Title: Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi
Author: Cicero, Marcus Tullius
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.

PUOLUSTUKSEKSI***


PUHE RUNOILIJA ARCHIAAN PUOLUSTUKSEKSI

Pitänyt

M. Tullius Cicero

Suomentanut

T:ri K. J. Hidén, roomalaisen filologian dosentti



Helsingissä,
Oy Weilin & Göös Ab,
1905.



      Die Muse wagte es, in der Toga auf der römischen Rednerbühne
      zu erscheinen, und den Vorhang ihres Heiligthums zu lüften;
      die Art, wie sie eingeführt wurde, giebt Aufschluss über
      Cicero und sein Volk.

                        _W. Drumann_ Geschichte Roms Th. IV p. 204.



SISÄLLYS:

Alkulause.
M. Tullius Ciceron elämä ja teokset.
Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi
  Johdanto.
  Selonteko.
  Todistelu.
  Loppulause.
Viiteselitykset.


Lyhennyksiä:

  A. = Aulus
  C. = Gaius
 Cn. = Gnaeus
  L. = Lucius
  M. = Marcus
  P. = Publius
  Q. = Quintus



Alkulause.


      Non scholae, sed vitae discimus.

Jo v. 1865 ilmestyivät Ciceron puhe runoilija Archiaan puolustukseksi
sekä puhe Q. Ligariuksen hyväksi Oulun ruotsalaisen alkeisopiston
lehtorin Oskar Blomstedtin suomentamina sekä painettiin sittemmin
uudestaan aivan muuttumatta v. 1891.

Koska Blomstedtin kirjasen jälkimäinenkin painos nykyjään lienee
loppuun myyty, olen katsonut ajan vaatimaksi julkaista tekemäni
edellisen puheen suomennoksen. Tämä poikkeaa eri syistä Blomstedtin
käännöksestä, varsinkin sen johdosta, että tahallani en ole siihen
tutustunut ennen oman työni päätyttyä.

Käännös on ylipääten tehty sen tekstin mukaan, minkä Lehtori Tri O.
Grotenfelt on julkaissut kirjassa M. Tullii Ciceronis orationes
selectae VI, Helsingforsiae 1894. Muuten olen hyväkseni käyttänyt
tärkeimmät puheen käsittämistä edistävät apuneuvot, joista erityisesti
mainitsen Lehtori H.F. Silander'in toimittamat oivalliset selitykset
(Selityksiä ja Sanaluettelo M. Tullius Ciceron puheeseen Runoilija
Archiaan puolustukseksi, Helsingissä 1903).

Helsingissä, kesäkuulla 1905.

_K.J. Hidén_.



M. Tullius Ciceron elämä ja teokset.


M. Tullius Cicero syntyi tammikuun 3 p. v. 106 e.Kr. lähellä Arpinumin
pikkukaupunkia (nyk. Arpino kaakkoon päin Roomasta). Saatuansa Roomassa
yhdessä nuoremman veljensä Quintuksen kanssa huolellisen kasvatuksen
hän esiintyi jo v. 81 julkisesti puhujana ja saavutti vähitellen yhä
suuremman maineen varsinkin sen jälkeen, kuin hän oli harjoitellut
opintoja Kreikassa vv. 79-77. Hän otti nyt enemmän kuin ennen osaa
valtiolliseen elämään, tuli v. 75 quaestoriksi sekä kohosi nopeasti
läpi kaikkien virka-asteitten, jotta hän huolimatta siitä että oli
nuosukas (_homo novus_) pääsi konsulin virkaan vuodeksi 63
varhaisimpana lain myöntämänä ikävuotena. Konsulina Cicero paljasti
Catilinan vallankumoukselliset aikeet sekä kukisti valtiolle perin
vaarallisen salaliiton. Tällöin Cicero oli kohonnut valtiollisen
toimensa kukkuloille, mutta tämän jälkeen elämä hänelle tarjosi vain
pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.

Ciceron täytyikin jo v. 58 lähteä maanpakoon Roomasta. Kuitenkin hän
seuraavana syksynä kutsuttiin takaisin, jolloin Rooman kanssa suurella
riemulla otti hänet vastaan. Seuraavat vuodet hän toimi etenkin
puhujana sekä Forumilla että senaatissa saavuttamatta kumminkaan
aikaisempaa vaikutustaan. V. 51 hän joutui prokonsulina hoitamaan
Cilician maakuntaa vuoden ajan. Kun Cicero Ciliciasta palasi Roomaan,
oli kansalaissota Caesarin ja Pompeiuksen välillä alkanut. Kauan
epäröityään hän lähti Pompeiuksen luo Kreikkaan. Pharsaluksen
ratkaisevan taistelun jälkeen v. 48 hän jälleen palasi Italiaan sekä
sai helposti Caesarilta armahduksen. Muuttuneet olot vaikuttivat nyt
sen että Cicero toistaiseksi pysyi aivan erillään valtiollisesta
elämästä omistaen kaiken aikansa vain kirjallisille ja tieteellisille
harrastuksilleen. Vasta Caesarin murhan jälkeen Cicero taasen astui
valtiolliselle taistelutanterelle asettuen kaikella voimallaan mahtavaa
Antoniusta vastaan. Mutta sen johdosta hänenkin nimensä myöhemmin
joutui valtiopannaan julistettujen joukkoon ja murhamiehet yllättivät
hänet Caietan luona (nyk. Gaëta) joulukuun 7 p. v. 43 e.Kr.

Joskin Cicero valtiollisen toimintansa johdosta useinkin on joutunut
ankaran arvostelun alaiseksi, on hän puhujana ja kirjailijana
saavuttanut yleisen tunnustuksen sekä katoamattoman maineen. Hänen
merkityksensä omalle ajalleen sekä jälkimaailmalle on etenkin siinä,
että hän helposti tajuttavassa, miellyttävässä muodossa Rooman kielellä
on esittänyt eetillisesti ja esteettisesti etevämmän kreikkalaisen
sivistyksen tuotteita ja tuloksia sekä johdonmukaisella, puhtaalla ja
sointuvalla kielenkäytöllään kohottanut latinan kielen täydellisyyteen,
josta tuli esikuva pitkiksi ajoiksi.

Ciceron kirjallisten tuotteiden lukumäärä on melkoisen suuri.
Tavallisesti hänen jälkeenjättämänsä kirjoitukset jaetaan seuraaviin
ryhmiin: _puheet; retoriset kirjoitukset; filosofiset teokset;
kirjeet_.


Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi.

Niinkuin itse puheesta näkyy, muudan Grattius syytti Archiasta siitä
että hän laittomasti oli itselleen kavaltanut Rooman kansalaisoikeuden.
Koska kantajan tekemät syytökset oli verrattain helppo kumota, oli koko
oikeudenkäynti kaikesta päättäen valtiollisten vastustajien
toimeenpanema runoilijaa suosivan Lucullusten perheen häpäisemiseksi.
Juttua käsiteltiin v. 62 valamiesoikeudessa, jonka puheenjohtajana
toimi praetori Q. Tullius Cicero, puhujan veli. Sitten kuin Grattius
oli kanteensa esittänyt piti Cicero puolustuspuheen, josta hän
suurimman osan omistaa tieteiden ja taiteiden ylistämiselle
osoittaakseen että Archias, ollen näitten harrastaja, kaikin puolin on
ansainnut tulla Rooman kansalaiseksi. Kuten odottaa saattoi, kumottiin
kanne aiheettomana.



PUHE RUNOILIJA ARCHIAAN PUOLUSTUKSEKSI


1. [Johdanto] Jos minussa, tuomarit, on jotain synnynnäistä kykyä,
jonka pienuuden kyllä tunnen, tahi jotain harjaantumista puheiden
pitämiseen, johon kieltämättä olen kohtalaisesti perehtynyt, tahi
jonkinmoisia innokkaalla tieteellisellä työskentelyllä saavutettuja
opinnollisia tietoja tällä alalla, jonka lähellä -- sen tunnustan --
kaiken elinaikani olen uskollisesti pysynyt, niin kaiketikin ensi
sijassa juuri tämä A. Licinius milt'ei täydellä syyllä on oikeutettu
minulta vaatimaan hedelmän korvaukseksi kaikista edellä mainituista
perusteista.[1] Sillä aloittaessani tarkasteluani aina siitä saakka,
mihin suinkin saatan ajatuksissani silmäillä menneitä päiviäni sekä
ulotuttaa lapsuuteni ajan varhaisimmat muistelmat, siitä saakka huomaan
tämän päämieheni ensimäisenä innostuttaneen minua ryhtymään ja
antautumaan näitten harrastusten palvelukseen. Jos siis puhelahjani,
tämän miehen kehoittelusta ja opastuksista sopusuhtaisesti kehittynyt,
jolloinkulloin on ollut muutamille hyödyksi, olen totta tosiaan, minkä
verran minussa voimia on, velvollinen auttamaan ja pelastamaan juuri
sitä, jolta olen saanut vastaanottaa sen keinon, minkä avulla saatan
kaikkia muita auttaa ja monia muita pelastaa. Ja jott'ei muuten kukaan
mahdollisesti kummastelisi näitä minun sanojani, sen johdosta että
tässä miehessä on aivan toinen hengenlahja kuin minun omaamani
oppitieto ja taito puhumisessa, niin tahdon huomauttaa, en ole minäkään
koskaan ollut kiintynyt yksinomaan vain tähän taiteeseen. Sillä
kaikilla opinhaaroilla, jotka korkeampaa sivistystä tarkoittavat, on
jonkinlainen yhdysside ja ne liittyvät toisiinsa niin sanoakseni
sukulaisuuden kautta.

2. Mutta jott'ei kenellekään teistä näyttäisi kummalliselta, että minä
lakiin perustuvaa tutkimusta pidettäessä sekä rikosjuttua käyteltäessä,
kun asiata käsitellään Rooman kansan praetorin, varsin ansiokkaan
miehen, ynnä järkähtämättömien tuomarien edessä, tämän näin lukuisasti
kokoontuneen ihmisjoukon läsnäollessa, että minä käytän tällaista
esitysmuotoa, mikä eroaa sekä tavanmukaisista käräjämenoista että myös
oikeudellisesta sana-asusta, pyydän teitä että tässä jutussa annatte
minulle tämän vapauden, mikä on soveltuva tälle vastaajalle eikä
toivoakseni teille vastenmielinen, ja suvaitsette että minä, puhuessani
tämän oivallisen runoilijan ja mainion oppineen puolesta näitten
lukuisain sivistyneitten läsnäollessa ja teidän, niin valistuneiden
miesten edessä ja lopuksi tämän praetorin johtaessa oikeuden istuntoa,
saan puhua vähää vapaammin sivistyttävistä ja tieteellisistä riennoista
sekä, kun on kysymys sellaisesta miehestä, joka julkisuutta vierovan ja
tieteitä harrastavan elintapansa vuoksi mitä vähimmin on joutunut
käräjissä ja rikosjutuissa raastettavaksi, käyttää melkein aivan uutta
ja tavatonta esitysmuotoa.

Mutta jos nyt tiedän teidän suosiollisesti myöntävän tämän, niin johdan
teidät varmasti siihen lopulliseen käsitykseen että tämä A. Licinius ei
suinkaan ole poistettava kansalaisten luvusta, hän kun on kansalainen,
vaan päinvastoin, joll'ei hän olisi, otettava kansalaisten joukkoon.

3. [Selonteko] Sillä niin pian kuin Archias oli jättänyt taaksensa
poikaiän ja niistä opetusaineista, joiden kautta nuoriso tavallisesti
kasvatetaan todelliseen sivistykseen, antautui kirjailijatoimeen, niin
hän ensiksi Antiochiassa -- siellä, näette, hän oli syntynyt ylhäisestä
suvusta --, mikä muinoin oli väkirikas, varakas kaupunki sekä
oppineitten ihmisten ja tieteellisten pyrintöjen pesäpaikka, pian alkoi
voittaa kaikki muut nerollisuutensa maineella.[2] Sittemmin muissakin
Vähän-Aasian osissa ja koko Kreikassa siten hänen tuloansa kaikkialla
juhlittiin, että jännitys, jolla häntä odotettiin, oli suurempi kuin
hänen nerollisuutensa vaikuttama maine, mutta itse hänen tulonsa
herättämä ihastus voitti jännityksen. Mitä Italiaan tulee, versoi
siihen aikaan siellä kaikkialla kreikkalaiset taiteet ja tieteet, ja
näitä harrastuksia pidettiin vielä silloin Latiumissakin innokkaammin
vireillä kuin nyt samoissa kaupungeissa eikä niitä täälläkään
Roomassa laiminlyöty valtion rauhallisen aseman johdosta. Siksipä
Tarentumilaiset, Locrilaiset, Rhegiumilaiset ja Neapolilaiset
kunnioittivat häntä lahjoittamalla hänelle kansalaisoikeutensa ynnä
muita kunnianosoituksia ja kaikki, jotka edes jossakin määrin osasivat
älyjä arvostella, pitivät häntä personallista tutustumista
ansaitsevana.[3] Kun hän tämän suuren ja laajalle levinneen
maineen kautta vielä muilla paikkakunnilla oleskellessaan oli
tullut tunnetuksi, saapui hän Roomaan Mariuksen ja Catuluksen
konsulivuotena.[4] Hän tapasi heti konsuleina semmoiset miehet, joista
toinen saattoi hänelle tarjota arvokkaita aineksia runollista esitystä
varten ja toinen taasen sekä aineksia että myös harrastusta ja
arvostelukykyä. Heti-kohta Lucullukset vastaanottivat hänet kodissaan,
vaikka hän vielä silloin oli nuorukaisen puvussa. Ja todistuksena niin
hyvin hänen lahjakkaisuudestaan ja tieteellisestä sivistyksestään kuin
lisäksi hänen jalosta luonteestaan oli tämä, että se perhe, joka
ensinnä hänelle nuoruudessaan osoitti suosionsa, edelleen pysyi hänelle
vanhuudessaan likeisesti tuttavallisena. Niihin aikoihin hän oli
mieluinen tuolle mainiolle Q. Metellus Numidicukselle ja hänen
pojalleen Piukselle, hänen esityksiään kuunteli M. Aemilius, hän
seurusteli läheisesti Q. Catuluksen, sekä isän että pojan kanssa, L.
Crassus häntä kunnioitti, mutta kun hän seurustelullaan piti itseensä
kiintyneinä Lucullukset, Drusuksen, Octaviukset, Caton ja koko
Hortensiusten perhekunnan, nautti hän suurtakin kunnioitusta, koska
eivät ainoastaan ne häntä kunnioittaneet, jotka mielivät jotain
henkisesti omaksua sekä nautinnokseen kuunnella, vaan myös ne, jotka
ehkä olivat niin tekevinään.[5] 4. Kun hän sillä välin kyllin pitkän
väliajan jälkeen M. Luculluksen kanssa oli lähtenyt Siciliaan ja tästä
maakunnasta palasi niinikään Luculluksen kanssa, saapui hän
Heracleaan.[6] Kun tämä oli täydellisesti yhdenvertaisiin oikeuksiin
perustuva liittovaltio, tahtoi hän kirjoittautua tämän valtion
kansalaiseksi ja, jos kohta häntä jo itse kauttansa pidettiin siihen
kelvollisena, sai hän sen Heraclealaisilta erityisesti Luculluksen
vaikutuksen ja suosion johdosta. Annettiinpa hänelle kansalaisoikeus
erään Silvanuksen ja Carbon lain nojalla: Kansalaisia olkoot kaikki,
jotka ovat kansalaisiksi kirjoitetut liittolaisvaltioissa, jos silloin,
kuin lakiehdotus tehtiin, asuivat Italiassa ja jos he 60 päivän
kuluessa ilmoittautuivat praetorille. Kun päämiehelläni jo monta vuotta
oli ollut asunto Roomassa, ilmoittautui hän likeiselle ystävälleen
praetori Q. Metellukselle.

[Todistelu] Jos minulla nyt on puhuttavana ainoastaan
kansalaisoikeudesta ja laista, minun ei tarvitse sanoa mitään lisää;
sillä puolustuspuheeni on päättynyt. Mitähän tästä voidaan kumota,
Grattius? Kiellätkö hänen olleen Heraclean kansalaiseksi kirjoitettuna?
Todistajana on läsnä erittäin luotettava, velvollisuudentuntoinen ja
rehellinen mies, M. Lucullus; tämä väittää tietävänsä eikä luulevansa,
nähneensä eikä vain kuulleensa, olleensa toimeenpanijana eikä vain
olleensa läsnä. Todistajina ovat läsnä Heraclean kunnianarvoiset
lähettiläät, tämän oikeusjutun takia ovat he saapuneet tehtävineen ja
virallisine todistuskappaleineen; nämä sanovat hänen kirjoitetun
Heraclean kansalaiseksi. Tässä vielä kaipaat Heraclean virallisia
kansalaisluetteloja, joiden kaikki tiedämme hävinneen Italian sodan
aikana valtioarkiston tulipalossa? On todellakin naurettavaa, ett'ei
sanota mitään sen johdosta, mikä meillä on, vaan kysytään, mitä meillä
ei saata olla, ett'ei olla tietävinään suullisesta todistuksesta, vaan
vaaditaan kirjallista ja, vaikka on olemassa niin jalon miehen
kunniasana ja niin luotettavan municipikaupungin valallinen vakuutus,
hylätään se, jota ei millään lailla voida väärentää, mutta kaivataan
luetteloja, joita kumminkin itse sanot monesti väärennettävän. Tai
eikö hän olisi asunut Roomassa, hän, joka monta vuotta ennen
kansalaisoikeuden saamista kaikkine tamineineen tavaroineen asettui
Roomaan asumaan? Tai eikö hän olisi ilmoittautunut? On kyllä, vieläpä
niihin luetteloihin, mitkä yksin praetorivirkakunnalle tehdyistä
ilmoittaumisista omaavat virallisten luettelojen pätevyyden. 5. Sillä
kun Appiuksen luetteloja sanottiin jokseenkin huolimattomasti
säilytetyiksi ja Gabiniuksen kevytmielisyys hänen ollessa vielä
tuomitsematta sekä onnettomuus tuomion jälkeen oli hävittänyt
luettelojen koko luotettavaisuuden, niin sitä vastoin tuo peräti
nuhteeton ja oikeamielinen Metellus oli niin tunnon-tarkka, että hän
meni praetori L. Lentuluksen ja tuomarien luo sekä sanoi käyneensä
rauhattomaksi yhden nimen pyyhkimisestä.[7] Näissä luetteloissa ette
nyt näe mitään pyyhkimistä tapahtuneen A. Liciniuksen nimen kohdalla.
Näin ollen, mitä syytä on epäillä hänen kansalaisoikeuttaan,
varsinkin kun hän on ollut muidenkin kansalaiskuntain jäseneksi
kirjoitettuna? Sillä kun ihmiset Suur-Kreikassa jakelivat sulan suotta
kansalaisoikeutta vähäpätöisille henkilöille, jotka eivät olleet
perehtyneet mihinkään tahi vain johonkin ala-arvoiseen taiteeseen,
eivät suinkaan Rhegiumilaiset tai Locrilaiset tai Neapolilaiset tai
Tarentumilaiset, kuten minun kai täytynee uskoa, olisi kieltäneet tältä
nerollisuuden erinomaisella maineella varustetulta mieheltä sitä, minkä
tavallisesti lahjoittivat näyttämötaiteilijoille! Entä vielä? muut ovat
kyllä sekä kansalaisoikeuden antamisen jälkeen että Papiuksen lain
jälkeen jollakin tavoin päässeet pujahtamaan noitten municipikaupunkien
kansalaisluetteloihin; tämäkö sitten olisi hylättävä, joka ei edes
käytä niitä, joihin on kirjoitettu, koska hän aina tahtoi käydä
Heraclealaisesta?

Sinä vaadit meikäläisiä verotusluetteloja esitettäviksi. Luonnollisesti
kyllä; sillä onhan se aivan tuntematon asia, että hän viimeisten
censorien aikana[8] oli tuon mainion päällikön L. Luculluksen seurana
sotajoukossa ja että hän edellisten aikana[9] oleskeli Vähässä-Aasiassa
saman miehen seurassa, kun hän vielä oli quaestori, kuin myös että
ensimäisten, Juliuksen ja Crassuksen aikana,[10] ei yhtään osaa
kansasta kirjoitettu henkiluetteloihin. Mutta koska hengillepano ei
vahvista kansalaisaseman laillisuutta, vaan ainoastaan osoittaa että
se, joka on luetteloon merkitty, jo siihen aikaan sen kautta on
esiintynyt kansalaisena, niin tiedä, että niihin aikoihin, jolloin
tämä, syytöksesi mukaan, ei edes omankaan käsityksensä nojassa
omistanut Rooman kansalaisen oikeuksia, hän useampia kertoja lakiemme
jälkeen teki testamenttinsa sekä sai vastaanottaa Rooman kansalaisten
määräämiä perintöjä ja L. Lucullus maaherrana suositti häntä
rahapalkkioiden saantia varten valtionrahastolle. 6. Hae vielä
todisteita, jos voit; ei häntä kuitenkaan koskaan oman taikka
ystäviensä käsityksen mukaan saata syylliseksi todistaa.

Kysyt meikäläiseltä mieheltä, Grattius, miksi niin suuresti olen tähän
mieheen ihastunut. Koska hän tarjoaa minulle tyyssijan, missä henkeni
virkistyy tämän Forumin hälinän jälkeen ja torailemisesta väsyneet
korvani löytävät lepoa. Vai luuletko että meille voisi riittää ainetta,
mistä joka päivä puhuisimme niin monenmoisissa asioissa, ell'emme
tieteellisellä työskentelyllä jalostuttaisi henkeämme, tahi että
henkemme voisi kestää niin suurta rasitusta, ell'emme virkistäisi sitä
niinikään samalla työskentelyllä? Minäpä todellakin tunnustan olleeni
tieteellisiin harrastuksiin ihastunut. Hävetkööt muut, jotka siten ovat
tieteisiin hautaantuneet, ett'eivät niistä voi mitään käyttää
yhteiseksi hyväksi eivätkä julkisuuden valoon saattaa; vaan miksikä
minua hävettäisi, tuomarit, joka niin monta vuotta olen elänyt siten,
ett'ei joutoajan vietto ole minua pidättänyt eikä nautinnonhimo
ehkäissyt, saati sitten unentarve estänyt yhdenkään kansalaisen
ahdinkotilassa tahi aineellista etua uhattaessa? Kukapa siis minua
sitten moittisi tahi kuka minulle syyllä vihoittelisi, jos minä
puolestani käytän näitten opintojen harjoittamiseen kaiken sen ajan,
mikä muille myönnetään yksityisten asiainsa hoitamiseen, juhlapäivien
ja leikkien viettämiseen tahi toisenlaisia huvituksia sekä suorastaan
hengen ja ruumiin lepoa varten, sen ajan, minkä muut omistavat varhain
alkaviin pitoihin, noppapeliin tai pallonheittoon? Vieläpä on tämä sitä
enemmän minulle sallittava, koska näistä opinnollisista harrastuksista
minunkin puhujataitoni kehittyy, joka, olkoonpa se kuinka vähäinen
tahansa, ei koskaan ole ystäviä pulaan jättänyt. Mutta jos tämä
jostakusta näyttää jokseenkin vähäpätöiseltä, tunnen kumminkin sen
lähteen, mistä saatan ammentaa ne ohjeet, mitkä ovat tärkeimmät. Sillä
joll'en monien suullisten ohjausten ja monipuolisen kirjallisuuden
viljelemisen kautta nuoruudesta asti olisi tullut siihen vakaumukseen,
ett'ei mitään elämässä suuresti ole tavoitettava paitsi kunniaa
ja siveellisyyttä, että taasen sen takaa-ajamisessa kaikki
ruumiin-rasitukset, kaikki kuoleman, vieläpä maanpaonkin vaarat ovat
vähäpätöisiksi arvosteltavat, en olisi milloinkaan teidän hyväksenne
pannut itseäni alttiiksi niin lukuisille, suurille vaaroille sekä
näitten katalien ihmisten jokapäiväisille hyökkäyksille. Mutta täynnä
noita ohjeita ovat kaikki kirjat, kaikki viisaitten lausunnot, kaikki
muinaiset esikuvat; nämä kaikki olisivat hämärän peitossa, ell'ei
tieteen valaisu niitä kohtaisi. Kuinka monta elävästi esitettyä kuvaa
oivallisista miehistä ovatkaan kreikkalaiset ja latinalaiset
kirjailijat meille jättäneet sekä katsellaksemme että vielä enemmän
jäljitelläksemme! Näitä minä aina pidin silmäini edessä valtiota
johtaessani ja koetin siten sydäntäni ja henkeäni, noita oivallisia
miehiä nimenomaan tarkastelemalla, sopusuhtaisiksi kehittää.

7. Joku kysynee: Mitä kummia? tuonko tieteellisen koulutuksen kautta,
jota kiitoksilla ylistelet, juuri nuo mainiot miehet, joiden ansioista
on kirjallisuudessa kerrottu, ovat kasvatuksensa saaneet? Vaikeaa on
vakuuttaa tätä kaikista, mutta kuitenkin tiedän tarkalleen, mitä minun
tulee siihen vastata. Minä puolestani myönnän että useat erinomaisen
lahjakkaat ja ansiokkaat henkilöt ovat olleet tieteellistä sivistystä
vailla ja että he pelkästään melkein jumalallisen luonnonlaatunsa
kautta itsestänsä ovat tulleet siveellisiksi ja lujiksi, vieläpä lisään
senkin että luontainen taipumus ilman tieteellistä sivistystä useammin
on auttanut saavuttamaan kiitosta ja kuuluisuutta kuin sivistys ilman
luontaista taipumusta. Ja kumminkin minä väitän tämän että, jos
erinomaiseen, mainioon taipumukseen on yhtynyt järjestyksellinen ja
sopusuhtainen tieteellinen kasvatus, niin tavallisesti silloin sukeutuu
moinen aivan harvinainen etevyys. Näitä miehiä on tuo kuolematon
Africanus, jonka isämme ovat nähneet, näitä nuo varsin järkevät ja
maltilliset miehet C. Laelius ja L. Furius sekä tuo sangen tarmokas
ynnä sen ajan mieheksi perin oppinut M. Cato vanhus;[11] jos nämä eivät
olisi tieteistä saaneet mitään apua käsittääkseen ja noudattaakseen
hyvettä, eivät varmaan olisi koskaan antautuneet niitä harjoittamaan.
Mutta joskaan tätä suurta hyötyä ei olisi silmämääräksemme asetettava
ja jos näistä opinnoista etsittäisiin vain huvitusta, niin kuitenkin
luullakseni teidän täytyisi pitää tätä hengen virkistyskeinoa
jaloimpana ja ylevimpänä. Sillä muut eivät sovellu kaikkiin aikoihin
eivätkä kaikille ikäkausille eivätkä kaikkiin paikkoihin, mutta
tällaiset tieteelliset harrastukset elähdyttävät nuoruutta, huvittavat
vanhuutta, kaunistavat myötäkäymisiä, tarjoovat turvaa ja lohtua
vastoinkäymisissä, ovat huviksi kotona eivätkä esteeksi sen
ulkopuolella, ovat seuranamme öillä, matkustellessamme ulkomailla sekä
maaseudulla oleskellessamme.

8. Mutta jos emme itse saata niitä harjoitella emmekä mielessämme
niistä nauttia, pitäisi meidän kuitenkin niitä ihailla, vieläpä
silloin, kuin vain näkisimme niitä muissa. Kuka meistä oli niin
sivistymätön ja tunteeton, ett'ei äskettäin Rosciuksen kuolema olisi
häneen koskenut? Vaikka hän kuolikin vanhuksena, oli yleinen mielipide
se, ett'ei hänen olisi pitänyt ensinkään kuolla oivallisen taitonsa ja
viehättäväisyytensä takia.[12] Hän oli siis saanut osakseen niin paljon
rakkautta meiltä kaikilta ruumiinsa elkeillä; tuleeko meidän sitten
välinpitämättömästi kohdella hengen uskomatonta eloisuutta ja neron
lentoa? Kuinka monesti olenkaan nähnyt tämän Archiaan, tuomarit, --
käytän, näette, hyväkseni suosiollisuuttanne, koska te tässä laadultaan
oudossa oikeuspuheessa niin tarkasti minua kuuntelette, -- kuinka
monesti olenkaan nähnyt hänen, vaikka ei ollut kirjoittanut yhtään
kirjainta, lausuvan valmistautumatta suuren määrän mitä parhaita
säkeitä juuri hetken tapahtumista, kuinka monesti olen nähnyt hänen
pyydettynä toistamaan esittävän saman asian muutettuaan sanat ja
ajatukset! Niiden runojen taasen, jotka hän oli kirjallisesti
julkaissut huolella ja harkinnalla, näin saavuttavan semmoista
suosiota, että hän on kohonnut vanhain kirjailijain maineen tasalle.
Häntäkö en rakastaisi, häntäkö en ihailisi, häntäkö en kaikin mokomin
katsoisi puolustettavaksi? Ja edelleen olemme sen kuulleet
mainioimmilta ja oppineimmilta henkilöiltä että muitten tieteiden
harjoittaminen riippuu opetuksesta, säännöistä ja taitavuudesta, mutta
että runoilija juuri luonnonlahjojensa avulla voipi voitavansa ja saapi
yllykettä hengenvoimistaan sekä jumalallisesta henkäyksestä ikäänkuin
täyttyy innostuksella. Siksipä täydellä syyllä kuuluisa maanmiehemme
Ennius nimittää runoilijoita pyhiksi, koska näyttävät jumalain lahjana
ja armonosoituksena olevan meille uskotut.[13]

Olkoon niin muodoin, tuomarit, runoilijanimi teille, korkeasti
valistuneille miehille pyhä, tämä runoilijanimi, jota ei mikään
sivistymätön kansa konsanaan ole loukannut. Kalliot ja erämaat antavat
vastakaikua ihmisäänelle, julmat petoeläimet usein lauhtuvat soitosta
sekä pysähtyvät kuuntelemaan; me korkean sivistyksen jalostuttamat
ihmiset emmekö tuntisi runoilijan äänen tenhovoimaa? Colophonin
asukkaat sanovat Homeruksen olevan kansalaisensa, Chiolaiset väittävät
hänet heikäläisekseen, Salamiin väestö vaati häntä itselleen,
Smyrnalaiset taasen vakuuttavat hänen olevan maanmiehensä ja ovat sen
johdosta hänelle vihkineet pyhäkön kaupungissaan, ja monet muut sitä
paitsi hänestä kiivaasti kiistelevät keskenään.[14]

9. Niin muodoin nuo vaativat itselleen muukalaista myöskin hänen
kuoltuaan, sen johdosta että hän oli runoilija; mekö hylkäisimme hänen
eläessään tämän miehen, joka sekä oman toivonsa mukaan että lakien
perusteella on meikäläinen, sittenkin vaikka Archias jo pitkät ajat on
käyttänyt kaiken harrastuksensa ja neronsa Rooman kansan kunnian ja
maineen ikuistuttamiseksi? Sillä jo nuorukaisena hän käsitteli
Cimbriläissotaa ja oli samalla rakas tuolle C. Mariukselle, joka näytti
jotenkin kylmäkiskoiselta tällaisia harrastuksia kohtaan. Eihän kukaan
ole niin nurjamielinen Runottarille, ett'ei hän kernaasti soisi
töittensä ylistystä runoudella ikuistettavaksi. Kerrotaan
Themistocleen, Ateenan mainioimman miehen, vastanneen häneltä
kysyttäessä, kenenkä esitystä tai kenenkä ääntä hän mieluimmin
kuunteli: Sen, joka hänen kuntoaan parhaiten ylistelisi. Niinikään tuo
Marius myös erityisesti rakasti L. Plotiusta, koska hän luuli tämän
henkensä lahjoilla voivan ylistellä tekojaan.[15] Mutta edelleen hän on
kokonaisuudessaan esittänyt sotaa Mithridateen kanssa, mikä oli mahtava
ja vaikea sekä monien vaihtelujen alainen käänteissään maalla ja
merellä;[16] ja tämä runoelma tuottaa loistoa niin hyvin tuolle ylen
urholliselle, kuuluisalle L. Lucullukselle kuin myös Rooman kansan
nimelle. Rooman kansahan Luculluksen ylijohdolla avasi Pontuksen, joka
muinoin oli suojattu kuninkaitten apuneuvojen ja luonnollisenkin
asemansa kautta, Rooman kansan sotajoukko saman miehen johdolla kukisti
jotenkin pienellä voimalla Armenialaisten lukemattomat joukot. Rooman
kansan mainetekoja on se että Cyzicuksen perin ystävällismielinen
kaupunki niinikään hänen toimestaan riistettiin ja pelastettiin
kaikkinaisesta hyökkäyksestä kuninkaan puolelta sekä koko sodan
ammottavasta kidasta;[17] meidän urhotyönämme aina mainitaan ja
julistetaan tuo uskomattoman kiivas meritaistelu Tenedoksen luona,
jolloin L. Luculluksen johtaessa taistelua vihollisten päälliköt
tuhottiin ja laivasto upotettiin; meidän ovat voittopatsaat, meidän
muistomerkit, meidän voittokulut. Mutta ne, jotka henkensä lahjoilla
ylistävät näitä tapauksia, ne kohottavat Rooman kansan mainetta.
Maanmiehemme Ennius oli Scipio Africanus vanhemman suosikki ja sen
takia otaksutaan hänen marmorikuvansa olevan pystytetyn Scipioiden
sukuhaudassa; hänen ylistyslaulujensa kautta ei ainoastaan ylistetty
sotasankari saa kunniaa, vaan myös Rooman kansa. Pilviin saakka hän
kohottaa tämän läsnäolevan Caton esi-isää ja sen kautta Rooman historia
saa mainehikkaan lisäyksen. Lyhyesti sanottuna, se että mokomat miehet
kuin Maximus, Marcellus, Fulvius joutuvat ylistetyiksi on meidän
kaikkien yhteinen kunniamme.[18] 10. Sentähden esi-isämme ottivat
kansalaistensa joukkoon näitten laulujen tekijän, joka oli vain
Rudiaesta kotoisin; mekö valtiostamme karkoittaisimme tämän Heraclean
kansalaisen, jota monet valtiot omakseen tavoittelevat ja joka on
tähänkin laillisesti otettu?

Sillä jos joku luulee vähemmän mainesatoa korjattavan kreikkalaisista
runoelmista kuin latinalaisista, niin hän kovin erehtyy, sentähden että
kreikkaa luetaan melkein kaikkien kansakuntain keskuudessa, mutta
latina epäilemättä on ahdettu omien suppeitten rajainsa sisäpuolelle.
Siksipä, jos maailman ääret rajoittavat urhotekojamme, tulee meidän
toivoa että kunniamme ja maineemme tunkeutuu yhtä kauas, kuin me aseet
käsissä olemme päässeet, koska tämä tuottaa kuuluisuutta niin hyvin
juuri niille kansoille, joitten teoista kerrotaan, kuin varmaankin
niille, jotka henkensä kaupalla taistelevat kunnian puolesta, on
suurimpana yllykkeenä vaaroja ja vaivoja kestämään. Kuinka monta
tekojensa kertojaa sanotaankaan Aleksanteri suurella olleen mukanaan!
Ja kuitenkin hän huudahti asetuttuaan Sigeumin niemellä Achilleen
hautakummulle:[19] Oi sinä onnen suosima nuorukainen, joka satuit
saamaan Homeruksen sankariutesi julistajaksi! Ja syystäkin. Sillä
joll'ei tuo Ilias olisi syntynyt, olisi sama kumpu, mikä oli hänen
ruumiinsa peittänyt, myös kätkenyt hänen nimensä unhoon. Entä vielä?
Eiköhän meidän vielä elävä suurmiehemme Cn. Pompeius,[20] jolla on yhtä
suuri onni kuin kunto, kokoontuneen sotajoukkonsa edessä lahjoittanut
kansalaisoikeutta historiansa kirjoittajalle mityleneläiselle
Theophaneelle ja eivätkö nuo meidän sankarimme, jotka kyllä ovat
urhollisia, mutta sivistymättömiä sotureita, niin sanoakseni kunnian
tenhovoiman lumoamina hyväksyneet sitä äänekkäällä huudolla, ikäänkuin
olisivat hekin olleet osallisia tuohon ylistykseen? Jos siis Archias
lakien mukaan ei olisi ollut Rooman kansalainen, ei hän tietenkään
olisi voinut saada aikaan sitä että joku ylipäällikkö hänelle olisi
myöntänyt kansalaisoikeuden. Niinpä Sulla antaessaan kansalaisoikeuden
Hispanialaisille ja Galleille olisi tietenkin hylännyt hänen
pyyntönsä;[21] ja kumminkin olemme nähneet, mitenkä Sulla
kansankokouksessa, kun muudan kehno kansanrunoilija hänelle oli
ojentanut kyhäelmän, missä hän Sullan kunniaksi oli sepittänyt
tilapäärunon vuorotellen eripituisilla säkeillä, mitenkä hän hetikohta
niistä tavaroista, jotka hän paraikaa antoi myydä, käski maksaa tälle
palkinnon, mutta vain sillä ehdolla, ett'ei hän mitään jäljestäpäin
kirjoittaisi. Hän, joka arveli kehnon runoilijan tungeskelevaisuuden
kuitenkin ansaitsevan jotain palkintoa, hän ei olisi tavoitellut tämän
miehen runoilijalahjaa sekä ytimekästä ja sisältörikasta esitystapaa?
Entä edelleen? eikö hän itsensä kautta tahi Lucullusten välityksellä
olisi saanut tätä oikeutta läheiseltä ystävältään Q. Metellus
Piukselta, joka useille myönsi sen? varsinkin koska hän siihen määrin
toivoi tekojensa kertomista, että hän kallisti korvansa myös Cordubassa
syntyneille runoniekoille, vaikka heidän runonsa kaikuivat jonkin
verran kömpelöltä ja vieraalta.[22]

11. Eihän sitä ole salattava, jota ei voida peittää, vaan on se julki
lausuttava: Meitä kaikkia ohjaa ylistyksen mieliteko ja, kuta jalompi
kukin on, sitä enemmän häntä johtaa kunnianhalu. Itse filosofitkin
piirtävät nimensä niihin kyhäelmiin, jotka kirjoittavat kunnian
halveksimisesta; juuri siinä, missä ylönkatsovat ylistystä ja
kuuluisuutta, he haluavat tulla ylistetyiksi ja kuuluisiksi. Niinpä
Decimus Brutus, tuo mainio sankari ja sotapäällikkö, koristi
rakennuttamiensa temppelien ja muistomerkkien käytäviä hyvän ystävänsä
Acciuksen runoelmilla.[23] Edelleen vielä, tuo Fulvius, joka Ennius
seurassaan soti Aetoleja vastaan, ei epäröinyt omistaa sotasaalista
Runottarille. Siinä kaupungissa siis, missä sotapäälliköt melkein
sotisopaan puettuina ovat kunnioittaneet runoilijain nimeä ja
Runotarten pyhäkköjä, eivät tuomarit rauhanpuvussa ole oikeutetut
kieltäytymään kunnioittamasta Runottaria ja pelastamasta runoilijoita.

Ja lisäksi, jotta kernaammin tekisitte sen, paljastan teille, tuomarit,
oman sydämeni ajatukset ja tunnustan teille julkisesti oman niin
sanoakseni kunniankaipuuni, joka ehkä on liiankin kiihkeä, mutta
kuitenkin vilpitön. Sillä kaikki ne toimet, mitkä minä konsulikautenani
yhdessä teidän kanssanne olen saanut aikaan tämän kaupungin ja
valtakunnan menestykseksi, kansalaisten elämän puolesta sekä koko
valtion hyväksi, on hän tehnyt runoelman aiheeksi vieläpä aloitellut
sitä. Tämän kuultuani kehoitin häntä saattamaan sen loppuun, syystä
että aihe minusta näytti tärkeältä ja viehättävältä. Eihän kunto vaadi
mitään muuta palkkaa vaivoistaan ja vaaroistaan kuin julkista
tunnustusta ja kunniaa; ja jos tämä meiltä pidätetään, tuomarit, mitä
syytä meillä on näännyttää itseämme niin tavattomilla ponnistuksilla
tällä ahtaalla ja lyhykäisellä elämänurallamme? Jos sielu ei aavistaisi
mitään tulevaisuudesta ja jos se ahtaisi kaikki ajatuksensa samojen
rajain sisäpuolelle, joilla elämänjaksomme on ympäröitty, se ei
varmaankaan uuvuttaisi itseään moisilla ponnistuksilla eikä kiusaisi
lukuisilla huolilla ja unettomilla öillä eikä niin usein aivan henkensä
kaupalla taistelisi. Mutta nyt asuu kussakin jalossa henkilössä ylevä
vaisto, mikä yöt päivät pääksytysten yllyttää mieltä kunnian
kiihoittimilla ja varoittaa ett'ei maineemme mittaa ole jätettävä niin
lyhyeksi, kuin elinaikamme on, vaan että se on ulotettava etäisimpään
tulevaisuuteen. 12. Vai saattaisimmeko me todellakin ilmeisesti olla
niin lyhytmielisiä, me kaikki, jotka liikumme valtiollisissa toimissa
ja samalla tässä vaaran- ja vaivanalaisessa elämässä, että me, kun
elämämme viime hetkeen saakka, emme ole vetäneet yhtään rauhallista ja
huoletonta hengähdystä, luulisimme kaiken kuolevan samalla kuin
ruumiimmekin? Koska monet mainiot miehet halukkaasti ovat jälkeensä
jättäneet patsaskuvia ja kuvateoksia, jotka eivät mukaile heidän
sielunsa piirteitä, vaan ruumiinsa muotoa, eikö meidän pitäisi paljoa
mieluummin jättää aatteitamme ja ansioitamme esittävää taideluomaa,
minkä suuret nerot ovat valmistaneet ja viimeistelleet? Ainakin minä
arvelin jo silloin, kuin toimessa olin, sirottelevani ja kylväväni
kaikki toimeni koko maanpiirin muistissa ikuisesti säilytettäviksi.
Olkoonpa että muisto pysyy kuoltuani tietoisuuteni ulkopuolella tahi
että, niinkuin suurimmat filosofit ovat otaksuneet, se ulottuu edes
johonkuhun osaan henkistä olemustani, varmaa on että nyt ainakin tunnen
iloa sitä ajatellessani ja toivoessani.

[Loppulause] Vapauttakaa siis, tuomarit, kanteenalaisuudesta moinen
siveellisesti jalo mies, joka, niinkuin näette, saa osakseen täyden
tunnustuksen korkea-arvoisten ja monivuotisten ystävien puolelta,
moinen mies, jolla on niin suuri luontainen lahjakkuus, kuin sitä
täytynee pitää, koska ylimystömme nerokkaimmat miehet, kuten huomaatte,
ovat hänen seuraansa tavoitelleet, ja jonka asia päälle-päätteeksi on
senlaatuinen, että sen osoittaa todeksi lain suosiollisuus,
municipikaupungin antama vakuutus, Luculluksen todistus sekä
Metelluksen henkiluettelot. Näin ollen pyydän teitä, tuomarit, koska
suurissa neroissa tulee olla niin hyvin inhimillinen kuin jumalallinen
suositus, pyydän teitä siten ottamaan hänet suojelukseenne, että
selvästi nähdään, mitenkä te, sen sijasta että olisitte ankaruudessanne
vahingoittaneet, olette lempeydessänne hänet vapauttaneet, sillä hän on
aina ylistänyt teitä, teikäläisiä päälliköitä sekä Rooman kansan
mainetöitä ja lupaa todistuksellaan ikuisesti tehdä kuuluisiksi nämä
vast'ikään meitä ja teitä valtion sisäisessä elämässä kohdanneet vaarat
ja kuuluu lisäksi niiden joukkoon, joita kaikkina aikoina ja kaikkien
kansain keskuudessa on pyhinä pidetty ja niiksi nimitetty.

Tuomarit! Toivon sen varmasti saavan yleisen hyväksymisen, minkä tapani
mukaan lyhyesti ja yksinkertaisesti olen lausunut oikeusasiasta; sen,
minkä poikkeamalla Forumilla ja oikeusistuinten edessä käytetystä
esitystavasta olen puhunut päämieheni nerollisuudesta ja ylimalkaan
hänen runoilijatoimestaan, te, tuomarit, toivoakseni hyväntahtoisesti
olette kuunnelleet, oikeuden puheenjohtajan tiedän varmasti sen
tehneen.



Viiteselitykset:


[1] _A. Licinius Archias_ oli runoilijan nimi Rooman kansalaisena.

[2] _Antiochia_ Syyrian pääkaupunki (nyk. Antakie).

[3] _Tarentum_ (nyk. Taranto), _Locri_ (nyk. hävinnyt), _Rhegium_ (nyk.
Reggio) ja _Neapolis_ (nyk. Napoli) Etelä-Italian kaupunkeja.

[4] V. 102 e.Kr.

[5] _Q. Caecilius Metellus Numidious_ konsuli v. 109 e.Kr. ja hänen
poikansa _Q. Caec. Met. Pius_ konsuli v. 80; _M. Aemilius Scaurus_
konsuli vv. 115 ja 107 e.Kr.; _Q. Lutatius Catulus_ konsuli v. 102 ja
hänen samanniminen poikansa konsuli v. 78; _L. Licinius Crassus_,
mainio puhuja, konsuli v. 95; _L. Licinius Lucullus_ praetori, hänen
samanniminen poikansa, kuuluisa maailmanmies ja päällikkö, konsuli v.
74 ja _M. Lic. Lucullus_ edellisen veli; _M. Livius Drusus_
kansantribuni v. 91; _Cn. Octavius_ konsuli v. 87, hänen poikansa _L.
Oct._ konsuli v. 75 ja _M. Oct._ kansantribuni; _M. Porcius Cato_ M.
Porcius Cato Maiorin pojanpoika; _Q. Hortensius Hortalus_ konsuli v. 97
ja hänen poikansa, tunnettu puhuja, konsuli v. 69.

[6] _Heraclea_ nyk. hävinnyt kaupunki Etelä-Italiassa.

[7] _Appius Claudius Pulcher, P. Gabinius Capito ja L. Cornelius
Lentulus_ v. 89 praetoreja.

[8] V. 70 e.Kr.

[9] V. 86 e.Kr.

[10] V. 89 e.Kr. L. Iulius Caesarin ja P. Licinius Crassuksen aikana.

[11] _P. Cornelius Scipio Africanus Minoi_, kuuluisa sotasankari, kuol.
v. 129 e.Kr., hänen ystävänsä _C. Laelius Sapiens ja L. Purius Philus_
konsuli v. 136 e.Kr.

[12] _Q. Roscius Gallus_ aikansa kuuluisin näyttelijä.

[13] _Q. Ennius_ synt. Rudiaen kaupungissa Etelä-Italiassa v. 239,
kuollut Roomassa v. 169 e.Kr.

[14] _Colophon_ kaupunki Vähässä-Aasiassa, _Chios_ saari Aegean
meressä, _Salamis_ Kypros saaren suurin kaupunki.

[15] _L. Plotius Gallus_ perusti Rooman ensimäisen latinalaisen
puhujakoulun.

[16] N.s. kolmas sota Mithridatesta, Pontuksen kuningasta, vastaan vv.
74-64 e.Kr.

[17] _Cyzicus_ kaupunki Marmarameren (Propontis) rannalla.

[18] _Q. Fabius Maximus Cunctator_ ja _M. Claudius Marcellus_
Hannibalin vastustajia; _M. Fulvius Nobilior_ kukisti Aetolit v. 189.

[19] _Sigeum_ niemi Trojan läheisyydessä.

[20] _Cn. Pompeius Magnus_, kuuluisa päällikkö, synt. v. 106,
kuol. v. 48 e.Kr.

[21] _L. Cornelius Sulla_, Rooman diktaattori, synt. v. 138,
kuol. v. 78 e.Kr.

[22] _Corduba_ nyk. Cordova Espanjassa.

[23] _D. Iunius Brutus_ konsuli v. 138 e.Kr.; _L. Accius_ synt. v. 170
e.Kr.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.