Title: Viisauden sanoja - Mieleen pantavia kertoelmia
Author: Spurgeon, C. H. (Charles Haddon)
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Viisauden sanoja - Mieleen pantavia kertoelmia" ***


VIISAUDEN SANOJA

Mieleen pantavia kertoelmia


Kirj.

C. H. SPURGEON


Suomennos



TAMPEREELLA,
G. M. GIESCKE'N KUSTANNUKSELLA,
1898.



SISÄLLYS:

 Mitä on ylpeys?
 Hyvät työt ja särkyneet avaimet.
 Huikentelevainen.
 Näytelmä viidessä näytöksessä.
 Paholaisen pidot.
     "      Itsevanhurskaat vieraat.
     "      Maallisesti viisas.
 Tulen lävitse meneminen.
 Velttouden pahat seuraukset.
 Kööpenhaminan piiritys.
 Uni Jumalan lahjana.
 Ravintolan isännän rukous.
 Kuoleman rangaistus.
 Rowland Hill ja neiti Erskine.
 Jumala kaikille puhuvana.
 Epäluulonalainen ravintola.
 Muutamia tavallisia hairahduksia.



Mitä on ylpeys?


Ei löydy mitään, jolla olisi niin helppo pääsy ihmisen sydämeen
kuin ylpeydellä, ei kumminkaan löydy yhtään pahetta, joka useammin,
painavimmin ja kaunopuhelijaimmin tuomitaan raamatussa.

Ylpeys on jotakin perusteetonta. Sen olemassa-olo on hiedalla; tai
pahemmin vielä niin, että sen perustus on laineilla, jotka huuhtovat
sen jalkoja; pahemmassa tapauksessa on se vielä kuplien päällä, jotka
hajoovat sen jalkain alla. Kaikista paheista on ylpeydellä huonoin
maaperä; ei sillä ole mitään kalliota maan päällä perustuksenaan.
Meillä on aihetta yhteen ja toiseen, mutta ei pienintäkään syytä
ylpeyteen. Ylpeys on jotakin, jonka täytyy olla meille luonnotonta,
sillä eipä meillä ole mitään ylpeilemisen syytä.

Sen lisäksi on ylpeys vielä ylitä järjetöntä kuin perusteetontakin;
sillä se ei kykene tuottamaan meille mitään etuja. Ei ole olemassa
yhtään viisautta itsensä suurentelemisessa. Muille paheille löytyy
jonkun verran puollustusta, sillä niillä näyttäisi jotain voitettavan;
ahneus, himollisuus ja nautinnon halu voidaan joissakin määrin
jättää lukuun ottamatta; ylpeä ihminen sitä vastoin myö sielunsa
sangen halvasta hinnasta. Hän avaa sydämensä sulut selki seljälleen
näyttääkseen kuinka tyhjä hänen sielunsa on; heti hyökkää tämä ulos, ja
kaikki on poissa, -- kaikki, joka oli tyhjää, niin että tyhjä tuulen
puuska, hyräilevä suosion sana -- kadottaa sielun, niin että jäljelle
ei jää pisaratakaan. Melkein jokaisesta muusta synnistä voimme edes
koota tuhkaa kun tuli on palanut; mutta mitä ylpeydestä jää jäljelle?
Ahneella on kiiltävä kultansa, mutta mitä on ylpeällä? Hänellä olisi
enemmän ellei hän olisi ollut ylpeä, eikä hän ole voittanut mitään.
Ei ylpeys voita kruunua; ihmiset sitä eivät koskaan kunnioita, ei
halveksitut orjatkaan, sillä kaikki ihmiset katsovat alaspäin ylpeän
nähdessään ja huomaavat häntä vähemmän kuin itseään.

Ylpeys on hulluin ominaisuus mitä voi löytyä; se elää omasta
elämän nesteestään; se riistää itse henkensä, kutoakseen verestään
purppuramanttelin hartioillensa; se kaivaa haudan rakennuksen alle,
kohottaakseen sen harjan pilviin. Ei mikään todista enemmän ihmisten
hulluutta kuin heidän ylpeytensä.

Sen lisäksi on ylpeys hyvin muutteleva; se vaihtaa muotoansa niin, että
sitä voi huomata missä muodossa hyvänsä; sen voi huomata yhtä hyvin
kerjäläisen ryysyissä kuin rikkauden loistossa.

Yhtä paljo löytyy ylpeyttä rikkaassa kuin köyhässäkin. Kengätön mies
saattaa olla yhtä ylpeä kuin jos hän ajaisi vaunuissa. Ylpeyttä
voidaan tavata kaikissa yhteiskunnan luokissa kaikellaisten ihmisten
keskuudessa. Toisinaan se esiintyy puhuen kauniisti yksilön vapaudesta
ja niin tulee siitä kalvinisti ja ollen mahtava silloin kuvitellusta
turvallisuudestaan, unohtaa luojansa, joka yksin voi uskomme elävänä
pitää. Ylpeys saattaa hyväksyä tunnustaakseen mitä uskonnon muotoa
tahansa; se voi olla suuresti kirkollinen ja palvella Jumalaa, komeissa
katedraaleissa se voi olla dissenteri ja mennä rukoushuoneisiin; se on
yleisin katoolinen olio maailmassa, se löytyy kaikissa kappeleissa ja
kirkoissa; mene minne tahansa, niin löydät aina ylpeyden. Se seuraa
meitä Jumalan huoneesen, se on mukanamme kotiin mennessämme, se löytyy
markkinapaikoissa ja pankeissa, kadulla ja kaikkialla.

Sallittakoon minun esittää kaksi muotoa, joihin se pukeutuu. Toisinaan
ilmestyy ylpeys uskonnollisissa dogmeissa; se julistaa oppia ihmisen
itsensä riittäväisyydestä; se sanoo meille mitä ihminen _voi_
tehdä, eikä tahdo myöntää meidän olevan kadotettuja langenneita,
turmeltuneita olennoita, kuten todellisesti olemme. Se vihaa Jumalan
kaikkivaltiaisuutta ja ivaa hänen valintaansa. Jos sillä siis on tämä
lähtökohta, ottaa se toisen muodon; se myöntää että oppi vapaasta
armosta on tosi, mutta ei tunne sitä. Se tunnustaa, että vapahdus tulee
yksin Jumalalta, mutta kokee pakottaa ihmisiä etsimään taivasta omilla
töillään, vieläpä lainkin töillä. Ja niin ollen uskottelee se ihmisiä
ei yksin tyytymään Kristukseen lunastuksen työssä; ja kun tämä kaikki
on hajonnut ja kaikki oman vanhurskauden rääsyt palaneet, voi ylpeys
tehdä pesänsä yhtä hyvin kristityn sydämeen kuin synnin tekijänkin --
se kukoistaa itseriittäväisyyden nimellä, neuvoen kristittyä, että hän
on "rikas ja edistynyt hyvässä ja ei kaipaa ketään." Ylpeys puhuttelee
häntä hylkäämään jokapäiväisen armon, niin että mitä hän kerran on
tuntenut, on kyllin kaikiksi ajoiksi -- että hän tietää jo kyllin.
Ylpeys saa ihmisen unhottamaan "ett'ei hän vielä ole voittanut mitään;"
se ei salli ihmisen tavoitella tulevia asioita, unhottaen menneet.
Ylpeys tunkee uskovaisen sydämeen ja kiusaa häntä kulkemaan tietänsä
kunnes Herra on hänet pakottanut hengelliseen perikatoon; ylpeys on
pidättävä ihmistä kääntymästä Jumalan tykö. Ylpeys esiintyy tuhansissa
eri muodoissa; ei yksistään tuo kopea ja jäykkä herrasmies ole sen
edustaja; se on jotakin alhaista, matelevaa, tunkeilevaa laatua,
joka käärmeen tavalla hiipii sydämiimme. Se voi puhua nöyryydestä
ja esiintyä tomuna ja tuhkana. Olen tuntenut ihmisiä, jotka puhuvat
vihelijäisyydestään uskomattomimmalla tavalla ja tekeytyen sulaksi
nöyryydeksi, olivat he samalla kertaa ylpeimpiä raukkoja, joita voi
tavata. Ystäväni, ette voi kuvitella kuinka moneen muotoon ylpeys voi
pukeutua. Katsokaa tarkoin ympärillenne, tai pettää se teidät, ja kun
luulette olevanne tekemisissä enkeleitten kanssa, tulette tietämään
vastaan ottaneenne perkeleitä.

Ylpeyden todellinen valtaistuin on aina ihmissydän. Jos me toivomme
Jumalan armolla voivamme ajaa sen pois, on meillä ensimäinen työ
sydämemme kanssa.

Sallikaa minun esittää teille vertaus itämaisen kertomuksen muodossa,
joka selvemmin todistaa tätä totuutta. Viisas mies itämailla,
dervischi, tuli kerran matkoillaan ollessa vuorelle ja näki sen
kukkulalta hymyilevän laakson levenevän jalkainsa alla sekä joen, joka
juoksi sen keskitse. Aurinko lähetti säteensä joen ylitse, jonka vesi
heijasti ne puhtaina ja kauniina. Mutta kun hän laskeutui vuorelta
alas, huomasi hän, että joen vesi olikin kelvotonta ja savista.
Kohta sen jälkeen huomasi hän nuorenmiehen paimenen puvussa, joka
oli huolellisesti puhdistamassa vettä, tehdäkseen sitä kelvolliseksi
karjalleen. Ensin kaatoi hän veden astiaan, jonka antoi olla yhdessä
kohden, ja kun savi oli laskeutunut pohjalle, kaatoi hän nesteen
säiliöön. Toisessa paikassa johti hän virtaa sivulle ja antoi veden
juosta hiedan ja kivien yli, että se puhdistuisi kaikesta liasta.
Dervischi kiinnitti huomionsa tuohon nuoreen mieheen, joka näki noin
paljo vaivaa täyttäessään suurta säiliötä puhtaalla vedellä ja sanoi
hänelle: "poikani, mitä varten kaikki tämä työ? -- minkä tarkoituksen
sillä voitat?" Nuori mies vastasi: "Isäni, olen paimen; tämä vesi on
likaista, niin ettei karjani voi sitä juoda; olen sentähden pakotettu
näin vähitellen sitä puhdistamaan ja kokoan täten kyllin niille
juotavaa; mutta kovaa työtä se on." Tätä sanoessaan kuivasi hän hikeä
otsaltaan, sillä hän oli aivan väsynyt työstään. "Kyllähän olet työtä
tehnyt, sanoi vieras, mutta sinun vaivasi ei ole hyvin käytetty.
Puolella vaivannäöllä olisit saanut paremman tuloksen. Minä arvelisin,
että tämän joen lähde on sekainen, menkäämme yhdessä katsomaan sitä."
Sitte kulkivat he joitakuita peninkulmia virtaa ylöspäin, kaveten
monen kiven ylitse, sekä tulivat lopulta siihen paikkaan, josta virta
alkoi juoksunsa. Kun he lähenivät sitä paikkaa, näkivät he laumoittain
villejä eläimiä syöksevän metsään; nämät ne olivat, jotka tullessaan
juomaan sekoittivat veden jaloillaan. Molemmat matkamiehet löysivät
nimittäin avonaisen lähteen, josta vesi taukoamatta pulppusi, mutta
kun nämä eläimet lakkaamatta polkivat lähteen pohjaa, oli virta
aina sekainen ja savinen. "Poikani," sanoi tuo vieras, "ota nyt
suojellaksesi lähdettä, sillä lähde on virran alku; ja kun sen olet
tehnyt ja pidättänyt villit eläimet kaukana, tulee joki itsestään
virtaamaan puhtaana ja kirkkaana, etkä sinä tarvitse enää kauvemmin
jatkaa raskasta työtäsi." Nuori mies teki kuten hänelle neuvottiin ja
hänen tehdessään työtä, sanoi vieras hänelle: "Poikani, kuule tätä
viisauden sääntöä: jos olet paha, niin älä koe parantaa ulkonaista
elämääsi, mutta koe ensin ojentaa sydämmesi, sillä siitä virtaa koko
elämäsi toiminta, ja sinun elämäsi on oleva puhdas niin pian kun
sydämesi on puhdas". Jos siis tahdomme päästä vapaiksi ylpeydestä,
ei meidän tarvitse aloittaa vaatteistamme tai käyttää vierasta
kieltä, mutta rukoilkaamme Jumalaa, että hän puhdistaisi meidän
sydämemme ylpeydestä ja varmasti silloin, kun ylpeys on pois jumitettu
sydämestämme, on elämämme oleva nöyrä. Tee puu hyväksi, niin tulee
siihen hyvä hedelmä, puhdista lähde, niin on virtakin oleva puhdas.



Hyvät työt ja särkyneet avaimet.

Tapahtuma Niagaralla.


Usko on välttämätön vapahdukselle, sillä raamatussa sanotaan: työt
eivät voi meitä vapahtaa. Että jokainen ymmärtäisi mitä tarkoitan,
kerron yksinkertaisen kertomuksen asian valaisemiseksi. Pappi meni
eräänä päivänä saarnaamaan. Hänen tiensä kulki kukkulan ylitse, jonka
juurella uinuvat kylät levisivät kaunoina jäykkine viljavainioineen
auringon kultaisen valon valaisemina; mutta ei hän niitä katsellut,
sillä hänen huomiotansa kiinnitti vaimo, joka kiiruhti hänen tykönsä
ja sanoi: "Voi herra, onko teillä avaimia muassanne? Olen rikkonut
kaappini avaimen ja siellä on sellaista, jota minun täytyy saada".
"Ei", vastasi hän, "ei minulla ole yhtään avainta". Vaimo oli pettynyt
toiveessaan, että jokaisella olisi avaimia. "Otaksutaan", sanoi pappi,
että minulla olisi avaimia, niin voisihan sattua, että ne eivät olisi
sopivia ettekä te saisikaan mitä tarvitsette. Älkää kumminkaan olko
levoton, vaan odottakaa kärsivällisesti kunnes joku toinen tulee.
"Mutta", jatkoi hän, käyttääkseen tilaisuutta hyväkseen, "oletteko
koskaan kuullut puhuttavan taivaan avaimista?" "Kyllä", vastasi vaimo,
"olenhan jo kauvan elänyt ja käynyt paljon kirkossa tietääkseni, että
jos me teemme työtä ja syömme leipämme otsamme hiessä ja teemme hyvää
lähimmäisellemme, ja kuten katkismus neuvoo, olemme tottelevaisia ja
alamaisia kaikille meitä korkeammille ja täytämme velvollisuutemme
sillä paikalla elämässämme, johon Jumala meidät on nähnyt hyväksi
asettaa, niin tulemme vapahdetuiksi." "Voi", sanoi pappi, "hyvä vaimo,
se on rikottu avain, sillä te olette rikkonut Jumalan käskyn, ette
täyttänyt kaikkia velvollisuuksianne.

"On olemassa yksi hyvä avain, mutta olette sen rikkonut". "Olkaa hyvä
ja sanokaa minulle, herra", sanoi hän ja näytti kauhistuneelta, sillä
hän luuli ymmärtävänsä asian, "mitä olen jättänyt pois?" "Niin",
sanoi pappi, "tärkeimmän kaikista, Jesuksen Kristuksen veren. Ettekö
tiedä mitä sanottu on, että taivaanvaltakunnan avain riippuu hänen
vyöllään: Hän avaa eikä kukaan sulje; Hän sulkee eikä kukaan avaa?"
Ja selittääkseen sitä selvemmin hänelle, lisäsi vielä: "Kristus yksin
on, joka voi avata, taivaan teille, ei hyvät työnne." "Miten, herra
pastori," kysyi hän "ovatko hyvät työmme aivan hyödyttömät?" "Ei" hän
sanoi, "ei uskon jälkeen. Jos te ensin uskotte, voitte tehdä niin monta
hyvää työtä, kuin mahdollista; mutta jos kerran uskotte, niin ette
koskaan niihin luota, jos niihin luotatte, olette ne turmellut eikä ne
ole hyviä töitä enään. Tehkää niin paljon hyvää kuin mahdollista, mutta
pankaa luottamuksenne yksistään Jesukseen Kristukseen, sillä jos ette
sitä tee, ei koskaan avaimenne avaa teille taivaan porttia."

Niin täytyy meillä olla totinen usko, koska töitten vanha avain
on niin rikottu ettei se kellekään meistä avaa paradiisia. Joskin
väität, ettei sinulla ole yhtään syntiä, niin sanon sinulle, että
petät itsesi, eikä totuus ole sinussa. Jos uskot että hyvillä teilläsi
tulet taivaaseen, niin ei löydy suurempaa harhailua, ja olet löytävä
viimeisenä suurena päivänä toivosi tyhjänä ja että jaloimmat toimesi
haihtuvat kuten lakastuneet syksyiset lehdet tai palavat ne tulessa,
jossa kenties itsekin saat ijäisesti kärsiä. Pidä siis huolta hyvistä
töistäsi, tulkoot ne uskon jälkeen, muista vapahduksen tien olevan
yksinkertaisesti siinä, että uskot Jesukseen Kristukseen. Ilman uskoa
on mahdotonta tulla vapahdetuksi ja tyydyttää Jumalaa, koska ilman
uskoa ei löydy mitään yhteyttä Kristuksen kanssa. Siis on yhteys
Kristuksen kanssa välttämätön meidän vapahduksellemme. Jos minä Jumalan
valta-istuimen tykö rukouksineni menen, en niihin koskaan saa vastausta
joll'en edeskanna Kristusta myötäni. Kun muinaiset molossilaiset eivät
voineet löytää mitään armoa kuninkaaltaan, valitsivat he omituisen
menettelytavan; he kantoivat kuninkaan ainoata poikaa käsivarsillaan,
lankesivat polvilleen ja huusivat "Oi kuningas, kuule rukouksemme
poikasi tähden!" Hän hymyili ja sanoi: "Niitä en ole kuulematta, jotka
rukoilevat poikani nimessä." Niin on Jumalankin laita. Hän ei kiellä
mitään siltä ihmiseltä, joka tulee Hänen tykönsä Kristus sivullansa;
mutta joka tulee yksin, hänet heitetään pois. Yhdistys Kristuksen
kanssa on varmasti pää-asia vapahduksessa.

Sallittakoon minun kertoa kertomus tämän valaisemiseksi. Mahtavat
Niagaran putoukset ovat kautta rantain kuuluisat. Mutta samalla kertaa
kun ihmetellen niistä kuulee ja kummastellen niitä katselee, samalla
ovat ne olleet myöskin tuhoa tuottavia ihmishengille, niin pian kuin
onnettomuus on vienyt ihmisiä niitten lähelle.

Muutamia vuosia sitten istui kaksi miestä, soutaja ja kaivostyömies
venheessä jota olivat voimattomia ohjaamaan, sillä virta vei niin
nopeasti venettä myötänsä, että näennäisesti molempain oli pakko
syöksyä alas ja musertua. Ne henkilöt, jotka rannalta heidät näkivät,
olivat kykenemättömiä tehdäkseen paljoakaan heidän pelastuksekseen.
Vihdoinkin pelastui toinen heistä siten, että hän sai kiinni eräästä
köydestä, joka tuli häntä lähelle. Samalla hetkellä kun köysi
tuli hänen käteensä, kulki puupölkäre toisen miehen sivuitse. Sen
sijaan, että hän olisi tarttunut köyteen, tarttui tuo laittamaton ja
vimmastunut soutaja kiinni puunpölkäreesen. Se oli onneton erehdys;
molemmat olivat perikadon partaalla, mutta toinen vedettiin rantaan
kun hän oli yhteydessä maalla olevien ihmisten kanssa, sillä aikaa
kun toisen virta kuljetti ulapalle, niin ettei hänestä kuultu sen
enempää. Eikö tässä ole merkillinen kuva? Usko on yhteys Kristuksen
kanssa. Kristus seisoo niin sanoaksemme rannalla ja pitää kiinni uskoa
köydestä, ja jos me tartumme siihen luottamuksen kädellä, vetää hän
meidät rantaan; mutta hyvät työmme, joilla ei ole mitään yhteyttä
Kristuksen kanssa, syöstään kadotuksen kuiluun. Saamme tarttua niihin
niin lujasti kuin voimme, niin, vaikkapa rautakourin -- ne ei voi meitä
vähintäkään auttaa.



Huikentelevainen.

Lordi Byronin muistopatsas.


Bileam sanoi: "Minä olen tehnyt syntiä;" mutta jatkoi kumminkin synnin
tekemistä. Merkillisin luonne koko maailmassa on tällä Bileamilla. Olen
usein ihmetellyt tätä miestä; hän tosiaan anastaa senlaatuisen aseman,
josta Ralph Erskines sanoo seuraavasti:

    "Hän hyvään pahaan ol' yhtä valpas,
    Mik' pyhä ja demooni olikaan."

Sillä sellaiselta hän näyttää. Joskus ei voinut kukaan puhua
kaunopuheliaimmin ja todellisemmin ja toisissa tilaisuuksissa näytti
hän taas häijyintä ja likaisinta voiton pyyntöä, joka koskaan voi
saattaa ihmistä huonoon valoon. Kuvittele mielessäsi, että näet
Bileamin; hän seisoo vuoren huipulla ja Israelin kansankunnat ovat
leirissä hänen edessään; häntä käsketään kiroomaan heitä, mutta hän
huutaa: "Kuinka voin kirota sitä, jota Jumala ei ole kironnut?" Ja
kun Jumala avaa hänen silmänsä, puhuu hän vielä Kristuksen tulosta ja
sanoo: "Minä näen hänen, mutta en nyt, minä katselen häntä, vaan en
läheltä". Ja hän lopettaa puheensa näillä sanoilla: "Anna minun kuolla
vanhurskaan kuolema ja anna minun loppuni olla kuten hänen!" -- Ja
sinä sanot tästä miehestä, että hän on toivorikas luonne. Mutta odota
kunnes hän on tullut alas vuoren kukkulalta, ja sinä kuulet hänen
antavan Moabin kuninkaalle perkeleellisen neuvon, kuten itse saatana
olisi sen sepittänyt. Hänhän sanoi kuninkaalle: "Taistelemalla et
ole voittava tätä kansaa, sillä Jumala on heidän kanssansa; koettele
houkutella heitä heidän Jumalastansa". Ja sinä tiedät miten moabilaiset
irstaisuudella koettivat houkutella heitä heidän liitostansa Jehovan
kanssa; niin että tällä miehellä näyttää toisinaan olevan enkelin ääni,
mutta kumminkin samalla kertaa paholaisen henki sydämessään. Hän oli
kauhea luonne; hän oli kaksipuolinen mies, mies, joka elämänsä ajan
häilyi kahden äärimmäisyyden välillä. Minä tiedän, että raamattu sanoo:
"Ei kukaan voi palvella kahta herraa." Tätä usein väärin ymmärretään.
Jotkut lukevat sen näin: "Ei kukaan voi _palvella_ kahta herraa."
Oikea tapa lukea sitä on näin: "Ei kukaan voi palvella kahta _herraa_.
Molemmat palveltavat eivät voi olla herroja, vieläpä kahtakymmentäkin.
Voi elää kahtakymmentä eri tarkoitusta varten, mutta ei useampaa
kun yhtä päätarkoitusta varten -- ei voi löytyä kuin yksi päämäärä
kenenkään sielussa." Mutta Bileam koetti palvella kahta; hänen laitansa
oli samoin kuin sen kansan, josta sanotaan: "Ho pelkäsivät Herraa ja
palvelivat muita jumalia". Tai kuten oli Rufuksen laita, joka oli samaa
hapatusta. Sillä tiedetään miten kuningas Rufus maalautti kilpeensä
Jumalan toiselle ja perkeleen toiselle puolelle, joitten alle oli
kirjoitettu. "Valmiina molemmille. Vangitkoon se, joka vangita voi!"
Löytyy monta jotka ovat "valmiina molemmille. --"

Katsellaanpa pappeja, miten hurskaita ja pyhiä eivätkö he ole?
Sunnuntaisin ollaan enin kunnioitettavia ja kunniallisia ihmisiä, joita
voi kuvitella; heillä on varmuutta pitkällisessä puheessaan jonka
luulevat olevan uskonnollisuuden päämäärä. -- Mutta jos arkipäivinä
tahdot etsiä pahimpia pettureita ja valapattoisia, tapaat heitä juuri
noitten seassa, jotka ovat noin tekopyhiä. Ole varma, ett'ei mikään
synnin tunnustus ole puhdas, ellei se vaan tule sydämestä. Ei lähde
hyötyä, jos sanoo: "Olen syntiä tehnyt", ja sitte jatkaa synnin tekoa.
Sinä sanot: "Olen syntiä tehnyt," ja kauniin puolesihan silloin
näytätkin; mutta voi sinua sen synnin takia, jonka olet ensi hetkellä
valmis uudistamaan! --

Jotkut ihmiset näyttävät synnynnästään asti omistavan kaksi luonnetta.
Minä katsoin kerran Trinity College'n kirjastossa Cambridgessä lordi
Byronin kaunista kuvapatsasta. Kirjaston hoitaja sanoi minulle:
"Tulkaapa tänne, herrani". Minä menin katsomaan ja sanoin: "Mikä jalo
ja älykäs olento! Mikä nero hän olikaan!" "Tulkaa tänne toisellekin
puolelle", sanoi hän. "Oi, mikä demooni! Siinä seisoo mies, joka voi
ylpeillä Jumalaa vastaan". Hänellä näytti olevan niin julma ja synkkä
katse; aivan samallainen, jommoiseksi Milton kuvittelee saatanan,
sanoessaan: "Parempi hallita helvetissä kuin palvella taivaassa".
Minä käännyin pois ja sanoin kirjaston hoitajalle: "Luuletteko, että
taiteilija on tämän tarkastanut?" "Kyllä", sanoi hän, "hän tahtoi
maalata nuo molemmat luonteet -- tuon suuren, -- epäinhimillisen
neron ja kumminkin samalla kertaa mahdottoman suuren syntikuorman,
joka painoi hänen sieluansa." Lukemattomia löytyy samanlaatuisia.
Minä voin Bileamin kanssa sanoa, että he voisivat voittaa kaikki
viehätysvoimallaan; he voisivat tehdä ihmeitä; ja kumminkin samalla
kertaa on heissä jotakin joka paljastaa kauhean syntipaljouden, joka on
yhtä suuri kuin heidän näennäinen hurskautensa. Bileam uhrasi, kuten
tiedätte, Herralle Baalin alttarilla: tämä oli juuri ilmaisu hänen
luonteestansa. Niin tekevät monet muut, he uhraavat Jumalalle mammonan
alttarilla; ja auttaessaan jonkun kirkon rakentamista ja jakaessaan
almuja köyhille, ryöstävät samat ihmiset konttoorinsa toisella ovella
köyhältä hänen leipänsä ja imevät lesken veren rikastuakseen. Kuinka
turhaa ja hyödytöntä onkaan sinun sanomisesi: "Olen tehnyt syntiä,"
kun et kerran sydämestäsi sitä sano. Huikentelevaisen tunnustus ei ole
parannukseksi.



Näytelmä viidessä näytöksessä.

(1 Kor. 7: 29-31.)


Ensimäisessä kohtauksessa esiintyvät ne, joilla on vaimoja näyttämöllä.
Se alkaa häillä. Morsian ja sulhanen lähestyvät hääpuvussa alttaria.
Kellot soivat; kansajoukot riemuitsevat oven ääressä, sillä aikaa kuin
valtaava ilo vallitsee sisällä. Toisessa kohtauksessa näemme koti-onnen
ja hauskuuden, rakastavan miehen ja onnellisen puolison. Sen jälkeen
näemme ruusuposkisia lapsia kiikkuvan isän polvilla ja miten nuo
mellakoivat palleroiset yrittelevät äitinimeä sanoa. "Niin", sanoo mies
hurmaantuneena vierellämme, "tämä on todellista ja pysyväistä, siitä
olen vakuutettu, se tyydyttää minua; minä en halua mitään enemmän. Sana
koti on yhtä suloinen kuin sana taivaskin, ja kukoistava onnellinen
lapsilauma on kaunein omaisuus, niin että enkelikin sitä itselleen
toivoisi. Tälle kalliolle rakennan koko toivoni; vakuutan itselleni
sellaisen osan, ja mielelläni luovun uskonnon unelman riemuista." Me
kuiskaamme hänen korvaansa että kaikki tämä on ylimenevä kohtaus,
joka kohta on ohi; sillä aika on lyhyt ja vaimo ja lapset ovat
kuolevaisia olennoita. -- Mies nauraa ja sanoo meille: "Haaveilijat
ja innoittelijat, etsikäät ikuista riemua, mutta tässä on minulle
kyllin." Hän luulee, että jos yleensä löytyy pysyväistä onnea, on se
avioliitossa, perheen jäsenten hyvässä menestyksessä. Siinä hänellä on
oikein, että hän panee arvoa tämän siunaukselle, mutta väärin siinä,
että hän tekee sen kaikeksi. -- Huomaako hän erehdyksensä ennenkuin
esirippu laskee? Tai jatkaako hän kuolemattoman sielunsa toivon
rakentamista riemuihin, joilla on loppu? Katso viheriöitseviä turpeita
kirkkomaalla ja hautakiviä kirjoituksineen: "Tässä lepää hän". Voi
sinua pettynyt maailman lapsi, missä on sielusi nyt? Voiko se sinua
lohduttaa että jälkeläisesi tomu sekoittuu oman tuhkasi kanssa? Missä
sinulla nyt on koti? Mistä perheestä nyt huolta pidät? Ensimäinen
kohtaus on loppunut; huokaa ja sano: "Myöskin tämä on turhuus".

Oi kuinka pian muuttuukin näytelmän muoto! Kodin riemut yhtyvät sen
suruihin. Ne, jotka itkevät, seisovat edessämme toisessa kohtauksessa.
Pilviset ja synkät päivät ovat tulleet. Vanhemmat vääntelevät käsiänsä;
rakastettu lapsi on kuollut, ja he saattavat hänen kylmän tomunsa
hautaan. Kauppias on kärsinyt suuren tappion; hän painaa käsillään
pakottavaa päätään, sillä hän ei tiedä miten hänen surunsa loppuu.
Puolison on tavoittanut kuoleman kylmä käsi; hän lepää vuoteellansa
taudin ja tuskan kalventamana; hänen itkevä miehensä seisoo hänen
vierellänsä, ja taas on käsillä maahanpanijaiset, ja taas näen nuo
mustat hevoset. Ihmisten kärsimykset ovat monet, ja surun vierailu ei
tapahdu kuten enkelitten, harvoin. Maailman lapsemme, joka on hyvin
liikutettu tämän toisen kohtauksen ajalla koska siinä näkee omat
surunsa kuvattuina, puhkee kyyneleihin, puristaa vakavana kättämme
ja huudahtaa: "Tämä on sydämeen koskeva totuus; tätä ei voi kutsua
pintapuoliseksi suruksi tai ohimeneväksi kärsimykseksi. Tahdon alinomaa
väännellä käsiäni; silmieni huvitus on paennut minusta; olen kadottanut
koko iloni; minun rakastettuni, johon minä toivoin, on lakastunut kuten
syksyn lehti silmäini edessä; nyt jouduin epätoivoon; en katso koskaan
enää ylöspäin!" "Olen kadottanut varallisuuteni," sanoo tämä onneton
kauppias, "ja huolet minun valtaavat; maailma on minulle erämaa; kaikki
sen kukat ovat lakastuneet. En tahdo panna tikkua ristiin elääkseni
enää, sillä kaikki, joka oli elämisen arvoista on poissa!"

Vaikka osoitammekin sydämellistä osanottoa ystäväämme kohtaan,
rohkenemme kumminkin sanoa, että nämät onnettomuudet, jotka ovatkin
niin lyhyitä ja vaikuttavat niin paljon pysyväistä hyvää, eivät
kristitylle ole mitään kuolettavia suruja. "Niin", sanoo hän, "teillä,
joilla on usko, voitte niin puhua, mutta sitä en minä voi; tämän
sanon teille, että se on todellisuutta." Kuten kerran englantilainen
merimies, nähdessään erästä kappaletta näyttämöllä näyteltävän,
hyökkäsi näyttämölle auttaakseen erästä neitiä jostakin pulasta,
luullen, että kaikki oli todellisuutta, samoin itkevät ja surevat
sellaiset ihmiset ikäänkuin heidän tulisi ijankaikkisesti surra,
kun jonkin maallisen hyvän ovat menettäneet. Oi, jospa tietäisivät,
että surun syvyyttä ei kukaan kuolevainen ole pohjannut! Oi jospa
tahtoisivat paeta niitä pohjattomia syvyyksiä, missä kuolemattomat
sielut valittavat ja vaikeroivat kurjuuden määrättömyydessä!
Hetkelliset surut ovat pieniä asioita kun niitä verrataan ijankaikkisen
rangaistuksen kipuihin; ja toiselta puolen aavistamme me, että ne eivät
ansaitse vertailua sen kunnian kanssa, joka meille ilmestyvä on. Ne
ovat ainoastaan mitättömiä tuskallisuuksia, jotka kestävät ainoastaan
hetken, ainoastaan neulan pistoja uskovaiselle. Autuas se ihminen,
jonka silmät ovat avoinna sille totuudelle, että taivaan perilliset
eivät sure kuten ne, jotka ovat toivottomia. Todellinen ilo, joka on
taivaallista alkuperää, löytyy aina uskovaisessa ja ainoastaan surun
varjo lankee heidän päällensä. Siellä laskeutukoon esirippu alas --
astukaamme vaan ijäisyyteen, -- ja mitä ja missä ovat nämät hetken
surut.

Mutta kolmas näytös alkaa ja meillä ovat nähtävänä ne, jotka
riemuitsevat. Esikoinen on tullut täysi-ikäiseksi, ja suuria juhlia
vietetään. Syödään ja juodaan palvelioitten huoneessa, isännän
juhlasalissa; kosolta löytyy ilonosoituksia ja onnentoivotuksia, ja
hymyilevä perheen isä on niin iloinen kuin ihminen olla voi. Tai on
tyttären häät ja hyvät ystävät toivottavat tuhannet siunaukset hänelle,
ja isä iloitsee ja loistaa riemusta. Tai on kysymys liikevoitoista,
onnistuneesta keinottelusta; tai on ahkeruuden siunaus tullut
huoneesen, pitkäveteisesti kenties, mutta varmasti joka tapauksessa,
ja mies on sula riemu; hänellä on koti ja kontu, ystäviä, arvoa,
kunnioitusta ja on kaikkien tuttujensa luullen onnellinen; ne, jotka
häntä eivät tunne luulevat ettei hänellä ole mitään suruja, että hänen
elämänsä täytyy olla taukoamaton juhlallisuus, että varmasti hänen
auringossaan ei löydy tahraa, hänen elämässään ei mitään talvea, ei
mitään pakovettä, joka seuraa hänen nousuvettänsä. Ystävämme tämän
valoisan taulun edessä hymyilee. "Katso tuonne", sanoo hän, "eikö tämä
ole todellista? Niin, onhan siinä jotakin; Mitä voikaan enemmän toivoa?
Salli minun vaan se nähdä, ja minä jätän valta-istuimen, toivon ja
kuolemattomuuden riemut omaan arvoonsa; täällä on jotakin minua varten;
anna minun nauraa ja olla iloisen, ja sinä saat kernaasti rukoilla niin
paljo kuin tahdot. Täytä minun lasini; pane paisti pöydälle, ja salli
minun syödä ja juoda, sillä huomenna minä kuolen."

Jos lempeästi selitämme ystävällemme, että kaikki tämä katoaa kuten
öinen näky sekä että me pidämme itseämme sellaisina ettei sitä ole
olemassakaan, nauraa hän meille ja pitää meitä hulluina, kun hän itse
parhaallaan on hulluna. Mitä meihin itseemme tulee, olemme niin kauan
etsimättä maan päällä sangen pehmoista päänalusta, että me täydellä
syyllä halveksimme sen tyhjiä nautinnolta.

Mutta näytelmän neljäs kohtaus alkaa; ne jotka ostavat, kiinnittävät
huomiotamme. Kauppias ei ole sureva eikä riemuitsevakaan;
muutamien mammonan miesten silmissä on hän sellainen, joka toimii
välttämättömimmän asian kanssa. Täällä saavat silmänne herkutella,
kovat, käytännölliset rahan kokoojat. Ja sitte rahapussit; kuulkaa
niiden kilinää pöytää vastaan; Pankkisetelit, panttilaput,
kiinnityskirjat, valtionobligatsioonit kimaltavat silmissänne! Hänellä
on hyvä elinkeino, ja kuitenkin hän on asioissaan kiinni, ikäänkuin hän
olisi pakoitettu siihen; kuten orja, kokoo hän vielä ja lisää kasaansa,
liittää pellon toiseensa, tilan tilukseen, kunnes hänellä on kohta
melkein koko kreivikunta. Hän on äskettäin ostanut suuren ja muhkean
talon, jossa hän aikoo viettää lopun ikäänsä, sillä hän on aikeessa
jättää liikkeensä; asianajaja on järjestämässä laillisia asiakirjoja,
kauppasumma odottaa, maksuaikaa, ja koko asia on näin valmis. "Mitä",
sanoo ystävämme, "sanotko, että tämäkin on varjoa?" "Mutta sitä se
ei ole; se on jotakin todellista, jossa on perustus, jotakin, joka
ainakin minua täydellisesti tyydyttää," Me sanomme hänelle, että hän
mahdollisesti löytää siinä tyydytyksensä, mutta että meidän toivomme
ulottuu pitemmälle ja ett'ei mikään muu kuin loppumattomuus voi sitä
täyttää. Voi ihmistä, joka voi löytää tyydytyksensä maallisissa
asioissa! Se käy päinsä ainoastaan joksikin aikaa; sillä kun hän
joutuu kuolemanvuoteelleen, on hän huomaava että kaikki ostamansa
ja myymänsä ei kelpaa muodostamaan kuolevalle pehmeää päänalustaa.
Hän on huomaava että kaikki mitä on voittanut ja koonnut, kykenee
aivan huonosti parantamaan tuskallista sydäntä, eikä kykene antamaan
lepoa omalletunnolle, joka pelkää tulevaa vihaa. "Oi todellakin,"
hän huudahtaa ja hymyilee ivallisesti, sillä hän ei tuhlaa sanoja
puhutellakseen meitä, jotka hänen mielestään olemme sopivia hulluin
huoneesen; "jos vaan saan harjoittaa liikettäni ja koota rikkautta: se
on minulle kyllin, ja siihen olen sangen tyytyväinen!" Voi sinua, hullu
raukka, lumi ei sula niin nopeasti kuin rikkauden miellyttäväisyys, ja
savu, joka pyörteleikse uunin piipusta on yhtä pysyväistä kuin ilo,
jonka maatilat tarjoovat!

Mutta älkäämme unhottako viidettä kohtausta. Rikas mies, meidän
ystävämme, joka äskettäin nai ja jonka sitten näimme surevan ja joka
sen jälkeen iloitsi ja onnistui asioissaan, on tullut vanhaksi.
Maailma arvostelee häntä viisaaksi mieheksi, koska hän on toimittanut
kaikki hyvin, sillä kaikki ihmiset sinua ylistävät jos vaan olet
tehnyt hyvin itseäsi kohtaan. Nyt viettää hän hyviä päiviä, hänellä
on komea puutarha, mainiot hevoset ja paljon palvelijoita. Hänellä
on käytettävänään kaikki rikkauden tuottamat edut. Ja kun katselet
ympärillesi hänen komeassa puutarhassaan, näet käytävät, juhlallisine
puineen tai jos jäät pariksi päiväksi hänen kotiinsa ja näet kaiken
loiston siellä, kuulet ystäväsi sanovan: "Tämä on jotakin oikein
todellista; tai mitä siitä luulet?" Kun sanomme hänelle, että harmaat
hiukset ilmoittavat kaikkien näiden rikkauksien omistajalle että hän
on kohta kuoleva, ja että vaikkakin kaikki tämä loisto on hänen, on
hän kumminkin sangen köyhä, koska hän pian on pahoitettu kaikesta
tästä luopumaan, ja että tämän eron tuottama suru tekee kuoleman vielä
katkerammaksi, niin vastaa ystävämme: "Niinhän sinä aina puhut. Minä
sanon että tämä ei ole unta. Olen vakuutettu että tämä on pelkkää
todellisuutta, ja enkä minkään puheesi kautta ota uskoakseni että se
olisi katoovaista."

Oi maailma, sinulla tulee olla loistavia näyttelijöitä voidaksesi näin
hyvin pettää ihmisiä, tai on ihminen suruton houkkio, joka antautuu
verkkoosi kuten kala meressä. Tiima kaikki kokonaisuudessa näyttäytyy
sangen selvästi näyksi, ja kumminkin antavat ihmiset sielunsa sitä
saavuttaakseen. Miksi te ihmislapset olette niin mielettömiä? "Miksi
tuhlaatte rahanne siellä, missä ei leipää ole ja työnne, missä ette
tyydytystä löydä?"



Paholaisen pidot.

Paheen pöytä.


Meitä varoittava katse siihen juhlasaliin, jonka saatana on
rakentanut; sillä, kuten viisaus on rakentanut talonsa ja veistänyt
seitsemän pilariansa, niin on myöskin hulluus valmistanut temppelinsä
juhlasalineen, jonne se alinomaa houkuttelee ajattelematonta ihmistä.
Käy katsomaan juhlarakennusta, niin minä näytän sinulle neljä pöytää
ja ne vieraat, jotka niitten ääressä istuvat; ja kun näitä pöytiä
katselet, voit myös oppia tuntemaan niitten kestityksen.

Ensimmäisen pöydän ääressä, johon sinun pyydän kiinnittämään
huomiotasi, vaikkapa en koskaan vaivaakaan sinua istumaan sen pöydän
ääreen juomaan, istuu paheen harjoittaja. Paheen harjoittajan pöytä
on katettu ilahduttavalla tavalla; pöytäliina on hohtavan punainen,
ja kaikki astiat näyttävät sangen kiiltäviltä. Monta on istumassa
sen ääressä; mutta he eivät tiedä olevansa vieraina helvetissä ja
että juhla vihdoin on loppuva turmion kuilussa. Näetkö juhlan komean
toimeenpanijan, kun hän esiintyy? Hän hymyilee suloisesti; hänen
pukunsa ei ole musta, mutta hänen vaatteensa ovat useaa eri väriä;
hänellä on suloisia sanoja huulillaan, ja viettelevä tenhovoima on
hänen säihkyvässä silmäyksessään. Hän kohottaa maljan ja sanoo: "Nuoret
miehet hoi, juokaa, malja säihkyy ja vaahtoilee. Näettekös? Tämä on
huvin viinimalja". Tämä on ensimäkien malja saatanan juhlapalatsissa.
Nuori mies tarttuu maljaan ja maistaa nestettä. Ensin maistaa hän
hyvin varovaisesti, sillä hän tahtoo maistaa ainoastaan vähän ja sitte
pidättää hän itseänsä. Hän ei tahdo antautua irstailemaan, hän ei aijo
syöstä itseänsä suin päin perikatoon. Jyrkän kallion reunalla kasvaa
kukka: hän tahtoo ojentaa itsensä yli kuilun sitä ottaakseen; mutta
ei hän aijo syöstä itseänsä tuota viettävää kalliosyvännettä myöten
turmellakseen itsensä. Ei varmaankaan! Ei hänellä ole ajatustakaan
heittäytyäkseen sen huumattavaksi. Hän luulee voivansa helposti
työntää malja luotaan, kun on vain makua koettanut. Hän maistaa
kerran. Mutta miten suloista se on! Miten se panee veren liikkeelle.
Mikä hullu olen ollutkaan, kun en ennen ole maistanut tätä, ajattelee
hän. Löytyykö koskaan riemua tämän vertaista? Olisiko voinut luulla
jonkin muun olevan niin hurmaavaa kuin tämä? Hän juo taasen; tällä
kertaa maistaa hän enemmän, ja viini virtaa tulisena hänen suonissaan.
Miten olenkaan onnellinen! Mitä sanoja hän olisikaan valmis käyttämään
tehdäkseen ihaniksi Bachusta tai Venusta tai jotakin muuta Beltsebubin
ilmestysmuotoa. Hän tulee varsin kaunopuheliaaksi, ja hänen puheensa
aiheena on synnin ylistys! Se on kaunis, se on suloinen; nautinnon
syvä kirous näyttää yhtä iloiselta kuin taivaan riemut. Hän maistaa
kerta toisensa perään ja juo juomastakin päästyään, kunnes hänen
ajatuksensa alkaa pimitä synnillisen nautinnon huumaamana. Tämä on
saatanan ensimäinen kestitys, joka hänellä on tarjottavana. Juokaa te
Efraimin pojat, vääntäkää ylpeyden seppele päänne ympäri ja kutsukaa
meitä hulluiksi, koska työnnämme pois maljan tyköämme. Juokaa porton
kanssa ja riemuitkaa nautinnon himoisen seurassa; pitäkää itseänne
viisaina sen takia, että niin teette, mutta me tiedämme, että kaiken
tämän jälkeen seuraa jotakin pahempaa; sillä viininne on Sodoman ja
Gomoran lakeuksien viiniä; viininne kätkee sapen katkeruuden; viininne
on käärmeen myrkkyä.

Häijysti katsellen nousee nyt juhlan kavala johtaja paikaltaan.
Hänen uhrinsa on saanut kyllikseen parhaasta viinistä. Hän ottaa
pois tämän maljan ja laittaa toisen maljan sijaan, joka ei ole niin
säihkyvä. Katsele nestettä, se ei vaahtoa ilahduttavista hedelmistä;
se on tylsyttävää, laimeata ja mautonta: se on yltäkylläisyyden
malja. Mies on saanut kyllikseen huvista; koiran tavoin oksentaa hän
ja koiran tavoin tulee hän oksennuksensa luo: Kellä on itku? Kellä
punaiset silmät? Niillä, jotka viipyvät maljan ääressä. -- Minä puhun
kuvaannollisesti yhtä hyvin kuin todellisesti viinistä. Nautinnon
viini tekee samoin silmät punaisiksi; irstaileva ihminen havaitsee
pian, että huvituksen malja tyhjennyksellään synnyttää kyllästymistä
vain ja vastenmielisyyttä. "Mitä minä voin", sanoo hän, "enempi tehdä?
Olen tehnyt itseni syypääksi kaikkiin irstauden muotoihin, olen
tyhjentänyt kaikenlajisten nautintojen maljat pohjaan. Anna jotakin
uutta! Olen kaikkia näytelmiä katsellut, enkä tahdo antaa penniäkään
niistä yhteensä. Olen koetellut jokaista nautinnon lajia. Kaikki on
ohitse. Itse ilokin on mauton ja tukala. Mitä tulee tehdä?" Ja tämä
on perkeleellisen kestityksen toinen -- kyllästymisen kestitys --
juonikas horroksiin vievä tulos edellä käyneestä irstailemisesta.
Löytyy tuhansittain niitä, jotka maistavat tuosta kyllästyttävästä
maljasta joka päivä; ja jokainen uusi keksintö, jolla voisivat antaa
tuoreutta, olisi arvoton heille; ja jos löytyisi ihminen, joka keksisi
heille uuden irstaisuuden muodon, jonkun syvemmän turmion kuilun
nautinnon syvimmässä helvetissä, siunaisivat he hänen nimeänsä siksi,
että hän kykeni antamaan heille uutta kiihoitusta. Tämä on pahan
hengen toinen kestitys. Ja näettekö niitä, jotka siitä ottavat osaa?
Monet heistä ovat paljon siitä maistaneet. Olette nautinnon perkeleen
uuvuksiin ajamia hevosia, nautinnon ruhtinaan pettämiä seuralaisia.
Jumala tietää, että jos puhuisitte suunne puhtaaksi, olisitte pakotetut
sanomaan: "Olen maistanut huvia ja tunnen ett'ei se ole huvittavaa;
olen käynyt ympäri, ja kuten sokean hevosen myllyn tykönä, täytyy
minunkin käydä taas ympäri. Olen taikavoimalla syntiin sidottu, mutta
en tunne siitä nautintoa kuten ennen, sillä sen kiilto on kuten
kuihtunut kukka, kuten ennen kesää kypsynyt hedelmä."

Joksikin aikaa pysähtyy renttuilija lumouksessansa, mutta toinen näytös
alkaa. Juhlanjohtaja käskee tuoda toista juomaa. Tällä kertaa kohottaa
paholainen mustan maljan ja ojentaa sen, silmät täynnä kuoleman tulta,
liekiten palavaa kirousta. "Juo tästä", sanoo hän, ja uhrinsa maistaa
siitä, mutta kauhistuen menee hän takaperin ja huudahtaa: "Jumalani,
oi etten koskaan olisi tullut tähän saakka!" Sinun täytyy juoda. Se,
joka juo ensi maljan, hänen tulee myöskin juoda toinen ja kolmas. Juo,
vaikkakin se polttaisi kuten tuli kaulassasi! Juo vaikka se olisi Etnan
laavaa sisälmyksissäsi! _Juo, sinun täytyy juoda!_ Joka tekee syntiä,
hänen täytyy myös kärsiä; ken on nuoruudessaan paheen harjoittaja,
hänen ruumiinsa tulee veltoksi. Joka asettuu Jumalan lakeja vastaan,
hänen täytyy koota hedelmät omassa ruumiissaan täällä maan päällä. Oi,
minä voisin kertoa teille monta kauhistavaa seikkaa tästä saatanan
kolmannesta vierasvaraisuudesta. Saatanan rakennuksessa on etumainen
huone täytetty kaikella silmää houkuttelevalla ja sellaisella, joka voi
mielen hurmata; mutta taaempana löytyy myös rakennus, jonka kauhuja
ei ole kukaan nähnyt eikä niitä tunne. Löytyy salahuone, jonne hän
sysää ne olennot, jotka itse on turmellut -- huone, jonka lattian
alla helvetin tulet liekitsee ja jonka lattian raoista polttava
kuumuus pistää esiin. Tarvittaisiin lääkäri kertomaan niitä kauhuja,
joita monella on kärsittävänä paheittensa seurauksena. Jätän tämän;
mutta anna minun sanoa pahetta harjoittavalle tuhlarille, että se
köyhyys, jota hänen tulee kärsiä, on seurauksena hänen vimmatusta
tuhlaamisestaan; anna hänen myöskin tietää, että omantunnon miekka,
joka on myrkyttävä hänen elämänsä, ei ole mitään tilapäistä, joka
sattumalta putoo alas taivaasta, mutta on pakollinen seuraus hänen
omista irstailuistaan; sillä luottakaa siihen miehet ja veljet, synti
kulkee käsikädessä kurjuuden kanssa ja aikaisemmin tai myöhemmin on
se tuottava kauheat hedelmänsä. Jos me kylvämme, on meidän myöskin
niittäminen. Näin on laki helvetissä -- "ensin hyvä viini ja sitte
huonompaa. --"

Vielä on puhuttava viimeisestä kestityksestä. Ja nyt, te vankat miehet,
jotka ivaatte varoitusta, jonka tahtoisin teille antaa veljellisellä
äänellä ja hellällä mielellä, joskin sattuvilla sanoilla. Tulkaa tänne
ja juokaa tästä viimeisestä maljasta. Synnintekijä on vihdoinkin
ehtinyt hautansa partaalle. Hänen toivomuksensa ja riemunsa olivat
kuten kulta kukkarossa, joka oli täynnä reikiä, ja josta ne ovat
kadonneet ikuisiksi ajoiksi, nyt hän on tullut viimeiseen. Hänen
syntinsä ahdistavat häntä, hänen ylitsekäymisensä kauhistuttavat häntä;
hän pyydystetään kuten juhta verkkoon, ja miten hän on siitä pakeneva?
Hän kuolee ja kulkee kärsimyksistä tuomioon. Tuleeko kuolevaisen
koettaakaan kertoa kaikkia tämän viimeisen maljan kauhuja, joka
pahantekijällä on tyhjennettävänä ikuisiksi ajoiksi? Katsele sitä. Et
voi huomata sen pohjaa, mutta heitä silmäys sen kuohuvalle pinnalle.
Kuulen kadotettujen sielujen valituksen ja hampaitten kiristyksen.
Katson maljaan ja kuulen äänen, joka sen pohjalta kuuluu: "Näiden
täytyy mennä ijankaikkiseen kadotukseen". Sillä "kadotus on kauvan
sitte valmistettu, sen roviot vaativat paljon polttoaineita ja tulta,
Herran henki, kuten tulikiven virta on sen sytyttävä". Ja mitä sanotte
tästä saatanan viimeisestä vierasvaraisuudesta? "Kuka meistä on kituva
tuossa kuluttavassa tulessa?" Paheen harjoittaja, minä varoitan sinua
Isän nimessä, nouse tästä pöydästä! Oi, älä noin huolettomana tyhjennä
kadotuksen maljaa; Älä ole niin välinpitämätön, älä kadota rauhaasi,
jota nyt nautit! Ihminen, kuolema on ovellasi ja sen jäljessä seuraa
pian perikato! Niiden suhteen, joita on pidättänyt rakastava isä
tai huolestunut äiti, annan tämän varoituksen: paetkaa tätä synnin
ja hulluuden asuntoa. Olkoon viisaan sanat sydämeesi kirjoitetut,
ja muista kiusauksen hetkellä: "Eroita tiesi kauvas hänestä ja älä
mene lähellekään hänen huoneensa ovea, sillä vieraan naisen huulilta
valuu hunaja ja hänen kitansa on öljyä liukkaampi; mutta koiruohoa
katkerammaksi hän lopulta tulee, teräväksi kuin miekka. Hänen jalkansa
kulkevat kuolemaan, hänen askeleensa johtavat helvettiin".



Paholaisen pidot.

Itsevanhurskaat vieraat.


Näettekö tuota toista pöytää palatsin keskellä? Voi heikkouskoisia
sieluja! Monet teistä eivät luulleetkaan menevänsä helvetin pitoihin;
mutta siellä löytyy pöytä teillekin. Se on kauniin valkoisen liinan
peittämä, ja kaikki astiat pöydällä ovat sangen puhtaat ja sievät.
Viini ei näytä Gomoran viiniltä. Se on ikäänkuin Eskolin rypäleistä
puserrettua; se ei näytä päihdyttävältä; Se on vanhan viinin kaltaista,
joka rypäleistä on maljaan puserrettu ja joka ei ole myrkyllistä
ja kuolettavaa. Näettekö niitä ihmisiä jotka istuvat tämän pöydän
ääressä? Miten he näyttävätkään itseensä tyytyväisiltä! Kysy valkeilta
perkeleiltä, jotka ovat tarjoilemassa ja he sanovat sinulle: Tämä on
_itsevanhurskasten_ pöytä: fariseus siellä istuu. Sinä voit tuntea
hänen; hänellä on pergamentti-side raamatunlauseineen otsalla; hänen
pukunsa poimut ovat leveät; hän on parhaimpia opettajia parhaiten
joukossa. "Kuulkaahan", sanoo saatana ja vetää esiripun sen pöydän
eteen, missä paheenharjoittajat ilakoitsevat, "olkaa vähemmällä, älkää
pitäkö suurta melua etteivät nämät tekopyhät, synnin orjat arvaisi
missä seurassa he ovat. Nämät itsevanhurskaat ihmiset ovat yhtä hyvin
minun vieraitani kuin tekin, yhtä varma olen niistäkin". Valon enkelinä
ottaa saatana sitte esille kullatun maljan, joka on ehtoollis-kalkin
näköinen. Ja mitä viiniä se on? Se näyttäisi olevan itse pyhää
ehtoollisviiniä; sitä kutsutaan itseensätyytymisen viiniksi, ja sen
pinnalla voit nähdä ylpeyden kuplia. Katsele sen vaahtoa: "Jumala,
minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut, koronkiskoja, väärä,
juomari, tai niinkuin tämä publikaani." Te tunnette tämän maljan,
itsenne pettäneet lukijat. Oi jospa myöskin tuntisitte sen kuolettavan
höysteen, joka siihen on sekoitettu! Synti, jota muut ihmiset tekevät?
Ette te; ei ollenkaan! Ettehän siis te ainakaan tahdo antautua
Kristuksen vanhurskautettaviksi; mitä te sitä tarvitsette?

Olette yhtä hyviä kuin naapurinnekin; jollette ole vapahdettuja, niin
luulette ansaitsevanne tulla vapahdetuiksi, uskotte te. Ettekö maksa
jokaiselle satapenniä markasta? Ryöstättekö koskaan ketään elämässänne?
Annatte naapurillenne hyvää esimerkkiä, olette yhtä hyviä kuin kaikki
muutkin.

Tämä on ensimmäinen malja, jonka saatana asettaa esille; hyvä viini
paisuttaa teidän kuviteltua arvoanne, sen höyryt tunkeutuvat sydämiinne
ja paisuttavat rintaanne turmelevalla ylpeydellä. Näen teidän istuvan
siellä niin sievinä ja somina; ihastelijoita seisoo joukoittain
ympärillänne, niiden joukossa myöskin Jumalan lapsia, ja he sanovat:
"Olisinpa puoleksikaan niin hyvä kuin hän!" Kumminkin on niin, että
vanhurskaan totinen nöyryys antaa yllykettä teidän ylpeydellenne.
Odotappas vähäsen, sinä liukas kerskaaja, odota, sillä kohta tulee
toinen kestitys esille. Saatana näyttää yhtä tyytyväiseltä vieraineen
tälläkin kertaa. "Niin" sanoo hän "iloiset pojat hurmasin huvin
maljalla ja annoin heille sitte yltäkylläisyyden mauttoman maljan,
teitä olen myöskin hurmannut. Luulette olevan hyvin kaikki teidän
asianne, mutta minä petin teidät kaksinkertaisesti, sokaisin teidät
kokonaan". Näin tuo hän esille maljan, jonka tarjoomisesta hän ei itse
toisinaan pidä. Tämä malja on tyytymättömän ja levottoman mielen malja,
ja monet ovat ne, joiden täytyy juoda tämäkin malja kaiken itseensä
tyytymisen jälkeen.

Sinä, joka niin hyvä omasta mielestäsi olet, etkä Kristuksesta välitä,
etkös huomaa ijäisyyden varalta tilejä tarkastaessasi, että sille
puolelle minne tahtoisit vaakaa kallistuvaksi, se ei kallistukaan.
Etkö ole joskus havainnut, että luullen seisovasi kalliolla, luisti
se jalkojesi alta? Kuullessasi kristityn laulavan riemullisesta
varmuudesta, että hän Kristuksen veren kautta on pelastettu synnin
kirouksesta, sanoit sinä: "Ei, minä en voi laulaa samalla tavalla. Olen
ollut niin ahkera kirkossa kävijä enkä koskaan näinä vuosina ole laimin
lyönyt mennä kirkkoon, mutta en voi sanoa että minulla olisi lujaa
vakuutusta". Kerta sinulla oli itseesi tyytymyksen toivo; mutta nyt on
toinen juoma tuotu sisälle, ja nyt et olekaan enään niin tyytyväinen.
"Niin", sanoo joku toinen, "olen ollut rukoushuoneessa, olen kastettu
ja minulla on ollut uskonnollinen tunnustus vaikkapa en koskaan ole
oppinut tuntemaan Jumalaa yksinkertaisuudessa ja totuudessa; ja kerran
luulin että hyvin on laitani, mutta nyt tunnen tarvitsevani jotakin
jota en saata löytää." Nyt alkaa sydän vapista. Ei olekaan niin
suloista kuin olisi luullut rakentaa omalle vanhurskaudelleen. Oi, tämä
on toinen kestitys!

Odota vähän. Kenties jo tässä maailmassa, mutta varmasti ainakin
kuoleman hetkellä, tarjoo saatana kolmannen maljan, _joka on kauhua
herättävä paljastaessaan todellisen tilasi_. Kuinka moni, joka
itsevanhurskaudessa on elämänsä viettänyt, onkaan lopulta huomannut
toivonsa perustuksen horjuvan!

Olen kuullut kerrottavan sotajoukosta, joka vähäpätöisen tappion
jälkeen tahtoi pelastautua pakenemalla. Niin nopeasti kuin voivat,
pakenivat sotamiehet eräälle joelle, missä he luulivat löytävänsä
sillan, voidakseen sitä myöten pelastua. Mutta kun olivat tulleet
joelle, kuultiin kauhun huuto: "Silta on rikottu, silta on rikottu!"
Turha oli kumminkin tämä huuto, sillä heidän takanaan olevat joukot
hyökkäsivät eteenpäin vastustamattomalla voimalla, pakottaen edellänsä
olevia jokeen menemään, kunnes joki oli hukkuneiden ruumiiden täyttämä.
Sellaiseksi on myöskin itsevanhurskaan kohtalo tuleva. Luulit
löytäväsi Jumalan palveluksen muodoissa jonkun sillan, luulit kasteen,
kasteenliiton uudistuksen ja Herran ehtoollisen muodostavan hyvien
töiden ja velvollisuuksien sillan. Mutta kun olet kuolemaisillasi,
kuuluu huuto: "Silta on rikottu, silta on rikottu!"

On liika myöhä kääntyäksesi takaisin. Kuolema on aivan lähelläsi; se
pakoittaa sinua eteenpäin, silloin olet huomaava mitä merkitsee joutua
kadotukseen, hylkäämällä todellisen vapahduksen ja koettamalla tulla
lunastetuksi omilla hyvillä töilläsi.

Tämä on viimeisen edellinen kestitys: kaikkein viimeisin, huonoin
viini, kohtalosi ijäisyydessä on oleva sama kuin irstaankin kohtalo.
Hyvänä kun itseäsi pidit ja halveksit pöyhkeänä Kristusta, täytyy sinun
juoda Jumalan vihan maljasta, joka on kauhistuksella täytetty. Maailman
jumalattomat ovat tyhjentäneet tämän maljan viimeiseen pisaraan
sakkoinensa; ja sinunkin täytyy juoda siitä yhtä paljon kuin heidänkin.
Ota sen takia ajoissa vaaria! Poista ylpeytesi ja nöyryytä itseäsi
Jumalan väkevän käden alla. Usko Herraan Jesukseen Kristukseen, niin
sinä tulet autuaaksi.



Paholaisen pidot.

Maallisesti viisas.


Olet tähän saakka säilynyt; mutta löytyy myöskin kolmas pöytä, jossa
istuu sangen kunnioitettavia vieraita. Luulen, että tässä pöydässä
useat ruhtinaat, kuninkaat ja korkeat herrat ovat istuneet enemmän
kuin muissa pöydissä. Sitä kutsutaan _maailmalliseksi_ pöydäksi.
"Oh" sanoo eräskin mies, "minä en pidä paheenalaisesta. Katsoppas
vanhinta poikaani. Minä olen ahkerasti tehnyt työtä kootakseni
rahoja elämässäni, ja nyt tämä nuori mies ei tahdo laisinkaan ryhtyä
liikkeeseen: hänestä on tullut tuhlari ja renttuilija. Olen hyvin
iloinen, että pastori puhui niin purevasti asiasta. Mitä minuun
tulee, niin en välitä vähintäkään teistä itsevanhurskaista ihmisistä;
minua se ei ollenkaan koske; minä ylipäätään varsin vähän pidän lukua
uskonnosta; tahdon vain tietää jos korot nousevat tai laskevat ja jos
on kysymyksessä tilaisuus tehdä hyviä asioita; mutta tuosta muusta
en minä välitä". Voi sinä maailman ihminen; olen lukenut eräästä
ystävästäsi, joka oli puettu purppuraan ja hienoihin liinavaatteihin ja
eli herkullisesti joka päivä. Tiedätkö mikä hänestä tuli? Sinun tulisi
muistaa hänen kohtalonsa, ettei sinulle samoin kävisi. Hänen riemujensa
loppu on myös oleva sinun. Jos sinun jumalasi on tämä maailma, niin ole
varma, että tiesi on täyttyvä katkeruudella. Katso nyt maailmallisten
pöytää, maailman ihmisen, joka elää yksistään maallista hyötyä varten.
Saatana tarjoo hänelle täyden maljan: "Katso tätä, nuori mies, sinä
omistat elämäsi liikkeelle; sinä et tarvitse välittää vähäpätöisistä
kunniallisuuden varjokuvista tai uskonnon vanhanaikuisista haaveista;
tule rikkaaksi niin pian kuin voit. Hanki rahaa, hanki rahaa;
kunniallisesti, jos voit, jos et siten, niin toisella tavalla", sanoo
paholainen ja ojentaa maljansa. "Katso tänne", sanoo hän, "tässä
on vaahtoava juoma teille". "Niin", sanoo nuorukainen, "minulla on
yltäkyllin nyt. Minun toiveeni ovat todellisuudessa toteutuneet".

Tämä on maailmallisuuden ensimäinen ja paras viini, ja monet teistä
ovat kiusauksessa kadehtia tätä miestä. "Jospa minulla olisi sellainen
onni asioissa", sanoo joku. "En ole puoleksikaan niin taitava kuin
hän; minä en voisikaan neuvotella niinkuin hän, sillä uskontoni ei
minulle sitä sallisi. Mutta kuinka pian hän rikastuukaan. Jospa minä
onnistuisin kuten hän!"

Tule veljeni, älä arvostele liian aikaisin; nyt seuraa toinen juoma
esille, surua tuottava levottomuuden paksu ja tympäisevä juoma. Mies
on ansainnut rahansa mutta ne, jotka tahtovat rikastua lankeevat
kiusaukseen ja pauloihin. Huonosti hankittu ja huonosti käytetty tai
kasaan tallennettu rikkaus tuo mukanansa ruostetta, joka ei koske
kultaan eikä hopeaan, vaan ihmissydämeen; ja ruosteen syömä sydän on
kauheimpia esineitä, joita ihmisellä saattaa olla. Katsos tätä rahan
rakastajaa ja huomaa tuota levottomuutta, joka kalvaa hänen sydäntään.
Katso tuota köyhää vaimoa, joka elää ihmisten armeliaisuudesta. Ei
hänellä ole mitään, mutta sanoo kuitenkin: "Kiitetty olkoon Herra,
minulla on kyllin!" Hän ei koskaan kysy miten hän on elävä tai miten
kuoleva tai haudattava, mutta nukkuu suloisesti tyytyväisyyden
alustalla; katso sitä vastoin tätä hullua raukkaa paljoine kultineen;
hän on aivan epätoivoissaan, että häneltä putosi 50 penniä kulkeissaan
kadulla, tai kun hänen ylimääräiseen hyväntekeväisyyteensä oli aiheena
jonkun ystävän läsnäolo; tai suree hän kenties että hänen takkinsa niin
pian kuluu.

Tämän jälkeen tulee ahneus. Monen on täytynyt juoda tästä maljasta.
Suojelkoon Jumala meitä sen tulipisaroista! Suuri ameriikkalainen
saarnaaja on sanonut: "Ahneus tuottaa kurjuutta. Nähdä huoneita,
jotka ovat komeammat kuin meidän, vaatteita, jotka ovat varojemme
yli, kalliimpia jalokiviä kuin jaksamme kantaa, komeita ajokaluja ja
harvinaisia arvoesineitä, joita emme kykene itsellemme hankkimaan,
tämä kaivaa esille sellaisten ajatusten käärmeen sikiön; ahdistaen
köyhää, joka tahtoisi olla rikas; vaivaten rikasta, joka tahtoisi olla
vieläkin rikkaampi. Ahne kärsii, nähdessään kuvia; kärsii iloisten
läsnäollessa; ja maailman ilo on hänen surunsa, koska toisten onni ei
ole hänen omansa. En ihmettele, että Jumala häntä kauhistuu. Sellaisen
sydämen huomaa hän täytetyksi haisevilla raadoilla kyykäärmetten
pesäksi, jota hän inhoo. Ahneelle on elämä painajainen, ja Jumala
antaa hänen painia sen kanssa niin hyvin kuin hän voi. Maailman tavara
saattaa rakentaa palatsinsa sellaisessa sydämessä, huvi uhrata kaikki
mielihalunsa siinä, kunnia ripustaa kaikki seppeleensä siihen. --
Kuitenkin tuo kaikki olisi vain haudan seppeleitä ja juhlia". Kun joku
tulee ahneeksi, on kaikki mitä hän omistaa tyhjää hänen mielestään.
"Enemmän ja aina enemmän", sanoo hän, kuten kuumetautiset huutavat:
"vettä, vettä, vettä!" Annat heidän juoda, mutta juomalla lisääntyy
heidän janonsa. Ahneus on raivohulluus, joka tahtoo koota puolelleen
koko maailman ja kumminkin halveksii sitä paljoa, joka jo on hallussaan.

Se on kirous, joka monelle on kuoleman tuottanut; ja moni on kuollut
kultasäkki käsissä ja onnettomuuden kiduttavat piirteet kasvoillaan,
kun eivät ole voineet viedä kultaa mukanaan arkussaan, muuttaakseen
sitä toiseen maailmaan.

Siellä odottaa heitä toinen juoma. Baxterilla ja muilla vanhoilla
saarnamiehillä oli tapana maalata ahneutta ja sitä ihmistä, joka
ainoastaan elää kootakseen kultaa, keskelle helvettiä; ja he
kuvittelevat mielessänsä, että mammona kaatoi sulatettua kultaa alas
heidän kurkustaan. "Katsos tätä," sanovat perkeleet ivallisesti, "tämä
on juuri sitä, jota tahdoitkin; sen olet nyt saanut; juo juomastakin
päästyäsi;" ja sulanutta kultaa kaadetaan hänen kitaansa. Minä sitä
vastoin en antaudu tuollaisiin kauheisiin ajatuksiin, mutta sen vain
tiedän, että joka elää ainoastaan itselleen täällä, hänen täytyy
joutua kadotukseen; joka kiinnittää rakkautensa maallisiin asioihin,
ei ole kaivanut syvälti -- hän on rakentanut huoneensa hiedalle;
ja kun sade lankee ja vuolas virta tulee, täytyy hänen huoneensa
langeta, ja sen lankeemus täytyy olla suuri. Ensin tulee hyvä viini;
se on tuo kunniakas mies, kunnioittava ja kunnioitettu, jokainen
häntä kunnioittaa; mutta jälkeenpäin tulee huonoin, kun hän huonoilla
keinoilla on kartuttanut rikkauttaan ja ahneus on pimittänyt hänen
järkensä. Se on varmasti tapahtuva, yhtä varmasti kuin se, että sinä
olet antautunut maailman orjaksi.

Neljäs pöytä on asetettu erityiseen, hyvin kätkettyyn loukkoon saatanan
palatsissa.

Siellä on pöytä katettu _salaisille synnintekijöille_, ja siellä on
myös noudatettava vanhaa sääntöä. Tämän pöydän ääressä, hyvin pimeässä
huoneessa, näen nuoren miehen istuvan ja saatana tarjoilee hänelle,
hiipien niin äänettömästi ettei kukaan sitä voisi kuulla. Hän maistaa
ensin maljasta ja kuinka se onkaan suloista! Se on suloinen synnin
malja. "Varastettu vesi on maukasta, ja salaisuudessa syöty leipä
on herkullista". Oi, kuinka suloista se on! Löytyykö mitään, mikä
maistuisi suloisemmalta? Tämä on ensimäinen malja; sitte tuodaan toinen
esille -- levottoman omantunnon viini. Nuoren miehen silmät avautuvat.
Hän sanoo: "Mitä olen tehnyt! Mitä olen ollut tekemäisilläni!" "Voi",
huudahtaa tämä Akan, "ensimäisessä maljassa, jonka sain, näin minä
kultaisen astian välkkyvän ja babylonilaisen puvun; ja minä ajattelin:
minulla täytyy tämä olla, mutta nyt on ajatukseni: mitä tulee minun
tehdä tätä piilottaakseni; minne voin sen kätkeä? Minun täytyy kaivaa
syvälle kuten helvetti, voidakseni säilyttää sitä piilossa, sillä
varmasti se tulee huomatuksi."

Tuo kauhea juhlan johtaja tuo sisään suuren maljan täynnänsä mustaa
sekoitusta. Salainen juoppo juo ja sekaantuu; hän pelkää että hänet
tavataan synnissä. Hänellä ei ole mitään lepoa, ei mitään onnea; hän
on ahdistavan pelvon vallassa, hän pelkää tulevansa paljastetuksi. Hän
uneksii yöllä, että joku häntä vaivaa; ääni kuiskaa hänen korvassaan
ja sanoo hänelle: "Minä tiedän kaikki; minä olen puhuva siitä."
Hän ajattelee, että kenties hänen syntinsä tulee tunnetuksi hänen
ystävilleen, hänen isänsä saa sen tietää, hänen äitinsä saa sen tietää.
Niin, kenties lääkäri kertoo tapauksen ja levittää kauhean salaisuuden.
Sellaiselle miehelle ei löydy lepoa. Hän on aina pelvon vallassa
tulla paljastetuksi. Hän on sen miehen kaltainen, josta olen lukenut,
että kun hän oli paljo velkaa ja alinomaa pelkäsi velkamiesten häntä
ahdistavan, tapahtui eräänä päivänä kun hänen takkinsa tarttui naulaan
kiinni, sanoi hän: "Oi, antakaa minun mennä; minulla on kovin kiire.
Minä maksan teille huomenna". Sellainen on asema joka valmistetaan
siten, että otetaan osaa häpeän ja synnin peitettyihin esineihin; joka
niin tekee, ei löydä mitään lepoa siitä pelvosta, että hänet huomataan.
Viimeksi tulee paljastus: se on viimeinen malja. Usein tapahtuu se
maanpäällä; sillä ole varma että syntisi tulee ilmi ja se tapahtuu
tavallisesti jo _täällä ajassa_. Mitä kauhistavia näytöksiä saammekaan
nähdä oikeuden-istunto tilaisuudessa, kun ihmisten täytyy juoda
viimeinen mustien paljastusten malja!

Sama mies, joka johti uskonnollisia kokouksia, ja jota kunnioitettiin
kuten pyhimystä, on lopulta paljastettu. Ja mitä sanoo tuomari -- mitä
sanoo maailma? Hän joutuu ivan esineeksi, saa moitetta ja paheksumista
kaikkialla osakseen. Mutta otaksutaan, että hän kyllin taitavasti
eläisi lopun ikäänsä tulematta paljastetuksi -- jonka pidän melkein
mahdottomana -- mikä malja hänellä onkaan juotavana kun hän viimein
seisoo Jumalan tuomio-istuimen edessä! "Tuo hänet esille, vangin
vartija! Tuo vanki esille, sinä julma helvetin vankeuden vartija!"
Hän tulee! Koko maailma on koolla. "Nousse ylös! Olihan sinulla
uskonnollinen tunnustus? Eikö jokainen pitänyt sinua pyhimyksenä?"
Hän on vaiti. Mutta monet tuosta suuresta joukosta huutavat: "Me
luulimme hänet sellaiseksi". Kirja avataan, hänen tekonsa julkiluetaan,
ylitsekäyminen toisensa perään paljastetaan. Kuuletteko melua?
Vanhurskaat kohottavat kiukuissaan äänensä miestä vastaan, joka petti
heitä kuten susi lampaan vaatteissa.

Kuinka kauheaa onkaan, kun täytyy kantaa kaikkien ylönkatsetta! Joka
on hyvä, voi sietää huonon ylönkatsetta, mutta se häpeä ja ikuinen
ylenkatse, jonka vanhurskas viha kokoaa salaisen synnintekijän pään
päälle, täytyy olla kauheinta kaikista, lähinnä sitä vaivaa, jonka
Jumalan viha ijankaikkisuudessa tuottaa, joka kärsimys on viimeinen
malja, mikä saatanalla on tarjottavana pidoissaan salaiselle
synnintekijälle ijankaikkisuudessa.



Tulen lävitse meneminen.


Näen paheen vallan kaikilla tahoilla. Sen liekit leimuavat jokaista
mielen puuskausta vastaan; ja uusia uhreja vetää se lakkaamatta
murhaaviin pyörteisiinsä. Se leviää kaikkiin kansan luokkiin. Yhtä
vähän palatsi kuin hökkelikään on siltä turvattuna; yhtä vähän suuret,
tukevat huoneet, jotka kätkevät kauppiaan tavaravarastot, tai jalot,
komeat rakennukset, jotka ovat aijotut Herran palvelusta varten. Pahe,
jonka myrkky on syövyttävä kuten tuli, leviää ja tarttuu kaikkeen, joka
on puhdasta ja kaunista; säästämättä hyödyllistä ja pyhääkään. Meidän
on meneminen tulen lävitse. Meidän, jotka olemme Jumalan todistajat,
täytyy seisoa sen keskellä valaaksemme elämän veden virralla tulta
ja jos emme voikaan sitä sammuttaa, täytyy meidän koetella estää sen
levenemistä.

Sieluni silmäin edessä kuvastuvat kauniimpien tunnustusten hiiltyneet
ruumiit. Joukottaisin on ihmisiä kukistunut kiusauksien laaksossa,
jotka kerran ihmissilmillä päättäen, olivat taivasta lähellä. Kuinka
moni onkaan joutunut saatanan hyökkäyksien uhriksi. Tämä on tuli, joka
polttaa. Moni on sanonut: "Tahdon tulla taivaan matkamieheksi, pyhäksi
vaeltajaksi;" mutta miten olikaan, tapasi hän Apollyonin tiellä ja
kääntyi takaisin. Moni otti päälleen rautavarustuksen, mutta luopui
pian taistelusta; ryhtyi työhön, mutta katsoi pian taaksensa. Löytyy
useampia kuin yksi suolapatsas. Jos Lotin emäntä olisi ainoa lajiansa,
niin olisikin koko hyvä; mutta onpa ollut olemassa tuhansia, jotka
hänen tavallaan ovat katsoneet taakseen nähdäkseen Sodoman lakeuksia,
jotka ollen samanlaisia hengen suhteen, ikuisesti ovat tulleet siksi
mitä olivat -- kadotetuiksi sieluiksi. Älkäämme ylenkatseella katselko
vaarojamme; ne ovat vaaroja; ne ovat koettelemuksia. Pitäkäämme
kiusauksiamme hävittävinä liekkeinä: sellaisia ne todellisuudessa
ovatkin! Jos et sitä usko, erehdyt. Jos niiden keskelle omin voimin
ajaudut, sanoen: "Minä ne kyllä kestän," huomaat, että ne ovat
todellisia tulen liekkejä, jotka katkonaisin kielin nuolevat veresi
silmänräpäyksessä, ellei sinulla vaan ole parempaa suojaa kuin oma
voimasi.

"Kun käyt tulen läpi, et sinä pala; ja liekin ei pidä sinua
sytyttämän". T:ri Aleksander, suuri amerikalainen kirjailija arvelee
että käännös hänen mielestään on puutteellinen, koska molemmat
lauseet hänen katsantonsa mukaan muodostavat toisensa vastakohdan.
"Sinä et ole palava"; ja sitten seuraa: "eikä tulen liekki ole sinua
sytyttävä". Minusta taas näyttää, että korkoon toisella lauseella: "Et
ole palava", niin että henkesi menetät; et kärvennykään, niin ettet
kärsi pienintä vahinkoakaan, "sillä liekin ei pidä sinua sytyttämän;"
samoin aivan kuin sanotaan kolmesta pyhästä miehestä, kun he tulivat
ulos tulisesta pätsistä: "Ei tuli heidän ruumiillensa mitään tehnyt,
eikä hiuskarvaakaan heidän päässänsä ollut kärventänyt, ei heidän
vaatteensa vahingoittuneet eikä tulen käryäkään heissä tuntunut". Näin
ollen minusta näyttää teksti opettavan, ettei kristillinen kirkko
kaikkien koettelemuksiensakaan aikana ole kukistunut ja vielä niinkin
ei ole vähintäkään menettänyt koettelemuksien kautta. Herran kirkko ei
ole vielä hävitetty vainojen ja koettelemuksien kautta. Sen vainoojat
luulivat sen kukistavansa, mutta se elää vieläkin. He kuvittelivat
mielessänsä ottaneensa siltä hengen, mutta se nousi elinvoimaisempana
kuin koskaan.

En luule löytyvän yhtäkään kansaa, josta Kristuksen kirkko on
täydellisesti karkoitettu. Vieläpä Espanjassakin, joka viimeksi näytti
työnsä päättävän suurimpine julmuuksinensa, löytyy muutamia uskovaisia
kuten orjantappurapensaita ulkokullaisuuden sivulla; ja mitä omaan
lahkoomme tulee, on Herra samassa maassa, jossa verenvuodatuksella
luultiin tukahdutettavan baptistien lahko, valinnut Oncken'in
välikappaleeksi herättämään sen eloon, niin että ne Saksassa ja
kaikissa Tanskan osissa, Preussissa, Puolassa ja vieläpä Venäjälläkin
ovat heränneet uuteen, voimakkaaseen ja ihmeelliseen eloon. Ja
Ruotsissa, jonka hallitus on julistanut meitä vastaan painavimmat
vainojulistukset, olemme kummastuksella nähneet, miten seurakuntia on
syntynyt kaikkialla. Totuudella on itsessään elävä siemen, joka ei tule
hävitetyksi.

Mutta kirkko ei suinkaan häviä olemasta; se ei menetäkään mitään.
Kirkon jäsenluku ei ole koskaan vähentynyt. Vainot ovat siitä pesseet
ja puhdistaneet akanat pois, mutta ei ainoatakaan nisun jyväistä ole
otettu pois kasasta. Ei näkyväistenkään jäsenten luvussa ole kirkko
vähentynyt vainoamisen kautta. Se on kuten Israel Egyptissä; kuta
enemmän Israelin lapsia vainottiin, sitä enemmän he lisääntyivät.
Eräänä päivänä surmattiin piispa. Seuraavana aamuna tuli kymmenen
nuorta miestä roomalaisen maaherran tykö tarjoutuen kuolemaan, koska
he samana yönä olivat tulleet kastetuiksi kuolleen piispan siaan
ja antaneet tunnustuksensa täyttääksensä hänen paikkansa. "Minä
täytän avonaisen paikan kirkossa ja kuolen sitte kuten hänkin".
Eräs vaimo hirtettiin ja kidutettiin julkisesti. Seuraavana aamuna
tuli kaksikymmentä vaimoa, jotka pyysivät saada kärsiä, kuten hän
kärsi, voidakseen kunnioittaa Kristusta. Polttihan roomalainen kirkko
parhaina aikoinansa yhden suurimmista uskonpuhdistajistamme -- Juhana
Hussin ja eikö ikäänkuin hänen tuhkastansa herätettynä esiintynyt
Martti Luther? Ja kun Wycliffe oli mennyt pois, eikö juuri se seikka,
että häntä oli vainottu, auttanut hänen oppinsa leviämistä ja eikö
Englannin jokaisessa kaupungissa löytynyt sadottain nuoria miehiä,
jotka lukivat lollardien kirjoituksia ja tunnustivat lollardien uskoa?
Ja niin on aina oleva, luottakaa siihen. Jos koiralle annat huonon
nimen, niin sinä hirtät koiran; antamalla kristitylle huonon nimen,
kunnioitat häntä. Anna kristitylle ainoasti joku liikanimi, niin se
on tuleva hänelle arvonimeksi. Kun Yrjö Foxia nimitettiin kveekariksi,
oli se naurua herättävä ja kummallinen nimi. Mutta ne Jumalan miehet,
jotka häntä seurasivat, kutsuivat myös itseään kveekareiksi ja niin
tuo nimi menetti halventavan merkityksensä. Whitefieldin ja Wesleyn
seuraajia kutsuttiin metodisteiksi; he ottivat sen arvonimekseen,
josta tuli arvossa pidetty nimi. Kun monet Englannissa vainotuista
baptisti esi-isistämme menivät Amerikaan etsiäkseen vapaata
kaupunkia, kuvittelivat he, että puritanein keskuudessa saisivat olla
täydellisessä rauhassa, mutta puritanien omantunnon vapaus merkitsi:
"Oikeus ja vapaus niille, jotka samoin ajattelevat kuin hekin, mutta ei
mitään suvaitsevaisuutta toisin ajattelevia kohtaan." Niin pian kuin
baptisti näyttäytyi Uuden Englannin puritanein joukossa, vainosivat
he häntä yhtä tunnottomasti kuin episkopaalit olivat vainonneet
puritaaneja. Tuskin oli baptisti siellä, ennenkuin hänet etsittiin ja
kuljetettiin omien kristittyin veljiensä eteen. Kiinnittäkää huomiota
siihen, että häntä langettaessa sakkoihin, pantaessa vankeuteen,
omaisuutensa menettämiseen ja maanpakoon, vietiin samojen miesten
eteen, jotka itse olivat vainoa kärsineet. Ja mikä oli seurauksena
siitä? Ameriikassa, jossa meitä vainottiin, olemme suurimpana
kristittynä yhteiskuntana. Jossa tuli paloi valtavimmin, siellä
opetettiin vanhaa Kalvinin oppia, ja baptisti vastasi siellä enemmän
nimensä merkitystä kuin muualla. Emme myöskään ole koskaan vähemmin
lujasti pysyneet kiinni perus-opissamme, jonka hyväksi esi-isämme
verellään sekoittivat kasteverensä kaikkien vainojen ja koettelemuksien
aikana, joille olemme olleet alttiiksi annettuina, ja emme tule sitä
koskaan tekemäänkään.

Viimeiseltä ei koko kirkossa ole tuntuva tulen käryä. Minä näen
sen käyvän ulos pätsistä. Minä näen sen kohoavan korkeuteensa ja
kunniaansa Herransa ja mestarinsa tykönä ja enkelit näkevät sen
vaatteet; ne eivät ole ollenkaan vahingoittuneet. Eivät vihollisten
kädet ole saaneet valtaa tehdä niihin naarmuakaan. He lähestyvät
sitä; he näkevät sen liehuvat hiukset, ja nämät eivät ole kuumuudesta
käyristyneet. Ja kun he katsovat sen jalkoja, niin vaikka hän on
astunut hiilien päälle, ei niissä ole rakkuloita, ja hänen silmänsä
eivät ole kuivuneet tuosta seitsen-kertaisesta kuumuudesta. Se on
tullut kauniimmaksi, ihanammaksi, kunniallisemmaksi tuliliekkien
kautta, mutta vahingoittunut se ei ole, siksi se ei voi tullakaan. Jos
käännymme yksityisen kristityn puoleen, niin tulee meidän muistaa,
että lupaus on yhtä luja jokaiselle uskovaiselle. Kristitty, jos olet
totinen Jumalan lapsi, ei koettelemukset voi sinua turmella; ja mikä
vielä on parempi, et voi niissä mitään menettääkään. Sinusta voi
näyttää, että menetät päivä päivältä, mutta kun lasku tehdään, olet
huomaava ettet vähintäkään ole menettänyt kaikkien koettelemusten ja
saatanan hyökkäysten kautta, joita sinulla on ollut kestettävänä.
Ei, päinvastoin, sinä tulet ihmeellisesti voittaneeksi. Koska
koettelemuksesi ovat tuottaneet kärsivällisyyttä ja kokemusta,
tekevät ne sinut rikkaaksi. Koska kiusauksesi ovat opettaneet sinua
tuntemaan heikkouttasi ja näyttäneet missä voimasi on, tekevät ne sinut
voimallisemmaksi.

Erästä veljeä on kohdannut kova onni toisensa perään, vastoinkäyminen
toistansa, ei mikään hänelle onnistu. Hän on kunniallinen ja
väsymätön kauppias, ja kuitenkin, tehköön mitä tehneekin, hupenee
hänen varallisuutensa kuten lumi vedessä. Näyttää siltä kuin kaikilla
hänen laivoillaan olisi vastatuuli, ja missä muut voittavat, menettää
hän. Kun puhuin hänelle tulessa käymisestä, sanoi hän: "Voi, se on
juuri samaa, jota olen tehnyt; minä olen vaeltanut sen lävitse näinä
kuukausina; Jumala yksin ja oma sieluni tietävät kuinka kuuma tuo pätsi
on". Veljeni, ota tämä teksti myötäsi: "Kun käyt tulessa, et pala".
Kun murheesi ovat ohi, olet sinä kumminkin jäljellä, ja mikä vielä
parempi on: "liekki ei ole sinua sytyttänyt". Aikanaan olet huomaava,
ettet ole mitään menettänyt. Luullakseni, että olet menettänyt
omaisuutesi, huomaat raamattua lukiessasi, että ainoastaan varjoja
olet menettänyt. Sinun aarteesi löytyvät aina turvallisesti Kristuksen
huostassa taivaassa, olet ajan täyttyessä huomaava, että nämät
onnettomuudet olivat parhaita, mitä sinulle saattoi tapahtua. Päivä on
tuleva, jolloin Davidin tavoin sanot: "Minä tahdon laulaa tuomiosta ja
laupeudesta". "Ennenkuin minua vaivattiin, kuljin harhaan, mutta nyt
minä pidän sanasi".

Tai samallaisissa olosuhteissa elää joku nuori nainen. Sinä rakastat
Vapahtajaa, sisareni, mutta olet sangen köyhä, ja sinun täytyy ansaita
toimeentulosi sääliä herättävällä tavalla. Nouseva aurinko näkee
sinun ahkerasti työtä tekevän neula kädessä, näkee sinun samalla
näkymättömällä langalla ompelevan itsellesi kuolin pukua; koko päivän
kuluessa on sinulla tuskin aikaa syödäksesi ja iltasella, kun sormesi
ovat väsyneet ja silmäluomesi ovat raskaat, täytyy sinun karkoittaa
uni, koska ansiosi on niin pieni, että sillä tuskin voit elää. Tunnemme
tuhansittain tämän luokan ihmisiä, jotka herättävät osanottoamme, koska
he saavat kovasti työtä tehdä mitättömästä palkasta. Kentiesi on äitisi
kuollut, ja isäsi ei sinusta välitä; hän on roikale, jota sinä vältät
kohdata kadulla. Ei sinulla ole auttajia eikä ystäviä. Et sinä tahtosi
ottaa vastaan mitään, vaikkakin joku sinulle hyväntekeväisyyttänsä
osoittaisi; sinä pidät kovana osanasi olla niin kiusattu kuin olet.
Näyttää siltä kuin tie olisi sinulle avoinna ylellisyyteen ja joissakin
määrin nautintoon. Mutta sinä sanot: "Ei," "ei," Sinä olet tuntenut
vastenmielisyyttä pahaan Kiusauksen hetkellä ja seisonut kiusausta
vastaan. Ja minä tiedän miten moni teistä vuosi vuodelta on taistellut
kiusausta vastaan ja jatkuvasti taistelevat, vaikkakin nälkä-kuolema
olisi lähellä; mutta ette ole tahtoneet tehdä tätä suurta syntiä
Jumalaa vastaan.

Sisareni, minä kehoitan sinua hakemaan vahvistusta raamatusta
tulevien taistelujen varalta. Olet käynyt tulen liekkien lävitse,
mutta et sinä vielä ole palanut, ja minä siunaan Jumalaa sen tähden.
Sinun vaatteissasi ei tunnu tulen käryäkään. Jatka sisareni, jatka,
huolimatta kaikesta surusta ja katkeruudesta; jatka, sillä mestarisi
sinut näkee. Hän on sinua kehoittava ja vievä sinut viimein tulen
lävitse suurempana kuin voiton sankarin.

Kuinka julmia ja typeriä ovatkaan usein maailman nuoret miehet
kristittyjä nuoria miehiä kohtaan. Julmia -- sillä kun löytyy tusina
maailman mielisiä ja ainoastaan yksi kristitty, pitävät he kunniakkaana
kurittaa yhtä ainoata. Tusina suuria roikaleita pitävät toisinaan
kauniina tekona pakoittaa viisitoista vuotista kuulemaan heidän rumia
pilkkasanojansa. Sanotaan, että rosvojenkin kesken löytyy kunnian
tuntoa, mutta maailman ihmisten keskuudessa ei näytä löytyvän mitään
kunniallisuutta. Nuori mies, sinä olit saanut kärsiä ja olit kestänyt;
olit sanonut: "Tahdon olla vaiti ja kärsiä," vaikka sydämmesi kovin löi
povessasi. Muista, että alasin ei hajoa vaikka kuinka monta vasaraa
siihen löisi, mutta sen sijaan voivat vasarat hajota. Ajattele näin!
Jatka vaan, ja jäämät tulen liekit eivät sinua kuluta. Jos tuli nielisi
sinun hurskautesi, todistaisi se vaan, että hurskautesi ei ollut
minkään arvoinen. Jos et voi kestää ivaa ja kujeita, silloin et ole
se raaka-aines, josta Jumalan temppeliä rakennetaan, sillä se kestää
tulikoetuksen. Kestä loppuun, ja lopulla huomaat, että tämä kova osasi,
tämä ankara kuritus teki sinulle oikein hyvää, teki sinut paremmaksi
ihmiseksi kuin olisit tullutkaan kiikkuessasi äitisi hemmoittelevalla
polvella, vapaana taisteluista. Jos kerran tulevaisuudessa
arvokkaalla paikalla tulet toimimaan hyödyttävällä tavalla, on sinun
kenties sen takia kiittäminen kovaa ja ankaraa kuritusta, jonka
alaiseksi nuoremmalla ijälläsi jouduit. "On hyvä ihmiselle, että hän
nuoruudessaan oppii kestämään ivaa". --

Tai ehkäpä puhun sille, joka on saanut kokea kovuutta lähimmäisiltään.
Muista silloin, miten Jesus sanoi: "Minä tulin tulta sytyttämään maan
päälle; ja mitä mieluummin tahdon, kuin että se jo palaisi? Tämän
jälkeen eroitetaan viisi yhdessä huoneessa toisistaan, niin että
kolme on kahta ja kaksi kolmea vastaan". Kukatiesi on isäsi uhannut
sinua tai mikä vielä katkerampaa, puolisosi on uhannut karkoittaa
sinut luotansa. Silloin varmaankin kuljet tulen keskitse. Hän tekee
ivaa jumalisuudestasi, ivaa kaikkea, jota sinä rakastat, ja koettaa
parastansa särkeäksensä julmuudella sinun sydämmesi. Rakas sisar
Kristuksessa, tuli ei polta sinua. Jos armo asuu sydämessäsi, ei
perkele voi sitä pois karkoittaa, vielä vähemmän puolisosi. Jos Herra
on sinut armonsa kautta kutsunut, eivät kaikki maailman ihmiset eikä
kaikki helvetin joukot voi tätä kutsumusta tyhjäksi tehdä; ja lopuksi
huomaat, ettet ole mitään vahinkoa kärsinyt; tulen liekki ei ole sinua
polttanut. Sinun on käyminen tulessa ja siunaaminen Jumalaa sen tähden.
Kuolemavuoteellasi tai ainakin paradiisin portilla olet näkevä takanasi
tuon synkän, kolkon tien ja olet sanova: "Oli hyvä minulle, että
kannoin tätä ristiä, sillä nyt saan kantaa tämän kruunun".



Velttouden pahat seuraukset.

Mestari Greenhamin neuvo.


Ihminen ei saata olla vitkallinen ja kuitenkin omistaa etua Kristuksen
seurasta. Kristus on nopea vaeltaja, ja jos hänen kanssaan tahtoo
puhua, täytyy myös sen ihmisen nopeasti vaeltaa, muuten menettää
ihminen pian hänen seuransa. Kristus, mestarini, kulkee ympäri ja
tekee hyvää, ja jos tahdot kulkea hänen seurassaan, täytyy sinunkin
kulkea samaan tarkoitukseen; Herra ei odota hidasta. Olen huomannut
raamatusta, että suuret ilmestykset, joita pyhien miesten sallittiin
nähdä, tapahtuivat heidän ollessa toimessa. Moses kaitsee appensa
lampaita, kun hän näkee pensaan palavan. Josua kulkee Jerikon ympäri
kun hän kohtaa Herran enkelin. Jakob on rukoilemassa, Jumalan enkeli
näyttäytyy hänelle. Gideon pui ja Elias kyntää kun Herra kutsuu heitä;
Matteus on tulliveroa kantamassa, kun hän saa käskyn seurata Jesusta ja
Jakob ja Johannes ovat kalastamassa. Se manna, jonka Israelin lapset
säilyttivät seuraavaan päivään, paheni ja sikisi matoihin; armo ilman
toimintaa on tuleva enemmän turmiota kuin hyötyä tuottavaksi.

Toimettomuus ja velttous on sitä paitse paaduttamassa omaatuntoa.
Abimelek sai taivutetuksi toimettoman kansan palvelukseensa, ja niin
saa pimeydenkin ruhtinas. Oi ystäväni, on jotakin hyvin surullista
antaa sielunsa terän ruostua, kadottaa siveellisen käsityksen
terävyyden; mutta velttouden hedelmä meissä on juuri sellainen. David
sai kokea toimettomuuden turmiollista voimaa; hänen omatuntonsa menetti
voimansa, ja hän oli valmis mihin hyvänsä. Paha on tarjolla. Hän menee
huoneensa katolle ja näkee olennon, joka herättää hänen himonsa, hän
käskee noutaa vaimon luoksensa, ja synti on tehty, se synti johtaa
häntä uuteen rikokseen; hän kiusaa Urian; hänet viedään murhattavaksi.
Uria poistetaan tieltä, ja hän ottaa Urian vaimon. Oi David! Mikä
ääretön lankeemus? Miten syvälle onkaan Israelin ruhtinas langennut ja
tullut irstailijaksi! Tästä päivästä alkaen muuttuu hänen aurinkonsa
paiste pilviseksi; hänen rauhansa muuttuu kärsimykseksi, ja hän astuu
hautaan murheellisena ja onnettomana.

Ja vaikkakin hän voi sanoa: "Jumala on tehnyt kanssani ikuisen liiton,"
täytyy hänen kumminkin sitä ennen sanoa: "Eikö minun huoneeni myös ole
Jumalan kanssa?"

Löytyykö Herran kansassa joku, joka uudestaan tahtoisi ristiinnaulita
ja julkisesti häväistäväksi saattaa Herraamme? Löytyykö joku, joka
Judaksen kanssa tahtoisi myydä mestarinsa tai mennä pois Kristuksen
tyköä Demaksen kanssa? Sehän on valitettavasti kyllä helposti tehty.
Sinä sanot, sitä en voisi tehdä. _Nyt_ mahdollisesti et sitä voisi.
Mutta jos tulet veltoksi, jätät Herran taistelut taistelematta, niin
ei tule yksistään helpoksi tehdä syntiä, vaan sinä tulet myöskin
varmuudella synnin uhriksi. Voi, kuinka saatana iloitsee, kun hän saa
Jumalan kansan lankeamaan syntiin! Silloin hän lyö niin sanoen uuden
naulan Kristuksen haavoitettuun käteen; silloin tekee hän veristäväksi
tuon heleän valkoisen liinan Kristuksen puvussa; silloin paisuttaa
hän rintaansa, saavutettuansa voiton Jesuksesta ja vietyänsä tahtonsa
vankina yhden hänen rakastajistansa! Oi ystäväni, jos emme tahdo, että
helvetti täten tulisi kaikumaan saatanan naurusta, että Jumalan miehet
itkisivät Libanonin cedrien kaatumista, niin valvokaamme rukoillen ja
tehkäämme mestarimme tekoja, "hengessä palaen ja palvellen Herraa." --

David _oli_ vapahdettu. Puhun ainoasti teille, jotka olette
vapahdettuja ja rukoilen teitä ottamaan varoituksen Davidin
lankeemisesta ja siitä velttoudesta ja valppauden puutteesta, joka
oli aiheena hänen lankeemiseensa. Lukemattomat kiusaukset ahdistavat
joutilasta. Otettakoon huomioon tapa, jolla maalaisväestö pyytää
ampiaisia. He kaatavat jotakin imelää nestettä pitkänlaiseen ja
ahdassuiseen pulloon. Laiska ampiainen menee sinne, tuntee imelän
tuoksun, menee pulloon ja hukkuu. Mutta mehiläinen tulee samaa tietä,
ja vaikkakin se pysähtyy hetkeksi taistellakseen, ei se mene sisälle,
sillä hänellä on omaa hunajaansa valmistettavana; se on yhteiseksi
hyväksi yritetyn työn uhraamista houkutukselle.

Mestari Greenham, puritaninen jumalanmies sai kerran vieraakseen
naishenkilön, joka oli hyvin kiusattu. Muutamien kysymysten kautta,
jotka koskivat hänen elämänsä tapaa, sai Greenham tietää, että
vaimolla oli vähän tekemistä ja sanoi hänelle: "Siinä on salaisuus,
että olette niin kiusattu. Sisareni, jos teillä on paljon toimia,
voi saatana teitä kiusata, mutta ei voita teitä helposti, ja pian
luopuu hän yrityksistään". Toimettomat kristityt joutuvat enimmän
kiusauksiin sen kautta, että he kiusaavat saatanaa itseänsä kiusaamaan.
Toimettomuus avaa sydämen ovet auki ja pyytää saatanaa astumaan
sisälle; mutta jos olemme työssä kiinni aamusta iltaan, täytyy saatanan
päästäkseen sisälle, tunkeutua oven kautta. Lähinnä Jumalan armoa ja
uskoa ei löydy tätä parempaa kilpeä kiusausta vastaan: "olla ahkera
toimessaan, hengessä palava ja palvella Herraa". Teille, jotka vähän
teette Kristuksen hyväksi, sallikaa minun muistuttaa, että kerran
ette olleet niin kylmiä kuin nyt. Löytyi Davidillakin aika, jolloin
sotarummun ääni sai hänen verensä kuohuksiin ja hänellä oli halua
mennä taisteluun. Oli aika, jolloin Israelin ala-valtain joukot
olisivat saaneet Davidin urhoolliseksi kuin jalopeuran. Oi, mikä
näky, nähdä jalopeura muuttuneena! Jumalan urho jää naisten seuraan
kotiinsa! Oli aika, jolloin sinäkin olisit hypännyt aitojen ja ojien
ylitse saadaksesi kuulla saarnaa ja vähimmän olisit perustanut siitä,
jos olisitkin saanut seistä käytävällä koko ajan; mutta nyt ovat
saarnat tukalia kuullaksesi, vaikkapa sinulla olisikin pehmeimmät
tyynyt allasi istuttavina. Jos oli kokous joko pirtissä tai muualla,
niin olit siellä. Niin, sanonet, se oli pelkästä kiihkosta. Siunattu
kiihko! Herra kiihoittakoon sinua uudestaan; sillä joskin se oli
kiihkoilemista, innostus parempi kuin kuoleman lepo, on parempi
saada kiihkoilian nimi kuin ansaita laiskiaisen nimi Kristuksen
mehiläispesässä.



Kööpenhaminan piiritys.

Irlannin kveekarit.


Seuraavan omituisen tapauksen kertoo muudan meriupseeri Kööpenhaminan
piirityksestä, joka tapahtui lordi Nelsonin johdolla. "Valtavan
vaikutuksen", sanoo tämä upseeri, "teki minuun eräs seikka, jonka
näin kolme tai neljä päivää kauhean ampumisen jälkeen. Useina öinä
ennen kaupungin antautumista, oli pimeys peittänyt seudut kamalan
kiväärien paukkinan ja muitten murha-aseitten tuottaman suhinan
säestyksellä, noitten murha-aseitten työskennellessä, jotka levittävät
häviötä ja tulta ympärilleen. Kauhistavat seuraukset olivat kohta
näkyvissä loistavan tulen leimutessa kaikkialla kaupungissa. Rikasten
palavat palatsit ja köyhien liekitsevät hökkelit kohottivat liekkinsä
korkeuteen; ja kun nuot taajalti hävittävät tulet heijastuivat salmen
veteen, loitsivat ne katsojan silmiin laivoilla täytetyn metsän joka
oli kaupungin hävityksen todistajana. Murhapoltto jatkuu useita öitä,
mutta vihdoin antautuivat tanskalaiset; ja muutamia päiviä tulipalon
jälkeen kävelin näitten raunioitten keskellä, jotka olivat jäännöksiä
köyhien majoista, rikasten palatseista, tehtaista, korkeista kirkoista
ja matalista rukoushuoneista, huomasin keskellä tätä kauhujen
paikkaa yksinäisen rakennuksen, joka oli aivan vahingoittumaton; sen
ympäristöllä oli kaikki palanut, mutta tämän huoneuston oli tuli
jättänyt koskematta, joka oli siellä ikäänkuin Jumalan laupeuden
muistopatsaana. 'Kenen nämät rakennukset ovat', kysyin minä. 'Tämä
rakennus, vastasi tulkki, on erään kveekarin. Ei hän tahtonut taistella
eikä jättää huonettakaan, vaan pysyi sisällä koko ajan, rukoillen
perheineen niin kauvan kuin ampumista kesti': Totisesti, ajattelin
minä, vanhurskaan käy hyvin. Jumala on ollut kiipesi taistelussa,
muurina tulta vastaan, voimakkaana apuna hädässä". Tämä kertomus voi
näyttää sepitetyltä, mutta on itse teossa niin historiallinen tapahtuma
kuin löytyä voi.

Kerrotaan toinenkin jossakin määrin samallainen kertomus tästä sodasta.
"Kohta sen jälkeen kun Kööpenhamina oli antautunut englantilaisille
v. 1807, sijoitettiin pienempiä joukkoja sotamiehiä ympäristö-kyliin.
Silloin tapahtui eräänä päivänä, että kolme sotamiestä tahtoivat
hankkia ruokavaroja läheisistä talonpoikaistaloista. He kävivät
useammissa taloissa, mutta ne olivat autioita. Vihdoin tulivat he
erääsen suureen puutarhaan, jossa täyteläisten omenapuiden oksat
olivat katketa omenien painosta. He menivät puutarhaan portin kautta
ja kulkivat sieltä johtavaa tietä sievään talonpoikaistaloon. Talon
ulkomuoto osoitti rauhaa ja turvallisuutta; mutta kun he astuivat
etumaisesta ovesta sisään, pakeni emäntä ja hänen lapsensa huutaen,
takimaisen oven kautta. Talon sisusta osoitti järjestystä ja
kodikkaisuutta, joka järjestys voitti kaiken mitä voi odottaa ihmiseltä
tällaisissa olosuhteissa ja sen lisäksi maalla. Taskukello riippui
seinällä, ja kaunis kirjahylly, joka oli täynnä kirjoja, kiinnitti
vanhemman sotamiehen huomion puoleensa. Hän otti kirjan alas: se oli
kirjoitettu hänelle tuntemattomalla kielellä, mutta nimi Jesus Kristus
oli hänelle luettavana jokaisella sivulla. Samalla hetkellä tuli
talon isäntä sisälle samasta ovesta, jonka kautta hänen vaimonsa ja
lapsensa olivat paenneet. Eräs sotamiehistä vaati uhkaavien liikkeitten
kautta ruoka-aineita: mies seisoi lujana ja liikkumattomana ja pudisti
ainoasta päätään. Se sotamies, joka piti mainittua kirjaa kädessään,
meni silloin hänen luokseen ja osoitti nimeä Jesus Kristus ja laskien
kätensä sydämelleen, katsoi taivasta kohden. Samassa silmänräpäyksessä
tarttui talonpoika hänen käteensä, puristi sitä sydämellisesti ja
kiiruhti pois huoneesta. Kohta palasi hän takaisin vaimonsa ja
lapsensa seurassa, kaikki kantaen maitoa, munia, läskiä j.m.s., jotka
hän vierasvaraisesti jätti sotamiehille; ja kun rahoja tarjottiin
korvaukseksi, esteli hän ensin ottaa niitä vastaan, mutta kun kaksi
sotamiehistä olivat hurskaita miehiä, pakottivat he isännän toverinsa
mielipahaksi, ottamaan maksun kaikesta, jonka olivat saaneet. Kun he
kättelivät jäähyväisiksi, antoivat nuo hurskaat miehet merkin, että
talonpoika panisi kätköön kellonsa. Mutta hyvin ymmärrettävän merkin
kautta antoi hän heille tiedoksi, ettei hän peljännyt mitään pahaa,
sillä hän luotti Jumalaan, ja vaikka hänen naapurinsa kaikkialla
ympärillä olivat paenneet ja pakoretkiensä takia menettäneet kaikki,
jota eivät voineet kätkeä, niin ei hiuskarvaakaan hänen päästään ollut
kärventynyt, eikä omenaakaan oltu otettu hänen puistostaan". Hän kyllä
tiesi sen, että "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu;" sentähden
oli hän sitä mielipidettä, ettei tekisi vastarintaa; ja Jumala, johon
hän järkähtämättömästä luotti, ei sallinut hänelle mitään pahaa
tapahtua.

On muistettava, että kerran, kauvan sitte, Irlannin protestantteja
murhattaessa, asui tuhansittain kveekaria maassa, mutta ainoastaan kaksi
heistä tapettiin; ja näillä kahdella ei ollutkaan mitään luottamusta
uskoonsa; toinen heistä juoksi pois ja kätkeysi suohon, toisella oli
aseita huoneessaan; toiset sitä vastoin kulkivat kaikkialla, noitten
raivojen joukkojen keskellä; niin hyvin roomalais-katolisten kuin
protestanttien, ilman että heihin kukaan koski, sillä he olivat väkevät
Israelin Jumalan voimassa ja pistivät miekan tuppeen, hyvin tietäen,
että on väärin taistella lähimaistansa vastaan, sillä onhan Kristus
sanonut: "Älkäät olko pahaa vastaan, vaan jos joku _lyö_ sinua oikealle
poskelle, niin käännä hänelle myös toinenkin." "Älä ole yksistään
hyvä kiitollista kohtaan, vaan myöskin kiittämätöintä ja pahansuopaa
kohtaan." "Anteeksi antakaa vihollisillenne". "Siunatkaa niitä, jotka
teitä vihaavat ja rukoilkaa niitten edestä, jotka teitä vainoovat".
Mutta me häpeämme näin tehdä; me pelkäämme luottaa Jumalaan; ja siksi
kunnes näin ajattelemme, emme tunne valta-istuimen majesteettia, emmekä
voi todistaa Jumalan voivan suojella meitä. "Jumalassa ainoastaan
olkoon lepo sielulleni; sillä hän on toivoni".



Uni Jumalan lahjana.


Ruumiillinen uni on Jumalan lahja. Näin sanoi muinen Homerus, kun hän
kertoi sen pilvistä laskeutuneena levinneen sotamiesten telttien päälle
muinaisen Troijan ympärillä. Ja näinhän lauloi Vergiliuskin kertoen,
miten Palinurus uupui uneen laivan etukannella. Uni on Jumalan lahja.
Luulemme, että asetamme päämme tyynyille ja annamme ruumiimme mukavasti
asettua ja näin aivan luonnollisesti ja välttämättömästi nukumme.
Mutta näin ei ole. Uni on lahja Jumalalta; ja ei kukaan ihminen
sulkisi silmiänsä uneen, jos ei Jumala asettaisi sormiansa hänen
silmäluomilleen -- jos ei kaikkivaltias lähettäisi lempeän ja suloisen
voimansa vaikuttamaan hänen otsaansa, tuudittaen hänen ajatuksensa
lepoon ja antaen tulla siihen suloisen tilaan, jota kutsutaan uneksi.
Kyllähän löytyy rohdoksia ja huumaavia aineita, joitten kautta ihmiset
saattavat myrkyttää itseänsä, niin että makaavat puolikuolleina,
tilassa, jota he kutsuvat uneksi; mutta terveen ruumiin uni on Jumalan
lahja. Jumala antaa sen rakkaudesta; hänen hellyytensä tuudittaa meidät
lepoon joka ilta; hänen hyvyytensä kietoo pimeän esiripun ympärillemme
ja antaa auringon kätkeä polttavan paisteensa. Rakkaus tulee, sanoen:
"Nuku suloisesti lapseni, minä annan sinulle unta". Etkö koskaan ole
saanut kokea, miltä tuntuu virua vuoteellaan ja turhaan ponnistella
saadakseen unta? Kuten Darius'esta sanotaan, siten sinustakin
voitaisiin sanoa. "Kuningas lähetti noutamaan soittajansa, mutta uni
luopui hänestä". Sinäkin koetat tarttua uneen kiinni, mutta se pakenee:
Kuta enemmän ponnistelet nukkuaksesi, sitä varmemmin pysyt valveilla.
Terveellisen levon hankkiminen on ulkopuolella omaa voimaamme. Sinä
kuvittelet kiinnittäväsi ajatuksesi johonkin määrättyyn asiaan, siksi,
kunnes se haihduttaa kokonaan huomiosi ja niin muka nukut; mutta
huomaat, ett'et kykene siihen. Kymmensin tuhansin lentää asioita
aivojesi lävitse, ikäänkuin koko maailma pyörisi silmiesi edessä.
Kaikki, mitä jonkun kerran ennen olet nähnyt, näet hurjassa vilinässä
silmiesi edessä. Jos suljet silmäsi, niin näet kumminkin, ja löytyy
korvissasi, päässäsi ja aivoissasi asioita, jotka eivät tahdo jättää
sinua rauhaan. Uni on halveksinut päänalustaasi, jolla tahdoit kytkeä
sen valtaasi. Jumala yksin sulkee samalla tavalla laivapojan silmät
huojuvassa mastossa kuin lahjoittaa yksinvaltiaallekin unen mukavassa
sängyssään: sillä ei kaikilla ponnistuksillaan, kaikkia tarjolla olevia
keinojakaan käyttämällä voisi kuningas nukkua, vaan heitteleytyisi
vuoteellaan sinne ja tänne, kadehtien mielessään alhaista orjaansa,
jonka pään alle väsymys hyväilevällä kädellään on pehmeän alustan
asettanut. Jumala se on, joka virvoittaa sieluamme ja tarjoo meille
unta väsyneiden ruumiittemme virkistykseksi, niin että vahvistetuin
voimin voimme herätä koittavan päivän vaivoihin.

Kuinka kiitolliset meidän tulisi ollakaan unesta! Uni on paras
tunnetuista lääkäreistä. Uni on parantanut useampia kipuja väsyneissä
jäsenissä kuin kehutuimmat lääkärit maan päällä. Uni on paras
lääke; mainioin parannuskeino kaikkien niitten joukossa, jotka ovat
kirjoitetut lääkintä-opin sivulle. Ei mikään lääkärin taikajuomista
voi kilpailla unen kanssa. Mikä suuri armo onkaan että se yhtä paljo
kuuluu meille kaikille! Jumala ei ole tehnyt unta rikkaan yksityiseksi
erikoisoikeudeksi; hän ei anna sitä yksistään ylimykselle tai
rikkaalle, niin että he voisivat käydä yksin tällä nautinnolla kauppaa,
jota he yksinomaan voisivat edukseen käyttää, ei, hän ei unhoita
köyhintä ja alhaisintakaan. Niin, löytyyköhän eroitusta, työmiehen
uni on suloinen, syököön hän sitte vähän tai paljo. Joka tekee työtä
kovimmin, nukkuu raskaimmin. Peräti mukavissa olosuhteissa ei löydy
lepoa; vaan käännyttelee levottomuus nukkujaa sinne ja tänne untuva
vuoteella. Mutta kun työmies kestettyään päivän ankarat ponnistukset,
jotka hänen voimansa ovat uuvuttaneet, heitäksen vuoteelleen, nukkuu
hän heti: ja herätessään kiittää hän Jumalaa, että on saanut herätä
tervein voimin. Et tiedäkään missä kiitollisuuden velassa olet
Jumalalle nukuttuasi yön rauhallisesti. Jos saisit viettää unettomia
öitä, oppisit arvoa panemaan sille siunaukselle, jonka uni mukanaan
tuo. Jos viikkokausia viruisit vuoteellasi, kiittäisit Jumalaa siitä
kuten armonosoituksesta. Sillä uni on Jumalan armonosoitus; se on
kallisarvoisimpia lahjoja, lahja, jota emme kykene arvostelemaan
ennen kuin se otetaan meiltä pois; vieläpä emme arvostele sitä kyllin
suureksi silloin kuin meidän pitäisi niin tehdä.

Psalmista sanoo, että on niin hullunkurisia ihmisiä, jotka kieltäytyvät
nukkumasta. Voiton tai kunnian himosta nousevat he aikaisin ylös ja
valvovat myöhään. Me olemme osalliset tähän hulluuteen. Olemmehan
nousseet aikaisin aamulla silmäilläksemme jotakin kirjakasaa, siten
lisätäksemme tietojamme; olemme valvoneet myöhään yöhön, kunnes sammuva
lamppu taasen huomautti meille auringon olevan nousemassa; silmiämme
pakoitti, ohimoissamme suonet sykkivät ja sydämemme löi kiivaasti. Kun
olemme työtä tehneet ahkerasti, olemme tulleet perin väsyneiksi; täten
olemme joutuneet syömään leipämme surumielin sen johdosta, että olemme
turmelleet terveyttämme. Monet liikemiehet tekevät täten työtä.

Emme tuomitse heitä sen takia; emme kiellä heitä myöhään valvomasta
ja aikaisin nousemasta, mutta muistutamme teille tätä kohtaa: "Se
on turha, että te varhain nousette ja hiljan maata menette, sillä
Jumala antaa ystävillensä heidän maatessansakin." Sanaa uni käytetään
raamatussa pahassa merkityksessä, osoittamaan nimittäin maailmallisten
ja aistillisten ihmisten tilaa. Monet ihmiset nukkuvat aistillisen
hyvinvoinnin ja laiskuuden unta; ja niitä he ovat, joista Salomo
sanoo, että he ovat tyhmiä poikia, jotka elonajalla nukkuvat, vetäen
puoleensa häpeätä; kun elonaika on ohitse ja kesä kulunut, eivät he ole
vapahdettuja. Uni merkitsee usein laiskuuden tilaa, voimattomuutta ja
välinpitämättömyyttä, jossa tilassa kaikki jumalattomat ovat, kuten,
raamatussa sanotaan: "On jo kyllin aika herätäksenne unesta". "Älkäämme
nukkuko kuten muut, mutta valvokaamme ja olkaamme raittiit."

Useita löytyykin, jotka nukkuvat laiskan unta ja antautuvat vetelän
velttouden patjalle; mutta heitä odottaa kauhea herääminen, jolloin
he huomaavat, että parannuksen aika on loppuun kulunut, että elämän
kultainen hieta on tiimalasista loppuun juossut; ja he ovat joutuneet
siihen maailmaan, jossa ei enää mitään anteeksi antoa löydy, mitään
toivoa, mitään pakopaikkaa, mitään pelastusta.

Toisissa paikoin on unta käytetty kuvaamassa väärää turvallisuutta,
joka perustuu yksistään maallisiin perusteihin, mutta jollaiseen uneen
moni kumminkin on tuuditettu. Katsele Saulia kun hän nukkuu huolettoman
turvallisesti, täysin maallisen voiman turvaamana. Hän ei ole Davidin
kaltainen, joka sanoi: "Rauhassa panen maata ja nukun; sillä yksin
sinä Herra annat minun asua turvallisena". Abner, Saulin sotajoukkojen
päällikkö on siellä, ja kaikki joukotkin nukkuvat, nukkuvat samoin
kuin Abnerkin. Nuku Saul! Nuku: Abisai seisoo päänalustasi vieressä
keihäs kädessä ja sanoo: "Salli minun lävistää hänet yhdellä ainoalla
iskulla". Vielä nukkuu hän: hän ei tiedä, että hän on lähellä
ijankaikkisen unen parrasta! Sellaisia ovat monet teistä, jotka nukutte
ja sielunne on vaarassa, saatana seisoo ylitsenne nojautuneena, laki
on valmis teitä lävistääkseen, kosto on valmistettu; myöskin sallimus
näyttää sanovan: "Joko lävistän? Annan hänelle tämän yhden ainoan
iskun ja hän ei enää herää". Mutta Jesus välimiehemme sanoo: "pysähdy,
pysähdy!" Ja keihäs tärisee jo. "Pysähdy! Säästä nukkujaa vielä yksi
vuosi; vielä löytyy toivo, että hän on heräävä pitkällisestä synnin
unesta". Kuten Sisera -- sanon minäkin sinulle, synnintekijälle -- jos
nukut turmion majassa, niin vaikka maallinen asemasi ei koskaan voisi
olla tyynempi ja suloisempi: nukut kuitenkin helvetin kynnyksellä.
Vihollinen kohottaa jo vasaransa ja naulansa kiinni lyödäksensä sinut
maahan, nukkuaksesi siellä ijankaikkisessa kuolemassa kärsimyksen unta,
joka on jotakin pelottavampaa kuin tavallinen kuolema.

Raamatussa mainitaan myöskin nautinnon uni, samallainen, joka uuvutti
Simsonin, kun hän menetti hiuksensa ja myös sellainen uni, joka
monen on nukuttanut, jotka ovat syntiin antautuneet ja heräävät
löytääkseen itsensä paljastettuina. Myöskin löytyy leväperäisyyden
uni, joka valtasi neitseet, joista sanotaan: "He tulivat uneliaiksi ja
nukkuivat;" ja lisäksi surun uni, sellainen, joka valtasi Pietarin,
Jakobin ja Johanneksen Getsemanen yrttitarhassa. Mutta nämät unen
lajit eivät ole Jumalan antamia. Ne ovat yhteydessä luonteemme
puutteellisuuden kanssa: ne valtaavat meidät, koska olemme langenneita
olentoja: ne hiipivät luoksemme, koska olemme syntyneet kadotetuista
ja turmeltuneista vanhemmista. Nämät unen lajit eivät ole Jumalan
siunauksia, joita Jumala lähettää yksistään rakastetuillensa.



Ravintolan isännän rukous.


Kerrotaan Rowland Hillin kerran matkallaan ollessa olleen pahoitetun
menemään yöksi ravintolaan, kun muuta paikkaa ei löytynyt. Ja kun
hänellä oli mukanaan pari hevosia ruokittavina, ja kun hän meni
ravintolan parhaaseen huoneesen, pidettiin häntä arvokkaana vieraana.
Tulipa isäntä sisään ja sanoi: "On hauska nähdä teitä, herra Hill".
"Tahdon jäädä taloonne yöksi," oli vastaus. "Sallitteko pitää
perherukousta kanssanne tänä iltana talossanne!" "En koskaan ole
pitänyt perherukouksen laista talossani," vastasi ravintoloitsia,
"eikä minulla ole haluakaan sen pitämiseen nyt". "Vai niin; laita
hevoseni ulos; minä en tahdo pysähtyä taloon, jossa ei haluta rukoilla
Jumalaa. Vie hevoset ulos". Kun hän kumminkin oli liika hyvä vieraaksi,
ajatteli mies enemmän asiaa ettei häntä kadottaisi ja lupasi että
perherukouksen saisi pitää. "Se on hyvä," sanoi Hill; "mutta", jatkoi
hän, "tahdon sanoa teille, että minulla ei ole tapana johtaa rukousta
toisten huoneissa. Teidän itsenne täytyy sitä johtaa." Mies vastasi,
ettei hän voi rukoilla. "Teidän täytyy," sanoi Rowland Hill. "Niin,
mutta en ole koskaan rukoillut". "Silloin, ystäväni, on teidän tänä
iltana aljettava," oli vastaus. Kun ilta sitten tuli ja perhe oli
polvillaan, sanoi Rowland Hill: "Jokainen rukoilee omassa huoneessaan:
teidän tulee rukoilla tänä iltana". "En voi rukoilla, _minä en voi_",
sanoi isäntä. "Miten, ihminen, olette saaneet kaiken tämän siunauksen
tänä päivänä ja voitteko kumminkin olla niin kiittämätön, ettette
voi kiittää Jumalaa sen edestä? Ja lisäksi, millainen synnintekijä
olettekaan olleet! Ettekö voi sanoa Jumalalle, millainen syntinen
olette ollut ja pyytää anteeksi?" Mies alkoi itkeä ja sanoi: "Minä en
voi, Herra Hill, minä en voi, se on tosi, etten voi!" "Niin sanokaa
siis Herralle, ett'ette voi; sanokaa hänelle ett'ette voi rukoilla ja
pyytäkää häntä itseänne auttamaan." Ravintolan isäntä parka lankesi
polvilleen. "Oi, Herra," sanoi hän, "minä en voi rukoilla; minä toivon
että voisin sen". "Näettekös nyt," sanoi Rowland Hill, "nyt olette
jo alkaneet rukoilla ja älkää koskaan lakatko siitä. Niin pian kuin
Jumala on saanut teidät rukoilemaan, olkoon sitte vähänkin, niin
älkää koskaan lakatko. Nyt tahdon rukoilla puolestanne". Ja niin hän
tekikin, eikä kauan kulunut aikaa ennenkuin Herra näki hyväksi tämän
ihmeellisen keinon kautta pehmittää ravintolan isännän kova sydän
ja johdattaa hänet Kristuksen tykö. Tahtoisin vielä sanoa kaikille
teille, jotka ette rukoile: puhukaa Herralle tästä puutteestanne. Esitä
Herralle toivomuksenasi, että Hän opettaisi sinua rukoilemaan: että hän
osoittaisi sinulle halusi tulla vapahdetuksi; ja ellet voi rukoilla,
niin sano hänelle aivan yksinkertaisesti, että hän antaisi sinulle
kaikki mitä tarvitset. Kristus on muusta huolen pitävä. Hän on verensä
priiskoittava rukouksesi ylitse; ja niin on Isä lähettävä Pyhän Hengen
antamaan sinulle enemmän uskoa ja enemmän luottamusta Kristukseen.



Kuoleman rangaistus.

Sijaissovituksen uhri.


Joku aika sitten kävi eräs naishenkilö luonani, "saadakseen minut,"
kuten sanoi, kuoleman rangaistuksen vastustajaksi. Kuuntelin niitä
päteviä syitä, joita hänellä oli tuotavana vastustaakseen ihmisten
hirttämistä murhasta, ja vaikka hän ei saanut minua asiasta
vakuutetuksi, en tahtonut vastustaa häntä. Hän esitti, että joku
murhantekijä suljettaisiin elinajakseen vankeuteen. Minä muistutin
silloin, että ihmiset, jotka puolet ijästään ovat olleet suljettuina
vankeuteen, eivät sillä ole tulleet rahtuakaan paremmiksi. Ja hänen
arvelunsa, että heitä pitäisi pakoittaa katumukseen, pelkäsin minä,
että se on vaan unelma. "Niin", sanoi hän hyväsydämisesti, "se johtuu
siitä, että meillä on ollut aivan väärä käsitys rangaistuksesta.
Rankaisemme ihmisiä, koska luulemme heidän ansaitsevan rangaistusta.
Meidän tulisi kumminkin näyttää heille rakastavamme heitä". "Aivan
niin, rouvaseni", sanoin hänelle, "sen toivon olen kuullut esitettävän
useita kertoja ja nähnyt monta kaunista kirjoitusta siitä, mutta
en luota siihen. Rangaistuksen tarkoituksena tulisi olla parannus,
mutta rangaistuksen perustana on rikollisen positiivinen rikollisuus.
Luulen, että kun ihminen tekee jotakin pahaa, on hän rangaistava
sen tähden, että synnin teossa löytyy rikollisuus, joka oikeuden
mukaisesti on rangaistava". Ei, tätä hän ei saattanut käsittää. Synti
hänen mielestään on jotakin aivan väärää, mutta rangaistus ei ole
mikään sopiva aate. Hän luuli että ihmisiä kohdellaan vankeudessa
liian julmalla tavalla ja että sen sijaan tulisi meidän osoittaa,
että rakastamme heitä. Jos heitä kohdeltaisiin hellästi ja rakkaasti
vankeudessa, tulisivat he sitä paremmiksi, siitä hän oli vakuutettu.

Tarkoituksella kehittääkseni hänen omaa teoriaansa, sanoin hänelle:
"Minä otaksuisin siis, että te tahdotte valmistaa rikoksen tekiälle
kaikkea elämän sulostusta vankeudessa, sillä saattaisi löytyä esim.
joku maankulkija, joka tusinoittain on tehnyt murtovarkauksia --
otaksun että antaisitte hänen illoilla istua mukavalla tuolilla
suloisen takkavalkean ääressä, sekoittaisitte hänelle lasin väkiviinaa
ja vettä, antaisitte hänelle hänen piippunsa ja kaikin tavoin kokisitte
tehdä häntä onnelliseksi, näyttääksenne hänelle kuinka paljon häntä
rakastamme! Ei, väkiviinaa ei hänelle annettaisi, mutta kaikki muu
tekisi hänelle hyvää. Minusta tuntuisi tuo mitä tehokkaimmalta
menettelyltä saada siten syntymään suurimpia pahantekijöitä. Luulen,
että tällä tavalla saataisiin hyvin suuri lukumäärä rosvoja; sillä se
olisi erinomainen keino edistämään rikoksia ja kaikellaisia konnan
töitä. Nämät kauniit teoriiat olivat niin yksinkertaisen kuin minun
mielestäni loppumattoman ilon lähde; roikaleitten hemmoitteleminen ja
heidän rikoksiensa käsitteleminen lasten leikkeinä, oli ajatus, joka
sai minut sydämellisesti nauramaan. Luulin huomaavani hallituksen
luovuttavan virkansa näille mainituille henkilöille ja noille
mainioille tuloksille heidän kanssaan rakkaudella kokeilemisesta.
Esivallan miekka muuttuisi rauhalliseksi puurokapustaksi, ja vankilat
mieluisiksi pakopaikoiksi niille, joiden maine on jonkun tahran saanut.

"Vähä toivoin kumminkin saavani nähdä aikakautta, jolloin tällaisia
aatteita saarnatuolista julistettaisiin, en luullut silloin
että jonakuna päivänä syntyisi jumaluustiede, joka polkisi alas
Jumalan siveellisen hallituksen korkeasta vakavuudestaan, joka
on luonteenomaista sille raamatussa! Mutta emmehän koskaan tiedä
tänään, mitä saattaa huomenna kohdata. Olemme saaneet elää aikana,
jolloin joku laji ihmisiä -- kiitos Jumalan, että ne eivät ole
baptisteja, vaikkakin surulla minun täytyy myöntää, että suuri joukko
baptistejakin on ruvennut heitä seuraamaan -- kokevat levittää sitä
oppia kansaan, että Jumala on kaikkein isä ja että meidän aatteemme
Jumalan menettelystä katumattoman kanssa tuomarin eikä isän tavoin,
ovat jäännöksiä vanhoista harha-opeista. Synti on näitten ihmisten
mielestä enemmän säännöttömyys kuin rikos, mieluummin erehdys kuin
pahe. Rakkaus on ainoa lisääntö, jota he saattavat käsittää. Ja Jumalaa
täydellisyydessään he eivät ole koskaan tunteneet. Muutamat näistä
ihmisistä ovat tunkeuneet kauvas epätotuuksien heteiköille ja vetisille
soille ja ovat valmiit selittämään meille, että oppi ijankaikkisesta
rangaistuksesta on naurettavaa. Itse teossa ilmestyykin nykyaikana
kirjoja, jotka pyytävät opettaa ettei löydykään mitään Herran Jesuksen
Kristuksen sovitusuhrin kaltaista. He käyttävät kyllä sanaa sovitus,
mutta sen merkityksen suhteen ovat he ottaneet paikaltaan vanhan
kulmakiven. He tunnustavat että Isä on osoittanut suurta rakkauttaan
köyhiä syntisiä kohtaan lähettämällä poikansa, mutta eivät myönnä
ettei Jumala olisi ollut järkähtämättömän vanhurskas armotyössään, ei
että hän olisi rangaissut Kristusta kansansa tähden, tai ettei Jumala
koskaan rankaisekaan ketään vihassaan, tai että yleensä ei löydykään
mitään vanhurskautta, lukuun ottamatta kasvattavaa oikeutta. Myöskin
synti ja helvetti ovat ainoastaan vanhoja sanoja, joita vast'edes
käytetään muutetussa merkityksessä. Ne ovat vanhanaikaisia käsitteitä,
ja me raukat, jotka jatkuvasti puhumme valitsemisesta ja armosta,
olemme jäljellä ajastamme.

"Olen usein ajatellut parhaaksi vastaukseksi näille uusille aatteille,
että todellista evankeliumia saarnattaisiin köyhille: 'Köyhille
saarnataan evankeliumia'. Olen varma siitä etteivät köyhät koskaan
opettele tämän uuden jumaluusopin evankeliumia, sillä he eivät voi
selvittää sen sotkettua vyyhtiä, ja sitä eivät voi tehdä rikkaatkaan;
sillä luettuasi loppuun tällaisen teoksen, ei sinulla ole pienintäkään
aatetta mistä kirja puhuu, ennenkuin olet lukenut sen lävitse kahdeksan
eli yhdeksän kertaa, ja silloin joudut miettimään, että olet ollut
sangen hullunkurinen olento ryhtyessäsi sellaiseen pintapuoliseen
väärään oppiin, sillä se katkeroittaa mieltäsi nähdessäsi Jumalan
totuuksia täten poljettavan jalkojen alle. Meidän täytyy torjua
tällaiset hyökkäykset totuutta vastaan, vaikkakaan emme hyväksyisi
taistelua. Me annamme kernaasti tunnustuksemme kanssaihmistemme tunnon
rauhalle ja toivomme myöskin että he lausuvat julki vakuutuksensa,
mutta jos he ryhtyvät näihin kalleisiin asioihin, silloin koskevat he
silmäteräämme. Voimme suvaita tuhansia ajatuksia maailmassa, mutta
sitä, joka loukkaa kallista oppia lunastuksesta Kristuksen ansion
kautta, häntä vastaan tahdomme panna suoran ja vakavan vastalauseen,
niin kauvan kuin Jumala suo meidän elää. Jos riistät meiltä nämät
ihanat opit, niin mihin joudumme, veljeni? Saamme laskeutua alas
kuollaksemme, sillä ei mitään ole jäljellä, joka ansaitsee elämää.
Olemme joutuneet silloin kuoleman varjon maahan, jos pidämme tämän opin
vääränä. Jos nämät asiat eivät olisi Kristuksen totuutta, jos ne eivät
olisi todellisuuksia, ei löytyisi mitään iloa viheliäisille ja kurjille
ihmisille Jumalan taivaan alla ja silloin olisi parasta ett'emme
koskaan olisi syntyneetkään. Voin sanoa Jonathan Edvard'in tavoin: 'Jos
joku voisi tyhjäksi tehdä evankeliumin oppeja, tulisi hänen kumartua
maahan itkeäkseen että ne eivät voi olla tosia sillä', jatkaa hän, 'se
olisi kauhein onnettomuus, joka maailmaa voi kohdata, että ne nähtyään
olisi pakoitettu havaitsemaan ne häviäviksi ilmaan, ikäänkuin niillä
ei itsessään olisi mitään todellisuutta'. Nouse, varustautuaksesi
Kristuksen totuudella, en tahdo sinun olemaan teeskentelijän, mutta
että olet varma. Älä anna näitten huonojen mielikuvien johtaa itseäsi
väärälle tielle, vaan seiso lujana. Älä anna vetää itseäsi pois
lujuudestasi jonkun järkiperäisen ja filosoofisen syvämielisyyden
kautta, mutta taistele lujasti sen opin puolesta, joka kerran pyhille
miehille annettiin ja pysy lujana vanhoissa, voimallisissa sanoissa
niiden alkuperäisessä muodossa, kuten meiltä olet kuullut, oppinut
nuoruudessasi, lukenutkin vielä kirjojen kirjassa, sillä tämä on
ijankaikkisen elämän tie."



Rowland Hill ja neiti Erskine.


Kerran kun Rowland Hill saamasi, sattui neiti Erskine ajamaan siitä
ohitse. Hän näki tuon lukuisan kuulijakunnan, joka saarnaajaa
ympäröi ja hän kysyi ajajalta: mitä ihmisillä siellä oli tekemistä.
"He kuuntelevat Rowland Hilliä," oli vastaus. Niin, hän oli paljon
kuullut tästä erinomaisesta miehestä, jota pidettiin sangen etevänä
saarnamiehenä, ja sentähden ajoi hän lähemmäksi. Tuskin sai
Rowland Hill hänet nähdä, ennenkuin hän sanoi: "Tulkaa, minä pidän
huutokauppaa, minä myön neiti Anna Erskinen". Neiti tietysti säpsähti
ja ihmetteli mitä saarnaaja aikoisi tehdä. "Kuka tahtoo hänet ostaa?"
Maailma astuu esille. "Mitä tahdot hänestä antaa?" "Tahdon antaa
hänelle kaikki tämän elämän loiston ja turhuuden; hän on tuleva
onnelliseksi naiseksi täällä, hän on tuleva hyvin rikkaaksi, hän on
saava monta ihailijaa, monta riemua on hän saava nauttia tämän elämän
ajalla. Sinä et häntä saa; hänen sielunsa on ijankaikkinen; liika
halvan hinnan tarjoot; annat vaan hiukkaisen; ja mitä se auttaa häntä
jos hän kaiken maailman voittaisi ja sielunsa kadottaisi".

Astuupa silloin esille toinen ostaja -- se on saatana. "Mitä tarjoat
hänestä?" "Niin" sanoo saatana, "minä antaisin hänen jonkun aikaa
nauttia kaikkia synnin huvituksia; hän on antautuva kaikkeen, joka
houkuttelee hänen sydäntänsä; hän on saava kaikki, mikä hyväilee
silmää tai korvaa; hän on syöksyvä joka syntiin ja paheesen, joka
vaan voi nautintoa hetkeksi tarjota". Miten aijot saatana, hänen
kanssaan menetellä ijäisyydessä? Sinä et häntä saa, sillä tiedän mitä
tarkoitat, antaisit hänestä polkuhinnan ja turmelisit hänen sielunsa
ijankaikkisesti.

Mutta tulee toinenkin -- tunnen hänet -- se on Jesus. "Mitä tahdot
hänestä antaa?" Herra Jesus vastaa: "Ei ole kysymys siitä mitä olen
antava, vaan siitä mitä olen antanut. Olen antanut henkeni ja vereni
hänen edestään; olen ostanut hänet, ja minä tahdon antaa hänelle
taivaan ijankaikkisesti; minä tahdon nyt antaa armoni hänen sydämeensä
ja kunnian ijankaikkisesti".

"Herra Jesus Kristus", sanoi Rowland Hill, "sinä saat hänet. Neiti Anna
Erskine, onko teillä jotakin kauppaa vastaan?" Hän oli kauniisti vaiti;
ei ollut vastausta annettavana. "Se on päätetty" sanoi Hill; "te olette
vapahtajan oma; olen kihlannut teidät hänen kanssaan, älkää koskaan
rikkoko tätä liittoa". Ja sitä hän ei tehnytkään koskaan. Iloisesta
ja pintapuolisesta ihmisestä tuli tästä hetkestä alkaen sangen vakava
ihminen, evankeliumin totuuden parhaita tukia niinä aikoina, ja
hän kuoli ihanassa vakuutuksessa saada astua taivaan valtakuntaan.
Jokaisen, joka tahtoo Kristuksen omakseen, hänet tahtoo myös Kristus
omakseen.



Jumala kaikille puhuvana,


Jokainen ihminen saa erityisen saarnan osakseen silloin kuin häntä
kutsutaan. _Talonpoika_ saa kuulla tuhansia saarnoja. Hän ei voi ottaa
askeltakaan, kuulematta enkelien äänten ja henkien äänen kehoittavan
häntä vanhurskauteen; sillä koko luonto puhuu enkelien kieltä hänen
ympärillään, jos vaan ihmisellä on korvaa sitä kuunnella. Löytyy
kuitenkin toisia, joilla on aivan vähän tilaisuutta ottaa huomioon
luonnon varoituksia, mutta Jumala kuitenkin on varustanut heillekin
varoituksia. Esimerkiksi sopii leipuri. Hän heittää puita uuniin,
siitä tulee uuni hehkuvaksi ja kuumaksi, jonne hän sitte leivät sysää.
Jos hän on jumalaton ihminen, on hänellä syytä vapista kuuman uunin
aukon edessä seistessään, sillä löytyy eräs teksti, joka hänen tulisi
hyvin ymmärtää siellä seistessään: "Sillä päivä on tuleva, joka palaa
kuten uuni, ja kaikki ylönkatsojat ja jumalattomat ovat kuten oljet ja
poltetaan. Heidät sidotaan kokoon ja heitetään tuleen poltettaviksi".
Uunista tulee kuuma ja polttava varoitus, ja leipurin sydän sulaisi
kuten vaha, jos vaan hän jotakin siitä välittäisi.

Katsele teurastajaa. Kuinka syytön eläin puhuukaan hänelle! Hän näkee
karitsan ikäänkuin nuolevan veistä, ja mulli menee mitään ymmärtämättä
teurastuspenkille. Miten tulisikaan hänen ajatella omaa loppuansa
teurastaessa näitä itsetiedottomia eläimiä! Meitä kaikkiahan ruokitaan
teurastusrahia varten, jotka elämme ilman Kristusta. Emmekö ole
hullumpia kuin mullikka, sillä eikö jumalaton seuraa pyöveliänsä, ja
eikö hän kulje tuhoojansa jäljessä helvetin kammioihin saakka? Kun
näemme juopon antautuvan paheesensa tai irstaan ihmisen heittäytyvän
synteihin, eikö hän ole härkä, joka kulkee teurastuspenkille? Eikö
Jumala ole teroittanut veistänsä ja asettanut kirvestänsä valmiiksi
kuolettaakseen tämän maan syöttökarjaa, jolloin hän on sanova ilman
linnuille ja kedon eläimille: "Olen valmistanut teille kosto-pidot, ja
te saatte kylläksenne syödä tapetun verta ja juopua sen virroista?"
Teurastaja, tässä on luento sinun ammattiasi varten; ja sinun toimesi
varoittakoon sinua.

Ja sinua, jonka kutsumuksena on istua päiväkaudet ja tehdä kenkiä
jalkoihimme, muistuttakoon se alusta, jonka päällä nahkaa taot, ettei
sydämesi olisi niin kova kuin se. Eikö sinua ole lyöty yhtä monasti
kuin sinä olet lyönyt tuota alustaa, ja kuitenkaan ei kivi-kova
sydämesi ole tullut särjetyksi tai pehmitetyksi? Ja mitä on Herra
lopulta sanova sinulle, jonka rinnassa hän löytää kivi-kovan sydämen,
sinulle, joka et ota varteen hänen kuritustansa ja varoittavaa ääntänsä.

_Juoman valmistaja_ muistakoon että millaista juomaa hän valmistaa,
sellaista saa hän juodakin. Muistakoon _astian tekijä_ varoa, ettei
hän tulisi rikki menneen astian kaltaiseksi. Katsokoon _kirjapainaja_
että hänen elämänsä painettaisiin taivaan kirjoihin eikä synnin mustaan
kirjaan. Maalari, ota huomioon, sillä maali ei ole riittävä, meidän
täytyy omistaa maalaamatonta todellisuutta.

Kukaties toimit siellä missä alinomaa käytetään vaakaa ja pituusmittaa.
Etkö voisi usein itseäsi opettaa tälle vaalle? Etkö voisi kuvitella
mielessäsi että suuri tuomari seisoisi evankeliumineen toisessa
vaakakupissa ja sinä toisessa ja hän sanoisi juhlallisella vakavuudella
sinulle: "_Mene, mene, tebel_ -- sinä olet punnittu ja köykäiseksi
havaittu". Sinä käytät myöskin pituusmittaa, ja kun olet mitannut,
leikkaat sen palan, jota ostaja tahtoo. Ajattele omaa elämääsi,
sillä on oleva määrätty pituutensa, ja joka vuosi viepi mittapuikkoa
lähemmäksi määräpaikkaansa, ja viimein tulevat saksit, jotka leikkaavat
elämäsi langan, ja pian se on päätetty. Mistä tiedät, milloin olet
viimmeiseen tuumaan päässyt? Mitä on se sairaus, jota nyt kärsit muuta
kuin saksin ensimmäinen leikkaus? Mitä on tämä jäseniesi vapistus,
tämä näkösi heikkous, tämä muistin puute, tämä voimasi väheneminen
muuta kuin saksien ensimmäisiä haukkauksia? Kuinka pian voitkaan olla
leikattuna kappaleiksi, päiväsi lasketut, kulutetut ja ikuisesti
kadotetut.

Mutta sanot, että sinulla on palvelijan toimi, jolla on kaikellaisia
askareita. Silloin pitää Jumalakin kaikellaisia luennolta sinulle.
"Palvelija odottaa palkkaansa, ja päivämies täyttää työpäivänsä".
Ajattele itseäsi kun kerran olet täyttänyt päiväsi maan päällä ja
olet vastaan ottava palkkasi. Kuka on silloin kanssasi? Jos palvelit
saatanaa ja lihan himoja, olet löytävä palkkasi maksuna kuuman
metallin, tai jos palvelet jaloa ruhtinasta Emanuelia, on palkkasi
oleva taivaan kultanen kruunu. Oi, onnellinen olet jos palvelet hyvää
herraa, sillä isäntäsi mukaan sinulle palkka maksetaan; työsi mukaan on
loppusikin oleva.

Tai työskentelet kynällä kirjoittaen taukoamatta hetkestä hetkeen.
Oi ihminen, tiedä että elämäsi on myöskin kirjoittamista. Myöskin
silloin kun et kynää pitele, kirjoitat lakkaamatta; kirjoitat
alituisesti ijäisyyden sivulle; joko kirjoitat syntejäsi tai pyhän
luottamuksen häneen, joka sinua rakasti. Onnekasta on oleva, oi
kirjoittaja, jos nimesi on kirjoitettu elämän kirjaan ja jos se muste,
jolla olet taivaan tiesi historiaan kirjoittanut on Kristuksen veren
haihduttama ja Jehovan suloinen nimi on otsallesi kirjoitettu ikuisesti
luettavaksi.

Olet kenties lääkäri tai kemisti -- joka määräät lääkkeitä tai
valmistat niitä. Jumala seisoo silloinkin vierelläsi ja kuiskaa
korvaasi: "Ihminen, sinä olet sairas; voin määrätä sinulle jotakin,
Kristuksen veri ja vanhurskaus, uskolla omistettuina, voivat sinun
sielusi parantaa. Voin valmistaa sinulle lääkkeen, joka sinut päästää
kaikista kivuistasi ja vie siihen paikkaan, jossa ei kukaan sano: 'Minä
olen sairas.' Käytätkö lääkettäni tai hylkäätkö sen?"

"Onko se niin katkerata, että sitä pakenet? Tule ja juo, lapseni, sillä
elämäsi siitä riippuu; miten olet säilyvä, jos hylkäät lunastuksen?"
Jos sulatat rautaa tai lyijyä tai muita metalleja, pyydä silloin Herraa
sulattamaan sydäntäsi ja valamaan sinut evankeliumin valimessa. Jos
teet ihmisille vaatteita, niin pidä silloin huolta että löytäisit
itsellesi ijankaikkisesti pysyvän vaatetuksen.

Jos olet rakennus-työssä päivät pitkään asettaen kiviä toisiinsa
saviruukulla. Ajattele silloin, että myös rakennat ijäisyyden varalta.
Oi, jospa itse olisit rakennettu hyvälle perustalle! Ja jospa
rakennuksesi ei olisi puusta, heinistä tai korsista, vaan kullasta,
hopeasta, jalokivistä ja sellaisista aineista, jotka eivät tulessa
kulu! Ota huomioosi ihminen, ett'et olisi Jumalan rakennusteline,
ett'ei sinua käytettäisi maan päällä rakennustelineenä kirkkoa
rakentaessa ja sitte kirkon rakennettua poltettaisiin sammumattomalla
tulella. Katso, että olet rakennettu kalliolle ja kivet ovat kiinni
perustassa tuolla punaisella cementillä, jonka nimenä on vapahtajan
kallis veri.

Kenties olet jalokivien kauppias ja hiot jalokiviä päivästä päivään,
suokoon Jumala että ottaisit huomioosi eron itsesi ja kiven välillä,
jonka kanssa työskentelet. Sinä hiot kiveä, ja sitä kauniimmaksi
se tulee, jota enemmän sitä hiot; mutta vaikkakin sinä olet tullut
tahkotuksi ja hiotuksi, vaikka sinä olet sairastanut kuolettavia
ruttotauteja ja kuumetauteja, seisten monasti kuoleman portilla, et
ole tullut sen selvemmäksi, vaan pimeämmäksi päin vastoin, sillä
sääli sinua, sinä et ole mikään timantti. Olet ainoastaan joku puron
kiillotan, kivi; ja sinä päivänä, jolloin Jumala tutkii jalokiviään, ei
hän ole paneva sinua niitten joukkoon; sillä sinä et ole jäsen Sionin
veljeskunnassa, jotka ovat kultaa arvokkaampia.

Mutta olkoon asemasi elämässä millainen hyvänsä, kutsumuksesi mikä
tahansa, niin kumminkin taukoamaton saarna on omallatunnollasi
kuunneltavana. Toivon että tästä hetkestä alkaen tahtoisit avata sekä
silmäsi että korvasi kuullaksesi niitä asioita, joita Jumala tahtoo
sinulle opettaa.



Epäluulonalainen ravintola.


Ananias-parkaa peloitti mennä Sauluksen tykö; hän piti sen yhtä
vaikeana kuin jalopeuran luolaan meneminen. "Jos menen hänen
huoneesensa", sanoi hän, "on hän samalla hetkellä vievä minut
Jerusalemiin, sillä olen yksi Kristuksen oppilaista, minä en tohdi
mennä". Jumala sanoo silloin: "Katso, hän rukoilee". "Jos niin on",
sanoo Ananias, "on se minulle kyllin. Jos hän on mies, joka rukoilee,
ei hän tee minulle mitään pahaa: jos hän on totisesti Jumalaa pelkäävä
mies, olen turvattu". Ole varma että aina voit luottaa ihmiseen,
joka rukoilee. En tiedä mistä se tulee, mutta myöskin jumalattomat
ihmiset pitävät arvossa vakavaa kristittyä. Monen isännän mieleen
on, että palvelijat rukoilevat; jos hän ei itse välitä uskonnosta,
niin pitää hän mielellään hurskasta palvelusväkeä, ja hurskaaseen
hän luottaa enemmän kuin muihin. On totta, että monta löytyy näistä
ihmisistä, jotka rukoilevat muodon vuoksi, joilla ei todellisuudessa
ole mitään rukouksesta omanaan; mutta niin pian kuin tapaat ihmisen,
joka todellisuudessa rukoilee, saat luottaa häneen ummessa silmin. Jos
hän todella rukoilee, et tarvitse häntä peljätä. Joka elää Jumalan
yhteydessä hiljaisuudessa, siihen voi myöskin julkisesti luottaa.
Tunnen aina itseni turvalliseksi sen seurassa, jonka tapana on lähestyä
armo-istuinta.

Olen kuullut pienen kertomuksen kahdesta herrasta, jotka matkustelivat
kerran Schveitsissä. Näin tulivat he kerran synkkään metsään, ja te
olette kuulleet kerrottavan kamalia kertomuksia majataloista näissä
yksinäisissä seuduissa, kuinka vaarallista niissä asuminen on.
Toinen matkailijoista, joka ei ollut uskovainen, sanoi kristitylle
matkatoverilleen: "Minä en halua ollenkaan tänne jäädä, talo on
sangon kummallisen näköinen". "Totta kyllä," vastasi toinen, "mutta
koettakaamme joka tapauksessa". Niin menivät he taloon sisälle, mutta
molemmista tuntui kaikki niin epäilyttävältä, ettei kumpikaan ollut
mielissään: ilman epäilystä olisivat he tahtoneet olla tällä kertaa
kotonaan Englannissa. Hetkisen kuluttua sanoi isäntä: "Herrani, ennen
vuoteelle menoa minä aina luen ja rukoilen perheeni kanssa; sallitteko
minun tehdä niin myöskin tänä ehtoona?" "Kyllä", vastasivat he, "aivan
mielellämme". Mennessään ylös rappusia, sanoi toinen, joka ei ollut
uskovainen: "Minua ei yhtään peloita nyt". "Miksi ei", kysyi kristitty.
"Koska isäntämme on rukoillut". "Mutta sittenkin", sanoi kristitty,
"näyttää siltä kun välittäisitte uskonnosta. Kun miehemme vaan rukoili,
voitte paneutua nukkumaan hänen huoneessaan ilman murhan tai ryöväyksen
pelkoa". Ja ihmeteltävän hyvästi nukkuivat molemmat. Suloisesti he
uneksuivat, sillä he tunsivat, että missä rukous on rakentanut huoneen
katon ja Jumalan pelko veistänyt seinät, ei kukaan voisi heille pahaa
tehdä. Tämä olikin se todistuskappale, joka voi vakuuttaa Ananiasta
menemään Sauluksen asunnolle.

Rouva Berryn tapana oli sanoa: "Tuhatkaan maailmaa ei voisi minua
pakoittaa lähtemään loukostani; jossa rukoilen". Minä sanoin: "Jos
nuo kaksitoista apostolia eläisivät teidän ajallanne; eikä seurustelu
heidän kanssaan voisi eroittaa teitä omasta rukouspaikastanne, ja
olisiko heidän seuransa vahingollinen sielullenne?"

Rukous on laiva, joka kuljettaa kotiin rikkaimman tavaravaraston
taivaan rannoilta. Rukous on maaperä, joka antaa rikkaimman sadon.

Veljeni, kun aamusella nouset ylös, kiinnittää sinua toimiesi
mietteet niin, että kaksi, kolme sanaa sanottuasi kiiruhdat maailman
hälinään; ja iltasella kun olet suurista ponnistuksista väsyneenä,
annat Jumalalle päivän hylkyosan, ja seurauksena on, ett'et koskaan
tule mihinkään yhteyteen hänen kanssaan. Syy siihen, että meillä ei
ole todellista uskonnollisuutta, on siinä, ettemme harjoita hiljaista
rukousta enemmän. Minulla on aivan vähäpätöiset ajatukset niistä
seurakunnista nyky-aikana, jotka eivät rukoile.

Sano papillesi: "Herra, meidän täytyy enemmän harrastaa rukoilemista".
Kehoita kansaa rukoilemaan. Pidä rukous-kokouksia, joskin olisi pakko
pitää se yksinäsi; ja jos sinulta kysytään kuinka monta oli saapuvilla,
niin sano, että meitä oli neljä. "Neljä, kuinka niin?" "Niin, olin itse,
Isä Jumala, Poika ja Pyhä Henki; ja meillä oli rikas ja todellinen
yhteys keskenämme". Meidän täytyy tulla todellisen jumaluuden voiman
vaikutuksen alaisiksi, sillä mitä muuten ovat monet seurakuntamme?
Herättäköön ja kehoittakoon Jumala meitä kaikkia rukoukseen, sillä
silloin me voittoon edistymme! Tahtoisin ottaa teidät kiinni, sekä
sitoa rukouksen tuliset siteet teihin ja lähettää teidät kylvämään
kunnes koko keto tulessa leimuten liekitseisi. Tahtoisin sanoillani
herättää tulipalon teissä ja sytyttää kaikki seurakunnat intoon Jumalan
kunnian puolesta.



Muutamia tavallisia hairahduksia.


Löytyy monta, jotka kuvittelevat että vapahdus ei voi tapahtua
muuten kuin jollakin määräämättömällä ja salaisella tavalla; ja
pappi sekoitetaan siihen, saaden siten lukea ansiokseen suuren osan
armotyötä. Niin kuulkaa nyt; jos ette olisi koko elämässänne nähneet
pappia, jos ette koskaan olisi kuulleet piispan aukasevan suutaan, ette
edes vanhimmankaan piispan, niin olisi vapahduksenne yhtä varma yhdelle
kuin toisellekin, jos vaan avuksenne huutaisitte Herran nimeä. Pappeja
olemme kaikki, jotka rakastamme Jesusta Kristusta, ja jokainen, jolle
Jumala on kyvyn antanut, on yhtä oikeutettu evankeliumia saarnaamaan.
Ei mitään papillista kättä, ei piispan kättelyä, ei mitään inhimillistä
asetusta ole tarpeen; me vetoomme ihmisen oikeuteen puhua mitä hän
uskoo sekä Jumalan Hengen kutsumukseen hänen sydämessään, joka
kehoittaa häntä todistamaan Hänen totuuttansa. Mutta yhtä vähän Paavali
kuin taivaan enkelikään, yhtä vähän Apollos kuin Kephaskaan voi tehdä
vapahduksellesi. Se ei lähde ihmisistä, ja yhtä vähän on paavilla,
arkkipiispalla, piispalla, papilla yleensä, tai jollakin muulla
ihmisellä armoa toisille annettavana. Jokaisen meistä täytyy mennä
lähteelle, turvautuen tähän lupaukseen: "Jokainen joka Herran nimeä
avuksi huutaa, tulee autuaaksi". Vietäköön minut Siperian kaivoksille,
jossa olisin estetty kuulemasta evankeliumin saarnaa: jos vaan avukseni
huudan Kristuksen nimeä, niin on vaellukseni aivan yhtä suora papitta
kuin hänen kanssaan, ja tie taivaaseen on yhtä selkeä Afrikan erämailta
ja vankeuden kammioista kuin Jumalan pyhätöistä. Kaikki kristityt
kumminkin rakastavat pappiansa hänen sanojensa tuottaman virkistyksen
tähden, joskaan se ei ole mikään autuuden ehto; ja vaikkakaan he eivät
pane luottamustaan pappiin tai saarnamieheen, on kumminkin kaunista
kuulla Jumalan sanaa, ja "suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa
julistavat".

Toinen sangen yleinen erehdys on, että joku hyvä uni pidetään
erinomaisena keinona vapahdukselle. Monet teistä eivät luulekaan
kuinka laajalti tämä erehdys on vaikuttamassa; minä tiedän sen.
Monella ihmisellä on se käsitys, että jos näkevät Herran unessa,
tulevat he autuaiksi, jos näet hänet ristillä, uneksut enkeleistä tai
kuulet Jumalan sinulle sanovan: "Syntisi annetaan sinulla anteeksi,"
niin on kaikki hyvin; mutta jos et näe kaunista unta, niin et tule
vapahdetuksi. Näin uskoo koko joukko parempaa väkeä. Jos näin olisi,
niin tulisi meidän, edistääksemme asiaa, syödä opiumia, sillä ei löydy
ainetta, joka enemmän saattaa uneksimaan; ja paras neuvo, jonka voisin
antaa, olisi se, että jokainen pappi saisi jakaa opiumia suuret määrät
ja panna ihmiset uneksumaan itsensä taivaaseen.

Pois nämät tyhmyydet, sillä ei niihin ole mitään arvoa pantava. Kuinka
unet, jotka ovat hillittömän mielikuvituksen tuotteita, voisivat
kelvata keinoksi vapahdukselle? Olette kenties kuulleet Rowland Hillin
hyvän vastauksen: kumminkin kerron sen tässä paremman puutteessa. Kun
eräs naishenkilö selitti hänelle olevansa vapahdettu, koska oli nähnyt
unta, sanoi Hill: "On hauskaa nähdä kauniita unia, mutta tahdon katsoa
miten valveilla ollessanne menettelette; sillä jos käytöksenne ei ole
yhteydessä evankeliumin vaatimuksen kanssa, en tahdo antaa palanutta
puolukkaa unistanne." Olen ihmetellyt, miten ihmiset ovat saattaneet
taidottomuudessa edistyä niin paljon kuin olen saanut kuulla heidän
kertomistaan unista. Typerät raukat, parhaillaan nukkuessaan näkivät
he taivaan portit aukenevan, ja valkea enkeli tuli ja pesi heidän
syntinsä, ja näin he saivat syntinsä anteeksi; ja sen jälkeen heillä
ei ole ollut pelkoa eikä epäilystäkään. Olisi aika alkaaksenne silloin
epäilemään; sangen tärkeä aika; sillä jos toivonne on tällainen, on se
kurja. Muistakaa kirjoitetuksi: "Jokainen, joka Herran nimeä huutaa,"
eikä jokainen joka hänestä uneksuu.

Unet voivat olla hyödyksi. Joskus ihmiset ovat säikähtäneet niiden
takia ja menettäneet mielensä; mutta oli niin parempi, kuin että he
olisivat pysyneet selväpäisinä ja tehneet pahaa; ja täten oli unista
hyötyä. Monia ihmisiä ovat unet tehneet levottomiksi, mutta niitä
uskominen on varjon tavoittelemista, kuplille rakentamista, jotka ensi
tuulen puuska hajottaa. Muista, ettet tarvitse mitään näkyä, mitään
erityistä ilmestystä! Jos sinä olet nähnyt näyn eli unen, et tarvitse
sitä halveksia, se on voinut olla sinulle siunaukseksi: mutta älä pane
siihen luottamustasi Jos sinulla ei ole mitään senkaltaisia ollut, niin
muista, että ainoastaan Jumalan nimen avuksihuutaminen on pantu ehdoksi
lupauksen täyttämiselle.

Löytyy taas toisia ihmisiä, jotka luulevat tarvitsevansa erityisiä
tunnelmia tuntea, sillä muuten he eivät muka voi tulla vapahdetuksi.
Eräs vaimo pyysi kerran päästä kirkkomme jäseneksi. Kysyin silloin
häneltä, jos hänen sydämessään on muutosta tapahtunut. "Kyllä, herra,"
vastasi hän, "niin merkillinen muutos; minun rinnassani tuntui niin
oudolta, ja kun rukoilin eräänä päivänä, tuntui niin kumma muutos
minussa, etten tietänyt, mitä minulle oli tapahtunut. Ja kun minä olin
eräänä ehtoona kirkossa, niin tuntui kokonaan toiselta kuin ennen; niin
helpolta". "Kyllä köykäisyydessänne sen uskotte, mutta ei mitään muuta,
pelkään minä". Tuo hyvä vaimo oli kyllin vakava; hän luuli kaikki
nyt hyvin olevan, sillä joku vika oli ollut hänen keuhkoissaan tai
muu ruumiillinen vaiva häirinnyt häntä. "Ei", kuulen teidän sanovan,
"niin hulluja eivät ihmiset voi olla." Voin vakuuttaa teille, että
monella ei ole korkeampaa käsitystä taivaasta kuin tuollainen; sillä
tahdon esittää nyt aivan tavallisen käsityksen. "Ajattelin", sanoi
eräs henkilö, joka kerran kävi luonani, "että Kristus voisi ottaa yhtä
helposti syntini pois, kuin hän hajoittaa pilven. Ollessani puutarhassa
oli pilvi auringon edestä poikessa parin minuutin ajan, joten aurinko
pääsi paistamaan. Silloin ajattelin itsekseni: Herra ottaa pois kaikki
syntini". Tällaisen naurettavan käsityksen ette luulisi monesti
esiintyvän. Sanon sen, että se todellisuudessa tapahtuu sangen useasti.
Ihmiset otaksuvat, että tolkuttomin mielettömyys maan päällä on
jumalallisen armon ilmestys heidän sydämissään.

Ainoa tunne, jota koskaan tarvitsen kokea, on juuri tämä: olen
syntinen, ja Kristus on Lunastajani. Pidä sinä kiinni näyistäsi
ja ihastuksen ilmauksista; ainoa tunne, jota halajan, on katkera
katumus ja nöyrä usko; ja jos sinä köyhä syntinen saat tuntea samaa,
olet vapahdettu. Niin, muutamat ihmisethän luulevat, että heidän
täytyy saada sähkö-isku, koskea jotakin merkillistä, joka vaikuttaa
kiireestä kantapäähän. Kuulkaa mitä raamattu sanoo: "Sana on juuri
sinun tykönäsi, suussasi ja sydämessäsi. Jos sydämestäsi uskot Herraan
Jesukseen Kristukseen ja suullasi tunnustat hänet, tulet autuaaksi."
Mikä on tarkoituksesi naine sisällyksettömine uninesi ja luonnottomine
havaintoinesi? Kaikki, joka on tarpeellista, sisältyy siihen, että apua
tarvitsevana syntisenä tulet Kristuksen tykö ja antaudut hänen syliinsä.

Silloin on sielusi turvallinen, ja kaikki näyt yhteensä eivät voi tehdä
sitä turvallisemmaksi.

Ja vielä eräs harha-luulo on minulla ojennettavana. Hyvin köyhän kansan
keskuudessa -- ja monen luona heistä olen käynyt -- kansan, joka
on sangen köyhää ja taitamatonta, on se luulo yleinen, että ehtona
autuuteen on jonkullainen taito osata lukea ja kirjoittaa. Kenties
hymyilette tälle, mutta minä tiedän sen varmaksi. Usein sanoo köyhä
vaimo: "Tästä ei ole mitään hyötyä näin köyhille, taitamattomille
olennoille kuin me olemme; ei minulla ole mitään toivoa; en osaa
lukea. Tiedättekö herra, ett'en tunne kirjaintakaan. Luulisin voivani
tulla vapahdetuksi jos osaisin edes vähän lukea; mutta taitamaton
kuin olen, en ymmärrä miten sitä voisin, sillä ei minulla ole mitään
kykyä oppiin". Samallaisia käsityskantoja olen tavannut muuallakin,
sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka oppisivat lukemaan jos vaan
tahtoisivat. Ja ketään lukutaidottomia ei ole, muutoin kuin laiskuuden
takia.

Ja kumminkin jättäytyvät he jäykästi välinpitämättömiksi vapahdukseen
nähden, selittäen että pastorilla on mahdollisuus tulla autuaaksi,
sillä hän osaa lukea niin kauniisti; lukkari voi tulla autuaaksi,
koska hän sanoo "amen" niin kauniisti; "hänen armonsa" voi tulla
autuaaksi, sillä hän tietää niin paljo asioita ja kun hänellä on niin
paljo kirjoja kirjastossa; mutta että heillä ei ole mahdollisuutta,
kun he elävät tietämättömyydessä, ja siksi on se mahdottomuus. Ystävä
parka, paljon et tarvitse tietää, tullaksesi taivaaseen. Kehoitan sinua
tietämään niin paljon kuin mahdollista; älä ole leväperäinen tietoja
hankkiessasi. Mutta mitä tulee taivaaseen pääsyyn, on tie niin selvä
että: "Yksikertaisinkaan ei voi siitä eksyä".





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Viisauden sanoja - Mieleen pantavia kertoelmia" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.