Title: Sokrateen puolustuspuhe
Author: Plato
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Sokrateen puolustuspuhe" ***


SOKRATEEN PUOLUSTUSPUHE

Kirj.

Platon


Kreikan kielestä suomensi ynnä johdannolla ja selityksillä varusti

K. G. Aminoff



Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1898.



Johdanto.


Sallima oli määrännyt Sokrateen elämään Athenassa aikana, jolloinka
sofistit esiintoivat ajatuksensa: _ihminen on totuuden mitta_,
sovittaen sen myös uskontoon ja siveellisyyteen ja tullen siten
yhteiskunnan olemassaololle vaarallisiksi henkilöiksi. Heitä vastaan
alkoi siksi ankara reaktsiooni. Tahdottiin pelastaa uskonnon
auktoriteetti, pelastaa vanha, vakaa moraali, tukahuttaa nuo uudet,
alasrepivät, kriitilliset ajantuulahdukset. Mutta tässä vastustuksessa
meneteltiin sokeasti. Uudessa ei tehty nim. minkäänmoista erotusta;
uusi oli uutta ja semmoisena perin poisperattava. Niin tapahtui myös,
että se mies, joka oli täysi vastakohta sofisteille, kuitenkin sai
osakseen saman kirouksen kuin he. Tarkoitamme Sokratesta. Että Sokrates
oli vastakohta sofisteille, se käy jo riittävästi selville, jos
mainitsemme, että hänen katsantoansa voi karakteriseerata kääntämällä
sofistein periajatuksen lauselmaksi: _totuus on ihmisen mitta_.
Sokrates katsoi siis, että on olemassa objektiivista totuutta, kun
sofistit sitävastoin kielsivät sen: hän oli positiivisen kannan mies,
nämät negatiivisen. Mutta toiselta puolen oli hänkin asettautunut
entistä maailmankatsantoa vastustamaan; sen toiseksi muuttamisen oli
hän valinnut juuri elämäntehtäväkseen. Hänkin niinmuodoin oli
reformatoorinen henkilö. Sen vuoksi kohdistui myös häneen yleinen viha
sofisteja vastaan ja siinä määrin tavallista suuremmalla voimalla, kuin
hän vaikutti kaikissa piireissä, yksin alhaisimmissa ja köyhimmissä, ja
hänen ihailijainsa lukumäärä näkyi rajatta karttuvan varsinkin
nousevassa nuorisossa, jonka käsissä valtion tulevaisuus oli.

Tällä kannalta katselivat Sokratesta ja hänen pyrkimystään myös ne
miehet, jotka oikeudessa esiintyivät Sokrateen syyttäjinä.

Niinkuin tiedämme, päättyi tämä oikeudenkäynti niin, että Sokrates
tuomittiin kuolemaan. Hän tyhjensikin pian sen jälkeen myrkkypikarin.
Mutta joskin hänen elonsa lanka näin katkaistiin, jäi hänen henkensä
kuitenkin perinnöksi hänen oppilailleen, eritenkin Platonille. Tämä
mies oli koko sydämellään ollut mestariinsa kiintynyt, häntä milt'ei
jumaloinut niinkuin myös hänen ylevää oppiansa, hänen filosoofista
maailmankatsantoansa. Sen suurenmoinen kehittäminen joutui nyt hänen
osalleen. Sen kautta tuli hänestä myös se mies, joka Sokrateelle hänen
kuolemansa perästä tuotti oikeutta ja tunnustusta. Tunnustuksen tuotto
on sitä enemmän käteen tuntuva, kun Platon useimmissa filosoofisissa
dialoogeissaau panee juuri Sokrateen esittämään aatteitaan. Mutta
vieläkin suoranaisemmin hän antoi Sokrateelle oikeutta. Häneltä on nim.
meillä muudan teos, joka lennättää murhaavan nuolensa nimenomaan
Sokrateen tuomitsijoihin, samalla kuin se toisaalta kirkastaa
kristalliksi Sokrateen muiston. Tämä teos on juuri "Sokrateen
puolustuspuhe".

Niinkuin tavallista, piti näetsen Sokrateskin oikeudessa
puolustuspuheen. Kuulijain joukossa oli m.m. myös Platon, ja me
saatamme kyllä arvata, että hän suurimmalla mielenkiintymyksellä
tarkkasi Sokrateen puhetta sekä painoi sanat syvälle muistiinsa.
Jälestäpäin kirjoitti hän ne paperille, ja siten syntyi teoksemme.
Tietysti tämä ei saata olla mikään täydellinen jäljennös Sokrateen
puheesta, sillä parhainkin muisti pettää; lisäksi tiedetään, ett'ei
Sokrates koskaan valmistellut puheitaan, vaan suoritti ne tilapäisesti
ja että niissä sen johdosta mahtoi olla yhtä toista muodollisessa
suhteessa muutettavaa. Niin ollen täytyy teoksessamme olla paljon
Platonin omaa ja varsinkin on esityksen muoto suureksi tai kenties
suurimmaksi osaksi katsottava hänen taitonsa tuotteeksi. Hänen
pihtiensä jälkiä ei kuitenkaan helposti huomaa, syystä että hän on
mestarillisesti osannut kaikessa, puhelutavassa y.m., asettautua
Sokrateen ominaiselle kannalle. Mutta perustukseltaan on Platonin
esitys joka tapauksessa pidettävä historiallisesti tosiperäisenä; itse
ydin siinä on Sokrateen puhumaa.

Kun Platon ryhtyi tämän puheen kirjoittamiseen, niin oli se todellakin
nerollinen teko. Mitä muuta kappaletta Sokrateen elämästä esittämällä
hän olisi paremmin saavuttanut silmämääräänsä, s.o. jälkimaailmalle
kirkastaa Sokrateen sekä persoonallisuutta että oppia kuin esittämällä
juuri tätä ratkaisevaa hetkeä, jolloinka hän esiintyy oikeudessa? Miten
toisin Platon oli saattanut luoda meille täydellisempää kuvaa
mestaristaan ja hänen maailmankatsannostaan? Mainitussa tilaisuudessa
yhtyvät Sokrateen ylevät persoonalliset ominaisuudet, sielun tasapaino,
mielen hurskaus ja ihmisrakkaus kaikki sopusointuun, ja siinä
tekee hän itse tiliä opistaan, loihtien eteemme varsinkin siveys- ja
uskon-opillisia helmiä. Tosin eivät tuomarit osanneet näille arvoa
antaa enempää kuin hänen persoonansa aateluudelle, mutta se on vain
omansa kohottamaan niitä meidän silmissämme. Tuomarien arvostelun
puute, siveellisen tajunnan hämmennys muodostavat ikäänkuin mustan
taustan, jolta Sokrateen valoisa henki kimmoaa sitä suuremmalla
voimalla näkyviimme, valaisten ja lämmittäen.

"Sokrateen puolustuspuhe" tekee eittämättä yhtä valtavan vaikutuksen
kuin konsanaan mikään murhenäytelmä. Itse asiassa se onkin aiheeltaan
täydellinen tragediia. Siinähän näemme Sokrateen, itse personoitun
maailmansiveellisyyden, kamppailevan sortajiensa -- valtionsorron --
kanssa; tuomarit langettavat hänet, polkien maailman siveellistä
järjestystä, mutta poljettunakin tämä nousee maasta: Sokrates kehittää
olentonsa ja oppinsa siveellisen suuruuden niin mahtipontiseksi, ett'ei
epäilystä ole siitä, kumpiko itse teossa poistuu paikalta tuomitsijana,
kumpiko tuomittuna, tuomarien joukko vaiko Sokrates. Sokrates, hän se
on tuominnut tuomarit totuuden silmissä vikapäiksi siveelliseen
kehnouteen, samalla kuin hän itse kirkastettuna lähtee vankilaan, mistä
hänen henkensä kohta oli liitävä halajamilleen ylimmän sopusoinnun
maille.

Niinkuin aihe on traagillinen, muistuttaa muotokin suuresti
kreikkalaista tragediiaa. Teos on nim. kolmijakoinen käsittäen kolme
eri puheosuutta. Ensi puheosuudessa tapahtuu varsinainen yhteentörmäys
Sokrateen -- maailman siveellisen järjestyksen -- ja hänen
vihamiestensä -- valtiosorron -- välillä ja päättyy Sokrateen
syylliseksi julistamiseen; tästä aiheutuu sitten toinen puheosuus,
jonka päättää toinen rikos tuomarien puolelta -- Sokrateen kuolemaan
tuomitseminen, ja siitä taas kehittyy puheen kolmas osa, joka riistää
voiton tuomareilta Sokrateelle ja siten sovinnollisesti lopettaa
puheemme. Emmekö tässä ehdottomasti tule muistelleiksi Kreikan suuren
traagikon Aiskhyloksen "maailmantragediioja", jotka aina kolme yhdessä
muodostivat n.s. trilogiian siten, että ensimäisen näytelmän toiminta
jatkui vielä toisessa ja vasta kolmannessa saatettiin päähän; myös
hänellähän ensimäinen kappale sisälsi konfliktin, kolmas taas sovinnon.

"Sokrateen puolustuspuhetta" saatamme ylläolevista syistä täydellisesti
nimittää Sokrates-tragediiaksi ja asettaa sen vastakappaleeksi
Aristophaneen "Pilville" -- Sokrates-ilveilylle (ks. selit. 1).

       *       *       *       *       *

Mainitsimme, että "Sokrateen puolustuspuheessa" on kolme eri osaa;
niinikään viittasimme siihen, että tämän kolmijaon määrää tuomarien
kaksi äänestystä. Kun nimittäin kummatkin asian-osaiset olivat
määräaikansa puhuneet, äänestivät tuomarit, niinkuin tavallista, oliko
Sokrates katsottava syylliseksi vai eikö. Kun tulokseksi oli tullut:
syyllinen, päästettiin molemmat puolet uudelleen puhumaan, mikäli
heidän nyt oli tehtävä rangaistus-ehdotus; kysymyksessä oleva
oikeudenkäynti oli näetsen n.s. agan tmetos s.o. siihen rikokseen,
johon Sokrates oli julistettu vikapääksi, ei ollut laeissa mitään
rangaistusta määrättynä, vaan tuli tuomarien omaperäisesti määrätä se
uudella äänestyksellä, sen jälkeen kuin asian-osaiset olivat
tehneet ehdotuksensa. Kantajat ehdottivat nyt Sokrateelle
kuolemanrangaistusta, joka myös tuli tuomarien uuden äänestyksen
tulokseksi. Sokrates oli siis jo saanut lopullisen tuomionsa, mutta
yhtäkaikki käytti hän yksityisesti vielä kolmannen kerran puheenvuoroa,
ennenkuin hänet vietiin oikeudesta pois.

Näin muodostuneista puheosuuksista käsittää ensimäinen luvut 1-24,
toinen luv. 25-28 ja kolmas luv. 29-33.

Ensimäinen puheosuus on siis pisin, kuten se myös taiteellisen
sommittelunsa puolesta on täydellisin. Jos nim. tarkastaa sitä, huomaa,
että se itsessään sisältää kaikki ne eri momentit, joita sen ajan
retoriikka vaati puheelta.

_Ensinnä on exordium_, johdanto, sisältyen lukuun 1. Siinä vakuuttaa
Sokrates tulevansa totta puhumaan; samalla mainitsee hän syyn, miksi
hänen on puhuminen yleisyydestä poikkeavalla tavalla -- koruitta,
tilapäisin sanoin. Täten koettaa Sokrateskin sulkeutua tuomarien
suosioon, mutta hän tekee sen harvinaisella maltilla ja tyyneydellä,
ikäänkuin hän puhuisi jostakin kolmannesta henkilöstä eikä itsestään.
Se on tuota koko puheen läpitunkemaa katsantoa, joka tahtoo opettamalla
suostuttaa tuomareita, mutta ei niin sanoaksemme kuohulla ja myrskyllä
rynnistää heitä.

_Toiseksi tulee propositio_, tehtävän esitys, joka samalla on
_partitio_, tehtävän ositus. Luku 2 on siltä varalta. Siinä ilmaisee
Sokrates, miten hänen tehtävänään on puolustaa itseään kahdenlaisia
syyttäjiä vastaan: ensiksi aikaisempia syyttäjiä ja sen jälkeen
Meletosta, Anytosta ja Lykonia vastaan. Edelleen selittää hän, miksi
hänen on otettava myös mainitut aikaisemmat huomioon ja miksi hän ensi
työkseen lähtee juuri heitä kumoamaan. -- Täydellisemmissä puheissa oli
toisena momenttina n.s. _narratio_, asia(i)n kertominen, ja oli se
usein hyvinkin laajaperäinen; tämä oli kuitenkin toisinaan syystä tai
toisesta joutava ja korvattiin, niinkuin meidän puheessamme on laita,
propositiolla ja partitiolla, jotka jouduttivat esityksen edistymistä
sen ydinkohtaan:

_Kolmanteen_ momenttiin -- _probatioon_ eli todistukseen. Jos puhe oli
puolustuspuhe, niinkuin kysymyksessä oleva, muodostui todistus
_confutatioksi_ eli syytösten kumoamiseksi. Luvut 3-22 sisältävät tämän
osan. Se on tietenkin kaksijakoinen: 1) aikaisempain syytösten
kumoaminen, luv. 3-10, 2) myöhempäin kum., luv. 11-22. Että Sokrates
tässä kohden enemmän kuin muualla käyttää dialektista metoodiaan, on
luonnollista.

_Neljäntenä momenttina on n.k. egressio_ eli poikkeaminen varsinaisesta
asiasta. Kun suoranainen todistaminen oli saatettu päähän, lähti puhuja
vanhan ajan puhe-teoriian mukaan käsittelemään sellaisia aineita, jotka
epäsuorasti olivat omansa tukemaan hänen asiaansa. Hänen puhetaidolleen
tarjoutui siinä suurempi vapaus, ja siksi käsittikin tämä osa
tavallisesti puheen loistokohdan. Myös Sokrateella siivistyy tässä
puheensa m.m. lentämään Homeroksen ikisoittimen kielille, jotka
painuvat muutaman murrossävelmän soinnutukseen. Tämä kauneus, mikä
Sokrateella tavataan, on kuitenkin sisällistä kauneutta, sitä, jolla on
juurensa puhujan olennon siveellisessä suuruudessa. Ulkonaista korua ja
prameutta etsit häneltä suotta. Lyhyt on tämä osuus myös, täyttäessään
vain luvun 23.

_Viidennen_, viimeisen momentin sisältää vihdoin luku 24; se on n.s.
_peroratio_, loppulause. Siinä oli puhujilla tapana koettaa jos
minkinlaisilla keinoilla vaikuttaa tuomarien tunteisiin (esim. herättää
heissä sääliä). Miten eroavasti päättää Sokrates puheensa! Hän
tuomitsee nimenomaan yleisen tavan, koska se ei ole kaunista eikä
oikein, ja halpamielisten valitusvirsien sijasta jääpi korviin soimaan
kristin-uskon: "tapahtukoon sinun tahtosi, Herra."

_Toisessakin puheosuudessa_ on eri momentteja erotettavana: luku 25 --
_exordium_, l. 26 = _narratio_, l. 27 = _confutatio_ ja 1. 28 =
_egressio_. Näistä sisältää exordium silmäyksen tapahtuneen äänestyksen
tulokseen; narratiossa taas Sokrates kertoo elämänlaatunsa, jonka
pitäisi oikeuttaa hänet palkinnon saantiin rangaistuksen sijasta;
confutatiossa hän esittää ne syyt, joiden takia hän hylkää mahdolliset
vastaehdotukset (vankeuden, korkeamman rahasakon, maanpaon);
egressiossa hän siivistyy leimaamaan oman työskentelynsä jumalan
määräämäksi ja kaikkein ylevimmäksi ihmistoimeksi.

Peroratio vain siis puuttuu, mutta sen sisältää seuraava kolmas
puheosuus, joka sekä asemaltaan että säveleeltään on siihen omansa.

_Kolmannessa puheosuudessa_ kohdistaa Sokrates sanansa ensinnä niihin
tuomareihin, jotka olivat äänestäneet hänen kuolemaan tuomitsemistaan,
sen jälkeen toisiin. Edellisille julistaa hän heidän siveellisen
kehnoutensa, samalla kuin hän viittaa siihen rangaistukseen, joka heitä
odottaa (luv. 29-30). Jälkimäisille -- ystävällisille tuomareille --
hän taas tekee selkoa siitä, miten hän nyt maailmasta eroaa omaksi
paraakseen, ja ilmaisee toiveensa kuoleman suhteen; lopuksi kehottaa
hän myös heitä olemaan hyvässä toivossa ynnä pyytää, että he
oikaisisivat hänen poikiaan, jos nämät vastaisuudessa ehkä
poikkeaisivat hyveen ja totuuden tieltä (31-33).



Sokrateen puolustuspuhe.


(Ennen ensimäistä äänestystä.)

1. Minkä vaikutuksen syyttäjäni ovat teihin, Athenalaiset, tehneet, en
tiedä; minä puolestani olen heidän vaikutuksestaan melkein unhottanut,
mimmoinen minä olen, niin vakuuttavasti ovat he puhuneet. Totta he
eivät kumminkaan ole, sen sanoakseni, rahtuakaan puhuneet. Mutta yhtä
heidän runsaista valeistaan olen etupäässä kummastellut, nim. sitä
kohtaa, jossa sanoivat, että teidän tarvitsee olla varuillanne, jott'en
minä vaan pettäisi teitä, "taitava puhuja" kun olen. Sillä ett'ei heitä
hävettänyt, vaikka saattoivat ajatella, että minä heti paikalla, itse
todellisuudella kumoon heidät, sikäli kuin käy selville, ett'en millään
muotoa ole "taitava puhuja", tämä oli minusta nähden heidän suurin
hävittömyytensä -- eli eivät sitä kutsu taitavaksi puhujaksi, joka
puhuu totta; jos tämä on heidän käsityksensä, niin voisinpa hyvin
myöntää, että olen "puhuja", joskaan en heidän mittaansa. Nämät eivät
siis ole, kuten väitän, juuri sanaakaan totta puhuneet; mutta minulta
kuulette sen sijaan koko totuuden. _Minun_ puheeni, Athenalaiset, ei
tule kuitenkaan, kautta Zeuksen, olemaan somilla puheentavoilla ja
sanoilla koristettu tai sirosti järjestetty, niinkuin näiden on ollut;
ei niin, vaan te saatte kuulla minun puhuvan valitsemattomin,
tilapäisin sanoin; minä turvaudun nimittäin siihen, että _sanani ovat
todenperäiset_. Älköönkä kukaan teistä muuta lisäksi odottako; sillä
eihän näin ijäkkäälle miehelle olisi sopivaa astua eteenne nuorukaisen
tavoin korupuheita sepittäen. Siis anon ja pyydän teiltä, Athenalaiset,
hartaasti seuraavaa: jos kuulette minun puolustavan itseäni
samallaisilla puheilla, joita tapani on käyttää sekä torilla
rahanvaihtopöytäin ääressä, missä useat teistä ovat kuunnelleet minua,
että muuallakin, niin älkää ihmetelkö älkääkä melua pitäkö sen
johdosta. Sillä näin on asian laita. Ensi kerran olen nyt astunut
oikeuden eteen, vaikka jo olen seitsemänkymmenen vuoden vanha;
luonnollisesti olen siis vieras täkäläiselle puhelutavalle. Niinkuin,
jos todella olisin vieras (-maalainen), antaisitte minulle anteeksi,
jos puhuisin sillä murteella ja sillä tavalla, joihin olisin
kasvatukseni kautta tottunut, niin nytkin pyydän teiltä tätä -- ja
ainakin omasta mielestäni kohtuudella --, ettette ottaisi huomioonne
puhelutapaani -- mahdollisesti on se tavallista huonompi, mahdollisesti
myös pahempi --, vaan ainoastaan sitä silmällä pitäisitte ja
tarkkaisitte, puhunko oikeudenmukaisesti vai en. Sillä tämä on tuomarin
tehtävä, puhujan taas puhua totta.

2. Ensiksi olen siis, Athenalaiset, velvoitettu puolustautumaan niitä
valeita vastaan, joilla minua ensiksi on syytetty, ja ensimäisiä
syyttäjiäni vastaan, sen jälkeen myöhempiä syytöksiä ja myöhempiä
syyttäjiä vastaan. Sillä teille ovat minua kauvan, jo useita vuosia
monet syytelleet puhumatta kuitenkaan mitään totta, ja heitä
pelkään minä enemmän kuin Anytosta seuralaisineen, vaikka nämätkin
ovat pelättäviä. Vaan nuotpa ovat pelättävämpiä, koska he
lapsuuden-ijästänne pitäen ovat toimekseen ottaneet houkutella useimpia
teistä uskomaan sitä valheellista syytöstään, "että on olemassa muudan
viisas mies Sokrates, joka märehtii mielessään yläilman salaisuuksia ja
on tutkinut kaikki maan-alaiset esineet sekä vääntää vääryyden
oikeudeksi". Nämät miehet, Athenalaiset, jotka ovat levittäneet tämän
huhun, ovat minun pelättävät syyttäjäni. Sillä ne, jotka sen kuulevat,
arvelevat, että moiset tutkijat eivät edes tunnusta jumalain
olemassa-oloa. Edelleen on näitä syyttäjiäni paljo ja he ovat jo pitkän
aikaa minua syytelleet; lisäksi ovat he puhuneet teille juuri siinä
ijässänne, jossa uskonne oli herkin, nim. kun olitte lapsia, muutamat
nuorukaisia, ja ovat saattaneet täysin vapaasti syytöksiään tehdä, kun
ei ketään ole ollut minua puolustamassa. Suunnattominta on kuitenkin,
ett'ei heidän nimiään kykene tietämään ja ilmiantamaan paitsi mikäli
joku heistä sattuu olemaan komediainkirjoittaja.[1] Mutta kutka kaikki
kateudesta ja panettelemishalusta ovat teitä uskotelleet tai tehneet
sitä vain uskotellakseen toisille, mitä heille itselleen on uskoteltu,
kaikkiin näihin nähden on minun vaikein suoriutua. Sillä ei käy ketään
heistä tänne oikeuteen haastaminen eikä tutkiminen, vaan on minun pakko
itseäni puolustaessani niin sanoakseni varjon kanssa otella ja tutkia
ilman että kukaan kysymyksiini vastaa. Hyväksykää siis tekin
katsantoni, että minulla on ollut kahdenlaisia syyttäjiä: yhtäältä ne,
jotka nyt vasta ovat minua syyttäneet, toisaalta taas aikaisemmat
(-- ne, joista tässä puhun --), ja arvelkaa minun ensinnä täytyvän
puolustautua jälkimäisiä vastaan; sillä heidänhän te juuri olette
kuulleet syyttävän minua aikaisemmin ja paljoa enemmän kuin myöhempäin
syyttäjieni.

No niin! Minun on siis itseäni puolustettava, Athenalaiset, ja
koetettava tällä näin lyhyellä hetkellä riistää teiltä pois se huono
ajatus, jonka pitkä aika on minusta teihin juurruttanut. Mielelläni
kyllä soisin tässä itselleni menestystä, jos se olisi sekä teille että
minulle hyödyksi, soisin, että puolustuksellani jotakin aikaansaisin;
mutta luulen sen olevan vaikeata, mikäli täysin tiedän, kummoista se
on. Kuitenkin käyköön, niinkuin jumala tahtoo, minun asiani on totella
lakia ja puolustaa itseäni.

3. Tarkastakaamme vielä kerran alusta pitäen, mikä syytös on
aiheuttanut minun huonon huutoni, johon Meletos luotti manatessaan
minut oikeuteen. No niin: millaisilla puheilla ovat siis panettelijani
minua panetelleet? Mehän nyt pidämme heitä todellisina syyttäjinä,
jotka ovat oikeuteen jättäneet valalla vahvistamansa kannekirjan, ja on
minun sen vuoksi julkiluettava se:

_Sokrates on rikollinen ja tekee turhia, mikäli hän tutkii, mitä maan
alla ja taivaassa on ja vääntää vääryyden oikeudeksi sekä opettaa
muille samaa_.

Jotenkin tähän suuntaan käy heidän syytöksensä. Senhän olette itsekin
omin silmin nähneet Aristophaneen komediassa, jossa muudan Sokrates
heiluu edestakaisin kehuen astuvansa ilmassa ja laskettaen runsaasti
muitakin loruja, joita minä puolestani en mitenkutenkaan ymmärrä. Tätä
en kuitenkaan sano halventaakseni sellaista tiedettä, jos joku
todellakin on moisissa asioissa viisas, ja sen kautta ehkä välttääkseni
varsin ankaria syytöksiä Meletoksen puolelta, vaan syystä ett'eivät ne
(asiat), Athenalaiset, yhtään koske minua. Todistajiksi kutsun useimmat
teistä itsestänne ja vaadin, että kertomalla opetatte toisianne kaikki
te, jotka joskus olette kuulleet minun keskustelevan. Sellaisia on
kyllä useita joukossanne. Kertokaa siis toisillenne, onko kukaan teistä
kuuna päivänä kuullut minun hituisenkaan sentapaisista aineista
keskustelevan. Ja tästä voitte huomata, että niin on kaiken muunkin
laita, mitä ihmiset minusta kertovat.

4. Vaan näistä kaikista syytöksistä ei mikään ole tosi enempää kuin
myöskään on paikkansa pitävää, jos joltakulta olette kuulleet, että
minä rahasta otan kasvattaakseni ihmisiä. Muuten näyttää tämä kyllä
jalolta taidolta, jos joku kykenee ihmisiä kasvattamaan niinkuin
Leontinilainen Gorgias, Keolainen Prodikos ja Eliiläinen Hippias.[2]
Sillä näistä matkustaa jokainen, miehet, ympäri kaupunkeja ja osaa
houkutella sikäläiset nuorukaiset, joilla on tilaisuus ilmaiseksi
oppilaana olostaa minkä oman kaupunkilaisensa parissa hyvänsä,
kuitenkin hylkäämään näiden seurat ja sen sijaan olemaan heidän
kanssaan, suorittamaan tästä hyvästä heille maksua ja päällepäätteeksi
vielä tuntemaan kiitollisuutta. Onpa täällä heitä paitsi myös muudan
Parolainen viisas mies, jonka kaupungissa olo on tullut tietoihini.
Minä, nähkääs, satuin kohtaamaan miehen, joka on sofisteille maksanut
enemmän rahaa kuin kaikki muut yhteensä, nim. Kalliaan, Hipponikoksen
pojan.[3] Tältä, jolla on kaksi poikaa, kysyin: "Kuules Kallias", aloin
sanoa, "jos sinun poikasi olisivat varsoja tai vasikoita, niin
voisimmekohan heille hankkia tai palkata kasvattajan, joka tekisi
heidät oivallisiksi omassa lajissaan; tämä olisi siinä tapauksessa joko
hevoshoidossa tai maanviljelyksessä taitava mies. Mutta koska he kerta
ovat ihmisiä, niin kenenkä aijot ottaa heidän kasvattajakseen? Kuka on
asiantuntija kysymyksessä olevain ihmis- ja kansalais-avujen alalla?
Olet luullakseni poikiesi vuoksi tätä kyllä ajatellut. Onko ketään",
lausuin, "vai eikö?" -- "Kyllä", sanoi hän. -- "Kuka niin?" lausuin
edelleen, "ja mistä hän on kotoisin? ja mistä hinnasta hän opettaa?" --
"Euenos, Sokrates", vastasi hän; "hän on Paroksesta kotoisin, ja maksu
on viisi mnaata".[4] Minä ylistin Euenosta onnelliseksi, jos hänellä
todellakin oli tämä taito ja niin oivasti opetti. Myös itse siis
upeilisin ja prameilisin, jos tämän osaisin; mutta nyt, Athenalaiset,
en osaakaan sitä.

5. Tässäpä saattaa joku teistä tokaista: "Mutta, Sokrates, miten on
sinun laitasi? Mikä on syynä siihen, että sinua on näin paneteltu?
Sillä vaikk'et olekaan toiminut mitään yli tavallisuuden, niin ei
kuitenkaan ole saattanut näin suurta puhetta ja huutoa syntyä, ell'ei
toimintasi ole jotenkuten ollut toisenmoinen kuin ihmisten yleensä.
Sano siis meille, miten laitasi on, jottemme aivan umpimähkään
langettaisi arvosteluamme sinusta." Se, joka tämän tokaisee, puhuu
minusta nähden siinä aivan oikein; minä koetan siksi myös _teille_
selittää, mikä minulle on tuottanut sen nimen ja sen huonon huudon,
jotka minulla on. Kuulkaa siis! Kenties tulevat jotkut teistä
luulemaan, että lasken vain leikkiä; siitä kuitenkin olkaa varmat, minä
sanon teille täyden totuuden. Minä, nähkääs, Athenalaiset, en ole
saanut tätä nimeäni muun kuin jonkunlaisen viisauden johdosta.
Millainen on tämä viisaus? Juuri sellainen, jota ehkä voidaan kutsua
_ihmisviisaudeksi_. Sillä itse teossa näyn olevan juuri sikäli viisas.
Nämät sitävastoin, jotka vastikään mainitsin, ovat pian-aikaa
_enemmälti_ kuin pelkän ihmisviisauden mittaan viisaita, tai sitten en
tiedä mitä heidän viisaudestaan sanoa. Joka tapauksessa on varmaa,
ett'ei minulla sitä ole, vaan jokainen, joka sitä väittää, valehtelee
ja puhuu minua panetellakseen. Älkää, Athenalaiset, nostako melua, minä
pyydän, älkää, vaikka teistä näyttäisinkin liian suurellisesti puhuvan.
Sillä ne sanat, jotka tulen lausumaan, eivät ole omiani, vaan suhteutan
ne lausujaan, johon voitte täysin luottaa. Mitä nimittäin "viisauteeni"
tulee, niin sen, onko minussa todellakin mitään viisautta ja
millainen se on, todistan teille -- Delphoin jumalan avulla.[5]
Tiedättehän kyllä Kairephonin.[6] Tämä mies oli lapsesta pitäen minun
seurustelukumppanini; hän seurasi teidän demokraattisen puolueen
mukana, kun tämän viimein täytyi lähteä maanpakoon, ja yhdessä teidän
kanssanne taas palasi. Myöskin tiedätte, millainen Khairephon oli,
miten kiivas kaikessa, johon hän kävi käsiksi. Niinpä hän myöskin
kerran Delphoihin tultuansa arvelematta kysyi oraakelilta seuraavaa.
Älkää vain, kuten sanon, pitäkö melua, miehet. Hän siis kysyi, onko
ketään minua viisaampaa. Silloin vastasi Pythia,[7] ett'ei kukaan ole
viisaampi. Tämän voi teille todistaa hänen veljensä tässä, koska hän
itse on kuollut.

6. Katsokaa nyt, miksi tämän mainitsen; tahdon nimittäin teille
osottaa, mistä epäsuopeus minua kohtaan on aiheutunut. Minä nähkääs
oraakelin vastauksen kuultuani ajattelin itsekseni seuraavasti:
"Mitähän jumala sanoillaan tarkoittanee ja mitä tahtonee hän niillä
arvoitella? Minä nimittäin kyllä tiedän, ett'en ole viisas suurissa
asioissa enempää kuin pienissäkään; mitä hän siis tarkoittanee
sanoessaan minun olevan viisaimman? Valehdella hän tietysti ei saata,
sillä se ei ole hänelle mahdollista." -- Pitkän aikaa oli minulla hänen
sanojensa tarkoitus selvittämättä; lopulta sitten käännyin, vaikka
vasta paljon arveltuani, seuraavalla tavalla asiata tutkimaan. Menin
erään sellaisen luo, joka yleensä kävi viisaasta, ajatellen, että
täällä jos missään saattaisin kumota jumalanlauselman ja osottaa
oraakelille: "mies tässä on kuin onkin minua viisaampi, vaikka sinä
olet minut siksi selittänyt". Kun tätä miestä tutkin keskustelemalla
hänen kanssaan -- nimeähän ei minun tarvitse mainita, oli vain muudan
valtiomies, jota tutkiessani tein seuraavanlaisen huomion, Athenalaiset
--, kävi minulle selväksi, että hän oli sekä useiden muiden ihmisten
että eritenkin omissa silmissään viisas, mutta että hän todellisuudessa
kuitenkaan ei ollut sitä. Sen jälkeen koetin osottaa hänelle, että hän
vain kuvitteli olevansa viisas, mutta ett'ei hän itse asiassa ollut
sitä. Siitäpä suuttuivat minuun sekä hän että monet niistä, jotka
kuuntelivat keskusteluamme. Poislähtiessäni arvelin itsekseni: "tätä
miestä olen minä kyllä viisaampi; sillä ei kumpikaan meistä näy mitään
kaunista ja jaloa tietävän, mutta tämä kuitenkin kuvittelee tietävänsä
jotakin, vaikkei mitään tiedä, kun sitä vastoin minä yhtä vähän
kuvittelen tietäväni kuin itse asiassa tiedän. Tuntuupa siis siltä,
että minä olen juuri tämän vähäisen verran viisaampi kuin hän, että,
mitä en tiedä, sitä en myöskään kuvittele tietäväni."

7. Tämän jälkeen menin toisen luo, joka kävi vielä viisaammasta
miehestä kuin edellinen, ja tein uudelleen aivan saman huomion; ja
täällä jouduin taas sekä hänen että useain muiden vihoihin. Sen perästä
kävin järjestäin useampain luona tehden surukseni ja pelokseni sen
havainnon, että olin vihattu; kuitenkin näytti minusta olevan
pakko pitää jumalan asiaa suurimmassa arvossa. Minun oli siis
oraakelinvastauksen sisältöä yhä edelleen tutkiakseni käytävä kaikkien
niiden tykönä, joiden yleisesti katsottiin jotakin tietävän. Nimessä
koiran,[8] Athenalaiset -- minun täytyy nimittäin lausua teille totuus
-- tottatotisesti tulin kokemaan jokseenkin seuraavaa: ne, jotka
olivat suurimmassa maineessa, olivat minusta melkein kaikkein
puutteellisimmat, kuu minä heitä jumalan vihjauksen mukaan tutkin, kun
sitävastoin toiset, jotka yleensä kävivät vähempiarvoisista, tuntuivat
olevan ymmärryksen puolesta laatuisampia. Minun täytyy esittää teille
koko ympärikulkuni, jonka vaivoin suoritin -- jotta oraakelin vastaus
lopullisesti kuitenkin tulisi kumoamattomaksi. Valtiomiesten perästä
menin runoilijain, sekä traagillisten ja dithyrambisten että muitten
tykö siinä mielessä, että täällä verekseltä havaitsisin itseni heitä
oppimattomammaksi. Siis otin heidän teostensa joukosta esille ne, jotka
katsoin heidän huolellisimmiksi luomikseen, ja kyselin heiltä, mihin
niillä tähtäsivät, jotta minä samalla myös jotakin heiltä oppisin.
Oikeinpa minua hävettää sanoa teille totuus, Athenalaiset; kuitenkin on
se lausuttava. Sanalla sanoen puhuivat melkein kaikki, jotka kulloinkin
olivat läsnä, viisaammin kuin runoilijat itse niistä asioista, joista
nämät olivat runoilleet. Havaitsin siis vähässä ajassa runoilijoihinkin
nähden sen tosiasian, ett'eivät he viisauden avulla runoilleet
runoelmiaan, vaan jonkunlaisen luonnonvaiston ja jumalallisen
innostuksen vaikutuksesta niinkuin ennustajat ja tietäjät. Sillä myös
nämät puhuvat paljon kaunista, mutta eivät tiedä, mitä puhuvat. Saman
huomasin olevan myös likipitäin runoilijain laidan. Samalla havaitsin,
että he runoilija-lahjansa vuoksi luulivat myös kaikessa muussa
olevansa viisaimmat ihmiset, vaikkeivät kuitenkaan sitä olleet. Läksin
siis heidänkin luotaan pois siinä arvelussa, että olin heitä samassa
kohden edellä kuin valtiomiehiä.

8. Lopulta menin käsityöläisten luo; sillä itsestäni tiesin, ett'en
suoraan sanoen mitään taitanut, näistä sen sijaan, että kohtaisin
heissä miehiä, jotka taisivat useita kauniita töitä. Enkä tässä kohden
pettynytkään, vaan he taisivat, mitä minä en taitanut, ja olivat minua
siinä määrin viisaampia. Mutta, Athenalaiset, sama vika kuin
runoilijoissa oli mielestäni parhaimmissa käsityöläisissäkin: koska he
oman ammattinsa alalla tekivät oivaa työtä, katsoi jokainen, että hän
oli myös muilla kaikkein tärkeimmillä aloilla viisain, ja tämä heidän
harhaluulonsa sumensi heidän viisauttaan, niin että minä oraakelin
puolesta kysyin itseltäni, ottaisinko mieluummin ollakseni, niinkuin
itse olin, taitamatta heidän taitojaan, mutta myöskin vapaana heidän
tietämättömyydestään, vaiko kumpaisessakin suhteessa ollakseni heidän
kaltaisensa. Vastasin itselleni ja oraakelille, että minun oli parempi
olla, niinkuin olin.

9. Tämänpä tarkasteluni johdosta, Athenalaiset, olen yhtäältä
joutanut useitten ihmisten vihan alaiseksi (ja mitä ankarimman ja
vaivalloisimman vihan alaiseksi, niin että paljon panettelua on siitä
johtunut), toisaalta taas saanut tämän "viisaan" nimen. Sillä
läsnäolijat ovat aina kulloinkin olettaneet minussa itsessäni sitä
viisautta, jonka olen näyttänyt toiselta puuttuvan. Mutta itse asiassa,
Athenalaiset, näyttää vain Jumala olevan viisas, ja tarkoittaakin hän
nähtävästi tällä oraakelinvastauksellaan sitä, _että ihmisviisaus on
jotenkin vähäarvoista, vieläpä aivan arvotonta_. Myös on ilmeistä,
ett'ei hän tahdo sanoa tätä erityisesti Sokrateesta, vaan käyttäessään
minun nimeäni valitsee minut ainoastaan esimerkiksi, ikäänkuin hän
sanoisi: "se teistä, ihmiset, on viisain, joka niinkuin Sokrates on
havainnut, että hän itse teossa on, mitä viisauteen tulee, aivan
arvoton."

_Ensiksi minä_ sen johdosta vielä nytkin astuskelen Jumalan mielen
mukaan ympäri ja tutkin ja perään sekä kaupunkilaisia että muukalaisia,
jos vaan katson jonkun heistä viisaaksi; ja kun en enää pidä häntä
sinä, autan Jumalaa näyttämällä tuolle, ett'ei hän ole viisas. Tältä
toimeltani ei minulla myös ole ollut aikaa mitään mainittavaa toimittaa
valtiollisen elämän alalla enempää kuin kotini piirissäkään, vaan olen
köyhiäkin köyhempi tämän Jumalalle pyhitetyn palvelukseni takia.

10. Mutta lisäksi ne nuorukaiset, jotka seuraavat minua vapaasta
tahdostaan, -- ne, joilla siihen on enimmän aikaa, nim. rikkaimpain
kansalaisten pojat -- kuuntelevat ilolla, miten ihmisiä tutkitaan; myös
koettavat he, minua jäljitellen, usein itsekin toisia tutkia ja
tapaavat tällöin luulenma runsaan määrän sellaisia ihmisiä, jotka
luulevat tietävänsä jotakin, mutta jotka todellisuudessa tietävät vähän
tai eivät tiedä mitään. Siitäpä suuttuvat ne henkilöt, joita he
tutkivat, minuun eikä heihin ja väittävät, että Sokrates on mitä
häijyin olento ja turmelee nuorisoa. Mutta kun heiltä kysyy, mitä hän
tekee ja mitä hän opettaa, koska kerta turmelee, eivät he osaa mitään
sanoa, vaan ovat ymmällään; mutta jotteivät _näyttäisi_ neuvottomilta,
turvautuvat he siihen syytökseen, joka on käsillä kaikkia filosoofeja
vastaan, mainiten, "että hän tutkii yläilmain ihmeitä ja maan alustaa,
ei tunnusta jumalia ja vääntää vääryyden oikeudeksi." Sillä totuutta
eivät he luullakseni mielellään tahtoisi sanoa, nim. että he tekeytyvät
tietäviksi, vaikkeivät mitään tiedä. -- Kunnianhimoisia, innokkaita ja
monilukuisia kun he, ajattelenma, ovat ja kun he sen lisäksi osaavat
panna kokoon minusta puheita, joita uskotaan, ovat he sekä aikaisemmin
että nyt täyttäneet korvanne kiivailla parjauksilla. Näiden joukosta
ovat nyt minun kimppuuni käyneet Meletos, Anytos ja Lykon, Meletos
runoilijain puolesta minua vihaten, Anytos käsityöläisten ja
valtiomiesten ja Lykon puhujain.[9] Sen vuoksi minua myös, niinkuin
alussa sanoin, ihmetyttäisi, jos näin lyhyessä ajassa kykenisin
poistamaan mielestänne tämän epäsuopeuden, sittenkuin se on varttunut
näin suureksi.

Tässä on teillä, Athenalaiset, totuus, ja olen sen lausunut julki
salaamatta ja peittämättä teiltä mitään, oli seikka suuri tai pieni.
Kuitenkin tiedän jotenkin varmaan, että juuri sen kautta saatan itseni
vihatuksi. Mutta se taas todistaa, että minä puhun totta ja että juuri
tämä on minun huono huutoni ja nämät sen syyt. Jos te joko nyt tai
vastedes tutkitte asiaa, niin kyllä havaitsette sen tällaiseksi.

11. _Ensimäisten_ syyttäjieni kanteisiin nähden riittäköön jo tämä
puolustussanakseni teidän edessänne; tämän jälkeen koetan puolustautua
Meletosta, tätä kunnon miestä ja isänmaan ystävää vastaan, joksi
itseänsä sanoo, ja yleensä myöhempiä syyttäjiäni vastaan. Ottakaamme
siis uudelleen näidenkin kannekirja tarkastettavaksemme, koska he
tavallansa ovat uusia syyttäjiä. Kanteensa on likipitäin seuraava:

_Sokrates on rikollinen, sikäli kuin hän turmelee nuorukaisia eikä
tunnusta valtion Jumalia, vaan toisia, uusia daimonisia asioita_.[10]

Tällainen on nyt heidän syytöksensä, ja sitä tahdomme kohta kohdalta
tarkastaa.

Hän siis väittää minua rikolliseksi, mikäli turmelen nuorukaisia. Mutta
minäpä, Athenalaiset, väitän Meletosta rikolliseksi, koska hän
totisessa asiassa laskee leikkiä ja kevytmielisesti haastaa ihmisiä
oikeuteen, ollen innokkaasti huolehtivinaan seikoista, jotka kuitenkaan
eivät kuuna päivänä ole vähemmitenkään olleet hänen sydämellään. Että
näin todellakin on laita, sen koetan tehdä myös teille selväksi.

12. Tuleppa tänne Meletos, ja vastaa: Etköhän katso mitä tärkeimmäksi,
että nuorisosta tulee kunnollisinta kansaa? -- Tiettävästi. -- No hyvä,
mainitse sitten näille miehille, kuka sitä parantaa. Luonnollisesti
sinä sen hyvin tiedät, koska asia kerta on sydämelläsi. Sen
turmelijanhan olet, kuten väität, löytänyt, nimittäin minut, ja sen
vuoksi myös tuot minut näiden eteen ja syytät minua; no mainitse nyt
myös sen _parantaja_ ja ilmoita näille, kuka hän on... Huomaatko,
Meletos, että olet ääneti etkä tiedä, mitä sanoa? Eikö tämä sentään ole
sinusta häpeällistä, samalla riittävä todistus sille minun
väitteelleni, ett'ei nuoriso lainkaan ole ollut huolenpitosi esineenä?
Vaan sano nyt kumminkin, hyvä mies, _kuka_ sitä parantaa. -- Lait. --
Mutta enhän minä, paras ystävä, tätä kysynyt, vaan mikä ihminen on
moiseen kykenevä, ihminen, joka toki edellytyksenä taitaa myös nämät
lait. -- Tuomarit tässä, Sokrates. -- Mitenkä sanot, Meletos? Nämätkö
siis ovat omansa nuorisoa kasvattamaan ja parantamaan? -- Varsin niin.
-- Tokkohan kaikki vaiko ainoastaan toiset, toiset eivät? -- Kaikki. --
Hyvinpä Herran nimessä puhut ja suurenpa määrän sellaisia mainitset,
jotka osaavat heitä hyvässä edistää! Entäs edelleen! Parantavatko nämät
kuulijatkin sitä vai eivätkö? -- Myös nämät. -- Mitenkä taas on
neuvosmiesten laita? -- Myös neuvosmiehet. -- Mutta eivätkö sitten
kansankokousten osan-ottajat turmele nuorisoa? Vai parantavatko hekin
kaikki sitä? -- Myös he. -- Näyttääpä siis siltä, että kaikki muut
Athenalaiset jalostavat sitä paitsi minä, joka yksinäni turmelen.
Näinkö tarkoitat? -- Totta totisesti niin tarkoitan. -- Varsinpa kovan
kohtalon omaksi minut tuomitset! Vastaa minulle: Näyttääkö sinusta näin
olevan laita, myös kun on puhe hevosista, nim. että kaikki muut ihmiset
parantavat niitä paitsi yksi, joka ne turmelee? Vai eikö aivan
päinvastoin vain yksi tai muutamat aniharvat, nim. ratsumestarit,
kykene niitä parantamaan, kun sen sijaan useimmat turmelevat hevosia
niitä pidellessään ja käyttäissään? Eikö näin ole laita, Meletos, sekä
kun on kysymys hevosista että kaikista muista eläimistä? Kyllä varmaan,
joko sen sitten sinä ja Anytos kiellätte tai myönnätte. Taivahainen
olisi todellakin nuorten onnellisuus, jos yksi ainoa vain heitä
turmelisi, kaikki muut sitävastoin hyödyttäisivät. Mutta, Meletos, sinä
osotat yltäkyllin, ett'et koskaan ole nuorista piitannut, ja selvään
ilmaiset välinpitämättömyytesi, nim. ett'et ole yhtään väliä pitänyt
siitä, jonka vuoksi kuletat minut oikeuteen.

13. Vielä sano meille, kautta Zeuksen, Meletos, onko parempi asua
kunnon ihmisten seassa vaiko kunnottomien?... Vastaa, ystäväni, sillä
en mitään vaikeata sinulta kysy. Eivätkö kunnottomat ihmiset tee
jotakin pahaa niille, joiden kanssa kulloinkin joutuvat tekemisiin,
kunnolliset taas jotakin hyvää? -- Varsin niin. -- Onkohan siis ketään
olemassa, joka mieluummin tahtoisi saada vahinkoa kuin hyötyä niistä,
joiden parissa hän oleskelee? Vastaa, hyvä mies, sillä myös laki käskee
sinua vastaamaan. Onko ketään, joka kernaammin tahtoisi saada vahinkoa?
-- Ei suinkaan. -- No hyvä: kun olet haastanut minut tänne nuorison
turmelemisesta ja pahentamisesta, niin onko ajatuksesi se, että teen
sitä _tahallani_ vaiko _vasten tahtoani_? -- Tahallasi, se on minun
ajatukseni. -- Mitä, Meletos? Oletko sinä, joka olet noin nuori, niin
paljon viisaampi kuin minä, joka olen näin vanha, että sinä puolestasi
olet havainnut pahain ihmisten aina tekevän jotakin pahaa niille, jotka
ovat heidän lähin ympäristönsä, hyväin taas jotakin hyvää, kun
sitävastoin minä edistyneeltä ymmärtämättömyydeltäni en edes sitä
käsitä, että, jos teen jonkun niistä, joiden parissa oleskelen,
kunnottomaksi, niin joudun vaaraan itse saada hänen puoleltaan jotakin
pahaa kokea, -- jonka takia myös tuotan itselleni tahallani, kuten sinä
väität, tämän niin suuren onnettomuuden? Tätä minä en usko, Meletos,
enkä luule kenenkään muunkaan uskovan. Ei, vaan joko minä en turmele
nuorisoa tai, jos turmelen, niin vasten tahtoani, niin että kummassakin
tapauksessa valehtelet. Mutta jos vasten tahtoani turmelen, niin ei
lakien mukaan saa tällaisista aiheettomista hairahduksista haastaa
tänne, vaan on moinen otettava yksityisesti opetettavaksi ja
varotettavaksi. Sillä selvää on, että, jos saan oppia, lakkaan
tekemästä sitä, mitä vasten tahtoani teen. Mutta sinäpä olet välttänyt
seurustelemasta kanssani ja opettamasta minua; sitä et ole tahtonut
tehdä; sen sijaan olet haastanut minut tänne, minne lakien mukaan tulee
manata niitä, jotka tarvitsevat rangaistusta, vaan ei niitä, jotka
kaipaavat enempää oppia.

14. Mutta, Athenalaiset, tämä on jo käynyt selväksi asiaksi, mitä
sanoin, nimittäin, ett'ei Meletos ole näistä seikoista milloinkaan
mitenkutenkaan huolehtinut. Yhtä kaikki sano meille, Meletos, miten
väitteesi mukaan nuorisoa turmelen. Enkö silminnähtävästi --
opettamalla kasvavaa polvea kieltämään valtion jumalia ja niiden
sijasta tunnustamaan "toisia daimonisia asioita?" Etkö väitä tätä, että
opettamalla sitä turmelen? -- Varsinpa niin; se on minun vakaa
väitteeni. -- Juuri näiden jumalien nimessä, Meletos, joista nyt on
puhe, lausu vielä selvemmin, jotta sekä minä että nämät miehet
käsittäisimme. Sillä minä puolestani en kykene käsittämään,
tarkoitatko, että opetan nuorukaisia kyllä tunnustamaan _joitakuita
jumalia_ oleviksi, joten siis itsekin tunnustan jumalia olevan olemassa
enkä ole varsinainen jumaltenkieltäjä ja sillä tavalla rikollinen,
mutta ei samoja, joita valtio tunnustaa, vaan toisia, niin että sinä
minua syytät tästä toisten jumalten opettamisesta; vai väitätkö, ett'en
itse laisinkaan tunnusta jumalia ja että sitä muillekin opetan. -- Tätä
väitän, ett'et laisinkaan tunnusta jumalia. -- Oi kumman Meletos, mitä
varten tätä väität? Enkö siis tunnusta aurinkoa ja kuuta jumaliksi,
niinkuin kaikki muut ihmiset? -- Eihän mitenkään, Zeuksen nimessä,
tuomarit, koska hän kerta arvelee auringon olevan kiveä, kuun maata. --
Anaxagorastako nyt luulet syyttäväsi, rakas Meletos? Ja onko sinulla
niin huonot ajatukset näistä miehistä ja katsotko heidän olevan niin
vähän lukeneita, ett'eivät tiedä Klazomenelaisen Anaxagoraan teoksen
olevan täynnä näitä opinkappaleita? Siis käyvät kuitenkin nuorukaiset
minulta hakemassa näitä oppeja, joita he, jos korkeintaan maksavat
drakhman, useasti kyllä saattavat ammentaa itselleen orkheestran
esityksistä, voidakseen jälestäpäin nauraa Sokrateelle, jos hän omiksi
keksimikseen väittäisi niitä, -- oppeja, jotka kaiken päälliseksi ovat
niin suunnattomia.[11]

Mutta onko, kautta Zeuksen, todellakin ajatuksesi se, ett'en laisinkaan
tunnusta jumalia? -- Sitä et, Zeuksen nimessä, tee, et mitenkutenkaan.
-- Kukaan ei sinua, Meletos, usko, etpä luulenma itsekään. Minusta on
nimittäin tämä mies, Athenalaiset, varsin julkea ja hillitsemätön ja
hän on suoraan sanoen nostanut tämän kanteen vain julkeudesta ja
hillitsemättömyydestä ja nuoruuden kevytmielisyydestä. Sillä tuntuu
siltä, kuin hän sepustaisi arvoituksen ja tekisi seuraavan koetuksen:
"tokkohan viisas Sokrates huomaa, että teen hänestä pilaa ja puhun
ristiin, vai onnistuuko minun vetää nenästä sekä häntä että toisia,
s.o. kuulijoita?" Katson nimittäin, että hän puhuu ristiin kanteessaan
aivan niinkuin hän sanoisi: "Sokrates on rikollinen, koska hän ei
tunnusta jumalia, vaan tunnustaa jumalia." Mutta niinhän puhuu vain se,
joka laskee leikkiä.

15. Katsokaa nyt kanssani, Athenalaiset, miten omituinen hänen puheensa
on minun ajatukseni mukaan. Mutta sinä vastaa meille, Meletos! Te taas,
niinkuin alussa sanoin, muistakaa, ett'ette pidä melua, jos totutulla
tavallani puhun.

Onko mitään ihmistä, Meletos, joka kyllä tunnustaa ihmis-asioita olevan
olemassa, mutta ei itse ihmisiä?... Hän vastatkoon, Athenalaiset,
älköönkä tuontuosta elämää pitäkö!... Onko ketään, joka ei tunnusta
hevosia olevan olemassa, mutta sen sijaan hevos-asioita? Tai onko
ketään, joka ei tunnusta huilunsoittajia olevan olemassa, mutta kyllä
huilunsoittajia koskevia asioita? Ei ole, hyvä mies; joll'et sinä tahdo
vastata, niin sanon minä sen sinulle ja näille muille. Mutta ainakin
seuraavaan kysymykseen vastaa: onko ketään, joka tunnustaa "daimonisia
asioita" olevan olemassa, mutta ei itse daimoneja? -- Ei ole. -- Miten
suuren palveluksen olet minulle tehnyt, kun viimeinkin näiden
pakotuksesta vastasit! No -- etkö siis väitä minun tunnustavan ja
opettavan "daimonisia asioita", olkoot sitten uusia tai vanhoja;
tunnustanhan ainakin "daimonisia asioita" väitteesi mukaan, ja oletpa
sinä tämän vieläpä valallakin vahvistanut kannekirjassasi. Mutta jos
kerran tunnustan "daimonisia asioita", niin varsin on minun pakko
tunnustaa myös daimoneja. Eikö niin?... Kyllä; minä nim. otaksun sinun
myöntävän, koska et vastaa. Mitä taas daimoneihin tulee, niin emmekö
arvele niiden olevan joko jumalia tai ainakin jumalten lapsia?...
Myönnätkö vai etkö? -- Myönnän. -- Jos siis tunnustan daimoneja, kuten
sinä väität, ja jos ensiksi daimonit ovat jumalia, niin tätäpä kaiketi
kutsun arvoitusten puhumiseksi ja leikin laskemiseksi, tätä, että
väität minun yhtäältä jumalia kieltävän, mutta toisaalta niitä
tunnustavan, koska kerta daimoneja tunnustan. Jos taas daimonit ovat
jumalten lapsia, jonkunlaisia äpäriä, joita, niinkuin myös yleensä
kerrotaan, luonnottaret tai jotkut muut olennot ovat heille
synnyttäneet,[12] niin mikäpä ihminen saattaisi tunnustaa jumalten
lapsia oleviksi, mutta samalla ei itse jumalia? Sillä tämä olisi yhtä
mieletöntä kuin jos joku tunnustaisi hevosten ja aasien sekasikiöitä,
muuleja, oleviksi, mutta ei itse hevosia ja aaseja. Siis, Meletos,
sinun on täytynyt nostaa tämä kanne joko koetellaksesi meitä tai koska
et tietänyt mitään todellista rikosta, mistä syyttää. Miten voisitkaan
kenellekään uskottaa, vaikkapa hänellä olisi vain hivenen verta
ymmärrystä, että sama ihminen yhtäältä tunnustaa daimoneja ja jumälia
koskevia asioita, mutta toisaalta on tunnustamatta daimoneja, jumalia
ja puolijumalia! Sehän olisi tuiki mahdotonta!

16. Mutta, Athenalaiset, todistaakseni, ett'en ole Meletoksen
syytöksiin vikapää, en nähtävästi tarvitse pitkää puolustusta, vaan
riittää jo tämä. Mitä taas aikaisemmin olen sanonut, että useilla
tahoilla olen tullut runsaan vihan esineeksi, se tietäkää todeksi. Tämä
seikka se myös minut langettaa, jos nimittäin minut langetetaan: ei
Meletos tai Anytos, vaan yleinen epäsuopeus ja viha. Nämät ovat jo
ennen langettaneet monta muuta jaloa miestä ja luullakseni vielä
tulevat tekemään sitä; sillä ei ole pelkoa, että minuun
pysähdyttäisiin.

Mutta nytpä joku kenties tokaisee: "Etkö siis häpeä, Sokrates, moista
työskentelyäsi, joka nyt uhkaa viedä sinulta henkesi?" Tälle antaisin
minä seuraavan kohtuullisen vastauksen: "Et ole oikeassa, ystäväni, jos
arvelet, että miehen, jolla on edes vähäisen arvoa, tarvitsee
kiinnittää huomiota elämän ja kuoleman vaaraan eikä vain sitä katsella,
onko se, mitä hän tekee, oikein vai ei, onko se kunnon vai huonon
miehen työtä. Kehnoja olisivat tietenkin olleet sinun katsantotapasi
mukaan kaikki ne puolijumalat, joiden päivät päättyivät Troiassa, sekä
muutkin että eritenkin Thetiin poika, joka siihen määrään halveksi
vaaraa jokaisen häpeän rinnalla, että, kun hänen mielensä halasi
Hektorille surmaa ja hänen äitinsä, joka oli jumalatar, tällöin
puhutteli häntä jokseenkin seuraavaan tapaan: 'Poikani, jos kostat
Patroklos toverisi kuoleman ja surmaat Hektorin, kuolet itsekin; sillä
kotipaikalla Hektorin perästä -- sanoo äiti -- joudut sinä kohtalon
omaksi', niin hän, näistä sanoista huolimatta, ei välittänyt kuoleman
vaarasta, vaan katsoi pelottavammaksi elää pelkurin elämää ja
ystäviänsä kostamatta, ja hän tiuskasi sen vuoksi vastineeksi: 'Heti
paikalla Tuoni minut korjatkoon, kunhan vaan pääsen rankaisemaan
rikollista, jott'ei tarvitsisi jäädä tänne kaarevain laivain luo
kaikkien nauruksi ja maaemon rasitukseksi'.[13] Luuletko ehkä, että hän
piittasi kuoleman vaarasta?" Sillä näin on, Athenalaiset, asian
todellinen laita: _Sillä paikalla, jonne joku oman valintansa mukaan
asettautuu tai jonne esimies hänet asettaa, pitää hänen minun
mielestäni myös pysyä ja kohdata vaara tavalla, joka ei ota kuolemaa
tai mitään muuta huomioon ennen häpeätä_.

17. Kamalasti olisin siis, Athenalaiset, menetellyt, jos Potidaian,
Amphipoliin ja Delionin luona[14] pysyin alallani siinä kuin joku
toinenkin ja antauduin kuoleman vaaraan sillä paikalla, minne minut
olivat sijoittaneet ne päälliköt, jotka te olitte valinneet minua
komentamaan, mutta nyt sen sijaan olisin kuoleman tai minkä muun
pelosta hyvänsä väistynyt _siltä paikalta, johon sen mukaan, kuin
luulin ja otaksuin, jumala oli minut asettanut_ määrätessään, että
viettäisin elämäni filosofeeraamalla ja tutkimalla itseäni ja muita.
Tämä olisi kamalaa, ja silloin saattaisi todellakin syystä haastaa
minua oikeuteen sen johdosta, ett'en tunnusta jumalia, koska kerta en
tottele oraakelia, vaan olen peljännyt kuolemaa ja katsonut itseni
viisaaksi, sitä kuitenkaan olematta. Sillä kuoleman pelkääminen,
miehet, ei ole muuta kuin itsensä viisaaksi kuvittelemista, vaikk'ei
sitä olekaan. Ei kukaan nim. tiedä, vaikka kuolema sattuisi olemaan
ihmiselle suurin hyvä, mutta yhtäkaikki ihmiset sitä pelkäävät,
ikäänkuin varmuudella tietäisivät, että se on suurin paha. Eikö tämä
ole tuota samaa moitteellista tietämättömyyttä, joka on siinä, että
kuvittelee tietävänsä, mitä ei tiedä? Minä, Athenalaiset, olen
mahdollisesti juuri tässä kohden useimpia muita ihmisiä edellä ja jos
_jossakin_ suhteessa, niin väittäisin tässä olevani toista viisaamman,
että, koska en varmuudella mitään tiedä Tuonen oloista, en myöskään
kuvittele tietäväni. Mutta vääryydenteon ja tottelemattomuuden
parempaani kohtaan, oli sitten jumalaa tai vain ihmistä kohtaan, tiedän
kyllä olevan pahaa ja häpeällistä. Ennen sitä pahaa, josta tiedän, että
se on pahaa, en sen vuoksi milloinkaan pelkää ja vältä sitä pahaa,
josta en tiedä, vaikkapa sattumalta olisikin hyvää. Sen vuoksi, jos te
nyt tahdottekin vapauttaa minut ettekä kuuntele Anytosta, joka lausui,
että joko minua alusta pitäen ei olisi laisinkaan pitänyt saattaa tänne
tai että, kun se kerta on tapahtunut, myöskin on välttämätöntä määrätä
minut kuolemaan (hän nim. väitti teille, että, jos nyt pääsisin
vapaaksi, niin silloinpa vasta teidän poikanne seuraisivat Sokrateen
oppeja ja sen kautta kaikki perin turmeltuisivat), jos te tähän nähden
sanoisitte: "_Tällä kertaa_, Sokrates, emme aijo noudattaa Anytoksen
mieltä, vaan päästämme sinut vapaaksi, kuitenkin sillä ehdolla, ett'et
enää harjota tätä tutkimistasi ja filosofeeraa; mutta jos sinut
kerrankin tavataan sitä tekemästä, tulee kuolema osaksesi" --: jos
siis, niinkuin sanoin, näillä ehdoilla tahtoisitte päästää minut
menemään, vastaisin teille: "Athenalaiset, minä tosin kunnioitan ja
rakastan teitä, mutta toisaalta tottelen enemmän jumalia kuin teitä ja
niin kauvan kuin ilmaa hengitän ja minulla kykyä on, en milloinkaan
lakkaa filosofeeraamasta enkä kehottamasta ja nuhtelemasta teitä,
kenenkä hyvänsä teistä kulloinkin vaan tapaan, vaan lausun aina
totuttuun tapaani: 'Hyvä mies, sinä, joka olet Athenalainen ja
sellaisena suurimman ja viisauden ynnä voiman puolesta kuuluisimman
valtion kansalainen, eikö sinua hävetä yhtäältä pitää huolta siitä,
miten saada enimmän rahaa, mainetta ja arvoa, mutta toisaalta olla
viisaudesta, totuudesta ja sielusi jalostuksesta välittämättä ja
piittaamatta?'" Ja jos joku teistä kieltää tämän ja väittää näistäkin
kyllä huolehtivansa, en kuitenkaan päästä häntä menemään tai itse hänen
luotaan lähde, vaan alan kysellä häneltä ja tutkia ja kumota häntä ja
jos havaitsen, ett'ei hänellä ole väittämäänsä hyvettä, soimaan häntä
siitä, että hän arvokkainta asiaa pitää vähimmässä arvossa, mutta
vähempiarvoista suuremmassa. Näin olen menettelevä sekä nuorta että
vanhaa kohtaan, kuka hyvänsä tielleni sattuu, sekä muukalaista että
kansalaista kohtaan, kuitenkin etupäässä kansalaisia kohtaan, mikäli he
syntyperältään ovat minua lähempänä. Tähän kehottaa minua nimittäin
jumala, se tietäkää, ja luulenpa, ett'ei teille ja valtiollenne ennen
ole tapahtunut mitään hyvää, joka olisi ollut suuremmassa määrässä sitä
kuin minun jumalalle omistettu työskentelyni. Sillä ympäri kulkiessani
en muuta tee kuin taivutan sekä nuoria että vanhoja teistä siihen,
ett'ette pidä ruumiistanne ja tavaroistanne suurempaa tai yhtä
innokasta huolta kuin sielustanne, sen kasvattamisesta mitä
jaloimmaksi; minä huomautan silloin teille, ett'ei varoista vartu
hyvettä, vaan hyveestä varat ja kaikki muu, mitä ihmisillä on joko
yksityistä tahi yhteiskunnallista hyvää. Jos siis todellakin
tällaisilla puheillani turmelen nuorisoa, niin pitäisi niiden olla
vahingollisia; jos taas joku väittää minun toisenlaisia puheita pitävän
kuin näitä, niin hän valehtelee. Mitä näihin tulee, Athenalaiset, niin,
sen tahdon sanoa, kuulkaa Anytosta tai älkää kuulko, päästäkää minut
vapaaksi tai älkää päästäkö, minä puolestani en aijo missään
tapauksessa toisin menetellä, en, vaikkapa minun pitäisi kolmasti
kuolla.

18. Älkää pitäkö melua, Athenalaiset, vaan pysykää siinä pyynnössäni,
ett'ette pitäisi elämää puheeni johdosta, vaan kuuntelisitte;
luullakseni myös hyödytte kuuntelemisestanne. Aijon nimittäin teille
sanoa vielä yhtä toista muuta, jota kuullessanne mahdollisesti
tahtoisitte huutaa, mutta älkää mitenkään tätä tehkö. Siitä olkaa siis
varmat, että, jos minut kuolemaan tuomitsette, minut miehen sellaisen,
kuin teille olen kuvannut, niin ette minua enemmän vahingota kuin
itseänne. Minua ei nim. saata Meletos eikä Anytos mitenkään
vahingottaa, sillä heillä ei ole siihen _kykyä_; en nimittäin luule
jumalallisen oikeuden sallivan, että parempi mies kärsii vahinkoa
huonomman miehen puolelta. Mahdollisesti voisi hän tuottaa
minulle kuoleman tai ajattaa minut maanpakoon tai tuomituttaa
kansalais-arvoltani pois; mutta vaikkakin _hän_ (ja kaiketi moni
muukin) pitänee niitä suurina onnettomuuksina, niin en silti minä, vaan
paljon pikemmin katson minä onnettomuudeksi tehdä sitä, jota hän nyt
tekee yrittäessään vasten oikeutta riistää mieheltä henkeä. Nyt siis,
Athenalaiset, en pidä puolustuspuhettani likimainkaan itseni takia,
vaan teidän tähtenne, jott'ette minua tuomitsemalla rikollisesti
raiskaisi sitä lahjaa, minkä jumala on teille antanut. Sillä _jos minut
surmaatte_, niin ette hevillä tule löytämään toista sellaista, joka
suoraan sanoen, miten naurettavalta tämä muuten kuuluukin, jumalan
toimesta on valtion kimpussa aivan kuin suuren ja jalorotuisen hevosen
kimpussa, joka suuruuttaan on liiaksi hidasteleva ja jota sen vuoksi on
jonkun paarman tarvis herättää; -- juuri niin näyttää jumala panneen
minut valtion kimppuun, koska kerta olen sen laatuinen mies, etten
herkeä teitä jokaista erikseen herättämästä, taivuttamasta ja
moittimasta kaikkialla kanssanne istuessani päivät pitkään. Ketään
toista sellaista ei teille hevillä ilmesty, miehet; jos siis seuraatte
minun neuvoani, niin säästäkää minut. Mutta tepä pian aikaa saatatte
Anytoksen vaikutuksesta äkeissänne lyödä minua, niinkuin ne tekevät,
joita unestaan herätetään, ja sillä tavoin kevytmielisesti tappaa
minut, mutta sitten herkeämättä nukkua jälellä olevan elon-aikanne,
paitsi jos Jumala teistä huolta pitää ja lähettää jonkun toisen teitä
herättämään. Mutta että minä olen semmoinen mies, että minut voi katsoa
lahjaksi, jonka jumala on valtiolle antanut, sen saatatte seuraavasta
havaita. Ei näytä nim. olevan inhimillistä se, että jo niin monta
vuotta olen laiminlyönyt kaikki omat asiani ja sallinut kotini olla
ilman hoitoa, mutta sen sijaan aina toimin teidän paraaksenne, mikäli
lähestyn jokaista eriksensä kuin isä tai vanhempi veli ja koetan häntä
taivuttaa pitämään hyveestä huolta. Jos minulla tosiaan olisi tästä
jotakin hyötyä ja maksua ottaisin näistä kehotuksistani, niin olisi
työskentelyni selitettävissä; mutta näettehän nyt itsekin, että
kantajani, jotka niin suurella hävyttömyydellä ovat tehneet kaikki muut
syytöksensä, eivät kuitenkaan julkeudessaan ole kyenneet sitä
väittämään ja sitä vieraalla miehellä todistamaan, että jonakuna
kertana olisin saanut rahaa palkakseni tai vaatinut sitä. Että totta
puhun, sen kyllä luulenma riittävästi todistaa -- köyhyyteni.

19. Nyt saattaa mahdollisesti näyttää omituiselta, että yksityisesti
neuvoakseni kuljeksin ympäri ja näen paljon vaivaa, mutta ett'en
sitävastoin uskalla astua teidän kansankokouksiinne valtiota neuvomaan.
Tähäu on, niinkuin monesti ja monessa tilaisuudessa jo olette kuulleet
minun sanovan, syynä se, että minulle ilmenee jotakin jumalallista ja
daimonista -- juuri se, mistä myös Meletos pilkallisesti puhui
kanteessaan. Tämä on ilmennyt minulle aina lapsesta pitäen, ääni, jonka
kuulen ja joka, niin usein kuin sen kuulen, aina kieltää minua
tekemästä sitä, jota aijon tehdä, mutta ei milloinkaan kehota. Tämä se
estää minua toimimasta julkisuudessa; ja varsinpa hyväksi seikaksi
katsonkin, että se estää. Sillä se tietäkää, Athenalaiset, että, jos
olisin ryhtynyt valtion toimiin, niin aikoja sitten olisin joutunut
hukan omaksi enkä olisi voinut hyödyttää teitä enempää kuin
itseänikään. Älkää suuttuko, jos puhun totta! Ei nim. ole ketään, joka
säilyttää henkensä, jos hän kunniallisesti ja miehuullisesti asettautuu
teitä tai jotakuta toista kansanjoukkoa vastaan ja koettaa estää paljon
vääryyttä ja laittomuutta tapahtumasta valtiossa. Sen, joka todellakin
tahtoo taistella oikeuden puolesta, on välttämättä, jos mieli edes
vähän aikaa pysyä hengissä, eläminen yksityisenä henkilönä, ottamatta
osaa julkiseen elämään.

20. Päteviä todistuksia tuon teille tästä, en tyhjiä sanoja, vaan, mitä
pidätte suuremmassa arvossa, tosiasioita. Kuulkaa siis, mitä minulle on
tapahtunut, jotta tietäisitte, ett'en milloinkaan kuoleman pelosta
vastoin oikeutta voi antaa yhdellekään perää, mutta että toisaalta, jos
en anna myötä, samalla saatan menettää henkeni. Vastenmieliseltä ja
ikävältä tulee tosin tuntumaan se, mitä aijon teille sanoa, mutta totta
se kyllä on.

Minä en ole, Athenalaiset, muuten koskaan ollut missään valtionvirassa,
mutta kerran olin neuvoston jäsenenä. Sattuma saattoi meidän
Antiokhis-fyyleemme toimittamaan prytaneiaa silloin, kun tahdoitte
langettaa kaikki ne kymmenen strateegia, jotka eivät olleet korjuuseen
ottaneet meritaistelussa kuolleita sotureita, yht'aikaa, vaikka tämä
oli laitonta menetystä, kuten myöhemmin jokainen myönsitte. Sillä
kertaa olin minä ainoa prytaani, joka vastustin laittomuudentekoa ja
äänestin sitä vastaan;[15] ja vaikka puhujat olivat valmiit minua
ilmiantamaan ja korjuuseen saattamaan[16] ja te heitä huudoillanne
kehotitte siihen, katsoin kuitenkin täytyväni ennemmin laki ja oikeus
puolellani antautua vaaran alaiseksi kuin vankilan tai kuoleman pelosta
yhtyä teihin teidän tuumiessanne sellaista, joka ei ollut oikein. Tämä
tapahtui aikana, jolloinka Athena vielä oli kansanvaltana. Kun sen
perästä tuli harvainvalta, niin taas kolmikymmenmiehistö kutsutti minut
neljän muun kera tholokseen ja määräsi meidät Salamiista tuomaan
Salamiilaisen Leonin mestattavaksi. Moisia käskyjä antoi se usein
useille muillekin, koska se tahtoi rikoksilla tahrata mitä useimpia.
Tuonaan minä jälleen teossa, enkä ainoastaan sanoilla, osotin, ett'en
kuolemasta piittaa -- joll'ei vaan ole liian törkeätä sanoa -- niin
tutuistakaan, vaan että sen sijaan olen yksin-omaan siitä huolissani,
miten välttää jokaista rikoksellista ja jumalatonta tekoa. Minua ei
nim. silloinen hallitus, vaikka olikin niin voimakas, kuitenkaan voinut
pelottaa mitään väärää tekemään; vaan kun läksimme raatihuoneelta ja
toiset neljä suuntasivat matkansa Salamiin saarelle sekä noutivat
Leonin, niin minä menin omaa tietäni kotiini. Mahdollisesti olisin myös
tämän johdosta saanut kuoleman osakseni, ell'ei mainittu hallitus kohta
sen perästä olisi kukistunut. Nämät kertomukseni saattaa moni teille
tosiksi vakuuttaa.

21. Luulettekohan minun näin monta vuotta eläneen, jos olisin
antautunut julkisen toiminnan alalle ja toiminut, niinkuin kelpo miehen
arvo vaatii, aina ollut oikeuden puolella ja sitä pitänyt, kuten
tuleekin, kaikkein suurimmassa arvossa? Kaukana se, Athenalaiset; sillä
ei kenellekään toisellekaan tämä olisi ollut mahdollista. Mutta minä
olen, niinkuin tullaan näkemään, läpi koko elämäni (sekä julkisuuden
alalla, jos muuten olen siellä jotakin toimittanut, että yksityisessä
elämässäni) niin menetellyt, ett'en kuuna päivänä ole kenellekään
mitään vastoin oikeutta myöntänyt, en muille enempää kuin kenellekään
niistä, joita panettelijani väittävät "oppilaikseni". Minä en ole
yhtäkaikki ikänäni ollut kenenkään opettajana; mutta jos joku, oli hän
nuori tai vanha, on halunnut kuunnella minua, kun puhun ja toimin
laillani, en ole häneltä milloinkaan sitä kieltänyt. Enkä minä myöskään
keskustele ainoastaan, jos rahaa palkaksi saan, mutta ole
keskustelematta, ell'en sitä saa, vaan samallaisesti suon sekä rikkaan
että köyhän minulta kysyä tai, jos hänellä siihen on mieli, vastata ja
sen ohessa kuulla, mitä minulla olisi sanottavaa. Ja jos joku näistä
tulee kunnon mieheksi tai ei, niin en minä oikeudenmukaisesti saata
olla siitä vastuun-alainen, koska kerta en koskaan kenellekään ole
mitään oppia luvannut tai todellisesti ketään opettanut. Mutta jos joku
väittää, että hän kahdenkeskisessä puhelussa on oppinut tai kuullut
minulta jotakin sellaista, jota eivät myös kaikki muut ole oppineet tai
kuulleet, niin tietäkää, ett'ei hän puhu totta.

22. Mutta miksikä sitten useat niin mielellänsä pitkän aikaa
pysyttäytyvät parissani? Sen olette, Athenalaiset, jo kuulleet; olen
sanonut teille koko totuuden mainitessani, että he ilolla kuuntelevat,
miten niitä tutkitaan, jotka kuvittelevat olevansa viisaita,
vaikk'eivät sitä olekaan; tämä nimittäin ei ole vastenmielistä. Mutta
tämän on minulle, kuten väitän, _jumala toimeksi antanut_ sekä
oraakelinvastausten että unennäköjen kautta ynnä yleensä jokaisella
tavalla, jolla muuten joku jumalallinen tahto joskus on ihmistä
määrännyt jotakin, mitä hyvänsä, tekemään.

Tämä on, Athenalaiset, totta ja helposti toteen näytettävissä. Sillä
jos minä toisia nuorukaisia nyt turmelen ja toisia olen turmellut, niin
pitäisihän toki joidenkuiden heistä, jos he vanhemmiksi vartuttuaan
ovat tulleet huomaamaan, että minä annoin heille heidän nuoruudessaan
mitenkuten huonoja neuvoja, nyt itsensä esiintyä täällä minua
syyttämässä ja vaatimassa minulle rangaistusta; mutta jos he eivät itse
tahtoisikaan sitä tehdä, niin ainakin heidän omaistensa, isäin, veljien
tai muiden sukulaisten, tulisi, jos kerta minä jotenkuten olen heidän
omaisiinsa pahaa vaikuttanut, nyt sitä muistella. Nyt onkin, kuten
näen, monta heistä täällä saapuvilla: ensinnä tämä Kriton,[17] minun
ikä- ja deemos-kumppanini, tämän Kritobuloksen isä; edelleen Lysanias
Sphettolainen,[18] Aiskhineen[19] isä, ja lisäksi Antiphon
Kephisialainen,[20] Epigeneen[21] isä; muita vielä ovat nämät, joiden
veljet ovat tässä työskentelyssäni mukana olleet: Nikostratos,
Theodotoksen veli -- Theodotos on jo manalle mennyt eikä siis ainakaan
hän ole voinut rukoilla tuota pysymään levossaan -- ja Paralos,
Demodokoksen poika, jonka veli Theages[22] oli; edelleen Ademantos,
Aristonin poika, tämän Platonin[23] veli, ja Aiantodoros, tämän
Apollodoroksen[24] veli; ja voisinpa mainita teille useita muitakin.
Näistä olisi Meletoksen pitänyt mainita joku todistajaksi etupäässä
silloin, kun hänellä itsellään oli puhevuoro; mutta jos kuitenkin tämä
tuonaan häneltä unohtui, niin mainitkoon nyt todistajan -- minä kyllä
astun syrjään siksi aikaa -- ja puhukoon, mitä hänellä mahdollisesti on
siihen suuntaan sanottavaa.[25] Mutta päinvastoin huomaatte,
Athenalaiset, kaikkien olevan valmiit minua auttamaan, minua
turmelijaa, joka heidän sukulaisilleen teen pahaa, kuten Meletos ja
Anytos syyttävät. Jos nimittäin "turmellut" itse auttaisivat minua,
olisi se kenties kyllä ymmärrettävissä; mutta kun turmeltumattomat,
jotka jo ovat ijäkkäitä miehiä -- edellisten sukulaiset -- minua
auttavat, niin mikä muu syy saattaa heillä siihen olla kuin se oikea ja
kohtuullinen, että tietävät Meletoksen valehtelevan, mutta minun
puhuvan totta?

23. Kylliksi jo, Athenalaiset! Mitä minä osaisin puolustustani varten
puhua, sisältyy likipitäin siihen, mitä tässä nyt olen puhunut, sekä
mahdollisesti muuhun samallaiseen. Kenties saattaa nyt moniahta teistä
muistellessaan itseään suuttua sen johdosta, että, vaikka hän
oikeudenkäynneissä, jotka ovat olleet paljon vähäpätöisempiä kuin tämä,
on runsain kyynelin anonut ja rukoillut tuomareita ynnä tuonut
mukanansa oikeuteen omat pikkulapsensa, jotta häntä mitä enimmin
säälittäisiin, ja sitä paitsi useita muita sukulaisiaan ja ystäviään,
niin kuitenkaan minä en aijo mitään tämmöistä tehdä, en, vaikkapa
minua, kuten saattaisi luulla, uhkaa suurin vaara. Mahdollisesti käy
siis moni, kun hän tätä ajattelee, ynseämieliseksi minua kohtaan ja
juuri tästä äkeissään antaa vihapäissä äänensä. Jos siis joku teistä on
tällaisella mielellä -- minä nähkääs en pidä sitä tiettynä asiana,
mutta jos sentään siten on, niin luulenpa, että sanani olisivat täysin
oikeutetut, jos sanoisin hänelle seuraavaa: Myöskin minulla, ystävä
kulta, on muutamia sukulaisia; sillä minäkään en ole, käyttääkseni
Homeroksen sanoja, "tammesta alkujani paadesta myös en", vaan polveudun
ihmisistä, ja siksi on minullakin sekä muita sukulaisia että,
Athenalaiset, kolme poikaa, joista yksi jo on nuorukainen, toiset kaksi
vielä pikkulapsia. Mutta kuitenkaan en aijo tuottaa ketäkään heistä
tänne enkä rukoile, että te heidän takiaan minut vapauttaisitte.
Miksikä sitten en tätä tee? Ei syynä ole liikanainen itsetietoisuus,
Athenalaiset, eikä se, että teitä halveksisin; ei, vaan -- toinen asia
on nimittäin, voinko minä rohkeasti katsella kalmaa kasvoihin vai enkö
-- arvelen siihen katsoen, mitä sekä oma arvoni että teidän ja koko
valtion arvo vaatii, ett'ei olisi kaunista, jos minä jotakin tämmöistä
tekisin, koska jo olen näin ijäkäs mies ja minulla on se nimi, joka
minulla on, olkoon se muuten tosi tai valheperäinen; yleisesti
otaksuttua on yhtäkaikki, että Sokrates jossakin suhteessa on useita
muita etevämpi. Jos siis ne teistä, jotka käyvät muita etevämmistä
miehistä joko viisautensa tai urhoollisuutensa tai minkä muun avun
puolesta hyvänsä, menettelisivät sillä tavalla, olisi se häpeällistä --
tarkoitan sillä tavalla, kuin usein olen nähnyt ihmisten menettelevän
silloin, kun he ovat oikeudessa, kun he, vaikkakin käyvät enemmästä
kuin muu yleisö, kuitenkin tekevät kummia, koska luulevat saavansa
kärsiä jotakin hirmuista, jos heiltä riistetään heidän henkensä,
ikäänkuin tulisivat kuolemattomiksi, ell'ette tuomitsisi heitä
hengiltä. Nämät näyttävät minusta tuottavan häpeätä valtiolle, ja tulee
kaiketikin moni muukalainen siihen käsitykseen, että ne, jotka kuntonsa
puolesta ovat muita Athenalaisia etevämmät ja joita nämät katsovat
itseänsä paremmiksi sekä virkamiesten valinnassa että muiden
kunnian-osotusten jaossa, ett'eivät nämät ole akkoja laisinkaan
paremmat. Tätä ei siis, Athenalaiset, meidän tule tehdä, jotka jossakin
suhteessa, missä hyvänsä, käymme enemmästä kum muu yleisö, eikä
toisaalta teidän sitä sallia, jos me niin menettelemme, vaan tulee
teidän osottaa juuri sitä, että paljoa pikemmin tuomitsette sellaisen,
joka ottaa esittääkseen näitä surunäytelmiä ja sen kautta tekee
valtiomme naurettavaksi, kuin sellaisen, joka esiintyy levollisesti.

24. Mutta vaikk'ei katselekaan asiata arvon näkökannalta, Athenalaiset,
niin ei minusta nähden ole oikeinkaan rukoilla tuomareita ja siten
päästä vapaaksi, vaan pitää tuomareita opettamalla taivuttaa. Sillä ei
tuomari istu sitä varten, että hän suosionsa jälkeen jakelisi oikeutta,
vaan sitä varten, että hän ratkaisisi, missä oikeus on, ja on hän
vannonutkin, ett'ei hän käytä oikeutta niiden mieliksi, joille katsoisi
paraaksi sitä tehdä, vaan että hän tuomitsee lakien mukaan. Sen vuoksi
me emme saa totuttaa teitä valapettureiksi enempää kuin te puolestanne
antaa itseänne siihen totuttaa; sillä silloin emme kummatkaan
menettelisi hurskaasti. Älkää siis, Athenalaiset, vaatiko minua
tekemään edessänne sellaista, jota en katso kauniiksi tai oikeaksi tai
hurskaaksi, älkää, kautta Zeuksen, varsinkaan nyt, jolloin tämä Meletos
syyttää minua jumalattomuudesta. Sillä jos koettaisin taivuttaa ja
rukouksilla pakottaa teitä johonkin vastoin valaanne, niin selvästi
opettaisin teitä kieltämään jumalien olemassa-oloa, samalla kuin
puolustuksellani itse itseäni ilmeisesti syyttäisin siitä, ett'en
tunnusta jumalia. Mutta näin ei ole likimainkaan laita; sillä
tunnustan, Athenalaiset, jumalia pikemmin kuin kukaan syyttäjistäni ja
jätän teidän ja jumalan toimeksi antaa minulle sellaisen
oikeudenpäätöksen, joka on sekä minulle itselleni että teille paras.


(Ensimäisea äänestyksen perästä.)

25. Ett'en, Athenalaiset, ole harmissani sen johdosta, mikä tässä on
tapahtunut, että nimittäin olette tuominneet minut syylliseksi, se
johtuu sekä useista muista seikoista että eritenkin siitä, ett'ei se,
mikä nyt on tapahtunut, ollut minulle odottamatonta. Paljoa enemmän
kummastelen sitä äänimäärää, joka kumpaisellakin taholla on annettu. En
nimittäin luullut erotuksen tulevan näin vähäiseksi, vaan päinvastoin
suureksi; mutta nytpä, kuten näkyy, olisin päässyt vapaaksi, jos vain
kolmekymmentä ääntä olisi langennut toisin.[26] Meletoksen syytöksestä
olen ajatukseni mukaan päässyt vapaaksi myöskin nyt; enkä ole
ainoastaan päässyt vapaaksi, vaan on kaikille ilmeistä, että,
joll'eivät Anytos ja Lykon olisi yhdistyneet häneen minua syyttääkseen,
niin olisi hänen täytynyt maksaa sakkoa tuhat drakhmaa, koska hän ei
olisi saanut viidettä osaa äänistä.[27]

26. Mies vaatii nyt minulle kuolemanrangaistusta. No hyvä! mutta minkä
rangaistuksen ehdotan sitten minä osaltani, Athenalaiset? Selvästi sen,
jonka ansaitsen? Mutta minkä siis? Mitä ansaitsen kärsiä tai maksaa sen
johdosta, ett'ei päähäni pälkähtänyt elää rauhassa, vaan olin
välittämättä kaikesta siitä, josta ihmiset yleensä välittävät --
rikkauksien kokoamisesta ja taloudenhoidosta, strateegin ja
kansanpuhujan toimista ynnä johtavista asemista yleensä, valtiollisista
klubeista ja valtiollisista puolueriidoista --, mikäli katsoin itseäni
todellakin liian hyväksi ottaakseni niihin osaa ja siten elossa
säilyäkseni, ja ett'en niinmuodoin kääntynyt sille uralle, missä en
olisi teitä enempää kuin itseänikään mitenkään hyödyttänyt, vaan
suuntasin askeleeni sinne, missä luuloni mukaan yksityisesti saatoin
kullekin tehdä suurimman palveluksen, ja koetin taivuttaa teitä
jokaista siihen, ett'ette pitäisi huolta mistään asiasta, joka koskee
teitä, ennenkuin olisitte pitäneet huolta itsestänne, siitä, miten
tulisitte niin kunnollisiksi ja järkeviksi miehiksi kuin mahdollista,
ettekä niin-ikään mistään asiasta, joka koskee valtiota, ennenkuin
valtiosta itsestään ja että te samalla tavalla pitäisitte kaikesta
muustakin huolen? Kun näin on laitani, niin mitä ansaitsen? Jotakin
hyvää, Athenalaiset, jos yleensä todella tahdotte ansion mukaan
määrätä, ja lisäksi sellaista hyvää, joka soveltuu minulle. Mikä nyt on
sopivaa "hyväntekijälle", köyhälle miehelle, jonka tarvitsee olla
joutilaana voidakseen teitä kehottaa? Ei mikään ole, Athenalaiset,
sopivampaa kuin että tällainen mies saa prytaneionissa syödä.[28]
Hänelle on se paljoa kohtuullisempaa kuin sille teistä, joka yksi-,
kaksi- tai nelivaljakolla on voittanut Olympian kilpaleikeissä; sillä
hän aikaansaa sen, että te näytätte onnellisilta, mutta minä, että
olette onnellisia; toiseksi ei hän ole elatuksen tarpeessa, sen sijaan
kyllä minä. Jos siis minun pitää vuorostani oikeuden mukaan ehdottaa
sitä, mitä ansaitsen, niin ehdotan: syöntiä prytaneionissa.

27. Mahdollisesti arvelette, että minä myös tätä sanoessani puhun
samallaisesti kuin tuonaan, jolloin puhuin vaikeroimisesta ja
rukoilemisesta, nim. liian itsetietoisesti; mutta niin ei kuitenkaan
ole asian laita, Athenalaiset, vaan on se pikemmin seuraava: Minä olen
vakuutettu siitä, ett'en tahallani ole vääryyttä tehnyt kenellekään
ihmiselle, mutta teitä en nyt saa sitä uskomaan, syystä että niin
vähän aikaa olemme toistemme kanssa puhuneet. Sen sijaan, jos
teillä olisi sama laki kuin muilla kansoilla, jos ette käyttäisi
kuolemanrangaistusten käsittelyyn vain yhtä päivää, vaan useita, olisin
luulenma kyllä saanut teidät uskomaan; mutta nyt, kun aikaa on niin
vähän, ei ole helppoa puhdistaa itseään ankarista panetteluista. Koska
siis vakaumukseni on se, ett'en ole tehnyt vääryyttä kenellekään
toiselle, niin paljon puuttuu siitä, että tekisin vääryyttä itselleni
ja itse väittäisin omaksi vahingokseni, että ansaitsen kärsiä jotakin
pshaa, ja sen johdosta ehdottaisin itselleni jotakin sellaista. Mitähän
nyt niin pelkäisin, että sen tekisin? Ehkäpä saada kärsiä sitä, mitä
Meletos ehdottaa, sitä, mistä sanon, ett'en tiedä, onko se hyvää vaiko
pahaa? Paremmaksuisinko ehkä ennen sitä jotakin semmoista, jonka
varmaan tiedän pahaksi -- ja mitä siinä tapauksessa ehdottaisin?
Tokkohan _vankeutta_? Mutta miksi minun pitäisi elää vankeudessa ja
olla kulloisen virkakunnan, yksitoistamiehistön, orjana? Vaiko sakkoja
ja vankeutta, kunnes ne suorittaisin? Mutta tämä tekisi saman kuin
äsken mainitsemani rangaistus, sillä minulla ei olisi rahaa millä
maksaa. Mutta pitääkö minun sitten kenties ehdottaa _maanpakoa_?
Mahdollisesti määräisitte minulle sen. Lujastipa tosiaankin olisin
kiintynyt elämääni, jos olisin siihen määrään ymmärtämätön, ett'en
kykenisi käsittämään, että, kun te, jotka olette kansalaisiani, ette
voi sietää minun elämäntapaani ja puheitani, vaan ne ovat tulleet
teille liian rasittaviksi ja kiusallisiksi ja te sen johdosta nyt
koetatte niistä vapautua -- silloin saattavat tietysti toiset niitä
kärsiä! Kaukana siitä, Athenalaiset! Kaunis olisi siis elämäni, jos
näin ijäkäsnä miehenä lähtisin maanpakolaisuuteen ja siellä eläisin
muuttaen kaupungista toiseen ja tullen aina pois karkotetuksi. Sillä
sen kyllä tiedän, että, minne ikinä joudunkaan, siellä nuorukaiset
kuuntelevat puheitani aivan niinkuin täällä; ja jos tällöin käsken
heidät pois, niin he itse karkotuttavat minut vanhemmilla miehillä,
joita siihen taivuttavat; ell'en taas sitä tee, niin heidän isänsä ja
sukulaisensa ajavat minut pois juuri heidän takiaan.

28. Nyt saattanee jokunen tokaista: "Eikö sinun käy hiljaa ja ääneti
eläminen maankarussa?" Mutta tätäpä juuri on monelle teistä kaikkein
vaikeinta vakuuttaa. Sillä jos sanon, että tämä on tottelemattomuutta
jumalaa kohtaan ja minun sen vuoksi on mahdoton elää hiljaisuudessa,
ette usko minua, koska muka sanon toista kuin ajattelen. Ja jos taas
sanon, että tämä sattuu olemaan vieläpä ihmisen korkein hyvä, että hän
joka päivä keskustelee hyveestä ja muusta, josta olette kuulleet minun
keskustelevan, kun sekä itseäni että muita tutkin, mutta että elämä
ilman tutkimista ei ole sen arvosta, että ihmisen kannattaa sitä elää,
niin uskotte sanojani vielä vähemmän. Näin on kuitenkin asian
todellinen laita minun käsittääkseni, Athenalaiset; mutta sitä ei ole
helppo toisille vakuuttaa. Lisäksi tulee, ett'en ole tottunut katsomaan
itseäni mitään pahaa ansaitsevaksi. Niin, ehdottaisinpa, jos minulla
olisi rahaa, sakkoja sen verran, kuin voisin suorittaa, sillä se ei
tuottaisi minulle mitään vahinkoa; mutta nytpä minulla ei ole rahaa,
ell'ette tahtoisi määrätä juuri sen suuruista summaa, kuin jaksaisin
maksaa. Mahdollisesti, nähkääs, saattaisin suorittaa teille yhden
hopea-mnaan;[29] sen suuruisen summan siis ehdotan. -- Mutta tämä
Platon, Athenalaiset, samoin Kriton, Kritobulos ja Apollodoros
kehottavat minua ehdottamaan 30 mnaata ja lupaavat itse mennä
takaukseen; minä siis ehdotan sen määrän, ja takaajiksi saatte nämät
miehet, joihin voitte täysin luottaa.


(Toisen äänestyksen perästä.)

29. Lyhyen ajan vuoksi, Athenalaiset, hankitte niiden puolelta, jotka
tahtovat herjata valtiotanne, itsellenne sen maineen ja syytöksen, että
olette tappaneet Sokrateen, viisaan miehen; viisaaksi he tietysti
kutsuvat minua, vaikk'en sitä olekaan, kaikki ne, jotka haluavat
soimata teitä. Jos siis olisitte vielä vähän aikaa odottaneet, niin se,
mitä tässä olette tavoittaneet, olisi tapahtunut itsestään; näettehän
ikäni, miten se jo on etäällä elon tiellä ja lähellä kuolemaa. Tätä en
sano teille kaikille, vaan niille, jotka ovat tuominneet minut
kuolemaan. Näille samoille lausun vielä seuraavankin. Mahdollisesti
arvelette, Athenalaiset, että minut on langetettu sellaisten sanain
puutteesta, joilla olisin voinut taivuttaa teitä, jos olisin katsonut
tarpeelliseksi tehdä kaikkea ja puhua kaikkea syytöksestä
vapautuakseni. Kaukana siitä. Tosin olen saanut tuomion osalleni
puutteesta, mutta en sanojen puutteesta, vaan koska minulta on
puuttunut julkeutta, hävyttömyyttä ja tahtoa puhua sellaista, mikä
olisi ollut teille suloisinta kuulla -- kuulla minun itkevän ja
vaikeroivan sekä tekevän ja puhuvan paljon muuta semmoista, joka omasta
mielestäni olisi ollut arvolleni alentavaista, mutta jonka tapaista te
nähtävästi olette tottuneet muilta kuulemaan. Mutta en tuonaan katsonut
vaaran johdosta täytyväni tehdä mitään, joka olisi ollut vapaalle
miehelle sopimatonta, enkä nytkään kadu, että näin itseäni puolustin,
vaan paljoa mieluummin tahdon sellaisen puolustuksen perästä maata
haudassa kuin päinvastaisen perästä elää. Sillä ei oikeudessa ole
enempää kuin sodassakaan minun tai kenenkään muun lupa vain sitä
tavoitella, miten päästä kuolemaa mistä hinnasta hyvänsä pakoon. Myös
taisteluissa on nimittäin monesti nähtävissä, että kuolemaa kävisi
kylläkin välttäminen, jos sekä heittäisi aseensa että kääntyisi
takaa-ajajia rukoilemaan; ja yleensä on kaikissa vaaroissa keinoja
tarjona, joilla voi välttää kuoleman, jos vaan julkeaa tehdä ja puhua
kaikkea. Tämä ei ole tosiaankaan vaikeata, Athenalaiset, nim. päästä
kuolemaa pakoon, vaan paljoa vaikeampi on päästä kehnoutta pakoon;
sillä tämä kiitää ketterämmin kuin kuolema. Nyt on siis minut, sikäli
kuin jo olen hidas ja vanha, hitaampi takaa-ajaja ennättänyt, minun
syyttäjäni sen sijaan, mikäli he ovat reippaita ja nopeita, ketterämpi,
s.o. kehnous. Ja minä lähden täältä nyt pois, sittenkuin te olette
tuominneet minut kuolemaan vikapääksi, mutta nämät lähtevät täältä
niin, että totuus on tuominnut heidät kehnouteen ja vääryyteen
vikapäiksi. Ja minä pysyn oikeudenpäätöksessä ja samoin hekin.
Mahdollisesti pitikin tämän näin käydä, ja luulenpa, että niin onkin
parasta.

30. Mutta mitä tämän perästä tapahtuu, sen tahdon teille ennustaa, te,
jotka olette langettaneet minut. Sillä olen jo siinä tilassa, missä
ihmiset eritenkin kykenevät ennustamaan. Teille siis, miehet, jotka
olette tuominneet minut kuolemaan, sanon, että teitä kohtaa heti minun
kuolemani jälestä rangaistus, joka, kautta Zeuksen, on paljoa vaikeampi
kuin se kuolemanrangaistus, jonka olette minulle tuominneet. Nyt olette
nimittäin tehneet tämän siinä luulossa, että olette päässeet tekemästä
tiliä elämästänne, mutta itse asiassa käy teille aivan päinvastoin, se
on minun vakaumukseni. Suurempi tulee olemaan niiden lukumäärä, jotka
vaativat teitä tilille -- tähän asti olen minä heitä pidättänyt, vaikka
te ette ole sitä huomanneet, ja he ovat sitä työläämpiä, kuta nuorempia
ovat, ja teitä sapettaa sitä enemmän. Sillä jos luulette, että ihmisiä
tappamalla voitte estää jotakuta moittimasta itseänne siitä, ett'ette
elä oikealla tavalla, niin ette arvostele asiata oikein. Tällä tavoin
ei nimittäin ole mahdollista siitä päästä eikä kaunistakaan; sen sijaan
on se tapa samalla kaunein ja helpoin, ett'ei sorra muita, vaan itse
hankkeutuu mitä parhaimmaksi. Tätä siis tahdon teille, jotka olette
minut langettaneet, ennustaa, ennenkuin eroan teistä.

31. Niiden kanssa taas, jotka ovat äänestäneet minun vapauttamistani,
puhuisin mielelläni siitä, mikä tässä on tapahtunut, niin kauvan kuin
päällysmieheni[30] ovat toimessa, eikä minun vielä tarvitse mennä
sinne, missä minun pitää kuolla, sittenkuin olen sinne tullut. Se aika
viipykää vielä, Athenalaiset, minä pyydän. Sillä ei mikään estä meitä
juttelemasta toistemme kanssa, niin kauvan kuin se on sallittu. Teille
siis, joita pidän ystävinäni, tahdon selittää, mitä minulle nyt
oikeastaan on tapahtunut. Sillä minulle on, tuomarit[31] -- _teitä_
kutsun kaiketi oikealla nimellä, jos kutsun tuomareiksi -- todellakin
jotakin ihmeellistä tapahtunut. Se ennustava ääni, jonka on tapana
soida rinnassani, on koko edellisenä elin-aikanani alati ollut
erityisen eloisa ja vastustanut minua varsin vähäpätöisissäkin
seikoissa, kun olen ollut aikeissa tehdä jotakin oikeasta poikkeavaa;
nyt on minulle, kuten itsekin näette, tapahtunut semmoista, jota moni
ehkä pitäisi ja jota todellakin pidetään äärimmäisenä pahana, mutta
siitä huolimatta ei jumalallinen ennemerkki ole minulle vastustusta
tehnyt, ei aamulla kotoa lähtiessäni eikä silloin, kun astuin tänne
oikeuteen, eikä myöskään niissäkään kohden puhettani, kun aijoin
jotakin sanoa. Ja kuitenkin on se muissa puheissani kyllä usein
keskeyttänyt minua keskellä puhettani; mutta nyt tässä asiassa ei se
ole estellyt minua niin missäkään kohden, joko sitten olen tahtonut
tehdä tai puhua jotakin. Minkä siis otaksun syyksi tähän? Sen aijon
sanoa teille: näyttää siltä, että se, mikä tässä nyt on minua
kohdannut, on ollut hyvää, eikä ole mahdollista, että olisimme
oikeassa, niin monta kuin meitä on, jotka arvelemme kuoleman olevan
pahaa. Minulla on tähän pätevä todistus; tavallisen ennemerkin olisi
nimittäin täytynyt asettua estävästi tielleni, jos en olisi ollut
tekemässä mitään hyvää.

32. Katsokaamme myös seuraavalla tavalla, miten runsas on toivomme,
että se on jotakin hyvää. Kuoleman täytyy olla jompaakumpaa kahdesta
mahdollisuudesta: joko se on olemattomuuden tila, jossa kuolleella ei
ole mistäkään mitään aistimusta, tai on se, niinkuin tavallisesti
sanotaan, sielun siirto ja muutto tästä paikasta toiseen. Jos nyt
kuolemassa ei ole mitään aistimusta, vaan se on kuin uni silloin, kun
nukkuu mitään unta näkemättä, niin olisihan se ihmeen ihana voitto.
Minä nimittäin uskon, että, jos jonkun pitäisi muiden joukosta valita
tämä yö, se, jolloinka hän nukkui niin, ett'ei laisinkaan nähnyt unta,
ja sen yön rinnalle asettaa elämänsä kaikki muut yöt ja päivät sekä
sitten niitä tarkastettuaan sanoa, miten monta päivää ja yötä hän on
elämänsä kuluessa elänyt, jotka olisivat olleet parempia ja suloisempia
kuin tämä yö -- niin uskon, ett'ei ainoastaan jokainen tavallinen
ihminen, vaan itse suurkuningaskin havaitsisi, että nämät ovat toisiin
päiviin ja öihin verraten helposti laskettavissa. Jos siis kuolema on
sellaista, katson minä puolestani sen eduksi, sillä ijankaikkisuus ei
siten näytä olevan enempää kuin yksi ainoa yö. Mutta jos kuolema taas
on jotakin semmoista kuin matkustus toiseen paikkaan ja totta on, mitä
kerrotaan, että siellä siis kaikki vainajat ovat, niin mitähän hyvää
voitaisiin ajatella, joka olisi tätä suurempi? Sillä jos saapuu
tuonelaan, sittenkuin on päässyt vapaaksi näistä tässä, jotka kutsuvat
itseään tuomareiksi, ja tapaa ne, jotka tosiaan ovat tuomareita --
tietenkin ne, joiden myös yleisesti kerrotaan siellä tuomitsevan,
nimittäin Minoksen, Radamanthyksen, Aiakoksen ja Triptolemoksen,[32]
sekä kaikki muut puolijumalat, jotka eläessään ovat olleet oikeutta
noudattavia, niin voisiko tämä matka olla mikään onnettomuus? Tai
edelleen: miten paljon moni teistä siitä maksaisikaan, jos hänen
sallittaisiin tavata Orpheus, Musaios,[33] Hesiodos[34] ja Homeros!...
Minä puolestani olen halukas useita kertoja kuolleena olemaan, jos tämä
on totta; sillä eritenkin olisi minulle siellä-olo ihmeiksi suloista,
kun tapaisin Palamedeen[35] ja Telamonin pojan Aiaan[36] sekä kaikki
muut muinaiset sankarit, jotka väärä tuomio on hengiltä saattanut, ja
voisin verrata omia kärsimyksiäni heidän kärsimyksiinsä: sepä ei olisi
minun luullakseni niinkään sulotonta. Ja nyt pääasia, aikansa viettäisi
tutkimalla ja peräämällä sikäläisiä, niinkuin olen täkäläisiin nähden
tehnyt, ja kävisi silloin selville, kuka heistä on viisas ja kuka
kuvittelee olevansa sitä, vaikkei olekaan. Miten paljon maksaisikaan,
tuomarit, jos saisi tutkia häntä, joka vei suuren sotajoukon Troiaa
vastaan,[37] tai Odysseusta tai Sisyphosta,[38] -- niin, kävisipä
luetteleminen tuhansia muitakin, sekä miehiä että naisia, joiden kanssa
olisi mahdottoman onnellista keskustella ja seurustella niinkuin myös
heitä tutkia. Joka tapauksessa on selvää, ett'eivät sikäläiset tämän
vuoksi ketään tapa; sillä paitsi sitä, että sikäläiset muissa suhteissa
ovat täkäläisiä onnellisemmat, ovat he jälellä olevaksi ajakseen
kuolemattomat -- jos muuten on totta, mitä kerrotaan.

38. Vaan teidän, tuomarit, tulee toivoa hyvää kuolemasta ja vain tätä
seikkaa pitää totena, ett'ei kunnon mies voi saada mitään pahaa
osakseen, ei eläessään eikä kuoltuaan, ja että jumalat pitävät huolta
hänen kohtalostaan. Ei minunkaan nykyinen kohtaloni ole mikään sattuma,
vaan tämä on minulle selvä asia, että kuolema ja elämästä erillään-olo
jo oli minulle eduksi. Sen vuoksi ei myöskään ennemerkki minua
missäkään kohden pidättänyt, ja sen vuoksi olen minä puolestani myös
kokonansa vihaa tuntematta langettajiani ja syyttäjiäni kohtaan.
Kuitenkaan eivät he tässä mielessä minua langettaneet ja syyttäneet,
vaan koska luulivat, että he sen kautta vahingottaisivat minua. Tästä
saattaa heitä syystä moittia.

Mutta tätä yhtä asiaa tahdon kuitenkin heiltä anoa. Kun poikani ovat
tulleet täysikasvuisiksi, niin kostakaa heille, miehet, kiusaamalla
heitä samalla tavalla, kuin minä olen teitä kiusannut, jos he rahasta
tai jostakin muusta mielestänne pitävät kernaampaa huolta kuin
hyveestä, ja jos he kuvittelevat jotakin olevansa, vaikk'eivät sitä
ole, niin soimatkaa heitä, niinkuin minä olen teille tehnyt, siitä,
ett'ei heillä ole huolena se, minkä pitäisi sinä olla, ja että he
kuvittelevat olevansa jotakin, vaikkeivät ole minkään arvoisia. Ja jos
te tämän teette, olen saanut oikeutta teiltä, sekä itse että poikani.
Vaan nytpä jo on aika lähteä täältä, minun kuolemaan, teidän elämään;
mutta kumpi meistä menee parempaan oloon, on salassa kaikilta paitsi
jumalalta.



Selityksiä.


[1] Useat Athenan komediainkirjoittajat tekivät Sokrateen ilveilynsä
esineeksi. Näiden joukossa oli myös Athenan suurin koomikko
Aristophanes, joka "Pilvissään" ilveili Sokratesta. Tämän näytelmän
tarkoituksena oli vastalauseen pano (sofistien) uudelle ajansuunnalle,
ja sen perikuvalliseksi edustajaksi oli Aristophanes valinnut juuri
Sokrateen, osaksi syystä että Sokrateen ulkomuoto oli siinä suhteessa
hyvin kiitollinen, osaksi koska kukaan ei ollut yhtä tunnettu kuin hän.
Sokrates esiintyy siinä mietiskelevänä luonnonfilosoofina, joka ilmassa
heiluen tähystelee tähtiä ja palvelee pilvenhattaroita jumalinaan.
Samalla ilmenee hän miehenä, joka osaa tehdä väärästä asiasta oikean.
S.o. hänen niskoilleen asetetaan yhtäältä mekaaninen maailmankatsanto,
toisaalta moraalisen tunnon löyhyys, joka ei kammoa tekemästä mitä
tahansa oman edun vuoksi. Tämä oli tietysti Sokrateen olennon suurinta
vääristelyä, sillä kumpaisessakin suhteessa oli hän tosiasiallisesti
suora vastakohta. Yleensä oli kappale omansa tehoisasti enentämään
ihmisten väärää käsitystä Sokrateesta, joskaan sen esittäminen ei
tuonut tekijälleen toivomaansa voitonlaakeria. Toisinnetussa muodossaan
-- tekijä lähti nim. tekemään uudestaan sitä -- on se säilynyt.

[2] Mainitut miehet olivat niitä sofisteja, jotka enimmän herättivät
huomiota. He antoivat yksityisille henkilöille, niinkuin ainakin
sofisteilla oli tapana, maksusta opetusta -- tapa, jota Sokrates tässä
neljännessä luvussa iroonillisesti käsittelee. Heistä oli merkillisin
epäilemättä _Gorgias_ Leontinin kaupungista Siciliassa. Hänen
varsinainen merkityksensä oli puhetaidon alalla. Hän oli niin valtaava
puhuja, että kun hän v. 427 kotikaupunkinsa lähettinä tuli Athenaan,
niin katsoivat tämän asukkaat juhlapäiviksi niitä päiviä, jolloinka hän
julkisuudessa esiintyi. Hänen puheensa olivat suurimmaksi osaksi n.s.
korupuheita. Ne olivat täynnänsä puhekuvioita (figureja) ja
vertauksellisia lauseparsia (metaforeja), ja tuli hän sen kautta
kehittäneeksi ylempää, runollisuuteen nousevaa puhumistapaa. Suuresti
vaikutti hän myös joonilaisuuden lieventämän attilaisen murteen
levenemiseksi. Hän eli ja vaikutti muuten harvinaisen pitkän ajan:
kuoli vasta 105 tai 109 vuoden vanhana, oltuaan aina viime hetkiin
saakka täysissä hengen voimissa. Hänelle mainitaan Kreikkalaisten
pystyttäneen kultaisen muistopatsaan Delphoihin.

_Prodikos_ oli kotoisin Keos saarelta. Hän oli kuuluisa synonymiikan
alalla. Niin-ikään olivat maineessa hänen moraaliset esitelmänsä, joita
hän piti pitkin Kreikkaa; ne olivat oikeastaan vain osia hänen "Horai"
teoksestaan. Tämä sisälsi m.m. tarun tienristeikossa olevasta
Herakleesta.

_Hippiaan_ kotip. oli Elis kaupunki samannimisessä Peloponneson
maakunnassa. Häneltä tunsi antiikin aika etupäässä historiallisia ja
retoorisia teoksia. Hänen monipuolinen henkensä oli sen lisäksi
kotoutunut myös matematiikassa ja astronomiiassa.

[3] _Kallias_ oli Athenan rikkaimpia, enimmän huomattuja henkilöitä.
Hänen kotinsa oli vieraanmajana vaeltaville sofisteille, joita hän
suosi. Tämä liikanainen vieraanvaraisuus y.m. teki kuitenkin lopun
hänen varoistaan, niin että hän kuoli perin köyhänä.

[4] _Euenos_ oli eleeginen runoilija, ja on häneltä muutamia pienempiä
runoja säilynytkin. Tässä meidän teoksessamme hän taas mainitaan
sofistina ja nuorison opettajana, mutta mahtoi olla siinäkin suhteessa
ala-arvoinen, ainakin hintansa halpuudesta päättäen. Hän nim. antoi
opetusta 5 mnaasta sen sijaan kuin esim. Protagoras maksatti itselleen
100 mnaata. -- Mnaa, nimittäin hopea-mnaa, oli = vähää vaille 100
markkaa, siis 5 mnaata = lähemmä 500 mk.

[5] = Apollonin avulla.

[6] _Khairephon_ oli Sokrateen hartaimpia ystäviä ja oppilaita.
Luonteeltaan oli hän, niinkuin tässäkin mainitaan, hyvin kiivas. Kuten
Sokrates, joutui hänkin komediainkirjoittajain pilkan alaiseksi; niinpä
esiintyy hän Sokrateen kanssa äsken mainituissa "Pilvissä".
Puoluekannaltaan oli hän täysi demokraatti. Kun Athena v. 404 joutui
30-miehistön hallittavaksi, täytyi kansanpuolueen päämiesten paeta
maasta; kuitenkin palasivat he jo ennen vuoden kuluttua Thrasybuloksen
johdolla ja karkottivat vuorostaan tyrannit. Kansanpuoluelaisten mukana
pakeni ja palasi myös Kairephon.

[7] _Pythia_ oli Apollonin naispappi Delphoissa, ja antoi hän Apollonin
nimessä oraakelinvastaukset.

[8] Tätä vannomismuotoa käyttää Sokrates Platonin teoksissa, aina kun
hän koomillisesti ilmaisee hämmästystä tai vastenmielisyyttä. Sen
kautta ei hän myöskään liioin tule turhaanlausumaan jumalain nimiä.

[9] Näistä 3 miehestä oli Meletos varsinainen kantaja; toiset 2 olivat
vain hänen avustajiaan (synegoroi).

Tosin laissa oli nimen-omaan määrättynä, että asianosaisten tuli
itsensä puhua puolestaan, mutta harvoin lienevät tuomarit kuitenkin
kieltäneet käyttämästä avustajaa (avustajia), jos kantaja tai vastaaja
sitä pyysi. Tällainen avustaja liitti puheensa heti sen asian-osaisen
esitykseen, jota kän auttoi. Hyvin tavallista oli, että hän puhui
paljoa laajemmin kuin asian-osainen itse, joka usein kokonansa jätti
asian avustajansa ajettavaksi. (Näitä avustajia käy siis useissa
tapauksissa vertaaminen meidän asian-ajajiimme).

Myös Sokrateen oikeudenkäynnissä vaikuttivat avustajat enemmän
tuomarien päätöksiin kuin syyttäjä itse, joka näkyy olleen vain
vähäpätöinen runoilija. Enimmän painoivat nähtävästi Anytoksen sanat
hänen valtiollisen merkityksensä johdosta: hän oli ollut korkeimmissa
valtionviroissa sekä auttanut Thrasybulosta kolmikymmenmiehistön
karkottamisessa.

[10] "_Daimoninen asia_" (damiónion) oli Sokrateen omaperäinen, uusi
uskonkäsite. Se oli hänellä "jumalan ennustava ääni", joka varoitti
häntä, niin usein kuin hän aikoi tehdä jotakin väärää l. pahaa. Ne,
jotka eivät häntä käsittäneet, luulivat hänen puhuvan jostakin uudesta
jumal' _olennosta_. Itse asiassa katsoi Sokrates kuitenkin sitä vain
Jumalan välittömäksi ilmoittimeksi ihmissydämessä (välillisiä olivat
hänestä oraakelivastaukset ja enteet) -- omantunnon jumalalliseksi
ääneksi.

Että Sokrates omaatuntoa saattoi kutsua nimellä "daimoninen asia",
johtuu hänen daimoni-käsityksestään, joka sekin oli hänellä
omaperäinen. Homeroksella on daimoni milloin = ylimalkaan jumaluus,
milloin = joku määrätty jumala, Hesiodos taas mainitsee sillä nimellä
ihmisten suojelijahenkiä erottaen nämät yhtäältä varsinaisista
jumalista, toisaalta puolijumalista (sankareista), ja, kuten sivulta 31
havaitsemme, oli olemassa sellainenkin käsitys, joka teki daimonit
jumalien äpärälapsiksi; mutta Sokrateella oli daimoni nähtävästi =
jumala, maailmaa hallitseva yksi jumala. Siis merkitsee "daimoninen
asia" jumalallista, jumalasta peräsin olevaa asiaa. Mutta juuri
semmoiseksi katsoo Sokrates omantunnon.

[11] Sokrates tarkoittaa, että, jos suoritti sisäänpääsymaksun
teaatteriin, joka maksu korkeintaan oli 1 drakhma, niin monesti saattoi
kuulla Anaxagoraan oppsja esitettävän niissä näytelmäkappaleissa, joita
siellä annettiin. Yhtäältä oli nimittäin orkheestra se paikka
teaatterissa, missä koori ja uusimpain tutkimusten mukaan myös
näyttelijät esiintyivät, ja toisaalta on tunnettua, että
näytelmäinkirjoittajat usein punoivat kappaleisiinsa filosoofein oppeja
ja ajatelmia. Eritenkin oli niin Euripideen laita; hänen säilyneistä
tragediioistaan näemme sen, sillä niissä kohtaa meitä filosoofinen
mietelmä milloin koorilauluissa, milloin dialoogisissa osissa. Vielä
tiedetään hänestä, että hän oli Anaxagoras fllosoofin oppilas, ja
lähellä on siksi ajatus, että hän usein esitti juuri tämän oppeja. --
Anaxagoras eli viidennellä vuosisadalla (synt. v. 500 e.Kr.). Hän
ensimäisenä lausui ajatuksen: kaiken järjestää järkiperäinen henki, ja
aikaansai sen kautta käänteen Kreikan filosofiiassa. -- Drakhma on
vähää vaille 1 markka (1/100 mnaata).

[12] Ks. selit. 10.

[13] Tässä ottaa S. väitteensä tueksi esimerkin Homeroksen runoista. --
Niinkuin merenjumalatar Thetis oli ennustanut, sortui Akhilleus Pariin
lennättämään nuoleen pian sen jälkeen kuin hän oli Hektorin surmannut.

[14] Potidaian, Amphipoliin ja Delionin taistelut tapahtuivat
Peloponnesolaissodassa.

_Potidaia_, kaupunki Khalkedikeen niemimaalla, oli heti sodan alussa
luopunut Athenasta, joka siksi lähetti sotajoukon saattamaan sitä
jälleen alamaisuuteen. Kaupungin edustalla syntyi taistelu, joka
päättyi Athenalaisten eduksi. Kuitenkin saivat he itse kaupungin
haltuunsa vasta parin vuoden piirityksen perästä. Potidaian taistelussa
oli Sokrateskin mukana, ja pelasti hän silloin nuoren Alkibiaden
hengen.

_Amphipoliin_ luona -- joka sekin oli Khalkedikeen ääressä Strymon joen
varrella -- taisteltiin taas kymmenen vuotta myöhemmin (v. 422).
Athenalaisten päällikkönä oli nahkuri Kleon, Spartalaisten Brasidas;
molemmille päälliköille oli tämä taistelu heidän viimeisensä.
Athenalaiset joutuivat siinä tappiolle.

_Delion_ oli Apollonin pyhäkkö Boiotiassa. Täälläkin Athenalaiset
kärsivät tappion törmättyään yhteen Boiotialaisten kanssa (v. 424).
Sokrates otti myös siihen taisteluun kunnolla osaa; vihollisia
paettaissa mainitsee kertomus -- tosin epäluotettava -- hänen
pelastaneen Xenophonin.

[15] Kleisthenes oli 6:nen vuosisadan lopulla jakanut Athenan kansan
valtiollisessa suhteessa 10 fyyleeseen (oik. = sukukuntaan). Kustakin
näistä määrättiin vuosittain arvalla 50 jäsentä senaattiin l.
neuvostoon, jonka koko jäsenluku oli siis 500 (myöhemmin lisättiin
fyyleiden lukumäärää, ja tuli silloin neuvoston jäseniä olemaan 600).
Koko neuvosto ei kuitenkaan aina saattanut olla koolla, mutta
korvattiin se puute prytaanijärjestelmällä. Uskottiin nim. vuoroonsa
kunkin fyylen jäsenten huostaan juoksevain asiain toimittaminen ja
esitysten valmistaminen neuvoston kokouksiin, ja mikäli nyt fyyleitä
oli kymmenen, kesti tällaista vuoroa 35-36 päivää (karkausvuosina 38-39
p.). Tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sitä toimittavan fyyleen jäseniä
prytaaneiksi. Heidän virkahuoneenaan oli skias l. tholos, jossa he
myöskin söivät valtion kustannuksella. He kutsuivat kokoon sekä
neuvoston että myöskin kansan. Keskuudestaan määräsivät he arpomalla
itselleen kuksikin päiväksi eri esimiehen, jolla oli hallussaan avaimet
valtion aarteistoon ja arkistoon sekä Athenan valtionsinetti, ja oli
tämä itseoikeutettu esimies myös hänen päivänään pidetyissä
neuvoston- ja kansankokouksissa (vasta myöhemmin tapahtui tässä kohden
muutos).

Mainittu esimiehyys osui Sokrateelle siksi päiväksi, jolloinka
Athenalaiset kansankokouksessa tuomitsivat samalla äänestyksellä
kuolemaan "kaikki ne kymmenen strateegia, jotka eivät olleet korjuuseen
ottaneet meritaistelussa kuolleita sotureja." Tätä menetystä katsoi
Sokrates laittomaksi ja paneutui sitä vastaan, mutta menestyksettä,
sillä muista prytaaneista ei kukaan häneen yhtynyt. Itse asiassa olikin
strateegien tuomitseminen kolmin kerroin laitonta. Sillä ensiksi ei
kansankokouksella ollut valtaa tuomita heitä, vaan olivat he
kansantuomioistuinten tuomittavia, ja toiseksi oli laeissa määräys,
ett'ei samalla äänestyksellä saanut useampia yht'aikaa tuomita;
kolmanneksi ei strateegeille suotu, niinkuin olisi pitänyt,
tarpeellista aikaa puolustukseen.

Taistelu, jota tarkoitetaan, oli taistelu Arginusisten saarten luona,
missä Athenalaiset v. 406 voittivat Spartalaisten laivaston.
Athenalaisten puolella oli johto ollut kahdeksan strateegin käsissä --
kaikkiaan oli strateegeja kymmenen ja he muodostivat Athenan
sotalaitoksen esimieskolleegion -- ja heitä oli myrsky estänyt
täyttämästä velvollisuuttaan niitä kansalaisia kohtaan, jotka
taistelussa olivat henkensä menettäneet. Heitä yhtäkaikki syytettiin
tästä, ja seurauksena oli, että kuusi heistä sai päällään maksaa
luonnon epäsuopeuden (kaksi heistä ei laisinkaan palannut Athenaan, ja
välttivät he sen kautta kuoleman).

Huomattava on, ett'ei meidän tekstikohtamme esitä tapausta aivan
tarkalleen, sikäli kuin Sokrates tasaluvuin puhuu kymmenen strateegin
tuomitsemisesta.

[16] Nämät ilmianto ja korjuuseen saatto olivat kaksi erinäistä,
yleisyydestä poikkeavaa tapaa saattaa toista tuomiolle. Molempia
käytettiin ainoastaan, jos rikos oli ilmeinen. Mitään haastetta ei
silloin annettu rikolliselle; myöskin sai hän suoraa päätä, ell'ei
hänellä ollut tarpeellisia takaajia, marssia vankeuteen ja siellä
odottaa tuomiotaan. Erotuksena oli vain, että, kun ilmiantoa
käytettiin, niin kantaja vain ilmoitti rikollisen asianomaiselle
virkamiehelle, jonka työksi sitten itse vangitseminen jäi, sen sijaan
kuin korjuuseen saatto tuli käytäntöön, jos itse kantaja kävi
rikolliseen käsiksi ja kuljetti hänet virkamiehen luo.

[17] Kriton oli varakas Athenalainen, joka piti hyvin tarkkaa huolta
omaisuudestaan. Hän oli jokseenkin saman-ikäinen kuin Sokrates sekä oli
ollut nuoruudestaan asti tämän hartaimpia ystäviä. Vaikk'ei hänellä
ollut erityistä synnynnäistä taipumusta filosofliaan, näkyy hän
kuitenkin Sokrateen vaikutuksesta sitä harrastaneen, vieläpä kerrotaan
hänen kyhänneenkin filosoofisia kirjoitelmia. Mutta vielä suurempaa
ihastusta ja harrastusta herättivät hänessä Sokrateen käytännölliset
elämänohjeet -- käytännöllinen filosofiia. Kun Sokrates oli tuomittu
kuolemaan, niin valmisti hän tälle tilaisuuden pakenemaan vankilasta ja
siten välttämään pahantekijänkuolemaa. Mutta Sokrates hylkäsi hänen
hyväntahtoisen suunnitelmansa, selittäen hänelle, että kansalaisen ensi
velvollisuus on totella lakeja. Sokrateen keskustelun hänen kanssaan on
Platon meille säilyttänyt "Kriton" nimisessä dialoogissaan, joka sekä
historialliselta perustaltaan että aatesisällykseltään on läheisimmässä
yhteydessä tämän teoksen kanssa.

[18] _Sphettolainen_ = kotoisin Sphettos deemoksesta. Paitsi fyyleisiin
jakaantui Athenan kansa vielä deemoksiin. Nämät, jotka olivat
paikallisia kokonaisuuksia, olivat vastoin edellisiä kunnallisia
laitelmia, ja oli niitä monta kertaa enemmän. Kleistheneen mainitaan
tasoittaneen niiden luvun 100:ksi sekä jakaneen ne eri fyyleitä kohti
siten, että kukin fyylee käsitti 10 sellaista; tämä määrä lisääntyi
kuitenkin vähitellen, läheten lopulta kahtasataa.

[19] _Aiskhines_ oli Sokrateen merkillisimpiä oppilaita. Hänen
tiedetään kirjoittaneen joukon iloisia ja havainnollisia dialoogeja.

[20] _Kephisialainen_ -- Kephisia deemoksesta.

[21] _Epigenes_ esiintyy Xenophonin "Sokrateen muistelmissa", missä
Sokrates suosittaa hänelle voimistelua.

[22] _Theageesta_ kertoo Platon toisaalla, että hänellä oli heikko
terveys ja että hänen sen vuoksi täytyi pysyttäytyä erillään
valtiontoimista.

[23] _Platon_ = filosoofi.

[24] _Apollodoros_ oli sen mukaan, kuin Platon "Symposionissa" ja
"Phaidonissa" hänet esittää, kiihkeästi innostunut Sokrateesen. Hänellä
olikin tästä liikanimi manikós (= intoileva).

[25] Kummallakin asian-osaisella oli tavallisesti määrätty aikansa,
jonka hän (ja hänen avustajansa) sai puhua; enempi puhe oli mahdollinen
vain, jos toinen luovutti hänelle siihen osan omasta ajastaan, kuten
nyt tässä Sokrates on valmis Anytokselle tekemään (syrjään astumaan).

[26] Tuomioistuin, joka Sokrateen asian käsitteli, oli n.s. heliaia eli
kansantuomioistuin. Kansantuomareina olivat teoriiassa kaikki
kansalais-arvossa olevat 30 vuotta täyttäneet Athenalaiset, käytännössä
kuitenkin vain ne näistä, jotka olivat käyneet siksi ilmoittautumassa.
He muodostivat 10 osastoa, joissa oli kussakin (varajäsenten kanssa)
500 jäsentä. Niistä käytettiin yhtä tai useampia -- välistäpä ei
tarvittu kokonaistakaan -- aina sen mukaan, miten tärkeä-arvoinen
oikeudenkäynti oli, ja siksi on istuvain tuomarien lukumäärä lähteissä
hyvin vaihteleva (200, 400, 500, 1,000, 1,500, 2,000 ja 2,500).

Sokrateella oli tuomareita 500. Diogenes Laerteelainen mainitsee nim.,
että Sokrateen langettamista äänesti 281, ja puheessaan Sokrates itse
sanoo, että, jos 30 miestä olisi toisin äänestänyt, niin olisi hän
päässyt vapaaksi; siis olisi sen mukaan 221 (= 281-60) äänestänyt
Sokrateen vapauttamista ja kokonaissumma noussut 502:teen. Kun tasainen
luku 500 kuitenkin on todennäköisempi, on otaksuttavaa, että Sokrates
tässäkin kohden umpimäärin puhuu 30:stä äänestä 31:den sijasta, joka
äänimäärä antaa meille luvut 281 ja 219 sekä kokonaissumman 500.

[27] Jos Meletos olisi yksinänsä esiintynyt syyttäjänä, niin ei edes
viides osa tuomareista (tässä = 100 tuomaria) olisi äänestänyt hänen
hyväkseen. Mutta silloin olisi häntä kohdannut lain määräämä
rangaistus: hän olisi saanut sakkoja tuhat drakhmaa (= lähemmä 1,000
markkaa) ynnä kadottanut oikeuden viedä ihmisiä tuomiolle.

[28] _Prytaneion_ -- uudempi Akropoliin juurella etelän puolella.
Täällä söivät eräät papilliset virkamiehet, joita valtio elätti. Samoin
söivät siellä valtion kustannuksella ulkovaltain lähettiläät ynnä
joukko muita vieraita. Näinä viimemainittuina olivat joko ne
kansalaiset, jotka itse olivat erityisesti ansioituneet valtion suhteen
(esim. voittaneet Kreikan juhlaleikkilöissä) tai joiden (esi-)isäin
laita oli ollut se. Tällainen "ruokakumppanuus" prytaneionissa kävi
suurimmasta arvon tunnustuksesta.

[29] _30 hopeamnaata_ -- likemmä 3,000 markkaa. Ks. selit. 4.

[30] _Päällysmiehillään_ tarkoittaa Sokrates yksitoistamiehistön
virkakuntaa. Tämän hallussa oli valtion vankilat ja se piti huolen
tuomittujen ruumiinrangaistusten toimeenpanosta.

[31] Tavallinen tapa, jolla tuomareita puhuteltiin, oli: "tuomarit!"
Tämän sijasta on kuitenkin Sokrates pitkin matkaa käyttänyt puhuttelua:
"Athenalaiset!", joka puhuttelutapa tuli kansankokouksissa käytäntöön.
Nyt hän kuitenkin lausuu: "tuomarit!". Syy, miksikä hän ennen ei ole
sitä tehnyt, on selvä: hän on tahtonut säästää mainittua sanaa
"tuomari", kunnes kävisi selväksi, mihin määrään sitä todellisuudessa
voi tuomareista käyttää. Sen nimityksen saavat nyt osalleen vain ne,
jotka (molemmilla kerroilla) ovat äänestäneet hänen hyväkseen.

[32] _Minos, Radamanthys ja Aiakos_ olivat uskontarujen mukaan manalan
tuomarit. Kun ihminen kuoli, niin joutui hänen sielunsa heidän
tutkittavakseen ja sai heiltä tuomion sen mukaan, miten he havaitsivat
hänen maailman ilmoilla eläneen; hurskaat he laskivat "autuasten
saarille", jumalattomille taas määräsivät eri rangaistuksia. Niinpä
esim. Sisyphos, joka oli vehkeillyt jumalia vastaan, sai
rangaistukseksi alati vierittää kallionmöhkälettä mäkeä myöten ylös;
kun hän juuri oli pääsemässä mäen päälle, vyöryi se aina alas, ja oli
hänen taas uudestaan alkaminen. -- Mainittujen kolmen tuomarin lisäksi
nimittää Sokrates (Platon) vielä neljännen, Triptolemoksen. Tämä mies
tavataan Demeter thesmophoroksen taruissa; hän esiintyy niissä
maanviljelyksen ja siitä nousevan sivistyksen levittäjänä. Manalan
tuomarina ei häntä sen sijaan muualla mainita kuin tässä. Yleensä
käsittelee Platon myyttejä hyvin vapaasti, ja siltä kannalta on
selitettävä myös tämä tuomarien 4-luku.

[33] _Orpheus ja Musaios_ kävivät Kreikan varhaimmista runoilijoista.
Orpheuksen kerrotaan laulaneen ja soittaneen niin, että kuollut
luontokin alkoi elää ja rientää häntä kuulemaan (verrattava
suomalaisten Väinämöiseen). Hänen nimellään kävi joukko lauluja, mutta
valheellisesti; ne olivat nähtävästi vasta myöhempinä aikoina syntyneet
Dionysos-palveluksen keskuudessa, niinkuin itse Orpheuskin on
katsottava vain tämän palveluksen olennoimaksi. -- Musaios mainittiin
Orpheuksen oppilaaksi. Sama on tietysti sanottava hänenkin persoonansa
historiallisesta todenperäisyydestä.

[34] Hesiodos kävi didaktisen epoksen isästä ja pääedustajasta,
niinkuin Homeros sankariepoksen. Hän oli Boiotialainen ja eli noin
750-700 e.Kr. -- joli'ei nimittäin hänen persoonansa laita ole sama
kuin Homeroksen.

[35] _Palamedes_ oli Homeroksen mukaan kuninkaanpoika Euboiasta ja
maineessa viisautensa vuoksi. Myöhempi taru tiesi hänestä kertoa, että
Kreikan sotajoukko kivitti hänet Troiassa kuolijaaksi, sittenkuin
Odysseus oli saattanut hänet syyttömästi epäluulon alaiseksi.

[36] _Aias_ oli Homeroksen sankareita hänkin, kotoisin Salamiin
saarelta. Iliadin aineistoa käsittelevä "Pikku Ilias" niminen epos
lauloi hänen traagillisesta lopustaan, ja on se aiheena myöskin
Sophokleen "Aias mastigophoros" tragediiassa. Kreikkalaiset ovat siinä
tuominneet Akhilleuksen aseet Odysseukselle eikä hänelle, jonka
kostoksi hän päättää surmata vääryydentekijänsä. Mutta Athene jumalatar
estää hänet siitä sumentamalla hänen järkensä, niin että hän
vihamiestensä sijasta syöksyykin Kreikkalaisten yhteiskarjan kimppuun
ja tuhoo sen. Kun hän sitten jälleen tulee tajuntaansa, niin hän
käsittää, että hänen on valittava kahden välillä: joko antautua
häpeällisen rangaistuksen alaiseksi tai itsensä surmaamalla pelastaa
sankarimaineensa. Hän valitsee jälkimäisen ja työntyy miekkaansa.

[37] = Agamemnon, Kreikkalaisten ylipäällikkö Troian sodassa. Hänet
mainitsee Sokrates niinkuin myös Odysseuksen ja Sisyphoksen erinomaisen
älynsä vuoksi.

[38] Ks. selit. 32.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Sokrateen puolustuspuhe" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.