Title: Kostajan kourissa - Salapoliisikertomus
Author: Elvestad, Sven
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Kostajan kourissa - Salapoliisikertomus" ***


KOSTAJAN KOURISSA

Salapoliisikertomus


Kirj.

STEIN RIVERTON [Sven Elvestad]


Suomentaneet

V. ja H. Korsberg.



Porissa,
Otto Andersin,
1919.



SISÄLLYS:

    I. Lääkärin kertomus
   II. Salapoliisi alkaa toimia
  III. Urkkijat
   IV. Kuolleena löydetty
    V. Vainaja
   VI. "Kolmen huoneen salaisuus"
  VII. Rouva Hjelm
 VIII. Åkerholmin kuolema
   IX. Rouva Hjelm kohottaa huntua
    X. Punapartainen
   XI. Hyvin tähdätty isku
  XII. Yhdentoista luvun toinen osa



I

LÄÄKÄRIN KERTOMUS


Muuanna talvi iltana noin kolme vuotta sitten istui Asbjörn Krag
kamiinan vieressä työhuoneessaan selaillen paksua asiapaperikääröä,
jonka eräs salapoliisin apua tarvitseva oli hänelle hiljattain
jättänyt. Voimakkaasti valaiseva lamppu seisoi työpöydällä, jolle oli
asetettu erilaatuisia asiakirjoja, muutamia kellastuneita kirjeitä,
tilejä ja erikoinen osasto sähkösanomia. Yht'äkkiä kuuli salapoliisi
ovikellon soivan.

Hän työnsi asiapaperin syrjään.

Salapoliisi huomasi heti tulijan avunhakijaksi. Hän nousi sukkelasti,
kiersi lampun liekin alemmaksi ja sammutti sen. Sitten painoi hän
sähkönappulaa, ja samassa leimahti viheriällä varjostettu voimakas
sähkövalo oven kohdalla. Ovi avautui ja muuan herra astui sisään.

Tulija, keski-ikäinen, verevä ja lihavahko herrasmies kultasankaisine
silmälasineen, pysähtyi epäröivänä ja voimakkaan valon häikäisemänä
kynnykselle huomaamatta ollenkaan Asbjörn Kragia, joka oli jäänyt
valokehän ulkopuolelle.

Krag lähestyi hymyillen ja tervehti tulijaa voimakkaalla
kädenlyönnillä.

"Sulje ovi, hyvä ystävä, pakkanen on kintereilläsi!"

Herra sulki kiireesti oven.

"En huomannut sinua heti tuon kirotun sähkölampun vuoksi", sanoi hän.

Krag hymyili.

"Minulla on tapana tutkia vieraitani kohdatessani heidät ensi kerran",
sanoi hän, "Viisi vuotta sitten jouduin itse erään valepartaisen miehen
tarkastettavaksi ja sen jälkeen olen pitänyt huolen siitä, että valoa
on riittävästi saatavilla. Mutta istuhan tarinoimaan. On sangen hauskaa
tavata sinua. Viime tapaamistamme onkin jo vierähtänyt pitkä aika."

Herra työnnettiin nojatuoliin ja Asbjörn Krag asettui hänen viereensä.
Salapoliisi otti asiapaperit, joita hän oli tutkinut, ja heitti ne
välinpitämättömästi luotaan.

"Joutavaa roskaa", murahti hän, "nuo iankaikkiset huijaukset, joita
minun täytyy selvitellä paremman työn puutteessa. Heitämme ne sikseen.
-- Haluatko havannasikarin, parasta lajia, joita tässä kaupungissa on
saatavana?"

Vieras sytytti sikaarin.

"Sinä siis tunsit minut heti?" sanoi hän, "sitä en olisi odottanut."

"Minäkö en tuntisi koulutoveriani, Karl Raschia?" Vastasi Krag.
"Tosiaankin on kulunut aikoja siitä, kun viimeksi olimme yhdessä. Mutta
kuten tiedät, ei minulla ole paljoakaan vapaata aikaa näitten
poliisihommieni vuoksi. Ja sinusta on tullut lääkäri?"

"Niinhän tuota on tullut. Ja työpaikakseni olen saanut Smaalenenen
seudun."

Tohtori katsahti asiapaperiröykkiötä ja kysyi huvitettuna, mutta
epävarmasti:

"Onko sinulla näissä paljonkin työtä?"

"Ainoastaan vähäpätöinen juttu, johon ei kannata kiinnittää huomiota.
Nykyään ei ole kiirettä."

"Kenties voisit keskeyttää työsi muutaman päivän ajaksi?"

Asbjörn Krag tuli tarkkaavaiseksi. Hän nousi seisaalleen.

"Sinulla on erikoisempaakin asiaa?"

"Niin", vastasi tohtori, "suoraan sanoen pyydän apua. Asia koskee
erästä potilastani, vanhaa herraa, joka on yht'äkkiä saanut kiihkeän
halun mennä naimisiin."

"Kiusallista sairautta", huomautti Krag leikillisesti.

"Asia on vakava", jatkoi tohtori, "olen sitä miettiessäni viettänyt
monta unetonta yötä saamatta siihen kuitenkaan minkäänlaista
selvyyttä."

"Mitä sanoo poliisi?"

"Poliisia ei voi sekoittaa tähän."

"Ahaa!"

Krag tuli uteliaaksi.

"Asiasi on ilahduttavassa määrässä mielenkiintoinen", sanoi hän, "mutta
nyt täytyy sinun kertoa asia tarkasti alusta loppuun. En ensinkään pidä
viittauksista."

Tohtori katsoi kelloaan.

"Sinun täytyy lähteä mukaani", sanoi hän. "Tunnin ja kahdenkymmenen
minuutin perästä saapuu yöjuna etelästä. Meillä on siis vielä tarpeeksi
aikaa keskustella."

Salapoliisi kysyi:

"Ja montako päivää luulet minun tarvitsevan valmistuksiin?"

"Tarkkaan sitä en voi sanoa. Kolme tai neljä päivää, luullakseni"

Krag soitti. Palvelija ilmestyi heti ovelle ja sai lyhyet määräykset.

"Käsilaukku n:o 2. Itäisen radan junalla klo 10.45."

Palvelija aikoi poistua, mutta Krag pysäytti hänet. Jokin ajatus
pälkähti hänen päähänsä, ja hän kysyi tohtorilta:

"Vaarallistako?"

Tohtori näytti neuvottomalta eikä vastannut.

"No niin", sanoi salapoliisi. "Jens, pieni, musta lipas otetaan
mukaan."

Palvelija meni.

Krag istuutui nojatuoliin likelle kamiinia, jossa tuli rauhallisesti
lekotteli.

"Olen pelkkänä korvana", sanoi hän.

Tohtori alkoi:

"Kvambergin herraskartano on kai sinulle tunnettu? -- Sinä nyökkäät. --
Kukapa sitä ei tuntisi, suurinta ja mahtavinta koko maassa.
Kolme kertaa on se viimeisten viidentoista vuoden kuluessa
vaihtanut omistajaa. Noin viisi vuotta sitten muutti muuan
ruotsalais-amerikkalainen herrasmies, nimeltään Åkerholm,
paikkakunnalle. Kvambergin omistaja oli kuollut juuri samaan aikaan
tapaturmaisesti, -- hän oli pudonnut tornin akkunasta -- ja hänen
sukulaisensa myivät tilan Åkerholmille. Tämä teki pieniä muutoksia
päärakennuksessa ja järjesti huoneet oman makunsa mukaan. Alussa otti
hän seuraelämään vilkkaasti osaa, piti pitoja ja sai monta ystävää.
Tämä omituinen vanha herra, jonka puhe on norjan, ruotsin ja englannin
kielen sekoitusta ja joka monessa kohden muistuttaa vetelehtivää,
eläkettä nauttivaa kenraalia, oli erittäin suosittu, ja hänen kotinsa
oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan. Mutta vähitellen kyllästyi hän
seuraelämään ja vetäytyi syrjään. Kahden viime vuoden kuluessa ei
talossa ole ollut kertaakaan pitoja. Kuitenkin on hänellä muutamia
hyviä ystäviä, joitten kanssa hän tapaa iltasin pelata korttia tai
istua kaupungin seurahuoneella juttuja kertoilemassa. Vanhus on aika
mestari juttujen kertomisessa; hän on liikkunut kokonaisen miespolven
ajan präärioilla, ollut kullankaivajana ja viettänyt seikkailurikasta,
rauhatonta elämää.

"Ammattini vuoksi käyn usein hänen luonaan. Hän ei pelkää mitään.
Lukemattomia kertoja on hän katsellut kuolemaa silmästä silmään.
Samalla hän, kuten niin monet muutkin, sairastaa jonkun verran
luulotautia, ja minut kutsutaan sen vuoksi sekä mahdollisina että
mahdottomina aikoina. Kerran sattui, että minun täytyi jäädä yöksi
taloon, ja silloin sijoitettiin minut huoneeseen, joka oli
mahdollisimman etäällä vanhuksen makuuhuoneesta. Aluksi en kiinnittänyt
siihen huomiotani, mutta saatuani palvelusväeltä kuulla, että vanhus
nukkuu aina yksin ja että hän oli ankarasti kieltänyt palvelijoita
tulemasta makuuhuoneensa viereisiin huoneisiin, herätti se minussa
ihmettelyä. Ajattelin, että vanhuksella on kenties jokin harvinaisuus
tai arvoesine säilytettävänä..."

Asbjörn Krag keskeytti tohtorin.

"Sanoit: huoneisiin. Monessako huoneessa ei ole lupa liikkua?"

"Päästäkseen vanhuksen makuuhuoneeseen on kulettava kahden huoneen
läpi. Näissä kahdessa huoneessa ei ketään ole kielletty päivällä
oleskelemasta, mutta senjälkeen kun kello on illalla lyönyt kaksitoista
ja vanhus on mennyt levolle, ei kukaan saa mennä näihin huoneisiin. Hän
lukitsee ne huolellisesti ja säilyttää avaimet itse."

"Missä kerroksessa ne huoneet ovat?"

"Toisessa. Ja estääkseen ketään pääsemästä ikkunan kautta sisään hän on
varustanut sen piikkilankaverkolla, joka tekee mahdolliset yritykset
mahdottomiksi."

"Onko olemassa mitään muuta sisäänkäytävää vanhuksen makuuhuoneisiin
kuin kaksi mainitsemaasi huonetta?"

"Ei. Hänen makuuhuoneensa on viimeinen talon kylkirakennuksessa."

"Kenties piilottelee hän kalleuksia huoneissaan. Onko hän tavallista
rikkaampi?"

"Sangen rikas. Rahansa hän tallettaa norjalaisissa ja ruotsalaisissa
pankeissa."

Krag istuutui taas kamiinin viereen polttaen sikaariaan. Hän mietti.

"Seuraa sitten kertomukseni omituisin kohta."

"Joka varmasti alkaa vanhan Åkerholmin avioliittosuunnitelmalla?"

"Aivan niin. Ensiksi siis muutama sana morsiamesta. Kvambergiin
tultuasi saat nähdä hänet. Hän kuuluu keskisäätyyn, ei ole enää aivan
nuori, mutta on silti verrattain kaunis leskirouva, joka kalliitten
pukujen vuoksi tunnetaan nimellä 'Silkkihelmi.' Miesvainajansa, puu- ja
tukkukauppias Hjelmin eläessä matkusti hän usein ulkomailla. Heidän
elämänsä oli ylellistä ja loisteliasta. Hjelmin kuoleman jälkeen
pidetyssä pesänselvityksessä tuli kuitenkin todetuksi, että leski
olikin jäänyt puille paljaille. Hänen on sen jälkeen täytynyt pitää
tarkkaa huolta toimeentulostaan, eikä sen vuoksi ole ollenkaan
ihmeteltävää, että hän tahtoo sangen mielellään ohjata purtensa siihen
varallisuuden rauhaisaan satamaan, jonka vanha Åkerholrn hänelle
Kvambergissa tarjoo."

Krag nyökkäsi.

"Nyt kai tulemmekin pääasiaan?"

"Niin teemme. Åkerholm on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen, ettei aiottu
avioliitto rouvien puolelta perustu yksinomaan tunteisiin. -- Noin
kolme viikkoa sitten mainitsi Åkerholm minulle, että naimiseenmeno
tulee tapahtumaan kahden kuukauden kuluessa, siis viimeistään joulun
aikana. Pari päivää tämän jälkeen sain minä kutsun saapua pikaisesti
Kvambergiin. Vanhus oli äkkiä sairastunut ja tällä kerralla hän oli
todenteolla kipeä."

Tohtori sytytti uuden sikaarin ja jatkoi:

"Vakuutan Sinulle, etten minä koko lääkärinäoloaikanani ole milloinkaan
nähnyt niin lyhyessä ajassa tavattomasti muuttunutta sairasta.
Terhakka, rohkeakatseinen ja voimakas Åkerholm oli nyt vapiseva vanhus
raukka. Tapasin hänet loikomassa vastannottohuoneen sohvalla. Hänen
tukkansa ja partansa olivat tulleet melkein lumivalkeiksi, silmät
tuijottivat pelokkaina ja kasvot olivat aivankuin pelon laihduttamat.
Tutkin hänet heti ja huomasin hänen hermostonsa olevan sangen
kiihtyneessä tilassa. Tein sen johtopäätöksen, että jokin voimakas
mielenliikutus oli ollut vähillä ottaa häneltä hengen.

"Annoin hänelle rauhoittavaa lääkettä ja noin tunnin kuluttua hän
toipui. Tiedustelin häneltä silloin, mitä oli tapahtunut, mutta hän
vastasi torjuen:

"'Ei mitään.'

"Määräsin hänet menemään vuoteeseen, ja vanhus lähti hitaasti
laahustaen ja valittaen makuuhuoneeseensa. Aioin seurata häntä, mutta
hän kääntyi ensimäisen huoneen kynnyksellä ja, nähdessäni sangen
vihaisen ilmeen hänen kasvoillaan, peräydyin kiireesti. Kului muutamia
päiviä ja vanhus rauhoittui vähitellen. Jonkinlainen miettivä ilme jäi
hänen kasvoilleen; samalla oli hän tullut hiljaiseksi ja araksi. Kävin
useasti vanhuksen luona, ja hän toivoi minun jäävän pitemmäksi ajaksi
taloon."

"Pyydän kysyä", keskeytti salapoliisi, "pysyykö hän edelleenkin
naimisiinmenopäätöksessään?"

"Ei. Nyt hän ei välitä vähääkään koko asiasta."

"Hyvä. Edelleen."

"Eräänä iltapäivänä -- noin kahdeksan päivää sitten -- tarinoin
Åkerholmin kanssa ja silloin tapahtui jotain sangen omituista. Istuin
nojatuolissa likööriä maistellen, ja vanhus käveli edestakaisin
lattialla polttaen piippuaan. Äkkiä kiintyi hänen huomionsa johonkin,
hän pysähtyi kuin naulattu ja tuijotti äänettömänä ja pelokkaana
vastaanottohuoneen seinällä olevaan suurikokoiseen peiliin. Ennenkuin
minä ehdin estää häntä otti hän raskaan hedelmämaljakon ja heitti sen
niin voimakkaasti peiliin, että peili ja maljakko menivät tuhansiksi
pirstaleiksi. Nousin hämmästyneenä huudahtaen: 'Herran nimessä! Mitä
tämä merkitsee?' Hän rauhoitti minua ja asettaen vapisevat kätensä
olkapäilleni sanoen: 'Ei mitään, ei mitään... Pyydän, jättäkää minut,
haluaisin olla yksin.' Ja minä poistuin."

Asbjörn Krag nyökkäsi mietteissään.

"Osuiko sinun katseesi silloin peiliin?" kysyi hän.

"Ei", vastasi tohtori, "en istunut sinne päin. Peili oli muuten vanhan
ajan mallia ja melkoisen arvokas."

"Voitko tietää, ovatko sirpaleet säilyneet?"

"Luullakseni voisi ne löytyä jostain rikkakasasta."

"Oletko puhutellut vanhusta sen jälkeen?"

"Olen useastikin, mutta hän ei ole sanallakaan maininnut peilin
särkemisestä. Eilen sain minä taas kutsun saapua kiireesti Kvambergiin,
ja minä tapasin vanhuksen entistä heikontuneempana. Levottomana ja
kuoleman kalpeana palasi hän kävelyltään kartanon puistosta.
Hoidellessani häntä kuulin hänen useasti kuiskaavan:

"'Onko hän perkele vaiko ihminen?' Tänään kävin taas tapaamassa
vanhusta; hän oli jonkun verran parempi. Kysyin, mitä hänelle on
tapahtunet puistossa, mutta hän vastasi torjuen: 'Ei mitään, ei
mitään...'

"Päätin heti ilmoittaa asiasta sinulle. Teinkö siinä tyhmästi?"

Krag katsahti kelloansa ja nousi.

"Et", sanoi hän, "siinä sinä menettelit viisaasti, ja sen vuoksi kiitän
sinua."

"Vanhus ei tiedä mitään tulostasi."

"Sen ymmärrän hyvin."

"Kvambergissä sinä kenties voisit esiintyä hermotautien
erikoistuntijana?"

"Tai jonakin muuna, siitä päätämme myöhemmin. Mutta nyt täytyy meidän
lähteä, sillä juna saapuu muutaman minuutin kuluttua."

Tohtori kysyi:

"Luuletko tässä kaikessa piilevän jonkin salaisuuden, ehkä rikoksen?"

"Epäilemättä."

Salapoliisi meni ovelle ja huusi palvelijalleen:

"Älä suinkaan unohda pientä mustaa lipasta!"

Kääntyen tohtoriin jatkoi hän:

"Oli sangen hyvä, että tulit ajoissa ilmoittamaan minulle asiasta.
Kuka lähetti pikaviestin sinulle?"

"Åkerholmin kasvattipoika."

"Vai on vanhuksella kasvattipoika! Johtopäätökseni, ettei vanhus ole
yksinäinen, oli siis oikea. -- Lähtekäämme sitten. Matkalla voit jotain
kertoa kasvattipojasta."

Herrat ajoivat Kristianian kadun kautta itäisen radan asemalle. Oli
pyryinen talvi-ilta.



II.

SALAPOLIISI ALKAA TOIMIA.


Asbjörn Krag ja tohtori saivat erikoisen vaununosaston etelään
menevässä pikajunassa. He tekivät olonsa mahdollisimman mukaviksi ja
sytyttivät sikaarit. Ikkuna peitettiin ja kaksoisovi työnnettiin
kiinni.

"Olen iloinen saatuani sinut mukaani", sanoi tohtori. "Sinulla on
kaiketi tavattoman paljon työtä?"

"Riittävästi", vastasi Krag, "mutta kun minä saan ratkaistavakseni
vaikean pulman, jätän kaiken muun. Ja tämä asia tuntuu olevan erikoisen
mielenkiintoinen. No niin, se kasvattipoika..."

"On noin 25 tai 30 vuotias nuorimies."

"Enemmän hänestä!"

"Paljoa en hänestä tiedä. Ammatiltaan on hän laivanvarustaja, asuu
kaupungin hienoimmassa osassa ja häntä pidetään etevänä liikemiehenä,
mutta mikään erikoiskyky hän ei ole."

"Kansallisuus?"

"Ruotsalais-amerikalainen, kuten kasvatusisänsäkin, joka otti hänet
noin 18 vuotiaana huostaansa?"

"Mistä syystä?"

"Varmaankin sen vuoksi, että hän oli erään Åkerholmin vanhan ystävän
poika. Pojan isä oli kuollut Amerikassa. Åkerholm on pohjaltaan
hyväsydäminen ihminen."

"Mitä sanoo kasvattipoika kertomistasi omituisista tapauksista?"

"Hän ei sano ymmärtävänsä niitä."

"On päivänselvää", jatkoi Krag, "että vanha Åkerholm on nähnyt jotain
sellaista, joka on ankarasti järkyttänyt häntä."

"Hän on vanhentunut muutamassa viikossa", sanoi tohtori, "varmaan on
tulossa onnettomuus, ja se voi milloin hyvänsä viedä häneltä hengen."

"Voit olla hyvinkin oikeassa", virkkoi Krag, "joku häntä varmasti
vaivaa, mutta kuka, kenties kasvattipoika?"

"Aikaisemmin oli minulla sama ajatus, mutta se osottautui vääräksi. En
voi tietää, mitä vanhus on nähnyt tai kuullut, mutta se ainakin on
varmaa, että vaara uhkaa häntä talon läheisyydessä. Kummallakaan
kerralla kasvattipoika ei ollut saapuvilla. Ensi kerralla ilmoitin minä
hänelle asiasta puhelimella. Hän oli silloin konttorissaan kaupungissa
ja saapuessaan Kvambergiin hän oli kovin liikutettu."

"Häntä ei voi kuitenkaan jättää huomioonottamatta", jatkoi Krag. "Jos
tässä on rikos tekeillä, mikä tuntuu olevan hyvin uskottavaa, niin ensi
sijassa täytyy epäillä kasvattipoikaa. Hän on kaiketi vanhuksen
ainoa perijä, ja sen vuoksi luonnollisesti vastustaa hänen
avioliittopuuhiansa?"

"Niin tekee. Mutta Åkerholm on selittänyt, että kasvattipojan
aineellinen tulevaisuus on avioliitosta huolimatta täydellisesti
turvattu, niin rikas on ukko."

Kun Asbjörn Krag ja tohtori jäivät junasta pienelle maaseutuasemalle,
oli Åkerholmin lähettämä kyytimies hevosineen heitä vastaanottamassa.
Herrat kääriytyivät sudennahkapeitteisiin ja kiitivät tuulen tavoin
eteenpäin kirkkaassa kuutamossa pakkasviiman leikatessa terävästi
kasvoja.

Puolen tunnin kuluttua saapuivat he muhkean puiston ympäröimään
herraskartanoon, ja Krag kuvaili mielessään, miten talo on kesäisin
vihreitten puitten varjostamana. Reki suhahti nopeasti suureen
puistokäytävään, ja tohtori käski kuskin pysäyttää hevoset.

"Tähän", huudahti hän osoittaen puistoa, jonka keskiosassa, muutamien
lyhtyjen valossa, näkyi liikkuvan ihmisiä.

Tohtori kumartui kuskiin päin ja kysyi:

"Mitä ihmettä täällä puuhataan?"

"Herra Åkerholm vain revityttää puistopaviljongin hajalle", vastasi
kuski.

Salapoliisi huomasi kuskin hymyilevän. Hän ymmärsi sen merkitsevän
jotain.

"Menkäämme sinne", sanoi hän. Herrat nousivat reestä ja lähtivät
kahlaten syvässä lumessa valoa kohti. Perille päästyään pysähtyivät he
ihmettelemään omituista näkyä. Viisi tai kuusi miestä oli paraillaan
repimässä alas vanhaa puistopaviljonkia. Katto ja pari seinää oli jo
purettuina. Reippain huudoin mursivat miehet lahonnutta puuainetta ja
kokosivat jäännökset kasoihin.

Turkkiin puettu valkopartainen herra liikkui kiihtyneenä edestakaisin
valvoen työn kulkua. Hän jakeli miehille runsaasti neuvoja ja koetti
mahdollisimman paljon jouduttaa työtä. Miehet työskentelivät hymyillen;
homma näytti heidän mielestään olevan hauskaa leikkiä. Asbjörn Krag
muisti kuskin hymyilyn. "Varmaan he pitävät ukkoa hupsuna", ajatteli
hän.

Tohtori osoitti valkopartaista ja kuiskasi:

"Tuo tuolla on Åkerholm."

"Olen jo arvannut sen."

Vanhus tunkeutui miesten joukkoon huutaen: "Lattia ylös. Joutukaa --
lattia!"... Krag huomasi läheisyydessä henkilön, jota hän tähän asti ei
ollut nähnyt. Salapoliisi piilottautui kiireesti puun taakse voidakseen
paremmin tehdä huomioitaan. Hän ymmärsi, että tämä oli Åkerholmin
kasvattipoika. Hän oli puettu metsästyspukuun ja pitkävartisiin
saappaisiin. Rauhallisena ja tyyneenä seisoi hän katsellen miesten
touhua. Hän tuprutteli sikaariaan välinpitämätön ilme kasvoillaan.

Kasvattipoika huomasi tohtorin, jonka huomio oli kokonaan kiintynyt
vanhaan Åkerholmiin. Ilme nuoren miehen kasvoilla vaihtui äkkiä.
Silmissä liekehti viha. Samassa lähestyi hän ystävällisesti hymyillen
tohtoria. Salapoliisi jätti piilopaikkansa.

"Tervetuloa takaisin, tohtori!" sanoi kasvattipoika. "Kuulin teidän
käyneen pääkaupungissa. Tämä herra on luullakseni..."

"Tohtori Krag, Bengt Åkerholm", esitti tohtori. "Mitä ihmettä täällä on
tekeillä?" lisäsi hän.

"Joku on ampunut vanhusta", vastasi kasvattipoika.

"Ampunut häntä!"

"Niin hän ainakin väittää."

Samassa saapui vanhus paikalle.

"Hän ei kuitenkaan uskaltanut hyökätä kimppuuni!" huudahti hän
hermostuneesti. "Näin hänen tulevan paviljongista, ja kun minä lähdin
juoksemaan häntä kohti, ampui hän minua pistoolilla."

"Minkätähden juoksitte häntä kohden?" kysyi Krag.

Vanhus heitti nopean silmäyksen salapoliisiin ja vastasi:

"Huomasin, että hänellä oli aikomus murhata minut. Olen ennenkin ollut
murhaajan käsissä."

Krag nyökkäsi.

"Ja kun laukaus ei osunut, kiirehti hän..."

"Takaisin paviljonkiin."

"Ja te?"

"Minä kiiruhdin sisään apua hakemaan. Ensimmäinen, jonka kohtasin, oli
poikani Bengt. Hän kiirehti heti paviljonkiin."

"Mutta lintu oli sillävälin lentänyt tiehensä?"

"Ei", vastasi vanhus terävästi, "lumessa ei näkynyt paviljongista
poispäin johtavia jälkiä."

"Ja murhaaja ei kuitenkaan ole siellä", huomautti Bengt. "Isä on
jotenkin erehtynyt."

"Minä en ole erehtynyt", sanoi vanhus ja lähti mietteissään taloon
päin. Tohtori seurasi häntä. Asbjörn Krag ja Bengt jäivät jälemmäksi.

"Mikä on teidän mielipiteenne tässä asiassa?"

"Isä raukka", vastasi Bengt välttäen. "Kenties pidätte tätä kaikkea
kiihtyneen mielikuvituksen tuotteena?"

"Niin teen, ja sama on kai teidänkin ajatuksenne?"

"Minulla on päinvastainen ajatus; tapaus on hyvin kummallinen."

Bengt kääntyi hämmästyneenä.

"Te olette nopeasti muodostaneet mielipiteenne."

"Tapahtuma on minulla täysin selvillä."

"Mutta minä kaiketi tunnen kasvatusisäni paremmin kuin te ja minä olen
vakuutettu siitä, että kaikki on pelkkää luulottelua."

"Millaiselta näytti vanhus silloin, kun hän saapui sisään ilmoittamaan
rikosyrityksestä?"

"Hän oli suunnattomasti kiihtynyt."

"Näin ollen tuntuu minusta äskeinen käytöksenne arvoitukselliselta. Sen
sijaan, että olisitte rauhoittanut vanhusta, seisoitte te vallan
tyynenä katsellen miesten työtä."

Kasvattipoika suutahti.

"Minä tiedän kyllä, mitä teen", vastasi hän.

"Niin minäkin luulen. Ja te tulitte luullakseni ensimmäisinä
paviljonkiin?"

"Niin tein, mutta minä en nähnyt siellä ketään."

"Te kai huomasitte heti, ettei paviljongista poispäin johtavia jälkiä
näkynyt lumessa?"

"Niin, ja te ette jättäneet huomauttamatta siitä seikasta
kasvatusisälleni."

"En."

Asbjörn Krag pysähtyi mietteissään, ja asettaen tuttavallisesti kätensä
Bengtin olalle virkkoi hän painavasti:

"Jäljet ovat kuitenkin olemassa."

Bengt peräytyi hämmästyneenä pari askelta.

"Mitä jälkiä tarkoitatte?"

"Teidän", vastasi Krag tyynesti.

"Tuli ja leimaus, minun?"

Krag ei vastannut heti. Hän katseli kauan Bengtiä, jolla oli täysi työ
hillitessään kiukkuaan. Yht'äkkiä alkoi Krag sydämellisesti nauraa.

"Luonnollisesti", sanoi hän, "ovat paviljongista poispäin johtavat
jäljet teidän. Tehän olitte siellä sisässä. Kuinkapa voisitte muutoin
tietää, ettei ketään ollut sinne piiloutunut."

Bengt nauroi myöskin, vaikka väkinäisesti. Ja kumpikin astui hymyillen
sisään aivan kuin he olisivat palanneet hauskalta seikkailuretkeltä.

Herrat kerääntyivät Åkerholmin arkihuoneeseen. Asbjörn Krag teki sen
havainnon, että kasvattipojan käytös teki vastenmielisen vaikutuksen.
Hänen puhetapansa oli teeskenneltyä ja murteellista kuten
ulkomaalaisen. Hän oli lihava, voimakas, yli kolmenkymmenen vuoden
vanha mies. Åkerholm mieltyi heti salapoliisiin ja otti hänet
kohteliaasti vastaan. Mutta näytti vanhus kärsineeltä ja itseensä
sulkeutuneelta.

"Isä hyvä", sanoi Bengt, "luulen että meidän on nyt viisainta mennä
nukkumaan." Bengt koetti olla rauhallinen, mutta se ei oikein ottanut
onnistuakseen. Lähtiessään paukautti hän oven niin lujasti kiinni, että
seinät tärisivät. Pian sen jälkeen lähti vanhuskin levolle. Hänen
mentyään huomautti tohtori:

"Nyt meni hän niihin kolmeen huoneeseensa, joihin kukaan ei saa häntä
seurata. Mitä arvelet?"

"Luultavasti hän nukahtaa pian. -- Tämä on salaperäinen talo
ihmeellisine asukkaineen."

Palvelija osoitti herroille vierashuoneen kolmannessa kerroksessa.
Tohtori heittäytyi heti väsyneenä vuoteelle, mutta salapoliisi oli
valpas ja jännittynyt.

"Sinä kaiketi tunnet talon?" kysyi hän. "Voiko täältä nähdä vanhuksen
huoneisiin?"

Tohtori nousi ja meni ikkunan luo.

"Kas tuolla", sanoi hän, "näetkö viimeisiä ikkunoita kylkirakennuksen
toisessa kerroksessa? Siinä ovat ne kolme huonetta."

Viimeisestä akkunasta loisti valo, mutta äkkiä se sammui.

"Vanhus meni levolle", sanoi Krag. Kääntyen lääkäriin päin jatkoi hän:

"On muuan asia, jonka sinun täytyy ennen nukkumaan menoasi toimittaa."

"Tulee tapahtumaan."

"Haet tuon koiran tänne." Krag osoitti ulos pimeyteen, jossa jotain
tummaa näytti hiljakseen edestakaisin liikkuvan.

"Minkätähden?"

"Se on välttämätöntä."

Tohtori meni.

Muutaman minuutin kuluttua kuului pihalta heikkoa murinaa. Sen jälkeen
oli kaikki hiljaista. Tunnin perästä palasi tohtori iloisesti
tepasteleva koira mukanaan.

Krag odotti vielä puoli tuntia. Valot talon monissa ikkunoissa olivat
sammuneet.

Salapoliisi pisti revolverin taskuunsa ja hiipi vuorostaan pimeyteen.
Hän laskeutui alas monimutkaisia portaita, nosti oven saranoilta
taitavasti kuin murtovaras ja tuli pihalle. Hän veti täysin siemauksin
raikasta yöilmaa keuhkoihinsa. Korvia kirvelevä pakkanen paukkui vanhan
talon nurkissa.

Krag siunasi pimeyttä ja hiipi seinän vierustaa pitkin, kunnes hän tuli
kolmannen huoneen kohdalle. Salapoliisi sai selville, että ensimäinen
kerros kylkirakennuksessa oli melkein varastohuoneena täynnä laatikoita
ja tavarapakkoja. Yläpuolella olivat vanhuksen huoneet. Krag kuunteli
muutaman minuutin ajan, mutta mitään epäilyttävää ei kuulunut.

Katolta johtava vesiränni oli asetettu rakennuksen nurkkaan. Krag
koetti kiivetä sitä myöten ylös, mutta se ei onnistunut, ja hän luisui
takaisin maahan. Hän yritti uudestaan ja onnistui kohoamaan toisen
kerroksen kohdalle. Silloin kuuli hän kaukaista huutoa, joka kuulosti
erikoisen oudolta. Salapoliisi tarttui lujemmin kiinni vesiränniin ja
kuunteli edelleen. Huuto kuului toisen kerran. Krag odotti edelleen
tarkkaavaisena. Taas kuului jostain kauempaa huuto ja nyt voi hän
erottaa sanat: "Näetkö?... Piru!"

Krag laskeutui nopeasti alas; nahka irtautui sormista. Hän kiirehti
sille ovelle, jonka hän tullessaan oli nostanut saranoilta pois ja
asetti sen mahdollisemman hiljaa paikoilleen.

Samassa, kun hän aikoi nousta huoneeseensa vieviä rappusia, huomasi hän
liikettä ulkorappusilla.



III.

URKKIJAT.


Asbjörn Krag peräytyi seinän viereen ja seisoi liikkumattomana
paikallaan. Sysimusta pimeys ympäröi hänet. Hän tunsi ihmisen olevan
läheisyydessään. Kului pari minuuttia.

Silloin kuuli salapoliisi aivan läheltä tukahutetun pilkkanaurun. Hän
säpsähti.

"Mitä tekee tohtori näin myöhään ulkona?" kuului kasvattipojan
pilkallinen ääni.

"Sen te kyllä arvaatte."

Bengt tuli ovelle. Krag huomasi, että hän oli puettu metsästyspukuun.
Selässään oli hänellä nahkaremmillä varustettu reppu ja kädessään
piteli hän kivääriä.

"Metsästämässäkö näin yösydännä?" kysyi Krag.

Bengt, joka seisoi ovella katsellen pilkallisesti Kragia, ei vastannut.

"Kysyin teiltä", sanoi hän, "mitä tohtori tekee näin myöhään ulkona.
Puistopaviljonki yksistään ei voine huvittaa teitä?"

"Sen se kuitenkin tekee", vastasi Krag, "aioin juuri lähteä levolle,
mutta tulin ajatelleeksi, että paviljongin perustuksissa voisi olla
jokin piilopaikka, jota ei purettaessa oltu huomattu."

"Mutta oliko välttämätöntä ottaa ovi paikoiltaan päästäksenne ulos?"

"Minulla ei ollut avainta ja oven irroittaminen oli varsin helppoa."

"Herra tohtori, te käyttäydytte kuin murtovaras."

"Tai niinkuin salapoliisi", vastasi Krag nauraen.

Bengt pureskeli huuliaan ja tarttui kivääriin pidellen sitä
merkitsevästi käsissään.

"Kun yösydännä näkee miehen tuolla tavoin kulkevan ovien läpi, voi sitä
luulla rikokselliseksi. Olin vähällä ampua teidät, herra tohtori."

"Olen ennenkin seisonut pyssynpiipun edessä."

"Mutta se voi käydä hengenvaaralliseksi, ja sen vuoksi pyydän teidän
olemaan varuillanne."

"No niin, ensikerralla en varmaankaan välty kuuliltanne."

"Ette, ellette ota seurataksenne hyvää neuvoa. Mutta tahtoisitteko olla
niin ystävällinen, että laskette koirani vapaaksi? Hyvää yötä."

Bengt heilautti pyssyn olalleen ja lähti metsää kohden.

Asbjörn Krag lähti huoneeseensa.

Tohtori oli odottanut jännittyneenä.

"Kuulin ääniä, kenen kanssa keskustelit?"

"Bengtin", vastasi Krag.

"Menikö hän ulos?"

Krag nyökkäsi.

"Minne?"

Salapoliisi viittasi kauempana häämöttävää metsää kohden.

"Oletko huomannut jotain?"

"Olen."

"Merkillistäkö?"

"Niin."

"Tein siis oikein pyytäessäni sinut tänne?"

"Olen siitä kiitollinen sinulle."

"Tässä kaikessa piilee siis jotain vakavampaa kuin vanhuksen
mielikuvitus?"

"Ihan varmasti."

Krag oli aivan tyyni. Kukaan ei olisi voinuti huomata, että hän juuri
oli palannut jännittävältä yölliseltä seikkailulta. Hän seisoi kädet
selän takana lämmitellen kamiinin edessä.

"Suunniteltiin ilkeää rikosta", sanoi hän, "ja Jumala tietää, eikö se
jo ole tapahtunut."

Tohtori nousi ja tirkisteli pelokkain silmin salapoliisia.

"Ja kuka on rikollinen?"

"Sitä en vielä tiedä, mutta huomispäivän kuluessa otan siitä selvän.
Nyt ei meillä ole muuta tekemistä kuin mennä levolle. Pyydän, laske
koira ulos ja hoida näitä käsiä vähän." Salapoliisi ojensi hymyillen
molemmat kätensä. Sormet olivat veriset.

       *       *       *       *       *

Kun tohtori seuraavana aamuna kymmenen tienoissa heräsi, palasi Asbjörn
Krag juuri varhaiselta aamukävelyltään. Hän pilaili, nauroi ja oli
säteilevän iloinen.

"Mikä ihana talvi-ilma ja viehättävä maaseutu!" huudahti hän

Tohtori hypähti ylös vuoteesta.

"Sinä olet hyvällä tuulella tänään", sanoi hän, "asiasi ovat kai
hyvässä järjestyksessä?"

"Erinomaisessa. Vanhus voi hyvin, ainakin paljon paremmin kuin eilen.
Nyt on sinulla hyvä tilaisuus tutkia, mitkä pelottavat tapaukset
vaikuttavat hermostoon. Hyvätuulisuuteeni on syynä se, että olen saanut
selville kolmen huoneen salaisuuden."

"Onko se mahdollista? Milloin se tapahtui?"

"Yöllä, sinun nukkuessasi."

"Sitten on yöllä tapahtunut jotain merkillistä?"

"Ei ollenkaan. Minä vietin yöni nojatuolissa tupakoiden ja miettien
asiaa. Ja vihdoin oli minulla kaikki selvillä."

"Ja mikä on arvoituksen selitys?"

"Jätetään se tuonnemmaksi, täytyy kiusata sinua vähäisen, mutta
aikanaan saat tietää kaikki."

"Siis rikos?"

"On suunniteltu, mutta sillä ei ole mitään yhteyttä kolmen huoneen
kanssa, joten uudet pulmat vaativat ratkaisua. Sitä ennen menkäämme
nauttimaan vähän aamiaista."

Salapoliisi ja tohtori tapasivat alakerrassa Åkerholmin
kasvattipoikineen. Keskustelun aikana tuhlaili Krag ehtymätöntä
huumorivarastoaan ja vanhus nautti siitä. Myöskin Bengtin täytyi vasten
tahtoaankin yhtyä nauruun.

Päivä kului rauhallisesti. Iltapäivällä tuotiin Kragille laatikko,
jonka hän sanoi sisältävän kirjoja.

"Olen niin innostunut opinnoihin", sanoi hän, "että minulla pitää olla
kirjat matkoillakin mukana." Laatikon antoi hän heti kulettaa
huoneeseensa.

Tohtori kummasteli. Hän tiesi, ettei Asbjörn Krag lukenut muita kuin
muutamia rikosalaa koskevia kirjoja. Hän ymmärsi, että salapoliisilla
oli jokin juoni tekeillä, ja salapoliisin lähdettyä huoneeseensa lähti
tohtorikin sinne.

Krag oli jo avannut laatikkonsa.

"Sulje ovi!" huudahti hän tohtorille.

"Mitä kummaa sinä puuhailet?" kysyi tohtori uteliaana.

"Järjestelen vähän kirjojani."

Tohtori tuli lähemmäksi ja huomasi, ettei laatikossa ollut muuta kuin
-- lasipalasia, joita Krag asetteli järjestykseen.

"Katsohan näitä!" sanoi Krag innostuneena, "tässä ovat sirpaleet siitä
peilistä, jonka Åkerholm murskasi."

"Mistä kummasta sinä ne olet saanut?"

"Etsin niitä tänä aamuna kartanolta, ja löydettyäni ne toimitin erään
kuljeksivan romukauppiaat ostamaan sirpaleet tallipojalta. Minä ostin
ne sitten romukauppiaalta. Itse en voinut ostaa niitä tallipojalta,
etten olisi herättänyt huomiota." Salapoliisi jäi mietteisiinsä. "Tämä
ei vielä riitä. Peili täytyy saada kokonaan kootuksi."

Hän katseli pellinpalasia pudistaen päätään.

"Ihmeellinen peili, ihmeellinen peili", puheli hän itsekseen.

Iltakahvia juotaessa antoi Krag tohtorin ja Åkerholmin jutella
keskenään ja siirtyi etemmäksi puhelemaan Bengtin kanssa.

Asbjörn Krag halusi tietää muutamia Åkerholmin morsianta koskevia
seikkoja, ja Bengt kertoi samaan suuntaan kuin tohtorikin.

"Niin ollen hän on nuori ja kaunis?"

"Niin on."

Krag katseli Bengtiä läpitunkevasti ja kysyi leikillisesti:

"Eikö olisi sopivampaa että te naisitte hänet?"

Bengt aikoi lopettaa keskustelun poistumalla, mutta salapoliisi
pysäytti hänet.

"Minun mielestäni", jatkoi hän, "on kasvatusisänne suoraan sanoen liian
vanha naimisiin mennäkseen."

"Samaa mieltä minäkin olen", vastasi Bengt.

"Ihmettelempä, ettette ole vastustanut vanhuksen naimapuuhia."

Bengt viivytti vähän aikaa vastausta. Sitten sanoi hän:

"Luonnollisesti olen vastustanutkin. Mutta se on minun puoleltani ollut
jokseenkin gentlemannimaista ja hienotunteista lastua."

"Taloudelliselta kannalta katsottuna", jatkoi Krag, "tulisi teille
olemaan etua siitä, jos tämä naimakauppa ei tulisi päätetyksi.
Perintö --"

Bengt ei voinut enää hillitä suuttumustaan. "Millainen aasi!" huudahti
hän.

Samassa nauroi tohtori Åkerholmin kertomukselle. Åkerholm kertoi
paraillaan, miten hän kerran prääriolla ollessaan keikkui Villin
hevosen selässä ajaen indiaanien kanssa puhvelilaumaa takaa.

"Ja minä en valehtele", vakuutti hän innokkaasti, "minä tähtäsin noin
200 askeleen päästä elukan vasempaan silmään ja kuula sattui ihan
silmäterään."

Asbjörn Krag tuli lähemmäksi ja kysyi:

"Anteeksi, ammuitteko revolverilla?"

Vanhus heittäytyi nauraa kohottaen tuolin selkänojaa vasten.

"Ei, mutta kuulkaahan, mikä pyhä yksinkertaisuus! Metsästyskiväärillä
minä ammuin."

Åkerholm käytti häikäilemätöntä sanatapaa varsinkin, jos hän oli
innostunut, mutta Krag ei siitä välittänyt vähääkään. Hän hymyili vaan
välinpitämättömästi:

"Vai kiväärillä."

Vanhus riemastui yhä enemmän.

"Kuulkaahan tohtori!" sanoi hän, "te ette kaiketi ole unissannekaan
haistanut ruudin savua?"

"Pistoolilla ampuminen on minun mieliurheiluani", vastasi Krag, "ja
minä kykenen hyvin käyttämään sitä asetta."

"Sitäpä minä haluaisin nähdä."

"Olen käytettävänänne; pyydän odottamaan hetkisen", sanoi hän lähtien
huoneesta.

Vähän ajan perästä palasi hän pieni lipas mukanaan. Hän avasi sen ja
otti esille kaksi kultakoristeista, sirorakenteista revolveria.

Vanhus tarkasteli huolellisesti aseet. Hänen arvostelunsa mukaan ne
olivat huonoa työtä ja sopivia pikkupoikien leikkikaluiksi.

"Antakaapas nyt meille merkki taituruudestanne!" sanoi hän ojentaen
toisen revolverin salapoliisille ja pitäen itse toisen.

Krag kiinnitti pienen paperipalasen verannan ovipielessä olevaan
paksuun tammilankkuun.

Tämän jälkeen siirtyi hän etemmäksi, tähtäsi silmänräpäyksen ajan ja
laukaisi. Kuula sattui paperipalaseen. "Pyydän äskeisiä sanojani
anteeksi!" huudahti Åkerholm, "ja nyt koetan minä vuorostani."

Åkerholm sai entisen terveen värinsä poskilleen, ja hänen silmänsä
loistivat. Hän nuuski mielihyvissään ruudinsavua. Sitten hän astui
samalle paikalle, jossa Asbjörn Krag oli seisonut ja ampui. Hänenkin
kuulansa sattui paperipalaseen.

"Tuollainen laukaus on kumarruksen arvoinen", sanoi Krag.

Vanhus kumarsi takaisin.

"Pelikortti!" huudahti vanhus. "Pelikortti tänne!"

Hän otti patakolmosen ja kiinnitti sen tammilankkuun. Hän laukaisi,
mutta kuula hipaisi vain pienen palasen kortin reunasta.

Tämän jälkeen ampui Krag kolme nopeasti toisiaan seuraavaa laukausta.
Tohtori tarkasti kortin ja ilmoitti, että Krag oli lävistänyt kortin
kolme silmää. Bengt katseli ihmeissään Kragia, mutta vanhus heitti
ylenkatseellisesti revolverinsa lattialle.

"Uudenaikaisia rojukapineita!" huudahti hän. "Odottakaahan, niin saatte
nähdä, mihin minun pistoolini kelpaavat."

Tohtori katseli kysyvästi Kragia. Hän ymmärsi, että Krag oli
järjestänyt ampumakohtauksen. Minne tähtäsi hän? Tohtori aavisti, että
pian tulee jotain tapahtumaan.



IV.

KUOLLEENA LÖYDETTY.


Herrat odottivat uteliaina vanhuksen paluuta. Bengt katseli
patakolmosta, jonka silmät Asbjörn Krag oli revolverin kuulilla
lävistänyt. Sillä välin siirsi Krag muitten huomaamatta tuolinsa sille
kohdalle, joka oli ollut herrojen tähtäyspaikkana.

Vihdoin palasi vanhus innostuneena.

"Tätä, hyvät herrat, tätä kannattaa sanoa ampuma-aseeksi!" huudahti hän
näyttäen samalla kaksipiippuista vanhanaikaista pistooliaan. Hän
tähtäili leikillään herroja ja Asbjörn Krag, joka istui lähimpänä, sai
pistoolin piipun melkein vasten kasvojaan.

"Se on ladattu", huusi vanhus nauraen. "Varokaa! Jos tahdotte säilyttää
kulmakarvanne, niin pysykää paikoillanne. Tämä on kokonaan toisenlainen
ase kuin tohtorin 'kellonperäin koristus'."

Åkerholm potkaisi halveksivasti Kragin revolveria, joka oli jäänyt
lattialle. Sitten kiinnitti hän ovenpieleen uuden kortin. Se oli hertta
ässä. Hän asettui tähtäysasentoon ja ampui. Kuula sattui kortin
silmään.

Huone oli tällä välin tullut savua täyteen. Mutta vanhus näytti
erittäin hyvin viihtyvän kirpeässä ruudin hajussa. Hän asteli ylpeänä
Asbjörn Kragin luo odottaen tunnustusta ampumataidostaan.

Mutta Krag istui aivan tyynenä ja välinpitämättömänä. Hän pyysi nähdä
tarkemmin pistoolia. Vanhus ojensi sen hänelle.

Salapoliisi punnitsi sitä vaieten kädessään ja luki pistoolin perässä
olevat kirjoitukset. Tämän jälkeen sanoi hän:

"Tämä on siis pistooli."

Vanhus oli kuin pistoksen saanut. Katsellen vihaisin silmin Kragia
änkytti hän:

"Mitä... mitä tarkoitatte?"

Krag näytti entistäänkin välinpitämättömämmältä.

"En mitään erityistä", vastasi hän "Tämä on tarkka pistooli, tahdoin
vain sanoa."

Vanha Åkerholm katseli läpitunkevasti Kragia. Omituinen, hämmästynyt
ilme ryppyisillä kasvoillaan istuutui hän suureen nojatuoliinsa.

Pari palvelijaa avasi ovet ja akkunat ja lehyttelivät savun ulos
huoneesta. Talon muut palvelijat olivat laukaukset kuultuaan hyökänneet
säikähtyneinä huoneeseen. Asbjörn Krag huomasi heidän katseistaan, että
he olivat luulleet tapahtuneen jonkin kamalan onnettomuuden. Bengt
viittasi palvelijat poistumaan, mutta jo eteisessä alkoi kuulua
supatusta laukauksista ja hullusta isännästä.

"Sekä tohtori että Bengt olivat kovin säikähtyneitä", sanoi kokki, joka
ensimmäisenä oli saapunut paikalle, "mutta huomasitteko sitä vierasta
herraa? Hän ei varmaankaan ole mikään äskeisen teeren poika, istui vain
rauhallisena sikaariaan poltellen, vaikka kuulat olivat vinkuneet
korvien ohi."

"Ja hän naureskeli vain meidän saapuessamme paikalle", lisäsi toinen.

"Mutta kenen luulette ampuneen?"

"Vanhuksen tietysti."

Palvelijat jatkoivat keskustelua keittiössä, ja kaikki olivat
yksimielisiä siitä, että elämä talossa oli joutunut pois oikealta
tolaltaan.

Herrojen huoneessa tuntui vieläkin ruudin haju. Sen vuoksi ehdotti
Asbjörn Krag siirtymistä toiseen huoneeseen, mutta Bengt vastusti
innokkaasti tätä, ja salapoliisista tuntui se hyvin kummalliselta.

"Miksi emme yhtä hyvin voi olla täällä?" kysyi Bengt epäkohteliaasti.
"Sitäpaitsi ruudinsavu on isälle mieluista. Hän ei ole niin äärimmäisen
hienostunut kuin kaupunkilaiset."

Krag hymyili heikosti. Mutta vanhus oli samaa mieltä kasvattipoikansa
kanssa.

"Istukaamme vain täällä", sanoi Åkerholm. "Minusta täällä on yhtä hyvä
kuin muuallakin."

Ja herrat jäivät paikoilleen.

Krag istuutui mukavasti nojatuoliin, sytytti sikaarin ja pian
kiertelivät paksut savupilvet huoneessa. Tohtori katseli häntä
tarkkaavaisesti. Salapoliisin silmät olivat puoliksi suljettuina aivan
kuin hän olisi ollut uneen vaipumaisillaan. Tohtori huomasi kuitenkin,
että Krag tarkasteli salaisesti ja terävästi huoneessaolijoita ja että
hän hyvin kuuli kaikki.

Bengt keskusteli tohtorin ja Åkerholmin kanssa laivoista
ja rahtimaksuista; hän valitteli kovin Englannin alhaisia
hiilenkuletusmaksuja. Asbjörn Krag sanoi silloin tällöin jonkun sanan
keskustelun jatkoksi. Tohtorilla oli ikävä.

Kävellessään huoneessa edestakaisin pysähtyi Bengt aivan Kragin eteen.

"Oletteko väsynyt?" kysyi hän. "Eikö olisi parasta mennä nukkumaan?"

"Ei, kiitos", vastasi Krag, "se on vain ohimenevää väsymystä."

"Joka johtuu siitä, ettette käytä öitä nukkumiseen."

"Mahdollisesti."

Tohtori käsitti, että Kragin väsymys oli teeskentelyä, mutta sen
tarkoitusta hän ei voinut ymmärtää. Mitä tarkoitti revolverikohtaus?
Miksi oli vanhus hämmästynyt ja tullut ihmettelevän näköiseksi
kuultuaan Kragin välinpitämättömän huomautuksen? Ja miksi ei Bengt
tahtonut lähteä ruudinsavuisesta huoneesta? Tohtori mietti näitä
kysymyksiä, mutta ei löytänyt vastauksia niihin.

Vaiettuaan kymmenisen minuutin ajan kysyi Asbjörn Krag äkkiä:

"Kuulkaapas, herra Åkerholm, oletteko varma siitä, että eilen illalla
tapaamanne mies seisoi paviljongissa ja tähtäsi teitä?"

Vanhuksesta näki selvästi, että kysymys oli hänelle odottamaton ja että
hänellä oli kiusallista vastata siihen.

"Aivan varma", vastasi hän.

Krag tuprutteli vähän aikaa sikaariaan ja kysyi taas:  "Miten hän oli
puettu?"

Vanhus vaikeni. Viimein sanoi hän hämmästyneenä:

"Siitä minä en saanut selvää. Ja luvallanne sanoen, keskustelu
tästä asiasta on minulle vastenmielistä. Sitäpaitsi se ei ole
tarpeellistakaan."

"Anteeksi, tiedänkin jo riittävästi."

Åkerholm siirtyi kirjoituspöydän luo. Äkkiä huudahti hän hämmästyneenä
ja peitti käsillään kasvonsa, mutta koettaen salata liikkeensä hän
nosti nopeasti päänsä pystyyn. Tohtori aikoi rientää vanhuksen luo,
mutta Kragin silmäys pysäytti hänet. Bengt oli vähän aikaisemmin mennyt
viereiseen huoneeseen. Vanhus puristi kouristuksen tapaisesti
paperipalasta kädessään ja selaili hätäisesti jotain pöydällä olevaa
kirjaa. Tohtori ei voinut nähdä vanhuksen kasvoja, mutta hänen
vapisevat kätensä ilmaisivat ankaraa mielenliikutusta.

Puoliksi suljetuin silmin seurasi Asbjörn Krag vanhuksen jokaista
liikettä. Viimein näytti hän löytävän etsimänsä kohdan, luki siitä
ahmien muutaman rivin ja sulki sen jälkeen äkkiä kirjan viskaten sen
pöydälle ja lähtien huoneesta. Tohtori lähti käsivarresta tukien,
saattamaan vanhusta. Sitä ennen ehti hän kuitenkin huomata, että Krag
sieppasi vanhuksen kirjan pöydältä ja pisti sen näppärästi kuin
taskuvaras taskuunsa.

Kun tohtori vähän ajan kuluttua palasi takaisin, tapasi hän Bengtin ja
Asbjörn Kragin tyyneesti keskustelemassa.

"No, seurasitteko häntä perille saakka?" kysyt Krag.

"En", vastasi tohtori, "hän paukautti oven kiinni aivan nenäni edessä."

Salapoliisi nauroi.

"Isäänne alkoi väsyttää", sanoi hän Bengtiin päin kääntyen. "Teillä on
kai aikomus lähteä jonnekin, koska olette pukeutunut turkkiin?"

"Olen lähdössä klubiin."

Krag haukotteli.

"Toivoisin pääseväni mukaanne."

"Se käy kyllä päinsä. Kyytimies odottelee portilla. Entä tohtori
Rasch?"

"Ei tule mukaan", vastasi salapoliisi reippaasti. "Hän tahtoo
mieluummin jäädä tänne."

"Minulla ei ollut aikomusta lähteä", lisäsi tohtori hämillään.

Bengtin ja salapoliisin lähdettyä tohtori rauhoittui kokonaan. Hän
ymmärsi, että Krag oli täysin selvillä asiasta.

       *       *       *       *       *

Pikkukaupungin klubihuoneustoon oli kerääntynyt sangen kirjavaa väkeä.
Krag ja Bengt saapuivat siksi myöhään, että seuraukset väkijuomien
nauttimisesta olivat jo helposti havaittavissa. Bengt sai iloisen
vastaanoton ja hän hymyili juhlallisesti.

Pian häipyi Krag kaupunkilaisten joukkoon. Täällä kohtasi hän lihavan
varapormestarin, parantumattoman juopon, jolla oli punakat pöhöttyneet
kasvot ja jonka lääkäri oli ennustanut saavan halvauskohtauksen milloin
tahansa. Myöskin oli siellä kaupungin poliisimestari, jonka käypänä
nimenä oli "Poliisi", hiljainen herran tuherrus, kalpeana
päihtymyksestä. Hän istui huolettomana ja vakavana tuolillaan
kallistellen ahkerasti lasiaan ja vastaten kaikkeen, mitä hänelle
puhuttiin: "Epäilemättä, epäilemättä..." Muuan eteenpäinpyrkivä
asianajaja viittoili rajusti pitäessään pitkiä puheita, joita
ainoastaan lähinnä istuva herrasmies toisinaan kuunteli. Krag huomasi
joutuneensa politiikkaa harrastavien herrasmiesten seuraan. Vieressään
kuuli hän kuiskattavan: "Meidän täytyy vastustaa..." Tämä oli olevinaan
jonkinlainen oppositsionikiubi, jonka jäsenet olivat päättäneet sinä
iltana tutustua lähemmin toisiinsa.

Silloin tällöin läheni Bengt jotakin vierasta, kilisti sekä puheli
imarrellen hänen kanssaan ja poistui jälleen.

"Kerrassaan mainio mies", sanoi kovaääninen asianajaja. "Tarmokkuutensa
kautta kohoaa hän vielä huomattavaan asemaan."

"Epäilemättä, epäilemättä", vahvisti "Poliisi."

Halvauskohtausta odotteleva nousi ja ilmoitti olevansa samaa mieltä.

Bengt oli yleisenä puheenaiheena. Krag kuuli klubin puheenjohtajan
sanovan:

"Varmasti on hänen ja hänen kasvatusisänsä välillä erimielisyyttä. Hän
ei pidä siitä, että vanhus aikoo mennä 'Silkkihelmen' kanssa naimisiin.
Ja se onkin luonnollista."

"Epäilemättä", myönsi "Poliisi" ja tarttui lasiinsa.

Seurue kurottautui kuiskailemaan pöydän yli, mutta kuiskailu oli siksi
kovaäänistä, että Asbjörn Krag voi hyvin kuulla sanat: "Voisihan Bengt
itse..."

Samassa lähestyi Bengt hymyillen ja asianajaja ryhtyi heti pitämään
puhetta korostaen huomattavasti sanat: "Kaupungin toivo, puolueen
tukipylväs." Bengt kiitteli: "Me gentlemannit..." Enempää ei Krag
kuullut; hän siirtyi toisen pöydän ääreen.

Mutta kaikkialla politikoitiin ja ryypättiin, sillä vaaliaika oli aivan
lähellä. Täytyi varustautua.

Nuoret, enimmäkseen nuoria luutnantteja, tukkukauppiaita ja joku vasta
nimitetty konsuli, huvittelivat viereisessä huoneessa. Soitettiin
pianiinoa.

Äkkiä puhkesi nuorten joukossa hillitön naurunremakka ja pari herraa
juoksi toiseen huoneeseen kertomaan siellä tapahtuman.

Kapteeni, vanha Evensén oli juovuspäissään pudottanut olutpullon
pianiinon sisään. Keinuen tanssin tahdissa oli hän olutpullolla lyönyt
tahtia, mutta pullo oli kirvonnut hänen kädestään ja lentänyt avatun
pianiinon sisään. Pudotessaan oli se katkaissut pari pianiinon kieltä
ja vajonnut niin syvälle, ettei sitä saatu pois.

Asianajaja nousi pitämään puhetta isänmaalle. Monet tulivat
liikutetuiksi ja puheen loputtua päätettiin laulaa isänmaallinen laulu.
Pianisti rupesi soittamaan, mutta samalla alkoi olut tippua pianiinon
koskettamien välistä ja olutpullo vaimensi kokonaan diskanttiäänet.
"Poliisi", asianajaja ja pormestari muodostivat kuoron, joka kuitenkin
laulun kestäessä sulautui yksiääniseksi.

Samassa avautui ovi äkkiä, muuan nuori tukkukauppias syöksyi sisään ja
pyysi hiljaisuutta. Juhlijat katselivat hänen kalpeita, liikutettuja
kasvojaan. Krag ymmärsi, että jotain on tapahtunut ja hänet valtasi
kauhea aavistus.

"Hyvät herrat", sanoi tulija, "on tapahtunut surullinen onnettomuus.
Muutama minuutti sitten ilmoitettiin Kvambergista puhelimella, että
vanha Åkerholm on kuollut. Hänen ruumiinsa on löydetty puistosta."

Lasi putosi Bengtin kädestä ja murskaantui. Kalpeana kallistui hän
ovipieltä vasten.



V.

VAINAJA.


Kragin ja Bengtin saavuttua kiireesti Kvambergiin huomasivat he että
talo oli vahvasti valaistu. Paluumatkalla he eivät olleet vaihtaneet
montakaan sanaa, Yhtäkkiä kysyi Bengt: "Mitenkä voi olla mahdollista,
että ruumis on löydetty puistosta?" -- Tämä kysymys antoi
salapoliisille miettimisen aihetta.

Kalpeana ja avopäin riensi tohtori tulijoita vastaanottamaan. Hän oli
niin hämmästynyt ja liikutettu, että hän tuskin voi puhua. Mutta Krag
et kysynyt mitään.

Palvelijat auttoivat Kragin ja Bengtin ylös reestä. Lähellä seisoi
muutamia itkeviä naisia, joita kokki koetti rauhoitella.

"Missä vainaja on?" kysyi Bengt.

"Arkihuoneessa."

Bengt lähti heti sinne ja Asbjörn Krag sekä tohtori seurasivat häntä.

Mennessä kuiskasi tohtori: "Åkerholm on ampunut itsensä, kuula on
sattunut suoraan sydämeen."

Salapoliisi kiirehti ja ehti ennen Bengtiä huoneeseen. Ruumis makasi
pöydällä valkealla lakanalla peitettynä.

Bengt aikoi vetää peitteen syrjään, mutta Krag esti hänet.

"Malttakaahan, annetaan hänen olla rauhassa."

Bengt katseli häntä pilkallisesti ja vastasi:

"Sopiiko tämä tilaisuus mielestänne leikinlaskuun?"

"Sopikoon tai ei, ensinnä täytyy lääkärin kuitenkin toimittaa
ruumiintarkastus, sillä vainaja on ampunut itsensä."

"Ampunut itsensä!" huudahti Bengt. "Se ei voi olla mahdollista. Minun
ymmärtääkseni on hän kuollut halvaukseen."

"Niin minäkin luulin", sanoi Asbjörn Krag vetäen peitteen pois ja
jättäen kuolleen kasvot paljastamatta.

Vanha Åkerholm oli puettu arkipukuun. Hän makasi selällään. Oikeassa
kädessä oli hänellä sama pistooli, jolla hän aikaisemmin illalla oli
ampunut ja jota hän vieläkin kouristuksen tapaisesti lujasti piteli.
Vainajan takissa näkyi selvästi kuulan reikä.

"Suoraan sydämeen", kuiskasi tohtori. "Vanhus kyllä tiesi, minne oli
tähdättävä."

Bengt lähestyi kuollutta ja sanoi kumartuen sen yli:

"Kylmentynyt isäraukka, tällä tavalla siis tahdoit saada rauhan."

Äänekäs itku kuului ovelta. Palvelusväki suri poismennyttä isäntäänsä.

Samassa veti Asbjörn Krag peitteen vainajan kasvoilta. Bengt peräytyi
ja asetti kädet kasvoilleen.

Vanhan Åkerholmin kasvoja oli kamala katsella. Ne olivat jäykistyneet
ja niissä kuvastui pelokas ilme. Silmät tuijottivat aavemaisina ja suu
oli pahasti vääntynyt. Mitä olikaan vanhus nähnyt ennen kuolemaansa?

"Peittäkää hänet!" pyysi kasvattipoika, "nuo kasvot ovat kauheat."
Asbjörn Krag veti kiireesti peitteen kuolleen yli.

"Kiellän ruumiiseen koskemasta", sanoi salapoliisi ankarasti, "sen
täytyy ehdottomasti antaa olla liikuttamatta."

Kragin määräys ei näyttänyt olevan Bengtin mieleen, mutta kuitenkin
sanoi hän palvelijoille:

"Tehkää niin kuin tohtori määrää!"

Kääntyen Kragiin jatkoi hän:

"Toivoakseni teette kaiken, mitä tässä asiassa on tehtävä."

Krag kumarsi.

"Pyydän kiireesti valjastamaan hevosen kepeän reen eteen", sanoi hän,
"minun täytyy lähettää pari sähkösanomaa."

Sen jälkeen meni hän ovelle ja sanoi:

"Kaikki muut poistukoot, paitsi ne, jotka löysivät ruumiin ja toivat
sen sisään!"

"Minä tulin ensiksi vainajan luo", sanoi keittäjä.

"Ja minä kuulin laukaukset", sanoi piharenki, joka seurasi keittäjää.

"Laukaukset?" huudahtivat Bengt ja Krag hämmästyneinä yhtäaikaa, "oliko
laukauksia todellakin kaksi?"

"Oli", virkkoi tohtori, "on kuultu kaksi laukausta."

"Hyvä on", vastasi Krag, "sulkekaa ovi!"

Asiaan kuulumattomat poistuivat ja ovi suljettiin.

Asbjörn Krag kuulusteli ensiksi piharenkiä.

"Tekö sanoitte kuulleenne kaksi laukausta?" kysyi hän.

"Minä."

"Missä olitte silloin?"

"Olin juuri valjastanut hevoset ja lukitsin paraillaan tallin ovea."

"Paljonko kello oli silloin?"

"Tornikello oli juuri lyönyt yksitoista; seisoin silloin pihalla ja
luin lyönnit."

"Olitteko yksin?"

"Olin."

"Oletteko varma siitä, ettei ketään ollut läheisyydessä?"

"Aivan varma. Silloin oli kirkas kuutamo, ja jos joku olisi ollut
pihalla liikkeellä, olisin minä kyllä hänet huomannut."

"Ja te siis kuulitte laukaukset?"

"Niin. Ensin kuulin yhden laukauksen."

"Mistä suunnasta?"

"Puistosta."

"Mitä teitte laukauksen kuultuanne?"

"Ensin säikähdin, mutta sitten juoksin pihan toiselle puolelle, huusin
Andresenia, keittäjää, ulos, ja silloin kuulin toisen laukauksen."

"Kuinka pitkä oli laukausten välinen aika?"

"Ainoastaan muutamia sekuntteja, tuskin puolta minuuttia."

"Huomasitteko mitään erikoista laukauksien suhteen? Tarkoitan, kuuluiko
ensimmäinen laukaus voimakkaammin kuin toinen?"

Piharenki mietti vähän aikaa.

"Sitä minä en voi varmasti sanoa", vastasi hän, "mutta nyt tarkemmin
muistellessani tuntuu siltä kuin edellinen laukaus olisi ollut
jälkimäistä voimakkaampi. Edellinen ikäänkuin olisi kaikunut kauemmin
ilmassa."

Tohtori keskeytti kuulustelun.

"Mitä ihmettä nämä kaksi laukausta merkitsevät?" kysyi hän, "sillä
ruumiissahan on vain yksi kuulan reikä."

Bengt, joka kuulustelun aikana oli seisonut ikkunan ääressä kuutamoa
katsellen, kääntyi tohtoriin päin ja sanoi:

"Onhan tunnettu asia, että itsemurhaajat usein ampuvat koelaukauksen
ilmaan kootakseen siten rohkeutta tekoansa varten."

"Niin, siitä on lukuisia esimerkkejä", lausui Krag.

"Ja sitä paitsi", jatkoi Bengt, "voihan myöskin otaksua, että vainaja
ensiksi tähtäsi päähänsä, mutta kuula osui harhaan."

"Luuletteko hänen ampuneen ohi?" kysyi Krag.

"Käsi on hyvinkin voinut sillä hetkellä vapista. Näin ollen" -- Bengt
otti vainajan pistoolin -- "jos hän on laukaissut molemmat
pistoolinpiiput, täytyy niitten olla tyhjät, niinkuin ne ovatkin."

"Minä olen myös huomannut sen", sanoi Krag, "ja juuri se seikka tekee
tapauksen salaperäiseksi."

Tämän jälkeen jatkoi salapoliisi piharengin kuulustelua.

"Mitä tapahtui sitten?"

"Kuultuaan huutoni tuli Andresen juosten luokseni. Kerroin hänelle
laukauksista ja sitten lähdimme yhdessä puistoon."

"Löysittekö ruumiin heti?" kysyi salapoliisi Andresenilta

"Ei", vastasi hän, "etsimme noin kymmenen minuutin ajan. Sitten
huomasin minä puitten välissä, muutaman askeleen päässä tieltä,
häämöttävän jotain tummaa. Kiirehdin sinne. Siellä makasi patruuna.
Ravistelin häntä, mutta hän oli kuollut. Hän on ampunut itsensä,
ajattelin minä, sillä minä huomasin hänen pitelevän pistoolia
kädessään. Huusin heti piharengille ja parille muulle miehelle ja
kannoin heidän kanssaan vainajan sisään. -- Siinä kaikki, mitä minä
tiedän."

Asbjörn Krag mietti vähän aikaa. Sitten hän kysyi:

"Kävikö kukaan tapaamassa vainajaa sen jälkeen, kun me olimme lähteneet
kaupunkiin?"

"Minä lähdin silloin heti huoneeseeni", sanoi tohtori, "enkä nähnyt
häntä enää sinä iltana; luulin vanhuksen myöskin menneen levolle."

"Marianne oli nähnyt hänet", sanoi Andresen.

"Kuka on Marianne?"

"Hän on sisäkkö."

"Kutsukaa hänet tänne!"

Marianne saapui heti. Hän oli punatukkainen noin kolmenkymmenen vuotias
naisihminen. Hänellä oli vielä kyyneleet silmissään.

"Minulle on kerrottu, että te viimeiseksi näitte Åkerholmin elävänä",
alkoi Krag.

"Minä näin hänet, kun hän lähti ulos", vastasi Marianne. "Tultuani
salonkiin siistiäkseni sitä saapui hänkin sinne."

"Puhuiko hän mitään?"

"Hän kysyi minulta, olivatko herrat lähteneet kaupunkiin. Vastasin
siihen, etten tiennyt, minne olitte lähtenyt, mutta että te jonnekin
olitte mennyt."

"Edelleen."

"Silloin alkoi hän etsiä."

"Etsiä?"

"Niin, jotain kirjaa."

Asbjörn Krag ja tohtori katsahtivat toisiinsa.

"Löysikö hän kirjan?" kysyi Krag.

"Ei, ja siitä hän oli kovin pahoillaan. Hän toraili kovin. 'Se oli
tässä vähän aikaa sitten. Ovatko kaikki tämän talon tavaratkin
noiduttuja?' sanoi hän. Hän etsi vielä jonkun aikaa, mutta ei löytänyt
kirjaa. Sen sijaan..."

Bengt keskeytti kuulustelun.

"Mitä te puhutte?" huusi hän, "eikö hän löytänyt kirjaa?" Mutta samassa
koetti hän tyyntyä ja jatkoi rauhallisemmin: "Ei, ei, tämähän on aivan
saman tekevää. Anteeksi, ajatukseni ovat vallan sekaisin."

Asbjörn Krag katsahti terävästi Bengtiin.

Marianne jatkoi:

"Sen sijaan löysi hän... uh...!"

Hän alkoi vapista ja itkeä.

"Mitä hän löysi?"

Marianne osoitti pistoolia ja änkytti pelokkaana:

"Tuon."

"Pistoolin siis?"

"Niin. 'Tämä on sentään paikallaan', sanoi hän pistäen pistoolin
taskuunsa. Sitten hän lähti."

"Puistoon?"

Marianne näytti epävarmalta.

"Ei... Hän lähti pientä lehtokujaa myöten."

"Eikö ollut mielestänne omituista, että hän lähti niin myöhään ulos?"

"Ei ensinkään"

"Minkätähden ei?"

Kului muutama minuutti ennenkuin Marianne vastasi. Sitten sanoi hän
hiljaa ja ujostellen:

"Sen vuoksi, kun hän meni pienen lehtokujan kautta."

Bengt sekaantui taas keskusteluun.

"Minä en pidä tätä kuulustelua tarpeellisena", sanoi hän. "Sen vaikutus
sekä palvelusväkeen että minuun on melkein raateleva."

Asbjörn Krag ei ollut kuulevinaan huomautusta. Hän jatkoi kuulustelua.

"Minne johtaa pieni lehtokuja?"

"Se johtaa... johtaa... Hjelmin kartanolle."

"Ahaa, ymmärrän, -- rouva Hjelmin, Åkerholmin morsiamen taloon."

"Niin", vastasi Marianne, "rouva Hjelm asuu aivan lähellä pientä
lehtokujaa."

"Todellakin. Kiitos. En tahdo enää vaivata teitä."

Marianne, keittäjä ja piharenki poistuivat. Mutta ovella he katsahtivat
kostein silmin pöydällä lepäävää vainajaa.

Palvelijoitten mentyä sanoi Krag Bengtille:

"Pyydän saada vainajan avaimet."

"Mitä tarkoitusta varten?"

"Noudattaaksemme yleistä tapaa. Ja nyt tarkastamme samalla vainajan
kolme salaperäistä huonetta."

"Mutta kunnioitus kuollutta kohtaan...".

"Meidän täytyy."

"Menkäämme sitten."

Krag otti avaimet.

Tohtori ihmetteli itsekseen Kragin rauhallisuutta ja varmuutta. Nyt oli
kuuluisa salapoliisi oikeassa elementissään. Hän oli hiukan kalpea,
mutta muuten olivat hänen kasvonsa aivan ilmeettömät.

"Katsokaahan!" kuiskasi Bengt osoittaen kylkirakennusta, jonka
akkunoista loisti valo.

"Aivan niinkuin hän olisi vieläkin siellä", sanoi tohtori.

"Lähtekäämme sinne", esitti Krag.

Vanhuksen ensimmäisen huoneen ovi oli lukossa. Krag etsi sopivaa
avainta. Kukaan ei lausunut sanaakaan. Oli niin hiljaista, että tohtori
voi hyvin kuulla sydämensä lyönnit.

Asbjörn Krag keskeytti hiljaisuuden. Katsellen terävästi Bengtiä sanoi
hän:

"Luulen, että meille kummallekin on näitten huoneitten salaperäisyys jo
etukäteen selvillä."

Lukko rasahti. Krag oli löytänyt oikean avaimen.



VI.

"KOLMEN HUONEEN SALAISUUS."


Herrat astuivat ensimmäiseen huoneeseen. Vainaja oli sisustanut sen
oman makunsa mukaisesti. Joukko erilaatuisimpia aseita, enimmäkseen
kiväärejä ja pistooleja, riippui seinillä. Mitään salaperäistä ei
siellä voinut havaita.

Seuraava huone oli sisustettu samaan tapaan.

"Mutta täällähän ei olekaan mitään salaperäistä", sanoi tohtori.

"Ei minunkaan ymmärtääkseni", vastasi Bengt. "Ja vainajalla on kauan
ollut kuuromykkä palvelija, joka öisin nukkui ensimmäisessä huoneessa."

"Kuuromykkä palvelija! Sepä omituista!" huudahti Krag.

"Niin, isä oli tullut tuntemaan hänet Amerikassa. Hän oli puoliksi
indiaani ja hyvin uskollinen herralleen. Nyt hän on jo kuollut."

Krag avasi oven seuraavaan huoneeseen, joka oli upeasti koristeltu.
Nurkassa, japanilaisten verhojen takana, oli vainajan sänky, jonka hän
itse tapasi järjestää. Seinillä riippui tauluja ja valokuvia. Lattian
peitti paksu, pehmeä matto.

Ihastuneina tarkastelivat herrat huoneessa olevia nähtävyyksiä.

"Ei täälläkään ole mitään salaperäistä", huomautti tohtori.

"Mitäpä salattavaa hänellä täällä olisi ollut", vastasi Bengt. "Minä
olen jo kauan tiennyt, ettei näitten huoneitten otaksuttu salaperäisyys
itse asiassa ole muuta kuin vanhuksen omituisuutta."

"Sinä kaiketi tutkit huoneet tarkemmin?" kysyi tohtori Kragilta.

"Se ei ole tarpeellista", vastasi salapoliisi.

"Samaa mieltä minäkin olen", sanoi Bengt. "Tällaisen kauhistavan yön
jälkeen olemme kenties jokainen levon tarpeessa --."

Välittämättä Bengtin huomautuksesta siirtyi Asbjörn Krag seinän luo ja
alkoi kädellään painellen tunnustella tapetteja.

"Arvasin siis oikein", puheli hän itsekseen.

Bengtille hän sanoi:

"Ei, emme varsin vielä mene levolle. Vakuutan teille, tohtori, että
tämä huone on salaperäinen. Kuinka varovainen ja viisas vanhus onkaan
ollut!"

"Mutta missä täällä piilee salaisuus?" kysyi tohtori.

"Sen saat tietää sitten myöhemmin, nyt pyydän sinua auttamaan vähäsen
pienessä tarkastuksessa."

"Tarkastuksessa?"

"Älähän kysele liikoja, tee vain niin kuin minä käsken! Toista sanat:
'Näettekö?... Piru!'"

"Näettekö?... Piru!" toisti tohtori ihmetellen.

Bengt kalpeni ja katseli vihaisin silmäyksin salapoliisia.

"Kovemmin", sanoi Krag tohtorille. "Huuda ne sillä tavoin kuin olisit
henkesi edestä pakenemassa jonkun ajaessa sinua takaa!"

Tohtori teki niin ja salapoliisi oli tyytyväinen.

"Huuda nyt sillä tavoin samat sanat kahden minuutin kuluttua!" sanoi
Asbjörn Krag ja lähti huoneesta.

Tohtori ei voinut ollenkaan käsittää tällaista näytelmää, mutta hän
päätti kuitenkin noudattaa Kragin määräystä. Jäätyään kahden kesken
Bengtin kanssa valtasi hänet vastenmielinen ja puoleksi pelonsekainen
tunne. --

Asbjörn Krag oli mennyt ulos vanhuksen huoneitten akkunoitten kohdalle,
samaan paikkaan, jossa hän aikaisemmin oli kuullut Åkerholmin huudon.
Hän kuunteli tarkasti.

"Näettekö?... Piru!" kuului tohtorin huuto, mutta se tuntui tulevan
jostain äärettömän kaukaa.

Salapoliisi lähti takaisin. Tohtori ja Bengt odottivat häntä.

"Tuliko selvä?" kysyi Bengt.

"Kyllä, ja nyt lähdemme puistoon."

"Puistoon, mitä varten sinne?"

"Tarkastamme paikan, josta vainaja löydettiin."

"Onko se tarpeellista?"

"Ehdottomasti; meille lääkäreille on tarpeellista saada tietää kaikki
tällaisessa tapauksessa."

Krag, joka viimeisenä lähti huoneesta, lukitsi oven.

"Kutsukaa kokki ja pari muuta miestä!" käski hän. "Lyhdyt mukaan!"

Asbjörn Krag pisti avaimet taskuunsa.

Kokki, piharenki ja eräs kolmas mies saapuivat lyhdyt mukanaan
paikalle. Krag pistäytyi huoneeseensa ja palasi sieltä heti. Hän oli
ottanut oman lyhtynsä, jonka rakenne oli eriskummainen ja valo
häikäisevän voimakas.

"Siinä on yhdistetty revolveri ja salalyhty yhdeksi", huomautti Bengt
pilkallisesti. "Puuttuu ainoastaan poliisinmerkkejä, muuten olisi
varustus täydellinen."

Portilla odotteli kuski parivaljakkoineen. Pistäen paperin salaa hänen
käteensä sanoi Asbjörn Krag hiljaa:

"Lennätinkonttoriin mahdollisimman nopeasti! Ja pitäkää huoli siitä,
että tämä sähkösanoma lähetetään kiireellisenä!"

"Tästä löysimme herra Åkerholmin", kuului kokin ääni puistosta. Herrat
pysähtyivät ja kokki valaisi lyhdyllään erästä puunrunkoa, josta oli
tielle neljän tai viiden metrin matka.

Krag käski miesten pysähtyä tielle. Itse meni hän puun luo. Lyhtynsä
avulla löysi hän heti lumessa paikan, jossa vainaja oli maannut.

"Hän on maannut kasvot maata vasten", sanoi hän.

"Aivan niin", vastasi kokki.

"Tuossa näkyvät sormen jäljet ja tuossa on vähän verta. Hän on
heittänyt henkensä silmänräpäyksessä. Mihin aikaan te löysitte hänet?"

"Noin kymmenen minuuttia yli yhdentoista", vastasi kokki.

"Silloin oli kirkas kuutamo..."

Samassa hän huomasi jälkiä lumessa.

"Oliko herra Åkerholmilla hirvennahka-saappaat jaloissa?"

"Oli."

"Sitten nämä ovat hänen jälkiänsä. Hän on harpannut tieltä tänne päin
aivan kuin pakeneva ja sitten -- hän on kävellyt takaperin pois päin
puusta seitsemän askelta."

"Ei ole ensinkään kummallista", huomautti Bengt, joka oli uteliaana
seurannut Kragin puuhia, "että vanhus raukka on kulkenut takaperin. Hän
luonnollisesti pelkäsi, että joku voisi seurata häntä ja estäisi hänen
tekonsa."

"Minä en ole sanonut, että se on kummallista", vastasi Krag terävästi.

Neljännestunnin ajan tarkasteli hän vielä lumessa olevia jälkiä ja
sammutti sitten lyhtynsä. Kokki johdatti hänet pienelle lehtokujalle.

"Tämä siis johtaa 'Silkkihelman' asunnolle", kysyi Krag.

"Niin, rouva Hjelmin huvilaan", oikaisi Bengt.

"Hyvä. Kello puoli yksitoista lähti herra Åkerholm kävelylle tänne.
Kymmenen minuuttia yli yhdentoista löydettiin hänen ruumiinsa
puistosta, siis kokonaan vastakkaiselta suunnalta. Ehtiikö
neljässäkymmenessä minuutissa mennä tästä rouva Hjelmin huvilaan ja
tulla sieltä takaisin sille paikalle, josta herra Åkerholm löydettiin
kuolleena?"

Kokki mietti.

"Se voisi kyllä olla mahdollista", sanoi hän, "mutta varmaksi sitä en
voi vakuuttaa. Arvelen kuitenkin, että silloin pitäisi kulkea hyvin
kiireesti."

"No niin, huomenna saamme siitä tarkemman selon. Kello on jo
puolineljä, ja kuu lakkaa pian valaisemasta, joten työskentely käy
mahdottomaksi. Viisainta on käydä levolle."

Krag sanoi Bengtille hyvää yötä ja nousi tohtorin kanssa rappuja myöten
toiseen kerrokseen.

Tohtorin ja Kragin huoneessa oli hiljaista ja lämmintä. Hilpeä tuli
lekotteli kamiinissa, ja pian oli tuli myöskin herrojen sikaareissa.

Krag ja tohtori istuivat vaiteliaina.

"Vanhus parka", puheli tohtori itsekseen, "millaisen kuoleman hän
saikaan osakseen."

Krag asettui mieliasentoonsa. Puoliksi maaten puoliksi istuen loikoili
hän pehmeässä nojatuolissa jalat kamiinin reunalla.

"Väitit eilen", sanoi tohtori, "että vanhuksen kolmessa huoneessa on
joku salaisuus, mutta siellä ei ollutkaan mitään salaperäistä."

Krag nauroi hilpeästi.

"Siellä on salaisuus, vaikka sinä et ole sitä huomannut. Minä aavistin
sen olemassaolon jo silloin, kun sinä kävit Kristianiassa ja kerroit
vanhuksen omituisuudesta, ja kuultuani eilen, että Åkerholmilla oli
ollut kuuromykkä palvelija, pääsin asiasta täyteen varmuuteen."

"Mutta Bengthän kertoi kuuromykästä sangen vähän."

"Se tieto, että palvelija oli kuuromykkä, oli minulle kyllin riittävä."

Herrat vaikenivat taas ja tupakoivat.

Viimein keskeytti tohtori hiljaisuuden.

"Kenties Åkerholmin itsemurhan yhteydessä myös on jokin salaisuus?"
kysyi hän.

"Åkerholm ei ole tehnyt itsemurhaa. Hänet on murhattu."

Tohtori ponnahti ylös.

"Murhattu!" huudahti hän. "Ja sen sinä sanot noin rauhallisesti. Kuka
on murhaaja?"

"Sitä minä en vielä tiedä. Vanhus sen kyllä tiesi, ja minä kysyinkin
sitä eilen häneltä, mutta hän ei tahtonut ilmoittaa. Tarkoitan miestä,
jonka vainaja näki paviljongin luona. Hän on murhaaja."

"Mistä syystä ei vainaja ilmoittanut murhaajaansa?"

"Se seikka on yhteydessä 'kolmen huoneen salaisuuden' kanssa."

Tohtori käveli kiihtyneenä edestakaisin lattialla.

"Murha", puheli hän itsekseen, "mikä kauhistava ajatus."

"Mutta ne kaksi laukausta", sanoi hän pysähtyen Kragin eteen, "niitähän
ei ollut kahta enempää, ja molemmat piiput Åkerholmin pistoolissa
olivat tyhjät."

"Juuri nämä kaksi laukausta todistavat, että murha on tapahtunut."

"Sitä minä en ymmärrä."

"Asia on aivan yksinkertaisesti siten, että ensimmäinen laukaus oli
Åkerholmin ja toinen murhaajan. Åkerholm ampui ensiksi murhaajaa. Ja
sinä näyt unhoittaneen, että vainaja aikaisemmin illalla ampumataitoaan
näyttäessään ampui kortista silmän, joten hänen pistoolissaan oli vain
yksi panos jälellä."

"Aivan niin. Sehän on päivänselvää", myönsi tohtori.

"Ja sitäpaitsi", jatkoi Krag, "osoittivat jäljet metsässä, että
Åkerholm, huomattuaan murhaajan ilmestyvän tielle, kääntyi heti
takaisin ja ampui, osaamatta kuitenkaan murhaajaan. Luulen hänen
ampuneen harhaan sen vuoksi, että hän oli ylenmäärin säikähtynyt.
Huomasithan itsekin hirveän pelonilmeen vainajan kasvoilla?"

Tohtori nyökkäsi.

"No niin. Ammuttuaan Åkerholm peräytyi muutaman askeleen takaisin puuta
kohden, ja silloin sai hän kuulan rintaansa."

Tohtori istui kauan mietteissään. "En voi käsittää", sanoi hän, "minkä
vuoksi vainaja läksi keskiyöllä puistoon."

"En minäkään", vastasi Asbjörn Krag, "mutta 'Silkkihelma', tämän
draaman päähenkilö, selittää sen meille."



VII.

ROUVA HJELM.


Asbjörn Krag ja tohtori istuivat jutellen vielä tunnin ajan.
Salapoliisi odotteli vastauksia sähkösanomiinsa.

Vihdoin kuuli hän kulkusien soivan. Kuski ajoi pihaan ja Asbjörn Krag
kutsui hänet heti luokseen.

Saapui kaksi sähkösanomaa, toinen Kristianiasta, toinen Amerikasta.

Krag luki jälkimäisen hyvin tarkkaan ja tohtori huomasi hänen
kasvojensa ilmeestä, että sähkösanoma sisälsi tärkeitä tietoja.

Väsyneenä lähti tohtori levolle.

Krag otti peilinlasinsirpaleita sisältävän laatikkonsa vaatekaapista
Sirpaleet asetteli hän varovasti lattialle, takasivut ylöspäin. Sen
jälkeen rupesi hän sovittelemaan niitä yhteen. Alussa se ei tahtonut
onnistua, mutta siitä huolimatta hän jatkoi työskentelyään. Lopulta sai
hän puolet peilistä kootuksi. Krag oli tyytyväinen. Jäännöspalaset
sopivat helposti yhteen. Tarkoitus oli saavutettu. Hän sai selville,
että peilin takasivulta oli raapittu elohopeaa pieni neliön muotoinen
ala pois ja että se oli tehty aivan äskettäin.

"Tämä oli oivallinen saavutus", puheli hän. "Tämän neliön läpi on
vainaja nähnyt jotain kauhistuttavaa."

Krag otti esille saman kirjan, jonka hän oli illalla siepannut. Hän oli
silloin huomannut, että Åkerholm etsi kiihkeästi jotain erikoista
kohtaa kirjasta. Krag ei ollut nähnyt sivunumeroa, mutta hän otaksui
vainajan selailleen kirjaa 200 tai 250 sivun paikkeilta. Asbjörn Krag
haki sivun 200 ja luki siitä eteenpäin. Kirja oli englantilainen ja
yleisesti pidetty, vaikka sen sisältö tuntuikin kepeänlaiselta. Krag
koetti etsiä jotain huomattavaa kohtaa tai peitettyä ajatusta
lukemastaan, mutta mitään sellaista hän ei löytänyt. Ei ollut
ainoatakaan sanaa tai ajatusta, jolla olisi ollut pienintäkään yhteyttä
salaperäisten tapahtumien kanssa. Lopulta löysi hän 248 sivun
alareunasta pari riviä. Siinä oli muuan vertauskohta, mutta
ajatusyhteys niitten asioitten kanssa, joitten selvittämiseksi hän
työskenteli, oli täysin selvä.

Salapoliisi piilotti kirjan matkalaukkuunsa. Hän päätti mennä parin
tunnin ajaksi levolle. Sitä ennen avasi hän ikkunan saadakseen raitista
yöilmaa huoneeseensa. Taivas oli kirkas ja yö kylmä. Talossa oli kaikki
hiljaista, ja hiljaista oli myöskin taloa ympäröivässä puistossa.
Ainoastaan Bengtin huoneen ikkunasta loisti vielä tuli.

Krag sulki ikkunan ja veti verhot alas. Sen jälkeen lukitsi hän oven ja
asetti kultakoristeisen revolverinsa yöpöydälle. Hän nukkui heti.

       *       *       *       *       *

Kello kymmenen seuraavana aamuna Asbjörn Krag lähti rouva Hjelmin luo.
Rouva oli jo sitä ennen saanut tiedon onnettomuustapauksesta ja oli se
hänen omien sanojensa mukaan koskenut häneen tuskallisesti.

Esiintyen lääkärinä selitti Krag olevansa velvollinen keräämään päivän
kuluessa kaikki mahdollisesti saatavat tiedot, jotta voitaisiin
selvittää, mikä oli ollut syynä Åkerholmin epätoivoiseen tekoon.

"Se on minulle yhtä käsittämätöntä kuin teillekin", vastasi rouva.

Krag tiedusteli, oliko hän viime päivien kuluessa huomannut Åkerholmin
käytöksessä mitään erikoista.

"Kahden viime viikon aikana on hän ollut kummallinen", vastasi rouva,
"vaikka minä en tiedä millään tavoin rikkoneeni häntä vastaan, mutta
kohdatessani hänet viimeksi itsemurhapaikalla, en huomannut hänessä
mitään erikoista."

"Milloin oli määrä viettää häänne?"

Krag näki selvästi, että hänen kysymyksensä oli vastenmielinen ja
kiusallinen. Vähän aikaa mietittyään rouva vastasi:

"Kuukauden perästä. Åkerholm kiirehti useat kerrat niitten
viettämistä."

"Minkätähden?"

"Sitä en todellakaan tiedä. Varsinkin viime päivinä tahtoi hän
jouduttaa häitämme, ja mainitsi samalla selittämättä tarkemmin syytä,
että asia oli hänelle tärkeä."

"Tunnetteko Åkerholmin kasvattipojan?"

"Bengtin. Hänet tunnen varsin hyvin."

"Mille kannalle hän on asettanut teidän ja Åkerholmin väliseen
suhteeseen nähden?"

"Hän ei ole pitänyt siitä. Hän on vastustanut sitä kaikin voimin."

"Luuletteko, että Åkerholmin käytös viime viikkoina oli seurauksena
hänen alakuloisuudestaan?"

"Åkerholm ei ollut milloinkaan alakuloinen. Hänen hyvätuulisuutensa oli
pysyväinen", vastasi rouva.

"Anteeksi, se, mitä sanoitte, ei ollut suoranainen vastaus
kysymykseeni."

Rouva tuli levottomaksi.

Lyhyen miettimisen jälkeen hän sanoi:

"Åkerholm puhui useasti katkeroituneena kasvattipojastaan. Luulen, että
Bengtin ankara vastustus sai vainajan kiirehtimään naimisiin menoa."

"Åkerholm siis pelkäsi kasvattipoikaansa?"

"Ei ollenkaan, mutta minä otaksun, että hän pelkäsi jotain muuta, sillä
viime aikoina hän puhui eräästä tapauksesta, josta hän arveli koituvan
ikävyyttä koko elämänsä loppuajaksi."

"Mainitsiko hän, mikä se tapaus oli?"

"Ei, mutta jotain hyvin vakavaa se lienee ollut."

"Pyysittekö saada tietää sitä?"

"Pyysin."

"Mitä hän vastasi?"

"Hän sanoi täydellisesti luottavansa minuun."

"Toisin sanoen: hän aikoi kertoa teille kaikki?"

"Niin."

"Milloin."

Rouva alkoi kävellä hermostuneesti lattialla.

"Tämä kaikki on niin kummallista", sanoi hän.

"Kuinka niin?"

"Minä odottelin Åkerholmin tuloa illalla."

"Kello yksitoista", täydensi Asbjörn Krag.

"Niin -- miten voitte tietää sen?"

"Aikoiko hän silloin kertoa teille elämänsä salaisuuden?"

"Kyllä, hän oli luvannut sen, mutta hän ei tullutkaan."

"Minä saan siis ilmoittaa teille, että hänellä oli aikomus tulla."

"Niinkö? Mutta hän kuoli juuri yhdentoista aikana."

"Kymmenen minuuttia yli yhdentoista. Puoli yhdentoista aikaan lähti hän
kotoaan tavatakseen teidät. Hänet oli silloin nähty pienessä
lehtokujassa."

"Varmaan hän siis oli lähtenyt tapaamaan minua."

"Kotoa lähtiessään", jatkoi Krag, "ei hänellä ollut pienintäkään
ajatusta tehdä itsemurhaa. Näin ollen näyttää häntä kohdanneen pienessä
lehtokujassa jokin odottamaton tapaus."

"Siellä ei kukaan tapaa kulkea niin myöhään", sanoi rouva. "Mutta
kuulkaapa! Te kaiketi tiedätte, missä Bengt oli silloin?"

"Hän oli minun kanssani klubissa, ja onnettomuuden tapahduttua
kutsuttiin meidät heti Kvambergiin."

"Tämä kaikki on perin omituista ja käsittämätöntä."

"Pidättekö todennäköisenä, että Åkerholm yhtäkkiä tietä kävellessään
sai ajatuksen murhata itsensä ja heti poikkesi puistoon panemaan
päätöksensä toimeen?"

"En, se tuntuu aivan uskomattomalta. Jotakin on täytynyt tapahtua."

"Esimerkiksi?"

"Arvelen hänen kohdanneen jonkun."

"Lehtokujassako?"

"Niin."

Rouva tuli levottomaksi.

"Kenet hän mahdollisesti olisi voinut kohdata?" kysyi Krag.

Puoleksi pelästynyt puoleksi rukoileva ilme tuli rouvan kasvoille.

"Ettekö voi ilman minua saada asiasta selkoa?" kysyi hän.

"Voin, kunhan vain saan tietää, kuka oli se henkilö, jonka Åkerholm
eilisiltana tänne tullessaan kohtasi", vastasi Asbjörn Krag.

"Mistäpä minä sen tietäisin?"

"Te tiedätte sen, sillä se mies, jonka hän lehtokujassa tapasi, tuli
juuri teidän luotanne."

"Se ei ole mahdollista, sillä täällä ei silloin käynyt ketään."

"Kuulkaahan rouva", kysyi Krag suorasukaisesti, "rakastatteko
Åkerholmia?"

"Pidin paljon hänestä. Hän oli hieno herrasmies."

Krag oli jonkun aikaa huomannut, että rouva katseli levottomasti ovea
kohden aivan kuin jotain odottaen.

Salapoliisi jatkoi:

"Åkerholmilla oli vihamiehiä, jotka lopulta saattoivat hänet hengiltä."

"Alan ymmärtää", vastasi rouva.

"Tahdotteko auttaa minua löytämään hänen vihollisensa?"

Rouva tarjosi hänelle kätensä.

"Lupaan sen", sanoi hän sydämellisesti.

Krag uskoi hänen tarkoittavan täyttä totta.

Portailta kuului askeleita. Joku tuli. Rouva aikoi juosta ovelle, mutta
Krag tarttui hänen käteensä ja pidätti hänet. Samassa ovi avautui ja
Bengt astui sisään.

Häntä ei Krag ollut odottanut, ja hän ymmärsi rouvan hillitystä
huudahduksesta, ettei hänkään ollut Bengtiä odottanut.

"Tekö täällä?" sanoi Bengt. "Te näytätte ehtivän kaikkialle."

"Tulin tänne jäähyväisvierailulle", vastasi Krag. "Olin hyvä tuttava
rouva Hjelmin miesvainajan kanssa."

"Vai niin, matkustatteko tänään?" kysyi Bengt.

"Matkustan kahden tunnin kuluttua."

"Oletteko tyytyväinen tutkimustenne tuloksiin?"

"Aivan tyytyväinen. Olen löytänyt sen, mitä olen etsinytkin", vastasi
Krag painokkaasti. Bengt rypisti kulmiaan.



VIII.

ÅKERHOLMIN KUOLEMA


Kun Asbjörn Krag palasi pienen lehtokujan kautta takaisin, kierteli
hänen aivoissaan monta ajatusta. Keskustelu rouva Hjelmin kanssa oli
tuonut valoa moneen kohtaan, mutta pulman ratkaiseminen oli samalla
kohdannut uusia vaikeuksia. Mitä oli Bengtillä rouva Hjelmin luona
tekemistä? Se ainakin oli selvää, että Bengtin saapuminen oli rouvalle
yhtä odottamatonta kuin hänellekin.

Pian kuuli Krag jonkun juoksevan perässään. Hän kääntyi ja näki
nuorenpuoleisen miehen lähenevän.

"Minuako haluatte tavata?" kysyi hän miehen päästyä lähemmäksi.

"Niin", vastasi mies. "Minun käskettiin antaa..."

"Kuka käski?"

"Rouva Hjelm. Minä olen hänen palvelijansa."

Mies katseli levottomana ympärilleen.

"Minulla on kirje", kuiskasi hän. "Pyydän heti lukemaan sen ja
senjälkeen antamaan vastauksenne."

Krag avasi kirjekuoren ja otti siitä kauniilla naisen käsialalla
kirjotetun seuraavasisältöisen kirjeen.

_"Minun täytyy, täytyy saada puhua kanssanne ennenkuin matkustatte."_

Kirjeessä ei ollut allekirjoitusta.

"No?" kysyi mies hätäisesti.

"Tunnetteko kirjeen sisällön?" kysyi Krag.

"En."

"Sanoitteko rouvan kirjoittaneen tämän?"

"Hän kutsui minut eteiseen ja kirjoitti sen minun läsnäollessani."

"Oliko hän yksin?"

"Oli. Ainoastaan nuori Åkerholm oli sisähuoneessa."

"Hyvä. Sanokaa rouvallenne, että minä täytän hänen pyyntönsä!"

Mies aikoi lähteä, mutta Krag pidätti hänet.

"Tiedättekö, missä asuu herra, joka eilen illalla kävi rouva Hjelmin
luona ja lähti vähää ennen yhtätoista pois?"

Mies näytti ihmettelevän kysymystä.

"Minä en tiedä hänen asuntoansa."

Krag hymyili onnistuneelle viekkaudelleen.

"No niin", hän sanoi, "se onkin samantekevää."

Salapoliisi jatkoi matkaansa. Kvambergiin tultuaan hän tapasi tohtorin
kartanolla. Tohtori näytti kiihtyneeltä.

"Minun täytyy heti puhua kanssasi", sanoi hän.

Herrat lähtivät sisään.

"Sinun poissaollessasi kävi poliiseja täällä."

"Vai niin."

"Niitä oli kolme kappaletta, poliisipäällikkö ja kaksi konstaapelia ja
he vaativat virallista tutkintoa Åkerholmin kuoleman johdosta."

"Hyvä on", vastasi Krag istuutuen entiseen paikkaansa kamiinin viereen.

"Tämä tieto ei näytä olevan sinulle mikään yllätys."

"Ei olekaan", vastasi Asbjörn Krag. "Ainoastaan odottamattomat
tapaukset voivat minua hämmästyttää ja tämä tapaus ei ole ollenkaan
odottamaton, sillä minä itse kutsuin heidät tänne."

"Sinä?"

"Niin. Estääkseni ruumiin liikuttelemisen täytyi minun sekottaa
virallinen poliisi asiaan ja nyt on kaikki järjestyksessä."

"Ja mitä itse aiot tehdä?" kysyi tohtori.

"Matkustaa, Lähden vähän ajan kuluttua. Matkatavarani ovat jo
lähtövalmiina."

"Milloin tulet takaisin?"

"Yöllä, mutta sitä ei tarvitse muitten tietää."

"Ymmärrän. Sinä tahdot poistaa Bengtin epäluulot. Kun hän luulee sinun
olevan poissa, olet sinä salaisesti hänen läheisyydessään ja pidät
silmällä häntä."

"Aivan niin. Tulen takaisin täsmälleen kello yksitoista illalla. Pyydän
sinun huolehtivan siitä että pääsen sisään kenenkään huomaamatta.
Huoneesi täytyy silloin olla pimeä, ja tämä köysi saatavilla, lopusta
pidän itse huolen."

"Teen kuten käsket", sanoi tohtori. "Muuten olen hyvin utelias
tietämään, mitä johtopäätöksiä olet tehnyt keskusteltuasi rouva Hjelmin
kanssa?"

"En erikoisempaa."

"Onko hänellä mitään osaa tässä murhenäytelmässä?"

"Siitä tuonnempana. Nyt olen onnistunut toteamaan sen, miten murha on
tapahtunut."

Tohtori siirsi tuolinsa lähemmäksi.

"Kerrohan sitten", sanoi hän.

Krag hymyili.

"Heti, kun Bengt ja minä lähdimme klubiin, lähti Åkerholm rouva Hjelmin
luo. Kohtausajaksi oli sovittu kello 11. Åkerholm oli silloin luvannut
kertoa rouvalle elämänsä salaisuuden."

"Elämänsä salaisuuden?" kysyi tohtori.

"Niin, salaisuuden, joka oli läheisessä yhteydessä murhan kanssa. No
niin. Lähtiessään huomasi hän sattumalta pistoolin arkihuoneen
pöydällä, johon hän sen aikaisemmin oli unohtanut. Hän pisti sen
taskuunsa aavistamalta, että hän aivan pian tulisi sitä tarvitsemaan.
Tämän jälkeen hän lähti astelemaan lehtokujaa myöten. -- Kaiken tämän
tiedät jo ennestään, eikö niin?"

Tohtori nyökkäsi.

"Kuten muistanet, oli silloin kuuvalosta huolimatta jonkun verran
pimeä. Åkerholm oli kulkenut noin kaksi kolmattaosaa tiestä ja ehtinyt
sille kohdalle, jossa tie tekee polvekkeen ja kohoaa pienelle mäen
kukkulalle. Siinä hän pysähtyi, sillä hän näki huvilan verantaoven
aukenevan ja miehen lähtevän ulos."

"Rouva Hjelmin luota?"

"Niin, ja Åkerholm luonnollisesti kummasteli sitä. Varmaankin koetti
hän arvailla, kuka niin myöhäinen vieras mahtoi olla, ja päästäkseen
selville siitä piilottautui hän kukkulan taakse. Nyt seurasivat
tapaukset nopeasti toisiaan, ja muutaman minuutin kuluttua oli
murhenäytelmä näytetty loppuun. Tulija saapui Åkerholmin kohdalle,
mutta pimeän vuoksi ei vainaja tuntenut häntä; Åkerholm odotti, kunnes
tuntematon oli mennyt kappaleen matkaa ohi ja seurasi sitten hänen
jäljessään. Nyt saapui vieras lehtokujaan ja Åkerholm luonnollisesti
odotti hänen kääntyvän oikeaan, mutta hän suuntasikin kulkunsa
vasempaan, siis Åkerholmin puistoon. Siitä jatkoi hän matkaansa puretun
paviljongin ohi kulkien leveää puistokäytävää, joka toisella puolella
päättyy metsään. Åkerholm käsitti silloin, että hänen, saadakseen
tietää, kuka tuntematon oli, täytyi kiirehtiä edelle, ja tulla häntä
vastaan. Luonnollisesti käytti hän hyväkseen puiston oikotietä ja
kohtasi sitten tuntemattoman omassa puistossaan. Eikö totta, tämä
kaikki on itsestään selvää."

"Aivan oikein", sanoi tohtori. "Jatkahan!"

"Kun Åkerholm sitten näki vieraan kasvot ja tunsi hänet, otti hän
nopeasti pistoolin ja ampui häntä. Mutta pelon vuoksi ampui vanhus ohi
tai sitten vain haavoitti häntä."

"En käsitä, mikä seikka pakotti Åkerholmin ampumaan", keskeytti
tohtori.

"Se, että hän oli tuntenut vieraan."

"Herran nimessä! Kuka hän oli?"

"Sama mies, jota aikaisemmin oli etsitty puistopaviljongista."

"Ahaa, nyt ymmärrän."

Krag jatkoi:

"Laukauksen jälkeen peräytyi vanhus aseetonna ja pelosta horjuen
muutaman askeleen taaksepäin, ja silloin ampui toinen kylmäverisesti
hänet."

"Nyt käsitän minä kaikki aivan selvästi", sanoi tohtori. "Jälellä on
siis kysymys salaperäisen murhaajan vangitsemisesta."

"Olet oikeassa", vastasi Krag. "Arvelen hänen ilmaisevan itsensä yön
aikana, jolloin hän luulee minun olevan poissa."

"Miten aiot tulla takaisin?"

"Minä poistun junasta jollakin lähiasemalla ja palaan sieltä
hevoskyydillä. Olen luvannut tavata illalla rouva Hjelmiä, jolta toivon
saavani muutamia tärkeitä tietoja. Ja jos kaikki käy hyvin, sieppaamme
vuorokauden kuluttua kiinni sen miehen, joka melkein ensimmäisenä tiesi
'kolmen huoneen salaisuuden', saaden sen vuoksi vainajan ankaran pelon
valtaan ja lopuksi murhasi hänet."

Ovelle koputettiin. Bengt astui sisään. Krag huomasi hänen olevan
suuruksissaan.

"Tehän aijotte matkustaa?" kysyi hän.

"Niin. Matkustan siinä junassa, joka lähtee Kvambergin asemalta tunnin
kuluttua."

"Siinä tapauksessa suosittelen teille pikajunaa, joka lähtee jo vähän
aikaisemmin. Siinä on hauskempi matkustaa, koska se ei pysähdy
väliasemilla."

Krag ymmärsi heti, että Bengt ei ollut täysin varma hänen
matkustamisestaan. Jos Bengt saisi kuulla hänen matkustaneen
pikajunassa, olisi hän levollinen tietäessään hänen olevan monen
penikulman päässä Kvambergin alueelta.

"Se sopii mainiosti", vastasi Asbjörn Krag. "Kiitän neuvostanne."

"Mutta sitä ennen haluaisin minä mainita erään ikävän seikan."

"Pyydän, tehkää niin."

"Te olette suoraan sanoen sietämättömällä tavalla tunkeutunut tämän
talon asioihin."

"Todellako?"

"Niin. Epäilemättä on teidän ansiotanne se, että poliisi on alkanut
penkoa vanhuksen itsemurhan syytä. Eikö asia ollut mielestänne jo
tarpeeksi surullinen muutenkin, tarvitsematta saattaa perhettä
skandaalin alaiseksi?"

"Perhettä?"

"Hänen kasvattipoikanaan on minulla oikeus sanoa ajatukseni. Sen
lisäksi olette te loukannut erästä ystävääni."

"Pyydän kysyä: ketä?"

"Poliisimestaria."

"Ahaa, 'Poliisia', sitä lihavaa herrasmiestä, jonka tapasimme
klubissa."

"Ettekö huomannut, että minä sanoin häntä ystäväkseni. Ja te olette
saanut aikaan sen, ettei hän, vaan jokin poliisipäällikkö on saanut
asian käsiteltäväkseen. En voi käsittää, miten olette saaneet tämän
järjestetyksi."

"Luuletteko todellakin, että minä olen saanti tämän aikaan?" kysyi
Asbjörn Krag.

"Luulen."

"Siinä tapauksessa täytyy minun sanoa, että olette liian yksinkertainen
vakuuttaessanne uskovanne tämän."

Krag katsoi kelloaan.

"On parasta, että minä lähden", sanoi hän. "Toivon vielä ennättäväni
pikajunaan. Pyydän, että hevonen valjastettaisiin mahdollisimman
nopeasti."

"Se on jo tehty."

Herrat lähtivät.

Pääkäytävässä kohtasivat he saman poliisipäällikön, josta Bengt oli
halveksien puhunut. Hän oli pieni, jäntevä mies vaaleine kasvoineen ja
terävine silmineen. Nähdessään Asbjörn Kragin hän kummastui ja tervehti
hyvin kohteliaasti. Bengt ei ollut huomaavinaan tervehdystä.

Krag sen sijaan tervehti poliisipäällikköä katsellen häntä terävästi ja
merkitsevästi.

"Tekö täällä?" kysyi hän. "Muistelen teidän olleen puolittain sairas
tavatessamme viime kerralla. Miten voitte nyt?"

Poliisipäällikkö, joka heti oivalsi tilanteen, vastasi kohteliaasti:

"Kiitos huomaavaisuudestanne, herra tohtori, nyt olen minä jo hyvissä
voimissa."

"Niin", vastasi Krag, "senlaatuinen sairaus voi helposti uusiutua, se
voi kääntyä vaaralliseksikin, sen vuoksi _täytyy teidän olla
äärimmäisen varovainen_."

"Noudatan varoitustanne, herra tohtori."

"Hyvästi!"

"Hyvästi, herra tohtori."

Asbjörn Kragin asettuessa rekeen katseli nuori poliisipäällikkö häntä
salaperäisesti hymyillen. --



IX.

ROUVA HJELM KOHOTTAA HUNTUA.


Asbjörn Krag asettui mahdollisimman mukavasti rekeen. Bengt lähestyi
häntä ja sanoi happamen imelästi:

"Perheessämme on ollut tapana, että vieraita saatetaan kauemmaksi kuin
ovelle asti. Kenties suvaitsette minun lähtevän mukaanne?"

"Tietysti", vastasi Krag. "Hupaisa seura otetaan aina mielihyvin
vastaan."

Bengt asettui rekeen. Krag tervehti vielä kerran tohtoria ja
poliisipäällikköä, ja reki lähti liikkeelle voimakkaitten rotuhevosten
vetämänä.

Matkalla oli Bengt hiljainen ja umpimielinen. Krag sitävastoin oli
hyvin puhelias. Hän selitti laajasti, että ympäristöllä liikkuvien,
Åkerholmin kuolemaa koskevien huhupuheitten lopettamiseksi oli poliisin
asiaan sekaantuminen aivan välttämätöntä. Mutta Bengt pysyi edelleenkin
harvasanaisena. Tämän jälkeen alkoi Krag puhua Bengtistä. Hänhän oli
nuori ja eteenpäin pyrkivä mies. Ja kun ei varojakaan puuttunut, oli
hänellä Kragin mielestä sovelias aika etsiä itselleen morsian, esim.
rouva Hjelm, johon Krag otaksui Bengtin kiintyneen. Nythän ei
vanhuskaan olisi esteenä.

Bengt kääntyi poispäin sanoen itsekseen:

"Millainen aasi!"

Mutta Krag jatkoi väsymättömästi leikinlaskuaan ja onnistui siten
salaamaan Bengtiltä aikeensa.

Herrat saapuivat rautatien asemalle.

"Kun matkanne sattuu Kristianiaan", sanoi Asbjörn Krag, "niin
kunnioittanette minuakin käynnillänne. Koetan silloin edes osaksi
korvata ne mielenkiintoiset päivät, jotka teidän luonanne olen
viettänyt."

"Mielenkiintoiset?" kysyi Bengt ihmetellen. "Minusta nämä viime päivät
ovat olleet tuskallisen ikäviä."

"No niin", sanoi Krag taputtaen olkapäähän Bengtiä, joka ei ollenkaan
näyttänyt välittävän tästä ystävällisestä lähentelystä, "puhuessani
mielenkiintoisista päivistä tarkoitin luonnollisesti sitä, että minulla
on lääkärinä ollut oivallinen tilaisuus seurata Åkerholm-vainajan
sairautta ja kuolemaa. Ja nyt täytyy minun jättää hauska seuranne, juna
lähtee vajaan minuutin kuluttua."

Kun juna oli lähtenyt liikkeelle, näyttäytyi Krag vaunun akkunassa
innokkaasti nyökäten Bengtille, joka heti käänsi hänelle selkänsä.

Asbjörn Krag istuutui ikkunan viereen katselemaan ohi kiitäviä
maisemia. Iloinen ilme hänen kasvoiltaan oli hävinnyt. Pitkään katseli
hän Kvambergin seutuja, jotka häämöttivät kaukaa ja katosivat pian
näköpiiristä. Pikajuna sivuutti pienen Kvambergin naapuriaseman,
kymmenen minuutin kuluttua vilahti toinenkin asema ohi ja jälellä oli
enää yksi.

Krag katsoi kelloaan. Hetken epäröityään tarttui hän nopeasti
hätäjarruun. Juna, joka juuri oli saapunut aavalle tasangolle, pysähtyi
heti.

Pikajunassa tuli suuri hämminki. Matkustajat kiirehtivät vaunusta
toiseen kysellen, mitä oli tapahtunut. Krag vastaili tyynesti, ettei
ollut tapahtunut mitään erikoisempaa. Hän vain tahtoi päästä pois
pikajunasta. Sitten alkoi hän kiireesti kokoilla matkatavaroitaan.
Muuan englantilainen matkailija, joka vakavana ja äänettömänä oli
seurannut tapausta, nousi ja puristi ihaillen Kragin kättä sanoen:
"All right", ja istuutui jälleen paikoilleen.

Samassa syöksyi pari pelästynyttä junailijaa vaunuun.

"Kuka on koskenut hätäjarruun?" huusivat he yhtäaikaa.

"Minä", vastasi Krag ja koetti pujottautua heidän ohitseen.

"Minkä vuoksi?" kysyivät junailijat.

"Sen vuoksi, että minun täytyy poistua junasta."

Matkailijat nauroivat. Junailijat koettivat pidättää Kragia.

"Tarpeeton junan pysäyttäminen on rautatien ohjesäännöissä ankarasti
kielletty", selitti toinen. "Tämä lysti tulee teille kalliiksi."

"Antakaa tulla", vastasi Krag tarjoten osoitteensa, "minun on pakko
poistua junasta juuri tällä kohdalla."

Matkustajat nauroivat taas, mutta junailijat suuttuivat yhä enemmän.

"Te ette pääse ulos", kirkuivat he, "ja Kristianiaan saavuttuamme
pidämme huolen siitä, että joudutte poliisin huostaan."

Vastaamatta mitään avasi salapoliisi nopeasti vaunun akkunan ja heitti
matkatavaransa sekä turkkinsa ulos. Sen jälkeen asettui hän
nyrkkeilyasentoon katsellen nauraen vastustajiansa. Oli helppo huomata,
kuinka hänen valtavat käsivarsilihaksensa jännittyivät.

"All right", mörähti englantilainen myötätuntoisesti.

Junailijat hypähtivät Kragin sivulle, mutta tämä pujahti
salamannopeasti heidän käsistään. Hyppäys vain, ja hän oli lumihangessa
tavaroittensa luona. Heti sen jälkeen hyppäsi hän aidan yli ja oli
maantiellä. Sieltä huusi hän pilkallisesti hämmästyneelle
junamiehistölle:

"Voitte vain huoleti lähteä matkoihinne, sillä pikajunalla on
tavallisesti kiire."

Ei auttanut muu kuin laittaa juna liikkeelle. Ikkunoihin ilmestyi
iloisia, hymyileviä kasvoja ja nenäliinat liehuivat. Mutta junailijat
vannoivat kostavansa.

"Välistä täytyy menetellä näinkin, kun ei haluta esiintyä poliisina",
puheli Krag kävellessään maantietä.

Pian saapui hän suureen taloon ja sai sieltä kyytihevosen. Hän oli
loistavalla tuulella.

Ajettuaan neljä tai viisi tuntia saapui hän Kvambergin lähettyville.
Suoritettuaan kyytimaksun neuvoi hän kyytipoikaa ajamaan missään
pysähtymättä ja kenenkään kanssa puhelematta mahdollisimman nopeasti
takaisin. Katsellen tyytyväisenä runsaita juomarahojaan lupasi poika
seurata tarkoin määräystä.

Asbjörn Krag lähti suoraan rouva Hjelmin huvilaa kohden. Heti sisään
astuttuaan huomasi hän rouvan odottaneen häntä. Rouva oli
hermostuneempi kuin aamulla, ja sitäpaitsi hän oli itkenyt.

"Pyydän anteeksi käytöstäni aamupäivällä", alkoi hän. "Teidän
ilmoituksenne ja kysymyksenne olivat minulle odottamattomia, ja minä
menettelin ajattelemattomasti salatessani teiltä erään seikan. Kaduin
heti lähdettyänne ja sen vuoksi lähetin kirjeen."

"Ymmärsin sen heti", vastasi Krag, "ja nyt tahtonette ilmoittaa,
minkävuoksi Bengt tuli tänne?"

"Vakuutan, etten tiennyt mitään hänen tulostaan."

"Siltä minustakin tuntui."

"Hänen käynnillään ei ollut muuta tarkoitusta kuin ilmoittaa
kasvatusisänsä kuolema."

"Kuka oli sitten se herra, joka eilen illalla kello 11 lähti täältä ja
jonka Åkerholm kohtasi lehtokujassa?"

Rouvan valtasi voimakas sisäinen taistelu.

"Voitte luottaa huoleti minuun", sanoi Asbjörn Krag.

"Sen minä teenkin", vastasi rouva, "ja juuri sen vuoksi en tahdo salata
teiltä mitään. -- Niinkuin ehkä olette kuulleet", jatkoi hän, "olen
minä sekä miesvainajani eläessä että jälkeenkin päin matkustellut
paljon ulkomailla. Matkustaminen oli intohimonani, mutta sen lisäksi
olen minä pelannut etupäässä Ostendessa ja Monte Carlossa."

"Ja hävinnyt?"

"Joskus voitin, enimmäkseen hävisin. Nyt käsitätte, jos olette
ihmistuntija, että ihminen, varsinkin nainen, joka on joutunut
pelihimon valtaan, ei ole turhantarkka seuransa valinnassa. Jouduin
kerran Monte Carlossa ollessani kiusalliseen tilanteeseen. Selviydyin
siitä erään miehen avulla, mutta sen avun olen saanut kalliisti maksaa.
Sain pian selville, mitä miehiä avustajani oli -- ammattipeluri ja
elostelija, jolla poliisi oli alituisesti kintereillään. Lähdin heti
sieltä, mutta hän seurasi minua, ja vasta suurten uhrausten ja
ponnistusten kautta pääsin hänestä eroon. Asetuttuani asumaan tänne
tunsin itseni turvatuksi. Sitten -- voitte arvata kauhistukseni --
ilmestyi hän äkkiä tänne. Hän esitti vaatimuksensa minuun nähden ja
tahtoi, että minä kieltäytyisin menemästä naimisiin Åkerholmin kanssa.
Minä käskin hänen mennä tiehensä. Eilen illalla oli meillä viimeinen ja
ankarin kohtaus. Hän saattoi minut raivostumaan ja vannoi kostavansa.
Sitten hän lähti pois yhdentoista aikana, ja minuun vaikuttaa sangen
tuskallisesti ajatellessani, että Åkerholm piti juuri..."

Itku keskeytti hänen puheensa. "Mikä on hänen nimensä?" kysyi Krag

"Minulle on hän tunnettu Jim Charterin nimellä."

"Varmaan amerikkalainen?"

"Niin."

"Miten sai hän tietää teidän matkustaneen Norjaan?"

"Sitä hän ei ole saanutkaan tietää; hän selitti kohdanneensa minut
täällä aivan sattumalta."

"Sitä juuri arvelinkin", sanoi Asbjörn Krag. "Minkä näköinen on Jim
Charter?"

"Suuri, tanakka, punapartainen ja tuikeakatseinen mies. Ikää on hänellä
noin 40 vuotta."

"Puhuiko hän milloinkaan ulkomuodostaan, esim. punaisesta tukastaan?"
kysyi Krag.

Rouva hämmästyi.

"Kyllä", vastasi rouva, "kerran hän mainitsi, että hänen ulkomuotonsa
on suuren rahasumman arvoinen."

Salapoliisi ponnahti seisaalleen.

"Erinomaista", huudahti hän. "Tämä on ketjun puuttuva rengas!"

"Mitä tarkoitatte?"

"Åkerholmin kolmea huonetta."

"Kolmea huonetta?"

Krag lähestyi rouvaa, joka katseli häntä kysyvin katsein.

"Uskotteko todellakin, että Åkerholm on tehnyt itsemurhan?"

"Kyllä, miksi en uskoisi...?"

"Hänet on ampumalla murhattu."

"Murhattu? Kuka on murhaaja?"

"Jim Charter."

"En voi käsittää..."

"Pian käsitätte kaikki."

Rouva Hjelm painui itkien tuolin selkänojaa vasten.

       *       *       *       *       *

Tohtori istui huoneessaan odotellen Kragin tuloa. Talossa vallitsi
täydellinen hiljaisuus. Tohtori avasi puiston puoleisen ikkunan ja
sammutti lampun. Jännittyneenä istuutui hän ikkunan viereen katsellen
pimeään puistoon, jossa Åkerholm oli murhattu tuskin kaksikymmentäneljä
tuntia sitten. Vähän ajan kuluttua huomasi hän jonkun hiipivän
varovasti taloa kohti. Tulija pysähtyi ikkunan kohdalle ja tohtori
kuuli vihellyksen. Tohtori vastasi merkinantoon ja heitti alas köyden,
jonka toisen pään hän kiinnitti ikkunaan. Tulija kiipesi nopeasti
köyttä myöten ja hyppäsi lattialle. Tohtori sytytti lampun ja huomasi
samalla, että tulija ei ollutkaan Asbjörn Krag.

Heti johtui tohtorin mieleen Åkerholmin murhaaja, salaperäinen mies
paviljongista, ja hänen ohimonsa jyskyttivät pelosta.

Hänen edessään seisoi uhkaavana ja vakavana vankkarakenteinen,
punapartainen mies.



X

PUNAPARTAINEN.


Punapartainen tuijotti tohtoriin, joka kääntyi kauhistuneena oveen
päin.

"Pysykää paikoillanne!" komensi mies.

Samassa huomasi tohtori revolverin välkähtävän hänen kädessään, ja hän
jäi paikalleen. Tohtori oli suunniltaan kauhistuksesta. Mitä tahtoi
tämä mies? Oliko hänellä aikomus murhata hänet, vai ajoiko hän Asbjörn
Kragia takaa?

Tohtori koetti tekeytyä pelottomaksi ja kysyi mahdollisimman ankarana:

"Mitä teillä on täällä tekemistä?"

Mies ei vastannut, sen sijaan piteli hän pahanenteisesti revolveria
kädessään. Hänen silmänsä säihkyivät.

"Tässä talossa on poliisi", jatkoi tohtori, "ja ellette heti paikalla
poistu, kutsun hänet."

Mies hymyili.

Äkkiä tähtäsi hän revolverillaan tohtoria ja sanoi jylisevällä äänellä:

"Kääntykää heti kamiiniin päin, tai muuten olette kuoleman oma!"

Tohtori epäröi, mutta kääntyi kuitenkin. Seisottuaan vähän aikaa
kamiiniin päin kuuli hän miehen nauravan selkänsä takana. Hän oli
kuullut tuon saman äänen ennenkin. Äkkiä käänsi hän päänsä ja huomasi
Asbjörn Kragin istuvan nauraen tuolilla. Pöydällä hänen edessään oli
punainen tekotukka ja saman värinen parta.

Kesti hetken aikaa, ennen kuin tohtori selvisi hämmästyksestään.

"Sinä säikäytit minut puolikuoliaaksi", sanoi hän. "Pilasi oli kenties
liian karkeaa."

"Sinähän tiesit", vastasi salapoliisi, "että minä tulen täsmälleen
kello 11. Tiesit myöskin, että minun on pysyminen tuntemattomana, ja
minun täytyi estää sinut herättämästä talon väkeä."

"Jumalan kiitos, että se olitkin sinä. Luulin sinua aivan toiseksi."

"Keneksi?"

"Åkerholmin murhaajaksi."

"Se ei ollut niinkään hullusti arvattu. Äsken olin minä tosiaankin
hänen näköisensä."

"Sinä olet siis nähnyt hänet?"

"En, mutta rouva Hjelm on. Hän tuntee murhaajan."

"Rouva Hjelm on niin muodoin osallinen murhaan?"

"Ei ollenkaan, hän on aivan viaton siihen, mutta tuntee kuitenkin
murhaajan."

"Oleskeleeko murhaaja vielä näillä seuduilla?"

"Oleskelee, ja luultavasti pitää silmällä meitä. Onko tällä välin
tapahtunut mitään erikoisempaa?"

"Ei, Bengtkin on sinun lähtösi jälkeen pysynyt koko ajan huoneessaan."

"Ja nuori poliisipäällikkö?"

"On hauska poika. Hän on pyrkinyt keskusteluun minun kanssani, ja
näyttää siltä, kuin hän luulisi minulla olevan jotain sanottavaa
hänelle."

Krag nyökkäsi.

"Mitä sanoit sinä hänelle?"

"En mitään, mutta sen sijaan kertoi hän minulle Bengtin puhelimitse
tiedustelleen jotain Kvambergistä eteenpäin olevilta väliasemilta."

"Mitä vastasit siihen?"

"En vastannut siihenkään mitään, sillä minä en ymmärtänyt hänen
tarkoitustaan."

"Hän on näppärä poika, mutta -- kuulehan!" Hiljaiset, sipsuttavat
askeleet kuuluivat käytävästä.

Tohtori aikoi ottaa revolverin, mutta Krag esti hänet.

"Se on juuri hän", virkkoi salapoliisi.

Ovelle naputettiin.

"Sisään", sanoi Krag.

Tulija oli nuori, siviilipukuun puettu poliisipäällikkö. Hänellä oli
salalyhty kädessään.

"Erinomaista!" huudahti Krag. "Tohtori, sammuta lamppu, muuten meidät
voidaan helposti huomata." Tohtori teki niin. Huoneessa ei ollut nyt
muuta valaistusta kuin kapea valojuova, joka tuli lattialla olevasta
salalyhdystä.

"Sain kirjeenne", kuiskasi poliisipäällikkö, "ja toivoakseni ehdin
ajoissa."

"Juuri parhaaseen aikaan."

"Joko toiminnan aika on käsissä?"

"Ei vielä."

"Hämmästyin nähdessäni teidät täällä", sanoi poliisipäällikkö.
"Ymmärsin heti, että jotain on tekeillä, ja sitten selvisi minulle
Kristianian oikeusosaston salaperäinen määräys."

"Niin, minua ei haluttanut työskennellä yhdessä paikkakunnan juopon
poliisimestarin kanssa", vastasi Krag.

"Miten täällä muuten on asiat? Åkerholm on kai murhattu?"

"Niin on, ampumalla."

"Bengtikö?"

"Ei, hän on ainoastaan osallinen murhaan."

"Sitten ei häntä saa laskea pakenemaan. Muuten hän näkyy järjestelleen
papereitaan kaiken päivää."

Poliisipäällikkö meni puutarhan puoleiselle ikkunalle, johon vainajan
ja Bengtin huoneitten ikkunat hyvin näkyivät. Asbjörn Krag ja tohtori
seurasivat häntä.

"Salalyhty sammuksiin!" komensi salapoliisi.

Huone tuli täysin pimeäksi.

Krag kiersi ikkunaverhon ylös.

Bengtin huoneesta loisti valo, ja hänen varjonsa kuvastui
ikkunaverhoon. Hän istui pöydän ääressä liikutellen silloin tällöin
kättään.

"Hän keskustelee jonkun kanssa", sanoi salapoliisi.

Bengt nousi seisomaan ja samalla ilmestyi ikkunaverhoon toinenkin
varjo; suurikokoinen, metsästyspukuun puettu parrakas mies, jolla oli
laukku selässä.

"Kuka tuo on?" kuiskasi poliisipäällikkö.

"Åkerholmin murhaaja", vastasi salapoliisi,

"Hänet voisi heti vangita. Palvelijoiden huoneessa on kaksi
konstaapelia, jotka merkin saatuaan ovat valmiit kiirehtimään avuksi."

"Ei vielä."

Varjot Bengtin akkunassa näkyivät aivan lähekkäin.

"Nyt he jättävät hyvästi", kuiskasi tohtori.

Metsästyspukuinen mies lähti huoneesta, ja Bengt saattoi häntä ovelle
asti. Vähän ajan kuluttua hiipi tumma olento puutarhaan.

"Pitäkää huoli siitä, että Bengt ei pääse poistumaan talosta", sanoi
Krag poliisipäällikölle.

"Siitä saatte olla aivan varma. Hän..."

Krag oli jo ovella. Päästyään ulos huomasi hän metsästyspukuun puetun
miehen katoavan pimeään puistoon.

Salapoliisi hiipi äänettömästi talon ohi. Oli tullut leuto ilma, joten
lumi ei narissut kävellessä. Metsästyspukuinen saapui sille paikalle,
josta Åkerholm oli löydetty kuolleena. Siinä hän pysähtyi ja katsoi
ympärilleen. Mutta heti hän jatkoi matkaansa, sivuutti puretun
paviljongin, kääntyi sitten vasempaan ja kulki erästä pientä
puistokäytävää pitkin. Krag pysytteli hänen kintereillään.

Äkkiä pysähtyi mies vanhan luhistumaisillaan olevan huvimajan luo
Salapoliisi vetäytyi kiireesti puun taakse. Mies avasi oven ja astui
majaan.

Krag odotti viiden minuutin ajan, mutta mies ei tullut takaisin.

Hän jätti tähystyspaikkansa, kiersi rouva Hjelmin asunnolle ja koputti
ovelle.

Rouva itse tuli avaamaan.

"Hän ei ole vielä käynyt täällä", kuiskasi hän.

"Tiedän jo sen, mutta hän voi saapua aivan heti. Kiiruhtakaa sulkemaan
ovi! Nyt teidän täytyy pysyä aivan tyyneenä", sanoi salapoliisi. "Hän
on varmaan sangen epäluuloinen."

"Koetan hillitä itseni. Kas, täällä on teille hyvä piilopaikka."

Rouva osoitti huoneen perällä olevaa lattiaan asti ulottuvaa oviverhoa.

"Onko teillä aseita?" kysyi rouva levottomana.

Krag näytti revolveriaan.

"Hän on taitava ampuma-aseitten käyttäjä."

Krag hymyili.

"Minä en anna hänelle tilaisuutta näyttää taitoaan", sanoi hän.

Rappusilta kuului askeleita.

Salapoliisi kiiruhti oviverhon taakse. Rouva meni avaamaan ovea.

"Sinäkö, Jim?" kuuli Krag rouvan sanovan, "en odottanut sinua näin
aikaiseen. Sinunhan oli määrä saapua vasta kello kaksitoista."

Punapartainen mumisi joitain käsittämättömiä sanoja ja heitti
metsästyslaukkunsa pöydälle.

"Tulin tänne saadakseni sinulta lopullisen vastauksen", sanoi hän.
"Lähdetkö mukaan vai et?"

"Milloin matkustat?"

"Niin pian kuin mahdollista. Minun tehtäväni on nyt lopussa."

"Mikä tehtävä?"

"Sitä sinun ei tarvitse tietää. No niin. Lähdetkö mukaani?"

"Ja jos minä vastaan kieltävästi?"

"Sitä sinä et uskalla tehdä."

"Mutta jos nyt tekisin sen?"

"Silloin minä panisin skandaalin toimeen. Herättäisin talonväen ja
kertoisin vähän matkoistasi, esim. eräästä kauniista heinäkuun päivästä
Monte Carlossa."

"Minä en lähde sittenkään."

Punapartainen tarttui rouvan käteen niin lujasti, että hän huudahti
tuskasta.

Krag hyökkäsi esille, ja Jim hypähti syrjään.

"Kirottu urkkija!" huudahti Jim ja alkoi kopeloida taskujaan.

"Pois kädet taskusta! Te olette hiukan myöhästynyt."

"Mitä tämä merkitsee?"

"Sitä, että ellette pysy liikkumatta paikoillanne, ammun kuulan
otsaanne."

"Ammutte?"

"Niin, yhtä kylmäverisesti kuin te ammuitte Åkerholmin."

Punapartainen kalpeni ja vaipui tuolille istumaan.

"Mitä te minusta tahdotte?" kysyi hän.

"Sen saatte pian tietää. -- Rouva Hjelm. Pyydän, sulkekaa ovi. Minulla
on hiukan keskusteltavaa tämän miehen kanssa."



XI.

HYVIN TÄHDÄTTY ISKU


Jim huomasi salapoliisin tarkoittavan täyttä totta ja pysyi sen tähden
aivan liikkumattomana, mutta hirvittävä kostonhimo paloi hänen
silmissään. Salapoliisin revolveri oli suunnattu hänen ohimoansa kohti.

"Tämän te vielä saatte maksaa", sähisi Jim. "Ilmoitan heti poliisille."

"Rouva Hjelm", sanoi salapoliisi, "ottakaa takkini oikeanpuoleisesta
taskusta ruskea kirjekuori. Siinä on muuan paperi."

Rouva otti Kragin taskusta kirjekuoren.

"Antakaa se herra Charterille!"

"Kirous ja helvetti! Te ette olekaan lääkäri!" huudahti hän.

"En, vaan poliisimies, Jos teillä siis on vastustamaton halu kääntyä
poliisin puoleen, niin -- olkaa hyvä."

Jim heitti paperin pöydälle.

"Mitä aiotte pakottaa minut tekemään?"

"Tunnustamaan."

"Mitä minun pitäisi tunnustaa?"

"Että olette Åkerholmin murhaaja."

Jim nauroi pilkallisesti.

"Te olette hullu", sanoi hän, "se heittiö on itse ampunut itsensä."

"Te olette Åkerholmin murhaaja."

"No niin. Olettakaamme, että minä ammuin hänet ja että minä tein sen
itsepuolustuksesta, sillä hän ampui ensin minua."

"Minkätähden?"

"Sitä minä en aio teille sanoa."

"Tiedättekö, Jim Charter, että Åkerholmilla oli syy pelätä teitä?"

"Sen minä tiedän varsin hyvin."

"Tiedättekö myös, mikä se syy oli?"

"Arvelen tietäväni, mutta parhaan selityksen saatte veljeltäni."

"Bengt on siis veljenne?"

"Niin. Se tieto on kaiketi teille yllätys."

"Eipä ihan."

"Mutta ettekö todellakaan huomaa toimivanne typerästi? Kuinka aiotte
todistaa, että minä olen Åkerholmin murhaaja?"

"Te olette jo puoleksi tunnustanut sen."

Jim nauroi.

"Vai niin", sanoi hän. "Typeryytenne vuoksi halutti minua pitää pientä
lystiä kustannuksellanne."

"Ja unohditte todistajan."

"Rouva Hjelm ei tule puhumaan mitään." Jim heitti häneen terävän
silmäyksen ja lisäsi: "Hän ei uskalla."

"Sen lisäksi on minulla toinenkin todistus teitä vastaan", sanoi Krag,
"Mutta sen minä esitän vasta sitten, kun teidät on tehty
vaarattomaksi."

"Vaarattomaksi? Te olette todellakin yksinkertainen. Kuka minut tekee
vaarattomaksi?"

"Minä."

"Nyt te olette jo naurettava. Luuletteko voivanne yksinänne vangita
minut?"

"Sitä ei teidän tarvitse epäillä."

"Ainoastaan tuo pieni revolveri pahanen estää minua lähtemästä tieheni.
Mutta jos te aiotte edelleenkin pidellä sitä kädessänne, niin täytyy
teidän silloin toisella kädellänne sovitella minulle käsirautoja, ja se
voi kenties tulla teille liian hankalaksi. Voisi sattua niin, että te
jonkun ajan kuluttua heräisitte tainnuksista nenä litistyneenä, -- minä
olisin silloin jo kaukana -- sillä minä olen vähintäin kolme kertaa
voimakkaampi teitä."

"Älkäähän hätäilkö liikoja", vastasi Asbjörn Krag. "Ainoastaan pienen
matkan päässä täältä, nimittäin Kvambergissä, on poliisipäällikkö kaksi
konstaapelia mukanaan. Minun tarvitsisi vain pyytää rouva Hjelmin
menemään ulos ja ampumaan toisella revolverillani, jolloin he olisivat
heti täällä."

Jim rypisti otsaansa.

"Yrittäkää sitä keinoa, niin nähdään, onnistuuko se. -- Lopultakin te
sentään taidatte olla hiukan ovela."

"Kiitos. Mutta koska se menettelytapa herättäisi liian paljon huomiota,
-- lahjakkaalla veljellänne Bengtillä on hiukan epäilyksiä minun
suhteeni -- niin täytyy minun toimittaa vangitsemisenne paljon
yksinkertaisemmalla tavalla."

Asbjörn Krag lähestyi Jimiä tähdäten häntä koko ajan revolverillaan.
Jim puristi suuret luisevat kätensä nyrkkiin.

"Teillä näyttää olevan nyrkkeilijän kourat", sanoi Krag.

"Minä olen nyrkkeilijä, sen voivat voimakkaimmat häviölle joutuneet
neekerinyrkkeilijät Amerikassa todistaa. Varokaa siis itseänne!"

Krag siirtyi kuitenkin lähemmäksi. Hän totesi itselleen, että
tuollaisen nyrkin isku riittäisi kaatamaan härän. Hän muutti nopeasti
revolverin vasempaan käteensä.

"Uskon, että olette pehmittäneet neekereitä, ja sen vuoksi uskaltaisin
muutaman tuhannen dollarin vedon puolestanne. -- Jättiläisen voimat!"

Jim tuli hämilleen.

"Jättiläisen voimat", jatkoi Krag, "laaja voimakas rinta, ennen
kuulumaton kestävyys, mutta mikäli minä ymmärrän, nopeutta ja notkeutta
puuttuu. Se johtuu siitä, ettette ole tutustuneet uudenaikaisiin
nyrkkeilytemppuihin, joitten käyttäminen edellyttää anatomian
tuntemista. Mitä sanotte tästä -- --?"

Salaman nopeudella antoi Krag voimakkaan iskun Jimin alaleukaan. Jimin
kasvot muuttuivat tuhkanharmaiksi. Suusta ja huulilta alkoi vuotaa veri
ja hän putosi pyörtyneenä lattialle.

Rouvan hysteerisestä huudosta välittämättä otti Krag esille käsiraudat
ja parin sekunnin kuluttua olivat ne Jimin ranteissa. Sitten otti hän
taskustaan kloroformipullon, kaatoi sen sisällyksen nenäliinaansa ja
antoi Jimin hengittää sitä.

"Nyt pysyy hän vaarattomana ainakin vähän aikaa", sanoi Krag.

Rouva katsoi häntä pelokkain silmin.

"Onko hän kuollut?" kysyi hän.

"Ei, hän nukkuu", vastasi Krag hymyillen. "Voitte olla aivan
rauhallinen. Tunnin kuluttua toimitan hänet täältä pois, ja sen ajan
elää hän kokonaan unien maailmassa." --

Krag lähti.

Saapuessaan Kvambergiin huomasi hän, että Bengtin huoneen akkunasta
loisti vielä tuli. Poliisipäällikkö ja tohtori olivat odottaneet
kärsimättöminä.

"Saavutitko hänet?" tiedusteli tohtori

"Jim Charter, Bengtin veli ja Åkerholmin murhaaja makaa rouva Hjelmin
talossa vangittuna."

Krag kertoi lyhyesti kohtauksensa Jimin kanssa. Sen jälkeen antoi hän
määräykset siitä, miten edelleen oli meneteltävä.

Hän ja poliisipäällikkö vangitsevat Bengtin. Tohtorin ja kahden
konstaapelin piti sillä aikaa käydä tutkimassa sitä vanhaa huvimajaa,
johon Krag oli nähnyt Jim Charterin katoavan.

Bengt istui kirjoittamassa kun Krag ja poliisipäällikkö menivät hänen
huoneeseensa. Krag esitteli itsensä: "Salapoliisi Asbjörn Krag,
Kristianiasta."

Bengt tiedusteli heidän myöhäisen tulonsa syytä, ja kun
poliisipäällikkö ilmoitti vangitsevansa hänet osallisuudesta Åkerholmin
murhaan, antautui hän ilman vastarintaa. Poliisipäällikkö asetti
hänelle käsiraudat.

Herrat jäivät odottelemaan tohtorin ja konstaapelin paluuta.

"Tässä löytömme", huudahti tohtori ovella. Konstaapelit kantoivat
suurta vaatenippua, jota Krag heti ryhtyi tarkastamaan. Siinä oli
omituinen ryhmä mitä erilaatuisimpia vaatteita: vanhoja nahkahousuja,
kullalla kirjailtuja vöitä, nahkaliivejä, korkeavartisia saappaita
j.n.e.

"Jos olisin tiennyt", sanoi Asbjörn Krag, "että heidän varastonsa on
ollut näin lähellä, olisi tämä murhenäytelmä saanut toisen muodon ja
Åkerholm tullut pelastetuksi."

Ennenkuin Bengtiä lähdettiin viemään, oli Kragilla pari minuuttia
kestävä keskustelu hänen kanssaan.

Sen jälkeen sanoi salapoliisi:

"Kaikki on järjestyksessä. Viekää hänet vankilaan ja ottakaa Jim
Charter mennessänne mukaanne. Hänen kulettamisensa on helppo tehtävä,
sillä hän ei herää ennenkuin vankilassa."

Katetut ajoneuvot lähtivät liikkeelle.



YHDENTOISTA LUVUN TOINEN OSA.


"Tahdot tietää 'kolmen huoneen salaisuuden'", sanoi Krag tohtorille.
"Tapahtumain kulku ei siis ole sinulle sitä selvittänyt. Tavallinen
ihminen on taipuvainen näkemään jokapäiväisimmätkin asiat
yliluonnollisina. On kyllä totta, että 'kolmen huoneen salaisuus' on
ollut yhtenä osana tässä murhenäytelmässä, mutta itse asiassa oli tämä
'salaisuus' aivan vähäpätöinen. Heti, kun olin saanut kuulla vanhuksen
omituisesta tavasta sulkeutua huoneisiinsa, selvisi minulle syy hänen
menettelyynsä."

"Mikä se syy oli?"

"Älähän hätäile! Tulen vielä siihenkin. Mutta eikö ollut mielestäsi
merkillistä, että Åkerholm, jolle hänen kasvattipoikansa oli kovin
vastenmielinen, kuitenkin piti häntä talossaan?"

"Sitä en ole tullut ajatelleeksi."

"Mutta se sinun olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Åkerholm otti Bengtin
kasvattipojakseen tämän ollessa noin 18 vuotias. Ei voi otaksua, että
Bengt olisi silloin miellyttänyt häntä enemmän kuin nytkään. Mutta
sittenkin hän teki sen. Bengtillä ei ollut vanhempia eikä hän myöskään
ollut Åkerholmin sukulainen; sen vuoksi täytyy siinä olla joku
muu syy. Kasvattipojaksi ottamisen oli täytynyt tapahtua joko
velvollisuudentunnosta tai armeliaisuudesta. Se johtopäätös, että hän
oli ottanut Bengtin luokseen velvollisuudentunnosta, tuntuu
todenmukaisemmalta. Åkerholm oli rikas, ja ottamalla tämän nuoren
miehen kasvatikseen tahtoi hän hyvittää jonkin sitä ennen tekemänsä
vääryyden."

"Merkillistä", sanoi tohtori, "että sinun selittäessäsi asian tulee se
aivan yksinkertaiseksi."

"Eilen illalla pääsin tästä täyteen varmuuteeni", jatkoi Krag. "Jos
luemme Bengtin murhaajaksi, -- olihan hän Jim Charterin liittolainen --
niin olemme me olleet tekemisissä kolmen murhaajan kanssa."

"Kolmen murhaajan?"

"Niin: Bengtin, Jim Charterin ja Åkerholmin. Asia on nimittäin siten,
että Åkerholm, oleskellessaan kullankaivajana Kaliforniassa, oli tullut
pikaisuudessaan surmanneeksi Bengtin ja Jim Charterin isän, ja tätä
tekoansa tahtoi vanhus sovittaa ottamalla Bengtin kasvattipojakseen.
Veljekset eivät ole olleet tähän asti tietoisia vanhuksen rikoksesta.
Vasta neljä kuukautta takaperin sai Bengt siitä vihiä. Ja silloin oli
vanhus mennyttä miestä, sillä hän joutui tekemisiin kahden kurjan
konnan kanssa.

"Saatuaan tietää vanhuksen salaisuuden lähetti Bengt heti kutsun
veljelleen, joka silloin oleli eräässä pelipaikassa. Päästäkseen
pikemmin käsiksi Åkerholmin omaisuuteen päättivät veljekset yhdessä
riistää häneltä hengen. Heidän oli toimittava nopeasti, sillä
avioliitto rouva Hjelmin kanssa oli jo päätetty asia. He keksivät
pirullisen suunnitelman. -- Kun Åkerholm sitten eräänä päivänä käveli
puistossa, kohtasi hän aivan yhtäkkiä täydelleen Charter-vainajan
näköisen olennon. Kaiketi muistat vielä, kuinka kalpea ja hämmästynyt
hän oli kotiin palatessaan?"

"Kyllä muistan. Edelleen."

"Jim Charter on aivan isävainajansa näköinen", jatkoi salapoliisi
"Samallainen tanakka vartalo, saman värinen parta. Sen vuoksi oli Jim
kerskunut rouva Hjelmille, että hänen ulkomuotonsa on suuremman
rahasumman arvoinen. Hänen tarkoituksensa oli päivänselvä. Hän pukeutui
kullankaivajan pukuun..."

"Varastopaikassaan vanhassa huvimajassa", keskeytti tohtori.

"Niin. Ja nyt sai vanhus nähdä sarjan kauhistuttavia näkyjä. Salongin
suuressa peilissä huomasi hän erään neliön muotoisen reiän taakse
asetetun kuvan. Otaksuin heti, että kuva oli joko murhatun tai jonkun
hänen näköisensä. Oli siis luonnollista, että hän heti murskasi peilin.
Meidän saapuessamme tänne oli Åkerholm juuri nähnyt kullankaivajan
menevän puistopaviljonkiin, josta Bengt oli avustanut hänet jälkien
salaamisen vuoksi kantamalla ulos. Samana iltana sai vainaja salaisen
viittauksen lukea erään kirjan 248 sivulta sanat: 'Näettekö... Piru!'
Kun Åkerholm sitten yhdentoista aikaan lähti rouva Hjelmin luo, kohtasi
hän lehtokujassa kullankaivajan, ja se, mitä sen jälkeen seurasi, on jo
sinulle tunnettu."

"Niin", sanoi tohtori, "tähän asti on kaikki selvää, mutta 'kolmen
huoneen salaisuus' on minulle vieläkin hämärä."

Salapoliisi hymyili

"Täytyy siis selvittää sekin", sanoi hän. "Bengt oli myöskin ihmetellyt
vainajan kummallista tapaa sulkeutua kolmeen huoneeseensa, ja viimein
päätti hän ottaa selvän siitä. Hän meni vanhuksen makuuhuoneen
yläpuolelle olevaan tyhjään huoneeseen, jossa hän irroitti lattialankun
ja voi siten raon kautta nähdä ja kuulla kaikki, mitä alakerrassa
tapahtui. Niin sai hän selvän salaisuudesta. Sinä vaikenet. Et siis
vieläkään käsitä? Ymmärtänet, että rikos, jonka Åkerholm oli Amerikassa
tehnyt, pyöri lakkaamatta hänen mielessään. Nukkuessaankaan hän ei
voinut vapautua siitä. Meille rikosasioihin perehtyneille on tunnettua,
että moni rikollinen on ilmaissut itsensä nukkuessaan aivan samoin kuin
Åkerholmkin teki. Ennen Kvambergiin tuloani tiesin minä, että _Åkerholm
puhui unissaan_."

Tohtori kavahti seisaalleen.

"Minussa taitaa olla koko joukon aasin vikaa", sanoi hän leikillisesti.

Asbjörn Krag nauroi sydämellisesti.

"No niin", sanoi hän. "Kaikki pulmat ovat nyt selvityt. Tämä päivä
olikin erikoisen jännittävä ja mielenkiintoinen. Se oli samalla
kertomus rehellisestä miehestä, joka tahtoi sovittaa rikoksensa, mutta
jonka kostajan käsi äkkiä ja odottamatta saavutti."

"Myöskin se oli kertomus näppärästä ja neuvokkaasta miehestä,
Pohjoismaitten etevimmästä salapoliisista."

"Jätämme kiittelemiset", vastasi Krag vakavana. "Jos minut asetetaan
tämän kertomuksen päähenkilöksi, silloin on se kertomus vähäpätöisestä
miehestä, joka ei voinut pelastaa vanhusta murhaajan käsistä."

       *       *       *       *       *

Kaksi vuorokautta myöhemmin Jim ja Bengt karkasivat vankilasta, ja
ennen vuoden kuluttua tuomittiin Jim, joka oli ollut osallisena
Amerikassa tapahtuneessa suuressa junaryöstössä, sähkötuolissa
tapettavaksi.

Bengtistä Asbjörn Krag ei ollut kuullut sen jälkeen mitään. Mutta
hänellä on vaistomainen tunne siitä, että hän vielä kohtaa hänet joko
pimeässä käytävässä tai yksinäisellä tiellä.

LOPPU.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Kostajan kourissa - Salapoliisikertomus" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.