Home
  By Author [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Title [ A  B  C  D  E  F  G  H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  W  X  Y  Z |  Other Symbols ]
  By Language
all Classics books content using ISYS

Download this book: [ ASCII ]

Look for this book on Amazon


We have new books nearly every day.
If you would like a news letter once a week or once a month
fill out this form and we will give you a summary of the books for that week or month by email.

Title: Kylän lauluja
Author: Larin-Kyösti
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
Copyright Status: Not copyrighted in the United States. If you live elsewhere check the laws of your country before downloading this ebook. See comments about copyright issues at end of book.

*** Start of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Kylän lauluja" ***

This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document.



KYLÄN LAULUJA

Kirj.

LARIN-KYÖSTI



Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1898.



SISÄLTÖ:

Kylän laulu.

Kevään alussa.
Kuulutuksilta.
Herrastuomari.
Kylän lahdella.
Tietäjissä kävijä.
"Liian viisaan Luoja korjaa!"
Piirilauluja, I, II, III.
Armasta etsiessä.
Veijari-Heikki.
Korven kohdussa.
Maantien tölli.
Metsien kulkijat.
Salapolttaja.
Helkavirsiä:
  I. Nyt on helluntai.
 II. Rakkauden korkea laulu.
Kili-Aatu.
Voi, hento Henna.
Talkoopolska.
Mustalaispoika.
Erotessa.
Sulle ma laulan.
Kyytipojan rallatuksia.
Maailmalla.
Suntion Sanna.
Suntion arkilaulu.
Puron suru.
Lammaspaimen.
Köyrinä.
Poutasäällä.
Koko maaliman polska.
Orvon kyyneleet.
Reservilomalla.
Heili ja leili.
"Oma tupa, oma lupa".
Leenan Jukka.
Jouluksi kotiin.
Neitosen valitus.
Salakrouvissa.
Kotiin palaaja.
Min marjain.
Kukka yrttimäel.
Kyyhky ja haukka.
Takamailla.
Lypsäjän hyräilyä.
Uusi juhannuslaulu.
Matkan varrelta.
Kuutamolla.
Lumppuri.
Markkinatyttö.
Syyssumussa.

"Riuvun veto".

   I. Alkulaulu.
  II. Riuvun veto.
 III. Taloon tulo.
  IV. Kiitoslaulut.
   V. Lopettajaiset.

Sananselityksiä.



Kylän laulu.


    Ma hiivin heltehestä kaupungin,
    ma jätin tomut, tehtaan tummat sauhut
    ja pyöräin pärinät ja koneen pauhut
    ja pikku kiistat poroporvarin.

    Näin vastassani uuden maailman,
    tien kukka nuokkui, rastas lauloi puulta
    ja raitis tuuli puhui salmen sivulta,
    näin vihreet ha'at ja kullat taivahan.

    Näin lahden luona kylän iloisen,
    se illan suussa ikkunoineen hohti,
    ma kylälaulun kuulin -- polku johti,
    ma laaksoon sinne kuljin hyräillen -- --



Kevään alussa.


    Roudan kahleet sulaa, haipuu halla,
    mahlaa juoksee, koivut punertaa,
    Rantapellot piilee tulvan alla,
         kantaa luntaan,
         korpi nukkuu untaan,
         jalan alla kirsi notkahtaa.

    Ujot vuokot nostaa siniterää,
    paju ve'essä seisten kukkii jo,
    puron lauluun nurmen nukka herää,
    läpi usvain paistaa aurinko,
         päivää kaihoo kukka,
         päivää peippo rukka,
         paltaaltaan myös orasvainio.

    Keltasirkku hyppii kannollansa
    pesäpuuhiansa epäillen,
    maanmies kulkee toukohuolissansa
    taivaan kantta kauvan katsellen.
         Vettä sataa, sataa,
         kun hän pellon lataa,
         kivet tieltään kiskoo huokaillen.



Kuulutuksilta.


    He kulkivat kirkolta kahden,
    kuni kulkunsa karkelo ois,
    kuni joutsenet ui yli lahden,
    he soutivat soitossa pois.

    He kulkivat kotia kohti
    ja kirkon kellot ne soi,
    puna puhtahin poskilla hohti,
    kuni taivas, mi ruskoa loi.

    Hääviestiä kellot kantoi,
    yli seudun kaiku sen toi,
    joka puu elon siimestä antoi,
    joka oksalla liverrys soi.

    He riensivät kotia kohti,
    polun kukkaset taittua sai,
    suli katse ja katsetta johti,
    oli kirkkahin sunnuntai --



Herrastuomari.


    Oli Runtunen terhevä maanmies kerran
    ja kultaa kuljetti pellollaan,
    mut nyt hän on herra ja tuomari herran
    ja herrastuomari arvoltaan.

    Nyt sillä on verkainen sortuuki yllä,
    sai arvorahankin rinnalleen
    ja korkean lain hän tuntee kyllä
    ja koukut konnien tarkalleen.

    Hän on tän kylän ylpeys, kerma ja sakka
    ja siknatyöristä käydä voi,
    toi silkissä kirkoll' on tuomarin akka
    ja noi ne on lapsia tuomarin, noi -- ...!

    Kai pellot on kynnöttä, maassa on aita
    ja ladot sekä myllyt on kallellaan,
    viis siitä, jos virka ei kasvata maita,
    kun Pollell' on käräjäkauroja vaan!

    Nääs, virka on valta ja valta on herran
    ja tartteehan tottua arvohon,
    kotitarpeiksi järkeä hiukan verran
    ja siinä on mies, sitä Runtunen on.

    Ja ristin hän saa, kun hän kuolee kerran,
    tää patsaspiirros on haudallaan:
    "Täss lepää Runtunen armossa Herran,
    oli herrastuomari arvoltaan."



Kylän lahdella.


    Jo lahdelta kuuluvi tyttöjen laulu
    ja pojat ne soutavat jouten vaan,
    ilo illalla on, surulaulu ja leikki,
    ei huomista muistele ainoakaan;
    on ruuhessa Ansu ja Veijari-Heikki
    ja Henna se kirkas ja hiljainen Tilta,
    niin lenseän lämmin on kesäinen ilta,
         humuharppua tuulonen lyö.

    Ja Heikki se veitikka viskovi vettä
    ja Henna se huiskivi huivillaan,
    mut Tilta vaan Ansunsa polvilla kiikkuu,
    ne kahden keulassa kuiskivat vaan.
    Ja ruuhi se ääneti liukuu ja liikkuu,
    jo saarien sorsat ja kaijat nukkuu,
    vain männikön rinnassa käkönen kukkuu,
         ruisrääkkäkin laihosta soi.

    Mut lahdelta kuuluvi sammuva laulu,
    pois pojat jo soutivat teljoillaan,
    yön sointuja viidakkorannikot kantaa,
    ne on kaikuja onnessa nukkuvan maan;
    koin-rusko se kultavi lännen rantaa --
    jo tirske ja laulelu toisiinsa vaihtuu
    ja airojen loiskekin tuulessa haihtuu,
         käen huilukin vaikeni jo...



Tietäjissä kävijä.


    Tuoltapa tulee neitoja sarja,
    tän kylän tyttöjä joukottain,
    keskellä takkelan nokkela Emma,
    kallis ja kaunis kuin maito ja marja,
    siit' ois köyhälle rengille remma,
    kun sen saisin ansaani vain.

    Mut siin' on temppu ja terhakka vasta,
    käärmeenä käsistä se luikahtaa,
    kiiltää ja kuultaa ja päätäni huumaa,
    enkä ma lakkaa rakastamasta,
    enkä ma ehdi tiimassa tuumaa,
         enkä ma neitoa vihille saa.

    Huuhkainunnuilla aittaansa kaarsin,
    Tietäjä-Tiitalta taikoja hain -- -:
    kirkonpäreistä puuron jo keitin,
    kolmet haudat ma sarvella saarsin,
    neljät neuvot ma tuleen heitin;
    niistä ma naurun palkaksi sain.

    Ootappa, äitisi puoleen ma puutun,
    kankean luontosi norjaksi saan,
    silloin et mulle sa naurele Emma,
    kun susimustaksi suutun ja muutun:
    saat sinä olla ruot'ukon remma,
         enkä ma hurjasta huolikkaan!



"Liian viisaan Luoja korjaa!"

Sananparsi.


    Voi, paitaressu ja äidin kulta,
    voi, polven korkuinen pellavapää,
    se on niin viisas, se on niin vanha,
    kuin nyt jo miettisi elämää.

    Ei naura vehkeille kylän lasten
    ja allapäin se vain astelee,
    se lelun saapi ja lelun rikkoo
    ja kysyy, miksi se helisee?

    Ja isä miettii: "Sun Luoja korjaa,
    mun viisivuotias pellavapää!" --
    ja kädelle kylmästä sierauneelle
    käy kuuma kyynel ja siihen jää --



Piirilauluja.


    I.

    Tui ja tui ja teijaa,
    ei ne pojat veijaa,
    Jukka rukka naapurista,
    velmu Heikki Huittisista,
            tutisten ne käy kuin haavat,
            noinpa pitkän nenän saavat,
                       pitkän saavat!

    Voi ja voi ja Jukkaa,
    pyhät siivos tukkaa,
    Leenan kera kirjan suori,
    kukkasia kirjan kuori,
            nuori poika, poika parka --
            kirkoll' on niin lystin arka,
                       on niin arka!

    Kutti, kutti Heikki,
    heitä turha leikki,
    soita kieron ketun kieltä,
    etpä muuta neidon mieltä,
            tuumit noita, tuumit näitä,
            tuumit kai jo remuhäitä,
                       kai jo häitä!

    Kiero Heikki kuule,
    Jukka rukka kuule,
    rukkaset te saatte varmaan,
    sillä löysin oman armaan,
            oikein sorjan, norjan löysin,
            kiinnitin sen lemmenköysin,
                       lemmen köysin!


    II.

    (Sävel: Hihhei nyt sinäkin...)

    Tullos nyt leikkihin,
    helkanurmelle piirihin,
    siellä silmä loistaa,
    laulu laulun toistaa,
    illan suussa siellä
    nuoret nuorten miellä
    lehdon liepeillä leikainoi!

    Älä muista mun murettain,
    ole onnessa omanain,
    älä enään estä,
    oikein sydämmestä
    anna kättä mulle,
    metsäruusun sulle
    lehdon liepeiltä lennätän!

    Käänny ja tanssi taas,
    tääll' on mättäiset marjamaas,
    en ma pyydä muuta,
    anna simasuuta,
    karkeloissa näissä,
    sydänkesän häissä
    lempi lehdossa leikainoi!


    III.

    (Sävel: "Anna kättä sun kullallesi,
            pieni ruusun nuppu!")

    :|: Neijot laulaa täyttä kaulaa,
         minä keskellä harhaan; :|:
    "Tule, ota kultasi, iki-omaks saat,
         siron, siistin ja parhaan!"

    :|: Minä kurkkaan joka nurkkaan,
         joka katse on tulta. :|:
    Voi, noita neitukan nuppusia vaan,
         rauhan vievät ne multa!

    :|: Toi on korja ja tää on sorja,
         minä seison ja emmin. :|:
    Tulkatte heitukat kilvan kaikki siis,
         joka kukkaa ma lemmin!



Armasta etsiessä.


    Heinäsirkka soittaa armaalleen,
    siskoansa sammalkukka kaulaa,
    pienin lintu kuuli kutsun kaiholleen,
    järvet hymyilee ja päivä laulaa,
    maata taivas tavoitella voi,
    tuulen, aallon yhteislaulu soi;
    minä sielun siskoani etsin kaikkialta,
    linnut ilkkui mulle lehväin alta:
         etsit ystävää ja omaa pesää,
         oottaa saat kai monta, monta kesää.



Veijari-Heikki.


    Hän on hulivili poika ja reima ja huima,
    ja viekas ja viisas se Heikki,
    voi, elkätte tyttöset luottako Heikkiin,
    kas, rakkaus sille on leikki!

    Kun juuri hän Annille lehdossa vannoi,
    jo riihellä Maijan sai paulaan
    ja illan tullen hän sieltäkin hiipi
    ja kapsahti Kaisun kaulaan.

    Hän on leikissä lieto ja soitossa sorja,
    paras teikari tanssissa illoin,
    kun hän toista silmäänsä vilkuttaapi,
    voi teitänne tyttöjä silloin!

    Sata heiliä hällä ois, häitä jos viettäis,
    sata syntiä hällä on varmaan,
    ja poskenne marjat hän maistoi ja heitti
    ja löysi ain uuden armaan.

    Hän on maaliman kulussa maireensa saanut,
    iloveitikka, veijari-Heikki.
    Voi, älkätte luottako tyttöset Heikkiin,
    kas, rakkaus sille on leikki! --



Korven kohdussa.


    Kas, kuinka sanajalka, sammal heloittaa
    ja tuutuu huminassa kulokorven,
    käy latvain laine sinisalon taa,
    soi metson soidin rahkasuolta,
    ja kuule helyääntä vaskitorven,
    mi satakaijuin kaukaa tuolta
         taas vuoriin ponnahtaa.

    Tääll' itse luonnotar kai asustaa
    ja uinuu satulinnan iltakasku,
    vain ontto oksa joskus rasahtaa
    ja kuusiholviin leijaa siipi.
    Kuin läpi seulan hehkuu illan lasku,
    sen rusko korven rintaan hiipii
         ja kultaa kanervaa.

    Ja korven iltajuhlan huminaan
    lens ventomieli, nuori kulorastas,
    se soitti suvipäiväin riemujaan
    ja onnestansa puhui puille --
    Ja kaukaa torven heikko kaiku vastas,
    jo painui taivaan silmä maille muille,
         jäi korpi uinumaan.



Maantien tölli.


    Puolukkana mättähällä puunti tölli pieni
    maantien virstapaalun luona omenapuiden alla,
    siitä suvi-aamuin kulki kaunis metsätieni,
    siellä kirkas helosilmä se istui ikkunalla.

    Tyttö polki rukkiaan ja kosijoita väisti,
    lauloi: "mik' on neidon olla nuorella ijällänsä."
    Vanha vaari kanteleellaan rahinpuilta säisti
    mietti elon iltaansa ja viritti virsiänsä.

    Nyt ei raiju laulu eikä kulje rukin rullat,
    helosilmä tehtaan työssä on hiekkaa vääntämässä:
    virsi katkes... vanhan vaarin peittää kirkkomullat,
    sunnuntaisin haudan luona on tyttö itkemässä.

    Omenapuut kukkii taas ja tuoksuu kesä-illat,
    maantien tölli kallellaan on valko-oksien alla,
    siellä reuhaa mustalaiset, kulkuriset pillat,
    rukki on jo poltettu ja laudat on ikkunalla.



Metsien kulkijat.


    Kuljin sinisalon polkuja pitkin,
    kaikui lauluni ääni --
    voi, siell' oli karjani,
    ja siell' oli marjani
    ja juolukat huumasi pääni.

    Päivän päähän kuljin ja päivässä päihdyin
    enkä ma voinut muuta,
    kun kulkija metsien
    tuli ääntäni etsien
    ja se antoi mesisuuta.

    Kuljin koko kesän, ilosta ma juovuin,
    nauroin ja itkin hullu,
    voi, kuule, mun karjani,
    ja kuule, mun marjani:
    nyt kulta on mullekin tullu!



Salapolttaja.


    On ylläin tahrittu sarkanuttu,
    ma olen hylky ja konnan tuttu,
    ei kättä lyö mulle kunnon mies,
    kai perii tyrmä mun, kuka ties,
    ei naista mulla, jot' armastais,
    ei äitikultaa, ken lohduttais.

    Ja valelohtu on viinan keitto
    ja soinen sumu se mun on peitto,
    on hevosloimi mun vuode yön,
    mi muilta jäi, sen ma nälkään syön,
    ja pilkka pistää kuin veitsen pää,
    kun juomaveikkoni hähättää.

    Mut sen ma tiedän, en liene roisto,
    vaikk' kulki vieraille talon loisto,
    kun kulkuteillä ma teutaroin
    ja öisin telmin ja päivät join,
    nyt itken vimmaani uhalla
    ja tulta nuotioon puhallan.

    Jos heitin kehnosti kultaan lokaa
    ja rikoin riemun ja synti sokaa,
    en kuiluun kuihtuvan kaiken sois...
    Kun korven soista vaan päästä vois,
    taas onnen saisin ma, kuka ties,
    ja kättä paiskaisi kunnon mies!



Helkavirsiä.


    I. Nyt on helluntai.

    Ja nythän on taasen helluntai,
    kevät tautisen talven voitti,
    pihatuomi jo eilen kukkaset sai,
    sitä saunan sirkkakin soitti:
         nyt on helluntai,
         suvisunnuntai,
    nyt on kukkien armain aika!

    Sinitaivoja linnut kaijuttaa,
    rusopilvet soutavat vettä,
    vesiperhot, hyttiset piiriin saa
    ja mettiset etsivät mettä,
         nyt on helluntai,
         suvisunnuntai,
    nyt on laulun ja soiton aika!

    Iloliekit lautoilta leiskahtaa,
    pyhävenheet veikaten luistaa,
    kukin kuutamokultaa etsiä saa,
    joll'ei oo, sekin entistä muistaa,
         nyt on helluntai,
         suvisunnuntai,
    nyt on leikin ja lemmen aika!

    Pojat tuomen oksia kantaa vaan,
    kuka painuisi pimeään loukkoon,
    nyt laulelemaan, nyt naurelemaan
    iloparvessa neitojen joukkoon,
         nyt on helluntai,
         suvisunnuntai,
    nyt on teiskuvan tanhun aika!

    Nyt naapuri naapurin kättä lyö,
    ei vanhoja riitoja kaiva,
    maa vihreä on sekä valkea yö,
    sai palkkion touvon vaiva,
         nyt on helluntai,
         suvisunnuntai,
    sopujuhlan ja rauhan aika!

    Suru murtunut mullasta nousta voi.
    kevät toiveen taimia kantaa,
    elo pyytää, kutsuu, hurmaa ja soi
    ja se lupaa onnea antaa,
         nyt on helluntai,
         suvisunnuntai,
    nyt on nuoruuden suurin aika!


    II. Rakkauden korkea laulu.

    Puut joen partailla huminoi
    ja laineen liplatus vastaan soi
         ja kaisla rantoja kaulaa,
    pyy soidinpilliä soittaa suoltaan
    ja kuovi kutsuu ja huutaa huoltaan
         ja uros naaraalle laulaa.

    Jo kukkii koivu ja kuohuu maa
    ja synnyintuskiaan aavistaa,
         on puron juoksussa kaiho,
    ja harjun varjossa virta soutaa
    ja taivas hehkuu ja lupaa poutaa,
         sit' toivoo taimiva laiho.

    Ja luonnon sydän se tykkii vaan,
    soi lempi sylissä ilman, maan,
         soi läpi paateron harmaan,
    se lemmen lientävi talven töihin,
    se henkii päiviin, se henkii öihin,
         kuin hellyys äidin ja armaan.

    Ja lemmen hylkykin katseen saa,
    kun parit aamussa armastaa
         ja veri on poskipäissä,
    ei kukaan tunteensa tulta salaa
    ja käsi pyytää ja silmä palaa
         öin uuden luomisen häissä.



Kili-Aatu.


    -- "Hei, kili-kili kelloa, Aatun kello kilkkaa!"
    poikapahat hupsuparkaa pilkkaa.

    -- "Kun Kili-Aatu soittaa, niin havulinna aukee,
    kalliot ne halkee ja taivaan kaaret laukee."

    Sun linnasi on koirankoppi, veräjät ne paukkuu,
    ei taitu heikoin korsikaan, mut pennut sulle haukkuu.

    "Ja Kili-Aatun helmikellon teki vuoren ukko
    Aatulla on morsian ja neitsyt-aittaan lukko."

    Sun kellosi on porokello, tehty pukin luista,
    sun aittasi on sikolätti, etkö sitä muista!

    -- "Ja kullasta se Kili-Aatu sulhastakin saapi,
    ja vuoren ukko myötäjäiset oivat lahjoittaapi."

    He, hullu-Aatu, hullu-Aatu, viemme kellon sulta,
    nääs, kanto sull' on morsian ja aarre katinkulta.

    Hei, kili-kili kelloa Aatun kello kilkkaa,
    poikapahat hupsuparkaa pilkkaa.



Voi, hento Henna...


    Voi, hento Henna, sä oot kuin terttu,
    mi tuoksuu tunteita sunnuntain,
    kun päivä laski ja nukkui kerttu
    ja lahti päilyen lepää vain.

    Soi laulus ilmojen hopeassa,
    se yli lehtojen kaijun tuo,
    se mulle kalleint' on maailmassa,
    se työlle tyhjälle tuoksun suo.

    Ja sulle raadan ma miehen miellä,
    saan palkan parhaan, kun illoin nään
    sun kaukaa vastassa laiduntiellä
    ja norjan varren ja pienen pään.

    Sun silmäs nauraa, kun kerrot kaihon,
    mi sinut kaskelle luoksein toi,
    kun rinnan astumme läpi laihon
    ja vihkivirret taas lintuin soi.

    En muista murhetta pientä silloin,
    en muista köyhäksi neitoain,
    kun oot niin hellä kuin kesä illoin,
    kun lahti päilyen lepää vain.



Talkoopolska.


    Tän kylän pojat tanssimahan,
    Lassi ja Aku, Taavi,
    nurkkihin rahit ryskyen vaan,
    pellolle vesisaavi!
    Pirttihin väki tunkien käy,
    eikö jo Puuska talkoihin näy?
         Hempukat nuo,
         tulkatte luo,
         tirskuen pilamielin!

    Voi, jopa Puuska korkoa lyö
    vääntäen viuluansa,
    renki se tytön piirihin tuo
    pistäen pilojansa
    permantopuilla keinuessaan,
    näin sitä meillä mennähän vaan,
         raukka on tää,
         joukosta jää,
         leikki on elon polska!

    Pölkyllä paras, sukkela mies,
    joutio, Joki-Tuomas,
    huijari, kylän teikari, kas,
    pulskimman tytön huomas.
    Hei, huli, hui, tui, tilan tei,
    Jannekin Vapun valssihin vei,
         pillit ne soi,
         tässäpä voi
         teuhata ylen määrin!

    Ohraista oltta piikaset tuo,
    heitähän Puuska viulu,
    iltaa et jaksa, juo, joka voit,
    piipari, ota kiulu!
    Silsut ja sirot heilit ja muut,
    hilloina hohti posket ja suut,
         polvilla näin
         heiluvin päin
         pellavatukat istuu.

    Tän kylän pojat pyörivät taas,
    röijyt ja nutut sinkuu,
    uksella Suutar-Jussikin on,
    -- Musti se yhä vinkuu;
    penkiltä nousi vaarikin pois,
    sieppasi tytön, nuori kuin ois,
         hapsia, nääs, --
         ritkuun jo pääs,
         kiertävi ovensuuta!

    Purpurin eessä suutar' on mies,
    kengistä korot lähti,
    rallattaen ja ilmassa käs',
    rinnalla pilatähti, --
    tuiskuna akka pirttihin sai,
    tiuski ja toru: "vai, sinä, vai,
       hyys, sinä, hyys!"
       Jussi se pyys,
       kuistilla ihan itki...

    Kolke ja tanhu syksyhyn soi,
    kuu ohi tähden kulkee,
    lehtohon poika kultansa vie,
    lämpivän poven sulkee...
    keväällä kun on lähdössä jäät,
    silloin on noilla huikeat häät --
        Luhdat ja maat,
        mannut ja ha'at,
        kuuhuen kera loistaa --.

    -- -- Sammui jo päre, mennyt on yö,
    pirtissä nyt on hiljaa...
    nuoret jo kulki kuusikon taa,
    aamulla puidaan viljaa.
    Tram! Porin marssi raitilta soi,
    taivaalle koitti ruusunen koi,
         lehviltä puun
         lintusen suun
         kuuluvi huomenlaulu.



Mustalaispoika.


    Tuli pohjasta äitini, kulta,
    isän Unkarin tuuli kai toi,
    näin syntyissä nuotiotulta,
    iloviulut ja laulut ne soi.

    Perin Suomen verta ja kielen,
    mut tulta mun suoneni lyö,
    sain äitini hellän mielen,
    mut sieluss' on hehkuva yö.

    Kylän tanhussa vieraana kuljen,
    tytöt karttavat katsettain,
    tuhotuskani rintaani suljen,
    kodin lämpöä vaill' olen ain.

    Toki kaunis on rannan lehto,
    sekä siintävät vetten vyöt,
    ja tääll' oli syntyni kehto
    ja täällä ma itkin yöt.

    Mut tullessa joukon tumman,
    en tänne ma jäädä voi,
    saan kulkuhun kaihon kumman,
    kun viulut ja laulut ne soi.



Erotessa.


    Älä sure neitoni,
    älä neito pieni,
    muuten musta muisto ois
    ja pitkä matkatieni!

    Isän pirtti pieni on
    ja heikko pellon juuri,
    nuorta voimaa mulla on
    ja maalima on suuri.

    -- Länteen päivä laski jo
    ja pilvet kultaa piirtää,
    aamun armas aurinko
    taas vaaran varjot siirtää.

    Katso, keto kellastuu
    ja tuuli maita ajaa,
    kevään lehti vihertyy --
    ja lintu laittaa majaa.

    Älä itke itseäsi,
    älä syksyn töitä,
    muista mua murheessasi,
    muista kesä-öitä!

    Katso vielä silmihin
    ja pyhi kyynelkulta,
    ennenkuin sen tiedätkään,
    saat kultaketjut multa!



Sulle ma laulan.


    Sulle ma laulan ja sulle ma raijun,
    silloin saa metsäni kauniimman kaijun
    Sieluskin on kuni kansanlaulu
    niin kaino ja kaunis ja suruinen.
    Lauluni lahjana saat sinä multa,
    niissä on rakkaus, rikkaus, kulta,
    vastalahjaksi suo, sulo neitoni,
    mullekin lemmestä muruinen.



Kyytipojan rallatuksia.


    Juokse, vanha Purmo, taival taitavasti,
    kyytipoika sulle laulaa iltaan asti,
            joudu sukkelaan,
            muuten toraa saan!

    Häijy kievar huusi: "nouse kyytiin siitä,
    ohraleivän saat ja uutta päivää kiitä!"
            Huutia ma saan,
            sentään nauran vaan!

    Tiuvut tiheästi kengän kapseen toistaa,
    päivän paistehessa pyörät, valjaat loistaa,
            niitut vihannoi,
            kaukaa koski soi --

    Näillä rattahilla kulkee suuret herrat,
    -- keisar huolissaan kai itkee monet kerrat.
            Enpä piiskaa vaan
            vaihtais valtikkaan!

    -- Kotipuolla on kai touvon aika parhain
    isä pellollansa, äiti työssä varhain,
            siskot tuokon tuo,
            veljet mahlaa juo.

    Voi, kun mittumaariks saan ma viikon lomaa,
    kotitöllin nään ja silloin vast' on somaa
            juosta nummet, ha'at,
            nähdä järvet, maat!

    -- Vielä kaksi virstaa, ällös, Purmo, huokaa,
    oot kai vanha jo, saat kohta vettä, ruokaa,
            tuoll' on kievarha'at,
            sieltä herkut saat!

    Lip-lap! Kylän nään, päivän loimu sammuu,
    tytöt huutelee ja lehmät vastaan ammuu,
            saunat savuaa,
            kukot kiekattaa.

    Kotiin, kotiin, hoi, kas, jo vauhtiin pääsit,
    heipparallalei, nytpä notkuu kääsit,
            tuoss' on raitin suu..,
            seis jo Purmo, -- ptruu!



Maailmalla.

(Toikon Teppo merellä).


    Kotimaani jäi ja kukka rannalle,
    varsa viidakkoon ja pursi sannalle,
    eikä lehtosaarta, sinivaaraa näy;
    täällä villit, vihreet tyrskyt taivoon käy,
         kokkakuohut kiehuu,
         mastonuorat liehuu,
    tuulten ilveslaumat ulvoo läpi yön.

    Syttä taivas on ja mustan pilven tuo.
    koti taivaan ranta heloruskon luo,
    siellä hymyhuulin laaksot vihannoi,
    lahden rauhaan sotka pesän saada voi,
         täällä lokit vinkuu,
         laiva lentää, sinkuu,
    niinkuin omatunto sitä kiidättäis.

    Laivan kannella ma yössä vartioin,
    katson taivasta, kun meri ryöppyy noin,
    aallon kuohuissa ma Suomen talven nään,
    lumihuiput nään ja kotilahden jään,
         läpi vinhan tuulen
         aisakellot kuulen,
    harmaa kirkko loistaa, kirkon kellot soi.

    Vanha äitikulta tuolla templiin käy,
    itkee poikaa, jot' ei vuosikausiin näy,
    somat neidot niijaa valkopuvuissaan,
    muistaa, muistaa ehkä kaukosulhastaan...
         Hei, nyt ulvo tuuli,
         poika kutsun kuuli,
    kevätlintuna taas kotimaille saan!



Suntion Sanna.


    Se naiminen on kai mettä ja mannaa
    ja kiivaimmin kiusaa se suntion Sannaa
         jo monta pitkää vuotta
         se ootteli sulhasta suotta
         ja vieläkin oottavi kai.

    Suvi-illoin se käeltä urkkivi tuota:
    "Sano, häitäkö saan!" Käki kukkuvi: vuota
         Se sitoo seppeleitä
         ja kiertää kaivoteitä,
         kuka nais, pojan runtti ken nais!

    Ja nappularillat ja porsaan ja kukon,
    ja tilkkusen peltoa kuoltua ukon
         se onnen poika saisi,
         joka suntion Sannan naisi,
         mut runtit ne ei kosi vaan.

    Nääs, porsas ja kukko ne häissä jo syötäis,
    nappularillat ne kihloihin myötäis
         ja se vanhan neidon saisi,
         joka suntion Sannan naisi,
         kuka, tokkelo, vanhan nais!

    Oli Sannakin sievä ja katsanto vievä,
    mut rukkasten annossa liiaksi lievä,
         siks monta pitkää vuotta
         se ootti jo sulhasta suotta
         ja vieläkin oottavi kai.



Suntion arkilaulu.


    Kovasti se sättii hornan paulaa,
    sielut höylää hiki otsallaan,
    Tuuska laihan laulun lehteriltä laulaa
    ja kovakorvaiset ne torkkuu vaan.

    Sitte koko viikon "kiskon hirttä",
    vaikk' ois lopun loppu ovellain,
    kyljeltäni laulan pitkää piimävirttä,
    kun viisillä näin saan maata vain.

    Mut kun unikelloani koitan,
    annas, ukki herää unestaan,
    muorin korviin "tätä armon aikaa" soitan
    ja seurakunnan tunnon vaivaan saan.



Puron suru.


    Puro pieni metsässä liritellen sousi,
    silmihin sinisiin ilokyynel nousi,
        kesäkukat tuoksuivat partaallaan,
        siksi se lauleli onnestaan.

    Puron luota keijunen kesäkukat riipi,
    puro ali juurien surumielin hiipi,
        keijusen silmissä syys oli vaan,
        keltaiset lehdet oli otsallaan.



Lammaspaimen.


    Lampaat ne ruohoja ojan luota kitki,
    pikku paimen yksin kulki maantietä pitkin,
    niinkuin pikku paimenell' ei vaivaa ollut kellään,
    lintuset ne lauleli ja tuuti, tuuti hellään,
    mättähälle paimen istui, päivä silmiin paistoi,
    muurahaiset puuhaili ja sääsket hyppi mäissä,
    pikku pää se kellahti ja armas uni maistoi,
    lammaspaimen prinssinä nyt kulki keijuin häissä.
    -- --
    Myllyrengit ajoi karjaa kauramaita pitkin --
    Pikku paimen heräsi ja illan suussa itki:
    voi, mun laito lampahani, kilit kiltit, pienet!
    Tielle jätti vatut, puolat, mättähille sienet,
         kyynel vieri, vieri kyynel santaan --



Köyrinä.


    Otan köyrinä, köyrinä uudet pestit
    ja sitte ne alkaa seittemät kestit,
      kun viikon alkuun jo heitän työn
      ja omasta kontista syön!

    Minä riistin ja raastoin kuin hupsu ja huima,
    joka päiv' oli tiukka ja työ oli tuima,
      kesän kenttiä syksyn mä ruhtovan näin
      ja ma talven tuiskuhun jäin.

    Mut nyt olen isäntä itse ja porho
    ja riemulle altis ja neuvolle korho,
      minä nuoren aikani vallita voin,
      ja ma liikun näin sekä noin.

    Ja joskin ma palkasta puolisen tuhlaan
    ja riennänkin riehussa runtuina juhlaan
      ja käteisen kielen parjaus soi,
      mitä maalima mulle voi?

    Ja köyrinä kulkeissa maantietä silloin
    on joka talon ressulat vastassa illoin,
      en köyrinä kynnä, ma laulelen vaan
      ja ma vapaana olla saan!



Poutasäällä.

(Seutumaalaus.)


    Keskitaivahalle päivän silmä hiipi,
    pääskyn poutalaulu korkealla soi,
    lahden silopintaan siintyi linnun siipi,
    hieno väre varjokuvan umpeen loi.
    Valkokoivut, lepät, hennot haavat
    hellekuumeen kastekaihon saavat,
    päivän rintehellä kukka vaikeroi.

    Lautan pärekatto hohtaa päivän eessä,
    kodan harmaa sauhu näytti himmenneen,
    tuolla kaislan luona tytöt veuhtoo veessä
    nostain ujostellen kättä rinnoilleen...
    Pieni poika kaarnaruuhtaan ohjaa,
    laiturilta tutkii lahden pohjaa,
    jossa toinen taivas kirjaa kirkkaan veen.

    Kultapihkaa tihkuu pensahalle puusta,
    auervirta leijaa yli seutujen,
    lampaat läähättää, käy Musti kieli suusta,
    karia aitoviertä syöksyy rannallen,
    poika viheltää ja tammaa juottaa,
    ukko aitaa vasten kuivaa nuottaa,
    silmut, siimat välkkyy vettä tippuen.

    On kuin puut ja pensaat oikoisivat kättään,
    taivahilta pyytäin kylmää kylpyään,
    kulon korret kuihtuu, marja varren jättää,
    rotkon reipas puro itkee köyhyyttään.
    Miehet viikatteitaan hijoo suolla,
    torpin tyttö kantaa kaljaa tuolla;
    -- Minne viileänsä tuuli kätkeekään?

    -- Käy jo ukkonen ja soi kuin jätin tykki,
    jyske pilven toi, mi metsän tummentaa,
    varjot vaihtui, luonnon hellä sydän sykki,
    kostein huulin maa jo tultaan sammuttaa,
    sataa -- sataa, kuuma multa kastuu,
    maanmies uusin voimin kylään astuu,
    hiet, huomenhuolet, helteet unhoittaa.

    Nyt on puissa, maassa vasta juhlatuoksu,
    täyttä rintaa tuulten palkeet puhaltaa,
    nurmen villa nousee, pulskuu puron juoksu,
    ilma puhdas on ja raikas, raitis maa,
    nuori ulpu aueta jo ehti,
    vettä tippuu joka oksan lehti,
    sadekaaren värit kannen kaunistaa.

    Kuule kuinka linnun laulu maita kiertää,
    käki suven maille kultariistaa suo,
    talonpoika taasen kytömaitaan viertää,
    kesän onneksi taas leilin pohjaan juo.
    Kylän räätäl' laulaa, kiekuu kukko,
    töllistänsä katsoo nuotta-ukko:
    päivä kajanteesta maihin kasvot luo --



Koko maaliman polska.


    Tän kylän miehet ja siukut ja veikot,
    älkätte surko, jos hullusti ois,
    tulkatte rammat ja hienot ja heikot,
    tulkatte joutuen joukkohon pois!

    Maalima kulkee ja maalima tietää,
    maalima tallaa ja nostaa ja lyö,
    nyt kesän keijuset riemusi sietää,
    huomena halla jo toivosi syö.

    Anna sen maaliman mennä ja tulla,
    peijaiskemuhun häistä se vie,
    suru se on sulla ja mure se on mulla,
    meitähän varten riemukin lie!

    Saita on onni ja tuohta on mahti,
    onnesta naura, kun nauraa voi,
    kainalosauvalla kolkuta tahti,
    surusi surmaten polska kun soi!

    Vanhuus ja vaiva ne hiipii kuin varjo,
    jalka ei notkusta nousekkaan,
    nyt ilon kättä sa neidolle tarjo,
    päivä nyt paistaa yli koko maan!



Orvon kyyneleet.


    Tuuli on tuima ja taloton on tieni,
    avomailla itken ma orpo rukka pieni,
    pahat peikot kiiluvat pensaista öisin,
    olis pala leipää, sen nälkääni söisin,
         ken se kuivaa orvon kyyneleet!

    Ohut mun on takki ja repaleinen paita,
    äiti jo kuoli eikä uutta mulle laita,
    koirat ja pakkanen kintuilla kierii,
    kyynel se poskia polttaen vierii,
         ken se kuivaa orvon kyyneleet!

    Karsas on katse, kun käsi pieni pyytää,
    tyly vouti kylmään mun ärjyen syytää,
    veräjillä ilkkuvat lapset talon vauraan,
    nuttuni reikiä pistää ja nauraa,
         ken se kuivaa orvon kyyneleet!

    Tulis suvilinnut ja sinikukat mättään,
    orpokin rohkeimmin oikoisi kättään,
    marjani paistais ja päivä lämmön loisi,
    rikkahat leppeemmin leipäpalan soisi,
         ken se kuivaa orvon kyyneleet!

    Rientäisin riemuten seutuhun tuttuun,
    joka ilta pistäisin lusikkani huttuun,
    siell' ois hyvä olla ja siellä ilo oisi,
    orpokin leikkikin leppyä voisi,
         silloin kuivuis orvon kyyneleet!



Reservilomalla.

(Suomalainen sovitus.)


    Tomu pilvenä pöllyvi raitin tiellä,
    ken, lemppari vie, se se astuvi siellä?
      Joki-Tuomas! no, voi sitä kummaa,
      jo se valkeissa housuissa jauhaa,
      kato vyötä ja takkia tummaa,
      sinipuhdasta olkansa nauhaa,
      sun suutari, vallan kuin keisarin mies
      ja "reitteri" kuka sen ties!

    Jo se suipukkalakkia sormin raapas
    ja, voi, miten päivässä kiiltää sen saapas,
      Joki-Tuomas se notkuu jo tänne,
      "rau-rautaset rattaat!" se huusi
      ja sen liikkuu ja käy joka jänne,
      niin Tuomas on pulski ja uusi,
      helovitjat ne soi, kun se korkoa lyö,
      ja kiiltävi solki ja vyö!

    Kylän joukolle "stroissat" ja "volnat" se näyttää,
    ja reimasti seivästä pyssynä käyttää,
      johan lampaatkin niitulla kääntyy,
      lutin portaill' on neitoiskansa,
      ilon ihmeestä loisetkin nääntyy,
      talon miehet on kummissansa,
      Joki-Tuomas on vallan kuin keisarin mies
      ja "reitteri" kuka sen ties!



Heili ja leili.


    Voi, oisipa mulla hopealeili
    ja lienten läike se leilissä sois,
    voi, oisipa mulla solea heili
    ja huulensa nauru ja hunaja ois!

    Niin tokko ma heilihin vaihtaisin
    ilojuomat ja veikkoja kaihtaisin?
    Sitä pulmaa punnin ja mietin noin:

    Kai sarkkani sakkaan juoda voisin
    ja riemua riittäisi illaksi vain,
    mut heilini huulilta ijäti joisin,
    ja suukkoja suikkaisin lauluistain.

    Mut maljatta elo on kolea,
    siis oottaa saa neitoni solea,
    hei, krouvari, -- maljansa juoda voin!



"Oma tupa, oma lupa."


    Ma lasna astelin näillä mailla
    ja aamut, illat ma telmin vain,
    ma tunsin tuomet ja kivet korven
    ja iltasoitolla leppätorven
    taas talon tanhuille karjan sain.

    Ja tänne veistän ma mökin pienen,
    sen sulle veistän, mun ainosein,
    on mulla voimaa ja kättä kaksi,
    ei työni tunnukkaan raskahaksi,
    kun raadan omalle kullallein.

    Kun mäet marjoja täynnä puuntaa
    ja nuori laihomme kellastuu
    ja solkikoivut ne hymyy haassa
    ja ilma seestyy, on rauha maassa,
    myös silloin onnemme seijastuu.

    Ma tapan riihtä ja laarit täyttyy,
    sa astut aittasi polulla,
    sun vartes notkuu, sun silmäs loistaa,
    sun kaunis naurusi harmit poistaa,
    kun seison pirttini ovella.

    Kun ilta joutuu ja vaivat vaihtuu
    ja käki kumpuja kaijuttaa,
    sun soudan laineille kotilahden,
    me siellä kiitämme Luojaa kahden
    ja rinta rikkahan rauhan saa.



Leenan Jukka.


    Kyliä kulkevi Leenan Jukka
    joka ilta joutessaan,
    keikarihupsun on voideltu tukka,
    helatuppi on kupeellaan;
    korvalla keikkuvi samettilakki,
    kaukaa jo loistavi punainen takki,
    kyliä kulkevi Leenan Jukka
    nakkia lyöden ja huijaten vaan.

    Leenan Jukka on kiertänyt maita,
    moukat töilleen tallustaa,
    kuokkikoon peltoja lampuri saita,
    kadon siitä se palkaks saa;
    maalaistyttö on litteä ruuhi,
    renki on tuhkimon tuhma kuin uuhi;
    tuumii kopea Leenan Jukka,
    laiskan toimissa taivaltaa.

    Kaupungissakos riemua riitti,
    siellä herrat käydä voi,
    niijasi mampselit, ryökkinät kiitti,
    ujon silmän ne maahan loi;
    siell' oli vääpelit, kullat ja kuomat,
    kestit jo pestissä, työssäkin juomat,
    kun sitä asteli Leenan Jukka,
    torvet ja rummut vastassa soi.

    Kyliä kulkevi Leenan Jukka,
    vaihtaa lainavaatteitaan,
    töllissä uurtavi Leena rukka,
    kiskoo ja penkoo pellollaan --
    toimii ja toivoo ja anteeksi antaa,
    parhaimmat palat se pöydälle kantaa,
    kullan muruksi poikaansa kutsuu,
    poika se kyliä kulkevi vaan...



Jouluksi kotiin.


    Hup! Ruuna lönkytti tullin suusta
    ja vieri verkkaan kuin unissaan,
    reenlaitaan keikahti Sampan ukko
    ja mäiski tyynenä piippuaan.
    sai rekeen nassakan, vehnäpussin
    ja eukon silkit ja lelut Jussin,
    myös uudet suitsensa ruuna saa,
    no sitte kelpaakin herrastaa.

    Tien kuuset nyökkyivät lumiparroin
    ja lehdot hopeaharsoissaan
    ja tuikut, tilhit ne siperrellen
    taas lauloi joululle laulujaan,
    jäätähdet hangella helmin tuikki
    ja jänö pensaasta metsään luikki,
    kun vaskikulkuset tieltä soi
    ja lumi ilmoissa karkeloi.

    Ja jalas luistaa niin tuutivasti,
    nyt Samppaa oikein jo naurattaa,
    on hauska kulku ja kevyt aatos,
    kuin hienoin hiude kun seijastaa,
    ei huolet taivu nyt arkivaivaan,
    on mieli kirkas kuin kansi taivaan,
    kun rinta lämpii ja sulaa jää
    ja sydän riemusta sykähtää.

    Hup! Virstat vilkkuu ja salot siintää,
    jo ruuna nopsemmin viilettää,
    on tuttu seutu ja tuttu kansa,
    jo kirkon nirkkokin kimmeltää,
    soi kellot --, siivillä ilman lauhan
    ne tuovat juhlan ja rinnan rauhan:
    ei vielä ahteelta kylää näy,
    mut humu kulkee ja haukku käy.

    Jo pappilassa on naurun helke,
    vöin lapset kuustansa koristaa,
    hoi, kirkkomiehet ja vauhkot orhit!
    Viel' urut ovilta humajaa,
    käy virsikirjoineen jalkakansa,
    Ruot-Leena, nojaten sauvallansa,
    pien' Erkki suksilla laskettaa
    ja tytöt poikia lumittaa.

    Pois töllin ukselta vaari hoippuu
    ja heittää linnuille jyviään,
    hän on niin kaunis kuin itse talvi,
    on lieke herttainen silmissään.
    Mut säkkipillineen kaihomiellä
    käy kulkusoittaja raitin tiellä,
    hän Pohjan joulua vierastaa,
    siks soitto pehmeän kaijun saa.

    "Ptruu ruuna, ollaan jo kotosalla!"
    ja ruuna tallille hirnahtaa,
    kas, Samppa reestään tuo tulijaiset
    ja oven pirttiinsä raottaa,
    voi, joulupahnoilla lapset pyörii
    ja padan ääressä vaimo hyörii,
    on siellä onni ja huolettuus:
    "hyv'iltaa, rauha ja joulu uus!"



Neitosen valitus.


    Ma olin kuin kukka kedolla
    ja kasteen sain ma sulta,
    kun päivä harjulla vaelti,
    se välkkyi niinkuin kulta.

    Ma olin kuin aamu iloinen,
    miks hylkäsit mun, kulta,
    sa päivää lemmit ja -- kukkani
    ei kestänyt sen tulta. --

    Sa olit mun nuori onneni,
    ma olin kuin kedon kukka,
    nyt rinnassa mulla murhe on
    ja itken neito rukka.



Salakrouvissa.


    Katsohan tuttua krouvarin Siinaa,
    aina sun pullean puhtaana nään,
    kaadahan tuoppiin hopeista viinaa,
    täällä on hauska ja tänne ma jään!
    Viina on tippunut kohdussa korven,
    kettujen häissä ja tahdissa torven.
         Siinan vaari sa oikein teit,
         kun viljasi metsähän veit!

    Kippis suutari, iskeppä taulaa,
    tässäkös juttua piisata vois,
    Puuska se Kyöpelin kullasta laulaa,
    vinguta viulusta katrilli pois,
    siinä on nuuskaa, sylje nyt tappiin,
    jotta sun äänesi kuuluisi Lappiin,
         kengän ruojista huolikoon hiis,
         jos varpaita vilkkuukin viis!

    Elämä se on kuin yrttien saari,
    viiniä versoo kunnailla sen,
    sukkela lautturi oot sinä vaari,
    murheen ranta on kaukainen.
    Tervepä suntio, kaulaasi kasta,
    huomaatko kehdossa nauravaa lasta?
         Jyväverot taskuissas kilkattaa,
         siis suntio tarita saa.

    Sirkkojen soitossa räiskyvi takka;
    suutarin Jussi, no, miks olet vait?
    Rauhassa istu, kai kyläss' on akka,
    maljasi mies, sinä kaksoset sait! --
    Tulkoon niistäkin suutarit oivat,
    jotta sun naulasi, naskalis soivat,
         jos omat poikani parkuu vaan,
         ne lukkarin oppiin pa'an!

    "Vait, varas liikkuu!" kierteli muori --
    "ken siellä ulkona kolkkaa noin?
    Naapurin Liisako, Anna, se nuori?" --
    Raapase tulta, niin suudella voin!
    Anni on kihloissa, tuumii jo häitä, --
    voi, älä naura ja, voi, älä väitä,
         kuokkuri oon, jollen kutsua saa,
         saan sulhonas ritkuttaa.

    Tuollapa Puuska jo töytävi pöytää,
    viuluaan etsii ja tuoppeja kaas,
    ainoan riemunsa pankolta löytää,
    nauraa ja itkee ja soittavi taas. --
    Parhaita polskia kuulua anna,
    nyt sitä vaappuu vaari ja Anna,
         suntio Siinan keskelle vie,
         kera suutarin liikun mie!

    Haarikka-oltta nyt tahdon ma maistaa,
    riemuhun riennän kuin päivä ois yö;
    krouvarin naama se kuuna jo paistaa,
    suntio korosta tähtiä lyö.
    Kuulehan kahasta kelloja karjan,
    hengitä tuoksua yrttisen tarhan,
         Anna, ma sulle nyt hillikat tuon
         ja onneksesi minä juon.

    Markkinamiehet, te pirttihin tulkaa,
    harjaiskannuja eikö jo näy?
    Voi, sitä Ansua, lakkia, sulkaa,
    herrana heiluu ja pieksuissa käy!
    Riimunne pois ja tulkatte joukkoon,
    pöydän päähän, ei kerjurin loukkoon,
         varsanne appoo jo ruohoja tien,
         nyt lähteestä vettä ma vien.

    Täällä on leikkiä, lentoa kyllä,
    tuska se polttaa, mut surtaisko, ei!
    Siitä ma viis, kun on housutkin yllä,
    krouvari ryypystä liivini vei,
    Puuskalle tilkka ja mies sepä jaksaa,
    lukkarin vaimo sun vaivasi maksaa...
         Voi, miten suurelta näyttää kuu
         ja himmeeltä maalima muu!



Kotiin palaaja.


    Kuusista kuiskutti kesäinen henki,
    liiteli marjasta kukkaan,
    sirkutti sirkku ja kiistasi kiuru:
    aikasi mennyt on hukkaan!

    Lehvillä silkkiset seitit ne heilui,
    nurmella kastekin kiilsi,
    lammella pilvien untuvat päilyi --
    Voi, miten sydäntä viilsi!

    Laine se laulaen liekutti kailaa,
    kaarnoja vaaputti lahti,
    leijusi auer ja tuulosen kuului
    haikean rattosa tahti.

    Aikoja menneitä kaikki ne kaikui,
    aikoja sumu jo peitti;
    minkäpä kiurut ja lainehet sille,
    jos maalima yksin mun heitti.



Min marjain.


          "Ei missien puhuta nin selvie suomie,
          ku Lamil ja Lamin Kosel..."

    Sanokai toi taval, täl taval työ,
    tien kylän vällärit, ilkiet noilat,
    peltuos penkuot, arraas ku hoilat,
    kehriet marjain, nin eletie myö!

    Kaua hyö katto, ku marjain hyö näk,
    naapur ol kale, ei ollu se mielien,
    kylien lens ja ny huus joka pielien:
    siel ei o kukkunnu onnien käk!

    Tuks ny min marjain ja polvellen ie,
    iloin o keväil, ei sil, nieks, o mierie,
    hyvie viennetien, oikuus käy vierie,
    eihä myö enie välläreit nie --



Kukka yrttimäel.


    Tyttö tyrnä kasvo nin ku
    yrttimäel on kukka,
    nokkosiss se kukka ol
    ja mäen al poika rukka.

    Kierme vienty ruohikkuo,
    ku pojan tul kukka ottaa,
    käs se palo, sylän se palo,
    siit ast ei katto Lottaa.

    Ol se heila pojallai,
    mut köyhälle ei tukkaa,
    kyl se täytyy jättie,
    se öylön ei kattonnukkaa --.



Kyyhky ja haukka.


    Juostaan, juostaan täyttä laukkaa,
    leskisiä leikitään,
    kyyhky ajaa suurta haukkaa,
    yli nurmen lennellään.

    Saitko kiini, kyyhky raukka?
    Etpä, etpä, hahhahaa!
    -- Kasvanut on nuori haukka,
    kyyhky turhaan juosta saa.

    Ei oo leikki leikki lasten,
    nuoruuden ken jälleen sais:
    kyyhky leijuis haukkaa vasten,
    haukka se vaan kuhertais...

    Noin ne lensi, Anni, Heikki,
    Anni juoksi pirttihin --,
    elämä on toinen leikki,
    hämmillään on haukkakin.



Takamailla.


    Illat istun ikävässä,
    kankaita aurinko punertaa,
    aatos toivon siivillä lentää
    viheriäisen metsän ta'a.

    Siellä vuorten tuolla puolen
    maaliman suonet pulppuilee,
    siellä kyliä, kirkkoja kiiltää,
    laaksoissa jokia virtailee.

    Täällä kolkon korven mailla
    kuusisto raskaasti huminoi,
    tumma puro vehoista vilkkuu,
    kurjen kuikutus suolta soi.

    Tääll' on outo naurun kaiku,
    naapurin silmäkin vierastaa,
    mykkä ystävä kyntää ja kylvää,
    halla viljassa vaeltaa.

    Tuuin lasta polvellani,
    -- hallako puhtaan pulmuni saa?
    Aatos syntyy ja aatos lentää
    viheriäisen metsän ta'a.



Lypsäjän hyräilyä.


    (Huomena taas kun on lauvantai)
    hoi, kotiin karjani joutaa,
    pusketko Herttaa Heluna vai!
    (Jaakko mun lahdelle soutaa).

    (Vielä se vieraan leipää syö,)
    nostatko noiduttu jalkaa,
    sorkkasäärist' on vaiva ja työ,
    kas, joko vaskakin alkaa!

    (Jaakoll' on tiedossa torpin maat
    ja isäntä lainaa kai viljaa --)
    kiulusta kuhmuraotsaasi saat,
    jollet oo paikalla hiljaa!

    (Jaakko on siivokas mies eikä juo,)
    soh, sonni sen siunattu aasi!...
    (Tuuloksen rattailla häihin mun tuo --)
    voi, taivas, jo kiuluni kaasi!



Uusi juhannuslaulu.


    Suvi tuli taas mesikukkia kantain,
    tuulonen virroilta viestejä toi,
    aaltoset laulaen ui ohi rantain,
    laajalta laiho jo helmenä soi;
    kirsikka kukkii, on tuoksua lehto,
    hyttisen juoksu on elonsa ehto
    ja kaikki nurmen sirkat soittelee,
    kun karin hopeekalat polskailee.

    Laastut ja pestyt on aitat ja laarit,
    pihlaja pirttiä kaunistaa,
    limomajan katveessa istuvat vaarit
    ja tyttäret sillalla sirkuttaa.
    Hökkelin aarteet ei almua epää,
    kirves on naulassa, aurakin lepää,
    nyt juhta ikeensäkin unhoittaa
    ja ihmisraukka rauhaa rakentaa.

    Nythän on häät sekä armahin aatto,
    morsian hiipivi kruunussaan,
    vierellä metsän mielevä saatto
    nauravi piirissä pitojaan,
    morsiusviitall' on silkkinen seitti,
    iltakin kutria kullalla peitti;
    häähuilut kaikki täydet soinnut saa,
    kun häitään viettää nuoren vehmas maa.

    Ilo nyt on puissa ja laulu on uusi,
    lehdot on lemmen leikkiä vaan,
    kerkkiään tuutii rinteellä kuusi,
    kukkakin uusivi umpujaan,
    notkossa puronen lähteensä kohtaa;
    kullanvihreinä pilvet ne hohtaa,
    kun illan hohde luonnon kirkastaa
    ja morsian yön hellän suukon saa.

    Tule, tule neitoni, katsohan iltaa,
    katsohon aamua juhannuksen,
    päivä se kutoo onnelan siltaa,
    riemu on säikeissä säteiden.
    Lintuset solmivat kotoista pesää,
    talvinen rintani laulavi kesää,
    mun sielu kaipaa sieluasi sun
    ja kesän onneamme sun ja mun --



Matkan varrelta.


    Kuule, jo postikellot ne soi,
    tuuli se kankaalta kaijun toi -!
    Kievarin tyttönen haarikka kanna,
    silmies muistoksi juoda mun anna,
    puhdas on liinas ja kätes on hienot,
    silmäs kuin hangella tähdet, niin vienot,
    voi, kump' ei kyyneltä vuotaa ne vois!

    Matka pitkä ja liukas on tie,
    maantien lokaan et syntynyt lie,
    täällä sa äitisi sirkkuna liikuit,
    paimenna kuljit ja keinulla kiikuit,
    varhain jo töissä ja vuoteessa varhain,
    unessa haavehet taivaisten tarhain,
    mielessä sulho, mi katsoisi sun...

    Kujassa postikellot ne soi,
    tomunkin punertaa illankoi,
    hollirengit ne vajassa syöttää,
    pajassa seppä vaan kenkiä lyöttää,
    tuvassa emäntä hyryillen kirnuu,
    levoton varsa jo pihalla hirnuu,
    hyvästi tyttönen, hyvästi voi!



Kuutamolla.


    Voi, katsos hellämieltä syyskuun iltaa,
    kuu hymyy hyvänsuovaa hymyään,
    se kutoo kaislan ääreen kultasiltaa
    ja liittää maan ja taivaan seiteillään,
    se kultajuovan karjateille johtaa
    ja kirkonseinät, riihirivit hohtaa
    ja salmensuu se välkkyy helmissään.

    Puumyllyn luona leijuu yökön siipi,
    jo kiiltomato soihdun sytyttää
    ja keltalehtoon kuiskain pari hiipi,
    nyt pitkät varjot lehto yhdistää;
    ja hiljaa laine läikkyy kirkkorantaan
    ja haapain helistessä uupuu santaan,
    kun kaikki näkinkengät kimmeltää.

    Sous illan lainehilla pieni kuutto
    ja sieltä huilu kuului läpi yön,
    kun korkealla kulki kurjen muutto,
    sen aura liiti alla tähtivyön:
    "pois etelään!" soi joka siiven jänne,
    "taas kevään tullen yhtä kiirein tänne,
    kun maanmies alkaa rakkaan toukotyön!"



Lumppuri.


    Hän on köyhin ja halvin lumppuri vaan,
    hän on aina niin vaiti ja aina niin yksin,
    paha pörhöinen Piski on seurassaan
    ja he kulkevat ystävyksin.

    Ja nilkku on Piski ja ontuva mies,
    niin vaikea köyhän on riemusta laulaa
    ja raskas on askel ja raskas on ies,
    niin monta on mutkaa ja paulaa.

    Mut kerjuss' ei kulje hän kuitenkaan,
    ei kunnalt' oo pienintä apua saanut,
    oman leipänsä syönyt on polveltaan,
    yöt sammalevuoteilla maannut.

    Hän on outoja oppinut matkoillaan
    ja toveri hällä on visainen sauva:
    on kirkkainkin kulta se multaa vaan
    ja loisto on oikukas vauva.

    Ja kuolee se mahtaja oltuaan
    ja maassa ne arvoisat luunsakin maatuu,
    viis siitä, jos loisteli aikanaan,
    kun haudanristitkin kaatuu. --

    Seh, Piskini, eihän niin kierosti lie,
    pala leipää on vielä, sen kahtia ja'amme
    ja meidän on reppu ja vapaa on tie,
    taas kylästä lumppuja saamme. --

    Ja Piski käy häntäänsä lieruttain,
    kuin sill' ois aarre ja tuhannen luuta,
    he kulkevat ystävin rinnakkain,
    ei kaipaa ne elosta muuta.



Markkinatyttö.


    Minä äidittä jäin, minä mierolle jäin,
    ja ma markkinavirsiä laulelen näin
    hymysilmin ja maireessa huuli;
    turun luona ma seison ja niijaan vaan
    ja ma vaskisen almuni poimia saan,
       sitä ihmiset iloksi luuli. --

    Mut naurusta itkuun on puhjeta suu,
    ja mun virteni rintahan tokeltuu,
    ja rautana harppuni painaa...
    Ilotahdin ma taidan, se riemastaa,
    sitä maaliman matkoilla oppia saa,
       ilonhupsu sen hupsulta lainaa.

    Kai loppuvat rattosat lauluni nää,
    surusointuja köyhälle raukalle jää,
    joita kehdossa kuulla taisin;
    jos kaihoni kullaksi muuttua vois,
    ja hopeakaikuja harppuni sois,
       uporikkaaksi silloin ma saisin...

    Mesikakkuja kauniita mulla ois kuus
    ja mulla ois hame niin hieno ja uus,
    kuin keisarinnan se oisi.
    Ja äitini hauta se ristin sais,
    jota kullat ja helmet koristais, --
       turun luona mun harppuni soisi.



Syyssumussa.


    Sankka sumu suruharson lailla
    rämesoistaan ilmaan terhentää,
    soutaa vettä, hiipii syksyn mailla,
    vanhan kirkon kietoo valkovaippoihin,
    kylmän viiman laskee pirttihin,
    kylän aamutulet himmentää.

    Halkopurret etsii saaren suojaa,
    katiskassa lahna kolskuilee,
    lauttur' maalta kutsui ruuhen tuojaa,
    viime tukkilauttaa ruuna ponnistaa,
    keksit tyhjään ilmaan luiskahtaa,
    kesähanurit jo vaikenee.

    Surman jäätä jätti halla-aamu,
    riisti riemut pienten kukkien,
    rannan lehto on kuin harmaa haamu,
    joka päänsä nostaa kukkahaudastaan,
    jäykkä sänki kattaa paljaan maan,
    oljet, lehdet peittää riihitien.

    Kurjet muutti, surren seisoo kuusi
    tyhjää linnun pesää kantaissaan,
    närhi yksin näreikössä huusi.
    Ahon laita hohtaa puolat povellaan,
    vaahtera on punapuvussaan,
    sairaan viime punaa on se vaan.

    Kesää vie jo syksyn keltapaari,
    pilkistäissä himmeen auringon,
    itkun impenä on lahden saari,
    varis lukkarina virttä vaakuttaa,
    talvi puhuu, sumu suitsuttaa,
    luonto surussansa mykkä on.



"RIUVUN VETO"



"Riuvun veto".

(Tapakuvaus hämäläisille sävelille)


          "Olut on Remusen poika!"
          -- -- -- -- -- --
          "Olut on oikea nimensä,
          hyvä juoma hurskahille
          paha paljon juonehille:"

                           Kanteletar.



I.

Alkulaulu.


    Tuomas on tullut ja joulun se toi,
    kylmää kättä se oikoo takkaan,
    piikaset pikkaset juoskatte, hoi,
    olvi jo kuohuu sakkaan!
    Peskää palkit ja kiuvas harmaa,
    haltija Tuomas ei suuttua sais,
    ovelta kääntyis varmaan!

    Renki, sen juntta, jo hakoja vie,
    sieppaa seinältä liukkaat sukset,
    jotta ois tuoksua kuisti ja tie,
    nurkat ja pirtin ukset!
    Huutopoikakin vettä kanna,
    lauteille kiulut ja saunahan lies,
    ruunalle kaurat kanna!

    Nouse jo pankolta ukkikin vaan,
    pitkää näit sinä talven unta,
    kas, lumiaura jo käy yli maan
    työntäen tieltään lunta;
    vemmel piukkii ja kanget kiikkuu,
    mummokin kelkkansa tielle jo sai,
    siintäen harjut vilkkuu.

    Yötulet töllistä valkean tuo,
    hopeesirppinä kuukin hohtaa,
    taivaalta tähtöset silmänsä luo,
    ihmisen silmään kohtaa...
    aatos uusi nyt kauvas kantaa,
    leijuen pois yli siintävän maan,
    toivoen uutta rantaa.

    Voi, miten kaunis on huurteessa puu,
    riihen nurkkiin pakkanen paukkuu,
    kirkolta reet, hevot tuiskautuu,
    vieraille Musti haukkuu.
    Huomen hohdossa juhla alkaa,
    Tuomas on tullut ja joulun se toi,
    lyöpi jo pientä jalkaa! --



II.

Riuvun veto.


    Nyt on Tuomaan runtu meillä, ei oo turhan huolta muusta;
    miss' on riuku, meidän riuku? Oljen korsilla!
    Vanha paimen karjamaillaan veisti riuvun kelopuusta,
    silloin lauloi linnut vihrehillä orsilla. --
              :|: Kuule raitinristissä jo kolketta,
                  pojat kantaa juhlariukua! :|:

    Koivusaavi emännält' on hyvän mielen huomenlaina,
    riuvulla se riippuu, vaappuu punavanteineen,
    eikä meidän valkosaavi Tuomaan oluvista paina,
    soittakaa jo tumpeleilla kukin hiljalleen!
              :|: Kiltti kirvesmies jo tekokirveen sai,
                  loismies pärehöylää vuolee kai. :|:

    Tuolta riukuseura saapuu, kummit, kaimat, serkku kansa,
    vanteet, tiuvut, aisakellot kaikin kaikumaan!
    Pilli-Janne täyttä rintaa soittaa posket pullollansa,
    riukumestar' rientää silkkihattu kallellaan,
              :|: sepä "sihtaa" riuvun ihan määrälleen,
                  vaskisangat nosti nenälleen. :|:

    Suutar-Jussi heitti lestit, tuoll' on paksu siltavouti,
    suntio se unisilmin joukkoon tallustaa,
    kylän vanhin tieltä nauraa, Lassi hanurinsa nouti,
    hilke, kolke yli kylän ilmaan lellahtaa.
              :|: Nosta pieni piltti tuohisoihtuas,
                  kulje suorana kuin kuningas! :|:

    Katsos, salapojat lainavaattein aidan varjoon hiipi,
    Ansu juoksi ... tytön lyllyt pääs jo lukon taa
    tirskuen ne sieltä ilkkuu: "miss on sulla kukon siipi?"
    Luukusta ne Ansun silmiin piimää pirskottaa.
              :|: -- Tähtipojat kultavöin käy riuvun luo,
                  päässä töttö hauskan mielen tuo... :|:

    Pesästäänkö karhu pääsi, pystypäin se ressuttaapi,
    rautavitjat kaulassa se vuoroin viheltää,
    kanki käissä kulkuniekka hallipartaa kuljettaapi,
    vielä miestä yhdeksän sen valtaa vähentää.
              :|: Metsän valtijas on saatu saarroksin,
                  tuotu riukujuhlan kemuihin. -- :|:

    Kuule, vitjat kalskuu, kengän alla narskuu joulun hanki.
    näitkö, taljan alta vilkkui Joki-Tuomon pää,
    tuoss' on, halli, suolakippo, päästäkää jo metsään vanki;
    katso, rantakalliot ne kaukaa häämöittää!
              :|: Ilojono niinkuin käärme luikertaa,
                  joka osa elää, liikahtaa. :|:

    Jälkijoukoss' Sanna, Vappu, Taava, Henna, kylän kukka,
    Heikki silmiin katsoo, korvan juureen kuiskuttaa,
    siell' on Taavi, lännen Teppo, yksin kuhnii Lassi rukka.
    Hulmuvasta sainiosta riuku kiillon saa!
              :|: Haasta Kili-Aatun porokello soi,
                  pihan kisaan joukko teutaroi. :|:



III.

Taloon tulo.


    :|: Kuistilla kellot kiihtyy,
    emäntä se vierastupahan jo johti,
    ovilta tulet tulvi,
    pihahangen lumi hohti. :|:
    :|: Anna tietä vaarikulta,
    täss on joukko, jot'ei suru paina,
    pistä tyttö piippuun tulta,
    sua muistelen ma aina! :|:

    :|: Seinill' on päresoihdut,
    "olkihimmeli" se katon alla leijaa,
    täällä on kunnon kansaa,
    eikä toinen toistaan veijaa. :|:
    :|: Saitko tuolin turvaan riuvun,
    juhlariuvun ovilattialta.
    kiillä kirves, höylä liuvu,
    veistä päältä, vuole alta! :|:

    :|: Taitava riukumestar,
    tutki, neuvo sävysällejäsi näitä,
    sulla on neljät silmät,
    -- on kuin vietettäisi häitä. :|:
    :|: Tuomas sulho suora, nuori,
    armas joulu morsianna loistais;
    sajasneitona vanhin muori,
    ilojuomat surut poistais! :|:

    :|: Kankea karhu tanssaa,
    neliryömin ryskii raskas korven ukko,
    kämmen sen lyöpi rautaa,
    kaikuu katto, soipi lukko. :|:
    :|: Anna sille ryyppy pieni,
    viinan kultatilkka jalkaa nostaa,
    tänne, sirkku, käypi tieni,
    saan kai kihlat sulle ostaa! :|:

    :|: Piijat, ne pirtin linnut,
    nosti oluttynnörin jo jakkaralle,
    niillä on puiset tuopit,
    niiniverkko soljui alle. :|:
    :|: Punajuomaa tulpat tuhlaa,
    riukusaavin täydet kuohut saamme,
    tää on vaareimme tappijuhlaa,
    kauniin lahjan näin me ja'amme! :|:

    :|: Pirtissä pila viihtyy,
    nauru helkkii niinkuin ääni kirkkaan tiuvun,
    vieras ja tuttu yhtyy.
    pojat hyppii yli riuvun. :|:
    :|: Helyt heiluu, letit lentää,
    sirot solet peittää päätä, kaulaa,
    on se maalima simaa sentään,
    kuule kuinka pojat laulaa: :|:



IV.

Kiitoslaulut.

    (Helkavirren sävel.)

    Isännän ma ensin kiitän.
    kun on suohon suojan tehnyt,
    piittähirren petäjästä,
    kankahalle katoksensa,
    ruotehet romeikolta,
    sammalet sulilta mailta.
    Usein hyvän isännän,
    sen tarkan talon isännän, --
    jäänyt on kinnasta kivelle,
    saahessa tätä salia,
    kamaria kalkuttaissa;
    kaatoi tuosta kauniin kasken,
    kylvi maita, kylvi soita,
    kasvatti vihannan viljan,
    siit' on vilkas viina tullut,
    olut on ohrista osattu!

    Emännän ma sitte kiitän,
    se tarkka talon emäntä,
    kuulevi kukotta nousta,
    vihkimähän Viljoansa,
    katsomahan karjoansa.
    Usein on hyvä emäntä,
    tämän talon tarkka nainen,
    ohrista oluen pannut,
    maun tehnyt maltahista,
    huhutellut humalata,
    virutellut viinakullan.
    Hyvin on tehnynnä emäntä,
    kun ompi olutta pannut,
    siit on tehnyt sen paremmin,
    kun on juomahan kututtu.



V.

Lopettajaiset.


    Tule, ota kivot, kiulut kanna, nyt on elo uusi,
    tumpelit, kellot ja muut jopa vaijeta saavat!
    Hyvän talon hyvä mies se tupaan joka pojan huusi,
    siellä on tyttäret sorjat kuin syksyllä haavat...
        :|: Oottaa ilon olutkestit, sarkkaa nostele vuoroin,
            sieppaa helosilmä vyöltä, laula yksin ja kuoroin! :|:
    Pilli-Janne lupas tulla ... tanhu alkaa --
    -- ullakolla Tuomas lyöpi pientä jalkaa.



SANANSELITYKSIÄ:


litku = tahti, ritkuttaa, hypittää tahdin mukaan.

tokkelo = hupsu.

katsanto = katse, kasvot.

juolukka, juomukka = juopukan marja.

runtu = pyhän jälkeinen joutopäivä.

korho = kuuro.

kaila = kaisla.

hillikka, lehmän hilikka = kolmiterttunen marja.

seitti = hämähäkin verkko,

takkela = jämeä, tanakka.

sainio = soihtu.

sajasneito = morsiustyttö.

tanhu = tanssi,

remma, ressula, helosilmä = heila, kulta.

kuutto = yhdestä puusta tehty vene.

Lammin murteessa välläri = juoruja; ie = jää; nie = nää;
   tyrnä = jämeä, tanakka: öylön = eilen.

anuri = käsipeli.

tumpeli = pieni kello.

Tuuloslaiset rattaat ovat Hämeessä tunnettuja.

"Riuvun veto". Ammoisista ajoista on Pälkäneen Luikalan saarikylässä
aina jouluk. 29 p:nä vietetty n.k. "riuvun vetoa" eli riukujuhlaa.
IV:nen sarjan laulut ovat osaksi saadut Luikalan kylästä, osaksi otetut
Kantelettaren lauluista: N:o 112, 113, 114, joihin ne nähtävästi
kuuluvat. Riuvun veto on jonkunlainen "Tuomaan oliivien" juhla.





*** End of this Doctrine Publishing Corporation Digital Book "Kylän lauluja" ***

Doctrine Publishing Corporation provides digitized public domain materials.
Public domain books belong to the public and we are merely their custodians.
This effort is time consuming and expensive, so in order to keep providing
this resource, we have taken steps to prevent abuse by commercial parties,
including placing technical restrictions on automated querying.

We also ask that you:

+ Make non-commercial use of the files We designed Doctrine Publishing
Corporation's ISYS search for use by individuals, and we request that you
use these files for personal, non-commercial purposes.

+ Refrain from automated querying Do not send automated queries of any sort
to Doctrine Publishing's system: If you are conducting research on machine
translation, optical character recognition or other areas where access to a
large amount of text is helpful, please contact us. We encourage the use of
public domain materials for these purposes and may be able to help.

+ Keep it legal -  Whatever your use, remember that you are responsible for
ensuring that what you are doing is legal. Do not assume that just because
we believe a book is in the public domain for users in the United States,
that the work is also in the public domain for users in other countries.
Whether a book is still in copyright varies from country to country, and we
can't offer guidance on whether any specific use of any specific book is
allowed. Please do not assume that a book's appearance in Doctrine Publishing
ISYS search  means it can be used in any manner anywhere in the world.
Copyright infringement liability can be quite severe.

About ISYS® Search Software
Established in 1988, ISYS Search Software is a global supplier of enterprise
search solutions for business and government.  The company's award-winning
software suite offers a broad range of search, navigation and discovery
solutions for desktop search, intranet search, SharePoint search and embedded
search applications.  ISYS has been deployed by thousands of organizations
operating in a variety of industries, including government, legal, law
enforcement, financial services, healthcare and recruitment.



Home