitään
puolustuskeinoja. Oli raukkamaista kiusata sitä suotta. Hän käski
Johnia kehittämään mielikuvitustaan sen verran että voisi katsoa
asioita toisen henkilön näkökannalta, vaikka tuo toinen henkilö
olisikin vain hiiri. Sitten hän meni kirjahyllylle ja otti esiin
minun kappaleeni Burnsin runoja, kertoi mikä suuri runoilija Burns on
ja kuinka kaikki skotlantilaiset rakastavat hänen muistoaan.

"Ja näin hän on kirjoittanut hiirestä", sanoi Sandy, haki runon
"Voi pieni, värjyvä eläin parka", jonka hän luki ja selitti pojalle
niinkuin vain skotlantilainen osaa.

John lähti katuvaisena, ja Sandy suuntasi ammatillisen huomionsa
taaskin minuun. Hän sanoi että olen väsynyt ja vaihtelun tarpeessa.
Miksi en lähtisi Adirondacksiin viikoksi? Hän ja Betsy ja Mr.
Witherspoon liittyisivät komiteaksi ja hoitaisivat orpokotia.

Tiedätkö, juuri niin minä olisinkin tahtonut tehdä! Tarvitsen
ajatusten vaihtelua ja vähän männyntuoksuista ilmaa. Kotolaiseni
pystyttivät leirin viime viikolla, ja heidän mielestään minä olen
hirveä kun en tule mukaan. He eivät _voi_ ymmärtää että kun kerran
on ruvennut tällaiseen toimeen, ei sitä saata lykätä syrjään silloin
tällöin kun haluttaa. Mutta muutamia päiviä voin helposti olla
poissa. Orpokotini on vedetty vireeseen kuin kahdeksan päivän kello,
ja käy viikon eteenpäin ensi maanantaista kello 4 i.p., ja sitten
juna tuo minut takaisin. Ehdin kaikessa rauhassa asettua ennenkuin
sinä tulet, ja aivoissani ei ole mitään harhailevia kuvitteluita.

Mutta Master John on onnellisen kuritetussa tilassa sielun ja ruumiin
puolesta. Ja minä melkein aavistan että Sandyn siveyssaarnalla
oli sitä suurempi voima, kun sen edellä oli käynyt minun
pannukakun-kääntäjäni! Mutta yhden asian minä tiedän -- Suzanne
Estelle on kauhuissaan kun vain jalallani astun hänen keittiöönsä.
Otin sattumalta perunanuijan käteen antaessani lausuntoni eilisillan
liian suolaisesta sopasta, ja hän juoksi piiloon puulaatikon oven
taakse.

Huomenna kello 9 lähden matkoilleni, valmistettuani tietä viidellä
sähkösanomalla. Ja oi, et voi kuvitella kuinka kiihkeästi odotan
saada taaskin olla iloinen, huoleton nuori olento -- meloa kanoottia
järvellä ja samoilla metsissä ja tanssia klubitalolla. Olin
haltioitumisen tilassa koko yön ajatellessani sitä. En todellakaan
ollut huomannut kuinka kuolettavasti olin väsynyt koko tähän
orpokodin maailmaan.

"Teidän tarvitsee", sanoi Sandy, "päästä hiukan pois ja hurjistella
vähän."

Tuo lääkemääräys oli suurenmoisen selvänäköinen. En voi ajatella mitä
mieluummin tekisin tällä hetkellä kuin hurjistelisin hiukan. Tulen
takaisin uusiutunein tarmoin, valmiina toivottamaan tervetulleiksi
sinut ja työteliään kesän.

                                       Kuten aina
                                         SALLIE.

P.S. Jimmie ja Gordon ovat molemmat siellä. Soisin niin että sinä
voisit tulla mukaan. Aviomies on hyvin epämukava.


                                           MCBRIDEN LEIRI,
                                           heinäkuun 29 p.

_Rakas Judy!_

Tämä kertoakseni sinulle että vuoret ovat korkeammat kuin
tavallisesti, metsät vihreämmät ja järvi sinisempi.

Ihmiset näyttävät tulevan myöhään maalle tänä vuonna; Harrimanin
leiri on ainoa toinen mikä on avattu meidän päässä järveä.
Klubitalossa on hyvin niukalti tanssivia miehiä, mutta meillä on
vieraana talossa kohtelias nuori poliitikko, joka tanssii mielellään,
joten yleinen niukkuus ei ole minulle haitaksi.

Kansakunnan asiat ja orpolasten kasvatus on sysätty taustaan, kun
melomme pitkin tämän viehättävän järven sinikukkaisia rantoja.
Ajattelen vastenmielisesti ensi maanantaita 7.56, jolloin käännän
selkäni vuorille. Kauheinta loma-ajassa on että kun se alkaa,
himmentää onneasi jo sen lähenevä loppu.

Kuulen verannalta äänen, joka kysyy onko Sallie löydettävissä ulkoa
vai sisältä.

_Addio!_

                                                S.


                                                       Elokuun 3 p.

_Rakas Judy!_

Tullut takaisin John Grieriin, harteilla tulevan sukupolven taakat.
Mikä kohtaisi silmiäni kun astun näille maille, jollei John
Cobden, muistettava pannukakun-kääntäjästä, hihassa jokin merkki.
Katsoin sitä lähempää ja luin "E.S.Y." kultakirjaimin! Tohtori on
poissaollessani perustanut Eläinsuojelusyhdistyksen haaraosaston ja
pannut Johnnien puheenjohtajaksi.

Kuulin että poika oli eilen pysäyttänyt työmiehet rakenteilla
olevalla voudin mökillä ja nuhdellut heitä ankarasti siitä että
he olivat lyöneet hevosia ylämäessä. Tämä kaikki ei voi tuntua
hullunkuriselta muista kuin minusta.

On paljon uutisia, mutta koska tulet tänne neljän päivän kuluttua,
miksi vaivautua kirjoittamaan? Vain yhden herkullisen palan säästän
kirjeen loppuun. Pidätä siis henkeäsi. Saat vavahtaa sivulla 4.
Kuulisit kuinka Sadie Kate vinkuu! Jane leikkaa hänen tukkaansa.
Sensijaan, että pitäisi tukkaansa kahdella kireällä letillä, näin --
pikku velhomme on tulevaisuudessa oleva tämän näköinen --

"Nuo porsaansaparot ottavat hermoilleni", sanoo Jane.

Voit nähdä kuinka paljon tyylikkäämpi ja pukevampi nykyinen
tukkalaite on. Ajattelen että joku varmaan tahtoo hänet kasvatiksi.
Sadie Kate on vain tuollainen riippumaton, miehekäs pikku olento;
luonto on ilmeisesti tehnyt hänet kykeneväksi pitämään huolta
itsestään. Minun täytyy säästää kasvattivanhemmat heikoille.

Sinun pitäisi nähdä uudet pukumme! En jaksa odottaa kunnes tämä
ruusunnuppujen seura saa puhjeta eteesi. Ja sinun olisi pitänyt nähdä
kuinka nuo siniruutuis-silmät kirkastuivat, kun uudet puvut lopulta
jaettiin -- kolme pukua jokaiselle tytölle, kaikki eri väriä, ja
kaikki täysin yksilöllistä omaisuutta, omistajan nimi lähtemättömästi
neulottuna kauluksen sisäpuolelle. Mrs. Lippettin laiska järjestelmä
antaa joka lapsen ottaa pesusta mikä puku tahansa, oli solvaus
naisluonteelle.

Sadie Kate vinkuu kuin pieni porsas. Minun täytyy mennä katsomaan
onko Jane epähuomiossa leikannut häneltä korvan.

Jane ei ole. Sadien erinomaiset korvat ovat vielä koskemattomina. Hän
vinkuu vain periaatteesta, samoin kuin ihminen vinkuu hammaslääkärin
tuolissa luullen että seuraavassa hetkessä tekee kipeätä.

En todellakaan keksi kirjoittaa mitään muuta kuin uutiseni -- tässä
se siis on, ja minä toivon että pidät siitä.

Minä olen kihloissa.

Sydämellinen tervehdykseni teille molemmille

                                              S. McB.


                                                 JOHN GRIER HOME,
                                                 Marraskuun 15 p.


_Rakas Judy!_

Betsy ja minä olemme juuri palanneet ajelemasta uudessa autossamme.
Se epäilemättä lisää iloa laitoselämään. Auto kääntyi omasta
halustaan Kalliotielle ja pysähtyi Shadywellin porttien eteen.
Portissa oli ketju kiinni ja ikkunain edessä oli luukut ja koko
paikka näytti suljetulta ja kolkolta ja sateen liuottamalta. Siinä
oli jonkinlainen rappeutumisen leima, eikä se vähääkään muistuttanut
sitä viihtyisää taloa, joka ennen vieraanvaraisesti tervehti minua
iltapäivisin.

Minä en siedä että hauska kesämme on lopussa. Minusta tuntuu että
eräs jakso elämääni on jäänyt taakseni ja että tuntematon tulevaisuus
ahdistaa minua pelottavan läheltä. Itse asiassa tahtoisin lykätä
häät vielä toiset kuusi kuukautta eteenpäin, mutta pelkään että
Gordon parka nostaisi liian kauhean metelin. Älä luule että alan
horjua, sillä sitä en tee. Minä vain jotenkin tarvitsisin enemmän
aikaa ajatella asiaa, ja maaliskuu lähenee päivä päivältä. Tiedän
ehdottomasti että teen kaikkein järkevimmin. Joka ihmisen, miehen tai
naisen, on paras joutua sievästi ja sopivasti ja hauskasti naimisiin,
mutta voi taivas, taivas! Minä vihaan mullistuksia, ja tästä tulee
sellainen ennenkuulumaton mullistus! Vähin kun päivän työ on
päättynyt ja olen väsynyt, ei minulla suorastaan ole rohkeutta nousta
kohtaamaan sitä.

Ja nyt varsinkin kun te olette ostaneet Shadywellin ja tulette
tänne joka kesä, en mitenkään tahtoisi erota. Ensi vuonna, kun olen
kaukana poissa, kalvaa koti-ikävä minua, kun ajattelen työteliäitä,
onnellisia aikoja John Grierissa, jossa sinä ja Betsy ja Percy ja
äreä skotlantilaisemme teette hilpeästi työtä ilman minua. Kuinka
mikään voisi korvata äidille 107 lapsen menetystä.

Minä toivon, että Judy nuorempi kesti matkan kaupunkiin menettämättä
tavallista tasapainoansa. Lähetän hänelle pienen lahjan, jonka
minä olen osaksi tehnyt ja Jane pääasiallisesti. Mutta minun
täytyy ilmoittaa sinulle että kaksi kierrosta on tehnyt tohtori.
Ihminen vain asteettain sukeltaa Sandyn luonteen syvyyksiin.
Kymmenkuukautisen tuttavuuden jälkeen vasta saan selville että
tuo mies osaa kutoa -- taito, jonka hän poikana oppi vanhalta
lammaspaimenelta Skotlannin nummilla.

Hän pistäytyi täällä kolme päivää sitten ja jäi teelle, melkein jo
entisellä ystävällisellä tuulellaan. Mutta senjälkeen hän on taas
jäykistynyt samaksi graniittimieheksi, jonka tunsimme kaiken kesää.
Olen luopunut yrityksestäni vaikuttaa häneen. Otaksun kuitenkin että
voi odottaakin miehen olevan vähän lamassa, kun hänellä on vaimo
hulluinhuoneessa. Soisin että hän joskus puhuisi siitä. On kaameata
kun sellainen varjo liitelee ihmisen ajatusten taustassa eikä koskaan
tule oikein näkyviin.

Minä tiedän että tämä kirje ei sisällä sanaakaan sellaisia uutisia,
joita sinä tahtoisit kuulla. Mutta siihen on syynä märän marraskuun
päivän typerä hämäryys, ja minä olen typerän epäreippaalla tuulella.
Pelkään kauheasti että minusta on kehittymässä temperamentti-ihminen,
ja taivas tietää että Gordonilla on siksi paljon temperamenttia kuin
yhdessä perheessä tarvitaan! En tiedä mihin joutuisimme jollen minä
säilyttäisi järkevän tyventä, hilpeätä luontoani.

Oletko todella päättänyt lähteä Jervisin kanssa etelään? Minä pidän
arvossa (jossain määrin) tunteesi vaatimusta saada olla miehesi
kanssa yhdessä, mutta minusta tuntuu hieman uskalletulta viedä niin
nuori tytär tropiikkiin.

Lapset leikkivät sokkoa alakäytävässä. Luulen että menen hetkeksi
teuhaamaan heidän kanssaan ja koetan olla ystävällisemmällä tuulella
ennenkuin uudelleen tartun kynääni.

                                         _A bientôt!_
                                            SALLIE.

P.S. Nämä marraskuun yöt ovat aika kylmät, ja valmistaudumme
muuttamaan teltat sisään. Intiaanimme ovat tätä nykyä hyvin
hemmoiteltuja nuoria villi-ihmisiä, varustettuina lisäpeitoilla ja
kuumavesipulloilla. Minusta on ikävää nähdä telttojen tyhjenevän;
niistä on ollut meillä paljon hyvää. Poikamme ovat karaistuneita kuin
Kanadan metsästäjät muuttaessaan sisään.


                                                 Marraskuun 20 p.

_Rakas Judy!_

Äidillinen huolenpitosi on herttainen, mutta minä en tarkoittanut
mitä sanoin. Tietysti on täysin turvallista viedä Judy Nuorempi
lauhkean troopillisiin maihin, joita Karaibin meri huuhtoo. Hän
menestyy niin kauan kun et laske häntä suoraan päiväntasaajalle.
Ja merituulten vilvoittama bungalow'nne palmujen siimeksessä,
jäätelökone takapihalla ja englantilainen tohtori toisella puolen
lahtea, tuntuu kuin tehdyltä vauvoja varten.

Vastaväitteeni johtuivat yksinomaan siitä itsekkäästä tosiseikasta
että minä ja John Grier tulemme kaipaamaan sinua tänä talvena.
Minä totisesti uskon että on hurmaavaa omata mies, joka harrastaa
niin taiteellisia liikeyrityksiä kuin troopillisten rautateitten
kauppaa ja asfalttijärviä ja gummilehtoja ja mahonkimetsiä. Soisin
että Gordon asettuisi asumaan noihin maalauksellisiin maihin;
tulevaisuuden romanttiset mahdollisuudet innostaisivat minua enemmän.
Washington tuntuu kauhean arkiselta verrattuna Honduras'iin ja
Nicaraguaan ja Karaibin meren saariin.

Minä tulen rantaan huiskuttamaan sinulle hyvästit.

                                            _Addio!_
                                             SALLIE.


                                                  Marraskuun 24 p.

_Rakas Gordon!_

Judy on palannut kaupunkiin, ja purjehtii ensi viikolla Jamaikaan,
joka tulee hänen päämajakseen sillä aikaa kuin Jervis risteilee
läheisillä vesillä hoitaen noita hauskoja uusia liikeyrityksiään.
Etkö sinä voisi ruveta kauppayrityksiin etelämerillä? Luulen että
mieluummin jättäisin orpokodin, jos sinulla olisi jotakin romanttista
ja seikkailunomaista tarjottavana tilalle. Ja ajattele kuinka
kaunis olisit noissa valkeissa liinapuvuissa! Uskon todellakin että
kykenisin aivan pysyväisesti olemaan rakastunut mieheen, jos hän aina
olisi puettuna valkoisiin.

Et voi kuvitella kuinka minä kaipaan Judya. Hänen poissaolonsa
tekee iltapäiväni pelottavan tyhjiksi. Etkö pian voi tulla tänne
sunnuntaiksi? Luulen että sinun näkemisesi olisi hyvin virkistävää,
ja olen ollut kauhean lamassa viime aikoina. Sinä tiedät, rakas
Gordon, että pidän sinusta paljon enemmän, kun olet ihan tässä
silmieni edessä kuin jos vain ajattelen sinua kaukaa. Uskon että
sinulla täytyy olla jonkinlainen hypnoottinen vaikutus. Silloin
tällöin, kun olet ollut poissa kauan, lumouksesi vähän ohenee,
mutta kun näen sinut, tulee kaikki takaisin. Olet nyt ollut poissa
pitkän, pitkän ajan, niin että ole hyvä ja tule pian taikomaan minut
uudelleen!

                                             S.


                                                   Joulukuun 2 p.

_Rakas Judy!_

Muistatko kuinka korkeakoulussa, kun sinä ja minä suunnittelimme
lempitulevaisuuttamme, aina käänsimme kasvot etelää kohti? Ja
ajattele että nyt siitä on tullut tosi, ja siellä sinä olet,
siellä purjehdit noiden troopillisten saarten lomitse! Oletko
koskaan elämässäsi tuntenut sellaista väristystä, paitsi kertaa
tai paria, jotka ovat yhteydessä Jervisin kanssa, kuin noustessasi
laivankannelle varhaisena aamuna ja huomatessasi ankkuroitavan
Kingstonin satamaan, jossa vesi on niin sinistä ja palmut niin
vihreät ja ranta niin valkea?

Minä muistan kun ensi kerran heräsin tuossa satamassa; tunsin
olevani kuin jokin suuren oopperan sankaritar keskellä epätodellisen
kauniita, maalattuja kulisseja. Mikään neljällä Euroopanmatkallani
ei ole koskaan vaikuttanut minuun niin valtavasti kuin noiden
kolmen lämpimän viikon omituiset näyt ja maut ja tuoksut. Ja siitä
saakka olen läähättäen toivonut takaisin. Kun rupean ajattelemaan
sitä, saan tuskin niellyksi meidän epäintressantteja aterioitamme;
tahtoisin syödä intialaista höystelihaa ja maissikääryleitä ja
mangohedelmää. Eikö se ole hullua? Voisi luulla että minussa piilee
pisara kreolilaista tai espanjalaista tai jotakin muuta lämmintä
verta, mutta enhän ole mitään muuta maailmassa kuin kalsea sekoitus
englantilaista ja irlantilaista ja skotlantilaista. Ehkä juuri siksi
kuulen etelän kutsuvan. "Palmu uneksii männystä ja mänty palmusta".

Nähtyäni sinun lähtevän palasin New-Yorkiin ja kauhea matkustamisen
jano jäyti kaikkia sisuksiani. Minäkin olisin tahtonut lähteä
matkoille uusi sininen hattu päässä, uusi sininen kävelypuku yllä
ja suuri kimppu orvokkeja kädessä. Viiden minuutin ajan olisin
mielihyvällä sanonut ikuiset jäähyväiset rakkaalle Gordon paralle,
jos siitä hyvästä olisin saanut avaran maailman vaellettavakseni.
Otaksun että sinun mielestäsi ne eivät ole niin kokonaan
yhteensopimattomat -- Gordon ja avara maailma -- mutta minä en
nähtävästi kykene omaksumaan sinun näkökantaasi aviomiehistä. Minä
näen avioliitossa samaa kuin miehet varmaan näkevät -- hyvän,
järkevän, arkipäiväisen laitoksen, mutta joka kauheasti rajoittaa
ihmisen vapautta. Kun kerta kaikkiaan on mennyt naimisiin, on elämä
jotenkin menettänyt seikkailuntuntunsa. Silloin eivät enää mitkään
romanttiset mahdollisuudet voi yllättää ihmistä joka käänteen takaa.
Häpeällinen totuus on se että yksi mies ei näytä aivan riittävän
minulle. Minä pidän mielialojen vaihtelusta, joka johtuu vain
miesten vaihtelusta. Pelkään että olen viettänyt liian liehittelevän
nuoruuden, eikä minun ole helppo asettua.

Minulla näyttää olevan hyvin harhaileva kynä. Palatakseni asiaan:
näin sinun lähtevän ja palasin lautalla New Yorkiin, mielessä kauhean
tyhjä tunne. Kolmikuukautisen läheisen, pakisevan yhdessäolomme
jälkeen tuntuu kauhean vaikealta tehtävältä kertoa sinulle huoleni
sävyssä, joka pääsee mantereemme perälle saakka. Lauttani kulki
teidän laivanne nenän editse, ja saatoin selvästi nähdä Jervisin ja
sinut nojautuneina kaidepuuhun. Heilutin vimmatusti, mutta te ette
edes silmää räpäyttäneet. Katseenne oli ikävöiden kiintynyt Woolworth
Buildingin huippuun.

Palattuani New Yorkiin lähdin erääseen kauppataloon suorittaakseni
muutamia pieniä ostoksia. Kun astuin sisään pyörivästä ovesta, kuka
pyöritti vastakkaiseen suuntaan jollei Helen Brooks! Meille tuli
kauhean tukala kohtaus, sillä minä koetin päästä takaisin ulos ja hän
takaisin sisään; luulin että saisimme pyöriä siinä ikuisesti. Mutta
viimein pääsimme yhteen ja löimme kättä, ja hän kiltisti auttoi minua
valitsemaan 15 tusinaa sukkapareja ja 50 urheilupaitaa ja lakkia ja
200 paria paitahousuja ja sitten juttelimme koko matkan Fifty-second
Streetille, jossa söimme päiväaterian Naisylioppilaitten klubissa.

Olen aina pitänyt Helenistä. Hän ei ole juuri minkään näköinen,
mutta vakava ja luotettava. Unohtaisitko koskaan kuinka hän
iski kiinni seniorien huvitoimikuntaan ja takoi siihen järkeä
sen sekasotkun jälkeen, minkä Mildred oli saanut aikaan siinä?
Kuinkahan hän mahtaisi sopia minun seuraajakseni tänne? Olen täynnä
mustasukkaisuutta kun vaan ajattelenkin seuraajaa, mutta otaksun että
minun täytyy käydä kohtaamaan sitä ajatusta.

"Koska olet viimeksi nähnyt Judy Abbottin?" oli Helenin ensimäinen
kysymys.

"Viisitoista minuuttia sitten", sanoin. "Hän on juuri nostanut
purjeet Länsi-Intian saaria kohti, mukanaan mies, tytär,
lapsenhoitaja, kamarineiti, miespalvelija ja koira."

"Onko hänellä mukava mies?"

"Parempaa ei voi ajatella."

"Ja vieläkö Judy pitää hänestä?"

"En koskaan ole nähnyt onnellisempaa avioliittoa."

Huomasin että Helen näytti hieman alakuloiselta, ja muistin äkkiä
kaikki nuo juorut, joita Marty Keene kertoi meille viime kesänä.
Käänsin siis nopeasti keskustelun niin täysin turvalliseen aiheeseen
kuin orpoihin.

Mutta myöhemmin hän kertoi minulle koko tarinansa niin irrallisella
ja personattomalla tavalla kuin olisi kuvaillut luonteita jossakin
kirjassa. Hän on asunut kaupungissa yksinään nähden tuskin ketään
ja tuntui olevan lamassa ja puhuvan mielellään. Helen parka näyttää
tehneen kauheata sotkua elämästään. En tiedä ketään, joka olisi
kokenut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Loppututkintonsa jälkeen
hän on ollut naimisissa, saanut lapsen ja menettänyt sen, ottanut
eron miehestään, riidellyt perheensä kanssa ja tullut pääkaupunkiin
ansaitsemaan elatuksensa. Hän on käsikirjoitusten tarkastajana
eräässä kustannusliikkeessä.

Tavalliselta näkökannalta katsoen ei hänen avioeroonsa näytä olleen
mitään syytä; avioliitto yksinkertaisesti ei sujunut. He eivät olleet
ystäviä. Jos Henry olisi ollut nainen, ei Helen olisi hukannut
puolta tuntia puheluun hänen kanssaan. Jos taas Helen olisi ollut
mies, olisi Henry sanonut: "Hauska tavata. Kuinka voit?" ja jatkanut
matkaansa. Ja kuitenkin he menivät _naimisiin_. Eikö ole kauheata
kuinka sokeiksi tuo sukupuolijuttu voi tehdä ihmiset?

Helen oli kasvatettu sen teorian mukaan että naisen ainoa laillinen
ammatti on kodinhoito. Lopetettuaan korkeakoulun hän tietysti oli
innokas aloittamaan uransa, ja Henry ilmaantui näkyviin. Helenin
perhe punnitsi Henryä tarkoin ja huomasi hänet täydelliseksi joka
suhteessa -- hyvä perhe, hyvä moraali, hyvä taloudellinen asema, hyvä
ulkomuoto. Helen oli rakastunut häneen. Helenillä oli suuret häät
ja paljon uusia vaatteita ja tusinoittain merkattuja pyyhinliinoja.
Kaikki näytti suotuisalta.

Mutta kun he alkoivat tulla tutuiksi, he eivät pitäneet samoista
kirjoista eikä leikkipuheista eikä ihmisistä eikä huvituksista.
Henry oli avomielinen ja seuraarakastava ja iloinen, ja Helen ei
ollut. Ensin he väsyttivät ja sitten ärsyttivät toisiaan. Helenin
järjestyksenmukaisuus teki Henryn kärsimättömäksi, ja tämän
hutiloiminen saattoi Helenin suunniltaan. Hän pani päiväkausia
komeroitten ja piironkilaatikkojen järjestämiseen, ja Henry teki
niistä kaaoksen viidessä minuutissa. Henry jätti vaatteensa Helenin
nosteltaviksi paikoilleen ja pyyhinliinansa sotkuiseen kasaan
kylpyhuoneeseen eikä koskaan siivonnut kylpyammetta. Ja Helen
puolestaan oli kauhean mukautumaton ja ärsyttävä, -- hän totesi sen
täysin hyvin, -- hän joutui, sille asteelle ettei enää nauranut
Henryn sukkeluuksille.

Otaksun että vanhanaikaisimmat, oikeauskoisimmat ihmiset pitäisivät
kauheana purkaa avioliittoa noin viattomista syistä. Niin minustakin
tuntui ensin, mutta kun Helen esitti yksityiskohdan toisensa
jälkeen, jotka itsessään olivat vähäpätöisiä, mutta muodostivat
vuorenkorkuisen kokonaisuuden, olin lopulta yhtä mieltä Helenin
kanssa että olisi ollut kauheata antaa sen jatkua. Se ei todellakaan
ollut avioliitto, se oli erehdys.

Niinpä kerran aamiaispöydässä, kun tuli puhe heidän kesänvietostaan,
Helen aivan ohimennen sanoi että hän ajatteli matkustaa länteen ja
asettua johonkin valtioon, jossa voisi saada avioeron kunniallisesta
syystä; ja ensi kerran moneen kuukauteen oli Henry yhtä mieltä hänen
kanssaan.

Voit kuvitella Helenin victorialaisen perheen vimmaa. Kaikkien niiden
kuuden sukupolven aikana, jonka he olivat olleet Amerikassa, ei
mitään tämäntapaista ole tarvinnut kirjoittaa perheraamattuun. Kaikki
tulee vain siitä että Helen lähetettiin korkeakouluun ja sai lukea
sellaisia kauheita uudenaikaisia kirjailijoita kuin Ellen Key'tä ja
Bernard Shaw'ta.

"Jos hän vain olisi juonut ja vetänyt minua tukasta", vaikeroi
Helen, "olisi kaikki ollut laillista, mutta koska emme heitelleet
huonekaluja toistemme päälle, ei kukaan nähnyt mitään syytä
avioeroon."

Pateettisinta koko asiassa on se että sekä hän että Henry olivat
ihastuttavasti omiaan tekemään jonkun toisen onnelliseksi. He
yksinkertaisesti eivät sopineet toisilleen, ja kun kaksi ihmistä ei
sovi yhteen, eivät mitkään maailman juhlamenot voi naittaa heitä.


                                                     Lauantai-aamuna.

Aioin lähettää tämän kirjeen kaksi päivää sitten; ja tässä minulla on
niteittäin kirjoitettua, mutta ei mitään postiin pantua.

Meillä on ollut juuri tuollainen inhottava petollinen yö -- kylmää ja
hallaista kun paneutuu levolle, ja lämmintä ja elotonta, kun herää
pimeässä, läkähtyen vilttivuoren alle. Kun olin pannut pois omat
ylimääräiset peittoni ja pöyhinyt tyynyn ja asettunut mukavasti,
ajattelin noita neljäätoista pyntättyä vauvaa raitisilmamakuusalissa.
Heidän niinsanottu yöhoitajattarensa nukkuu kuin tukki yön läpeensä.
(Hänen nimensä on lähinnä erotettavien listalla.) Niinpä nousin taas
ja tein pienen viltinpoistamis-kierroksen, ja lopetettuani olin kerta
kaikkiaan hereillä. Minä en usein valvo yötä, mutta kun sen teen,
ratkaisen koko maailman ongelmia. Eikö ole hassua kuinka paljon
selkeämpi ihmisen mieli on kun makaa valveillaan pimeässä?

Aloin ajatella Helen Brooksia ja suunnittelin uudelleen koko
hänen elämänsä. En tiedä miksi hänen onneton tarinansa on saanut
sellaisen vallan minuun; se on hyvin masentava aihe kihlatun tytön
pohdittavaksi. Toistin itselleni: Entä jos Gordon ja minä, kun
todella tulemme tutuiksi, muuttaisimme mieltä emmekä enää pitäisi
toisistamme? Pelko iskee sydämeeni ja vääntää sen kuiville. Mutta
minä en mene hänen kanssaan naimisiin mistään muusta syystä kuin
kiintymyksestä. En ole erikoisen kunnianhimoinen. Ei hänen asemansa
eikä rikkautensa ole koskaan houkutellut minua vähimmässäkään
määrässä, enkä ainakaan mene naimisiin löytääkseni elämäntyöni, sillä
mennäkseni naimisiin minun täytyy luopua työstä, jota rakastan.
Minä todella rakastan tätä työtä, minä suunnittelen ja suunnittelen
heidän pikku tulevaisuuksiaan, ja minusta tuntuu kuin rakentaisin
kansakuntaa. Mitä ikinä minusta tulee myöhemmin elämässä, olen
varmasti kykenevämpi siksi että minulla on ollut tämä järisyttävä
kokemus. Ja se _on_ järisyttävä kokemus, se ihmisyyden läheisyys
johon orpokodissa joutuu. Opin niin paljon uutta joka päivä että aina
kun lauantai-ilta tulee, ajattelen viime lauantai-illan Sallie'a ja
kummastelen hänen tietämättömyyttään.

Tiedätkö että minusta on kehittymässä hullunkurinen vanha originaali;
rupean vihaamaan muutoksia. Minä en pidä siitä ajatuksesta
että elämäni tulee järkytetyksi. Ennen pidin tulivuorimaiseman
levottomuudesta, mutta nyt on korkea ylätasanko ihanteeni. Minä
viihdyn erittäin hyvin siinä missä olen; pöytäni ja komeroni ja
piironkilaatikkoni ovat järjestetyt minun mieleni mukaan, ja --
oi, minua sanomattomasti hirvittää ajatella sitä mullistusta,
joka tapahtuu elämässäni ensi vuonna! Älä huoli kuvitella etten
välitä Gordonista juuri niin paljon kuin miehellä on oikeus vaatia.
Ei se sitä ole että pitäisin hänestä vähemmän, mutta alan pitää
orpolapsista yhä enemmän.

Tapasin muutama minuutti sitten lääkeopillisen neuvojamme hänen
tullessaan ulos lastenkamarista -- Allegra on tämän laitoksen ainoa
henkilö, joka saa nauttia hänen ynseistä seuraelämää koskevista
huomaavaisuuksistaan. Hän pysähtyi sivumennen lausumaan kohteliaan
huomautuksen äkillisestä ilmanmuutoksesta ja ilmaisemaan toiveen että
tervehtisin hänen puolestaan Mrs. Pendletonia, kun kirjoitan.

Tämä on viheliäinen kirje lähettää matkaan -- siinä on tuskin
sanaakaan senlaatuisia uutisia, joita sinä tahtoisit kuulla.
Mutta alaston pieni orpokoti kukkulalla mahtaa tuntua olevan
kauhean etäällä palmuista ja oranssilehdoista ja sisiliskoista ja
jättiläishämähäkeistä, joista sinä saat nauttia.

Pidä hauskaa äläkä unhoita John Grier Homea ja

                                              SALLIE'a.


                                                 Joulukuun 11 p.

_Rakas Judy!_

Jamaika-kirjeesi on tässä, ja kuulen ilokseni että Judy Nuorempi
nauttii matkustuksesta. Kirjoita minulle kaikki yksityiskohdat
talostanne ja lähetä valokuvia niin että voin nähdä sinut siinä.
Kuinka mahtaakaan olla hauskaa kun teillä on oma laiva kyntämässä
noita miellyttäviä vesiä! Joko olet käyttänyt kaikkia kahdeksaatoista
valkoista pukuasi? Ja etkö nyt ole iloinen että sain sinut lykkäämään
panamahatun oston kunnes olet Kingstonissa?

Täällä kulkee kaikki tavallista rataansa ilman mitään jännittävää,
josta kannattaisi kertoa. Muistatko pienen Maybelle Fullerin
-- tuon kuorotytön tyttären, josta tohtorimme ei pidä? Olemme
sijoittaneet hänet kasvatiksi. Koetin saada tuon naisen ottamaan
Hattie Heaphyn hänen sijaansa -- tuon pienen hiljaisen, joka varasti
ehtoollispikarin -- mutta ei sinne päinkään! Maybellen silmäripset
veivät voiton. Loppujen lopulta, niinkuin Marie parka sanoo,
tärkeintä kaikesta on kauneus. Kaikki muu elämässä riippuu siitä.

Kun tulin kotiin viime viikolla pistäydyttyäni New Yorkissa,
pidin lapsille lyhyen puheen. Kerroin heille että olin juuri
nähnyt Judy tädin lähtevän suuressa laivassa, ja minun täytyy
nolona ilmoittaa että mielenkiinto -- ainakin poikain puolelta
-- siinä samassa jätti Judy tädin ja keskittyi laivaan. Kuinka
monta tonnia hiiliä se polttaa päivässä? Onko se niin pitkä kuin
vaunuvajasta intiaanileirille? Onko sen kannella tykkejä, ja jos
merirosvoja hyökkäisi sen kimppuun, voisiko se pitää puoliansa?
Jos sattuisi kapina, voisiko kapteeni ampua kenen tahtoisi ja eikö
häntä hirtettäisi kun hän tulee maihin? Minun täytyi häpeällisesti
kutsua Sandy lopettamaan puheeni. Huomaan että parhaiten varustettu
naisellinen äly maailmassa ei riitä vastaamaan niihin aivan
erikoisiin kysymyksiin, jotka syntyvät 13-vuotisen pojan aivoissa.

Tuloksena heidän merenkulku-harrastuksistaan tohtori keksi kutsua
seitsemän vanhinta ja virkuinta poikaa kanssaan matkalle New Yorkiin
näkemään omin silmin valtamerilaivaa. He nousivat viideltä eilen
aamulla, lähtivät junalla 7.30, ja saivat kokea ihmeellisimmän
seikkailun mitä kaikissa seitsemässä elämässä koskaan on sattunut.
He kävivät eräässä suuressa laivassa (Sandy tuntee laivan
skotlantilaisen insinöörin), ja heitä kuljetettiin lastiruuman
pohjasta ylös variksenpesään asti. Sitten syötiin päiväateria
kannella. Ja päiväaterian jälkeen he kävivät akvaariumissa ja Singer
Buildingin huipulla ja ajoivat maanalaisella rautatiellä toiseen
päähän kaupunkia tunniksi katsomaan Amerikan lintuja kotipaikoissaan.
Sandyn oli kauhean vaikea pyytää heitä pois Luonnonhistoriallisesta
Museosta siksi ajoissa että ehtivät 6.15 junaan. Päivällinen
ravintolavaunussa. Pojat kysyivät hyvin hienosti mitä se maksoi, ja
kuullessaan että hinta oli sama, söivät he minkä verran tahansa, he
vetivät syvään henkeä ja ryhtyivät tyvenesti ja vakaasti pitämään
huolta siitä ettei isäntä tullut petetyksi. Rautatie ei häirinnyt
tätä seuruetta, ja kaikki pöydät ympärillä lakkasivat syömästä ja
tuiottivat. Eräs matkustaja kysyi tohtorilta, oliko hänellä mukanaan
poikakoulun luokka, joten voit nähdä kuinka poikiemme tavat ja
käyttäytyminen ovat edistyneet. En tahtoisi kerskua, mutta kukaan ei
olisi koskaan tehnyt sellaista kysymystä seitsemästä Mrs. Lippettin
pojasta. "Ovatko he matkalla kasvatuslaitokseen?" olisi ollut
luonnollinen kysymys hänen vesojensa pöytätapoja katsellessa.

Pikku seurueeni tulla tömisti kotiin kello 10:n vaiheilla lasketellen
kiihkeästi ja sikinsokin numeroita kaksipuolisista compound-koneista
ja vedenpitävistä laipioista, pirunkaloista ja pilvenpiirtäjistä ja
paratiisilinnuista. Luulin etten koskaan saisi heitä sänkyyn. Mutta
voi mikä mainio päivä heillä oli ollut! Minä niin soisin voivani
toimittaa keskeytyksiä arkielämän menoon useammin. Se antaa heille
uuden näkökulman elämään ja tekee heistä enemmän normaalien lasten
kaltaisia. Eikö Sandy ollut todella kiltti? Mutta olisitpa nähnyt
tuon miehen käyttäytymistä kun koetin kiittää häntä. Hän huiskautti
minut syrjään keskellä lausetta ja kysyi äreästi Miss Snaithiltä eikö
tämä voisi vähän säästävämmin käyttää karbolihappoa. Talohan haisi
kuin sairashuone.

Minun täytyy kertoa sinulle että Naskali on taas luonamme, täysin
uudistuneena tavoiltaan. Etsin nyt perhettä, joka ottaisi hänet
kasvatiksi. Olin toivonut että nuo kaksi älykästä vanhaapiikaa
huomaisivat voivansa pitää hänet aina, mutta he tahtovat matkustaa ja
tuntevat että hän liiaksi rajoittaa heidän vapauttaan. Panen mukaan
värikynäluonnoksen laivastasi, jonka hän on juuri tehnyt. Laivan
suunta on hieman epätietoinen; näyttää kuin se kulkisi takaperin ja
päätyisi Brooklyniin. Koska sininen kynäni on hukassa, on lippumme
täytynyt omaksua Italian värit.

Kolme olentoa sillalla ovat sinä ja Jervis ja vauva. Minua surettaa
huomata, että kannat tytärtäsi niskasta kuin kissanpoikaa. Sillä
tavalla emme pitele vauvoja J.G.H:n lastenkamarissa. Suvaitse myöskin
huomata että taiteilija on antanut Jervisille täyden määrän jalkoja.
Kun kysyin Naskalilta mihin kapteeni on joutunut, hän sanoi että
kapteeni on sisällä panemassa hiiliä tuleen. Naskali oli kauheasti
otettu, niinkuin saattoikin olla, kuullessaan että laivasi polttaa
300 vaunulastillista päivässä, ja otaksui luonnollisesti että kaikki
kädet tarvittiin uunin ääressä.

HAU! VAU!

Sing haukkuu. Kerroin sille että kirjoitan sinulle, ja se vastasi
heti. Molemmat lähetämme rakkaat terveiset.

                                            Teidän
                                              SALLIE.


                                                JOHN GRIER HOME.
                                                     Lauantaina.

_Paras Vihollinen!_

Olitte niin kauhean äreä eilen illalla, kun koetin kiittää teitä
siitä ihmeellisestä päivästä jonka olitte toimittanut pojilleni,
ettei minulla ollut tilaisuutta ilmaista edes puoliksi, kuinka
suuressa arvossa sitä pidin.

Mikä ihme teitä vaivaa, Sandy? Olitte ennen siedettävän hauska mies
-- ajoittain, mutta kolmena tai neljänä viime kuukautena olette ollut
hauska vain toisille, ei koskaan minulle.

Meillä on alun pitäen ollut pitkät sarjat väärinymmärryksiä ja
hassunaikaisia kommelluksia, mutta jokaisen jälkeen näytimme
saavuttavan lujemman yhteisymmärryksen pohjan, niin että lopulta
luulin ystävyytemme olevan aika hyvällä tolalla ja kykenevän
kestämään mitä järjellisiä iskuja tahansa.

Ja sitten tuli tuo onneton ilta viime kesäkuussa, jolloin satuitte
kuulemaan pari hupsua epäkohteliaisuutta, joita en vähimmässäkään
määrässä tarkoittanut, ja siitä saakka te olette hälvennyt
etäisyyteen. Olen todellakin ollut kauhean pahoillani ja olisin
tahtonut pyytää anteeksi, mutta käytöksenne ei ole juuri houkutellut
luottavaisuuteen. Eipä silti että minulla olisi mitään puolustusta
tai selitystä tarjolla; minulla ei ole. Te tiedätte mikä typerä
hupakko minä olen silloin tällöin, mutta saatte todeta että
vaikka minä olen vallaton ja kevyt ja tyhjänpäiväinen pinnalta,
olen aika luja sisästä, ja saatte antaa anteeksi tuon viheliäisen
puolen. Pendletonit tiesivät sen jo aikaa sitten, muuten he eivät
olisi lähettäneet minua tänne. Olen tuimasti koettanut suorittaa
urakkani kunnialla, osittain koska tahdoin antaa oikeutuksen heidän
mielipiteelleen, osittain koska minusta todella oli hauskaa toimittaa
noille pienille tipuparoille heidän osansa onnea, mutta eniten, sen
uskon nyt, koska tahdoin näyttää teille että ensimäinen epäedullinen
käsityksenne minusta oli perätön. Ettekö tahtoisi pyyhkiä pois
tuota onnetonta neljännestuntia porttikäytävässä viime kesäkuussa
ja muistaa sensijaan niitä viittätoista tuntia, jotka vietin
_Kallikak-perheen_ ääressä?

Minusta olisi hauska tuntea että olemme taas ystävät.

                                             SALLIE MCBRIDE.


                                                  JOHN GRIER HOME,
                                                      Sunnuntaina.

_Paras tohtori MacRae!_

Olen saanut nimikorttinne, jonka takana oli yksitoistasanainen
vastaus kirjeeseeni. En aikonut häiritä teitä huomaavaisuuksillani.
Mitä ajattelette ja kuinka käyttäydytte, on itse asiassa äärettömän
yhdentekevää minulle. Olkaa juuri niin epäkohtelias kuin haluatte.

                                               S. McB.


                                                  Joulukuun 14 p.

_Rakas Judy!_

_Kiltti_ ihminen, höystä kirjeesi postimerkeillä, yltä ja päältä.
Minulla on 30 keräilijää perheessä. Sen jälkeen kun olet lähtenyt
matkalle, kokoontuu joka päivä postiaikana innostunut ryhmä portille
odottaen saavansa temmata käsiinsä vierasleimaisia kirjeitä, ja
kun kirjeet vihdoin ehtivät minulle, ovat ne melkein siekaleina
kilpailevien tempaajien sitkeyden vuoksi. Käske Jervisiä lähettämään
enemmän noita punamäntyjä Hondurasista, samoin muutamia vihreitä
papukaijoja Guatemalasta. Voisin käyttää koko kilon niitä!

Eikö ole ihmeellistä että nämä pienet apaattiset olennot on saatu
niin innostuneiksi? Lapseni ovat tulossa melkein oikeitten lasten
kaltaisiksi. Makuusali B pani eilen illalla omasta aloitteestaan
toimeen tyynysodan, ja vaikka se olikin hyvin kustantavaa niukalle
liinavaatevarastollemme, seisoin ja tuiotin vain ja itsekin heitin
tyynyn.

Viime sunnuntaina nuo kaksi Percyn miellyttävää ystävää viettivät
koko iltapäivän leikkimällä poikien kanssa. Heillä oli mukanaan kolme
rihlapyssyä, ja joka mies otti johtaakseen yhtä intiaaniheimoa,
ja iltapäivä vietettiin ampumakilpailussa. Maalina oli pullo, ja
voittava heimo sai palkinnon. Miehillä oli palkinto mukanaan --
inhottava nahalle maalattu intiaanin pää. Hirvittävää makua, mutta
miesten mielestä se oli kaunis, joten minäkin ihailin sitä niin
hehkuvasti kuin suinkin osasin.

Kun he olivat lopettaneet, lämmitin heitä munkeilla ja kuumalla
suklaalla, ja uskon todellakin että miehillä oli ollut yhtä hauskaa
kuin pojilla. Heillä oli epäilemättä ollut hauskempaa kuin minulla.
En voinut sille mitään että koko ampumisen ajan olin naisellisen
väristyksen vallassa ja pelkäsin että joku ampuisi toisensa. Mutta
minä tiedän etten voi sitoa 24 intiaania esiliinani nauhoihin, enkä
koko avarasta maailmasta voisi löytää kolmea hauskempaa miestä
kiinnittämään harrastustansa heihin.

Ajattele vain kaikkea tuota tervettä, tulvehtivaa vapaaehtoista
palvelusta, joka menee hukkaan orpokodin nenän edessä! Luulen että
ympäristössä on sitä vielä paljon enemmän, ja aion ottaa asiakseni
kaivaa sitä esiin.

Eniten kaipaisin noin kahdeksaa kilttiä, järkevää nuorta naista,
jotka tulisivat tänne yhtenä iltana viikossa, istuisivat tulen
ääressä ja kertoisivat satuja sillä aikaa kuin tipuseni nokkivat
jyviä. Minä niin tahtoisin saada vähän henkilökohtaista hemmoittelua
vauvoilleni. Sinä näet, Judy, että muistan omaa lapsuuttasi ja koetan
hartaasti täyttää aukot.

Johtokunnan kokous viime viikolla sujui kauniisti. Uudet naiset ovat
hyvin avuliaita, ja vain hauskat miehet olivat läsnä. Minulla on
onni ilmoittaa että Hon. Cyrus Wykoff on käymässä naineen tyttärensä
luona Scrantonissa. Soisin että hän kutsuisi isänsä asumaan luonansa
pysyväisesti.


                                                     Keskiviikkona.

Minä ihan lapsellisesti kiukuttelen tohtorille, eikä mistään
varsin nimenomaisesta syystä. Hän jatkaa tasaista, tunteetonta
käyttäytymistään kiinnittämättä vähintäkään huomiota keneenkään tai
mihinkään. Olen niellyt enemmän ylenkatsetta näinä viime kuukausina
kuin koko elämässäni aikaisemmin, ja olen kehittymässä häpeällisen
kostonhimoiseksi luonteeksi. Vietän kaikki joutoaikani kuvittelemalla
tilanteita, joissa hän joutuu kauheasti kärsimään ja tarvitsee
minun apuani ja joissa minä äärimmäisen tylysti kohotan olkapäitäni
ja käännyn pois. Olen tulossa aivan toiseksi ihmiseksi kuin tuo
herttainen, aurinkoinen nuori olento, jonka sinä tunsit.

ILLALLA.

Käsitätkö että minä olen asiantuntija turvattomien lasten hoidon
alalla? Huomenna minä ja pari muuta asiantuntijaa käymme virallisesti
katsomassa Hebrealaisen Huoltoyhdistyksen Orpokotia Pleasantvillessa.
(Kaikki tuo on nimeä!) Itse matka on kauhean vaivalloinen ja
monimutkainen; lähdettävä aamunkoitossa, matkustettava kahdella
junalla ja autolla, mutta jos minä kerran olen asiantuntija, täytyy
minun olla sen nimen arvoinen. Olen kauhean utelias näkemään toisia
laitoksia ja poimimaan mahdollisimman monta uutta ajatusta omia
uudistuksiamme varten ensi vuonna. Ja tämä Pleasantvillen laitos on
arkkitehtoonisesti mallikelpoinen.

Minä myönnän nyt, järkevästi mietittyäni asiaa, että teimme viisaasti
kun lykkäsimme laajemmat rakennustyöt ensi kesään. Tietysti se oli
minulle pettymys, sillä se merkitsee etten saisi olla hajoittamistyön
keskipisteenä, ja minä niin mielelläni olen hajoittamistyön
keskipisteenä! Mutta otattehan sentään huomioon neuvoni, vaikken
enää olekaan virallisena johtajana? Ne kaksi rakennustyötä, jotka
jo olemme suorittaneet, tuntuvat hyvin lupaavilta. Uusi pesutupamme
osoittautuu yhä paremmaksi ja paremmaksi, se on karkoittanut meiltä
tuon höyryisen hajun, joka on niin rakas orpokodeille. Voudin talo
valmistuu lopullisesti käytettäväksi ensi viikolla. Nyt ei puutu enää
muuta kuin päällysmaali ja pari ovenripaa.

Mutta voi taivas, taivas! eräs uusi kupla on puhjennut! Mrs.
Turnfelt, kodikkaine olemuksineen ja aurinkoisine hymyineen, ei
siedä lapsia tuhertamassa ympärillään. Ne hermostuttavat häntä.
Ja mitä tulee Turnfeltiin itseensä, vaikka hän onkin ahkera ja
järjestelmällinen ja oivallinen puutarhuri, hänen sieluntoimintansa
ei sentään ole aivan sitä mitä olin toivonut. Kun hän ensin tuli,
annoin hänelle vapaan pääsyn kirjastooni. Hän alkoi lähinnä ovea
olevasta hyllystä, joka sisältää 37 nidettä Pansyn teoksia. Lopulta,
kun hän oli viettänyt neljä kuukautta Pansyn ääressä, ehdotin
muutosta ja lähetin hänet kotiin mukanaan _Huckleberry Finn_. Mutta
hän toi sen takaisin parin päivän kuluttua ja pudisti päätään.
Hän sanoo että kun on lukenut Pansya, tuntuu kaikki muu nololta.
Pelkään että minun täytyy ruveta katselemaan mistä saisin toisen
vähän kehityskykyisemmän. Mutta Sterryyn verrattuna Turnfelt toki on
lukenut mies!

Ja Sterrystä puhuen, hän kävi kohteliaalla vierailulla luonamme
muutama päivä sitten, aivan nöyrtyneenä mieleltään. Näyttää siltä
että tuo "rikas kaupungin herra", jonka tilaa hän on hoitanut,
ei enää tarvitse hänen palveluksiaan, ja Sterry on armollisesti
suostunut palaamaan luoksemme ja antamaan lasten pitää puutarhoja,
jos tahtovat. Minä epäsin hänen tarjouksensa ystävällisesti, mutta
varmasti.


                                                       Perjantaina.

Palasin Pleasantvillestä eilen illalla sydän täynnä kateutta. Hyvä
herra puheenjohtaja, minä tarvitsen muutamia harmaita stukki-mökkejä,
päädyissä Luca della Robbian tapaan poltettuja korkokuvia. Heillä
on siellä lähes 700 suojattia, ja kaikki jo isoja lapsia. Tietysti
se seikka tekee ongelman vallan erilaiseksi kuin täällä, jossa
on 107, alkaen vauva-iästä ylöspäin. Mutta minä lainasin heidän
johtajattareltaan erinäisiä hyvin hienoja ajatuksia. Aion jakaa
kananpoikani isoihin ja pieniin sisariin ja veljiin, niin että
jokaisella isolla on yksi pieni rakastettavanaan ja autettavanaan
ja holhottavanaan. Iso sisar Sadie Kate saa pitää huolta siitä että
pikku sisar Gladiolan tukka aina on sievästi kammattu ja sukat
ylhäällä ja että hän osaa läksynsä ja saa pikkuisen hyväilyjä ja
makeisosuutensa -- hyvin hauskaa Gladiolalle, mutta erikoisen
kehittävää Sadie Katelle.

Aion myöskin vanhempien lasten keskuudessa toteuttaa rajoitetun
muodon itsehallintoa, sellaista kuin meillä oli korkeakoulussa.
Se tekee heidät vähän kykenevämmiksi astumaan ulos maailmaan
ja hallitsemaan itseänsä kun pääsevät sinne. Tuntuu kauhean
säälimättömältä viskata lapset maailmaan kuusitoistavuotiaina. Viisi
lastani olisi jo viskaamisvuorossa, mutta en saa tehdyksi sitä. Minä
vain muistan omaa vastuutonta typerää nuorta itseäni, enkä käsitä
mitä minulle olisi tapahtunut, jos minut olisi pantu maailmalle
työhön kuusitoistavuotiaana!

Minun täytyy nyt jättää sinut ja kirjoittaa mielenkiintoinen kirje
poliitikolleni Washingtoniin, ja se on kova työ. Mitä voin sanoa,
joka kiinnittäisi poliitikon mieltä? En osaa enää mitään muuta
kuin pakinoida vauvoistani, ja hän ei välittäisi vaikka joka vauva
pyyhkäistäisiin maan pinnalta pois. Oi kyllä sentään! Pelkään että
halvennan häntä. Vauvoista -- ainakin poikavauvoista kasvaa --
äänestäjiä.

                                            Hyvästi!
                                               SALLIE.


_Rakkakin Judy!_

Jos odotat hauskaa kirjettä minulta tänään, älä lue tätä. Ihmisen
elämä on kuin talvinen tie. Sumua, lunta, sadetta, sohjoa, vihmaa,
kylmää -- mikä ilma, mikä ilma! Ja sinä rakkaassa Jamaikassa keskellä
auringonpaistetta ja oranssinkukkia!

Me olemme saaneet hinkuyskää, ja voit kuulla meidän hinkuvan,
jos ajat junassa kahden peninkulman päässä. Emme tiedä mistä sen
saimme -- se on vain noita laitoselämän iloja. Kokki on lähtenyt
-- yön aikana, -- skotlantilaiset sanovat sellaista "paoksi
kuutamolla". Keittiötuli pakeni hänen kanssaan. Torvet ovat jäässä.
Vesijohtomiehet ovat täällä, ja keittiön lattia on revitty auki.
Eräällä hevosellamme on patti jalassa. Ja kaiken huipuksi Percy,
meidän iloinen, avulias Percymme on vajonnut syvälle, syvälle,
syvälle epätoivon pohjiin. Kolmeen päivään emme ole varmasti
tietäneet voisimmeko pidättää hänet itsemurhasta. Detroitilainen
tyttö -- minä tiesin että hän oli sydämetön pieni hempukka -- on
ottanut ja mennyt naimisiin erään miehen ja parin auton ja jahdin
kanssa, viitsimättä edes kohteliaasti lähettää takaisin Percyn
sormusta. Se on parasta mitä ikinä saattoi tapahtua Percylle, mutta
kestää kauan, kauan ennenkuin hän huomaa sen.

24 intiaaniamme on taas kanssamme huoneissa. Olin pahoillani kun
minun täytyi tuoda heidät sisään, mutta teltat eivät juuri olleet
suunniteltuja talviasunnoiksi. Olen sentään sijoittanut heidät hyvin
mukavasti, kiitos tilavain rautaverantojen, jotka ympäröivät uutta
varauloskäytäväämme. Oli onnellinen tuo Jervisin ajatus panettaa
niihin lasiseinät ja tehdä niistä makuuhalleja. Vauvojen aurinkohuone
on verraton lisäys lastenkamariimme. Voimme mainiosti nähdä kuinka
nuo pikku pallerot kukoistavat ylimääräisen ilman ja päivänpaisteen
vaikutuksesta.

Intiaanien palatessa sivistyneeseen elämään oli Percyn toimi lopussa
ja hänen otaksuttiin muuttavan hotelliin. Mutta hän ei tahtonut
muuttaa. Hän sanoo tottuneensa orpoihin, ja kaipaisi jollei näkisi
heitä ympärillään. Luullakseni on totuus se että hän tuntee itsensä
niin onnettomaksi kihlauksensa purkautumisesta, että pelkää olla
yksin; hän tarvitsee jotakin mikä askarruttaa kaikkia valveillaolon
hetkiä yli pankkituntien. Ja taivas tietää että mielellämme pidämme
hänet! Hän on ollut verraton noiden poikien kanssa, ja he tarvitsevat
miehen vaikutusta. Mutta mihin maailmassa panemme tuon miehen?
Kuten kesällä huomasit, ei tämä tilava linna sisällä ylenpalttista
vierashuoneitten määrää. Hän on lopulta asettunut laboratorioon, ja
lääkkeet ovat siirtyneet komeroon alhaalla käytävässä. Hän ja tohtori
sopivat asian keskenään, ja jos he suostuvat molemminpuolisiin
epämukavuuksiin, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.

Herranen aika! Katsoin juuri kalenteria, ja nyt on 18 päivä, siis
enää viikko jouluun. Kuinka ihmeeltä saamme kaikki suunnitelmamme
valmiiksi viikossa? Tipuset tekevät lahjoja toisilleen, ja kai noin
tuhannen salaisuutta on kuiskattu korvaani.

Lumipyry viime yönä. Pojat ovat viettäneet aamun metsässä kooten
ikivihreitä ja vetäen ne kelkalla kotiin, ja 20 tyttöä viettää
iltapäivän pesutuvassa sitoen köynnöksiä ikkunoihin. En tiedä kuinka
saamme pyykkimme pestyksi tällä viikolla. Aioimme pitää joulukuusen
salaisuutena, mutta ainakin 50 lasta on nostettu vaunuvajan ikkunaan
katsomaan sitä, ja pelkään että uutinen on levinnyt toisten 50:n
keskuuteen.

Sinun tahdostasi olemme ahkerasti viljelleet joulupukki-tarua, mutta
se ei kohtaa paljonkaan uskoa. "Miksi hän ei tullut koskaan ennen?"
oli Sadie Katen epäilevä kysymys. Mutta joulupukki epäilemättä tulee
tällä kertaa. Minä kohteliaisuuden vuoksi pyysin tohtoria esittämään
pääosaa joulupuumme ääressä, ja koska jo ennakolta olin varma että
hän aikoi kieltäytyä, olin hankkinut Percyn varahenkilöksi. Mutta
skotlantilainen on aina arvaamaton. Sandy suostui ennenkuulumattoman
suopeasti, ja minä sain yksityisesti antaa peruutuksen Percylle.


                                                          Tiistaina.

Eikö ole hullua tuo muutamien epäjohdonmukaisten ihmisten tapa
ammentaa esiin kaikki mitä sillä hetkellä sattuvat hautomaan
mielessään? Heillä ei ole varalla mitään pientä pakinaa, eivätkä he
koskaan kykene torjumaan kohtausta puhumalla ilmasta.

Tämä erään vierailun johdosta, joka meillä oli tänään. Eräs
nainen oli tullut tuomaan tänne sisarensa lasta -- sisar
keuhkotautiparantolassa; ja meidän on pidettävä lapsi täällä kunnes
äiti paranee, vaikka pelkäänkin, päättäen kaikesta mitä olen kuullut,
että se ei koskaan tapahdu. Oli miten oli, kaikki valmistukset oli
tehty, eikä tuon naisen muuta tarvinnut kuin jättää pikku tyttö
tänne ja vetäytyä pois. Mutta koska hänellä oli pari tuntia aikaa
junien välissä, ilmaisi hän haluavansa katsella vähän ympärilleen,
ja niinpä näytin hänelle lastentarhahuoneita ja pientä sänkyä, jossa
Lily saa maata, ja keltaista ruokasaliamme kaniinireunuksineen, jotta
hän saisi kertoa mahdollisimman monta hauskaa yksityiskohtaa äiti
paralle. Tämänjälkeen, koska hän näytti väsyneeltä, pyysin häntä
kohteliaasti vierashuoneeseeni juomaan kupin teetä. Tohtori MacRae,
joka oli läsnä ja nälkäisellä tuulella (harvinainen tila hänelle; hän
alentuu nyt juomaan kupin teetä henkilökunnan kanssa noin kahdesti
kuussa), tuli mukaan, ja meitä oli pieni seura koolla.

Naisesta näytti tuntuvan että seuranpidon taakka lepäsi hänen
hartioillaan, ja päästäkseen keskustelun alkuun hän kertoi meille
että hänen miehensä on rakastunut tyttöön, joka myy pilettejä elävien
kuvien teatterissa (maalattu, keltatukkainen otus, joka pureskelee
gummia kuin lehmä -- siinä hänen kuvauksensa lumoojattaresta), ja
tuhlaa kaikki rahansa tuohon tyttöön eikä koskaan tule kotiin paitsi
kun on juovuksissa. Silloin hän lyö rikki huonekaluja kuin hullu.
Eräänkin kuvatelineen, jossa oli vaimon äidin kuva ja joka oli
ollut hänellä tyttöajoista saakka, oli mies viskannut lattiaan vain
saadakseen huvin kuulla sen räiskähtävän rikki. Ja lopulta oli vaimo
liiaksi väsynyt elämään ja juonut pullollisen suojuuriliuosta, koska
joku oli sanonut että se on myrkkyä jos juo kaiken kerrallaan. Mutta
se ei tappanut häntä, se teki hänet vain sairaaksi. Ja mies tuli
kotiin ja sanoi kuristavansa hänet, jos hän vielä yrittäisi jotakin
sellaista, ja siitä hän päätti että mies mahtaa sentään välittää
hänestä vielä hiukan. Kaikki tämä aivan sivumennen samalla kun hän
sekoitti teetänsä.

Koetin keksiä jotakin sanottavaa, mutta tässä oli kerrankin
seuraelämän pulma, joka teki minut mykäksi. Mutta Sandy nousi tässä
tilaisuudessa puhumaan kuin oikea gentleman. Hän puhui tuolle
naiselle kauniisti ja terveesti ja lähetti hänet pois kerrassaan
ylennetyin mielin. Sandymme voi, kun tahtoo, olla poikkeuksellisen
kiltti, varsinkin ihmiselle, joilla ei ole mitään vaatimuksia
häneen. Uskon että se kuuluu hänen ammattinsa seuratapoihin --
että osana tohtorin tehtävistä on parantaa henki yhtä hyvin kuin
ruumis. Enimmät henget tässä maailmassa näyttävät tarvitsevan sitä.
Vieraani jätti minut tarvitsemaan sitä. Olen siitä saakka pohtinut
mitä tekisin jos menisin naimisiin miehen kanssa, joka jättäisi
minut gummia-pureskelevan tytön tähden ja tulisi kotiin ja löisi
rikki korukapineita. Otaksun, päättäen tämän talven teattereista,
että sellaista voi tapahtua kenelle tahansa, varsinkin parhaissa
seurapiireissä. Sinun pitäisi olla kiitollinen kun olet saanut
Jervisin. Hänenlaisessaan miehessä on jotakin niin kauhean varmaa.
Mitä kauemmin elän, sitä varmemmaksi tulen että luonne se yksin
merkitsee jotakin. Mutta kuinka maailmassa voit koskaan laskea?
Miehet ovat niin hyviä puhumaan!

Hyvästi, ja hauskaa joulua Jervisille ja molemmille Judyille!

                                               S. McB.

P.S. Olisi mieluisa huomaavaisuus jos vastaisit kirjeisiini vähän
nopeammin.


                                                 JOHN GRIER HOME,
                                                  Joulukuun 29 p.

_Rakas Judy!_

Sadie Kate on viettänyt viikon sepittämällä joulukirjettä sinulle,
joten minulle ei jää mitään kerrottavaa. Oi, meillä on ollut
ihmeellinen joulu! Paitsi kaikkia lahjoja ja leikkejä ja hauskoja
syötäviä meillä on ollut heinäreki-retkiä ja luistinkilpailuja ja
makeispalkintoja. En käsitä kuinka nämä hemmoitellut pikku orvot
koskaan taas asettuvat tavallisiksi lapsiksi.

Paljon kiitoksia kuudesta lahjastani. Pidin kaikista, etenkin Judy
Nuoremman valokuvasta. Hammas lisää miellyttävän piirteen hänen
hymyynsä.

Tulet varmaan iloiseksi kun saat kuulla että olen antanut Hattie
Heaphyn kasvatiksi erään papin perheeseen, ja herttainen perhe
se onkin. He eivät edes silmää räpäyttäneet kun kerroin heille
ehtoollispikarista. He antoivat hänet itselleen joululahjaksi, ja hän
lähti niin onnellisena pitäen kiinni uuden isänsä kädestä!

En kirjoita enempää koska 50 lasta kirjoittaa kiitoskirjeitä, ja Judy
täti parka ihan hautautuu postinsa alle kun tämän viikon laiva saapuu.

Rakkaat terveiseni Pendletoneille.

                                         S. McB.

P.S. Singapore lähettää terveisiä Togolle ja pyytää anteeksi että
puri sitä korvaan.


                                                  JOHN GRIER HOME,
                                                   Joulukuun 30 p.

Oi, rakas Gordon, minä olen lukenut niin järkyttävän kirjan!

Koetin puhua vähän ranskaa toissa päivänä, ja kun en juuri
onnistunut, päätin että minun on paras käydä käsiksi ranskaani
jollen tahdo unohtaa sitä kokonaan. Tuo skotlantilainen tohtorimme
on armollisesti jättänyt tieteellisen kasvatukseni sikseen, joten
minulla on vähän aikaa itseäni varten. Jokin onneton sattuma
sai minut alkamaan Daudet'n _Numa Roumestanista_. Se on kauhean
hämmentävää luettavaa tytölle, joka on kihloissa poliitikon
kanssa. Lue se, Gordon rakas, ja kasvata ahkerasti luonnettasi
toisenlaiseksi kuin Numan luonne. Se on kertomus poliitikosta, joka
on huolestuttavan hurmaava mies (niinkuin sinä). Jota ihailevat
kaikki, jotka tuntevat hänet (niinkuin sinua). Jolla on erinomainen
suostuttelutaito ja kyky pitää ihmeellisiä puheita (taaskin niinkuin
sinulla). Kaikki palvovat häntä, ja kaikki sanovat hänen vaimolleen:
"Kuinka onnellinen teidän elämänne mahtaa olla, kun tunnette niin
läheisesti tuon ihmeellisen miehen."

Mutta hän ei ollut kovinkaan ihmeellinen tullessaan kotiin vaimonsa
luo -- vain saadessaan yleisöä ja kättentaputuksia. Hän joi
jokaisen tilapäisen tuttavan kanssa ja oli iloinen ja pulppuava ja
avomielinen, ja palasi kotiin äreänä ja synkkänä ja lamassa. "Joie de
rue, douleur de maison", siinä kirjan ydin.

Luin sitä kahteentoista viime yönä, ja rehellisesti sanoen pelästyin
niin etten saanut unta. Minä tiedän että suutut, mutta ihan totta,
Gordon rakas, tuossa kirjassa on juuri yksi vivahdus liian paljon
totuutta jotta se voisi kokonaan huvittaa minua. En aikonut edes
viitata enää tuohon elokuun 20:nnen päivän onnettomaan juttuun --
puhuimme sen valmiiksi aikanaan -- mutta sinä täysin hyvin tiedät
että tarvitset vähän silmälläpitoa. Ja siitä ajatuksesta minä en
pidä. Minun pitää saada tuntea ehdotonta luottamusta mieheen,
jonka kanssa menen naimisiin. En voisi elää jos minun aina pitäisi
levottomana odottaa häntä kotiin.

Lue _Numa_ itse, niin näet naisen näkökannan. En ole kärsivällinen
enkä säyseä enkä pitkämielinen millään tavalla ja pelkään hiukan mitä
kykenisin tekemään jos minua ärsytettäisiin. Sydämeni pitää olla
mukana asiassa, joka on saatava sujumaan ja oi, minä tahtoisin että
avioliittomme sujuisi!

Anna anteeksi että kirjoitan sinulle kaiken tämän. En tarkoita että
todella luulen sinusta tulevan "katuilon, kotisurun". Minä vain en
nukkunut viime yönä, ja tunnen jonkinlaista onttoutta silmien takana.

Jospa tuleva vuosi toisi hyviä neuvoja ja onnea ja tyyneyttä meille
molemmille.

                                            Kuten aina
                                                S.


                                                    Tammikuun 1 p.

_Rakas Judy!_

Jotakin kauhean kummallista on tapahtunut, ja totisesti en tiedä
tapahtuiko se vai näinkö vain unta. Kerron sinulle alusta asti, ja
ajattelen että sinun on paras polttaa tämä kirje, se ei ole oikein
sovelias Jervisin silmille.

Muistathan että olen kertonut sinulle Thomas Kehoen tapauksen,
hänen, jonka sijoitimme työhön viime kesäkuussa? Hän on perinyt
taipumuksia juomiseen molemmin puolin, ja näyttää siltä että häntä
lapsena on lihotettu oluella eikä maidolla. Hän tuli John Grier
Homeen yhdeksän vuoden iässä, ja on kahdesti, päättäen merkinnöistä
Tuomiopäivän Kirjassa, onnistunut saamaan itsensä juovuksiin, kerran
oluella, joka oli varastettu joiltakin työmiehiltä, ja kerran (ja
perinpohjin) konjakilla. Arvaat minkälaisin epäilyksin sijoitimme
hänet pois, mutta me varoitimme perhettä (työteliästä ja raitista
maanviljelijäväkeä) ja toivoimme parasta.

Eilen perhe sähkötti että he eivät enää voi pitää häntä. Olisinko
hyvä ja lähettäisin hakemaan häntä kuuden junalta? Turnfelt oli
asemalla kello 6. Ei mitään poikaa. Lähetin yösähkösanoman, jossa
ilmoitin että hän ei ollut saapunut, ja pyysin lähempiä tietoja.

Olin eilen illalla ylhäällä tavallista kauemmin järjestäen
laatikoltani ja -- jotenkin valmistaen mieltäni kohtaamaan uutta
vuotta. Kahdentoista tienoilla äkkiä totesin että oli myöhäinen ja
että olin hyvin väsynyt. Olin melkein valmis menemään sänkyyn, kun
äkkiä kuulin koputusta päätyovelta. Pistin pääni ikkunasta ja kysyin
kuka siellä oli.

"Tommy Kehoe", sanoi hyvin epävarma ääni.

Menin alas ja avasin oven, ja tuo poika, kuusitoistavuotias,
hoiperteli sisään sikahumalassa. Taivaan kiitos että Percy
Witherspoon oli kuuluvilla eikä kaukana intiaanileirissä! Herätin
hänet, ja yhdessä kuljetimme Thomaksen vierashuoneeseemme, joka on
ainoa säädyllisen eristetty paikka rakennuksessa. Sitten soitin
tohtorille, jolla -- pelkään -- oli jo ollut pitkä päivä. Hän tuli,
ja me vietimme todella hirveän yön. Myöhemmin tuli selville että
pojalla oli ollut matkatavarainsa joukossa pullo voiteluöljyä, joka
kuului hänen isännälleen. Se oli tehty puoleksi väkiviinasta ja
puoleksi noitapähkinästä, ja Thomas oli virkistänyt matkaansa sillä!

Hän oli sellaisessa tilassa etten suorastaan luullut meidän saavan
hänestä eläjää -- ja minä toivoin ettemme olisi saaneet. Jos olisin
lääkäri, antaisin tuollaisten tapausten kauniisti livahtaa pois
yhteiskunnan hyväksi, mutta olisitpa nähnyt kuinka Sandy teki työtä!
Tuo hänen hirmuinen elämänsäilyttämis-vaistonsa oli herännyt, ja hän
taisteli jota tarmon hiukkasella, minkä omistaa.

Minä keitin mustaa kahvia ja autoin minkä voin, mutta yksityiskohdat
olivat aika sotkuiset, joten jätin molemmat miehet hoitamaan häntä
ja palasin huoneeseeni. Mutta en yrittänyt mennä levolle, pelkäsin
että he tarvitsisivat minua taas. Noin neljän tienoilla Sandy tuli
kirjastooni sanoen että poika nukkui ja että Percy oli kantanut
telttasängyn vierashuoneeseen ja aikoi nukkua siellä lopun yötä.
Sandy parka näytti niin kurjalta ja kalpealta ja lopen väsyneeltä.
Kun katselin häntä, ajattelin kuinka epätoivoisesti hän tekee työtä
pelastaakseen toisia, eikä koskaan säästä itseään, ja ajattelin tuota
hänen ikävää kotiaan, jossa koskaan ei ole ilon kajastustakaan,
ja tuota hirveätä murhenäytelmää hänen elämänsä taustassa. Kaikki
kauna, jota oli kertynyt mieleeni, näytti hälvenevän ja myötätunnon
aalto tulvahti ylitseni. Ojensin käteni hänelle, hän ojensi kätensä
minulle. Ja äkkiä -- en tiedä kuinka -- tapahtui jotakin sähköistä.
Seuraavana hetkenä olimme toistemme syleilyssä. Hän irroitti kätensä
ja pani minut istumaan suureen nojatuoliin. "Hyvä Jumala, Sallie,
luuletteko että olen raudasta?" sanoi hän ja meni pois. Minä jäin
nukkumaan tuoliin, ja kun heräsin, paistoi aurinko silmiini ja Jane
seisoi edessäni kummissaan ja kauhistuneena.

Tänä aamuna kello 11 Sandy tuli takaisin, katsoi minua kylmästi
silmiin ja sanoi silmää räpäyttämättä että Thomaksen piti saada
kuumaa maitoa aina kahden tunnin päästä ja että täpliä Maggie
Petersin kurkussa oli pidettävä silmällä.

Tässä olemme taas vanhalla kannallamme, enkä todellakaan tiedä näinkö
unta tuon yhden minuutin yöllä!

Mutta olisipa sekin tilanne, eikö totta, jos Sandy ja minä
huomaisimme rakastuvamme toisiimme, hän jolla on täysin hyvä
vaimo hulluinhuoneessa, ja minä jolla on vimmastunut sulhanen
Washingtonissa. Enpä tiedä eikö minun olisi viisainta erota heti
paikalla ja lähteä kotiin, jossa saisin rauhassa asettua muutamiksi
kuukausiksi merkkaamaan kirjaimia "S. McB." pöytäliinoihin, niinkuin
muut säädylliset kihlatut tytöt.

Toistan hyvin lujasti että tämä kirje ei ole aiottu Jervisin
nautittavaksi. Revi se pieniin palasiin ja sirottele ne Karaibin
mereen.

                                                 S.


                                                      Tammikuun 3 p.

_Rakas Gordon!_

Sinulla on oikeus olla suutuksissa. Minä tiedän etten ole tyydyttävä
rakkauskirjeiden kirjoittaja. Minun ei muuta tarvitse kuin vilkaista
Elizabeth Barretin ja Robert Browningin julkaistuun kirjeenvaihtoon
huomatakseni että tyylini lämpö ei saavuta oikeata tasoa. Mutta
sinä tiedät jo -- olet tietänyt kauan -- että minä en ole kovinkaan
tunteellinen ihminen. Voisin kai kirjoittaa pitkät jutut tällaista
kuin: "Joka valvottuna hetkenä olet sinä ajatuksissani." "Rakas
poikani, minä elän vain kuin sinä olet lähelläni." Mutta se ei
olisi ehdoton totuus. Sinä et täytä kaikkia ajatuksiani, 107 orpoa
tekee sen. Ja minä elän todella vallan mainiosti, olit sinä täällä
tai et. Minun tulee olla luonnollinen. Et varmaankaan tahtoisi
minua teeskentelemään suurempaa ikävää kuin mitä tunnen. Mutta minä
niin mielelläni näen sinut -- sen tiedät varsin hyvin -- ja olen
pettynyt kun et voi tulla. Annan täyden arvon kaikille viehättäville
ominaisuuksillesi, mutta, rakas poikani, en voi olla hempeämielinen
paperilla. Ajattelen aina sitä hotellin siivoojatarta, joka lukee
kirjeet, jotka sattumalta jätät kirjoituspöydälle. Sinun ei tarvitse
väittää että kannat ne lähinnä sydäntäsi, sillä minä tiedän varsin
hyvin että sitä et tee.

Anna minulle anteeksi tuo viime kirje, jos se loukkasi
tunteitasi. Sitten kun tulin tähän turvakotiin, olen ollut hyvin
arka juomakysymyksessä. Monet tipuseni ovat surullinen tulos
juomarivanhemmista, ja heillä ei koskaan tule olemaan menestystä
elämässään. Ei voi katsella ympärilleen tällaisessa paikassa
joutumatta kauheitten mietteitten valtaan.

Olet oikeassa, pelkään, siinä että naisen asiana on olla suuremmoinen
ja suoda anteeksi miehelle eikä sitten enää koskaan antaa hänen
kuulla koko jutusta. No niin, Gordon, minä en todellakaan tiedä
mitä sana "anteeksianto" merkitsee. Siihen ei voi sisältyä
"unohtaminen", sillä sehän on fysiologinen ilmiö eikä aiheudu tahdon
toiminnasta. Meillä kaikilla on kokoelma muistoja, joista hyvin
kernaasti pääsisimme, mutta juuri ne tarrautuvat mieleemme kaikkein
itsepintaisimmin. Jos "anteeksianto" merkitsee sitä että lupaa olla
koskaan enää puhumatta asiasta, kykenen epäilemättä siihen. Mutta ei
ole aina viisainta sulkea epämiellyttävä muisto sisäänsä. Se kasvaa
ja kasvaa ja virtaa läpi koko olemuksen kuin myrkky.

Voi hyvänen aika! En todellakaan aikonut sanoa tuota kaikkea. Koetan
olla tuo hilpeä, huoleton (ja jonkun verran ajattelematon) Sallie,
josta pidät eniten, mutta olen hyvin paljon tullut kosketuksiin
_todellisuuden_ kanssa tänä viime vuonna, ja pelkään että minusta on
tullut aivan toinen ihminen kuin tuo tyttö oli, johon sinä rakastuit.
En ole enää nuori iloinen olento, joka leikkii elämällä. Tunnen sen
aika perinpohjin nyt, ja se merkitsee etten aina voi nauraa.

Tiedän että tämä on toinen typerän epäreipas kirje -- yhtä paha kuin
viime kirje ja ehkä pahempikin -- mutta jospa tietäisit mitä olen
juuri kokenut! Eräs poika -- kuusitoistavuotias -- jolla on yhtä
ja toista perittävää, on melkein myrkyttänyt itsensä inhottavalla
sekoituksella väkiviinaa ja noidanpähkinää. Olemme kolme päivää
tehneet työtä ja olemme nyt päässeet varmuuteen että hän tointuu
siksi paljon että voi tehdä sen uudelleen! "Maailma on hyvä, mutta ne
ovat pahoja jotka siinä asuvat."

Anna anteeksi tuo skotlanninkieli -- se pujahti huomaamatta. Anna
anteeksi kaikki.

                                                SALLIE.


                                                    Tammikuun 11 p.

_Rakas Judy!_

Toivon että nuo kaksi sähkösanomaani eivät järkyttäneet sinua liian
kauheasti. Olisin odottanut ja antanut ensimäisten uutisten tulla
kirjeessä, johon voi panna yksityiskohtia, mutta pelkäsin niin että
saisit kuulla asian jotakin epäsuoraa tietä. Koko juttu on kamala
kylläkin, mutta mitään ihmishengen hukkaa ei sattunut, ja vain
yksi vakava tapaturma. Emme voi värisemättä ajatella kuinka paljon
pahemmin olisi voinut käydä, kun toistasataa lasta nukkuu talossa,
joka on kuin tarjolla tulipalolle. Tuo uusi varauloskäytävä oli
täysin hyödytön. Tuuli puhalsi sitä kohti, ja liekit yksinkertaisesti
ympäröivät sen. Pelastimme lapset keskikäytävän kautta -- mutta minä
alan alusta ja kerron koko jutun.

Oli satanut koko perjantaipäivän, kiitos armollisen Sallimuksen, ja
katot olivat likomärät. Yön tullessa alkoi jäätyä, ja sade muuttui
lumirännäksi. Kymmenen tienoilla, kun menin sänkyyn, puhalsi tuuli
kauheana myrskynä luoteesta, ja kaikki mikä talossa oli irrallaan,
paukkui ja rätisi. Kello kaksi hätkähdin äkkiä täysin valveille,
kirkas valo silmissäni. Hyppäsin sängystä ja juoksin ikkunaan.
Vaunuvaja oli yhtenä liekkimerenä, ja kipinöitä satoi yli talon
itäisen siiven. Juoksin kylpyhuoneeseen ja nojasin ulos ikkunasta.
Saatoin nähdä että katto lastenkamarin yläpuolella paloi noin
kuudesta paikasta.

No niin, rakas Judy, sydämeni suoraan sanoen ei lyönyt yhteen
minuuttiin. Ajattelin noita seitsemäätoista vauvaa ylhäällä katon
alla, enkä saanut niellyksi. Onnistuin viimein saamaan vapisevat
polveni taas toimimaan ja syöksyin alas halliin, siepaten ohimennessä
autotakin ylleni.

Rummutin Betsyn ja Miss Matthewsin ja Miss Snaithin oville juuri
kun Mr. Witherspoon, jonka valo myöskin oli herättänyt, harppasi
yläkertaan kolme porrasta kerrallaan riuhtoen harpatessaan
päällystakkia ylleen.

"Viekää kaikki lapset ruokasaliin, vauvat ensin", läähätin. "Minä
menen hälyyttämään."

Hän syöksyi kolmanteen kerrokseen sillä aikaa kun minä juoksin
puhelimeen -- ja voi, en luullut koskaan pääseväni sentraaliin.
Ihminen nukkui sikeästi.

"John Grier Home palaa! Toimittakaa palohälyytys ja herättäkää kylä.
Saanko numeroon 505", sanoin.

Sekunnissa sain tohtorin puheilleni. Enkö ehkä ollut iloinen
kuullessani hänen kylmän, kiihtymättömän äänensä.

"Meillä on tulipalo"! huusin. "Tulkaa pian ja tuokaa kaikki miehet
mitä saatte käsiinne!"

"Minä olen siellä neljännestunnissa. Täyttäkää kylpyammeet ja pankaa
viltit veteen." Ja hän ripusti torven pois.

Lensin takaisin halliin. Betsy soitti palokelloamme, ja Percy oli jo
marssittanut intiaaniheimonsa makuusaleihin B ja C.

Ensi ajatuksemme ei ollut pysäyttää tulta, vaan toimittaa lapset
turvalliseen paikkaan. Aloimme makuusalista G, kuljimme sängyltä
sängylle, sieppasimme vauvan ja viltin kustakin, lennätimme ne ovelle
ja ojensimme intiaaneille, jotka laahasivat ne alakertaan. Sekä G
että F olivat täynnä savua ja lapset niin sikeässä unessa ettemme
voineet saada niitä kävelykannalle.

Monet kerrat seuraavan tunnin aikana kiitin Sallimusta --- ja Percy
Witherspoonia -- noista kovaäänisistä koehälyytyksistä, joista olimme
kärsineet viikottain. 24 vanhinta poikaa, joita Percy johti, ei
sekunniksikaan menettänyt malttiansa. He jakaantuivat neljään ryhmään
ja juoksivat paikoilleen kuin pienet sotilaat. Kaksi ryhmää auttoi
makuusalien tyhjentämisessä ja piti järjestystä kauhistuneitten
lasten kesken. Yksi ryhmä hoiti paloruiskua kupoolin vesisäiliöstä
kunnes sammutusmiehet tulivat, ja neljäs ryhmä ryhtyi pelastamaan
tavaroita. He levittivät lakanoita lattialle, kaatoivat arkkujen ja
piironkilaatikkojen sisällön niihin ja kantoivat ne alas portaita.
Kaikki ylimääräiset vaatteet pelastettiin paitsi ne jotka lapsilla
oli ollut yllä edellisenä päivänä, ja suurin osa henkilökunnan
tavaroista. Mutta vaatteet, vuoteet -- kaikki mikä kuului huoneisiin
G ja F meni sen tien. Huoneet olivat niin täynnä savua että niihin ei
ollut turvallista astua senjälkeen kun saimme viimeisen lapsen ulos.

Kun tohtori saapui, mukanaan Luellen ja kaksi naapuria, jotka hän
oli poiminut matkalla autoonsa, marssitimme viimeistä makuusalia
alas keittiöön, joka oli tulesta kauimpana. Tipuparat olivat
enimmäkseen avojaloin ja käärittyinä viltteihin. Käskimme heitä
ottamaan vaatteensa kun herätimme heidät, mutta säikähdyksessään he
ajattelivat vain ulospääsyä.

Tähän aikaan käytävät olivat niin täynnä savua että voimme tuskin
hengittää. Näytti kuin koko rakennus menisi, vaikka tuuli puhalsikin
poispäin länsisiivestä.

Toinen auto täynnä Knowltopin palvelusväkeä saapui melkein heti,
ja he kaikki ryhtyivät sammuttamaan tulta. Vakinainen palokunta
tuli vasta kymmenen minuuttia myöhemmin. Heillä näes on vain
hevoset; ja me olemme kolmen peninkulman päässä ja tiet aika
huonot. Se oli hirveä yö, kylmä ja räntäinen, ja sellainen tuuli
puhalsi että tuskin pysyi pystyssä. Miehet kiipesivät katoille ja
tekivät työtä sukkasillaan, jotteivät liukastuisi. He tukahuttivat
kipinöitä märillä vilteillä ja vuorottelivat ja hoitivat ruiskuja ja
käyttäytyivät kuin sankarit.

Sillävälin tohtori otti haltuunsa lapset. Ensi ajatuksemme oli saada
heidät pois turvalliseen paikkaan, sillä jos koko rakennus palaisi,
emme voisi marssittaa heitä ulos tuohon kauheaan tuuleen vain
yöpuvuissa, viltti suojana. Tähän aikaan oli jo tullut useita uusia
autoja täynnä miehiä, ja me pyysimme saada käyttää autoja.

Knowltop oli Sallimuksen johdatuksesta avattu loppuviikoksi erästä
kotijuhlaa varten vanhan herran 67:nnen syntymäpäivän kunniaksi. Hän
oli ensimäisiä tulijoita ja antoi koko talonsa käytettäväksemme. Se
oli lähin pakopaikkamme, ja otimme sen vastaan viipymättä. Peitimme
20 pienintä palleroamme autoihin ja lennätimme heidät taloon.
Vieraat, jotka kiihtyneinä pukeutuivat tullakseen palopaikalle,
ottivat tipuset vastaan ja pistivät ne omiin vuoteisiinsa. Tämä
riitti hyvin täyttämään kaiken tilan sisällä huoneissa, mutta
Mr. Reimer (Mr. Knowltopin sukunimi) oli juuri rakentanut suuren
stukkiaitan ja sen viereen vajan; molemmat olivat kauniisti
lämmitettyinä ja valmiina meitä varten.

Kun pikkulapset oli majoitettu taloon, rupesivat nuo avuliaat vieraat
työhön ja laittoivat kuntoon vajan ottamaan vastaan lähinnävanhimmat
lapsukaiset. He peittivät lattian heinillä ja levittivät sille
vilttejä ja matkatakkeja ja peittelivät sinne 30 lasta riveihin
kuin pikku vasikat. Miss Matthews ja lastenhoitajatar lähtivät
heidän kanssaan, tarjosivat kuumaa maitoa ympäri lattiaa, ja puolen
tunnin kuluttua pallerot nukkuivat yhtä rauhallisesti kuin omissa
sängyissään.

Mutta sillävälin meillä talossa oli mielenliikutuksia. Tohtorin
ensimäinen kysymys tullessa oli ollut:

"Oletteko laskeneet lapset? Tiedättekö että kaikki ovat tässä?"

"Olemme vain varmat siitä että joka makuusali oli tyhjä ennenkuin
lähdimme", vastasin.

Ymmärräthän ettei heitä voinut laskea siinä hämmingissä: noin
parikymmentä poikaa puuhasi vielä Percy Witherspoonin johdolla
makuusaleissa pelastaen vaatteita ja huonekaluja, ja vanhimmat
tytöt lajittelivat ääretöntä kenkäkasaa ja koettivat sovitella
niitä jalkaan pikkuisille, jotka juoksivat avojaloin ja vaikeroivat
surkeasti.

No niin, kun olimme lastanneet ja lähettäneet matkaan noin seitsemän
autollista lapsia, huusi tohtori äkkiä:

"Missä on Allegra?"

Seurasi kauhistunut hiljaisuus. Kukaan ei ollut nähnyt häntä. Ja
sitten Miss Snaith hyppäsi ylös ja _kirkui_. Betsy tarttui hänen
olkapäihinsä ja ravisti häneen koossapysyväisyyttä.

Näyttää siltä että hänen mielestään Allegra oli ollut
sairastumaisillaan yskään, ja saadakseen hänet kylmästä pois Miss
Snaith oli siirtänyt hänen pikku sänkynsä lastenkamarin raittiista
ilmasta varastohuoneeseen -- ja sitten unohtanut sen.

Rakas ystävä, sinähän tiedät missä varastohuone on! Me vain tuiotimme
toisiimme kasvot valkeina. Tällöin oli koko itäinen siipi tyhjennetty
ja kolmannen kerroksen portaat liekeissä. Ei näyttänyt olevan mitään
mahdollisuutta että lapsi enää eläisi. Tohtori ensimäisenä pääsi
liikkeelle. Hän sieppasi märän viltin, joka makasi liottuneena
kasana hallin lattialla ja juoksi portaita ylös. Me huusimme häntä
tulemaan takaisin. Se näytti suorastaan itsemurhalta, mutta hän
jatkoi matkaansa ja katsoi savuun. Minä syöksyin ulos ja huusin
sammutusmiehille katolle. Varastohuoneen ikkuna oli liian pieni
jotta mies pääsisi kulkemaan siitä, ja he eivät olleet avanneet sitä
peläten sen aiheuttavan vetoa.

En osaa kuvata mitä tapahtui kymmenenä seuraavana kauhun minuuttina.
Kolmannen kerroksen portaat putosivat alas ryskien ja liekkejä
syösten viisi minuuttia senjälkeen kun tohtori oli kulkenut niistä.
Olimme jo menettäneet kaiken toivon hänestä kun äkkiä kuului huuto
ihmisjoukosta ruohokentällä ja tohtori tuli hetkeksi näkyviin
erääseen ullakkoikkunaan ja käski sammutusmiehiä nostamaan tikapuut.
Sitten hän katosi, ja meistä näytti etteivät he koskaan saaneet
noita portaita paikoilleen, mutta vihdoin he saivat, ja kaksi miestä
kiipesi ylös. Ikkunan avaaminen oli aiheuttanut vetoa, ja he melkein
läkähtyivät niihin savumääriin, joita tuprusi ylhäältä. Iäisyyden
jälkeen tohtori tuli taas näkyviin valkoinen käärö käsivarsillaan.
Hän ojensi sen miehille hoippui sitten taaksepäin ja katosi näkyvistä.

En tiedä mitä tapahtui seuraavina minuutteina, käännyin poispäin
ja suljin silmäni. Tavalla tai toisella he saivat hänet ulos ja
puolitiehen tikapuita ja sitten he antoivat hänen liukua. Ymmärrät
että hän oli mennyt tajuttomaksi kaikesta nielemästään savusta,
ja tikapuut olivat liukkaassa jäässä ja kauhean hoippuvat. Oli
miten oli, kun taas avasin silmäni, makasi hän yhtenä kasana
maassa ihmisjoukon juostessa ympärillä. Joku yritti antaa hänelle
keinotekoista hengitystä. He luulivat ensin että hän oli kuollut.
Mutta tohtori Metcalf kylästä tutki hänet ja sanoi että hänen
jalkansa ja kaksi kylkiluuta oli katkennut, mutta että hän muuten
näytti kokonaiselta. Hän oli vieläkin tajuton kun he panivat hänet
kahdelle lasten patjalle, jotka oli heitetty ikkunoista, ja nostivat
hänet rattaille, joissa tikapuut oli tuotu, ja veivät kotiin.

Ja me muut, jotka jäimme, jatkoimme työtä aivan kuin ei mitään
olisi tapahtunut. Omituista tällaisissa onnettomuuksissa on se että
joka taholla on niin paljon tehtävää ettei ehdi ajatella hetkeäkään
eikä saa mitään arvoja arvioiduiksi ennenkuin perästäpäin. Tohtori
oli hetkeäkään empimättä pannut henkensä alttiiksi pelastaakseen
Allegran. Se oli rohkein teko mitä koskaan olen nähnyt, ja kuitenkin
meni koko asiaan vain 15 minuuttia tuota kauheata yötä. Sillä
hetkellä se tuntui vain välikohtaukselta.

Ja hän pelasti Allegran. Tämä ilmestyi viltin sisältä tukka pörrössä
ja näytti mieluisasti yllättyneen tästä uudesta piilosleikistä.
Allegra hymyili! Lapsen pelastuminen oli suoranainen ihme. Tuli oli
syttynyt kolmen jalan päässä hänen seinästään, mutta kiitos tuulen
suunnan edennyt poispäin hänestä. Jos Miss Snaith olisi vähän enemmän
uskonut raittiiseen ilmaan ja jättänyt ikkunan auki, olisi tuli
syöpynyt taaksepäin, mutta onneksi Miss Snaith ei usko raittiiseen
ilmaan, eikä mitään sellaista tapahtunut. Jos Allegra olisi
mennyt, en koskaan olisi suonut itselleni anteeksi, kun en antanut
Bretlandien ottaa häntä, ja tiedän ettei Sandykään olisi.

Huolimatta kaikesta menetyksestä en voi olla muuta kuin onnellinen,
ajatellessani noita kahta kauheata murhenäytelmää, jotka ovat
torjutut. Noina seitsemänä minuuttina, jolloin tohtori oli suljettuna
tuohon loimuavaan kolmanteen kerrokseen, elin läpi sen tuskan että
uskoin molemmat menneiksi, ja hätkähdän hereille vielä keskellä yötä
kauhusta väristen.

Mutta koetan kertoa sinulle loput. Sammutusmiehet ja vapaaehtoiset
-- etenkin Knowltopin autonkuljettaja ja tallimiehet -- tekivät koko
yön työtä suorastaan vimmatusti. Uusin neekerikokkimme, joka oli
sankaritar omalla alallaan, meni ulos, teki tulen pyykkitupaan ja
keitti suuren kattilallisen kahvia. Se oli hänen oma keksintönsä.
Joutilaat tarjosivat sitä sammutusmiehille kun nämä vapauttivat
vuoronperään toisensa saadakseen levätä pari minuuttia, ja se auttoi.

Saimme loput lapsista majoitetuiksi erinäisiin vieraanvaraisiin
taloihin, lukuunottamatta vanhimpia poikia, jotka tekivät koko yön
työtä kuin kuka muu tahansa. Oli kerrassaan lämmittävää nähdä kuinka
koko tämä paikkakunta riensi avuksemme. Ihmiset jotka eivät ole
näyttäneet tietävänkään että orpokoti on olemassa, tulivat keskellä
yötä ja panivat koko talonsa käytettäväksemme. He ottivat lapsia
luoksensa, antoivat heille lämpimän kylvyn ja lämmintä keittoa
ja peittivät heidät vuoteisiin. Ja mikäli minä voin ymmärtää,
ei yksikään 107:stä tipusestani ole vahingoittunut avojaloin
hyppelemisestä likomärillä lattioilla, ei edes hinkuyskätapaukset.

Oli täysi päivänvalo ennenkuin tuli oli senverran hillitty että
saatoimme tietää edes mitä oli säästynyt. Saan ilmoittaa että minun
siipeni on täysin koskematon, vaikka hieman savuinen, ja pääkäytävä
on melkein kunnossa aina keskiportaille saakka, mutta siitä asti on
kaikki hiiltynyttä ja likomärkää. Itäinen siipi on mustunut, katoton
kuori. Sinun vihaamasi F huone, rakas Judy, on iäksi mennyt. Toivon
että voisit hälventää sen muististasi yhtä ehdottomasti kuin se on
hälvennetty maan päältä. Vanha John Grier on mennyt menojaan sekä
aineen että hengen puolesta.

Minun täytyy kertoa sinulle jotakin hassua -- en elämässäni ole
nähnyt niin paljon hullunkurista kuin sinä yönä. Kun kaikki muut
olivat äärimmäisen kevyessä puvussa, useimmat miehet sadetakeissa
ja ulstereissa ja kaikki ilman kauluksia, ilmaantui Hon. Cy myöhään
näkyviin, puettuna kuin iltapäivän teekutsuihin. Hänellä oli
helminen kravattineula ja valkoiset säärykset! Mutta hän oli todella
äärettömän avulias. Hän luovutti meille koko talonsa, ja minä
jätin hänen haltuunsa hysteerisen Miss Snaithin, ja tämän hermot
askarruttivat häntä siinä määrin ettei hän tullut tiellemme koko yönä.

En osaa kirjoittaa enemmän yksityiskohtia nyt, en ole koskaan
elämässäni ollut näin järkytetty. Vakuutan sinulle vain ettei ole
vähintäkään syytä sinun katkaista matkaasi. Viisi johtokunnan
jäsentä oli täällä heti lauantai-aamuna varhain, ja me kaikki teemme
työtä kuin hullut saadaksemme jotakin selvyydentapaista asioihin.
Orpokotimme on tällä hetkellä siroteltu yli koko paikkakunnan,
mutta älä ole suotta levoton. Me tiedämme missä lapset ovat. Kukaan
ei ole kokonaan tietymättömissä. En aavistanut että ventovieraat
ihmiset voisivat olla niin ystävällisiä. Mielipiteeni ihmissuvusta on
parantunut.

Tohtoria en ole nähnyt. He sähköttivät New Yorkista haavalääkärin,
joka pani hänen jalkansa sijoilleen. Murtuma oli sangen paha ja
vaatii aikaa, mutta he eivät luule hänen saaneen mitään sisäisiä
vammoja, vaikka hän onkin kauheasti ruhjoutunut. Niin pian kun meidän
sallitaan nähdä hänet, lähetän yksityiskohtaisempia tietoja. Minun
täytyy todella lopettaa jos aion saada tämän huomisen laivaan.

Hyvästi! Älä sure. Tässä pilvessä on tusina hopeajuovaa, joista
kirjoitan huomenna.

                                      SALLIE.

Voi taivas! Tuolla tulee auto jossa istuu J.F. Bretland!


                                                JOHN GRIER HOME,
                                                 Tammikuun 14 p.

_Rakas Judy!_

Kuule tätä! J.F. Bretland luki tulipalostamme eräästä New Yorkin
lehdestä (saan sanoa että pääkaupungin lehdet kertoivat enimmän
yksityiskohtia), ja hän kiirehti tänne levottomuuden väristyksessä.
Hänen ensimäinen kysymyksensä, kun hän hyökkäsi yli murtuneen
kynnyksemme, oli: "Onko Allegra vahingoittumaton?"

"On", sanoin minä.

"Jumalan kiitos", sanoi hän ja vaipui tuoliin istumaan. "Tämä paikka
ei ole lapsia varten", sanoi hän ankarasti, "ja minä olen tullut
hakemaan hänet kotiin. Minä tahdon pojat myös", lisäsi hän kiireesti
ennenkuin minulla oli tilaisuutta puhua. "Vaimoni ja minä olemme
neuvotelleet asiasta ja päättäneet että koska kerran vaivaudumme
laittamaan lastenkamarin, voimme yhtä hyvin pitää sitä kolmelle kuin
yhdelle."

Minä johdin hänet kirjastooni, missä pikku perheemme on asustanut
sitten tulipalon, ja kymmenen minuuttia myöhemmin, kun minut
kutsuttiin alas neuvottelemaan johtokunnan jäsenten kanssa, jätin
J.F. Bretlandin istumaan uusi tytär polvellaan ja poika nojaamassa
kumpaankin käsivarteen -- ylpein isä koko Yhdysvalloissa.

Näet siis että tulipalo on toteuttanut yhden asian: nuo kolme
lasta ovat saaneet kodin koko elämäkseen. Se melkein korvaa kaikki
menetykset.

Mutta en usko vielä kertoneeni sinulle kuinka tuli sai alkunsa. On
vielä niin monta asiaa, joista en ole kertonut, että kättäni särkee
kun vain ajattelenkin kirjoittaa niistä kaikista. Olemme myöhemmin
huomanneet että Sterry vietti loppuviikon vieraanamme. Vietettyään
juopottelevan illan "Jack's Place'ssa" hän palasi vaunuvajaamme,
kiipesi sisään ikkunasta, sytytti kynttilän, asettui mukavasti
ja nukahti. Hän oli varmaan unohtanut sammuttaa kynttilän; joka
tapauksessa tuli pääsi irti ja Sterry hädin tuskin selvisi hengissä.
Hän on nyt kaupungin sairaalassa ruokaöljyhauteissa ja kipeästi katuu
osuuttansa huoliimme.

Ilokseni kuulin että palovakuutuksemme on aika suuri, joten
rahanhukka ei loppujen lopulta ole niinkään pelottava. Mitä
muunlaisiin tappioihin tulee, ei niitä ole! Itse asiassa en minä
ainakaan voi keksiä muuta kuin voittoa, lukuunottamatta tietysti
ruhjoutunutta tohtori parkaamme. Kaikki ovat olleet ihmeellisiä, en
tietänyt että ihmissuvussa on niin paljon hyvää ja ystävällistä.
Olenko joskus sanonut jotakin pahaa johtokunnan jäsenistä? Minä
otan sen takaisin. Neljä heistä tuli New Yorkista heti tulipalon
jälkeisenä aamuna, ja kaikki paikkakuntalaiset ovat olleet
suuremmoisia. Vieläpä Hon Cy'lla on ollut niin paljon tekemistä
viiden hänen taloonsa majoitetun orvon moraalin parantamisesta että
hän ei häirinnyt meitä millään tavalla.

Tulipalo sattui varhain lauantai-aamuna, ja sunnuntaina papit
kaikissa kirkoissa kehoittivat ihmisiä vapaaehtoisesti ottamaan
vieraikseen yhden tai kaksi lasta kolmen viikon ajaksi, kunnes
orpokodin koneisto taas saataisiin käymään.

Oli innostavaa saada nähdä vastauksia. Puolen tunnin sisällä oli
joka lapsi majoitettu. Ja ajattele mitä se merkitsee tulevaisuutta
varten: joka ainoa näistä perheistä on tästä saakka aina tunteva
henkilökohtaista harrastusta tätä orpokotia kohtaan. Ajattele myöskin
mitä se merkitsee lapsille. He saavat nyt nähdä kuinka oikeissa
perheissä asutaan, ja tämä on ensimäinen kerta kun monet tusinat
heistä astuvat yksityisen talon kynnyksen yli.

Kuule sitten pysyvämpiä suunnitelmia päästäksemme talven läpi.
Maalaisklubilla on klubitalo juoksupoikia varten, jota he eivät
käytä talvella ja jonka he ovat kohteliaasti luovuttaneet meille. Se
yhtyy alueeseemme taustasta, ja panemme sen kuntoon neljälletoista
lapselle, Miss Matthews hoitajana. Koska ruokasalimme ja keittiömme
ovat vahingoittumattomat, saavat he käydä täällä syömässä ja
koulutunneilla ja palata illalla kotiin sitä reippaampina käveltyään
puolen peninkulmaa. "Vasemmaksi paviljongiksi" nimitämme me sitä.

Sitten tuo kiltti äidillinen Mrs. Wilson, joka asuu lähellä
tohtoria -- hän joka on niin onnistunut pikku Lorettamme suhteen
-- on suostunut ottamaan viisi lisää neljällä dollarilla viikossa
jokaisesta. Jätän hänelle vanhimpia ja lupaavimpia tyttöjämme, joissa
on ilmennyt taloudellisia vaistoja ja jotka mielellään oppisivat
ruuanlaittoa sopivan pienessä asteikossa. Mrs. Wilson ja hänen
miehensä ovat niin verraton pari, toimellinen, ahkera, yksinkertainen
ja rakastava -- luulen että tytöille tekee hyvää tarkata heitä.
Harjoituskurssi vaimoudessa!

Kerroinko sinulle Knowltopin ihmisistä itäpuolella John Grier Homea,
jotka ottivat 47 vesaa luoksensa tulipaloyönä, ja kuinka koko
vierasseurue muuttui tilapäisiksi lastenhoitajattariksi? Vapautimme
heidät 36:sta seuraavana aamuna, mutta heillä on vielä 11. Olenko
joskus sanonut Mr. Knowltopia äreäksi vanhaksi saituriksi? Minä otan
sanani takaisin. Pyydän häneltä anteeksi. Hän on lempeä karitsa.
Tiedätkö mitä tuo siunattu mies on hädän hetkenämme tehnyt? Hän on
pannut kuntoon tyhjän vuokraajan asunnon talossaan meidän vauvojamme
varten, on itse palkannut opinkäyneen englantilaisen pikkulasten
hoitajattaren pitämään heistä huolta ja antaa heille joka päivä
erinomaista maitoa omasta mallinavetastaan. Hän sanoo vuosikausia
pohtineensa mitä tehdä tuolla maidolla. Hän ei viitsi ruveta myymään
sitä, koska häviäisi neljä senttiä litralta!

Kaksitoista vanhinta tyttöä makuusali A:sta aion majoittaa uuteen
voudin mökkiin. Turnfelt raukat, jotka ovat asuneet siinä vain kaksi
päivää, karkoitetaan kylään. Mutta heistä ei olisi mitään hyötyä
lasten paimentamisessa, ja minä tarvitsen heidän huoneensa. Kolme tai
neljä näistä tytöistä on palautettu kasvattikodeista pahantapaisina,
ja he tarvitsevat aika tehoisaa silmälläpitoa. Mitä luulet että
siis olen tehnyt? Sähköttänyt Helen Brooksille ja käskenyt häntä
antamaan palttua kustantajille ja ottamaan huolekseen tyttöni. Sinä
tiedät että hän tulee olemaan verraton heidän kanssaan. Hän on
suostunut toistaiseksi. Helen parka on saanut tarpeekseen tuosta
peruuttamattomasta naimasopimuksesta, hän tahtoo nyt että kaikki
elämässä on vain kokeeksi!

Vanhimmille pojille on tapahtunut jotakin erikoisen hauskaa. Olemme
saaneet kiitollisuuslahjan J.F. Bretlandilta. Hän meni kiittämään
tohtoria Allegrasta, heillä oli pitkä keskustelu laitoksen
tarpeista, ja J.F.B. tuli takaisin ja antoi minulle 3000 dollarin
pankkiosoituksen intiaanileirien rakentamiseksi kestävään muotoon.
Hän ja Percy ja kylässä asuva arkkitehti ovat tehneet piirustuksia,
ja toivomme että heimot kahden viikon kuluttua saavat asettua
talvileiriin.

Mitä siitä vaikka 107:n lapseni koti on palanut, kun he kerran elävät
näin hyväsydämisessä maailmassa?


                                                       Perjantaina.

Ihmettelet varmaan miksi en kirjoita mitään yksityiskohtia tohtorin
tilasta. En voi antaa ensikäden tietoja, koska hän ei tahdo nähdä
minua. Hän on kuitenkin jo ottanut vastaan kaikki muut paitsi minut
-- Betsyn, Allegran, Mrs. Livermoren, Mr. Bretlandin, Percyn,
erinäisiä johtokunnan jäseniä, ja he kertovat kaikki että hänen
parantumisensa edistyy niin hyvin kuin voi odottaa, kun kaksi
kylkiluuta on katkennut ja yksi pohkioluu murtunut. Se on luullakseni
ammattinimi tuolle erikoisjalalle, joka katkesi. Hän ei pidä siitä
että hänestä tehdään numeroa, eikä suostu arvokkaasti esiintymään
sankarina. Minä itse, laitoksen kiitollisena päänä, menin useita
eri kertoja hänen luokseen esittämään viralliset kiitokseni, mutta
alituisesti kohtasi minut ovella sana että hän nukkuu eikä halunnut
tulla häirityksi. Kaksi ensimäistä kertaa uskoin Mrs. McGurkia,
sitten -- no niin, minä tunnen tohtorimme! Kun siis oli aika lähettää
pikku tyttömme lepertelemään itsetiedottomat hyvästinsä miehelle,
joka oli pelastanut hänen henkensä, lähetin hänet matkaan Betsyn
kanssa.

Minulla ei ole aavistustakaan mikä tuota miestä vaivaa. Hän oli
koko ystävällinen viime viikolla, mutta nyt jos haluan hänen
mielipidettään jostakin asiasta, saan lähettää Percyn lypsämään sitä
hänestä. Minun mielestäni hän saisi suostua näkemään minut orpokodin
johtajattarena, jollei haluakaan tuttavuutemme olevan personallisella
pohjalla. Siitä ei ole epäilystä, Sandymme on skotlantilainen!

Vaaditaan koko omaisuus postimerkkejä ennenkuin tämä kirje lähtee
Jamaikaan, mutta minä tahdon että kuulet kaikki uutiset, eikä meille
ole koskaan tapahtunut näin paljon ilahuttavaa sitten 1876:n, jolloin
meidät perustettiin. Tuli on antanut meille sellaisen sysäyksen että
olemme vilkastuneet vuosikausiksi. Luulen että jokaisen laitoksen
pitäisi palaa maan tasalle aina 25 vuoden päästä vapautuakseen
vanhanaikuisista varustuksistaan ja kuluneista käsityksistä. Nyt olen
suunnattoman iloinen, ettemme käyttäneet Jervisin rahaa viime kesänä,
olisi ollut liian traagillista jos se olisi palanut. En välitä niin
paljon John Grierin rahoista, koska hän sai ne patenttilääkkeellä,
jonka olen kuullut sisältävän oopiumia.

Mitä tulee siihen jäännökseen meistä, joka säästyi tulelta, on se jo
laudoitettu ja päällystetty asfaltilla, ja me elämme aivan mukavasti
osassamme taloa. Siinä on riittävästi tilaa virkakunnalle ja lasten
ruokasalille ja keittiölle, ja pysyvämpiä suunnitelmia voi tehdä
myöhemmin.

Käsitätkö mitä meille on tapahtunut. Hyvä Jumala on kuullut
rukoukseni, ja John Grier Home on mökkilaitos!

Olen ahkerin ihminen pohjoispuolella päiväntasaajaa

                                            S. MCBRIDE.


                                                   JOHN GRIER HOME,
                                                    Tammikuun 16 p.

_Rakas Gordon!_

Kiltti, kiltti Gordon, malta mielesi äläkä tee asioita vaikeammiksi
kuin ne ovat. Ei millään ehdolla voi tulla kysymykseen että jättäisin
orpokodin tällä hetkellä. Sinun pitäisi ymmärtää etten voi hyljätä
tipujani juuri kun he niin kauheasti tarvitsevat minua. En ole
myöskään kypsä heittämään hiiteen tätä riivattua hyväntekeväisyyttä.
(Voit nähdä miltä kielesi näyttää minun käsialallani!)

Sinulla ei ole mitään syytä olla levoton. Minulla ei ole liiaksi
työtä. Minä nautin siitä, en elämässäni ole ollut näin toimelias ja
onnellinen. Sanomalehdet kuvasivat tulipalon paljon kaameammaksi
kuin mitä se todella oli. Tuo kuva joka esitti minua juoksemassa
katolla vauva kummassakin kainalossa, oli liioiteltu. Yhdellä tai
kahdella lapsella on kurkku kipeä, ja tohtori parkamme on yltänään
laastareissa, mutta me elämme kaikki, taivaan kiitos, ja pääsemme
läpi ilman pysyviä vaurioita.

En voi kirjoittaa yksityiskohtia nyt, olen yksinkertaisesti
kuolemaan saakka järkytetty. Äläkä tule -- ole kiltti! Myöhemmin,
kun asiat ovat edes hiukan vakiintuneet, täytyy sinulla ja minulla
olla keskustelu sinusta ja minusta, mutta minä tarvitsen aikaa
ajatellakseni sitä ensin.

                                           S.


                                                     Tammikuun 21 p.

_Rakas Judy!_

Helen Brooks on ottanut haltuunsa nuo neljätoista uppiniskaista
tyttöä aivan mestarillisella tavalla. Urakka on sitkein mitä minulla
oli tarjottavana, ja hän pitää siitä. Ajattelen että hänestä tulee
arvokas lisä henkilökuntaan.

Ja minä olen unohtanut kertoa sinulle Naskalista. Tulipalon sattuessa
nuo kaksi kilttiä naista, jotka pitivät hänet luonaan kaiken kesää,
olivat juuri astumaisillaan junaan matkalla Kaliforniaan -- ja he
muitta mutkitta ottivat hänet kainaloonsa muun matkatavaran joukkoon
ja veivät hänet pois. Niinpä Naskali viettää talvensa Pasadenassa,
ja minä luulen melkein että hän on nyt kerta kaikkiaan heidän.
Ihmetteletkö että olen haltioissani kaikista näistä tapauksista?

MYÖHEMMIN.

Runneltu Percy parka on juuri viettänyt illan seurassani, koska minun
oletetaan ymmärtävän hänen surujansa. Miksi pitää olettaa että minä
ymmärrän kaikkien suruja? On kauhean väsyttävää ammentaa myötätuntoa
tyhjästä sydämestä. Poika parka on tällä hetkellä sangen alhaalla,
mutta minä melkein aavistan että hän -- Betsyn avulla -- pääsee läpi.
Hän on juuri rakastumaisillaan Betsyyn, mutta hän ei tiedä sitä. Hän
on nyt sillä asteella jolloin hän ikäänkuin nauttii surustaan, hän
tuntee olevansa traagillinen sankari, mies, joka on kärsinyt syvästi.
Mutta minä huomaan että kun Betsy on lähellä, hän tarjoaa hilpeänä
apuaan, mitä ikinä onkin tekeillä.

Gordon sähkötti tänään että hän tulee huomenna. Minä pelkään sitä
kohtausta, sillä tiedän että meille tulee kiista. Hän kirjoitti
tulipalon jälkeisenä päivänä ja pyysi minua "antamaan palttua"
orpokodille ja menemään naimisiin heti. Minä en saa häntä ymmärtämään
että työlle, johon sisältyy sadan tai sillä vaiheilla lapsen onni,
ei voi antaa palttua noin hurmaavan huolettomasti. Koeten parhaani
saadakseni hänet pysymään poissa, mutta hän on itsepäinen, kuten
muutkin hänen sukupuolensa edustajat. Oi hyvänen aika, en tiedä
mitä meillä on edessä! Soisin voivani hetken verran vilkaista ensi
vuoteen. Tohtori on vielä laastaripeitteessään, mutta kuulen että hän
voi hyvin, omalla äreällä tavallaan. Hän kykenee istumaan ylhäällä
vähän joka päivä ja ottamaan vastaan huolellisesti valitun vieraiden
sarjan. Mrs. McGurk lajittelee heidät ovella ja hylkää ne joista ei
pidä.

Hyvästi. Kirjoittaisin enemmän, mutta olen niin uninen että silmäni
panevat kiinni. (Sanontatapa on Sadie Katen.) Minun täytyy mennä
maata ja saada vähän unta kohdatakseni sata ja seitsemän huolta
huomenna. Tervehdykseni Pendletoneille.

                                          S. McB.


                                                   Tammikuun 22 p.

_Rakas Judy!_

Tällä kirjeellä ei ole mitään tekemistä John Grier Homen kanssa. Se
on vain Sallie McBridelta.

Muistatko kun luimme Huxleyn kirjeitä seniori-vuonna? Tuo kirja
sisälsi lauseen, joka siitä saakka on tarttunut muistiini: "Ihmisen
elämässä on aina jokin Kap Horn, jonka kohdalla hän joko pääsee
tuulen päälle tai joutuu haaksirikkoon." Se on pelottavan totta, ja
vaikeus on siinä ettei ihminen aina voi tuntea Kap Horniansa, kun
näkee sen. Purjehdus on usein aika sumuista, ja haaksirikko tulee
ennenkuin voi aavistaakaan.

Minä olen viime aikoina todennut, että olen joutunut oman elämäni
Kap Horniin. Menin kihloihin Gordonin kanssa rehellisenä ja
toivorikkaana, mutta vähitellen olen alkanut epäillä mitä siitä
tulee. Tyttö, jota hän rakastaa, ei ole se _minä_, joka tahtoisin
olla. Se on se _minä_, josta olen koettanut kasvaa pois koko viime
vuoden. En ole varma onko häntä koskaan todella ollut olemassakaan.
Gordon vain kuvitteli. Oli miten oli, häntä ei ole olemassa enää, ja
ainoa selvä tie sekä hänelle että minulle oli purkaa kihlaus.

Meillä ei ole enää yhteisiä harrastuksia, emme ole ystäviä. Hän ei
ymmärrä sitä, hänen mielestään minä vain kuvittelen, eikä minun
muuta tarvitsisi kuin ruveta harrastamaan hänen elämäänsä, ja
kaikki kääntyisi onnellisesti. Tietysti minä harrastan kun hän on
minun kanssani. Minä puhun asioista, joista hän tahtoo puhua, eikä
hän tiedä että minussa on kokonainen osa -- suurin osa -- joka
yksinkertaisesti ei missään suhteessa tule kohtaamaan häntä. Minä
luulottelen kun olen hänen kanssaan. En ole oma itseni, ja jos meidän
pitäisi elää toistemme seurassa alituisesti ja joka päivä, täytyisi
minun luulotella koko elämäni. Hän tahtoo minua katsomaan kasvoihinsa
ja hymyilemään kun hän hymyilee ja rypistämään kulmiani kun hän
rypistää. Hän ei voi huomata että minä olen yksilö aivan yhtä hyvin
kuin hän.

Minulla on seuraelämän avuja, pukeudun hyvin, olen hauskan näköinen,
olisin ihanteellinen emäntä poliitikon taloudessa -- ja senvuoksi hän
pitää minusta.

Oli miten oli, näin äkkiä kaamean selvästi että jos jatkaisin, olisin
muutaman vuoden päästä siinä missä Helen Brooks nyt on. Hän on paljon
parempi avioelämän esimerkki minun katseltavakseni juuri nyt kuin
sinä, rakas Judy. Minusta sellainen näky kuin sinä ja Jervis on vaara
yhteiskunnalle. Te näytätte niin onnellisilta ja levollisilta ja
hyviltä ystäviltä että panette turvattoman katselijan syöksymään pois
ja sieppaamaan ensimäisen miehen minkä kohtaa -- ja se on aina väärä
mies.

Joka tapauksessa Gordon ja minä olemme riidelleet ratkaisevasti
ja lopullisesti. Olisin mieluummin lopettanut ilman riitaa, mutta
kun ottaa huomioon hänen temperamenttinsa -- ja minun myös, täytyy
tunnustaa -- ymmärtää että meidän eroamisestamme piti tulla suuri,
savuinen räjähdys. Hän tuli eilen iltapäivällä, vaikka olin
kirjoittanut hänelle että hän ei tulisi, ja lähdimme kävelemään
Knowltopiin. Kolme ja puoli tuntia kuljimme edestakaisin tuolla
tuulisella kankaalla ja keskustelimme aina olemuksemme pohjimmaisia
sopukoita myöten. Ei kukaan voi sanoa että eroaminen johtui
väärinymmärryksestä!

Se päättyi sillä että Gordon lähti eikä tule koskaan takaisin. Kun
seisoin siinä lopuksi ja näin hänen katoavan näkyvistä mäentöyrään
taakse, ja totesin että olin vapaa ja yksin ja oma herrani, silloin,
Judy, valtasi minut sellainen iloinen huojennuksen ja vapauden
tunne! En osaa kertoa sitä sinulle; en usko että kukaan onnellisissa
naimisissa oleva ihminen koskaan voi tajuta kuinka ihmeellisen,
ihanan _yksin_ tunsin olevani. Olisin tahtonut levittää käsivarteni
ja syleillä koko odottavaa maailmaa, joka äkkiä kuului minulle. Oi
mikä huojennus, kun asia nyt on selvitetty. Katsoin totuutta silmästä
silmään sinä yönä kun näin vanhan John Grierin menevän ja totesin
että uusi John Grier rakennettaisiin sen tilalle enkä minä olisi
täällä tekemässä sitä. Hirvittävä mustasukkaisuus iski sydämeeni.
En voinut luopua, ja noina kauhun hetkinä, kun luulin että olimme
menettäneet tohtorin, ymmärsin mitä hänen elämänsä merkitsi ja kuinka
paljon tärkeämpi se oli kuin Gordonin. Ja minä tiesin silloin etten
voi olla uskoton hänelle; minun täytyy jatkaa ja toteuttaa kaikki
suunnitelmat, jotka teimme yhdessä.

En näy kertovan sinulle muuta kuin sekavia sanoja, olen niin täynnä
tuollaista tulvehtivien mielialojen sotkua, tahdon puhua ja puhua
itseeni selvyyttä. Mutta oli miten oli, seisoin yksin talvihämärässä
ja vedin syvän henkäyksen kirkasta, kylmää ilmaa, ja tunsin
itseni autuaallisen, ihmeellisen, sähköisen vapaaksi, ja sitten
juoksin ja hypin ja laukkasin mäkeä alas ja laidunmaitten poikki
rauta-aitaustamme kohti ja lauloin itsekseni. Oi, se oli häpeällistä
menettelyä, kun minun kaiken edellisen mukaan olisi pitänyt laahautua
kotiin siipirikkona, enkä edes ajatellutkaan Gordon parkaa,
joka kuljetti murtunutta ja rusentunutta ja pettynyttä sydäntä
rautatie-asemalle.

Kun tulin taloon, tervehti minua illalliselle kokoutuvien lasten
iloinen hälinä. He olivat äkkiä _minun_, ja viime aikoina, kun
tuomioni läheni lähenemistään, ne olivat jo tuntuneet häipyvän
pieniksi muukalaisiksi. Sieppasin kolme lähintä ja syleilin heitä
kovasti. Olen äkkiä saanut sellaisen uuden elämän ja yltäkylläisyyden
että minusta tuntuu kuin olisin päässyt vankilasta vapauteen. Minusta
tuntuu -- oi, minä lopetan jo, -- tahdon vain että saat tietää
totuuden. Älä näytä Jervisille tätä kirjettä, mutta kerro hänelle sen
sisältö säädyllisen hillityllä ja surevalla tavalla.

Nyt on keskiyö ja aion koettaa nukkua. On niin ihmeellistä kun ei
tarvitse mennä naimisiin jonkun kanssa jota ei tahtoisi. Olen iloinen
kaikkien näiden lasten tarpeista, olen iloinen Helen Brooksista ja --
niin, tulipalosta ja kaikesta mikä on pannut minut näkemään selvästi.
Minun perheessäni ei ole koskaan ollut avioeroa, ja he olisivat
vihanneet sitä.

Tiedän että olen kauhean itsekäs; minunhan pitäisi ajatella Gordon
paran särkynyttä sydäntä. Mutta totisesti se olisi vain mahtailua,
jos olisin olevinani kovin surullinen. Hän löytää jonkun toisen,
jolla on ihan yhtä silmiinpistävä tukka kuin minulla, josta
tulee ihan yhtä pätevä emäntä ja jota ei vaivaa mitkään kirotut
nykyaikaiset aatteet yhteiskunnan palvelemisesta ja naisen tehtävästä
ja kaikesta muusta narrinpelistä, johon nykyaikainen naissukupolvi on
antautunut. (Minä vapaasti lainailen ja lievennän tuon nuoren miehen
särkyneen sydämen purkauksia.)

Hyvästi, rakkaat ihmiset. Kuinka soisinkaan voivani seisoa kanssanne
hiekkarannallanne ja katsella sinistä, sinistä merta! Tervehdin
Länsi-Intiaa!

                                  _Addio_.
                                     SALLIE.


                                             Tammikuun 27 p.

_Hyvä tohtori MacRae!_

Saammepa nähdä onko tämä kirjelippunen siksi onnellinen
että tapaa teidät hereillä? Ehkä ette tiedä että olen neljä
kertaa tullut esittämään kiitokseni ja lohdutukseni parhaalla
sairasvuode-tavallani? Minusta on liikuttavaa kuulla että Mrs.
McGurkin koko aika menee kukkien ja hyytelön ja kananpojanpaistin
vastaanottamiseen, joita paikkakunnan ihailevat naiset lähettävät
vastahakoiselle laastarikääreissä viruvalle sankarille. Minä
tiedän että kotikutoinen lakki on teistä paljon mukavampi kuin
sädekehä, mutta minä todella ajattelen että olisitte voinut katsoa
minua toisessa valossa kuin mainittuja hysteerisiä naisia. Te
ja minä olimme ystäviä (silloin tällöin), ja vaikka entisessä
seurustelussamme onkin yhtä ja toista, jonka hyvin voisi pyyhkiä
pois, en kuitenkaan näe miksi antaisimme sen pilata koko suhdettamme.
Emmekö voi olla järkeviä ja pyyhkiä sitä pois?

Tulipalo on tuonut meille niin paljon odottamatonta ystävällisyyttä
ja hyvyyttä -- soisin että se saisi sitä vähän irti teistäkin.
Katsokaas Sandy, minä tunnen teidät hyvin. Voitte esiintyä maailmalle
äreänä ja tylynä ja töykeänä ja tieteellisenä ja epäinhimillisenä
ja SKOTLANTILAISENA, mutta minua te ette petä. Vastaharjaantunut
psykologinen silmäni on tarkannut teitä kymmenen kuukautta, ja
olen tehnyt Binet'n kokeen. Te olette itse asiassa ystävällinen
ja myötätuntoinen ja viisas ja anteeksiantava ja suuri, niin että
olkaa hyvä ja olkaa kotona kun ensi kerran tulen katsomaan teitä, ja
silloin suoritamme kirurgisen leikkauksen Ajassa ja poistamme viisi
kuukautta.

Muistatteko sitä sunnuntai-iltapäivää, jolloin karkasimme pois ja
kuinka hauskaa meillä oli? Nyt on seuraava päivä sen jälkeen.

                                       SALLIE MCBRIDE.

P.S. Jos minä alennun vielä tulemaan luoksenne, olkaa hyvä ja
alentukaa näkemään minua, sillä minä vakuutan teille etten koeta
enempää kuin kerran! Vakuutan myöskin etten tiputa kyyneleitä
tyynyynne enkä yritä suudella kättänne, niinkuin kuulin erään
ihailevan naisen tehneen.


                                                   JOHN GRIER HOME,
                                                         Torstaina.

_Paras Vihollinen!_

Te näette että olen tällä hetkellä hyvin ystävällinen teitä kohtaan.
Kun sanon "MacRae", en pidä teistä, mutta kun sanon "Vihollinen",
pidän.

Sadie Kate toi kirjeenne (parempi myöhään kuin ei koskaan). Ja se on
hyvin kunnioitettava tuote vasenkätiseltä mieheltä, luulin ensin että
se oli Naskalilta.

Saatte odottaa minua huomenna kello 4, ja muistakaakin olla
valveilla! Olen iloinen että teidän mielestänne olemme ystävät.
Minusta todella tuntuu että olen saanut takaisin jotakin oikein
kallisarvoista, jonka huolimattomuudessani olin hukannut.

                                                   S. McB.

P.S. Java vilustui tulipaloyönä ja potee hammastautia. Se istuu käsi
poskella kuin pieni lapsi parka.


                                           Torstaina, Tammikuun 29 p.

_Rakas Judy!_

Mahtoivat olla kauhean sekavia ne sivut, jotka nakkasin sinulle viime
viikolla. Kunnioititko määräystäni ja hävitit kirjeen? En välittäisi
niistä koottuun kirjevaihtooni. Minä tiedän että mielentilani on
häpeällinen, loukkaava, sopimaton, mutta eihän ihminen todellakaan
voi mitään sille miltä tuntuu. Pidetään tavallisesti mieluisana
tunteena olla kihloissa, mutta ei se ole mitään verrattuna siihen
ihmeelliseen, kahleettomaan, iloiseen, vapaaseen tunteeseen että ei
ole kihloissa! Oloni on ollut kauhean epävakaista näinä parina viime
kuukautena, ja nyt olen vihdoinkin vakiintunut. Kukaan ei voi odottaa
vanhapiikuutta kiitollisempana kuin minä.

Olen ruvennut uskomaan että tulipalomme oli Sallimuksen lähettämä.
Se oli lähetetty taivaasta raivaamaan tietä uudelle John Grierille.
Olemme jo sukeltautuneet syvälle mökkisuunnitelmiin. Minä suosin
harmaata stukkia, Betsy kallistuu tiilikiveen ja Percy tahtoo puolet
puuta, puolet kiveä. En tiedä mitä tohtori parkamme harrastaisi;
oliivin vihreä taitekattoinen näyttää olevan hänen makunsa.

Kun on kymmenen keittiötä missä harjoitella, eivätkö lapsemme opi
keittämään! Olen jo ruvennut etsimään kymmentä kilttiä perheenäitiä
johtamaan niitä. Luulen että itse asiassa etsin yhtätoista, jotta
saisin Sandylle yhden. Hän tarvitsee vähän äidillisyyttä yhtä
pateettisesti kuin kuka tahansa tipusista. Mahtaa olla kauhean
masentavaa tulla joka ilta kotiin Mrs. McGur-rkin hoitoon.

Voi kuinka tuo nainen minusta on vastenmielinen! Hän on kohteliaan
lujasti sanonut minulle neljä eri kertaa että tohtori nukkuu eikä
tahdo tulla häirityksi. En ole vielä nähnyt tohtoria silmilläni,
mutta kohteliaisuuteni on juuri loppumaisillaan. Jätän kuitenkin
tuomioni huomiseen kello 4, jolloin teen lyhyen, kiihtymättömän
puolen tunnin vierailun. Hän itse määräsi ajan, ja jos tuo ihminen
taas sanoo että hän nukkuu, sysään hänet lempeästi ja kaadan hänet
kumoon (hän on hyvin lihava ja kömpelö), panen jalkani lujasti hänen
vatsalleen ja jatkan matkaani kaikessa rauhassa sisään ja ylös.
Luellen, entinen autonkuljettaja, kamarineiti ja puutarhuri, on nyt
myöskin tottunut sairaanhoitajatar. Olen utelias näkemään miltä hän
näyttää valkeassa myssyssä ja esiliinassa.

Posti on juuri tullut ja tuonut kirjeen Mrs. Bretlandilta, joka
kertoo kuinka onnelliset he ovat lapsista. Hän on pannut mukaan
heidän ensimäisen valokuvansa -- kaikki kolme istuvat pienissä
vaunuissa, Clifford pitää ylpeänä ohjaksista, ja ponin pään vieressä
seisoo kuskipalvelija. Miltä tämä kuuluu kolmelle John Grier Homen
entiselle asukkaalle? Kaikki on hyvin lämmittävää kun ajattelen
heidän tulevaisuuttaan, mutta hiukan surullista kun muistan heidän
isäparkaansa, joka tappoi itsensä työllä noiden kolmen tipusen
tähden, jotka tulevat unohtamaan hänet. Bretlandit tekevät parhaansa
saadakseen sen aikaan. He ovat mustasukkaisia kaikille ulkoapäin
tuleville vaikutuksille ja tahtovat saada pienokaiset kokonaan
omikseen. Loppujen lopulta minusta luonnollinen tie on paras -- että
joka perhe tuottaa itse lapsensa ja hoitaa ne.


                                                   Perjantaina.

Minä näin tohtorin tänään. Hän on pateettinen näky, enimmäkseen
siteitä. Tavalla tai toisella saimme kaikki väärinkäsityksemme
selviämään. Eikö ole kauheata kun kaksi ihmisolentoa, kumpikin
varustettuja hyvällä puheenlahjalla, voi onnistua olemaan
ilmoittamatta mitään sielullisista tapahtumistaan toisilleen?
En ole alun pitäen ymmärtänyt hänen henkistä asennettaan, ja
hän ei vieläkään ymmärrä minun. Inhottavaa tuo vaiteliaisuus,
jota me pohjoisten seutujen ihmiset kaikin mokomin ponnistelemme
säilyttämään! En ymmärrä eikö lopultakin tuo etelämaalainen
varaläppä-metoodi ole paras.

Mutta Judy, eräs kauhea asia -- muistatko kun hän viime vuonna kävi
hermosairaalassa ja viipyi kymmenen päivää, ja minä pidin siitä niin
typerää meteliä? Oi rakas ystävä, mitä mahdottomuuksia minä voin
tehdä! Hän oli silloin vaimonsa hautajaisissa! Tämä kuoli siinä
sairaalassa. Mrs. McGurk tiesi kaikki sillä kertaa ja olisi voinut
lisätä sen uutisiinsa, mutta sitä hän ei tehnyt.

Hän kertoi minulle kaikki vaimostaan, hyvin kauniisti. Mies parka
on vuosikausia elänyt kauhean paineen alla, ja minä kuvittelen että
vaimon kuolema oli siunattu huojennus. Hän tunnustaa tietäneensä jo
kihlausaikana että hänen ei olisi pitänyt mennä tuon naisen kanssa
naimisiin, hän tunsi hänen hermojensa epävakaisuuden, mutta luuli
lääkärinä voivansa voittaa sen, ja nainen oli kaunis! Hän jätti
praktiikkansa kaupungissa ja asettui maalle vaimonsa tähden. Ja
sitten pikku tyttären syntymän jälkeen tämä meni aivan säpäleiksi,
ja tohtorin täytyi "panna hänet pois", käyttääkseni Mrs. McGurkin
sanoja. Lapsi on nyt kuusivuotias, kaunis, herttainen pikku olento
katsella, mutta tohtorin puheista päättäen aivan abnormi. Hänellä
on opinkäynyt hoitajatar aina luonansa. Ajattele vain koko tuota
murhenäytelmää, mikä sumentaa hyvän, kärsivällisen tohtoriparkamme
elämää, sillä hän on kärsivällinen, vaikka onkin kärsimättömin mies
mikä koskaan on elänyt!

Kiitä Jervisiä kirjeestä. Hän on kultainen mies, ja olen iloinen
kun näen hänen saavan palkan ansioistaan. Kuinka hauskaa meille
tulee kun palaatte Shadywelliin, ja rupeamme suunnittelemaan uutta
John Grieriä! Minusta tuntuu että olen käyttänyt tämän viime vuoden
oppimiseen ja olen nyt juuri valmis alkamaan. Me teemme tästä
hauskimman orpokodin mitä koskaan on elänyt. Olen niin mielettömän
onnellinen siitä ajatuksesta että lähden aamulla huoneestani
hypinkengässä ja menen erilaisiin töihini sisäisesti laulaen.

John Grier Home lähettää siunauksensa kahdelle parhaalle ystävälle
mitä sillä ikinä on ollut!

                                _Addio!_
                                   SALLIE.


                                                  JOHN GRIER HOME,
                               lauantaina puoli seitsemän aamulla.

_Rakkakin Viholliseni!_

"Kohta pian jotakin hauskaa tapahtuu!"

Etkö hämmästynyt kun heräsit tänä aamuna ja muistit totuuden! Minä
hämmästyin! En voinut kahteen minuuttiin käsittää mikä teki minut
niin onnelliseksi.

Päivä ei ole vielä valjennut, mutta minä olen täysin hereillä ja
kiihtynyt ja kirjoitan sinulle. Lähetän tämän lippusen ensimäisen
luotettavan orvon mukana, joka tulee näkyviin, niin se ehtii
aamiaistarjottimellesi ohravellin mukaan.

Minä seuraan itse _hyvin nopeasti_ kello 4 tänä iltapäivänä. Luuletko
että Mrs. McGurk voi sietää sellaista pahennusta että viivyn kaksi
tuntia eikä kukaan orpo ole kaitsijana?

Aivan vilpittömässä mielessä minä lupasin, Sandy, olla suutelematta
kättäsi ja tiputtamatta kyyneleitä tyynyllesi, mutta minä pelkään
että tein kumpaakin -- tai pahempaa! Totisesti en aavistanut kuinka
paljon välitin sinusta ennenkuin astuin kynnyksen yli ja näin sinun
istuvan siinä tyynyjen varassa kokonaan kääreitten peitossa ja tukka
kärventyneenä. Sinä olet näky! Jos rakastan sinua nyt, kun runsas
kolmasosa sinusta on parisilaista laastaria ja sideharsoa, voit
kuvitella kuinka rakastan sitten kun kaikki on sinua itseäsi!

Mutta rakas, rakas Robin, mikä mieletön mies sinä olet! Kuinka olisin
ikinä voinut uneksia kaikkina näinä kuukausina, että välitit minusta,
kun menettelit niin inhottavan SKOTLANTILAISESTI? Useimmissa miehissä
ei sellaista käyttäytymistä kuin sinun voisi pitää kiintymyksen
merkkinä. Soisin että olisit antanut minulle edes aavistuksen
pilkkeen totuudesta ja siten kenties säästänyt meiltä molemmilta
vähän sydänkipua.

Mutta me emme saa katsoa taaksepäin, meidän täytyy katsoa eteenpäin
ja olla kiitollisia. Kaksi elämän onnellisinta seikkaa tulee
omiksemme, _ystävällinen_ avioliitto ja työ jota rakastamme.

Eilen, lähdettyäni luotasi, kävelin takaisin orpokotiin kuin
häikäistynä. Olisin tahtonut mennä yksinäisyyteen ja _ajatella_,
mutta sensijaan että olisin saanut olla yksin, täytyi minun
ottaa Betsy ja Percy ja Mrs. Livermoore päivälliselle (kutsutut
aikaisemmin) ja sitten mennä alas puhelemaan lasten kanssa.
Perjantai-ilta -- seurusteluilta. Heillä oli paljon uusia levyjä
gramofonille, jonka he ovat saaneet Mrs. Livermoorelta, ja minun
täytyi istua kohteliaasti kuuntelemaan. Ja voi rakkaani -- sinusta
kai se tuntuu hassulta -- viimeinen minkä he soittivat, oli "John
Anderson, my joe John", ja äkkiä huomasin itkeväni! Minun täytyi
siepata lähin orpo ja syleillä sitä kovasti, pää piilotettuna sen
olkapäähän jotta nuo kaikki eivät näkisi.

    John Andersson, mun kultani John,
    mäen yhdessä kiipesimme,
    ja monta onnen päivää, John
    me yhdessä iloitsimme.
    Nyt horjumme laaksoa kohti, John,
    vaan käymmepä käsikkäin,
    ja alhaalla yhdessä uinutaan,
    John Andersson, ystäväin.

Tahtoisin tietää voimmeko me, sinä ja minä, kun olemme vanhat ja
kumaraiset ja vapisevat, katsoa kirkkain mielin taaksepäin moneen
onnen päivään, jotka elimme toistemme kanssa! On niin hauskaa
katsella eteenpäin, eikö ole -- elämään, joka on työtä ja leikkiä
ja vähän päivittäisiä seikkailuja rinnan jonkun kanssa josta pitää.
En pelkää tulevaisuutta enää. En välitä vaikka vanhenenkin sinun
kanssasi, Sandy. "Elämä on vain virta, jolla kalastelen."

Syy miksi olen rakastunut näihin orpoihin, on se että he tarvitsevat
minua niin, ja se on myöskin syy -- ainakin yksi niistä -- miksi olen
rakastunut sinuun. Sinä olet pateettinen miestyyppi, rakkaani, ja
koska et itse tahdo asettaa oloasi mukavaksi, täytyy toisen tehdä se.

Me rakennamme talon mäen rinteelle ihan orpokodin taakse -- kuinka
miellyttää sinua keltainen italialainen huvila, tai ehkä mieluummin
punainen? Missään tapauksessa siitä ei tule viheriäinen. Eikä siihen
tule taitekattoa. Ja meille tulee iso, hauska arkihuone, kaikki vain
takkaa ja ikkunoita ja näköalaa, eikä mitään McGURK'ia. Vanha otus
parka, mahtaa hän suuttua ja keittää sinulle kamalan päivällisen, kun
saa kuulla uutisen! Mutta me emme kerro sitä hänelle vielä pitkiin,
pitkiin aikoihin -- eikä kenellekään muulle. Se on liian häpeällistä
menettelyä heti oman kihlaukseni purkautumisen jatkoksi. Kirjoitin
Judylle eilen illalla, ja hilliten itseäni ennenkuulumattomasti en
päästänyt kirjeeseen edes vihjausta. Minustakin tulee skotlantilainen.

Ehkä en kertonut sinulle tarkkaa totuutta, Sandy, kun sanoin etten
ollut tietänyt kuinka paljon välitin sinusta. Luulen että se selvisi
minulle sinä yönä kun John Grier paloi. Kun olit ylhäällä tuon
roihuavan katon alla, ja sitä seuraavana puolena tuntina, jolloin
emme tietäneet jäisitkö elämään vai etkö, en osaa sanoa mitä kauhuja
silloin kestin. Minusta tuntui että jos sinä menisit, en koskaan
elämässäni pääsisi sen yli, että jotenkin olin antanut parhaan
ystävän, mitä minulla koskaan oli ollut, mennä menojaan, välillämme
kauhea väärinymmärrysten kuilu -- niin -- en jaksanut odottaa hetkeä,
jolloin minun annettaisiin nähdä sinut ja puhua loppuun kaikki se
mitä olin sulkenut sisääni viiden kuukauden ajan. Ja sitten -- sinä
tiedät että annoit tarkat määräykset minun pidättämisekseni poissa,
ja se loukkasi minua kauheasti. Kuinka saatoin aavistaa että todella
ikävöit minua enemmän kuin ketään toista ja että vain tuo hirveä
skotlantilainen moraali pidätti sinua? Olet hyvin hyvä näyttelijä,
Sandy. Mutta rakkaani, jos koskaan elämässämme meille tulee pieninkin
väärinymmärryksen pilvi, luvataan ettei suljeta sitä sisällemme, vaan
_puhutaan_.

Eilen illalla kun he kaikki olivat lähteneet -- aikaisin, saan
ilokseni sanoa, koska tipuset eivät enää asu kotona -- tulin
yläkertaan ja lopetin kirjeeni Judylle ja sitten katselin puhelinta
ja taistelin kiusausta vastaan. Olisin tahtonut pyytää numeroon 505
ja toivottaa sinulle hyvää yötä. Mutta minä en uskaltanut. Olen vielä
aivan kunnioittavan ujo! Niinpä -- ja se oli toiseksi parasta --
otin Burnsin ja luin häntä tunnin ajan. Minä nukuin kaikkien noiden
skotlantilaisten rakkauslaulujen hyminään, ja tässä minä päivän
koittaessa kirjoitan sinulle kirjettä. Hyvästi, Robin poikaseni, minä
rakastan sinua paljon, _I lo'e you weel_.

                                           SALLIE.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Paras vihollinen - "Setä Pitkäsäären" jatkoa" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.