Title: Raamatun tutkisteluja III - Tulkoon valtakuntasi
Author: Russell, Charles T.
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Raamatun tutkisteluja III - Tulkoon valtakuntasi" ***


RAAMATUN TUTKISTELUJA III

Tulkoon valtakuntasi


Kirj.

CHARLES T. RUSSELL



Kansainvälinen Raamatuntutkijain Seura,
Brooklyn, N.Y., U.S.A. ja Helsinki, Suomi,
1912.



      "Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko,
      kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa
      kirkkaudessaan".


      "Ja kaikkein taivaan kannen alla olevain valtakuntain
      kuninkuus, voima ja mahti annetaan korkeimman pyhälle
      kansalle; hänen valtakuntansa on oleva ikuinen valtakunta
      ja kaikki vallat tulevat palvelemaan ja tottelemaan häntä."

                               -- Dan. 7: 27; Ilm. 5: 10. --


      Kaikkien kuningasten Kuninkaalle ja kaikkien herrojen Herralle
      hänen vihkiytyneitten pyhiensä hyväksi, jotka odottavat
      lapseutta
                                   ja
      kaikille niille, jotka kaikkialla huutavat Herraa avuksensa,
      "uskon huonekunnalle" ja huokaavalle luomakunnalle, joka
      ikävöiden odottaa Jumalan lasten ilmestymistä on
                          tämä teos omistettu.


      "Saattaa kaikille ilmeiseksi mitä on sen salaisuuden hoitaminen,
      joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa."
      "Tätä armoa hän on runsaasti antanut meille kaikenlaiseksi
      viisaudeksi ja ymmärrykseksi, kun teki meille tiettäväksi sen
      tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän
      oli nähnyt hyväksi itsessänsä tehdä siitä järjestelystä,
      minkä hän aikain täyttyessä aikoi panna toimeen, oli yhdistävä
      Kristuksessa yhdeksi kaikki, jotka ovat taivaissa ja
      maanpäällä."

                                     Ef. 3: 4, 5, 9; 1: 8--10.



SISÄLLYS:

Raamatun tutkisteluja.

ENSIMÄINEN LUKU.

Valtakunnan merkitys. -- Ihmisluokkia, joiden mieltä se kiinnittää. --
Luokkia, jotka ovat vihamielisiä sitä kohtaan, ja miksi he ovat sillä
kannalla. -- Valtakunnan läheisyys. -- Sen taivaallinen ihanuus. -- Sen
nykyinen pystyttäminen.

TOINEN LUKU.

"LOPUN AIKA", ELI "HÄNEN VALMISTUKSENSA PÄIVÄ".

Lopun aika. -- Sen alku vuonna 1799 j.K. -- Sen loppu 1914 j.K. -- Mitä
on valmistettava, ja mikä on tarkotus. -- Maailman historiaa seurattu
ennustusten mukaisesti sen etevimpiin hallitsijoihin nähden. --
Vuodesta 405 e.K. tähän valmistuspäivään asti. -- Lopun ajan alku
määrätyllä tavalla ilmaistu, kumminkin ilman nimiä ja vuosilukua.

KOLMAS LUKU.

VALTAKUNNAN ODOTUKSEN PÄIVÄT. Danielin XII luku.

Yhteenveto valtakunnan työstä. -- Odotusajan tunnusmerkkinä tulee
olemaan suuri tiedon lisäys ja kulkuneuvojen nopeus. -- Sir Isak
Newton'in ennustus rautateistä. -- 1260 päivää. -- Virta lohikäärmeen
suusta. -- 1290 päivää osottavat näyn osittaisen ymmärtämisen
levenemisen. -- Pettymys, koettelemus ja seuraukset. -- 1335 päivää. --
Siunaus silloin uskollisille "odottajille". -- Herran viittaus
odotuksen päiviin vertauksessa kymmenestä neitseestä.

NELJÄS LUKU.

PYHÄKÖN PUHDISTUS. 2300 päivää. -- Dan. 8: 10--26.

Todellinen pyhäkkö. -- Saastuttaminen. -- Alus tai perustus. -- Kuinka
se "muserrettiin". -- Todistuksia roomalaiskatoolisista teoksista. --
Puhdistus ei tule olemaan täydellinen ennenkuin 2300 vuotta näyn
jälkeen. -- Kuinka ja mistä se alkoi, ja milloin se on määrätty
täyttymään. -- "Kultaiset astiat", totuudet täytyy asettaa paikoilleen.

VIIDES LUKU.

ELONKORJUU-AIKA.

Elonkorjuun ajanlaskullinen asema. -- Sen tarkotus ja sen suuri
tärkeys. -- Aika-ennustusten polttopiste. -- Valmistuksia elonkorjuuta
varten. -- Yhteensattuvien profetallisten todistusten merkitys. --
Herran läsnäolo. -- Vastauksia järjellisiin vastaväitteisiin. -- Pääsy
Herramme iloon.

KUUDES LUKU.

ELONKORJUUTYÖ.

Elonkorjuutyön luonne. -- Nisun kokoaminen. -- Lusteen kokoaminen
lyhteisiin, sitominen ja polttaminen. -- Sen alkuperä ja runsaus. --
Kulutettu ruumenien lailla juutalaisessa elonkorjuussa. --
Vastaavaisuudet aikaan nähden huomatut. -- Baabelin hylkääminen,
asteettainen lankeeminen ja lopullinen tyhjäksi tekeminen. -- Jumalan
palvelijain merkitseminen ennenkuin vaivat tulevat Baabelin yli. --
Sekä järjestelmien että yksityisten tuomitseminen eli tutkisteleminen.
-- Juutalaisen järjestelmän koetus esikuvallinen. -- Nisun
koetteleminen ja seulominen. -- Viisaat neitseet, erotettuina tyhmistä,
menevät pitoihin. -- "Ja ovi suljettiin." -- Uusi tarkastus ja
muutamien hylkääminen. -- Miksi? ja kuinka? -- "Korkean kutsun"
päättyminen. -- Aika on lyhyt. -- "Jottei kukaan ottaisi kruunuasi." --
Palvelijoita ja voittajia yhdennellätoista tunnilla.

SEITSEMÄS LUKU.

SEURAKUNNAN VAPAUTUS JA KOROTUS.

Seurakunnan vapautus lähellä. -- Se tulee olemaan enteenä koko
ihmiskunnan vapahtamiselle. -- Sen vuosiluvun likimääräinen
määritteleminen. -- Kuinka pyhät tulevat pelastumaan siitä kaikesta,
joka kohtaa maailmaa. -- Koska ja kuinka Jumala auttaa sitä. -- Sen
lopullisen vapahtamisen tapa ja siihen liittyvät asianhaarat. --
Jeesuksessa nukkuneet vapahdetaan ensin. -- Seurakunnan elävien
jäsenten muutos. -- Tulevatko he kuolemaan? -- "Autuaita ovat ne
kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästälähin".

KAHDEKSAS LUKU.

ISRAELIN ENNALLEEN ASETTAMINEN.

Israelin ennalleenasettaminen Palestiinassa on tapaus, joka on
odotettavissa tänä elonkorjuu-aikana. -- Tämän ennalleenasettamisen
tapa ja laajuus sekä luokka, jota luulemme sen koskevan. -- Sen
alkamisen vuosiluku ja todistuksia sen todellisesta jatkumisesta siitä
asti. -- Syy, miksi tuhatvuotiskauden siunaukset, jotka ovat aiotut
koko ihmiskunnalle, ensiksi kohtaavat ja herättävät eloon juutalaisen.
-- Juutalaisten toiveitten elpyminen. -- Johtavain juutalaisten ja
pakanallisten kirjailijain huomioita. -- Näiden yhtäpitäväisyys
ennustuksen kanssa. -- Israelin sokeus Kristukseen nähden alkaa jo
poistua. -- Liikkeen laajeneminen ja voima. -- Jumala on auttava heitä.

YHDEKSÄS LUKU.

SINUN JUMALASI HALLITSEE.

Yhteenveto profetallisista totuuksista, jotka osottavat Immaanuelin
läsnäolon, ja että hänen valtakuntaansa pystytetään.

KYMMENES LUKU.

JUMALAN KIVITODISTAJAN JA PROFETAN, EGYPTIN SUUREN PYRAMIIDIN TODISTUS.

Ylimalkainen kuvaus suuresta pyramiidista. -- Miksi se ansaitsee
erityistä mielenkiintoa kristittyjen taholta. -- Suuri pyramiidi --
tieteellisen, historiallisen ja profetallisen -- totuuden varastohuone.
-- Raamatun viittauksia siihen. -- Miksi, koska ja kuka sen rakensi. --
Sen asemapaikan tärkeys. -- Sen tieteelliset opetukset. -- Sen todistus
lunastussuunnitelmasta -- aikakausiensuunnitelmasta, -- Kristuksen
kuolema ja hänen ylösnousemisensa ilmaistut. -- Maailman kulku
alaspäin, päättyen suureen hädän aikaan. -- Hädänpäivän laatu. -- Suuri
uskonpuhdistusliike huomautettu. -- Juutalaisen aikakauden pituus
ilmaistu. -- Evankelikauden "korkea kutsu" osotettu. -- Vihkiytyneen
seurakunnan tie. -- Korkean kutsuu loppu osotettu. -- Kristuksen
toisen tulemisen vuosiluku. -- Kuinka maailmaa kohtaavat
ennalleenasettamissiunaukset ovat ilmaistut. -- Maailman kulku
tuhatvuotiskautena. -- Sen loppu. Ero kahden olotilan, inhimillisen ja
henkisen välillä sellaisena kuin pyramiidi sen osottaa. -- Pyramiidi
osottaa vääräksi ateismin, vapauskoisuuden ja kaikki kehitysopin
teoriat ja vahvistaa sekä Raamatun suunnitelman että sen määrätyt ajat
ja hetket.

Liite.



Raamatun Tutkisteluja.


Kristityt ihmiset ovat yhä enemmän heränneet näkemään sen tosiasian,
että aikamme suuri epäuskon aalto tunkeutuu kristillisyyteen. Tämä ei
kuitenkaan ole sellainen häväisevä jumalankieltämys, jota edustivat
Thomas Paine ja Robert Ingersoll, vaan hienostuneempi epäusko, joka
esiintyy kaikissa aikamme opeissa, ja joka tekee vaaran niin paljon
väijyvämmäksi.

Seikka on se, etteivät ainoastaan suuremmat korkeakoulut heikennä
sivistyneempien uskoa, vaan myöskin yleiset koulukirjat, ja erittäinkin
ne, joita käytetään oppikouluissa, terottavat samaten epäluottamusta
Raamattua kohtaan sen kanssa ristiriidassa olevien oppien kautta. Jos
joku meidän aikamme yliopistollisen sivistyksen saanut kansalainen
selittäisi uskovansa Raamattuun henkeytettynä kirjana, saisi hän
osaksensa pilkkaa tovereittensa puolelta -- pilkkaa, jota harvat
tahtoisivat tai voisivat kärsiä. Korkeintaan tavattaisiin harvalukuinen
joukko, joka selittäisi, että he uskovat, että Jeesus ja hänen
apostolinsa olivat vilpittömiä, joskin he tekivät suuren erehdyksen
käyttäessään opetuksessaan lauseita Vanhasta Testamentista ikäänkuin ne
olisivat olleet hengen elähyttämiä.

Sellainen usko Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ei ole uskoa
ensinkään, sillä jos meidän aikamme "korkeat kriitikot" ovat kyllin
viisaita ymmärtämään, milloin Herra ja hänen apostolinsa erehtyivät
viitatessaan Vanhaan Testamenttiin, silloin ovat nämä meidän aikamme
miehet sopivia tulemaan meidän johtajiksemme -- ollen enemmän hengen
elähyttämiä kuin Jeesus ja hänen apostolinsa.

Kun seuramme on nähnyt aikamme tarpeen, koettaa se kaikin voimin
hillitä virtaa ja pystyttää Herran "lippua kansojen eteen." Se on
toimittanut painosta joukon Raamatun tutkisteluja (joista tämä on yksi)
kaikkien kirkkokuntien kristittyjä ihmisiä varten, jotta niitä
käytettäisiin auttavana kätenä kaikille ymmällä oleville kysyjille,
joiden käsiin nämä kirjat Jumalan johdolla joutuneekin. Niitä voidaan
ostaa joko suorastaan seuran varastosta tai sen kolportööreiltä, jotka
tarpeen mukaan lähellä ja kaukana levittävät näitä auttavia käsiä.

Kristittynä miehenä tai naisena on sinulla joko lapsia tai sukulaisia,
naapureita tai ystäviä, joihin sinulla on vaikutusta, ja jotka ehkä
kysyvät neuvoa, sanoen: "Kuinka voimme tietää, että löytyy Jumala?" tai
"Mikä todistaa, että Raamattu on hengen elähyttämä kirja?" Ei ole
kauvemmin viisasta kutsua niitä ymmärtämättömiksi kysymyksiksi tai
sanoa: "Oletko epäilijä?"

Kuinka pätevä olisitkaan vastaamaan näihin samoin kuin useihin toisiin
kysymyksiinkin, niin ei sinulla ehkä ole tarvittavaa aikaa tai
tilaisuutta siihen. Kuinka sopivaa onkaan silloin ottaa kirjahyllyltä
kysymyksessä olevaan aineeseen sopiva osa ja sanoa kysyjälle: Istuudu
ja lue, ja kysymykseesi olet saava täydellisen ja tyydyttävän
vastauksen, ja jos epäilyksesi vielä heräävät, tule silloin jälleen ja
lue sama uudelleen.

Ehkä olet epwortliiton, kristillisen endeavoryhdistyksen tai jonkun
muun nuorisoliiton jäsen. Ehkä sinua kehotetaan lyhyesti käsittelemään
jotakin raamatullista ainetta. Kuinka sopivaa onkaan silloin valita
joku näistä tutkisteluista (jotka käsittelevät melkein kaikkia aineita)
ja löytää siitä sopivat Raamatun paikat lueteltuina. Saarnaajat
käyttävät niitä sillä tavalla, kun he valmistavat erityisiä saarnoja
tai esitelmiä.

Me pyydämme kaikkia kristityitä ihmisiä kaikissa kirkkokunnissa
yhtymään meihin työssä ojentaa näitä "auttavia käsiä" kasvavalle
sukupolvelle. Ainoankin ystävän pelastaminen epäilyksistä ja
epäuskosta, maksaisi tuhatkertaisesti näiden tutkistelujen hinnan.



ENSIMÄINEN LUKU.

"TULKOON VALTAKUNTASI."

Valtakunnan merkitys. -- Ihmisluokkia, joiden mieltä se kiinnittää. --
Luokkia, jotka ovat vihamielisiä sitä kohtaan, ja miksi he ovat sillä
kannalla. -- Valtakunnan läheisyys. -- Sen taivaallinen ihanuus. -- Sen
nykyinen pystyttäminen.


Tärkein tapahtuma maailman historiassa on Jumalan valtakunnan
pystyttäminen ihmisten keskuuteen, Herran Jeesuksen ja hänen valittujen
kanssaperillistensä, Evankeli-seurakunnan voittajain, käsiin. Tämän
suuren tapahtuman, johon, kuten _Raamatun tutkistelujen_ edellisissä
osissa on osotettu, kaikki Jumalan lupaukset ja esikuvat osottavat,
näemme olevan ei ainoastaan hyvin lähellä, vaan välittömästi täytäntöön
käymässä. Ei kukaan niistä, jotka ovat heränneet huomaamaan nämä
asianhaarat, ja jotka oikein, tahi vaikkapa osittainkin, ymmärtävät
niitä, ja joiden sydämet ovat täydessä sopusoinnussa Jumalan suuren
aikakausisuunnitelman kanssa ja jotka näkevät, että tämä valtakunta
sovelluttaa Jumalan yleismaailmallista lääkettä, huokaavan luomakunnan
syntiä, kurjuutta ja kuolemaa vastaan, voi tuntea muuta kuin
mahdollisesti sellaista mielenkiintoa sen pystyttämisestä, sen ajasta
ja tavasta, että se nielee heidän kaikki muut harrastuksensa.

Kaikki, jotka empimättä luottavat sen rukouksen täyttymiseen, jonka
Herramme itse opetti meidät rukoilemaan -- "Tulkoon valtakuntasi,
tapahtukoon tahtosi maan päällä niinkuin se tapahtuu taivaassa" --
tuntevat vilkkainta mielenkiintoa pyyntönsä täyttymiseen nähden, jos
vain ovat rukoilleet sydämestä, hengessä ja totuudessa.

Saatamme nähdä, että maailmakin, jos se vaan saattaisi käsittää tämän
valtakunnan oikean luonteen, kohta lausuisi sen tervetulleeksi, minkä
se lopulta tekeekin, kauvan etsittynä siunauksena, joka tuo mukanaan
tuon kultaisen tuhatvuotiskauden kalliit edut, joita niin kauvan on
toivottu.

Eräs yleinen luokka voisi mahdollisesti kumminkin asettua tätä
vanhurskauden hallitusta vastaan. Tämä luokka käsittää kaikki, jotka
eivät rakasta rakkauden kultaista sääntöä ja jotka sen sijaan, että
rakastaisivat toisia niinkuin itseään, ovat taipuvaiset näkemään toiset
poljettuina, sorrettuina ja heidän oikeutensa ja vaivansa kohtuullisen
palkan ja hedelmän heiltä kiellettynä, voidaksensa itse elää
loistavassa tuhlaavaisuudessa, "hekumassa" (Jaak. 5: 1--9) enemmän kuin
sydän saattaa toivoa tai kohtuullisuus vaatia. Nämä pitävät kiinni
nykyisestä yhteiskunta-järjestyksestä ikäänkuin henki siitä riippuisi,
ja näyttävät vaistomaisesti kauhistuvan luvattua Messias-valtakuntaa.
Ja heissä ylläpitää toivo sitä ajatusta, ettei se koskaan tulisi,
niinkuin David sanoi: "Heidän sydämensä ajatus on, että heidän
huoneensa (perheensä) pitää ijankaikkisesti pysymän, ja heidän majansa
suvusta sukuhun, ja heidän nimensä kuuluisaksi tuleman maan
päällä... Tämä heidän tiensä on sula hulluus; kuitenkin heidän
jälkeentulevaisensa sitä suullansa kiittävät." -- Ps. 49: 12--14.

Uskomatta tahi myös sivuuttaen profettain moninkertaiset todistukset
tästä valtakunnasta -- sillä se oli alati heidän aiheensa, josta
"Jumala on ammoisista ajoista puhunut (kaikkien engl. k.) pyhäin
profettainsa suun katitta" (Apt. 3: 21) -- näkyvät monet kauhistuvan
tätä valtakuntaa ja vaistomaisesti aavistavan sen totuuden, että, jos
Jumala pystyttäisi valtakuntansa, hallittaisiin sitä oikeudella; ja
että, jos käytettäisi oikeutta, täytyisi monen maan hallitusmiehen
vaihtaa paikkaa alamaistensa kanssa tahi kentiesi joutuisivat
vankeuteen; ja moni suuri, ylhäinen, imarreltu raharuhtinas tulisi
riisutuksi vääryydellä saavutetusta kunniastaan, maineestaan, ja
rikkaudestaan ja esiintyisi oikeassa karvassaan, epäjalona. Nämä
pelkäävät, vaikkeivät usko todistusta siitä, "Ettei ole mitään
peitettyä, joka ei tule ilmi, eikä mitään salattua, joka ei tule
tunnetuksi" (Matt. 10: 26). Ja yhdessä näiden epäjalojen kanssa --
näiden rikkauden ja vallan väärien taloudenhoitajien kanssa, jotka
lopultakaan eivät ole näiden varojen käyttämisessä "älykkäitä" kuten
se, jonka viisautta kiitettiin vertauksessa (Luuk. 16: 1--9) -- seisoo
vielä suurempi luokka, jota ilman he kaatuisivat. Tämä suuri luokka,
jolla kenties nykyään ei ole muuta kuin kohtuullinen osansa kunniaa,
virkoja, rikkauksia ja mukavuuksia, toivovat joskin hyvin heikosti,
että tulee vielä päivä, jolloin saattavat kieriä ylellisyydessä "halvan
kansan" kadehdittuina suojelusherroina. Nämä epäjalot, itsekkään
turhamaisuuden orjat ja vaihtelevan onnen leikkikalut! Ja näiden
joukossa -- oi! se on totta --- on muutamia, jotka kantavat Kristuksen,
hänen, köyhien ystävän, nimeä, ja huulillansa anovat ainoastaan
jokapäiväistä leipää ja hurskaalla pilkanteolla rukoilevat: "Tulkoon
valtakuntasi", vaikka he jokaisella sanallaan ja teollaan sekä
kohtelullaan kanssaihmisiänsä kohtaan osottavat, kuinka paljon he
rakastavat nykyistä väärämielistä hallitusta, ja haluten vääryyttä,
eivät he suinkaan mielellään soisi Kristuksen valtakunnan tulevan.

Omituista on -- päivänselvässä ristiriidassa siihen asemaan nähden,
jolle monet, jotka väittävät olevansa Jumalan lapsia, asettuvat -- että
usein tapaa moniaita sosialisteja ja muita, jotka hylkäävät kaiken
kirkollisen, ja sen kanssa liiankin usein Raamatun ja kaiken uskon
ilmotettuun uskontoon, mutta kumminkin todella käsittävät muutamia
vanhurskauden periaatteita, tunnustaen ihmisten yhteisen veljeyden,
j.n.e. kuten muutamat heidän kirjoistaan mitä kauniimmin osottavat. He
näyttävät odottavan ja tavottelevan sitä yhteiskunnan yhdenvertaisuutta
ja niitä yleisesti suotuisia olosuhteita, joita uudelleen ja uudelleen
luvataan Raamatussa tuloksena Kristuksen valtakunnan pystyttämisestä
ihmisten keskuuteen, kun Jumalan tahto on tapahtuva maan päällä. Ja
kumminkin, sosialisti raukat, näyttää pikemmin siltä kuin heidän
taistelullansa tasa-arvoisuuden puolesta suureksi osaksi olisi juurensa
heidän köyhyydessänsä ja tietoisuudessaan tavallisten mukavuuksien ja
etujen puuttumisesta kuin periaatteiden perustuksella; sillä annapas
jonkun heistä periä tahi ansaita suuri rikkaus, niin saattaa olla
melkein varma, että hän hylkää sosialistiset oppinsa.

Hyvin varoen on niiden pyhien vaellettava, jotka rukoilevat: "Tulkoon
valtakuntasi, tapahtukoon tahtosi", jotteivät heidän rukouksensa olisi
ainoastaan huulien höpinää, johon heidän sydämensä ja elämänsä ei
ollenkaan yhdy. "Oman suusi mukaan olen tuomitseva sinut" on eräs mitä
enimmin sydäntä tutkiva ja ankara nuhde, jonka tuomari tulee lausumaan
muutamille, jotka ovat tunnustaneet olevansa hänen palvelijoitansa ja
ikävöivät hänen rakkaudesta rikasta ja oikeudenmukaista valtakuntaansa.
Asettakoot siis kaikki, jotka siten rukoilevat ja uskovat tulevaa
vanhurskasta hallitusta, nyt jo tekonsa ja sanansa sen oikeudellisten
säädösten mukaisesti, niin paljon kuin heidän vallassaan on.

Ne, jotka ovat omaksuneet edellisten osien opetukset, tulevat näkemään
ettei Jumalan valtakunta tule olemaan ulkonainen, näkyväinen
valtakunta, jolla on maallinen loisto, vaan valtakunta, jolla on
jumalallinen ihanuus ja voima. Tämä valtakunta on jo tullut toimivaan
valtaansa, vaikkei se vielä ole voittanut ja raivannut pois tämän
maailman valtakuntia, joiden vallanaika ei vielä ole kulunut loppuun.
Niinmuodoin se ei vielä ole _saanut_ täydellistä valtaa maallisen
herrauden yli. Sen pystyttäminen on nyt kumminkin tapahtumaisillansa,
kuten ajanmerkit ja myöskin ne ennustukset, joita on tarkastettu
edellisessä osassa, ja toiset, joita tarkastetaan tässä osassa,
osottavat.

Seuraavat luvut tulevat esittämään ennustuksia, jotka osottavat eri
asteita nimikristityn seurakunnan ja maailman valmistuksessa
valtakuntaa varten, ja kiinnittävät huomion muutamiin merkitsevimpiin
muutoksiin, joita on ennustettu tapahtuvan sen pystyttämisen aikana.
Mikään ei saata olla tärkeämpää tahi herättää syvempää mielenkiintoa
nykyään elävissä pyhissä, jotka ikävöivät perintö-osaa tässä
valtakunnassa, ja etsivät yhteistoimintaa Mestarin, Pääelonkorjaajan ja
Kuninkaan kanssa siinä työssä, jonka aika nyt on tullut ja joka nyt on
tapahtumaisillansa.

       *       *       *       *       *

                   TYÖHÖN.

    Työhön vain! työhön vain! Työ on koht' päättynyt.
    Jäljiss' Mestarin astuos innolla nyt.
    Hänpä neuvollaan johtaa ja voimia suo,
    Kun teet työtä, min Herra sun tiellesi tuo.
          Kestä ain', kestä ain'!
          Toivoen, valvoen,
          Kunnes työsi jo loppuu vain.

    Työhön vain! työhön vain! Kenpä nääntyvä lie,
    Sille lähteelle elämän näyttäös tie.
    Risti, lippumme voittoisa taisteluss' on,
    Kun me saarnaamme: lähde on ehtymätön.
          Kestä ain', kestä ain'!
          Toivoen, valvoen,
          Kunnes työsi jo loppuu vain.

    Työhön vain! työhön vain! Paikka kullekin on.
    Eksytysten jo valta koht' kaatunut on.
    Nimi Herran se korkeuksiin saa kaikumaan,
    Kun käy siunausten lähteet nyt pulppuamaan.
          Kestä ain', kestä ain'!
          Toivoen, valvoen,
          Kunnes työsi jo loppuu vain.

    Työhön vain! työhön vain! Herran voimassa näin.
    Katso kasvonsa kääntynyt on meihin päin.
    Kohta kunnian pappeina, herroina maan
    Käymme lähteestä kaikille juottamaan vaan.
          Kestä ain', kestä ain'!
          Toivoen, valvoen,
          Kunnes työsi jo loppuu vain.



TOINEN LUKU.

"LOPUN AIKA", ELI "HÄNEN VALMISTUKSENSA PÄIVÄ".

Danielin XI luku.

Lopun aika. -- Sen alku, vuonna 1799 j.K. -- Sen loppu 1914 j.K. --
Mitä on valmistettava, ja mikä on tarkotus. -- Maailman historiaa
seurattu ennustuksen mukaisesti sen etevimpiin hallitsijoihin nähden.
-- Vuodesta 405 e.K. tähän valmistuspäivään asti. -- Lopun ajan alku
määrätyllä tavalla ilmaistu, kumminkin ilman nimiä ja vuosilukua.


"Lopun aika" sadan viidentoista (115) vuoden ajanjakso, vuodesta 1799
vuoteen 1914 j.K., on selvästi ilmaistu Raamatussa. "Hänen
valmistuksensa päivä" on toinen nimi, joka annetaan tälle ajanjaksolle,
koska sinä aikana yleinen tiedon lisäys johtaa löytöihin ja
keksintöihin, j.n.e., tasottaen tietä tulevan Tuhatvuotiskauden
suosiolle valmistamalla koneellisia apuneuvoja, jotka tulevat
säästämään työtä ja ylipäänsä tuottamaan maailmalle aikaa ja
mukavuuksia, jotka Kristuksen oikeudenmukaisen hallituksen aikana
tulevat siunaukseksi kaikille ja ovat avullisina täyttämään maata
tiedolla Herrasta. Ja toisessakin tarkotuksessa se on valmistuksen
päivä tahi aikakausi; sillä joukkojen keskuudessa lisääntyvän tiedon
kautta, tämän antaessa kaikille hitusen vapauden ja ylellisyyden makua
ennenkuin Kristuksen valtakunta pystytetään järjestämään maailmaa
oikealla tavalla, tulevat nämä siunaukset vähitellen olemaan
nostovipuina luokkavallalle ja johtamaan joukot kapinaan ja kukistamaan
yhtiörenkaat j.n.e., joiden kanssa maan kaikki nykyiset valtakunnat,
porvarilliset ja kirkolliset, tulevat kaatumaan. Ja siten on nykyinen
aika (sellaisen kukistumisen kautta) valmistuksen päivä Jumalan
valtakunnan maailman vallalle, jota niin kauan on rukoiltu.

Neljääkymmentä viimeistä vuotta lopun ajasta kutsutaan "lopuksi" tahi
"elonkorjuu-ajaksi", niinkuin luemme: "ELONAIKA _on_ maailman LOPPU"
(Matt. 13: 39). Tulemme kohta kiinnittämään lukijan erikoisen huomion
tämän ajanjakson ja sen tapahtumain ennustettuun yleiseen luonteeseen,
mutta elonkorjuun erityiset piirteet tulemme sen sijaan säästämään
myöhempään lukuun.

Vaikka tiedonanto, joka osottaa meille tämän ajanjakson vuosimäärän,
annetaan meille Danielin ennustuksessa, tiedämme, ettei hän itse
ymmärtänyt mitään siitä, niinkuin hän sanoi: "Minä tosin kuulin tämän,
vaan en minä ymmärtänyt" (Dan. 12: 8). Vastaukseksi innokkaiden
kysymystensä johdosta sai hän tietää, että sanat ovat suljetut ja
sinetillä lukitut lopun aikaan _asti_. Siitä seuraa siis, ettei kukaan
saattanut ymmärtää ennustusta ennen vuotta 1799; ja ennenkuin jätämme
aineen, tulemme näyttämään, että ennustus ilmottaa, ettei saatettu
_alkaakaan_ ymmärtämään sitä ennen vuotta 1829 tahi paljastaa sitä
selväksi ennen vuotta 1875.

Danielin ennustuksen yhdestoista luku on omistettu niille merkillisille
tapahtumille, jotka johtavat tähän ajanjaksoon, lopun aikaan,
kahdennentoista luvun johtaessa siitä eteenpäin loppuun tahi
elonaikaan. Ennustusten tutkijat huomannevat sen omituisen tavan, jolla
vuosiluku lopun ajan alkamiselle ilmaistaan -- erinomainen tapa, jonka
kautta vuosiluku täsmälleen määrätään, mutta samalla myöskin salataan
siihen määrättyyn aikaan asti, jolloin tulisi aika sen ymmärtämiselle.
Ja sitten kun tämä ajankohta on omituisella tavalla ilmaistu
yhdennessätoista luvussa mainitsematta nimeä tai vuosilukua, antaa
kahdestoista luku meille kolme ajanjaksoa, 1260, 1290, ja 1335
profetallista päivää, jotka todistavat ja vahvistavat mitä
yhdennessätoista luvussa on opetettu, nimittäin, että lopun ajan alku
oli vuonna 1799.

Ja vaikka yhdestoista luku koskettaa muutamia silmiinpistävimpiä
luonteita ja tapahtumia maailmanhistoriassa, niinkuin tulemme
osottamaan, on niiden todistus kumminkin vielä suljettu hyvin monelle
ennustusten tutkijalle sen kautta, että ennustuksen _pääkohta_, josta
paljon riippuu, on näennäisesti toteutunut. Tällä tavoin peittää eli
sulkea ennustus, kunnes määrätty aika sen ilmottamiselle on tullut, ei
ole tavatonta. Ja niin varmoja ovat muutamat ennustusten
tutkijat olleet siitä, että tämä pääkohta jo on toteutunut, että
englantilaisessa tavallisessa Raamatun käännöksessä eräs reunamuistutus
kuuluu: "Toteutunut 168:sta 171:teen e.K." Tämä paikka (Dan. 11: 31)
kuuluu: "Ja hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja saastuttavat
pyhäkön ja linnoituksen ja poistavat jokapäiväisen [sananmukaisesti --
_alituisen_] uhrin ja asettavat hävityksen kauhistuksen [eli hävittävän
kauhistuksen]."

Väitetään, että Antiokus Epifanes, eräs syyrialainen kuningas täytti
tämän ennustuksen silloin, kun hän väkivallalla tunkeutui Jerusalemiin,
lakkautti uhraamisen Jumalalle temppelissä ja asetti temppeliin Jupiter
Olympoksen kuvan.

Tämä ennustuksen näennäinen täyttyminen on kylliksi tyydyttämään
tavallista tutkijaa, hän kun tyytyy uskomaan, mitä hänelle sanotaan; ja
sen kautta hänessä häviää innostus ennustukseen, joka muka on täyttynyt
kaukaisessa muinaisuudessa, eikä niin ollen herätä hänessä erityistä
mielenkiintoa. Mutta se joka tutkii huolellisesti, saattaa huomata,
että ennustettiin (14 värssy), että ne, jotka harjottivat väkivaltaa
Danielin kansaa vastaan, tosin _koettaisivat täyttää_ näkyä (tahi
toteuttaisivatkin sen näennäisesti), mutta kumminkin epäonnistuivat; ja
edelleen, että "lopun aika" oli määrätty aika (värs. 35), ja että
täyttä ja oikeaa tulkitsemista _ei_ voitu saada _sitä ennen_.
Niinmuodoin eivät sellaiset voi saada oikeita tulkitsemisia
menneisyydestä. Eikä huolellinen tutkija myöskään saata jättää huomioon
ottamatta sitä seikkaa, että Herramme kiinnitti huomion juuri tähän
ennustukseen kaksi sataa vuotta sen väitetyn täyttymisen jälkeen, ja
käski meidän odottaa sen täyttymistä _tulevaisuudessa_, sanoen: "Kun
siis näette [tulevaisuudessa] hävityksen kauhistuksen seisovan pyhässä
paikassa". (Matt. 24: 3, 15). Vieläpä Herramme lisäsi siihen
huomautuksenkin, että olisimme varuillamme, ja ettemme erehtyisi
todellisen kauhistuksen suhteen, sanoen: "Joka tämän lukee, se
tarkatkoon".

Me toivomme, että ne todistukset, joita on esitetty edellisessä osassa,
ovat selvittäneet sen tosiasian, että suuri paavilaisjärjestelmä on
hävityksen kauhistus, joka vuosisatojen kuluessa on ryöstänyt sekä
maailmaa että seurakuntaa Kristuksen valtakunnan nimessä. Se on
todellakin kauvan "seisonut pyhässä paikassa" -- Jumalan temppelissä,
kristillisessä seurakunnassa. Jumalalle olkoon kiitos armostansa, että
saamme nähdä sen kauhistuttavat luonteenominaisuudet yhä selvemmin,
voidaksemme paeta kaikkia sen eksytyksiä. Jumalalle olkoon kiitos, että
sen päivät ovat luetut, ja että puhdistettu pyhäkkö (Dan. 8: 14) pian
tulee korotettavaksi ja täytettäväksi Jumalan kirkkaudella.

Tämän johdannon jälkeen siirrymme tutkimaan Danielin yhdettätoista
lukua järjestyksessä.

Toinen värssy alkaa meedialais-persialaisesta valtakunnasta, jonka
neljäs ja viimeinen kuningas oli Darius III, Kodomanus.

Mahtava kuningas kolmannessa värssyssä on Kreikan Aleksanteri Suuri.
Häntä koskeva kappale Villardin maailmanhistoriasta luettanee
mielenkiinnolla. Hän sanoo: --

"Tultuansa Judeaan, lähetti Aleksanteri Suuri käskyn Jerusalemiin,
jotta hänen sotajoukkonsa sieltä varustettaisiin elintarpeilla ja
sotilailla. Jaddus, silloinen ylimäinen pappi vastasi, että hän oli
vannonut uskollisuutta Persian kuninkaalle eikä saattanut hyljätä häntä
hänen eläissään. Niin pian kuin Tyyron piiritys oli päättynyt, marssi
Aleksanteri Jerusalemiin kostaakseen tuon kiellon. Saatuansa tiedon
hänen aikeistaan ja ollen aivan kykenemätön ryhtymään taisteluun hänen
kanssaan, huusi ylimäinen pappi taivaan puoleen saadakseen suojelusta.
Yöllinen näky opetti hänelle mitä hänen oli tehtävä ja sentähden avasi
hän kaupungin portit ja sirotteli tien kukkasilla. Pukeuduttuaan
leeviläisen papiston loistavaan virkapukuun meni hän ja hänen kanssaan
kaikki papit, valkoisiin puettuina, voittajaa vastaan. Kun Aleksanteri
tapasi hänet, kumartui hän ja rukoili. Hänen hämmästyneen ystävänsä
kysyttyä miksi hän, jota toiset rukoilivat, rukoili ylimmäistä pappia,
vastasi hän: 'En minä rukoile häntä, vaan sitä Jumalaa, jonka palvelija
hän on. Minä tiesin heti kun näin hänen pukunsa, että hän oli juuri
sama, jonka näin näyssä Makedoniassa silloin, kun ajattelin Persian
vallottamista, ja hän vakuutti minulle silloin, että hänen Jumalansa
kävisi minun edelläni ja antaisi minulle menestystä!' Aleksanteri
syleili sitten pappeja kulkiessaan heidän keskellänsä: ja tuli sillä
tavoin Jerusalemiin, jossa hän mitä juhlallisimmalla tavalla uhrasi
temppelissä. _Ylimmäinen pappi osotti hänelle sen jälkeen Danielin
ennustuksen ja selitti sen merkitsevän että hän oli kukistava Persian
valtakunnan_."

Vaikka Aleksanteri voitti maailman tuona lyhyenä 13 vuoden aikana, ei
valtakunta hänen kuoltuansa kokonaisena siirtynyt hänen perheelleen,
vaan hänen neljä sotapäällikköänsä jakoivat sen keskenään ja se hajosi
ylipäänsä pirstaleiksi kuten neljännessä värssyssä ilmoitetaan.

Huomaa tässä tämän ennustuksen yhtäpitäväisyys sen ennustuksen kanssa,
joka on Dan. 8: 3--9 ja 20--25. Tässä osotetaan, että eräästä
Aleksanterin valtakunnan osasta (vertaa värssyjä 8, 9 ja 21)
muodostuisi "pieni sarvi" eli valta, joka tulisi ylenmäärin suureksi.
Tämä tarkottaa ilmeisesti Roomaa, joka kohosi vaikuttavaan asemaan
Kreikan raunioille. Oltuansa mitätön ala-valtio, jonka lähettiläät
kiirehtivät tunnustamaan Kreikan yliherruuden, halukkaina tulemaan
_valtakunnan osaksi_ Aleksanteri Suuren jalkojen juurella, nousi Rooma
vähitellen yliherruuteen.

Se kertomus, joka muutamilla sanoilla mainitaan Dan. 8: 9, 10,
kerrotaan laveammin luvussa 11: 5--19. Tässä seikkaperäisessä
selostuksessa mainitaan _Egypti etelän kuninkaaksi_; kun sensijaan
_kreikkalaisia_, ja sittemmin heidän seuraajiaan vallassa,
_roomalaisia_, eli uutta sarvea, joka sai alkunsa Kreikasta, kutsutaan
_pohjan kuninkaaksi_. Jumalan kansan -- Danielin kansan -- historia,
jonka lopulliseen siunaamiseen Daniel luotti, Jumalan antaman lupauksen
mukaisesti on kudottu näiden kansain historiaan, yhteenliittyen väliin
toiseen, väliin toiseen niistä. On pitkäveteistä ja tarpeetonta seurata
tätä historiaa sen monissa yksityiskohdissa tarkastamalla Aleksanterin
sotapäällikköjen riitoja ja heidän seuraajiansa, kunnes tulemme 17:teen
värssyyn, joka tarkottaa Kleopatraa, Egyptin kuningatarta. Ja koska
kaikki ovat samaa mieltä tähän asti, niin ei ole tarpeellista mennä
kauemmas menneisyyteen.

Värssystä 18:n alkaen luvun loppuun asti jatkavat ne, jotka väittävät,
että 31 värssy tarkottaa Antiokus Epifanesta, ennustuksen
sovelluttamista pieniin riitaisuuksiin ja kahakoihin Seleukon,
Filopaterin, Antiokus Epifanen ja Ptolemeus Filometorin välillä, kuten
juutalaisetkin nähtävästi olivat tottuneet sitä sovittamaan. Jatkamalla
tätä tulkitsemista 12:teen lukuun asti, on selvää, että juutalaisilla
olisi ollut vahvat syyt odottaa piakkoin pelastusta Messiaksen kautta;
ja siten luemmekin, että Herramme syntymisen aikana "kaikki odottivat"
häntä ja hänen kauttaan vapautusta roomalaisten ikeestä. Mutta 18:sta
värssystä alkain erottaudumme me, jotka näemme todellisen
"kauhistuksen", heistä käsittäen, että ennustus ainoastaan koskettelee
huomattavia henkilöitä aina paavikuntaan asti, ja kosketeltuaan ja
todennettuaan tämän, jatkaa yhä edelleen seuraten sitä sen
vainoomisvallan loppuun asti, ilmaisten tämän vuosiluvun
seikkaperäisellä selostuksella eräästä maailmanhistorian
merkillisimmästä henkilöstä -- Napoleon Bonapartesta.

Mutta kysyttänee: Mistä johtuu se, että on tehty muutos edellisten
värssyjen kertomistavasta, ja siirrytty koskettelemaan ainoastaan
historian huomattavimpia piirteitä? Me vastaamme Jumalan
menettelytapaan kuuluneen m.m. täten sinetillä lukita ja sulkea
ennustus. Toiselta puolen oli kaikki niin järjestetty ennustuksessa,
ettei Israel loukkaantuisi siihen ensimäisessä tulemisessa. Jos
kahdenkymmenen vuosisadan pieniä tapahtumia ja yksityisseikkoja olisi
kerrottu niin laajasti kuin tämän luvun 3--17 värssyissä oleva ennustus
on kerrottu, olisi se käynyt pitkäveteiseksi, väsyttäväksi ja
mahdottomaksi ymmärtää; ja se olisi antanut juutalaisille ja
ensimäiselle kristitylle seurakunnalle jonkunlaisen käsityksen siitä
ajanpituudesta, mikä tulisi kulumaan, ennenkuin Jumalan valtakunta
tulisi; mutta se ei ollut Jumalan tarkotus.

Kun me siis menemme eteenpäin, tarkottavat meidän mielestämme värssyt
17--19 niitä aikoja ja tapauksia, joissa Markus Antonius ja Kleopatra
esiintyvät, jolloin Antonius kukistui ja Egypti ("etelän kuningas")
liitettiin Rooman valtakuntaan. 20:nnen värssyn sovitamme Augustus
Caesariin, joka oli tunnettu siitä, että hän kantoi järjestelmällisesti
veroja kaikilta veronalaisilta kansoilta, ja että hänen veronkantonsa
Judeassa ja koko silloisessa sivistyneessä maailmassa mainitaan
yhteydessä Herramme syntymisen kanssa. (Luuk. 2: 1.) Ilmoitus: "Keisari
Augustus antoi käskyn, että koko maailma oli verolle pantava" vastaa
tarkkaan kertomusta: "Ja hänen sijaansa nousee yksi, joka antaa
_ahdistaman_ [veronkantajan engl. k.] käydä valtakunnan _kaunistuksen_
[ihanuuden engl. k.] kautta." Tämä, kertomuksen viimeinenkin osa sopii
täydellisesti, sillä Augustus Caesarin hallituskausi on historiassa
tunnettu suuren roomalaisvallan _ihanimpana_ aikana, ja kutsutaan sitä
"Rooman kultaiseksi ajaksi."

Eräs toinen 20:nnen värssyn käännös kuuluu: "Hänen sijaansa on nouseva
yksi, joka antaa veronkantajan _käydä valtakunnan ihanan maan läpi_".
Tämä näyttänee erityisesti tarkottavan Palestiinaa, ja sopii se siinä
tapauksessa täydellisesti yhteen Luukkaan selostuksen kanssa. Mutta
molemmatkin sovitukset ovat oikeat: silloin oli roomalaisen vallan
ihana aika ja sen veronkantajat lähetettiin kulkemaan Palestiinan maan
-- valtakunnan ihanan maan läpi. Huomattakoon sitäpaitsi, että Augustus
Caesar oli ensimäinen hallitsija maailmassa, joka sääsi
_järjestelmällisen_ veronkannon.

Luemme edelleen tästä etevästä hallitsijasta: "Muutamissa päivissä hän
särjetään, ei kuitenkaan vihan eikä sodan kautta". Augustus Caesarista
on mainittu, että hän kuoli rauhallisen kuoleman, kun sen sijaan hänen
edeltäjänsä ja hänen seitsemän seuraajaansa keisarinvallassa saivat
väkivaltaisen lopun. Hän kuoli muutama vuosi senjälkeen kun oli
saavuttanut valtansa huipun ja antanut "veronkantajan matkustaa
valtakunnan ihanan maan läpi."

21:nen värssy kuvaa sopivalla tavalla Tiberius Caesaria, Augustuksen
seuraajaa: "Hänen sijaansa nousee kelvoton, eikä sille valtakunnan
_kunniaa_ anneta; vaan hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa valtakunnan
liehakoitsemisella". Huomatkaamme tässä kuinka historiallinen kertomus
Tiberiuksesta sopii yhteen yllämainitun ennustuksen kanssa.

White sanoo:

"Tiberius oli viidenkymmenenkuuden vuoden vanha noustessaan
valtaistuimelle; tällöin _väitti_ hän olevansa mitä _haluttomin_
huolehtimaan valtaa seuraavista tehtävistä... Kun kaikki esteet nyt
olivat poistetut, antoi hirmuvaltias vapaan vallan julmille ja
aistillisille intohimoilleen."

Villard sanoo:

"Alussa teeskenteli hän ja näytti hallitsevan kohtuudella; mutta
naamari putosi pian... Senaatti, jolle hän siirsi kansan kaikki
oikeudet oli arvossa alentunut, ja hyväksyi niinollen liehakoimalla
hänen toimenpiteensä, ja uhrasi suitsutusta alituisen imartelun
muodossa miehelle, joka täytti heidän katunsa verellä. Juuri tämän,
_mitä alimmas langenneen_ ihmisen hallitessa, ristiinnaulittiin meidän
Herramme Jeesus Kristus Judeassa."

Nämä kuvat sopivat tarkasti yhteen ennustuksen kanssa ja ne vahvistaa
sitäpaitsi vielä seuraava -- 22 värssy. "Tulvan [virran] voimalla
tulvailevat he [kaikki vastustajat] pois hänen edestänsä ja särjetään,
vieläpä _Liitonkin Ruhtinas_". Tämä viimeinen määritelmä näyttää
eittämättömästi tarkottavan Herraamme Jeesusta, jonka ylempänä olleen
historiankirjoittajan huomautuksen mukaan, Tiberiuksen hallituksen
aikana ristiinnaulitsi hänen edustajansa, Judean roomalainen
käskynhaltija, Pilatus, ja roomalaiset sotamiehet.

"Ja siitä asti kun hän teki liiton hänen kanssansa, [Senaatti tunnusti
hänet keisariksi] harjottaa hän petosta ja menee ylös ja voimistuu
vähällä väellä. [Tiberius perusti _pretoriaanein kaartin_, jossa aluksi
oli ainoastaan 10,000 miestä, mutta sittemmin puolta enemmän. Tämä
pieni miesmäärä ollen keisarin henkivartiostona oleskeli aina Roomassa
ja oli hänen valvontansa alaisena. Tämän avulla piti hän kansan ja
Senaatin pelossa, poisti kansanvaalit, kansankokoukset j.n.e.] Keskellä
rauhaa tulee hän maakunnan lihavimpiin paikkoihin ja tekee, mitä ei
hänen isänsä eikä hänen isäinsä isät tehneet: ryöstöä ja saalista ja
rikkautta hän heille jakelee, ja linnoja vastaan hän juoniansa aikoo,
mutta ainoasti ajaksi." -- Värssyt 23, 24.

Sekä Augustuksen että hänen seuraajainsa valtiollinen tarkotus oli
mieluummin rauhallisella tavalla säilyttää valta niissä alusmaissa,
jotka aikasemmin olivat voitetut, kuin valloituksien kautta yhä lisätä
niitä; ja päästäksensä tarkotuksensa perille menettelivät he siten,
että jakoivat saaliin asettamalla paikallisia käskynhaltijoita, joilla
oli arvo ja valta ja joiden virassaan pysyminen tehtiin riippuvaksi
järjestyksen pidosta heille määrätyissä maakunnissa, uskollisuudesta
Caesareja kohtaan sekä täsmällisestä veronkannosta. He eivät
menetelleet enää kuten alussa, jolloin ryöstivät ja rosvosivat maailmaa
saadakseen viedä saaliin voitonmerkkinä Roomaan. Tämän valtiotaidon ja
"_tulevaisuutta tarkottavien suunnitelmiensa_" kautta hallitsi Rooma
nyt täydellisemmin ja vaikutusvaltaisemmin maailmaa kuin silloin, kun
sen sotajoukot samoilivat sinne ja tänne.

On muistettava, että vaikka ennustus on mennyt seikkaperäisyyksiin
kertomuksessaan ja Augustukseen ja Tiberiukseen nähden melkeinpä
henkilökohtaisunksiin, on tämä ainoastaan ollut keino erästä tarkotusta
varten. Sen tarkotuksena on ilmaista aika maailman-vallan muuttamiselle
Kreikasta Roomaan, Aleksanteri Suuren neljältä sotapäälliköltä, jotka
edustavat hänen valtakuntansa neljää osaa (Dan. 8: 8 mainitut
kreikkalaisen "kauriin" "neljä sarvea"), roomalaiselle vallalle, joka
sinä aikana ja sitä ennen oli osa Kreikasta. Nämä neljä sotapäällikköä,
jotka seurasivat Aleksanteri Suurta, ovat esitetyt yhtä selvästi
historiassa kuin ennustuksessakin. [Jakaminen näiden neljän kesken
mainitaan selvästi Dan. 8: 8 ja 11: 4, 5.] Historiankirjottaja
[Villard's Universal History, siv. 100] sanoo: --

[_Kreikan_] "valtakunta jaettiin nyt neljään osaan, ja yksi osa
annettiin kullekin niistä sotapäälliköistä, jotka muodostivat liiton.
Ptolemeus otti kuninkaanvallan _Egyptissä_, Seleukus _Syriassa_ sekä
_Ylä-Aasiassa_, Lysimakus _Trakiassa_ sekä _Vähässä Aasiassa_
Taurukseen asti, ja Kassander otti osakseen _Makedonian_."

Tässä palottelussa tuli Italia kuulumaan Kassanderille, jonka osa oli
pohjoisin, ja jota sentähden kutsutaan "pohjan kuninkaaksi", Egypti
taas oli eteläinen osa eli siis "etelän kuningas". Vähitellen sai
Rooman vaikutus ylivallan, ja pala palalta joutui se alue, joka
alkujaan kuului Seleukokselle, Lysimakukselle ja Kassanderille Rooman
valtaan, joka kuului pohjoiseen osaan, ja niinollen jäi ainoastaan
Egypti, eteläinen osa, jälelle. Tämä etelän kuningas, Egypti, tuli,
kuten edellä on kerrottu, pohjoisen osan vallan alle Kleopatran,
Antonius ja Augustus Caesarin aikana, osaksi Kleopatran isän
testamentin nojalla, jonka kautta hän, kun hänen lapsensa vielä olivat
nuoria hänen kuollessaan, jätti valtakunnan Rooman senaatin
suojelukseen, ja osaksi Markus Antoniuksen tappion kautta. Jonkun aikaa
olikin "etelän kuningas", Egypti, tosiaankin yhtä mahtava kuin "pohjan
kuningas" Rooma. Historiankirjottajat kertovat meille sen olleen "sen
ajan _suurimman_ kauppakansan"; että sillä oli "33,000 kaupunkia" ja
että sen vuotuiset tulot "nousivat noin 14,800 hopeatalenttiin", noin $
20,000,000 (yli 100,000,000 Smk.).

Käsittäen ennustuksen sisällyksen ja tarkotuksen, emme saa odottaa
henkilökohtaisia, yksityisseikkoihin meneviä selostuksia näiden
valtakuntain ruhtinaista, vaan "pohjan kuninkaalla" ymmärrämme
Roomalaisen valtakunnan edustajaa, ja "etelän kuninkaalla" Egyptin
valtakunnan edustajaa. Tämän selityksen jälkeen menemme eteenpäin
ennustuksen tutkimisessa.

Värssy 25: "Ja hän [Rooma] yllyttää voimansa ja sydämmensä etelän
kuningasta [Egyptiä] vastaan suurilla sotajoukoilla. Ja etelän kuningas
lähtee sotaan suurella ja aivan väkevällä sotajoukolla; mutta hän ei
kestä, sillä he neuvottelevat [petollisia] juonia häntä vastaan."

Vuodesta 30 e.K. jolloin Augustus Caesar teki Egyptin roomalaiseksi
maakunnaksi, ei mitään vihamielisyyttä vallinnut näiden kahden maan
välillä, kunnes kuningatar Zenobia, eräs Kleopatran jälkeläisistä, noin
269 j.K. vaati Egyptiä hallittavakseen ja hallitsikin sitä jonkun
aikaa. Hänen hallituskautensa oli kumminkin lyhyt. Rooman keisari,
Aurelianus, voitti hänet v. 372 j.K. Historiankirjottaja sanoo:
"Syyria, Egypti ja Vähä-Aasia tunnustivat Palmyran kuningattaren,
Zenobian hallitsijakseen. Mutta hänen täytyi taistella keisarikunnan
ylivoimaisia joukkoja ja aikakauden etevintä ja taitavinta
sotapäällikköä vastaan." Kumminkin kirjottaa Aurelianus hänestä: "Rooman
kansa puhuu ylenkatseella sodasta, jota minä käyn naista vastaan. He
eivät tunne Zenobian luonnetta eikä mainetta. On aivan mahdotonta
kuvailla hänen sotaisia varustuksiansa ja hänen hurjaa rohkeuttansa."
Firmus, Zenobian liittolainen Egyptissä, voitettiin ja tapettiin pian,
ja Aurelianus palasi Roomaan suuresti kunnioitettuna, suuret aarteet
mukanaan, niinkuin 28 värssyssä kuvataan -- "Ja hän palajaa omalle
maallensa suurella tavaralla, ja hänen sydämensä on pyhää liittoa
vastaan; ja jotakin [erikoista] hän toimittaa ja palajaa maallensa."

Todistukseksi siitä, minkälaisia rikkauksia hän oli kerännyt,
huomattakoon seuraava ote, minkä Gibbon kertoo, Aurelianuksen
voittokulusta pitkin Rooman katuja. Hän sanoo: --

"Aasian aarteet, voitettujen kansojen aseet ja sotamerkit sekä
syrialaisen kuningattaren mainio pöytäkalusto ja vaatevarasto olivat
asetetut tarkkaan järjestykseen tai pikemmin sanoen taiteelliseen
epäjärjestykseen... Zenobian ihana vartalo oli kahlehdittu kultaisilla
kahleilla; orja kannatti kultaketjua, joka oli kääritty hänen kaulaansa
hänen melkein vaipuessaan jalokivien sietämättömän painon alla. Hän
käveli jalkaisin niiden vaunujen edellä, joissa hän oli toivonut kerran
saavansa ajaa voittajana Roomaan."

Mitä profetan tiedonantoon tulee, että palatessaan hänen sydämensä
tulisi olemaan pyhää liittoa [kristinuskoa] vastaan, sanoo Mosheim: --

"Vaikkakin Aurelianus oli ylenmäärin epäjumalisuuteen menevä, ja vaikka
hänellä oli suuri vastenmielisyys kristittyjä kohtaan, ei hän
kumminkaan ryhtynyt minkäänlaisiin vastustaviin toimenpiteisiin neljän
vuoden aikana. Mutta hallituksensa viidentenä vuonna, lieneekö se
sitten johtunut hänen omasta tai toisten taikauskosta, alkoi hän tehdä
valmistuksia vainotaksensa heitä; ja niin julma ja petomainen oli hänen
luonteensa, ja siihen määrin oli hän pappien ja jumalien ihailijoiden
vaikutuksen alaisena, että, jos hän olisi saanut elää, olisi hänen
vainonsa tullut kaikkia edellisiä vainoja kauheammaksi. Mutta ennenkuin
hänen uudet käskykirjeensä olivat ehtineet kaikkiin maakuntiin, kuoli
hän salamurhaajan käden kautta; ja sentähden ainoastaan harvat
kristityt saivat kärsiä hurskautensa tähden hänen aikanaan." [History af
Christianity, II osa, 101 siv.]

Tämä vainoamishalu kristinuskoa vastaan esiintyi _senjälkeen kun hän
palasi_ valloitusmatkaltansa, kuten ennustuksessa ilmotetaan.
Aurelianus oli auringon palvelija, ja hän piti voittoansa Zenobiasta
auringon antamana; ja heti taistelun jälkeen meni hän auringolle
pyhitettyyn suuremmoiseen temppeliin, kantamaan kiitostansa suosiosta.
Kun kristityt eivät pitäneet aurinkoa palvelemisen arvoisena ja
kieltäytyivät ottamasta osaa tähän auringonpalvelukseen, otaksutaan
tuon epäämisen olleen syynä hänen äkkiarvaamattomaan ja väkivaltaiseen
vastustukseensa.

Värssy 26: "Ja ne jotka syövät hänen herkkujansa, ne häntä hävittävät,
ja hänen sotajoukkonsa hajoo, ja monta kaatuu surmattuna."
Aurelianuksen omat sotapäälliköt salamurhasivat hänet. Menestys seurasi
hänen sotajoukkoansa, vaikka monet siinä kaatuivat.

27 värssy ei tarkota Roomaa eikä Egyptiä, vaan kahta kuningasta tahi
valtaa roomalaisessa valtakunnassa -- keisarivaltaa, joka vähitellen
hävisi kokonaan, ja pappisvaltaa, joka vähitellen kohosi eloon ja
kunnianhimoon. Molemmat koettivat käyttää toisiaan omiin itsekkäisiin
tarkotuksiinsa, koettaen samalla kieltää sellaisten tarkotusten
olemassa olon. Värssy kuuluu: "Ja kumpaisenkin kuninkaan sydän on
pahuuteen päin, ja yhdessä pöydässä he valhetta puhuvat; mutta ei se
menesty (silloin), _sillä_ vielä on loppu _määräaikaan määrätty_." Eli,
lausuaksemme ajatuksen selvemmin, Jumala oli määrännyt 1260 vuotta
paavikunnan vainoamisajan pituudeksi, sentähden ei keisarivallan ja
pappisvallan yhdistyksellä eli liitolla _saattanut olla menestystä_
silloin, sillä jos nuo 1260 vuotta olisi laskettu siitä ajasta, olisi
"lopun aika" tullut liian aikaisin, sentähden oli välttämätöntä, että
se (liitonteko) siirrettiin tuonnemmaksi, ja että se sai vasta
vähitellen kehittyä keisarivallan rappeutumisen kautta Italiassa.
Kirkkohistorian lehdillä näemme kristittyjen piispojen juonet _vallan_
voittamiseksi Rooman valtakunnassa; ja ilmeisesti harkitsivat Rooman
keisarit paljon, eikö sentään olisi heille edullista hyväksyä tuo uusi
uskonto. Näyttää siltä, että Konstantin ainoastaan toteutti,
kypsyneempänä aikana sen, mitä toiset enemmän tai vähemmän olivat
ajatelleet. Mutta kansan mielialan tähden tuli Konstantinkin estetyksi
heti, ja niin pian kuin oli toivottu, aikaansaamasta kirkon ja valtion
voimien yhdistymisen.

Meistä värssyt 29 ja 30 näyttävät olevan sulkujen välinen lause, joka
on pistetty siihen peittämään tarkotusta joksikuksi ajaksi,
keskeyttämällä kertomuksen järjestyksen, ja uskomme sen tarkottavan
erästä, siihen aikaan nähden, kaukana tulevaisuudessa olevaa
yhteentörmäystä Rooman ja Egyptin valtojen edustajain välillä. Mitään
muuta yhteentörmäystä kun tämä ainoa, ei tulisi olemaan näiden välillä,
ja se tulisi tapahtumaan _juuri_ tuona "määrä-aikana" -- lopun aikana,
1799. Tästä syystä jätämmekin näiden värssyjen tutkimisen siksi kunnes
tulemme tarkastamaan tätä viimeistä taistelua heidän välillään,
niinkuin siitä yksityiskohtaisesti kerrotaan 40--45 värssyissä.

31 värssy liittyy 27 värssyn ajatukseen, ja tarkottaa se meidän
mielestämme sitä Rooman valtakunnan kahdesta vallasta, jolla oli
suurempi menestys -- paavikuntaa. Kun ennustus siten on seurannut
historiassa esiintyviä eteviä, yksityisiä hallitsijoita Aurelianukseen
asti ja on tutustuttanut meidät noiden kahden toisiansa vastaan
vihollismielisen -- maallisen ja kirkollisen -- hallitusvallan kanssa,
jotka pian sen jälkeen nousivat, osottaa se senjälkeen paavikunnan
mahtavammuuden ja sen luonteen ja toiminnan Jumalan totuuteen ja
seurakuntaan nähden -- ja esitetään se tässä yhtenä ainoana kuninkaana
tai valtana, huomioonottamatta sen monia paavien tai päiden vaihdoksia.
Me tiedämme, että taistelussa maallisien ja uskonnollisten hallitsijain
välillä paavikunta suoriutui voittajana; ja ennustus kuuluu:
"Sotajoukot nousevat -- [tai 'vahvoja nousee hänestä' -- Youngin engl.
k.] ja saastuttavat (voiman) pyhäkön ja linnoituksen ja _poistavat
jokapäiväisen uhrin ja _asettavat_ hävityksen kauhistuksen_."

Meidän käsityksemme tästä asiasta on, että vaikkakaan ei seurakunta
eikä maallinen valta onnistuneet nielemään toinen toistaan, niinkuin jo
yhteen aikaan näytti, niin nousi kumminkin "voimakkaita", jotka
saastuttivat sekä maallisen hallituksen että totisen uskonnonkin
perusopit. "Voiman pyhäkköä" maallisen hallituksen rauhoitettua
aluetta, jonka Jumala määrätyksi ajaksi oli jättänyt pakanoille, tämän
maailman valtakunnille, koettivat kukistaa ne seurakunnan jäsenet,
jotka himosivat hallitusta nykyaikana ja jotka kaikin tavoin koettivat
anastaa maallista valtaa edistääkseen kukin _omia_ kirkollisia
suunnitelmiaan; ja Jumalan pyhäkkö (hänen pyhä asuntonsa -- seurakunta)
häväistiin ja halvennettiin näiden "voimallisten" innokkaitten
ponnistusten kautta voittaakseen vallan maallisten hallitusmiesten
keskuudessa ja saadakseen suuremman jäsenmäärän ja vaikutusvallan
kansan keskuudessa. Tämä oli paavikunnan alkuperäinen oras, nim.
työskentelyssä kohottautua valtaan papillisena valtakuntana.

Emme saata ihmetellä, että nämä itsepäiset "voimakkaat", jotka eivät
välittäneet Jumalan suunnitelmasta, joka määrää, että meidän nykyajassa
on oltava alamaisia "niille esivalloille, jotka ovat" (jotka Jumala on
määrännyt nyt koetellakseen ja valmistaakseen meitä, korottaakseen
meidät vastaisuudessa valtaan, kirkkauteen ja maailman hallitukseen),
ja, jotka olivat päättäneet, jos mahdollista, hallita ennen Jumalan
aikaa, olivat siihen määrin ristiriidassa Jumalan suunnitelman kanssa,
että he kadottivat totuuden syvimmän olemuksen ja ytimen säilyttäen
ainoastaan muodon, ulkonaisen kuoren. Suuri ratkaiseva askel luopumusta
kohden oli "jokapäiväisen uhrin poistaminen". Tämän, joka sisälsi opin
transsubtantiationista (leivän ja viinin muuttuminen todelliseksi
lihaksi ja vereksi pappien sitä siunatessa) ja messu-uhrista, ja joka
osotti roomalaisten opinkappaleitten syvimmän alennustilan, mainitsemme
ainoastaan tässä ja jätämme sen täydellisemmän tarkastamisen toisen
ennustuksen yhteyteen myöhemmässä luvussa. Tämän turmiollisen ja
rienaavan eksytyksen alkamisesta asti kutsuu Jumala paavillista
järjestelmää kauhistukseksi; ja sen jälestäpäin seuraavaa
valtaan korottamista nimitetään tässä "hävityksen kauhistuksen
_asettamiseksi_". Kuinka hyvin paavikunta on ansainnut tämän
nimityksen, ja kuinka tuhoava sen onnettomuutta tuottava vaikutusvalta
on ollut, sen täydellisesti todistaa "pimeiden aikojen", keskiajan
historia, josta olemme antaneet muutamia vilahduksia edellisessä
osassa.

Värssy 32: "Ja hän turmelee liiton rikkojat liukkailla sanoilla" (engl.
k.). Ne, jotka seurakunnassa eivät eläneet Herran kanssa tehdyn
liittonsa mukaisesti, lankesivat helposti imartelun, kunniapaikkojen,
arvonimien y.m. saaliiksi, joita heille tarjosi paavillinen
pappisvalta, sitte kun sillä alkoi olla vaikutusvaltaa. Mutta vaikka
monet taipuivatkin eksytyksiin, eivät kaikki sitä kumminkaan tehneet;
sillä me luemme: "Mutta se kansa, joka tuntee Jumalan, pysyy vahvana ja
toimittaa sen; ja ymmärtäväiset kansassa neuvovat monta." Tällä tavoin
osotetaan, että seurakunta on jaettu kahteen selvään luokkaan; joita
Dan. 8: 11--14 erotetaan nimillä _pyhäkkö_ ja _sotajoukko_; toinen
luokka, jonka maailma saattoi imartelevan kunnian kautta uskottomaksi,
rikkoi liittonsa Jumalan kanssa, toisen luokan todellisuudessa
vahvistuessa vainojen kautta, joihin he joutuivat uskollisuutensa
tähden Jumalaa kohtaan. Viimeksi mainitussa luokassa oli sellaisia,
jotka käsittivät aseman ja opettivat uskollisille, Raamatussa
kirjotetun, että Antikristus, eli Synnin ihminen, kehittyisi suuresta
luopumuksesta seurakunnassa.

Enemmistö ja valta olivat niiden käsissä, jotka olivat luopuneet
liitosta, ja jotka yhdistyivät valtion kanssa; mutta niitä harvoja,
jotka olivat uskollisia, vainottiin -- ajettiin takaa, vangittiin,
asetettiin piinapenkkiin, kidutettiin ja tapettiin sadoilla
mieltäjärkyttävillä tavoilla; niinkuin historian lehdet selvästi
todistavat, ja kuten tässä profetan kautta ennustetaan, joka sanoi:
"mutta he kaatuvat miekkaan ja tuleen, vankeuteen ja ryöstöön kauan
aikaa", -- tässä keskeytetään yhteys toisen sulkulauseen kautta, johon
kuuluu 34 ja osa 35:ttä värssyä -- 'lopun ajaksi'; "sillä vielä se
viipyy [tulevaisuudessa] _määrättyyn_ aikaan asti." Kuinka kauan tämä
vainon aika kestäisi, ei mainita tässä, mutta sensijaan sanotaan, että
se kestäisi lopun aikaan asti, niinkuin oli määrätty. Toisista
raamatunpaikoista huomaamme, että tämä ajanjakso oli 1260 vuotta, ja
päättyi se v. 1799 j.K., aikana, jonka Daniel, Ilmestyskirjan
kirjottaja ja historiakin erityisesti huomauttanut.

Värssyt 34, 35: "Mutta kaatuessansa saavat he vähän apua." Vainoojan
(paavikunnan) vallan täysi ajanjakso, 1260 vuotta, ei tulisi päättymään
ennenkuin 1799; mutta ennen sen loppua salli Jumala pienen avun
uskonpuhdistusliikkeen kautta, joka, vaikkakin alussa pikemmin enensi
vainoa, jälkeenpäin soi hiukan lohdutusta ja suojaa niille, jotka
kaatuivat uskollisuutensa tähden Jumalan sanalle. Uskonpuhdistus esti
totuuden täydellisen hävittämisen maailmasta. Mutta oi, pienen avun
kanssa tulivat "liehakoitsijat" jälleen. Niin pian kuin vainot alkoivat
vähetä, tarttui vastustaja samoihin keinoihin, joilla sen oli
onnistunut johtaa seurakuntaa uskottomuuteen ja alennukseen,
voittaakseen uskonpuhdistusliikkeetkin. Kuninkaat ja ruhtinaat alkoivat
antaa kunniapaikkoja protestanteille ja liittyivät protestantismiin; ja
tämä johti vakaviin, huonoihin seurauksiin ja liitosta poikkeamisiin,
kuten luemme: "Ja useat liittyivät heihin liehakoitsemalla. Ja
ymmärtäväisiä [johtajia, uskonpuhdistajia, opettajia, jotka olivat
kyenneet opettamaan monta paavikunnan eksytyksistä] kaatuu; että he
[harvat uskolliset] koeteltaisiin ja puhdistettaisiin ja puhtaiksi
tulisivat."

Kun seuraamme ennustusta edelleen, huomaamme, että samoin kuin
edelliset värssyt selvästi kuvasivat johtavia luonteita, jotka
erikoisella tavalla olivat yhteydessä vallan siirtymisen kanssa ensin
Kreikkaan ja sen jälkeen Roomaan, ja sitten vähitellen petollisella,
salaisella tavalla paavikuntaan sellaisena valtana, joka kehittyi
maallisesta Roomasta, niin on myöskin, sen (ennustuksen) tultua tuohon
erittäin tärkeään paikkaan, jossa ilmaistaan, missä paavikunta sortui,
sanottu, mitä hyvällä syyllä voi odottaakin, että Napoleon, tuo
johtava luonne, jonka nimi niin likeisesti yhtyy tähän muutokseen,
ilmaistaisiin; eikä suinkaan kuvaamalla hänen persoonallista
ulkonäköään, vaan hänen omituiset luonteenominaisuutensa, kuten tehtiin
silloinkin kun oli kysymys Augustus ja Tiberius Caesareista. Sellaisen
kuvauksen tapaammekin, ja Napoleon Bonaparten elämänjuoksu vastaa
täydellisesti tätä kuvausta. Värssyt 31--35 kuvaavat paavikuntaa, sen
eksytyksiä ja kauhistuksia, uskonpuhdistusta ja sen "vähää apua" sekä
sen osittaista epäonnistumista liehakoimisen tähden; ja nämä värssyt
vievät meidät "lopun aikaan", ja näyttävät meille, että pienestä avusta
huolimatta, joka suotiin, muutamia tulisi _kaatumaan_ vainon kautta,
joka kestää "lopun aikaan" _asti_. Ja niin kävikin kaikissa maissa,
jotka olivat paavikunnan alaisia -- Espanjassa, Ranskassa, j.n.e.
vainot jatkuivat tuon kauhean inkvisitionijärjestelmän kautta, kunnes
Napoleon kukisti sen perinpohjin.

[On aivan paikallaan sanoa paavillisen _vallan_ hävinneen viime
vuosisadan alussa; sillä Ranskan vallankumouksen jälkeen oli Rooman
valta hallitsijain ja valtakuntien yli (ja vieläpä omankin alueensa yli
Italiassa) ainoastaan _nimellinen_ eikä todellinen. On myös
muistettava, että siihenasti oli Ranska kaikista kansoista ollut
uskollisin ja alamaisin paavin vallalle. Juuri sen kuninkaat,
ruhtinaat, aatelisto ja kansa olivat halukkaasti totelleet paavin
käskyjä -- järjestäneet ristiretkiä, lähteneet sotaan, j.n.e. paavin
käskystä, ja jotka olivat niin hartaita, etteivät sallineet
protestantin asua maa-alueellansa Pärttylin yön verilöylyn jälkeen.
Sentähden ei mikään kansa olisi saattanut antaa paavikunnalle
kuolettavampaa, tuhoavampaa iskua kuin ranskalaiset.]

Lähinnä seuraa sitte ne värssyt, jotka kuvaavat Napoleonia, sitä
asetta, jota kaitselmus käytti murtaakseen paavikunnan vallan ja
alkaakseen sen ahdistamisen, mikä tulee myöhemmin päättymään
paavikunnan täydelliseen häviöön; kuten on kirjoitettu: "Jonka Herra on
_hävittävä läsnäolonsa loiston kautta_." -- 2 Tess. 2: 8, engl. k.

Napoleon Bonaparten, jota jo aikalaisensa kutsuivat "kohtalon
mieheksi", julkinen elämän rata kuvataan niin selvästi profetallisessa
esityksessä, että "määräajan" vuosiluku sen kautta eittämättömästi
vahvistetaan. Tämä menettelytapa vuosilukujen määräämiseksi on täysin
tarkka. Ja jos näytämme, että ne tapaukset, jotka tässä ennustuksessa
mainitaan, ovat yhtäpitävät Napoleonin historiassa kerrotun elämän uran
kanssa, saatamme määrätä vuosiluvun yhtä varmasti, kuin saattaisimme
määrätä Augustus tai Tiberius Caesarin tai Kleopatran hallituksen
alkuvuoden -- jotka henkilöt kuvataan värssyissä 17, 20 ja 21.
Napoleonin elämän ura, katsottuna ennustuksen valossa, osotti vuoden
1799 paavin vallan 1260 vuotiskauden viimeiseksi vuodeksi ja sen
ajanjakson aluksi, jota sanotaan "lopun ajaksi". Profetallinen kuvaus
kuuluu seuraavasti: Värssy 36: "Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja
korottaa ja ylentää itsensä joka Jumalan ylitse, ja jumalten jumalaa
vastaan puhuu hän kauheita; ja hän menestyy, siksi kun viha täytetään,
sillä mikä päätetty on, se tapahtuu." Napoleon ei ollut kuningas, mutta
kuningas-sanaa käytetään yleisessä merkityksessä osottamaan voimallista
hallitsijaa. Hän teki kentiesi enemmän _mitä tahtoi_ kuin kukaan
ihminen koskaan on tehnyt; hän oli tunnettu tahdonvoimastaan ja
päättäväisyydestään, joilla hän voitti melkeinpä voittamattomia
vaikeuksia. Saadaksemme oikean käsityksen ylläolevasta värssystä, tulee
muistaa, että sana _jumala_ merkitsee _mahtavaa henkilöä_; ja että sitä
usein käytetään Raamatussa kun puhutaan kuninkaista ja hallitsijoista,
kuten tässä värssyssä: "jumalten _jumala_". [Katso Raamatun
tutkisteluja II osa, siv. 320 ja 322.] Sana jumalten tarkoittaa tässä
hallitsijoita, kuninkaita ja ruhtinaita, ja lauseparsi jumalten
_jumala_, tai hallitsijain hallitsija, tarkottaa paavia. Useimmat ovat
tunnustaneet löytyvän korkeamman uskonnollisen olennon, mutta Napoleon
ei tunnustanut ketään. Hänellä oli oma tahtonsa ja oma suunnitelmansa,
ja se oli hänen oma korottamisensa kaikkein hallitsijain yli. "Jumalten
jumalaakin" [s.o. hallitsijain hallitsijaa -- paavia] vastaan puhui hän
merkillistä kieltä; hän vaati häneltä tottelevaisuutta palvelijanaan
tavalla, joka tärisytti maailman taikauskoisuutta sinä aikana samoin
kuin paavillisen pappisvallan arvokkaisuuttakin. Ja niinkuin tässä
selitettiin, oli hänellä menestystä siksi, kunnes hän oli täyttänyt
tehtävänsä ruoskia paavikuntaa ja murtaa vaikutusvalta, joka sillä oli
kansojen yli. Tämän todistaa historia [Campaigns of Napoleon, siv. 89,
95, 96.]: -- "Maallisten ruhtinaitten, jotka olivat tehneet liiton
ranskalaisten kanssa, rehellisesti pysyen liitossa ja maksaessa sovitut
verot, loukkasi itsevaltias paavi mitä epäviisaimmalla tavalla tehtyjä
sopimuksia. Pappien ympäröimänä, jotka olivat hänen ainoat
neuvonantajansa, ryhtyi paavi entisiin keinoihin, viekkauteen ja
hurskaisiin petoksiin; ja suuria ponnistuksia tehtiin kansan
yllyttämiseksi ranskalaisia vastaan... Papit luulottelivat taivaan
puuttuneen asioihin, ja varmuudella väitettiin tapahtuneen kaikellaisia
ihmeitä, jotka muka todistivat pyhän katolisen kirkon uskon paavin
erehtymättömyyteen, ja taivaan epäsuosion ranskalaisia kohtaan heidän
käytöksensä johdosta. Kun Bonaparte huomasi, että Rooman hovin hulluus
oli niin suuri, että kaikki hänen rauhanponnistuksensa olisivat
tuloksettomat, ryhtyi hän heti toimenpiteisiin saattaakseen 'Hänen
Pyhyytensä' järkiinsä."

"Hän antoi käskyn kenraali Viktorille hyökätä paavin alueille. Hän
hajotti paavin sotajoukon kuin akanat tuuleen, ja levitti yleistä
kauhua kirkkovaltioissa... Kun 'Hänen Pyhyytensä' huomasi, ettei Pyhä
Pietari auttanutkaan häntä tässä ahdingossa... lähetti hän
valtuutettuja Bonaparten luokse anomaan rauhaa. Rauha saatiin, mutta
kyllin nöyryyttävillä ehdoilla: paitsi sitä, että paavin oli
noudatettava aikaisemmin tehtyä, väliaikaista liittoa, jonka hän oli
rikkonut, oli hänen luovutettava osa alueestansa ja maksettava noin
kolmeenkymmeneen miljoonaan ranskalaiseen livreen nouseva summa [yli
30,000,000 Smk] sovitukseksi viimeksi tehdyn liittosopimuksen
rikkomisesta."

Tämä kaikki teki ensimäisen verotuksen kanssa yhteensä yli
viisikymmentä miljoonaa Smk, mikä paavin oli maksettava Ranskalle
kullassa ja hopeassa; sitä paitsi oli hänen annettava muita
arvoesineitä -- veistokuvia, maalauksia, y.m. Roomalaiskatolinen
kirjailija kertoo "näiden ehtojen täyttämisen saattaneen paavin
perikadon partaalle." Tämä sopimus päätettiin 19 p. helmikuuta 1797.

Luulisi, että tuollainen summittainen ja menestyksellinen paavinvallan
kukistaminen olisi riittävä todistaakseen maailmalle, että sen väittämä
jumalallinen oikeus hallita kuninkaita y.m. oli ainoastaan anastettu;
mutta jos ei niin ollut, nähtiin se ainakin seuraavana vuonna, jolloin
ranskalainen kenraali Berthier marssi Roomaan ja perusti tasavallan, 15
p. helmikuuta 1798, ja viisi päivää sen jälkeen vei hän paavin vankina
Ranskaan, jossa hän kuoli seuraavana vuonna. Siitä ajasta asti
nykyaikaan on paavin valta maan kuninkaiden yli ollut ainoastaan varjo
entisestään. Senjälkeen se tuskin on maininnutkaan väittämäänsä
oikeutta asettaa kuninkaita virkaan ja panna heitä pois viralta.
Vieläpä se paavi, joka nousi paavin istuimelle vuonna 1800 Pius VII
nimellä, "lähetti kiertokirjeen, jossa hän selittää evankeliumien opin
säätävän, että _kaikkien_ tulee totella olevia hallituksia", mikä
luonnollisesti koski häntä itseäänkin.

Värssy 37: "Ja hän ei välitä isäinsä jumalista (hallitsijoista,
paaveista) [engl. k. jumalasta (paavikunnasta)], eikä huoli vaimojen
rakkaudesta, eikä yhdestäkään jumalasta (hallitsijasta), sillä kaiken
ylitse hän korottaa itsensä."

Ei siinä kyllin, ettei Napoleon kunnioittanut isäinsä
jumalaa, paavikuntaa, vaan ei hän sen enemmin suosinut mitään
protestanttistakaan lahkoa, jotka tässä mainitaan vaimoina. [Niinkuin
ainoaa totista seurakuntaa esikuvauksellisesti nimitetään Kristuksen
morsiameksi, ja niinkuin Rooman seurakuntaa, joka on luvattomassa
yhteydessä maallisen vallan kanssa, nimitetään pedoksi, samoin
nimitetään erilaiset protestanttiset lahkot "vaimoiksi".] Sanalla
sanoen, ei mikään muu, kuin hänen oma henkilökohtainen kunnianhimonsa
määrännyt hänen käytöstänsä.

Värssy 38: "Mutta linnojen [sotavallan] jumalaa hän paikallansa
kunnioittaa; sitä jumalaa, jota ei hänen isänsä tunteneet, on hän
kunnioittava kullalla ja hopealla, kalleilla kivillä ja kalleuksilla."

Toiset suuret sotilaat kunnioittivat jollain tavalla jonkinlaista
yliluonnollista voimaa saavutetuista voitoista. Aleksanteri Suuri kävi
pakanallisissa temppeleissä viettäen sillä tavalla voittojaan; samoin
tekivät Caesaritkin; ja viime aikoina, paavikunnan aikana, oli tapana,
että molemmat riitapuolueet sodassa kääntyivät Jumalan, pyhimyksien,
pyhän neitseen, ja paavien puoleen anoakseen siunauksia ja voittoja,
ainakin uskotellen, että he ottivat vastaan voiton lahjana Jumalalta.
Mutta Napoleon ei tehnyt mitään sellaista; hän piti menestymistään
omana ja oman neronsa ansiona. Hän luotti sotajoukkoihinsa, pannen
luottamuksensa rohkeisiin miehiin, nopeisiin sotaliikkeisiin ja
taitaviin kenraaleihin; ja näiden puoleen hän kääntyi pyynnöllään.
Hänen valansa muoto "Vanhimpain neuvoskunnalle" Ranskassa, ottaessaan
vastaan ranskalaisten sotajoukkojen päällikkyyden palattuaan Egyptistä,
osottaa, että hän luotti itseensä ja sotajoukkoihinsa. Hän ei vannonut
Jumalan tai Raamatun tai paavin tai Ranskan kautta, vaan sanoi: "Minä
vannon! Minä vannon _omassa nimessäni_ ja urhoollisten toverieni
nimessä!" Kun hän palveli omaa kunnianhimoaan, väitti hän palvelevansa
kansaa; ja Rooman ja toisten hänen ryöstämiensä kaupunkien ja maiden
aarteet annettiin Ranskan kansalle, josta hän itse ja hänen
sotamiehensä olivat osa.

Värssy 39: "Ja niin on hän tekevä vahvoille linnoille muukalaisen
(uuden) jumalan avulla; joka häntä kunnioittaa, sille hän suuren
kunnian antaa ja panee hänet monien hallitsijaksi ja jakaa hänelle
maata palkaksi."

Napoleon antoi ystävillensä ja luotettaville sotapäälliköillensä
virkapaikkoja kaikkien Europan valloitettujen kansojen keskuudessa.
Nämä virat olivat hänen _lahjojansa_; kumminkin oli niiden omistamisen
ehtona uskollisuus häntä kohtaan. Ne annettiin "ilmaiseksi", mutta ne
olivat kumminkin samalla myös hintana heidän tottelevaisuudestaan häntä
kohtaan. -- Historia [Villard's Universal History, siv. 452] sanoo
tästä:

"Napoleonin kunnianhimoiset ajatukset tulivat yhä ilmeisimmiksi.
Hollannista oli edellisenä vuonna muodostettu kuningaskunta, jonka
kuninkaaksi tehtiin hänen veljensä, Louis Bonaparte. Neapeli annettiin
nyt Josef Bonapartelle, vanhemmalle veljelle, joka nimitettiin myöskin
molempain Sisiliain kuninkaaksi. Useita maakuntia tehtiin
herttuakunniksi tai valtakunnan läänityksiksi ja annettiin niitä
keisarin sukulaisille ja suosikeille. Hänen sisarestaan, Paulinasta,
tehtiin Guastellan ruhtinatar, hänen langostansa, Murasta, Berg'in ja
Kleven suuriherttua; kun taas hänen puolisonsa Josefinan poika
edellisestä avioliitosta, Eugene Beauharnais lähetettiin
varakuninkaaksi Italiaan. Neljätoista maakuntaa etelä- ja
länsi-Saksassa muodostettiin Reinin-liitoksi. Nämä maakunnat erotettiin
saksalaisesta valtioruumiista ja he tunnustivat Napoleonin
päämiehekseen, protektorin arvonimellä... Sveitsi alistettiin myös
Ranskan vallan alle Napoleonin selittäessä olevansa sen 'mediatori'."

Napoleonin politiikka johti hänet perustamaan kaikellaisia
kunnia-tähdistöjä upseerien ja sotilasten keskuudessa, kuten esim.
"kunnia-legionan tähdistö", "rautakruunun-tähdistö", j.n.e., j.n.e.

Kun ennustus siis näin on laskenut perustuksen tämän luonteen
(Napoleonin), tuntomerkkien määräämiselle, hänen, jonka teot määräävät
"lopun ajan" alun, jatkuu ennustus edelleen ja näyttää mikä _erityinen
tapaus_ sinä aikana on käsitettävä varmasti määrääväksi _täsmällisen
vuosiluvun_ "lopun ajan" alkamiselle. Tämä tapaus näyttää olevan
Napoleonin hyökkäys Egyptiin, mikä kesti lähes vuoden ja viisi
kuukautta. Hän lähti tuolle matkalle toukokuussa 1798 ja nousi
palatessaan maalle Ranskassa 9 p. lokakuuta 1799. Tästä sotaretkestä
kerrotaan kuvaavasti muutamin sanoin värssyissä 40--44.

Värssy 40: "Ja [määrätyllä] lopun ajalla on etelän [Egyptin] kuningas
taisteleva hänen kanssaan, ja pohjan kuningas [Englanti] hyökkää hänen
päällensä vaunuilla ja ratsasmiehillä [Egyptin mamelukit] ja _monella
laivalla_ [Englannin varustuksiin kuului amiraali Nelsonin johtama
laivasto]. Ja hän (Napoleon) tulee maakuntiin ja hävittää ja kulkee
läpi [voittoisasti]" (engl. k.).

Historia ilmottaa meille, että Egyptiläinen sotajoukko Murad Beyn
johtamana erittäin ankaran taistelun jälkeen voitettiin; ranskalaisten
menestys levitti kauhua kauas Aasiaan ja Afrikaan; ja ympärillä olevat
heimot antautuivat voittajalle... Mutta lähellä oli, ettei onni
valmistanut hänelle kauheaa taka-iskua. Englantilainen amiraali Nelson,
joka kauan oli vaaninut ranskalaista laivastoa, mihin kuului
kolmetoista linjalaivaa (sotalaivaa) paitsi frekatteja, tapasi
laivaston Abukir-lahdessa ja hyökkäsi sen kimppuun illalla elokuun 1
päivänä 1798 sellaisella voimalla ja reippaudella ["tuulispään tavoin"
(engl. k.)], jommoista ei vielä koskaan ole osotettu meritaistelussa.

Värssyt 41--43: "Ja hän tulee ihanaan maahan [Palestiinaan], ja moni
kaatuu, mutta nämä pelastuvat hänen kädestänsä: Edom ja Moab ja Ammonin
lasten etevimmät. [Napoleon pysytteli rannikolla eikä mennyt maihin,
vaan meni näiden maiden ohi.] Ja hän ojentaa kätensä maakuntiin, eikä
Egyptin maakaan ole pelastuva. Ja hän anastaa aarteet, kullan ja hopean
ja kaikki Egyptin kalleudet; ja libyalaiset ja etiopialaiset ovat hänen
seurassansa."

Värssyt 44--45: "Ja hän panee komean majansa [komeat telttansa] merten
välille ihanan pyhän vuoren eteen." Tämä ilmotus saattaa tarkottaa
toista kahdesta vuoresta -- Taborin tai Siinain vuori -- joita
kumpaakin saattaa sanoa ihanaksi ja pyhäksi. Taborin vuorelle, ihana ja
pyhä paikka, jolla Herramme kirkastettiin, ja jota Pietari kutsui
"pyhäksi vuoreksi", pystytettiin Napoleonin teltat, ja siellä
taisteltiin eräs hänen tärkeimmistä taisteluistaan. Siinain vuorella,
pyhällä ja ihanalla paikalla, jolla lakiliitto Jumalan ja Israelin
välillä vahvistettiin, kävi Napoleon ja hänen "tieteellinen joukkonsa"
ja hänen henkikaartinsa.

"Mutta sanomat idästä ja pohjasta pelottavat häntä, ja hän lähtee
suuressa kiukussa monta [kansaa] hävittämään ja kadottamaan. Ja hän
tulee loppuunsa, eikä hänellä ole yhtään auttajaa."

Napoleonin ollessa Egyptissä, saapui hänelle tieto uudesta liitosta
Ranskaa vastaan, ja hän lähti heti matkalle Ranskaan. Tämän johdosta
sanoo historia [Villard's Universal, History siv; 446.]: "Europasta
saapuneet tiedot saivat hänet nyt jättämään Egyptin; hän jätti
sotajoukkonsa Kleberin johtoon ja palasi salaisesti ja kiireellä
Ranskaan... Onnessa oli tapahtunut käänne Ranskan asioihin nähden, oli
muodostettu Ranskaa vastaan toinen koalitioni (liitto), johon kuuluivat
Englanti, Venäjä, Neapeli, Turkin Portti ja Itävalta." Vertaa näitä
historian sanoja ennustukseen: "Mutta sanomat _idästä_ ja _pohjosesta_
pelottavat häntä, ja hän lähtee suuressa kiukussa monta [kansaa]
hävittämään ja kadottamaan." Napoleonin kiukku ja hänen aikomuksensa
tehdä kaikki Europan kansakunnat olemattomiksi, ovat liiankin hyvin
tunnettuja asioita, jotta niitä tässä tarvitsisi toistaa. Melkeinpä hän
onnistuikin kunnianhimoisissa suunnitelmissaan; kumminkin kuoli tämä
aikansa merkillisin mies, kuten ennustuksessa sanottiin, muutaman
vuoden kuluttua maanpaossa kaikkien hylkäämänä. Niinkuin 40:nes värssy
selittää, että tämä hyökkäys Egyptiin tulisi tapahtumaan "lopun aikana"
tai (kuten Douay-käännös sanoo) "ennen määrättynä aikana", niin
selittävät myöskin värssyt 29 ja 30, jotka tarkottivat samaa tapausta
ja jotka aikaisemmin huomattiin välilauseeksi. Muistettanee, että
olemme huomanneet värssyjen 25--28 tarkottaneen aikasempaa hyökkäystä
Egyptiin; ja värssyissä 29 ja 30 viitataan, että seuraava suuri
hyökkäys on oleva "_määrätyllä ajalla_", s.o. lopun aikana, niinkuin
40--45 värssyissä kuvataan.

"Määrätyllä ajalla menee hän taas etelään, mutta ei käy niin kuin
edellisessä tai jälkimäisessä maahan hyökkäämisessä kävi" (engl. k.).
Napoleonin hyökkäyksellä Egyptiin ei ollut samat seuraukset kuin sillä,
joka tehtiin Kleopatran päivinä tai hänen jälkeläisensä, kuningatar
Zenobian päivinä. Vaikka Napoleonilla olikin menestystä sotapäällikkönä
Egyptissä, ei hän voittanut sellaisia voittoja kuin hänen edeltäjänsä
voittivat; syy tähän kerrotaan seuraavassa värssyssä: "_Sillä_ Kittimin
[Douayn mukaan roomalaisten] laivoja tulee häntä vastaan. Englannin
laivasto hätyytti häntä ja esti hänen vallotustaan. Koska Englanti
samoinkuin Ranskakin, olivat olleet osia vanhasta Rooman valtakunnasta,
ja koska Ranska oli sodassa tämän valtakunnan toisien osien kanssa ja
koetti vallottaa niitä, näemme olevan oikeuden mukaista, että näitä
laivoja kutsutaan roomalaisiksi. Ja hän [Napoleon] peljästyy ja
palajaa ja kiukustuu _pyhää liittoa vastaan_; ja toimii (ruots. k.
onnistuu)."

Palaamisensa jälkeen Egyptistä jätti Napoleon entisen väkivaltaisen
vastustus-politiikkansa paavikuntaa vastaan ja allekirjoitti
_konkordaatin_ eli sopimuksen paavin kanssa, jonka kautta
roomalais-katolinen uskonto jälleen otettiin käytäntöön Ranskassa. Tämä
oli totuuden _vastainen_ teko; mutta hän näytti huomanneen, että hän
tämän politiikan kautta parhaiten voisi onnistua kukistamaan tasavallan
ja asettamaan itsensä valtaan keisarina. Ja hän "toimi" [onnistui].
Mutta tätä politiikkaa ei kestänyt kauan sen jälkeen, kun hän kerran
oli saavuttanut keisarillisen vallan; hän alkoi pian taas työskennellä
sitä järjestelmää vastaan, jota nimitetään "Synnin ihmiseksi", kuten
profetta kuvaa seuraavin sanoin: "Ja hän [Napoleon] palajaa [muuttaa
mieltään] ja suostuu niihin, jotka hylkäävät pyhän liiton"; s.o. hän
alkoi tehdä ja panna toimeen suunnitelmia Rooman luopunutta kirkkoa
vastaan. Tässä hän onnistui myöskin.

Tällä tavoin seuraa Danielin yhdestoista luku selvästi maailman
historiaa esittämällä etevimpiä henkilöitä aina Persian valtakunnasta
paavikunnan kukistumiseen asti. Vaikka se käsittää tuon pitkän
kahdentuhannen neljänsadan vuoden ajanjakson, täyttää se kumminkin
tarkotuksensa osottamalla selvästi juuri sen vuoden, jolloin lopun
aika alkoi -- 1799. Tämä vuosi oli paavikunnan sortovallan 1260
vuoden loppuraja, ja silloin alkoi Lopun aika. Ei tule jättää
huomioonottamatta, että tämä myöskin oli viimeinen vuosi paavikunnan
tuhatvuotiskaudesta eli tuhatvuotisesta hallituksesta, mikä alkoi,
kuten edellisessä osassa on näytetty, vuonna 800. Mutta 1799 oli
ainoastaan sen ajanjakson alku, joka on tunnettu "lopun ajan" nimellä,
jonka aikana jokainen jälkikin tästä järjestelmästä on häviävä.

Huomaa, kuinka 34 ja 35 värssyjen muutamilla sanoilla kuvataan
uskonpuhdistuksen taantuminen ja syy siihen. Rakkaus maailmaan sekä
vallan, vaikutuksen ja mukavuuden halu olivat ansoja, jotka ensin
viettelivät seurakuntaa ja synnyttivät paavikunnan; ja samat halut ja
pyrkimykset keskeyttivät uskonpuhdistuksenkin. Luther tovereineen
tuomitsi alussa rohkeasti, toisten paavillisten eksytysten mukaan
myöskin kirkon ja valtion yhteyden; mutta kun, muutamien vuosien uljaan
puolustuksen jälkeen ankaraa vastustusta vastaan, uskonpuhdistus alkoi
saada hiukan vaikutusvaltaa kannattajiensa luvun perustuksella ja kun
kuninkaat ja ruhtinaat alkoivat mielistellä uskonpuhdistajia, ja tiet
kunnallisiin ja valtiollisiin ylennyksiin avautuivat heille, hävisi
heidän näkyvistänsä valtion ja kirkon yhtymisestä johtuva paha, jonka
he aikaisemmin näkivät paavikirkossa, ja jota vastaan he olivat
taistelleet. Reformeeratut seurakunnat Saksassa, Sveitsissä j.n.e.
astuivat aivan Rooman jäljissä ja olivat valmiit yhtymään ja suosimaan
mitä valtiollista puoluetta tai ketä ruhtinasta tai hallitusta tahansa,
joka oli halukas tuntemaan ja tunnustamaan heidät. Sillä tavalla
kaatuivat muutamat ymmärtäväisistä ja oltuaan uskonpuhdistuksen
johtajia, tuli heistä nyt johtajia kiusaukseen. Siten tuli
uskonpuhdistusliike, jolla oli hyvä alku, melkoisessa määrin
ehkäistyksi.

Mutta tämä kaikki ei saattanut tehdä tyhjäksi Jumalan suunnitelmaa.
Hänen viisautensa johti kaikki parhain päin. Se sai olla samoin kuin
paavilainenkin eksytys oli ollut, vieläkin koettelemassa totisia pyhiä,
tutkistelemassa, olivatko nämä todellisuudessa ihmisten tai Jumalan
seuraajia. Se on palvellut tätä tarkotusta koko matkan siitä ajasta
tähän asti -- "koetellakseen heitä, puhdistaakseen ja tehdäkseen heidät
valkeiksi."

Jos olemme oikeassa, asettaissamme lopun ajan v. 1799, voimme odottaa,
että eksytykseen lankeaminen, mikäli se koskee kirkon ja valtion
yhtymistä, melkoisemmassa määrässä alkaisi lakata, vaikka saattanee
mennä vuosikausia täydelliseen ennalleenasettamiseen tästä perkeleen
ansasta. Katsoen taaksepäin, huomaamme, että tosiseikat ovat
täydellisessä sopusoinnussa tämän kanssa. Tästä vuosiluvusta alkaen on
tapahtunut eroamisia valtion ja kirkkojen välillä, mutta uusia
yhtymisiä ei ole tapahtunut. Itse asiassa osottaa tämä vuosiluku uutta
uskonpuhdistusta kestävämmällä perustuksella. Paavikunnan vaikutusvalta
Euroopan valtioissa oli ennen ollut niin suuri, että kansa pelkäsi sen
kirouksia kuin hävittävää ruttoa, ja sen siunauksia haluttiin
kansallisen menestymisen hyväksi. Kun protestantit erosivat
paavikunnasta, olivat he maailman silmissä ainoastaan vähän turmeltunut
paavikunnan sijainen, ja heidän suosiotaan, neuvojaan tahi
vahvistustaan etsittiin usein aivan samanlaisella tavalla. Mutta kun
Napoleon ei välittänyt paavikunnan siunauksista enemmän kuin sen
kirouksistakaan ja hänellä kumminkin oli ihmeteltävä menestys, heikonsi
se melkoisessa määrässä ei ainoastaan paavillista vaikutusvaltaa
maallisiin hallituksiin nähden, vaan heikonsi se myöskin erilaisten
protestanttisten järjestelmien vaikutusvaltaa yhteiskunnallisissa ja
valtiollisissa asioissa, vaikutusvaltaa, joka oli suuresti vahvistunut
kahden ja puolen vuosisadan aikana.

Uudella reformationilla, joka alkoi Napoleonin päivinä, oli yhtä
syvälle käypä vaikutus kuin Lutherin ja hänen virkaveljiensä
aikaansaamalla reformationilla, vaikkei se ollutkaan mikään
uskonnollinen liike, tai millään tavalla hengellisen harrastuksen
elähyttämä; eivätkä toimivat henkilöt olleet tietoisia siitä, että he
toimittivat tehtävää, joka oli viitotettu heille ennustuksessa
vuosisatoja aikaisemmin. Napoleon ja hänen apulaisensa olivat
jumalattomia miehiä, oman kunnianhalunsa elähyttäminä; mutta Jumala
johti, heidän tietämättään, heidän kulkunsa, ja antoi heidän
työskennellä hänen suunnitelmiensa hyväksi, minkä he tekivätkin. Jos se
reformationi, jonka Jumala aikaisemmin oli pannut liikkeelle
seurakunnassa itsessään, olisi jatkunut, jos uskonpuhdistajat ja heidän
jälkeläisensä olisivat olleet uskollisia totuudelle, olisivat kenties
hänen suuret suunnitelmansa tulleet suoritetuiksi heidän kauttaan,
hänen kunnioitettuina aseinaan. Mutta kun he eivät voineet kestää
maailman mairitteluja, näytti Jumala, että hänellä oli toisia tapoja ja
keinoja toimeenpannakseen päätöksensä.

Napoleonin työ, yhdessä Ranskan vallankumouksen kanssa, mursi
uskonnollisen taikauskon lumouksen, lannisti itsensä korottaneiden
hengellisten herrain ylpeyden, herätti maailman suurempaan
tietoisuuteen ihmisten voimista ja oikeuksista, mursi paavinvallan,
jolle uskonnollinen reformatiooni oli antanut kuolemaniskun, jonka
kumminkin sen myöhempi kulku sittemmin paransi. Ilm. 13: 3. Se
ajanjakso, joka päättyy vuonna 1799, ja joka osotettiin Napoleonin
sotaretken kautta Egyptiin, vahvisti ja määräsi paavillisen vallanrajan
kansain yli. Silloin päättyi määrätty aika (vallan 1260 vuotta) jonka
jälkeen tätä valtaa vastaan alkoi ennustettu tuomio, jonka lopultakin
tuli "lopettaa ja peräti hävittää se." Dan. 7: 26.

Tämä vuosiluku osottaa myöskin selvästi alun ajatusvapauden ja
henkilökohtaisten oikeuksien ja etujen huomaamisen ajanjaksolle, ja on
se jo tehnyt itsensä huomatuksi nopean edistymisensä kautta sen työn
täydellistä toimittamista varten, joka edeltäpäin on määrätty tätä
lopun aikaa varten. Valaistukseksi yksi ainoa esimerkki, nim. eri
raamattuseurojen synty ja toiminta -- "turmiota tuottavat
Raamattuseurat", kuten Rooma niitä nimittää, vaikk'ei se saatakaan
niitä nyt enää estää. Ja pyhä kirja, jonka se kerran kahlehti, piti
kuolleiden kielien avulla kätkössä ja kielsi lumotut alamaisensa
lukemasta, on nyt levinnyt miljoonittain jokaisen kansan keskuuteen ja
jokaisella kielellä. Englannin ja ulkomaan Raamattuseura perustettiin
vuonna 1803, New-Yorkin Raamattuseura vuonna 1804; Berlinin ja Preussin
Raamattuseura 1805; Filadelfian Raamattuseura vuonna 1808 ja Amerikan
Raamattuseura vuonna 1817. Sen työn laajakantoisuus, minkä nämä seurat
ovat tehneet vuosisadan kuluessa, on ihmeteltävä. Raamatuita painetaan
vuosittain miljoonittain ja myydään halpoihin hintoihin, sekä
lahjotetaan tuhansittain köyhille. On vaikeaa laskea tämän työn
laajalle ulottuvaa vaikutusta. Vaikkakin epäilemättä paljon menee
hukkaan, on tuloksena ylipäänsä valtiollisen ja kirkollisen orjuuden ja
taikauskon kahleiden murtaminen. Raamatun äänetön opetus --- että
paavien, pappien ja maallikkojen, samoin kuin kuninkaitten,
sotapäällikköjen ja kerjäläisten on kaikkien tehtävä tili samalle
Herralle -- on parhain keino yhteiskunnan tasottamiselle ja
tasa-arvoisuudelle.

Vaikka uskonnollinen reformationiliike kaikkialla Euroopassa ankarasti
tärisytti paavikunnan vaikutusta, olivat reformeeratut kirkot kumminkin
niin uskollisesti matkineet sen politiikkaa valtioviisauteen ja
valtiotaitoon nähden, sen yhtymistä maallisiin valtakuntiin, ja sen
vaatimusta pitää kansaa papillisen hallituksen alaisena (nim. että
"papisto" muodostaa erityisen, Jumalan määräämän hallitusvallan
maailmassa), että tämän reformatioonin vaikutus melkoisessa määrässä
tuli miedonnetuksi ja että kansa ja siviilivirkamiehet suurimmaksi
osaksi jäivät yhä edelleen taikauskoiseen pelkoon ja alamaisuuteen
kaiken kirkollisen hallituksen suhteen. Uskonpuhdistus jätti eri
lahkoihin paljon sitä taikauskoista ja epäterveellistä kunnioitusta,
joka ennen oli kohdistunut yksin paavikuntaan. Mutta se valtiollinen
reformi [uudistus], jonka yhdeksästoista vuosisata näki, ja joka on
erityisesti vuodelta 1799, "lopun aika", on, vaikkakin aivan erilainen
kuin entinen, sittenkin _reformatiooni_. Amerikkalaisten siirtomaiden
riippumattomuusselitys, -- menestyksellisen tasavallan onnellinen
pystyttäminen, kansallinen hallitus kansan hyväksi, ilman kuninkaiden
tai pappien sekaantumista -- oli asettanut uuden opetuksen heräävän
kansan silmäin eteen, joka oli uinaillut monet vuosisadat
tietämättömänä Jumalan lahjottamista oikeuksista, ajatellen, että
Jumala oli määrännyt kirkon korkeimmaksi hallitusvallaksi maan päällä,
ja että he olivat pakotetut tottelemaan niitä kuninkaita ja keisareita
jotka kirkko oli vahvistanut välittämättä siitä kuinka epäoikeutettuja
heidän vaatimuksensa sitte olivatkaan, sentähden että kirkko oli
selittänyt heidät _Jumalan määräämiksi_ kirkon kautta.

Pitkällisen sorron alaiselle ja pappien hallitsemalle kansalle tuli
Ameriikka ihmettelyn lähteeksi. Se oli todellakin "maailmaa valaiseva
vapaus". Lopulta, pappisvallan, kuninkaallisen tuhlaavaisuuden, y.m.
sortamana minkä lisäksi tuli katovuosi toisensa jälkeen, köyhdyttäen ja
vieden sen melkein nälänhätään, nousi Ranskan kansa epätoivossa ja pani
toimeen mitä kauhistuttavimman vallankumouksen, jota kesti neljätoista
vuotta, 1789--1804.

Niin kauheita kuin sen laittomuuden ja väkivallan näytelmät olivatkin,
olivat ne ainoastaan oikeuden mukainen hedelmä, luonnollinen
vastavaikutus kauvan sorrettuna olleen kansan heräämisestä näkemään
häpeänsä ja alennuksensa. Täten saivat porvari- ja uskonnolliset mahdit
niittää myrskyn siitä, että Jumalan ja totuuden _nimessä_ olivat,
korottaakseen itseään, sokeuttaneet ja sitoneet ihmisiä, joiden
puolesta Kristus on kuollut.

Luonnollisesti tulisi tällainen vastavaikutus tällaisista syistä
johtamaan uskottomuuteen. Ranskan valtasi äkkiä kokonaan uskottomuus
Voltairen ja hänen kaltaistensa vaikutuksesta. Heidän kirjansa tulvivat
yli koko maan, syytäen ylenkatsetta ja ivaa uskontoa vastaan, tahi
oikeammin sanoen Rooman luopunutta kirkkoa kohtaan, joka oli ainoa
kristillisyys, minkä Ranskan kansa tunsi. He osottivat sen
vilpillisyydet, sen mahdottomuudet, sen ulkokultaisuudet, sen
epäsiveellisyyden, sen julmuudet ja kaiken sen pahuuden, kunnes Ranskan
kansa alkoi yhtä palavalla innolla hävittää katolilaisuutta ja kaikkea
uskontoa kuin se ennen oli kannattanut sitä. Ja surkuteltava, lumottu
Ranska, joka tuhannen vuoden aikana oli kokonaan ollut paavikunnan
vaikutuksen alaisena, huusi, ajatellen todellisen Kristuksen, eikä
Antikristuksen olleen sen halpamaisena herrana. Voltairen sanoilla:
"Alas tuo katala." Ja sen ponnistukset inhottavan Antikristuksen
kukistamiseksi johtivat ranskalaisen vallankumouksen kaikkiin kauhuihin
-- ihmeellinen esimerkki kostavasta oikeudesta, kun sitä katsotaan
vertaamalla julmia verilöylyjä Pärttylinyönä ja toisissa
tilaisuuksissa, joita paavikunta oli pannut toimeen ja joista se oli
riemuinnut. Uskottomuuden elähdyttämä Ranska nousi äkkiä koko
voimassaan, hävitti Bastiljin, julisti selityksensä ihmisen
oikeuksista, mestasi kuninkaan ja kuningattaren, sekä julisti
sodan kaikkia kuninkaita vastaan ja myötätuntoansa kaikkia
vallankumouksellisia kohtaan kaikkialla. Maailman hallitsijat
pelkäsivät nyt henkeään pidätellen että vallankumoustartunta
mahdollisesti saattaisi puhjeta heidänkin alamaistensa keskuudessa, ja,
peläten koko maailmaa koskevaa anarkiaa tekivät he keskenään liiton
suojaksi alamaisiaan vastaan, jotka todella tuskin olivat
hillittävissä. Ranskalaiset luopuivat kristinuskosta, ja peräyttivät
valtiolle kaikki roomalaiskatolisen kirkon äärettömän suuret omaisuudet
ja tulot ja samoin kuninkaan ja aatelisten tilat. Veri vuosi jälleen
Pariisin kaduilla, mutta nyt vuosi pappien ja aatelisten ja heidän
kannattajainsa veri protestanttien veren sijasta. Mestattujen luku
lasketaan 1,022,000. Nämä tapettiin sadoilla tilaisuutta varten
keksityillä tavoilla. Pappeja takaa ajettaessa ja teurastettaessa
pilkattiin heitä muistuttamalla paavilaisten samanlaisesta käytöksestä
protestantteja kohtaan ja heidän omasta opistaan -- "tarkotus pyhittää
keinot". Vallankumoukselliset vakuuttivat aijotun _tarkotuksen_ olevan
inhimillisen vapauden sekä valtiollisen että uskonnollisen; ja että
niiden kuolema, jotka vastustivat tätä, oli tarpeellinen ainoana
varmana keinona.

Sellaisenaan oli Ranskan vallankumous hyvin paha, ja aiheutti
miljoonille ihmisille paljon hätää: mutta samalla kertaa autti se,
kuten monet muut tapaukset, osittaiseen korjaantumiseen suurista
epäkohdista; ja kuten monen muun asian, käänsi Jumala tämänkin hyväksi,
tiedon lisäämiseksi ja hänen suunnitelmiensa edistämiseksi, kuten
ennustuksessa huomautetaan. Me liitämme tähän huomautuksen, että
Ranskan vallankumous osotetaan erityisellä tavalla Ilmestyskirjassa,
mikä osottaa selvästi, että tämä hirmuvalta esikuvasi sitä lopullista
hätää mikä kohtaa kaikkia "kristikansoja". Se laittomuuden ja
uskottomuuden ruttotartunta, joka levisi Ranskasta ympäri koko maailman
eli ja kasvoi vääristä, raamatunvastaisista "kristikunnan" opeista
ja tavoista eikä tätä edustanut ainoastaan paavikunta, vaan
puhdasoppisuuskin yleensä. Nimikristillisyys ei ole parantanut tätä
tautia ja on kykenemätön torjumaan sen seuraavaakaan purkausta, joka,
kuten Raamattu ennustaa tulee olemaan suurin hätä, mikä maan päällä
koskaan on ollut.

Ranskalaisten vapaa-ajattelijain vaikutus levisi ympäri Eurooppaa
Napoleonin sotajoukkojen kautta, ja heikonsi suuresti sekä kuninkaiden,
että pappien vaikutusvaltaa. Mutta se kovakourainen kohtelu, jota
paavikunta sai kokea Napoleonilta, joka esiintyi uskottoman Ranskan
päänä ja edustajana, täydensi työn ja autti enemmän kuin mikään muu
katkomaan niitä taikauskoisen kunnioituksen kahleita, joilla
"pappisluokka" oli pitänyt "yleistä kansaa" alamaisuudessa. Mutta kun
pelkäämätön Napoleon ei ainoastaan uhmaillut Pius VI kirkonkirouksia
(pannajulistuksia), vaan määräsi hänelle sakkoja hänen rikkomuksistaan
hänen (Napoleonin) määräyksiä vastaan ja pakotti hänet loppujen lopuksi
luovuttamaan takaisin Ranskalle paavilliset alueet, jotka Kaarlo Suuri
tuhatta vuotta aikaisemmin oli lahjottanut (Napoleon väitti olevansa
Kaarlo Suuren seuraaja), avasi tämä kansan sekä Euroopan hallitsijain
silmät näkemään vilpillisyyden paavikunnan vaatimuksessa saada hallita.
Suuri muutos yleisessä mielipiteessä sinä aikana paavilliseen valtaan
nähden, nähdään siinä, että Napoleon, kun hän otti nimekseen ja antoi
julistaa itsensä Rooman keisariksi Kaarlo Suuren seuraajana [suurilla
eurooppalaisilla sodillaan koetti Napoleon ainoastaan jälleen yhdistää
roomalaisen valtakunnan samanlaiseksi kuin se oli Kaarle Suuren
aikoina], ei mennyt Roomaan antaakseen paavin kruunata itseään, kuten
Kaarlo Suuri ja monet muut olivat tehneet, vaan käski paavin tulla
Ranskaan olemaan läsnä hänen kruunauksessaan. Eikä edes silloinkaan tuo
voitollinen ruhtinas, joka enemmän kuin kerran oli ryöstänyt,
köyhdyttänyt ja nöyryyttänyt paavikuntaa, suostunut paavin
kruunattavaksi ja siten ottamaan vastaan keisarin arvoa tunnustamalla
minkäänlaista paavillista valtaa, vaan antoi paavin (Pius VII)
ainoastaan olla läsnä antamassa vahvistuksensa ja tunnustuksensa
toimitukselle, ja siunaamassa kruunun, jonka Napoleon otti alttarilta
ja pani itse päähänsä. Historiankirjottaja sanoo: "Hän asetti sen
jälkeen otsakoristeen keisarinnansa päähän, ikäänkuin näyttääkseen,
että _hänen valtansa_ oli hänen omien tekojensa lapsi" -- tulos hänen
omista menestyksistään siviili- ja sotilasalalla. Eikä paavia tämän
jälkeen koskaan ole pyydettykään antamaan kellenkään Rooman valtakunnan
kruunua. Muudan roomalaiskatolinen kirjailija [Chair of. St. Peter,
siv. 433]  sanoo tästä kruunauksesta:

"Tehden eritavalla kuin Kaarlo Suuri ja toiset hallitsijat, jotka
olivat saapuneet Roomaan sellaisissa tilaisuuksissa, _vaati_ hän
(Napoleon) _julkeudessaan_, että pyhä isä tulisi Pariisiin kruunaamaan
hänet. Paavi tunsi _ääretöntä vastahakoisuutta_ poiketa siten vanhasta
tavasta. Niin, pitipä hän sitä _korkean virkansa halventamisena_."

Mitä tulee niihin nöyryytyksiin, joita Napoleon kokosi paavikunnalle,
sanoo historia [Campaigns of Napoleon, siv. 89, 90]:

"Tehtiin [23 p. kesäk. 1796] paavin [Pius VI] kanssa aselepo, jonka
ehdot olivat kylliksi nöyryyttävät kirkon päälle, joka kerran oli
Euroopan mahtavin yksinvaltias. -- Paavi, joka kerran polki kuninkaat
jalkoihinsa, asetti virkaan ja pani pois viralta yksinvaltiaita,
hallitsi valtioita ja valtakuntia, ja pystytti, ikäänkuin olisi
Kaikkivaltiaan suuri ylimäinen pappi ja sijainen maan päällä,
hallituksen, ollen muka korkein herra ja hallitsi siten toisia
yksinvaltiaita, oli pakotettu juomaan pohjasakkaa myöten nöyryytyksen
maljan. Jos juoma olikin katkera, oli se kumminkin ainoastaan
samanlainen kuin se, jota hänen edeltäjänsä niin runsain määrin olivat
lahjottaneet muille. Hän pakotettiin avaamaan satamansa ranskalaisille
laivoille ja sulkemaan ne kaikkien muiden kansakuntien lipuilta, jotka
olivat sodassa Ranskan tasavallan kanssa; hänen tuli antaa Ranskan
sotajoukon edelleenkin omistaa Bolognan ja Ferraran lahjoitusmaat, ja
luopua Anconan linnoituksesta sekä antaa ranskalaisille 100 maalausta,
veistokuvia, vaaseja eli kuvapatsaita, joita Pariisista Roomaan
lähetetyt lähettiläät valitsisivat; niinikään oli annettava 500 (vanhaa
ja arvokasta) käsikirjotusta, valittavaksi samalla tavalla; ja
sovittaakseen kaiken oli hänen pyhyytensä maksettava tasavallalle
21,000,000 ranskalaista livreä [noin 21,000,000 Smk.], mistä
määrästä suurimman osan tulisi olla helkkyvää rahaa tai kulta- ja
hopea-tankoja."

Siinä tapauksessa, ettei näitä sakkoja maksettu täsmällisesti lisättiin
rahasakot 50,000,000 livreen [noin 50,000,000 Smk.] ja eräät paavin
alueet oli luovutettava Ranskalle; ja lopulta paavi vietiin vankina
Ranskaan, missä hän kuoli.

Pius VII:nneltäkin, joka oli jälleen asetettu paavinarvoon ja joka
vuonna 1804 _oli läsnä_ Napoleonin kruunauksessa, riistettiin sittemmin
Napoleonin käskykirjeen kautta (1808--1809) joka maallisen vallan
hitunenkin, ja Rooman kuvapatsaat ja taideteokset otettiin Ranskan
suojelukseen. Napoleonin käyttämä kieli kuului: "se maa-alueiden
lahjotus, jonka suuri edeltäjämme Kaarle Suuri teki pyhälle
istuimelle... Urbino, Ancona, Macerata, yhdistetään ainaiseksi Italian
valtakuntaan."

Tämän käskyn merkityksen lausuu eräs roomalaiskatolilainen kirjailija
seuraavalla tavalla [Chair of. St. Peter, siv. 439, 440]:

"Tähän lisättiin, että paavin tuli edelleenkin olla Rooman piispana ja
toimittaa hengelliset tehtävänsä niinkuin hänen edeltäjänsä olivat
tehneet aikaisempina aikoina Kaarle Suuren hallitukseen asti.
Seuraavana vuonna, rohkaistuneena aseittensa menestyksestä, päätti
keisari, että paavilta oli riistettävä hänen tätä nykyä ainoastaan
nimellinen yksinvaltansa -- maallisen vallan varjokin, joka hänellä
vielä oli jälellä _pääkaupungissaan_ ja lähinnä olevissa maakunnissa.
[Nämä oli paavikunta omistanut vuosikausia ennen Kaarlo Suuren lahjaa
-- vuodesta 539 j.K.]. Hän antoi siis uuden käskykirjeen Itävallan
Caesarin linnasta, että nim. Rooma olisi keisarillinen vapaakaupunki;
että neuvoskunta, jonka keisari silloin nimitti, tulisi johtamaan sen
kunnallista hallitusta; että sen kuvapatsaat ja taideaarteet
otettaisiin Ranskan suojelukseen, ja että, koska paavi oli lakannut
hallitsemasta, hänen pyhyydellensä määrättäisiin palkka."

Tämän jälkeen julisti Pius VII Napoleonin pannaan, minkä johdosta
hän vietiin vankina Ranskaan, jossa lopulta allekirjoitti
kirkkosuostumuksen Fontainebleaussa, päivätty 25 p. tammikuuta 1813,
minkä kautta jätti Napoleonille vallan nimittää piispoja ja
arkkipiispoja ja kumosi itse asiassa omankin valtansa saada panna
vastalause sellaisia nimityksiä vastaan. Siten hän oikeastaan antoi
Napoleonille paavin valtuudet, mitä Napoleon juuri kauvan oli
halunnutkin.

Roomalais-katolilaisetkin ovat panneet merkille niiden tapahtumain
tärkeyden, jolla 19:s vuosisata alkoi. He eivät ainoastaan myönnä
niitä vahinkoja ja solvauksia, joita ovat kärsineet, kuten ylempänä on
mainittu, vaan he väittävät vielä, että paavikunnan tuhatvuotishallitus
(ne tuhatta vuotta, jotka olivat kuluneet siitä ajasta kuin Kaarlo
suuri lahjoitti edellä mainitut valtiot paavikunnalle -- v. 800 j.K.)
päättyi silloin, kun Napoleon otti pois nämä lahjamaat; mistä ajasta
alkain sen valta ei ole ollut muuta kuin varjo. Paavikunta väittää
Kristuksen valtakuntana muka täyttäneensä ennustetun kansain
hallitsemisen, mistä mainitaan Ilm. 20: 1--4 ja että nykyinen vaikea
ajanjakso heidän järjestelmälleen, on se "vähä aika", jolloin Saatana
on irti laskettu, mistä mainitaan 7:ssä ja 9:ssä värssyssä. Ainoastaan
ne, jotka paavikunnassa näkevät Saatanan mukailun totisesta
Kristuksesta ja jotka ovat saaneet silmänsä auki näkemään oikean
seurakunnan ja oikean hallituksen, saattavat täydelleen käsittää, mitä
tämä on.

Olemme luullaksemme jo esittäneet tarpeeksi saadaksemme lukijan
vakuutetuksi, että Ranskan vallankumous ja Napoleonin hallituskausi
muodostavat paljon merkitsevän ajanjakson paavikunnan historiassa;
ja sitä paavin vaikutusvaltaa, joka silloin murtui, ei ole
milloinkaan saatu takaisin. Vaikkakin joskus muutamia suosion etuja
sallittiin, olivat ne lyhytaikaisia, ja niitä seurasi uudistetut
kunnianloukkaukset, kunnes v. 1870 paavien koko maallinen valta jälleen
lakkasi, eikä se, kuten luulemme, enää milloinkaan tule virkoamaan. On
muistettava myös, että juuri Napoleonin sotilaat mursivat auki
inkvisitioni-vankilat ja tekivät lopun julkisista rääkkäyksistä ja
mestauksista uskonnollisen vakaumuksen tähden.

Pappisvallan ja taikauskon osittainen murtuminen on, samalla kuin siitä
on seurannut julkisempi uskottomuus ja taikauskoisen ihmiskunnioituksen
hälveneminen, johtanut Jumalan vihkiytynyttä kansaa järjellisempään
ajattelemiseen -- heitä, joista monet ennen tuskin uskalsivat ajatella
tai tutkia Raamattua omin päin. Siten, edistämällä Raamatun lukemista,
oli tämä vallankumous suotuisa totuuden ja oikean kristillisyyden
kehittymiselle. Se vei todellakin sitä hyvää työtä eteenpäin, joka oli
_alotettu_ uskonpuhdistuksessa Lutherin aikana, mutta joka keskeytyi
joukkojen tietämättömyyden ja orjamaisuuden tähden, sekä "pappiskunnan"
vallan-, arvon-, mahtavuuden- ja mukavuuden-rakkauden tähden. Olemme
siten osottaneet, että vuonna 1799 alkoi ajanjakso, jota nimitetään
"lopun ajaksi", että tämän ajan kuluessa paavikunta tulee
hävitettäväksi pala palalta; ja että Napoleon otti pois ei ainoastaan
Kaarlo Suuren lahjoittamat maat (tuhatta vuotta sen jälkeen kuin ne
olivat annetut), vaan otti myös sittemmin pois paavikunnan maallisen
tuomio-oikeuden Rooman kaupungissa, mikä oli _nimellisesti_ tunnustettu
vuodesta 553 j.K. Justinianuksen julistaman käskykirjeen kautta, mutta
todellisuudessa jo itägoottilaisen monarkian kukistamisesta asti,
vuonna 539 j.K. -- täsmälleen 1260 vuotta ennen 1799. Tämä oli sen
vallan määrätty raja, joka piti kestämän ajan ja ajat ja puolen
aikaa, kuten se kerta kerran jälkeen määrätään ennustuksessa. Ja
vaikkakin paavikunta sen jälkeen jälleen on vaatinut maallista eli
siviili-valtaa, ei sillä kumminkaan tänä päivänä ole jälkeäkään
sellaisesta; se on tullut kokonaan "_hävitetyksi_". Synnin ihminen,
maallista valtaa vailla, istuu valtaistuimella ja kerskuu vielä; mutta,
maallisessa suhteessa voimattomana, on sen täydellinen hävittäminen
odotettavissa raivoavien kansanjoukkojen kautta (jotka tietämättään
ovat Jumalan aseita), niinkuin Ilmestyskirjassa selvästi osotetaan.

Tämä lopun aika eli Jehovan _valmistuksen_ päivä, joka alkoi vuonna
1799 ja päättyy vuonna 1914, tulee kumminkin, vaikkakin sen
tuntomerkkinä on suuri tiedon lisäys, joka on aivan kuulumaton
entisaikoihin nähden, päättymään suurimpaan hädän aikaan kuin maailma
koskaan on tuntenut; mutta siitä huolimatta valmistaa se ja johtaa
alkamaan kauvan luvatun ja siunatun ajan, jolloin Jumalan _tosi_
valtakunta _tosi_ Kristuksen johdolla on täydellisesti pystyttävä
hallituksen, joka laatuunsa nähden on Antikristuksen valtakunnan suora
vastakohta. Koska tämä ajanjakso valmistaa ja johtaa Valtakuntaan,
johtaa se myös suureen yhteentörmäykseen vanhan ja uuden järjestyksen
välillä, minkä kautta uusi tulee alkamaan. Ja vaikka vanhan
järjestyksen täytyy hukkua, ja uuden astua sen sijalle, tulee vaihdos
aiheuttamaan kiivasta vastarintaa niiden puolelta, joilla on etua
nykyisestä järjestyksestä. Vallankumous, maailmanlaajuinen, tulee
olemaan lopputulos, ja tulee se johtamaan vanhan järjestyksen
lopulliseen ja täydelliseen tyhjäksitekemiseen ja uuden järjestyksen
alkamiseen ja pystyttämiseen.

Kaikki löydöt, keksinnöt ja edut, jotka tekevät meidän aikamme kaikkia
muita aikoja etevämmäksi, ovat kaikki, niin monta kun niitä on,
alkeita, jotka vaikuttavat yhteisesti tänä alkavana Tuhatvuotiskauden
valmistuksen päivänä, jolloin oikea ja järjellinen parannus ja
todellinen ja nopea edistyminen joka suuntaan tulee olemaan
järjestyksenä, kaikille ja kaikkialla.

       *       *       *       *       *

    VOITTOA KOHTI.

    Kautta taiston
    Käydä tahdon
    Joukkoon voittajani.
    Siksi juoksen
    Maalin luokse,
    Katsoin kruunuain.
    Ken nyt voisi istahtaa,
    Sanassaan kun kuulla saa:
    Loppuun asti
    Kenpä kesti,
    Kohta kruunataan.

    Kun sain kutsun,
    Eespäin astun
    Eteen istuimen.
    Siksi ennän. --
    Ell'en riennä
    Jään mä jälkehen.
    Jos vaan juoksee huonosti,
    Kruunun silloin menetti.
    Siksi eespäin!
    Kaikki jääköön!
    Taakse katso en.

    Jeesus ohjaa,
    Katseen johtaa
    Määränpäähän vaan.
    Myös mun kantaa,
    Voimaa antaa,
    Uupumaan kun saan.
    Maailman riemut tyhjää on.
    Herran rakkaus verraton.
    Armo Herran
    Joka kerran
    Esteet raivaa pois.

    Herra kanna,
    Voimaa anna.
    Sit' nyt tarvitsen.
    Jos se puuttuu,
    Sielu uupuu.
    Siks' myös rukoilen:
    "Anna sanas' loistaa vain,
    Henkes' täyttää syömmein ain'."
    Silloin kerran
    Luona Herran
    Kiitän ainiaan.



KOLMAS LUKU.

VALTAKUNNAN ODOTUKSEN PÄIVÄT. Danielin XII luku.

Yhteenveto valtakunnan työstä. -- Odotusajan tunnusmerkkinä tulee
olemaan suuri tiedon lisäys ja kulkuneuvojen nopeus. -- Sir Isak
Newton'nin ennustus rautateistä. -- 1260 päivää. -- Virta lohikäärmeen
suusta. -- 1290 päivää osottavat näyn osittaisen ymmärtämisen
levenemisen. -- Pettymys, koettelemus ja seuraukset. -- 1335 päivää. --
Siunaus silloin uskollisille "odottajille". -- Herran viittaus
odotuksen päiviin vertauksessa kymmenestä neitseestä.


Kun "lopun aika" on tullut osotetuksi yhdennessätoista luvussa, osottaa
kahdestoista luku valtakuntaa ja puhuu odotuksesta, j.n.e., joka kävisi
pystyttämisen edellä, "lipun aikana". Kolme ensimäistä värssyä lausuvat
muutamin sanoin Jumalan suunnitelman suuremmoisen lopputuloksen.

"Siihen aikaan nousee Mikael, se suuri ruhtinas, joka seisoo sinun
kansasi lasten puolesta. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jommoista ei
ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan, aina tähän asti.
Ja sillä ajalla pelastetaan sinun kansasi, jokainen, joka löydetään
kirjaan kirjoitetuksi. Ja useat, jotka maan tomussa makaavat, heräävät,
toiset ijankaikkiseen elämään, toiset ijankaikkiseen pilkkaan ja
häpeään. [Sanat: 'toiset ijankaikkiseen pilkkaan ja häpiään' on otettu
vanhemmasta Raamatun käännöksestä. Koska ne uudemmassa on käännetty
väärin: häpeäksi ja ijankaikkiseksi vaivaksi S. h.] Ja ymmärtäväiset
loistavat niinkuin taivaan avaruuden loiste, [aurinko -- Matt. 13: 43]
ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet
ijankaikkisesta ijankaikkiseen."

Jos katsaus maailman historian 2300 vuoden aikaan viidennessätoista
luvussa oli lyhykäisesti ja asiallisesti, mutta kumminkin selvästi
käsitelty, niin on kuvaus Messiaksen tuhatvuotisesta valtakunnasta
käsitelty kolmessa värssyssä vielä selvemmin. Ja kumminkin on siinä
kaikki mainittu. Mikael (joka merkitsee "niinkuin Jumala" eli Jumalan
edustaja) on nimi, jota tässä käytetään suuresta Lunastajastamme, joka
todellakin on suuri ruhtinas, jonka Jumala on määrännyt esiintymään ja
pelastamaan Danielin kansan, Jumalan kansan -- kaikki, jotka rakastavat
Jumalaa totuudessa ja vilpittömästi -- oikeat israeliitat. (Room. 9: 6,
25, 26; Gal. 6: 16.) Hän tulee pelastamaan heidät synnistä,
tietämättömyydestä, tuskasta ja kuolemasta sekä kaikista Saatanan
sokeain palvelijain vainoista ja ahdistuksista, jotka entisaikoina
olivat heille melkein ylivoimaisia. Kaikki, jotka ovat kirjotetut
Karitsan elämänkirjaan, tulevat ijankaikkisiksi ajoiksi pelastettaviksi
kaikista vihollisistaan; ne, jotka ovat kirjotetut arvollisina
juutalaisen ja patriarkkain aikana, niinhyvin kuin nekin, jotka ovat
kirjotetut evankelikautena, ja ne, jotka tulevat kirjotettaviksi
tuhatvuotiskautena. Vaikkakin kaikki Jumalan kansa (kaikki, jotka
saatuansa tiedon hänestä rakastavat ja tottelevat häntä) tulevat
pelastettaviksi, erottaa kumminkin selvästi ne kunnian asteet, mitkä
annetaan muutamille -- voittajille: samoin myös huomaa, että muutamat
entisajan suurista -- Aleksander, Nero, Napoleon, Rooman keisarit,
paavit, j.n.e., jotka ovat väärinkäyttäneet leiviskänsä sortaen
maailmaa samalla häikäisten sitä, tulevat näkymään oikeassa
luonteessaan ja tulevat tuhatvuotiskautena pilkan ja häpeän esineiksi.
Ei myöskään tämä pieni katsaus Kristuksen hallituksesta jätä
mainitsematta sitä suurta hädän aikaa, minkä kautta se saatetaan
voimaan -- hädän aikaa, johon ei mitään entistä vallankumousta saata
verrata -- hätää, jonka rinnalla Ranskan vallankumous tulee olemaan
pieni, hädän aikaa, jommoista ei ole ollut siitä saakka kuin ihmiset
rupesivat olemaan, eikä koskaan tule olemaan; sillä tämä suuri
Ruhtinas, Mikael, ei ainoastaan tule voittamaan koko maailmaa, vaan
hänen valtansa tulee olemaan ijankaikkinen valta. Oikeus on hänen
valtaistuimensa perustuksena, ja kun ihmiskunta kerran on saanut
maistaa hänen hallituksensa etuja, ei suuri enemmistö koskaan tule
suostumaan mihinkään muuhun hallitukseen, sillä hänen valtakuntansa
tulee olemaan "kaikkien pakanain toivo" (engl. k.). Tässä päättyy tämän
ennustuksen lanka juostuaan koko pituutensa, ja luvun jälellä olevilla
värssyillä on tarkotuksena antaa (ei Danielille ja kanssapalvelijoille
hänen ajallansa, vaan Jumalan lapsille, "lopun aikana" eläville
Danielin kanssapalvelijoille) muutamia ajanjaksoja, joita vastaavat
1260, 1290 ja 1335 esikuvallista päivää, joiden kautta me, kun aika on
tullut, tulemme vakuutetuiksi ajasta, jossa elämme, että se todella on
evankeliajan elonkorjuu eli "loppu."

Daniel, joka oli kuullut pitkän kertomuksen taisteluista tämän maailman
valtakuntien kesken ja nyt lopulta Jumalan valtakunnan voitosta
Mikaelin, suuren Ruhtinaan kautta, oli halukas tietämään _milloin_ se
tulisi pelastamaan Herran kansan. Mutta hänelle sanotaan (4:ssä
värssyssä): "Mutta sinä, Daniel, sulje nämä sanat ja lukitse sinetillä
tämä kirja lopun ajaksi; monet matkustavat (silloin) edestakaisin ja
tieto karttuu (engl. k.)."

Ei siinä kyllin, että yleinen tiedon karttuminen, jonka olemme
huomanneet, todistaa mitä Daniel XI luvussa opettaa, nim., että lopun
aika alkoi vuonna 1799, vaan ennustettu liikkuminen edes ja takaisin --
hyvin nopea matkustaminen -- todistaa sen myös. Tämä kaikki kuuluu
lopun aikaan. Ensimäinen höyrylaiva kulki vuonna 1807, ensimäinen
höyryvaunu 1831; ensimäinen sähkölennätin toimi 1844; mutta tänään
kuljettavat jättiläismäiset junat ja höyrylaivat suuria joukkoja sinne
ja tänne, "edes ja takaisin".

Sir Isak Newton, kuuluisa tähtitieteilijä kuudennellatoista
vuosisadalla, piti tätä Danielin ennustusta hyvin mieltäkiinnittävänä
ja selitti uskovansa, että kun se toteutuisi, tulisi tieto karttumaan
siinä määrin, että ihmiset mahdollisesti tulisivat matkustamaan
viidenkymmenen (engl.) peninkulman nopeudella tunnissa.

Voltaire, tunnettu ranskalainen vapaa-ajattelija, sai tietoonsa tämän
lausunnon ja huomautti pilkallisesti: --

"Katsokaahan vain nerokasta Newtonia, suurta luonnontutkijaa, joka
keksi painolain: tultuaan vanhaksi ja uudelleen lapseksi, alkoi hän
tutkia kirjaa, jota sanotaan Raamatuksi, ja, kunnioittaakseen sen
järjettömiä taruja, tahtoo hän uskotella meille, että ihmiskunnan tieto
tulee karttumaan vielä niin suuresti, että me piakkoin voimme matkustaa
viisikymmentä peninkulmaa tunnissa! Vanha narri raukka."

Molemmat nämä miehet kuolivat aikoja ennen kuin lopun aika oli tuonut
mukanaan ihmeellisen tiedon lisäyksen, joka runsaasti toteuttaa
kristillisen luonnontutkijan jumalallisen ilmestyksen perustuksella
lausutun ennustuksen.

Ei Danielille, vaan lopun aikana eläville Jumalan lapsille, oli
keskustelu y.m. aijottu, josta kerrotaan 5--7 värssyissä: "Ja minä,
Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, yksi tällä virran
rannalla ja toinen tuolla virran rannalla. Ja hän (yksi engl. k.) sanoi
liinavaatteeseen puetulle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella:
'milloin näitten ihmeellisten asiain loppu tulee?' Ja minä kuulin
liinaiseen puettua miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän
nosti oikean kätensä, ja vasemman kätensä taivaasen päin ja vannoi sen
kautta, joka ijankaikkisesti elää, että se on oleva ajan ja kaksi aikaa
ja puolen aikaa."

Danielin kysymys koski erityisesti "hävityksen kauhistusta" 11 luvun
31--33 värssyissä, jonka Daniel täydellä syyllä asetti yhteyteen sen
kauhean luonteen kanssa, jonka hän oli nähnyt entisissä näyissään,
jotka ovat kirjotetut 7: 8--11, 21, 24--26 ja 8: 10--12, 24--26.

Se aika, ajat ja puoli aikaa, eli kolme ja puoli aikaa eli vuotta
(360 x 3 1/2 = 1260 päivän esikuvallinen aika -- 1260 kirjaimellista
vuotta), joka tässä mainitaan, osotetaan toisissa paikoissa olevan
paavikunnan vallan aika. Vertaa Dan. 7: 25; 12: 7 ja Ilm. 12: 14, Ilm.
12: 6 ja 13: 5 kanssa. "Virta" jossa eli jonka aikana nämä 1260 paavin
vallan vuotta päättyivät -- niinkuin enkeli, joka seisoo virran
yläpuolella, näyttää, ilmottaessaan aikojen loppurajan -- oli
vertauskuva asiaintilasta Ranskan vallankumouksen aikana, jota jo on
kosketeltu. Tämä on sama "virta" joka mainitaan Ilm. 12: 15, 16, jossa
se esitetään täydellisemmin käärmeen eli lohikäärmeen suusta tulevana,
ja jossa sen todellinen tarkotus, Saatanan näkökannalta katsottuna,
osotetaan olevan "vaimon" (Jumalan seurakunnan) valtaaminen, kun sen
(seurakunnan) kolme ja puoli aikaa (1260 vuotta), kätkössä olemisen
aika korvessa, olivat päättymäisillänsä, ja kun se astui esille
"nojaten ystäväänsä" [hänen käsivarteensa] -- Jumalan sanaan. --
Salomon Korkea Veisu 8: 5.

Vertauksellisessa kielessä merkitsee vesi ylipäänsä _totuutta_; ja
vertauskuvassa säilyy tarkotus, vaikkakin totuuden sanotaan lähtevän
lohikäärmeen eli käärmeen suusta. Ajatus, joka tämän vertauskuvan
kautta ilmoitetaan, on se, että _totuuden_ piti virrata esille pahojen
välikappalten kautta ja pahaa tarkottaen. Ja tämän me huomaammekin:
Ranskan vallankumouksen voima oli nim. juuri siinä, että sitä
kiihottivat monet järkähtämättömät _totuudet_ mikäli ne koskivat
pappis- ja kuningasvaltaa ja kaikkien yksityisten oikeuksia ja
vapautta, "IHMISEN OIKEUDET" oli todella tämän kapinaliikkeen
tunnussana yhteiskunnallista ja kirkollista sortoa vastaan.
Inhimillisiä oikeuksia koskeva totuus huomattiin ja lausuttiin siinä,
mikä kummastuttaa meitä, kun ajattelemme silloin vallitsevaa
tietämättömyyttä, taikauskoa ja orjamaisuutta, joissa joukot kauvan
olivat olleet. Monet niistä _totuuksista_, jotka silloin "virran"
lailla vyöryivät Ranskan yli ja saivat veren siellä tulvailemaan, ovat
nyt aivan yleisesti tunnustettuja kaikkien sivistyskansojen
keskuudessa, mutta ne olivat liian voimakkaita ja liian rutosti
esitettyjä silloiseen aikaan nähden.

Todella, ennustus osottaa selvästi, ettei käärme, Saatana, tarkottanut
sitä, mitä Jumalan kaitselmuksen kautta on ollut seurauksena, vaan
tarkotti hän aivan päinvastaista. Tässä hän ampui yli maalin, niinkuin
hän on tehnyt muissakin tilaisuuksissa. Saatana ei milloinkaan lähetä
totuuden vettä siunaamaan ja virkistämään sekä vapauttamaan orjuudesta;
päinvastoin ovat hänen ahkeroimisensa kaiken aikaa tarkottaneet
ihmiskunnan sokeuttamista ja sitomista kiinteästi tietämättömyyteen ja
taikauskoon; ja tämä äkillinen veden (totuuden) tulva oli tarkotettu
vaikuttamaan oksennuslääkkeen tavoin, jotta tulisi ylenannetuksi se
_vapaudenravinto_, jota kansa jo uskonpuhdistuksen tuloksen kautta oli
saanut Raamatusta, ja jotta siten pakotettaisiin hallitusmiehet ja
opettajat vastustamaan totuutta anarkiian pelosta.

Saatanan tarkotus Ranskan vallankumouksen nostattamisella oli
rauhattomuuden herättäminen koko Europassa, erittäinkin
vaikutusvaltaisen luokan keskuudessa, joka ei suosinut vapautta; ja
valaista Ranskassa oppia siitä, että jos Rooman taikauskot
kumottaisiin, ja vapaus saavuttaisi esteettömän jalansijan, niin
silloin lakkaisi laki ja järjestys pian. Tämä oli mestarijuoni,
keksijänsä arvoinen, ja aijottu niinkuin ennustus osottaa, valtaamaan
vaimon (reformeeratun seurakunnan), ja ajamaan kaikki vanhoilliset ja
rauhanystävät -- hallitsevat ja hallitut -- takaisin yhteyteen ja
sopusointuun paavikunnan kanssa. Suunnitelman epäonnistuminen ei
riippunut alottajansa puuttuvasta kekseliäisyydestä, vaan Jumalan
kaikkivaltiaasta voimasta, jonka kautta hän antaa kaiken vaikuttaa
parhaaksi.

Tässä tapauksessa saattaa selvästi huomata Jumalan suunnitelman
"vaimon" (seurakunnan) suojelemiseksi Saatanan juonia vastaan antamalla
tarkotetun pahan vaikuttaa hyvää, jotta toteutuisi täydellisesti
ennustus, joka tehtiin seitsemäntoista sataa vuotta aikaisemmin, nim.:
"Mutta maa auttoi vaimoa: maa avasi suunsa ja särpäsi virran, jonka
lohikäärme oli purskauttanut suustaan." Niinkuin jo on selitetty,
merkitsee maa vertauskuvallisessa kielessä yhteiskuntaa -- järjestystä
rakastavia ihmisiä; ja historiallinen tosiasiahan on, että sen totuuden
virran, joka levisi Ranskan yli -- syyttäen paavikuntaa, ja sen
papistoa, yksinvaltaa ja sen loistoylimystöä suurimmalta osalta
syypääksi kansan tietämättömyyteen, köyhyyteen ja taikauskoon -- sen
nielivät eli särpivät ylipäänsä Euroopan kansat (roomalainen "maa").
Siihen määrin kävi näin, että vaikka paavikunta ja kuninkaallinen
ylimystö perin pohjin hämmästyivät, tulivat he myös perin pohjin
erotetuiksi toisistaan, paavillisen vaikutusvallan kukistumisen, sekä
Napoleonin sotajoukkojen kautta. Ja kun "kohtalon-mies" vihdoin
muserrettiin, ja Euroopan hallitsijat muodostivat niin kutsutun
"pyhän allianssin" kansan vapauksien tukahuttamiseksi ja omien
valta-istuimiensa turvaamiseksi tulevaisuudessa, oli jo liian myöhäistä
kahlehtia kansaa: sillä kun se oli juonut vesivirran, niin ei se enää
tahtonut alistua. Liian myöhäistä oli myöskin ajatella paavikunnan
uudelleen pystyttämistä, koska se oli tullut niin kauheasti
nöyryytetyksi, ja koska sen pannajulistukset vapautta ja ranskalaisia
kohtaan olivat niin kääntäneet vaikutuksensa sitä itseään kohtaan.
Niinpä _ei_ paavia _edes kutsuttu_ yhtymään "pyhään allianssiin", jonka
itseoikeutettu pää hän ennen olisi ollut. Siten tuli "vaimo" Jumalan
uudistettu [reformeerattu] ja edistyvä seurakunta autetuksi ja
suojelluksi valtaamiselta; ja vapaus ja totuus edistyivät huomattavasti
ihmisten keskuudessa; ja siitä ajasta alkaen ovat vapaudenhenki ja
Jumalan sana johtaneet yhä suurempaan valoon ja totuuteen kaikkia
niitä, jotka ovat olleet halukkaita seuraamaan sitä.

Tässä siis oli se "virta", joka osotti sekä paavinvallan lopun että
Herran "valmistuksen päivän eli lopun ajan" alkamisen. Tämän virran
päällä seisoi Herran lähettiläs profetallisessa näyssä ilmoittaakseen
ajan, aikojen ja puolen ajan lopun. Ja tämä ilmotus annettiin
vastaukseksi kysymykseen: "Milloin näitten ihmeellisten asiain loppu
tulee?" Tarkotetut "ihmeelliset asiat" eli "ihmeet" eivät olleet niitä,
jotka mainitaan 12: 1--3, jotka tarkottavat Jumalan valtakuntaa. Nämä
eivät olleet ihmeellisiä, vaan odotettuja. "Ihmeelliset asiat" olivat
väliintulevat vaikeudet, vainot ja koettelemukset Jumalan kansalle,
_erityisesti_, seurauksena tuon omituisen vallan eli "sarven",
paavikunnan, ylivallasta, josta Daniel erityisesti oli kysynyt
aikasemmin (Dan. 7: 19--22). Kysymys kuului: Kuinka kauvan on Jumala
salliva näitä ihmeellisiä totuuden vääntelemisiä, tätä hänen lastensa
ja kansojen ihmeellistä pettämistä? Vastaus, joka annetaan, mittaa
paavinvallan ja ilmottaa varmalla tavalla ajan sen päättymiselle, sekä
lisää: "ja kun pyhän kansan voiman hajottaminen (engl. k.) on [tällä
tavoin] loppunut, täytetään nämä kaikki [ihmeelliset asiat]."

5:ssä värssyssä näytetään Danielille virran kummallakin rannalla
henkilö, jotka yhdessä kysyvät, milloin nämä ihmeelliset asiat
päättyisivät. Tämä näyttää merkitsevän, että senkin jälestä, kun
paavinvalta oli päättynyt, tulisivat ihmiset olemaan epätietoisia
siitä, oliko sen valta vainota ja musertaa päättynyt tahi ei. Eikä
ihme, kun muistamme, että tämä "sarvi" senkin jälkeen kun sen valta on
murrettu, "sen _hallitus_ on otettu pois", ja silloinkin kun se oli
häviämäisillään niin äskettäin kuin vuonna 1870, lausui suuria sanoja
erehtymättömyydestänsä. Daniel, joka edustaa pyhiä, sanoo (Dan. 7: 11):
"Minä katselin silloin [sen jälkeen kun sen valta oli hävinnyt, ja se
oli tullut kykenemättömäksi tuhoamaan kauvemmin totuutta, pyhän kansan
voimaa] niiden suurten sanain äänen _tähden_, jotka se sarvi puhui,
minä katselin, [se ei saanut valtaa pyhän kansan ja totuuden yli, vaan
oli niillä toinen vaikutus] siksi kun peto tapettiin ja sen ruumis
hävitettiin ja heitettiin palavaan tuleen" -- yleiseen anarkiaan. Tällä
tavalla osotetaan vanhan Rooman valtakunnan jälellä olevien hallitusten
hävitys, minkä aiheuttaa paavikunnan yhä jatkuva röyhkeiden sanain
kautta eksyttävä vaikutus senkin jälkeen kun sen valta on hävinnyt.

Koska ei ainoastaan paavikunnan vallan aikojen loppu ole täten selvästi
vahvistettu tapahtuvaksi Ranskan vallankumouksen aikana, vaan myöskin
tapahtumain kautta 11:nnessä luvussa 40--44 värss., jotka ilmaisevat
itse vuodenkin 1799, saatamme helposti laskea taaksepäin 1260 vuotta
nähdäksemme, alkoiko paavinvalta silloin. Jos me huomaamme niin olleen,
on meillä niin selvä ja luja todistus kuin usko saattaa vaatia.
Todistelkaamme nyt siis:

Laskemalla taaksepäin 1260 vuotta vuodesta 1799, tulemme vuoteen 539
j.K., jolloin näytämme paavikunnan alkaneen. Mutta paavijärjestelmä on
ollut sellainen sekotus valtiotaidosta ja pappistaidosta ja sillä oli
niin pieni ja asteettain tapahtuva alku samoin kuin asteettain
tapahtuva loppukin, että monet erilaiset ajatukset sen alkamisesta ja
loppumisesta ovat sekä järjellisiä että mahdollisia, kunnes saamme
Jumalan määrätyn vuosiluvun sen nousemiselle ja lankeemiselle ja näemme
kuinka perin oikeat ne ovat. Paavikunta vaati ylivaltaa kirkollisissa
ja valtiollisissa asioissa ja sekaantui politiikkaan, ennenkuin
vastustajat tunnustivat sen; samoin kuin se on koettanut harjottaa
yhteiskunnallista valtaa ja selittänyt päänsä olevan erehtymättömän sen
jälkeen kun ennustus osottaa sen vallan murtuneen ja sen hävittämisen
alkaneen. Mutta Italian kansa Romagnan maakunnassa ei ole tunnustanut
paavikuntaa sen jälkeen kun Ranskan vallankumous mursi tietämättömyyden
ja taikauskoisen kunnioituksen lumouksen. Vaikka paavi ajottain,
vallankumouksien väliaikoina, on istunut nimellisenä hallitsijana
paavivaltioissa, on se vain ollut vieraana anastajana, Itävallan ja
Ranskan edustajana, joiden sotajoukot vuorotellen ovat suojelleet häntä
hänen harjottaessaan virkatointansa. Nyt, kun tiedämme, että tuo 1260
vuoden jakso alkoi vuonna 539, saatamme huomata sen, mitä ennen emme
olisi voineet nähdä. Paavilaiset itse ovat hyvin taipuvaisia laskemaan
valtansa alkamisen joko siitä kun Konstantin kääntyi ja Rooman
valtakunta omisti nimellisesti kristillisyyden vuonna 328, taikka siitä
kun Kaarle Suuri lahjotti paavivaltiot kirkolle vuonna 800. Se
asianhaara on kumminkin varma, että Konstantin ei millään tavalla
tunnustanut yhteiskunnallista valtaa seurakunnalle kuuluvana oikeutena
tai omaisuutena; päinvastoin, vaikka hän suosi kristinuskoa, niin teki
pikemmin seurakunta keisarin ainakin _päänsä_ vertaiseksi niin, että
keisari kutsui kokoon kirkolliskokouksia ja sekautui kirkollisiin
asioihin, vaikkei seurakunnan sallittu sekaantua yhteiskunnallisiin
asioihin. Vuosiluku 539 j.K., jonka profetallinen 1260 vuoden mittapuu
ilmaisee, on melkein puolivälissä kirkon ja valtion yhtymistä, joka
tapahtui vuonna 328, ja Kaarle Suuren kirkolle antamaa täyttä ja
täydellistä tunnustusta sen olemisesta kaiken hallituksen päänä --
yhteiskunnallisen ja kirkollisen hallituksen harjottajana -- vuonna
800 j.K.

Konstantinin ajoista alkain oli Rooman piispoilla ollut erittäin
huomattava asema maailman edessä, eikä kestänyt kauan ennenkuin he
alkoivat vaatia valtaa kaikkien muiden yli -- kirkossa niinkuin
maailmassakin -- vaatien että joku _yksityinen_ henkilö
tunnustettaisiin valtiaaksi eli seurakunnan pääksi, ja että Rooman
piispa olisi tämä yksi. He sanoivat sekä Pietarin että Paavalin asuneen
Roomassa, ja Rooman tulleen siten ikäänkuin määrätyksi apostolisen
hallituksen paikaksi, kuten myöskin, että kaupunki jo itsessäänkin, kun
se kauvan oli ollut caesarien ja yhteiskunnallisen hallituksen istuin,
oli kansan käsityksen mukaan hallituspaikka.

Näitä ylivallan vaatimuksia ei kumminkaan niinkään helposti otettu
kuuleviin korviin. Kilpailun henki alkoi nostaa päätänsä, ja toiset
piispat toisissa suurissa kaupungeissa alkoivat myöskin vaatia
ylivaltaa, mikä milläkin perustuksella. Vasta vuonna 533 Justinianus I
tunnusti Rooman piispan arvokkaammuuden. Tämä tapahtui yhteydessä
innokkaan uskonnollisen keskustelun kanssa, jossa keisari puolusti
Rooman piispaa tunnustaen Neitsyt Maarian palvomisen arvoiseksi, ja
taisteli eutykianien ja nestorianien kanssa Herramme Jeesuksen
luonteiden eroavaisuuksista ja sekotuksista. Keisari pelkäsi, että tämä
erimielisyys saattaisi hajottaa kirkon ja siten valtakunnankin, mitkä
hän kumminkin tahtoi kaikin mokomin liittää lujemmin yhteen; sillä jo
silloin, niin aikaiseen, olivat nimiseurakunta ja valtio yhtä --
"kristikunta". Ja kun hän halusi korkeampaa oikeutta riitojen
ratkaisijaksi ja määrääjäksi kansalle, mitä sen tulisi uskoa, mitä ei,
ja kun hän huomasi Rooman piispan jo olevan kuuluisimman niistä, jotka
vaativat pääpiispan (paavin eli päällysmiehen) virkaa, sekä myöskin
"oikeaoppisimman", joka lähinnä eri kysymyksissä oli samaa mieltä
keisarin omien mielipiteitten kanssa, niin ei Justinianus ainoastaan
kirjallisissa kynäelmissä tuominnut eutykianien ja nestorianien oppeja,
vaan puhutteli Rooman piispaa kaikkien pyhien seurakuntien ja kaikkien
Jumalan pyhien pappien _päänä_, jonka kautta hän tunnusti hänet ja
halusi auttaa häntä kerettiläisten masentamisessa ja kirkon yhteyden
lujittamisessa.

Tämän käskykirjeen yhteydessä puhutteli keisari paavi Johannesta,
Rooman patriarkkaa, tällä tavoin:

["Victor Justinanus, pius, felix, inclytus, triumphator, semper
Augustus, Joanni sanctissimo Archiepiscopo almae Urbis Romae et
Patriarchae. -- Reddentes honorem apostolicae sedi, et vestrae
sanctitati (quod semper nobis in voto et fuit et est), et ut decet
patrem honorantes vestram beatitudinem, omnia quae ad ecclesiarum
statum pertinent festinavimus ad notitiam deferre vestrae sanctitatis;
quoniam semper nobis fuit magnum studium, unitatem vestrae apostolicae
sedis, et statum sanctarum Dei ecclesiarum custodire, qui hactenus
obtinet, et in commote permanet, nulla intercedente contrarietate.
Ideoque omnes sacerdotes universi Orientalis tractus et subjicere et
unire sedi vestrae sanctitatis properavimus, in praesenti ergo quae
commota sunt (quamvis manifesta et indubitata sint et secundum
apostolicae vestrae sedis doctrinam ab omnibus semper sacerdotibus
firme custodita et predicata) neccessarium duximus, ut ad notitiam
vestrae sanctitatis perveniant. Nec enim patimur quicquam, quod ad
ecclesiarum statum pertinet, quamvis manifestum et indubitatum sit,
quod movetur ut non etiam vestrae innotescat sancritati quae caput est
omnium sanctarum ecclesiarum. Per omnia enim (ut dictum est) properamus
honorem et auctoritatem crescere vestrae sedis."]

"Voitollinen Justinianus, hurskas, onnellinen, kuuluisa, riemuitseva,
alituisesti korotettu, Johannekselle, kaikkein pyhimmälle
arkkipiispalle ja kukoistavan Rooman kaupungin patriarkalle. --
Esiintuoden apostoliselle istuimelle ja Teidän Pyhyydellenne (niinkuin
halumme aina on ollut ja on) tulevan kunnian ja Teidän Autuudellenne,
niinkuin isälle kuuluu, olemme kiiruhtaneet tuomaan Teidän Pyhyytenne
tietoon kaiken sen, mikä koskee seurakuntien tilaa, koska hartain
toivomme aina on ollut valvoa Teidän apostolisen istuimenne yhteyttä ja
Jumalan pyhien seurakuntien tilaa, joka tähän asti on säilynyt ja
järkähtämättä jatkuu ilman väliin tulevaa vastoinkäymistä. Ja niin
ollen olemmekin kiirehtineet asettamaan johtonne alaisiksi ja
yhdistämään Teidän Pyhyytenne istuimeen koko Itämaan kaikki papit.
Nykyhetkellä siis pidämme tarpeellisena tuoda Teidän Pyhyytenne tietoon
ne kohdat, jotka ovat tulleet erimielisyyden esineiksi, kuinka selvät
ja epäilemättömät ne ovatkaan ja kuinka kovasti kaikki papit ovatkaan
niitä aina valvoneet ja saarnanneet Teidän apostolisen istuimenne opin
mukaan. Sillä emme voi sallia minkään kysymyksen, joka koskee
seurakuntain tilaa, kuinka selvä ja eittämätön se sitte lieneekään,
jäädä tulematta Teidän pyhyytenne, kaikkien pyhien seurakuntien pään
tietoon. Sillä kaikissa kohdissa riennämme (niinkuin jo on mainittu)
kartuttamaan Teidän istuimenne kunniaa ja valtaa."

Kirje koskettelee senjälkeen eräitä kerettiläisiksi leimattuja
mielipiteitä, jotka aiheuttivat erimielisyyden, ja ilmaisee keisarin
uskon olleen yhtäpitävän Rooman seurakunnan uskon kanssa. Se päättyy
seuraavasti:

["Suscipimus autem sancta quatuor concilia: id est, trecentorum decem
et octo sanctorum patrum qui in Nicaena urbe congregati sunt: et centum
quinquaginta sanctorum patrum qui in hac regia urbe convenerunt: et
sanctorum patrum qui in Epheso primo congregati sunt: et sanctorum
patrum qui in Chalcedone convenerunt: sicut vestra apostolica sedis
docet atque praedicat. Omnes ergo sacerdotes seguentes doctrinam
apostolicae sedes vestrae ita credunt et praedicant."

"Unde properavimus hoc ad notitiam deferre vestrae sanctiatis per
Hypatium et Demetrium, beatissimos episcopos, ut nec vestram
sanctitatem lateat quae et a quibusdam paucis monachis male et
Judaicesecundum Nestorii perfidiam denegata sunt. Petimus ergo vestrum
paternum affectum; ut vestris ad nos destinatis literis, et ad
sanctissimum episcopum hujus almae urbis, et patriarcham vestram
(quoniam et ipse per eosdem scripsit ad vestram sanctitatem, festinans
in omnibus sedem sequi apostolicam beatitudinis vestrae), manifestum
nobis faciatis, quod omnes qui praedicta recte confitentur, suscipit
vestra sanctitas, et eorum qui Judaice aussi sin rectam denegare fidem,
condemnar perfidiam. Pius enim ita circa vos omnium amor, et vestrae
sedis crescet auctoritas; et quae ad vos est unitas sanctarum
ecclesiarum inturbata servabitur, quando per vos didicerint omnes
beatissimi episcopi eorum quae ad vos relata sunt sinceram vestrae
sanctitatis doctrinam. Petimus autem vestram beatitudinem orare pro
nobis, et Dei nobis adquirere provindentiam."]

"Me tunnustamme neljä pyhää kirkolliskokousta (päteviksi): sen, johon
kokoontui 318 pyhää isää Nicaen kaupungissa [Nicaen kirkolliskokous];
ja sitte sen, johon kokoontui sata neljäkymmentä pyhää isää tässä
kuninkaallisessa kaupungissa [Konstantinopolin kirkolliskokous]; ja
sitte sen, johon pyhät isät kokoontuivat Efesossa ensikerran [Efeson
kirkolliskokous] ja vielä sen johon pyhät isät kokoontuivat
Kalcedon'issa [Kalcedon'in kirkolliskokous]; niinkuin Teidän
apostolinen istuimenne juuri opettaa ja saarnaa. Kaikki papit siis,
jotka seuraavat Teidän apostolisen istuimenne oppia, uskovat,
tunnustavat ja saarnaavat sillä lailla. Sentähden olemme rientäneet
saattamaan tämän Teidän pyhyytenne tietoon kaikkein autuaimpain
piispain Hypatiaksen ja Demetriuksen kautta, jottei Teidän
Pyhyydeltänne olisi salassa, mitä oppeja muutamat harvat munkit ovat
väärin juutalaisen tavan mukaan kieltäneet nojaten Nestorin
vilpillisiin oppeihin. Me käännymme siis Teidän isällisen
armahtavaisuutenne nuoleen [pyynnöllä], että Te meille ja tämän
suloisen kaupungin kaikkein pyhimmille piispoille, ja patriarkalle,
Teidän veljellenne [koska hän itsekin on kirjottanut Teidän
Pyhyydellenne samojen henkilöiden kautta, kiireimmiten tahtovansa
kaikissa seurata Teidän pyhyytenne apostolista istuinta], osotetulla
kirjeellä tekisitte tiettäväksi, että Teidän Pyhyytenne ottaa vastaan
kaikki, jotka oikein tunnustavat mitä on säädetty, ja tuomitsee niiden
uskottomuuden, jotka juutalaisten tavoin ovat uskaltaneet kieltää
oikean uskon. Sillä siten on kaikkien rakkaus Teihin ja Teidän
istuimenne valtaan kasvava, ja pyhien seurakuntien yhteys Teidän
kanssanne häiritsemättä säilyvä, kun kaikki ylen autuaat piispat Teidän
kauttanne saavat oppia tuntemaan Teidän istuimenne oikean opin mikäli
se koskee niitä kohtia, joita Teille on tässä esitetty. Ja me pyydämme,
että Teidän Autuutenne rukoilisi meidän puolestamme ja rukoilisi meille
Jumalan suojelusta."

Paavi Johannes vastasi yllämainittuun 24 p. maaliskuuta 534:

[Me esitämme seuraavaa hänen vastauksestaan:

"Gloriosissimo et elementissimo filio Justiano Augusto, Johannes
Episcopus Urbis Romae."

"Inter claras sapientiae ac mansuetudinis vestrae laudes,
Christianissime principum, puriore luce tamquam aliquod sydus irradiat,
quod amore fidei, quod charitatis studio edocti ecclesiasticeis
disiplinis, Romanae sedis reverentiam conservatis et ei cuncta
subjicitis, et ad ejus deducitis unitatem, ad cujus auctorem, hoc est
apostolorum primum, Domino loquente praeceptum est, _Pasce oves meas_:
Quam esse omnium vere ecclesiarum caput, et patrum regulae et principum
statuta declarant, et pietatis vestrae reverendissimi testantur
affatus. Proinde serenenitatis vestrae apices, per Hypatium atque
Demetrium, sanctissimos viros, fratres et coepiscopos meos, reverentia
consueta suscepimus: quorum etiam relatione comperimus, quod fidelibus
populis proposuistis edictum amore fidei pro submovenda haereticorum
intentione, secundum apostolicum doctrinam, fratrum et coepiscoporum
nostrorum interveniente consensu. Quod, quia apostolicae doctrinae
convenit, nostra auctoritate confirmamus."]

Samassa tilaisuudessa kirjotti keisari Konstantinopolin patriarkalle.
Tämän kirjeen ensimäinen pykälä kuuluu seuraavasti:

[Epifanio sanctissimo et beatissimo Archiepiscopo Regiae hujus Urbis et
Oecumenioo Patriarchaae.

"Cognoscere volentes tuam sanctitatem ea omnia quae ad ecclesiasticum
spectant statum: necessarium duximus, hisce ad eam uti divinis
compendiis, ac per ea manifesta eidem facere, quae jam moveri coepta
sunt, quamquam et illa candem cognoscere sumus persuasi. Cum itaque
comperissemus quosdam alienos a sancta, catholica, et apostolica
ecclesia, imperiorum Nestorii et Eutychetis sequutos deceptionem,
divinum antehac promulgavimus edictum (quod et tua novit sanctitas) per
quod haereticorum furores reprehendimus, ita ut nullo quovis omnino
modo immutverimus, immutemus aut praetergressi simus cum, qvi nunc
usque, coadjuvante Deo, servatus est, ecclesiasticum statum
(quemadmodum et tua novit sanctitas) sed in omnibus servato statu
unitatis sanctissimarum ecclesiarum cum ipso S.S. Papa veteris Romae,
ad quem similia hisce perscripsimus. Nec enim patimur ut quiquam eorum,
quae ad ecclesiasticum spectant statum, non etiam ac ejusdem referatur
beatudinem: quum ea sit caput omnium sanctissimorum Dei sacerdotum; vel
eo maxime quod, quoties in eis locis haeretici pullularunt et sententia
et recto judicio illius venerabilis sedis coerciti sunt."]

"Epifaneelle, tämän pääkaupungin kaikkein pyhimmälle ja
autuaallisimmalle arkkipiispalle ja ekumeniselle patriarkalle: -- Koska
me haluamme että Teidän Pyhyytenne tulee olla selvillä kaikesta siitä,
mikä koskee kirkollista tilaa, olemme huomanneet tarpeelliseksi laatia
hengelliset oppiyhdistelmät, ja niiden kautta antaa ilmotuksia
liikkeistä, joita on aljettu harrastaa, vaikka olemmekin vakuutetut
siitä, että Teidän Pyhyytenne jo tuntee tämän asian. Ja koska olemme
huomanneet, että eräät henkilöt, jotka ovat vieraita pyhälle,
katoliselle ja apostoliselle seurakunnalle, ovat seuranneet
jumalattoman Nestorin ja Eutykeksen kerettiläisyyttä, olemme tätä ennen
julaisseet hengellisen käskykirjeen (jonka Teidän Pyhyytennekin
tietää), jossa olemme moittineet kerettiläisten hullutuksia. Emme ole
ollenkaan millään tavalla muuttuneet, emme liioin tule muuttumaan,
emmekä ole rikkoneet seurakuntain asemaa, joka vielä tähän asti Jumalan
avulla on säilynyt (niinkuin Teidän Pyhyytennekin tietää); vaan
kaikissa asioissa on _kaikkein pyhimpäin seurakuntain yhteys_ ja VANHAN
ROOMAN KORKEA PYHYYS, PAAVI, jolle olemme lähettäneet samanlaisen
kirjelmän, varjeltuneet. Sillä emme salli, että mitään siitä, joka
tarkottaa kirkon tilaa jätetään esittämättä myöskin HÄNEN
AUTUUDELLENSA, _koska hän on kaikkien Jumalan kaikkein pyhimpäin
seurakuntain pää_; etenkin siitä syystä että usein paikkakunnilla,
joissa kerettiläisiä on esiintynyt, ne ovat tulleet hävitetyiksi
[sananmukaisesti poiskarsituiksi kuin vesat puusta] tämän
kunnianarvoisan istuimen viisauden ja oikean tuomion kautta."

Kirjeet, joista tässä olemme julaisseet ylläolevat otteet, löytyvät
täydellisessä kunnossa, samoin kuin Justinianuksen käskykirjekin,
jonka ohimennen mainitsemme, Volume of the Civil Law'issa
(Siviililakikirjassa). -- Codicis lib. I tit. 1.

[Ote tästä käskykirjeestä kuuluu seuraavasti:

"Imp. Justinian. A. Constantinopolitis.

"Cum Salvatorem et Dominum omnium Jesum Christum verum Deum nostrum
colamus per omnia, studemus etiam (quatenus datum est humanae menti
assequi) imitari ejus condescensionem seu demissionem. Etenim cum
quosdam invereniamus morbo atque insania detentos impiorum Nestorii et
Eutychetis, Dei et sanctae catholicae et apostolicae ecclesiae hostium,
nempe qui detectrabant sanctam gloriosam semper virginem Mariam
Theotocon sive Dei param appellare proprie et secundum veritatem: illos
festinavimus quae sit recta Christianorum fides edocere. Nam hi
incurabiles cum sint, selantes errorem suum passim circumeunt (sicut
didicimus) et simpliciorum animos exturbant et scandalizant, ea
astruentes, quae sunt sanctae catholicae ecclesiae contrana.
Necessarium igitur esse putavimus, tam haereticorum vaniloquia et
mendacia dissipare, quam omnibus insinuare, quomodo aut sentiat sancta
Dei et catholica et apostolica ecclesia, aut praedicent sanctissimi
ejus sacerdotes; quos et nos sequuti, manifesta contituimus ea quae
fidei nostrae sunt: non quidem inn vantes fidem (quod absit) sed
coarguantes eorum insanium qui eadem cum impiis haereticis sentiunt.
Quod quidem et nos in nostri imperii primordiis pridem satagentes
cunctis fecimus manifestum."]

Tämän, paavikunnan vaatimuksen ensimäisen tunnustuksen, julistivat
sitten Fokus ja seuraavat keisairit yhä selvemmin ja selvemmin sanoin.

Mutta senkin jälkeen kun paavi oli tunnustettu hallitsijaksi,
papilliseksi keisariksi, ei siitä silloin ollut mitään erityistä etua
paavikunnalle, paitsi tyhjä nimi; sillä Justinianus pääkaupunkeineen
oli kaukana Roomasta, Konstantinopolissa. Rooma, ja Italia ylipäänsä,
olivat toisen valtakunnan -- itägoottilaisen -- vallan alaisina, jotka
eivät tunnustaneet Rooman piispaa korkeimmaksi ylimäiseksi papiksi;
sillä he olivat pääasiallisesti uskoltaan areiolaisia. Paavikunta tuli
sentähden keisarin tunnustuksen kautta korotetuksi ja edistetyksi
ainoastaan nimellisesti, kunnes Itägoottien valtakunta kukistui,
jolloin sen korotus oli todellinen. Ja aivan kuin edeltäkäsin tehdystä
sopimuksesta lähetti keisari heti (vuonna 534 j.K.) Belisariuksen
sotajoukkoineen Italiaan, ja kuusi vuotta senjälkeen kun keisari
tunnusti paavin, oli itägoottilaisten valta kukistettu, ja heidän
kuninkaansa Vitiges ja heidän sotajoukkonsa paras osa laskettu muiden
voitonmerkkien kanssa Justinianuksen jalkain juureen. Tämä tapahtui
vuonna 539, mikä sentähden on aika, josta meidän on laskettava
"hävityksen kauhistus _pystytetyksi_". Siinä oli paavikunnan pieni
alku. Siinä alkoi Danielin ennustuksessa (Dan. 7: 8, 11, 20--22, 25)
mainittu omituinen "sarvi" kohottautua roomalaisesta pedosta. Se oli
alkanut muodostautua tai juurtua kaksi vuosisataa aikaisemmin, ja kaksi
vuosisataa sen vähäpätöisestä esiintymisestä oli se "muodoltansa
vertaisiaan suurempi" -- suurempi kuin toiset sarvet, hallitukset ja
vallat vanhan valtakunnan alueella -- ja sen silmät, ja sen suu, joka
puhui suuria röyhkeitä sanoja, alkoi kehittyä; ja se kohottautui
toisten sarvien yli väittäen itsellään olevan jumalallisen oikeuden
siihen.

Profetta oli sanonut että kolme sarvea tulisi revittäväksi pois tahi
hävitettäväksi, jotta tulisi tilaa eli valmistuisi tie tälle
omituiselle vallalle eli "sarvelle". Niin näemme olevankin; Konstantin
rakensi Konstantinopolin ja muutti pääkaupunkinsa sinne; tämä, vaikka
olikin suotuisa paavikunnan kehittymiselle caesarien istuimelle, oli
epäsuotuisaa valtakunnalle; ja pian huomattiin sopivaksi jakaa
valtakunta, ja Italia oli senjälkeen tunnettu läntisen valtakunnan
nimellä, jonka istuin tai pääkaupunki oli Ravenna. Tämä oli yksi
"sarvista"; sen kukistivat vuonna 476 j.K. herulit, toinen "sarvi",
joka pystytti valtansa sen raunioille. Sitä seurasi itägoottien
kuningaskunta, kolmas "sarvi", joka kukisti herulit ja asetti itsensä
Italian hallitsijaksi, vuonna 489 j.K. Ja niinkuin juuri olemme
nähneet, tunnusti Justinianus juuri tämän "sarven" (kolmannen, jonka
tuli valmistaa tilaa paavilliselle sarvelle) paavillisen ylivallan; ja
hänen käskystänsä ja hänen sotapäällikkönsä ja hänen sotajoukkonsa
kautta revittiin se (kolmas sarvi) pois. Ja niinkuin olemme nähneet,
oli sen poisrepiminen tarpeellinen paavikunnan edistymiseksi vallassa
omituisena sekotuksena valtiollisesta ja uskonnollisesta vallasta --
tuo omituinen "sarvi", erilainen kuin toverinsa. Niin, näyttääpä
todennäköiseltä, että paavikunta salaisesti suosi kunkin näiden
"sarvien" tai valtojen kukistumista siinä toivossa, että tie tällä
tavalla avautuisi sen omalle korottamiselle, aivan niinkuin lopulta
kävikin.

Itägoottien valtakunnan kukistumisen jälkeen tunnustettiin Itä-Rooman
keisari joksikin aikaa Italian hallitsijaksi eksarkien edustamana;
mutta koska näillä oli pääkaupunkinsa Ravennassa eikä Roomassa, ja
koska he olivat tulleet tunnustaneeksi paavikunnan sillä tavalla kuin
yllä on osotettu, seuraa siitä, että vuodesta 539 j.K. paavikunta oli
tunnustettu korkeimmaksi vallaksi Rooman kaupungissa; ja että se siitä
ajasta, (jolloin se "pystytettiin") alkoi kasvaa ja paisua "_sarvena_"
eli _valtana_ muitten "sarvien" eli valtojen joukossa, jotka edustivat
Rooman yhdistettyä valtaa. Se seikka, että Italiassa, ja erityisesti
Roomassa tänä aikana oli hyvin rauhatonta, kun se oli altis pohjoisesta
päin anastajien ryöstöille, ja sitäpaitse pakotettu maksamaan melkoisia
veroja sille herralle, joka kulloinkin oli lähinnä, vaikutti, että
valtiollinen uskollisuus keisarin valtaa kohtaan Konstantinopolissa
rikkoutui; joten kirkolliset hallitusmiehet, jotka aina olivat kansan
luona ja puhuivat heidän kieltään ja jakoivat heidän kanssaan voitot ja
tappiot, vaikeudetta hyväksyttiin Rooman kaupungin ja sen ympäristön
neuvonantajiksi, suojelijoiksi ja hallitusmiehiksi.

Epäilemättä oli Justinianuksen tarkotuksena, tunnustaessaan Rooman
piispan ylivallan vaatimus toisten yli, osaksi myöskin voittaa hänen
myötävaikutuksensa siinä sodassa, jonka hän oli aikeessa alkaa
itägoottilaisia vastaan voittaakseen takaisin Italian, joka oli osa
Itä-Rooman valtakunnasta; sillä paavin ja kirkon vaikutus oli jo
silloinkin melkoisen suuri ja kun sai sen puolelleen, oli voitto
puoleksi varma jo alunpitäen.

Vaikka goottilaiset tekivätkin kapinan keisarikuntaa vastaan ja
ryöstivät Rooman kaupungin, eivät he kumminkaan pystyttäneet valtaansa
uudelleen, ja Rooman ainoana hallituksena oli kirkko. Ja vaikka
longobardien kuningaskunta pian esiintyi näyttämöllä ja pystytti
valtansa suurimmassa osassa Italiaa, kukistaen Itä-Rooman valtakunnan
vallan, jonka Justinianus oli pystyttänyt ja jättänyt eksarkien käsiin,
huomattakoon kumminkin tarkasti, että longobardit tunnustivat
paavikunnan vallan Roomassa. Vasta tämän valtakunnan loppuaikoina,
kahdeksannella vuosisadalla, tehtiin muutamia vakavia hyökkäyksiä
paavin hallitusta vastaan; ja kertomus siitä on vaan omiaan
vahvistamaan sen tosiasian että paavit, kukin järjestään olivat Rooman
todelliset hallitsijat, luulotellut "caesarien seuraajat" --
"hengelliset caesarit" -- vaikka he käyttivät hyväkseen
Konstantinopolin hallituksen _suojelusta_ niin kauvan kuin heillä oli
etua siitä. Kun longobardit lopultakin aikoivat ottaa haltuunsa Rooman,
kääntyi paavi Ranskan kuninkaan puoleen pyytäen häntä suojelemaan
kirkkoa (paavikuntaa) ja auttamaan sitä säilyttämään itselleen n.k.
Pyhän Pietarin perinnön, jota se kauvan häiritsemättä oli hallinnut, ja
jonka Konstantinin väitettiin lahjottaneen kirkolle. [Sen, että nämä
vaatimukset olivat perää vailla, ja perustuivat väärennyksiin --
"väärennettyihin käskykirjeisiin" -- myöntävät nykyään kernaasti jo
roomalaiskatolilaisetkin. Konstantin ei tehnyt mitään sellaista
lahjotusta; paavikunta kasvoi voimaansa ja valtaansa Roomassa, niinkuin
yllä olemme kertoneet.]

Ranskalaiset kuninkaat Pipin ja Kaarle Suuri veivät kumpikin vuorostaan
sotajoukkonsa paavikunnan vallan suojaksi ja kukistivat longobardit.
Juuri jälkimäinen näistä lahjoitti vuonna 800 j.K. paavikunnalle
nimenomaan useita valtioita -- jotka sittemmin ovat tunnetut
"paavivaltioitten" nimellä, ja jotka jo on mainittu -- sekä Rooman
kaupungin esikaupunkeineen, jonka paavikunta itse asiassa oli omistanut
jo vuodesta 539 j.K. Siis ei longobardien kuningaskunta tai "sarvi"
estänyt tai täyttänyt paavikunnan sarven tilaa, niinkuin muutamat ovat
otaksuneet, vaikkakin se joskus ahdisti sitä. Tästä longobardien
hyökkäyksestä Roomaa vastaan sanoo Gibbon:

"Muistamista ansaitsevan esimerkin katuvaisuudesta ja hurskaudesta
osotti Lutiprand, longobardien kuningas. Aseissa vatikanin portilla,
kuunteli voittaja Gregorius I ääntä, veti sotajoukkonsa takasin, luopui
vailotuksestaan, kävi kunnioittavasti Pyhän Pietarin kirkossa ja laski,
toimitettuansa hartautensa, miekkansa, tikarinsa, haarniskansa,
viittansa, hopearistinsä ja kultakruununsa uhriksi apostolin haudalle".
Mutta "hänen seuraajansa, Aistulf, selitti olevansa yhtä paljon
keisarin kuin paavinkin vihollinen;... Roomaa vaadittiin tunnustamaan
voittava longobardi lailliseksi hallitsijakseen... Roomalaiset empivät;
he rukoilivat; he valittivat; ja uhkaavat barbaarit saatiin hillityksi
aseilla ja neuvotteluilla, _kunnes paavit_ olivat hankkineet itselleen
ystäväksi liittolaisen ja kostajan tuolla puolen alppien."

Paavi (Tapani III) kävi Ranskassa ja onnistui saamaan tarvittavan avun,
ja palasi, sanoo Gibbon, voittajana ranskalaisen sotajoukon etunenässä,
jota kuningas (Pipin) henkilökohtaisesti johti. Longobardit saivat
heikon vastustuksen jälkeen häpeällisen rauhan ja vannoivat
luovuttavansa takasin Rooman kirkon omaisuuden ja pitävänsä arvossa sen
pyhyyttä.

Esimerkkinä paavien asettamista vaatimuksista ja siitä vallasta jonka
kautta he pyrkivät hallitsemaan ja millä tavoin he sitä harjottivat,
esitämme jälleen Gibbonin mukaan Tapani III kirjeen, tällä kertaa
Ranskan kuninkaalle. Longobardit olivat jälleen hyökänneet Roomaan,
kohta sen jälkeen kuin ranskalainen armeija oli vetäytynyt takasin, ja
paavi halusi uudelleen apua. Hän kirjotti apostoli Pietarin nimessä,
sanoen: --

"Apostoli vakuuttaa ottolapsillensa, Ranskan kuninkaalle, papistolle ja
ylimyksille, että hän, vaikka onkin kuollut lihassa, vielä on elävänä
hengessä; että he nyt kuulevat ja heidän _on toteltava_ Rooman kirkon
perustajan ja suojelus vartijan ääntä; että pyhä neitsyt, enkelit,
pyhimykset, martyyrit ja koko taivaan sotajoukko yksimielisesti
vaativat noudattamaan hänen pyyntöänsä ja _velvottavatkin_ siihen; että
rikkaus, voitto ja paratiisi tulee olemaan heidän hurskaan
esiintymisensä palkintona ja että _ijankaikkinen kadotus_ tulee olemaan
rangaistuksena heidän laiminlyönnistään, jos he sallivat että hänen
hautansa, hänen temppelinsä ja hänen kansansa joutuvat kavalien
longobardien käsiin." Ja Gibbon lisää: "Pipinin toinen sotaretki ei
ollut vähemmän nopea ja onnellinen kuin ensimäinenkään: Pyhä Pietari
oli tyydytetty; Rooma uudestaan pelastettu."

Koska tämä paavikunnan _hallituksen_ alku on ollut hämärä ja koska
kumminkin on tärkeää nähdä se selvästi, on meistä näyttänyt,
tarpeelliselta esittää asia huolellisesti, niinkuin ylempänä on
tehtykin. Ja päättäessämme todistelun siitä, että vuosi 539 j.K. oli
ennustuksessa osotettu vuosiluku, esitämme seuraavassa vahvistukseksi
todistuksia roomalaiskatolisista kirjotuksista: --

"Länsi-Rooman valtakunnan häviön jälkeen tuli paavien valtiollinen
vaikutus Italiassa vielä tärkeämmäksi, syystä että paavien oli otettava
suojeluksensa alaiseksi tuo onneton maa, mutta erityisesti Rooma ja sen
ympäristöt, jotka niin usein vaihtoivat isäntiä ja alituisesti saivat
kärsiä törkeiden ja raakojen voittajien hyökkäyksistä. Pyhän Pietarin
jälkeläisten toimeliaasti harrastaessa Italian asukasten parasta,
laiminlöivät Itä-Rooman keisarit heidät tykkänään, vaikka _vaativatkin_
yhä edelleen maata hallittavakseen. Senkään jälkeen kun Justinianus I
oli vallottanut takasin osan Italiaa [539 j.K.] ja muuttanut sen
kreikkalaiseksi maakunnaksi, ei asukasten tila parantunut; sillä
bysanttilaiset keisarit eivät tainneet muuta kuin veroilla uuvuttaa
alamaisiaan Ravennan eksarkaatissa, voimatta kumminkaan millään tavalla
antaa sille tarpeellista suojaa."

"Näiden asianhaarain vallitessa tapahtui niin, että he... keisarit...
kadottivat kaiken _todellisen vallan_ ja olivat ainoastaan _nimeksi_
hallituksen herroja kun paavit sen sijaan, hetken vaatimuksen
pakottamina _tulivat varsinaisesti omistaneeksi tämän ylivallan
roomalaisella alueella_... _Tämä_ itsestään kehittynyt ylevien
ponnistusten tulos tunnustettiin seuraavina aikoina _laillisesti
saavutetuksi_ [sen tekivät Pipin ja Kaarle Suuri]... Pipin _antoi_
vallotetun alueen, kuten senaikuiset kirjailijat lausuvat siitä,
takaisin apostoliselle istuimelle. Tämän Pipinin lahjotuksen tahi
_takaisin annon_ vahvisti ja laajensi hänen poikansa Kaarle Suuri, joka
vuonna 774 hävitti longobardien vallan Italiassa. _Tällä oikeutetulla
tavalla_ tuli _paavien maallinen valta ja ylivalta_ Jumalan
kaitselmuksen kautta _vähitellen_ vahvistetuksi."

Yllämainitut otteet ovat teol. toht. H. Brucck'in "The History of the
Oatholic Churchista" (katolisen kirkon historiasta) I osa, siv. 250,
251. Koska tämä on katolilaisten kesken tunnustettu mallikelpoiseksi
teokseksi, jota käytetään heidän oppilaitoksissaan ja seminaareissaan
ja on paavin esipappien hyväksymä, on sen todistus arvokas mikäli se
koskee paavikunnan maallisen vallan _asteettaista_ kohoamista, ja
_aikaa_, jolloin olosuhteet olivat suotuisat sen alkamiselle. Tämä
todistaa itägoottilaisen valtakunnan kukistumisen vuonna 539 j.K.
olleen, niinkuin profetallinen määrä (1260 vuotta) selvästi ilmaisee,
tuon täsmällisen ajan, jolloin hävityksen ja Jumalan silmissä
kauhistuksen järjestelmä _asetettiin_.

Tämän käsityksen kanssa yhtäpitävästi ja koettaen selvästi todistaa
paavin vallan alkaneen _ennen_ Kaarle Suuren aikaa, sanoo toinen
katolilainen teos, _The Chair of St. Peter_ (Pyhän Pietarin Istuin)
luvussa "maallisen vallan kasvaminen" (siv. 173) -- "Roomaa hallitsi
ainoastaan nimellisesti keisarin asettama patrici, mutta
_todellisuudessa_, asianhaarojen pakosta, tulivat paavit kaupungin
ylimmiksi herroiksi." Tämän vallan ja hallituksen todistukseksi
esittää kirjailija historiallisia todistuksia paavien vallasta ja
nimihallitsijain voimattomuudesta. Hän viittaa paavi Gregorius Suureen
(590 j.K.) -- ainoastaan viisikymmentä vuotta senjälkeen kun paavikunta
pystytettiin -- _esimerkkinä siitä vallasta_, joka paaveilla jo
_silloin_ oli, sanoen: --

"Me tapaamme hänet lähettämässä Leontiuksen maaherraksi Etruriaan,
velvottaen asukkaita tottelemaan häntä, aivan kuin he tottelisivat
häntä itseään. Jälleen nimittää hän Konstantinin tärkeään Neapelin
maaherran virkaan. Senjälkeen kirjottaa hän piispoille kunkin heidän
kaupunkinsa _puollustuksesta_ ja muonituksesta; lähettää _määräyksiä,
sotilaskäskynhaltijoille_... Sanalla sanoen, hän on Italian _todellinen
hallitsija_ ja suojelija; hän on siis täysin oikeassa sanoessaan: Minun
paimenpaikkani täyttäjä on alituisesti kiinni ulkonaisissa huolissa
niin, että usein on epävarmaa hoitaako hän paimenen tai maallisen
ruhtinaan toimia."

Näin suuri oli maallisen vallan kasvaminen lyhyen viidenkymmenen vuoden
aikana laskien sen vähäpätöisestä alkamisesta vuonna 539 j.K. Sentähden
saatamme olla vakuutetut siitä, että paavin vallan 1260 vuotta tahi
kolme ja puoli aikaa ovat hyvin ja päivän selvästi huomautetut alku ja
loppukohtiinsa nähden.

Daniel, joka oli saanut kuulla rajan, mikä oli asetettu kauhistuksen
vallalle seurakunnan hävittämiseksi ja totuuden, Herran kansan vallan
musertamiseksi, näki, ettei tämän seurauksena vielä tulisi olemaan
Mikaelin (Kristuksen) valtakunta ja pyhien korottaminen valtaan, vaan
että se ainoastaan vapauttaisi heidät sortajistaan. Tämä ei siis ollut
vielä se ymmärrys, mitä hän halusi: "Minä kuulin, mutta en (vielä)
ymmärtänyt, vaan sanoin: Minun Herrani, mikä on [tämän jälkeen]
viimeinen loppu?" Ja hän sanoi: "Mene Daniel [ei sinulla ole hyötyä sen
ymmärtämisestä], sillä ne sanat ovat suljetut ja sinetillä lukitut
lopun ajaksi." "Ja siitä ajasta, kun jokapäiväinen uhri poistetaan ja
hävityksen kauhistus _asetetaan_ [539 j.K.], on tuhat kaksisataa ja
yhdeksänkymmentä päivää [vuotta]." "[Silloin] monta puhdistetaan
[erotetaan], kirkastetaan ja koetellaan ja jumalattomat tekevät
jumalattomuutta, eikä yksikään jumalaton ymmärrä, mutta taitavat
ymmärtävät [silloin]." Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat ja
kolmesataa ja viisi neljättä [1335] päivää. Mutta sinä, mene [menojasi]
siksi kun loppu tulee; ja sinä olet lepäävä ja sitte nouseva sinun
osaasi [palkintoosi] päiväin lopulla.

Huolellinen tutkija huomannee, että näillä 1290 ja 1335 profetallisella
päivällä, kirjaimellisella vuodella, on sama lähtökohta kuin
paavikunnan hävittämisvallan 1260 vuodella, nim. aika jolloin
hävityksen kauhistus "_asetettiin_" -- 539 j.K. Missä hyvänsä mainitaan
kaksi eriaikoina tapahtuvaa seikkaa, kuten tässä -- jokapäiväisen uhrin
(tai oikeimmin _ainaisen_ uhrin) poistaminen ja kauhistuksen
pystyttäminen -- on laskeminen aina alettava siitä ajasta, jolloin
_molemmat_ todella tapahtuivat. Seuraavassa luvussa tulemme osottamaan,
että ainaisen uhrin poistaminen tapahtui muutamia vuosia ennen
kauhistuksen asettamista v. 539 ja oli se juuri se arkea seikka jonka
perusteella paavikuntaa nimitettiin "kauhistukseksi". Sentähden on
laskettava, ja laskemmekin kauhistuksen asettamisen jälkimäisestä
näistä kahdesta tapauksesta.

Ja huomaa edelleen että molemmat nämä mitat annetaan vastaukseksi
Danielin kysymykseen mitä Jumalan pyhille tulisi tapahtumaan sen
jälkeen kun heidän valtansa [totuus] oli tullut vapautetuksi
paavillisesta vääristelemisestä (vuoden 1799 jälkeen), ja ennen
Messiaksen -- Mikaelin -- valtakunnan asettamista. Vastaus sisältää
pääasiassa sen, ettei Danielin tarvinnut toivoa ymmärtävänsä enempää,
mutta että _kolmenkymmenen vuoden_ kuluttua lopun ajan alkamisesta
(1260 + 30 = 1290) tulisi alkamaan erottamis-, perkaamis- ja
puhdistustyö pyhän kansan keskuudessa, jonka ohessa tämän koetellun,
puhdistetun, erotetun luokan viisaat tulisivat ymmärtämään ennustuksen;
kumminkin tulisi tieto annettavaksi sellaisella tavalla, etteivät
jumalattomat ja puhdistamattomat tulisi ottamaan vastaan tai uskomaan
sitä. Vastaus osotti edelleen, ettei näyn _oikea ymmärtäminen_
lähimainkaan tulisi olemaan täydellinen tai kokonainen; se tulisi
päinvastoin olemaan puutteellinen muutamiin tärkeimpiin kohtiin nähden
vielä 45 vuotta senjälkeen (1290 + 45 = 1335), tahi 75 vuotta lopun
ajan alkamisesta 1799 (1260 + 75 = 1335). Tämän näkee selvästi
hebrealaisesta tekstistä, joka esittää asian niinkuin tiedustelijat,
jotka jo olivat nähneet jotakin ja odottavat kärsivällisesti, äkkiä (kun
"1335 päivää" olivat kuluneet) saisivat täyden, selvän käsityksen,
selvemmän kuin koskaan olivat odottaneetkaan saavansa -- "Mikä autuus
sillä onkaan (engl. k.)!"

Jos lasketaan vuodesta 539 j.K., päättyivät 1290 1290 esikuvauksellista
päivää 1829 ja 1335 päivää loppupuolella 1874. Arvostelkoon lukija
kuinka tarkasti nämä vuosiluvut määräävät näylle ja kaikille lopun ajan
yhteydessä oleville ennustuksille sekä ikäänkuin tulen kautta
tapahtuvalle erottamiselle, puhdistamiselle ja jalostamiselle ajan,
jolloin ne voidaan ymmärtää, jotta Jumalan lapset tulisivat
lapsenkaltaiseen, nöyrään, luottavaiseen sielun- ja sydämen tilaan,
joka on välttämätöntä, jotta he olisivat valmiit ottamaan vastaan ja
panemaan arvoa Jumalan työlle, Jumalan tavalle ja ajalle.

Muudan hengellinen liike kohosi korkeimmilleen 1844. Sen etevimmät
johtajat olivat silloin ja sen jälkeen yleisesti tunnetut
"Adventistien" ja "Milleriläisten" nimellä; koska he odottivat, että
Herran toinen tuleminen, tahi adventti tapahtuisi sinä aikana ja koska
eräs herra William Miller oli liikkeen johtaja ja sen ensimäinen
alkuunpanija. Liike, joka alkoi noin 1829, oli ennen 1844 (jolloin he
odottivat Herran palaamista) vetänyt puoleensa kristittyjen huomion
kaikista luokista, erityisesti itäisissä ja keskivaltioissa, joissa
siitä syntyi melua. Melkein samaan aikaan oli professori Bengel,
Tybingenissä, Saksassa, alkanut kiinnittää huomion ennustuksiin
ja Messiaksen tulevaan valtakuntaan, samalla kuin kuuluisa
lähetyssaarnaaja Wolff teki samoin Aasiassa. Liikkeen keskipisteenä oli
kumminkin Amerikka, jossa yhteiskunnalliset, poliitilliset ja
uskonnolliset edellytykset enemmän kuin missään muualla ovat suosineet
itsenäistä Raamatun tutkistelua samoin kuin muitakin asioita, aivan
kuten liike ensimäisessä tulemisessa oli rajotettu Judeaan, vaikkakin
kaikki hurskaat israelilaiset, kaikkialla, enemmän tai vähemmän saivat
kuulla siitä. -- Apt. 2: 5.

Kaikki tietävät jotakin veli Millerin myttyynmenneistä odotuksista.
Herra ei tullut vuonna 1844, ja maailmaa ei poltettu tulella, niinkuin
hän oli odottanut ja opettanut muitakin odottamaan; ja tämä oli suuri
pettymys tälle "pyhälle kansalle", joka sellaisella luottamuksella oli
odottanut, että Kristus ("Mikael") silloin esiintyisi ja kohottaisi
heidät yhdessä kanssaan voimaan ja kirkkauteen. Mutta pettymyksestä
huolimatta oli liikkeellä se vaikutus, jota sillä oli tarkotettu --
herättää innostusta Herran tulemiseen nähden, ja saada asia huonoon
huutoon turhaan menneiden odotusten johdosta. Me sanomme tarkotettu
vaikutus, koska Herra epäilemättä johti sen niin. Se ei ainoastaan
suorittanut työtä, joka vastasi ensimäistä adventtiliikettä Herramme
syntyessä, kun tietäjät Itämailta tulivat ja "kansa oli odotteessa"
(Matt. 2: 1, 2; Luuk. 3: 15), vaan se vastasi tätä myöskin aikaan
nähden, sillä tämä tapahtui juuri kolmekymmentä vuotta ennen Herramme
voitelemista kolmenkymmenen vuoden vanhana, kun hän alkoi toimintansa
Messiaksena. "Milleriläinen liike", niinkuin sitä halventaen kutsutaan,
toi myöskin mukanaan henkilökohtaista siunausta "pyhälle kansalle",
joka otti osaa siihen. Se johti huolelliseen Raamatun tutkisteluun ja
Jumalan sanan luottamiseen mieluummin kuin ihmisten perimätietoihin; ja
se lämmitti, ravitsi ja yhdisti Jumalan lasten sydämiä lahkolaisuudesta
vapaaseen yhteyteen; sillä harrastajia oli kaikista uskonkunnista,
vaikkakin etupäässä baptisteista. Vasta senjälkeen kun tämä liike oli
päättynyt, ovat _muutamat_ näistä järjestyneet ja yhtyneet uusiksi
lahkoiksi ja siten sokeutuneet muutamille siunauksille, joiden aika nyt
on tullut tässä "elonkorjuussa".

Samalla kuin me, niinkuin lukija lienee huomannut, eroamme herra
Milleristä hänen tulkitsemisiinsa ja johtopäätöksiinsä nähden melkein
joka kohdassa -- senkautta että näemme sekä tarkotuksen, tavan että
ajan vallan erilaisessa valossa -- on tämä liike mielestämme kumminkin
ollut Jumalan järjestyksen mukainen, ja on se suorittanut hyvin tärkeän
tehtävän erottamalla, perkaamalla, puhdistamalla ja siten valmistamalla
odottavan, Herralle valmistetun kansan. Eikä siinä kyllä, että se
suoritti puhdistus- ja koetustyön omalla ajallansa, vaan saattamalla
huonoon huutoon ennustusten tutkimisen ja Herran toisen tulemisen, on
se ollut omiaan koettelemaan vihkiytyneitä siitä alkain, riippumatta
minkäänlaisesta yhteydestä Herra Millerin mielipiteitten ja odotuksien
kanssa. Asian pelkkä mainitseminen, ennustukset ja Herran tuleminen ja
tuhatvuotisvaltakunta, herättävät nyt maailman viisaiden ylenkatseen,
etenkin nimikristillisissä seurakunnissa. Tämä oli epäilemättä Herran
kaitselmuksesta ja tarkotuksessa, joka hyvin muistuttaa sitä, kun lapsi
Jeesus vähäksi aikaa lähetettiin Nasaretiin, "että häntä nimitettäisiin
nasaretilaiseksi", vaikka hän todellisuudessa olikin syntynyt
kunnianarvoisessa Betlehem'in kaupungissa. Tämä oli nähtävästi
paikallaan, jotta totuus vähitellen erottaisi "oikeat israelilaiset"
akanoista Jumalan valitun kansan keskuudessa. Akanat ajettiin pois sen
tiedon kautta, että Herramme oli nasaretilainen; sillä he tuumivat:
"Saattaako Nasaretista tulla mitään hyvää?" Samalla tavalla kysyvät
nytkin muutamat ylenkatseellisesti: "Saattaako adventismista tulla
mitään hyvää?" ja jättävät huomioonottamatta Herran apostolien ja
profettain todistukset. Mutta Jumalan silmissä nöyrät, pyhät, viisaat,
vaikka maailman mielestä hullut, eivät asetu sellaiselle kannalle.
Mutta "Milleriläinen liike" oli vieläkin enemmän: Danielin näkyjen
oikea ymmärtäminen sai alkunsa siitä, ja oikealla ajalla, joka oli
yhtäpitävä ennustuksen kanssa. Herra Millerin sovitus näistä kolmesta
ja puolesta ajasta (1260 vuodesta) oli pohjaltaan sama kuin se, jonka
juuri esitimme, mutta hän erehtyi siinä, ettei laskenut 1290 ja 1335
jaksoja samasta kohdasta. Jos hän olisi tehnyt niin, olisi hänellä
ollut oikein. Sitä vastoin asetti hän lähtökohdan kolmekymmentä vuotta
aikaisemmin -- noin 509, 539 sijaan, jonka vuoksi 1335 päivää tulivat
päättymään 1844, 1874 sijaan. [Emme mitenkään ole voineet saada herra
Millerin teoksia, jotta olisimme voineet verrata hänen tutkimuksiansa.
Olemme ainoastaan saaneet tietää vuosiluvut, joihin hän sovitti
profetallisen ajan.] Siitä huolimatta oli tämä alku ennustuksen
oikealle ymmärtämiselle, sillä lopultakin oli 1260 vuoden jakso, jonka
hän näki oikealla tavalla avain; ja tämän totuuden saarnaaminen
(vaikkakin sen yhteydessä oli eksytyksiä, vääriä sovituksia ja
johtopäätöksiä) vaikutti erottavasti ja puhdisti "monta", ja juuri sinä
aikana kuin Herra oli ennakolta sanonut.

Koska hän ei ymmärtänyt Herran tulemisen tapaa eikä tarkotusta, vaan
odotteli äkillistä ilmestymistä ja kaiken loppua yhtenä päivänä, niin
otaksui hän, että kaikkien aika-ennustusten täytyi päättyä siinä; ja
hänen tarkotuksensa ja ponnistuksensa olivat pakottamalla pakottaa
kaikki ajanmääräykset tähän yhteiseen loppukohtaan; siitä johtui hänen
epäonnistumisensa -- ja sen enemmän ei Jumala valaissut ketään silloin,
koska aika enemmälle valolle ei silloin vielä ollut tullut.

Herra Miller oli vakava ja kunnioitettu baptistikirkon jäsen; ja, kun
hän oli huolellinen Raamatun tutkija, alkoivat ennustukset avautua
hänelle. Kun hän itse oli tullut täysin vakuutetuksi sovituksiensa
oikeudesta, alkoi hän levittää mielipiteitään seurakunnanopettajain
keskuudessa, pääasiallisesti alkaen baptisteista; mutta sittemmin
kaikkien luokkien ja kaikkien uskonkuntien keskuudessa. Kun liike
kasvoi, saarnasi hän ja matkusti yhdessä monen apulaisen kanssa
laajalti. Hänen toimintansa alku baptistisaarnaajain keskuudessa oli,
mikäli hänen muistiinpanoistaan on voitu saada selville, vuonna 1829,
ja pastori Fuller, baptistiseurakunnassa Poultneyssä Vermontissa, oli
ensimäinen kääntynyt, joka saarnasi hänen mielipiteitään julkisesti.
Kirjeessä, joka oli kirjotettu kolme vuotta myöhemmin, sanoo herra
Miller: --

"Herra sirottelee siemenen. Nyt saatan, paitsi itseäni, laskea
kahdeksan saarnaajaa, jotka saarnaavat tätä oppia enemmän tai vähemmän.
Tunnen enemmän kuin sata yksityistä veljeä, jotka sanovat omistaneensa
minun mielipiteeni. Olkoon tämän kanssa kuinka tahansa, Totuus on
voimallinen ja on voittava."

Siten näkee, että "Milleriläisen liikkeen" erottamistyö alkoi ennakolta
määrättynä aikana -- 1290 päivän loppuessa, vuonna 1829.

Mutta kuinka kävi tuon vakavan odottamisen 1335 päivän saavutettua
rajansa? Kutka ovat niin odottaneet?

Muutamat Jumalan lapsista, "pyhä kansa", tekijä muiden muassa, vaikkei
olekaan missään yhteydessä "Milleriläisen liikkeen" tai sittemmin
muodostuneiden uskonkuntien kanssa, jotka nimittävät itseään "toiseksi
adventtikirkoksi", ("the Second Advent Church"), ovat odottaneet ja
"_vakavasti varronneet_" Mikaelin valtakuntaa; ja me todistamme ilolla
siitä autuudesta, joka oli Isämme suunnitelman ihmeellisen kirkkaan
paljastumisen yhteydessä syksyllä 1874 ja sen jälkeen -- 1335 päivän
loputtua.

Meiltä puuttuu sanoja tämän autuuden lausumiseksi! Ainoastaan ne, joita
tämän valtakunnan uuden viinin henki on virkistänyt, saattaisivat
käsittää sen, jos me voisimme kertoa siitä. Se on sentähden jotakin,
jota saattaa tuntea pikemmin kuin sitä saattaa kertoa. Juuri näiden
1335 profetallisen, vertauskuvallisen päivän päättyessä saatiin
selville tuo Herran kallisarvoinen _läsnäolo_ ja nähtiin sekin asia,
että me nyt elämme tämän evankelikauden elonkorjuussa ja Mikaelin
(Kristuksen) valtakunnan pystyttämisen ajassa.

Oi, tämän siunatun ajan autuutta! Oi mikä sopusointu, mikä ihanuus,
mikä suuruus jumalallisessa suunnitelmassa, kun se alkoi paljastua
noiden 1335 päivän saavutettua rajansa. Osottaaksemme, niin paljon kuin
suinkin voimme, tätä autuutta ja jumalallisen suunnitelman
kokonaisempaa paljastamista, jonka ymmärtämisen _aika nyt on tullut_
nykyään elävälle "pyhälle kansalle", julkaisemme tämän _Raamatun
tutkistelujen_ sarjan. Ainoastaan "pyhä kansa" tulee ymmärtämään sen!
Se on annettu suosiona. "Eikä yksikään jumalaton ymmärrä"; eikä nekään
"pyhästä kansasta", joilla on yhteyttä maailmallisten kanssa, jotka
_tyhmästi_ yhtyvät jumalattomien kokouksiin, ja istuvat pilkkaajain
istuimilla, saata ymmärtää, eivätkä saa kokea tätä autuutta, joka nyt
annetaan ainoastaan "pyhille" todellisesti "viisaille", jotka
rakastavat Herran lakia ja tutkistelevat hänen lakiansa päivät ja yöt.
-- Ps. 1: 1, 2.

Tämä Mikaelin valtakuntaa koskeva sanoma, joka vähitellen on avautunut
aina 1829 alkain, esitetään vertauskuvallisesti Ilmestyskirjassa (10:
2, 8--10) "pienenä kirjana", joka "pyhän kansan" "viisaiden", joita
Johannes edustaa, käskettiin syödä. Ja Johanneksen kokemus, sellaisena
kuin se lausutaan 10:ssä värssyssä on kaikkien niidenkin kokemus, jotka
ottavat vastaan nämä totuudet. Ne tuovat muassaan ihmeellistä suloutta:
oi, mikä autuus! Mutta seuraukset ovat aina enemmän tai vähemmän
vainon, katkeruuden ja totuuden suloisuuden sekotusta. Ja vaikutus
niihin, jotka uskollisesti kestävät loppuun asti on perkaava,
puhdistava ja jalostava; ja siten valmistetaan Kristuksen morsian
häitään ja korotustaan varten, mitkä ovat määrätyt tapahtumaan
Valmistus-päivän lopulla.

Mitä tulee laskuvirheeseen, joka, niinkuin olemme osottaneet, siitä
huolimatta oli siunaus ja alku näyn oikealle tulkitsemiselle, saa
profetta Habakkuk kirjottaa kehotuksen sanan, sanoessaan (2: 2):
"Kirjota näkysi ja piirrä se tauluihin [karttoihin], että helposti sitä
lukea voi... Jos se viipyy, niin _odota sitä_ ['Autuas se, joka odottaa
ja saavuttaa 1335 päivää']; sillä se tulee totisesti, eikä viivyttele."
Sen näennäinen viipyminen tahi lykkäys ei ollutkaan todellista, vaan
oli se osaksi Herra Millerin puolelta erehdys, jonka Herra edeltäkäsin
tiesi, ja jonka hän salli "pyhän kansansa" koettelemiseksi.

Todistukseksi vihkiytymisestä, Raamatuntutkistelemisesta ja uskosta,
joka syntyi tämän liikkeen johdosta, esitämme eräästä Herra Millerin
pettymyksensä jälkeen 1844 kirjoittamasta kirjeestä niille, jotka
olivat olleet osallisina hänen kanssaan tässä, seuraavaa: --

"Me kiitämme aina Jumalaa teidän puolestanne, saatuamme kuulla, että
teidän ja meidän äskettäin tapahtunut pettymyksemme on herättänyt
teissä, ja toivomme mukaan myöskin meissä, syvän nöyryytyksen ja
sydämiemme huolellisen tutkimuksen. Ja vaikka olemmekin nöyryytetyt ja
meihin on jossain määrin kipeästi koskenut pahan ja nurjamielisen
sukukunnan pilkkaamiset, emme kumminkaan ole peloissamme tahi alla
päin. Te saatatte kaikki, kun teiltä kysytään uskonne perustusta, avata
Raamattunne ja sävyisyydellä ja pelvolla osottaa kysyjälle minkä vuoksi
te toivotte suuren Jumalan meidän vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
ilmestymistä. Teidän ei ainoassakaan tapauksessa tarvitse kehottaa
kysyjää kääntymään seurakunnan opettajan puoleen, kun on kysymys teidän
uskonne perustuksesta. Teidän uskontunnustuksenne on Raamattu;...
teidän viisaustieteenne on se viisaus, joka tulee Jumalasta; teidän
yhdyssiteenne on pyhien rakkaus ja yhteys; teidän opettajanne on pyhä
henki; ja teidän neuvonantajanne on Herra Jeesus Kristus... Me
kehotamme teitä kaikkien pyhien rakkauden ja yhteyden nimessä pysymään
tässä toivossa. Se on turvattu jokaisen Jumalan sanan lupauksen kautta.
Se on vakuutettu teille näiden kahden muuttumattoman asian kautta --
Jumalan päätöksen ja valan kautta, jossa hänen on mahdoton valehdella.
Se on vakuutettu ja vahvistettu Jeesuksen Kristuksen kuoleman, veren,
ylösnousemisen ja elämän kautta... Älkää koskaan peljätkö, veljet;
Jumala on antanut teidän tietää, mitä teidän on sanottava. Tehkää
niinkuin hän on käskenyt teitä tekemään ja hän on pitävä huolta
seurauksista. Jumala sanoo: 'Sentähden sano heille, _ne päivät
lähestyvät, ja kaikki, mitä ennustus sanoo_'. [Katso Hes. 12: 22,
23.]... Se on minulle melkein todistuksena, että Jumalan käsi on mukana
tässä asiassa. Ajan saarnaamisen kautta ovat monet tuhannet johdetut
tutkimaan Raamattua... Jumalan viisaus on runsain määrin viittonut
tiemme, jonka hän on suunnitellut aikaansaadakseen hyvän, minkä hän
tulee suorittamaan omalla ajallaan ja omalla tavallaan."

Eräs Herramme vertauksista annettiin erittäin valaisemaan tätä
odotuksen aikaa, erehdyksestä 1844 "1335 päivän" toteutumisen loppuun.
Me tarkotamme: --

    VERTAUSTA KYMMENESTÄ NEITSEESTÄ.
        -- Matt. 25: 1--12. --

Tämä vertaus alkaa sanalla "silloin", siten ilmaisten, ettei sitä
saatettu sovelluttaa kohta, Herran ajalla, vaan joskus vastaisuudessa.
"_Silloin_ on taivaanvaltakunta [kehittymättömässä (embryo) tilassaan
-- jota muutamat tai koko pyhä kansa, jotka ovat koetuksessa
valtakunnan jäsenyyttä varten, edustavat] kymmenen neitsyen kaltainen,
jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ulos ylkää vastaan. Mutta viisi
heistä oli tyhmää, ja viisi älykästä."

Luvut eivät ole tärkeät, eikä niiden välinen suhdekaan. Vertaus
opettaa, että tulee olemaan liike valtakunnan perillisten keskuudessa
Yljän vastaanottamista odottaessa, -- liike, jossa tulee esiintymään
kaksi luokkaa, joita tässä nimitetään "älykkäiksi" ja "tyhmiksi". Sana
"neitsyt" merkitsee puhdasta; nämä, jotka esiintyvät vertauksessa sekä
älykkäät että tyhmät, esittävät siis "pyhää kansaa". Itse asiassa,
eivät ketkään, jotka rakastavat Ylkää, ja haluavat mennä häntä vastaan,
saata rakastaa syntiä, vaikkakin monet heistä ovat "tyhmiä".

Liike, jota Herramme tarkottaa tässä vertauksessa, vastaa täydellisesti
sitä, joka alkoi "Milleriläisen liikkeen", ja joka yhä vieläkin jatkuu.
Tämä, vaikka olikin baptistin alkama, oli lahkolaisuudesta vapaa liike,
johon hurskaammat ja uskollisimmat kaikista uskonkunnista ottivat osaa.
Kertomus näistä ajoista, heidän palavasta innostaan, j.n.e., täyttää
sydämemme ihailulla niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka olivat kyllin
rehellisiä toimimaan vakaumuksensa mukaisesti, vaikkemme voikaan
vakaumukseen nähden olla yhtä mieltä heidän kanssaan. Rahaa
ammennettiin kuin vettä traktaattien ja sanomalehtien painattamiseksi
eri kielille ja sanoman lähettämiseksi ympäri maailmaa. Kerrotaan
herätyksen hengen levinneen kaikkien uskonkuntien kirkoissa, ja että
muutamissa seurakunnissa, joissa kaikki olivat tämän opin vaikutuksen
alaisina, ne, joilla oli rahaa liikenemään, kasasivat ne pöydälle
saarnatuolin eteen, jossa ne olivat vapaasti kaikkien tarvitsevien
käytettävinä; ja uskovaisten rehellisyys ja harrastus oli sellainen
sinä aikana, että kerrotaan, ettei rahoja, joita sillä tavoin oli
pyhitetty Herralle, tarvinnut vartioida, kosk'eivät muut koskeneet
niihin, kuin tarvitsevat.

Vertauksessa kerrotaan kaikilla neitseillä olleen puhdistetut lamput,
jotka antoivat heille valoa. Nämä lamput esittivät Raamattua ("sinun
sanasi on minun jalkaini lamppu") engl. k.; ja sellaista lamppujen
puhdistusta -- Raamatun tutkimista -- kaikkien kristittyjen luokkien
keskuudessa, ei luultavasti koskaan ennen ole tapahtunut. Öljy kuvaa
totuuden henkeä. Se oli kyllä ilmeinen lampuissa, joita kaikilla oli;
mutta kaikilla ei ollut totuuden henkeä itsessään -- "astioissa".

Pettymystä 1844 ilmaistaan lyhyesti vertauksessa kertomalla että "Ylkä
viipyi" -- s.o. odottavista näyttää siltä kuin hän viipyisi.
Hämmennystä ja pimeyttä, jota kaikki saivat tuntea, ja monia vääriä ja
ilmasta temmattuja mielipiteitä, joihin muutamat niistä, joita pettymys
kohtasi, uskoivat, osotetaan vertauksessa sanoilla: "Yljän viipyessä
tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat." Niin, ja pimeydessänsä ja
nukahtaessansa näkivät useat heistä unta kummallisista ja järjettömistä
asioista.

Mutta vertaus esittää toistakin, samankaltaista liikettä, mutta
kumminkin erilaista, samojen neitseitten keskuudessa. Ylipäänsä
tarkotetaan samaa luokkaa, mutta ei välttämättömästi samoja henkilöitä.
Samoinkuin ensimäinen liike oli seurauksena valosta ennustuksiin,
Messiaksen toisen tulemisen aikaan nähden seurakunnan Ylkänä, samoin
oli toisenkin liikkeen laita. Mutta niissä on useita erilaisuuksia.
Ensimäisessä liikkeessä paloivat kaikkien neitseitten lamput samalla
tavalla, ja joukko, joka odotti Ylkää, oli sekalainen; jota vastoin
toisessa liikkeessä, vaikkakin kaikki tulevat herätettäväksi, johdetaan
ulos ainoastaan ne, joilla on totuuden henki sydämissään, ja jotka
myöskin tuntevat Raamatun -- puhdistetun lampun. Ensimäiselle
liikkeelle oli ennustettu (varma) pettyminen; oli välttämätöntä odottaa
noiden 1335 päivän loppuun; mutta toinen liike ei ollutkaan pettymys ja
odottaminen ei senjälkeen enää ollut tarpeellinen; sillä täyttyminen
tuli juuri 1335 profetallisen päivän lopulla -- lokakuussa 1874. Herran
läsnäolo, sellaisena kuin yllä käsitellyt ennustukset siitä opettavat,
alkoi juuri tulla tunnetuksi 1335 vuoden, "odotuksen" ajanjakson,
loputtua. Oli hyvin varhain uuden ajan aamuna, mutta oli samalla
"keskiyön hetki" mikäli se koski neitseitten raskasta unta, kun kuului
huuto (joka vieläkin kaikuu): "Katso Ylkä"! -- ei, Katso Ylkä _tulee_
[vanhimmissa kreikkalaisissa siinain ja vatikanin käsikirjoituksissa ei
ole sana _tulee_, vaan luetaan niissä: "Katso Ylkä!"], vaan: Katso.,
hän _on tullut_, ja me elämme nyt "Ihmisen Pojan [_parousiassa_]
läsnäolossa." Tämän nykyisen liikkeen tunnusmerkkinä on siitä vuodesta
alkain ollut: Herran _läsnäolon_ ja nyt tapahtuvan valtakunta-työn
julistaminen. Tekijä, ja apulaiset, julistivat Herran läsnäoloa
todistaen sen ennustuksista sekä kartoilla että tauluilla, sellaisilla
kuin tässä kirjassa käytetään, syksyyn 1878 asti, jolloin ryhdyttiin
toimenpiteisiin nykyisen aikakausikirjamme, "_Zions Watch Tower_ and
_Herald of Christs Presence" (Sionin Vartiotornin ja Kristuksen
läsnäolon sanansaattajan)_ julkaisemiseksi. Herran siunauksesta ovat
miljoonat kappaleet tätä aikakauskirjaa kantaneet ulos maailmaan
sanomaa, että aika on täytetty ja että Kristuksen valtakuntaa nyt jo
_pystytetään_, ihmisten valtakuntain ja järjestelmäin hajaantuessa
täydellistä häviötään kohti.

Vertaus sanoo meille, ikäänkuin varotuksena edeltäkäsin, että vaikkakin
kaikki, jotka kuuluvat neitsytluokkaan, puhdistavat lamppunsa, niin
eivät kaikki silti voi _nähdä_. Ainoastaan ne, joilla on öljyä
astioissaan (itsessään -- täysin vihkiytyneet) voivat saada valoa
lampuistaan ja käsittää asianhaarat. Kaikki muut (kaikki puhtaat
neitseet) tulevat joskus saamaan öljyn ja valon, ja sen kautta tulevat
he suuresti siunatuiksi; mutta ainoastaan ne, jotka ovat öljyllä,
totuuden hengellä, täytetyt, tulevat saamaan valon aikanaan samoin kuin
tuon suuren siunauksenkin. Ainoastaan nämä menevät Yljän kanssa häihin.
Öljyä, tai vihkiytymisen henkeä, ja sitä seuraavaa valoa, ei toinen
neitsyt voi antaa toiselle. Jokaisen, itsekohtaisesti on oltava hengen
täyttämä; kunkin on hankittava oma varastonsa tätä öljyä (totuuden ja
sen vihkiytymisen ja pyhyyden henkeä); ja sen hinta on melkoinen, se
kun sisältää itsensäkieltämisen ja joutumisen väärään valoon ja
helteisiin koetuksiin. Markkinat, joilta tyhmät neitsyeet tulevat
ostamaan öljynsä, on kokemus suuren hädän aikana. Mutta silloin tulee
olemaan liian myöhäistä mennä häihin Morsiamen, Karitsan vaimon
jäseninä. Raamattu osottaa kumminkin, etteivät nämä astiat "vähempään
kunniaan" tule hävitettäviksi kun he katuvat tyhmyyttään; vaan, siten
tehtyinä sopiviksi Mestarille, saavat _palvella_ häntä hänen
temppelissään.

Palataksemme enkelin sanoihin Danielille -- kuuluu 13 värssy: "Mutta
sinä, mene siksi kun loppu tulee; ja sinä olet lepäävä ja sitte nouseva
sinun osaasi [palkintoosi] päiväin lopulla" [1335 päivän kuluttua] --
silloin alkavassa elonkorjuussa.

Lauseessa: "Mene siksi kun loppu tulee", pitää huomata että _loppu_
merkitsee kokonaan toista kuin "lopun aika". _Elonaika_ on maailman
_loppu_; ja elonaika on, niinkuin jo on osotettu, se 40 vuoden
ajanjakso, joka ulottuu syksystä vuonna 1874 j.K., 1335 päivän lopusta,
syksyyn 1914 j.K. Ja Daniel tulee saamaan osansa, palkintonsa Mikaelin
(Kristuksen) valtakunnassa, kaikkein pyhäin profettain sekä
evankelikauden pyhäin kanssa, tässä _lopussa_ tai elonajassa -- jolloin
pyhät ovat ensimäiset järjestyksessä sekä kunniassa siinä
valtakunnassa. (Hebr. 11: 40.) Katso _Raamatun tutkisteluja_ I osa,
siv. 348.

            HETKINEN.

    Vain hetkinen, vain hetkinen!
    On aika läsnä vaan.
    Tuo armas aika, Jeesuksein
    Kun silloin nähdä saan.
    Kas vaikein koetus helppo on
    Myös mainen vaelluskin,
    Kun tuota vertaan riemuhun,
    Min nään nyt selvemmin.

    Vain hetkinen! Mä nöyrtyen
    Tuot' tutkin sittenkin:
    "Mä saanko kohta loppuun sen,
    Tien kaidan kuitenkin."
    Sill' riemu runsas tarjotaan,
    Kun päättynyt on tie.
    Siks' aikaa tuota ootan vaan,
    Mi mun sun luokseis vie.

    Nyt määrää kohti hetkittäin
    Käyn taivaan autuuteen.
    Mä valmistunut asteettain
    Oon riemuun ainaiseen.
    On aika parhain, tiedänhän,
    Kun Herra määrää sen.
    Kas aamunkoitto Siionin
    Jo kultaa säteillen.

    Oi Herra Jeesus kohta vaan
    Nyt näytä voimas tuo
    Ja taivaan Taaton lapsien
    Jo luokseis päästä suo.



NELJÄS LUKU.

PYHÄKÖN PUHDISTUS. 2300 päivää. -- Dan. 8: 10--26.

Todellinen pyhäkkö. -- Saastuttaminen. -- Alus tai perustus. -- Kuinka
se "muserrettiin". -- Todistuksia roomalaiskatoolisista teoksista. --
Puhdistus ei tule olemaan täydellinen ennenkuin 2300 vuotta näyn
jälkeen. -- Kuinka ja mistä se alkoi, ja milloin se on määrätty
täyttymään. -- "Kultaiset astiat", totuudet täytyy asettaa paikoilleen.


Edellisessä luvussa olemme nähneet, että röyhkeä, omituinen "pieni
sarvi" Dan. 7: 8, 11, 20--26 on sama kuin "synnin ihminen" 2 Tess. 2: 3
ja Herramme Matt. 24: 15 ennustama "hävityksen kauhistus"; ja myöskin,
että samaa paavillista valtaa tarkotetaan Dan. 8: 9, 10, 23--25. Olemme
tutkineet riittävästi nykyiseen tarkotukseemme ja rajotettuun tilaamme
nähden, sen syntyä, sen luonnetta, sen hävittämisvallan kukistamista ja
sen lopullista hävittämistä, joka vielä kuuluu tulevaisuuteen.

Nyt tahdomme tarkastaa toista ennustusta, joka selvästi osottaa sitä
erityistä väärää oppia eli peruseksytystä, joka johti tämän
järjestyksen täydelliseen hylkäämiseen Herramme puolelta ja teki sen
hänen silmissään hävityksen _kauhistukseksi_. Se ennustus, joka nyt
tulee tarkastettavaksi, osottaa edelleen ajan, jolloin totinen
seurakunta, vihkiytynyt luokka -- pyhät -- tulevat puhdistettaviksi
paavikunnan alkuunpanemista ilkeistä saastutuksista.

Edellisen luvun osottaessa meille odotuksen päiviä ja pyhän tai
pyhäkköluokan puhdistamista, osottaa tämä ennustus vuosiluvun, jolloin
pyhien uskovaisten valiojoukko tulisi kokonaan vapautumaan
paavillisista saastaisuuksista, eksytyksistä, y.m., ja ajan, jolloin
ryöstetyt "kultaiset astiat" tahi kallisarvoiset totuudet tulisivat
annettaviksi takaisin tälle pyhälle tai pyhäkköluokalle.

Seuraavassa esitämme Dan. 8: 10--26: "Ja se suureni aina taivaan
sotajoukkoon asti [saaden vallan koko seurakunnan yli], ja heitti osan
siitä joukosta ja taivaan tähdistä maahan ja tallasi ne. Ja se kasvoi
suureksi sotajoukon päämieheen asti. [Se omisti itselleen kunniaa ja
arvoa, ja sovitti itseensä ennustuksia ja arvonimiä, jotka kuuluvat
Kristukselle Jeesukselle, todelliselle Päämiehelle, eli Ruhtinaalle eli
seurakunnan Päälle.] Ja se otti häneltä [Kristukselta] pois
_jokapäiväisen uhrin_, ja _hänen pyhyytensä paikka_ heitettiin pois. Ja
jokapäiväisen uhrin ohella annetaan sotajoukko alttiiksi rikoksen
tähden (ruots. k.). Ja se sarvi heittää totuuden maahan, ja toimittaa
ja menestyy."

"Ja minä kuulin yhden pyhän puhuvan, ja se pyhä sanoi sille puhuvalle:
'kuinka kauaksi käy näky jokapäiväisestä uhrista ja hävityksestä, että
pyhäkkö ja sotajoukko annetaan tallattavaksi?' Ja hän sanoi minulle:
'kahdeksi tuhanneksi ja kolmeksi sadaksi illaksi ja aamuksi [päiväksi];
sitten pyhäkkö jälleen puhdistetaan'" (engl. k.).

"Ja tapahtui, kun minä, Daniel, näin sen näyn ja pyysin sitä
ymmärtääkseni; niin katso, edessäni seisoi miehen muotoinen. Ja minä
kuulin ihmisen äänen Ulain (virran) keskellä, ja se huusi ja sanoi:
'Gabriel, selitä tälle se näky!' Ja hän tuli aivan liki minua; ja hänen
tullessansa peljästyin minä ja lankesin kasvoilleni. Ja hän sanoi
minulle: 'tarkkaa ihmisen poika! sillä näky koskee lopun aikaa!' Ja kun
hän puhutteli minua, vaivuin minä kasvoilleni maahan; mutta hän rupesi
minuun ja asetti minut seisomaan. Ja hän sanoi: 'katso, minä ilmotan
sinulle, mikä on tapahtuva vihan lopulla; sillä se koskee lopun aikaa!'

"Se kaksisarvinen oinas, jonka näet, on Median ja Persian kuninkaat. Ja
se karvainen kauris on Kreikan kuningas; ja se suuri sarvi, joka oli
sen silmäin välissä, se on ensimäinen kuningas. Ja että se särkyi ja
neljä nousi sen sijaan (merkitsee): neljä valtakuntaa on nouseva
kansasta, mutta ei niin voimallista kuin hän. Ja heidän valtakuntansa
lopulla, kun pahantekijät täyttävät määränsä [vertaa 1 Moos. 15: 16],
nousee rohkea ja juonikas kuningas [paavikunta]. Ja hän on voimallinen,
vaan ei omasta voimastansa. [Paavikunta vahvisti itseänsä käyttämällä
eurooppalaisten eri valtakuntien voimaa.] Ja ihmeellisesti hän
hävittää ja menestyy ja toimittaa; ja hän hävittää [tai viettelee
uskottomuuteen] voimalliset ja pyhäin kansan [pyhät]. Ja kavaluutensa
kautta menestyy hänen petoksensa; ja hän paisuu sydämessänsä, ja
äkkiarvaamatta hän monta hävittää; ja hän nousee [Antikristuksena]
ruhtinasten ruhtinasta vastaan; mutta ilman kädettä hän muserretaan. Ja
näky illasta ja aamusta [että niitä olisi 2,300 puhdistamiseen], josta
puhuttiin, on tosi; mutta sinä salaa tämä näky, sillä se koskee
kaukaisia päiviä!"

Emme aijo yksityiskohtaisesti selittää oinasta, kaurista, sarvia, y.m.,
joita mainitaan näissä ja edellisissä värssyissä, sillä uskomme, että
se on jo tehty selväksi. Me olemme jo nähneet, että Roomaa, jota
käsitellään erityisenä petona, omine sarvineen 7 luvussa, ja kuvan
säärinä ja jalkoina 2 luvussa, tässä (8 luvussa) käsitellään
kreikkalaisen "kauriin" toisena sarvena, joka, tultuansa suureksi
etelään ja itään päin, maallisena eli keisarillisena Roomana, oli
muutoksen alainen, jolloin siitä tuli paavillinen Kooma, josta se
kasvoi "suureksi sotajoukon päämieheen asti"; s.o. siitä tuli
kirkollinen voima tai valta sotajoukkojen eli kansan yli. Ja samaa
menettelytapaa, käsitellä Rooman valtakuntaa haarana eli kasvaimena
kreikkalaisen valtakunnan osista, seurataan 11:kin luvussa
historiallisessa ennustuksessa. Jokapäiväisen uhrin, joka tässä
mainitaan, otaksutaan yleisesti tarkottavan juutalaisten jokapäiväistä
eli alituista polttouhria Jerusalemissa. Ja tämän jokapäiväisen uhrin
poistaminen on, niinkuin jo aikaisemmin on kerrottu, luettu Antiokus
Epifanuksen syyksi. Ennustus sivuuttaa kumminkin esikuvauksellisen
temppelin tai Pyhäkön ja esikuvalliset polttouhrit ja tarkottaa
vastakuvallista Pyhäkköä eli Jumalan temppeliä, kristillistä
seurakuntaa (2 Kor. 6: 16) ja vastakuvallista polttouhria, Kristuksen
ansiokasta uhria, joka on tehty kerta kaikkien edestä ijankaikkisiksi
ajoiksi -- ollen siis alituinen, aina vaikuttava uhri koko maailman
syntien edestä.

Paavikunta ei todellisuudessa poistanut tai kumonnut Kristuksen
alituista uhria, mutta tämä järjestelmä syrjäytti sen esittämänsä
väärän opin kautta, mikä vähitellen, mutta lopulta kumminkin
täydellisesti, syrjäytti Kristuksen _alituisen_ ja aina vaikuttavan
uhrin. Tämä väärä oppi on tunnettu nimellä Messu eli Messu-uhri.

Protestantit käsittävät ylipäänsä vallan väärin tämän niin kutsutun
sakramentin. He otaksuvat sen ainoastaan eräänlaiseksi Herran
ehtoollisen viettämis_muodoksi_, jonka roomalaiskatoliset ovat
omaksuneet. Toiset käsittävät sen jonkillaiseksi erityiseksi
rukoukseksi. Mutta nämä otaksumiset ovat kokonaan väärät.
Roomalaiskatolinen oppi Messusta on seuraava: Kristuksen kuolema, niin
he väittävät, poisti aadamilaisen eli alkuperäisen synnin, mutta sitä
ei saata sovittaa päivittäisiin erehdyksiimme, heikkouksiimme,
synteihimme ja laiminlyömisiimme; se ei ole _alituinen uhri_, ainainen
ansio kaikkien syntiemme edestä, ainaisesti riittävä ja vaikuttava,
vaatteen tavalla peittävä jokaisen syntisen ja jokaisen synnin, niin
että katuvainen saattaa palata yhteyteen Jumalan kanssa. Sellaisia
syntiä varten asetettiin Messu-uhri; paavilaiset pitävät sitä Golgatan
uhrin kehityksenä. Joka kerta kun Messu kannetaan esille uhrina,
uhrataan, väittävät he, Kristus _uudelleen_ erityisten henkilöiden ja
syntien edestä, joihin messua toimittava pappi sisimmässänsä sen
sovittaa.

Sen Kristuksen, joka siten on uhrattava uudelleen, "luo" virkaatekevä
pappi ensin vehnäleivästä ja viinistä. Ne ovat aivan tavallista leipää
ja viiniä, kunnes ne pannaan alttarille, jolloin määrätyt asetussanat,
niin väitetään, muuttavat leivän ja viinin Kristuksen _todelliseksi_
lihaksi ja vereksi. Nyt ne eivät enää ole leipää ja viiniä,
vaikka ne edelleen näyttävät samoilta. Tätä muutosta kutsutaan
_transsubstantiationiksi_ -- aineen muutokseksi. Nuo viisi latinalaista
taikasanaa, jotka, niinkuin väitetään, aikaansaavat muutoksen leivässä
ja viinissä _todelliseksi_ lihaksi ja vereksi, ovat: "Hoc est autem
corpus meum." [Suomeksi: Tämä on minun ruumiini. S. h.] Väitetään kenen
papin tahansa voivan tällä tavalla luoda _uudestaan_ Kristus lihassa,
uhrattavaksi _uudelleen_. Ja kun Kristus siten on tullut luoduksi,
soitetaan kelloa, ja pappi ja kansa laskeutuvat polvilleen palvomaan ja
rukoilemaan leipää ja viiniä, jota he nyt pitävät itse Kristuksena. Kun
tämä on tehty, murretaan leipä (Kristuksen todellinen liha, joka, kuten
sanotaan, on aistimilta peitossa). Kristus teurastetaan eli _uhrataan_
siten _uudelleen_ ja uudelleen lukemattomia kertoja erityisten syntein
edestä, joita tällä keinoin koetetaan pyyhkiä pois.

Pannakseen käytäntöön tämän mahdottoman opin, ja koettaakseen saada sen
johdonmukaiseksi, ovat roomalaiskatoliset kirkolliskokoukset antaneet
ulos lukuisia ja pitkiä päätöksiä ja selityksiä ja viisaat (?)
jumaluusoppineet ovat kirjoittaneet tuhansia kirjoja. Näissä opetetaan,
että jos pisara "verta" (viiniä) läikkyy yli, on se tarkasti
säilytettävä ja poltettava ja tuhka on haudattava pyhään maahan; ja
samoin on leivänkin (Kristuksen ruumiin) laita; ei murunenkaan siitä
saa mennä hukkaan. Pidetään tarkkaa huolta, ettei kärpänenkään saa
tulla "vereen" (viiniin), ja ettei rotta tahi koira saa murustakaan
murretusta "lihasta" (leivästä). Ja T:ri Dens, heidän johtavia
teoloogejaan, huomauttaa selittäen, että "rotta tai koira, joka syö
sakramenttiaineista, ei syö niitä sakramentteina; kumminkin
todistetaan, ettei _Kristuksen ruumis sellaisessa tapauksessa lakkaa
olemasta_ aineissa." [Dens, Tract de Euchar., N:o 20, siv. 314]
Roomalais-katolinen (amerikkalainen) katkismus esittää tämän opin
seuraavasti: --

'_Kysymys_. Mikä on pyhä eukaristi (ehtoollinen)?

_Vastaus_. Se on sakramentti, joka sisältää Jeesuksen Kristuksen
RUUMIIN JA VEREN, SIELUN ja JUMALUUDEN, leivän ja viinin muodossa ja
niiden _näköisinä_.

K. Eikö se ole leipää ja viiniä, jota ensin asetetaan alttarille messun
viettämistä varten?

V. Kyllä, se on aina leipää ja viiniä, siksi kunnes pappi lausuu
asettamissanat messun aikana.

K. Mitä tapahtuu näiden sanojen vaikutuksesta?

V. Leipä muuttuu Jeesuksen Kristuksen RUUMIIKSI, ja viini hänen
VEREKSEEN.

K. Kuinka tätä muutosta nimitetään?

V. Sitä nimitetään transsubstantiationiksi, mikä merkitsee, toisen
_aineen_ muuttumisesta toiseksi.

K. Mikä Messu on?

V. Messu on uuden lain lakkaamaton ["päivittäinen" eli "alituinen"]
uhri, jossa Herramme Kristus _uhrautuu_ papin kautta verettömällä
tavalla, leivän ja viinin muodossa taivaalliselle Isällensä _niinkuin_
hän kerran uhrautui ristillä verisellä tavalla.

K. Mikä on erotus messun uhrin ja ristin uhrin välillä?

V. Messun uhri on oleellisesti sama [samanlainen] kuin ristinkin uhri,
ainoa erotus on uhraamisen _tavassa_.

K. Mitä vaikutuksia messulla on lepytys [täydentämis]-uhrina?

V. Sen kautta saamme Jumalan laupeudesta, ensiksi, armoa sydämen
murtumiseen ja katumusta syntein anteeksi saamiseen; toiseksi
anteeksiannon ajallisista rangaistuksista, joita synneistämme olemme
ansainneet.

K. Keihin sovitetaan messun hedelmät [edut]?

V. Yleiset hedelmät sovitetaan koko kirkkoon, sekä eläviin että
kuolleisiin; _erityiset_ hedelmät sovitetaan, ensiksi, pääasiallisesti
pappiin, joka pitää messun, senjälkeen niihin, joiden puolesta hän
uhraa; ja, kolmanneksi, niihin, jotka hartaudella ovat olleet mukana
[s.o. niihin, jotka ovat kuunnelleet messua kirkonkävijöinä].'

Sama lähde sanoo: "Uhraaja on _pappi_; maallinen aine, joka uhrataan,
kutsutaan _uhriksi_; paikkaa, missä uhrataan, sanotaan _alttariksi_.
Nämä neljä -- _pappi, uhri, alttari_ ja _uhraaminen_ -- ovat
erottamattomia; kukin näistä kaipaa toistaan."

Selittäen kirkonmenoja, sanoo se jälleen papista: "Sen jälkeen lausuu
hän salaperäiset asettamissanat, rukoilee polvistuen, ja nostaa pyhän
ruumiin ja pyhän veren päänsä yli. Kelloa soitettaessa rukoilee kansa
polvillansa, lyö rintoihinsa merkiksi syntiensä katumisesta. Pappi
rukoilee Jumalaa _armollisesti_ OTTAMAAN VASTAAN UHKIN."

Me päätämme tämän aineen todistelun seuraavalla lyhyellä otteella
Tridentin kokouksen kanoneista (kirkkosäännöistä) [Consil Trid. Sess.
22 De Sacrificio Missoe]:

Kanoni 3. "Jos joku sanoo, että messu on ainoastaan ylistys ja
kiitosjumalanpalvelus tahi ainoastaan muiston viettäminen ristillä
tapahtuneesta uhrista, eikä [_itsessään_] lunastusuhri [s.o. uhri, joka
itse aikaansaa _täydennyksen_ syntein edestä]; tahi että se hyödyttää
ainoastaan sitä, joka ottaa sen vastaan, ja ettei sitä saa _uhrata_
elävien ja kuolleitten, syntien, rangaistusten ja muitten
välttämättömien asiain edestä täydennyksenä, hän [joka kieltää tämän
_uhrin_ voiman] olkoon kirottu."

Siten näemme selvästi, että paavikunta on pannut väärän tai petollisen
uhrin tuon ainoan, ijankaikkisen, täydellisen, kerta kaikkiaan annetun
Golgatan uhrin sijaan, jota ei koskaan uudisteta. Tällä tavoin otti
paavikunta pois Kristuksen työn ansion, minkä mukaan se, oikeutta
myöten, on katsottava alituiseksi uhriksi, panemalla sijaan omien
pappiensa tekemän petoksen. On turhaa tässä mennä yksityiskohtiin
mikäli ne koskevat syytä, miksi paavikunta kieltää ja syrjäyttää
totisen Ainaisen Uhrin ja panee "kauhistuksen", Messun, sen sijalle;
sillä useimmat lukijoistamme tietävät, että tämä oppi, minkä mukaan
pappi Messussa tekee syntien edestä uhrin, jota ilman ei niitä pyyhitä
pois, eikä voida välttää niiden rankaisemista, on pohjana roomalaisen
kirkon monille keksinnöille kiristääkseen rahaa kansalta
tuhlaavaisuuteensa ja ylellisyyteensä. "Rippi", "anne" ja kaikki
erilaiset luulotellut edut, suosion osotukset, oikeudet ja vapaudet,
olkootpa sitten elävien tai kuolleitten edestä, kaikki perustuvat
tuohon rienaavaan oppiin Messusta, joka on luopumuksen perusoppi. Sen
vallan ja voiman nojalla, jonka Messu-uhri antaa _papeille_, kansa
juuri hyväksyy heidän muutkin rienaavat väitteensä, joiden mukaan
heillä muka on, ja he harjottavat erilaisia etuoikeuksia, jotka
kuuluvat ainoastaan Kristukselle.

Todistukseksi tämän opin luonteen pohjaperustuksesta huomattakoon, että
vaikka uskonpuhdistus Saksassa ja Sveitsissä alkoi taistelun anteita
vastaan, kysymys kumminkin pian alkoi koskea _transsubstantiationia_ --
Messu-uhria. Uskonpuhdistuksen kulmakivi oli, että Kristus yksin,
Golgatalla tapahtuneen uhrinsa tähden, aikaansai syntien anteeksi
antamisen, eikä sitä niin ollen saatu anteitten, ripin ja messujen
kautta. Sanalla sanoen, Messua koskeva kysymys oli melkein kaikkien
Rooman vainojen perustuksena. Piispa Tilotson huomauttaa: Tämä
[transsubstantiationi -- Messu] on roomalaisessa kirkossa ollut suurena
_polttavana_ pääkappaleena; ja niin mahdoton ja järjetön kuin se onkin,
on sen kieltämisen vuoksi tapettu useampia kristityitä kuin kentiesi
heidän uskontonsa kaikkien muitten pääkappalten kieltämisen vuoksi
yhteensä.

Luonnollisesti väittävät katolilaiset, että Kristus ja apostolit
asettivat messun; mutta aikaisintaan sen mukaan kuin me olemme olleet
tilaisuudessa huomaamaan, mainittiin siitä kirkolliskokouksessa
Konstantinopolissa, vuonna 381 j.K. Kumminkaan ei vuosilukua tämän
saastaisen eksytyksen alkamiselle ole erityisesti kosketeltu
ennustuksessa, paitsi että paavikunta tämän peruseksytyksen johdosta
tuli "hävityksen kauhistukseksi", ennenkuin se sellaisena "asetettiin"
valtaan, joka, niinkuin olemme nähneet, tapahtui 539 j.K.

Ennustus selittää: "Otti häneltä [Kristukselta] pois jokapäiväisen
uhrin", ja lisää sen jälkeen: "ja hänen pyhyytensä _paikka_ heitettiin
pois." Se paikka tai _perustotuus_, jolle oikealla tavalla vihkiytynyt
luokka tai pyhäkkö-luokka on rakennettu, on, että Herramme Jeesus, oman
uhrinsa kautta, on lunastanut kaikki, ja tulee täydellisesti
pelastamaan kaikki ne jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan luokse,
ilman toista välittäjää, ilman pappia, piispaa, paavia tai muuta uhria;
sillä mikä muu uhri tahansa, on Jumalan silmissä kauhistus, koska
Kristuksen suuri lunastus-uhri sen kautta pidetään riittämättömänä. --
Hebr. 1: 25; 10: 14.

Oppi lunastuksesta on Pyhäkön eli pyhän temppelin -- vihkiytyneen
seurakunnan perustus. Ja kun tämä "jokapäiväinen" uhri syrjäytettiin,
lakkautettiin eli kukistettiin Messun kautta, silloin seurasi se paha,
mitä profetta oli ennustanut. Sotajoukko (nimikristityt) jätettiin
eksytykselle, he kun olivat alttiit sen väärälle järjestelmälle, joka
korotti itsensä (päänsä, paavin, henkilössä) sotajoukon ruhtinaaksi eli
hallitsijaksi. "Ja se heittää _totuuden_ maahan" ja samalla osan siitä
joukosta ja taivaan tähdistä, eli opettajista, jotka pitivät kiinni
totuudesta eivätkä tahtoneet yhtyä sen kanssa rikkomuksen tiellä. Ja,
niinkuin edellisessä luvussa olemme nähneet, oli sillä ihmeellinen
menestys toimissaan.

Kun kerran kristillisen uskon pääperustus siten syrjäytettiin, onko
sitten ihmettä, että suuri luopumus meni sellaisiin pahuuden
syvyyksiin, kuin se meni? Toinen eksytys johti toiseen, kunnes
totuudesta ja jumalisuudesta oli jälellä ainoastaan ulkonainen muoto;
ja hävittävä kauhistus istuutui Jumalan temppeliin, saastuttaen sekä
Pyhäkön että sotajoukon, ja kohotti päänsä Kristuksen käskynhaltijaksi
eli sijaiseksi.

Keskellä näitä hävityksen kauhistuksen menestymisen näkyjä kuulee
Daniel pyhimysten, pyhien, kysyvän: "Kuinka kauaksi käy näky
jokapäiväisestä uhrista ja hävityksestä, että pyhäkkö ja sotajoukko
annetaan tallattavaksi?" Siitä asti kuin kauhistus asetettiin, on ollut
pyhimyksiä, jotka huomasivat sen luonteen ja sen saastutukset joko
selvemmin tai hämärämmin, ja sellaiset ovat innokkaasti etsineet valoa
ja huutaneet Herran puoleen: Oi Herra, kuinka kauan tallataan totuus
lokaan, ja eksytysten, rienaamisten ja kauhistusten sallitaan menestyä?
-- Kuinka kauan saa Antikristus, "juopuneena pyhimyksien ja Jeesuksen
todistajain verestä", ja erinomaisesta menestyksestänsä, jatkaa
kansojen juovuttamista ja pettämistä? (Ilm. 17: 2, 6; 14: 8; 18: 3.) Ja
edeltäpäin nähden heidän, ja Danielin ja meidän kysymyksemme, antoi
Jumala vastauksen uudelleen lähettiläänsä kautta. Ja vaikkei sanamuotoa
saatettukaan ymmärtää ennen lopun aikaa, antoi kumminkin ajan
määrääminen eli rajottaminen sekä toisille että Danielille sen
vakuutuksen, että Jumalalla on asema täydellisesti käsissään, niin
ettei mitään saata tapahtua, jota hän ei voi ja tahdo johtaa aikanaan
parhain päin. Tämä vastaus ei ilmaise puhdistustyön alkamista, vaan
ajan, jolloin se pääasiallisesti olisi päättynyt. Se kuuluu
seuraavasti. --

    "Kahdeksi tuhanneksi ja kolmeksi sadaksi illaksi
    ja aamuksi; sitten pyhäkkö pannaan jälleen
    oikeaan tilaansa."

Tätä ajanmääräystä tutkiessa pistää heti tutkijan silmiin, ettei tässä
voida tarkottaa kirjaimellisia päiviä; sillä kaksi tuhatta kolmesataa
kirjaimellista päivää olisi vähemmän kuin seitsemän vuotta, ja
kumminkin ulottuu ennustus silminnähtävästi koko tuon pitkän ajanjakson
yli, jona pyhäkkö saastutettiin ja totuus tallattiin maahan. Taasenkin
huomaamme, että on ennustettu, että nämä 2300 päivää tulevat päättymään
jossain kohdassa sitä aikaa, jota nimitetään "lopun ajaksi"; sillä
Gabriel sanoi: "Tarkkaa, ihmisen poika! sillä näky koskee lopun aikaa",
ja jälleen: "Katso, minä ilmoitan sinulle, mikä on tapahtuva vihan
lopulla; sillä se koskee lopun aikaa".

Selityksessään toistaa Gabriel koko näyn ja selittää osittain eri
vertauskuvat, jonka jälkeen hän lopettaa vakuuttaen, että 2300 päivää
on koko ajan oikea määrä.

Daniel, joka erityisesti ajatteli Israelia ja Jumalan isille antamien
lupausten täyttymistä, käsitti, että kaikki kuulemansa ei saattanut
tapahtua 2300 kirjaimellisessa päivässä, etenkin kun Gabriel sanoi
hänelle: "Mutta sinä, salaa näky, sillä se koskee _kaukaisia_ päiviä".
Ja vaikkei hän tiennyt, kuinka pitkä kukin vertauskuvallinen päivä
tulisi olemaan, tuli hänen sydämensä sairaaksi ajatellessaan kaikkea
sitä pahaa, joka tulisi kohtaamaan Jumalan kansaa -- vaikkei hän
nähnytkään tämän nimen siirtymistä lihalliselta Israelilta
hengelliselle Israelille. Me luemme: "Mutta minä, Daniel, raukesin ja
sairastin päiväkausia"; ja "olin hämmästynyt siitä näystä, eikä kukaan
sitä ymmärtänyt." Ja onni oli Danielille ja kaikille Jumalan lapsille
siitä ajasta alkain lopun aikaan asti, ettei tämän näyn kauheaa
merkitystä paavillisesta vallasta ja vainosta ja pyhien kärsimyksistä
selvemmin ilmoitettu edeltäkäsin. Meidän laupias taivaallinen Isämme,
vaikka onkin halukas koettelemaan kansaansa murheen ja koettelemuksen
pätsissä, valmistaakseen kansan tuohon ylenpalttiseen ihanuuden
voimaan, joka on luvattu, toimii meihin nähden seuraavassa lauseessa
lausutun periaatteen mukaan: "Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

Daniel, jonka mieltä kiinnitti enemmän Israelin tulevaisuus kuin
persialainen "oinas" tai kreikkalainen "kauris", tiesi Jeremian
ennustuksesta, että seitsenkymmenvuotinen vankeus Babelissa oli
rangaistus Israelin synneistä ja niinmuodoin päätti hän näyn johdosta,
että vastaisuudessa tulee vainoja (korotuksen ja ihanuuden sijasta,
jota hän oli odottanut) ja että se ennusti Israelin synneistä ja
Jumalan vihasta; sentähden rukoili hän anteeksi Israelin syntejä ja
isille annettujen lupausten täyttymistä. Tästä kerrotaan muutamin
sanoin Dan. 9: 2--19. Daniel ei nähnyt jumalallisen suunnitelman
laajakantoisuutta, niinkuin me nyt näemme sen; mutta siitä huolimatta
olivat hänen vakavuutensa ja uskonsa lupauksiin mieluisat Jumalalle,
joka sentähden ilmaisi hänelle enemmänkin tätä näkyä koskevia asioita
-- antaen hänelle lisäyksen eli tiedon asiain kehittymisestä niissä
kohdissa, jotka erityisesti koskivat lihallista Israelia. Daniel luuli,
että Israelin maan seitsenkymmenvuotista autiona-olemisen aikaa,
kansan ollessa Baabelissa, pidennettäisiin, eli jatkettaisiin monella,
(2300) päivällä. Jumalaa oikaisee tämän erehdyksen lähettämällä
Gabrielin ilmaisemaan hänelle, että vankeus tulisi päättymään kun
seitsemänkymmentä vuotta tulisi täyteen; ja että Jerusalemin kaupunki
ja temppeli rakennettaisiin uudelleen, vaikka rauhattomana aikana,
j.n.e.

Danielin rukoillessa tämän näyn johdosta, mikäli se koski noita 2300
päivää, joiden hän, käsittäen väärin, luuli merkitsevän Baabelin
70-vuotisen vankeuden pidentämistä, lähetettiin Gabriel _selittämään
juuri tätä väärin käsitettyä näkyä_ (Dan. 9: 21--27): "Ja hän neuvoi
minua ja puhutteli minua ja sanoi: 'Daniel, nyt olen minä lähtenyt
neuvomaan sinua ymmärrykseen. Sinun anomustesi alussa läksi
[lisä-selitys Jumalan suunnitelmasta, joka nyt ilmotetaan] ja minä
olen tullut sitä ilmottamaan; sillä sinä olet otollinen. Siis käsitä
[entisen lisäksi] sana ja ymmärrä näky [mikäli se koskee 2300 päivää].
-- Seitsemänkymmentä viikkoa [70 X 7 = 490 päivää] on määrätty [tai
erotettu, vahvistettu tai päätetty kansallesi [Israelille] ja pyhälle
kaupungillesi [Jerusalemille]", j.n.e. [Katso tätä ennustusta koskevaa
tutkimusta II osa, luku 3.]

Tässä erityisesti huomattava kohta on, että kyseessä olevat 490 päivää
ovat osa noista 2,300 päivästä -- määrätty osa, joka erityisesti
kiinnitti Danielin mieltä ja joka oli vastaus hänen rukoukselleen
mikäli se koski Israelin ennalleenasettamista Babelin vankeudesta
(Katso 9: 12, 16 ja 18 värssyjä.) Koska nämä seitsemänkymmentä viikkoa,
tai 490 päivää, olivat 2300 päivästä edellinen osa, ei niiden
täyttyminen ole ainoastaan omiaan näyttääkseen meille milloin nuo kaksi
tuhatta kolmesataa vuotta alkoivat vaan myöskin minkälainen aika (ajan
mitta) (kirjaimellinen tai vertauskuvallinen) tässä ilmotettiin. (Katso
1 Piet. 1: 11.) Vieläpä ne osottavat enemmänkin kuin tämän: ennustuksen
"seitsemänkymmenen viikon" täyttyminen tulisi _vahvistamaan_ Danielin
oikeaksi profetaksi ja hänen ennustuksensa oikeiksi; ja erityisesti
tulisi "näky" 2300 päivästä täten _vahvistetuksi_. Ja siten
ennustettiin, että nuo seitsemän viikkoa tulisivat muitten muassa
"_vahvistamaan_ näyn ja ennustuksen" (ruots. k.).

Kun meistä siis tuntuu, että vertauskuvalliset seitsemänkymmentä
viikkoa, eli 490 päivää, jotka ovat täyttyneet yhtä monena vuotena,
ovat edellinen osa 2300 päivästä ja Jumalan vahvistus tai hyväksyminen
koko näylle, alamme laskea, nähdäksemme milloin koko ajanmääräys tulee
täyttymään. Jos me 2300 vähennämme 490, jotka täyttyivät ensimäisessä
tulemisessa, jää 1810. Näiden 1810 vuoden (profetallisen,
esikuvauksellisen päivän) täytyy siis olla se ajan pituus, joka on
kulunut seitsemänkymmenen viikon lopusta siihen aikaan asti, jolloin
Pyhäkköluokka tulee olemaan puhdistettu paavikunnan erilaisista
saastutuksista -- hävityksen kauhistuksista, jotka niin monta
vuosisataa ovat saastuttaneet Jumalan temppeliä.

Messiaksen kuolema tapahtui, niinkuin on osotettu, keväällä vuonna 33
j.K. [katso toinen osa, luku 3] ja tämä oli seitsemänkymmenen viikon
viimeisen viikon keskellä, mitkä viikot siis loppuivat puoli viikkoa
eli kolme ja puoli vuotta myöhemmin -- syksyllä vuonna 36 j.K. 1810
vuotta siis, syksystä vuonna 36 j.K., nimittäin syksy vuonna 1846,
osottavat näyssä mainittujen 2300 päivän lopun ja vuosiluvun, jolloin
Pyhäkkö tulisi puhdistettavaksi.

Koska tämä ennustus on täyttynyt, on meidän tässä kuten muissakin
tapauksissa, joissa ennustukset ovat täyttyneet, odotettava historian
lehdillä löytävämme selvästi esitettyjä tosiseikkoja, jotka
todistavat sen täyttymisen; sillä vaikka usein sattuu etteivät
historiankirjottajat usko Raamattuun, eikä Raamatun Jumalaan, on Jumala
kumminkin heidän tietämättään johtanut heidän työnsä niin, että milloin
vaan joku ennustus on täyttynyt, ovat siihen kuuluvat tosiseikat
tarkasti otetut historiaan, ja aina hyvistä ja luotettavista lähteistä.
Ja niin on tässäkin tapauksessa ollut pyhäkön puhdistamiseen nähden. Me
huomaamme kaikkien uudempien historiankirjottajain todistuksista,
että heidän kaikkien nimittämänsä suuri uskonpuhdistus alkoi
kuudennellatoista vuosisadalla, poikkeuksena ovat roomalaiskatoliset
kirjailijat, jotka nimittävät sitä suureksi kapinaksi. Ja tätä
uskonpuhdistusta saattaa pitää Pyhäkön puhdistamisen alkuna.
Muistakaamme, että Pyhäkkö saastutettiin ottamalla käytäntöön eri
eksytyksiä niitä vastaavine pahoine suuntineen, ja että näiden
eksytysten huippukohta saavutettiin Messun asettamisella, ja että tämän
harhaopin vanavedessä seurasi _sotajoukon_ (nimikirkon joukkojen) syvin
alennustila, mikä saavutti huippunsa julkeassa "anne"-kaupassa, joka
juuri melkoisessa määrin vaikutti uskonpuhdistusliikkeen syntyyn.
Vaikka _Pyhäkkö-luokkakin_ jossain määrin oli saastutettu, s.o.
johdettu tähän eksytykseen, avasivat kauheat seuraukset kumminkin
heidän silmänsä. Ja yhtäpitävästi tämän kanssa huomaamme suuren
uskonpuhdistuksen perussäveleenä olleen: Vanhurskauttaminen uskon
kautta Kristuksen "_alituiseen uhriin_", joka ei tarvitse uudistamista
-- vastakohtana sille anteeksiannolle, mikä luultiin saatavan
katumusharjotuksien ja messujen kautta Antikristuksen saastutettujen
alttarien luona.

Uskonpuhdistus alkoi oikeasta kohdasta: perustuksesta --
vanhurskauttamisesta (puhdistuksesta) _uskon kautta "ainaisesti
kestävään"_ uhriin. Huomaa kumminkin, ennustus ei virka mitään
_sotajoukon_ puhdistamisesta tällä kertaa, vaan ainoastaan
_Pyhäkköluokan_ puhdistamisesta. Eikä sotajoukkoa puhdistettukaan. He
pysyivät yhä edelleen eksytyksessä kiinni ja ovat siinä vielä tänäkin
päivänä; mutta vihkiytynyt luokka, Pyhäkkö, jätti eksytyksen ja
kärsivät totuuden tähden, monet heistä kuolemaan asti. Mutta tämä oli
ainoastaan puhdistustyön alku; sillä tämä luokka, joka nyt oli
herännyt, huomasi pian, että saastuttavat eksytykset olivat monistuneet
paavikunnan vaikuttaessa ja menestyessä. Luther, uskonpuhdistuksen
johtava henki, ei pysähtynyt yhteen eksytykseen, vaan ryhtyi hyljäämään
monia muita samanlaisia, ja naulasi Wittenbergin kirkonovelle, lokakuun
31 p. 1517, yhdeksänkymmentäviisi väitöslauselmaa, joissa kaikissa
vastustettiin paavin oppeja. Kahdeskymmenesseitsemäs väitös kielsi
ihmisessä itsessään asuvan kuolemattomuuden. Paavi Leo X leimasi nämä
lauselmat kerettiläisiksi, jonka jälkeen Luther vastauksessaan (vuonna
1520) koristelemattomin sanoin moitti transsubstantiationia, ihmisen
kuolemattomuutta, ja sitä että paavi, oman väitöksensä mukaan, on
"maailman keisari, taivaan kuningas ja Jumala maan päällä", ja nimitti
niitä "_eriskummallisiksi mielipiteiksi, joita on roomalaisessa
sääntötunkiossa_."

Mutta oi! "puhdistus"-työ, joka niin kauniisti ja rohkealla tavalla
alkoi, oli liian syvällistä tullakseen kansantajuiseksi, ja Lutherin ja
hänen apulaistensa ystävät ja ihailijat pääsivät jossain määrin
voitolle, vallatessansa heidät _viisaudella_, toimeliaisuudella,
"liehakoimisella" ja lupaamalla menestymistä, jos he suuntaisivat
kulkunsa sen viisauden käskyn mukaan, joka on tästä maailmasta. (Katso
Dan. 11: 34, 35.) Useat saksalaiset ruhtinaat alkoivat innokkaasti
ihailla uhkarohkeita uskonpuhdistajia, joilla oli sekä ymmärrystä
että rohkeutta käydä käsiksi siihen järjestelmään, jonka edessä
kuninkaat satoja vuosia olivat vavisseet. Nämä ruhtinaat tukivat
uskonpuhdistajia, joiden mielestä tuki oli aivan välttämätön liikkeen
edistymiselle. Ja vastapalvelukseksi antamastaan avusta tunnustivat
uskonpuhdistajat heidän kuninkaalliset oikeutensa (?).

On myöskin muistettava, ettei reformi- eli uudistus-liike ollut
kapinoimista ainoastaan uskonnollista hirmuvaltaa vastaan, vaan yhtä
hyvin valtiollistakin hirmuvaltaa vastaan. Ja molemmat uudistaja-ryhmät
joutuivat enemmän tai vähemmän myötätuntoiseen yhteistyöhön toistensa
kanssa. Tästä reformikaudesta sanoo professori Fischer [Fischerin
Universal History, siv. 402--412.]:

Sveitsistä: -- "Zwinglin ponnistuksiin kirkollisten uudistusten alalla
oli sekaantunut isänmaanrakkauden harrastusta Sveitsin siveellisen ja
valtiollisen uudistumisen hyväksi."

Johannes Calvinin ajasta ja Génèven hallituksesta: --
"Yhteiskunnallista vallankumousta seurasi kirkollinen vallankumous.
Protestantismi laillistutettiin vuonna 1535. Calvinista tuli kaupungin
todellinen lainsäätäjä. Se oli kirkollinen valtio."

Skandinaviasta: -- "Skandinavian maissa perustettiin yksinvalta
reformationin avulla."

Tanskasta: -- "Uusi [protestanttinen] oppi oli tullut maahan ja voitti
alaa. Aateli, joka himoitsi [roomalais-katolisen] kirkon omaisuutta,
omisti sen."

Ruotsista: -- "Tapahtui suuri valtiollinen vallankumous, joka käsitti
uskonnollisenkin vallankumouksen."

Saksasta: -- "Protestanttisia ruhtinaita vastaan kohdistetut uhkaukset
aiheuttivat _Schmalkaldin liiton_ perustamisen, heidän keskinäiseksi
puollustuksekseen. Toimenpiteet luterilaisten tukahduttamiseksi
huomattiin mahdottomiksi toteuttaa. Augsburgin valtiopäivillä vuonna
1555 tehtiin _uskonrauha_: Jokainen ruhtinas saisi valita katolisen
uskonnon ja Augsburgin tunnustuksen [uskonpuhdistajana tunnustuskirjan]
välillä; ja ruhtinaitten uskonto tulisi olemaan sen maan uskontona,
jota hän hallitsi, toisin sanoen: jokainen hallitus valitsisi uskonopin
alamaisillensa."

Todella, ajan valtiolliset olosuhteet ja se seikka, että
uskonpuhdistuksen johtajat heräsivät näkemään ainoastaan muutamia
paavikunnan siveellisistä ja muutamia harvoja sen opin eksytyksistä,
antaa pikemmin syytä ihmettelyyn, että sittenkin niin nopein askelin
edistyttiin hyvään päin, kuin tuomitsemaan heitä siitä, etteivät
tehneet puhdistusta perinpohjaisemmin. Mutta kun protestanttiset kirkot
yhdistyivät valtioon, pysähtyi edistyminen ja uudistuminen. Laadittiin
uskontunnustuksia, jotka olivat melkein yhtä taipumattomia ja
vihollismielisiä tiedon lisääntymiselle kuin Roomankin käskyt; ja
vaikkakin ne olivat likempänä totuutta kuin Rooman käskyt -- olivat ne
sittenkin vaan pakkositeitä, vaikka vähän väljempiä.

Se oli siis samanlainen yhdistyminen kirkon ja valtion välillä, joka
ennenkin oli vaikuttanut vahingollisesti totuuteen paavikunnassa, ansa,
jonka kautta vastustaja esti ja ehkäisi "Pyhäkön puhdistamisen", joka
oli alkanut niin jalosti. Reformationi ja puhdistaminen lakkasi vähäksi
aikaa, ja sen sijaan, että olisivat jatkaneet puhdistamista,
alkoivatkin uskonpuhdistajat ajatella järjestäytymistä, ja alkoivat
uudelleen paikkailla ja kiillotella useita paavikunnan vanhoja
opinkappaleita, joita aluksi olivat niin äänekkäästi tuominneet. Siten
houkutteli Saatana uskonpuhdistajat juuri samanlaiseen "haureuteen"
(kirkon ja valtion yhtymiseen), josta he olivat langettaneet
hylkäämistuomionsa mikäli se koski roomalaista kirkkoa. Ja siten
kuolinhaava, jonka paavikunta oli saanut, parantui vähäksi aikaa. --
Ilm. 13: 3.

Mutta puhdistuksen, joka alkoi siten ja sitten keskeytettiin, täytyi
alkaa uudelleen ja mennä eteenpäin; sillä 2300 vuoden kuluttua täytyy
Pyhäkön olla puhdistettu. Ja niin on käynytkin. Palaaminen Raamattuun
uskon ainoana perustuksena, jonka kautta uskonpuhdistus oli alotettu,
istutti syvälle siemeniä, jotka siitä alkain aika ajottain ovat
nousseet esille aikaansaaden jonkun uudistuksen, huolimatta siitä että
uskonpuhdistajat piakkoin koettivat estää uskonpuhdistuksen levenemistä
yli sen määrän minkä he itse olivat sille panneet, laatimalla uskolle
tunnustuksia ja suojelusmuureja, joiden yli, Raamatun opista
huolimatta, ei kukaan saanut mennä saamatta "kerettiläisen"
herjausnimeä.

Jos me silmäilemme seurakunnan kulkua Lutherin ajoilta meidän
aikoihimme, saatamme nähdä, että uudistaminen tai puhdistaminen on
edistynyt askel askeleelta; ja kumminkin näemme samat merkit joka
askeleella; sillä jokainen uusi uskonpuhdistajaryhmä on, niin pian kuin
on suorittanut pienen osansa puhdistamistyössä, pysähtynyt ja yhtynyt
edellisten kanssa vastustamaan kaikkea enempää uudistamis- tai
puhdistamistyötä.

Niinpä on Englannin kirkko, joka hylkäsi muutamia roomalaisen kirkon
karkeimmista opeista ja tavoista, väittänyt, ja väittää vieläkin
olevansa ainoa oikea kirkko ja että sen piispoilla on apostoleilta
peritty oikeus ja niinmuodoin korkein hallitusvalta Jumalan
perintö-osan yli. Tämä Rooman "tytär" otti vastaan, kun hän jätti
"äitinsä", Englannin tarjooman käsivarren, ja teki valtakunnan
hallitsijan tämän kirkon pääksi. Kumminkin oli tämä, samoinkuin
luterilainenkin tytär, uudistus, vieläpä oikeaan _suuntaan_ -- vaikka
se vaan oli _osittainen_ puhdistus. Calvin, Knox ja muut huomasivat,
että Jumalan ominaisuus ennakolta nähdä tulevia tapahtumia suureksi
osaksi oli häipynyt näkyvistä paavillisen roskan alle; ja he hylkäsivät
tämän käsityksen, joka oli tehnyt Jumalan suunnitelmien menestymisen
kokonaan riippuvaksi erehtyväisten ihmisten ponnistuksista, jonka
vuoksi he opeillansa opettivatkin, ettei seurakunta ollut riippuvainen
valtion käsivarresta hankkiakseen menestystä lihallisilla aseilla. Nämä
miehet suorittivat suuren ja arvokkaan tehtävän, joka sitten on
kantanut hyviä hedelmiä enemmän kuin monet näyttävät huomaavankaan.
Siitä huolimatta, toisten saastuttavien eksytysten sokaisemina, joita
eivät edes eksytyksiksi tunteneetkaan, johtuivat he puolustamaan
harha-oppia, jonka mukaan kaikki, paitsi ne, jotka olivat valitut
taivaalliseen tilaan, olivat kadotetut ja määrätyt ijankaikkiseen
vaivaan. Pian nämä opit saivat määrätyn muodon ja nimitettiin niitä
presbyterianismin nimellä; ja sen jälkeen kun tämän opin kannattajat
alussa toivat esille muuttumattomuuden jumalallisissa päätöksissä,
eivät he ole tehneet juuri mitään uudistuksen tai puhdistamisen
edistämiseksi. Ja lahkosisariensa lailla, on presbyterianismi tehnyt
paljon tukahduttaakseen ja estääkseen puhdistustyötä.

Wesleyn veljekset ja heidän työtoverinsa, joita painosti heidän
ajallaan vallitseva kylmyys ja muodollisuus, koettivat jossain määrin
vapautua juuri tuosta kylmästä muodollisuudesta, joka on luonnollinen
seuraus kirkon yhdistymisestä valtioon, ja koettivat osottaa yksilön
pyhityksen tarpeellisuutta yksilön uskon kautta Kristukseen ja yhteyttä
hänen kanssaan -- opettaen, ettei ole kristinuskoa olla syntynyt niin
kutsutussa kristityssä maassa, ja syntymästään asti olla laskettu
sellaisen valtiokirkko-yhteiskunnan jäseneksi. Tämä oli paikallaan näin
pitkälle, ja välttämätön osa "puhdistus"-työstä; mutta sensijaan, että
olisi kulkenut eteenpäin täydellisyyttä kohti varhaisen seurakunnan
yksinkertaisuuteen, tuli Wesleykin pian siihen johtopäätökseen, että
puhdistus- ja uudistustyö jo oli täytetty ja ryhtyi toisten kanssa
_järjestämään_ metodismia ja siten aitaamaan sitä metodismin
tunnustuksilla, muodoilla ja säännöillä jotta edistyminen ja puhdistus
tehokkaalla tavalla tuli estetyksi. Unitarismi ja universalismi ollen
samoin eksytyksen vastaisia ilmauksia, ovat myöskin koettaneet poistaa
saastuttavia eksytyksiä; ja ovat he menestyneet suhteellisesti kenties
yhtä paljon tai yhtä vähän kuin toisetkin.

Ne, joita sanotaan baptisteiksi, edustavat toisenlaista pyhäkön
puhdistamista, he kun hylkäävät kasteesen nähden paavikunnan alkaman
eksytyksen tässä kysymyksessä. He eivät tunnusta että uskomattoman
pienen lapsen vedellä valeleminen olisi uskovaisen kaste taikka että
valeleminen edes millään tavalla esikuvaisi Kristuksen oppia.
Kumminkaan, paitsi oikean _ulkonaisen muodon_ tai esikuvan opettamista,
eivät baptistit sanottavasti ole edistyneet, vaan huomataan heidät nyt
usein toisten kanssa vastustavan ja estävän kaikkea enempää
puhdistamista.

Myöhempi uudistusliike, on tunnettu "Kristityn seurakunnan" tai
"Opetuslasten" "the Disciples" nimellä. Tämän lahkon perusti
Aleksander Campbell v. 1827. Uudistukset, joita he järjestäytyessään
erityisesti tavottelivat, olivat: apostolinen yksinkertaisuus
seurakuntahallinnossa; Raamattu yksin uskontunnustukseksi; kaikkien
Kristuksen jäsenten yhdenvertaisuus Hänen allansa, joka on pää, ja
niinmuodoin kaikkein kirkollisten arvonimien, kuten pastori, teologian
tohtori, j.n.e. poistaminen katolisina ja sotivina Kristuksen ja oikean
kristillisyyden henkeä vastaan, joka sanoo: "Te olette kaikki veljeksiä
ja yksi on teidän Johtajanne, Kristus". Kaikki, mikä tähän tarkotukseen
ja puhdistamiseen kuului oli hyvää ja on kantanut hedelmää muutamien
mielissä ja on tuonut vapautta kaikkiin uskonkuntiin. Mutta tämäkin
uskonkunta on toisten lailla lakannut jatkamasta uudistusta, ja sen
uudistus-henki on jo kuollut; sillä vaikka se väittää Raamatun olevan
sen ainoana uskontunnustuksena, on se pysähtynyt raiteelle ja pyörii
nyt ympäri paikallaan edistymättä vähääkään totuudessa. Vaikka se
väittääkin olevansa vapaa inhimillisten perimätietojen uskonopeista ja
kahleista, ei se kumminkaan käytä tätä vapautta ja on senvuoksi sidottu
hengessä, ja seuraus on ettei se kasva armossa ja tiedossa. Vaikkei
mikään kirjotettu uskontunnustus sitonut sitä, tapahtui kumminkin, että
se jäi liikkumattomaksi ja nukkuvaksi Pyhäkön puhdistamisen suhteen,
sen johdosta, että piti arvossa ihmisten perimätietoja ja kunniaa sekä
siitä syystä että oli itseensä tyytyväinen, ja on nyt taantumaisillaan
entisestäkin asemastaan.

Vaikka olemmekin maininneet ainoastaan muutamia uskonpuhdistajia ja
muutamia uskonpuhdistusliikkeitä, ei suinkaan pidä luulla, että
ylönkatsomme tai hyljimme toisia. Kaukana siitä; puhdistus on ollut
yleinen ja kaikilla oikeilla, totisilla kristityillä on ollut osansa
_puhdistamisessa_. Vaikeus on siinä että ainoastaan muutamat harvat
saattavat nähdä löytyvien eksytysten paljouden ja siitä seuraavan
välttämättömyyden jatkaa puhdistamistyötä, syystä että ovat entisen
kasvatuksensa kautta ennakkoluulojen vallassa ja eksytysten äänekkäiden
ja kerskaavien väitteiden pelästyttämiä. Ja suuri vastustajamme,
Saatana, ei ole vitkastellut käyttäessään näitä asianhaaroja edukseen,
niillä sitoakseen pyhiä ja estääkseen puhdistustyötä.

Toinen puhdistus-liike, ja muutamissa suhteissa perinpohjaisin
kaikista, alkoi pian viimeksimainitun jälkeen, niinkuin edellisessä
luvussa lyhykäisesti on kosketeltu. Baptistiseurakunnan jäsen herra
William Miller Massachusettsista, jota käytettiin aseena
toimeenpanemaan tätä uudistusta, käänsi seurakunnan huomion siihen,
että Raamattu ilmaisee jotakin Jumalan suunnitelman sekä ajasta että
järjestyksestä. Hän näki profettain merkitsemiä aikakausia, joita
seurasi lupaus, että todella viisaat ymmärtäisivät näitä aikanaan, ja
hän koetti olla yksi mainitusta luokasta. Hän tutki ja löysi koko
joukon mieltäkiinnittäviä asioita, jotka aikoja sitte olivat häipyneet
Rooman perimätietojen alle, muun muassa senkin että Herramme toinen
tuleminen olisi Jumalan siunauksen, _elämän_, antamista varten
uskovaisille, niinkuin ensimäinen tuleminen oli maailman lunastamista
varten; sanalla sanoen, että lunastaminen ja ennalleenasettaminen
olivat eri osia samasta pelastussuunnitelmasta.

Saatuansa silmänsä auki näkemään niin hyviä uutisia, ei rehellinen,
vakava sydän saata olla julistamatta niitä, eikä hänkään vaiennut.
Tämän totuuden paljastaminen johti muutamien eksytysten hylkäämiseen,
ja niinmuodoin suoritti hän puhdistamistyön kaikissa, jotka tulivat
hänen vaikutuksensa alaisiksi. Esimerkiksi, koska Herramme toinen
tuleminen on valtakunnan "pystyttämistä" ja seurakunnan korottamista
varten, niin on selvää, että maallisten valtakuntain kanssa
yhdistettyjen seurakuntain (jotka kaikki sanovat olevansa Jumalan
valtakuntia ja sanovat sentähden olevansa valtuutettuja hallitsemaan
maailmaa) väitteiden täytyy olla ainoastaan tyhjiä arveluja. Sillä jos
Kristuksen valtakunta ei ole vielä "pystytetty", täytyy nykyään
"pystytettyjen" valtakuntien olla "tämän maailman ruhtinaan,
(Saatanan), pystyttämiä", ja täytyy niiden suureksi osaksi työskennellä
hänen edukseen, kuinka tietämättömiä niiden hallitsijat siitä sitte
lienevätkään.

Toinen eksytys, jonka poistamiseen Herra Millerin saarna _johti_, oli
ihmisen luonnollinen kuolemattomuus. Kauvan oli ollut vallalla käsitys
että ihminen olemukseltaan on kuolematon olento, että kun hän kerran on
luotu ei hän koskaan saata kuolla, ja että kuolema on ainoastaan
petollinen harhaluulo; että ihminen ainoastaan näyttää kuolevan, mutta
ei sitä todellisuudessa tee, vaan vaihtaa ainoastaan muotoa ja ottaa
uuden askeleen "kehityksessä". Herra Miller uskoi niinkuin muutkin
tässä asiassa; kumminkin hän kiinnitti huomionsa juuri näihin
totuuksiin, erityisesti oppeihin Herran tulemisesta ja kuolleiden
_ylösnousemisesta_, joka ensiksi jyrkästi paljasti tämän turmiollisen
eksytyksen -- joka kieltää ylösnousemisen opettamalla, ettei kuolemaa
ole, ja että Herran toinen tuleminen ja kuolleiden ylösnouseminen
niinmuodoin eivät ole tarpeellisia. Mutta tämän aineen arvostelevan
tutkimuksen jätämme tämän teoksen johonkin seuraavaan osaan, jossa
tullaan osottamaan, että kuolemattomuus ja ijankaikkinen elämä ovat
suosionosotuksia, jotka voidaan saavuttaa ainoastaan Kristuksen kautta,
ja joita ei ole luvattu eikä annettu jumalattomille. Perustuen
käsitykseen ihmisen kuolemattomuudesta ja siitä käsityksestä
kehittyneenä on roomalainen oppi kiirastulesta kotoisin ja samoin vielä
kauheampi protestanttinen oppi _ijankaikkisesta_ kurjuudesta
loppumattoman tuskan paikassa; sillä he tuumivat: jos ihmisen _täytyy_
elää ainaisesti (ja _jos_ hän on _kuolematon_, ei edes Jumalakaan saata
tehdä häntä tyhjäksi), täytyy hänen elää loppumattomassa autuudessa tai
loppumattomassa kurjuudessa. Ja koska hän, niin he sanovat, kuolemassa
lähetetään loppumattomaan tilaansa, täytyy silloin äärettömän suurelle
enemmistölle alkaa ijankaikkinen vaiva, koska he nykyisenä lyhyenä
aikana joko eivät ole saaneet tietoa oikeasta tiestä, tai tämän tiedon
saatuansa, perittyjen heikkouksien, y.m. johdosta, olivat
kykenemättömiä asettamaan elämänsä sen mukaisesti.

Tätä monen tuhoavan eksytyksen suurta _juurta_, alettiin nyhtää
ylös ja heittää pois saarnaamalla Kristuksen toista tulemista ja
ylösnousemista, joiden ajan selitettiin tulleen. Oli älykkäitä ja
ajattelevia ihmisiä, jotka alkoivat ihmetellä, miksi Jeesuksen piti
herättää kuolleet, jos ne kerran olivat joko taivaassa tai helvetissä
ja jos heidän kohtalonsa jo kerran oli määrätty. Lisäksi alkoivat he
ihmetellä, miksi kuolleita kutsutaan kuolleiksi, jos he todellisuudessa
elävätkin. Lisäksi he ihmettelivät, miksi eivät Herramme ja apostolit
sanoneet mitään siitä, että kuolleet vielä ovat eläviä, vaan
päinvastoin osottivat ylösnousemiseen ainoana toivona, vieläpä
selittäen, että jollei ylösnousemusta ole, ovat kaikki _kadotetut_
(1 Kor. 15: 13--18). Silloin alettiin ymmärtää Herran sanoja, jotka
lupasivat ylösnousemisen kaikille, "jotka ovat haudoissansa"; ja
vähitellen alettiin huomata, etteivät kuolleet olekaan eläviä, vaan
että kuolema on elämän vastakohta. Ja ne, jotka etsivät, huomasivat,
että Raamattu onkin täydellisessä sopusoinnussa itsensä kanssa tämän
asian suhteen, mutta suorassa ristiriidassa aikamme tavallisiin
perimätietoihin, jotka ovat kotoisin paavikunnasta.

Senjälkeen kun eksytyksen juuri siten oli otettu pois, alkoivat eri
oksat pian kuivua; ja pian nähtiin, että sensijaan, että jumalattomien
rangaistus olisi loppumaton elämä (kurjuudessa), Raamatun esitys
Jumalan suunnitelmasta onkin päinvastainen; -- loppumaton elämä on
vanhurskauden palkinto; ja kuolema, elämästä erottaminen, on
tahallisten syntisten rangaistus.

Lisäksi tultiin näkemään mitä tarkotettiin sillä kuoleman kirouksella,
joka tuli koko suvun yli Aadamin tottelemattomuuden kautta -- että koko
suku oli tuomittu häviöön. Silloin alkoi myöskin huntu kohottautua ja
näytti se Lunastajamme kuoleman tarkotuksen ja arvon osottamalla sen
olleen vastaavan hinnan sukua kohdanneesta rangaistuksesta, jotta se
voisi nousta ylös ja tulla ennalleenasetetuksi elämään kaikkine
oikeuksineen. Oi! silloin alettiin ymmärtää ja panna arvoa
_lunastukselle_, kun nähtiin että häntä, joka ei synnistä mitään
tiennyt, kohdeltiin kirottuna; että hän, kun hänet alttiisti asetettiin
meidän sijallemme, tuli "kiroukseksi meidän tähtemme", kohdeltiin
meidän tähtemme syntisenä ja _kuoli_, vanhurskas vääräin puolesta.

Siten tuli suuri järjestelmä ja saastuttavien eksytysten verkko, joka
alkoi jokapäiväisen uhrin poisottamisella, lopultakin poistetuksi; ja
kun Pyhäkkö sitten oli tullut vapautetuksi tai puhdistetuksi siitä
nähtiin Jeesuksen "_jokapäiväinen_ (alati kestävä) _uhri_" uudistetussa
tuoreudessa, ihanuudessa ja voimassa.

Kun sanomme, että Pyhäkkö puhdistettiin tästä saastutuksesta, on meidän
muistettava, että Raamatussa usein osa seurakunnasta vastaa koko
seurakuntaa. Ainoastaan pieni luku, muutamat harvat, olivat tulleet
vapahdetuiksi saastuttavasta eksytyksestä; ja näitä harvoja on Jumala
päivittäin lisännyt sellaisilla, jotka kokonaan ovat hänen johtonsa
alla ja hänen opetettaviaan.

Laskiessaan mitä tulisi tapahtumaan, ei herra Miller likimainkaan
osunut oikeaan -- hän nim. luuli että Pyhäkön puhdistaminen tarkotti
maan puhdistamista pahasta kirjaimellisen tulen kautta, jossa maa
tulisi poltettavaksi poroksi. Pettymys, joka seurasi, kun hänen
ennustelemisensa eivät toteutuneet, oli kova koettelemus niille, jotka
hänen johdollansa olivat oppineet odottamaan Herraa taivaasta ja
rukouksen: "Tulkoon valtakuntasi" täyttymistä. Mutta vaikka heidän
toiveensa pettyivätkin yljän viipymisen vuoksi, tulivat he kumminkin
suuresti siunatuiksi. Kokemukset, joita he Raamattua tutkiessaan olivat
saaneet, olivat suuri-arvoisia, ja olivat ne opettaneet heitä
asettamaan Jumalan sanan ihmisten perimätietojen yläpuolelle. He olivat
melkoisessa määrässä vapautuneet ihmispelosta, ihmisten kunniasta ja
arvonannosta kaikissa uskonkunnissa, joista he olivat vapautuneet,
sillä heidät oli erotettu tottelevaisuuden perustuksella
vakaumuksellensa mikäli se koski Herran tulemista. Rehellisyys
vakaumustaan kohtaan tuottaa aina jonkinlaista siunausta: me kohtaamme
Herran tiellä, kuten Paavali, kun hän oli matkalla Damaskoon.

Niinmuodoin huomaamme, näiden joukossa olleen muutamia, joilla oli
kehittyneempi kanta puhdistus- tai uudistustyössä kuin useilla heidän
edeltäjillään. Siten oli, vuonna 1846, jolloin nuo 2300 päivää
loppuivat, niinkuin yllä on osotettu, pieni vapaa joukko kristityitä,
joka ei ainoastaan ollut yhtä mieltä "Opetuslasten" (the "Disciples")
kanssa siinä että seurakuntaa oli hallittava yksinkertaisesti, että
kaikki uskontunnustukset oli hylättävä paitsi Raamattua, että kaikki
arvonimet oli poistettava opettajain keskuudessa, vaan joka myöskin oli
yhtä mieltä baptistien kanssa kasteen ulkonaisesta muodosta ja Lutherin
kanssa siitä, että paavillinen järjestelmä on Synnin ihminen ja
luopunut seurakunta porttojen ja kauhistuksien äiti. Nämä, pysyen
kaukana jokaisesta sovittelusta tai yhteydestä maailman kanssa,
opettivat elävää jumalanpelkoa, yksinkertaista luottamusta
kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja uskoa hänen muuttumattomaan päätökseensä;
ja samalla kun he tunnustivat Kristuksen kaikkein Herraksi ja nyttemmin
osalliseksi jumalallisesta luonnosta, kykenivät he vastustamaan
järjetöntä ja raamatunvastaista oppia kolmiyhteydestä, jonka mukaan
Jehova on oma poikansa ja Herra Jeesus oma isänsä; ja he oppivat
näkemään että ijankaikkinen elämä ja kuolemattomuus ovat Jumalan
lahjoja ainoastaan Kristuksen kautta ylösnousemuksessa.

[Ainoa näennäinen tuki Raamatussa jumalalliselle kolmeyhteys-opille oli
vanhassa käännöksessä osa 1 Joh. 5: 7, joka on vieras lisäys ja jonka
kaikki oppineet nykyään siksi tunnustavat. Siten se on jätetty pois
uudesta suomalaisesta raamatunkäännöksestä. Tätä asiaa käsitellään
lähemmin "Raamatuntutkistelujen" V:ssä osassa. Valmistunee ehkä v:n
1912 lopussa tai 1913 alussa suomeksi.]

Ja ikäänkuin Jumala olisi tahtonut järjestää niin, että senjälkeen aina
tulisi olemaan luokka, joka edustaisi hänen puhdistettua Pyhäkköänsä,
luokka, joka pysyisi erillään eri lahkoista, sai juuri vuosi 1846 olla
todistajana protestanttisten lahkojen järjestymisestä yhdeksi ainoaksi
suureksi järjestelmäksi, jota nimitettiin _Evankeliseksi Allianssiksi_.
Tämä järjestelmä lausui, muistaen uusia (puhdistetun Pyhäkön)
mielipiteitä, selvin sanoin uskonsa ihmisen kuolemattomuuteen, ja pani
tämän opin tunnustuksensa yhdeksänneksi pykäläksi. Sillä tavoin se
erotti, ja on siitä asti pitänyt erillään, järjestelmästään, joukon
Jumalan lapsia -- Herran puhdistetun Pyhäkön -- totuuden Pyhäkön. Ja
tämä puhdistettu Pyhäkköluokka on lisääntynyt siitä asti toisilla
nöyrillä ja uskollisilla Jumalan lapsilla, samalla kuin siitä
on erotettu sellaisia, jotka ovat kadottaneet nöyryyden ja
totuudenrakkauden hengen. Aseman säilyttäminen puhdistettuna Pyhäkkönä
järjestettyä suurilukuista vastustusta vastaan on vaikea rohkeuden ja
uskon koetus, jonka ainoastaan _muutamat harvat_ näyttävät voivan
kestää; enemmistö seuraa edeltäjiensä jälkiä pyrkien olemaan
kunnioitettuja maailman silmissä. Kun heidän lukunsa lisääntyi ja he
koettivat päästä vähemmällä pilkalla, järjestivät muutamat heistä
järjestelmän, laativat uskontunnustuksen ja omistivat lahkolaisuuden
nimen, kutsuen itseään Adventisteiksi. Ja koska he vähitellen alkoivat
uskoa, ettei ollut enempää oppimista kuin se minkä olivat oppineet,
eivät he sen jälkeen ollenkaan ole edistyneet; ja toisten kanssa, jotka
ovat laiminlyöneet vaeltamisen sitä polkua pitkin, joka loistaa yhä
selvemmin kirkkaaseen päivään asti, ovat monet heistä langenneet
mielettömiin eksytyksiin.

Mutta vaikka monet niistä, jotka alussa edustivat puhdistettua
Pyhäkköä, siten tulivat pyydystetyiksi orjuuden ikeeseen, ovat ne,
jotka ovat pysyneet vapaina ja ahkeroineet oppia tuntemaan Herraa,
edelleen edustaneet hänen puhdistettua Pyhäkköänsä, ja hän on sitten
hyväksynyt heidät ja suuresti siunannut heitä johtonsa kautta.

Jos roskat ja saastuttavat kauhistukset olivat kokonaan poistetut
vuonna 1846, on sitä seuraava aika oleva jälelle jääneen järjestämistä
varten ja Jumalan ihanan suunnitelman paljastamista ja selvittämistä
varten -- joiden totuuksien tulee täyttää ne paikat, jotka ovat jääneet
tyhjiksi poiskarsittujen eksytysten kautta.

Totuuden avaamisen ja sen ihanuuden tutkimisen ja arvostelemisen aika
on nyt tullut ja sitä tehdään parhaillaan. Me kiitämme Jumalaa siitä
etuoikeudesta, että saamme toisten kanssa olla mukana tässä siunatussa
työssä, viemässä kultaisia astioita (kallisarvoisia totuuksia) takasin
Herran huoneeseen (vertauskuvallisen) suuren Babylonin vankeudesta.
(Esra 1: 7--11; 5: 14; 6: 5) ja panna ne jälleen paikalleen Pyhäkköön.
Ja tässä jalossa työssä ollen lähetämme veljelliset tervehdykset
kaikille työtovereille ja Voidellun Ruumiin jäsenille. Autuaat ne
palvelijat, jotka Herra _tultuansa_ löytää antamassa ruokaa aikanaan
huonekunnalle.

          TOTINEN ONNI.

    1. Mä riemuitsen, kun muistelen
    Min onnen saada voi,
    Jos uskollisna taistelen,
    Kun Herran kutsu soi.

    2. Tuo onni, rauha maailman
    Se hetken hymyilee.
    Ja juuri kun sen saavutan,
    Se pois jo pakenee.

    3. Mutt' autuas, ken luottaa vaan
    Nyt Herraan Jumalaan,
    Ja ruumiin, sielun uhraamaan
    Käy innoin kokonaan.

    4. Jos silloin kuinka synkkä on
    Tuo elon kaita tie,
    Se häneen nähden parhain on
    Ja onneen varmaan vie.

    5. Kun kaikki, josta uinailit,
    On aivan murtunut.
    Kun linna, jonka rakensit,
    On hautaan sortunut!

    6. Kun valinkauha kuumentaa
    Ja maali loittonee,
    Voit Herraan tyynnä katsahtaa,
    Hän hehkun hillitsee.

    7. Ja kun hän Poikans' kuvan vaan
    Jo vihdoin nähdä saa --
    Nuo armaat piirteet loistossaan --
    Hän hehkun sammuttaa.



VIIDES LUKU.

ELONKORJUU-AIKA.

Elonkorjuun ajanlaskullinen asema. -- Sen tarkotus ja sen suuri
tärkeys. -- Aika-ennustusten polttopiste. -- Valmistuksia elonkorjuuta
varten. -- Yhteensattuvien profetallisten todistusten merkitys. --
Herran läsnäolo. -- Vastauksia järjellisiin vastaväitteisiin. -- Pääsö
Herramme iloon.

    "Elonaika on maailman loppu". -- Matt. 13: 39.


Huolellinen tutkija lienee huomannut, että ajanjaksoa, jota nimitetään
"lopun ajaksi", on erittäin sopivasti nimitetty siksi, koska silloin ei
ainoastaan evankelikausi pääty, vaan silloin päättyvät myöskin kaikki
ennustukset, jotka tarkottavat tämän ajan loppua, senkautta että ne
täyttyvät. Sama lukijaluokka lienee huomannut näiden 115 vuoden
viimeisten 40 (1874--1914) vuoden, joita nimitetään "lopuksi" tai
"elonajaksi", erityisen tärkeyden.

Tämä lyhyt ajanjakso on koko aikakauden tärkein ja tapahtumista rikkain
jakso; sillä sinä aikana on koko aikakauden elo koottava ja korjattava,
ja pelto, joka on maailma (Matt. 13: 38), on raivattava, kynnettävä ja
valmistettava toista kylvö- ja leikkuuaikaa varten -- tuhatvuotiskautta
varten. Tapahtumain tärkeyttä tänä elonkorjuu-aikana saattaa tuskin
pitää liian suuriarvoisena; ja kuitenkaan ei maailma tule tietämään
siitä mitään, ennenkuin sen valtavat, vaikkakin tuntemattomat voimat,
ovat suorittaneet niille kuuluvan tehtävän. Todellakin on hyvä muistaa,
ettei elonkorjuu tarkota koko maailmaa, vaan ainoastaan kristillistä
seurakuntaa; eikä se koske muhamettilaisia, braamalaisia, buddalaisia
j.n.e., vaan ainoastaan Kristuksen totista seurakuntaa ja sellaisia,
jotka enemmän tai vähemmän ovat heidän yhteydessään -- "kristikuntaa".

Mutta vaikka maailma koko tänä aikakautena tulee olemaan täydellisessä
tietämättömyydessä sen luonteesta, mutta kuitenkin pelvossa ja
vavistuksessa sen ihmeellisten tapahtumain lopullisesta päättymisestä
(Jes. 28: 21), niin nauttii Herran pienen lauman nykyään elävät
vihkiytyneet seuraajat suurempaa valoa kuin koskaan ennen on tullut
kenenkään heidän edelläkävijänsä osaksi; sillä tänä aikana kokoontuvat
kaikki profetallisten todistusten säteet suuremmoiseen polttopisteeseen
ja valaisevat uskonsilmälle koko Jumalan suunnitelman, sisältäen sen
kehittymisen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen nähden.

Lopun ajan alkamisesta asti (1799) on Jumala valmistanut vihkiytynyttä
"pyhää kansaansa", "Pyhäkköänsä", sitä suurta siunausta varten,
jonka hän aikoi vuodattaa heidän ylitsensä näinä neljänäkymmenenä
elonkorjuu-vuotena; jotka siunaukset myöskin ovat aiotut erityisesti
valmistamaan heitä mennäkseen Kristuksen kanssa täyteen iloon ja
kanssaperillisyyteen, hänen kanssaan, hänen morsiamenaan. Täsmälleen
"määrätyllä ajalla", 1799, 1260 päivän loputtua, murrettiin synnin
ihmisen, seurakunnan suuren sortajan voima ja hänen valtansa otettiin
pois. Yhdellä ainoalla mahtavan kätensä lyönnillä katkasi Jumala
Siionin kahleet ja tarjosi sorretuille vapauden. Ja esille tulivat, ja
tulevat; "pyhäkköluokka", "pyhä kansa", heikkoina, ontuvina, rampoina,
melkein alastomina ja sokeina paavillisen orjuuden vankilan pimeydestä,
liasta ja kurjuudesta. Ihmis-raukat! He olivat koettaneet palvella
Jumalaa uskollisesti keskellä vainojen kammottavia liekkejä ja pitäneet
kiinni Kristuksen rististä, silloin kun melkein kaikki muu totuus oli
tullut pois laastuksi, ja rohkeasti he ponnistelivat vapauttaakseen
Jumalan "kahta todistajaa" (Vanhaa ja Uutta testamenttia), jotka niin
kauvan olivat olleet sidottuina ja jotka olivat ennustaneet ainoastaan
kuolleitten kielten säkkivaatteen alla. -- Ilm. 11: 3.

Viisaudessaan ei Jumala häikäissyt heitä niin suurella valovirralla
kuin pyhille nyt on suotu. Hellästi johti hän heitä eteenpäin askel
askeleelta, puhdistaen heitä ensin paavillisista saastaisuuksista,
joita heissä vielä oli. Ja kun Jumala näin veti heitä, seurasi
pyhäkköluokka mukana ja tunsi Hyvän paimenen äänen totuudensoinnuissa,
jotka paljastivat vanhat eksytykset aina vuoteen 1846 asti, jonka
ennustus määrää siksi vuosiluvuksi, jolloin "pyhän kansan", "Pyhäkön",
ydin tulisi vapautetuksi paavikunnan eksytyksistä, puhdistetuksi sen
saastutuksista ja jolloin se olisi valmis vaihtamaan saastaiset
ihmisopit puhtaisiin ja ihaniin totuuden periaatteisiin, joille Herra
ja apostolit olivat perustaneet seurakunnan. Vähitellen joutuivat he
sitte odottamaan tuota siunauksen korkeinta kohtaa, jolloin Herra itse
tulisi, aikakauden elonkorjuussa. Heidän ahkera Jumalan sanan
tutkimisensa ja kiitettävä halunsa oppia tuntemaan sitä, mihin
enkelitkin haluavat katsahtaa (1 Piet. 1: 12), tulivat runsaasti
siunatuiksi, vaikk'ei heille suotukaan kaikkia, mitä he halusivat.

Harvat uskolliset tulivat siten opastetuiksi totuuden Sanasta,
täytetyiksi sen hengellä, puhdistetuiksi ja kokonaan erotetuiksi
maailmasta, ylpeys tuli poiskarsituksi, ja sen kurituksen kautta jonka
pettymys 1844 tuotti, taipuivat he nöyremmästi luottamaan Jumalaan; ja
uudistunut kolmekymmenvuotinen odotus kehitti pyhissä kärsivällisyyttä,
nöyryyttä ja rakkaudesta johtuvaa alistumista, kunnes tähystelijät
"1335 päivän" lopulla (1874, elonkorjuuaikana) ottivat vastaan
iloisen sanoman, ja heidät lähetettiin ulos julistaman sitä koko
pyhäkköluokalle: "Katso Ylkä!" Ja kaikki tämän luokan jäsenet, jotka
kuulevat sanoman, korottavat myöskin äänensä, kun he tuntevat sen
tärkeyden, sanoen: "Katso Ylkä!" Ja tämä elonkorjuusanoma pyhille
jatkuu yhä ja tulee jatkumaan kunnes se on saavuttanut kaikki
vihkiytyneet ja uskolliset. Tämä tieto ei ole maailmalle nykyään, vaan
ainoastaan Kristuksen tulevalle morsiamelle. Herramme ei ole minkään
muun luokan ylkä. Tieto hänen läsnäolostaan on tuleva maailmaan
toisella tavalla ja myöhemmin. Kukaan muu ei nyt ole valmis ottamaan
vastaan tätä totuutta paitsi vihkiytyneet, pyhäkköluokka.
Nimikristittyjen "sotajoukolle" samoin kuin maailmallekin on se
hullutusta; eivät he myöskään ole halukkaita koettelemaan todistuksia,
joita esitetään tämän kirjasarjan osissa.

Eikä Herra ole ainoastaan tällä tavalla valmistanut kansansa sydämiä ja
johtanut heitä teitä, joita he eivät tunteneet, vaan hän on myös
valmistanut tätä aikaa varten, jolloin erityistä apua tarvitaan
ihmeellisiä apuneuvoja Raamatun tutkimista varten, niinkuin
raamatunoppaita ja erilaisia arvokkaita Raamatun käännöksiä, sekä
erinomaisen suotuisat asianhaarat totuuden painattamista ja
julkaisemista sekä levittämistä varten; ja yleisen sivistyksen edut,
jotta kaikki voivat lukea ja itsekohtaisesti opiskella ja omaksi
tyydytyksekseen koetella kaikkia esitettyjä totuuksia; ja tämä kaikki
saadaan tehdä vapauden ja rauhan vallitessa, jolloin ei kukaan voi
häiritä heitä tai pelästyttää heitä toimimasta kokonaan omantuntonsa
mukaisesti.

Huolellisesti tarkastettuansa edellisen ja tämän osan edellisiä lukuja,
on ajatteleva lukija huomaava, että samalla kertaa kuin jokainen
aikaennustus täyttää erityisen ja määrätyn tarkotuksensa, on niiden
yhteisten ja sopusointuisten todistusten päätarkotuksena ollut, joko
suoranaisten tai välillisten todisteiden tai vahvistavien todistusten
kautta, varmasti ja täsmällisesti määrätä vuosiluku Herramme toiselle
tulemiselle ja hänen valtakuntansa pystyttämiselle maan päälle; sekä
myöskin määrätä eri kehitysasteet ja keinot sen pystyttämiselle,
elonkorjuukautena.

Käsittääksemme ennustusten eri säteiden voiman suhteessaan näihin
päätotuuksiin, kootkaamme se yhteen ainoaan polttopisteeseen ja
huomatkaamme kuinka nämä säteet yhtäpitävästi ja sopusointuisesti
yhdistyvät ja selvästi ilmaisevat sen siunatun tosiasian, ei että
Herramme tulee, tai että hän on pian tuleva, vaan että hän jo on
tullut; ja että hän on nyt läsnä hengellisenä kuninkaana ja on
pystyttämäisillänsä hengellisen valtakunnan evankeli-ajan elonkorjuussa
tai lopussa, joka tunkeutuu nykyään koittavan tuhatvuotiskauden
alueelle. Olemme nähneet, että on tuleva "virvoituksen ajat" aika,
"jolloin kaikki asetetaan kohdalleen (ennalleen)" (Apt. 3: 19--21);
olemme myöskin nähneet, että Herra Jehova "on säätänyt päivän_
[tuhatvuotiskauden], jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa
miehen kautta, jonka hän siihen oli määrännyt, ja josta hän on antanut
kaikille _vakuutuksen_ herättäessään hänet kuolleista" (Apt. 17: 31
engl. k.); olemme nähneet, että evankelikausi on ollut seurakunnan
koetusaika eli tuomiopäivä ja että se tulee päättymään elonkorjuuseen
ja niiden kirkastamiseen, jotka tulevat elämään ja hallitsemaan
Kristuksen kanssa tuhat vuotta -- maailman tuomiopäivänä,
ennalleenasettamisaikoina; ja me olemme myöskin nähneet, että tämän
maailman valtakuntien, jotka ovat tämän maailman ruhtinaan, Saatanan
alaisia, on annettava tilaa Jumalan valtakunnalle, jota Kirkkauden
kuningas hallitsee. Kaikkien näitten suurten tapahtumain täytyy viipyä
Herramme, Kuninkaan, Yljän ja Elonkorjaajan toiseen tulemiseen, jonka
läsnäolo ja toiminta tulee suorittamaan ne kaikki, niinkuin on
ennustettu.

Esikuvaukselliset riemuvuosikaudet osottivat vuoden 1874 Herramme
takaisintulovuodeksi; ja kumminkin oli vuosiluku niissä niin älykkäästi
kätketty, että oli mahdoton huomata sitä ennen "lopun aikaa". Ja tämä
todistus vahvistettiin kahdenkertaisesti kahdelta taholta tulleiden
todistusten kautta -- lain ja profettain kautta -- mitkä kaksi
todistusta olivat kokonaan riippumattomat toisistaan, mutta molemmat
kumminkin yhtä selvät ja vakuuttavat.

Ihmeellinen rinnakkaisuus juutalaisen ja evankelisen armotalouden
välillä opetti meille saman totuuden lisäämällä siihen vielä
erinomaisia piirteitä. Herramme toinen tuleminen tapahtui syksyllä
1874, evankelikauden lopussa eli elonkorjuussa, ja osottautuu tämä
tapahtuneen aikana, joka täydellisesti vastaa hänen ensimäisen
tulemisensa aikaa juutalaisen ajan lopulla. (Katso taulua
vastaavaisuuksista, II osa, sivut 287 ja 288.) Samoin kuin jokainen
erikoisempi piirre evankelisessa taloudessa oli kuvattu vastaavan
rinnakkaisuuden kautta esikuvallisessa taloudessa, samaten huomaamme
myöskin, että tämä huomattavin tapaus, jonka riemuvuosi opetti, on
myöskin kuvattu vastaavan rinnakkaisuuden kautta. Molemmissa
talouksissa osotetaan Herramme läsnäoloa Ylkänä, Yli-elonkorjaajana ja
Kuninkaana. Neitseiden joukossa tapahtuneella liikkeelläkin,
kun he menivät ulos häntä vastaan, heidän pettymyksellään ja
kolmekymmenvuotisella odotusajallaankin on vastaavaisuutensa aikaan ja
olosuhteisiin nähden. Ja rinnakkaisuus jatkuu tämän armotalouden
elonkorjuun viimeiseen loppuun asti -- niiden valtakuntain kumoamiseen
asti, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä valtakuntia, mutta
todellisuudessa ovat "tämän maailman valtakuntia", ja Jumalan
valtakunnan täydelliseen pystyttämiseen asti maan päälle vuonna 1914
j.K., joka on pakana-aikain vallan loppuraja. (Katso II osa 4 luku.)
Tulevalla ahdistuksella ja kumouksella oli, niinkuin olemme nähneet
vastaavaisuutensa Jerusalemin hävityksessä ja juutalaisen
valtakuntajärjestyksen kumoamisessa, vuonna 70 j.K. -- toinen
rinnakkaisuus, joka on vastaavainen sekä aikaan, että olosuhteisiin
nähden.

Olemme vielä huomanneet profetta Danielin ilmaisevan Herramme toisen
tulemisen (12: 1), kumminkin sellaisella tavalla, että se on ollut
peitetty siksi kunnes ne tapahtumat, joiden oli ennustettu käyvän
näiden edellä, olivat tapahtuneet, ja siirtyneet historiaan, jolloin
johduimme näkemään, että se, joka on kätketty Mikaelin nimen taakse,
todellisuudessa onkin mitä nimi ilmaisee -- _Jumalan edustaja_ --
"Suuri Ruhtinas". Niin, me tunnemme hänet: "Liiton Ruhtinaan", "Väkevän
Jumalan" [hallitsijan], "Ijankaikkisen Isän" [elämänantajan] (Dan. 11:
22; Jes. 9: 6), joka tulee "nousemaan" voimalla ja vallalla
suorittaakseen suuren kaiken ennalleenasettamisen, ja tarjoamaan
ijankaikkisen elämän ihmissuvun kuolleille ja kuoleville miljoonille,
jotka ovat lunastetut hänen omalla kalliilla verellään. Ja sen jälkeen
kun olemme seuranneet nuo Dan. 12:ssa mainitut 1335 päivää niiden
päättymiseen asti samana vuonna, saatamme nyt ymmärtää, miksi enkeli,
joka tällä tavoin osotti vuosiluvun, puhui siitä niin riemuitsevin
sanoin: -- "Autuas on se, joka odottaa [joka on odottavassa tai
valvovassa tilassa] ja saavuttaa tuhat ja kolmesataa ja viisi neljättä
päivää!" -- v. 1874 j.K. [Vuosi alkaa juutalaisten laskun mukaan
lokakuussa, niinmuodoin alkoi v. 1875 todellisuudessa lokakuussa
1874.] Ja on huomattava, että me laskiessamme tässä ilmaistuja
vertauskuvallisia aikoja, käytimme sitä avainta, joka annetaan meille
sen tavan kautta, jolla ensimäinen tuleminen ilmaistiin -- nim.
vertauskuvallista päivää esittämässä kirjaimellista vuotta. Sillä
tavalla huomasimme Herramme toisen tulemisen ajan selvästi todistettuna
olevan 1874 -- lokakuussa samana vuonna, niinkuin osotetaan II osassa,
6 luvussa.

Mutta ei siinä kaikki. Saattaa kumminkin vielä huolellisellekin
tutkijalle esiintyä järkeviin syihin perustuvia epäilyksiä hänen
läsnäolostaan, mutta me toivomme näkevämme ne kaikki poistettuina.
Esimerkiksi, syyllä voi kysyä: Mistä johtuu, että tarkka Raamatun
ajanlasku osottaa seitsemännen vuosituhannen, tai Millenniumin,
alkaneen lokakuussa 1872, kun taas riemuvuodet osottavat,
että vuosi 1874 on Herramme toisen tulemisen vuosiluku ja
ennalleenasettamisaikojen alkamisvuosi?

Tämä näennäinen ristiriita toisen tulemisen vuosiluvun ja seitsemännen
vuosituhannen alkamisen välillä näyttää ensi silmäyksellä osottavan,
että kaikki ei ole joka suhteessa paikoillaan aikalaskelmissa, ja se
johti uudistettuihin huolellisiin laskelmiin, mutta aina samoilla
tuloksilla. Tarkempi miettiminen osottaa kumminkin Jumalan olevan
tarkan ajanmittaajan, ja ettei tämäkään kohta tee mitään poikkeusta
hänen matemaatillisesta täsmällisyydestänsä. Muistakaamme, että
ajanlasku alkoi Aadamin luomisesta, ja että Aadam ja Eeva elivät jonkun
aikaa ennen synnin tuloa. Meillä ei ole täsmällistä tietoa tämän ajan
pituudesta, mutta kaksi vuotta lienee todennäköinen otaksuma. Ennen
Eevan luomista antoi Jumala Aadamin elää siksi kauvan että hän huomasi
kaipaavansa toveria (1 Moos. 2: 20); hän oli oppinut tuntemaan kaikki
eläimet ja antanut niille nimet; hän oli tutustunut erilaisiin
puulajeihin ja kasveihin Eedenissä. Sitten seurasi Eevan luominen; ja
joku aika on täytynyt kulua heidän nauttiessaan suloisesta
ympäristöstään ennen synnin tuhoavan hallan tuloa.

Jos me johdamme muistiimme kaikki nämä asianhaarat, saatamme tuskin
ajatella vähempää aikaa kuin kaksi vuotta kuluneen tässä synnittömässä
tilassa; ja väliaika noiden kuuden tuhannen vuoden lopun ja
ennalleenasettamisaikojen välillä vie siihen johtopäätökseen, että
aikaa, joka kului Aadamin luomisesta, synnin alkamiseen, ja jona Aadam
edusti Jumalan maan päällä olevaa valtakuntaa, ei lasketa kuuluvaksi
noihin kuuteen pahan päivään. Ne kuusi tuhatta vuotta, joina Jumala on
sallinut pahan hallita maailmaa, ennen suuren seitsemännen tai sabatti
tuhannen alkamista tai ennen ennalleenasettamisaikoja, lasketaan synnin
tulosta maailmaan. Ja koska ennalleenasettamisajat alkoivat lokakuussa
1874, täytyy tämän vuosiluvun olla synnin vallan kuuden tuhannen vuoden
viimeinen vuosi; ja erotus tämän vuosiluvun ja sen vuosiluvun välillä,
jonka ajanlasku näyttää Aadamin luomisesta, osottaa siis synnittömyyden
ajan Eedenissä, joka oikeastaan kuuluu vanhurskauden hallitukseen.

Mikä taasen ensi silmäyksellä saattaisi näyttää olevan ristiriitaista,
-- että nim. Herra olisi läsnä 1874 vuoden lopussa, ja että pakanain
ajat eivät pääty ennenkuin 1914, -- huomataan kumminkin olevan
täydellisessä sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kehitysten kanssa
suuren päivän taistelua ja sotaa varten, ja aivan niinkuin Daniel
ennusti (2: 44), selittäessään: "Mutta niiden kuningasten _päivinä_ on
taivaan Jumala valmistava valtakunnan, ja se on murentava ja lopettava
kaikki nämä valtakunnat". Sentähden täytyykin olla aivan niinkuin
olemme huomanneet asiain olevankin; Herramme on oltava läsnä, hänen
tulee koetella seurakuntansa eläviä jäseniä, korottaa heidät ja
kirkastaa heidät ja asettaa heidät ja itsensä siihen voimaan ja
valtaan, jota on käytettävä tuhatvuotiskautena (Ilm. 5: 10; 20: 6) ja
tulee hänen panna liikkeelle keinot ja välikappaleet, jotka (vaikka
eivät itse siitä tiedä) tulevat suorittamaan hänen käskynsä ja siten
osaltansa vaikuttamaan taistelussa Kaikkivaltiaan Jumalan suurena
päivänä -- sen kautta että heikentävät ja lopulta kumoavat kaikki
nykyiset niin kutsutut "kristikansat". Silloinkin, kun Jumalan
valtakunta jo musertaa tämän maailman valtakuntia, tulevat nämä olemaan
aivan tietämättömiä kukistumisensa _todellisesta syystä_ -- kunnes
"vihan päivän" loppuessa, heidän ymmärryksensä silmät avautuvat, ja he
tulevat _näkemään_, että uusi talous on alkanut ja havaitsevat
Immanuelin _ottaneen_ suuren valtansa ja alkaneen ihanan ja vanhurskaan
hallituksensa.

Aikaennustusten siten osottaessa 1874 ja yksimielisesti pitäen sitä
Herramme toisen läsnäolon vuosilukuna, vakuuttaen siitä meille
matemaatillisella tarkkuudella, huomaamme olevamme toisenlaistenkin
todistusten valtaamina; sillä muutamat Herran, apostolien ja
profeettain ennustamat omituiset merkit, joiden piti esiintyä hänen
tulemisensa edellä, huomataan selvästi jo todellisuudessa täyttyneen.
Me näemme, luvatun Eliaksen todella tulleen; että hänen opetuksensa on
tullut hyljätyksi kuten on ennustettu; ja että sentähden täytyy tulla
suuri hädän aika. Ennustettu synnin ihminen, Antikristus, on myös
esiintynyt ja täyttänyt pitkän ja kauhistuttavan hallituksensa, ja
täsmälleen "määrättynä aikana" (1799) otettiin häneltä hänen valtansa
pois. Pyhäkön puhdistaminen täytettiin myöskin, niinkuin oli ennustettu,
ja kylliksi pitkän aikaa ennen 1874 tehdäkseen "Herralle valmistetun
kansan", -- kansan joka hartaasti odotti hänen tuloansa -- niin kuin
samanlainen työ ennen hänen ensimäistäkin tulemistansa valmisti kansan
ottamaan vastaan häntä silloin.

Me huomaamme, että vuosiluku 1874 pitää yhtä myöskin Danielin
ennustuksen kanssa (12: 1), joka asettaa "Mikaelin" tulon "lopun
aikaan" -- s.o. johonkin 1799 ja 1914 välille -- ja esittää tämän
tapahtuman aiheuttavaksi suuren hädän ajan ja siis tapahtuvaksi ennen
sitä. Kun seitsemänkymmentäviisi vuotta tästä "Valmistuksen päivästä"
oli kulunut ja kehittänyt tarvittavat ehdot hänen suuren työnsä
alkamiselle, silloin astui Mestari näyttämölle -- äänettömästi, "ilman
ulkonaisia menoja" -- "samalla tavalla" kuin hän meni pois. Ja tämän
"valmistuspäivän" jälellä olevat neljänkymmentä vuotta, joista
kuusitoista jo kuuluvat menneisyyteen [tämä nim. kirjotettiin 1890. S.
h.], tulevat lopullisesti täyttämään hänen valtakuntansa nostamisen eli
pystyttämisen suureen voimaan ja kirkkauteen.

Siten juoksevat ennustusten kaikki säteet yhteen, suuntautuen tuohon
"lopun aikaan", jonka polttopisteenä on Elonkorjuu -- Herramme
läsnäolon ja hänen kauan sitte luvatun valtakuntansa pystyttämisen
aika. Ja kun me mietimme näiden tapahtumain suurta tärkeyttä,
hämmästyttäviä armotalousmuutoksia, joita ne tuovat tullessaan, ja
niitä tarkottavien profetallisten todistusten lukuisuutta ja luonnetta;
ja kun me näemme, miten huolellisesti meille on ilmotettu hänen
ilmestymisensä tapa, jottei olisi uskomme tiellä ainoatakaan
loukkauskiveä, joka estäisi meitä tuntemasta hänen läsnäoloaan,
iloitsevat sydämemme sanomattomalla riemulla. Täydelleen kymmenen
kertaa suuremmat todistukset on meille annettu hänen toisesta
tulemisestansa kuin mitä aikaisemmille opetuslapsille suotiin
ensimäisessä tulemisessa, vaikka se silloinkin oli aivan kylliksi
"totisille israelilaisille", jotka odottivat Israelin lohdutusta.

Melkein kaksituhatta vuotta ovat kärsivät, vainotut, uhrautuvat
vihkiytyneet ikävöineet ja odottaneet Mestarin tuloa. Uskollinen
Paavali, palava Pietari, rakastava Johannes, harras Stefanus, lempeä
Maria ja hellä ja vierasvarainen Martta, pitkä jono sellaisia, jotka
kuoleman ja kidutuksen uhalla, pelkäämättä tunnustivat totuuden,
sellaisia, jotka kärsivät marttyyreina, sekä muutamia uskollisia isiä
ja äitejä, veljiä ja sisaria Israelissa, jotka nöyrästi vaelsivat
Jumalan kanssa vähemmän myrskyisinä aikoina, häpeämättä tai pelkäämättä
tunnustaa Kristusta ja kantaa hänen pilkkaansa, tai olla niiden
seurassa, jotka kärsivät pilkkaa hänen totuutensa tähden (Hebr. 10: 33)
-- kaikki nämä, taisteltuaan uskon jalon taistelun, panivat pois
sota-asunsa odottaakseen luvattua palkintoaan Mestarin ilmestyessä. --
2 Tim. 4: 8.

Ja nyt on hän tullut! Herra on todella läsnä! Ja aika on käsissä hänen
valtakuntansa pystyttämiselle ja hänen uskollisen morsiamensa
korottamiselle ja kirkastamiselle. Hänen läsnäolonsa odottamisen päivät
kuuluvat nyt menneisyyteen, ja kauan sitte ennustettu autuus, joka
tulisi odottavien osaksi, on meidän. Uskon silmille on hän nyt
ilmestynyt profetallisen lampun avulla (2 Piet. 1: 19); ja ennenkuin
elonkorjuu on päättynyt tulevat usko ja uskon nykyiset ilot väistymään
toiveittemme ihastuttavien riemujen täydellisen toteutumisen tieltä,
jolloin ne, jotka katsotaan arvollisiksi, kaikki ovat tehdyt hänen
kaltaisikseen ja tulevat näkemään hänet, _sellaisena kuin hän on_,
kasvoista kasvoihin.

Niinkuin vertauksessa, joka valaisee Herran takaisintuloa (Matt. 25:
14--30), osotetaan, kutsuu hän silloin _ensimäiseksi_ työkseen
palvelijansa ja tekee tiliä heidän kanssaan. Tilinteosta niiden
palvelijain kanssa, jotka ovat uskollisesti käyttäneet talenttinsa,
etsien hänen tahtonsa tuntemista ja sen tekemistä, osottaa vertaus,
että jokainen, niin pian kuin hän on tutkittu, koeteltu, saa "mennä
Herransa iloon", ennenkuin hän (Herra) ottaa vastaan luvatun
hallituksen. Nyt me näemme tämän vertauksen toteutuvan, ja myöskin
ennenkuin osallisuutemme hallituksessa alkaa. Ennenkuin viholliset ovat
voitetutkaan, sallitaan jokaisen uskollisen selvästi nähdä tuleva
valtakunta, sen ihanuus ja nousevan tuhatvuotispäivän suuri työ; ja
tämä näky suuresta ennalleenasettamisesta, joka pian kohtaa koko
ihmiskuntaa Kristuksen ja hänen kirkastetun seurakuntansa kautta, on
juuri Herran ilo, johon heidän sallitaan ottaa osaa.

Koska me siten seisomme, ikäänkuin Pisgan kukkuloilla, ja katselemme
suurenmoista näköalaa, joka on aivan edessämme, iloitsevat sydämemme
Jumalan suuresta suunnitelmasta sanomattomalla riemulla; ja vaikkakin
huomaamme, että seurakunta vielä on alennuksensa korvessa, ja ettei
hänen todellinen voittohetkensä vielä ole täydelleen tullut, saatamme
kumminkin, kun näemme sen nopean lähestymisen merkit, ja uskon kautta
erotamme jo Yljänkin läsnäolon, nostaa päämme ja riemuita, tietäen
lunastuksemme lähestyvän. Oi, minkä siunauksen täydellisyyden, ilon ja
kiitollisuuden aiheen tämä totuus sisältääkään. Todella, Herra on
pannut suuhumme uuden laulun. Sen suuren laulun, jonka ensi säveleet
enkelikuoro viritti, Jeesuslapsen syntyessä: -- "Katso, minä tuon
teille HYVIÄ SANOMIA SUURESTA ILOSTA, joka on tuleva KAIKILLE
KANSOILLE". Jumalalle olkoon kiitos! Sen sopusuhtaiset soinnut
täyttävät kohdakkoin taivaan ja maan ijankaikkisella säveleellä, sikäli
kuin siunattu pelastus -- ennalleenasettamistyö, jonka hän tulee
suorittamaan, edistyy ihanaa täydellisyyttään kohti.

       *       *       *       *       *

    MÄ LÖYSIN YSTÄVÄN.

    Mä löysin armaan ystävän!
    En hänest' ennen tiennyt
    Nyt rakkautensa täytti mun.
    On näin hän luokseen vienyt.
    Hän syömmein sitoo siteillään,
    Jok' ei nyt laukee koskaan.
    Mä Herran oon, hän myös on mun,
    Niin nyt ja kautta aikain.

    Mä löysin armaan ystävän!
    Hän kärsi, kuoli eestäin.
    Ja kaikki antoi armossaan,
    Siks' on hän yksin elämäin.
    Oon tyystin tyhjä itsessäin,
    Kun kaikki hälle annoin;
    Mun syömmein, voiman, sielun myös,
    Ne kaikki hälle kannoin.

    Mä löysin armaan ystävän!
    Niin hellän, puhtaan, oivan.
    Hän neuvoo, johtaa kulkuain
    Ja antaa parhaan hoivan.
    Nyt rakkaudestaan voiko mun
    Pois mahti mailman riistää?
    Ei, elo eikä kuolokaan
    Voi helmastansa ryöstää.



KUUDES LUKU.

ELONKORJUUTYÖ

Elonkorjuutyön luonne. -- Nisun kokoaminen. -- Lusteen kokoaminen
lyhteisiin, sitominen ja polttaminen. -- Sen alkuperä ja runsaus. --
Kulutettu ruumenien lailla juutalaisessa elonkorjuussa. --
Vastaavaisuudet aikaan nähden huomatut. -- Baabelin hylkääminen,
asteettainen lankeeminen ja lopullinen tyhjäksi tekeminen. -- Jumalan
palvelijain merkitseminen ennenkuin vaivat tulevat Baabelin yli. --
Sekä järjestelmien että yksityisten tuomitseminen eli tutkisteleminen.
-- Juutalaisen järjestelmän koetus esikuvallinen. -- Nisun
koetteleminen ja seulominen. -- Viisaat neitseet, erotettuina tyhmistä,
menevät pitoihin. -- "Ja ovi suljettiin." -- Uusi tarkastus ja
muutamien hylkääminen. -- Miksi? ja kuinka? -- "Korkean kutsun"
päättymineu. -- Aika on lyhyt. -- "Jottei kukaan ottaisi kruunuasi." --
Palvelijoita ja voittajia yhdennellätoista tunnilla.


"Elonkorjuu" on sana, joka antaa yleisen käsityksen työstä, mikä on
odotettava tapahtuvaksi vuosien 1874 ja 1914 välillä. Se on pikemmin
niittämisen kuin kylvämisen aika, koetuksen, tilinteon, varmentamisen
ja palkinnon päivä. Koska juutalainen elonkorjuu on esikuva tämän ajan
elonkorjuusta, niin saamme huomioonottamalla ja vertaamalla sen
elonkorjuun eri piirteitä hyvin selvän käsityksen työstä, joka on
suoritettava nykyisessä elonkorjuussa. Siinä elonkorjuussa oli Herramme
erikoinen opetus tarkotettu kokoamaan sitä nisua, joka jo oli nisua, ja
erottamaan juutalaisen kansan ruumenet nisuista. Ja hänen opeistansa
tuli myös siemen uudelle armotaloudelle, joka alkoi (kohta sen jälkeen
kuin Israelin kansa hyljättiin) Helluntaina.

Todistukseksi siitä, että opetuslasten erikoinen työ silloin oli
niittämistä eikä kylvämistä, on huolellisesti pidettävä mielessä
Herramme sanat heille, kun hän toimintakautensa aikana lähetti heidät
seurakuntakansansa keskuuteen. Hän sanoi heille: "Nostakaa silmänne ja
katselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi. Ja
leikkaaja saa palkan ja kokoaa hedelmää ijankaikkiseen elämään". (Joh.
4: 35, 36.) Ylielonkorjaajana siinä elonkorjuussa (niinkuin tässäkin)
sanoi Herra alikorjaajille: "Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan
sitä, johon ette ole työtä panneet; muut [patriarkat, profetat ja muut
pyhät miehet menneinä aikoina] ovat työn tehneet, ja te olette päässeet
heidän työalalleen" -- korjaamaan hedelmät näiden vuosisatojen
ponnistuksista, ja koettelemaan tätä kansaa sanomalla: "Taivasten
valtakunta on lähestynyt" ja kuningas on läsnä -- "Katso kuninkaasi
tulee sinulle". -- Matt. 10: 7; Joh. 12: 15; Sak. 9: 9.

Sen sijaan, että Herra juutalaisessa elonkorjuussa olisi koettanut
tehdä vuohia lampaiksi, hän etsi sokaistut ja hajoitetut lampaat
Israelissa, kutsuen kaikkia, jotka _jo olivat hänen lampaitaan_, jotta
he kuulisivat hänen äänensä ja seuraisivat häntä. Nämä huomiot
esikuvasta antavat viittauksen sen työn laadusta, jolle aika nyt on
tullut nykyisessä elonkorjuussa eli nykyisenä kokoamisaikana. Toinen ja
suurempi kylvö, tuhatvuotiskautena ja tuhatvuotisen valtakunnan
suotuisemmissa olosuhteissa, tulee kohta alettavaksi: itse asiassa
aletaan nyt jo panna ennalleenasettamista y.m. koskevia siemeniä,
joista tuo tulevaisuuden laiho tulee nousemaan, maahan siellä ja täällä
totuutta isooviin ja janooviin sydämiin. Mutta tämä on nykyään
ainoastaan tilapäistä työtä; sillä maallisen esikuvansa mukaisesti on
nykyinen elonkorjuuaika niin kutsutun seurakunnan (nimikristikunnan)
korjaamista varten, jotta siitä kootut todelliset pyhät, korotettaisiin
ja yhdistettäisiin Herransa kanssa, ei ainoastaan saarnatakseen
totuutta, vaan myöskin toimeenpannakseen suuren ennalleenasettamistyön
maailmaan nähden.

Tässä elonkorjuussa tulevat nisu ja lusteet erotettavaksi; kumminkin
muodostavat nämä molemmat luokat ennen erottamista nimiseurakunnan.
Vehnä on valtakunnan todelliset lapset, todenperäisesti vihkiytyneet,
perilliset, luste taas on vaan nimeksi, mutta ei todellisuudessa
Kristuksen seurakunta eli tuleva morsian. Luste on se Herramme
mainitsema luokka, joka kutsuu häntä Herraksi, mutta ei tottele häntä.
(Luuk. 6: 46.) Ulkonäöltään ovat nuo molemmat luokat niin toistensa
kaltaisia, että on hyvin tarkasti katsottava nähdäkseen erotuksen
näiden välillä. "Pelto on maailma" vertauksessa, ja vehnä ja luste
yhdessä (luste lukuisempana) muodostavat sen, mitä joskus kutsutaan
"kristityksi maailmaksi" ja "kristikunnaksi." Toisinaan tai
säännöllisesti käymällä jumalanpalveluksissa, kutsumalla itseään
kristityksi, vaarinottamalla muutamia kirkkotapoja ja menoja ja
olemalla suoranaisesti tai vähemmin suoranaisesti yhteydessä jonkun
uskonnollisen järjestelmän kanssa, näyttää luste, ja joskus
otaksutaankin niin, olevan sydämestään vihkiytyneitä Jumalan lapsia.
Niin kutsutuissa "kristityissä maissa" lasketaan siten kaikki, paitsi
julkiset vapaauskojat ja juutalaiset, kristityiksi; ja heidän lukunsa,
(siihen laskettuna harvat kokonaan vihkiytyneet -- pyhät) arvioidaan
olevan noin 180 miljoonaa kreikkalais- ja roomalaiskatolilaista sekä
noin 120 miljoonaa protestanttia.

Herramme ei ole käskenyt panna toimeen mitään erottelemista valtakunnan
todellisten ja mukailtujen lasten välillä evankelikautena; sillä
täydellisen erottelemisen suorittaminen aiheuttaisi maailman (pellon)
yleisen nurinkääntämisen -- yleisen häiriön sekä nisun niinkuin
lusteenkin irtinyyhtämisen. Hän sanoi sentähden: "Antakaa molempain
kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti". Mutta hän lisäsi: "Elonaikana
sanon leikkuumiehille [enkeleille, lähettiläille]: Kootkaa ensin
lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa
aittaani". (Matt. 13: 30.) Niinmuodoin on meidän elonkorjuuaikana
odotettava yleistä erottelemista, joka tähän asti on ollut kielletty.
Sen ohella kun niitä, joita nisulla kuvataan, alituisesti kehotetaan
seisomaan lujina siinä vapaudessa, jolla Kristus on tehnyt heidät
vapaiksi ja karttamaan kietovia liittoja julkisten rikkojien ja
lammasten vaatteissa olevien susien kanssa, niin siitä huolimatta he
eivät kumminkaan saisi vetää rajaviivaa _täydelleen vihkiytyneen_
luokan (nisun, pyhien) ja lusteen välille, jotka _tunnustavat_
Kristuksen nimeä ja jotka jossain määrin antavat näiden oppien
vaikuttaa ulkonaiseen käytökseensä, mutta joiden sydämen halu on
kaukana Herrasta ja hänen palveluksestansa. Tämä sydämien, vaikuttimien
j.n.e. tuomitseminen, johon kykymme on riittämätön, ja jota Herramme
käskikin kokonaan karttamaan, on juuri se työ, jota eri lahkot ovat
ryhtyneet toimeenpanemaan -- he kun ovat ryhtyneet erottamaan,
koettelemaan nisua, ja ankarien, ihmisten valmistamien uskonkappalten
kautta lykkäämään luotaan lusteena eli kerettiläisinä, kaikki
kristinuskon tunnustajat, joiden usko ei sovi yhteen kaikenlaisten
heidän väärien mittojensa kanssa. Ja kumminkin, kuinka huonosti nämä
lahkot ovat onnistuneet. He ovat asettaneet vääriä, raamatunvastaisia
sääntöjä ja oppeja, jotka todellakin ovat kehittäneet paljon lustetta
ja tukahduttaneet ja erottaneet vehnän; esimerkiksi oppi
ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät ole seurakunnan
jäseniä. Vaikka se nyt alkaakin olla melkoisesti muuttunut aikamme
enenevässä valossa, niin kumminkin, minkä määrän lustetta onkaan tämä
eksytys kehittänyt, ja kuinka se onkaan tukahduttanut ja sokaissut
vehnää tulemaan oikeaan käsitykseen Jumalan luonteesta ja
suunnitelmasta. Nykyhetkellä näemme, minkä erehdyksen lahkot ovat
tehneet, kun eivät ole seuranneet Herran neuvoa antamalla nisun ja
lusteen, pyhien ja tunnustajien, _kasvaa yhdessä_, ryhtymättä
minkäänlaiseen erottelemiseen. Rehelliset henkilöt joka lahkossa
tunnustavat, että heidän lahkossaan on paljon lustetta, tunnustajia,
jotka eivät ole pyhiä, ja myöskin, että näiden lahkolais-aitauksien
ulkopuolella on monta pyhää. Siten ei yksikään lahko saata nykyhetkellä
väittää, eikä väitäkään, olevansa _kokonaan_ nisua ja _vapaana_
lusteesta. Vielä vähemmin saattaisi mikään maallinen yhdyskunta (paitsi
kristadelfianit ja mormonit) olla kyllin rohkeita välttääkseen, että
_kaikki vehnä_ on heidän keskuudessaan. Niinmuodoin ei heillä ole
minkäänlaista puollustusta järjestelmillensä, jumaluusopillisille
rintavarustuksillensa, j.n.e. He eivät voi erottaa nisua lusteesta,
eikä mikään täydellisesti ja perinpohjin voikaan suorittaa tätä
sydämien erottamista, paitsi se menettelytapa, jonka Herra on määrännyt
toimeenpantavaksi elonkorjuuaikana. Tämä osottaa kuinka tarpeellista on
tietää milloin aika on käsissä ja hetki on lyönyt elonkorjuutyön
alkamiselle. Ja, uskollisena lupaukselleen, ei Herra ole jättänyt meitä
pimeyteen, vaan antaa sen valon, jonka aika nyt on tullut, meille
kaikille, joiden sydämet ovat valmistuneet sitä varten. "Te, veljet,
ette ole pimeydessä [ettekä myös nukkuvia], niin että se päivä voisi
yllättää teidät niinkuin varas." -- 1 Tess. 5: 4.

_Totuus, jonka aika nyt on tullut_, on tämän elonkorjuun sirppi,
niinkuin samanlaista sirppiä käytettiin juutalaisessakin elonkorjuussa.
Elonkorjaajat, enkelit ["enkeli"-sana merkitsee _lähettilästä_], eli
lähettiläät nykyään, ovat Herran seuraajia, aivan niinkuin samanlainen
luokka juutalaisessa elonkorjuussa oli elonkorjaajina. Ja vaikka, koko
evankeliajan kuluessa, toisia oli kielletty ryhtymään nisun ja lusteen
erottamiseen, tulee kumminkin Herran suunnitelma ja järjestely niin
selvästi näytettäväksi niille, jotka nyt ovat valmistuneet, arvolliset
ja tottelevaiset, että he tuntevat hänen äänensä sanovan: "Sivaltakaa
nykyisen totuuden 'sirpillä', ja kootkaa minulle minun valittuni,
jotka minun kanssani liiton tekivät uhreilla!" "_He_ tulevat, sanoo
Herra Sebaot, sinä päivänä, jona minä kokoan jalokiveni, minulle
omaisuudeksi (engl. k.)" -- Ilm. 14: 15; Ps. 50: 5; Mal. 3: 17.

Tämä aika ei ole ainoastaan pyhien kokoamista varten totuuden kautta
(yhteyteen Herransa ja toistensa kanssa ja eroon pelkistä
tunnustajista, lusteesta), vaan se on myöskin aika pellon
puhdistamiselle, jonka kautta luste, sänki, j.n.e. poltetaan, ennen
uuden kylvön alkamista. Yhdessä suhteessa tulee nisu koottavaksi
lusteen keskuudesta -- lusteen suuremman runsauden vuoksi -- niinkuin
Herra sanoo: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani". Kumminkin,
toisessa suhteessa esitetään erottaminen, ja tosi syylläkin, lusteen
kokoamiseksi nisusta. Todellisuudessa paikka oikeastaan kuuluu nisulle;
se on nisupelto, eikä lustepelto (ihmiskunta lasketaan maaksi, josta
sekä nisu että luste kasvaa eli kehittyy); siten luste on väärällä
paikalla ja on se poistettava. Herra valmisti nisupellon, ja nisu
esittää valtakunnan lapsia. (Matt. 13: 38). Ja koska pelto eli maailma
tulee annettavaksi näille, ja kuuluukin jo heille lupauksen
perustuksella, osottaa vertaus että itse asiassa tuleekin luste
kerättäväksi pois ja poltettavaksi, ja sen kautta jää pelto ja kaikki,
mitä siinä on nisulle. Luste viedään maahan (maailmaan), mistä se
tulikin, ja nisun esikoiset kootaan aittaan, jotta maa tuottaisi toisen
sadon.

Nisu ei tulisi sidottavaksi lyhteisiin: jyvät kylvettiin alkujaan
erilleen toisistaan, riippumattomiksi, ollakseen yhdessä ainoastaan
samana lajina samanlaisissa olosuhteissa. Mutta vertaus selittää että
yksi elonkorjuun vaikutuksista tulee olemaan lusteen kokoaminen ja
lyhteisiin sitominen ennen "polttamista" eli "hädänaikaa", ja tämä työ
on käynnissä ympärillämme. Koskaan ei ole ollut tämän kaltaista aikaa,
mitä työväenliittoihin, pää-oma-renkaisiin ja kaikenlaisiin
suojeluyhdistyksiin tulee.

Sivistynyt maailma on vertauksen "pelto". Uskonpuhdistuksen
oppiriitojen tuulet, jotka puhalsivat eri ilmansuunnilta, heittivät
siihen nisua ja lustetta sekaisin suuriin tukkuihin (kirkkokuntiin),
toiset kallistuen toisaalle, toiset toisaalle (opinkysymyksissä). Tämä
ryhmitti nisun ja lusteen lujasti yhteen ja poisti paljon
yksilöllisyyttä heistä kaikista. Opinmyrskyt ovat aikoja sitten ohi,
mutta _ryhmitykset_ ovat yhä voimassa tottumuksesta, ja ainoastaan
siellä ja täällä on jokunen nisuntähkä koettanut kohottautua joukon
painon alta pystysuoraan asentoon.

Mutta elonkorjuu-aikana tulee nisu vapautumaan lusteen painostuksesta
ja estelemisestä. Totuuden sirppi valmistaa tämän luokan sitä vapautta
varten, jolla Kristus alkujaan vapautti kaikki, vaikka samalla sirpillä
on vastakkainen vaikutus lusteeseen. Lusteen henki katsoo lahkon
suuruuteen ja siihen mikä näkyy, pikemmin kuin _henkilökohtaiseen_
tottelevaisuuteen ja uskollisuuteen Jumalaa kohtaan. Seuraus on, että
he hylkäävät ja kiivaudella vastustavat nykyisiä totuuksia, kun heti
huomaavat niiden tarkotuksen olevan tuomita kaiken lahkolaisuuden ja
koetella jokaista yksityistä. Ja vaikk'eivät olekaan taipuvaisia
yhtymään toistensa kanssa, yhtyvät kaikki lahkot kumminkin vastustamaan
nykyisen totuuden hajottavia voimia, ja se tehdään niin laajalti, että
siteet hitaasti ja varovasti, mutta kumminkin lujasti sidotaan kaikkien
uskonnollisten asiain _yksityisen_ ajattelemisen ja tutkimisen
ympärille, siinä pelossa, että heidän järjestönsä muuten hajoavat, ja
että kaikki nisu pääsee ulos, eikä jää jälelle muuta kuin lustetta.

Jokainen lusteluokan jäsenistä näyttää olevan tietoinen siitä, että jos
häntä tutkittaisiin henkilökohtaisesti, ei hänellä olisi minkäänlaisia
toiveita saada valtakuntaa, joka on luvattu niille, jotka seuraavat
Karitsan jäljissä. Lusteelle olisi mieluisempaa, että eri lahkot
tuomittaisiin ryhmittäin eli yhdyskunnittain vertaamalla niitä
toisiinsa, siinä toivossa, että siten soluisivat valtakunnan ihanuuteen
sen nisun ansiolla, jonka kanssa ovat yhdistetyt. Mutta se ei käy
päinsä; arvollisuuden koetus valtakunnan kunniaan tulee olemaan
henkilökohtainen -- koetus, jossa kunkin henkilökohtaista uskollisuutta
Jumalaa ja totuutta kohtaan koetellaan -- eikä suinkaan koetus, jossa
koetetaan saada selville mikä lahko on oikeassa. Ja joka lahko näyttää
huomaavan, meidän päiviemme suuremmassa valossa, joka juuri on
hajottamaisillansa kirjainuskon ja taikauskon sumun, että toisilla
lahkoilla on yhtä suuri (ja yhtä pieni) oikeus olla ainoana ja oikeana
seurakuntana kuin sillä itselläänkin. Pakotettuina myöntämään tämän,
koettavat he saada kaikki siihen vakaumukseen, että pelastuksen tähden
on välttämätöntä olla jonkun heidän lahkonsa jäsenenä -- sama sitten
minkä. Siten he yhdistävät yksityisen edesvastuun lahkolaisuuden
orjuuteen.

Valaistuksena eräästä yleisestä siteestä, jonka lahkolaisuus nykyisin
on vetänyt lujalle uskolaistensa ympärille, viittaamme tuohon
viattomalta ja monen mielestä hyödylliseltä näyttävään kansainväliseen
pyhäkouluopetukseen. Ne antavat Raamatun tutkistelemisen suhteen
kaikkein kristittyjen kesken sen vaikutuksen kuin olisivat
lahkolaisuudesta vapaita. Ne _näyttävät_ siis ottavan suuren askeleen
poispäin ja eteenpäin vanhoista tavoista, joiden mukaan opiskellaan
lahkolaisten katkismusten avulla. Nämä yhdenmukaiset oppitunnit
näyttävät lahkolaisuuden hylkäämiseltä ja kaikkien kristittyjen
yhtymiseltä tutkimaan Raamattua sen omassa valossa; -- minkä kaikki
myös tunnustavat ainoaksi oikeaksi tavaksi, mutta jota kaikki
lahkolaiset todellisuudessa kumminkin kieltäytyvät tekemästä; sillä,
huomattakoon, nämä kansainväliset pyhäkoulu-oppitunnit ainoastaan
_näyttävät_ olevan vapaat lahkolaisuudesta; ne ainoastaan _näyttävät_
antavan vapautta Raamatun tutkimisessa. Todellisuudessa tekee kukin
uskontokunta omat selittävät huomautuksensa niihin raamatunpaikkoihin,
joita käsitellään oppitunneilla. Ja koska komitea, joka valitsee nämä
aiheet, koettaa säilyttää yhtäpitäväisyyden ja yhteyden ulkonaisen
varjon, valitsee se sentähden Raamatusta sellaisia paikkoja, joista ei
ole kovinkaan eriäviä mielipiteitä. Niitä paikkoja ja oppeja, joista on
eriävät mielipiteet, tulisi juuri enin pohtia, jotta kunkin lahkon
totuudet ja eksytykset tulisivat ilmi, jotta tultaisiin todelliseen
yksimielisyyteen, jolla on perustuksena "_yksi_ Herra, _yksi_ usko, ja
_yksi_ kaste" -- näistä ei välitetä opetuksessa, vaan kukin lahko pysyy
ennallaan kuten ennenkin.

Näiden ja toisten samanlaisten "yhdistämis"-menettelytapojen
tarkotuksena on tehdä protestantismi ulkonaisesti vaikuttavammaksi ja
sanoa kansalle todellisuudessa, joskaan ei sanoilla: Teidän _täytyy_
yhtyä johonkin näistä lahkoista, muutoin ette ole ollenkaan Jumalan
lapsia. Itse asiassa se ei olekaan mikään _yhdeksi seurakunnaksi_
yhtyminen, vaan eri järjestöjen yhtymä, joista kukin on yhtä
huolellinen kuin ennenkin säilyttääkseen oman järjestönsä lahkona eli
lyhteenä, mutta joista kukin kumminkin on halukas yhtymään toisten
kanssa aikaansaadakseen suuremman ja vaikuttavamman ulkomuodon maailman
silmissä. Se muistuttaa lyhteiden kokoamista kuhilaaksi. Jokainen lyhde
säilyttää oman siteensä eli järjestysmuotonsa ja tulevat ne vielä
kovemmin sidotuiksi ja kiilatuiksi toisten lyhteitten kanssa suuressa
ja suurenmoisessa aumassa.

Kansainvälinen opetusjärjestelmä yhtyneenä nykyajan tapaan "hoitaa"
pyhäkouluja, edistää suuresti lahkolaisuutta ja estää todellista
kasvamista totuuden tiedossa vielä toisellakin tavalla. Tuollainen
yleinen opetustunti asetetaan yhteyteen koulun "harjotusaineiden"
kanssa, niin että tuskin jää aikaa tarkastamaan varovaisesti laadittuja
painettuja kysymyksiä valmistettuine vastauksineen; eikä jää ollenkaan
aikaa totuutta isoovalle raamatuntutkijalle tai toisinaan sattumalta
esiintyvälle vakavalle opettajalle tuomaan esille toisia kysymyksiä,
joista saisi aihetta hyödylliseen keskusteluun ja mietiskelyyn. Ennen
aikaan kokoontuivat raamattuluokat tutkimaan sellaisia Raamatunosia,
joita itse olivat valinneet, eikä mikään muu estänyt heitä tulemasta
totuuden tuntoon kuin heidän omat ennakkoluulonsa ja taikauskonsa, ja
vakavat totuutta isoovaiset, olivat aina tilaisuudessa edistymään edes
vähän. Mutta nyt, kun enenevä valo valaisee jokaista ainetta ja
hajottaa taikauskon ja ennakkoluulon sumun, estetään sitä valaisemasta
raamattuluokan jäsentä juuri kansainvälisten oppituntien kautta, jotka
väittävät auttavansa häntä. Sitä aikaa, jota hän käyttää
raamatuntutkisteluun, johdetaan niin taitavasti, ettei hän millään
muotoa saisi uusia ajatuksia, vaan että hän alituisesti käyttäisi sanan
rieskaa (melkoisesti sekotettuna ihmisten perimätiedoilla), niin että
koko ruokahalu häviää edistyneemmän totuuden "vahvan ruo'an"
nauttimiseen. (Hebr. 5: 14.) Sellaisilla tunneilla on etupäässä
toteltava sanoja: "Meidän on pysyttävä aineessamme, sillä tunti on pian
mennyt", ja sen kautta uhrataan kaikki aika ja tilaisuus saada maistaa
"vahvaa ruokaa" ja panna arvoa sille. Tosin on profetta, kuten myös
apostolikin;, selittänyt, että, arvostellakseen ja käsittääkseen
Jumalan suuria oppeja, jotka ovat niin välttämättömiä kasvamisellemme
armossa sekä Jumalan tiedossa ja rakkaudessa, on meidän jätettävä
ensimäiset alkeet ja edistyttävä täydellisyyttä kohti "maidosta
vierotettuina, nisistä erotettuina". -- Hebr. 6: 1; Jes. 28: 9.

Joskin pyhäkouluopetustapoja on äskettäin huomattavassa määrässä
parannettu, on niissä yhä edelleen paljon toivomisen varaa. Näihin
kouluihin kuuluu osa Herran kansan parhaimpia -- jotka, koettaessaan
huolellisesti palvella Mestaria, ovat pienemmässä tai suuremmassa
määrässä hämillään "Herran _työn_" lukuun ja ulkonaiseen ilmenemiseen
nähden. Me myönnämme, että paljon hyvää on saatu aikaan, mutta sillä on
myös varjopuolensa. Vakavaa tutkijaa estetään henkilökohtaisesta
velvollisuudesta ja edistymisestä, tehdäkseen sitä, minkä Jumala on
vanhemmille määrännyt, jonka laiminlyöminen on vahingoksi sekä
vanhemmille että lapsille. Nuorista miehistä ja naisista sitävastoin
on lyhyt kokousaika, kaavoihin kytkettyine kysymyksineen ja
"harjotuksineen", miellyttävämpi kuin raamatuntutkisteleminen. Heitä
johdetaan tuntemaan, että ovat täyttäneet velvollisuuden; ja muutamien
hetkien _uhraus_ tulee maksetuksi niiden tarjoaman seuran ja
seurustelupuhelun kautta. Pienokaiset pitävät myöskin eniten
"harjotuksista", laulusta, kertomuskirjoista, huvimatkoista,
virvokkeista ja huvittelusta ylipäänsä; ja he ja heidän äitinsä tulevat
runsaasti palkituiksi siitä vaivasta, mikä heillä on ollut puvuista,
kun he täten tulevat tilaisuuteen näyttääkseen hienoja pukujaan. Ja
mitä vanhempain velvollisuuteen uskonnollisen kasvatuksen suhteen
kodissa tulee, jätetään se suureksi osaksi pyhäkoulun sisällyksettömän
olemuksen ja koneiston huostaan. Pyhäkoulua on sattuvasti sanottu
kirkon lastenkamariksi, ja pienokaiset, jotka siten kasvatetaan
maailmanhengen kurituksessa ja nuhteessa, ovat nuoria vesoja tuosta
runsas-satoisesta lusteesta, jota suuri Babylon on aivan kukkuroillaan.

Missä ikänä, siellä ja täällä, löytyykään aikuisten raamattu-luokka,
jossa opettaja on kyllin suora ja itsenäinen syrjäyttääkseen määrätyn
läksyn ja esittääkseen tärkeämpiä asioita sekä valmistaakseen vapautta
totuuden esilletuomiselle, olkootpa sitten suotuisia tai epäsuotuisia
lahkolle, niin maailman viisas pastori tai johtaja huomaa hänet
epävarmaksi opettajaksi. Sellaiset opettajat ovat todellakin
vaarallisia lahkolaisuudelle, ja jäävät hyvin pian ilman
tutkistelupiiriä. Sellaiset opettajat ja totuudet, joita he asettavat
julkisen tutkistelun alaiseksi, leikkaisivat pian lahkolais-lyhteiden
siteet ja hajottaisivat ne, ja sentähden heitä ei kauemmin suvaita.
Sentähden suositaan toisia, jotka voivat hallita lukupiirinsä
ajatukset, voivat vierottaa heidät "vahvasta ruuasta" ja säilyttää
heidät vierottamattomina lapsina, jotka ovat liian heikkoja seisoakseen
omin jaloin, ja kahlitut heidän rakastamiinsa ja opettamiinsa
järjestelmiin ja joita paitsi he uskovat kuolevansa. Totisen opettajan
ja totisen raamatuntutkijan paikka on kaiken maallisen pakon
ulkopuolella, jossa hän voi vapaasti tutkia ja ottaa ravintoa hyvän
Jumalan sanan kaikista osista ja esteettömästi seurata Karitsaa, minne
ikänä se johtaa. -- Joh. 8: 36; Gal. 5: 1.

Samalla kun nyt _täytyy_ tunnustaa yksityisen ulkonainen vapaus
suuremmassa määrässä kuin koskaan ennen, näemme kuitenkin, ettei
koskaan ennen ole ollut aikaa, jolloin siteet olisivat olleet niin
lujalle vedetyt sitoakseen kaiken vehnän ja lusteen noihin moniin
lyhteisiin. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin toimenpiteet olisivat
olleet niin ahtaat ja niin rajottaneet yksilöllistä vapautta kuin nyt.
Innokkaan seurakunnan jäsenen jokainen vapaahetki on varattu monia
kokouksia tai muita toimia varten niin, ettei jää ollenkaan aikaa
esteettömään ajattelemiseen ja raamatuntutkisteluun. Näiden kokousten,
iltamien y.m. päätarkotuksena on lahkolaisuuden lisääntyminen ja
voimistuminen; ja seurauksena on tuo mainittu vapauden sitominen, joka
on niin vahingollinen Jumalan vihkiytyneitten lasten, vehnän, oikealle
kehittymiselle. Nämä siteet vedetään parast'aikaa kovemmalle, niinkuin
profetta osottaa. (Jes. 28: 22.) Nämä lyhteet, joista päivä päivältä on
yhä vaikeampi päästä irti, sisältävät vähän vehnää ja paljon lustetta.

Koska nyt olemme nähneet todellisesti vihkiytyneen vehnän vähyyden ja
"kastettujen tunnustajain" suuren joukon (niinkuin joku metodistipiispa
oli voimakkaasti kuvannut lusteluokkaa), on ilmeistä, että lusteen
polttaminen tulee olemaan huomattava tapaus. Monet erehtyvät kumminkin
luullessaan, että lusteen polttaminen palavassa uunissa, jossa on oleva
itku ja hammasten kiristys (Matt. 13: 42), tarkottaisi kirjaimellista
tulta tai vaikeuksia tämän elämän tuolla puolen. Koko vertaus kuuluu
nykyiseen aikakauteen. Tämä tuli ei ole ainoastaan kuvaus, samoin kuin
vehnä ja lustekin, vaan se esikuvaa lusteen hävittämistä suuressa
hädässä, jolla tämä aika tulee päättymään ja josta vehnäluokka
lupauksen mukaan tulee pelastumaan (Mal. 3: 17; Luukk. 21: 36). Suuri
palava uuni on kuvaus "suuresta hädän ajasta", joka tämän elonkorjuun
lopussa tulee kohtamaan arvotonta lusteluokkaa "kristikunnassa".

Lusteen hävittäminen ei merkitse nykyajassa eikä tulevassakaan,
lusteluokkaan kuuluvien yksityisten _henkilöiden_ hävittämistä. Se
merkitsee pikemmin tämän luokan väärien vaatimusten hävittämistä.
Heidän arvelunsa ja avoin tunnustuksensa on, että he ovat kristittyjä,
vaikka todellisuudessa vielä ovatkin maailman lapsia. Kun he ovat
lusteena poltetut eli hävitetyt, tulevat he esiintymään ja tunnetuiksi
oikeassa karvassaan, -- maailman jäseninä, eikä heidän enää tarvitse
matkia kristittyjä, Kristuksen Seurakunnan nimellisinä jäseninä.

Herramme sanoo selittäen, että hän kylvi valtakunnan hyvän siemenen,
totuuden, josta nousee koko totinen, _totuuden hengen siittämä_,
nisuluokka. Jälestäpäin, yöllä, pimeinä aikakausina, keskiajalla, kylvi
Saatana lustetta. Epäilemättä kylvettiin luste samalla tavalla kuin
nisukin, nousten eksytyksistä. Olemme nähneet kuinka surkealla tavalla
suuri vastustaja ja hänen sokaistut palvelijansa saastuttivat pyhäkön
ja sotajoukon ja kuinka paavikunta häpäisi ja käytti väärin
kallisarvoiset astiat (opit); ja tämä on ainoastaan toinen esitys
samasta asiasta. Väärät opit synnyttivät vääriä tarkotuksia ja
pyrkimyksiä Herran nisupellolla, ja viekottelivat monen palvelemaan
Saatanaa, kylvämällä eksytyksiä opissa ja elämässä, jotka sitten ovat
kehittäneet lustetta runsain määrin.

Peltovainio näyttää hyvältä ja kukoistavalta monen mielestä, kun
lasketaan korret sadoin miljoonin. Mutta todellisuudessa on nisun luku
verrattain pieni, ja nisulle, jota luste on tukahduttanut suuresti
estäen sen kehittymistä, olisi ollut paljon parempi, jollei
maailmallismielistä lustetta ollenkaan olisi ollut seurakunnassa, vaan
se olisi saanut olla omalla paikallaan maailmassa, niin että
vihkiytynyt "pieni lauma", Kristuksen hengen ja opin ainoat edustajat,
olisivat yksin jääneet vainiolle. Silloin esiintyisi hyvin selvästi
erotus seurakunnan ja maailman välillä, ja sen kasvaminen, vaikka
hitaammalta _näyttävä_, olisi silloin ollut terveellinen. Suuri
näennäinen menestys, joka esiintyy suuressa lukumäärässä, rikkaudessa
ja yhteiskunnallisessa asemassa, josta niin monet suuresti ylpeilevät,
on todellisuudessa suureksi vahingoksi, eikä millään tavalla
siunaukseksi seurakunnalle tai maailmallekaan.

Kun tarkastamme tätä asiaa, huomaamme, että lusteen joukossa on monia,
joita ei voi moittia heidän väärästä asemastaan valhenisuna. Eivätkä
monet heistä tiedäkään, ettei luste ole todellinen seurakunta; sillä
heistä vihkiytyneet, nisun pieni lauma, on liiottelijoita ja
haaveilijoita. Ja, lusteen paljouteen verrattuina, näyttävät varmasti
Herra ja apostolit ja kaikki nisu liiottelijoilta ja haaveilijoilta,
jos kerran enemmistö, luste, on oikeassa.

Lusteelle on niin perinpohjin ja usein vakuutettu, että he ovat
kristittyjä -- että kaikki muut ovat kristittyjä paitsi juutalaiset,
vapaauskojat ja pakanat -- että tuskin saattaa odottaakaan, että he
edes muusta tietäisivät. Väärät opit vakuuttavat heille, että on
ainoastaan kaksi luokkaa; ja että kaikki, jotka välttävät ijankaikkisen
vaivan, ovat määrätyt olemaan Kristuksen kanssaperillisiä. Jokainen
hautauspuhe, lukuunottamatta tässä suhteessa niitä, jotka ovat syvälle
langenneita, julkijumalattomia ja epäsiveellisiä, vakuuttaa ystäville
vainajan rauhasta ja ilosta ja taivaallisesta kirkkaudesta; ja
todistaakseen tätä esitetään paikkoja Raamatusta, joiden yhteydestä
muiden paikkojen kanssa pitäisi selvitä, että ne tarkottavat ainoastaan
täydellisesti vihkiytyneitä, pyhiä.

Sellaisia, jotka luonnostaan ovat taipuvaisia pitämään itseään
arvottomina, jotka omissatunnoissaan tuntevat, etteivät ole pyhiä,
eivätkä omista itselleen sellaisille annettuja Raamatun runsaita
lupauksia, kehottavat yhtä tietämättömät lustetoverinsa sekä
saarnatuolissa että kirkonpenkissä omistamaan nämä lupaukset. He
tuntevat omassatunnossaan -- he ovat varmoja siitä -- etteivät ole
tehneet mitään sellaista, jonka tähden oikeastaan ansaitsisivat
ijankaikkisen vaivan; ja heidän uskonsa kristikunnan vääriin oppeihin
johtaa heidät toivomaan ja väittämään, että he ja kaikki siveelliset
ihmiset ovat seurakunnan jäseniä, joille kaikki runsaat lupaukset
kuuluvat. Siten he ovat lustetta väärien oppien johdosta, eikä sillä
hyvä, että heillä itsellään on väärä asema, vaan he saattavat väärään
valoon myöskin vihkiytyneitten pyhien todellisesti korkean aseman.
Eksytyksen huumauksessa on heillä turvallisuuden ja tyytyväisyyden
tunne; sillä jos he vertaavat omaa elämäänsä monien muiden elämään
nimikristikunnassa ja edesmenneiden ystäviensä elämään, joiden
ylistykseksi pidettyjä puheita he heidän hautajaisissaan kuuntelivat,
niin huomaavat he olevansa ainakin keskinkertaisia -- ja vieläpä
rehellisempiäkin vaelluksessaan kuin monet suuriääniset tunnustajat.
Siitä he ovat kuitenkin tietoisia, etteivät koskaan ole todellisesti
vihkineet sydäntänsä ja elämäänsä, aikaansa ja varojansa, leivisköitään
ja tilaisuuksiaan Jumalalle ja hänen palvelukseensa.

Mutta _samalla tavalla_ kuin juutalaisen kansan ruumenluokkaa
hävitettiin heidän elonkorjuunsa lopulla (Luuk. 3: 17), _samoin_ tulee
tämäkin lusteluokka kulutettavaksi tässä elonkorjuussa. Niinkuin
ruumenet lakkasivat kaikista vaatimuksista jumalalliseen suosioon
nähden Jumalan riemuitsevana valtakuntana, ennen elonkorjuun
päättymistä uskonnollisten ja valtiollisten taistelujen suuressa
_tulessa_, joka kulutti sen järjestelmän, aivan samoin on lusteluokan
käyvä "kristikunnassakin". He tulevat kulutettaviksi; he _eivät enää
tule olemaan_ lustetta; he eivät enää tule pettämään itseään enemmän
kuin toisiakaan; he lakkaavat itseensä sovittamasta noita ylen suuria
ja kalliita lupauksia, jotka kuuluvat ainoastaan voittaville pyhille;
ja koska heidän erilaiset niin kutsutut valtakuntansa ja heidän
erilaiset uskonnolliset järjestönsä, eripuraisuuden rikkirepiminä,
minkä totuuden nouseva valo on aiheuttanut, tulevat _kulutettaviksi_
nykyään sytytetyssä tulessa, "Jumalan kiivauden tulessa" (suurena hädän
aikana, jolla tämä aikakausi tulee päättymään. -- Sef. 3: 8) lakkaavat
he käyttämästä hyväkseen "kristikunnan" nimeä maallisille
järjestöilleen.

Puhuttuansa lusteen polttamisesta selittää vertaus edelleen: "_Silloin_
vanhurskaat [nisu] loistavat isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko."
[Saatammeko pyytää parempaa todistusta kuin tämä on siitä, ettei oikea
seurakunta vielä ole saatettu voimaan Jumalan valtakuntana, ja ettei
sitä koroteta ennenkuin tämä elonkorjuutyö on päättynyt?] Silloin on
tämä vanhurskauden aurinko (jonka kirkkauden keskipisteenä Kristus
Jeesus aina tulee olemaan) nouseva, tuoden lääkettä säteissään
siunatakseen, asettaakseen ennalleen ja puhdistaakseen koko
ihmismaailman synnin saastasta ja eksytyksestä; jota vastoin
tottelemattomat tehdään tyhjäksi toisessa kuolemassa.

Muistettakoon, että esikuvallisessa elonkorjuussa kuului juutalaiseen
eli lihallisen Israelin huoneeseen sekä oikeita israelilaisia, että
myöskin ainoastaan sen nimellisiä; että ainoastaan _totiset_
israelilaiset valittiin ja korjattiin evankeliumin aittaan ja heitä
kunnioitettiin niillä totuuksilla, jotka kuuluvat evankelikaudelle; ja
ettei tämän kansan muita jäseniä ("ruumenia") ruumiillisesti hävitetty
(vaikka luonnollisestikin moni menetti henkensä tuon hädän päivänä),
vaan heidät erotettiin kaikista valtakunnan suosio-eduista, joihin he
ennen olivat luottaneet ja joista olivat kerskanneet. Etsi sitten tälle
rinnakkaisuus ja vastaavaisuus "lusteen" kohtelemisessa nykyisessä
polttamisajassa.

Ei siinä kyllin, että Herra on osottanut meille, mitä on odotettavissa
tässä "elonkorjuussa" ja meidän osaamme siinä, sekä senkautta että
olemme erotetut että senkautta että "elonkorjaajina" käytämme totuuden
sirppiä auttaaksemme toisia vapauteen Kristuksessa ja eroon vääristä
inhimillisistä järjestelmistä ja pakkositeistä, mutta tehdäkseen meidät
vielä kahta varmemmiksi siitä, että olemme oikeassa, ja että
elonkorjuun erottamisaika on tullut, on hän antanut meille todistuksia
itse vuoteen nähden jolloin elonkorjuutyö alkoi, sekä ilmottanut myös
sen pituuden ja milloin se tulee päättymään. Nämä, jotka jo ovat
tutkitut, osottavat, että 1874 loppu osotti sen alkamisen, samoin kuin
1914 loppu tulee näkemään tämän 40 vuotisen elonkorjuu työn päättyvän.
Juutalaisen aikakauden elonkorjuu, nykyisen esikuva, oli sitäpaitsi
kaikkine pikku seikkoineen varjokuva tämän elonkorjuun järjestyksestä
ja työstä. Me tahdomme nyt tarkastaa tämän elonkorjuun muutamia
silmiinpistäviä ajanvaiheita ja ottaa huomioon niiden antamat
opetukset, mitkä nyt ovat saatavissa, ja joita Herramme nähtävästi
aikoi tätä tarkotusta varten, jottei meidän tarvitsisi olla epätoivossa
tai epävarmuudessa, vaan että tietäisimme hänen suunnitelmansa ja
kykenisimme toimimaan voimalla sen mukaisesti, työtovereina hänen
kanssaan hänen ilmotetun tahtonsa toimeenpanemisessa.

Kaikki juutalaisen elonkorjuun yhteydessä olevat ajanvaiheet (vaikka
ajottain välillisesti koskivatkin uskovaisia) tarkottivat suorastaan
nimijoukkoa ja osottivat ajanjaksoja jolloin sitä koeteltiin, jolloin
se hyljättiin, kukistettiin ja perin hävitettiin järjestönä eli
kirkollisena kansana. Siten tuli Herra (vuonna 29 j.K.) Ylkänä eli
Elonkorjaajana ei ainoastaan totisille israelilaisille, vaan koko
joukolle. (Joh. 1: 11.) Silloisessa elonkorjuussa ilmeni, että kypsiä
nisunjyviä, aittaan (evankeliseen armotalouteen) kelpaavia, oli
harvassa, ja että suuri joukko, joka ainoastaan näytti nisulta -- oli
todellisuudessa ainoastaan "ruumenia", jolta puuttui oikeaa sisäistä
nisuainetta. Kun Herramme, kolme ja puoli vuotta myöhemmin (vuonna 33
j.K.), otti vastaan kuningasviran ja salli (sen mitä aikaisemmin oli
kieltänyt -- Joh. 6: 15) että kansa asetti hänet aasin selkään ja
tervehti häntä kuninkaana, osotti tämä muuatta kohtaa vastakuvallisessa
evankelisessa elonkorjuussa, joka on paljon tärkeämpi kuin esikuvan
tapaus. Rinnakkaisuus tässä osottaa, niinkuin olemme nähneet, 1874
Herramme toisen läsnäolon ajaksi Ylkänä ja Elonkorjaajana, ja huhtikuun
1878 ajaksi, jolloin hän alkoi harjottaa valtaansa kaikkein kuninkaiden
Kuninkaana ja kaikkein herrain Herrana täydellä todella -- tällä kertaa
hengellisenä Kuninkaana, kaikella voimalla läsnäolevana, vaikka
näkymättömänä ihmisille.

Se mitä Herramme teki, kun hän siellä muutamana tuntina esikuvallisesti
toimi Israelin kuninkaana, on hyvin syvä merkityksellinen meihin
nähden, sillä se ilmaisee ja esikuvaa eittämättömästi sen, mitä on
odotettavissa täällä. Mitä hänen _nähtiin_ esikuvallisesti tekevän
siellä, niinkuin esim. että hän ratsasti aasilla Jerusalemiin
kuninkaana ja että hän ruoskilla ajoi ulos temppelistä rahanvaihtajat
-- tunnemme uudelleen tapahtuvan _täällä_ suuremmassa määrin, vaikka
kuningas, nuoraruoska ja kuninkaallisen vallan julistaminen nyt
ilmaistaan vallan toisella tavalla, ja ainoastaan uskon silmälle. Mutta
juutalainen esikuva on omiaan kiinnittämään huomiomme tämän
täyttymiseen, mitä emme muutoin saattaisi käsittää. Esikuvallisen
Kuninkaan ensimäinen toimenpide oli, että hän hylkäsi Israelin
kirkollisena kansana kokonaisuudessaan, arvottomana tulemaan hänen
Valtakunnakseen tai kauemmin kohdeltavaksi hänen erikoisena
perintö-osanaan. Tämä ilmaistiin seuraavin sanoin: "Jerusalem,
Jerusalem, sinä joka tapat profetat ja kivität luoksesi lähetettyjä,
kuinka usein olen tahtonut koota lapsiasi, samoin kuin kana kokoaa
poikueensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. _Katso, teidän
huoneenne jää teille autioksi_!" Matt. 23: 37--39.

Sovitettuna nykyiseen elonkorjuuseen opettaa tämä, että samoin kuin
esikuvallinen Israel vuonna 33 j.K., senjälkeen kun Jumala 1845 vuoden
aikana suosionosotuksien, nuhteitten, kurituksen j.n.e. kautta oli
tunnustanut sen kansakseen, tuli Kuninkaan hylkäämäksi, koska se kolmen
ja puolen vuoden koetuksen ja tarkastuksen perästä havaittiin
arvottomaksi; niin tulisi nykyisessä elonkorjuussa, samanlaisen kolmen
ja puolen vuoden tarkastuksen jälkeen ja samanlaisen 1845 suosion- ja
kurituksen-vuoden kuluttua, nimikristillisyys Kuninkaan hylkäämäksi,
arvottomaksi saamaan minkäänlaisia suosionosotuksia hänen puoleltaan
taikka mitään hyväksymistä häneltä.

Mutta niinkuin nimellisen, luonnollisen Israelin hylkääminen, ei
merkinnyt kenenkään "oikean israelilaisen", jossa ei vilppiä ollut,
henkilökohtaista hylkäämistä, vaan mieluummin vielä suurempaa suosiota
sellaisia kohtaan, (jotka vapautettiin "sokeista taluttajista" ja
opetettiin täydellisemmin uusien hengellisten puhetorvien -- apostolien
kautta) on meidän tässä odotettava samaa. Hengelliset suosionlahjat,
joita ennen annettiin nimelliselle joukolle, kuuluvat tästä lähin
ainoastaan uskollisille ja tottelevaisille. Tämän jälkeen ei valoa,
sitä mukaa kuin aika on sille tullut, eikä "ruokaa oikeaan aikaan uskon
huonekunnalle", ole odotettava tulevaksi entisten välikappalten kautta
edes vähimmässäkään määrässä, vaan uskollisten yksityisten kautta,
jotka ovat ulkopuolella langenneita, hyljättyjä järjestöjä.

Opetusvirkansa kuluessa aina siihen aikaan asti, jolloin hän Kuninkaana
hylkäsi juutalaisten järjestelmän, hyväksyi Herramme kirjanoppineet ja
fariseukset kansan oikeudenmukaisiksi opettajiksi, vaikkakin hän usein
nuhteli heitä ulkokullaisuudesta ja kansan pettämisestä. Tämä ilmenee
Herran sanoista (Matt. 23: 2, 3) -- "Mooseksen istuimelle
kirjanoppineet ja farisealaiset ovat istuutuneet. Sentähden, kaikki
mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa
mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, eivätkä tee". Samoin ovat, jonkun
aikaa, nimikristillisyyden suuret uskonnolliset johtajat
pappeinkokouksissa, neuvottelukokouksissa, kirkolliskokouksissa, j.n.e.
jossain määrin istuneet Kristuksen istuimella kansan opettajina,
niinkuin juutalainen sanhedrim kerran istui Mooseksen istuimella. Mutta
niinkuin vuoden 33 j.K. jälkeen Herramme ei enää missään suhteessa
hyväksynyt kirjanoppineita ja fariseuksia, ja nämä eivät enää olleet
totisten israelilaisten opettajia, vaan Jumala itse opetti heitä
toisten, halvempien, arvonimiä puuttuvien, mutta kumminkin
arvokkaampien kautta, joita herätettiin kansan keskuudesta, ja joita
Jumala erityisesti opetti, täytyy meidän odottaa löytävämme, ja
löydämmekin sellaista tässä vastaavassa elonkorjuussa.

Kuninkaanviran ottaminen vuonna 33 j.K. ja Herramme ensimäinen
virkatoimi, luonnollisen Israelin kansallisen seurakunnan hylkääminen,
kaikkien, molempien aikakausien silmiinpistävien vastaavaisuuksien
yhteydessä, osottaa selvästi, että vastaavana aikana tässä nykyisessä
elonkorjuussa, s.o. vuonna 1878, salaperäinen Baabeli, toisella nimellä
kutsuttu kristikunnaksi, juutalaisuuden vastakuva, tuli erotetuksi; ja
siellä kuului sanoma: "Kukistui, kukistui se suuri Babylon ja joutui
riivaajaisten asumasijaksi ja kaikenlaisten saastaisten henkien
tyyssijaksi ja kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen
tyyssijaksi". -- Ilm. 18: 2. 4

Kukistuminen, vaivat, hävitys, y.m. joiden ennustettiin kohtaavan
salaperäistä Baabelia, varjostuivat edeltäpäin suuressa hädässä ja
kansallisessa hävityksessä, joka kohtasi luonnollista Israelia ja joka
päättyi tämän kansan täydellisellä kukistumisella vuonna 70 j.K. Ja
kukistumisen aika oli myöskin vastaava; sillä siitä ajasta kuin
Herramme sanoi: "Teidän huoneenne jää teille autioksi", vuodesta 33
j.K., vuoteen 70 j.K. oli 36 1/2 vuotta; ja samoin on vuodesta 1878
j.K. vuoden 1914 loppuun 36 1/2 vuotta. Ja vuoden 1914 loppuessa on se,
jota Jumala nimittää Baabeliksi ja ihmiset nimittävät kristikunnaksi,
kokonaan hävinnyt, niinkuin ennustuksista jo on osotettu.

Juutalaisuus oli Jumalan määräämä esikuva Kristuksen tuhatvuotisesta
valtakunnasta, joka tulee hallitsemaan ja järjestämään kaiken;
niinmuodoin oli juutalaisuus, niinkuin pitikin, kirkon ja valtion,
uskonnollisen ja yhteiskunnallisen hallituksen yhdistys. Mutta,
niinkuin jo olemme osottaneet, ei evankelinen seurakunta saisi missään
suhteessa olla sekaantunut, tai missään suhteessa olla minkäänlaisessa
tekemisessä maailman hallituksen kanssa, ennenkuin hänen Herransa,
kaikkien kuninkaitten Kuningas, tulee, ottaa hallitusvallan ja korottaa
hänet morsiamenaan ottamaan osaa tähän vanhurskauden hallitukseen.
Koska ei välitetty Herran sanasta, vaan seurattiin inhimillistä
viisautta, inhimillisiä oppeja ja suuntia, järjestettiin suuri
järjestelmä, jota nimitetään kristikunnaksi ja joka käsittää kaikki
hallitukset ja uskontunnustukset, jotka _tunnustavat_ olevansa
Kristuksen (mutta ovat kurja jäljennös Kristuksen totisesta
Valtakunnasta) kokoonpantuna ennen aikojaan ja ilman Herraa kerrassaan
kelvottomista aineksista. Baabelin kukistumista kelvottomana
kirkkovaltiojärjestelmänä ja arvokkaan nisun ulosottamista sieltä
saattaa sentähden hyvin valaista, niinkuin valaistaankin juutalaisuuden
kukistumisella.

Nimi Baabeli merkitsi alkujaan _Jumalan porttia_; mutta jälkeenpäin
tuli se, ivallisesti, merkitsemään _sekaannusta_ tai _hämmennystä_.
Ilmestyskirjassa käytetään tätä nimeä erityisesti nimikristillisestä
seurakunnasta, joka, oltuansa porttina kirkkauteen tuli portiksi
eksytyksille ja hämmennyksille, kurjaksi sekotukseksi, jossa
pääasiallisesti on lustetta, ulkokullattuja -- sekaantunut joukko
maailmallisia tunnustajia, joiden joukkoon Herran jalokivet ovat
haudatut ja heidän oikea kauneutensa ja loistonsa peittynyt.
Vertauskuvallisessa ennustuksessa käytetään Baabeli sanaa joskus
ainoastaan Rooman kirkosta, jota nimitetään "suureksi Baabeliksi,
porttojen äidiksi". Nimitys saattoi kuulua vuosisatoja ainoastaan
sille, niin kauan kuin se oli ainoa sekaannusjärjestelmä, eikä tahtonut
sietää muita; mutta toisia kirkkojärjestelmiä, ei niin suuria kuin
"äiti" eikä myöskään niin jumalattomia, eikä niin perinpohjin vääriä,
nousi siitä erilaisten, vaikka epätäydellisten puhdistuspyrintöjen
seurauksena. Koska eksytykset, luste ja mailmallisuus suureksi osaksi
ovat vallalla näissäkin, käytetään Baabeli nimitystä yleisenä eli
perhenimenä kaikille nimikristillisille järjestelmille, eikä se nykyään
tarkota ainoastaan Roomalaista kirkkoa, vaan myöskin kaikkia
protestanttisia lahkoja; sillä kun paavikunta lasketaan
pääjärjestelmäksi, täytyy meidän pitää erilaisia protestanttisia
järjestelmiä, jotka johtuivat siitä, tyttärinä -- asianlaita, jonka
protestantit yleisesti, jopa ylpeydelläkin mainitsevat.

Ennenkuin elonkorjuuaika tuli, tekivät monet Jumalan kansasta suuressa
Baabelissa sen huomion, että sen todellinen vallalla oleva luonne oli
karkeasti antikristillinen (erityisesti valdolaiset, hugenotit ja
kuudennentoista vuosisadan uskonpuhdistajat); ja he kiinnittivät
huomion siihen sekä erottautuivat pääjärjestelmästä ja johtivat
kanssaan toisia, joista monet olivat lustetta; niinkuin profetta oli
ennustanut, sanoen: "useat liittyvät heihin liehakoitsemalla" (Dan. 11:
34). Tässä olivat ne eroittautumiset, jotka johtuivat valtiollisista
opinmyrskyistä elonkorjuun edellä. Näissä leireissä muodosti yhä
edelleen vallalla oleva luste toisia, vaikka vähemmin pahoja,
baabelilaisia järjestelmiä.

Vaikka nisu siten tuon tuostakin koetti vapautua lusteen painosta (ja
erityisesti karkeimmista eksytyksistä, jotka ravitsivat ja toivat
esille lustetta), ja vaikka sillä olikin siunausta näistä
ponnistuksista, oli se kuitenkin yhä edelleen sen vaikutuksen alaisena,
yhä edelleen sekotettu suuren luste-aines enemmistön kanssa. Mutta
nisun tähden ulottui Jumalan suosio näihin sekaantuneihin ryhmiinkin
eli baabelilaisiin järjestelmiin; eikä ennen kuin Jumalan aika tuli
täydellisen ja lopullisen erottamisen suorittamiseksi -- elonkorjuussa,
1878 -- näitä järjestelmiä kokonaan syösty kaikesta suosiosta ja
tuomittu lopulliseen häviöön, eikä Jumalan kansaa niin selvästi ja
varmasti kutsuttu niistä pois. Jo aivan aikakauden alussa varotettiin
Jumalan kansaa Antikristuksen petoksista ja neuvottiin pysymään erossa
niistä, ja kumminkin, heidän koetuksekseen ja koettelemuksekseen
sallittiin heidän jossain määrin tulla petetyiksi ja enemmän
tai vähemmän sekaantua niihin. Jokainen herääminen näkemään
kristinuskon vastaisia periaatteita, oppeja ja tekoja, mikä johti
uskonpuhdistushankkeisiin, koetteli ja tutkisteli nisuluokkaa ja oli
omiaan puhdistamaan sitä enemmän ja enemmän Antikristuksen
saastutuksista. Mutta tämä viimeinen koetus ja tämä varma kutsu näiden
järjestelmien täydellisen hylkäämisen yhteydessä, jotka järjestelmät
eivät enää tule saamaan jumalallista suosiota (niinkuin ne ennen olivat
saaneet nisun tähden, joka niissä oli), tulee juuri aiheuttamaan
nisuluokan lopullisen erottamisen kaikista antikristillisistä
järjestelmistä ja periaatteista. Totuudet, joista nämä järjestelmät
ennen pitivät kiinni, alkavat nyt nopeasti luisua pois heiltä, ihmisten
oppien syrjäyttäminä, oppien, jotka repivät alas jokaisen jumalallisen
totuuden aineksen; ja nautinnonhimo ja maailmanhenki syrjäyttävät
nopeasti elävän jumalanpelon ja hurskauden.

Samalla kuin selitetään, että Baabeli on kukistunut, tulee myös kutsu
kaikille niille Jumalan kansasta, jotka vielä ovat siellä, lähtemään
ulos -- "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: Lähtekää siitä
ulos, _te minun kansani_, jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi
ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä". (Ilm. 18: 4.) Sanoissa
"Baabeli kukistui; lähtekää siitä ulos, Te minun kansani", lausuttiin
selvästi kaksi ajatusta, jotka tulisi selvästi ja varmasti muistaa. Ne
ilmaisevat, että oli aika, jolloin Baabeli ei ollut langennut pois
jumalallisesta suosiosta; että sillä vielä oli jonkun aikaa
jonkinlaista suosiota jälellä sekotetusta luonteestaan huolimatta; että
kuinka paljon eksytyksiä se omasikaan, ja kuinka vähän siinä ilmenikään
Kristuksen henkeä, ei se kumminkaan ollut kokonaan ulossuljettu Jumalan
suosiosta ennenkuin elonkorjuun erotusaikana. Ne ilmaisevat, että tulee
aika, jolloin Baabeli äkkiä ja kokonaan hyljätään, jolloin kaikki
suosio tulee ainaiseksi lakkaamaan, jolloin rangaistustuomiot tulevat
seuraamaan -- juuri sellaisen hylkäämisen ajan olemme osottaneet
tulleen vuonna 1878. Ne ilmaisevat myöskin että Baabelin
hylkäämisaikana monet Jumalan kansasta olisivat Baabelissa ja yhtyneenä
siihen; sillä Baabelin hylkäämisen eli suosiosta lankeemisen jälestä
näitä kehotetaan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani".

Erotus monien viimeksi kuluneiden neljänsadan vuoden kuluessa
vähitellen tapahtuneiden uskonpuhdistusliikkeiden ja tämän lopullisen
erottamisen välillä pitäisi selvästi näkyä; edelliset olivat Jumalan
sallimia kokeita Baabelin _puhdistamiseksi_, jälkimäisen merkitessä,
että kaikki toivo sen uudistamisen suhteen on mennyttä -- "Kultainen
malja oli Baabel Heran kädessä, koko maailmaa juovuttavainen. Sen
viinistä ovat kansat juoneet, sentähden ovat kansat hullaantuneet
[juopuneet sen eksytyksistä]. Äkisti kaatui Baabel ja musertui.
Voivotelkaat hänen tähtensä! Ottakaa balsamvoidetta hänen haavallensa,
kukaties hän paranee. _Me paransimme Baabelia_, mutta ei hän terveeksi
tullut. Jättäkää hänet ja menkäämme jokainen omalle maallensa [totiseen
seurakuntaan tai maailmaan, joko toiseen tai toiseen, aina sen mukaan
mihin huomaa kuuluvansa, nisuun tai lusteeseen], sillä hänen syynsä
koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti." -- Jer. 51: 7--9. Vertaa
Ilm. 17:4; 14: 8; 18:2, 3, 5, 19.

Parantumaton Baabel on nyt tuomittu hävitettäväksi: koko järjestelmä --
järjestelmien järjestelmä -- on hyljätty, kaikki Jumalan kansaan
kuuluvat, jotka eivät ole sopusoinnussa sen väärien oppien ja tapojen
kanssa, ovat nyt kutsutut erottautumaan siitä. Profetta ilmaisee tämän
hylkäämistuomion syyn, ja senkin miksi muutamat eivät ymmärrä sitä,
sanoen: --

"Haikarakin taivaan alla tietää aikansa, ja mettinen ja pääskynen ja
kurki huomaavat tuloaikansa, mutta minun kansani ei tiedä Herran
oikeutta. [He eivät näe, että elonkorjuuaika, jolloin nisu täydelleen
ja kokonaan erotetaan ruumenista ja lusteesta, on tuleva. Tässä he
osottavat vähemmän älyä kuin muuttolinnut.] Kuinka te sanotte: viisaita
me olemme, ja Herran laki on meillä [kun ette osaa erottaa
elonkorjuuaikaa ja armotalouden vaihdosta, joiden aika on tullut]?
Totisesti, valhetta vain kirjotti kirjanoppineiden valhekynä [koska
Herran sana, jonka hän on antanut profettainsa ja apostoleinsa
kautta, tehdään tyhjäksi ja syrjäytetään huomioonottamatta, ja
uskontunnustukset, joita muovailtiin menneisyydessä, 'pimeinä
aikakausina', ovat pimeässä vaeltavien valottomia lyhtyjä]. Häpeään
joutuvat viisaat(?) [oppineet]; he hämmästyvät [kun heidän suosimansa
inhimilliset suunnitelmat ovat menneet myttyyn] ja vangitaan. Katso he
hylkäsivät Herran sanan, ja mitä viisautta heillä olisi [nyt]? [Vertaa
Jes. 29: 10.] Sentähden annan minä heidän vaimonsa [seurakunnat]
muukalaisille; ja heidän [työ] peltonsa valloittajille; sillä pienestä
suureen asti he väärää voittoa ahnehtivat profetasta [puhujasta]
pappiin [seurakunnan paimeneen] asti he kaikki petosta tekevät. [Vertaa
Jes. 56: 10--12; 28: 14--20.] Ja he parantavat minun kansani tyttären
[nim. Siionin, Baabelin] haavan helpoimmiten, sanoen: 'rauha, rauha!'
vaikkei rauhaa olekaan [syystä että koko hänen järjestelmänsä sairastaa
ja vaatii perinpohjaista puhdistamista Jumalan sanan lääkkeellä,
totuudella]. He ovat joutuneet häpeään, sillä he tekivät kauhistusta;
kuitenkaan eivät ota hävetäksensä häväistystänsä, eivätkä tiedä olla
häpeissänsä. Sentähden _he_ [opettajat] kaatuvat kaatuvain joukossa;
heidän etsikkoaikanansa [tai tarkastuksessa -- 'elonkorjuussa'] he
kompastuvat, sanoo Herra. Minä kokoan ja tempaan heidät pois, sanoo
Herra. Ei ole rypäleitä viinipuussa eikä fiikunoita fiikunapuussa, ja
lehtikin on lakastunut; ja asiat, jotka minä annoin heille [kaikki
jumalalliset suosionosotukset ja edut] poistuvat heiltä." --
Jer. 8: 7--13, engl. k.

Seuraava värssy osottaa, että monet hyljätyistä tulevat huomaamaan
tulevat vaikeudet, mutta sittenkään eivät näe todellista syytä. He
tulevat sanomaan: Lyöttäytykäämme yhteen ja menkäämme varustettuihin
kaupunkeihin [hallitusten turviin] ja _olkaamme ääneti_ (ruots. k.). He
huomaavat tavalla tai toisella, ettei järki eikä Raamattukaan anna
minkäänlaista tukea heidän väärille opeilleen ja että on viisainta
pysyä ääneti vanhojen ennakkoluulojen varjossa ja niin kutsuttujen
kristittyjen hallitusten turvissa. Heidät esitetään tässä aivan
todenmukaisesti sanovana: "Meidän Jumalamme saatti meidät vaikenemaan
ja juotti meitä myrkkyvedellä" (ruots. k.). Ainoa virkistys, jonka
voivat saada on sekottamansa kalkki (katkeran eksytyksen,
"riivaajaisten oppien" myrkky, sekotettuna puhtaalla elämän vedellä,
Jumalan sanan totuudella). Eivätkö sellaiset, jotka kuuluvat Baabeliin
ja rakastavat sitä, ja jotka siitä syystä eivät ole valmiit tottelemaan
käskyä: "Lähtekää sieltä ulos", ole pakotetut juomaan sitä kalkkia,
jonka he itse ovat sekottaneet? Eivätkö sellaiset tule pakotetuiksi
tunnustamaan oppiensa vääryydet? Varmasti tulevat he tekemään sen; ja
he tulevat perinpohjin inhoamaan niitä. Sitä seuraava värssy puhuu
heidän pettyneistä toiveistaan, kun odottivat voivansa katkerilla
(myrkkyvesi-) opeillaan kääntää maailman ja saada aikaan tuhatvuotisen
valtakunnan. He sanovat: "Odotettiin rauhaa, eikä mitään hyvää
tullut; paranemisen aikaa, ja katso, hämmästys tuli!" Nimellisen
Siionin sairaus tulee pian pahenemaan aina hänen etsikko- ja
hylkäämis-ajastansa asti, jolloin "totiset israelilaiset", totellen
jumalallista lupausta, alkavat lähteä ulos nimellisistä järjestelmistä.

Muutamat ovat ihmeissään, ettei Herra pane toimeen vielä suurempaa
uskonpuhdistusta kuin mitä kaikki entiset ovat olleet, jotka ovat
osottautuneet turhiksi ja lyhytaikaisiksi. He kysyvät: Miksei hän
vuodata siunaustansa kaikkien suurten lahkojen yli ja yhdistä niitä
kaikkia yhdeksi, tai jonkun erityisen yli ja puhdista sitä kuonasta, ja
vedä kaikkia siihen. Mutta, kysymme, miksi ei sitten myöskin yhdistää
kaikkia maailman valtakuntia yhdeksi, ja puhdistaa se?

Kaikille Jumalan lapsille tulisi olla tarpeeksi tietäessään, ettei
sellainen ole hänen ilmottamansa suunnitelma. Ja jos vielä hiukankaan
ajattelemme asiaa Jumalan sanan näkökannalta, huomaamme heti sellaisen
ehdotuksen järjettömyyden. Ajatelkaa niiden lukumäärää, jotka kuuluvat
niin sanottuun kirkkoon eli seurakuntaan (neljä sataa miljoonaa) ja
kysykää itseltänne: Kuinka monet näistä saattanevat itse väittää
olevansa _täysin vihkiytyneitä_, ruumiineen, sieluineen, Herralle ja
_hänen suunnitelmansa_ palvelukseen? Oma havaintonne on vievä teidät
siihen johtopäätökseen, että "nisun" erottaminen "lusteesta"
poisraivaamalla luste jättäisi joka tapauksessa ainoastaan pienen
kourallisen jälelle suurimpiinkin kirkkoihin ja katedraaleihin.

Syy, miksi Jumala ei rupea puhdistamaan nimellisiä järjestelmiä on se,
että vaikka niitä puhdistettaisiin kuinka paljon hyvänsä, ei
puhdistaminen tekisi kumminkaan suurta vihkiytymätöntä joukkoa,
"kristikuntaa", kaikkine yhteiskunnallisine ja kirkollisine
järjestelmineen soveliaiksi hänen työlleen, joka nyt on alkava maan
päällä. Viimeksi kuluneina kahdeksanatoista vuosisatana on hän valinnut
todellisesti vihkiytyneitä, arvollisia, ja kaikki, mikä vielä nykyään
on tehtävä, on valita niitä nykyään elävien samanlaisesta luokasta --
ja ne ovat hyvin harvat -- koska ainoastaan enää muutamia puuttuu
tehdäkseen ennakolta määrätyn Kristuksen ruumiin jäsenluvun
täydelliseksi.

Syy miksi Jumala syrjäyttää kaikki inhimilliset järjestöt eikä puhdista
parhainta niistä ja kutsu jäseniä kaikista muista siihen, nykyhetkellä,
osotetaan sen tavan kautta, jolla Herramme kohteli erilaisia
juutalaisia lahkoja elonkorjuussa eli heidän armotaloutensa lopulla;
sillä silloin niinkuin nytkin, hyljättiin ne kaikki, ja "totiset
israelilaiset" kutsuttiin ulos niistä kaikista, vapauteen, ja
opetettiin tuntemaan Jumalan tahto erilaisten valittujen astiain
kautta, jotka Jumala itse on valinnut.

Valaistessaan tätä ainetta juutalaisille esiintoi Herra kahdessa
vertauksessa menettelytapansa viisauden: ensiksi, vanhan vaatekappaleen
paikkaaminen uudella tilkulla, tekisi vaatteen huonouden ainoastaan
huomattavammaksi, ja näiden erilaisen vahvuuden johdosta tulisi repeämä
yhä suuremmaksi; toiseksi, jos uutta viiniä kaadettaisiin vanhoihin
leileihin, joista kaikki venyväisyys ja joustavuus olisi hävinnyt,
olisi tämä pikemmin vahingoksi kuin hyödyksi, sillä seurauksena olisi
ettei ainoastaan vanhat viinileilit äkkiä repeäisi ja turmeltuisi, vaan
että arvokas uusi viinikin menisi hukkaan.

Herramme uudet opetukset olivat uutta viiniä, juutalaisten lahkojen
ollessa vanhoja viinileilejä. Otaksu, että Herramme olisi liittynyt
yhteen näistä lahkoista ja alkanut uudistamistyönsä siinä; mikä olisi
ollut seuraus? Jos uudet totuudet olisivat tulleet vastaanotetuiksi,
olisivat ne kokonaan hajottaneet lahkon, siitä ei ole epäilemistäkään.
Sen järjestön voima, joka suureksi osaksi perustui lahko-ylpeyteen ja
pysyi koossa eksytysten, taikauskon ja inhimillisten perimätietojen
kautta, olisi kohta tullut hävitetyksi, ja uudet opit olisivat jääneet
puille paljaille -- ja sitäpaitsi olisivat tämän vanhan lahkon kaikki
vanhat eksytykset ja perimätiedot estäneet ja painostaneet sitä, ja
maailman mielestä ylipäänsä olisi sen pitänyt vastata lahkon entisistä
elämänvaiheista.

Samasta syystä Herra tässä, nykyisessä elonkorjuussa, totuuden
täydellisemmän valon virratessa esille tuhatvuotiskauden
aamusarastuksessa ei pane sitä paikaksi mihinkään vanhaan järjestelmään
tai kaada sitä uutena viininä vanhoihin leileihin. Ensiksikin, koska ei
niistä yksikään ole siinä kunnossa, että sitä saattaisi paikata, tai
että se voisi ottaa vastaan uudet opit. Toiseksi, koska uudet opit, jos
ne otettaisiin vastaan, pian alkaisivat käydä, ja kehittäisivät voiman,
joka pian hajottaisi minkä lahkon tahansa, kuinka perusteellisesti
järjestetty ja yhdistetty se olisikaan. Jos kokeiltaisiin kaikkien
kanssa, toinen toisensa jälkeen, olisi tulos aina sama, ja lopulta ei
uudella viinillä (uusilla opeilla) olisi mitään astiaa jossa se pysyisi
ja säilyisi.

Herramme seuraava menettelytapa ensimäisessä tulemisessa oli oikea ja
paras. Hän teki kokonaan uuden puvun uudesta kankaasta ja kaatoi uuden
viinin uusiin leileihin, s.o., hän kutsui ulos oikeat israelilaiset
(jotka eivät olleet lahkolaishenkisiä), ja uskoi heille totuudet,
joiden aika oli tullut. Niinpä nytkin; hän kutsuu ulos hengellisestä
Israelista ne, jotka isoavat totuutta; ja heidän on otettava vastaan
totuus sillä tavalla kuin Herra itse tahtoo, ja sydämestään toimittava
yhdessä hänen kanssaan hänen suunnitelmissaan, välittämättä mikä tai
kuinka monta vanhoista viinileileistä syrjäytetään ja hyljätään
sopimattomina kestämään sitä. Iloitkaa mieluummin, että teidät pidetään
arvollisina saamaan tämän nykyisen totuuden viini todistukseksi
itsellenne, ja niin pian kuin olette koetelleet sitä, ottakaa se
vastaan ja toimikaa sen mukaisesti ilolla.

Ne, jotka ensimäisessä tulemisessa ensin tahtoivat ottaa selvää etevien
lahkolaisten mielipiteistä, seurata heidän johtoaan, ja ne jotka
kysyivät: "Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut
häneen", eivät saaneet totuutta, koskapa olivat mieluummin ihmisten
seuraajia kuin Jumalan; sillä etevät lahkolaiset sinä aikana eivät
ottaneet vastaan Kristuksen oppia, ja sama luokka on aina ollut ja on
vieläkin mitä sokeimpana sokeiden taluttajana. Sen sijaan että
ottaisivat vastaan totuuden ja tulisivat siunatuiksi, "lankeevat" he
koetuksen aikana. Vanha puku ja vanhat viinileilit ovat niin
epäkunnossa, että ovat kokonaan kelvottomat käytettäväksi.

Koska Herra itse kutsuu kansansa Baabelista, emme saata epäillä, että
kaikki ne, jotka todella ovat hänen kansaansa, tulevat kuulemaan
kutsun, annettakoon se sitten millä tavalla tahansa; eikä heidän
tottelevaisuuttaan ainoastaan panna koetukselle kutsun kautta, vaan
myöskin heidän rakkautensa Baabeliin ja taipumuksensa sen eksytyksiin
tulevat koeteltaviksi. Jos he hyväksyvät sen opit, toimintatavat,
j.n.e., ovat he haluttomia luopumaan siitä, osottautuvat arvottomiksi
nykyiselle totuudelle ja ovat ansainneet tulla osallisiksi sen
lähestyvistä vaivoista. Mutta kutsun sanamuoto viittaa siihen, ettei
niitä Jumalan totisesta kansasta, jotka ovat Baabelissa, pidetä
rikostovereina sen synteihin: maallismielisyyteen ja jumalallisen
totuuden syrjäyttämiseen, _niin kauvan kuin eivät vielä ole saaneet
tietää_, että Baabel on kukistunut -- on hyljätty. Senjälkeen, jos
vielä jäävät _sinne_, lasketaan heidät _siihen_ kuuluvaksi, siitä
syystä, että he hyväksyvät sen väärät teot ja opit menneisyydessä ja
nykyisyydessä, ja tulevat laskettaviksi _osallisiksi_ sen synteihin ja
ansainneen tulla osalliseksi sen rangaistuksista, vaivoista, jotka
kohtaavat sitä. -- Katso Ilm. 18: 4.

Kuinka voimakas onkaan lause: "Se joutui riivaajaisten asumasijaksi ja
kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikenlaisten
saastaisten ja inhottavien lintujen tyyssijaksi." Kuinka totta onkaan,
että inhottavimmat henkilöt yhteiskunnassa etsivät ja kantavat
kristillisen tunnustuksen ja kristillisen muodollisuuden pukua, jossain
Baabelin eri asunnoista (lahkoista). Jokaisella epäpuhtaalla
periaatteella ja opilla on jossain paikassa ja jollain tavalla
edustajia siinä. Ja se on "tyyssija", joka pitää varmassa tallessa ei
ainoastaan Herran sävyisiä ja lempeitä kyyhkysiä, vaan myöskin monia
inhottavia ja saastaisia lintuja. Kuinka monta väärentäjää ja pettäjää,
sekä miehiä että naisia, onkaan oman tunnustuksensa mukaan Kristuksen
seurakunnan jäseniä! Kuinka monet käyttävätkään vieläpä
uskontunnustustaankin peitteenä harjottaakseen sen suojassa pahoja
vehkeitään! Tunnettuahan on, että useimmat raaimmista pahantekijöistä,
jotka mestataan, kuolevat roomalais-katolisen kirkon jäseninä.
Baabeliin on kuulunut sekä parhaimmat että huonoimmat sekä kerma että
sakka sivistyneen maailman väestöstä. Kerma on tosivihkiytyneiden pieni
luokka, jotka ovat surkealla tavalla sekotetut pelkkäin tunnustajain
suureen joukkoon ja saastaiseen, rikokselliseen sakkaan; mutta
suotuisissa olosuhteissa tulee kerma-luokka erotettavaksi nykyisessä
elonkorjuussa, ennen kirkastumistansa.

Valaistuksena saastaisten ja inhottavien lintujen suhteesta Baabelissa
ja sen ulkopuolella on huomattava seuraava julkinen tiedonanto
yhteiskunnan tilasta nisupellon seudulta, jossa "oikeauskoisuus"
vuosisatoina on kerskannut nisunsa hienosta laadusta ja puhtaudesta ja
pienestä lustemäärästään; ja jossa niin kutsuttu kirkko on ollut
hallituksen apulaisena ja liittolaisena laatiessaan lakeja ja
hallitessaan kansaa: --

    YHTEISKUNNAN TILA ENGLANNISSA JA WALES'ISSÄ.
    Parlamentti-raportti annettu 1873.

        Väkiluku uskontunnustuksien mukaan.

    Roomalaiskatolisia................... 1,500,000
    Englannin valtiokirkko............... 6,933,935
    Eriuskoisia [muita protestantteja
       kuin episkopaleja]................ 7,234,158
    Vapaa-uskojia........................ 7,000,000
    Juutalaisia..........................    57,000

        Koko luku rikoksellisia vankiloissa.

    Roomalaiskatolisia........ 37,300
    Englannin valtiokirkko.... 96,600
    Eriuskolaisia............. 10,800
    Vapaa-uskojia.............    350
    Juutalaisia...............      0
                              145,050

        Rikoksellisia väestön joka 100,000:lle.

    Roomalaiskatolisia.................. 2,500
    Englannin valtiokirkko.............. 1,400
    Eriuskolaisia.......................   150
    Vapaa-uskojia.......................     5
    Juutalaisia.........................     0

        Rikoksellisten suhde.

    Roomalaiskatolisia............. 1 joka 40:stä
    Englantilainen valtiokirkko.... 1  "   72:sta
    Eriuskolaisia.................. 1  "  966:sta
    Vapaa-uskojia.................. 1  " 20,000:sta

Syy tähän sekavaan tilaan mainitaan: "Hänen haureutensa vihan viiniä
kaikki kansat ovat juoneet" [sen henkeä, vaikutusta] -- yhteyttä
maailman kanssa. (Ilm. 18: 3.) Väärät opit seurakunnan luonteesta ja
tehtävästä, ja väite, että sen korotuksen ja hallituksen aika oli
tullut (ja erityisesti sen suurenmoisen menestymisen jälkeen, jonka sen
maallinen kunnianhimo sai Konstantinin aikana, jolloin se väitti
olevansa Jumalan valtakunta _pystytetty_ hallitsemaan voimassa ja
suuressa kirkkaudessa), johti monia Baabeliin, jotka eivät ikänä olisi
liittyneet siihen jos se olisi jatkuvasti kulkenut uhrautumisen
kaidalla tiellä. Ylpeys ja kunnianhimo johtivat varhaisen seurakunnan
tavottelemaan maallista valtaa. Ja voittaakseen valtaa olivat suuri
jäsenmäärä ja maallinen vaikutusvalta välttämättömiä. Ja saadakseen
jäseniä, jota silloisissa olosuhteissa totuus ei milloinkaan olisi
sinne vetänyt, alettiin esittää vääriä oppeja, jotka lopulta saivat
vallan kaikkein muiden yli; ja vieläpä totuuksiakin, joissa vielä
pysyttiin, väänneltiin ja käänneltiin. Jäsenmäärä nousi aina satoihin
miljooniin, ja totinen seurakunta, nisu, yhä vaan "pieni lauma", oli
kätketty miljoonien lusteitten sekaan. Täällä, niinkuin lampaat
raatelevien susien keskellä, kärsi Jumalan totinen, vielä kehittymätön
valtakunta väkivaltaa, ja väkivallantekijät kiskoivat sen itsellensä;
ja Herransa lailla, jonka askeleissa he kulkivat, olivat sen jäsenet
ylenkatsottuja ja ihmisten hylkäämiä -- surujen miehiä, kärsimysten
tuttuja. Mutta nyt, kun tuhatvuotispäivän aamu sarastaa, ja kuluneen
pimeän yön oppi-eksytykset huomataan, ja oikeat totuuden jalokivet
valaistaan, täytyy vaikutuksen olla, niinkuin oli tarkotettukin, nisun
täydellinen erottautuminen lusteesta. Ja niinkuin väärät opit saivat
aikaan väärän kehityksen, niin tulee totuuden paljastaminen elonkorjuun
valossa saamaan aikaan erottamisen. Kaikki luste ja osa nisusta ovat
kumminkin peloissaan. Heidän mielestään tuntuu ikäänkuin Baabelin
hajoaminen olisi samaa kuin Jumalan työn kaatuminen ja hänen asiansa
epäonnistuminen. Mutta niin ei ole; luste ei milloinkaan ole ollut
nisua, eikä Jumala koskaan ole aikonutkaan hyväksyä sitä nisuna. Hän on
ainoastaan sallinut, "antanut" molempien kasvaa yhdessä elonkorjuuseen
asti. Juuri Baabelin saastaisten lintujen "tyyssijasta" kutsutaan
Jumalan kansa ulos, että he saisivat nauttia vapaudesta sekä olla
osalliset elonkorjuun valosta ja elonkorjuutyöstä ja osottautua
olevansa ristiriidassa sen eksytysten kanssa oppiin ja tapoihin nähden
ja siten päästä pakoon heistä ja heidän kostostaan -- vitsausksista,
jotka kohtaavat kaikkia sinne jääneitä.

Nämä vitsaukset eli ahdistukset, jotka edeltäkäsin kuvastuivat hyljätyn
juutalaisen huoneen vaikeuksissa, maalataan Ilmestyskirjassa niin
synkissä vertauskuvissa, että monella tutkijalla on liioitellut ja
pilventakaiset käsitykset tämän aineen suhteen, ja ovat sen vuoksi
aivan valmistumattomat niihin tosiseikkoihin nähden, jotka nyt ovat
hyvin lähellä tulossa. He tulkitsevat usein vertauskuvat
kirjaimellisesti, eivätkä niinmuodoin ole valmistuneet näkemään niiden
täyttyvän sillä tavoin kuin ne tulevat täyttymään -- uskonnollisten,
yhteiskunnallisten ja valtiollisten häiriöitten, mullistusten,
reaktionien (vastavaikutusten), vallankumouksien, j.n.e. kautta.

Mutta tässä on toinenkin huomattava kohta. Sen ajan välillä, jolloin
Baabel syöstään pois suosiosta (1878), ja sen ajan, jolloin vitsaukset
eli vaikeudet kohtaavat sitä, on lyhyt väliaika, jolloin kaikki Herran
kansan uskolliset tulevat saamaan tiedon tästä asiasta ja koottaviksi
ulos Baabelista. Tämä osotetaan selvästi samassa värsyssä; sillä
sanomaan: "Baabel on kukistunut", on yhdistetty kutsu: "Lähtekää siitä
ulos, _te minun kansani_, jottette... saisi tekin hänen [tulevista]
vitsauksistansa kärsiä". Tästä samasta väliajasta, ja siitä, mitä
silloin tulee tehtäväksi, puhutaan myöskin vertauskuvallisesti Ilm.
7: 3. Vihan sanansaattajille annetaan julistus: "Älkää vahingoittako
maata eikä merta eikä puita, _ennenkuin olemme_ PAINANEET LEIMAN
Jumalamme palvelijain otsaan". Leiman painaminen otsaan ilmaisee, että
totuuden käsittäminen ymmärryksellä on oleva merkki eli leima, joka
tulee erikoisesti erottamaan Jumalan palvelijat Baabelin palvelijoista
ja uskolaisista. Ja tämä on yhtäpitävä Danielin todistuksen kanssa:
"Taitavat [sinun kansastasi] ymmärtävät; eikä yksikään jumalatoin
[liitollensa uskomaton] ymmärrä." (Dan. 12: 10.) Siten tulevat luokat
merkityiksi ja erotetuiksi, ennenkuin vitsaukset kohtaavat hyljättyä,
ulossyöstyä Baabelia.

Ja että tämä _tieto_ tulee vaikuttamaan sekä leimaamisen että
erottamisen, sisältyy selvästi ylempänä käsiteltyyn värssyyn; sillä
ensin kuuluu selitys että "Baabel on kukistunut", ja että jonkinlaiset
vitsaukset eli rangaistukset kohtaavat sitä, ennenkuin odotetaan
Jumalan kansan tottelevan _tähän tietoon perustuvaa käskyä_: "Lähtekää
ulos". Totisesti, me tiedämme että kaikkien täytyy olla hyvästi
leimatut otsiinsa -- ymmärrys valaistu -- Jumalan suunnitelmasta,
ennenkuin saattavat oikein käsittää tai totella tätä käskyä.

Ja eikö ole silminnähtävää, että juuri tämä Jumalan palvelijain
leimaaminen nyt tapahtuu? Eikö meitä parast'aikaa leimata otsiin? Ja
eikö tämä tapahdu vielä oikealla ajallakin? Eikö meitä johdeta askel
askeleelta, ikäänkuin Herran omalla kädellä -- hänen sanansa kautta --
käsittämään totuutta ja asioita ylipäänsä hänen näkökannaltaan --
muuttaen meidän entiset, muilta tahoilta saadut mielipiteemme monesta
asiasta aivan päinvastaisiksi? Eikö ole totta, että Baabelin eri
osastot eli lahkot eivät ole olleet kanavia, joiden kautta tämä
leimaaminen on tullut meille, vaan ovat ne pikemmin olleet esteenä,
ollen tiellä vastustamassa sen joutuisampaa tapahtumista? Ja emmekö näe
yhtäpitäväisyyttä siinä -- kuten myöskin Herran selityksessä, jonka
mukaan nisun ja lusteen erottaminen on tapahtuva elonkorjuussa?
Ja emmekö näe, että hänen suunnitelmansa mukaista on ilmottaa
asianhaarat uskollisilleen ja sitten odottaa heiltä, että heidän on
osotettava sydämellistä myötätuntoa tälle suunnitelmalle välittömän
tottelevaisuuden kautta? Mitä siitä, jos totteleminen ja ulos tuleminen
pakottaa meidät jättämään taaksemme ihmisten kiitoksen, tai hyvän
palkan, tai pappilan, tai taloudellisen avun asioissa, tai kotirauhan
tai mitä ikänänsä -- älkäämme kumminkaan peljästykö. Hän, joka sanoo
meille: "Tulkaa!" on sama, joka sanoi Pietarille: "Tule!" kun hän
käveli merellä. Pietari olisi vajonnut kun hän totteli, jollei Herran
ojennettu käsivarsi olisi ylläpitänyt häntä; ja sama käsivarsi tukee
niitä, jotka nyt, hänen käskystänsä, lähtevät ulos Baabelista. Älä
katso vaikeuksien kuohuvaa merta, joka on välillä, vaan katso suoraan
Herraan ja ole hyvässä turvassa.

Käsky on lähtekää, eikä menkää; sillä kun me tulemme ulos inhimillisten
perimätietojen, uskonoppien, järjestelmien ja eksytysten orjuudesta,
_tulemme suoraan Herramme luokse_, jotta hän opettaisi ja ravitsisi
meitä, vahvistaisi ja tekisi meidät täydellisiksi tehdäksemme hänen
tahtonsa, ja voidaksemme _seisoa_ eikä _kaatua_ Baabelin kanssa.

Jumalan sana ilmottaa, että nimiseurakunta lankeemuksensa jälkeen hänen
suosiostaan ja oltuansa hänen puhetorvenaan (Ilm. 3: 16) tulee
vähitellen vajoamaan epäuskon tilaan, jossa Raamattu lopullisesti tulee
kokonaan syrjäytetyksi todellisuudessa, vaikkakin nimellisesti
säilymään, jossa viisaustieteelliset kaiken karvaiset aprikoimiset
tulevat olemaan todelliset opinkappaleet. Uskolliset leimatut tulevat
välttämään tämän lankeemuksen; sillä heidät "katsotaan arvollisiksi
pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (saavat he) seisoa" --
eikä langeta Herran läsnäolon aikana. (Luuk. 21: 36.) Tositeossa ovat
monet jo vajoamaisillaan alas -- he säilyttävät jumalanpalvelusmuodon,
ja uskon Luojaan ja tulevaan elämään, mutta katselevat näitä
pääasiallisesti omien tai toisten ihmisten viisaustieteitten ja
oppien kautta ja syrjäyttävät Raamatun jumalallisten päätösten
erehtymättömänä opettajana. Vaikka nämä pitävätkin kiinni Raamatusta,
eivät he kumminkaan usko sen kertomuksia, etenkään Edenistä ja
syntiinlankeemuksesta. He säilyttävät Jeesus nimen ja nimittävät häntä
Kristukseksi eli Messiakseksi ja Lunastajaksi, mutta pitävät häntä
samalla ainoastaan mainiona joskaan ei virheettömänä esikuvana, ja
hylkäävät kokonaan hänen lunastusuhrinsa -- hänen ristinsä. He
väittävät Jumalan olevan syntistenkin isän ja kieltävät sen kautta sekä
kirouksen että Välimiehen.

Ei ole ylipäänsä huomattu, että ensimäisessä tulemisessa Herramme
virka-ajan kolme ja puoli vuotta, aina juutalaisen kansan
ulossyöksemiseen asti (heidän seurakuntansa ja kansallisuutensa oli
yhtä), käytettiin tämän yhteiskunnan eli järjestelmän tutkimiseen eli
koettelemiseen pikemmin _kokonaisuuteen_ kuin yksityisiin jäseniin
nähden. Sen hengellinen luokka -- papit, kirjanoppineet ja fariseukset
-- edustivat tätä järjestelmää kokonaisuudessaan. Itse he selittivät
edustavansa juutalaisuutta (Joh. 7: 48, 49) ja kansakin käsitti asian
niin; se aiheutti kysymyksen: Onko kukaan hallitusmiehistä tai
fariseuksista uskonut häneen? Ja Herramme tunnusti heidät semmoisina;
harvoin hän nuhteli kansaa siitä, etteivät ottaneet häntä vastaan,
mutta uudelleen ja uudelleen hän puhui "sokeista taluttajista" ja piti
heitä vastuunalaisina siitä, etteivät itse tahtoneet mennä Valtakuntaan
sisälle, eivätkä sallineet kansankaan, joka muutoin olisi ottanut
Jeesuksen vastaan Messiaksena, tehdä niin.

Herramme koetti alituisesti karttaa julkisuutta -- hänen oppinsa ja
ihmetyönsä kun yllyttivät kansaa, jotteivät he tulisi ja väkivallalla
tekisi häntä kuninkaaksi (Joh. 6: 15); ja kumminkin esiintoi hän
alituisesti todistuksia vallastaan ja siitä, että hän oli
Messias, juutalaisen papiston tietoon, kunnes heidän koetuksensa
seurakuntakansana oli päättynyt, ja heidän huoneensa eli järjestelmänsä
oli ulossyösty, "autioksi jätetty". Senjälkeen suunnattiin, hänen
johdollansa, apostolien opettaessa, kaikki ponnistukset kansaan
yksityisinä henkilöinä; ja ulossyösty seurakunta-järjestelmä
virkamiehineen, sellaisenaan, jätettiin kokonaan huomioon ottamatta.

Todistukseksi siitä, että hänen virka-aikanaan ja siihen saakka, kunnes
heidän järjestelmänsä hyljättiin, opettajat ja papit edustivat kansaa,
huomattakoon hänen menettelytapaansa puhdistetun spitalisen suhteen,
josta mainitaan Matt. 8: 4. Jeesus sanoi hänelle: "_Katso, ettet sano
tästä kellekään_; vaan mene ja näytä itsesi papille ja uhraa se lahja,
jonka Mooses on säätänyt, _todistukseksi_ HEILLE". Todistus oli
salattava kansalta jonkun aikaa, mutta siitä oli annettava täsmällinen
tieto heidän "_neuvosmiehilleen_", jotka edustivat koko juutalaista
seurakuntaa siinä koetuksessa, jonka alaisena se silloin oli.

Erityisesti on meidän huomattava, mikä tarkotus ja minkälainen tulos
oli juutalaisen seurakunnan koetuksesta järjestelmänä, sen
esikuvallisen yhteyden johdosta, jossa ne ovat evankelisen seurakunnan
nykyiseen koetukseen, sekä minkälainen niiden suhde oli Jumalan
suunnitelmaan kokonaisuudessaan. Juutalaiset selittivät, heille
annettujen lupausten nojalla, olevansa tulevaa Messiasta varten
_valmistettu_ kansa, kansa, jonka hän järjestäisi, tekisi
alamaisekseen, jota hän johtaisi ja käyttäisi "_omana kansanaan_"
siunatessaan maan kaikkia muita kansakuntia, saattamalla kaikki täyteen
tietoon Jumalasta ja valmistamalla heille tilaisuuden päästä
sopusointuun hänen vanhurskasten lakiensa kanssa. Vaikka Jumala, joka
tietää kaikki ennakolta, tiesi, ettei luonnollinen Israel sopisi
olemaan tärkeimmällä paikalla tässä suuressa tehtävässä, antoi hän
heille siitä huolimatta kaikenlaisia tilaisuuksia ja etuja, ikään kuin
hän olisi ollut tietämätön seurauksista. Sillä aikaa ilmaisi hän
ennakolta tietämisensä profetallisten ennustusten kautta, joita he
eivät saattaneet ymmärtää, ettei _meidän_ tarvitsisi ajatella, että hän
oli kokeillut ja epäonnistunut, menettelytavassaan juutalaiseen kansaan
nähden.

Niin kauan kuin Israel seurakuntakansana väitti olevansa valmis,
halukas ja innokas suorittamaan oman osansa ohjelmasta, oli aivan
kohtuullista, että se _alistettiin koetuksen alaiseksi_, ennenkuin
Jumalan suunnitelmaa pantiin edelleen toimeen. Tämä suunnitelman jatko
oli, että sitten kuin Aabrahamin luonnollinen siemen koettelemuksensa
kautta oli osottautunut sopimattomaksi tuota parhainta luvattua ja
haluttua kunniaa varten, tulisi evankelikautena valittavaksi ja
määrättäväksi yksityisiä henkilöitä, jotka olisivat arvollisia suureen
kunniaan päästä Aabrahamin luvatuksi siemeneksi ja Messiaksen
kanssaperillisiksi luvatussa valtakunnassa, joka siunaisi ja nostaisi
kaikki maan sukukunnat. -- Gal. 3: 16, 27--29, 14.

Jumalallisen suosion "seitsemänkymmentä viikkoa" (490 vuotta), jotka
olivat luvatut Juudan kansalle, eivät saattaneet jäädä täyttämättä; ja
niinmuodoin ei voitu millään tavalla kutsua pakanoita, tai edes
samarialaisia tulemaan opetuslapsiksi tai minkäänlaiseen yhteyteen sen
valtakunnan kanssa, jota Kristus ja apostolit saarnasivat. (Apt. 3:
26.) "_Oli välttämätöntä_, että Jumalan sana, [kutsu valtakunnan
osallisuuteen] _ensiksi_ puhuttaisi _teille_", sanoi Paavali puhuessaan
juutalaisille. (Apt. 13: 46.) "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö
mihinkään samarialaisten kaupunkiin; vaan menkää ennemmin niiden
kadonneiden lammasten tykö, jotka ovat Israelin huonetta"; ja vielä:
"Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden
lammasten luo", sanoi Mestari, kun hän lähetti ulos opetuslapsensa. --
Matt. 10: 5, 6; 15: 24.

Koko "seitsemäskymmenes viikko", jonka keskellä Kristus kuoli, --
seitsemän vuotta Herramme virka-ajan alusta siihen asti kuin Pietari
lähetettiin saarnaamaan Korneliukselle, ensimäiselle kääntyneelle
pakanalle -- oli Jumalan järjestelyn mukaisesti erotettu juutalaisten
koettelemista varten. Mutta sen sijaan, että heitä olisi koeteltu
kokonaisuudessaan (seurakuntakansana) kaikkina näinä seitsemänä vuonna,
"toteutettiin tämä koetus rutosti" -- eikä heidän vahingokseen vaan
edukseen. Koska siis oli selvää, ei ainoastaan Jumalalle, vaan myöskin
ihmisille, että fariseukset, papit ja kirjanoppineet eivät ainoastaan
hyljänneet, vaan myöskin viimeiseen asti vihasivat Herraa Jeesusta ja
koettivat tappaa häntä; niin hän sentähden, kun hänen aikansa oli
tullut julkisesti tarjoutua heille _Kuninkaana_ ratsastaen aasilla
heidän luokseen, silloin, kun seurakuntakansan edustajat eivät ottaneet
häntä vastaan kuninkaana, hylkäsi hän heti tämän järjestelmän, vaikka
kansanjoukko kyllä otti hänet mielellään vastaan ja vaati, että hänet
tunnustettaisiin kuninkaaksi. (Mark. 12: 37.) Siten keskeytti Herra
kaiken hyödyttömän koetuksen, jotta "seitsemännenkymmenennen viikon"
loppuosa käytettäisiin erityisesti ja yksinomaan tämän hyljätyn
järjestelmän _kansaa, yksityisiä_ varten -- ennenkuin uuden
armotalouden palvelijat lähetettäisiin kaikkien kansakuntien
keskuuteen. Ja niin tapahtuikin; sillä kun Herramme ylösnousemisensa
jälkeen antoi opetuslastensa tietää, ettei heidän toimintansa tästä
lähin enää tarvinnut olla rajotettuna yksin juutalaisiin, vaan
saatettiin laajentaa "kaikkiin kansoihin", lisäsi hän tarkasti: --
"_alkaen Jerusalemista_." (Luuk. 24: 47.) Ja hän tiesi hyvin, että
heidän juutalaiset mielipiteensä estäisivät heitä menemästä muualle
kuin juutalaisten keskuuteen, ennenkuin hän määrättynä aikana avaisi
tien -- niinkuin hän tekikin heidän suosioaikansa lopulla lähettämällä
Pietarin Korneliuksen luo. Siitä ajasta asti ovat yksityiset
juutalaiset ja pakanat olleet samalla lailla osalliset Jumalan suosion
eduista, ollen molemmat yhtä otollisia Kristuksessa ja hänen kauttaan;
sillä "nykyisessä kutsussa ei ole mitään erotusta", mitä Jumalaan
tulee. Juutalaiselle epäsuotuisa erotus on hänen oma ennakkoluulonsa,
joka estää häntä käyttämästä hyväkseen _lahjana_ Kristuksen kautta
siunauksia, joita hänelle kerran tarjottiin sillä ehdolla että hän
todellisesti seuraisi Jumalan lain kirjainta sekä henkeä, jota ei
yksikään langenneessa tilassa saata täyttää.

Tämä "seitsemäskymmenes viikko", kaikkine lähempine asianhaaroineen,
jotka olivat luonnollisen Israelin koetuksen yhteydessä, ei ainoastaan
suorittanut tarkotustaan, tämän järjestelmän koettelemista, vaan antoi
myöskin, ja erityisesti, esikuvallisen esityksen nimellisen evankelisen
seurakunnan eli nimellisen hengellisen Israelin, jota nimitetään
"Kristikunnaksi" ja "Baabeliksi", samanlaisesta koetuksesta, seitsemänä
vastaavana vuonna, lokakuusta 1874 lokakuuhun 1881, jotka vuodet
alkoivat evankeliajan elonkorjuun. "Kristikunta", "Babel", selittää
näkevänsä alkukuvansa, luonnollisen Israelin epäonnistumisen ja väittää
olevansa Aabrahamin totinen _hengellinen_ siemen ja olevansa valmis,
sopiva ja innokas kääntämään pakanamaailmaa ja vanhurskaasti
hallitsemaan ja opettamaan ja siunaamaan kaikkia kansoja, aivan
niinkuin juutalainen järjestelmä sanoi olevansa. Nykyinen aikakausi on
esikuvallisen kaltainen siinäkin, että sen ajan johtajat ylipäänsä
olivat tulleet pitäneeksi lupauksia tulevasta Messiaksesta
kuvannollisina lausuntoina; ja ainoastaan kansan alhaisempi luokka
odotti _henkilökohtaista_ Messiasta. Oppineet, sen ajan juutalaisten
keskuudessa, hylkäsivät henkilökohtaisen Messiaksen ja odottivat, että
heidän kansalliskirkkonsa voittaisi kaikki muut ylevämpien lakiensa
johdosta ja täyttäisi sillä tavoin kaiken sen, minkä suorittamiseen
alhainen kansa luuli tarvittavan henkilökohtaisen Messiaksen. (Ja tätä
mielipidettä ovat vielä nytkin "oppineet" juutalaiset opettajat eli
rabbinit, jotka tulkitsevat messiasennustusten koskevan heidän
kansalliskirkkoansa eikä henkilökohtaista maailman Vapahtajaa. Niitäkin
ennustuksia, jotka tarkottavat Kristuksen kärsimisiä, sovittavat he
omiin kärsimyksiinsä kansana). Oppinsa mukaisesti, lähettivät he
lähetyssaarnaajia ympäri koko maailman kääntämään maailmaa Mooseksen
lakiin, ja ajattelivat sillä tavoin saavuttavansa ja "siunaavansa
kaikki maan sukukunnat", riippumatta henkilökohtaisesta Messiaksesta.
Tämä tapahtui niin suuressa mitassa, että Herramme huomautti siitä
sanoen: "Te kuljette ympäri merta ja mannerta tehdäksenne yhden
käännynnäisen".

Kuinka onkaan nimi-"kristillisyyden" oppi samankaltainen vielä
tänäpäivänä. Alhaisempi kansa, kun heidän huomionsa kiinnitetään
siihen, että Herra lupasi tulla takaisin, ja että apostolit ja profetat
ennustivat, että tuhatvuotinen valtakunta eli ennalleenasettamisajat
olisivat seurauksena Herran toisesta tulemisesta (Apt. 3: 19--21) ovat
taipuvaisia ottamaan vastaan totuuden ja iloitsemaan siitä, aivan
niinkuin samanlainen luokka teki ensimäisen tulemisen aikana. Mutta
nyt, niinkuin 1800 vuotta sitten, on kansan ylimmäisillä papeilla ja
neuvosmiehillä kehittyneempi (?) aate. He pitävät kiinni siitä, että
lupausten toteutuminen tuhatvuotisajan onnesta, rauhasta maan päällä ja
hyvästä tahdosta ihmisten keskuudessa, on aikaansaatava ja saadaankin
heidän ponnistustensa, lähetystyönsä, j.n.e. kautta, ilman Herran
Jeesuksen henkilökohtaista tulemista; ja tekevät siten lupaukset
toisesta tulemisesta ja tulevasta Valtakunnasta sisällyksettömiksi.
Nykyajan ylimmäiset papit ja neuvosmiehet, "kristikunnan"
"hengelliset", väittävät ja näyttävät uskovan -- pettäen
itsensä sekä kansan -- että heidän lähetysharrastuksensa ovat
juuri onnistumaisillansa, ja että he, ilman Herraa, nyt ovat
saavuttamaisillaan maailmalle kaikki tuhatvuotissiunaukset, joita
Raamattu kuvaa.

Tämän harhaluulon perustuksena on sekin, että lisääntynyt tieto ja
matkustaminen edes ja takasin maan päällä, jotka kuuluvat tähän "Hänen
valmistuksensa päivään", ovat olleet erittäin suotuisat sivistyneitten
kansojen kaupan laajentamiselle ja sitä seuraavalle maallisen
varallisuuden lisääntymiselle. Kunnian kaikesta tästä ottaa Baabel
kylmäverisesti itsellensä ja osottaa kaikkien näiden etujen olevan
tuloksia kristillistyttävästä ja elähdyttävästä vaikutuksestaan. Se
osottaa ylpeydellä Isonbritannian "kristillistä kansaa" ja sen
rikkautta ja varallisuutta kristillisten periaatteittensa tuloksena.
Mutta millä kannalla ovat asiat? Jokainen edistysaskel, jonka tämä tai
mikä muu kansa tahansa on ottanut, on aina käynyt käsi kädessä
ponnistuksien kanssa, jotka ovat tarkottaneet irtautumista Baabelin
ikeen sorrosta. Samassa suhteessa kuin Isobritannia on irtautunut
paavillisen sorron kahleista, on se menestynyt; ja samassa suhteessa
kuin se yhä edelleen on suosinut ja vastaan ottanut vaikutuksia
paavilaisista opeista kirkon ja valtion yhdistämisestä, Jumalan
määräämästä kuninkaallisesta ja papillisesta sortovallasta, ja
alistunut ahneuden ja itsekkäisyyden hirmuvallan alle, samassa
suhteessa se myös vielä on alennuksen tilassa.

Kullanhalu ja vallanhimo olivat voimia, joiden kautta pakanallisten
maitten satamat vastahakoisesti avattiin niin kutsuttujen kristittyjen
kansojen kaupalle, englantilaiselle ja saksalaiselle rommille ja
opiumille ja amerikkalaiselle whiskeylle (viinalle) ja tupakalle.
Rakkaus Jumalaan ja pakanakansojen siunaaminen ei saanut minkäänlaista
tilaa näissä harrastuksissa. Tässä on vähäpätöiseltä näyttävä kertomus
meidän aikamme historiasta, joka saattanee niinkutsuttujen
kristikansojen omattunnot, jos heillä omiatuntoja on, vavahtamaan.
Länsi Afrikassa olevan Nupen muhamettilainen emiri, lähetti äskettäin
seuraavan sanoman piispa Crowtherille, joka kuului Niger
lähetykseen: --

"Tämä ei ole mikään suuri asia; se koskee vaan barasaa [rommia].
Barasa, barasa, barasa! Se on hävittänyt meidän maamme; se on
hävittänyt kovasti meidän kansaamme; se on tehnyt kansamme hulluksi.
Minä pyydän sinua, Malam Kip, älä unohda tätä kirjelmää; sillä me
pyydämme kaikki, että hän [Crowther] anoisi että suuret papit
[Anglikanisen kirkkolähetysseuran toimikunta] pyytäisivät Englannin
kuningattaren [Englannin kirkon pään] estämään barasan kuljetuksen
tähän maahan."

"Jumalan ja profetan tähden! Jumalan ja profetan, Hänen lähettiläänsä
tähden, täytyy hänen auttaa meitä tässä asiassa -- barasan suhteen.
Tervehtikää häntä, että Jumala siunaisi häntä työssään. Tämä on
suullinen sana Malikelta, Nupen emiriltä."

Lausuessaan mielipiteensä tästä, sanoo baptistilehti: --

"Tämä vaatimaton neekerihallitsija ilmaisee tässä kirjeessä kansastaan
sellaisen huolenpidon, jommoista kristityt yksinvaltiaat ja hallitukset
eivät ole vielä osottaneet; sillä kukaan kristitty hallitsija eikä
kukaan Yhdys-Valtain presidentti ole koskaan vielä tehnyt sellaista
anomusta kansansa puolesta. Ei missään valtaistuinpuheessa parlamentin
avajaisissa, ei missään presidentin tervehdyspuheessa, ole
koskaan sellaista paikkaa vielä tavattu. Häpeä kristityille
hallitusmiehillemme! Voitto, kirottu kullan nälkä, on kauppiaitten
laki; ja nämä ovat hallituksen lemmikkejä ja herroja."

Koska niin on, tahdomme totuuden nimessä kysyä: Miksi kutsutaan näitä
hallituksia kristityiksi? Ja Yhdys-Valtain hallitus ei tee mitään
poikkeusta muista, kun niin monet yhä vaan kutsuvat sitä kristityksi
hallitukseksi, vaikkei se tosin itse innokkaitten lahkolaisten
kehoituksistakaan huolimatta oikeastaan tunnusta tuota ansaitsematonta
arvonimeä. Bostonista lähetetään alituisesti mahdottoman suuria
laivanlastillisia rommia Afrikaan ilman minkäänlaista estettä
hallituksen puolelta, vieläpä sen täydellä suostumuksella, sen
myöntäessä oikeuksia kymmenille tuhansille omille kansalaisilleen tuon
vihatun "tuliveden" valmistamiseksi ja anniskelemiseksi, joka tehdään
kahta vertaa vahingollisemmaksi ja viettelevämmäksi niin kutsutun
rektifikationin kautta, se on lisäämällä siihen lain myöntymyksellä
vahvimpia myrkkyjä. Kaikkea tätä, ja paljon enempääkin pitävät
"kristityt" valtiomiehet ja niin kutsuttujen kristikansojen hallitsijat
oikeana ja puollustavat sitä, hankkiakseen _tuloja_ -- pitäen
helpoimpana keinona siten kerätä kansalta osa valtion tarpeellisten
menojen täyttämiseksi tarvittavista varoista. Tämä on varmasti kunnian
alttiiksi antamisen alhaisin ja huonoin muoto. Jokaisen ajattelevan
ihmisen täytyy nähdä kuinka mahdoton on sovelluttaa kristityn nimeä
parhaimmallekaan nykyajan hallituksista. Yritys, saada kristityn nimi
sopimaan tämän "maailman valtakunnan" luonteisiin, joita tämän maailman
ruhtinas -- Saatana -- hallitsee ja jotka ovat "maailman hengen"
läpitunkemat, on hämmentänyt kaikkien tosi-kristittyjen sydämet, joita
eksytys on villinnyt otaksumaan, että maailman nykyiset hallitukset
jossain suhteessa olisivat Kristuksen Valtakunta.

Canon Farrar sanoo _Contemporary Review'issä_: "Vanhaa petomaista
ahneutta, joka oli orjakaupan tunnusmerkkinä, on seurannut vielä
ahnaampi ja turmiota tuottavampi petomaisuus, josta väkijuomakauppias
on tunnettu. Meidän esi-isämme riistivät Afrikan niskalta
pois ruoska-ikeen; me taas olemme saattaneet alkuasukas-rodut
skorpioni-ikeen alle. Me olemme avanneet Afrikan virrat kaupalle,
ainoastaan kaataaksemme niihin alkoholin raivoavan, palavan virran,
jonka rinnalla ei mikään helvetin virta ole veripunaisempi tai
kirotumpi. Onko kansojen omatunto kuollut?"

Me vastaamme, Ei! Kansakunta ei koskaan ole ollut kristitty eikä sillä
niinmuodoin milloinkaan ole ollut kristittyä omaatuntoa eikä
kristillistä henkeä. _Korkeintaan_ saattaa heistä sanoa, että valo
Jumalan totisesti vihkiytyneistä lapsista on valaissut, hienostanut ja
pakottanut yleisen mielipiteen jonkinlaisiin puhdistuksiin kansoissa,
joissa he "loistavat kynttilöinä".

Samalla tavalla pakottivat samat kristityt (?) hallitukset Kiinan ja
Japanin ottamaan vastaan yhtä kauhean kaupan heidän vakavista
vastaväitteistään huolimatta. Vuonna 1840 alkoi Isobritannia Kiinaa
vastaan sodan, jota kutsutaan "Opiumisodaksi", pakottaakseen Kiinan
hallituksen, joka tahtoi suojella kansaansa tältä kauhealta
kiroukselta, sallimaan tämän aineen maahan-tuonnin. Sota päättyi
suosiollisesti perkeleen asialle. Brittiläiset sotalaivat hävittivät
tuhansittain ihmisiä ja koteja ja pakottivat Kiinan pakanallisen
hallitsijan avaamaan valtakunnan sille pitkälliselle kuolemalle, jonka
opiumi, Kiinan juovutusaine, saa aikaan. Brittiläisen hallituksen
puhdas tulo tästä tavarasta, sen jälkeen kuin kalliit kustannukset
varojen ylöskannosta oli poistettu, nousivat, vuonna 1872 julkaistujen
kertomusten mukaan edelliseltä vuodelta yli 37,000,000 dollariin (yli
185,000,000 Smk.) Tämä, 37,000,000 dollaria vuodessa, oli sodan
johtavana vaikuttimena, suorana rakkauden vastakohtana kiinalaisten
nykyiseen tai tulevaiseen menestymiseen nähden. Se pykälä sopimuksessa,
joka vakuutti suojelusta kristityille lähetyssaarnaajille, oli
ainoastaan herkkupala, joka viekkaasti lisättiin siihen rauhattomaan
oikeutta rakastavien ihmisten omaatuntoa -- antaakseen suurelle
rikokselle hyväntahtoisuudesta osotetun armeliaisuuden varjon.
Sopimuksen mukaan avattiin sodan lopulla muutamia satamia
englantilaiselle kaupalle, ja sen jälkeen tehtiin samanlaisia
sopimuksia toistenkin kansojen kanssa, ja muutamia hyviä tuloksia
voitettiinkin sen kautta. Eräs niistä oli Kiinan avautuminen
sivistyksen vaikutukselle. Mutta siitä asiasta, että muutamat harvat
kristityt miehet ja naiset ovat esiintyneet opettaakseen kansalle
jotakin vanhurskauden periaatteista, ei kunnia tule ainakaan
brittiläiselle kansalle, jonka tarkotuksena oli kauppa, ja joka
kullanhalusta eikä suinkaan kiinalaisten hyväksi tai Jumalan kunniaksi,
alkoi epäpyhän ja oikeudenvastaisen sodan kansaa vastaan, joka ei ollut
yhtä taitava tuossa perkeleellisessä taidossa.

Toisten paheiden ohella on "kristikunta" opettanut kansoille
epäjumalanpalveluksen pahimmat muodot, oman itsensä, rikkauden ja
vallan jumaloimisen, jonka hyväksi kristityt miehet ja kansat, oman
tunnustuksensa mukaan, ovat valmiit pettämään, vahingoittamaan ja
vieläpä tappamaankin toinen toisensa. Se on myöskin opettanut heille
pyhien asiain rienaamista ja väärinkäyttämistä joka kielellä; sillä
jokaisen laivan miehistö, joka on kristityksi tunnustautuvasta
kansasta, rienaa Kristuksen nimeä. Mutta sillä aikaa kun niin
kutsuttujen kristikansain vaikutus on ollut sellainen, on heistä
myöskin lähtenyt muutamia jaloja ristin-sanansaattajia, todellisia
Jumalan palvelijoita, sekä useita vähemmän jaloja ihmisten
palvelijoita; yhteensä, kumminkin, ainoastaan kourallinen julistamaan
pakanoille Kristusta ja oikeata sivistystä.

Oikeastaan eivät totiset lähetyssaarnaajat, vaan lähetysseurain
herkkämieliset virkailijat kotimaassa, joilla on hyvin vähän käsitystä,
ja usein hyvin vähän todellista harrastusta asian oikeaan tilaan
vieraissa maissa, ja joiden mielipiteet pääasiallisesti perustuvat
suureen rahasummaan, joka vuosittain kerätään ja annetaan ulos, --
jotka uskovat, että pakanamaailma jo melkein on käännetty,
ja että heidän ahkeroimisensa lopultakin ovat päättymäisillänsä
luvattuihin tuhatvuotissiunauksiin ilman Herran toista tulemista.
Lähetyssaarnaajat, jotka ovat olleet mukana eturivissä, kuulostavat
ylipäänsä alakuloisilta, paitsi silloin kun saattavat elvyttää
toivoansa vastoin kaikkia mahdollisia todellisuuteen perustuvia
kokemuksia ja vastoin tervettä arvostelukykyä. Niinpä myönsi eräs --
jumaluusopin tri J.O.K. Eving -- joka oli oleskellut yhdeksän vuotta
lähetystyössä Intiassa, äskettäin pidetyssä esitelmässä Nuorten Miesten
Kristillisessä Yhdistyksessä Pittsburgissa, Pensylvaniassa, että
sivistyksen ja lähetystyön vaikutus _nykyaikana_ ei ollut ainoastaan
pakanallisten uskontojen alasrepimistä, vaan kaiken uskonnollisen uskon
poistamista, tehden kansan vapaa-ajattelijoiksi. Mutta hänen luja
toivonsa on, että seuraava askel tulee olemaan uskottomuudesta
kristinuskoon -- järkeä vailla oleva toivo, varmastikin, niinkuin
kokemus täällä, sivistyneissä maissa aivan epäilemättömästi osottaa. Me
kerromme tässä otteita julkisissa lehdissä olleista selostuksista hänen
luennoistaan, seuraavasti:

"Intia on suuremmassa velassa kristinuskon suoranaiselle tai
välilliselle vaikutukselle kuin millekään muulle. Se on tehnyt paljon
murtaakseen vanhan käsityksen aineellisista jumalista ja sen sijaan
pystyttääkseen käsityksen yhdestä ainoasta korkeimmasta Jumalasta,
jonka Länsimaiden [Euroopan ja Amerikan] kansat ovat omaksuneet.
[Asianmukaisempaa olisi sanoa heidän vastaanottaneen ateismin
tavallisen käsityksen, että nim. luonto on korkein ja ainoa Jumala.]"

"Maan 263,000,000 ihmisestä on 10,000,000 nuorta miestä, jotka puhuvat
englannin kieltä, ja joita opetetaan Länsimaiden käsitteiden
mukaisesti, niinkuin meitäkin. Korkeampi luokka on perinpohjin
tutustunut kirjallisuuteen, uskontoon, ja tieteisiin, jotka ovat
perustuksena kansan kasvattamiselle tässäkin maassa. Vanha käsitys
kostonhimoisesta Jumalasta, jota on lepytettävä monilla lahjoilla ja
paljoilla rukouksilla, on väistynyt uudenaikaisen epäuskonhengen
tieltä. Idän sivistyneet eivät enää usko isäinsä jumaliin. He ovat
hyljänneet ne ainaisiksi ajoiksi ja korvanneet ne eversti Robert G.
Ingersollin, Poimén, Voltairen, Bradlaugh'in ja kaikkien toisten
ateististen ja panteististen opettajain esittämillä opeilla. Tämä
epäilevä ajanjakso tulee pian poistumaan, ja niinkuin Länsi on antanut
Intialle käsitteensä, tulee se antamaan sille kristillisen Jumalan
uskonnonkin".

"Intian nuoret miehet ovat hyvin kasvatettuja, tarkkoja tekemään
havaintoja, älykkäitä, hyvin perehtyneitä toisten kansojen
olosuhteisiin, niinkuin omankin kansansa, ja, vaikka saattaa tuntua
omituiselta, tuntevat he hyvin meidän Raamattummekin. He tuntevat sen
todella niin hyvin, ettei kukaan, joka ei ole täydellisesti perehtynyt
sen oppeihin ja kristilliseen jumaluusoppiin, saata toivoa kykenevänsä
menestyksellä vastata kaikkiin heidän sitä vastaan tekemiinsä
vastaväitteisiin. Tavallinen käsitys, että lähetyssaarnaaja istuu
puunvarjossa ja opettaa alastomia alkuasukkaita, on loppuun kulunut.
Intiassa tapaa lähetyssaarnaaja älykkäitä ja sivistyneitä miehiä ja on
hänen oltava hyvin varustettu vaikuttaakseen heihin. He ovat, paitsi
sitä, että ovat älykkäitä, kansaa, jolla on hieno ulkomuoto, ovat
miellyttäviä, kohteliaita, heillä on hieno seurustelutapa ja he
kohtelevat kaikkia ulkomaalaisia mitä suurimmalla arvonannolla ja
kunnioituksella."

Puhujan esittämät järkähtämättömät tosiseikat eivät varmastikaan anna
minkäänlaista pohjaa hänen mahdottomille toiveilleen. Kokemus on
eittämättömästi osottanut, että lahkojen käyttämät kerskuvat
todistukset harvoin johtavat rehellisiä enemmän kuin pilkkaaviakaan
epäilijöitä kääntymiseen, sillä näiden lahkojen eksytykset vääntelevät
ja turmelevat kaiken omistamansa totuuden. Varmasti saattavat kaikki
muut, paitsi sokeat nähdä, että jos siihen tilaan, jossa _neljä sataa
miljoonaa_ [näistä 400,000,000 sanoo roomalaiskatolinen kirkko heille
kuuluvan 280,000,000, protestanttien väittäessä heille kuuluvan
120,000,000] niin kutsuttua kristittyä on, käännettäisiin lisäksi
_kymmenen sataa miljoonaa pakanoita_, tulisi ilmeiseksi kysymykseksi,
niinkuin juutalaisessakin ajassa (Math. 23: 15), eivätkö he silloin
tulisi sopivammiksi kadotukseen kuin mitä he olivat eläessään
alkuperäisissä pakanallisissa taikauskoissaan. Varmastikaan ei saata
kukaan tyynellä mielellä väittää, että kääntyminen niin kutsutun
kristikunnan tilaan täyttää kuvauksen tuhatvuotisajan rauhasta ja
hyvästä tahdosta, jota profetat ennustivat, ja joka lyhykäisesti
yhdistetään Herramme rukouksen sanoissa: "Tulkoon valtakuntasi;
tapahtukoon sinun tahtosi maankin päällä _niinkuin taivaassa_."
-- Luuk. 11: 2.

Onko ollenkaan kummastuttavaa, ettei Herra tunne tätä _neljänsadan
miljoonan joukkoa_, joka tunnustuksensa mukaan on Kristuksen seurakunta
ja nimittää itseänsä hänen Valtakunnaksensa -- "Kristikunnaksi" -- ja
että hän antaa sille sopivamman nimen Baabel (sekaannus, hämmennys)? Ja
onko ihme, että nämä, omaten sellaisen käsityksen Kristuksen
Valtakunnasta ja sen levenemistavasta ympäri maailman ja sen
tuloksista, ovat valmistumattomat todelliselle Valtakunnalle ja
haluttomia ottamaan vastaan uutta Kuningasta, niinkuin esikuvallisen
huoneen hallitusmiehetkin aivan samanlaisista syistä olivat
valmistumattomat ensimäisessä tulemisessa. Eikä saata epäilläkään, että
keisarit, kuninkaat ja ruhtinaat, jotka nyt käyttävät vaikutustaan ja
valtaansa pääasiallisesti omaksi korottamisekseen, ja jotka varustavat
ja ylläpitävät miljoonia asestettuja miehiä suojellakseen itseään ja
pysyttääkseen itsensä kuninkaallisissa ylellisyyksissään ja
hallitsija-asemissaan, mieluummin soisivat miljoonia teurastettavan ja
toisia miljoonia joutuvan leskiksi ja orvoiksi, niinkuin
entisaikoinakin, kuin luopuisivat nykyisistä eduistaan. Onko
ihmettäkään, etteivät nämä halua, tai odota, tai usko sellaista
Valtakuntaa, joka Raamatussa luvataan? -- valtakuntaa, jossa korkeat ja
ylpeät ja ylhäiset tehdään alhaisiksi ja alhaiset nostetaan yleiseen,
oikeaan ja tarkotuksenmukaiseen asemaan? Onko ihmettä, että kaikki ne,
jotka ovat sopusoinnussa jonkinlaisen sorron, kiristämisen tai
rasittavan monopoolin kanssa, jonka kautta he voittavat tai toivovat
voittavansa vääryydellä etuja vertaistensa kustannuksella, että kaikki
sellaiset ovat hitaita uskomaan vanhurskauden Valtakuntaan, jossa ei
mitään vääryyttä eikä omien etujen etsimistä sallita? Ja erityisesti,
saatammeko ihmetellä, että sellaiset ovat hitaita uskomaan, että tämä
Valtakunta on lähellä, niin, oven edessä?

Emmekä saata ihmetellä, että suuret, ylimäiset papit ja neuvosmiehet,
"kristikunnassa", jotka etsivät voittoa, kukin omalta taholtaan tai
lahkoltaan (Jes. 56: 11), eivät tunne, ja sentähden hylkäävät,
hengellisen Kuninkaan, joka nyt on läsnä, niinkuin luonnollisen huoneen
opettajat hylkäsivät hänet, kun hän oli läsnä lihassa. Ja samoinkuin
Herra hylkäsi, kärsi ja syöksi pois suosiosta, vaikeuksien tuleen,
monia öljypuun "luonnollisia oksia" ja piti oksina ainoastaan totiset
israelilaiset, niin emmekö näe, että sama viisaus koettelee
"metsäöljypuun oksia" myöskin tämän ajan elonkorjuussa (Room. 11: 21,
22) ja karsii juuren [abrahamilaisen lupauksen] suosiosta ja
lihavuudesta tämän suuren joukon tunnustautuvia oksia, joiden luonne,
tarkotus ja mielenlaatu todella ovat vieraita ja metsistyneitä -- hyvin
eriäviä juuren edustamasta Jumalan lupauksesta ja suunnitelmasta?

Ei ole ihmeellistä, että nykyinen elonkorjuu saa nähdä totisten
kristittyjen erottamisen tyhjistä, pintapuolisista tunnustajista,
samoin kuin juutalaisessa elonkorjuussa suoritettiin totisten
israelilaisten erottaminen sellaisista, jotka olivat ainoastaan
tunnustajia. Tämä on vaan sellaista, jota todenmukaisesti olisimme
voineet odottaa, vaikka emme olisi saaneetkaan mitään ilmestystä
Jumalan sanassa, että suuri joukko hyljättäisiin Baabelina. -- Vertaa
Room. 11: 20--22; Ilm. 3: 16 ja 18: 4.

Baabelin ("Kristikunnan") hylkääminen vuonna 1878 oli pelkkien
tunnustajain suuren joukon hylkääminen -- "sotajoukon", kuten Daniel
sitä nimittää, erotukseksi Pyhäkkö- eli Temppeliluokasta. Pyhäkköluokka
ei tule hyljättäväksi eikä autioksi jätettäväksi. Ei, Jumalalle olkoon
kiitos, pyhäkkö tulee kirkastettavaksi; Herran kirkkaus on täyttävä
hänen temppelinsä, kun viimeinen elävä kivi on kiillotettu, hyväksytty
ja paikalleen asetettu. (1 Piet. 2: 5, 6.) Me olemme nähneet, että
sellainen pyhäkköluokka on ollut olemassa kautta koko aikakauden,
kuinka se saastutettiin, ja sen kallisarvoiset astiat (opit)
häväistiin, ja kuinka sen puhdistuminen eksytyksistä vähitellen on
saatu aikaan. Tämä luokka on kaiken aikaa ollut totinen seurakunta,
silloinkin kun nimijärjestelmiä vielä jossain määrin hyväksyttiin ja
sitä jossain suhteessa käytettiin. Nimellisten järjestelmäin
hylkäämisen jälkeen on kumminkin nyt, niinkuin juutalaisessakin
elonkorjuussa, ainoastaan todellinen seurakunta hyväksytty ja on sitä
yksin käytetty Jumalan puhetorvena. Kaifasta, luonnollisen Israelin
ylimäistä pappia, käytettiin Jumalan puhetorvena tuomaan esille suuren
opetuksen ja ennustuksen ainoastaan muutamia päiviä ennen järjestelmän
hylkäämistä. (Katso Joh. 11: 50, 51, 55 ja 18: 14.) Mutta meillä ei ole
mitään viittauksia Raamatussa eikä mitään syytä otaksua, että Jumala
milloinkaan käytti tai tunnusti tätä kansallisseurakuntaa, sen
hallitusmiehiä ja edustajia, hylkäämisen jälkeen. Ja tästä samasta
opetuksesta on oltava selvillä täällä Baabelin yhteydessä. Herra on
"oksentanut" sen suustansa, eikä _siellä_ enää _koskaan_ kuulla Yljän
ja Morsiamen ääntä. -- Ilm. 18: 23.

Aivan turhaan koettavat muutamat puollustaa Baabelissa oloansa, ja
vaikka he tunnustavat profetallisen kuvauksen ylipäänsä oikeaksi,
tahtovat he väittää, että heidän lahkonsa, eli heidän erikoinen
seurakuntansa, tekisi poikkeuksen Baabelin luonteesta ylipäänsä, ja
että Herra niinmuodoin ei saata kutsua heitä lähtemään sieltä ulos
muodollisesti ja julkisesti, kun he kerran liittyivät siihen.

Ajatelkoot sellaiset, että me vielä olemme elonkorjuuajassa, jolloin
erottaminen tapahtuu, ja muistakoot Herramme selvästi lausutut syyt,
miksi hän kutsuu meitä ulos Baabelista, nimittäin: -- "Jottette tulisi
hänen synteihinsä osallisiksi." Ajatelkaa vielä, miksi Baabelia
nimitetään niin. Ilmeisesti sen monien opineksytysten johdosta, jotka,
sekotettuina muutamilla harvoilla jumalallisen totuuden aineksilla,
aikaansaavat suuren hämmennyksen; ja sen sekalaisen seurakunnan
johdosta, jonka sekotetut totuudet ja eksytykset ovat koonneet yhteen.
Ja koska he tahtovat riippua kiinni eksytyksissä uhraamalla totuuden,
tehdään totuus arvottomaksi ja usein mitätöntä huonommaksi. Tämä
eksytyksen suosiminen ja opettaminen totuuden kustannuksella on synti,
johon jokainen lahko nimikristillisessä seurakunnassa, aivan
poikkeuksetta on vikapää. Missä on lahko, joka tahtoo antaa teille
apunsa Raamatun ahkerassa tutkimisessa, jotta sen kautta kasvaisi
armossa ja totuuden tiedossa? Missä on lahko, joka ei estä teidän
kasvamistanne sekä oppiensa että tapojensa kautta? Missä on lahko,
jossa te voitte totella Mestarin sanoja ja antaa valonne loistaa? Me
emme tunne sellaista.

Jos muutamat Jumalan lapsista näissä järjestelmissään eivät huomaa
orjuuttaan, johtuu se siitä, etteivät he koetakaan käyttää vapauttaan,
koska he nukkuvat vartiopaikassaan, silloin kun heidän tulisi olla
toimeliaita huoneenhaltioita ja uskollisia vartioita. (1 Tess. 5: 5,
6.) Herätkööt he ja etsikööt ja käyttäkööt sitä vapautta, jonka he
uskovat omistavansa; näyttäkööt he uskonveljilleen ja -sisarilleen
missä heidän uskonoppinsa on riittämätön Jumalallisen suunnitelman
suhteen, missä he poikkeavat siitä ja missä ovat suorassa ristiriidassa
sen kanssa; osottakoot he, kuinka Jeesus Kristus Jumalan armosta
maistoi kuoleman _kaikkien_ edestä; kuinka virvoituksen aikoina
ennalleenasettamissiunaukset valuvat koko ihmissuvulle. Osottakoot he
vielä lisäksi evankeliseurakunnan korkean kutsun, ankarat ehdot
päästäkseen tuon joukon jäsenyyteen, ja että evankeliajan erityinen
tehtävä on erottaa tämä omituinen "kansa hänen nimellensä", joka
aikoinaan tulee korotettavaksi ja hallitsemaan Kristuksen kanssa. Ne,
jotka siten koettavat käyttää vapauttaan ilmottaakseen hyviä sanomia
meidän päivinämme synagoogissa, onnistuvat joko kääntämään koko
seurakuntia, taikka sitten herättämään vastustuksen myrskyn. He tulevat
varmasti sulkemaan teidät ulos synagoogistansa ja erottamaan teidät ja
sanomaan kaikenlaista pahaa teistä, valehdellen Kristuksen tähden. Ja
monet uskovat epäilemättä sillä tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta
jos te siten olette uskollisia, tulette saamaan ylen runsaasti
lohdutusta kalliissa lupauksissa Jes. 66: 5 ja Luuk. 6: 22, 23: --
"Kuulkaat Herran sanaa, te, jotka pelkäätte hänen sanojansa! _Teidän_
veljenne, jotka teitä vihaavat, jotka teitä minun nimeni tähden
tyköänsä erottavat, sanovat: Tulkoon Herra kunnioitetuksi [me teemme
tämän Herran kunniaksi]: mutta hän on ilmestyvä teidän iloksenne, ja he
joutuvat häpeään" (engl. k.). "Autuaat olette, kun ihmiset, Ihmisen
Pojan tähden vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja
herjaavat teitä ja hylkäävät nimenne, ikäänkuin se olisi paha. Iloitkaa
sinä päivänä ja riemuitkaa; sillä katso, palkkanne on suuri taivaassa;
samalla tavallahan heidän isänsä tekivät profetoille." Mutta, "voi
teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samalla tavallahan
heidän isänsäkin tekivät _väärille_ profetoille."

Jos kaikki, joiden kanssa te yhdessä palvelette Jumalaa yhtenä
seurakuntana, ovat pyhiä -- jos kaikki ovat nisua, jonka seassa ei
ollenkaan ole lustetta -- olette tavanneet hyvin merkillisen kansan,
joka tulee ottamaan vastaan elonkorjuutotuudet ilolla. Mutta jollei
niin käy, on teidän odotettava, että nykyinen totuus on erottava
lusteen nisusta. Ja lisäksi on teidän omasta puolestanne esitettävä
juuri näitä totuuksia, jotka aiheuttavat erottamisen.

Jos tahdotte kuulua voittaviin pyhiin, on teidän kuuluttava
"elonmiehiin", jotka sivaltavat totuuden sirpillä. Jos te olette
uskollinen Herralle, arvollinen totuudelle ja arvollinen perimään
kirkkauden hänen kanssaan, iloitsette, että saatte Ylielonkorjaajan
kanssa ottaa osaa nykyiseen elonkorjuutyöhön, -- sama sitten, kuinka
taipuvainen te luonnostanne olisittekaan matkustamaan rauhallisesti
tämän maailman läpi.

Jos on lustetta nisun seassa siinä seurakunnassa, jonka jäsenenä
olette, niinkuin aina on laita, tulee paljon riippumaan siitä kumpiko
laji on enemmistönä. Jos nisu on voitonpuolella, tulee totuus, jos se
viisaasti ja rakkaudellisesti esitetään, tekemään heihin hyvän
vaikutuksen; eikä luste halua olla siellä kauemmin. Mutta jos enemmistö
on lustetta -- noin yhdeksän kymmenettä osaa taikka tavallisesti
enemmänkin -- tulee elonkorjuu totuuksien huolellisin ja
ystävällisinkin esittäminen vaikuttamaan katkeruuden ja vahvan
vastustuksen heräämisen; ja jos te yhä julistatte hyviä sanomia ja
paljastatte kauvan juurtuneita eksytyksiä, tulette pian
"ulosheitetyksi" lahkolaisuuden hyväksi, tai rajotetaan vapautenne
niin, ettette saata antaa valonne loistaa siinä seurakunnassa.
Velvollisuutenne on silloin selvä: Todistakaa silloin rakkaudellisesti
Jumalan aikakausisuunnitelman hyvyydestä ja viisaudesta ja erottautukaa
heistä julkisesti sanottuanne syynne siihen ymmärryksellä ja
sävyisästi.

Baabelissa -- "Kristikunnassa" on eri lahkoissa eri asteilla olevaa
orjuutta. Muutamat, jotka harmistuneena hylkäsivät täydellisen ja
ehdottoman orjuuden yksityisen omaantuntoon ja arvosteluun nähden, jota
katolisuus vaatii, ovat kumminkin erittäin halukkaita itse olemaan
orjuudessa ja pitävät tärkeänä saada muitakin sidotuiksi jonkun
protestanttisten lahkojen uskontunnustusten tai opinkappalten kautta.
Tosin heidän kahleensa ovat keveämmät ja väljemmät kuin Rooman ja
pimeäin aikakausien kahleet olivat. Niin pitkältä kuin tätä ulottuu, on
se varmasti oikein -- todella uudistusta -- askel oikeaan suuntaan --
täydellistä vapautta kohti -- seurakunnan tilaa kohti apostolisella
ajalla. Mutta miksi ollenkaan kantaa inhimillisiä kahleita? Miksi
ollenkaan sitoa ja rajottaa omiatuntojamme? Miksi ei seisota lujasti
kiinni siinä täydellisessä vapaudessa, jolla Kristus on vapauttanut
meidät? Miksi ei hyljätä kaikkia erehtyväisten ihmisten tekemiä
ponnistuksia sitoakseen omaatuntoa ja estääkseen tutkimusta? -- ei
ainoastaan yrityksiä kaukaisessa muinaisuudessa, pimeinä aikakausina,
vaan erilaisten uskonpuhdistajain yrityksiä lähempänä meitä olevana
menneenä aikana! Miksi _emme_ päätä olla vapaita niinkuin apostolinen
seurakunta oli -- vapaita _kasvamaan_ tiedossa samoinkuin armossa ja
rakkaudessa sikäli kuin Herran "määrätty aika" ilmaisee hänen
armollisen suunnitelmansa yhä täydellisemmässä määrässä?

Varmastikin tietävät kaikki, että kun he liittyvät johonkuhun
inhimilliseen järjestelmään, ja omaksuvat sen uskontunnustuksen
omakseen, sitoutuvat he sillä uskomaan juuri sitä, mitä tämä tunnustus
määrää, ei enempää eikä vähempää. Jos he pakosta huolimatta, johon he
siten vapaehtoisesti ovat alistuneet, ajattelisivat omin päinsä ja
saisivat valoa toisista lähteistä, valoisemmista kuin se lahko on
saanut, johon he ovat liittyneet, on heidän tultava uskottomiksi joko
sille lahkolle ja sen kanssa tekemälleen liitolle, ettei nim. saa uskoa
mitään, joka on ristiriidassa sen omaksuman tunnustuksen kanssa, taikka
sitten on heidän rehellisesti syrjäytettävä ja hyljättävä tunnustus,
jonka ohi ovat kasvaneet, ja on heidän lähdettävä ulos sellaisesta
lahkosta. Tehdäkseen tätä tarvitaan armoa ja se vaatii jonkun verran
ponnistusta, kun mieluisat suhteet sen kautta katkotaan, ja tunnollinen
totuudenetsijä saa kuulla typeriä syytöksiä että on lahko-"petturi",
että on sellainen, joka "kääntää takkinsa tuulen mukaan", "jolla ei ole
varmaa kantaa", j.n.e. Kun joku on liittynyt johonkin lahkoon,
katsotaan hänen luopuneen omasta arvostelustaan ja kokonaan
arvostelevan asioita lahkon kannalta. Lahko ottaa päättääkseen hänen
puolestaan mikä on totta, mikä eksytystä; ja hänen täytyy, ollakseen
totinen, luotettava, uskollinen jäsen, hyväksyä lahkonsa päätökset,
tulevaisuuteen niinkuin menneisyyteenkin nähden, mikäli ne koskevat
kaikkia uskonnollisia kysymyksiä, ja syrjäyttää oman yksityisen
ajatuksensa ja karttaa henkilökohtaista tutkistelua, ettei hän kasvaisi
tiedossa ja joutuisi pois sen lahkon jäsenyydestä. Tätä, lahkon tai
uskontunnustuksen omantunnonorjuudessa olemista nimitetään usein
monilla sanoilla, kun joku sellainen selittää "_kuuluvansa_" lakkoon.

Näitä lahkolaisuuden kahleita ei likimainkaan pidetä, niinkuin tulisi
pitää, kahleina ja pakkositeinä, vaan niitä pidetään ja kannetaan
koristeina, kunnianarvoisen ja hyvän luonteen merkkinä. Niin pitkälle
tämä eksytys on mennyt, että monet Jumalan lapsista häpeäisivät, jos
tiedettäisi heidän olevan sellaisia kahleita vailla -- olkootpa sitten
keveitä tai raskaita painoltaan, pitkiä tai lyhyitä siihen
henkilökohtaiseen vapauteen nähden, mikä myönnetään. Heitä hävettää
sanoa, etteivät ole minkään lahkon tai tunnustuksen orjuudessa, vaan
"_kuuluvat_" yksin Kristukselle. Tästä johtuu, että joskus näemme
rehellisen, totuutta isoavan Jumalan lapsen noin vähitellen siirtyvän
seurakunnasta toiseen, niinkuin lapsi muuttaa luokalta toiselle
koulussa. Jos hän on roomalaisessa kirkossa kun hänen silmänsä
avautuvat, lähtee hän sieltä ja joutuu todennäköisesti jonkun
metodisti- tai presbyterijärjestelmän käsiin. Jos ei hänen
totuudenhaluansa siellä kokonaan tukahduteta tai maailman henki huumaa
hänen hengellistä mieltään, saattaa muutamien vuosien kuluttua tavata
hänet jossain baptisti-järjestelmän haarassa; ja jos hän yhä vielä
kasvaa armossa ja tiedossa ja rakkaudessa totuuteen ja panee arvoa
sille vapaudelle, jolla Kristus vapauttaa, löytänee hänet ehkä pian
kyllä kaikkien inhimillisten järjestelmien ulkopuolella, yhdistettynä
ainoastaan Herran ja hänen pyhiensä kanssa, sidottuna ainoastaan
rakkauden ja totuuden hellillä, mutta vahvoilla siteillä, ensimäisen
seurakunnan lailla. 1 Kor. 6: 15, 17; Ef. 4: 15, 16.

Rauhattomuuden ja turvattomuuden tunne, ellei vaan kuulu jonkun lahkon
kahleisiin, on yleinen. Se on saanut alkunsa paavikunnan ensin
esittämästä väärästä käsityksestä, että on välttämätöntä olla jonkun
maallisen yhdistyksen jäsenenä, ja että se on Herralle otollista, ja
tarpeellista ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi. Näitä maallisia,
ihmisten järjestämiä järjestelmiä, aivan erilaisia kuin yksinkertaiset,
kahleista vapaat seurat apostolien päivinä olivat, pitävät kristityt
ehdottomasti ja melkein tietämättään yhtä monena vakuutusyhdistyksenä
taivaaseen, ja on _jollekin_ näistä säännöllisesti maksettava rahaa,
annettava aikaa, osotettava kunnioitusta, j.n.e., jotta siten saisi
vakuutetuksi itselleen taivaallisen levon ja rauhan kuoleman jälkeen.
Toimien tämän väärän käsityksen mukaisesti pitävät ihmiset, jos
lähtevät ulos jostain lahkosta, melkein yhtä tarkkaa huolta tullakseen
toisen lahkon kahleisiin, kuin he vakuutuskirjansa langetessa pitävät
huolta vakuutuksen uudistamisesta jossain kunniallisessa yhtiössä.

Mutta mikään maallinen järjestö ei saata myöntää passia taivaalliseen
ihanuuteen. Sokeinkaan lahkolainen (ellei hän ole katolilainen) ei edes
tahdokaan väittää, että hänen lahkonsa jäsenyys vakuuttaa kenellekään
pääsyn taivaalliseen kirkkauteen. Kaikki ovat pakotetut myöntämään,
että totinen seurakunta on se, jonka nimiluetteloa säilytetään
taivaassa, eikä maan päällä. He pettävät kansaa sen kautta että
vakuuttavat olevan _välttämätöntä_ tulla heidän kauttansa Kristuksen
luokse -- _välttämätöntä_ olla jonkun lahkolaisen seurakuntaruumiin
jäsenenä tullakseen "Kristuksen ruumiin", totisen seurakunnan
jäseniksi. Herra sitävastoin, vaikk'ei hän olekaan hyljännyt ketään,
joka on tullut hänen luokseen lahkolaisuuden kautta, eikä ole antanut
kenenkään totisen etsijän mennä luotaan tyhjin käsin sanoo meille,
ettemme tarvitse mitään sellaisia esteitä, vaan että saatamme tulla
hänen luokseen suoraan, ja että se olisi ollut paljon parempi. Hän
huutaa: "Tulkaa _minun_ tyköni"; "ottakaa minun ikeeni päällenne ja
oppikaa minusta"; "minun ikeeni on suloinen ja minun kuormani on keveä,
ja te löydätte levon sieluillenne". Oi, että olisimme ennen kuunnelleet
hänen ääntään. Silloin olisimme välttäneet lahkolaisuuden monet raskaat
kuormat, monet epäilyksen liejut, monet epätoivon linnat, monet
turhuuden markkinat, monet maailmallismieliset leijonat, j.n.e.

Kumminkin ovat monet, jotka ovat eri lahkoissa syntyneet tai siirretyt
niihin varhaisimmassa tai kehittyneemmässäkin lapsuudessaan,
järjestelmistä välittämättä, vähitellen vapautuneet sydämissään, ja
tietämättään kasvaneet niiden tunnustusten rajojen ja kahleitten yli,
joita he tunnustuksellaan suosivat ja varoillansa ja vaikutuksellansa
kannattavat. Harvat näistä ovat huomanneet täydellisen vapauden
edullisuuden tai lahkolaisen pakon epämukavuudet. Eikä kokonaista,
täydellistä erottautumista ole käskettykään ennenkuin nyt
elonkorjuussa. Nyt kuuluvat Herran sanat: "Lähtekäät sen keskuudesta;
puhdistakaat itsenne (vapaiksi vääristä tavoista ja vääristä opeista),
te Herran kalujen (totuuksien ja oppien) kantajat." -- Jes. 52: 11.

Nyt on kirves pantu nimikristillisyysjärjestelmän -- Baabelin,
Kristikunnan -- juurelle niinkuin se oli pantu nimi-juutalaisen
järjestelmänkin juurelle ensimäisessä tulemisessa; ja suuri
järjestelmä, jossa "taivaan linnut" mielellään istuvat ja jonka he
kauheasti ovat lianneet (Luuk. 13: 18, 19) ja josta todellisuudessa on
tullut "kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen tyyssija"
(Ilm. 18: 2), tulee hakattavaksi maahan, eikä enää ole pettävä
maailmaa. Sen sijaan huomataan totinen öljypuu, jonka juuret ovat
Jumalan totiset lupaukset ja jonka oksat ovat tänä evankelikautena
totiset ja kokonaan vihkiytyneet ja uskolliset, "joiden nimet ovat
_kirjotetut taivaassa_", olevan ainoa ja totinen Karitsan
kanssaperillinen ja morsian. -- Ilm. 17: 14.


PYHÄKKÖ-LUOKAN KOETTELEMINEN JA SEULOMINEN.

Vaikkakin Baabelista lähteminen on askel, ja pitkäkin kokonaisen
voittamisen suuntaan, ei se suinkaan ole viimeinen, ja meidän on
huolellisesti oltava varuillamme, ettemme mielemme mukaan lepää joka
askeleella matkan varrella.

    "Ei voittoon täällä päästäkään,
    Ei lepoon, taistellaan;
    Vast' tehtäväsi päätetään
    Kun kruunu annetaan.

    Sua todistajain pilven vaan,
    Ann' kannustaa sen vain.
    Sä ällös jää nyt istumaan,
    Vaan eelleen riennä ain'."

Baabelista lähtemisen edellä on tavallisesti ollut toisia
tottelevaisuuden askeleita, jotka taas puolestaan ovat harjottaneet ja
vahvistaneet luonnetta tulevia taisteluja ja voittoja varten. Ja sitä
tulee seuraamaan useita muita koetuksia ja tilaisuuksia voittaa, minkä
johdosta Paavali (Gal. 5: 1) kirjotti: "Vapauteen Kristus vapautti
meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne
orjuuden ikeen alle." Jokainen, joka tulee tuntemaan Jumalan lasten
vapauden ja mitä on olla kokonaan vapautettu Baabelin orjuudesta, saa
odottaa suuren vastustajan lähettävän hänelle uusia koetuksia
saadakseen hänet toisten orjuuden ikeiden alle, tai kompastumaan. Herra
sallii näiden vaikeiden koetuksien tulla, että se luokka, jota
etsitään, ilmenisi, ja valmistuisi hänen palvelukseensa kirkkauden
valtakunnassa.

Tätä koetusta ja seulomista kuvaa juutalainen elonkorjuu varjokuvan
tavalla, osottaen mitä meilläkin on odotettavissa täällä. Herran
opetuslapset edustivat ensimäisessä tulemisessa temppeli- eli
pyhäkköluokkaa, joista hän sanoi: "Te olette puhtaat, ette kuitenkaan
kaikki"; ja nimellisen Israelin hylkäämistä (v. 33 j.K.) seurasi vaikea
koetus niille, jotka edustivat Jumalan temppeliä, puhtaille ja
epäpuhtaille, jotta he erottautuisivat. Pietaria seulottiin ja hän oli
melkein hukkumaisillaan (Luuk. 22: 31; Matt. 26: 74, 75; Joh. 21:
15--17) mutta koska hän oli "puhdas", hänen sydämensä oli vilpitön,
autettiin häntä suoriutumaan voittajana. Juudasta koeteltiin myös,
mutta koska hän ei osottautunut olevansa puhdas, vaan oli valmis
myymään totuuden maallisen edun vuoksi, rahoista kieltämään Herran,
vieläpä suudellessaan häntä rakkauden osotukseksi. Aivan samalla
tavalla on täälläkin, tässä elonkorjuussa puhdistettu pyhäkkö, ja
läheisessä yhteydessä sen kanssa muutamia, jotka eivät ole puhtaita. Ja
Baabelin hylkäämisestä vuonna 1878 ja silloin tapahtuneen kutsun
jälkeen lähteä sieltä ulos, on koetus- ja seulomistyötä tehty niiden
keskuudessa, jotka ovat tulleet sieltä ulos. Epäilemättä olivat Pietari
ja Juudas esimerkkinä samankaltaisista luokista nyt, niiden
keskuudessa, jotka ovat lähteneet Baabelista, ja jotka ovat puhdistetut
monista sen opinsaastutuksista -- toinen luokka, joka pysyy uskollisena
Herralle ja totuudelle, ja toinen luokka, joka näyttäytyy uskottomaksi,
joka ei välitä oppia tuntemaan Herraa, vaan poikkeaa pahoihin ja
vääriin oppeihin, jotka usein ovat pahempia kuin ne, joista olivat
päässeet. Temppeliluokan koettelemista ja seulomista nykyisessä
elonkorjuussa kuvasi Herra esikuvallisen temppelin esikuvallisella
puhdistamisella, senjälkeen kun hän oli ottanut kuninkaan viran ja
julistanut tuomion nimelliselle juutalaiselle seurakunnalle.
Selitettyänsä, että heidän huoneensa oli jätetty autioiksi, meni hän
Jerusalemin temppeliin, joka oli esikuva oikeasta temppelistä eli
pyhäköstä, ja teki köysistä ruoskan, jota hän käytti ajaakseen ulos
rahainvaihettajat; ja työnsi kumoon kyyhkyisten myyjäin pöydät.

Hienoista köysistä tehty ruoska, jota käytettiin tässä esikuvallisessa
toimessa, esittää erilaisia totuuksia, joita käytetään nykyisessä
elonkorjuussa temppeliluokan keskuudessa, nuhtelemaan ja koettelemaan
ja erottamaan saastaisia. Totuudet, jotka nyt ovat ilmenneet, osottavat
päivän selvästi Jumalan täydellisen tahdon, täydellisen vihkiytymisen
tärkeyden hänen palveluksessaan ja sen tien ahtauden, jota niiden on
kuljettava, jotka vaeltavat Mestarin askeleissa, niin että niitä, jotka
ovat liittyneet tähän luokkaan epäpuhtaista vaikuttimista, ruoskii
totuus alituisesti, kunnes heidän täytyy erota pyhäkköluokasta.

Vaikkakin useat Herramme vertauksista osottavat "pyhäkkö"-luokan
yleistä erottamista "sotajoukosta" eli kristittyjen tunnustajain
suuresta joukosta, on kaksi vertausta, jotka menevät vielä pitemmälle
ja osottavat pyhäkköluokan koettelemista ja seulomista jälkeenpäin --
voittajain, jotka tulevat perimään Valtakunnan (Ilm. 3: 21),
erottamista toisista vilpittömästi vihkiytyneistä, jotka,
maailmanhengen voittamina, laiminlyövät nykyisten etujen ja ihmisten
kunnian uhraamisen, välittämättä suuremmasta kunniasta, joka tulee
Jumalalta.

Vertaus kymmenestä neitseestä, osottaessaan koko neitsyt- eli
vihkiytyneen luokan eroa Baabelista, ilmaisee myös selvästi, että
tämänkin luokan keskuudessa tulee tapahtumaan erotteleminen --
_viisaitten neitseiden_, jotka ovat täynnä uskon ja palavan rakkauden
ja täsmällisen tottelevaisuuden henkeä, _tuhmista neitseistä_,
jotka antavat ensimäisen rakkauden ja hengessä palavan lämmön
jäähtyä ja uskon ja täsmällisen tottelevaisuutensa niin muodoin
veltostua. Viisaat, jotka elävät täydellisessä sopusoinnussa koko
vihkiytymisliittonsa kanssa Jumalalle ja vakavasti tähystelevät Herran
lupaamaa palaamista, ovat valmistuneet ymmärtämään ja panemaan arvoa
iloiselle elonkorjuutyölle ja erottamaan Mestarin läsnäolon ennustetut
merkit ja kestämään minkälaisia koettelemuksia hän sitte nähneekin
parhaaksi käyttää tutkiakseen heidän harrastustaan ja uskollisuuttaan.
Nämä, jotka valvovat ja vartovat, kuulevat Mestarin kolkutuksen
profettain sanain kautta, jotka ilmaisevat hänen läsnäolonsa; ja heistä
ovat nykyiset ristit ja tappiot, joita he hiljaisuudessa kantavat
totuuden tähden, tervetulleita enteitä pysyväisemmästä rauhasta ja
ilosta ja kirkkaudesta ja siunauksesta, joka seuraa.

Kun ennustuksen kolkutus, joka ilmotti Herran läsnäolon, kuului
syksyllä 1874, tunnettiin se melkein heti; ja pian kohotettiin huuto:
"Katso Ylkä! Menkää häntä vastaan!" Ja tämä huuto kuuluu vielä, ja on
kuuluva, kunnes kaikki, jotka ovat vihkiytynyttä neitsytluokkaa, ovat
_kuulleet_ ja saaneet uskonsa ja kiintymyksensä häneen sen kautta
koetelluiksi. Viisaat, puhdistettuine ja palavine lamppuineen (joka
merkitsee Jumalan sanaa) ja öljyä (pyhää henkeä) astioissaan
(sydämissään), tulevat kaikki tuntemaan Herran läsnäolon, ja sen
kautta, että järjestävät vaelluksensa ja asiansa sopusointuun uskonsa
kanssa, menevät ottaakseen vastaan rakkaan Yljän ja istuutuakseen hänen
kanssaan hääaterialle.

Juutalaisten naimistavat muodostivat kauniin valaistuksen seurakunnan
kihlaantumisesta ja avioliitosta Kristuksen, hänen Herransa kanssa.
Kihlaantuminen oli muodollinen sopimus, jossa juhlallisesti luvattiin
molemminpuolista uskollisuutta. Nainen jäi isänsä taloon, kunnes
hänet vietiin puolisonsa kotiin, tavallisesti noin vuosi kihlauksen
eli avioliiton jälkeen. Avioliittomenot päättyivät vaimon
vastaanottamisella siihen kotiin, jonka mies oli valmistanut hänelle,
ja tätä tapausta vietettiin suurella, monta päivää kestävällä
juhlatilaisuudella -- jota nimitettiin hääjuhlaksi. Määrätyllä hetkellä
läksi ylkä matkaan noutamaan morsiantaan, joka oli valmiina odottaen
vastaanottaakseen hänet ja seurasi häntä seuralaisneitseiden
saattamana, joilla oli lamppuja ja muita välttämättömiä varustuksia,
heidän tulevaan kotiinsa ja siihen juhla-ateriaan, jonka ylkä oli
valmistanut.

Vertauksessa ei mainita mitään morsiamesta, vaan mainitaan "viisaina
neitseinä" kaikki ne, jotka ylkä tulee noutamaan, ja jotka seuraavat
häntä ja menevät siihen ilojuhlaan, joka on valmistettu. Ja tämä on
asiaan kuuluvaa ja välttämätöntäkin; sillä Kristuksen morsiameen kuuluu
monta jäsentä eli henkilöä, joita mitä kauniimmin kuvataan viisaissa
neitseissä. Tyhmät neitseet, jotka saavat valon ja kokemuksen
myöhemmin, mutta menettävät korkean korotuksen, joka tulee
"viisaitten", uskollisen morsiusluokan osaksi, tulevat epäilemättä
olemaan se luokka, jota mainitaan (Ps. 45: 15, 16) sanoilla: "hänen
jälissänsä neitoset, hänen ystävänsä tuodaan luoksesi", joille kuningas
aikanaan antaa suosion, mutta ei niin korkeata kuin toisille.

Viisaitten neitseitten suhde, valmiina kun olivat, innokkaasti odottaen
Yljän tuloa, kuvaa sattuvalla tavalla ainoaa oikeata _suhdetta_, jossa
Herran kihlatun morsiamen, totisesti vihkiytyneen seurakunnan tulee
olla. Jos morsian laiminlöisi tai olisi valmistumaton tänä elämänsä
tärkeimpänä hetkenä, osottaisi se hänen olevan arvottoman tähän
kunniaan, ja niin on seurakunnankin laita: "Jokainen, joka panee häneen
sen toivon, puhdistaa itsensä", koettaa pitää sydämensä ja elämänsä
sellaisessa tilassa, joka miellyttää Ylkää ja toivoo ja odottaa
autuasta yhtymistä ja juhlaa, jonka hän on luvannut, joka sanoi: Minä
menen valmistamaan teille sijaa, ja minä tulen takaisin ja otan teidät
tyköni.

Kaksi asiaa selviää varmasti tässä vertauksessa: ensiksi, että tämä
erityinen totuuden piirre (tieto Yljän läsnäolosta) ei ole aijottu
maailmalle ylipäänsä, vaan ainoastaan neitsyt- eli vihkiytyneelle
luokalle; toiseksi on selvää, että sanoma Yljän läsnäolosta tulee
aiheuttamaan erottelemisen, joka on koetteleva ja koettava jokaista
neitsyt-luokan henkilöä ja selvästi ilmaiseva viisaat, uskolliset,
arvolliset ja näyttävä erilaisuuden uskottomien, tyhmien neitseiden ja
heidän välillään.

Oi, mikä armon runsaus sisältyykään tuohon ihanaan sanomaan: "Katso
Ylkä!" Ja kumminkin se on suuri salaisuus, jonka ainoastaan pyhät
tuntevat; sillä maailma ei voi ottaa sitä vastaan. Se on ja tulee
olemaan sille hullutus, kunnes kaikki neitseet ovat kuulleet, ja
viisaat heidän joukostaan menneet kokonaan sisälle; kunnes "ovi
suljetaan", ja "tulenliekki" jonka sytyttää suuri hädän aika, joka
senjälkeen on tuleva, saattaa jokaisen silmän näkemään (tuntemaan)
Herran läsnäolon ja huomaamaan, että hänen valtakuntansa on alkanut.

Millä kuninkaallisella armolla tuleekaan Jehovan sanoma hänen
vähäpätöisille palvelijoilleen ja palvelijattarilleen: "Kuule, tytär,
katso ja kallista korvasi; unohda kansasi ja isäsi [Aadamin] huone
[inhimilliset sukulaiset, toiveet, tarkotukset ja toivomukset]; niin
Kuningas [Herra Jeesus] saapi halun ihanuutees; sillä hän on sinun
Herrasi, kumarra häntä." (Ps. 45: 11, 12.) Ja kutka ne ovat, jotka
tulevat saamaan sellaisen suosion? Sen tulevat "_kutsutut_, ja
_valitut_, ja _uskolliset_ saamaan." "Ihan ihanuutta on kuninkaantytär
[Jehovan tytär; sillä sellaiseksi tunnustetaan Kristuksen morsian]
_tuolla sisällä_." Hänen kauneutensa on pyhyyden kauneus. Ulkonaisesti,
maailman silmissä, ei hän ole ihana; ja Herransa kaltaisena
alennuksessaan, halveksivat ja hylkäävät ihmiset hänet. Mutta hän ei
ole aina oleva siinä tilassa: seurattuaan ylkäänsä nöyryytyksissä, on
hän myös oleva osallinen hänen kirkkaudessaan. Uutena luomuksena on hän
aikanaan puettava jumalallisella luonnolla: "Kullalla kirjailtu vaate
on hänen pukunsa" [sen jälkeen kuin hän on kirkastettu] -- kulta on
jumalallisen luonnon vertauskuva. "Kirjavissa vaatteissa hän viedään
kuninkaan tykö" -- yksinkertaisessa valkeassa puvussa, jolla hänen
Herransa itse on varustanut hänet, Herransa vanhurskauden puku, johon
morsiamen on täytynyt suurella huolellisuudella ommella kristillisten
hyveiden kauniit koristukset. Ja suuri tulee ilo olemaan taivaassa ja
maan päällä kun hänelle tarjotaan runsain määrin pääsö kuninkaan hoviin
(2 Piet. 1: 5--8, 11); monet sanovat silloin: "Iloitkaamme ja
riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat
tulleet ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä." (Ilm. 19: 7.)
"Ja tytär Tyyro [maan voimalliset] lahjoillansa ihailee kasvojasi, hän,
sekä kansan rikkaat... Minä tahdon julistaa sinun nimeäsi sukukunnasta
sukukuntaan; sentähden pitää kansain sinua ylistämän aina ja
ijankaikkisesti." Ps. 45: 13--18.

Todella "viisaiksi" tulevat ne vihkiytyneet osottautumaan, jotka ovat
jättäneet maailmalliset ihanteet ja maalliset toiveet ja palkinnot, ja
Rakastettua kaipaavin ja ikävöivin sydämin, ovat valmiit ja huomataan
arvollisiksi ottamaan vastaan luvattu korotus Morsiamena, Karitsan
vaimona.

    "Jos saisimme sun autuuttasi maistaa,
    Sä Karitsan Morsian."

Koska lamppujen ottaminen ja Ylkää seuraaminen merkitsee kaiken muun
jättämistä seuratakseen Kristusta tänä hänen läsnäolonsa aikana, niin
se merkitsee myös Baabelin jättämistä, jossa neitseet pääasiallisesti
ovat olleet; koska elonkorjuun valossa ilmaantunut totuus selvästi
puhuu tästä nisun ja lusteen erottamisesta toisistaan. Lamppujen
huolellinen puhdistaminen ilmottaa tämän viisaille neitseille, jotka
omaavat vihkiytymisen ja tottelevaisuuden pyhän hengen. Ne, joilla on
tätä "öljyä", niillä tulee myös olemaan valoa; ja sellaiset seuraavat
myös ilolla ja vastustelematta "Karitsaa mihin ikinä hän meneekin",
koska ymmärtävät panna arvoa sellaiselle edulle.

Tyhmät neitseet sitävastoin, joilta puuttuu riittävä määrä öljyä, eivät
saa selvää valoa Yljän läsnäoloon nähden; ja raskautetut kun ovat,
nykyisen elämän huolista ja suunnitelmista, j.n.e. eivät he täysin
tutki asiaa, jonka vuoksi ovat horjuvalla kannalla ja epävarmat
jättääkö Baabeli tai ei, ja ovat he melkoisen välinpitämättömiä ja
epäluuloisiakin koko asiaan nähden. Ja joskin he, toisten vaikutuksesta
vastahakoisesti antautuisivatkin, ovat he kumminkin Lotin vaimon tavoin
halukkaat alituisesti katsomaan taakseen. Sellaisille antoikin Herra
varoituksen: "Muistakaa Lotin vaimoa!" (Luuk. 17: 32.) Ja vielä sanoi
hän: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole
_sovelias_ Jumalan valtakuntaan."

Vertauksessa ei ole mitään, joka viittaisi siihen, että tyhmät neitseet
tulisivat huomaamaan tyhmyytensä ennenkuin tilaisuus mennä
juhlatilaisuuteen on mennyt ohi. Silloin tulevat he näkemään, kuinka
tyhmiä olivat odottaessaan Herran tuntevan heidät Morsiamenaan ja
kanssaperillisinään, kun korkeintaan olivat haaleita ja loitolla
seurasivat häntä. Monet, joita nyt korkeasti kunnioitetaan ihmisten
kesken ja ovat huomatut "voimallisten töittensä" vuoksi, tulevat
olemaan niitä, jotka pettyvät toiveissaan.


JA OVI SULJETTIIN.

Yljän läsnäolon julistaminen, häntä vastaan lähteminen ja hänen
kanssaan häihin meneminen _jatkuu vielä_ ja tulee jatkumaan, kunnes
viisaat neitseet ovat "otsiinsa leimatut", kunnes heillä on riittävästi
tietoa elonkorjuutotuuksista voidakseen erottautua Baabelista ja
ollakseen kunnossa menemään Yljän kanssa valmistettuihin juhlapitoihin.
Sitten, kun nykyinen totuus on koetellut kaikkia neitseitä, tulee
tilaisuuden ovi suljettavaksi, eikä useampien sallita tulla juhlaan;
sillä, Mestari sanoi: "Minä avaan eikä kukaan ole sulkeva, ja suljen
eikä kukaan avaa." (Ilm. 3: 7.) Ja kun tyhmät neitseet tulevat
kolkuttamaan ja koettavat päästä sisälle senjälkeen kun ovi on
suljettu, sanoen: "Herra, Herra, avaa meille", vastaa hän heille
sanoen: "Totisesti sanon teille: en tunne teitä." Ne, jotka häpeävät
häntä ja hänen sanaansa nyt ja senvuoksi ovat välinpitämättömiä niihin
nähden, sellaisia tulee hänkin häpeämään, kun hän on ilmestymäisillään
kirkkaudessa ja voimassa kaikkine pyhine uskollisine lähettiläineen --
viisaiden neitseiden kanssa, jotka ovat korotetut ja kirkastetut hänen
kanssaan.

Suljetulla ovella, ei niinkuin huomattanee, ole minkäänlaista tekemistä
maailmallisten kanssa. Sehän on ovi hääjuhlaan; eikä se milloinkaan ole
ollut avoin muille kuin vihkiytyneille -- neitsytluokalle. Mitään muuta
luokkaa ei ole koskaan kutsuttukaan tulemaan siitä; ja se suljetaan kun
elonkorjuutotuudet ovat seuloneet ja erottaneet kaikki innokkaat,
vakavat, jotka ovat lupauksilleen uskolliset, kylmistä, haaleista ja
raskautetuista, jotka laiminlyövät liittolupauksiensa täyttämisen.
Jumalalle olkoon kiitos, armahtavaisuuden ovea tässä ei suljeta, eikä
myöskään suosion ovea; vaan se on _suurimman suosion_ ovi:
kanssaperillisyys Kristuksen kanssa hänen Morsiamenaan. Mutta kun se
suljetaan tyhmiltä neitseiltä eikä koskaan tule avattavaksi heidän
kolkutukselleen, vaan jätetään heidät seisomaan ulkopuolelle, alttiina
"pahan päivän" suurelle ahdistukselle, jossa tulee olemaan itku,
voivotus ja hammasten kiristys, suljetaan heidät kumminkin yhä edelleen
Jumalan rakkauden ja armahtavaisuuden huomaan, ja vieläpä hänen
suosionsa ja erityisen huolenpitonsakin alaisiksi; sillä suuret
ahdistukset, joiden kautta heidän on kuljettava, ovat tarkotetut
puhdistamaan ja jalostamaan näitä katumukseen joutuneita neitseitä ja
siten valmistamaan heistä kunniallisia astioita Mestarin käytettäväksi,
vaikkeikaan korkeimpaan kunniaan, johon he alkujaan olivat kutsutut,
mutta johon olivat osottautuneet olevansa arvottomat. Jossain määrin
osallisina Baabelin hengestä, vaikuttaen sen hyväksi vaikka kuinkakin
vähän, laskee Herra heidät osallisiksi Baabelin synteihin ja sentähden
arvottomiksi pakenemaan sitä kohtaavia vaivoja. Nämä vaivat ovat
välttämättömiä, eivät ainoastaan Baabelin hävittämiseksi, vaan myöskin
kypsymättömän nisun puhdistamiseksi ja erottamiseksi, jota siellä vielä
on: -- tyhmät neitseet, jotka ovat melkoisesti Baabelin viinin
juovuttamat ja voittamat.

Onnellinen morsiussaattue, joka saattoi juutalaista morsianta
miehensä kotiin soitolla ja lamput sytytettyinä ja kaikenlaisilla
ilonilmauksilla, valaisee kauniilla tavalla häihin menoa Herran kanssa.
Niinkuin morsian meni Herransa iloon ja sille aterialle jonka hän oli
valmistanut, niin menevät nyt viisaat neitseet sisälle. Ilo alkaa
silloin kun he ensin kuulevat, että Ylkä on läsnä. Mielellään jättävät
he kaikki ollakseen hänen seurassaan ja valmistetussa juhlassa. Uskon
kautta he nyt jo nauttivat tulevasta juhlasta, kun läsnäoleva ylkä
ilmottaa heille ylenmäärin suuria ja kallisarvoisia asioita, jotka ovat
valmistetut hänen valitulle Morsiamelleen, ja ilmottaa heille suuren
työnsä maailman siunaamiseksi ja ennalleenasettamiseksi, johon työhön
hänen Morsiamellaan tulee olemaan oikeus ottaa osaa. Totisesti, kun me
astumme vastaanottohuoneeseen ja näemme tulevan uuden Valtakunnan
suosion juhlan merkkejä, alamme jo mennä sisälle Herramme iloon. Saamme
jo tuntea tulevan hyvän esimakua. Hengessä saamme jo nauttia hänen
armonsa runsaimpia lahjoja. Uskon kautta istumme jo Mestarin pöydässä,
ja hän on itse lupauksensa mukaisesti (Luuk. 12: 37) läsnä ja palvelee
meitä.

Tämä kallisarvoisten totuuksien nauttiminen uskon kautta, jotka ovat
tulleet ilmi tänä elonkorjuuaikana, alkoi vuonna 1875, 1335 päivien
loputtua (Dan. 12: 12) elonkorjuun alussa, ja on juuri se autuus, josta
profetta ennusti sanoessaan: "Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa
tuhat ja kolme sataa ja viisi neljättä päivää!"


HÄÄPUKU ON KOETUS.

Toinen Herramme vertauksista (Matt. 22: 1--14) näyttää yhä edelleen
pyhäkköluokan koettelemista -- koettelemista ja erottelemista niidenkin
keskuudessa, jotka ovat kuulleet ja tunteneet elonkorjuusanoman.
"Viisaat neitseet" toisessa vertauksessa, jotka menevät Yljän kanssa
hääsaliin ja "vieraat" tässä vertauksessa ovat samaa vihkiytyneitten
luokkaa, jotka siihen saakka ovat osottautuneet uskollisiksi ja
tottelevaisiksi. Itse asiassa esitetään tätä luokkaa monien erilaisten
kuvien kautta, joista kullakin on oma erityinen voimansa asian
valaisemiseksi. Heitä esitetään viisaina neitseinä, palvelijoina, jotka
odottavat Herransa takaisin tuloa häistä, häävieraina ja morsiamena. He
ovat Kristuksen ruumis, Kristuksen aijottu morsian, Kristuksen
sotilaita, oksia viinipuussa, Kristuksessa, öljypuunoksia Kristuksessa,
eläviä kiviä temppelissä, jossa Kristus on huippukulmakivi, oppilaita,
joiden opettajana Kristus on, lampaita, joiden Paimen hän on, j.n.e.
Tarkastaessamme näitä kuvia on meidän muistettava, että ne ovat
erilaisia ja eri valaistuksia, kokonaan riippumattomia toisistaan, ja
meidän tulee koettaa saada jokaisesta se opetus, jota se oli aijottu
antamaan. Jos me koetamme sekottaa yhteen valaistuksia, ja ihmettelemme
kuinka temppelin kivi saattaa olla viinipuunoksa, kuinka lampaat
saattavat olla sotilaita, tai kuinka häävieraat saattavat olla
palvelijoita tai morsian, emme ollenkaan saata käsittää niitä.
_Todellisuudessa_ emme ole kutsutut vieraiksi Karitsan häihin, eikä
myöskään palvelijoiksi, jotka odottavat hänen palaamistaan häistä, vaan
meidät on kutsuttu olemaan morsiamena, vaikkakin meidän muutamissa
suhteissa on oltava palvelijain _kaltaisia_, ja vieraiden _kaltaisia_
-- uskollisten palvelijain kaltaisia valvovaisuudessa ja
palvelevaisuudessa ja vieraitten kaltaisia toisessa suhteessa.

Tämä vertaus on omiaan osottamaan sitä puolta asiasta, jota ei olisi
voitu tehdä havaannolliseksi kuvaamalla morsianta, joka esittää
valittua Seurakuntaa kokonaisuudessaan Kristuksen kanssaperillisenä. Se
osottaa sekä luonteen että siihen vaadittavan valmistuksen, ja myöskin
jokaisen yksityisen tarkastuksen, joka tarkastus tulee hylkäämään
muutamia, hyväksymään toisia. Ne, joita näin tarkastetaan, esitetään jo
vieraspidoissa olevina. He ovat nisua, joka on korjattu eli koottu
lusteen joukosta, viisaat neitseet erotettuina tyhmistä. He ovat
kuulleet ja ottaneet vastaan elonkorjuutotuudet, ja iloitsevat uskossa
ajatellessaan sitä kirkkautta ja siunausta, joka tulee seuraamaan
heidän yhdistymistään Herran kanssa. Tähän saakka he ovat kaikki
juosseet hyvästi; mutta, "joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei
lankea", kunnes on juoksunsa päättänyt.

Hyväksymisen ehtoa ja häihin valmistumista kuvataan tässä vertauksessa
_hääpuvulla_. Juutalaisissa häissä oli tapana, että isännältä oli
saatavina juhlamenopukuja -- valkeita liinasia pukuja -- kaikille
häävieraille; ja jos joku vieras riisui pois isännän antaman hääpuvun
ja esiintyi omissa vaatteissaan sellaisessa tilaisuudessa, olisi sitä
pidetty häpeämättömänä sopimattomuutena, joka merkitsi ylpeyttä ja
isännän halveksimista.

Vertauskuvana tekee hääpuku selvällä tavalla havainnolliseksi
Kristuksen vanhurskauden, jonka isäntämme, Jehova (Room. 8: 30--34) on
hankkinut meille ja lasketaan se jokaisen hyväksi, joka uskoo ja turvaa
häneen, ja jota ilman ei kukaan ole otollinen Karitsan häissä ja jota
paitsi ei yksikään vieras pääse sisään. Kutsu ja hääpuku ovat molemmat
tarpeellisia ja vertaus osottaa, että ainoastaan ne, jotka ovat siihen
puetut, pääsevät sisään erityisen valmistautumisen vastaanottohuoneesen
-- nykyisen totuuden valoon, jossa morsian lopullisesti valmistautuu.
(Ilm. 19: 7.) Kun puku ja kutsu on saatu ja otettu vastaan, viettävät
nämä vieraat tuon lyhyen ajan hääjuhlan edellä (elonkorjuuajan)
järjestämällä pukujansa ja oman ja toistensa valmistamista
viimestellessä. Ja heidän ollessaan täten toiminnassa, nauttivat he jo
toistensa kanssa uskossa edessään olevasta näköalasta. Ylkä,
suurenmoinen tulevaisuudentyö, ihana perintö ja nykyinen valmistustyö
ovat heidän ajatustensa ja puhelujensa alituisena esineinä.

Tässä etuhuoneessa (suosion ajassa ja suosion tilassa), joka on
loistavasti valaistu jumalallisen totuuden kirkkaalla ilmenemisellä,
jonka aika nyt on tullut, suodaan sekä tilaisuudet, että pyhän hengen
vaikutus lopulliseen koristamiseen ja täydelliseen valmistumiseen
hääjuhlaa varten. Mutta siitä huolimatta osottaa vertaus, että näinkin
suotuisten olosuhteiden vallitessa muutamat, joita "yksi" tässä
edustaa, tulevat loukkaamaan Kuningasta hylkäämällä ja riisumalla pois
hääpuvun.

Tämä vertaus opettaa siis eittämättömästi, että viisaiden neitseiden,
jotka ovat näin pitkälle olleet halukkaat ja arvolliset ja sen vuoksi
saaneet niin paljon elonkorjuuvaloa, lopullinen ja yleinen koetus tulee
koettelemaan miten selvillä he ovat siitä, mitä Raamatussa usein
vakuutetaan, etteivät ole hyväksytyt juhlaan ainoastaan oman ansionsa
perustuksella, vaan ensi sijassa koska heidän alastomuutensa ja monet
epätäydellisyytensä ovat peitetyt hänen ansionsa kautta, joka antoi
elämänsä heidän lunastuksensa hinnaksi ja jonka vanhurskaus on heidän
hyväkseen laskettu pukimena, joka yksin tekee heidät mahdollisiksi
tullakseen esitetyiksi ja otollisiksi Kuninkaalle. Kaikkein on
kannettava pukua. Itsekukin saattaa koristaa omansa hyvillä töillä.

Kuinka ihmeellistä ja paljon merkitsevää, että _tämä_ tulisi olemaan
suuri, yleinen loppukoetus. Meidän taivaallinen Isämme on päättänyt,
ilmeisesti, etteivät muut tule kuulumaan morsiusseurueesen kuin ne,
jotka selvästi näkevät oman mitättömyytensä, ja että suuri Ylkä on
heidän _Lunastajansa_ niinkuin hän on heidän Herransa ja
Opettajansakin.

Näyttää myöskin oudolta, että muutamat, jotka ovat juosseet niinkin
hyvin kilparadalla, lankeaisivat, kun he olivat niin lähellä
toiveittensa toteutumista; kumminkin, koska heitä varotetaan
sellaisesta mahdollisuudesta, on tarpeellista, että kaikki vihkiytyneet
_valvovat_ ja _rukoilevat_ etteivät lankeaisi kiusaukseen; sillä näinä
viimeisinä päivinä tulee vaaralliset ajat, joita apostoli ennusti.
(1 Tim. 4: 1; 2 Tim. 3: 1; 4: 3--5.) Ja kumminkaan eivät ajat ole niin
vaaralliset, ettei Jumalan armo kykenisi ylläpitämään niitä, jotka
luottamuksella turvaavat Kaikkivaltiaan käsivarteen. Totisesti, eivät
ne, jotka _nöyrästi_ pysyvät uhrautumisen kaidalla tiellä, koskaan ole
olleet niin hyvin turvatut tahi niin kokonaan varustetut Jumalan koko
sota-asulla. Mutta, niin ihmeelliseltä kuin tuntuukin, näyttää
kumminkin siltä kuin juuri Jumalan armolahjojen runsaus, itse selvyys
Jumalan armollisten suunnitelmien ilmitulemisessa (mikäli ne koskevat
kaikkien maan sukukuntien siunaamista seurakunnan kautta), sen sijaan
että ne johtaisivat nöyryyteen ja panemaan suurempaa arvoa
ihmeelliselle lunastushinnalle, jonka kautta aikaansaadaan vapautus
kadotuksesta, ja jonka kautta kutsumme jumalallisen luonnon
osallisuuteen ja tulemaan Kristuksen kanssaperilliseksi tehdään
mahdolliseksi, aikaansaisi päinvastaisen vaikutuksen muutamiin.
Sellaisten silmistä näyttää häviävän heidän oma mitättömyytensä ja
Herran tahraton täydellisyys; ja sensijaan, että olisivat selvillä
siitä, että parhaimmassakin tapauksessa ovat "ansiottomia
palvelijoita", näyttävät he huomaavan jotakin merkillistä pienissä
uhrautumisissaan totuuden puolesta -- jotakin, joka on tasa-arvoista
sen kanssa, minkä Jeesus teki -- ja tuumivat, että he, yhtä paljon
kuin hänkin, ovat välttämättömiä Raamatun ilmottaman, suuren
aikakausisuunnitelman suorittamisessa. "Päätä" ja hänen suurta
lunastustyötään ei silloin pidetä kyllin suuressa arvossa. (Kol. 2:
19.) Nämä ovat tuomitut syypäiksi "liiton veren tallaamiseen, jossa
heidät pyhitettiin" (ja hyväksyttiin), ja siihen, että pitävät sitä
yleisenä eli tavallisena, (Hebr. 10: 29.) Nämä pilkkaavat itse Jumalan
armon henkeä hyljätessään "tien" -- ainoan tien ja ainoan nimen, joka
on annettu taivaan alla ja ihmisten kesken, jonka kautta saatamme
pelastua aadamilaisesta kirouksesta ja tulla kokonaan sovitetuiksi
Jumalan kanssa.

Näitä esitetään vertauksessa sen kautta, joka "sidotaan", estetään
pääsemästä perille juhlaan tai edes täydellisempään käsitykseen sen
siunauksista ja iloista; ja nämä tulevat lopullisesti kokonaan
heitettäväksi ulos valosta "ulkonaiseen pimeyteen", jossa maailma on,
tullakseen osallisiksi hädästä ja vaikeuksista suurena vaivan päivänä.
Juuri näille tulevat nykyään avautuvat totuudet, jotka ovat tarkotetut
parhaaksemme ja kehitykseksemme olemaan syynä kompastukseen, koska
eivät ole kylliksi harjaantuneet niiden kautta. Ja niinkuin
israelilaiset, joita Jumala niin kauvan erityisesti suosi, tulivat
ylpeiksi ja alkoivat pitää itseään _todellakin arvollisina_ saamaan
nämä edut ja välttämättöminä jumalallisen suunnitelman suorittamiseen,
niin että Jumala syöksi heidät pois kaikesta suosiosta, niin tulee
nytkin olemaan niiden kanssa, jotka, vaikkakin tähän asti ovat juosseet
hyvin, eivät pysy nöyrinä, vaan alkavat pitää itseään _arvollisina_
seisomaan Jumalan edessä _omassa vanhurskaudessaan_ ja jotka uskovat,
että heillä on oikeus ottaa osaa juhlaan ilman Kristuksen, heidän
hyväkseen laskettua, vanhurskauden hääpukua.

Niin kovin surullista kun tämä onkin, on tämäkin ennustuksen piirre,
jota esitetään tarkastuksemme alaisessa vertauksessa, täyttymäisillään
silmäimme edessä, ja muodostaa lisärenkaan todistusten suureen ketjuun,
jotka osottavat meidän olevan "elonkorjuussa". Muutamat niistä, jotka
ovat käyttäneet hyväkseen nykyisiä hengellisiä armonosotuksia, ovat
sillä tavoin halveksineet ja heittäneet pois hääpuvun; ja vaikkakin he
yhä vielä puhuvat Kristuksesta Herrana, niin halveksuvat he ja
kieltävät teon tärkeyden, jonka kautta hän tuli Herraksi ja jonka
perustuksella heidät pidettiin arvollisina saamaan kutsu häihin.
(Room. 14: 9; 5: 2.) He väittävät rohkeasti, etteivät he tarvitse
Lunastajaa; ja ovelilla viisastelmilla ja Raamatun väärillä
sovitteluilla vakuuttavat he itselleen ja toisille, että tulevat
lammashuoneeseen toista tietä, tulematta lunastetuiksi -- heidän omassa
vanhurskaudessaan, jota profetta nimittää "saastaiseksi vaatteeksi"; ja
toiset väittävät, etteivät he tarvitse mitään Välimiestä tahi
Lunastusta, vaan että heidät on peruuttamattomasti valittu
ijankaikkiseen kirkkauteen.

Tämän hääpuvun riisuminen Kristuksen sovintouhrin hylkäämisen kautta
esiintyi ensikerran niiden kesken, jotka olivat tulleet nykyisen
totuuden valoon, kesällä 1878; ja siitä asti on se koetellut kaikkia,
jotka ovat menneet vierashuoneen valoon, elonkorjuuvaloon. Yljän
itsensä läsnäollessa on tämä eksytys saanut jalansijaa; ja muutamat
ovat heittämäisillään pois välttämättömät hääpuvut. Ja minkä liikkeen
se on aikaansaanut häävierasten kesken! minkä jakaantumisen! minkä
seulomisen! Ne, jotka riisuvat puvun, näyttävät pitävän tärkeänä, että
toisetkin tekisivät samalla tavalla; ja nämä taistelevat, uskollisten
varottaessa heitä; ja jakaantuminen jatkuu vieläpä vierashuoneessakin;
ja tulee epäilemättä jatkumaan aivan viimeiseen tuntiin asti ennen
häitä.

Sillä aikaa merkitsee näkymätön, mutta läsnäoleva Ylkä ja Kuningas
uskolliset arvokkaat, jotka tulevat maistamaan hänen ehtoollistaan; ja
hän sallii, ja ennusti vertauksessa, tämän viimeisen kokeen. Niiltä,
jotka ovat riisuneet puvun, kysyy hän: "Ystäväni [toverini], kuinka
tulit tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?" -- lempeä
mutta hyvin voimakas muistutus, että puvun kantaminen oli juuri ehtona,
että hän pääsi nauttimaan armolahjoja ja että hän sai sellaisen
lahjaksi. Ja me haastamme kenenkä tahansa, joka kieltää Kristuksen
kuoleman olleen hänen lunastushintansa, sanomaan, tuliko hän nykyiseen
valoon -- tietämään Herran läsnäolon ja muut Jumalan syvyydet, jotka
nyt nähdään selvästi -- olematta sinä aikana puettu tuohon pukuun.
Kukaan ei ole ikinä mennyt sisälle ilman pukua; muut eivät voi nähdä
Jumalan syvyyksiä. (1 Kor. 2: 7--14.) Aivan niinkuin oli vertauksessa,
niin on nytkin: kun tämä kysymys asetetaan niille, jotka ovat
hyljänneet puvun, "eivät he vastaa mitään". He eivät saata kieltää,
että he pääsivät sisään silloin kun heillä oli puku päällään; eivätkä
he tahdo sitä myöntää.

Silloin Kuningas sanoi palvelijoille: "Sitokaa hänen jalkansa ja
kätensä ja heittäkää hänet äärimäiseen pimeyteen." "Äärimäinen pimeys"
on pimeys, joka ympäröi maailman viisaat, inhimillisen ajattelemisen
pimeys, kun Jumalan sana ei johda sitä, taikka kun hänen ilmotettu
lunastus- ja ennalleenasettamisssuunnitelmansa ei saa johtaa sitä
oikeaan suuntaan. Sellaisten sitominen eli estäminen on varotuksena
vihkiytyneitten seurassa, ja auttaa kaikkia tosivihkiytyneitä mitä
selvimmin näkemään puvun tarpeellisuuden ja minkä arvon Kuningas panee
sille. Palvelijat, joiden käsketään suorittaa sitominen, ovat ne,
joilla on totuuden tieto, ja jotka voivat _sitoa_ sellaisten
_vaikutuksen_ Raamatun todistuksilla kallisarvoisen veren arvosta ja
välttämättömyydestä, ja vanhurskaudenvaipasta, jonka se osti meille.
Taistelussa näitä Raamatun todistuksia vastaan joutuvat ne, jotka ovat
riisuneet puvun, omien todistelujensa ja puhdistautumisyritystensä
kautta, pois valosta "äärimäiseen pimeyteen". Heille niinkuin
maailmallekin, on Kristuksen risti nyt loukkauskivi ja hullutus; mutta
uskollisille, vihkiytyneille, on se vielä "Jumalan voima ja Jumalan
viisaus."

Mutta otettakoon huomioon, että vertauksessa mainittujen, jotka
sidotaan ja heitetään ulos äärimäiseen pimeyteen, on ensin täytynyt
olla elonkorjuutotuuksien valossa; ja niinmuodoin on heidän
edesvastuunsa ja rangaistuksensa suuremmat kuin niiden edesvastuu ja
rangaistus, jotka eivät koskaan ole nauttineet sellaista suosiota.
Tuhannet nimikristillisessä seurakunnassa tulevat epäilemättä
noudattamaan sitä, mitä heidän etevät johtajansa opettavat, kun he
hylkäävät uskon Kristuksen kalliin veren vaikutukseen syntisen
lunastushintana, ja nämä eivät likimainkaan tule olemaan syyntakeisia
ottamistaan askeleista; sillä heillä ei ole ollut riittävästi
valaistusta siihen asiaan nähden.

Tuhannet niistä, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, eivät koskaan
ole uskoneet Kristukseen heidän lunastajanaan tai edesvastaajanaan,
eivätkä ikinä ole kantaneet hänen, heidän hyväkseen laskettua
vanhurskauden vaippaa. Näitä tietysti ei tarkoteta vertauksessa.
Vertaus koskee ainoastaan hyvin rajotettua luokkaa, sellaisia, jotka
kerran kaikki selvästi käsittivät lunastuksen arvon, ja jotka
käsittäessään tämän arvon, tulivat sisälle, sen takaaman suosion
nojalla, erityiseen valoon, joka kuuluu elonkorjuuajalle -- Kuninkaan
läsnäoloajalle, juuri juhlan edellä. Millä huolella tuleekaan niiden,
jotka kerran ovat valistetut ja jotka ovat maistaneet Jumalan hyvää
sanaa ja tulevan maailman voimia, olla varuillansa pienintäkin
sellaista askelta vastaan, joka on niin uskoton, väärä ja onneton.
Hebr. 10: 26--31; 6: 4--8. Tarkastaessamme näitä vertauksia, emme saa
tehdä sellaista erehdystä, että otaksuisimme kaikkien viisaiden
neitseiden menneen häihin -- menneen vierassaliin, jossa erityiset ja
lopulliset valmistukset tehdään -- ja että ovi olisi suljettu,
ennenkuin vertauksessa mainittu tarkastus alkaa. Tilaisuuden ovi on
vielä avoinna kaikille vihkiytyneille, jotka uskon kautta ovat puetut
Kristuksen vanhurskauden hääpukuun; sanoma: "Katso Ylkä!" kaikuu vielä;
viisaat neitseet lähtevät yhä vielä häntä vastaan, ja menevät yhä vielä
hänen kanssaan häihin; ja tyhmät eivät vielä ole palanneet öljyllä
täytetyillä astioillaan. Mutta siitä asti kuin "Kuningas tuli"
(vuodesta 1878, rinnakkaisaika Herramme esikuvalliselle virkaansa
astumiselle juutalaisten kuninkaana -- Matt. 21: 1--13), on vierasten
tarkastus ja koetteleminen, miten he ovat vastaanottaneet hääpuvun,
jatkunut. Ja kun monet viisaista neitseistä yhä saavat kuulla Yljän
läsnäolosta ja tulevat ilomielin juhlaan, osottautuvat muutamat niistä,
jotka jo ovat siellä, arvottomiksi jäämään sinne ja ovat sidotut, ja
tullaan edelleen sitomaan heidän kätensä ja jalkansa; ja heidän
käsityksensä ja ymmärtämisensä nykyisistä totuuksista -- Herran
läsnäolosta ja nykyisestä ja tulevasta työstä -- alkaa himmetä yhä
enemmän ja enemmän, siinä määrin kuin he, väärien johtopäätösten ja
väärien otaksumisten johtamina, vähitellen tai nopeasti, kukin
luonteenlaatunsa mukaisesti, luisuvat maailmalliseen katsantokantaan --
ulkonaiseen pimeyteen, jossa maailma on, "äärimäiseen pimeyteen" kun
sitä verrataan kirkkaaseen sisäiseen valoon, jonka nyt voivat saada
asianmukaisesti puetut pyhät. Ja epäilemättä koetellaan kaikkia
neitseitä, jotka pääsevät sisään, tämän asian suhteen. Onnelliset ja
pelkäämättömät tässä koetuksessa tulevat olemaan kaikki ne, jotka
sydämestään saattavat sanoa: --

    "En toiveilleni parempaa
    Mä perustusta mistään saa,
    Kuin veri kallis Jeesuksen,
    Siis siihen turvaan luottaen.
    Kun kalliolle rakennan,
    Mä pohjan löydän parhaimman."

Ja sellaiset saattavat riemuiten laulaa:

    "On Ruhtinas rauhan nyt läsnä,
    Hän kasvoillaan valistaa mun.
    Oi, rakkaani, kuule! Hän sanoo:
    'Mun rauhani olkohon sun'.
    Kun ristinsä turvihin käyn,
    Tuo veri saa puhtahaks' mun;
    Kun Jeesukseen luotan mä ain',
    Ja kaikkeni Herra on sun."


KORKEAN KUTSUN LOPPU EI OLE OVEN SULKEMISTA.

Raamattu ei anna tietoa täsmällisestä ajankohdasta, jolloin ovi
hääjuhlaan tulee suljettavaksi, vaikka siitä käykin selvästi esille,
ettei sitä suljeta ennenkuin _kaikki_ "neitseet" ovat saaneet
tilaisuuden mennä sisälle, ja kaikki "viisaat", eli ne jotka ovat
valmiit, ovat menneet sinne.

_Avoin_ "ovi" kuvaa tilaisuutta päästä jonkinlaiseen tilaan tai
saavuttaa etuoikeuksia; _suljettu_ ovi esittää sellaisen edun tai
tilaisuuden päättymistä. Etu, kutsu tai tilaisuus Evankelikautena, joka
rajotetuilla ehdoilla _myöntää_ Kristukseen uskoville _pääsyn_
kanssaperillisyyteen hänen kanssaan ja jumalalliseen luontoon
taivaallisessa Valtakunnassa, on se "ovi", jonka kautta me "olemme
saaneet pääsön tähän armoon [suosioon], jossa nyt elämme"; nimittäin
toivoon Jumalan kirkkauden osallisuudesta. (Room. 5: 2.) Tämä ovi, joka
on ollut avoinna koko aikakautena, tulee kerran suljettavaksi; -- ja
ovi vertauksessa kymmenestä neitseestä merkitsee tätä sulkemista --
kaikkien sellaisten tilaisuuksien ja etujen päättymistä. Tämä vertaus
neitseistä on ainoastaan kuvaus tapauksista tämän ajan lopulla niiden
totisen seurakunnan jäsenten kesken, jotka elävät sinä aikana. "Ovi"
tässä vertauksessa merkitsee, että eräät erityiset edut, evankelikauden
suosionetujen täyttyminen ja päämaali, tulevat olemaan avoinna
"viisaille neitseille" elonkorjuuajassa; ja oven "sulkeminen", kun
kaikki tämän luokan jäsenet ovat käyttäneet näitä etuja, esikuvaa
_kaiken_ evankeliajan suosion ja kaikkien sen etujen päättymistä; sillä
juhla kuvaa täydelleen evankeliajan hyötyä ja etuja, sen kautta, että
se esittää sitä suurta lopputulosta, johon kaikki muut armonedut
johtavat -- luvattuun Valtakunnan kirkkauteen.

Tarkasta tätä tilaisuuden ja armon "ovea", joka pian tulee
suljettavaksi. Herramme nimitti sitä portiksi ja sanoi evankeliaikana
tulevan vaikeaksi sekä löytää sitä että kulkea sen läpi, ja neuvoi
meitä ponnistelemaan suuresti päästäksemme siitä sisälle, jos me
tahtoisimme tulla osallisiksi kuolemattomuudesta ja Valtakunnan
kunniasta, johon ei mikään muu ovi johda, kuin tämä. Hän sanoi
sentähden: "Taistelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä
useat, sanon teille, pyrkivät päästäkseen sisälle, mutta eivät voi, sen
perästä kun perheen isäntä on sulkenut oven." (Luuk. 13: 24, 25.)
Tämä kaita tie on, niinkuin jo olemme nähneet [I Osa siv. 251],
itseuhraamisen tie Herran tien ja suunnitelman hyväksi. Nykyisen ajan
olosuhteet, maailmanhengen vastustus totuutta ja vanhurskautta vastaan,
tekevät tien kaidaksi, niin että kuka tahansa, joka kulkee Johtajamme
ja esijuoksijamme askeleissa, tulee huomaamaan, että tie on kaita eli
vaikea, ja että hänen täytyy kärsiä vainoa. Tällä tiellä vaeltaminen,
sen mukaan kuin Herramme antoi meille esikuvan, että vaeltaisimme hänen
askeleissaan, ei merkitse ainoastaan sitä, että meidän mielenlaatumme
eli henkemme ainoastaan tulisi hänen kaltaisekseen, vaan että meissä
myös kehittyisi toimeliasta harrastusta, joka uskaltaa mitä tahansa
levittäessään hänen totuuttaan. Ja kaikilla, jotka vaeltavat samalla
kaidalla tiellä, ollen uskollisia niinkuin hän oli uskollinen, aina
kuolemaan asti, on osallisuus hänen kärsimyksissään ja tulevat myöskin
aikanaan osallisiksi hänen kirkkaudestaan, hääjuhlassa -- siitä
kirkkaudesta, joka on ilmenevä hänen ilmestyessään ja hänen
Valtakunnassaan. -- Fil. 3: 10; 1 Piet. 4: 10.

Ihanaan päättymiseen nähden on tilaisuus saada vaeltaa tällä
uhrautumisen kaidalla tiellä, joka sisältää totuuden tähden
uhrautumisen, suurin etu, mitä koskaan on tarjottu luodulle olennolle.
Etu saada kärsiä Kristuksen ja hänen asiansa vuoksi, senjälkeen kun
olemme omistaneet hänet Lunastajaksemme, on sentähden ovi, ja ainoa
tilaisuuden ovi, jonka kautta voimme saavuttaa tulevan kirkkauden
Kristuksen morsiamena ja kanssaperillisenä.

On kolme tapaa, joilla saattaisi ilmottaa tämän oven sulkemisen:
ensiksi varman tiedon kautta Raamatusta täsmällisen ajan suhteen;
toiseksi, sellaisen muutoksen kautta yleisessä ajatustavassa totuuteen
nähden, ettei uskollisuutta ja intoa totuuden palveluksessa enää
kohtaisi vastustus, ja silloin kärsiminen Kristuksen kanssa totuuden
puolesta (Room. 8: 17) ei enää olisi mahdollista; tai kolmanneksi,
sellaisen asiain tilan kautta maailmassa, että kaikki tilaisuus
palvelemiseen kerrassaan estettäisiin, niin ettei etsivillä olisi
minkäänlaisia mahdollisuuksia työskentelyyn ja kehitykseen ja
osottaakseen rakkautta ja uskollisuutta valvomisella ja
kestäväisyydellä.

Vaikka meille selvästi ilmoitetaan, että ovi kerran tulee suljettavaksi
tänä elonkorjuuaikana eli ennen tämän ajan loppua, ei Raamattu ilmota
määrättyä vuosilukua; ja vaikka suuren vaivanajan perästä tapahtuu
voimakas muutos yleisessä ajatuskannassa, totuuden ja oikeuden hyväksi,
ei meillä ole minkäänlaista viittausta siitä, että tulisi olemaan
sellainen asiaintila ennenkuin elonkorjuunaika on täysin päättynyt.
Mutta meillä on selvä viittaus, että _ovi tulee suljettavaksi_
viimeksimainitulla tavalla, sillä ennenkuin tuhatvuotispäivä alkaa, on
meitä edeltäpäin varotettu pimeästä yöstä, jolloin ei kukaan voi tehdä
työtä: "Aamu tulee ja tulee yökin". -- Jes. 21: 12. Katso myöskin II
Osa, 8 luku.

Kaita tie, joka on avattu meille, on etu ja tilaisuus saada toimia
yhdessä Herramme kanssa nyt, tänä aikana, jolloin hänen henkensä,
sävyisyyden ja harrastuksen ilmaisu elämässämme ja uskollisuus Jumalaa
ja hänen totuuttaan kohtaan tapahtuu maallisen hyödyn kustannuksella;
kun hänen asiansa, ja niiden totuuksien puolustaminen, joita hän
esitti, tekee meidät vähintäin hyvin vastenmielisiksi kansan silmissä;
ja kun meidän harrastuksemme hänen nimensä kunnioittamiseksi ja
lähimäisiemme siunaamiseksi totuudella sen kautta, että annamme valomme
loistaa, vetää ylitsemme pilkkaa, valhetta ja vainoa jossain muodossa.
Ja jos, niinkuin olemme nähneet, kaidan tien _avoin_ portti, merkitsee
etua saada uskollisesti uhrautua kuolemaan asti, maksoi mitä maksoi,
seuraa siitä, että _sulkeminen kaikista sellaisista tilaisuuksista_
sellaiseen palvelemiseen ja kärsimiseen tulisi olemaan _oven
sulkeminen_, kaidan tien sulkeminen, joka tie vie tulevaan kirkkauteen
ja kanssaperillisyyteen -- sen kautta, että ehtona meidän
hallitukseemme Kristuksen kanssa on uskollisuutemme hänen
palveluksessaan, mikä nyt merkitsee kärsimistä hänen kanssaan.
-- Room. 8: 17; 6: 8.

Ja me olemme nähneet, ett'ei kärsiminen Kristuksen kanssa ole
tavallista kärsimistä, joka on kaikille yhteistä langenneessa tilassa,
vaan ainoastaan sellaiset kärsimiset, jotka ovat suoranaisempia tai
vähemmin suoranaisia seurauksia Kristuksen esimerkin seuraamisesta
esittäissämme kansalle vastenmielisiä totuuksia ja paljastaissamme
yleisesti hyväksyttyjä eksytyksiä. Sellaisia olivat Kristuksen
kärsimyksien syyt; ja samanlaiset tulevat olemaan syynä vainoon,
kärsimyksiin ja tappioon kaikille niille, jotka seuraavat hänen
askeleissaan. Heillä tulee olemaan osallisuus hänen kärsimyksissään nyt
ja katsotaan he lopulta arvollisiksi palkinnon osallisuuteen
uskollisuutensa tähden oikeaan asiaan. Tämä on koko evankelikautena
merkinnyt uhrautuvaa vaivaa ja pilkan kärsimistä kylväessä ja
kastellessa Kristuksen opetusten siementä; ja nyt, aikakauden lopulla,
merkitsee se samanlaista uskollisuutta ja samanlaista kestäväisyyttä
nykyään tapahtuvassa elonkorjuutyössä -- aina elämän loppumiseen asti,
olkoonpa sitte että tätä vaaditaan pitkällisen kuluttamisen kautta
Mestarin palveluksessa, päivittäisen kuolemisen kautta, tai pikemmin
tapahtuvan äkkinäisen marttyyrikuoleman kautta.

Kihlatun neitseellisen seurakunnan arvollisuus tulla morsiameksi,
Karitsan vaimoksi, ei ole ainoastaan siinä, että se on vapaa synnistä,
vaikka hän tulee olemaan pyhä, "ilman vajavaisuutta", -- "ei tahraa, ei
ryppyä eikä mitään sellaista" (Ef. 5: 27), pesty "lunta valkeammaksi"
lunastavan rakkauden suuressa lähteessä, Lunastajansa ansiossa. Niin
paljon on välttämätöntä _kaikille_, jos heidät ikinä katsotaan
arvollisiksi saamaan pysyvää elämää jollain tasolla. Mutta tullakseen
Karitsan morsiameksi ei hänen ainoastaan tule olla neitsyt puhtaudessa
ja samalla vapaa synnillisestä yhteydestä ja tuttavallisuudesta
maailman kanssa, vaan häneltä vaaditaan enemmän, paljon enemmän kuin
tätä. Hänen on oltava Herransa tarkka kuva ja niin uskollisesti
seurattava hänen askeleissaan ja hänen neuvojaan, että hänestä sen
perustuksella tulee kärsivä marttyyri, kuten Herrakin oli, ja samojen
totuuden ja vanhurskauden _periaatteiden_ tähden. Hänen on osotettava,
että hänellä on _kuluttava_ rakkaus Ylkään ja väsymätön alttius hänen
nimeään ja aatteitaan kohtaan, siihen määrin, että on halukas joutumaan
maailman ylönkatsomaksi ja hylkäämäksi, niinkuin hänkin tuli, olemalla
kuuliainen hänen oppejaan kohtaan.

Kehittääkseen ja _osottaakseen_ tätä luonnetta, täytyy häntä tutkia ja
koetella. Hänen luottamuksensa, hänen kestävyytensä, hänen
uskollisuutensa Herraansa kohtaan, pahana kuin hyvänäkin aikana, on
kehitettävä ja todistettava. Ja ainoastaan sellaiset, jotka ovat näin
kehittyneet ja koetellut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut,
tulee Herra, joka on kaiken perijä, koskaan hyväksymään ja tunnustamaan
Morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Niinkuin on kirjotettu: "Autuas
se mies, joka kiusauksen _kestää_, sillä kun hänet [niin] on koeteltu,
on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka
häntä rakastavat" -- niin sydämellisesti. Siten, oikein ymmärrettynä,
on kukin uusi uskollisuutemme koe otettava vastaan ilolla uutena
tilaisuutena osottamaan Yljälle rakkautemme syvyyttä ja voimaa, ja
uutena todistuksena hänen rakkaudestaan ja luottamuksestaan ja
luvatusta korotuksesta. Niiden, jotka tulevat Herran kanssa osallisiksi
tulevasta kirkkaudesta, tulee olla ei ainoastaan _kutsutut_
ja _hyväksytyt_, vaan myöskin uskolliset, _kuolemaan_ asti.
-- Ilm. 17: 14.

Siis tulee ovi, joka muodostaa tilaisuuden ottamaan osaa Herramme
Kristuksen kanssa evankelikauden työhön, suljettavaksi, kun "tulee yö,
jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." Ja jokaiselle, joka ei ole sitä
ennen uskollisen palveluksen kautta kehittänyt tarvittavaa luonnetta ja
osottanut myötätuntoaan, harrastustaan, rakkauttaan ja intoaan Herraa
ja hänen totuuttaan kohtaan (Matt. 10: 37; Mark. 8: 38), tulee silloin
olemaan liian myöhäistä tehdä se. Niinkuin vertauksessa kuvataan,
osottautuvat he olevansa "tyhmiä neitseitä", tyhmiä sentähden että
antavat mennä käsistänsä suuren ihanan tilaisuuden kärsiä hänen
kanssaan ja hänen puolestaan, jonka kanssa he kernaasti tahtoisivat
hallita. Sinä aikana tulee täysi luku niitä, jotka Jumala on edeltä
määrännyt muodostamaan täydellisen Seurakunnan, olemaan kutsutut,
valitut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut -- "Poikansa kuvan
kaltaisia". (Room. 8: 29.) Elonkorjuu on kerran ohi; suosion kesä-aika
päättynyt, ja jälellä tulee olemaan ainoastaan ruumenten polttaminen
pellon (ihmismaailman) raivaamiseksi ja täydelleen valmistamiseksi
paljon suurempaa kylvöä varten tuhatvuotiskautena.

Tämän yön saapuminen tulee ilmeisesti tekemään lopun kaikista enemmistä
ponnistuksista totuuden levittämiseksi, jota, ylipäänsä väärin
käsitettynä, nähtävästi tullaan sanomaan osaltaan syypääksi anarkiaan
ja hämmennykseen, joka silloin vallitsee, vaikka se, oikeassa valossaan
nähtynä, onkin edeltäpäin annettu viittaus Jumalan aikeista ja
ilmestyksestä maailman tuleviin ahdistuksiin ja niiden todellisiin
syihin nähden. Älkäämme kumminkaan odottako, että yön saapuminen ja
oven sulkeminen tulevat tapahtumaan äkillisesti, vaan pikemmin, että se
tulee olemaan elonkorjuutyön asteettaisin tapahtuva estäminen ja
sortaminen.

Nykyään on Jumalan palvelijain leimaamisen aika heidän otsiinsa,
ennenkuin ahdistuksen myrsky alkaa (Ilm. 1: 2, 3); ja pankoon kukin
viisas neitsyt arvoa tälle nykyiselle edulle, sekä sille, että omasta
puolestaan tulee henkisesti leimatuksi nykyisellä totuudella, kuin
myöskin että saa olla mukana elonkorjuutyössä leimaamassa toisia
nisuluokkaan kuuluvia ja kokoomassa heitä varmuuden aittaan, ennenkuin
yö tulee ja tilaisuuden ovi suljetaan.

Että nykyinen erittäin suotuisa tilaisuus on ainoastaan lyhytaikanen,
ilmenee siitä, että on ainoastaan kaksikymmentä neljä vuotta jälellä
elonkorjuuajasta [laskettu vuodesta 1890 jolloin englantilainen
alkuteos ilmestyi. -- Suom. h.], jonka lopulla tulemme näkemään kuinka
pahan hallitus päättyy ja ihana Tuhatvuotispäivä alkaa, ja tämän ajan
lopussa tulee maailman suurimman ahdistuksen yö olemaan. Suuri pimeys,
jonka täytyy tulla ennen ihanaa päivää, lähestyy: "aamu tulee ja tulee
yökin" -- "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun
ihmiset rupesivat olemaan." Huomaa, että kun tämä yö tulee, jolloin
elonkorjaajain _täytyy_ lakata työstään, todistaa se, että tämä
evankeliajan lopputyö on suoritettu; että Kristuksen morsiamen valittu
luku kokonaan on tullut "leimatuksi" ja "kootuksi" maailmallisista
erotettuun tilaan -- tilaan, jota tässä kuvataan aitalla (Matt. 13:
30); sillä Jumala ei tule sallimaan että kukaan tekee lopun hänen
työstään ennenkuin se on täyttynyt. Silloin ovat kaikki Jumalan totiset
ja uskolliset palvelijat leimatut otsiinsa; ja koska evankeliajan työ
silloin on päättynyt, ei kukaan enää saata yhtyä siihen työhön tai
korjata sen runsasta palkintoa, joka on ennustettu ylenmäärin suurissa
ja kalliissa lupauksissa, palkinnoksi uskollisille, jotka menevät
sisälle "oven" vielä auki ollessa. -- 2 Piet. 1: 4.

Mutta älkäämme tästä tehkö sitä johtopäätöstä, että kaikki,
osottauduttuaan uskollisiksi, heti tulevat palkastaan osallisiksi.
Mahdollisesti saattavat muutamat heistä elää pitkällekin ahdistuksen
pimeässä yössä, -- vaikka me odotamme käyvän päinvastoin. "Tässä
kysytään pyhien kärsivällisyyttä, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt
ja Jeesuksen uskon." Pukeuduttuaan Jumalan koko sota-asuun ja rohkeasti
vastustettuaan eksytystä selvästi ja pelottomasti esittämällä ja
puolustamalla totuutta pahana päivänä, jolloin jättiläismäiset
eksytykset niin rohkeasti ja uhmaten kiertelevät, kehotetaan pyhiä,
"kaikki suoritettuaan pysymään pystyssä", täysin varustettuna, pitämään
hengen miekkaa alituisesti valmiina puollustukseen, ja olemaan
valvovaiset ja kestäväiset ja rukouksessa kaikkien pyhien edestä.
Kaikki tulevat tarvitsemaan kärsivällisyyttä, että he täytettyään
Jumalan tahdon, saisivat lupauksen. -- Ilm. 14: 12; Ef. 6: 13;
Hebr. 10: 36.

Korkean kutsun päättyminen kanssaperillisyyteen Herramme Jeesuksen
kanssa Jumalan valtakunnassa ei ole, mikä on selvästi ymmärrettävissä
vertauksessa neitseistä sama kuin oven sulkeminen. Vaikka yleinen
"kutsu" tähän suosioon lakkasi 1881, on "ovi" vielä avoin. Kutsu on
Jumalan _yleinen kutsu_ kaikille vanhurskautetuille, jotka uskovat
Lunastajaan, seuraamaan hänen askeleissaan itsensäuhraamisessa,
kuolemaan asti, ja senkautta osottamaan arvollisuuttaan hallitsemaan
hänen kanssaan kirkkaudessa. Tämän suosion alkamisella oli määrätty
aika: odottavat opetuslapset nostettiin siihen helluntaipäivänä vuonna
33 j.K. Ja sen päättymisellä on, niinkuin jo on osotettu määrätty aika,
nim. lokakuu 1881. [Katso II Osa, 7 luku.]

Toiselta puolen merkitsee "oven" sulkeminen vertauksessa Matt. 25 luv.
sitävastoin kaiken tilaisuuden täydellistä päättymistä "kutsutuillekin"
saavuttamaan korkean kutsun palkintoa. Se merkitsee, että tilaisuus
osottautua palkinnon arvoiseksi uskollisuudellaan palveluksessa on
loppunut; kaikki tilaisuus palvelemiseen tulee lakkaamaan tuona "yönä",
jolloin ei kukaan voi toimia. (Joh. 9: 4.) Sentähden on selvää, ettei
ovea, tai tilaisuutta näin lujittamaan kutsuamme ja valintaamme
välttämättömästi suljeta silloin kun kutsu, eli yleinen kutsu
uskovaisille tulla sisään, lakkaa kuulumasta, ja niinkauvan kuin ovi on
avoinna, merkitsee se, että kuka uskovainen tahansa, joka on halukas
menemään sisälle ja valmis täyttämään ehdot, vielä saattaa tehdä sen,
vaikkakin yleistä "kutsua" tulla sisälle ei enää lähetetä. Näin ollen
ei ovea, tai tilaisuutta, työhön ja uhrautumiseen vielä ole suljettu,
vaikkakin yleinen kutsu lakkasi vuonna 1881.

Evankelikausi on ollut kutsu-aika -- ensiksi kutsuakseen syntisiä
mielenmuutokseen ja Kristuksen, Lunastajan uskoon; ja toiseksi
kutsuakseen vanhurskautettuja kanssaperillisyyden korkeaan etuun
Kristuksen kanssa hänen Valtakunnassaan, ehdoilla seurata nyt häntä
hänen askeleissaan uhrautumalla kuolemaan asti -- mikä on ehtona
päästäkseen Valtakunnan työhön ja kunniaan tulevana tuhatvuotiskautena.
Sentähden kun Herra sanoo meille, että ajan loppujakso tulee olemaan
elonkorjuuaika, ilmottaa tämä jyrkän muutoksen -- kylvämisestä
niittämiseen, kutsuttujen kutsumisesta koetukseen ja kutsun kautta
aletun työn päättämistä.

Selitykseksi työn laadun muuttumisesta evankeliajan lopulla kertoi
Herramme vertauksen nuotasta. (Matt. 13: 47--50.) "Taivasten valtakunta
on nuotan kaltainen, joka laskettiin mereen ja kokosi kaikenlaisia
kaloja. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he [kalastajat] sen rannalle,
istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta viskasivat kelvottomat
pois. Näin on käyvä maailman lopussa [elonkorjuuaikana, Matt. 13: 39];
enkelit [Jumalan lähettiläät, palvelijat] lähtevät ja erottavat pahat
vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen uuniin [suureen
ahdistukseen]; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

Tämä vertaus esittää nimikristillistä seurakuntaa nimellisesti
esiintyvänä Jumalan valtakuntana -- _mereen_ (maailmaan) heitetty
_nuotta_, joka kokosi _kaloja_ (ihmisiä -- Matt. 4: 19) _kaiken
kaltaisia_ (todellisia kristittyjä, puoleksi petettyjä ja
hurmaantuneita kristittyjä ja ulkokultaisia joukkoja); joka nuotta
vedetään rannalle kun se on täynnä (Jumalan ajan täyttyessä). Se
osottaa, että nuo "kaiken kaltaiset", jotka kootaan nimi-kristilliseen
seurakuntaan, eivät kelpaa Valtakuntaan, mihin ne sitte
kelvannevatkaan; että ajan lopulla -- elonkorjuuaikana --- kutsu
Valtakuntaan tullee Jumalan järjestelyn perustuksella lakkaamaan,
niinkuin nuotan maalle vetämisen kautta esitetään; ja että kalastajat
silloin tulisivat alkamaan toisenlaisen työn -- nimittäin erottelemisia
jaottelemistyön, jonka kautta saadaan aikaan halutun lajin kokoaminen
ja toisten hylkääminen, jotka ovat arvottomat saamaan sen suosion,
johon heidät on kutsuttu, sillä "useat ovat kutsutut, mutta harvat
valitut." Matt. 22: 24.

Erottelemistyö tässä vertauksessa on sama kuin osotetaan vertauksessa
vehnästä ja nisusta, joka opettaa meitä odottamaan kylvämisen (kutsun)
keskeyttämistä ja tämän työn muuttumista elonkorjuutyöksi. Herran
palvelijoita, jotka hänen johdollaan tällä tavoin tulevat muuttamaan
työtä, nimitetään molemmissa vertauksissa enkeleiksi -- Jumalan
erityisiksi sanansaattajiksi. Ne ovat hänen uskollisia opetuslapsiaan,
jotka vaeltavat hyvin nöyrästi ja lähellä Herraa, ja hyvin vakavasti
koettavat saada tietää hänen suunnitelmansa ja toimia yhdessä hänen
kanssaan hänen työssään, ja joita sentähden ei jätetä pimeyteen hänen
aikojensa ja hetkiensä suhteen. (Matt. 13: 11; 1 Tess. 5:4; Jer. 8:
7--12.) Luonnollisesti tarkottaa tämä niittäminen ja kokoaminen
ainoastaan niitä, jotka elävät elonkorjuu-ajassa, eikä niitä, jotka
kuolivat ennemmin; joista kukin, kun hän oli juoksunsa päättänyt,
merkittiin ja erotettiin odottamaan oikeaa paikkaansa, joko
kirkastetussa pienessä laumassa tai sen ulkopuolella, oikeassa
valtakunnassa. -- 2 Tim. 4: 8.

Nuotta ei ollut aiottu pyydystämään kaikkia kaloja meressä.
Herrallamme, suurella Ylimäisellä Kalastajalla, oli aikomus pyydystää
määrätty luku kaloja, määrättyä laatua, välittämättä kuinka monia muita
lajia tulisi niiden kanssa nuottaan; ja kun täysi luku haluttua,
erikoista lajia on mennyt nuottaan, annetaan käsky sen maalle
vetämisestä lajittelua ja erottelemista varten. Kun siten annetaan
käsky, että nuotta on vietävä maalle, on aikakauden alussa annettu
tehtävä heittää nuotta mereen (Matt. 28: 19; 24: 14) katsottava
päättyneeksi; ja kaikkien, jotka edelleen tahtovat olla Herran
työtovereita, on otettava varteen hänen neuvonsa eikä enää omistettava
aikaansa kalastamiselle ylipäänsä, vaan nykyiselle työlle, nimittäin
erottelemiselle ja kokoamiselle. Ja samoin kuin totuus, jonka aika
silloin oli tullut, oli välikappale, jonka kautta kutsu kuului, niin on
totuus nytkin, "nykyinen totuus", elonkorjuutotuus, välikappale, jota
Herra käyttää koettelemista ja erottelemista varten.

Sentähden kun Herran palvelija kuulee hänen äänensä, hänen sanansa
kautta, selittävän, että hetki on tullut lopettaa kylväminen ja alkaa
korjaaminen, lopettaa pyydystäminen ja siirtyä kalojen lajittelemiseen,
lopettaa kutsuminen ja saarnata elonkorjuusanomaa, jonka aika nyt on
tullut niille, jotka jo ovat kutsutut, niin tottelevat he, jos he ovat
uskollisia, iloisesti ja viipymättä. Sentähden ei sellaisten, Mestarin
opettamia kun ovat hänen aikakausisuunnitelmastaan, eivätkä ole
pimeydessä aikoihin ja hetkiin nähden, jossa elämme; tule enää koettaa
mennä kylvämään Valtakunnan hyvää siementä peltoon eli ihmismaailmaan,
vaan olla nyt toimeliaita antamaan ruokaa aikanaan uskon huonekunnalle
-- levittäen niiden keskuuteen, jotka tunnustavat olevansa Herran
lapsia, hyviä sanomia siitä että Valtakunta on lähellä, ja siitä että
suuri ilo ja siunaus on sen kautta pian tuleva kaikelle kansalle.

Ja ihmeellistä on sanoa, että juuri tämä sanoma Jumalan rakkaudesta
rikkaasta toimenpiteestä, sovituksesta kaiken ennalleenasettamiseksi
Kristuksen Jeesuksen ja hänen kirkastetun ruumiinsa, Seurakunnan,
Jumalan Valtakunnan kautta, (sanoman, jonka tulisi ilahduttaa,
virkistyttää, ja yhdistää kaikki rakastavat kristityt sydämet), on
kehittävä ja vetävä sydämen yhteyteen toistensa kanssa ainoastaan
oikean luokan, koetteleva heitä ja erottava heidät nimikristillisestä
joukosta.

Pian on elonkorjuu päättynyt, ja silloin tulee sekä kylväjä että
niittäjä yhdessä iloitsemaan. Nyt on elonkorjaajani kiirehdittävä työtä
ja heidän on oltava niin tarkat sen täydellisestä suorittamisesta, että
he rakoilevat elon Herraa, Ylimäistä Elonkorjaajaa, lähettämään
useampia työmiehiä eloonsa. Ei tule kestämään kauan ennenkuin seuraavan
armotalouden kyntäjä (ennustettu suuri hädän aika, joka tulee
valmistamaan maailman Tuhatvuotiskauden elon kylvölle) on saavuttanut
tämän armotalouden elonkorjaajat. -- Amos 9: 13.


ISRAELIN SEITSEMÄSKYMMENES VIIKKO ON KUVAUS EVANKELIKAUDEN SUOSION
PÄÄTTYMISESTÄ.

Muistettanee, että Israelin "seitsemännenkymmenennen viikon" -- heidän
suosionsa seitsemän viimeisen vuoden -- alku, keskikohta ja loppu,
olivat hyvin tarkasti merkityt; ja me uskomme että tarkotus juuri oli
antaa meille selvästi määrätyt vuosiluvut evankelikauden lopulle,
hengellisen Israelin suosiokauden lopulla. Olemme nähneet, että tämän
viikon alku, v. 29 j.K., oli lihalliselle Israelille heidän
elonkorjuukoetuksensa alkuaika. Se oli merkitty Herramme kasteen ja
hänen Messiaaksi tuntemisensa kautta Jordan'in luona, jolloin
elonkorjuutyö alkoi --- jonka rinnakkaisuutena tässä aikakaudessa on
Herran läsnäolon tunteminen vuonna 1874 j.K., tämän elonkorjuun alussa.

Liitonviikon keskiaika, v. 33 j.K., oli Israelin hylkäämisen aika
järjestelmänä eli kirkkokansana ja ilmaistiin se Herramme kuoleman
kautta ristillä ja hänen sanojensa kautta vähää ennen kuolemaansa:
"Teidän huoneenne jää teille autioksi". Ja tämän rinnakkaisuus, tässä
aikakaudessa on lahkolais-järjestelmäin, Baabelin, niinkutsutun
Kristikunnan hylkääminen ja suosiosta lankeeminen v. 1878.

Viimeinen osa Israelin liittoviikosta (3 1/2 vuotta, huhtikuusta 33
lokakuuhun 36 j.K.) ei ollut suosion aika heille kansana eli
yhteiskuntana, vaan yksityisinä: se myönsi heille (ei niinkuin ennen
nimiseurakunnan välityksellä, vaan _yksityisesti_, jos tahtoivat ottaa
vastaan) kaikki aabrahamilaisen liiton suosionedut ja erityiset
etuoikeudet, aina noiden seitsemänkymmenen vertauskuvallisen viikon
loppuun asti, heidän suosionsa rajaan asti, joka ilmaistiin suosion
lähettämisen kautta Korneeliukselle ja pakanoille ylipäänsä. Samalla
lailla rinnakkaisuudessa nytkin: 3 1/2 vuotta, huhtikuusta 1878,
jolloin niin kutsuttu kristikunta, eli Baabeli, hyljättiin suosiosta,
lokakuuhun 1881, olivat _korkean kutsun_ viimeiset suosion ajat
yksityisille uskoville. Siten lakkasi _yleinen_ kutsu (Evankeliajan
_suosio_) lokakuussa 1881, aivan kuten vastaava vuosiluku, lokakuu 36,
j.K., sai todistaa juutalaisten suosion päättymisen.

_Juutalaisten_ suosio oli siinä, että Israelille (yksinomaan)
tarjottiin Valtakunta -- Aabrahamin luonnollisia lapsia _kutsuttiin_
käyttämään hyväkseen etuja ja tilaisuuksia, joita heille myönnettiin
laki-liittonsa aikana. Tämä _kutsu_, suosio eli etu lakkasi kokonaan ja
ainaiseksi heidän liittoviikkonsa loppuessa. Evankelikauden suosio oli
siinä, että Valtakunta tarjottiin (yksinomaan) sellaisille, jotka
uskovat Kristukseen -- "korkea kutsu" kaikille, jotka ovat yhdistetyt
Jumalan kanssa uudessa liitossa, jotka tulisivat käyttämään hyväkseen
siten suodut tilaisuudet (tulla Aabrahamin "siemenen" jäseniksi, jonka
on siunattava maailma) yhdistymällä Kristukseen Jeesukseen,
Lunastajaansa, hänen uhrautumisliittoonsa -- koetus, jonka on
osotettava heidän arvollisuutensa ottamaan osaa Kristukseen työhön ja
kirkkauteen tulevaisuudessa. Ja juuri tämä suosio, tämä "kutsu",
lakkasi, niinkuin olemme nähneet, kokonaan ja ainaiseksi lokakuussa
1881, aikana joka on rinnakkainen, juutalaisen kutsun eli suosion lopun
kanssa.

Huomattakoon, että juutalaisen suosion eli kutsun lakkauttamista
seurasi toinen yleinen kutsu, joka syrjäytti heidät ja heidän entisen
suosionsa, mutta kumminkin siitä huolimatta käsitti kenenkä tahansa
heistä, joka sittemmin, _uskovaiseksi_ tultuaan, tuli arvolliseksi
saamaan tämän maailmaa käsittävän kutsun Valtakunnan kunnian. Heidän
entisen suosionsa lakkauttaminen oli yhtä todellinen, kuin jos heitä ei
olisi kutsuttu mihinkään sen jälkeen kun suosio lakkasi; yhtä
todellinen kuin jos heidät jälkeenpäin olisi kutsuttu alhaisempaan
suosioon; mutta se ei ollut niin huomattavissa, kun yleinen
evankelikutsu, joka ei sulkenut heitä pois, oli sama kutsu
laajennettuna ja syvennettynä -- tehtynä soveliaaksi _kaikille, jotka
uskoivat_ Kristukseen, kaikista kansoista.

Suosion eli "kutsun" lakkaamista tänä aikakautena 1881 seuraa, tai
pikemmin sanoen samalla kertaa leviää, yleinen kutsu koko maailmalle
Tuhatvuotisvaltakunnan siunauksiin ja suosio-etuihin, uskon ja
halullisen tottelevaisuuden ehdoilla (ei kumminkaan uhrautumisesta
kuolemaan). Tämä on kumminkin alhaisempi kutsu, pienempi suosio kuin se
oli, joka on lakannut -- kutsu nauttimaan Valtakunnan siunauksia, mutta
ei ole kutsu tulemaan voidellun luokan, Valtakuntaluokan jäseniksi. Ja
tämä _muutos_ -- korkeamman suosion lakkauttaminen ja alemman suosion
alkaminen -- ei tule kovin paljon huomatuksi nykyään syystä, että suuri
palkinto kanssaperillisyys Kristuksen kanssa osallisena jumalallisesta
luonnosta, ylipäänsä on hävinnyt näkyvistä seurakunnassa. Korkein
käsitys palkinnosta, mikä kristityillä ylipäänsä vuosisatoina on ollut,
on, että he ovat kuvailleet ylösnousemisessa saavansa täydelliset
ruumiit; ja että he vapautettuina sairaudesta, kivuista ja surusta
saavat nauttia Jumalan suosiota ja omistaa ijankaikkisen elämän. Ja
tämä käsitys, vaikk'ei se likimainkaan vastaa todellisia etuja, joita
"korkea kutsu" evankelikautena sisältää, on todellakin jotakuinkin
oikea käsitys siunatuista eduista, jotka Tuhatvuotisaikana myönnetään
maailmalle ylipäänsä -- niin monelle kuin silloin tahtovat osottaa
tottelevaisuutta ja tulla sopusointuun Jumalan kanssa.

Tosiasia on sentähden että ainoat, jotka selvästi näkevät erityisesti
korkeat ja suuret perusviivat evankelikauden kutsussa -- ainoat siis,
jotka saattaisivat ilmottaa tästä tai selittää _tätä kutsua_ -- ovat
juuri ne, jotka myös ovat Jumalan sanasta nähneet, että tämän kutsun
aika saavutti rajansa lokakuussa 1881. Toiset, kun he esittävät
apostolin sanoja, mikäli ne koskevat "Jumalan korkeaa kutsua
Kristuksessa", selittävät oikeastaan alempaa kutsua, joka kuuluu
Tuhatvuotiskaudelle. Niinmuodoin on todellinen, yleinen evankelikutsu
päättynyt. Kukaan ei saata pidentää sitä. Toiset sitä varten, etteivät
ymmärrä sitä, eivätkä voisi antaa sitä, toiset sitä varten, että
tietävät sen päättyneen.

Mutta vaikka yleinen "kutsu" on päättynyt, ei "ovi" vielä ole suljettu.
"Kutsun" päättyminen ja "oven" sulkeminen ovat kaksi eri asiaa. "Ovi"
on avoin, jotta jotkut voisivat yhtyä kilpajuoksuun suuresta
palkinnosta, kanssaperillisyydestä Valtakunnassa, senkin jälkeen kun
_yleinen_ kutsu on lakannut. Jumala on edeltä määrännyt määrätyn luvun,
muodostamaan seurakunnan, "Kristuksen ruumiin", eikä siinä voi olla
yhtään jäsentä liikaa, eikä yhtään voi puuttuakaan. (Katso 3 Moos. 21:
17--23, jossa tätä esikuvallisesti opetetaan.) Siitä seuraa, ettei hän
saata "kutsua" eli pyytää tähän kunniaan useampia kuin sen luvun, jonka
hän on määrännyt. Ja lokakuussa v. 1881 oli niinkuin hänen sanansa
näyttää, täysi luku saatu. Mutta koska eräät niistä, jotka tottelivat
yleistä kutsua ja tekivät liiton hänen kanssaan, eivät tule pysymään
liitossaan, eivät tule juoksemaan niin, että voittavat palkinnon, on
"ovi" avoinna, senjälkeen kun yleinen kutsu on lakannut, jättääkseen
pääsön kilpajuoksuun, tilaisuuden uhrautumaan totuuden palveluksessa,
muutamille, jotka _ottavat_ sellaisten _paikat_, jotka tarkastuksessa
tulevat heittämään pois Kristuksen vanhurskauden vaipan; ja myöskin
sellaisten, jotka, tehtyään liiton uhrautumisesta palveluksessa,
alkavatkin rakastaa nykyistä maailmaa, tulevat raskautetuiksi sen
huolista tai huveista ja jättävät täyttämättä liittonsa vaatimukset.
Sitäpaitsi on huomattava, ettei kutsun lakkaaminen vuonna 1881
ollenkaan koskenut niiden tuhansien etuja, jotka jo olivat hyväksyneet
kutsun ja tulleet Jumalan vihkiytyneiksi palvelijoiksi: se ei sulkenut
pois ketään sisällä olevista. Yhtä vähän se merkitsee ettei enää muita
saattaisi tulla mukaan; se oli ainoastaan Jumalan _yleisen_ kutsun
lakkaaminen. Se asianhaara, että te mahdollisesti aivan äskettäin
olette saaneet selvän tiedon ylenmääräisen suurista ja kalliista
lupauksista, mitkä Jumala on valmistanut niille, jotka rakastavat
häntä, ei todista sitä, ettei teitä kutsuttu ja hyväksytty kilpailemaan
suuresta palkinnosta, jo aikoja ennenkuin ymmärsitte kuinka suuri ja
ihana tuo palkinto tulee olemaan. Itse asiassa ei kukaan, joka ottaa
vastaan kutsun, alussa kykene käsittämään enemmän tien epätasaisuutta
ja kapeutta kuin palkinnon suuruuttakaan, joka on saavutettava sen
lopullisesti päättyessä. Selvyys käsityksessämme lupauksista on meissä
Jumalan voima, joka vaikuttaa meissä vahvistaen meitä ja tehden meidät
kykeneviksi voittamaan nykyiset esteet ja koettelemukset. Ylenmäärin
suuret ja kalliit lupaukset paljastetaan meille vähitellen mikäli
olemme uskolliset ja edistymme, että me niiden kautta -- niistä saadun
voiman ja rohkeuden kautta -- kykenisimme juoksemaan niin, että
voitamme luvatun palkinnon. -- 2 Piet. 1: 4.

Sen luokan, joka tulee saamaan palkinnon, muodostavat ne, jotka eivät
ainoastaan ole kutsutut ja valitut (hyväksytyt), vaan jotka myöskin
ovat uskolliset. Ja vaikka _yleinen kutsu_ on lakannut, on selvää,
ettei kutsuttujen uskollisuuden koetus vielä ole päättynyt. Uskollisia
leimataan parhaillaan ja erotellaan niistä, jotka ovat uskottomia
uhrautumisliitolleen; viisaat neitseet erotetaan parhaillaan tyhmistä,
joiden tyhmyys on siinä, että he luulevat voivansa voittaa ja saavuttaa
maailman erilaisia palkintoja, kunniaa, rikkautta, y.m. ja samalla
kertaa uskollisesti juosta kilpailussa suuresta kunnian, kirkkauden ja
kuolemattomuuden palkinnosta -- jonka pääehdot tekevät sellaisen
kaksimielisen menettelytavan mahdottomaksi. "Kaksimielinen on
epävakainen kaikilla teillään" (engl. k.). "Ette voi palvella Jumalaa
ja mammonaa." -- Jaak. 1:8; Matt. 6: 24. Kun kaikki uskolliset "viisaat
neitseet" ovat osottautuneet olevansa viisaita ja ovat menneet Herransa
iloon, tulee _"ovi", tilaisuus_ kuulua siihen luokkaan suljettavaksi,
eikä kukaan enää saata mennä sen kautta. Kun kaikki viisaat ovat
menneet sisälle, tulee edeltä määrätty luku olemaan täysi; ja silloin
nousee isäntä ja sulkee oven. (Luuk. 13: 24, 25; Matt. 25: 10.)
Herramme itse sanoo meille, että _silloin_ alkavat monet nähdä asiat
toisin -- nähdä mitä etuja ja tilaisuuksia uhrautumiseen heillä kerran
oli, mutta jotka he laiminlöivät. Mutta kun he koettavat päästä
sisälle, tulee Mestari sanomaan heille: En tunnusta teitä
Morsiamekseni, -- se on täydellinen, ja minulla on ainoastaan yksi
morsian. Mutta, Jumalalle olkoon kiitos, toiset raamatunpaikat
osottavat, että tyhmät neitseet, vaikka ovatkin hyljätyt korkeasta
kutsusta, johon heidän käytöksensä koetuksen aika osotti heidän olevan
arvottomat, siitä huolimatta tulevat olemaan suosion esineinä ja
tulevat saamaan vaatimattomamman paikan Herran taloudessa.

Taistelkoon sentähden jokainen, ennenkuin ovi suljetaan, ennenkuin
uskollisten täysi luku on saavutettu, lujittaakseen kutsumisensa ja
valitsemisensa; ja sallikaamme Herran tuota tarkotusta varten,
kallisarvoisten lupausten ja selittäväin vertausten kautta vaikuttaa
meissä _tahdon_ ja _toiminnan_ hänen mielisuosiokseen.

Mutta muutamat saattanevat kumminkin sanoa: "Minä pelkään, etten
kuulukaan niiden joukkoon, jotka kutsuttiin ennenkuin yleinen kutsu
lakkasi 1881, koska silloin en ainoastaan ollut vallan tietämätön
Jumalan lupauksien syvyyksistä, vaan vielä enemmänkin: olin kokonaan
vieras Jumalalle ja vihamielinenkin hänelle, enkä ollut minkäänlaisessa
liitossakaan hänen kanssaan palvellakseni häntä, kaukana siitä, ja
kaukana oli sellainen halukin minusta. Aivan äskettäin tulin vasta
tuntemaan Jumalan; äskettäin otin Kristuksen ikeen päälleni oppiakseni
hänestä; ja aivan äskettäin sain tietää edusta saada kärsiä Kristuksen
kanssa nyt, uhrautumisten kautta hänen palveluksessaan, ja että
sellaisista kanssauhraajista pian tehdään kanssaperillisiä hänen
kanssaan Tuhatvuotisvaltakunnan ihanassa työssä. Ja nyt, kun olen
saanut nähdä nämä kalliit asiat, kun olen ihaillut näitä kallisarvoisia
asioita, ja kun olen valmistautunut juoksemaan tätä juoksua
voittaakseni tuon ihmeellisen palkinnon, täytyykö minun nyt tulla
siihen johtopäätökseen, ettei se olekaan avoinna minulle, sentähden,
että kylliksi monta jo on kutsuttu täyttämään luku? Ei juolahtaisi
mieleenikään tahtoa muuttaa jumalallista järjestelyä tai rukoilla, että
edes yksi lisättäisi yli Jumalan viisauden määräämän rajan, mutta
syvästi tunnen onnettomuuteni."

Sellaisille vastaamme: Jatkakaa juoksemista. Teidän asianne ei ole niin
synkkä kuin se teistä näyttää olevan. "Ovi" ei vielä ole "suljettu".
Muistakaa, että jos _kaikki_, jotka olivat ottaneet vastaan kutsun, kun
se lakkasi, osottautuisivat uskollisiksi liitolleen, ei tulisi olemaan
yhtään liikaa, vaan aivan riittävä määrä. Muistakaa, että kokemuksenne,
samoin kuin Raamattukin osottaa, että monista kutsutuista vaan harvat
tulevat valituiksi, koska ainoastaan harvat osottautuvat uskollisiksi
liitolleen koetuksessa. Siinä määrin kuin muutamat kutsutuista, toinen
toisensa jälkeen, osottautuvat uskottomiksi, muutetaan heidän
tilaisuutensa, _heidän paikkansa_ työssä ja _heidän palkintonsa
kruunut_ toisille. Joku näistä paikoista työssä ja joku näistä
palkinnon kruunuista saattaisi mahdollisesti tulla siirretyksi teille,
ja teidän nimenne tulla kirjotetuksi elämän kirjaan koejäsenenä
Kristuksen Morsiameksi, jonkun sijalle, jonka nimi on tullut sieltä
poispyyhityksi arvottomana. -- Katso Ilm. 3: 5; Hebr. 12: 23.

Niillä, jotka saattavat käsittää nämä kalliit lupaukset ja jotka
haluavat työskennellä viinimäessä, on vahva sisäinen todistus, että he
ovat siinneet hengestä [katso I osa, siv. 276, 277]; sillä inhimillisen
mielen, senkin jälkeen kun se on vanhurskautettu, on mahdotonta
käsittää _syvyyksiä_, joita Jumala on aikonut ainoastaan niille, jotka
ovat vihkiytyneet ja ovat hyväksytyt. (1 Kor. 2: 6--12.) Ja Herra on
liian rakkaudesta rikas ja liian oikeamielinen salliakseen kenenkään
sydämessä toiveita, jotka eivät koskaan voisi toteutua. Olla hengestä
siinnyt, totuuden sanan kautta, edellyttää lopullisen syntymisen
hengelliseen tilaan, ellei siinnyt sellaisenaan osottaudu arvottomaksi
-- uskottomaksi. "Älkää sentähden heittäkö pois luottamustanne, jolla
on suuri palkka." Hebr. 10: 36 (ruots. k.).


YHDESTOISTA TUNTI. Matt. 20: 1--16.

Tämä vertaus näyttää olevan annettu erityisesti antamaan meille
opetuksen tätä aikaa varten. Työntekijät ovat noita vakavia,
vihkiytyneitä Jumalan lapsia, jotka koko tänä evankelikautena --
"päivänä" vertauksessa -- uskollisesti käyttävät aikansa ja voimansa,
eivät omaa minäänsä palvelemaan, eikä mammonan palveluksessa, vaan
Jumalan palveluksessa. Työntekijöillä esitetään siis ainoastaan
_uskollisia_, jotka kaikki saavat saman palkan, Valtakunnan kunnian,
jota vertauksessa kuvataan "denaarilla".

Kutsun ylimalkaisuutta ja työntekijäin tarvetta esitetään neljän kutsun
kautta -- aikaseen aamulla, kello yhdeksän, kello kaksitoista, ja kello
kolme jälkeen puolenpäivän. _Mikä_ palkka tulisi olemaan mainitaan
täsmällisesti ja selvästi ainoastaan alussa: isäntä _sopi silloin_
heidän kanssaan antaakseen yhden denaarin heidän palveluksestaan. Siten
käsitti varhainen seurakunta lupauksen valtakunnasta, mutta se häipyi
sittemmin pääasiassa näkyvistä, eikä siitä puhuttu sitte selvästi.
Elävät jäsenet Kristuksen seurakunnassa, jotka _tekevät työtä_ hänen
viinimäessään, minä aikana tahansa evankelikaudella, _esittävät_ kaikki
työntekijöitä. Ja vertaus osottaa, erityisenä piirteenään, luokkaa,
joka menee tähän Herran palvelukseen, kun päivän työ on jo melkein
tehty "yhdennellätoista [viimeisellä] tunnilla." Heitä esitetään
sellaisina, jotka haluavat tulla Mestarin palvelukseen, mutta onhan
_liian myöhäistä_, koska yleinen kutsu on päättynyt. He sanovat: "kun
ei kukaan ole meitä palkannut" -- me tulimme liian myöhään päästäksemme
palvelukseen kutsun aikana.

Mestari vastaa osottamalla ovea, joka ei vielä ole "suljettu",
tilaisuutta, joka ei vielä ole suljettu toimiaksemme ja kärsiäksemme
hänen palveluksessaan, tilaisuutta, jonka sulkeminen tulee
ilmiotettavaksi yön tulon kautta, jolloin _ei kukaan voi tehdä työtä_.
Mutta hän ei virka mitään palkasta, vaikka hän toisia palkatessaan
yleisen kutsun aikana sanoi: "Mikä kohtuus on sen annan teille", osan
alussa _sovitusta_ maksusta. [Vanhimmissa kreikkalaisissa
käsikirjotuksissa, sinailaisessa ja vatikaanisessa _ei ole_ Matt. 20: 7
näitä sanoja: _mikä kohtuus on sen annan teille_.]

Niin on Herramme evankelikauden aikana alituisesti puhetorviensa kautta
kutsunut kaikkia uskovaisia tulemaan hänen palvelukseensa. Täysi
palkinto, jumalallinen luonto ja kirkkaus Valtakunnassa, lausuttiin
selvästi ja ymmärrettiin selvästi alussa; mutta vaikka sitä on lausuttu
uudelleen koko aikana, ei sitä senjälkeen kumminkaan ole _selvästi_
ymmärretty, suuren totuudesta luopumuksen johdosta. Mutta nyt olemme
tulleet evankelikauden palveluspäivän loppuun -- "yhdenteentoista
tuntiin." Kutsumisen _aika_ työhön täksi päiväksi _on mennyt_.
Kumminkin on nyt muutamia, jotka seisoskelevat, sanoen: Meitä ei ole
kutsuttu työhön; "kukaan ei ole meitä palkannut"; meillä ei ole mitään
toiveita työstä, eikä myöskään palkasta, jos me saisimmekin työtä;
kutsu on päättynyt, päivän työ on melkein suoritettu; työmiehiä on
kyllin ilman meitä. Mutta näille tahtoo Mestari, että me, hänen
puhetoverinaan, sanoisimme: "Menkää tekin viinitarhaani"; -- en lupaa
mitään, yleinen kutsu on päättynyt, aika on lyhyt, työaika on melkein
päättynyt, tulee yö, "jolloin ei kukaan voi tehdä työtä"; mutta menkää
sisälle, osottakaa rakkauttanne ja uutteruuttanne ja jättäkää palkinto
riippuvaksi minun anteliaisuudestani.

Ja tässä on kaikki mitä voimme sanoa; ainoa toivo minkä voimme antaa
on, ettei kukaan koskaan ole tehnyt Mestarillemme työtä, saamatta
paljon suurempaa palkkaa kuin hän voi pyytää tai odottaa. Ja sitte
tiedämme sitäpaitsi, että muutamat työpaikoista tulevat vapaiksi sen
kautta, että muutamat eivät pysy uskollisina, ja että palkinnon kruunut
jotka ovat säilytetyt sellaisille, annetaan toisille jotka
uskollisuutensa ja uhrautuvaisuutensa kautta osottautuvat työn ja
palkinnon arvoisiksi.

Siis, jos joku aivan nykyisin on tullut tuntemaan ja rakastamaan Herraa
ja haluaa palvella häntä ja hänen totuuttaan, älköön sellainen olko
alakuloinen siitä, että yleinen kutsu päättyi 1881. Jos te näette
"_oven_", tilaisuuden, uhrautumiseen ja palvelemiseen olevan avoinna
edessänne, niin astukaa sisään. Mutta astukaa pian; sillä yö, pimeä
aika ja totuutta vastaan kiivas vastustuksen aika, tulee pian olemaan
yllämme ja estämään teitä astumasta palvelukseen. "Aamu tulee, ja tulee
yökin." "Tulee yö, jolloin ei kukaan _voi_ tehdä työtä." Kun tämä on
tullut todellisuudeksi, silloin tietäkää, että "ovi on suljettu", että
kaikki viisaat neitseet ovat menneet sisälle, että kaikki ovat
hyväksytyt, ja että kaikki vapaat paikat ovat tulleet tyydyttävällä
tavalla täytetyiksi. Kun kaikki Jumalan erityiset "Jumalan palvelijat"
sinä aikana ovat "leimatut otsiinsa", (he ovat saaneet tiedollisen
käsityksen Jumalan suunnitelmasta) tulee neljä tuulta päästettäväksi
irti (Ilm. 7: 1--3), ja aikaansaavat suuren hädän "pyörremyrskyn",
jonka keskellä Elija-luokan jäännös tulee "muuttumaan" ja
korotettavaksi kunniaan valtakunnassa.

Mikä opetus tässä onkaan sellaisille, jotka ovat tehneet liiton Herran
kanssa, palvellakseen häntä ennen kaikkea, ja jotka laiminlyövät hänen
työnsä taistellakseen ajalla, ajatuksilla ja varoilla katoovien
riemujen ja palkintojen puolesta, joita maailma tarjoaa. Näitä Herra
kehottaa sanoen: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan
sinulle elämän kruunun." "Joka _voittaa_ [joka voittaa itsessään
maailman hengen], se näin puetaan valkeisiin vaatteihin, _enkä minä
pyyhi pois hänen nimeään_ elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava
hänen nimeään Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä." "Pidä, mitä
sinulla on, jottei kukaan ottaisi kruunuasi." -- Ilm. 2: 10; 3: 5, 11.



SEITSEMÄS LUKU.

SEURAKUNNAN VAPAUTUS JA KOROTUS.

Seurakunnan vapautus lähellä. -- Se tulee olemaan enteenä koko
ihmiskunnan vapahtamiselle. -- Sen vuosiluvun likimääräinen
määritteleminen. -- Kuinka pyhät tulevat pelastumaan siitä kaikesta,
joka kohtaa maailmaa. -- Koska ja kuinka Jumala auttaa sitä. -- Sen
lopullisen vapahtamisen tapa ja siihen liittyvät asianhaarat. --
Jeesuksessa nukkuneet vapahdetaan ensin. -- Seurakunnan elävien
jäsenten muutos. -- Tulevatko he kuolemaan? -- "Autuaita ovat ne
kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, tästälähin."

Nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne lähestyy. Luuk. 21: 28.


Ennustuksen lampun valossa olemme seuranneet tapahtumia "elonkorjuussa"
aina niiden päättymiseen asti suurena hädän aikana; ja koska me
muistamme, että juuri tänä, tapauksista rikkaana aikana sattuu
seurakunnan vapahdus ja ylentäminen, jonka vuoksi pyhissä nykyaikana
herättää suurinta mielenkiintoa aika ja asianhaarat, jotka koskevat
heidän vapauttamistansa.

Herramme opetti meille, että niin pian kuin alkaisimme nähdä
elonkorjuun tapahtumia, me silloin saisimme odottaa ihanan toivomme
pikaista toteutumista. Ja sentähden, kun me nyt otamme huomioon kaikki
todistukset, joita nämä merkit antavat, nostamme silmämme ja iloitsemme
sen kirkkauden toivossa, joka on seuraava; sillä aamu tulee, vaikka
lyhyen, pimeän yön täytyy tulla väliin. Ja tämä ilo ei ole luonteeltaan
itsekäs; sillä Kristuksen seurakunnan vapautus ja ylentäminen tulee
olemaan enteenä koko suvun pian tapahtuvasta vapautuksesta suuren
orja-isännän, synnin, hirmuvallasta ja sorrosta, taudin varjoista ja
kivuista ja kuoleman vankilasta: "Sillä me tiedämme, että koko
luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa... odottaa... _Meidän
ruumiimme_ -- 'Kristuksen ruumiin' (Room. 8: 22, 23) -- _lunastusta"_;
koska, Jehovan järjestelyn mukaisesti, uutta asiain järjestystä ei
saateta pystyttää ennenkuin suuri hallitsija, Kristushenkilö
täydellisenä, Pää ja ruumis, kokonaan on tullut valtaan. Että pyhien
vapautus on tapahtuva joskus ennen vuoden 1914 loppua, on ilmeistä,
koska lihallisen Israelin vapautus, kuten saamme nähdä, on määrätty
tapahtuvaksi niinä aikoina, ja vallan nojalla käsketään silloin
vihastuneet kansat hiljenemään ja heidät pakotetaan tunnustamaan
Jehovan Voidellun valta. Siitä, kuinka paljon ennen vuoden 1914 loppua
Kristuksen ruumiin jäsenet tulevat kirkastettavaksi, ei meillä ole
aivan täsmälleen suoranaista tietoa; mutta aivan varmaan se _ei_ tule
tapahtumaan _ennenkuin_ heidän tehtävänsä lihassa on päättynyt; emmekä
myöskään saata pitää mahdollisena, että he tulisivat _viipymään_ täällä
kauan _senjälkeen_ kuin tämä työ on tullut suoritetuksi. Nämä kaksi
ajatusta edessämme, saatamme likimain laskea ajan, jolloin vapautus on
käsissä.

Samalla kuin on selviä viittauksia siitä, että muutamat ruumiin
elävistä jäsenistä saavat nähdä rajuilman nousevan ja saavat kantaa
osan vaikeuksista, joita se tuo tullessaan, on myöskin viittauksia,
ettei yksikään näistä tule elämään kokonaan sen läpi, tai edes
kauvankaan siinä. Mestarin sanat: "Valvokaa siis joka aika ja
rukoilkaa, että saisitte _voimaa paeta_ tätä kaikkea, joka on tuleva"
(Luuk. 21: 36), näyttävät viittaavan siihen. Ja kumminkin tiedämme jo
elävämme näiden vaikeuksien alkuajassa (nimikristillisen seurakunnan
vaikeuksien aikoja sen koettelemusten yhteydessä), ja että me pakenemme
monien, kaikilla tahoilla langetessa eksytyksiin ja epäuskoon. Me
pakenemme, mutta ei sillä tavalla, että meidät otettaisiin pois
vaikeuksien näyttämöltä, vaan sen kautta, että meitä tuetaan,
vahvistetaan ja ylläpidetään keskellä kaikkea, Jumalan sanan kautta,
joka on kilpemme ja suojamme. (Ps. 91: 4.) Myöntäessämme, että jotkut
ruumiin jäsenet samalla tavalla saattaisivat jäädä tänne aivan hädän
ajan loppuun asti ja olla mukana kaikissa ja kumminkin _sellaisella
tavalla paeta_ kaikkea tulevaa hätää, niin on siitä huolimatta selvää,
kuten uskomme, että ruumiin kaikki jäsenet ovat täysin vapautetut --
ylennetyt ihanaan tilaan -- ennenkuin hädän vaikeimmat ilmaukset
sattuvat -- senjälkeen kun ruumis on täydellinen ja ovi suljettu.

Vuosikausia olemme nähneet rajuilman pilvien kokoontumista: valtavat
sotajoukot ovat tarkastetut ja valmistautuneet otteluun, ja jokainen
uusi vuosi todistaa yhä nopeampaa edistymistä ennustettua käännettä
(kriisiä) kohti; ja kuitenkin, vaikka tiedämmekin, että vertoja vailla
oleva turmio pian on kaatava kaiken laillisuuden ja järjestyksen
anarkian ja hämmennyksen kuiluun, emme pelkää; sillä "Jumala on meillä
turvana ja väkenä, apuna hädissä, sangen koeteltuna. Sentähden emme
pelkää, vaikka maa [nykyinen yhteiskuntajärjestys] mullistuisi
[irtautuu liitoksista ja särkyy], ja vuoret [valtakunnat] meren pohjaan
kaatuisivat [laittoman ja hillittömän kansan keskuuteen]; pauhatkoot,
kuohukoot sen vedet [taistelevien puolueitten riidoista]; täriskööt
(pelosta ja epävarmuudesta) vuoret [valtakunnat] sen pauhusta
[enenevästä ja kasvavasta vallasta]." -- Ps. 46: 2--4.

"Onpa virta [Raamattu, totuuden ja armon lähde], joka jokinensa
ilahduttaa Jumalan kaupungin [Jumalan valtakunnan, seurakunnan -- sen
nykyisessäkin kehittymättömässä tilassa, ennen sen ylentämistä valtaan
ja kirkkauteen], Korkeimman pyhät asunnot [pyhäkön -- seurakunnan,
jossa Jumala näkee hyväksi oleskella]. Jumala on sen keskellä, ei se
horju; Jumala auttaa sitä aamun koitossa." -- Ps. 46: 5, 6.

Nykyisessä ajassa saamme kokea tätä luvattua apua nykyisten
tarpeittemme koko laajuuteen nähden sen kautta, että taivaallinen
Isämme antaa meille luottamuksensa, tutustuttaa meitä suunnitelmiinsa,
vakuuttaa meille suosiotaan ja ylläpitävää armoaan ja vielä tekee
meidät työtovereikseenkin. Tätä apua saamme kokea koko juoksumme
loppuun asti; ja silloin meitä autetaan vielä enemmän "muuttamalla"
korkeampaan olotilaan, johon olemme kutsutut ja jota kohti me kaikella
ahkeruudella ponnistelemme.

Vaikka voimmekin olla aivan varmat, ettei Kristuksen ruumiin viimeisten
elävien jäsenten "muuttuminen" tule tapahtumaan ennenkuin tehtävä, joka
niille on uskottu lihassa, on täytetty, niin tiedämme kumminkin,
niinkuin edellisessä luvussa on näytetty, että työmme pian
lakkautetaan, -- alussa vähitellen ja sitten kokonaan ja lopullisesti,
kun "yö tulee, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." (Joh. 9: 4.) Ja
tämän "yön" synkeyden hälventää ainoastaan tuhatvuotispäivän
auringonnousu. Kun tehtävämme on suoritettu ja tämä yö kääriytyy
ympärillemme, voimme odottaa, emme ainoastaan rajuilman pilvien
synkkenevän, vaan myöskin kuulevamme ja tuntevamme kasvavat "tuulet",
jotka puhkeavat inhimillisten intohimojen rajuun hirmumyrskyyn -- hädän
pyörremyrskyyn. Silloin, kun olemme päättäneet meille annetun työn, on
meidän asiamme "seisoa", kärsivällisesti, kunnes "muuttumisemme"
tapahtuu. -- Ef. 6: 13.

Kuinka kauvan Herra sallinee antaa pyhiensä seisoa pakollisessa
toimettomuudessa hänen työnsä suhteen, emme tiedä, mutta luultavasti
ainoastaan niin kauvan, että usko ja kärsivällisyys tulevat
täydellisiksi. Tässä tulevat nämä hyveet täydellisimmin kehittymään,
koetelluiksi ja näkyviin. Tämä kärsivällisyyden koe tulee olemaan
seurakunnan lopullinen koe. Silloin Jumala auttaa sitä aamun [hänen
aamunsa] koitossa (Ps. 46: 6) -- ei sinä aamuna, joka on koittava
maailmalle, kun hän nousee Herransa kanssa vanhurskauden aurinkona,
vaan _hänen oman_ aamunsa koitossa; jossa hän tulee muuttumaan Herransa
luonnon kaltaiseksi. _Hänen_ aamunsa koittaa ennen tuhatvuotispäivän
aamua.

Että tämä synkkä yö jo on tulossa, sen näemme, emme ainoastaan
Raamatusta, vaan myöskin ajan synkistä merkeistä; ja seurakunnan
kohtalo silloin, mitä hänen ulkonaiseen rataansa tulee, näyttää olevan
piirretty Elijan ja Johannes Kastajan historian viimeisille lehdille,
jota ainetta jo on kosketeltu. [II Osa siv. 300, 307.] Toisen mestaus
ja pyörremyrsky sekä tuliset vaunut, jotka veivät pois toisen,
viittaavat todennäköisesti väkivaltaan Kristuksen ruumiin viimeisiä
jäseniä kohtaan. Kumminkaan ei Siionin tarvitse peljätä; sillä Jumala
on hänen keskellänsä ja auttaa häntä. Hänen vihkiytymisensä on
kuolemaan ja hänen etuoikeutenansa on uskollisuuden osottaminen: "Ei
ole oppilas opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä.
Oppilaan on siihen tyytyminen, että hänelle käy _kuten_ opettajalleen,
ja palvelijan siihen, että hänelle käy _kuten_ isännälleen." Matt. 10:
24, 25. "Suuren Baabelin" -- "kristikunnan" -- puolelta tullaan
luultavasti itsensä varjelemisen nimessä sortamaan totuuden
levittämistyötä vaarallisena sen järjestelmille, kun se näkee valtansa
politiikkaan, pappistoimintaan ja taikauskoisuuteen nähden vähenevän.
Ja luultavasti tulee tässä käännekohdassa Elijaluokka, joka viimeiseen
asti tulee julistamaan totuutta, kärsimään väkivaltaa, pääsemään
kirkkauteen ja pakenemaan tulevan suuren hädänajan vaikeimmat
purkaukset -- juuri asiain kireimmillään ollessa, kun aljetaan havaita,
että on pakko käyttää epätoivon keinoja Kristikunnan horjuvan
rakennuksen tukemiseksi.

Vaikka täsmällistä aikaa Kristus-ruumiin viimeisten jäsenten
vapahdukselle eli "muuttumiselle" ei ilmoteta, on se kumminkin
_lähimain_ ja jotakuinkin selvästi ilmaistu tapahtuvan _vähän sen
jälkeen_ kuin ovi suljettiin (Matt. 25: 10); sen jälkeen kuin totuus,
jota Baabel nyt alkaa pitää vihollisenaan, joka on omiaan aikaansaamaan
sen hävityksen, tulee olemaan yleisemmin tunnettu ja laajalle levinnyt;
sen jälkeen kun "rakeet" melkoiselta alalta ovat pyyhkineet pois
valheen turvan; ja senjälkeen kun tuhkan alla nykyään kiiluva ja
uhkaava viha totuuteen senkautta on herätetty niin väkivaltaiseen ja
niin yleiseen vastustukseen, että sen suuren työn enempi edistyminen,
jossa pyhät nyt työskentelevät, tehokkaasti pysähdytetään. Ja Jumala
tulee sallimaan tämän niinpian kuin kaikki valitut ovat "leimatut".
Mutta mitkä vaikeudet ikänä tai näennäiset onnettomuudet saattavatkaan
kohdata pyhiä, heidän vielä ollessaan lihassa, ja aikaansaada
pysähtymisen työssä, jonka suorittaminen on heille ruokaa ja juomaa,
niin lohduttautukaamme muistamalla, ettei meille saata tapahtua mitään
Isämme tietämättä ja hänen sallimattaan, ja että jokaisessa uskon ja
kärsivällisyyden koetuksessa hänen tarkotusperänsä on oleva kylliksi
niille, jotka pysyvät hänessä, ja joissa hänen sanansa pysyy.
Katsokaamme esiripun tuolle puolelle, ja pitäkäämme uskon silmä
kiinnitettynä korkean kutsun palkintoon, jonka Jumala on valmistanut
niille, jotka rakastavat häntä -- niille, jotka ovat kutsutut ja
uskolliset ja valitut hänen aivoituksensa mukaan. -- Ilm. 17: 14;
Room. 8: 28.

Kun me siten järkevästi ja Raamatun mukaisesti saatamme lähimain
päättää ajan ja asianhaarat, mikäli ne koskevat seurakunnan täydellistä
vapautusta, tulee sitä enemmän kysymys sen kirkastumisen _tavasta_ mitä
mieltäkiinnittävimmäksi. Ja jälleen käännymme jumalallisten lausuntojen
puoleen kysyäksemme neuvoa.

Ensiksi selittää Paavali: "_Kaikki_ me muutumme [elävät yhtähyvin kuin
kuolleetkin]: tämän katoavaisen on pukeutuminen katoamattomuuteen ja
tämän kuolevaisen on pukeutuminen kuolemattomuuteen; sillä liha ja
veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri
katoamattomuutta." Ja tämä "muuttuminen" kuolevaisuudesta
kuolemattomuuteen, niin vakuuttaa hän meille, ei tule tapahtumaan
asteettain tapahtuvan kehityksen kautta, vaan tulee se tapahtumaan
silmänräpäyksessä, "yhtäkkiä, silmänräpäyksessä", "viimeisen pasuunan
soidessa", joka nyt jo soi. [Katso II osa, 5 luku.] -- 1 Kor. 15:
51, 53, 50, 52.

Sitten tulee vielä järjestystäkin noudatettavaksi: toiset kirkastetaan
eli muutetaan ensin ja toiset jälkeenpäin. Kallis on hänen pyhäinsä
kuolema Herran edessä (Ps. 116: 15); ja vaikka useat heistä ovat
maanneet kauvan, niin ei kumminkaan yhtään ole unhotettu. Heidän
nimensä ovat kirjotetut taivaassa hyväksyttyinä jäseninä esikoisten
Seurakunnassa. Ja apostoli selittää, etteivät elävät, jotka jäävät
tänne Herran tulemukseen, suinkaan ehdi ennenkuin ne, jotka ovat
nukkuneet. (1 Tess. 4: 15.) Niiden, jotka nukkuvat Jeesuksessa, ei
tarvitse odottaa unessa, kunnes elävät jäsenet ovat juoksunsa
suorittaneet, vaan on Herramme ensimäisiä tehtäviä, kun hän ottaa
suuren valtansa, herättää ne heti. Ja siten menevät ne Kristushenkilön
jäsenet, jotka ovat nukkuneet, ensin kirkkauteen.

Tarkkaa vuosilukua nukkuvien pyhien herättämiselle ei suoraan ilmoteta,
mutta saattaa sen selvästi johtaa Herramme vertauksesta jalosukuisesta
miehestä. Ensimäiseksi työkseen teki jalosukuinen mies (joka esitti
Herraa Jeesusta), otettuaan vastaan valtakunnan ja tultuaan takasin,
tiliä palvelijainsa (seurakuntansa) kanssa, joille hänen viinitarhansa
oli uskottu hänen poissa ollessaan, ja palkitsi uskolliset. Ja kun
apostoli sanoo meille että Kristuksessa kuolleiden kanssa tehdään ensin
tili, saatamme syystä päättää että heidän palkitsemisensa alkoi heti
kun Herramme palattuaan otti suuren valtansa.

Sen vuosiluvun tunteminen, jolloin Herramme ryhtyi valtaansa
käyttämään, olisi sen ajan löytäminen, jolloin hänen nukkuvat pyhänsä
herätettiin henkiin ja kirkkauteen. Saadaksemme selville tämän on
meidän ainoastaan johdettava muistiimme rinnakkaisuus juutalaisen ja
evankelisen armotalouden välillä. Jos me katsomme taaksepäin esikuvaan,
näemme, että keväästä vuonna 33 j.K. kolme ja puoli vuotta juutalaisen
elonkorjuun alkamisesta (vuonna 29 j.K.), Herramme esikuvallisella
tavalla otti valtansa ja harjotti kuninkaallista virkaa. (Katso Matt.
21: 5--15.) Ja ainoa tarkotus tällä toimella oli nähtävästi osottaa
vastaavaa aikaa tässä elonkorjuussa, jolloin hän todellisuudessa
ottaisi viran, vallan, j.n.e., kuninkaana; nimittäin keväällä 1878,
kolme ja puoli vuotta hänen toisen tulemisensa jälkeen elonkorjuuajan
alussa, syksyllä 1874. Kun v. 1878 siten ilmotetaan aikamääräksi,
jolloin Herra alkoi ottaa itselleen suuren valtansa, on järkevää
päättää että hänen Valtakuntansa pystyttäminen alkoi silloin ja että
tällöin ensimäinen askel olisi hänen ruumiinsa, Seurakunnan
vapauttaminen, joista nukkuvat jäsenet tulevat olemaan ensimäiset.

Ja koska seurakunnan ylösnouseminen tapahtuu joskus tänä "lopun" eli
"elonkorjuu" aikana (Ilm. 11: 18), niin tuntuu meistä olevan mitä
järjellisintä ja täydellisessä sopusoinnussa koko Jumalan suunnitelman
kanssa otaksua, että kaikki evankelikauden pyhät apostolit ja muut
"voittajat", jotka ovat nukkuneet Jeesuksessa, herätettiin keväällä
1878 henkiolentoina, Herransa ja Mestarinsa kaltaisina. Ja koska me
sentähden päätämme heidän ylösnousemisensa todella tapahtuneen, ja että
niinmuodoin he niinkuin Herrakin ovat läsnä maan päällä, ei se seikka,
ettemme näe heitä, ole minään esteenä uskollemme, kun muistamme, että
he, samoin kuin heidän Herransa, nyt ovat henkiolentoja, ja niinkuin
hänkin, näkymättömät ihmisille. Ne seikat, että he ovat näkymättömiä,
ettei tavattu avonaisia ja tyhjiä hautoja, ja ettei nähty kenenkään
kävelevän kirkkomaalta ei ole minkäänlaisena esteenä niille, jotka ovat
oppineet tuntemaan mitä on odotettavissa -- sellaisille, jotka
käsittävät, ettei ylösnoussut Herra jättänyt reikää sen huoneen seiniin
jonne hän tuli ja josta hän meni ovien ollessa suljettuina; jotka
muistavat ettei kukaan nähnyt ylösnoussutta Lunastajaamme, paitsi ne
muutamat, joille hän erityisesti ja yliluonnollisella tavalla
_näyttäytyi_, jotta he olisivat hänen ylösnousemisensa todistajia;
jotka muistavat hänen näyttäytyneen erilaisissa lihan muodoissa
estääkseen näitä todistajia uskomasta, että hän vielä oli lihaa, tahi
että mikään niistä ruumiista, joita he näkivät oli hänen kirkas
henkiruumiinsa. Ne, jotka muistavat, että ainoastaan Saulus Tarsolainen
näki Kristuksen henkiruumiin ihmeen kautta, ja silloinkin menettämällä
näkönsä, vaikka eivät toiset lähellä olleet nähneet sitä, huomaavat
helposti, ettei se seikka etteivät he ole nähneet ylösnousseita pyhiä
luonnollisilla silmillään, enemmän kuin Herraakaan tässä elonkorjuussa,
eivätkä koskaan ole nähneet enkeleitäkään jotka koko evankelikautena
ovat olleet palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten,
jotka saavat autuuden periä [katso II osa, 5 luku.], mitenkään todista
heidän ylösnousemistaan vastaan.

Uskomme, että Valtakuntaa alettiin _pystyttää_ eli saattaa valtaan,
huhtikuussa 1878, perustuu, niinkuin huomattanee, samalle pohjalle kuin
uskomme, että Herra tuli läsnäolevaksi lokakuussa 1874 ja että
elonkorjuu alkoi silloin. Silloin alkoi "Herran huoneen vuori"
[valtakunta] olla "kukkuloita" [maan valtakuntia] korkeampi ja silloin
alkoi "Baabelin", kristikunnan, ja kaikkien maailman kansojen
tuomitseminen, ikäänkuin valmistuksena heidän lopulliselle
kukistumiselleen.

Eikä ole ristiriidassa tämän ajatuksen kanssa sekään, että Seurakunnan
enemmistö on otettu ylös ja että ainoastaan kuninkaallisen papiston
viimeiset jäsenet "ovat elossa ja tänne jääneenä", sillä niinkuin
olemme huomanneet, ennusti apostoli että juuri tässä järjestyksessä
piti asiain tapahtua. Olla jälelle jääneiden joukossa ei ole mikään
häpeä; olla viimeinen niistä, jotka "muuttuvat", ei ole kunniatonta.
Useat raamatunpaikat osottavat, että viimeisillä ruumiin jäsenillä on
erityinen tehtävä suoritettavana esiripun tällä puolella, yhtä tärkeä
osa valtakunnan työstä kuin on kirkastettujen jäsenten tuolla puolen
esirippua. Kirkastetun Pään ja niitten ruumiin jäsenten, jotka ovat
esiripun tuolla puolella, valvoessa suuria muutoksia, jotka nyt jo
tapahtuvat ja joita tullaan panemaan toimeen maailmassa, ovat lihaan
jääneet jäsenet, Valtakunnan edustajia, julistaen suusanalla, kynällä,
kirjojen ja lentokirjasten kautta "hyvää sanomaa suuresta ilosta, joka
on tuleva kaikelle kansalle". He kertovat maailmalle siunattuja sanomia
Jumalan armollisesta aikakausisuunnitelmasta ja että aika on lähestynyt
tämän suunnitelman ihanalle täyttymiselle; ja he eivät ainoastaan osota
suurta lähestyvää hätää, vaan myöskin siunauksia, jotka seuraavat sitä
tuloksena Jumalan Valtakunnan pystyttämisestä maailmaan. Suuri ja
tärkeä-arvoinen työ on siis annettu jälelle jääneille jäsenille;
Valtakunnan työtä se todella on ja Valtakunnan ilot ja valtakunnan
siunaukset seuraavat sitä. Vaikkakin vielä lihassa ja täyttäen
eteenasetettua työtä uhrautumisen kustannuksella ja keskellä suurta
vastustusta, alkavat nämä jo mennä Herransa iloon -- jumalallisen
suunnitelman täydellisen käsittämisen iloon -- ja iloihin, jotka
seuraavat etua saada olla Herransa ja Lunastajansa yhteydessä
suorittamassa tätä suunnitelmaa ja tarjoamassa ijankaikkista elämää ja
ijankaikkisia siunauksia kaikille sukukunnille maan päällä.

Profetta Jesaja (52: 7) viittaa selvästi näihin sanomineen, "jalkoina"
eli Kristuksen ruumiin viimeisinä jäseninä lihassa, sanoessaan: "Kuinka
suloiset ovat vuorilla [valtakunnissa] ilosanoman tuojan _jalat_, joka
kuuluttaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, julistaa pelastusta
(vapahduksen); ja sanoo Siionille: Sinun Jumalasi _hallitsee
kuninkaana_. [Kristuksen hallitus, joka tuo _vapautuksen_, ensin
Siionille ja sitte koko huokaavalle luomakunnalle, on alkanut.] Kuule!
Vartijasi kaikki kajauttavat äänensä, kaikki riemuitsevat; sillä he
näkevät omin silmin [selvästi], kuinka Herra Siioniin palaa."

Haavotetut jalkaraukat, jotka nyt olette ihmisten ylönkatsomat, ei
kukaan muut kuin te itse saata täydelleen pitää arvossa etujanne. Ei
kukaan muu voi arvostella sitä iloa, joka teillä on nykyisen totuuden
julistamisesta, sanoessanne Siionille, että aika on lähestynyt
valtakunnan pystyttämiselle ja julistaessanne että Emanuelin vanhurskas
hallitus, joka pian alkaa, on siunaava maan kaikki sukukunnat. Mutta
vaikkakin Kristuksen "jalat" ja heidän nykyinen tehtävänsä ovat
ihmisten ylönkatsomia, panevat ruumiin kirkastetut jäsenet esiripun
tuolla puolella suurta arvoa heihin ja samoin heidän kirkastettu
päänsä, joka on halukas tunnustamaan sellaiset uskolliset Isänsä ja
kaikkien pyhien sanansaattajainsa edessä.

Jalkojen tehtävä, joka on melkoinen osa valtakunnantyöstä, tulee
suoritettavaksi. Vaikka yleisö vihaa heidän sanomaansa ja kohtelee
heitä epäluulolla, ja maailma ylenkatsoo heitä hulluina (Kristuksen
tähden) -- niinkuin kaikkien _uskollisten_ palvelijain laita on ollut
koko evankelikautena -- on heidän kumminkin, ennenkuin he kaikki ovat
"muuttuneet" ja yhdistetyt kirkastettujen jäsenten kanssa esiripun
tuolla puolella, ollen valtakunnan edustajia, jätettävä sellaiset
todistukset tästä valtakunnasta ja sen nykyisestä ja tulevasta
tehtävästä, jotka tulevat olemaan mitä arvokkaimpana valaistuksena
maailmalle ja kehittymättömille ja raskautetuille Jumalan lapsille,
jotka vaikka ovatkin vihkiytyneet Jumalalle, eivät ole juosseet niin
että olisivat voittaneet sen voittopalkinnon, jonka ylhäinen kutsu on
asettanut eteemme.

Älköön unohdettako, että kaikki, jotka kuuluvat "jalkoihin" tulevat
olemaan työssä julistamassa näitä _hyviä_ sanomia ja sanomaan
Siionille: "Sinun Jumalasi _hallitsee!_ -- Kristuksen Valtakunta on
alkanut!" Ja kaikki, jotka ovat totisia vartijoita, saattavat tänä
aikana nähdä selvästi, yhtenä miehenä, ja voivat yhdessä laulaa
Mooseksen ja Karitsan uutta laulua -- ennalleenasettamis-laulua, josta
selvästi kerrotaan, ei ainoastaan Mooseksen laissa, joka oli "tulevan
hyvän varjo", vaan myöskin Jumalan Karitsan selvemmissä ilmotuksissa,
joita Uuden Testamentin kirjat sisältävät -- sanoen: "Vanhurskaat ja
totiset ovat sinun tiesi." "Kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua."
Ilm. 15: 3, 4. Toinen toisensa jälkeen tulevat ne, jotka kuuluvat
"jalkojen" luokkaan, siirtymään esiripun toiselle puolelle nykyisestä
tilasta, jossa he, vaikkakin usein väsyneinä ja haavottuneena, aina
ovat riemua täynnä; -- "_muuttuvat_" äkkiä, silmänräpäyksessä,
kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen, heikkoudesta voimaan, häpeästä
kirkkauteen, inhimillisistä elinehdoista taivaallisiin, maallisista
hengellisiin ruumiisiin. Heidän _työnsä_ ei tule lakkaamaan heidän
muuttuessaan; sillä kaikki ne, jotka katsotaan arvollisiksi tähän
muutokseen kirkkaudessa, ovat kirjotetut Valtakunnan palvelukseen jo
ollessaan esiripun tällä puolen, ainoastaan väsymys, vaivaloisuus
lakkaa muuttumisessa -- "He saavat levätä _vaivoistaan_, sillä (mutta)
heidän _tekonsa seuraavat heidän mukanaan_." -- Ilm. 14: 13.

"Muutos", joka tapahtuu näille "jalka"-jäsenille johtaa heidät samaan
yhteyteen ja kirkkauteen ja valtaan, johon ne jäsenet, jotka ovat
nukkuneet, jo ovat astuneet; he tulevat "temmattavaksi" maallisista
olosuhteista, yhdistettäviksi "yhdessä" "Herran kanssa _yläilmoissa_"
-- maailman henkisessä hallituksessa. Niinkuin jo on osotettu, [I Osa,
siv. 384] merkitsee tässä käytetty sana "ilma" _hengellistä hallitusta
ja valtaa_. Saatana on kauvan ollut "ilmavallan hallitsijan" (Ef.
2:2) asemassa ja on työ- ja hallitustovereinaan siinä käyttänyt monia
Baabelin suurista, jotka hänen sokaisemissaan eksytyksissä,
todellisuudessa luulevat tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta
aikanaan sidotaan nykyinen "ilmojen ruhtinas", eikä hän enää voi
pettää; ja nykyiset taivaat, suuri antikristusjärjestelmä, "häviävät
ryskeellä", uuden ilmojen ruhtinaan, todellisen, henkisen
hallitusmiehen, Kristuksen, ottaessa vallan ja pystyttäessä "uudet
taivaat" ja yhdistäessä kanssaan vallassa eli "ilmassa" morsiamensa,
evankelikauden "voittajat". Siten tulevat "uudet taivaat" astumaan
nykyisten "ilma"-valtojen sijalle. Mutta onko kaikkien kuoltava --
kaikkien, jotka kuuluvat "jalkoihin", jotka elävät ja ovat jääneet
jälelle Herran läsnäoloon? Kyllä, sillä he ovat kaikki vihkiytyneet --
"kuolemaan asti"; ja näistä on selvästi kirjotettukin, että heidän
kaikkien on kuoltava; ei ole ainoatakaan raamatunpaikkaa, joka
vastustaa tätä ajatusta. Jumala selittää profetan kautta: -- "Minä
sanoin: Te olette jumalia [mahtavia] ja kaikki Korkeimman [Jumalan]
_lapsia!_ Kuitenkin täytyy teidän KAIKKIEN KUOLLA _niinkuin ihmiset_,
ja kaatua niinkuin joku ruhtinoista" (ruots. k.). Ps. 82: 6, 7.

Sana, joka tässä on käännetty ruhtinaiksi, merkitsee päälliköitä eli
päitä. Aadam ja Herramme Jeesus ovat ne kaksi päätä eli ruhtinasta,
joita tarkotetaan. Kumpikin kuoli, mutta eri syistä; Aadam oman
syntinsä tähden, Kristus halukkaana uhrina maailman syntien edestä. Ja
kaikki Kristuksen seurakuntaan kuuluvat, hänen uhrinsa kautta
vanhurskautetut, _lasketaan_ vapaiksi Aadamin synnistä ja myöskin siitä
kuoleman rangaistuksesta, joka seuraa tätä syntiä, jotta he ottaisivat
osaa Kristuksen kanssa uhraajatovereina. Sellaisen Kristuksen
uhraajatoveruuden ominaisuuden perustuksella pitää Jumala pyhien
kuolemaa arvossa. (Ps. 116: 15.) Kristuksen ruumiin jäseniä pidetään,
kun he kuolevat, "kuolleena Kristuksen kanssa", _hänen kaltaisinaan
kuoleman kautta_. He kaatuvat niinkuin yksi ruhtinaista -- ei niinkuin
ensimäinen, vaan niinkuin toinen Aadam, "Kristuksen ruumiin jäseninä",
täyttäen sen mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista.
-- Kol. 1: 24.

Että lausetapa "jumalia", mahtavia, tässä paikassa käytetään kaikista
Korkeimman Jumalan lapsista, joista on tuleva kanssaperillisiä
Kristuksen Jeesuksen kanssa, käy selvästi ilmi Herramme viittauksesta
siihen. -- Joh. 10: 34--36.

"Teidän täytyy _kaikkien kuolla_ niinkuin ihmiset", mutta, "katso, minä
sanon teille salaisuuden: '_emme kaikki kuoloon_ (kuolossa) _nuku_'.
Kuolla on toinen asia, 'nukkua' eli olla tiedotonna, kuolleena, taas
aivan toinen asia." Jumalan todistus on siis, että kaikkien pyhien on
kuoltava, mutta etteivät kaikki tule nukkumaan. Herramme kuoli ja
nukkui sen jälkeen kolmanteen päivään, jolloin Isä herätti hänet.
Paavali ja toiset apostolit kuolivat ja "nukkuivat" siten levätäkseen
vaivoista ja väsymyksestä "nukkuakseen Jeesuksessa" ja odottaakseen
luvattua ylösnousemista ja osaa Valtakunnassa Herran toisessa
tulemisessa. Siitä seuraa siis että kun valtakunnan pystyttämisen hetki
oli tullut, silloin oli myös tullut hetki heidän ylösnousemiselleen.
Miksi heidän odotuksensa ja unensa jatkuisi _senjälkeen_ kun Herra oli
läsnä ja hänen Valtakuntansa aika oli tullut? Sellaiseen ei voi olla
mitään syytä, ja sentähden uskomme etteivät he enää "nuku", vaan että
nyt ovat nousseet ylös, ja että he ovat Herran kanssa ja hänen
kaltaisinaan. Ja jos heidän nukkumisensa kuoleman unessa ei enää ole
tarpeellista, ei myöskään ole tarpeellista että kukaan pyhistä, joka
nyt kuolee tänä Herramme _läsnäolon_ ja hänen valtakuntansa
pystyttämisen aikana "nukkuu" tai _odottaa kuolemassa_ ylösnousemista
jonain toisena aikana. Ei, Jumalalle olkoon kiitos! Elämänantaja on
läsnä; ja 1878 alkain, jolloin hän otti suuren valtansa ja alkoi ryhtyä
hallitukseen, ei kenenkään hänen jäsenistään tarvitse nukkua.
Niinmuodoin on kaikille "jalkoihin" kuuluville, jotka kuolevat tämän
vuosiluvun jälkeen kuoleman silmänräpäys muuttumisen hetki. He kuolevat
niinkuin ihmiset ja ihmisten tavoin, mutta _samassa silmänräpäyksessä_
tehdään heidät Herransa kaltaisiksi, heistä tulee henkiolentoja. Heidät
temmataan pois maallisista olosuhteista ollakseen aina Herransa kanssa
-- "ilmassa" -- Valtakunnan voimassa ja kirkkaudessa.

Senjälkeen kun Herramme oli täyttänyt inhimillisen luonteensa
uhraamisen, ja oli herätetty kuolemasta, muutettu henkiolennoksi hän
selitti: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
(Matt. 28: 18.) Ja sitten vasta kun kaikki Kristushenkilön jäsenet ovat
seuranneet Pään esimerkkiä ja täyttäneet uhraamisensa kuolemassa, tulee
Kristushenkilö täydelliseksi ja täydelleen puetuksi vallalla sitä
seuraavaa suurta ennalleenasettamistyötä varten.

Kuinka syvä tarkotus onkaan, tässä valossa katsottuna, lauseella:
"Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, _tästälähin_.
Niin, -- Henki sanoo -- he saavat levätä vaivoistaan, sillä (mutta)
heidän tekonsa seuraavat heidän mukanaan." (Ilm. 14: 13.) Ei missään
paikassa Raamatussa esitetä kuolemaa missään merkityksessä
siunaukseksi, paitsi tässä ainoassa tapauksessa; ja tässä on tämä
tapaus erityisesti rajotettu ja sovellutettu erityiseen määrättyyn
aikaan -- "tästälähin". [Kun me jossain seuraavassa osassa tarkastamme
Ilmestyskirjan ihmeellisiä näkyjä, tullaan selvästi näkemään, että
aika, jota sana "_tästälähin_" osottaa, niinkuin tapahtumain kautta
ilmenee, läheisesti liittyy vuosilukuun 1878, minkä ilmaisevat tässä
kosketellut ennustukset.] Ja, huomaa, silloinkin on se siunattu
ainoastaan erityiselle luokalle -- "_ne kuolleet_, jotka kuolevat."
Tätä lausetta ei saa pitää erehdyksenä, vaan hyvin sattuvana ja
voimallisena kuvauksena siitä pienestä luokasta, jolle kuolema tulee
olemaan siunaus. "Hänen jalkansa" muodostavat tämän luokan. Ja niinkuin
jo on näytetty, jokaisen Kristuksen ruumiin jäsenen on päätettävä
uhrinsa todellisessa kuolemassa.

Ainoastaan nämä ovat _ne kuolleet_, jotka kuolevat. Jumala laskee
heidät jo kuolleiksi, ja heitä kehotetaan tekemään itsekin samoin:
"Niin tekin pitäkää itsenne synnistä _kuolleina_." Ei voida sanoa
muitten kuolleitten kuolevan paitsi tämän kuolleitten luokan, joiden on
päätettävä uhritiensä todellisessa kuolemassa.

Niin tulee Jumala auttamaan Siionia hänen aamunsa koitossa --
Kristuksen voiton ihanan päivän aamuna. Niin auttaa hän häntä nyt jo.
Yksitellen, maailman huomaamatta, alkavat pyhät muuttua ja yhtyä
riemuitsevan seurakunnan joukkoon; ja ne, jotka ovat viimeiseen asti,
julistavat ijankaikkista evankeliumia, kunnes ovi on suljettu ja kaikki
tilaisuus työhön on loppunut. Sitten tulevat he "_seisomaan_" uskossa
ja kärsivällisyydessä, odottaen muuttumistaan ja ottavat riemullisesti
vastaan vapahduksensa, minkä keinojen kautta Jumala sitten nähneekään
hyväksi sallia sen tapahtumisen.

Niin tulevat he pelastetuiksi vaikeuksien suuresta myrskystä, joka
seuraa heidän poislähtöään, sekä suojeltaviksi taistelun alkupuolella,
jossa _tuhannet yhtä_ vastaan, joka seisoo, lankeavat epäuskoon, ja
tulevat erilaisten eksytysten ruton voittamiksi. -- Ps. 91: 7.

Meidän on sentähden odotettava, että sitä mukaa kuin hädän aika
lähenee, totisen seurakunnan, nykyisessä tilassaan, Elijan,
Johannes-luokan, vaikutus ja luku on vähentyvä, jotavastoin
Kristushenkilö voitossa ja kirkkaudessa, sama ruumis esiripun toisella
puolella, tulee kasvamaan, niinkuin Johannes profetallisesti ilmotti.
-- Joh. 3: 30.

       *       *       *       *       *

    KALLIS JEESUS.

    Kallis Jeesus, sua lemmin,
    Kun sun rakkaus täytti mun.
    Siksi myöskin syömmein lämmin,
    Koko ruumis olkoon sun.
    Käytä parhaat aikomuksein,
    Muisti, tahto kaikki vaan.
    Herra hengestäsi anna
    Vuotaa tyhjään astiaan.

    Turhaan mailma luokseen kutsuu.
    Turhaa onpi riemu maan.
    Jos se tahtoo luotas' riistää
    Multaa onpi kulta vaan.
    Rakkain hän on, veljein parhain.
    Onnen lähde verraton.
    Tuskan alla lohdutuksein,
    Parhain auttajain hän on.

    Herran vaippaan pyhään tarttuu
    Ilman pelkoo käten' nyt,
    Voimaa silloin runsaast' varttuu,
    Elo on uusi alkanut.
    Herra kääntyy, luopi katseen:
    "Terveyteen sai voimaa ken?"
    Turhaan etsin puoltolauseen.
    Vastausta löydä en.

    Kuinka suuri onkaan rakkaus,
    Jok' on sielun täyttänyt.
    Sun mä oon, oi kallis Jeesus.
    Synnin orjuus päättynyt.
    Uuden luomuksen on alku.
    Katson aamuaurinkoon.
    Sielussain on pääsiäis-aamu.
    Kristus mun, mä hänen oon.

    Maa ja taivas kaikkinensa
    Oot nyt mulle Herra vaan.
    Jeesus, Jeesus, kallis Jeesus
    Kaiken siinä nimess' saan.



KAHDEKSAS LUKU.

ISRAELIN ENNALLEEN ASETTAMINEN.

Israelin ennalleenasettaminen Palestiinassa on tapaus, joka on
odotettavissa tänä elonkorjuu-aikana. -- Tämän ennalleenasettamisen
tapa ja laajuus sekä luokka, jota luulemme sen koskevan. -- Sen
alkamisen vuosiluku ja todistuksia sen todellisesta jatkumisesta siitä
asti. -- Syy, miksi tuhatvuotiskauden siunaukset, jotka ovat aiotut
koko ihmiskunnalle, ensiksi kohtaavat ja herättävät eloon juutalaisen.
-- Juutalaisten toiveitten elpyminen. -- Johtavain juutalaisten ja
pakanallisten kirjailijain huomioita. -- Näiden yhtäpitäväisyys
ennustuksen kanssa. -- Israelin sokeus Kristukseen nähden alkaa jo
poistua. -- Liikkeen laajeneminen ja voima. -- Jumala on auttava heitä.


    "Sinä päivänä minä rakennan Davidin kaatuneen majan, ja korjaan
    sen halkeamat ja sen rauniot kohennan, ja rakennan sen niinkuin
    se entisinä päivinä oli. Ja minä palautan vangitun kansani
    Israelin, ja he rakentavat autiot kaupungit ja asuvat niissä,
    ja istuttavat viinimäkiä ja juovat niitten viiniä, ja tekevät
    puutarhoja ja syövät niitten hedelmän. Ja minä istutan heidät
    heidän omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois heidän
    maastansa, jonka minä heille annoin, sanoo Herra sinun
    Jumalasi." -- Aamos 9: 11, 14, 15.

Ikivanhain muinaisjäännösten joukossa, joka on säilynyt aina meidän
päiviimme asti, ei ole ainoatakaan, joka herättäisi niin suurta
mielenkiintoa kuin juutalainen kansa. Muinaistietojen etsijät ovat
väsymättä kysyneet neuvoa jokaiselta elottomalta esineeltä, joka on
voinut antaa hitusenkaan historiallista tahi luonnontieteellistä
valaistusta. Muistopatsaitten, alttarien, hautojen, julkisten ja
yksityisten asuntojen jäännösten, maalausten, kuvanveistosten,
hieroglyfien ja kuolleitten kielten, kaikkien niiden puoleen on
käännytty; ja ovat toiset vieläpä kärsivällisestikin koettaneet tutkia
mikä on se oleellinen totuus joka mahdollisesti on ollut pohjana
monille mielikuvitusta uhkuville perimätiedoille, saduille, runoille
j.n.e., joita ajan virta on kantanut läpi vuosisatojen, oppiaksensa
tuntemaan kaiken mikä on mahdollista tietää ihmisen alkuperästä,
historiasta ja lopullisesta tarkotuksesta. Mutta mieltäkiinnittävin
jäännös ja se, jonka historia on selvimmin ymmärrettävä ja luettava, on
juutalainen kansa. Siinä meillä on arvaamattoman kallisarvoinen
muistopatsas muinaisuudesta, johon on kirjotettu selvästi luettavin
kirjaimin koko ihmiskunnan alkuperä, edistyminen ja lopullinen tarkotus
-- elävä ja järjellä varustettu todistus inhimillisten asiain
ihmeellisen aikomuksen asteettaisesta toimeenpanosta, joka
täydellisesti pitää yhtä heidän Jumalan henkeyttämien profettainsa ja
ennustajainsa ennustusten kanssa.

Kansana ovat he koko historiansa aikana sekä oman uskontonsa että
kansallisluonteensa kokoonpanon puolesta, vieläpä ulkomuotonsa, että
tapojensakin puolesta aivan omituinen ja muista erotettu kansa. Heidän
kansalliset luonnepiirteensä, sellaisina kuin ne esiintyivät monia
vuosisatoja taaksepäin, ovat vielä huomattavissa, aina heidän
mieltymyksestään Egyptin puna- ja valkosipuliin asti sekä myös heidän
itsepäisyydestään. Kansana oli heillä todella paljon etuja kaikin
puolin siitä, että heille oli uskottu mitä Jumala on puhunut, mikä
heidän keskuudessaan kehitti runoilijoita, valtiomiehiä, lainoppineita
ja viisaustieteilijöitä ja kohotti heidät askel askeleelta orjakansasta
kansaksi, joka oli etevä ja toisten kansain kunnioittama ja herätti
maailman ihmettelyn ja ihailun -- niinkuin oli Salomonin, heidän
valtansa loistokauden aikana. -- Room. 3: 1, 2; 1 Kun. 4: 30--34;
10: 1--29.

Että Israelin ennalleenasettaminen Palestiinaan on niitä tapauksia,
jotka ovat odotettavissa tänä Herran päivänä, siitä olemme varmasti
vakuutetut ylläolevan profetan lausunnon kautta. Huomaa, erityisesti,
ettei ennustusta saata mitenkään tulkita vertauskuvallisesti. Heitä ei
ole määrätty mitään taivaallista Kaanaata varten, vaan maallista
Kaanaata varten. Heidät istutetaan "_omaan maahansa_", maahan, jonka
Jumala sanoo _antaneensa heille_, maahan, jonka hän on luvannut
Aabrahamille, sanoen: "Nosta nyt silmäsi ja katso siitä, missä asut,
pohjoiseen, etelään, itään ja länteen päin. Sillä _kaiken sen maan_,
MINKÄ NÄET, annan minä sinulle ja sinun siemenellesi ijankaikkiseksi
ajaksi. Ja teen sinun siemenesi niinkuin tomun maan päällä; jos joku
voi lukea tomun maan päällä, niin hän myös voi sinun siemenesi lukea.
[Viittaus siitä kaukana olevaan aikaan, joka antoi riittävästi aikaa
sellaiselle hänen siemenensä lisääntymiselle.] Nouse ja _vaella maata
pitkin ja poikin_; sillä sinulle sen annan." "Ja minä annan sinulle ja
siemenellesi sinun jälkeesi _sen maan, jossa sinä muukalainen olet_,
koko _Kaanaan_ maan IJÄISEKSI OMAISUUDEKSI"; (1 Moos. 13: 14--17;
17: 8.) Maan, johon heillä kerran oli etu päästä, ja jossa he
vuosisatoja asuivat. Mutta sinä aikana revittiin heidät monta kertaa
pois ja vietiin vankeuteen muihin maihin, muukalaisten hävittäessä
heidän kaupunkinsa, juodessa viinin heidän viinitarhoistaan ja syödessä
hedelmät heidän puutarhoistaan. Ja lopulta revittiin heidät kokonaan
juurineen, heidän kaupunkinsa hävitettiin ja tehtiin autioiksi, ja
heidät ajettiin vaeltajina ja maanpakolaisina valtakunnasta
valtakuntaan ympäri koko maailman. Mutta kun heidät jälleen istutetaan
omaan maahansa, tämän lupauksen mukaisesti, "ei heitä enää revitä pois
maastansa", jonka Jumala heille antoi; ja "he rakentavat autiot
kaupungit [kaupungit, joissa he ennen olivat asuneet] ja asuvat
niissä." Hajotettuna, koditonna, ylönkatsottuna ja vainottuna kansana,
ovat he vielä toisista erotettu ja samanlaista ainesta oleva kansa.
Yhdistettyinä veriheimolaisuuden vahvoilla siteillä, yhteisten
toiveitten kautta, yhteisen uskon henkeyttäminä Jumalan ihmeellisiin
lupauksiin, vaikka he ainoastaan hämärästi ovat ymmärtäneet näitä
lupauksia, ja vielä yhdistettyinä myötätunnon siteillä, jotka johtuvat
heidän yhteisistä kärsimyksistään ja kieltäymyksistään maanpakolaisina,
odottavat ja ikävöivät he Israelin toivoa aivan nykypäivään asti.

Kansana he vielä uskovat Jumalaan, vaikka he sydämensä sokeudessa ja
ylpeydessä ovat pahastuneet Jumalan määrätyn lähettilään alhaisuuteen,
jonka hän lähetti pelastamaan maailmaa; niin että he, sen sijaan, että
olisivat ottaneet vastaan hänet, ristiinnaulitsivat Vapahtajan,
kirkkauden Herran. Ja kumminkin osottavat sekä apostolit että profetat,
että tämäkään huutava rikos, johon heidän ylpeytensä ja itsepäisyytensä
ajoi heidät, ei ole sellainen rikos, jota ei heille koskaan annettaisi
anteeksi. Sen vuoksi on heitä rangaistu ja ankarasti. Kun he
tuomitsivat Vanhurskaan ja sanoivat: "Tulkoon hänen verensä meidän
päällemme ja lastemme päälle", eivät he ollenkaan aavistaneet sitä
kauheaa kostoa, mikä seurasi. Kauhea hätä ja hukkaantuneet ihmishenget,
heidän pyhän kaupunkinsa ja temppelinsä hävitys, heidän kansallisen
olemassaolonsa täydellinen loppu, ja henkiin jääneen jäännöksen
hajottaminen maanpakolaisuuteen kaikkein kansain keskuuteen, päätti
kokonaan heidän elonkorjuuaikansa työn. Sisälliset puolueriidat
alkoivat sen ja heidän maahansa hyökkäävä roomalainen armeija päätti
sen. Tuli, miekka ja nälkä suorittivat kauhean kostontyön heidän
keskuudessaan.

Siitä ajasta alkain on Israel todella ollutkin hajotettu ja vainottu
kansa. Maanpakolaisina, ajettuina maasta maahan ja maakunnasta
maakuntaan, on heiltä ollut riistetty melkein jokainen oikeus ja etu,
jota muut ihmiset ovat nauttineet. Hyljäten kristinuskon sekä
turmeltuneessa että puhtaassakin muodossa, joutuivat he roomalaisen
kirkon ylönkatseen sekä armottoman vainon esineeksi. Historian
kirjottaja sanoo: --

"Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Italiassa rajotettiin heidän
oikeutensa kokonaan käskyjen ja lakien kautta niin hyvin kirkollisten
kuin yhteiskunnallistenkin hallitusten puolelta; heidät suljettiin pois
kaikista kunniallisista työnhaaroista, ajettiin paikasta toiseen,
pakotettiin elättämään itseään melkeinpä kokonaan kaupalla ja
koronkiskomisella, verotettiin liiaksi ja pidettiin halpoina
kaupungeissa, ahdettiin ahtaisiin asuntoihin, heidän vaatteisiinsa
merkittiin halveksumisen merkki, laittomat paronit ja tarvitsevat
ruhtinaat ryöstivät heitä, he olivat helppo saalis kaikille puolueille
keskinäisten rauhattomuuksien aikana, kerta toisensa jälkeen
ryöstettiin heiltä aineelliset oikeudet, keisarit omistivat ja möivät
heitä ikäänkuin orjia, alhaiso ja kapinalliset maalaiset murhasivat
heitä, munkit ajoivat heitä takaa, ristiretkeläiset lopulta polttivat
heitä tuhansittain, polttaen myöskin heidän kanssaveljiään
Jerusalemissa heidän synagoogissaan, taikka kiusasivat heitä pilkaten
herjaavilla saarnoilla, eriskummallisilla syytöksillä ja
tutkisteluilla, uhkauksilla ja käännytysyrityksillä... He eivät voineet
omistaa maata, eivät kuulua mihinkään ammattikuntaan eivätkä harjottaa
mitään ammattia; he olivat pääasiallisesti pakotetut kaupantekoon. Ja
kun he huomasivat koko ihmiskunnan olevan sotakannalla heitä kohtaan ei
heidän kansallinen ylpeytensä siitä suinkaan pehminnyt, ja juopa
laajeni niinmuodoin juutalaisten ja heidän pakanallisten naapuriensa
välillä kaikkialla."

Kun he ovat olleet siten vieroitettuina Jumalasta ja kanssaihmisistään
kaikissa kansoissa, on heidän kurja tilansa todella ollut surullinen ja
säälittävä. Säälimättömien paavillisten vainojen aikana ovat he
kärsineet yhdessä Jeesuksen pyhien ja marttyyrien kanssa -- kristityt
Antikristuksen hylkäämisen, juutalaiset sekä Kristuksen että
Antikristuksen hylkäämisen tähden. Jumalan salliessa näiden murheiden
ja vaivojen kohdata heitä rangaistuksena heidän kansallis-rikoksestaan,
evankeliumin hylkäämisestä ja Lunastajan ristiinnaulitsemisesta, tulee
hän siitä huolimatta aikanaan palkitsemaan heidät heidän uskonsa
kestäväisyydestä hänen lupauksiinsa, joissa he niin väsymättömästi ovat
riippuneet kiinni. Jumala tiesi edeltäpäin heidän ylpeytensä ja
sydämensä kovuuden, ja ennusti sen niinkuin pahankin, joka heitä on
kohdannut; ja yhtä selvästi on hän ennustanut, että heidän sokeutensa
on poistuva ja lopulta on täyttyvä heihin kaikkiin nähden maalliset
lupaukset, jotka aikoja sitten annettiin Aabrahamille ja joita toiset
pyhät profetat toinen toisensa perästä toistivat. Sitä mukaa kuin aika
Jumalan suosion luvatusta ennalleen-asettamisesta lähestyy, näemme
myös valmistuksia tehtävän sitä varten. Nykyisessä vuosisadassa on
seulomis- ja erottamistyö ilmeinen heidän keskuudessaan, joka jakaa
heidät kahteen luokkaan oikeauskoisiin ja ei-oikeauskoisiin
juutalaisiin. Edelliset pitävät vielä kiinni Jumalan lupauksista ja
toivovat vielä että Jumalan määräämä suosionaika Siionille pian tulisi.
Jälkimäiset ovat kadottamaisillaan uskon henkilökohtaiseen Jumalaan
sekä aabrahamilaisiin lupauksiin ja kulkevat vapaamieliseen,
järkeisuskoiseen ja uskottomaan suuntaan. Oikeauskoisia ovat useimmat
köyhät, vainotut juutalaiset sekä muutamat rikkaat ja oppineet ja he
ovat paljo monilukuisemmat kuin uskottomat; vaikkakin jälkimäiset ovat
verrattomasti vaikutusvaltaisemmat ja kunnioitetuimmat, usein
kauppiaita, pankkiireja, sanomalehdentoimittajia, j.n.e.

Seuraava on lyhyt yhteenveto oikeauskoisten juutalaisten uskosta: --

"Minä uskon totisella ja täydellisellä vakaumuksella että (1) Jumala on
kaikkein olentojen luoja, hallitsija ja tuomari, ja että hän on
aikaansaanut kaikki; (2) että Luoja on yksi, ja että hän yksin on ollut,
on, ja tulee aina olemaan Jumalamme; (3) ettei Luoja ole ruumiillinen,
ettei häntä saata käsittää millään ruumiillisilla ominaisuuksilla ja
ettei ole mitään ruumiillista olentoa, johon häntä voisi verrata; (4)
ettei mitään ollut ennen häntä, ja että hän on oleva ijankaikkisesti;
(5) että häntä, eikä ketään muuta, on palveltava; (6) että profettain
kaikki sanat ovat totta; (7) että Mooseksen ennustukset olivat tosia;
että hän oli etevin kaikista viisaista miehistä, jotka elivät ennen
häntä, tai koskaan tulevat hänen jälkeensä elämään. [Voimme antaa
heille anteeksi että hiukan liiottelevat kun on kysymys niin jalosta ja
arvokkaasta luonteesta.] (8) että lain, mikä tänäpäivänä on käsissämme,
antoi Jumala itse mestarillemme Moosekselle; (9) ettei sitä lakia
koskaan muuteta, eikä Jumala koskaan anna meille toista; (10) että
Jumala ymmärtää ihmisten kaikki ajatukset ja työt, niinkuin profetoissa
on kirjotettu, 'Hän, joka valmistaa kaikki heidän sydämensä, joka
tarkastaa kaikki heidän työnsä'; (11) että Jumala palkitsee niitä
hyvällä, jotka pitävät hänen käskynsä, ja rankaisee niitä, jotka
rikkovat ne; (12) että Messias vielä tulee, vaikkakin hän viivyttää
tuloaan, kumminkin 'odotan häntä kunnes hän tulee'; (13) että kuolleet
asetetaan jälleen elämään, kun Luoja sen hyväksi näkee, jonka nimi
olkoon siunattu ja muisto kunnioitettu ijankaikkisesti. Amen."

Heidän temppelinsä hävityksen ja heidän hajottamisensa jälkeen ovat
uhrit lakkautetut, mutta kaikessa muussa pidetään mooseslaiset
säännöt vieläkin oikeauskoisten juutalaisten keskuudessa. Heidän
jumalanpalvelukseensa kuuluu, niinkuin ennenkin, Raamatun lukeminen,
rukous ja kiitos. Pasunajuhlansa toisena päivänä lukevat he kertomuksen
Aabrahamin aikomuksesta uhrata poikansa Iisak ja Jumalan hänelle ja
hänen siemenelleen antaman siunauksen. Senjälkeen puhaltavat he
pasunaan ja rukoilevat, että Jumala veisi heidät Jerusalemiin.

Uskottomat eli reformi-juutalaiset, "jyrkät", poikkeavat melkoisesti
oikeauskoisista; monet heistä ovat julkisia ateisteja, jotka kieltävät
henkilökohtaisen Jumalan. He kieltävät Messiaksen tulemisen kokonaan;
ja joskaan eivät kokonaan kiellä ennustusta, selittävät he sen niin,
että juutalainen kansa itse on Messias ja alkaa vähitellen uudistaa
maailmaa, ja että kärsimykset, joita on ennustettu Messiaksesta,
toteutuvat vainojen ja kärsimysten kautta, joita he kansana saavat
kärsiä. Toiset heistä selittävät sivistyksen olevan ainoan maailman
Vapahtajan, jota he odottavat.

Edellinen luokka näistä on epäilemättä se, joka tulee jälleen
koottavaksi ja siunattavaksi, kun Messias tulee toisen kerran voimassa
ja kirkkaudessa; ne jotka tulevat sanomaan: "Katso! tämä on meidän
Jumalamme, _jota me odotimme_, ja hän pelastaa meitä; tämä on Herra,
jota me odotimme; iloitkaamme ja riemuitkaamme hänen autuudessansa!"
(Jes. 25: 9.) Messiaksen opetuksen selvemmässä valossa häviää kaikki
usko tyhjiin perimätietoihin, joita he vielä pitävät arvokkaina
lisäyksinä Jumalan suunnitelmiin. Se aika lähestyy suurin askelin,
jolloin Jumala tulee puhumaan rauhaa Israelille ja lohduttamaan heitä
ja kokonaan poistaman heidän sokeutensa. Tällä emme tahdo sanoa, ettei
niiden sokeus, jotka ovat vaeltaneet kaukana uskottomuudessa, koskaan
tulisi poistetuksi. Pois se. Kaikkien ja jokaisen kansakunnan sokeat
silmät tulevat avattaviksi; ja kaikki kuurot korvat tulevat kuuleviksi.
Mutta mitään _erityistä_ suosiota eivät uskottomat juutalaiset tule
saamaan suosion ajan palatessa; sillä "_ei_ se ole juutalainen, joka
vain ulkonaisesti on juutalainen" -- ainoastaan sukulaisuuden ja
kasvojenpiirteiden kautta. Jumala tunnustaa Aabrahamin lapsiksi
ainoastaan ne juutalaiset, jotka pitävät kiinni Aabrahamin uskosta ja
luottavat jumalallisiin lupauksiin.


ANGLOISRAELILAISET.

Tässä meidän on lausuttava poikkeamisemme niiden mielipiteistä, jotka
väittävät, että anglo-saksilaiset ovat Raamatussa mainittu lupauksen
Israel. Lyhyesti mainiten väittävät he, että anglo-saksit, eräs kansa
Yhdys-Valloissa j.n.e. on Israelin kymmenen sukukunnan jälkeläisiä,
jotka erosivat Juudan ja Benjamin sukukunnista Salomon kuoleman
jälkeen, ja joita usein kutsutaan "kymmeneksi kadonneeksi suvuksi";
koska vankeuden jälkeen Baabelissa (kaikista kahdestatoista
sukukunnasta) kymmenen sukukuntaa ei koskaan asettunut Kaanaan
maahan Israelina, vaan hajotettiin ne sukukuntina ja yksityisinä
eri kansakuntien keskuuteen. Ne, joiden selityksiä me tarkastamme,
väittävät, että he saattavat seurata heidän vaellustaan
Isoon-Britanniaan, ja että englanninkieltä puhuvain kansain suuruus ja
vaikutusvalta maailmassa saatetaan johtaa siitä asianhaarasta, että he
kuuluvat Israeliin ja perivät Israelille annetut lupaukset.

Tähän vastaamme: Muutamat niistä todistuksista, joita esitetään tueksi
siitä, että he ovat noita "kadonneita sukuja", eivät näytä olevan
ollenkaan päteviä; mutta joskin me myöntäisimme kaikki mitä he tässä
väittävät, niin todistaisi se yhtä vähän heidän väitteensä, että nim.
anglo-saksilaisen rodun vaikutusvalta ja suuruus johtuvat siitä
asianhaarasta, että he ovat israelilaisia luonnollisen polveutumisen
kautta, kuin se todistaisi että tämä johtuu siitä että he ovat
"kadonneita". Heidän suuruutensa johtuu heidän vapaudestaan ja
ymmärtäväisyydestään, jotka taasen eivät johdu siitä, että he ovat
kadonneet, eikä myöskään siitä että he ovat syntyneet luonnollisiksi
israelilaisiksi, vaan johtuvat ne Kristuksen opeista -- siitä valosta,
minkä muutamat Aabrahamin _hengellisestä siemenestä_ ovat antaneet
loistaa heidän keskuudessaan.

Se seikka, että kymmenen sukua eksyivät noista kahdesta, ei suinkaan
ole heille kunniaksi, vaan päinvastoin. Se todistaa, että he olivat
halukkaita hylkäämään Jumalan lupaukset; se on jumalankieltämisen,
uskottomuuden merkki; sillä he tiesivät hyvin Jumalan ennakolta
sanoneen, että Lainantaja, Pelastaja, Lunastaja, Kuningas, jossa ja
jonka kautta lupaukset toteutuisivat, tulisi _Juudasta_. Benjamin suku
oli sentähden ainoa suku Juudan rinnalla, joka kapinan aikana osotti
uskoa Jumalan lupauksiin. Mutta, vaikkakin Baabelin vankeudesta
palaamisen aikana ne, jotka edelleen osottautuivat uskovansa Jumalaan
ja hänen lupauksiinsa palaamalla Kaanaan maahan, olivat suurimmaksi
osaksi Juudan ja Benjamin sukukunnista, niin eivät kumminkaan kaikki,
jotka palasivat, olleet näitä kahta sukukuntaa. Heidän joukossaan oli
muutamia toisista sukukunnista, jotka rakastivat Jumalaa ja katuvaisina
etsivät häntä, vielä luottaen hänen lupauksiinsa. Kuitenkaan ei suuri
enemmistö, enemmän kymmenestä kuin kahdestakaan sukukunnasta, käyttänyt
tilaisuutta hyväkseen palatakseen lupauksen maahan, koska pitävät
parempana Baabelia ja toisia maita senkautta että olivat langenneet
epäjumalisuuteen ja kadottaneet kunnioituksensa Jumalan lupauksiin.

Meidän on muistettava, että ainoastaan muutamat niistä, jotka palasivat
maahansa Esran johdolla, eikä kukaan niistä, jotka palasivat Nehemian
johdolla, oli niitä, jotka oli viety vankeuteen, sillä suurin enemmistö
oli kuollut vuosikausia sitä ennen Baabelissa. Nämä olivat heidän
lapsiaan, joiden sydämissä isäin usko vielä paloi, jotka vielä
toivoivat siunauksia ja kunniaa, joita Aabrahamin siemenelle oli
luvattu. Siten muodosti pieni, vähempi kuin viisikymmentuhantinen
palaava joukko kaikki silloin jälelle jääneet israelilaiset, kaikista
sukukunnista, jotka palaamisellaan lupauksen maahan osottivat, vielä
riippuvansa kiinni Aabrahamin uskossa. Näille soveliaimmille, kaikista
Israelin sukukunnista seulotuille jälkeläisille -- vaikkakin
pääasiallisesti kahdesta sukukunnasta, joita kaikkia nimitetään
juutalaisiksi, kuninkaallisen ja hallitsevan sukukunnan mukaan --
Herramme juuri esitti itsensä ja valtakuntansa ensimäisessä
tulemisessa, koska he esittivät pyhää kansaa, Israelia,
kokonaisuudessaan.

Herramme nimitti heitä Israeliksi eikä Israelin osaksi, eikä myöskään
ainoastaan Juudaksi. Puhuupa hän niistäkin, jotka olivat pitäneet
kiinni lupauksista ja toisistaan, että olivat "Israelin huoneen
kadonneita lampaita", sentähden että olivat eksyneet kauvas totuudesta
seuraten väärien paimenten perimätietoja, jotka olivat johtaneet heitä
omaa tietään eikä Jumalan osottamaa tietä. Hän sanoo: "Minua ei ole
lähetetty muiden kuin _Israelin huoneen_ kadonneiden lammasten tykö".
Israelin huoneeseen oli niinmuodoin hänen virkansa rajotettu; mikä
pitää edellisen kanssa yhtä ja osottaa, että juutalaiset hänen aikanaan
olivat ainoat hyväksytyt "Israelin huoneen" edustajat, niinkuin lauseet
"koko Israel", "kaksitoista sukukuntaamme Jumalaa herkeämättä
palvellen" ja toiset samanlaiset Herramme ja apostolien lausunnot
osottavat. Ja muistettanee, että Herramme tämän yhteydessä lausui, että
hänen virkansa oli Israelia varten, kieltäen opetuslapsiaan menemästä
muiden kuin Palestiinan juutalaisten tykö. -- Matt. 10: 5, 6; 15: 24.

Huomaa myöskin, kuinka apostolit käyttivät sanaa "Israel" eikä "Juuda"
kun he puhuivat niistä, jotka sinä aikana asuivat Palestiinassa (Apt.
2: 22; 3 12; 5: 35; 13: 16; 21: 28), ja kuinka he sovittavat Jesajan
sanat mikäli ne koskevat Israelin jäännöstä noihin verrattain
harvoihin, jotka ottivat vastaan evankeliumin (Room. 9: 4, 27, 29,
31--33; 10: 1--4; 11: 1, 7--14, 25, 26, 31) ja puhuvat _kaikista
toisista_ loukkautuvina ja sokeutuvina. Siis, vaikkakin saatettaisiin
todistaa, että anglo-saksilaiset kansat olisivat osa noista kymmenestä
kadonneesta sukukunnasta, näemme selvästi, ettei mitään suosiota
saattanut tulla heidän osakseen sen perustuksella tästä liitosta; sillä
he _hylkäsivät israelilaisen liiton_ ja heistä tuli epäjumalan
palvelijoita, uskottomia ja oikeastaan pakanoita. Sitäpaitsi tulivat,
niinkuin jo on huomautettu [II Osa, 7 luku], kaikki ne, jotka
tunnustettiin Aabrahamin _luonnolliseksi siemeneksi_, joka edelleen
tulisi hylkäämään Kristuksenkin, syöstyiksi kaikesta suosiosta
Kristuksen kuoleman ajasta alkain vuoteen 1878 asti, jolloin oli tullut
aika Jumalan suosion palaamiselle heille, ja heidän sokeutensa alkoi
poistua. Niinmuodoin ei se etevyys, joka anglo-sakseille menneinä
vuosisatoina muihin nähden on ollut, ole missään suhteessa voinut olla
Israelin _palaavaa_ suosiota. Niille, joilta suosio otettiin pois
syystä että hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Herran, alkaa suosio nyt
palata. Sinä aikana ja siitä asti on "juutalainen" edustanut Israelia
(Room. 2: 9, 10), ja juuri juutalaiset tulevat nyt asetettaviksi
ennalleen suosioon Aabrahamin _luonnollisena_ siemenenä. Nämä, yhdessä
hengellisen "siemenen" kanssa (joka on valittu evankelikautena --
jäännös Israelista, juutalaisista, ja loppu koottu pakanoista) tulevat
Jumalan aseiksi maan kaikkien sukukuntien siunaamiseksi. Eikä myöskään
tuleva suosio Israelille tule olemaan yksinomaan heille. Kaikki, jotka
uskovat liittolupauksiin, saattavat luonnollisen siemenen kanssa
tulla osallisiksi palaavista suosion eduista, aivan samoin kuin
evankelikautena kuka juutalainen tahansa, joka otti vastaan Kristuksen,
oli otollinen saamaan kaikki hengelliset siunaukset ja edut, joita
evankelikautena tarjottiin. Samoin kuin alussa ainoastaan pieni jäännös
uskoi ja otti vastaan evankeliumin armolahjoja, samoin tulee paitsi
juutalaisia, ainoastaan pieni luku ihmissuvusta olemaan valmis
tuhatvuotiskauden uusille laeille ja ehdoille, kirkastetun Herran ja
hänen kirkastetun seurakuntansa vanhurskaan hallituksen aikana; ja
niinmuodoin tulevat aluksi ainoastaan harvat muista paitsi
juutalaisista siunattaviksi. Juutalainen, joka kauvan oli tottunut, ja
koettanut _tehdä_, luottaen, että lainkuuliaisuus vakuuttaisi hänelle
jumalallisen siunauksen, _kompastui_ ensimäisellä askeleella
evankeli-taloudessa -- syntein anteeksiantamiseen ilman töitä,
jokaiselle, joka uskoo Jeesuksen täydelliseen työhön ja kokonaan
riittävään synti-uhriin. Mutta juutalaisen kunnioitus lakia kohtaan
tulee olemaan hänelle eduksi tubatvuotiskauden koittaessa, eikä kukaan
tule olemaan valmistuneempi sen ajan ankarille vaatimuksille ja laeille
kuin hän, senjälkeen kuin hänen sokeutensa Kristukseen ja hänen
syntiuhrinsa arvoon nähden on poistunut; sillä töitä vaaditaan
senjälkeen kun uskoo Kristukseen, vaikkei niitä sitä ennen voida
hyväksyä. Ja juutalainen, kun hän ottaa vastaan Jumalan rakkauden ja
armon Kristuksessa, ei tule olemaan niin taipuvainen kadottamaan
näkyvistään Jumalan oikeudenmukaisuutta, niinkuin monet muut tänä
aikana. Toiset sitävastoin tulevat jonkun aikaa olemaan sokeutuneet
eivätkä ole valmiit tunnustamaan valtakunnan sääntöjä, joissa oikeus
tulee olemaan ojennusnuorana ja vanhurskaus luotinauhana.

Niinkuin juutalainen oli sokeutunut väärän käsityksen kautta laista,
joka tehtiin tyhjäksi väärien oppien kautta, samoin estyvät nytkin
monet pakanat tarttumasta kiinni armon ehtoihin tuhatvuotiskautena, sen
kautta että esitetään väärin syntein anteeksiantaminen armosta, jota
väärät opettajat nykyaikana opettavat, jotka tekevät tyhjäksi
evankeliumin Jumalan _armosta_ viisastelevien väittelyjensä kautta --
"vieläpä kieltäen senkin, että Herra on _ostanut_ heidät" (2 Piet.
2: 1), taikka että minkäänlainen _lunastushinta_ on maksettu tai oli
tarpeellinen ihmisen ennalleenasettamiseksi. He väittävät että
rikkominen on inhimillistä, anteeksiantaminen jumalallista; ja
niinmuodoin päättelevät he, että synti joskus on suvaittava, ja että
rangaistuksen ankaruus, lunastus, j.n.e. ei tule kysymykseen, sillä jos
ei olisi anteeksi annettavia syntejä, poistaisi se Jumalalta viran ja
tilaisuuden antaa anteeksi. Kadottaen Jumalan _vanhurskauden_
näkyvistä, eivät he saata nähdä sisäistä yhteyttä hänen
suunnitelmassaan sovinnosta veren kautta ristillä, joka myöntää
synteinanteeksiantamisen lunastusuhrin kautta ainoastaan sellaisille,
jotka ottavat vastaan Kristuksen ja taistelevat syntiä vastaan.
Sokeutuneet pintapuolisten käsitystensä kautta Jumalan vanhurskaudesta
ja ankarasta tarkkuudesta, tulevat harvat olemaan niin hyvin
valmistuneet kuin juutalaiset tähän ankaraan tottelevaisuuteen kykynsä
mukaan, joka tulee vaadittavaksi kaikilta tulevassa ajassa.

Valaisemaan juutalaisen valmistumista tunnustamaan Jeesuksen Kristuksen
kuoleman lunastukseksensa -- _vastaavana hintana_ -- laillisena
sovintona ihmisen synnistä, esitämme tässä alempana nuoren, Kristukseen
kääntyneen juutalaisen kynästä lähteneen kertomuksen "Suuren
Sovintopäivän" vuosittaisesta viettämisestä sellaisena kuin
oikeauskoiset juutalaiset nykyaikana viettävät sitä. Kirjotus oli
painettu lehdessä The Hebrew Christian (Kristitty Juutalainen), ja
kuuluu seuraavasti: --

"_Yom Kippur_, eli Suuri Sovintopäivä, oli merkkipäivä isälleni; sillä
hän ei ainoastaan paastonnut, rukoillut ja kurittanut lihaansa tuona
pyhänä, syntien poispyyhkimispäivänä, vaan hän vietti todella koko yön
synagoogassa hartausharjotuksessa. Olen usein nähnyt hurskaan isäni
itkevän tuona suurena päivänä, jolloin hän toisteli liikuttavan
synnintunnustuksen, joka seuraa niiden uhrien luettelemista, joita
Jumala oli määrännyt esiinkannettavaksi laiminlyömis- ja
ylitsekäymissynneistä; ja monta kertaa olen vuodattanut myötätunnon
kyyneleitä, kun hänen kanssaan otin osaa valituksiin siitä, ettei
meillä nyt ole temppeliä, ei ylimäistä pappia, ei alttaria eikä uhria.
Juhlapäivän edellisenä päivänä otti hän, toisten juutalaisten
seuraamana, kukon; ja toistellen muutamia rukouskaavoja, heilutti hän
elävää kukkoa kolme kertaa päänsä ympäri, lausuen nämä sanat: 'Olkoon
tämä minun edesvastaajani, olkoon tämä minun korvausmaksuni, olkoon
tämä sovitukseni, tämän kukon on kuoltava ja minä pääsen autuaaseen
elämään.' Sitten pani hän kätensä sen päälle, niinkuin oli tapana panna
uhrien päälle, ja kohta sen jälkeen jätettiin se teurastettavaksi. Tämä
on _ainoa veri_, joka nykyään vuodatetaan Israelissa. Härkäin ja
kauristen veri ei nykyään enää vuoda kuparialttarin vieressä."

"Isäni hankki suurella vaivalla itselleen valkosen kukon ja karttoi
kokonaan punaista, ja kysyttyäni häneltä syytä, miksi hän teki niin,
sanoi hän minulle, että punainen kukko jo oli synnin peittämä, sillä
synti on itsessään punainen, niinkuin on kirjotettu: 'Jos teidän
syntinne veriruskeat ovat, niin ne lumivalkeaksi tulevat; jos ne
tulipunaisia ovat, niin ne villan kaltaisiksi käyvät.' (Jes. 1: 18.)
Hän jatkoi: 'Sinä saat huomata, että rabbinit ovat säätäneet
Talmud'issa, että jos kukko on valkonen, ei se ole synnin saastuttama
ja saattaa se sentähden kantaa juutalaisten synnit; mutta jos se on
punainen, on se kokonaan synnin peittämä ja on kelvoton kantamaan
meidän vääryytemme.'"

"Syy, miksi he käyttävät kukkoa mieluummin kuin mitään muuta eläintä,
on siinä, että hebrean kielellä sana 'ihminen' on _gever_ [gebher]. Jos
nyt _gever_ [ihminen] on tehnyt syntiä, saa gever myöskin sovittaa sen.
Mutta koska rangaistus on raskaampi kuin mitä juutalaiset saattavat
kantaa, ovat rabbinit heidän sijaansa asettaneet kukon, jota
kaldealaisella murteella sanotaan _gever'iksi_, ja otaksutaan
jumalallisen vanhurskauden siten olevan tyydytetyn; koska _gever_ on
tehnyt syntiä, samoin täytyy _gever_, s.o. kukko, myöskin uhrata."

"Tätä turhanpäiväistä keksintöä saattaa kuitenkin pitää merkillisenä
todistuksena erittäin sattuvasta seikasta, siitä nimittäin, että kun
monet juutalaisista nykyaikana kokonaan kieltävät sovinnon, niin on
kansan pääjoukolla vielä jonkunlainen tunne siitä, että uhri synnin
edestä on ehdottomasti tarpeellinen, ja ettei katumus ilman sovitusta
ole miksikään hyödyksi pelastukseen nähden. Jos juutalaiset, sen
sijaan, että lukevat rabbinien satuja, tahtoisivat tutkia Raamattua,
tulisivat he huomaamaan, että Herra Jeesus, todellinen Messias, omassa
siunatussa persoonassaan on toimittanut juuri tuon sovituksen synnin
edestä, jonka he tietämättömyydessään luulottelevat voivansa toimittaa
uhraamalla kukon. _Gever_ [ihminen] on tehnyt syntiä, ja _gever_
[ihminen], ihminen Kristus Jeesus, on antanut elämänsä uhriksi synnin
edestä. -- Jes. 53: 10."


JUUTALAISELLE ENSIN.

Me näemme siis, Jumalan ennustuksen siitä, että Israel [paitsi harvoja
uskollisia] tulisi sokeutumaan oman lakinsa kautta (Room. 11: 9),
täyttyvän luonnollisella tavalla; ja myöskin, että hänen ennustuksensa
siitä, että Tuhatvuotiskauden armolahjat ja edut tulevat siunaamaan
toisia heistä pikemmin kuin toisia, toteutuvan aivan luonnollisella
tavalla, selvien syiden aiheuttamana.

Siten tulevat Tuhavuotiskauden armolahjat juutalaisille ensin, aivan
niinkuin liiton j.n.e. johdosta evankeliumin armolahjat tarjottiin
heille ensin. Ja niin on lopulta käyvä niinkuin Simeon ennusti: "Tämä
on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa." Ja aika
tämän kansan nostamiselle, kansan, joka niin kauvan on ollut suosiosta
langennut, on lähellä.

Mutta olkaamme varuillamme aivan tavallista erehdystä vastaan, jonka
useat niistä, jotka näkevät jotain näistä lupauksista, tekevät,
nimittäin luullessaan että on kirjaimellisesti käsitettävä ne lauseet,
jotka sanovat: "Sen jälkeen minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin
luhistuneen majan [huoneen]; minä rakennan sen jälleen raunioistaan ja
pystytän sen uudestaan." "Ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen
isänsä valtaistuimen." "Ja minun palvelijani Daavid on oleva kuninkaana
heidän ylitsensä." (Apt. 15: 16; Luukk. 1: 32; Hes. 37: 24). Samalla
kuin kirjaimellinen lupaus Israelin palaamisesta omaan maahansa ja
Jerusalemin ennalleenrakentamisesta omille rauniolleen ei saata tulla
kysymykseen, voimme olla vakuutetut siitä, että Daavidin _huoneella_ ja
_istuimella ei_ tarkoteta kirjaimellisia kiviä, rakennustarpeita j.n.e.
Daavidin huoneen jälleen rakentaminen tarkottaa kuninkaan vallan ja
hallituksen jälleen asettamista jonkun Daavidin jälkeläisen käsiin.
Kristus Jeesus on Daavidin huoneen luvattu vesa ja hänen istuimensa
perillinen; ja kun hänen valtansa alkaa rakentua, alkaa Daavidin
huoneen eli majan pystyttäminen (pysyvä rakentaminen), joka huone
hävitettiin ja joka monia vuosisatoja on ollut tuhkana. Samoin ei
"Daavidin istuin" jolla Messias tulee istumaan, tarkota sitä puista,
kultaista ja elfenluista penkkiä, jolla Daavid istui, vaan sen viran
arvoa, voimaa ja valtaa, jota hän harjotti. Tätä valtaa, tätä virkaa
eli tätä istuinta tulee Jehovan Voideltu, meidän Herramme Jeesus,
käyttämään paljon suuremmassa määrässä.

Mutta mikä valta Daavidilla oli, ja mitä valtaa hän käytti? Me
vastaamme, se oli Jehovan valta: Daavid "istui Herran Jehovan
istuimelle" (1 Aikak. 29: 23); ja juuri tämän vallan kannattajana tulee
Kristus olemaan Tuhatvuotisessa Valtakunnassaan. Ja kun asiaa katsotaan
oikealta kannalta, on selvää, että Daavid ja hänen istuimensa eli
jumalallinen valtansa, joka oli pystytetty esikuvalliseen Israeliin,
olivat ainoastaan esikuvallisia valaistuksia Kristuksesta ja hänen
valtakunnastaan; ja Daavidin suurin kunnia tulee olemaan, jos hänet
katsotaan arvolliseksi, se, että hän saa olla yksi "ruhtinaista",
joille Emanuel tulee uskomaan valtakuntansa maallisen puolen.
-- Ps. 45: 17.

Daavidin nimi samoinkuin hänen valtakuntansakin olivat esikuvallisia.
Nimi Daavid merkitsee _Rakastettu_; ja sinä päivänä tulee Jumalan rakas
Poika olemaan koko maan kuningas, eikä esikuvallinen rakastettu Daavid
menneisyydestä. Hyvä on myöskin varmasti erottaa Uuden Jerusalemin,
taivaallisen eli hengellisen kaupungin välillä jossa apostolit ovat
kaksitoista peruskiveä, ja vanhan Jerusalemin välillä, joka on
rakennettava jälleen vanhoille raunioilleen. Vanhan Jerusalemin
luvattu ennalleenasettaminen ei merkitse ainoastaan rakennusten
uudelleen rakentamista y.m. vaan erityisesti Israelin hallituksen
ennalleen-järjestämistä; sillä ennustuksessa on kaupunki aina
_hallituksen_ vertauskuva. Niinmuodoin merkitsee Jerusalemin luvattu
uudelleen rakentaminen vanhoille perustuksilleen Israelin kansallista
ennalleen-järjestämistä samanlaiselle kansalliselle pohjalle kuin se
ennenkin oli, kansana, jota Herran Voideltu hallitsi. Uusi Jerusalem
esittää evankelista Seurakuntaa kirkkaudessa ja kuninkaallisessa
vallassa, hengellisenä ja näkymättömänä ihmisille, ja kumminkin
kaikkivaltiaana. Sen laskeutuminen maan päälle (Ilm. 21: 2) on sen
rukouksen täyttyminen Isä meidän rukouksesta, joka sanoo: "_Tulkoon_,
valtakuntasi"; ja sen tuleminen tulee tapahtumaan asteettain eikä
äkkiä. Se alkaa jo laskeutua, tulla valtaan, ja seurauksena siitä
näemme valmistavia toimenpiteitä, jotka johtavat vanhan Jerusalemin
ennalleenasettamiseen; ja lopulta tulee tulos, joka mainitaan Herran
rukouksessa, toteutumaan; -- Jumalan tahto tulee tapahtumaan maan
päällä niinkuin taivaassa. Uusi Jerusalem ja uudet taivaat merkitsevät
aivan samaa ja tarkottavat uutta hengellistä hallitusta.

Ennustukset, joita jo on tutkittu, viittaavat vuoteen 1878 sinä
vuosilukuna, jolloin Israelin _"kaksinkertainen" aika_, jolloin se
odotti Kuningasta, oli täyttynyt, ja josta ajasta alkain heidän
palaamisensa suosioon ja heidän sokeutensa poistuminen alkaisi; se aika
jonka jälkeen olisi paikallaan "puhua sydämellisesti Jerusalemeille ja
julistaa sille, että sen sotimisen aika [sen 'kahdenkertainen'
odotusaika] on päättynyt, että sen pahateko on maksettu, että se on
kaksinkertaisesti saanut Herran kädestä kaikkien syntiensä tähden."
-- Jes. 40: 1, 2.

Siitä vuosiluvusta alkain näemme sentähden, niinkuin on odotettavakin,
huomattavia merkkejä suosion palaamisesta tälle kansalle -- näemme
liikkeen joka suuntautuu heidän todelliseen istuttamiseensa oinaan
maahansa jälleen, ja heidän ennalleenrakentamiseensa suureksi kansaksi,
Jumalan moninkertaisten sen tapaisten lupausten mukaan; sillä "Näin
sanoo Herra Israelin Jumala: niinkuin nämä fiikunat ovat hyviä, niin
olen minä hyväksi katsova Juudan vankeja, jotka minä [sen kuritukseksi
ja rangaistukseksi -- hyvää valhepuvussa] lähetin tästä paikasta
Kaldean maahan [Baabeliin -- salaiseen Baabeliin, kristikuntaan
niinkuin 9 värsyssä osotetaan; sillä heidän kukistumisestansa asti ovat
he olleet hajotetut kaikkein kansain keskuuteen n.k. kristikunnassa].
Ja olen heidän hyväksensä pitävä heitä silmällä, ja minä palautan heitä
tähän maahan ja rakennan heitä, enkä hajota, ja istutan heitä enkä revi
heitä ylös. [Tämä ei saattanut tarkottaa heidän palaamistansa
kirjaimellisesta Baabelista, koska heidät tämän palaamisen jälkeen
uudelleen hajotettiin ja revittiin ylös.] Ja minä annan heille sydämen
tuntemaan minua, että minä olen Herra, ja he saavat olla minulle
kansana ja minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät minun
puoleeni kaikesta sydämestänsä." -- Jer. 24: 5--7.

"Näin sanoo Herra: katso, minä muutan Jaakobin majain vankeuden ja
hänen asuntojansa minä armahdan; ja kaupunki [Jerusalem] rakennetaan
jälleen kukkulallensa ja hovilinna [temppeli] asutaan säännöllisesti...
Ja hänen lapsensa on niinkuin ennenkin, ja hänen seurakuntansa on
pysyvä minun edessäni; ja minä kostan kaikille hänen ahdistajillensa.
Ja hänen ruhtinaansa on hänestä tuleva ja hänen hallitsijansa on
hänestä lähtevä... Katso, minä annan heidän tulla pohjan maalta
[Venäjältä, jossa melkein kaksi kolmatta osaa kaikista nykyään elävistä
juutalaisista nykyään asuu] ja kokoan heidät maan ääristä... suurena
joukkona he palaavat tänne. Itkulla he tulevat ja rukoilevaisina minä
heitä kuljetan... Kuulkaat Herran sanaa, te kansat ja ilmottakaat
kaukaisissa luodoissa, sanokaat: Hän, joka Israelin hajotti, on hänet
kokoava ja häntä varjeleva niinkuin paimen laumaansa. Sillä Herra
lunasti Jaakobin ja pelasti hänet sen kädestä, joka oli häntä
väkevämpi. Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla ja
tulvailevat Herran hyvyyden tykö, viljan ääreen ja viinin ja öljyn ja
karitsan ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin
kasteltu puutarha, eikä se enää ole nääntyvä." -- Jer. 30: 18, 20, 21;
31: 8--12.

Suuri Lunastaja, jonka he kerran hylkäsivät, ei tule
ennalleenasettamaan ja nostamaan ainoastaan nykyään elävät suvut, vaan
kuolleetkin ovat asetettavat ennalleen; sillä, "Näin sanoo Herra,
Herra: katso minä avaan teidän hautanne ja saatan teidät ulos
haudoistanne, sinä minun kansani, ja tuotan teidät Israelin maalle. Ja
te tulette tietämään, että minä olen Herra kun minä avaan teidän
hautanne... ja minä annan henkeni teihin ja te tulette eläviksi, ja
minä annan teidän asettua _omalle maallenne_; ja te tulette tietämään,
että minä, Herra, olen puhunut, ja teenkin sen, sanoo Herra, Herra." --
Hes. 37: 12--14.

Nämä ihmeelliset lupaukset eivät tule täyttymään
kaksikymmenneljätuntisena päivänä vaan Tuhatvuotispäivän kuluessa.
Niiden täyttymisellä oli huomattava alku vuonna 1878 seurauksena
Berliinin kansainvälisestä kongressista. Juutalaiset nauttivat nyt
suurempia oikeuksia isäinsä maassa kuin heille on myönnetty vuosisatain
kuluessa. He eivät enää ole ainoastaan "koiria" julkeille
turkkilaisille.

Ei ole, luulemme, yleisesti tunnettua, että Englanti jo on ottanut
suojeluksensa alaiseksi Palestiinan, ja oikeastaan Turkin kaikki
aasialaiset maakunnat, joista Palestiina on yksi. Kauvan aikaa on
Englanti pitänyt tarpeellisena suojella Turkkia, kolmestakin syystä:
ensiksikin omistavat sen rikkaat luokat suuret määrät turkkilaisia
obligationeja; toiseksi, jos Turkki joutuisi minkä naapurivallan
saaliiksi tahansa tai jaettaisi niiden kesken, ei Englanti saisi
paljon, tuskinpa mitään koko saaliista; ja toiset vallat, sen
kilpailijat, pääsisivät sillätavoin Englannin edelle arvossa ja
vallassa Euroopan asioita järjestettäessä; ja kolmanneksi, ja joka
onkin pääasia, Englanti huomaa, että jos turkkilainen hallitus olisi
tieltä pois, lisääntyisi Venäjän vaikutus melkoisesti etelä-Aasiassa,
ja se tulisi piankin itselleen anastamaan intialaisen vallan, jonka
keisari Englannin kuningas on, ja josta Englannilla on suuret tulot
kaupan y.m. kautta. Senpätähden huomaamme kuninkaallisen tai
Torypuolueen Englannissa innokkaasti tukevan turkkilaisia; ja kun
Venäjä, vuonna 1878 aikoi hyökätä Konstantinopoliin, asettui Englanti
sitä vastaan ja lähetti tykkivene-laivaston satamaan. Tuloksena oli
_Berliinin-konferenssi_, kesäkuun 13 p. 1878, jossa eräs juutalainen,
Englannin pääministeri, Lordi Beaconsfield, näytteli pää-osaa; Turkin
asiat järjestettiin silloin siten, että sen kansallinen olemassa-olo
tällä kertaa säilytettiin, mutta sen maakunnat järjestettiin kumminkin
niin, että mahdollisen jakamisen sattuessa, suurvallat tietäisivät
minkä osan kukin saattaisi ottaa. Tänä aikana juuri myönnettiin
kaikille Turkin maakunnille suurempi uskonvapaus, ja Englanti tuli,
salaisen sopimuksen kautta Turkin kanssa, aasialaisten maakuntain
suojelijaksi. Puhuaksemme historiankirjottajan, Justin Mc. Carthy'n
mukaan: --

"Englannin hallitus _takasi_ Turkille suojelevansa sen aasialaisia
alusmaita kaikkia hyökkäyksiä vastaan, ... velvottautui varsinaisesti
puollustamaan ja turvaamaan Turkkia kaikkia hyökkäyksiä vastaan ja
linnoitti Kypron saadakseen tätä tarkotusta varten edullisemman pohjan
toiminnalleen."

Siis huomataan Palestiinan, joka on yksi näistä aasialaisista
maakunnista, jo olevan Englannin suojeluksen alaisena, ja tämä selittää
syyn miksi turkkilainen hallitus niin veltosti sovittaa juutalaisten
pyrintöihin epäsuotuisia lakejaan. Ja sen jälkeen kun kohtalon salliman
kautta Palestiina avattiin juutalaisille, tuli uusia juutalais-vainoja
"pohjan maalla" -- Venäjällä ja Rumaaniassa -- jonka varmana
seurauksena oli siirtolaisuus näistä maista omaan maahansa. Tuloksena
tästä asianhaarain yhtymästä on juutalaisen väestön oikeauskoisen osan
nopea kasvaminen Palestiinassa ja erityisesti Jerusalemissa.
Juutalaiset Jerusalemissa voittavat jo luvullaan kaikki muut
kansallisuudet yhteenlaskettuina, sen sijaan että he vuosisatoina ovat
olleet siellä aivan harvalukuisia. _The New York Herald_ (New-Yorkin
Sanomat) lausui joku aika takaperin Englannista mikäli se koski
Kreeta- saaren valtaamista, Egyptin miehittämistä ja Turkin ja sen
maakuntien tilaa ylipäänsä, seuraavaa: --

"Me elämme nopeassa aikakaudessa, ja historiaakin tehdään suurella
nopeudella. Sodat kestivät ennen kymmeniä vuosia; yhteiskuntaviljelys
edistyi vitkallisesti, yhteiset kulkuneuvot eri kansojen välillä ja
siitä johtuva keskinäinen hyöty edistyivät samassa suhteessa hitaasti.
Mitä nyt sitä vastoin keksitään jossain maassa, se tulee heti
tunnetuksi tuhansien peninkulmain päässä, ja koko maailma saattaa
yhtähaavaa hyötyä keksinnöstä. Etenkin politiikassa on kiiruhtamisen
henki ilmeinen. Valtiomiesten suunnitelmat tarvitsivat ennen
ihmispolvia täyttyäkseen; nykyään suorittavat mitä rohkeimmat
suunnitelmat niiden laatijat itse, ja maanosan kartta saattaa viikossa
muuttua. Tapahtumain ripeää kulkua ja historian luomista todistaa
erittäin selvästi magneettinen itämainen kysymys... Keskellä
yhteentörmäävien etujen näyttämöä sijaitsee Palestiina --
kallisarvoinen juutalaiselle, kristitylle ja muhamettilaiselle.
Valtiomies sanoo sen olevan aseman avaimen; ja silmällä pitäen
maanmiestensä parasta selittää hän, että katsoen sen erinomaiseen
viljavuuteen, joka muinoin elätti miljoonia; katsoen sen suurenmoisiin
mahdollisuuksiin kauppaan nähden, joka muinoisin teki sen
merisatamat työn ja rikkauden näyttämöksi ja teki Tyyron ja
Siidonin sananlaskuksi näihin päiviin asti; katsoen siihen etuun, että
se on yhtymäkohtana Euroopan ja Aasian välillä ja että sillä
niinmuodoin on mitä erinomaisin asema, on Palestiinan omistaminen hänen
isänmaata rakastavalle sydämelleen suurimmassa määrin suotava.
Historiankirjottaja sanoo: Ensimäinen kansainvälinen tapahtuma, joka on
muistiinkirjotettu, oli hyökkääminen Palestiinaan; siitä ajasta alkain
on se ollut mieltäkiinnittävänä keskipisteenä; sentähden on hän
puolestaan huvitettu Palestiinan tulevaisuudesta. Uskonnollismielinen
ei löydä kyllin sanoja lausuakseen sitä mielenkiintoa, jota hän tuntee
nimittämäänsä Pyhää maata kohtaan; hänelle on jokainen kivi saarna,
jokainen puu runo. Selvänäköinen kauppias huomaa, että kun aasialainen
rautatiejärjestelmä on rakennettu, kuten se varmasti tuleekin
rakennetuksi niin pian kuin pysyväinen hallitus on asetettu, tulee
Palestiina maantieteellisen asemansa johdosta olemaan valtio, jossa
suuret rautatieradat tulevat yhtymään viedäkseen Aasian tuotteet
eurooppalaisille ja amerikkalaisille markkinoille ja päinvastoin;
sillä niinkuin kolmen maanosan kauppa keskittyi sen rajain
sisäpuolelle Salomonin päivinä, niin tulee samojen maanosien kauppa
tulevaisuudessakin saatettavaksi uudelleen tähän suosittuun seutuun.
Eikä hän alenna toiveitaan vähääkään sentähden, että niiden
toteutuminen näyttää kaukaiselta. Muistaen miten nopeaan Chicago tai
San Francisco ovat kasvaneet, muistaen autiokorpien joutuisaa
muuttumista väkirikkaiksi kaupungeiksi, huomauttaa hän
yksinkertaisesti: 'Tapahtumat seuraavat toisiaan ripeästi nykyaikana',
ja odottaa."

"Mutta sillä välin kun kristityt vallat seisovat asestetuin käsin
tarttuakseen haluttuun ja houkuttelevaan palaseen, kun kuolemaisillaan
oleva turkkilainen irrottaa kätensä, astuukin historiallinen olento
esille ja selittää, 'Maa on minun!' Ja kun vallat kääntyvät katsomaan
puhujaa, tuntevat he hänessä juutalaisen -- sen patriarkan lapsen, joka
asui Palestiinassa, kun se ensikerran oli maahantulon esineenä, ja joka
_itse mielellään tahtoisi olla läsnä ottamassa vastaan sitä_ omanaan,
kun sen omistamisesta riidellään kolmekymmentä kuusi vuosisataa
myöhemmin!"

"Mikä ihmeellinen yhteensattuma! 'Ei ollenkaan', sanoo juutalainen; 'ei
se ole sattuma, se on minun osani'. Heittäkäämme nyt lyhyt silmäys
juutalaisen asemaan, mikäli se koskee Palestiinan tulevaisuutta.
Kansallisuudet syntyvät aatteista. Saksan yhteysaatteesta syntyi Saksan
valtakunta todellisuudeksi ja julistettiin se maailmalle Versaillesta,
ranskalaisten tykkien vastatessa amen Saksan rukouksiin sen
menestymisestä. Huudosta 'Italia irridenta' syntyi meidän päiviemme
uusi Italia jonka jylinä taasen tulee herättämään Välimeren rannikot.
Vanhan Kreikan perimätiedoista luotiin nykyinen Kreikka. Täten
ymmärtävät kristityt millä tavoin juutalaisen kauvan kyteneet
toivomukset saattavat toteutua; ja heidän täydellisesti myöntäissään,
että Palestiina kuuluu juutalaiselle ennen kaikkia muita, koska hän
ennen kaikkia muita on erityisesti omiaan kehittämään tämän virkeän
maan tulevaisuutta, samalla kertaa kuin juutalaisen omistaessa maan,
kateellisten valtojen pelko hälvenee, tulee hänen asettamisensa siihen
olemaan oikeamielinen teko ja arvokas hyvitys niistä kauheista
vääryyksistä, joita häntä -- historian marttyyriä -- kohtaan on tehty."

"Mitä juutalaisiin itseensä tulee, on melkein turhaa sanoa, kuinka he
toivovat ennalleenasettamista. Yhdeksäntenä päivänä heidän Ab kuutansa
paastoavat he temppelinsä hajottamisen ja niiden kansallisten
onnettomuuksien johdosta, jotka seurasivat näitä tapauksia. Joka ikinen
aamu ja ilta he rukoilevat: 'Kokoa meitä maailman neljästä kulmasta';
'Aseta kansamme ennalleen'; 'Tule asumaan keskelle Jerusalemia'; ja
nämä sanat lausutaan joka kaupungissa, jossa juutalaisia on -- s.o.,
kaikkialla maailmassa. Sellainen kestäväisyys on kerrassaan kaikkien
rajojen yläpuolella; ja vielä tänäkin päivänä panevat Espanjan
juutalaiset (tässäkin kaukaisessa maassa) vähän Palestiinan multaa eli
'tierra santa'a', niinkuin he sitä nimittävät, kuolleittensa silmille
-- runollinen ja liikuttava todistus heidän rakkaudestaan pyhään
maahan."

"'Kun rautatie saavuttaa Jerusalemin, tulee Messias', on viittaus Jes.
66: 20, jossa profetta näyssään näkee maanpakolaisten palaavan
kaikenlaisilla kulkuneuvoilla, joista hän erästä nimittää
'kirkaroth'iksi'. Englantilainen Raamatunkäännös kääntää sen sanalla
'joutuisat juhdat', joka on liian epämääräistä, tai 'dromedarit', joka
varmaan on väärin. Ei puutu kieliniekkoja, jotka johtavat sanan sanasta
_kar_ [kur], 'uuni', ja sanasta _karkar_ [kirkar], 'pyöriä' -- väittäen
profetan tällä tavalla koettaneen muodostaa nimityksen sille, mikä
hänelle näytettiin näyssä, nim. nopeassa liikkeessä oleva juna. 'Kun
Nikolaus hallitsee, tulee vapahdus', on viittaus Jes. 63: 4, josta
hebreistit, kutsumansa Rashe Teboth'in kautta tekevät seuraavan
johtopäätöksen: 'Koko Juuda on näkevä ja kuuleva Nikolain,
Moskovalaisten keisarin kukistumisen Juudan lasten sorron tähden, ja
sen jälkeen kuin lankeemisemme on tapahtunut, tulee todellinen
vapauttamisemme tapahtumaan ja aivan lähellä tulevat tisbiläisen
profetan [Elijan] hyvät sanomat olemaan Juudan lapsille.' Nämä ja tämän
tapaiset lauseet ovat tärkeät, mikäli ne ilmaisevat, mitä juutalaiset
ajattelevat."

Meitä muistutetaan voimakkaasti, kuinka lähelle totuutta maailman
ihmiset joskus tietämättään tulevat, yllä olevan lauseen kautta, että
nim. patriarkka Aabraham _itse mielellään tahtoisi olla läsnä ottamassa
vastaan_ lupauksen maata omanaan ja jälkeentulevaistensa omana
kolmekymmentäkuusi vuosisataa kuolemansa jälkeen. Tämän, jota toiset
pitänevät runollisena lentona, selittää Raamattu käyvän toteen. Sillä
niinkuin jo olemme nähneet [I osa, 14 luku], tulevat Aabraham, Iisak ja
Jaakob, Danielin ja kaikkein pyhäin profettain kanssa "tehtäviksi
täydellisiksi" -- herätettäviksi kuolemasta inhimilliseen
täydellisyyteen, senjälkeen kuin evankelinen Seurakunta on tullut
kirkastetuksi (Hebr. 11: 40); ja he ovat niitä, jotka tulevat olemaan
"päämiehiä koko maailmassa" (Ps. 45: 17), Kristushenkilön hengellisen,
näkymättömän hallitsijan maallisia ja näkyväisiä edustajia.
Aabrahamille sekä hänen siemenelleen annettiin _lupauksen maa_
ijankaikkiseksi omaisuudeksi; ja hänen täytyy saada se tulevaisuudessa,
sillä vielä hän ei ole koskaan omistanut siitä kämmenen leveyttäkään.
-- Apt. 7: 5. Muudan, Chicago-lehdessä julaistu kirje todistaa
ihmeellisellä tavalla Palestiinan asteettaisesta ennalleenasettamisesta
ja valmistuksista luvattua tulevaa siunausta varten sille ja sen
kansalle, seuraavasti: --

Jerusalemissa 23 marrask. 1887.

"Minua ilahduttaa suuresti saadessani kertoa teille niistä ihanista
asioista, joita olemme saaneet omin silmin nähdä näinä kuutena vuotena,
jolloin olemme asuneet täällä. Kun me saavuimme tänne kuusi vuotta
takaperin, oli meitä luvultaan neljätoista aikuista ja viisi lasta. Kun
me ajoimme ylös Jaffasta, teki maan autius syvän vaikutuksen meihin. Ei
saattanut nähdä ainoatakaan viheriäistä kortta; öljypuut ja
viiniköynnökset olivat niin kuuman, kuivan kesän pölyn peittämät, ettei
ikinä olisi saattanut aavistaa sen alla olevan mitään vihantaa; ja koko
maa näytti kuivuneelta aivan perustuksiaan myöten. Mutta sen ajan
jälkeen emme ole koskaan nähneet sitä sellaisena. Joka vuosi se alkaa
näyttää vihannammalta ja nyt ovat monet sen paljaista rinteistä
viini- ja öljypuutarhojen peittämät, joka kokonaan muuttaa sen
ulkomuodon."

"Te saattanette kysyä: Mikä on syynä tähän suureen muutokseen? Jumala
on luvannut, että niinkuin hän on antanut onnettomuuden tulla tälle
maalle, niin hän antaa suuria siunauksiakin tulla sille, ja nämä ovat
ilmeisesti alkaneet sen kautta, että hän on lähettänyt enemmän sadetta
kuin on saatu monena edellisenä vuosisatana. Hän lähettää ihania
kuuroja ja runsaasti kastetta sinne, jossa sitä tavallisesti ei ole
ollenkaan ollut; ja hän lähettää pilviä kesällä, joista ei vielä
kaksikymmentä vuotta takaperin tiedetty mitään. Tämä laimentaa
kuumuuden, ettei se enää voi polttaa maata niin perinpohjaisesti. Viisi
vuotta takaperin lähetti hän heinä- ja elokuussa (joina kuukausina ei
koskaan ennen ole satanut), sateen, joka kesti Jaffassa kolme tuntia ja
Damaskossa kuusitoista tuntia, ja useita tuntia muuallakin
ympäristössä, niin että amerikkalaiset sanomalehdet huomauttivat sen
olevan todistuksen siitä, että Palestiinan ilmanala on muuttumassa.
Samoin oli myös meidän tullessamme tänne ainoastaan muutamia
juutalaisia, jotka palasivat silloin tänne, mutta vainot Venäjällä,
Saksassa ja muissa paikoissa alkoivat karkottaa heitä; ja Sultaanin
julistuksista välittämättä alkoivat he palata tähän maahan, ostaa
maata, istuttaa ja rakentaa ja saada kaupungin kaupan käsiinsä, ja
siten on täällä nyt monta tuhatta juutalaista enemmän kuin silloin, kun
me tulimme."

"Jerusalem on todellisuudessa nyt juutalaisten käsissä, mitä kauppaan
tulee; ja juutalainen ei enää ole muhamettilaisen poljettava, niinkuin
hän kerran oli. He rakentavat myöskin kiireellä uutta kaupunkia aivan
kuvauksen mukaan Jer. 31: 38--40; 32: 43, 44, että turkkilaisetkin,
jotka ovat vallassa, huomaavat sen ja sanovat toisilleen: 'Se on
Jumala; mitä voimme tehdä?' Ja mitä saatamme sanoa tästä kaikesta muuta
kuin että Jumala meidän päivinämme kiireesti täyttää sanansa ja liiton,
jonka hän teki Aabrahamin kanssa? Ja me olemme tämän kaiken
todistajia."

Huolimatta sorrosta ja hirmuvaltaisesta kohtelusta, jotka ovat
painaneet heidät tomuun asti, näemme monet heistä viime vuosina
kohoutuvan rikkauteen ja maineeseen pakanallisten naapuriensa ohi. Ja
sellaisia varoja ja sellaista mainetta tulee monessa tapauksessa
hyväntahtoinen kunnianhimo käyttämään juutalaisen rodun kohottamiseksi;
ja viisaat ja hyvin johdetut yritykset voivat saada paljon aikaan
siihen suuntaan. Ajattelevien henkilöiden huomio, sekä juutalaisten
että pakanain kesken, alkaa kääntyä tähän asiain tilaan juutalaisten
keskuudessa.

Lausunnoista johtavissa juutalaisissa lehdissä ja nykyään vireillä
olevista liikkeistä, jotka tarkottavat Palestiinaan siirtymistä, ja
koettavat tukea ja auttaa eteenpäin niitä, jotka jo ovat asettuneet
sinne, näkee että tuhannet nykyään kääntävät katseensa lupauksen
maahan. Tämä käänne juutalaisissa suhteissa on ollut huomattavissa
vuodesta 1878 alkaen; ja tapahtumain muodostuminen tämän jälkeen on
aikaansaanut merkillisen heräämisen mikäli se koskee tätä asiaa, joka
herääminen itsessään on ajan merkkejä. Lehdestä _Jewish World_
(Juutalaismaailma) 20:lta päivältä elokuuta 1886 esitämme esim.
seuraavaa:

"Pilvissä, jotka tähän asti ovat heittäneet synkän varjon pyhän maan
yli, on halkeamia. Tämän onnettoman maan tulevaisuus, joka niin kauvan
on ollut läpitunkemattoman pimeyden kietoma, alkaa vähän valjeta;
ensimäiset vilahdukset asiain onnellisemmasta asemasta alkavat jo
melkein häämöttää meidän laskelmiemme mukaan siitä, mitä on tulossa...
Kaksi laitosta ovat määrätyt suuresti vaikuttamaan Palestiinan
juutalaisten aseman parantamiseksi -- Jaffan maanviljelyskoulu ja
Lionel de Rothschild-laitos Jerusalemin lähistöllä. Saattaisimme laskea
siihen kolmannenkin Montifiore-testimonialirahaston muodossa, joka
rakennusseuroja perustamalla ja halpoja asuntoja rakentamalla on
vaikuttanut paljon säästäväisyyden kasvattamiseksi ja kurjuuden ja
vaivojen vähentämiseksi pyhän kaupungin kotielämässä... Se, mikä tällä
hetkellä on sydämellämme huomautettavana, on, että juutalaisten
tulevaisuudentoiveet Palestiinassa eivät enää ole synkät. Toiselta
puolen on voimia, jotka ovat viisaasti mietityt ja älykkäästi
järjestetyt, ja jotka toimivat veljiemme aseman parantamiseksi, ja
joita ahkerasti käytetään; toiselta puolen taas alkaa kansa kyllästyä
kurjuuteensa ja toimettomuuteensa ja osottaa kasvavaa halua käyttää
hyväkseen niitä ponnistuksia, joita on tehty heidän kohottamistaan
varten. Tästä asiain tilasta saattaa johtua onnellisia seurauksia, ja
jokainen juutalainen katselee tätä ilolla."

Saman lehden seuraavassa numerossa päättyi johtava kirjotus
"Palestiinan tulevaisuudesta" näillä sanoilla: --

"Maanviljelystä harjottavain ainesten tulviessa siirtokuntiin,
joita Montifiore-Hirsch- ja Rothschild-rahastot ovat istuttaneet,
tavattanee halukkaita käsiä työskentelemään uudestiluomiskuvaelman
aikaansaamiseksi, jolloin 'erämaakin kukkii ruusun tavoin'; halukkaita
käsiä ja halukkaita sydämiä, jotka tempaavat pyhän maan pitkästä kuolon
yöstä ja asettavat ennalleen juutalaisten kansallisen kotipaikan
elämään ja valoon."

Toinen aikakausilehti, _The Jewish Messenger_ (Juutalainen
sanansaattaja), sanoo: --

"Ihmisten hääriessä pienine huolineen, vuorotellen peljäten,
vuorotellen toivoen, siirtyy inhimillisten tapahtumain suuri ja mahtava
kulkue eteenpäin ja lähestyy vastustamattomasti täyttymistään,
toteuttaen välttämätöntä lakia, joka johtaa kaikki inhimilliset toimet.
Ihmiset kohottavat siellä ja täällä heikot äänensä ikäänkuin
hillitäkseen edistymisen vuota ja estääkseen Ijankaikkisen tekoja. Yhtä
hyvin saattaisivat he koettaa hillitä lakia, joka hallitsee
maailmankaikkeutta. Roduilla on yhtä määrätty rata kuljettavana kuin
tähdillä, jotka kimaltelevat yllämme olevalla sinilaella. Ja
israelilainen rotu on niiden joukossa kirkas kiintotähti. Kaikilla
vaelluksillaan on se ollut uskollinen radalleen. Sen tehtävä on ollut
edeltäkäsin nähty ja edeltäpäin lausuttu, ja sen lopullinen
ennalleenasettaminen pyhään maahan ennustettu. Ajan merkit osottavat,
että tämä ennustus on täyttymäisillään. Se alkaa täyttyä niin hiljaa ja
niin asteettain, että ainoastaan ne, jotka ovat omistaneet asialle
huomiota, käsittävät tehdyn työn tärkeyden."

"Palestiina on valtiollisessa suhteessa välttämätön juutalaiselle
rodulle. Kansakunnan perustaminen vielä kerran pyhään maahan merkitsee
koko Israelin korottamista. Se asettaa sen kansakunnaksi maan
kansakuntien joukkoon. Se antaa juutalaiselle sen valtiollisen mahdin
ja yksinvaltaisuuden oikeuden, jotka merkitsevät sille suojaa. Se tekee
hänet oman isänmaansa kansalaiseksi ja antaa hänelle oikeuden
liikuskella maailman kansojen keskuudessa... Tämä saattaa näyttää
mahdottomalta toteuttaa sille, joka on konttorissa kiinni kirjoissaan,
sille joka myymälässään on syventynyt laskemaan voittojaan ja
tappioitaan, sille joka on hukkunut seuraelämän nautintoihin, mutta
kelle tahansa, joka alkaa tutkia valtiollista horoskopia
(ennustuspeiliä), on se aivan päivän selvää."

"Sen jälkeen kun valtiollinen itsehallinto on toteutunut, eivät
ympäri maan piirin hajaantuneet juutalaiset tule laumottain
vetäytymään sinne. Aasiassa on 300,000 juutalaista, Afrikassa 400,000
ja Euroopassa asuu 5,000,000. Juuri näistä Palestiina tulee saamaan
ennalleenasettamiselämänsä. Amerikassa syntynyt juutalainen jäänee
epäilemättä amerikkalaiseksi; ja jos hän joskus kävisi pyhässä maassa,
tekisi hän sinne huvimatkan, nähdäkseen maan, joka on niin kuuluisa
hänen urhokkaan rotunsa oikeana synnyinseutuna."

"Saattaa sanoa, että Palestiina maantieteellisessä suhteessa on liiaksi
pieni suurestikaan vaikuttaakseen valtiollisena, henkisenä tai
siveellisenä voimana maailman kansakuntien kesken. Me vastaamme, että
Kreikka muinoisina aikoina oli mahtava valta, ja uusimpina aikoina on
Britannian pieni saari myöskin mahtava valta. Mitä ne ovat
maantieteellisessä suhteessa? Äly, siveellinen voima ja kansallisylpeys
tekevät kansakunnat suuriksi, eikä alueen laajuus. Juuri henkevyys ja
siveellinen voima tulevat tekemään Israelin kuuluisaksi kansakuntien
keskuudessa."

_Jewish Chronicle_ (Juutalainen aikakausikirja) sanoo: --

"Liike on vastustamaton. Emme saata asettua viereen seisomaan ristissä
käsin, kun tämä uusi lähtö tapahtuu. Meillä juutalaisilla on melkein
kaksituhatta vuotta ollut se ajatus, että kärsimysten aikakausien
mitta, joita olemme eläneet, saavutetaan vasta silloin, kun me jälleen
omistamme isäimme maan. Onko tämä luottamus kuoleva juuri silloin kuin
se näyttää olevan täyttymäisillään? Tai onko odotettavissa, että
palaaminen aikaansaadaan salaisilla ja ihmisten myötävaikutuksen
yläpuolella olevilla keinoilla. Jumala täyttää tahtonsa ihmisten
tahtojen kautta; ja jos ennustukset tulevat täyttymään, tulee se
tapahtumaan inhimillisten tahtojen ja voimien kautta. Nämä saattanevat
olla liian korkeita asioita vedettäväksi yhteyteen käytännöllisen
suunnitelman kanssa, joka koskee muutaman juutalaisen siirtokunnan
perustamista Palestiinaan. Mutta juuri tällaisista pienistä aluista,
kuin nämä ovat, kehittyy usein suuria tapahtumia; ja pienen
juutalaisjoukon palaaminen pyhään maahan ei saata olla muistuttamatta
suuremmankin palaamisen mahdollisuudesta ja toimeenpanemisesta, johon
koko juutalainen historia ja kaikki juutalaiset pyrkimykset ovat
viitanneet."

Toisetkin etevät miehet maailmassa, paitsi juutalaiset, näkevät ja
lausuvat ajatuksensa Israelin edistymisestä. Huomaa esim. seuraava
kirjotus _Central Preshyterian_ lehdestä: --

"Sukupuuttoon kuolemisen sijasta osottaakin juutalainen kansallisruumis
kasvavaa elinvoimaa. Sitä ei saata poistaa, eikä sitä muut kansat saata
niellä. He kulkevat maasta maahan, tullakseen melkein herroiksi mihin
ikänä menevätkään. He omistavat itselleen maan Saksassa ja Unkarissa ja
rikastuvat Venäjällä; suuret pankkiirit Lontoossa ja Pariisissa ja
eurooppalaisen kaupan keskuksissa ovat juutalaisia. Kymmenenä
(viimeisenä) vuotena ovat Rothschildit antaneet £ 100,000,000
(2,520,000,000 mk) lainana Englantiin, Itävaltaan, Preussiin, Ranskaan,
Venäjälle ja Brasiliaan."

Lordi Shaftesbury Englannissa sanoi äskettäin: --

"Suuri kateus on vallalla tätä ihmeellistä kansaa kohtaan, _joka nyt on
astumaisillaan etusijalle_. Ja mikä ajanmerkki onkaan, että missä ikänä
juutalaisia on, ovat he etevimpiä ihmisiä, joita vainotaan tai
etevimpiä tulemaan eri toimihaarojen johtajiksi! Eräältä arvokkaalta
Berliinin porvarilta kysyttiin: 'Mikä on syynä siihen voimakkaaseen
tunteesen, jolla te Berlinissä ja kaikkialla Saksassa vastustatte
juutalaisia?' Hän vastasi: 'Sanon sen teille: Näistä juutalaisista, jos
he antautuvat kauppa-alalle, tulee etevimmät kauppiaat; jos he
antautuvat pankkialalle, tulee heistä parhaat pankkiirit; jos he
antautuvat lakitieteen alalle, tulee heistä etevimmät lakimiehet; tai
jos he antautuvat kirjalliselle alalle, niin voittavat he meidät
kaikki. Mille alalle he yrittänevätkään, työntävät he sieltä pois
pakanat; ja sen sanon teille, Herrani, sitä emme tahdo sietää!'"

"Juutalaisvaino Venäjällä ja Puolassa ei riipu uskonnosta tai
kansallisuudesta. Näillä asioilla ei ole mitään sen kanssa tekemistä.
Venäläiset vainoisivat ketä kansaa tahansa, joka olisi samassa asemassa
kuin juutalaiset. Muistakaa, että hyvin melkoinen osa Venäjän kiinteää
omaisuutta on kiinnitetty juutalaisille; että hyvin suuri osa rahvaasta
ja hyvin monta kauppiasta maan eri osista ovat velkaa juutalaisille.
Joka ainoa tilaisuus, joka vaan tarjoutuu juutalaisten ryöstämiseksi,
käytetään melkein varmasti. Hävittämällä juutalaiset ja heidän
paperinsa, pääsevät venäläiset vapaiksi asiapapereista, joiden kautta
he ovat sidotut, ja joita voitaisiin käyttää todistuksina heitä
vastaan; ja niin kauvan kuin anastettavaa omaisuutta vaan on, niin
kauvan saa myös nähdä Venäjän kansan nousevan juutalaisia vastaan."

Seuraava on ote kirjeestä, jonka on kirjottanut englantilaiseen lehteen
kaunokirjallisissa piireissä hyvin tunnettu romaaninkirjottaja Charles
Reade, jonka kääntyminen Kristukseen ja Raamattuun tapahtui muutamia
vuosia sitten:

"Vaikkakin juutalaisen kansan tila näyttää pilviseltä, tulee se
lopultakin ottamaan takaisin entisen alueensa, joka aivan selvästi
pidetään valmiina heille. Kahteen asiaan nähden ovat ennustukset päivän
selvät: että juutalaiset jälleen tulevat omistamaan Palestiinan ja itse
asiassa hallitsemaan Libanonista Eufratiin; ja että tämä tapaus tulee
olemaan ensimäinen rengas muutoksien suurissa ketjuissa, jotka johtavat
äärettömiin parannuksiin kärsivän ihmissuvun ja luomakunnan tilassa
ylipäänsä. Tässä meillä on nyt ihana tulevaisuuskuva odotettavissa yhtä
varmasti kuin että aurinko huomenna nousee. Ainoa erotus on, että
aurinko nousee määrätyllä tunnilla, ja että juutalaiset tulevat
omistamaan Syrian ja ottamaan takaisin kansallisen ihanuutensa
epämääräisenä aikana. Epäilemättä on heikkous ihmiskunnan puolelta
uskoa, että epämääräinen vuosiluku välttämättömästi pitää olla hyvin
kaukainen vuosiluku. Mutta se on järjetöntä. Varmastikin on
ymmärtäväisten ja vakavain henkilöiden velvollisuus huomata ennustavat
merkit ja antaa vähäpätöistä apuaan yhteistoimintaan, jos sattumalta
suotaisi meille niin suuri etu."

Tämä äkillinen juutalaisvaino juuri sen kansan keskuudessa, jossa nämä
ovat monilukuisimmat -- eikö sekin liene ollut ennustava merkki ja
kohtalon muistutus, ettei heidän pysyväinen paikkansa ole
eurooppalainen Tartaria? Palestiinan saattaa jo ainoastaan Venäjältä
asuttaa tehokkaasti, sillä siellä on kolme miljoonaa juutalaista, jotka
pelkäävät henkeään ja omaisuuttaan, ja toiset tulevat seuraamaan heitä.
Historia on kuvastimena takanamme. Mitä ikänä juutalaiset ovat tehneet,
saattavat he vieläkin tehdä. He ovat nerokasta väkeä; ja neroa ei
rajota syntyperä vaan tahto, tapa tai tilaisuus. Mitä nämä ihmiset ovat
koettaneet, jossa olisivat epäonnistuneet? Sotilaina, kirjailijoina,
rakennusmestareina, kauppiaina, lainlaatijoina, maanviljelijöinä, ja
kaikissa ovat he eteviä. Tässä toistaa historia itsensä.

"He tulevat suuriksi rauhan ja sodan toimissa, ja heidän vihollisensa
sulavat pois heidän tieltään, kuin lumi sulkuvallilta. Jos he aluksi
tarvitsisivat jonkun toisen kansan apua, _tulee se olemaan siunattu,
joka sitä saa sille antaa_; ja se kansa, joka sitä vainoo, tehdään
tavalla tai toisella varottavaksi esimerkiksi. Sentähden, jos äskettäin
tapahtuneiden loukkausten johdosta juutalaiset johtajat mahdollisesti
päättivät asuttaa Palestiinaa Venäjältä, niin tarjotkaamme heille
auliisti laivoja, merimiehiä, rahoja -- mitä ikänä meiltä pyydetään.
Kansalle tulee olemaan edullisempi asettaa pääomansa siihen, kuin
kiinnittää se egyptiläisiin, brasiliaisiin tai perulaisiin
obligationeihin."

Juutalainen sananparsi myöhemmiltä ajoilta selittää: "Kun rautatie
saavuttaa Jerusalemin, tulee Messias", ja tämä on sopusoinnussa profeta
Nahum'in (2: 3--5) ja Jes. (66: 20) vertauskuvallisen esityksen kanssa
rautatiestä. Ja totisesti, sananparsi on tavannut melkein naulan pään;
sillä rautatie tulee saavuttamaan Jerusalemin "hänen valmistuksensa
päivänä" -- Messiaan _läsnäolon_ aikana. Seuraava, jonka olemme saaneet
jokapäiväisistä lehdistä, herättää mielenkiintoa tämän asian
yhteydessä:

"Galileo oli oikeassa: maailma liikkuu. Rautatie tulee rakennettavaksi
Jerusalemista Jaffaan välimeren rannalle, 31 peninkulmaa juutalaisen
pääkaupungin vanhasta satamasta ja setripuiden maihinlaskupaikasta,
joita setriä käytettiin temppelin rakennukseen. Jerusalemissa asuva
Josef Nabon niminen juutalainen, joka on Turkin alamainen, on saanut
sultanilta lupakirjeen tätä tarkotusta varten. Lupakirja kestää 71
vuotta. Rakennuksen kustannusarvio on 250,000 dollaria (lähes 1,300,000
Smk). Tämän jälkeen tulee sivistys siis saamaan jalansijaa
Palestiinassa. Yhdeksästoista vuosisata tulee saapumaan näille
seuduille kun ensimäinen veturi porhaltaa Jerusalemiin." [Tämä rautatie
on nyt jo aikoja sitte valmis. Kääntäjän muist.]

Seuraava kirje _Pittsburg Dispatch_ lehden kirjeenvaihtajalta, joka
kirje äskettäin oli mainitussa lehdessä, todistaa nykyistä edistymistä
Palestiinassa ja etenkin Jerusalemissa:

Jerusalemissa, 12 p. heinäkunta 1889.

"Neljästäkymmenestä tuhannesta Jerusalemin asukkaasta on
kolmekymmentätuhatta juutalaista. Turkin hallitus, joka jo pitkät ajat
on kieltänyt heitä asumasta pyhässä maassa kauvemmin kuin kolme viikkoa
kerrallaan, alkaa, vieraitten valtain vaikutuksesta, olla vähemmän
ankara rajotuksissaan; ja nykyään tulee juutalaisia tänne satamäärin.
He antautuvat kauppa-alalle, ja nykyään on suuri osa Jerusalemin
kauppaa heidän käsissään. Muutamat heistä tuntevat sen ajan olevan
lähellä, jolloin Raamatun ennustus siitä, että heidän jälleen on
asuttava maassaan, tulee täyttymään. Ja omituinen suku etelä-Arabiasta,
sanoo saaneensa ilmestyksen, että heidän on jätettävä erämaansa ja
palattava takaisin Palestiinaan. Nämä juutalaiset ovat asuneet
Jemenissä, Arabiassa, viimeksi kuluneena 2500 vuotena. He ovat Gadin
sukua, ja jättivät Palestiinan 700 vuotta ennen Kristuksen syntymää. He
tuovat mukanaan monta arvokasta todistuskappaletta, jotka todistavat
heidän syntyperänsä, ja antautuvat maanviljelykselle lähellä
Jerusalemia. Juutalaisvaino Venäjällä ja Itävallassa ajaa monet heistä
tänne ja Jerusalemissa on suuri määrä puolalaisia ja espanjalaisia.
Heidän oleskeluaikaansa Palestiinassa on pidennetty, ja rajotukset,
jotka koskevat heidän asumistansa Jerusalemissa, ovat melkein kokonaan
poistetut. Puoli vuosisataa sitten oli ainoastaan 32 juutalaista
perhettä koko Jerusalemissa ja heidän lukunsa koko Palestiinassa oli
ainoastaan 3,000. Nyt heitä on lähes 50,000 pyhässä maassa, ja kolme
neljättäosaa Jerusalemin asukkaista ovat juutalaisia.

"He ovat omituista kansaa! Erilaisia kuin kaikki muut juutalaiset maan
pinnalla. He ovat lähempänä sitä perikuvaa, joka oleskeli täällä
muinaisuudessa. Niitä määriä, joita on pakotettu tulemaan tänne vainon
vuoksi, kannattavat eri juutalaiset seurakunnat ympäri maailmaa.

"Yksi_ suuremmista nähtävyyksistä Jerusalemissa on juutalaisten
itkupaikka, jossa joka perjantai eri lahkot tapaavat toisensa Omarin
moskean ulkopuolella, joka on Salomonin temppelin paikalla; ja päät
nojautuneina kiviä vastaan surevat he Jerusalemin menettämistä, ja
rukoilevat Jumalaa antamaan takasin maan valitulle kansallensa. Tätä
tapaa on noudatettu keskiajan päiviltä asti, ja on se mitä
surullisimpia näkyjä. Kävin siellä menneellä viikolla. Ahtaassa,
kurjien talojen ympäröimässä kujassa, -- tuhansien juutalaisten
paljaitten jalkojen kuluttamilla paasilla -- suurista
marmorilohkareista tehtyä muuria vastaan, joka kohosi viisikymmentä
jalkaa tai enemmänkin heidän yläpuolelleen, kumartui pitkä rivi miehiä
pitkissä hameissa ja naisia peitetyin päin, rukoillen ja itkien.
Monilla miehistä oli valkea parta ja pitkät hopeiset hiuskiharat.
Toiset olivat juuri elämänsä kukoistuksessa, enkä saattanut muuta kuin
ihmetellä nähdessäni näiden olentojen aivan kouristuksen tavoin
tärisevän liikutuksesta. Jokaisella oli kulunut hebrealainen Raamattu
kädessään, ja aika ajoin ryhtyi koko seurue eräänlaiseen lauluun,
jolloin vanha, harmaahapsinen mies toimi johtajana, ja toiset yhtyivät
kuoroon. Laulu oli vieraskielinen mutta käännettiin seuraavasti:

    "Johtaja: Linnan tähden, joka on autiona,
    Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
    Johtaja: Muurien vuoksi, jotka ovat hävitetyt,
    Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
    Johtaja: Valtasuuruutemme tähden, joka on mennyt,
    Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
    Johtaja: Suurten miestemme vuoksi, jotka makaavat kuolleena,
    Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
    Johtaja: Pappiemme tähden, jotka ovat kompastuneet,
    Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.
    Johtaja: Kuninkaittemme tähden, jotka hylkäsivät hänet.
    Vastaus: Istumme yksinäisyydessä surren.

"Tämän laulun vaikutusta ei saata kuvitella kuulematta sitä. Vanhat
miehet ja itkevät naiset, jotka suutelevat sen muurin kiviä, joka
erottaa heidät paikasta, jossa Salomonin temppeli kerran oli, ja joka
vielä tänäkin päivänä on juutalaisen pyhin paikka maan päällä;
todellinen tunne, joka ilmenee kaikissa; ja usko, jota he osottavat
näin tulemalla tänne viikko viikon ja vuosi vuoden perään, tekevät
ihmeellisesti liikuttavan vaikutuksen. Se on todellakin mitä
kummallisin näky tässä mitä ihmeellisimmässä kaupungeista.

"Palestiinan eri osissa on kahdeksan maanviljelyssiirtolaa. Eräässä
näistä kouluista, lähellä Jaffaa, on enemmän kuin seitsemänsataa
oppilasta ja kahdenkymmenenkahdeksan tuhannen akren (yhdestätoista
kahteentoista tuhannen hehtaarin) alainen maatila. Se on Saaronin
tasangoilla, jossa filistealaiset asuivat, ja siellä on kymmenin
tuhansin viinipuita ja öljypuita. Turkkilaiset ovat hyvin vastahakoisia
myymään maata juutalaisille, mutta jälkimäiset osottautuvat olevansa
yhtä hyviä maanviljelijöitä, kuin ovat liikemiehiäkin; ja kukkulat
Jerusalemin penkereisessä ympäristössä osottavat, että pyhä maa oli
paljon paremmin viljelty heidän aikanansa, kuin se on ollut heidän
valloittajainsa aikana. Suuri osa maata aivan Jerusalemin ympäristöllä
on nykyään joko juutalaisten tai heidän hyväntekeväisyyslaitostensa
hallussa. Herra Behar, Rothschildilaisten koulujen johtaja, sanoo
minulle että he äskettäin ovat ostaneet Jerusalemin hotellin ja tulevat
yhdistämään senkin kouluunsa. Rikkaan New Orleansin juutalaisen antaman
rahaston hoitaja, Sir Mooses Montifiore, rakensi monta hyvää taloa
juutalaisille Betlehemin ja Jerusalemin välille; joukko juutalaisia
sairashuoneita on myöskin.

"Niiden ihmisten joukossa, jotka luottamuksella uskovat juutalaisten
piankin saavan omistaa Palestiinan, on viisitoistahenkinen siirtokunta,
jotka asuvat aivan Jerusalemin muureille rakennetussa komeassa talossa
ja jotka ovat tunnetut amerikkalaisten nimellä. Nämä ihmiset eivät ole
juutalaisia. He ovat kristittyjä, jotka ovat tulleet tänne Yhdysvaltain
eri osista, ja erittäinkin Chicagosta, odottamaan sen ennustuksen
täyttymistä, että Jumala tulee uudesti synnyttämään maailman, alkaen
Jerusalemista." [He eivät näe, että Evankeli-seurakunnan valitseminen
ensin on täyttyvä.]

"Aivan epäilemätöntä on, että Jerusalem on kohoutumassa. Useimmat sen
kadut ovat nyt kivillä lasketut, ja kaupungin terveydenhoitoa on
melkoisesti parannettu. Muurien ulkopuolella oleva Jerusalem on nyt
melkein yhtä suuri kuin sisäpuolella oleva kaupunki, ja minulle
kerrotaan, että maa on noussut arvossa niin laajalta, että saattaa
sanoa pyhällä kaupungilla olevan kiinteimistön kohoamiskauden. Minä
huomaan maaomaisuuden Jaffa tien varrelta, heti portin ulkopuolella
nousseen arvossa monta sataa prosenttia. Maakappale, joka kuuluu
hyväntekeväisyyslaitokselle maksoi joku aika sitten ostettaessa 500
dollaria (n. 2,500 Smk). Nyt se on 8,000 dollarin (n. 40,000 Smk)
arvoinen, eikä myydä edes sillä hinnalla. Sähkösanomajohto kulkee nyt
täältä merenrannalle ja rautatieyhtiö on perustettu rakentamaan rataa
Jaffasta Jerusalemiin. Ensikerran historiansa aikana on Jerusalemilla
poliisivoima, ja sen järjestys on nyt yhtä hyvä kuin New Yorkin."

Seuraava, joka on otettu lehdestä _The Hebrew Christian_ (Kristitty
Juutalainen) heinäkuulta 1889, on toinen mieltäkiinnittävä kertomus
amerikkalaisen juutalaisen käynnistä juutalaisten itkupaikalla
Jerusalemissa. Hän sanoo:

"Vietettyäni useita tunteja käymällä juutalaisten luona, kysyi minulta
ijäkäs ystäväni, rabbiini Kovnosta, Venäjältä, tahtoisinko seurata
häntä itkupaikalle suremaan Jerusalemin autiona oloa ja rukoilemaan
Israelin ennalleenasettamista entiseen kunniaansa. 'Tahdon käydä
kanssanne' vastasin, 'ja rukoilla oikein sydämellisesti että Jumala
jouduttaisi sitä päivää, jolloin Juuda palaa Herran luokse.' Koska oli
perjantai-iltapäivä juuri se aika, jolloin monta juutalaista kokoontuu
rukoilemaan entisen temppelin muurin luona, liityin heidän seuraansa.
Se oli todella hyvin muistettava näky. Täällä oli juutalaisia kaikista
kansoista, omituisissa itämaalaisissa puvuissaan ja toiset puetut
_talithaansa_ (rukousvaatteisiinsa). Niin äänekkäästi kuin suinkin
voivat, lukivat he 22 psalmin. Naiset huusivat ääneen suurella
sydämellisyydellä: 'Jumalani, Jumalani, miksi minut hylännyt olet?
Miksi olet kaukana, kun minä valitan ja huudan? Jumalani, minä huudan
päivällä, vaan et vastaa; ja yöllä enkä lepoa saa.' Miehet itkivät,
lausuivat psalmeja, litanioja ja rukouksia. Useimmat painoivat huulensa
hellästi kiviä vastaani ja suutelivat niitä. Kun kuuntelin heidän
liikuttavia rukouksiaan, muistin mitä rabbiinit ovat sanoneet
Talmudissa -- että 'temppelin hajotuksen jälkeen ovat rukouksen portit
olleet suljetut ja ainoastaan kyynelportit avoinna.' Rabbiini toisti
surullisin sävelin:

    "Linnan tähden, joka on autiona', j.n.e.

"Mitä liikuttavinta valitusta Jerusalemin tähden saattaa myöskin kuulla
jumalaapelkääväisten juutalaisten taloissa. Keskiyön aikana kääriytyvät
he rukousvaatteisiinsa, panevat tuhkaa päänsä päälle ja heittäytyvät
suulleen maahan. Sitten lausuvat he kaihokkain sävelin:

    "Ah, kuule, kuinka Raama vaikeroi,
    Ja huuto kuuluu Sionistakin:
    Ah, kunniani, herrauteni, oi!
    Ja nuoruuteni loiste kirkkahin --
    Ne muistan vielä. Nyt yksin oon, voi!
    Mun majain komeus -- pois on tyystin.

    Mä herran morsiona olla sain,
    Vaan hyljätty nyt oon ja toivoton --
    Hän suuttui minuun, saa mulle kostamaan.
    On tuskaa elo, tieni iloton --
    Oi tullos kanssain tytär itkemään,
    Mun sydämeni murtuu, lohduton.

    Nyt syösty kukkuloilta kunnian --
    Sen ansainnut oon ylpeydelläin --
    Mä yksin itken vaivoin valitan.
    Siell' missä kauniin Salemin mä näin,
    Nyt Juuda kärsii murheen katkeran;
    Ei mikään viihdyttää voi sydäntäin.

    Oi! kuningatar Jerusalemin,
    Ja vuorellansa patsas kultainen
    Mä olin -- ryöstetty nyt parhainkin
    On multa -- siksi vuotaa kyynelen --
    Kun lapset rinnoiltani temmattiin,
    Maa nieli urhoollisten hurmehen.

    Ah, eikö kukaan mua säälikään?
    Ja voisi kyynelvirran kuivattaa?
    Tai antaa lievitystä vähääkään?
    Ei sano kenkään; 'Pakana ei saa
    Herraani konsaan pitää ylkänään!'
    Vaan kaikki ivaa, pilkkaa toitottaa.

    Oi Taatto! katso puoleen' armossais,
    Ja loistaa anna valos sammuneen,
    Vie mua vihdoin uuteen majahais!
    Taas silloin kaikuis mykkä kanteleen --
    Kun sua ylistettäis Pojassais --
    Ja riemu raikuis ylös korkeuteen."

"Näiden jälkeen luetaan useita psalmeja, ja esitetään rukouksia.
Noustessaan maasta sanovat he: 'Ravista tomu päältäsi, nouse ja ota
paikkasi, Jerusalem. Irroita siteet kaulastasi, Sionin vangittu tytär.'

"Merkillinen rukous, jota esitetään näissä tilaisuuksissa, ja joka
epäilemättä tarkottaa Jes. 7: 14, on:

    "'Käänny armossa kansasi puoleen;
    täytä, mitä pyytää kurja Israel.
    Aabrahamin turva, oi, Goel luokseen
    lähetä, jonk' on nimi Immanuel'."

Varakkaammat juutalaisluokat eivät tule lähtemään Palestiinaan
ennenkuin uudet vainot ovat ajaneet useampia köyhiä juutalaisia sinne,
ja uudenaikainen sivistys on edistynyt siellä enemmän. Ja silloin tämä
tulee tapahtumaan suureksi osaksi itsekkäistä vaikuttimista -- kun
yleisen ja suuren hädän vuoksi omaisuuden säilyminen on epävarmempi
muissa maissa, kuin se nyt on. Silloin tulee Palestiina, ollen kaukana
sosialismista ja anarkismista, tuntumaan rikkaista juutalaisista
turvalliselta satamalta. Mutta niinkuin erisuuntainen edistys nykyään
kulkee, tulee Palestiinassa tapahtumaan paljon asioita lähinnä
seuraavina vuosina.


ISRAELIN SOKEUS POISTUMASSA.

Ennustuksessa on vielä toinenkin puoli mikäli se koskee luonnollista
Israelia, jonka täyttymistä meidän nyt pitäisi alkaa nähdä. Apostoli
Paavali selitti: "Israelia on osaksi kohdannut paatumus (sokeus), joka
on kestävä, kunnes pakanat täysilukuisina ovat tulleet Jumalan
valtakuntaan", -- s.o. kunnes pakanain valittu luku, joka yhdessä
Israelin jäännöksen kanssa on muodostava valtakunnan hengellisen
puolen, on tullut korkeaan suosioon, josta Israelin kansa suljettiin
pois, ja jonka eduille he kansana ovat olleet sokeat. Sentähden ei ole
tullut hetki, jolloin luonnollisen Israelin, jota myös nimitetään
Jaakobiksi, sokeus täydellisessä merkityksessä poistuu ennenkuin
hengellisen Israelin valitseminen on täyttynyt. Ja (Room. 11: 26)
sanotaan meille nimenomaan, että heidän ennalleenasettamisensa, ja
pelastuksensa sokeudesta ja ennakkoluuloista on tuleva Siionin
vuorelta, kirkastetusta seurakunnasta eli valtakunnasta. Mutta niinkuin
Siionin valtakunta osaksi alkoi 1878, jolloin kuninkaamme otti
itselleen suuren hallitusvaltansa, vaikkei "jalka"-luokka vielä ollut
täysin kehittynyt ja kirkastettu, niin alkoi Jumalan suosio
"Jaakobille" oikeastaan silloin, vaikkei se tule saavuttamaan heitä
täydessä määrässä, ennenkuin Kristuksen ruumiin jalkajäsenet ovat
kirkastetut. Ja niinkuin v. 1881 oli rinnakkainen ajankohta, joka
vastaa valon kääntymistä Jaakobista pakanoille, niin merkitsee tämä
vuosiluku ajan, jolloin erityinen valon palaaminen kauvan sokeutuneille
juutalaisille alkoi. Ja uskollisena juutalaiselle esikuvallensa on
nimikristitty seurakunta nyt kompastumaisillansa, ainoastaan pienen
jäännöksen siitä tullessa siunatuksi. Kuinka tärkeät ja soveliaat
ovatkaan apostolin sanat tässä: "Älä ylpeile vaan pelkää. Sillä jos
Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä
sinuakaan" j.n.e.

Mutta epäilemättä tulee Israel yleisesti tunnustamaan totisen
Messiaksen ja hänen valtakuntansa vasta ennalleenasetettujen
patriarkkain ja profettain aikana ja kautta, joiden täydellinen
ennalleenasettaminen tulee olemaan Kristushenkilön ensimäinen tehtävä,
sen jälkeen kun koko ruumis on kirkastettu. Mutta heidän sokeutensa
_alkaa_ sitä ennen hävitä, ja nyt jo on suuri liike Kristuksen
uskomiseen herännyt, etenkin venäläisten juutalaisten keskuudessa.

Jos me katselemme sinne päin, ovat ajan merkit kerrassaan
kummastuttavat. Merkillinen hengellinen liike, joka nyt on
havaittavissa juutalaisten keskuudessa etelä-Venäjällä, alkaa saada
tuhansia Juutalaisia tunnustamaan, että Jeesus Kristus on kauvan
luvattu Messias ja tunnustamaan kansallisen syntinsä, joka oli siinä,
että he hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat hänet. Ja tämä ei ole missään
suhteessa tulos kristillisestä lähetystyöstä, vaan on kokonaan kotoisin
juutalaisesta maaperästä. Liikkeen johtaja on juutalainen, hr Josef
Rabinovitsch, entinen kauppias, sittemmin lakimies ja arvossa pidetty
mies kansansa keskuudessa. Hr Rabinovitsch ei ollut juutalainen
rabbiini, eikä hän tai kukaan muukaan liikkeen johtavista miehistä
olleet jonkun lahkon tai uskontunnustuksen pappeja. Tämän liikkeen
johdosta esitämme kirjoituksen lehdestä _Harper's Weekly_, ja toisista
lehdistä selostuksia, seuraavasti:

"Sen kehitys on ollut sellainen, että varmuudella saattaa selittää,
ettei se enää ole ainoastaan koe, jonka pysyväisyys tulevaisuudessa
näyttäisi epäilyttävältä. Siinä on ilmennyt ihmeellistä elinvoimaa; sen
kasvaminen on ollut vakaa ja raitis, varma luonteeltaan, mutta se on
karttanut luonnotonta kiirehtimistä ja vaarallisia äärimmäisyyksiä. Ja
kun venäläiset viranomaiset ovat tunnustaneet sen olevan _religio
licitas_ (hyväksytty uskonto) on se nyt laillinen ja on sillä lailliset
oikeudet. Sen luonne leimaa sen mitä harvinaisemmaksi tapaukseksi
yhteiskunnallisten, kansallisten ja uskonnollisten harrastusten
monikirjavassa kuvasarjassa, jotka erottavat tsaarin 116 miljoonan
alamaisen sydämet ja mielet toisistaan.

"Tämän uuden uskokunnan usko on vielä omituinen siinäkin, ettei ole
aikomus solmita minkäänlaista elimellistä yhteyttä minkään nykyisen
kristillisyyden muodon kanssa, vaan, niinkuin on lausuttu, on tarkotus
sivuuttaa historiallinen opinkehitys apostolien ajasta alkain, ja
ammentaa opetuksensa suorastaan Uudesta Testamentista, erityisesti
välittämättä meidän aikamme oikeauskoisten kirkkojen opinkappaleista.
Se väittää olevansa muodostunut samoin kuin juutalaiskristilliset
seurakunnat apostolien päivinä.

"Tarmokkaana luonteeltaan ja täynnä kunniantuntoa kansansa omaan
kehitykseen ja edistykseen nähden valtiollisessa, yhteiskunnallisessa
ja siveellisessä suhteessa tuli herra Rabinovitsch vuosikausia sitten
tunnetuksi uutteran uudistuksen ystävänä itämaalaisten juutalaisten
keskuudessa. Omaten korkeamman kasvatuksen ja suuremman omaisuuden kuin
toiset veljistään, alkoi hän tuumia tapoja ja keinoja saavuttaakseen
ihanteensa ja tarkotuksensa. Hän teki voitavansa hankkiakseen heille
parempia valtiollisia oikeuksia, mutta oli kykenemätön suojelemaan
heitä raivoisia vainoja vastaan, jotka nousivat onnettomia
israelilaisia vastaan Venäjällä, Rumaaniassa ja lähellä olevissa
maissa. Hän tutustui Länsimaiden edistyneeseen viisaustieteelliseen
ajatustapaan, toivoen että sen omistaminen kohottaisi hänen kansansa
korkeammalle kannalle ja hankkisi heille siten korkeammat ihanteet ja
jalommat pyrkimykset. Mutta hän oppi pian epäilemään sekä keinon
vaikutusta että sen sovelluttamisen mahdollisuutta kansaan nähden,
jota vuosisatojen vaino ja rutivanhoillisuus oli karaissut
käsitteitä vastaan, jotka erosivat suuresti sen isiltä perityistä
käsityskannoista. Hän koetti vielä voittaa heidän voitonhimonsa, joka,
lähinnä heidän muodollisia uskonnonharjotuksiaan, on kaikkea hallitseva
ja kaiken alentava tekijä itämaalaisen juutalaisen sielussa. Mutta
hänen ponnistuksensa asettaa maanviljelyssiirtoloita heille sekä kotona
että pyhässä maassa, osottautuivat epäonnistuneiksi. Oleskellessaan
Palestiinassa kypsyi hänessä Uuden Testamentin itsenäisen tutkimisen
kautta sen suhteesta vanhaan, se vakaumus, että Israel oli tehnyt
kansallisen elämänsä erehdyksen ja tullut uskottomaksi historialliselle
tehtävälleen, sen kautta että he hylkäsivät Jeesuksen Kristuksen.

"Tämä vakaumus Kristukseen nähden, että hänessä vanhat ennustukset ja
Israelin ihanteet ja tarkotukset kansana ovat ruumiillistuneet ja
täyttyneet, on keskipiste, jonka ympärillä koko liike kiertää.
Vaatimattoman nasaretilaisen lausumat perustotuudet tunnustetaan
sellaisiksi, jotka yksin tekevät tämän kansan kykeneväksi saavuttamaan
päämääränsä ja täyttämään tarkotuksensa jota varten se erotettiin
valituksi kansaksi. Pidetään siis vakavana keskeytyksenä Israelin
säännöllisessä ja historiallisessa kehityksessä sitä, että tämä kansa
kansana kahdeksantoista vuosisataa sitten kieltäytyi hyväksymästä näitä
ponsia ja perustuksia, joita kaikki kristityt ja myöskin nyt hra
Rabinovitsch ja hänen uskolaisensa pitävät oikeudenmukaisina ja ainoana
oikeana tuloksena Israelin koko entisestä historiallisesta
kehityksestä. Tämän repeämän parantaminen on Kischineviläisen
reformaattorin ihanne-päämäärä; se tahtoo sen vuoksi alkaa alusta
siitä, mistä valittu kansa ensin poikkesi harhatielle kansallisessa
kehityksessä. Vuonna 1880 julkaisi hän ohjelman, jossa hän suositteli
rabbiinilaisen järjestelmän kokonaista uudistamista. Sitten hän vielä
toimi seurassa, jonka tarkotuksena oli maanviljelyksen edistäminen
juutalaisten keskuudessa Etelä-Venäjällä; ja vainonpäivinä 1882 kehotti
hän innokkaasti kansaansa palaamaan Palestiinaan. Juuri tänä aikana
tapahtui muutos hänen uskonnollisessa vakaumuksessaan. Se ei ollut
tulos kristillisestä lähetystyöstä, eikä hän myöskään ole kääntynyt
sanan tavallisessa merkityksessä. Muutos tuli vähitellen, ja vasta
pitkällisen punnitsemisen jälkeen kypsyi hänessä ajatus muodostaa
kristittyjä seurakuntia juutalaisesta kansallisuudesta. Hänen
palaamisensa jälkeen Palestiinasta on hänen vakaumuksensa: 'Pyhän maan
avain on veljemme Jeesuksen kädessä.' Sanoissa: 'Jeesus meidän
veljemme' on hänen uskonnollisen näkökantansa ydin. Hänen toimintansa
on menestynyt, ja monet omistavat hänen oppinsa."

Kun hr Rabinovitsch alkoi ajatella, että hänen pitäisi suoraan ja
julkisesti tunnustaa uskonsa Kristukseen, oli hän hämillään lahkojen
suuresta luvusta kristittyjen keskuudessa ja epäili yhtyä mihinkään
niistä. Hän sanoo: "Niinkuin on mentävä Jordanin yli tullakseen
Kaanaaseen, niin on Jeesus tie hengelliseen omistamiseen ja lepoon."
Herran ehtoollisesta sanoo hän, etteivät Jeesuksen seuraajat vietä tätä
muutoin kuin pääsiäis-ehtoollisena. He (niinkuin mekin) eivät voi pitää
oikeana sen viettämistä muina aikoina. Hän sanoo, ettei Herra Jeesus
käskenyt opetuslapsiaan muistamaan hänen ylösnousemistaan, vaan
muistelemaan häntä. Ei hän eivätkä hänen uskolaisensa pidä sunnuntaita
sabbattina vaan jatkavat juutalaisen sabbatin viettoa. Ympärileikkausta
noudatetaan vielä, mutta sitä ei pidetä välttämättömänä pelastumiselle.

Kerrotaan lutherilaisen pastorin ehdottaneen eräälle toimikunnalle
Lontoossa, että heidän seuransa käyttäisi hra Rabinovitschia
lähetyssaarnaajana juutalaisten keskuudessa. Toimikunta antoi kieltävän
vastauksen, kumminkin ainoastaan sillä perustuksella, ettei hän silloin
ollut kastettu. Hän on kumminkin sen jälkeen tullut kastetuksi
Berliinissä, ei Lutherilaiseen kirkkoon, eikä myöskään Anglikaniseen,
vaan aivan yksinkertaisesti Kristuksen kirkkoon. Hra Rabinovitschilla
on kirjeitä juutalaisilta Venäjän kaikista osista ja Rumaaniasta,
joissa tehdään kysymyksiä liikkeen suhteen, sen säännöistä ja opeista,
aikomuksella yhtyä siihen, tai alkaa uusi aivan samanlainen.

"H:ra Robinovitschilla on hyvin lempeä, nöyrä, rakastava henki, ja
kyyneltyy hän helposti kun lausutaan kristillistä myötätuntoa. Hän ei
tahdo yhtyä mihinkään lahkoon vaan haluaa ottaa kristillisyytensä
suoraan Uudesta Testamentista ja kasvaa pois vanhoista tavoista ja
opeista uusiin, sitä mukaa kuin pyhä henki opettaa häntä hänen
rukoillen jatkaessaan koko Jumalan sanan tutkimista."

Professori Delitzsch Leipsigissä, juutalaislähetyssaarnaajain johtaja
Saksassa ja _Saat auf Hoffnung_ (Toivon kylvön) lehden toimittaja,
julkaisi noin seitsemänkymmentäviisisivuisen lentokirjasen tuon uuden
hengellisen liikkeen kehityksestä, jonka julkaisun tilan suurimmaksi
osaksi täyttävät alkuperäiset tätä liikettä koskevat asiakirjat,
hebreankielisinä sekä käännettyinä saksaksi. Nämä asiakirjat sisältävät
kolmetoista väitöstä: juutalaisen kansalliskirkon uskontunnustuksen
Uudesta Testamentista; selityksen uskosta Messiakseen, Jeesukseen,
Nasaretista, tämän seurakunnan käsityksen mukaan, ja lopuksi Herran
ehtoollisen järjestyksen. Liitteenä on lisätty erään opettaja
Friedman'in lausunto Jeesukseen uskoville juutalaisille ja selitys
heidän suunnastaan, joka selitys hyväksyttiin Kischinevissä heidän
pitämässään kokouksessa. Pieni lentokirjanen sisältää kaikki ainekset
uuden liikkeen tutkimista varten.

Nämä teesit (väitteet), joita on pidettävä tuon uuden uskon
perustuksena, alkavat kertomalla juutalaisten surkuteltavasta tilasta
Venäjällä, esittäen juutalaisten omasta puolesta tehtyjen kaikkien
parannusponnistusten osottautuneen turhiksi, ja sanovat vielä:

"Tarvitaan syvä ja sisällinen siveellinen uudistus, henkinen
uudestisyntyminen. Meidän on heitettävä syrjään väärä Jumalamme --
rakkaus rahaan -- ja sen paikalle rakennettava sydämiimme koti totuuden
rakkaudelle ja pahan pelvolle." Tätä varten on kumminkin johtaja
tarpeen. Kuka se on oleva? Israelissa ei ole sellaista tavattavissa.
"Miestä, joka omaa kaikki johtajalle tarpeelliset ominaisuudet --
rakkautta Israeliin, elämänsä uhrautuvaisuutta, puhtautta,
ihmisluonteen syvää tuntemusta ja vakavuutta paljastaessaan kansansa
syntejä ja paheita -- olemme huolellisen tutkimuksen jälkeen kansamme
kaikista historiallisista kirjoista löytäneet ainoastaan yhdessä
miehessä, Jeesuksessa Nasaretilaisessa." Viisaat israelilaiset hänen
aikanaan, eivät saattaneet ymmärtää häntä; "mutta me saatamme sanoa
varmuudella, että hän, Jeesus, hän yksin on etsinyt veljiensä parasta.
Sentähden on meidän pyhitettävä veljemme Jeesuksen nimeä." "Meidän on
otettava vastaan evankeliumikirjat koteihimme siunauksena ja
yhdistettävä ne kaikkiin pyhiin kirjoihin, jotka viisaat miehemme ovat
jättäneet meille."

Huomattavimpia uskonkappaleita heidän järjestämässään sarjassa, on
seuraava: --

"Jumalan käsittämättömän viisauden päätöksen mukaisesti täyttyivät
isämme sydämet kovuudella, ja Herra rankaisi heitä raskaan unen
hengellä niin, että he vastustivat Jeesusta Kristusta ja tekivät syntiä
häntä vastaan nykyiseen päivään asti. Mutta heidän epäuskonsa kautta
johtivat he toisia kansoja suurempaan uutteruuteen, ja olivat siten
avullisina ihmiskunnan sovittamisessa, joka on uskonut Jeesukseen
Kristukseen, Daavidin poikaan, kuninkaaseemme, kun he kuulivat iloisen
sanoman rauhaa julistavien sanansaattajain kautta (Jes. 52: 7), jotka
häpeällisesti olivat tulleet pois ajetuiksi Israelin yhteydestä. Tämän
meidän syntimme johdosta Jumalan Kristusta kohtaan on maailma kuitenkin
rikastunut uskonsa kautta Kristukseen ja kansakunnat ovat täydellisinä
menneet Jumalan valtakuntaan. [Tässä he eivät ole selvillä. Paavali
tarkottaa Room. II: 25 'pienen lauman' _täyttä lukua_ kansoista, eikä
täysiä kansakuntia, joita väärin nimitetään kristikunnaksi]. Nyt on
myöskin aika meidän täydellisyydellemme tullut, ja me, Aabrahamin
siemen, tulemme myöskin siunatuiksi uskomme kautta Herraan Jeesukseen
Kristukseen; ja meidän esi-isiemme, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin
Jumala on armahtava meitä ja istuttava jälleen omaan pyhään juureemme
-- Jeesukseen -- ne oksat, jotka ovat poisrevityt. Ja niin on koko
Israel oleva osallinen ijankaikkisesta pelastuksesta, ja Jerusalem,
pyhä kaupunkimme, on jälleen rakennettava ja Daavidin istuin asetettava
ainaiseksi ja ijankaikkisiksi ajoiksi."

Seuraava on ote eräästä h:ra Rabinovitschin kirjeestä, päivätty 2 p.
tammik. 1885, eräälle henkilölle Lontoossa:

    Arvoisa kirjeenne y.m. ovat vastaanotetut. Sydämeni riemuitsi,
    kun luin niitä ja huomasin kuinka suuri ja voimakas sydämenne
    rakkaus on Herran Jeesuksen, Messiaksen luonnollisiin veljiin, ja
    kuinka kallis israelilaisen kansan pelastus on silmissänne.

    Minä heittäydyn maahan Jehovan, meidän Herramme Jeesuksen Jumalan
    eteen, ja sydämeni pohjasta pulppuavat esille Israelin suloisen
    laulajan sanat (Ps. 35): "Häpeään ja pilkkaan joutukoot ne,
    jotka onnettomuudestani iloitsevat. Iloitkoot ja riemuitkoot,
    jotka minun oikeuttani suosivat, ja sanokoot aina: Herra olkoon
    suuresti ylistetty, joka suo palvelijallensa hyvää." Amen.

    Tässä lähetän teille ajatukseni ja lausuntoja Israelin lapsista
    Etelä-Venäjällä, jotka uskovat Jeesukseen Messiaksena. Näistä
    saatte oppia tuntemaan mistä uskomme Jeesukseen (luonnolliseen
    veljeemme), Messiakseen, on saanut alkunsa. Hän on sydämiemme
    sisimmän halun ja ikävöimisen aiheena. Englantilaiset ystävämme
    ja veljemme Jeesuksessa, Vapahtajassamme, saattavat yllämainitun
    lentokirjasen kautta tulla vakuutetuiksi, että sen jälkeen
    kuin Herra on paljastanut pyhän käsivartensa kaikkein ihmisten
    nähtäväksi, ja kaikki maan ääret ovat nähneet Jumalamme
    pelastuksen, on aika nyt tullut, jolloin Israelin keskuudesta
    on poistettava kaikki saastaiset ihmiset, ja jolloin ne, jotka
    kantavat hänen pyhiä astioitaan, ovat puhdistettavat.

    Totta on, ei Jehovan pelastus saata mennä ulos ja tulla
    maailmaan kiiruusti (Joosua 6: 1), eikä se myöskään saata
    kulkea joutuisasti; mutta nyt, kun Jehova, maailmankaikkiuden
    etujoukko ja kuningas, on kulkenut Israelin kansan edellä,
    on Israelin Jumala myös tuleva jälkijoukkona, ulosheitetyn
    Israelin kokoojana. Minä omistan aikani ja maineeni itsepäisen ja
    onnettoman kansani hyväksi, todistaakseni heille, kovapäisille,
    Jumalan voimalla, sitä lupauksen evankeliumia, jonka esi-isämme
    olivat ottaneet vastaan; nimittäin että Jumala on herättänyt
    Jeesuksen Nasaretista, Daavidin siemenestä, Israelin pelastajaksi.

    Korkeimman Jumalan rikkauden ja viisauden syvyyden kautta,
    nousivat isämme, jotka omistivat lupaukset, Jeesusta vastaan,
    jotta armo tulisi pakanallisten kansojen osaksi, ei minkään
    lupauksen, vaan Messiaksen evankeliumin armon kautta. Nyt, kun
    täysi luku pakanoita on tullut sisälle, on aika tullut meille,
    Israelin lapsille, palata Israelin Jumalan ja hänen kuninkaansa
    luo ja olla hänen rakkaita lapsiaan. Meidän on otettava vastaan
    Jaakob-perintömme, joka on rajaton; sillä me olemme oikeat
    perilliset, Aabrahamin lapsia, Mooseksen oppilaita, Daavidin
    huoneen palvelijoita ijankaikkisesti. Siten tulee meidän täysi
    lukumme (s.o. monen israelilaisen tuleminen Kristuksen luo)
    olemaan meidän rikkautemme ja kansakuntien rikkaus, Jehovan sanan
    mukaisesti Paavalille, joka oli Israelin esikoinen ja samalla
    kertaa ensimäinen palaavien pakanain joukossa.

    Veljeni keskuudessa ja suurissa kokouksissa kehotan minä
    sydämellisesti: 'Pudista itsesi tomusta, nouse, pane kauniit
    vaatteet yllesi, sinä kansani. Jessen pojan, Jeesuksen
    Nasaretilaisen kautta on Jumala tehnyt suuria kanssasi, oi
    Israel, jotta hän myöskin saisi aikaan suuria asioita maan
    kansakuntien keskuudessa, jotka siunattiin meidän isissämme.'

    Minä kiitän suuresti Jumalaa, että näen tuhansia, jotka
    mielellään kuuntelevat. Monet arvokkaat Israelin lapset odottavat
    ja ikävöivät Jumalan armon hetkeä. Minä rukoilen teitä veljiemme
    nimessä Venäjällä, jotka etsivät pelastusta, että Herramme
    Jeesuksen Kristuksen ystävät, missä ikinä heitä on, eivät
    vaikenisi, vaan että he neuvoisivat ja puhuisivat rohkeasti,
    kunnes Immanuel on meidänkin kanssamme, kunnes Jehova osottaa
    meille hänen asuntonsa.

    Nämä ovat vähäpätöisiä sanoja, kaukaa kirjotettuja.

                                     _Josef Rabinovitsch_.


Paitsi tätä ihmeellistä heräämistä on Siperiassa ollut samanlainen
liike, josta meillä on seuraava kertomus lehdestä _The Presbyterian
Witnes_ (Preshyteriaaninen todistus):

"Jäisestä Siperiasta saapuu tieto evankelisesta liikkeestä, joka
pääasiallisesti on samanlainen kuin h:ra Rabinovitschinkin aikaansaama
liike. Johtajana on Jakob Scheinmann, Puolan juutalainen, joka
kaksikymmentä vuotta sitten itsenäisen ajattelemisen kautta tuli siihen
johtopäätökseen, että Jeesus Nasaretista, Davidin Poika, oli totinen
Vapahtaja. Ankarasti talmudia noudattavat juutalaiset saivat hänet
siirretyksi Siperiaan, jossa hän työskenteli viisitoista vuotta,
melkein huomaamatta herättääkseen maanpakolais-toverissaan uskon.
Jälelle jääneiden postilähetysten joukosta, joita oli Tomskissa, jossa
hän toimi eräässä liikkeessä, oli lentokirjanen Rabinovitschilta, jonka
kanssa hän kohta alkoi kirjevaihdon. Hän on ollut toimelias
levittäessään käsityksiään lentokirjasten, nimeltä, Huutavan ääni
korvessa, kautta. Delitzschin hebrealaista Uuden Testamentin käännöstä
lukevat ja tutkivat Siperian juutalaiset innolla. Sanotaan 36,000
kappaletta käytetyn siten."

Siten näemme ihmeellisiä merkkejä Jumalan palaavasta suosiosta Israelia
kohtaan siinä, että heitä on ajettu pois toisista maista suurten
vainojen kautta, että Palestiina on avattu ottamaan heitä vastaan, että
heitä on kutsuttu sinne erityisten, kohtalon järjestämien etujen
kautta, hyväntahtoisten hankkeiden muodossa heidän tilansa
parantamiseksi ja auttamiseksi, sekä myös tässäkin merkillisessä
liikkeessä joka on alkuna Israelin sokeuden poistamiseksi. Ja kuinka
selvästi tämä kaikki onkaan Jumalasta! Tässä luonnollisen Israelin
ennalleen-asettamistyössä, samoin kuin hengellistä Israelia kokoavassa
suuressa elonkorjuutyössäkin, sivuutetaan nykyään hyljätty
nimiseurakunta kokonaan. Molemmissa nykyään tapahtuvissa suurissa
töissä jätetään nimellisen "kristikunnan" erilaiset järjestöt kokonaan
huomioon ottamatta; ja omana aikanaan ja omalla tavallaan ja uusien,
halpojen, arvonimiä vailla olevien aseitten kautta antaa Jumala suuren
työnsä kasvaa ja edistyä.

Ja nyt kysymme: Mitä tämä merkitsee? Kuinka tämä merkillinen ja
ihmeellinen työ, jonka selvä alkaminen ja nopea edistyminen ovat niin
ilmeiset tässä elonkorjuu-ajassa, tulee päättymään? Apostoli Paavali
osottaa selvästi, että Israelin ennalleen-kokoaminen merkitsee koko
ihmiskunnalle ennalleenkokoamista eli ennalleenasettamista: "Mutta jos
heidän lankeemuksensa on koitunut maailmalle rikkaudeksi ja heidän
vähentymisensä pakanoille rikkaudeksi (niinkuin kävi, kun jumalallinen
armo kääntyi näiden puoleen), kuinka paljon enemmän onkaan heidän
täysilukuinen palajamisensa siksi koituva!" Luonnollisen Israelin
hylkäämisen kautta saivat pakanat korkean kutsun suosion, ja
ne harvat, jotka panevat arvoa sille ja voittavat esteet, jotka ovat
sen saavuttamisen tiellä, tulevat korotettaviksi Kristuksen
kanssaperillisiksi. He tulevat muodostamaan Kristuksen, suuren
lunastajan ruumiin. Tämä oli luonnollisen Israelin hylkäämisen tarkotus
ja tulee tulokseksi; mutta heidän ennalleenkokoamisensa ja
ennalleenasettamisensa lupauksen maahan, osottaa _toista askelta_
suuressa jumalallisessa suunnitelmassa; se merkitsee, että kaiken
ennalleenasettaminen, "juutalaisille ensin" mutta lopulta "kaikille
maan kansoille", on alkamaisillansa. Maan suurta riemuvuotta ollaan
pystyttämäisillään, ja se alkaa Jumalan järjestyksen mukaisesti ensin
juutalaisesta. Siten huomaa, että veljet Rabinovitsch, Scheinman ja
heidän apulaisensa ovat Jumalan apulaisia valmistaakseen hänen entistä
kansaansa ennalleenasettamista varten, aivan niinkuin meidän etunamme
on saada olla Herran työtovereita _elonkorjuutyössä_, joka on
yhteydessä evankelikauden elonkorjuuajan ja sen valitun hengellisen
luokan kanssa. Varmasti tulee Israelin täysi palaaminen heidän omaan
maahansa ja jumalallisen suosioon merkitsemän, että suuri Lunastaja,
Pää ja ruumis, jonka kautta ennalleenasettaminen tulee suoritettavaksi,
_on korotettu_ valtaan, että valtakunta on tullut, ja että
ennalleenasettamistyö, jonka erikoishedelmänä Israel tulee olemaan, jo
on alkanut. Sentähden, "jos heidän hylkäämisensä on koitunut maailmalle
sovitukseksi, mitä heidän armoihin ottamisensa on muuta, kuin elämään
nousemista kuolleista?" -- ennalleenasettaminen, ei ainoastaan eläville
vaan myöskin kuolleille, lupauksen mukaan; eikä ainoastaan Israelille
vaan koko ihmiskunnalle, josta Israel oli esikuva, ja josta se tulee
olemaan esikoinen. Suosion alkaminen Israelille on ainoastaan pisaroita
sen rankkasateen edellä, joka tulee virvottamaan ei ainoastaan Israelin
vaan myös koko ihmiskunnan. Ja vaikkakin taistelun hyökyaallot vielä
nousevat kiivaina Israelia vastaan ja syöksevät heidät vähäksi aikaa
vielä suurempaan hätään ja murheesen, niin tulee Jumala keskellä
kaikkea tätä olemaan heidän kanssaan ja on aikanaan auttava ja
korottava heidät.

Tämän yhteydessä on seuraava uutinen jokapäiväisistä sanomalehdistä
varmasti hyvin kuvaava. Tämän liikkeen lopullista ratkaisua tulevat
seuraamaan syvällä mielenkiinnolla kaikki ne, jotka vaeltavat nykyisen
totuuden valossa, ja jotka Jumalan sanasta ymmärtävät sen ajan tulleen,
josta Jumala ilmotti profetta Jesajan kautta sanoen: "Lohduttakaa,
lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa
sydämellisesti Jerusalemille ja julistakaa sille että sen sotimisen
aika (engl. Raam. reunamuist.: _hänen määrätty aikansa_) on
päättynyt... että se on saanut kaksinkertaisesti [II osa, 7 luk.]
Herran kädestä kaikkien syntiensä tähden." -- Jes. 40: 1, 2.

Puheena ollut uutinen kuuluu seuraavasti: --

EHDOTETTU JUUTALAINEN VALTAKUNTA.

Washington, D. C. S p. maaliskuuta 1891.

William E. Blackstone Chicagosta kävi tänään sihteeri Blainen seuraamana
Yhdys-Valtain presidentin luona ja jätti sinne asiakirjan, joka koski
venäläisiä juutalaisia.

Hän selitti asiakirjan olevan tuloksen kokouksesta, jonka kristityt ja
juutalaiset äskettäin pitivät Chicagossa, ja kiinnitti erityisesti
huomion siihen seikkaan, ettei se sisältänyt mitään vihamielisyyttä
Venäjää vastaan vaan koettaisi rauhallista tietä valmistaa
juutalaisille oikeuden hallita heidän entistä omaa kotiaan --
Palestiinaa.

Monien todistusten kautta hän osotti, että tällä maalla, voimakkaan
hallituksen alaisena, oli suuria kehityksen mahdollisuuksia, sekä
maanviljelykseen että kauppaan nähden, ja sanoi että jos rautatie, jota
nyt rakennetaan Jaffasta Jerusalemiin, pitkitettäisiin Damaskoon,
Tadmoriin ja alas Eufratiin, niin se epäilemättä tulisi
kansainväliseksi kulkutieksi.

Hän sanoi, että turkkilaisen hallituksen köyhyys antaa voimaa
esitykselle sen vahingon korvaamiseksi siten, että juutalaiset
pää-omain omistajat sijottavat pysyväisesti osan Turkin valtiovelkaa,
ja että ainoastaan rauhallisia, diplomaattisia sopimuksia pyydetään,
jotta maan ja omaisuuden yksityinen omistusoikeus tarkasti tulisi
suojelluksi ja arvossa pidetyksi. Lopuksi sanoi hän että meille kun
olemme niin ystävällisellä kannalla Venäjän kanssa ja kun meillä ei ole
mitään ristiriitoja itämaiden kanssa, sopisi erinomaisesti ja olisi
toivehikasta, jos meidän hallitus tekisi alotteen tähän ystävälliseen
liikkeeseen, jonka tarkotuksena on valmistaa Israelin harhaileville
miljoonille pysyväinen koti.

Presidentti kuunteli tarkasti mr. Blackstonen huomautuksia ja lupasi
vakavasti harkita asiaa.

ASIAKIRJA.

Asiakirja kuuluu seuraavasti:

Mitä on tehtävä Venäjän juutalaisten hyväksi? On sekä epäviisaasta että
turhaa koettaa antaa Venäjälle neuvoja sen sisällisten asiain suhteen.
Juutalaiset ovat asuneet muukalaisina sen alueella vuosisatoja, ja se
uskoo aivan varmasti, että he ovat taakkana aineellisessa suhteessa ja
vahingoksi sen rahvaan menestymiselle, eikä tahdo sallia heidän jäädä
sinne. Venäjä on lujasti päättänyt, että heidän on lähdettävä. Siis on
näiden Aschkenazimin lähdettävä pois samoin kuin Espanjan Sefardiminkin
oli lähdettävä. Mutta mihin joutuvat nämä kaksi miljoonaa köyhää
ihmisraukkaa? Eurooppa on ahdinkoon asti täynnä, eikä sillä ole tilaa
enemmälle rahvasasutukselle. Onko heidän tultava Amerikkaan? Se tulisi
suunnattoman kalliiksi ja veisi aikaa vuosikausia.

Miksei antaa Palestiinaa heille takasin? Jumalan kansanjaon mukaan on
tämä maa heidän kotinsa -- luovuttamaton omaisuus, josta heidät
ajettiin väkivallalla pois. Heidän hoidossaan se oli ihmeellisen
hedelmällinen maa, joka antoi elatusta miljoonille, jotka uutterasti
viljelivät sen vuorenrinteitä ja laaksoja. He olivat maanviljelijöitä
ja tuotteita valmistava kansa, jolla oli suuri merkitys kauppa-alalla
-- sivistyksen ja uskonnon keskuksena. Sanotaan myös sademäärän
lisääntyneen, ja monet merkit viittaavat siihen, että maa on
saavuttamaisillaan entisen viljavuutensa.

Miksi eivät ne vallat, jotka Berliinin sopimuksen aikana vuonna 1878
antoivat Bulgarian bulgarilaisille ja Serbian serbialaisille, nyt anna
Palestiinaa takaisin juutalaisille? Nämä maakunnat, samoin kuin
Rumaania, Montenegro ja Kreikka, riistettiin turkkilaisilta ja
annettiin luonnollisille omistajilleen. Eikö Palestiina kuulu yhtä
suurella oikeudella juutalaisille? Jos he voisivat saada itsenäisen
hallituksen, auttaisivat maailman juutalaiset heitä saattamalla
kärsiviä veljiään sinne ja asettamalla heitä entiseen kunniakkaaseen
kotipaikkaansa. Yli seitsemäntoista vuosisataa ovat he kärsivällisesti
odottaneet sellaista edullista tilaisuutta. He eivät ole viljelleet
maata muualla, koska he ovat luulleet olevansa vieraita ja muukalaisia
eri kansojen keskuudessa, ja että he vielä pääsisivät Palestiinaan
viljelemään omaa maataan. Mitkä oikeudet tahansa, jotka omistuksen
kautta ovat joutuneet Turkin lailliseksi omaisuudeksi, voidaan helposti
hyvittää, mahdollisesti silläkin tavoin, että juutalaiset ottavat
niskoilleen kohtuullisen osan valtiovelkaa.

Me uskomme, että nyt on sovelias aika kaikille kansoille ja erityisesti
Euroopan kristityille kansoille, osottaa hyvyyttä Israelille. Miljoona
maanpakolaista vetoaa kauheiden kärsimyksiensä kautta liikuttavalla
tavalla myötätuntoomme, oikeudentuntoomme ja inhimillisyyteemme.
Asettakaamme nyt heidät ennalleen maahansa, jonka roomalaiset
esi-isämme niin julmalla tavalla ryöstivät heiltä.

Tätä tarkotusta varten pyydämme kunnioittavasti että Hänen
Ylhäisyytensä, Benjamin Harrison, Yhdys-Valtain Presidentti, ja
Kunnianarvoisa J.G. Blaine, Valtiosihteeri, suvaitsisitte käyttää
välitystänne ja vaikutustanne niiden hallitusten luona, joiden päinä
ovat heidän keisarilliset majesteettinsa -- Aleksanteri III, Venäjän
Tsaari; Viktoria, Ison Britannian Kuningatar ja Intian Keisarinna;
Vilhelm II, Saksan Keisari; Frans Joosef, Itävalta-Unkarin keisari;
Abdul Hamid II, Turkin Sulttaani; Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa
Maria Kristiina Espanian hallitseva kuningatar; Ranskan tasavallan
hallituksen luona; ja Belgian, Hollannin, Tanskan, Ruotsin, Portugalin,
Rumanian, Serbian, Bulgarian ja Kreikan hallitusten luona, saadaksensa
aikaan kansainvälisen kokouksen, joka olisi pidettävä lähimmässä
tulevaisuudessa ja jossa israelilaisten tilaa ja heidän vaatimuksiaan
Palestiinaan nähden entisenä kotinaan harkittaisi, jotta heidän vaikeaa
tilaansa kaiken oikeudenmukaisesti ja sopivilla tavoilla lievennettäisi.

[Etevät miehet kaikilta toimialoilta ja kaikista tunnustuksista
Chicagosta, Bostonista, New-Yorkista, Philadelfiasta, Baltimoresta ja
Washingtonista ovat allekirjottaneet asiakirjan.]


ANGLO-ISRAELILAINEN KYSYMYS.

Sen jälkeen kuin tämän kirjan ensimäinen (englantilainen) painos
annettiin ulos, on esiintynyt arvostelu siitä ja etenkin tästä luvusta
englantilaisessa lehdessä -- _The Banner of Israel_ (Israelin lippu) --
joka on omistettu sille opinsuunnalle, että anglosaksilaiset kansat
edustavat Israelin kymmentä kadonnutta sukukuntaa. Seuraava oli v. 1891
joulukuun numerossa, lehdessämme THE WATCH TOWER (Vartio-Torni). Me
julkaisemme sen tässä siinä toivossa että se herättää mielenkiintoa,
koska siinä kosketellaan uusia kohtia:

_The Banner of Israel lehden Toimittajalle_ --

_Herrani!_ Kirjotus, joka äskettäin oli lehdestänne, jossa
"RAAMATUN TUTKISTELUJEN" III osaa, ja erityisesti sen mainitsemaa
anglo-israelilaista kysymystä juutalaisten Palestiinaan palaamisen
yhteydessä tarkastettiin, on tullut huomioni alaiseksi, ja koska se
näyttää vaativan vastausta, kiiruhdan lyhykäisesti vastaamaan siihen.

Kysymys koskee sitä, jos, senjälkeen kun Israelin kymmenen sukukuntaa
erottautuivat noista kahdesta sukukunnasta Rehabeamin päivinä, heitä
milloinkaan jälleen yhdistettiin, joko todellisesti tai näennäisesti.
Teidän kirjeenvaihtajanne väittää, ettei mitään yhdistymistä
tapahtunut, ja että Israelin nimi siitä ajasta alkain ja yhä
edelleenkin kuului yksinomaan kymmenelle suvulle, eikä noille kahdelle
Juudan ja Benjamin suvulle, jotka tunnettiin juutalaisten nimellä.
Tämä erehdys näyttää olevan välttämätön hänen opilleen: että nim.
anglo-saksilaiset ovat nämä kymmenen sukukuntaa, ja että
heidän kukostamisensa johtuu siitä seikasta. Me uskomme, että
seitsenkymmenvuotisesta autiona olosta ja erityisesti Baabelin
vankeudesta palaamisen jälkeen on Jumala pitänyt Israelin kansaa
yhtenä, ja että se käsitti jokaisesta suvusta kaikki ne, jotka panivat
arvoa Jumalan lupauksille ja palasivat Palestiinaan, kun Kyyros julisti
käskynsä, jossa hän suostui heidän lähtöönsä. Me uskomme, että kaikki
ne, jotka eivät palanneet, eivät olleet Israelin yhdyskuntaa, eivät
olleet oikeita israelilaisia, vaan että heidät sen jälkeen laskettiin
pakanoiksi. Me vakuutamme myöskin, että nämä "kadonneet", jotka eivät
olleet oikeita israelilaisia, tulevat tunnetuiksi ja siunatuiksi uuden
liiton aikana tulevana tuhatvuotiskautena eikä evankelikautena.
Muutamiin kohtiin nähden näyttää olevan pienempi väärinkäsitys
kannastamme. Me emme kiellä, että kymmenen sukua erottautui noista
kahdesta suvusta, emmekä myöskään että nuo kymmenen, jotka edustivat
enemmistöä, sellaisina säilyttivät alkuperäisen, kaikille yhteisen
nimen (Israel), emmekä myöskään että nuo kaksi sukua olivat Juudan
nimellä tunnetut, emmekä myöskään, että oli olemassa melkoisia syitä
eroamiseen, emmekä liioin että tämä oli sopusoinnussa Jumalan
suunnitelman kanssa heidän kurituksekseen, emmekä myöskään, että nuo
kymmenen sukua meni vankeuteen noin seitsemänkymmentä vuotta ennen
noita kahta sukua, emmekä että Jumalalla on mahdollisesti joitakin
siunauksia kymmenen suvun jälkeläisille samoin kuin noiden
kahdenkin suvun jälkeläisille ja kaikille maan suvuille "kaiken
ennalleenasettamisaikoina, joista Jumala on ammoisista ajoista asti
puhunut pyhäin profettainsa suun kautta." -- Apt. 3: 19--21.

Mitä me väitämme on, että suuri opettaja oli oikeassa selittäessään
että "pelastus on juutalaisista", ja että suuri apostoli oli oikeassa
selittäessään Jumalan järjestyksen olevan -- "kirkkaus ja kunnia ja
rauha jokaiselle, joka harjottaa sitä mikä hyvää on, juutalaiselle
ensin, sitten myös kreikkalaiselle (pakanalle), sillä Jumala ei katso
ihmisen muotoon." (Room. 2: 10, 11.) Me ymmärrämme tämän niin, että
Baabelin vankeuden jälkeen nimi juutalainen oli sama kuin israeliitta
ja käsitti kaikki, jotka pysyivät kiinni laissa ja toivoivat
aabrahamilaisten lupausten täyttymistä -- laskettuna siihen muutamia
noista kymmenestä suvusta niinkuin myöskin käännynnäisiä niistä
pakanoista, jotka olivat ympärileikattuja. Sitä paitsi eivät noiden
kymmenen suvun kapinankaan aikana kaikki näiden sukujen yksityiset
jäsenet liittyneet siihen. Muutamat heistä jäivät uskollisiksi Juudan
valtakunnalle ja jäivät asumaan juutalaisten keskuuteen.
-- 1 Kun. 12: 17.

Me olemme havainneet ja osottaneet sen huomattavan seikan, että Herra
ja apostolit puhuttelivat "kahtatoista" sukukuntaa -- "Israelin
huoneen" nimellä -- ja näin silloinkin, kun he suorastaan puhuttelivat
Jerusalemissa asuvaa kansaa, jotka kuten kaikki myöntävät,
pääasiallisesti olivat Juudan sukua, mutta osaksi myöskin kaikista
kahdestatoista suvusta. Se tosiasia, että Herramme ja apostolit siten
puhuttelivat kahtatoista sukukuntaa yhtenä kansana ja sovelluttivat
heihin ennustuksia sellaisena, näyttää meistä olevan riittävä syy
tehdäksemme samalla tavalla.

Niiden raamatunpaikkojen esittäminen, jotka koskettelevat tämän asian
eri puolia, vaatisi kovin paljon tilaa; mutta se, joka tahtoo ottaa
esille _Youngin konkordansin_ ja aukaista sivun 528 ja merkitä ne eri
paikat, joissa sana Israel esiintyy Uudessa Testamentissa, on huomaava
runsaasti vahvistavia todistuksia siitä, ettei Herra eikä apostolit
pitäneet Israelin huonetta enää noina "kymmenenä sukuna" ainoastaan,
vaan, niinkuin lausutaan, "koko Israelina". Huomaa erityisesti
seuraavat tekstit: Matt. 8: 10; 10: 6; 15: 24, 31; 27: 9, 42; Mark. 12:
29; 15: 32; Luukk. 1: 54, 68 ja erityisesti värssy 80; samoin 2: 25,
32, 34; 24: 21; huomaa myös tarkasti Joh. 1: 31, 50; 3: 10; 12: 13;
sekä Apt. 2: 22, 36; 3: 12; 4: 10, 27; 5: 21, 30, 31, 35; 13: 16, 24;
21: 28; Room. 9: 6, 31; 10: 19; 11: 25, 26; 1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16;
Ei 2: 12; Fil. 3:5; Hebr. 8: 8.

"Pelastus on juutalaisista", eli niistä israelilaisista, jotka pitävät
liiton, siinä suhteessa 1) että Herramme Jeesus, Vapahtaja, oli tätä
sukua, 2) että jäännös näistä juutalaisista (apostolit ja useimmat
varhaisesta seurakunnasta), Israelin jäännökseksi nimitetyt (Room. 9:
27; 11: 1, 5, 7), tulivat sovituksen palvelijoiksi kantamaan sanomaa
pakanoille, ja 3) että Herra on määrännyt, että luonnollinen Israel,
sokeudestaan parantuneena, on tulevaisuuden ennalleenasettamistyössä
oleva ase, jonka kautta pelastuksen virrat, jotka pulppuavat
kirkastetusta hengellisestä Israelista, tulevat vuotamaan kaikille maan
kansoille, niinkuin on kirjotettu: "Siionista (evankeliajan
Seurakunnasta eli kirkastetusta hengellisestä Israelista) on laki
lähtevä ja Herran sana Jerusalemista (ennalleenasetetusta
luonnollisesta Israelista)." -- Jes. 2: 3.

Mutta kaikissa tapauksissa ovat nuo kymmenen sukukuntaa jätetyt pois
tästä ja kaikista sellaisista lupauksista, sillä ei Siion tai Jerusalem
(ei esikuvallinen eikä todellinen) kuulunut heille. Saadakseen
ollenkaan osaa Abrahamin kanssa tehdystä liitosta, on heidän joko
yhdyttävä hengelliseen Israeliin, jonka päänä on Jalopeura _Juudan_
suvusta, taikka sitten on heidän liityttävä kirjaimelliseen
_Juudaan_ Jerusalemissa jakaakseen hänen kanssaan osan tulevina
ennalleenasettamisaikoina, sillä "Herra on ensin vapauttava _Juudan_
majat." -- Sak. 12: 7.

Teidän kirjeenvaihtajanne todistukset näyttävät olevan kootut
seuraaviin sanoihin, jotka me esitämme lehdestänne. Hän sanoo:

"Mitä siihen tulee, ettei Israel palannut, näyttää vertaus Jer. 29: 1,
4, 10 Esran 1: 1 kanssa, että Kyyron käsky oli ennustuksen täyttyminen,
joka nimenomaan tarkotti juutalaisia; ja Hes. 4: 3--8 käy selville,
että Israelin vankeus-ajan tuli kestää paljon kauvemmin kuin Juudan. Ei
ole minkäänlaisia todistuksia siitä että Kyyron käsky tarkotti kymmentä
sukukuntaa."

Meidän täytyy väittää tätä esitystä vastaan ja pyytää lukijoitanne
huolellisemmin tutkimaan viitatut raamatunpaikat. Jeremias 29: 1--10
neuvoo kansaa etteivät asettuisi asumaan tyytyväisenä rauhaan ikäänkuin
eivät _koskaan_ voisi odottaa saavansa palata Jerusalemiin, vaan että
koettaisivat kotiutua ja järjestää olonsa mahdollisimman hyvin
Baabelissa, koska ei mitään pelastusta tulisi seitsemäänkymmeneen
vuoteen -- joka oli paljoa pitempi vankeusaika kuin mitä he koskaan
ennen olivat kokeneet.

Esra 1: 1 ei rajota ainoastaan Juudaan ja Benjamiin oikeutta eli
vapautta palata. Päinvastoin selittää 3 värssy että Kyyro ulotti
julistuksen kaikille "kuka ikänänsä teidän seassanne on _kaikesta hänen
kansastansa_", ja 4 värssy tekee julistuksen maailmanlaajuiseksi
niinkuin Kyyron valta oli, sanain "_missä hyvänsä ovatkin_ (engl. k.)"
kautta, ja 5 värssy selittää etteivät ainoastaan Juudan ja Benjamin
päämiehet seuranneet julistusta vaan myöskin "papit ja leviitat,
_kaikki_, jotka Jumalan henki kehotti" -- s.o. kaikki joiden sydämet
Simeonin lailla "odottivat _Israelin_ lohdutusta." Sellaisten joukossa
oli _muutamia_ noista kymmenestä sukukunnastakin, vaikka niitä olikin
harvoja. Esimerkiksi, niiden joukossa, jotka Simeonin kanssa odottivat
temppelissä _Israelin_ lohdutusta, oli profetissa Hanna, Fanuelin
tytär, _Asserin sukukuntaa_. -- Luukk. 2: 36.

Mitä tulee viittaukseen Hesekielin 4: 3--8, ei anneta mitään
huomautusta milloin mainitut Juudan neljäkymmentä vuotta tai muun
Israelin kolmesataa yhdeksänkymmentä vuotta täyttyivät. Teidän
kirjeenvaihtajanne jättää huomioon ottamatta, että vaikka tämä
koettelemus jaetaan kahteen osaan esitetään se ikäänkuin tulevaksi
_yhden ainoan_ kansan yli, joka valaistiin saman pääkaupungin,
Jerusalemin, kautta, jonka profetta kuvasi ja joka oli osa hänen
kuvaavasta opetuksestaan. Muutamat otaksuvat tässä annetun opetuksen
olevan, että Jumalan viha kymmentä sukua kohtaan alkoi kapinan ajoilta,
kun he kääntyivät epäjumalisuuteen, noin 390 vuotta ennen Jerusalemin
hävitystä, ja että viha kahta sukukuntaa kohtaan alkoi 40 vuotta ennen
hävitystä jolloin, kuningas Manassen aikana nuo kaksi sukua alkoivat
palvella epäjumalia, ja että Jumalan viha lakkasi ja laimeni sovituksen
kautta heidän synneistään joka tapahtui Jerusalemin ja maan täydellisen
hävityksen kautta. Jos tämä on oikein, palasi hänen suosionsa heidän
Baabelissa ollessaan, kaikille niille, jotka kunnioittivat hänen
lupauksiaan ja jotka odottivat, että seitsenkymmenvuotinen autiona
oleminen päättyisi, jotta he saattaisivat palata palvelemaan Jumalaa
hänen pyhässä kaupungissaan ja temppelissään.

Me vastaamme siis, ettei ole mitään todistusta siitä että ne noihin
kymmeneen sukukuntaan kuuluvista, jotka olivat halukkaat ja uskolliset,
estettiin palaamasta, tahi eivät palanneet pyhään maahan sen
seitsenkymmenvuotisen autiona olon jälkeen. Päinvastoin esiintyy
todistusaineistosta, että heillä oli vapaus palata ja että muutamat
heistä käyttivät tilaisuutta hyväkseen.

Esitettyänsä "Raamatun Tutkistelujen" III osasta: "He
(kymmenen sukukuntaa) hylkäsivät israelilaisen liiton ja tulivat
epäjumalanpalvelijoiksi, uskottomiksi ja käytännöllisesti pakanoiksi",
jatkaa teidän kirjeenvaihtajanne:

Tämä on aivan oikein: kymmenen sukua luopuivat ja saivat täydellisen
eron moosekselaisesta liitosta. (Jer. 3: 8.) Mutta hän sivuuttaa
helmen, joka on tämän vastakohta -- nimittäin että heidät vihittäisiin
jälleen uuteen ja parempaan liittoon. (Jes. 54: 4--8; Hos. 2: 7, 19;
Jer. 31: 31--33.) Israelilaiset olivat todella käytännöllisesti
pakanoita ja lasketaan pakanoiksi tähän päivään asti; mutta tämä pitää
yhtä ennustuksen kanssa, sillä Efraimin 'suuri kansa' on _Gojim_ eli
nimellisiä pakanoita (1 Moos. 48: 19), ja Efraim, Israelin lapset,
joita ei taida mitata eikä lukea, ovat _Lo Ammin_ jälkeläisiä, eli
nimellisiä pakanoita. -- Hos. 1: 9, 10.

Me pyydämme olla toista mielipidettä yllä olevan esityksen suhteen.
Herra ei ole uudelleen kihlannut, eikä hän koskaan tule jälleen
kihlaamaankaan noita kymmentä sukua. Viittaukset eivät osota siitä
mitään sen tapaista. Hosea antaa koko joukon vaikeita kertomuksia
pahasta kansasta. Hos. 1: 4, 6, 7 näyttää mainitsevan kymmenen sukua
erikseen kahdesta, mutta ei lupaa mitään armahtavaisuutta enää, vaan
sen sijaan sanoo että nuo kymmenen tulevat poistettaviksi kokonaan ja
Juuda armahdetaan. Värssyt 9 ja 10 osottavat koko Israelin öljypuun
luonnollisten oksain hylkäämisen (vähäksi aikaa) ja hengellisen
Israelin oksastamisen alkuperäiseen juureen eli lupaukseen -- niiden
pakanoista, joita Herra ei ennen ole tunnustanut kansakseen, jotka
olivat olleet vieraita ja muukalaisia ja erotetut Israelin
yhteiskunnasta, mutta jotka nyt ovat saatetut lähelle ja tehdyt
osallisiksi siitä Kristuksen kautta. Tämän sovellutuksen tästä
raamatunpaikasta tekee apostoli Paavali (Room. 9: 23--26.) 11 värssy
selittää että "silloin", heidän hylkäämisensä aikana ja hengellisen
Israelin hyväksymisen aikana, yhdistettäisiin Juuda ja Israel jälleen
yhden pään alle.

Hos. 2: 1--7 käsittää yhden esitetyistä todistuksista; mutta
huolellisinkaan etsiminen näistä värssyistä ei ilmaise minkäänlaista
lupausta Herran puolelta, että hän tulisi kihlaamaan heidät jälleen.
Jos lukee 13 värssyyn asti, huomataan, että on päinvastoin. Senjälkeen
osottavat 14--18 värssyt näille kapinallisille sitä "toivon ovea",
jonka tuhatvuotinen hallitus, Aabrahamin todellisen henkisen siemenen
(Gal. 3: 16, 29) alaisena tulee avaamaan; sillä 18 värssy määrää ajan
tälle "toivon ovelle" selittämällä, että se on hädän ajan jälkeen,
jolloin sotia ei ole enää oleva.

Värssyt 19 ja 20 ovat, jos ne ollenkaan ovat sovellutettavat
luonnolliseen siemeneen, sovellutettavat (viimeksi tätä ennen
mainittuun) "_koko_ Israeliin" -- katso luku 1: 11 -- ja tässä
tapauksessa ne eivät voi täyttyä ennenkuin evankelikauden lopussa, kun
sotia ei tule enää olemaan. Mutta hyvällä syyllä saattaa uskoa, että
nämä värssyt (19 ja 20) tarkottavat hengellistä luokkaa, joka on
valittu sillä aikaa kuin luonnollinen Israel on ollut hyljätty. Tätä
käsitystä tukee 23:mas värssy sekä 1: 10, kun molempiin viitataan Room.
9: 23--26 ja ne hyvin käyvät yhteen toisen Apostolin selityksen kanssa:
"Mitä Israel tavottelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat
sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet." -- Room. 11: 7.

Mitä Jes. 54: 1--8 tulee, on apostoli heittänyt yli-inhimillisen
viisauden valon sen yli ja on sovelluttanut sen hengelliseen Siioniin,
äitiimme eli liittoomme, jonka vertauskuva Saara on. Aabrahamin
luonnollinen siemen oli tullut ajetuksi pois lupauksen perinnöstä, ja
totinen siemen, Kristus (jota Iisak ja Rebekka esikuvasivat), otettiin
lupauksen ainoaksi siemeneksi. -- Gal. 4: 22, 24, 26--31.

Jeremia 31: 29--33 on asiallinen. Se kirjotettiin aikana, jolloin
Israeliksi nimitetyt kymmenen sukukuntaa olivat erossa kahdesta, joita
Juudaksi nimitettiin; ja niinmuodoin oli välttämätöntä profetan mainita
molemmat, jottei häntä käsitettäisi väärin, ikäänkuin hän olisi
tarkottanut ainoastaan kymmentä sukua. Mutta tässä 31 värssyssä
yhdistää hän nämä kaksi; ja sen jälkeen kun hän näin on yhdistänyt
heidät yhdeksi, käyttää hän samaa nimeä heistä kaikista 33 ja 36
värssyissä; ja tämän vahvistavat 38--40 värssytkin, jotka kertovat
paikoista, jotka ovat kahden sukukunnan alueella, Jerusalemissa ja sen
ympäristössä.

Mutta huomatkaamme tämän jälkeen että tämä on ennustus, joka ei vielä
ole toteutunut; niin että noilla kymmenellä sukukunnalla ei siis,
vaikka voisivatkin selvästi todistaa itsensä niiksi, vielä ole mitään
syytä kerskaukseen. Heidän olisi parempi odottaa, kunnes uusi liitto
tehdään heidän kanssaan ja tämän uuden liiton laki on kirjotettu heidän
sydämiinsä. Silloin eivät he varmastikaan enää tule kerskaamaan
_vanhasta liitostaan_ vaan uudesta.

Evankelikautena ei uusi liitto ja sen siunattu sydänkirjotus ja
hengenopetus ole kymmenelle sukukunnalle, eikä kahdellekaan; se on
ensin vahvistettava välimiehen -- pään ja ruumiin, juutalaisista sekä
pakanoista -- veren (kuoleman) kautta. Luonnollisen siemenen (Ismaelin)
täytyy odottaa, kunnes hengellinen siemen (Iisak) on perinyt _kaikki_,
ja on sitten saava osansa Iisakin kautta. Niinä päivinä -- jolloin
luonnollinen siemen saa osansa -- tulevat siunatut tuhatvuotiskauden
edut, joita mainitaan 29 ja 30 värssyissä, toteutumaan.

Rakkaat, tehkäämme kutsumisemme ja valitsemisemme lujaksi uskon
kuuliaisuuden kautta ja älkäämme toivoko että meille tulee
_hengellisiä_ siunauksia _lihallisten_ sopimusten perustuksella, jonka
Herran sana selvästi näyttää olevan mahdotonta. Jos anglosaksilaiset
rodut ovat kymmenen kadonneen sukukunnan kirjaimellisia jälkeläisiä, on
aivan varmasti heidän parhaakseen, että Herra syrjäyttää koko
sukulaisuuden ja _laskee_ heidät _pakanoiksi_; sillä hänen suosionsa
otettiin pois luonnolliselta siemeneltä sen jälkeen, kun jäännös oli
valittu, ja hän otti edelleen kansan nimelleen pakanoista, jotka eivät
ennen olleet hänen kansaansa. Ja niinkuin olemme nähneet, ei hänen
suosionsa palaamista ole luvattu, ennenkuin valittu Seurakunta on tehty
täysilukuiseksi tuhatvuotiskauden aamusarastuksessa.

Mikäli me saatamme ymmärtää Raamatun oppeja, ei niissä ole mitään, joka
vastustaisi ajatusta että Englannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa
mahdollisesti on muutamia kymmenen sukukunnan jälkeläisistä, jotka
erosivat kahdesta sukukunnasta Rehabeamin päivinä. Kukaan ei kumminkaan
saattaisi väittää, joka vaan tuntee sen perinpohjaisen sekotuksen,
joka vallitsee erityisesti Yhdys-Valloissa, että mikään näistä
kansakunnista on puhtaasti israelilaista verta. Emmekä myöskään
kiistele kysymyksestä, josko näiden kansakuntien kukoistukseen
korkeammassa määrässä kuin toisten maailman kansojen, on syynä heidän
sukuperänsä. Kenties se on totta. Varmaa on kumminkin, mitä Herran
seurakunnan korkeaan kutsuun tulee, että väliseinä on murrettu, niin
ettei yksityisen tai kansan israelilainen syntyperä armoliiton aikana
tuottaisi yksityiselle tai kansalle mitään etua toisten yksityisten tai
kansain edellä, jotka ovat toista rotua. Tästä liitosta tuli "koko
Israel", "luonnolliset oksat" katkaistuksi, paitsi "jäännöstä", joka
otti vastaan Kristuksen, ja tällä jäännöksellä ei ollut minkäänlaista
etuoikeutta toisiin nähden kansallisuutensa perustuksella. Jumala ei
ole apostoliensa kautta saarnannut mitään suosionetuja luonnolliselle
Israelille hengellisen Israelin valitsemisaikana; vaan on hän
selittänyt, että kun hengellisen Israelin joukko on täydellinen, tulee
hänen suosionsa palaamaan luonnolliselle huoneelle.

Koska uskomme, että hengellinen Israel on melkein täysilukuinen, niin
me sentähden odotamme siunauksia luonnollisille israelilaisille, ja
heidän sokeutensa poistamista, koska näemme, että he tulevat olemaan
ensimäiset ennalleenasettamisluokasta, jotka siunataan hengellisen
Israelin kautta, "jotta hekin nyt saisivat laupeuden sen
armahtavaisuuden kautta, joka on tullut teidän osaksenne." (Room. 11:
31.) Senjälkeen kun he näin ovat saaneet laupeuden täydellisen ja
kirkastetun Kristuksen Seurakunnan kautta, tullaan heitä todella
käyttämään Herran aseina siunaamaan kaikkia maan kansoja, ja siten
tulevat aabrahamilaiset lupaukset täyttymään molempiin siemeniin nähden
-- sekä luonnolliseen että hengelliseen -- "jotta lupaus pysyisi lujana
kaikelle siemenelle, ei ainoastaan lakiin pitäytyvälle, vaan myös
Aabrahamin uskoa olevalle." Room. 4: 16.

                                           Kunnioituksella
                                  "RAAMATUN TUTKISTELUJEN" _tekijä_.

Niiden, jotka väittävät, että "nimi Israel tarkottaa ainoastaan
kymmentä kadonnutta sukukuntaa", ja että "Juuda on ainoa oikea nimi,
jota voidaan käyttää niistä, jotka palasivat Palestiinaan Baabelin
vankeuden jälkeen", pitäisi lakata väittämästä sitä siksi, kunnes
voivat vastata seuraaviin yksinkertaisiin asianhaaroihin. Herramme
selitti: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin _Israelin huoneen
kadonneiden lammasten tykö_." (Matt. 15: 24; 10: 6.) Hän ei virkkanut
sanaakaan Juudan huoneesta -- ja kumminkin saarnasi hän yksinomaan
Palestiinassa, joka ei ollenkaan, anglo-israelilaisten sanain mukaan,
ollut Israelin huone, vaan Juudan huone. Vielä teki Pietarikin, saman
opin mukaan, suuren erehdyksen, puhuessaan helluntaina, kun hän pyhän
hengen välittömän ylen runsaan henkeyttämisen kautta selitti: "Varmasti
tietäköön siis _koko Israelin huone_, että Jumala on hänet Herraksi ja
Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka TE ristiinnaulitsitte."
(Apt. 2: 36.) Anglo-israelilaiset sanovat meille, ettei se ollut
Israelin huone vaan Juudan huone, joka oli syypää Kristuksen
ristiinnaulitsemiseen. Katsokoon kuka tahansa Herran ja hänen
apostoliensa erehtyneen, ja anglo-israelilaisten väitteiden olevan
oikeita, niin me ainakin annamme _Jumalan_ olla totisen -- meillä on se
käsitys, joka on sopusoinnussa Herramme ja Pietarin sanain kanssa ja
kaiken sen kanssa mitä Uusi Testamentti ja järki opettaa.

Mooseksen (5 Moos. 28: 15, 46, 40--63--67) mainitsemat kiroukset, jotka
kohtasivat Israelia, (kahtatoista sukukuntaa), jos he olisivat
uskottomia Herralle, näyttävät aivan kirjaimellisesti täyttyneen
israelilaisiin nähden Herran aikana (etupäässä noihin kahteen sukuun,
Juudaan ja Benjamiin nähden, käsittäen kumminkin samalla edustajia
noista kymmenestäkin suvusta), joista Herra selitti, että kaikki, mikä
on kirjotettu laissa ja profetoissa, tulee täyttymään, ja josta
apostoli Paavali selitti, että nämä ennustukset täyttyvät viimeiseen
määräänsä asti. 1 Tess. 2: 15, 16.

Mutta jos Englannin kansa on osa tässä mainitusta Israelista, eivät 64
ja 65 värssyt näytä toteutuneen.



YHDEKSÄS LUKU.

SINUN JUMALASI HALLITSEE.

Yhteenveto profetallisista totuuksista, jotka osottavat Immaanuelin
läsnäolon, ja että hänen valtakuntansa pystytetään.

    "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen,
    joka kuuluttaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, julistaa
    pelastusta, sanoo Siionille: Sinun Jumalasi hallitsee!"
    Jes. 52: 7.


Kaikkiin niihin todistuksiin nähden, joita tässä ja tämän teoksen
edellisissä osissa jo on esitetty, ilmotamme empimättä Herran
suloiselle ja uskolliselle kansalle, hänen rakkaalle Siionillensa,
tämän ihanan sanoman: "Sinun Jumalasi hallitsee!" Seurakunnan usein
toistettu rukous on tullut kuulluksi; Jumalan valtakunta on todella
tullut. Maan nykyisten kuninkaitten päivinä, ennenkuin heidän
herrautensa päättyy, rakennetaan sitä parhaillaan. Kristuksessa
kuolleet ovat nyt jo nousseet ylös ja korotetut Herramme ja Päämme
kanssa. Ja "jalat", ne Kristuksen ruumiin jäsenet, jotka vielä ovat
jälellä lihassa, saavat innostuksen henkeä tuolta kirkastetulta
joukolta, joka jo on noussut Jumalan vuorelle (hänen valtakuntaansa),
ja kuvastavat he jossakin määrin ylenpalttista kirkkautta, niinkuin
Mooses kuvasti, kun hän tuli alas Siinain vuorelta. Näiden
sanansaattajain kasvot loistavat taivaallista riemua, joka täyttää
heidän sydämensä ja vuotaa heidän huuliltansa, kun he puhelevat
keskenään ja Herran kanssa ja lähtevät julistamaan jokaiselle kansalle
(vuorelle) hyviä uutisia siitä, että Immanuelin hallitus on alkanut.
Kuinka suloiset vuorilla ovat hänen jalkansa (Kristushenkilön jalat),
jotka tuovat hyviä sanomia tuhatvuotispäivän riemusta ja rauhasta,
vakuuttaen Siionille, että Herramme hallitus on alkanut!

Nämä ovat ihmeellisiä totuuksia! -- Jumalan valtakunta on
pystyttäytymässä; Herra Jeesus ja ylösnousseet pyhät ovat jo täällä
työskennellen suuressa elonkorjuutyössä, joiden kanssa mekin, tämän
kunniakkaan ruumiin jäseninä, "hänen jalkoinaan", vaikkakin vielä
lihassa, saamme olla työtovereina, pasunoiden hyvää sanomaa ihmisten
keskuudessa ja ilmottaen heille ihmeellisten ja vaikeain tapahtumain
merkityksen, joiden tapahtumain täytyy valmistaa tie ihanan
vanhurskauden hallituksen alkamiselle.

Nämä ovat ne, joista profetat edeltäkäsin puhuivat sanoen: "Herra tulee
kymmentuhansine pyhineen (engl. k.);" "Herra minun Jumalani on tuleva
ja kaikki pyhät sinun kanssasi;" "Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja
kaikki pyhät enkelit [pyhät, hänen pyhät sanansaattajansa] hänen
kanssaan;" "Tuli virta [ankarain tuomioitten vertauskuva -- ahdistuksen
aika] virtaili ja kävi ulos hänen edestänsä; tuhannen tuhatta palveli
häntä [ei ainoastaan hänen pyhänsä vaan monilukuiset muut olennot ja
välikappaleet]; ja kymmenen tuhannen kymmenen tuhatta [koko ihmiskunta]
seisoi hänen edessänsä. Oikeus asettui istumaan ja kirjat avattiin." --
Juud. 14; Sak. 14: 5; Matt. 25: 31; Dan. 7: 10.

Sellainen on nykyinen tila: suuri Tuomari on tullut -- ei niinkuin
ensimäisessä tulemisessa alennetussa ruumiissa, uhriksi aiottuna, vaan
voimansa täydellisyydessä, henkiolentona, puettuna jumalallisen vallan
kirkkaudella, Jehovan edustajana kukistaakseen kokonaan ja ainaiseksi
pahan ja kaiken vääryyden ja asettaakseen ennalleen lunastetusta
suvusta kaikki ne, jotka tahtovat sopusointuun Jumalan kanssa,
täydellisyyteen ja pysyvään elämään. Jumalan suunnitelma on nyt tullut
näkyviin; me tulemme tilaisuuteen ymmärtämään sitä paremmin kuin
koskaan ennen. Jumalallisen ilmestyksen kirjojen avaaminen on pian
päättynyt. Maailman tuomio on jo alkamaisillaan nimi-kristikunnasta ja
sen laitoksista, ja suuri työ, joka on alkanut maailmalle
aavistamattomalla tavalla, tulee jatkumaan suureen täyttymiseen, josta
Herra, apostolit ja profetat ovat ennustaneet, kunnes koko maailma on
johdettu katsomaan lävitse pistettyyn, Jumalan lähettämään Lunastajaan
ja Vapahtajaan, niinkuin pyhät kauvan ovat "katsoneet Jeesukseen"
heidän uskonsa alkajaan ja päättäjään. [Katso II osa, 5 luku.]
Tilinteko eli tuomio, joka alkaa seurakunnasta, tulee pian leviämään ja
käsittämään kaikki elävät kansat; ja määrätyllä ajalla ja määrätyssä
järjestyksessä tulevat kaikkien kuolleitten valtavat joukot tuotavaksi
näyttämölle.

Valtakunnan kirkastettujen jäsenten suorittaessa tehtävää esiripun
tuolla puolen järjestämällä nykyisten tapahtumain kulkua ja
valmistamalla ihanaa hallitusta, on niillä, jotka ovat esiripun tällä
puolen, myöskin tärkeä työ. Heidän tehtävänsä on koota valitut ja
merkitä heidät otsiinsa (henkisesti) totuuden tiedolla (Ilm. 7: 3);
erottaa nisut lusteista nykyisen totuuden sirpillä; ja ilmottaa
Siionille tärkeä sanoma: "Sinun Jumalasi hallitsee!" Tämä työ edistyy
myöskin joutuisasti, ja kaikki merkityt uskolliset ovat vuorostaan
ahkerassa toimessa merkitsemässä toisia; ja pian tulee suuri työ
olemaan valmis -- valitut kaikki koottuina ja kirkastettuina.

Kallis oli lupaus seurakunnan varhaisille jäsenille, että hän, jonka he
näkivät menevän pois, todella tulisi takasin; ja autuas on toivo ollut
hänen ilmestymisestään koko aikakauden läpi koettelemuksissa olleille
ja vainotuille uskollisille, jotka innokkaasti tarkastivat hänen
tuloaan, kunnes nukkuivat toivossa saada herätä hänen kaltaisinaan;
mutta vielä autuaammat ovat teidän silmänne, te meidän päiviemme pyhät;
sillä teidän silmänne näkevät ja teidän korvanne kuulevat Israelin
kauvan odotetun Toivon _läsnäolon_ merkit.

Kun nimi-Siionissa, niinkuin profeta Jesaja ennusti, ne syntiset, jotka
ovat unohtaneet tai jättäneet liittonsa Herran kanssa pitämättä,
peljästyvät pimeitä pilviä, jotka peittävät hänen kasvoinsa kirkkauden,
ja ulkokullatut vapisevat, näkee totinen Siion uskon silmällä kuninkaan
ihanuudessaan ja näkee maan, joka vielä on kaukana -- ohran ja viirin
maan, ihanan perinnön, johon tämä mahtava kuningas ja suuri Lunastaja
on tullut johtamaan langennutta sukua -- maan, jossa asujamet eivät
tule sanomaan: Minä olen sairas; sillä kansa, joka siellä asuu on
kansa, joka on saanut synnit anteeksi. -- Jes. 33: 14, 17, 24.

Tämän ihanan maan, tämän ennalleenasetetun paratiisin, näemme me nyt
selvästi tuhannen vuoden tuolla puolen; ja ilolla ja riemulla, Moosesta
suuremman profetan johdolla, joka nyt jo on keskellämme, johdetaan
lunastettujen riemuitsevat joukot pyhyyden suuremmoista yleistä tietä
tätä suloista maata kohti lepoon synnistä, kuolemasta ja kaikesta
pahasta.

"Soittakaa kiitosta Herran, te hänen hurskahansa, ylistäkää hänen pyhää
muistoansa! Sillä hänen vihansa [jonka täytyy välttämättömästi ilmetä
suurena hädän aikana, joka pian valtaa maailman] kestää vain hetken,
hänen armonsa halki elämän kaiken; illan on vieraana itku, aamulla
riemu." Ja kohta on kuritettu ja kääntynyt maailma käsittävä ylistyksen
sävelet ja laulava: "Sinä murheeni riemuksi muutit, sinä murhepukuni
riisuit, ja minut ilolla vyötit, jotta sieluni kiitosta veisaisi
vaikenematta. Herra, Jumalani, sinua minä ijät kaiket kiitän."
-- Ps. 30: 5, 6, 12, 13.

Johtakaa nyt mieleenne hyvin perustellut askeleet "vahvassa
profetallisessa sanassa", jonka kautta me olemme tulleet tähän sydäntä
ilahduttavaan ja sielua virkistyttävään tietoon. Takanamme ovat kaikki
profetalliset rajapylväät, jotka osottavat tähän ihmeellisimpään aikaan
koko maailman historiassa. Ne ovat osottaneet meille, että me vuodesta
1873 olemme eläneet seitsemännessä vuosituhannessa; että pakanain
herraus, "pakanain ajat" tulevat päättymään vuonna 1914; ja että hänen
tulonsa, jolla on oikeus valtaan, tapahtui 1874. Ne ovat osottaneet
meille, että näitten pakanallisten kuninkaitten päivinä, ennenkuin
heidän sallittu herrautensa päättyy, taivaan Jumala asettaa
valtakunnan, ja että se valtakunta todella on edistynyt vuodesta 1878
asti; että ylösnousemisen aika kaikille Kristuksessa kuolleille silloin
oli tullut; ja että sentähden, tästä vuosiluvusta alkaen, ei ainoastaan
Herramme ja Päämme ole näkymättömänä läsnä maailmassa, vaan että kaikki
nämä pyhät sanansaattajat ovat myöskin hänen kanssansa. Ja huomatkaa
vielä, että tämä, Kristuksessa kuolleiden ylösnousemisen vuosiluku
vastaa ruumiin Pään ylösnousemisen vuosilukua. Meidän Herramme
ylösnousemus tapahtui kolme ja puoli vuotta hänen tulonsa jälkeen
Messiaksena, vuonna 29 j.K.; ja hänen ruumiinsa, Seurakunnan
ylösnousemiselle näimme ajan tulleen vuonna 1878, kolme ja puoli vuotta
hänen toisen tulemisensa jälkeen, lokakuussa 1874.

Ennustus on myöskin ilmaissut hänen toisen tulemisensa tavan niin
ettemme, vaikka hän on läsnä, voi odottaa näkevämme häntä eikä
ylösnousseita pyhiäkään, jotka nyt ovat hänen kaltaisiaan, paitsi uskon
silmällä -- uskomalla "vahvaan profetalliseen sanaan"; kuitenkin olemme
oppineet tietämään, että ne, jotka muodostavat "Kristuksen jalat",
myöskin pian tulevat muutettaviksi samankaltaiseen ihanuuteen. He ovat
silloin henkiolentoja, hänen, Kristuksen, kaltaisia, ja ylösnousseitten
pyhien kaltaisia, jotka nyt ovat hänen kanssaan, ja tulevat aikanaan
näkemään hänet _sellaisena kuin hän on_. (1 Joh. 3: 2.) Me olemme
myöskin nähneet, että Elijan tuleminen, josta ennakolta on puhuttu ja
ennustetun Synnin ihmisen tuleminen, jotka kävisivät hänen tulemisensa
edellä, ovat tapahtuneita asioita.

Me olemme myöskin huomanneet viitotetut vuosiluvut, joihin profetta
Daniel kiinnittää huomion. 2,300 päivää osottavat v. 1846 siksi ajaksi,
jolloin Jumalan pyhäkön piti olla puhdistettu paavikunnan
saastuttavista eksytyksistä ja periaatteista; ja me olemme huomanneet,
että puhdistus silloin oli täytetty. Olemme huomanneet 1260 päiväin,
eli ajan ja kahden ajan ja puolen ajan täyttymisen, jona aikana
paavikunnalla oli valta vainota, ja niinikään olemme huomanneet lopun
ajan alkaneen v. 1799. Me olemme nähneet, kuinka 1290 päivää merkitsi
ennustuksen salaisuuksien ymmärtämisen alkamista vuonna 1829, joka
saavutti huippunsa suuressa liikkeessä 1844, joka on tunnettu toisen
adventti-liikkeen nimellä, jolloin, Herran ennustuksen mukaisesti,
viisaat neitseet menevät Ylkää vastaan, kolmekymmentä vuotta ennen
hänen todellista tulemistansa. Me olemme nähneet ennakolta mainitun
viipymisen täyttymisen; ja viisitoista vuotta on keskiyönhuuto: "Katso
Ylkä!" kuulunut. Me olemme erityisellä mieltymyksellä huomanneet 1335
päivän osottavan v. 1874 Herramme palaamisen vuosiluvuksi; ja me olemme
siitä ajasta asti saaneet kokea juuri tuota luvattua autuutta --
jumalallisen suunnitelman ihmeellisten salaisuuksien selvemmän
ilmitulemisen kautta.

Sitten olemme myöskin nähneet suuren elonkorjuutyön määrättynä aikanaan
ja määrätyssä järjestyksessä, alkaen syksyllä vuonna 1874, tapahtuvan
asteettain ja hiljaa, mutta nopeasti. Olemme huomanneet lusteen
sitomisen lyhteisiin, ja nisun kokoamisen. Ja mikä siunaus ja ilo
tuleekaan meille varmuudesta, että kesästä 1878 alkaen, jolloin
Kuningas otti suuren valtansa ja alkoi hallituksensa herättämällä ne,
jotka nukkuivat Jeesuksessa, ei hänen jäsenilleen olekaan enää
tarpeellista "nukkua" ja odottaa kirkkautta, vaan että jokaiselle on se
silmänräpäys, jolloin hän on päättänyt juoksunsa kuolemassa,
riemullisen "muuttumisen" silmänräpäys, muuttuminen jumalalliseen
luontoon ja täydellisyyden kaltaisuuteen. Todella, "autuaita ovat ne
kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, tästälähin". He saavat levätä
_vaivoistaan_, mutta heidän työnsä seuraavat heitä; sillä työ esiripun
tuolla puolen on samaa työtä, jota kaikki voittajat toimittavat
esiripun tällä puolen; paitsi että niille, jotka ovat menneet
jumalallisen luonnon kirkkauteen, ei työ enää ole vaivaloista eikä se
enää maksa väsyttävää uhrausta.

Tämän kaiken ohella näemme jumalallisen suosion alkavan palaamisen
luonnolliselle Israelille jo näyttäytyvän sen kautta, että heidän
sokeutensa alkaa poistua ja heidän ennakkoluulonsa Kristusta Jeesusta
kohtaan alkaa hävitä; sen kautta että lupauksen maa avautuu heille ja
heidät karkotetaan muista maista, ja myöskin senkautta, että
Palestiinan hedelmällisyys palautuu. Nämä ulkonaiset merkit yksistään,
lukuunottamatta kaikkia profetallisia vuosilukuja ja aikoja, olisivat
jo itsessään vahvoja todistuksia siitä, että elämme sen ajan lopussa,
joka on määrätty Seurakunnan eli Valtakunta-luokan valitsemista varten
Raamatun varmasti vakuuttaessa, että heidän sokeutensa ja hyljätty
asemansa tulisi kestämään ainoastaan niin kauvan kuin Kristuksen
ruumiin jäsenet ovat valitut.

Seisten siten tänä myöhäisenä hetkenä lopun ajassa ja kumminkin jo
keskellä aikakauden elonkorjuuta, ja odottaen kaikkien vaikeasti
selitettävien kysymysten ratkaisua, jotka nousevat tänä
kuumeentapaisena aikana, lähimmän kahdenkymmenenkolmen lyhyen vuoden
jaksona, kuinka vakavat ja syvät ovatkaan niiden tunteet, jotka uskovat
vahvaan profetalliseen sanaan. Tärkeät ja pulmalliset kysymykset, jotka
nousevat huippuunsa suurena hädän aikana, josta Daniel ennakolta
varottaa meitä, täyttävät nykyään suuren yleisön mielet ja lähenevät
pian kauheata ratkaisuaan. Mutta "koston päivän" suuren ratkaisun,
samoin kuin kansain yli tulevan "vihan" tutkisteleminen on meidän
jätettävä seuraavaan osaan, koska aine on liian laaja ja tärkeäarvoinen
nykyisen tilamme laajuuteen nähden. Mutta iloitkaamme siitä, että hädän
ajan tuolla puolen, ja aina Kristuksen hallituksen terveellisen
koulun tuolla puolen, näemme ihanan levon maan, lunastetun ja
ennalleenasetetun suvun autuaan ja ijankaikkisen perinnön.

Todella, nämä ovat ihmeellisiä aikoja, ja kumminkin, harvat panevat
arvoa vahvaan profetalliseen sanaan; ja niinmuodoin katsovat useimmat
tulevaisuutta ainoastaan nykyisten tapahtumain kannalta. Ihmiset
näkevät äkkiä kokoontuvat pilvet, mutta eivät muualta kuin Raamatusta
saata tietää mitään niiden hopeareunasta.

Niin, kallis Lunastaja ja Herra, me tunnemme sinun rakkaan läsnäolosi
ja iloitsemme todistuksista sinun armollisen Valtakuntasi pystyttämisen
suhteen tänä meidän päivänämme. Meidän sydämemme tulvivat
kiitollisuutta, kun me näemme jumalallisen todistuksen yhtyvät säteet
-- laista, profetoista, apostoleista ja sinun omista tähän asti
hämäristä lausunnoistasi, ja Egyptin ihmeellisen "Todistajankin" kauvan
kätketyistä salaisuuksista -- nyt koottuna kirkkaaseen polttopisteesen,
osottaen sinun uskovaisille seuraajillesi, että ihana päivä pian on
koittava, vaikka pilvet ja synkkä pimeys vielä varjostavat sinun
ihanuuttasi kaikkien silmiltä paitsi sinun kihlattujesi uskonsilmiltä.
Tämän säteilevän polttopisteen valossa kimaltelee nyt sinun kalliista
totuuksistasi jalokivi toisensa jälkeen ennen tuntemattomalla loistolla
ja kaikki ne kuvastavat sinun herrautesi läsnäoloa.

"Riemuitkaat Herrassa ja iloitkaat te vanhurskaat ja ylistäkäät hänen
pyhää nimeänsä." "Kaikki kansat paukuttakaa käsiänne ja riemuitkaa
Jumalalle ilohuudolla! Sillä Herra on kaikkein Korkein, ja suuri
Kuningas yli koko maan!"



JUMALAN KIVITODISTAJAN JA PROFETAN,
EGYPTIN SUUREN PYRAMIIDIN VAHVISTAVA TODISTUS.



Esipuhe kymmenenteen lukuun


Arvossa pidetyn professori C. Piacci Smyth'in F.R.S.E., F.R.A.S.
entisen Skotlannin kuninkaallisen tähtitieteilijän ystävällinen
arvostelu tästä luvusta, kun se vielä oli käsikirjotuksena.

Kun veli William M. Wright sai tietää, että luku Suuresta pyramiidista
oli kirjotettu, pyysi hän saada lukea sen ennen painatusta, koska
hänellä jo oli melkoiset tiedot pyramiidista. Tähän myönnyimme ilolla,
vakuuttaen hänelle, että toivoimme kaikkea mahdollista tarkistusta. Kun
veli Wright oli lukenut käsikirjotuksen, päätti hän, että kun me kerran
toivoimme arvostelua, niin sen parempi minkä korkeammalta arvostelu
tulisi. Seurauksena tästä oli, että hän otti kirjotuskoneella kopion
käsikirjotuksesta ja lähetti sen meidän suostumuksellamme professori
C. Piazzi Smyth'ille, jonka yleisesti tunnustetaan omaavan Suuren
pyramiidin rakenteesta ja mitoista suuremman tiedon kuin kenenkään muun
miehen maailmassa, pyynnöllä, että hän huolellisesti tarkastaisi
käsikirjotuksen ja merkitsisi siihen ne huomautukset, joita hän
mahdollisesti voisi tehdä totuuden harrastuksesta. Professorin vastaus
tähän kirjeeseen sekä hänelle lähetetty käsikirjotus, jossa oli hänen
muistiinpanojansa, lähetettiin, kun se oli saapunut, tekijälle.
Me kiitämme veli Wright'iä ja professori Smyth'iä heidän
hyväntahtoisuudestaan ja olemme seuranneet ilmotettuja korjauksia,
joita muuten olikin ainoastaan kolme, ja jotka me mielihyväksemme
huomasimme olevan vähänarvoisia. Ainoastaan yksi huomautuksista koski
mittaa, ja siinäkin oli eroavaisuus ainoastaan yksi tuuma, minkä ilolla
oikaisimme.

Julkaisemme tässä alempana, ajatellen, että se mahdollisesti herättäisi
lukijoissamme mielenkiintoa, Professori C. Piazzi Smyth'in kirjeen:

    Clova, Ripon, Englanti, 21 p. jouluk. 1890.

    Wm. M. Wright, Esq.

    Herrani: -- Minulta on kulunut melkein pitempi aika kuin olisin
    tahtonut tarkastaissani Teidän ystävänne C.T. Russell'in,
    Allegheny'stä, Pa, käsikirjotusta, mutta minä olen nyt lopettanut
    hyvin huolellisen sana sanalta tehdyn tarkastuksen. Ja vähemmällä
    en minä voinut sitä jättääkään, kun Te niin hyväntahtoisesti
    vaivaannuitte lähettämään sen sellaisella huolella laattojen
    välissä, litteässä, sisäänkirjotetussa paketissa, vieläpä
    koneella kirjotettuna käsinkirjotetun sijasta.

    Alussa löysin ainoastaan mainitulla kirjotuskoneella tehtyjä
    virheitä, mutta sittemmin luettuani muutamia sivuja ilmeni
    tekijän kyky, erikoistuntemus ja omintakeisuus loistavalla
    tavalla; ja siinä oli moniaita kohtia, joista olisin halunnut
    ottaa jäljennöksen esittääkseni ne, mainitsemalla kirjottajan
    ensimäisessä mahdollisessa Pyramiidikirjani painoksessa. Mutta
    luonnollisesti minä en tehnyt sitä ja odotan täysin kärsivällisenä
    sekä mitä kiitollisimmin mielin kunnes Raamatuntutkistelujen
    tekijä valitsee aikansa sen julkaisemista varten. Niin ollen
    huomautan tässä ainoastaan, että on hyvin paljon sekä hyvää että
    uutta mitä hän sanoo pyramiidin eri osien ajanlaskuun nähden,
    erittäinkin mitä tulee Ensimäiseen nousevaan käytävään ja sen
    graniittitulppaan; mitä tulee Suureen galleriaan nähden Herran
    elämää valaisevana; mitä tulee vastaavaisuuteen Kuninkaan huoneen
    ja sen graniitin sekä Tabernaakkelin ja sen kullan välillä; ja
    ylimalkaankin kun on kysymys Raamatun ja pyramiidin keskinäisestä
    vahvistuksesta eli tarkoista vastaavaisuuksista, jotka hän on
    esittänyt erittäin hyvin.

    Tällävälin näyttää minulle selviytyvän, että olen velkaa Teille
    Raamatun tutkistelujen kahdesta ensimäisestä osasta, jotka minulle
    ystävällisesti lahjotitte jo pitkän aikaa sitten. Silloin en
    lukenut enempää kuin puolet ensimäisestä osasta, koska en pitänyt
    ainetta aivan niin uutena kuin olin odottanut. Mutta sitte kun,
    kuten toivon, minulla on ollut niin paljon hyötyä tämän edistystä
    osottavan kolmanteen osaan aijotun pyramiidiluvun perinpohjaisesta
    lukemisesta, täytyy minun ottaa nuo kaksi ensimäistä osaa esille
    toistamiseen, de novo.

    Paketti lähetetään takaisin laattojensa välissä,
    sisäänkirjotettuna. Pysyn erittäin kiitollisena Teille.
    Kunnioittaen Teidän

                                            _C. Piazzi Smyth_.



KYMMENES LUKU.

JUMALAN KTVITODISTAJAN JA PROFETAN, EGYPTIN SUUREN PYRAMIIDIN TODISTUS.

Ylimalkainen kuvaus suuresta pyramiidista. -- Miksi se ansaitsee
erityistä mielenkiintoa kristittyjen taholta. -- Suuri pyramiidi --
tieteellisen, historiallisen ja profeetallisen totuuden varastohuone.
-- Raamatun viittauksia siihen. -- Miksi, koska, ja kuka sen rakensi.
-- Sen asemapaikan tärkeys. -- Sen tieteelliset opetukset. -- Sen
todistus lunastussuunnitelmasta -- aikakausiensuunnitelmasta. --
Kristuksen kuolema ja hänen ylösnousemisensa ilmaistut. -- Maailman
kulku alaspäin, päättyen suureen hädän aikaan. -- Hädänpäivän laatu. --
Suuri uskonpuhdistusliike huomautettu. -- Juutalaisen aikakauden
pituus ilmaistu. -- Evankelikauden "korkea kutsu" osotettu. --
Vihkiytyneen seurakunnan tie. -- Korkean kutsun loppu osotettu. --
Kristuksen toisen tulemisen vuosiluku. -- Kuinka maailmaa kohtaavat
ennalleenasettamissiunaukset ovat ilmaistut. -- Maailman kulku
tuhatvuotiskautena. -- Sen loppu. -- Ero kahden olotilan, inhimillisen
ja henkisen välillä sellaisena kuin pyramiidi sen osottaa. -- Pyramiidi
osottaa vääräksi ateismin, vapauskoisuuden ja kaikki kehitysopin
teoriat ja vahvistaa sekä Raamatun suunnitelman että sen määrätyt ajat
ja hetket.

    "Sinä päivänä on Herralla oleva alttari keskellä Egyptinmaata,
    ja patsas (muistokivi) on Herralla oleva sen rajalla. Ja se on
    oleva merkiksi ja todistukseksi Herralle Sebaotille Egyptinmaassa."
    -- Jes. 19: 19--20.


Vanhat laskivat maailman ihmeet seitsemäksi ja asettivat niistä ensi
sijalle Gizen Suuren pyramiidin. Se sijaitsee Egyptissä lähellä
nykyistä Kairoa. Ei mikään rakennus maailmassa vedä sille
vertoja suuruudessa. Maassamme (Amerikassa) eräs etevimmistä
graniitintuntijoista, joka henkilökohtaisesti on käynyt tutkimassa
Suurta pyramiidia, sanoo: "Pyramiidissa on kivilohkareita, jotka
painavat kolme tai neljä kertaa enemmän kuin yksi ainoa obeliski. Minä
näin kiven, jonka paino arvion mukaan oli 880 tonnia. Siinä on
kolmenkymmenen jalan pituisia kiviä, jotka sopivat niin hyvin yhteen,
että voi vetää kynäveitsellä pitkin pintaa huomaamatta rakoa niiden
välillä. Niitä ei ole myöskään liitetty yhteen käyttämällä
muurausruukkia. Nykyään ei ole mitään niin täydellistä konetta, joka
voisi tehdä kaksi kolmenkymmenen jalan pituista (kivi-) pintaa
semmoisiksi, että ne sopisivat yhteen niinkuin nämä ihmeelliset kivet
Suuressa pyramiidissa." Se peittää 13 "acreen" (noin 5,3 hehtaarin)
maa-alan. Se on perustuksesta mitattuna 486 jalkaa korkea ja 764 jalkaa
leveä. Lasketaan, että Suuri pyramiidi painaa kuusi miljoonaa tonnia,
ja että sen poisviemistä varten tarvittaisiin 60,000 höyrykonetta,
joista kukin vetäisi 100 tonnia. Todennäköisesti eivät Egyptin
rikkaudet riittäisi palkkaamaan työmiehiä sen hajottamiseksi ja
repimiseksi. Näistä asianhaaroista selviää, että kuka hyvänsä olikin
sen suuri suunnittelija, aikoi hän sen pysyväiseksi muistomerkiksi.

Miltä näkökannalta hyvänsä katsommekin Suurta pyramiidia, on se
vastaansanomatta ihmeellisin rakennus maailmassa; mutta viimeksi
kuluneiden kolmenkymmenen kahden vuoden aikana tehtyjen tutkimusten
valossa herättää se uutta mielenkiintoa jokaisessa kristityssä, joka on
edistynyt Jumalan sanan tutkimisessa; sillä se näyttää sopusoinnussa
kaikkien profettain kanssa ihmeellisellä tavalla ilmaisevan Jumalan
suunnitelman ääriviivat menneisyydessä, nykyisyydessä ja
tulevaisuudessa.

Tulee muistaa, että paitsi Suurta pyramiidia, jota me tässä tarkotamme,
löytyy vielä toisia, joista muutamat ovat rakennetut kivestä ja
muutamat tiilistä; mutta kaikki ne ovat vain jäljittelyjä siitä, ja
joka suhteessa mitättömiä -- suuruuteen, tarkkuuteen ja sisäiseen
järjestykseen nähden. On myöskin näytetty toteen, että ne, ollen
erilaisia kuin suuri pyramiidi, eivät sisällä mitään vertauskuvallisia
piirteitä, vaan olivat silminnähtävästi aijotut käytettäviksi
egyptiläisten kuningasperheiden haudoiksi.

Suuri pyramiidi kuitenkin näyttäytyy tärkeiden -- tieteellisten,
historiallisten ja profetallisten -- totuuksien varastoaitaksi ja sen
todistukset ovat täydessä sopusoinnussa Raamatun kanssa, sen kautta,
että se ilmaisee huomattavimmat piirteet sen totuuksista kauneissa ja
sopivissa vertauskuvissa. Se ei suinkaan ole mikään lisäys kirjotettuun
ilmestykseen: se ilmestys on aivan täydellinen eikä kaipaa mitään
lisäyksiä. Mutta se on _todistus_, joka lujasti _vahvistaa_ Jumalan
suunnitelman; ja harvat tutkijat voivat olla, tutkiessaan sitä
huolellisesti ja sen ohessa vaarinottaessaan sen todistusten
sopusoinnun Raamatun kanssa, tuntematta vaikutusta siitä, että sen
rakenteen suunnitteli ja johti sama jumalallinen viisaus, ja että se on
se patsas, jota profetta tarkottaa yllä olevalla kirjotuksella.

Jos se rakennettiin Jumalan johdolla hänen todistuksekseen ihmisille,
niin voimme odottaa Jumalan kirjotetussa sanassa jotakin viittausta
siitä. Ja kumminkin, koska silminnähtävästi Jumalan aikomuksena oli
pitää salassa lopun aikaan asti suunnitelmansa piirteet, josta se antaa
todistuksen, täytyy meidän odottaa, että kaikki viittaukset siihen
Raamatussa olisivat, kuten ovatkin, jonkun verran peitettyjä, jotta ne
nähtäisiin vasta sitten, kun aika sen ymmärtämiseksi on käsillä.

Jesaja kertoo, kuten yllä on mainittu, alttarista ja patsaasta,
joka on oleva "_merkiksi_ ja _todistukseksi_ Herralle Sebaotille
Egyptinmaassa." Ja yhteys osottaa, että se on oleva todistus _sinä
päivänä_, jolloin suuri Vapahtaja ja Pelastaja tulee murtamaan sorron
kahleet ja asettamaan vapauteen synnin vangit -- joista asioista meidän
Herramme saarnasi ensimäisessä tulemisessaan (Luukk. 4: 18). Tämän
profetian laajakantoisuus huomataan kumminkin ainoastaan hämärästi,
kunnes käy selväksi, että Egypti on vertaus- eli esikuva
ihmismaailmasta, joka on täynnä turhamaista, heidän järkeänsä
pimittävää filosofiaa, mutta joka on tietämätön todellisesta valosta.
Kuten Israel esikuvasi maailmaa, jonka vapauttaa synnin orjuudesta
Mooseksen suuri vastakuva, ja jonka syntiuhrin on antanut Aaronin
vastakuva, niin esittää Egypti synnin valtakuntaa, kuoleman hallitsemaa
alaa (Hebr. 2: 14), joka niin kauan on pitänyt orjuuden kahleissa
monta, jotka tulevat iloisiksi saadessaan mennä ulos palvelemaan
Herraa, sen johdossa, joka on Mooseksen kaltainen, mutta suurempi kuin
hän. -- Apt. 3: 22, 23.

Monessa paikassa Raamatussa osotetaan Egyptin vertauskuvallinen luonne;
esim. Hos. 11: 1 ja Matt. 2: 13--15. Näissä kahdessa paikassa on,
paitsi sitä, että meidän Herramme todellakin lapsena oli jonkun aikaa
Egyptissä, ja että Israel myös todellakin oli jonkun aikaa Egyptissä,
silminnähtävästi myöskin vertauskuvallinen merkitys. Jumalan Poika oli
maailmassa jonkun aikaa niiden tähden, joita hän tuli lunastamaan ja
vapauttamaan; mutta hän kutsuttiin sieltä -- Egyptistä -- korkeampaan,
jumalalliseen luontoon. Samaten kutsutaan nekin, jotka ovat kutsutut
hänen veljikseen ja kanssaperillisikseen, "hänen ruumiinsa jäsenet",
todellinen Israel, Egyptistä; ja Mestari osottaa, että: "He eivät ole
maailmasta, niin kuin minäkään en ole maailmasta".

Jesaja (31: 1, 3) sanoo, tarkottaen suurta oven edessä olevaa hädän
aikaa: "Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin (maailmaan) apua anomaan
(etsimään maailmallisia aatteita, suunnitelmia ja neuvoja siitä kuinka
heidän pitäisi menetellä tuona suurena hädän päivänä) ja luottavat
hevosiin (jotka yhä edelleen tahtovat ratsastaa noilla vanhoilla
valheellisilla opinkeppihevosilla) ja turvaavat rattaisiin
(maailmallisiin järjestelmiin), että niitä on paljon, ja ratsastajiin
(väärien oppien suuriin johtajiin), että ne varsin väkevät ovat;
eivätkä katso Israelin pyhän puoleen, eivätkä etsi Herraa (sillä
varmuus ja voitto tuona hädänpäivänä ei tule olemaan joukkojen
puolella)!... Ja Egypti on ihminen eikä Jumala, ja heidän hevosensa
ovat lihaa eikä henkeä. Ja kun Herra ojentaa kätensä (voimansa --
totuuden ja muiden välineiden voiman -- kuten hän pian tulee
tekemäänkin), kompastuu auttaja ja autettava (Egyptin voimilla --
maailman käsityksillä autettu) kaatuu, ja molemmat yhdessä hukkuvat."

Silloin kun inhimilliset suunnitelmat ja ehdotukset ovat pettäneet, ja
kun ihmiset ovat oppineet tuntemaan syntisyytensä ja avuttomuutensa,
silloin tulevat he huutamaan apua Herralta. Silloin Jehova näyttää
olevansa suuri Vapahtaja, ja hän on jo valmistanut Suuren pyramiidin
olemaan yhtenä osana toimenpiteistään vakuuttaakseen maailmalle
viisauttaan, kaikkitietäväisyyttään ja armoaan. "Se on oleva merkiksi
ja todistukseksi Herralle Sebaotille (todistuksena hänen edeltäpäin
tietämisestään ja hänen armoa uhkuvasta pelastussuunnitelmastaan, kuten
heti saamme nähdä) Egyptin maassa; sillä he (egyptiläiset -- köyhä
maailma, tulevana hädän aikana) huutavat Herran tykö ahdistajain
tähden, ja hän lähettää heille pelastajan ja sotijan, ja hän vapahtaa
heidät. Ja Herra ilmottaa itsensä Egyptille (maailmalle) ja Egypti
tuntee Herran sinä päivänä (tuhatvuotispäivänä -- hädän ajan lopussa);
ja he palvelevat häntä teuras- ja ruokauhrilla, ja lupaavat Herralle
lupauksia ja pitävät ne. Ja Herra vaivaa Egyptiä (maailmaa -- suurena
hädän aikana, joka välittömästi on käsillä) lyömällä ja parantamalla;
ja he palajavat Herran tykö, ja Hän kuulee heitä ja parantaa heidät."
Jes. 19: 19--22.

Samalla kertaa, kun tämä erittäin vahvistava todistus, jonka Suuri
pyramiidi antaa Jumalan kirjotetulla sanalla, on uutena ilon syynä
pyhille, on silminnähtävänä, että sen todistukset ovat etupäässä
aijotut ihmismaailmalle tuhatvuotiskautena. Tämän omituisen ja
ihmeellisen todistajan todistukset tulevat antamaan ihmissuvulle uutta
uskoa, rakkauden ja uutteruuden aihetta, kun heidän sydämensä hyvissä
ajoin ovat valmistuneet totuudelle. On myöskin huomattavaa, että
(samoin kuin aikakausien suunnitelma kirjotetussa sanassa, samoin on)
tämä kivitodistajakin vaiennut nykyaikaan asti, jolloin sen todistus
ennen pitkää jätetään (Egyptille) maailmalle. Mutta pyhillä, Jumalan
ystävillä, joilta hän ei salaa mitään, on etu saada kuulla tämän
todistajan todistukset nyt, ennen kuin maailman mieli on valmistunut
käsittämään, sen erilaiset todisteet. Vasta sitten kun joku on valmis
tottelemaan Herraa, voi hän ymmärtää hänen todistuksensa.

Jeremias (32: 20) selittää, kun hän puhuu Jumalan voimallisista töistä,
että hän on _asettanut_ (ruots. k.) _merkkiä ja ihmeitä_ Egyptin maalle
"tähän päivään asti". Jumala teki merkkiä ja ihmeitä Egyptissä, kun hän
vei Israelin voittokulussa sieltä; mutta hän on myöskin _asettanut_
(ruots. k.) sinne merkkiä ja ihmeitä, jotka ovat säilyneet "aina tähän
(meidän) päivään asti". Me uskomme, että Suuri pyramiidi on arvokkain
juuri näistä merkeistä ja ihmeistä; ja se alkaa nyt puhua tiedemiehille
heidän omalla kielellään ja heidän kauttaan kaikille ihmisille.

Herran maata koskevat kysymykset ja ilmotukset Jobille (38: 3--7)
saavat merkillisen valaistuksen Suuressa pyramiidissa, jonka arvellaan
itsessään ja mittainsa kautta esittävän maata ja Jumalan suunnitelmaa
siihen nähden. Kuva, jota käytettiin, on kuva rakennuksesta, ja me
uskomme, että se sopii ainoastaan pyramiidin muotoiseen rakennukseen.
Kieli, vaikka se ensisijassa koskeekin maata, on niin laadittu, että se
sopii siihen selvitykseen, minkä Suuri pyramiidi antaa. Ensiksi
huomautetaan perustuksen valmistaminen, kallio, jolle Suuri pyramiidi
on rakennettu. Toiseksi sen mittain järjestely, piirre mikä on hyvin
huomattava Suuressa pyramiidissa, jossa on yllinkyllin merkitseviä
mittoja. "Kuka on vetänyt mittanauhan sen yli?" Suuren pyramiidin
muodon täydellisyys ja sen täsmällisyys joka suhteessa osottaa että
joku mestarikäsi on johtanut sen rakentamisen. "Mihinkä ovat sen
pohjaperustukset upotetut?" Suurella pyramiidilla on neljä
perustuskulmakiveä, jotka ovat upotetut itse kallioon. "Tahi kuka laski
sen kulmakiven?" Yhdellä pyramiidilla on viisi kulmakiveä, mutta tässä
tarkotetaan erityistä kulmakiveä -- huippukulmakiveä. Niitä neljää,
jotka ovat upotetut kallioon perustuskivinä, on jo kosketeltu, ja
jälellä oleva on huippukulmakivi. Tämä on merkillisin kivi
rakennuksessa -- se on täydellinen pyramiidi ja sen mukaan suuntautuvat
rakennuksen ääriviivat. Kysymys, joka tarkottaa tätä samaa on sentähden
merkitsevä ja kiinnittää huomion sen sopivaisuuteen ja siihen
viisauteen ja taitoon, joka valmisti ja sijotti sen huippukulmakiveksi.

Kun siis Raamatussa tehdään viittauksia lukemattomia kertoja tähän
vanhaan rakennukseen, niin emme voi epäillä, että, jos kysytään, tämä
Herran "todistaja" Egyptinmaassa antaa todisteita, jotka ovat Jehovalle
kunniaksi ja vastaavat täydelleen kirjotettua sanaa. Me esitämme tämän
"todistuksen" tällä tavalla, koska pimeyden ruhtinas, tämän maailman
jumala, ja ne, jotka hän sokaisee totuudelle, epäilemättä tulevat
vastustamaan sen todistusta Jumalan henkeyttämäksi yhtä paljon kuin
Raamatunkin.


MIKSI, KOSKA JA KUKA RAKENSI SUUREN PYRAMIIDIN.

Tätä kysymystä on viime vuosina pohdittu hyvin paljon sekä
tieteelliseltä että raamatulliselta näkökannalta. Vuosituhansien
kuluessa ei ole voitu antaa tyydyttävää vastausta tähän kysymykseen.
Sitä vanhaa otaksumaa, että se muka rakennettiin holviksi tai haudaksi
jollekin egyptiläiselle kuninkaalle, ei kannata uskoa; sillä sellaisen
rakennuksen suunnittelun tekeminen vaati, kuten saamme nähdä, enemmän
kuin meidän päiviemme viisauden, puhumattakaan egyptiläisten
viisaudesta neljä tuhatta vuotta sitten. Sitä paitsi ei siellä ole
mitään mitä voisi verrata ruumisarkkuihin, muumioihin tai
hautakirjotuksiin. Suuren pyramiidin salaisuuksia alettiin ymmärtää, ja
meidän kysymyksemme alkoivat saada todenmukaisia vastauksia sitten
vasta kun oli saavuttu siihen aikaan, jota Danielin ennustuksessa
kutsutaan "lopun ajaksi", jolloin tieto tulisi karttumaan ja
ymmärtäväiset tulisivat ymmärtämään Jumalan suunnitelman.
(Dan. 12: 1, 9, 10.)

Ensimäisen tärkeän työn tähän suuntaan teki hra John Taylor Englannista
v. 1859 osottaessaan, että Suuri pyramiidi sisälsi _tieteellisiä
piirteitä_; sen jälkeen on moni pätevä kyky omistanut huomionsa
tutkiakseen enemmän tuon ihmeellisen todistajan todistuksia;
erittäinkin senjälkeen kun prof. Piazzi Smyth, valtion-astronoomi
Skotlannissa kävi siellä tutkien usean kuukauden aikana sen
omituisuuksia, ja lahjotti maailmalle ne huomattavat tosiseikat, joita
sen rakenne ja mitat osottavat, ja niistä tekemänsä johtopäätökset.
Hänen kaikinpuolin tieteelliselle teokselleen "Our Inheritance in the
Great Pyramid" (Meidän perintöosuutemme Suuressa pyramiidissa) olemme
pääasiassa velassa niistä ajanmääristä, joita olemme tässä luvussa
käyttäneet. Meidän kuvamme ovat jäljennöksiä muutamista niistä
kahdestakymmenestä viidestä piirroksesta, jotka olivat mainitun teoksen
viimeisessä painoksessa.!

Muutama vuosi prof. Smyth'in paluun jälkeen esitettiin otaksuma, että
Suuri pyramiidi on Jehovan "todistus", ja että se on yhtä suuren
arvoinen jumalallisen kuin tieteellisenkin totuuden todistaja. Se oli
uusi ajatus prof. Smyth'ille kuten muillekin. Tämän mielipiteen esitti
nuori skotlantilainen Robert Menzies, joka tutkiessaan Suuren
pyramiidin tieteellisiä opetuksia, huomasi, että siinä oli samalla
profetallisia ja ajanlaskullisia opetuksia.

Pian kävi selväksi että sen rakentamisen tarkotuksena oli huolehtia
samalla jumalallisen pelastussuunnitelman kertomisesta, eikä
suinkaan vähemmän jumalallisen viisauden kertomisesta mitä tulee
tähtitieteellisiin, ajanlaskullisiin, geometrisiin ja muihin tärkeisiin
totuuksiin. Mutta kun nämä herrat eivät ole ottaneet vaarin Raamatussa
ilmotetun pelastussuunnitelman laajuudesta ja täydellisyydestä niin
eivät he myöskään ole panneet mitään huomiota Suuren pyramiidin tähän
suuntaan viittaavien todistusten mitä ihmeellisimpiin ja kauniimpiin
piirteisiin, minkä me nyt huomaamme mitä suurimmassa määrin
täydellisesti vahvistavan aikakausiensuunnitelman ja siihen kuuluvat
ajat ja hetket, semmoisena kuin se opetetaan Raamatussa ja esitetään
tässä ja edellisissä osissa RAAMATUN TUTKISTELUJA. Ja edelleen näemme
me että tämä tiedonaarreaitta, kuten Raamatunkin aarteet, pidettiin
tarkotuksella suljettuina, kunnes sen todistukset tarvittaisiin ja
ymmärrettäisiin. Eiköhän tämä sisällä että sen suuri Rakennusmestari
tiesi, että tulisi aika, jolloin sen todistus olisi välttämätön? toisin
sanoen, että olisi tuleva aika, jolloin Raamattua halveksittaisiin, ja
vieläpä hänen olemassaolonsa asetettaisiin kysymyksen alaiseksi?
silloin kun inhimillinen filosofia tieteen nimellä korotettaisiin ja
jokainen esitetty väite alistettaisiin sen koetuksen alaiseksi? Onko
Jumala tahtonut ilmaista itsensä ja viisautensa juuri tämän koetuksen
kautta? Siltä ainakin näyttää. Tämä rakennus tulee vielä saattamaan
häpeään viisaiden viisauden ollen Herran Sebaotin todistus "_sinä
päivänä_" -- joka jo on alkanut.

Professori Smyth on päättänyt, että Suuri pyramiidi rakennettiin vuonna
2170 e.K., tulos, mihin hän tuli etupäässä tähtitieteellisten
havaintojen perusteella. Kun hän huomasi, että ylöspäin suunnatun
käytävän kulmaus vastaa kaukoputkea ja että "Sisäänkäyntikäytävä"
vastaa tähtitieteilijän "tähtääjää", rupesi hän tutkimaan mitä
erityistä tähteä se on mahtanut osottaa joskus menneisyydessä.
Laskelmat osottivat, että _a Draconis_, lohikäärmetähti, on ollut
siinä asemassa taivaalla, että se on osottanut suoraan alas
sisäänkäytävään sydänyönä syyspäiväntasauksen aikana v. 2170 e.K.
Senjälkeen, ajatellen itseään tähtitieteilijäksi tuona aikana tähtääjä
suunnattuna _a Draconikseen_ ja kuvitellen itselleen ylösnousevia
käytäviä kaukoputkeksi, jota ne paljon muistuttavat, laski hän mikä
tähtiryhmä tai merkitsevä tähti olisi keskellä hänen niin asetettua
kaukoputkeaan tuona erikoisena hänen tähtääjänsä ilmaisemana aikana ja
huomasi, että Plejadien (Seulasten) eli Seitsentähtien täytyi olla
vaadittu tähdistö. Näin ihmeellinen yhteensattumus sai hänet
vakuutetuksi, että vuosiluku pyramiidin rakentamiselle oli siten
määrätty; sillä _a Draconis_ ei ole vähemmin vertauskuva synnistä ja
Saatanasta kuin _Seulaset_, Seitsentähdet ovat vertauskuva Jumalasta ja
maailmankaikkeuden keskipisteestä. Suuri pyramiidi ilmottaa tällä
tavalla, että sen Arkkitehti tiesi pahan herrauden ja vallan ihmissuvun
alaspäin vievällä synnin tiellä, ja osottaa myöskin sen, mitä on
inhimillisen näkemyksen tuolla puolla, nim. että suvun ainoa toivo on
Jehova.

Tämä prof. Smyth'in päätelmä, mikä koskee Suuren pyramiidin
rakennusvuotta, sai sittemmin mitä voimakkaimman vahvistuksen varmojen
mittain kautta, joilla Suuri pyramiidi itse ilmottaa rakennusvuotensa.
Ajatus, että Suuri pyramiidi ilmottaa suunnitelmissaan viisauden, jota
egyptiläisillä ei voinut olla -- jumalallisen viisauden, joka osottaa,
että Suuri pyramiidi on rakennettu jonkun hengen elähyttämän Jumalan
palvelijan valvonnan alaisena -- on johtanut otaksumaan, että
Melkisedek rakensi sen. Hän oli "Salemin kuningas" (s.o. rauhan
kuningas) ja "Korkeimman Jumalan pappi" ja otti ihmisenä ja esikuvana
niin korkean aseman, että hän siunasi Aabrahamia, joka myöskin antoi
kymmenykset hänelle. Tästä meillä on hyvin vähän tietoa, paitsi että
Melkisedek oli suuri ja rauhaa rakastava kuningas ja että hän eli
noihin aikoihin ja likellä sitä paikkaa, missä Suuri pyramiidi
sijaitsee. On ajateltu, että Melkisedek, vaikkei ollutkaan itse
egyptiläinen, käytti Suuren pyramiidin rakentamisessa egyptiläisiä
työntekijöitä. Ja jonkun verran antavat tälle otaksumalle tukea
egyptiläiset muistitiedot. Ne kertovat, että Egyptiin näihin aikoihin
teki omituisen hyökkäyksen kansa, jota muistitieto yksinkertaisesti
kutsuu nimellä Hyksos (s.o. paimenkuninkaat eli rauhaa rakastavat
kuninkaat.) Näyttää siltä, etteivät nämä ylimalkaan ryhtyneet
häiritsemään Egyptin hallitusta ja että he, oleskeltuaan jonkun aikaa
tarkotuksessa, jota perimätieto ei mainitse, jättivät Egyptin yhtä
rauhallisesti kuin olivat tulleetkin. Näihin _hyksoihin_, rauhan
kuninkaihin arvellaan Melkisedekin kuuluneen ja luullaan heitä niiksi,
jotka rakensivat Suuren pyramiidin -- Jumalan alttarin ja "todistuksen"
Egyptin maahan.

Josefus ja muut mainitsevat Maneton, egyptiläisen papin ja oppineen
sanat: "Meillä oli muinoin kuningas, jonka nimi oli Timaus. Hänen
aikanansa tapahtui, en tiedä kuinka, että jumaluus oli meille
vihoissaan; ja Itämailta tuli ihmeellisellä tavalla halpasukuisia
miehiä (ei sotijoita), _Hyksoja_, joilla oli rohkeus hyökätä meidän
maahamme ja kukistaa se helposti valtansa kautta ilman taistelua. Ja
kun heillä oli vallassaan meidän hallitusmiehemme, repivät he jumalien
temppelit."


SEN OMITUINEN ASEMA.

Suuri pyramiidi sijaitsee kukkulaisella ylätasangolla, mistä on näköala
Niilille, lähellä Kairon kaupunkia Egyptissä. Huomattava seikka sen
aseman yhteydessä on, että Niilin suistomaa muodostaa merenrannikon,
joka muodoltansa vastaa täydellistä ympyräkehän neljännestä, jonka
sisäpuolisessa kulmauksessa pyramiidi juuri on.

Tämän pyramiidin ja rannikon suhteen keksi Yhdysvaltain
rannikkomittauksen Ylihydrograafi, hra Henry Mitchell, joka kävi
Egyptissä v. 1868 tehdäksensä kertomuksen Suez'in kanavan valmistumisen
edistymisestä. Hänen huomionsa Egyptin koko pohjoisrannikon
säännöllisestä käyristymisestä johti hänet päättämään, että senkautta
oli osotettu joku fysikalisessa suhteessa huomattava keskipiste. Kun
hän etsi tätä suuremmoista keskipistettä, huomasi hän, että Suuri
pyramiidi oli juuri tässä keskipisteessä; tämä sai hänet huudahtamaan:
"Tällä muistomerkillä on fysikalisessa suhteessa tärkeämpi asema kuin
millään muulla ihmiskäsin tehdyllä rakennuksella."

Pohjoisessa olevasta Sisäänkäytävästä vedetty viiva sattuu juuri
Egyptin rannikon pohjoisimpaan pisteeseen; ja ne viivat, jotka vedetään
rakennuksen koillis- ja luoteislävistäjille pitennyksiksi sulkevat
kummaltakin puolelta suistomaan väliinsä ja käsittävät niin ollen tuon
viuhkanmuotoisen Ala-Egyptinmaan. Ollen rakennettu Gize-kallion
pohjoisimmalle syrjälle ja näkyen sektorin tai viuhkan muotoisen
Ala-Egyptin yli, voi todellakin sanoa, että se on juuri sen rajalla
niinkuin myöskin sen nimellisessä keskipisteessä, kuten profetta Jesaja
sanoo. "Sinä päivänä on Herralla oleva alttari _keskellä_ Egyptinmaata,
ja patsas (pyramiidi) on Herralla oleva sen _rajalla_. Ja se on oleva
merkiksi ja todistukseksi Herralle Sebaotille Egyptinmaassa." -- Toinen
huomattava asianhaara on, että Suuri pyramiidi sijaitsee maapallon
maanpinnan maantieteellisessä keskipisteessä -- mukaan luettuina
myöskin Pohjois- ja Etelä-Amerikka, jotka olivat tuntemattomia vielä
vuosisatoja pyramiidin perustuksen laskemisen ja rakentamisen
jälkeenkin.


SEN TIETEELLISET OPETUKSET.

Suuri pyramiidi ei puhu meille hieroglyfikirjotuksen eikä myöskään
piirustusten kautta vaan ainoastaan asemansa, rakenteensa ja mittainsa
kautta. Ainoat alkuperäiset merkit, jotka on huomattu olevan, olivat
"Kuninkaan huoneen" yläpuolella olevissa "Konstruktioni-huoneissa";
pyramiidin huoneissa ja käytävissä sitävastoin ei löydy mitään
sellaisia. Suuren pyramiidin tieteelliset opetukset jätämme
mainitsematta säästääksemme tilaa, koska ei edes yksi sadasta
tavallisesta lukijasta ymmärtäisi tieteellisiä termejä, niin että
voisivat ymmärtää todistukset ja erittäinkin kun ne eivät kuulu
ollenkaan evankeliumiin, jota meidän tarkotuksemme on esittää. Olkoon
sentähden kylliksi, kun ainoastaan _annamme viittauksen_ siitä tavasta,
jolla se opettaa tiedemiehiä. Esimerkiksi huomataan perustuksen
kohdalta neljän asemasivun pituudet yhteenlaskettuna tekevän yhtä monta
pyramiidi-kyynärää (noin 18 tuumaa) murto-osineen, kuin päiviä on
neljässä vuodessa -- lukuunottaen karkausvuodenkin murto-osat.
Lävistäjät koillisesta lounaaseen ja luoteesta kaakkoon mitattuina
perustuksesta tekevät juuri yhtä monta tuumaa kuin on vuosia
precessionalikaudessa. Tämän jakson olivat tähtitieteilijät jo
otaksuneet 25,827 vuodeksi ja Suuri pyramiidi vahvistaa heidän
päätelmänsä. Etäisyyden aurinkoon, arvellaan, ilmaisee Suuri pyramiidi
korkeutensa ja kulmansa kautta 91,840,270 engl. penik. (147,770,994
km), mikä vastaa melkein täydellisesti niitä viimeisiä numeroita,
joihin tähtitieteilijät ovat tulleet. Tähtitieteilijät olivat äskeisiin
aikoihin saakka laskeneet tämän etäisyyden 90--96 miljoonaksi engl.
penik. ja heidän viimeinen laskelmansa ja lopputuloksensa on 92
miljoonaa engl. penik. (148,028,000 km). Suurella pyramiidilla on
myöskin oma tapansa ilmaista mitä oikeimmat ohjeet kaikille mitoille ja
painoille, mitkä perustuvat maan suuruuteen ja painoon, jotka sen
myöskin sanotaan ilmaisevan.

Teol. t:ri Josef Seiss huomauttaa, kertoessaan tämän majesteetillisen
todistajan tieteellisistä todistuksista ja sen asemasta, seuraavaa:

"Tämä ihmeellinen rakennus sisältää vielä suuremmoisemmankin ajatuksen.
Sen viidestä kulmasta on erittäinkin silmäänpistävä yksi, jossa sen
(pyramiidin) sivut ja kaikki rajaviivat päättyvät. Se on
huippukulmakivi, joka nostaa puolipäivän aikaan juhlallisen sormensa
aurinkoa kohti ja ilmaisee etäisyytensä kautta perustuksesta
keskimääräisen etäisyyden maasta aurinkoon. Ja jos me menemme takaisin
siihen vuoteen, minkä pyramiidi itse ilmaisee ja katsomme mitä tämä
sormi silloin näytti puoliyönä, niin saamme vielä paljon ylevämmän
selityksen. Tiede on viimeksi huomannut, että aurinko ei ole mikään
kuollut keskipiste, jonka ympäri kiertää kiertotähtiä, mutta joka itse
olisi paikallaan oleva. Nykyään on tullut vahvistetuksi, että myöskin
aurinko liikkuu, vieden mukanaan loistavan pyrstötähtiseurueensa noiden
ja omien saattolaistensa kanssa jonkun tavattoman paljon suuremman
keskipisteen ympäri. Tähtitieteilijät eivät ole vielä täydellisesti
yksimielisiä siitä, mikä tai missä tämä keskipiste on. Muutamat
kumminkin arvelevat löytäneensä sen suunnan olevan Plejadit (Seulaset)
ja erittäinkin niissä tähti Alcyone, keskimäinen noista kuuluisista
plejadi-tähdistä. Kunnia tämän keksimisestä kuuluu etevälle
saksalaiselle tähtitieteilijälle prof. J. Maedler'ille. Tähti Alcyone
on siis, niin paljon kuin tiede kykenee päättämään, se keskiyön
valtaistuin, missä on koko painolaki-järjestelmän keskipiste ja mistä
Kaikkivaltias hallitsee maailman kaikkeutta. Ja tässä on huomattava se
tosiasiain ihmeellinen vastaavaisuus, että Suuren pyramiidin
rakennusvuonna syyspäiväntasauksen keskiyönä ja siis vuoden oikeana
alkamispäivänä [Juutalaisen vuoden alku, joka alkaa sovintopäivänä,
kuten osotetaan Raamatun tutkistelujen II osassa] jollaisena se
vieläkin säilyy monien kansanheimojen perinnäiskertomuksissa, olivat
Seulaset jakaantuneet tämän pyramiidin puolipäiväpiirin kohdalla niin
että tähti Alcyone (Tauri) oli juuri tällä linjalla. Tässä on siis
laatuaan mitä korkein ja ylevin viittaus, minkä inhimillinen tiede
koskaan on ainoastaan kyennyt ilmaisemaan ja mikä näyttää luovan ennen
aavistamattoman valtavan merkityksen Jumalan puheeseen Jobille, kun hän
sanoi: 'Taidatko solmea Plejadien suloisen vaikutuksen'" (engl. k.)?


SEN TODISTUS LUNASTUSSUUNNITELMAAN NÄHDEN.

Samalla kuin jokainen piirre siitä mitä Suuri pyramiidi opettaa
on tärkeä ja mielenkiintoa herättävä, niin on sen äänetön,
mutta hyvin puhuva vertauskuvallisuus Jumalan suunnitelmasta --
aikakausiensuunnitelmasta se, mikä eniten kiinnittää meidän mieltämme.
Olisi kumminkin mahdotonta ymmärtää Jumalan suunnitelmaa Suuren
pyramiidin esittämässä muodossa, jollemme ensin olisi löytäneet sitä
suunnitelmaa Raamatusta. Mutta sittekun me olemme nähneet sen
esitettynä siellä, on hyvin uskoa vahvistavaa nähdä se taas täällä niin
kauniisti ääripiirteettäin esitettynä; ja edelleen on huomattavaa että
sama suuri Luoja antaa tunnustuksensa ja todistuksensa sekä luonnon
totuuksille että ilmestyksen totuuksille tässä ihmeellisessä
kivi-"todistuksessa".

Tällä alalla on, ulkoapäin katsottuna, Suuren pyramiidin opetuksella
kaunis merkitys, sen kautta että se esittää Jumalan suunnitelman
täytäntöön vietynä, sellaisena kuin se tulee olemaan tuhatvuotiskauden
lopussa. Kruununa siinä tulee olemaan Kristus, tuo tunnustettu pää yli
kaikkien; ja jokainen muu kivi tulee ihan täydellisenä olemaan,
sopivasti liitetty tuohon ihanaan rakennukseen. Kaikki karsiminen,
puhdistaminen ja sovitteleminen tulee silloin olemaan loppuun saatettu
ja kaikki tulevat riippumaan ja olemaan sidottuina toisiinsa ja
päähänsä rakkaudella. Jos Suuri pyramiidi esittää Jumalan suunnitelman
kokonaisuudessaan, täydellisenä, täytyy sen huippukulmakiven esittää
Kristusta, jonka Jumala on korottanut korkealle, olemaan kaikkien
päänä. Ja että se todellakin esittää Kristusta, käy selville, ei
ainoastaan sen täydellisestä sopivaisuudesta vertauskuvaksi
Kristuksesta [Katso I osa, 5 luku; myös aikakausien kartta, I osa x, y,
z, W.] vaan myöskin niistä lukuisista profettain, apostolien ja meidän
Herramme Jeesuksen itsensäkin tekemistä viittauksista tähän
vertauskuvaan.

Jesaja (28: 16) viittaa Kristukseen "kalliina kulmakivenä". Sakarja
(4: 7) tarkottaa sen asettamista tuon valmistetun rakennuksen huipulle
suuren riemun vallitessa sanoessaan: "Hän tuo esille harjakiven,
riemuhuudon kaikuessa: armo, armo olkoon hänelle!" Epäilemättä oli
silloin kun Suuren pyramiidin pää eli huippukivi laskettiin suuri riemu
rakennusmiesten ja kaikkien niiden kesken, joiden mieltä kiinnitti
saada nähdä, kun kruunu asetettiin loppuunsaatetun rakennuksen päälle.
Job (38: 6, 1) puhuu myöskin siitä ilosta, joka vallitsi silloin
kun tuo ylin kulmakivi laskettiin, ja hän ilmaisee erittäin
huippukulmakiven eli sen kulmakiven, joka kruunasi kaiken,
mainitsemalla ensin nuo toiset neljä kulmakiveä, sanoessaan: "Mihinkä
ovat sen pohjaperustukset upotetut, tahi kuka on sen kulmakiven
laskenut, kun aamutähdet ynnä iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat
riemuitsivat?" Profetta Daavid tarkottaa myöskin meidän Herraamme ja
käyttää kuvakieltä, joka hyvin vastaa sitä mitä tämä Egyptin
"todistaja" käyttää. Hän sanoo profetallisesti tulevaisuuden
näkökannalta: "Siitä kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät on tullut
huippukulmakivi. Jehovan työtä on tämä. Se on ihmeellistä meidän
silmissämme. Tämä on se päivä (tuhatvuotispäivä, Kristuksen ihanuuden
päivä maailman päänä ja hallitsijana), jonka Jehova teki; me tahdomme
iloita ja riemuita siitä". (Ps. 118: 22--24 engl. k.). Lihallinen
Israel ei osannut ottaa Kristusta vastaan huippukivenään ja tuli
sentähden hyljätyksi olemasta Jumalan erityisenä huoneena --
hengellinen Israel rakennettiin sen sijaan Kristuksessa, Päässä. Ja me
muistamme että Herramme sovitti juuri tämän ennustuksen itseensä ja
osotti, että hän oli hyljätty kulmakivi, ja että Israel,
rakennusmiestensä, pappien ja fariseusten kautta, olivat ne, jotka
hylkäävät hänet. (Matt. 21: 42, 44; Apt. 4: 11).

Kuinka täydellisesti Suuren pyramiidin huippukivi valaiseekaan kaikkea
tätä! Huippukivi, joka valmistettiin ensin, oli työntekijöille
esikuvana ja mallina koko rakennuksesta, jonka kaikki kulmat ja
mittasuhteet tuli sovittaa sen mukaan. Mutta me voimme helposti
kuvitella itsellemme, että ennenkuin tämä huippukivi hyväksyttiin
esikuvaksi koko rakennukselle, hylkäsivät rakennusmiehet sen
arvottomana, koska heidän joukossaan muutamat eivät voineet ajatella
sille mitään sopivaa paikkaa: sillä sen viisi sivua, viisi nurkkaa ja
kuusitoista kulmaa tekivät sen sopimattomaksi rakennukseen, kunnes
tarvittiin juuri huippukiveä, ja silloin ei taas kelvannutkaan mikään
muu kivi. Kaikkina vuosina, jolloin rakentaminen jatkui, oli tuo ylin
kulmakivi "loukkauskivi" ja "pahennuksen kallio", niille, jotka eivät
tunteneet sen käytäntöä ja paikkaa; aivan niinkuin Kristus on ja tulee
yhä edelleen olemaan monelle, kunnes ovat nähneet hänet korotettuna
Jumalan suunnitelman Pää-kulmakiveksi.

Pyramiidin muoto kuvaa täydellisyyttä ja puhuu meille vertauskuvin
Jumalan suunnitelmasta, osottaen, että "hän aikain täyttyessä
on kokoava yhteen (sopusointuiseksi perheeksi, vaikka eri
olemassaolotasoilla) kaikki taivaissa ja maan päällä, Pään, Kristuksen
alle" -- ja että kaikki, jotka eivät tule yhdenmukaisiksi, karsitaan
pois -- Ef. 1: 10; 2: 20, 22. -- Wilson' Diaglott (kreikk. engl.
U.T.).


KUINKA SUUREN PYRAMIIDIN SISÄINEN RAKENNE ILMAISEE PELASTUSSUUNNITELMAN
ÄÄRIVIIVAT.

Mutta kuten tuon suuren rakennuksen ulkopuolinen todistus siten on
täydellinen ja sopusoinnussa Jumalan kirjotetun ilmestyksen kanssa,
samaten on sen sisäinen rakenne vielä ihmeellisempi. Kun sen ulkonainen
muoto valaisee täytäntöön saatetun Jumalan pelastussuunnitelman tulosta
[Aikakausien kartta I osassa], niin ilmaisee ja valaisee sen sisäinen
rakenne taas jokaisen tämän suunnitelman huomattavamman piirteen
sellaisena kuin se on kehittynyt aikakaudesta aikakauteen aina ihanaan
ja täydelliseen täytäntöönsä asti. Tässä esittävät kivet eri
korkeuksilla eli tasoilla kaikkien niiden täydellisyyttä, jotka
Kristuksen meidän Päämme alaisina tehdään yhdenmukaisiksi Jumalan
täydellisen tahdon kanssa, kuten me jo olemme nähneet Raamatun
todistuksesta. Toiset tulevat täydellisiksi inhimillisellä tasolla,
toiset henkisellä ja toiset taas jumalallisella tasolla eli luonnossa.
Siten on "Kuninkaan huoneen" lattia viidennelläkymmenennellä
muurauskerroksella, "Kuningattaren huoneen" kahdennellakymmenellä
viidennellä kerroksella, ja "Ensimäisen nousevan käytävän" alin pää
tulisi, jos sitä jatkettaisi "Tulpan" läpi, olemaan pyramiidin
asemaviivalla, kuten heti tullaan näyttämään. Niin ollen näyttää Suuri
pyramiidi asemaviivastaan ylöspäin olevan tunnusmerkkinä Jumalan koko
ihmiskuntaa varten valmistamasta pelastussuunnitelmasta eli synnistä ja
kuolemasta nostamisesta. Asemaviiva vastaa niinollen sitä vuotta,
jolloin Jumala vahvisti lupauksensa esikuvalliselle Israelille --
kohottamisen eli pelastamisen alkua.

Kehotetaan tutkimaan huolellisesti piirrosta, joka esittää tuon
ihmeellisen rakennuksen sisäisen rakenteen. Suurella pyramiidilla on
ainoastaan yksi ainoa oikea "Sisäänkäyntikäytävä". Tämä käytävä on
säännöllinen, mutta matala ja alaspäin viettävä ja johtaa alas pieneen
huoneeseen eli "Maanalaiseen huoneeseen", joka on hakattu kallioon.
Tämä huone on omituinen rakennustavaltaan sen kautta että katto on
hyvin puhdistettu jota vastoin sivuja on ainoastaan alotettu ja pohja
on aivan ryhmyinen ja siistimätön. Tämä on antanut aihetta ajatella
"pohjatonta kuilua" ("pimeydenkuilua", uusi Raamatun käännös), jota
kuvausta Raamatussa käytetään ilmaisemaan onnettomuutta, unholaa ja
tyhjäksitekemistä. "Sisäänkäyntikäytävä" esittää sopivalla tavalla
ihmissuvun alaspäinmenevää kulkua perikatoa kohti; "Maanalainen huone"
taas valaisee eriskummallisen rakennustapansa kautta sitä suurta hädän
aikaa, onnettomuutta, perikatoa, synnin palkkaa, mihin alaspäin vievä
kulku johtaa.

"Ensimäinen nouseva käytävä" on jotakuinkin yhtä iso kuin
"Sisäänkäyntikäytäväkin", mistä se saa alkunsa. Se on pieni, matala ja
vaikeasti noustava, mutta se avautuu ylipäässään suureen, muhkeaan
käytävään, jota kutsutaan "Suureksi galleriaksi", jonka katto on
seitsemän kertaa korkeampi kuin niiden käytävien, jotka johtavat sinne.
Matalan "Nousevan käytävän" arvellaan esittävän lakitaloutta ja
Israelia kansakuntana Egyptistä lähdöstä alkain. Siinä jättivät he
maailman kansakunnat ja heidän alaspäin vievän tiensä ollakseen Jumalan
pyhänä kansana ja hänen lakinsa alaisena -- aikoen senjälkeen vaeltaa
ylöspäin vievää ja vaikeampaa tietä kuin pakana-maailma, s.o. aikoen
pitää lain. "Suuren gallerian" katsotaan esittävän evankelisen kutsun
aikaa -- yhä edelleen ylösnouseva ja vaikea, mutta ei matala ja ahdas
niinkuin sen takana oleva. Tämän käytävän suurempi korkeus ja avaruus
kuvaa hyvin niitä suuremmoisia toiveita ja sitä suurempaa vapautta,
joka kuuluu kristilliseen armotalouteen.

"Suuren gallerian" lattian alapään tasalta alkaa "Vaakasuora käytävä",
joka on sen (Suur. gall.) alla ja joka johtaa pieneen huoneeseen, jota
tavallisesti kutsutaan "Kuningattaren huoneeksi". "Suuren gallerian"
ylipäässä on toinen matala käytävä, joka johtaa pieneen huoneeseen,
jota kutsutaan "Esihuoneeksi", jonka rakenne on hyvin omituinen ja joka
muutamissa herättää ajatuksen koulusta -- paikasta, missä opetetaan ja
koetellaan.

Mutta huomattavin huone Suuressa pyramiidissa sekä suuruuteen että
aseman tärkeyteen nähden on vähän etäämpänä oleva toisen matalan
käytävän kautta "Esihuoneesta" erotettu huone. Tämä on tunnettu
"Kuninkaan huoneen" nimellä. Sen päällä on muutamia pieniä huoneita,
joita kutsutaan "Konstruktionihuoneiksi". Mitä ne merkitsevät, jos
niillä joku merkitys on, niin ei niillä ainakaan ole ihmisiin tahi
muihinkaan jaloilla käveleviin olentoihin nähden mitään merkitystä,
vaan henkiolentoihin nähden; sillä huomattakoon, että vaikka sivut ja
katto ovat suorakulmaisia ja puhdistettuja, niin ei niissä yhdessäkään
ole lattiata. "Kuninkaan huoneessa" on "Arkku" eli kivilaatikko; ainoa
huonekalu, mikä on Suuressa pyramiidissa. "Kuninkaan huoneen"
ilmanvaihdosta on huolehdittu kahden ilmaputken kautta, jotka
lävistävät sen seinät vastakkaisilta puolilta ulottuen aina ulkopintaan
asti -- jotka rakentajat ovat jättäneet tätä tarkotusta varten.
Muutamat ovat lausuneet sen arvelun että löytyy vielä toisia huoneita
ja käytäviä tulevaisuudessa löydettäviksi, mutta me emme ole samaa
mielipidettä: meistä tuntuu että ne käytävät ja huoneet, jotka jo on
löydetty täydelleen ilmaisevat Jumalan aikoman tarkotuksen todistaa
jumalallinen suunnitelma kokonaisuudessaan.

"Suuren gallerian" ala- eli pohjoispään länsisivulta suuntautuu
alaspäin säännötön käytävä, jota kutsutaan "Kaivoksi" ja joka johtaa
alaspäin vievään "Sisäänkäyntikäytävään". Se kulkee luonnolliseen
kallioon hakatun "Luolan" läpi, yhteys tämän käytävän ja "Suuren
gallerian" välillä on aivan järjestämättömässä kunnossa. Näyttää siltä
että käytävä "Kuningattaren huoneeseen" alunperin on ollut peitossa,
senkautta että "Suuren gallerian" lattialaatat peittivät sen; ja että
myöskin "Kaivon" suu on ollut kivilaatan peittämä. Mutta nyt on "Suuren
gallerian" alapään suu revitty pois, ja tämän kautta on käytävä
"Kuningattaren huoneeseen" avautunut ja "Kaivo" jäänyt avoimeksi. Ne
jotka ovat olleet siellä ja tutkineet asiaa, sanovat, että näyttää
siltä kuin "Kaivon" suussa olisi tapahtunut räjähdys, joka on rikkonut
sen alhaaltapäin. Meidän mielipiteemme kumminkin on, että ei mitään
sellaista räjähdystä koskaan ole tapahtunut; vaan että rakennusmiehet
ovat jättäneet asianhaarat sellaisiksi kuin ne ovat, tarkotuksella
saada ilmaistuksi samaa kuin olisi saatu ilmaistuksi tuon luulotellun
räjähdyksen kautta, jota kosketellaan tuonnempana. Sellaisena kuin
asianhaarat nyt ovat, ei yhtään näistä kivistä ole löydettävissä, ja
olisi ollut hyvin vaikeata poistaa ne.

"Suuren gallerian" yli eli eteläpäähän ulottuu "Esihuoneen" ja
"Kuninkaan huoneen" lattia muodostaen "Suuren gallerian" ylipäähän
jyrkän kaiteen eli korkean portaan. Tämä porras (askel) on
eteläseinästä kuudenkymmenen yhden tuuman (n. 1,55 m) päässä. "Suuren
gallerian" eteläpään seinä on myös yhdessä suhteessa omituinen: se ei
ole kohtisuora, vaan kallistuu pohjoiseen päin -- seitsemän tuumaa (n.
18 cm) katonrajassa -- ja juuri ylimmässä kohdassa on aukko
eli käytävä, joka on "Kuninkaan huoneen" yläpuolella olevien
"konstruktioni-huoneiden" yhteydessä.

Pyramiidin käytävät ja lattiat ovat kalkkikiveä, ylimalkaan koko
rakennuskin, lukuunottamatta "Kuninkaan huonetta", "Esihuonetta" ja
niiden välistä käytävää, missä lattiat ja katot ovat graniittia.
Ainoa pala graniittia muualla koko rakennuksessa on graniitti-"Tulppa",
joka on lujasti tilkitty "Ensimäisen nousevan käytävän" alapäähän.
Sellaisena kuin rakentajat alunperin jättivät "Ensimäisen
nousevan käytävän" oli se alapäästään, mistä se on yhteydessä
"Sisäänkäyntikäytävän" kanssa, suljettu erittäin sopivalla kulmikkaalla
kivellä; ja tämä oli tehty niin hyvin, että "Ensimäinen nouseva
käytävä" oli tuntematon, kunnes silloin kun "oikea aika" oli tullut
kivi putosi. Hyvin likellä "Ensimäisen nousevan käytävän" alapäätä ja
heti sulkukiven takana, oli graniitti-"Tulppa", joka on tehty
kiilanmuotoiseksi ja on nähtävästi aijottu pysymään siinä, koska se
toistaiseksi on vastustanut kaikkia poistamisyrityksiä. Vaikka vanhat
tunsivat hyvin "Sisäänkäyntikäytävän", minkä historiankirjottajat
vahvistavat, oli kuitenkin arabialainen kalifi Al Mamoun nähtävästi
tietämätön sen täsmällisestä asemasta, paitsi että kansantarinat
sijottivat sen pyramiidin pohjoissivulle, kun hän v. 825 j.K. suurilla
kustannuksilla mursi sisäänkäyntikäytävän toivoen löytävänsä
ihmeellisiä aarteita. Mutta vaikka se sisältääkin laajoja tietopuolisia
aarteita, joita nyt pidetään arvossa, niin ei se sisältänyt mitään sitä
lajia aarteita, joita arabialaiset etsivät. Heidän vaivannäkönsä ei
ollut kumminkaan aivan turha; sillä heidän työskentelynsä aikana vieri
se kivi, joka sulki nousevan käytävän, pois paikaltaan ja putosi
"Sisäänkäyntikäytävään" ilmaisten salaisuuden, paljastamalla
"Ensimäisen nousevan käytävän". Arabialaiset luulivat että he
vihdoinkin olivat löytäneet tien kätketyille rikkauksille, ja kun eivät
kyenneet poistamaan graniitti-"Tulppaa", mursivat he käytävän sen
viereen, koska oli paljon helpompi hakata pehmeämpää kalkkikiveä.


SUUREN PYRAMIIDIN AIKAKAUSIEN SUUNNITELMAA KOSKEVA TODISTUS.

Eräässä kirjeessään prof. Smyth'ille sanoi tuo nuori skotlantilainen,
hra Robert Menzies, joka ensin esitti arvelun, että sillä, mitä Suuri
pyramiidi opettaa on myöskin uskonnollinen eli Messias puolensa,
seuraavaa: --

Suuren gallerian pohjoispään alusta nousevassa asteikossa alkavat
meidän Vapahtajamme elämänvuodet ilmaistuina niin, että tuuma vastaa
vuotta. Kolmekymmentäkolme tuuma-vuotta vie meidät siis keskelle
"Kaivon" suuta.

"Kaivo" on niin sanoaksemme, tämän kaiken avain. Se esittää sekä meidän
Herramme kuolemaa ja hautausta että myöskin hänen ylösnousemistaan.
Tämä jälkimäinen osotetaan sen jo huomautetun piirteen kautta, että
"kaivon" suu ja ympäristö näyttää siltä _kuin_ räjähdys _olisi_
alhaaltapäin särkenyt sen. Niin särki meidän Herramme kuoleman siteet
ja toi senkautta elämän ja kuolemattomuuden valoon -- avasi uuden tien
elämään. (Hebr. 10: 20). Murtuneet lohkareet, jotka ympäröivät tämän
"Kaivon" ylintä osaa näyttävät sanovan, ettei ollut mahdollista, että
kuolema olisi voinut pitää hänet. (Apt. 2: 24.) Kuten "Kaivo" oli ainoa
tie jokaiseen noista Suureen pyramiidin nousevista käytävistä, niin on
meidän Lunastajamme kuolema ja ylösnousemus myöskin ainoa mahdollisuus
langenneen suvun jäsenille saavuttaa joku elämäntaso. Kuten "Ensimäinen
nouseva käytävä" oli siellä, mutta oli luoksepääsemätön, niin oli
myöskin juutalainen eli lakiliitto elämän tie tai tarjous, mutta
käyttämätön ja saavuttamaton elämän tie: ei kukaan langenneen suvun
jäsen ole koskaan voinut saavuttaa tai ole koskaan saavuttanut elämää
kulkemalla sen määräämää suuntaa. "Ei yksikään ihminen tule
vanhurskautetuksi lain teoista" elämään. (Room. 3: 20.) "Kaivon"
vertauskuvaama _lunastus_ on ainoa tie, jonka kautta kukaan tuomitun
suvun jäsenistä voi saavuttaa tuon suuremmoisen hyvän -- joka on
valmistettu jumalallisen suunnitelman kautta -- ijankaikkisen elämän.

Vuosia ennen sen arvelun esittämistä, että "Suuri galleria" esikuvaa
kristillistä armotaloutta, oli prof. Smyth tähtitieteellisten
havaintojen kautta vahvistanut vuosiluvun pyramiidin rakentamiselle v.
2170 e.K. Ja kun herra Menzies esitti että jokaisen "Suuren gallerian"
lattialinjan tuuma esikuvaa yhtä vuotta, johtui jonkun mieleen, että
jos tämä teoria olisi oikea, pitäisi, jos lattialinja mitattaisiin
takaperin "Suuren gallerian" alareunasta alkain alas pitkin "Ensimäistä
nousevaa käytävää" siihen asti missä se yhtyy "Sisäänkäyntikäytävään"
ja siitä taas ylöspäin pitkin "Sisäänkäyntikäytävää" pyramiidin
sisäänkäytävään, tulisi tämän osottaa tai ilmaista joku vastaavaisuus
ja niin _todistaa_ pyramiidin rakennusvuosi kuten myöskin tuuma-vuosi
teoria oikeaksi. Tämä, vaikka ei ollutkaan mahdotonta oli vaikea koe,
ja eräs siviili-insinööri lähetettiin käymään pyramiidissa ja uudestaan
ottamaan hyvin tarkat mitat sen käytävistä, huoneista j.n.e. Tämä oli
v. 1872; ja hänen tiedonantonsa olivat äärimmäiseen asti vahvistavia.
Hänen mittauksensa osottavat äsken kuvatun lattialinjan olevan 2170 1/2
tuumaa "sisäänkäyntikäytävän" seinissä olevaan _hyvin hienosti
viivattuun viivaan_ asti. Niin muodoin on sen rakennusvuosi tullut
kahdenkertaisesti vahvistetuksi; ja sen ohessa osotetaan että
lattialinjoilla sen käytävissä on sekä historiallinen että
aikalaskullinen merkitys, mitkä vielä yleisesti tulevat olemaan
"todistukseksi Herralle Egyptin maassa".

Tässä, kiitos olkoon niiden tarkkojen käytävistä otettujen mittojen,
jotka prof. Smyth on tehnyt, saatamme tulla siihen mikä on meille
verrattomasti mieltäkiinnittävintä niistä piirteistä, joita "todistaja"
vielä todistaa.

Kun me ensin näimme mitä jo on sanottu suuren pyramiidin todistuksista,
sanoimme heti: Jos tämä todellakin on Raamattu kivessä; jos se on
asiakirja tuon suuren maailmankaikkeuden Rakennusmestarin salaisista
suunnitelmista; asiakirja, joka ilmaisee hänen edeltäpäin tietämisensä
ja viisautensa, _täytyy_ ja _tulee_ sen olla täydessä sopusoinnussa
hänen kirjotetun Sanansa kanssa. Se seikka, että pyramiidin salaisuudet
ovat olleet kätketyt maailmanhistorian kuudennen vuosituhannen loppuun
asti, mutta että se nyt alkaa ilmaista todistuksiansa sen mukaan kuin
tuhatvuotispäivä edistyy, on täydellisesti sopusoinnussa Raamatun
kanssa, jonka runsaat todistukset Jumalan ihmeellisestä suunnitelmasta
ovat myöskin olleet salatut maailman perustamisesta asti ja nyt vasta
alkavat loistaa täydellisyydessään ja ihanuudessaan.

Me olemme jo esittäneet edellisissä osissa ja tämän osan edellisissä
luvuissa Raamatun selvät todistukset, jotka ilmottavat että me olemme
uudenajan kynnyksellä -- että tuhatvuotispäivä koittaa ja että maan
hallitus vaihtuu "tämän maailman ruhtinaalta" ja hänen uskollisiltaan
hänelle "jolle se kuuluu" (oston kautta) ja hänen uskollisille
pyhilleen. Me olemme nähneet, että vaikka tämän vaihdoksen tulos tulee
koitumaan suureksi siunaukseksi, niin tulee kuitenkin vaihdosaika,
jolloin nykyinen ruhtinas, tuo "väkevä", sidotaan ja hänen ja hänen
huonekuntansa ajetaan pois vallasta (Matt. 12: 29; Ilm. 20: 2), olemaan
vaikea hädän aika. Raamatullinen ajanlasku, jota olemme tarkastaneet
osottaa, että hädän-ajan alku oli käsillä Kristuksen toisessa
tulemisessa (lokakuussa 1874), jolloin kansojen tuomitseminen tulisi
alkamaan Herran päivän valaisevien vaikutusten vallitessa. Tämä
osotetaan Suuressa pyramiidissa seuraavasti: --

"Alaslaskeva käytävä", joka johtaa suuren pyramiidin sisäänkäytävästä
"Kuiluun" eli "Maanalaiseen huoneeseen" kuvaa maailman kulkua
ylimalkaan (tämän maailman ruhtinaan hallitessa) suureen hädän päivään
("kuiluun") asti, missä paha saatetaan loppuunsa. Tämän aikakauden
mittaaminen ja ajan määrääminen, jolloin hädän luola saavutetaan on
helppoa, jos meillä on joku aikamäärä -- piste pyramiidissa, mistä me
lähdemme. Meillä on tämä merkki "Ensimäisen nousevan käytävän" ja
"Suuren gallerian" yhtymäkohdassa. Tämä piste ilmaisee meidän Herramme
Jeesuksen syntymän, kuten "Kaivo" 83 tuumaa kauempana ilmottaa hänen
kuolemaansa. Siis, jos me mittaamme takaperin pitkin "Ensimäistä
nousevaa käytävää" siihen asti, missä se yhtyy "Sisäänkäyntikäytävään",
on meillä huomattavana joku määrätty päivämäärä alaspäin johtavalla
käytävällä. Tämä mitta on 1542 tuumaa (n. 39 m) ja ilmaisee siis v.
1542 e.K. aikamääräksi tässä pisteessä. Mittaamalla sitte _alaspäin_
pitkin "Sisäänkäyntikäytävää" tästä pisteestä "Kuilun" sisäänkäytävään,
joka "Kuilu" esikuvaa sitä suurta hädän aikaa ja hävitystä, jolla tämä
aikakausi päättyy, kun paha syöstään pois vallasta, huomaamme sen
olevan 3457 tuumaa (n. 86,5 m), jotka vertauskuvaavat 3457 vuotta yllä
mainitusta ajasta alkain 1542 e.K.; _tämä_ laskelma osottaa 1915
ilmettävän hädän ajan alun; sillä 1542 vuotta e.K. ja 1915 vuotta j.K.
tekevät yhteensä 3457 vuotta. Niin muodoin todistaa pyramiidi että 1914
loppu oli aikalaskullisessa suhteessa hädän-ajan alku, hädän-ajan,
jonka vertaista ei koskaan ole ollut, sitte kun ihmisiä rupesi olemaan
-- eikä myöskään koskaan tule. Ja niin muodoin osottautuu, että tämä
"todistaja" vahvistaa täydelleen Raamatun todistukset tämän asian
suhteen, kuten osotetaan RAAMATUN-TUTKISTELUJEN II OSAN 7:ssä luvussa
"Rinnakkaisia armotalouksia".

Ei kenenkään pidä epäillä, että nuo neljäkymmentä tuomion ja vaikeuden
vuotta alkoivat syksyllä 1874, sentähden että hätä ei _ole_ saavuttanut
niin hirveää ja sietämätöntä tilaa; ja että muutamissa suhteissa, tuon
vuoden jälkeen tämä "elonkorjuu"-aika on ollut suuri tiedon edistymisen
kausi. Muista, että kaikki tämä osotetaan Suuressa pyramiidissa ja että
sen tekee selväksi piirustus "Kuilusta", jonka prof. Smyth piirusti
ilman minkäännäköistä sovittelun aikomusta tähän nähden.

Sitäpaitsi tulee meidän muistaa, että Raamattu selvästi osottaa, että
hädän ajan tuomiot alkavat nimiseurakunnasta, valmistuksena sen
kukistumiselle ja itsekkäästä taistelusta työn ja kapitaalin välillä,
mitkä molemmat nyt järjestäytyvät lähestyväksi hädän päiväksi.

Tämän alimman huoneen eli "Kuilun" muoto ja viimeistely ovat omituisen
merkitseviä. Katto ja osittain sivutkin ovat säännöllisiä, mutta mitään
lattiata ei ole -- sen ryhmyinen, keskeneräiseltä näyttävä pohja laskee
itää kohden aina enemmän ja enemmän, antaen aihetta nimeen "Pohjaton
kuilu", joksi sitä joskus kutsutaan. Tämä huone puhuu vapaudesta ja
rajottamattomuudesta kuten myöskin vaikeuksista, korotuksesta kuten
myöskin alennuksesta; sillä kun kulkija saapuu sinne kankeana ja
väsyneenä siitä kyykistyneestä asennosta, mihin "Sisäänkäyntikäytävän"
ahtaus on hänet pakottanut, huomaa hän täällä että ei ainoastaan
alaspäin ole suurempi syvyys, hyvin epätasaisella ja murtuneella "hädän
lattialla", vaan hän huomaa myöskin ylhäälläpäin suuren korotuksen, sen
kautta että osa tämän huoneen katosta on hyvin paljon korkeammalla kuin
sinne johtava käytävä, mikä merkitsee melkoisesti laajentunutta tilaa
hänen ymmärryselimillensä.

Kuinka hyvin tämä vastaakaan todellisuutta. Emmekö jo voi nähdä että
vapaudenhenki on saavuttanut sivistyneiden kansakuntien _kansanjoukot_.
Me emme pysähdy katsomaan johdonmukaisuutta ja epäjohdonmukaisuutta
niihin vapauksiin nähden, joita joukot tuntevat ja joita he vaativat,
vaikka tämäkin on ilmaistu tässä huoneessa katon _korkeuden_ ja pohjan
laskemisen kautta: me huomautamme ainoastaan, että valo meidän
päivänämme -- Herran päivänä -- synnyttää vapauden hengen; ja kun
vapauden henki tulee kosketukseen ylpeyden, rikkauden ja vallan kanssa
niihin nähden, joilla vielä on valtaa, _tulee_ se aiheuttamaan
hädän-ajan, jonka Raamattu vakuuttaa lopulta tulevan hyvin suureksi.
Vaikka se vielä tuskin on alkanut, näkevät kuninkaat ja keisarit,
suurmiehet ja kapitalistit ja kaikki sen tulevan ja "ihmiset menehtyvät
peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä"; sillä
taivaan voimat ovat _järkkymässä_ ja kukistetaan ne lopulta. Nykyisen
pahan maailman väärät -- valtiolliset, yhteiskunnalliset ja
uskonnolliset -- järjestelmät tulevat vaipumaan unhotuksen mereen,
tulevat tyhjäksi tehdyiksi, jota tuo "Maanalainen huone" eli "Kuilu"
myöskin vertauskuvaa. Sillä me pidämme "Kuilua" vertauskuvana ei
ainoastaan siitä suuresta hädästä, joka tulee kukistamaan ja tekemään
tyhjäksi nykyisen asiain tilan (seurauksena siitä, ettei se ole
sopusoinnussa sen paremman asiain järjestyksen kanssa, joka saatetaan
voimaan Jumalan valtakunnassa), vaan me pidämme sitä myöskin sen varman
lopun vertauskuvana, joka kohtaa jokaista olentoa, joka jatkaa
juoksemista tuolla alaspäin vievällä tiellä, ja joka tuhatvuotiskauden
täydestä valosta huolimatta kieltäytyy luopumasta synneistään ja
tavottelemasta vanhurskautta.

Huomaa tässä yhteydessä myöskin toinen asia: "Sisäänkäyntikäytävä"
kallistuu tasaisesti alaspäin, kunnes se lähestyy "Kuilua", jolloin se
lakkaa kallistumasta ja kulkee vaakasuorasti. Onnettomuudeksi emme
löydä mitään tarkkaa mittaa tälle käytävän osalle. Vahvistamaton mitta
on 324 tuumaa; joka antaisi vuoden 1590 tai Shakespearen ajan.
Kuitenkaan emme kiinnitä mitään huomiota siihen. Yksi asia on varma --
tämä matala alaspäin menevä käytävä esittää _maailman_ kulkua, kuten
ylöspäin johtava käytävä "Suuressa galleriassa" osotti "kutsutun"
seurakunnan kulkua. Muutos alaspäin johtavasta vaakasuoraan suuntaan
näyttää sentähden merkitsevän siveellistä tai valtiollista valistusta,
tai suosiollista alaspäin menevän matkan hillitsemistä.

Kuudennentoista vuosisadan uskonpuhdistus sai välillisesti varmaan
paljon aikaan nostaakseen maailmaa joka suhteessa. Se puhdisti
siveellisen ilmapiirin sen paljosta tietämättömyydestä ja taikauskosta,
ja roomalais-katolilaiset samoinkuin protestantitkin myöntävät sen
merkitsevän uutta aikaa yleisessä edistyksessä.

Me emme väitä, kuten muutamat, että kaikki meidän päivinämme johtaisi
pikemmin ylöspäin kuin alaspäin. Päinvastoin, me näemme monta asiaa
meidän päivinämme, joihin ei voi sivistyksenkään kannalta suostua,
puhumattakaan niiden sopusoinnusta Jumalan tahdon kanssa. Me näemme
vapaamman "inhimillisen" katsantokannan olevan vallalla maailmassa,
joka, joskin kaukana Herramme Jeesuksen uskonnosta, on pitkälle
edistynyt verrattuna menneisyyden tietämättömään taikauskoon.

Todellakin on tämä yhteiskunnallinen parannus maailmassa antanut
aihetta "kehitysopille" ja saattanut monet päättämään, että maailma on
nopeasti tulemassa paremmaksi ja paremmaksi, -- ettei se tarvitse
mitään pelastajaa ja hänen lunastavaa työtänsä, eikä myöskään
valtakuntaa ennalleenasettamis-siunauksineen. Hyvin pian tulee
maailma-parka huomaamaan, että kohoaminen ja puhtaan itsekkäisyyden
perustus merkitsevät kasvavaa tyytymättömyyttä, ja mahdollista
laittomuutta. Ainoastaan Herran kansa, hänen sanansa valaisemana,
kykenee näkemään asiat niiden oikeassa valossa.

Mutta ylläkosketeltujen mittain antaessa yhtäpitävät todistukset, oli
eräs mitta, joka ei näyttänyt sopivan yhteen Raamatun esityksen kanssa,
nim. "Ensimäisen nousevan käytävän" mitta, joka nähtävästi esitti aikaa
Israelin Egyptistä lähdöstä Herramme Jeesuksen syntymään saakka. [Tämä
ajanjakso ei ole sama kuin se, minkä olemme maininneet II osassa. 7
luvussa ja esittäneet juutalaiseksi aikakaudeksi. Tämä jälkimäinen
alkoi 198 vuotta ennen Egyptistä lähtöä Jaakobin kuollessa eikä
loppunut ennenkuin Herramme, jonka he hylkäsivät, jätti heidän
huoneensa heille autioiksi viisi päivää ennen ristiinnaulitsemistaan.]
Raamatun kertomusta ajasta sellaisena kuin se on jo ilmotettu [II osa,
siv. 269--278], _emme voineet_ epäillä, koska me olimme osottaneet sen
oikeaksi niin monella tavalla. Se osotti että aika Egyptistä lähdöstä
vuoteen 1 oli tasan 1614 vuotta, mutta "Ensimäisen nousevan käytävän"
lattialinja on ainoastaan 1,542 tuumaa. Edelleen tiesimme Herramme ja
profettain sanoista varmasti, että lakikausi ja lihallisen Israelin
suosio ei loppunut Jeesuksen syntyessä, vaan kolme ja puoli vuotta
hänen kuolemansa jälkeen, heidän 70 suosion viikkonsa lopussa, vuonna
36 j.K. [II osa, 7 luku] Täten tekee aikajakso Egyptistä lähdöstä
heidän suosionsa täydelliseen loppuun (1614 + 36) =1650 vuotta. Ja
vaikka eräässä tarkotuksessa tuo suuremmoinen ja siunauksesta rikas
uusi armotalous alkoikin Jeesuksen syntymässä (Luukk. 2: 10--14;
25--38) pitäisi suuren pyramiidin kumminkin jollakin tavoin ilmaista
Israelin suosion täysi pituus. Tämän huomasimmekin me ilmaistuksi mitä
älykkäämmällä tavalla; graniitti "Tulppa" osottautui olevan kylliksi
pitkä täyttämään tämä aikakausi juuri loppuunsa. Silloin tiesimme me
minkätähden tämä "Tulppa" oli pantu niin lujasti kiinni ettei kenenkään
ollut onnistunut irrottaa sitä. Suuri Rakennusmestari oli asettanut sen
sinne, niin ettei se murtuisi, jotta me nyt saisimme kuulla sen
todistuksen vahvistavan Raamatun sekä sen suunnitelmaan että
aikalaskuihin nähden.

Mitatessamme tätä käytävää ja "Tulppaa" tulee meidän ajatella sitä
kiikariksi tai kaukoputkeksi, josta "tulppa" on vedetty ulos niin
pitkälle että sen ylin pää on tullut siihen paikkaan, missä alunperin
sen alin pää on ollut. Etäisyys "suuren gallerian" pohjoisesta
sisäänkäytävästä alaspäin graniitti-"tulpan" alimpaan päähän asti on
1,470 tuumaa ja jos me tähän lisäämme "tulpan" pituuden 179 tuumaa,
saamme kokonaissummaksi 1,649 tuumaa, joka vastaa 1649 vuotta; ja yhden
tuuman erotus tästä saadun luvun ja niiden 1650 vuoden välillä, jotka
Raamatullinen aikalasku ilmottaa tämän aikakauden pituudeksi, on
helposti selitettävissä, kun me muistamme että tuon graniitti-"tulpan"
toista päätä ovat melkoisesti hanganneet ne, jotka koettivat saada sen
pois kiinteältä paikaltaan käytävässä.

Niin ollen vahvistaa tämä kivi-"todistaja" täydellisesti Raamatun
todistuksen, ja osottaa että aikajakso Israelin Egyptistä lähdöstä
heidän kansallisen suosionsa täydelliseen loppuun asti [II osa, 3
luku], vuonna 36 j.K. oli 1650 vuotta. Mutta älköön kukaan sekottako
tätä aikajaksoa sen aikajakson kanssa, joka esitetään juutalaisen ja
kristillisen armotalouden rinnakkaisuuksissa edellisessä osassa --
missä osotetaan että nämä aikakaudet ovat kumpikin 1845 vuotta pitkät,
toinen Jaakobin kuolemasta vuoteen 33 j.K. ja toinen vuodesta 33 j.K.
vuoteen 1878.

Eikä siinä kyllin että tämä oli älykäs tapa kätkeä ja kumminkin
ilmaista aika Egyptistä lähdöstä Vapahtajamme syntymään (jotta se
määrättynä aikana vahvistaisi Raamatun todistuksen), vaan tarkkaavaisen
lukijan pitäisi ilman vaikeutta huomata, että se kahdestakin syystä voi
tapahtua ainoastaan jollakin samallaisella tavalla. Ensiksikin, koska
juutalainen armotalous ja suosio ei ainoastaan alkanut Jaakobin
kuollessa, ennen Egyptistä lähtöä, vaan myöskin ulottui kristilliseen
armotalouteen ja kulki sen kanssa rinnatusten niinä kolmenakymmenenä
kolmena vuotena, jolloin Herramme eli maan päällä; ja toiseksi, jos
"Ensimäinen nouseva käytävä" olisi tehty kyllin pitkäksi, jotta se
olisi täydellisesti esittänyt juutalaisen ajan vuosi-tuumissa, olisi
käynyt välttämättömäksi tehdä pyramiidi vielä suuremmaksi, mikä taas
olisi hävittänyt sen tieteelliset piirteet ja opetukset.

Tutkikaamme nyt "Suurta galleriaa" "Ensimäisen nousevan käytävän"
loppukohdasta ja pankaamme merkille myöskin sen vertauskuvalliset
todistukset. Se on seitsemän kertaa korkeampi kuin "Ensimäinen nouseva
käytävä". Sen seinissä on seitsemän kerrosta toistensa yli työntyviä
kiviä, tasaisesta, hienoksi kiillotetusta kivestä ja kerran kauniista,
kermanvärisestä kalkkikivestä. Se on kaksikymmentä kahdeksan jalkaa (n.
8,4 m) korkea, vaikkakin hyvin kapea, senkautta ettei se ole
ainoassakaan kohdassa kuutta jalkaa (n. 1,8 m) leveämpi, mutta
supistuen alaspäin on se lattian kohdalta ainoastaan kolme jalkaa (n.
0,9 m) ja katosta vieläkin soukempi. Prof. Greaves, professori
Oxfordissa viidennellätoista vuosisadalla, kirjotti selonteossaan
siitä: --

"Tämä on hyvin komea työ eikä ole huonompi taiteelliseen
huomattavaisuuteen tai aineelliseen rikkauteen nähden mitä komeampia ja
suuremmoisempia rakennuksia. Tämä galleria eli korridoori tai miksi
sitä kutsuisin on rakennettu valkosesta, kiillotetusta marmorista
(kalkkikivestä), joka on leikattu hyvin tasaisiksi nelikulmaisiksi
laatoiksi. Samallaisesta aineesta kuin lattia, samallaisesta on katto
ja myöskin sivuseinät tehdyt; liitossaumat ovat niin tiiviit, että
tarkka silmä tuskin niitä erottaa; ja juuri ylöskäytävän kaltevuus ja
nousu antaa tälle kaikelle viehätystä, vaikka se tekeekin pääsyn sitä
liukkaammaksi ja vaikeammaksi... Marmori-(kalkkikivi) möhkäleiden
muodossa ja järjestyksessä on pala arkkitehtuuria, joka minun
mielestäni on hyvin aistikasta, senkautta että kaikki kerrokset eli
rivit, joita onkin vain seitsemän (niin suuria ovat nämä kivet),
pistäytyvät ja riippuvat toistensa yli noin kolme tuumaa (n. 7.5 cm);
ylimmän kerroksen alin osa riippuu seuraavan rivin ylimmän osan yli, ja
muut järjestyksessään sen mukaan kuin ne laskevat."

Ja prof. Smyth selittää olevan mahdotonta esittää niitä mitenkään
kuvassa; hän näet sanoo:

"Käy yli ymmärryksen tehdä siitä tekniikan sääntöjen mukaisia
perinpohjaisia piirroksia, sen kapean leveyden, sen suuren holvimaisen
korkeuden ja sen pitkän lattian hyvin omituisen kallistuvaisuuden
tähden; lattia, joka, kun sitä katsoo sen pohjoispäästä etelään päin,
nousee ylöspäin ja ylöspäin pimeydessä, nähtävästi loppumattomiin; ja
sellaisella jyrkkyydellä, ettei minkään taiteilijan näköala siitä,
maalattuna pystysuoralle pohjapiirrokselle, saattaisi koskaan toivoa
voivansa esittää enemmän kuin pienen osan tästä lattiasta, joka ulottuu
ylös läpi koko kankaan ja katoaa sen yläreunassa. Jos sen sijaan
katsotaan pohjoiseen päin gallerian eteläpäästä, katoaa lattia heti, ja
silmäin korkeudella, jonkun matkan päässä näkyy osa jyrkästi laskevaa
kattoa. Muuten antaa kivien työntyminen toistensa yli noissa pimeissä
seinissä, jotka kulkevat ohi kummallakin puolella, vakavan vaikutuksen;
mutta kaikki tämä huolestuttavassa kaltevuudessa, joka puhuu
vaikeudesta yhteen suuntaan, vaarasta toiseen ja valtavasta vuoresta
kaikkialla."

Minkä ihmeellisen valaistuksen antaakaan "Suuri galleria" _totisen_,
kristillisen Seurakunnan kulusta ja pienen voittaja-lauman vaelluksesta
evankelikauden pitkänä ajanjaksona. Sen kerran kauniit, kermanvalkoset
seinät ja katto, muodostettuina säännöllisistä toistensa yli
työntyvistä kivistä, jotka kaikki kallistuvat ylöspäin, eivät tarkota
nimiseurakunnan historiaa, kuten muutamat ovat luulleet -- muuten eivät
ne olisi suinkaan niin säännöllisiä ja ylöspäin suunnattuja -- vaan ne
puhuvat suuresta Jumalan suosiosta, joka on annettu evankelikautena,
"korkeasta kutsusta" määrättyihin etuihin, joka on tarjottu
evankelikautena ehdollisesti kaikille oikeamielisille ja joka on avattu
ja tehty mahdolliseksi "Kaivon" -- lunastuksen kautta.

"Suuren gallerian" huomattava korkeus -- seitsemän kertaa sen käytävän
korkeus, joka esittää juutalaista armotaloutta (seitsemän on
täydellisyyden vertauskuva) -- esikuvaa abrahamilaisen lupauksen
siunauksen täydellisyyttä, joka todellisuudessa on annettu
evankeliseurakunnalle. "Kuninkaan huone" "Suuren gallerian" päässä
esittää sen kilpajuoksun päämäärää, johon nykyinen korkea kutsu
johtaa kaikki uskolliset; ja tämä "Kuninkaan huone" on, kuten heti
saamme nähdä, mitä sopivin vertauskuva seurakunnan lopullisesta
kohtalosta. "Kaivo" (joka esikuvaa lunastusta) juuri tämän
"Gallerian" sisäänkäytävän vieressä, vertauskuvaa kauniisti meidän
vanhurskauttamistamme, minkä jokaisen, joka kulkee tätä tietä, täytyy
nähdä ja tunnustaa. Suuri pyramiidi sanoo meille näin: "Niin ei nyt
siis ole mitään kadotusta niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat".

"Suuren gallerian" loppumattomalta näyttävä pituus osottaa kuinka
pitkältä evankelikausi on näyttänyt seurakunnan yksityisistä jäsenistä;
kun taas sen kapeus esikuvaa hyvin "kaitaa tietä, joka vie elämään"; ja
sen jyrkkyys, tien vaikeutta, ja alituista takaisinliukumisen vaaraa
niille, jotka eivät ota tarkkaa vaaria askeleistaan. Kumminkin näiden
jumalallisen suosion seinien sisällä ovat turvassa ja varmuudessa
kaikki ne, jotka edistyvät hyvissä töissä, jotka kasvavat armossa
vaeltaen tuota vaikeata tietä ylös, vaeltaen hengen eikä lihan jälkeen.

Kun me katsomme ylöspäin pitkin "Suurta galleriaa", näemme me että
_sillä on loppu_ kuten alkukin. Niinmuodoin sanotaan meille, että nuo
tavattoman suuret ja kalliit edut, jotka ovat kestäneet koko
evankelikauden, tulevat kerran _lakkaamaan_ -- tuo ihmeellinen korkea
kutsu Kristuksen kanssaperillisyyteen hänen "morsiamenaan" tulee
päättymään, kun luku, kyllin suuri täyttämään "pienen lauman", on
ottanut vastaan kutsun. Sen mitä tämä -- kivi-"todistaja" näin osottaa
kuvan kautta, esittää Raamattu hyvin selvästi: se osottaa, kuten olemme
nähneet, että etu saada juosta "korkean kutsun" palkinnon
saavuttamiseksi, kuuluu ainoastaan evankelikaudelle. Sitä ei ole
koskaan ennen myönnetty -- Ruhtinaamme Jeesus oli ensimäinen, jolle se
tarjottiin, ensimäinen, joka otti vastaan sen uhraamiseen sisältyvät
ehdot ja ensimäinen, joka sai siitä luvatun palkinnon. "Suuren
gallerian" eteläpää ilmottaa yhtä tarkasti lopun jumalalliseen luontoon
kutsumisesta kuin sen pohjoinen pää ilmottaa tarjoumuksen alun tuohon
suureen suosioon.

Mutta kun "Suuri galleria" esikuvaa Jumalan meille antamaa "korkeaa
kutsua", niin katsokaamme edelleen ja ottakaamme vaarin minne tämä
kutsu johtaa kussakin erikoistapauksessa. Me olemme jo nähneet
Raamatusta, että me olemme kutsutut kärsimään Kristuksen kanssa,
olemaan kuolleet hänen kanssaan ja sitten _tulemaan osallisiksi
hänen kirkkaudestaan_. Ja kaiken tämän huomaamme me sattuvasti
vertauskuvatuksi sillä omituisella tavalla, jonka kautta päästään
"Suuren gallerian" päässä olevaan "Kuninkaan huoneeseen". Se tie, jota
pitkin ne, jotka ottavat vastaan "korkean kutsun", saavat mennä
taivaalliseen ihanuuteen, jota "Kuninkaan huone" esikuvaa, ei ole
suora. Heitä täytyy ensin koetella joka suhteessa ja huomata Jumalan
tahdolle kuuliaisiksi, muuten eivät he voi mennä siihen lepoon, joka on
tarjona. Suuri pyramiidi valaisee niin ollen voimakkaasti tämän
Raamatun opin ja kaikkein niiden kokemuksen, jotka juoksevat
saavuttaakseen tuon suuren palkinnon. Kuten kutsu johtaa vihkiytymiseen
ja uhraamisen käytäntöön ottamiseen, niin johtaa "Suuri galleriakin"
erinäisiin mataliin käytäviin, jotka vertauskuvaavat sitä. Saavuttuaan
sen ylimpään päähän täytyy matkamiehen taipua hyvin alas siinä
oviaukossa eli käytävässä, joka vie "Esihuoneeseen". Tämä taipuminen
vertauskuvaa sitä inhimillisen tahdon vihkimistä eli kuolemaa,
uhrautumisen alkua, mihin ovat kutsutut kaikki ne, jotka tahtovat
saavuttaa jumalallisen luonnon. Siitä, kuinka paljon tämä uhrautuminen
oikeastaan merkitsee, ovat selvillä ainoastaan ne, jotka ovat
vastaanottaneet kutsun ja todellisuudessa luopuneet inhimillisestä
tahdosta.

Kun tämän vihkiytymistä esikuvaavan lyhyen käytävän kautta on kuljettu,
olemme me n.k. "Esihuoneessa". Tässä loppuu kalkkikivilattia; tästä
alkain astutaan lattialla, joka on pelkkää graniittia, jonka voidaan
selittää merkitsevän _uutta_ asemaa eli oloa "uusina luomuksina". Mutta
asettaessamme jalkamme graniittilattialle astuaksemme uuteen asemaansa
uutena luomuksena, huomataan jättiläismäinen graniittisulku; tämä on
tunnettu "Graniittipaaden" nimellä. Tämä sulkee laskuoven tavoin tien
osittain ja jättää jälelle ainoastaan matalan käytävän, samallaisen
kuin se, mistä äsken kuljettiin, 44 tuumaa (n. 1,1 m) korkean,
niin että meidän täytyy uudestaan kumartua ennenkuin voimme
täydelleen nauttia niistä eduista, joita "Esihuone" esikuvaa. Tämä
"Graniitti-paasi" esittää jumalallista tahtoa ja näyttää se sanovan
sille, joka äsken on kulkenut siitä matalasta käytävästä, joka esikuvaa
oman tahdon hylkäämistä: "Ei ole kyllin siinä että uhraat oman tahtosi,
suunnitelmasi ja mielipiteesi; sinä voisit kyllä tehdä tämän kaiken ja
hyväksyä sitten kumminkin jonkun toisen tahdon ja suunnitelman; sinun
pitää, ei ainoastaan uhrata oma tahtosi vaan sinun täytyy myöskin
taipua Jumalan tahdon alle ja ottaa se omasi sijaan ja tulla valppaaksi
Jumalan palveluksessa, ennenkuin sinut lasketaan uudeksi luomukseksi ja
perilliseksi jumalallisesta luonnosta".

Sittenkun olemme menneet "Graniitti-paaden" ohi, seisomme me
esteettömästi "Esihuoneen" graniittilattialla. Se on omituinen huone:
sen seinät eroavat toisistaan, näyttää ikäänkuin siinä olisi muutamissa
osissa jonkunlainen lautakerros, ja toisiin sen seinistä on taas
uurrettu koloja. Muuten se näyttää olevan täynnä opetuksia, joita ei
vielä täysin ole osattu selittää. Kumminkin näyttää se ajatus, jonka
siellä käyneet ovat esittäneet, että se on kouluhuoneen tapainen,
olevan täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa mitä meidän siitä tulee
odottaa nim. että se esittää totuudesta siinneiden pyhien kokemuksia.
Tämä "Esihuone" vertauskuvaa Kristuksen koulua ja sitä opetusta --
niitä uskon, kärsivällisyyden, kestäväisyyden j.n.e. koetuksia -- johon
kaikki joutuvat, jotka ovat vihkineet itsensä kokonaan Jumalan
tahdolle; joka lahjottaa heille tilaisuuden _voittaa_ ja osottaa
arvokkaisuutensa voittajan paikkaan Kristuksen kanssa hänen tulevan
valtakuntansa ihanuudessa. Jos ei meillä ole sellaisia kokemuksia ja
koetuksia emme ole _lapsia_ emmekä jumalallisen tason _perillisiä_
(Hebr. 12: 8.) Jumala kouluuttaa ja opettaa meitä nykyisessä
elämässämme, senjälkeen kun olemme vihkiytyneet hänen palvelukseensa ja
senkautta ei hän ainoastaan koettele meidän uskollisuuttamme häntä
kohtaan liittolupauksemme mukaisesti, vaan valmistaa meitä myöskin
siihen että me tunnemme myötätuntoa toisten koettelemuksia ja
vaikeuksia kohtaan, toisten, joiden ohjaajiksi ja tuomareiksi hän
tahtonsa mukaan meidät pian on tekevä. --- 1 Kor. 6: 2, 3.

Meidän ei ole ainoastaan kuoltava tahdollemme, vaan meidän on kuoltava
_todellisestikin_ ennenkuin me täydellisesti ja todellisesti voimme
astua "uuden", "jumalallisen luonnon" ehtoihin. Ja tämänkin osottaa
kivi-"todistaja"; sillä "Esihuoneen" takaosassa on hyvin matala
käytävä, jonka kautta päästään "Kuninkaan huoneeseen". Siten tulemme
"Kuninkaan huoneeseen", korkeimpaan ja suuremmoisimpaan pyramiidin
huoneeseen, joka on jumalallisen luonnon täydellisyyden vertauskuva,
jonka "pieni lauma" saavuttaa, ne harvat voittajat, jotka valitaan
"monesta kutsutusta" (jota _kutsumista_ "Suuri galleria" vertauskuvaa),
ne harvat voittajat, jotka kulkevat itseuhrautumisen ja koetuksen
kautta (joita "Esihuone" ja siihen sekä siitä poisjohtavat matalat
käytävät vertauskuvaavat). Kutsu "jumalalliseen luontoon" tuli ensin
Herrallemme Jeesukselle, jonka lähettämisellä maan päälle oli
kahdenlainen tarkotus: 1) vapahtaa syntiset maksamalla lunastushinta
Aadamin puolesta ja hänessä kaikkien puolesta, ja 2) että hän
tottelevaisuuden kautta, kuolemaan asti osottautui jumalallisen luonnon
ja ihanuuden arvoiseksi. Sentähden osotetaan "Suuren gallerian" alkavan
meidän Herramme syntymisestä. Se ei sentähden vertauskuvaa
_evankelikautta_, sillä se ei alkanut ennenkuin Jeesus oli tehnyt lopun
lakikaudesta, uhrinsa kautta ristillä, 33 vuotta syntymänsä jälkeen;
vaan se vertauskuvaa sitävastoin korkeata eli taivaallista _kutsua_
(uhrin kautta) jumalalliseen luontoon -- "Kuninkaan huoneeseen". Meidän
Herramme oli kutsuttu siihen syntymästänsä saakka: ja Helluntain
jälkeen ovat kaikki vanhurskautetut uskovaiset kutsutut tähän
samaan korkeaan etuun, kuinka harvat sitten ottavatkaan vastaan
uhrautumiskutsun ja kuinka harvat sitte tekevätkään kutsumisensa ja
valitsemisensa lujaksi sydämestänsä tottelemalla ehtoja -- seuraamalla
Mestarin jäljissä. Ja se aika, jonka kuluessa "korkea kutsu"
jumalalliseen luontoon on voimassa ja koska se loppuu, on ilmaistu
"Suuren gallerian pituuden ja päättymisen kautta, kuten jo on osotettu.
Kuninkaan huone", johon pääsee ainoastaan "Suuren gallerian" ja
"Esihuoneen" kautta, on kaikin puolin korkein ja parhain huone Suuressa
pyramiidissa ja vertauskuvaa se sattuvasti jumalallista luontoa. Herra
Henry F. Gordon sanoo kuvauksessaan siitä: --

"Se on hyvin komea huone, 34 jalkaa (n. 10,4 m) pitkä, 17 jalkaa (n.
5,2 m.) leveä ja 19 jalkaa (n. 5,8 m) korkea, tehty kauttaaltaan
punaisesta, kiillotetusta graniitista; seinät, lattia ja katto ovat
nelikulmaisista, suorakulmaisista lohkareista, jotka ovat liitetyt
yhteen sellaisella erinomaisella taidolla, ettei kukaan itsevaltainen
uuden ajan keisari voisi toivoa itselleen mitään lujempaa, ylevämpää ja
aistikkaampaa. Ainoa esine mikä tässä huoneessa on, on tyhjä kanneton
(graniitti-) arkku (eli kivilaatikko); ja on huomattavaa, että tämä
arkku suuruudeltaan on juuri yhtä suuri kuin liitonarkki
moosekselaisessa tabernaakkelissa."

Suuressa pyramiidissa käytetään _graniittia_ vertauskuvaamaan
jumalallisia asioita eli jumalallista luontoa, aivan samoin kuin kulta
vertauskuvasi sitä Israelin esikuvallisessa tabernakkelissa ja
temppelissä; matalat käytävät, jotka johtavat "Esihuoneeseen" ja
"Kuninkaan huoneeseen" vastaavat pyhän ja kaikkein pyhimmän esirippuja;
ja graniittiarkku, ainoa esine "Kuninkaan huoneessa" vastaa liiton
arkkia, joka oli ainoa esine tabernakkelin ja temppelin kaikkein
pyhimmässä. Mikä toisessa oli kultaa, on toisessa graniittia ja
merkitsevät ne vertauskuvallisesti samaa.

Ja tässä ei ole kaikki: me huomaamme, että samoilla suurilla
totuuksilla, jotka ovat vertauskuvallisesti esitetyt tabernakkelin ja
temppelin kahdessa huoneessa, pyhässä ja kaikkein pyhimmässä ja niitä
erottavissa esiripuissa, on opetuksiinsa nähden täydellinen
vastaavaisuus suuren pyramiidin kahdessa huoneessa, "Esihuoneessa" ja
"Kuninkaan huoneessa" ja niitä erottavissa matalissa käytävissä.
"Esihuone" esikuvaa tabernakkelin pyhän tavoin, sitä olotilan suhdetta
Jumalaan, jossa uskovainen lasketaan uudeksi luomukseksi ja Kristuksen
kanssaperilliseksi jumalallisesta luonnosta ja ihanuudesta, johon
_uskovainen_ astuu, kun hän vastaanotettuaan lunastuksen kautta
synteinanteeksiannon ja sovituksen Jumalan kanssa, esittää
vanhurskautettuna olentona itsensä _eläväksi uhriksi Jumalan
palvelukseen_. Kuten ensimäinen esirippu tabernakkelissa esikuvasi
meidän oman tahtomme vihkimistä, hylkäämistä eli kuolemaa ja
täydellistä alistumista Jumalan tahdolle, samaten vertauskuvaa
"Esihuoneen" matala käytävä myöskin samaa suurta tapahtumaa, jolla
kaikkien niiden uusi elämä alkaa, jotka koskaan tulevat kuninkaallisen
papiston jäseniksi.

Sittenkun tämä koe, joka esittää meidän kaikkemme asettamista
alttarille, on läpikäyty, ei uskovaista enää _lasketa_ inhimilliseksi
olennoksi, vaan "uudeksi luomukseksi", "osalliseksi jumalallisesta
luonnosta". Oikeastaan ei hän kumminkaan todellisuudessa tule
osalliseksi jumalallisesta luonnosta, ennenkuin hän uskollisesti on
oppinut tottelemaan Jumalan tahtoa nykyisen elämän todellisissa
koettelemuksissa ja päivittäisissä uhraamisissa ja kurituksissa (joita
"esihuone" omituisesti laitettujen seiniensä kautta ja tabernakkelin
pyhä taas näkyleipäin pöydän, kultaisen kynttiläjalan ja uhrialttarin
kautta esikuvaa); ei ennenkuin hän on todellakin kuollut (jota
tabernakkelin toinen esirippu ja pyramiidin "Kuninkaan huoneeseen"
johtava toinen matala käytävä esikuvaavat); eikä ennenkuin hän,
tultuaan osalliseksi ensimäisestä ylösnousemisesta, on päässyt
Kristuksen kanssa luvatun jumalallisen luonnon ja ihanuuden
täydellisyyteen -- hänen ikuiseen osaansa, jota "Kuninkaan huone"
vertauskuvaa. Niin ollen osottaa Suuri pyramiidi ei ainoastaan ihmisen
alaspäin synnissä vievän tien, vaan myöskin ne erinäiset jumalallisen
suunnitelman asteet, joiden kautta on ryhdytty valmistuksiin ihmisen
täydellistä ennalleenasettamista varten syntiinlankeemuksesta, sen tien
kautta elämään, jonka Herramme Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on
avannut.

Huomattakoon, että graniittilattia ei ulotu aivan "Esihuoneen" etuosaan
saakka, jota vastoin katto on graniitista kautta koko huoneen. Tämä
näyttää antavan opetuksen, joka on täydellisessä sopusoinnussa sen
jumalallisen suunnitelman kanssa, minkä jo olemme nähneet, sellaisena
kuin se suhtautuu kutsuttuihin, jotka koettavat tulla osallisiksi
jumalallisesta luonnosta. Ensimäinen matala käytävä vertauskuvaa
uskovaisen inhimillisen tahdon vihkimistä, joka todellisuudessa antaa
hänelle pääsyn "pyhään" eli pyhään tilaan, jossa hän on toivon kautta
ihanuuden ja kuolemattomuuden tuleva perillinen, jota "Esihuoneessa"
esittää se, että graniittikatto nyt peittää hänet; kumminkaan ei voi
katsoa, että hänellä olisi täysi sisäänpääsy uuteen luontoon ennenkuin
hän on tullut "elvytetyksi" toimeen ja uuteen elämään; ja tätä koetta
esikuvaa "Graniittipaasi", joka omituisen asemansa kautta, ollen
riippuvana ikäänkuin olisi valmis putoamaan ja sen kautta keskeyttämään
eteenpäin menon, näyttää sanovan: "Pyhiinvaeltaja, vaikka oletkin
tullut näin pitkälle ja olet vihkiytynyt Jumalalle, niin, jos et
tule totuuden hengen kautta elvytetyksi tositoimintaan hänen
palveluksessaan, tulet sinä yhä edelleen olemaan ilman todellista
asemaa jumalallisessa tasossa, johon sinut on kutsuttu". _Ne_ kolme
askelta, joiden kautta evankelikautena kutsutut pääsevät Herransa
iloon, ovat niinmuodoin ilmotetut suuressa pyramiidissa kuten
Raamatussakin. Ne ovat:

1) _Vihkiytyminen_ eli sikiytyminen hengestä totuuden sanan kautta,
jota vertauskuvaa "Esihuoneeseen" johtava matala käytävä.

_2) Elpyminen_ tositoimintaan ja uhraamiseen hengen pyhityksen ja
totuuden uskomisen kautta; tätä vertauskuvaa "Graniittipaaden" alla
oleva matala käytävä.

3) _Syntyminen_ hengestä meidän Herramme täydelliseen kaltaisuuteen,
osallisuuden kautta ensimäiseen ylösnousemiseen; tätä vertauskuvaa
"Kuninkaan huoneeseen" johtava matala käytävä.


LUONNOLLINEN JA HENKINEN LUONTO ILMAISTUT.

Kun tarkastetaan kuvaa, niin huomattakoon, että viiva, joka
ajatellaan vedetyksi Suuren pyramiidin kohtisuoran akselin kautta,
jättäisi "Kuningattaren huoneen" ja sen "Vaakasuoran käytävän",
"Sisäänkäyntikäytävän", "Ensimäisen nousevan käytävän" ja "Suuren
gallerian", tämän viivan eli akselin pohjoispuolelle ja ainoastaan
"Esihuoneen" ja "Kuninkaan huoneen", sen eteläpuolelle. Tämän
järjestelyn kautta ilmaisee Suuren pyramiidin suunnittelija (Jehova)
meille luontojen erotuksen, kuten on huomautettu I osan 10 luvussa.

"Kuningattaren huone", joka esittää ihmiskunnan täydellisyyttä sen
jälkeen kun tuhatvuotiskautena kaikki tottelevaiset ja arvolliset ovat
ennalleenasetetut Luojan jäljennöksiksi siveellisessä suhteessa,
opettaa, senkautta että sen takasivu eli -seinä on samalla viivalla
kuin pyramiidin akseli, että, näin ennalleenasetettuna Jumalan kuvaksi
ja kaltaiseksi, ihmissuku, vaikka yhä edelleenkin inhimillinen, tulee
olemaan lähellä jumalallista luontoa, niin lähellä kuin luonto voi olla
toista luontoa, josta se on jäljennös. Ja kaikki ylösnousevat käytävät,
jotka vievät akselia kohden, osottavat, että Jumalan kansan
toivomuksena ja pyrkimyksenä on päästä inhimilliseen täydellisyyteen,
kun taas ne, jotka ovat kutsutut evankelikauden seurakunnasta, tulevat
pääsemään inhimillistä täydellisyyttä _korkeammalle_. He tulevat
Kristuksen kanssaperillisinä menemään jumalallisen luonnon
täydellisyyteen.

Se seikka, ettei "Maanalainen huone" eli "Kuilu", joka esittää
vaikeutta ja kuolemaa, ole ihan kokonaan samalla puolen kohtisuoraa
akselia kuin "Kuningattaren huone" ja sen käytävä, ei sodi tätä
selitystä vastaan; sillä kun asiaa ankarasti arvostellaan, ei se ole
mikään osa Pyramiidista. Se on Pyramiidin alla, kaukana sen asemaviivan
alapuolella. Mutta se antaa meille kenties toisen opetuksen. Kohtisuora
viiva sen takaseinästä sattuisi täsmälleen yhteen "Esihuoneen"
takaseinän kanssa; ja sen opetuksen, minkä tästä voi saada, pitäisi
olla sopusoinnussa Raamatun tarkotuksen kanssa, nim. että _on
mahdollista_, että muutamat, jotka ovat astuneet "pyhään" eli
pyhitettyyn tilaan (jotka ovat siinneet totuuden sanan kautta, ja jotka
vielä ovat tulleet tuon saman elvyttämiksi), voivat tehdä synnin, joka
johtaa kuolemaan -- toiseen kuolemaan.

Siis näyttää siltä, kuin "Kuilun" asema suhteessaan akseliin,
jos sillä on mitään merkitystä pyramiidin yläpuolella olevien
rakennejärjestelmien kanssa, ilmottaisi, että toinen kuolema --
_loputon_, toivoton tyhjäksitekeminen -- on rangaistuksena, ei
ainoastaan niille ihmisille, jotka tahallisesti tekevät syntiä, ja
jotka tuhatvuotiskauden siunattujen tilaisuuksien aikana kieltäytyvät
edistymästä inhimilliseen täydellisyyteen, vaan myöskin niille
evankelikauden pyhille, jotka tahallisesti hylkäävät Kristuksen
tarjotun ja sitä ennen vastaanotetun heille luetun vanhurskauden puvun.

Toinen kohta, joka ansaitsee huomauttamista suuren
pyramiidi-rakennuksen asemaviivan yläpuolella kohtisuoran akselin
yhteydessä, on tämä: meidän Herramme ensimäinen tuleminen ja hänen
kuolemansa, joita "kaivon" suu merkitsee, ovat silläpuolella pyramiidin
akselia, joka esikuvaa _inhimillistä luontoa_; ja on myöskin huomattava
suun asema samalla _korkeudella_ kuin "Kuningattaren huoneeseen"
johtava käytävä, joka vertauskuvaa _inhimillistä täydellisyyttä_. Suuri
pyramiidi näyttää siis sanovan: "Hän tuli lihaksi" -- "_ihminen_
Kristus Jeesus antoi itsensä lunnaiksi kaikkein edestä"; kumminkaan ei
hän tiennyt mistään synnistä, vaan hän oli pyhä, viaton, syntisistä
erotettu eikä hänellä ollut mitään osaa Aadamin suvun alaspäin
menevässä syntisessä vaelluksessa (jota vertauskuvaa käytävä
"Kuiluun"). Sitäpaitsi ovat "Luolan" asema ja se asianhaara, että se
oli luonnollinen eikä hakattu, kuvaavia. Se asianhaara, että se oli
_luonnollinen_, opettaa, että Herran itsensä uhraaminen ei ollut
satunnaista, vaan edeltäpäin määrätty ja edeltäpäin järjestetty asia
Jehovan suunnitelmassa, päätetty ennenkuin sen suunnitelman
toimeenpano, jota pyramiidi vertauskuvaa, oli aljettu. Se asianhaara,
että se sijaitsee pyramiidin asemaviivan yläpuolella eikä alapuolella,
näyttää antavan opetuksen, joka on sopusoinnussa Raamatun kanssa --
että vaikka Herramme kuoli syntisten lunastushintana, ei hän vaipunut
syntiin ja alennukseen, vaan oli hän vieläpä kuollessaankin
jumalallisen suunnitelman määrättyjen rajojen sisäpuolella niinkuin se
vertauskuvataan suuressa pyramiidirakennuksessa sen kautta, että
"Luola" on asemaviivan yläpuolella.

Nyt nousee suurta mielenkiintoa herättävä kysymys: vahvistaako
pyramiidi, korkean kutsun loppumista koskeva todistus Raamatun samaa
asiaa koskevan todistuksen? Osottaako se, että "suuren gallerian" loppu
lankeaa täydelleen yhteen sen ajan kanssa, jolloin Raamattu vakuuttaa
meille Jumalan kutsun tähän suosioon päättyneen! Tahi vastustaako se
sitä, minkä me olemme oppineet Raamatusta, ja osottaako se meille joko
pitemmän tai lyhyemmän ajan kutsulle jumalalliseen luontoon?

Tämä tulee olemaan "tulikoe" ei kumminkaan Jumalan sanan, joka on
yläpuolella kaiken, ja sen ihmeellisten todistusten koettelemiseksi,
vaan tämän kivi-"todistajan" koettelemiseksi. Antaako se
lisätodistuksen jumalallista alkuperää olevasta rakennustaidostaan
vahvistamalla Raamatun todistuksen? tai poikkeaako se siitä enemmän tai
vähemmän? Jos se tarkkaan ja yksityiskohdissaan vahvistaisi Raamatun
ilmotukset, olisi sillä todellakin syytä siihen nimeen, minkä sille on
antanut tri Seiss -- "kivi-ihme".

Niin, mekään emme voi sanoa siitä vähempää, sillä sen todistus on
täydelleen ja joka yksityiskohdassaan sopusoinnussa Jumalan
suunnitelman kanssa kokonaisuudessaan, semmoisena kuin me olemme
oppineet tuntemaan tämän suunnitelman Raamatusta. Nämä ihmeelliset
vastaavaisuudet eivät anna sijaa epäillä sitä, että sama jumalallinen
olento, joka henkeytti profetat ja apostolit, henkeytti myöskin tämän
"todistajan". Tutkikaamme muutamia näistä yhtäpitäväisyyksistä kutakin
erikseen.

Johtakaamme mieleemme Raamatun osottaneen, että pakanain hallituksen
loppu maailmassa ja hädän aika, jonka kautta se kukistuu, tulevat
tapahtumaan v. 1914 j.K. loppuessa ja jolloinkin ennen tätä aikaa ovat
Kristuksen seurakunnan jäsenet tulleet "muutetuiksi" ja kirkastetuiksi.
Muistakaamme myöskin, että Raamattu osotti meille eri tavalla --
riemuvuosikausien, Danielin 1335 päivän, rinnakkaisten armotalousten
y.m. kautta -- että elonkorjuu-aika eli tämän aikakauden loppu, alkoi
lokakuussa 1874, ja että silloin oli aika, jolloin suuri Elonkorjaaja
tuli läsnäolevaksi, että seitsemän vuotta myöhemmin -- lokakuussa 1881
-- korkea kutsu lakkasi, vaikka muutamat pääsevät jälkeenpäinkin
osallisiksi samoista suosioneduista, ilman että yleinen kutsuminen
tapahtuu, täyttääkseen niiden kutsuttujen paikat, jotka koetukseen
pantuina huomataan arvottomiksi. Katsokaamme sitte sitä tapaa, jolla
tämä kivi-"todistaja" vahvistaa samat aikamäärät ja valaisee samoja
opetuksia. Siis:

"Suuren gallerian" lattialinja pohjoisseinästä eteläseinään asti on
mitattu viime vuosina kaksi kertaa hyvin tarkasti, ja on saatu
tulokseksi kolme eri mitta-suhdetta. Ensimäinen mittaus (a) on otettu
pohjoispään seinästä "Portaaseen" asti ja sitten on jätetty sen korotus
tai etupuoli mittaamatta ja mitattu taas sen yläpuoli ja siten on saatu
"Suuren gallerian" lattian pituus; toinen mittaus (b) osottaa pituuden
"Portaan" _läpi_, joka on mitattu ikäänkuin ei porrasta olisikaan;
kolmas mittaus (c) ilmaisee koko lattian pituuden, jolloin on myös
mitattu "portaan" ylösnouseva etupuoli sekä sen päällispuoli. Prof.
Smyth'in mukaan on ensimäinen mittaus (a) 1874 pyramiidi-tuumaa, toinen
(b) 1881 pyramiidi-tuumaa ja kolmas (c) 1910 pyramiidi-tuumaa; kun taas
hra Flinders Petrie'n mukaan nämä mitat ovat 0,8 tuumaa pitemmät.
Kohtuullisen arviolaskun mukaan, mikä myös epäilemättä tulee hyvin
likelle oikeata, voitanee sentähden laskea nämä numerot (a) 1875, (b)
1882 ja (c) 1911 pyramiidi-tuumaksi.

Nyt kysymme me, jos jokainen näiden käytävien lattialinjoista esikuvaa
yhtä vuotta, kuten arvellaan, ja jonka pyramiidintutkijat myöntävät,
minkä aikamäärän "Suuren gallerian" mitat ilmaisevat korkean kutsun
tulla jumalallisesta luonnosta osallisiksi, lopuksi, jota kutsua
"Suuri galleria" esikuvaa? Me vastaamme, että sovittaissamme näitä
tuuma-vuosia nykyiseen ajanlaskuumme, täytyy meidän muistaa, että
meidän ajanlaskumme j.K. on vuoden ja kolme kuukautta perässä
todellisesta ajanlaskusta, kuten osotetaan II osassa siv. 58--67. Ja
vaikkei tämä saa aikaan mitään erotusta laskiessamme jotakin ajanjaksoa
määrätystä vuodesta e.K. tai määrätystä vuodesta j.K. pitää se
kumminkin ottaa huomioon tässä tapauksessa. Missä meidän Herramme
Jeesuksen syntymä on lähtöpisteenä, siinä täytyy meidän, saadaksemme
oikea tulos, ottaa huomioon meidän päiviemme erehdys mitä tulee
Jeesuksen syntymään nähden. Yksinkertaisuuden vuoksi otaksukaamme
meidän virheellinen ajanlaskumme oikeaksi ja vähentäkäämme sensijaan
pyramiidista saatuja numeroita vastaavassa määrin ottamalla niistä pois
yksi ja yksi neljäsosa tuumaa, niin että ne tulevat vastaamaan meidän
ajanlaskuamme. Niin vähennettyinä osottavat ne: (a) 1875 - 1 1/44 =
1873 3/4; (b) 1882 - 1 1/44 = 1880 3/4 ja (c) 1911 -1 1/4 = 1909 3/4 ja
antavat meille aikamäärät: (a) lokakuu 1874, (b) lokakuu 1881 ja (c)
lokakuu 1910 j.K.

Tämä kolminkertainen päättyminen on sopusoinnussa sen kanssa mitä
olemme huomanneet Raamatun opettavan; nim. että saavuttiin
"elonkorjuuseen", aikakauden loppuun, lokakuussa 1874, ja että korkea
kutsu lakkasi lokakuussa 1881, jonka jälkeen seuraa aika, jonka aikana,
vaikka yleinen kutsu onkin lakannut, samat edut ulotutetaan muutamille
arvokkaille, jotta he täyttäisivät niiden paikat, jotka jo ovat
kutsuttujen joukossa, mutta jotka koetuksessa huomataan arvottomiksi
saamaan ne kruunut, mitkä heille jaettiin, kun he vastaanottivat
kutsun. Kuinka kauvan tämä vihkiytyneiden seulominen tulee kestämään,
jonka aikana annetaan muutamille niiden kruunut, jotka tuomitaan
arvottomiksi, ja jonka aikana heidän nimensä kirjoitetaan niiden
_sijaan_, joiden nimet pyyhitään pois (Ilm. 3: 5, 11), sitä ei Raamattu
ilmaise, niin paljon kuin me olemme huomanneet; mutta vuosiluku 1910
näyttää hyvin sopivan yhteen niiden aikamääräysten kanssa, jotka
Raamattu antaa. Se on ainoastaan neljä vuotta ennen vaivanajan
täydellistä loppua, joka päättää pakanain ajat; ja kun me muistamme
Herran sanat -- että ne, jotka voittavat, katsotaan arvollisiksi
pelastumaan vaikeimmasta hädän ajasta, joka kohtaa maailmaa, niin
voimme ymmärtää, että se tarkottaa sitä laittomuuden hätää, joka seuraa
lokakuuta 1914; mutta erityinen hädänaika seurakuntaan nähden on
odotettavissa noin 1910 j.K.

Eikö tämä ole ihmeellinen sopusointuisuus kivi-"todistajan" ja Raamatun
välillä? Vuosiluvut lokakuu 1874 ja lokakuu 1881 ovat täsmällisiä, kun
taas vuosiluku 1910, vaikkei sitä olekaan ilmotettu Raamatussa, näyttää
hyvillä perusteilla osottavan jonkun tärkeän tapahtuman seurakunnan
kokemuksessa ja lopullisessa koetuksessa ja 1914 j.K. osottaa
ilmeisesti sen loppua, jonka jälkeen maailman suurimman hädän aika on
tullut, josta muutamat "suuren lauman" jäsenet tulevat osallisiksi. Ja
muistakaamme tässä yhteydessä, että tämän aikamäärän -- vuoden 1914
j.K. -- täytyy osottaa ei ainoastaan koko Kristusruumiin valitsemisen,
koettelemisen ja kirkastamisen loppuunsaattamista, vaan sen täytyy
myöskin osottaa lopputuloksen tuohon suurempaan vihkiytyneiden
uskovaisten laumaan nähden, jotka pelon ja arkamielisyyden tähden
laiminlyövät antamasta Jumalalle otollisen uhrin ja jotka sentähden
tulivat enemmän tai vähemmän maailman aatteitten ja tapojen
tahraamiksi. Muutamien heistä täytyy ennen loppua tulla suuresta
ahdistuksesta (Ilm. 7: 14). Moni sellaisista sidotaan parast'aikaa
lujasti yhteen noiden eri rikkaruohokimppujen kanssa polttamista
varten; ja he eivät tule pelastumaan ennenkuin hädänajan hehku
elonkorjuun loppupuolella polttaa ne siteet, joilla Baabeli on pitänyt
heidät orjuuteen sidottuina, he "pelastuvat ikäänkuin tulen läpi."
Heidän täytyy nähdä suuren Baabelin täydellinen kukistuminen ja saada
määrätty osa sen vitsauksista. (Ilm. 18: 4.) Neljä vuotta 1910:stä 1914
loppuun, jotka täten ovat osotetut Suuressa pyramiidissa, tulevat
epäilemättä muodostamaan "tuli-kuuman" koetusajan seurakuntaan nähden
(1 Kor. 3: 15), joka tapahtuu ennen maailman anarkiaa, joka ei voi
kestää kauvan. -- "Ellei sitä aikaa lyhennettäisi, ei yksikään liha
pelastuisi" (Matt. 24: 22).

Mutta tässä ei ole kaikki mitä tulee Suuren pyramiidin ihmeellisiin
vertauskuviin. Sen ihmeteltävä sopusointuisuus jumalallisen
suunnitelman kanssa osotetaan vieläkin eräällä merkillisellä tavalla.
Meidän tulisi odottaa, että niiden kahden suuren tapahtuman aikamäärä,
jotka ovat tämän aikakauden lopun yhteydessä, nim. (1) Herramme toinen
tuleminen ja (2) elonkorjuun alku, olisi jollakin tavalla huomautettu
"Suuren gallerian" yläpäässä, kuten hänen kuolemansa ja
ylösnousemisensa ovat ilmaistut "Kaivon" kautta sen alipäässä. Ja tässä
emme erehdykään. Itäseinän ylä- eli eteläpäässä, katossa, korkealla
"Portaan" yläpuolella on aukko, joka on yhteydessä "Kuninkaan huoneen"
yläpuolella olevan valmistamattoman tyhjän huoneen kanssa. Pyramiidin
vertauskuvallisella kielellä sanoo tämä aukko: "Tässä puuttui asioihin
taivaallinen olento. -- Olento, joka ei tarvinnut lattiata käydäkseen,
vaan joka voi tulla ja mennä tuulen tavoin." Ja prof. Smyth'in
huolelliset mittaukset "Suren gallerian" eteläseinästä ilmottavat
meille, että se ei ole täysin kohtisuora, vaan kallistuu eteenpäin
ylimmässä osassaan _seitsemän tuumaa_. Täten sanoo Pyramiidi meille
"seitsemän vuotta ennen korkean kutsun loppua (ennen lokak. 1881) tulee
tuo Suuri ilmestymään". Ja se ilmaisee yhä edelleen, että siitä ajasta
-- lokak. 1874 -- tulee kutsu asteettain, kuten eteläseinän
kallistuminen osottaa, loppumaan ja päättymään kokonaan lokakuussa
1881. Huomattakoon, että tämä on täydellisessä sopusoinnussa Raamatun
todistuksen kanssa, sellaisena kuin se on ääripiirteittäin esitetty
RAAMATUN TUTKISTELUJEN tässä ja edellisissä osissa.

Ja muistettakoon myöskin, että meillä, jotka ymmärsimme Raamatun
esityksen näistä ajoista ja aikakausista, ei ollut mitään tekemistä
näiden Suuren pyramiidin mittain ottamisen kanssa; ja että ne, jotka
ottivat mitat, eivät tietäneet mitään meidän ennustuksen
sovituksestamme, silloin kun nämä mitat otettiin, eivätkä tiedä
vieläkään niin paljon kuin me tiedämme. Kysymme sentähden: Voiko
sellainen tarkkuus asioista, jotka yhdeltäpuolen koskevat
kuudentuhannen vuoden historiaa ja toiselta puolen tuhansia tuumia
pyramiidi-mitan jälkeen, olla ainoastaan satunnainen yhteensattuma? Ei,
mutta todellisuus on ihmeellisempi ja kummallisempi kuin tarina.
"Herralta se on tullut ja on ihmeellistä meidän silmissämme."

Edelleen, kun se erityinen suosio, joka sisältyi evankelikauden
kutsuun, lakkasi (lokak. 1881) näyttää siltä kuin siunaukset maailmalle
olisivat silloin määrätyt alkaviksi. "Kaivon", joka suunsa kautta
ilmaisee lunastuksen, joka takaa tulevan siunauksen, pitäisi, kuten
näyttääkin, alipäässään (missä se on yhteydessä alaslaskevan käytävän
kanssa) ilmaista aikamäärä, jolloin lunastuksesta johtuvat siunaukset
alkavat kohdata maailmaa. Se näyttää sanovan: Tässä alkavat
lunastuksesta johtuvat edut siunata maan kaikkia sukukuntia, kun
juutalaisen ja evankelikauden valitsemiset ovat loppuun saatetut.

Jos me nyt otaksumme tuon selvästi ilmotetun evankelikauden erityisen
kutsun ja suosion lopun, 1881, siksi vuodeksi, jolloin aika
ennalleenasettamissiunausten alkamiselle oli läsnä, ja jos me katsomme
"Kaivon" alinta päätekohtaa ilmaisevana vuotta 1881, huomaamme me
jotakin mieltäkiinnittävää mittaamalla takaperin pitkin
"Sisäänkäyntikäytävää" pyramiidin alkuperäiseen "Sisäänkäyntiin" asti.
Tämän välimatkan huomaamme me olevan 3826 pyramiidi-tuumaa, jotka
niinmuodoin vastaavat 3826 vuotta. Ja jos meidän arvelullamme on hyvä
perustus, niin täytyi 3826 vuotta ennen vuotta 1881 tapahtua jokin
merkkitapaus. Ja kun me katsomme Jumalan sanan historiallisia
muistiinpanoja, nähdäksemme, jos siihen aikaan tapahtui jotakin
merkillistä, saamme me huomattavan vahvistuksen otaksumisellemme; sillä
juuri 3826 vuotta ennen vuotta 1881 j.K. mikä antaa meille vuoden 1945
e.K. tuli Iisak, lupauksen esikuvauksellinen siemen, isänsä Aabrahamin
rikkauksien perilliseksi, ja oli niin ollen siinä asemassa, että hän
voi siunata kaikkia veljiänsä -- Ismaelia, Hagarin poikaa (lihallisen
Israelin esikuvaa) ja Keturan, Abrahamin toisen vaimon monta poikaa ja
tytärtä (jotka esikuvaavat maailmaa ylimalkaan).

Niin ollen ilmottaa "Sisäänkäyntikäytävä" ulkolaidastaan alas siihen
kohtaan asti, missä se on yhteydessä "Kaivon" kanssa, vuosituumissa
ajan siitä päivästä, jolloin esikuvallinen Iisak (jossa esikuvallisella
tavalla maailman siunaamisen lupauksella oli keskipisteensä) tuli
kaiken perilliseksi, 1945 e.K. vuoteen 1881 j.K. jolloin oli
todellisuudessa tullut aika siunauksen tulemiselle maailmaan
vastakuvallisen Iisakin -- Kristuksen, kaiken perillisen kautta.
-- Gal. 3: 16, 29.

Me laskemme ajan Iisakin perinnönsaamiselle ja sitä seuraavalle
etuoikeudelle siunata veljiään, vuoteen 1881 j.K. seuraavasti: Iisak
sai perintönsä isänsä Aabrahamin kuollessa, mikä tapahtui 100 vuotta
senjälkeen kuin aabrahamilainen liitto oli tehty (sillä Aabraham oli 75
vuotias kun liitto tehtiin ja kuoli 175 vuoden vanhana). Sitten oli
liitosta Jaakobin, Iisakin pojan, kuolemaan 232 vuotta [katso II osa
siv. 270, 271]; ja siitä ajasta, kun Iisak sai perinnön haltuunsa --
100 vuotta senjälkeen kuin liitto oli tehty -- on Jaakobin kuolemaan
132 vuotta (232 v. - 100 v.) Tähän laskemme yhteen 1813 vuotta Jaakobin
kuolemasta meidän ajanlaskuumme j.K. ja silloin saamme vuosiluvun 1945
e.K., vuosiluvun, jolloin esikuvallinen Iisak sai haltuunsa kaikki
minkä Aabraham omisti (1 Moos. 25: 5.) Ja kun nämä 1945 vuotta e.K.
lasketaan yhteen 1881 vuoteen j.K. saadaan 3826 vuotta, jotka
pyramiidituumissa ilmaistaan sen ajan pituudeksi, jonka täytyi kulua
Iisakin veljein esikuvallisen siunaamisen välillä esikuvallisen
siemenen Iisakin kautta ja koko maailman siunaamisen välillä
vastakuvallisen Iisakin, Kristuksen kautta.

Jos jonkun mieleen nousee kysymys: Millä tavalla
ennalleenasettamis-siunausten alkaminen ilmaistiin lokakuussa 1881?
niin me vastaamme: Ei tapahtunut mitään, minkä maailma voisi erottaa.
Me vaellamme yhä uskossa emmekä näkemisessä. Kaikki ne valmistavat
askeleet, jotka on otettu suurta ennalleenasettamistyötä varten sitten
vuoden 1881 ovat laskettavat ainoastaan pisaroiksi siitä suuresta
siunauksen kuurosta, joka pian on virkistävä koko maata. Se mikä
tapahtui 1881, kuten sekin mikä tapahtui 1874 voidaan erottaa
ainoastaan uskon silmällä Jumalan sanan valossa. Se oli korkean kutsun
loppumisen vuosiluku ja siis myöskin ihmissuvulle ylimalkaan
ennalleenasettamiskutsumuksen alku -- riemutorvi alkoi soida. Tähän
aikaan oli tekijä eikä kukaan muu, niin paljon kun hän tietää,
huomannut erotuksen jumalalliseen luontoon kutsumisen, joka on avoinna
evankelikautena, ja sen kutsun välillä, joka kutsuu inhimillisen
täydellisyyden ja kaiken sen, mikä kadotettiin Aadamissa,
ennalleenasettamiseen, jolle kutsulle aika on tullut evankelikauden
korkean kutsun päätyttyä.

[Vaikkemme ole ajatelleet yhteensattumista ennenkuin nyt
kirjoittaissamme tätä lukua, on hyvin merkillistä että vuoden 1881
kuutena viimeisenä kuukautena julkaistiin ja levitettiin kirjaa "Food
for Thinking Christians" (Ruokaa ajatteleville kristityille), jossa oli
166 sivua, 1,400,000 kpl kaikkialla Yhdysvalloissa ja Isossa
Britanniassa.

Kolme asianhaaraa tämän kirjan ja sen laajan ja äkkinäisen levenemisen
yhteydessä lisäävät yhdessä sen merkitystä ainakin omituisuuteen nähden
(1). Kenties ei mikään kirja koskaan ole saavuttanut niin suurta
levenemistä niin lyhyenä aikana tai saman menetelmän kautta. Sitä
jakoivat lyhyenä aikana Piiri-sananviejä-toimiston (District Messanger
Service) juoksupojat kaikissa Yhdysvaltain ja Ison Britannian
suurimmissa kaupungeissa kirkonovilla kolmena toisiaan seuraavana
sunnuntaina ja pienemmissä kaupungeissa postin kautta. (2) Rahat tästä
johtuneiden kulujen korvaamiseksi 42,000 dollaria (yli 215,000 Smk)
lahjoitettiin _vapaehtoisesti_, pyytämättä tarkotusta varten. (3) Se
eli ensimmäinen, niin paljon kun me tiedämme, koskaan julkaistu kirja,
joka osotti erotuksen evankeli-seurakunnan korkean kutsun ja maailman
ylimalkaisen ennalleen asettamiskutsun välillä ja se osotti myös
korkean kutsun loppuvan 1881.]

Toinen huomattava kohta on se tie, jolla maailma kutsutaan saamaan ja
vastaanottamaan ijankaikkinen elämä tuhatvuotiskautena.

Kuten ylin huone, joka on tunnettu "Kuninkaan huoneen" nimellä, esittää
_jumalallista luontoa_ ja "Suuri galleria" esittää kutsua siihen,
samaten esittää sen alla oleva huone ("Kuningattaren huone")
täydellistä _inhimillistä luontoa_; ja siihen johtava käytävä esittää
sitä elämän tietä, jolla maailman täytyy kulkea saavuttaakseen
inhimillisen täydellisyyden tuhatvuotiskautena. Molemmat nämä tiet ja
siis myöskin lopputulokset avattiin ja tehtiin mahdollisiksi
_lunastusuhrin_ kautta, jonka Välimies antoi kaikkien puolesta: mikä
kaikki voimakkaalla tavalla ilmaistaan pyramiidissa sen kautta "mikä
näyttää siltä kuin olisi tapahtunut räjähdys", joka avasi "Kaivon" suun
ja jätti vapaan pääsön näihin kahteen käytävään (jotka ovat aijotut
vertauskuvaamaan nyt seurakunnan kutsua, joka johtaa jumalalliseen
luontoon, ja tuhatvuotiskautena maailman kutsua, joka johtaa
inhimillisen täydellisyyden ennalleenasettamiseen).

Niinmuodoin selittää suuri pyramiidi sopusoinnussa Raamatun kanssa,
että "Kristus toi VALOON _elämän_ (ennalleenasettamisen inhimilliseen
täydellisyyteen, jota esikuvaa niin kutsuttu 'Kuningattaren huone') ja
_kuolemattomuuden_ (jumalallisen luonnon, jota esikuvaa niin kutsuttu
'Kuninkaan huone') evankeliuminsa kautta" -- hyvän sanoman kautta
lunastuksesta. -- 2 Tim. 1: 10.

Ainoa tie "Kuningattaren huoneeseen" tai "Suureen galleriaan" oli
"Kaivon" kautta, sen kautta että "Ensimäinen nouseva käytävä" alunperin
oli mahdoton kulkea graniitti-"Tulpan" takia. Siten vahvistaa
kivi-"todistaja" sen, että lakikutsun eli laki liiton kautta ei kukaan
langenneen suvun jäsenistä voinut saavuttaa elämää (inhimillistä
elämää) tai kuolemattomuutta (jumalallista luontoa). Vaikka "Ensimäinen
nouseva käytävä" oli tie, ei sitä kumminkaan kukaan voinut kulkea.
Samaten oli lakiliittokin tie elämään; mutta lihan heikkouden tähden ei
kukaan voinut kulkea sitä, niin että olisi saavuttanut sen elämän, joka
tarjottiin (Room. 3: 20). Kivi-"todistaja" ilmaisee niin ollen
_erityisesti_ ristin, uhrin ja lunastuksen, aivan samoinkuin se
Raamatussakin on esitetty huomattavammalla tavalla kuin mikään muu
suunnitelman osa. "Ei kukaan pääse isän tykö muutoin kuin minun
kauttani" sanoi Jeesus. "Ilmotinhan teille ennen kaikkea sen, minkä
itse (ennen kaikkea) olin saanut, että Kristus on kuollut meidän
syntiemme tähden"; sanoi Paavali (1 Kor. 15: 3). "'Kaivo' (joka esittää
Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta) on ainoa tie elämään ja
kuolemattomuuteen", sanoo Suuri pyramiidi.

Käytävä "Kuningattaren huoneeseen" on matala, ja vaeltajan täytyy
nöyrästi taivuttaa päänsä sen vaatimusten alle. Oikeintekemisen tie on
aina ollut nöyryyden tie ja tulee niin olemaan tuhatvuotiskautenakin,
jolloin _kaikilta_ vaaditaan että he taipuvat Kristuksen valtakunnan
ankarien vaatimusten edessä. Hän on hallitseva rautaisella sauvalla
(Ilm. 2: 27). Hän tulee käyttämään oikeutta ojennusnuorana ja
vanhurskautta luotinauhana; ja hänen suuruutensa ja valtansa _täytyy_
jokaisen kielen tunnustaa, ja hänen valtansa edessä _täytyy_ jokaisen
polven notkistua, niin että hänen päivänään nöyrät ja vanhurskaat ja
ainoastaan ne kukostavat. -- Jes. 28: 17; Room. 14: 11; Ps. 92: 13, 14.

"Kuningattaren huone" vertauskuvaa ennalleenasettamistyön loppua --
inhimillistä täydellisyyttä -- sen kautta että siinä on _seitsemän_
sivua, jos lasketaan lattia yhdeksi sivuksi ja katto kahdeksi. Käytävä
sinne kertoo myöskin samasta seitsen-luvusta eli täydellisyydestä,
sillä sen lattia on alennettu seitsemännellä osalla sen pituudesta. Ja
seitsenluku ei ole ainoastaan täydellisyyden vertauskuva ylimalkaan,
vaan se on erittäin merkitsevä tässä yhteydessä, kun tuhatvuotiskausi
on maan historian seitsemäs vuosituhat, ja se vuosituhat, jolloin ne
suvun jäsenet, jotka ovat halukkaita ja tottelevaisia, saavuttavat
täydellisyyden.

Prof. Smyth huomauttaa omituisuudesta "Kuningattaren huoneen" lattiassa
ja sinne johtavassa käytävässä, nim. että se on rosoinen ja aivan
siistimätön, jonka kautta se niinollen eroaa muista käytävistä, jotka
alunperin olivat hyvin sileät ja luultavasti kiillotetut. Tämä, arvelee
hän, ilmaisee ehkä, että lattia ei sisällä vuosi-tuuma mittauksia kuten
muut käytävät -- ikäänkuin pyramiidi tahtoisi tämän epätasaisuuden
kautta sanoa: "Täällä ei ole aikamittoja".

Mutta vaikka pyramiidin vuosi-tuumia ei huomatakaan "Kuningattaren
huoneeseen" johtavassa käytävässä eikä myöskään sen lattiassa, oli
jotakin muuta, joka kumminkin tarvitsi osottaa, nim. tie
ennalleenasettamiseen, täydelliseen elämään ja täydelliseen
inhimilliseen elimistöön. Kuten "Kuningattaren huone" valaisee
inhimillistä täydellisyyttä, niin esikuvaa käytävä sinne niitä
seitsemää tuhatta kokemuksen ja kasvatuksen vuotta, joiden läpi
langenneen ihmissuvun täytyy kulkea, ennenkuin voidaan saavuttaa
täydellinen ennalleenasettaminen täydellisyyteen. Koska kuusi
ensimäistä seitsemättä osaa "Kuningattaren huoneen" käytävästä ovat
äärettömän matalia, esikuvaavat ne niitä kuutta vuosituhatta, jotka
ovat menneisyydessä, ja valaisevat sitä ääretöntä vaikeutta ja
nöyryyttä, joka on ollut välttämätön, jotta olisi voinut elää
vanhurskautettua elämää, vieläpä niidenkin puolelta, jotka koettivat
niin elää -- kuten patriarkat, profetat ja muut, jotka olivat
vanhurskautettuja uskon kautta -- noina kuutena tuhantena vuotena,
jolloin synti ja kuolema hallitsi. Tien _viimeinen seitsemäs_ osa
esikuvaa sen sijaan tuhatvuotiskautta, joka juuri koittaa ihmisille. Se
että sen korkeus on melkein kaksi kertaa niin suuri kuin kuuden
ensimäisen seitsemännes osan, ilmaisee, että tulevana tuhantena
vuotena, kun armo ja rauha vallitsee maan päällä, voivat ihmiset
helposti ja mukavasti edistyä täydellisyyttä kohti.

Jos kysytään, onko kukaan vaeltanut tällä tiellä menneinä kuutena
tuhantena vuotena, niin me vastaamme: Kyllä, _uskon kautta_ ovat
muutamat vaeltaneet sillä tiellä. Se on tie _inhimillisen luonnon
vanhurskauttamiseksi_ vaikka kokonaan erotettava evankeli-seurakunnan
tiestä ja kutsusta, joka, vaikka myöskin vanhurskauttamisen kautta, vie
uuteen jumalalliseen luontoon. Aabraham, Iisak ja Jaakob ja uskolliset
profetat vaelsivat sitä tietä, astuen sille "Kaivon" kautta -- _uskon
kautta Kristuksen_ lunastusuhriin, joita he edustivat esikuvallisten
uhrien kautta, ennen meidän Herramme kuolemaa ja ennenkuin
kivi-"todistaja" osotti sitä; sillä Jumalan päätöksissä oli Kristus
teurastettu Sovintokaritsa jo ennen maailman perustamista.

Ja käytävä "Kuningattaren huoneeseen" on sopusoinnussa sen kanssa mitä
Raamattu sanoo tiestä täydelliseen inhimilliseen luontoon ja
täydelliseen inhimilliseen elämään tuhatvuotiskautena. Aikamäärä, joka
vaaditaan täydellisyyden saavuttamiseksi, tulee olemaan erilainen eri
tapauksissa, aina sen nopeuden tai hitauden mukaan, jolla kukin alistaa
sydämensä ja elämänsä Uuden Liiton ehtoihin. Se ei tule enää olemaan
vaivaloista _taistelemista_ ylöspäin, mikä aina saa kokea vastustusta
alaspäin vievien sisäisten ja ulkonaisten tarkotusperien kautta, kuten
on ollut laki- ja evankelitalouksien aikana; se tulee olemaan tie,
jolla kaikki suosii vaeltajaa ja helpottaa hänen nopeata edistymistään
ennalleenasettamiselämän täyteen täydellisyyteen kaikkine sitä
seuraavine siunauksineen.

Kuten "Kuninkaan huone" ilmanvaihtoputkiensa kautta vertauskuvaa
alituista asuntoa, ijäistä olotilaa, niin vertauskuvaa "Kuningattaren
huone" sitä, että inhimillisen täydellisyyden olotila, kun se on
saavutettu, _voidaan tehdä_ ikuisesti kestäväksi olotilaksi; sillä
myöskin se on varustettu yhtäläisillä ilmanvaihtoputkilla tai
ilmakäytävillä. Toisessa tapauksessa voimme sanoa, että se vertauskuvaa
ijäti kestävää olotilaa, ja toisessa, että se _voidaan tehdä_ ijäti eli
alati kestäväksi olotilaksi; koska näin on asianlaita, kuten sekä
Raamattu että kivi-"todistajan" todistukset sen ilmaisevat. Raamattu
sanoo niistä, jotka saavuttavat sen olotilan, jota "Kuninkaan huone"
esittää, että he ovat osallisia jumalallisesta luonnosta ja
_kuolemattomia_ eli mahdottomia kuolemaan -- niin että he
senjälkeen eivät voi kuolla. Ja se osottaa, että muut, jotka
saavuttavat täydellisen ennalleenasettamisen ja kestävät viimeisen
uskollisuus-kokeen tuhatvuotiskauden lopussa, vaikka he eivät
omistakaan sitä ominaisuutta, jota sanotaan _kuolemattomuudeksi_, joka
varsinaisesti on ainoastaan jumalallisen luonnon ominaisuus,
ylläpidetään ijankaikkisessa elämässä niillä ehdoilla, jotka suuri
lunastussuunnitelman Järjestäjä jo on määrännyt. Jos he pysyvät
sopusoinnussa Jumalan kanssa ja tottelevat hänen tahtoaan, tulevat he
elämään ijäti.

Suuri pyramiidi ilmottaa samat totuudet, sillä kun ilmanvaihtoputket
"Kuninkaan huoneeseen" olivat avonaiset, olivat ne alunperin
omituisella tavalla peitetyt "Kuningattaren huoneessa". Ilmaputket
olivat täydelliset pyramiidin ulkosyrjästä asti aina puolen tuuman
päähän "Kuningattaren huoneen" sisäseinästä, sen kautta että kivet
"Kuningattaren huoneen" kummallakin puolella, paitsi mainittua puolta
tuumaa, ovat lävitse koverretut, mikä osottaa suuren pyramiidin
Rakennusmestarilla olleen määrätyn tarkotuksen, kuten jokainen muukin
piirre ilmaisee samaa. Herra Waynman Dixon löysi ne, kun hän tutki
"Kuningattaren huoneen" seiniä. Hän huomasi, että seinä eräästä kohden
kaikui ontolta ja, kun hän mursi pinnan, löysi hän ilmanvaihtoputken;
ja sitten löysi hän saman menettelytavan kautta samallaisen
vastaisestakin seinästä. Niin muodoin selittää pyramiidi sopusoinnussa
Raamatun kanssa, että on varattu _runsas toimenpide_, jonka kautta
täydellinen inhimillinen olotila, jota "kuningattaren huone" esikuvaa,
_voi tulla_ ijäti kestäväksi olotilaksi jokaiselle, joka ojentautuu sen
määräysten ja lakien mukaan.

Ja nyt kun me olemme kuulleet sen puhuvan, mitä ajattelemme me
kivi-"todistajasta" ja sen todistuksesta? Sellainen todistus olisi
todellakin omituinen ja sattuva, vieläpä silloinkin, jos ei olisi
mitään Raamatun paikkoja, jotka tarkottaisivat tutkittuja aineita;
mutta kun Raamattu on jo selvästi ja varmasti ilmottanut meille nämä
samat asianhaarat ja aikamäärät, jo ennenkuin pyramiidin todistus
kuultiin, saavat sen ihmeelliset sopusointuisuudet ja vahvistukset
samoista asioista kahdenkertaisen merkityksen ja sattuvaisuuden. Nyt
kun maailmanviisaat hylkäävät Raamatun "vanhentuneena" ja
"epätieteellisenä" on tosiaankin hämmästyttävää nähdä tämän
kivi-"todistajan" puhuvan ja vahvistavan Raamatun todistuksen. On
merkillistä kuulla sen todistavan ihmisen lankeemisesta juuri silloin
kun maailman viisaat puhuvat, että ihminen ei koskaan ole ollut
täydellinen, ei koskaan ole ollut Jumalan kuva, eikä siis myöskään ole
koskaan langennut siitä. Varmaankin tuntee tyydytystä tänä aikana kun
kuulee sen todistavan, _ettei kukaan voinut_ päästä lakiliiton eli --
tien kautta ei evankelisen korkean kutsun aikana jumalalliseen luontoon
eikä inhimilliseen vanhurskautettuun tilaan tai elämään aikana, jolloin
niin monet saarnaavat, että Mooseksen laki on ainoa elämän tie. Varmaan
on Suuressa pyramiidissa "nähtävänä selvästi Jumalan maailman
luomisesta asti näkymättömät ominaisuudet (suunnitelmat), sen kautta
että ne ymmärretään niiden asiain kautta, jotka ovat tehdyt" (ruots.
k.). -- Room. 1: 20.

Monet kenties pilkkaavat tämän kivi-"todistajan" todistuksia, kuten he
pilkkaavat Jumalan kirjotettua sanaakin; mutta heidän pilkkaamiseensa
vastaamme: Selittäkää tuo omituinen asiainyhteensattuvaisuus, tai
koettakaa ennustaa tulevaisuutta ja katsoa, kuinka teidän ennustuksenne
käyvät toteen. Todistakaa meille, ettei tarvita hengen vaikutusta
ennustaakseen tulevia tapahtumia. Antakaa meille näyte maailman
viisaudesta. "Tuokaa esille asianne, sanoo Herra, ja esittäkää
todistuksenne, sanoo Jaakobin kuningas. Antakaa heidän tuoda ne ja
julistaa meille mitä on tapahtuva. Missä ovat teidän _entiset_
ennustuksenne? Antakaa heidän esittää ne, jotta me tarkkaisimme ja
näkisimme, miten ne ovat täyttyneet. Tahi antakaa meidän kuulla mitä
nyt on tapahtuva. Julistakaa mitä vastaisuudessa on tapahtuva, jotta
näkisimme, että te olette jumalia (mahtavia)." Jes. 41: 21--23
ruots. k.

Ei siinä kyllin, että Suuri pyramiidi saattaa häpeään jumalankieltävät
ateistiset tiedemiehet, vaan se näyttää vielä perinpohjin vääräksi
heidän nykyaikaiset ja Raamatun kanssa ristiriidassa olevat teoriansa
"kehityksestä" -- johon aineeseen nähden emme voi tehdä paremmin kuin
esittää seuraavat tri Josef Seiss'in sanat, hänen oivallisesta
esityksestään Suuresta pyramiidista. Hän sanoo teoksessaan "Kivi-ihme":

"Jos alkuihminen ei ollut muuta kuin gorilla tai luola-asukas, kuinka
voivat näinä esihistoriallisina aikoina ne, jotka rakensivat tämän
mahtavan rakennuksen, tietää sen, mitä meidän perinpohjin _oppineet_
kykenevät kahdenkymmenen vuosisadan havaintojen ja kokemusten
perustuksella huomaamaan ainoastaan epätäydellisesti? Kuinka voivat he
tietää edes kuinka tuli valmistaa ja käyttää niitä välineitä, koneita
ja laitoksia, jotka olivat välttämättömiä niin suunnattoman suuren,
niin vahva-aineisen, niin kovin korkean ja niin työnsä puolesta
täydellisen rakennuksen kohottamiseksi, niin että se tänäpäivänä on
ilman kilpailijaa maan päällä? Kuinka he voivat tietää maan
pallonmuotoisuuden, pyörimisen, halkaisijan, tiheyden, leveysasteet,
navat, maan jaotuksen ja lämpömäärän tai sen tähtitieteelliset suhteet?
Kuinka he voivat ratkaista tehtävän ympyrän neliöksi muuttamisesta,
laskea mittasuhteet tai määrätä neljä ilmansuuntaa? Kuinka he voivat
valmistaa historiasta ja armotalouksista tauluja, jotka ilmaisevat
tarkkoja tosiseikkoja jokaisessa yksityiskohdassaankin, neljäntuhannen
vuoden aikana heidän aikansa jälkeen ja vielä lopulliseen päättymiseen
asti. Kuinka voivat he tietää, koska moosekselainen armotalous tulisi
alkamaan, kuinka kauvan se tulisi kestämään ja missä se tulisi
päättymään? Kuinka voivat he tietää, koska kristikunta pystytettäisiin,
mitkä suuret tapahtumat ja piirteet olisivat sen tunnusmerkkeinä, tai
mitkä olisivat Kristuksen seurakunnan merkilliset ominaisuudet, kulku
ja loppu? Kuinka voivat he tuntea suuren precessionalikauden, sen
pituuden, päivien luvun varsinaisessa vuodessa, auringon ja maan
keskimääräisen etäisyyden toisistaan, tähtien täsmällisen aseman siihen
aikaan kun pyramiidi rakennettiin? Kuinka voivat he keksiä mallin ja
järjestelmän mitoille ja painoille, jotka ovat niin tasasuhtaisia
toistensa kanssa, niin edullisesti sovitettuja ihmisen tavallisia
tarpeita varten ja saatetut sellaiseen sopusointuun luonnon kaikkien
tosiseikkojen kanssa? Ja kuinka he voivat tietää kuinka saada kaikki
tämä mahtumaan yhteen ainoaan muuraustyöhön ilman ainoatakaan piirrosta
sanoin tai kuvin, mutta kumminkin varmasti kaikkia ajan hävityksiä ja
vaihteluja vastaan ja siinä kunnossa, että sitä voidaan lukea ja
ymmärtää aina viimeiseen päivään asti?"

"Ihmiset pilkatkoot, mutta he eivät voi nauraa hajalleen tätä mahtavaa
rakennusta, ei myöskään ottaa siltä sen kulmia, mittasuhteita, mittoja,
luonnon ja uskonnon vastaavaisuuksia, jotka sen Luoja sille antoi.
Tässä ovat ne kaikessa puhuvassa merkitseväisyydessään, kankeina,
voittamattomina, yli kaiken niitä sortavan voiman."

Tämän ihmeellisen "todistajan" ääni muistuttaa mahtavasti Herramme
sanoja siinä huomattavassa tilaisuudessa, jolloin hän piti
riemukulkunsa Jerusalemiin ja esikuvallisesti esitti itsensä Israelille
kuninkaana, koko hänen oppilasjoukkonsa riemuitessa ja korkeasti
kiittäessä Jumalaa kaikista niistä voimakkaista töistä, joita oli
tapahtunut, sanoen: "Siunattu olkoon Hän, kuningas, joka tulee Herran
nimessä! Rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!" Ja kun fariseukset
kehottivat häntä nuhtelemaan heitä, vastasi hän: "Minä sanon teille:
jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat" (Luukk. 19: 37--40).
Ja niin on tänään: kun kunnian Kuningas todellisuudessa on tullut, ja
suurin osa hänen tunnetuista elävistä todistajistaan, joiden pitäisi
korkeasti iloita ja sanoa: siunattu olkoon Kuningas, joka tulee Herran
nimessä, ovat mykkiä -- muutamat pelosta, että tulevat suljettaviksi
pois synagogasta, toiset uneliaasta välinpitämättömyydestä tai
maailmallisuuden päihtymyksestä, joka pitää heidät tietämättömyydessä
etsikkomme ajasta -- katso, juuri tämän Suuren pyramiidin kivet
todistavat huutaen varmoin äänin. Jokainen tämän valtavan rakennuksen
tuuma julistaa kaunopuheisesti Jumalan rikkautta, valtaa ja armoa.

Lujasti suljettuina tuohon vahvaan, kalliontapaiseen rakennukseen,
ollen luonnon myrskyjen tai hävittäjän säälimättömän käden
saavuttamattomissa, ovat Jumalan suunnitelman ääripiirustukset olleet
neljän tuhannen vuoden aikana, valmiina ilmaisemaan todistuksensa
määrättynä aikana vahvistukseksi tuolle samallaisella tavalla
ilmaistulle, mutta vuosisatoja salassa olleelle, varman, profetallisen
Sanan todistukselle. Tämän todistajan "todistus Herralle Sebaotille
Egyptinmaassa", kuten Raamatunkin, osottaa vakavalla ja täysin
luotettavalla täsmällisyydellä vanhain asiain järjestyksen lopulliseen
perikatoon unhotuksen "kuilussa" ja uuden ihanaan pystyttämiseen,
Kristuksen Jeesuksen, Jumalan ikuisen rakennuksen, suuren
Huippu-kulmakiven alaisena, jonka ihanien luonneviivojen kanssa täytyy
kaiken, joka on ijankaikkisen elämän arvoista, tulla rakennetuksi hänen
allaan. Amen! Amen! Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun
tahtosi maan päällä niinkuin se tapahtuu taivaassa!

       *       *       *       *       *

       JUMALAN PELASTUS.

    Eikö syömmein riemastuisi,
    Sanastansa kirkkaasta,
    Joka meille ilmottaapi
    Pelastuksen armosta --
    Jonk' on Herra valmistellut
    Maailmalle aikanaan.
    Jok' on kauvan kuljeskellut
    Synneissänsä, murheissaan.

    Eikö syömmein riemastuisi
    Nähdessänsä virtaavan
    Valtaistuimelta virran
    Raikkaan, kirkkaan, puhtahan;
    Jonka laineet virvottaapi
    Korpimaankin kuihtuvan,
    Kuoleman myös karkottaapi,
    Vapaast' juottaa janoovan.

    Eikö syömmein riemastuisi,
    Kiitostansa laulellen,
    Kun saan uskon silmät luoda
    Eedenihin uutehen,
    Jossa kansa vapahdettu
    Vankilasta kuoleman
    Nauttii terveyttä, rauhaa,
    Omaa onnen kirkkahan.

    Eikö syömmein riemastuisi
    Näkemistä ihmeistään:
    Oppineet kun kaikk' on kansat
    Toinen toistaan lempimään.
    Kiitoslaulut sointuisimmat
    Korkeuksiin nousevat
    Sydämmistä miljoonista
    Jotk' on riemun täyttämät.

    Mutta riemuin suureneepi,
    Siioniin kun katselen.
    Karitsan nään siellä kauniin
    Joukkoinensa säteillen,
    Jonka osti ihmisistä
    Esikoisiks' Herralleen;
    Nyt on aina onnellinen,
    Puhdas, kallis Yljälleen.

    Täällä kuoloon asti kulki
    Verisissä jäljissään.
    Otsallaan nyt loistaa merkki
    Kirkkahilla säteillään.
    Yljän kutsun kuuli kerran
    Varhaisessa koitossa.
    Päivön kirkkaan lailla paistaa
    Morsiusvaatteet kullassa.

    Yljän kanssa yhdistetty
    Kruunu elon päässänsä,
    Perinnön tuon suurenmoisen
    Saapi jaata kanssansa.
    Oi, sä armo ihmeenlainen,
    Joka Kristuksessa on!
    Kiitos hälle, jonka rakkaus
    Onpi aivan pohjaton.



LIITE.


Liitämme tähän eräältä lähetyssaarnaajalta Kiinasta kirjeen, joka
saatiin, kun tämä osa oli painatuksen alaisena. Se auttaa valaisemaan,
kuinka Jumalan kaitselmuksen alaisena nykyisen totuuden tieto
lähetetään totuutta etsiville kaikissa maailman osissa. Elonkorjuun
Herra johtaa silminnähtävästi elonkorjaajien työtä niin, että ei
yksikään hänen kokonaan vihkiytyneistä pyhistään jää pimeyteen.
-- 1 Tess. 5: 4.

    Rakas herra Russell: On nyt muutamia vuosia siitä kun nähtävästi
    tilapäinen keskustelu eräästä uskonnollisesta aineesta sai
    hyvän ystäväni neiti Downingin [myöskin lähetyssaarnaaja ja jo
    monet vuodet TORNIN ja RAAMATUN TUTKISTELUJEN lukija] jättämään
    minulle muutamia kappaleita ZIONS WATCH TOWER'IA (Siionin
    Vartio-Torni; Russellin toimittama aikakauslehti). [Jos Jumala
    suo tulee samanniminen lehti ilmestymään vuoden 1913 alusta
    myös suomenkielisenä.] Ylempänä sanon tilapäinen -- tahdon
    nyt oikaista ja sanoa _kaitselmuksen_ lähettämä; sillä uskon
    täydelleen, että niin on, koska siitä päivästä alkain tähän
    asti olen en ainoastaan ollut mitä aikakauskirjat kutsuvat
    "alituiseksi lukijaksi, lämpimäksi ihailijaksi" j.n.e., vaan
    myöskin olen todellisuudessa tullut siunatuksi, lohdutetuksi,
    valaistuksi ja vahvistetuksi, vieläpä henkiseksi tehdyksikin
    noiden nähtävästi aivan uusien (mutta todellisuudessa vanhojen ja
    tosien), noiden pelkäämättömien ja arvokkaiden (kumminkin nöyrien
    ja Kristuksen kaltaisten), noiden vastaansanomatta puhdasoppisten
    (kumminkin harhaoppisiksi katsottujen) jumalallisen totuuden
    esitysten kautta, joita Teillä ja Teidän apulaisillanne on ollut
    etu saattaa päivän valoon, ja minulla sekä monella muulla etu
    lukea kuukautisissa esityksissä.

    Mutta jos määräaikaisista lähetyksistä voidaan sanoa kaikki
    tämä, niin mitä sanonkaan nyt, kun meidät asetetaan korkeammalle
    maaperälle Raamatuntutkistelujen kahden osan kautta, niiden
    lujan, järjestetyn, luku luvulta jatkuvan jumalallisia
    suunnitelmia käsittelevän katsauksen kautta, mitkä nyt
    lahjotetaan seurakunnalle pelkästä lukemisen vaivasta, sellaisina
    kuin ne lähtevät uhraavasta seurakunnasta ja rakastavasta
    Jumalasta. Todellakin näyttää olevan jälellä ainoastaan muutamia
    harvoja askeleita, ennenkuin me pääsemme itse Vartio-Tornin
    parvekkeen korkeimmalle kohdalle ja näemme ihmetteleväin
    silmäimme eteen levitettyinä runsaasti aaltoilevassa panoraamassa
    kaikki ihanuudet sinä päivänä, jona Jumala totuutensa kirkastaa;
    kaikki ne hämmästyttävät lupaukset, jotka tarkottavat maan
    elonkorjuuta, täyttyvät: kruunatun Elonkorjaajan alas astuminen,
    jalokivien tarkastaminen, seurakunnan seulominen, Saatanan
    sitominen, Jehovan tili maailman kanssa tehty, maan meteli ohi,
    pyhyyden tie aukaistu, valoisan aikakauden vilahdukset tuolla
    kaukana aina täydellisyyden ja ihanuuden kauteen asti, jolloin
    Jumala on oleva kaikki kaikessa. Eikö ole ihmeellistä huomata
    niitä tapoja ja välineitä, joita Jumala henkensä kautta on
    käyttänyt (erityisesti viimeisenä kahtenakymmenenä vuotena)
    saattaakseen monet kansastaan ymmärtämään selvemmin Raamatun
    totuuksia, puhdistaen Sanan ikäänkuin vuosisatojen tomusta,
    saattaen päivänvaloon tutkittavaksi niin uutta kuin vanhaakin,
    sovittaen ja yhdistäen sen eri kirjat, niin että voi nähdä,
    ettei yksikään niistä voi millään tavalla puuttua, ja saattaen
    koko Raamatun loistamaan sen himmentymättömässä ihanuudessa,
    ainoana suurena, ihanana, kaikkiin riittävänä _täydellisenä_
    Jumalan sanana, langenneelle, mutta Kristuksen lunastamalle
    maailmallemme? Kuinka me vartijat todellakin voimme nähdä, ei
    ainoastaan lupauksen aamusta, josta seurakunta on iloinnut
    menneinä kahdeksanatoista pitkänä vuosisatana, vaan Auringon
    todellisen nousun; ei ainoastaan hohteen, vaan itse tuon suuren
    valoruumiin todellisen kehrän; ja se ei päällepäätteeksi ole vaan
    taivaanrannan korkeudella -- tai heti sen yläpuolella ja kaukana
    -- vaan se on hyvän matkaa taivaanrannan yläpuolella.

    Tasangolla ehkä näkyy vaan päivänkoiton valo; mutta nouse
    portaita, kiipeä vartio-torniin, käytä kaukoputkea ja sekstanttia
    ja suuntaa se sitten ja katso, eikö juuri aurinko ole siellä.
    Tullaksemme edelleen vakuutetuksi tästä, siirtykäämme sinne,
    missä sen säteet muodostavat polttopisteen, pitäkäämme Raamattua
    sen valossa ja katsokaamme kuinka se saa jokaisen sivun
    loistamaan totuuden jumalallisella kirkkaudella; kuinka sen
    perusopit esiintyvät hehkuvina aina valoisaan loisteeseen asti,
    paljastaen selvästi nöyrille mielille Jumalan tähän saakka
    salatun aikomuksen; paljastaen ikäänkuin loppumattoman rakkauden
    sydämen; niin, tavallansa paljastaen juuri ne salaisuudet, joihin
    enkelitkin halusivat katsahtaa ja eivät voineet.

    Maailma on pimeydessä ja tulee todennäköisesti niin olemaankin,
    kunnes hänen valtansa avonaisempi näyttäminen paljastaa hänen
    läsnäolonsa; mutta hänen seurakunnalleen, niille, jotka todella
    ovat tarkkaavaisia, niille, jotka odottavat hänen tulemistaan
    sillä tavalla kuin hän sanoi tulevansa -- mitä sanovat nämä
    totuudet heille? Mitä merkitsee tämä yliluonnollisen voimakas
    valo, profetallisten totuuksien yhteen sattuminen samassa
    loistopisteessä näinä maan elonkorjuun muutamana viimeisenä
    päivänä, valon lisääntyminen, tiedon karttuminen, sielun palava
    halu, oppisiteitten murtaminen, henkinen erottaminen? Herrani,
    minulle tekee tämän kaiken selväksi yksi ainoa sana _parusia_.
    Kristus on läsnä, kirkkauden Kuningas on täällä, aika on
    täyttynyt, jumalallinen Jeesus. Jumalan Voideltu, korotettu Ylkä,
    on jo meidän keskellämme, ryhtyen valmistaviin toimenpiteisiin
    maallista hallitustansa varten. Kaiken todennäköisyyden mukaan
    on niiden pyhien, jotka ovat nukkuneet, ensimäinen ylösnousemus
    tapahtunut tosiasia, ja suuressa määrin voi riippua heidän
    suloisesta vaikutuksestaan -- se vaikutus, mitä saamme kokea,
    se henkinen pakottaminen, jota tunnemme ja joka johtaa meitä,
    niinkuin se, että odotamme ja ikävöimme Kristusta, voi johtua
    heidän aikaisista toimenpiteistään jumalallisen Lunastajansa
    asiassa. Pian ovat kaikki elävät pyhät saaneet otsiinsa
    Kuninkaansa merkin, pian on jokainen jalokivi laskettu, jokainen
    vihkiytynyt elämä loppuun uhrattu, kaikkien pyhien voitto
    avonaisesti vahvistettu, silmänräpäyksessä tapahtuva muutos
    inhimillisestä elämästä jumalalliseen ihanuuteen toimeenpantu.
    Silloin on koko Seurakunta Kristuksen, päänsä kanssa ilmestyvä
    voimassa, valtakunta annetaan sille, jolle se kuuluu, Valtias on
    vievä sotajoukkonsa taisteluun. Lyhyt, mutta kiivas, rinta rintaa
    vastaan taisteltava, mutta ratkaiseva ottelu pimeyden valtojen
    kanssa on tapahtuva. Ja silloin, autuas ajatus, on langenneen
    ihmissuvun asiain järjestys antava sijan jumalalliselle
    järjestykselle. Oi siunattu toivo, oi ihana loppu, oi autuas,
    autuas päivä, oi riemua uhkuva taivas, oi riemuisa maa, oi
    ääretön Jumalan Poika, oi kallis korotettu Lunastaja! Kuka, joka
    tuntee jotakin näistä tulevan maailman voimista, ei toistaisi
    Jumalan Kirjan loppusanoja: "Niin, tule Herra Jeesus!"

    Pyydän anteeksi, rakas herra, jos ylivuotavassa kiitoksessani
    olen anastanut liian paljon Teidän kallista aikaanne. Se ei
    suinkaan ollut tarkotukseni, mutta kun rupesin kirjottamaan,
    huomasin, että aine laajeni ja tahdoin lausua suuren
    kiitollisuuteni taivaallista Isää kuten Teitäkin kohtaan. Asia
    on mm. niin, että uskon tuohon suureen totuuteen, jota Te
    julistatte, nim. että me elämme maailman elonkorjuu-ajassa.
    Jumalan armosta olen yksi, joka valvon, ja voin sentähden nähdä
    päivänkoiton omin silmin; ja mikä on vielä kallisarvoisempaa,
    tunnen sen, enkä epäile sanoa, että tiedän sen olevan totta.
    Voinko sentähden olla muuta kuin mitä syvimmin kiintynyt kaikkiin
    asioihin (ja niitä on paljon), joita käsitellään Raamatun
    tutkisteluissa.

    Minun halvan arveluni mukaan ovat teidän teoksenne
    _Raamatuntutkistelujen_ osat Ja Vartiotornin numerot kaikkein
    parhaita selityksiä ja apuneuvoja mitä koskaan olen tavannut
    raamatunpaikoista ja ennustuksista, jotka tarkottavat Herramme
    toista tulemista. Minä luen niitä yhä uudestaan ja uudestaan yhä
    kasvavalla mielihyvällä ja kirjelmäni on aivan yksinkertaisesti
    ilmaus sanoissa kiitollisuuden tunteesta, joka kauvan on
    kehottanut minua kirjottamaan tunnustukseni kiittääkseni Teitä,
    inhimillisenä välineenä, siitä hyvästä, minkä minä olen niistä
    saanut. Uskallan sentähden toivoa, että Te, vaikka olenkin
    täydelleen vieras Teille, otatte vastaan kirjeeni lähteneenä
    kiitollisesta sydämestä, joka ei ainoastaan tunne, vaan
    toivoo ilmaisevansa kiitollisuudenvelkansa kaikesta avusta
    ja valaistuksesta, jonka on saanut ja omistanut, mitä tulee
    hänelle kaikista aineista tärkeimpään, jumalallisen Herramme ja
    Vapahtajamme tulemiseen eli todelliseen läsnäoloon.

    Olen, rakas herra, Teidän Kristuksen rakkaudessa.

2 p. maalisk. 1891.

                               _W.R. Fuller_.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Raamatun tutkisteluja III - Tulkoon valtakuntasi" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.