Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Hajamietteitä kapinaviikoilta II - Kolmas ja neljäs viikko
Author: Aho, Juhani
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Hajamietteitä kapinaviikoilta II - Kolmas ja neljäs viikko" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



HAJAMIETTEITÄ KAPINAVIIKOILTA II

Kolmas ja neljäs viikko


Kirj.

JUHANI AHO



Porvoossa,
Werner Söderström Oy,
1918.



SISÄLLYSLUETTELO:

Maanantaina 11 p:nä helmikuuta.
  Sovinnollisella mielellä.
  Kaunokirjailijat haaveilevat.
  Vaikutelma Siltasaarelta.
  Rauha solmittu.
  "Haapalainen on porvari".
  Mitä se kaikki kuuluu meihin?
  Uusia "neuvostoja".
  "Kuulumatonta raakuutta" -- kenen?
  Tyypillinen yllytyskirjoitus.
  Kansanvaltuuskunta -- Washingtonin kabinetti.
  Ruvetaan jo syömään rukiin siementä.
  Kaarti ottaa omansa, mistä saa.
  Rahalla ja valheella.

Tiistaina 12 p:nä helmikuuta.
  He ja me.
  Entinen "vapauden aika" ja nykyinen.
  Tahrivat, tuhrivat.
  Ryöstösotaa tämä on.
  Pääasia.
  Pakopirtillä.
  Tanssitaan -- veri vuotaa.
  Verikoston vaistot.
  Omantuntoni ovea kolkutetaan.
  Ylösalaisin.

Keskiviikkona 13 p:nä helmikuuta.
  Millaisen punakaartilaisen pitäisi olla.
  Virastoveli rintamaveljelle.
  Vielä hirmutekojen rankaisemisesta.
  Puolueettomat venäläiset.
  Korpilaki.
  Ei pidä vaivata valtiota.
  "Eteenpäin!"
  He toivovat.
  Ihmiskalastusta.
  Raitiovaunut ja vallankumous.

Torstaina 14 p:nä helmikuuta.
  Kun voitamme, kuinka sitten?
  Maaseudulla.
  Hyvä mies ammuttu.
  Viranhakijoita.
  Vanhaa kaunaa.
  Heidän vaikeutensa.
  Virkamiesten vastarinta.

Perjantaina 15 p:nä helmikuuta.
  Aivan niinkuin ainakin.
  Suurista miehistä.
  Senaattori runoilee.
  Kiristystä tulossa.
  "Mitä varten?"
  Tuhatvuotinen valtakunta.

Lauantaina 16 p:nä helmikuuta.
  Muuan päivä.
  Sotarunoudesta.
  Muuan seikkailu.
  "Naputtaa vain!"
  Punainen idylli.
  Pikkueläjät.
  Seynin tapaan.
  Trotski onnittelee.
  Ei tule apua.
  Punakaartin raportteja.
  En kernaasti uskoisi.

Sunnuntaina 17 p:nä helmikuuta.
  Kaivopuistossa.
  Tuppurainen ja tappurainen.
  Vankien toivo.
  Juttuja esimerkin miehistä.

Maanantaina 18 p:nä helmikuuta.
  Antonius Caesarin ruumiin ääressä.
  Venäläisten lähtö.
  Punainen lippu on verilippu.
  Onnellisia miehiä.
  Veljeytymisestä ja sisartumisesta.

Tiistaina 19 p:nä helmikuuta.
  Tyynnyttelyä.
  Lohduttava tieto.
  Punakaartilaisen palkka.
  Valtiopäivämies voidaan panna viralta.
  Tokoi on yhä enemmän helisemässä.
  Yliopiston vuoro.
  Koko hyvin.
  Senaattori taas runoilee.
  Iivo Härkönen senaatissa.
  Kahnauksia.
  Vielä autolla ajajista.

Keskiviikkona 20 p:nä helmikuuta.
  Kiukuttelua.
  Manner evästelee.
  Mikä meitä mahdollisesti odottaa.
  Ohjeita "tuomareille".
  Punaisen armeijan muonitus- ja vaatetushuolet.
  Orjatsalo ennustaa.
  Matala moraalimme.

Torstaina 21 p:nä helmikuuta.
  Kätilö Manner.
  Siviilijutut saavat levätä.
  Venäläisten irtaimisto.
  Aito meikäläistä.

Perjantaina 22 p:nä helmikuuta.
  Diplomaattinen kirjeenvaihto.
  Vihdoinkin.
  Tokoin toimia ja toiveita.
  Suuria lapsia.
  Lauantaina 23 p:nä helmikuuta.
  Uutispörssi.
  Pohjalaista sisua.
  Sota kuin sota.

Sunnuntaina 24 p:nä helmikuuta.
  Ruvetaanko ottamaan panttivankeja?
  Hämärtää.
  Mitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi?

Maanantaina 25 p:nä helmikuuta.
  Tämän päivän tietosato.
  Rovasti Kössi Ahmala.
  Saksa auttaa meitä varmasti.
  Valtiosääntö.

Keskiviikkona 27 p:nä helmikuuta.
  Kaikki hyvin.
  Inhimillisiäkin tunteita.
  Tervehdys valkoisesta Suomesta.

Torstaina 28 p:nä helmikuuta.
  Ei ole päässyt.
  Kuinka ryssät Ilmajoella riisuttiin aseista.

Perjantaina 1 p:nä maaliskuuta.
  Ruotsalaisten oikea käsi ja vasen.
  Setelisota.
  Olevinaan oikein sukkelaa.
  Helsingin kaupungin rakennusmailla.

Lauantaina 2 p:nä maaliskuuta.
  Toteutui pikemminkin.
  Pakko-otto alkaa.

Sunnuntaina 3 p:nä maaliskuuta.
  Kokous senaatintorilla.

Maanantaina 4 p:nä maaliskuuta.
  Suomi luovutettu Venäjälle.

Tiistaina 5 p:nä maaliskuuta.
  Terrori täydessä käynnissä.
  Ruotsalaiset sovintoa hieromassa.
  Tarkastuksia kahviloissa.
  Ojankaivuun talvella.
  Nurmijärven Punikit ja punikit.
  Narsissit ja tulpaanit.
  Muistutus sopimattomasta käytöksestä.

Keskiviikkona 6 p:nä maaliskuuta.
  Välivaltioaatteesta.
  Onko Suomi ostanut vapautensa halvalla?
  Olemmeko marionetteja?
  Ei vielä "kyyhkysiä".

Torstaina 7 p:nä maaliskuuta.
  Työmiehet, tehkää rauha!
  Meitäkin pelätään

Perjantaina 8 p:nä maaliskuuta.
  Meitä rohkaistaan.
  Päät pystyyn!

Lauantaina 9 p:nä maaliskuuta.
  Jotain on tekeillä.
  Punaisten puhelinpuheluja.
  Vapauttaja saapuu.



Maanantaina 11 p:nä helmikuuta.


Sovinnollisella mielellä.

Kaunis, talvinen päivä. Olisipa ajat niinkuin oli ennen, menisin
hiihtämään. Nyt se ei ole sallittua. Saisit kuulan kylkeen. Eivät edes
lapsetkaan, pikkutytötkään, saa hiihdellä Kaivopuistossa. Porvarien
täytyy tuntea köyhälistön valtaa. Raitioliike on vihdoinkin alkanut.
Suurella vaivalla ne ovat saaneet sen käyntiin. En ole ikinä nähnyt
laiskempaa tahtia työssä, kuin heidän sytiessään lunta raiteilta.

Menen Rautatietorin kautta Eläintarhaan. Ihana ilmako vaikuttanee, että
saan sovinnollisuuden puuskan. Koetan uskotella itselleni, että tästä
sittenkin tulee jotain hyvää. En tiedä, mitä se olisi. Jos ne sittenkin
voisivat pitää pyörät käynnissä ja rattaat voiteessa, jos ne voisivat
saada uutta verta virtaamaan vanhan yhteiskunnan suoniin, epäkohtia
korjatuksi, maailman parannetuksi. Sieltä alhaalta päin se sittenkin
kansojen elämänneste pursuaa. Tosi homma ja halu ja harrastus niillä
on; tarkoitan: heissä on paljon niitä, joilla sitä on. Ne näkevät vain
päämaalin, johon ne pyrkivät, niillä ei ole ehkä käsitystä keinojensa
tuomittavaisuudesta. Ne kai kyllä, ainakin jotkut valistuneemmat
ja herkemmät, valittavat, että ikävä kyllä täytyy tehdä sellaista,
mikä ei ole aivan oikein, mutta ne puolustautuvat sillä, että muu ei
auttanut. Suuri, pyhä aate ja asia vaatii ja oikeuttaa tavallisen tien
syrjäyttämiseen. Ne eivät näe muuta kuin sen. Ne ovat siinä samanlaisia
kuin kaikki muut fanaatikot tässä maailmassa. Suurimmalla osalla ei ole
ehkä aavistustakaan siitä, että oikeuden ja laillisuuden ja isänmaan
asian ja sen semmoisen loukkaamista on tapahtunut. Mistä heillä olisi
se tieto? Onko heitä siihen kasvatettu? Ja kun heillä ei sitä ole, niin
ovathan he oikeastaan syyntakeettomia eikä heitä voi tuomita, vielä
vähemmän rangaista.

Aseman edustalla seisoi rivi punakaartilaisia, nähtävästi lähdössä
jollekin rintamalle. Joukossa oli kyllä huligaanityyppejä ja raakoja
naamoja, roikaleita ja retkuja, joilla näytti olevan jostain vallattuja
vieraita pukuja. Mutta oli siellä myös kovin rehellisiä, kunnon
työmiehiä, vanhempia perheenisiä, jotka olivat siisteissä, omissa
pyhävaatteissaan. Olivat kuin vaimojensa matkalle, työansiolle,
varustamia. On juotu lähtökahvit, on istutettu lapsia polvella,
heitetty hellät hyvästit, sytytetty savuke ja kivääri olalla remmissä
niinkuin mikäkin työase lähdetty astumaan. Tyttö huutaa jälkeen:
"Isä, saanko tulla tuomaan kahvipullon?" Pitkänsillan kautta ja
läpi Kaisaniemen huurteisen puiston astelee isä taisteluun "asian",
köyhälistön, kaikkien maiden köyhälistöjen ja samalla Suomen, oman
Suomen, työväen tasavallan puolesta. Se on liikuttavaa, se on
semmoisenaan kaunista. Minunko _täytyy_ pitää heitä vihamiehinä,
kaiken sen vihamiehinä, joka minullekin on kallista ja joka kallis
on minulle samaa kallista kuin heillekin, eikä ole eroa oikeastaan
muuta kuin että keinot, tapa ovat toisella toiset. Ikävä kyllä kovin
toiset, perinjuurin, sovittamattomasti. Soisin heidän tähtensä, että
heidän tapansa olisi oikea ja minun väärä. Kärsin jo edeltäpäin siitä
pettymyksestä, minkä tämä hullun yritys heille, tuolle tuollaiselle
miehelle, on tuottava. Hän ei ehkä koskaan palaa retkeltään eikä saa
nähdä kaiken loppua. Vaimo ja lapset odottavat isää kotiin, tuomisinaan
vapaus ja oikeus ja leipä. Ja sieltä ei tullutkaan muuta kuin isän
kylmentynyt ruumis, otsassa kiväärin kuula, ja puute ja nälkä ja
entistä kovempi kurjuus.

*

Kaunokirjailijat haaveilevat.

Menin erään kirjailijan luo, jossa tapasin myös erään toisen. Paljon
keskustelua asian aatteellisesta puolesta, erittäinkin siitä, onko
kapinallisia rangaistava vai armahdettava ja missä määrin, onko
pahan poistamiseksi organismista leikkaus parempi kuin hoitaminen,
paranteleminen. Se on kansanpsykolooginen kysymys, johon ei ole helppo
vastata. Se on oleva loppuselvityksen vaikeimpia ratkaistavia.

Mutta kuinka meneteltäneekin, siitä olimme selvillä, että meidän,
kirjailijain, on asetuttava yhteiskunnan säilyttäjäin ensi riviin.
Meidän on jätettävä -- tämä on vain minun tunnelmani tällä hetkellä --
_kauno_kirjallisuus ja omistettava voimamme kansan syvimpien rivien
valistamiseen, alkeellisimpien totuuksien heille selvittämiseen. Ei nyt
ole aika runoilla tunteista ja rakkaudesta ja pienestä persoonallisesta
itsestämme. Miksei siitäkin, kun se henki tulee, mutta minä en luule,
että se henki enää tuleekaan, vaan että meidät valtaa aivan toinen
henki, että maalimme on oleva toinen, että inspiratio vie meitä uusille
aloille, ulkopuolelle itseämme, että meissä on syntyvä uusi herätys
ja uusien aiheiden ja aatteiden velvoitus ja pakotus. Me olemme
kirjallis- ja kielellisteknillisesti jo sangen korkealla, meillä on
mitä suurimmat edellytykset tulla kuulluiksi, jos meillä on jotain
sanomista. Me emme voi pysyä syrjässä elämästä, meidän täytyy antautua
sen palvelukseen, elää mukana, tuntea mukana, tulkita, opettaa, sanalla
sanoen: ottaa itsellemme kanta isänmaan asiassa, mikä tahansa, kunhan
ei vain syrjästäkatsojan ja itseämme analysoivan. Aika tarvitsee
meitä. Meidän täytyy löytää rintamamme. Ja minä luulen, että ei kestä
kauan, ennenkuin meillä on oleva kirjallisuudessamme aivan toinen
henki kuin tätä nykyä. Me vanhemmat emme ehkä enää tule uutta luomaan,
mutta joll'emme me, niin tekevät sen varmaan nuoret. Vaikka lähteehän
uudistus vanhoista yhtä usein kuin nuorista.

On muuten luultavaa, että syntyy useita keskenään aatteellisesti
taistelevia kaunokirjailijakouluja. Minä tulen kai pysymään
säilyttävänä, mutta se suuri tuleva kansalliskirjailija on
mahdollisesti sosialismin ja uudistavan kumouksen mies.

Minulla ei puolestani tuntuisi tällä haavaa pitävän olla tehtävää sen
suurempaa kuin valheellisuuden paljastaminen, missä sen tavannenkin. Se
on nyt suuri intohimoni ja se luultavasti tulee määräämään kirjallisen
toimintani suuntaviivat loppuiäkseni. Minulle ei tule enää olemaan
kauneuden intohimoa, vaan totuuden. Jos voisin, niin ajaisin valhetta
ja vääryyttä ja vääristelyä takaa, missä ikinä sen tapaan, iskisin
siihen haukkana ilmassa, vainoisin mäyräkoirana kettujen luolissa maan
alla -- mikäli siivet kantaa ja hampaat kestää.

Eiköhän valheellisuus, vilpillisyys, epäritarillisuus, julmuus ole yksi
Suomen kansan kaikkein pimeimpiä puolia?

Innostuimme näistä keskustellessamme niin pitkälle, että olisi saatava
painolakiin pykälä rangaistuksista tahallisen valheen levittämisestä,
vaikkei olisikaan asianosaista kantajaa. Ainoastaan sillä lailla voisi
ehkäistä sitä tietoisesti valheellista yllytystä, joka myrkkyvirtana
valuu varsinkin sosialistisista lehdistä. Sillä mahdollisesti
voitaisiin säästyä lakkautuksista ja ennakkosensuurista ja se olisi
voimakas ase valistuneen hallituksen käsissä. Hätäkeino tosin,
väliaikainen. Jos mieli saada perinpohjaisempaa muutosta, täytyisi
olla äänenkannattaja, joka säälimättä, uupumatta paljastaisi valheita
ja oikaisisi niitä. Sellainen lehti pitäisi olla halpahintainen ja sen
pitäisi saada avustusta yleisistä varoista ja koota palvelukseensa
parhaat kynät. Totuus olisi mobilisoitava. Mitenkään muuten ei ole
mahdollista kasvattaa kansaa itseänsä hallitsemaan ja joutumasta
yksipuolisen määrätietoisen kiihoituksen uhriksi. Sellaisen
laiminlyönnin seuraukset ovat nyt näyttäytyneet kaikessa kauheudessaan.

Tämä on tietysti osalta haavetta, jota on ylen vaikea toteuttaa. Sillä
mikä on totuus ja mikä on valhe? Missä ovat ne, jotka voivat asettua
kaikessa niin yläpuolelle, etteivät sieltä itse horjahda milloin
hyvänsä? Tuntuu kuitenkin kuin pitäisi voida semmoisia löytää, ainakin
etsiä. Tuntui kuin sellainen arvostelun ja tuomionteon suunta pitäisi
kehittyä itsestään, olojen pakosta sellaisessa yhteiskunnassa, jossa
ei ole muuta kuin puolueita, puoluemieltä, puolueoikeutta. En lue
yhtään kirjoitusta, en kuule lausuttavan ainoatakaan ajatusta, jossa
en huomaisi kieroutta, väärään kasvamista, siveellistä värisokeutta ja
jota en huomaisi siinä tai siinä kohdassa pitäväni oikaista.

*

Vaikutelma Siltasaarelta,

Palasimme kirjailijatoverin kanssa Siltasaaren kautta. Lujien miesten
astuntaa, uhmailevia hartioita, pullistuvia pohkeita -- tavattomasti
alkuperäistä voimaa, joka ei näytä olevan kotonaan täällä, vaan jonka
pitäisi olla jossain auran kuressa, lapion varressa, tukkimetsässä
kirvestä heiluttamassa. Täällä se vaikuttaa tyhmältä uhmalta,
hyödyttömältä, hävittävältä voimalta, siellä maalla se on tuottavaa
voimaa ja siellä on sen oikea paikka. Siellähän siitä suurin osa nytkin
on, mutta mitä se siellä nyt tekee? Tuhoo itseään, hävittää sitä maata,
jota se luulee rakentavansa.

*

Rauha solmittu.

Tuli tieto, että rauha on solmittu Venäjän ja Saksan välillä. Miten
tämä vaikuttaa meidän asiaamme? Saako Venäjä nyt vapaat kädet menetellä
meidän kanssamme, niinkuin tahtoo?

*

"Haapalainen on porvari."

Punaisen Ristin ambulanssi saa Haapalaiselta passin ja menee
Kouvolaan tarjoamaan apuansa. Se pysäytetään ja hajoitetaan. Vedotaan
Haapalaisen, ylipäällikön, antamaan passiin. Vastataan: "Haapalainen on
porvari."

*

Mitä se kaikki kuuluu meihin?

Eilisessä "Työmiehessä" oli pääkirjoituksena "Maailman vallankumouksen
aamukoitossa" -- sunnuntailukemista aito Työmiesmäiseen henkeen.
Sen on kirjoittanut tavallista parempi kynä, nimimerkki Y--ö. Hän on
nähtävästi vilpitön mies, aatteellinen sosialisti, joka uskoo siihen,
mitä sanoo. Hän perustelee aatteellisesti kapinan välttämättömyyttä.
Täällä toteutetaan nyt zimmerwaldilaista ohjelmaa. Internatsionale
teki sodan ajaksi välirauhan, "linnarauhan" porvarillisten kanssa.
Siitä on nyt tehtävä loppu. Kunkin maan proletariaatin oli julistettava
_sota_ maansa riistävälle porvaristolle, mutta _rauha_ juoksuhautojen
takana näiden maiden porvaristojen uhrikaritsoina oleville
työläisille, veljille. On ryhdyttävä taisteluun rauhan puolesta, ilman
aluevaltauksia ja jälkikorvauksia. Ei saa liittää maita väkivaltaisesti
toisiinsa, ei solmita pakon avulla taloudellisia liittoja j.n.e.

Tämä uuden internatsionalen ohjelma on -- niin väittää kirjoittaja --
noussut maailmansodan kauhujen keskellä taas pelottavaksi peikoksi
imperialistisille vallanpitäjille. Se aate on kasvanut ja levittänyt
siipiään yli savuavien raunioiden kaikkiin maihin. Sen tunnussanat
ovat otetut Venäjän rauhanohjelmaksi. Kirjoittaja on tietävinään, että
nämä aatteet ovat saamassa jalansijaa muuallakin. "Hetkinen vain ja me
olemme maailmansodan pyörteistä siirtyneet maailman vallankumouksen
aallokkoon. Historian Nemesis on kostava niille, jotka ovat syypäitä
kansain miljoona-murhiin." Kansat ovat pyyhkäisevät pois vallasta
sellaiset vallat ja hallitukset, jotka ovat syypäitä suurimpaan vereen,
viattomaan verenvuodatukseen, minkä ihmiskunnan historia tuntee.

Se on tietysti kaikki oikein ja totta, vaikka kai lieneekin aikaista
ennustaa, tulevatko "suuret lakot ja joukkojen liikehtimiset, jotka
kävivät Venäjän vallankumouksen edellä, saamaan yleiseurooppalaisen
luonteen" ja tulevatko "kansat pyyhkäisemään pois vallasta nuo luokat
ja hallitukset". Mutta käyköön kernaasti, ainakin minun puolestani,
kuinka ohraisesti tahansa kaikille niille kansoille ja kansanluokille,
jotka ovat syypäät tähän maailmansotaan, jos sen syntipukkeja nyt
yleensä on mahdollinen löytää. Uskon kuitenkin, että kärsineet aikanaan
tulevat jakamaan oikeutta kärsimystensä aiheuttajille.

Mutta mitä se kaikki kuuluu meihin? Minkätähden sotaporvariston
kurituksen täytyi alkaa meistä, kohdistua meihin ennen kuin oikeihin
syyllisiin? Miksi meihin ollenkaan? Emmehän me ole alottaneet emmekä
käyneet mitään sotaa, kaikkein vähimmin maailmansotaa. Miksi siis alkaa
sen hallituksen ja sen yhteiskunnan kukistamisella, joka on kaikista
viattomin siinä suhteessa? Jos kapitaali yleensä käy sotaa, ei sitä
ainakaan käy meidän kapitaalimme. Kyllä meidän rahamiehemme kernaasti
sijoittaisivat säästönsä muuanne kuin pommitehtaihin ja ottaisivat
voittonsa muualta kuin aseurakoista. Ja miksi ruveta kukistamaan
kapitaalia maassa, jossa sitä on niin mitättömän vähän kuin meillä? Jos
maailman vallankumouksen aamunkoitto alkaa näin täältä päin, ei ole
suuria edellytyksiä siihen, että sen oikeudenmukainen päivä koskaan
valkeaa. Maailman vallankumoushan nousee täältä päin noustessaan
väärinpäin vuoteestaan, perä edellä, ja se on sille huono enne.

Kirjoittaja uskoo toisin. Hän on varma siitäkin, että
"sosialidemokraatisen tietoisuuden läpitunkemat joukot" pystyvät
menestyksellisesti "kaikkiluovalla työllään rakentamaan uusia
arvoja, luomaan uutta yhteiskuntaa, kansojen veljesliittoa, jossa
velvollisuudet ja oikeudet ovat suorassa suhteessa." Tietysti meilläkin
-- se on nähtävästi hänen vilpitön uskonsa, hänen polemisoidessaan
sitä porvarillista kirjailijan väitettä vastaan, että "joukot eivät
voi muuta kuin hävittää." Jään jännityksellä odottamaan suomalaisia
tuloksia suomalaisesta zimmerwaldilais-sodasta maailman rauhan puolesta.

*

Uusia "neuvostoja".

On asetettu "Kouluneuvosto" entisen kouluylihallituksen tilalle.
Siinä on kaksi jaostoa, toinen kansakouluasioita, toinen oppikoulujen
asioita varten. Edellistä johtamaan on jo olemassa miehet ja naiset
(J. Pärssinen, Hulda Salmi, R. Penttinen ja Y. K. Laine -- ketä sitten
lienevätkään). Jälkimäiseen kykeneviä ei nähtävästi vielä ole löydetty.
af Ursin on kutsuttu kouluneuvoston puheenjohtajaksi, mutta ei ole
ottanut tointa vastaan, heikentyneen terveytensä vuoksi; hän "toivoo"
kuitenkin pian paranevansa.

Ne aikovat asettaa myöskin erityisen "Taideasiain neuvoston". Kuka
sitä tullee johtamaan? Mahdollisesti joku "Kurikan" piirustajista?
Kirjallisuuden etuja edustamaan ovat tietysti itsemäärätyt hra Irmari
Rantamala ja rouva (neiti?) Maiju Lassila.

*

"Kuulumatonta raakuutta" -- kenen?

Eilisessä "Työmiehessä" on seuraava kuvaus otsakkeella "Kuulumatonta
raakuutta", joka, ellei se ole kokonaan keksitty, voi olla kuvaus
jostain teosta, jonka punaiset itse joko ovat tehneet tai jonkalaista
tulevat tekemään.

    Olemme jo aikaisemmin kertoneet siitä rääkkäyksestä, jonka
    uhriksi joutui Lylyn työväenyhdistyksen puheenjohtaja.

    Kun lahtarit olivat mainitun miehen vanginneet, niin lähdettiin
    häntä suuren lahtarijoukon ympäröimänä kuljettamaan jäälle.
    Siellä häntä eräässä avannossa virutettiin useampaan kertaan.
    Tämän jälkeen olivat lahtarit vaatineet mieheltä tunnustusta,
    mitä, on tietymätöntä. Mutta sitä he eivät nähtävästi saaneet,
    koska he sen jälkeen leikkasivat häneltä sormen poikki.
    Petomaisuus jatkui kuitenkin edelleen ja olivat lahtarit nyt
    tulella kärventäneet miehen takaraivoa. Lopuksi olivat miesparan
    tuskat lopettaneet, ampuen hänet. Tämä kuulumaton petomaisuus ei
    loppunut vielä tähän. Hurtat olivat ottaneet miehen jäsenkirjan
    ja naulanneet sen kolmituumaisella naulalla hänen rintaansa ja
    lähteneet sen jälkeen raahaamaan ruumista kelkassa pitkin kylää.

Yllä oleva epäilyni siitä, että tässä nähtävästi voi olla kysymys
jonkun punaisen teon peittämisestä, ei ole suinkaan aiheeton,
sillä tuossa samassa n:ossa myönnetään, että punaiset Porissa ovat
ampuneet -- 11 vankia. Tätä tekoa vastaan panevat Porin sotilaspiirin
sotilaat kyllä vastalauseensa ja vaativat teon johdosta tutkintoa ja
rangaistustoimenpiteitä, joita jään odottamaan ja jotka olen oikeutettu
katsomaan olemattomiksi, kunnes saan lukea oikeuden tuomiosta ja sen --
täytäntöön panosta.

*

Tyypillinen yllytyskirjoitus.

Liimaan tähän tyypillisen yllytyskirjoituksen eilisestä "Työmiehestä".
Sen on kirjoittanut joku "Kaisu L--ki". On syytä silloin tällöin
vastaisten vertailujen varalle merkitä muistoon tällaisia purkauksia,
joista niin voimakkaasti tuulahtelee se ilmapiiri, jossa he elävät ja
jota hengittävät.

    Vallankumouksen hetki on Suomen köyhälistölle lyönyt. Taistelun
    -- unohtumattomain uhrauksien hetki. Suomen nälässä, vilussa,
    näännyttävässä puutteessa ja kurjuudessa viruvalle köyhälistölle
    on koittanut ratkaiseva hetki -- _kaikki_ voittaa tai
    _kaikki_ menettää. Kuinka on se suoriutuva tässä taistelussa?
    Voittajana vai voitettuna? Joskin tuhansien katsetta tällä
    hetkellä kirkastaa toivon kirkas välke, niin tuhansien katseet
    ovat yksin surujen ja kadonneen toivon verhoon peitetty,
    epäilykset jäytää niiden monien sielua, joille sosialismin
    uutta yhteiskuntaa ja elämää luova evankeliumi ei vielä ole
    kirkastunut. -- Mutta sittenkin, keskellä näiden synkkien
    epäilyksien ja surujen, voimakkaana rakentaa uutta uskoa
    turtuneisiin rintoihin, kärsimysten uuvuttamiin sieluihin,
    köyhälistön vallankumouksen punaviiri, sen heräävän taistelun
    voitokas merkki. Suomen porvaristolle on koittanut tilinteon
    päivä -- ratkaiseva tuomion hetki sille anastajaluokalle, joka
    kansan kamppaillessa nälkäkuolemahautojen partaalla tuotti
    kansalle leivän asemasta kiväärejä ja murha-aseita, tähdätäkseen
    ne maansa köyhälistöläissankarien rintoihin työn karkeuttamain
    kätten kurottuessa anomaan leipäpalaa nääntyville omaisilleen
    -- rakkaimmilleen. Suomen riistoon ja rosvoukseen humaltunut
    porvaristo ilkkui oman kansansa työväenluokan kärsimyksille ja
    osti kansanvaroilla vieraasta maasta rautakuulia ja murha-koneita
    kansan nälkää tyydyttämään. Suomen murhaajaporvaristoa ei
    liikuttanut nääntyvien vanhuksien toivottomat huokaukset, ei
    pienoisten lapsosten rukoilevat vaikerrukset, ei koko Suomen
    köyhälistön sielusta henkivä tuskanhuuto -- antakaa meille
    leipää! antakaa elämää! Ei! Suomen porvariston sydän oli jäätynyt
    kylläisten patojen ääressä, se oli jähmettynyt hautaakin
    kylmemmäksi, sillä se vastasi kansan tuskanhuutoihin ivanauruin
    ja murhaavin nuolin. Niin, se vastasi -- ja niitti itselleen
    kansansa kirouksen, voimakkaan, koko yhteiskuntaa tärisyttävän
    kirouksen ja se oli sen ansainnut, sillä sen rikokset ei olisi
    voinut enää raskaammin kansaansa häväistä, sen kärsimyksiä
    pilkata ja elinvoimaa tuhota. Asevoimin se tahtoi hukuttaa kansan
    elämänvaatimukset, sen arimmatkin pyyteet elämän oikeuksistaan.

    Epätoivoin, viimeisellä hetkellä Suomen työväki vasta tarttui
    aseisiin, turvatakseen itseään porvariston murhaamiskiihkoa
    vastaan, porvariston uhatessa hukuttaa leipää anovat
    köyhälistöläisjoukot verivirtoihin ja kuoleman pimentoihin,
    vaimentaakseen kuoleman kauhulla nälkäisten huulilta leivän
    vaatimukset. Mutta kirouksen kylvö niittää vain kirousta, sen
    sai Suomen porvaristo kokea ja se saa varmasti sen katkeruudella
    katua -- joskin liian myöhään. Suomen köyhälistö on jo ottanut
    itselleen määräämis- ja hallintovallan yhteiskunnassa, joskin
    taistelun kalliilla hinnalla ja suunnattomilla uhrauksilla,
    uhraten proletariaatti-sankarit luokkasodan verisille kentille,
    nuoret elämät kapitalismin kylvämille ryöstövainioille. Mutta
    ne uhrit vielä haudoissaankin luovat katkeamattoman taistelun
    voivoituksen köyhälistöläistovereille. Ja ne, jotka nyt kiroten
    huutavat veristä kostoa köyhälistön vallankumoukselle, ne
    vaikenevat vallankumouksen tuottaman siunauksen edessä, kunhan
    vain porvariston aukomat verivirrat köyhälistön voittaessa
    ehtyvät, kapitalismin sytyttämät vihan roihut yhteiskunnallisilla
    uudistuksilla ovat sammutetut. Köyhälistö ei ole koskaan käyttävä
    voittoaan katkeraan kostoon -- ei, vaan yhteiskunnallisia
    kirveleviä haavoja parantavaan siunaukselliseen uudistustyöhön
    yhteiskuntamaailman luomiseksi onnelliseksi ja todellisia
    elämänarvoja vastaavaksi -- vastaavaksi uuden maailman
    köyhälistön ihanteita.

*

Kaikki kelpaa ja joutuu heillä yllytyksen palvelukseen.
Kaunokirjalliset palat, runot, novellit, ovat läpeensä
tendenssikirjallisuutta. Siinä suhteessa olisi porvarillisilla
aatteittensa ja asiainsa ajajilla heiltä tavattomasti opittavaa.
Eilen oli "Työmiehessä" kirjallisestikin verrattain mukiinmenevä
kuvaus ("Kurjien yöpuu", kirj. Feeli M--n) miehestä, jonkinlaisesta
Juudas Iskariotista, joka puutteen ajamana pettää aatteensa, liittyy
suojeluskuntaan, tappaa entisen toverinsa ja omantunnonvaivoissaan
lopulta hirttäytyy.

*

Kansan valtuuskunta -- Washingtonin kabinetti.

Yhtämittaa elää minussa psykolooginen uteliaisuus varsinkin johtajiin
nähden siitä, mitä miehiä he oikein ovat, ovatko puhtaita itsetietoisia
seikkailijoita, vai missä määrin he ovat itsepetoksensa uhreja. Enkä
minä aina voi torjua sitä uskoa, että he todella ovat sammakoita,
jotka puhaltauvat häriksi. He huumaavat itseään omalla luulo- ja
tekosuuruudellaan. He kuvailevat olevansa jotain aivan erinomaista.
Nähtävästi on tässä aito suomalaista pikkuitserakkautta ja piilevää
suuruudenhulluutta, joka silloin tällöin puhkeaa esiin ja jota
joukkojen ainaiset hyvähuudot eivät suinkaan ole omiansa vaimentamaan.

Heidän oma äänenkannattajansa "Suomen kansanvaltuuskunnan tiedonantaja"
julkaisee tänään kirjoituksen "Työväen hallitus ja sen tehtävät", joka
alusta loppuun on äitelintä itsensä kehumista. Tässä muutamia näytteitä:

    Työväen hallitus eli "Suomen Kansan Valtuuskunta", kuten sen
    virallinen nimi kuuluu, ei voi ylpeillä loistavilla nimillä.
    Tosin on eksynyt joukkoon muutamia maisterin, tohtorin ja
    tuomarin arvon saaneita miehiä, vaan pääasiassa on hallitus
    kokoonpantu kovan elämänkoulun käyneistä henkilöistä, jotka
    ovat katsoneet syvälle ihmiskunnan kurjuuden kuiluun, oman
    voiman miehistä, jotka raskaan työn lomassa ovat hankkineet
    teoreettiset tietonsa ja käytännöllisesti kypsyttäneet niitä
    moninaisissa yhteiskunnallisissa luottamustoimissa. Se edustaa
    karaistua, koeteltua voimaa, varmaa kestävyyttä ja horjumatonta
    päättäväisyyttä.

    Tämä Suomen tasavallan ensimäinen vallankumoushallitus
    muistuttaa monessa suhteessa Yrjö Washingtonin kabinettia, noita
    työnkaraisemia, ahavoittuneita lännen miehiä, joille korkeasti
    oppinut europalainen valtioviisas nauroi, mutta jotka sillaikaa,
    kun vanha maailma pudisteli epäilevästi päätään, tekivät
    väsymättömästä työtä ja kykenivät ei ainoastaan hallitsemaan,
    vaan luomaan perusteet maailman mahtavimmalle ja rikkaimmalle
    tasavallalle.

Semmoisia poikia ne uskovat olevansa: karaistuja, koeteltuja, kestäviä,
voimakkaita, päättäväisiä. Minä uskallan pudistaa päätäni, mutta he
uskovat Washingtonin miesten malliin luovansa perusteet mahtavalle ja
rikkaalle Suomen työväen tasavallalle ameriikkalaiseen malliin. He
nähtävästi todella sitä uskovat. He asettavat itselleen kysymyksen:
Onko se (Kansanvaltuuskunta) tässä tehtävässään onnistuva? ja vastaavat
ehdottomasti: On!

    Se on onnistuva, ei viisautensa eikä voimansa vuoksi, vaan
    ennen kaikkea sen vuoksi, että sen pyrkimykset johtuvat
    historiallisesta välttämättömyydestä ja ovat sopusoinnussa
    suurten joukkojen, yhteiskuntamme valtavan enemmistön
    taloudellisten etujen ja siveellisten vaatimusten kanssa.

    Että voitto on oleva vallankumouksen, siitä tuo joka päivä
    todistuksia. Palavan vallankumouksen innostuksen valtaamana
    rientää joka päivä punaisten lippujen juurelle miehiä ja --
    _naisia_ paljon enemmän kuin voidaan ottaa vastaan. Aseistaminen
    sujuu nopeasti. Ei mitään pelkoa, ei mitään epäilystä, ei mitään
    erimielisyyttä, rintama on eheä ja luja kuin kraniittivuori.

    Niskoittelevain virkamiesten rintama on kyetty yhdessä viikossa
    murtamaan. Rautatie, posti, sähkölennätin toimii Etelä-Suomessa
    jo säännöllisesti. Rahavaikeuksia ei ole. Viljaa on tullut
    Venäjältä ja nykyisen sopimuksen mukaan saadaan sitä niin paljon
    kuin vain keritään omilla junilla noutamaan. Vallankumous on
    -- samalla kun se on virittänyt uutta tulevaisuuden toivoa,
    -- avannut joukon uusia elämänmahdollisuuksia. Kun tähän
    lisäämme, että porvaristo ja sen rahalla ostetut joukot, jotka
    taistelevat vain rahakukkaron, kuolleen pääoman puolesta, ne
    eivät voi koskaan leikata työväen lihaa, leikkaamatta samalla
    omaa lihaansa; ne eivät voi koskaan hävittää työväen luokkaa
    hävittämättä oman elämänsä edellytyksiä, sillä työväenluokan
    häviö merkitsee koko yhteiskunnan kuolemaa.

    Porvariston voitto on kansan itsemurha!

    Siinä uskossa, että Suomen kansa ei ole sortuva minkään
    Mannerheimin joukkojen pistimiin, vaan on tämän raskaan ajan
    läpi vaeltava uutta elämää kohti, siinä uskossa tehdään yötä ja
    päivää väsymätöntä luomistyötä "Kansanvaltuuskunnan" kaikilla
    osastoilla, rakennetaan uutta Suomea.

*

Ruvetaan jo syömään rukiin siemeniä.

Yllä selostetussa kirjoituksessa kehaistaan, että "viljaa on tullut
Venäjältä ja että sitä saadaan niin paljon kuin vain keritään omilla
junilla noutamaan." Seuraavassa kirjoituksessa sitä kuitenkaan ei
enää sanotakaan saatavan, "vaikka kansanvaltuuskunta onkin ryhtynyt
tarmokkaisiin toimenpiteihin viljan saamiseksi Venäjältä. Pietari
tarvitsee itsekin paljon viljaa". Ja mitä tekee kansanvaltuuskunta? Se
antaa määräyksen, jolla _puolet_ ensi syksyä varten varatusta _rukiin
siemenestä_ takavarikoidaan. "Jos tarve vaatii, niin tämä syödään."
Epäilemättä tarve tulee vaatimaan, että syödään puolet ja toisetkin
puolet.

*

Kaarti ottaa omansa mistä saa.

Syödään nähtävästi mielin määrin, vatsan täydeltä, kun kerran on
päästy viljavarain herroiksi. Kaarti ei näe hyväksi noudattaa
korttijärjestelmää. Intendenttilaitos koettaa heitä siihen mielinkielin
taivutella. Tietystikin turhaan, sillä kaarti ei varmaankaan välitä
kiertokirjeistä, koska elintarvelautakunnatkaan eivät sitä tee. Ne
takavarikoivat eri paikkakunnilla omaan lukuunsa eivätkä ilmoita
valtuuskunnalle takavarikoidun tavaran laadusta eikä määrästä.
Näkyvätpä ottavan sitä asemiltakin ohi kulkevista junista. Mutta täällä
Helsingissä vaimot jonottavat kärsivällisesti ja uskovat, että Tokoi
lopulta kaikki hyvin toimittaa.

*

"Tiedonantaja" ilmoittaa senaatista löytyneen papereita, joista muka
käy selville, että Tukholmassa on toiminut "telegatsioni", joka
ennen rauhanneuvottelujen alkamista on "puuhannut saadakseen Saksan
valtaamaan Ahvenanmaan". Entä sitten?

*

Rahalla ja valheella.

Mistä porvaristo on saanut miehiä taistelemaan vääryyden puolesta?
kysyy "Työmies" tänään. On nähtävästi yhä edelleen hyvin kiusallinen
tosiasia, että lahtareita on niin paljon. Tilasto kuulemma osoittaa,
että varsinaisia kapitalisteja on maassamme mitättömän vähän verrattuna
"varsinaisiin" eri työaloilla ahertaviin kansalaisiin. Mutta "rahalla
saa ja hevosella pääsee". Kapitalistimme ovat _ostaneet_ itselleen
miehiä. Miehet ovat rahalla maksetut. Ei sentään kaikki. Toiset on
saatu mukaan "valheilla ja inhoittavilla, mädännäisyyttä uhkuvilla
vääristelyillä"; nämä ovat henkisesti kehittymättömiä, konttoristeja,
pieniä virkailijoita, jopa koululaisiakin, yleensä "sivistyneistöön"
kuuluvia, joita on saatu liittymään mukaan saarnaamalla huligaaneista
ja anarkismista. Näitä koettaa "Työmies" kääntää puolelleen. "Ettekö
ole tulleet ajatelleeksi sitä seikkaa, että tarvitaanko noita
huligaaneja ja anarkisteja vastaan niin pirulliset varustukset kuin
tykit ja kiväärit, granaatit ja kuularuiskut? Mistä näitä huligaaneja
noin mahdottomasti olisi voinut yhtäkkiä ilmestyä?"

Niin, mistä? Se on kysymys, josta kai moni muukin kuin "Työmies" nyt
päätään punoo.

Rintamalla olleet punakaartilaiset kai muuten voisivat "Työmiehelle"
ilmaista, onko sen takana vain konttoristeja ja koululaisia. Kyllä
siellä näyttää olevan hiukan kovakouraisempaakin väkeä, lienevätkö
sitten rahalla ostetuita.

*

He ja me.

Tänään on 18 astetta pakkasta. Siellä ylhäällä pohjoisessa, rintamalla,
on kai vielä kylmempi. On noloa istua lämpimässä huoneessaan auringon
paistaessa sisään ja kahvikupin ja aamutupakan ääressä lukea lehteään,
ainoata, mikä on saatavana, tätä vastenmielisen valheellista
"Tiedonantajaa", jonka on käynyt ostamassa katukulmassa naukuvalta
pojalta.

Siinä on tutut kirjasimet, tuttu koko ja tuttu paperi -- "Helsingin
Sanomain", joiden painossa sitä väkivaltaisesti painetaan. On surkeaa
nähdä oma hevonen vieraissa valjaissa, vieraan ruoskan alla. Missä
kunnossa sen Erkko kerran löytänee.

Mutta vielä kiusallisempaa on nähdä nuoruutensa haaveet ja mieliaatteet
väärennettyinä ja turmeltuina, ylösalaisin asetettuina. Niinkuin
tänäänkin kirjoituksessa: "Me lopetamme herravallan ja annamme kansalle
vapauden." Herravallan lopettamista tai ainakin rajoittamista ja
kansanvallan laajentamista sitä meikäläisetkin olemme kaiken ikämme
harrastaneet. Merkitsihän K.P.T. aikoinaan ei ainoastaan "koko
programmi toimeen", mutta myöskin "kansan pyhää tahtoa".

Eihän oikeastaan periaatteessa pitäisi olla mitään muistuttamista
sitä vastaan, miten heidän hallituksensa, kylläkin kaunisniminen,
Suomen Kansanvaltuuskunta, tehtävänsä paperilla ilmaisee. "Se ei
kohoa korkealle jalustalle, jakaakseen käskyjä kansalle. Se odottaa
vain kansan tahdon ilmaisua pannakseen kansan tahdon täytäntöön.
Se julistaa kansan ainoaksi auktoriteetiksi, ainoaksi todelliseksi
majesteetiksi. Se lopettaa kaiken virkavaltaisuuden niin ylhäälle kuin
alhaallekin. Ei ole olemassa mitään virka-armeijaa eikä virkamiehiä
entisessä merkityksessä, on vain kansan luottamusmiehiä, jotka kansa
useassa tapauksessa itse valitsee yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden
perusteella ja jotka toimivat ja täyttävät tehtävänsä kansan välittömän
valvonnan alla. Vanha virkakoneisto on siirtynyt iäksi muinaismuistojen
joukkoon ja sijalle on astunut toveri, kansan luottamusmies."

Sellaiseksihan mekin ennen kuvittelimme suomalaista, demokraatista
hallitusta ja kansallista suomenmielistä virkamiestä. Saimme nyt nämä,
jotka hutiloivat kaiken ehkä iäksi. Taka-askeleena tästä, kun kaikki on
päättynyt, luultavasti kehittyy vielä entistäkin lujempi ja pönäkämpi
virka- ja harvainvalta. Meitä luultavasti kyllä tullaan hallitsemaan
entistä hiukan suomemmin, mutta samalla huonommin.

*

Entinen "vapauden aika" ja nykyinen.

Kirkkoihin taitavat ihmiset vielä saada vapaasti kokoontua, mutta
en tiedä, uskalletaanko yhtyä yksityisiin hartausseuroihin. Kaikki
muut harrastukset täytyy hoitaa salaa. Olihan se aikaa sekin ryssän
aika, kun esim. Kirjailijaliiton ja Kirjallisuuden Seuran ja yleensä
kaikkien seurojen kokouksissa kökötti poliisi oven suussa -- usein
hyvinkin häpeissään. Nyt, jos ehkä saisikin milisiltä samalla ehdolla
luvan kokouksen pitoon, ei kuitenkaan kenenkään kunnia sallisi tehdä
ilmoitusta kokouksesta. Ennemmin kokoonnutaan salaa hajottamisen ja
vangitsemisenkin uhalla.

Oli tänään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valmistusvaliokunnan
kokous. Kapinallinen seura, kymmenkunta miestä, hiipi eri
aikoina takaovesta ja takateitä kellarikerran kautta johonkin
varastohuoneeseen, ettei vain Ritarihuoneen edustalla tepastelevat
kiväärimiehet saisi vihiä työväen tasavaltaa uhkaavista salahankkeista.
Kokouksessa keskusteltiin runoista ja saduista ja sen semmoisista.
Menin varomattomasti kyllä ikkunaan. Vartija, hyvin tärkeän näköinen,
totinen ja velvollisuudentuntoinen, huomasi minut ja loi minuun tuiman
ryppykulmakatseen. Hän oli keksinyt "lahtarin", joka mene tiedä vaani
ties minkä kuularuiskun takaa. Siellä olisi muuten ollut kylläkin
turvallista ampua vanhojen kirjavarastopinkkojen takaa. _O tempora!_
Bobrikoffin aika oli "vapauden aikaa" nykyisyyden rinnalla.

*

Kuuluisi saavan ostaa ryssiltä kuularuiskuja, jos olisi rahaa. Ne
nähtävästi alkavat realisoida pesäänsä. Turun kasarmilla myödään
saappaita 50 markasta pari. Suksia saisi hyviä ja halpoja.

*

Tahrivat, tuhrivat.

Myöhään yöhön kuuluu senaatin talosta tulet tuikkavan. Siellä ne hiki
hatussa istuvat ja laativat lakeja ja ottavat haltuunsa virastoja
ja laitoksia toisen toisensa perästä. Ovat laativinaan, ottavinaan.
Ovat touhussa kuin lapset talosilla ollessaan. Ei se ole totta, eikä
siitä totta tule. Niillä on ohjat, niillä läiskää ruoskat puuhevosen
selkään, ne huutavat ja manaavat ja ne tekevät mielikuvituksessaan
huimaavia retkiä niinkuin Peer Gynt -- valehdellen niinkuin hänkin,
käyttäen miten kuten toisten aatteita ominaan. Sillä nämä heidän
mielikuvitusretkensäkin ovat varastettuja porvareilta. Ne hakevat
laatikoista vanhojen virastojen alotteita ja ottavat osan ja jättävät
toisen, tahrien, tuhrien ja pannen omiaan väliin.

*

Tämä on kaikin puolin niin tragikoomillista, niin hullunkurisen totista
ja totisen hullunkurista, että on suorastaan anteeksiantamatonta, ettei
kukaan sano järjen ja rauhan sanaa. Mutta eihän tässä voi. Ja hyvä kai
on, että saavat näytellä kappaleensa loppuun. Ei ole epäilystäkään,
että siitä tulee loistava, murheellinen fiasko.

*

Ryöstösotaa tämä on.

Tämä on kuin jotain vanhan ajan villi- ja valloittajaheimon
ryöstösotaa: Tullaan maahan, ryöstetään, poltetaan, syödään, hävitetään
kuin vihollismaata, otetaan mistä saadaan. Sitten palataan omalle
maalle ja jätetään rauniot savuamaan. Mutta yhtäkkiä huomataan,
että on oltukin omassa maassa. Luultiin hävitettävän vierasta, ja
hävitettiinkin omaa.

*

Pääasia.

Ne nyt _ottavat_ rahaa ja ruokaa. Fyysillisesti väkevämpi vain
muitta mutkitta ottaa, mistä saa. Hän ei voi muuta, hänen _täytyy_,
sillä hetkellinen hätä ja tarve ei voi valita keinoja. Ei voi eikä
tarvitsekaan. Kun on rajoitettu varasto, jota ei osattu jakaa tasan,
niin että kaikki olisivat saaneet yhtä paljon, jaetaan se nyt näin:
se ottaa, joka ensin ehtii, ja työntää heikommat syrjään. Eiköhän
tässä pohjalla ollut kaiken alkuunpanijana vain se vaisto, että
täytyi joutua ja takavarikoida elintarpeet voimakkaimmalle, ottaa
ne, ryöstää ne ja viedä ja jättää laari tyhjäksi. Hoitakoot porvarit
asiansa, kuolkootkin. Kunhan _me_ elämme. He elävätkin ehkä viikon pari
kauemmin, jos sitäkään. Siinä se todellinen kannustin, se ei ole ehkä
tietoista, ainoastaan vaistomaista. Siinä sivussa hoidetaan politiikkaa
ja ajetaan köyhälistön asiaa, mutta se ei ollut sittenkään pääasia.
Pääasia oli saada kaapatuksi leipä porvarin suusta. Viimeisen kannikan
vienee kaarti ja aseettomat omatkin saanevat nuolla näppejään.

*

Pakopirtillä.

Olin eilen illalla rovasti Mannermaan luona, hänen pienessä huoneessaan
erään pihan perällä. Siellä oli myös piispa Koskimies. Olivat
pohjoisen hiippakunnan päämiehet täällä etelässä kuin "pakopirtillä",
ison vihan aikuisella, kuin erämaassa Suomen pääkaupungissa. Oltiin
sitä mieltä, että punaiset ennen vaikka voittakoot kuin että heidän
kanssaan ruvettaisiin minkäänlaista rauhaa hieromaan. Jos antautuisimme
hiukankaan, niin tämä pian taas uudistuisi. Parempi, että pysyy
leppymätön sotakanta ja siveellinen rintama ehjänä, kuin että ruvetaan
tinkimään ja kompromissaamaan. Sitten voidaan puhtain aattein ja
puhtain lipuin lähteä valloittamaan takaisin, mitä olemme menettäneet.
Tätä väkivaltaa ei saa koskaan tunnustaa, vaikka siihen täytyisikin
väliaikaisesti ja pakollisesti alistuakin.

*

Tanssitaan -- veri vuotaa.

Täällä kuulutaan tanssittavan joka ilta, kaikissa kasarmeissa, kaikissa
työväen huoneustoissa, Smolnassa, ehkä Säätytalolla, mahdollisesti
senaatin linnassakin. Työväen talot ovat kaikkialla maallakin
muuttuneet tanssitaloiksi, jo kauan sitten. Agitatsiokokouksia,
jotka päättyvät tanssiin. Johto ei pane sille mitään sulkuja. Se
nähtävästi suosiikin näitä orgioita, sillä eivät ole ne tilaisuudet
vain viattomia toverikarkeloita. Kansalle annetaan _se_ vapaus. Mitään
siveellistä tai aatteellista kuria ei vaadita, kunhan valtiollinen
puoluekuri pysyy lujana. Nuorukaiset ja neidot tanssivat ja tottelevat,
äänestävät niinkuin käsketään ja saavat siitä palkakseen vapauden
viettää illatsuita pyhänä ja arkena ilman mitään kontrollia. Se on
sitä lajiaan _panem et circenses_... Avaan ikkunani, kuuluu jostain
sotilassoittokunnan valssin soitto. Se kuuluu joka ilta, jo ennen
auringon laskua. Toisia viruu verissään rintaman metsissä, kanuunat
ammuvat ja kuularuiskut rätisevät...

*

Verikoston vaistot.

Jos punaiset voittavat ja heidän valtansa jää joksikin aikaa olemaan
eikä ole muita keinoja sen kukistamiseksi, syntyy varmaankin
porvarillinen salaterrori. Tulee syntymään uusia Schaumanneja.
Mannerin, Tokoin ja muiden täytyy ympäröidä itseänsä lujalla
henkivartiostolla. Kysyin eräältä papilta, miten hänen tuntonsa ja
oikeudentuntonsa suhtautuisi semmoisiin tekoihin tyranneja vastaan.
Hänen silmänsä välähti, sitten hän virkkoi: "Se on nyt niin, että
ihmisen oikeudentunnon täytyy purkautua tavalla tai toisella,
epänormaalisestikin, ellei muuten voi." Ihmisessä piilee verikoston
ja omankäden tuomio-oikeuden ja lainkäytön vaisto herätäkseen
vuosisatainkin unesta.

*

Omantuntoni ovea kolkutetaan.

Kuinka me nyt noita punaisia tuominnemmekin, kironnemmekin, omituista
kuitenkin on, että kirous sittenkään ei tahdo oikein karskahtaa. Tämä
on rangaistus eikä siitä pääse, että tämä on rangaistus "syntiemme"
tähden. Että rangaistus olisi tasapainossa "rikosten" kanssa, sitähän
ei tahtoisi myöntää. Mutta kai näillä seurauksilla on ollut syynsä.
Kaikki, mikä tapahtuu, on mekaanista loogillisuutta. Onhan muuten monen
monta kertaa myönnetty, että emme ole tehneet läheskään kaikkea, mitä
olisi pitänyt, emme edes, mitä olisimme voineet. Laiminlyönti-syntejä
katsotaan yleensä niiksi pienemmiksi, mutta talouden hoidossa on sitä
rappiolle päästävä, vetelä, saamaton isäntä suuri syyllinen. Me emme
olleet kyenneet tätä taloamme aikain kuluessa hoitamaan niin, ettei
tätä olisi tullut. Ei se lopultakaan ole kaikki kiihoitusta. Emme ole
osanneet emmekä ymmärtäneet tehdä "oikeutta kaikille". Tulemmeko sitä
voitettuammekaan tekemään? Menneisyyden varjot yhtyvät tulevaisuuden
varjoihin ja päämme päällä vaakkuu pessimistinen pimeä.

*

Ylösalaisin.

Tänään tuli luokseni eräs tuttava, otti taskustaan leikkeleen jostain,
niinkuin otaksuin, rintaman takaa salaa tulleesta maaseutulehdestä, ja
luki:

Suomen historiasta tunnetaan, että vieraiden maiden sotajoukot ovat
aikoinaan tässä maassa tehneet kamalata tuhoa. Taloja ovat hävittäneet,
karjan tuhonneet tai vieneet mennessään, asukkaat ajaneet metsään,
tallanneet viljavainiot, surmanneet rauhallisia asukkaita ja muuta
tuhoa tehneet. Mutta se kansantaloudellinen hävityksen määrä ei vetäne
vertoja sille hävitykselle, mitä (he) tämän puolentoista viikon
aikana ovat tehneet. (Heidän) rikkomat rautatiesillat ja muu heidän
aikaansaamansa tuho on markoissa laskien varmasti paljon suurempi, kuin
mitä aikoinaan esim. ison vihan kauhut tälle kansalle tuottivat.

-- Epäilemättä, vaikka lieneekin vaikea arvioida ison vihan kauhuja
markoissa ja penneissä.

Toverini jatkoi:

(Heidän) hävitysvimma ei näet rajoitu ainoastaan rautateihin ja
siltoihin. Sillä mikäli on kerrottu, ovat (he) maaseudulla tuhonneet
asukkaiden omaisuutta, rosvoten asukkailta kaikki elintarpeet,
siemenviljaa myöten. Lisäksi karjan ottavat navetoista, lampaat
läävistä ja siat -- mitä niitä vähän jälellä, onkin -- läteistä, kaikki
mitä suinkin saavat mukanaan kuljetettua, lainkaan välittämättä siitä,
millä tavalla rauhalliset asukkaat tulevat toimeen, elävätkö vai
kuolevatko nälkään. Näin menettelevät he asukkaiden kanssa, jotka ovat
omia kansalaisia, puhuvat samaa kieltä. Julmemmin ei voi ajatella enää
minkään vihollisen menettelevän.

Moista menettelyä, moista tuhoa ja turmaa tuovaa julmuutta harjoittavat
(he) arvatenkin n.s. strategisista syistä. Se on kuitenkin
maailmanlopun strategiaa, joka kostaa myös tekijöilleen. Se on
julmuutta, määrätöntä julmuutta, josta kärsimään joutuvat etupäässä
viattomat ihmiset, vaimot ja lapset, joilla nykyiseen asiaintilaan ei
ole ollut varsinaisesti mitään osuutta. Sellainen on sydämettömyyttä,
jollaista lienee maailman sodassakin sattunut vain joitain kertoja.
Mutta jos sellaista sattuikin, sai se aina maailman sanomalehdistössä
ankaran vastustuksen osakseen. Sellainen menettely onkin tuomittavaa.
Ei kansalaissotakaan oikeuta sellaiseen julmuuteen, jollaista (he)
harjoittavat hävittäessään asumuksia, ryöstämällä viljan ja karjan ja
siten saattaen viattomat ihmiset hätään ja kurjuuteen.

Mutta moiset tuhotyöt eivät kohdistu ainoastaan nykyajan ihmisiin ja
nykyisiin oloihin, vaan on niillä vastaisuuteenkin nähden ratkaiseva
vaikutus. Ajatellaan esim. maanviljelystaloja, joista viedään karja
ja siemenvilja pois, miten ne pääsevät vastaisuudessakaan elämään?
Moniksi vuosiksi menettävät sellaiset talot maataloudellisen
tuotantokykynsä ja vielä aikana, jolloin pitäisi kaikki voimat
ponnistaa elintarvetuotannon lisäämiseksi, aikana, jolloin ei mistään
tavarasta ole niin puute kuin juuri elintarpeista. Julmuuksillaan he
tahtovat siis tuhota maan maanviljelystä ja tehdä tuottavan toiminnan
mahdottomaksi. Niin raskaita koettelemuksia tahtovat he kaikkien
onnettomuuksien lisäksi tälle kansalle ja etupäässä sen tuottavalle
luokalle aikaansaattaa. He tahtoisivat saada maasta, tai ainakin sen
eri alueista erämaita hävittämällä taloudellisen viljelyksen ja sen
avulla vuosien aikana kokoonsaadut hedelmät. Raakalaisia ovat. Monin
kerroin nimensä arvoisia.

-- Niin ovat. Raakalaisia ovat.

Toverini katsoi minuun hetken aikaa toinen silmä sirrallaan ja virkkoi:

-- Täällä on sitten mitalin toinen puoli. Seuraavassa on esitys siitä,
miten toisella puolella menetellään:

Nälkiintyneille ihmisille, vaimoille ja lapsille ovat he jakaneet
omista vähistä eväistään leipäpalasen, auttaneet asukkaita palaamaan
asuinsijoilleen, joilta he ovat vainoa pakoon lähteneet. Sellainen
menettely on kaiken kiitoksen arvoista ja osoittaa se, että he... ovat
säilyttäneet kalliin avun, inhimillisyyden tunteen... Sen tunteminen
on opettanut heitä avuttomia auttamaan ja oikeutta tekemään. -- Mutta
vielä toisestakin syystä on tällä menettelyllä kaikkea tunnustusta
ansaitseva puolensa, sillä nimittäin, että tuotantolähteitä,
olivatpa ne maita, tehtaita tai mitä muita laitoksia tahansa, ei ole
hävitettävä, vaan mitä tarkimmin suojattava ja saatettava ne käyntiin
ja niiden kautta saatava luoduksi tärkeitä taloudellisia arvoja. Tämä
varsinkin elintarvetuotannon alalla on monin verroin tärkeätä, että
näin menetellään, sillä tottakai me aiomme elää vielä kansalaissodan
jälkeenkin ja elää entistä paremmin... Mutta näin ei suinkaan tapahdu,
jos tuotantolähteet hävitetään tai turmellaan. Käyntiin ne on saatava
ja paljoa paremmin kuin tähän asti on ollut asian laita. Tähänastinen
kokemus onkin osoittanut, että he tässä suojelustehtävässäkin ovat
onnistuneet sillä tavalla, että ovat ripeästi ja rohkeasti etenemällä
saaneet estetyksi toisten katalat hävitysaikeet. Rosvojen on ollut
monasti suin päin paettava pahateostaan ja sillä tavalla ovat
rauhalliset maalaiset säästyneet hävitykseltä ja roistontöiltä.
Maalaiset saavat olla kiitollisia siitä, että heidän omaisuutensa
on säilynyt. Ja varmaa on, että tämä menettely saa aina täyden
tunnustuksen, jota vastoin toisten inhat konnuudet tulevat kaikki
vähänkin ajattelevat kansalaiset tuomitsemaan.

Koskaan ei mikään vihollinen liene tässä maassa sellaista taloudellista
tuhoa aikaan saanut. Mutta tämä kaikki innostakoon meitä kaikkia
ponnistamaan voimiamme, että moisista yhteiskunnan vihollisista
päästäisiin ikiajoiksi rauhaan. Saataisiin rauhassa kehitellä ja
kasvatella yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja tällä nurkalla
sellaisiksi, että kansa olisi oloihinsa tyytyväinen.

Kysyin, mikä lehti se oli ja miten hän oli saanut sen käsiinsä.
Toverini ojensi minulle leikkeleen. Se oli tämänpäiväisestä
"Työmiehestä".

-- Se, mitä sinä luulet sanotuksi punaisista, on sanottu valkoisista
ja päinvastoin. Ne ovat valkoiset, jotka vievät karjan ja ryöstävät
siemenviljan, ja punakaartilaiset ne, joille maalaiset saavat olla
kiitollisia siitä, että heidän omaisuutensa säilyy.

*

Millaisen punakaartilaisen pitäisi olla.

Olemmehan jo hiukan alkaneet kuulla, miten siellä punaiset sotaa
käyvät, millaiset ovat heidän sotalakinsa, miten he kohtelevat
aseettomia ja vankeja, miten ryöstävät, polttavat, surmaavat,
telottavat ja kiduttavat. Ja me tietysti saamme tietoomme vain
murto-osan siitä, mitä tehdään ja tapahtuu. Kaikessa tapauksessa
alkaa meillä olla jotenkin selvä kuva siitä tyypistä, joka on nähty
ja tunnettu perikuvallisen punakaartilaisen nimellä. Semmoiseksi,
kuin miksi hän on osoittautunut, emme olisi häntä toivoneet mekään,
jotka olemme hänen vihollisensa. Sen kansan vuoksi, johon kuulumme,
olisimme suoneet hänet toisenlaiseksi. Niin olisivat nähtävästi
suoneet johtajatkin. Heille on tyypillinen punakaartilainen nähtävästi
ollut katkera pettymys. Aatteen sotilas ei kaikesta päättäen vastaa
ihannetta, minkä heikäläiset idealistit ovat tahtoneet hänestä
itselleen luoda. Yksi näistä idealisteista on nähtävästi Yrjö Mäkelin.
Hän tekee nyt kaikki voitavansa vielä viime hetkessä puhaltaakseen
miehiin oman paremman henkensä. Hänellä on tänäisessä "Tiedonantajassa"
kirjoitus "Aseellinen mies", jossa hän ottaa esittääkseen kapinan
ja kapinasotilaan mallikuvan ylhäiseltä, miltei akateemiselta
juhlapuhujakannalta. Hän maalaa meille molemmat oman paatoksensa
väreillä.

Tausta, jota vastaan hänen ihannemiehensä asetetaan seisomaan, on
kylläkin komea. Hän on jo kauan ollut selvillä siitä, että työläiset
kautta maan tulisivat vaihtamaan työaseensa kivääreihin. Oli
valittavana vain joko alistettu asema tai nouseminen vastarintaan.
Ja Suomen työväki valitsi _yksimielisesti_ jälkimäisen vaihtoehdon.
Hän on varma siitä, että historia on hyväksyvä tämän Suomen työväen
menettelyn. Historia hyväksyy aina välttämättömyyden, ja tämä jos
mikään oli _välttämätöntä_.

Historia hyväksyy työväen vallankumouksen kuitenkin eräällä ehdolla,
sillä, että se voi hyväksyä sen tavan, millä asestettu työväki panee
sen toimeen. "Sinun _toiminnastasi_ se riippuu yksinomaan, toveri,
joka kivääriä kannat", huudahtaa Mäkelin ja asettaa hänet jalustalle
semmoisena kuin hän soisi hänen olevan.

Punakaartilaisen tulee Yrjö Mäkelinin hahmottelemana olla 1)
_valiomiehen_, kaikista alhaisista vaistoista vapaan henkilön
ja moraalisesti korkealle kehittyneen yksilön; 2) siveellisiltä
ominaisuuksiltaan paljoa etevämmän vastustajaansa, jos hän mielii tämän
todella ja lopullisesti voittaa; 3) ei kostonhaluisen; 4) toverikuria
pyhänä pitävän; 5) lujan ja järkähtämättömän niitä kohtaan, jotka
uhkaavat työläisten elämisen oikeutta, j.n.e., mutta 6) lempeän
ja oikeudenmukaisen kaikkia niitä kohtaan, jotka tahtovat pysyä
syrjässä tästä nyt syttyneestä taistelusta. Hänen tulee toimia niin,
että sotajalalle nousemista kauhistuneetkin ovat lopulta pakotetut
tunnustamaan, että hän on 7) jalo ja ylevämielinen, oikeudentuntoinen
ja ritarillinen. Hänen, vallankumouksen sotilaan, on pyrittävä siihen,
että ase työläisen kädessä ei ole sorron välikappale, vaan kaikkien
aseettomien turvaamisväline, hänen tulee suojella kaikkia työn luomia
arvoja, pitää kurissa hylkyaineksia, joita niitäkin myönnetään olevan,
mutta jotka (tietysti) ovat porvarillisen, kapitalistisen järjestyksen
luomat.

_Jos_ hän, punakaartilainen, on kaikkea tätä ja vielä vähän muutakin,
jos hän kykenee säilyttämään puhtaana vallankumouksen punaisen lipun,
silloin on tulevaisuus, lähinkin tulevaisuus heidän ja silloin "voidaan
jokaisesta laukauksesta asettua vastuunalaiseksi historian jumalan ja
kansainvälisen köyhälistön edessä."

Mutta ellei hän nyt olekaan sellainen eikä tule toimimaan niinkuin
Y.M. toivoisi? Jos hän ei olekaan mikään valiomies, henkisesti ja
siveellisesti vastustajaansa korkeammalla, jos hän on kostonhaluinen,
kuriton, julma ja puolueellinen toisin ajattelevia kohtaan,
epäritarillinen, aseettomien kauhu j.n.e., jos hän ei ole eikä
hänestä tule kaikkea sitä, mitä hänen pitäisi olla ja miksi tulla
-- kuinkas silloin käy sen asian, joka on pantu hänestä riippumaan?
Y.M.:n resonemangin mukaan ei historian silloin tarvitse antaa sille
hyväksymistään.

En olisi Yrjö Mäkelininä uskaltanut asettaa kaikkea tuon yhden
kortin, punakaartilaisen korkeiden siveellisten avujen, varaan. Mutta
uhkapeliähän tämä on ollut kaikki.

Niinkuin jo sanoin: olisin tietysti suomalaisena ylpeä, jos suomalainen
punakaartilainenkin seisoisi aatteellisesti ja siveellisesti sillä
jalustalla ja sitä taustaa vastaan, minkä Y.M. hänelle asettaa ja
luo. Mutta jos hän olisikin sellainen, vaikka millainen -- hän on
virittänyt kansalaissodan, kulkee ja taistelee venäläisen riveissä,
kylki kyljessä kiinni maansa peri- ja verivihollisen kanssa, kantaa
nurjaa kilpeä isänmaataan vastaan, saattaa sen sanomattomaan turmioon
ja hätään, turmelee oman asiansa, toimii tietämättään taantumuksen
palveluksessa -- vaikka hän olisi persoonallisesti pyhimys ja Herran
enkeli, ei mikään historian jumala voi kruunata häntä sädekehällään,
ainoastaan kietoa säälin ja surkuttelun kuolinliinan hänen, erehtyneen
ja harhaanjohdetun, ympärille.

*

Virastoveli rintamaveljelle.

Leikkaan ja liitän tähän päiväkirjaani seuraavan, erään "Veljesi
virastossa" kirjoittaman "Kirjeen kaartilaistoverille", joka hyvin
valaisee nuoren vallankumouksellisen, nähtävästi herkän ja runollisen
"sielun" mielipiteitä ja mielentilaa. Se on nähtävästi vilpitön esitys
ilman varsinaista vääristelyä ja agitatsiotarkoitusta. Semmoisena sillä
on melkoinen psykoloogisen asiakirjan arvo. Siitä näkyy m.m. mikä suuri
merkitys varsinkin nuorten kumouksellisen mielialan kehittymisessä oli
sillä aina toistetulla ja uskonkappaleeksi käyneellä valheella, että ne
olivat porvarilliset, jotka alottivat ja että aseihin tarttuminen oli
muka välttämätöntä itsepuolustusta.

Kunnon veli!

Tämä on merkillistä. En tahdo saada sitä päähäni, että sinä olet
sotilas ja minä virkamies. Joka aamu, kun havahdan virastohuoneen
sohvalla, hierasen silmiäni ja kysyn itseltäni: mitä minä täällä teen?
-- Mutta sitten muistan sinut ja teidät kaikki, tuhannet toverimme
siellä pakkasen kynsissä Pohjolan hangilla, ja heti selviää minulle
tehtäväni: olen sen koneiston palveluksessa, jonka on vastattava
"selkäpuolen järjestämisestä". Kavahdan pystyyn ja käyn käsiksi
papereihin, joilla saan valuttaa mustetta teidän vuodattaessa vertanne
valkohangille. --

-- -- -- Kun tuntuu olevan hetken rauha yön tunneilla, pistän paperille
joitakin mietteitä, joita aivoissani kuumeisina pyörii.

Kummallinen on tämä kumous. Ei osannut sitä tuollaiseksi kuvitella.
Kuvauksissa, joita luimme, oli etualalla suuret mielenosoitukset,
valtavat kansanjoukot, katusulut, taistelu poliiseja ja sotaväkeä
vastaan, muutaman vuorokauden hurja temmellys ja sitten ratkaisu:
voitto tai tappio. Nyt ei ole niin. Miksi? Siksi, että se temppu
suoritettiin meidänkin puolestamme Pietarissa jo lähes vuosi sitten
ja silloin keskeneräiseksi jäänyttä kumousta korjattiin jonkun kerran
kesällä, kunnes sitten marraskuun vallankumous loi bolshevikitoveriemme
johdolla työväen vallankäytön.

Muistathan, kuinka sydäntämme sykähdytti viime kevättalvella tulleet
tiedot, että kukistettu oli verisen tsaarin valta. Salamana iski
silloin mieleemme, molempien mieleen yhtaikaa: entä meillä? Mitä teemme
me? Onhan niin paljon kumottavaa täälläkin! -- Tuo ajatus mielessä
syöksyimme tuhansin tovereinemme työpaikasta kadulle ja Siltasaarta
kohti ohjasimme askeleemme. Lähdimme tunnussanaa hakemaan.

Muistathan, että meitä kohtasi pettymys. Meille ei osoitettu
välittömästi kumottavaa. Sen sijaan, kuten niin monesti ennenkin,
saimme hyväksyä joukon ponsia. Kyllä ne vaatimukset, sen myönsimme,
oikeita olivat: valtiollinen kansanvalta, kunnallinen äänioikeus,
torpparien vapautus, työväen lait, vanhuudenvakuutus! Ja kyllähän me
senkin ymmärsimme, että kun kerran oli kokoontumassa eduskunta, jossa
oli sosialistinen enemmistö, niin olisihan hyvä, jos voisi tehdä
vallankumouksellisia päätöksiä muodon puolesta ihan laillisesti!
Alistuisivat vastustajammekin helpommin, sanottiin. Lienee totta,
mutta kyllä minä sydämestäni yhdyin sen vanhan työtoverin hartaaseen
kiroukseen, että "olisi nyt edes ajettu ne valtuusherrat ulos." --
Olisi tosiaankin sietänyt.

Mutta saimmehan toki jotain tyydytystä mekin. Saimme tapella itsellemme
8 tunnin työpäivän, saimme olla mukana valtavissa mielenosoituksissa
ja poistimme poliisin. Tämä "reformi" tuntui silloin minusta aika
lailla mitättömältä, mutta nyt ymmärrän, kuinka tärkeä se temppu oli.
Olihan poikki se porvarien palvelussapeli. Ja olihan meidän poikia
tutustumassa siihen koneistoon, jonka langoissa koko suurkaupunki on --
aika tarpeellinen asia nyt.

Mutta mitäpä minä sinulle historiaa latelemaan rupean.
Voithan ajatuksissani itsekin kerrata viime kesän tapahtumat:
eduskuntaenemmistömme taistelun porvarien matalaa jarrutusta ja
Kerenskin hallituksen kierouksia vastaan; suuret mielenosoitukset,
joilla ajettiin eduskunnassa läpi kunnallinen äänioikeus ja 8 tunnin
laki; valtalain hyväksyminen ja eduskuntamme hajoitus. -- Ja silloin,
kuten hyvin muistanet, meille alkoi vasta selvitä, mitä vallankumous
todella vaatii. Meidän vaistomme sanoi, että nyt on _jotain_ tehtävä
tai nylkevät porvarit meidän selkänahkamme lopultakin -- eivät
tietenkään itse sitä nylkytyön likaisinta osaa viitsi suorittaa, vaan
palkkaavat sitä varten lahtareita! Meidän vaistomme, proletaarinen
tuntomme sanoi, että _taistelua on nyt jyrkennettävä_. -- Mutta onko se
sosialidemokraattista? kysyttiin. Meillä oli taikainen kunnioitus tuota
sanaa kohtaan. Olihan sen nimessä meille, työn uuvuttamille raatajille,
auennut aatteiden ja ihanteiden taivas. Se oppi oli antanut käsiimme
elämän ymmärtämyksen avaimen. Historian porvarisvalheet paljastuivat,
luonnon ihmeet selkenivät ja kapitalismin ovela riistokoneisto
oli alastomana edessämme. Ei ollut sitä kysymystä, johon emme oli
sosialidemokratialta vastausta saaneet. Ja vaikka eivät kirjamme
yksityiskohtaista opastusta joka asiaan antaneetkaan, niin antoivat
lehtemme lisää ja oma järki sanoi loput.

Nyt me kysyimme siltä rakkaaksi käyneeltä sosialidemokratialtamme:
eikö ole meillä muuta pelastusta miekkojaan hiovia lahtareita vastaan
kuin ammattiyhdistysten aseettomat järjestöt, järjestöjen kokoukset ja
mielenosoitukset sekä edustajaimme sanasota porvarien parlamentissa?
Meillä oli, kuten muistat, tovereita, jotka sanoivat, että siinä se on
kaikki. Vakuuttivat vielä, että se riittää, ja kielsivät "hosumasta" ja
"haaveilemasta".

Mutta me emme uskoneet niitä. Parempi tuntomme sanoi, että niin ei
voi olla. Ja me otimme esille kirjamme. Tutkimme Kautskya: "Tie
valtaan", "Yhteiskunnallinen vallankumous", luimme Marxin puheita ja
suomennoksia venäläisten tovereitten artikkeleista. Ja meille valkeni
_vallankumouksellinen sosialidemokratia!_ Me ymmärsimme "laillisen"
taistelun merkityksen, mutta me näimme myös sen rajat. Me saimme
vahvistuksen oman vaistomme äänelle, joka sanoi, että aseistettu
vastustaja on vain aseilla masennettavissa. Me totesimme, että
vallankumouksen saavutusten takaamiseksi on tärkeimpiä tehtäviä _työtä
tekevän kansan aseistaminen_ kaiken varalta.

Ja me liityimme kaartiin. Kuinka minua naurattaakaan porvarien
puheet, että me kaartilaiset muka olisimme olleet innostuneita (!)
sotilaallisiin harjoituksiin ja sotalaitokseen! Me, sodan viholliset,
jyrkät antimilitaristit, aseitten riisumisen vaatijat, mekö olisimme
niitä himoinneet? Hyi semmoisen ajattelijoillekin. Eikä ne harjoitukset
meitä miellyttäneet. Muistat, kuinka niitä väliin kiroilimme. Mutta me
ymmärsimme, että jos missä, niin tarvitaan sotilaallisessa toimensa
järjestystä ja kuria. Siksi alistuimme harjoituksiin.

Ikävä kyllä kävi aseistautuminen hitaasti. Käsitykseni on, että jos
olisimme ennättäneet aseistautua edes yhtä rintaa lahtarien kanssa, ei
ehkä tätä sotaa olisi syttynytkään. Ne olisivat taipuneet tyydyttäviin
uudistuksiin ja kansamme olisi säästynyt sisällissodan hävityksiltä.
Mutta, vielä kerran: ikävä kyllä, emme voineet saada riittävästi
aseita. Pietarissa kukkoili Kerenski. Sitä totteli suuri osa sotaväkeä
ja enimmäkseen vain rahalla ostaen saimme aseen tapaisia -- jos saimme
ollenkaan. Porvarit sen sijaan saivat niitä mistä lienevät saaneetkaan.
Saksasta, Ruotsista, Venäjältäkin, jopa täkäläisiltä upseereilta ja
pimeiltä sotilailta ostaen.

Huolestuneina ja kasvavalla kiukulla katselimme niiden röyhkeilyä.
Palavasti odotimme käännettä, joka meille antaisi turvaa niiden
teurastaja-aikeita vastaan. Odotimme, odotimme. Jo tuli marraskuun
vallankumous Venäjällä ja sen heikko heijastus meillä: suurlakko.
Muistathan, kuinka silloin kirosimme sitä, ettei menty pitemmälle.
Raskaasti arvostelimme puolueemme luottamushenkilöitä. Voimme vieläkin
sitä asiaa arvostellen ajatella. Mutta historia vasta ratkaisee,
olisiko silloin ollut parempi kuin nyt. Ymmärrän kyllä esitetyt syyt:
meillä varsin vähän aseita, puolueemme keskuudessa ei sellaisen
toiminnan välttämättömyys vielä selvinnyt -- ja yhtä ja toista muuta.

Mutta mitä siitä enää. Asiat ovat niinkuin ovat. Sen olen
materialistisen historiankäsityksen koulussa oppinut. Pääasia on,
että Suomen työväelle, koko puolueemme laajoille joukoille, toki
sen jälkeen kävi selväksi yksi suuri totuus, se että nyt on edessä
ratkaiseva ottelu. Porvaristo tahtoo hinnalla millä tahansa masentaa
työväen liikkeen. Se tahtoo maamme valtiollisesta itsenäisyydestä tehdä
rahamyllyn, joka kulassivoitot kymmenen-, satakertaisiksi kohottaa.
Talonpojillekin se uskotteli kultaista tulevaisuutta voikauppojen
kautta. Sen tiellä oli vain sosialidemokratia. Hinnalla millä tahansa
oli se lyötävä maahan.

Vasta suurlakon jälkeen selvisi kaikille Suomen porvarien
verenkarvainen sisu. Niiden lehdet purkivat sappea ja valoivat myrkkyä.
Kostoa, kostoa, kostoa! Niin ne huusivat. Sama, vaikka hienompaan
muotoon pukeutuneena, oli sävy niiden edustajapuheissa. Muistathan,
veljeni, kuinka eduskunnan lehterillä ilta- ja yökausia istuen
kiroilimme kuunnellessamme niiden tekopyhää julkeutta. "Järjestyksen"
nimessä ne julistivat aikovansa lahtarikaartit laillistuttaa -- ja
olivathan ne jo sen salassa tehneetkin. Ja meidän kaartimme ne sanoivat
muka "laittomina" hajoittavansa.

Asema kävi selväksi. Kysymys oli vain ajasta. Jännitys kasvoi. Koetimme
kiireisesti saada varustuksemme kuntoon. Mutta sittenkin, kuten kai
aina, tuli taistelu yllättävänä vyörynä yllemme. Lahtarit lähtivät
liikkeelle ja meidän täytyi iskeä.

Ja sinä olet nyt rintamalla! Sinä, anti-militaristi ja lempeäluontoinen
nuorukainen, sinä vuodatat verta ja uhraat veresi työväen asian
puolesta. Minä kadehdin sinua. -- Sinä voit arvostella ankarastikin
meitä, konttorien kirjoittajia, ettemme tee enemmän hyväksesi, eikä
vain sinun, henkesi uhraavan veljesi, mieskohtaiseksi hyväksi, vaan
asiamme hyväksi. En kadehdi sinun kärsimyksiäsi, sillä olen ihminen.
Sinä sen sijaan voit kadehtia minun lämmitettyä huonettani. Kun sanoin
kadehtivani sinua, tarkoitin sitä, että tahtoisin mieluummin antaa
henkeni kentällä, kuin kantaa ajatusta, että ehkä emme tee kyllin
voimaperäistä työtä täällä.

Minä virkamiehenä! Ajattele, kuinka naurettavaa! Minä, runollinen
sielu, jolle korkeat paperipinkat ovat tuiki vastenmieliset, minä istun
nyt viheriäverkaisen pöydän ääressä, vanhojen kirjain ja tomuisten
asiakirjakaappien keskellä! Mutta, herran kiitos, ne vanhat kirjat
ja paperit saavat meidän puolestamme olla rauhassa. Emme ole tulleet
tänne niitä käännelleiden byrokraattien koneellista työtä matkimaan.
_Me olemme luomassa uutta_. Meidän täytyy, kuten sanottu, pitää huolta
selkäpuolen järjestämisestä. Työt on saatava käyntiin, liikenne
pidettävä kunnossa, työväen valta siviilihallinnossa vakiinnutettava,
kansalle ja armeijalle saatava leipää ja taisteluvälineitä. Kaikki tuo
on tehtävä tai on edessä turmio. Siksi käy kuumeinen työ kanslioissa,
siksi täytyy meidän pelata byrokraattia ja siksi istun nyt täällä,
tappelen kynälläni sekä puhelimen ääressä. Ja samalla kuvittelen
joukkojamme huurteisissa metsissä vaanivien lahtarisissien luodeille
alttiina.

On aamuyö. Täytyy vetäytyä muutamaksi tunniksi tuohon sohvalle, jotta
pää olisi taas aamulla selkeänä. Olen aatoksissa luonasi ja -- ehkä
vielä taistelen rinnallasikin!

Tervehdä tovereitasi.

*

Vielä hirmutekojen rankaisemisesta.

Sosialistien paremmisto on aina vaatinut, että yksityisten rikoksia ja
hirmutekoja ei saa kirjoittaa puolueen laskuun. Mellakat ja ryöstöt
ovat tuomittavat ja rangaistavat. Ja niitä kyllä ohimennen tuomitaankin
ja _luvataan_ rangaista, mutta niin pian kuin tuomion välttämättömyys
on myönnetty, seuraa säännöllisesti pitkä puolustuspuhe, jossa
koetetaan selittää ja ymmärtää, ja lopulta pannaan kaikki porvarien
syyksi. Kun eduskunnassa oli esillä välikysymys Turun mellakoista,
oli siellä yksi ainoa sosialisti, joka todella tuomitsi niitä, kaikki
muut "ymmärsivät". Merkitsen taas sellaisen tapauksen muistiin.
Eräässä kirjoituksessa tämän päivän "Tiedonantajassa" on puheen
ollessa sodan raakuuksista, seuraava lause: "Emme voi emmekä tahdo
väittää, että jokainen punakaartilaisen teko olisi puolustettava,
_joskin_ se on ymmärrettävä." Mutta jos _jokainen_ punakaartilaisen
teko on ymmärrettävissä, on se kai myöskin anteeksiannettavissa ja
tulee luultavasti anteeksi annettavaksikin. En ole ainakaan nähnyt
mainittavan ainoatakaan tuomiota, vielä vähemmän sen täytäntöön panoa,
jonka näin totean, en tiedä joko monennenkin kerran.

*

Puolueettomat venäläiset.

Kun eräässä salaa levitetyssä lehtisessä "joukko Helsingin
puolueettomia venäläisiä" kääntyy venäläisten sotilaiden puoleen
antaen heille tietoja valkoisten etenemisestä ja punaisten mieshukasta
ja kehottaen heitä pysymään erillään valkoisen ja punaisen Suomen
välisestä sodasta, huudahtaa "Tiedonantaja" sen johdosta: "Konnat
käyttävät konnan keinoja... Me toivomme, että venäläiset toverimme
pitävät huolen siitä, etteivät heidän vähemmän itsetietoiset
asetoverinsa takerru Suomen porvariston niin katalasti virittämiin
ansoihin", ja vaatii "sellaisten sepustusten levittäjät kiinni
otettaviksi ja saatettaviksi hyvin ansaittuun rangaistukseen
vallankumouksen vahingoittamisesta."

*

Korpilaki.

Mitä sanottaneekaan seuraavasta oikeuden periaatteesta, jonka lausuu
julki eräs Taavi Korpi hallituksen äänenkannattajan tänpäiväisessä
n:ossa:

"Oikeusistuin on muutettava kansanvaltaasemmaksi, sikäli kuin se
voidaan muuttaa näillä voimilla. Luokkatuomio on hävitettävä, niin että
ei edes nykyisin vallassa oleva työväestö harjoita luokkatuomioitaan
niitä kohtaan, jotka ovat nyt meidän vihollisiamme. _Kuitenkin olkoon
syrjäytetty oikeuskäsite aikana, mitä me nyt elämme_. Siinä muodossa,
että meidän pitäisi kohdella vastustajiamme hellävaroin, koska he
ovat tehneet itsensä syypäiksi niin suureen verenvuodatukseen, mitä
nykypäivinä tapahtuu."

*

Nyt on Suomen Pankin Kotkan konttorikin saatu toimimaan, kun on saatu
kassat "inventtoiduiksi". Inventtoiminen = sisäänmurto.

*

Ei pidä vaivata valtiota.

Jotkut punaiset kunnat ovat nähtävästi kääntyneet hallituksen puoleen
laina-anomuksilla. Raha-asiain osasto vastaa valtuutetun J. Kohosen
kautta kiertokirjeellä, että vaikka porvarillinen kunnalliskomento
onkin saattanut kuntain raha-asiat kurjaan tilaan, jopa useilla
seuduin, tyhjentänyt kuntien kassat ihan tyhjiksi, kuntien kuitenkin
on parasta itse hoitaa taloudelliset asiansa eikä yksinomaan kääntyä
valtion puoleen laina-anomuksillaan. Toveri Kohonen antaa pari hyvää
neuvoakin kuntien finanssien parantamiseksi. Työttömiä on ohjattava
hyödylliseen ja suunnitelmalliseen työhön, tuloja tuottavia yrityksiä
on perustettava (ei kuitenkaan sanota mitä) -- noin vain ilman muuta,
yhtäkkiä. "Tällä tavoin vahvistetaan suuresti vallankumouksen asemaa ja
turvataan sen saavutukset."

*

"Eteenpäin!"

_Irmari Rantamalalla_ on tänään "Työmiehessä" komea, asian paatosta
uhkuva, voimakkain rytmein vyöryvä, runoilijan innoituksen sanelema
kirjoitus "Eteenpäin". Hän yleensä rähisee ja väittelee, väärentää ja
valehtelee, on ilkeä, on ilmiantaja, kummallinen sekoitus kaikenlaista,
minulle henkilönä ja kirjailijana arvoitus. Hän on sitä sekavaa, mitä
hänen mammuttiromaaninsa -- Harhama. Tässä muutamia otteita:

Eteenpäin!

Sillä mitään muuta tietä ei enää ole. Takana ovat portit kiinni
muuratut. Paluutiet ovat haudoiksi avautuneet. Takana on kuolema. Ei
ole siis enää muuta käskyä kuin: Eteenpäin!

-- Viime kesäisten pulien aikoina lausuin eräälle: "Kansalaissota on
ovella." "Niinkö luulette?" kysyi kuulijani. "Aivan varmasti."

Ja niin on nyt kutsuttu eteemme onnettomuus. Se on kutsuttu maillemme
yhdistyneen porvariston voimalla. Tuho ja turma on astunut tähän maahan
porvariston tahdosta ja käskystä. Kun riistävän luokan sokeat laumat
tarttuivat aseisiinsa, oli verinen haamu loihdittu ulos piilostansa.
Orjuutettu työväen luokka tajusi, mikä tuho ja turma oli sen eteen
asetettu. Sillä työväenluokalle oli porvariston aseistautumisena
lausuttu luja: Kädet ylös! Kautta maan kuului työväen luokalle
riistäjien luja ja armoton käsky: Polvillenne!

Mikä turman ja tuhon käsky! Mikä onnettomuuksien ja tuskien sana!
Kaikki sovittelut oli haudattu. Kaikki rauhan sanat oli paareille pantu
ja hautausmaalle viety. Työväen edessä oli vaali elämän ja kuoleman
välillä, vaan ilman miettimisaikaa, harkintaa, ilman armoa ja ehtoja.
Sen työväen piti antaa nopea vastaus ja se ei voinut antaa muuta kuin
yhden ainoan vastauksen:

Aseisiin!

Sillä muuta vastausta ei voitu antaa, jos mielittiin elää.
Aseistautuneen orjuuttajan edessä oli valittava joko kahleet käsiin tai
pistin olalle. Kädet tarttuivat silloin kivääreihin. Orjajoukko nosti
pistinmetsän olallensa, sillä muuta se ei voinut tehdä.

Eteenpäin!

Sillä nyt oli riistävän luokan pakoituksesta astuttu se askel, jota
ei voida koskaan takaisin astua. Kaikki paluutiet oli tuhottu. Kaikki
sillat takana on veteen hajoitettu. Elämän toivo oli enää ainoastaan
edessä. Takana on orjan häpeällinen kuolema. Työväestöllä ei enää
voinut olla itsellensä muuta kuin yksi ainoa käsky, käsky:

Eteenpäin mars!

Se käsky kuuluu nyt köyhälistön povesta äänettömänä ja lujana, kuin
tulisi se vuorien ytimien lujasta hiljaisuudesta. Työn kovettamat
kourat puristuvat yhä tiukemmin aseen ympärille. Rauhallisen
työmiehensä majan ovelle oli porvaristo kutsunut tuhon. Se oli käskenyt
paljon kärsineen orjansa kantamaan vapautensa idut hautaan. Ei ole
silloin muuta tietä kuin:

Eteenpäin!

Historian sortokausi hajoaa. Kuoleva aika vavahtelee kuolintuskissansa.
Hautansa ääressä seisova riistoluokka on syössyt maan veriin, huutanut
taivaalle pimeyden ja yön. Veren, kaiken hinnalla se on päättänyt
täyttää oman hautansa työläisluokan vapaudella.

Eteenpäin!

Jokainen harha-askelkin taapäin on nyt askel orjuutta ja kuolemaa
kohti. -- Pieninkin epäilys on jo askel armotonta tuomaripyöveliä
kohti. Köyhälistön aseistuneiden rivien yllä vaakkuvat yön mustat
korpit.

Eteenpäin!

Pois kyselyt, pois kaikki. Korvat ovat nyt tukitut, sillä orjuuttajan
korva on muulloinkin kiveä orjansa äänelle. Jalka yhä lujemmin
taistelupaikan maaperään, sillä ainoastaan orjansa miekan ääntä kuulee
orjuuttajan korva. Takana on ainoastaan vapauden hauta. Vapaus on
edessä. Sitä kohti.

Eteenpäin!

-- -- --

Eteenpäin! Sun luo, vapaus, sun luo!

Kaikki muut käskyt ovat meille kuolleet. Kaikki muut äänet maailmassa
ovat meille haudatut. -- -- -- Takanamme odottavat meitä orjuuttajiemme
kahleet. Siellä istuvat julmat tuomarit, verimaljat valmiina kädessä.
Vain sinun luonasi on meillä elämä ja maailma luvassa. Yhä päättävämmin
siis:

Eteenpäin!

Yhä tiheämmin riviin eteenpäin! Koko maailman köyhälistö katsoo tänne,
odottaa. Ei väsymystä. Sortaja on kutsunut aseet olallemme. Yhä
lujemmin siis käsi niihin kiinni, siksi kunnes suureen päämääräämme
on päästy! Näkymättöminäkin täytyy niiden voida tehdä näkyviä tekoja.
Ahtaimpiinkin soppiin pakoitettuna täytyy niiden jaksaa tehoita halki
maan, laajoille aloille. Valittavana ei ole muuta kuin joko riistäjien
säätämä orjuus ja kuolema, tai sitten niillä aseilla ja verellä ostettu
vapaus ja elämä. Ei siis ole myös mitään muuta käskyä, ei muuta
tunnussanaa kuin raudanluja:

Eteenpäin!

*

He toivovat.

Punaisten pysäyttäminen Vilppulassa, josta oli seurauksena, että
heidän aikeensa saada haltuunsa Haapamäen--Pieksämäen rata ja
siten eristää Pohjanmaan ja Karjalan joukot, on heille nähtävästi
katkera pettymys. "Työmiehessä" lohduttelekse eräs strateegi
kuitenkin sillä, että vaikka liikuntamahdollisuus linjalla
Haapamäki--Pieksämäki--Elisenvaara--Viipuri vielä onkin lahtarien
käsissä, sen käyttäminen kuitenkin nyt on käynyt vaaranalaiseksi, koska
se milloin tahansa voi katketa useammasta kohtaa.

*

Ihmiskalastusta.

Tuskinpa sitä numeroa, jossa ei kalastettaisi ihmisiä, milloin verkko-,
milloin syöttipyydyksillä, koetettaisi vuoroon pelotella, vuoroon
houkutella, joskaan ei porvarillisia, niin ainakin pikkuporvarillisia.
Koulunopettajia, ylioppilaita ja koulunuorisoa taistelee murha-ase
ojennettuna työväkeä vastaan, teurastaen säälimättömästi. Heitä, kurjia
kouluherroja on kohdeltava köyhälistön vihollisina. Rautatien alempaa
virkakuntaa ei uhata, vaan koetetaan houkutella sillä, että heillä on
kaikki voitettavana vallankumoukselta. Kirjoittaja ei tahdo jaksaa
mitenkään ymmärtää, kuinka pikkuvirkailija "sokaistuna, kärsimyksistä
huolimatta, yhä edelleen on valmis kumartamaan ja palvelemaan sitä
herraa, joka häntä on säälimättä nälkäpalkalla ilman oikeuksia
pakottanut tekemään työtä kapitalistien hyvinvoinnin takia."

*

Eräässä kirjoituksessa "Miksi oikeuskäsitteet ovat alkaneet horjua"
koetetaan työväen aktiivista esiintymistä puolustaa m.m. sillä, että
porvaristokin on aktiivisesti vastustanut eräitä kansanvaltaisia
lakeja m.m. elintarvelakia, joka syntyi eduskunnassa sosialistien
toimesta. Sitä lakia ovat vastustaneet ja rikkoneet kaikki tuottajat,
elintarvelautakunnat, jopa maan hallituskin. "Jos tuollaisia tapauksia
nähdessään myöskin työväestö joskus horjahtaa pois oikeuden poluilta,
ei sitä tarvitse ensinkään pitää ihmeteltävänä." Siis jotakuinkin
näin: kun porvaristo rikkoi elintarvelakia, saa työväki tehdä
vallankumouksen. Mooseksen laki salli ottaa hampaan hampaasta, työväki
on ottanut koko pään.

*

Raitiovaunut ja vallankumous.

Olen tässä kenkiäni säästääkseni ajellut raitiotiellä kaikessa
viattomuudessa, kuitenkin ihmetellen, että niin monet kulkevat
jalkaisin. Joku huomautti minulle että raitiolla ajaminen on
kapinallisten kassan lisäämistä ja että raitioliikettä joka on
takavarikoitu vallankumouksen hyväksi, siis on boikotattava.
Vaikka en luulekaan, että raitioteiden tulot missään tapauksessa
riittävät menoihin, eikä teolla ole käytöllistä merkitystä, on se
periaatteellisesti aika reippaasti tehty. Sillä on ainakin kauas
kantava kasvattava vaikutus. Lapsi pyrkii vaunuun niinkuin ennenkin.
Äiti jatkaa jalkaisin matkaansa ja selittää hänelle syyn, miksei hän
nouse vaunuun. Lapsi tulee luultavasti ikänsä muistamaan tapauksen ja
opetuksen. Pitäisi vain olla samalla matkustamatta rautatiellä, olla
käyttämättä sähköä, kaasua ja vettä ja puhelinta ja syömättä Tokoin
viljaakin. Onhan juttu pulmallinen. Joku tahtoi minulta vastausta
kysymykseen: kummallako tavalla edistän enemmän omaa asiaani: olemalla
ajamatta raitiovaunussa ja käyttämättä vihollisen nopeita kulkuneuvoja
vastavallankumoukselliseen toimintaani vaiko kuluttamalla kenkiäni
ja siten tekemällä itselleni vahinkoa ja hidastuttamalla samalla
toimintaani? En osannut vastata muuta kuin: Yksi taitaa enemmän kysyä
kuin j.n.e. En rohkene kuitenkaan väittää, että tämä olisi oikea
vastaus kysymykseen. Ihailen kaikessa tapauksessa niitä, jotka jaksavat
pitää aatteen lipun _niin_ korkealla, että kulkevat lumisohjussakin,
ennenkuin nousevat vaunuun. Siellä on muuten runsaasti tilaa tätä nykyä.

*

Kun voitamme, kuinka sitten?

On oikeastaan ollut joutavaa väitellä siitä, kuka tämän taistelun
alotti ja kenen oli syy. Eihän voi olla epäilystäkään siitä, mistä
päin hyökkäys tuli. Onhan meidän sosialidemokraattisella liikkeellä jo
aikoja sitten, miltei alunpitäenkin, ollut tappelua hierova, kimppuun
käyvä luonne. Se pääsi alkuvauhtiinsa ensimäisen vallankumouksen,
marraskuun suurlakon aikana. Se tosin silloin yhdessä muiden
kanssa vain pysähytti pyörät, mutta tyytyi vain pakosta panemaan
ne jälleen liikkeelle. Pian yritetään uudelleen! siihen uhkaukseen
päättyi suurlakko ja siitä aikoi aktiivisen toiminnan valmistelu,
sen höyrypannun lämmittäminen, jonka kone nyt puhkuu. Senjälkeen se
määrätietoisesti pyrkii kumoukseen. Kumous, vallankumous, väkivaltainen
vallananastus on ollut sen teoretikoiden tietoisena suunnitelmana.
Tämän teorian toteuttajain menettelytapana on aina ollut asettaa uusi
päämaali, niin pian kuin joku oli saavutettu, ettei vain pysähdyttäisi
tähän rauhalliseen saavutukseen. Ensin suurlakko, sitten alinomaiset
pikkulakot, alinomainen ryntäily ja jalkakampipolitiikka eduskunnassa,
joka tilaisuuden agitatoorinen hyväkseen käyttäminen. Kuta enemmän
annettiin, sitä enemmän vaadittiin. Kuta enemmän porvarillinen
yhteiskunta, taistelua välttääkseen, väistyi, sitä kiinteämmin oli
sosialidemokratia sen kintereillä niinkuin susilauma ahdistamassa
hirveä, antamatta sen hetkeäkään hengähtää. Tämä kaikkihan on todettu
jo tuhat kertaa, mutta todettakoon vielä tuhatyhdennen kerran. Viimein
täytyi ahdistetun pysähtyä ja antautua taisteluun. En sano sitä
päivitellen, sillä sellainenhan on aina maailmanmeno. Uusi ryntää,
vanha puolustakse ja turha on tulla siitä senttimenttaaliseksi. Se on
voitto, joka ratkaisee ja voiton antaa voima ja ennen kaikkea elinvoima.

Me varmasti _nyt_ voitamme, mutta voitammeko seuraavallakin kerralla,
joka varmasti tulee? Mutta voitimmepa tai tappasimme, ei täällä meillä
nyt ratkaista kapitaalin ja työn maailmantaistelua, ei lopullisesti
edes tätä omaamme. Tulipa Suomesta länsimainen porvarillinen tasavalta
tai hetkiseksi itämais-bolshevistinen kommissaarivalta, ei se, niinkuin
johtajat omahyväisyydessään laumoilleen uskottelevat, vaikuta mitään
muuanne, tuskin edes Ruotsiinkaan asti.

Heidän heikoin kohtansa on se, että he voittaenkaan eivät saa
toteutetuksi omia ihanteitaan. He tahtovat pystyttää kansanvallan,
työväen tasavallan, mutta heidän kömpelöissä ja samalla heikoissa
käsissään siitä syntyy työväen diktatuuri, tirannius, ehkä hirmuvalta,
joka kaatuessaan kaataa.

Mutta mitä tulee, jos me porvarit voitamme? Siinä vasta koetetaan,
mihin porvarillinen yhteiskunta kykenee. Voittomme on meille
vaarallisempi kuin tappio, sitä vaarallisempi kuta helpompi se on.
Tulemmeko lainkaan olemaan uuden tilanteen tasalla? Sallin itseni sitä
epäillä. Mekin luultavasti iskemme yli maalin, kurkotamme kuuseen ja
kapsahdamme katajaan. Olemme siinäkin suhteessa "katajainen kansa".
Touhuamme, riitelemme, rähisemme, niinkuin ukot kirkonkokouksessa, ja
joku kirkkoherra sanelee päätöksen pöytäkirjaan, tukenaan ja takanaan
joku korkea-arvoinen tuomiokapituli.

On siis verrattain vähän merkitystä sillä, kuka alotti ja kuka lopetti.
Kaikki riippuu siitä, mitenkä asiat järjestetään sen jälkeen, kuin
niitä päästään järjestämään.

*

Maaseudulla.

Sain kuulla jotain oloista maaseudulla, m.m. Tuusulassa. Siellä ovat
punaiset pitäneet kotitarkastuksia joka huvilassa, on etsitty aseita,
m.m. Hjeltien Lepolasta, Eero Järnefeltiltä ja Jean Sibeliukselta,
joilta on saatu joitain vanhoja muistomiekkoja ja seinäkoriste-aseita.
He eivät saa olla missään telefooniyhteydessä edes keskenään. Joka tien
haarassa on vartija, joka vaatii passia. Kun Sibelius aamukävelyillään
säveltää, pysäytetään hänet, ja täytyy hänen näyttää passi jollekin
Järvenpään kartanon muonamiehen pojalle. Suuri säveltäjä on heille vain
tavallinen porvari.

*

Hyvä mies ammuttu.

Suurtilan omistaja A. Aminoff Ruovedellä on ammuttu. Lienee matruusien
työtä. Hän oli kansan mies, kuntansa asioita lämpimästi harrastava,
hoiti hyvin väkeään ja alustalaisiaan, oli tehnyt melkoisia
lahjoituksia m.m. keuhkotaudin vastustamisen hyväksi. Tapasimme usein
toisemme Päivälehden aikoina. Vaikka olikin ruotsinmielinen, kallistui
hän silloisiin nuoriin.

*

Viranhakijoita.

Kaikenlaisten virkojen hakijoita kuuluu seisovan pitkät jonot
senaatin käytävissä. Kun tuollaiselle jonolle ilmoitettiin, että
kelpoisuusehtona jonkun viran saamiseen vaaditaan todistus viiden
luokan oppimäärästä, kuului tyytymätöntä murinaa: "Otetaan siis
sittenkin vain herroja!"

*

Vanhaa kaunaa.

Siihen aikaan kun sosialidemokratia, uuden eduskunnan kokoontuessa,
otti ensi askeleitaan julkisessa valtiollisessa elämässä, joutuivat
silloiset edustajat -- syystä kylläkin -- persoonallisenkin arvostelun
alaisiksi. Heistä tehtiin melkolailla pilkkaa, raakaa, epähienoa ja
epäonnistunuttakin, niinkuin meillä herrasväen on tapana tyhmästi
tehdä pilaa talonpojasta, "tuppeliinista", moukasta. Semmoinen aina
ärsyttää, katkeroittaa ja herättää pitkää vihaa. Nousukas on aina arka
arvostaan. Kuinka kauan tuollainen kauna ja viha jäytää mielissä, näkyy
tänpäiväisen "Tiedonantajan" pääartikkelista, jossa sanotaan m.m.:

Kun yksikamariset valtiopäivät kokoontuivat, ja työläisten
edustajat asettuivat lainlaatijain joukkoon, otti porvarillinen
sanomalehdistö tehtäväkseen pilkata ja saivarrella yksityiskohtia
heidän esiintymisessään, asettaen naurunalaiseksi koko valtiopäivät,
syystä että edustajien joukossa oli työläisiä. Sanottiin, että kaikki
todellinen lainlaatijatyö kävi mahdottomaksi sellaisten pätemättömien
ainesten mukana ollessa. Sosialidemokratisten edustajain sanoja ja
lauseita morkattiin, heidän henkilökohtaisia ominaisuuksia herjattiin
ja heidän yrityksensä esiintuoda ja puoltaa valitsijainsa mielipiteitä
selittivät porvarislehdet kerrassaan epäonnistuneiksi.

*

Heidän vaikeutensa.

Eilinen "Vapaa Sana" kuvaa valaisevasti sitä tukalaa asemaa, johon
kapinalliset ovat joutumassa.

Parhaan kuvan kavaltajien tukalasta asemasta saapi lukemalla tarkoin
heidän sanomalehtiensä pääkirjoituksia. Niistä käy empimättä selville,
että heidän omassa leirissään ei nähtävästi suurin osa hyväksy
venäläismallista sorto- ja hirmuhallitusta, vaan olisi halunnut pysyä
rauhallisen ja laillisen parlamentaarisen toiminnan kannalla. Niiden
sävy kohdistuu oikeastaan enemmän omien joukkojen kiihoittamiseen
ja uskon vahvistamiseen, kuin uhkailuun ja kerskailuun laillisen
yhteiskunnan kannattajia vastaan.

Anarkisteillamme on kestettävänä vaikeuksia, jotka yksinäänkin
tulevat heidät ennen pitkää kukistamaan. Niinpä on heidän rahallinen
ja taloudellinen asemansa mahdoton. Ne miljoonat, jotka he ryöstivät
Suomen pankista, ovat pian käytetyt, ja silloin tulee turmiollisena
eteen se rahapula, jonka poistamiseksi he nyt jo ponnistavat kaikkensa.
Kruununveroja ei heille makseta, suurten tulojen veroja he eivät tule
saamaan penniäkään, kunnallisveroja ei makseta liioin ollenkaan,
sillä mitään laillista taksoitusta tai ulosotto-tointa ei voida
nyt harjoittaa, vaan muuttuu sekin rosvoukseksi. Heti kun valmiina
olevat setelit ovat käytetyt, rupeavat he luultavasti painamaan "omaa
rahaa", mutta kansantaloudellisen lain mukaan häviää silloin heti
viimeinenkin oikea raha käytännöstä jäljettömiin, eikä sitä saada
liikkeeseen millään mahdilla. Suomen pankin ulkomaisia saatavia eivät
he saa mistään muualta perityksi kuin korkeintaan Venäjältä, ja heidän
maksumääräyksiään ei hyväksy ainoakaan pankki muualla ulkomailla.
Kun Suomen pankin kultakassa ja kaikki arvopaperit ovat laillisen
hallituksen käsissä, toisin sanoen, koko Suomen pankki sen hallussa,
ei anarkistijoukkio voi keksiä mitään finanssisuunnitelmaa, jolla
olisi vähintäkään menestymismahdollisuuksia. Jo siitä, ettei heillä
ole minkäänlaista valuuttaa uusien seteleidensä arvovastikkeeksi ja
takuuksi, seuraa, että tuota rahaa ei ainoakaan järkevä kansalainen, ei
punaisinkaan kaartilainen, voi millään luottamuksella vastaan ottaa.

Toinen vaikeus johtuu elintarvepulasta. Kun koko se osa maatamme, jossa
elintarpeita vielä oli, on hallituksemme vallassa, ei Uudenmaan lääni
sekä puolet Turun ja Porin sekä Hämeenläänistä ymmärrettävästi voi
hankkia lähestulkoonkaan sitä elintarvemäärää, joka siellä tarvitaan.
Julkinen salaisuus on, että vilja Helsingissä on jokseenkin lopussa
ja että ne määrät, mitä punakaarti saa siemenviljaa maaseudulta
rosvotuksi, eivät riitä edes sen omien joukkojen ruokkimiseksi.
Tuoretta lihaa ei ole ollut enää pitkään aikaan saatavissa ja
maitomyymälät joutuvat sulettaviksi ennenpitkää, sillä maalta ei
maitoa enää tule. Me hallituksen uskolliset kannattajat kestämme tämän
tyynesti, mutta mielenkiintoista on nähdä, miten siihen suhtautuvat
Helsingin kymmenet tuhannet työttömät, jotka jo nyt kärsivät kurjuutta
johtajiensa hirvittävän kevytmielisyyden vuoksi.

Kolmas vaikeus on siinä, että koko yhteiskuntakoneistomme seisoo
auttamattomasti. Ne oppimattomat ja sivistymättömät voimat, jotka
he ovat haalineet kokoon apureikseen, eivät pysty mihinkään muuhun
kuin armottomasti sotkemaan kaikki. Silläkin alalla on edessä ehdoton
romahdus, jota he eivät voi millään asevoimalla välttää.

Neljäs vaikeus on siinä, että he eivät ole herroja omassa
leirissäänkään. Mitä punakaarti tahtoo, se on komissarien täytettävä
vastaan sanomattomasti. On suorastaan sääli nähdä sitä liehittelyä,
jolla he kaartiansa kohtelevat. Voittamatonta surua ja murhetta
näyttää johtajille tuottavan myös se, että kaikista varoituksista ja
opetuksista huolimatta tämä kaarti yhä jatkaa yksityistä kostoansa
laillisen yhteiskuntamme palvelijoita vastaan, käyttäen edelleenkin
"rangaistuksena" kylmäveristä murhaamista.

Rauhallisesti voimme odottaa tämän "vallankumouksen" päättymistä: sen
loppu on selvin sanoin määritelty Suomen voimassa olevassa rikoslaissa.

*

Virkamiesten vastarinta.

Valtion virkamiesten lakko ei anna rauhaa "Työmiehelle", uudestaan
ja uudestaan se siihen palaa. Kun virkamiehet aikoinaan palvelivat
Bobrikoffia, Seyniä ja Borovitinoffia, mikseivät he nyt palvele
Manneria ja Tokoita? Esivalta kuin esivalta, ei toinen laillisempi eikä
laittomampi kuin toinenkaan.

Vertailu ei oikeastaan aivan pahasti onnu, sillä ei olisi pitänyt
silloinkaan palvella. Olisi pitänyt silloinkin tehdä lakko niinkuin
nyt. Mutta se, mikä silloin jäi tekemättä, se tehdään nyt. Erehdys
korjataan, on vahingosta viisastuttu. Vertailu ei onnu siinäkään, keitä
ne palveltavat ovat, joita "Työmies" vertaa toisiinsa. Totean, että he
itse vertaavat omaa hallitustaan Bobrikoffin ja Seynin vastaaviin.

J. K--la väittää tämänpäiväisessä "Työmiehessä", että lahtarit
puhkaisevat uhriensa silmät pistimillä ennen pään murskaamista ja
hakkaavat vielä elävältä jalat poikki, lisäten: "Ei mikään peto ole
niin julma kuin porvari, jonka kukkaroon kosketaan."

*

Perjantaina 15 p:nä helmikuuta.


Aivan niinkuin ainakin...

Tämä kaikki on kyllä niin verisen totista, tai sanoisinko niin
kuolemankalpean kaameaa -- mutta joskus tarjoutuu kuitenkin joku
koomillinen näky tai tapaus, joka väkisinkin vetää mielen hilpeäksi.
On virkistävää nähdä porvarin esiintyvän aatelismiehenä kaikkine hänen
eleineen ja sosialistin porvarina vastaavine eleineen.

Kullervo Manner on eilen avannut Suomen työväen tasavallan ensimäiset
valtiopäivät niinkuin konsanansa joku valtionhoitaja, presidentti tai
kuningas. Ja kaikki on muutenkin niillä valtiopäivillä käynyt samaan
malliin ja tahtiin kuin niillä porvarillisilla valtiopäivillä, joiden
puhemiehenä Mannerkin kerran toimi -- lukuunottamatta juhlallista
jumalanpalvelusta, jota ei ole pidetty.

Heidän duumansa kokoontui takavarikoidussa entisen eduskunnan
Heimolassa. Sen nimenä on Työväen Pääneuvosto. Siellä on samat
tuolit, samat pöydät, samat penkit ja osaksi samat penkinpainajatkin;
luultavasti samat vahtimestaritkin ottamassa vastaan päällysvaatteita
eteisessä ja jakelemassa asiakirjoja pulpeteille. Lain leijonaa tuskin
on siirretty sijoiltaan, ellei se mahdollisesti itse ole kääntynyt päin
seinää tai verhoutunut punaiseen lippuun. Lehdet eivät mainitse, oliko
lehteriyleisöä ja millaista saapuvilla ja oliko keitään ulkomaiden
diplomaateja läsnä.

Kullervo Manner, tämän tasavallan presidentti, avaa istunnon (sitä
nimitetään, vaatimattomasti kylläkin, "kokoukseksi" à la Lundson)
ja pitää puheen. Hän seisoo, luultavasti vesilasi vierellään,
samalla paikalla, missä Svinhufvud vajaa kuukausi sitten. Hänen
takanaan hallituksen tuoleilla mahdollisesti ovat ottaneet sijansa
muut hallituksen jäsenet. Hänen ryhtinsä on komean etukumara, katse
luja, ääni syvä. Puhe on painettu hallituksen sanansaattajan ensi
sivulla niinkuin ainakin valtaistuinpuheet. Se on tyyni ja arvokas,
niinkuin suuren valtiomiehen puheen tuleekin olla. Se tekee lyhyesti,
asiallisesti ja aito-porvarillisparlamenttaariseen tapaan ja tyyliin
selkoa hallituksen toimenpiteistä, luoden suuntaviivoja tulevaisuutta
varten.

Syvältä ovat vallankumouksen voitot jo järkyttäneet Suomen
yhteiskuntaa. Porvarillisen yhteiskuntajärjestyksen monet valta-asemat
ja voimakeinot on riistäjäluokalta temmattu. Niitten virkavalta on
huomattavalta osaltaan kukistettu ja avattu tie vallankumouksellisen
kansanvallan hedelmälliselle vaikutukselle. Maan valtiollinen
keskusvalta ja sen elimet ovat työväen käsissä. Kunnallisen vallan
käyttö on niinikään työväenluokan vankoissa kourissa. Vallankumouksensa
suurten tarkoitusten puolesta toimimaan on työväki nyt kerran pannut
nuo vuosisatojen kehityksen luomat elimet, tarpeettomat niistä
poispyyhkäisten ja toisiin valaen työväenluokan tarpeitten mukaisen
uuden sisällön.

Vallankumous hävittää vanhaa ja lahonutta. Porvariston luokkalait on
suistettu voimastaan ja vaikutuksestaan. Tilalle on ehditty luoda
joukko köyhälistön eri kerrosten taloudellista ja henkistä vapautta
turvaavia säädöksiä ja siten vakiinnutettu Suomen köyhälistön
voittoisaa etenemistä lopullista vapautumistaan kohti. Paljon on tässä
vielä työtä. Se on oleva lähimpäin aikojen päätehtävä.

Ne tehtävät, mitkä vallankumous on asettanut työväen elimien
suoritettaviksi, eivät ole helpot. Porvariston valtakausi jätti
jälkeensä äärimmilleen kärjistyneen elintarvekurjuuden. Kapitalistit
ja niiden virkakätyrit koettavat saattaa koko yhteiskuntakoneiston
seisaukseen, ja häiritä kansan uudestiluovaa työtä. Näiden suurten
vastusten voittaminen on epäilemättä lähiaikoina kysyvä erityisesti
vallankumouksen ylimmän valtaelimen, Työväen Pääneuvoston, kaikkea
tarmoa.

Suomen työväen suuren vallankumouksen yhtenä tärkeimpänä päämääränä
on rakentaa kukistetun herravallan raunioille valtiollisen
kansanvallan korkea rakennus. Se on tapahtuva _uuden valtiosäännön_
säätämisellä. Niin pian kuin julmat kansan viholliset ovat koko
maassa voitetut, on Suomen kansalle tarjottava tilaisuus yleisellä
kansanäänestyksellä hyväksyä itselleen uusi valtiosääntö. Tästä
aikoo Kansanvaltuuskunta lähimmässä tulevaisuudessa esittää Työväen
Pääneuvostolle perustuslakiehdotuksen, jonka kautta luotaisiin maahan
todellinen kansaneduskunta sekä varma pohja kaiken työtätekevän kansan
tulevaisuudelle. Näin voidaan varmimmin edistää Suomen työtätekevän
kansan suurten joukkojen yhteisonnen lähentymistä.

Valheellista parjausta on siis se vastavallankumouksellisten syytös,
että työväki tavottelisi vähemmistövaltaa. Vallankumouksellinen
työväenluokka edustaa tosiasiassa kansan enemmistön asiaa, puoltaa
palkkatyöläisiä, torppareja, maaseudun maatonta köyhälistöä ja
pikkuviljelijöitä, kaupunkien kurjalistoa ja muita suurkapitalistien
riistämiä. Kaikille näille taisteleva työväki suuria uhreja kantaen
valloittaa paremman elämän perustukset.

Vallankumouksellinen taistelu ei ole päättynyt. Raskaat ponnistukset
ovat vielä edessä. Kansan viholliset saavat apua ulkomaisilta
kapitalistiryhmiltä muodossa ja toisessa. Se on hidastuttanut työväen
lopullisen voiton saavuttamista. Mutta työtätekevän kansan asia ei voi
sortua. Sen voitto on historiallinen välttämättömyys. Sen taistelu on
elimellinen osa köyhälistön kansainvälistä vapausliikettä. Sen takia se
on voitokkaana etenevä.

Kasvakoon Suomen työtätekevän kansan taistelujoukko! Lisääntykööt sen
voimat! Mukaan kaikki, joille kansan yhteisonni on rakas! Siten on
vallankumouksen voitto taattu ja sen saavutukset turvatut!

Toverit! Pääneuvoston jäsenet! Teillä on tärkein asema työväen suuren
vallankumouksen asian valvomisessa. Kansanvaltuuskunnan puolesta
tervehdin Teitä, toverit, nyt alkaessanne työnne.

Tämän jälkeen käy kaikki voidellusti ja virallisesti niinkuin
konsanaan. Nimenhuudon toimitettua valitaan Pääneuvoston
puheenjohtajaksi tov. V. Perttilä ja varapuheenjohtajiksi K. Tuominen
ja A. Lehto. Sihteeriksi oli tähän istuntoon kutsuttu Väinö Jokinen.
Puhemiesneuvoston -- sekin siis on -- on tehtävä ensi kokoukselle
ehdotus sihteerin toimen järjestämisestä.

Juhlatilaisuudesta ei puutu sähkösanomaakaan. Sen on lähettänyt Hangon
sos. dem. työväenneuvosto.

Näiden alkuvalmistelujen jälkeen alkaa asiain käsittely.
Kansanvaltuuskunnan jäsenten puolesta esitetään kokoukselle kirjelmä,
jossa he jättävät paikkansa Työväen Pääneuvoston päätösvaltaan. "Jos
tahdotte, toverit, toisia miehiä vallankumoushallituksen tehtäviä
täyttämään, niin sanokaa se millä hetkellä tahansa yhteisten
järjestöjemme kokousten kautta, ja on heti jokainen meistä valmis
siirtämään ohjat kenelle te määräätte."

Kokous lähettää kirjelmän vasta perustettavaan perustuslakia laativaan
valiokuntaan kehoituksella, että Kansanvaltuuskunta siihen saakka,
kunnes asia palaa valiokunnasta, hoitaa keskeymättä edelleen tointansa.

Sen jälkeen esitetään kokoukselle Kansanvaltuuskunnan esitys, sisältävä
ehdotuksen Työväen Pääneuvoston _Perussäännöiksi_. Ehdotus lähetetään
lyhyen keskustelun jälkeen valiokuntaan.

Kokoukselle esitetään vielä Kansanvaltuuskunnan Sisäasiain Osaston
valtuutetun ehdotus _Punaisen Kaartin palkkauskysymyksestä_. Asia
lähetetään lyhyen keskustelun perästä sota- ja talousvaliokuntaan
lähemmin harkittavaksi.

Kansanvaltuuskunnan Oikeusosaston puolesta esitetään kirjelmä, jossa
kunnioittaen ehdotetaan, että Työväen Pääneuvosto kiireellisimpinä
käsittelemiensä asioitten joukkoon asettaisi Vallankumouksellisen
Ylioikeuden nimittämisen.

Esitys lähetetään valiokuntaan.

Päätetään asettaa viisi eri valiokuntaa, nim. perustuslaki-,
valtiovarain-, _ulkoasiain-_, sota- ja talousasiain- sekä
lakivaliokunnat, joihin kaikkiin jäsenetkin valitaan.

Ulkoasiainvaliokuntaan valitaan diplomaatit: Hanna Karhinen, A. Sirén,
Laakkonen, Iivarinen ja Engström. Varalta: A. Huotari ja Blomqvist.

Istunto päättyy klo 9.15 i.p. --

Selostusta lukiessani valtaa minut, vanhan valtiopäiväreferentin,
miellyttävä, turvallinen tunne siitä, että kaikkihan täällä näkyy
alkavan käydä niinkuin ainakin ja että suottahan minä olen tainnut
hätäillä ja harmitella, että maan asiat muka menevät päin mäntyyn.
Maan "toverit" näyttävät osaavan hoitaa maan asioita aivan niin kuin
maan "isät" ennen vanhaan. Eihän ne ole mitään vallankaappaajia ja
-anastajia. "Jos tahdotte, toverit, toisia miehiä, on heti meistä
jokainen valmis siirtämään ohjat kenelle te määräätte." Sehän on
silkkaa parlamenttarismia. Eihän ne istukaan pistinten varassa!
Siellähän ei ole kuin 5 punakaartilaista. Ja niin pian kuin me
kansan viholliset olemme voitetut, pääsemme kaikki yleisellä
kansanäänestyksellä hyväksymään itsellemme uuden valtiosäännön.

Lahtarit siellä Pohjanmaalla, jos tietäisitte... laskekaa pian aseenne
ja tulkaa äänestämään!

*

Suurista miehistä.

Yrjö Mäkelin sanoo tänään joukon kärkeviä sanoja meille porvareille
siitä, että me huokailemme: "Anna meille profeetta, anna meille
johtaja!" Meillä on ollut suuren persoonallisuuden kaipuu ja me
olemme sitä varsinkin viime aikoina ruikuttaneet. "Olisipa meillä
vain Mechelin vielä keskuudessamme -- ovat porvarit näinä aikoina
usein huokaisseet." Porvarit otaksuvat, että joku semmoinen
elävä persoonallisuus voisi puhaltaa henkeä heidän kuolintautia
sairastaneeseen luokkaansa. Kyllä heillä on käytettävänään henkisiä
kykyjä, mutta eivät ne mitään silloin enää saata toimittaa, kun koko
luokan historiallinen tilinteon hetki on koittanut.

Totta onkin, että meiltä on puuttunut johtavia miehiä. Totta, että
entiset ja uudet johtajat eivät ole olleet tehtävänsä tasalla. Onhan
tässä huokailtu, jos lie haikailtukin, että mistä saadaan sekään Suomen
tasavallan presidentti, kun sen valitsemisen aika tulee.

Luulen kuitenkin, että Y. M. liian aikaisin iloitsee siitä, että
porvarillisten johtajan-etsintä on oleva turha. Miehiä ilmestyy aina,
kun niitä tarvitaan, joskaan ei heti ensi hätään, niin ainakin toiseen.
Venäläisen sorron vastustamis-aikana ei tarvittu niin paljon miestä
kuin mieltä. Mieltä oli, sitkeää ja lujaa rintamaväkeä, joka oli joka
paikassa eikä oikeastaan missään. Muita päitä pitemmät päät olisi pian
katkaistu. Ne, mitä oli muita näkyvämpiä, ne poistettiinkin, mutta ei
vastarinta siitä sanottavasti kärsinyt. Saattoipa olla parempikin,
ettei vasituista kapteenia ollut, jonka varaan ja komentoon olisi
heittäydytty -- niin miehistö tunsi sitä suuremman vastuun ja kehittyi
vähä itsekukin siihen tehtävään, jota se tämän viimeisen tingan tullen
nyt suorittaa valtiolaivaamme pelastaessaan.

Kun tämä sota puhkesi, niin tarvittiin kuitenkin välttämättä
sen johtajakin, ja ylipäällikkö putosi kuin pilvistä, tuli
suomalais-kansallisen suuren nousun etumies sieltä, mistä häntä
kaikkein vähimmin olisi voinut odottaa -- Venäjän rintamalta.
Kuka tämän maan suomalaisista oli ennen kuullut puhuttavankaan
Mannerheimista? Mannerheim tuli, näki ja -- voittanut hän ei vielä
ole, mutta voittaa varmasti. Siinä on nyt _se_ huokailtu ja haikailtu
suurmies sillä sijalla, joskaan ei Kustaa Vaasa, niin ainakin Vaasan
Kustaa. Kun hän on tehtävänsä suorittanut ja kun ilmestyy uusia
tehtäviä, jotka mahdollisesti eivät ole hänen, nousee varmaankin
aikanaan uusia miehiä. Mäkelin ilkkuu meitä liian varhain Mechelinien
puutteesta.

Heillä on toisin -- kehuu Mäkelin. Heillä on niin hyvin asiat, että
he eivät suuria miehiä tarvitse eivätkä kaipaa. Epäilen sitä tosin,
luulen, että heidän valtiollinen ja strateeginen asemansa olisi
hiukan toisin, jos valtuuskunnassa ja esikunnassa ei olisi Manner
ja Haapalainen. Mutta olkoon, että riittää, kun he kaikki ovat vain
"rintamaväkeä" ja "heidän yhteinen käskijänsä on historiallinen
välttämättömyys".

Se ajoi heidät liikkeelle. Jokainen kunnon toveri ryhtyi uusissa
oloissa täyttämään hänelle määrättyä velvollisuutta. N.s. johtajat
saivat käskyn ja tekivät työtä käskettyä. Ja tulevat edelleenkin sitä
käskyä noudattamaan, "sillä me olemme päättäneet yhdessä taistella ja
voittaa".

Mutta jos on niinpäin parempi, niin juuri sitenhän on myöskin
tapahtunut porvarillisellakin puolella. Rintaman takaa ei tänne paljoa
kuulu, mutta on kuulunut sentään jotain. Pohjalaisten talonpoikien
luja tempaus, valkoisen Suomen nousu -- mitä se on muuta kuin
historiallisen välttämättömyyden aikaansaamaa _kansan_ nousua, jossa
jokainen kunnon kansalainen täyttää hänelle määrättyä velvollisuutta.
Siellä siis samoin kuin täällä. Mutta siellä _sen lisäksi_ Mannerheim
-- täällä Svetsnikoff. Alussa ei sielläkään ollut suurmiehiä, ei edes
johtomiehiä. Mutta kun tarvittiin, jo tuli. Rukous: "Anna meille
profeetta, anna meille johtaja!" kuultiin.

Sosialistit ovat kaikessa laskeneet väärin, arvioineet kieroon,
kaikessa erehtyneet Suomen kansasta, luultavasti siitäkin osasta, jota
he luulevat tuntevansa ja vielä johtavat.

Liitän tähän enemmittä omittani Yrjö Mäkelinen kirjoituksen
ennustukselliset loppusanat:

"Johtajia porvaristolle ei ilmesty enää. Niitä on voinut, erinäisin
edellytyksin, ilmestyä vain luokan historiallisena nousuaikana.
Mutta nyt elää porvaristo surkeata laskeutumisaikaa ja siksi se
kykenee synnyttämään vain rosvopäälliköitä, -- mitkä järjestynyt
työväki, ihmiskunnan yhteisen hyvän takia, pyytää sulkea punakaartin
suosiolliseen huolen pitoon."

*

Senaattori runoilee.

Lieneekö koskaan mikään senaattori tai muu hallitusmies julaissut
runojaan virallisessa lehdessä, Keisari Nero kai olisi, jos siihen
aikaan olisi ollut sellaisia julkaisuja. Tapauksen harvinaisuuden
vuoksi kopioin tähän Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain
valtuutetun Suomen kansanvaltuuskunnan "Tiedonantajassa" tänään
julkaiseman runon:

    KANSAN OIKEUS.

    Kirj. _L. Letonmäki_.

    Saa hautaan jo luut tahot siirtää
    tuon rikkaitten oikeuden.
    Punakaartien pistimet piirtää
    lain uuden nyt Suomellen.

    Pois hautahan oikeus rikkaan
    ja kirous kiveksi sen!
    Ajan uuden ja toivehikkaan
    luo kumous köyhillen.

    Laki uus, ole sorretun suoja
    ja siunaus köyhien,
    ole ihmisyys-viestin tuoja
    säde kärjessä pistinten!

*

Kiristystä tulossa.

Väkivaltaisuus ja kaikkinainen pakotus yhä laajenee. Ei näy enää
olevan rahaa tilausten maksamiseen, koska tavaroita aletaan rekviroida
väkisin. Niinpä uhataan kauppaliikkeiltä, jotka kieltävät liikeluoton
Helsingin kaupungin sähkö-, kaasu- ja vesijohtolaitoksilta, kieltää
sähkö, kaasu ja vesi. Samoinhan voidaan ja kai tullaankin tekemään
yksityisillekin. Otetaan pois välttämättömimmät elämisen ehdot, mikä on
samaa kuin panna kidutuspenkille se, joka ei hyvällä suostu. Kaikessa
taistelutaktiikassa, sekä ulkoisella että sisäisellä rintamalla, näkyy
venäläiset menettelytavat. Eläkäämme siis pimeässä ja kantakaamme vettä
naapurin kaivosta, niin kauan kuin sitä siellä on. Aurinkoa he eivät
sentään voine sulkea kivimäkeen.

*

Mieli pyrkii kuohahtamaan ja kauhistumaan jokaisesta uudesta väkivallan
ilmauksesta, niinkuin se joka kerta olisi jotain uutta. Se on
oikeastaan turhaa itsensä kiusaamista, turhaa lisäsyiden kasaamista,
sillä onhan itse pääfaktumi, koko tämä kaappaus, jo semmoisenaan
tarpeeksi suuri rikos.

*

"Mitä varten?"

"Mitä varten?" Ne kysyvät lehdissään yhtä mittaa, udellen ja ihmetellen
kaikenlaista, etupäässä sitä, mitä varten se ja se ei ole mukana, ei
ole kutsua noudattanut, vaikka uudet taivaat ja uudet maat häämöittävät
aivan piha-aidan takana, ei muuta kuin tulee ja ottaa. Tänään kysytään
(eräs "Jukka --la"), miksi toinen köyhä taistelee toista köyhää vastaan.

Mitä etuja tavoittelee köyhä talonpoika, muutaman lehmän velkainen
isäntä, jolla pienen, huonosti viljellyn maatilkkunsa päällä on lahonut
asuntorähjä ja sen nurkissa joukko puolirääsyisiä, raihnaita lapsia
nälkäänsä parkumassa ja odottamassa sitä aikaa, jolloin he kykenevät
kulkemaan nokisten tehtaitten porteille työvoimaansa kaupalle, isän
ja äidin vääntyessä vaivaistalolle? Mitä etuja tavoittelee hän,
liittyessään taistelemaan kapitalistiluokan elostelijoin luokkaetujen
puolesta, joista eduista ei hän eikä hänen lapsensa koskaan saa
vähääkään nauttia?

Itsensä uhraaminen taistelutantereella vaatisi vissejä edellytyksiä.
Mutta mitään sellaisia edellytyksiä ei köyhällä talonpojalla tähän
taisteluun lähtiessään ole ollut, eikä tule olemaan.

Kun taisto lakkaa, -- jos ne voittaa, joiden etujen puolesta hän
taistelee, riistää kapitalisti talonpojan putipuhtaiksi, vie metsät,
pellot, kaikki mitä hänellä on ja ajaa hänet perheineen maantielle.
Se käy sitä helpommin, mitä loistavamman voiton he riistäjilleen
taistelevat. Mitä varten siis he taistelevat?

Siihen ei tuon mukaan kylläkään näyttäisi pitävän olla mitään syytä. Ja
kuitenkin he taistelevat siellä, ei vain pikkutilalliset, vaan myöskin
torpparit, mäkitupalaiset, itselliset, joilla on senkään verran maata,
että ovat saaneet mahtumaan siihen neljä kiveä pirtin neljän nurkan
alle. Olisivatko ne kaikki vain harhaan johdettuja ja yllytetyitä?
Nähtävästi niillä on joku hämärä, vaistomainen aavistus ja tunne siitä,
että suomalainen kapitalismi sittenkin voi tarjota heille etuja, joita
venäläis-suomalainen bolshevismi ei voi. Ja olisiko niin, että heillä
on jotain tunnetta siitäkin, mitä sanotaan isänmaaksi, Suomeksi, ja
että heillä sen etujen valvomisesta on myöskin itselleen etua?

*

Tuhatvuotinen valtakunta.

Oli minullakin nuoruudessani ja on välistä vieläkin romahtaneista
ihanteista huolimatta haaveita ikuisesta rauhasta ja tuhatvuotisesta
valtakunnasta. Niitä on kaikilla. Niitä oli keisari Nikolaillakin,
keisari Wilhelmillä, Wilsonilla y.m., y.m. On aivan ihmeellisesti
pinttynyt ja ihmiskunnan veriin syöpynyt se haave. Siihen pyritään
kaikkia teitä. Tämän maailmansodan, tämän meidän pikku sodankin
saavutusten päämääränä on se uusi Jerusalemi. Sen ihanuuksia ylistelee
tänään eräs kirjoittaja "Työmiehessä" kirjoituksessa "Vanha ja uusi
maailma". Annan hänen haaveilla ja haaveilen hänen kanssaan:

Uuden mullistuksen mukana muuttuu myös koko maailmanjärjestys. Orjuuden
kahleet katkotaan. Kaikkialla pääsevät vapauden tuulet nyt esteettä
puhaltelemaan.

Entinen kurjuus häviää. Vastakohdat tasoittuvat. Ei nähdä enää
yltäkylläisyyttä ja loistoa ja sen rinnalla mitä kurjinta köyhyyttä.
Jokaisessa kodissa vallitsee hyvinvointi ja kodin sulous. Vanhuksetkin
saavat elämänsä loppuun asti yhteiskunnan varoilla nauttia lastensa
parissa kodin viehätyksestä, eikä niinkuin vanhassa maailmassa elää
elämänsä surulliset loppupäivät vaivaistalon kurjuudessa.

Työläinen ei saavu, kuten entiset kapitalistien "koneet", työstään
kotia toivottomana, allapäin ja uupuneena, vaan reippaana ja ilomielin,
tietoisena, että hän ei luo enää rikkauksia yksityisille, vaan että
hänen työnsä tulokset tulevat kaikkien hyödyksi. Tunnuslauseena on
"kaikki kaikkien hyväksi".

Nälästä ei ole pelkoa, sillä maata eivät omista enää mahtavat
kartanonherrat ja talonisännät, jotka vain omiksi tarpeikseen
maata viljelevät. Maa on jaettu tuhansille köyhille, jotka innolla
sitä viljelevät. Entisistä soistakin on siten tehty lainehtivia
viljavainioita.

Rauha vallitsee myös tässä uudessa maailmassa. Kansat ovat lyöneet
toisilleen veljenkättä. Aseet, ja varustukset ovat ikuisesti tuhotut.
Kauhulla muistellaan entisen maailman sotia, jolloin kruunupäiden
käskystä kansat syöksyivät repimään, raastamaan, tappamaan toisiaan.
Nyt vasta ovat silmät täydelleen auenneet näkemään senkin hulluuden.

Tasa-arvoisuus vallitsee yhteiskunnassa. Kukaan ei ole toista
mahtavampi, eikä kykene häntä sortamaan. Kenkään ei nauti etuoikeuksia.
Kaikki ovat vastuunalaisia teoistaan yhteiskunnalle.

Korkealla liehuu uudessa maailmassa lippu, johon on kirjoitettu sanat:
Vapaus! Veljeys! Tasa-arvoisuus! -- -- --

Hymni ei pääty tähän. Siinä on loppusäe, joka murskaa tunnelman ja
painaa sen tavallisen yllytysartikkelin tasalle.

Työläinen, sinä olet tarttunut aseeseen luodaksesi uuden maailman.
Tiedä, että jos aseesi lasket ennen kuin voitto on saavutettu, niin se
merkitsee vaipumista vielä kurjempaan vanhaan kapitalistiseen maailmaan.

Lopun olisi pitänyt kuulua jotenkin näin: "Työläinen, sinä olet
tarttunut aseeseen luodaksesi uuden maailman. Tiedä, että jos aseesi
lasket etkä siihen enää koskaan tartu, niin se merkitsee, että olet
astunut ensi askeleen vanhan kapitalistisen maailman kukistamista
kohti."

*

Kuulen automobiilin porhaltavan ikkunani ohitse. Mihin pysähtynee,
kenet vienee? Kuuluu laukaus meren jäältä. Joku kaupunkiin tai täältä
pois pyrkiväkö siellä sai surmansa?



Lauantaina 16 p:nä helmikuuta.


Muuan päivä.

Päiväni kuluvat jotakuinkin tähän tapaan, ja samoin luultavasti
hyvin monen muun. Heti herättyäni menen ulos saadakseni käsiini
"Tiedonantajan". Kun on tottunut saamaan aamulla sanomalehtensä,
täytyy se olla, kunhan on. Sen saan Eiran kulmasta, raitioteiden
risteyksestä, missä värisevä poika kuuluttaa sitä haikean surullisella
äänellä. Ei ole siinä mitään vallankumouksen riemua, ei edes tavallista
sanomalehtipojan tyrkyttelyintoa. Joka aamu odotan, etten enää saisi
lehteä; se olisi merkki siitä, että jotain on mennyt epäkuntoon;
joskus on poika poissa, mutta löytyy tavallisesti jo Tehtaankadun ja
Kapteeninkadun kulmasta. Vallankumous siis jatkuu.

Avaan lehden ja silmäilen otsakkeita, varsinkin sotatietoja. Niistä
ei tule hullua hurskaammaksi, niinkuin yleensä ei suuren sodankaan
sähkösanomista. Omituista muuten, kuinka vähän tätä nykyä välittää
siitä, mitä suurilla rintamilla tapahtuu. Varsinkin nyt, kun itäisellä
rintamalla ei enää taistella. Yhtä ja toista voi kuitenkin lukea rivien
välistä. Tehotakseen täytyy valheellisissakin tiedonannoissa olla
jotain totta, ainakin siteeksi. Eikä ole niin viisasta valehtelijaa,
että hän voisi yhtämittaa _johdonmukaisesti_ valehdella. Vaikka
ne eivät puhukaan tappioistaan, eivät ne myöskään voi lakkaamatta
tiedottaa olemattomista voitoistaan.

Lehden saatuani palaan kotiin ja luen sen alusta loppuun kaikkine
ilmoituksineen ja kuulutuksineen ja teen niistä lyhyitä merkintöjä
laajentaakseni niitä sitten illan tullen, jolloin on hyvää aikaa, kun
ei saa liikkua ulkona. Olisi nyt aikaa totisempaankin kirjalliseen
työhön, mutta mieli on näissä niin kiinni, ettei voi tehdä mitään
luovaa työtä, irrottautua mihinkään mielikuvitukselliseen. Ainoastaan
koneellinen työ sujuu, minkä sujuu. Muiden laita näyttää olevan sama.
Tapasin tiedemiehen, joka ei sanonut osaavansa muuta kuin tehdä
merkintöjä ja muistiinpanoja kirjallisuudesta.

Päivät menevät sitten suurimmaksi osaksi käynteihin tuttavien luona. En
ole koskaan juossut niin paljon kylää kuin tätä nykyä. Valitsen milloin
minkin tuttavan "uhrikseni". Liikun enimmäkseen omassa kaupunginosassa
ja välttelen keskikaupunkia ja pääkatuja. Ihmiset tietävät yleensä
verrattain vähän semmoista, jota voisi pitää täysin varmana. Huhuja
tietysti on liikkeessä mitä hurjimpia, melkein aina meille porvareille
edullisia, jotka sitten osoittautuvat perättömiksi ja ovat tuottaneet
vain pettymystä. Silkkipaperisanomat, "Vapaat Sanat", ovat sentään
jotenkin luotettavia. Tavallisesti ovat niiden tiedot ehtineet levitä
jo suullisesti. Ne tulevat iltahämyssä pudoten kirjelaatikkoon
ties mistä. Levittäjät eivät kuulu tietävän toisistaan eivätkä
monistuspaikoista, joita nähtävästi on useampia. Seuraavana aamuna,
joskus samana iltana, vien jo saamani johonkin toiseen paikkaan,
jossa ne kiertävät perheestä perheeseen. Lehtisiä tulee kahdenlaisia:
"Vapaat Sanat" ja eräs toinen julkaisu, jossa etupäässä selostetaan
venäläisten lehtien tietoja. Näitä saa ihme kyllä ostaa, vaikkeivät
tiedot suinkaan aina ole vallankumoukselle ystävällisiä. Itäänpäin ei
näy olevan sensuuria, ennenkuin Valkoset sen panevat toimeen. Niin pian
kuin venäläiset lehdet eivät saavu, on se kai merkki siitä, että yhteys
on katkaistu. Toistaiseksi ne ikävä kyllä nekin saapuvat säännöllisesti.

Illalla tulee sitten "Työmies". On melkein fyysillisesti vastenmielistä
ottaa se käteensäkään. Kysyn usein itseltäni:

Kuinka on mahdollista tietoisesti, päivästä toiseen, viikosta
viikkoon, lakkaamatta pääkirjoituksissa, alakerroissa, uutisissa,
valehdella ja vääristellä, peittää ja pimittää? Miten jaksavat
ihmisten aivot alinomaa pysyä vihan vireessä, niin ettei edes oman
henkensä virkistykseksi joskuskaan sano tunnustuksen, ymmärtämyksen
ja sovinnollisuuden sanaa vihollisesta? Semmoinen "sisu" on minulle
sielullinen arvoitus.

Joskus täytyy irtautua tästä kaikesta ja koettaa lukemalla saada
viedyksi ajatuksensa muuanne. Olen m.m. lukenut Romain Rollandin Jean
Christophea. Nyt vasta oikein ymmärrän, mikä verraton ystävä on hyvä
kirja, joka niinkuin sairaanhoitaja varovasti kulettaa potilasta
sairaalan puutarhassa, häntä kainalosta tukien ja osoitellen näköaloja
tuolla tuonnempana. Tämä teos on kyllä pitkä, mutta kun ei se vain
loppuisi ennen kuin tämä kapina.

Hyvä uni kestää hetken, sitten herää taas tähän pahaan todellisuuteen.
Täytyisi koettaa keksiä itselleen jotain käsityötä. Otin
kalastusvehkeeni esille ryhtyäkseni niitä korjailemaan. Ei ollut tarmoa
siihenkään, avasin laatikon kannen ja painoin kiinni. Mistä minä
tiedän, tulenko niitä enää tarvitsemaan, perhojani ja uistimiani?

Ilta kuluu miten kuten, enimmäkseen näitä yksitoikkoisia mietteitä
paperille pannessa.

Kiertomatkoillaan toisten luona tapaa siellä toisia, jotka liikkuvat
samoilla asioilla, tuomassa ja hankkimassa tietoja ja niitä
vertailemassa toisiinsa. Usein kuulee hauskoja, hullunkurisia juttuja
punaisten hölmöläisyyksistä, mutta yhtä usein myöskin järkyttäviä ja
jännittäviä kertomuksia murhista, kotitarkastuksista, pakoretkistä,
vältetyistä vaaroista. Olen pannut merkille, kuinka vähän ihmiset
purkavat tunteitaan, osoittavat kauhistustaan tai inhoaan, olkoonpa
tapaus kuinka pöyristyttävä tahansa. Kuinka pian ihminen mukautuu ja
jaksaa sulattaa melkein mitä tahansa! Oli ennen suuri tapaus, jos auto
tai raitiovaunu ajoi jonkun kuoliaaksi. Nyt otetaan, ellei se koske
lähintä tuttavapiiriä, tieto murhasta tavallisena kuolemantapauksena.
Mutta kyllä kai viha ja kosto jää jäytämään ja puhkeamaan
aikanaan. Hampaat pureutuvat yhteen. Tyyneyden takana on sitkeää
päättäväisyyttä kestää loppuun asti. Meilläkin on paljon saksalaista
"durchhalten"-henkeä. Kunhan olisi myöskin heidän "maulhalten"-henkeään
-- mutta siinä suhteessa emme ole saksalaisen hengen läpitunkemia.
Jos punaisilla olisi tiedustelutoimi vähänkään järjestetty, kyllä
porvarillisten hankkeet helposti olisivat heidän tiedossaan. On aivan
uskomatonta, miten nimiäkin mainiten puhutaan toimihenkilöistä,
asekätköistä, siellä ja siellä piilevistä senaattoreista,
suojeluskuntalaisten varustuksista ja semmoisista. Ihmiset tekeytyvät
pikkutärkeiksi, kehuvat itse toimillaan ja tiedoillaan toisten toimista.

Mutta yleensä on porvarillisten ryhti ja kuri ja solidaarisuus
hyvä, Heissä piilee ominaisuuksia, pelottomuutta, päättäväisyyttä,
uhrautuvaisuutta, jotka tavallisina aikoina tuskin ollenkaan tulevat
esiin. Suomen kansassa oleva teräs nähtävästi jalostuu ja karaistuu,
luvaten hyvää.

Vähä väliä saa kuulla kertomuksia, kuinka tyynesti ja rauhallisesti
ihmiset esiintyvät vaikeimmissakin tilanteissa. Niistä selvittyään
kertovat he niistä lystimäisesti, hirtehishumoristisesti tai
välinpitämättömästi, niinkuin ei mitään erikoista olisi tapahtunut,
vaikka henki usein on vaappunut puukon kärellä. On jouduttu punaisten
vangiksi ja heidän tuomioistuimensa eteen, on kohdeltu heitä ylpeästi
ja halveksivasti, tehty heistä homeerista pilaa. Toiset ovat pyytäneet
kotitarkastajia istumaan ja tarjonneet tupakkaa, jopa kahviakin, ja
jutelleet ja pitäneet heille pitkiä esitelmiä tämän vallankumouksen
järjettömyydestä. Kun kuolema on ollut edessä, ovat monet antaneet
ampua itsensä silmää räpäyttämättä, armoa anomatta. Kun Thomén
veljekset teloitettiin -- on joku näkijä lausunut -- kuolivat he kuin
kuninkaat, seisoen jäykkinä kuin patsaat, ainoastaan ystävällisellä
hymyllä toisiaan rohkaisten.

Mikä suunnaton aihevarasto tämä aika tuleville runoilijoille ja
kirjailijoille jännittäviä tapauksia, kauniita ja draamallisesti
järkyttäviä tapauksia! Kun täälläkin niin, mitä sitten rintamilla,
kun sieltä kerran viestit vierivät. Mikä heikompiakin luonteita
lujentavasti kasvattava merkitys tällä taistelulla ei ainoastaan nyt
eläviin ja mukana oleviin, vaan myöskin vastaisiin polviin, jotka
saavat siitä vaikutelmansa sitä kuvaavan kirjallisuuden valossa!

Enkä _minä_, jos muuten siihen kykenisinkin, kuitenkaan usko, että
voisin tämän ajan sankaruuksia intomielin ylistää. Kuka voittaneekin,
aina on se veli, joka veljeä vastaan taistelee, veli, joka veljen
tuhoo. Ei ole kansalaissodasta, ei luokkasodasta ylevän ja ylentävän
eepoksen aiheeksi.

Tässä ei sittenkään ole, ainakaan vielä näin läheltä katsoen, mitään
traagillisesti suurta ja sovittavaa. Ei ymmärretä, ei kunnioiteta,
ei säälitä vastustajaa. Ei nähdä toinen toisessa muuta kuin
kapinoitsijoita, maanpettureja, roistoja, ryöväreitä, sortajia. Nyt
vasta luokkaviha alkaakin. Nyt se kytee porvareissakin, jotka ennen
ovat olleet siitä vapaammat. Suomen kansa on auttamattomasti halennut
kahtia. En ole saanut -- varsinkaan tavallisilta, keskinkertaisilta
ihmisiltä molemmissa leireissä -- juuri mitään vastakaikua
yrityksilleni koettaa selittää, etsiä lieventäviä asianhaaroja,
en tavannut mitään valkoisen ja punaisen intohimon välitunnetta,
joka säälisi, ymmärtäisi ja antaisi anteeksi. Ei se tunne pääse
itsessänikään kuin poikkeustiloissa vallalle, silloin vain, kun olen
varma voitostamme. Viha ja katkeruus kihelmöi minussakin, niin pian
kuin vähänkään epäilen, ettemme selviä tästä voittajina. Ainoastaan
silloin huomaan voivani olla "jalomielinen", kun luulen itselläni
olevan siihen varaa voittajana. Mutta voittajan jalomielisyyttä en ole
koskaan voinut pitää minään eetillisesti ylevänä ominaisuutena.

*

Sotarunoudesta.

Tällä taistelulla on jo runoilijansa. Olen nähnyt näytteitä punaisten
purkauksista. Luultavasti on valkoisellakin puolella Tyrtaionsa. Mutta
ei sodan aikainen sotarunous ole muuta kuin pamflettirunoutta. Se
kyllä yllyttää ja innostaa, mutta ei jalosta. Se on sotahuutoa, se on
vain yhden rintaman runoutta. Täytyy peräytyä kauas nykyhetkestä, ajan
pitkän perspektiivin taa kuvatakseen sotaa Vänrikki Stoolin henkeen.
"Kulneffia" ei nyt kukaan voisi kirjoittaa, "Viaporia" kyllä. "Tag allt
hvad mörker finns i graf och allt hvad kval i lif och bilda dig ett
namn däraf och det åt honom gif" -- Kaikk' ota haudan synkeys ja tuska
elämän, tee niistä hälle nimitys. Häväistys, patto maan, niin nimi
kurjan olkohon. Se on toistaiseksi meidän voimakkain, meitä hallitsevin
tunteemme tästä sodasta.

Runebergkin rakensi samantapaiselle kiro-paatokselle "vänrikeistään"
ainoastaan -- yhden.

*

Eräs tuttavani on käynyt katsomassa ruumiita koleraparakilla. Punaisten
uhreilta ovat monelta päät murskatut ja ruumiit ovat alastomiksi
ryöstetyt.

*

Muuan seikkailu.

Tapasin erään valtiopäivämiehen, joka oli venäläiseksi meriupseeriksi
puettuna päättänyt eräiden toisten kanssa koettaa päästä kotipuoleensa.
Jostain syystä oli lähtö häneltä jäänyt, mutta toiset olivat lähteneet.
Venäläisen upseerin saattamana he olivat onnistuneetkin pääsemään
määräpaikka-asemalle. Siellä he jossain asemahuoneessa uutimien
suojassa riisuivat sotilaspukunsa ja saivat ne kätketyksi, paitsi
erästä lakkia, joka kiireessä oli tullut heitetyksi uunin päälle ja
huomattiin asemasillalta. Miehet joutuivat kiinni ja paikallinen
vartio tuomitsi heidät vakoojina ammuttaviksi. Valtiomiesten joukossa
oli kuitenkin inhimillisempi mies, joka tahtoi pelastaa heidät ja
sai aikaan, että vangitut lähetettiin Viipuriin, saattajana sama
mies, joka edelleen halusi pelastaa heidät. Se onnistuikin, vaikka
suurien vaikeuksien jälkeen. Kun saattaja vei vankinsa miliisiin
ja pyysi passitusta Helsinkiin, antoi miliisimies hänelle kolme
kiväärinpatruunaa, yhden kutakin vankia kohti, ärjäisten: "Siin' on
passi lahtareille!" Saattaja otti patruunat, mutta ei niitä käyttänyt.
Vihdoin onnistuttiin vangit saada siirretyiksi Helsinkiin. Viipurissa
olivat he vankilasta toiseen kuletettuina tavanneet m.m. vangituita
kaupunginvaltuusmiehiä, m.m. arkkitehti L. Ikosen. Jotka sittemmin
surmattiin.

*

"Naputtaa vain!"

Juttu, jonka eri muunnoksissa ja erilailla höystettynä, olen kuullut
usealta taholta:

Erään rouvan palvelijatar ilmoittaa lähtevänsä, sillä hän oli
vastaanottanut viran senaatissa. "Mitäs Manda siellä tekee?" -- "Minä
kirjoitan koneella puhtaaksi." -- "Onko Manda ennen kirjoittanut
koneella puhtaaksi?" -- "En ole." -- "Eikö se ole vähän vaikeaa ja
outoa?" -- "Naputtaa vain." -- "Entä oikeinkirjoitus ja niin poispäin?"
-- "Naputtaa vain."

Tämmöisiä kaskuja kiertää loppumattomasti.

*

Entinen senaatin puhtaaksikirjoittaja, vanha neiti, tapaa
vahtimestarin, joka vielä on toimessaan: "Onko minun liivejäni näkynyt
siellä kammarissani?" -- Vahtimestari: "Liivit on poissa ja kello on
myös poissa ja neidin huoneessa keitetään priimuksella sekä puuroa että
potaattia ja niihin hienoihin papereihin kääritään voileipiä ja muuta
ruokaa."

*

Punainen idylli.

Näin aika nätin kohtauksen tänään Pohjoismaiden pankin edustalla.
Nuori, kaunis vartijamies joi kahvia, jota hänelle oli tuonut hienoon
turkkiin, silkkisukkiin ja ruskeihin uusiin kenkiin puettu punatyttö.
Sillaikaa kun poika myhäillen joi kahvia, piteli neiti keikaillen hänen
kivääriänsä toisella kädellä, toisessa tarjotin.

*

Pikkueläjät.

Yrjö Mäkelin luo tänään tulevaisuuden kuvan siitä, mitä olisi
odotettavissa, jos porvaristo voittaisi. Kysymys tehdään
puolueettomille pikkueläjille, jotka tahtovat pysyä erillään
kansalaissodasta ja joiden sympatiiat kallistuvat porvarillisten
puolelle. Jos porvaristo voittaisi, tulisi maamme heti saamaan
kannettavakseen vakinaisen sotalaitoksen: armeijan ja laivaston, ja
kaiket siitä johtuvat rasitukset: köyhyyttä, kirousta, siveellistä
rappeutumista, hirvittäviä veroja j.n.e.

Kun sotalaitoksella ja sen kauhuilla näin pelotetaan, ei tietysti
samassa henkäyksessä käy kehottaminen liittymään omaan jo olemassa
olevaan punakaarti-armeijaan, vaikka nähtävästi olisi hyvä halu. Se
olisi vähän liiaksi kouraantuntuvaa. Mutta jos ei voi näitä pikkueläjiä
kehottaa tarttumaan aseihin, niin voivat he kuitenkin tehdä palveluksen
asialle toisella tavalla.

Te, puolueettomat pikku eläjät, mahdollisesti kysytte, mitä teidän
tulisi tehdä. No hyvä! Emme vaadi teitä astumaan rintamaan. Ne paikat
täytetään luokkatietoisilla sankareilla, jotka tahtovat uhrata oikean
asian puolesta kaikkensa, henkensäkin. Ja sellaisia sankareita on
meillä tarpeeksi asti, joten emme tarvitse lisää väkeä. Te siis,
joille tässä puhutaan, te saatte kernaasti jäädä rauhan toimiin ja
jatkaa jokapäiväistä, hiljaista, ahertelevaa elämäänne. Ainoa, mitä
teiltä odotetaan ja toivotaan, on se, että kaikkialla _ilmaisisitte
siveellisesti kannattavanne niitä_, jotka nyt ovat nousseet taisteluun
kansan vapauden polkijoita, vähäväkisten orjuuttajia vastaan. Jos
eri paikkakunnilta maassamme alkaisi voimakkaana kuulua rauhallisten
pikkueläjien _vaatimus, että vastavallankumouksellisten tulee laskea
aseensa_, kävisi näille mahdottomaksi jatkaa taistelua. Nyt ne käyvät
sitä muka teidänkin nimissänne, teidänkin valtuuttaminanne, vaikkakaan
ette ole heille mitään valtuuksia antaneet. Lopettakaa se heidän
valehtelemisensa, te puolueettomat pikkueläjät. Sanokaa julki, että
vastavallankumouksellisilla ei ole lupa vedota teidän kannatukseenne.

Taktiikka ja tekniikka on tässä sodassa aivan sama kuin suuressa
sodassa. Sielläkin koetetaan saada puolueettomilta valloilta ainakin
siveellistä kannatusta. Saa nähdä, kuinka kauan nuo pikkueläjät todella
pysyvät puolueettomina tällä puolella rintaman. Tuolla puolella sen he
jo aikoja sitten lienevät puolueettomuudestaan luopuneet.

*

Seynin tapaan.

Seyn aikoinaan muistaakseni lopetti partiopoikaliikkeen jotenkin
samantapaisella julistuksella kuin millä Suomen kouluneuvosto nyt sen
tekee:

Koska on lasten vanhempia, jotka ovat sallineet lastensa liittyä
partiojärjestöihin aavistamatta näiden joutuvan täten vedettäviksi
luokkasodan liekkeihin, on kouluissa tarkoin varottava, ettei
partioliikkeen puolelta enään voida jatkaa mainittua kiihoitustyötä.
Koulujen opettajistoa varotetaan ehdottomasti ja edesvastuun uhalla
pysymään erossa puuhista, jotka tarkoittavat oppilaiden yllyttämistä
muodossa tai toisessa vallankumousta vastaan. Koulujen oppilaita
kehoitetaan valvomaan, ettei vastavallankumouksellinen kiihoitustyö saa
jalansijaa koulun rauhoitetulla alueella.

Uudenaikaista on, että Kouluneuvosto kääntyy suoraan oppilaiden puoleen
vaatien heitä _valvomaan_ (s.o. tovereitaan vakoilemaan), ettei
kiihoitustyö saa heidän keskuudessaan jalansijaa.

*

Sulussa olevien ja työväestön haltuunsa ottamien liikkeiden lakossa
olleita virkailijoita uhataan saattaa syytteeseen ja rangaistukseen
vallankumoustuomioistuimista annetun lain kaikella ankaruudella.

*

Trotski onnittelee.

Venäjän Brest-Litovskin rauhanneuvottelulähetystön nimessä
lähettää ulkoasiain kansankomisario Trotski onnittelunsa Suomen
vallankumoukselliselle työväelle, jossa m.m. sanotaan:

Me onnittelemme Suomen sankarillista työväen luokkaa, joka riisti
valtiollisen vallan porvariston käsistä. Tämä nuori pohjoinen
tasavalta, sen sivistynyt ja järjestynyt proletariaatti tulee
muodostamaan sosialistisen taloudellisen mallivaltion. -- -- -- Uudet
työläisten yksimielisyyden siteet yhdistävät tästä lähtien vapaan
Suomen vapaan Venäjän kanssa. Meillä on yhteiset vihollisemme ja
yhteiset ystävämme; yhteiset periaatteet ja yhteinen tie. Sama voima
panee sydämemme sykkimään. Eläköön vapaa, sosialistinen, veljellinen
Suomi!

*

Ei tule apua.

Täällä näin eristettynä ollessa on vaikea tietää mitään varmaa, kuinka
suuressa määrin työväki oikeastaan kannattaa kapinaa. Ei innostus
aseelliseen toimintaan sentään mahtane olla aivan yleinen, koska
"Tiedonantajakin" myöntää olevan puolueen jäseniä, jotka "suhtautuvat
vastenmielisesti koko nykyiseen vallankumoukseen". Se on helposti
ymmärrettävissä -- sanotaan -- joskaan ei hyväksyttävissä. Kun
kerran on lähdetty vallankumouksen tielle, niin on jokaisen tehtävä
voitavansa, ettei asiain hoito joutuisi rempalleen ja auttamattoman
sekamelskan valtaan. Sentähden olisi kaikki kunnalliset laitokset, koko
yhteiskunnallinen koneisto saatavat käyntiin.

Olisihan ne... pitäisihän tässä, -- mutta mikä ihme siinä on, että
kangertelee ja äksyilee? Lähetetään kiertokirjeitä, ukaaseja kaikille
tahoille venäläiseen tapaan, mutta ei tule apua...

*

Punakaartin raportteja.

Taavetin asemalla on ollut taistelu, jossa valkoisia on kaatunut 10 ja
haavoittunut useita. Punakaartilaisia haavoittui -- 1.

Pohjois-Satakunnassa on ollut useita tunteja kestänyt taistelu.
Mannerheimiläisiä kuuluu olleen 2000 ja punakaartilaisia ainoastaan
muutamia satoja. Punakaartilaisia kaatui 26 ja haavoittui "jokunen".
Punakaartilaisten täytyi "hieman" perääntyä.

Nämä ovat tyypillisiä punakaartilaisraportteja. Heiltä kaatuu yhä
edelleenkin, useita tunteja kestäneissä taisteluissakin, vain enintään
kaksi ja haavoittuu "jokunen". Ei sentään aina; huomaan vielä raportin,
jonka mukaan Vilppulan rintamalla kaatui 1 ja haavoittui "muutamia".
Valkoiset pakenivat silloin Ruoveden Pekkalaan, jota vastaan hyökätessä
kaatui kokonaista 3 punakaartilaista, mutta haavoittui taaskin vain
"jokunen". -- Vielä yksi sotatieto, sitten riittäköön toistaiseksi:
Loviisan ympäristössä olevien talojen isännät ovat "ruoskan kanssa
ajaneet renkiään tappeluun punakaartia vastaan".

*

Miksen antaisi runoilija-haaveilijan taas vaihteeksi puhua ja purkaa
mieltään:

_Päivän noustessa._

Päivä nousee...

Kimmeltävät vuorten huiput kohouvat auringon hehkussa kylpein.
Punertavat jättihonkien latvat...

On hätä yön pimeillä peikoilla. He tahtovat auringon mustiin pilviinsä
peittää ja yhä yön valtiaita olla...

Vaan ei! Ei mikään sen nousua voi estää!

Se kultaa synkät pilvet purppurapunallaan ja mahtavana, voittoisana
kohoaa niiden yli...

Haa!... Jo on hetkenne tullut, te yön mustat peikot! Nyt tuomiolle
käykää... Me tahdomme kärsimyksemme kostaa vapaina tuhatöisen
pimeytenne kahleista...

Terve, sinä nouseva säihkyvä päivä!

Terve, sä nousevan päivän kansa!

Lohtua tuo'os miljooniin murtuneisiin mieliin...

Parantaos syvät, vertavuotavat haavat...

Leppoisana paistaos siellä missä inehmo auransa kurjessa astuu...

Suuri, odotettu ikuisuuden päivä... Me pyydämme sulta paljon...
paljon... Rauhaa... leipää... ja elämänarvoa. Me pyydämme
kärsimystemme loppua ja vapauden kultaista kesää.

Siksi siunaamme sua, suuren kaivatun päivän nousu!

Eino Launis.

*

En kernaasti uskoisi.

Tämmöisenä kiihkon aikana on yleistä, ehkä ymmärrettävääkin, että
tahdotaan painaa villaisella kaikkia omia hairahduksia, jopa
rikoksiakin. Me olemme enkeleitä, he ovat perkeleitä, he tekevät
kaikkea mahdollista pahaa, me emme _voi_ menetellä muutoin kuin
niinkuin hyvä ja oikein on. Meidän puolellamme ei tahdota kuulla
puhuttavankaan mistään meikäläisten tekemistä julmuuksista, kaikki
sellainen on heidän lehtiensä keksimää valhetta. En ole niitä, jotka
tahtovat painaa villasella, en usko että valkoiset ovat enkeleitä.
Heidän seurakuntansa on kai sekin sekalaista niinkuin kaikki muutkin
seurakunnat. Punaisten levittämissä jutuissa _voi_ olla joissakin
jotain perää. Vapauttaakseni itseni yksipuolisuuden syytöksestä panen
tähän niistä muutamia; jo siksikin, että lehden lukijakunta ne uskoo
tosiksi ja että ne luultavasti tulevat olemaan monen yllytyksen
pohjana. Omasta puolestani en tietysti voi uskoa niitä, ennenkuin on
varmoja todistuksia niistä tai samantapaisista. Mutta _jos_ ne ovat
osaksikaan tosia, olen yhtä ihannetta köyhempi. Jos se olisi siellä
usein uudistuva ilmiö, olisin keppikerjäläinen.

"Työmies" kertoo:

Viime tiistaina oli Länsi-Pohjassa kahakkaa punakaartilaisten ja
valkokaartilaisten välillä. Tällöin oli eräs punakaartilainen joutunut
valkokaartilaisten vangiksi, mutta sittemmin päässyt vapaaksi. Hän on
kertonut, että kun hän joutui valkokaartilaisten käsiin, olivat ne
sitoneet hänen kätensä selän taakse ja alkaneet lyödä häntä kiväärillä
päähän sekä lausuneet: "emme me sinua tapa, mutta kidutamme."
Hänen tilansa on arveluttava. Eräältä punakaartilaiselta olivat
valkokaartilaiset ryöstäneet 400 mk rahaa ja vaatteet.

Kokemäeltä lähti porilaisten edellä tiedustelumatkalle Lauttakylään
kokemäkeläinen työmies Kalle Kantanen. Hän kuitenkin joutui lahtarien
vangiksi. Lahtarit panivat hänet rautoihin ja pieksivät sitten
uhriaan sekä muutoinkin rääkkäsivät mitä petomaisimmalla tavalla.
Mutta silloin vasta saavutti heidän julmuutensa huippukohdan, kun
he huomasivat porilaisten joukkojen tulon ja käsittivät jäävänsä
näiden kanssa taistelussa alakynteen. Raudoissa oleva ja muutoinkin
liikuntakyvyttömäksi saatettu vanki jätettiin erääseen toht. Engdahlin
huoneeseen, jonka ovi pantiin kiinni ja sen päälle lippu, jonka mukaan
huoneessa piti olla säilytettävänä vihainen koira. Eikä tässä vielä
kyllin, vaan he lisäksi suunnittelivat sellaisen pirullisen juonen,
että sen täyttyessä heidän laskelmainsa mukaisesti vangitun auttajat
olisivat tulleet tämän teloittajiksi. Lahtarit nimittäin asettivat
voimakkain panoksin ladatun kaksipiippuisen haulikon kiinteään
asentoon, tähtäys vankia kohti, ja sitoivat liipasimista narut oveen
niin, että kun sitä avattiin, molempain piippujen täytyi ehdottomasti
laueta ja panosten surmata vangitun. Jokainen voi käsittää, millaisia
kauhun ja jännityksen hetkiä tämä sai viettää katsoessaan kuolemaa
silmiin, jonka omat ystävät olisivat voineet tuottaa apua tuodessaan.
Onneksi kuitenkin nämä tunkeutuivatkin sisälle kokonaan toista tietä
kuin ihmispedot olivat laskeneet ja vapauttivat vangitun, joka saatiin
raudoista irti vasta sepän luo vietynä. Raudat ovat tuodut muistoksi
Poriin.

Otaksuttuna, että täntapaisia tekoja on tehty, on muistettava, että ne
voivat olla punaisten vastaavien tekojen aiheuttamia. Mutta siinäkin
tapauksessa --?

*

Kaivopuistossa.

Talvinen aamupäivä viehätti minut kävelylle. Lähdin Kaivopuistoon päin.
Siellähän on sentään hiukan luontoa ja puita ja lumihankea. Tämmöisinä
päivinä oltiin ennen Seurasaarella päin hiihtelemässä. Kaivopuistossa
liikkuu sunnuntairouvia lapsineen ja kelkkoineen. Kuulen, kuinka
he kiukuttelevat sitä, että pikkutytötkään eivät saa siellä
käyttää suksia. Semmoinen kielto on todella olemassa. Voihan vielä
"strategiselta" kannalta katsoen ymmärtää, että hiihtäminen kaupungin
ympäristössä on kiellettävä, mutta lasten pikku-urheilun estäminen on
pikkumaista kiusantekoa.

Pistäysin erään tuttavan luo, hänen kauniiseen uuteen kotiinsa, jonka
hän äsken on sisustanut. Pidettiin pieni "kotitarkastus". Kaikki oli
hienoa ja uutta. Onnittelin häntä, että hän oli saanut kotinsa tähän
kuntoon.

"Niin, mutta eihän tiedä, kuinka kauan tämän saa pitää. Tuntuu kuin
ei se olisi vielä omani." -- "No, kolmen viikon päästä se on omasi."
En uskonut itsekään, että meillä vielä kolmen viikon päästä oltaisiin
siinä, että yksityinen omistusoikeus olisi turvattu. Saattaa siihen
mennä kolme kuukauttakin.

*

Tuppurainen ja tappurainen.

Mielenkiintoisin puoli tässä touhussa on minusta yhä se, miten he
koettavat järjestää sen yhteiskunnan hoitoa, jonka he ovat ottaneet
haltuunsa. Sodallahan ei voi olla mitään itsetarkoitusta, sen
tarkoituksenahan on päästä hoitamaan otettavaa saalista. Ovathan ne
julistaneet koko joukon asetuksia milloin minkin laitoksen haltuun
ottamisesta ja uudestijärjestämisestä. Nyt on taas ilmestynyt pitkä
"ohjesääntö" tehtaiden ja liikkeiden hoidosta ja valvonnasta, kun
ne ovat saatetut käyntiin kansanvaltuuskunnan suostumuksella.
Tehtaiden sekä teknillinen että rahallinen valvonta tulee jonkunlaisen
tehdaskomitean valvonnan alaiseksi. Se valvoo yksin raaka-aineiden ja
tilauksienkin hankintaa. Ohjesäännöissä on parikymmentä pykälää, jotka
kaikki tarkoittavat työväen etujen turvaamista, mutta ei ainoatakaan,
johon kapitaali, osakkeenomistajat, voisivat turvautua. Tehtaiden ja
liikkeiden hoidossa ja valvonnassa ei sillä, joka on pannut niihin
rahansa, näytä olevan mitään sanomista. On vain määrätty, että
konttoripäällikkö "on vastuussa" liikkeen rahavaroista ja tehtaan
omaisuudesta ja on hänen sitä varten esitettävä -- takuu. Mistä tuo
satoihinkin tuhansiin nouseva takuu saadaan? Kuka sen punaisten
konttoripäällikölle antaa? Kelvanneeko siksi toveri tuppurainen toveri
tappuraiselle? Muita ei liene saatavissa.

*

Vankien toivo.

En ole muistaakseni koskaan ennen huomannut kuritushuonevankien
esiintyvän sanomalehdissä etujaan valvomassa. Tänään sen tekevät Turun
kuritushuonevangit _in corpore_. He ilmituovat riemunsa sen johdosta,
että heidät on luvattu vapauttaa. Se kuitenkin on tapahtunut eräillä
ehdoilla ja niissä on jotain, "joka on saattanut kovin surulliseksi
useita vankeja. Se on se, että vain sellaiset vangit päästetään
vapaiksi, joita ei katsota yhteiskunnalle vaarallisiksi. Huomautamme
tähän, että jos meitä vankeja lasketaan vain sen perusteella vapaaksi,
miten vanhan keisarivallan virkailijat ovat puolueellisuudessaan
meitä raporteissaan mustanneet, niin ei meillä ole monellakaan toivoa
vapauteen päästä heti."

*

Juttuja esimerkin miehistä.

Eräs pohjalainen saaristolais-vanhus, seitsemättä vuosikymmentä käyvä
ukko, joutui poikansa kanssa kiistaan siitä, kumpi heistä lähtee
Vaasaan ryssiä vastaan. Ukko oli taipumaton ja sanoi: "Minä olen 50
vuotta odottanut tilaisuutta saadakseni ajaa ryssät maasta. Kun se nyt
vihdoin tapahtuu, menen minä nyt. Mutta jos minä kuolen, tule sinä
sitten ja maksa ryssälle minunkin puolestani."

Ylistarosta kerrotaan (V. Sanoille) seuraava tapaus: Kun tammik. 20
p:nä oli taistelu kuumimmillaan, mutta pappilan piharakennuksesta oli
jo saatu ryssät pois, meni 78-vuotias ukko Iisakki Leppälahti sulkemaan
sanotun rakennuksen ovia. Silloin äkkäsi Iisakki ylikamarin välikaton
päälle piiloutuneen ryssän, joka ojensi kiväärinsä vanhusta kohti
ampuakseen hänet. Ukko oli kuitenkin ryssää nopeampi, sieppasi halon
ja iski sillä ryssää käsivarteen, niin että kivääri tuli kolinkolia
alas. Mutta solttu oli varannut toisenkin kiväärin ja pesuvadillisen
patruunia. Sen huomattuaan iski ukko toisen kerran, jolloin ryssä alkoi
puhua bohusta ja antautui. Tultuaan alas antoi hän ukolle kiväärinsä
ja patruunansa. Ne ottikin ukko huostaansa ja kuletti vangin yhteiseen
vankileiriin.

*

Antonius Caesarin ruumiin ääressä.

Joku päivä sitten oletin, että kuvaukset valkoisten muka harjoittamista
julmuuksista luultavasti piankin tulisivat antamaan tekstiä
agitatsio-artikkeleihin. Tänään onkin "Tiedonantajassa" jo ensimäinen
näyte siitä, miten tätä ainehistoa tullaan käyttämään. Yrjö Mäkelin
alkaa pääartikkelina olevan kirjoituksensa "Pysähdy, kuuntele,
mieti!" näin: "Pöyristyttävät ovat olleet sanomalehtien kertomukset
lahtarikaartilaisten julmuuksista. Ja vielä niitäkin hirvittävämpiä
kertomuksia kulkee kansan keskuudessa suusta suuhun." Ja sitten seuraa
kirjoitus, joka tarkoitukseltaan ja sävyltään muistuttaa Antoniuksen
puhetta Caesarin ruumiin ääressä. Sen näennäisenä tarkoituksena on
hillitä kansan koston vimmaa. Kun en tunne miestä, menen niin pitkälle,
että myönnän hänen ehkä olevan vilpittömän ja todella tarkoittavan
rauhoittamista. Mutta mikä kirjoituksen tarkoitus liekin, sen vaikutus
on varmaan oleva päinvastainen, omansa viemään vastatekoihin, kun
kirjoittaja yhtä mittaa uudistaa kuvaukset valkoisten julmuuksista ja
uskoo ne ilman muuta tosiksi. Pari näytettä:

Muuan toverimme oli kaatunut taistelussa lahtareita vastaan. Hänen
ruumiinsa jäi virumaan lahtarien hallussa olleelle alueelle. Lahtarit
katkasivat ruumiin kaulan kirveellä ja potkivat irtonaista päätä.
Siten kertovat lehdet. Se kertomus on omansa kuohuttamaan mieltä. Ja
kostonajatus kihoaa aivoihin. Mutta sittenkin: eihän tässä taistelussa
nyt ole kysymys kuolleen miehen päästä.

Ei ole! Revittäkööt lahtarit kaatuneiden toveriemme ruumiita vaikkapa
koirillaan. Se ei enää kuulu meille siinä mielessä, että sen seikan
takia pitäisi ryhtyä joihinkin vastatoimenpiteisiin. Ruumiiden
häpäiseminen ei ratkaise sitä asiaa, josta taistelua käydään. Tapaus
on vain surullinen sivuilmiö. Ja meidän tulee varoa, ettemme omasta
puolestamme aiheuta sellaisia sivuilmiöitä. Rikolliset saatettakoot
tuomioistuimen eteen. Mutta pois yksityinen kosto.

Ehkä hän sittenkin on vilpitön. Sillä samalla hän jälleen vaipuu
haaveilemaan tuhatvuotisesta valtakunnasta toteutettuna, mitä meihin
tulee, tämän kansalaissodan kautta. Eikä sen saavuttamiseen hänen
mielestään vaadita muuta kuin että tuohon valtakuntaan astuvien
_täytyy_ olla yleviä ja hyviä.

Mutta olemmeko ja tulemmeko sitä olemaan? Valmistaako Y.M. omiaan
siihen yhä puhaltamalla sodan intohimojen liekkiin? Hän tuntee huonosti
-- vaiko liiankin hyvin? -- ihmisten heimot, jotka väräjävät vain
vaistojen mukaan. Kun hän loihtii esille vihollisen kaikki pahat teot,
poistaa manttelin ja osoittaa Caesarin haavoja, ei auta enää vallalle
päässyttä raivoa vaimentaa sanomalla: elkäähän sentään raivostuko,
elkää kostako pahaa pahalla.

Joukot värähtävät vastaan omalla tavallaan, vaistomaisesti,
vastustamatta. Ei mikään kuri voi, tai voi ainakin vain hyvin heikosti,
sitä estää. Valkoistenkin puolella on, niinkuin kerrotaan, ollut vaikea
hillitä sotilaita lynkkaamasta vankeja heidän nähtyään punaisten
veritöitä tai niistä kuultuaan. Tämä sota tulee nähtävästi olemaan
hyvin verinen ja katkera, ja raaka molemmin puolin. Meissä piilee vielä
raakalaisheimojen verikostovaistoa. Meitä ei ole koskaan kasvatettu
ritarillisuuteen. Eivätkähän suuret sivistyskansatkaan ole, Jumala
paratkoon, näyttäneet meille esimerkkiä.

*

Venäläisten lähtö.

Y. Sirola ja E. Torniainen ovat äsken käyneet Venäjän työväenneuvoston
kokouksessa Pietarissa viemässä täältä sinne terveisiä. Heidän
puheessaan puhutaan useassa paikassa Suomen riippumattomuudesta ja
itsenäisyydestä, jonka venäläisten toverien kautta olemme saaneet.
Näyttää kuin sieltä päin olisi tahdottu saada jotain vakuutusta
tästä riippumattomuudesta. Venäläisten vastauksessa ei anneta
mitään sellaista vakuutusta, toivotaan vain menestystä molempien
maiden köyhälistöjen _yhteiselle_ taistelulle. Ehkä erehdyn, ehkä
tervehdyskäynnin tarkoituksena olikin vain värvätä väkeä niiden
venäläisten sijaan, jotka täältä joka päivä kuuluvat valuvan kotiinsa,
tai vaikuttaa entisten tänne jäämiseen.

*

Nyt näinkin eräästä silkkipaperista, jossa selostetaan haastattelua,
mikä N. Vjekillä on ollut Sirolan kanssa, millä asioilla hän siellä on
liikkunut. "Suomalaiset työläiset eivät ollenkaan kiirehdi venäläisten
joukkojen poistumista; sitä vaativat vain porvarit. Venäläiset lähtevät
kyllä, kun katsovat sen tarpeelliseksi."

*

Punainen lippu on verilippu.

Tämä päivä toi tietoja uusista punamurhista. Arkkitehti V. Penttilä on
viety asunnostaan Grankullassa ja ammuttu. Hän ei ollut millään tavalla
ottanut osaa mihinkään "vastavallankumoukselliseen" toimintaan. --
Lohjalla on surmattu useita henkilöitä, m.m. pappi Tuori, joka makasi
sairaana vuoteessaan. -- Eräs nuori ylioppilas Trygve Boldt on kadonnut
matkalla, jolle hän jonain viestinviejänä lähti isoisänsä lehtori B.
Nybergin asuntoon Hafsuddenissa lähellä Porvoota. Hän oli Topeliuksen
tyttärentyttären poika, etevä, hieno nuorukainen. Hänestä ei ole
toistaiseksi muuta tietoa kuin että hänet on nähty jossain siellä
joutuneen punaisten vangiksi.

Punainen lippu on verilippu. Sen tahratulla pohjalla ei Suomen
leijonavaakuna koskaan saa liehua. En koskaan voisi pitää sitä
katollani. Lippukysymyksemme on ratkaistu.

Lippumme on oleva sinivalkoinen.

*

Onnellisia miehiä.

Olin tänään tohtori Z. Castrénin luona Siltasaarella. Hänen
johtamansa Työväenopisto ei tietysti sekään voi toimia. Työväellä on
nyt muuta tehtävää kuin vastaanottaa sivistyksellisiä herätyksiä.
Teki virkistävän vaikutuksen tavata tämä tyyni filosoofi. Useiden
muiden kanssa työskentelee hän komiteassa yhteiskunnallisten olojen
parantamiseksi, joka pohtii edistysmielisiä alotteita tulevaisuuden
varalta.

Onnellisia Arkimedeksiä, jotka kaikesta huolimatta voivat ajatella
ympyröitään.

*

Veljeytymisestä ja sisartumisesta.

En ollenkaan ihmettele sitä vaikutusta, mikä venäläisillä tovereilla
on ollut meidän työläisiin, sitä veljeytymistä ja sisartumista, mikä
täällä vuosien kuluessa on niin lujaksi rakentunut. Venäläinen on
suuri hypnotisoija ja erinomainen agitaattori. Hän kourasee sydämen
pohjasta hyvätuulisuudellaan ja herttaisuudellaan ja lumoaa pian
omalla uskollaan. Venäläiset "uskovat" tavattoman voimakkaasti, ovat
enemmän kuin mitkään muut valmiit uhrautumaan uskonsa puolesta. He
osaavat tavattomassa määrässä vakuuttaa, äänellä, silmillä, ilmeellä
ja eleillä. Heidän jokapäiväinen "jej bohunsa" tulee, kaikkein
tavallisimmassakin vakuutuksessa, ilmeisesti valehdellessakin, heidän
sisimmästään syvänä rintaäänenä niinkuin urkujen sisälmyksistä, usein
paksuna, voimakkaana bassona.

Kun ne tekevät propagandaansa milloin uhaten, milloin houkuttelevasti
livertäen, paatoksin ja kyynelinkin, on vaikutusta vaikea torjua,
vaikka olisi varuillaankin. Tiedän sen joistakin omistakin
kokemuksistani.

Ajatella nyt meikäläistä työläistyttöä, aikana, jolloin kaikki hänen
henkensä liitokset ovat lauenneet, joutuneena pulskan, puheliaan,
joutilaan, politikoivan, lahjovan, halailevan, suutelevan matruusin
käsiteltäväksi, vuosikausien kuluessa, joka-iltaisilla kävelyillä,
tanssiaisissa, kulkueissa. Tarvitsee vain nähdä hänen täydellisen,
autuaan antaumisensa, kun hän jollain esplanaadin sohvalla istuu
ritarinsa vierellä, miltei lepää hänen sylissään. Eivät meidän omat
jäykät nuorukaisemme koskaan olisi saaneet luoduksi sitä määrää
punatyttöjä, minkä matruusit kesäisessä Helsingissä ovat värvänneet
vallankumouksen armeijaan.

Tätä tietä on varmaan bolshevismi suuressa määrin tunkenut Sörnäisten
työläiskoteihin. Ehkei aatteista ole paljoakaan puhuttu eikä niillä
vaikutettu, mutta persoonallinen mieltymys sen aatteen ajajiin on
rotuvastenmielisyyttä vähentäen tehnyt työtä aatteen hyväksi. On menty
näiden hyvien ja herttaisten miesten mukana, minne ne ovat vieneet.
Olen nähnyt sitä vaikutusta maaseudullakin, vallityöseuduilla,
eivätkä sen alaisiksi joutuneet suinkaan ole olleet kaikki tavallisia
sotaleirityttöjä. Turhaan ovat omat pojat tapelleet. Vaikka ovat
antaneetkin ryssille selkään, on ryssä kuitenkin lopulta vienyt
tytön. Naisilla, "morsiamilla", on varmaan suuri osuus kansallisessa
luhistumisessa, roturaja-aitain repimisessä. Tehdastytöt ovat vieneet
suosiollisuutensa koteihinsa, asuntokasarmeihin työläiskorttereissa
ja valmistaneet maa-alaa yhteenliittymiselle, jonka hyväksi johtajat
puolestaan ovat toimineet omalla propagandatyöllään. Tytöille on
venäläinen sotilas sulhanen, pojille hän on veli, ja niin on entisestä
vihollisesta tullut sukulainen, jonka kanssa käydään nujertamaan
vihattua naapuria, omaa porvaria, ja valtaamaan hänen taloaan.
Naisten kanssa kaulakkain, miesten kanssa käsikkäin, sormet sormien
lomassa -- on näky, jonka saattoi nähdä kaikissa kulkueissa Helsingin
kaduilla, ja siitä on sitten siirrytty vallihautoihin rintamalle,
toiset sairaanhoitajattarina, toiset sotilaina. Siinä olisi paljon
ainehistoa vallankumouksen yksityis- ja luokkapsykologiaa harrastavalle
tutkijalle, sekä tiedemiehelle että kaunokirjailijalle.

*

Tyynnyttelyä.

Kun porvarillinen hallitus oli vallassa, käytiin sen kimppuun
lakkaamatta siitä, ettei se voinut hankkia elintarpeita. Eivät
mitkään sen ponnistukset saaneet tunnustusta, ei mitään vaikeuksia
otettu huomioon. Nyt sitä syytetään siitäkin, että se tahallaan
kärjisti elintarvepulaa muka kokoamalla varastoja Pohjois-Suomeen
omiin sotilastarpeihinsa. Kavalampaa, ilkeämpää ja samalla tehovampaa
syytöstä tuskin voi tehdä, ja miten se on vaikuttanut jonottaviin
naisiin, sen olen omin korvin kuullut.

Nyt on toinen äänensävy. Nyt odotetaan kärsivällisesti ja uskotaan
vilpittömästi, että Tokoi kyllä hankkii. Uskotaan kaikki, mitä
hän uskottelee. Ensimäinen juna on jo lähtenyt Siperiaan hakemaan
viljaa ja seuraavia on aikomus lähettää jo viikon lopulla. Ja että
ne sieltä myöskin palaavat, siitä ei liene tällä haavaa epäilystä
ainoallakaan oikeauskoisella sosialistilla, paitsi asianomaisilla
johtajilla itsellään. Sillä he eivät suinkaan ole niin optimistisia,
kuin miltä ovat näyttävinään. He näkyvät pelkäävän, että "työväki
kyllästyy odotukseen ja kohdistaa tyytymättömyyden ja vihan omaa
kansanvaltuuskuntaansa kohtaan". Siinä pelossa lausutaan harras
toivomus, että "toverit käsittävät nykyisen ajan vakavuuden ja
tilanteen merkityksen ja ymmärtävät menetellä tyynesti ja harkitusti
ajan vaatimuksia vastaavalla tavalla". Usein toistuvasta mielten kuohun
rauhoittamisesta päättäen sitä nähtävästi on siellä paljonkin olemassa.

*

Lohduttava tieto.

"On vain yksi vihollinen, jota talonpoika pitää vaarallisena -- se
on vihollinen, joka pyrkii uhkaamaan hänen kotinsa rauhaa. Kotinsa
kynnyksellä taistelee talonpoika leijonan rohkeudella ja hänen vihansa
kotinsa vihollista kohtaan on yhtä palava, kuin hänen rakkautensa isien
turpeeseen on syvä."

Nämä rivit ovat tänpäiväisestä "Tiedonantajasta" -- ihme kyllä siitä,
sillä kun samalla myönnetään että porvaristo osaa näitä talonpojan
sielunelämän vaistoja käyttää taitavasti hyväkseen, luulisi omillekin
lukijoille käyvän ilmi, mikä voimakas vastustaja juuri näistä
talonpojista kokoonpantu valkoinen armeija todella on. Kaikessa
tapauksessa on lohdullista täällä, jossa ei mitään tiedä, saada
viholliselta itseltään tietoja hengestä ja mielialasta siellä kaukana.

*

Punakaartilaisen palkka.

Vallankumouksellisten eduskunta s.o. Työväen Pääneuvosto on ollut
koolla pari kertaa ja sen ensimäisenä ja tärkeimpänä tehtävänä on
ollut punakaartilaisen palkan määrääminen. Vakinaisessa palveluksessa
oleva saa 450 mk kuussa sekä ruuan. Sen lisäksi hän saa 100 mk kuussa
vaimonsa elatukseksi ja 25 mk kuussa lasta kohden, joka tekee 450 + 100
-- sanokaamme keskimäärin 4 lapsen osa yhteensä 100 mk = mk.

*

Valtiopäivämies voidaan panna viralta.

Eilisessä istunnossa hyväksyi Pääneuvosto heidän
"valtiopäiväjärjestyksensä" perussäännöt. Se ei ole pituudella pilattu,
vain 8 §:ää. Merkittävimpiä säännöksiä on siinä se, että asianomainen
järjestö joka on edustajan valinnut, voi milloin hyvänsä katsoo syytä
olevan panna viralta vanhan ja valita uuden, jos ennen valitun ei enää
katsota ansaitsevan järjestön luottamusta.

*

Suomen Pankki avaa tästä puoleen pano- ja ottotilejä kaikissa
konttoreissaan. Liekö ketään vallankumouksen pysyväisyyteen niin
luottavaa kapitalistia, joka uskaltaisi uskoa rahansa laitoksen
talletettavaksi, joka alkoi toimintansa sisäänmurrolla.

*

Tokoi on yhä enemmän helisemässä, minkä jälleen mielihyvällä merkitsen
muistiin. Kuta "pahhee heille, sitä parree meille." Jostain syystä
minulla on erityisen paha silmä sitä runnaria kohtaan. Tänään on hän
tavallista hermostuneempi. Hänelle on tehty ilmoituksia, että erinäiset
kaartin osastot ja muut elintarvelautakunnista riippumattomat ryhmät
kaikista varoituksista huolimatta ovat tehneet omavaltaisia elintarpeiden
takavarikoimisia ja kulettaneet pois muille paikkakunnille määrätyn
viljan -- _usein suuriakin määriä_. Suurin osa Venäjältä tänne
saapuneista viljavaunuista on takavarikoitu ennen määräpaikkaansa
saapumista. Helsinkiin osotetusta maidosta on osa matkalla takavarikoitu
tai kokonaan kadonnut ja Helsingin pieniltä lapsilta, jotka aina ovat
saaneet maitoa niukalti, uhkaa maito loppua kokonaan.

Tokoi tavallisuutensa mukaan "ymmärtää kyllä" -- olisi jo aika siitä
lakata -- että elintarpeiden puute usein pakottaa omavaltaisiinkin
toimiin, mutta toiselta puolen on muistettava, -- sanoo hän --
että jos näin alulle päässyt vallattomuus saa jatkua, joutuu eri
paikkakuntien työläiset taistelemaan elintarpeista keskenään. Ellei
järjestystä ja annettuja kehoituksia noudateta, käy Kansanvaltuuskunnan
Elintarveasiain Osaston toiminta _kokonaan mahdottomaksi_ ja _sijaan
astuu täydellinen anarkia_. "Toverit, kaartilaiset ja työläiset! Me
_pyydämme_ (!) teitä vallankumouksen menestyksen nimessä säilyttämään
järjestyksen. Ellette luota nykyisiin toimihenkilöihinne, niin
_valitkaa uudet_, joihin luotatte, mutta säilyttäkää järjestys."

On kuin hän jo suunnittelisi jotain pakoretkeä, niinkuin rotta jo
etsisi reikää, mistä putkahtaa pois uppoavasta laivasta.

*

Yliopiston vuoro.

"Nyt on tullut yliopiston vuoro", sanottiin ennen, kun Bobrikoff ja
Seyn, tosin siinä ehtimättä onnistua, kurottivat kouransa yliopiston
kurkkuun. Nyt voi sanoa saman vallankumouksellisista. Eräässä
kirjoituksessa (joku, joka merkitsee itsensä "Yliopistomiehiä")
esitetään vaatimus, että yliopiston henki, siinä vallinnut järjestelmä,
on kokonaan muutettava ja että sitä varten on perustettava erityinen
yliopistoneuvosto, joka hoitaisi sen asiat, samoinkuin kouluneuvosto
tulee hoitamaan koulujen ja taideneuvosto taiteelliset asiat
kansanvaltaiseen suuntaan. Kirjoituksessa koetetaan houkutella
valtapaikkaisia dosentteja mukaan. Muuten on kirjoituksessa kylläkin
asiallista se, mitä siinä on lainattua siitä kritiikistä, mikä jo kauan
sitten on tullut yliopiston osaksi suomenmieliseltä taholta.

*

Koko hyvin.

Luen ilokseni "Tiedonantajan" uutisen, että valkokaartilaiset
Kuhmoisissa ovat olleet aseistetut "koko hyvin". Jos niin on ollut
Kuhmoisissa, niin kai myöskin on samoin rintaman muillakin osilla.

*

Senaattori taas runoilee.

Senaattori L. Letonmäki runoilee taas, tehneekö sitten jotain muutakin.

    YLI KUOLEMAN KENTTIEN.

    Kirj. L. Letonmäki.

    Täm' on tehtävä tehdas-orjan,
    työn lyöttämän vanhuksen:
    "Nyt eespäin te työläisnuoret
    yli kuoleman kenttien."

    Täm' on vaatimus työläisvaimon
    laps' rinnoilla nälkäinen:
    "Isät eespäin ja eespäin pojat
    yli kuoleman kenttien!"

    Täm' on kentälle sortuvan huuto,
    pyhä huokaus viimeinen:
    "Nyt eespäin, toverit, eespäin
    yli kuoleman kenttien!"

    Täm' on maailman kansojen käsky
    proletaarien miljoonien:
    "Ylös, eespäin, sorretut orjat,
    yli kuoleman kenttien!"

    "Maan herruus te vallatkaatte
    ja vapaus kansoillen!
    Nyt eespäin! Elämä kutsuu
    yli kuoleman kentien!"

Eipä siltä, että runo runona ei olisi mukiinmenevä mukailu jostain
einoleinoisesta.

*

Iivo Härkänen senaatissa.

Kuulin kerrottavan, että Karjalan tuntija kirjailija livo Härkönen
oli kutsuttu senaattiin asiantuntijana antamaan tietoja Venäjän ja
Suomen välejä ja tilejä selvittämään asetetulle suomalais-venäläiselle
sekakomitealle. Iivolle oli annettu takuu koskemattomuudesta hengen ja
vapauden puolesta. Hän meni senaattiin kirjoineen ja karttoineen.
Häneltä pyydettiin ja saatiin tietoja Vienan-Karjalan väestöoloista ja
maantieteestä pohjaksi keskusteluille sen liittämisestä Suomeen.
Komiteassa olisi pitänyt olla enemmistö liittämisen puolella. Gylling
oli m.m. tiedustellut, uskoiko Härkönen porvarien suostuvan rauhaan,
jos saisivat Karjalan ja ryssät vietäisiin maasta. Härkönen ei liene
osannut vastata sitä eikä tätä. Gylling oli ollut hermostunut ja sanonut,
että kaikki menee helvettiin. En ole päässyt tarkistamaan kertojani
tietoja. Kerron ne vain huhuina. Kai Härkönen aikoinaan juttuaa asiasta
autentisesti.

*

Kahnauksia.

Yhä useammin kuulee huhuja kahnauksista punaisten ja harmaiden veljien
välillä. Punaiset uhkaavat puhdistaa kasarmit ja ottaa ne itse
haltuunsa, kun ryssät eivät lähde heidän rintamalleen. Pitävät heitä
sen vuoksi vastavallankumouksellisina. Muuan joukko lähti luovuttamatta
aseitaan, joita sanoivat tarvitsevansa kotonaankin. Terijoella ne
heiltä ryöstettiin. Kahakassa oli kaatunut kaksi matruusia. Jotkut
palasivat Helsinkiin antamaan raporttia välikohtauksesta. Heidän
käsityksensä sikäläisistä suomalaisista tovereista oli, että nehän
eivät ole mitään vallankumouksellisia, vaan tavallisia rosvoja.

*

Vielä autolla ajajista (ks. I: 53).

"Pois eestä talonpoika, päästä herra helvettiin!" -- ivaa kansanhuumori
köyhän puolesta ylpeätä rikasta. Huutaja on varma siitä, että ajahan
aikasi, kyllä tiedän, mihin lopulta päädyt. Minä väistyn ja jään
tiepuoleen, sinä ajat ohi ja -- perille. Siitäkö lie syöpynyt veriini
taikauskomainen pelko kaikkien kellossa ja selkäkenossa ajavien
lopullisesta kohtalosta. Enkä minä ole, ainakaan omasta kohdastani,
onnistunut kokoamaan montakaan poikkeusta säännöstä, että ylpeys käy
lankeemuksen edellä. Tunsin nuoruudessani virkamiehen sitä vanhaa
ratsupiiskakantaa, jonka edessä talonpojan vielä 1870--80-luvullakin
piti seista hatuttomin päin ulkonakin. Se herra ajoi aina kellossa,
karkuutti edelle, otti hevoset majataloista, vaikka tuli myöhemmin,
oli sanalla sanoen mahtava mies, jonka edessä kaikkien täytyi
tietää huutia, mutta ei hoitanut asioitaan sen paremmin kuin että
vaillingin vuoksi menetti virkansa ja elättelihe vanhoilla päivillään
kalastuksella -- muuten kylläkin lievä helvetti, kun kalavesi oli hyvä.

Kun autot alkoivat tässä maassa riehua ihmisten kauhuna ja talonpoika
hevosineen ja rattaineen tuon tuostakin löysihe ojan takaa männiköstä,
kirahti varmaan moni hammas ja kuului kitkerä manaus. En ole voinut
oikein koskaan sietää autoja, en silloinkaan, kun itse selkäkenoherrana
olen kiitänyt ohi hullaantuneiden hevosten ja huutavien ja huitovien
eukkojen. Jos minulla olisi ollut oma auto, olen varma siitä, että
jo aikoja sitten olisin -- perillä. Ryssät olivat tuonnoisna vuonna
eräällä kalaretkellä vähällä takavarikoida sekä automme että meidät. Ja
niin on minussa yhä kasvanut taipumus pudistaa epäilevää ja varoittavaa
päätä kaikille, jotka mahtavoivat voimavaunun notkuvilla patjoilla ja
kietovat pölyhajuunsa pikkueläjät.

Kun Seyn pönäkkänä loistoautossaan pyyhkieli Helsingin katuja, niin
tapasimme ilkkumasta: aja, mitä ajat, on sinullakin vielä matkasi
määrä! Ja tuli hänenkin tielleen se, joka otti omansa. Niin otti
Borovitinowinkin, ja kaikki ne ylen ylpeät kenraalit ja amiraalit.
Otti keisarinkin, jonka hänenkin näin autossa ajavan, kuitenkin niin
surkeana, kuin olisi jo jotain pelännyt.

Takavuosina ajoivat autoissa humalaiset ylioppilaat, nuorukaiset
ja neidot niin, että oli ilkeä nähdä. Se oli sitä aikaansa, ylen
kevytmielistä ilonpitoa Suomen surullisimpina päivinä.

Sitten alkoivat matruusit ja muut tavaritsit pistimet tanassa pitää
tämän kaupungin katuja kilpa-ajo- ja ampumaratanaan. Missä nyt
ajanevat, ei niitä ainakaan näy niinkuin ennen.

Svinhufvudkin ajoi jonkun aikaa. Se oli kai se sama pahan onnen auto,
jolla Seyn ja Borovitinov olivat ajaneet. Ei hänellä tosin ollut sitä
uhmaavaa ärsyttävää ryhtiä, mikä yleensä autossa ajavilla suurilla
herroilla. Hänet näki vain vilahdukselta, kuomista lasin läpi. Auto
muistutti vähän vankivaunua. Kun hän astui ulos senaatin rappujen
edessä, hän hymyili hyväntahtoisesti ja nyökäytti päätään, mutta näytti
olevan hiukan hämillään. Ajattelin: kunhan ei mitään tapahtuisi hyvälle
miehelle tuossa pirun kelkassa. Mutta tapahtuipa kuin tapahtuikin.
Ajakoon hän kuitenkin kernaasti taas autolla, kun palaa. Autolla ajo on
nyt vähän siinäkin, kuinka ajaa ja kuka ajaa.

Nyt ajavat punaiset aivan niinkuin matruusit ennen, pyssyineen ja
pistimineen retkuen pitkin ja poikin sekä sisä- että ulkopuolella,
edessä ja takana, likasuojustenkin päällä vatsallaan. En luule, että
hekään hyvänsä edellä ajavat.

Älkööt vain valkoiset kerran tänne tultuaan ajako niinkuin punaiset.
[Lisäys jälkeenpäin: Ne ajoivat melkein niinkuin punaiset.]

*

Kiukuttelua.

Mitä kaikkia historiallisia näytelmiä, suurin osa kotimaisia, --
farssejakin, sillä farssikin voi välistä olla historiallinen näytelmä
-- onkaan meillä esitetty Kansallisteatterissa, sekä sen sisässä
että sen ulkopuolella talon vielä lyhyen olemassaolon aikana.
Isänmaalliset juhlat, kansalais- ja puoluekokoukset, Bergbom- ja
Iida Aalberg -juhlat, itsenäisyysjuhlat, vallankumoushuumausjuhla,
jossa venäläinen amiraali esittää eläköönhuudon vapaalle Suomelle
-- ja sitten puoliviralliset, puoleksi sinne pakotetut venäläiset
keisarilliset baletit ja entisen rakastajattaren Kjesinskajan
näytännöt ja viimein rouva Seynin hyväntekeväisyysiltamat, jotka
täytyi antaa pitää valtioavun menettämisen pelossa. Toiset ylpeätä
itsetuntoa herättäviä, toiset kansallista häpeää kirvellyttäviä.
Siellä pullistihe keisarillisessa aitiossa Seyn seurueineen, siellä
nähtiin Maksimoff, Stahovitsh suomalaisten senaattorien kera y.m.,
y.m. Siellä on kajahtanut "Maamme", "Herää suomi", Karjala, Die Wacht
am Rhein, Marseljeesi, Internationale. Ja nyt on kansallinen pyhättö
ja suomalaisen taiteen temppeli punaisten ja ryssien juhlamielen
purkupaikkana, maansa pettäneiden ja kansansa kavaltaneiden. Eilen
siellä oli bolshevistinen juhlakokous, jossa puhujina esiintyivät
Kullervo Manner, Aleksandra Kollontay ja Oskari Tokoi.

Rouvan puhe on tänään selostettuna "Tiedonantajassa". Puhuja kehui
sillä, että bolshevikit olivat ainoa puolue Venäjällä, joka suoraan
ja avonaisesti asettui kansojen täyden itsemääräämisoikeuden kannalle
ja tunnusti myöskin Suomen itsenäisyyden. Mutta mitä merkitsee tämä
itsenäisyys meille, kun päämääränä samalla on kaikkien kansallisten
rajain asevoimalla hävittäminen, ja kun ne rajat todella tätä nykyä jo
ovat hävitetyt meidän ja Venäjän väliltä, mikäli se on ollut heille
mahdollista? Jos Suomen kansalla olisi itsemääräämisoikeus, ei rouva
Kollontay olisi voinut esiintyä Kansallisteatterin näyttämöllä ilman
johtokunnan lupaa. Kollontay on valloittaja- ja sortajakansan edustaja,
seisoo pistinten varassa ja puhuu niiden päältä. Sillä venäläisellä
sotamiehellä, joka tuki meidän sortajiamme ennen ja joka nyt itse
meitä sortaa, ei ole muuta eroa, kuin että edellisellä oli tahraisessa
sinellissään olkalaput, joita jälkimäisellä vielä tahraisemmassaan
ei ole. Niin että kyllä se on yhtä pitkää kuin leveätä, mitä meidän
_siltä_ taholta saamaamme itsenäisyyteemme tulee. Ja tämmöisen liiton
juhlaa vietetään Suomen Kansallisteatterissa. Miksei Aleksanterin
teatterissa tai matruusiklubissa tai Uspenskin katedraalissa?

_Niissä_ olisi ollut oikea paikka puhujattaren ylistellä _venäläisen_
sosialismin tähänastisia saavutuksia. Kollontayn kehunta niistä
käy samaan henkeen ja tyyliin kuin meikäläisten ylistely omia
saavutuksiaan. Sota on lopetettu, teurastus on lakannut, ja se on muka
bolshevikien ansio. Sopinee kysäistä, onko taistelun lopettaminen
_sen_ ansio, jonka vastataistelija on saanut siihen tilanteeseen,
ettei hän enää _kykene_ taistelemaan, vaan antautuu täydellisesti
armoille? Ja mitä lopettamista se on, kun, niinkuin Kollontay kehahtaen
sanoo lopettamista vain tempuksi, manööveriksi, kun "tarkoituksena on
otollisen tilaisuuden tullen _alottaa uudestaan"?_

Monesta muusta bolssiensa "saavutuksesta" kehui Kollontay. Maakysymys
on m.m. ratkaistu. Miten? Vallankumous _nujersi_ aateliston ja
maanomistajain riistämisvallan. Siis otti vain. Kai pitäisi nyt
meilläkin meneteltämän samoin. Ottaako maa talonpojilta, ainakin
talonpojilta_kin_, sillä on sitä vähän maata niilläkin, ja antaako
maattomille? Mutta olisiko meidän maattomilla kykyä ja halua ja
pääomaa sitä viljellä? Uusi torpparilaki olisi pian sen osoittanut
ilman vallankumouksen väliintuloa. Meillä mennään mieluummin
tukkitöihin ja tehtaihin kuin ruvetaan raatamaan. Ehkä valmiit
talot kuitenkin kelpaisivat, jos karja ja muu irtaimisto seuraisi
pakkoluovutuksessa mukana. Ja juuri niin kai lienee tapahtunut
Venäjällä. Entisistä rengeistä, päiväläisistä ja torppareista tulisi
talollisia ja päinvastoin. Maan _omistajat_ muuttuisivat, mutta eivät
maan_omistusolot_. Sekin olisi sitä ryssäläistä yhtä pitkää kuin
leveääkin.

Nyt hän lähtee viemään tätä vallankumoustaan muuhunkin Euroopaan,
jos nyt meitä enää voi sanoa Euroopaksi -- vaikka se muukin Eurooppa
korkeine kanuunakulttuureineen? -- nyt hän lähtee täältä sinne. Meidän
Kansallisteaatterimme oli ensimäinen pysäkki sillä matkalla. Ehkä
tapausta tullaan pitämään ainakin pikkuisena merkkitapauksena Suomen
historiassa. Toinen kestikievari on kai oleva ooppera Kustaa Aadolfin
torin varrella Tukholmassa, jollei tie sitä ennen nouse pystyyn.
Pysyisi kotonaan ja kypsyttäisi omenansa, ennenkuin lähtee raakiloitaan
kaupalle ympäri kaiken maailman kyliä. Hänen omainkin ilmoitustensa
mukaan on siellä vielä yhtä ja toista keskeneräistä. Sillä paitse tuota
maakysymyksen ratkaisuaan ei bolshevismi siellä ole saanut aikaan muuta
kuin että on olemassa jonkunlainen valtion kontrolli teollisuudessa --
jota siellä ei enää ole olemassa. Sitäkin hän suosittelee Suomelle. Ja
lopuksi tietysti loistavinta venäläistä saavutusta, vallankumousta,
parlamenttarismin kukistamista, joka "ei vie kansanvaltaisuuteen, sillä
siinä porvaristolla olisi mahdollisuus ylläpitää valtaansa."

Mannerin ja Tokoin puheita ei tänään vielä selosteta. Huomenna saanen
nähdä, mitä heillä on ollut sanottavana suuressa juhlakokouksessa
Kansallisteaatterissa.

*

Manner evästelee.

Kansanvaltuuskunnalla on eilen vähää ennen juhlakokousta
Kansallisteaatterissa ollut juhlallinen istunto senaatissa, jossa ovat
olleet saapuvilla Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean ulkomaille
matkustavat jäsenet. Siellä ovat samoin kuin sitten illalla teatterissa
Manner ja Kollontay esittäneet suurvaltiollisen kaksinlaulun. Manner on
laulanut venäläisen vallankumouksen ylistystä, Kollontay suomalaisen.
Manner kiittää venäläisiä siitä opista, jota he ovat antaneet
_käytännöllisessä_ (ks. yllä) kumouksellisessa työssä; Kollontay
ilmaisee ihastuksensa siitä rohkeudesta ja sankariudesta, jolla täällä
kamppailua käydään.

Manner evästää vieraita matkalle. Hän lähettää Kollontayn mukana
terveisiä Eurooppaan, varsinkin Skandinaviaan, että niiden maiden
työläiset ponnistelisivat, jotta näiden maiden kapitalistit eivät
pääsisi ainakaan helposti hyökkäämään meidän niskaamme. Jos Suomen
työväki saa olla rauhassa vieraiden hyökkäyksiltä, tulee se kyllä
omin voimin (s.o. venäläisten avustamana) kukistamaan porvariston
vastavallankumouksellisen rintaman. Hän ei siis tyydy tähänastiseen
liittolaiseensa venäläiseen, vaan hakee apua kaikilta vierailta
kansanvalloilta Suomen porvaria vastaan. Se on kaikkien maiden
köyhälistöjen "yhtymistä". Mutta jos tuo porvariparka pyytää apua
muiden maiden porvaristoilta, on se maanpetturuutta.

Kollontay kukertaa omalta oksaltaan vastaan ja tarjoo
agitatsiomatkallaan rinnallaan paikan myöskin Suomen työväestön
edustajille, joiden pitäisi tulla Länsi-Euroopan työväelle selittämään
suomalaisten toverien taistelua.

Tämmöisiä kiertueita siellä Suomen senaatin täysintuntosalissa
suunnitellaan. Eiväthän mitkään _paikat_ tosin ole pyhät, onhan
kirkkojakin häväisty, tehty temppeleistä hevostalleja ja ryöväreitten
luolia. Olihan Suomen kansan pyhimpien tunteiden loukkaamista
Bobrikoffin ja Seynin aikakin.

Heidän jälkeensä tuuletettiin senaatin tupia. Suursiivouksen tarpeessa
ne tulevat olemaan tämänkin jälkeen: niissä kuulutaan asuttavan,
keitettävän, tiskattavan, tupakoitavan ja rähjättävän. Mutta enemmän
kuin ulkonaisen siivouksen tarpeessa, ne ovat sen maanpetturillisen
hengen poistuulettamisen tarpeessa, joka niiden ilmaa nyt saastuttaa.
Sillä paikat ovat toki ainakin jossain määrin pyhät nekin.

*

Mikä meitä mahdollisesti odottaa.

Anarkisti-lehti Rab. Znamja kirjoittaa: "Meidän on viipymättä
ryhdyttävä puhdistamaan Helsinkiä vastavallankumouksellisista. Me
kehoitamme kaikkia matruuseja ja sotamiehiä viipymättä muodostamaan
vallankumouksellisia joukko-osastoja ja pommit sekä kuularuiskut
käsissä heti ryhtymään kotietsinnöihin kaikissa taloissa, asunnoissa,
kellareissa, ullakoilla, varastoissa, ravintoloissa, kahviloissa,
hotelleissa sekä hallinnollisissa ja kunnallisissa laitoksissa
tarkoituksella juurineen hävittää vastavallankumouksellisten
pesäpaikat. Meidän tulee paikalla surmata kaikki kansan viholliset,
valkokaartilaiset ja heidän puoltajansa. Meidän ei tarvitse odottaa
Smolnan tai paikallisten edustuslaitosten kehoituksia ryhtymään
itsepuolustukseen. Hävittäkää siis porvariston pesät. Ampukaa
vallankumouksen viholliset. Vain voimalla ja säälimättömällä terrorilla
me voimme hävittää kaikki orjuutemme eri muodot."

*

Ohjeita "tuomareille"

Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto julkaisee tänään monen
palstan pituiset ohjeet rikosasiain oikeudenkäyntijärjestyksestä
vallankumousoikeuksissa. On koko joukko uusille tuomareille nähtävästi
hyvinkin tarpeellisia määräyksiä, neuvoja ja ohjeita. Alku on aina
vaikeaa, mutta ehkä se siinä menee, kun miehet tottuvat.

Niinkuin porvarillisiin oikeuksiin ei vallankumousoikeuteen tarvitse
haastattaa todistajia lautamiehen kautta, vaan voi jokainen itse
haastattaa todistajansa. -- Valaa ei oteta, riittää, kun todistaja
on _vakuuttanut_ puhuvansa totta. -- Liekö käytännössä jo ruvennut
tapahtumaan toisin, koska katsotaan tarpeelliseksi muistuttaa, että
päätöstä tehdessä eivät asialliset _eikä yleisö_ saa olla läsnä. --
On ehkä myöskin ollut aihetta vaatimukseen, että "oikeuden edessä on
esiinnyttävä siivosti".

Tottahan on, että meidän porvarillinen oikeudenkäyttö on ollut
hirvittävän hidasta. Nyt pannaan tuomareille uusi kurssi. -- "Jotta
oikeudenkäyttely vastaisi tarkoitustaan, täytyy sen tapahtua
_nopeasti_, mikäli mahdollista yhtä päätä loppuun asti." Enintään saa
päätöksen antaminen lykkäytyä seuraavaan päivään.

On nähtävästi ollut tuiki tarpeellista huomauttaa, että "päätös on
laadittava siten, että jos syytetty tuomitaan, käy selville, _minkä_
rikoksen asianomainen on tehnyt."

Oikeus voi takavarikoida tuomitun omaisuuden, koska voi olla tarjona
se vaara, että sakkoon tuomittu itse tai muut hävittävät hänen
omaisuutensa.

Tuomarin tulee olla "inhimillinen, mutta ei hempeämielinen."
"Kansanmiehen omantunnon ja kansan oikeuskäsityksen mukaan
punnittakoon, kuka on syyllinen ja kuka ei, ja hänen terveen järkensä
mukaan mitattakoon, mikä rangaistus kulloinkin on kohtuullinen."

Loppuhuomautuksena lausutaan, että elköön missään tapauksessa
annettako oikeudenkäytön kompastua vanhojen turhantarkkojen muotojen
ja kaavamaisuuksien tavotteluun, vaan olkoon oikeus, kuten sen nimikin
kuuluu, vallankumousoikeus, _omantunnon ja kansan väärentämättömän
oikeustajunnan tarmokas tuomioistuin_.

Mikähän nyt sitten lienee se kansanmiehen omatunto ja väärentämätön
oikeustajunta? Kai ne ovat jonkunlaisia vastakohtia herrasmiehen
omalletunnolle ja oikeustajunnalle.

Mutta kuinka tahansa: jos ei oikeudenkäytön puolueettomuus perustu
muuhun kuin siihen, ollaan ilman lain turvaa, niinkuin tietysti ollaan
jo muutenkin. Siitä ei siis ole syytä päivitellä, vaikka sitä aina vain
tulee tehneeksi.

*

Punaisen armeijan muonitus- ja vaatetushuolet yhä suurenevat. Varsinkin
vaatekappaleiden jakelutapa näyttää synnyttäneen tyytymättömyyttä. Otan
tietoni eräästä yleisesikunnan omasta kiertokirjeestä. Kaikki tahtovat
yhtä paljon vaatteen apua, mutta kun toisilla on enemmän omia vaatteita
kuin toisilla, tulevat toisen varustukset paremmiksi kuin toisen. Siitä
on syntynyt "ristiriitoja". Niiden sovittamiseksi on päätetty, että
sotilaan on hankittava vaatteensa itse siten, että hänen palkastaan
vedetään pois hänen saamansa vaatekappaleen hinta. Mitähän sanonevat
eukot kotona siitä, että heidän avustuksensa näin vähenee? On myös niin
hullusti, että niinkuin esikunta sanoo, kysymys palkastakin on vielä
ratkaisematta sentähden, että tuhannet muut kysymykset on täytynyt
ratkaista sen edellä vallankumouksen "onnistumiselle tärkeämpinä
tekijöinä."

Arveluttava pula on siis olemassa, mutta esikunta koettaa päästä
siitä sillä, että huudahtaa: "Eteenpäin siis... jatkuvaa uljuutta,
uhrautuvaisuutta ja kärsivällisyyttä" j.n.e.

"Toverillisesti Yleisesikunta. Ali Aaltonen."

*

Orjatsalo ennustaa.

Näyttelijä-kirjailija-seikkailija Aarne Orjatsalo on liittynyt
kapinallisiin. Hän esiintyy nyt köyhälistön ystävänä. Tämän päiväisessä
"Tiedonantajassa" on häneltä kirjoitus "Vailankumouksen tie", joka
ei ole mitenkään erikoinen. Siteeraanmahan kuitenkin seuraavan:
"(Porvarillisten) omat joukot varmasti kääntyvät heitä vastaan. Ja
tilinteon päivä on heidän joukossaan oleva ankarampi ja kenties
verisempi, kuin mitä se nyt on meidän rintamallamme."

*

Matala moraalimme.

Kun sota puhkesi ja täällä alotettiin valli- y.m. varustukset, ja kun
tehtaat, tosin puoliväkisin, muutettiin venäläisiksi asetehtaiksi ja
muita sotatarvetilauksia suorittamaan, kun monen monet yksityiset
rupesivat urakoitsijoina kokoamaan suuria voittoja, ja kun
liikkeiden osakkeilla sitten harjoitettiin pörssikauppaa ja kaikkein
isänmaallisimmat miehet ja naiset sulloivat ruplia taskuunsa nähtävästi
tuntematta siitä mitään isänmaallisen tai eetillisen omantuntonsa
vaivoja, tulin usein ajatelleeksi, miten matalaa moraalimme sittenkin
on. Kaikille oli kyllä selvää, että Venäjän voitto olisi meidän
tuhomme, että sen ase- ja muiden varastojen kartuttaminen oli omaan
rintaan kerran tähdättävän puukon takomista, teroittamista. Eihän
tietysti voitu harjoittaa mitään julkista agitatsiota vastarinnan
aikaansaamiseksi. Mutta olisi voinut toivoa, että tässä asiassa jos
missään olisi muodostunut maanalainen passiivisen vastarinnan rintama.
Niin ei tapahtunut, vaan päin vastoin toimittiin oman voiton toivossa
aktiivisesti venäläisen voiton hyväksi, vieläpä sittenkin, kun jääkärit
olivat niiden ammusten yletettävissä, joita täällä valmisteltiin.

Sanotaan ehkä, että oli pakko, että täytyi pelastaa maan teollisuus,
että tehtaat muuten ehkä olisivat joutuneet kokonaan venäläisten
käsiin. Saatiinhan edes jotain pelastetuksi, estetyksi venäläistä
työväkeä tänne tulemasta. Olkoon niinkin. Mutta alistumis- ja
myöntyväisyyspolitiikkaa tämä oli, ei vähimmässäkään määrin
perustuslaillista. Olisi siinä varmaan voitu saboteerata, jos olisi
tahdottu, mutta oli mukavampi pistää rahat taskuunsa. Ei ole tämäkään
historiamme kauniita lehtiä. Liikeveljeys venäläisten kanssa vei
siihen, että rahakas venäläinen kundi Helsingin myymälöissä oli
suosittu, kun suomalainen köyhempi tuskin siedetty. Omaksuttiin
venäläiset liiketavat lahjuksineen ja väärine laskuineen. Ei ne ole
vain punaiset, jotka ovat "veljeilleet".

On katkerahko kohtalon iva, että ne vallihaudat ja muut varustukset,
joita me porvarillisesta rakennusmestariurakoitsijasta ja pikkupomosta
gulashi- ja pörssikeinottelija-miljoonamieheen saakka olemme olleet
kaivamassa, nyt ovat punaisten parhaita tukipaikkoja, joista ne
meitä uhkaavat ja jotka ovat meidän valloitettavat verellämme. Ja
niin katkeran kitkerää kuin se onkin, täytyy myöntää oikeaksi, mitä
eräässä "Työmiehen" tänäisessä kirjoituksessa "Venäläiset ja me"
(joka _muuten_ tietysti on täynnä valhetta ja vääristelyjä) sanotaan:
"Suomen porvaristo antoi passiivisen kannatuksen Venäjän sortovallan
niille toimenpiteille, joilla meitä näännytettiin. Ja kylläpä he vallan
hyvässä sovussa tasasivat venäläisten sotarosvojen kanssa valtion
varustustöissä kähveltämänsä varat ja veivät kaikenlaisilla verukkeilla
monen työläisen palkat..." En tiedä, onko totta, mutta pelkään pahoin,
että on totta, mitä lehti vielä väittää: että "urakoitsijat ovat
ilmoittaneet venäläisille töiden teettäjille, että ei tarvitse maksaa
työläisille niin paljon kuin siellä ensiksi suunniteltiin."

Ja vallityömiehet poloiset, ne punaiset, jotka noita hautoja kaivoivat,
kaivoivat niitä luultavasti omiksi haudoikseen. Ehkä piankin heidän
verensä vuotaa niissä virtanaan.

*

Kätilö Manner.

Eilen, kun selostin rouva Kollontayn puhetta Kansallisteatterissa,
ei Mannerin puhe, johon se oli vastaus, vielä ollut julkaistu.
Tänään se täyttää kuusi palstaa "Tiedonantajassa". Se on oikein
jymypuhe, ohjelmapuhe, laadittu ja lausuttu samaan tyyliin kuin minkä
tahansa suuren maan pääministerin. Siinä vedetään sen hallitusmuodon
suuntaviivat, jonka kansanvaltuuskunta aikoo antaa Suomen kansalle. Kun
tämä asiakirja kai aikoinaan tulee olemaan pykäliin pantuna valmiina,
jätän puheen siltä kohdaltaan selostamatta. Maistiaisiksi kuitenkin
muutamia kohtia.

Manner on ajatellut, että uuteen valtiomuotoon tulisi kuulua
määräykset, joiden kautta määrätty luku Suomen äänioikeutettuja
kansalaisia, esim. 10,000, olisi oikeutettu tekemään kansan
eduskunnalle vaatimuksen, että siitä ja siitä asiasta on laadittava
sellainen ja sellainen laki. Ne 10,000 saisivat jättää joko valmiin
yksityiskohtaisen tai _ylimalkaisen_ ehdotuksen. Ja kansaneduskunta
olisi velvoitettu tuota 10,000 kansalaisen lainsäädäntöalotetta
käsittelemään ja siitä päätöksensä tekemään. Jos eduskunta kaikinpuolin
hyväksyisi noiden 10,000 tekemän ehdotuksen, niin asia tulisi sillä
jo päätökseen. Mutta jos muutettaisiin ehdotusta jonkun verran, niin
kansa taas yleisellä äänestyksellä voisi ratkaista, hyväksyykö se tuon
10,000:n tekemän alkuperäisen vaiko kansaneduskunnan siitä muokkaaman
ehdotuksen. "Demokraatiseen järjestykseen tulee kuulua myös sen, että
kansaneduskunnan muistakin päätöksistä, jotka eivät ole lähteneet
suoraan kansan alotteesta, voidaan vedota yleiseen kansan äänestykseen."

Kymmenentuhatta kansalaista -- tai sanokaamme kymmenen agitaattoria,
jotka saavat kokoon kukin tuhat nimeä, -- voisi siis milloin
tahansa pakottaa eduskunnan käsittelemään päähänpistojaan ja vaatia
mahdollisesti koko kansan vähäväliä niistä äänestämään. Mikä kunta
tahansa voisi saada eduskuntaan nurkkapatrioottiset alotteensa.
Semmoisia alotteita voisi kerääntyä satoja. Kansanvalta sortuisi
varmasti ennen pitkää omiin hameihinsa.

Että meillä sosialismi on ollut salaisesti pyrkimässä yksityisen
omistusoikeuden lakkauttamiseen, siitä on ollut oireita havaittavissa
Mannerin puheessa vaatimus siitä tuodaan julki.

Samoinkuin Kollontay venäläisen vallankumouksensa kehuu Manner
omansa saavutuksilla. Hän vertaa vallankumoustaan, ja kai samalla
myös itseään, sen ylintä toimihenkilöä, _kätilöön_, joka vapauttaa
synnytystuskissaan olevan yhteiskunnan ja sen kohdusta kirvoittaa
terveen, elävän ja voimakkaan uuden yhteiskunnan. Se on jo
kirvoittanutkin jotain. Se on jo "verrattain vähällä vaivalla"
kaatanut yhteiskunnan ylirakenteen ja nyt se tosiasiallisesti
hallitsee tässä maassa ja pitää hallussaan valtiovaltaa, käyttäen
sitä tarkoitusperiensä hyväksi. "Samalla se myös kaikella voimallaan
pyrkii eteenpäin ja askel askeleelta ottaa käsiinsä myös yhteiskunnan
taloudellista valtaa. Se on ottanut valvontansa alle taloudellisen
elämän eri aloja. Tehtaita pannaan jo käyntiin työväen omilla toimilla.
Työväen luottamusmiehiä pannaan niitä ohjaamaan ja teknillisesti
hoitamaan, taloudellisesti järjestämään. Samaten maatiloja jo tässä
maassa monin paikoin työväen järjestöt luottamusmiestensä ja tilojen
alustalaisten välityksellä hoitavat. Näin valtiollisen vallankumouksen
suurten saavutusten ohella _taloudellinen_ vallankumous askel
askeleelta menee eteenpäin ja sillälailla valmistaa sitä perustusta,
jolla työväen tulevaisuuden vallan tulee seistä, jotta se olisi
pysyväinen ja varma."

Pysyväinen ja varma. Ei ole milloinkaan ollut paremmin paikallaan
vertaus vuoresta, joka synnytystuskissaan puhkuen loi naurettavan
hiiren... Ei vain tahdo nauru naurulle tuntua, vaikka koettaisikin.

*

Siviilijutut saavat levätä.

Kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto ei nähtävästi tahdo
jättää oikeudenhoitoa retuperälle. Se ilmoittaa kanslistinsa Tyko
Varto'n kautta, että kaikki raastuvan- ja kihlakunnan oikeuksissa
(miksei myös hoveissa ja senaatissa?) keskeneräisiksi jääneet
rikosluontoiset asiat ovat tutkittavat ja tuomittavat sen paikkakunnan
vallankumousoikeudessa, missä ne ovat tapahtuneet.

"N.s. siviiliasiain, eli juttujen, joiden pohjana ei ole rikosta,
käsittelystä ja oikeuslaitoksista tulee piakkoin julkaistavaksi
erityinen laki, joten sellaiset jutut saavat levätä siihen asti."

On hyvä, että ne saavat vielä vähän aikaa levätä, sillä olisi muuten
tainnut tulla ylivoimainen urakka vallankumousoikeuksien juristeille.
Velkahakemusjutut kai voinevat tulla piankin ratkaistuiksi, niin pian
kuin julaistaan laki yksityisen omistusoikeuden poistamisesta. Kun
ei velkoja saa omistaa mitään, ei hän myöskään voi vaatia olematonta
omaansa takaisin -- jos on porvari. Jos hän on sosialisti, hän
luultavasti sekä voi että saa.

*

Venäläisten irtaimisto.

Ilmoitetaan, että kaikki Venäjän sotalaitoksen hallussa oleva irtain
omaisuus, samaten kuin aseet, ampumavarat ja elintarpeet ovat
siirtyneet Suomen kansanvaltuuskunnalle. Ei mainita, onko siirto
tapahtunut oston kautta, vai onko kysymyksessä suurenmoinen lahjoitus,
sillä kai tuon tavaran arvo lähennellee miljaardia. Jos se on kauppa,
on se kai tavallinen velkakauppa, sillä milläs meidän punaisemme
maksaisivat, kun ei ole millä maksaa kaartilaisten palkkojakaan.
Jos se on lahja, niin se on lahja Suomen valkoiselle kansalle, joka
voitettuaan ottaa sen sotasaaliina punaisilta.

Ei sanota, kuuluvatko laivatkin irtaimistoon. Nähtävästi eivät. Eikähän
niitä toistaiseksi voitanekaan lukea irtaimistoon, ne kun ovat vahvasti
kiinni jäätyneinä Kruunuvuoren selällä. Vaan ehkä Mannerheim ne
aikanaan "irtauttaa."

*

Aito meikäläistä.

"Tiedonantaja" on saanut käsiinsä jonkun koneella kirjoitetun
kiertokirjeen, jossa m.m. kehoitetaan "kaikkia kansalaisia, niin miehiä
kuin naisiakin, panemaan tarkoin muistiin ne henkilöt, jotka punaisten
palveluksessa ovat unhottaneet, mitä heidän isänmaansa ja kunniansa
heiltä vaatii, niin että he, kun tilin päivä piakkoin lähenee, saavat
ansaitun rangaistuksen rikoksistaan."

Lehti puolestaan uhkaa sen johdosta:

"Siis kuinka herrasväkeä vain huvittaa. Punaisten rintamalinjojen
sisäpuolella lienee vielä suurin osa kapitalistiluokan palveluksessa
olevia. Punaisten pitämään muistikirjaan voisi niin ollen tulla myöskin
merkityksi melkoinen määrä intiviitejä sen suuren tilinteonpäivän
varalta."

Sanon näistä ja noista: yhtä luuta vuohen sarvi. Kosto on meidän
kansallisimpia ominaisuuksiamme kiro- ja vainovuosien ajoilta ja paljoa
aikaisemmilta ja myöhemmiltä. Voittipa kuka hyvänsä, epäilemättä tulee
loppulitviikki molemmin puolin tapahtumaan juuri tässä hengessä.

*

Diplomaattinen kirjeenvaihto.

Tämän päivän suuri uutinen on diplomaattinen kirjeenvaihto Ruotsin
pääkonsulin ja kansanvaltuuskunnan välillä. Konsuli on Venäjän armeijan
ja laivaston täkäläiselle aluekomitealle jättänyt kirjelmän, jossa
hän Suomen riippumattomuuteen ja Venäjän demobilisoimiseen vedoten
lausuu sen Saksan, Ranskan, Englannin, Hollannin, Tanskan ja Norjan
hallitusten tukeman toivomuksen, että venäläiset joukot siirrettäisiin
pois Suomesta. Se helpoittaisi suuresti sisäisen rauhan aikaansaamista
ja siten myös tämän verenvuodatuksen lopettamista, joka nyt järkyttää
mieliä koko sivistyneessä maailmassa.

Tästä kirjelmästä on venäläinen aluekomitea antanut tiedon
kansanvaltuuskunnalle, joka siihen vastaa, niinkuin näyttää,
aluekomiteankin puolesta. Vastaus on sävyyn ja tyyliin nähden
aito Manner-Sirolaa, jotka ovat sen allekirjoittaneet. Siinä
väitetään, että venäläisten täällä viipyminen ei suinkaan häiritse
eikä loukkaa tai uhkaa riippumatonta Suomea. Päinvastoin Venäjän
kansankomissaarien neuvosto on kaiken aikaa mitä selvimmin osoittanut
kannattavansa Suomen riippumattomuutta ja jalosti tukenut Suomen
kansan vapautta ja oikeutta, myöskin viime aikoina, jolloin täällä
vastavallankumoukselliset ainekset valitettavasti ovat tavantakaa
aiheettomasti hyökänneet kansallemme myötätuntoisten venäläisten
sotaväenosastojen kimppuun.

Tämän jälkeen seuraa Suomen kansan puolesta ankara vastalause Ruotsin
Ahvenanmaan valtausta vastaan sekä sitä vastaan, että Ahvenanmaalle on
laskettu maihin suomalaisia vastavallankumouksellisia. Tämä menettely
on ristiriidassa Suomen riippumattomuuden kunnioittamisen kanssa ja on
Suomen alueellisen koskemattomuuden ja kansamme itsenäisyyden loukkaus.

Pää- ja ulkoasiain ministerit Manner ja Sirola ovat terhakoita poikia,
niskakarvat pystyssä. Heidän diplomaattinen tyylinsä muistuttaa
venäläisten toverien kursailematonta kirjoitustapaa, jota vanhan koulun
tyyliniekat hioittuine ja sorvattuine sanontoineen varmaankin jäävät
suu auki ihmettelemään. Niin puhuu ainoastaan se, jolla on voimakeinot
takanaan tukemassa sanojen tehoa. Ja onkinhan heillä takanaan
vallankumouksen punainen armeija sekä Venäjällä että täällä kotona.
He voivat riippumattoman Suomen puolesta itse ratkaista, kuinka kauan
venäläisten sotavoimain täällä viipyminen vielä on välttämätön.

Johtaako tämä diplomaatinen sananvaihto siihen, että Ruotsi jättää
Ahvenanmaan, vai julistaako se sodan kansanvaltuuskunnalle? Luultavasti
se ei johda kumpaankaan, vaan jää keskustelu vastaukseksi kysymykseen.

*

Vihdoinkin.

Haapalainen vaatii, vihdoinkin, rikoksellisten, anarkististen ainesten
poistamista kaartistaan. Hän on pakotettu myöntämään, että armeijassa
on semmoisia, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen yksityisten
etujensa ajamiseen ja ovat valmiit ase kädessä käymään rosvouksiin,
murhiin, ryöstöihin ja muihin konnantekoihin. Ne ovat riisuttavat
aseista, vangittavat ja rangaistavat. Kielletään myös langettamasta
kuolemantuomioita eikä saa tehdä sitä edes vankeihin nähden. Kuinkahan
monta tuollaista tekoa siis lieneekään jo tehty? Ja mitä ajatellevat
rehelliset työläiset tällaisista paljastuksista?

*

Tokoin toimia ja toiveita.

Siinä suuressa juhlakokouksessa, joka tiistaina pidettiin
Kansallisteatterissa, esiintyi puhujana myöskin O. Tokoi. Hänen
puheensa on julaistu vasta tänään. Sen aiheena on "Elintarvepula
ja vallankumous", ja on tietysti erikoisesti omansa kiinnittämään
porvarinkin mieltä, sillä jos Tokoi saa leipää, putoaa siitä kai
murunen pöydän alle meille porvari-koirillekin. Vaikka eihän tiedä.
Tokoin sanoissa, että "työväen ei tarvitse kuolla nälkään yhtään
tuntia aikaisemmin kuin herrojenkaan", on jotain kätkettyä uhkaa. Jos
tulee tiukka, porvari luultavasti saa kuolla jo päivää ennen. Ettei
meitä tulla säälimään, jos niin kireälle ottaa, siihen valmistaa Tokoi
mielipidettä omissa piireissään syytöksillään, että elintarvepula
Etelä-Suomessa on hallituksen tahallisesti järjestämä. Se ei ole
ainoastaan puhdistanut tätä osaa Suomea elintarpeista ja koonnut niitä
pohjoiseen, vaan myöskin "tietoisesti tukkinut kaikki kauppatiet, ettei
ulkoapäin olisi mitään apua saatavissa."

Hänen omat toimensa kauppateiden avaamiseksi ovat vain toiveita ja ne
toiveet ovat niin vähäiset, että hän pelkää tulevan ajan, "jolloin
työväki itse huutaa alas sen hallituksen, jonka se on asettanut,
käsittämättä niitä vaikeuksia, joissa me elämme." Amerikka on kuitenkin
jotain luvannut, se ei ainakaan tahdo, että "Suomen työväki kuolee
nälkään." Ja ystävä Venäjä on myös luvannut. Siellä harhailee "350
vaunulastia meidän jo ennen ostamaamme viljaa, ja on _koetettu_
ryhtyä toimenpiteihin näiden karkulaisten kiinni saamiseksi ja tänne
palauttamiseksi. Mutta se ei ole helposti järjestettävissä, sillä
Venäjän kulutuskeskuksissa myös kärsitään nälkää. Pietari, jonka läpi
elintarpeet ovat kuljetettavat, on itse monta kertaa, ei päiviä,
vaan jopa viikkokausia ilman leipää." Pietarissa käydessään on Tokoi
näillä asioilla nähnyt, että työläisillä ei ole ollut leivänmurua
pistää suuhun ja siitä huolimatta heitä elähyttää ja innostuttaa
vallankumouksellinen mieliala. "He uskovat vallankumouksen lopulliseen
voittoon, he kestävät kohtalonsa, _purevat kaalia ja kurkkua_. Se on
kerrassaan ihailtavaa. Siinä suhteessa meillä on heistä hyvin paljon
opittavaa."

Niin Tokoi. Venäjän vallankumous on nyt kaalin ja kurkun varassa. Mutta
kun meillä ei ole viimeisenä varana edes sitäkään.

Venäläiset lupaavat ja lupaavat. Venäjän liikeasiain komissario,
toveri Nevsky, on antanut Tokoin valtuutetulle täydet oikeudet käydä
kaikilla Venäjän rautatieasemilla _etsimässä_ tänne lähetettyjä
viljavaunuja ja antanut määräykset kaikille virkamiehille, että heidän
on avustettava hänen lähettiläitään. Punaisen kaartin ylipäällikkö on
antanut määräyksen, että Punaisen kaartin on tarvittaessa avustettava
viljalasteja perille toimitettaessa. "Venäläiset _ovat siis luvanneet_
kaikkea sitä avustusta, minkä suinkin ihmiskäsi saattaa antaa.
_Toivomme_, että jo läheisessä tulevaisuudessa seuraukset tulevat
näkyviin, mutta _mahdollista on, että meidän täytyy_ sittenkin monta
kertaa tässä vallankumoustaistelussa _nähdä suorastaan nälkää_."

Eivät nämä punaiset toiveet todella ole valoisat. Olisihan luullut
pitävän hiukan ottaa huomioon, mihin eväät riittävät, ennenkuin lähti
vallankumouksen taipaleelle. On nyt myöhäistä hiki hatussa hääriä
ympäri Venäjän valtakuntaa hakemassa syötävää, joka luultavasti jo
aikoja sitten on pistetty parempiin suihin.

*

Suuria lapsia.

Saksalaisten tänne tulosta ei kuulu mitään. On kyllä huhuja, että
Suomenlahden suun ohi on kulkenut pohjoiseen suuri saksalainen
eskaaderi ja että Danzigista on lähtenyt liikkeelle kuletuslaivoja.
Meikäläisten voiton varmuus minua hiukan huolettaa. Täällä jo jaetaan
Venäjää meidänkin hyväksemme. Kuolan niemimaa ja koko Viena meille!
Raja Nevaa myöten, jopa sen ylikin. Inkeri ja Viro! Niinkuin Googin
ennustuksessa on suunniteltu!? Näin taannoin kartan, jossa meidän
rajamme oli nauhoin ja nuppineuloin senmukaisesti merkitty. Mutta
voihan _mielikuvituksessaan_ nuolaistakin, ennenkuin tipahtaakaan.
Lapsena sain sokerin maun suuhuni, kun vain suljin silmäni ja sitä
ajattelin. Olemme monessa suhteessa suuria lapsia.

*

Uutispörssi.

Huhut tapahtumista rintamilla ovat niin ristiriitaisia, että ne lopulta
menettävät kaiken mielenkiintonsa. Kuinka monta kertaa lieneekään Pori
ja Turku valloitettu ja Tampere "pian" otettu ja liikeyhteys Pietariin
katkaistu. Varmuudella emme oikeastaan tiedä mitään muuta kuin että
rintama seisoo jotenkin ennallaan kulkien Porin pohjoispuolelta
Tampereen pohjoispuolelle, sieltä Padasjoelle, Heinolaan, Mikkelin
eteläpuolelle, Antreaan ja rajalle. Junat ainakin yhä kulkevat täältä
Tampereelle, Turkuun, Poriin ja Pietariin.

Mutta kuinka vähän luotettavia tiedot ovatkin, ei niitä ilmankaan
tule toimeen. Kerään niitä, kirjoitan kaikki kuulemani muistiin ja
harjoitan niiden kanssa vaihtokauppaa. Meillä on muutamilla tuttavilla
oikea uutispörssi, johon kokoonnumme kerta pari päivässä noteeraamaan
vapaustaistelun kurssia. Siihen kuuluu etupäässä eräässä suuressa
talossa asuvia koulumiehiä. Eräs sanomalehdenpäätoimittaja ja
valtiopäivämies on asunut talossa, poissa kotoaan, koko kapinan ajan.
Hän ei ole liikkunut sieltä muuta kuin kerta saunassa. Hänellä on veli,
hänkin valtiopäivämies, joka on kosketuksissa toisten tietotoimistojen
kanssa ja saa sieltä tietonsa. Samoista lähteistä alkuisin olevat
tiedot kohtaavat usein toisensa eri henkilöjen kantamina. Aamupäivällä
käyn tavallisesti ensi kerran tuossa paikassa. Iltapäivällä kokoontuu
uutisklubi mieslukuisampana. Silloin saapuu sinne eräs yliopettaja
lukemaan meille venäläisiä lehtiä, joiden avulla voimme seurata
varsinkin Venäjän tapahtumia. Ne ovatkin tätä nykyä suurarvoisia, kun
Saksa taas alkaa hyökätä itää kohti. Samat tiedot ovat sitten lyhyemmin
esitettyinä silkkipaperilehtisissä.

Tänään kerrottiin A. Gripenbergiltä Tukholmasta tulleen salaisen
sähkösanoman, jonka mukaan Vaasaan on saapunut suomalainen laiva
"Arcturus" tuoden 12 tykkiä, 35,000 kivääriä ja 1 milj. patruunaa ja
100 jääkäriä. Viikon päästä on odotettavissa toinen laiva, joka tuo
raskasta tykistöä.

Kevein askelin kuljin siis tänä iltana kotiin. Ehkä rintamat vähitellen
alkavat etelääntyä, kun saavat aseita.

*

Pohjalaista sisua.

Sain tänään kuulla kertomuksen pohjalaisesta sisusta. Eräs tuttavani
oli kirjoittanut kuulleensa sen eräässä saunassa Tampereella. Toinen
punainen oli siitä ihaillen puhunut toiselle punaiselle. He olivat
saaneet vangiksi joitakin pohjalaisia, joilta riisuttiin vaatteet,
ennenkuin heidät vietiin ammuttaviksi. "On ne perkeleen poikia ne
pohjalaiset; eivät olleet millänsäkään, pyysivät vain jättämään sukat
jalkaan, ettei tulisi nuha ammuttaessa. Sitten osoittivat sydämen
kohtaa: 'Siinä on pilkka, ammu siihen, jos osaat.'"

*

Sota kuin sota.

Olin tähän saakka uskonut, että jos täytyisi valita kahden pahan
välillä, kahden kansan välisen ja kansalaissodan välillä, jälkimäinen
olisi rauhanystävän kannalta tuomittava paljon ankarammin kuin
edellinen ja katsottava vieläkin valitettavammaksi. Luen sen vuoksi
melkoisella hämmästyksellä "Arbetet"-lehdestä väitteen, että
"tietoiset" työläiset, samalla kuin he ovat kironneet maailman
sotaa ja jokaista muuta sotaa eri kansain kesken, aina ovat samalla
tunnustaneet, että kuitenkin on sota, joka köyhälistön mielestä on
oikeutettu: luokkasota, köyhälistön oma sota sortajiaan vastaan, sen
sota vapautumisensa puolesta.

Onko se siis vain sodan tarkoitusperä, joka ratkaisee sen oikeutuksen?
Sota itsessään ei ole hyvä eikä paha. Mutta onhan kansojenkin sodilla
tarkoitusperänsä, joita sotaakäyvät kansat pitävät yhtä oikeuttavina
kuin luokat omiaan. Ja jos luokkasota on oikeutettu yhdelle luokalle,
niin on se kai toisellekin, porvaristollekin. Jos se oikeutus riippuu
vain tarkoitusperistä, silloin voi porvaristokin alkaa sodan, milloin
esim. pelkää hyökkäystä tai sortoa työväen puolelta. Luultavasti
tuleekin vielä taisteltavaksi monta porvariston vapautussotaa
köyhälistön vallananastussotien jälkeen. Tämä meidän sotamme on jo
semmoinen. Maailmanrauhan rakentaminenhan on muka imperialistienkin
päämääränä, vaikka heidän sotansa todellisuudessa on vain ryöstösotaa.
Samoin tämmöisten luokkaryöstösotienkin kuin tämän meidän. Kaikki
sotivat ovat susia lammasten vaatteissa.

*

Jaa, nythän on taas lauantai-ilta. On täysikuu. On kulunut vasta neljä
viikkoa, yksi taivaallinen kuukausi siitä, kuin tämä alkoi.

Montako kertaa kalpeat kasvot tuolla ylhäällä saanevat kääntyä päin ja
pois, ennenkuin on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Kai monta ja
vielä monenkin monta.

*

Ruvetaanko ottamaan panttivankeja?

Tulee niin paljon tietoja murhista ja tihutöistä maaseudulla, useimmat
minulle outoja henkilöitä, etten ole tullut tehneeksi niistä enää
muistiinpanoja. Joskus taas kumotaankin tiedot. Etäämpää tietysti tulee
tietoja niukemmin, vaikka siellä kai tapahtuu vielä enemmän, rintamain
läheisyydessä. Tällä haavaa pelätään varsinkin panttivankien ottoja,
jopa pogromejakin, joita poistuvien matruusien luullaan panevan toimeen.

"Työmiehen" kirjoituksetkin tulevat yhä verisemmiksi ja kiihkoisemmiksi.

*

Hämärtää.

En huomaa, että ihmiset näissäkään vaikeissa oloissa olisivat entistä
paremmat, jalommat, eivät edes yksityisessäkään elämässään. Lieköhän
montakaan, jotka käyvät tilille itsensä kanssa. Me olemme kaikin
puolin oikeassa, he ovat kaikin puolin väärässä. Koston tunne kehittyy
siveelliseksi velvollisuudeksi. Se on olevinaan oikeuden tunnetta, se
pukeutuu ihmisten sitä itsekään aavistamatta siihen vaippaan. Jotkut
kyllä sanovat: tietysti ovat vain johtajat rangaistavat, muille on
annettava, mikäli mahdollista, armahdus. "Mikäli mahdollista" on
hyvin venyvä. Minusta tuntuu, minä suoraan sanoen jo pelkään meidän
puolestamme, sittenkuin olemme voittaneet, ettemme kykene korjaamaan
voittomme hedelmiä niinkuin pitäisi. Näissä mietteissäni ollen on
minulla ollut surullinen sunnuntai. En ole käynyt ketään tapaamassa.

Täytyisikö kuitenkin johonkin ryhtyä?

*

Mitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi.

Olisi ryhdyttävä isänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan
eetillisen kasvatuksen, laillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta
isänmaattomuutta, laittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä
vastaan.

Sillä yhteiskuntamme kaikki vanhat perustukset tätä nykyä horjuvat.
Eivät vain ulkonaiset ja näkyvät, vaan vieläkin enemmän sisäiset,
aatteelliset, ihanteelliset, siveelliset. Suomessa ei ole koko maan
yhteistä hallitusta, ei järjestystä, ei oikeutta, ei oikeuden, hengen
eikä omaisuuden turvaa. Vallitsemassa ja hallitsemassa on mielivalta
väkivallan ja raa'an voiman turvin.

On jo kauan ollut selvillä, että tämäntapaiseen tultaisiin ja mikä
siihen oli vievä. Olkootpa ulkonaiset aineelliset syyt siihen olleet
kuinka suuret tahansa, epäkohdat, vääryydet kuinka räikeät tahansa,
sota ja sen seuraukset venäläisine tartuntoineen niin vaikuttavat kuin
ne ovat olleetkin --, pääsyyt ovat kuitenkin paljoa syvemmällä. Se oli
Suomen kansan pohjimmainen hengen pohja, joka ei kestänyt. Kun rakennus
kaatuu, ei se ole ainoastaan sen myrskyn syy, joka sitä sysäsi, vaan
itsensä perustuksen, joka oli heikko.

Suomen kansan valistuksellinen, sivistyksellinen perustus ehkä
lopultakin on jossain määrin kestävä ne sysäykset joita sen sille
rakentama vuosisatainen yhteiskunta nyt saa kokea, mutta _kun_ se
kuitenkin _saattoi_ siinä määrinkin pettää, kuin jo nyt on tapahtunut,
on itse pohjassakin ja juuri siinä vika niin suuri, että se on
uusittava ja vastaisen, ehkä jo huomisen lopullisen romahduksen vaara
mitä pikimmin torjuttava.

Tätä vaaraa ei saada torjutuksi yksinomaan millään lujalla
järjestysvallalla, ei tarmokkaimmallakaan hallituksella,
ei kansanvaltaisimmallakaan hallitusmuodolla, ei myöskään
laajaperäisimmillä yhteiskunnallisilla uudistuksilla. Uusinnan täytyy
alkaa mielistä, sydämistä, kansan omasta hengestä. Yksityisten,
ryhmien, luokkien maailmankatsomus on rakennettava uudelle tai
oikeastaan vanhalle pohjalle.

Kaikki eetilliset, oikeudelliset, valtiolliset ja yhteiskunnalliset
käsitteet ovat suuressa osassa ihmisiä tätä nykyä täysin sekaisin.
Murhat, rosvoukset, valheellisuus, vääristely, alhaisimmat intohimot,
kaikkinainen väkivalta, vallan anastus, sorto ja pakko ovat tunnustetut
oikeutetuiksi taistelukeinoiksi oman asian ajamisessa. Hirvittävintä
on, että itsessään mitä parhainten ja oikeutetuimpien pyrkimysten
perille ajamiseksi kehnoin keino näyttää olevan parhain. Oikeata,
rehellistä, totta semmoisenaan ei enää ole olemassa, ainoastaan
silloin sekin ehkä omaksutaan ja siihen vedotaan, kun se hyödyttää; se
kielletään ja hyljätään, kun sen luullaan vahingoittavan. Sodan moraali
on jo kauan ennen sotaa ollut kansamme moraali.

Tämä siveellinen sekaannus on suurin siinä osassa kansaamme, joka
lähti kumouksen ja kaappauksen tielle, mutta ei ole mitään takeita
siitä, että sama oppi ei ole saava, ja on jo saanutkin, tunnustajiaan
toisessakin osassa kansaamme. Nykyisestä punaisesta sorrosta kärsiviä
uhkaa siitä vapautuneina vaara ruveta mittaamaan samalla mitalla,
millä heille mitattiin. Sisäinen sota-aikainen turmelus ei rajoita
kansan siveellistä selkärankaa jäytävää työtään ainoastaan toiselle
puolelle rintamaa, vaan pyrkii leviämään ruttona kaikkialle, ja on jo
levinnytkin.

On noustava, kun tästä vähänkin selvitään, nopeaan, tarmokkaaseen
työhön ja taisteluun ikuisten eetillisten, oikeudellisten,
aatteellisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten, sanalla sanoen
vanhojen tunnustettujen inhimillisten ja kansallis-isänmaallisten
ihanteiden puolesta, joista Suomi tähänkin saakka on elänyt. On
noustava juuri silloin, kun ne kielletään ja niitä uhataan -- ja kun
vielä on aika.

On ryhdyttävä niiden levittämiseksi sisäiseen lähetystyöhön niinkuin
mustimmassa pakanamaassa, jossa niistä ei mitään tiedetä eikä niiden
mukaan eletä. Kansastamme on puristettava pois valhe, se on uudelleen
impregnoitava totuudella. On alotettava aakkosista, sillä suuri osa
meidän kansastamme on ne unhottanut, jos se koskaan vielä lienee niitä
tuntenutkaan.

Epäilen sitä. Epäilen sitä nykyhetken kauheat harhat silmiemme edessä.
Sillä tietämättömyyttä, harhaantumista tämä kaikki pohjaltaan on.

Mikä pimeyden pohjola tämä muka valon ja vapauden kotimaa onkaan!
Eihän osa Suomen kansasta ole selvillä edes siitäkään, että se
on oma erikoinen kansa, jonka on saatava elää elämäänsä vieraan
siihen sekautumatta, että sillä on isänmaa, jota ei ole jätettävä
vihollisen valtaan. Eihän sillä ole aavistustakaan lakipohjaisen
yhteiskuntajärjestyksen ensimäisistä ehdoista, ei eduskunnallisesta
toiminnasta, todellisesta kansanvallasta, henkilön ja omistusoikeuden
loukkaamattomuudesta, se ei tunnusta mitään muuta kuin luokkaedun
ja luokkamoraalin, tuskinpa enää sitäkään, sillä pian kai hajoaa
sosialistiemme oma luokkakansakin pieniksi hetkellisiä riistanajojaan
harjoittaviksi villiheimoiksi, käyden samaa kehitystä kohti kuin sen
emämaassa Venäjällä.

Ja tämän kansan pitäisi kyetä _luomaan_ itselleen ja jälkeentulevilleen
uutta Suomea, vapaata itsenäistä valtiota, ja siihen upi-uutta
yhteiskuntaa?

Kansaamme on opetettava, neuvottava, totutettava, kädestä pitäen
talutettava pois siltä harhapolulta, jolle se on joutunut, takaisin
omaan kotiinsa. Kai vitsaakin tarvitaan, ja vitsankäyttäjät yhdessä
vitsausten kanssa kyllä tulevat tekemään tehtävänsä, ja tehkööt _ne_
sen. Mutta opetus, neuvonta, kasvatus, valistustyö seuratkoon kuritusta.

Kansamme eetillisessä, opillisessa, käytöllisessä kasvatuksessa on
täytynyt tapahtua hirveitä laiminlyöntejä, koska se on voinut kasvaa
siinä määrin väärään, kuin nyt toteamme tapahtuneen. Tämä laiminlyönti
on korjattava. Työ ei ole kädenkäänteessä suoritettu, mutta alku
on tehtävä. Kaikkien, jotka siihen tuntevat vähänkin kykyä ja
kutsumusta, on pantava itselleen velvollisuus, asevelvollisuus sisäisen
turmeluksemme vihollista vastaan. Ei riitä enää tähänastinen toiminta,
ei kirkko, koulu ja muu virallinen ja puolivirallinen valistustyö. On
ryhdyttävä aivan erikoiseen, ylimääräiseen valistustyöhön, vanhain
alkeellisimpien totuuksien ja ihanteiden selvittämiseksi ja uudelleen
juurruttamiseksi kansamme sieluun, kaikkein pimeimpien kolkkien
valaisemiseksi. On alotettava mitä sitkein, määrätietoinen, uupumaton,
keskeytymätön toiminta siveelliseksi, tiedolliseksi, opilliseksi,
valtiolliseksi, yhteiskunnalliseksi valistamiseksi. Sen työn tulee
olla yhtäällä positiivisesti rakentavaa totuuden työtä, toisaalla
alasrepivää valheen valloitusten hävittämistä.

Tähän tehtävään on koottava kansamme parhaat henkiset kyvyt, sen
korkein äly, sen toimintatarmoisin voima.

Olen ajatellut, että näitä voimia kokoamaan ja keskittämään olisi
perustettava seura, järjestö, miksi häntä nimittänemmekin, joka heti
kohta, kun tarpeelliset varat ovat koossa, ryhtyisi tehtäväänsä.
Tehtäväthän ovat moninaiset ja yhtä moninaiset niiden toteuttamiskeinot
puhutun ja kirjoitetun sanan avulla. Käytettävinä olevat voimat ja
varat kai tulisivat määräämään, kumpaanko olisi kulloinkin turvattava.
Toistaiseksi luulisimme olevan helpomman saada kirjallisia voimia.
Meillä on paljon kynämiehiä, joille nykyiset tapahtumat varmaankin
ovat antaneet voimakkaan sisäisen sysäyksen valistukselliseen
agitatsiotyöhön yllä esitetyssä tarkoituksessa. Ne olisivat saatavat ja
varmaan saadaankin liikkeelle: tietomiehet ja tiedemiehet, professorit,
tohtorit, lehtorit, maisterit, opettajat, kirjailijat, runoilijat,
sanalla sanoen kaikki aatteen miehet, ihanteiden miehet, papit ja
maallikot.

Muissa sivistysmaissa suorittavat suurimmatkin ja parhaimmat kyvyt ja
kynät tällaista aatteellista kansanvalistustyötä sekä sanomalehdistössä
että muussa kirjallisuudessa, varsinaisen toimintansa ohella. Meillä
sitä ei ole tehty siinä määrin kuin olisi ollut suotava. Nyt on
sellaisen toiminnan aika tullut. Nyt on aika astua korkeuksista
laaksoihin, aikakauskirjoista ja yläluokan julkaisuista aina
sanomalehtien alikertoihin. Ei saa jättää ammattisanomalehtimiesten
ja puolueitten palveluksessa toimivien kynämiesten yksinomaiseen
varaan edes sellaistakaan heille tavallaan kuuluvaa työtä kuin on
jokapäiväinen taistelu sosialistis-anarkistista valheen rintamaa
vastaan. Sillä nyt ei ole kysymys vartiopalveluksesta, vaan
hyökkäyksestä, läpimurtamisesta, eikä saa olla herraa maalla enemmän
kuin merelläkään.

Ei olisi aluksi lähdettävä liikehtimään laajemmalti kuin mihin
voimia ja varoja riittää. Olen ajatellut, että repivä ja rakentava
työ olisi aluksi suoritettava sanoma- ja lentolehdistön avulla.
Kirjoitukset olisivat laadittavat siihen sävyyn ja suuntaan, että niitä
voitaisiin tarjota sanomalehdille, etupäässä maaseutulehdille eri
osissa maata, päivä-, viikko-, kuvalehtiin, kaikkiin, halpahintaisiin
aikakauskirjoihin, mihin niitä vain saataisiin sijoitetuksi. Olen
varma siitä, että ainakin porvarilliset lehdet puolueisiin katsomatta
mielellään julkaisevat tällaista lukemista, kun sen hankkiminen heille
ei mitään maksa, ja vaikkapa, vähän maksaisikin. Jolleivät lehtien omat
palstat riittäisi, voitaisiin niitä seuran avustuksella laajentaa.
Voitaisiin lehtien mukana myös tarjota julaistavaksi pitempiäkin
kirjoituksia erikoisina liitteinä ja sunnuntainumeroina, jotka voisivat
olla sisällöltään samat eri lukija-alueilla. Maaseudulla luetaan
muutakin kuin sosialistista kirjallisuutta, kun sitä on saatavana.
Maaseutulehdet tunkevat sosialististenkin lukijain luo, niiden
avulla pääsisivät maan parhaat kirjailijat aatteineen yhtämittaiseen
kosketukseen heidän kanssaan, vaikkeivät lukijat aluksi kuuluisikaan
heidän varsinaiseen lukijakuntaansa.

Olisi siis kysymyksessä oikeastaan saada aikaan toimisto, toimitus
kansaa valistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi. Tuo toimitus
ei tarvitseisi olla kovinkaan monimiehinen. Siinä pitäisi kuitenkin
olla edustettuna vissit välttämättömät alat: uskonto, etiikka,
yhteiskunta- ja valtio-oppi, kaunokirjallisuus, runous -- eri alain
edustajat pitäisivät huolta omaan alaansa kuuluvain kirjoitusten
hankkimisesta. Erikoisen tärkeänä tehtävänä olisi _päivän tapahtumien
käsittely_ niiden aatteiden valossa, joiden ajamista tämä toiminta
tarkoittaa. Kuta aktualisempi teksti, sitä vaikuttavampi saarna -- ja
sitä tekstimateriaalia tarjoutuu varmaan tulvimalla. Kiireellinen tarve
vaatisi, että suunnaton valheiden, intohimojen, vääristelyjen, vihan ja
harhaoppien likalättö suoranaisella polemisella ja agitatorisellakin
tavalla edes jossain määrin saataisiin ajetuksi pois ja kansanhenki
puhdistetuksi ja desinfisoiduksi.

Vastatkoot eetillisen kansan kasvatuksen, yhteiskunnan tukemisen,
laillisuuspohjan uudelleen rakentamisen, siveellisen suursiivouksen
ystävät: onko aika tähän toimintaan ryhtyä?

_Jos_ on -- sanon: _kun_ on -- niin tällaista toimintaa, tällaista
valistustyötä varten tarvitaan ennen kaikkea varoja ja paljon
varoja. Pelkkä innostus ja hetkellinen avustushalu pian lakkaa, jos
toimihenkilöt ja kirjoittajat eivät saa vaivoistaan täyttä korvausta.
Kun varoja on, saadaan työvoimiakin, ensin niitä, jotka esikuntana
johtavat sotaretkeä, ja sitten niitä, jotka sotaa käyvät.

Olisi vedottava niihin, jotka voivat uhrata, jotka voivat hankkia nämä
varat. Uskon, että varakkaat kansalaiset kaikista puolueista kilvan
rientäisivät tätä työtä tukemaan. Koemerkintä osoittaisi, voidaanko
ollenkaan lähteä suunnitellulle retkelle sitä valhetta, pimitystä,
yllytystä ja anarkiaa vastaan, joka ei ole voitettu sillä, että
laillinen järjestys on asevoimin palautettu. Hirviöllä, joka pitää tätä
maata puristuksessaan, on sata päätä ja tuhat kouraa.

Kun varat on saatu kokoon, kutsuttaisiin varain antajat muodostamaan
sitä elintä, seuraa, yhtiötä, joka ne hoitaa ja käyttää ja antaa
tarpeelliset toimintaohjeet.



Maanantaina 25 p:nä helmikuuta.


Tämän päivän tietosato:

Mannerheimilta on tähän saakka puuttunut aseita, mutta nyt hän on niitä
saanut. Se on ollut syynä siihen, että rynnistys on viipynyt. Samassa
on myös ollut joitakin punaisten pesiä, m.m. Varkaus, jotka on täytynyt
puhdistaa. Varkaus vallattiin vasta viime perjantaina. Punaiset
olivat tehneet itselleen siellä suojuksia jäästä ja rautapellistä. --
Pohjanmaalla ovat heränneet antaneet oman erikoisen julistuksensa.
Sota on saanut heidän keskuudessaan melkein uskonsodan luonteen.
-- Ruokavaroja on nyt saatu rintaman taa, mutta rahasta on puute.
Tehtaat antavat shekkejä. -- Juna, joka kuukausi sitten vei täältä
eräät senaattorit, oli vähällä joutua tuhon omaksi. Tietämättä sen
tulosta olivat valkoiset miinoittaneet radan, sillä odotettiin punaista
junaa, eikä voitu enää saada annetuksi tietoa. Joku jääkäri lähti sitä
vastaan, mutta ei ehtinyt poistamaan miinaa. Pysäyttääkseen junan hän
ampui veturia. Juna pysähtyikin, mutta veturi, tenderi ja yksi vaunu
ehtivät kuitenkin räjähtää. Senaattorien vaunu säilyi. -- Punaiset ovat
Otavan koululla silponeet uhreiltaan nenät ja puhkaisseet silmät. --
Eräs opettajatar Anna Hyvärinen Karttulassa on pitänyt puheen erään
kaatuneen valkoisen haudalla ja tullut salaa ammutuksi matkalla sieltä.
-- Joku 70-vuotias asemapäällikkö Viipurin puolessa on ripustettu
puuhun ja siihen ammuttu; ruumiissa useita kuulia.

*

Rovasti Kössi Ahmala.

Kun työläiselle vuodesta vuoteen joka päivä heidän lehdissään ja
kirjasissa ja kokouksissa on uskoteltu, että niin pian kuin me vain
otamme tämän maan asiat hoitoomme ja tartumme itse peräsimeen, niin
maailma kyllä muuttuu, koittaa vapautuksen päivä, saapuu onnen aika,
on tuhatvuotinen valtakunta ovella, niin eihän ole oikeastaan ihme,
että he lopulta ovat ottaneet uskoakseen. Ja kun omat miehet nyt ovat
olleet ohjaksissa jo kuukauden päivät, niin tuumii yksinkertainen
työmies: nyt kai se luvattu maa jo alkanee häämöittää -- minullekin.
Ja hän kuvittelee sen maan rieskan ja hunajan itselleen vuotavaksi
siten, että hänen omat osansa edes jossain määrin ehoutuvat
porvarillisesta entisestään sillä tavoin, että hänen tarvitsee tehdä
hiukan vähemmän työtä ja että hän saa hiukan enemmän palkkaa. Muulla
tavoin toteutuvaksi, muita päämääriä tavoittelevaksi hän ei ole osannut
uutta aikaa ajatella. Tasa-arvoisuudet ja sen semmoiset aatteelliset
päämäärät -- niistä hän välittää vähemmän, jos ollenkaan.

Ja niinpä nyt -- kertoo "Tiedonantaja" -- tulvii sekä valtion että
kunnan virastojen pöydille lukuisia kirjelmiä, joissa "vedoten
työväestön valta-asemaan, anotaan palkka- y.m. sopimusten parantamista.
Semmoisia palkankorotuspyyntöjä on kansanvaltuuskunnalle tullut m.m.
useilta eri paperiteollisuustyöaloilta."

Mutta kun valtuuskunta, ei voi maksaa edes kaartinsa palkkoja, ei
sillä tietysti ole varoja korottaa siviilityömiesten palkkoja. Se ei
voi sitä ajatellakaan. Nykyinen kiireellinen tilanne estää hallitusta
ottamasta edes käsittelynkään alaiseksi niin mitättömiä asioita kuin
työväen palkkakysymyksiä. Se levittää käsiään, kohauttaa olkapäitään
-- sanoo kai: tjah! sanoo: tjeh! -- on kohtelias, valittaa, myöntää
kyllä, ikävä kyllä, että palkat ovat aivan mitättömät, ne tietysti
vaatisivat korjausta j.n.e. -- mutta koettakaahan, hyvät ystävät ja
kylänmiehet, nyt toistaiseksi työskennellä -- entisen palkkaperustan
mukaan. Ja jottei siinä sen enempää mukistaisi, tai toverillisesti
turistaisi, niin lopetetaan keskustelu melkoisen töykeästi niinkuin
paras porvaripomo entisinä pahoina aikoina: "On aivan mieletöntä, että
_tällaisena_ aikana, jolloin ratkaistaan suuria yhteiskunnallisia
kysymyksiä, te sekoitatte niihin myös palkkakysymykset. Hyvästi,
toverit, näkemiin siksi, kunnes tilanne on edes jossain määrin
selventynyt!" Tämmöinen on henki ja osaksi sanaiset sanatkin eräässä
Kansanvaltuuskunnan Työasiain Osaston kiertokirjeessä "kaikille
paperiteollisuus- ja puuhiomotyöläisille".

Ennen aikaan isäntä usein vei jäykkäniskaisen renkinsä tai
torpparinsa papin pakeille saamaan nuhteita ja neuvoja ja ojennusta.
Sosialisti-isännällämme ei ole mieliä pehmittävää pappia varanaan,
mutta hänellä on herrashenkinen aatteen mies, akitaattori,
sanomalehtimies, joka pannaan sepittämään sovittava ja selittävä
yleväaatteinen artikkeli hallituksen äänenkannattajaan, antamaan
palkankorotuksen sijasta puoluemoraalia, leivän sijasta sanoja. Hän
vaatii "uhrautuvaisuutta ja itsekieltäymistä". "Tuossa tuokiossa,
jo ennen alkaneen taistelun ratkaisemistakaan ei sovi odottaa
kovin kouraantuntuvaa aineellista hyvyyttä ja mahdottomia olojen
parannuksia. 'Keltaisen linnan' valtauksen luulevat pintapuolisesti
ajattelevat ainekset saattaneen jo runsauden sarven ylitse vuotamaan...
Aineellisella elämällä on omat järkkymättömät lakinsa, joita mikään
taikurikäsi ei saata mielivaltaisesti muutella. Vasta pitkien
ajanjaksojen perästä voi aineellisen hyvinvoinnin edellytykset
päästä siunausta tuottamaan. Siihen mennessä voidaan lohduttautua
niillä _aatteellisilla saavutuksilla_, joita vallankumous on niin
huomattavasti tuottanut ja yhä tuottaa... Siitä syystä on meidän joka
paikassa teroitettava mieliin: uhrautuvaisuutta ja itsekieltäytymystä,
sanankuul... (ei, hän sanoo:) toverit!"

Tämä sosialistinen valtion palkkapaimen puhuu tovereille juuri
niinkuin paras porvarirovasti sanankuulijoilleen ja saa luultavasti,
toivottavasti, evankeliumistaan hyvän elatuksensakin. Hänen nimensä on
Kössi Ahmala.

*

Panen vain ohimennen merkille, että Aarne Orjatsalo taas vilahtaa
esiin. Hän on kirjoittanut "Tiedonantajaan" kirjoituksen "Ihanteensa
pettävä nuoriso" -- pettävä siihen nähden, ettei se ole liittynyt
vallankumoukseen. Aarne arvostelee sangen ylimalkaisesti ja
tylsäkärkisesti nuorison tähänastista opetusta. Hän on parempi
näyttelijä kuin sosialipolitikko ja moralisti. Se hänestä tähän
otteeseen.

*

Saksa auttaa meitä varmasti.

Se on tämän päivän suuri uutinen. Sen Venäjälle panemien rauhanehtojen
4:s kohta kuuluu:

"Venäjän on solmittava pikainen rauha Ukrainan tasavallan kanssa.
Ukraina ja Suomi ovat mitä pikimmin puhdistettavat venäläisestä
sotaväestä ja punakaartista."

*

Valtiosääntö.

Kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, josta äsken
otin maistiaisia Mannerin puheen mukaan, on nyt ilmestynyt pykäliin
pantuna. Niitä on kaikkiaan 83. Tavallaan se on sympaatinen tekele,
sillä se on mitä peittelemättömin luokkaperustuslaki, jossa ei edes
koetetakaan tehdä oikeutta muille kansanluokille kuin työväenluokalle.
Se on köyhälistön rehellinen vallananastus- ja itsevaltiuslaki,
sen täydellisen ylivallan kaappaus, pantuna pykäliin sen tilanteen
ainaiseksi pysyttämiseksi, joka tällä haavaa on olemassa.

Se on siinä naivisuudessaan voittamaton, vastustamaton. Se tuotti
minulle jo ensi-lukemisessani vilpitöntä huvia ja hauskuutta, jonka
uudistamistakaan en henno kieltää itseltäni selostamalla sen parhaita
paikkoja. Tulen luultavasti usein lueskelemaan sitä virkistyksekseni.

Monen muun tavallisen, jokapäiväisen vapauden (sanan-, kokoontumis-,
uskonnon-) ohella, joita vapauksia tapaa kaikissa paremmissa
uudenaikaisemmissa perustuslaeissa, on tähän perustuslakiin otettu
nimenomainen säännös myöskin _lakkovapaudesta_. Se on laajennettu
niin suureksi, että lakkoa vastaan on mahdoton ryhtyä minkäänlaisiin
ehkäisytoimenpiteisiin, muodostuipa se melkein millaiseksi tahansa,
sillä julkisen vallan ase- ja järjestysvoiman ei ole sallittu millään
tavoin sekaantua työriitaisuuksiin. Työväelle on perustuslaissa
myönnetty oikeus (sanoisinpa melkein: annettu kehoitus) kehoittaa
(toisin sanoen: kiihoittaa) työstä luopumiseen; sen täytyy saada
asettaa lakkovahteja, sillä on oikeus yllyttää vieromaan (s.o.
boikottaamaan) lakonalaista liikettä ja sen isännistöä, avustajia ja
tavaroitakin. Valtion täytyy siis, pukeutuipa tämä vapaus millaisiin
muotoihin tahansa, seisoa ristissä käsin.

Kansaneduskunnasta -- joka kansan edustajana käyttää sen korkeinta
valtaa, asettaa m.m. ylemmät virkamiehet ja tuomarit ja ratkaisee
melkein kaikki asiat sekä pienet että suuret -- tulee pysyvä virasto
à 200 virkamiestä. Se kokoontuu vuosittain sekä lain määräämänä että
määräämättömänä aikana, milloin vain enemmistö sen tarpeellisena pitää,
ja lopettaa tai on lopettamatta istuntonsa oman päätöksensä mukaan.
Se voi kyllä hajoittaakin itsensä, jos niinkuin tulisi sille päälle.
Sen kaikki valiokunnat voivat ja joidenkuiden tuleekin työskennellä
valtiopäiväin väliajoillakin. Se on oikea ammattipolitikkojen eläke- ja
kasvatuslaitos.

Äänestys on julkinen, kun pöytäkirjaan on merkittävä, mitä ehdotusta
mikin äänestäjä kannattaa. Tämä tietysti sitä varten, että edustajiin
nähden voitaisiin harjoittaa puoluepakotusta ja riistää heiltä
mahdollisuus pienimpäänkin itsenäisen mielipiteen ilmaisuun.
Eduskunta valvoo ylintä hallintoa, jota hoitaa sen valitsema Suomen
Kansanvaltuuskunta erään valiokuntansa, n.s. valvojavaliokunnan kautta,
jonka jäsenten tulee olla läsnä kansanvaltuuskunnan istunnoissa. Niissä
istunnoissa on valvojavaliokunnan jäsenellä oikeustehdä muistutus, jos
kansan valtuuskunta tekee päätöksen, joka valvojain mielestä poikkeaa
siitä, mitä kansaneduskunta asiassa _todennäköisesti päättäisi_. Se
voi siis sanoa senaatilleen milloin tahansa: top! ja jos senaatti ei
tottele, vaan pitää oman päänsä, panee se eduskunnan sanomaan: top
tykkänään!

"Kansaneduskunnan on varjeltava ja vahvistettava Suomen vapautta,
koskemattomuutta ja puolueettomuutta ja hankittava niille takuita." Jos
niin hullusti kävisi, että Suomea uhkaisi sodan vaara taikka muuten
vieraan vallan tunkeutuminen Suomen alueelle, "_koettakoon_ eduskunta
saada sellaisen onnettomuuden vältetyksi, ja jos se sittenkin tapahtuu,
mahdollisimman pian palautetuksi Suomen koskemattomuuden". Millä
keinoin tämä "koettamisen" epäonnistumisen jälkeinen koskemattomuuden
palauttaminen tapahtuu, siitä pikkuasiasta ei ole säädöstä
valtiosäännössä, mutta näyttää siltä, ettei se missään tapauksessa
tule tapahtumaan aseiden avulla, koska valtiosäännössä ei ole
viittaustakaan sotalaitoksen järjestämisestä. Että kuitenkin on aikomus
Suomen vapauden varjelemiseksi ja vahvistamiseksi ryhtyä joihinkin
toimenpiteihin, käy selville siitä, että yllä mainituissa tapauksissa
eduskunta voi rajoittaa kansalaisten oikeuksia ja vapauksia kieltämällä
heitä oleskelemasta maassa ja sieltä pois matkustamasta, lakkauttamalla
paino- ja kokoontumis- jopa lakkovapaudenkin, johon kaikkeen kuitenkin
vaaditaan eduskunnan suostumus.

Mitäs hauskaa minä sitten vielä löytäisin tästä asiakirjasta? Se on
kyllä sitä tulvillaan, joka pykälä, ja pula onkin oikeastaan, mitä
siitä poimisin. Joo, pykälä 43! Vaikkei ulkonaista vihollista vastaan
nähtävästi olekaan tarvis mitenkään valmistautua, niin teroitetaan
valtiomuodossa sitä enemmän sen välttämättömyyttä sisäistä vihollista
vastaan. Tämä valtiosääntö voidaan siinä olevan säännöksen mukaan (§
28) muuttaa, selittää tai kumota uudella, kansaneduskunnan säätämällä
perustuslailla, jos kansa yleisessä äänestyksessä sen vahvistaa. Mutta
siitä huolimatta, että sellainen laillinen tie on olemassa... -- se,
mitä nyt siteeraan, ei ole näyte mistään "Työmiehen" artikkelista, vaan
on löydettävänä valtiomuodosta, jonka 43 § kuuluu sanasta sanaan näin:

"Jos niin _uskomatonta tapahtuisi_, että itse kansaneduskunta
_julkenisi_ syrjäyttää koko tämän valtiosäännön tahi ilmeisesti
tahallaan rikkoa tässä perustuslaissa olevia määräyksiä saadakseen
aikaan harvainvaltaisen järjestyksen maassa, niin kansa _nouskoon_
ja _linjoittakoon_ sen eduskunnan sekä pitäköön huolen, että kolmen
kuukauden sisällä toimitetaan valtiosäännön mukaiset kansanedustajain
vaalit. Näissä vaaleissa valitut kansanedustajat kokoontukoot
valtiopäiville yhden kuukauden sisällä ja ensi tehtäväkseen antakoot
kansalle kukin allekirjoittamansa juhlallisen vakuutuksen, jossa
sanotaan: 'Ellen kansanäänestyksessä hyväksytyn valtiosäännön mukaista
kansanvaltaa uskollisesti edusta, olen kansan tuomion ansaitseva'."

Turmelisin valtiosääntöehdotuksen loppuvaikutusta, jos tätä
selostustani jatkaisin. Ehkä saa siihen vielä julkisuudessakin palata.
Se tulee näet otettavaksi kansanäänestyksen alaiseksi. Odotan riemulla
sitä päivää. Se tulee pian, jos kansanvaltuuskunta pitää puheensa,
"mahdollisimman pian, jo tänä keväänä, koko maassa."

*

Kaikki hyvin.

Yhteytemme valkoisen Suomen kanssa on tähän saakka ollut melkein
olematon. Ainoastaan silloin tällöin on sieltä päässyt joitain tietoja
tänne päin. Tänään kuitenkin kerrotaan senaattori Arajärveltä Vaasasta
tulleen pikalähetin pankinjohtaja Vikstenille. Sen mukaan on t. k.
18 p:nä tullut Vaasaan 44,000 kivääriä, 80 kuularuiskua ja 30 milj.
patruunaa. Ei pidä ryhtyä minkäänlaisiin sovitteluihin. Mannerheim
alkaa voida ruveta liikehtimään. -- Berliinissä ovat asiat hyvin
hoidetut. Sieltä on siis varmasti apu odotettavissa.

Näistä kai punaisetkin jotain tietävät. Eräs henkilö oli ollut jollain
asialla senaatissa Haapalaisen luona. Sirola oli syössyt sisään tukka
pystyssä ja huudahtanut Haapalaiselle:

"Jos tietäisit, mitä minä tiedän, leikkaisit kurkkusi."

*

Inhimillisiäkin tunteita.

Annan taas vastapuolen purkaa tunteitaan, kun ne tunteet ovat
inhimillisiä. Semmoisia on kummallakin puolella rintaman, kaikilla
maailman rintamilla. Eikä niihin voi kuitenkaan mitään rakentaa. Sääli
ja ymmärtämys ovat vain hetkellisiä tunnelmaperhoja, jotka ilmojen,
ylä- ja alailmojen, raa'at intohimo-tuulet pyyhkäisevät olemattomiin.
Hänkin, joka sairaalassa tunnelmoi näin, voi huomenna jossain
kokouksessa kiihoittaa kimein äänin, hurjin liikkein, kiihkein elein
jatkettavaan taisteluun ja verenvuodatukseen aatteensa ja asiansa,
"ihmiskunnan tulevan onnen" puolesta. Mutta saakoon hänen parempi
minänsä sentään sananvuoron.

    _Aatteen uhrit_.

    Siinä he nukkuvat, nuoret, lapselliset kasvot, ja vanhat, aatteen
    ja työn uurtamat keski-ikäisten miesten piirteet valkoisilla
    patjoilla.

    Minulla on yövuoro haavoittuneiden sairaalassa.

    Punaisen paperin ympäröimänä sähkölamppu valaisee himmeästi
    sairaalan salia.

    Ensi vuoteella lepää tuon tuostakin hieman valittaen
    vaaleakiharainen suomalainen. Hänen suuria sinisiä silmiään
    peittävät tummenneet silmäluomet. Hän on ollut ensimäisenä
    ryntäämässä, hän on vaikeasti haavoittunut ja vaikean taistelun,
    vilustumisen, valvomisen ja syömättömyyden aiheuttama väsymys on
    nostanut kuumeen punan hänen nuorille, kauniille poskilleen.

    Hänen vieressään makaa tyynenä keski-ikäinen työmies. Suomalainen
    sitkeys ja pelottomuus kuvastuu hänen vakavissa, vaaleissa
    kasvoissaan. Hänen käsivartensa on pahoin ruhjottu, vaan hän ei
    koskaan valita. Hänellä on vaimo ja lapset, mutta köyhälistön
    onni on ollut hänelle heitä vielä rakkaampi ja hän on hetkeä
    miettimättä pannut henkensä alttiiksi yhteisen kansansa edun
    vuoksi.

    Minä seison kauan hänen vuoteensa ääressä ja ihailen
    suurenmoisinta puolta kansani luonteessa, tyyneyttä,
    rehellisyyttä ja kestävyyttä.

    Hänen vieressään lepää ihan lapsellinen poika. Muistan, miten hän
    nauraen sanoi päivällä: "Äitimuori kielsi minua menemästä Savon
    rintamalle, vaan minä karkasin."

    Herttainen, aurinkoinen hymy valaisi hänen tätä sanoessaan noita
    pyöreän pehmeitä poikamaisia piirteitä.

    Tuon lapsen rinnalla nukkuu iloinen hymy huulilla reipas
    keski-ikäinen mies. Hän on salin ilopilleri ja politikoitsija.
    Sauvansa varassa hän kulkee kaiket päivät viereisissä huoneissa
    synnyttäen hauskoilla sanasutkauksillaan kaikkien kasvoilla
    leveän hymyn.

    Minun täytyy hymyillä, kun katselen hänen hauskoja kasvojaan,
    hänen nukkuessaan siinä rauhallisena.

    Salin toisessa päässä voihkii kaunis kalpea, tumma nuorukainen.
    Hänellä on hirveä haavakuume, hän hourailee. Vähän välistä hän
    mutisee: "ruutia on, kaikki on kunnossa, ampukaa noita vietävän
    valkokaartilaisia!"

    Hän on kolme viikkoa ollut yhtämittaa rintamalla. Hänen
    käsivartensa on ihan mäsäksi ammuttu. Se täytyy leikata poikki.
    Hoitajat seisovat ääneti hänen vuoteensa ääressä. He eivät voi
    hänen tuskiaan lieventää. Kyyneleet nousevat kuumina silmiini.
    Tuo nuorukainen on minusta kuin pyhä. Hän on uhrannut itsensä
    elämän hymyillessä kauniimpana hänen verevillä nuorilla
    poskillaan. Nyt on hän kalpea ja laiha, mutta minusta hän on
    entistä kauniimpi. Kärsimykset ovat jalostuttaneet hänen kasvonsa.

    Yhä edelleen kuljen vuoteen äärestä vuoteen ääreen. Näen samat
    tyynet, kärsivät kasvot, samat nuoret, tuskien uurtamat piirteet.
    Toiset hikoilevat poltoissaan, sähkövalossa näkyy kimmeltäviä
    hikipisaroita heidän otsallaan. Ne ovat kuin aatteen välkkyviä
    jalokivikoristeita heidän ylevillä kasvoillaan. He ovat taistelun
    kruunaamia ylimyksiä, nuo ihmiskunnan tulevaisuuden onnen
    puolesta uhrautuneet työmiehet.

    Toisessa salissa nukkuvat suomalaisen köyhälistön avuksi
    rientäneet lättiläiset.

    Peitteiden alta näkyvät pitkät komeat vartalot, valkoista patjaa
    vastaan välkkyy heidän tuuhea, tumma tukkansa.

    Tuossa lepää haavoittunut nuorukainen, jonka kasvot ovat
    kauniit kuin kreikkalaisen jumalan kuvapatsaan. Tuossa on
    pyöreäpiirteinen veikeä kuularuiskunhoitaja, tuossa solakka
    tarkk'ampuja ihanine huulineen. Tuossa on välkkyvän ruskea
    kiharatukka, tuossa pieni, laihahko ukrainalainen, panssarijunan
    hoitaja, jonka mustat kulmakarvat ovat tuskaisina yhteen
    puristetut. Hänellä on haava päässä ja se vaivaa häntä kovin.

    Hän hymyilee väsyneesti päivisin tummien viiksiensä alta. Hän on
    kuin suuri haaveksiva lapsi, itämaalaisine mustine silmineen,
    raskaine pitkine silmäripsineen.

    Minä muistan persialaisia kuunvalaisemia hiekka-aavikkoja,
    loppumattomine taivaanrantoineen, kuulen kumeata barbaarista
    soittoa ja salaperäistä aavikon tuulen huminaa. Minä kuvittelen
    rajattomia asioita, kun katselen häntä valkoisten haavasiteitten
    ympäröidessä hänen norsunluun väristä otsaansa ja kalpeita
    poskiaan.

    Siinä on ihmeisiin uskova itämaa, satuihin luottava lapsi,
    mielikuvitus ja usko, marttyyrisuus ja itämaalaisen fakiirin
    kuolemaa pelkäämättömyyttä! Venäjä on jo itämaata, arvaamattomien
    tapahtumien ja mahdollisuuksien maa, suurenmoinen kiihkossaan,
    peloittava vaihtelumahdollisuuksissaan, kiehtova, houkutteleva,
    puistattava kuin öinen aavikko jalopeuroineen, tukahuttavine,
    hiekkapilviä nostattavine etelätuulineen, ihmeitten yrttien ja
    huumaavien kukkien maa, mustimman taantumuksen ja äärimmäisimmän
    vallankumouksen kehto! Oi, sinä Venäjä, jota Länsimaa ei koskaan
    täysin tajua, sillä Länsimaa on järjen. Venäjä on tunnekuohujen
    tyyssija.

    Venäjällä versoo epäluotettavin hyötypolitiikka, vehkeily ja
    itsekkyys, Venäjällä ovat kuolleet historian suurenmoisimmat
    urhot, jaloimmat ihmisystävät ja loistavimmat älyniekat!

    Tätä kaikkea aattelen katsellessani ukrainalaisen, aromaanlapsen,
    tummia säännöllisiä kasvoja. -- -- --

    Hänen kasvonsa ovat tuskan hiessä: Minä pyyhin niitä. Se liike
    näkyy rauhoittavan häntä ja hän sulkee silmänsä.

    Katselen hänen sulkeutuneita silmiään. Minä tiedän, että hänestä
    on tuleva täydellinen rampa. Liikkumishermo on pilaantunut.

    Hän on tullut vieraalta maalta, vieraalle maalle, sen maan
    vapautta puolustamaan. Hänen kansallisuuttaan ovat vuosisatoja
    venäläiset taantumukselliset yrittäneet hävittää pois maailmasta
    asettaen sen viimeisessäkin maailmansodassa Riian rintamalle
    tahallaan kuolemaan ilman ampumatarpeita, ilman muonaa. -- -- --

    Kuljen pitkän tyhjän salin läpi eteisen poikki yksityiseen
    huoneeseen.

    Nuori kaksikymmentäkolme vuotta vasta täyttänyt lättiläinen viruu
    siinä tautivuoteella.

    Hänen säärihermonsa on poikki ammuttu. Näen hänen korkean otsansa
    kastanjanruskeine suortuvineen. Hänen nenänsä on voimakkaan
    kaareva, suu ilmaisee miehekkyyttä ja mielenlujuutta. Päivällä,
    kun tuskat joskus lauhtuvat, muistan hänen rohkean hymynsä
    ruskeitten, sirojen viiksien alta, kun hän sanoo: "Ei mitään
    hätää."

    Hän ei voi tuskiltaan nukkua öisin. Nytkin hän valvoo. Kumarrun
    hänen ylitsensä ja kysyn venäjäksi:

    "Särkeekö jalkaa paljon."

    "Hieman", hän vastaa huoaten.

    "Koettakaa nukkua!"

    "En voi."

    Hieron hänen kipeää jalkaansa.

    Hänen rinnastaan nousee helpoituksen huokaus.

    Minä sivelen viileällä kädelläni viihdyttäen hänen kuumaa
    otsaansa. Hän sulkee silmänsä.

    "Pitää nukkua", sanon minä hyväillen kuin pienelle lapselle.

    "En voi." -- -- --

    Uneksin sanoin kuvaamattomia kauniita unelmia tuon jalopiirteisen
    lättiläisen vapaustaistelijan vuoteen ääressä. Venäjän ihanimpia
    ilmiöitä näen ruhjoutuneena ja miten monta tuhatta ja miljoonaa
    on tuota ihanaa kansaa sorrettu ja tapettu vuosina 1905--1918!

    Lättiläisten verilöylyt ovat maailman kuuluisat julmuudessaan.

    Oi, sinä elämän kuningatar, sinun sydämettömyytesi on ollut
    rajaton. Miksi sinä haaskaat ihmiskunnan hyvettä ja autat eloon
    vain rumuutta ja alhaisuutta?

    Haavoittunut lättiläinen nukkuu kuin hyvä lapsi.

    Minä irroitan käteni hänen kädestään ja hiivin hiljaa pois.

    Eteisen penkille istahdan ja itken, itken ääneti ja ahdistavasti.

    Kauhea on ihmiselämä!

    Ei mitään kaunista, ei mitään uutta synny ilman hirveitä tuskia
    ja verenvuodatusta.

    Istun kauan kasvot käsien varassa.

    Välskäri tulee tohveleineen suuresta salista eteiseen.

    "Mitä mietitte?"

    "En mitään", sanon minä ja tukahutan tunnelmani.

    Se on minulle liian kaunis, etten voi sitä jokaiselle kertoa.

    Kotkassa 14.2.1918.

                                   _Elvira Villman-Eloranta_.

*

Tervehdys valkoisesta Suomesta.

Sain ohimennen muutamiksi hetkiksi käsiini pari valkoisen Suomen
sanomalehteä ("Iikka" ja "Savotar"), jotka jollain tavalla olivat
kulkeutuneet tänne ja kiertävät nyt kädestä käteen, kuluen matkallaan
hauraiksi kuin taula. Niitä silmäillessä avautuu yhtäkkiä aivan
toinen, kaukainen, ammoin eletty maailma. Jokainen rivi, olipa
sitten pääkirjoitus, uutinen tai ilmoitus, tarjoo aivan erikoista
viehätystä. Herää kuin unesta. Siellä on senaatti, jonka toimia
selosteitaan. Siellä on vanha järjestys, siellä ollaan ja eletään
jokseenkin niinkuin täällä ennen. Ei aina ymmärrä kaikkea. Samuli
Sario puolustaa jostain syystä Mannerheimia ja kehoittaa tyytymään ja
ymmärtämään. On siis ollut jotain kahnausta -- kuinkas muuten, sillä
ollaanhan Suomessa, joskin valkoisessa. Kiireessä ehdin painaa mieleeni
joitakin uutisia. Mannerheim käskee ottamaan aseet pois kaikilta
yksityisiltä. Siellä on tietysti sielläkin punainen vaara, pelko heidän
nousustaan selän takana. Useissa kunnissa on kova elintarvepula,
sillä ulkoa ei ole saatu mitään. Pyydetään luovuttamaan viljaa ja
muita elintarpeita. -- Edv. Björkenheim on elintarvepäällikkönä. --
Pakollista asevelvollisuutta pannaan parhaallaan toimeen. Ei ole
siis vapaaehtoista tietä saatu tarpeeksi miehiä. -- Ovat siellä
kapinallisille keksineet nimen "punaryssät". -- Vaasassa on ollut
suuret juhlalliset Oulussa kaatuneiden vaasalaisten hautajaiset, joissa
Mannerheim on ollut mukana. Renvall on laskenut senaatin puolesta
seppeleen ja Sola laulanut. -- Enempää en saanut tietää, lehti oli
luovutettava toiselle.

*

Saksalaiset ovat nyt edenneet Venäjällä niin pitkälle, että Englannin
ja Ranskan lähetystöt ovat katsoneet pitävänsä poistua Pietarista
Suomen kautta. Jos täällä olisi vallinnut säännölliset olot, olisivat
lähetystöt luultavasti jääneet tänne sen sijaan, että nyt siirtyvät
Ruotsiin, tänne Suomen tasavallan puolueettomalle alueelle täältä
käsin seuratakseen tapahtumain kehitystä Venäjällä. Olisimme siis
voineet heille suojaa antamalla tehdä näille suurvalloille huomattavan
palveluksen, josta meillä varmaankin olisi ollut suurta hyötyä; ainakin
olisimme saaneet viljaa. Jos saksalaiset tulevat tänne, emme ole enää
puolueeton maa eivätkä lähetystöt voi jäädä tänne, ja me joudumme
monenlaisiin selkkauksiin. Siinäkin yksi monesta muusta punaisten
aiheuttamasta onnettomuudesta.

*

Meidän eteläinen rintamamme on nyt lopullisesti hajalla, sittenkun
valkokaartilaiset ensin olivat hajaantuneet Porvoon tienoilla ja nyt
toinen osasto antautunut Kirkkonummella ja tuotu tänne, jossa ovat
vankeina jollakin koululla. Ruotsin konsuli on ollut välittämässä ja
saanut aikaan, ettei vankeja ole surmattu -- ainakaan vielä.

*

Joku kauppias on käynyt erän meikäläisen johtomiehen luona puhumassa
sovinnosta, mutta ei ole voinut esittää mitään ehtoja eikä hänellä
myöskään ole ollut mitään valtuuksia. Häntä neuvottiin kääntymään
Mannerheimin puoleen.

*

Ei ole päässyt.

Manner, Tokoi, Sirola ja Haapalainen ovat kuulemma olleet Pietarissa
rauhan solmiamisen johdosta. Tokoi on pyytänyt Suomen puolesta saada
ottaa osaa rauhanneuvotteluun Brest-Litovskissa, mutta ei ole häntä
päästetty sinne. Meidän asioitamme siellä päin valvovat jo toiset
miehet.

*

Kuinka ryssät Ilmajoelta riisuttiin aseista.

Ilmajoelta kerrotaan hupainen juttu venäläisten aseista riisumisesta.
Ilmajokisilla ei ollut kuin joitakin kymmeniä kiväärejä. Miehet
varustautuivat seipäillä ja piirittivät hämärissä kasarmin.
Kiväärimiehet olivat eturivissä, seiväsmiehet taampana. Joku Anttilan
poika meni vaatimaan antautumista. Venäläiset pyysivät tunnin
miettimisaikaa. Sillaikaa odotti poika ja nukahti. Tämä erinomainen
rauhallisuus vakuutti venäläisiä siitä, että niin tyynen miehen takana
täytyy olla suuri sotavoima, ja he ilmoittivat antautuvansa. Poika
huusi kiväärimiehet sisään, ja niin alettiin venäläisiä riisua aseista,
jotka kannettiin ulkona oleville seiväsmiehille.

*

Ruotsalaisten oikea käsi ja vasen.

Ruotsalaisia oikeistososialisteja on saapunut Suomeen jonkinlaisissa
rauhanvälittämistarkoituksissa. Heitä on haastateltu Tampereella. He
ovat ilmoittaneet olevansa vallankumousta vastaan. Varsinkaan he eivät
voi hyväksyä sellaista verenvuodatusta kuin täällä nyt tapahtuu. Siksi
he pyrkivät saamaan aikaan "demokraatista rauhaa (?)" -- Suomen työväen
ja porvariston välillä. Ruotsin pääministeri on taipuvainen ryhtymään
rauhan välittäjäksi. Ruotsalaiset ovat antaneet meikäläisten toverien
tietää, ettei Ruotsissa ole odotettavissa mitään valtavampia työväen
liikehtimisiä.

Kai on tämän lähetystön tulon vaikutusta, että kansanvaltuuskuntakin on
ryhtynyt pesemään puhtaaksi käsiään viattomasti vuotaneesta verestä. Se
julkaisee pitkän kirjoituksen "Julmuuksia vastaan". Se on vaikeroiva
ja avuton. Valtuuskunta, s.o. varsinainen vallankumoushallitus, jonka
vastuulla kaikki tapahtuu, myöntää viimeinkin peittelemättä, että
se oikeastaan ei kykene mihinkään punakaartia vastaan. Sillä ei ole
mitään pakkokeinoja käytettävänään. Se uhkaa erota, ellei kaarti
osoita pystyvänsä ylläpitämään kunnollista toverikuria. Kirjoituksessa
tunnustetaan, mikä jo kyllä muutenkin on tiedetty, että vankeja on
surmattu yksityisenkin kostonhimon tyydyttämiseksi tai luovutettu
epämääräisten tutkijakuntain käsiin. Johtajat eivät siis enää saa
sammumaan sytyttämäänsä paloa ja turhaa on ruotsalaistenkaan tulla enää
vesiruiskuineen. Jos sieltä olisi tullut kuularuiskuja, alkaisi meillä
kai jo pian olla rauha. Mutta sen sijaan ovat ruotsalaiset asestettuina
astuneet maihin Ahvenanmaalla ja _sitä_ rauhoittaakseen ottaneet
haltuunsa valkoistenkin, venäläisiltä valtaamat, kuularuiskut.

*

Setelisota.

Suomen Pankki täällä julistaa juhlallisesti, että se ei koskaan
tule lunastamaan niitä pankinjohtaja Arajärven nimellä varustettuja
maksulippuja, joita jotkut "Vaasassa asustavat yksityiset herrasmiehet"
ovat ryhtyneet julkaisemaan. Semmoiset "setelit" ovat kokonaan
arvottomia ja yleisöllä on syytä olla niiden suhteen varuillaan, sillä
niiden vastaanottajat eivät tule niillä mitään tekemään.

Presiis samaa on kai Suomen Pankki siellä julistanut. Suomen Pankki
täällä -- Suomen Pankki siellä -- minä herra -- sinä herra -- mikä on
oikea seteli -- mikä väärä? -- mikä on totuus? kysyi Pilatuskin ja pesi
kätensä.

Tämä tragedia on _myöskin_ komediaa.

*

Olevinaan oikein sukkelaa.

Otsakkeella "Suomen herrat tutkimassa turkkilaisia haaremeja" julkaisee
"Tiedonantaja" jonka toimittaja myöhemmin tehtyjen tutkimusten
mukaan oli vanha kyynikko Eetu Salin, N. Vjekin uutisen, että Suomen
lähetit "tohtorit" Mikkola ja Kalima ovat saapuneet Konstantinopoliin
ilmoittamaan Turkin hallitukselle, että Suomi on tullut itsenäiseksi
valtioksi.

*

Helsingin kaupungin rakennusmailla ei vallankumouksellinen siviili
kuri näytä olevan sen lujempi kuin sotilaskuri punakaartissa. Oman
virallisen tiedonannon mukaan ei työhön saavuta aikanaan heti kellon
soitua, siellä laiskotellaan, poistutaan ilman asiaa, kuljetetaan pois
työkaluja, harjoitetaan kaikenlaista ilkivaltaa -- josta kaikesta nyt
mitä jyrkimmin kielletään. "Kuitenkin on kahvilla käynti sallittua
ehdolla, että se _ilman turhia viivyttelyjä toimitetaan_."

Työaika viikossa on 46 tuntia, joten siis on ollut olemassa ainoastaan
7 tunnin ja 20 minuutin työpäivä ja tähänastisten laiskottelujen kanssa
arviolta 6 tunnin -- joka kylläkin näkyy siitä siivosta, missä kadut ja
torit ovat.



Lauantaina 2 p:nä maaliskuuta.


Toteutui pikemminkin kuin olisi odottanut oletukseni sairaanhoitajatar
Elviira Willman-Elorannasta. Äsken hän istui ja itki säälin kyyneleitä
haavoittuneiden vuoteiden ääressä, nyt hän hautuumaalla kiroo, rienaa
ja kiihoittaa jatkuvaan taisteluun ja uuteen verenvuodatukseen:

Saavumme hautuumaalle. Tekopyhä lukkari laulaa ruikuttaa jonkun
virallisen, kiusottavan tyhmän virren. Nuori teeskentelevä pappi puhua
papattaa laulavalla äänellä ihmiselämän kirjavuudesta ja Jumalan
laupeudesta.

Minua suututtaa.

Nousen haudan partaan takaiselle penkereelle ja sanon joukolle:

"Sankarien haudoilla ei kelpaa itku eikä voihkina, vaan uhka ja
lupaus lopettaa se työ, jonka sankarit ovat aloittaneet. Me emme
turvaudu rukoilemaan. Sitä olemme jo tuhansia vuosia tehneet. Nälällä
ja sorrolla on Jumala meitä siitä palkinnut. Nyt puhukoot teot, nyt
laulakoot tuliputket. Nyt kirjoitetaan maailman raamattu uudella
kielellä, järjen ja tekojen kielellä.

"Ruikuttavan virren sijasta laulakaamme 'Kansainvälinen työväenmarssi'."

Ja joukon rinnasta nousee sata-ääninen laulu:

    Työn orjat, sorron yöstä nouskaa!
    Maan ääriin kuuluu kutsumus.

Viimeiset laulun säveleet aaltoilevat yli rinteitten. Työläisjoukon
silmät kirkastuvat, läheiset henkilöt hymyilevät rohkaistuina.

Itkulla ei sua muistettane.

Saattue rientää kotia uuteen taisteluun, sillä nyt on teon ja toimen
aika.

Hän on tyypillinen punaisten hysteerikko. Eikä näitä henkensä ja
tunteittensa tasapainon menettäneitä kostottaria ole vain yksi, eikä
niitä ole vain punaisella puolella.

*

Pakko-otto alkaa.

Se hermostunut mieliala, joka kuvastuu yllä olevassakin, näyttää yhä
enemmän voittavan alaa. Heidän sanomalehtiensä kirjoitusten sävy
on yhä kiihkeämpi, kaikki vanhat vihapuheet vallankumouksen muka
välttämättömyydestä toistetaan joka numerossa, milteipä joka palstalla,
ja uutta keksitään. Luultavasti on rintaman kiristys pohjoisessa
alkanut tuntua ja ilmaisekse tälläkin tavoin. Sen murtamiseksi
ehdotetaan ja yritetään jos jonkinlaisia keinoja. Muuan kirjoittaja
valittaa, ettei rintaman takana ole oikeita tietoja täältäpäin.
Siellä muka uskotaan, että tällä puolella on vain julmia huligaani- ja
rosvojoukkoja, jonka vuoksi sinne olisi saatava selvitetyksi,
että täällä on kysymys vain järjestyneen ja luokkatietoisen
työväen toiminnasta. Olisi myös saatava selvitetyksi, kuinka _hyvä
järjestys_ vallitsee niissä seuduin, jotka ovat vallankumouksellisten
joukkojen hallussa. Samassa kirjoituksessa kehoitetaan jouduttamaan
"kauhistuttavan veljesverivirran tukkeamista ja rauhallisiin oloihin
palaamista" -- siten, että "yhä tehokkaammin annetaan kannatusta
kansanvaltuuskunnalle ja sen pyrkimyksille."

Paras todistus aseman kiristymisestä on, että Punaisen Kaartin
esikunta heittää houkuttelunsa ja innostuttelunsa ja _käskee_ tänään
kaupungin työmailla työskentelevät miehet, 18-50 ikävuoteen saakka,
Punaisen Kaartin riveihin, siis pakko-otolla sotapalvelukseen. Kun ei
kai vapaaehtoisia ole ilmaantunut tarpeeksi, täytyy siis turvautua
pakolliseen asevelvollisuuteen, josta Vaasan senaattia ei ole kyllin
ankarasti voitu tuomita.

Ei ole sitä periaatetta, jota sosialismi meillä ei olisi pettänyt, ei
sitä sen ihannetta, jota se ei olisi tallannut jalkoihinsa.

*

Kokous senaatintorilla.

Tänään oli suuri herätys- ja rohkaisukokous senaatintorilla, jossa
puhuivat Sirola, Haapalainen ja Tokoi. Teki mieleni kurkistaa
leijonaluolaan ja nuuskia sen ilmaa. Tulen sieltä juuri. Luulin, että
tungoksen vuoksi saisin kääntyä takaisin Stockmanin kulmasta tai
että minut muuten käännytettäisiin. Mutta pääsin aivan puhujalavain
juurelle. Väkeä oli vain pienet ryhmät, vaikka on sunnuntai ja
liikkeellä paljon muutakin väkeä kuin heidän omaansa.

Ei ollut havaittavissa mitään erikoista innostusta. Nämä tämmöiset
torikappaleet ovat nähtävästi jo vanhoja. Esiintyjät eivät saaneet
syntymään mitään tunnelmaa, ei niitä jyriseviä hyvä- ja alashuutoja,
joita ennen. Haapalainen koettaa saada seurakuntaa milloin
hurraamaan, milloin nauramaan, mutta ei saavuta vastakaikua. Heikot
suosionosoitukset tulevat kuin tilattuina. Hän kehuu vallankumousta
niinkuin mustilainen markkinoilla koniaan, lautaselle lyöden,
karkuutellen sitä sinne tänne, kelloja helistellen ja koreita ohjia
kohotellen. On voittoja, on saavutuksia, on innostusta, on rahaa ja
ruokaa, on aseita, ampumavaroja, onpa myrkkykaasujakin. Hänen ryhtinsä
on hyvä, mutta sanain sisältö onttoa, niinkuin tavallisesti vanhoilla
viinamiehillä. Minusta tuntuu kuin esiintyisi hän viimeisiä kertojaan,
pitäisi lähtösaarnaa.

Sirola oli jo puhunut, kun tulin, mutta ei hänenkään puheensa kuulu
olleen enemmästä kotoisin.

Siirryin kuulemaan Tokoita. Hän oli kasvoiltaan entistä punaisempi,
teki samalla rasittuneen, hermostuneen ja pinnistetyn vaikutuksen.
Eikähän tuo ihme olisikaan; väsyy sitä vähemmästäkin. Hän puhuu
kuitenkin aina hyvin ja asiallisesti, vaikka valehtelisikin. Hän lyö
reilusti asiakirjat ja setelit pöytään, eikä niitä heti voi väittää
vääriksi. Hänellä oli nytkin kerrottavana suuria asioita, niin
suuria, että päätä huimasi. Hän vakuutti, että nyt on lopullisesti
saatu Venäjältä Suomen itsenäisyyden tunnustus ja paljon muutakin.
Kuukaudessa on Suomen työväki saanut aikaan sen, mitä sen porvaristo
ei ole kyennyt aikaansaamaan tuhannessa vuodessa. Maalisk. 1 p:nä
on Pietarissa allekirjoitettu sopimus Suomen ja Venäjän välien
selvityksestä molempien sosialististen tasavaltain välillä. Venäjän
puolesta luovutettiin siinä Suomelle heti kaikki Venäjän valtion ja
venäläisten valtiolaitosten Suomessa omistama tai hallinnossaan pitämä
_kiinteä omaisuus_, kuten maatilat ynnä muut maa- ja vesialueet,
rakennukset, tehtaat, lennätinlaitos, linnoitukset, majakat y.m.
sekä Venäjän hallituksen sodan aikana ja sitä ennenkin täällä
pakkoluovuttama valtion, kuntain ja yksityisten omaisuus.

Lisäksi luovutti Venäjä Suomelle, tosin vain ehdollisesti, _arvokkaan
satama-alueen Jäämeren rannalla_ ja sinne Suomen tähänastiselta rajalta
ulottuvan _laajan maa-alueen_, joka on suurempi kuin Uudenmaan lääni.
Satama siellä on läpi vuoden jäistä vapaa ja rantavesissä erittäin hyvä
kalastuspaikka. Kun sinne rakennetaan rautatie, tarjoutuu sen kautta
koko Pohjolalle uusia tulolähteitä.

Samalla saatiin Suomen aluksille vapaa pääsyoikeus kaikkiin
venäläisiin satamiin ja kanaviin, mikä on askel kaupan ja merenkulun
internatsionalisoimiseen.

Ei vielä ratkaistu kysymystä siitä, tuleeko osa Vienan ja Aunuksen
Karjalaa liitettäväksi Suomeen. Tämäkin kysymys oli jo vireillä, mutta
lykättiin erityisen alakomitean valmistettavaksi.

Tämän on Suomi nyt muka saanut, mutta mitä se on antanut vastikkeeksi,
niinkuin sen varmaan on täytynyt tehdä, sitä ei Tokoi ilmaissut.
Komealta se sittenkin kuului ja ehkä se kaikki vielä saadaankin,
vaikkei _tämä_ kauppa pitäisikään. Molemmat, sekä meidän bolshevikit
että Venäjän, vaihtavat ja myövät tavaraa, joka ei ole heidän omaansa.

*

Eräs nimenmuutto "Tiedonantajassa": "Nimeni ei ole enää mikään
'Sandström', vaan Vilho Henrik Jalonsoi."

*

Suomi luovutettu Venäjälle.

En ole näissä muistiinpanoissani tähän saakka vielä käyttänyt
Kansanvaltuuskunnasta nimitystä Kansankavalluskunta, jota, ja
ainoastaan sitä, käytetään "Vapaissa Sanoissa" ja muissa lehtisissä.
Kapina maan laillista hallitusta vastaan ei aina ole maansa
kavaltamista. Eikä vieraan vallan apuun turvautuminenkaan sitä ole.
Mutta jos joku osa kansasta luovuttaa maansa vieraan valtaan niin
kuin kansanvaltuuskunta nyt on tehnyt, on se sen herjausnimensä
täysin ansainnut. Ja se on nyt tapahtunut siinä asiakirjassa,
jota kansankavalluskunta kutsuu "Sopimukseksi Venäjän ja Suomen
sosialististen tasavaltain välillä."

Eilisessä torikokouksessa selosteli Tokoi tätä sopimusta siinä mielessä
kuin siinä olisi Suomen vapauden ja itsenäisyyden tuleva lopullinen
turva. Tosiasiallisesti se olisi kummankin niiden hauta, jos sopimus
jäisi pysyväksi. Mutta vaikkei jäisikään, on maankavallus tapahtunut
tosiasia, tämän kapinan lopullinen tulos.

Mitä Suomi tämän kauppakirjan mukaan saa?

Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan Kansankomissarien Neuvosto
luovuttaa -- korvausta vastaan, siis myömällä hinnasta, joka
vastedes määrätään, -- Suomen Sosialistiselle Työväentasavallan
Kansanvaltuuskunnalle, näiden, vapaitten Tasavaltain ystävyyden ja
veljeyden lujittamiseksi, kaiken Venäjän Tasavallan tai Venäjän
valtiolaitosten omistaman tai hallinnossaan pitämän entisen Suomen
Suuriruhtinaanmaan alueella sijaitsevan kiinteän omaisuuden, kuten
maan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit, rakennukset, tehtaat,
kuin myös lennätinlaitokset, rautatiet, linnoitukset, majakat, loistot
ja reimarit.

Suomen Työväentasavalta saa _ostaa_ ja _suostuu_ ostamaan muutakin
Venäjän Neuvostotasavallalle kuuluvaa ja entisessä Suomen
Suuriruhtinaanmaassa sijaitsevaa omaisuutta, ja nauttii Suomen
Sosialistinen Työväentasavalta tällöin etuosto-oikeutta, _mikäli se ei
loukkaa_ Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan _etuja_.

Se ei kuitenkaan ole Suomi semmoisenaan, Suomen kansa
kokonaisuudessaan, joka saa kaiken tämän. Siitä erotetaan päältä pois
kaikki se, minkä Suomen ja Venäjän asiain selvittely-komitea suvaitsee
määrätä, ja annetaan se työväen järjestöille. Suomen työväki saa siis
itselleen, jos tahtoo, ja tietystikin se tahtoo, esim. Viaporin, kaikki
Helsingin venäläiset kasarmit ja tontit.

Vielä saa Suomi kaikki Suomen valtiolle, kunnille tai yksityisille
kuuluvat Venäjän hallituksen ennen sotaa tai sodan aikana rekviroimat
laivat niiden _nykyisessä_ kunnossa. Samoilla perusteilla luovutetaan
kaikki muukin rekviroitu omaisuus mikäli sitä sopimusta päätettäessä
_on_ entisen Suomen Suuriruhtinaanmaan alueella.

Nämä saa Suomi ilman korvausta. Ryssä ei, kumma kyllä, pyydä mitään
maksua niistä laivoista, jotka se jo on turmellut käyttökelvottomiksi,
eikä se anna takaisin niitä, jotka se jo on täältä ehtinyt korjata
omaan taiteensa tai vielä korjaa, ennenkuin sopimus tulee lopullisesti
allekirjoitetuksi.

Edelleen saa Suomi kauppa-aluksilleen kaikiksi ajoiksi vapaan ja
esteettömän pääsyn kaikkiin Venäjän meri-, järvi- ja jokisatamiin,
ankkuripaikkoihin ja kanaviin sekä mainituille aluksille vapaan ja
esteettömän tavaran lastaus- ja purkamisoikeuden sekä luotsilaitoksen
käytön.

Sitten Suomi saa sataman Jäämeren rannalla. Neuvostotasavalta luovuttaa
näet Suomen Työväentasavallan täydelliseksi omaisuudeksi näin
määritellyn alueen (jos paikallinen väestö vapaasti kysyttynä ilmoittaa
siihen suostuvansa): Venäjän ja Suomen välinen valtakunnanraja kulkee
tästedes Korvatunturista nykyisellä Venäjän ja Suomen välisellä
rajalla linjassa Petsamonjoen lähteelle, sieltä Petsamonjoen itäistä
vedenjakajaa kiertäen Muotkavuonon ja Kalastajaniemen yli suorassa
linjassa Jäämeren rannalle Sopuskan luona.

Ja lopuksi saa Suomi niiden maiden ja tavarain ja aineellisten etujen
lisäksi, joiden saaminen on meille ollut rohkeana tulevaisuuden
unelmana, vielä jotakin, josta emme ole rohjenneet koskaan edes
unelmoidakaan:

1) Suomalaista alkuperää oleville Venäjän kansalaisille Venäjällä
taataan samanlaiset oikeudet kuin muillakin sen maan kansalaisilla on;
2) Suomen kansalaiset Venäjällä nauttivat samoja yksityisoikeuksia,
kansalaisvapauksia ja _kunnallisia_ oikeuksia kuin sen maan omilla
kansalaisilla on; ja 3) niille Suomen kansalaisille Venäjällä, jotka
kuuluvat työväenluokkaan tai talonpoikaisväestöön, joka ei käytä
vierasta työvoimaa, myönnetään kaikki Venäjän kansalaisille kuuluvat
_valtiolliset_ oikeudet.

Suomalainen Venäjällä oleskeleva työmies voi siis ottaa osaa esim.
presidentin vaaliin ei ainoastaan omassa tasavallassaan, vaan myöskin
tulevassa Venäjän tasavallassa.

Kaiken tämän nyt Suomi saa.

Ja mitä se kaikesta tästä saa maksaa?

Näiden "vapaitten tasavaltain ystävyyden ja veljeyden lujittamiseksi"
Suomen tulee ensiksikin, korvaukseksi saamistaan irtaimistoista ja
kiinteimistöistä, rautateistä, majakoista, loistoista ja reimareista
antaa pois kaikki Suomen valtion tai Suomen valtiolaitosten omistama
tai hallinnossaan pitämä Venäjän Neuvostotasavallan alueella sijaitseva
kiinteä omaisuus, kuten maan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit,
rakennukset, tehtaat, kuin myös _rautatiet_, majakat, loistot ja
reimarit -- siis Valkeasaaren--Pietarin ratakin, joka tähän saakka on
ollut Suomen valtionrautateiden kannattavin osa.

Suomen tasavalta ei saa omakseen niitä sen alueella olevia Venäjän
kiinteimistöjä, jotka ovat tälle välttämättömät diplomaattisen,
konsuli- ja kauppaedustuksen rakennuksia ja henkilökuntaa, kuin myös
sivistys- ja valistus- sekä parantolalaitoksia varten. Kuinka paljon
taloja ja maa-aloja se kaikkiin näihin tarkoituksiinsa tarvitsee, sen
se määrää itse ja voi siis toisella kädellä pidättää melkein kaikki
kiinteimistöt, mitkä se toisella kädellään luovuttaa. Se voi vaatia
vaikka koko Viaporin vastaiseksi merikylpyparantolan paikaksi.

Suomen tasavalta saa lennätinlaitoksen, mutta sen täytyy samalla
luovuttaa Venäjän käytettäväksi Suomen alueella oleva sähkölennätin,
posti ja maantiet. Vielä jää Venäjälle viideksikymmeneksi vuodeksi
eksterritorialioikeudella kolme Suomen kautta kulkevaa ja Pietariin,
Tukholmaan, Newcastleen ja Fredericsiin yhdistävää lennätinjohtoa sekä
yksi yhtämittainen ja suora johto Pietari--Vartoniemi--Aleksandrovsk
(Muurmannilla), joka johto kulkee Viipurin, Kuopion, Kemin ja
Rovaniemen kautta, sekä pidätetään Venäjälle ne oikeudet, mitkä Venäjän
valtiolla nyt on tanskalaisen yhtiön kanssa tekemänsä sopimuksen
perusteella Uudestakaupungista Ruotsiin Ahvenanmaan saariston kautta
kulkevaan kolmeen kaapeliin. Nämä johdot pitää Venäjä hallussaan
niinkuin ennenkin eikä Suomella ole niiden alueilla mitään sanomista.
Ne alueet tulevat olemaan osa Venäjää Suomen sisällä.

Suomi saa kaistaleen Jäämeren rannikkoa _jos_ alkuasukkaat, venäläiset
ja lappalaiset, siihen suostuvat. Mutta sen täytyy samalla luovuttaa
Venäjälle "täydelliseksi omaisuudeksi" osa Suomen omaa aluetta,
Suomenlahden rannalla sijaitseva Inon linnakkeen alue ja vakuuttaa
välttämätön kauttakulkuyhteys mainittuun linnakkeeseen.

Venäjän toisella kädellä antaessa ja heti toisella ottaessa ei Suomelle
siis jää juuri mitään muuta aineellista omaisuutta kuin ehkä joitakin
pilalle pidettyjä laivoja ja likaisia kasarmeja pääkaupungissa ja
siellä täällä maaseudulla.

Jonka lisäksi sille sisäisestä riippumattomuudestaan ja ulkonaisesta
itsenäisyydestään ei jää niin mitään. Sillä siinä 13:nnessa pykälässä,
jonka mukaan suomalaiset saavat täydet yhteiskunnalliset ja
valtiolliset oikeudet Venäjällä, joita emme ole koskaan tavoitelleet
ja joilla emme mitään tee, myönnetään venäläisille Suomessa vastaavat
oikeudet. Tuon pykälän 3:s kohta kuuluu:

_Suomen Sosialistinen Työväentasavalta sitoutuu puolestaan myöntämään
mahdollisimman helpoilla ehdoilla täydet valtiolliset oikeudet Venäjän
Federatiivisen Neuvostotasavallan kansalaisille Suomessa erityisesti
huomioon ottaen liikkuvan työtätekevän väestön edut._

Ja tietää tämä pykälä sitä, että samoin kuin punaiset venäläisten
aseellisella avulla nyt koettavat valloittaa Suomea itselleen, he
vastedes, milloin tahansa, voivat sopimuksen mukaisesti suorittaa
saman valloituksen ilman aseitta, äänestyslipun avulla, kutsumalla
tänne Pietarista joitakin junantäysiä venäläisiä työmiehiä
täyttämään vaaliuurnia. Eikä siihen tarvitse kutsuakaan täältä,
joku Venäjän tuleva hallitus voi omasta alotteestaan lähettää tänne
äänestäjiä ratkaisemaan kysymystä Suomen tulevasta valtiomuodosta,
valituttaa tänne mieleisensä eduskunnan ja presidentin, ottaa Suomen
"itsenäisyyttä" omalla tavallaan hoitaakseen.

Semmoinen on se kauppakirja, jolla kansankavalluskunta on myönyt maansa
takaisin Venäjälle ja jonka vahvistamiseksi suomalaista työväkeä yhä
edelleen ajetaan rintamille. Sitä kirjoitettaessa on Bobrikoffin henki
seisonut tuolin takana ehtoja kuiskaamassa.

Se olisi, selittävillä kuvilla varustettuna, ilmalaivalla lennätettävä
rintaman yli valkoiseen Suomeen, siellä tiedottamaan, keitä vastaan ja
kenen ja minkä puolesta he entisen lisäksi tästä lähtien taistelevat.

*

Terrori täydessä käynnissä.

Yhä enemmän alkaa tämä sota näyttäytyä siksi, mitä se kai alkujaan ja
syvimmältään olikin: ryöstö- ja rosvosodaksi, jonka päälle koetettiin
pyyhkiä aatteellisuuden vernissaa. Ainakin sitä käydään yhtä paljon
näissä kahdessa hengessä. Sillaikaa kun heidän hallituksensa on
laativinaan lakeja ja tekevinään parannuksia ja kun joukko naivimpia
ja rehellisempiä ja aatteellisesti innostuneita työläisiä taistelee
hyvässä uskossa muka vapautuksensa puolesta, on olemassa enemmän tai
vähemmän omin päin toimivia joukkoja, joilla ei ole mitään muuta
tarkoitusta kuin ryöstäminen, saalistaminen ja tappaminen. Heistä se
alkoi tämä ja he siihen yhä enemmän painavat leimansa. Ryöppyämällä
alkaa saapua tietoja mitä kauheimmasta terrorista maaseudulla.
Orimattilassa on viimeisten tietojen mukaan riehunut lentävä
punakaartilaisosasto, joka on surmannut 11 henkeä. Sieltä kerrotaan
m.m., että Pakaan kylässä pakoittivat punakaartilaiset agronoomi Uljas
Hardénin lähtemään heitä kyyditsemään kirkonkylään. Hänen ruumiinsa
löydettiin myöhemmin metsästä tienvierestä. Vainajan isä, maanviljelijä
G.A. Hardén, jo hyvin iäkäs mies, kävi kolme kertaa Orimattilan
työväenyhdistyksen talolla tiedustelemassa poikansa kohtaloa.
Mitään selvyyttä hän ei saanut. Kolmannella kerralla hänet ja hänen
mukanansa ollut eräs toinen, Otto Putkisto -niminen Pakaan isäntämies,
vangittiin. Omaisille ei heidän kohtalostaan mitään tietoa annettu. Nyt
on asia selvinnyt. Orimattilan joessa talviongella olleen kalamiehen
koukkuun tarttui -- maanviljelijä Hardénin ruumis. Kun punakaartilaiset
vihdoin antoivat suostumuksensa ruumiin joesta nostamiseen ja
hautaamiseen, toimitettiin joenjäähän hakatusta avannosta naarauksia.
Tällöin löydettiin vielä punakaartilaisten vangitseman kahdeksan
henkilön ruumiit. -- Suodenniemellä on pappi ammuttu. Ruumis on
jäädytetty ja virsikirja kainalossa nostettu kirkon seinää vasten. --
Kymin tehtaalla on surmattu useita henkilöitä.

*

Ruotsalaiset sovintoa hieromassa.

Täällä on ollut lähetystö ruotsinmaalaisia oikeistososialisteja,
jotka olivat ilmaisseet halunsa päästä yhteyteen joidenkuiden
porvarillistenkin kanssa, mieluummin joidenkuiden sellaisten kanssa,
jotka eivät varsinaisesti ole ottaneet osaa valtiolliseen elämään.
Heidän välittäjämiehensä kysyi minultakin, haluaisinko tavata heitä.
Meidän oli silloin ja silloin mentävä Seurahuoneelle. Pormestari
Lindhagen otti meidät vastaan vuoteessa maaten, sairaana. Myöhemmin
saapuivat huoneeseen myöskin muut, puoluesihteeri Möller ja hra
Thorberg.

Oli melkoinen ulkonainen ero näiden miesten ja meikäläisten
sosialistipomojen välillä; nämä olivat hienonpuoleisia herroja.

Lindhagen ilmoitti heidän saapuneen kahdenlaisessa tarkoituksessa,
humanitaarisessa ja valtiollisessa. Heillä oli aikomus järjestää
sairaanhoitoa ja samalla koettaa vaikuttaa siihen, että sodankäyntitapa
tulisi inhimillisemmäksi, Siihen meidän puoleltamme tietysti
vastattiin suurella kiitoksella. Mutta siihen loppuivatkin yhtymäkohdat.

Heidän otettuaan puheeksi rauhantekomahdollisuudet kävi ilmi, että
heidän mielestään olisi myönnettävä amnestia kaikille muille paitsi
murhamiehille ja varsinaisille rikollisille.

Me selitimme, että johtajiin ja aktiivisesti s.o. aseellisesti mukana
olleihin nähden amnestia ei voisi olla annettavissa. Teroitimme
samalla sitä, että me, yhtä vähän kuin muutkaan porvarilliset tällä
puolen rintaman, emme voi ottaa mitään rauhan alotetta, vaan ovat
kaikki välitysyritykset esitettävät Mannerheimille, jo siitäkin
syystä, että täältä päin lähtenyttä sovittelualotetta voitaisiin
selittää yritykseksi pelastaa oma henkemme. Kysymystä amnestiasta
ja uudesta hallitusmuodosta he olivat ajatelleet ratkaistavaksi
yleisellä kansanäänestyksellä. Sen mukaan olisi siis tehtävä rauha
ensin, nähtävästi ilman mitään ehtoja, ja jätettävä ne sitten
kansanäänestyksen saneltaviksi -- tuntui ilmeisesti, että tämä oli
täkäläisten toverien inspiroimaa. Kansanäänestystä odottaessa kaikki
syylliset voisivat kulkea vapaina kukaties kuinka kauan rankaisematta.

Ruotsalaiset näyttivät olevan erikoisesti huolissaan tulevien
kenttäoikeuksien oikeudenkäytöstä. Emme tietysti voineet muiden
puolesta antaa mitään takeita, vaikka lausuimmekin omasta puolestamme,
ettemme hyväksy mitään kostotoimenpiteitä. Se meidän puolestamme
myöskin lausuttiin, että katsoimme välttämättömäksi suuria reformeja
kapinan päätyttyä.

Nimitys "kapina" ei heitä muuten näyttänyt miellyttävän, vaan oli tämä
säännöllistä kansalaissotaa tai ainakin vallankumousta. En huomannut
heissä erikoista paheksumista sen johdosta, että venäläiset olivat
mukana.

Ruotsalaisille oli kaikesta päättäen syötetty kaikenlaista, m.m.
että porvarillisilla olisi aikomus voitettuaan panna toimeen
taantumuksellinen vallankaappaus. Samoin olivat he nähtävästi siinä
käsityksessä, että vallankumoukseen oli ollut pakko ryhtyä sellaisen
kaappauksen pelossa. Vakuutimme, että sellaisesta ei ole ollut eikä
tulisi olemaan kysymystäkään. Meidän täytyi myöskin kumota, en tiedä
sitten millä menestyksellä, tuo aina uudistuva valhe, että hallitus
aikoja ennen vallankumouksen puhkeamista oli lähettänyt elintarpeita
Pohjanmaalle ja että aseita oli lähetetty elintarpeiden nimellä, y.m.s.

Heidän puheistaan kävi ilmi, että kapinan johtajat olivat olleet
pakotetut siihen vasten tahtoaan, etteivät he henkensä menettämisen
uhallakaan olleet voineet olla siihen liittymättä. Se tuotiin esiin
kuin jonkinlaisena lieventävänä asianhaarana heidän suhteensa. Siihen
huomautettiin meidän puoleltamme, että siinä tapauksessa, jos sellainen
vaara heitä todella uhkasi, olisi ollut komeampaa sitä uhmata antamalla
vaikka oma henkensä kuin ostaa sen säilyminen tuhansien muiden hengellä.

Kun kuvaavana esimerkkinä siitä, millaisten sosialistien kanssa tässä
maassa oltiin tekemisissä, kerrottiin, että punakaarti jo ennen
kapinan alkamista oli ajanut sosiaalihallituksen sen huoneustosta ja
tehnyt siitä itselleen kasarmin, näytti se melkoisesti selventävän
heille kysymystä sen järjestysvallan aikaansaamisen tarpeellisuudesta,
mihin hallitus ennen kapinaa, oli ryhtynyt. Meidän vastauksemme summa
siitä, millä ehdoilla rauha voisi solmeutua, oli palautuminen _status
quo'hon_, tilaan ennen kapinaa, sekä mahdollisimman laaja amnestia.

Tapaamisemme jäi tietysti tuloksettomaksi. Ruotsalaisten piti vielä
samana iltana tavata kansanvaltuuskuntaa, mutta tuskinpa heidän
välittelynsä sielläkään onnistuu paremmin.

Eräs heistä sadatteli Valpasta, joka oikeastaan on pääsyyllinen, mutta
nyt on vetäytynyt syrjään ja luultavasti pääsee vapaaksi kaikesta
vastuusta. Meidän puoleltamme vastattiin, että jos muut, niin kyllä
hänkin aikanaan on saava ansaitun palkkansa.

*

Tarkastuksia kahviloissa.

Mitä järkeä lienee siinäkin, että yhtäkkiä punakaartilaiset ryntäävät
kahvilaan, asettavat vartijat ovelle, komentavat kädet ylös ja tutkivat
kaikkien taskut, etsien muka "Vapaita Sanoja." Kuuluu tietysti asiaan,
että joku laukauskin pamahtaa, joku lamppu menee rikki, rappausta
tipahtaa katosta. Täntapainen kohtaus on ollut joku päivä sitten
Brondinin kahvilassa.

*

Mannerheimin rintamalla, niin kerrotaan, vallitsee hyvä henki.
Mannerheim on julistanut, että nyt alkaa varsinainen taistelu Suomesta
ja ettei hän tule lepäämään, ennenkuin koko Suomi on valloitettu ja
_lisäksi vielä Venäjän Karjalakin_.

Nähtävästi kiristyvät kiristymistään venäläisten ja punaisten
välit. Joku Shishko, en nyt muista mikä heidän päällikkönsä hän on,
on sähköttänyt Scheimannille Pietariin pyytäen häntä tulemaan ja
järjestämään heidän asioitaan täällä, sillä suomalaiset katsovat kaikki
omakseen ja kohta meille ei suoda ilmaakaan hengittääksemme.

*

Nyt lentelee ilmassa tavallista enemmän tietoja sotanäyttämöltä.
Hajanaisia ne ovat eikähän niihin ole liioin luottamista. Olen kerännyt
niitä muistikirjaani koko sarjan ja kopioin niitä tähän muutamia.

Pälkäneeltä tulleet haavoittuneet ovat kertoneet, että punaisten
asema on toivoton, että yleinen hajaannus on olemassa. Siellä
makaa sadoittain haavoittuneita avuttomina metsissä. Punaiset ovat
perääntyneet Pälkäneeltä Valkeakoskelle. -- Porissa on ollut,
kymmenkunta kilometriä pohjoiseen päin, kovia taisteluja, ja on
kuulunut ankaraa tykkien pauketta. Punaisia pakenee pois rintamalta
ja kaupungista Poriin pyydetään apua, mutta ei saada. -- Tampereenkin
pohjoispuolella taistelut ovat kääntyneet punaisille lopulliseksi
häviöksi, koska venäläisten päämaja siellä on siirretty Riihimäelle ja
Helsinkiin. -- Riihimäellä valmistetaan uutta rintamaa, Mahdollisesti
he jättävät Tampereen enemmittä taisteluitta. -- Tampereelta on
lähtenyt venäläinen sotilasjuna eteläänpäin ja riisuttu aseista. --
Punainen kaarti Riihimäellä on riisuttu aseista, kun on kieltäytynyt
lähtemästä rintamalle. -- Tampereella hermostuneisuus yhä lisääntyy.
Punaiset pitävät vartioita ullakoillakin. Hiekkasäkkejä kuletetaan
kaduille. -- Punakaartin esikunnalle sähkötetään, että Turkua ja sen
saaristoa uhkaavat vakavasti valkoiset ja ruotsalaiset, jotka tulevat
Ahvenanmaalta. Sinne pyydetään pikaista apua, jota ei kuitenkaan
voida antaa. -- Punaisten pohjoisen rintaman päällikkö Karjalainen
on saanut eron ja vangittu. Tampereen raportissa nimitetään häntä
"Pohjoisen rintaman kuoletuskenraaliksi". -- Suodenniemelle pyydetään
lähettämään apua "vaikka helvetistä", sillä lahtarit hyökkäävät
julmasti. -- Orivedellä ovat punaiset tilanneet rusinoita, jotta miehiä
voisi hyvitellä rusinasopalla ja saada heitä menemään rintamalle. --
Vilppulassa punaiset ovat ampuneet johtajiaan eivätkä mene taisteluun,
eikä ole apua, vaikka itse Haapalainen siellä agiteeraa, karkaavat jo
sinne mennessään.

*

Tapasin tänään erään tuttavan suurtilallisen rouvan. Hän oli perin
surkeassa mielentilassa. Punaiset hallitsevat tilalla, ottavat halkoja
tarpeisiinsa, ajavat kartanon hevosilla, vievät maidon, ovat murhanneet
heidän pehtorinsa. "Viekööt mitä vievät, kunhan jättäisivät hengen."
Siellä on tilojen ylinnä isäntänä eräs muonamiehen poika.

Rouvan mies ja poika piilevät jossain maaseudulla, mutta ovat vaarassa
joutua milloin hyvänsä kiinni.

Z. Höglund, yksi ruotsalaisten punaisia, joka täällä ollessaan asui
komeasti Seurahuoneella ja jolta siellä ryöstettiin tavarat, m.m.
toverien lahjoittama kultakello, on Ruotsissa kertonut matkastaan
sinne. Kuvaus voi olla kylläkin oikea. Matkalla mukana olleiden
pakolaisten joukossa vallitsi rajaton katkeruus Suomen vallankumousta
ja sen kannattajia kohtaan. Kun radio-sähkösanoma ilmoitti kenraali
Mannerheimin julistuksesta, että kaikki vallankumoukselliset ovat
tuomittavat kuolemaan, niin tervehdittiin sitä hyväksymishuudoilla.
Eräskin vanha rouva, hurskaan näköinen, jalokivet sormissa, huudahti:
"Sepä oli kaunista!"

*

Aarne Orjatsalo väittää nähneensä seuraavaa, jonka otan tähän, vaikka
olenkin taipuvainen epäilemään, näkivätkö valkokaartilaiset todellakin
nuo merkit.

"Seison taistelurintaman sivussa. Olen lähtenyt Punaisen Ristin merkin
suojassa avustamaan niitä, jotka ovat haavottuneet, niitä, jotka eivät
enää ole ystäviä eivätkä vihamiehiä, vaan ainoastaan ihmisiä ja veljiä.
Näen kolme Punaisen Ristin merkillä varustettua laupeudensisarta ja
muutamia saman merkin suojassa toimivia miehiä. Haavoittuneita on
jo paljon keräytynyt. Kuumeisella kiireellä annetaan heille apua
ja koetetaan lievittää heidän tuskiaan. Siinä on kaatuneita ja
haavoittuneita molemmista kansalaisarmeijoista. Mutta yhtäkkiä ilmestyy
porvarikaartilainen osasto. He _näkevät_ merkit. Heille huudetaan:
'Täällä toimii laupeuden sisaret'. Alkeellisin vaisto sanoisi: 'Nuo
ovat puolueetonta joukkoa.'

"Mutta mitä näin. Nuo pyssyillä ja dum-dum-kuulilla varustetut alkoivat
kivääritulen ja ampuivat joka ainoan sisaren ja veljen. Ja lisäksi
vielä joitakuita jo ennestään haavoittuneita, puoleksi sidottuja.

"Tämän olen omin silmin nähnyt. En olisi sellaista koskaan todeksi
uskonut."

*

Ojankaivuun -- talvella.

Erityisenä tikkuna punaisten silmissä on tietysti se yleisö, joka
täällä huoletonna, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, kuljeskelee
päivät päästään katuja pitkin sinä aikana, kun se on heille sallittua.
Tuota yleisöä on entistä runsaammin päivisinkin liikkeellä syystä,
että virastot ja liikkeet seisovat. Mutta tätä ei nyt punaisten
"yhteiskunta" voi sietää, "tällaista vetelehtijäin joukkoa ja tuhlata
vähiä ruokatarpeitaan niille. Se on saatava mukaan yhteiskuntaa
hyödyttävään työhön. Katuyleisö on kertakaikkiaan mobilisoitava
yhteiskunnan hyväksi". Kirjoittaja "Työmiehessä", joka käyttää tuota
komeata nimeä Orjanheimo, työntää hallituksen tarkemmin ajateltavaksi,
miten tämä katuyleisön mobilisoiminen käytännössä toteutetaan.
Itselläänkin hänellä kuitenkin on aate. Elintarpeita kuluttava
tyhjäntoimittajajoukko on pantava niitä tuottamaan. "Kuokka ja lapio
kouraan, oli se sitten herra tahi narri, ylhäinen tai alhainen, ja
kääntämään maata peruna- y.m. viljelystä varten, ojittamaan peltoa,
lantatunkioita levittämään."

Joutaisihan tästä hyvinkin maantöihin ja olisin iloinen, jos minutkin
sinne jonnekin lähetettäisiin. Jospa olisi mennä pyytämään passia
lantapatteritöihin. Mutta nythän on vasta maaliskuun 6:s päivä, lumi
peittää pellot, laaksot, vuoret, maassa on kai myös routa. Niin on
ainakin täällä, Helsingin ympäristössä, miten lie sitten maaseudulla.
Ei ainakaan vanhana pahana porvarillisena aikana ollut tapana ryhtyä
ojankaivuun, perunan viljelykseen ja iantatunkioiden levittämiseen
vielä tähän vuodenaikaan. Mutta ehkä maat sulavat siihen mennessä,
kun valkoiset tulevat. Suosittelen aatetta katuyleisön maatöihin
mobilisoimisesta sen hallituksen huomioon, joka _silloin_ on olemassa.
Tämän johdosta muuten tuumittiin meidän talon miesten kesken, ettemme
ensi kesänä tee muuta kuin tuotamme elintarpeita: kalastelemme.

*

Nurmijärven Punikit ja punikit.

Jos muistatte, niin toimitettiin Impivaarassa Nurmijärvellä ennen
muinoin ankara härkäin teurastus, niinkuin Seitsemässä Veljeksessä
kerrotaan, ja siitä oli monet merkilliset seuraukset. Nyt on siellä
tulossa yhtä ankara lehmäin lopetus. Punikit ovat tuominneet 2,500
pitäjän Punikkia kuolemaan, koska niille, ynnä yhteensä 150 hevoselle,
ei voida antaa "rehukorttia" rehuvarojen vähyyden vuoksi. Näiden
eläinten karjoista valitsemista varten pitäjä on jaettu neljään
piiriin. Karsimisen toimittaa 3-miehinen joukkue, joka määrää, mitkä
eläimet on lopetettava tai pitäjästä pois toimitettava. Karsimisessa
otetaan huomioon hevosiin nähden ikä ja viallisuus, lehmäin nähden
lypsykyky, siitosarvo ja ikä. Karsimisessa mahdollisesti tulevia
"ristiriitoja" -- arvaapa sen, että siinä tulee Vendla-muorien suut
soimaan -- käsittelee 8-miehinen tutkijakunta, joka saa käyttää
"ammattitaitoista" apua, jos tarpeelliseksi katsoo.

Mainitun toimenpiteen kautta teurastettaviksi tulevat eläimet saa
omistaja, joko itse tai elintarvelautakunnan välityksellä, kuljettaa
kulutuskeskuksien elintarvelautakunnille. Muut eivät saa lihaa
kuljettaa. Jos karjan omistaja itse omiksi tarpeikseen suolaa lihaa,
on se sitä ennen punakaartilaisen läsnäollessa punnittava ja paino
ilmoitettava elintarvelautakunnan kansliaan.

Minä tahtoisin olla Nurmijärvellä, kun tämä rankaisuretkikunta kulkee
Jukolasta Jukolaan kivääreineen ja kuularuiskuineen.

*

Narsissit ja tulpaanit.

Täntapaisia salakirjoituskirjeitä saapuu ja kiertelee vähä väliä. Tämä
on lähetetty Porista 3/III 1918.

"Olen jättänyt kaiken politiikan ja alkanut harrastaa ainoastaan
kukkaislyökkien hoitamista ikkunoissa: tulpaanien ja narsissien.
Edelliset nuutuivat jo kovien merituulien puhaltaessa luoteesta päin ja
nyt ne, kun pohjoisesta suoraan porotti, ovat kokonaan kuoleutuneet.
Oli aikomus saada tänne uusi lähetys tulpaaneja, mutta olen kysynyt
asemalta, ja sanotaan, että lyökit ovat karisseet tiellä pois vaunusta;
ei mitään ole tullut perille."

*

Muistutus sopimattomasta käytöksestä.

Raumalta annetaan seuraava ajankuva (3/III 1918): "Kahdeksas luokka
lopetti koulunsa 28/II ja ajoivat tavanmukaista ajoaan ympäri
kaupunkia. Heti levisi punaisten joukkoihin huhu, että nyt lahtarit
ajavat rintamalle, ja illalla, kun iloiset lapset olivat kokoontuneet
juhlaa pitämään, ympäröitiin talo, asestetut miehet ryntäsivät sisään,
jopa ottivat kaksi poikaa pihalle 50:n askeleen päästä ammuttaviksi.
Kuitenkin muutettiin tuomio siten, että seuraavana aamuna kaikki pojat
käskettiin tuomioistuimen eteen, jossa sitten saivat muistutuksen --
sopimattomasta käytöksestä."

*

Välivaltioaatteesta.

Huhut saksalaisten tulosta Ahvenanmaalle yhä varmistuvat. On suuri
tapaus, että he ainakin _ovat_ Suomessa. Kun he kerran ottavat sen
asian hoitoonsa, he hoitavat sen, sitä kesken jättämättä. Ei ole
tietoja, millaisia joukkoja he siellä laskevat maihin. Puhutaan
vain 800 miehestä, ja sitä parempi kuta vähemmän. Jo pelkkä heidän
tulonsakin luultavasti vaikuttaa ratkaisevasti. Karhu lyöpi kämmeniinsä
ja karjaisee, niin karja kaikkoo mölisten. Turku lienee heidän helppo
vallata, saapuessaan sinne jäänmurtajalla tai jäätä myöten kevein
joukoin.

Minä tässä muuten viisastelen samalla tavalla kuin "Vapaan Sanan"
suurpolitikko ja strateegi, joka tyylistä päättäen on sama kynäilijä,
joka ennen kapinaa eräissä ruotsalaisissa iltalehdissä esiintyi
suurella varmuudella ja suurella asiantuntemuksella meikäläisenä
Nörregaardina. Hän tiesi tarkalleen, milloin ja mistä Hindenburg
hyökkää ja jos Hindenburg sitten hyökkäsi, sanoi hän: 'sanoimmehan
me sen', tai jos Hindenburg ei siten ja siten hyökännyt, sanoi hän:
'Hindenburg ei tosin hyökännyt, niinkuin me olimme odottaneet,
mutta' j.n.e. -- aina siis kuitenkin 'Hindenburg ja me' tai 'me ja
Hindenburg'. Samoin hän nyt lueskelee Mannerheimin ajatuksia. Suon
hänelle kernaasti sen ilon, että Mannerheimin päärynnistys ei tapahdu
Tamperetta vastaan, vaan jossain Lahden ja Pietarin välillä. Kun rata
siltä väliltä katkaistaan, putoo sitten Tampere itsestään kuin kypsä
hedelmä puusta.

Hän suunnittelee muuten suurta historiallisesti merkityksellistä
tulevaisuutta Suomelle. Tai ei oikeastaan _hän_, sillä onhan niistä
jo ennenkin kannuja valettu ja olihan aate sen lennokkaan hymnin
aiheena, jonka rouva Maila Mikkola esitti itsenäisyysjuhlassa
Kansallisteaatterissa. "On todella enemmän kuin todenmukaista, että
Saksa ei ole kieltävä meiltä apuaan. Saksan suoranainen voitto sodasta
Venäjän kanssa on se ketju bufferttivaltioita, Ukraina, Puola,
Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa, Viro ja Suomi, jonka se on luonut
itsensä ja itäeuroppalaisen raakalaisvallan väliin. Kaikkia näitä
valtioita vastaan on Suurvenäjä suunnannut uuden valloitussodan siinä
muodossa, että se koettaa niissä toteuttaa bolshevistisen ohjelman.
Puola, Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa ja Viro ovat jo pelastetut
raakalaisen kourista. Ukrainasta, joka jo näytti olevan hukassa, on
kohta puolet jo valloitettu eikä loppusuoritukseen enää menne montakaan
viikkoa. Että Saksa pitää huolen siitä, ettei Suomi putoa pois tästä
bufferttivaltioiden systeemistä, on itsestään selvää."

Olisihan todellakin suurenmoista, jos tämä bufferttivaltioaate
toteutuisi ja että mekin olisimme siinä mukana, aatetta avustamassa
ja aatteen avustamana. Mekin yhdessä muiden kanssa osana elävästä
eurooppalaisesta kiinanmuurista slaavilaista aasialaisuutta vastaan.
Kai tämän muurin sisäpuolelle, linnan ulkopihaksi, tulisi Venäjän
Karjalakin ynnä Kuola ja Lappi ja Jäämeren ranta. Kaljua päätäni
huimaa. Hei, kuinka minä silloin vuokraisin lohikosken siellä jossain
ja rakentaisin kalasaunan ja hymiseisin siellä kantelonkielin ylistystä
maailmansodalle ja bolshevismille ja kansankavalluskunnalle, joiden
kaikkien välillisen-välitöntä ansiota se olisi! Yksi minun aina
skeptillistä päätäni kuitenkin epäilyttää. Näistä välivaltioista
tulisivat Ukraina ja Puola ja mitkä kaikki, olemaan slaavilaisia tai
puolislaavilaisia, ja veri on vettä sakeampaa. Olisiko niistä pitkään
aikaan vielä suojaksi ainakaan Suomelle, joka on niin kaikin puolin
toista maata.

Saksan pitäisi tietysti seisoa selkärankana. Mutta tuleeko esim. Viro,
todella suomensukuisesti kansallinen Viro, koskaan olemaan Saksan
luotettava ystävä, niin kauan kuin sen maa on parooneilla?

Niin että -- mutta miksei tähän aikaan voisi tuuditella itseään
uskomisensa uskomiseen. Nyt ovat ryssät vielä täällä meidän kurkussamme
tai ainakin ne härisevät uhaten milloin vain karata siihen. Komentaa
heitä: kush! marsh! -- ja portti kiinni jälkeen iankaikkisesti ja
piikkilanka-aita väliin ja vartija portille, joka sinivalkoisen
koppinsa äärestä voi kädellä viitaten sanoa: seis, tähän saakka, mutta
ei edemmä!! Ja he pääsisivät vain pashaalustamalla täällä käymään!

*

Onko Suomi ostanut vapautensa halvalla?

Tämä sama kirjoittaja toteaa mielihyvällä, että Suomi tulee
suoriutumaan vähin kärsimyksin maailmansodan ja venäläisen
vallankumouksen tuottamista kärsimyksistä verraten siihen, mitä esim.
Ukraina ja muut entisen Venäjän osat. "Vaikka vapaussotamme kestäisi
vielä kolme kertaa kauemmin kuin jo on kulunut, olisi Suomi sittenkin
ostanut vapautensa halvalla." Mitä halpuuteen tulee, on siitä sentään
ehkä hiukan ennenaikaista mitään sanoa, ennenkuin tämä sota todella on
päättynyt ja ennenkuin nähdään, minkä laskun Saksakin meille esittää.

*

Olemmeko marionetteja?

Näistä ja monista muista syistä pyrkii minulla, ja olen huomannut samaa
monissa muissakin, mieli pysymään masentuneena. Ei niinkään paljon
siitä, että lailliset olot eivät, ainakin ennen kesää, ja varsinkin
(ei enää _jos_, vaan) _kun_ Saksa tulee, palaisi. Mutta sitten vasta
ne vaikeudet oikein alkavat. Se, _että_ tämä tapahtui, on mielestäni
kaikista raskainta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja milloin tahansa
se semmoinen voi taas uudistua. Ei ole mikään mahdotonta maailmassa,
jossa _voi_ puhjeta sellainen sota kuin nykyinen maailmansota. Järkensä
kai siinäkin oli, mutta en voi enkä edes tahdokaan sen tarpeellisuutta
ja välttämättömyyttä käsittää ja tunnustaa. Ihmiset, kansat, ovat kai
vain marionetteja joidenkuiden maanalaisten pirujen näytännöissä,
heitä vedetään ja potkitellaan jonkun yläilmaisen lapsilauman huviksi,
josta se on hauskaa. On kuin jossain pilvilinnoissa pidettäisiin
hauskaa, ilkuttaisiin näytelmällä, jonka tendenssinä on osoittaa, että
ihmisten aivoitukset ovat pahat hamasta lapsuudesta ja että ainoastaan
vedenpaisumus voi pelastaa ja uudistaa sen, mikä on uudistuksen
arvoista. Onko meidän kansallamme joidenkuiden muiden eläväin joukossa
paikkamme arkissa sen jollakin orrella? Ja kenellä meistä on onni
edustaa kansaansa siinä vesijätössä, joka sitten aukeaa Araratin
ympärillä?

*

Ei vielä "kyyhkysiä".

Toisesta toiseen: täällä on lennellyt tuon tuostakin aeroplaaneja.
Niitä luullaan "kyyhkysiksi", mutta ne ovat olleet vain venäläisten
variksia, jotka ovat lähteneet täältä ja palanneet tänne. Milloin näkyy
se "kyyhkynen", joka tulee mereltä ja palajaa sinne, merkkinä siitä,
että vedet laskeutuvat.

*

Työmiehet, tehkää rauha!

Porvarillisista piireistä koetetaan nähtävästi mikäli voidaan vaikuttaa
työväkeen, aseman heille selvittämiseksi, mutta tietysti hyvin huonolla
menestyksellä. Kuilu on niin suuri, on ollut jo kauan, ettei sen yli
mikään voi hypätä. He eivät usko ketään muuta kuin omiaan, eivät
kouraantuntuvimmatkaan tosiasiat vaikuta. Eräs hyvää tarkoittava
asianharrastaja kävi muutama päivä sitten luonani ja pyysi minulta
jotain asemaa selittävää ja valaisevaa kirjoitusta, jota monistettuna
levitettäisiin. Kirjoitin seuraavan, vaikken usko, että se mitään
auttaa. Tämmöiset olisivat saatavat rintamamiehille, mutta heidän
kanssaan on tietysti tuiki mahdoton päästä minkäänlaiseen kosketukseen.

_Työmiehet, tehkää rauha!_

Saksalaiset ovat astuneet maihin Ahvenanmaalla ja aikovat sitä
tietä tulla Suomeen pitämään huolta siitä, että Saksan ja Venäjän
välinen rauhansopimus tulee toteutetuksi meihinkin nähden. Elleivät
venäläiset sotilaat ja punakaartilaiset poistu Suomesta ja venäläinen
vallankumouksellinen agitatsio täällä lakkaa, pakottaa Saksa siihen
asevoimalla. Tämä pakotus tulee tietysti kohtaamaan niitäkin, jotka
näiltä joukoilta saavat apua "isällisessä taistelussamme".

Kuinka Saksa tulee sitä varten toimimaan? Nähtävästi siten, että
se nousee maihin Turussa, tai Raumalla, tai Porissa, mahdollisesti
myöskin Etelä-Suomessa, jonne Räävelistä on pikainen pääsy. Ehkä
maihinnousu tapahtuu kaikissa näissä paikoissa, rautatiet vallataan
ja joukot kuletetaan punakaartilaisjoukkojen selkään. Vallan pienillä
retkikunnilla Saksa tunki viimeksi Narvaan ja Kieviin. Eivät mitkään
meikäläislaumat ja muutamat venäläiset kanuunat kestä vanhain
harjoitettujen saksalaisten joukkojen ja heidän tykistönsä painoa.

Samalla kuin saksalainen tulee venäläisiä vastaan, lähtee Suomen
laillisen hallituksen armeija liikkeelle omista tukikohdistaan
rintamalla Pori--Antrea. Mannerheimilla on nyt tarpeeksi miehiä ja
ampumatarpeita ja nähtävästi hän on odottanut tätä hetkeä iskeäkseen.

Yksinomaan venäläisillä aseilla aseistettua suomalaista punakaartia,
jonka riveissä ja johdossa yhä taistelee venäläistä väkeä ja venäläisiä
upseereja, luultavasti siis vaaditaan luovuttamaan aseensakin
rauhansopimuksen täyttämistä varten. Ellei niin tapahdu, alkaa Saksa
sotatoimensa. Punakaarti joutuu näin puristukseen kahdelta puolelta
eikä voi olla epäilystäkään siitä, kuinka taistelu tulee päättymään.
Ellei kaarti luovuta aseitaan, kehoituksen siitä saatuaan, tullaan se
kaiken todennäköisyyden mukaan tuhoamaan viimeiseen _taistelevaan_
mieheen. Aseellisen vallankaappauksen asia on menetetty ja jo
alkuaankin mieletön seikkailu päättyy omaan surkeuteensa.

Se oli punakaarti yhdessä vallanhimoisten ja vastuuttomien,
kevytmielisten johtajain kanssa, joka lähti tämän veljessodan veriselle
tielle. Kaartin takana ei ollut läheskään koko Suomen työväki eikä sen
hommia alkuaan kannattanut kuin vähemmistö sosiaalidemokraatisessa
eduskuntaryhmässä. Vähitellen kaarti kuitenkin kasvoi ja
vallankumoukseen liittyi huumattuna ja pakotettuna yhä suurempi osa
työväkeäkin.

Punaisten tappio on siis myös työmiehen ja hänen asiansa tappio. Hän
ei tule suoranaisesti saavuttamaan mitään siitä, mitä ehkä luuli
vallankumouksen kautta saavuttavansa. Sen vallananastus on oleva
sille vallanmenetys. Vaara pyörii, että menetetään sekin, mikä jo oli
saavutettu parlamenttaarista tietä. Taantumus kyllä jo vaanii. Mutta
toivokaamme, että se saadaan torjutuksi.

Se kuitenkin riippuu tällä hetkellä ennen kaikkea työväestä itsestään,
siitä, miten se tulee esiintymään siinä lopputilityksessä, mikä nyt
aseiden avulla lähipäivinä suoritetaan. Kuta verisempi viimeinen ottelu
tulee olemaan, sitä kovemmat ehdot panee voittaja. Kuta kauemmin
tappelua ja hyödytöntä verenvuodatusta jatkuu, sitä suuremmat tulevat
olemaan verivelat ja sotakulut, jotka voitettu saa maksaa. Saksalainen
on armoton ja häikäilemätön herra -- se näkyy siitä, miten hän
menettelee Venäjällä.

Jos Suomen työväki laskee aseensa ja sota siihen päättyy, ei
loppusuoritus saksalaisten ja talonpoikiemme puolelta tule saamaan sitä
rankaisuretkikunnan luonnetta, mikä varmaan tulee tapahtumaan, jos
hyödyttömästi, itsepintaisesti ja epätoivon vimmalla vuodatetaan verta
_vielä sittenkin, kun asia jo on menetetty_.

Suomen talonpojat eivät ole tarttuneet aseihin Suomen työväkeä vastaan,
ei sosiaalidemokratiaa ja sen suuria ja monessa kohden hyväksyttäviä
aatteita vastaan. Se on ensi kädessä lähtenyt liikehtimään
karkoittaakseen maasta Suomen kansan vanhan vihollisen ja sortajan ja
lopullisesti vapauttaakseen maansa tästä vieraasta vallasta. Sitten
se on lähtenyt liikkeelle rangaistakseen niitä, jotka ryöväsivät,
murhasivat ja edelleen sitä tekevät, jotka anastivat vallan kansalta
itseltään, kansalta kokonaisuudessaan, sen omalta valitsemalta
eduskunnalta ja tämän eduskunnan asettamalta hallitukselta. Se tahtoo
kukistaa sen hirmu- ja diktaattorivallan, joka teki sopimuksen
samanlaisen venäläisen vallan kanssa, sopimuksen, joka myöntää
venäläisille täydet kunnalliset ja valtiolliset oikeudet Suomessa.
Toteutettuna se sopimus olisi tiennyt Suomen liittämistä Venäjään monta
vertaa lujemmilla siteillä kuin koskaan tsaarivallan aikana, kuin
mikään seyniläinen yhdenvertaisuuslaki. Suomen tasavallan itsenäisyyden
menettämistä vastaan suurin osa Suomea tätä nykyä taistelee silloinkin,
kun sen täytyy taistella ei vain venäläisiä, vaan myös toisia
suomalaisia vastaan.

Näitä kansan vihollisia, näitä isänmaan pettureita ja maan kavaltajia,
samalla kuin myöskin tavallisia rikoksentekijöitä vastaan lähti Suomen
kansan valtavin osa liikkeelle, ja ne se musertaa kaikella voimalla
ja kaikilla keinoilla, jotka sota sille tarjoo. Kun kapinalliset
turvasivat vieraaseen voimaan, olivat heidän kukistajansakin pakotetut
pyytämään apua saadakseen sietämättömän olotilan päättymään ja samalla
myös kansan pelastetuksi nälkäkuolemasta. Sillä saksalainen ei tuo
tullessaan vain lyijyä, niinkuin venäläinen on tuonut, vaan myöskin
leipää, jota Tokoi uskotteluistaan huolimatta ei ole voinut eikä voi
hankkia.

Nämä vihollisensa kansanvallan valkoinen armeija liittolaisensa kanssa
musertaa. Se rankaisee yllyttäjät, alotteen ottajat, kapinaliikkeen
toimeenpanevat johtajat rikoslain kaikella ankaruudella. Eikä
suoranaisia murhamiehiä, telottajia, rääkkääjiä, ryöstäjiä, aseettomien
ampujia voi mikään armahdus kohdata. Kansan oikeudentunto vaatii tämän
sovituksen.

Mutta suomalaisen työmiehen, varsinaisen vallankumouksellisen sotilaan
rankaisemista ei voittaja tule vaatimaan. Ennenkuin se ryhtyy
lopulliseen aseelliseen suoritukseen, tulee se varmaan tarjoamaan
rauhaa ja unhotusta kaikille, jotka _silloin_ heittävät aseensa eivätkä
pakota enempään hyödyttömään veljen veren vuodatukseen.

Ratkaiskoon jokainen aseihin tarttunut työmies, tahtooko hän itse vetää
päällensä oman kuolemansa ja asiansa menetyksen. Heidän menettelystään
tulee riippumaan työväenasian kohtalo pitkäksi aikaa. Kuta vähemmällä
verenvuodatuksella suoriudutaan ja kuta nopeammin lailliset olot
palaavat, sitä nopeammin ja sitä voimakkaammin alkaa uudistustyö.
Valkoinen armeija ei taistele reformeja vastaan, vaan reformien
mahdollisuuden puolesta. Kansa tulee vaatimaan, että torpparikysymys
saa torppareille suotuisan ratkaisun, että tilattomat saavat maata,
missä se suinkin on mahdollista, että maa- ja teollisuustyöväestön
asemaa parannetaan mitä edistysmielisimpään suuntaan. Porvarillinenkin
yhteiskunta on tämän taistelun kautta oppinut näkemään, mitä sen oma
etukin siinä suhteessa vaatii.

Käsittääkö aseihin tarttunut työväki, mitä _sen_ etu nyt juuri vaatii?
Laskeeko se aseensa vai aikooko se pakottaa keisari Vilhelmin joukot
jatkamaan sotaa Suomessa, kun se on jo lopettanut sen Venäjällä?

Kyllä Hindenburg pian tästä Suomen rintamasta selviää. Tulkaa
järkiinne, työmiehet, ymmärtäkää oma etunne, jos ette muutakaan
ymmärrä! Älkää päästäkö taantumusta maahan! Älkää jatkako hyödytöntä,
rikollista sotaa -- kun ette kuitenkaan voi mitään voittaa! Vaatikaa
johtajanne neuvottelemaan rauhasta. Voitte vielä saada kunniallisen
rauhan. Jolleivät johtajat ota alotetta, ottakaa itse. Heittäkää
aseenne turhan teurastuksen ja sissisodan välttämiseksi, joka on
hyödyttömin ja julmin kaikista sodista. Olette liian hyviä kuollaksenne
johtajienne ja yllyttäjienne puolesta, joita ette kuitenkaan voi
pelastaa. Jääkää elämään asianne, isänmaanne, vaimojenne ja lastenne
tähden. Säästäkää itsenne, säästäkää myös kansalaisenne, veljenne,
toverinne, sillä toisellakin rintamalla on omaa lihaanne ja luutanne.
Talonpoikakin on työmies.

Ajakaa keskuudestanne idän vieras, niin kääntyy lännen vieraskin
rajalta eikä paina niskaanne rautakouransa iestä.

Työmiehet, tehkää rauha, kunniallinen rauha, kun sen vielä voitte saada.

*

Meitäkin pelätään.

Kukapa olisi uskonut, että meistä olisi olemassa niin minkäänlaista
sotilaallista vaaraa kenellekään, meistä, jotka aina olemme olleet
toisten voimakkaampien puristuksessa, meistä, joiden tätä nykyä täytyy
hoilata miehiä merentakaisia auttamaan itseämme omaa itseämmekin
vastaan. Tottahan on, että, jos on totta, mitä historia kertoo, me
kerran "hakkasimme päälle" niin että sitä vieläkin muistetaan siellä,
missä se tapahtui. Kun kerran Kalle Kajanderin kanssa pyöräilimme
Saksassa ja istuimme siellä tiepuolessa Reinin rannalla ja nenäkkäät
pikkupojat tekivät meistä pilkkaa eivätkä eronneet meistä, meidän ei
tarvinnut muuta kuin olaista kätemme, pyöristää silmämme ja pyöristää
kulmakarvamme ja huutaa: "hakkaa päälle!" niin heti hävisivät kuin
akanat tuuleen -- mennessään pitkää nenää näyttäen. Mutta hämmästyn
minä kuitenkin, ja tunnen samalla melkoista kansallista ylpeyttä
lukiessani sähkösanoman Kristianiasta näin kuuluvan: "Suurkäräjillä
käsitellessään sotilasasioita on sotaministeri lausunut, että niiden,
jotka luulevat, ettei Norjan sotaväkeä mitenkään tarvittaisi, on
huomattava, että venäläisen vaaran sijaan on astunut suomalainen vaara,
sillä Suomen nykyisen hallituksen päämääränä näyttää selvästi olevan
sataman hankkiminen Pohjois-Norjassa."

Onhan siis toki hyvä, että on edes jokukaan, joka meitäkin pelkää. Ja
kukapa tietää, mikä hakkapeliittapeto meissä yhäkin piilee.

Nappaamme pian nenän Norjan naamasta, Nordkapin. Vesisaarikin pitää
olla meidän. Röyhistän siis suursuomalaista rintaani ja otan yksintein
koko Finnmarkenin ja Jellivaaran samalla kuin Vienan Karjalan ja
Pietarin, josta kaikesta tulee "suomalainen mahti, jok' ei oo kenenkään
muun."

*

Meitä rohkaistaan.

Luultavasti on muissakin kuin minussa alkanut ilmaantua pessimismiä
siitä, että mitään ratkaisua ei kuulu, koska "Vapaa Sana"
tänpäiväisessä n:ossaan käy mieliä rohkaisemaan ja heikkoja
kurittamaan. Selostanpa tuota kirjoitusta saadakseni vereni
virkeämmiksi. Eihän tässä paljon ole muustakaan motsionista.

Suomi ja Saksa ovat tehneet rauhan ja allekirjoittaneet oikein
sopimuksen siitä. Suomi on näet kuuluen Venäjään ainakin muodollisesti
ollut sodassa Saksan kanssa. Se on komeaa. _Me_ ja _he_ olemme
tehneet rauhan. Sen sopimuksen mukaan Saksa on työskentelevä siihen
suuntaan, että kaikki vallat tunnustavat Suomen riippumattomuuden.
Suomi puolestaan sitoutuu olemaan luovuttamatta vieraalle vallalle
mitään aluettaan. Saksa lupaa tulla palauttamaan tässä maassa laillisen
järjestyksen. Ja minkä Saksa lupaa, sen se pitää. Aivan lähimmässä
tulevaisuudessa on meillä siis -- "V. Sanan" kirjoittajan mukaan --
odotettavissa saksalaisen retkikunnan maihin nousu Suomessa; joka
retkikunta yhdessä Mannerheimin joukkojen kanssa on tekevä lopun
kansankavalluskunnan yrityksestä saattaa Suomi jälleen Venäjän syliin.
Mannerheimin armeijan liikehtiminen on alkanut. Se sitoo jo punaisten
kaikki voimat ja estää ne häiritsemästä saksalaisten maihin nousua.
Kaikki on hyvin. "On siis aiheeton porvarillisten naurettava pessimismi
siitä, että Mannerheim parissa päivässä ei ratkaissut vapaussotaa.
Olisi varmaan hyödyksi yleiselle hyvinvoinnille, jos tämä lievimmin
sanoen siviili tapa katsoa sotilaallisia asioita ei taas vielä
kerran pääsisi täällä vallalle. Elkäämme nyt panko päähämme, että
saksalaisten maihin nousu tulee tapahtumaan Helsingissä elkäämmekä
määrätkö itsellemme päivää, milloin sen tulee tapahtua. Elkäämme
myöskään kuvitelko, että vihollisen karkoittaminen maasta suoritetaan
kolmen päivän kuluessa siitä, kuin maihin nousu on tapahtunut. Ei
saa antaa mustalle murheelle valtaa, jos kaikki ei käy, niinkuin
jokainen on laskenut hiljaisessa mielessään. Muistettakoon m.m.
millaisista välimatkoista on kysymys. Olkaamme edelleen tyytyväiset,
jos Etelä-Suomen puhdistus on loppuun saatettu maaliskuun kuluessa. Jo
sekin olisi hyvin kaunis saavutus. Luottakaamme joukkoihimme ja heidän
johtajiinsa elkäämmekä ajatelko ja puhuko niinkuin ämmät."

*

Päät pystyyn!

Olen saanut käsiini myöskin toisen lehtisen samasta asiasta, jonka
liitän tähän päiväkirjaani meikäläisten mielialoja kuvaavana
asiakirjana:

    Monistakaa! Levittäkää!

    _Päät pystyyn, Porvarit!_

    Meiltä rintamantakaisilta porvarillisilta vaaditaan tällä
    hetkellä, että pysymme alallamme, otamme vastaan sen, minkä kukin
    päivä tuo muassaan, ja rohkealla tulevaisuudenluottamuksella
    pidämme päämme pystyssä. Mutta tämä tehtävä näyttää käyvän
    joillekin ylivoimaiseksi.

    Vai ettekö ole tavanneet noita, jotka käyvät kaduilla ja
    taloissa valittamassa: "eihän vapautuksesta mitään tule" -- --
    -- "eihän kenraali Mannerheim saa mitään aikaan" -- -- -- "eihän
    porvarillisilla ole miehiä eikä aseita" -- -- --?

    Sellaiset henkilöt kylvävät ihmisten mieliin masennuksen myrkkyä
    hetkellä, jolloin ensi sijassa ja ennen muuta kysytään rohkeaa
    luottamusta ja tyyntä odottamista.

    Mutta eikö sitten _totuutta_ ole katsottava avoimesti silmiin?
    Onko siitä apua, että oloja kuvitellaan toisenlaisiksi kuin ne
    ovat?

    _Totuutta_ juuri on katsottava avoimesti silmiin. Tehkäämme juuri
    sitä. Kieltämätön totuus on,

    että kenraali Mannerheim, joka tuli hallituksen järjestyksen
    ylläpitämiseksi keräämien joukkojen päälliköksi puolitoista
    viikkoa ennen kapinan alkua, on saanut pystyyn todellisen
    sotaväen;

    että tälle sotaväelle on saatu huomattavat määrät ampuma-aseita
    ja -tarpeita,

    että tämä sotaväki on puhdistanut kapinallisista sen osan Suomea,
    mikä on Porin, Tampereen, Mäntyharjun ja Viipurin pohjoispuolella;

    että tämä sotaväki on loistavasti torjunut kaikki suomalaisten
    ja venäläisten punaisten yritykset murtaa sen rintaman, tuottaen
    punaisille raskaita tappioita;

    että tämä sotaväki on valmis tekemään hyökkäyksensä Etelä-Suomen
    vapauttamiseksi punaisten hirmuvallasta, _niin pian kuin oikea
    aika siihen tulee_, ja päällikkö sen johdosta antaa käskynsä.

    Mitä on sanottava, kun sellaiset henkilöt, joilta ei muuta
    vaadita, kuin että he pysyvät alallansa, käyvät taloissa
    selittämässä, että tämä kaikki ei ole mitään -- -- --?

    Otettakoon vielä huomioon, että porvarilliset -- eduskunnan
    enemmistö ja hallitus eivät olleet millään tavoin valmistautuneet
    kansalaissotaan; oli vain ryhdytty toimenpiteisiin --
    riittämättömiin -- siinä tarkoituksessa, että voitaisiin estää
    venäläisten väkivaltaisuuksia, kun he poistuisivat täältä, sekä
    sellaisten epäjärjestysten uusiutumisesta kuin Turussa y.m.
    sattuneiden;

    että sitä vastoin punaiset kaartit sitten marraskuun kapinan
    olivat valmistaneet vallankaappausta ja siinä tarkoituksessa
    hankkineet aseita (Rahjan lähetykset!) ja tehneet
    liittosopimuksia.

    Kun ottaa tämän kaiken huomioon, on sanottava, että maamme
    vapauden puolustajat, kenraali Mannerheimin johdolla, tähän asti
    ovat loistavasti täyttäneet tehtävänsä.

    Eihän ole syytä epäillä, etteivät he kaikella tarmolla
    suorittaisi tehtäväänsä loppuun, kunhan emme me rintamantakaiset
    porvarit siihen häiritsevästi sekaannu.

    Mutta siinä se vaara onkin!

    Kaikki täältä päin, välillisesti tai välittömästi, annetut
    kehoitukset jouduttaa ratkaisua voivat vain tuottaa turmiota.
    _Me_ emme voi arvostella, milloin ratkaisun oikea hetki on
    tullut. Me emme ollenkaan tunne niitä seikkoja -- sotilaallisia
    -- enempää kuin poliittisiakaan -- jotka sen määräävät. Sen vain
    näemme, että ulkopoliittinen asema on tänä odotuksen aikana
    muodostunut meille verrattomasti edullisemmaksi kuin olemme
    uskaltaneet toivoakaan. Venäjän bolsheviikkihallituksen on ollut
    pakko allekirjoittaa rauhansopimus, joka kieltää sitä millään
    tavoin avustamasta meidän punaisiamme. Bolshevismin päivät
    näyttävät jo Venäjälläkin olevan luetut; muualla maailmassa
    sosialistien suuri enemmistö, porvarillisista puhumattakaan,
    jyrkästi tuomitsee heidän hirmupolitiikkansa. Suomi ei heidän
    valtaansa jää -- ellei sitä siihen saata suhteellisesti rauhassa
    elävien porvarien kärsivällisyyden ja rohkean luottamuksen puute.

    _Päät pystyyn siis, porvarit!_ Rintaman tälle ja tuolle
    puolelle levitköön tieto, että kyllä me kestämme, vaikkapa
    kauemminkin. Kansamme käy nyt etujoukon taistelua eurooppalaisen
    oikeusjärjestyksen ja kultuurin puolesta aasialaista mielivaltaa
    ja barbariaa vastaan. Siinä taistelussa älkööt ainakaan ensiksi
    sortuko Etelä-Suomen porvarilliset.

    8.III.1918.

                                     _Kansalaisia_.



Lauantaina 9 p:nä maaliskuuta.


Jotain on tekeillä.

Ulkona merellä, joka avautuu tuossa ikkunani edessä, en ole viime
päivinä nähnyt ainoatakaan laivaa. Ennen niitä siellä tuli ja meni,
varsinkin pienempiä hinaajalaivoja länteen päin, välittäen kulkua
luultavasti Porkkalaan ja Makilon linnoitukseen. Jotain lienee tekeillä
ja tulossa.

*

Punaisten puhelinpuheluja.

Käydessäni tavallisessa tietojen vaihtopaikassani sain siellä seuraavan
paperin. Joku on onnistunut kuuntelemalla kaappaamaan katkelmia jostain
telefoonikeskustelusta joka jollain tamperelaisella päälliköllä on
ollut jonkun täkäläisen kanssa.

"Ei käy päinsä, täällä menee hiiteen, mahdotonta. Lähettäkää Kuruun
1500 miestä. -- Mistä me lähetämme? -- Turusta tuli 1000, mutta eivät
ole koskaan kivääriä käsitelleet. Aseita olisi, mutta niin ruostuneita,
että mies saa päivän putsata. Tulkaa itse tänne järjestämään, jos
osaatte paremmin. Miehet pitävät aina kokouksen, lähtevätkö rintamalle
vai ei; ja elleivät lähde, ei pirukaan saa lähtemään, kun ei ole
kylliksi asevoimaa pakoittamassa. Hyrskymurron suosituksesta päässyt
punaiseen ristiin spioni, piru tietää mikä on. -- Älkää päästäkö
käsistä, lähettäkää taivaaseen. -- Viisi konsuleista! Lähetin
ulkolaisia etelään. Menkööt helvettiin, kun saan junan takaisin. Nähty
kolme' ilmalaivaa, vaikkei meillä pitäisi olla kuin yksi".

-- "Nyt se leikki on alkanut, saatana, perkele, jumal'aut! Sinne
sinäkin menit Helsinkiin, kun tiesit ison höyryn alkavan. Semmoisia
saatanoita te olette kaikki. Lupasin Kanervalle puolikkaan konjakkia,
jos se kerrankin saisi jotakin toimeksi. -- Säästäkää srapnellia,
maksavat 1000 mk kpl eikä niitä ole enää paljoa". --

"Lahtarit hyökkäävät kaikilla rintamilla yhtaikaa, paitsi me
Vilppulassa. Yritimme kovasti Vilppulan siltaa, mutta emme saaneet.
Laittakaa tilaa haavoittuneille. Ikaalisissa kärsitty suuria
tappioita. Kaupunkia eilen määrätty piirittämään 1500 miestä.
Kurusta kuuluu kanuunanpauketta. Miehet riitelevät, tahtovat samat
palkat kuin päällikötkin. -- Koeta rauhoittaa, ei nyt semmoisia
joudeta järjestämään. Tässä piru perii, jos vielä ruvetaan palkoista
riitelemään. Kaikki miehet rintamalle maanantai-aamuna, vanhat miehet
ja naiset vahtiin ja muihin töihin. Naisia ei vielä toistaiseksi
lähetetä rintamalle. Naiskaartiin kirjoittautunut 520, lemmensisaria
150. -- -- --"

*

Vapauttaja saapuu.

Ensimäinen "kyyhkynen"! Se tuli mereltä, luultavasti Räävelistä. Se
ei ollut venäläinen varis, se oli todella saksalainen "kyyhkynen".
Se leijaili korkealla ilmassa, kierrellen, kaarrellen kauan aikaa
kaupungin yllä. Sitten se palasi sinne, mistä oli tullut. Saksalaiset
siis varmasti ovat tulossa jossain. He tulevat, mutta kuinka
monilukuisina? Onko heillä mukanaan suomalaisia? En voi tällä hetkellä
sanoin kuvailla sitä tunnetta, minkä tunsin, kun näin ilmalinnun
siivissä mustat ristit. On elämyksiä, joihin voi eläytyä vasta
vähitellen. Se oli uuden ajan viesti, mutta mikä on oleva se uusi aika?





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Hajamietteitä kapinaviikoilta II - Kolmas ja neljäs viikko" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home