| By Author | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Title | [ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z | Other Symbols ] |
| By Language |
|
Download this book: [ ASCII ] Look for this book on Amazon Tweet |
Title: Suomalaisia lauluja
Author: Carlenius, Olivier August Johan
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.
*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Suomalaisia lauluja" ***
SUOMALAISIA LAULUJA
Tehnyt
O. A. J. KEINÄNEN
Helsingissä,
J.C. Frenckellin ja Pojan kirjapainossa,
1867.
AINEISTO:
Muistomerkki muinaisista ajoista.
Nuorukaiselle.
Ainosta.
Hannelle.
Ruusulle.
Aavistus.
Käki.
Ilta.
Nuoruus.
Kevät.
Savonlinnan sillalla.
Lintuinen.
Pietarista kääntynyt Karjalan neiti.
Lammin tyttö.
Sulho.
Metsä.
Lapsensa murhaaja.
Annon koetus.
Maija ja Sulhonsa.
Serenadi.
Sulhasen haudalla.
Lauri ja Elsa.
Kesä yö.
Ukko pirtistä.
Lapsien kevät.
Odottajat.
Juolu.
Äiti.
Vakaa Sanna.
Äiti lapsine.
Pienen lapsen rukous.
Pikku Heikki ja Laukku-ryssä.
Pojan kätkyellä.
Isä ja poika.
Kauno kylyllä.
Onnettoman kaipaus.
Kaksi vanhaa.
Illan rusottaessa.
Kuu.
Haluvainen.
Aamu.
Niemessä.
Lampi.
Merimiehen morsiamen kuolo.
Linnun pesä.
Palvelus neiti.
Varpunen.
Helka ja Anni.
Lahja.
Kääntynyt.
Himon antauva.
Ukon lähdöstä.
Syksy.
Paimenien soittoja.
1. Kiiltävänä talvipäinä.
2. Lapsen päivät.
3. Käet.
4. Paimen.
5. Maan lapset kevähällä.
6. Lapsuus.
Muistomerkki muinaisista ajoista.
Männikössä ompi, alla oksien
Wanha kivi kumpu, sammal ruohonen.
Kuu siihen yöllä laskee valonsa
Ja hiljaus on suuri siinä paikassa,
Sillä siinä nukkuu meidän isiä
Niistä vaikeista sota ajoista.
Käypäläinen sattuu siitä kulkemaan,
Kuorma ompi raskas, jok'on kannossaan,
Toki tuosta muisti käypi muinoseen
-- Suuri tytyväisyys saapi sydämmeen.
Pelto mailta tulee talon isäntä,
Sepä kaskun tietää siitä haudasta.
Nostaa lakkiansa siinä itsekseen:
"Rauha teille olkoon" huokaa hiljakseen.
"Viel' on mulla miekka eräs tallella,
Jolla vihollinen kävi tapolla,
Silloin teistä oli apu tuskassa,
Tekonne se olkoon iän muistossa."
Vaan nuorukainen käypi kummulla --
Siillon alta kuuluu haudan pakina:
"Tahdot sinä elää maasi takia
Ja kerran kuolta Suomen edestä?"
Nuorukaiselle.
(Kuva ihmisen elämästä.)
Kaunokainen nuorukainen
Ole vahva,
Pidä kätesi melalla,
Anna kyntää vaolla.
Jos on tuuli myötäinen
Anna mennä,
Anna kulkea iloja,
Ihaellen hetkiä.
Vaan kun ompi syrjäinen
Ota vaari,
Älä laske kääntymään
Kierteihen, luotolaan.
Siellä kohta viekkaissa --
Untuvissa
Veno saisi särkymään,
Itse saisit nääntymään.
Mutta kun on vastainen
Ota airo,
Eip'oo täällä epäillä,
Vedä ja sodi vakaana.
Kerran saat sa satamahan
Tyynneähän --
Siin'on eessä onnesi,
Isänmaa ja kotosi.
Ainosta.
Valko-vaatteissa
Kuinka sulo sä olet,
Kaunis niinkuin joutsen
Aallon sinillä;
Toki sielustasi
Tulee suurempi valo,
Kumma, autua hyvyys
Sieltä loistelee.
Oi jos armahani
Jos sun omaksi saisin --
Kylläpä maailmassa
Elämä onnea.
Hannelle.
O kuin olet onnellinen
sinä rakkain Hanne,
Kodissasi eleleepi yhä ilo ja lempi.
Niin ompi emäntäsi
kun on kesällä päivä
Lämmin sekä heloittava
iki-rakkaudesta,
Niin on sulla iloset lapset
kuin on metässä linnut,
Ihaileevat ympärillä
pieninä enkelinä.
Ruusulle.
Posket ovat aamun ruskoja,
Silmät ovat kauneet, siniä,
Kaula ompi lumi-valkia,
Kasvu on kun järven joutsolla.
Vaan sydämmess'on rakkaus,
Tuopa luonnon suurin kauneus.
Varjoele häntä elämää --
Älä häntä laske kuolemaan,
Katso kaino muu se katoaa,
"Mik'on taivon alla, häviää."
Hän on yksinänsä oleva,
Päivä ajan kaiken paistava,
Maalimassa tääl'on turvasi,
Ikuisassa siellä olosi.
Aavistus.[1]
Metsä seisoo hiljaksehen
Syksy iltana,
Ilman pielet käypi
Lammin kuvassa.
Iki-toivo itseksensä
Tekee matkansa --
Pilvet pojes eroo
Kuun valossa. --
Mustat pilvet poikkenevat
Sielun pohjasta --
Kerran taivas ompi
Aivan kirskasna.
[1] Ruots: = Aningen.
Käki.
"Kussa olet kultaiseni
Jopa sua odotan,
Tule kohta suloni,
Ikävä on oloni.
Kuule päivä pimenevi,
Aurinko jo laskehen,
Tule sieltä ilolla,
Täällä o'otan salolla.
Tule kulta tuntemahan
Sulovaista lempeä,
Ettkös enää rakasta
Hiljaudessa haastella?
Ettkö anna suutelmoa
Huokuvalle sulholle?
Miksi sinä pakenet,
Kaukaisessa olelet?"
Vaan se tuli kultaisensa,
Hengen ilo ilmestyi,
Nytpä saapi nauttia
Lempeyden suloja,
Saa yhessä itkuella
Lempeyden ilosta,
Suutaellen tutkia
Min' on maassa taivoa.
Ilta.
Ilta on sulo. Kulta kunnahilla
Hyvä on lepo päivän kaiken työstä,
Armas on olla koska tunto nauttii
kultaista mettä.
Sydän se kuvaa järven tyynneyttä,
Mieli se iloi luonnon lempeyttä,
Rukous nousee yössä hiljaksehen
Taivahaan sinne.
Ja sieltä loistaa iki-rakkautta,
Punaset sulot vuoriloijen taasta,
Unin ja turvin tulee hiljaksehen
Enkelit alhaa.
Nuoruus.
Ystäväni
Ole nyt ilonen kukassasi,[2]
Katso aurinko paistaa,
Iloa loistaa.
Nuoruudessa
Koska on elämä kauniassa,
Sillon lemmi ja laula,
Suruja paina;
Neitoasi
Likistä vakahan rintahasi.
Nauti lempyen säätä --
Taivoa, maata.
Elämällä
Kullonka vielä on kevähä,
Sillon iloita aika,
Lemmetä päivä.
Ikäisenä -- --
Kun o'ot' jo tuoneen menemässä,
Sillon on luonnossa talvi --
Rinta on kylmä.
[2] "Kukka vuotenasi", nuoruudesi aikana.
Kevät.
Istukamme ilo kivellen
Katsomahan kaunoa,
Laulamahan tuntoa,
Kevät on jo joutununna
kunnillemme.
Järvet, jäästä vapahana,
Katseleevat taivoa,
Ihaileevat ilmoa.
Iki-lempi lieviävi
auringosta.
Kultaisilla kunnahilla
Kukkia jo kasvelee,
Perhosia elelee.
Orahat on kiiltävissä
kyynnelmissä.
Tuulet käy tervehinä;
Joka silmä ilmottaa
Terveyttä, toivoa.
Kaunis ompi päivä paiste
metsilöissä.
Ja tuhannet lintu parvet
Laulelevat kiitosta
Sulosesta ajasta,
Kaukaisehen ylenevät
taivahillen.
Savonlinnan sillalla.
Nyt on kesä ilta, kaunonen,
Ilma ompi armas, lämpönen,
Sillalla jo käypi nuoria
Nauttimassa luonnon kaunoja.
Aurinko se menee maillensa,
Punertaavi taivas pohjassa.
Sydämmessä syttyy tulia,
Rinnan kätkehissä suloja.
Minulla on impi syrjällä,
Vieno lempiväinen, vierellä;
Saimahan on silmät kaunoa,
Jotka kuvoavat -- taivoa.
Katsoppa tuolta Ainoni
Kullaista saarta, suloni,
Kuin on ruunu armas tammella,
Joka siellä seisoo vuorella.
Teemme tässä liitto valalla
Kerran yhtyneenä olella,
Elämämme saari asua
Päivän saakka iltaan rakasna.
Lintuinen.
Oksalla istun
Kaunoisen koivun,
Laulan ja laulan
Ilosena,
Mitäpä surra
Maailmassa?
Pitäiskö itkee
Kauniassa,
Jonka Luojani
Tehnyt on,
Jonka Luojani
Tehnyt on?
Jos tuo huomenna
Vastahan käypi --
Voisinko sitä
Uneksia?
Joss'oil syntiä
Mielelläni,
Pahoa paljon
Kielelläni,
Miksi ma niitä
Muistaisin --
Suruni jälleen
Kutsuisin?
Ja jos pedoll'on
Pahat paulat,
Auttaisko elää
Pelkona?
Ei. -- On Herra
Se katselepi,
Isä rakkahin
Varjelepi;
Hänessä tahdon
Iloita,
Elää hyvässä
Turvassa.
Pietarista kääntynyt Karjalan neito.
Omilla koti kylillä
Hyvä on tuttuja käydä onnelan,
Laulaen kuluupi päivä iltahan,
Huolta ei sydämmeni täällä muistakan.
Kultia kiiltääpi kyllä
Pietarin koukkaista ikkunaisista;
Mitä tok maailman rikkauksista,
Sulo ja raittius ei kasva kullista.
Kyllä on koriat ruuat
Pietarin ylpeissä herkkupöydissä --
Työllänsä ainaki saapi leipänsä,
Vaan täällä terveys on elon ystävä.
Kiiltävät silkit on siellä,
Vaate on kaduilla taivon hohtona --
Parempi ompi tok Suomen kukkana
Liinassa, kunniana, käydä tuttuna.
Sulot on Suomenki sulhot
Vakuhus yksi on heidän rinnassa -- --
Rakkaus vuosia ompi vahvassa.
Eikä se loppunekan täällä elossa.
Kotona kaikki on hyvä
Suomessa kaikki on elo kevättä,
Aamu se ei kulu täällä laulutta,
Sydän ei iltasella tunne muretta.
Lammin tyttö.
Äärellä punasen pilven,
Kauno kaaren kannikalla
Ompi impi olemassa
Kannel kullan kainalossa,
Hopeainen polven päällä.
Tuonpa näki tuvan tytti
Ikkunalla istuessa,
Kohta kävi itkemähän,
Tuota tuon valittamahan:
"Oi kuu oisin onnelassa,
Käveleisin kestilässä,
Kuningaissa kuljeskisin,
Autuissa asteleisin;
Hyvä oisi eleä päivä,
Ihannapa ilta saaha,
Mettä söisi, oltta joisi,
Nukkusi ja uneleisi,
Noustaessa näytteleisi,
Silkit päällä sihahtaisi,
Kullat korvan kutisisi."
Meni aikoa vähäisen,
Pirahteli pikkaraisen,
Jo on kaari kadonnunna,
Kaunis impi kaaren päältä.
Mutta taivon tippuessa,
Suloisesti sadellessa
Ääni kuuluu kummallinen,
Hiljainen järven päästä:
"Tästä olin kainu impi
Yllä päivän pelaamassa,
Liki taivon laulamassa --
Tulin tänne kotihini,
Rauhaisehen rantahani.
Onpa tässä kaunis lampi,
Tyyni selkä, kulta-niemi,
Se kuun katseleevi
Ja tähdet tieteleevi --
Luoda taivon taiteleepi."
Sulho.
Tässä istun yksinäni,
Venno kattelen rannassa
Kuinka kaunis on kevät-ilta
Ja kuin järvi on rauhassa.
Kulta nukkuu aittoessa
Tuolla toisella puolella,
Jospa ääntyen huuteleisin,
Kohta oisi hän rannalla.
Venoisen hän päästeleisi,
Kaunis luokseni tulisi
Rakkaudesta haastamahan
Eikä vanhat nuo kuulisi.
Toki uno kulta turva,
Lempi lintuinen pesässä,
Nuku rauhaisna empä yössä
Taida lepoa häiritä.
Tuosta häät jo likenevi,
Kuitse joutuupi Juhannus,
Sitte jos tuo ei tuoni liene
Nukut luona o lempeys!
Metsä.
Nostavaa on astua
Ihmehellä salolla,
Jossa hongat kasvelee,
Tervehenä elelee.
Viherjä on alla maa
Vakasien juurilla --
Yh'on rauha asuva
Alla mäen, lonnossa.
Lapsensa murhaaja.
"Oi nyt ompi valju yö
Ja ei nyt kuukan paista,
Kaikki suree -- ihme työ
Joll'ei oo toista laista,
Oh! sä emo tuhonen
Min' teit sä sokeanna?
Ja missä on nyt pienonen,
Jon' sait sä siunattunna?
Missä on nyt veresi
Ja missä luusi polvi?
Itke silmä -- vetesi
Se ompi lian tulvi!
Missä on se henki nyt,
Ja missä sielun pilke,
Jon' oil' Herra antanut --
Miss on se taivon tilke?
Oi kuin yössä muistutti
Se sua monta kertaa:
Katso hyvin lastasi
Ei kullat oo sen vertaa --
Sinä raukka päivällä
Ett sitä muistanunna,
Olit kauas kylällä
Ja lapsi unohtunna.
Ja tokko pesit pientäsi?
Myös koira pennun pesee
Ja yskä jos se vaivasi --
Niin sinä uotit kesee,
Kuhunka se sairas nyt,
Sen häly sinun polki,
Nyt sä oot sen peittänyt
Ja tuhon tehnyt julki.
Voipa Herra tutkiva
En löydä mä nyt rauhaa,
Pääni ompi paahtava
Ja sydämmessä pauhaa,
-- Perihimmän käskysi
Mä olin rikkonunna,
'Maata täyttää' sanasi,
Mä olin polkenunna."
Niinpä emo itkelee
Ja polttavanna yössä
Sinne tänne kiitelee
Ja rintansa on hiessä,
Viimme juuttui vedelle
Ja jättihikse sinne --
Kuten tuli sammusi
Ja kuluis yöstä rinne.
Aunon koetus.
Auno:
Mikset sinä rahakasta kultaseni naina,
Hyvä olis eleä kun oisit rikkahanna,
Otit köyhän omaksesi saatpa työtä tehdä,
Pisaroita otsastasi illan, aamun lähtä.
Pietari:
Sulo ompi työtä tehdä, se on sinun eestäis,
Väkevyys tuo rummihini jopa työnki kiistäis,
Vaan kun ompi lempyestä mikä kasvanunna,
Siit'on uusi sydämmelle sulo karttununna.
Auno:
Toki katso toinen käypi yhä kestilöitä,
Sinä olet niitylläsi tahi raadat soita,
Eikö onni oleleisi sulla Appelassa,
Nytpä päivä sulla kuluu aina ikävässä.
Pietari:
Eipä siinä ikävä, joss' Herran päivä paistaa,
Jossa lähde terveyttä, ilma sulon loistaa
Ja kun tulen pirttihini, onko maailmassa
Semmosia iloja kun ompi mulla tässä?
Auno:
Vaan kun kerran työsi teko halveaksi menee,
Pakas viepi vähät riistat, halla touon panee;
Pettuapa sillon tulee talvipäivän purra,
Eikö sua mure vielä sillonkana murra?
Pietari:
Metsä ehken siilon ompi sitä lintusempi,
Ja on järvi kaloja se karttaa viel' enempi --
Vaan ei ole kärsimys niin paha ihmiselle
Katso Pyhät ristihin ne näänty rakastellen.
Auno:
Vahva, rakas ystävä niin oli isät enne
Korkeana kävivät ja vaivat kaikki kannoi,
Jäykkänä hee vastustaivat vihollista vastaan
Eikä heitä kaipoavan kuultu vielä koskaan.
Maija ja Sulhonsa.
(Legenda).[3]
Maija eli
luostarissa
neitsenä,
Musta vaippa
päässä,
keltissä.[4]
Ja hän siinä
istueli
surussa,
Muisteleepi
muinais-
aikoja,
Kullon oli
sulho sulo
elossa --
Se on kauas
kuoli
sodassa.
Toki siinä
Ilta kello
kilahtaa,
Kirkkohon
on aika
koontua.
Ja hän lähti
porttikata[5]
käymähän.
Jo on joku
ihme
luonahan.
Hiljaksehen
etehensä
tulelee,
Jota illan
varjo
peittelee...
"Onko se
siskoloita,
sanele?
Vai on kuka
sairas,
virkkele?
Vai olet
vierahia
etsiä?
Ku' on sulla
tarvis
tulla -- -- --?
Vai ollet
paha henki
pakene,
Kohta
Pyhän paikka
heittele!"
"Ääni kuuluu
kummallinen
ennestä,
Oipa oman
kullan
illasta,
Niinkuin yökön[6]
kulta soitto
rannalta,
Koska tähdet
kai on
taivaalla.
Ettpä miestä
mitätöintä
kuuntele,
Ääni ompi
sulhon,
suloitse,
Jota jopa
kuolleheksi
sanotaan,
pojes maasta
menneeks'
kerrotaan!
Sotiloissa
olin minä
käynynä,
Kaukaisista
viimein
kääntynä,
Vaan kun tulin
kotihini
katselin,
Toivottuni
iloo
Etsiskin,
Tuota aina
sydämmeni
ruusua
Sekä
tämän sielun
valkoa,
Jonka tautta
kauan olin
elännä
Sekä arvon
kaiken
etsinä;
Toki vasta täällä
sinun
tapailen,
Sankta Briitan
luona
havaitsen,
Tänne olit
uskollinen
vierrynä,
Iän
kaatunutta
itkeä. -- -- --
Vaan mee o'omme
eronnehet
todella,
Toisistamme
käyty
Herrassa:
Katso tänne
kulkiessa
näkemään,
Täältä,
muinaistani
löytämään.
Portin luona
ahtahassa
otteli,
Vahdin
kuolo nuoli
kohtasi.
Niinpä oli
määrä päivä
tulluna,
Päivä hyvä --
valon --
saanuna.
Yks'on suuri
vannoma tuo
päättynyt --
Edestäsi
kuolta,
täyttynyt."
Ja nyt kohta
rauta asu
ramahti,
Multa
jalon sulhon
aleni. --
Tuosta on nyt
suru suuri
Maijassa,
Itseksensä
pyytää
kävellä,
Pyhän emon
kuvan eessä
kumartaa,
Pyhiä hän
etsii
itkulla.
Ja hän saapi
taivahasta
turvoa,
Kynttilätä
suurta
luoksensa,
Joka oli
elämänsä
ystävä,
Henkyessä
on nyt
luonansa;
Päivällä hän
päänsä päällä
olelee,
Yöllä
nukkunutta
varjelee.
Ja nyt pyhän
Kerubinsa
nojassa
Maija käypi
sangen
kaunisna:
Askaretta
teeskelevi
nerona,
Hyvissä on
töissä
väkevä,
Sairahia
hoitelee hän
hyvänä,
Surulle
hän saattaa
lohdetta,
Pikkuisia
lapsia
hän oppettaa,
Köyhille
hän kantaa
almuja.
Ja niin siitä
päivä päivin
kaunenee,
Katsantonsa
yhä
ylenee,
Kunnes vimme
kattelee
kun aurinko,
Viaton
ja armas
valonto.
Ja kun sitte
maasta
täält'on
lähteä,
Viimme pojes
kuoloon
hävitä --
Silloin häntä
sulhasensa
vastustaa --
Taivahasen
ylös
taluttaa,
Kirkossa on
kirkkahassa
olemaan,
Ikuisia
häitä
pitämään.
[3] Tehty nunnasta Nantaalin luostariosa, seudussa
löydetyn kaskun mukaan.
[4] Siskojen asunto ruots: cell.
[5] (Porticus) peitetty tie luostarissa.
[6] Yö rastas, ruots: vaka.
Serenadi.
Tuuli huokuu ja tuho valvoo ja synnissä
Pahat kulkee kun musta sulkee -- vaan selkiä
Sieltä loistaavi asunnostasi, kaunia!
Olon rauha ja tähden tyyni nyt hiljassa.
Eipä kaiheet ja eikä murheet ja huokumat
Sua tienneet, ei luoksi saaneet, ei katumat;
Yö se joutuu ja päivä laskee, vaan kultana
Uni tulee ja tyynen sulkee juur' surutta.
Niin elä kauan sä sulo lilja niin kaunisna,
Pidä ilo ja lempi tähtelän rakasna,
Rukouksella hiljaudessa tuttuna
Ole kauneille Enkeleille ain' siskona!
Sulhasen haudalla.
Mont'on mulla surupäivää
Täällä elossa,
Oma kulta maassa lepää,
Haudan povessa.
Sulo oli katsantonsa,
Niinkuin illan kuu,
Aivan sievä elantonsa
Sekä käynti muu.
Silmä oli kaunokainen
Tähti taivahan,
Sielu oli vakavainen
Hyvän, rakkahan.
Tuota itken imp' ikäni
Yksin haudalla,
Joss' on koti tyynneäni,
Pyydän Jumalaa.
Ehken Herra yhdistääpi
Meidät kerran taas,
Jossa rakkaat kereääpi,
Turvan taivahass'.
Lauri ja Elsa.
Lauri:
Kaunokainen neitokainen
Anna mulle kättä,
Suoppa että mainiskelen
Sydämmeni täyttä:
Oi ma sua katseskelin
Jopa monta vuotta,
Yhä sua lempielin,
Enpä puhu suotta.
Elsa:
Niin yhä kauneutta
Sinä kurkistelit,
Tuota posken soreutta
Kauan katsoelit;
Kutenpa mä aina voisin
Huivi silmin käydä,
Kuinka aina varoaisin,
Ettei sinun nähdä?
Lauri:
Ei, se ompi sydämmesi,
Joka minun voitti,
Viaton tuo olentosi
Sieluni se koitti,
Hiljainen hyvyytesi
Se se mua taistaa
Niinpä että sulhoksesi
Haluaisin päästä.
Elsa:
-- Vaan jos mummo metsästä
Nyt tässä meidät sattuu,
Saamme vielä vuoden päästä
Tämä hetki katuu,
Laske pojes tekohoni,
Jätä käsi irti,
Korkiata kotiani
Enpä heitä järki.
Lauri:
Tuolla lammin rannassa
Mä asuntoni katsoin,
Hiljaisessa koivukossa
Olantoni etsin;
Tule rakas lempyessä
Pirttihini sinne,
Hiljaisessa sulossa
Mee elon kävisimme.
Elsa:
Oi Lauri sydämmessä
Sinua mä lemmin,
Rinnassani kätkehessä
Pienestä jo kannoin,
Aina siitä leikissä
Kun "kuninkaana" olit,
Minut "paimen tyttösestä"
Rottninkiksi otit.
Lauri:
Onnelliset, kaunokaiset
Unet kevät hetken,
Itse yhä armahaiset
Rinnassani kätken,
Edestäsi vannon mä
Nyt eleä ja raataa,
Eipä kovin talvipäivä
Voi nyt mua kaataa.
Elsa:
Lempeänä sinulle
Mä tahdon työni tehdä,
Kauniana hyödylle --
Mä elän sinun eestä;
Ei tunne suru mua
Turvassasi ollen,
Enkä tiedä vaihteloista
Vierelläsi käyden.
Kesä yö.
Mikä nyt on kiiru
Meillä Aino kulta,
Anna venhe kulkee
Tässä hiljakseen.
Katso metsilöitä
Kuinka ovat rakkaat,
Katso kummastelle
Tuonne siimmeheen!
Aurinko on kaonnut
Mäkilöijen taakse,
Rusko pohjoisesta
Koht'on tummana -- --
Kultaisena antoi
Kauan valoansa --
Nyt on rauhan aika
Pyhä, armaha.
Taivon sulot linnut
Ovat nukkumassa
Pienokaisen pesän,
Hennon sisässä,
Saapi kieli unta,
Siipi levähellä
Rakkahasta työstä
Eestä pienensä. --
Oi kun ompi sulo
Kaikki suuri luonto,
Rakkaus tuo yksi
Ompi kaikessa,
Sininen on taivas,
Kuvansa on alla;
Eikö ole sulo
Kulta, rakkaha?
Katso kuu nousee
Tuolla kauniana,
Tie on vettä myöten
Ylös taivahaan;
Oi jos oisi henki
Maasta vapahana --
Jo jos saataisimme
Sinne lähteä!
Toki katso venhe
Tässä käypi maalle --
Ole tytyväinen
Täällä kodissa,
Hyvä myös on täällä,
Hyvä, Aino kulta! --
Kun on emon maahan
Lempi vakaha.
Ukko pirtistä.
Oi pirttini,
Sä suloni!
Mä kiitän kaunoais,
Vaikk' olit köyhä,
Kotini!
Mä vertaan onneais.
Jo vuosia,
Jo pitkiä,
Sä olit asuntoin,
Mutt' ett' sä tiennyt
Riitoja,
Ett kuullut surutoin.
Ja vaimoni
Se eleli,
Ain' oli rakkaha,
Hän oli vaka
Turvani
Ja maassa varana.
Ja lapseni
Ne yleni
Ja saivat lujiksi,
Siit' oli yhä
Kevoni
Ain' olon iloksi.
Niin kiittelen,
Niin itkelen
O! sua kotini
Ja rinnassani
Siunailen
O! sua lempeni.
En osaisi --
Ei, kuoloni --
Sinusta luopua,
Ja yks' on paikka
Maksosi,
Se ompi -- taivaha.
Lapsien kevät.
Puro kiitää mä'en alle,
Luoksi nurmen hyppäjää,
Yli kannon helähtää --
Koreina timeltää.
Viherjässä lehdikossa
Terve tuuli puhasee,
Koivun lehti lippasee,
Rattosana tanssailee.
Perho parvet lentelevät
Iloisina kukissaan,
Suuteleevat ainiaan
Kultaisia tuttujaan.
Oksiloilla intoellen
Lintukaiset iloaa,
Tuolla käkö kukahtaa --
Tässä rastas naurahtaa.
Pikku pojat ajelevat
Varsonensa niityllä,
Sauvoloijen kylellä
Ilo ompi hypellä.
Pikku tytöt katseleevat
Tulevia tarhassa,
Hiljaisessa paikassa,
Kiven taassa piilossa.
Mutta siihen joutuessa
Hevoismiesten halulla,
Juokselevat kukilla
Etehensa ilolla;
Viskeleevät vastojansa
Herttaisella hälyllä,
Tanssaileevat vierellä
Taputellen käsiä,
Syleleevät intoisesti
Rakkaina veikkoja,
Kunnes saavat uupua
Armahasta työstänsä. -- --
Leikkikätten pienokaiset
Keskenänne kevättä --
Kellä sydän sortoa
Viatointa iloa?
Leikkikätten tervehenä
Rakkahassa tarhassa,
Viel' on turva vanhassa
Kultaisesta kevosta.
Odottajat.
Äiti istuu yksinänsä
Luona lasten pirtissänsä,
Isä käypi markkinaa,
Maailmata vaeltaa.
Siinä pienet hilkkelevät,
Valko-paidat leikitsevät,
Äiti katsoo kultiaan,
Huokajaapi rinnassaan:
Valkoiset kyhkyseni,
Iloitkaatte hempuseni
Äiti paran turvaksi,
Haluiseksi iloksi
Isä käypi markkinoita,
Kussa asti kulkuloita --
Joutuneeko konsanaan,
Sieltä kerran kotiaan.[7]
[7] Tehty Antrealla. Ennen painettu Wiipurin sanomalehdessä Otavassa.
Joulu.
(Paavin uskon aikana.)
Tulet loistaa ikkunoista,
Nyt on joulu!
Kellot pienet pimajaa,
Varsat jäällä heläjää.
Kirkkohon kaikki käy,
Kirkkohon kaikki käy.
Nyt on Kriste syntynynnä,
Nyt on ilo!
Katso tähdet kimeltää,
Taivahalta timeltää,
Siell'on suuri riemu,
Siell'on suuri riemu.
Ja kansat tulee kokoon
Herran temppeliin,
Siellä hee käyvät polvilleen,
Rikkahat, köyhät yhteiseen;
Vedet silmistä saa,
Vedet silmistä saa.
Ja urut soivat kauniaan
Kristen kunniaa,
Rinnat yhtehen sulelee,
Lempi kaikista kiiltelee.
Pyhä on rauha maass'
Pyhä on rauha maas'.
Äiti.
Jalo, rakas emo ompi sairahana,
Kaikki hänen katsoo kohta kuolevan,
Sängyn eessä seisoo heimo surevana --
Vaan vaka haastoi polvellensa näin:
Älä lapsi itke, pieni mammoasi
Eipä rakas kohta jätä lastansa,
Äiti vielä valvoo täällä turvanasi
Vielä kauan, kauan täällä olossa.
Ei kukkaseni saakka iltasella
Oma vielä ka'ota pojes ruusunsa,
Hänen eestä viel'on kauan eleskella,
Jon' eestä antaa kaikki päivänsä.
Ja se oli tosi äidin ennustama
Siinä pimiässä illan tunnissa,
Vielä nyt hän elää suurna rakastava --
Ja on tyttärensä ylen kaunia.
Vakaa Sanna.
Kerran maata matkustaissa
Kuninkahan poika
Näki neiden kukkamaassa
Teeskelevän tointa.
Ja se ompi kaunis Sanna,
Silmä on kun tähti,
Joka pyhä aamuisena
Taivon päältä lähti.
Ja sen posket rusottaavi
Kuten kaunis ruusu,
Jota päivä kasvattaavi --
Yrttitarhan kuulu. --
Mutta sielu ompi puhdas:
Sulo, armas kyyhky,
Joka rähinästä kauas
Tempplin päälle yhtyy.
Sitä tuossa näkiessä
Jalo herra nuori,
Himon pahan vääntehessä
Kulmallensa suori.
Sillkkiä hän sovitteli
-- Eipä Sanna taivu,
Hopeilla houkutteli,
Eipä kauno vaivu,
Päärlyjä hän paneskeli,
Eipä sulo suovu,
Kultia hän kuletteli,
Eipä loitto luovu,
Hovia hän rukoili,
Eipä vaka vaivu,
Linnoa hän liittäeli,
Vaan ei kuulu kaadu.
Sillon mieli-äkehessä
Käski miehiänsä
"Tulkaa, viekää kahlehessa
Onnen-vasta kansa."
Mutta Sanna pakenevi
Saapi kosken luoksi:
"Kumma ompi kuolo tässä
Iki-valon vuoksi."
Ja hän siitä pudotikse
Valko kuohumahan --
-- Henki kohta luotelikse
Yltä parempahan.
Äiti lapsine.
Kuinka sulo äiti ompi,
joll'on sylissä lapsi?
Ainoistansa katselevi
niinkuin aurinko katsoo
Hiljaisessa iltasessa
tuolta vuorien taasta.
Tuota toinen suloitseevi --
sielusta ihaileepi,
Nosteleevi käsiänsä
häntä armasta vasten
Niinkuin kiuru kohotaikse
taivon puhtaudelle.
Pienen lapsen rukous.
Mä rukoelen Jumala
Ja ristissä on kädet,
Älä mua unhota,
Sä kyllä minun näet.
Tuolta, tuolta korkiasta,
Josta tähdet kiiluu,
Aina katsot pyytäjätä
Ja nyt yö jo hiiluu.
Anna mulle terveyttä
Niinkuin kukkaselle,
Anna vielä rattosuutta
Niinkuin lintuselle.
Sievä ompi veikkoseni
Sinulta se tulee,
Rakas pieni sisareni,
Kaikki Sulta tulee.
Hyvä ompi naapurista
Leikki-veikkoseni,
Hyvät kaikki kaukaisesta
Pienet tuttuseni.
Rakkahatpa maailmassa
Kaikki muutkin ovat,
Jotka siellä etähässä
Elämänsä ovat. -- --
Ja anna isälleni
Monta ilopäivää,
Koko vuosi hyvälleni
Aina hyvin käypää.
Anna hänen pellollensa
Kaunis riista kasvaa,
Suo aina toimellensa
Suuri onni vastaan.
Ja tuolle emolleni,
Joka mua katsoo,
Suo aina hyvälleni
Mitenkä hän tahtoo,
Anna minun rakkahana
Elää häntä vastaan,
Niin että armahana
Suuteleisi lastaan.
Ja vielä vanhanaki
Mua rakastaisi,
Niinkuin yöllä päivälläki,
Vielä lempiäisi.
Ja anna viimmeiseksi
Vanhaks' tultuani, --
Ja sitte ainaseksi
Täältä kuoltuani.
Päästä sinne taivahasen,
Joss'on aina joulu,
Rakkahien Enkelien
Kallis, suuri riemu.
Pikku Heikki ja Laukku-ryssä.
Saksa meillä käydessänsä houkutteli niin:
"Tule minun pojakseni, veisin Pietariin.
Siellä annan uuden mammon, silkki viittasen
Sekä ostan suuren hevon, kulta karvasen.
Vielä annan tasku kellon aivan joka käy
Sekä niinpä sievän, että taskusta ei näy".
Minä toki kohta läksin
Oman äidin kaulaan,
Haluisesti pääni syöksin
Rakkahasen rintaan.
Ja kun siitä nostuelin
Katsoin tuonne päälleen,
Hyvin kauan katselin
Ja viimme virkin hällen:
"Eipä ole vieras hyvä isän näössä,
Kun on teillä paha parta, suu on sähkässä,[8]
Eikä ole tämänlaista
Mammoo siellä maassa,
Oman äidin verraista
Ei ole missään maassa."
Siitä vielä oma mammo mua suuteli
Sekä sille vierahalle vielä saneli:
Eipä lapsi hyviänsä
Kuunna jättää saata,
Ei koti-kyliänsä,
Eikä ison maata.
1859.
[8] Pikku Heikki sanoi suun olevan sähkässä, koska vieraan
kieli-murre oli karvas luonnostansa.
Pojan kätkyellä.
Nuku, nuku nukkani,
Pienokainen poikani,
Lemmityssä lullussa,
Uhkeassa unessa;
Sitte ylös kasvat,
Sitte ylös kasvat.
Kohta pieni niityllä,
Äidin kulta kukissa
Perhosena peloaa,
Suutelevi kukkia.
Suuret marjat löytää :,:
Hiiren karva hevosen
Sitte saapi sopuisen,
Etähällä ajelee,
Kaikki hyvät katselee.
Kirkkohon se pääsee :,:
Kaunihiksi kasvelee,
Pitkäksi jo pääselee,
Tuvan tekee itselleen,
Lykky-linnan kodikseen.
Morsiamen ottaa :,:
Siinä elää päivänsä
Sievän kanssa yhtenä,
Herra häntä katselee,
Taivahasta ihailee
Viimein sinne ottaa,
Viimein sinne ottaa.
Isä ja poika.
Poika:
Onko tämä kevätpäivä:
Tuul' on tuima taivahalla,
Kylmä karsii rummistani,
Pakas kättäni panevi?
Isä:
Onpa tämä kevätpäivä;
Eilen soitti kaunis kiuru,
Eilen paistoi taivon päivä,
Jää tok' oli järvilöillä.
Nyt on sade sitä vasten
Sekä tuli taivahasta
Jään järviltä lähöksi,
Pakkasien poistajaksi,
Että lehti koivupuussa
Pääsisi jo puhkeemahan,
Oras kaunis kasvamahan
Sekä niitty heintymähän.
Niinpä oli poikueni
Sinun kevät päivänäsi,
Käski kyllä sanomahan,
Lapsukaista neuvomahan,
Moni vetre kyynnel vieri,
Moni huokaus pakeni
Raskahasta rinnastani.
Ilman sitä ilotoinna
Vanhuuden vaeltaisin
Enkä tietäsi kevättä
Enkä tuntisi suloa
Ainoasta lapsestani,
Jos ei oisi jää ka'onnut,
Kylmä routa kukistuna
Lapsena sydämmestäsi.
Kauno kylyllä.
Lehdon viherjässä
Koski pauhuaa,
Pienokainen vesi,
Tekee kuhinaa.
Siinä hän kulkee
Puitten välissä,
Tuskin syltä kahta
Ompi leviä.
Vaan keskessänsä
Nousee kiviä,
Jossa pehmyt sammal
Ompi viherjä;
Niitten ympärillä
Vesi vaaluaa,
Sulosena käypi
Kylmä, armaha.
Käypä tuossa impi
Aamu kylyllä,
Armas punaposki
Lehdon hiljassa.
Jalkoja hän pesee
Sekä rintoa,
Siinä viherjällä
Kosken kivellä,
Eikä häntä näe
Muut kun Enkelit,
Eikä siitä tiedä,
Muut kun Kerubit.
Ne yksinänsä
Tuota kummeksii,
Luojan inehmoista,
Siitä ihmeksii.
Onnettoman kaipaus.
Voi kuinka heikko olin
Mä nuorna lähtemään --
Kun kaukaisehen kulin
Ja heitin kotimaan,
Ja heitin kaikki rakkaat
Ja omat rantani
Ja tuttavani vakaat
Ja oman kultani. --
Niin tääll' on raskas olla
Ja aivan ahtaha,
Ei tahdo ilta tulla,
Ei uni tavata,
Ja eikä myöskän tahdo
Tuo kuolo kohdata --
Kun olo tääll' on outo
Ja kulku ikävä.
Niin lennä pieni lintu
Sä kauas kotiaan
Ja kulje tutut siellä
Nerolla katsomaan
Ja tiedä tarkkaseni
Mun muinais-rakasta,
Jos elää kultaiseni?
Vai jo on kuollunna?
Sä sano haluvani --
Ja sinne toivovan,
Ja ehken kotiaani
Mun Herran auttavan.
Sill' oisi kotimaassa
Mun kevyt levätä
Ja siellä kirkon hamassa
Ois' turva lempeä.
Kaksi vanhaa.
Ukko:
Tässä kiitän Herraa itsekseni,
Hän on meille lopen hyvin laatinut --
Kuin on hetki kumma rinnalleni:
Maailmass' on kaikki hyvin tointunut.
Mummo:
Kuinka moni muistuu mieleheni
Kova talvi ilta vaiis ennestä,
Koska sodan vaino kunnillani
Polttaellen teki tuhon kaikesta.
Ukko:
Kiitetty hän olkoon vahva Luoja
Koska rauhan aika maassa elelee,
Lontehessa elää kyll'on suoja,
Vuori kun se kodin, kunnan suojelee.
Mummo:
-- Eipä ollut hyvää peltomaista,
Jyvä siilon maahan -- rippu' tulelle --
Sitt' ei ollut kerran kotokaista,
Vakahinna tuli lähtö kululle.
Ukko:
Mutta totuus voittaa maailmassa --
Työ ja ahkeruus se voittaa kuoleman,
Nyt me oomme rikkaat aittoessa
On nyt köyhällekin anto ilovan.
Mummo:
Ja meidän lapset rakastetut,
Kerran siirtynehet kauas maailmaan,
Taltehessa ovat, taloitetut,
Rehellisnä eläät hyvin aikojaan.
Ukko:
Niinkö ei jo onni sydämmelle --
Se on sulo rusko ilta taivahan,
Ylähästä kultii tyynnehille,
Sulous ja lepo ompi Jumalan.
Illan rusottaessa.
Ilta ompi herttainen
Kesän kaunis ilta,
Linnun laulu hiljainen
Kuuluu rantasilta;
Morsian on sulhonensa
Ruohon luona istuu -- --
Joutsen kanssa rakkahansa
Etäisessä muiskuu --
Maa heilt' on unohtunna,
Lempi yksi valvoo --
Kulta, korko[9] kadonnunna --
Taivon onni tulvoo.
[9] Arvon tai nimen korkeus.
Kuu.
Taivahalla hiljaisessa loistaa kulta kuu,
Unelmana kauniana lonto kummistuu.
Yli järven lempivänä taivas kantelee,
Suloutta yli määrin maahan siittelee.
Nytpä suru sekä huoli ovat levossa,
Nektaria ihoaapi mi on sairasna,
Taaksi päivän armahana taivas luontone
Tuopi levon, kulta rauhan, toivon turvine.
O ei sitä ihmishenki tiedä käsittää
Herran suurta rakkautta täytä ylistää,
Vakaana se taaksi haudan kauas ulottuu
Ikuisena lapsillensa kallis valistuu.
Haluvainen.
Mä seisoin meren rannalla --
Mä olin vieraass' maass',
O kuinka halu mielellä
Oil' päästä kotio taas.
Laivan näin mi eteni, --
Mä itkin halusta,
Ei ollut emo luonani,
Ei omaa rakasta.
O sinä kuolit kultani
Mun jätit suremaan,
Vaan konsa saan mä suutasi,
Kons' sua tietämään?
Mun haluni, mun toivoni
On päästä maasta pois
Ja sattuu siellä kultani
Kuss' aina turva ois.
Aamu.
Kuntiloissa valkee,
Olo uudistuu,
Nurmi, lehdot virkee,
Metsä elostuu.
Nossut ompi päivä
Hiljaudessa;
Viel' on rauha käyvä --
Asuu lonnossa;
Siks' kun terve huoku
Ompi kulkena --
Taivon kyynneleitä
Maahan satanna.[10]
Siitä herra luonnon
Tekoon heräjää,
Totuudessa tunnon
Luojaa ylistää,
Joka lemmessänsä
Maan on tehnynnä,
Sitä armostansa
Yh' on lempivä.
[10] Kaste
Niemessä.
Niemi oli sulo järven rannalla,
Siinä kävi kaksi ani aamulla,
Jotka vakahana toistans' lempivät,
Ilona ne siinä toiste istuvat.
Ja suru se ei tiennyt sitä paikkoa,
Eikä murhe, petos sitä tiloa,
Sillä siinä onni yksi eleli,
Jossa vakahana kaksi rakasti.
Lampi.
Kaukaisessa metsässä
On lampi hiljainen
Ja siellä vuorten suojassa
On olla rauhainen.
Pariskunta hanhoja
Siin elää puhdasna,
Hee rakastaavat henttuna
Siin' taivon muodossa --
Hiljaisella rannalla
On ihmis-asunto,
Alla puitten, lonnossa
Yks köyhän olanto.
Ei ilkeys, ei sairaus
Oo sinne löytänä,
Siell' asuu aina terveys
Ja lempi tyynenä.
Suuri totuus, tyytymys
Siell' ovat kotona
Ja heille lepo, iloisuus
On iki-keväänä.
Merimiehen morsiamen kuolo.
Tässä istun itsekseni
Itkeskelen iltasella,
Noita muistan menneheitä,
Parempia päiviäni.
Ilo oli mielessäni,
Sulopa sydämmelläni,
Oma kulta oleskeli
Rakkahana vierelläni.
Nyt on kauas kulkenunna,
Ilo pojes lähtenynnä,
Kulta purjehti merille
Kaukaisehen maailmahan.
Vuosi tulee vuodeltansa
Ja kevät kevähältä,
Linnut tule lehtohonsa -- --
Sinä lintu kauas viivyt!
Tokko tullet milloinkana?
Tuskin saatat tullakana;
Jopa taisit sinne jäädä,
Sulo sinne menehtyä?
Oi jo tiedänkin hyvästi --
Olet loitos kuollunaki --
Itse kuolen täältä kohta,
Jätän surun, mureheni.
Saan päästä luoksehesi,
Tuttuani tapaella,
Iän täällä rakastani,
Aina siellä lempyellä.
Linnun pesä.
Kaukaisista maista tuli lintu kotio
Yli vuoriloijen, yli merien,
Suloselta kuuluu kaunokaisen soitto
Ja hän teki pesää läpi päivien.
Heiniä hän kävi kauas hakevana,
Oksia hän taitti pikku nokallaan,
Pirtin sievän laati aivan ahkerana,
Untuvia noppi kauno rinnastaan.
Siihen teki viisi kultaista munaa --
Pieniä ei henno lapsi kohdata --
Itse puussa sitte kiittävännä laulaa
Koska pelastettu oli kuormasta.
Ja siitä kohta kävi hautomahan,
Viikkaudet tuottaa iki-lämmintä -- --
Pienoisien tautta emo maailmahan --
Eikä hän myös tiedä kovin nälästä.
Jopa siitä sitten rinta sulomahan,
Koska pienet alkaa katsoo kuoresta,
Yksi toisen perään saapi maailmahan
Alastoin tuo raukka sekä typerä.
Vaan siin'ei vielä emo muista vaivaa --
Kallis esimerkki ihmiselle -- niin --
Siivet varjovana vielä istua aikaa --
Rakkaus se taitaa perihimmätkin.
Nytpä toki päällä ompi untuvia
Ja emo pääse ulos vapahaan,
Ilolla hän lentää, tuopi einehiä
Ja kukan päästä tuopi juotavan.
Ja pojat kasvaa yhä kasvamalla,
Yltä kauneneevat, saavat siipiä,
Kohtapa hee lentäät taivahien alla,
Siellä lauleleevat Herran hyvyyttä.
Palvelus-neiti.
Väänny vilkas värttinäni,
Joudu ilta laulaessa,
Luonnu lanka armahaista,
Siliätä, kaunokaista.
Viere, viere viikkoseni --
Pääse pyhä piikaselle,
Temppelihin tullakseni
Herran sanan kuulemaan.
Ehken kanssa kirkkomäellä
Tuttavia kohteleisin
Kaukaisesta kodistani,
Sukulaista rakkahata;
Saisin siinä kättyellä
Vakaista sulhoani,
Saisin kera puheskella
Pirttisisestä omasta.
Sangen väänny värttinäni,
Joudu työni laulaessa,
Toivot kukkii rinnassani,
Ilo ompi mielessäin.
Varpunen.
Pikkuinen on varpu
Ja vähä-varanen,
Vaan hän on hyvän-lainen
Ja yhä tytyväinen
Ja laulaa riksuttaa
Ja laulaa riksuttaa.
Kukko käveleepi
Kulta puvussa;
Vaan varpu hänt'ei kaihoo,
Ei sano eikä vainnoo,
Hän laulaa riksuttaa :,:
Ja hiirellä on pöytä
Täynnä herkkuja;
Ei varpu heitä himoo,
Ei tarvitse, ei kinoo,
Hän laulaa riksuttaa :,:
Ja siitä onkin onni
Varpun talossa,
Kun hän on hyvänlainen
Ja yhä tytyväinen,
Ja laulaa riksuttaa :,:
Helka ja Anni.
Anni istui yksinänsä,
Teki siinä työtänsä --
Muinais-leikki-ystävänsä
Käveskeli kesteissä.
Tuskin katsoi kohdatessa
Köyhän päälle silkkinen,
Tarpehessa haastattaissa
Vielä sorti rahainen.
Saipa Annin itkemähän
Useasti ylpeä --
Onnehensa tytymähän
Saatti kerran äkäisnä. --
Siitä Helka käveskeli
Luona "suurten" kestiä,
Kiiltäväisen ympärillä
Hääri monta sulhoa --
Saattelivat kotiansa
Haastaellen syrjällä,
Iloisia kokkiansa
Kantelivat kilvalla.
Laulelivat kanssa yöllä
Alla hänen ikkunan,
Liehakoitsemisen-työllä
Toivat hälle kukkiaan.
Mutta aika ajoltansa
Kulkee tuosta eellehen,
Saapi nöyrä iloansa,
Teeskelevä turvasen.
Ajat kulkee eellehensä,
Moni vuosi pakenee --
Ylpeälle pyytehensä,
Pahan palkka varmenee:
Helka asuu yksinänsä,
Eronneena miehestään,
Suru asuu tykönänsä
Myöski köyhyys vieressään.
Paha tora oli ollut,
Kauho joka-päiväinen,
Miehen lähtä oli tullut
Viinahan ja kurjuuteen;
Sekä tappelua siitä,
Nimetöintä ristiä --
Nyt hän saapi itkee niitä
Muinaisia syntiä.
Mutta Anni eleleepi --
Rouva sievän kanttorin,
Onni luona käveleepi,
Sulo illan aamuisin.
Lempi häntä kohteleepi,
Kons'on luona tuttavan,
Myöskin köyhä kiitteleepi,
Saneleepi hyvyyttän.
Kodissansa ompi tyyni,
Tyty sekä kauno muu,
Joka elon kaikkityyni --
Asti kuoloon ulottuu.
Lahja.
Kuka huonoo muisti pikku pirtissä?
Kuka laittoi leivät näljän vaivassa?
Kuka saatti vaateet alastomilleni?
Mistä lahja tuotiin huonoon pirttiini?
Onko ihmisissä niin sulo-rintaista,
Että köyhän tiesi täält' salon taasta?
Vai mistä lahja tuli leivin, vaatteihin,
Ei pannut nimeänsä, ett' köyhä kiittäisin.
Vaan taivaan suuri Herra tok Sinä näet sen,
Sä tiedät meidän matkat ja tunnet myös hänen,
Anna huokauksein Sinulle kuulua
Ja köyhä kyynneleni Sinulle sopia.
Maksa monin kerroin hänelle lahjansa
Ja suo ett' vaiva, puutos on kauas poikessa
Ja että onni eläis tuon hyvän kodissa,
Sen hempi-rintaisen, mi muisti köyheä.
Ja niinkuin se myös muisti lapsi-raukkojain,
Niin muista Sinä Herra hänenkin lapsiaan,
Ett' oisi niistä turva viel' harmaa-haapsena
Ja ilo kaunokainen viel' haudan kulmalla.
Vaan jos ne jonkun kerran tääll' vaihteen aalloilla
Oisi tarpehessa ja vaivan alalla,
Niin turvaa heitä Herra -- ja laita Enkelis
Surut kantamahan, ett' sydän iloitsis'.
Kääntynyt.
Salpaihen istumaan,
Yksinäni lukemaan,
"Ilon" kaiken "kaottamaan",
Suremaan ja suremaan.
Ystäväni hylkäsin -- --
Mielestäni kadotin,
Ainoasti syntiä
Sangen ompi miittiä.
Mainen olo minusta
Oli aivan sairasta,
Kauno kai on pahuutta,
Työ ja hanke turhuutta.
Herran laki muottina
Aina kieltää kovana -- -- --
Sairas siitä oleskin --
Hautoani likenin.
Toki vielä lempeä
Sydämmess' on virkeä,
Läksi tuosta syttymään,
Valo taivon elpymään.
Kohta sain ma nousemaan,
Elämähän uudestaan -- -- --
Lämpimä on maailma,
Min' on Herra luonuna;
Arvoisat on ihmiset
Tuttavat on suloiset
Kyll' on terve, iloisa
Korkiassa luonnossa.
Sitä tahdon lemmetä,
Vapahana elellä.
Ystävissä kävellä --
Kultiani sylellä.
Himoon antauva.
(Vertaus.)
Poika nosti melan
venheesen:
Anna hänen kulkee
onnekseen.
Ja hän unoeli
sulossa,
Jopa pani maata
kokassa.
Vene' se nyt vieree
valloillaan,
Kohta virta vetää
kovempaan.
Viimmein tuli koski,
kuohuisa,
Joka pojan nieli
kitaansa. -- --
Siten täällä käypi
miehelle,
Itsensä mi heittää
himolle;
Synnin pyörtehissä
ajeltaa --
Kunnes Tuoni kohta
saavuttaa.
Ukon lähdöstä.
(Tietä-anti sukulaiselle.)
Niitty-maa se oli kulossa,
Lehti oli tuullut koivusta,
Ikävänä oli maailma
Vielä eilesessä illassa.
Nyt on yöllä lumen satanna,
Valkiaksi kaikki muuttuna,
Rauha ompi uusi kunnassa,
Hiljainen pyhyys kaikessa -- --
Mi oil' meidän vanha sairasna
Pojes ompi mennyt vaivasta,
Yks'on kylmä haamu jälellä --
Henki ompi maasta paenna.
Syksy.
Syksy nyt on,
Päivä on pimiä, iloton,
Tuuli se puhuu,
Metsässä huokuu.
Sydämmellä
Ompi synkkiä vaivoja;
Kullon ne loppuu,
Suruni sammuu?
Laineilla
Käypi kolkkoja myrskyjä;
Kullon se tyyntyy,
Rauhaksi kääntyy?
Elämällä
Ompi vakaa pelastaja,
Vaivat ja huolet --
Kerran on kuolleet. --
Vapahassa
Sielu on silloin kahleista
-- Järvet on jäässä,
Talvi on maassa.
Paimenien soittoja.
1.
Kiiltävänä talvipäinä.
Kauniana kevätpäinä,
Kiiltävänä talvipäinä,
Pieni Helmi juoksenteli,
Lumi hangella hypähti:
Kasvot oli kauniana,
Punaisessa purppurassa,
Silmät oli kiiltävänä,
Känniä taputteleevi,
Ilo oli luonnossansa.
Ja se oli sinä päinä,
Jolloin taivas on sinisnä,
Aivan kirkas, kaunokainen;
Ja se oli sinä päinä,
Jolloin valkea on maassa,
Aivan armas maa-kylissä;
Ja se oli sinä päinä,
Jolloin kuusi on viherjä,
Herttainen Herran kasvu;
Ja se oli sinä päinä
Jolloin koreat on koivut
Kiiltävistä tähtilöistä,
Hilkkavista hopeista;
Ja se oli sinä päinä,
Jolloin taivon kiuru soitti,
Ensi kerran uutta vuotta
Suloisessa Suomenmaassa.
Kaisaniemellä 20 p. Maalisk. 1864.
2.
Lapsen päivät.
Niin ne oli lapsen päivät,
Onnen hetket heloittivat,
Niin ne luopui lapsen päivät,
Onnen hetket hävisivät,
Niinkuin puro pakeneevi,
Hypäseevi, helkkaseevi
Kauno kukkien välitse,
Mesi kuntien ohitse,
Kevät päivän paistaessa,
Kevät tuulen tuutiessa,
Kevät linnun laulaessa,
Luonnon kaiken kullitessa.
3.
Käet.
Käki kukkuu kultarinta
Korkealla kuusessaan,
Huokuuvi yksinään
Kullaistansa tulemaan -- -- --
Jopa lehto leuhahtaavi,
Sulorinta saavustuu --
Siinä kohta haastellaan,
Sukkelahan suudellaan.
4.
Palaen.
Lampahat hyppii iloaan --
Kevät jo ompi alussaan.
Ulos on päässeet leikkimään,
Vapaudessa elämään;
Niitty se ompi tuoksuva,
Siinä on hyvä oltava.
Paimen istuu kivellään,
Torvea soittaa yksinään.
Itkeevi hiljaan iloaan --
Joutsen soipi lammillaan.
5.
Maan lapset kevähällä.
Hyv'on päivää paistatella,
Tarhasilla oleskella
Kaunialla kalliolla,
Korkialla kukkulalla.
Nytpä saamme jälttä syödä,
Jälttä syödä, mettä juoda,
Kultasesta koppisesta,
Makiasta maljuesta.
Kirjakepit on käsissä,
Hevot jalkojen välissä,
Paju pillit huuliloilla,
Soro pillit sormiloissa.
Kohtapa saamme marjaisia,
Tuohiset on valmihina,
Katsotaanpa mansikoita,
Joko mansikat kukalla.
Lähe metsään katsomahan,
Sieltä kuuluu lehmän kellot,
Paimenien tuutitokset,
Siellä laulaa pienet linnut,
Pesileevät jouhilinnut,
Käet kukkuu kultarinnat,
Hopeaiset helkyttäävät.
6.
Lapsuus.
Oi sulot lapsen päivät,
Ne kohta pakeni!
Oi onnen kulta-hetket,
Ne heitti iäksi!
Vaan miksi niitä itkee,
O rinta kaivata?
Ei koetto täällä pitkee,
Se kohton loppuva.
Ja lammet sulaa jälleen
Ja tulee kevähä -- --
Niin kerran soittaellen
Oot' lapsi taivaassa.
*** End of this LibraryBlog Digital Book "Suomalaisia lauluja" ***
Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.