Title: Varastettu sotilassalaisuus - Bruce-Partington piirustukset
Author: Doyle, Arthur Conan
Language: Finnish
As this book started as an ASCII text book there are no pictures available.


*** Start of this LibraryBlog Digital Book "Varastettu sotilassalaisuus - Bruce-Partington piirustukset" ***


VARASTETTU SOTILASSALAISUUS

Bruce-Partington piirustukset

Kirj.

A. CONAN DOYLE

Suomentanut

Eero Alpi



Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1915.



I.


Marraskuun lopulla v. 1895 levisi keltaisen harmaa päivä yli Lontoon.
Maanantaina ja tiistaina oli mahdotonta meidän asunnostamme Baker
Streetin varrella erottaa taloa kadun toisella puolella.

-- Onko lehdissä mitään luettavaa, Watson? kysyi Holmes.

Minä tiesin hyvin, että "luettavalla" tarkotti Holmes rikosasioita.
Lehdissä oli jotain vallankumouksesta ja mahdollisesti syntyvästä
sodasta sekä odotettavissa olevasta hallituksenmuutoksesta; mutta
sellaisesta hän ei välittänyt.

-- Lontoon rikokselliset ovat tyhmeliinejä. Katsopas ulos ikkunasta,
Watson! Ihmiset näkyvät hyvin epäselvästi, ja siinä samassa he myös
katoavat näkyvistä. Ihana ilma rikoksien tekemistä varten.

-- Onkin tapahtunut joukko pikku varkauksia, sanoin minä.

Holmes vihelsi ylenkatseellisesti.

-- Tämä ilma on sopiva suuremmille teoille. On siunaus ihmiskunnalle,
ettei minusta ole tullut rikoksentekijää. Mutta tuollahan, jumalan
kiitos, saapuu jotain, mikä tuottaa vaihtelua tähän kuolettavaan
yksinäisyyteen.

Se oli palvelijatar, joka toi sähkösanoman. Holmes repi sen auki, luki
ja hymyili.

-- Kas, kas! Ja minkävuoksi, virkkoi hän, veli Mycroft saapuu tänne?

-- No, entä sitten? sanoin minä.

-- Entä sitten? Se on samaa kuin näkisi äkkiä maalaistiellä
raitiovaunun. Asuntonsa Pall Mallissa ja Diopenesklubi, Whitehall -- ne
ovat hänen maailmansa. Yhden ainoan kerran hän on käynyt täällä. Mitä
maailmassa hänelle on mahtanut tapahtuakaan?

-- Eikö hän mainitse mitään siitä? Holmes ojensi minulle veljensä
sähkösanoman.

    "Puhuisin kanssasi Cadogan Westista. Tulen pian. Mycroft."

-- Cadogan West? Olen kuullut sen nimen.

-- Sillä ei ole mitään vastakaikua minun muistissani. Mutta että
Mycroft on poikennut tavoistaan! Yhtä hyvin saattaisi aurinko muuttaa
rataa. Tiedätkö, mikä Mycroft nykyisin on?

-- Muistelen sinun kerran maininneen, että hänellä on joku pieni virka
hallituksessa.

Holmes hymyili.

-- En tuntenut sinua vielä hyvin siihen aikaan. Täytyy olla
salaperäinen valtioasioista puhuttaessa. Aivan oikein, hänellä on virka
hallituksessa. Eikä olisi niin kovin väärin sanoa, että hän on itse
hallitus.

-- Mutta Holmes!

-- Niin, tiesin hyvin, että sinä hämmästyisit. Mycroft ei tosin ole
korkeessa virassa ja ansaitseekin vain neljäsataaviisikymmentä puntaa
vuodessa; hän ei ole ollenkaan kunnianhimoinen, hän ei himoitse kultaa
eikä kunniaa, mutta on kuitenkin välttämätön mies valtakunnassa.

-- Kuinka niin?

-- Hänellä on eräs varsin poikkeuksellinen virka. Milloinkaan ei
kellään ole ollut sellaista virkaa eikä kukaan halua sellaista saada.
Hän on hyvin teräväpäinen ja omaa mainion vaiston tosiseikkoihin --
samallainen ominaisuus, jota minä käytän rikoksien selville saamiseksi.
Kaikki departementin päätökset menevät hänen kauttansa, -- hän on The
Clearinghouse [suoritusosasto, missä pankkiirit selvittävät
molemminpuolisia saataviaan], joka selvittää asiat. Hänen erikoisalansa
on kaikkitietäväisyys. Otaksukaamme, että joku ministeri tarvitsee
tietoja Flanderista, Intiasta tai Kanadasta; hän voi saada
erikoistietoja asianomaisista osastoista, mutta Mycroft on se, jolla
etukäteen on yleissilmäys kaikesta, ja hän tietää, mitenkä se ja se on
verrattuna toiseen. Hänen suuret aivonsa toimivat hyvin nopeasti, ja
tulokset sieltä tulevat silmänräpäyksessä. Kerran toisensa perästä on
hänen sanansa vaikuttanut valtakunnan politiikkaan. Hän elää siinä. Hän
ei ajattele mitään muuta, paitsi jos minä pyydän häneltä pikkuista apua
jonkun probleemini ratkaisussa. Mutta nyt tänään astuu Jupiter alas.
Mitä Herran nimessä lieneekään tapahtunut? Kuka on Cadogan West ja mitä
hänellä on tekemistä Mycroftin kanssa?

-- Minä tiedän! huudahdin minä, käännellen sanomalehteä sohvalla. Kas,
tässä! Cadogan West on se nuori mies, joka löydettiin kuolleena
maanalaiselta rautatieltä tiistaiaamuna.

Holmes keskeytti.

-- Se mahtaa olla vakava juttu, Watson. Kuolemantapaus, joka aiheuttaa
veljeni vastoin tapojaan matkustamaan, se on jotain se. Mitähän
maailmassa hänellä on tekemistä sen kanssa? Tapauksella ei ollut mitään
erikoista luonnetta. Tuo nuori mies on kaikesta päättäen pudonnut
junasta ja kuollut siihen paikkaan. Häntä ei oltu ryövätty, eikä mikään
seikka viitannut siihen, että kysymyksessä olisi ollut päällekarkaus.
Eikö niin?

-- Tutkimus on saattanut ilmi joukon tosiseikkoja, joiden nojalla
tapahtuma, kun sitä katselee tarkemmin, näyttää kyllä merkilliseltä.

-- Siitä päättäen, miten se on vaikuttanut veljeeni, tuntuu se
todellakin merkilliseltä.

Holmes vaipui nojatuoliinsa.

-- No, Watson, mitkä sitten ovat ne tosiseikat?

-- Miehen nimi on Arthur Cadogan West. Hän oli 27 vuoden ikäinen,
naimaton, sekä toimi konttoristina Woolwich Arsenalessa.

-- Siis valtion virassa, samoin kuin veljeni Mycroft.

-- Äkkiä hän katosi. Se tapahtui maanantai-iltana. Viimeksi nähtiin
hänet morsiamensa, neiti Violet Westburyn seurassa, jonka hän kuitenkin
pian jätti ja katosi klo 7.30 illalla. Heillä ei ollut mitään epäsopua
keskenään ja morsian ei voi keksiä pienintäkään syytä hänen
katoamiseensa. Hänestä ei sitten ole kuultu muuta kuin että hänen
ruumiinsa löydettiin radalta Navn Masonissa Aldgaten aseman läheltä
Lontoon maanalaisella rautatiellä.

-- No?

-- Ruumis löydettiin klo 6 tiistai-aamuna kiskojen vasemmalta puolen.
Se oli kaukana kiskoilta, radan vasemmalla puolen itäänpäin mennessä,
siinä paikassa, missä siihen yhtyy tunnelista tuleva linja. Pää oli
melkein muserruksissa. Ruumis olisi kuitenkin voinut jäädä linjalle,
kuten tavallisesti. Jos jotkut ihmiset olisivat kantaneet sen pois
radalta, olisi se tapahtunut ratapuomin kautta, missä aina on maksun
kantaja. Se tuntuu minusta selvältä.

-- Aivan oikein, se on selvää. Mies on joko elävänä tai kuolleena
pudonnut tai heitetty junasta. Niin tuntuu minusta. Edelleen!

-- Se juna, joka kulkee niillä kiskoilla, mistä ruumis löydettiin,
menee lännestä itäänpäin, on joko yksinkertainen tai vain
paikallisjuna, muut ovat kauttakulkujunia. On varmaa, että tämä nuori
mies saadessaan kuolemansa matkusti tähän suuntaan hyvin myöhään yöllä,
mutta miltä asemalta hän astui junaan, sitä on vaikeata sanoa.

-- Sen saa selville hänen piletistään.

-- Hänellä ei ollut pilettiä lompakossaan.

-- Eikö hänellä ollut pilettiä? Rakas Watson, se on merkillistä. Sikäli
kuin kokemuksesta tiedän, ei asemasillalle pääse piletittä
paikallisjunan lähtiessä. Niin mahtoi olla tuon nuoren miehenkin laita.
Ehkä piletti on otettu pois, jotta voitaisiin salata miltä asemalta hän
on noussut junaan? Se on mahdollista. Tai onko hän kadottanut sen
vaunussa? Voidaan niinkin otaksua. Mutta mikään ei viittaa siihen, että
kysymyksessä olisi ollut ryöväys?

-- Ei silminnähtävästi kaikissa suhteissa. Tässä on luettelo häneltä
löydetyistä esineistä. Hänen kukkarossaan oli rahaa kaksi puntaa ja
viisitoista sterlingiä. Hänellä oli myöskin shekkikirja Woolwich-pankin
haaraosastoihin pääkaupungissa ja maaseudulla. Sen avulla juuri saatiin
selville, kuka hän on. Vielä löydettiin häneltä permantopiletti
Woolwich-teatteriin samaksi illaksi sekä paketti, joka sisälsi
teknillisiä papereita.

-- No, siinäpä se! huudahti Holmes. Hallitus -- Woolwich Arsenal --
papereita -- veli Mycroft. Ketju on täydellinen. Mutta ellen erehdy,
tulee hän tuossa ja kertoo meille tarkemmin.

Samassa silmänräpäyksessä näkyi ovella hra Mycroftin kookas, komea
vartalo. Hän on tukeva ja suurijäseninen, melkeinpä kömpelön näköinen,
mutta komea otsa ja viisaat, syvät, teräsharmaat silmät ja varma katse
tekivät päinvastaisen vaikutuksen.

Aivan kuin hänen varjossaan astui sisään vanha ystävämme Lestrad
poliisilaitoksella -- laiha ja juhlallinen. Vakavuus heidän kasvoillaan
osoitti, että kysymyksessä oli jotain epätavallista. Veljekset
tervehtivät toisiaan lausumatta sanaakaan. Mycroft Holmes riisui yltään
palttoon ja istuutui nojatuoliin.

-- Varsin merkillinen juttu, Sherlock, sanoi hän. Sinä tiedät hyvin,
että minä harvoin poikkean tavoistani, mutta tämä juttu on nyt saanut
sen aikaan. Siamissa nykyisin vallitsevien olosuhteiden aikana on
varsin vaikeata olla poissa konttorista. En ole koskaan nähnyt
pääministeriä niin huonolla tuulella kuin nykyisin. Mitä
merikomennuskuntaan tulee, surisee se kuin mehiläiset pesässään. Oletko
lukenut tapauksesta?

-- Aivan juuri. Mitä papereita hänellä oli mukanaan?

-- Siinäpä se. Onneksi sitä ei vielä ole kerrottu. Sanomalehdet
tahtoivat takertua vallan raivoisina kiinni siihen. Paperit, jotka
tuolla poikasella olivat mukanaan, olivat Bruce-Partingtonin
vedenalaisen laivan piirustukset.

Mycroft Holmes puhui äänellä, josta huomasi, miten tärkeä tämä asia
oli. Veljensä ja minä katselimme häntä odottavina.

-- Olethan kuullut noista piirustuksista? Arvelen kaikkien kuulleen
niistä.

-- Vain nimeltä.

-- Bruce-Partington-piirustusten arvoa ei koskaan voida asettaa liian
suureksi. Se on ollut tärkein kaikista valtiosalaisuuksista. Katsos,
Bruce-Partington-veneet tekevät mahdottomaksi hyökätä meidän kimppuumme
meren puolelta. Vuosi sitten uhrattiin suuri summa tämän patentin
käyttämiseksi. On edistytty mitä varovaisimmin, jotta salaisuus
säilyisi. Piirustuksia, jotka ovat erinomaisen tarkasti suoritetut ja
käsittävät useita eri patentteja, joista jokaisella on tärkeä
merkityksensä suuressa kokonaisuudessa, on säilytetty vartavasten
valmistetussa varmuuskaapissa konttorissa Arsenalessa. On pidetty
mahdottomana, että piirustukset voitaisiin sieltä varastaa. Kun
laivaveistämön päällikkö tahtoi nähdä niitä, täytyi hänen kääntyä
Woolwichin konttorin puoleen. Ja nyt nuo piirustukset löydetään
kuolleen nuoren konttoristin lompakosta keskeltä Lontoota.
Hallitusnäkökannalta katsoen on se suorastaan kauheata.

-- Mutta onhan ne saatu takaisin?

-- Ei, Sherlock, ei! Siinäpä se juuri on! Niitä ei ole saatu takaisin.
Kymmenen paperia varastettiin Woolwichista; Cadogan Westin lompakosta
löydettiin vain seitsemän. Kolme tärkeintä on -- varastettu. Voit nyt
jättää kaikki omat hommasi, Sherlock! Anna tavallisten pikku asioittesi
levätä. Sinun tehtävänäsi on nyt pelastaa valtiosalaisuus. Miksikä otti
Cadogan West nuo paperit, missä on nuo kolme tärkeintä paperia, kuinka
hän sai kuolemansa, kuinka ruumis oli joutunut sinne ja miten on
onnettomuudesta pelastuttava? Ota selvä kaikesta tästä, niin sinä teet
isänmaallesi suuren palveluksen.



II.


-- Miksi et ratkaise arvotusta itse, Mycroft? Sinä olet siihen yhtä
kelvokas kuin minäkin.

-- Voi olla mahdollista, Sherlock. Mutta on joukko seikkoja, joista
minun on saatava selvä. Kun olen päässyt niiden perille, voin tässä
nojatuolissa istuen antaa sinulle selvityksen asiasta. Mutta juosta
sinne ja tänne, pitää ristikuulusteluja rautatiehenkilöiden kanssa ja
vatsallaan leväten tutkia suurennuslasilla -- ne eivät kuulu minun
tehtäviini. Ei, sinä olet siinä mies paikallaan. Jos sinulla on halua
nähdä nimesi ensi komennuslistalla, niin --

Ystäväni hymyili ja pudisti päätään. -- Toimin vain työn itsensä
vuoksi. Asialla on erinäisiä mieltäkiinnittäviä puolia ja minulle on
ilo koettaa saada selvä niistä. Ole hyvä ja kerro vielä joitakin asian
yhteydessä olevia seikkoja.

-- Olen merkinnyt ne tälle paperille, samoin kuin myöskin muutamia
osotteita, joista sinulla voi olla hyötyä. Hän, jolla tällä
hetkellä on suurin edesvastuu noista papereista, on merikonsuli,
kunnioitettu sir James Walters, jonka arvonimet täyttävät kaksi sivua
valtiokalenterissa. Hän on harmaantunut virassaan, hän on kunnioitusta
nauttiva mies, on tervetullut kaikissa ylhäisemmissä perheissä, sekä
ennen kaikkea henkilö, jonka isänmaanrakkautta ei kenkään voi epäillä.
Hän on toinen niistä kahdesta, joilla on avaimet tuohon kaappiin.
Voin muuten lisätä, että paperit aivan varmaan olivat kaapissa
konttoriaikana maanantaina, ja että sir James matkusti Lontooseen noin
kello 3 ja vei avaimet mukanaan.

-- Voidaanko se todistaa?

-- Voidaan. Hänen veljensä, eversti Valentin Walters voi todistaa, että
hän lähti Woolwichistä mainitulla kellonlyönnillä, ja amiraali Sinclair
taas voi todistaa sen, että hän saapui Lontooseen. Siinä kaikki, mitä
sir Jamesilla on tekemistä mainitun asian kanssa.

-- Kuka on tuo toinen, jolla on avaimet?

-- Vanhin konttorivaltuutettu Sidney Johnson. Hän on
neljännelläkymmenellä oleva mies, nainut ja viiden lapsen isä. Hän on
merkillinen persoona, mutta saa päälliköltään erinomaisia lausuntoja.
Hän ei ole ollenkaan virkaveljensä tapainen, mutta ankara mies
ahertamaan. Niinkuin hän itse on sanonut -- ja sen voi hänen vaimonsa
todistaa -- hän oli kotona koko maanantai-illan, ja hänen avaimensa
eivät olleet silmänräpäystäkään poissa kellonperistä, joihin ne olivat
kiinnitetyt.

-- Kerropa minulle Cadogan Westista?

-- Hän on ollut virassa kymmenen vuotta ja oli terävä poika.
Mikään erityinen nero hän ei ollut, mutta järjestyksen mies ja
kunniantuntoinen. Meillä kenelläkään ei ollut mitään häntä vastaan. Hän
oli konttorissa Sidney Johnsonia lähin. Virkatehtävissään tuli hän joka
päivä käsitelleeksi noita papereita. Kukaan muu ei hommaillut niiden
kanssa niin paljon kuin juuri hän.

-- Kuka lukitsi piirustukset kaappiin sinä iltana?

-- Sidney Johnson, vanhin valtuutettu.

-- No, sittenhän on selvää, kuka ne on ottanut. Nehän löydettiin tuon
konttoristin, Cadogan Westin, lompakosta. Eikö asia siis ole selvä?

-- Siltä näyttää, mutta eipäs kuitenkaan, Sherlock. Ensiksikin: miksi
hän ne otti?

-- Otaksun, että ne olivat erittäin paljon arvoiset.

-- Hän saattoi helposti ansaita niillä tuhansia.

-- Voitko sanoa minulle mitään syytä siihen, miksi hän otti paperit
mukaansa Lontooseen ilman tarkotusta myydä ne?

-- En, sitä en voi sanoa.

-- Ottakaamme siis se lähtökohdaksi. Miten West sai paperit käsiinsä?
Ainoastaan käyttämällä väärää avainta.

-- Käyttämällä useita vääriä avaimia. Hänellä on pitänyt olla avaimet
myös itse huoneistoon ja konttoriin.

-- Hänellä oli siis useita vääriä avaimia. Hän otti paperit mukaansa
Lontooseen myydäkseen tuon salaisuuden. Paperit aikoi hän panna
takaisin kaappiin seuraavana aamuna ennenkuin niitä ehdittäisiin
kaivata. Mutta hän kuolikin samana iltana Lontoossa.

-- Mitenkä?

-- Otaksukaamme, että hän oli parhaillaan paluumatkalla Woolwichiin,
kun hänet murhattiin ja heitettiin ulos rautatievaunusta.

-- Aldgate, mistä ruumis löydettiin, on kylläkin varsin kaukana London
Bridgen asemalta, josta hän on voinut poiketa Woolwichiin.

-- On mahtanut olla monta seikkaa vaikuttamassa siihen, että hän on
matkustanut London Bridgen aseman ohi. Lienee ollut vaunussa joku,
jonka kanssa hän on ollut innokkaassa keskustelussa. Tämä keskustelu
aiheutti kiivaan kohtauksen, jonka kestäessä hänet murhattiin. Ehkä
koetti hän päästä ulos vaunusta, putosi radalle ja kuoli. Toinen oli
lukinnut oven. Oli usvainen päivä, joten ei voinut nähdä paljon mitään.

-- Niin, parempaa selvitystä ei kyllä voi antaa asian nykyisillään
ollessa. Mutta ajattelehan, Sherlock, miten paljon vielä on hämärän
peitossa. Menkäämme nyt ensiksikin siihen, että Cadogan West todellakin
aikoi myydä nuo paperit. Hän on siis kai ollut tapaamassa jotain
ulkomaalaista asiamiestä ja viettänyt illan hänen seurassaan. Hän osti
kaksi pilettiä teatteriin, saattoi morsiantaan sinne puolen matkaa ja
hävisi yhtäkkiä.

-- Se on luonnollisesti ollut joku päähänpisto, sanoi Lestrad, joka oli
rauhattomana kuunnellut keskustelua.

-- Joka tapauksessa merkillinen päähänpisto. Otaksukaamme, että hän
saapuu Lontooseen ja tapaa tuon ulkomaalaisen asiamiehen. Hän aikoo
panna paperit takaisin aamuksi, muuten tulisi heti ilmi, että ne ovat
poissa. Hän otti kymmenen. Mutta hänen lompakostaan löydettiin vain
seitsemän. Missä ovat puuttuvat kolme. Ehkei ulkomaalainen asiamies
tahtonut antaa niitä takaisin hyvällä. Ja niin -- mikä oli hänen
palkintonsa petoksestaan? Olisi muuten odottanut löytävän suurehkon
summan rahaa hänen lompakostaan.

-- Minusta tuntuu kaikki varsin selvältä, virkkoi Lestrad. Hän otti
paperit myydäkseen ne. Mutta hän ja asiamies eivät päässeet
yksimielisyyteen hinnasta. Hän tahtoi matkustaa takaisin, mutta
asiamies seurasi häntä. Junassa murhasi asiamies hänet, otti papereista
tärkeimmät ja heitti ruumiin ulos vaunusta.

-- Miksi hänellä ei ollut pilettiä?

-- Piletti olisi osottanut, mikä asema on asiamiehen asuntoa lähinnä.
Senvuoksi otti hän piletin pois uhrinsa lompakosta.

-- Erinomaista, Lestrad, sanoi Holmes. Teidän arvelunne
tuntuu paikkansa pitävältä. Mutta jos niin on, on asia selvä.
Ensinnäkin on petturi menettänyt henkensä. Toisekseenkin ovat
Bruce-Partington-piirustukset nyt mannermaalla. Mikä siis jää
tehtäväksemme?

-- Toimia, Scherlock, toimia! huudahti Mycroft hypähtäen ylös. Kaikki
vaistoni sanovat, että tämä ratkaisu on päin mäntyä. Pane kykysi
liikkeelle! Mene murhapaikalle! Puhuttele rautatieläisiä! Tutki
jokainen kivi! Konsanaan ei sinulla ole ollut parempaa tilaisuutta
tehdä palvelusta isänmaallesi.

-- Niinpä kyllä, virkkoi Holmes ja kohautti olkapäitään. Tule, Watson!
Ja te, Lestrad, tahdotteko tehdä meille sen palveluksen, että seuraatte
mukana tunnin tai pari? Alotamme käynnillä Aldgaten asemalla. Hyvästi,
Mycroft! Saatpahan jo iltaan mennessä jotain tietoja. Mutta varotan jo
edeltäkäsin sinua odottamasta mitään erikoisia tuloksia.



III.


Tuntia myöhemmin olimme Holmes, Lestrad ja minä sillä paikalla, mistä
Westin ruumis oli löydetty. Kookas, punatukkainen, vanha mies edusti
rautatieläisiä.

-- Niin, tästä me hänet löysimme, virkkoi hän, osottaen erästä paikkaa
noin kolmen askeleen päässä radalta. Se ei ole voinut vieriä tänne,
sillä tässä ei ole mitään aukkoa, niinkuin huomaatte. Senvuoksi on se
täydytty heittää junasta -- nähtävästikin siitä, joka kulki tästä ohi
maanantai-iltana keskiyön aikana.

-- Onko tarkastettu vaunut ja onko huomattu minkäänlaisia jälkiä
ottelusta?

-- Emme ole mitään sellaisia havainneet, eikä mitään pilettiä ole
löytynyt.

-- Eikö vaunun ovi ollut jäänyt auki?

-- Ei.

-- Aamulla ilmotettiin meille, sanoi Lestrad, että muuan henkilö, joka
matkusti Aldgaten ohi paikallisjunalla 11.40 maanantai-yönä, oli
kuullut sellaisen äänen kuin jotain olisi pudonnut maahan -- nim.
silloin kun juna saapui asemalle. Oli kuitenkin niin samea päivä, ettei
voinut nähdä mitään. Mutta mitä maailmassa nuo tuossa ovat, hra Holmes?

Ystäväni seisoi ja tirkisteli mitä suurimmalla kiintymyksellä raiteita
siinä, missä ne kääntyvät tunnelista. Aldgate on risteys ja siinä
muodostavat raiteet kokonaisen verkon. Niihin oli nyt hänen silmänsä
kiintyneet.

-- Vaihderaiteet, mutisi hän, vaihderaiteet. --

-- No, mitä niissä? Mitä tarkotatte?

-- Eihän vaihderatoja ole niin montaa tällä linjalla?

-- Ei, niitä ei ole montaa.

-- Ja myöskin mutka. Vaihderaiteet ja mutka. Jupiterin nimessä!

-- Mitä se on, hra Holmes? Oletteko huomannut jotain?

-- Ei, iski vain päähäni muuan ajatus, ei muuta. Mutta asiahan tulee
mieltäkiinnittäväksi. Minä en näe ollenkaan veren jälkiä radalla.

-- Ei, tuskin ollenkaan verta.

-- Mutta sikäli kuin käsitän, on haava hyvin paha.

-- Molemmat jalat ovat murskaantuneet; muuten ei huomattu minkäänlaisia
ulkonaisia väkivallanmerkkejä.

-- Kuitenkin täytyy otaksua, että verta on vuotanut. Olisikohan aihetta
minunkin tarkastaa se juna, mistä tuo mainittu matkustaja oli kuullut
putoamisen.

-- Enpä luule, hra Holmes. Veturi on päästetty jo irralleen ja vaunut
ovat vaihdetut eri paikkoihin. Voin sitäpaitsi vakuuttaa teille, hra
Holmes, että jokainen vaunu on tutkittu mitä tarkimmin. Tein sen itse.

Ystäväni suurimpia heikkouksia oli se, että hän oli kärsimätön
sellaisten henkilöiden keskuudessa, jotka olivat lahjattomampia kuin
hän.

-- Uskon sen mielelläni, virkkoi hän ja siirtyi syrjään, Voi olla,
etten tahtoisi tutkia juuri vaunuja. Watson, olemme valmiit. Emme tahdo
vaivata teitä enää, hra Lestrad. Luulen, että me nyt menemme
Woolwichiin.

London Bridgessä kirjoitti Holmes veljelleen sähkösanoman. Se kuului:

"Näkyy vähän valoa pimeydessä, mutta mahdollisesti se sammuu. Toimita
meille Baker Streetille täydellinen luettelo kaikista ulkomaalaisista
vakoilijoista ja kansainvälisistä asiamiehistä Englannissa sekä heidän
osotteensa. Sherlock."

-- Se voi olla meille hyödyksi, Watson, virkkoi hän astuessamme
Woolwichiin vievään junaan. Olemme todellakin kiitollisuudenvelassa
Mycroftille, joka on antanut meille näin äärettömän mieltäkiinnittävää
toimitettavaa. Huomasin hänen jännittyneistä, tarmokkuutta osottavista
kasvonpiirteistään, että hänen aivoissaan liikkui jotain erityistä.
Tässä jutussa on ainehistoa. Ensin se tuntui hyvin epäselvältä. Olinkin
aika pöllöpää käsittämään mitään.

-- Minä en vieläkään käsitä mitään.

-- Mikä tulee tulokseksi, sitä en minäkään vielä tiedä. Mutta
toimintasuunnitelma minulla jo on. Mies kuoli muualla ja hänen
ruumiinsa oli pantu vaunun katolle.

-- Katolleko?

-- Niin, eikö ole harvinaista? Mutta tutkikaamme lähemmin asiaa. Onhan
kylläkin merkillistä, että se löydettiin siltä paikalta, missä juna
tekee kierroksen, samalla siirtyessään toisille raiteille. Eikö juuri
tällaisella paikalla junan päällä ollut esine putoa maahan? Ja
ottakaamme myöskin huomioon, että tällä paikalla ei ollut verta.
Luonnollisesti ei sitä ollut, koska veri oli valunut siitä jo muualle.
Jokaisella näillä tosiasioilla on itsessään suuri merkitys. Yhteensä ne
muodostavat kokonaisuuden.

-- Entä piletti! huudahdin minä.

-- Juuri niin. Me emme voineet ymmärtää sitä, ettei mitään pilettiä
löydetty. Sepä sen selittääkin. Kaikki sopii yhteen.

-- Mutta joskin kaikki tämä on oikein, emme sittenkään voi ymmärtää
hänen kuolemaansa. Se ei ole tullut tästä sen käsitettävämmäksi,
pikemmin vielä sekavammaksi.

-- Ehkä, sanoi Holmes miettiväisenä.

Hän vaipui syviin mietteisiin ja pysyi niissä siihen asti kuin juna
vihdoin oli saapunut Woolwichin asemalle. Siellä hän otti vaunut ja
veti esille Mycroftin paperit lompakostaan.

-- Meidän on tehtävä iltapäivällä muutamia vierailuita, virkkoi hän, ja
olen tuuminut, että ensin menisimme sir James Waltersin luo.

Hän asui hienossa huvilassa, joka oli aina Themsiin asti ulottuvien
alueiden ympäröimä. Kun pääsimme perille, hälveni usva ja heikko
auringonvälke pääsi valaisemaan ympäristöä. Palvelija avasi portin.

-- Sir James kuoli tänä aamuna, herra, virkkoi palvelija juhlallisella
äänellä.

-- Hyvä jumala! huudahti Holmes kauhistuneena. Miten hän kuoli?

-- Ehkä tahdotte mennä sisälle, sir, tervehtimään hänen veljeään,
eversti Valentinia?

-- On kai parasta, että teemme sen.

Meidät vietiin puolipimeään tupaan, missä tapasimme hyvin
korkeakasvuisen, kauniin miehen, noin viidenkymmenen vuotiaan, vainajan
nuoremman veljen. Hänen sekava katseensa, kuumeiset posket ja
harjaamaton tukkansa -- kaikki puhuivat äkillisestä iskusta, joka oli
perhettä kohdannut. Hän puhui sekavin sanoin asiasta.

-- Syy oli tuossa hirveässä skandaalissa, sanoi hän. Veljeni, sir
James, oli hyvin arka kunniastaan, siksi hän ei voinut kestää tällaista
juttua. Se musersi hänen sydämensä. Hän oli aina niin ylpeä
konttoristaan -- tämä oli julma isku.

-- Olimme toivoneet, että hän antaisi meille joitakin viittauksia,
jotka edistäisivät asian selville saamista.

-- Vakuutan teille, että asia oli hänelle yhtä salaperäinen kuin
kaikille muille. Hän oli ilmoittanut poliisille kaikki, mitä tiesi.
Tietysti hän ei epäillyt Cadogan Westin syyllisyyttä. Mutta muuten oli
asia hänelle hämärä.

-- Ja tekään ette voi antaa mitään valaistusta juttuun?

-- En tiedä muuta, kuin mitä olen lukenut ja kuullut. En suinkaan tahdo
olla epäkohtelias, herra Holmes, mutta te ymmärrätte, että olemme
nykyään kovasti kuohuksissa, ja pyydän senvuoksi, ettette jatkaisi
keskustelua.

-- Tämä oli tosiaankin odottamaton tapaus, virkkoi ystäväni,
palattuamme jälleen ajoneuvoihin. Lieneekö hän kuollut luonnollisen
kuoleman, vai oliko tuo vanha kujeilija tehnyt itsemurhan? Jos asia on
jälkimäisellä tavalla, lienee se merkki siitä, että äijällä oli jotain
katumista, ettei hän ole täyttänyt velvollisuuksiaan? Tätä kysymystä
saamme tulevaisuudessa pohtia. Nyt on meidän mentävä Cadogan Westin
asuntoon.



IV.


Cadogan Westin asunto oli pieni, hyvässä kunnossa oleva talo
sivukaupungilla. Tapasimme hänen äitirukkansa, joka oli niin surun ja
kauhistuksen vallassa, ettei hyödyttänyt mitään jutella hänen kanssaan.
Mutta siellä oli nainen, jonka kasvot olivat liidunvalkoiset. Hän
esitteli itsensä neiti Violet Westburyksi, kuolleen miehen morsiameksi.
Hän oli se, joka oli viimeksi nähnyt hänet tuona onnettomana yönä.

-- En voi selittää sitä, hra Holmes, sanoi hän. En ole voinut nukkua
silmänräpäystäkään sen jälkeen -- olen vain ajatellut, ajatellut,
ajatellut, mitenkä tuo kaikki on mahdollista. Arthur oli rehellisin,
ritarillisin ja eniten isänmaataan rakastava mies koko maailmassa.
Mieluimmin hän olisi hakannut poikki oikean kätensä kuin myynyt jonkun
valtiosalaisuuden. Ei kukaan, joka hänet tunsi, voi uskoa, että hän on
pettänyt maansa.

-- Mutta kaikki selvillekäyneet tosiseikat, neiti Westbury?

-- Sanoinhan, että minun on mahdoton selittää tuota kaikkea.

-- Oliko hän rahapulassa?

-- Ei. Hän tarvitsi hyvin vähän ja palkkansa oli varsin riittävä. Hän
oli säästänyt muutamia satoja ja aikomuksemme oli mennä naimisiin
uutenavuotena.

-- Oliko koskaan huomattu hänessä minkäänlaisia mielisairauden
merkkejä? Kuulkaa nyt, neiti Westbury, teidän täytyy olla aivan suora
minua kohtaan.

Ystäväni terävä silmä oli huomannut, että tuo nainen värähti viimeiset
sanat kuullessaan. Hän punastui ja ajatteli.

-- Niin, sanoi hän lopuksi, minulla oli kyllä viime aikoina aavistus
siitä, että hänellä oli jotain sydämellään.

-- Kauanko aikaa?

-- Ainoastaan viime viikon ajan. Hän oli sanaton ja umpimielinen. Hän
pelkäsi jotain, mikä koski hänen virkaansa konttorissa. "Mutta se on
aivan liian vakavaa voidakseni puhua siitä sinulle." Niin hän sanoi.
Enempää en saanut häneltä tietää.

Holmes näytti totiselta.

-- Edelleen, neiti! Puhukaa sittenkin, vaikka teidän pitäisi puhua
häntä vastaan.

-- En tiedä mitään muuta. Erään kerran tuntui minusta kuin hän olisi
ollut melkein sanomaisillaan sen minulle. Hän mainitsi usein, kuinka
tärkeä tuo salaisuus oli, ja muistelen hänen virkanneen, että
ulkomaalaiset vakoojat tahtoisivat suorittaa hänelle hyvän hinnan, jos
saisivat sen.

Ystäväni kasvot synkistyivät synkistymistään.

-- Entä sitten?

-- Hän virkkoi, että tuollaisissa asioissa luonne höltyy ja että
petturin on helppo anastaa nuo piirustukset.

-- Milloin hän sen sanoi?

-- Aivan äskettäin.

-- Kertokaa minulle, mitä tapahtui viimeisenä iltana.

-- Olimme aikoneet mennä teatteriin. Päivä oli sumuinen. Lähdimme ja
ajoimme konttorin ohi. Äkkiä hän katosi.

-- Sanomatta mitään?

-- Jotain hän huusi. Minä odotin häntä, mutta hän ei palannut.
Seuraavana aamuna saimme tiedon konttorista. Niin, kello yhdentoista
ajoissa kuulimme tuon kamalan uutisen. Voi, herra Holmes, jospa
voisitte pelastaa hänen kunniansa! Se merkitsisi paljon!

Holmes pudisti päätään.

-- Tule, Watson, sanoi hän, menkäämme konttoriin, missä paperit olivat.

-- Tuon nuoren miehen avioliitto on syynä hänen tekoonsa, virkkoi
Holmes ajaessamme pois. Hän ajatteli tietystikin rahoja. Tuuma oli
kypsynyt hänessä senjälkeen kun hänelle oli puhuttu asiasta. Hän on
voinut tehdä tuon tytön kanssarikolliseksi kertomalla hänelle
suunnitelmistaan. Ush, se on likainen juttu!

-- Mutta, Holmes, miehen luonteelle on myös jotain arvoa annettava.
Miksi hän olisi juossut tytön luota keskellä katua mennessään tekemään
rikoksensa?

-- Niinpä niin, se kyllä on seikka, joka puhuu vastaan.

-- Asian ilmaiseminen käy tytölle vaikeaksi.

Herra Sidney Johnson, vanhin konttorivaltuutettu, otti meidät vastaan
sillä kohteliaisuudella, jonka ystäväni nimikortti aina saa aikaan. Hän
oli laiha mies, keski-ikäinen, nenällään silmälasit. Hänen kätensä
vapisivat paperien katoamisesta johtuneesta mielenliikutuksesta.

-- Tämä on kauheata, herra Holmes, kerrassaan kauheata! Oletteko
kuullut, että päällikkö on kuollut?

-- Tulemme juuri hänen luotaan.

-- Konttorissa on kaikki ylösalasin. Päällikkö kuollut, Cadogan West
kuollut, paperit varastetut. Herra jumala, sitä on kauheata ajatella!
Että West saattoikin tehdä moisen työn!

-- Onko sitten niin varmaa, että hän on rikoksellinen?

-- En voi muutakaan ymmärtää. Ja kuitenkin luotin minä häneen yhtä
paljon kuin itseeni.

-- Milloin suljettiin konttori maanantaina?

-- Kello 5.

-- Tekö suljitte?

-- Olen aina viimeinen mies.

-- Missä olivat piirustukset?

-- Rautakaapissa. Panin ne sinne itse.

-- Onko rakennuksessa mitään vahtia?

-- On, mutta hänen tulee vartioida muitakin osastoja. Hän on entinen
sotamies ja ehdottomasti luotettava. Hän ei huomannut mitään erikoista
sinä iltana. Päivä olikin hyvin sumuinen.

-- Otaksukaamme, että jos Cadogan West tuli sisään rakennukseen
konttoriajan jälkeen, piti hänellä olla kolme eri avainta päästäkseen
kaappiin -- eikö niin?

-- Aivan niin. Avain ulko-oveen, avain konttoriin ja avain kaappiin.

-- Sir James Walters ja te olitte ainoat, joilla oli nuo avaimet?

-- Minulla ei ollut avaimia oviin, vain kaappiin.

-- Oliko sir James luotettava toimissaan?

-- Luulen, että hän oli. Joka tapauksessa tiedän, että nuo kolme
avainta olivat hänellä erityisessä renkaassa.

-- Oliko tuo rengas hänellä mukanaan matkustaessaan Lontooseen?

-- Niin hän sanoi.

-- Entäs teidän avaimenne, eikö se ole ollut silmänräpäystäkään poissa
teiltä?

-- Ei koskaan!

-- Silloin on Westillä, jos hän kerran on syyllinen, täytynyt olla
väärä avain. Häneltä ei kuitenkaan ole sellaista löydetty. Ja toiselta
puolen: jos joku konttorin virkailijoista olisi aikonut myydä
piirustukset, eikö siinä tapauksessa hänen olisi ollut viisainta
jäljentää ne kuin ottaa alkuperäiset?

-- Sellaisten jäljentäminen vaatii paljon teknillistä kykyä.

-- Eikö sir Jamesilla, teillä tai Westilla ollut niin paljon sellaista
taitoa!

-- Olipa kyllä! Mutta minä pyydän, herra Holmes, älkää sekottako minua
juttuun! Mitä hyötyä siitä on -- löydettiinhän paperit Westiltä!

-- Eipä niinkään, mutta se juuri on merkillistä, että hän olisi ottanut
piirustukset, kun hän kerran olisi voinut ne jäljentää.

-- Niin, se on merkillistä, mutta joka tapauksessa on hän sen tehnyt.

-- Tähän juttuun liittyy joukko selittämättömiä seikkoja. Kolmea
jäljennöstähän kaivataan vielä. Ne ovat tärkeimmät, eikö niin?

-- Niin.

-- Arveletteko, että se, jolla on hallussaan nuo kolme paperia, voi
niistä täydellisesti suunnitella Bruce-Partingtonin vedenalaisen
laivan?

-- En ole varma siitä. Ne paperit, joissa on kahdenkertaisten
ilmavaihdosten ja itsetoimivien ovien piirustukset, ovat eräässä niistä
papereista, jotka on saatu takaisin. Muuan ulkomaalainen teki ennen
nämä samat keksinnöt, mutta ei osannut rakentaa venettä. Se nyt
tahdottaisiin oppia.

-- Siis ovat nuo kolme poissaolevaa paperia tärkeimmät?

-- Epäilemättä.

-- Luvallanne tarkastelen vähäsen täällä konttorissa.

Holmes tutki kaapin lukon, konttorin oven ja ikkunaraudoituksen. Mutta
vasta kun hän oli tullut pihalle huomasin, että hän oli tehnyt jonkun
mieltäkiinnittävän havainnon. Ikkunan edessä kasvoi laakeripuu ja sen
oksat olivat jonkun verran taipuneet ja reveltyneet. Hän tutki niitä
hyvin tarkasti, samoinkuin myös melkein näkymättömiä jälkiä maassa sen
lähellä. Lopuksi pyysi hän ensimäisen konttorivaltuutetun sulkemaan
ikkunan rautatangot, ja Holmes osotti minulle, miten niiden välistä
saattoi selvästi nähdä, mitä konttorissa tapahtui.

-- Jäljet ovat jo vanhat, joten niistä on vaikea eroittaa mitään. Ne
voivat tai eivät voi merkitä jotain. No niin, Watson, luulenpa, ettei
meillä ole enää mitään tekemistä täällä Woolwichissa. Täällä emme ole
erikoisempaa hyötyneet. Katsotaanpa, olemmeko onnellisempia Lontoossa.

Vähän ennenkuin lähdimme asemalta, saimme tietää jotain lisää.
Pilettikonttorin virkamies, joka tunsi Cadogan Westin ulkonäöltä,
kertoi nähneensä hänet maanantai-iltana ja tiesi, että hän matkusti
Lontooseen 8.15. Hän oli yksin ja osti kolmannen luokan piletin London
Bridgeen. Kertojamme oli huomannut hänen olleen hyvin hermostuneen.
Maksaessaan piletin vapisivat hänen kätensä huomattavasti. Aikataulusta
saimme selville, että juna 8.15 oli ensimäinen, jolla West oli
saattanut matkustaa, erottuaan morsiamestaan klo 7.30.

-- En muista, Watson, virkkoi Holmes, hetken mietittyään, että meillä
moneen vuoteen on ollut tutkittavanamme jotain näin vaikeata asiaa.
Joka askeleella tapaamme vastuksia. Mutta kuitenkin olemme joka
tapauksessa edistyneet.

Tutkimuksemme Woolwichissa ovat pääasiallisesti tuottaneet tuloksia,
jotka ovat Cadogan Westiä vastaan. Havaintoni ikkunasta johdattavat
minut kuitenkin toisiin ajatuksiin. Otaksukaammepa esimerkiksi, että
joku ulkomaalainen asiamies on lähennellyt häntä. Se on voinut tapahtua
sellaisella tavalla, ettei hän ole voinut puhua siitä, mutta joka
tapauksessa on se johdattanut hänen ajatuksensa siihen suuntaan, mitä
hän on lausunut morsiamelleen. Otaksukaamme sitten, että kun hän oli
matkalla teatteriin tuon nuoren naisen kanssa, huomasi hän äkkiä
samaisen asiamiehen, joka kulki merikomennuskunnan taloa kohti. Hän oli
tarmokas, päättäväinen ja velvollisuuden poika. Hän seurasi miestä,
saapui ikkunan luo ja nähtyään, että paperit varastettiin, alkoi hän
ajaa varasta takaa. Tällä tavalla selvitämme sen, ettei kenkään voinut
ottaa alkuperäisiä papereita, kun hän kerran osasi ne jäljentää.

-- Entäs sitten?

-- Olisi luullut, että Cadogan West olisi tehnyt hälyytyksen, jotta
varas olisi saatu kiinni. Miksi hän ei nostanut melua? Olisiko se
voinut olla joku hänen päälliköistään konttorissa, joka otti paperit?
Se selittäisi Cadogan Westin toimintatavan. Tai ehkä oli varas päässyt
Westiä pakoon junaan, ja West oli rynnännyt Lontooseen tavatakseen
hänet hänen omassa asunnossaan, tietäen nimittäin, missä varas asui.
Voi siis selittää, miksi hän niin yht'äkkiä karkasi morsiamensa luota.
Nyt löydämme sitten Westin ruumiin, taskussaan noista papereista
seitsemän. Sitä emme vielä osaa selittää. Aikomukseni on nyt alottaa
tutkimukseni toiselta suunnalta. Jos vain Mycroft oli lähettänyt meille
osoteluettelon, voimme sieltä valita miehen ja alkaa seurata jälkiä...

       *       *       *       *       *

Aivan oikein, luettelo on meitä odottamassa Baker Streetillä. Muuan
departementin lähetti oli sen tuonut tulisella kiireellä. Holmes katsoi
sitä ja heitti sen sitten minulle.

-- Siinä on joukko poikasia, mutta harvoja voi ottaa lukuun, kun on
kyseessä näin vaikea asia. Ainoat, joita voi hiukan ajatella, ovat:
Adolph Meyer, Great George Street 13, Westminister, Louis La Rothiere,
Campden Mansions, Notting Hill sekä Hugo Oberstein, Caulfield
Gardens 13, Kensington. Sähkösanoman loppu kuului seuraavasti:
"Viimeksimainitusta tiedämme, että hän oli kaupungissa maanantaina.
Samoin on saatu tietää, että hän on matkustanut pois. Iloisena siitä,
että edes hieman valoa on tullut juttuun, odottaa hallitus tietoja
sinun toiminnastasi. Korkeimmalta taholta on tehty huomattavia
esityksiä. Kuningasvalta ja hallitus ovat sinun palveluksessasi, jos
niitä tarvitset. -- Mycroft."

-- Luulenpa, virkkoi Holmes, etteivät kaikki kuningattaren hevoset ja
hänen sotilaansa voi auttaa minua hituistakaan työssäni.

Hän oli levittänyt eteensä suuren Lontoon kartan ja kumartunut
tutkimaan sitä.

-- Katsopas vain, sanoi hän, tyytyväisenä, onni alkaa olla lopuksikin
meille myötäinen. Toivon, että sittenkin selviydymme kaikesta.

Hän löi minua olalle äkkinäisessä hullunkurisuuden puuskassa.

-- Minä menen nyt ulos. Toimitan hieman tiedusteluja. En tahdo
kuitenkaan toimia mitään ilman uskollista toveriani. Jää sinä nyt
kotiin, minä olen täällä takaisin tunnin kuluttua. Jos aika tuntuu
sinusta pitkältä, niin ota esille kynä ja mustetta ja ala kuvauksesi
siitä, miten pelastimme isänmaamme.



V.


Koetin tehdä johtopäätöksiä hänen menettelystään, sillä minä tiesin
hyvin, että hänen iloisuuteensa olivat täydet syyt. Koko pitkän
marraskuun illan odotin kärsimättömänä hänen paluutaan. Viimeinkin
kello vähän yli yhdeksän tuotiin minulle kirjelappu, joka sisälsi
seuraavaa:

"Syön päivällistä Golduisin ravintolassa, Gloucester Road, Kensington.
Tule tänne pian. Ota mukaasi murtorauta, tiiriikka, salalyhty ja
revolveri. S.H."

Sepä vasta oli kaunis kokoelma kapistuksia kunniallisen porvarin
kannettavaksi. Pistin ne kaikki nutun taskuun, otin ajurin ja ajoin
määrättyyn paikkaan. Siellä, kauniisti sisustetussa italialaisessa
ravintolassa istui ystäväni pienen, pyöreän pöydän ääressä.

-- Oletko jo aterioinut? Vai olet, no, juo sitten kanssani kahvia ja
likööriä. Muistapa myös isännän sikaareita. Ne eivät ole niinkään
huonoja! Onko sinulla muassasi pyytämäni esineet?

-- Ne ovat taskussani.

-- Mainiota! Annapa minun nyt muutamin sanoin tutustuttaa sinut siihen,
mitä on tekeillä. Olemmehan päässeet selville siitä, Watson, että tuon
nuoren miehen ruumis oli pantu vaunun katolle. Olin siitä seikasta
varma heti kun tein sen johtopäätöksen, että ruumis oli pudonnut
katolta eikä vaunusta.

-- Eikö se olisi voinut pudota sillalta?

-- En usko sitä. Jos lähemmin tarkastelet kattoa, huomaat, että se on
hieman kupera eikä sivuilla ole mitään suojustimia. Senvuoksi voimme
varmasti otaksua, että nuori Cadogan West oli pantu sinne.

-- Missä hän sitten olisi sinne pantu?

-- Sepä meidän juuri pitää saada tietää. Se on saattanut tapahtua vain
yhdellä tavalla. Tiedäthän, että maanalainen rautatie tulee tunnelista
eräässä yksinäisessä paikassa West Endissä. Muistelen hämärästi, että
erään talon ikkunat olivat vain muutaman askeleen vaunuja korkeammalla.
Voi olla varsin mahdollista, että ruumis on heitetty vaunun katolle
juuri tuon talon ikkunasta.

-- Se ei tunnu laisinkaan todenmukaiselta.

-- Epätodenmukainen on useinkin todellisuus. Kun sain tietää, että
kansainvälinen johtava asiamies, joka on poistunut Lontoosta, asui
eräässä talossa tuon rautatien vieressä, ilostuin niin että -- -- sinä
varmaankin hämmästyit riemukkuuttani!

-- Vai niin, siis siitä syystä!

-- Niin. Henkilö on Hugo Oberstein, Caulfield Gardens 13. Alotin
tutkimukseni Gloucester-Roadin asemalta, missä lähdin erään apumiehen
kera käymään pitkin linjaa. Tulin tyytyväiseksi huomatessani, että
Caulfield Gardenin talojen taka-ikkunat ovat radallepäin vielä sitä
suuremmalla syyllä kun kuulin, että maanalaisen radan junat usein
seisovat siinä muutaman minuutin, odottaen vastaantulevaa, suurempaa
junaa.

-- Suuremmoista, Holmes! Sinulla on siis kaikki selvillä.

-- Niin, sitä myöten. Edistymme, mutta päämaalia ei silti vielä ole
saavutettu. No niin, kun olin nähnyt talon takapuolen, kävelin ympäri
nähdäkseni myöskin fasaadin. Tulin vakuutetuksi siitä, että lintu on
lentänyt pois. Se oli suuri talo, joka ei suinkaan täyttänyt
erityisempiä kauneusvaatimuksia. Oberstein asui siellä yhden ainoan
palvelijan kanssa, joka kaikesta päättäen on hänen liittolaisensa ja
uskottunsa. Oberstein on matkustanut Europan puolelle viemään saalista
-- mutta pakenemisaikomusta hänellä ei ole, sillä hänen ei tarvitse
pelätä tulla vangituksi, eikä hän ole voinut ottaa huomioon, että joku
amatööri panisi toimeen kotitarkastuksen. Mutta mepäs panemmekin
toimeen salaisen kotitarkastuksen.

-- Emmekö voisi hankkia itsellemme valtuutta tunkeutua sinne sisään
vapaasti.

-- Tuskin.

-- Mitä meillä muuten on siellä tekemistä?

-- Mistä voi tietää, minkälaisia kirjeitä sieltä löydämme.

-- Tämä ei minusta tunnu oikein hyvältä.

-- Hyvä ystävä, sinä voit vaikka jäädä vain vahtimaan puutarhaan, jos
niin tahdot. Meillä ei ole aikaa viivytellä. Ajattele vain Mycroftia,
korkeita virastoja, hallitusta ja sitä korkeata henkilöä, joka odottaa
saavansa meiltä tietoja. Meidän on välttämätöntä lähteä nyt.

Vastaukseksi minä nousin pöydästä.

-- Sinä olet oikeassa, Holmes, menkäämme!

Holmes nousi ja puristi kättäni.

-- Tiesin kyllä, ettet sinä peräytyisi, virkkoi hän, ja minä näin hänen
silmissään ilmeen, jota melkein voi kutsua helläksi. Seuraavassa
silmänräpäyksessä oli hän jälleen sama rautainen, käytännöllinen mies
kuin ennenkin.

-- Sinne on melkein puolen peninkulmaa. Astukaamme sinne. Älä hukkaa
työkalujamme! Jos sinä nyt pidätettäisiin epäiltävänä henkilönä, olisi
se suuri onnettomuus.

Caulfield Gardens oli rivi pilarifasaadeilla varustettuja taloja, joka
on niin tavallista Lontoon West Endissä Victorian hallituskauden
keskivaiheilla. Jossain talossa oleskeli lapsilauma, kuulimme kauas
lasten helakkaa naurua ja pianon rämpyttämistä. Päivä oli sumuinen, ja
näin ollen suojeli se meitä ystävällisesti. Holmes oli sytyttänyt
lyhdyn ja valaisi sillä talon suurta ovea.

-- Tämä ei käy helpolla, sanoi hän. Oven takana on varmaankin vahva
puomi. Luulen, että pääsemme paremmin sisään pihan puolelta.

Minuutti sen jälkeen olimme pihamaalla. Juuri kun olimme päässeet
piiloon, kuulimme poliisin askeleita. Kun ne olivat häipyneet, alkoi
Holmes työskennellä alimmaisen oven kanssa. Huomasin, mitenkä hän
ponnisti kaikki voimansa. Viimein ovi aukesikin, päästäen terävän
kirahduksen. Astuimme pitkin pimeätä käytävää ja menimme ylös ylisten
rappusia. Hänen pieni lamppunsa valaisi erään ikkunan.

-- Katsokaamme nyt, Watson!

Hän avasi ikkunan, ja me kuulimme junan kaukaista kohinaa, joka läheni.

-- Tästä ne ovat heittäneet ruumiin. Mutta mitä tuolla on? Ei ole
epäilystäkään, etteivät nuo olisi veripilkkuja.

Holmes osotti muutamia pikkusia pilkkuja ikkunan laudalla.

-- Niitä on myös kivirappusissa. Näyte on täydellinen. Odottakaamme
tässä siksi kuin juna menee ohi.

Meidän ei tarvinnut odottaa kauvan. Juna tuli kohisten ja pysähtyi
juuri ikkunan alle. Ei ollut kuin noin neljä jalkaa ikkunasta vaunun
katolle. Holmes sulki hiljaa ikkunan.

-- Näin pitkällä me nyt olemme, Watson. Mitä sinä arvelet?

-- Tämä on mestarinäyte. Milloinkaan sinä et ole tehnyt mitään näin
suuremmoista.

-- En ole kanssasi yhtä mieltä siitä. Siinä silmänräpäyksessä kun tein
sen havainnon, että ruumis on pantu vaunun katolle, seurasi kaikki
itsestään. Suurimmat vaikeudet kuitenkin ovat vielä edessä. Mutta ehkä
löydämme täältä jotain, mikä auttaa meitä.

Menimme kyökin portaita toiseen kerrokseen. Ruokasalissa ja
makuuhuoneessa ei ollut mitään merkillistä. Kolmannessa sen sijaan oli
jotakin, jota ystäväni alkoi tarkkaan tutkia. Siellä oli paljon kirjoja
ja papereita, ja oli huone nähtävästi ollut työhuoneena. Lokero
lokerolta, kaappi kaapilta tarkasti Holmes johdonmukaisesti ja
järjestyksessä huoneen, mutta ei kertaakaan voinut hänen vakavilla
kasvoillaan huomata mitään erikoisempaa ilmettä. Tunnin kuluttua emme
olleet vielä asiassamme pitemmällä kuin tullessammekaan.

-- Se viekas koira on peittänyt kaikki jälkensä, sanoi hän. Hän ei ole
jättänyt jälkeensä mitään, josta voisi päästä hänen kimppuunsa. Hänelle
vaarallisen kirjevaihtonsa on hän hävittänyt tahi vienyt pois.

Hän otti kirjoituspöydältä pienen arkkusen ja avasi sen. Siinä oli
kaikenlaisia papereita, joissa oli kuvioita ja laskuja, mutta niistä ei
päässyt selville, mitä niillä tarkoitettiin. Usein toistetut sanat,
kuten "seinänpaine" ja muut sellaiset, viittasivat siihen, että
kysymyksessä olivat vedenalaiset laitokset. Kärsimättömästi heitti
Holmes ne syrjään. Sitten hän löysi pienen paperikäärön, jossa oli
sanomalehtileikkeleitä. Hän levitti ne pöydälle ja samalla näin hänen
kasvonilmeensä kirkastuvan.

-- Mitähän tämä on Watson? -- Ja tämä? Kokoelma ilmoituksia ja
vastauksia. "Daily Telegraph'in" hakukuulutuksia aluksi. Tämä lienee
ensimäinen:

"Toivon kuulevani jotakin pian. Olkoon menneeksi hintaan nähden.
Kirjoita perinpohjin kirjeessä tulevalla osotteella. -- Pierrot."
Seuraava: "Liian monimutkaista kerrottavaksi. Täytyy saada täysin
selväksi. Rahat saatavana tavaroita vastaan. -- Pierrot."

Ja näin: "Alkaa olla kiire. Ottakoon tarjouksensa takaisin, ellei
sopimusta noudateta sanasta sanaan. Sopimus kirjeellisesti. Vahvistan
sen ilmotuksessa -- Pierrot."

Lopuksi: "Maanantai-iltana yhdeksän jälkeen. Kaksi lyöntiä. Ainoastaan
me itse. Älkää olko niin epäluuloinen. Maksu kilisevässä kullassa
tavaroita vastaan. -- Pierrot."

-- Selvä ja täydellinen todistus, Watson! Nyt on vain mies saatava
kiinni!

Hän vaipui syviin mietteisiin ja rummutteli sormillaan pöytään. Äkkiä
hypähti hän ylös.

-- Kentiesi se ei olekaan niin vaikeata. Meillä ei ole enää täällä
mitään tekemistä, Watson. Käykäämme sen sijaan läpi "Daily Telegraph"
ja lopettakaamme hyvin käytetty päivämme.

       *       *       *       *       *

Seuraavana päivänä saapuivat Mycroft Holmes ja Lestrade sopimuksen
mukaan aamiaisen jälkeen, ja Sherlock Holmes kertoi edellisen päivän
toimista. Poliisimies pudisti päätänsä ja oli hämmästyneen näköinen.
Sellaista me emme voi tehdä poliisilaitoksessa, herra Holmes, sanoi
hän. Eihän se ole harvinaista, että saavutatte parempia tuloksia kuin
me. Mutta kerran menette liian pitkälle, nähkääs, ja silloin joudutte
ystävinenne vaikeaan asemaan.

-- Englannin, vaimojemme ja lapsiemme tähden, Watson -- mitä?
Marttyyrejä isänmaan alttarilla. Mutta mitä arvelet asiasta, Mycroft?

-- Erinomaista, Sherlock! Oivallista! Mutta miten käytät sitä
hyödyksesi?

Holmes otti pöydältä "Daily Telegraph'in".

-- Oletko nähnyt Pierrot'in tämänpäiväisen ilmotuksen?

-- Mitä? Onko taas sellainen ilmoitus?

-- Täällä se on: "Tänä iltana. Samalla kellonlyömällä. Sama paikka.
Kaksi lyöntiä. Äärimmäisen tärkeätä. Oma turvallisuutemme vaarassa. --
Pierrot."

-- Mutta, sanoi Lestrade. Jos hän vastaa, että me olemme ottaneet hänet
vastaan!

-- Tarkotukseni juuri oli panna ilmotus lehteen siihen vastaukseksi.
Luullaksemme voimme saada arvotuksen ratkaistuksi, jos molemmilla
herroilla on aikaa tulla meitä tapaamaan kahdeksan aikaan Caulfield
Gardeniin.



VI.


Eräs Sherlock Holmesin merkillisimpiä ominaisuuksia on hänen taitonsa
antaa palttua jollekin jatkuvalle työlle joksikin aikaa ja askarrella
muissa, keveimmissä hommissa, silloin kun häntä haluttaa ja kun hän on
väsynyt. Minä en sitä voi ja päivä tuntuikin loppumattoman pitkältä.
Tulin senvuoksi varsin tyytyväiseksi, kun me vihdoinkin kevyen
päivällisen jälkeen läksimme toimittamaan tehtäväämme. Lestrade ja
Mycroft odottivat meitä sopimuksen mukaan Gloucester Roadin aseman
edustalla. Ja kello 9 istuimme kaikki Caulfield Gardensin työhuoneessa
odottamassa miestä saapuvaksi.

Kului tunti ja vielä toinenkin. Lestrade ja Mycroft katsoivat kelloaan
pari kertaa minuutissa. Holmes istui vaiti ja ajatuksissaan
alaspainunein silmäluomin, mutta joka hermo jännityksessä. Vihdoinkin
kohotti hän päätään.

-- Nyt hän tulee, virkkoi Holmes.

Kuulimme askeleita ja sitten lyöntejä oveen. Holmes nousi, antaen
meille merkin, että istuisimme rauhassa. Käytävässä paloi kaasu juuri
sen verran, että saattoi vaivalla toisensa erottaa. Holmes avasi
ulko-oven ja päästi sisään jonkun olennon. "Tulkaa tänne!" kuulimme
hänen sanovan ja silmänräpäys tämän jälkeen seisoi mies meidän
edessämme. Holmes oli seurannut häntä aivan hänen jälessään ja -- kun
mies kääntyi takaisin, huudahtaen hämmästyksestä ja säikähdyksestä,
otti Holmes häntä kauluksesta ja veti hänet takaisin. Vankimme huomasi,
että ovi oli lukittu ja Holmes seisoi selin sitä vastaan. Mies katseli
onnettomana ympärilleen ja kaatui tajuttomana lattialle. Hänen
leveälierinen hattunsa putosi maahan, hänen huivinsa irtautui kaulasta
ja me näimme pitkän parran sekä erotimme eversti Valentin Waltersin
kauniit kasvonpiirteet.

Holmes hätkähti hämmästyneenä.

-- Voit kirjottaa, Watson, virkkoi hän, että minä tällä kertaa olen
ollut täysi aasi, ellei tuo vain ole se lintu, jota minä olen
metsästänyt.

-- Kuka hän on? kysyi Mycroft.

-- Sir James Waltersin nuorin veli, vedenalaisen laivaosaston
päällikkö.

Kannoimme hänet sohvalle. Vankimme kohottautui ylös, katseli
ympärilleen pelokkain silmäyksin, painoi kädellään otsaansa ja näytti
sellaiselta, joka ei tahdo uskoa omia havainnoitaan.

-- Mitä tämä on? sanoi hän. Minä tulin tänne vierailulle herra
Obersteinin luokse.

-- Me tiedämme kaikki, eversti Walters, virkkoi Holmes. Minä en
ymmärrä, mitenkä englantilainen gentlemanni on voinut käyttäytyä tuolla
tavalla! Me tunnemme koko teidän kirjevaihtonne ja tuttavuutenne
Obersteinin kanssa. Siis sillä tavoin kuoli nuori Cadogan West! Neuvon
teitä rauhoittamaan omaatuntoamme kertomalla meille kaikki -- on
nimittäin muutamia meille vielä tuntemattomia yksityisseikkoja, jotka
tahtoisimme saada kuulla teidän omasta suustanne.

Miekkonen painoi kasvonsa käsiinsä. Me odotimme, mutta hänen suustaan
ei lähtenyt sanaakaan.

-- Vakuutan teille, sanoi Holmes, että me tunnemme jutun
pääpiirteissään. Me tiedämme, että te tahdoitte saada rahaa, että te
laitatitte itsellenne samallaiset avaimet kuin oli teidän veljellänne,
että olitte kirjevaihdossa herra Obersteinin kanssa, joka vastasi
teille "Daily Telegraph'issa". Me tiedämme, että te menitte konttoriin
maanantai-iltana, ja että nuori Cadogan West, jolla henkilöllä oli
syytä epäillä teitä, huomasi sen. Hän näki, että te varastitte paperit,
mutta hän ei tahtonut tehdä hälyytystä, syystä, että hän luuli teidän
ottaneen paperit veljellenne Lontoossa. Niinkuin vikkelä mies aina
seurasi nuori West teitä junaan, seurasi siihen saakka kuin te tulitte
tähän taloon. Täällä tunkeutui hän sisään ja peittääksenne rikoksenne
teitte te toisen suuremman rikoksen: murhan.

-- Sitä minä en ole tehnyt! Minä en sitä tehnyt. Jumalan kautta minä
vannon, etten tehnyt sitä! huusi hän.

-- Kertokaa sitten meille, miten Cadogan West kuoli ja kuinka hänen
ruumiinsa pantiin junan katolle!

-- Minä teen sen. Minä kerron teille totuuden. Sen toisen rikoksen minä
olen tehnyt. Minä tunnustan sen. Asia on kuten te olette kuvannut.
Minulla oli velkoja, jotka minun piti maksaa. Oberstein tarjosi minulle
viisi tuhatta. Minä tarvitsin välttämättömästi rahoja. Tarjous oli sama
kuin minun pelastukseni. Mutta murhaan minä olen viaton.

-- Miten se tapahtui?

-- Niinkuin sanoitte, epäili hän ja seurasi minua. Oli sumuinen päivä
eikä voinut nähdä kolmea askelta eteenpäin. Minä koputin kaksi kertaa
ovelle, ja Oberstein tuli itse aukasemaan. Nuori Cadogan West tahtoi
tietää, mikä tulisi paperien kohtaloksi. Kun hän tunkeutui sisään, iski
Oberstein häntä päähän. Viisi minuuttia sen perästä kuoli hän. Olimme
aivan pyörryksissä siitä, miten nyt menettelisimme. Silloin Oberstein
keksi ajatuksen heittää hänet ikkunan ulkopuolella seisahtavan junan
katolle. Mutta ensin silmäsi hän niihin papereihin, jotka minä olin
tuonut hänelle. Hän sanoi, että kolme niistä oli erittäin tärkeätä, ja
että hän tahtoi ne pitää. "Te ette saa niitä pitää, te ette saa niitä
pitää", sanoin minä. "Ajatelkaa, mikä melu syntyy Woolwichissä, jos ne
eivät ole takaisin aamulla." "Minä pidän ne, sillä ne ovat laadultaan
niin vaikeat, että minun on vaikeata tehdä jäljennökset niistä." "Ne
täytyy saada takaisin kaappiin", sanoin minä. "Kolme niistä tahdon minä
pitää", vastasi hän. "Toiset panemme tuon miehen lompakkoon, niin
lankeaa syy hänelle." Minäkään en keksinyt muuta keinoa ja me teimme
niin. Odotimme ylisillä puolen tuntia junan tuloa. Kuten sanottu, oli
päivä sumuinen, joten meidän oli varsin helppoa heittää ruumis junan
katolle. Siinä kaikki mitä minä tiedän.

-- Entäs teidän veljenne?

-- Hän ei sanonut mitään. Hän oli kerran tiedustellut minulta avaimia,
joten minä arvelen, että hän epäili minua. Luin sen hänen silmistään.
Te tiedätte, hän ei milloinkaan saanut tietää mitään enempää.

Huoneessa vallitsi hiljaisuus. Vihdoin virkkoi Myccroft Holmes;

-- Ettekö voi millään tavalla parantaa tekoanne? Voisitte ehkä jotenkin
lieventää tuomiotanne!

-- Mitä minä voisin tehdä?

-- Missä on Oberstein ja paperit?

-- En tiedä.

-- Eikö hän ilmottanut mitään osotetta?

-- Hän sanoi, että Hotel du Loupreen osotetut kirjeet tulisivat perille
hänelle.

-- Teidän vallassanne on siis tehdä selvä asiasta, sanoi Holmes.

-- Teen mitä voin. Tahdon tehdä mitä hyvänsä. Tuo mies on saattanut
minut perikatoon.

-- Tässä on kynä ja paperia. Istukaa pöydän ääreen ja kirjottakaa minun
saneluni mukaan. Kirjottakaa ensin tuo mainittu osote: "Hyvä herra,
katsoen meidän asiaamme olette kai huomannut, että eräät paperit ovat
jäljellä. Olen hankkinut ne ja te voitte ne saada. Se on tuottanut
minulle erikoisia vaikeuksia, joten pyydän siitä korvausta viisi sataa
puntaa. En luota postiin, jonka vuoksi en tahdo ottaa tuota summaa
vastaan muuta kuin kullassa tai pankkiosotteena. Haluaisin matkustaa
luoksenne, mutta se epäilemättä herättäisi huomiota. Siksi varron teitä
Charingin Grofs-hotellissa kello 9 lauantaina. Otan vastaan joko kultaa
tai englantilaisen pankkiosotteen."

-- Olenpa hämmästynyt, ellei hän mene tähän ansaan!

Ja hän meni. Hän saapui -- ja sai istua viisi vuotta brittiläisessä
vankilassa. Hänen salkustaan löydettiin nuo kadonneet Bruce-Partington-
piirustukset, joita hän olisi kaupannut kaikille Europan laivastoille.

Eversti Walters kuoli vankilassa pari vuotta jälkeenpäin.

Kaikkien näiden tapahtumain perästä oli Holmes äärettömän hyvällä
tuulella. Muutama viikko viimeksi kerrotun kohtauksen jälkeen saapui
hän erään kerran kotiin mukanaan äärettömän komea, jalokivellä
varustettu neula. Kun tiedustelin häneltä, mistä hän oli sen saanut,
vastasi hän saaneensa sen eräältä hyvin korkeassa asemassa olevalta
naiselta, jolleka hän kerran oli saanut tilaisuuden tehdä pienen
palveluksen. Enempää hän ei sanonut, mutta minä olen varma, että tuo
neula aina muistuttaa ystävääni Bruce-Partington-piirustuksista.





*** End of this LibraryBlog Digital Book "Varastettu sotilassalaisuus - Bruce-Partington piirustukset" ***

Copyright 2023 LibraryBlog. All rights reserved.